Elokuvat Musiikki PElit
www.coMo.fi
coMo.fi
avattu !
uusi
touko-kEsäkuu 4/2012
a fEstdEn! lEh
satua ja fantasiaa
ä sisältä ir
luMikki ja MEtsästäjä
pelitarkastelussa
windows PhonEn xboxlivE
paluu alien-maailmaan
ProMEthEus
mlecknii i in b a
3D-aikamatka
VE LI LIQUID SOUNDTRACK
Provinssirock 15.-17.6.2012 Kalajoen Juhannus 21.-.23.6.2012 On The Beach 30.6.2012 Ilosaarirock 13.-15.7.2012
Facebook .com/Tu
borgFin land
Paras valikoima DvD-elokuvia!
sisältö 4/2012
uusia näkökulMia
Alkukesästä elokuvateattereissa on siinä mielessä hiljaista, että uusia ensi-iltoja ilmestyy normaalia vähemmän. Monet elokuvastudiot ovat aikatauluttaneet suurtuotantonsa heinä- ja elokuulle. Uutuustarjonnassa on kuitenkin muutamia helmiä. Veteraaniohjaaja Ridley Scottin ohjaama Prometheus on yksi vuoden odotetuimpia elokuvia. Kreikkalaisesta mytologiasta nimensä saanut tieteisjännäri raottaa Alien-maailman salaisuuksia, joita monet elokuvafanit ovat odottaneet pitkään nähtäviksi. Elokuvan sisältö ja tarinan juoni ovat olleet koko tuotannon ajan tarkkaan varjeltua tietoa, mutta 1. kesäkuuta salaisuudet paljastuvat. Men in Black III puolestaan palaa mustiin pukeutuvien miesten maailmaan. Suosittuun sarjakuvaan perustuvaa elokuvasarjaa on päivitetty harvakseltaan. Ensimmäinen osa ilmestyi viisitoista vuotta sitten, ja kakkosestakin on ehtinyt kulua jo kymmenen vuotta. Kolmiulotteinen kolmososa vie Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin esittämät agentit aikamatkalle. Lumikki ja metsästäjä puolestaan perustuu vanhaan Grimmin veljesten satuun, joka on herättänyt elokuvantekijöiden kiinnostuksen monta kertaa. Metsästäjän hahmon nostaminen yhdeksi päähenkilöksi tuo filmatisointiin kuitenkin aivan uuden näkökulman. Nämä kolme elokuvaa ovatkin hyvä esimerkki siitä, että pelkkä vanhan tarinan uudelleen kertominen ei riitä. Katsojat kaipaavat uusia näkökulmia, ja niitä toivon mukaan näissä elokuvissa nähdään.
Jussi Huhtala Päätoimittaja
6Ensi-illat
PrometHeus raottaa Alien-saagan salaisuuksia.
18dvd & blu-ray
Uusi mission imPossible -elokuva ja muut ajankohtaiset julkaisut.
20PElit
Testissä WindoWs PHonen WindoWs WindoWs PHonen W XboXliVe Xbo XboXliVe -sovellus.
22what´s uP?
Päätoimittaja: Jussi Huhtala
YournAlist-yhtye vastaa lukijoiden kysymyksiin.
Toimitus: Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 3. krs, 00100 Helsinki puh. 09 4369 2407, fax. 09 4369 2409, toimitus@popmedia.fi tai etunimi.sukunimi@popmedia.fi
Kirjoittajat: Markus Muhin, Jari Setälä ja Jouni Vikman (elokuvat), Tom Kajaslampi ja Jaakko Koivurinta (pelit) Ulkoasu: Mikko Litmanen, Mikko Marjakangas Ilmoitusmyynti: Pop Media, puh. 045 1105 522, fax. 09 4369 2409 Como ilmestyy 10 numeroa vuodessa Painopaikka: ArtPrint ISSN: 2242-1785
P Parast Parasta tEattErEissa nyt thE avEngErs
supersankarit kokoontuvat.
kovasikajuttu
Dokumentti suomen kovimmasta punkbändistä.
dark shadows
Johnny Depp ja tim Burton eivät petä.
uusi coMo.fi nyt linJoilla!
4
ElokuvatEnnakko
Piin EläMä
oscAr-palkittu ohjaaja Ang lee (Brokeback Mountain) tuo valkokankaille Yann martelin suosittuun kirjaan perustuvan 3D-seikkailun. Piscine Pi Patel on nuori intialaispoika, joka jää ainoana henkiin, kun Intiasta Amerikkaan matkaava rahtilaiva uppoaa. Pi välttyy ainoana ihmisenä hukkumiskuolemalta mutta saa
Ensi-ilta: 21.12.12
pelastusveneeseen yllättävän seuralaisen, bengalintiikerin nimeltä Richard Parker. Pojan ja tiikerin välille muodostuu erikoinen kumppanuus.
If the snake fits,
EnnakkoElokuvat
5
Ensi-ilta: 7.9.12
Puhdistus
sofi oksasen palkitun romaanin filmatisoinnissa näyttelevät muun muassa liisi tandefelt, Amanda Pilke, laura birn, krista kosonen, Peter franzén ja tommi korpela. Virossa kuvatun elokuvan ohjauksesta vastaa musiikkivideoista ja The Resident -elokuvasta tunnettu Antti Jokinen.
Ensi-ilta: 21.12.12
rakkaudEn rasvaProsEntti
rAkkAuden rasvaprosentti on kotimainen romanttinen komedia. Timo (mikko nousiainen) on mainostoimistossa työskentelevä elämäntapasinkku. Ella (miina maasola) on Anttilan vaatemyyjä, joka haaveilee yrittäjyydestä, omasta vaateliikkeen perustamisesta. Timo ja Ella kohtaavat toisensa ja ihastuvat.
Ensi-ilta: 7.9.12
lawlEss
cAnnesin kilpasarjaan 2012 valittu Lawless on tositapahtumiin perustuva elokuva veljeksistä, jotka ajautuvat viinan salapolttajiksi ja trokareiksi yrittäessään selviytyä lama-ajan Amerikassa. John Hillcoatin (Tie) ohjaaman rikosdraaman pääosissa nähdään tom Hardy, Jessica chastain, Gary oldman, mia Wasikowska, shia labeouf ja Guy Pearce.
wear it.
infused with
snake fruit
6
ElokuvatEnsi-illat
ElokuvauutisEt
Ensi-ilta: 23.5.
sYlVester Stallone leukaili tulevaisuuden poliisina sarjakuvafilmatisointi Judge Dreddissä vuonna 1995. Tulevassa Dreddelokuvassa kArl urbAn (Star Trek) on sovitettu kuuluisan kypärän alle rankaisemaan alamaailmaa. Jos vastanäyttelijä Lena Headeya on uskominen, Dredd on alkuperänsä mukaisesti väkivaltainen ja synkkä elokuva.
uusi drEdd luPaa synkEyttä
schwarzEnEggEr toiMintaElokuvaan
Arnold Schwarzenegger jatkaa toimintaroolejaan seuraavaksi Ten-elokuvassa. Ten seuraa DEA:n, huumeisiin erikoistuneen viranomaisjärjestön, erikoisryhmää, jonka jäsenet vaihtavat puolta. Erikoisryhmä vie huumekartellin turvatalosta miljoonien edestä mammonaa. Juuri kun näyttää siltä, että he pääsisivät teostaan pälkähästä, joku ryhtyy teilaamaan ryhmän jäseniä yksitellen.
MEn in black 3
ohjaus: Barry sonnenfeld Pääosissa: Will smith, Josh Brolin, tommy lee Jones Genre: Fantasia
Pukumiehet menneisyyDessä
dustin hoffMan PElasti lEnkkEilijän hEngEn
lontoon Hyde Parkissa lenkkeillyt 27-vuotias Sam Dempster sai sydänkohtauksen kesken lenkin, mutta hänen onnekseen ohikulkija huomasi tilanteen ja soitti hätänumeroon. Dempster on toivuttuaan kertonut, että ohikulkija oli Oscar-palkittu näyttelijä Dustin Hoffman, joka odotti vieressä kunnes ambulanssi saapui paikalle.
VuonnA 1997 ihmiskunnalle esiteltiin salainen järjestö, joka pyrkii pitämään maapallon neutraalina asemapaikkana useiden erilaisten avaruusrotujen kansoittamassa universumissa. Men in Black miehet mustissa ovat agentteja, joiden tehtävä on pitää planeetallemme asettuneet alienit kurissa ja järjestyksessä ja ihmiset tietämättöminä niiden olemassaolosta. Will smithin esittämän ulospäin suuntautuneen J:n ja tom-
my lee Jonesin kärttyisän K:n parivaljakko teki lennokkaasta elokuvasta maailmanlaajuisen hitin. Vuoden 2002 jatko-osa oli myös menestys, mutta suhteessa se teki huomattavasti vähemmän rahaa, koska tuotantokustannukset ja tähtien palkkiot olivat nousseet 140 miljoonaan dollariin verrattuna ensimmäisen osan 90 miljoonaan. Tuotannon paineet kävivät molemmat osat ohjanneen barry sonnenfeldin voimille, ja ehkä juuri siitä syystä kolmatta osaa saatiin odottaa peräti kymmenen vuotta. J on kyllästynyt jörön K:n asenteeseen, mutta ennen kuin
hän ehtii tehdä asialle mitään K katoaa. Itse asiassa J:lle kerrotaan K:n kuolleen vuosikymmeniä aikaisemmin, ja J tajuaa jonkun muuttaneen aikajatkumoa. J matkustaa menneisyyteen korjaamaan asiat entiselleen ja pelastamaan kumppaninsa, jonka nuorempi versio ei Josh Brolinin näyttelemänä pahemmin eroa vanhasta. Valitettavasti J:n on ehdittävä korjata aikajatkumo 24 tunnissa. Aikamatkallaan hän kohtaa myös Alice even ja emma thompsonin eri aikakausilla esittämän agentti O:n. Jouni Vikman
8
ElokuvatEnsi-illat
ElokuvauutisEt
Ensi-ilta: 1.6.
thE raid -ohjaaja Pankkiryöstön kiMPPuun
tHe Raid: Redemption -toimintaelokuvan ohjaaja GAretH eVAns tiirailee seuraavaksi The Raidin jatko-osan lisäksi myös tosipohjaista Breaking the Bank -pankkiryöstöelokuvaa. Englannissa vuonna 2006 tapahtunut rikos on kuuluisa suuresta saaliista ja siitä, että sen takana oli UFC-kehässäkin nähty MMA-tappelija Lee "Lightning" Murray.
ProMEthEus
ohjaus: Ridley scott Pääosissa: noomi Rapace, michael Fassbender, Charlize theron Genre: scifi
alieneista Ja ihmisistä
robErt Pattinson MEtsästäMään saddaMia
tWiliGHt-näyttelijä Robert Pattinson on liittynyt Mission: Blacklist -militanttijännäriin hakemaan Saddam Hussein piilostaan. Jean-Stephane Sauvaire on aikeissa ohjata elokuvan, joka perustuu Eric Maddoxin kokemuksista tehtyyn kirjaan. Kirja kertoo Saddamin etsinnöistä ja vangitsemisesta vuoden 2003 aikana.
Vuoden 1979 Alien on edelleenkin kauhu- ja tieteiselokuvissa vaikuttava moderni klassikko. Sen ohjaajan ridley scottin Prometheuksen valmisteluja on verhonnut läpäisemätön salaperäisyyden verho. Alun perin Prometheus oli Alienin jatko-osa tai sarjan uudelleenkäynnistys. Sitten Scott ilmoitti, että Prometheus sijoittuu samaan maailmaan Alienin kanssa, edeltää sitä joillakin vuosikymmenillä ja sisältää
elementtejä, jotka johtavat vuoden 1979 teokseen. Prometheus on paitsi elokuvan ja sen avaruusaluksen nimi myös kreikkalaisen mytologian tärkeä henkilö ihmiskunnan synnyn kannalta. Elokuva tutkii ihmiskunnan alkua ja ottaa kantaa Weyland-Yutani-firman aikaisemmissa elokuvissa harrastamaan planeettojen ihmisille sopivaksi muokkaamiseen. Onko alien-hirviö jonkin muun sivilisaation luoma biologinen ase, joka on tarkoitettu planeettojen "puhdistamiseen", ja onko ihmiskunta noussut tällaisen sivilisaation istuttamasta siemenestä? Kaikkia asioita ei ehkä kannattaisi
tutkia, sillä rankaisihan ylijumala Zeuskin Prometheusta ja ihmiskuntaa ankarasti, kun jumalien salaisuudet varastettiin ihmisten käyttöön. charlize theron näyttelee tutkimusmatkalla tiukkaluontoista liikeyrityksen edustajaa ja michael fassbender sarjan pakollista androidia. Theron on itse kuvaillut hahmoaan elokuvan konnantapaiseksi. noomi rapace on kuvaillut tiedenaishahmonsa muistuttavan sigourney Weaverin näyttelemää Ellen Ripleyta siinä, että hän joutuu muuttumaan elämään uskovasta optimistista taistelijaksi. Jouni Vikman
Ensi-illatElokuvat
9
Ensi-ilta: 11.5.
russian libErtinE
venäJän vaPain mies
ohjaus: ari matikainen Genre: Dokumentti
Ari matikaisen ohjaama dokumentti Russian Libertine Venäjän vapain mies kertoo venäläiskirjailija Viktor Jerofejevista (s. 1947), joka on kuulunut toisinajattelijoihin Venäjällä jo 1970-luvulta alkaen. Jerofejev
on Neuvostoliiton kaatumisenkin jälkeen joutunut poliitikkojen hampaisiin ja herättänyt pahennusta teksteillään, joita on väitetty milloin venäläisvastaisiksi, milloin pornografisiksi. Jerofejevin kirjailijapersoonan kautta ohjaaja tuo esiin
Venäjän yhteiskunnan ja kulttuurielämän valtavat muutokset ja viimeaikaisen kuohunnan. Russian Libertine Venäjän vapain mies on vaikuttava dokumentti sekä yhdestä kirjailijasta että kokonaisesta kansakunnasta. Jussi Huhtala
Ensi-ilta: 18.5.
syvänsininEn MEri
(the Deep Blue sea) ohjaus: terence Davies Pääosissa: Rachel Weisz, tom hiddleston, simon Russell Beale Genre: Draama
sYVänsinisen meren kolmiodraama näytellään sodan runtelemassa ja tunkkaisessa Lontoossa. rachel Weiszin tulkitse-
massa Hester Collyerin hahmossa ruumiillistuu rakastettu mutta tyytymätön pikkuvaimo, joka saa ensikosketuksen omaan haluunsa traagisin seurauksin. simon russell beale on tuomari Sir William Collyer, Hesterin varakas aviomies, joka rakastaa Hesteriä toverillisesti ja arvok-
kaasti. Hesterin tunteiden kohde on kuitenkin eloisa ja poikamainen Freddie Page (tom Hiddleston), joka näyttää menettäneen sodassa palan sieluaan. Entisenä taistelulentäjänä hän elää vaarasta ja jännityksestä, eikä arkinen Lontoo enää riitä hänelle. niina Holm
stayfocused.fi
ilmoitus
Voita sata suomalaista kädentaitoa! a ja kuuntele kotimaistosallistuminen n
Tärkeintä ei ole voitto, vaa en vastanneiden kesken. arvomme palkinnon kaikki
Osallistu Como.fi:ssä Skillsin kisaan! isiäsi lempibi
Voitokas Vilma on Taitajien Taitaja
Jyväskylän Taitaja2012-tapahtumassa kisatuissa ammattitaidon SM-kilpailuissa ratkottiin 42 ammattialan suomenmestaruudet. Mukana oli niin metsäkoneen kuljettajia, kosmetologeja kuin asiakaspalvelijoitakin. Tiukan kolmipäiväisen finaalin päätteeksi kaikkien kultamitalistien joukosta valittiin vielä Taitajien Taitaja, positiivinen oman lajinsa ykkönen. Tänä vuonna huipputuloksista hienoimpaan ylsi 19-vuotias Vilma Hassi. Tampereen ammattiopistossa vaatetusompelijaksi opiskeleva, pukuompelulajissa kilpaillut Vilma sai tuomaristolta kehuja kiitettävästä osaamisesta kaikilla kilpailulajin osa-alueilla, halusta kehittää omaa osaamistaan sekä erinomaisesta ja kannustavasta asenteesta kilpailussa. Muutama piste jäi saamatta. Aina jää parantamisen varaa, sanoi huippusuorituksestaan silmin nähden yllättynyt mitalisti. Halu parantaa ja oppia uutta onkin vienyt pitkälle, sillä Vilma voitti SM-kultaa nyt jo toisen kerran. ArvostustA Amiksille Taitajien Taitajan titteli tarkoittaa sitä, että Vilma toimii seuraavan vuoden ajan ammatillisen koulutuksen edustajana. Esimerkiksi näin keväisin puhutaan paljon lakkiaisista, ja ammattiin valmistuneet jäävät varjoon. Omasta mielestäni ammatti on jopa hienompi juttu kuin ylioppilaslakki, ammattikoulua ja lukiota yhtä aikaa käyvä neito sanoo. Jos voin tehdä jotakin edistääkseni ammatillisen koulutuksen arvostusta, sen varmasti teen!
vilmA löysi oman alansa jo yläasteella, jolloin hän ompeli paljon vapaa-ajallaan. Hän neuvookin omaa alaansa etsiviä miettimään, voisiko rakkaasta harrastuksesta saada ammatin. Pitkiksi venyviä koulupäiviä jaksaa kun saa välillä tehdä käsillään, Vilma vinkkaa. · Taitajien Taitaja valitaan vuosittain Taitaja-tapahtumassa. · Voittaja on huippuosaaja, jolla on asenne kohdallaan. · Hän menestyy myös opinnoissaan. · Taitajien Taitaja edustaa ylpeänä ammatillista koulutusta. · Palkinnoksi hän saa vuodeksi käyttöönsä auton, tänä vuonna BMW:n.
ysiluokkAlAisten toiminnantäyteisen Taitaja9-kädentaitokilpailun voittoon kurvasivat Valkealan hurjat! Karsinnat käynnistyvät taas kesälomien jälkeen kysy koulustasi mahdollisuutta päästä kisaamaan!
suomen maajoukkue TeamFinland on nyt kasassa, ja aloittanut valmentautumisen lokakuussa käytäviin ammattitaidon EM-kisoihin! Belgian formulakaupunki Spa-Francorchampsissa pärähtää 4.6.10. kun 40 taitavaa suomityttöä ja -poikaa kisaavat 28 lajissa.
