Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 | Nro 32 | www.aamuset.? | m.aamuset.? | TS-Yhtymä Revontulia voi bongata Turun seudulla pitkälle kevääseen, kunhan aika ja paikka osuvat kohdalleen. Asiat s. 2-3 Taivaalliset tulenloimot Lukiolainen Elisa Arvola twiittaili eduskuntavaalien alla näkemyksiään politiikasta. Nyt hän on siinä itse mukana. Kaupunki s. 6 Twiitti vei politiikkaan Liedon Pallo on piirin suurimpia junioriseuroja. Kultanummi-maljan voittajaseurassa kaikki saavat pelata. Lieto s. 18 Pallon perään Useampi kuin joka viides opiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista. Asiat s.2 Aamuset KAUPUNKIMEDIA
2 A A M U S E T ASIAT Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 POLIISIHALLITUKSEN laillisuusvalvonnassa kävi ilmi, että eri puolilla Suomea poliisilaitoksilla työskennelleiden tunnuksilla oli vuonna 2011 tehty runsaasti kyselyjä tietojärjestelmään Anneli Auerin nimellä tai henkilötunnuksella. 55 virkamiestä vastaan on nostettu syyte virkavelvollisuuden rikkomisista sillä perusteella, että kyselyjen tekemiseen ei ole ollut omiin virkatehtäviin liittyvää perustetta. 55 virkamiestä urkki Aueria KAUPUNGINHALLITUS päätti maanantaina, ettei Turku rajaa päivähoito-oikeutta. Päivi Pietari (sd.) teki muutosehdotuksen, jonka mukaan päätöksestä poistetaan sanapari ”tässä vaiheessa”. Ehdotus voitti äänin 12–0. Mikael Miikkola (ps.) jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Subjektiivista oikeutta ei rajata. Kasvatusja opetuslautakunnan on käynnistettävä 20 tunnin varhaiskasvatuspalvelun tuotteistus, hinnoittelu ja palveluohjaus. Kolme vuotta täyttäneiden lasten ja hoitoja kasvatustehtävissä olevien henkilöiden välistä mitoitusta ei muuteta. Turku ei rajaa päivähoitoa Oletko bongaillut revontulia Turun seudulla? Missä niitä varmimmin näkee? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. OY Woikoski Ab aloittaa yt-neuvottelut. Yhtiö ilmoittaa, että neuvottelut alkavat 22. huhtikuuta ja kestävät vähintään kuusi viikkoa. Neuvottelujen piirissä on koko henkilöstö ja ne voivat johtaa 70 palvelussuhteen päättymiseen. Suunnitelmissa on Kotkan, Turun, Varkauden ja Imatran toimipisteiden sulkeminen ja yrityksen toimintojen uudelleenorganisointi. Woikoski myy muun muassa nestekaasua, kotihappihoidon laitteita sekä hitsauskoneita ja -tarvikkeita. Turussa on työskennellyt kymmenkunta työntekijää. Woikoski aikoo sulkea Turussa NAANTALIN kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina pakolaiskiintiön kasvattamisen. Naantali on valmis ottamaan vastaan 20 pakolaista vuodessa, mutta lukuun on laskettava myös kaupunkiin itsenäisesti muuttavat ja perheitä yhdistämällä Naantaliin muuttavat. Päätös syntyi äänestysten jälkeen. Vasemmistopuolueet ja keskusta esittivät, ettei rajauksia tehdä, mutta ne hävisivät ratkaisevan äänestyksen 7–4. Liedon kunnanhallitus hyväksyi maanantaina pakolaissopimuksen ilman rajauksia. Naantali kasvattaa pakolaiskiintiötään TEEMU P. PELTOLA REVONTULET yhdistetään useimmiten talveen ja Lappiin, mutta niitä voi bongata Lounais-Suomessa vielä keväisinkin, jos osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Lietolaista revontulibongaria Timo Oksasta lykästi toden teolla hänen ollessaan revontuliväijyssä Kuhankuonon retkeilyalueella iltamyöhällä 14. huhtikuuta. Upeat revontulet tanssivat taivaalla pitkään ja Oksanen kuvasi niistä aavemaisen dramaattisen timelapse-videon. Ilmatieteen laitoksen avaruussääpalvelujen tutkija Tiera Laitinen pitää Oksasen kuvaamia revontulia varsin harvinaisina. – Näin nättejä revontulia voi nähdä Turussa tai muualla etelärannikolla vain muutaman kerran vuodessa. Usein ne jäävät pilvien taakse ja keskikesällä yöt ovat liian valoisia, Laitinen sanoo. Hän kertoo, että tänä talvena revontulia on esiintynyt keskimääräistä useammin, koska auringosta on tullut runsaasti nopeaa aurinkotuulta, joka synnyttää Lapin eteläpuolelle ulottuvia revontulia. Eteläisten revontulibongarien kulta-aika on käsillä juuri nyt, sillä auringon aktiivisuus heikkenee lähivuosina ja revontulet käyvät Etelä-Suomessa harvinaisemmiksi. TIMO Oksanen on revontulibongarina uusi. Hän kuvasi ensimmäiset loimotuksensa viime vuoden keväällä, kun aurinkomyrsky piiskasi Turun seutua. – Aloin perehtyä asiaan paremmin syksyllä ja löysin netistä hyvät lähteet, joita seuraamalla pysyy ajan tasalla revontulien esiintymisestä. Kaikkein paras lähde on Facebookin Revontulikyttääjät-ryhmä, jossa joukko innokkaita harrastajia pitää toisensa ajan tasalla, Oksanen vinkkaa. Oksanen on tehnyt revontuliretkiä syksyn ja talven mittaan Lapin Hetalle ja Ylläkselle. Turun seudulla parhaita paikkoja ovat Littoistenjärvi, Liedon Suopohja ja Nautelankoski sekä Raisiossa Haunisten allas. Taivaallisen upeat tulet Revontulet loimottavat Turun seudulla keskimäärin kerran kuukaudessa Lietolainen Timo Oksanen kuvasi kerrassaan upeat revontulet 14. huhtikuuta Kuhankuonon retkeilyalueella. KARI LAINE KORKEAKOULUOPISKELIJOILLA mielenterveyden ongelmat ovat yleisimpiä sairauksia. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan enemmän kuin joka viides opiskelija kärsii tälläkin hetkellä psyykkisistä ongelmista ja joka viides tarvitsee mielenterveyden ammattilaisen apua. YTHS:n mielenterveyden johtava ylilääkäri Pauli Tossavainen arvioi, että nuoruusikä, uusi ympäristö ja opiskeluelämän haasteet koituvat monille liian isoiksi haasteiksi. Turku–Rauma terveyspalveluyksikön johtajan Maisa Kuuselan mukaan opiskelijoiden mielenterveyden oireisiin vaikuttavat myös yliopistojen supistukset, opintoaikojen rajaukset ja opintotukien jatkuvat leikkaukset. Mielenterveyteen liittyvät sairaudet ovat muuttaneet myös YTHS:n toimintatapoja. Kuuselan mukaan lievemmät ongelmat pyritään hoitamaan yleisterveydessä ja mielenterveyssektorille ohjataan vain ne, jotka tarvitsevat psykologin tai psykiatrin arviota hoidon tarpeesta. Korkeakouluopiskelijoiden terveyttä tutkitaan valtakunnallisilla kyselyillä. Uusin tutkimus alkoi tämän vuoden tammikuussa, edellinen tehtiin vuonna 2012. Otokseen valitaan noin 10 000 yliopistoja ammattikorkeakouluopiskelijaa. Viimeisimmässä tutkimuksessa kävi ilmi, että diagnostisoitu masennus ja ahdistus olivat opiskelijoilla kaksinkertaistuneet vuodesta 2000. Kolmekymmentä prosenttia vastaajista kertoi kokevansa eri syistä stressiä. Mielenterveysongelmia oli naisopiskelijoilla noin 15 prosenttia enemmän kuin mieskollegoillaan. Terveystutkimuksen johtajan ylilääkäri Kristina Kuntun mukaan paikkakuntakohtaisia eroja tutkimuksissa ei ole löytynyt. Samoista ongelmista kärsitään kaikilla korkeakoulupaikkakunnilla. Se kertoo Kuntun mielestä siitä, että opiskelijat ovat kaikkialla varsin samanlaista joukkoa. Se, miksi naisopiskelijat kertovat kärsivänsä mielen ongelmista miehiä enemmän, voi Kuntun mukaan johtua myös siitä, että miesja naisopiskelijat raportoivat oireistaan eri tavoilla Psyykkisiä ongelmia oli naisista yli 30 prosentilla ja miehistä noin joka viidennellä. Kaksikymmentä prosenttia miehistä ja 11 prosenttia naisista kertoi käyttävänsä runsaasti alkoholia. 19 prosenttia oli kokeillut huumeita tai lääkkeitä päihtymystarkoituksessa. Puolet vastaajista oli kouluaikana kärsinyt kiusaamisesta. Mielen ongelmat yleisiä korkeakouluissa Mielenterveysongelmat ovat korkeakouluopiskelijoiden yleisimpiä sairauksia. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Tara Jaakkola
