Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 | Nro 28 | www.aamuset.? | m.aamuset.? | TS-Yhtymä Saara Ruotsalaista alkoivat välivuodet ahdistaa. Hän opiskeli amk-tutkinnon historiallisen nopeasti. Kaupunki s. 6 Yötä päivää lukuhommia Meri Miesvirta tietää, että tänä kesänä trendikäs vetää jalkaansa vanhat kunnon tennarit. Kevätmuoti s. 12 Mustaa ja valkoista Hedelmäisen makeat sateenkaarirullat ovat kevään hittiherkku. Hyvällä dipillä viimeisteltynä. Maku&nautinto s. 16 Rullat kevään tuovat Junan ja bussien kisa matkustajista kiihtyy entisestään. Asiat s.2 Aamuset KAUPUNKIMEDIA
2 A A M U S E T ASIAT Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin hallitus päätti tiistaina yksimielisesti, että se ei toistaiseksi tee valtuustolle esitystä sairaanhoitopiirin johtajan valinnasta. Valintaa valmisteleva työryhmä jatkaa asian valmistelua. Hallitus haastatteli viime viikon tiistaina tehtävään Tyksin sairaalajohtajaa Petri Virolaista ja Terveystalon johtajaa Markku Suokasta. Virolaisen valinnan esteenä on riittämätön ruotsin kielen kirjallinen taito. Sairaanhoitopiirin pomohaku jatkuu SEUDULLISEN joukkoliikenteen houkuttelevuutta ovat kasvattaneet erityisesti tasataksahinnoittelu ja kahden tunnin vaihto-oikeus. Tämä käy ilmi vuosina 2014 ja 2015 tehdystä tutkimuksesta, jossa vertaillaan joukkoliikenteen käyttöä ennen ja jälkeen Fölin voimaantulon. Tutkituilla yhteysväleillä matkustajamäärät kasvoivat Fölin ensimmäisen toimintavuoden aikana yli 20 prosenttia. Föli aloitti toimintansa 1. heinäkuuta 2014. Föli lisännyt joukkoliikennettä Juna vai halpabussi? Kummalla matkustat mieluummin? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. KAUPUNGINHALLITUS esittää kaupunginvaltuustolle, että työllisyyspalvelukeskuksen määrärahaa korotetaan miljoonalla eurolla. Siitä 480 000 euroa on tarkoitettu käytettäväksi työllistämisen Turku-lisään, 120 000 euroa nuorten työllistämiseen ja 400 000 euroa varaukseksi työmarkkinatuella olevien aktivointiin. Työllisyystoimikunnan hankkeet pystytään suurimmaksi osin kattamaan säästönä työmarkkinatuen kuntaosuudessa. Ne lisäävät menoja 132 293 eurolla. Työllistämiseen miljoona lisää TAITEEN edistämiskeskus ja VarsinaisSuomen taidetoimikunta jakoivat kuluvalle vuodelle taiteilijoiden apurahoja ja yhteisöjen erityisavustuksia 356 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 28 ja kohdeapurahan 40 taiteilijaa. Kahdeksan puolivuotista apurahaa saivat kuvataiteilijat Marjatta Holma, Katri Ikävalko ja Hans-Peter Schütt, valokuvataiteilija Noora Isoeskeli, nukketeatteritaiteilija Ishmael Falke, säveltaiteilijat Matti Heininen ja Patrik Kleemola sekä kirjailija Daniil Kozlov. Suurin kohdeapuraha on Outi Sippolan työryhmän saama 6 000 euron apuraha lasten nukketeatteriesityksen valmistamiseen. Varsinais-Suomi sai 8 apurahaa KARI LAINE KILPAILU matkustajista Turun ja Helsingin välillä käy kuumana. Pelin käynnisti VR, joka helmikuussa ilmoitti alentavansa lippujen hintoja peräti 25 prosentilla. Kuukautta myöhemmin kerrottiin, että halpuutus rahoitetaan muun muassa irtisanomalla yli 200 henkilöä. Maaliskuun alussa Suomen vilkkaimman kaukoliikennereitin toinen toimija, Onnibus vastasi monella rintamalla. Halvimmillaan Onnibusseilla pääsee Helsinkiin yhdellä eurolla. Yhtiö lisäsi vuorotarjontaa 27 uudella lähdöllä viikossa ja ulotti yhdeksi päätepysäkikseen Naantalin. Käyttöön on otettu myös nonstop-vuorot Porista Turun kautta Helsinkiin. Hintakilpailu on lisännyt matkustajamääriä molemmilla. Helmija maaliskuussa Turun ja Helsingin välisiä junavuoroja käytti yli 10 000 ihmistä enemmän kuin viime vuonna. Onnibus Oy:n toimitusjohtaja Pekka Möttö ei kerro tarkkoja matkustajamääriä, mutta myöntää, että lisäystä on uudistusten jälkeen tullut yli 20 prosenttia. Mötön mukaan hintakilpailun voittajia ovat paitsi matkustajat myös ympäristö. – Tavoite on saada ihmiset käyttämään enemmän joukkoliikennevälineitä henkilöautojen sijaan, sanoo Möttö. Rautateillä uusia matkustajia houkutellaan halpojen lippujen lisäksi matkojen nopeudella. Maaliskuun lopulla otettiin käyttöön Expressvuorot, jotka vievät matkustajat aamulla ja iltapäivällä Helsinkiin tunnissa ja 38 minuutissa. Myös normaalivuoroja on saatu nopeammiksi uusien nopeusrajoitusten ja Pendolinojen uusitun kallistusjärjestelmän ansiosta. VR:n viestintäasiantuntija Kaisa Enkkelä kertoo tutkimusten osoittavan, että nopeuden lisäksi matkustajat arvostavat mukavuutta, monipuolisuutta ja ekologisuutta. Kun hinnatkin ovat kohdallaan, arvioi Enkkelä yhä useamman valitsevan matkustusvälineekseen junan. Onnibussilla kilpailuvaltiksi on valittu edullisen hinnan lisäksi saatavuus eli tiheä vuoroväli. Monet ovat ihmetelleet muutaman euron hintaisia lippuja, ja ovat epäilleet, että yhtiön tarkoitus on hinnoitella muut toimijat markkinoilta. Möttö kiistää epäilyt. Lippujen hinnat määräytyvät kysynnän mukaan. Jos busseihin jää paljon tilaa, niitä myydään halvemmalla. Tuottoa syntyy hänen mukaansa hyvästä volyymistä. Möttö uskoo vahvasti joukkoliikenteen tulevaisuuteen. Hänen mukaansa ihmisten liikennekäyttäytymisessä on tapahtumassa iso muutos. Joukkoliikennevälineet ovat avainasemassa, kun kaupunkien välinen työmatkaliikenne kasvaa koko ajan. Halpabussiyhtiö ja VR kisaavat matkustajista TUULA ISTALA CYGNAEUKSEN alakoulun kolmannen C-luokan oppilailla viime viikon perjantaina ”ihan paras päivä”. Tätä ei ollut vielä kokeillut Turun ammatti-instituutin kokkija tarjoilijaopiskelijat opettajineen, mutta ajatus oli muhinut ruokatuotannon lehtorin, keittiömestari Daniel Lembergin kokinhatun alla vuoden päivät. Siis miksipä ei tempaistaisi hyvän kotiruoan, itse kokkaamisen ja hyvien tapojen merkeissä. – Ajattelin kokeilumielessä perehdyttää lapsia ruokakulttuuriin ja vähän mainostaa, miten kiva tapa on perhekunnittain istua ja nauttia kaikessa rauhassa yhteisestä ateriasta, sanoo Lemberg. Sellainen voi hänen mielestään olla yhtä hyvin pitkä sunnuntaiaamiainen, lounas kuin arki-illan iltapalakin. C-luokkalaiset tulivat heti aamusta Lemminkäisenkadun koulutiloihin. Kokkiopiskelijat olivat esivalmistelleet lounaan tarjottavia. – Jokainen lapsi oli ennalta laatinut oman toiveruokalistansa. Luin ne kaikki läpi ja rakensin ehdotusten pohjalta päivän menun. Tältä se maistui: kasvissushia, itsesavustettua lohta, paistettua kanaa, vihersalaattia ja meloniviipaleita alkupaloiksi. Pääruoaksi itse pyöritettyjä lihapullia, bataattisosetta, kastiketta ja raikkaanvihreä ripaus hernepyrettä. Jälkkäriksi itsetehdyt, mansikoin koristellut smoothiet. – Jaksatteko vielä jälkiruokaa, Lemberg varmisti, kun lihapullia alettiin santsata. APUKOKIT osallistuivat soveltuvin osin mahdollisimman moniin keittiötöihin. Parinkymmenen oppilaan joukko jaettiin ryhmiin, joissa jokainen sai kokkiopiskelijan avustamana ja valvonnassa taittaa servettejä, kattaa pöytää, tehdä sushia, paistaa lättyjä ja kokeilla paahtovanukkaan viimeistelyä. Paitsi että ruoka maittavaa, ja sitä pääsi itsekin valmistamaan, ensimmäisen vuosikurssin tarjoilijaopiskelijat palvelivat pieniä vieraita mallikkaasti, valkoiset käsineet ja kaikki. Maitoja vesilasit täytettiin huomaavaisesti, tyhjät lautaset kannettiin pois pöydästä ja ruoka-aineallergisille hoidettiin oikeat annokset. Lounas sujui mallikkaasti, vaikka sekä tekijät että kokijat vähän jännittivät onnistumista. Kolmasluokkalaisten ruokahalu oli selvästi herännyt aamupäivän askareita tehdessä. Tapakasvatus hoitui ohessa ihan itsestään. Että aloitetaan ruokailuvälineiden käyttö sieltä ulkoreunasta ja jätetään lopetettaessa kello viiteen. EI yksin leivästä, voisi vielä sanoa. Cygnaeuksen koulun kolmasluokkalaiset tytöt panivat merkille sellaisenkin seikan, että luokan pojat olivat kohteliaampia kuin tavallisena koulupäivänä. Hei, me kokataan! Keittiömestari Daniel Lemberg johdatteli kolmasluokkalaisia ruoanlaiton saloihin Daniel Lemberg (kesk.) näytti lapsille lihapullien pyörittelyn taitoa. Oletko ylitai alipainoinen ja jatkuvasti väsynyt? Luentopaikan varaajalle ilmaisia näytteitä, istumapaikka, ruoka-ainekartta ja maistiaisia. Katso lisätietoja internetistä www.happyph.fi PS Katso myös Kasvisten paratiisi kurssi to 21.4. klo 18-21 Luennoijana pH-asiantuntija Rauno Moilanen Oletko kyllästynyt kokeilemaan dieettejä? Tule tutustumaan terveyden alkulähteeseen. Luento: ke 20.4 klo 18-21 Verianalyysipäivät: to 21.4. (täysi) ja pe 22.4. on vielä vapaita aikoja varattavissa. Paikka: Holiday Club Caribia, Kongressikuja 1, TURKU Luento on maksuton. Verianalyysi on maksullinen.