Lisätietoja: www.skillsfinland.fi
Ensi-illatElokuvat
11
Ensi-ilta: 15.6.
lol
ohjaus: lisa azuelos Pääosissa: miley Cyrus, Demi moore, Douglas Booth Genre: komedia
internetin naurulyhenne LOL on samannimisessä draamallisessa teinikomediassa myös päähenkilö Lolan (miley cyrus) lempinimi. Samalla elokuva pyrkii viittaamaan nuorten maailmassa kaikkialle levittäytyneeseen sosiaaliseen mediaan. Teini-ikäinen Lola kamppailee matkalla aikuisuuteen kaverisuhteiden, kotibileiden, ihastusten ja mutkikkaan äitisuhteen kanssa purkaen tuntojaan päiväkirjaansa ja nettiin.
Lolan äiti on yksinhuoltaja (demi moore), joka vaikuttaa olevan eksynyt omassa elämässään. Äidin ja tyttären suhde on läheinen, mutta välillä turhankin innokkaasti lapsensa asioihin puuttuva äiti ymmärtää sukupolvien välisen kuilun todellisen leveyden vasta tutustuttuaan "vahingossa" Lolan hurjaan päiväkirjaan. LOL on uusintafilmatisointi samannimisestä ranskalaisesta elokuvasta vuodelta 2008. Ranskalainen liza Azuelos on ohjannut ja käsikirjoittanut molemmat elokuvat. Jari setälä
Edguy·Trivium·BEhEmoTh·ovErkill NAPAlm dEATh·hATEBrEEd·SuicidE SilENcE mokomA·iNSomNium·SAiNT viTuS·ArcTuruS BAroNESS·SwAllow ThE SuN·ANimAlS AS lEAdErS lock uP·TExTurES·ANAAl NAThrAkh SkElEToNwiTch·AlcEST·SuidAkrA ProfANE omEN·ThE mAN-EATiNg TrEE AmorAl·BATTlE BEAST·mETSATöll·horNA
dEmigod·A.r.g.·wiNTErwolf·vicTimS·uNkiNd·AfgruNd fiNAl ASSAulT·for ThE imPErium·JESS & ThE ANciENT oNES Evil-lYN·corPSESSEd·iNfEriA·vorum·oNE morNiNg lEfT BoB mAlmSTröm·rAmiN kuNToPolku liSÄÄ TuloSSA.
Megadeth·Ministry LaMb Of gOd·apOcaLyptica sOnata arctica sabatOn·eXOdUs
ENNAKKoLIpUN HINNAT: 3pv 115, 2pv 90, 1pv 65 (+ mahd. toimituskulut) ENNAKKoLIpUT: tiketti & lippupalvelu LIpUT porTILTA: 3pv 130, 2pv 100 1pv 75 (mikäli jäljellä)
29.6.-1.7.2012 SUVILAHTI, HELSINKI · LIpUT myyNNISSä NyT.
www.TUSKA-fESTIVAL.fI
at Buy your ticket om
roskilde-festival.c
BJÖRK/ISL BON IVER/US THE CURE/UK MEW/ DK THE ROOTS/US BRUCE SPRINGSTEEN & THE E STREET BAND/ US JACK WHITE/ US
AMADOU & MARIAM/ MALI APPARATJIK/ INT BEHEMOTH/ PL RUBÉN BLADES/ PAN THE CULT/ UK SIVERT HØYEM/ N PAUL KALKBRENNER/ DE ALISON KRAUSS & UNION STATION feat. JERRY DOUGLAS/ US M83/ FR MAC MILLER/ US MACHINE HEAD/ US MAGTENS KORRIDORER/ DK MALK DE KOIJN/ DK JANELLE MONÁE/ US NASUM/S LEE RANALDO/ US REFUSED/S SANTIGOLD/ US THE SHINS/ US SPLEEN UNITED/ DK LARS WINNERBÄCK/S WIZ KHALIFA/ US
120 DAYS/ N THE ABYSSINIANS/JAM ADDISON GROOVE/ UK ALABAMA SHAKES/ US THE ALAEV FAMILY/ ISR/TJ SAM AMIDON/ US AMSTERDANCE feat. JESSE VOORN, DENNIS CHRISTOPHER and SAM O'NEALL/ NL ANALOGIK/ DK ARAABMUZIK/ US ARS NOVA/ DK A$AP ROCKY/ US BALOJI/ CD BARONESS/ US THE BARONS OF TANG/AUS BELLOWHEAD/ UK BERNHOFT/ N BIG K.R.I.T./ US BLITZ THE AMBASSADOR/ GHA BLONDES/US BOMBA ESTÉREO/COL BOWERBIRDS/US JAKOB BRO/DK CEREBRAL BALLZY/US DJ MILES CLERET/UK CLOCK OPERA/UK COLD SPECKS/CAN COMMIX/ UK CONJUNTO ANGOLA 70/AGO COPENHAGEN COLLABORATION/DK CRIOLO/BRA MIKAL CRONIN/US CROWBAR/US DALGLISH/US DAUGHTER/ UK DEAD SKELETONS/ISL DEVILDRIVER/US DJANGO DJANGO/ UK DOMINIQUE YOUNG UNIQUE/US DRY THE RIVER/ UK EL PARAISO presents CAUSA SUI, EL PARAISO ENSEMBLE and PAPIR/ DK ELEKTRO GUZZI/A EVIDENCE/US FIRST AID KIT/ S NILS FRAHM/DE LES FRERES SMITH/FR FRIENDLY FIRES/UK GRIEVES & BUDO/US GURRUMUL/ AUS H2O/US HANK3/US JULIA HOLTER/US HOSPITALITY/US I GOT YOU ON TAPE/DK JONATHAN JOHANSSON/ S JUPITER & OKWESS INTERNATIONAL/CD KELLERMENSCH/DK KORALLREVEN/ S KRIGET/ S LARSEN & FURIOUS JANE/DK LITURGY/US THE LOW ANTHEM/US MACKLEMORE AND RYAN LEWIS/US MAJOVCI GROUP/MKD MARTYN/NL THE MEGAPHONIC THRIFT/ N MODESELEKTOR/DE R. STEVIE MOORE/US MOHAMMAD REZA MORTAZAVI/ IRN MUTINY ON THE BOUNTY/ LUX NIKI & THE DOVE/S OF THE WAND AND THE MOON/ DK ONEOHTRIX POINT NEVER/US ORQUESTA TÍPICA FERNÁNDEZ FIERRO/ARG OWINY SIGOMA BAND/ UK/KEN PENGUIN PRISON/US PERFUME GENIUS/US CELSO PIÑA/ MEX KIMMO POHJONEN / SAMULI KOSMINEN and PROTON STRING QUARTET/ FIN PRETTY LIGHTS/US PUNCH BROTHERS/US RANGLEKLODS/ DK RED FANG/US ROCKWELL/ UK ROVER/FR ROYCE DA 5'9"/ US SAGE FRANCIS/US SHLOHMO/US SON PALENQUE/COL SPECKTORS/ DK SPECTOR/ UK SPOEK MATHAMBO/ZA STAFF BENDA BILILI/CD DJ STATIC w/ TEMU, BLOOD SWEAT DRUM+BASS and GUESTS/ DK SUICIDE SILENCE/US TALK NORMAL/US JØRGEN TELLER & THE EMPTY STAIRS feat. LAZARA/DK/BEL TER HAAR/ DE TERAKAFT/MALI TODAY IS THE DAY/US THE TODDLA T SOUND/ UK TOUCHY MOB/ DE BOUBACAR TRAORÉ/MALI TRASH TALK/US TUNE-YARDS/US THE VACCINES/ UK MAÏA VIDAL/ FR WARBRINGER/US DANYEL WARO/REU WEEDEATER/US YELAWOLF/US
ADRIAN LUX/ S THE BEARDY DURFS/ DK BEASTIE RESPOND/ DK BÄDDAT FÖR TRUBBEL/ S CEREKLOTH/ DK COPENHEAVY/ DK DANGERS OF THE SEA/ DK DEATHCRUSH/ N DIG & MIG/ DK THE ECHO VAMPER/ DK ELOQ/ DK F.O.O.L./ S THE FREDERIK/ DK FRENCH FILMS/ FIN FRITJOF & PIKANEN/ S GHOSTIGITAL/ ISL GIRLSEEKER/ DK GOVERNOR OF ALASKA/ DK HELSINKI POETRY/ DK ICONA POP/ S INDIANS/ DK DAWDA JOBARTEH/ GAM/DK KESI/ DK KHALAZER/ DK KLUMBEN & RASKE PENGE/ DK SANDRA KOLSTAD/ N KÚRA/ ISL/DK LINKOBAN/ DK MASH UP INTERNATIONAL/S NELSON CAN/ DK NORTHERN STRUCTURES/ DK REDWOOD HILL/ DK RUM 37/ DK MATHILDE SAVERY/ DK SHINY DARKLY/ DK SLENG/ DK SLOWOLF/ DK SPRUTBASS/ N JULIUS SYLVEST/ DK TEAM ME/ N ULIGE NUMRE/ DK SOFFIE VIEMOSE/ DK VAAGSBYGD HANDY/ N WAR FOR YOUTH/ DK/S
WARM-UP 1 4 July (Apollo Countdown / Pavilion Junior)
Go on a life-changing journey full of music, art installations and events. Breathe in the international atmosphere and stuff up on alternative gastronomy. Roskilde Festival is an experience out of the ordinary.
Watch the orange feeling
roskilde-festival.com
op Median P
Kaikki kesän ja i festarrt suu - it! konsert
ww w.festarilehti.f
Koko kesän juhlintaan
17
Von Hertzen Brothers: The best of cd+dvd, Elokuu: Hääväki saapuu cd, Kent: Jag är inte rädd för mörkre cd, Roxette: Travelling cd, Iiris: The Magic Gift Box cd, The Northern Governors cd, Norah Jones: Little broken hearts cd
Emeli Sandé: Our version of events
95
19
95
/kpl
Toimintaa Sao Paulon kuumilla kaduilla!
49
PS3 tai Xbox 360
Norm. 69,95
Max Payne 3 Limited Edition -PC-peli (julkaisu 1.6.)
95
59,95
Hornanmakuinen uutuus!
49
Diablo 3 -PC-peli
95
lisää Paljon aa ja im valiko netissä! ksia tarjou
www.kodin1.com
Tarjoukset voimassa 31.7.2012 asti.
D'Angelo
Pe 20.7. Kirjurinluoto Arena
Sly& Robbie
To 19.7. Kirjurinluoto Arena
Jamaican Legends with Ernest Ranglin, Monty Alexander and
Janelle Monáe
La 21.7. LP47!
Paloma Faith
La 21.7. Kirjurinluoto Arena
Estelle
Pe 20.7. Kirjurinluoto Arena
Ohjelma on julkaistu!
Festivaalilippujen hinnat 15-68 .
porijazz.fi
Liput myynnissä
Lue lisää
nyt!
Mukana myös: Jools Holland and his Rhythm & Blues Orchestra, Miles Smiles: Robben Ford, Wallace Roney, Kenny Garrett, Darryl Jones & Omar Hakim, Emeli Sandé, Robert Randolph & the Family Band, Sam Sparro ja monta muuta huippuesiintyjää! Tsekkaa myös uuden konserttipaikan Cotton Salsa Factoryn kuuma salsatunnelma!
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
LIVE NATION JA LINNAN JUHLAT YLPEÄNÄ ESITTÄVÄT
åbo slottsfestival turku castle park festival
TOOTS AND THE MAYTALS MA 20.8.
linnan juhlat
1 7 . 2 5 . 8 . 2 0 12
KENT TI 21.8. TOM JONES KE 22.8.
Turun Linnanpuisto pe 17. la 25.8.2012
17.8. ROBERTO ALAGNA, TURUN FILHARMONINEN ORKESTERI, JOHT. LEIF SEGERSTAM 149 / 139 / 119 / 89 / 59 18.8. YÖ, ANNIKA EKLUND YHTYEINEEN 58 / 48 / 44 / 38 19.8. NORDIC CAVALCADE: MELISSA HORN, SAARA AALTO, PMMP ym. 58 / 48 / 44 / 38 20.8. ELOKUU, JUKKA POIKA, TOOTS AND THE MAYTALS 58 / 48 / 44 / 38 21.8. KENT, OLAVI UUSIVIRTA 64 / 58 / 54 22.8. TOM JONES 119 / 109 / 89 / 69 / 59 23.8. RODRIGO y GABRIELA y C.U.B.A, THE NORTHERN GOVERNORS 58 / 48 / 44 / 38 24.8. HECTOR & DONOVAN 64 / 58 / 54 25.8. LAURI TÄHKÄ SPECIAL, TUURE KILPELÄINEN & KAIHON KARAVAANI 58 / 48 / 44 / 38
RODRIGO y GABRIELA y C.U.B.A. to 23.8.
hjelma: Katso koko o juhlat.fi nan www.turunlin
Alueella ISO ravintolateltta ja monipuoliset palvelut.
®
Lippujen hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut.
Kruunaa juhlasi upealla VIP-paketilla, joita on saatavilla Roberto Alagnan, Yön, Tom Jonesin, ja Donovanin & Hectorin konsertteihin. Lisätietoja p. 09 8567 3456 ja www.eventsclub.fi.
Korvatulpat Alpine Music Safe Pro
Nailonkielinen kitara YAMAHA C40A
Alpinen korvatulpat ovat enemmän kuin pelkät tulpat. Settiin kuuluu kolme erilaista filtterivaihtoehtoa ja näin ollen soundi on aina mahdollisimman hyvä. Muotoilu on tyylikäs ja miellyttävä korvillesi. Vaadi kuulollesi parasta suojaa.
29
Yamahan C40A kitara tuo soittoharrastuksen jokaisen ulottuville. Kitaran helppo soitettavuus, kaunis ja voimakas ääni tekee Yamaha C40:stä yhden markkinoiden suosituimmista kitaroista.
Äänentoisto kuntoon kesän juhliin! Kaksitie aktiivikaiutin, 400W.
PA-kaiutin YAMAHA MSR400 435
(135)
129
Täydellinen sähkörumpusetti edullisesti!
Sähkörummut YAMAHA DTX500K
(589) 499
Helppokäyttöinen 8-kanavainen kompakti laatumikseri. Monipuoliset efektit antavat musiikille uusia ulottuvuuksia.
Mikseri YAMAHA MG82CX
165
Nailonkielinen kitara SAMICK C1LS
Samickin F-Musiikille valmistama oppilaskitara. Soittimen valmistuksessa otettu, F-Musiikin toiveiden mukaisesti, huomioon Suomen vaativat ilmastoolosuhteet.
Helpposoittoinen teräskielinen festarikitara loistavalla soundilla!
