KA REMP I I SE PA HT JO V DESTA 1981 UO U P U N KILE ????? ?? ?????? ????????????? ?????????? ?? ????? ????????? ??????????? ?? ? Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 | Nro 79 | www.aamuset.? | m.aamuset.? | TS-Yhtymä ??
????? ???? ¡??? ? ???? ? ???? ? ?? Rakennusarkeologi arvioi tuomiokirkon Uutiset s.6 tornin rapistuvan uhkaavasti.
Kaukaloiden kiertolainen Vapaana hetkessä Olympiasaunan löylyt ovat laantuneet, mutta lauteilla on yhä tungosta. Satusauna on sammuttaa tarinanjanoa. Kaupunki s. 8 Radek Smolenák on kiertolainen. Hän on edustanut jo 16 seuraa. TPS on hänen kolmas seuransa Suomessa. Urheilu s. 10 Mona Silander, 37, päätyi valokuvamalliksi sattumalta. Fantasiakuvissa hän voi hetken olla kuka tahansa. Naisellista s. 16
AAMUSET 4 PÄÄKKÄRI Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 Tack… VETENALAISET vehkeet. Ruotsissa palattiin 1980-luvulle sukellusvenejahdin merkeissä. Radio Airiston Aaltojen mukaan Kaarle Kustaakin on hengessä mukana, ja siirrätti komento-osansa takaisin yökerhon porealtaaseen. IDEA kokkiohjelmaksi: Kokkausta sans Hans. Siinä laitetaan aidosti hauskalla porukalla ruokaa vähintään 400 kilometrin päässä Hansista. Pääkirjoitus 22.10.2014 Vanhaan ei paluuta AIKAMME kovin turvallisuushaaste. Kiistaton rikkomus Etyjin periaatteita ja arvoja vastaan. Venäjä pahoinpitelee Ukrainan suvereenia kansallisvaltiota. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin yleiskokouksen presidentti, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) piti painavan puheenvuoron Suomen Kansallissäätiön Ukraina-illassa maanantaina. Kanerva arvioi, että Venäjä on palauttamassa kunniaansa ja suuruuden aikaansa. Projekti on pitkä, eikä se pääty Ukrainaan. Venäjä kokee lännen pettäneen sen ja ahdistaneen kulmaan. Kun Länsi- ja Itä-Saksa yhdistyivät, Helmut Kohl ja Mihail Gorbatsov sopivat, ettei lännettyminen jatku. Sen jälkeen iso liuta entisiä itäblokin maita on kuitenkin siirtynyt länsileiriin. ”ONK fläppitauluu”, kyseli Ilkka Kanerva ennen esitelmäänsä Ukraina-illassa Uudenmaankadulla. ”Kirjoita seinään. Nousee talonkin arvo”, kuittasi MTK VarsinaisSuomen toiminnajohtaja Paavo Myllymäki (kuvassa). Ukraina oli Venäjälle liikaa. Kanerva näki Venäjän toiminnassa rationaalisuutta, mutta roimi idän karhua siitä, että se tieten tahtoen polkee ETYK:n vuoden 1975 päätösasiakirjaa – alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia. SILKKIHANSIKKAIN ei käsitelty Ukrainaakaan, joka Kanervan mukaan on Euroopan korruptoitunein, oligarkkien hallitsema maa, jossa ei ole normaalia demokratiaa. Kun Yhdysvaltain ja Barack Obaman ulkopolitiikka on epäonnistunut, Venäjä katsoi hetkensä koittaneen. Ovi oli avoinna. Jos Venäjä on palauttamassa imperiumia, aie on otettava vakavasti myös Suomessa. Suomi on entinen Venäjän osa. Jaltan konferenssissa vuonna 1945 Stalin ilmoitti, että Suomi kuuluu Neuvostoliiton etu- piiriin. Länsivallat hyväksyivät sen. Tilanne normalisoitui vasta ETYK:n n päätösasiakirjassa ja Neuvostoliiton n romahdus avasi ikkunan länteen. n. Nyt heiluri on lyömässä takaisin jaa Kanervan mukaan Suomen on oltaava valmis. Rivien täytyy kotirintamallaa kestää yhtenäisinä paineen alla, eikä puolustusmäärärahoja sovi unohtaa. Kukaan ei tiedä, mikä Venäjän tavoitteena on. KANERVA liputtaa Suomen ja Ruotsin sotilasyhteistyön puolesta ja puhuu jopa valtioliitosta. Edessä on murroskausi, joka voi olla pitkää ja epävakaa. Vanhaan ei ole paluuta, a, eikä uudesta ole tietoa. LASSE VIRTANEN N Seniori Studentti MAUNO SAVOLAINEN KENNETH LIUKKONEN on talousneuvos ja ”menny höyryjuna”. on kääntäjä ja järjestöaktiivi. DEBATTI ONPA demareilla huolet. Kansanedustaja Suna Kymäläistä huolettaa Paavo Pesusienen väkivaltaisuus. Pekka Perusduunarin huolet on sen sijaan unohdettu jo pari vaalikautta sitten. VASEMMISTOLIITON kunnallistoimikunta tukee kannanotossaan kurdeja taistelussa terroristeja vastaan. Vasemmistoliiton mielestä kurdit ovat ainoa tehokkaaseen terroristien vastaiseen vastarintaan kykenevä voima Syyriassa ja Pohjois-Irakissa. Retoriikka on jo niin sotaisaa, että ovatkohan George W. Bush ja muut uuskonservatiivit liittyneet kunnallisjärjestön jäseniksi? ENSIMMÄISET kalaverkkokaupat mukaan Itellan kotiinkuljetuksiin (Aamuset 17.11.). Mitähän myydään? Kalaa verkkokaupassa vai kalaverkkoja kaupassa? MITEN vuodenaika vaikuttaa mielialaan? LIUKKONEN: Kyllähän sitä aina toivoo hyvää talvea ja sitä että olisi paljon lunta. Silloin pystyisi harrastamaan liikuntaa ulkona. Sadekaan ei ole paha, mutta kyllä valon määrä vaikuttaa varmaan ihan väestötasollakin. SAVOLAINEN: Ihmisiä on monenlaisia. Monet kertovat, että syksy on erinomainen vuodenaika. Itse olen esimerkiksi aina pitänyt siitä. Se on sadonkorjuun ja värien aika sekä vielä suomalaisille sopivan ilmaston aika. KL: On upeaa, että meillä on neljä vuodenaikaa ja toivon, että ne säilyisivät selvinä vuodenaikoina. Kyllähän kaikki romanssit alkavat roihuta keväällä. MS: Se on monelle myös ilkeä aika, kun kuvainnollisesti lasien lika näkyy syksyn ja talven jälkeen. Se on henkisten vaikeuksin aikaa, kun ihmiset kompastuvat omaan sisikuntaansa. KL: On totta, että muutokset ovat jollain tavalla rasittavia. Varmasti jokaisessa ihmisessä tapahtuu muutoksia, kun valon määrä roimasti vähenee tai lisääntyy. Kansantautinahan olemme tyypillisesti vähän maanis-depressiivisiä. Osa vuodesta mennään lujaa ja toisessa osaa ei niinkään. MS: Tuossa on myös sellainen puoli, että ei pitäisi laittaa lokeroihin eri vuodenaikoja, vaan ymmärtää se asia, että on olennaista, että pystyttäisiin huomioimaan sisäinen elämä. On hyviä ja huonoja päiviä. Vuodenajat vain menevät. Lumi on kivan valkoinen, keväällä aurinko nousee mukavasti, kesällä on lämmin ja nautitaan ulkoilusta, syksyllä korjataan sato ja sitten odotetaan jouluna vähän lahjoja. KL: Pimeänä vuodenaikana voi teh- dä eri asioita. Silloin voi esimerkiksi lukea. Kaikilla vuodenajoilla on paikkansa, harrastusvalikoimansa tai ajankäyttönsä suhteen. MS: Maailma on pienentynyt. Voimme hakea kesän talvella tai jopa talven kesällä. Elämä on mennyt niin hulluksi, ettei meidän tarvitse enää olla lokeroissamme. Voi olla, että vuodenajat ovat jopa vähän vanhakantaista ajattelua. KL: Kyllähän se on paljon kiinni myös siitä, miten itse asennoituu. Jos oikein inhoaa jotakin vuodenaikaa, niin eihän siinä voi syyttää kuin itseään. NIKKE NOUSUKAS …nej tack!
