Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 | Nro 46 | www.aamuset.? | m.aamuset.? | TS-Yhtymä Tanssikummi Jennifer Joffs ottaa vastaanottokeskuksen uudet asukkaat vastaan tanssin askelin. Kaupunki s. 8 Tanssiva kummi Kansainvälisten suurseurojen valmentajat opastavat suomalaisia junnufutareita yhä useammin. Urheilu s. 10 Suurten opeilla Neitsytperunafestivaalista on tullut nuoren perunan ylistysjuhla. Alkukesän herkku taipuu burgeriksikin. Maku&nautinto s. 18 Nuorta ja kiinteää Sähköbussien kallis hinta pelottaa yksityisiä linja-autoyhtiöitä. Uutiset s.6 Aamuset KAUPUNKIMEDIA SE PAREMPI KAU PU N KIL EH TI JO VU OD ESTA 1981
Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET 2
3 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
4 A AMUSET PÄÄKKÄRI Pääkirjoitus 10.6.2015 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 TURULLA ja monella muullakin kaupungilla on vaiettu ja kiusallinen rekrytointiongelma. Kaikkiin virkoihin ei saada parasta ehdokasta, vaikka kiinnostusta olisi. Syynä on viranhaun julkisuus. Se, ketkä kunnallisia virkoja hakevat, on yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa. Jos haut olisivat salaisia, niin siitäkös äläkkä syntyisi. Hakija voi esittää toivomuksen, että hänen nimeään ei tuoda julkisuuteen prosessin aikana, mutta se on vain toivomus. Julkiseen virkaan hakevien nimet ovat julkista tietoa ja media voi ne harkintansa mukaan julkistaa. Usein näin tapahtuukin. Tuntuisi kummalliselta, jos kaupunki etsisi vaikkapa talousjohtajaa ja loppusuoralla olisi viisi kandidaattia, joista kenenkään nimeä ei voisi kertoa. VIRANHAUN julkisuus pelottaa etenkin yksityisellä sektorilla työskenteleviä. Turun kaupungin sisältä kerrotaan, että on ollut tapauksia, joissa asiantuntijavirkaan on pitänyt tyytyä nimittämään vain koulutuksensa puolesta sopiva henkilö. Ei valittu parasta, vaan vähiten huono. Yksityisellä sektorilla uraansa rakentaneet pitävät nimensä julki tuloa liian suurena riskinä siinä tapauksessa, etteivät tulekaan valituksi. Pelätään, että oma työnantaja tulkitsee toisaalle vilkuilun epälojaaliudeksi. Ja sitä, että oman urapolun varrella alkaa yllättäen versoa sankkaa orjantappuraa. Takana ovat ajat, jolloin puolueilla oli kunnan hommissa kiintiöt aina siivoojanpaikkoja myöten. Nykyään puoluekirja painaa vaa’assa vain silloin, kun valitaan kunnan korkeimpia viranhaltijoita. Viranhaun julkisuus on demokratian läpinäkyvyyden kulmakiviä. Se johtaa nyt siihen, että kaupunkien täytyy pätevän viranhaltijan puutteessa varautua teettämään vaativia asiantuntijatöitä kalliisti ostotyönä. TEEMU P. PELTOLA Vähiten huono saa paikan MITÄ autoverotukselle pitäisi tehdä? SAVOLAINEN: Autoverotus voitaisiin poistaa. Verot tulisivat kyllä toista kautta. Löydettäisiin keinoja auton kulkemaan matkaan ja huoltoihin. Veroja saataisiin jopa enemmän. LIUKKONEN: Verotuksen poistamista perustellaan sillä, että ympäristön kannalta olisi hyvä, jos autokanta uusiutuisi nopeasti. Kyllä auton valmistukseen käytetään valtavasti energiaa. Ei hyödykkeen kannata olla liian halpa. Se lisää haitallista kulutusta, jossa haaskataan luonnonvaroja. Ne saadaan aika hyvin kierrätettyä, kierrätyksen prosessit ovat nekin luonnolle haitallisia. MS: Jos autokanta saataisiin nykyaikaiseksi, olisivathan autot huomattavasti kierrätettävempiä kuin entiset autot. Se olisi helpotus koko maapallolle. KL: Autokauppiaat pitää saada mukaan jonkinlaisella romutuskorvauksella. Silloin saamme kaikista tehokkaimmin uusittua autokantaa. Se tukee nimenomaan niitä vähäosaisia, joiden on pakko käyttää autoa, kun julkinen liikenne on heikko. En ole kuullut, mistä verokertymä otetaan, jos verotus poistetaan. Olemme luopuneet monesta eri verolajista. MS: Jos nyt myydään autoja hyvin vähän, siellä on monenlaisia veroja, jotka säilyisivät. KL: Jokainen voi omalle kulutukselleen laske hiilijalanjäljen. Laskepa niin että oma auto on mukana ja niin ettei ole mukana. Laskepa myös niin, että laitat kuinka useasti hankit uuden auton. Mikä hiilijalanjälki silloin on. MS: Julkiset ovat hillittömiä kuluttamaan ja saastuttamaan. Juna on ainoa hyvä, mutta sillä ei tahdo päästä kuin pisteestä a pisteeseen b. Ympäristöön ei pääse ollenkaan. KL: Miten meillä voi olla päästökauppaa ja -rajoituksia teollisuudelle mutta ei kulutukselle? MS: Erikoisia systeemejä. Verottaja tulee hissuksiin mukaan. Erikoisrekisterit eivät oikein enää tahdo käydä kaupaksi ja niitä ei ole riittävästi vapaana. Rekisterit vapautetaan niin, että olisi vain numeroita tai vain kirjaimia. KL: Turhan sääntelyn purkaminen on ihan paikallaan mutta verolajista luopuminen on ihan eri asia. MS: Suomihan ei ole vapaa maa. Miksi emme anna vapautta? SUOMESSA on perustettu Järjestäytyneet anarkistit. Siis järjestäytyneet anarkistit. Näin se vallankumous taas söi lapsensa. NYT on muodissa yhdistää pizza mihin tahansa toiseen ruokalajiin – ja tadaa: uusi trendiruoka on valmis. Pazzkalaatikkoa ei vielä ole kukaan keksinyt. Puoliksi pizza, puoliksi maksalaatikko. Perhekokona puolitoista kiloa. VARSINAIS-SUOMEEN ollaan perustamassa syöpäkeskusta, jonka tehtäviä olisi muuun muassa seurata hoitoonpääsyn nopeutta ja hoidon laatua. Toivottavasti kauniit suunnitelmat eivät jää vain sanahelinäksi. Tack… …nej tack! KESKUSTAN mukaan yli kolme tonnia kuussa tienaava on suurituloinen. Edellisessä hallituksessa demarien rahaministeri taasen linjasi alle kolme tonnia tienaavat pienituloisiksi. Suomessa ilmeisesti on tasan yksi keskituloinen ihminen. UUDET asunnot eivät käy kaupaksi Turussa. Iso osa hyvilläkin paikoilla sijaitsevista asunnoista on kuukausia myynnissä. Ei kiva myyjälle. KESÄ toi uudet ravintosuositukset. Nyt pannasta pääsivät einekset, jotka eivät olekaan portti kuolemaan. Ainakin, kunnes saamme seuraavan suosituksen. Miten olisi ”kohtuus kaikessa”? DEBATTI Seniori MAUNO SAVOLAINEN on talousneuvos ja ”menny höyryjuna”. KENNETH LIUKKONEN on kääntäjä ja järjestöaktiivi. Studentti la n a ä A