Akustinen kitara YAMAHA F310
99
(179) 149
Verkkokauppa: www.f-musiikki.fi
F-Musiikki Kaisaniemi, Kaisaniemenkatu 7, Helsinki F-Musiikki Itäkeskus, Puhoksen ostoskeskus, Korsholmantie 2, Helsinki F-Musiikki Vantaa, Retail Park, Antaksentie 4, Vantaa
F-Musiikki Espoo, Martinsillantie 10, Suomenoja, Espoo F-Musiikki Turku, Eerikinkatu 4, Turku F-Musiikki Kuopio, Väliköntie 4, Kuopio
9 pienfestarit 12 Kesän suurKonsertit 13 weeKend 15 LucKy camper 19 ruisrocK 21 festariKuvaajan abc 22 tusKa open air 27 festariKaLevaLa 29 festariKaLenteri 43 festariKaLenteri
uLKomaat
Kustantaja: Pop Media Oy | Fredrikinkatu 42, 00100 HELSINKI etunimi.sukunimi@popmedia.fi | www.popmedia.fi Toimitus: Tuukka Hämäläinen, Pietari Raekallio, Jussi Saarinen, Vera Saarivuori, Saku Schildt | AD: Mikko Litmanen Painopaikka: ArtPrint Pop Media ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai ohjelmanmuutoksista. Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Sisältö:
7
Kotimaa
Festa yös nytmssa. iPadi
! Tsekklaa ti ri eh
musakemu lukukiva
9
puhekiva data-apu
90
7
90
0 Gt d Sisältää 1
ataa
24
Seuraa kampanjahintoja www.r-kioski.fi
90
Pienfestarit piristävät omaleimaisuudellaan
9
Jos suuren kaliiperin massatapahtumat ahdistavat, kannattaa suunnata katseensa maakuntiin ja kodikkaisiin pikkufestareihin.
Teksti: Tuukka Hämäläinen | Kuvitus: Jussi Peso
KesäKuun avaa Raumalla 9.6. jo kymmenettä kertaa järjestettävä, "maailman kolmanneksi parhaaksi festivaaliksi" itseään kutsuva Klustermus. Tapahtuman esiintyjäkaarista löytyvät muun muassa Wiidakko ja Lapko. Festari lupaa esitellä "jälleen kerran keskinkertaista ja ajoittain vähän parempaakin underground-musiikkia". Utajärven jäähallissa järjestettävä "Oulujokivarren suurin rocktapahtuma" Untorock puolestaan pidetään tänä vuonna 15.16.6. Festarin tähtiä ovat esimerkiksi Jukka Poika, Popeda ja brittivahvistus Rowan Robertson. Suomen vanhin ilmainen rock-festivaali, jo 1974 ensi kertaa järjestetty Ämyrock juhlitaan perinteikkäästi 30. kesäkuuta. Kari Peitsamo esiintyy tapahtumassa jo 29. kertaa. Ilmainen on myös kokonaan ikärajaton Ränkirock Alajärven Lehtimäellä 7.7.
Äänekoskelta sen sijaan löytyy 7.7. järjestettävä Suolirock, jossa soittaa paikallisten lisäksi muun muassa God Given Ass. Pyhäjärvellä puolestaan vietetään Elmusrockia 21.7, siellä tähtinä rockaavat muun muassa Lovex ja Constantine. Edesmenneen Koria-Rollin korvaa nykyisin Pioneerifestivaali, joka järjestetään 13.14.7. jo kolmatta kertaa. Kouvolan kyljessä järjestettävälle festarille saapuvat musisoimaan eturivin artistit Kotiteollisuudesta ja Eppu Normaalista lähtien. Joutsenossa puolestaan hämmentää 17.8. nörttien ykköstapahtuma Kontufolk, jossa on luvassa tuttuun tapaan poikkitaiteellista ja pienempää esiintyjää. Pohjoisempana kannattaa suunnata katseensa pelkästään paikalliselle ohjelmistolle pyhitettyyn Suomussalmi-Rockiin 20.22.7. Avajaisiltana kokoonnutaan Maitolaituri-Bluesiin Lassilan pellolle. Suomessa järjestetään myös maailman ainoa jokavuotinen, monipäiväinen skiffle-musiikille omistettu festari. Kihveli Soikoon valloittaa Hankasalmen 13.15.7. Kotitekoisilla instrumenteilla esitettävästä skifflestä se Beatleskin lähti liikkeelle. Pikkufestareilla on myös kiistämättä loistavia nimiä. Löytyy Pöheikön Pölläys (Ylöjärvi, 25.26.5.), Sampea ja Samppanjaa (Varkaus, 10.11.8.), Hämyvestarit (Hämeenkyrö, 3.4.8.), Iisrokki (Suonenjoki, 4.8.) sekä tietysti Vaasan Pieni Festari Preerialla (8.9.6.).
PROUDLY PRESENTS
SUPPORTED BY BASSORADIO
FESTIVAL
HIETANIEMI
STING
With special guests:
Kaisaniemen puisto, Helsinki La 16.6.2012 / K-18
Portit aukeavat klo 14.00 Liput 69 + mahd. toimituskulut
Sting: 25 years 3 cdtä + DVD The Best of 25 Years CD KAUPOISSA NYT
RUMER
LATEBIRD'S ALL STARS featuring Tuure Kilpeläinen, Tuomo, Jonna Tervomaa, Anssi Kela plus more to be announced
WWW.STING.COM
PORTIT 13:30 - 01:30 | LIPUT 49 + mahd.toimituskulut | K-18 WWW.ONTHEBEACH.FI
Oikeudet muutoksiin pidätetään
SUNNUNTAINA 12.8.2012 OLYMPI A S TA DION , HEL SIN K I
P O r T I T A u K E AvAT K L O 1 7. 0 0
OLYMPIASTADION, HELSINKI
Liput: 69 / 79 euroa + mahd. toimituskulut Portit aukeavat klo 17.00
TIISTAI 31.7.2012
LIPUT: 52,50-152,50 eUroa + mahd. ToImITUskULUT vIP-PAKETIT: w w w.EvENTScLub.fI K A I K K I K I E r T u E - j A L I P P u T I E D O T O S O I T T E I S TA : w w w. m A d o N N A . c o m & w w w. l I v e N AT I o N . f I uuSI ALbuMI "MDNA" KAuPOISSA NYT
WITH SPECIAL GUESTS AND
MA 27.8.2012 HARTWALLYTY ! LOP PUU NMY AREENA, HELSINKI TI 28.8.2012 HARTWALL AREENA, HELSINKI
LISÄK E IK K A M Y Y N N ISSÄ N Y T!
LIPUT 77,50 97,50 EUROA TARKEMMAT KONSERTTITIEDOT OSOITTEISTA WWW.LADYGAGA.COM JA WWW.LIVENATION.FI
PARTY ZONE
Maanantai 4.6. - KalasataMa, HelsinKi | liput: 79 e | www.sonispHere.eu/finland
WWW.LIVENATION.FI
HelSINGIN JÄ ÄHAllI
P Er jA N TA I N A 1 4 .9. 20 12
L I P U T 4 9 E U R O A + M A H D. T O I M I T U S K U L U T W W W. P L A C E B O W O R L D. C O . U K T WIT TER: @PL ACEBOWORLD
hietaniemi, Helsinki
Liput 59 euroa + mahd. toimituskulut / K-18
Keskiviikko 27.6.2012
Liput 52 euroa + mahd. toimituskulut / K-18
perjantai 29.6.2012
REGINA SPEKTOR
CHARLOTTE GAINSBOURG "STAGE WHISPER"
WITH CONNAN MOCKASIN
FRENCH FILMS
www.gardenparty.fi
Countryn megatähti saapuu Helsinkiin!
FINLANDIA-TALO, HELSINKI MA 2.7. KLO 19.30 (ovet 18.30)
+ mahd. toimituskulut Lippupalvelusta
Liput: 69 | 54 | 44
Rock-jättejä ja supernaisia
tämän kesän suurkeikkatarJonta pesee viimevuotisen kattauksen mennen tullen. Varsinkin naisartistien rintamalla saadaan elokuussa nautiskella kunnon tähtiloisteesta.
Teksti: Jussi saarinen
12
MegAKonserTTiKesän kiistämättä suurin pettymys on Black Sabbathin keikan peruuntuminen. Kitaristi Tony Iommin kamppailu syöpää vastaan johti rankkoihin muutoksiin alkuperäisen heavymonsterin comeback-kiertueella. Helsingissä kuten useimmilla muillakin kiertueen konserteista Black Sabbathin tilalla nähdään Ozzy and Friends -niminen kokoonpano, jossa soittavat Ozzy Osbournen lisäksi muun muassa Zakk Wylde ja Sabbath-basisti Geezer Butler. Laiha lohtu, monet varmasti tuumivat. Onneksi rockväen menetystä korvaa moni muu mielenkiintoinen tapaus. Kirkkaimpina helminä kesätapahtumien joukossa kimaltelevat Pulp, Bruce Springsteen ja Red Hot Chili Peppers. Uutta tulemistaan elävän Pulpin keikka lienee monelle kesän kohokohta onhan brittipop-ikonin Suomen-vierailua odotettu aina vuoden 1996 Ruisrockista lähtien. Heinäkuussa Jarvis Cockerin luotsaama ryhmä palaa vihdoin tänne pohjolaan, ja keikkapaikkana toimii jälleen Turun Ruissalo. Bruce Springsteen taas on piipahtanut 2000-luvulla maassamme useaan otteeseen, viimeksi vuonna 2009 Tampereella. Tänä vuonna Pomo saapuu E Street Bandinsa kera Helsingin olympistadionille 31. heinäkuuta. Red Hot Chili Peppers on huomattavasti harvinaisempi näky: yhtye heitti edelliset Suomen-keikkansa vuonna 2003 Helsingissä ja Turussa. Tällä kertaa bändi tekee poikkeuksen pääkaupunkikeskeisessä tarjonnassa, kun se esiintyy Tampereen stadionilla elokuun ensimmäisenä päivänä. Keikka on yhtyeen ensimmäinen stadionluokan konsertti Suomessa. Elokuu on yhtä naistähtien juhlaa. Varsinainen musiikillinen naistenpäivä koetaan 12. elokuuta, kun Madonna ja Björk konsertoivat samana iltana Helsingissä. 53-vuotias pop-kuningatar pistää show'nsa pystyyn Olympiastadionilla, kun taas islantilaistähti esiintyy Flow-festivaalin sunnuntain vetonaulana. Kun tähän päälle ynnätään vielä Lady Gagan keikka Hartwall-areenalla 27. elokuuta, alkaa loppukesän naisvalta olla sinetöity. Eikä siinä vielä kaikki: Metallica vetää takuuvarmasti yleisöä Sonisphereen, Norah Jones kostuttaa monet silmäkulmat Pori Jazzissa, ja konemusiikin ystävät saavat nauttiakseen nykyjytkettä Weekend Festivalissa David Guettan ja Skrillexin tapaan. Kyllä suomalaisen musiikinystävän tänä kesänä kelpaa.
Jättikeikat:
· 23.5. ozzy and Friends (uK) Hartwall-areena, Helsinki · 26.5. The Prodigy (uK) Helsingin Jäähalli, Helsinki · 4.6. sonisphere: Metallica (us), Machine Head (us) Kalasatama, Helsinki · 7.6. Mötley Crüe (us) Kaisaniemi, Helsinki · 6.7. ruisrock: Pulp (uK) ruissalo, Turku · 21.7. ZZ Top (us) Kaisaniemi, Helsinki · 22.7. Pori Jazz: norah Jones (us Kirjurinluoto, Pori · 31.7. Bruce springsteen & The e street Band (us) olympiastadion, Helsinki · 1.8. red Hot Chili Peppers (us) Tampereen stadion, Tampere · 12.8. Flow Festival: Björk (isL) suvilahti, Helsinki · 12.8. Madonna (us) olympiastadion, Helsinki · 17.8. Weekend Festival: David guetta (FrA), skrillex (us) Luukki, espoo · 27.8. Lady gaga (us) Hartwall-areena, Helsinki
Viikonloppu isolla Weellä
upouusi Weekend festiVal lisää 17.18.8. virtaa kesän festivaalikimaraan.
Teksti: Vera saarivuori
13
suorAsuKAisesTi viikonloppufestariksi nimetty Weekend Festival tekee näyttävän sisääntulon kesän tapahtumakartalle. Espoossa Luukin ulkoilualueella järjestettävä festivaalisuven untuvikko näyttää mallia, miten juhlat pistetään pystyyn: tavoiteltu lippumyynti ylitettiin reippaasti jo huhtikuussa, ja samoihin aikoihin Facebookissa paikalle ilmoitti rientävänsä jo 25 000 bilettäjää. Menestysreseptiin kuuluu tietenkin tuhti paketti kuumia esiintyjiä kansainvälisistä tähdistä kotimaan listasuosikkeihin. Weekend Festival tarjoilee "nykymusiikkia ilman genrerajoja". Käytännössä luvassa on tuoretta, viimeisimmissä virtauksissa liikkuvaa äänimaailmaa yhteistyökumppani NRJ:n Hit Music Only -sloganin hengessä. Yksi viikonlopun odotetuimmista viihdyttäjistä on epäilemättä Rihannan ja Nicki Minajin kanssa yhteistyötä tehnyt hittikone David Guetta. DJ Magazinen äänestyksessä maailman suosituimmaksi dj:ksi kruunattu ranskalainen Guetta villitsee festarikansaa muun muassa Memories-hitillään.
"Skrillexin edustamaa musiikkityyliä kuvailtiin musiikiksi, jota vanhempi ikäpolvi ei välttämättä ymmärrä mutta nuoriso rakastaa. "
Festivaalin toinen takuusuosikki on Guettankin MTV:n Vuoden artisti -kisassa piessyt yhdysvaltalaisnuorukainen Skrillex. Uudenlaisen elektronisen tanssimusiikin kärkenä maailmaa valloittava dubstep-nikkari soittaa täysille saleille ympäri maailmaa. Huhtikuun Rumba-lehdessä Skrillexin edustamaa musiikkityyliä kuvailtiin musiikiksi, jota vanhempi ikäpolvi ei välttämättä ymmärrä mutta nuoriso rakastaa. Vähän kuin 2010-luvun vastine punkille, siis. Myös Suomessa taajaan esiintynyt brittiduo Hurts palaa maahamme Weekendiä varten. Muita merkittäviä esiintyjiä ovat elektropoppia tarjoilevat skandinaaviset Donkeyboy ja Carpark North sekä 2010-luvun viralliseksi hiphop-suuruudeksi pikkuhiljaa kohoava yhdysvaltalainen Odd Future Wolf Gang Kill Them All. Suomalaisista tähdistä paikalla ovat esimerkiksi räppärit Cheek ja Redrama. Tapahtuma tituleeraa itseään festivaalikesän huipennukseksi. Epäilemättä artistikokoonpano tarjoilee kohderyhmälleen vähintään kelpo bileet, käheät kurkut ja puhkitanssitut pohkeet.
www.wknd.fi
Festarilippuja ja muita palkintoja rock-asenteella:
facebook.com/koffbeer
Festariauto vuokralle
lucky camper on pari vuotta helsingissä toiminut yritys, joka vuokraa retkeilykäyttöön tuunattuja pakettiautoja.
Teksti: Anniina Loukola
15
LuCKy Camper viittaa maailmalla camper vaneina tunnettuihin kulkuneuvoihin, joista varmasti tunnetuin on Volswagenin legendaarinen hippibussi. Suomessa camperkulttuuri on vasta lapsenkengissä ja täällä kotoisasti kämpperöinniksi kutsuttu matkustusmuoto sekoitetaan usein karavaanereihin, jotka taas liikkuvat suurikokoisilla asuntovaunuilla ja autoilla. Lucky Camperin kalusto koostuu kohtuullisen uusista VWTransportereista, jotka tarjoavat kulkuneuvon ja majoituksen samoissa kuorissa. Yrityksen omin sanoin pystyt nauttimaan 70-luvun Camp-hengestä 2000-luvun varustein. Autot ovat ajettavissa B-kortilla ja matkustamoon mahtuu kolme festarikävijää. Tavaratila muuntautuu hetkessä sohvasta kolmen hengen nukkumatilaksi. Suuremman porukan festariautoksi Lucky Camperista ei kuitenkaan ole, sillä tavaratilassa ei saa olla matkan aikana.
Autojen varusteisiin kuuluu täydellinen retkiastiasto ja kokkausvälineet, piknik-pöytä, retkituolit, kaasukeitin, vesikanisteri, teltta, peitot, tyynyt ja paljon muuta. Lucky Camperin vuokraus on sitä halvempaa mitä useammaksi päiväksi auton otat. Yksi päivä maksaa 90 ja viikko 470 , jolloin päiväkohtaiseksi hinnaksi tulee 67 . Vuokraus sisältää vapaat kilometrit, joten voit huoletta ajaa pohjoisen festareille ilman lisäkustannuksia. Lucky Camper tuo Suomen suveen raikkaan tuulahduksen ja tarjoaa loistavan matkustusmuodon kohtuuhintaan.
www.luckycamper.fi
"Lucky Camper tuo Suomen suveen raikkaan tuulahduksen ja tarjoaa loistavan matkustusmuodon kohtuuhintaan. "
19
RUISROCK / RIINA AARREKORPI
Bloc Party
The Mars Volta
1990-luvun suuruuksien lisäksi ruissalossa nousee lavalle the mars Voltan progerockia ja free jazzia sekoittava sävelpyörremyrsky.