AAMUSET 6 UUTISET Caribian viereen uusia taloja Ylioppilaskylän ja Pispalantien väliselle pysäköintialueelle kylpylähotelli Caribian viereen on nousemassa uusia opsiekilija-asuntoja. Kaavamuutos ”Aitiopaikka” toisi alueelle lisää rakennusoikeutta yli 10 000 kerrosne- liömetriä. Asukasmäärän arvioidaan lisääntyvän noin 210 henkilöllä. Talot nousisivat Caribian parkkipaikalle. Opiskelija-asuntojen lisäksi kaava sisältää sekä liike- ja toimistorakentamista sekä päiväkodin. Miltä tuomiokirkon tornin kunto sinun silmääsi näyttää? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 Marttiina Sairanen Kari Uotilan laserkeilaukset ovat paljastaneet rapistumista tornin koilliskulmassa. Seikkailupuiston suosio kasvussa KOKONAISKÄYNTIKERRAT Turun kaupungin järjestämissä nuorisopalveluissa ovat lisääntyneet yli 28 000 viimevuotisesta. Seikkailupuiston toiminnassa käyntikerrat ovat nousseet noin 15 500:lla. Syyksi mainitaan pitkäjänteinen markkinointi, toiminnan suosio sekä liikennekaupungin laajentaminen. Liikennekaupungissa kävijämäärä on lähes kaksinkertaistunut. Lähipalveluissa toimintaa on tehostettu kesällä PopUp-nuorisotoiminnalla. Ulkopuolista rahoitusta on saatu hankkeeseen, jossa työttömät nuoret taiteilijat ovat ohjanneet nuoria taloilla sekä kesällä taidekolmiot saavuttivat nuoria maalareita. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa lasten käyntikertojen määrä on kasvanut yli 10 800:lla. Työttömyyden kasvu jatkuu VARSINAIS-SUOMEN työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 27 700 työtöntä työnhakijaa. Syyskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee. Nyt se supistui 600 henkilöllä (–2,0 %). Viime vuoden syyskuusta määrä kuitenkin kasvoi 2 700:lla eli 11,0 prosentilla, kun koko maassa työttömien määrä kasvoi 10,4 prosentilla. Syyskuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 1,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin eli 12,2 prosenttia. Varsinais-Suomessa työttömyysaste on suurempi kuin koko maassa, mutta samalla maan viidenneksi pienin. Työttömien määrä kasvoi viime vuodesta kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa. Salon seudulla työttömien määrä kasvoi lievästi (2 %), kun Turun seudulla se kasvoi eniten eli 14 prosentilla. Työttömyysaste oli korkein Salon seutukunnassa (14,4 %) sekä Turun kaupungissa (15,5 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan seutukunnassa (7,4 %) sekä kunnista Laitilassa (6,0 %). Rapistuuko torni? Rakennusarkeologi huolissaan tuomiokirkon tiilikuoren kunnosta LASSE VIRTANEN TUOMIOKIRKON torni vaatii pikaista kunnostusta. Tätä mieltä on rakennusarkeologi, filosofian tohtori Kari Uotila, joka on tehnyt tornille laserkeilauksia laitteistollaan. – Olen testimielessä laserkeilannut osia tornista, esimerkiksi koillista kulmausta, ja havainnut, että tiilet ovat rapautumassa tornin yläosista. Uotilan mukaan tiilten rapautuminen on havaittavissa myös zoomaamalla tavallisella digikameralla tornin koilliskulman yläosaan. – Tiiliosissa ongelmia, joiden korjaaminen on haastavaa. Mitä nopeammin siihen ryhtyy, sitä pienemmiksi vauriot arkeologin arvion perusteella jäävät, sanoo Uotila. Uotilan Muuritutkimus ky tekee parhaillaan Kuusiston ja Raaseporin linnanraunioiden vauriokartoituksia laserkeilauksella. Uotila on rakennusarkeologi, mutta myös rakennusarkeologian dosentti Turun yliopistossa ja arkeologian dosentti Helsingin yliopistossa. – Olen arvioinut kohdetta arkeolo- gian kannalta. Tutkimus on tehty tieteellisen mielenkiinnon ja uuden mittauskaluston hankkeena. En ole asiaa selvittänyt varsinaisena tilauksena. UOTILAN arvio on uutinen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöjohtajalle Seppo Kosolalle. Yhtymä omistaa kirkon ja vastaa sen ylläpidosta. Kosolan mukaan kukaan ei ole kääntynyt kiinteistötoimiston puoleen kirkon kunto huolenaan. – Seurakuntayhtymän kiinteän omaisuuden tarkastajat ovat viimek- si tarkastaneet tuomiokirkon vuonna 2011, eikä tornin kunnossa ollut huomauttamista, sanoo Kosola. Kosolan mukaan yhtymän kiinteistötoimisto ja kirkon henkilöstö seuraavat jatkuvasti kirkon kuntoa. – Mitään erikoista tai muuta huomioitavaa ei ole havaittu. Suunnitteilla ei ole korjaustöitä kirkon torniin, eikä sellaisiin ole varattu varoja ensi vuoden budjettiin. – Tornin kunto on kiinteistötoimiston mielestä hyvä, eikä akuutteihin suuriin korjauksiin ole tarvetta, eikä niitä ole meille myös esitetty miltään taholta, sanoo Kosola, mutta lupaa, että tornin kunto tarkastetaan ”ihan varmuuden vuoksi”. Jos tornia kunnostettaisiin, maksaja olisi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Tuomiokirkon viimeisin mittava peruskorjaus valmistui vuonna 1979. Töiden kustannuksiin osallistui poikkeuksellisesti myös valtio. KIVIKIRKKO vihittiin tuomiokirkoksi vuonna 1300. Uusi keskiaikainen kuori rakennettiin 1400-luvulla, jolloin kirkkoa laajennettiin sivuille. Alttari siirrettiin vasta 1600-luvun puolivälissä nykyiselle paikalle pääkuoriin. Kirkkorakennus sai uuden ajan alkuun mennessä nykyisen muotonsa, mutta torni on uusittu monta kertaa. Syynä ovat olleet tulipalot. Suurimmat vahingot aiheutti Turun palo vuonna 1827. Tuomiokirkon sisusta ja torni tuhoutuivat. Torni sai nykyisen asun palon jälkeen. Pelastushenkilöstön työ muuttunut vaaralliseksi KARI LAINE PELASTUSLAITOSTEN ensihoitotyöntekijöihin kohdistuva väkivalta ja sillä uhkailu lisääntyvät vuosi vuodelta. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen ensihoitopäällikkö Markku Rajamäen mukaan viiden viimeisen vuoden aikana tapaukset ovat Turun seudulla lisääntyneet noin 50 prosentilla. – Ihmisten viranomaisvastaisuus on lisääntynyt huolestuttavasti, sa- moja kokemuksia on myös poliiseilla, Rajamäki kertoo. Tämän vuoden kesäkuuhun mennessä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen ensihoitajat ovat raportoineet kahdestatoista väkivaltatilanteesta. Rajamäen mukaan raportteihin päätyneet tapaukset eivät kerro koko totuutta. Kaikista uhkailuista ensihoitajat eivät aina jaksa tai viitsi raportoida. Edellisviikolla saman yön aikana kirjattiin kaksi väkivaltatapausta. Toisessa tapaturman uhri lähestyi auttajia leipäveitsi kädessä, toisessa tilanteessa asiakkaan taltuttamiseksi tarvittiin poliisipartion apua. – Yhtä ambulanssia päin heitettin kesällä oluttuoppi ravintolan terassilta, Rajamäki luettelee. Väkivaltariskin lisääntymisen takia pelastuslaitoksella on jouduttu lisäämään turvallisuuskoulutusta, ohjeistusta ja henkilökunnan varustusta. Ohjeissa korostetaan uhkaavien tilanteiden hoitamista rauhallisella käyttäytymisellä ja puheella. Pahim- paan pitää aina varautua. Ambulanssihenkilökunnan varusteisiin kuuluvat muun muassa luotiliivit. Pelottavia tilanteita syntyy Rajamäen mukaan varsinkin asunnoissa, joissa sekä väkivallan uhri ja tekijä ovat molemmat paikalla. Hoitajien pitää ohjeiden mukaan sijoittua asunnossa niin, että he pääsevät tarvittaessa nopeasti pois paikalta ja palaavat vasta poliisien kanssa. Rajamäki muistelee kaiholla aikoja, kun pelastushenkilöstö sai tehdä työtään ilman väkivallan pelkoa. //& '/ ' '
0/,,
/,
/&
,/ # ,
$ 2 20/ &
0
. *0 # "& 0 ' ,
$
/
/0
, " /"2 & , 0
' ,
' , 0
, 2 ' '
/
* /',
, " / / / 2 %%
AAMUSET 8 KAUPUNKI Muistatko ensimmäiset Turun silakkamarkkinat vuonna 1979? Taas saa silakkaa ENSI viikonloppuna järjestettävillä Turun Silakkamarkkinoilla pääpaino on entiseen tapaan silakan ja muiden kalatuotteiden myynnillä. On fileitä, savukalaa, marinoitua ja tuoretta kalaa sekä muita saaristolaistuotteita. Markkinamyyjät ovat mukana entisessä laajuudessaan täydentämässä tuotevalikoimaa ja tuomassa tunnelmaa. Markkinahumua kestää torstailta sunnuntaille. Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Oona Karhunen Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 TÄYTTÄ ASIAA JOULUSUKLAAN ilmestyminen kauppoihin lokakuun puolessa välissä, ei ole mitään järkeä. Samoin kaikkinainen muukin jouluun liittyvä ilmestyy kauppoihin aivan liian aikaisin. Jouluun liittyvät tavarat voisivat tulla vasta sitten kun pikkujoulua vietetään. Niitä jouluaiheisia tavaroita ja muita muita jouluhärpäkkeitä kerkeää ostaa vielä senkin jälkeen aivan tarpeeksi. KOTIKYLÄN KASVOT JUKKA L KIEKKOMATSIEN lippujen hinnat ovat ehdottomasti liian korkeita. Voisiko TPS kehittää ns. perhelipun, jolloin esim. nelihenkinen perhe saisi yhden lipun ilmaiseksi? Enni Haataja, Aino Piha ja Saana Willman viihtyvät satusaunassa. Siellä he saavat rauhassa kuunnella satuja. NIMETÖN ASIA, mikä on meitä vuosikausia suorastaan ”kyrsinyt” on se, että kun me itse tulostamme liput omalla koneella ja omilla väreillä, joudumme silti maksamaan toimitusmaksun. Toimitusmaksu on ihan ymmärrettävä silloin, kun ostan lipun lippupisteestä. TUULA LAITALA ELOKUVIIN meno ei ole meille ikäihmisille ollut mahdollista enää vuosiin, koska ohjelmistotiedot ja esitysajat saa vain netistä. Onko täysin mahdotonta ryhtyä taas julkaisemaan niitä lehdessäkin? Kaikki eivät vieläkään käytä nettiä! TIETOKONEETON ONKO SINULLA asiaa? Kerro se meille tekstarilla. Kirjoita viestin alkuun TS AAMUSET, ja sen jälkeen viestisi, mahdollinen nimimerkkisi sekä nimesi ja osoitteesi. Lähetä viesti numeroon 16183. Viestin hinta on 16 senttiä/160 merkkiä. Satujen saunassa Iltapäiväkerhon uudet tilat mahdollistavat rentoutumishetken lapsille OONA KARHUNEN PAAVO Nurmen stadionin viereisessä vanhassa Olympiasaunassa ei enää saunota. Sen sijaan rakennuksen tilat on muutettu iltapäiväkerhon toimintaan sopiviksi. Varsinainen saunatila toimii nykyään satusaunana, jossa lapset saavat levätä ja kuunnella satuja. – Satusauna on nykyään osa päivittäistä toimintaamme. Siellä lapset saavat kääriytyä peiton alle. Lastenkin arki on hektistä, ja saunatilan ansiosta pystymme tarjoamaan heille rauhoittumishetken aiempaa paremmin, kertoo kerhon vastaava ohjaaja Heli Tulimetsä. 6-vuotias Enni Haataja sekä 7-vuotiaat Saana Willman ja Aino Piha ovat olleet satusaunassa muutamia kertoja. – Aiemmin kuuntelimme satuja niin, että makasimme salin lattialla. Sauna on paljon kivempi, Enni sanoo. – Satusaunassa on tosi kivaa. En ole ollut siellä ihan joka päivä, mutta olen tykännyt siitä, Saanakin sanoo. – Tila on nyt myös pienempi ja on kiva, että saunassa on vain vähän valoa. Vanhassa paikassa ei saanut pikkuvaloja, Aino kertoo. tyhjillään ja katsoimme, että ne soveltuvat hyvin iltapäiväkerhon toimintaan, Tulimetsä kertoo. Sauna ei ole ainoa uuden käyttötarkoituksen saanut huone, vaan lisäksi viereinen suihkutila on muuttunut paja- ja läksyjentekotilaksi. – On kiva, että läksyjen tekemiselle on oma tilansa. Aiemmin samassa tilassa myös piirrettiin ja siellä oli vaikea keskittyä. Nyt kun vieressä on satusauna, ei siellä kolistellakaan, Aino sanoo. VARSINAIS-SUOMEN Marttojen järjestämä iltapäiväkerho toimii Turun kaupungin tiloissa. Aiemmin kerhon tilat sijaitsivat Tapulikadulla. – Suuri 58 lapsen ryhmämme pitää pystyä jakamaan eri tiloihin, joten tiloja täytyy olla paljon erilaisia. Olympiasaunan tilat olivat sopivasti RAKENNUS mahdollistaa myös erillisen ruokailu- ja toimintatilan. Kahdessa kerroksessa olevat tilat vaativat kuitenkin suunnitelmallisuutta. – Jännäsimme miten onnistumme, kun keittiö on alakerrassa ja ruokailutila yläkerrassa. Siitä