2 A A M U SE T ASIAT Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 Omissa oloissa vai porukan kanssa? Uskallatko mennä terassille? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Miten tästä selvitään? Koronakriisi vie Turun kaupungin talouden kuilun partaalle UUTISANALYYSI KORONAEPIDEMIA on vienyt yrityksiä kriisiin, lisännyt työttömyyttä ja velkaannuttaa valtion pahasti. Se ajaa myös kunnat ja kuntayhtymät kuilun partaalle. Kunnallisveron ja yhteisöveron tuotot romahtavat samalla kun toimintakulut nousevat. Palveluista saatavat tulot pienentyvät. Tämä näkyy esimerkiksi sairaaloissa ja joukkoliikenteessä. – Viimeisimmän arvion mukaan häiriötilanne heikentäisi kaupungin taloudellista asemaa jopa 130 miljoonalla eurolla. Laskelmiin liittyy kuitenkin merkittävää epävarmuutta erityisesti verorahoituksen ja erikoissairaanhoidon osalta. Tämän lisäksi valtion kuntatalouteen kohdentuvien toimenpiteiden yksityiskohdista eikä kokoluokasta ole vieläkään tietoa, mikä aiheuttaa merkittäviä ongelmia kaupungin talouden suunnitteluun, sanoo kaupunginjohtaja Minna Arve. Häiriötilan vaikutukset tuntuvat vielä ensi vuonna kymmenillä miljoonilla euroilla. Valtionosuuksia on leikattu vuosien saatossa. Vuoden 2015 uudistus leikkasi Turulta valtionosuuksia 26 miljoonaa euroa. – Vallitsevassa häiriötilanteessa valtion tulee ottaa vastuu kuntien toimintakyvyn turvaamisessa, sanoo Arve. MONET kunnat ovat ryhtyneet toimiin taloutensa tasapainottamiseksi lomautuksien avulla. Turun kaupunki ei ole käynnistänyt yt-neuvotteluja, mutta keinovalikoimassa ovat lomarahojen vaihto, talkoovapaat ja lomautukset. – Työkuormaa on kyetty tasaamaan väliaikaisilla henkilöstösiirroilla, jotka ovat onnistuneet erinomaisesti muun muassa henkilöstön positiivisen asennoitumisen seurauksena. Häiriötilanteessa on haluttu turvata palvelutuotanto sekä kaupungin talouteen positiivisesti vaikuttavien toimenpiteiden eteneminen, perustelee Arve. Arve arvioi, että talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimenpiteet määritetään heti, kun kokonaiskuva taloudellisista vaikutuksista ja erityisesti valtion toimenpiteistä on selkiytynyt. – Valtion toimenpiteiden voima määrittää tarpeen kuntien toimenpiteiden laajuudelle. Tarvittaessa pöydälle täytyy tuoda palvelutuotannon määrään tai laatuun sekä henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä. Tänä vuonna syntyvä kuoppa on millä tavoin tahansa ajatellen vähintäänkin haastava. – Samaan aikaan on kyettävä pitämään kiinni sekä välttämättömistä palveluverkkoon kohdentuvista investoinneista että kasvuinvestoinneista, joilla turvataan tulojen kertyminen tulevaisuudessa. TURUN kaupungin tilannetta hankaloittaa se, että sen käyttötalous on ollut pakkasella jo ennen koronakriisiä. Turun tilinpäätös oli miinuksella viime vuonna 36,5 miljoonaa euroa ja toissa vuonna 47,8 miljoonaa euroa. Marraskuussa käynnistettiin sopeuttamisohjelma, jossa on 95 toimenpidettä. Koronakriisi hidastaa kuitenkin erityisesti terveysja vanhuspalveluille suunniteltujen uudistusten toteuttamista. Niiden taloudellinen vaikutus on suurin. – Toimenpiteistä muutama on jo toteutettu. Jäljellä olevista noin puolet on käynnissä ja loppujen osalta valmistelut ovat käynnissä. Häiriötilanne on valitettavasti viivästyttänyt joidenkin toimenpiteiden käynnistämistä, myöntää Arve. Sopeuttamisohjelman toimenpiteiden etenemisestä raportoidaan vuoden toisessa osavuosikatsauksessa elo-syyskuussa. LASSE VIRTANEN Uusi tv-kanava näyttänyt rahapelimainontaa LASSE VIRTANEN TELIATV:SSÄ , Viaplayllä sekä Elisan ja DNA:n alustoilla näkyvä uusi kanava Paramount Network on esittänyt kuukausien ajan vedonlyöntiyhtiöiden rahapelimainontaa tv-sarjojensa ja elokuviensa lomassa. Ainoastaan Veikkaus Oy saa myös markkinoida rahapelejä Suomessa arpajaislaissa ja kuluttajansuojalaissa säädetyin rajoituksin. Muiden yhtiöiden rahapelien markkinointi on arpajaislain nojalla kiellettyä silloin, kun se on suunnattu Suomeen ja Suomessa asuville kuluttajille. – Poliisihallitus on saanut televisiolähetyksissä ilmenneistä rahapelimainoksista paljon palautetta kansalaisilta ja on havainnut tällaista toimintaa myös oma-aloitteisesti. Poliisihallitus pyrkii parhaansa mukaan valvovana viranomaisena puuttumaan ja ehkäisemään laitonta rahapelitoimintaa, kommentoi ylitarkastaja Laura Rinne Poliisihallituksesta. – Televisiolähetyksissä esiintyvä laiton rahapelien markkinointi on Poliisihallituksella kokonaisuudessaan käsittelyssä. Poliisihallitus on ottanut yhteyttä useampaan televisiotoimintaa harjoittavaan toimijaan, sekä lainkäyttöpiirin valvoviin viranomaisiin. Rinteen mukaan jatkotoimia harkitaan. TeliaTV siirtää vastuun sisällöntuottajalle. – Katsomme, että vastuu sisällöstä on ensisijaisesti sen tuottajalla eli Paramount Networksilla. TeliaTV toimii ainoastaan Paramount Networksin sisältöjen jakelijana. Otamme asian esiin Paramountin kanssa, kertoo Katriina Puro Telian viestinnästä. Paramount Networkin taustalla on ViacomCBS Networks International Nordics, jonka pääkonttori on Tukholmassa. – Kyseisen kanavan toimilupa ei ole suomalainen, eikä arpajaislakia sovelleta ulkomaalaisiin julkaisuihin, kommentoi Juha Mellin ViacomCBS Networks International Nordicsilta. Yhtiö on osa ViacomCBS Networks Internationalia. Rahapelien mainonta on Suomessa sallittu vain Veikkaukselle. Wpadington Turku mukaan areenayhtiöön KAUPUNGINHALLITUS hyväksyi maanantaina esityksen, jonka mukaan Turun kaupunki tekee periaatepäätöksen osallistumisesta ratapihan areenayhtiön rahoitukseen 30 miljoonan euron sijoituksella. Esitys hyväksyttiin äänin 11–3. Esityksen puolesta äänestivät Piia Elo (sd.), Petra Peltonen (sd.), Mika Maaskola (sd.), Jarmo Laivoranta (kesk,), Mikaela Sundqvist (vihr.), Roda Hassan (vihr.), Jukka Vornanen (vihr.), Sini Ruohonen (kok.), Niko Aaltonen (kok.), Ulla-Maija Vierimaa (kok.) ja Lauri Kattelus (kok.). Hylkäämisen kannalla oli Mikael Miikkola (ps.), Jaakko Lindfors (vas.) ja Pirjo Rinne (vas.). Kaksi loukkaantui ulosajossa PARAISILLA Stortervossa tapahtui lauantai-iltana liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti kaksi miestä. Osallisena onnettomuudessa oli ainoastaan yksi auto, jossa oli kuljettajan lisäksi seitsemän muuta henkilöä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Kaksi uhreista on sairaalahoidossa, heidän vammansa ovat vakavia. Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro tapahtumien kulusta tarkemmin. Kuusi haluaa kansliapäälliköksi TURUN konsernijohtajan nimike muuttuu kansliapäälliköksi. Viran kokonaispalkka on 12 150 euroa kuukaudessa. Kansliapäällikön kanssa tehdään johtajasopimus. Kansliapäällikkö on pormestarin ainoa suora alainen. Määräaikaan 25. toukokuuta mennessä Turun kaupungin kansliapäällikön virkaa hakivat Ari Korhonen (Raisio), Juha Mikael Huhtala (Espoo), Laura Klami (Turku), Marjo Kaplas (Kangasala), Tomas Jakobsson (Helsinki) ja Tuomas Heikkinen (Turku). Kattelus tyrkyllä Laitilaan LAITILAN kaupunginhallitus ehdottaa yksimielisesti esittää Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelusta (kok.) Laitilan uudeksi kaupunginjohtajaksi. Katteluksen ohella ehdolla ovat Mynämäen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juuso Alatalo (sd.), Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson ja Nakkilan kunnanjohtaja Nina-Mari Turpela. Kaupunginjohtaja valitaan 1. kesäkuuta. ? ?
3 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET VIIKON UUTISKUVA PÄÄKIRJOITUS LÄÄKÄRIPALVELUT Lääkäri Eeva-Liisa Nurminen-Laanaya yleislääkäri, merimieslääkäri, akupunktio Läntinen Pitkäkatu 33, Turku puh. 040-484 3467 KORJAUTA KOLHUT & ISKEMÄT MEILLÄ WWW.ELIITTIMAALAUS.FI AUTOMAALAAMO ELIITTI MAALAUS OY • Automaalaus • Pelti/kolarikorjaus • Muovikorjaus • Kalusteiden maalaus • Ruostekorjaus • Hyötyajoneuvot • Maalipinnan käsittelyt • Kiveniskemien korjaus 041 364 5676 INFO@ELIITTIMAALAUS.FI MUUNTOASEMANTIE 5, LIETO Kattoremontit, kattoturvatuotteet, piipun pellitykset ja -putkitukset ja rännit... Huollot ja korjaukset. SOITA JA TILAA ILMAINEN KARTOITUS! KATTOREMONTIT Emilia Paakkunainen ja Sanna Järvinen Pienellä vastaanotolla turvallisesti, koronarajoitukset huomioiden. Aurakatu 14 b 13, 20100 Turku • 044 9899829 • www.dentspa.fi SUUHYGIENISTILLE NOPEASTI EDULLISESTI MIELLYTTÄVÄSTI ILMAN LÄHETETTÄ HUOM! Katsastuspäivystys 24h Varaa aika kätevästi www.katsastus-turku.fi P. 050 370 5584. Avoinna ark. 9-18, la 10-14. Korinpunojankatu 1, 20320 Turku AUTON KATSASTUS 45 E bensiini 48 E diesel 15 E HARKKA-YHTIÖT – AUTOHINAUS– SISÄLTÄÄ PÄÄSTÖMITTAUKSET jälkitarkastus (myös muualla katsastetut) OSTETAAN Asuntoautotai vaunu. Kosteusvaurioinenkin käy. Noudetaan. TARJOA! P. 040 557 1053 TM-kaupat www.timanttiporaukset.fi 35v KATTOJEN PESUT, MYRKYTYKSET, PINNOITUKSET JULKISIVUMAALAUKSET www.maalausturku.fi 0400 533 611 info@maalausturku.fi www.fuktisol.fi 02 479 5115 info@malander.fi Helsingintie 406 Piikkiö SALAOJITUS urakoitsija AJANVARAUS (02) 277 5100 silmaexpertit.fi MAKSUTON HOITOARVIO! Ilo nähdä Laserilla lasittomaksi! LASER LEIKKAUS vain 1070 €/silmä Alk. 89 €/kk Kuormakatu 15, Turku (Oriketo) p. 010 292 0050 ruutu@ruutukaihdin.fi www.ruutukaihdin.fi KAIHTIMET ja MARKIISIT Isot purjelaivat tulevat taas KAUPUNGINHALLITUS hyväksyi maanantaina isäntäsatamasopimuksen vuoden 2021 The Tall Ships Races -purjelaivatapahtuman järjestämiseksi Turussa 5.–8.7.2021. Tapahtuman valmisteluun varattiin 110 000 euroa tänä vuonna ja 1 971 960 euroa ensi vuodelle. Kilpailu purjehditaan 27.6.–3.8. Varsinaiset tapahtumapäivät Turussa ovat maanantaista torstaihin 5.–8. heinäkuuta. Isäntäkaupungit ovat Klaipeda, Turku, Tallinna, Maarianhamina ja Szczecin. Paktin käryä ilmassa TURUN uudeksi supervirkamieheksi eli kansliapäälliköksi halajaa kuusi kandidaattia. Joukossa on nykyisin hallinnosta vastaava johtaja Tuomas Heikkinen, jota pidetään ennakkosuosikkina ja erityisesti kokoomuksen suosikkina. Pakkaa sekoittaa äskettäin Raision kaupunginjohtajan tehtävän jättänyt Ari Korhonen (sd.). Hän on entinen Turun apulaiskaupunginjohtaja. Korhonen oli ehdolla Rauman kaupunginjohtajaksi, mutta jäi kakkoseksi. Hän on ollut tyrkyllä kaupunginjohtajaksi myös Kotkaan ja Vantaalle. Lähtö Raisiosta ei ollut enää yllätys. Kansliapäälliköksi ei sen sijaan hae nykyinen apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, jolta lähtee vakanssi alta. Käynnissä on jo piirileikki, jossa kansliapäällikön viittaa on sovitettu Heikkisen harteille ja Virtanen saisi kokonaan uuden loimen, omistajaohjausjohtajuuden. Virkaa ei tosin ole vielä edes perustettu. KAUPUNGINJOHTAJA Minna Arve on käynyt demariryhmässä sovittamassa uutta tehtävää Virtaselle (TS 25.5.), mikä on erikoista. Ei sen takia, etteikö Virtasta pidettäisi yleisesti osaavana virkamiehenä. Virtanen on tärkeä demareille. Erikoista on se, miten kiviä kerätään nyt kasaksi. Homma jää eroavalle kaupunginjohtajalle. Puuha kuitenkin kertoo, että Turun nykyinen kaksipäinen malli, jossa päätoiminen kaupunginhallituksen puheenjohtaja johtaa poliittista prosessia ja kaupunginjohtaja virkavalmistelua, on tiensä päänsä. Roolit ovat iloisesti sekaisin. Arve vetää rekeä, kun sitä ei kukaan muu tee ja jonkun on se pakko tehdä. PALETTIA sotkee se, että kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Lauri Kattelukselta (kok.) lähtee myös tehtävä alta ja hän hakee näyttävästi uutta. Hän on menossa Laitilan kaupunginjohtajaksi. Lähtöhalu nakertaa aina uskottavuutta ja luo ramman ankan. Haiseeko kaikessa paktin käry? Missä virkoja haetaan, siellä poliittinen sopu on lähellä. Onko näin, se jää nähtäväksi. Hakeeko Virtanen sittenkin kaupunginjohtajaksi Raisioon? Mandaatti on ollut tiukasti demarien hallussa. LASSE VIRTANEN Turkulaisten rakastama Sigyn hinattiin telakkansa Loken päällä takaisin vanhalle paikalleen, Varvintorin edustalle, keskiviikkona 20. toukokuuta. Yleisölle laiva avautuu ensi vuoden kesällä. Lennart Holmberg
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 4 Yrityksille tukea ja neuvontaa TURUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSPALVELUKESKUS auttaa epidemian aikana etänä Valmennusta ja osaamisen kehittämistä Työpiste | Käsityöläiskatu 10 02 262 5072 | työpiste.? Tarvitsetko enemmän tukea? ja tekijät kohtaavat Työ Nuori, mietitään yhdessä elämällesi suunta! Oletko vailla koulutusta? Vai onko vain CV päivittämättä? Meiltä saat apua molempiin. Tarjoamme työllistymistäsi edistävää valmennusta mielenkiintosi mukaan. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule tutustumaan ForeAmmatti-palveluun. Tuleva työpaikkasi saattaa löytyä sieltä. Työpisteen yrityspalveluiden tärkein tehtävä on löytää yrityksille työvoimaa. Hoidamme yrityksen toimeksiannosta esirekrytoinnin ja esittelemme työpaikkaan sopivat ehdokkaat. Työ ja tekijät kohtaavat meillä. Neuvomme yrittäjiä työllistämiseen liittyvien paperien täyttämisessä ja ohjeistamme erilaisissa palkkauksen tukimuodoissa sekä koronaan liittyvien tukien hakemisessa. Palvelumme ovat maksuttomia. Tehostettu palvelu on tarkoitettu sinulle, joka tarvitset apua matkalla työelämään. Urasuunnittelijoidemme kanssa työskentelee samassa talossa TE-palveluiden asiantuntijoita, Kelan työkykyneuvoja, sosiaalija terveyspalveluiden työntekijöitä. Löydämme yhdessä ratkaisun ongelmiisi. Oletko maahanmuuttaja? Tiesitkö, että Osaamiskeskus on turkulaisille maahanmuuttajille tarkoitettu palvelu, joka tukee kotoutumista, auttaa työnhaussa, opintoasioissa ja suomen kielen oppimisessa. Tule meille valmennukseen ja saat apua työllistymiseen! Koronaepidemian aikana järjestämme etäpalveluna esimerkiksi suomen kielen opetusta. Kuntouttava työtoiminta Tarvitsetko lisää tukea ja harjoitusta ennen siirtymistä työelämään? Kuntouttava työtoiminta voi olla ratkaisu. Turku järjestää kuntouttavaa työtoimintaa itse tai ostaa palveluntuottajilta. Koronaepidemian aikana järjestämme etäkuntoutusta. Kaupungin työpaikat Juuri nyt tarvitsemme tekijöitä avustaviin tehtäviin vanhuspalveluihin sekä lasten kesätoimintaan. Skannaa QR-koodi ja katsasta avoimet paikat! Tule meille Ohjaamoon. Autamme sinua löytämään päiviisi tarkoituksen, oli se sitten työ, opiskelu tai kuntoutus. Kuuntelemme ja autamme sinua yksilöllisesti ja ammattitaidolla TE-toimisto ja kaupunki yhdessä. Kesätyöseteleitä jaetaan nyt, hae omasi. PÄIVYSTYSPUHELIMET Työpiste 02 262 5072 Yrityspalvelut 040 756 4712 Osaamiskeskus 040 167 8590 Ohjaamo 040 724 5440 Kesätyöseteli 040 544 7231 https://bit.ly/3eiQfaB
5 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Renault CAPTUR Nyt kaksivärimaalaus veloituksetta! TCe 100 Life 19 990 €, WLTP CO2 133 g/km, yhd. kulutus 5,9 l/100 km. Automaatti alkaen TCe 130 EDC Zen 24 590 €. WLTP CO2 139 g/km, yhd. kulutus 6,2 l/100 km. Hinnat sis. toimituskulut 600 €. Kampanja on voimassa rajattuun erään autoja 31.5.2020 asti. Tarjouksia ei voi yhdistää muihin etuihin tai kampanjoihin. Kuvan autot erikoisvarustein. Alkaen 19 990 € Korko %, ilman käsirahaa Aloita maksut vasta 6 kk kuluttua. RENAULT NYT MAKSUTURVA VELOITUKSETTA Kysy lisää! SMARTDRIVE AUTOVAKUUTUS VAIN 39 €/kk CAPTUR TCe 100 Zen 21 590 € (sis. toimituskulut), esim 259 €/kk. CO2 133 g/km, WLTP-yhd. kulutus 5,9 l/100 km. Rahoitusesimerkki: auton hinta 21 590 €, vaihtoauto/käsiraha 3 000 €, rahoitettava osuus 18 590€ (sis. perustamiskulun €), rahoitusaika max. 60 kk, käsittelymaksu € /erä, korko %, kk-erä 259 €. Poikkeava viimeinen erä 3 309 €. Todellinen vuosikorko %. Luoton ja luottokustannusten yhteissumma 18 590 €. Auton todellinen luottohinta yhteensä 21 590 €. Autotalo Pelttari Allastie 1, RAISIO www.autotalopelttari.fi ? puh. 044 560 1282 Automyynti ma–pe 9–18, la 10-14 puh. 044 560 1282 Huolto ja korikorjaamo ma–pe 8–16.30 puh. 02 560 1250 Varaosat ma–pe 8–16 puh. 044 560 1297 RAISIO ? PORI ? HUITTINEN suzuki.fi USKOMATTOMAT KESÄEDUT KOKO SUZUKI-MALLISTOON! NYT VITARAAN AUTOMAATTI VELOITUKSETTA! Alk. 24 589 € (sis. tk 600 €) ETUSI JOPA 3 400 €! TOIMI HETI! KORKO % * EI MUITA KULUJA! NYT 6 KK LYHENNYSVAPAATA! Vitara-mallisto alk. 1.4 BOOSTERJET 2WD GL+ 6AT LIMITED 24 589 € (sis. tk 600 €). CO2-päästöt 129-172 g/km, EU-yhd. kulutus 5,7 7,6 l/100 km (uusi WLTP-mittaustapa). Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Kuvan auto erikoisvarustein. HUOM! ERIKOISHINTAISIA AUTOJA MÄÄRÄERÄ. TOIMI NOPEASTI! Suzuki Vitara on kiitelty neliveto, joka on tutkitusti ja tunnetusti luotettava sekä kestävä. Vitaran runsas vakiovarustelu ja kattava arsenaali turvavarusteita yllättävät vaativankin autoilijan. Törmäystestissä Vitara on saanut täydet viisi tähteä. AllGrip-nelivetotekniikka huolehtii puolestasi siitä, että voima välittyy tiehen aina oikealla tavalla – joko automaattisesti tai valitsemasi ajoasetuksen mukaan. AllGrip Select -nelivetojärjestelmässä on valittavissa neljä ajoasetusta (Auto, Sport, Snow ja Lock), joilla optimoidaan pito, ajettavuus ja polttoaineenkulutus erilaisten kelien ja olosuhteiden mukaan. Tule ja koe Suzukin erinomaisuus! Suomen säätä et voi valita – Suzukin voit. Suzuki SmartDrive -autovakuutus 39 €/kk ensimmäisen vuoden ajan, jonka jälkeen se jatkuu yksilöllisen tarjouksen mukaan. Kaupan päälle veloitukseton maksuturva, joka suojaa työttömyyden varalta 400 €/kk korvauksella jopa 24 kk ajan. Korvausta maksetaan enintään 12 kk kerrallaan yhden työttömyysjakson ajalta sekä yhteensä enintään 24 kk vakuutettua kohden. *Rahoitusesimerkki: auton hinta esim. 24 991 €, vaihtoauto/käsiraha €, rahoitettava osuus 24 991 € (max. 25 000 €), perustamiskulu €, rahoitusaika max. 60 kk, käsittelymaksu €/erä, korko %, kk-erä 296,46 €, viimeinen suurempi erä 7 500 €. Todellinen vuosikorko 0,00 %. Korko sopimusajalta 0,00 €. Luoton ja luottokustannusten yhteissumma 24 991 €. Auton todellinen luottohinta yhteensä 24 991 €. Palvelun tuottaa DNB Auto Finance Oy, Urho Kekkosen katu 7 B, 00100 Helsinki. Normaali luottopäätöskäytäntö. Rahoitus edellyttää rahoitusja kaskovakuutuksen. Korkotarjous on voimassa uusiin asiakastilauksiin 30.6.2020 asti. Korkotarjousta ei voi yhdistää muihin etuihin. Katso parhaat tarjoukset autotalopelttari.fi Koko malliston Hyundaitukipaketit. Korko % + kulut 6 kk maksuvapaata ennen 1. erän maksua SmartDrive Autovakuutus 39 € /kk 12 kk Maksuturvalla Mallikohtaiset lisäedut Hyödynnä Hyundai-tukipaketit. Hyundai SmartDrive -liikenneja laaja kaskovakuutus sisältää myös ainutlaatuisen Maksuturvan, jolla saat jopa 400 euron kuukausikorvauksen esimerkiksi työttömyyden varalta 12 kk kerrallaan. Lisäksi huimia mallikohtaisia etuja: hybridimalleihin 2 500 euron Ekoetu, IONIQ Electric -malliin hankinta tuki triplana, i30-malleihin automaattivaihteet ja i30 Wagon Sport Line -malliin talvipaketti kaupan päälle. Katso lisää hyundai.fi Rahoitusesimerkki: auton hinta 19 590 €, vaihtoauto/käsiraha €, rahoitettava osuus 19 770 € (sis. perustamiskulun 180 €), sopimusaika 60 kk, käsittelymaksu 9 €/erä, korko %, kk-erä 229 €, viimeinen suurempi erä 6 799 €. Todellinen vuosikorko 1,1 %. Luottokustannukset 720 €, auton todellinen luottohinta 20 310 €. Maksimi luoton määrä 30 000 €. Rahoituksen tarjoaa DNB Auto Finance Oy, Urho Kekkosen katu 7B, 00100 Helsinki. Edellyttää myönteisen luottopäätöksen sekä rahoitusja kaskovakuutuksen. Tarjous voimassa määräerään autoja 31.5.2020 saakka, ei yhdistettävissä muihin etuihin. Hyundaimalliston EU-yhd. kulutus 0–7,8 l/100 km, CO 2 0–191 g/km (WLTP). Pelttaritili, JOUSTAVA MAKSUTAPA KORJAUKSIIN JA VARAOSIIN • Nyt 12kk kulutonta ja korotonta maksuaikaa (koskee 1.9.2019 jälkeen avattuja tilejä). • Voit maksaa huollot ja korjaukset juuri Sinulle sopivissa osissa. • Et maksa ostoksen teon yhteydessä mitään. Lasku ostoksestasi toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena, jolloin valitset sinulle parhaiten sopivan maksuvaihtoehdon. • Rahoituksen hakeminen on helppoa ja nopeaa. Luotonantaja on Resurs Bank AB (publ). 300 hyvää VAIHTOAUTOA 2 3 Pelttari Plus LISÄTURVA Pelttari Plus lisäturva vaihtoautoihin huoletonta autoilua ja turvaa vaihtoautokauppaan. 299 € REILU HYVITYS Hyvitämme autostasi vähintään 1.600€ vaihdossa kaikkiin yli 10.000€ vaihtoautoihin sekä vähintään 1.200€ vaihdossa kaikkiin yli 6.000€ vaihtoautoihin. Hyvitys riittää rahoituksen käsirahaksi. (Normaali luottopäätöskäytäntö.) 1200 € 1600 € 1 Vaihtoautokorko NYT vain % + kulut Kiinteä rahoituskorko 0% + kulut. Esim. Auton hinta 20000 €, käsiraha 5.000 € ( käy myös vaihtoauto ), rahoitettava osuus 15.000 €, rahoitusaika 48 kk, perustamismaksu 250 €, laskutusmaksu 12 €/lasku, korko %, kk-erä 329,71 €, todellinen vuosikorko 2,68 %, luo tokustannukset yhteensä 826,00 €, KSL:n mukainen todelline n luottohinta 20 826,00 €. Rahoituksen tarjoaa OP Yrityspankki Oyj, Gebhardinaukio 1, Helsinki. Rahoitus edellyttää myönteisen luottopäätöksen ja rahoitusja kaskovakuutuksen. KOLME HYVÄÄ SYYTÄ ostaa Pelttarilta vaihtoauto: KAMPANJAT VOIMASSA VIELÄ TÄMÄN VIIKON!