5 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
6 A AMUSET UUTISET Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 Tulisiko valtion osallistua bussien sähköistymiseen verohelpotuksin? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. SOSIAALISESSA mediassa vaikuttava Vain kaksi kättä -yhteisö järjestää mielenilmauksen suunniteltuja varhaiskasvatuksen leikkauksia vastaan kauppatorilla keskiviikkona 10. kesäkuuta kello 18 alkaen. Yhteisöön kuuluu niin varhaiskasvatuksen ammattilaisia kuin lapsiperheellisiäkin. Järjestäjien mukaan taustalla on huoli siitä, että päiväkodeista tulee ennen pitkää pelkkiä lasten ”säilytyspaikkoja”. Mielenilmaus varhaiskasvatuksesta TURUN kaupunki ja NCC Rakennus Oy valmistelevat yhteistyösopimuksen solmimista osana Iso-Heikkilän kaupunginosan Kirstinpuiston alueen kehittämistä. Kirstinpuiston asemakaava on osa Linnakaupungin osayleiskaava-aluetta. Linnakaupunki-kokonaisuuden tavoitteena on kehittää vanha teollisuusja varastoalue kaupungin keskustarakennetta täydentäväksi asumisja toimitilatarkoitukseen sopivaksi aluekokonaisuudeksi. Alueen osayleiskaava tuli voimaan helmikuussa 2012. Linnakaupunkiin arvioidaan sijoittuvan noin 10 000– 13 000 asukasta ja työpaikkaa. Linnakaupunki toteutetaan vaiheittain ja alueen toteutumisen tavoitevuosi on 2030. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta esittää 17. kesäkuuta kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi yhteistyösopimuksen. Kirstinpuiston sopimus etenee www.lisaduuni.fi TEEMU P. PELTOLA PYÖRÄTUOLILLA liikkunut parikymppinen nuorukainen pahoinpideltiin ja ryöstettiin Saaristo Open -festivaalien päätteeksi Kaarinassa viime sunnuntain vastaisena yönä kello 1.10. Yksin liikkeellä ollut uhri oli odottanut taksia, kun paikalle oli tullut neljä ulkomaalaistaustaista miestä. He olivat kaataneet pyörätuolissa olleen miehen maahan ja napanneet uhrilta matkapuhelimen. Tämän jälkeen miehet alkoivat lyödä maahan kaadettua uhriaan useita kertoja nyrkeillä kasvoihin, yrittäen samalla ottaa lompakkoa uhrin housujen taskusta. Siinä he eivät kuitenkaan onnistuneet, sillä pyörätuolin turvavyö oli tiukasti taskun päällä. Lopulta miehet pakenivat juosten rikospaikalta ja jättivät uhrin maahan virumaan. Paikalle tullut sivullinen auttoi uhrin takaisin pyörätuoliin. Uhrille tuli pahoinpitelystä ruhjeita kasvoihin. Kaikki neljä miestä olivat piirteiltään ulkomaalaisen näköisiä, parrakkaita ja mustahiuksisia. He olivat uhrin tavoin iältään noin parikymppisiä. Kaikki tapaukseen liittyvät havainnot ja tiedot voi ilmoittaa Kaarinan poliisiasemalle numeroon 02 9544 4767. Pyörätuolilla liikkunut nuorukainen kaadettiin ja pahoinpideltiin Kaarinassa KARI LAINE TURKU on muiden suurten kaupunkien tapaan siirtymässä sähköllä toimiviin kaupunkibusseihin. Kaupunginhallitus päätti kesäkuun alun kokouksessaan, että hanke aloitetaan Satama-Lentokenttä-linjasta, jossa ensi vuoden lokakuussa otetaan käyttöön yksi täysin sähköllä toimiva kaupunkibussi. Bussin lataus hoidetaan linjan päätepysäkeillä, joissa siihen tankataan joka pysähdyksellä viisi minuuttia lisää virtaa. Kaupungin joukkoliikennejohtajan Sirpa Kortteen mukaan tarkoitus on, että koko 1-linja tullaan hoitamaan sähköbusseilla vuoden 2017 loppuun mennessä. Ykköslinjan sähköistäminen on Kortteen mukaan pilottihanke, jonka aikana tullaan seuraamaan varsinkin sitä, miten talvi vaikuttaa e-bussien toimivuuteen. – Sen jälkeen voidaan tehdä sitten päätöksiä, milloin mitäkin linjoja tulSähköbussit tulevat Kalliit ajoneuvohankinnat pelottavat etenkin yksityisiä linja-autoyhtiöitä Ykköslinjalla testattiin kaksi vuotta sitten sähköbussia, jonka tavallista pienempi koko herätti hilpeyttäkin. Lennart Holmberg laan muuttamaan sähköllä toimiviksi, Korte kertoo. JOUKKOLIIKENNEJOHTAJA uskoo itse, että 2020-luvun aikana jo useita kaupunkilinjoja tullaan hoitamaan kokonaan sähköbusseilla. Sähköbussin suurin ero dieselkäyttöisiin on sen täysi äänettömyys ja saasteettomuus. Näiden ominaisuuksien ansiosta ne tulevat Kortteen mielestä suuresti lisäämään varsinkin Kauppatorin alueen viihtyvyyttä. Sähköistettävää 1-linjaa tulee hoitamaan kaupungin oma Turun kaupunkiliikenne Oy. Kaupunginhallitukselle ehdotettiin, että ykköslinjan määrää vastaava osuus tulisi kilpailuttaa muiden liikennöitsijöiden kesken. TURKUUN hankittavien sähköbussien valmistajaa ei olla vielä päätetty. Espoossa ja Helsingissä e-bussit on jo päätetty tilata suomalaiselta Linkker Oy:ltä. Ne ovat kevyitä, alumiinirakenteisia ja pikaladattavia kaupunkibusseja, joiden tärkeimpänä ominaisuutena pidetään niiden energiatahokkuutta. Sähköbussien kallis hinta on toistaiseksi pelottanut varsinkin yksityisiä linja-autoyhtiöitä. Toisaalta joidenkin laskemien mukaan esimerkiksi 50 sähköbussin hankinta maksaa itsensä takaisin seitsemässä vuodessa niiden halvempien käyttökustannusten ansiosta. VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus on valinnut lääketieteen lisensiaatti, ylilääkäri Sirpa Rantasen ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimitusjohtajaksi. Ylilääkäri Rantanen on pitkällä lääkärinurallaan työskennellyt muun muassa vastaavana ylilääkärinä Liedon kunnan Härkätien sosiaalija terveyspalveluissa vuosina 2013–14. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen ylilääkärinä hän on toiminut loppuvuodesta 2014 alkaen. Hallitus vahvisti Rantasen kokonaispalkaksi 9 100 euroa kuukaudessa. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimitusjohtaja suunnittelee, johtaa, sovittaa yhteen, arvioi ja kehittää liikelaitoksen toimintaa. Sirpa Rantasesta ensihoitojohtaja