selvitään kuitenkin esimerkiksi viemällä seuraa- van päivän astiat ylös jo edellisenä päivänä, Tulimetsä kertoo. Se, että kerhotilat sijaitsevat muualla kuin koulun omissa tai läheisissä tiloissa, tuo mukanaan sekä hyviä että huonoja puolia. – On ihanaa, että olemme puiston keskellä. Täällä on omaa rauhaa emmekä mekään häiritse muita. Olemme elokuisen muuton myötä alkaneet myös järjestää viikottain eväsretkiä eri puolille puistoa, sillä kivoja paikkoja on niin paljon, Tulimetsä kertoo. Sijainti kuitenkin myös työllistää kerhonohjaajia. – Kauempaa kerhoon saapuvia lapsia täytyy mennä vastaan etenkin nyt alkuvaiheessa. Toisaalta kuitenkin esimerkiksi Martin koululaisilla matka on lyhyt ja kiva, Tulimetsä sanoo. TÄYSOSUMA Palkittu promoottori ILKKA LAPPI tusanimaation Valviran tuottaman valiset. nimi on Kielletyt juureks Henna Haajanen Lähetä kuva sähköpostilla osoittees een aamuset@aamuset.?. Lähettäjä vastaa kuvan oikeuksista. Palkitsemme julkaistun kuvan lähettäjän elokuvalipuilla. Ilmoita viestissä myös katuosoittees i. Liput postitetaan kuvan julkaisua seuraavan kuukauden alkupuolella. TAVOITIMME Ruisrockin promoottori Mikko Niemelän tiistaina kello 10.20. Missäs oot? – Olen toimistolla. Juuri päättyi eräs markkinointipalaveri. Eli ensi kesän Ruisrockiin liittyviä asioita tässä kovaa vauhtia työstetään. Sinut palkittiin viime viikonloppuna Vuoden promoottorina Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä. Millainen merkitys pysteillä on? – Kyllähän se lämmittää mieltä, että alan ammattilaiset noteeraavat tehdyn työn näin. Pitää kuitenkin muistaa, että festivaalikävijöille tätä työtä tehdään. Mitä promoottorin arkeen kuuluu tässä vaiheessa vuotta? – Tällä hetkellä eletään aika jänniä aikoja. Isot kansainväliset nimet alkavat näihin aikoihin tehdä päätöksiä ensi kesän suhteen ja nyt jännitetään, että kenen matkan varrelle me sovimme. Laakereilla ei kuitenkaan pääse lepäilemään, sillä sykli on pidentynyt vuosi vuodelta. Osa bändeistä tekee päätöksiä hyvissä ajoin syksyllä ja osa odottaa edelleen ensi vuoden puolelle ennen kuin lyövät ohjelmaa lukkoon. Vaikuttaako Suomen luotto- MISSÄS OOT? luokituksen putoaminen bändien halukkuuteen tulla Suomeen? – En usko, että sillä on vaikutusta. Taloustilanne vaikuttaa sillä tavoin, että entistä enemmän bändien raha on tien päällä ja tarjontaa on sen vuoksi enemmän. Laman suhteen meitä mietityttää oikeastaan nuorten rahatilanne, koska kävijöistämme iso osa on nuoria. Kaipaatko itse sitä aikaa, kun festarit eivät olleet työtä? – En oikeastaan. Tässä puuhataan kuitenkin niin hauskojen asioiden ympärillä.
AAMUSET 10 URHEILU Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 PUUKKOKATSOMO Pystyssä päin TPS putosi odotetusti Veikkausliigasta, mutta joukkueella ei ole syytä työntää päätä pensaaseen. Ei, vaikka elokuun lopussa Palloseura hetkellisesti onnistuikin nousemaan jumbosijalta. Joukkue jätti kaiken kentälle. Vaikka lähtö alemmalle sarjaportaalle tulikin, lähtee joukkue pystyssä päin rakentamaan uutta tulemista. Pitkässä juoksussa TPS:n tulevaisuus on kuitenkin valoisa. Juniorimylly jauhaa lupaavia nuoria ja useat ensimmäistä kauttaan edustuksessa pelanneet pelaajat menivät huimasti eteenpäin jo tämän kauden aikana. Jos TPS onnistuu pitämään Miro Tenhon (kuvassa) ja Eero Tammisen kaltaisia tulevaisuuden nimiä ryhmässä, tulevaisuuteen voi suhtautua kaikesta huolimatta optimistisesti. Kunhan mustavalkoisessa leirissä pari-kolme vuotta tehdään kärsivällisesti töitä ja rakennetaan kestävä kivijalka, voidaan jälleen odottaa nousemista kotimaiseen kärkeen. ILKKA LAPPI Uran A-junnuilla kotiavaus SM-sarjassa KAARINAN Ura Basketin A-pojat aloittavat kautensa SM-sarjassa 25. lokakuuta kello 17. Avausottelussa Littoisten monitoimitalon parketilla vastaan asettuu perinteikäs KTP. Alkava kausi on jo neljäs peräkkäinen, kun Uran A-juniorit pelaavat SM-sarjassa. Viime kaudella A-juniorit ylsivät SM-hopealle Kouvolan Kouvojen vietyä kirkkaimmat mitalit tasaisten vaiheiden jälkeen. Kuinka kauan menee, että TPS pelaa jälleen Veikkausliigaa? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Kaukaloiden kiertolainen Radek Smolenák viihtyy Suomessa vuodesta toiseen Mikael Rydenfelt – Toisaalta tarkka linjakin on parempi kuin sellainen, jossa linja vaihtelee erästä toiseen. Tuomarilinjan arvailu ärsyttää, jatkaa uransa aikana pohjoisamerikkalaisen linjan ja neljän Euroopan sarjan tuomaritoiminnan nähnyt Smolenák. ILKKA LAPPI TPS kaappasi täksi kaudeksi ison kalan, kun Radek Smolenák saapui Turkuhalliin. Tšekkihyökkääjä onkin ollut odotetun hyvä. Liigan pistepörssissä Smolenák kolkuttelee kymmenen kärkeä ja iloluonteisena tunnettu mies on ollut myös tärkeä palanen Palloseuran pukukopissa hengenluojana. Vaikka viime kausien aikana Smolenák on poikennut myös KHL:ssä ja Ruotsissa, on hän syksystä 2011 asti aloittanut kauden Suomessa. TPS on miehen kolmas seura Suomessa. Joulukuussa 28 vuotta täyttävä Smolenák on ehtinyt urallaan edustaa peräti 16 eri seuraa. Suomessa ennen TPS:aa hänet on nähty Ässien ja Pelicansin nutussa. – Suomessa kaikki on toiminut alusta asti hyvin niin kaukalossa kuin siviilissäkin. Suomalaisen kiekkoilun tasosta on viime aikoinakin puhuttu paljon, mutta minusta suomalaisen kiekon taso on yksi Euroopan parhaista, ellei paras. Suomi on pohjimmiltaan kiekkomaa, listaa Smolenák syitä kerta toisensa jälkeen tapahtuvalle paluulle Suomeen. Kuluva kausi on neljäs Suomessa Radek Smolenákille. - Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että pelaisin Suomessa vielä monta vuotta, hän toteaa. VAIKKA Smolenák kehuukin