6 A A M U SE T KAUPUNKI Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 KOTIKYLÄN KASVOT MISSÄS OOT? Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen aamuset@aamuset.fi. Lähettäjä vastaa kuvan oikeuksista. Palkitsemme julkaistun kuvan K-ryhmän lahjakortilla. Ilmoita viestissä katuosoitteesi. Lahjakortti postitetaan julkaisua seuraavan kuukauden aikana. Puretaanko koronarajoituksia mielestäsi sopivassa tahdissa? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Toi lamppu on liikaa katsellut Star Warsia. TYKIN SUUSTA ONKO SINULLA asiaa? Kerro se meille tekstarilla. Kirjoita viestin alkuun TS AAMUSET, ja sen jälkeen viestisi, mahdollinen nimimerkkisi sekä nimesi ja osoitteesi. Lähetä viesti numeroon 16183. Viestin hinta on 16 senttiä/160 merkkiä. Leffailtaa valmisteleva toiminnanjohtaja ILKKA LAPPI TAVOITIMME VG-62:n toiminnanjohtaja Marja Kytösen tiistaina kello 8.30. Missäs oot? – Kotona. VG-62 on mukana urheiluseurojen taloutta tukevassa Screen in Town -konseptissa. Miten päädyitte mukaan? – Meihin otettiin yhteyttä. Näytöksiä on kesäkuun alussa myös Turussa ja myös lähialueen seuroja kartoitettiin. Sitä kautta tulimme mukaan. Teljentien kentällä 3. kesäkuuta drive in -näytöksessä nähdään Viidakon veijarit ja Maradona. Miten nämä elokuvat valikoituivat? – Meille suositeltiin näitä. Lähtökohtana oli se, että ensimmäinen elokuva on koko perheen elokuva ja toinen sitten vähän vanhempien elokuva. Mitkä teidän vastuualueenne näytöksissä ovat? – Me ohjaamme autot paikoilleen ja tarkastamme liput. Lisäksi pidämme buffetia. Miten kevät VG:n osalta on sujunut? – Meidän osaltamme ”onnellista” on ollut se, että jäälajimme joutuivat lopettamaan kautensa vain kolme viikkoa ennen kuin kausi olisi muutenkin loppunut. Suurin osa seuran harrastajia on jäälajeissa. Jalkapallo luonnollisesti on ollut suurin kärsijä meilläkin. Kovasti innoissaan harrastajat ovat odottaneet, koska toiminta jälleen päästään käynnistämään. Luonnollisesti kaikki sitä odottavat, vaikka se tuokin seuralle omat haasteensa, kun pitää huolehtia terveydestä kaikin mahdollisin tavoin. 3. kesäkuuta Screen in Town Teljentien kentällä. Kello 17 Viidakon veijarit ja kello 20 Maradona. ILKKA LAPPI TURKU saa kesällä uuden museopalvelujohtajan, kun vuodesta 2004 Porissa Satakunnan museon museojohtajana toiminut Juhani Ruohonen saapuu Turkuun jatkamaan Olli Immosen työtä. – Turku on kiinnostava museokaupunki. Kaupungissa on monipuolinen museotarjonta, joka myös vetää kävijöitä, Ruohonen analysoi kenttää, jonka johtoon hän loppukesästä siirtyy. Turun rikas historia luo hyvät edellytykset monenlaiselle museotoiminnalle. Ruohonen uskoo, että turkulainen mielenlaatu on yksi tekijä sen taustalla, että museot Turussa ovat keränneet hyvin kävijöitä. – Turkulaiset tuntuvat arvostavan museoitaan ja omaa kulttuuriperimäänsä yleensäkin. Suomessa minusta kaikesta huolimatta arvostetaan omaa kulttuuriperintöä aika hyvin ja ollaan kiinnostuneita oman lähiympäristön historiasta, mutta kyllä Turussa siihen on otollisempi maaperä kuin jossain muualla, museojohtajan työn lisäksi suomalaista museokenttää muun muassa tutkijan ja Museoliiton hallituksen jäsenenä havainnoinut Ruohonen. VAIKKA Ruohonen on pitkään työskennellyt Satakunnan puolella, ei kasitietä alaspäin ajele täysi Turkuummikko. – Olen aikanani opiskellut Turussa ja vanhin lapseni on syntynyt Turussa, Ruohonen kertoo. Kun molemmat lapset ovat aikuistuneet, oli perhe-elämänkin puolesta palata Turkuun. Turun museokentän monipuolisuudesta huolimatta lähivuosiin liittyy myös haasteita, joihin uusi museopalvelujohtajakin pääsee tutustumaan melko pikaisesti. – Museokokoelmien varastointitiloissa on ympäri Suomea puutteita ja tämä on myös Turussa asia, jota myös omalta osaltani tulen ratkomaan. Porissa on muun muassa sen parissa tehty viime aikoina töitä ja ainakin jotain on varmaan tehty oikeinkin, Ruohonen sanoo viitaten siihen, että Satakunnan museo valittiin vuonna 2019 Museopalkintogaalassa vuoden museoksi. – Fyysisten museokokoelmien säilytys on edelleen yksi keskeisistä museoiden tehtävistä, vaikka tänä päivänä museotoimintaan liittyy paljon muutakin, Ruohonen muistuttaa. RUOHONEN odottaa myös innolla Historian museo -hankkeen etenemistä. – Siitä tulee varmasti hieno lisä Turun museotarjontaan. Muita lähivuosien haasteita Turun museokentällä ovat muun muassa digipalveluiden kehittämiseen liittyvät kysymykset. – Museoiden digipalveluiden kehittäminen on tietenkin erityisen ajankohtainen kysymys koronan aikaan ja monessa museossa onkin tehty nopeita ratkaisuja sen suhteen. En kuitenkaan usko, että digikehitys museoissa pysähtyy koronan jälkeenkään. Entistä yksilöidymmin räätälöidyt digipalvelut ovat todennäköisesti yksi asia, mihin suuntaan museot sillä saralla lähivuosina siirtyvät, Ruohonen arvioi. Paluu vanhaan kotikaupunkiin Juhani Ruohonen monipuolisen museokaupungin johtoon Turun uusi museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen on kulttuurin lisäksi innokas jalkapallomies. Pentti Pere Kissat vapaina taajamassa – Jos kissa on tottunut tulemaan takaisin kotiin, yöllä voi päästää sitten kissan vähän vapaalle. Asun Maariassa ja siinä vieressä naapurin kissa joskus menee talon läpi ja käy terassillani ja ilmeisesti vähän metsässäkin. Ilmeisesti sen kissan panta näkyy kyllä ja ymmärtääkseni se on tottunut tulemaan takaisin. Onneksi on hoidettu kaikki punkkipiikit, painottaa Vladimir. – Aika rohkeata sinänsä, koska ulkona liikkuu paljon ihmisiä ja paljon autoja. Onhan tuossa tietty pointti, että kissoista eivät kaikki pidä, toiset taas tykkäävät. Tietyllä tavalla kissojen vapaaksi päästäminen ei kunnioita kaikkia ihmisiä. Vaikeaa tietenkin vaikuttaa kaikkien ihmisten tyytyväisyyteen, kertoo Ville Laaksonen. Kurt Hedborg Leila Brander TÄYSOSUMA Valoja uusitaan ysitiellä ja Kustavintiellä YSITIELLE Moision ja maantien 204 välille sekä Kustavintielle Somersojan ja Mietoisten välille aletaan rakentaa uutta tievalaistusta. Hankkeet täydentävät Turun seudun valaistusverkkoa. Tievalaistuksella parannetaan myös liikenneturvallisuutta. Valaistusten rakentamistyöt käynnistyvät touko-kesäkuussa ja valmistuvat loppusyksystä. Rakentamistöistä aiheutuu haittaa liikenteelle.
7 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Ei puuta, vaan paljon muuta! PUUILO.FI Tutustu lisää tuotteisiin ja tarkasta myymälöiden osoitteet sekä aukioloajat verkkokaupastamme. Tarjoukset voimassa 27.-31.5.2020 ellei tuotteen kohdalla toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Ei jälleenmyyjille. RETKIPÖYTÄSETTI NELJÄLLE WARMA SÄÄDETTÄVÄ MÖKKIPORTTI MAITOKÄRRY 26” RENKAILLA FARMARI KOTTIKÄRRYT 100 KG 65 L Vuokraa 20 € / vrk peräkärry! KITEKAT ANNOSATERIAT 12 X 100 G RISTON KALAVERKOT 30 M Kokoontaitettava retkipöytä neljälle. Sopii sisä-ja ulkotiloihin. SAGA FOLIO, LEIVINPAPERI TAI KELMU POPPAMIES KASTIKKEET 275-570 G MINTTU KISSANHIEKKA 10 L PURINA DENTALIFE DURA PLUS HHC TÄYSLIHAHERKKUTIKUT 12 G FRISKIES BALANCE 15 KG Lava maalattua puuta, mitat 90x68 cm. Kestää 150 kg lastin. Korkeus 150 cm, leveys säädettävä 200 cm 350 cm välillä. Lukittavissa munalukolla. 199 € Tukevat puutarhakottikärryt. Kantavuus 100 kg. Metallikuupan koko 65 L. 37 90 Laaja valikoima erikokoisia edullisia kalaverkkoja. Verkkojen pituus 30 metriä. 7 90 19 90 Meillä vaihdat edullisesti NESTEKAASUT 119 € 49 90 Eri kokoja! 4 € norm. 2,35-2,49 2 KPL Folio 30 cm x 20 m, leivinpaperi 38 cm x 20 m tai tuorekelmu 29 cm x 60 m. TARJOUS VAIN MYYMÄLÖISSÄ! 3 99 norm. 4,95 3 39 norm. 4,50 Hickory 410 g tai BBQ Classic 570 g Sriracha 275 g Paakkuuntuva hiekka imee tehokkaasti kosteutta ja paakkuuntuu nopeasti. 6 90 (0,69/L) 10 € (3,33/kg) 3 PKT Yksittäin 3,99 pkt. Tarjous vain myymälöistä. 5 € (10,2912,69/kg) 2 KPL Yksittäin 2,95 pkt. Tarjous vain myymälöistä. 4 € (33,33/kg) 10 KPL Yksittäin 0,45 kpl. Tarjous vain myymälöistä. BALANCE Kanaa ja kasviksia. Norm. 18,90. 16 90 (1,13/kg) 15 KG Paakkuuntuva EUROMULTA Puutarhamulta 50 L Käyttövalmis monipuolinen seosmulta. Yksittäin 3,90 säkki. Ei saatavilla Hämeenlinnan myymälästä. 20 € (0,05/l) 8 säkkiä Vain myymälästä! NOUTONA esim. 11 kg teräs 39 90 Kasvonsuoja 50 kpl kertakäyttöinen Hengityssuojain KN95 FFP2 39,90 / 10 KPL 4,50 / KPL
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 8 Allakka KADUN TYYLI NIMPPARISANKARI N IM PPAR IT Kestävän uniikkia – YHDISTELEN pukeutumisessani kaikennäköistä. Takkini on varmaan kahdeksan vuotta vanha. En hirveän usein vaatteita osta. Leviksen farkut on ostettu kirpputorilta parillakymmenellä eurolla. Kengät ovat pari vuotta vanhat. Pidän kestävästä vaatetuksesta, sanoo Alvin Koskinen, 24. Värit ovat Koskiselle uniikkeja, koska hän on värisokea. Harvoin hän pukeutuu ihan mustiin. – Takkini on keinosilkkiä ja tuntuu näppituntumalla hyvältä. KURT HEDBORG 1.6. Teemu, Nikodemus 2.6. Venla 3.6. Viola, Orvokki 4.6. Toivo 5.6. Sulevi 6.6. Kyösti, Kustaa, Kustavi 7.6. Suvi, Roope, Robert, Robin TERVETULOA OSTOKSILLE! Turun Kauppahalli on täynnä perinteitä, eksoottisia herkkuja, yksilöllisiä ravintoloita ja tunnelmallisia kahviloita. Tule tunnelmoimaan ja viihtymään! AVOINNA MA–PE KLO 8–18 / LA KLO 8–16 / SU SULJETTU Eerikinkatu 16 www.kauppahalli.fi p.02 2624 126 T niin kuin Teemu Jääkiekko on vain yksi syy, miksi Teemu Alanko pitää nimestään ILKKA LAPPI TEEMU-NIMEN suosion kasvu 1970-luvulta lähtien oli nopea. Ennen 1970-lukua nimi oli hyvin harvinainen, mutta 70-luvulla se nousi nopeasti suosituimpien poikien nimien joukkoon ja 1990-luvun lopulle asti. 2000-luvulla nimen suosio on jälleen laskenut yhtä jyrkästi kuin se 70-luvulla nousi. Nimensä suosion huomasi jo varhaisella iällä myös Handelsbankenin konttorijohtaja, vuonna 1984 syntynyt, Teemu Alanko. – Meillä oli ala-asteella pienehkö koululuokka, mutta samalla luokalla oli silti kolme Teemua, Alanko naurahtaa. Yleisyydestään huolimatta Alangon etunimeen on aina liittynyt hyvä klangi. – Kaikin puolin positiivisesti suhtaudun nimeeni. Se on selkeä nimi, joka esiteltäessä jää mieleen. Pikkupoikana pelasin jääkiekkoa ja silloin oli kiva samaistua Teemu Selänteeseen. Se oli tietysti hienoa, kun kaima teki maaleja NHL:ssä. ALANKO ei tiedä tarkalleen, miksi vanhemmat päätyivät Teemu-nimeen, mutta T-kirjain on ollut perheen nimivalintoja määrittävä kirjain. – Sekä isäni että äitini etunimi alkaa teellä. Myös veljeni nimi alkaa sillä kirjaimella. Muut nimet ovat kulkeneet suvussa, mutta T-alkuisuus on tullut jostain muualta. Sellainen käsitys minulla on, että vanhemmille oli aika selvää, että Teemu on hyvä nimi. Vaikka Alangon etunimi on ollut yleinen, on hän saanut SAKSINOSTIN, 3 TONNIA 15-8406 Tuotteiden turvallisuus on Biltemalle erittäin tärkeää. Koska tarkempi selvitys on osoittanut, että saksinostimessa (tuotenumero 15-8406) on erilaisia puutteita, kutsuu Biltema kaikki kyseisellä tuotenumerolla varustetut tuotteet takaisin kuluttajilta. Takaisinkutsu koskee kaikkia saksinostimia, jossa on tuotenumero 15-8406; sarjanumero ja valmistusvuosi vaihtelevat. Tuotteen rakenteessa, merkinnöissä ja käyttöohjeissa on todettu puutteita. Niiden vuoksi se ei sovellu tarkoitukseensa ja sen käyttö voi aiheuttaa loukkaantumisvaaran tai muun terveyteen tai omaisuuteen kohdistuvan vaaran. Mikäli sinulla on edellä kuvattu saksinostin, pyydämme lopettamaan sen käytön välittömästi ja palauttamaan sen lähimpään Biltema-tavarataloon. Tuotteen ostohinta hyvitetään kaikille nostimen palauttaville asiakkaille, eikä ostokuittia vaadita. Tuotenumerolla 15-8406 olevia saksinostimia on myyty kaikilla markkina-alueillamme v. 2014–2019. Pahoittelemme asiasta mahdollisesti aiheutuvaa vaivaa. Lisätietoja: Biltema asiakaspalvelu asiakaspalvelu@biltema.fi p. 09 4270 5830 TAKAISINKUTSU! Mika Aarnio ja Eeva-Kaisa Ahlamo tutkimassa Yrjö Väisälän käyttämiä tähtikarttoja. Ari-Matti Ruuska Teemu Alangon perheessä nimiasiat ovat olleet tapetilla senkin vuoksi, että toukokuun lopulla perheeseen on odotettu esikoista. Rehtori 050 438 2224 rehtori@skyk.fi Opo 050 438 2223 opo@skyk.fi @toivonlinna #Koulumerenrannalla #SKYK Toivonlinnantie 630, 21500 Kaarina Lukio Perus-ja esiopetus Oppilasasuntola Musiikkiopisto Liikuntaa Meren rannalla skyk.fi