3 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET PÄÄKIRJOITUS VARSINAIS-SUOMEN vuoden nuori yrittäjä on taivassalolainen Johanna Österman (kuvassa). Johanna K. Designia pyörittävä Österman on toiminut yrittäjänä vuodesta 2004. Johanna K. Design keskittyy erityisesti neuleisiin. Tuotevalikoima painottuu lasten ja aikuisten neuleisiin sekä villapeittoihin. Yritys valmistaa neuleiden leikkuujätteestä myös pehmoleluja. Kaikki tuotanto tehdään Johanna K. Designin tehtaalla Taivassalossa. Österman vuoden nuori yrittäjä TURUN kaupunki kiristää käyttötalouttaan lähes viidellä miljoonalla eurolla. Syy on paradoksaalinen: ennakoitua parempi tilinpäätös viime vuodelta. Miten odotettua parempi tulos voi synnyttää tarpeen leikata budjettia? Se on kunnallistalouden kummallisuuksia. Suunnitelmatalous perustuu oletuksille ja odotuksille. Tämän vuoden budjetti rakennettiin suunnitteluluvuille, jotka osoittautuivat vääriksi, positiivisessa mielessä. Pärjättiin vähemmällä kuin suunniteltiin. Ellei lukuja korjata nyt, ne jäävät niin sanotusti pohjiin ja vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Menojen kasvu ryöpsähtäisi niin isoksi, että tulevina vuosina pitäisi tehdä todellisia leikkauksia. Kun löysät otetaan pois nyt, vältytään massiiviselta jarrutukselta. Ruuhkakielellä se tarkoittaa, että nyt ei pidä kiihdyttää. Ajetaan tasaisesti. KAUPUNGINHALLITUS näytti jo vihreää. Sivistystoimialalta halutaan lisää tuloja puoli miljoonaa euroa. Päivähoidon kysyntä on kasvussa. Tulot on tarkoitus saada siitä. Miljoonan lisäsäästöä ei sen sijaan hyväksytty. Vielä ei ole selvää, mistä miljoona loihditaan. Sosiaalija terveyslautakunta saa lisää. Sen tulovaadetta nostettiin kolmella miljoonalla eurolla, mutta menobudjettia kasvatettiin samalla neljällä miljoonalla eurolla. Johannes Yrttiaho (vas.) jätti kaupunginhallituksessa eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan. Hän syyttää tiedotteessaan kokoomusta perusteettomasta ja leikkaavasta politiikasta, joka vaurioittaa palveluja. TALOUDESTA vastaava johtaja Jukka Laiho muistuttaa, että viime vuoden budjetti laadittiin suunnitteluvaiheessa 30 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Ellei menojen karsinta olisi onnistunut uudistamisohjelmien avulla, talouden pohja pettäisi. Talous ei edelleenkään ole tasapainossa. Virkamiesjohdon mukaan kyse ei olekaan leikkauksista, vaan väljästi tehdyn budjetin tarkastamisesta. Kuntatalous kestää monenmoista, mutta huonosti suuria heittoja mihinkään suuntaan. Kaikki ei ole ennustettavissa, mutta tarkkuutta on varaa parantaa. LASSE VIRTANEN Leikkaus vai tarkastaminen? Daniel Lembergin arkisto
Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET 4
5 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET
6 A A M U S E T KAUPUNKI Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 KOTIKYLÄN KASVOT Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen aamuset@aamuset.? . Lähettäjä vastaa kuvan oikeuksista. Palkitsemme julkaistun kuvan K-ryhmän lahjakortilla. Ilmoita viestissä katuosoitteesi. Lahjakortti postitetaan julkaisua seuraavan kuukauden aikana. TÄYSOSUMA JOS vanhempien lomien rytmitys ei kata kesän jokaista päivää, apu voi löytyä seurakuntien kesäkerhoista, joita järjestetään kesäkuussa. Arkipäivisin kello 9–15 kokoontuvat kerhot on tarkoitettu ensi syksynä aloittaville eka-, tokaja kolmasluokkalaisille. Kerhopäivät täyttyvät leikistä, liikunnasta ja kesäpuuhista. Päivän aikana tarjotaan lämmin ateria. Lisätietoja: kirkonrotta.fi. Kesäkerhoissa vielä tilaa EI tainnu ns. härregådkaan auttaa, kun Robbea vietiin. Se on vaan niin, että ei voi kävellä rotsi auki. Täytyy tsiikaa messiin välillä! SITÄ MITÄ TILAA! TURUN rakennusjärjestykseen tulee kevennyksiä, mikä tuo helpotusta. Pienet rakennelmat eivät tarvitse toimenpidelupia. Rajaksi tulee 10 neliötä. Turun rakennuslautakunnan ei tarvitse selvittää häiriöksi saakka kyttääjänaapurin lukuisia farsiin saakka menneitä valituksia. Veronmaksajien rahat säästyvät. ASUMISVIIHTYISYYS MAXIMIIN OHJELMA Perjantai: onko Anne Bernerillä tosiaankaan mitään tietoa Suomen sodasta. Suomen eläkeläiset saavat maksaa, jo kahden vuoden aikana on minun eläkeestä nipistetty kolme kertaa. Ja miten monilta Suomen kansalaisilta on samoin otettu? Ottaisitte nyt rikkailta edes lapsilisät pois ja korottakaa niiltä veroprosenttia. SUOMEN KÖYHÄ KIITOKSET ihanasta 50-vuotisjuhlasta Eeva-Johanna Elorannalle! PAULA JA HARRI PARI vuotta sitten koirani Paavo löysi Mäntymäen puistosta sormuksen. Sisällä teksti ”MERVE”. Olen ihmetellyt, miksi et kaipaa koruasi. Sormus on ns. luokkasormus. Jos tiedät päivämäärän ja vuoden, ilmoita minulle (044 224 2290), saat korusi heti takaisin. HOPEINEN SORMUS Onko huippunopeasta opiskelusta hyötyä työelämässä? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. No nyt on vuosirenkaat. TÄYTTÄ ASIAA ONKO SINULLA asiaa? Kerro se meille tekstarilla. Kirjoita viestin alkuun TS AAMUSET, ja sen jälkeen viestisi, mahdollinen nimimerkkisi sekä nimesi ja osoitteesi. Lähetä viesti numeroon 16183. Viestin hinta on 16 senttiä/160 merkkiä. MENNEEN JÄLKIÄ MINNA IJÄS NORJALAINEN Ole Jonsen Aune muutti Turkuun vuonna 1862 ja ryhtyi elättämään itsensä yleisön kasvavalla kiinnostuksella otattaa itsestään muotokuvia. Aunen ateljee sijaitsi aluksi Turun tuomiokirkon lähellä konsuli Säwen talon yhteydessä ja sitten Kristiinankadun ja Linnankadun kulmatontilla. Auneen kuvaamo oli suosittu. Käyntikorttikuvien hinnat olivat melko halpoja. Kuvaajat myivätkin ateljeissaan myös oheistuotteita: myyntikuvia kaupungista, albumeita, koteloita ja kehyksiä. Ateljeet työllistivät runsaasti väkeä, sillä kuvaamoon tarvittiin apulaisia ja muuta henkilökuntaa. Valokuvaajan lisäksi tarvittiin lasinegatiivien ja vedosten retusoijat, kopistit, valokuvaajan apulainen ja juoksutyttöjä tai -poikia. Kuvaamot olivat oiva ja sovelias työpaikka erityisesti naisille ja heitä olikin alalla paljon. Valokuvaajan ammatin saattoi oppia hakeutumalla ateljeeseen valokuvaajan apulaiseksi. Auneen kuvaamossa otetussa kuvassa nuori mies nojaa kreikkalaiseen pylvääseen, joka on todennäköisesti toimitettu kuvaamoon Saksasta, jossa joku elätti itsensä toimittamalla kuvausrekvisiittaa sinne sun tänne. Taustakulissi eli fondi on koristeellinen ja esittää keskieurooppalaista kaupunkia luonnonhelmasta nähtynä. Rekvisiitalla pyrittiin usein tavoittelemaan salimaista arvokasta ympäristöä. Lopulta tavaranpaljous kuvissa kääntyi itseään vastaan ja kaikesta krääsästä haluttiin eroon. Entisaikojen selfiemestari Kasperi Rantanen OONA KARHUNEN SAARA Ruotsalainen, 26, valmistui yhteisöpedagogiksi noin puolentoista vuoden opiskelun jälkeen. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa opiskellut Ruotsalainen oli alun perin valmistautunut tavalliseen kolmen ja puolen vuoden opiskeluaikaan. – Kaikkeen pystyy kunhan vain tarpeeksi haluaa, tiettyjen realiteettien kanssa. Tiedän, missä vahvuuteni ovat ja jos asia on vahvuusalueellani, pystyn sen tekemään. Jos olisin yrittänyt lähteä opiskelemaan lääkäriksi, niin se ei olisi onnistunut edes 30 vuodessa, Ruotsalainen nauraa. Yhtenä motivoituneisuuden syynä olivat taustalla olleet ammatinvalintaongelmat. – Minulla oli aika paljon välivuosia lukion ja ammattikorkeakoulun välissä. Tein hanttihommia, elin kädestä suuhun ja olin kouluissa, joista tiesin jo ennen aloittamista, etteivät ne olleet minun juttuni. Minulla oli järkyttävä tuska siitä, mikä minusta tulee isona. Kun vihdoin keksin sen, innostuin siitä valtavasti. RUOTSALAINEN sai hyväksiluettua yhden englannin kurssin ja osoitti aiempaa osaamistaan 30 opintopisteen verran. Vaikka lukujärjestys oli täynnä, otti hän kursseja verkosta ja toisen vuoden opinnoista. Kesällä hän suoritti sekä harjoittelun että opintoja ja syksyllä viimeisen harjoittelunsa ja viimeiset opintonsa. Opinnäytetyön vuoro oli joulukuussa. – Asiat vain etenivät koko ajan tavallista nopeammin. Pääsin harjoitteluun juuri silloin kun halusin, koulukavereiden kanssa oli sairaan kiva tehdä hommia ja opettajat olivat tosi hyviä. Meidät kohdataan yksilöinä ja asioistamme ollaan aidosti kiinnostuneita. En usko, että kauhean monessa muussa koulussa tämä olisi ollut mahdollista. Opiskelu, työ, työharjoittelu, salibandy, jumppien ohjaaminen ja kuntosalilla käynti venyttivät päiviä 15-tuntisiksi. Silti Ruotsalainen ei kokenut elämäänsä raskaaksi. – Koska mikään ei tuntunut pakkopullalta, ei se myöskään tuntunut raskaalta. Lähes kaikki ystäväni liittyvät työhöni, kouluuni tai harrastuksiini, joten onnistuin yhdistämään sosiaalisen elämän niihin. Huono omatunto jäi tosin siitä, että avomieheni kanssa emme nähneet viikolla ollenkaan. JÄRJESTELMÄLLISYYS ulottuu myös muihin elämän osa-alueisiin. Etenkin taloudenpitoon liittyvissä asioissa Ruotsalainen on tarkka. Avomies ei saa tyhjentää tiskikonetta tai pestä pyykkiä. – Kun suihkutan tyynyliinaan vettä ja silitystärkkiä ja silitän sen höyrysilitysraudalla, siitä tulee aivan viivasuora. On maailman tyydyttävin tunne, kun saan tyynyliinat kaappiin vääriskaalaan järjestettyinä. Liikaa vapaa-aikaa Ruotsalaiselle ei jää koulun loppumisesta huolimatta. Hänellä on jo vakituinen työpaikka, minkä lisäksi suunnitelmissa on kehittää ammatillista osaamista. – Ilmoittauduin kesäksi avoimeen yliopistoon. Lisäksi on harrastukset, avomies, kaksi koiraa ja hoitohevonen. Ei minulla todellakaan ole tekemisen puute. Minulla on tuolla jonossa jo kaikkea mitä haluan tehdä. Yliaktiivinen opiskelija Ammatinvalinnan tuska kasvatti Saara Ruotsalaisessa äärimmäisen motivaation Finnkinon ympäristö on Saara Ruotsalaiselle tärkeä. Harvinainen yhteinen aika avomiehen kanssa vietettiin usein viikonloppuisin elokuvissa. -Hän olisi voinut sanoa, että vihdoinkin valmistuin ja minua näkee tai että vihdoin voin mennä töihin ja alkaa maksaa. Hän kuitenkin valitsi sen, että oli minusta ylpeä. Oona Karhunen
7 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET
8 A A M U S E T URHEILU Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 MIESTEN salibandyn divarikarsinnoissa turkulainen FBC on edennyt kolmannelle ja ratkaisevalle kierrokselle. Kolmannella kierroksella FBC saa vastaansa tamperelaisen Soittorasian. Paras kolmesta pelattavasta otteluparista voittaja selviää ensi kaudeksi salibandyn Divariin. Joukkueiden ensimmäinen yhteenotto on edessä lauantaina 9. huhtikuuta Sport Gardenissa Turussa. Ottelu alkaa kello 19. Askeleen päässä divarista TPS:N miesten jalkapallojoukkueen tiukka taloustilanne oli kaikkien tiedossa ennen maaliskuun loppuakin, mutta FC TPS Oy:n hallituksen puheenjohtaja Niklas Österlundin (kuvassa) ulostulo Turun Sanomissa yllätti koko jalkapalloyleisön. Kuvio TPS:n ympärillä kuulostaa oudolta. 650 000 budjetista puuttui ennen viime viikolla startannutta joukkorahoituskampanjaa noin puolet. Miten se on edes mahdollista? Keskisuuri mysteeri on myös se, miten TPS ylipäätään on saanut Ykköseen lisenssin, jos rahoitus on ollut noin olemattomalla pohjalla? Vai onko lisenssin myöntämisen ja nykyhetken välillä tapahtunut jotain dramaattista? Palloliiton seuralisenssipäällikkö Mikko Aitkosken mukaan TPS on Palloliiton suuntaan hoitanut asiat moitteetta ja ilmoittanut vaikeuksistaan asianmukaisesti. Jos pahin tapahtuisi ja TPS joutuisi luopumaan Ykkösen sarjapaikasta ja tippuisi aladivisiooniin, isku olisi kova koko seurayhteisölle, mutta se olisi raju myös koko turkulaiselle jalkapallolle. Sen jälkeen Interin jälkeen seuraavat miesten seura Turun seudulta löytyy miesten Kolmosesta. Se ajaisi monet paikalliset jalkapalloilijat mielenkiintoiseen tilanteeseen. Mistä juniori-iän ohittaneet urallaan eteenpäin haluavat pelaajat etsisivät peliaikaa? Olisiko suunta Inter, muut Ykkösen seurat vai komistuisiko Kolmonen entisestään? ILKKA LAPPI Ammottava aukko? Millaista sijoitusta odotat TPS:n futisnaisilta tällä kaudella? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. PUUKKOKATSOMO ILKKA LAPPI VIIME viikolla kautensa jalkapallon naisten Liigassa aloittanut TPS aikoo tällä kaudella jahdata tosissaan paikkaa ylemmässä loppusarjassa. Viime kaudella TPS jäi ensimmäisenä ulos ylemmästä loppusarjasta ja sijoittui seitsemänneksi. – Se (ylempi loppusarja) on ensimmäinen tavoite, mutta siihen ei ole tarkoitus tyytyä. Tavoitteena on kamppailla ihan tosissaan mitaleista, linjaa päävalmentaja Sami Haltia. Kauden ensimmäisestä ottelusta sarjanousija Tikkurilan Palloseuraa irtosi 1–0-voitto. TPS pystyi luomaan kelpo määrän maalipaikkoja, mutta viimeistely onnistui vasta muutama minuutti ennen täyttä aikaa Alina Schreyn uran ensimmäisellä liigamaalilla. – Ensimmäinen puoliaika oli nihkeää pelaamista. Käsijarru oli päällä ehkä pienen jännityksenkin takia. Toinen puoliaika oli jo paljon parempi pelillisesti. Jatkoa ajatellen tietenkin helpottaa myös, kun saatiin voittotili heti auki. AVAUSVOITON lisäksi katetta mitalihaaveille antaa vuotta vanhempi joukkue. TPS:n joukkue on edelleen varsin nuori, mutta runko on pysynyt hyvin kasassa. Muutaman täsmähankinnan myötä on realistinen tavoite lähteä hakemaan Palloseuran naisten kaikkien aikojen parasta sijoitusta sitten 1980-luvun puolivälin naisten SM-sarjavuosien. Vuodesta 2007 pelatussa naisten Liigassa TPS on toistaiseksi ollut parhaimmillaan viides. – Joukkue on ollut todella vastaanottavainen ja nyt ollaan paljon viime vuotta kypsempiä toteuttamaan asioita. Viime vuonna pelaamisessa oli ehkä liikaakin variaatiota, mihin ei aina oltu valmiita, Haltia arvioi. Mustavalkoinen hevonen TPS:n naiset aikovat tosissaan taistella mitaleista naisten Liigassa TPS:n naisten runko pysyi hyvin kasassa. Muun muassa maajoukkueen vakiokokoonpanoon murtautuneen Ria Ölingin jatkaminen