Teksti: Pietari raekallio
Ruisrockissa kukkii nostalgian kukkanen
ViiMe vuonna indieväki kuolasi Ruissalossa, kun Ruisrock oli kaapannut esiintyjikseen alan sen hetken puhutuimmat nimet. Elbow, The National ja Fleet Foxes olivat kaikki juuri julkaisseet parhaat albuminsa. Tänä kesänä Ruisrock luottaa enemmän nostalgian voimaan. Tuoretta indietä löytyy nytkin, mutta eturivin kiinnitykset ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa. Etenkin 1990-luvulta kaikuu ihanan tuttuja ääniä. Festivaalin suurin vetonaula lienee Pulp, joka on brittipopin 1990-luvun kultakauden artisteista se herkin, seksuaalisin ja nokkelin. Tapahtuman nuoremmasta polvesta niin Bloc Party ja Veronica Maggio kuin Pariisin kevätkin kumartanevat, jos laulaja Jarvis Cocker sattuu menemään backstagella ohi. Vuotta 1998 kunnioitetaan Turussa ainakin kahden ruotsalaisartistin voimin. Tuona vuonna ilmestyi Refusedin albumi The Shape of Punk to Come, jonka luulisi muodostavan yhtyeen perjantain esityksen rungon sen verran suuri vaikutus sillä on ollut harcore punkin kehityksessä. Saman vuosikerran soundeja kuuluu myös lauantaina, kun The Cardigans esittää Gran Turismo -levynsä kokonaan. Kappaleet My Favourite Game ja Erase/Rewind ovat eräitä festivaalin varmimpia yleisönlaulattajia. Tämän vuosituhannen bändeistä voi suurimmat suorituspaineet ladata The Mars Voltalle. Muistissa on seitsemän vuoden takainen Provinssirockin-keikka, jolla puolet suureen telttaan kerääntyneistä katsojista luovutti ensimmäisen biisin aikana mutta loppuun asti jaksanut puolisko kiersi koko loppufestarin hehkuttamassa, kuinka kova bändi Mars Volta oli. Kaikille yhtyettä ei voi suositella, mutta ainakaan velttoudesta tätä rockin, progen ja free jazzin pyörremyrskyä ei voi haukkua.
ruisrocK
6.8.7.2012 Turku
Liput (ennakkoon): · 3 pv 115 euroa · 2 pv (pe-la tai la-su) 100 euroa · 1 pv 70 euroa (+mahdolliset toimituskulut) Varmistuneet esiintyjät: Snoop Dogg, Pulp, Refused, The Mars Volta, Bloc Party, Mustasch, Suicidal Tendencies, Jimmy Cliff, Nightwish, The Cardigans, Michael Monroe, Apocalyptica, Children of Bodom, Azealia Banks, Explo-
sions in the Sky, Two Door Cinema Club, Metronomy, Apulanta, Eppu Normaali, Ewert and the Two Dragons, Veronica Maggio, Rival Sons, PMMP, Regina, Scandinavian Music Group, Disco Ensemble, Olavi Uusivirta, Stam1na, Herra Ylppö & Ihmiset, Kauko Röyhkä & Narttu, Von Hertzen Brothers, Chisu, Fintelligens, GG Caravan, Huoratron, Notkea Rotta, Pariisin Kevät, Elokuu, French Films, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Robin
www.ruisrock.fi
Nikon COOLPIX S3300
Minä olen kaikkia muistamisen arvoisia hetkiä varten. Tarkkuus 16 megapikseliä ja 26 mm:n laajakulmaominaisuudella varustettu 6-kertainen optinen zoom kattaa monenlaiset alueet. Optinen tärinänvaimennus takaa terävämmät kuvat. Erikoistehosteet ja -suotimet mahdollistavat leikittelyn. Ohut, tyylikäs runko on saatavilla useissa eri väreissä. Minä olen hauskojen hetkien keräilijä.
I AM YOUR SUMMER DEAL
Nikon COOLPIX S9300
Minä olen tyylikäs huippuzoomaaja. 18-kertainen zoom, jossa on 25 mm:n laajakulmasta 450 mm:iin ulottuva polttoväli. Kuvaa täydellisesti sekä lähellä että kaukana olevat kohteet ja mahtuu silti taskuusi. Sisäänrakennettu GPS ja 16 megapikselin taustavalaiseva CMOS-kenno laadukkaampien kuvien luomiseen hämärässä. Minä olen kaikkialla.
Osta Nikon COOLPIX S3300 tai Nikon COOLPIX S9300 niin saat Nikon kesäkitin kaupan päälle!
Arvo 12
Nikon kesäkitti: tölkki-cooler, kännykkäkotelo rannalle, pelikortit.
iamnikon.fi
21
Festarikuvaajan ABC
· eTäisyys on festarikuvaajalle suuri haaste. eturivistä saa luonnollisesti parempia kuvia kuin kentän takareunalta. Hankkiudu siis ajoissa kuvauspaikalle ja ota mielellään muutama kaveri mukaan. Kaverit voivat tehdä kuvatessasi sinulle hieman tilaa, jotta kuvista ei tule epätarkkoja yleisön hyppiessä ympärilläsi. · ViP-ALueeLTA on yleensä esteetön näkymä lavalle, joten kuvaaminen on sieltä helppoa. Jos ViP-lipun hankkiminen ei onnistu, niin vähän enemmän kuvaamista harrastaneet voivat tarjoutua jonkun lehden tai verkkojulkaisun kuvaajiksi. Akkreditoituneet kuvaajat pääsevät useimmiten lavan eteen kuvaamaan ensimmäisten kappaleiden ajaksi. · VALAisTus kannattaa ottaa kuvatessa huomioon. Parhaat kuvat saat sellaisilta festarilavoilta, jonne aurinko paistaa selkäsi takaa. Pimeissä teltoissa kannattaa käyttää kameraa, joka mahdollistaa pidemmän valotusajan. Tämä on nykyään mahdollista useimmissa pokkareissakin, joista löytyy usein myös kuvainvakain. · KAMerA kannattaa valita sen mukaan mitä festarikuvilta hakee. suurikokoisemmalla järjestelmäkameralla saa korkearesoluutisempia kuvia, joista voi teettää vaikka julisteen tai tapetin oman kodin seinälle. Vastaavasti pieneen tilaa menevä pokkari on huomattavasti huolettomampi vaihtoehto. Veden- ja iskunkestävät mallit ovat kuin luotuja kovaan festarikäyttöön. · LisäVArusTeeT kannattaa muistaa ottaa myös mukaan. Leirintäalueella kameran akkujen lataaminen on monesti hankalaa, joten lisäakkuun panostaminen kannattaa. Mikään ei harmita niin paljon kuin tyhjä akku kesken huippukeikan. Jalustoja löytyy jokaisesta kokoluokasta, ja saat sen avulla vakaampia kuvia tai vaikka hauskoja ryhmäkuvia itselaukaisimen avulla. · HD-ViDeon ottaminen on mahdollista yhä useammilla kameroilla. Festarimuistot nousevat uusiin ulottuvuuksiin, kun editoit elämäsi reissusta videokoosteen ja laitat sen kaikkien kateellisten kavereiden nähtäville Facebookiin. · KAMerAn oMinAisuuDeT kannattaa opetella ennen festareille lähtöä. Valmiit asetukset auttavat parempien kuvien ottamisessa, sarjakuvaus tallentaa juuri sen oikean hetken ja hauskat efektit luovat festarikuviin aivan uusia ulottuvuuksia.
Konkarit juhlivat Tuskan pääesiintyjinä
pienemmillä lavoilla voi heiluttaa päätä eestinkielisen folkmetallin ja porvaricoren tahtiin.
Teksti: Pietari raekallio
22
MeTALLiMusiiKin historiasta kiinnostuneen kannattaa kulkea kesäheinäkuun vaihteessa Suvilahteen. Jos Marilyn Manson tai Nine Inch Nails sytyttävät, on hyvä tuntea niiden musiikillinen isähahmo, Tuska-festivaalin päätöspäivänä esiintyvä ja maaliskuussa uuden albumin julkaissut Ministry. Thrash metalin perinteisiin voi puolestaan tutustua perjantaina ensin Exoduksen ja myöhemmin päivän pääesiintyjänä soittavan Megadethin opastuksella. Viimeksi mainittu on jopa yksi thrash metalia 1980-luvulla hallinneesta neljästä suuresta (Metallica, Slayer, Anthrax ja Megadeth). Lauantaina oppitunnin aiheena on grindcore ja opettajana Napalm Death, joka yllätys, yllätys on myös oman tyylisuuntansa pioneereja. Musiikissa paremmuutta ei sentään lasketa mittanauhoilla tai sekuntikelloilla, mutta Napalm Death tunnetaan sekä maailman nopeimpana yhtyeenä että maailman lyhimmästä biisistä. Guinessin ennätysten kirja nimittää tällaiseksi yhtyeen You Suffer -kappaletta, joka kestää sekunnin ja kolme sadasosaa. Moisen klassikkorykelmän jälkeen uudemman polven edustajilla Hatebreedillä, Lamb of Godilla ja Sabatonilla on kova
tehtävä pistää musiikillisia esi-isiään paremmaksi. Tarjolla on myös persoonallisia vaihtoehtoja. Metsatöll jakelee eestiläistä eksotiikkaa perinneinstrumenteilla folkmetalliaan maustaen ja äidinkielellään laulaen. Ihan jokapäiväistä kamaa ei ole sen paremmin suomenruotsalainen "porvaripunkia" soittava Bob Malmström. Taitaisi tiukasta poliittisuudestaan tunnettu Ministry hieman hätkähtää heidän markkinatalouden iloja ylistävää sanomaansa.
tusKa open air
29.6.1.7.2012 Helsinki
Liput (ennakkoon): · 3 pv 115 euroa · 1 pv 65 euroa (+mahdolliset toimituskulut) Liput (portilta): · 3 pv 130 euroa · 1 pv 75 euroa Varmistuneet esiintyjät: Megadeth, Ministry, Lamb Of God, Apocalyptica, Sonata Arctica, Edguy, Sabaton, Exodus, Trivium, Behemoth, Overkill, Napalm Death, Hatebreed, Suicide Silence, Mokoma, In-
MARKUS PAAJALA
somnium, Saint Vitus, Arcturus, Baroness, Swallow The Sun, Alcest, Demonic Death Judge, Oddland, Anaal Nathrakh, Evil-Lÿn, Battle Beast, Animals as Leaders, Lock Up, Textures, Skeletonwitch, Suidakra, Profane Omen, The Man-Eating Tree, Amoral, Metsatöll, Horna, Demigod, A.R.G., Winterwolf, Victims, Unkind, Afgrund, Final Assault, For the Imperium, Jess and the Ancient Ones, Corpsessed, Inferia, Vorum, One Morning Left, Bob Malmström, Ramin Kuntopolku
www.tuska-festival.fi
Napalm Death
Megadeth
Festarikalevala
FesTAreiTA on koluttu Suomessa jo yli 40 vuotta ja lähes jokaisella suomalaisella onkin ainakin yksi festaritarina, joka jaksaa naurattaa tai koskettaa vielä kiikkustuolissa piippua poltellessa. Mitä tapahtui Nirvanan moshpitissä -92? Millaista on viettää yli 400 päivää elämästään festareilla? Kuka rakastui matkalla seurueen ohittaneen auton heiluvaan poikaan ja päätyi lopulta vihille? Jotteivät kaikki nuo täräyttävät tarinat vaipuisi unholaan, päättivät Roisto ja Rumba astua Lönnrotin jalanjäljille ja kerätä suomalaisen festarikansanperinnön muistoineen ja kokemuksineen yksiin kansiin. Festarikalevala käsikirjasi kesäfestareille on todellinen suomalaisen festarikulttuurin pikkujättiläinen, jossa sukelletaan rock-kansan kesäjuhlien syvimpään ytimeen festari-ikoni Pantsen johdolla. Tuo darra-aamu- ja bajamajalukemiston kiistaton kuningas sisältääkin hupia ja hyötyä aina yli sadasta kansan festarimuistosta ruhtiin huumoriin, tee-se-itse-ohjeisiin ja käytännön vinkkeihin. "Opuksen tarkoitus on tehdä festareilla käymisestä entistäkin hauskempaa ja se sopii jokaiselle, joka on joskus käynyt tai aikoo käydä festareilla.", kuvailee kirjaa toimittanut Mikko Karppi. Oman mausteensa mieleenpainuvimpien festarimuisteloiden soppaan on käynyt heittämässä myös kova kopla eturivin artisteja, joiden joukosta löytyvät mm. PMMP:n Mira Luoti, Kotiteollisuuden Hynynen, Eläkeläisten Onni Waris ja Apulannan Toni Wirtanen. Festarikalevalan tarinat kerättiin festarikalevala.fisivuston kautta keväällä 2012 ja yhteensä niitä tuli lähes 400. Sivusto elää edelleen ja Karpin mukaan siitä onkin tarkoitus kehittää jatkossa suomalaisen festarikulttuuriperinnön elävä arkisto. "Kesäfestarit ovat vapauden, rakkauden ja hyvien fiiliksien aikaa. Haluamme, että ihmiset voisivat ammentaa iloa näistä asioista myös keskellä synkän yhteiskunnan kylmiä talvia." päättää Karppi. Festarikalevala-käsikirjasi kesäfestareille ilmestyi 11.5.2012 ja se on saatavilla mm. R-Kioskeista ja kaikista hyvinvarustelluista kirjakaupoista huokeaan hintaan.
www.festarikalevala.fi
27
Hotel Ellivuori
Sastamala Finland
Kesäkuun 21.-23. päivä
rock-kansanperintö yksissä kansissa!
Thursday 21th June
Relax Trio (Finland) Shoebox Revue (Finland) KVD Deviators (Germany)
Feat. Koefte De Ville from Mad Sin
Otteita tarinoista:
"..Annoin intuition viedä voiton suunnittelulta ja tämä oli tulos. Vangittuna leirialueen toimiston takapihalla, eivätkä festarit olleet edes virallisesti vielä alkaneet.." -Toni "Vietin kaikki lapsuuteni juhannukset leirintäalueella. Teinivuosina meno alkoi hiukan muuttumaan kun leikkikalut vaihtuivat toisenlaisiin. Sitten löysin festarit. Tajusin, että festareilla juhannus on kesän jokaisena viikonloppuna. Täysi-ikäistymisen myötä viulu lähti täysin kotelosta ja sama meno jatkuu edelleen.." -Laine "Siimaa ja koukku (Ruissalossa on hyvät kalavedet), linkkari ja käteistä sukan varteen, pelikortit, taskumatti sortsien takataskuun. Röökit, ruuat ja juomat pystyy pummiin. Makuupussi ja teltta olis luxusta, mutta ilmankin selviää." -Basso "Oli jo maanantai-aamun tunnit menossa, kun havahduin talsimassa Seinäjoen Törnävällä kohti kaupungin keskustaa. En ollut osastolta karannut, pitkäksi venyneiltä rokkijuhlilta kotia kohti matkamies vain taapersi.." -PeteR "..Tarinan opetus: älä ikinä leiriydy roudareiden kanssa." -Pool easy "..Kiertelimme, juttelimme, katselimme ja vain olimme. Ilta vaihtui yöksi ja "Oi Beibi" soi joka mankasta. Alkoi väsyttämään ja päätimme lähteä kohti telttojamme.." -Kupinlainaaja
+1
Friday 22th June
Hard Fall Hearts (USA) Hillbilly Moon Explosion (Switzerland) Ezra Lee (Australia) Doug Wilshire (Australia) Belmont Playboys (USA) Gizzelle (USA) Lucky Tubb & Modern Day troubadours (USA)
Saturday 23th June
Six Gun Republic (USA) Basementones (Finland) Koffin Kats (USA) Jesse Dayton`s Road Kings (USA) Graveyard Johnny`s (UK) Porky`s Hot Rockin` (UK) Space Cadets (UK)
Lisätiedot: Jungle Records Puh. 0400-128 966 www.junglerecords.fi HotellI Ellivuori Puh. 010-8351 900 www.ellvuori.fi
Liput: 1pv 35 eur. / 40 eur. 2pv 60 eur. / 55 eur. / 75 eur. 3pv 80 eur. / 75 eur. / 100 eur.