3 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET PÄÄKIRJOITUS VARSINAIS-SUOMEN Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibomille myönnettiin tiistaina Entrepreneurial Spirit of Turku -palkinto ja kunniamaininta. Turun Seudun Kehittämiskeskuksen jakamien palkintojen saajat julkistettiin Creative Business Camp -tapahtumassa Logomossa. Wibom on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 1990. Kasvuyrittäjyyspalkinnon sai leikkivälineitä valmistava Puuha Group. Henri Wibom palkittiin Logomossa KUIN lastu laineilla. Suomen kansantalous on pieni ja avoin. Sen tulevaisuus riippuu siitä, mitä maailmalla tapahtuu, mitä suurissa talouksissa ja maailmankaupassa tapahtuu. Hallitus yrittää uudistaa Suomen taloutta, mutta riittääkö se tai auttaako se? Talouden taivaalla on synkkiä pilviä, arvioi Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius kaupunkilehtien päätoimittajien seminaarissa. Maailmantalouden muutokset ovat viheliäisiä Suomelle. Miten Kiinan käy? Yhdysvaltain talouden käänne on jo ovella. Pitkä nousu on taittumassa, eikä Suomi pääse enää mukaan nousuun. MITÄ väliä on sillä, miten Kiinan käy? Maailmantalouden kasvu on ollut nousevien talouksien kasvun varassa. Se hiipuu. Kiina vaurastuu ja muuttuu palvelutaloudeksi, jonka kasvu hidastuu pysyvästi. Brasilia ja Venäjä ovat suoranaisessa lamassa. Raaka-aineiden hinta on ollut hurjassa luisussa. Suomen talouskasvu on perustunut vientiin ja investointihyödykkeisiin. Olemme tehneet laivoja, koneita ja koneenosia, jalostaneet puuta. ”Mitään hevosta pienempää ei kannata tehdä”, määritteli vuorineuvos Tauno Matomäki kuuluisalla tavalla. Aika entinen ei koskaan enää palaa. Vienti ei vedä entisin keinoin. Arvonlisäys koostuu jatkossa palveluista ja palveluviennistä, jossa esimerkiksi Ruotsi on valovuoden päässä Suomesta – edellä. Enää ei riitä edes se, että opimme tekemään kiinnostavia kuluttajatuotteita, vaan nyt olisi kyettävä rakentamaan kokonaisia brändejä. Suomen paikkaa arvoketjussa on nostettava lähemmäs pyramidin huippua. Muutoin taloudella ei ole kykyä kasvaa. ON yhä asioita, joihin voimme vaikuttaa. Helenius uskoo markkinoiden voimaan, mutta kaikki eivät usko. Usko on politiikkaa, josta saa olla mieltä, myös eri mieltä. Heleniuksen mukaan elvytys ei toimi, ellei yritysten kannattavuus ja kyky tehdä voittoa parane. Ilman sitä investoinnit eivät käynnisty. Myös elvyttäjien kannattaa kuunnella. Kannettu vesi ei pysy kaivossa, eikä nousua tehdä enää pelkästään sysäämällä, rahan määrää lisäämällä. LASSE VIRTANEN Halla uhkaa kasvun nuppua Timo Oksanen
Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET 4
5 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET
6 A A M U S E T KAUPUNKI Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 KOTIKYLÄN KASVOT MISSÄS OOT? Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen aamuset@aamuset.? . Lähettäjä vastaa kuvan oikeuksista. Palkitsemme julkaistun kuvan K-ryhmän lahjakortilla. Ilmoita viestissä katuosoitteesi. Lahjakortti postitetaan julkaisua seuraavan kuukauden aikana. TÄYSOSUMA TURUN pääkirjaston aulassa järjestetään Kirjan ja ruusun päivänä 23. huhtikuuta kello 11–14 asiakasopastusta Vaski-verkkokirjaston uudistettuihin palveluihin. Jokainen opastettava saa ruusun ja lapsille jaetaan ilmapalloja. Finna. fi-hakupalvelussa on mukana jo yli sata arkistoa, kirjastoa ja museota. Vaski-kirjastot ovat liittyneet mukaan ensimmäisenä yleisenä kirjastona. Verkkokirjasto uudistuu, tule ja katso ON se hyvä, kun Mikaelinkirkon yläpiha on niin tyhjä, että sinne mahtuu parkkeeraamaan nämä, jotka eivät halua maksaa mitään parkkimaksuja. On muuten nähty. SEURAKUNTALAINEN PARHAAT armeijamuistoni olivat ilta-, varuskuntaja viikonloppuvapaat. Kaikkein paras oli kuitenkin juuri tuo 12.10.1976, jolloin tuo kuva (Aamuset 9.4.) on otettu. Silloin pääsin siviiliin minäkin Heikkilästä. EI NAPANNUT PYSTYYKÖ hallitus ”noin vain” yhtiöittämään sotelainsäädännön varjolla kuntien ja kuntien omistamat terveyspalvelut ja osan sosiaalitoimestakin? Eikö vaatisi perustuslain säätämisjärjestystä ja määräenemmistöpäätöstä eduskunnassa? Olisi hienoa saada lisävalaistusta ja poliittista keskustelua. Niin on hiljaista. KAUKO KANGAS SUURI kiitos Turunmaankadun asukaalle, nyt minulla on oma koti kullan kallis ja vuorotyössä käyviä muitakin, eikä vaan niitä juoruakkoja. NUORI VUOROTYÖSSÄ TERRORISTIT vs. ”me hyvikset”. Mutta millä oikeudella me kaikki yhdessä terrorisoidaan maapallon luontoa? Peiliin katsomisen aika. HEIJASTUSTA PITÄISI päättäjät laittaa vastuuseen siitä, mihin kansan verorahat on hyysätty. Kreikkaan olisi voinut laittaa pienemmän summan, mutta Brysselissä piti näyttää, rahaa on. LOPPUTILIT Ovatko nuoret polvet löytämässä puoluepolitiikan uudelleen? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Hipsterin sähköpyörä. TÄYTTÄ ASIAA ONKO SINULLA asiaa? Kerro se meille tekstarilla. Kirjoita viestin alkuun TS AAMUSET, ja sen jälkeen viestisi, mahdollinen nimimerkkisi sekä nimesi ja osoitteesi. Lähetä viesti numeroon 16183. Viestin hinta on 16 senttiä/160 merkkiä. ILKKA LAPPI TAVOITIMME Turun Urheiluliiton yleisurheilun toiminnanjohtaja Teijo Raition tiistaina kello 12.10. Missäs oot? – Työhuoneessani Paavo Nurmen stadionilla. Neljättä kertaa järjestettävä Aurajoen yöjuoksu pidetään 23. huhtikuuta. Missä vaiheessa valmistelut ovat? – Hyvässä vaiheessa. Kaikki on edennyt suunniteltujen aikataulujen mukaisesti. Tällä hetkellä tehdään käytännön järjestelyihin liittyviä asioita esimerkiksi reittiin ja kilpailukeskukseen liittyen. Miltä osallistujamäärä tällä hetkellä vaikuttaa? – Olemme viime vuotta edellä. Toivottavasti säät suosivat. Se vaikuttaa aina, kun vielä kisapäivänäkin saa ilmoittautua. Aika tasaiset juoksijamäärät vuosien välillä ovat olleet. Erot juoksijamäärissä ovat muutaman kymmenen luokkaa. Juoksijat tykkäävät reitistä, koska se on nopea ja tasainen. Myös lähtöaika kello 22 vaikuttaa kiinnostukseen. Ja onhan reitti kauniskin. Onko viime vuoden reittiin tulossa muutoksia? – Ei ole. Viime vuodeksihan reitti käännettiin ympäri ja se säilyy nyt ennallaan. Oletko itse ehtinyt juosta yöjuoksussa? – En valitettavasti. Ainakin toistaiseksi aika on mennyt niin tiiviisti järjestelyissä, ettei ole ollut mahdollisuutta. Yöjuoksuja valmistellen MARIANNE ROVIO LUONNON hyvinvointi ja ihmisoikeudet ovat kiinnostaneet auralaista abiturienttia Elisa Arvolaa, 18, jo kauan. Politiikkaan mukaan tuloa hän ei osannut ajatella ollenkaan, kunnes sattumalta hän huomasi olevansa aktiivinen Turun vihreiden poliittinen kampanjointiapulainen viime edustakuntavaalien aikana. Kaikki sai alkunsa siitä, kun kaupunginvaltuutettu Niina Ratilainen bongasi Arvolan Twitterin välityksellä. – Se oli oikeastaan sattumaa, että lähdin politiikkaan. Tein Helsingin Sanomien vaalikoneen ja julkaisin Twitterissä ajatuksia siitä, miten haluaisin äänestää, jos vain ikäni olisi sen sallinut. Ratilainen löysi minut Twitteristä ja otti yhteyttä. Niin minusta tuli Ratilaisen apulainen vaaleissa. Arvola otti pestin vastaan aluksi hieman arkaillen, mutta kun kokemusta kertyi, vauhti vain kiihtyi. Vaalikampanjan aikana Arvola jakoi kadulla