raitapaidassa on iso asia Palloseuran menestystoiveita ajatellen. Timo Jakonen Yksi mielenkiintoisimmista uusista nimistä on Porista saapunut Jutta Rantala. Hyökkääjä on osoittanut harjoituspeleissä potentiaalinsa. Myös sarja-avauksessa hän oli vaarallinen, vaikka maalit jäivät vielä syntymättä. – Hän on päässyt hyvin sisään joukkueeseen. Hyökkääjälle tietenkin soisi, että pallo menisi maaliinkin, mutta Jutta pääsi ensimmäisessä pelissä hyvin paikoille. Kyllä niistä paikoista jatkossa maalejakin tulee, Haltia vakuuttaa. ENSIMMÄISEN ottelun jälkeen naisten Liigassa on parin viikon tauko ennen seuraavaa kierrosta. TPS:ssa pariviikkoinen käytetään kovaan harjoitteluun. Joukkue saa ehjiä harjoituksia, sillä rivistä on pois vain alle 19-vuotiaiden maajoukkueen mukana EM-jatkokarsinnoissa oleva Emma Santamäki. Tauon jälkeen edessä on kunnon tasonmittaus, kun vastaan asettuu hallitseva mestari PK-35. – PK on todella kova. Kaikkien raporttien mukaan he olisivat voineet voittaa Ilveksen paljon suuremminkin lukemin kuin 3-1 avauskierroksella. On hyvä saada kunnon mittari alkukauteen, Haltia miettii.
9 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET aamuset.?
10 A A M U S E T ELÄMÄ & TYYLI Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 KAARINALAINEN Lions-klubi LC Littoinen järjestää Metsämäen raviradalla takakonttikirppiksen lauantaina 16. huhtikuuta kello 12–16. Myynti tapahtuu henkilöautoista, perävaunuista ja pakettiautoista. LC Littoisen takakonttikirppis järjestetään nyt toista kertaa. Järjestäjien mukaan tavoitteena on, että tilaisuus järjestetään jatkossa ainakin kaksi kertaa vuodessa. Lisätietoja: www.takakonttikirppis.fi. Kirppis raviradalla TURKU Design Festivalia vietetään tänä vuonna 4.–10. toukokuuta kuudetta kertaa. Ensimmäisen kerran festivaali järjestettiin vuonna 2011 Turun toimiessa Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Luvassa on muun muassa muotoiluaiheisia luentoja, työpajoja ja elokuvanäytöksiä. Festivaalin pääjärjestäjänä toimii Uuden muotoilun yhdistys. Tänä vuonna festivaalin teemana ovat eri aistit ja niiden kytkös muotoiluun. Festivaalin slogan on ’’Kokemus on kuudes aisti’’. Festivaalin yhteydessä järjestetään Uuden muotoilun kevätmarket lauantaina 7. toukokuuta kello 11–17 VPK:n talolla. www.uudenmuotoilunyhdistys.fi Turussa juhlitaan muotoilua Oletko ollut hiljaisella retriitillä? Kerro kokemuksistasi. Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. MERJA KAJALA –KASVAAKSEEN ja kehittyäkseen ihminen tarvitsee myös hiljaisuutta, sanoo Seija Mauro. Mauro on ohjannut hiljaisia retriittejä 15 vuoden ajan. Hän toimii ohjaajana Turku Mindfulness -ryhmän järjestämillä retriiteillä. Hiljaiset retriitit antavat Mauron mukaan tilaisuuden irrottautua arjen kiireestä ja olla läsnä hetkessä. – Hiljainen retriitti on tauko, jonka aikana voi levätä ja havainnoida itseään ja elämäänsä. Arkielämä vie usein kaiken huomion, emmekä huomaa ajatuksiamme ja tunteitamme tai sitä mitä kehomielessämme tapahtuu. Hiljaisuus antaa tilaisuuden olla tuoreemmin läsnä itselleen. Vaikka retriitissä liikutaan ryhmänä ja ollaan yhdessä, keskustelu rajoitetaan välttämättömien käytännön asioiden selvittämiseen ja hätätilanteisiin. Puhelimet pidetään suljettuina. Mauro kertoo, että hiljaisuus herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita. – Toisille hiljaisuus voi tuntua riemastuttavalta, toisille pitkäveteiseltä. Joillekin se on alussa vaikeaa, mutta puheliaatkin ihmiset saattavat kokea, että on hyvä olla yhdessä hiljaa. Hiljaisuudessa, ilman sijaistoimintoja ihminen pääsee kohtaamaan itseään. Hiljaisuudessa tunteet vahvistuvat. ARJEN tohinassa väsymys jää usein huomaamatta eikä lepäämiseen ole riittävästi aikaa. Mauro kertoo, että väsymys saattaa yllättää retriitillä, etenkin jos elämä on ollut kiireistä tai henkisesti raskasta. – Varsinkin ensimmäistä kertaa retriitille osallistuvat saattavat huomata olevansa hyvin väsyneitä. Silloin neuvon käyttämään kaikki tauot nukkumiseen. Joskus pari ensimmäistä päivää menevätkin nukkuessa. Monet sanovat jälkeenpäin, etteivät he olleet huomanneet miten väsyneitä olivat. Hiljaisella retriitillä asiat tehdään paitsi hiljaa, myös normaalia hitaammin. Se saa arkiset, tutut asiat tuntumaan erilaisilta. Mauro muistaa ensimmäisen kokemuksensa hiljaisesta ruokailusta. – Kun söimme yhdessä hiljaa ja hitaasti, tavallinen arkiruoka tuntui pyhältä. Ruoka maistui paremmalta kuin yleensä. Mauron mukaan hiljaisiin retriitteihin voi osallistua ilman aikaisempaa kokemusta tai valmistautumista. – Etukäteen ei tarvitse tietää tai osata mitään, kaikki selviää paikan päällä. Kun antaa itselleen tilaisuuden olla rauhassa itsensä kanssa, voi oivaltaa asioita. Kokemus auttaa kohtaamaan itsensä kaikkine tunteineen ja ajatuksineen arjessakin. Rauhassa itsensä kanssa Hiljainen retriitti on mahdollisuus irrottautua kiireestä Turku Mindfulness järjestää kaksi hiljaista retriittiä vuodessa. Toinen retriitti järjestetään luonnonkauniilla Utön saarella. Retriittipäivien ohjelma koostuu pääosin erilaisista meditaatioharjoituksista, kuten kävelymeditaatiosta. Sari Hittscher KISSATERAPIA (Paasilinna) on erityisesti kissaihmiselle sopiva värityskirja. Teos sisältää sata stressin poistoon tarkoitettua värityskuvaa. Jykevän värityskirjan kissakuvat ovat tyyliltään vaihtelevia, osa realistisia ja osa villin mielikuvituksellisia. Kirjan sivuilta löytyy myös selkeitä kuvia värittäjille, jotka eivät innostu pikkutarkasta piipertämisestä. Kirjan alusta on varattu muutama sivu värien historialle ja teorialle. Alkusivuilta löytyy myös evästystä työvälineiden valintaan. Kissoja kirjan täydeltä tettua värityskuvaa
11 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET Elämä&tyyli
Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET 12 Kevätmuoti HENRIIKKA FINGERBORG TÄNÄ keväänä kenkämuodissa nähdään valkoisena hohtavia tennareita, paksupohjaisia tennareita ja lenkkareita sekä sporttisen lookin vastapainoksi korkeita puisia tolppakorkoja. Valkoiset tennarit raikastavat asun kuin asun, ja niillä saa sporttisuutta ja kontrastia naiselliseen tai juhlavampaankin asukokonaisuuteen. Tennarit jalassa jaksaa vaikka tehdä kaupunkikierroksen, nyt on siis sallittua mennä shoppailemaan lenkkarit jalassa. Tennissukkiakaan ei tarvitse peitellä, kunhan niitä ei yhdistä sandaaleihin. – Tänä keväänä kengät ovat se pääjuttu, niiden ympärille rakennetaan koko asukokonaisuus, kertoo Din Skon ja Nilsonin kenkämyyjä Meri Miesvirta. Yli kymmenen vuotta sitten kovassa suosiossa olleet Adidaksen Superstaritkin saa taas kaivaa varastosta, sillä ne ovat muodin huipulla. Myös Niken Kaishi -mallia myydään Miesvirran mukaan paljon. – Oikeastaan lenkkarit tai tennarit saavat olla mitkä tahansa, mutta muodikkain väri on puhtaan valkoinen. Tämän kevään suosituin malli on uudelleen