VE LI LIQUID SOUNDTRACK
Provinssirock 15.-17.6.2012 Kalajoen Juhannus 21.-.23.6.2012 On The Beach 30.6.2012 Ilosaarirock 13.-15.7.2012
Facebook .com/Tu
borgFin land
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Festarikalenteri kotimaa
susirocK 2012
26.5. Sipoo www.susirock.com
29
Toukokuu
KaLLio KuKKii
11.20.5. Helsinki www.kallionkulttuuriverkosto.fi
rauma rocK rocK
12.5. Rauma
Kaija Koo, Popeda, Apulanta, Miss Rauma Rock -kilpailu
www.raumarock.fi
Festarikalenteri 2012
Jos lomat antavat myöten, kesällä voi viettää kuukausien festariputkea. Tuskin on yhdet juhlat saatu päätökseen kun toiset ja edellistäkin komeammat odottavat jo nurkan takana. Keskikesällä ei kaikkiin bileisiin edes ehdi vaikka yrittäisi, kun samoina viikonloppuina musiikki raikaa niin pohjoisessa, etelässä, idässä kuin lännessäkin. Halusitpa rauhoittua viulunsoiton äärellä, puida nyrkkiä sähkökitaran huumaamana tai hyppiä konebiitin tahdissa, kesäkarnevaalit antavat siihen monta mahdollisuutta. Siispä laukku olalle, aurinkolasit silmille ja juhlimaan!
maaiLma KyLässä
26.27.5. Helsinki www.maailmakylassa.fi
Kesäkuu
turKu soundchecK
1.3.6. Turku www.turkusoundcheck.com
seinäKuun yö pimperocK
16.5. Pieksämäki www.weturitallit.fi
16.5. Seinäjoki seinakuunyo.app1.netikka.net
yLeX pop
2.6. Tampere ylex.yle.fi
steeLfest
18.19.5. Hyvinkää
Entombed, The Crown, Taake, Impaled Nazarene, Deathchain, A.R.G., Azaghal, Valoton, Ominous, Hellboozer Union, Sotajumala, Enochian Crescent, Cavus, Sacrilegious Impalement, Corpsessed, Sawhill Sacrifice, Saattue, XIII
www.steelfest.fi
Mahtavaa festarikesää!
LouheLa jam
3.6. Vantaa www.louhelajam.fi
sonisphere festivaL
4.6. Helsinki
Metallica, Machine Head, Amorphis, Hardcore Superstar, Gojira, Ghost
fi.sonisphere.eu
yLäKaupungin yö
19.5. Jyväskylä www.ylakaupunginyo.fi
Kaisafest
7.6. Helsinki
Mötley Crüe, Crashdiet, Hardcore Superstar
www.kaisafest.fi
Lahden jazztori
22.27.5. Lahti
Siim Aimla Band, Marilin Kongo, Jukka Perko, Streamline Jazztet, Sinfonia Lahti & Okko Kamu, Oceans 4, Panu Savolainen, Lahti Big Band, Ismo Haavisto, Bobby Kimball Band, Lahden Gospelkuoro, Jo Stance, AimlaTafenau Kvintetti, Afrocola, Sakari Kukko, dj:t Borzin & Levy
www.jazztori.com
Lumo jazz
7.10.6. Kuopio
Pauli Hanhiniemen melko akustinen duo, The Northern Governors, Anna-Mari Kähärän orkesteri, Taipale, Virta
www.lumojazz.fi
jbft
25.5. Loimaa
Dioria, The Philharmonic Bluesband, Curimus, Seurakuntapuutarhuri, Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band, Siiri Nordin Co, Paleface, Jumpin' Low Down Dudes, stand up -komiikkaa
www.jbft.fi
i Festar yös m nyt ssa. iPadi
pöheiKön pöLLäys
25.26.5. Ylöjärvi
! Tsekklaa ti h e
isKeLmäparatiisi
7.9.6. Ikaalinen
Neljänsuora, Varjokuva, Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty, Tarja Lunnas & Rosso, Juha Tapio, Telaketju, Yö, Channel Four, Antti Ahopelto & Voimaorkesteri, Suvi Teräsniska, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani, Lauri Tähkä
www.rantasipi.fi/ hotellit/ikaalinen/ iskelmaparatiisi
Telaketju feat. Catcat, Kohderyhmä
www.liekkirock.fi
Apulanta, Popeda
www.raikkarock.net
KosKisfoLK
25.27.7. Koski TI
rentofest
25.26.5.Vantaa
Sattuma, Vanhanpiian pojat, Kööri, Frigg, Rymäkkä, Rautakoura, Tradikaali
www.koski.fi/koskisfolk
LieKKirocK 2012
25.26.5. Varkaus
Stam1na, Viikate, Ruoska, JVG, One Morning Left, So Long Sisters, Jari Tapanainen,Pandora, Movetron,
Paleface, Jukka Poika, Raappana & Leimasin, Asa, Petri Nygård, Steen1 Orkestra, JVG, Lord Est, Poju, Veljenpojat, Vilttiketju
www.rentofest.fi
hyväri rocK
8.6. Imatra
Klamydia, Stina Girs, Jussi Hakulinen, The Freza
www.hyvari.com
voita festarimaraton neljälle!
30
Festarikalenteri kotimaa
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Provinssirock
"JoTAin jokaiselle" on resepti, joka saattaa kapsahtaa tapahtumajärjestäjän nilkkaan kaikkiin tyylisuuntiin rönsyilevästä artistikirjosta voi muodostua sillisalaatti, joka ei lopulta miellytä oikein ketään. 15.17.6. järjestettävä Provinssirock on kuitenkin onnistunut hiomaan kattauksensa nimenomaan monipuoliseksi kokonaisuudeksi, josta kenen tahansa on helppo löytää tärppejä. On Slayerin vanhan koulukunnan thrash metalia, nykyheavyn kruununjalokivi Mastodon, indiepop-ihme Bat for Lashes ja jopa 12 tuntia konemusiikkia jauhava Renegade Electrostage -spektaakkeli sekä tietenkin kelpo kattaus suomalaisia hittibändejä ja marginaalinimiä.
www.provinssirock.fi
porvoo fest
8.10.6. Porvoo
Chisu, Lasse Mårtenson, Monica Groop, Herra Ylppö, Mariska, Jaakko Ryhänen
www.taidetehdas.fi
sun pampas
8.10.6. Ylivieska www.sunpampas.fi
Setä Tamu, dj Kridlokk, Eevil Stöö & Koksu Koo, Stig Dogg, Gasellit, Jari & Kallenalle, Heikki Kuula & Pyhimys, Maukka Perusjätkä, Vandaalit, Vaavi, Tumppi Varonen ja Rane Raitsikka play Problems, Brups, Ypö-5, Loretta Problem, M.O.R.A, Tekonivel, Karjalavi, Tipa Hiihtopipo, Polarsoul, Khid, Dead-O, Idvelkka, RPK
www.facebook.com/pages/pfp-pienetfestarit-preerialla/176171185811090
huhdasfest
9.6. Kouvola
Moottörin Jyrinä, Mimi ja Kuku, Herra Heinämäen Lato-orkesteri
www.seikkisrock.net
Tuomari Nurmio, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Rymäkkä, Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo, Pekko Käppi
www.huhdasfest.net
sataman yö
13.16.6. Jyväskylä www.satamanyo.fi
pihLajamäKi goes bLues
9.6. Helsinki
pispaLan sottiisi
13.17.6. Tampere www.sottiisi.net
merefesti
8.10.6. Uusikaupunki merefesti.blogspot.com
Kemora
haKu pääLLä
8.9.6. Kurikka
8.9.6. Veteli www.radalle.com
Helsinki, Suomi 09.06. Jo Stance, 22-Pistepirkko, Jimmie Lawson Juke Joint Trio, The Bad Ass Brass Band
www.pihlajamaki.info/blues
Kerava jazz untorocK
15.6. Utajärvi
14.17.6 Kerava personal.inet.fi/yhdistys/keravajazz
Poets of the Fall, Lord Est, Retrodisco, Riku Niemi Orchestra & Jorma Kääriäinen
www.hakupaalla.com
KivenLahti rocK
8.9.6. Espoo
popKaLaset
9.6. Raasepori
Kaavi bLues
8.9.6. Kaavi
Howars Glazer & Sugar Sam, The Hoolers, Faarao Pirttikangas, Dave Forestfield, Bluesberries, Steve Lury & Andres Roots Roundabout, Johnny Spence & Doctor's Order
www.kaaviblues.com
Michael Monroe, Chisu, Apocalyptica, Viikate, Black City, Eläkeläiset, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Ewert and the Two Dragons, Notkea Rotta, Medeia, Apulanta, Stam1na, Sparzanza, Plutonium 74
www.kivenlahtirock.com
Tibuktu feat. Damn!, Den Svenska Björnstammen, Mange Schmidt, Eric Amarillo, Redrama, The Pusher, Frida Andersson, Daisy Jack, Nina Lassander, Emelie Sederholm, MGP Petter Sandås, MGP Izabella Fant
www.popkalaset.com
Lord Est, Vicky Rosti & Menneisyyden vangit, Erin, The Man Eating Tree, Rowan Robertson, Popeda, Jukka Poika, Party Animal, Nimetön
www.untorock.com
boomboX festivaL
15.16.6. Helsinki
KLustermus
9.6. Rauma
saaristo open
8.9.6. Kaarina
pieni festari preeriaLLa
8.9.6. Vaasa
Alexandra Stan, Samantha Fox, Kaija Koo, Within Temptation, Uriah Heep, Yö, Apulanta, Viikate
saaristo-open.fi
Lapko, Antero Lindgren, Itkevä tyttö, Wiidakko, Hämärästä aamunkoittoon, Krtek, Njet., Solar Damage, Topi Saha, Idiomatic N. Pulut, Ohikulkijat
www.klustermus.fi
Brädi, Cheek, Fintelligens, JVG, Kemmuru, Gracias, Lord Est, Mikael Gabriel, Notkea Rotta, Paleface,Petri Nygård, Puhuva kone, Redrama, Ruger Hauer, Ruudolf, Steen1, Stig Dogg, Teflon Brothers, Uniikki, Timo Pieni Huijaus
www.boombox.fi
Notkea Rotta, Kallio Underground, Julma Henri & RPK, Kuningas Pähkinä &
rootsinpyhtaa bLuegrass & rendezvous
8.10.6. Ruotsinpyhtää www.rootsinpyhtaa.fi
seiKKisrocK
9.10.6. Turku
Rytmi-Ritva & Sushihukkaset, Kiertävä Sirkus Hallanvaara, Kukka, Kasperiina Jesperiina & Jonnannaa,
heLsinKi samba carnavaL
15.16.6. Helsinki www.samba.fi
www.facebook.com/tuborgfinland
Miten saadaan humalainen kaveri pois ratista? Kerro ehdotuksesi ja osallistu kilpailuun osoitteessa
www.tyhmasaaolla.fi
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Festarikalenteri kotimaa
Kalajoen juhannus
33
euroDAnCeA, räppiä ja vähän rockia päälle näillä eväillä tehdään juhannustaikoja Kalajoella 21. 23.6. Captain Jackin alkuperäinen voimahahmo Franky Gee kuoli vuonna 2006, mutta yhtyeen nykykokoonpano tuo kuulut 1990-luvun dancekäskytyksensä suomalaisten ratoksi. Tanssiväkeä liikuttaa myös ruotsalainen Günther, jonka Ding Dong Song on hymyilyttänyt YouTube-aktiiveja jo vuosia. Hiphopin lippua heiluttavat kotimaan räppäreistä muun muassa Cheek, Petri Nygård, Fintelligens ja Jare & VilleGalle -nimellä paremmin tunnettu JVG. Michael Monroe ja Klamydia vastaavat rock-osastosta.
www.kalajoenjuhannus.com
provinssirocK K
15.17.6. Seinäjoki
Eagles of Death Metal, Nightwish, Snow Patrol, Bat for Lashes, M83, Example, Steve Aoki, Joey Beltram, Westbam, Feed Me, Foreign Beggars, Amorphis, Eläkeläiset, Mastodon, Slayer, The Gaslight Anthem, Justice, Ewert and the Two Dragons, Michael Monroe, Freeman, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Hebosagil, Kyuss Lives!, Rise Against, Billy Talent, OFF!, Stam1na, Chisu, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta feat. Pete Parkkonen, Kairon; IRSE!, Pendulum dj's, Chase & Status, Modestep, Andy C, Eliot Ness, Muffler, Rico Tubbs, mc Reefer
www.provinssirock.fi
Playboys, Gizzelle, Lucky Tubb & Modern Day, Troubadours, Six Gun Republic, Basementones, Koffin Kats, Jesse Dayton's Road Kings, Graveyard Johnnys, Porky's Hot Rockin', Space Cadets
www.ellivuori.fi www.junglerecords.fi
unajan juhannus
23.6. Rauma www.rmj.fi
& T-bones, 22-Pistepirkko
www.puistoblues.fi
haapavesi foLK
25.6.1.7. Haapavesi
imatra big band festivaL
28.6.7.7. Imatra
nummirocK
21.23.6. Kauhajoki
Yamma Ensemble, Russ Barenberg, Ruthie Dornfield, Ukulelezaza, Prusinowski Trio, Dakshin, Antti Paalanen, Piia Kleemola, Emilia Lajunen, Luna Nova, Suo Wimme
www.haapavesifolk.com
Fear Factory, Sabaton, Sparzanza, Brymir, Carnalation, Profane Omen, Rytmihäiriö, Viikate, Swallow the Sun, Stam1na
www.nummirock.fi
garden party arty
27.29.6. Helsinki
Macy Gray, Imatra Big Band, Lappeenrannan Kaupunginorkesteri, Johanna Försti, Sami Pitkämö, Osmo's Cosmos, Imatra Superstars, Chisu, Yö, Bayon Face, UMO, Club for Five, George Garanian Moscow Big Band New York Voices, Voca People, Semmarit
www.ibbf.fi
KaLajoen juhannus
21.23.6. Kalajoki
Kent, Charlotte Gainsbourg, Pariisin kevät, Laleh, Niki & The Dove, Regina Spektor, French Films, Little Dragon
www.gardenparty.fi
ouLu hiphop festivaL
29.30.06. Oulu
miKKeLi soiKoon
15.16.6. Mikkeli
Yö, Yölintu, Acu & Monza, Hattiwatit, Kaija Koo, Suvi Teräsniska, No One Knows
www.mikkelisoikoon.fi
KaLottjazz & bLues
18.6.1.7. Tornio www.kalottjazzblues.net
Günther, Captain Jack, Italo Brothers, Fintelligens, Cheek, Petri Nygård, Chisu, Michael Monroe, JVG, Popeda, Lord Est, Haloo Helsinki!, Finnish Hockey Mafia & Tytöt, Kuningasidea, Movetron feat. Vaida, Retropop, Disco Idiots, Juno, Daco Junior, Uniikki, Aste, Jan Van Baas, Mikael Gabriel, Klamydia, Timo Pieni Huijaus, Wasa Connection, Jyrise, Veljenpojat, dj Ice K
www.kalajoenjuhannus.fi
isKeLmä himos
27.30.6. Jämsä
Chisu, Eppu Normaali, Suvi Teräsniska, Markku Aro, Syke, Eija Kantola, Laura Voutilainen, Hurma, Paula Koivuniemi, Kaija Koo, Popeda, Anna Eriksson, Lauri Tähkä, Arttu Wiskari, Yö, Erin, Juha Tapio, Pekkaniskan pojat
www.iskelmahimos.fi
Cheek, Notkea Rotta, Paleface, Pietari & Jodarok, Fintelligens, Kymppilinja, Petri Nygård, Ruudolf & Karri Koira 2.0, Solonen, Teflon Brothers
www.facebook.com/ OuluHiphopFestival
riihimäKi rocK
29.30.6. Riihimäki
90th rocK'n'roLL jamboree
21-23.6. Hotel Ellivuori, Sastamala
sieravuoren juhannus
21.23.6. Eura
jutajaiset
27.6.1.7. Rovaniemi www.jutajaiset.fi
Relax Trio, Shoebox Revue, KVD Deviators, Hard Fall Hearts, Hillbilly Moon Explosion, Ezra Lee, Doug Wilshire, Belmont
Chisu, Petri Nygård, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Lord Est, Hausmylly
www.sieravuori.fi/juhannus
puistobLues
27.6.1.7. Järvenpää
John Fogerty, Los Lonely Boys, Eli "Paperboy" Reed, Honey B
Happoradio, Klamydia, Apocalyptica, Erin, Herra Ylppö ja Ihmiset, Alavala, Sleepy Sleepers, Petri Nygård, Chisu, Fintelligens, Kaija Koo
riihimakirock.fi
voita festarimaraton neljälle!