suomalaista kiekkoa, on hänellä, ja monella muulla, ollut alkukauden aikana värikkäämpiäkin kommentteja muun muassa tuomarilinjasta. Smolenák ei juuri ole jäähyllä alkukauden aikana istunut ja muutenkin tuomareita kohtaan ymmärrystä löytyy. Yksi asia kuitenkin nostaa tunteet pintaan. – Yleensä tuomarit tekevät hyvää työtä, mutta toisinaan tulee niitä pelejä, joissa jokaisesta hipaisusta tulee jäähy. Se turhauttaa, koska pelin rytmi katoaa. Kun vähän katsotaan sormien lävitse, peli yleensä paranee. Löysempi linja ei turhauta, kunhan linja on tasapuolinen. TÄKSIKIN kaudeksi Smolenákilla oli useita muitakin vaihtoehtoja TPS:n ohella. Turkuun mies lopulta saapui pitkälti tutun valmennuskaksikon vuoksi. – Kaitsu (Kai Suikkanen) ja R-P (Riku-Petteri Lehtonen) ovat tuttuja valmentajia ja heidän tyylinsä on sopinut minulle aiemmin hyvin. Heillekin on tietenkin tullut lisää kokemusta, mutta heidän tapansa ajatella jääkiekosta ei ole suuremmin muuttunut, Smolenák arvioi. – Rehellisesti sanottuna, en tiennyt etukäteen, mitä odottaa Turusta. Takana oli pari hankalaa vuotta ja suurelta osin uusiutunut joukkue. Alku oli senkin takia ehkä hiukan hankala, mutta joukkueessa on hyvä henki ja olemme koko ajan tulleet paremmaksi joukkueeksi. Meillä on oikeasti mahdollisuudet hyvään kauteen, Smolenák toteaa. 9HLNNDXVOLLJDNDXGHQ S¦¦W¸VRWWHOX )& ?17(5 YV )) -DUR /DXDQWDLQD NOR 9HULWDV 6WDGLRQLOOD (QQHQ RWWHOXD 0$76?582.$ 9HULWDV 6WDGLRQLQ .RWLUXRNDD WDUMROOD D NUV
+!!2).! +ATARIINA s ,)%4/ s -9.¯-¯+) s .!!.4!,) 5KKO
0EKKA s 0!2!).%. 2EIMARI s 2!)3)/ 2AISIO #ENTER s 452+5 !NNIKA
(IRVENSALO
-ANHATTAN
2UNOSMËKI
+IVIKUKKARO 0ALVELEMME ARK KLO
LA KLO ASTI JA SU
AAMUSET 14 ELÄMÄ & TYYLI Kesäaika päättyy. Sekoittaako kellojen siirto rytmisi? Lenita osaa messuilla VIIKONLOPPUNA Turun Messu- ja kongressikeskuksessa järjestetään Osaava Nainen -messut. Messuilla esitellään terveyteen, hyvinvointiin, käsitöihin, matkailuun ja muotiin liittyviä tuotteita ja palveluita. Mes- suilla ovat mukana muun muassa Lenita Airisto, Anne Kukkohovi ja Pirkko Mannola. Messut alkavat perjantaina 24. lokakuuta kello 10. Lauantaina ja sunnuntaina messut ovat avoinna kello 10-17. Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 Partiolaiset liikkeellä PARTIOLAISTEN adventtikalenterin myynti on alkanut. Kalenterimyyjiä liikkuu kaduilla, ostoskeskuksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Kalenterien myynti jatkuu marraskuun loppuun asti. Tämän vuoden adventtikalenterin on kuvittanut Noora Katto. Kalenterimyynti on partion merkittävin varainhankintakampanja. Suurin osa myyntituotoista käytetään paikallisten lippukuntien toiminnan tukemiseen. Lippukunnat käyttävät adventtikalenterien myynnistä saatuja tuloja muun muassa partiovarusteiden hankkimiseen, leirimaksuihin ja -matkoihin sekä kokoontumispaikkojen kunnostamiseen. Lippukuntien kalenterimyyntipaikat löytyvät adventtikalenterin nettisivuilta osoitteesta www.adventtikalenteri.fi. Sivustolta löytyy myös testi, jonka avulla voi selvitellä sopivuuttaan partiotoimintaan. Luksusta arkeen KUUKAUDEN NAINEN Hiusmuotoilija Noora Kangas on ollut monessa mukana Merja Kajala MERJA KAJALA NAANTALILAISESTA Noora Kankaasta ei pitänyt alunperin tulla kampaajaa. Hän haaveili valokuvaajan työstä. – Tiesin aina, että haluan tehdä luovaa työtä, jossa saan käyttää käsiäni ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kun päädyin mutkien kautta 21-vuotiaana parturi-kampaajakouluun, ymmärsin löytäneeni alani. En voisi enää kuvitella tekeväni mitään muuta, Kangas sanoo. Kangas pääsi suoraan koulun penkiltä yrittäjäksi Turussa Brahenkadulla sijaitsevaan TS-salonkiin. Hän työskentelee edelleen samassa toimitilassa, mutta moni asia on muuttunut. Yritys, nykyiseltä nimeltään Butik Turku, on ollut Kankaan nimissä jo yhdentoista vuoden ajan. Hän viettää kiireistä yrittäjän elämää ja on monessa mukana. Kampaajan työ on silti pysynyt samanlaisena. Siinä ei ole kyse vain hiuksista. – Samalla kun asiakkaan hiukset laitetaan kuntoon, pyritään lisäksi kokonaisvaltaiseen kokemukseen. Ihmisten on usein helppoa puhua elämästään kampaajalle. Butikin vakioasiakkaat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella, Kangas kertoo. – Kampaajalla käynti on pieni irtiotto arjesta. Pyrin antamaan asiakkailleni positiivista energiaa sekä hieman luksusta. ERITYISESTI Kangas iloitsee siitä, että on uransa aikana saanut olla mukana monenlaisissa projekteissa. Hiusalan ammattilaisena hän on osallistunut moniin lehti- ja televisiokuvauksiin, muun muassa vuoden 2010 Suomen Huippumalli haussa -ohjelmaan. Vuonna 2012 hän pääsi Lontoon olympialaisiin kampaamaan urheilijoiden hiuksia. Tänä syksynä Kangas osallistuu hyväntekeväisyysprojektiin, joka kuljettaa hänet Brasiliaan asti. – On ihmeellistä, miten ammattiaan voi hyödyntää niin monin eri tavoin. Matkojen jälkeen on ihanaa palata Butikiin ja tehdä tutun porukan kanssa jokapäiväistä työtä kampaamon arjessa. Kaikki asiakkaani ovat minulle tähtiä. – En enää mieti, mikä minusta tulee isona. Ajattelen joka päivä, miten hienoa on tehdä tätä monipuolista työtä, sanoo hiusmuotoilija Noora Kangas. KANGAS sai työstään tärkeän tunnustuksen, kun hänet valittiin vuoden 2013 Turun Yrittäjä -palkinnon saajaksi. Hän kertoo olevansa valinnastaan vieläkin liikuttunut. – Kun minulle soitettiin, en ollut uskoa asiaa todeksi. Turun seudulla on valtava määrä yrittäjiä, joten tuntuu uskomattomalta että valinta osui juuri minun kohdalleni. On upeaa saada tällainen tunnustus kahdenkymmenen vuoden työn jälkeen. Siitä suurin kiitos kuuluu myös korvaamattomille työystävilleni.