9 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Allakka KIRKOSSA VIIKON YHDISTYS KEIKALLE Kahden observatorion taktiikalla ILKKA LAPPI LÄHES satavuotias, vuonna 1928 perustettu, Turun Ursa on Suomen kolmanneksi vanhin tähtitieteellinen yhdistys. Yrjö Väisälän perustamaan yhdistykseen kuuluu noin kaksi sataa tähtitieteestä ja tähdistä kiinnostunutta. – Jäsenmäärä on viime vuosina pysynyt aika tasaisesti tuossa lukemassa. Suuria heilahteluja ei ole tapahtunut. Aika miesvaltainen harrastushan tämä on, mutta on Turun Ursan jäsenistössä myös tähtitieteestä kiinnostuneita naisia, kertoo Turun Ursan hallitukseen kuuluva Mika Aarnio. Ulospäin näkyvin osa Ursan toimintaa on syksystä kevääseen Iso-Heikkilän tähtitornilla viikoittain järjestettävät tähtinäytökset, jotka ovat vuodesta toiseen varsin suosittuja. – Niitä järjestetään aina sään salliessa. Pimeyttähän se vaatii. Periaatteessahan näytöksiä voisi järjestää loppukeväästäkin, mutta jos pimeä alkaa olla vasta puolen yön aikaan, ei ihmisiä silloin juuri käy. Vuosien varrella on huomattu, että tähtinäytösten yleisöhuippu on siellä iltaseitsemän-kahdeksan aikaan, Aarnio sanoo. Iso-Heikkilän tähtitornin lisäksi Turun Ursa omistaa myös Paimion Kevolassa olevan observatorion, jossa muutama vuosi sitten toteutettiin perusparannus. Kevola onkin harrastukseen otollisempi paikka. – Sekä Iso-Heikkilässä että Kevolassa on hyvä laitteisto, mutta ympäröivää valoa on Paimiossa vähemmän. Turun Ursa on perinteisesti pitänyt avointen ovien päivän Kevolassa kansallisena tähtiharrastuspäivänä, joka on tänä vuonna 29. elokuuta. Tuomiokirkkoseurakunta Kastetut: Max Olavi Tuominen Mikaelinseurakunta Kuolleet: Iris Helena Aaltonen 93 v., Airi Maria Seppälä 89 v., Helvi Kyllikki Juhala 88 v., Elina Tellervo Korte 75 v., Pekka Tapio Silfver 70 v., Jani Veikko Kirjonen 53 v. Martinseurakunta Kuolleet: Anja Valma Jalo 84 v. Katariinanseurakunta Kuolleet: Helge Urho Untamo Viljanen 96 v., Pentti Olavi Kosonen 83 v. Maarian seurakunta Kuulutetut: Otto Artturi Keskinen ja Susanne Mirjam Hyry Kuolleet: Kerttu Tuulikki Laaksonen 96 v., Alli Anita Terälä 91 v., Martti Antero Turpeinen 89 v., Eero Einari Ovaska 87 v., Rauno Seppo Tähkäpää 86 v., Jouko Juhani Enqvist 80 v., Kirsti Annikki Keskinen 76 v., Birgitta Ingeborg Lahtinen 71 v., Helena Elisabet Räisälä 68 v. Henrikinseurakunta Kastetut: Dea Anna Isela Mikkonen Kuolleet: Raili Sisko Aaltonen 91 v., Eila Annikki Jokela 88 v., Tordis Jasmine Hevelin 50 v. Ruotsalainen seurakunta Kastetut: Julia Helena Nordström, Stella Adele Rothström Dynamo-tunnelmaa kotisohvalle DYNAMO järjestää kevätjuhlat omalla Facebook-seinällään lauantaina 30. toukokuuta. Striimi alkaa kello 19. Esiintyjinä striimissä nähdään Jori Hulkkonen, Anniina Auf (kuvassa), The Feral Young sekä Avanto. Artistien välissä tunnelmaa ylläpitävät Dynamonkin dj-kopista tutut Kulmisjärvi ja Esko Routamaa. Illan aikana Dynamon toimintaa on mahdollista tukea ostamalla Dynamo-tuotteita Dynamon nettikaupasta. On taas aika varata ikkunanpesut! Meiltä saat myös joustavasti kodin siivouksia, kaupassakäyntiapua ja muita kotipalveluita. Kerromme mielellämme lisää palveluistamme! Hyödynnä 40 % kotitalousvähennys! Senioreilla on lisäksi mahdollisuus arvonlisäverottomuuteen. Tarjous 129 € / 3 h ikkuna npesu Hinta sisältää työn, välineet ja matka-ajan. Parempaa tekemistä kotona Ikkunanpesukausi alkaa! www.sivina.fi Sivina Turku 040 5101 771 turku@sivina.fi T niin kuin Teemu Jääkiekko on vain yksi syy, miksi Teemu Alanko pitää nimestään elää suhteellisen lempinimetöntä elämää. – Yleensä olen ollut ihan vaan Teemu. Jonkin verran Temeksi on kutsuttu, mutta pääasiassa oikealla nimellä on menty. Tai sitten sukunimellä. Esimerkiksi joukkueissa olin melkein aina Alanko. Lapsuudessa kesän alkuun osuva nimipäivä oli Alangolle hyvä maamerkki kesälomaa ajatellen, mutta kovin merkittäviä juhlallisuuksia nimipäivä ei Alangon perheessä ole aiheuttanut. – Lapsena nimipäivää muistettiin jotenkin ja kyllä nykyäänkin tulee onnitteluja vanhemmilta ja muulta suvulta. Meillä on aika tiivis sukuyhteys ja on kiva, että nimipäivät ovat ainakin vähän muodostaneet sitä yhteenkuuluvuutta, Alanko toteaa. Teemun nimipäivä on 1. kesäkuuta. Tunnetko jonkun tulevan nimpparitai synttärisankarin? Haluatko kirjoittaa muistokirjoituksen pois nukkuneesta läheisestä? Ota yhteyttä toimitukseen osoitteella aamuset@aamuset.fi. TULE-tietokeskuksen kesä 2020 TULE-tietokeskus avautuu 1.6.2020 klo 10.00. Voit tulla kysymään neuvoa tai kuuntelemaan miniluentoa. Voit tilata meiltä tukija liikuntaelimistöön liittyvän lähitai verkkoluennon. Lisää tietoa www.tule.fi Ke 3.6. klo 15-18 Tule-mittauksia työikäisille To 4.6. klo 12 Mitä juomaksi helteellä? -miniluento Ke 10.6. klo 17 Vinkit nukkumisergonomiaan -miniluento To 11.6. klo 10-15 Opastusta painohulavanteen käyttöön Ke 5.8. klo 12 18 Mittauspäivä Ke 12.8. klo 12 18 Opastusta painohulavanteen käyttöön Ke 19.8. klo 12 Nivelet kuntoon – Elämää ennen ja jälkeen tekonivelten. FM, tietokirjailija Tuula Vainikaisen kirjaesittely. To 20.8. klo 12 Niska-hartiajumppa (n.20 min.) Humalistonkatu 10, Turku | 044 744 7085 | toimisto@tule.fi Edustajasi alueella palvelee myös iltaisin: Janne Lempinen p. 040 584 8913 (Otamme asiakaskäynneillä huomioon Korona-tilanteen.) Jori Liimatainen Teemu Alangon perheessä nimiasiat ovat olleet tapetilla senkin vuoksi, että toukokuun lopulla perheeseen on odotettu esikoista. Teemu Alangon arkisto
10 A A M U SE T URHEILU Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 Mikä on sinun mielestäsi Turun seudun paras golfkenttä? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. PUUKKOKATSOMO ILKKA LAPPI – VIIME vuonna harjoiteltiin. Tänä vuonna nostetaan pykälällä kaikkea tekemistä ja tehdään jokaisesta kisasta päivän kestävä tapahtuma, linjaa golfin Scratch Tourin puuhamies Lauri Leppänen. Scratch Tour eli Varsinais-Suomen golfmestaruuskiertue järjestetään tänä vuonna toisen kerran. Kiertue käynnistyy 31. toukokuuta Maskusta Kankaisten Golfin kentältä. Kaikkiaan kiertueeseen kuuluu viisi kisaa Turun alueen kentillä. Kankaisten lisäksi kiertue pysähtyy kesän aikana Aurinko Golfissa, Harjattula Golfissa, Archipelagia Golfissa ja Aura Golfissa, jossa kiertue huipentuu syyskuussa. – Turun seudulla on paljon hyviä pelaajia ja monta hyvätasoista kenttää, joten tällaisen kiertueen järjestämiseen on ollut paljon kiinnostusta. Myös kentät ovat suhtautuneet innolla tämänkaltaiseen yhden päivän kisaan, Leppänen kiittelee. Kuten Scratch Tourin nimestä voi päätellä, kiertue pelataan ilman tasoituksia ja sekä naiset että miehet pelaavat takatiiltä. – Painopiste golfkisoissa on ollut viime vuosina viihteellisemmässä suunnassa. Turun seudullakin on ollut paljon erilaisia parikisoja ja tasoituksellisia kilpailuja. Ihan tällaista kisaa ei viime aikoina ole ollut. Sellaista on myös toivottu. Tämä on ikään kuin golfia puhtaimmillaan, kun ei ole tasoituksia ja koko kenGolfia puhtaimmillaan Scratch Tour kiertää seudun golfkenttiä kesällä Kansainvälisestikin menestynyt Oona Vartiainen on yksi Scratch Tourin avauskisaan osallistuvista nimekkäistä golfareista. tän mitta on käytössä, Leppänen toteaa. KIINNOSTUS tämän vuoden kiertuetta kohti on ollut kovaa. Ensimmäiseen kisaan ollaan valmistauduttu ottamaan 80 pelaajaa ja se määrä on täynnä. Kiinnostusta kiertuetta kohtaan lisää muun muassa se, että Finnish Tourin alkua on jouduttu tänä keväänä siirtämään. – Normaalisti Finnish Tour alkaa jo toukokuussa. Nyt yritetään aloittaa kesäkuussa. Kotimaata kiertävät huiput eivät ole päässeet kisaamaan missään, mutta halu kilpailla on kova. Paikallisista nuorista lupauksista Scratch Tourin ensimmäiseen kisaan ovat ilmoittautuneet muun muassa Oona Vartiainen, Eemil Alajärvi ja Sakke Siltala. – Tällainen kisa on hyvä haaste myös harrastajapelaajalle. Usein sitä pelaa itsekin paremmin, kun pelaa itseään parempien kanssa, seitsemän tasoituksella itse golfaava Leppänen toteaa. SCRATCH Tour kannustaa aktiiviseen kisojen kiertämiseen, mutta pakollista kaikissa viidessä kisassa pelaaminen menestyäkseen ei ole. Lopulliset sijoitukset määrittelevään rankingiin lasketaan kolmen kisan rankingpisteet. Syyskuisessa Aura Golfin kisassa lisäksi jaossa on puolitoistakertaiset pisteet, joten jännitys Varsinais-Suomen mestarin suhteen säilyy loppuun asti. Vallitsevan tilanteen vuoksi kisat pelataan ilman yleisöä. Aidosta muoviin TURKULAISELLE jalkapalloromantikolle täydellisen kesäillan rakennusaineet ovat perinteiset: lämmin kesäilta, auringonpaiste, paljon väkeä ja hyväkuntoinen nurmimatto. Hyvänä päivänä oma joukkue vielä nappaa kolme sarjapistettä. Kuten Turun Sanomat 18. toukokuuta uutisoi, yksi elementti tuosta yhdistelmästä on vaarassa poistua, kun stadionin aitoa nurmea suunnitellaan korvattavaksi tekonurmella. Hanketta ovat puoltamassa niin kaupunki, Stefan Håkans kuin Suomen Palloliittokin. Monelle aito nurmi on ainoa oikea alusta jalkapallolle, mutta yhtä lailla tekonurmiuudistukselle on monta syytä. Ensimmäisenä se, että kenttä on ainakin teoriassa tasalaatuisemmassa kunnossa ympäri vuoden. Tekonurmi on varmasti hyvä ratkaisu, koska kaudet venyvät pitkälle syksyyn. Mitä myöhempään syksyllä pelataan, sitä enemmän tekonurmi puoltaa paikkaansa. Varsinkin Kupittaalla rasitusta on luvassa, kun kenttää käyttää kaksi joukkuetta. Tasalaatuisuus on kaikkien etu. Tosin ei Kupittaan kentän kunto ole viime vuosina ollut koskaan ongelma. Jos kentällä on nähty huonoa jalkapalloa, ei syytä ole alustasta etsiä. Monet järkisyyt puhuvat vaihdon puolesta, mutta futisromantikon sydän vuodattaa muutaman kyyneleen. ILKKA LAPPI Kotavuo Forssasta ritaripaitaan TURUN Kristikan koripallomiehistö on vahvistanut rivejään forssalaislähtöisellä Johan Kotavuolla. 24-vuotiaan takamiehen sopimus kattaa kauden 2020–21. Kotavuo on pelannut FoKoPo:n edustusjoukkueessa vuodesta 2013 lähtien. Kotavuo on kunnostautunut hyvänä syöttelijänä, antaen viime vuosina noin kuusi koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Toissakaudella hän voitti 1. divisioona A:n syöttötilaston. Lennart Holmberg P. 0400 152555 Ma Pe 10 17, La 10 14 TEHTAANMYYMÄLÄ L aatua jo yLi 30 vuotta ! HELSINGINKATU 21 Avoinna ma-pe 11-16, la 10-14 Puh. 02 251 1816 | sankarmyymala.fi Bussit P2 ja 220 MYYMÄLÄ ON TAAS AVATTU! KOKO JÄTTIVARAST O Ylioppilaspuku ja, juhlapukuja, arkipukuja, irtotakkeja, housuja ym. 30-50 % ALLE OVH:N Olemme avoinna: ma-pe 11-16 la 10-14
11 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Kattojen pesut ja pinnoitukset värittömällä, vettä hylkivällä suoja-aineella. Työn osuus on kotitalousvähennyskelpoinen. Myös kattojen maalaus tarvittaessa. Pyydä tarjous 040 078 9756 / 040 852 7099 www.remonttiveljet.fi karlakari@remonttiveljet.fi Tuotekatu 12, Myllyä vastapäätä 0500 532 305, 0440 532 305 MA 10-18 TI 10-17 LA 11-14 Laajasta valikoimasta tilattavissa toiveiden mukainen pohjaratkaisu ja kokonaispaketti. Esillä puoli-integroidusta mallistosta Elliot 86 XT, ja 65 XT Erillisja saarekevuoteet Ford 170hv manuaali ja automaatti Elliot 79M 6 / 8 hengen alkovi. Teräskorisena Kyros 6. Alustana Fiat. Ajaton eleganssi ja sisustus! Pohjolan oloihin räätälöity LAADUKKAAT JA TYYLIKKÄÄT MATKAILE ITSENÄISESTI JA TURVALLISESTI! Pesula SaNi oy, Kiesikatu 2, 20780 Kaarina. Perjantaisin suljemme jo klo 15. Puh. 0400 521 738 • asiakaspalvelu@pesulasanikaarina.fi Pesula KESÄKUUN TARJOUS Mattojen pesu -15% (Koskee kesäkuun aikana jätettyjä) Tasokkaita risteilyjä maailman kauneimpaan saaristoon! SAARISTOLAIVA m/s RUDOLFINA Aurajoki Turku puh. 040-8463 000 rudolfina@rudolfina.fi | www.rudolfina.fi MERELLE OHOI... LOUNASRISTEILYT ti-la 13.00 2h 29€ PÄIVÄLLISRISTEILYT ti-la 16.00 2h 29€ ILLALLISRISTEILYT ti-la 19.00 3-3,5h 38€ Lounasristeilyt sunnuntaisin heinäkuussa 14.00 2h 34€ Hinnat sis. risteilyn ruokineen, juomat erikseen. Tiedustele ja varaa, muutokset mahdollisia. Lapset 4-12v. puoleen hintaan, alle 4 v. maksutta. Suositut perinteiset JUHANNUSRISTEILYT AATTONA PE 19.6. Lounasristeily klo 14-16 36€ Päivällisristeily klo 17-19.30 45€ Iltaristeily klo 20-23 50€ JUHANNUSPÄIVÄNÄ LA 20.6. Lounasristeily klo 14.30-17.30 40€ Hinnat sis. risteilyn ruokineen, iuomat erikseen. Lapset 4-12v. puoleen hintaan, alle 4 v. maksutta. Upeat Risteilyt alkavat taas to 4.6.