7 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
8 A AMUSET KAUPUNKI Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 KOTIKYLÄN KASVOT MISSÄS OOT? Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen aamuset@aamuset.? . Lähettäjä vastaa kuvan oikeuksista. Palkitsemme julkaistun kuvan lähettäjän elokuvalipuilla. Ilmoita viestissä myös katuosoitteesi. Liput postitetaan kuvan julkaisua seuraavan kuukauden alkupuolella. TÄYSOSUMA PINELLAN yläpihalla päästään ihastelemaan automuotoilun helmiä, kun Finnish Jaguar Drivers’ Clubin jäsenet ajavat näytille kolmisenkymmentä klassisen linjakasta, vanhan ajan Jaguaria. Ihasteltavana ovat muun muassa vuoden 1957 Jaguar MK1 ja sitä muutaman vuoden nuorempi Jaguar MK2, jollainen on nähty muun muassa tv-hahmo ylikomisario Morsen ajopelinä. Jaguareja pääseen ihastelemaan ensi lauantaina kello 12-13:30. Jaguarien lauma kehrää Pinellalla HEI te kaksi pahansuopaa nuorta tyttöä Pernossa perjantaina 29.5. seitsemältä illalla, toisella pitkät vaaleat hiukset. Kohdattiin kävelytiellä lähellä aikuiskoulutuskeskusta, ilkuitte ja nimititte ”mummoksi”. Seuraavan kerran tavatessa otetaan vanhempien yhteystiedot ylös. Ikävää, että kaltaisenne pilaavat ilmapiiriä muuten kauniissa asuinympäristössä. TAVATAAN PIAN ”HYVÄOSAISET ei nauti sellaisia etuisuuksia tai tukia, joista voisi leikata”, tässä selkeästi nykyisten hallituspuolueiden käsitys kansalaisten yhdenvertaisuudesta lain edessä! PAULA EENILÄ TOSIAAN rauhaa ja armollisuutta kaikille ja kaikkialle maailmaan sekä empatiaa, rakkautta ja kohtuullisuutta. Tasaisempaa tulonja työnjakoa, sekä mielekästä työtä tai muuta aktivointia, opiskelua tms. kaikille. Armeijasta, naisten asevelvollisuudesta ja pakotteista, pakko-asioista jauhamisen voisi jo lopettaa. Parempia aiheita, kaikille parempia, kiitos. ONNEA TOIVOEN JOS perheessä on lellivauva, se on perheen häpeä mutta entä jos kansalla sellainen on? PAKKORUOTSI KU lääkkeissä ja desinfiointiaineissa on printatut käyttöohjeet mukana, kui ei sit alkoholis? PÄÄKALLONKUVA Voiko tanssilla vaikuttaa toisen ihmisen mielentilaan? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Sitä odotellessa… TÄYTTÄ ASIAA ONKO SINULLA asiaa? Kerro se meille tekstarilla. Kirjoita viestin alkuun TS AAMUSET, ja sen jälkeen viestisi, mahdollinen nimimerkkisi sekä nimesi ja osoitteesi. Lähetä viesti numeroon 16183. Viestin hinta on 16 senttiä/160 merkkiä. MARIANNE ROVIO AMMATTITANSSIJA Jennifer Joffs työskentelee Turun vastaanottokeskuksessa tanssikummina Taiteen edistämiskeskuksen SPR:lle myöntämällä tuella. Tanssikummitoiminta on Läntisen tanssin aluekeskuksen kehittämää pitkäkestoista toimintaa, jossa tanssitaiteilija työskentelee erilaisten yhteisöjen arjessa. Tanssikummitoimintaa harjoitetaan myös vanhusten ja nuorten kanssa. – Tavoite on kohdata ihmisiä sillä tavalla, että se kohtaaminen on mahdollisimman aito. Kohtaaminen syntyy tässä hetkessä improvisaation kautta ja elekielen, musiikin ja vaikkapa ilmassa tanssivien huivien avulla. Tanssihan on yhteisten sääntöjen etsimistä ja opettaa samalla toimimaan tietynlaisessa ympäristössä. Annan tanssin keinoin tilaa sekä aikaa olla yhdessä ja olla läsnä. Se auttaa kehittämään keinoja olla itsensä kanssa sinut vaikeissa tilanteissa, Joffs sanoo. TANSSIKUMMIN työ on läsnäoloa, liikkumista ja yksilön liikuttamista niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tanssin ja liikkeen avulla Joffs pyrkii opettamaan sanatonta viestintää sekä omien että muiden ihmisten fyysisten rajojen kunnioittamista. – Heidän elämäntilanteensa on sellainen, että suurin osa ajasta on odottamista johon mahtuu paljon epätietoisuutta. Sellaisessa tilanteessa esiintyy paljon lamaantuvia tunteita kuten surua ja pelkoa. On kuitenkin tarvetta päästä purkamaan näitä tunteita. Tanssi herättää keskuksessa usein keskustelua läheisyyden, kehonkielen ja liikkeen merkityksistä sekä niiden kulttuurisidonnaisuuksista. Yhdessä tanssimisen myötä kasvatetaan herkkyyttä ja varmuutta kohdata uusia ihmisiä. Joffs kertoo, että tanssi kiinnostaa asukkaita, ja monelle se on todella luonnollinen tapa kommunikoida. Joffs ja vastaanottokeskuksen asukkaat tanssivat joko yhteisissä tiloissa tai asukkaiden huoneissa. – Toiset haluavat tanssia omissa huoneissaan, ja esimerkiksi musliminaiset eivät tavallisesti halua tanssia miesten edessä. Kaikki eivät halua tanssia ollenkaan, mutta he eläytyvät katsellessaan tanssia. Jokaiselle kuitenkin yhdessäolo ja kuulluksi ja nähdyksi tuleminen ovat tärkeitä. Tanssiessa yhdessä eri taustoista ja kulttuureista tulevat ihmiset saavat