16 Naisellista Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 AAMUSET Mika Nurmi Irti arjesta Mona Silander löysi elämäänsä vaihtelua valokuvamallina MERJA KAJALA RAISIOLAINEN Mona Silander on 37-vuotias kahden lapsen äiti, joka työskentelee pankissa. Viimeisen puolen vuoden aikana hänet on nähty monissa muissakin rooleissa, kuten hämähäkkinaisena ja naispuolisena Darth Vaderina. Kesällä hän kellui hääpuvussa Maskun Rivieralla. – Valokuvamallina voin olla mitä tahansa. Minusta on kiehtovaa, miten erilaiselta sama ihminen näyttää eri kuvissa, Silander sanoo. – Kuvaukset tuovat elämääni vaihtelua. Mitä erikoisemmista kuvauksista on kyse, sitä paremmin pääsen irti arkiminästäni. Minulla ei ole tarvetta näyttää kuvissa mahdollisimman kauniilta. KAIKKI alkoi siitä, kun Silander oli ystävänsä pyynnöstä mukana Mr. Turku -kisassa saattamassa ehdokkaita lavalle. Sen jälkeen häntä on pyydetty yhä uudelleen valokuvamalliksi. – Aina ilmaantuu uusi hyvä idea, josta innostun. Aloite voi tulla valokuvaajalta tai minulta. Erään kerran tyttäreni kysyi, millainen Darth Vaderin vaimo olisi. Niin syntyi idea Lady Vader -kuvista. Kuvausaikataulut sovitaan Silanderin lasten ehdoilla. Hänelle on tärkeää, ettei kuvauksiin käytetty aika ole lapsilta pois. Mallikeikat sovitaankin yleensä niille päiville, kun lapset ovat isänsä luona. Joskus lapset ovat olleet mukana kuvauksissa. – Kahdeksanvuotias tyttäreni on kiinnostunut valokuvauksesta. Hän on nähnyt miten erilaiselta näytän arjessa ja valokuvamallina. Minusta on hyvä, että tytär tietää mallienkin olevan tavallisia ihmisiä. ”Valokuvassa voin olla mitä tahansa.” KUVAUKSET ovat tuoneet Silanderin elämään paljon uutta. Hän on tutustunut ihmisiin ja oppinut uusia asioita. Kerran hän lähti tunnin varoitusajalla bodypainting- Kuvauspaikkoja löytyy kotikulmilta. Taianomainen morsian on kuvattu Maskun Rivieralla. taiteilija Heli Tikkasen malliksi. – Olen opetellut itsekin maskeerausta.Viime aikoina olen harjoitellut mustelmien ja haavojen maalausta innostuttuani Halloween-kuvauksista. Alkuun Silander jännitti kuvauksia, mutta nykyään hän ottaa rennommin. Kokemusta ja kuvia on jo karttunut runsain mitoin. Joskus hän on osallistunut saman viikon aikana peräti viiteen kuvauskeik- Merja Kajala – Minusta on hyvä, että lapseni näkevät eron arkiminäni ja mallikuvieni välillä, Mona Silander sanoo. kaan. Tutun kuvausporukan kanssa jutellaan kaikenlaista ja nauretaan paljon. Kuvauksissa voi vierähtää kerralla useampi tunti, joiden aikana vaatteet ja tunnelmat vaihtuvat moneen kertaan. – En ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka herkästi ihmisen tunnetilat näkyvät ulospäin. Pienikin ajatus saattaa muuttaa kuvan täysin. Kuvien kautta voi tuoda persoonaansa esille. Marco Hakala Lauri Majamaa Scifihenkiset kuvat ovat Silanderin mieleen. !
$
%
$
% " $
!
%
"
%
!& $%
Maskeeraaja Heli Tikkanen taiteili Mona Silanderin kasvoille pitsinaamion.
,KDQD KHPPRWWHOXSDNHWWL 1RUP KLQWD ê 9RLP ORNDNXXQ DMDQ
AAMUSET YLLÄTYSHERKKU 18 VIIHDE Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 Hyvää mieltä tuvan täydeltä SUOMEN kovimmat nintendorokkarit, eli Kiveskives, nousee Rokbarin lavalle lauantaina 25. lokakuuta. Ainakin hikeä ja outoja esiintymisasuja on tarjolla koko trion voimin kotikaupungin iloksi. Kiveskiveksen äkkiväärät sävellykset ja taattu live-energia takaavat sen, että elämä näyttää väistämättä valoisammalta, kun ilta päättyy. Kiveskives nousee lavalle kello 23. Liput maksavat viisi euroa. Kenellä on hauskimmat jutut? Kuka on kovin stand up -koomikko? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Paine yhä parantaa ILKAN VALINTA Juureva taidonnäyte Koveneva stand up -kilpailu motivoi Mika Eirtovaaraa kehittymään KOTIMAISESTA juurimusiikista puhuttaessa on vaikea ohitNinni ttaa Poijärveä, vaikka ikk nainen i h harvoin i parrasvaloissa paistatteleekaan. Viulisti-laulaja on kuitenkin osoittanut rautaisen genren hallitsemisen muun muassa Hoedownin riveissä. Tie on naisen neljäs soololevy ja jälleen kerran pieni timantti juurimusiikin saralla. Poijärven musiikki kumpuaa samasta bluesin, rootsin ja kantrin sivujoet yhdistävästä uomasta kuin vaikkapa J. Karjalaisen. Tien kappaleet taipuvat kantrifolkista bluegrassiin ja hieman yllättäen paletista löytyy myös tangoa. Poijärvi tarjoilee kiireettömän kokonaisuuden, joka soi tietoisena juuristaan. Poijärven tekemisissä on kuitenkin perinnetietoisuudesta huolimatta myös omaa otetta. Kenelle: Multaista juurta syysmuonaksi etsivälle. Arvio: Hiotuista yksityiskohdista muodostuu kaunis kokonaisuus. ILKKA LAPPI STAND up -komedia on ollut muutaman vuoden Suomessakin vahvasti pinnalla. Televisiossa pyörivä Naurun tasapaino etsii uusia stand up -kykyjä ja tarjontaa isommille ja pienemmille keikoille on ympäri maata. Tarjonta on nostanut myös yleisön vaatimustasoa. – Kilpailu alalla on koventunut, mutta ei se omaan työhöni vaikuta. Paineita hyvän setin tekemiseen on enemmän, mutta paine motivoi minua kehittymään paremmaksi, toteaa yli 15 vuotta stand up -keikkoja tehnyt Mika Eirtovaara. Kaarinassa nykyään asuvan Eirtovaaran mukaan jo nyt on saavutettu lakipiste, vaikka yleisöä stand up kiinnostaakin. Tarjontaa on kuitenkin niin paljon, että kaikille ei riitä yleisöä. – Stand upin kävijämäärät tuskin tulevat putoamaan, mutta ihmiset ovat löytäneet omia suosikkejaan, joita mennään katsomaan yhä suuremmalla joukolla. Ennen mentiin katsomaan stand