12 A A M U SE T HYVÄ ELÄMÄ Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 Oletko joutunut lapsettomuutesi vuoksi kritisoiduksi? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Cryo-KYLMÄHOIDOT • rasvanpoistoon • kiinteytykseen • kiputiloihin • turvotuksen poistoon Sarjahoitona paras lopputulos! (norm. 185 €) Tehokas hoitomuoto; tuloksia jo heti ensimmäisellä hoitokerralla! 045 637 5461 Vähäheikkiläntie 1, Turku TUTUSTUMISTARJOUS 129 € / krt CRYO-KYLMÄHOIDOT TURKU www.cryokylmahoidot.fi Kipuja fysikaaliset hoidot alk. 60 € Minigolfia & jäätelöä www.minigolfturku.fi Kupittaanpuistossa kaikki pelaa! ”Ei lapsia niin vain hankita” Lahjasukusolut mahdollistavat monelle vanhemmuuden MARIANNE ROVIO ANNUKKA koki lapsettomuutta, ja kun vuoden yrityksistä huolimatta lasta ei kuulunut, he suuntasivat hänen miehensä kanssa lapsettomuustutkimuksiin. Neljän vuoden eri klinikkakäyntien jälkeen ensimmäinen lapsi syntyi lahjoitetun alkion avulla. Nyt Annukalla ja hänen miehellään on kaksi tytärtä, jotka on saatu lapsettomuushoitojen avulla. – Meille se näytti olevan ainoa vaihtoehto jos haluamme saada lapsia. Meidän tapauksessa tarvittiin siis lahjoitettuja munasoluja sekä siittiöitä, jotta voin tulla raskaaksi, Annukka kertoo. Suomessa on syntynyt jo tuhansia lapsia luovutetuilla sukusoluilla. THL:n mukaan Suomessa syntyy noin 500 lasta lahjasolujen avulla ja viidesosa hedelmöityshoitojen avulla tehdyistä lapsista on saapunut maailmaan lahjasolujen avulla. Annukka ei halua esiintyä sukunimellään jutussa, koska aiheesta avoimesti kertominen aiheuttaa hänelle ristiriitaisia tunteita. – Toisaalta haluan tuoda asiaa julki avoimesti. Silti asia on kuitenkin vielä jonkin verran tabu. On hienoa, että asia saa kuitenkin yhä enemmän julkisuutta, jotta aihetta ihmettelevätkin ihmiset alkavat pitää asiaa normaalina. LAHJASOLUHOITOJA on tarjolla yksityisillä klinikoilla Suomessa. Osa suuntaa Annukan mukaan myös Viroon ja Tšekkiin hoitojen pariin. Nyt suomalaisissa yliopistollisissa sairaaloissa on päässyt julkisen terveydenhuollon varoin lahjasoluhoitoihin viime vuoden loppupuolelta. Pariskuntien lisäksi hoitoihin ovat päässeet itselliset naiset sekä naisparit. – Me kävimme silloin eri klinikoilla, ja voin kertoa, että se aika ei ole helppoa. Lopulta itse lähdimme Viroon hakemaan hoitoja, koska ne olivat edullisempia ja nopeampia. Meillä on kulunut 40 000 euroa rahaa kahden lapsen hankkimiseen, että ei se ihan halpaa ole yksityisklinikoilla. Annukka kertoo hedelmöityshoitoihin kuuluneen ajan olleen todella raskasta henkisesti. – Minusta niiden hormonipiikkien pistäminen ei ollut se pahin, vaan henkisesti oli todella raskasta yrittää jopa hedelmöityshoitojen avulla neljä vuotta ensimmäistä lasta. Ja kun ei se lahjasukusolu tarkoita satavarmaa raskautta, vaan voi joutua yrittämään useamman kerran. Ja sitten vielä voi joutua odottamaan uusia lahjasukusoluja pitkäänkin. Annukka kertoo, että vaikka hän onkin äärimmäisen onnellinen ollessaan nyt äiti, niin hän käy ahkerasti vieläkin vertaistuen parissa. – Kun ensimmäinen lapsi syntyi, niin ensimmäisten kuukausien aikana oli todella vaikea luoda sellaista kiintymyssuhdetta lapseen. Siinä piili aina se ajatus, että kyseessä eivät ole omat geenit. Toisen lapsen syntyessä olikin jo paljon helpompaa, kun oli tottunut ajatukseen. Itse käsittelen vieläkin asioita esimerkiksi Simpukka ry:n vertaistukiryhmässä. On todella tärkeää keskustella samaa kokevien kanssa asiasta. VERTAISTUKIRYHMISSÄ puhutaan aika ajoin muun muassa lapsen luonteenpiirteistä ja temperamentista sekä tietenkin lapsen ulkonäöstä ja huomaako ulkopuolinen, ettei lapsi näytä omalta. Annukka kertoo, että lapselle on hyvä tehdä selväksi asia vauvasta asti. – Kaikki eivät halua kertoa, mutta minusta on tärkeä olla rehellinen. On myös rikkautta, että kun ei voi tietää ennalta lahjasoluilla syntyvän lapsen geenitaustaa, niin ei voi odottaa lapselta tiettyjä asioita. Näin lapsi voi kasvaa myös vapaammin olemaan sellainen kun hän oikeasti on. Annukka tietää, että vanhemmaksi ei aina niin vain tulla, joten lapsettomilta ei kannata aina udella liikaa lasten tekemisestä aiheen arkuuden vuoksi. Itsemurhat seis somessa SUOMEN itsemurhaluvut ovat Euroopan mittakaavassa hälyttävän korkeat. MIELI Suomen Mielenterveys ry tukee suomenkielisen Chatsafeohjeistuksen avulla nuoria, jotka keskustelevat itsemurhista sosiaalisessa mediassa. Euroopan Unionin jäsenmaista suomalaiset 15–24-vuotiaat nuoret tekevät viidenneksi eniten itsemurhia väkilukuun suhteutettuna. Tästä syystä MIELI Suomen Mielenterveys ry on tuonut Facebookin avustuksella Suomeen Australiassa kehitetyn Chatsafe-kampanjan ja ohjeistuksen, jonka avulla pyritään tukemaan niitä nuoria, jotka ovat tekemisissä itsetuhoisuuden ja -murhien kanssa sosiaalisessa mediassa. Kolmas Iceheartsjoukkue Turkuun TURUN Icehearts-toiminta laajentuu, kun kaupungin kolmas Icehearts-joukkue aloitti toimintansa kasvattajaksi valitun turkulaisen sosionomin Samuli Jalosen johdolla. Turun ensimmäiset Icehearts-joukkueet perustettiin vuonna 2014 Niko Valikaisen ja 2017 Pasi Pietikäisen johdolla Turun Pansion alueelle. Jalonen on iloisin mielin aloittamassa työt Iceheartsilla koronaepidemian haasteista huolimatta. Hän on päässyt jo tutustumaan toimintaalueen päiväkoteihin ja joukkuetta kootaan nyt esikouluikäisistä pojista Pansion ja Jyrkkälän alueella. Icehearts tuli Jaloselle tutuksi jo hänen opiskeluvuosinaan työharjoittelunsa myötä. Muumit opettavat yksinäisyydestä KONEEN Säätiön myöntämän 25 000 euron Vuoden Tiedekynä -palkinnon saa tänä vuonna filosofi Sanna Tirkkosen artikkeli Yksinäisyyden tunteet teoksessa Muumipappa ja meri. Artikkeli on julkaistu Psykoterapialehdessä 3/2019. Artikkelissa tarkastellaan Tove Janssonin romaania Muumipappa ja meri kertomuksena kriisiytyneestä, varsin hyväosaisesta perheestä ja sen jäsenten kokemasta yksinäisyydestä. Marianne Rovio
13 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Täyttötyö tehdään täysin automaattisella tavalla ja ammattitaitoisella palvelulla vuosien kokemuksella. Ilmastointihuoltoa suositellaan tehtäväksi 2 vuoden välein. ILMASTOINNIN TÄYTTÖHUOLTO DM Auton ilmastointihuolto Puh. 041 4777 247 Kaarinan Puuilon pihalla Paikalla ark. 10-18 Myös muut ajat sop. mukaan ILMAN AJANVARAUSTA! 69 € SUPERTARJOUS! Tarjous voimassa 15.7.2020 saakka. sis. kylmäja väriaineet sekä öljyt • ei piilokuluja • ammattitaidolla, 10 vuoden kokemuksella PARTURI-KAMPAAMO OUTLET FIKSAAMO HI USTALO J U H L A V U O S I 20 v. VARMISTA MAHDOLLISET AUKIOLOAIKAMUUTOKSET NETTISIVUILTAMME HIUSTALO.FI Yks. käsidesi 19,90/kpl, Kupla 13,90/kpl 29 90 YHTEISHINTAAN 3 TUOTETTA sis. 1 kpl KÄSIDESIGEELI 500 ml 2 kpl KUPLA 500 ml hiustenhoitotuotetta Yks. käsidesi 19,90/kpl, Kupla 13,90/kpl 35 90 YHTEISHINTAAN 4 TUOTETTA sis. 2 kpl KÄSIDESIGEELI 500 ml 2 kpl KUPLA 500 ml hiustenhoitotuotetta + PAKETTI PUHTAUSPAKETTI Palveluja tuotemyymälämme palvelee Sinua aamusta iltaan! Varaa aika netistä hiustalo.fi, soita tai tule aikaa varaamatta. Poikkeusajasta huolimatta sh. 16,60/kpl (29,50/l) 5 90 kpl Moisture Kick kosteuttava hoitosuihke 200 ml Hoitosuihkeiden ykkönen SÄÄSTÄ 65% sh. 19,90/kpl (13,80/l) 6 90 kpl Freeze hiuslakka 500 ml sh. 24,00-25,50/kpl (43,00-59,60/l) 12 90 kpl All Soft kosteuttava shampoo 300 ml 14 90 kpl hoitoaine 250 ml Luksus suosikit SÄÄSTÄ JOPA 45% RAJOITETTU ERÄ RAJOITETTU ERÄ Kestosuosikki SÄÄSTÄ 65% LÄNSIKESKUS (Citymarket) p. 02 236 8900 ark. 9–20, la 8–16 KUPITTAA (Citymarket) p. 02 236 8600 ark. 9–20, la 8–17 WANHAT KUPIT www.wanhatkupit.? Halutaan ostaa Arabian 70-80 luvuun kahvija teekuppeja. Tarjoa rohkeasti! pe-la 11-16 p. 0400 321 750 Paimalantie 369, Maaria, Tku 49,(55,00) www.etola.net Etola Turku, Viilarinkatu 4, Länsikeskus MA-PE 10-19, LA 10-17 Tarjoukset voimassa 30.5.2020 asti, niin kauan kuin varatut erät riittävät. Polyrottinki ryhmä, 2 tuolia + pöytä + pehmusteet Polyrottinki tuoli + pehmuste Begonia silkkikasvi ruukussa 75,17 90 349,Vahakangas ruusut ja krysanteemi 4 50/m (6,90) /m 14 90 (19,90) Riipputuoli, harmaa tai luonnonvärinen Taittopöytä, 180x75x74cm Kerniliina Liv ja Blombacken 199,(250,00) Kesään! 10,(14,90) Vesikanisteri 10L hanalla • PUMPPUASENNUKSET ja HUOLLOT • VESIKAIVOT • LÄMPÖKAIVOT 31500 KOSKI Tl www.pohjavesiporaus.fi info@pohjavesiporaus.fi Vettä ja lämpöä kallioperestä Puh. 050 5140 796
14 A A M U SE T MAKU & NAUTINTO Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 Missä muodossa raparperi maistuu parhaimmalta? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. HENRIIKKA FINGERBORG RAPARPERI kuuluu kevään perinteikkäisiin ensiherkkuihin, joita avomaalta voi poimia. Kurttulehdet puskevat maasta heti toukokuussa. Jo sormenpaksuisia varsista voi valmistaa erilaisia herkkuruokia. Parhaimmillaan sato on heti keväällä, kun lehtiruodit ovat mehukkaita ja hapokkaita. Raparperin lehtiruodit sisältävät omena-, oksaali-, sitruunaja etikkahappoa. Haitallisena pidettyä oksaalihappoa on suunnilleen saman kerran kuin pinaatissa. Hapoista ja aromiaineista raparperi saa hedelmäisen makunsa. Raparperi on hyvä kaliumin lähde. Se sisältää melko paljon myös kalsiumia. Raparperin sisältämä oksaalihappo tosin sitoo kalsiumia. Kun syö raparperia, on hyvä nauttia samalla maitoa tai jotain maitovalmistetta kalsiumin saannin takia. Mikä paremmin raparperipiirakan tai raparperikiisselin kanssa sopisikaan kuin maito, jäätelö tai vaniljakastike. Raparperista voi valmistaa kiisseliä, tai vispipuuroa. Myös juomiin raparperi on oiva herkku, raparperimehu on mainio janonsammuttaja kesäjuhlissa. Jälkiruokakastikkeenkin voi valmistaa raparperista, hilloke sopii jäätelö tai lettujen kera. Piiraan sijasta raparperi sujahtaa myös makeaan raparperileipään, joka on päältä rapea ja sisältä ihanan mehevä. Raparperileipä saa makunsa kermaviilistä, fariinisokerista, kanelista ja tietysti tuoreesta raparperista. Tämän raparperileivän leipoo helposti vaikkapa mökillä, sillä vispilää ja kulhoa kummempia välineitä ei tarvita. RAPARPERILEIPÄ 3 raparperinvartta 4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl kanelia 1/2 tl suolaa 1 dl fariinisokeria 0,5 dl sokeria 2 kananmunaa 2 dl kermaviiliä tai rahkaa 1 dl sulatettua voita päälle: 1 rkl kylmää voita 2 rkl mantelijauhoja 3 rkl sokeria 1 tl kanelia Pese, kuori ja pilko raparperinvarret. Sekoita keskenään kuivat ainekset: vehnäjauho, leivinjauhe, kaneli, suola, sokeri ja fariinisokeri. Sulata voi. Vatkaa vispilällä kevyesti kermaviili, voi ja kananmunat. Yhdistä seokset taikinaksi ja kääntele joukkoon raparperinpalat. Kaada voideltuun vuokaan. Sekoita päällisen ainekset keskenään ja nypi sormin. Ripottele taikinan päälle. Paista 180 asteisessa uunissa alatasolla noin tunnin ajan. Anna jäähtyä vähintään 10 minuuttia ennen irroittamista vuoasta. Päältä rapea, sisältä mehevä Raparperistä syntyy kesäisen makea leipä Keväisiä herkkuja juhlapöytään TÄNÄ vuonna juhlia ei kouluissa järjestetä, mutta läheisten kanssa voi mennä piknikille tai järjestää juhlat pihalla, vinkataan Maaja kotitalousnaisten Keskuksesta. Tärkeintä ulkona juhliessa on huomioida hygienia ja ruokien säilyvyys. Kannattaa tehdä ajatuksella ja vähän, mutta hyvää. Ulkojuhlien suolaiseksi tarjottavaksi sopii kylmänä maistuva tarjottava. Ruokaisat lihaa tai kalaa sisältävät salaatit, täytetyt voileivät, pienet lihapullat tai kasvispyörykät. Trendikäs ja ympäristöystävällinen kakku syntyy särjestä. Särkitäyte on fiksu valinta. Särjen kalastus puhdistaa järviä ja vähentää rehevöitymistä. Poikkeusaikana maistuu liha KORONAKRIISIN aikana lisääntynyt etätyöskentely ja kotona vietetty aika näkyy myös suomalaisten suosimissa ruoka-aineissa. Kotikeittiöissä tehdään ruokaa aiempaa suunnitelmallisemmin, sillä valmistettavien tuotteiden, kuten jauhelihan ja siipikarjan, ja myös ruokamakkaroiden hyödyntäminen arjen ruoanlaitossa on noussut. Jauhelihan menekki kasvoi maalishuhtikuussa lähes kolmanneksella. Poikkeusaika on ollut monelle mahdollisuus panostaa ruoanlaittoon ja kokeilla uusia reseptejä ja taitojaan ruuanlaittajana, Atrialta kerrotaan. Näiden tuoteryhmien kulutus kasvoi huhtikuussa 2020 verrattuna vuoden 2019 huhtikuuhun: siipikarjan liha, jauheliha, possun liha, naudan liha ja ruokamakkaratuotteet. Toukokuussa syödään voikukkaa VOIKUKAN lehdet ja nuput ovat syötäviä ja ne voi hyödyntää heti alkukesästä. Kannattaa etsiä varjopaikan voikukkia, joiden lehdet ovat mahdollisimman vähän liuskoittuneet. Varjossa lehtiin syntyy vähemmän karvaita makuaineita kuin auringossa kasvaneisiin. Käytä terälehtiä salaateissa, leivonnaisissa, keitoissa ja muhennoksissa. Myös voikukan juuret voi hyödyntää keitettyinä. Henriikka Fingerborg www.lavasuutarit.fi Tilaa itsellesi sähköposti uuden lehden ilmestymisestä www.lehtiluukku.fi –sivuilla rekisteröidy-kohdasta. Lehtiluukussa uusin lehti julkaisupäivänä sekä ilmestyneet usean vuoden ajalta. LUE NÄKÖISLEHTI Lue Aamuset digiversiona www.aamuset.fi Tilaa itsellesi sähköposti uuden lehden ilmestymisestä www.lehtiluukku.fi –sivuilla rekisteröidy-kohdasta. Lehtiluukussa uusin lehti julkaisupäivänä sekä ilmestyneet usean vuoden ajalta.
15 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Koronavirusepidemian vuoksi pidä ulkona liikkuessasi vähintään metrin etäisyys muihin ja vältä tarpeetonta oleilua julkisilla paikoilla. Ajankohtaista tietoa: www.turku.fi/korona Vinkkejä vapaa-aikaan Tervetuloa taas kirjastoon! Turun kaupungin kirjastot avataan 1.6.2020 rajoitetuin palveluin asiakkaiden sekä henkilökunnan turvallisuus varmistaen. Käytössä olevat palvelut: Lainauspalvelut, yleisötietokoneet, tulostaminen, skannaus, näyttelyt ja virtuaalitapahtumat Aukioloajat: • Pääkirjasto ma–pe klo 9–20, la–su klo 11–17. • Lähikirjastot palvelevat läpi kesän normaalein palveluajoin. • Kirjastoautot aloittavat liikennöinnin 1.6. (kesätauko 6.7.–2.8.2020). • Omatoimikirjastot ovat pois käytöstä kesäkuun loppuun asti. Ylös, ulos ja liikkumaan Turun kaupungin sisäliikuntapaikkoja ja uimalaitoksia avataan 1.6.2020 alkaen. Myös uimarannat avautuvat ja rantavalvonta alkaa 1.6. Samaan aikaan aloitetaan porrastetusti myös ohjattua liikuntatoimintaa. Samppalinnan maauimala avautuu 1.6., ja Kupittaan maauimala on suunniteltu avattavan 8.6., kun sääolosuhteista riippuvat huoltotyöt on saatu valmiiksi. Ajantasaista tietoa liikuntapaikkojen poikkeusolojen aikaisista aukiolosta ja rajoituksista kootaan sivulle turku.fi/liikunta/korona. Liikuntapaikoille saa tulla ainoastaan täysin terveenä, muistaen hyvän käsihygienian. Kokoontumisrajoituksia tulee noudattaa ja henkilöiden väliset etäisyydet on säilytettävä vähintään metrissä. Asiakaspalvelupisteillä ei oteta vastaan käteistä rahaa, vaan suositellaan rannekkeiden nettilatausta. Osoitteessa turku.fi/liikkeellenetissa on kattava listaus liikuntavideoitaja ohjeita kotona liikkumiseen. Musiikkia verkossa! TFO:n kaikki tulevat ja menneet verkkokonsertit ovat katsottavissa osoitteessa tfo.fi/live. Lisätietoja: www.turku.fi/korona Mer information: www.turku.fi/sv/corona More info: www.turku.fi/en/corona Kansallinen ohjeistus: www.thl.fi Hymyile, ilo tarttuu kauempaakin. Turun museokeskuksen museot avautuvat! Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Biologinen museo, Kuralan Kylämäki, Luostarinmäki ja Turun linna ovat avoinna 1.6. alkaen ja WAM on avoinna 2.6. alkaen. Avautumista odotellessa voi käydä kurkistamassa Luostarinmäen taloihin turku.fi/luostarinmaki tai kuunnella mielenkiintoisia ääniopastuksia mm. Turun linnan keskiajasta ja Qwenselin talosta turku.fi/ääniopastukset. Lisätiedot turku.fi/museo Palveluja lapsille ja nuorille Toiminta jatkuu pääosin sähköisenä toukokuun ajan ja nuorisotyöntekijät tekevät myös jalkautuvaa työtä. Ajalla 1.6.–31.7. nuorisopalvelut tarjoaa mm. uudenlaista avointa nuorisotilatoimintaa. Turvaetäisyyksien varmistamiseksi kesätoimintaa tullaan painottamaan ulkotiloihin. Sähköiset palvelut jatkuvat kesälläkin. Verkossa tarjolla mm. pelitoimintaa, välipalaja vapaaajanviettovinkkejä, haasteita, musiikkia, kädentaitoja ja sisältöjä nuorisotilojen ja Vimman somekanavissa sekä apuja ja neuvoja. Tarkat tiedot: turku.fi/nuoret Avointa, maksutonta toimintaa lapsille ja nuorille, pääosin ulkosalla (liikuntaa, leikkiä, sirkustelua, taidetta jne.) toteutetaan 2.6. alkaen ma–pe klo 11–16 mm. Varissuon nuorisotilan, Runosmäen nuorisotilan, Lausteen Lähiötuvan, Pansion Me-talon, Maarian nuorisotilan ja Halisten nuorisotilan ympäristössä. Lisätiedot ja tarkempi ohjelma: turku.fi/lapsiperheet Lapsiperheet Lapsille ja perheille on luvassa toimintaa Seikkailu puistossa sekä puiston some-kanavissa. Taidepajat ma–pe 3.6.–31.7. (ei 19.6.) klo 11–17. Paja toimii ulkona non stop -periaatteella eikä paikkoja voi varata ennakkoon. Viikoittain vaihtuvat teemat. Säävaraus! Kurnuttava Sammakko: Pää tyynyyn! Suora verkkoesitys Seikkailupuiston YouTubessa 3.6. klo 15. Esitys on maksuton ja nähtävissä kaksi viikkoa ensiesityksen jälkeen. Leikkipuistoalue on avoinna ja käytettävissä normaalisti. turku.fi/seikkailupuisto
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 16 Teatterit Liput: 044-3466713 | myynti@musiikkiteatteri.fi | www.musiikkiteatteri.fi Ticketmasterin lippukaupat | Ticketmaster.fi P ä ä o s a s s a E r i k K ra e m e r R u i s s a l o n K e s ä t e a t t e r i 2 8 . 7 . 1 2 . 8 . E s i t y k s e t K a n s a n p u i s t o n i h a n a s s a Ta n s s i p a v i l j o n g i s s a Emmassa erotaan heinäkuussa Mikko Kouki ohjaa tutuissa maisemissa kesällä ja syksyllä ILKKA LAPPI YLEENSÄ Naantalin Emma Teatterissa näyttelijät ovat saaneet aloitella harjoituskautta varhaisessa vaiheessa kevättä pilkkihaalareissa. Tänä vuonna harjoituskauden alussa ei aivan niin järeälle pukeutumiselle ollut tarvetta, vaikka lämpimästi Naantalin auringon alla onkin saanut pukeutua. Näyttelijänelikko Teemu Aromaa, Miska Kaukonen, Tom Petäjä ja Linda Wiklund pääsi starttaamaan harjoituskauden koronan vuoksi vasta toukokuun puolivälissä. – Harjoitusaikataulu meni täysin uusiksi. Tämän vuoden harjoitusperiodi on tavallista pidempi. Siihen vaikuttaa myös se, että Muumimaailma aukeaa kesäkuussa, jolloin voimme harjoitella vain ilta-aikaan, kertoo Helppo ero -näytelmän ohjaaja Mikko Kouki. Useana vuonna Naantalissa on nähty sketsien ympärille rakennettu näytelmä. Helppo ero on kuitenkin jatkuvajuoninen, mikä helpottaa varsinkin Aromaan työtä, jolla on näyteltävänään vain yksi hahmo. Loput näyttelijöistä saavat Emma Teatterin perinteiden mukaisesti vaihtaa vaatetusta sukkelasti, kun näyteltävänä on kymmenkunta hahmoa per näyttelijä. Alkuperäisen aikataulun mukaan Satu Rasilan käsikirjoittaman komedian ensi-illan piti olla 28. toukokuuta. Nyt esityskautta ollaan avaamassa Emmassa heinäkuun alussa. – Katsojien ja esiintyjien turvallisuudesta totta kai huolehditaan esityskaudella kaikin keinoin, kuten ollaan nyt harjoituksissa huolehdittu esiintyjien kohdalla, Kouki lupaa. KOUKIN ohjaajakiireet jatkuvat syksyllä Turun kaupunginteatterin tuttujen seinien suojassa. Marraskuun lopulla päänäyttämöllä saa kantaesityksensä matkapuhelinjätin tarinaan paneutuva Nokia. Mikko Kouki hyppää syksyllä pitkään kypsyneen haaveen kimppuun, kun hän ohjaa Nokia-näytelmän. Jane Iltanen Aihe on ollut Koukin mielessä jo lähes vuosikymmenen. Nyt tarina toteutuu Sami Keski-Vähälän käsikirjoituksena. – Nokia on ollut työpöydälläni jo pitkään ja ajatuksissa vielä pidempään. Se on aihe, josta olen halunnut ohjata. Yhdessä Samin kanssa olemme pohtineet esityksen suuntaviivoja, joiden pohjalta käsikirjoitus on syntynyt, Kouki kuvailee. Harjoitusten kimppuun päästään syyskuussa. – Ihan tällaisessa produktiossa en ole aiemmin ollut mukana. Tyyli ja tapa tehdä ovat vähän erilaisia kuin yleensä. Näytelmän kerrontatapa on kollektiivinen, Kouki toteaa. HÄN pitää Nokian menestystarinan muokkaamista teatterinlavalle isona haasteena jo aiheenkin vuoksi. Mahdollisia näkökulmia on tarjolla runsaasti. – Nokia on varsinainen runsaudensarvi. Se on suuri haaste mitä kerrotaan, mitä jätetään pois ja millaisia näkökulmia valitaan. Nokia on kollektiivisesta kerronnastaan huolimatta kronologisesti etenevä näytelmä, joka käynnistyy Nokian perustamisen ajoista. Pääpaino tarinassa on kuitenkin luonnollisesti matkapuhelimissa. – Kyllä näytelmä on ennen kaikkea matkapuhelimen tarina. Pääasiassa tarinassa käsitellään Kari Kairamon pääjohtaja-aikojen loppupäätä (1980-luvulla) ja siitä edetään tähän päivään saakka, Kouki kuvailee.
