Ajankohtaista asiaa koirien, kissojen sekä
pienempien lemmikkien hoidosta
Ota m ukaa n, ole h yvä!
1/2012
Ongelmakoira?
Kissa matkustaa Apua kodittomille matelijoille
Pääkirjoitus
Kuva Anna E. Vähäkuopus
Tässä numerossa
4 Ongelmakoira?
4
8 Uutispalsta 9 Bakteerien aiheuttamien ihotulehdusten hoidosta
10
10 Kissa matkustaa
Huimaa!
Lemmikeillä tehdään kovaa bisnestä. Helsingin Sanomien mukaan suomalaiset käyttävät yli 100 miljoonaa euroa erikoiseläinkaupoissa. Enää lemmikkikaupoista ei osteta vain lemmikkien ruokia tai kissanhiekkaa vaan liikkeistä löytyy tuotteita joka lähtöön sekä eläimille että ihmisille. Eläinharrastusten ympärille kehittyy jatkuvasti uutta tarjontaa, hoitoloita, koulutuskeskuksia, uimaloita ja harjoitushalleja. Euroista käydään kovaa kilpailua, joten pitää olla tarkkana että kilpailu ei polje eläinten oikeuksia, kuten pentutehtailu tekee. Kevään kuumia puheenaiheita ovat ongelmakoirien koulutusmetodit. Tästä lehdestä saatte lukea koirien koulutusohjaaja Raili Halmeen edustamista menetelmistä ja ongelmien ratkaisuista. On olemassa ongelmien ratkaisua ja normaalia tapakasvatusta. Pennusta tuskin tulee ongelmakoiraa, jos se saa oikeanlaisen tapakasvatuksen ja sillä on turvallinen kasvuympäristö ja perhe ympärillään, joka ymmärtää koiran luonteen ja tarpeet. Usein omistaja saa katsoa peiliin, jos koira käyttäytyy huonosti. Koiran koulutus ja opetus pois ei -toivotusta käytöksestä on pitkäjänteistä työtä. Kissojen opetus ei sen sijaan ole ollut esillä, vaikka niillekin on omat tapakasvatusmetodinsa. Koskahan kuulemme kissakuiskaajaa? Aurinkoa kevääseen! Sanna
12
12
Helsingin Vetokoirakerho ry 50 vuotta
14 Koiran suolistohäiriöt
14
16 Herpille koti
16
Ps. Vaikka ulkona ei vielä ole helteitä, niin muistetaan että aurinkoon jätetty auto kuumenee nopeasti. Eli ei jätetä lemmikkejä autoon!
18 Lemmikkieläimiin kohdistuvat laiminlyönnit
Ilmoitusmyynti Danubo Oy Jakelu Eläinkaupat, eläinlääkäriasemat ja tapahtumat Suur-Helsingin ja Porvoon alueella Painopaikka Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1796-9727
CityLem mikit -lehti
Julkaisija ja kustantaja Danubo Oy Sanna Tirkkonen Sofiantie 4 06750 Tolkkinen gsm 040-516 8115 e-mail: danubo@kolumbus.fi
Kannen pikkukuvien kuvaajat Kissa: Tiina Sorjonen Boa: Joonas Gustafsson
Lue CityLemmikit myös netissä www.citylemmikit.fi
CityLemmikit
3
Ongelmakoira?
Paljon puhutaan ongelmakoirista ja koiraongelmista. Harva kuitenkaan miettii, mikä on ongelmakoira ja miksi se on ongelmakoira?
TEKSTI Raili Halme KUVAT Rakkaat Haukut Vain puolustustilanteissa koira tappelee tai hyökkää. Koira välttää tappeluita viimeiseen asti eikä koskaan hyökkää varoittamatta. Ikävä kyllä me harvoin osaamme lukea koiramme varoituksia ja päästämme tilanteet liian pitkälle. Monesti jopa laukaisemme tilanteet omalla käyttäytymisellämme. Koirat onneksi ymmärtävät toisiaan huomattavasti paremmin ja usein ratkaisevat jännittävät tilanteet tyylikkäästi. Ne ovat todella kohteliaita toisilleen, kun vaan saavat siihen mahdollisuuden. Sairaat, kipuilevat ja stressaantuneet koirat puolustavat itseään helpommin kuin terveet koirat niin toimivat myös ihmiset. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei ole olemassa aggressiivisia koiria aggressiivisesti käyttäytyviä koiria kyllä löytyy, mutta se on ihan eri asia kuin aggressiivinen koira. On vain arkoja itseään puolustavia koiria, jotka on ajettu liian vaikeisiin tilanteisiin. Ainoana keinona selvitä ko. tilanteesta ne puolustavat itseään. Niin tekevät myös ihmiset, leijonat, elefantit, tiikerit... Jos liian vaikeita tilanteita ei tule, ei myöskään tarvita puolustautumista. Koirat eivät myöskään tee mitään piruuttaan tai suunnitellusti. Eivätkä ne pyri olemaan ihmisen pomoja. Pomotusilmiötä esiintyy vain silloin kun koirilla on paha olla niin kuin ihmisilläkin. Yleensä pomotusilmiö on puolustuskäyttäytymistä. Kun koiraa kunnioittaa koirana, kohtelee sitä johdonmukaisesti ja koiralähtöisesti, tyydyttää sen lajiominaiset tarpeet ja antaa sen nukkua riittävästi, menevät asiat pääasiassa hyvin.
Yleisimpiä käyttäytymisongelmien aiheuttajia
Usein kuulee kuinka ihmiset puhuvat millaisia johtajuusongelmia heillä on koiransa kanssa. Yleensä nämä johtajuusongelmat ovat resurssi- tai kommunikointiongelmia, joilla ei ole mitään tekemistä johtajuuden kanssa. Muutenkin koko johtajuusajattelu on kyseenalaistettu jo moneen kertaan uusimpien tutkimusten myötä. Vain saman lajin kesken voi olla johtajuusongelmia. Mieti vaikka eri eläinlajeja keskenään, onko samassa perheessä elävä koira kissan pomo tai onko hevonen koiran pomo? Tärkeintä olisi ymmärtää koiraa koirana kantaa vastuu, antaa oikeanlaista rakkautta ja tyydyttää niiden lajiominaiset tarpeet.
Ongelmia hoidettaessa huomioitavaa
Jokainen koira on yksilö, jokainen ongelma on yksilöllinen ja niin on myös jokaisen ongelman hoito yksilöllistä. Ei ole olemassa pakettiratkaisuja eikä pikaratkaisuja, jos halutaan saada pysyviä tuloksia. Pelottelulla, rangaistuksilla ja alistamalla ei ongelmia ratkota. Päinvastoin tuon tyyppiset metodit vain lisäävät ongelmia ja aiheuttavat koiralle turhaa kipua ja turhautumista. Mitä koiralähtöisemmin asioihin suhtaudutaan, sen parempia tuloksia saadaan. Ensimmäinen asia, mikä pitää selvittää lähdettäessä työskentelemään ongelmien kanssa on ongelman syy. Hyvin usein hoidetaan vain oireita eikä oireiden hoitaminen poista
J
okainen koira pentu tai aikuinen joka aiheuttaa ongelmia ihmiselle, ympäristölle tai itselleen on periaatteessa ongelmakoira. Ongelmakoiran määrittely on vaikeaa, sillä jokainen ihminen kokee ongelman erilailla. Jollekin on iso ongelma kun 10 viikkoinen pentu roikkuu lahkeessa. Toiselle taas ei ole minkäänlainen ongelma, kun 85 kiloinen koira hyökkii vastaantulijoita vasten. Ongelman olemassa oloa ei välttämättä huomata, jos koira aiheuttaa ongelmia itselleen esimerkiksi nuolemalla tassunsa rikki, puhumattakaan koiran nylkyttämisestä, joka monelle merkitsee koiran "vahvuutta" eikä stressin oiretta, josta yleensä on kyse.
Terveys
· terveysongelmat saattavat laukaista ihan minkälaisia käyttäytymisongelmia tahansa, kuten hyökkäämistä, puremista, eroahdistusta, haukkumista sekä erilaisia pelkoja
Stressi
· stressi aiheuttaa itsessään ongelmia ja pahentaa niitä. Oireita voivat olla hyppiminen, haukkuminen, vetäminen, levottomuus, nylkytys sekä terveydelliset ongelmat
Lajinomainen käytös
muun · metsästystarpeesta johtuvia ovatpiilotus muassa kaivaminen, pureskelu, perään lähteminen, haukkuminen ja "saaliin" selviytymisen tarpeesta johtuvia puolustukseen liittyviä ovat erilaiset · eloonjäämisen jatulevan pelko, toisten koirien pelot, ihmisten pelot, jonkun menettäpelot ylhäältä
Koira eläimenä
Ymmärtääkseen koiran käyttäytymistä meidän tulisi ensin ymmärtää, mikä koira on eläimenä. Koira ei ole karvainen lapsi. Se on sisimmältään sekaravintoa syövä peto. Petoeläimenä koira on saalistaja, jolla on tarve metsästää. Mutta koira on myös saaliseläin ja se tekee siitä aran ja varuillaan olevan. Sen pitää olla koko ajan tietoinen siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä aiheuttaa koirille erilaisia pelkoja.
Kenen ongelma?
Kun puhutaan ongelmakoirasta, usein unohdetaan, että nämä ongelmat harvoin ovat koiralle ongelmia. Ne ovat usein koiraeläimen normaalia käyttäytymistä, jotka ihminen kokee ongelmaksi. Ongelmien laukaisijoita voivat olla terveysongelmat, hormonit, huonot kokemukset, vääränlainen kommunikointi ja tietysti edellä mainittu lajinominainen käyttäytyminen.
· ·
misen pelko lisääntymisestä johtuvia ovat karkailu juoksun aikana, valeraskaudet ja sukupuolten välinen kilpailu sosiaalisuuden tarpeesta johtuvia ovat eroahdistus, erilaiset pelot, haukkuminen, ulvominen ja paikkojen hajottaminen
Suhde ja luottamuspula
vääränlaisia käyttäytymismalleja · hyvin usein opetamme itse koirillemme olla haukkuminen, ei tule luokse, palkitsemalla koiraa väärästä toiminnasta. Oireina voi hyppiminen,
·
vetää hihnassa ja erilaiset pelot kommunikoinnin ymmärtämättömyys voi myös tuoda tullessaan ison määrän ongelmia, kuten murisemista, hyökkimistä sekä puremista
4 CityLemmikit
ongelman syytä. Siksi sillä ei saada myöskään pysyviä tuloksia. Oire voi kyllä poistua, mutta tilalle tulee usein joku muu uusi käyttäytymishäiriö. Jos koira esimerkiksi haukkuu yksin ollessaan ja laitat sille sitruunapannan, niin koira on mahdollisesti hiljaa. Mutta edelleen on haukkumisen syy hoitamatta, ja todennäköisesti koiralle kehittyy joku muu ei toivottu käytös. Jos syy on esimerkiksi pelko, niin meidän tulee hoitaa pelko pois jotta haukkuminen loppuu. Usein ongelman syyn selvittämisessä auttaa päiväkirjan pitäminen koiran kanssa tekemisistä. Siitä näkee paljon asioita, joita ei muuten tule huomioineeksi. Iso osa ongelmakäyttäytymisestä johtuu terveysongelmista tai ne ovat ainakin osa ongelman laukeamista. Eläinlääkärin tarkastuksella kannattaa varmistaa, että taustalla ei ole sairautta tai kiputiloja jotka nostavat stressitasoja. Stressi on asia, joka usein myös unohdetaan hoidettaessa ongelmakäyttäytymistä. Jos stressitasoja ei ensin lasketa, koira ei pysty oppimaan uusia käyttäytymismalleja. Stressaantuneen koiran kaikki muistipaikat aivoissa ovat täynnä eikä sinne mahdu uutta tietoa. Jos työmuisti on täynnä, ei ole toivoa uuden oppimisesta. Tämän takia aina ennen kuin aletaan opettaa uusia käyttäytymismalleja, kannattaisi pitää muutaman viikon stressitön kausi. Tämä tarkoittaa sitä, että lo-
käyttäytymismallin, minkä se itse kokee palkitsevimmaksi, joten meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin osata palkita oikeaa käyttäytymistä. Pelkkä katsekin voi olla koiralle palkinto.
Ohjeita ongelmattomaan koiranelämään
Älä tee koirallesi mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän - koira kokee kipua siinä, missä ihminenkin Palkitse oikeasta Jätä väärä huomiotta - koira oppii palkinnoista - koira ei opi rangaistuksista ja kielloista - opetamme usein omalla käyttäytymisellämme koiralle ns. pahat tavat Unohda kieltäminen - ennakoi tilanne, palkitse oikeasta - koira turhautuu / stressaantuu kielloista - kielto muuttuu palkinnoksi - kieltäminen tekee ihmisen agressiiviseksi Älä pakota mihinkään - siedätä myönteisen kautta - jos pakotat kerran, joudut pakottamaan aina Puhu aina nätillä äänellä - suhde paranee - koira kuulee ja haluaa kuunnella sinua paremmin Unohda koiran turha koskettelu - muista rauhoittavat signaalit (Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit) - koiran kiva ei aina ole sama kuin sinun kivasi! Koira on sekaravintoa syövä peto - muista tyydyttää lajille ominaiset, luonnolliset tarpeet
Perustan luominen
Yksi tärkeimmistä asioista, joilla välttää ongelmien syntyminen, on luoda luottamuksellinen hyvä suhde koiraan. Luottamuksellinen suhde on tärkein asia. Se on kuin talossa perusta. Kun perusta on vahva voi taloon rakentaa vaikka kuinka paljon kerroksia. Mutta jos se on heikko, se ei kestä ensimmäistäkään kerrosta. Sama toimii koiran kanssa. Vahva suhde ja luottamus luotsaavat yhteiselämää pitkälle. Hyvä suhde ja luottamus tulee ansaita ja se ansaitaan kohtelemalla koiraa hyvin. Kun koiran ei tarvitse pelätä, mitä seuraavaksi tapahtuu, se tuntee olonsa turvalliseksi ja elää rauhaisaa onnellista elämää kanssasi. Jos koet, että sinulla ja koirallasi on ongelma, ota mahdollisimman pian yhteys hyvään koiralähtöiseen ongelmakoirakouluttajaan. Usein ihmiset odottavat liian pitkään, ennen kuin hakevat apua. Mitä kauemmin odottaa, sen suuremmiksi ongelmat kasvavat. Oikeanlainen ongelmien hoitaminen tuottaa tulosta, jos ohjeita noudatetaan. Tulosta pitää näkyä muutamassa viikossa jos näin ei käy kannattaa miettiä, mistä se johtuu. Onko hoidettava syy oikea tai voisiko kyseessä olla sittenkin terveysongelma, joka estää etenemisen. Kaikkia koirien ongelmia voi ja pitää hoitaa. Vielä en ole törmännyt tapaukseen, johon ei apua olisi löytynyt vain sairaus saattaa joskus estää koiran käyttäytymisongelman hoitamisen.