upia esiintyjästä riippumatta, hän vertailee. eella. Nauru pitkästä ilosta -kiertue kuljettaa miehen kahden ja puolen kuukauden aikana 33 kaupunkiin. Puolentoista tunnin soolosetin rakentaminen on aivan erilaista kuin puolituntinen baarisetti. Puolitoista tuntia on myös nopeasta rytmistään tunnetulle Eirtovaaralle haaste. – Se on mahdollisuus. Lyhyessä setissä koitan nopealla rytmillä saada lyhyessä ajassa paljon nauruja. Puolentoista tunnin aikana ehtii kehitellä pidempiä kaaria, oma persoona tulee enemmän esiin ja välillä pitää ottaa muutenkin rauhallisemmin. Puoltatoista tuntia ei voi vetää samalla rytmillä kuin puolta tuntia, Eirtovaara toteaa. Viime vuosina Eirtovaaran ajasta paljon on vienyt teatteri. Nyt mies kuitenkin panostaa stand upiin. – Teatterista on ollut stand upin suhteen ainakin se hyöty, että homma on pysynyt tuoreena, kun on välillä tehnyt muuta. Tällä hetkellä olen todella innoissani stand upin tekemisestä. Toisaalta teatterihommat ovat ehkä hidastaneet kehitystäni stand upin puolella, hän puntaroi. PARHAILLAAN Eirtovaara kiertää Suomea uransa laajimmalla kiertu- KEIKKOJENSA lisäksi Eirtovaaran syksyyn kuuluu Helsingin jäähallis- ILKKA LAPPI Markus Lehto Mika Eirtovaaralle sopii teatterin ja stand upin yhdistäminen. – Kun teatterihommia ei ole, on hyvä keskittyä stand upiin. Tällä hetkellä haluan syventää stand up -osaamistani, Eirtovaara kertoo. sa järjestettävä Stand Up All Stars 1. marraskuuta. Eirtovaara on yksi seitsemästä lavalle nousevasta koomikosta. Muita ovat muun muassa Sami Hedberg, Niko Kivelä ja André Wickström. – Jäähalli tulee olemaan mielenkiintoinen paikka. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, millainen paikka se on tehdä. Kerran olen tehnyt jääkiekkopelin erätauolla stand upia. Se oli outo kokemus, Eirtovaara muistelee. – Vähän olen jo pohtinut, mitä jäähallissa voi tehdä. Tuskin ainakaan eturivin kanssa kannattaa jutella, jotta takana ei ihan pudota. Mika Eirtovaara Logomossa 24. lokakuuta.
????????
”Järkki olis kyll muttei saa juaksema.”
%
ZZZ OLSSXSDOYHOX IL PP 6WRFNPDQQ 6RNRV :LNOXQG . &LW\PDUNHWLW MD 3ULVPDW 7XUXQ .RQVHUWWLWDOR S
* $+ #&'' ! " "" )
" ! # # ! # # # # !
#
! " ! # # !
$+
! ! #
!##
!# !# !
%
%
%
%
!NINKAISTENKATU s s WWW BIOELIKA COM s BIOELIKA SAUNALAHTI FI
20 JETSET Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 TIMO SALMESMAA AAMUSET Jane Iltanen Frazer Harrison Rumpumaailman herruus punnitaan perjantaina Apollossa. The Battle of Drums haastaa kapulataiturit avoimiin taistoihin. Kahdeksan rumpalin parikilpailussa voittaja ratkaistaan rumpusooloin ja haastetehtävin. Kilpailua isännöi musiikin monitoimimies Jussi69, tuomariston puheenjohtajana toimii mm. Nightwishissa vaikuttanut Kai Hahto. Kantisbileiden musiikista vastaa Cassius Clay Mikko Aromaa Utuisia hiekan sävyjä, dramaattista mustaa ja häivähdys purppuraa. The Intimate Britney Spears -alusasumallisto lanseerattiin syyskuussa. Makupaloja siitä väreilee trendishowssa perjantaina Showroomissa. Kaikkien aikojen ensimmäinen Autumn Issue valtaa yökerhon suuren maailman tyyliin. Punaisen maton, kuvausseinän ja artistivieraiden ohella maskuliinisen annoksen iltaan tuovat esittely-Ferrarit. Timo Salmesmaa Dramaattiset otsikot tabloidien kanteen! Katkon ja Forum Romanumin Lööppijulkkisbileet täyttivät Marilynin look-a-like -hahmoilla. Tuksujen ja Tauskien ohella parkettia kuluttivat kansainväliset starat Conchita Wurstin johdolla. Palstapersoonat mittelivät karaokekisassa ja esikuviensa näköisimmät laakeroitiin. Marilynissa juhlat jatkuvat - Atlantis Bar viettää perjantaina 20-v. synttäreitään. Heikki Kyllönen Onnettomuudessa liikuntakykynsä menettäneen Pekka Hyysalon FightBackRun kiritti juoksijoita. 2600 metriä puristaneen Hyysalon viiden vuoden tavoitteena siintää marathon. Börs Night Club isännöi liikuntatapahtuman virallisia jatkobileitä, joissa esiintyi Uniikki. Yökerho lahjoitti puolet lipunmyynnistä Team FightBackille. Rp. Kalle Grönlundilla oli ilo ojentaa shekki Pekka Hyysalolle. Vuoden ’54 Chevrolet Bel Air, kellohameiset tarjoilijat ja ankanpyrstökampaukset liimanneet baarimestarit käänsivät katseet. Rennon 9-vuotisjuhla väreili 50-luvun nostalgiaa. Hampurilaiset, pirtelöt ja Relax Cornerin & Sauli Luttisen virittämät klassikot viihdyttivät. Ensi vuonna räjähtää, visioi henkilökuntansa kanssa poseeranut rp. Anu Ruusuranta. Perjantaina Rennossa valelee multitaituri Veeti Kallio. - Alati kansainvälistyvät ruokailijat ovat oppineet arvostamaan uusia makuja, mm. Australian Angushärkää ja Iberian possua. Josper-puuhiiligrillissä pihvit saavat sielukkaan aromin. Ravintola Torre juhlii ensi viikolla kolmevuotista toimintaansa klassikko- ja uutuusherkuin, kiteyttivät ravintoloitsija Marita Lehtinen, kp. Markus Peltonen ja vp. Marjukka Perämäki. Timo Salmesmaa