muotiin tullut Superstar. Superstareja löytyy eri värisillä raidoilla, valkoiset mustilla raidoilla viedään kuitenkin käytännössä käsistä, Miesvirta sanoo. PAKSUPOHJATENNARIT ovat erityisesti nuorison mieleen. Miesvirta kertoo, että nuorisoa kiinnostaa myös enemmän kenkien merkki kuin vanhempaa asiakaskuntaa. Valkoista hohtoa voi ylläpitää oikeilla tuotteilla. Ja toisin kuin luulisi, valkoiset tennarit saa myös pidettyä helposti puhtaana. – Tennareihin kannattaa suihkuttaa kosteussuojasuihketta ja ne saa helposti puhdistettua silikonisienellä. Sillä saa myös pyyhittyä pölyt kengistä. Jos tennarit ovat valkoista nahkaa, siinä tapauksessa suosittelen käyttämään valkoista plankkia. Sporttisten tennareiden vastapainoksi juhlavammissa jalkineissa suositaan tolppakorkoisia sandaletteja. – Sandaleteissa saa olla korkeampaa tolppakorkoa ja muodikkain korko on tänä keväänä puuta. Väreistä maanläheiset sävyt kuten beige ja ruskea ovat suosituimpia. Avokkaitakin toki myydään, mutta sandaletit ovat nyt todella in, Miesvirta sanoo. Tennarit ovat taas muotia Valkoisena hohtavia tennareita ja puisia tolppakorkoja Din Skon ja Nilsonin myyjä Meri Miesvirta kokeilee jalkaansa valkoisia tennareita, jotka ovat tämän kevään hitti. Henriikka Fingerborg Valkoiset tai mustat, molemmat ovat taas muodissa. Sandalettien korot ovat nyt puiset. ”Tennissukkia ei tarvitse peitellä.” Kuviamme löydät myös Instagramista!
13 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET Kevätmuoti
Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET 14
15 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET
16 A A M U S E T MAKU & NAUTINTO Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 UUDESSA villityksessä yhdistetään kaksi klassikkoherkkua yhdeksi. Sushiburgerissa sämpylä korvataan sushiriisistä muotoillulla pohjalla ja kannella. Somessas täytteeksi on taiteiltu esimerkiksi sashimia, avokadoa, kanaa, wasabia ja perinteisiä jauhelihapihvejä. Burgerin täytteeksi menee melkein mikä tahansa. Väliin sopii myös tempura eli uppopaistetut kasvikset tai merenelävät. Riisistä tehdyn kannen ja pohjan voi myös uppopaistaa. Sushiburger villitsee somekokkeja SEN sijaan, että menisi töiden jälkeen kaupan kautta kotiin valmistamaan ruokaa, voi ResQ-palvelun kautta tilata ravintoloista lounaalta jäänyttä hävikkiruokaa. Perussääntönä on se, että hävikkiruoka-annos maksaa maksimissaan 60 prosenttia ravintolassa myytävän lounaan hinnasta. Palvelussa mukana olevat ravintolat ilmoittavat järjestelmään päivittäin heiltä yli jääneen ruoan ja sen hinnan. Palveluun rekisteröitynyt asiakas voi nähdä tarjonnan järjestelmästä ja tehdä palvelun kautta tilauksen ravintolalle. Ruoka haetaan itse ravintolasta. Palvelu toimii sekä kännykkäsovelluksena että internet-selaimella. Laiskan kokin pelastus Mitä ruokavillityksiä olet itse kokeillut? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. HENRIIKKA FINGERBORG VIETNAMILAISET kesärullat ovat olleet kovassa huudossa jo muutaman vuoden. Suolaiset kesärullat ovat raikkaita ja maukkaita mausteisen dipin kanssa. Tänä keväänä riisipaperiin kääritään kookosmaitoon keitettyä riisiä, marjoja, hedelmiä ja kukkia. Hyvä kastike on se joka tekee näistäkin riisipaperiin kääritystä rullista maistuvia. Vietnamilaiset kesärullat ohutta riisipaperia 2dl tahmeaa riisiä 1dl kookosmaitoa 1dl vettä hyppysellinen suolaa täytteet: hedelmiä marjoja syötäviä kukkia mustia seesaminsiemeniä minttua dippi: tuoretta mangoa minttua passionhedelmää LAITA riisi, kookosmaito, vesi ja suola kattilaan ja kiehauta. Kun seos kiehuu, laita lämpö minimiin ja hauduta kannen alla 20 minuuttia. Jäähdytä hyvin. Laita riisipaperi lämpimään veteen 15 sekunniksi ja asettele pehmennyt riisipaperi alustalle. Asettele riisi ja suoraan sen eteen haluamasi hedelmät, yrtit, marjat, siemenet ja kukat ja rullaa riisipaperi täytteineen rullaksi. Surauta tehosekoittimessa haluamasi dippi, esimerkiksi tuoreesta mangosta, mintusta ja passionhedelmästä. Dipiksi käy kuitenkin mikä tahansa maukas hedelmäinen dippi. Sateenkaarirullat tuovat kevään Marjoilla ja hedelmillä täytetyt kesärullat säväyttävät väreillään Hedelmäiset sateenkaarirullat ovat kevään ja kesän hitti. Henriikka Fingerborg VIRPI Mikkosen ja Tuulia Talvion Hyvän olon jäätelökirja tarjoaa herkullisia ja hyvää tekeviä jäätelöitä ilman gluteenia, maitotuotteita ja valkoista sokeria. Kaikki ohjeet on toteutettavissa myös vegaanisesti ja helposti kotona jopa ilman jäätelökonetta. Kirjan avulla jäätelöherkuttelusta voi ottaa vaikka päivittäisen tavan, sillä mukana on vain luonnollisia raakaaineita, kuten hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä ja jäätelöissä käytetään vain luonnollisia makeuttajia. Kirja opastaa miten jäätelöä voi valmistaa helposti eri menetelmillä ja tarjoaa kokonaisen kappaleen pikajäätelöitä, jotka syntyvät hetkessä pelkän tehosekoittimen avulla. Hyvän olon jäätelökesä l t i it t
17 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET Culinaire
Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET 18 Terveys&liikunta TUULA ISTALA RUOKARINTAMALTA kantautuu tiedeuutisia: hyönteiset ovat tutkitusti tulevaisuuden iso mahdollisuus, lihan veroinen proteiinin lähde. Ensikuulemalta juttu joko hirvittää tai huvittaa useimpia kotikokkeja, mutta lisääntynyt reppureissailu ja matkoilta tehdyt jutut ja televisio-ohjelmat ovat myös murtaneet epäluuloja. Kupittaalla, Turun yliopiston Funktionaalisten (terveysvaikutteisten) elintarvikkeiden tutkimuslaitoksella (FFF) hyönteisravinto on saanut oman tutkimushankkeensa yhtenä muiden joukossa. Lopputulos on sielläkin vielä tuntematonta huomista. Hyönteiset ruokaketjussa -hankkeen koordinaattori Jaakko Korpela sai kipinän ollessaan kehitysyhteistyöprojektissa Laosissa. – Kaikki on vielä avoinna: tuotekehitys, teolliset prosessit ja käyttö ihmisravintona tai eläinten rehuna. Kuluttajan hyväksyntää tai hylkäystä voi vielä vain arvailla. NYT Korpela tutkii hyönteisravintoa Turussa ja maistattaa kollegoillaan hyönteisjauheella terästettyjä pikkuleipiä tai sirkkanäkkäriä. Työhuoneen terraariossa kasvaa pieni jauhomatopopulaatio. Tutkimusta tehdään, koska hyönteisruoassa kaikki on vielä avoinna. – Hyönteisten hyödyntämisessä on astuttu vasta kehityksen kynnykselle, Korpela luonnehtii. Kuluttajien mieltymyksiä testataan aistilaboratoriossa yhtenä vakiintuneena tutkimusmenetelmänä. Turku on osaamisen huipulla uusien, vielä kehitteillä olevien tuotteiden aistinvaraisessa testauksessa. – Kaikella on väliä, tarjottavan ulkonäöllä, rakenteella, tuoksulla, maulla ja värillä, kertoo laitoksen varajohtaja Mari Sandell. Hyönteisiä ei vielä maistateta, eikä mitään, mitä yksittäinen testaaja ei halua laittaa suuhunsa. – Kaikkien havainnot ovat tärkeitä ja arvioitsijoiden sana painaa, Sandell vakuuttaa. Testaaminen kannattaa, sillä enää