Raili Halme
Koirien koulutusohjaaja, käyttäytymisneuvoja ja ongelmakoirakouluttaja Kansainvälinen luennoitsija Koira-ammattilaisten opettaja niin kotimaassa kuin Euroopassa ja PohjoisAmerikassa Rakkaiden Haukkujen perustajajäsen Dog Oriented Institutin perustaja ja toimitusjohtaja Suomen Eläintenkouluttajat ryn varsinainen jäsen Hallituksen jäsen, PDTE (Pet Dog Trainers of Europe) Päätoimittaja, PDTE Newsletter (Pet Dog Trainers of Europe) Täysjäsen, APDT
·
Lisätietoja raili@rakkaathaukut.fi www.rakkaathaukut.fi
petetaan kaikki stressiä aiheuttava toiminta (koiran villitseminen, keppien/pallojen heitto, vauhdikkaat harrasteet) muutamaksi viikoksi ja näin järjestetään muistipaikkoihin tilaa uuden oppimiselle. Stressittömän kauden aikana on myös tärkeää pitää huoli, ettei ongelmakäyttäytymistä aiheuttavia tilanteita pääse enää syntymään. Sitä ei saa tapahtua myöskään stressittömän kauden jälkeen. Jos tilanteet vain jatkuvat, ongelmakäyttäytyminen myös jatkuu edelleen. Usein monet ongelmat häipyvät jo stressittömän kauden aikana. Näin selviää myös, mitkä olivat "oikeita" ongelmia, joiden kanssa pitää lähteä työskentelemään jatkossa. Kun terveys on tarkastettu, stressitasot on hoidettu alas ja ongelman syy on selvillä, lähdetään hoitamaan varsinaista ongelmaa. Ja hoitaminen on helppoa, sillä koiralla on mahdollisuus nyt ottaa vastaan uusia asioita. Jos koira pelkää sateenvarjoa, siedätetään koira sateenvarjoon ja näin hyvien kokemusten kautta pelko pikku hiljaa poistuu ja oireet häviävät. Jos koiralla on eroahdistus, tehdään yksinolosta maailman ihanin asia koiralle. Kun yksinolon pelko on poissa, oireet häviävät. Jos koira hyppii vastaantulevien ihmisten päälle, opetetaan uusi käyttäytymismalli ko. tilanteeseen. Uusi käyttäytymismalli voi olla, että koira tuleekin luoksesi. Koirahan on eläin, joka aina valitsee sen
Koira ei ole karvainen lapsi. Se on sisimmältään sekaravintoa syövä peto.
5
CityLemmikit
Tapaus Basso
TEKSTI ja KUVAT: Sofia Bergman, Basson nykyinen omistaja Tämä on kertomus ongelmakoirasta nimeltään Basso, rodultaan Grand bleu de Gascogne eli iso sininen Gascognen -ajokoira. Gascogne on maakunta Ranskassa, josta Basso oli tuotu Suomeen pienenä pentuna. Basso oli 2-vuotias, erittäin stressaantunut nuori uroskoira kun se muutti meille kesäkuussa 2010. Meidän perheessämme oli jo ennestään 3-vuotias Bracco Italiano -narttu Nella, 10-vuotiaat kaksoset, mieheni ja minä. En ollut koskaan ennen ottanut vastuulleni uutta kotia kaipaavaa koiraa, olin aina hankkinut perheen koirat pentuina mutta olimme toisaalta mieheni kanssa kyllä aina haaveilleet "Suuresta Sinisestä"! Olimme saaneet kuulla että tämä Basso oli ruvennut murisemaan isännälle niin pahasti, ettei perhe enää uskaltanut pitää sitä. Mahdollisesti Basso jouduttaisiin lopettamaan. Se tuntui tosi pahalta ajatukselta. Mietimme muutaman päivän ja yritimme keksiä, mitä Basson muutto meille mahdollisesti tarkoittaisi käytännössä. Ainakin pitäisi hankkia uusi auto, jotta saisi kaksi suurta koiraa matkustamaan turvallisesti muun perheen kanssa. Kysyin myös neuvoja opettajaltani Raili Halmeelta, joka lupasi tukea minua tässä prosessissa. Mutta vaikka kuinka yritin valmistaa itseäni Basson muuttoa varten, en tietysti voinut kuvitella millaista elämä tulisi olemaan ongelmakoiran kanssa. Tämä tulisi myös olemaan erittäin opettavainen kokemus tulevalle ongelmakoirakouluttajalle! Otimme yhteyttä Basson perheeseen tutustuaksemme heihin ja koiraan. Halusin edetä varovaisesti ja molempien koirien ehdoilla. Meillä ei käytännön syistä ollut mahdollisuutta ottaa Bassoa heti vastaan, vaan tutustumiseen menisi reilu kuukausi. Ensin kävin Basson kotona, jotta saisin nähdä koiran ja millaisessa ympäristössä se sillä hetkellä eli. Tämän ensitapaamisen aikana Basso enimmäkseen nukkui rauhallisesti omalla petillään, joten en nähnyt juuri minkäänlaista ongelmakäytöstä. Olin alusta asti
sanonut Basson omistajille, että jos oma koiramme Nella ei hyväksy Bassoa en voi ottaa sitä meille asumaan. Totutimme koirat toisiinsa monessa eri vaiheessa ja yhdessäolo sujui sen verran hyvin, että tarjosimme Bassolle uuden kodin! Niin Basson ja meidän yhteinen taival sitten alkoi kuumana kesäkuun päivänä kaksi vuotta sitten. Oli helppo huomata että Basson stressitasot olivat erittäin korkeat kun se muutti meille. Edelliset omistajat olivat saaneet neuvoksi kouluttaa Bassoa niin sanotulla "jääkaudella", jolloin koira ei kotioloissa saa omistajiltaan huomiota. Basson isäntä yritti myös käyttää räminäpurkkeja katkaistakseen ei toivotun käytöksen. He olivat tunnollisesti yrittäneet noudattaa neuvoja, mutta lopputulos oli se että Basso oli alkanut murista isännälle hyvin uhkaavasti. Saimme huomata että Basso murisi myös miehelleni. Tämä tapahtui aina kun tilaa ei Basson mielestä ollut riittävästi, jos mieheni ohitti Basson liian läheltä, yritti päästä ulko-ovesta sisään eteiseen tai halusi illalla mennä sänkyyn jossa Basso jo nukkui. Kun olimme tietoisia Basson taustasta, tiesimme hänen murinansa tarkoittavan että se pelkäsi mieheni läheisyyttä ja siksi tarvitsi enemmän tilaa itselleen. Niinpä mieheni huomioi Basson signaaleja ja antoi koiralle enemmän tilaa. Hän lähestyi Bassoa varovaisesti kaartaen, tarvittaessa myös selkä edellä, ja meni aina alta pois kun Basso murisi hänelle. Koiraopistossa olin saanut opiskella ja tarkkailla koirien rauhoittavia signaaleita ja siitä oli nyt apua. Voin kaikille suositella norjalaisen koirakouluttajan Turid Rugaasin kirjaa aiheesta! Kesti noin neljä kuukautta ennen kuin Basso lakkasi murisemasta miehelleni. Mutta vieläkin, kahden vuoden jälkeen, Basso saattaa joskus murahtaa miehelleni jos se herää kesken uniaan ja väsyneenä ei oikein ymmärrä, että huoneeseen astuukin se mukava ihminen. Murinan lisäksi Bassolla oli muita stressiin liittyviä oireita. Se oli hyvin levoton, liik-
kui vauhdilla ja reagoi herkästi uusiin ja hyvin pieniinkin asioihin. Kotona se joi vettä WC-pöntöstä, seisoi usein olohuoneen pöydällä kun muu perhe yritti katsoa televisiota, ja kun se kuuli ääniä kadulta, kuten vieraiden koirien haukuntaa, se syöksyi ikkunalle, hyppäsi ikkunanlaudalle ja rupesi vimmatusti haukkumaan, tuijottaen alas kadulle. Koska Basso on iso koira, painaa nykyään 52 kg ja säkäkorkeus on noin 75 cm, tämä käytös ei ollut kovin hauskaa. Sillä on mahtava basso-ääni joka kantaa kauas, ja hyvin nopeasti lähiympäristö tiesi, että meille oli muuttanut uusi koira. Alussa yritin ulkoiluttaa koiria yhtä aikaa, mutta se ei onnistunut. Tein myös sen virheen että lenkit olivat aivan liian pitkiä Bassolle, noin 30 min kerrallaan. Koska se oli niin stressaantunut, se reagoi hyvin vahvasti kaikkeen, mitä kadulla ja puistossa tapahtui. Se syöksyi ulvoen muita koiria kohti ja veti hihnasta niin kovaa, että minun oli pakko käyttää hanskoja, jotta pystyisin pitelemään sitä hihnassa. En myöskään saanut minkäänlaista kontaktia koiraan ulkona, se ei kerta kaikkiaan kuullut ääntäni. Ensimmäisen syksyn aikana Basson ulkoilu tapahtuikin erittäin pienissä erissä silloin kuin muita koiria ei juuri ollut liikenteessä. Vähitellen sain siihen paremmin ja paremmin kontaktia. Käytin niin sanottua huomiomerkkiä ja sen avulla pystyin ennakoiden välttämään niitä tilanteita joissa tiesin että Basson stressitasot nousivat. Huomiomerkki on ääni, joka itsessään on palkitseva koiralle ja se tehdään esimerkiksi suulla, ilman erillistä apuvälinettä. Sen avulla saadaan koiran huomio niin, että voidaan välttää koirille stressaavia tilanteita tai estää ei toivottua käytöstä rauhallisesti. Kun Basso oli muuttanut meille kesäkuun alussa, lähdimme kesäloman viettoon. Basso ei ollut tottunut matkustamaan häkissä autossa joten automatkat eivät sujuneet kovin hyvin. Se yritti olla kaikkialla, paitsi siellä missä sen piti olla. Se myös haukkui kaikille koirille jotka se ikkunasta näki. Muistan kauhulla ensimmäistä mökkimatkaa, jolloin Basso keskellä
moottoritietä kiipesi auton takaosasta turvaverkon ohitse, suoraan etupenkille ja kojelaudalle! Kun Basso muutti meille, se söi kuivamuonaa. Koska parhaimpia tapoja laskea koiran stressitasoja on ruualla virikkeistäminen, rupesimme antamaan sille pitkäkestoista syötävää erilaisessa muodossa. Basso oli myös aika laiha eikä sen lihakset olleet vielä kehittyneet. Se sai nyt lihaa sekä rasvaa, ja söi säännöllisesti muualta kuin omasta kupistaan. Nykyään sen turkki kiiltää kauniisti mustana ja on ihanan pehmeä. Toinen erittäin hyvä tapa laskea koiran stressitasoja on jäljestäminen. Vedimme erilaisia jälkiä koirille mökkimaastossa. Basson ensimmäinen verijälki oli niin jännittävää sille, että se nukkui melkein vuorokauden sen nuuskittuaan. Ja se teki stressaantuneelle koiralle erittäin hyvää! Noin puolentoista vuoden jälkeen Bassosta oli tullut rento ja ystävällinen koira joka se varmasti oli ollut nuorempanakin. Itse en aina huomannut muutoksia Basson käyttäytymisessä, mutta muut ihmiset huomasivat. Tämä yhteinen taival ei todellakaan ole ollut helppo, vaikka se nyt näin jälkeenpäin ehkä vaikuttaa siltä. Oli päiviä jolloin itkin katkerasti ja kaduin, että olin tarjonnut Bassolle kodin ylipäätänsä! Ja edelleen teemme Basson kanssa töitä. Se pelkää vieläkin isoja mustia koiria, joille se helposti rähähtää remmissä. Mutta se on myös saanut koirakavereita, mikä on hieno saavutus koiralle, joka niin pelkäsi muita koiria. Tämä on ollut tärkeä kokemus, ei vain minulle koirakouluttajana, vaan koko perheelle. Basso on nykyään erittäin rakastettu perheenjäsen. Osaamme nyt toimia koirien ehdoilla, lukea niiden rauhoittavia signaaleja ja olemme oppineet ennakoimaan erilaisia tilanteita. Olemme koko ajan pitäneet yhteyttä Basson entisiin omistajiin, lähettäneet kuvia koirasta ja kertoneet kuulumisia. He ovat nyt myös tavanneet Basson ja saaneet todeta että sillä on hyvä olla.
·
6 CityLemmikit
LISÄÄ LAASTIA.
ALLERDERM® Spot-on.
Ihon suojamuuria vahvistava paikallisvaleluliuos.