17 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Teatterit Erilainen juhlavuosi Tehdas Teatteri tärkeä pala turkulaisen taiteen vapaata kenttää ILKKA LAPPI TURKULAISELLE Tehdas Teatterille vuosi 2020 piti olla 20-vuotisjuhlan aikaa. Vallitsevan tilanteen vuoksi juhlavuodesta muodostuu kuitenkin hyvin erilainen, kun vielä muutama kuukausi sitten arveltiin. Tehdas Teatterissa on kuitenkin se hyvä tilanne, että teatteri selviää vain produktioiden siirtämisellä. Kaikki keväältä perutut produktiot ovat toteutumassa joko syksyllä tai ensi vuoden puolella. – Syksystä ja ensi vuodesta tulee kiireinen, mutta se on mahtavaa, että kaikki meille sovitut produktiot ovat toteutumassa ennemmin tai myöhemmin. Esimerkiksi juhlavuoden suurproduktioksi suunniteltu Huoneiden kirja toteutuu ensi vuoden elokuussa. Siinä on niin paljon taitelijoita mukana ja se on kokonaisuutena niin vaativa, että se oli pakko siirtää suosiolla reilusti eteenpäin, kertoo Tehdas Teatterin teatterinjohtaja Venla Luoma. Monella teatterilla, varsinkin vapaalla kentällä, eletään tukalia aikoja. Luoma on kuitenkin luottavainen Tehdas Teatterin tulevaisuuden suhteen. – Kyllä Tehdas Teatteri tästä selviää. Meillä on se hyvä tilanne, että organisaatiorakenne on aika kevyt. 85 prosenttia lipputuloista menee taiteellisille työryhmille. Lisäksi olemme kaikkien muiden teattereiden tavoin hakeneet opetusja kulttuuriministeriöstä rahoitusta, jota käsitellään parhaillaan, Luoma toteaa. –Vapaan kentän taiteilijoille tämä on kyllä kova paikka, hän jatkaa. VAPAAN kentän taiteilijat ovat olleet Tehdas Teatterin toiminnan keskiössä koko sen 20-vuotisen historian ajan. 2000-luvun alussa Turussa oli vapaalla kentällä tilaa. – Tehdas Teatterin alkuaikoina oli vapaalla kentällä selvä tyhjiö. Lisäksi tilanne oli se, että laitosteattereihin nuorten tekijöiden oli hyvin vaikea, ellei mahdoton saada jalkaa oven väliin, Luoma sanoo. – Tai näin olen lukenut ja ihmisiltä kuullut. Olin itse ylioppilaskirjoitusten jälkeen kymmenen vuotta, 1999–2009, Lontoossa, joten ei ole ihan omakohtaista kokemusta noista ajoista, hän tarkentaa. TÄMÄNHETKISTÄ vapaan kentän tilannetta Luoma pitää Turussa suhteellisen hyvänä. – Samantyyppisellä eetoksella (kuin Tehdas Teatteri) kaupungissa toimii muun muassa Barker Teatteri, Mundo ja nykytaidetila Kutomo. Kaikilla on kuitenkin selvästi oma juttunsa. Näen, että ruokimme toisiamme. Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta Luoma näkee myös Tehdas Teatterin tulevaisuuden hyvänä. – Tehdas Teatterissa on vapaa teoshaku, joka takaa sen, että ollaan ikään kuin automaattisesti ajassa kiinni. Meillä esitettävät esitykset syntyvät tekijöidensä vahvasta halusta tehdä teatteria, Luoma sanoo. Venla Luoma on toiminut Tehdas Teatterin johdossa vuoden 2018 alusta lähtien. Jari Laurikko 36-38 € (sis. palvelumaksun) emmateatteri.fi ENSI-ILTA 2.7.2020 E I S I T Ä E L Ä M Ä Ä N O I N VA I N M U L L I S T E TA . K E S Ä L L Ä N A A N TA L I S S A
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 18 Etusi jopa yli 40 % Digi 3 kk 36 € vain 3 €/viikko Säästät 22,50 €. Norm. 58,50 €. 20KESADG Viikonloppu 3 kk 50 € vain 4 €/viikko Säästät 37 €. Norm. 87 €. 20KESALS Joka päivä 3 kk 72 € vain 6 €/viikko Säästät 54 €. Norm. 126 €. 20KESAJP Kätevimmin tilaat verkossa ts.fi/kampanja/20kesa tai soita 02 269 3400, ma–pe 8.15–16.30. Tarvitset tilatessasi kampanjan koodin. Tarjous on voimassa 14 päivää kotimaan tilauksiin, joiden jakelu alkaa viimeistään 16.8.2020. Tilaus alkaa heti kun Turun Sanomat on käsitellyt sen. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Paperisesta laskusta veloitetaan 1,50 €. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin ja luovuttaa tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Voit kieltää suoramarkkinoinnin soittamalla Turun Sanomien asiakaspalveluun. Tutustu tarkemmin tietosuojaselosteeseen osoitteessa asiakaspalvelu.ts.fi/ehdot • Tarkemmat tilausehdot, ks. ts.fi/asiakaspalvelu • Kustantaja: Turun Sanomat Oy, PL 95, 20101 Turku • Kotipaikka: Turku • Y-tunnus: 2542362-4 • Tarjous ei koske kampanja-aikana irtisanottuja tilauksia. Arvomme 16.6. kaikkien tästä tarjouksesta 7 päivän aikana tilanneiden kesken Oiva Toikka -lasilintupalkinnon, arvo 525 €. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. TS-Yhtymän henkilökunta ei voi osallistua arvontaan. Turun Sanomat maksaa arpajaisveron. Vain 2 x 18?€ norm. 58,50 € Vietä kesä paikallisen seurassa Turun Sanomat seuraa tiiviisti pitkin kesää, mitä Turussa ja lähikunnissa tapahtuu ja miten uutiset vaikuttavat lukijoidemme elämään. Uutisoinnin lisäksi löydät lehdestä monipuolista hyötytietoa sekä keveämpää luettavaa, jonka parissa vietät leppoisia kesäpäiviä. Toimi nopeasti! Nyt kannattaa tilata heti, sillä arvomme seitsemän päivän aikana tilanneiden kesken upean Oiva Toikka by Birds Sarvipöllö -lasilinnun. Arvo 525 €. Arvonta suoritetaan 16.6.2020. Tilaa lukemista kesäksi! Kaikki tilaukset voi maksaa 1 tai 2 erässä.
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 20 Tohtorilta Melodia pirinää parempi Soittoäänellä on merkitystä aamutokkuraan HEIKKI ARVILOMMI LUULISI , että näinä aikoina maailmassa olisi tärkeämpiäkin tutkimusaiheita kuin herätyskellon ääni. Tosin herääminen on meille kaikille päivittäin toistuva kokemus ja siinä mielessä ansainnee tutkijoidenkin huomion. Niinpä Melbournen yliopistossa Australiassa tutkittiin opiskelijoiden ja henkilökunnan heräämiskokemuksia. He saivat paljastaa minkälaisia herätysääniä heidän puhelimensa tai kellonsa päästeli ja miten virkeinä tai tokkuraisina he sitten heräsivät. Herätysäänissä kiinnosti paitsi hälytyksen laatu myös äänen korkeus, voimakkuus, rytmi ja melodia. Herääjät raportoivat itse virkeysasteestaan herätyksen jälkeen. Valtaosa osallistujista käytti herättäjänään kännykkää. Tuloksista kävi ilmi, että melodia herätysäänessä herätti parempaan vireyteen kuin perinteinen herätyskellon pirinä tai radion puhe. Melodiaefektiä korosti sopiva rytmi. TUTKIJOIDEN ideana oli löytää herätystapa, joka poistaisi tai lyhentäisi ns. uni-inertiaa eli pöpperöisyyttä tai väsymyksen tunnetta heräämisen jälkeen. Se kestää vaihdellen puolesta tunnista tunteihin. Erikoisen tärkeää mahdollisimman lyhyt uni-inertia on esimerkiksi pelastushenkilöstölle tai lentäjille, joiden olisi oltava oitis herättyään terävimmillään. Vaikuttaahan toki aamun laatu meidän tavallisten kansalaistenkin päivään. Artikkelissa pohditaan ohimennen, olisiko melodian teholla yhteyttä luonnolliseen herättäjään eli lintujen lauluun. Tutkijat muistuttavat myös, että heräämiseen vaikuttaa hälytysäänen lisäksi riittävän pitkä yöuni, säännöllinen vuorokausirytmi ja liikunta päivällä. Yömyssy viimeksi illalla ei sekään auta heräämään virkeänä. Kun tässä tutkimuksessa ei ollut pitkäaikaista seurantaa, voi myös kysyä alkaako piristävinkin herätysmelodia pitemmän päälle ärsyttää. Lähde: PLoS ONE Kirjoittaja on LKT ja professori emeritus. Ei ole lainkaan yhdentekevää, millaiseen ääneen herää. Vichakorn KESÄKAUDEN AVAJAISET ERIKOISTARJOUKSIA Kylpytynnyri 170cm alk. 1 395€ Hierontatuoli 2 950€ Tarjoustuotteita rajoitettu määrä. ölkkh La.6.6. klo 11-14 grillimakkaraa, mehua & kahvia Kylpytynnyri 150cm alk. 1 195€ ölkkh Tynnyrisauna Elmeri 6 850€
21 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Parempia koteja
22 A A M U SE T TYÖ & TALOUS Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 Millä tasolla yrityksesi digitaalisuus on? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Digitaalisuus voimistaa yritystä Nettiopas antaa vinkkejä yritysten digitaaliseen kehittymiseen MARIANNE ROVIO SOFOKUKSEN toimitusjohtaja Teemu Malinen jaottelee yritysten digitaalisen kypsyyden viiteen eri tasoon netissä ladattavassa ilmaisessa oppaassaan Muunna toimintasi digitaaliseksi. Opas julkaistiin toukokuun alussa juuri kun poikkeustila on pakottanut pysähtymään muutoksen äärelle. Malisen mukaan maailma ei pysähdy, vaan se mukautuu. – Digiharppauksesta on puhuttu vuosikausia, mutta nyt moni yritys tekee sen lyhyessä ajassa nykyisen tilanteen edessä. Verkkokaupasta ostetaan tuoreet tomaatit ja palaverit todetaan helpommiksi etätyökalujen avulla, jotta aikaa voidaan säästää matkoista. Tärkeää on silti erotella nopea muutos poikkeustilanteessa kuin perinpohjainen toiminnan modernisointi, joka taas vaatii enemmän aikaa, Malinen toteaa. Malisen opaskirja auttaa liiketoiminnan modernisoinnissa niin kriisitilanteessa kuin sen jälkeen, mutta hänen mukaansa nyt jos koskaan on aika kyseenalaistaa perinteinen. YRITYKSEN digitaalisen kypsyyden mallin tasosta kolme ensimmäistä sopivat nopeaan reagoimiseen ja kaksi viimeistä kilpailuedun rakentamiseen. Yksi mallin tavoitteista on kannustaa yrityksiä innovoimaan ja hyödyntämään digitaalisuutta toiminnassaan laajemmin. – Tämänhetkinen tilanne oli yksi syistä, miksi kirja kannatti kirjoittaa ulos juuri tällä hetkellä. Käymme yrityksien kanssa keskusteluissa läpi näitä asioita, ja etsimme nopeita tai pidemmän aikavälin ratkaisuja yritysten digitaaliseen transformaatioon. Omat havaintoni ja tutkimustulokset viittaavat digitaalisuuteen panostavien yritysten pärjäävän paremmin kilpailussa, Malinen sanoo. DIGITAALINEN kehittäminen sopii Malisen mukaan yritykselle kuin yritykselle. Kehittämisen kannalta on tärkeää ensin tunnistaa oma lähtötasonsa ja lisäksi taso mihin haluaa päästä. – Myös pienillä yrityksillä kehittynyt digitaalinen kypsyys on voinut toimia todella suurena mahdollisuutena tuoda itsensä esille ja pärjätä markkinoilla. Mallissa on periaatteessa myös nollataso eli kokonaan digitaalisuudesta kieltäytyvä yritys. – Sitten ovat aloittelija, hyödyntäjä, konkari, muuntautuja ja suunnannäyttäjä. Aloittelijalla saattaa olla käytössään verkkosivu ja tämä tiedostaa verkon mahdollisuudet. Konkarilla taas voi olla verkkosivujen lisäksi käytössä jo verkkokauppaa, ajanvarausjärjestelmää sekä aktiivista nettimainontaa. Suunnannäyttäjät ovat taas niitä harvinaisuuksia, jotka pääsevät lehtienkin otsikoihin. Esimerkkinä suunnannäyttäjistä ovat Airbnb ja sitten Uber, joka mullisti koko taksialan. Suunnannäyttäjät muokkaavat jo kokonaisia ekosysteemejä, Malinen toteaa. Oppaan voi ladata täältä: https:// www.sofokus.com/fi/muunna-toimintasi-digitaaliseksi-kiitos-latauksesta/. Teemu Malisen mukaan yrityksen digitaalinen kypsyys on käsite, joka kuvaa kuinka kokonaisvaltaisesti yritys haluaa ja kuinka potentiaalisesti se pystyy hyödyntämään moderneja sähköisiä ratkaisuja liiketoiminnassaan. Niko Sieppi Vuorovaikutusta yrittämiseen KTM Laura Niemen 29. toukokuuta Turun yliopistossa tarkastettava väitöskirja keskittyy erityisesti uuden arvon yhteisluonnin monimutkaiseen ilmiöön. Väitöskirja tarjoaa uudenlaista näkökulmaa erityisesti päätöksentekoon, toimintatapoihin ja kontekstiin, jossa uusi arvo luodaan. Niemen mukaan yrittäjyystutkimuksessa on toistaiseksi kiinnitetty vain vähäistä huomiota yrittäjien ja kuluttajien välisen vuorovaikutuksen, mikä on johtanut rajoittuneeseen ymmärrykseen yrittäjyyden olemuksesta ja siitä, mistä uusi arvo todella syntyy. – Uuden arvon yhteisluonti edellyttää yrittäjiltä valmiutta saattaa liiketoimintaansa uuteen suuntaan, joka tyydyttää kuluttajien sellaisia toiveita ja tarpeita, joihin ei vielä koskaan ole vastattu. Yrittäjät eivät kuitenkaan kykene uuden arvon yhteisluontiin yksin, koska uuden arvon luominen riippuu kuluttajaympäristöstä. Yrittäjien näkökulmasta tämä tarkoittaa, että yrittäjien tulee olla aidosti vuorovaikutuksessa nykyaikaisten, uusia kulutuskokemuksia etsivien kuluttajien kanssa, Niemi kertoo. Flavoria palkittiin yrittäjyysteosta TURUN yliopiston yrittäjyystekopalkinnon suuruus on 30 000 euroa. Lukuvuoden 2019-20 Intoa!-yrittäjyystekopalkinnon on saanut Flavoria, joka on monitieteinen kestävän kehityksen periaatteiden mukaan toimiva tutkimusalusta. Tutkimusalustan konseptista vastaa Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus. Lukuvuonna 2019-20 palkinnon pääyhteistyökumppani on LähiTapiola Varsinais-Suomi. ILMOITUS ILMOITUS Jätevesijärjestelmän uudistaminen lain vaatimalle tasolle on vielä monelta tekemättä. Haja-asutusalueen mökkejä ja pohjavesialueella tai enintään sadan metrin päässä rannasta sijaitsevia omakotitaloja koskeva jätevesiasetus vaatii kunnollista jätevesien käsittelyjärjestelmää. Kaarinassa suunniteltu Clewer-pienpuhdistamo ratkaisee jätevesiongelmat kerralla. – Puhdistamo sietää käyttökatkoksia, eivätkä kuormituksen isotkaan vaihtelut heikennä sen puhdistustehoa. Se kestää aktiivisen käytön vilkkaana kesäaikana ja herää talviuniltaan heti, kun jäteveden tulo alkaa, työnjohtaja Mika Alitalo Tehourakoinnista kuvailee. Kymmenen vuotta markkinoilla ollut kotimainen Clewer on CE-merkitty, patentoitu pienpuhdistamo. Erillisistä osista koostuvan laitteiston asentaminen onnistuu vaativaankin maastoon. – Arviointikäyntimme jälkeen asiakkaan on helppo valita kiinteistölleen sopiva jätevesijärjestelmä. Vanhaa lokatai umpisäiliötä voi hyödyntää asennuksessa, Alitalo kertoo. Huoletonta etävalvontaa avaimet käteen -periaatteella Puutteellinen jätevesien käsittely on Mika Alitalon mukaan ympäristöriski, joka vaarantaa pohjaveden ja vesistöjen laatua sekä rehevöittää rantoja. Kiinteistön omistaja vastaa lainmukaisesta jätevesijärjestelmästä, jonka uudistaminen vaatii yleensä toimenpideluvan. – Autamme tarvittaessa luvan hakemisessa ja joustavassa rahoituksessa. Jätevesien käsittelyjärjestelmän toimivuus ja helppohoitoisuus saattavat olla ratkaisevia tekijöitä esimerkiksi kiinteistön myyntitilanteessa, Alitalo muistuttaa. Automaattiseksi suunniteltu järjestelmä ei kaipaa tiivistä tarkkailua, eikä sitä tarvitse huoltaa jatkuvasti. Lietesäiliön tyhjennysväli on jatkuvassa käytössä pari vuotta, kesäasuntokäytössä jopa kymmenen vuotta. – Puhdistamon toimintaa sekä huoltoja korjaustarvetta voidaan haluttaessa tarkkailla etänä vuorokauden ympäri. Hälytysviestit ovat näkyvissä verkossa tai ne voidaan ohjata suoraan asiakkaan sähköpostiin tai älypuhelimeen, Alitalo kertoo. Tehourakoinnin palvelutarjontaan kuuluu myös maanrakennus, kiinteistönhuolto ja piharakentaminen. Pienpuhdistamon asennuksen yhteydessä asiakas voi päivittää parkkipaikkansa, istuttaa uuden nurmikon, rakentaa kivetyksiä ja portaita tai tehdä vaikka terassin rakentamiseen tarvittavat perustustyöt. – Toimimme räätälöidysti avaimet käteen -periaatteella Turun alueella. Jätevedet hoitamatta? Remontin aika on nyt! Kotimainen Clewer-pienpuhdistamo on turvallinen ja huoleton ratkaisu jätevesien käsittelyyn. Tehourakoinnin asennusporukan jäljiltä näkyviin jäävät vain laitteiston korkit. MIKA ALITALO, P. 0400 527 333 MIKA.ALITALO@TEHOURAKOINTI.COM TEHOURAKOINTI.COM/PIENPUHDISTAMO