ERITTÄIN sähköinen tunnelma vallitsi sunnuntaina Turun kirjastossa Timo Laihisen (ps.) kokoon kutsumassa valtuutettujen kyselytilaisuudessa, jossa hän itse ja Saara Ilvessalo (vihr.), Johannes Yrttiaho (vas.), Niko Aaltonen (kok.) ja Jarmo Rosenlöf (sd.) olivat asettautuneet vastaamaan yleisökysymyksiin toriparkista. Kun alustajiksi oli valikoitunut kaksi ”kannattajaa”, kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki ja Turun Toriparkki Oy:n entinen yhteyspäällikkö Katariina Räike, aiheutti se selkeästi ”vastustajiksi” taputusten perusteella osoittautuneen enemmistön keskuudessa tuohtumusta, jonka puheenjohtaja Lasse Virtanen onneksi pystyi tilaisuuden aikana ajoittain vaivoin pitämään suuremmitta räjähdyksittä. Aiheen kuumuus ja monet erilaiset sidonnaisuudet niin ratikkakiistaan kuin mahdollisiin sponsoritakkien tarjoamisiin, herkisti viimeistä sijaa myöten täynnä olleen salin väkeä varsin puheliaaksi. Eli debateille varattu kaksituntinen jätti vielä monet vaille haluamiaan puheenvuoroja. Seuraava erä käydäänkin sitten 27. lokakuuta valtuustossa. Toki siellä vain sinne valittujen kesken. Siellä edustuksellisuuden hyve sitten punnitaan. ESA JUHANI VÄLIHUUTOBONGARI Hiekkalaatikolla kuultua ”ME emme enää leiki kanssanne, kun te ette leiki niinkuin me määräämme.” (Perussuomalaisten erottaminen Turkusopimuksesta). ”Me emme ole päässeet vielä leikkimään tätä leikkiä, ja meidänkin pitää päästä.” (Ryhmä joka halusi torin kaavan uudelleenvalmisteluun). Oikein hävettää! Suuri oma ego on päättäjille tärkein, kun tarve olisi muualla. Kaikki liikenevä aika tulisi laittaa hyvinvoinnin hankkimiseen, eli verotulojen saantiin, eli työpaikkojen hankintaan, eli yritysten saamiseen Turkuun. Kaikkeen epäoleelliseen keskittyminen on surkeaa, toriparkkiasiakin olisi tullut päätettäväksi rakennusluvan muodossa lähiaikoina. Vahvistetun kaavan kyseenalaistaminen taas luo ilmapiirin, jossa yritysmaailma karttaa Turkua kuin ruttoa, emmekä saa koskaan mitään yrityksiä tänne. Nykytrendi on se, että kustannusten nousun takia yrityksiä palaa Kiinasta ja muualta ulkomailta, ja ne pitäisi saada Turkuun. Mikään muu kuin työllistäminen ei ole tärkeää tänä päivänä. KIMMO TARKE (PS.) EN kaipaa minkäänlaisia raitioteitä vaikeuttamaan jo aika tukossa olevaa kaupunki liikennettä. Jos päättäjät sellaisen kuitenkin haluavat ja pääsevät yhteisymmärrykseen sen toteuttamiseksi, niin minä kasvan jo koiranputkea, koska 20–30 vuotta menee ei ole ollenkaan epärealistinen tavoite sen aikaansaamiseksi. Sitä paitsi turkulaiset ja varsinkin hirvensalolaiset tarvitsevat uuden sillan tai mieluimmin kaksi sellaista hetimiten tai oikeastaan ovat tarvinneet jo monta vuotta, joten eiköhän aleta tuhtata niitä ensin. Visioni raitiolinjoista on aivan kirkas miten siinä tulee käymään. Linjat lähtevät kauppatorilta Myllyyn ja Skanssiin, koska ihmisten täytyy päästä marketteihin shoppailemaan, kun keskusta on autioitunut ja tyhjä tavarataloista ja palveluista – puhumattakaan kivijalka kaupoista ja ankeasta torimiljööstä. Vuonna 2025 mahdollisesti valmistuva maanalainen toriparkkikaan ei tule auttamaan, vaan ihmiset hakeutuvat isoihin komplekseihin, joissa on kaikkea mahdollista tarjolla jo nyt ja paljon edullisempaan hintaan, kuin kaupunkikeskustassa. Jos Turun kaupungin keskusta olisi vetovoimainen, niin miksi puutori on ankea, autio ja tyhjä vuodesta toiseen? Sehän on vain noin korttelin päässä kauppatorilta, joka käsittääkseni on pääkallopaikka tässä kulttuurin kehdossa. Toriparkki on yhtä toivoton ajatus kuin raitiolinjakin. Toivottavasti tulevat sukupolvet niiltä säästyvät. OLLI VALTONEN Oikaisu JUTUSSA Kisan ässä (15.10.) oli virhe. Toisin kuin jutussa väitettiin, kokoomuksen valtuustoryhmän iltakoulu pidettiin sunnuntaina 19. lokakuuta. Työvaliokunnan kokous on sunnuntaina 26. lokakuuta ja valtuustoryhmän kokous maanantaina 27. lokakuuta. Aamuset PÄÄTOIMITTAJA Lasse Virtanen 34. vuosikerta. Sitoutumaton Sanomalehtien liitto ry:n jäsen. TOIMITUS aamuset@aamuset.? KUSTANTAJA TS-Yhtymä/Turun Tietotarjonta Oy PL 600, 20101 Turku VAIHDE (02) 269 3900 PAINOPAIKKA Turun Sanomat/Lehtipaino Artukainen MYYNTIPÄÄLLIKKÖ Janne Siljamäki (02) 269 3940 (myyntipalvelu) (02) 269 3951 ILMOITUSAINEISTOT aamuset.ilmoitus@aamuset.? AAMUSET Sponsoritakkeja ja Ei raitiotielle kotiseutukehitystä 23 MIELIPIDE KOLUMNI Keskiviikko 22. lokakuuta 2014 Kuuma kuin etelän yö KAUPUNGINVALTUUTETTU Timo Laihinen (ps.) on jo jonkin aikaa järjestänyt kyselytunteja, joissa kaupunkilaiset pääsevät esittämään etukäteen valitusta aiheesta kysymyksiä joukolle valtuutettuja. Sunnuntaina vuorossa oli toriparkki. Panelisteina olivat Laihisen lisäksi toriparkkia kannattavat Jarmo Rosenlöf (sd.) ja Niko Aaltonen (kok.) sekä sitä vastustavat Saara Ilvessalo (vihr.) ja Johannes Yrttiaho (vas.). Olin moderoimassa keskustelua eli jakamassa puheenvuoroja sekä panelisteille että yleisölle. Aihe on tulikuuma ja sellaiseksi muodostui myös keskustelu. Pääkirjaston Studiossa oli häkki täynnä ja tunnelma mitä epäsuomalaisin. Innokkaimpia piti melkein pidätellä tuolilla. Yleisöstä 95 prosenttia tuntui kuuluvan toriparkin vastustajiin. Epäilyjä salaliitosta heiteltiin ilmoille. Järjestäjä eli Laihinen oli kutsunut alustajiksi kaksi toriparkin puoltajaa eli Turun kauppakamarin toimitusjohtajan Jari Lähteenmäen ja yrittäjä Katariina Räikkeen. Sitä pidettiin masinointina. Kun moderaattori edusti Aamuset-lehteä eli TS-konsernia, ei sitäkään katsottu hyvällä. Sunnuntai-iltapäivä täyttyi huudoista, vihellyksistä ja buuauksista. Nautiskelin salaa epätavallisesta atmosfääristä, enkä puuttunut jokaiseen möläytykseen. Entisenä jalkapalloerotuomarina tiedän, ettei kaikkea kannata kuulla. Puututaan, jos täytyy, ei muuten. HARVAAN asiaan suhtaudutaan niin tunteenomaisesti kuin toriparkkiin. Poterot on kaivettu, eikä niistä enää tulla pois. Järkipuheen aika on ohi. Tuntuu, ettei mikään argumentti ei enää muuta kantaa, kun sellainen on valittu. On aika tehdä päätös, mikä se sitten onkaan. Puheet on jo kuultu. LASSE VIRTANEN INTERNET www.aamuset.?