kymmenen prosenttia niistäkin uusista elintarvikkeista jotka koskaan pääsevät tuotantoon ja kuluttajalle, on myynnissä vuoden kuluttua. TÄNÄ päivänä puuro on trendiruokaa. Ylihuomenna kiinnostus suuntautuu jonnekin toisaalle. – Välipalakulttuuri nousee ja välipalojen käyttö lisääntyy aivan uusissa käyttötilanteissa. Laitoksella seurataan tiiviisti tätä aikaa mutta samalla vuosienkin päähän. Funktionaalisista tuotteista itsensä parhaiten läpilyöneitä ovat ksylitoli ja Benecol. Uusia benecoleja kehitetään uupumatta. – Alalla on erittäin vaikea saada läpi tietoa siitä, mikä tuote voidaan tutkitusti ja luotettavasti määritellä terveysvaikutteiseksi. Työ on hyvin pitkäjänteistä, Sandell luonnehtii. Laitoksen tutkijakunta on monitieteistä väkeä. Se kutsuu parhaillaan uusia maistajia ja aistijoita, kaikenikäisiä tavallisia kuluttajia testaajiksi, jos osallistuminen ja terveellinen, hyvänmakuinen ja aisteja miellyttävä ruoka kiinnostaa. – Mitään ei syötetä salaa, eikä mitään ole pakko laittaa suuhun. Kaikki havainnot ovat tärkeitä ja edistävät terveellisten ruokien markkinoille tuloa, Sandell rohkaisee. Sirkkaa ja toukkaa poskeen Hyönteisruoan suosiota on mahdotonta ennustaa FFF:n varajohtaja Mari Sandell (vas.), kehityspäällikkö Mari Norrdal, koordinaattori Jaakko Korpela ja laboratoriopäällikkö Terhi Pohjanheimo laboratorio Aistilassa. Tuula Istala
19 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET
20 A A M U S E T VIIHDE Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 TAMMIKUUSSA 2015 Antero Lindgren myi Kukan täyteen ja sai täyteen ahdetulta baarilta hurmioituneen vastaanoton. Perjantaina 8. huhtikuuta viime aikoina harvakseltaan keikkaillut mies saapuu muhkean partansa kera takaisin Turkuun ja Kukan lauteille. Karismaattinen esiintyjä puhaltaa lauluihinsa livenä reilusti ilmaisua ja tavoittaa keikan aikana tunneskaalasta niin surun kuin ilonkin ääripäät. Lindgren toivotulla uusinnalla HARVOIN levyyn liittyy sellaista taustatarinaa kuin amerikkalaisen Laura Gibsonin neljänteen levyyn Empire Builder. Pari vuotta sitten Gibson päätti etsiä elämälleen uutta suuntaa ja muutti lapsuusmaisemista Oregonista New Yorkiin. Vain vajaa vuosi myöhemmin, keväällä 2015, hän nukkui tuttujen ja kavereidensa sohvilla, koska talo, jossa Gibson oli asunut tuhoutui kaasuräjähdyksessä. Samassa rysäyksessä meni myös naisen kirjoittamat biisit. Empire Builder kuvaa kaikkea sitä, mitä Gibsonin elämässä on tapahtunut olematta kuitenkaan vaivaannuttava tilityslevy. Yhtymäkohtia Gibsonin taannoisiin kokemuksiin teksteistä on löydettävissä, mutta tarinat toimivat myös yleisemmällä tasolla. Ellei Gibsonin taustaa tunne, levy on ”vain” laadukasta indie-folkkia. Gibsonin musiikin hengenheimolaisia ovat muun muassa First Aid Kit ja Laura Marling. Akustisvoittoinen musiikki rakentuu pienistä elementeistä, mutta yleisvaikutelma levyllä on runsas. Varsinkin jousia käytetään lauluissa tunnelmaan luontiin maukkaasti. Levyn utuinen tunnelma toimii sävy sävyyn Gibsonin kuulaan lauluäänen kanssa. Kenelle: Hauraan aamuyön tunnelmoinnin ystävälle. Arvio: Väkevä kevätannos indiepoppia. ILKKA LAPPI Tuhon jälkeen Vakuuttiko Seikkisrockin kattaus? Aiotko aloittaa kesäsi Kupittaalla? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. ILKAN VALINTA VARMA NAKKI ILKKA LAPPI VUONNA 2003 musiikkimaailmassa moni asia oli toisin kuin nyt. 13 vuotta sitten esimerkiksi suoratoistopalvelut olivat vielä märkiä päiväunia ja kotimaisten artistien areenakeikat äärimmäisen harvinaisia. Yksittäisten suomalaisten bändien stadionkeikat haaveita. Vaikka areenakeikat eivät vielä olekaan jokapäiväistä leipää kotimaisille muusikoille, yhä useampi on viime vuosina käynyt kokeilemassa areenaluokassa siipiään onnistuneesti. Cheek onnistui jopa täyttämään stadionin. – On hienoa, että yleisö on ymmärtänyt, että myös kotimaisia artisteja voi lähteä katsomaan isoihin puitteisiin samalla tavalla kuin maailmantähtiäkin. Huono puoli isojen keikkojen kasvaneessa tarjonnassa on, että kärki saattaa kaventua. Yleisö ehkä jättää menemättä joillekin pienemmille klubikeikoille, koska satsaavat isoihin keikkoihin, Anssi Kela pohtii. – Itsekin haaveilen areenaluokan keikasta, mutta vielä ei olla sillä levelillä. Mutta onhan senkokoisen yleisön edessä esiintyminen maailman siisteintä. 13 vuoden takaisesta Kelakin on muuttunut. 2003 mies paistatteli vielä Nummelan jälkeisessä suosiossa. Sittemmin miehen ura on kokenut aallonpohjan ennen viime vuosien paluuta ihmisten tietoisuuteen ja radioiden soittolistoille. – Nykyään keikkailua on pakko lähestyä siitäkin vinkkelistä, että siitä on myös tienattava. Vielä kymmenen vuotta sitten pystyi ajattelemaan, että pääasiallinen osa työtä oli ihan muuta kuin keikoilla käynti, Kela sanoo. Areenakeikat ovat vielä miehelle haaveilua, mutta siitä huolimatta Kelan huhtikuu kuluu poikkeuksellisen isoissa puitteissa. Miehen konserttisalikiertue, ensimmäinen sitten vuoden 2003, ulottuu 15 paikkakunnalle. – Tällä kertaa kaikki on paljon hiotumpaa ja viimeistellympää. Silloinkin soitin aluksi soolosetin, mutta sen jälkeen bändiosuus soitettiin kuin mitä tahansa keikkaa. – Konserttisali keikkapaikkana mahdollistaa erilaisia asioita kuin baarikeikkailu. Yleisölaulatus jää ehkä vähemmälle, mutta konserttisaleissa voi vetää välillä todella hiljaakin, kun lähtökohtaisesti konserttisaleihin tullaan kuuntelemaan musiikkia. KELAN mukaan konserttisalikiertueella on nähtävissä miehen eri puolet muusikkona. Väliajallinen konsertti jakautuu akustiseen ja sähköiseen osuuteen. Hittien lisäksi yleisölle tarjotaan harvinaisuuksia ja biisejä, joita ei vuosiin ole kuultu keikoilla. – Akustiset soolokeikkani ovat aika erilaisia bändikeikkoihin verrattuna. Vielä en tiedä, millaiseksi akustiset osuudet muotoutuvat. Saattaa olla, että niissä soitan fiiliksen mukaan ”päivän biisejä”. Anssi Kela Parasta aikaa -kiertue Logomossa 9. huhtikuuta. Isommin ja viimeistellymmin Anssi Kela nousee pitkän tauon jälkeen konserttisalien lavoille Anssi Kelan mukaan konserttisalikiertuetta on harjoiteltu viikkoja. Bändin rutiini on tällä hetkellä kova. Erot todella hyvän keikan ja rutiinikeikan välillä syntyvät yleisön panoksesta. Parhaimmillaan yleisö on bändin kuudes jäsen ja niinä iltoina voi tapahtua melkein mitä vaan, hän sanoo Ilkka Lappi
21 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET Viihde