34
Festarikalenteri kotimaa
www.kuopiowinefestival.com
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
tusKa open air
29.6.1.7. Helsinki
Popeda, Suvi Teräsniska, Yö
Löytty open air
30.6. Elimäki
Megadeth, Edguy, Trivium, Hatebreed, Alcest, Demonic Death Judge, Oddland, Anaal Nathrakh, Evil-Lÿn, Battle Beast, Saint Vitus, Animals as Leaders, Lock Up, Suidakra, Profane Omen, Demigod, Unkind, Inferia, Sabaton, Sonata Arctica, Mokoma, Behemoth, Insomnium, Swallow the Sun, Textures, Amoral, Metsätöll, Horna, Victims, Afgrund, Winterwolf, For the Imperium, Corpsessed, Vorum, Ministry, Lamb of God, Apocalyptica, Overkill, Suicide Silence, Baroness, Skeletonwitch, The Man-Eating Tree, Final Assault, Jess and the Ancient Ones, One Morning Left, Bob Malmström
www.tuska-festival.fi
tammerKosKen siLLaLLa
29.6.7.7. Tampere www.sillalla.net
Mikko Alatalo, Sauruxet
www.openair.fi
Two for the Road, Lauri Tähkä, Eppu Normaali, Palava, Jukka Poika, Neljä ruusua
www.rantajamit.fi
ämyrocK
on the beach
30.6. Helsinki
30.6. Hämeenlinna www.amyrock.org
summer up
6.7. Lahti
Laidback Luke, Crookers, Dirtyphonics, Nero, Steve Angello, Simian Mobile Disco, Adrian Lux, Adam F
www.onthebeach.fi
Heinäkuu
sata-häme soi
3.8.7. Ikaalinen www.satahamesoi.fi
Kapasiteettiyksikkö, GG Caravan, Elokuu, Brädi, Cheek, Notkea Rotta, Ruudolf, Ruger Hauer, Solonen ja Kosola, Mikael Gabriel, Kuningasidea, Chebaleba, Fintelligens, Jukka Poika, Jare & Villegalle, Petri Nygård, Mohombi
www.summerup.fi
jaLKosaLmirocK
30.6. Lemi
Stam1na
www.jalkosalmirock.fi
hoteLLi savonsoLmu beach & bLues party
4.9.7. Pieksämäki
ruisrocK
6.8.7. Turku
Kuopio wine festivaL
29.6.7.7.
metsä roKKaa
30.6. Juva
Kotiteollisuus, Suvi Teräsniska, Osmo's Cosmos Band
www.metsarokkaa.fi
Teijo Eloranta Duo, The Hoolers, Tap Jelly Blues Duo, Tim Lothar, Papa George & Alan Glen, dj Nite, Pekka Kokkonen Blues Band, SF Blues, Tomi Leino Blues Trio
www.savonsolmublues.com
Paleface, Neljä Ruusua, Jean S, Paula Koivuniemi, Palava, Eppu Normaali, Chisu, Lauri Tähkä, Jukka Poika, Kaija Koo, Erin, Apocalyptica, Arttu Wiskari,
KeLorocK
30.6. Eurajoki www.kelorock.info
rantajamit
5.7.7. Lohja
Arttu Wiskari, Chisu, Kaija Koo,
Snoop Dogg, Pulp, Refused, Mustasch, Azealia Banks, Explosions in the Sky, Ewert and the Two Dragons, Veronica Maggio, Rival Sons, Disco Ensemble, Olavi Uusivirta, Herra Ylppö & Ihmiset, Kauko Röyhkä & Narttu, Von Hertzen Brothers, Bloc Party, Jimmy Cliff, Two Door Cinema Club, Metronomy, Eppu Normaali, Elokuu, French Films, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Apulanta, Robin,
Perjantaina 6.7.
Lauantaina 7.7.
Sunnuntaina 8.7.
Nightwish, The Cardigans, The Mars Volta, Suicidal Tendencies, Michael Monroe, Apocalyptica, Children of Bodom, Chisu, Fintelligens, GG Caravan, Huoratron, Notkea Rotta, Pariisin kevät, PMMP, Regina, Scandinavian Music Group, Stam1na
www.ruisrock.fi
Helmikallio, Savanni, Suvi Karjula, Taikakuu, Taivaanrannanmaalarit, Tango Primo, Teemu Harjukari, Teuvo Oinas, Tomi Markkola, Tommi Soidinmäki, Tommys, Trio Kiero
www.tangomarkkinat.fi
hässäKKä-päivät
6.7.7. Oulu www.hassakkapaivat.com
Konnevesipäivät
6.10.7. Konnevesi
Jenni Vartiainen, Eppu Normaali & Kummeli, Chisu
koulu.konnevesi.fi/konnevesipaivat
jyrKKä rocK festivaL
6.7.7. Pudasjärvi
Brüssel Kaupallinen, Burning Point, D'Airot, Domination Black, Dreamtale, Faff-Bey, Hellride Acustic, Human Temple, Kilpi, Ruoto, Simulacrum, Teardown, The Freza, The Kickstart Rockers, Valentfoe, Zenith Reunion
www.jyrkkafestival.com
ränKirocK
7.7. Lehtimäki
twang fest
7.7. Lappeenranta
Jim Beat & Jussi Haanpää, Suuret setelit
www.twangfest.fi
Kihaus foLK
6.7.7. Rääkkylä
Kirjazz
7.7. Valkeakoski
The Northern Governors
www.valmu.com/kirjazz
Hohka, Polka Chicks, Juha Tapio, Mimmit
www.kihaus.fi
KiiKoisten purpurit
7.7. Kiikoinen www.kiikoistenpurpurit.fi
härmäLääset häjyyLyt
6.8.7. Alahärmä www.kauhava.fi
suoLirocK
7.7. Äänekoski
eXistence
6.8.7. Juupajoki www.existence-festival.com
tapsan tahdit
6.8.7. Nokia www.tapsantahdit.fi
The Souls, God Given Ass, Kari Peitsamo Road Hogs, Heavytiger, Double Happiness plays Kingston Wall, Psychedeliver, Mopot, Lost Society, Constrained
www.suolirock.org
baLtic jazz
aitoon KirKastusjuhLat
7.9.7. Luopioinen
6.8.7. Dragsfjärd www.balticjazz.com
tangomarKKinat
6.10.7. Seinäjoki
Robin, Klamydia, Chisu, Kauko Röyhkä & Narttu, Yö, Apulanta, Jukka Poika, Neljä Ruusua,
www.aitoo.fi/kirkastus
Arja Koriseva, Arto Juurakko, Charles Plogman, Eija Kantola, Eino Grön, Erkki Räsänen, Fantasia, Fernet, Fortuna, Hanna Talikainen, Jari Sillanpää, Jaska Mäkynen, Jenna Bågeberg, Johanna Debreczeni, Jorma Kääriäinen, Jouni Keronen, Jukka Hallikainen, Kaija Lustila, Kaija Pohjola, Keidas, Marko Lämsä, Marko Maunuksela, Men in Black, Mikael Konttinen, Monarkia, Nelinpeli, Noiser, Omega, Paratiisi, Paula Koivuniemi, Petoman, Riku Niemi Orchestra, Risto Nevala, Saija Tuupanen, Samuli Jokinen, Saska
Kirmot
9.14.7. Saarijärvi
Paleface, Apulanta, Jorma Kääriäinen, Egotrippi, Riku Niemi,Erin, Neljä ruusua, Soile Isokoski, Marita Viitasalo, Mikael Konttinen, Tommi Soidinmäki, Faux, Erja Lyytinen, Sauruxet
www.kirmot.net
36
Festarikalenteri kotimaa
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Garden Party
LiVe Nation rikastaa pääkaupunkiseudun keikkakesää raskaan sarjan konserttiputkella. Garden Party -tapahtumat tuovat Helsinkiin 27.6. Pohjoismaiden suurimman rockbändin Kentin, ja 29.6. on puolestaan venäläis-amerikkalaisen indiepop-tähden Regina Spektorin ja kriitikoiden sekä yleisön ylistämän ranskalaistähden Charlotte Gainsbourgin vuoro. Kent vieraili Suomessa edellisen kerran neljä vuotta sitten, ja Spektoria on odotettu uusintavisiitille aina vuoden 2010 Ruisrockin-esiintymisestään saakka. Taustatukea tarjoavat Kentin yhteydessä ruotsalaiset Laleh ja Niki & the Dove sekä kotimainen Pariisin kevät, Spektoria lämmittelevät ruotsalainen konepop-yhtye Little Dragon ja kotimaan indienousija French Films.
www.gardenparty.fi
popKatu
www.popkatu.fi
9.14.7. Joensuu
Chisu, PMMP, Kristiina Wheeler, Yö, Popeda
www.piknik.fi
Hullut Hattuset, Jing & Jangsters
Kaustinen foLK
9.15.7. Kaustinen www.kaustinen.net
Lahden yöt
11.16.7. Lahti
Club, Jarkko Martikainen, Jukka Ruostila & Kaaoksen Ystävät, One Morning Left, Rainbowcrash, Synestesia, Turmion kätilöt, Unborn Generation, Verjnuarmu
www.suonenjokrok.com
KihveLi soiKoon
13.15.7. Hankasalmi
Irina Brjörklund, Jo' Buddy, Sväng, The Rockridge Brothers
www.kihvelisoikoon.com
jyväsKyLän Kesä
10.15.7. Jyväskylä
Paleface, Club for Five, The Northern Governors, Liljan Loisto, Alamaailman Vasarat, Eva & Manu, Defunensemble ja M.A. Numminen, New Rope String Band, The Mirages, The Steeples, Tetetermite
www.jyvaskylankesa.fi
Lauri Tähkä, Jukka Poika, Haloo Helsinki!, Popeda, Yö, Chisu, Haddaway, Dr. Alban, Rednecks, Neljä ruusua, Bonnie Tyler, Arttu Wiskari, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Suvi Teräsniska
www.lahdenyot.com
hummeripoiKarocK
13.14.7. Haukivuori
iLosaarirocK
13.15.7. Joensuu
Francine, FM2000, Himanes, Rytmirotat, Agents & Vesa Haaja, VV/TV, Bloodred Hourglass, Lizzy Jones
www.hummeripoika.net/ hummeripoikarock
swamp rocK
12.14.7. Hyrynsalmi www.ukkohalla.fi
ouLu187!
tammerfest
11.14.7. Tampere
yLLäs soiKoon!
12.15.7. Äkäslompolo www.yllassoikoon.fi
13.14.7. Oulu www.myspace.com/187fest
Apulanta, Stratovarius, Herra Ylppö & Ihmiset, Kotiteollisuus, Mokoma, Stam1na, Viikate, Yö, Popeda, Kaija Koo, Neljä ruusua, Petri Nygård, Robin, Fintelligens, Kontra, Eppu Normaali, Lauri Tähkä, Chisu, Cheek, Friends, The Minutes
www.tammerfest.fi
pioneerifestivaaLi
13.14.7. Kouvola
iLovaarirocK
13.7. Joensuu
rotuaari pi piKniK
11.14.7. Oulu
Uriah Heep Legends, Dr. Feelgood, Mauri Antero Numminen & Pedro Hietanen, Veljekset Kinnunen Plays Hassisen Kone, Amadeus 40th Anniversary, The Holders, Kakarat
www.ilovaarirock.com
Apulanta, Stam1na, Kotiteollisuus, Viikate, Petri Nygård, Eppu Normaali, Kaija Koo, Lord Est, Klamydia
www.pioneerifestivaali.fi
oLuset
13.14.7. Iisalmi
Pariisin Kevät, Neljä ruusua, Apulanta, Black Magic Six, Freeman, Juha Tapio, Lauri Tähkä, Jukka Poika & Sound Explosion Band,
rauma bLues
13.14.7. Rauma www.raumablues.com
Kotiteollisuus, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Leewings, Dingo, Aikakone, Halavatun papat
www.oluset.fi
suonenjoK' roK
13.14.7. Suonenjoki
isLand in the sun
13.14.7. Jurmo
The xx, Antony and the Johnsons & Joensuu City Orchestra, The Hives, D-A-D, Amorphis, Enochian Crescent, 65daysofstatic, Against Me!, Goran Bregovic & His Wedding and Funeral Orchestra, Modeselektor, Nasum, Pulled Apart by Horses, Richie Spice, Apocalyptica, Children of Bodom, Chisu, Eva & Manu, French Films, GG Caravan, Herra Ylppö & Ihmiset, Insomnium, JVG, Kuningassoundi Rentoshow, Liimanarina, Nerve End, Paleface, Pariisin kevät, PMMP, Reckless Love, Regina, Swallow the Sun, The Three Smiths Show: Gracias, Noah Kin, Ekow Tundramatiks, Rival Sons, Iiris, Mayhem, Tanya Stephens, First Aid Kit, Elokuu, The Irrationals, LAS, Oranssi Pazuzu, Haloo Helsinki!, Kauko Röyhkä & Narttu, Michael Monroe, Stam1na, Viikate, Fun, Jukka Kiesi, Murheenlaakso, Räjäyttäjät, The Splits, Terveet Kädet, The Valkyrians, Vapaa Maa
www.ilosaarirock.fi
C
M
Y
CM
MY
CY
CMY
K
Black Light Discipline, Bloodred Hourglass, Bob Malmström, FM2000, Hasta la Vista Social
Cats on Fire, Masquer, Världens Ende, Pintandwefall, Linn Öberg, The Spiny Normans
www.islandinthesun.nu
röyLitti open air
14.7. Parainen
Jaya the Cat, Sonic Negroes, Rozzy
www.facebook.com/tuborgfinland
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Festarikalenteri kotimaa
37
Randall & Roller Bastards, Self Made Rockers, Fuelled
pori jazz
14.22.7. Pori
Vesku Jokinen & Sundin pojat, Herra Ylppö & Ihmiset, Kaija Koo, Lauri Tähkä, Popeda, Eppu Normaali, Happoradio, Jukka Poika, Yö, Kauko Röyhkä & Narttu
www.popfestivaali.fi
Norah Jones, Emeli, Sandé, Paloma Faith, Janelle Monáe, Jools Holland and his Rhythm & Blues Orchestra, Auteur Jazz, D'Angelo, Estelle, Jamaican Legends with Ernest Ranglin, Monty Alexander and Sly & Robbie, Honey B. and the T-Bones feat. M.A. Numminen & Pedro Hietanen, Robert Randolph & the Family Band, The Northern Governors
www.porijazz.fi
Winds, The 11th Hour, Jess and the Ancient Ones, Forgotten Horror, Swallowed, Gorephilia, Krypts, Cryptborn, Vorum, Damngod, Devastracktor, Cannibal Accident, Unholy, Shape of Despair
www.sacrifire.net/hammer
Ruger Hauer, Ruudolf, Shine2009, SMC Lähiörotat, Soppa, Super8 & Tab, dj Taste, Tremont, Steen1, Syna, Teflon Brothers, Timo Juuti & Hector 87, Tundramatiks
www.facebook.com/ LoveMusicFestivalFinland
Kantrit
19.21.7. Orimattila
Apulanta, Virve Rosti ja Menneisyyden vangit, Rockwalli Nääsvillestä
www.orimattilankehraamo.com
motoparK festivaL
20.21.7. Virtasalmi www.radalle.com
wanaja festivaL
20.21.7. Hämeenlinna
sunset beach party
20.21.7. Karkkila
sastafest
20.21.7. Sastamala
isKeLmäviiKKo
18.22.7. Kiuruvesi
Agents, Battle Beast, Juha Tapio, Meiju Suvas, Osmo's Cosmos, Lauri Tähkä, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani, Kake Randelin, Erin, Hurma
www.iskelmaviikko.fi
Kotiteollisuus, Reckless Love, The Ghost of Bruce Springsteen & the E-Street Band, Chisu, Arttu Wiskari, Martti Servo & Napander, Aikapommi, Riku Torkkeli, Menneisyyden vangit, Grandhearts, Tallu Showband, Garbage Boys,Dusty Beaver, Mockshot, The Bitterlicks
www.sunsetbeachparty.net
Petri Nygård, Pandora, JVG, Juju, Mekanism
www.sastafest.com
Love music festivaL
20.21.7. Tampere
Michael Monroe, Chisu, Stam1na, Pariisin kevät, Freeman, Haloo Helsinki!, Paleface, Kotiteollisuus, Notkea Rotta, Steen1 Orchestra, Mokoma, Petri Nygård, Klamydia, Elokuu, Turisas, Roctum, Leningrad Cowboys
www.wanajafestival.fi
hammer open air
20.21.7. Lieto
suomipop-festivaaLi
19.21.7. Jyväskylä
Chisu, Haloo Helsinki!, PMMP,
Deströyer 666, Eyehategod, Asphyx, Root, Gehennah, Necrophobic, Portrait, Charnel
Concha, Daco Junior, dj Harvest, dj Rascal, Gracias, Hanna Nyberg, Heavyweight dj's kollektiivi, Flight, Genki, Idiomatic, I Was a Teenage Satan Worshipper, Jaytech, Karri Koira, Kemmuru, Kid Lo, Kiippari Kalle, Magnus Blomkvist, Milla Lehto, Mista S, Orion, Rascal, Regina,
saimaa open air
20-21.7. Rauha, Lappeenranta
ZZ Top, Eppu Normaali, Viikate The Ronski Gang, Thin Lizzy, Apulanta, Popeda, Stam1na, Värttinä
saimaaopenair.com
suomussaLmi-rocK
20.22.7. Suomussalmi suomussalmirock.suntuubi.com
KYMMENEN PÄIVÄÄ YHTÄ JUHLAA
CHISU PE 29.6.