Ajattele lemmikin ihoa tiilimuurina. Ehjä muuri suojaa hyvin, mutta laastin rapistuessa suojaus pettää. Atooppisille ja allergisille koirille on käynyt juuri näin: Ihon suojaus ei riitä vaan allergeenit pääsevät sisään, kosteutta haihtuu ulos ja iho kuivuu. Allerderm Spot-On on juuri sitä ihon tarvitsemaa laastia. Rasvahapot, kolesteroli ja keramidit imeytyvät ihon läpi ja vahvistavat ihon tiilimuuria alhaalta päin. Allerderm Spot-Onin käyttö lisää tutkitusti (* ihon pintakerroksien välissä olevien lipidien määrää, siten vahvistaen ihon suojausta.
(* Effects of a Topically Applied Preparation of Epidermal Lipids on the Stratum Corneum Barrier of Atopic Dogs, A. Piekutowska, D. Pin, C.A. Rème, H. Gatto, and M. Haftek, Journal of Comparative Pathology 2008, Vol. 138, 197-203.
www.biofarm.fi
Apteekista ja eläinlääkäriltäsi
Ammattitaitoista eläinlääkintää
Koira Hööksillä
Pitkä kokemuksemme hevostuotteista on opettanut meille, että materiaalien tulee olla laadukkaita ja kovia otteita kestäviä. Koiravalikoimamme käsittää käytännöllisiä ja kestäviä tuotteita, tietysti edulliseen hintaan - sinun ja koirasi parhaaksi! Tervetuloa meille!
SORSA 50
· · · ·
tähystysleikkaukset akupunktio homeopatia käytösneuvonta
· · · ·
hammashoidot silmätarkastukset viralliset lausunnot sunnuntaipäivystys
Treenin tulee olla hauskaa!
Vaihtele treenipaikkoja ja motivoi koiraasi leikeillä, kehuilla ja innostavilla treenivälineillä.
7
NAKSUTIN 20
3
Pikku-Huopalahti Munkkivuori Nurmijärvi Klaukkala Puh. 044 362 0222 Ajanvaraus 24h www.kapalamaki.fi
Rakkaat Haukut ja PDTE järjestävät
niä Agility - hauskaa tree sinulle ja koirallesi...
Natural ingredients
18.-19.8.2012 luentoviikonlopun MUISTILLA ON VÄLIÄ ELÄINTENKIN KOULUTTAMISESSA
AMBER BATSON, BVetMed MRCVS, luennoi ensimmäistä kertaa Suomessa. Amber on englantilainen kansainvälisesti arvostettu luennoitsija, eläinlääkäri, behavioristi ja tutkija. Hän on erikoistunut eläinten muistiin ja aivojen toimintaan tähtäimessä eläinten oppimisprosessin helpottaminen ja hyvinvoinnin parantaminen opetustilanteessa. Luennot pidetään englanniksi ja paikka on pääkaupunkiseudulla. Viikonlopun hinta on 150 euroa. KAIKKI MUKAAN SAAMAAN UUTTA TUTKITTUA TIETOA ELÄINTEN OPPIMISEN SARALTA!
PS tulkkauspöytämahdollisuus tarve ilmoitettava etukäteen!
on vaatteita ja ... ja tiedäthän, että meillä e. an emännälle ja isännäll jalkineita myös koir
Shampoo Berry Clean syväpuhdistava ................................. 14,50 Shampoo Papaya Plus 2 in 1 puhdistava, pehmentävä................... 14,50 Shampoo Oatmeal rauhoittava, hoitava .......................... 14,50 Clean Theeth Gel hammastahna .................................. 16,50 Tangle Remover huuhtelua ei tarvita............................ 15,50
Ilmoittautumiset ja lisätietoja: www.rakkaathaukut.fi tai raili@rakkaathaukut.fi
www.hooks.fi · ILMAINEN LINJA KELLON YMPÄRI · 0800-770 700!
VANTAA Puh. 09 231 340 10 Ma - pe 10 - 20, la 10 - 16 YLÖJÄRVI Puh. 03 273 0506 Ma - pe 10 - 19, la 10 - 16
Kaikkea ratsastajalle, hevoselle ja koiralle
Hööks
CityLemmikit
7
Lemmikin ystävän lempitapahtuma!
Helsingin Messukeskuksessa
Uutispalsta
Porttipuistoon myös Musti ja Mirri outlet -myymälä
Porttipuiston Musti ja Mirri muutti Lemmikkitarvikemyymälä Musti ja Mirri muutti Vantaalla Porttipuistossa. Uudistunut Musti ja Mirri avattiin Porttipuisto Shopping -kauppakeskuksessa torstaina 29.3.2012. Lisäksi Porttipuistossa avattiin Musti ja Mirri outlet -myymälä 2.4.2012. Musti ja Mirri on Suomen ja samalla koko Skandinavian suurin lemmikkitarvikeketju, joka tarjoaa lemmikkieläinruokia sekä -tarvikkeita koirille, kissoille ja pienlemmikeille. Myymälöitä on yli sata ympäri Suomen Helsingistä Rovaniemelle. Myymälän yhteystiedot Musti ja Mirri Vantaa Porttipuisto Porttipuistontie 1 (Porttipuisto Shopping), 01200 Vantaa, P. 044 769 0078, porttipuisto.vantaa@mustijamirri.fi Myymälä on avoinna mape 1020, lauantaisin 1018 ja sunnuntaisin 1217. Musti ja Mirri Outlet Vantaa Porttipuisto Porttisuontie 4 (Porttipuiston Liikekeskus), 01200 Vantaa, P. 044 769 0096, poisto.porttipuisto@mustijamirri.fi Myymälä on avoinna mape 1119, lauantaisin 1117 ja sunnuntaisin 1216.
28.29.4.
, tä itä jöi sj rsi rsi jyr jyr
Homeopatiaa ja koirahierontaa Murren Murkinassa, Malmilla ja Mankkaalla.
Murren Murkinan asiantuntijat tarjoavat koirallesi nyt myös terveyttä ja hyvinvointia edistäviä palveluita, kuten homeopatiaa ja hierontaterapiaa. Homeopatia on lempeä, kokonaisvaltainen ja nopea hoitomuoto. Sillä voidaan hoitaa koiria heti ensioireiden ilmettyä, usein turhat lääkekuurit välttäen. Monissa pitkittyneissä vaivoissa homeopatia toimii joko tukihoitona, vahvistaen ja nopeuttaen toipumista tai täysin itsenäisenä hoitomuotona. Hierontaterapiat auttavat koiraa käyttämään kehoaan optimaalisesti, palautumaan nopeammin rasituksesta sekä toipumaan erilaisista traumoista. Hierontaterapian suotuisat vaikutukset ulottuvat verenkierron ja ruuansulatusjärjestelmän ohella mm. hermojärjestelmään ja imunestekiertoon. www.murrenmurkina.com
8 CityLemmikit
ka lo o o o o ja i i a , , kis ek k k i it, soott i it iset lemmik
sa ma ailma,
koiran terveys
le m
m i Malmille avattiin Musti ja Mirri -myymälä
Lemmikkitarvikemyymälä Musti ja Mirri avasi uuden myymälän Helsinkiin Malmille Malmintorille 1.3.2012. Musti ja Mirri -myymälä avataan Malmintorin kauppakeskukseen entisiin Seppälän tiloihin.
avasi 1000 m2 lemmikkitarvikemyymälän!
PetenKoiratarvike.com on vuonna 2004 perustettu kotimainen, lemmikkieläintarvikkeisiin erikoistunut verkkokauppa. 1.3.2012 PetenKoiratarvike.com avasi tiettävästi Suomen suurimman lemmikkitarvikemyymälän Porvoon Kuninkaanporttiin. Neliömetrejä myymälässä on kunnioitettavat 1000! PetenKoiratarvike. com tarjoaa erittäin laajan valikoiman koiratarvikkeita sekä tuotteita kissoille, pieneläimille ja akvaarioon. "Se, mitä myymälästämme ei löydy, sitä ei tarvitse tai sen me tilaamme asiakkaallemme. Toiveita otetaan vastaan", kertoo myymälän henkilökunta. Peten Koiratarvike tuokin itse maahan valtaosan tuotteistaan.
Hööksin koiratuotevalikoima laajenee
www.petexpo.fi
PetExpo on avoinna lasu 28.29.4. klo 9-18. Liput: 15 /10 / 3 , alle 4-vuotiaille maksuton sisäänpääsy. Perhelippu (max 2 aikuista ja lapset 415 v.) 35 . Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Samalla lipulla myös Lapsimessuille, pienoismallien Model Expoon, Kädentaito-tapahtumaan ja OutletExpoon. Älä ota omaa lemmikkiä mukaan messuille.
Mediayhteistyössä: Juna Kätevin tapa tulla messuille
Vuonna 2004 Suomeen rantautunut Hööks on nykyisin Pohjoismaiden suurin myymäläketju hevosurheilun alalla. Yrityksessä työskentelee noin 250 henkeä, jotka kaikki ovat sitoutuneita täyttämään asiakkaiden vaatimukset.
ki
t
Musti ja Mirri Malmintori Malmin kauppatie 18, 00700 Helsinki P. 044 469 0102, malmi.helsinki@mustijamirri.fi Myymälä on avoinna mape 1019, la 1017. Viiden vuoden ajan Hööks on tarjonnut tuotteita myös koirille ja nyt keväällä on valikoima jälleen laajentunut. www.hooks.fi
Bakteerien aiheuttamien ihotulehdusten hoidosta
TeKSTI Outi Kuisma-Parwar, ELL, CertVD Asiantuntijaeläinlääkäri, Biofarm Oy. www.biofarm.fi Huoli bakteerien lisääntyvästä vastustuskyvystä eri antibiootteja vastaan haastaa meidät kaikki käyttämään antibiootteja myös lemmikkien hoidossa vastuullisesti. Uusia antibiootteja kehitetään jatkuvasti, mutta siitä ei näytä olevan paljon apua taistelussa ovelia ja muuntautumiskykyisiä bakteereja vastaan. Mikäli emme ota tätä huolta vakavasti, on mahdollista, että joiltakin antibiooteilta kielletään tulevaisuudessa käyttö lemmikkieläimille ja ne varataan vain ihmisten hoitoon. näytteenottoineen on aina diagnoosin peruskivi. On myös tärkeää tuoda potilas vastaanotolle "sellaisenaan" eikä pestä haisevaa ihoa tai puhdistaa korvia, ettei 'tekisi huonoa vaikutusta'. Puhtaalta iholta on vaikeaa saada edustava näyte värjättäväksi ja mikroskooppisesti tutkittavaksi. Kannattaa miettiä valmiiksi milloin ongelma alkoi, mitä eläimessä ensiksi huomioitiin ja miten ongelma jatkui. Eläinlääkärin tekemät kysymykset ovat nimittäin hyvin tärkeä osa diagnoosin tekoa eikä mitään turhaa jutustelua. jaavaa ainetta, joka on oiva lisä vaurioituneen tai herkän ihon suojaamiseksi. Pienellä lisätyöllä voimme hyvinkin vähentää antibioottien käyttöä tai tukea niiden vaikutusta. Antibioottien käytöltä ei usein voi välttyä, mutta sen suhteen kannattaa ottaa huomioon muutamia seikkoja. Käytön tulee aina perustua eläinlääkärin tekemään tutkimukseen ja sen perusteella tehtyyn hoitosuunnitelmaan. Älä yritä säästää rahaa ja saada antibiootteja puhelinmääräyksenä itse tekemäsi Internet-diagnoosin perusteella. Muista että korvatulehduksesta saat helposti kehitettyä kroonisen ongelman jos hoidat sen joillain jäännekorvatipoilla. Eihän sellaisia pitäisi edes olla, jos edellisen hoitokerran ohjeita on noudatettu. Käytä määrätty antibioottikuuri aina loppuun asti äläkä säästä muutamaa pilleriä pahan päivän varalle. Älä pienennä määrättyä annosta omatoimisesti, koska annos perustuu aina eläimen painoon ja tulehduksen vakavuuteen. Jos tiedät, ettet pysty antamaan lemmikillesi suun kautta annettavaksi määrättyä lääkekuuria tai toteuttamaan paikallishoitotoimenpiteitä, kerro se heti eläinlääkärillesi. Voitte sitten yhdessä miettiä, miten ongelma saadaan hoidettua jollain muulla tavalla. Säästät selvää rahaa kun et kerää kaapin hyllylle käyttämättömiä lääkepakkauksia. Jos tulehdus uusiutuu jatkuvasti, on syytä analysoida ongelma uudelleen alusta alkaen ja muuttaa hoitotaktiikka. Pelkkä antibiootin vaihto tehokkaampaan ei yleensä ole lopullinen ratkaisu ongelmaan se vain edistää bakteerien erikoistumista. Antibioottien vastuullinen käyttö on haaste meille kaikille: eläinlääkärin tehtävänä on harkita tarkkaan sen tarpeellisuus ja omistajan tehtävänä toteuttaa sovittu hoitosuunnitelma. Näin hoidamme kaikki oman osuutemme ja varmistamme, että meillä on tulevaisuudessakin käytettävissä tehokkaita antibiootteja lemmikkiemme hoitoon.