Ratilaisen flyereita, päivitti aktiivisesti sosiaalista mediaa ja kulki kaikkialla Ratilaisen rintamerkit kiinnitettyinä vaatteisiin. – Olen ollut viime eduskuntavaalien jälkeen noin vuoden aktiivisesti mukana Turun vihreiden toiminnassa. Olen maalta kotoisin ja luonto on aina ollut lähellä sydäntä. Samoin esimerkiksi maahanmuuttoasiat, joten vihreät tuntui luonnolliselta valinnalta. VIIME tammikuussa Arvola valittiin Turun vihreän kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi. Arvola kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi, mutta hän on onnistunut järjestämään aikataulut poliittisen toiminnan ja koulunkäynnin välillä. – Vihreissä ymmärretään todella hyvin, että politiikan ulkopuolinenkin elämä vaatii aikansa. Minun on pitänyt lukea aika paljon kevään aikana. Tosin kun kirjoitukset ovat ohi, niin minulla on taas aikaa paljon. Viime aikoina on vain pitänyt osata priorisoida ajankäyttö kunnallisjärjestötoiminnan sekä kirjoitusten välillä. Arvola ei osaa sanoa mikä hänestä tulee isona. Sen näkee sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. – Haen lukemaan Turun yliopistoon politiikan tutkimusta, koska se kiinnostaa minua. Minulta kysytään usein haluanko isona kansanedustajaksi, mutta en tiedä vielä, mitä haluan isona tehdä. Ainoa mistä olen varma, että haluan voida auttaa edes pientä joukkoa ihmisiä sekä voida vaikuttaa ympäristön suojelemiseen. ARVOLA toivoo maahanmuuttoasioihin rakentavampaa keskustelua ja vähemmän riitaa. Lisäksi hän on kummissaan nykyisen hallituksen tavoista käyttää rahoja. Lisäksi ilmastokysymykset askarruttavat. – Tällä hetkellä metsähallituslaki pelottaa, ja että hallitus laittoi lisää rahaa ympäristöä saastuttaville teollisuusaloille kuten esimerkiksi Talvivaaran kaivokselle. Kuitenkin taas opiskelijoilta ja muista tärkeistä asioista leikataan. Huolestuttaa todella, miten nykyinen hallitus unohtaa ympäristön tilan. Jos tuhoamme ympäristön, niin ei mene kauan kun myös maapallo osaa tuhota meidät. Twiittaamalla politiikkaan Abiturientti Elisa Arvola innostui eduskuntavaalien alla twiittaamaan politiikasta, nyt kunnallisjärjestön johdossa Aurasta kotoisin oleva abiturientti Elisa Arvola on osannut yhdistää kevään kirjoitukset ja poliittisen toiminnan. Elias Lehti Juhani Peltonen
7 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET
8 A A M U S E T URHEILU Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 VAPAAOTTELIJA Juho Valamaa saa vastaansa uransa isoimman nimen, kun turkulainen kohtaa 28. toukokuuta Helsingissä ranskalaisen Mickael Lebout’n. Kolme UFC-ottelua urallaan otellut ranskalainen voitti Teemu Packalenin viime heinäkuussa pistein Packalenin UFC-debyytissä, mutta on sittemmin kärsinyt kaksi tappiota. Peräti kuusi ranskalaisen edellistä ottelua ovat kestäneet täydet erät. Valamaa UFC-tason testiin INTER on aloittanut tuloksellisesti Veikkausliigakauden mainiosti. Kolmesta pelistä tilillä on kaksi voittoa ja yhteensä seitsemän pistettä. Voitot ovat olleet erityisen makeita, sillä sekä HIFK:ta että KuPSia vastaan Inter nousi voittoon viimeisen kympin aikana. Vaikka Interin alkukausi on jättänyt pelillisesti myös toivomisen varaa, eikä peli kokonaisuutena ole valmista, on pelissä rutkasti hyviä elementtejä. Ajoittain Inter on pystynyt varsin mallikkaaseen pelaamiseen, kuten HIFK-pelin ensimmäisellä jaksolla. Tosin heikompiakin jaksoja on alkukauteen mahtunut, kuten HIFKpelin toinen puoliaika. Yllättävien maalitykkien, kuten kolme maalia kolmeen peliin tehneen Egzon Belican (kuvassa), lisäksi muukin Interin puolustuslinja on ollut vahva. Uudet hankinnatkin, kuten Faith Obilor, ovat ainakin alkukauden perusteella onnistuneet. Todelliset testit ovat kuitenkin vasta edessä. Tällä viikolla Interillä on edessä vielä kaksi peliä. Se on kova testi suhteellisen kapean materiaalin omaavalle joukkueelle. Toukokuun alussa sinimustat matkustavat Seinäjoelle kohtaamaan SJK:n. Tuon ottelun jälkeen takana seitsemän kierrosta ja osataan paremmin arvioida, missä Inter todella menee suhteessa muihin mitaliehdokkaisiin. ILKKA LAPPI Työtä riittää Mikä on paras urheilusta kertova laulu? Miksi juuri se? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. PUUKKOKATSOMO ILKKA LAPPI ONTARION provinssi Kanadassa on lähinnä tunnettu jääkiekosta ja Yhdysvaltojen rajalla sijaitsevista Niagaran putouksista. Kanadan historian tunnetuimmat kultaryntäykset ovat tapahtuneet kaukana Bellevillen kaupungista, mutta salibandyn alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueella on selkeä tavoite huuhtoa kultaa toukokuussa kaupungissa pidettävistä ikäluokan MM-kisoista. – Kaksi vuotta on töitä tehty asian eteen. Pelaajat tietävät ja valmennus tietää, että meillä on kristallinkirkas tavoite. Jokaisen joukkueen jäsenen yhteinen tavoite on voittaa turnaus, alleviivaa Suomen päävalmentaja Jukka Kouvalainen. Viime viikolla julkistettiin parin viikon päästä alkaviin kisoihin lähteä lopullinen joukkue. 20 pelaajan nimilistalle mahtuivat myös TPS:n puolustaja Salla Ranta sekä hyökkääjät Jenna Saario, Milla Nordlund ja Sofia Leino. – Joka kerta pelaajien pudottaminen tuntuu olevan vaikeampaa. Tätä joukkuetta kasatessa jo 30 pelaajan ryhmästä putosi hyviä pelaajia pois ja lopullisen 20 pelaajan ryhmä oli vaikeaa. Pelaajat valikoituivat pitkälti odotettavissa olevien roolitusten vuoksi, Kouvalainen toteaa. KANADASSA pelattavat kisat ovat järjestyksessään seitsemännet alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat. Aiemmista ikäluokan kisoista Suomi on kerännyt yhden kultamitalin, neljä hopeaa ja yhden pronssin. Kouvalaisella on selkeä näkemys, miten Suomi syrjäyttää hallitsevan maailmanmestarin Ruotsin ja ottaa mestaruuden neljän vuoden tauon jälkeen. Kristallinkirkas tavoite Suomi haluaa lähteä Kanadaan kultaa kaivamaan Vuonna 1997 syntyneet Milla Nordlund ja Sofia Leino (vas.) sekä 1998 syntynyt Jenna Saario (oik.) ovat jo konkareita U19-maajoukkueen mukana. Vuonna 1999 syntynyt Salla Ranta on pelannut ikäluokassa vasta yhden maaottelun. Jori Liimatainen – Meillä on pallollisesti todella taitava joukkue, mutta pelaamisen kivijalka on kuitenkin palloton pelaaminen. Sen täytyy toimia. Emme voi innostua liikaa hyökkäämään. Puolustamisen ja hyvän pallottoman pelaamisen kautta pääsemme hyödyntämään myös pallollista osaamista, Kouvalainen sanoo. SUOMI saa MM-kisojen alkulohkossa vastaansa Latvian, Puolan ja Tšekin. Tulevista alkulohkovastustajista maajoukkueen valmennuksella on hyvä käsitys. Latvia on käynyt valmistautumassa kisoihin Suomessa ja Tšekkiä vastaan Suomi on pelannut harjoitusotteluita. – Latvia on fyysinen joukkue, joka kyttää varmasti vastaiskuja. Puola taas on perinteisesti ollut todella fyysinen joukkue. Heitä vastaan varmasti testataan meidän valmius pelata fyysisiä pelejä. Tšekki on alkulohkon joukkueista selvästi kovin vastustaja. Heillä on myös jalkeilla erittäin lahjakas ikäluokka. Heitä vastaan saadaan tehdä täysi päivätyö voiton eteen, Kouvalainen analysoi. – Meidän ohjelma kisoissa on suotuisa. Alkusarjassa helpommat vastustajat tulevat ensin vastaan ja vastus kovenee tasaisesti, mikä on hyvä juttu. Lisäksi kaikki alkusarjan pelimme alkavat samaan aikaan paikallista aikaa, mikä helpottaa pelipäivän rutiineja ja valmistautumista, päävalmentaja jatkaa.