23 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Työpaikat aku yy . MYYNTINEUVOTTELIJA Turun toimipisteeseen??? Ilmoitusmyynti • poliisin/palomiesten urheilu tapahtumien käsiohjelmat • vammaisurheilun julkaisut • syöpäjärjestöt Oma työhuone. Työ sopii myös senioriikäisellekin. Työ ei vaadi aikaisempaa myyntikokemusta. Myös opiskelijat. Palkka kerran viikossa. Brahenkatu 6, 2 krs, 20100 Turku tyopaikka@scanetto.fi www.scanetto.fi YLILÄÄKÄRIN VIRKA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Uudenkaupungin työterveys kuuluu sosiaalija terveyskeskuksen alaisuuteen ja tarjoaa työterveyspalveluja Uudenkaupungin yhteistoimintaalueella lähikuntien kuntatyönantajille, yrityksille ja yrittäjille. Toimipisteemme sijaitsevat Uudessakaupungissa ja Vehmaalla. Hiljattain vaihtuneet Uudenkaupungin toimitilamme ovat avaran viihtyisät. Meillä olet osa monipuolista työterveyslääkärien, -hoitajien, -psykologin ja -fysioterapeutin tiimiä. Olemme itsenäiseksi ja ketteräksi työyhteisöksi sopivan kokoinen, osaava ja joustava porukka, jossa työt otetaan ammatillisella maltilla ja yhteistyöhön heittäydytään pilke silmäkulmassa. Sekä työntekijöidemme että asiakkaidemme tyytyväisyys on korkea. Ylilääkärinä vastaat lakisääteisten työterveyshuollon ja siihen läheisesti liittyvien sairaanhoidon lääkäripalvelujen kokonaisuudesta. Lisäksi osallistut työterveyshuollon palvelukokonaisuuden kehittämiseen. Meillä voit viihtyä vaikuttaen paitsi omaan työnkuvaasi ja työaikoihisi myös laajemmin työterveystoiminnan sisältöön ja palvelun painopisteisiin. Tehtävään ei sisälly esimiesvastuuta. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, mahdollisuuden koulutukseen sekä vaikutusmahdollisuuksien vapautta ja vastuuta. Tukenasi on kannustava, mukava ja moniammatillinen työterveyshuollon tiimi. Arvostamme kehittämismyönteisyyttä ja asiakaslähtöistä ajattelutapaa, työterveyshuollon ammattitaitoa ja hyviä vuorovaikutusja yhteistyötaitoja. Viran kelpoisuusvaatimuksena on työterveyshuollon erikoislääkärin kelpoisuus. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa, ja palvelussuhteeseen valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilasta. Tehtäväkohtainen peruspalkka on 8360,43 eur/kk. Lisätietoja: vastaava ylilääkäri Pia Lahtinen puh. 044 088 2403 tai johtava työterveyshoitaja Jaana Rantala puh. 044 088 2725, e-mail: etunimi.sukunimi@uusikaupunki.fi Hakemukset 29.5.2020 klo 15 mennessä Kuntarekryn kautta osoitteessa: www.kuntarekry.fi. Uudenkaupungin sosiaalija terveyskeskus Uudenkaupungin työterveys kuuluu sosiaalija terveyskeskuksen alaisuuteen ja tarjoaa työterveyspalveluja Uudenkaupungin yhteistoimintaalueella lähikuntien kuntatyönantajille, yrityksille ja yrittäjille. Toimipisteemme sijaitsevat Uudessakaupungissa ja Vehmaalla. Hiljattain vaihtuneet Uudenkaupungin toimitilamme ovat avaran viihtyisät. Meillä olet osa monipuolista työterveyslääkärien, -hoitajien, -psykologin ja -fysioterapeutin tiimiä. Olemme itsenäiseksi ja ketteräksi työyhteisöksi sopivan kokoinen, osaava ja joustava porukka, jossa työt otetaan ammatillisella maltilla ja yhteistyöhön heittäydytään pilke silmäkulmassa. Sekä työntekijöidemme että asiakkaidemme tyytyväisyys on korkea. Ylilääkärinä vastaat lakisääteisten työterveyshuollon ja siihen läheisestiliittyvien sairaanhoidon lääkäripalvelujen kokonaisuudesta. Lisäksi osallistut työterveyshuollon palvelukokonaisuuden kehittämiseen. Meillä voit viihtyä vaikuttaen paitsi omaan työnkuvaasi ja työaikoihisi myös laajemmin työterveystoiminnan sisältöön ja palvelun painopisteisiin. Tehtävään ei sisälly esimiesvastuuta. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, mahdollisuuden koulutukseen sekä vaikutusmahdollisuuksien vapautta ja vastuuta. Tukenasi on kannustava, mukava ja moniammatillinen työterveyshuollon tiimi. Arvostamme kehittämismyönteisyyttä ja asiakaslähtöistä ajattelutapaa, työterveyshuollon ammattitaitoa ja hyviä vuorovaikutusja yhteistyötaitoja. Viran kelpoisuusvaatimuksena on työterveyshuollon erikoislääkärinkelpoisuus. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa, ja palvelussuhteeseen valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilasta. Tehtäväkohtainen peruspalkka on 8360,43 eur/kk. Lisätietoja: vastaava ylilääkäri Pia Lahtinen puh. 044 088 2403 tai johtava työterveyshoitaja Jaana Rantala puh. 044 088 2725, e-mail: etunimi.sukunimi@uusikaupunki.fi Hakemukset 29.5.2020 klo 15 mennessä Kuntarekryn kautta osoitteessa: www.kuntarekry.fi. Uudenkaupungin sosiaalija terveyskeskus aamuset.fi Viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi soveltuva insinöörin/ teknikon tutkinto. Valinnassa arvostetaan kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Hakijalle on eduksi kokemus kunnallisista tehtävistä. Oman auton käyttömahdollisuus on välttämätön. Virka täytetään kokopäiväisesti ja toistaiseksi. Viran palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virkaja työehtosopimuksen TS mukaan. Hakija voi myös esittää oman palkkatoiveensa. Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Laitilan kaupunki on savuton työpaikka. Hakemukset ja CV:t pyydetään toimittamaan 12.6.2020 klo 12.00 mennessä ensisijaisesti www.kuntarekry.fipalvelun kautta tai osoitteeseen: Laitilan kaupunki, Tekninen valiokunta, PL 25 23801 Laitila kuoreen tunnus Työpäällikkö/hakemus tai sähköpostitse tekninen.toimi@laitila.fi Lisätietoja https:/ /www.laitila.fi/ Työpäällikön tehtäviin kuuluu kunnallisteknisten töiden johtaminen, organisointi ja rakennuttamistehtävät. Työpäällikön vastuulle kuuluu myös vesihuolto. Haemme Laitilan kaupunkiin TYÖPÄÄLLIKKÖÄ
24 A A M U SE T HUUSHOLLISSA Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 Tekisitkö etätöitä mökillä, jos se olisi mahdollista? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. ELLI KUMMALA JOS naapuri alkaa käyttäytyä kummallisesti ja unohdella asioita, syynä voi olla muistisairaus. Muistisairaiden elämän helpottamiseksi Turvallisesti kotona -hanke on luonut muistiystävällisen taloyhtiön valmennusmallin, johon voivat hakea mukaan taloyhtiöt Turusta ja ympäristökunnista. Turvallisesti kotona -hankkeen tavoitteena on arjen turvallisuusriskien tunnistaminen ja muistisairaiden ihmisten kotiturvallisuuden parantaminen, sekä muistiystävällisten tekojen lisääminen. Hanke aloitti toimintansa vuonna 2016. Aluksi hankkeessa keskityttiin muistisairaisiin enemmän yksilöinä, mutta nyt on siirrytty yhteisötasolle. – Muistisairaudet aiheuttavat haasteita kanssaihmisillekin, sanoo Turvallisesti kotona -hankkeen hanketyöntekijä Kaisa Karvonen. Tänä vuonna hankkeen painotuksena ovat taloyhtiöt, mutta sitä ennen yhteistyötä on tehty lähinnä kotihoidon ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Tärkein painotus on tietenkin aina itse muistisairaissa ja heidän läheisissään. Muistisairaus vaikeuttaa ihmisen elämää jo sairauden alkuvaiheessa. Tiedonkäsittely muuttuu: ihminen ei välttämättä ymmärrä kaikkea mitä hänen aistinsa hänelle kertovat. Muistisairaat eivät usein itse tiedosta oireitaan. – Oireista huomauttaminen aiheuttaakin usein negatiivisia reaktioita, toteaa Karvonen. MUISTIYSTÄVÄLLINEN taloyhtiö on selkeä ja siellä on helppo olla ja toimia. Muutokset helpottavat myös muiden erityisryhmien tarpeita. – Muutosten ei tarvitse olla suuria, kunhan tiedetään, että ne auttavat, Karvonen sanoo. Muistiystävällisessä taloyhtiössä on helppo löytää omaan kotiin ja siellä otetaan huomioon myös naapurit, joilla on jokin arkeen vaikuttava sairaus. Taloyhtiöissä kannattaa järjestää talkoita ja muita tapahtumia, missä asukkaat tapaavat toisiaan. Asukkaita voi kannustaa kuulumisten vaihtoon ja jokainen voi huolehtia, että naapureilla on kaikki hyvin. Kynnys avun pyytämiseen pitää olla matala. Muistisairaita naapureita täytyy kohdella kunnioittavasti, niin kuin muitakin ihmisiä. – Muistisairaan mielessä hätä on aina todellinen vaikka todellista uhkaa ei olisikaan, Karvonen muistuttaa. Turvallisesti kotona -hankkeen toimintaan kuuluu valmennus, jonka kaikki mukaan hakeneet taloyhtiöt käyvät läpi. Valmennus on kolmiosainen: se koostuu tapaamisesta taloyhtiön hallituksen kanssa, asukastilaisuudesta sekä keskustelusta isännöinnin ja huollon kanssa. – Muistisairaalla ja hänen läheisillään pitää olla kontakti johon voi ottaa yhteyttä, kun muistisairas unohtaa esimerkiksi avaimet kotiin, sanoo Karvonen. KAIKKIIN osioihin ei ole välttämätöntä sitoutua. Haku valmennukseen on alkanut ja mukaan voivat hakea taloyhtiöt Turusta, Kaarinasta, Liedosta, Naantalista ja Raisiosta. Turvallisesti kotona -hankkeessa on matala yhteydenottokynnys ja myös nimettömänä voi kysellä lisätietoja Varsinais-Suomen muistiyhdistyksen chatin kautta. Turvallinen taloyhtiö kaikille Muistiystävällinen taloyhtiö helpottaa muistisairaiden lisäksi myös muiden erityisryhmien elämää Muistisairaan arki muuttuu sairauden myötä ja ihminen saattaa unohtaa, minne on laittanut tavaransa. Mökkikaupassa valtava kysyntä KESÄMÖKKIKAUPPA käy koronakriisistä huolimatta vilkkaasti ja kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan. Osuuspankeista haettiin tämän vuoden huhtikuussa lainaa mökin ostamiseen tai rakentamiseen yli 40 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Myös lainojen suuruus on kasvanut. Mökkikaupan sesonki alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin ja nyt ollaan jo sesongin toisessa vaiheessa. Rantatonttien lisäksi myös kuivan maan mökit kiinnostavat ostajia. Mökkejä etsitään myös tulevaisuuden etätyöpaikoiksi. Tyypillisin ostaja on keski-ikäinen työssäkäyvä ihminen. Kasvata vihannekset itse SYÖTÄVIEN kasvien viljely kotona on yhä suositumpaa. Plantagenin trendiraportin mukaan 77 prosenttia suomalaisista aikoo ensi kesänä viljellä vihanneksia kotona tai on kiinnostunut viljelystä. Keittiöpuutarhan voi pystyttää esimerkiksi parvekkeelle. Taimet kannattaa esikasvattaa sisällä ja siirtää säiden lämmettyä ulos. Kasvualustan on hyvä olla lämmin ja taimet tarvitsevat myös runsaasti valoa. Kotona voi helposti tutustua luomuviljelyyn, jossa ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita. Rikkaruohot on kitkettävä säännöllisesti ja kasveja on hyvä tarkkailla tuholaisten ja kasvitautien varalta. Toukotalkoot tulevat taas KOTONA oleskelun lomassa kannattaa kodissa tehdä tarkastuskierros. Vuosittain järjestettävän Toukotalkoot-kampanjan tarkistuslistat löytyvät netistä. Ne sisältävät toimenpiteitä, jotka ovat asukkaan itsensä vastuulla, mutta usein unohtuvat. Omakotitaloille, rivitaloille ja kerrostaloille on omat listansa. Listalla olevien toimien lisäksi kannattaa huolehtia ilmanvaihdon suodattimien puhtaudesta. Point Panic Oy KULLAN HINTA ENNÄTYSLUKEMISSA! Epävakaudet ympäri maailmaa ovat nostaneet kullan hinnan ennätyslukemiin. Kullan hinta on historiallisesti lähes korkeimmillaan. Ainoastaan kerran, kohta 10 vuotta sitten, kulta on ollut samoissa huippulukemissa! Vaihda kultasi rahaksi, kun vierailemme kaupungissasi. Lämpimästi tervetuloa! Suomen kultareservi on kotimainen kullankierrätysyritys. Ostamme kultaa kaikissa muodoissa ja pitoisuuksissa (koruja, kelloja, hammaskultaa, jne). Jos se on kultaa, me maksamme siitä! Työskentelemme CE-merkityillä vaa’oilla. Maksamme maailmanmarkkinahinnan mukaisen hinnan. Maksun ja kuitin saat aina heti paikan päällä. Keskimäärin asiakaskäynti kestää noin 5-10min, joten pidempää jonoa harvemmin syntyy. Pyrimme tekemään töitä mahdollisimman nopeasti, mutta mikäli jonoa on kertynyt, pidämme koronan takia 2m etäisyyden jonotusaulassa. Lisätietoja: www.suomenkultareservi.fi TURKU LAUANTAI 30.5. Scandic Julia, Eerikinkatu 4. Palvelemme klo 10.00 16.00. Arviointi on täysin ilmainen, joten voit tulla paikan päälle ainoastaan tarkistamaan kultasi arvon tai halutessasi vaihtaa kultasi rahaksi. Lämpimästi tervetuloa turvalliseen kaupankäyntitilaisuuteemme! Tällä mainoksella 10€ bonus yli 100€ myynnistä. aamuset.fi Tunne Turkusi historia Retroturku MENNEIDEN VUOSIKYMMENTEN KAUPUNKI Möttönen & Jauhiainen MYYNTIPAIKAT: www.ts.fi sekä Turun Sanomien asiakaspalvelu; Kauppiaskatu 5, avoinna ti-pe 8.30-16.30 10 €
25 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Asunnot TVT ASUNNOT OY Käsityöläiskatu 3, 20100 Turku. Puh. 02 262 4111 WWW.TVT.FI Vuokra-asuntoja kotikäyttöön Oodi kodeille luotiin yhdessä Kodit ansaitsevat oman oodinsa. Suunnittelimme Oodi kodeille -kilpailun vastauksista sisustusjulisteita jokaisen saataville. Valitse vapaasti mieleisesi, printtaa ja kehystä! Katso kaikki sisustusjulisteet täältä: www.tvt.fi/oodikodeille
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 26 Asunnot MYNÄMÄKI NOUSIAINEN AURA RUSKO LIETO PAIMIO HALIKKO SAUVO KEMIÖ VÄSTANFJÄRD DRAGSJÄRD PARAINEN NAUVO KORPPOO HOUTSKARI RYMÄTTYLÄ KAARINA TURKU RAISIO MASKU NAANTALI VELKUA INIÖ TAIVASSALO VEHMAA LOKALAHTI KUSTAVI MIETITKÖ TALOSI, ASUNTOSI TAI MÖKKISI MYYNTIÄ? Turun Kotijoukkue Oy | Uudenmaankatu 19, Kupittaanja Uudenmaankadun kulmassa, 20700 Turku | 050 505 6550 | etunimi.sukunimi@kotijoukkue.fi | kotijoukkue.fi/turku Välitystyö on joukkuelaji ja siksi toimintatapaamme kuuluu varmistaa, että jokaisen myynnissämme olevan kohteen esittelyt hoituvat läpi vuoden. Myös oman välittäjäsi loma-aikoina. Näinä kriittisinä aikoina huomioimme asuntojen arviointikäynneillä ja esittelytilanteissa kaikkien osapuolten turvallisuuden. Käytämme sähköisiäja etätyökaluja tilanteissa, joissa ne palvelevat ostajaa ja myyjää Hyvää Välitystapaa noudattaen. Simo Hakula LKV 050 505 6584 Tytti Lamppu LKV 050 320 6061 Reijo Pyhtilä LKV 050 505 6582 Heidi Sormunen LKV, Vuokraukset 050 475 6669 Jukka Laine LKV 050 514 6077 Paula Keltaniemi LKV 050 505 6581 Joonas Laitinen YKV, LKV 040 830 2942 Palkkiot sisältävät arvonlisäveron 24%. Palkkiot velattomista hinnoista. Asunnot ja kiinteistöt 3,95% Minimipalkkio 3000 € Minimipalkkio 3500 € Vapaa-ajankohteet 4,95% tai sopimuksen mukaan sijainnista ja yhteyksistä riippuen. Vuokrakohteet 1,24 x 1 kk vuokra. KUN TEET TOIMEKSIANNON KANSSAMME VOIT LUOTTAA SIIHEN, ETTÄ ESITTELYT HOITUVAT MYÖS LOMA-AIKANA Turun Kotijoukkeen toiminta-alue MAKSUTON ARVIO: 050 505 6550 Tulokset ratkaisevat. VALITSE MEIDÄT KUN MYYT TAI VUOKRAAT. Lupaamme • Rehti hinta-arvio • Huolellisesti tehty selvitystyö • Ammattilaisen ottamat valokuvat • Näkyvyys kaikissa oleellisissa asuntoportaaleissa: kotijoukkue.fi, oikotie.fi, etuovi.com • Näkyvyys Turun Sanomien Kotiliitteessä, Kaupunkimedia Aamuset • Facebook • Säännölliset esittelyt • Toimeksiantajan ajan tasalla pitäminen koko myynnin ajan. Toimeksiantajan edut 31.7.2020 asti Tarjoamme video-tai 3D-esittelyn tehtyihin myyntitoimeksiantoihin. 50 euron lahjakotti valitsemaasi paikalliseen, toimialueellamme toimivaan yritykseen. Suositaan paikallista!