Apukeinoja diagnoosin avuksi
Koska tulehdus on aina seurausta jostain, on tärkeää yrittää selvittää syy ihotulehduksen syntyyn. Valitettavasti se ei aina ole mahdollista, joten tyydymme hoitamaan tulehduksen ja toivomme, ettei se uusiudu. Omistajan tekemät huomiot ovat eläinlääkärille tärkeämpi apuväline kuin Internetissä surffaaminen ja eri diagnoosien ehdottaminen eläinlääkärille. Potilaan kliininen tutkimus mahdollisine
Hoitovaihtoehtoja
Paikallishoitoja pitäisi suosia entistä enemmän, joko ainoana hoitomuotona tai antibioottihoidon rinnalla. Paikallishoitona voimme käyttää sopivia hoitoshampoita, hoitoaineita, hoitosuihkeita sekä desinfioivia ja bakteereja tappavia aineita sisältäviä geelejä ja voiteita. Nykyään on olemassa myös pipetteinä iholle laitettavaa, vaurioitunutta ihon rakennetta kor-
·
CityLemmikit
9
Kissa matkustaa
TeKSTI Suvi Pohjola-Stenroos ELT, Dipl. ABVP, Feline Practice Felina Kissaklinikka www.felina.fi
K
issa on luonnon luomista täydellisin, mestariteos. Se on sulavaliikkeinen, pehmeä, kaunis, valpas, viisas, aistikas, siisti ja salaperäinen. Se elää hetkessä ja paikassa, vaistojensa varassa, ei muistele, eikä suunnittele. Kissa on lähes täydellinen. Sen lumoihin joutuneet ovat ikuisesti kissansa palvelijoita. Kissaihminen tulee täydelliseksi vain saadessaan jakaa ajan ja paikan kissansa kanssa. Kissaihminen on yleensä mukavuudenhaluinen, laatua arvostava, itsenäinen ja vaativa kuten kissansakin. Kissan ja ihmisen erotuksena on vain ihmisen uteliaisuus ja kissan territoriaalisuus. Kissa viihtyy parhaiten kotona tutussa omassa reviirissä ja joutuu ponnistelemaan, kun sen reviiri vaihtuu. Ihminen sitä vastoin nauttii vaihtelusta ja matkustaa. Kissan suurimpia stressin aiheuttajia ovat juuri reviiriin liittyvät muutokset: uusien paikkojen, äänien, hajujen ja valojen maailma. Hyvin suoritetut matkavalmistelut kuitenkin pehmentävät muutosta kissan reviirin vaihtuessa tuntemattomaan. Ja taas kissan palvelija kuulee sen salaperäisen syvän pehmeän kehräävän äänen kiitoksena onnistuneesta yhteiselosta, vaikka ollaankin kaukana poissa kotoa. Miten tähän päästään?
Mukaan vai hoitolaan
Otanko kissani mukaan matkalle, mikä on hyväksi kissalleni, mikä minulle? Yleisohje on, että erittäin nuorille, erittäin vanhoille, leikkauksesta toipumassa olevalle, tiineelle, sokeritautiselle tai sydän- tai hengityselimistön sairautta potevalle tai pahasta matkastressistä kärsivälle kissalle ei matkustelu ole hyväksi, koska matkastressi kuormittaa elimistöä ja laskee vastustuskykyä. Tästä syystä juuri matkaa seu-
ranneen viikon aikana monella kissalla usein todetaankin muutoksia yleistilassa: lievää ruokahaluttomuutta, joskus oksentelua, virtsaamis- ja ulostamisvaikeuksia. Ei ole lainkaan harvinaista, että matkaa seuraavan viikon aikana kissassa piilevistä virustartunnoista puhkeaa hoitoa vaativa tauti. Näille kissoille ihanteellisinta on saada mieluiten hoitaja kotiin, tai vaihtoehtoisesti viedä kissa tuttuun kissahoitolaan matkan ajaksi. Hoitolaa valitessa olisi hyvä tutustua paikkaan hyvissä ajoin ennen matkaa. Huomioitavia asioita ovat yleinen siisteys, henkilökunnan ystävällisyys, hoitolassa olevien kissojen käyttäytyminen, eläinlääkärin saatavuus tarvittaessa, joustavuus erikoishuomiota vaativissa asioissa, kuten erikoisruokavaliot, hoitolaan tultaessa vaadittavat rokotukset jne. Hoitolassa kissa saattaa jakaa tilat yhdessä muiden kissojen kanssa tai saada oman tilan asuttavaksi. Yhdessä toisten kissojen kanssa kissaa pidettäessä suurimman riskin muodostavat kissojen tarttuvien tautien leviäminen (leukemia, tarttuva immunokato, tarttuva vatsakalvon tulehdus, kirppu- ja sienitartunnat sekä hengitystietartunnat) sekä tapaturmat kissojen välisissä reviiritappeluissa. Arka kissa ei lisäksi hevin käytä yhteistä hiekkalaatikkoa muiden kanssa ja saattaa täten sairastua alempien virtsateiden tulehdus ja tukosoireistoon. Kissan kannalta paras ratkaisu on yksilöllinen hoito ja omat sekä hiekka- että ruoka-astiat sekä tartuntojen että tarpeettoman stressin välttämiseksi. Kissan tulisi saada samaa ruokaa kuin kotonakin ruoansulatuskanavan ongelmien välttämiseksi. Mikäli mahdollista, kissan tulisi saada käyttää myös samanmerkkistä hiekkaa kuin kotona virtsaamisvaikeuksien ennaltaehkäisemiseksi. Hoitolaan on hyvä jättää kissan terveyskortti ja oman eläinlääkärin yhteystiedot mahdollisten ongelmien varalle.
Matkavalmistelut
Matkailu kissan kanssa edellyttää etukäteisvalmisteluja, sitä perusteellisempia, mitä pi-
demmästä matkasta on kysymys. Lyhyt käynti esimerkiksi eläinlääkärillä vuositarkastuksessa ei vaadi valmisteluja, kun taas loma- tai näyttelymatka vieraaseen maahan on isompi asia. Hyvin suunniteltu matka oikeine varusteineen pehmentää muutoksen aiheuttamaa stressiä. Heti kun matka varmistuu, ota yhteyttä eläinlääkäriisi ja Suomessa kyseisen matkustuskohteen suurlähetystöön tai kaupalliseen edustustoon kissasi maahantulovaatimusten selvittämiseksi. Pyydä kyseisen maan vaatimukset ja mahdollisesti tarvittavat asiapaperit hyvissä ajoin postitse kotiisi. Valtaosa maailman maista, kuten Suomikin, kuuluu nk. karanteenittomiin maihin. Tulovaatimuksena ovat voimassa olevat rokotukset, tunnistusmerkintä ja matkustusasiakirja, tavallisimmin EU maista tulevalla kissalla EU lemmikkieläinpassi. Parhaiten tuontivaatimukset selviävät kunkin maa suurlähetystöstä tai kaupallisesta edustustosta. Suomen tulovaatimukset voi käydä lukemassa Eviran sivuilta. Ennen pidempää matkaa Sinun kannattaa pyytää eläinlääkäriäsi tekemään kissallesi perusteellinen terveystarkastus. Ajoita tarkistus muutamaa päivä ennen matkaa. Tarkastuksessa varmistetaan, että kissallasi ei ole tarttuviin tauteihin viittaavia oireita ja lemmikkisi kestää matkan rasitukset. Samoin varmistetaan, että kissasi rokotukset ovat matkustusmaan vaatimusten mukaiset, sekä täytetään mahdolliset viralliset asiapaperit, mikrosirutus ja EU passi. Pyydä myös mukaasi kissasi potilaskortin kopio mahdollista kohdemaan eläinlääkärikäyntiä varten. Jos kissasi tarvitsee säännöllisesti jotakin lääkettä tai erikoisruokaa, pyydä matkaa varten lääke- ja ruokavarastoosi täydennystä. Vieraassa maassa et voi saada apteekista reseptilääkkeitä ilman käyntiä paikallisella eläinlääkärillä ja saattaa olla vaikeaa löytää varsinkin erikoiseen vaivaan erikoistunut eläinlääkäri. Erikoisdieettejäkään ei valitettavasti ole saatavissa kaikissa lomakohdemaissa. Oma eläinlääkärisi saattaa jopa pystyä sel-
vittämään matkustuskohteessa toimivia eläinlääkäreitä, jos toimitat osoitetiedot riittävän aikaisin ennen käyntiä. Näin kissasi terveystiedot voidaan siirtää jopa sähköisesti matkustuskohteen eläinlääkärille ennen käyntiä esimerkiksi maastamuuton yhteydessä. Eläinlääkärikäynnillä voidaan myös keskustella kissan tarpeesta saada rauhoittavaa tai matkapahoinvointia estävää lääkitystä matkan ajaksi. Yleissääntö on, ettei kissaa rauhoiteta etenkään lentomatkan ajaksi. Tämä siksi, että rauhoittavat lääkkeet toimivat kissoissa hyvin yksilöllisesti. Pelkäävä, jännittynyt tai aggressiivinen kissa ei rauhoitu normaaleilla annoksilla, vaan saattaa saada elimistössään helposti vaarallisen lääkkeen aiheuttaman stressireaktion verenpaineenlaskuineen, jolloin lentomatkalla saattaa syntyä hoitoa vaativa hätätilanne. Lisäksi lemmikki saattaa lääkkeestä huolimatta oksentaa ja vetää oksennusta "väärään kurkkuun" kohtalokkain seurauksin. Jos kuitenkin rauhoittaviin päädytään, tulee hyvissä ajoin kotona testaamalla arvioida lääkeannoksen vaikutus kissaan ja tietää valitun lääkkeen mahdolliset sivuvaikutukset. Eläinlääkärisi saattaa olla perillä myös kohdemaan infektiotautitilanteesta ja näiden tautien mahdollisesti aiheuttamista riskeistä omalle kissallesi. Erityisesti Suomesta muihin maihin matkustettaessa kissasi vaarana ovat erityisesti vieraat kissat infektiotauteineen ja ulkoloisineen, erityisesti kirppuineen. Koska kirpputartunta on erittäin yleinen, helposti leviävä ja vaikeasti häädettävä, on sen ennaltaehkäisyyn hyvä varustautua jo ennen matkaa. Myös toisten kissojen läheisyyden välttäminen on viisasta. Kissoilla on yleisesti suuri joukko erilaisia virustartuntoja, etenkin hengitystieviruksia usein piilevästi elimistössään. Stressin yhteydessä virukset aktivoituvat ja tartuttavat helposti lähikontaktissa olevia muita kissoja. Huomattavaa on, että usein asianmukaiset rokotuksetkaan eivät estä kissan infektioita, vaan ainoastaan lieventävät taudinkuvaa. Muita mahdollisia riskejä ovat esimerkiksi Etelä-Euroopan maihin tai USA:han matkustettaessa kissan sydänmatotartunta. Sen ennaltaehkäisystä ja riskialueista kannattaa tiedustella eläinlääkäriltä.
10 CityLemmikit
Matkaa varten tarvitset kissallesi varusteeksi kuljetuslaatikon, matkahiekkalaatikon, ruoka- ja vesiastiat, makuupesän, lelut ja turkinhoitovälineet. Kuljetuslaatikon tulee olla riittävän tilava matkan pituutta ajatellen. Kissan tulee pystyä seisomaan ja kääntymään laatikossa ja laatikkoon pitää pidempiä matkoja varten saada sopimaan myös pieni hiekkalaatikko. Kuljetuslaatikon tulee olla tiivis siten, ettei kissa voi työntää päätään tai jalkojaan sieltä ulos, mutta sisältää myös riittävästi ilmareikiä ilmanvaihdunnan ja liian lämmön poistumisen turvaamiseksi. Talvella laatikon päälle laitetaan lämpötiivis, tuulenpitävä suojus. Sisälle laatikkoon kannattaa laittaa pehmeä, kosteutta tarvittaessa imevä alunen, esim. isohko kroonikkovaippa tai sanomalehteä. Lentomatkoilla koneen ruumassa matkustavalle kissalle on hyvä laittaa vuorattu lämmin makuupesä kuljetuslaatikon sisälle. Kansainvälisten määräysten mukaan kissan lentolaatikossa tulee olla tarra "Live Animal" ja nuolet osoittamassa laatikon yläosaa, laatikon päälle teipataan kissan omistajan ja vastaanottajan tunnistetiedot. Lentomatkoilla on hyvä lippuja varatessa varmistaa yhtiön käytäntö lemmikkien kuljettamisessa. Moni yhtiö ei ota koneen matkustamoon lainkaan lemmikkejä, vaan lemmikit sijoitetaan ruumaan. Käytännössä tämä on kissan kannalta aivan hyvä järjestely. Omat kissani ovat matkustaneet sekä ruumassa että bisnesluokan viimeisellä rivillä turvavöihin vyötetyissä kuljetuslaatikoissaan, ja aina yhtä tyytyväisinä on määränpäähän saavuttu. Matkareittiä suunniteltaessa on hyvä varata mikäli mahdollista suorat lennot kohteeseen. Samoin matkustuspäivät on hyvä yrittää järjestää keskelle viikkoa ruuhkien välttämiseksi, ja kesällä on hyvä lentää, jos mahdollista illalla tai varhain aamulla korkeiden lämpötilojen välttämiseksi. Kissa on yleensä hyvin sidonnainen hiekkalaatikkotottumuksiltaan. Yhtäkkiä muuttunut hiekka, laatikon avoimuus, koko tai sijainti saattavat herkästi häiritä ulostamis- ja virtsaamistottumuksia ja johtaa vaikeuksiin matkan aikana. Ennen matkaa on siksi hyvä ottaa normaalilaatikon rinnalle käyttöön myös erityinen, pienempi matkahiekkalaatikko. Matkalle on hyvä ottaa mukaan muutaman vrk tarve kissan omaa hiekkaa. Koska hiekka on painavaa kuljetettavaa, tulisi sen olla erittäin hyvin paakkuuntuvaa ja hajun sitovaa, sekä mahdollisimman pienirakeista. Matkahiekkavaatimukset täyttävää hiekkaa voi mukavasti suppilon avulla pakata vaikka litran muovipulloihin. Mukaan matkavarustukseen pakataan myös kissan lempiruokaa matkan ajaksi, ellei kyseessä ole kansainvälisessä jakelussa oleva ruokamerkki.