9 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET
10 A A M U S E T ELÄMÄ & TYYLI Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 ARABIAN uudet Muumi-kesäastiat ovat ilmestyneet. Aihe on haettu vuonna 1954 ilmestyneestä Tove Janssonin kirjasta Vaarallinen juhannus, jossa Niiskuneiti ja Vilijonkka poimivat seitsemän kukkaa niityltä laittaakseen ne tyynyn alle. Kuvituksessa esiintyvät Niiskuneiti, Mymmeli ja Vilijonkka. Kuvituksesta vastaa Tove Slotte, joka on kuvittanut Arabian Muumeja yli 25 vuoden ajan. Juhannusyön taikoja SLOPPY Joe West Coast Grill järjestää kolmannen kerran Summer of Ink -näyttelyn 28. kesäkuuta – 31. heinäkuuta. Tänä vuonna näyttely kerätään vuoden 2015 aikana Turussa tehdyistä tatuoinneista. Näyttelyyn valitaan kahdeksan tatuointia, joista yleisö saa äänestää voittajan. Näyttelyyn pyrkijät voivat lähettää kuvia tatuoinneistaan osoitteeseen sanna@sloppy.fi. Kuvia voi lähettää 8. toukokuuta saakka. Viime vuonna voiton vei Soulskin Tattoo Studion tatuoija Sanni Voutilaisen Kauristatuointi, joka oli kuvattu Tanja Rehnmanin iholla. KUUKAUDEN NAINEN Taidetta iholla Onko sinulla tatuointeja? Mitä ne merkitsevät sinulle? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. VIISI KYSSÄRIÄ MERJA KAJALA KYMMENEN vuotta sitten Elina Karvo kirjoitti ylioppilaaksi ja luki yliopiston pääsykokeisiin. Samaan aikaan televisiossa pyöri 1980–90-luvuilla kuvattu sarja, jossa Jeremy Brett näyttelee etsivä Sherlock Holmesia. – En tiedä, mikä Holmesissa tarkalleen ottaen herätti kiinnostukseni. Osasyynä oli varmasti Jeremy Brettiin upea roolisuoritus. Hän toi syvyyttä Holmesin hahmoon. Holmesia ajatellaan usein kylmänä, mutta Brettin Holmes on sisimmässään tunteikas mies, Karvo sanoo. Kun yliopistopaikka jäi sinä vuonna saamatta, Karvo aloitti kulttuurihistorian opinnot avoimessa yliopistossa. Opinnot saivat hänet kiinnostumaan Holmesista myös tutkimusmielessä. Sittemmin Karvo käytti Brettin tähdittämää sarjaa tutkimusaineistona gradussaan, jonka aiheena on Holmesin mieskuva. Nyt suunnitteilla on tutkimuksen jatkaminen väitöskirjassa. VUONNA 2013 syntyi suomalaisten Sherlock Holmes ja Arthur Conan Doyle -fanien yhdistys Sherlock Finland ry. Karvo oli mukana perustamassa yhdistystä, jonka puheenjohtajana hän on toiminut alusta asti. Yhdistys järjestää Holmesiin ja Doyleen liittyviä tapahtumia sekä tapaamisia ja julkaisee Holmesiinilehteä. Vaikka yhdistyksen kotipaikka on Turku, jäsenistöön kuuluu Holmes-faneja eri puolilta Suomea. Karvo kertoo, että häntä kiinnostaa erityisesti Holmesin audiovisuaalinen tulkinta ja se, miten tulkinta muuttuu eri aikoina. Kuuluisa etsivä on kiehtova mutta samalla haastava tutkimuskohde. – Jo gradua tehdessäni huomasin, että materiaalia on valtava määrä. Holmesista on tehty jopa elämänkerta, vaikka hän on fiktiivinen hahmo. Televisiosarjoja ja elokuvia on noin 300 ja kirjoja sekä artikkeleita julkaistaan joka vuosi kymmenittäin. Vaikka olen katsonut paljon Holmes-sarjoja ja -elokuvia, paljon on vielä katsomatta. Seuraavaksi aion perehtyä mykkäelokuvakauteen. HOLMESIN hahmo kiinnostaa ihmisiä, vaikka ensimmäinen Holmes-novelli julkaistiin yli sata vuotta sitten. Karvo arvelee, että yhtenä syynä on hahmon muunneltavuus. – Vaikka Holmes on toisaalta kylmä ja rationaalinen, hänen moraalinsa ja oikeudentajunsa ovat vahvoja. Se on universaalisti ymmärrettävää. Hahmo on siirretty eri kulttuureihin, ja esimerkiksi Neuvostoliitossa ja Kiinassa on tehty omat Holmessarjansa. Sherlock Holmesin jäljillä Elina Karvo löysi tutkimuskohteen kuuluisasta etsivästä Kuka tuntee sinut parhaiten? – Varmaankin äiti. Mikä saa sinut hymyilemään? – Tällä hetkellä puolivuotias veljentyttö. Mikä on mielipuuhaasi? – Lukeminen ja populaarikulttuurissa seikkaileminen. Minua kiinnostavat erityisesti sellaiset televisiosarjat, joista voisi löytyä aihetta tutkimukselle. Kuka on suosikkisi Sherlock Holmes -näyttelijöistä? – Tähän en voi vastata muuta kuin Jeremy Brett. Hän on ykkönen. Holmes on hänen tunnetuin ja paras roolinsa, mutta hän on muutenkin upea näyttelijä. Myös Benedict Cumberbatch vetää hyvin Uusi Sherlock -sarjassa. William Gillette teki upean roolin ensimmäisenä Holmesina elokuvassa vuonna 1916. Elina Karvo muutti opiskelujen perässä Turkuun Rovaniemen seudulta kahdeksan vuotta sitten. Merja Kajala BELLA Linden ja Lena Granefeltin teos Omasta maasta – omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja (Minerva) kannustaa viljelemään ruokaa itse. Kirjan ideologian mukaan omavaraisuus onnistuu, vaikka käytössä olisi vain tavallinen kaupunkipuutarha. Parvekkeellakin pääsee oman sadon makuun. Kirja suosii luonnonmukaista viljelyä, ja sen sivuilta löytyy runsaasti vinkkejä esimerkiksi kompostointiin, vuoroviljelyyn sekä luonnonmukaiseen lannoitukseen ja tuholaisten torjuntaan. Kirjaan sisältyvät satotaulukot ja puutarhurin vuosikalenteri ovat käteviä apuvälineitä viljelijälle. Kirja on suomennettu ruotsinkielisestä alkuperäisteoksesta. Kasvimaalta pöytään snkka
11 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET Elämä&tyyli
12 A A M U S E T MAKU & NAUTINTO Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 MAAILMAN ensimmäinen gluteeniton täysmallasolut, Laitilan Kukko, on pian amerikkalaisten huulilla. Kukko ottaa valtameren pituisen askeleen kohti kansainvälistä menestystä, kun ensimmäinen juomatoimitus on jo viikko sitten lähtenyt Rauman satamasta kohti Yhdysvaltoja. Kukon jakelu alkaa ensimmäiseksi keskilännessä, tarkemmin Teksasin neljällä suurimmalla metropolialueella. Kukkoa yli Atlannin JONNA Pulkkisen ja Merja Ruotsalaisen Viinakeittokirjassa mausteet haetaan viinakaapin puolelta. Usein alkoholin käyttö ruoanlaitossa rajoittuu viiniloraukseen, vaikka luonnon raaka-aineista valmistetut viinat maustavat ruoan omalla makuhermoja herättelevällä tavallaan. Kirjassa kerrotaan, miten alkoholia voi hyödyntää ruoanlaitossa marinoimalla, hauduttamalla, maustamalla ja flambeeraamalla. Kalkkunafileet glaseerataan karpaloliköörillä, lohiscampivartaat marinoituvat sitruunavodkassa ja suussa sulava äitienpäiväkakku maustetaan Cointreaulla ja Amaretolla. Tämän kirjan reseptejä kokeiltuaan ei voi sanoa, että hyvä viina menee ruoassa hukkaan. Snapsit mausteeksi Oletko koskaan käyttänyt olutta ruoanlaitossa? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. HENRIIKKA FINGERBORG KOTIOLUEN valmistaminen on noussut maailmalla trendiksi pienpanimobuumin vanavedessä. Enää motiivina ei ole halpa alkoholi, vaan intohimo hyvään olueeseen. Ylellistä barley winea, aromaattista India pale alea, raikasta saisonia tai mukavasti puraisevaa bitteriä – vain mielikuvitus on rajana. Kotioluen trendit ovat pitkälti samat kuin pienpanimoissakin, eli voimakkaasti humaloidut APA ja IPA-tyyliset oluet. Varsinkin käyttäen voimakkaan hedelmäisiä USA:n, Australian ja Uuden-Seelannin humalalajikkeita. Myös oluen maustaminen erikoisilla ja jännillä raakaaineilla on trendi. Mika Laitisen ja Maria Markuksen kirjoittama Rakkaudella pantua – kotioluen uusi tuleminen opastaa rennolla otteella kotiolutharrastamisen alkuun ja inspiroi jo harrastuksessaan pidemmälle ehtineitä. Kirja viihdyttää myös niitä oluen ystäviä, jotka eivät haaveile harrastuksesta kuumien kattiloiden parissa, sillä perehtymällä oluenpanoprosessiin oluen nauttimiseenkin löytyy uusia vivahteita. SUOMEN ensimmäinen olutsommelieeri Maria Markus kertoo, että trendikkyyteen vaikuttaa erityisesti suuri ja kasvava joukko olueen intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä. – Oluttyylien valtava kirjo vetoaa nyt kokeilunhaluisiin ihmisiin. Kotioluttrendiin liittyy yhä tiiviimmin myös oluen ja ruuan yhdistäminen sekä oluen ja sen raaka-aineiden hyödyntäminen ruuanlaitossa, Markus kertoo. Myös kotioluen valmistustavat ovat hioutuneet vuosien saatossa yksinkertaisemmiksi. Oluen kotivalmistus on helpompaa ja vähemmän välineitä vaativaa kuin kymmenen vuotta sitten. – Olutta pannaan kotona samaan tapaan kuin kaupallisissakin panimoissa: maltaat sekoitetaan kuumaan veteen, jolloin viljan tärkkelys muuttuu mallassokereiksi. Sitten maltaan kiinteät ainekset siivilöidään seoksesta erilleen ja jäljelle jää maltainen neste jota kutsutaan vierteeksi. Seuraavaksi vierrettä keitetään 60–90 minuuttia humalien kanssa. Vierre jäähdytetään ja siihen lisätään hiiva. 2-4 viikossa vierre on käynyt olueksi ja se on valmista pullotettavaksi tai tynnyröitäväksi. Valmistukseen tarvitaan muutamat perusvälineet, kuten iso kattila, käymisastia, lappoletku, ominaispainomittari, korkittaja, kruunukorkkeja ja pulloja. Valmistus ei ole Markuksen mukaan vaikeaa, mutta se vaatii tarkkaavaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. – Valmistuksessa on monia vaiheita, joissa kehittyy vähitellen paremmaksi. Välineiden puhtaus ja desinfiointi on tärkeää. Toisaalta jo ensimmäisellä kerralla itse tehty olut voi olla hämmästyttävän hyvää. MARKUS kannustaa kokeilemaan oluen valmistusta kotona. – Kun on valmistanut olutta itse ja nähnyt koko oluen elinkaaren tuoreesta ikääntyneeksi, oppii paljon oluesta. Ja kun panee oluensa itse, saa juuri sellaista olutta kuin haluaa. Oluenpano on luovaa ja antoisaa työtä samaan tapaan kuin ruoanlaittokin. Markus haluaa tuoda olutta esille “salonkikelpoisena juomana” joka on olennainen osa paikallista ruokakulttuuriamme. Oluen pano nousussa Pienpanimotrendi on tehnyt kotioluesta taas muodikasta Kirja sai alkunsa kun olutsommelieeri Maria Markus osallistui kirjan toisen kirjoittajan Mika Laitisen sahtikurssille. Matematiikan tohtori Laitinen on tehnyt olutta kotona melkein parikymmentä vuotta. MERIKESKUS Forum Marinumin yhteydessä toimiva ravintola Daphne uudistuu. Forum Marinum -säätiön hallitus on valinnut uudeksi ravintolatoimijaksi Voiveljet Oy:n. Yrityksellä on viisi muuta ravintolaa Turun keskustassa, muun muassa Smör, E.Ekblom ja Tiirikkala. Turku on viime vuosina nostanut profiiliaan ravintolakaupunkina ja myös entinen satama-alue ja Turun linnan ympäristö tulevat kehittymään lähivuosina voimakkaasti. Ravintola Daphne on toiminut Forum Marinum -säätiön omistamassa Kruununmakasiinin kiinteistössä vuodesta 2005. Kirjailija Göran Schildtin purjeveneen mukaan nimetty Daphne on vakiinnuttanut asemansa suosittuna lounaspaikkana. Daphneen uudet kipparit Pasi Hakala
13 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET
Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET 14
15 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET
Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET 16
17 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET Pelit&vehkeet TEEMU P. PELTOLA JOKU on sanonut, että mikä tahansa yhteiskunta on kolmen lämpimän aterian päässä anarkiasta. Ubisoftin uutuus Tom Clancy’s The Division (PS4, Xbox One, Windows) yrittää hahmottaa väitettä tarinalla, joka voisi yhtä hyvin olla tottakin. Seteleihin istutettu tappava virus lehahtaa valloilleen Black Fridayn alennushulinoissa New Yorkissa ja alkaa levitä tuhoisana pandemiana. Ihmiset linnoittautuvat koteihinsa, työpaikat tyhjenevät, energiantuotanto kangertelee ja ryöstelyjengit valtaavat kadut. Järjestäytynyt yhteiskunta romahtaa muutamassa päivässä. Poliisi ja armeija yrittävät pitää jonkinlaista järjestystä yllä, mutta anarkian voima on musertava maassa, jossa käsiaseista ei ole siviilipuolellakaan pulaa. Jengit ampuvat kyselemättä. Kadunkulmaan ammuttu poliisi on yhtä yleinen näky kuin häntä koipien välissä laahustava kulkukoira. Yhteiskunnan viimeisenä toivona on huippusalaisten agenttien erikoisosasto, The Division, jonka kaksoiselämää viettävät operaattorit hälytetään apuun vasta, kun kaikki muu toivo on mennyt. Tehtävänä on jäljittää viruksen lähde ja siinä sivussa palauttaa kaduille järjestys – keinolla millä hyvänsä. Räiskintä-roolipeli alkaa perinteiseen tapaan hahmon luonnilla. Pelaaja sysätään lyhyen intron päätteeksi rynkky kourassa autioille kaduille ja eteen levittäytyy pää-, sivuja lisätehtäviä silmänkantamattomiin. Pelin alku hurahtaa hahmon kykyjen ja varusteiden kehittämisessä sekä tukikohdan parantelussa; sinne pitää saada niin sairaalaklinikkaa kuin tiedustelutekniikkaa. ROMAHTANUT talvinen New York on tarkasti piirretty ja haikeasti hieno. Romuttuneet autot, tyhjennetyt putiikit, kulkukoirat ja harhailevat siviilit ovat pysäyttävä näky. Taktinen kartta tuikkii symboleja joulukuusen lailla, ja kokonaisuuden hahmottaminen vaatii totuttelua. Erilaisia tehtäviä on tyrkyllä joka puolella ja lisää tulee, joten eri vaikeustasoihin jaettujen kortteleiden harjaamiseen menee aikaa. Hahmon ohjaus on ubisoftmaisen yksinkertaista. Yhdellä napilla suojaan ja kahdella tähtäys ja laukaus. Ongelmia ilmenee silloin, kun vihollinen pääsee iholle. Jostakin syystä lähelle on hankala ampua ja lähitaistelutaidot rajoittuvat kiväärinperällä huitaisemiseen. Kamera kieppuu sen verran villisti, että suojan väärälle puolelle kyyristyminen tulee väistämättä eteen. Ja eikun tehtävä alusta. Pelissä ei ole erillistä onlinea, vaan se on nivottu yksinpeliin erittäin onnistuneesti. Tukikohta vilisee ihmispelaajia, mutta kaduilla heihin törmää vain peliseuraa erikseen hakiessa. ES-jonnet eivät siten ole ampumassa selkään tai ulvomassa mikrofoniin. Avaintehtävät ovat sen verran kinkkisiä, että ne kannattaa tahkota läpi porukalla. Tässä on pelin suola, sillä joukolla on paljon mukavampi vyöryttää uhkaavasti pimenneitä metroasemia ja valloitettuja liikehuoneistoja. The Division on mukaansatempaava peli, jota vaivaa ainoastaan käyttöliittymän hienoinen sekavuus ja juoneen kuulumattomien pikkutehtävien tuskastuttavan runsas määrä. Pieni selkeys ja suoraviivaisuus ei olisi ollut anarkian keskellä haitaksi. Anarkian keskellä välkehtii toivo Tom Clancy’s The Division maalaa todenmakuisen uhkakuvan pandemiasta New Yorkin kaduilla vallitsee aseiden laki. Teemu P. Peltola Kaduille hylätyt autot käyvät taistelussa suojista. Tehtävät sujuvat mukavasti kimpassa.
Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET 18 Lieto ILKKA LAPPI KAHDEN vuoden kuluttua Liedon Pallo juhlii 40-vuotista taivaltaan. Vaikka seuran miesten edustusjoukkue pelaa Nelosessa ja naisten edustusjoukkue Kolmosessa, LiePa on vuosia ollut yksi Turun piirin suurimmista junioriseuroista. Tällä hetkellä Liedon Pallolla on runsaat 550 pelaajaa, joista noin 450 on junioreita. – Olemme olleet tasaisesti piirin viiden suurimman junioriseuran joukossa. Viimeisen noin viiden vuoden ajan junioreiden määrä on jopa ollut pienessä kasvussa, toteaa Liedon Pallon puheenjohtaja Jan Lindberg. Vaikka Turun alueella on paljon valinnanvaraa, junioreita on riittänyt reilusti Lietoon. Yhtenä syynä suosiolle Lindberg näkee sen, että LiePa tarjoaa mahdollisuuden pelata oman kodin läheisyydessä. – Tavoitteenamme on tarjota kaikille jalkapalloa. Varsinkin nuoremmissa ikäluokissa on tärkeää, että juniorit pääsevät pelaamaan oman kodin läheisyydessä ja kaikille löytyy sopivan tasoisia pelejä. Toinen syy suureen harrastajamäärään on varmasti se, että Liedon kunnan alueella ei kovin paljon muita jalkapalloseuroja ole, Lindberg sanoo. LIEDOSSA joukkueita löytyy pikkujunnuista aina aikuisiin saakka. Tyttöjoukkueitakin LiePalla on useammassa ikäryhmässä. Seurassa on saatu tehtyä myös laadukasta työtä junioreiden kanssa, mistä viiFutista koko kansalle Liedon Pallo liikuttaa vuodesta toiseen satoja junioreita Liedon Pallon jalkapalloa kaikille -ideologia juontaa kyläfutistoiminnasta, josta seura aikanaan kasvoi. Simo Lamminen ”Tavoitteena on tarjota kaikille jalkapalloa.” meisimpänä todisteena pari viikkoa sitten voitettu Kultanummi-malja. Perinteisen junioriturnauksen kiertopalkinto tuli nyt ensimmäistä kertaa Lietoon. – Olemme saaneet viime vuosina myös eri ikäluokkien valmennukseen ahkeria ja ammattitaitoisia tekijöitä, jotka ovat innolla auttamassa nuoria eteenpäin. Myös valmentajien suhteen seurassa on tällä hetkellä hyvä tilanne, Lindberg kertoo. Vaikka Liedossa mielellään pidetäänkin omat pelaajat seurassa mahdollisimman pitkään, on yksilön etu tärkein. Väkisin Liedossa ei pidetä, jos kehitys on sellainen, että pelaajan on syytä hakeutua suurempiin seuroihin. – Jos sellaisia yksilöitä on, joilla selvästi on potentiaalia pitkälle, niin totta kai eri mahdollisuuksia mietitään tilanteen mukaan. Käytännössä sellaista valintaa ei kuitenkaan tarvitse tehdä ennen kuin 14–15-vuotiaana, Lindberg sanoo. VIIME aikoina Liedossa on kehitetty paljon toimintaa, jotta lupaavat pelaajat kehittyisivät entistä paremmin omassa seurassa. Helmikuun lopussa muun muassa seuran B-junioreita valmentava Sauli Maunu aloitti osa-aikaisena valmennuspäällikkönä. Valmennuspäällikön nimittämisen yhtenä tavoitteena on vahvistaa seuran rakenteita. – Olemme myös panostaneet kykyja taitokouluihin, joiden tarkoitus on antaa nuorille mahdollisuus oppia lisää jalkapallosta ja kehittyä pelaajana, jos kipinää lajiin on niin paljon.
19 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET Lieto
20 A A M U S E T VIIHDE Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 SUOMALAISEN bluesin legendoihin kuuluva Pepe Ahlqvist saapuu lauantaina 23. huhtikuuta Tiirikkalaan Relaxcornerin illan tähdeksi. Ensi kesänä 60 vuotta täyttävällä Ahlqvistilla on takanaan pitkälle yli 40 vuotta muusikon uraa. Ahlqvist on yksi niistä harvoista kotimaisista bluesmuusikoista, jotka operoivat suvereenisti sekä suomen että englannin kielellä, joten luvassa on monipuolinen ilta. Legenda Tiirikkalan lauteilla AKNESTIK oli aikanaan relevantti suomirockbändi, joka ehti elinkaarensa aikana tehdä pari isoakin hittiä. Bändin laulaja Jukka Takalo on 2000-luvulla tehnyt varsin vaihtelevaa soolouraa protestilauluja lähentelevästä kantaaottavuudesta lastenlauluihin. Viime aikoina mies on flirttaillut suomalaisen kuplettilauluperinteen kanssa. Miehen vaatimattomasti nimetty Suomen kuningas -levy on paluu tutummille metsästysmaille. Suomen kuningas on lähimpänä Aknestikia kuin kenties mikään Takalon soolouran levyistä. Teksteissä on läsnä Takalon lauluille tyypillistä peruspositiivisuutta maustettuna annoksella haikeutta. Takalon viimeaikaisiin tekemisiin verrattuna teksteissä on aimo annos vakavuutta. Hassuttelevat kuplettilaulut on ainakin toistaiseksi unohdettu, mutta laulut kuten Hyppää kyytiin, vosu! ja Sun geenit ei huutaneetkaan sisältävät liki pakollisen annoksen vaivaannuttavan rajoilla taituroivaa hilpeyttä. Suomen kuningas on jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla ärsyttävä levy. Hyvänä puolena siinä on, että Takalon biisit jäävät kutittelemaan ihon alle. Kenelle: Pohjoisen taivaan ja pakkasen kasvattamalle suomirockin kasvatille. Arvio: Löytää varmasti kuulijoita, mutta ei murtaudu massojen suosioon. ILKKA LAPPI Takaloa ärsyttävänä Mitä mieltä olet Tuntemattoman sotilaan näyttelijävalinnoista? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. ILKAN VALINTA VARMA NAKKI ILKKA LAPPI KUN Ina Forsman vastaa puhelimeen, hän kertoo olevansa ”jossain päin Saksaa”. Ei ihme, ettei bussin tarkka sijainti ole tiedossa. Viimeiset kuukaudet Forsman on reissannut tuhansia kilometrejä ympäri Eurooppaa saksalaisen Ruf Recordsin vuotuisella Blues Caravan -kiertueella. – Kiertueen aikana on ainakin oppinut sen, että itsestä on pidettävä huolta. Aamulla aikaisin hypätään bussiin, myöhään illalla on keikka ja kuukaudessa ei ole kuin pari vapaapäivää. Vettä ja hedelmiä kuluu paljon, Forsman nauraa. Parikymppisen Forsmanin tie suurelle blueskiertueelle vuoden 2012 Idols-finaaleista on ollut nopea. Idolsin jälkeen hänen polkunsa kohtasivat Helge Tallqvistin kanssa, jonka bändissä laulaessaan Forsman tutustui ensimmäistä kertaa kunnolla bluesiin ja souliin, vaikka olikin Idolsissa laulanut Etta Jamesin All I Can Do Is Cryn. – Etta James oli ensimmäinen bluesartisti, johon tutustuin. Sitten aloin vähitellen ottaa selvää myös muista klassikoista. Omien biisien kirjoittamista arastelin tosi paljon ja kirjoitin niitä pitkään ennen kuin uskalsin näyttää niitä kenellekään, Forman muistelee. KUN blues ja soul hänen elämäänsä tulivat, oli nopeasti selvää, että niitä Forman halusi laulaa niitä. – Fiilis ja sielu bluesissa on tietenkin tärkeää, mutta myös se on hienoa, että kaikki soittimet ovat bluesissa yhtä tärkeitä kuin laulu. Voin kuunnella biisin uudelleen ja uudelleen ja uudelleen kuunnellen yhtä soitinta kerrallaan, hän kertoo. Riipaisevat tarinat ovat olleet perinteisesti bluesin ja soulin tärkeitä rakennuspalikoita. Henkilökohtaisuus on myös Forsmanille tärkeä elementti tekstejään. – Olen huomannut, että minun on kirjoitettava biisini omista lähtökohdistani rehellisesti ja henkilökohtaisesti, vaikka ei itselläni taustalla olekaan sellaista tarinaa kuin vaikka Sam Cookella tai Otis Reddingillä. Vuoden 2014 esiintyminen European Blues Challenge oli hetki, joka herätti Ruf Recordsin kiinnostuksen. – Sen jälkeen minulle ehdotettiin levyn tekemistä ja 150 keikan kiertueelle pääsemistä. Ei tarvinnut miettiä, että lähdenkö mukaan, ensimmäisen soololevynsä alkuvuodesta julkaissut Forsman toteaa. TÄMÄN vuoden Blues Caravanilla Forsman esiintyy yhdessä kanadalaisen Layla Zoen ja Tasha Taylorin kanssa. Zoeta on ehditty verrata muun muassa Janis Jopliniin ja Taylor puolestaan on legendaarisen Johnie Taylorin tytär. Forsman kehuu kolmikon kemiaa, mutta myös epämukavuusaluetta on kiertueella koeteltu. – Esitämme kiertueella Chain of Foolsin. En ollut kovin innoissani tarttumaan Aretha Franklinin biisiin, mutta meitä on kolme laulajaa esittämässä sitä, niin ehkä pystymme tekemään oikeutta biisille. Blues Caravan Sigyn-salissa 23. huhtikuuta. Blues-elämää karavaanissa Ina Forsmanin blues syntyy henkilökohtaisuuksista Ina Forsman (vas.) Layla Zoe ja Tasha Taylor ovat kolme nuorta bluesmuusikkoa, joista kuullaan vielä pitkään. Ruf Records i i ki hittiä Bä