27 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET www.maaseudunnotariaatti.fi p. 044 484 3314 MAALLA VÄLITETÄÄN KOSKI TL Turuntie 1053 tupak+2h+wc/ph+et, n. 78 m 2 . Piharak: verstashalli n. 200 m 2 +lastauslaituri, työhuone-/at-tiloja n. 200 m 2 . Pihasauna Rak.paikka. 0,56 ha. Asuintiloiltaan -14 kokonaan remontoitu hirsirunkoinen okt, jonka yläkerrassa varaus asuintilojen laajennukseenkin. Piharakennuksessa kookas verstashalli toimistoineen + muitakin työja varastotiloja, yht. yli 400 m 2 . Sujuva kulkuyhteys suoraan VT 10:ltä. Hp. 125.000 € PÖYTYÄ, Kyrö Kyröntie 23 A 8 toimistohuonetta + neuvottelutila + taustatila+2wc, krs-ala n. 210 m 2 , h-ala n. 188 m 2 . Erittäin siistissä yleiskunnossa oleva laaja liikehuoneistokokonaisuus. Vapautuu nopeasti. Vh. 110.000 €, Mh. 107.694 € SOMERO, Nummijärvi Linkintie 54 Huvila 71,5 m 2 + saunamökki 14 m2 rak. -91. Kiinteistöt yht. n. 2,2 ha. Näyttävä Honkarakenteen hirsihuvila Kerkolan Nummijärven upeissa rantamaisemissa. Kohde sisältää etelän suuntaisen rantarakennuspaikan (n. 0,3 ha) lisäksi erillisen noin 1,9 ha metsätilan. Huolellisesti ylläpidetty huvilakohde, vastaavia erittäin harvoin tarjolla. Yksityisnäytöt, sopimuksen mukaan. Hp. 350.000 € OMAKOTITALO + TOIMITILA SOMERO, Pitkäjärvi Vilukselantie 8 tupak+th+s+ph, n.65 m 2 tontti n. 0,27 ha. Asuinmukavuuksin varusteltu mökkikiinteistö kauniilla Paimionjoen rantatontilla. Hp. 69.000 € AURA Rantalanpolku 13 asuinmökki, n.21 m 2 , tupak+2 parvea, iso terassi, saunamökki n. 13,5 m 2 , s + kamari. Kaksi varastorakennusta, tontti n. 0,19 ha. Mökkikiinteistö luonnonkauniilla rinnetontilla, Aurajoen laaksomaisemat. Hp.54.000 € SOMERO, Häntälä Kerkolantie 412 Rauhaisa noin 0,5 ha kiinteistö, sisältäen kookkaan uimakelpoisen lammen. Rannalla kevythirsinen saunamökki. Hp.29.000 € LIIKEHUONEISTO VAPAA-AIKAAN Hämeentie 14 31500 Koski Tl petteri.urmas@maaseudunnotariaatti.fi Esa Mattila 040 820 7249 Olli Lehti 0400 828 699 Esa Lindgren 0400 122 261 Ari Rinne 050 516 7799 Liisa Laaja 0400 783 787 Heikki Tuomisto 0500 535 560 P. 02 723 7300 Helsingintie 14, Salo www.kiinteistokolmio.fi Salo, Kisko, Vilikkalantie 10 Rintamamiestalo 4h+k+ph+wc n. 90 m 2 . Sähköja puulämmitys; puuliesi, pystyuuni, Porin Matti. Pihasauna. Tontti 1800 m 2 . Kunnan vesi ja viemäröinti. Hyvä tieyhteys. Ei lain ed. e-tod. H. 64.500 €/Ari Salo, Vartsalantie 253 Vapaa-aikaan tai asumiseen merenrannalla vireästä Vartsalan kylästä. Omakotitalo n. 104 m 2 , sauna+pesuh. uud. 2010. Kaupungin käyttövesi ja viemäröinti. Rantaviivaa etelään 30 m, ruopattu, mutta vaatii kunnostusta. Tontilla omenapuita ja marjapensaita sekä pihakaivo kasteluun. Iso tontti 5160 m 2 mahdollistaa kotitarveviljelyn. H.129.000 €/Esa M Salo, Isoperheenkatu 12 B 6 Siisti RT 3h+k+s+ph+wc+2vh=80 m 2 ja autokatos. Var. takka. Koulut 1-3 km, paikallisliikenne vierestä, pyörätie suoraan keskustan palveluihin. Ei lain ed.e-tod. H. 129.000 €/Esa L Salo, Pertteli, Kuuselantie 21 Hyvien kulkuyhteyksien päässä mökki:3h+k+aula+alkovi n.48 m 2 . Kiinteistö myydään irtaimistoineen, joten pääset heti mökkeilemään. Tontti 4980 m². Peruspalvelut lähellä. H. 39.000 €/Ari Salo, Topulintie 35 D Osta oma niemen kärki! Mökinrakentajalle etelärannan 2900 m 2 vapaa-ajan tontti Hirsjärven rannalta. Tie perille. Omaa rantaviivaa n.140-150 m. Lähellä moottoritieliittymä. H.105.000 €/Ari Salo, Perniö, Träskbölentie 70 Mummon mökki n. 35m 2 +nukkumatila vintillä. Isolla 6840 m 2 tontilla pihasauna, vierasmaja, perunamaa, puutarhaa, liiteri, verstas ja maakellari. Oikeus vesialueeseen. H. 49.000 € /Esa L Kisko, Palokaivontie 4 Toijan keskustassa OKT suojaisalla paikalla 4h+k+kph+s+var/työtilaa yht. 115/215 m 2 ja autotalli. Oma 810 m 2 tontti. Ei lain ed.e-tod. H.105.000 €/tarjous/Liisa Salo, Salonkatu 8 A 7 Keskustan 3. krs KT 4h+k+kph = 81m 2 . Tässä asunnossa aistit 50-luvun. Asunto pintaremontoitu. Ei hissiä. Palvelut kävelyetäisyydellä. Mh 63.591 €. Vh 69.500 €/Liisa Torolf Andersson 040 537 7707 Somerniemi, Mustikkakorventie Kesämökki Heinjärven rannalla, järven vesi kirkasta ja puhdasta. Mökissä tupak+ mh+sauna+pukuh/mh+var ja iso katettu terassi järvelle yht 73,5 m 2 . Rantaa n. 40 m, luonnonhiekkapohja. Puustoinen helppohoitoinen Vt 2000 m 2 . H. 69.000 €/Heikki Meri-Teijo, Tullintie 40 Hoidettu OKT/loma-asunto 3h+k+s+kph+ veranta+kellarikerros yht. 75/135 m 2 . Tontti 1432 m 2 . Järvi vieressä ja Teijon kansallispuisto, missä upeat ulkoilumaastot. Ei lain ed. e-tod. H.143.000 €/Esa M Kemiönsaari, Gussarnäsintie Rantatontti n. 4277 m 2 Långnäsin niemellä Dragsfjärdenin rannalla. Rak. oikeus 200 m 2 . Tie perille. Lohkomiskustannuksista vastaa ostaja. Osuus yht.vesialueeseen. H. 50.000 €/ Torolf Salo, Leppätie 8 OKT 4h+k+kph+s+khh+kt+2wc+vh ja 2 auton talli+var. 147/219 m 2 omalla 1025 m 2 tontilla metsäisellä asuinalueella. Kaukolämpö, puuhella ja kaakeliuuni. Ei lain ed.e-tod. H.139.000 €/Esa M Salo, Rinnetie 16 Päättyvän kadun päässä puistoon raj. 1532 m 2 tontilla OKT 4h+k+apk/ kph+s+wc+vh 118 m 2 ja autotalli/var. n. 40 m 2 . Marjastusja sienimaastoihin suoraan kotiovelta. Kuituliittymä. H. 119.000 €/Esa M Salo, Horninkatu 9 Tule tutustumaan ydinkeskustan uuden kerrostalon huoneistoihin, joista osa myös sisustettu. Tästä torin viereisestä kerrostalosta löydät kodin, jossa voit nauttia mukavasta asumisesta. A19 4h+kt+s=76,5 m 2 Mh 181.635 € Vh 411.900 € B37 2h+kt+s=48,5 m 2 Mh 104.015 € Vh 250.000 € E= D2013 Meri-Teijo, Vilniementie 1 B 12 Luonnon lähellä sijaitseva 2. krs valoisa läpitalon KT-huoneisto 2h+k+ kph=57m 2 +lasitettu parveke. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ympäri vuoden. Mh 39.694 €. Vh 47.500 €/Liisa Koski as, Myllytaival 12 OKT maaseudulla vak./vapaa-ajan asumiseen 2h+k+wc n. 50 m 2 ja alak: s+ph+var. 20 m 2 . Määräosatontti n. 2300 m 2 hallinnanjakosopimuksella. Ei lain ed.e-tod. H. 43.000 €/Esa L Salo, Tuulensuunkatu 11 OKT 3h+k+kph+vintti+saunatilat+var. tilaa n. 74 m 2 mukavalla 633 m 2 puutarhatontilla suositulla Alhaisin alueella ja autotalli 14 m². Ei lain ed. e-tod. H. 69.500 €/Ari Salo, Raatihuoneenkatu 5 B 18 Keskustassa peruskuntoinen 3. krs KT 3h+k+kph=71 m 2 +lasitettu parveke etelään. Ei hissiä. Valoisa huoneisto palveluiden vieressä. Vh. 85.000 € Mh 77.218 € /Esa M Salo, Kiikala, Rekijoentie 950 Vapaa-aikaan/kakkosasunnoksi tilava talo: tupak+4h+s+ph+aulatilat n. 87 m 2 . Valoisa, tasainen 4460 m 2 puutarhatontti, jossa marjapensaita ja nurmikkoa. Hyvän tien varrella. H. 45.000 €/Heikki Meri-Teijo, Tenniskuja 2 OKT 4h+k+khh+2wc+kph+s+lasit.terassi+pergola 128/145,5 m² ja autotalli/-katos/var. 102 m 2 .Tontti 1458 m 2 . H. 348.000 €/Liisa Somero, Jokioistentie 191 OKT metsän siimeksessä 5h+k+s+ph+vh+wc ja kellari 123/167 m 2 . Tontti 0,5 ha. Lämmin autotalli ja 2 auton talli+var. Keskustaan 2 km. Heti vapaa. Ei lain ed. e-tod. H. 129.000 €/Heikki Koski Tl, Hämeentie 6 D 2 Näppärä 1.krs huoneisto 2h+kk+s=47,5 m 2 luhtitalossa palvelujen vieressä keskustassa. Asunto sopii myös liikuntarajoitteiselle. Heti vapaa. H. 48.000 €/Heikki U U S I R I V I T A L O N A A N T A L I S S A Haluaisitko asua meren ympäröimällä idyllisellä saarella 3 km Naantalin keskustasta? Tilaa sähköinen esite: www.naantalincorona.fi 3 h / 76,5 m² – MH 120.643 €, VH 239.000 € 4 h / 93,0 m² – MH 135.114 €, VH 279.000 € Sovi oma esittelyaika: Olli Lehti 0400 828 699 E= C2013 E= E2018 E= F2013 E= E2007 E= F2013 E= D2013 E= E2013 • SÄHKÖ JA TELEASENNUKSET • ATK-VERKOT • VALOKAAPELITYÖT • ILMALÄMPÖPUMPUT P. PELTOLA OY Rojolantie 90, 21500 PIIKKIÖ Puh. 040 7691 774 www.ppeltola.fi
28 A A M U SE T VIIHDE Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 Mitä kulttuuririentoa olet kaivannut eniten kevään aikana? Sähköpostilla aamuset@aamuset.fi tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. ILKAN VALINTA Luovuudelle tuli tilaa Sanna ja Marjo Suomelan taulut täyttyvät väreistä ILKKA LAPPI TURKULAISTEN siskosten Sanna ja Marjo Suomelan elämä on viime vuodet ollut ruuhkavuosien ja perhearjen täyttämää. Kun aika on ollut kortilla, luovalle työlle ei ole jäänyt aikaa. Tänä keväänä, kiitos koronan, aikaa on löytynyt. Sekä Sanna että Marjo lomautettiin, mikä avasi luovuuden portit. Luovuus alkoi kukkia maalaamisena. – Työt vähenivät, mikä jätti luovuudelle uudelleen tauon jälkeen aikaa. Luovuus oli jäänyt tavallisen arjen alle. Kävimme ostamassa tarvikkeita ja välineitä ja sitten alettiin vaan kokeilla, Sanna Suomela kertoo. Siskoksilla oli 2000-luvun alkupuolella yhteinen käsinpainettuihin kodintekstiileihin keskittynyt yritys, joka ruokki aikanaan luovuutta. Taulujen maalaaminen on kuitenkin Suomeloille uusi alue. – Viime vuodet olen lähinnä lasten kanssa piirtänyt ja maalannut vesiväreillä, vaikka piirtäminen on ollut elämässä oikeastaan aina. Pienestä asti olemme olleet aika luovia, mutta nyt ensimmäistä kertaa varsinaisesti tauluja, Marjo Suomela kuvailee. SUOMELAT ovat maalanneet tauluja viime kuukausina sekä yhdessä että erikseen. Heidän taiteelleen yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa värikkyys ja akvarellimaalien käyttö. Marjon tauluissa yksi toistuva teema ovat eläimet, kun taas Sannan työt ovat usein abstrakteja. – Oma tyylini on hieman naivistinen. En halua maalata realistisen esittäviä kuvia. Tykkään kirkkaista väreistä ja elämistä. Yhdistelen näitä asioita, mikä johtaa siihen, että tauluni ovat kuvaavat esimerkiksi yllättävän värisiä eläimiä, Marjo toteaa. – Paljon keskustelemme ja kyselemme toisiltamme mielipiteitä esimerkiksi siitä, millaisia värejä kannattaa käyttää. Välillä tehdään samassa tilassa ja välillä maalataan yksin ja lähetellään kuvia kesken työprosessin. Olemme myös maalanneet yhdessä niin, että minä teen jonkin osan taulusta ja Marjo jonkun osan, Sanna sanoo. TAIDE ja luovuus ovat lähellä molempien siskosten sydäntä, mutta Suomeloista Sanna on se, joka on viime aikoina suhtautunut vakavammin taiteen tekemiseen. – Kun on yrittäjätaustaa, niin kyllä minulla on ihan selkeä päämäärä, mitä taiteella haluan saavuttaa, Monet ajattelevat, että taide ei saisi olla kaupallista, mutta haaveilen siitä, että maalaaminen olisi minulle työ. Haaveilen näyttelyistä ja omasta ateljee-tilasta. Se olisi parasta, jos taide elättäisi, Sanna kertoo. Myös siskojen yhteinen taidenäyttely elää haaveissa. – Vaikka aiheet ovat erilaisia, työmme jotenkin tukevat toisiaan. Värikkyys yhdistää molempien tekemistä ja ovat energialtaan samanlaisia, Marjo luonnehtii. Marjo (vasemmalla) ja Sanna Suomela löysivät innon maalaamiseen koronakevään myötä. Sanna Suomelan kotialbumi Kaivostyöläisten arkea LÄNSI-VIRGINIAN historiassa kaivoksilla on ollut suuri rooli ja osavaltio on ollut kuuluisa varsinkin kivihiilestään. On jotenkin sopivaa, että juuri paljon työläisistä uransa aikana lauluja tehnyt Steve Earle on tarttunut Länsi-Virginian kaivoshistoriaan todenteolla ja tehnyt teema-albumin Ghosts of West Virginia. Albumin inspiraationa on toiminut kymmenen vuoden takainen kaivosonnettomuus LänsiVirginiassa. Musiikillisesti ja teksteiltään Ghosts of West Virginia on hyvin tyypillistä Earlea. Hän pyörii niiden samojen teemojen ympärillä, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän läsnä 1980-luvun puolivälissä ilmestyneestä Guitar Town -debyytistä lähtien. Earlen biisien sankarit ovat työtä tekeviä ihmisiä, jotka eivät nouse sankareiksi. Heille sankaruutta on olla yhteiskunnallista koneistoa. Heille elämän arvo määrittyy siitä, että he tekevät työnsä hyvin ja elävät muuten kunniallista elämää. Musiikillisesti Earlen musiikki on aina ollut juurevaa americanaa. Ghosts of West Virginia on levy, joka hyötyy tuosta musiikillisesta lokerosta. Kenelle: Kurkistuksen amerikkalaisen työläisen arkeen haluavalle. Arvio: Väkevä ja puhutteleva teemalevy. ILKKA LAPPI Turkulaisopet Suvivirren kimpussa 20-VUOTISJUHLIAAN viettävä a cappella -ryhmä Club for Five julkaisi toukokuussa versionsa Suvivirrestä. Kappaleesta julkaistaan 27. toukokuuta myös video, jolla on mukana opettajia eri puolelta Suomea. Videossa opettajat kirjoittavat Suvivirren sanoja tyhjissä luokkahuoneissa. Turkulaisuuden lippua videolla kantavat ylväinä Katariinan koulun opettaja Ville Paajakkala ja Hannuniitun koulun Petra Kosola. Aamuset.fi Paikallisia uutisia sinulle joka päivä. Sivuilta löytyy myös Aamuset digiversiona LUE NÄKÖISLEHTI
29 Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET Seuraa meitä myös somessa kukkatalo.fi & & facebook instagram Tarjoukset voim. 27.-31.5.2020. Avoinna ympäri vuoden ark. 9-20, la-su 9-18 KAARINA Hallimestarink. 4, 020 7305160 RAISIO Piriläntie 2, 02-4389977 Juhlista valmistuvaa, somista kesään Rehevät muratit Ruusubegoniat Siniviuhka-amppeli Pelargoniat Tarjoushintaan! KARTIOTUIJAT TERTTURUUSUJA Ihanat marketat Koristetupakat Tähtisilmät TIMANTTITUIJAT Eri värit Eri värit 3 90 (6,90) 35,10 kpl 12,3 kpl Osta samaa lajiketta edullisesti enemmän: mm. koristearonia, pensashanhikki Gold? nger, metsäkuusi, koivuangervo Tor. Yksittäin 5,90 € 100-120 cm 6 90 KPL norm. 13,90 € Thuja occ. Brabant, paakkutaimi. Täysikokokoisena n. 5 m, pysyy vihreänä ympäri vuoden. Soveltuu yksittäin ruukkuun, aidanteeksi tms. 100+ cm Paakkutaimi 9 90 KPL norm. 24,90 € Paakkutaimi. Kasvaa noin 5 m, kapean timanttimainen kasvutapa. Pysyy vihreänä ympäri vuoden. Soveltuu yksittäin ruukkuun, aidanteeksi tai vihreäksi aidaksi. 10,4 kpl Yksittäin 3,90 € 10,4 kpl Yksittäin 2,90 € 10,3 kpl Yksittäin 3,90 € 10,5 kpl Yksittäin 2,50 € 2 90 KPL ø12cm muoviruukku 3 90 (5,90) ø12cm muoviruukku 9 90 KPL ø 20cm amppelissa Eri värit Eri värit Myös värilliset Puutarhamulta 50 l 19,6 kpl 0,06 €/litra Kotimainen! Yksittäin 3,50 € (0,07€/l) ø 9 cm muoviruukku Valmistuville ja opettajille ruusut, kukat, kortit ja kivat lahjatuotteet Europeana tai Nina Weibull, monivuotinen, astiataimi Max. 3 kpl/asiakas