BRASSBALLET · YÖ · SEMMARIT · THE BUGLE BELLS · KAIJA KOO · UMO · CLUB FOR FIVE · ARTTU WISKARI · HALOO HELSINKI · SF BLUES · G GARANIAN MOSCOW BIG BAND · MART SANDER · HONEY B · ELOKUU
· ANTTI SARPILA · LASSI VALTONEN ...
Stomping and singin´the Blues WITH DAVID MURRAY BIG BAND & MACY GRAY
TO 5.7.
The NORTHERN COVERNORS PE 6.7.
CANDY DULFER PE 6.7.
VOCAPEOPLE Ke 4.7.
Pääyhteistyökumppaneina:
WWW.IBBF.FI
Kirjo
20.22.7. Juankoski www.kirjo.org
osLa Live
21.7. Porvoo
jättömaa
20.22.7. Kouvola
Europe, Apocalyptica, Kaija Koo, Dog Days Revolution, Joku paikallinen bändi
www.oslalive.fi
Circle, Keuhkot, Veltto Virtanen & Pauli Johansson, Kheta Hotem, Shotgun Club, Eero "Safka" Pekkonen, Tixa ja Hevospistooli, Aalto, Talmud Beach, Jontti, Räjäyttäjät, The Tensions, Motelli Skronkle, Esa Kotilainen, The Spytones, Ville Leinonen, Black Motor, Pintandwefall, Kumma heppu ja Lopunajan voidellut, Barry Andrewsin Disko, Tampo, Faarao Pirttikangas, Death Hawks, Lastauslaiturin pojat, John Matthew, Rambling Boys, Black Peider
www.wastelandfest.net
down by the Laituri
24.29.7. Turku www.dbtl.fi
KeiteLejazz
25.27.7. Äänekoski
Reckless Love, Slade, Michael Monroe, Wilko Johnson, Hamburg Blues Band, Enu's Blues Band feat. Pepe Ahlqvist, Hoodoo-Revue featuring Marjo Leinonen, Joanne Shaw Taylor, Suzi Quatro
www.keitelejazz.fi
Edguy·Trivium·BEhEmoTh·ovErkill NAPAlm dEATh·hATEBrEEd·SuicidE SilENcE mokomA·iNSomNium·SAiNT viTuS·ArcTuruS BAroNESS·SwAllow ThE SuN·ANimAlS AS lEAdErS lock uP·TExTurES·ANAAl NAThrAkh SkElEToNwiTch·AlcEST·SuidAkrA ProfANE omEN·ThE mAN-EATiNg TrEE AmorAl·BATTlE BEAST·mETSATöll·horNA
dEmigod·A.r.g.·wiNTErwolf·vicTimS·uNkiNd·AfgruNd fiNAl ASSAulT·for ThE imPErium·JESS & ThE ANciENT oNES Evil-lYN·corPSESSEd·iNfEriA·vorum·oNE morNiNg lEfT BoB mAlmSTröm·rAmiN kuNToPolku liSÄÄ TuloSSA.
Megadeth·Ministry LaMb Of gOd·apOcaLyptica sOnata arctica sabatOn·eXOdUs
vauhtiajot race & rocK
20.22.7. Seinäjoki www.vauhtiajot.fi
Korpo sea jazz
25.28.7. Korppoo
KarjurocK
20.22.7. Uusikaupunki
Apulanta, Lauri Tähkä, Klamydia, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Lordi, Kilpi, Matti Nykänen, Muska Babitzin, Apocalyptica, Paula Koivuniemi
www.karjurock.fi
LieKsan vasKiviiKKo
20.28.7. Lieksa www.lieksabrass.com
Korpo Jazz Band, Nina Höynälä Band, Merikukka Kiviharju and Luumu Trio, Jussi Fredriksson, Mirja Mäkelä Trio, Niklas Winter & Aleksi Tuomarila Duo, Sonny Heinilä Quartet, Teemu Viinikainen, Aleksi Tuomarila, Johanna Försti & Giorgos Kontrafouris, Pyysalo-Sumelius Quartet, Jenny Robson Brasil Jazz, Jarno Kukkonen D-Booster, Mikko Karjalainen, Dunkel United and Proton String Quarted, Jukka Perko Streamline Jazztet
www.korpojazz.fi
raahen rantajatsit
26.28.7. Raahe www.rajatsi.fi/rantajatsit
rocKoff
20.28.7. Maarianhamina
Magnus Uggla, Dead by April, Timbuktu, Mange Makers
www.rockoff.nu
pipefest
26.28.7. Jämsä
eLmusrocK
21.7. Pyhäjärvi www.stelmus.fi/elmusrock
sambacross & carnivaLs iLmiö!
21.7. Turku
21.7. Kauhajoki www.kauhajoenua.net/sambacarnivals
ENNAKKoLIpUN HINNAT: 3pv 115, 2pv 90, 1pv 65 (+ mahd. toimituskulut) ENNAKKoLIpUT: tiketti & lippupalvelu LIpUT porTILTA: 3pv 130, 2pv 100 1pv 75 (mikäli jäljellä)
29.6.-1.7.2012 SUVILAHTI, HELSINKI · LIpUT myyNNISSä NyT.
www.TUSKA-fESTIVAL.fI
Bangkok Impact, Dxxxa D & Rauhan Orkesteri, Hjálmar, Kuusumun Profeetta, K-X-P, Lau Nau, Liljan loisto, Melting Hearts, Pastacas, Ville Leinonen & Majakan soittokunta
www.ilmio.fi
B.o.B, Looptroop, Elokuu, GG Caravan, Fintelligens & Riku Niemi Orchestra, Gracias, Daco Junior, Adam Tensta, SMC Lähiörotat, Jätkäjätkät, Redrama, Ruger Hauer, Notkea Rotta, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Cheek, Timo Pieni Huijaus, Steen1Orkestra, Aste, dh Kridlokk & Eevil Stöö, Fyysinen Preesens, Gasellit, Julma-Henri, JVG, Kalevan Komitea, Karri-Koira, Kemmuru, Kuningasidea, Loost Koos, Lord Est, Petri Nygård, Paleface, Joku Roti Mafia, Puhuva Kone, Raappana, Ruudolf, Saurus & Timi Lexikon, Solonen, Teflon Brothers, Uniikki, Veljenpojat, Haittavaikutus, Uniikki & Mikael Gabriel, Janne Ordén, Flowboysfam
www.pipefest.fi
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Festarikalenteri kotimaa
39
Ilosaarirock
Joensuun Ilosaarirock jaksaa ilahduttaa vuosi vuoden perään. Festivaali ei marssita päälavalleen Metallican tai Madonnan kokoluokan dinosauruksia, vaan se loihtii hyvällä maulla valikoiduilla pienemmillä artisteillaan mehukkaan kattauksen, josta löytyy herkkuja moneen lähtöön. Tänäkin vuonna tapahtumassa nähdään englantilaisten The xx:n ja 65daysofstaticin minimalistista indiepoppia ja kokeilevaa instrumentaalirockia, norjalaisen Mayhemin raakaa black metalia ja jopa Joensuun kaupunginorkesterin kanssa esiintyvä brittibändi Antony & the Johnsons. Kotimaisista kansainvälisen tason suuruuksista paikalla ovat Children of Bodom ja Apocalyptica.
www.ilosaarirock.fi
työväen musiiKKitapahtuma
26.29.6. Valkeakoski
Erin, Pertti Kurikan Nimipäivät, Koiton Laulu, Haloo Helsinki!, Apulanta, Jukka Poika, Katri Helena
www.valmu.com
Letters, Sonata Arctica, Kauko Röyhkä & Narttu, Swallow the Sun, Radiopuhelimet, Apocalyptica, Pariisin kevät, Black City, Arch Enemy, For the Imperium, Jippu, Hebosagil, Relentless, Kairon; IRSE!
www.qstock.org
ja Kolmas Maailmanpalo, Regina, The Irrationals, Lady Escape, No Second Thought
www.karmarock.com
suLatto festivaaLi
2.5.8. Karkkila
summer sound
28.7. Helsinki
Eeva-Kaarina Vilke, Ritva Auvinen, Tomi Leino Band, M.A. Numminen, Steve Guyger, The Irrationals, Asa
www.sulattofestivaali.info
hippaLot
26.29.7. Hämeenlinna
Kuudes aisti
27.29.7. Helsinki
La Baldufa, Tanssiteatteri Raatikko, Värinautit Annu ja Unna Autti
www.hippalot.net
KotKan meripäivät
26.29.7. Kotka
Roxette
www.meripaivat.com
Kuopio rocKcocK
27.28.7. Kuopio
Kim Gordon ja Ikue Mori, Kurt Vile and the Violators, Ty Segall, Shabazz Palaces, Moon Duo, Mark Ernestus, dj Hell ja dj Pete a.k.a Substance, Pekka Airaksinen, Circle, K-X-P, Rättö ja Lehtisalo, Pertti Kurikan nimipäivät, PK Keränen, Stig, Jori Hulkkonen, Tes La Rok, Edu Kehäkettunen, Mika Vainio, Evil Stöö, Imatran Voima
www.kuudesaisti.org
Tiësto, Axwell, Roger Sanchez Hardwell, Alex Kunnari, Heikki L, Dash Berlin, ATB, Markus Schulz, W&W, Andy Moor, Richard Durand, Josh Gallahan, Armin Van Buuren, Gareth Emery, Lange, Alex Kunnari, Tom Fall, Fedde Le Grand, MYNC, Dallas Superstars, K-System, Orion, Something Good, Jay Mellin, Dosse, Funkagenda, Chris Lake, Heikki L, Mr A & Orkidea, Sergei Shkuroff
www.summersound.fi
hämyvestarit
3.4.8. Hämeenkyrö
Popeda, Petri Nygård, Lovex, Haloo Helsinki!
www.hamyvestarit.com
myötätuuLirocK
3.4.8. Vantaa
Stam1na, Apulanta, Viikate, Eläkeläiset, Nightwish, Kotiteollisuus, Klamydia
www.kuopiorock.com
huuhKurocK
28.7. Lavia
naamat
Apocalyptica, Michael Monroe, Skindred, Amorphis, Kotiteollisuus, The Haunted, Stam1na, Amaranthe, Blake, Ajattara, Insomnium, Sotajumala, Ensiferum, Fear of Domination, Tracedawn
www.mtr.fi
Doomsday Inc.
www.facebook.com/pages/ HuuhkuRock/104588562911851
27.29.7. Muurame www.naamat.info
puntaLa-rocK
27.28.7. Lempäälä
KuKKaisviiKot
27.7.4.8. Tampere www.kukkaisviikot.fi
Elokuu
KoLjat
2.4.8. Forssa
puruvesi-pop
3.4.8. Kerimäki
Nimetön, Paula Koivuniemi
www.kerimaa.fi/puruvesi_pop_2012
Poison Idea, Doom, La Fraction, Avengers
www.puntala-rock.com
räiKKärocK
28.7. Ylöjärvi
QstocK
Jukka Poika, Gebardi, Rednex, Haloo Helsinki!
www.holjat.net
KoKKoLa rocK
3.4.8. Kokkola
Eppu Normaali
www.raikkarock.net
27.28.7. Oulu
Roxette, Petri Nygård, PMMP, Michael Monroe, JVG, Notkea Rotta, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Apulanta, Stam1na, Viikate, Chisu, Martti Servo & Napander, Reckless Love, Before the Dawn, Amaranthe, Death
KarmarocK
28.7. Harjavalta
eLojazz
2.5.8. Oulu
Paprika Korps, Herra Ylppö & Ihmiset, Von Hertzen Brothers, Oranssi Pazuzu, Maj Karma, Olavi Uusivirta, Joose Keskitalo
Ricky-Tick Big Band, Jo Stance, Heikki Silvennoinen Band, Leroy Jones & Spirit of New Orleans, Nassaun Fasaani, Baila Salsa!
www.elojazz.com
Pandora, Amaranthe, Basic Element, Petri Nygård, Sonata Arctica, Yö, Matti Nykänen, Moonwagon, For the Imperium, Chisu, Suvi Teräsniska
www.kokkolarock.fi
voita festarimaraton neljälle!
sotKamon syKe
3.4.8. Sotkamo
fLow
8.12.8. Helsinki
Sonata Arctica, Mokoma, Finntroll, Viikate, Poisonblack, Herra Ylppö & Ihmiset, Battle Beast, Indica
www.sotkamonsyke.fi
vanhan pauKun festivaaLi
3.5.8. Lapua
Jukka Poika, Juha Tapio, Hamilton Groove, Riku Niemi Orchestra & Jorma Kääriäinen, Telaketju, Sici & The Boogie Brothers, Arttu Wiskari
www.vpf.fi
veisuuvestivaaLi
3.5.8. Ristijärvi www.ristijarvi.fi
porispere
3.5.8. Pori
Björk, Bon Iver, Miike Snow, Friends, Saint Etienne, Death Grips, Nina Kraviz, Flying Lotus, Asap Rocky, Four Tet & Caribou dj set, Charles Bradley and His Extraordinaires, Oneohtrix Point Never, Jukka Poika, Gracias, Siinai, The Black Keys, Ane Brun, Horace Andy and Dub Asante, Nicolas Jaar, Jason Moran and the Bandwagon, Pinch, Verneri Pohjola Quartet, Black Twig, Feist, St. Vincent, The War on Drugs, Shangaan Electro, A Winged Victory for the Sullen, Bendagram, Kuusumun Profeetta, Bobby Womack, Frank Ocean, Richie Hawtin, Yann Tiersen, Swans, Monolake, Hudson Mohawke, Orchestre Poly-Rythmo De Cotonou Tamikrest, Fennesz, Korallreven, Lindstrøm, Africa Hitech, Burning Hearts, Unela
www.flowfestival.com
Turbonegro, PMMP, Marky Ramones's Blitzkrieg, Jätkäjätkät, Pariisin kevät, Kakka-hätä 77, Notkea Rotta, Radiopuhelimet, Amorphis, Satyricon, Stam1na, Herra Ylppö & Ihmiset, Red Fang, Kauko Röyhkä & Narttu, Reckless Love, Sacred Reich, Oz, Kuusumun Profeetta, Chisu, Robin, Elokuu, Puhuva Kone
www.porispere.fi
hyvinKään oLutfestarit
10.11.8. Hyvinkää www.williamk.net
Apulanta, Paula Koivuniemi
jurassic rocK
10.11.8. Mikkeli
august rocK
4.8. Hämeenlinna lehmo.com/augustrock
suLatto
4.8. Raahe
Meshuggah, Yelawolf, Tinie Tempah, Alaska, Iiris, Sonata Arctica, PMMP, Stam1na, Eläkeläiset, Kaija Koo, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Pariisin Kevät, Viikate, Herra Ylppö & Ihmiset, Mikko Herranen, Jätkäjätkät, Juju, Proteus feat. Adam Lab4, Profane Omen, Grannies Smoking Pipes
www.jurassicrock.fi
Profane Omen, The Blanko, Asa, Elokuu
www.sulatto.net
jaLometaLLi
10.11.8. Oulu
iisroKKi
4.8. Suonenjoki
Cameleont, Lauluyhtye Sointu, Miauskis Kissa ja Pelle Pappa & taikapallot, Moottörin Jyrinä, Dissonanssi, Chalice for Your Loss, Salomo & Kulmakivi Reggaeband, Kaukolasipartio
www.iisrokki.com
Deicide, Municipal Waste, Toxic Holocaust, The Devil's Blood, Coroner, Septicflesh, The Year of the Goat, Gorguts, Iron Saviour, Gehenna, Baptism, Wandering Midget, Unholy, From the Void
www.jalometalli.net
sampea ja samppanjaa aura fest
10.11.8. Turku
5.8. Heinola www.heinola. net/pages/muuttapahtumat/ heinolassa-jyraeae.php
heinoLassa jyrää
10.11.8. Varkaus www.sampeajasamppanjaa.fi
Cheek, Lord Est, Paleface, Gasellit, Juju, Stepa & Are, Ruudolf & Karri Koira 2.0, Timo Pieni Huijaus, Aste, Redrama, Petri Nygård, Jare &
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Festarikalenteri kotimaa
rytmiraide
18.8. Kurikka
41
Villegalle, Uniikki, Puhuva Kone, Cstar, Fintelligens, Kymppilinja, Mikael Gabriel
www.aurafest.fi
pori foLK
16.19.8. Pori www.pori.fi/kulttuuri/porifolk
weeKend festivaL
17.18.8. Espoo
KaLKKirantajazz
11.8. Sipoo www.musis.fi/kalkkiranta.html
art goes KapaKKa
16.25.8. Helsinki www.artgoeskapakka.fi
David Guetta, Skrillex, Hurts, Carpark North, Haloo Helsinki!, Redrama, Donkeyboy, Odd Future Wolfgang Kill Them All, Cheek, Poets of the Fall
www.wknd.fi
Jo Stance, Honey B & T-Bones, John Matthew, Nite Time Jumpers, Manna, Tuula Ambrela & Tero-Petri, J. Harjunen Rock'n'Roll Band
www.rytmiraide.fi
KaffiLarocK
11.8. Isokyrö
darK river festivaL
17.18.8. Kotka
Lovex, Lost Madison, Crimsonic, Iso Sokko-Ville, Rock Camp, Rokkikoulu
www.kaffilarock.fi
Domination Black, Swallow the Sun, Bob Malmström, Reckless Love, Ghoul Patrol, Kaihoro
www.kymidarkriver.com
Linnan juhLat
17-25.8. Turun Linnanpuisto
aLavus Live festivaL
24.8. Alavus www.alavuslivefestival.webs.com
miLjoonarocK
11.8. Töysä
LampirocK
17.18.8. Tuusula www.lampirock.net
Kolmas nainen, Klamydia, Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä
www.miljoonarock.fi
bLocKfest
17.18.8. Tampere
KontufoLK
13.14.8. Joutseno www.kontufolk.net
reaL gone rocK and roLL weeKender
16.18.8. Valkeakoski www.realgonerecords.com
Ice Cube, SMC Lähiörotat, JVG, Karri Koira, Mikael Gabriel, Raappana Jukka Poika, Gracias www.turunlinnanFeat. Noah Kin, ehti juhlat.fi il Perhosveitsi-Heikki Festar yös & Lika-Aki, Ruudolf, ytm a. yLis'festarit n ss Ruger Hauer 18.8. Ylöjärvi iPadi
! Tsekkaa
Roberto Alagna, Turun filharmoninen orkesteri joht. Leif Segerstam, Yö, Annika Eklund Nordic Cavalcade, PMMP, Melissa Horn, Saara Aalto, Toots & The Maytals, Jukka Poika, Elokuu, Kent, Olavi Uusivirta, Tom Jones, Rodrigo y Gabriela y C.U.B.A., The Northern Governors, Donovan, Hector, Lauri Tähkä, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani
KoKKoLan venetsiaLaiset
24.26.8. Kokkola www.kokkola.fi/venetsialaiset
theft city rocK
25.8. Varkaus
Olavi Uusivirta, The Francine, FM2000, Bone5, Gotham O.D, Lizzy Jones, Mullets n' Bullets, Markus Petsalo, Roe
www.theftcityrecords.com/tcr2012
LutaKKo LieKeissä
25.8. Jyväskylä
Pertti Kurikan nimipäivät, Lama
www.lutakkofestival.com
www.blockfest.fi
www.pshp.fi
Provinssirockissa, ruisrockissa, ilosaarirockissa ja jurassicrockissa
siellä missä sinäkin. Bongaa mYös Bussimme. Ylex.fi
radiossa. netissä. Yle livessä.