Kissa kateissa
Tutki huoneen kaikki mahdolliset kissan mentävät kolot, huonekalujen taustat ja aluset, sängyn patjan alunen jne. Kissa harvoin tulee kutsumalla, kissan uni ei katkea, kun paikka on hiljainen, pehmeä, hämärä ja rauhallinen. Etenkin kissanpennut "katoavat" nukkumaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Paniikissa tapahtunut piiloutuminen ja katoaminen onkin vaikeampi juttu. Kissa saattaa olla samassa rakennuksessa tai ulkona ja löytäminen kovan työn takana. Havaintojen saamiseksi ota yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen, poliisiin, sanomalehden toimitukseen, paikallisradioon sekä eläinlääkäriin. Jätä näihin ja katoamispaikan läheisiin liikkeisiin ja puhelinpylväisiin kissan kuvalla varustettuja katoamisilmoituksia yhteystietoineen. Tavallisimmin lemmikki löytyy viikon sisällä katoamisesta. Takaisin saatu kissa on hyvä käyttää eläinlääkärillä tarkastuksessa. Tutkimuksiin kuuluu aikakin hyvä kliininen tarkastus. Katoamispaikasta ja kestosta riippuen on hyvä myös varmistautua kissan mahdollisesti saamista tartunnoista, näiden selvittämiseksi tarvitaan erilaisia testejä. lähelle osuvia, myös omistajaansa, täysin tahtomattaan. Samoin se saattaa karata heti tilaisuuden tullen, eikä vieraassa paikassa pelästyneenä anna kiinni. Esimerkiksi autossa kuljetuslaatikoista otettu pelästynyt kissa saattaa aiheuttaa ojaanajon hypätessään kuljettajan niskaan. Myöskään kuljetuslaatikon sisälle ei pidä laittaa sormiaan pelästyneen kissan silittelemiseksi. Kissa saattaa purra paniikissa ja keskeyttää näin matkan. Kissan suu on erityisen likainen paikka ja erityisesti siellä viihtyy Pasteurella-niminen bakteeri. Ensiapuna purtua kohtaa, jos mahdollista pidetään pitkään haalean juoksevan veden alla, puhdistetaan ja sidotaan mahdollisen verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Muista, että jokainen kissanpurema kuuluu lääkärin hoitoon. Jos kissa matkustaa autossa, junassa tai lentokoneessa omistajansa välittömässä läheisyydessä kuljetuslaatikossaan ja osoittaa jännittämisen merkkejä, on sille hyvä puhua rauhoittelevaan sävyyn, peittää laatikko kevyesti ja seurata tilannetta. Usein kissa rauhoittuu hetken päästä, eikä jatkomatkan aikana osoita enää stressin merkkejä. Ennen lentomatkaa tai pidempää auto- ja junamatkaa kissa pidetään ilman ruokaa noin kuuden tunnin ajan. Jos kissalla on pahoinvointitaipumus, ei sille myöskään anneta vettä kahteen tuntiin ennen matkaa. Matkan jälkeen ruoka ja vesi voidaan laittaa välittömästi tarjolle. Pitkien lentomatkojen välilaskupaikoissa lentokentillä on monesti kissahotelleja, joissa kenttähenkilökunta tarjoaa kissalle juomavettä ja hiekkalaatikon. Joillakin lentoyhtiöillä saattaa olla minimiaikavaatimus välilaskuissa jatkolentojen aikataulussa juuri siksi, että mukana matkustavan lemmikin huoltoaika välilaskujen aikana jää riittävän pitkäksi. Käytösongelmien välttämiseksi ja matkusteluun tottumiseksi nuorta kissaa tulisi ottaa mukaan lyhyille matkoille pienestä pitäen. Vanhoista kissanäyttelykonkareista, jotka ovat kotiväkineen matkanneet useita kertoja, näkyy parhaiten, miten harjoittelu tekee mestarin. Nämä kissat nukkuvat normaalit päivätorkkunsa missä vaan, lentokoneessa, autossa tai näyttelyhäkissä suuren yleisön ihmeteltävinä. huoneessa tai myös muualla mielellään WC:n suihkunurkkaukseen. Hiekkalaatikkoon on hyvä laittaa muovinen suojus ennen hiekan kaatamista, tällöin laatikko säilyy siistinä ja käytetty hiekka saadaan muovipussissa siististi roskiin hotellista lähdettäessä. Ennen kissan päästämistä pois kuljetuslaatikosta tarkistetaan, että huoneen ikkunat ovat kiinni, että ilmastointihormiin ei pääse sisälle, että kylpyammeen alla ei ole kissan mentävää koloa ja viemäreihin ei pääse. Nokkela matkailija tiivistää kissan mentävät aukot tarvittaessa esimerkiksi leveällä muovisella pakkausteipillä. Hotellihuoneessa kissan voi pitää vapaana, jos voi olla varma, ettei kissa merkkaile virtsalla. Tavallisesti virtsalla merkkailua harrastavat sekä leikkaamattomat urokset että naaraat, joskus myös kissat, joille uusi paikka uusine hajuineen on stressi. Kissa merkkaa, koska haluaa jättää hajukirjeen mahdolliselle vastaanottajakissalle. Kirjeen sisältö voi olla esimerkiksi seuraava: Tässä asun minä, seutukunnan komein vielä yksinäinen kolli, etsin tyttöä itselleni. Merkkailua voi yrittää hillitä käyttämällä uhanalaisiin pintoihin Feliway-suihketta. Tämä on nk feromoni, kissan omaa, mielihyvää tuottavaa rauhasten eritettä, joka lievittää kissan psyykkisiä jännityksiä (kissa levittää naamaferomoniaan mm. puskiessaan omistajansa jalkoja tämän kotiin tullessa). Feliway ei tahraa, eikä tuoksu ihmisen nenään, tehoa saadaan käyttämällä sitä päivittäin pintaan, johon kissa osoittaa kiinnostusta. Feliwayta voidaan laittaa ainoastaan puhtaalle, siis ei-merkatulle pinnalle. Jos kissa on päässyt merkkaamaan jo johonkin, saa virtsan hajun parhaiten pois omenaviinietikan ja soodaveden seoksella. Ammoniakkipitoisia pesuaineita pitää välttää, koska ne stimuloivat merkkaamaan lisää. Jos merkkaaminen toistuu esimerkiksi sänkyyn, tarjoa väliaikaisesti kissan ruoka tarjottimella samassa paikassa. Siistinä lemmikkinä kissa ei syö ja merkkaa samassa paikassa. Merkkaaminen loppuu varmasti. Huoneesta poistuttaessa kissa on viisasta sijoittaa taas kylpyhuoneeseen. Tämä siksi, että tuolloin kissa on kahden oven takana, eikä pääse livahtamaan esim. hotellikäytävään ovea aukaistaessa. Kylpyhuoneen ovi pönkätään tuolilla, jos kissa on teknisesti lahjakas ja kätevä ovenaukaisija. Samoin yksinjätettävä kissa saattaa kokiessaan olonsa turvattomaksi ja omistajastaan erossa olevaksi, purkaa jännitystään teroittelemalla kynsiään = raapimalla seinää, huonekaluja, mattoja tai matkalaukkuja. Kun tila on pienempi ja esimerkiksi kuljetuslaatikko on lähellä kissan omine hajuineen, ei stressikokemus ole yhtä voimakas eikä jännityksiä tarvitse purkaa.
Lääkekaappi ja matkavarusteet
Paras apu on ennaltaehkäisevää huomioon ottamista ja vaarojen torjumista, mutta tositilanteissa kissan ensiapupakkauksesta on suuresti hyötyä esimerkiksi loma- ja näyttelymatkoilla. Ensiapuvarustuksen tulee olla mitoitettu tarvetta vastaavaksi, pitkillä matkoilla tarvitaan monipuolisempi tarvikevalikoima kuin lyhyillä viikonloppumatkoilla. Seuraavassa listaa hyödyllisistä ja erikoisesti kissalle sopivista tarvikkeista ja lääkkeistä. Osa lääkkeistä on nk. reseptilääkkeitä, joiden käytöstä Sinun tulee erikseen neuvotella eläinlääkärisi kanssa. Kissan matka-apteekkiin ja varustukseen voisi kuulua seuraavia tarvikkeita: - hiilitabletit / aktiivihiilijauhe myrkytyksissä - kyypakkaus (annos 1/4 - 1/2 tabl. kun turvotusta ja pahoinvointia, allerginen reaktio) - parafiiniöljyä (3 ml/kg ruiskulla suuhun) tai Levolacia (1-4 ml) ummetuksen hoitoon - voidetta pieniin naarmuihin, hyönteisten pistoihin ja palovammoihin (esim. Bepanthen) - Nutrisal-jauhetta tai vastaavaa (nestehukan korvaamiseen suun kautta) - matolääkkeet (esim. Axilur, Flubenol), ripulilääke (esim. Aptus Attapekt) - sideharsorullia, kiinnelaastaria, steriilejä harsotaitoksia, putkiharsoa, kauluri - pumpulia, paperisia terveyssiteitä tms imukykyistä materiaalia verenvuotojen tyrehdyttämiseen, kroonikkovaippa - haavanpuhdistusaineet: esim. Betadineantisepti - topsitikkuja puhdistamiseen, uusia hammasharjoja sieninäytteiden ottamiseen - jäätelötikkuja väliaikaisen lastan tekemiseen - sakset, pinsetit (anatomiset päät), suurennuslasi - kertakäyttöruiskuja lääkkeiden annosteluun tai haavojen ja silmien huuhteluun - silmähuuhdevettä, silmätippa suojaamaan (esim. Oftan MC keinokyynel) - lämpötyyny, lämpömittari (digitaalinen, kapea pää, muovia) - maidonvastikejauhe (KMR), stressimuona (esim. Hill's a/d, Nutriplus-geeli) - kuljetuslaatikko, makuupesä, laatikon lämminvuori - matkahiekkalaatikko, hiekkaa - turkinhoitovälineet, lelut - juoma- ja ruoka-astiat, ruokaa ja vettä - pakkausteippirulla kolojen peittämiseksi - valjaat, jos kissa on tottunut niiden käyttäjä - muistinpanovälineet, almanakka, johon kaikki käsittelyt merkitään - myrkytyskeskuksen numero 09-4711, paikallisen eläinlääkärin numero, oman eläinlääkärin yhteystiedot CityLemmikit
Käytösongelmia matkalla
Riippumatta matkustustavasta matkan aikana kissassa saattaa näkyä normaalista poikkeavaa käytöstä, etenkin jos kissa ei ole tottunut matkustamaan pennusta alkaen. Pelkäävällä ja jännittyneellä kissalla on laajentuneet silmäterät, se kuolaa tai voi pahoin, voi olla aggressiivinen, ääntelee, läähättää, ulostaa ja virtsaa tahattomasti jne. Pakokauhuinen kissa saattaa yrittää kuljetuslaatikostaan ulos väkisin raapimalla sen seiniä, samoin erittäin jännittynyt kissa saattaa sijaistoimintona nuolla itseään intensiivisesti pelon häivyttämiseksi. Erittäin jännittynyttä kissaa ei pidä missään tapauksessa matkan aikana ottaa ulos kuljetuslaatikostaan. Kissa toimii täysin vaistojensa varassa, sitä ei voi samoin kouluttaa, komentaa ja hallita kuin koiraa. Pelästynyt ja mahdollisesti aggressiivinen kissa saattaa vahingoittaa vapaaksi päästyään kaikkia
Hotelliin majoittuminen
Hotellikäytäntö kissamatkustajan kohdalla saattaa vaihdella. Kansainvälisistä hotelliketjuista esimerkiksi Days Inn, Budget Inn, Best Western, Clarion, Hilton, Marriot, Ramada Inn, ja Sheraton hyväksyvät kissan majoittumaan, mutta hyvä on aina huonevarausta tehdessä varmistaa kyseisen hotellin käytäntö. Kissan hiekkalaatikot sijoitetaan hotelli-
11
Kuva Shea Beasley
Helsingin Vetokoirakerho ry Vetämisen riemua 50 vuotta
Lapsia ei juuri tarvitse houkutella vetokoirien kyytiin. Kun vetokoirat ilmestyvät tapahtumapaikalle, jono muodostuu kuin itsestään. Vauhdin hurmasta nauttivat isot ja pienet lapset ja toisinaan lasten vanhemmatkin pyytävät päästä kokeilemaan. Koira-ajelua voi kokeilla myös lumettomalla kelillä, jolloin aisoissa on ahkion sijaan kiinni kärryt.
ran maltti ja keskittymiskyky riittävät, harjoitellaan vaihtelevia tilanteita ja toisten koirien ohituksia. Pyrimme totuttamaan vetotehtävissä toimivat koirat erilaisiin ärsykkeisiin ympäristössä. Kokenut vetokoira tunnistaa rutiinit, tietää oman roolinsa ja keskittyy vetämiseen eikä enää häiriinny esimerkiksi muista koirista, hälinästä tai väentungoksesta. Koulutus etenee yksilöllisesti koiran ehdoilla. Harjoittelun määrä riippuu pääsääntöisesti koiran iästä, kypsyydestä ja muusta koulutusvaiheesta. Harjoitteluaika on ensin muutamia minuutteja ja sitä pidennetään vähitellen puoleen tuntiin. Kun koira vetää innokkaasti välittämättä ympäristöstään, sen kanssa käydään vetotapahtumissa harjoittelemassa varsinaisen vetotapahtuman ulkopuolella, niin
H
elsingin Vetokoirakerho ry (HVK) perustettiin vuonna 1962, jolloin perustajajäsenet eriytyivät pääkaupunkiseudun palveluskoirakerhosta. Aluksi HVK koostui pienestä joukosta, joita yhdisti kiinnostus koiran kanssa retkeilyyn ja vetourheiluun. Melko pian toiminta alkoi suuntautua myös palveluskoirien koetoimintaan. 1970-luvulla HVK oli jo aktiivinen koejärjestäjä, ja useat sen jäsenet kilpailivat menestyksekkäästi suomenmestaruustasolla asti. Helsingin Vetokoirakerho toimii ensisijaisesti pääkaupunkiseudulla ja järjestää koira-ajelujen lisäksi koulutustilaisuuksia, harjoituksia, kokeita ja kilpailuja palveluskoiraharrastajille. HVK on suomalaisten kattojärjestöjen Suomen Palveluskoiraliiton, Suomen Kennelliiton ja Suomen Valjakkourheilijoiden Liiton jäsen. Kerho pyrkii toiminnallaan keräämään yhteen koiran koulutuksesta ja palveluskoirakoetoiminnasta kiinnostuneita palveluskoirien omistajia sekä lisäämään jäsenten koirankoulutustaitoja. Koiran kouluttaminen ja sen kanssa harrastaminen edistää koiran yhteiskuntakelpoisuutta ja parantaa sen elämänlaatua tarjoamalla sille mielekkään tavan purkaa ener-
giaansa. Tämä on erityisen tärkeää työkäyttöön jalostettujen koirarotujen kohdalla, sillä turhautuessaan ja tylsistyessään ne keksivät helposti ei-toivottua tekemistä. Lisäksi Helsingin Vetokoirakerhon toiminnan tavoitteena on parantaa palveluskoiraharrastuksen tunnettavuutta ja edesauttaa yleistä koiramyönteisyyttä yhteiskunnassa. HVK kouluttaa jäseniään palveluskoiralajien koetoimitsijoiksi, koulutusohjaajiksi ja koetuomareiksi. Kerho tarjoaa jäsenilleen tottelevaisuus- ja maastokoulutustilaisuuksia, palveluskoirakokeita, koulutusleirejä sekä kerhoiltoja ja palveluskoira-aiheisia luentoja. Kerholla on kaksi koulutuskenttää pääkaupunkiseudulla. HVK järjestää koulutusta kaikissa palveluskoiralajeissa, joista yleisempiä ovat haku (PAHA), metsäjälki (PAJÄ), erikoisjälki (PAEJ) ja suojelu (IPO). Perinteisten lajien lisäksi on myös mahdollista harrastaa kerhon puitteissa valjakkohiihtoa, koirahiihtoa ja koirajuoksua.