mahdollisuuden vuorovaikutukseen, jossa yhteistä kieltä ei tarvita. JOFFS muistelee kuinka kerran toimiston ulkopuolella odottivat isä ja kaksi pientä lasta. Isä jutteli työntekijän kanssa. – Laitoin rauhallisen musiikin soimaan ja otin esiin höyhenen. Lähdin tanssimaan höyhenen kanssa. Lapset katsoivat lumoutuneena. – Annoin heille omia höyheniä, sanomatta mitään, ja pian he olivat uppoutuneet tehtävään. Olemme ihmistuuli joka kuljettaa, puhaltaa ja tanssittaa höyhenet tilan ympäri, musiikin tahtiin. Isä katsoi sivulta hymyillen, Joffs maalailee. Tanssia ilman rajoja Jennifer Joffs ottaa vastaan tanssiaskelin Jennifer Joffs pyöritteli Narjis Jasimia tanssiin SPR:n vastaanottokeskuksessa. Jonny Holmén Kati Nikkonen ILKKA LAPPI TAVOITIMME PN Turku oy:n toimitusjohtaja Jari Salosen tiistaina kello 11.50. Missäs oot? – Olen parhaillaan oikolukemassa Paavo Nurmi Gamesin erikoisliitettä. Kisoihin on pari viikkoa aikaa. Onko järjestelyt edenneet suunnitellusti? – Projektityöstä kun on kysymys, aina tulee pieniä yllätyksiä matkan varrella. Mutta suurien linjojen mukaan etenemme täysin suunnitellusti. Julius Yego tempaisi Timanttiliigassa yli 90-metrisen keihäskaaren. Kuinka pitkälle sektorin rajat Turussa vedetään? – Kyllä ne vedetään riittävän pitkälle. Tästä on huolestuneet kansalaisetkin jo ehtineet ottaa yhteyttä, mutta varmasti Turussa sektoriviivat ovat tarpeeksi kaukana. Miksi aiemmin Turussa kilpaillut Yego ei tällä kertaa ole mukana? – Hän olisi muuten ilman muuta tullut, mutta hänellä oli Kenian liiton puolelta velvoitteita, jotka vaativat Yegon olevan kotimaassaan tuolloin. Mitä lajeja nostaisit keihään lisäksi esiin? – Miesten sadalta metriltä odotan mielenkiintoista kisaa, vaikka MM-kisarajat taitavatkin olla vähän kaukana. Pitkästä aikaa kotimaisella satasella on se tilanne, että selkeää ykköstykkiä ei ole. Kisa Suomen nopeimman miehen tittelistä tulee kesän aikana olemaan kova ja pitkästä aikaa päästäneen varmaan 10,20-10,30-tasoa oleviin aikoihin. Onko sinulla tietoa Nooralotta Nezirin kunnosta? – Ei ole tarkempaa tietoa. Sen tiedän, että hänellä on varmasti kova halu juosta Turussa, mutta mitään riskejä kuntoutumisen kanssa MM-kisoja ajatellen ei oteta. Keihästä ja satasta odottava
9 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
10 A AMUSET URHEILU Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 BOX lacrossen SM-finaalit pelataan Turussa Kupittaan jäähallissa tulevana viikonloppuna 13.–14. kesäkuuta. Mukana ovat ennakkosuosikin viittaa kantava runkosarjan voittanut Turku Titans, LTU-Lacrosse, Lahti Box Monkeys, Oulu Saints, Uusimaa Capitals sekä Sons of Odin. Ottelut alkavat lauantaina kello 11 ja jatkuvat koko lauantain. Sunnuntaina pronssiottelu alkaa kello 12 ja SMfinaali alkaa kello 14. Vapaa pääsy. Box lacrossen mestaruus ratkeaa Turussa KANSAINVÄLINEN olympiakomitea teki maanantaina lajivalinnat Etelä-Korean Pyeongchangissa 2018 käytäviä talviolympialaisia silmällä pitäen. Suomalaisittain uusien lajien kattaus jätti ristiriitaiset tunnelmat. Kuten moni suomalainen toivoi, lumilautailun big air sai olympiastatuksen. Lajin MM-mitalit on jaettu seitsemän kertaa ja kuudesti kulta on matkannut Suomeen. Ei ihme, että kolmenkin vuoden päästä menestystä tullaan odottamaan, vaikka kisa huipulla ehtii kiristyäkin. Toinen suomalaisittain ”varma” menestyslaji muodostelmaluistelu ei sen sijaan mahtunut olympiastatuksen saaneiden lajien joukkoon. Uusien lajien valintakriteereistä ei pahemmin ole julkisesti huudeltu, mutta ei ihme, että muodostelmaluisteluväki on päätöksestä harmissaan. ILKKA LAPPI Olympiaodotus jatkuu Oletko osallistunut suurseurojen vetämille jalkapalloleireille? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. PUUKKOKATSOMO ILKKA LAPPI TURUN Kisa-Veikot saa ensi viikolla mielenkiintoisia vieraita, kun West Bromwich Albionin jalkapallokoulu saapuu Turkuun. Kisa-Veikkojen ja Albionin yhteistyössä järjestämä leiri kerää Impivaaraan vajaat 50 vuosien 2002-2008 välillä syntynyttä jalkapallojunioria. – Suurin osa ilmoittautuneista on oman seuramme ulkopuolelta, mikä on tietenkin positiivinen asia. Toivottavasti leirin kautta nuorista saataisiin uusia kisaveikkolaisia, Turun Kisa-Veikkojen toiminnanjohtaja Rauno Help. TÄNÄ vuonna 85 vuotta täyttävä Kisa-Veikot on yksi Turun alueen perinteisimmistä seuroista. Viime vuodet Kisureiden toiminta jalkapallopuolella on kuitenkin ollut hiljaista. Kisureiden edustusjoukkue pelaa Vitosessa. Tällä hetkellä KisaVeikkojen nuorimmat juniorit ovat 2002 syntyneitä. Kansainvälisten seurojen kanssa yhteistyössä järjestetyt jalkapallokoulut ovat rantautuneet pysyvästi Suomeen viime vuosina. Viime vuosina Suomessa omia jalkapallokoulujaan ovat käyneet pitämässä muun muassa Liverpool ja PSV Eindhoven. Suurseurat näkevät, mikä pienempien jalkapallomaiden juniorijalkapallon taso on. Kisa-Veikoille olikin helppo päätös lähteä järjestämään leiriä, kun yhteistyömahdollisuus Valioliigaseuran kanssa aukesi. – Ainahan tällaisten isojen leirien järjestämiseen liittyy pieni taloudellinen riski meidän kaltaisellamme seuralla, mutta hieno mahdollisuus tämä silti meille on. Kauan ei tarvinnut harkita, Help sanoo. – Omalta osaltamme uskomme, että saamme leiristä myös uutta kipinää omaan toimintaamme, vinkkejä toiminnan kehittämiseen ja kokeilunhalua uusiin asioihin, Help jatkaa. KESÄKUUN 15.