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 30 Mielipide JARMO ROSENLÖF on sosiaalineuvos ja rakennusja lupalautakunnan varapuheenjohtaja. KAIJA HARTIALA on lastenlääkäri ja kasvatusja opetuslautakunnan puheenjohtaja. Demari VS Porvari DEBATTI Ostetaan asuntovaunu/auto Viallinenkin käy. Soita ja tarjoa. puh. 041 445 8146 Leikkiturva Oy on leikkipaikkojen turvallisuusasioihin erikoistunut yritys. Teemme mm. SOita, niin kerrOmme LiSää: p. 0400 211 221 | www.leikkiturva.fi leikkipaikkatarkastukset huollot korjaukset meiltä myös leikkikenttävälineet ja ulkokalusteet Olemme itsenäinen ja leikkivälinetoimittajista riippumaton yritys. Tarkastajamme ovat käyneet kaikki vaadittavat VYL:n (viherympäristöliitto) järjestämät koulutukset. Vankka kokemuksemme takaa parhaan tuloksen. Leikkiturva Oy Testamentit, edunvalvontavaltakirjat, perukirjat ja muut juridiset asiakirjat Turussa ja Turun alueella. Palvelemme myös etänä. Kotikäynnit mahdollisia. Ota yhteyttä p. 045 7731 4535, www.plathinkroneld.fi email: toimisto@plathinkroneld.fi Aurakatu 3, 20100 Turku. ASIANAJOTOIMISTO PYÖRÄILYN asemaa yritetään parantaa Turussa. Se tarkoittaa myös, että ajokaistoja kavennetaan ja että parkkipaikkoja katoaa katujen varsilta. HARTIALA: Kaskenkadun pyörätie on ihan käsittämätön juttu. Jos tulee lunta, sitä ei näe. Ei voi ymmärtää, missä pyörätie menee. ROSENLÖF: Jokirannassa menee kävelykatu Tuomiokirkolta ohi Förin. Vieressä on pyörätie, joka kulkee Auransillalta Sotalaistenkadulle. Jonkun pitäisi valvoa, että pelisääntöjä noudatetaan. Pitäisi olla liikennemerkit. Käyn melkein päivittäin siellä. KH: Kyllähän sinne rantaan mahtuisi, ellei siellä olisi muuta. Mutta kesäisin siellä on ravintoloiden pöytiä. Siitä ei pääse kävellen eikä pyörällä. Väylien pitäisi olla selkeät ja avoinna. Tarvitaan liikennemerkit ja valvontaa. JR: Läntisellä Rantakadulla on myös jalkakäytävä, mutta siinä täytyy kävellä suoraan. Ei voi heilua tai jää alle. Voi tulla pyörä. KH: Yksi auto meinasi kiilata kylkeeni Kaskenmäen pyörätieltä. Minä väistelin pyörätietä, joka mutkittelee mäessä. Joku toinen ei ymmärtänyt tai välittänyt. Semmoinen aiheuttaa vaaratilanteita. Kesälämpimillä voivat olla toimivia. JR: Jos Itäinen Rantakatu otetaan osittain pyörätieksi, niin en ymmärrä sitä, että pyöräteitä tehdään parin metrin välein. Pysäköintipaikkoja häipyy paljon. KH: Erittäin paljon. JR: Niistä on muutenkin pulaa. Aika harva pyöräilee Kaskenkadun mäen yli. Tiedän yhden, mutta hänellä on sähköpyörä. Hänelle on tehty oma pyörätie. Pyöräilijät taluttavat pyöräänsä jalkakäytävällä. KH: Jos kaikki parkkipaikat otetaan pois jokirannasta, ne vähenevät todella paljon. Fölilipulla pääsee teatteriin, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Teatteri-iltoina parkkipaikat ovat täynnä. Järjestelmä olisi nyt toimiva, kunhan se merkittäisiin kunnolla. Jalkakäytävän ja pyörätien pitäisi olla esteetön. JR: Kunhan liikennesääntöjä noudatettaisiin. KH: Kulttuuria pitäisi kehittää, eikä tehdä älyttömiä ratkaisuja. Jos Berliinissä kävelee pyörätiellä, jää alle. Ajetaan niin lujaa. JR: Seuraava vaihe on varmaan on se, että syrjemmässä asuvia kielletään tulemasta autolla keskustan parkkipaikoille. Käytetään joukkoliikennettä. Inhimillistä loppuun asti KORONAPANDEMIAN aiheuttamat vierailurajoitukset sosiaalija terveydenhuollon yksiköissä koettelevat monella tavalla asiakkaita, omaisia ja hoitajia. Hoivakodeissa hoidetaan elämän loppuvaiheessa olevia, jotka kuuluvat riskiryhmään. Lähikontakteja tarvitaan asiakkaita hoidettaessa, ja kontaktit ovat hoidon ydin. Yhteydet läheisiin ihmisiin ovat aina olleet vanhuksille kaikkein tärkein asia. Nyt kontakteja joudutaan rajoittamaan voimakkaasti, jotta virustartunnat saadaan rajattua. Tilanne on ristiriitainen ja haastava. Koronaeristäminen on hoidettaville hyvin raskasta, jopa epäinhimillistä, vaikka tarkoitus on hyvä. Hoivakoteihin ja palvelutaloihin muuttavat uudet asukkaat joutuvat kahden viikon karanteeniin koronaviruksen varalta. Yhteisiä ruokailuja omaisten kanssa rajoitetaan ja vierailut on muutenkin kielletty. Mediassa nähdään kuvia vilkuttavista omaisista ikkunoiden takana. Karanteenin eettinen haaste on vakava. Ihmiselämää tulee suojella viimeiseen asti, mutta myös elämänlaadulla on suuri merkitys. Yksin eristyksissä oleminen koettelee monen mielenterveyttä. Muistisairaalle tilanne voi olla todella traumaattinen, sillä hän ei välttämättä ymmärrä lainkaan mistä on kysymys. Myös hoitajille asiakkaan karanteeni on kova paikka. Hoitaja haluaa aina hoitaa hyvin ja eettisesti, sen ympärille koko ammatti-identiteetti rakentuu. Hyvä hoito on kokonaisuus, joka koostuu osaavista ammattilaisista, työn organisoinnista ja hoidon ymmärtämisestä tiedostaen hoidettavien sairaudet ja tautien kulku. Hyvään hoitoon kuuluu ihmisen elämänkaaren ymmärtäminen ja sen tunnistaminen, mitä vanhuus tarkoittaa kokonaisvaltaisesti. Jokainen suhtautuu omalla tavallaan toimintakykynsä heikkenemiseen, sairauteen, vanhuuteen ja elämän rajallisuuteen. Vanhukset tarvitsevat läsnäoloa ja sairauksien hoitoa. Koronakriisissä joudutaan tekemään valintoja, joista ei aina voi olla varma, onko ratkaisu asiakkaalle paras. Voisi sanoa, että nyt ei ole olemassa hyviä vaihtoehtoja. On vain enemmän tai vähemmän huonoja. Turvallisten kontaktien mahdollistamiseksi tulisi tehdä kaikki voitava. Kevään edetessä ulkona tapaamisia voidaan lisätä ja pitää turvavälit paremmin. Kaikille tulisi tarjota riittävä suojaus, myös omaisille. Kirurgisten maskien saatavuutta on lisättävä ja mahdollistettava tällä tavalla inhimillisempi arki kaikille. Ihmiselämää tulee aina suojella, mutta on myös keskusteltava siitä, mikä hinta siitä ollaan valmiita maksamaan. SILJA PAAVOLA PUHEENJOHTAJA SUOMEN LÄHIJA PERUSHOITAJALIITTO SUPER aamuset.fi SUSANNA KALLIO 050 310 8952 HETA PELTONEN 050 566 2858 SANNA LUJALA 050 310 8953 PÄIVI PYÖLI 050 310 8955 Mainostaja, varaa tila yhteyshenkilöltäsi tai mediamyynti@aamuset.fi www.aamuset.fi Ovija ikkunaremontti Ouluxilla Suunnitteluja mittatilauskäynnillä kuuntelemme tarpeesi ja autamme valitsemaan täsmälleen kotiisi sopivat ikkunat ja ovet. Meidän kauttamme täsmätoimitus, asennus sekä vanhojen ikkunoiden ja ovien poiskuljetus ja kierrätys. Oulux-takuu jopa 25 vuotta! Soita jo tänään ja pyydä ilmainen kuntoarvio! Pekka ovetjaikkunat@gmail.com puh. 050 4419 977 www.oulux.fi
31 A A M U SE T MIELIPIDE Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 KOLUMNI Aamuset 40. vuosikerta. Sitoutumaton Sanomalehtien liitto ry:n jäsen. www.aamuset.? OSOITE Artukaistentie 10, 20240 Turku KUSTANTAJA Turun Tietotarjonta Oy/TS-Yhtymä PAINO Salon Lehtitehdas, Salo JAKELU Turku-Palvelu Oy www.turkupalvelu.? ma-pe klo 9-16 02 4808 8935 TOIMITUS Päätoimittaja Lasse Virtanen 040 589 0820 Toimitussihteeri Teemu P. Peltola 02 269 3941 Juttuvinkit: aamuset@aamuset.? MEDIAMYYNTI mediamyynti@aamuset.? MYYNTINEUVOTTELIJAT Susanna Kallio 050 310 8952 Sanna Lujala 050 310 8953 Päivi Pyöli 050 310 8955 Heta Peltonen 050 566 2858 JETSET JetSet-tuottaja Timo Salmesmaa 050 310 8956 Myyntijohtaja Susanna Lumikanta 050 465 3640 AD Jaana Mikkonen 050 310 8960 ILMOITUSAINEISTOT ilmoitukset@aamuset.? SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@aamuset.? Tack… …nej tack! TERÄVÄSTI TWITTERISTÄ SU M EA H A KU Pitää lähteä, jotta voi palata ON olemassa kaksi ihmisryhmää, jotka ovat aina oikeassa: asiakkaat ja vanhemmat. Vain toinen pitää paikkansa. Asuin 16 vuotta lapsuudenkodissani pienessä maalaispitäjässä Turun kupeessa. Lapsena rakastin lähimetsiä ja joka puolella tursuavaa luontoa. Teininä vihasin huonoja bussiaikatauluja ja välttelin aktiivisesti jopa takapihaa. Muutin 19-vuotiaana pieneen yksiöön Turun ydinkeskustaan. Vanhempani totesivat, että joskus haluan muuttaa takaisin sinne, mistä olen kotoisin. Haha. Uudessa kodissani oli neliöitä vain muutama vähemmän kuin vanhassa huoneessani. Kehuin kaikille asunnon vanhoja lattialankkuja ja kerroin rakastavani niiden rustiikkista tunnelmaa. Vaikea sanoa, oliko lankkujen välissä enemmän jauhomatoja kuin niiden pinnalla oli kenkien korkojen painaumia. Poikaystävän piti lopettaa salilla käyminen, että hän mahtui vessan ovesta sisään muutakin kuin sivuttain. Suihkussa ei koskaan tarvinnut seistä, koska se oli wc-istuimen päällä. Asunnossa oli romantisoimani leveät ikkunalaudat, joista tarttui halkeilevaa maalia takamukseen ja joilla saattoi puolittain istua kuuntelemassa julkisivuremontin melodiaa ja vetämässä rakennuspölyä henkeen. Seuraavassa kodissani oli tuplasti enemmän neliöitä (ja vuokraa). Se oli ihana ja valoisa ja sinne mahtui moitteetta myös mies ja koira. Viikonloppuiltaisin saatoimme katsella ikkunasta, kun juhlijat pysähtyivät pissatauolle taloyhtiön puskaan. Kesähelteillä sisälämpötila kohosi neljäänkymppiin ja talvisin patterit säädettiin taloyhtiön toimesta sellaisiin lukemiin, että sisälläkin sai käyttää untuvatakkia. KOSKA emme miehen kanssa tuntuneet löytävän helppoa ja halpaa harrastusta, joka olisi miellyttänyt molempia, päätimme taas muuttaa. Onhan se yhteistä tekemistä kerätä omaisuuttaan banaanilaatikoihin, käydä Ikeassa tositarkoituksella ja keskustella siitä, kumpi jätti loppusiivouksessa pyyhintäjäljet peilipinnoille. Neljäs koti oli ihana, mutta ei täydellinen. Joten päätimme ostaa omakotitalon. Vahdolta. Minun vanhempiani vastapäätä. 24 vuodessa olen päässyt elämässä siis kymmenen metriä eteenpäin, lähtöpisteestä katsottuna tien toiselle puolelle. Joskus henkisesti pisimmät tiet ovat fyysisesti yllättävän lyhyitä. LINNEA LAHTINEN HALLITUKSEN oli alun alkaen määrä korottaa polttoaineveroa rutkasti kesän jälkeen. Nyt menoveden hinnat ovat koronakriisin vuoksi ennätysalhaalla, dieseliäkin saa jo alle 1,10 eurolla litra. Talouden rattaat on pikkuhiljaa saatava uudelleen pyörimään. Siihen yhtälöön veron korotus ei oikein sovi. VEROVÄLTTELYÄ vastustavassa #430miljoonaa-kampanjassa ovat mukana muiden muassa isot ammattiyhdistysjärjestöt, jotka itse välttävät veronmaksun kokonaan. Kyllä tästä jonkun sketsin saisi aikaan. KORONA-AKSIOOMA. Kuoleman vaara on prosentuaalisesti yleisesti ottaen vähäinen per nuppi, mutta täydet sata, kun kohdalle osuu. HUVIPUISTOIHIN saa kesällä mennä tuhansia ihmisiä kerralla, eikä ravintolaterasseillekaan ole määrätty ylärajoja. Mutta urheilukatsomossa maksimi on 500 ihmistä, vaikka katsomonosat olisivat täysin erillisiä. Kuka kertoo, mikä logiikka tässä on? Valtteri Aho @VirtuaaliAho ”#turku on hieno kaupunki, varsinkin kesällä. Niin hieno että postipakettini jäänyt viikoksi oleilemaan sinne, mites se näin @Postigroup?” (25.5.) Koronan vankina KORONAKRIISISSÄ eletään vaihetta, jossa tautitilanne on suhteellisen vakaa ja rajoituksia ryhdytään purkamaan vähitellen. Viruksen voittavaa rokotetta ei kuitenkaan vielä ole, joten käsien pesu, nenäliinaan aivastaminen, kahden metrin etäisyys ja suojamaskit ovat edelleen arkeamme. Samoin riskiryhmiin kuuluvien ihmisten ja terveydenhuollon henkilökunnan suojeleminen on tärkeää. Yli 70-vuotiaille on suositeltu välttämään fyysisiä kontakteja. Monet hoitokodeissa asuvat ikäihmiset on jopa eristetty muusta yhteiskunnasta aivan täysin. Osa kapinoi ja se on ymmärrettävää. Neljän seinän sisällä monet ikäihmisten ongelmat kasaantuvat, kun liikkumattomuus ja yksinäisyys jatkuvat päivästä toiseen. Onneksi läheiset, järjestöt, seurakunnat ja kunnat ovat yhdistäneet voimansa vanhusten arjen auttamisessa. Valitettavan moni on silti yksin kaiken aikaa lukuun ottamatta niitä kertoja, kun päivän ateriat tuodaan kotiin. Muistisairaudet vaikeuttavat tilannetta. Ikääntyneiden kunnon heikkeneminen olisi inhimillisten vahinkojen ohella vakava riski jo ennestään kuormittuneille kuntien vanhuspalveluille. Terveydenhoidon ammattilaiset ovat myös huolissaan muiden pitkäaikaissairauksien hoidosta ja kasvavasta hoitovelasta. Pelko viruksesta ei saisi johtaa siihen, että muiden sairauksien hoito vaarantuu ja rajoituksista tulee terveyshaittoja. Rajoitustoimilla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia viruksen hallinnassa, mutta sillä voi olla valitettavia kielteisiä seurauksia, joita ei suinkaan tavoiteltu. Kaikki yli 70-vuotiaat eivät ole yhtä massaa kuntonsa ja toimintakykynsä suhteen. Luottaisin heidän omaan harkintakykyynsä ja iän tuomaan viisauteensa. Eristyksessä olemisessa ahdistavaa on epätietoisuus siitä, milloin rajoitukset poistuvat ja elämä jatkuu kodin ulkopuolella. Elämän suojelu on pyhää, mutta elämän viimeisinä vuosina elämänlaadunkin soisi olevan pyhää. ANNE-MARI VIROLAINEN, KANSANEDUSTAJA (KOK.) Oikaisu KIMITO Brewingista kertovan jutun (Aamuset 20.5.) kirjoittaja oli Heikki Möttönen, ei Ilkka Lappi. Rakentamisen kustannusarviot ja määrälaskelmat jo vuodesta 1987 Tuotekatu 7, 21200 Raisio puh. 02 437 1411, 0400 015 333 rakennuslaskenta@dnainternet.net www.rakennuslaskenta.com
Keskiviikko 27. toukokuuta 2020 AAMUSET 32 LOMA ON JÄLLEEN TÄÄLLÄ Loma tekee hyvää erityisesti nyt. Vietä lumoava hetki perheesi kanssa, rentoudu Kylpylän lämmössä ja tutustu viehättävään Naantalin vanhaan kaupunkiin. Unohda hetkeksi huolet ja anna nautinnon viedä. Tervetuloa lomalle 1. kesäkuuta alkaen. Varaa kesän lähilomasi nyt osoitteessa naantalispa.? tai p. 02 44 55 100. Tyylikäs ja tunnelmallinen ravintola Snickari toivottaa tervetulleeksi 4.6. alkaen Snickarin listalla muun muassa herkullisia gourmet pizzoja, sushia sekä suussa sulavia jälkiruokia. Pöytävaraukset: snickari.? tai p. 02 44 55 100 Meiltä myös annokset mukaan! snickari.? | Mannerheiminkatu 2, Naantali Tervetuloa viihtymään Snickariin! Chef Riccardo Soldati
1 KAARINA: Katariina • LIETO: Lietori MYNÄMÄKI • NAANTALI: Ukko-Pekka PARAINEN: Reimari RAISIO: Raisio Center • TURKU: Annika, Hirvensalo, Manhattan City, Runosmäki 2 99 KG VAASAN ISOÄIDIN TIIKERIPIIRAS 300 G (10,63/KG) HK CAMPING ORIGINAL JA KUUMA JALAPENO, BURGERMAKKARAPIHVI 300-400 G (4,98-6,63/KG) SAARIOINEN RAASTESALAATIT 250 G (7,16/KG) 1 79 RS 3 99 PKT ATRIA BURGER NAUDANLIHA 480 G (8,31/KG) 1 99 RS CHAMP HERKKUSIENI 200 G (9,95/KG) SUOMI PUNAINEN JA KELTAINEN PAPRIKA IRTO, HOLLANTI 3 19 KPL VAASAN ISOÄIDIN MUSTIKKAPIIRAS 300 G (10,63/KG) 3 19 KPL TO-LA KALALIIKE E. ERIKSSON PAISTOVALMIS KATKARAPUVARRAS PAKASTEVARASTOITU, VIETNAN Yksittäin 2,99 kpl. ERÄ 5 00 KG 2 KPL 12 95 KG TO-LA KALALIIKE E. ERIKSSON TUORE KASVATETTU TAIMEN KOKONAISENA, SUOMI TO-LA KALALIIKE E. ERIKSSON TUORE BENELLA SIIKAFILEE KASVATETTU, SUOMI ERÄ 29 95 KG ERÄ 11 95 KG TO-LA KALANEUVOS TUORE RUODOTON LOHIFILEE VAKUUMIPAKATTU, C-LEIKATTU, NORJA RAJ. 2 FILEETÄ/TALOUS. ERÄ 1 99 PKT TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI 9 95 KG Tavallista parempi ruokakauppa TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 28.-31.5., ELLEI TOISIN MAINITA.
2 3 Tavallista parempi ruokakauppa KAARINA: Katariina • LIETO: Lietori MYNÄMÄKI • NAANTALI: Ukko-Pekka PARAINEN: Reimari RAISIO: Raisio Center • TURKU: Annika, Hirvensalo, Manhattan City, Runosmäki Lambi talouspaperi 8 rll 4 50 Lambi Rakkaustarinat Kampanja-aika 28.5.–24.6. 5 50 Lambi wc-paperi 12 rll Kahden wc-paperin ja yhden talouspaperipaketin ostajalle kaupan päälle ihana kukkakassi. Yhteishinta 15 50 HIILIDIOKSIDISYLINTERIN VAIHTAJALLE SODASTREAMMAKUPAKKAUS KAUPAN PÄÄLLE! * *MAKUPAKKAUKSIA RAJOITETTU ERÄ. UUTUUS! Panda PAKSU PEPE XXL PATUKKA 80 g (10,42/kg) 2 50 3 kpl Panda LAKUPALA 250 g (6,00/kg) 1 50 ps Panda WOW SALMIAKKI 120 g (8,25/kg) 99 ps OLVI KEVYTOLO SITRUUNA 12X 0,33 L (1,20/L) SIS. PANTIT 1,20. 5 99 12-PACK A. LE COQ LONG DRINK 0,0% 0,33 L TLK (4,36/L) SIS. PANTIN 0,15. 1 59 TLK OLVI KEVYTOLO INKIVÄÄRI+LIME JA ALOE VERA+MUSTIKKA 0,5 L (3,68/L) SIS. PANTIN 0,20. 1 99 PL A. LE COQ OLUT 0,0% 6X 0,33 L TLK (2,55/L) SIS. PANTIT 0,90. 5 94 6-PACK
2 3 Tavallista parempi ruokakauppa KAARINA: Katariina • LIETO: Lietori MYNÄMÄKI • NAANTALI: Ukko-Pekka PARAINEN: Reimari RAISIO: Raisio Center • TURKU: Annika, Hirvensalo, Manhattan City, Runosmäki Lambi talouspaperi 8 rll 4 50 Lambi Rakkaustarinat Kampanja-aika 28.5.–24.6. 5 50 Lambi wc-paperi 12 rll Kahden wc-paperin ja yhden talouspaperipaketin ostajalle kaupan päälle ihana kukkakassi. Yhteishinta 15 50 HIILIDIOKSIDISYLINTERIN VAIHTAJALLE SODASTREAMMAKUPAKKAUS KAUPAN PÄÄLLE! * *MAKUPAKKAUKSIA RAJOITETTU ERÄ. UUTUUS! Panda PAKSU PEPE XXL PATUKKA 80 g (10,42/kg) 2 50 3 kpl Panda LAKUPALA 250 g (6,00/kg) 1 50 ps Panda WOW SALMIAKKI 120 g (8,25/kg) 99 ps OLVI KEVYTOLO SITRUUNA 12X 0,33 L (1,20/L) SIS. PANTIT 1,20. 5 99 12-PACK A. LE COQ LONG DRINK 0,0% 0,33 L TLK (4,36/L) SIS. PANTIN 0,15. 1 59 TLK OLVI KEVYTOLO INKIVÄÄRI+LIME JA ALOE VERA+MUSTIKKA 0,5 L (3,68/L) SIS. PANTIN 0,20. 1 99 PL A. LE COQ OLUT 0,0% 6X 0,33 L TLK (2,55/L) SIS. PANTIT 0,90. 5 94 6-PACK
4 PAULIG GOLD BREW SPARKLING JUOTAVAT PAULIG JAUHETUT KAUPUNKIKAHVIT 400-500 G (9,90-12,38/KG) LACTALIS VALKOHOMEJUUSTOT BRIE PRESIDENT JA BRIE GOURMET INTENSE, 200 G (14,95/KG) FINNSWEET LEFFAMIX-PUSSIT ORIGINAL, LAKU JA CHOCO 325-400 G (4,98-6,12/KG) FAZER SUKLAALEVYT 190-200 G (10,00-10,53/KG) EI SININEN KPL DAIM, MARABOU, JÄTTIS JA ISO S JÄÄTELÖTUUTIT EI MUUMI, 93-153 G (9,80-16,13/KG) 1 50 KPL 2 99 PKT 4 95 PKT Ilman korttia 1,99-2,19 kpl (13,01-23,55/kg). 2 09 PL LAITILAN KANATARHAN KANANMUNAT VAPAA L15 1020 G (2,44/KG) 2 49 RS Voimassa 3.1.2019 alkaen. OLVI A. LE COQ PREMIUM OLUT 4,5% 18X 0,3555 L (3,24/L) SIS. PANTIT 2,70. Kauppakohtaiset aukioloajat löydät k-supermarket.fi tai K-Ruoka-sovelluksesta Hinnat voimassa seuraavissa K-Supermarketeissa: KAARINA: Katariina • LIETO: Lietori • MYNÄMÄKI • NAANTALI: Ukko-Pekka • PARAINEN: Reimari RAISIO: Raisio Center • TURKU: Annika, Hirvensalo, Manhattan City, Runosmäki K-Supermarket ksupermarketketju Facebook “f” Logo CMYK / .ai Facebook “f” Logo CMYK / .ai Ruoka.? PLUSSA_PARTNERITUNNUS_CMYK.pdf 1 14.2.2019 12.36 1 99 PLUSSA-KORTILLA Kalaherkkuja! TO-LA Lerøy Tuore ruodoton KIRJOLOHIFILEE C-leikkuu Suomi/Ruotsi 14 99 kg ERÄ TO-LA Lerøy TONNIKALAFILEE Vietnam, vastuullisesti pyydetty. Miedosti suolattu, pakastevarastoitu 27 99 kg TO-SU Lerøy KYLMÄSAVUJA GRAAVIKIRJOLOHISIIVUT 200 g (29,95€/kg), Ruotsi 5 99 pkt ERÄ TO-SU Lerøy Tuoreet SUSHILAJITELMAT 10 palaa / 275-290 g (34,45-36,33/kg) 9 99 rs ERÄ Turus tehty! Myös uutuus White Tee! PS 2 99 PKT TWININGS COLD IN’FUSE ALOITUSPAKKAUS PULLO JA HAUDUKETEEPUSSI -24% PLUSSA-KORTILLA 10 00 5 KPL 18 96 18 -PACK