21 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET
22 A A M U S E T JETSET Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 TIMO SALMESMAA Kippis! Bambu Garden juhlistaa perjantaina 20 toimintavuottaan. Trubaduuri Esa Nummela tahdittaa alkuiltaa pienen purtavan, seurustelun ja virvokkeiden merkeissä, karaokea unohtamatta. Ravintola starttaa kolmannen vuosikymmenensä rajulla rokilla Twist of Fury antaa vauhtia kalkkeutuneille luille ja nivelille! Wavebreakmedia Ekologisesti Vappuun. Insinööriopiskelijoiden TIOn ja lukuisten aineyhdistysten kevätstartti, Polkuauto GP, mitellään torstaina Varvintorilla. PGP:n jatkot aistitaan Nightclub Marilynissä. Samppanja ruiskuu, palkinnot vaihtavat omistajaa ja karaoke raikaa. Testosteronisen kiihdytyksen vastapainoksi varikkokaunottarien tarjoamia hillittömiä kurveja. Pekka Savolainen Turun Lääketieteen Kandidaattiseura täytti muhkeat 70 vuotta. Juhlakinkerit polkattiin Showroomissa. Vierasjoukko väreili tyylien kirjoa. Pukukansa miksautui haalariteinien hellään huomaan. Tohtorien poikkitaiteellisen illan huipensi artistivieraaksi saapunut Stig. Timo Salmesmaa Bilekausi käyntiin! Naantalin Kaivohuoneen Summer Club starttaa perjantaina. Sesongin korkkaa humppaja jenkkaversioita rockklassikoista veistelevä Eläkeläiset. Kesäkuun tähtinä stagelle nousevat mm. Michael Monroe, Maija Vilkkumaa ja artistimaailman valtiaaksi noussut Antti Tuisku. Warner Dressed for the occasion. Linnankadulle muuttanut Herrainpukimo juhlisti avajaisia cocktail-tilaisuudella. Dramaattiseen mustaan verhoutuneet Stardust Dancersin tanssijattaret jakoivat silmäkarkkia ja esiintyivät kutsuvieraille. Minna Huunosen johtama ryhmä viettää syksyllä 20-vuotisjuhlaa. Timo Salmesmaa
23 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET Jetset Kirkkaat värit, hohtoja uv-maalit hohtavat juhlijoiden kasvoilla. Trendikkäimmät sonnustautuvat elämää suuremmiksi supersankareiksi tai takatukkaisiksi aikamiespojiksi. Isäntäväkeä ilahdutetaan taukoamattomasti silppua suoltavalla konfettitykillä, nauroi Punanaamion Kreetta Linnanmäki. Vuosia paraatipaikalta kevään juhlaa seurannut naamiotar luonnehti vappua karnevaalimaisemmaksi vuosiin. Golubovy Body-lehti Tanja Sundell (oik.) voitti sarjansa Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyssä Bikini Fitness 2016 -kisassa. Kahden lapsen äiti näytti, että synnytysten jälkeenkin voi hioa kroppansa huippukuntoon. Tanja sai yleisöltä huikean kannustuksen ja myötäelämisen. Voittonsa myötä hän lähtee toukokuun alussa Espanjaa kisaamaan Euroopan mestaruudesta. JetSet onnittelee!
Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET 24
25 Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET Työpaikat
Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 AAMUSET 26 Mielipide DEBATTI DEBATTI Tack… …nej tack! MITÄ jos yksityistettäisiin Juha Sipilän hallitus. Montakohan euroa siitä saataisiin valtion kassaan? Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Myyty pullakahvien hinnalla ruutupaitaiselle miehelle siellä oven vieressä. FC TPS Turku Oy:n joukkorahoitusanti kolkuttelee jo 200 000 euron rajaa. Kolmasosa minimistä puuttuu vielä, mutta joskohan tästä tulisi jotain. Aikaahan on vielä melkein kaksi kuukautta. MITEN niin Tuntematon sotilas? Kaikki valitut näyttelijät ovat niin tunnettuja, ettei heistä saa tuntemattomia enää millään. Komediaako siitä tehdään? ISLAMIN tuntija Jaakko HämeenAnttila hämmästeli Twitterissä tiistaina sitä, että miksi pörssiyhtiöillä on varaa maksaa miljardien osinkoja, vaikka samaan aikaan ei ole varaa hyvinvointivaltioon. Tässä sinulle, Jaakko, vastaus: sosialismi meni jo. TURUN kaupungin julkistamat suunnitelmat uudesta kävelykeskustasta ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. LAINE: Suunnitelmat ovat tosi hienot. Jos tällä kärjellä olisi asiassa lähdetty etenemään jo 20 vuotta sitten, olisi tilanne kehittynyt ihan toisenlaiseksi. ALA-SULKAVA: Markkinointiahan tämä on, samasta asiasta puhutaan edelleen, eli toriparkin rakentamisesta. Nyt vain yritetään myydä se paremmin. AL: Jos me jalan ja polkupyörillä liikkuvat olisimme nähneet tämän suunnitelman jo aiemmin, olisimme varmasti olleet hyvinkin innoissamme. MA-S: Eikä yksityisautoilijoillakaan pitäisi olla tässä kauheasti marisemista. AL: Mutta tiedotuksessa on tehty aivan tietoinen strategian vaihdos. MA-S: Ihan selvästi. Normaali analyysi, eli mikä asiassa on hyvää ja huonoa, olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. AL: Vastustan toriparkkia loppuun asti, mutta onhan se tavallaan ihan hyvä perustelu, että suuri osa ydinkeskustaa muuttuu kävelykeskustaksi. Keskustassa tulee väistämättä vetovoimaisempi. MA-S: Ovatko ne nykyiset parkkitalot sitten niin täynnä, että toriparkki oikeasti tarvitaan? AL: Louhi on ainakin alusta asti ollut vajaakäytöllä. Mutta uusi keskusta näyttää suunnitelmissa sellaiselta, että ainakin minä menisin sinne hengailemaan. MA-S: Mutta miksi se parkkitalo täytyy rakentaa juuri kauppatorin alle? Pistäisivät johonkin sivummalle, josta on non-stop kuljetukset. AL: Tietysti torin ympäristön kiinteistönomistajat haluavat parkkipaikan ihan viereen. Mutta kaupungin päätöksenteossa olisi ylipäätään terveellistä, että asioita avattaisiin ihmisille sen sijaan, että lähdetään vain nuijimaan niitä läpi. Jos joku tulee meille syöttämään jotakin väkisin, tulee auttamatta vastareaktio. MARIA ALA-SULKAVA on yrittäjä ja FC Barcelonan fani. AINO LAINE on muusikko ja yhdistysaktiivi. A a . Bisnesleidi VS Kulturelli OLEN tyrmistynyt hallituksen esityksestä koskien niin kutsuttua ”työnäytettä”. Tämä työnäyte olisi uusi tapa hyväksikäyttää työttömiä, tällä kertaa tekemällä työtä ilman työsuhdetta ja ilman sen tuomia etuja ja oikeuksia, kuten lomapäiviä, eläkettä tai työterveydenhuoltoa. Aivan kuin tässä ei olisi tehty jo tarpeeksi hallituksen taholta pienituloisia koskevia kyykytyksiä, niin nyt vielä tämä esitys. Tätä ei todellakaan pidä päästää läpi eduskunnassa. Tämän päivän suurin ongelma näkyy olevan, että työstä pitää maksaa palkkaa. Arvelisin, että