-18. päivä järjestettävälle leirille junioreita saapuu opastamaan neljä valmentajaa Albionin organisaatiosta. Neljän päivän aikana Albion-valmentajat ja Kisa-Veikkojen omat valmentajat hiovat leiriläisten yksilötaitoja erilaisin tekniikkaharjoituksin. Pelaaminen on kuitenkin keskiössä leiriohjelmassa. Leirillä nuoret pelaavat erilaisia pienpelejä. Lisäksi leirin päätöspäivänä pelataan ”MMkisat”, jossa pelaajien viikon aikana opitut taidot pannaan puntariin. Albion-leiri saattaa toimia nuorille myös ponnahduslautana eteenpäin. Lahjakkailla pelaajilla on mahdollisuus oman kiinnostuksen ja valmentajien suositusten myötä päästä mukaan myös kansainvälisiin jalkapallotapahtumiin ja -koulutukseen. – On tällaisten koulujen järjestämisestä ulkomaisille seuroille varmaan sekin hyöty, että he näkevät paljon nuoria. Yhä nuoremmista lahjakkaista pelaajista käydään kovaa kisaa suurseurojen välillä, Help toteaa. Kipinää englantilaisopein West Bromwich Albionin jalkapallokoulu tulee Turkuun Viime kesänä Liverpoolin akatemian valmentajat vetivät jalkapallokoulua Kaarinassa. Shoja Lak
11 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
12 A AMUSET ELÄMÄ & TYYLI Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 LAUANTAINA 13. kesäkuuta on mahdollisuus tutustua tilkkutöiden maailmaan Naantalissa. Finn Quilt ry:n Naantalin kilta ja Vakka-Suomen Kilta Tilkku-Vakka viettävät kansainvälistä Quilting in Public -päivää Naantalin Kirkkopuiston paviljongissa kello 10–16. Luvassa on tilkkutyönäyttely, työnäytöksiä sekä runsas arvontapöytä. Tilkkuja Naantalissa LUONNONKUKKIEN päivää vietetään ensi viikon sunnuntaina 14. kesäkuuta. Yhteispohjoismaisen päivän tavoitteena on herättää kiinnostusta luonnonkasveihin ja edistää kasviharrastusta. Luonnonkukkien päivänä järjestetään vapaaehtoisvoimin yhteensä 85 kasviretkeä eri puolilla Suomea. Retket kestävät kahdesta kolmeen tuntia ja ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Turun seudulla järjestetään useita retkiä kiinnostaviin luontokohteisiin. Esimerkiksi Kaarinassa tutustutaan Huttalanmäen perinnemaisemaan ja Kuusiston luontopolkuun. Liedossa retkeillään Vanhalinnan alueella ja Tarvasjoen luontopolulla. Kaikki retkikohteet ja tarkempia tietoja: www.sll.fi/luonnonkukat. Kukat tutuiksi Oletko tehnyt tilkkutöitä? Mikä niissä viehättää? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. INVALIDILIITTO ry ja Lastentarhanopettajaliitto postittavat päiväkoteihin ympäri Suomen Killen ja kavereiden erilaisen puuhakirjan. Puuhakirjan avulla päiväkodeissa voidaan käsitellä vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kertoa lapsille siitä, miten monipuolista ja täysipainoista elämää vammaiset ihmiset voivat elää. Invalidiliitossa uskotaan, että päiväkoti-ikäisenä opitut asenteet kulkevat lapsen mukana läpi koko elämän. Puuhakirja on ollut markkinoilla jo puolentoista vuoden ajan ja siitä on saatu hyvää palautetta. www.invalidiliitto.fi Asenteita kirjasta MERJA KAJALA –Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä. Olen iloinen, että voin antaa edes pienen pisaran iloa, sanoo Turun Seudun Vanhustuki ry:n puhelinystävä Paula. Paula osallistui huhtikuussa ensimmäiseen Vanhustuen tukiystävätoiminnan järjestämään puhelinystäväkoulutukseen. Toiminnan kohderyhmänä ovat yli 70-vuotiaat yksin asuvat vanhukset. Vapaaehtoiset puhelinystävät soittavat heille kahdesta neljään kertaa kuussa, ennalta sovittuna ajankohtana. Toiminta on vanhuksille maksutonta. – Kaikki ikäihmiset eivät jaksa lähteä ulos tai ottaa vieraita vastaan. Halusimme myös tarjota vapaaehtoisille toimintaa, johon voi osallistua liikuntarajoitteista huolimatta, sanoo tukiystävätoiminnan päällikkö Nina Karuneva. Paula kertoo, että puhelinystävätoiminta sopii hyvin hänen liikkuvaiseen elämäänsä. – Puhelinystävän ei tarvitse olla tuettavan kanssa edes samassa kaupungissa. Riittää, että löytyy hiljainen huone ja puoli tuntia aikaa keskittyä vain yhteen ihmiseen. Tuettavani on ilahtunut puhelustani joka kerta. PAULA soittaa tuettavalleen joka toinen viikko, aina samana päivänä. PuElintärkeää juttuseuraa Puhelinystävät piristävät yksinäisten vanhusten arkea Juttukaveri on monelle yksinäiselle vanhukselle henkireikä maailmaan. Thinkstockl helut kestävät tällä hetkellä enintään puoli tuntia. Paulan mukaan puhuttavaa riittäisi pidemmäksikin aikaa. – Juttelemme enimmäkseen vanhuksen muistoista ja jokapäiväisestä arjesta. Puhelinystävän pitää osata keskittyä vanhukseen ja kuunnella häntä herkällä korvalla. Tuettavani tietää, etten minä puhu hänen asioistaan muille. Puhelinystävillä on vaitiolovelvollisuus. Karuneva kertoo, että keväällä alkanutta puhelinystävätoimintaa kehitetään palautteen perusteella. Seuraava puhelinystäväkoulutus on elokuussa. VAPAAEHTOISIA on Karunevan mukaan löytynyt hyvin, mutta hän toivoo useamman vanhuksen löytävän palvelun. – Yksinäisiä vanhuksia on paljon. On valtavan arvokasta, että joku ulkopuolinen ihminen pitää yhteyttä ja on kiinnostunut vanhuksen asioista. Puhelinystävällä täytyy olla uteliaisuutta toisen ihmisen elämää kohtaan. Puhelinystäviä voi tiedustella Vanhustuen tukiystävätoiminnan ohjaajalta sähköpostitse osoitteesta tukiystavatoiminta@vanhustuki.fi tai numerosta 044 536 7721 (maanantaista keskiviikkoon kello 9–12 ja torstaisin kello 12–16). Lisätietoja osoitteesta www.vanhustuki.fi/tukiystavatoiminta. ”Hän tietää, etten puhu asioista muille.”