Kotikoirat muuttuvat koulutuksella lasten rakastamiksi vetokoiriksi
Uusia koirakkoja tulee mukaan vetotoimintaan yhdistyksen järjestämän vetokoulutuk-
sen kautta. Harjoittelu aloitetaan yli vuoden ikäisillä koirilla. Koiran tulee olla terve ja hyvässä peruskunnossa. On hyvä, jos koira on luustokuvauksessa todettu terveeksi, mutta varusteisiin totutus voidaan toki aloittaa ennen virallisia terveystutkimuksia. Mitä enemmän ja raskaammin koiralla harrastetaan vetolajeja, sen tärkeämpää on huolehtia sen kunnosta: riittävästä levon, palauttavan liikunnan ja voimaharjoittelun vaihtelusta, laadukkaasta ravinnosta ja säännöllisistä terveystarkastuksista. Koulutuksessa koirat totutetaan ensin valjaisiin ja tyhjän ahkion tai kärryn vetoon, vuodenajasta riippuen. Koiralle opetetaan vähintään käskyt "liikkeelle" ja "seis", toiset käyttävät myös suuntakäskyjä. Vähitellen ahkioon tai kärryyn lisätään painoa ja lopulta kyydissä istuu koiriin tottunut lapsi. Lapsi on tavallisesti jonkun kerholaisen jälkikasvua, jolle koirakyyti on tuttuakin tutumpaa. Kun nuoren koi-
Kuva Outi Tiilikainen sanottuna harjoittelijakoirana. Harjoittelujaksot ovat lyhyitä, jotta koiralle jää positiivinen kuva uudesta vetotilanteesta. Vähitellen harjoitteluvetojaksot pitenevät ja koira osallistuu vetotapahtumaan vetävänä koirana.
12 CityLemmikit
Koiran oikeudenmukaiseen opettamiseen sekä reiluun ja hyvään kohteluun panostetaan koulutuksessa ja vetotapahtumissa. Koiran hyvinvointi on tärkeää HVK:n toiminnassa. Kukin vetokoira osallistuu riittävän moneen harjoittelukertaan, jotta koiran reagointi yllättävissäkin tilanteissa on ennakoitavaa ja koira pysyy ohjaajansa hallinnassa. Suurin osa koulutukseen hakeutuvista koirakoista päätyy toimimaan aktiivisesti vetotapahtumissa koirien ja omistajien nauttiessa ympärivuotisesta harrastuksestaan.
Liikkumisen riemua turvallisesti
Vetotapahtumissa esiintyville koirille asetetaan HVK:ssa tiukat vaatimukset. Asiakastilaisuuksiin saapuvat koirat ovat rauhallisia ja tottuneita vetäjiä. Turvallisuudesta ei tingitä, ei lasten eikä myöskään koirien kohdalla. Vetokoiratoiminta on enemmän kuin koiran kyydissä istumista: Koira-ajelutapahtumassa lapsi pääsee turvallisesti lähelle koiraa ja nauttimaan koiran kanssa vuorovaikutuksesta. Parhaimmillaan lapsi saa ensi kosketuksensa koiraan tai oppii lähestymään koiraa turvallisesti. Toisaalta on myös lapsia, jotka eivät halua koskettaa koiraa, mutta menevät mielellään sen kyytiin. Paras palkkio koiran ohjaajalle on kuulla iloinen nauru selkänsä takaa, kun koirakko lähtee liikkeelle ja lapsi kokee edessä kulkevan eläimen aiheuttaman liikkeen. Lapset voivat usein myös valita minkä koiran kyytiin haluavat. Valikoima on runsas: keskikokoisista australianpaimenkoirista isoihin hovawarttehin tai suursnautsereihin, jne. Kerhon taustasta johtuen vetävät koirat edustavat
pääosin palveluskoirarotuja. Vetokoiran ohjaajan on oltava koko ajan tilanteen tasalla ja reagoitava kulloiseenkin tilanteeseen nopeasti. Vetokoiratoiminta on suosittua seurakuntien ja päiväkotien juhlapäivien ohjelmana, kylätapahtumissa, messuilla ja erilaisten yhdistyksien kokoontumisissa. Sesonkiaikana kevättalvella kysyntä ylittää tarjonnan. Tapahtumaan tarvittavien koirien määrä arvioidaan yleisötavoitteiden mukaan. Ja on hyvä muistaa, että vetoajelu ei ole sidottu lumikauteen vaan koirat vetävät myös kärryjä sulan maan aikaan.
distyksen vetovastaavaan (vetovastaava@ hvk.fi). Alkuharjoittelu on sitoumuksetonta, ja sen tarkoituksena on totuttaa koiraa aisoihin sekä perässä kulkevaan ahkioon tai kärryyn. Edellytyksenä on koiran yleishallinta. Vetokoirakko on tervetullut liittymään HVK:n jäseneksi. Lastenvedot ovat mitä parhainta mai-
nosta koiraharrastukselle ja samalla tehokasta liikuntaa sekä vetävälle koiralle että koiran ohjaajalle. Tervetuloa mukaan HVK:n reippaaseen vetotreeniporukkaan!
·
Lisätietoja: www.hvk.fi
TULeVIA JUHLAVUOdeN TAPAHTUMIA 5.5.2012 12.5.2012 27.5.2012 3.6.2012 8.-9.7.2012 Lokakuu 10.11.2012 Juhlakoe KV IPO3, PAHA1-3 ja PAJÄ3, PK-tapahtuma, Tuomarinkartano Juhlakoe Palveluskoirien erikoisjälkikoe PAEJ1-2, Västan Kvarn, Siuntio Koirahierontakurssit pk-koirille, Lahela, Tuusula Koirahierontakurssit vetokoirille, Lahela, Tuusula MH-luonnekuvaus, Oittaa, Espoo Jäsentenvälinen tottelevaisuusmestaruus, Kauklahti, Espoo 50-vuotisjuhla ja historiikin esittelytilaisuus , Albergan kartano
Mukaan vetotoimintaan
HVK kouluttaa halukkaita koirakoita vetämään. Vetoihin sovelias koira on yli vuoden ikäinen ja vähintään 20 kg painoinen. Koiran rodulla tai sukupuolella ei ole merkitystä. Koiran tulee olla perusterve ja koulutus etenee nopeammin, jos koira on tottunut työskentelemään ihmisen kanssa. Alkuun pääsee ilman kalliita investointeja vetovälineisiin, sillä koulutuksiin ja vetoihin voi aluksi lainata kerhon vetovälineitä. Näin pääsee varmistumaan siitä, että vetäminen soveltuu koiralle ja ohjaajalle harrastukseksi. HVK järjestää myös vetovälineiden yhteistilauksia, jos harrastus vie mukanaan niin, että haluaa hankkia oman ahkion ja aisat. Myös valjastilauksia tehdään kerhon kautta tasaiseen tahtiin, ja sopivat valjaat ovatkin vetokoiran hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeät työvälineet. Koulutustilaisuuksia järjestetään noin kerran kuukaudessa pääkaupunkiseudulla. Tiedot harjoituksista saa ottamalla yhteyttä yh-
Kuva Henrik Lindblad
Kuva Henrik Lindblad
CityLemmikit
13
Koiran suolistohäiriöt ja niiden kotihoito
K
oira on luonnostaan utelias ja pistää poskeensa yhtä sun toista epämääräistä purtavaa. Jokainen koira kärsii joskus äkillisestä ripulista ja tämän kirjoituksen tarkoituksena on kertoa ripulin tavallisimmista syistä ja kotihoidosta. Suurin osa äkillisistä ripuleista on harmittomia ja ne paranevat huolellisella kotihoidolla muutamassa päivässä. sin ja keväisin tai madotukset ulostenäytteiden tutkimukseen perustuen. Jos koiran ympäristö aiheuttaa korkeamman tartuntapaineen, voi koira tarvita useammankin matokuurin vuodessa. Näin on yleensä monikoiratalouksissa asuvilla koirilla, joiden asuinkumppanit ovat eri-ikäisiä koiria, ja jotka lisäksi matkailevat myös maan rajojen ulkopuolella. Pentujen sekä kantavien ja imettävien narttujen madotukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Pennut on syytä madottaa ennen luovutusta vähintään kolmesti 3, 5 ja 7 viikon iässä. Tämän jälkeen pennut madotetaan noin 2 viikkoa ennen rokotuksia, jotka annetaan 12- ja 16 -viikon iässä. Suolinkaiset aiheuttavat pennuille ripulin lisäksi kasvun heikkenemistä ja yleistä huonokuntoisuutta. Koirilla todetaan yhä useammin myös alkueläinten, kuten giardian aiheuttamia ripuleita. Yleisiä suolisto-ongelmien aiheuttajia ovat tarttuvat virukset, jotka leviävät tiheässä koirakannassa, kuten kaupunkialueella nopeasti. Yleisimpiä ovat parvo-, rota- ja koronavirusten aiheuttamat ripulit, jotka nuorilla, vanhoilla ja muutoin heikkokuntoisilla tai parvoviruksen kyseessä ollen rokottamattomilla koirilla voivat olla vakavia. Virusten aiheuttama raju ripuli ja oksentelu johtavat nopeasti koiran kuivumiseen ilman asianmukaista hoitoa.
TEKSTI eläinlääkäri Nina Menna, Vetcare Oy, vetcare@vetcare.fi
Koiran äkillisen ripulin tavallisimmat syyt
Kaikkein yleisin syy ulosteiden löysyyteen on koiran syömä ravinto mukaan lukien ulkona tehdyt löydöt, joiden kelpoisuus elintarvikkeeksi on kyseenalainen. Koira voi myös ajan kuluessa allergisoitua syömälleen ruualle. Yliherkkyyden kehittymiseen tarvitaan kuitenkin pitkä aika, eikä se ilmaannu yhdessä yössä. Koiran ruokinnassa tapahtunut äkillinen muutos voi kyllä laittaa vatsan sekaisin nopeasti, mutta kyse ei yleensä ole ruoka-aine allergiasta. Seuraavaksi yleisin syy ovat sisäloiset myös meillä Suomessa. Koiran suolinkainen on maassamme yleisin koiran sisäloinen ja koiran säännöllisistä matokuureista tai ulostenäytteiden säännöllisestä tutkimuksesta on huolehdittava. Aikuiselle koiralle riittää yleensä kaksi matolääkityskertaa vuodessa syksyi-
KUVA Vetcare
Stressi voi laukaista ripulin
Kärsiikö koirasi äkillisestä tai toistuvasta ripulista?
Käyttökoirien omistajille on tuttu ilmiö koiran ripulointi, kun koira huomaa pääsevänsä metsälle, pk-radalle tai vetämään ahkiota. Monet koirat reagoivat jo hauskaa toimintaa edeltävään kuljetukseen vatsallaan, sillä ne tietävät mitä määränpäässä odottaa. Apteekeissa on myytävänä vatsaa tasapainottavia tuotteita jotka helpottavat stressin aiheuttamia suolisto-oireita ennen kuljetusta ja toiminnan aikana annettuina.
Koiran ruokinnan muutokset on tehtävä vähitellen
Koirien suoliston sietokyvyssä on suuria yksilöllisiä eroja. Joku voi ilman ongelmia pistellä menemään mitä sattuu, kun taas toinen ei siedä pienintäkään muutosta. Jo muutos kuivamuonasta säilykkeeseen voi olla herkkävatsaiselle liikaa. Koiran ruokinnan muutokset on syytä tehdä vähitellen. Uutta ruoka-ainetta lisätään vanhan joukkoon aluksi pieniä määriä ja näin vähitellen korvataan vanha ruoka kokonaan uudella. Muutoksen tekemiseen on hyvä kulua jopa viikon verran aikaa. Nuorten koirien ja pentujen kohdalla yllättäen alkaneen oksentelun ja ripulin taustalla voi olla mahalaukkuun tai suoleen joutunut vierasesine. Erityisesti lapsiperheissä lattialle jääneet lelut ovat pennuista vastustamattomia eikä pennun suoleen tarttuvan tavaran tarvitse olla kooltaan suuri, jotta se aiheuttaa suolentukkeumasta johtuvat oireet. Täydellisen tukoksen oireet ovat alkuvaiheessa raju oksentelu ja/tai ripuli, mutta osittainen tukos voi aiheuttaa epämääräisempiä oireita. Tukos voi johtaa nopeasti koiran tilan heikkenemiseen.