vapaaehtoisuudesta tulee pian uusi pakko ja edellytys tukien saamiselle. Vastaavilla toimilla on aiemminkin ollut tapana tulla sellaisiksi, vähintäänkin epävirallisesti, kun niistä on tullut vakiokäytäntö. Mielestäni nykyinen kehityssuunta on erittäin huolestuttava ja suoraa jatkoa hallituksen aiemmille tulonsiirroille pienituloisilta rahaeliitille. Tällä luodaan epätoivoista työvoimareserviä jolla tehdään tyhjäksi työntekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa omiin oikeuksiinsa ja omaan asemaansa esimerkiksi lakkojen kautta kun samaan aikaan aiotaan lyhentää takaisinottovelvoitteen aikarajaa. Tämä helpottaa johdon näkökulmasta ”hankalien” työntekijöiden erottamista. Palkattoman työn teettäminen on ihmisarvoa alentavaa sekä ihmisiä hyväksikäyttävää, eikä todellakaan auta talouden nykyiseen tilanteeseen millä sitä perustellaan. Näkökulmani on, että esimerkiksi työllistämismäärärahoja tulisi ennemmin lisätä kuin leikata, mutta leikkauslinja on silti Turun kaupunginhallituksen enemmistön kanta, vaikka kaupungin talous kaiken kaikkiaan on kuosissa ja viime vuonna tulos jopa reippaasti odotettua parempi. Kaupunginhallituksen äänestyksessä kaatui juuri Vasemmistoliiton tekemä aloite työllistämismäärärahojen lisäämisestä, vaikka paikalla oli käynyt jopa työllistämisestä vastaava johtaja todistamassa tämänhetkisten määrärahojen täydellisestä riittämättömyydestä. ILKKA LINDSTRÖM Työnäyte tyrmistyttää JOS ja kun kauppatoria rempataan toivon, että torin pintakivitys uusitaan niin, etteivät pyörätuolin pyörät juuttu kivien saumoihin. Mikäli kivetys pitää säilyttää, ne voisi opottaa sementtiin. En kannata nykyistä torisuunnitelmaa. Parkkitilat voidaan tehdä torin alle jos rahaa löytyy. Toivon kuitenkin, että inva-paikkoja tulisi katujen varsiin riittävästi. Suunnitelma ei huomioi väestön vanhenemista, mikä on fakta. Polkupyöriin tuijottaminen ei pitkälle onnistu. Asumme pohjoisessa maassa ja kesä on lyhyt. Talvella ja syksyllä kun räntää tulee vaakasuoraan, pyörä jää kotiin. Viime viikolla oli yksi pilvinen ja kylmempi päivä. Pyöräliikenne keskustassa putosi ainakin puoleen. RAIMO RIKE Torin kivet sementtiin
27 A A M U S E T MIELIPIDE Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 KOLUMNI ÄITI käy kaupassa. Äiti tekee ruokaa. Äiti maksaa laskut ja kontrolloi rahankäyttöä. Kuulostaa ihan normaalilta. Ehkä. Mutta kun “lapsi” täyttää kohta 30, ja kaiken edellä mainitun lisäksi äiti haluaa jopa kasvattaa lapsensa lapsen, tilanne ei enää ole kovin normaali. On ymmärrettävää, että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan. Vanhemmat haluavat tehdä lapsensa eteen kaiken eikä hänelle haluta sattuvan mitään pahaa. Ymmärryksen yli asia kuitenkin menee siinä vaiheessa, kun lapselle ei edes anneta minkäänlaista mahdollisuutta itsenäistymiseen. Jos lasta päivästä toiseen suojellaan aivan kaikelta ja pidetään häntä koko elämänsä ajan haudattuna pumpuliin, kuinka hän voisi koskaan oppia mitään? Kuinka hän voisi koskaan löytää omaa tietään omanlaiseen elämäänsä? UUSIEN asioiden kohdalla tärkeintä olisi saada tukea ja kannustusta. Jos läheiset jatkuvasti vain epäilevät ja lannistavat, lopulta alkaa itsekin uskoa epäonnistumiseensa. Liiallinen varovaisuus ja epäluottamus johtavat siihen, että mahdollisuudet terveestä kasvamisesta ja aikuistumisesta katoavat. Samalla ne vievät mahdollisuuden myös virheiden tekemisestä, ja sitä kautta siitä tärkeimmästä, oppimisesta. Kun olin pieni, en osannut ajaa pyörällä ilman apupyöriä. Vanhempani eivät kuitenkaan työntäneet minua kumoon ja nauraneet vieressäni. Sen sijaan puimme minulle isoveljeni rullaluistelusuojat ja lähdimme rohkeasti opettelemaan. Sama taktiikka pätee itsenäistymiseen. Muutaman kerran voi löytää itsensä rähmältään maasta. Lopulta kuitenkin avun ja yrittämisen kautta pysyy pystyssä ilman apupyöriä. OONA KARHUNEN Apupyörät kasvuun Aamuset 35. vuosikerta. Sitoutumaton Sanomalehtien liitto ry:n jäsen. www.aamuset.? OSOITE Artukaistentie 10, 20240 Turku KUSTANTAJA Turun Tietotarjonta Oy/TS-Yhtymä PAINO Turun Sanomat, Artukainen JAKELU Turku-Palvelu Oy www.turkupalvelu.? ma-pe klo 9-16 02 269 4447 TOIMITUS Päätoimittaja Lasse Virtanen 040 589 0820 Toimitussihteeri Teemu P. Peltola 02 269 3941 Juttuvinkit: aamuset@aamuset.? MEDIAMYYNTI mediamyynti@aamuset.? Myyntineuvottelijat Anne Andersson 050 310 8957 Susanna Kallio 050 310 8952 Sanna Lujala 050 310 8953 Päivi Pyöli 050 310 8955 Timo Salmesmaa 050 310 8956 Heta Peltonen 050 566 2858 Myyntijohtaja Susanna Lumikanta 050 465 3640 AD Jaana Mikkonen 050 310 8960 Ilmoitusaineistot ilmoitukset@aamuset.? Sähköpostit etunimi.sukunimi@aamuset.? M E M U U T INTTIMUISTONI ovat Heikkilän varuskunnasta vuodelta 1953. Olin aliupseerikoulutuksessa. Sotaharjoitukset tapahtuivat Piispanristillä ja Uittamon puolella. Viimeksi mainitulla sijaitsi kivi, jota kutsuttiin v-kiveksi, koska moni oppilaista joutui kiertämään sen – syystä tai toisesta. Raasin korvessa harjoittelimme myös kovissa pakkasolosuhteissa telttamajoituksessa. Pää paleli, ja jalat jäätyivät, vaikka kipinämikkona” jouduimme vahtimaan tulesta kaminassa. Kerran teltta syttyi palamaan, mutta kukaan ei saanut palovammoja. Sain komppanian vääpeliltä tehtävän noutaa teatteriliput loppiaisillan esitykseen Puutarhakadulla sijainneeseen Turun kaupunginteatteriin. En voinut lippuja kuitenkaan ostaa, koska talo oli tuhoutunut tulipalossa loppiaispäivänä 1954 ja teatteri siirrettiin väliaikaisesti konserttisaliin Aninkaistenkadulle. Palasin kasarmille ja ilmoitin vääpelille, että tehtävä oli epäonnistunut. Samaan aikaaan oli koulutuksessa tuleva radioselostaja Paavo Noponen. Hän teki koulumme toiminnasta selostuksen kiiltävät upseerin saappaat jalassa. AHTI Uittamolla kierrettiin v-kiveä LUKEMINEN kannattaa aina, hoki Jörkka muinoin telkkarissa. Sama juttu on laskemisen kanssa. Turun katuvarsilta on sopimuksin poistumassa 180 pysäköintipaikkaa. Niistä on vuosituloksi ilmoitettu (TS 16.4.) noin 380 000 euroa. Karkeasti laskien yksi paikka on tuottanut noin 2 100 euroa vuodessa. Jos maksullisiksi päiviksi kuvitellaan kuukausitasolla vaikka 25, olisi yhden paikan päivätuotto noin seitsemän euroa. Kun kuvitellaan aikaväli kello 9–18 rahastusajaksi, jäisi tuntituotto noin 0,8 euron suuruiseksi. Sen hintaisia mittareita Turusta saa kyllä hakea. Koska kovin paljon ei tyhjiä ruutuja päivisin näy eli käyttöaste on melko hyvä, vaikuttaa tuotto pienehköltä. Taikka maksamattomien parkkaajien määrä todella suurelta. Olisiko syytä lisätä Soldiers of pysäköintikeisari Esa Mettälän joukkojen vahvuutta? Tai ainakin korjata ”korvaussumman” suuruutta? Tosin ensimmäisenä vuotena korvaukseksi saadut 30 ruutua, yhteishintaan noin 380 000 euroa, tuplaisivat tuntihinnan 1,6 euroon. Joka vastaa monestikin nykyistä taksoitusta. Seuraavat vuodet menisivät sitten jo ”just for you” -hintaan jollekulle. HELMITAULUT TAKAISIN RY:N PSTA, ESA JUHANI Ränttäävää räknäilyä