13 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET 14
15 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET 16
17 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET 18 Maku&nautinto TEEMU P. PELTOLA RUOKAKULTTUUREILLA on usein niille tunnusomaisia sesonkiruokia, mutta Suomessa niitä on ollut vähemmän. Ellei sitten laske sesonkiherkuksi silliä, jota laivat lähtivät menneinä vuosikymmeninä Rymättylästä Atlannin vesille troolaamaan. Sillin siivellä tarjoiltiin uutta perunaa, jota meillä on alettu pitää ansaitsemassaan arvossa vasta viime vuosina. Uuden perunan juhlaa Turussa on myös perinteeksi muodostunut Neitsytperunafestivaali, joka pidetään tulevana viikonloppuna Panimoravintola Koulun biergarteniksi muovautuneella sisäpihalla. Viidettä kertaa järjestettävä Neitsytperunafestivaali on kulttuuripääkaupunkivuoden hedelmiä. Ensimmäinen kerta vuonna 2011 oli vuoden ruokakulttuurin päätapahtuma Turussa. Neitsytperunafestivaalin nimi syntyi toistakymmentä vuotta sitten asianharrastajien suunnitellessa varhaisperunan arvon kohentamista. Nimi on lainaa Italian korkealaatuisesta kylmäpuristetusta oliiviöljystä, ja se viittaa sekä uuden sadon perunan keskenkasvuisuuteen että sen vaatimaan käsittelyn herkkyyteen. NEITSYTPERUNAN juhlalla halutaan kiinnittää huomiota siihen, että varhaisperuna on arkisuudestaan huolimatta ainutlaatuinen gastronominen erikoisuus. Varhaisperunan kohdalla voidaan jopa puhua ranskalaisittain terroirista, joka viineissä tarkoittaa maaperän ja ilmaston yhteisvaikutusta lopputulokseen. Varhaisperunan tuotanto on keskittynyt varsin pienelle alueelle Turun ympäristössä: lähinnä Rymättylään, Merimaskuun ja Nauvoon. Festivaaleilla on mukana useita eri ravintoloita, joissa on loihdittu perunasta omannäköistä piharuokaa. Mutta toki kotimaisesta uudesta perunasta sopii nauttia ihan perinteiseen tapaan ominkin päin. Voin, sillin ja tillin ohella voi sivulle laittaa vaikkapa vuohenjuustoa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Neitsytperunafestivaali Panimoravintola Koulun sisäpihalla 12.–13. kesäkuuta. Vapaa pääsy. Mustan mullan herkkä herkku Neitsytperunafestivaalista tullut valtakunnallisesti tunnettu ruokajuhla Friteerattua muikkua, tilliperunaa ja purjo-perunakreemiä (Ludu). Jane Iltanen Savukala-varhaisperunapiiras ja kauden vihreää (Svarte Rudolfin). Neitsytburgeri ja neitsytperunasalaatti (Turun Keittiömestarit). Yrttivarhaisperunat, friteerattua Airiston haukea ja kylmäsavulohta (Panimoravintola Koulu).
19 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET 20
21 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET
22 A AMUSET VIIHDE Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 KESÄTEATTEREIDEN esityskausi on ovella. Turun kesäteatterissa Vartiovuorella seikkaillaan tänä vuonna Robert Louis Stevensonin klassisen Aarresaaren maisemissa. Aarresaaren ensi-ilta on 17. kesäkuuta. Samppalinnan kesäteatterissa puolestaan matkustetaan 1950-luvun tunnelmiin Onnenpäivät-musikaalissa. Fonzien, Cunninghamin perheen ja muiden rakastettujen hahmojen seikkailuiden ensi-ilta on 18. kesäkuuta. Klassikoiden kesä teattereissa FOLKKIA, americanaa ja rokkia yhdisteleviä bändejä on noussut viime vuosina Pohjois-Amerikasta runsaasti. Houndmouth on yksi jonon jatkoksi, mutta bändin toisen levyn Little Neon Limelight perusteella on vaikea sanoa pystyykö kokoonpano nousemaan jossain vaiheessa Fleet Foxesin, Alabama Shakesin ja muiden verrokkibändien rinnalle. Sedona viettelee mukaansa helpostilähestyttävänä folklauluna. Sen jälkeen edessä onkin monipuolista musisointia vaikuttavan luomuilla soundeilla. Little Neon Limelight on miellyttävä levy. josta on helppo pitää. Levyn mahdollinen levy on siinä, että se on jopa hieman liian helppo. Biisit ovat miellyttäviä, mutta niissä toistuvaan kuunteluun pakottavat koukut ovat vähissä. Kenelle: Uuden folikin perusopintoja läpikäyvälle. Arvio: Jää muutaman napsun klassikko-statuksesta. ILKKA LAPPI Joukon jatkoksi Kuuluuko kesäteatteri sinun lomaperinteidesi joukkoon? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. ILKAN VALINTA VARMA NAKKI ILKKA LAPPI 1980-LUVUN alkupuolella Tuuliajollakiertueilla muun muassa Eppu Normaali, Juice Leskinen ja Hassisen kone kiersivät Saimaalla satamasta toiseen esiintyen. Syntyi aikansa ilmiö, jonka Kaurismäen veljekset ikuistivat myös dokumentiksi Saimaa-ilmiö. Tänä kesänä Turun ja lähialueiden bändit kiertävät Varsinais-Suomen vierasvenesatamia Saimaa-ilmiön hengessä. Raisiolainen Westcoast Rockers Society -yhdistys järjestää viiteen vierasvenesatamaan ulottuvan Summer Coast Festivalin heinäkuun 8.