Tule mukaan tutkimukseen, jossa ripuloivalle koirallesi annetaan koiralle kehitettyä, suoliston hyvinvointia edistävää maitohappobakteerivalmistetta
Omistaja saa tutkimuksesta · · · · · Omistajan velvollisuudet Koiratuleeviedäkaksikertaatutkimuseläinlääkäriin,ensimmäisen kerrankunripulialkaajaseuraavan kerran7päiväätutkimusvalmisteen syötönaloittamisesta.TutkimusklinikatovatHelsingissä,Espoossaja Tampereella. Ensimmäisestäeläinlääkärikäynnistäonmaksettava50.Muutoin tutkimusonomistajallemaksuton. Koiraaonseurattavayhteensä 6kuukaudenajan,jonkaaikana muutoksistakoiranterveydentilassaraportoidaantutkimuksen nettisivuilla.
Eläinlääkärikäynnilläkoiranperus- · teellisentutkimuksen Yleisimpienpatogeenistenvirusten jabakteerienanalysoinnin Viikonannoksentutkimus-tailumevalmistetta Valmisteenjatutkimustenrahallinenarvoonnoin700 · Raportointilomakkeettäyttäneille lähetetäänkiitokseksitutkimukseen · osallistumisestanoin100arvoinentuotepaketti
info@koiranripuli.fi www.koiranripuli.fi
1992 - 2012
Äkillisen suolistohäiriön hoito
Etusijalla eläinten hyvinvointi.
Perusterveen hyväkuntoisen ripulipotilaan kotihoidon ensimmäinen askel on kevennetty mahdollisimman rasvaton ruokinta.
Ensimmäisen vuorokauden aikana koiralle ei anneta muuta kuin vettä ja/tai ripuloivalle koiralle tarkoitettua elektrolyyttijuomaa tms. valmistetta ja riisin keitinvettä. Seuraavana päivänä potilaalle saa antaa hiukan keitettyä riisiä. Kolmantena päivänä voidaan riisin joukkoon laittaa hiukan rasvatonta lihaa tai raejuustoa. Tämän jälkeen palataan varovasti koiran normaaliin ruokaan aloittamalla yhdellä lusikallisella normaalia ruokaa riisin kera. Ripulin jälkeinen ruokinta on tehtävä varoen ja käyttäen mieluummin usein annettuja pieniä annoksia kuin kahta suurta annosta päivässä. Jos ripuli alkaa normaaliruokintaan siirtymisen jälkeen uudelleen, on syytä epäillä, ettei koiran ruuansulatus siedä kyseistä ruokaa. Tällöin voidaan kokeilla eliminaatiodieettiä jättämällä pois kaikki sellaiset ruokaaineet, joita koira on aikaisemmin syönyt pidempiä aikoja. Tavallisimmat ruoka-aineyhdistelmät, joita voidaan kokeilla, ovat riisikana ja riisi-lammas -pohjaiset ruuat ja näiden syöttöä jatketaan vähintään kahdeksan viikon ajan koiran ainoana ruokana. Monilla koiranruokavalmistajilla on myös näitä huomattavasti eksoottisempia ruokia niille koirille, joille nämä yhdistelmät ovat jo ennestään tuttuja. Ongelman ydin voi myös piillä aiemmin käytetyn ruuan huonossa sulavuudessa, jolloin siirtyminen helpommin sulavaan ruokaan tuo avun. Ripuloivalle koiralle on myynnissä apteekeissa ja eläinlääkäreillä valmisteita, jotka auttavat koiran suolistoa pääsemään takaisin tasapainoon. Jos oksentelu ja/tai ripulointi on voimakasta, koiralla on kuumetta, se on haluton ja väsynyt, ulosteessa tai oksennuksissa on verta tai on kyseessä hyvin nuori taikka iäkäs koira, on otettava jo sairauden varhaisessa vaiheessa yhteyttä eläinlääkäriin. Samoin on myös tehtävä, jos oksentelu tai ripulointi jatkuu vuorokauden paastosta huolimatta.
·
14 CityLemmikit
UUT
UUS
!
Hyvän päivän ilta
25 000 juoksuaskelta
iltauinti
15 min
62
agilityestettä
4 kertaa
hyppy autoon ja pois
Nivel
moniteho
LÄÄKELAATUISTEN RAVINTOAINEIDEN YHDYSVAIKUTUS
Nivelruston ylläpitoon vaikuttavat ravintoaineet: Glukosamiini HCl Kondroitiinisulfaatti MSM Krilli (Euphausia superba) C-vitamiini sekä tulehdusta vaimentavat omega-3-rasvahapot:
10n0 % luon ol
linen
ETA EPA
C20:4 C20:5
Nutrolin® Nivel TM moniteho kehitettiin nivelrikosta kärsivien sekä kovaa työtä tekevien koirien ruokinnan täydennykseen. Sopii myös ennaltaehkäisevään käyttöön.
DPA DHA
C22:5 C22:6
www.nutrolin.fi
Saatavilla apteekeista, eläinkaupoista, eläinlääkäriasemilta, terveyskaupoista ja valikoiduista verkkokaupoista.
joillakin asioilla ei leikitä. kuten ulkoloisilla.
ja kirppusirkus loppuu siihen.
EFFIPRO ON FIPRONIIlIvalmIstE kIRPPuja ja PuutIaIsIa vastaaN. YksI PIPEttI NIskaaN kERRaN kuukauDEssa.
Effipro paikallisvaleluliuos. Vaikuttava aine: Fiproniili. Kohde-eläinlajit: koira ja kissa. Käyttöaiheet kohde-eläinlajeittain: Koira: kirpputartuntojen (Ctenocephalides spp) ja puutiaistartuntojen (Dermacentor reticulatus) hoito. Insektisidinen vaikutus aikuisten kirppujen aiheuttamissa uusissa tartunnoissa kestää enintään 8 viikkoa. Valmisteella on enintään 4 viikon akarisidinen vaikutus puutiaisiin (Rhipicephalus sanguineus, Ixodes ricinus, Dermacetor reticulatus). Jos tiettyjä puutiaislajeja (Rhipicephalus sanguineus ja Ixodes ricinus) on kiinnittyneenä, kun valmistetta annetaan iholle, kaikki puutiaiset eivät välttämättä kuole seuraavien 48 tunnin kuluessa, mutta ne voivat kuolla viikon kuluessa. Valmistetta voidaan käyttää osana kirppujen aiheuttaman allergisen ihotulehduksen hoitoa (Flea Allergy Dermatitis, FAD). Kissa: Kirpputartuntojen (Ctenocephalides spp.) ja puutiaistartuntojen (Dermacentor reticulatus) hoito. Valmisteella on enintään 5 viikkoa kestävä insektisidinen vaikutus kirppuihin (Ctenocephalides felis). Valmisteella on enintään 2 viikkoa kestävä akarisiEläinlääkäriltasi tai apteekista dinen vaikutus puutiaisiin (Rhipicephalus sanguineus, Ixodes ricinus, Dermacentor reticulatus). Jos eräiden lajien puutiaisia (Rhipicephalus sanguineus ja Ixodes ricinus) on kiinnittyneenä, kun valmiste annostellaan, kaikki puutiaiset eivät välttämättä kuole seuraavien 48 tunnin kuluessa, mutta ne voivat ilman reseptiä kuolla viikon kuluessa. Valmistetta voidaan käyttää osana kirppujen aiheuttaman allergisen ihotulehduksen (FAD, flea allergy dermatitis) hoitoa. Vastaaiheet: Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmilla tai alle 2 kg painoisilla koiranpennuilla. Ei saa käyttää 2 kuukautta nuoremmilla tai alle 1 kg painoisilla kissanpennuilla. Ei saa käyttää sairailla tai sairaudesta toipuvilla eläimillä. Ei saa käyttää kaneilla, koska haittavaikutuksia ja jopa kuolemantapauksia voi esiintyä. Ei saa käyttää tapauksissa, joissa esiintyy yliherkkyyttä vaikuttavalle aineelle tai apuaineille. Haittavaikutukset: Jos eläin nuolee antokohtaa, saattaa esiintyä lyhytaikaista runsasta syljeneritystä, joka pääasiassa johtuu kantaja-aineesta. Erittäin harvinaisina epäiltyinä haittavaikutuksina on käytön jälkeen raportoitu ohimeneviä paikallisia ihoreaktioita (ihon värjäytymistä, paikallista karvattomuutta, kutinaa, punoitusta) antokohdassa ja yleistä kutinaa tai karvattomuutta. Poikkeustapauksissa on havaittu hypersalivaatiota, ohimeneviä neurologisia oireita (tuntoherkkyyttä, masennusta, rauhattomuutta), oksentelua tai hengitysteiden oireita käytön jälkeen. Pakkaukset: Kissa: 4 x 0,5 ml. Koirat: 4 x 0,67 ml (2-10 kg painavalle koiralle), 4 x 1,34 ml (10 20 kg), 4 x 2,68 ml (20 - 40 kg), 4 x 4,02 ml (40 - 60 kg). Myyntiluvan haltija: Virbac SA, Ranska. Markkinoija: Biofarm Oy, Yrittäjäntie 20, 03600 Karkkila. Puh. 09-225 2560. www.biofarm.fi. Päiväys: 03 - 2011
Effipro A4 ilmo kissa+koira 3.indd 1
CityLemmikit
19.1.2012 11.20
15
Kuningasboa Che.
Kuva Jenna Koskinen
Apua kodittomille matelijoille
TeKSTI Joonas Gustafsson
K
esäkissat ja muut kodittomat eläimet ovat nykypäivän Suomessa valitettavan yleinen ilmiö. Koska matelijoiden, sammakkoeläinten ja terraariossa pidettävien selkärangattomien määrät ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi, myös kodittomat eksoottiset eläimet ovat yleistyneet. Tilannetta auttamaan Suomen herpetologinen yhdistys ry. perusti helmikuussa 2012 jaoston, jonka tarkoituksena on etsiä kodittomille herpeille (eli matelijoille ja sammakkoeläimille) asiantuntevia uusia koteja. Herpille koti rinki koostuu yli 80 vapaaehtoiseksi ilmoittautuneesta herppiharrastajasta ympäri Suomen.
Kolme sammakkoa kukassa
Ensimmäinen HeKo-ringille ilmoitettu eläin paljastui helsinkiläiseen kukkakauppaan tulleesta kasvilähetyksestä. Kolme pientä sammakkoa oli afrikkalaisella kukkatilan ahtautunut helikonian kukinnon sisään ja kulkeutunut kukan sisällä aina Suomeen saakka. Kukkakauppias löysi salamatkustajat kukkalastia purkaessaan ja otti yhteyttä Suomen herpetologiseen yhdistykseen. "Erilaisten kaupan tuotteiden, kuten kukkien, hedelmien ja
rakennustarvikkeiden joukossa Suomeen matkustaa vuosittain säännöllisesti erilaisia herppejä", kertoo HeKo-ringin ylläpitäjä Joonas Gustafsson. Pikkuruiset salamatkustajat sijoitettiin osaavan sammakkoharrastajan hoiviin. Kiipeilevät ruokosammakot tarvitsevat korkean terraarion, johon istutettujen kasvien varret tarjoavat kiipeily-, ja lehdet piilopaikkoja. Terraario pitää lämmittää trooppisen lämpimäksi, ja pitää kosteana. Kovista elinympäristövaatimuksista huolimatta suurimman haasteen pienten sammakoiden hoidolle asettaa ruokinta. Sammakot vaativat ravinnokseen pienen pieniä eläviä hyönteisiä. Varsinkin talviaikaan sellaisia on hyvin vaikea löytää mistään, joten sammakkoharrastajan on pakko kasvattaa myös hoidokkiensa ruoat itse.
Boien kuningas
Toinen HeKo-ringin kautta uuden kodin löytänyt eläin on nuori kuningasboa Che. "Otin viime vuonna sukulaisen boan hetkeksi hoitooni. Puhe oli viikon hoitojaksosta, mutta nyt liki vuotta myöhemmin käärme on edelleen luonani. Toivoisin boalle uutta kotia jossa sille
Kuva Joonas Gustafsson Ruokosammakkokolmikko löytyi kukinnosta.
16 CityLemmikit
suodaan parhaimmat mahdolliset olosuhteet, jollaisia minä, "väliaikainen" hoitaja en valitettavasti pysty tarjoamaan", kertoi HeKoon yhteyttä ottanut nainen. Vähintään parin metrin mittaiseksi kasvava käärme, joka kiipeilee mielellään vaatii suuren ja liki koko huoneen korkuisen terraarion. Lisäksi terraarioon on mahduttava uima-allas, sekä useampia piiloluolia joihin käärme voi vetäytyä lepäilemään. Suuri käärme tarvitsee myös tukevaa ruokaa. Onneksi isoja rottia ja kaneja saa nykyään ostaa pakasteina hyvin varustetuista eläintarvikeliikkeistä. Vaikka Che tulee aikuistuttuaan vaatimaan paljon tilaa, eikä sen ruokkiminen tule kovinkaan halvaksi, löytyi sillekin nopeasti HeKo-ringin kautta uusi osaava koti. Viimeisimpien kuulumisten mukaan Che on kova poika tutkimaan uutta ympäristöään ja ruoka maistuu sille hyvin. Che on myös käsikesy, joten kuristajakäärmeen käsittelykin sujuu ongelmitta.