22 A A M U S E T JETSET Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 TIMO SALMESMAA Vuosia Voice of Finlandin kapellimestarina toiminut ja kilpailijoita sparrannut Lenni-Kalle Taipale virittää oman illan. Lenni & Friends todentuu torstaina Rennossa, stagelle nousee yllätysesiintyjiä, showssa on koettu mm. Redraman ja Elastisen taiturointia. Riitta Salmi You’re the One That I Want! Grease valloittaa Silja Symphonyn ja Serenaden musikaalikevään. Belinda King Creativen tuotantoon haki yli 1000 innokasta. Dannyn ja Sandran rooleihin löytyi esittäjät USA:sta ja Euroopasta. Menestyselokuvan tähdet Olivia Newton-John ja John Travolta viistävät jo eläkeikää, mutta tarina nuoresta rakkaudesta on ikuinen. Grease viihdyttää aluksilla toukokuun loppuun. Timo Salmesmaa Kesä-Kåren palaa. Ainakin yhdeksi illaksi. Caribiassa juhlineet matkailujärjestö SKÅLin aktiivit Marja-Eela Kaskinen, Susanna Saari ja Turun AMK:n Annika Karppelin iloitsivat nostalgiabuumista. Peilipallojen ja legendaaristen levyseppien isännöimä Kåren Revisited kutsuu 13. toukokuuta kasarikesien hellään huomaan. Timo Salmesmaa Kevät on rakkauden aikaa. Marilynissä ja Vegasissa lukukauden villinneet opiskelijabileet kääntyvät loppusuoralle. Parinmuodostus jatkuu keskiviikon Palapelibileissä, joiden teemana savuaa Wild West. Uudisraivaajia, verenhimoisten apasseja ja karjapaimenia viihdyttävät saluunaruusut. Torstain Kasarirock aikakonettaa syntikkavuosikymmenelle livenä kuolemattomia covereita! Mikko Aromaa Voice of Finlandin toinen live marssitti Logomon lavalle alkuvoimaisia naislaulajia johtotähtenään raumalainen Jessica Uussaari. Riemu tiivistyi Popkornin villitsemissä afterpartyissa Apollossa. Tuomas Junnikkala, Stephen Lee, Meri Vahtera, Minna Kosonen ja Daniel Sanz nollasivat kisajännitystä. Voicen kolmas otto perjantaina Logomossa ja Apollossa. Timo Salmesmaa Submarinasta Showroomiin siirtyvän The Caviar Clubin kevättapaaminen ajankohtaistuu perjantaina. Saija Mahonin emännöimän verkostoitumisillan puhujavieraiksi saapuvat professori Alf Rehn ja mediapro Jussi Heikelä. Saija Palin fiilisteli kaupunginjohtaja Aleksi Randellin seurassa toissakevään tapahtumassa. Pasi Leino Grease-musikaalin aluksille ohjannut ja koreografioinut Gary Lloyd myhäili tyytyväisenä Siljan ohjelmajohtaja Kati Heiniön seurassa. Lontoon West Endillä pitkään työskennellyt Lloyd on eri produktioiden ohella tehnyt uransa aikana yhteistyötä maailmantähtien, kuten Robbie Williamsin, Kelly Clarksonin ja Pinkin kanssa. Timo Salmesmaa
23 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET Jetset Muotitalo Halonen avasi myymälän Kauppakeskus Myllyyn. Entisiin Sokoksen tiloihin avautunut liiketila viehätti valoisuudellaan. Eri brandien osiot ja mittava jalkineosasto hemmottelivat kuluttajia. Pukeutumisen tyylivartit ja suosikkisävelmiä soittanut pianisti viihdyttivät avajaisvieraita. Markkinointipäällikkö Päivi Halonen ja tavarataloja Turussa johtava Hanna Allen visioivat valoisaa trendikevättä. Timo Salmesmaa Menestyksekkään UFC-ottelun Lontoossa mitellyt Teemu Packalén huomioi tukijoukkonsa järjestämällä vontonjuhlat. Hunter’s Inn täyttyi ystävistä, perheenjäsenistä ja tutuista vapaaottelijoista. Äitinsä Helena yllätti mestarin kuohuvalla ja lomamatkalla Lontooseen. Poika pääsee rentoutumaan ilman ottelupaineita, sisarensa Heidin kanssa Teemun yllättänyt äiti totesi. Timo Salmesmaa Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Millennium Extended ’16 polkkautti probailaajia Börsissä. Punaparrat, neonit ja hiirenkorvin varustautuneet bilettäret täräyttelivät nerokkaasti jaetuilla areenoilla. Tähtivieraaksi Turkuun saapui Super8 & Tab. Ville Vainion mukaan Millenniumin vahvuus on koota eri aikakausien probailaajat nauttimaan musiikkigenrestä. Timo Salmesmaa Sinun pieni uutisesi voi olla suuri asia muille Lähetä juttuvinkki aamuset@aamuset.?
Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET 24
25 Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET Työpaikat
Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 AAMUSET 26 Mielipide DEBATTI DEBATTI Tack… …nej tack! SIKARIKAS vai sikari, kas. Ihan sama, vastataan sekä Panamasta ja eräästä pohjoismaisesta pankkikonsernista. Räätälöidyissä verotusratkaisuissa löytyy. FC TPS turvautuu viimeisenä oljenkortena joukkorahoitukseen. Tonnin sijoituksella saa vielä kevytuntuvatakin kaupan päälle. No, tuleepa ainakin mitattua Tepsin todellinen kannatus. LÄPINÄKYVYYTTÄ esitetään suomalaisen laivateollisuuden kilpailuvaltiksi. Kuulostaa hippasen vaaralliselta. Tulee rumaa jälkeä, kun lasinen laiva rysähtää karille. NELJÄ Kätilöopiston lapsenpäästäjää jäi kiinni ilokaasun imppaamisesta työajalla. Eivätkö ne siellä Helsingissä tiedä, ettei töissä saa olla hauskaa? PITÄÄKÖ robottien kehittämisestä huolestua? ROIHA: Robotti on hyvä tehtäviin, jotka ovat ihmisille vaarallisia sekä yksitoikkoisiin tehdasympäristöihin, jossa ei olisi kohtuullista, että ihminen tekee monta kertaa samaa liikettä. Myös sairaaloissa niistä on hyötyä, kun tarvitaan erityistä tarkkuutta. ELOMAA: Jotenkin tuntuu erikoiselta, että robotti voi tehdä esimerkiksi leikkauksen tarkemmin kuin ihminen. Tulee sellainen epäilys, että voiko se olla mahdollista. VR: Ihmisellä käsi voi täristä. Robotti korjaa liikkeen. Mutta en tiedä, mihin meitä sitten enää tarvitaan? RE: Siinä on pelko, että työpaikkoja menetetään automatisaation takia. Toinen ongelma on se, ettei ihminen liiku enää niin paljon, kun työ tehdään laitteilla. Kun suuri osa työvaiheista automatisoidaan, voivat ihmiselle jäävät tehtävät olla silti yksitoikkoisia. VR: Eettiset kysymykset olisi hyvä miettiä kuntoon tässä vaiheessa. Niitä on tullut jo esimerkiksi sotateollisuudessa. Miten vaikka taistelurobotit ohjelmoidaan? Tai itseohjautuvat autot? Jos tulee niin paha törmäys, että joku kuolee joka tapauksessa, niin ajaako se sinun vai minun ylitseni? RE: Miltä sinusta tuntuisi, jos robotille kehittyisikin tunneäly eikä se olisikaan enää niin tekninen? Onko mahdollista, että roboteista tulee inhimillisiä? VR: Kehitys on huimaa, ja tunneälyn kehittyminenkin voi olla ihan realismia parinkymmenen vuoden kuluttua. Kuinka paljon robotti tuntee esimerkiksi vihaa ja keneen se vihansa kohdistaa? Sellainen robotti, joka vain rakastaa kaikkia, olisi hyvä. RE: Voiko tietokonetulevaisuus kehittää robotin, joka on ystäväsi tai jopa sukulaisesi? VR: Kaikki tapahtuu todella nopeasti. Muistan asioita, joita luki 70-luvulla Aku Ankassa. Patterikäyttöisille kengänlämmittimille naurettiin. Nyt ne ovat halpoja ja niitä voi ostaa mistä tahansa. Robotti on tehty helpottamaan tai parantamaan ihmisen elämänlaatua. Jos siitä saadaan pidettyä kiinni, robotiikka on ihan ok. RITVA ”KIKE” ELOMAA on kansanedustaja (ps.) ja terveysliikunnan äänitorvi. VALTTERI ROIHA on teatterityöntekijä ja osa-aikainen remontoija. Bodaripäättäjä VS Lavaleijona TIISTAINA 22. maaliskuuta Eurooppa pysähtyi jälleen. Vain noin neljä kuukautta Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Isis oli onnistunut tekemään terrori-iskun Brysselin lentokentälle sekä lähellä EU-toimielimiä olevaan Maelbeekin metroon. Media uutisoi laajasti, että Belgian lähiössä nimeltä Molenbeek on jopa terroristipesäke. Alueella on paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, joilla on erilaisia sosiaalisia ongelmia, kuten työttömyyttä, asunnottomuutta sekä rikos-että huumeongelmia. Suomalainen sosiologi Erik Allardt on kiteyttänyt hyvinvoinnin kolmeen sanaan: having, loving, being. Ne sisältävät aineellisen hyvinvoinnin (having), ihmissuhteet (loving) ja itsensä toteuttamisen (being). Aineellisella hyvinvoinnilla hän tarkoittaa sitä, että yksilöllä on mahdollisuus ansaita tuloja oman työnsä kautta, mahdollisuus kouluttautua, mahdollisuus asua haluamassaan paikassa sekä vaalia omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Toiseksi merkittäväksi hyvinvoinnin tekijäksi hän määrittelee ihmissuhteet. Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen tuntee kuuluvansa osaksi jotakin yhteisöä. Hänellä on hyvät perheja ystävyyssuhteet sekä hän tuntee kuuluvansa osaksi yhteiskuntaa. Viimeisenä Allardt nostaa esille mahdollisuuden toteuttaa itsensä. Siihen kuuluu muun muassa yksilön vapaa-ajan toiminta, esimerkiksi harrastukset. Myös yksilön tunne siitä, että häntä arvostetaan ja hän on ainutlaatuinen, ovat merkittäviä tekijöitä. Loppujen lopuksi Allardtin analyysin mukaanhan kyseessä olevalla hyvinvointipolitiikalla edistetään nimenomaan elämän perusasioita, työtä, koulutusta, terveyttä ja sosiaalisia suhteita. Jos mietitään tarkemmin Belgian ja laajemmin jopa koko Euroopan tilannetta, niin Allardtin hyvinvointipolitiikan, having, loving, being-avulla, pystyttäisiin todennäköisesti puuttumaan yksilön kohtaamiin haasteisiin elämässä ja ehkäisemään radikalisoitumista. Jos yksilö tuntee olevansa merkityksellinen yhteisössään, häntä rakastetaan sekä hänellä on mahdollisuus aineellisen hyvinvoinnin kasvattamiseen, todennäköisyys sille, että hän radikalisoituu, pienenee. Ensisijaisen tärkeätä siis olisi, että niin Belgiassa kuin koko Euroopassa pystyttäisiin puuttumaan elämän perusedellytysten parantamiseen, jotta vastaavanlaiset teot eivät enää toistuisi tulevaisuudessa. Allardtin having, loving and being -malli on hyvä alku ongelmien ratkaisemiseksi, johon meistä jokainen voi osallistua, vaikkapa tervehtimällä naapuriamme. PIIA NORONEN Yksilöiden hyvinvointi avain terrorismia vastaan
27 A A M U S E T MIELIPIDE Keskiviikko 6. huhtikuuta 2016 KOLUMNI VARMIN tapa saada kolumnista kielteistä palautetta on kirjoittaa viinasta. On yhdentekevää, mistä kulmasta ryyppylasia lähestyy. Se vaikuttaa vain siihen, kummalta puolelta kielteistä palautetta tulee. Yritetäänpä siitä huolimatta. Alkoholi on yhteiskunnallisen keskustelun suurin tabu. Jopa maahanmuutosta on helpompi käydä asiakeskustelua kuin viinasta, jonka vapauttamistaistelussa juoksuhaudat on kaivettu niin syviksi, ettei vastapuolen kypärää näy. Rauhanneuvotteluja ei edistä edes se, että suomalaisten maine Euroopan kovimpana ryyppääjäkansana on myytti. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan olemme alkoholinkuluttajina Euroopan keskitasoa. Viikko sitten oman murkulansa etulinjaan ampui A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki, joka kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, etteivät suomalaiset ”opi ikinä eurooppalaisia juomatapoja”. MUTTA mitä ne eurooppalaiset juomatavat oikein ovat? Kokemusteni mukaan Keski-Euroopassa alkoholia juodaan luontevasti arkilounaillakin, minkä jälkeen palataan tuottavaan työhön. Metroruuhkassa huuruinen (nelos)olutpullo kädessä pujotteleva pukumies on Saksassa tavallinen näky, eikä kävelykadun penkillä siideriä siemaileva ole syrjäytynyt. Etelä-Euroopassa ravintolat täyttyvät illallisaikaan lapsiperheistä ja pöytä viinilaseista ilman, että paikalle soitetaan sosiaaliviranomaisia. Nämä ovat eurooppalaisista juomatapoja, joita me suomalaiset emme siis opi. Ja kuinka voisimmekaan, kun opettelusta seuraisi viranomaisten väliintulo tai ainakin julkista paheksuntaa. TEEMU P. PELTOLA Juomisen vaikeudesta Aamuset 35. vuosikerta. Sitoutumaton Sanomalehtien liitto ry:n jäsen. www.aamuset.? OSOITE Artukaistentie 10, 20240 Turku KUSTANTAJA Turun Tietotarjonta Oy/TS-Yhtymä PAINO Turun Sanomat, Artukainen JAKELU Turku-Palvelu Oy www.turkupalvelu.? ma-pe klo 9-16 02 269 4447 TOIMITUS Päätoimittaja Lasse Virtanen 040 589 0820 Toimitussihteeri Teemu P. Peltola 02 269 3941 Juttuvinkit: aamuset@aamuset.? MEDIAMYYNTI mediamyynti@aamuset.? Myyntineuvottelijat Anne Andersson 050 310 8957 Susanna Kallio 050 310 8952 Sanna Lujala 050 310 8953 Päivi Pyöli 050 310 8955 Timo Salmesmaa 050 310 8956 Heta Peltonen 050 566 2858 Myyntijohtaja Susanna Lumikanta 050 465 3640 AD Jaana Mikkonen 050 310 8960 Ilmoitusaineistot ilmoitukset@aamuset.? Sähköpostit etunimi.sukunimi@aamuset.? M E M U U T ON taas vuodenaika, jolloin yli 100 000 metsästyskoiraa hylätään tai tapetaan Espanjassa. Usein koirat kidutetaan kuoliaaksi esimerkiksi hirttämällä, polttamalla elävältä tai hukuttamalla. Hylättyjen metsästyskoirien kohtalo ei ole paljon parempi. Eläimet joutuvat kärsimään nälästä, kylmyydestä, sairauksista, loukkaantumisista ja ihmisten vainosta. Samaa pätee muihinkin kodittomiin koiriin, joita EU:ssa on miljoonittain. Kodittomia kissoja lienee vieläkin enemmän kuin koiria. Mikään EU-laki ei suojele lemmikkieläimiä edes kaikkein raaimmalta kidutukselta tai kaltoinkohtelulta. Eläinten kohtelusta järkyttyneiden EUkansalaisten kääntyessä EU:n puoleen on vastaus aina se, ettei EU:lla ole toimivaltaa puuttua asiaan. Koska lakeja kuitenkin on mahdollista muuttaa, on käsittämätöntä, ettei lemmikkieläimiä suojelevaa EU-lainsäädäntöä ole vieläkään saatu aikaan. Eläinten kaltoinkohtelu tuskin on EU:n arvojen mukaista, ja suurin osa EU-kansalaisista haluaa, että eläimiä kohdellaan hyvin. Lemmikkieläimet on pikaisesti saatava EU:n suojelun piiriin. JOHANNA WASSTRÖM EU sallii koirien kidutuksen EUROOPASSA paukkuu ja kansalaisia kuolee idioottien käsien kautta. Olen ihmetellyt sitä miten, kaikki ottavat osaa ja surevat porukalla. On kukkameriä pitkin tapahtumapaikkaa ja valtioiden päämiehet itkussa silmin halailevat toisiaan. Jopa suomalainen europarlamentaarikko sanoi, että jos olisin ollut siinä silloin, olisin varmasti kuollut. Tapahtumat ovat kauheita ja niiden on loputtava. Mutta osaako vieras ihminen surra toista ihmistä tosissaan? Epäilenpä. Ihminen on sellainen, että omia kyllä osataan surra, mutta täysin vieraita ihmisiä ei. Kun Venäjä ilmaiskuillaan surmasi tietojen mukaan 1 600–2 000 siviiliä, naisia ja lapsia, niin eipä näitä kukaan surrut. Ei levitelty pehmoleluja eikä kukkia paikan päälle. Miksi nämä ihmiset ovat vähäarvoisempia kuin eurooppalaiset? Eurooppalaiset ovat kautta aikojen pelkästään riistäneet alusmaitaan ja alistaneet muiden maiden kansalaisia. Onkohan tämä se syy, että ainoastaan kun Euroopassa paukkuu, niin silloin ollaan itku silmissä? Eurooppalaisten pitäisi nyt viimeinkin lopettaa ylemmyyden tunteminen ja ymmärtää, että sitä saa mitä tilaa. JUSSI KUJANPÄÄ Onko suru aitoa?