–12. päivä. Festivaali vierailee Raisiossa, Iniössä, Uudessakaupungissa, Taivassalossa ja Kustavissa. – Ajatusta on yhdistyksessä kypsytelty vuosia, mutta nyt palaset loksahtivat kohdalleen, riemuitsee Heidi Suominen Westcoast Rockers Societysta. Karavaani-periaatteella toimivia festivaaleja on järjestettiin Yhdysvalloissa jo 1950-luvulla. Suomessa festivaalit ovat kuitenkin perinteisesti olleet tiukasti paikkaan sidottuja. – Halusimme tuoda festivaalit ihmisten luokse. Tällä kertaa lomailijoiden ja veneilijöiden ei tarvitse lähteä musiikin perässä, Suominen toteaa. KAIKKIAAN viiden päivän aikana eri satamissa nähdään parikymmentä bändiä. Mukana on muun muassa Korroosio, Shades of Nowhere, Gangster of Love ja Turo’s Hevi Gee. Festivaalipäivät alkavat aina iltapäivällä. – Halusimme saada bändejä esiintymään laajalla skaalalla emmekä halunneet lukkiutua yhteen genreen. Tarkoitus on kuitenkin järjestää kaikille lomalaisille sopiva tapahtuma, Suominen kertoo. Alkuperäisillä Tuuliajolla-kiertueilla kulkuvälineenä toimivat muun muassa höyrylaivat S/S Heinävesi ja S/S Puijo. Varsinaissuomalaisessa vastineessa luotetaan raisiolaiseen troolariin M/S Ainaan. – Sopivaa alusta etsittiin aika pitkään. Aina saatiin vuokrattua läheltä ja siihen mahtuu noin 30 henkeä, joten bänditkin mahtuvat mukaan. Esiintyjiä ei ollut vaikea uuteen konseptiin löytää. – Turun ja lähiympäristön bändit tuntevat hyvin toisensa. Esiintyjät on pyydetty mukaan erilaisten suhteiden kautta. Mielellään bändit mukaan lähtivät. Oikeastaan kävi niin, että tarjokkaita olisi lopulta ollut enemmänkin. Ainakin sen puoleen tapahtuman tulevaisuus näyttää hyvältä, että kaikki halukkaat esiintyjät eivät mahtuneet tällä kertaa mukaan, Suominen sanoo. JÄRJESTÄJIEN haaveena onkin tehdä Summer Coast Festivalista jokavuotinen tapahtuma. – Kyllä suunnitelmissa ja tavoitteena on saada tehtyä tästä säännöllinen festivaali. Usko ainakin on kova. Monet kotimaiset festivaalit on synnytetty pienellä porukalla ja ne ovat kasvaneet aikojen saatossa. Karjurock on siitä hyvä esimerkki, Suominen muistuttaa. Tuuliajolla Varsinais-Suomessa Muusikot seilaavat vierasvenesatamissa Saimaa-ilmiön hengessä Viime vuosina jälleen aktivoitunut Raision punk-suuruus Korroosio on yksi Summer Coast Festivalin aikana esiintyvistä bändeistä. Mikael Rydenfelt KILPAILUJA BLOGEJA KUVIA TAPAHTUMIA _ _ _ KAIKKI TURUN YÖELÄMÄSTÄ
23 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET Viihde
24 A AMUSET JETSET Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 TIMO SALMESMAA Timo Salmesmaa Koko kevään Amorellalla pyörinyt Viking Karaoke huipentui mittavaan ? naaliin. Liki 30 laulajasta tuomaristo kruunasi voittajaksi kääriäismäisellä tulkinnallaan villinneen Lasse Oksan, jazzmies Kari Tontin ja originaalilla esiintymisellään valloittaneen Janne Heinosen. Tuomaristossa vaikuttivat Kristiina Mäki, Voice of Finlandista tuttu Laura Herranen sekä risteilyisäntä Kim Rusi. Teflon Brothers Forte silmää sunnuntaina suvivaihteen. Diskojen Mersun legendaariset kesäkauden avajaiset viettävät SuFon syleilyyn. Ryhdikkäiden virvokkeiden ja kiihkeän polkkaamisen ohella ammattiväkeä syleilee lauteille nouseva Te? on Brothers. Timo Salmesmaa Pedot irti! Hiuspro Christa Silvennoinen ja diivaassistentti Emmy Sinisalo irrottivat sokan Saaristo Openissa. Ennätysyleisön Hovirintaan vetänyt kesän korkkaus hemmotteli aikuista yleisöä kotimaisilla kestosuosikeilla. Uutta materiaalia julkaissut Elastinen ja juhlavuottaan viettävä Jari Sillanpää tuulettivat festarikuninkaina. Jori Liimatainen Työvoitto. Turun Tähti -kilpailun vuonna 2013 voittanut Tatu Kalliomäki lupasi haastaa itsensä mittavampiin koitoksiin. Insinööriopiskelija hankki treenitilan, hioi ohjelmaansa ja valmistutti teknologiaa hyödyntävän esiintymisasun. Panostus kannatti, Kalliomäki voitti viikonloppuna Utrechtissa järjestetyn Nunchaku Freestylen Euroopanmestaruuden. JetSet onnittelee tuoretta mestaria! Jani Mäkilä Suomen Festivaalimissi ’15 -? naali houkutti trendikkäät Marilynin catwalkille. Rauman kaunotar, Karita Haapanen, nousi voittajaksi tuomariston ja yleisön päätöksellä. Perintöprinsessoikseen Karita sai Turun nyrkkeilevän punapään Peppiina Kajanteen sekä Annina Tapperin. Trio nautti voitonjuhlasta yökerho Vegasissa ja starttasi edustusrupeamansa Saaristo Openista Ruisrockin kautta DBTL:ään ja Karjurockiin. Timo Salmesmaa Radisson Blu Marina Palace avasi veräjät kesään. Uusi ruokalista, lauantaiset latemorning brunssit ja terassin salsatorstait värittävät kesäistä jokirantaa. Terassin edusta on täytetty hiekalla, jota taiteellista luovuutta omaavat voivat muovata veistoksiin, totesivat vieraiden kanssa leppeästä tunnelmasta nauttineet Mikko Eskelinen, Sanna Byskata ja Marko Markkanen. Timo Jerkku Turun seudun uusimmasta juhannusvirityksestä vastaa Ruisaction. Ruissalon Saaronniemeen juhannuspyhinä levittäytyvä tapahtuma tarjoilee aktiviteetteja urheilusta viihteeseen. Waterslidet, kiipeily ja uinti villitsevät. Viihteestä vastaa mm. festarihai Jukka Poika sekä massiiviset ulkoilma-vaahtobileet.