Salakuljetetut kilpikonnat
Monet Välimeren alueen kilpikonnat ovat luonnossa uhanalaisia, ja siksi niiden myyminen ja omistaminen vaatii tiettyä byrokratiaa. Herpille koti -ringin ylläpitäjän, Joonas Gustafssonin kotona köpöttelee tällä hetkellä neljä alun perin koditonta maakilpikonnaa. Nuorimmainen, vajaan vuoden ikäinen Dino on kuoriutunut Saksassa terraariossa, joten kunhan sen ihon alle saadaan asennettua tunnis-
tesiru, on Dinolle mahdollista saada yksilöllinen todistus joka mahdollistaa uuteen kotiin muuttamiseen. Sen sijaan Libyasta salakuljetettu kannuskilpikonnakaksikko, sekä alkuperältään täysin tuntematon nelivarvaskilpikonna Lalli tulevat jatkossakin jäämään ilman papereita. Näiden kolmen kilpikonnan tarina on tyypillinen. Ne on salakuljetettu Suomeen muutama vuosikymmen sitten. Sen jälkeen ne ovat kiertäneet useammassa kodissa, ja viimeistään silloin kun perheen lapset ovat aikuistuneet, on entinen lemmikki jäänyt kodittomaksi. Koska maakilpikonnat elävät yli puoli vuosisataa, ehtii yksi "kiertokilppari" huonolla tuurilla kiertää lukemattomia koteja elämänsä aikana. HeKoringin avulla kiertokilppareillekin löytyy motivoituneita koteja, joissa myös tunnetaan maakilpikonnien todelliset tarpeet. Esimerkiksi Lallin kilpi on ikävästi epämuodostunut sen aiemmissa kodeissa saaman vääränlaisen ravinnon takia. Kilpeä ei enää pysty korjaamaan, mutta onneksi pääosin lehtevistä kasviksista koostuvalla ruokavaliolla, sekä runsaalla kalkin ja ultraviolettivalon nautiskelulla Lallille pystytään takaamaan se ettei kilpi enää jatkossa mene huonompaan suuntaan. Niinpä nyt noin kolmikymppisellä Lallilla lienee vielä toinen mokoma elämää edessään. "Vanhenemme yhdessä", naurahtaa Gustafsson.
·
Lisää uuden kodin HeKo-ringin kautta löytäneiden eläinten tarinoita, sekä lisätietoja Herpille koti -ringistä voi lukea ringin nettisivuilta osoitteesta heko.herpetomania.fi tai ringin Facebook-sivulta. Ringin päivystysnumero johon kotia kaipaavasta matelijasta tai sammakkoeläimestä voi ilmoittaa on 046 531 4406.
Käyrävarvasgekko Kapu löytyi lähimarketin hedelmäosastolta.
Kuva Joonas Gustafsson
Kilpikonnat Dino ja Ykkönen.
Kuva Joonas Gustafsson CityLemmikit
17
Yhä useampi eläin kärsii omistajan ongelmien takia
Lemmikkieläimiin kohdistuvat laiminlyönnit kasvaneet rajusti
TEKSTI Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry. KuvaT Carl Collanus /HESY ry.
H
elsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry otti vuonna 2011 hoitoonsa 512 avun tarpeessa olevaa lemmikkieläintä. Tämä tarkoittaa lähes kahta eläintä jokaisena arkipäivänä vuoden ympäri. Viime vuonna sosiaalisista tai eläinsuojelullisista syistä eli eläimen omistajan ongelmien takia hoitoon otettujen eläinten määrä kasvoi HESYllä poikkeuksellisen rajusti ylittäen reilusti löytöeläinten osuuden. Sosiaalisista syistä hoitoon otettujen eläinten osuus oli vuonna 2011 HESYllä lähes 60 prosenttia (305 eläintä), kun löytöeläinten osuus oli 28 prosenttia (143 eläintä) ja uudelleen sijoitettavien eläinten 12 prosenttia (Taulukko 1). Sosiaalitapauksiksi kutsutaan sellaisia eläimiä, joiden omistajat eivät enää kykene hoitamaan lemmikkejään esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmien takia tai joiden omistaja on kuollut, joutunut hoitolaitokseen tai vankilaan. Sosiaalisista syistä huostaan otettujen eläinten määrä lähti yhdistyksellä kasvuun jo vuonna 2009, jolloin kyseisen eläinryhmän määrä kasvoi edeltävästä vuodesta peräti viidenneksestä kolmannekseen. Vuonna 2010 sosiaalitapausten osuus oli jo 37 prosenttia. Eläinten laiminlyönnit ovat lisääntyneet siis hälyttävää tahtia. Erityisen huolestuttava tilanne on maakunnissa, joista yhdistys otti viime vuonna 201 eläintä (Taulukko 3). Maaseudun ongelmana ovat leikkaamattomat naaraskissat, joiden annetaan lisääntyä vapaasti vailla kunnollista huolenpitoa. Tämän seurauksena ihmisasutuksen liepeille syntyy puolivillejä kissapopulaatioita, joiden
HESYn hoidossa on tällä hetkellä 67 eläintä (41 kissaa, 20 kania ja 6 koiraa).
hidas nääntyminen luonnon armoilla on vakava eläinsuojeluongelma. Pääkaupunkiseudulla huostaanottoja ovat lisänneet väestön ikääntyminen, päihteiden käyttö ja taloudellisesti epävarmat ajat. Yhä useamman ihmisen on luovuttava lemmikistään hoitolaitoskierteen, päihdeongelmien tai maks u va i k e u k s i e n takia, HESY ry:n puheenjohtaja Hannele Luukkainen erittelee. HESYn hoitoon päätyneiden eläinten määrä ja lajijakauma pysyivät vuonna 2011 samansuuntaisina kuin vuotta aiemmin. Valtaosa eli peräti 91 prosenttia eläimistä oli kissoja (Taulukko 2). HESY toimii tällä hetkellä Siuntion löytöeläinten virallisena talteenottopaikkana. Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen löytöeläimet toimitetaan Viikin löytöeläintalolle, jossa niitä säilytetään lakisääteiset 15 vuorokautta. Mikäli eläimen omistajaa ei tänä aikana löydy, saa Viikin löytöeläintaloa pitävä yrittäjä myydä ne. Jos yritys ei saa eläimiä uudelleensijoitettua, hakee HESY ne omaan Itä-Pakilassa sijaitsevaan Eläinsuojelukeskukseensa, jossa eläimet saavat kattavan hoito-ohjelman ja josta ne sijoitetaan uusiin koteihin. HESY auttoi vuonna 2011 myös maakuntien eläinsuojeluyhdistysten ruuhkaa ottamalla vastaan eläimiä muun muassa Pirkanmaalta, Vaasasta ja Kouvolasta. HESYllä on viisi jäsenjärjestöä: Turussa toimiva Eläinsuojeluyhdistys Dewi, Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistys, Mikkelin eläinsuojeluyhdistys, Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys ja Tampereella toimiva Kissojen Katastrofiyhdistys KKY.
·
18 CityLemmikit
Talteenottopaikkojen kirjavat käytännöt heikentävät löytöeläinten hoidon tasoa
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HeSY ry vaati valtakunnallisena löytöeläinpäivänä 3. maaliskuuta parannuksia löytöeläinten talteenottopaikkojen hoidon tasoon, aukioloaikoihin ja kuljetuksen toimivuuteen. Nykyinen eläinsuojelulaki velvoittaa kaikkia kuntia huolehtimaan löytöeläinten hoidosta 15 vuorokautta, mutta ei määrittele tarkempia kriteerejä löytöeläintaloille ja niiden toiminnalle. Kunnat kilpailuttavat löytöeläinten hoidon ja valitsevat löytöeläinhoitolansa usein hinnan perusteella. Tämän seurauksena Suomessa on tällä hetkellä hyvin kirjava joukko eritasoisia löytöeläinten talteenottopaikkoja. Löytöeläinhoitolaksi voidaan valita yksityinen yrittäjä tai yhdistys joko omasta kunnasta tai naapurikunnan alueelta. Alalla vallitsee maksimituotos minimipanoksin -tyyppinen käytäntö. Kun kyseessä ovat eläimet, on hoidon laatu sekä työntekijöiden määrä ja ammattitaito asetettava löytöeläintoimijoiden kilpailutuksessa keskeisiksi kriteereiksi. Kaikille löytöeläimille on taattava kunnollinen eläinlääkärin tekemä tulotarkastus, sairauksien hoito sekä madotus ja tarpeelliset rokotukset. Eteenpäin sijoitettaessa eläimet on leikattava ja tunnistusmerkittävä, HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen selventää. Valvonnan puute on toinen vakava ongelma. Vaikka nykyinen laki astui voimaan jo vuonna 1996, osa kunnista rikkoo lakia häikäilemättä, eikä ole järjestänyt löytöeläinten hoitoa. Lain noudattamatta jättämisestä pitää määrätä kunnille sanktioita, Luukkainen lisää. Löytöeläinten kuljetuksiin ja löytöeläintalojen aukioloaikoihin kaivataan niihinkin tarkennuksia. Kunnat on velvoitettava järjestämään löytöeläimille kuljetus talteenottopaikkoihin, ja niiden on oltava auki vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Monesti puhelinneuvontaamme soittaa henkilö, joka on ottanut kiinni irrallaan liikkuneen kissan tai koiran ja joka ei tiedä, mitä sen kanssa tehdä. Löytöeläintalot ovat menneet jo kiinni tai kiinniottajalla ei ole mahdollisuutta kuljettaa eläintä talteenottopaikkaan tilanteessa, jossa löytöeläimen kuljetus ei kuulu kenenkään vastuulle, Luukkainen sanoo.
Kuva HESY ry Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtajalla Sari Sarkomaalla (vasemmalla) ja ryhmän perustajalla ja ensimmäisellä puheenjohtajalla Hannele Luukkaisella riitti keskusteltavaa eduskunnan Kansalaisinfossa.
·
Kuva HESY ry
Eläinsuojelulain uudistus puhutti eduskunnan Kansalaisinfossa
eduskunnan eläinsuojeluryhmä järjesti yhteistyössä Eläinsuojeluliitto Animalian sekä muiden järjestöjen kanssa tilaisuuden eduskunnan Kansalaisinfossa maaliskuussa. Tilaisuuden teemoina olivat uudistettava eläinsuojelulaki ja eläinten hyvinvointiin vaikuttavat kulutusvalinnat. Keskustelua veti eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa ja alustajina oli edustajia eri tahoilta. Maa- ja metsätalousministeriön elintarvikeja terveysosaston apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen selvensi, miten eläinsuojelulain uudistusta on valmisteltu. Selvitysten jälkeen työryhmä laatii arvion työn jatkamisesta ja perustaa valmisteluorganisaation. Lakiesitys on tarkoitus saada valmiiksi ja lausuntokierrokselle vuonna 2015. Reilua.fi Oy:n toimitusjohtaja Antti Lauslahti esitteli hankettaan "Suomi vastuullisen lihantuotannon mallimaa". Hankkeen tavoitteena on saada kansallinen laatujärjestelmä vastuulliseen lihantuotantoon. Vastuullisuuden ulottuvuudet liittyvät eläinten hyvinvointiin, tuoteturvallisuuteen ja ympäristövastuuseen. Hänen visionaan on saada kaikkiin eläinperäisiin tuotteisiin vastaavat tuotantotapamerkinnät kuin kananmunilla on tällä hetkellä. Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli esitteli kolme keskeistä eläinsuojelulain uudistustarvetta: lakiin on kirjattava vaatimus, jolla eläimille taataan mahdollisuus toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä, tuotanto- ja lemmikkieläinten jalostukseen on puututtava ja kivuliaat toimenpiteet (mm. nupoutus yms.) ilman riittävää kivunlievitystä on kiellettävä. Pulli puuttui myös tuotteiden sertifiointijärjestelmään ja esitti huonona esimerkkinä turkistuotannon. Sertifiointiin liittyvässä tarkastuksessa käydään läpi tietyt tuotantokriteerit, jotka eläinten hyvinvoinnin osalta tarkoittavat eläinsuojelulain vähimmäisvaatimusten täyttymistä. Tätä ei pidä rinnastaa eläinten hyvinvointiin. Suomen sertifioiduilla turkistarhoilla eläinten olot eivät yllä edes muiden Pohjoismaiden tasolle. Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen korosti sitä, että lain on oltava niin edistyksellinen, että se ei ole vanhentunut jo syntyessään. Lain tulee ottaa huomioon myös tulevaisuuden muutokset. Uudistuksessa on varauduttava esimerkiksi siihen, että lemmikkikoirien ja -kissojen turkkien värjäys saattaa yleistyä Suomessa ja maahan saatetaan perustaa tarhoja, joissa tuotetaan kanin tai muiden lemmikkieläinten lihaa. Luukkainen painotti sitä, että laki on nimensä mukaisesti laadittava eläinten näkökulmasta, ei tuottajien eikä hyväksikäyttäjien. Lisäksi samalla eläinlajilla ei saa olla kaksia erilaisia pitonormeja kuten nyt on esim. ketulla riippuen siitä, pidetäänkö sitä turkistarhalla vai eläintarhassa. Järjestöjen ja muiden tahojen alustusten jälkeen kuultiin eduskuntaryhmien kommenttipuheenvuorot. Tilaisuuden päätteeksi yleisö sai kysyä, kommentoida ja keskustella vapaasti ajankohtaisista eläinsuojeluasioista.
·
CityLemmikit
19
Prazitel Plus
(febantel./pyrantel./praziquantel.)
Laajakirjoinen matolääke koirille
Tehokas loishäätö kertaannoksella
Prazitel Plus -tabletti. Vaikuttavat aineet: febanteeli, pyranteeli ja pratsikvanteli. Indikaatiot: matolääke koirien sukkula- ja heisimatojen häätöön. Annostus: 1 Prazitel Plus -tabletti 10 kg kohden kerta-annoksena suun kautta. Liha-aromilla maustetut tabletit voidaan antaa joko sellaisenaan tai ruokaan sekoitettuna. Lue pakkausseloste ennen käyttöä. Pakkaus: 4 tablettia. Scanvet Animal Health Oy, PL 27, 13721 Parola, p. 03 630 3100.
Apteekeista ja eläinlääkäreiltä ilman reseptiä.
20 CityLemmikit