25 Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET Jetset
Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 AAMUSET 26
27 A AMUSET MIELIPIDE Keskiviikko 10. kesäkuuta 2015 KOLUMNI Aamuset 34. vuosikerta. Sitoutumaton Sanomalehtien liitto ry:n jäsen. KUSTANTAJA TS-Yhtymä/Turun Tietotarjonta Oy PL 600, 20101 Turku PAINOPAIKKA Turun Sanomat/Lehtipaino Artukainen INTERNET www.aamuset.? PÄÄTOIMITTAJA Lasse Virtanen 040 589 0820 TOIMITUS aamuset@aamuset.? VAIHDE (02) 269 3900 (myyntipalvelu) ILMOITUSAINEISTOT aamuset.ilmoitus@aamuset.? NYKYISEN hallituksen muodostamisvaiheessa kävi jo selväksi, että tämä hallitus tulee järkyttävällä tavalla rikkomaan vaalilupauksensa tärkeimmät teemat. Keskustan valehtelun suuruus oli jopa keskustalaisesta perinteestä katsottuna huikea, koska kolme miljardia vaihtui hetkessä kymmenen miljardin leikkauksiksi. Perussuomalaiset eivät panneet juurikaan pekkaa pahemmaksi, koska he lupasivat pitää huolta pienen ihmisen oikeuksista. Kokoomus ehkä petti äänestäjänsä vähiten, toki 600 miljoonan leikkaus opetuksesta tuli heiltäkin vaikka heistä koulutus oli kärkihankkeita ennen ja jälkeen vaalien. Perussuomalaiset unohtivat vallanhimossaan nopeasti pienen ihmisen puolustamisen. Sosiaalietuuksia ja niiden indeksikorotuksia leikataan vähintään kaksi miljardia. Eli hallituksen mielestä hyvinvointivaltion alasajo ja pienituloisten ruoskiminen nostaa Suomen lamasta. Näin ei käy, tilanteemme tulee vain pahenemaan. Kokoomus sai läpi järkyttävät työttömyysturvan heikennykset. Tilanne on sietämätön, koska hallitus itse ei tee mitään työpaikkojen luomiseksi (kun ei elvytä). Näillä toimilla myös tuloerot kasvavat, koska hyvätuloisilta ei oteta lisää kuin venevero ja solidaarisuusvero pysyy. Nämä on pienituloisiin kohdistuviin leikkauksiin verrattuna käsittämättömän minimaalisia. Suurin teatteri nähtiin kun hallitusneuvotteluiden aluksi muutamassa päivässä piti saada aikaan yhteiskuntasopimus. Tilanne oli päätön mutta taktinen, sillä ay-liikettä sanottiin syntipukiksi rajuihin leikkauksiin. Sipilä kiristää edelleen ayliikettä eli meitä työläisiä. 21.8. mennessä pitäisi olla yhteiskuntasopimus valmis. Ja jos ei ole niin leikkauksia tulee 1,5 miljardia lisää. SAK olisi valmis neuvottelemaan muttei pöydällä ole edes mitään neuvoteltavaa. Siksi työläinen pidä huoli, että kuulut ammattiliittoon. Meidän täytyy aloittaa taistelu hallitusta, EK:ta ja suuryrityksiä vastaan! Mielestäni kaikki keinot ovat sallittuja, myös laittomat lakot. TEEMU LUOMA-AHO V-S VASEMMISTOLIITON PIIRIHALLITUKSEN JÄSEN Vaalivalheita vain TURUN yliopiston ylioppilaskunta (TYY) on syvästi järkyttynyt hallitusohjelmassa esitetyistä koulutukseen kohdistuvista lähes 700 miljoonan euron leikkauksista. Hallituspuolueet pettivät kaikki ennen vaaleja annetut lupaukset siitä, että tulevalla hallituskaudella koulutuksesta ei leikattaisi eikä opintotukea heikennettäisi. Tehdyt päätökset uhkaavat Suomen nousua ja opiskelijoiden uskoa tulevaisuuteen. Tulevaisuudesta leikkaamalla ei säästöjä synny. Kaikki leikkaukset, mitä koulutukseen tehdään nyt, ovat poissa Suomen talouskasvusta ja hyvinvoinnista 2020-luvulla. Kansainvälisessä maailmassa pärjäämme vain korkealla osaamisella. Hallitukselle tämä ei ole nähtävästi selvää. Korkeakoulujen rahoituksen lisäksi hallitus aikoo leikata opintotukea 150 miljoonalla eurolla, muuttaa opintotuen lainapainotteiseksi sekä poistaa opintotuen indeksisidonnaisuuden. Kaiken lisäksi opiskelija-asuntojen rakentamiselle välttämätön investointiavustus poistetaan, mikä tulee nostamaan opiskelijoiden asumisen kuluja. Opiskelijoille tämä tarkoittaa sitä, että toimeentulo heikkenee ja elinkustannukset kasvavat. Hallitusohjelman tavoite työelämään siirtymisen nopeuttamisesta on täydellisessä ristiriidassa esitettyjen leikkausten kanssa. Lainapainotteinen opintotuki kannustaisi pelaamaan varman päälle ja karttamaan taloudellisia riskejä. Moni suomalainen yritys on lähtenyt liikkeelle opiskeluaikana kotisohvalta opintotuen turvin. Kuka uskaltaa lähteä yrittäjäksi suuri opintolainataakka harteillaan? MIKKO MONONEN HALLITUKSEN PJ., TYY Koulutuksesta leikkaaminen uhka MUISTAN, kuinka ihaillen katselin pääsykokeissa tuutoreita, jotka ottivat ilmoittautumisiamme vastaan. Halusin olla heidän paikallaan. Opiskelupaikka ja koko koulurakennus olivat vain haave, epätodennäköinen sellainen. Monella on nyt ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen päälimmäiseksi jääneet mieleen lähiopetuksen vähyys sekä liian pienet luokkatilat. Niistä on valitettu, paljon. Oikeasti asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Opetus on etenkin oman alan ammattiopinnoissa ollut laadukasta. En myönnä, että olisin oppinut asiat virtuaalisesti yhtä hyvin kuin olisin ne oppinut lähiopetuksessa. Olen kuitenkin oppinut tarttumaan toimeen, eivätkä asiat aina enää jääkään roikkumaan viimeiseen iltaan. Lisäksi olen tutustunut vuoden aikana upeisiin ihmisiin. Olen saanut ympärilleni ihania ihmisiä ja lähelleni mahtavia ystäviä. Olen tutustunut myös muiden alojen opiskelijoihin. Turku ei enää tunnu kaupungilta, jossa muualta muuttanut henkilö asustaa omassa kuplassaan. KAIKESSA on epäkohtia. Samalla kaikessa ovat aina myös kaksi tunnettua puolta. Liian usein sitä vain keskittyy ongelmakohtiin sekä siihen, mihin kaikkeen pitäisi seuraavaksi pyrkiä ja mitä vielä pitäisi saavuttaa. Silloin unohtuu kaikki se, jonka eteen on jo tehnyt töitä ja mikä kaikki on jo saavutettu. Saavutetut asiat tuntuvat helposti itsestäänselvyyksiltä. Välillä onkin hyvä hetkeksi unohtaa tulevaisuus ja miettiä, kuinka pitkä ja toisinaan myös raskas polku on jo jäänyt taakse. Haluamiensa asioiden on tehnyt töitä, ja niiden vuoksi on kuljettu pitkä matka. Siksi kannattaa aina toisinaan antaa itselleen kehuja. Pitää keskittyä onnistumisiinsa ja olla itsestään ronskisti ylpeä. OONA KARHUNEN Ylpeänä eteenpäin Hallituksen koulutusleikkaukset kummastuttavat kirjoittajaa.