S I MP LY T H E B E S T M PLY TH ST
IN
BL U
VIP
,-/v rk norm . 6,/vrk
-RA TM Y = 5
4,VIP /vrk . 5,orm n
= DVD /vrk
Vuokraa DVD tai Blu-rayTM 6. kesäkuuta!
ESPOO, FORSSA, HAMINA, HEINOLA, HELSINKI, HYRYLÄ, HYVINKÄÄ, HÄMEENLINNA, IISALMI, JOENSUU, JYVÄSKYLÄ, JÄRVENPÄÄ, KANKAANPÄÄ, KERAVA, KIRKKONUMMI, KLAUKKALA, KOKKOLA KOUVOLA, KUOPIO, KUUSANKOSKI, LAHTI, LAPPEENRANTA, LOHJA, LOIMAA, LOVIISA, MÄNTSÄLÄ, NUMMELA, OULU, PIEKSÄMÄKI, PIISPANRISTI, PORI, PORVOO, RAAHE RAISIO, ROVANIEMI, SALO, SAVONLINNA, SEINÄJOKI, SIILINJÄRVI, TAMPERE, TURKU, VAASA, VALKEAKOSKI, VANTAA, VARKAUS ja ÄÄNEKOSKI
Liity mustavalkoiseen sisäpiiriin ! n
/FILMTOWN
Bongaa myös karkkibussimme kesän festareilta!
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Festarikalenteri ulkomaat
sonar
14.16.6. Barcelona, Espanja www.sonar.es
43
deathKuLt open air
17.19.5. Göllnitz, Saksa
Toukokuu
pinKpop festivaL
26.28.5. Landgraaf, Alankomaat
Alchemyst, Aosoth, Ascension, Blasphemophagher, Deströyer 666, Diocletian, Eternity, Hooded Menace, Horna, Inquisition, Ketzer, Order of Orias, Sadomator, Svartidaui, Urfaust, Venenum
www.deathkult.de
Soundgarden, Bruce Springsteen & The E-Street Band, Linkin Park, The Cure, Mumford & Sons, Anouk, Keane, James Morrison
www.pinkpop.nl
Mötley Crue, Lynyrd Skynyrd, King Diamond, Bad Company, Symphony X, Fish, Slade, Sacred Reich, Black Spiders, Nationalteatern, Orange Goblin, Electric Boys, Slaughter, Night Ranger
www.swedenrock.com
norwegian wood
14.17.6. Oslo, Norja www.norwegianwood.no
primavera sound
28.5.3.6. Barcelona, Espanja
nova rocK
8.10.6. Nickelsdorf, Itävalta
rabarocK
15.16.6. Järvakandi, Viro
Leipzig pop up
20.21.5. Leipzig, Saksa www.leipzig-popup.de
mönsterås bLues & roots festivaL
25.26.5. Mönsterås, Ruotsi www.bluesfestival.nu
The Cure, Björk, Chairlift, The xx, Death Cab for Cutie, The Afghan Whigs, Wolves in the Throne Room, Saint Etienne, M83, Wilco, Yo La Tengo, Melvins, Beach House, Kings of Convenience, Michael Gira, Justice, Josh T. Pearson, Godflesh, Girls, Mazzy Star, Mayhem, OFF!, Refused, Rufus Wainwright, Washed Out
www.primaverasound.com
europavoX
25.27.5. Clermont-Ferrand, Ranska
Dionysos, Shaka Ponk, Django Django, Ewert and the Two Dragons, The Hives, The Kills, Stuck in the Sound, The Minutes, Bernhoft, Woodkid, Fuel Fandango, The Shoes, 1995, Lecs Luther, Agoria, Benga, Luno. Amadou & Mariam, Imany
www.europavox.com
metaLfest open air germany dessau
31.5.2.6. Dessau, Saksa www.de.metalfest.eu
Linkin Park, Die Toten Hosen, Metallica, Rise Against, Marilyn Manson, Limp Bizkit, Machine Head, Nightwish, Evanescence, Slayer, The Offspring, Within Temptation, Cypress Hill, Dimmu Borgir, The Bosshoss, Mastodon, Corey Taylor, Turbonegro, Refused, The Baseballs, Lamb of God, The Gaslight Anthem, Steel Panther, Opeth, Kasabian, Everlast, Eisbrecher, Hatebreed, Biohazard, Mad Caddies, Oomph!, Killswitch Engage, Lagwagon
www.novarock.at
The Stranglers, The Big Pink, The Dwarves, Von Hertzen Brothers, Reckless Love, The Experimental Tropic Blues Band, Skyforger
www.rabarock.ee
heLLfest summer open air
15.17.6. Clisson, Ranska
Kesäkuu
bLuescamp
1.2.6. Fredrikstad, Norja www.bluescamp.no
metaLfest open air germany LoreLey
7.9.6. Loreley, Saksa www.dewe.metalfest.eu/
Ozzy & Friends, Lamb of God, Lynyrd Skynyrd, Machine Head, Trivium, Blue Öyster Cult, Amon Amarth, Children of Bodom, Cannibal Corpse, Hatebreed, Dimmu Borgir, August Burns Red, Nasum, Napalm Death
www.hellfest.fr
gods of metaL
21.23.6. Milano, Italia www.godsofmetal.it
wave gotiK treffen
25.28.5. Leipzig, Saksa
optimus primavera sound
7.10.6. Porto, Portugali www.primaverasound.com
Accessory, Ain Soph, Aura Noctis, Autodafeh, Binary Park, Black Light Ascension, Blitzmaschine, Christopher Anton, Combichrist, Controlled Collapse, Cylix, Dogma, Dr. Geek and the Freakshow, Dreadful Shadows, Dreams Divide, Eden Weint im Grab, Eisbrecher, Element, Escalator, Evi Vine, Freakangel, Global Citizen, Grendel, Hekate 20th anniversary show, Illuminate, Imperial Vengeance, Jännerwein, Klutae, Larva, Les Jumeaux Discordants, Les Yeux Sans Visage, Love Is Colder Than Death, Luftwaffe, Melotron, Mignon, Minamata, Mueran Humanos, Musk Ox, Oniric Opera Multi Steel, Press Gang Metropol, Projekt Mensch World Premiere, Rhombus, Romina Salvadori, Spiral 69, Steven Severin presents Carl Theodor Dreyers "Vampyr", Synapscape, The Crimson Ghosts, The Eden House, The Fright, The House of Usher, The Names, Thorofon, Traumtaenzer
www.wave-gotik-treffen.com
rocK am ring
1.3.6. Eifel, Saksa
graspop metaL meeting
rocK im parK
1.3.6. Nürnberg, Saksa
downLoad festivaL
8.10.6. Donington, Iso-Britannia
22.24.6. Dessel, Belgia
As I Lay Dying, Billy Talent, Deichkind, Dick Brave and the Backbeats, Die Toten Hosen, Donots, Enter Shikari, Gossip, Guano Apes, Kasabian, Lamb of God, Killswitch Engage, Lexy & K-Paul, Linkin Park, Machine Head, Marilyn Manson, Metallica, MIA, Motörhead, Opeth, Skrillex, Soundgraden, Tenacious D, The Koletzkis, The Offpsring, The Subways, Trivium
www.rock-am-ring.com
The Prodigy, Metallica, Black Sabbath,Chase and Status live, Biffy Clyro, Soundgarden, Machine Head, Tenacious D, You Me at Six, Trivium, Lamb of God, Devin Townsend Project, Devildriver, Little Angels, Anthrax, Ugly Kid Joe, August Burns Red
www.downloadfestival.co.uk
deviLstone open air
12.15.7. Anyksciai, Liettua www.devilstone.net
Ozzy & Friends, Motörhead, Slayer, Sabaton, Trivium, Killswitch Engage, Pennywise, Hatebreed, Dimmu Borgir, Children of Bodom, Europe, Amon Amarth, Lamb of God, Sick of It All, Ihsahn, Devildriver, Exodus, Paradise Lost, Sacred Reich, August Turns Red, Death Angel, Obituary, Unearth, Nasum, Comeback Kid, As I Lay Dying, H20, Ensiferum, Alestorm, The Spudmonsters, Leprous, Emmure, Winds of Plague, Texas in July, Skeletonwitch, Winterfylleth
www.graspop.be
sweden rocK festivaL
6.9.6. Sölvesborg, Ruotsi
huLtsfred
14.16.6. Hultsfred, Ruotsi
nattjazz 2012
25.5.4.6. Bergen, Norja www.nattjazz.no
Soundgarden, Sebastian Bach, Steel Panther, Mastodon, Dimmu Borgir, Graveyard, Saint Vitus, Danko Jones, Exodus, Imperial State Electric, Little Angels, Edguy, Fear Factory, Sabaton, Motörhead, The Darkness, Blue Öyster Cult, Axel Rudi Pell, Michael Schenker, Adrenaline Mob, Ugly Kid Joe, Katatonia, Pentagram, Tygers of Pan Tang, Axe, Flower Kings, Bonafide,
The Cure, The Stone Roses, Mumford & Sons, The xx, Justice, Slash, Noel Gallagher's High Flying Birds, The Cardigans, Kasabian, Gorillaz Sound System, The Gaslight Anthem, Garbage, Anna Ternheim, Marina and the Diamonds, M83, James Blake, The Vaccines, Eagles of Death Metal, Bat for Lashes
www.hultsfredsfestivalen.se
hurricane festivaL
22.24.6. Scheessel, Saksa
Die Ärzte, Blink-182, Justice, Rise Against, The Stone Roses, The Kooks, Wolfmother, Katzenjammer, Florence and the Machine
www.hurricane.de
voita festarimaraton neljälle!
44
Festarikalenteri ulkomaat
Björk
Bruce Springsteen
isLe of wight festivaL
22.24.6. Newport, Iso-Britannia
Caspa, Toddla T, Camo & Crooked, Quimby, Tankcsapda, Simple Plan, Röyksopp
www.sziget.hu/volt
Pearl Jam, Bruce Springsteen & The E Street Band, Tom Petty and the Heartbreakers, Elbow, Example, Biffy Clyro, Tinie Tempah, Noel Gallagehr'S High Flying Birds, The Vaccines, Madness, Labrinth, Noah and the Whale, Feeder, Band of Skulls, Joan Armatrading
www.isleofwightfestival.com
rocK werchter
28.6.1.7. Werchter, Belgia
hovefestivaLen
26.29.6. Arendal, Norja
Active Child, August Burns Red, Beirut, Devildriver, Iceage, Jonas Alaska, Kreayshawn, Mac Miller, Male Bonding, Real Estate, Skrillex, Summer Camp, Totally Enormous Extinct Dinosaurs
www.hovefestival.com
peace & Love
26.30.6. Borlänge, Ruotsi
Rihanna, Billy Idol, Bloc Party, Regina Spektor, Kent, Lars Winnerbäck, Skrillex, Veronica Maggio, Wolfmother, Anna Ternheim, Arch Enemy, Dropkick Murphys, Edguy, Enter Shikari, Evidence, Melissa Horn, Coca Carola, Caligola, Deportees Di Leva
www.peaceandlove.se
The Cure, Garbage, Elbow, Blink-182, Rise Against, Skrillex, The Maccabees, The All-American Rejects, Justice, Azelia Banks, Amon Tobin, Pearl Jam, X, Mastodon, Jack White, Deadmau5, Wiz Khalifa, Gossip, dEUS, Kreayshawn, Katzenjammer, Bat for Lashes, Beirut, Editors, Mumford and Sons, Wolfmother, Noah and the Whale, Incubus, Kasabian, Chase and Status, My Morning Jacket, M83, Red Hot Chili Peppers, Dropkick Murphys, Noel Gallagher'S High Flying Birds, Florence and the Machine, Snow Patrol, Mac Miller, The Vaccines, Anna Calvi
www.rockwerchter.be
with fuLL force
29.6.1.7. Leipzig, Saksa
voLt f festiva festivaL
27.30.6. Sopron, Unkari
Emmure, Dying Fetus, Trivium, Lamb of God, August Burns Red, Children of Bodom,Poison Idea, Pro-Pain, Evergreen Terrace, Suicide Silence, Nasum, Skeletonwitch, Eyes Set to Kill, Endstille, The Browning, Heaven Shall Burn, Eläkeläiset, We Butter the Bread with Butter, Comeback Kid, Cannibal Corpse
www.withfullforce.de
Faith No More,
www.facebook.com/tuborgfinland
Päivitetyt keikkatiedot osoitteessa: www.rumba.fi/keikkakalenteri
Roskilde Festival
VuoDesTA 1971 Tanskan Roskildessä järjestetty festivaali on Skandinavian ylpeydenaihe: tapahtuma kuuluu Euroopan kuuden suurimman vuosittaisen rock-festarin joukkoon, ja sen tarjonta kestää vertailua minkä tahansa populaarimusiikkitapahtuman kanssa. Tänäkin vuonna festivaalin satapäiseen artistilaumaan lukeutuvat esimerkiksi Bruce Springsteenin, The Curen ja Björkin kaltaisia jättiläisiä sekä Yelawolfin, Crowbarin ja Friendly Firesin kaltaisia keskisuuria nimiä kaikista musiikkityyleistä. Suomalaisista orkestereista Tanskassa esiintyy ainakin French Films. Roskilde juhlitaan 5.8.7.
www.roskilde-festival.dk
Placebo
The Stone Roses
Korn
Anna Calvi
Sziget
Tänä vuonna pyöreitä kymmeniä täyttävä Sziget Festival on kuuluisa monipuolisesta ohjelmistostaan, joka tarjoilee kovimmat maailmanluokan tähdet sekä kiinnostavimpia nousevia nimiä Euroopasta. Tänä vuonna Parhaan festivaalin-palkinnon European Festival Awardsin suurten festivaalien sarjassa voittanut Sziget juhlitaan elokuun 6.-13. päivä luonnonhelmassa ainutlaatuisella Óbudain saarella keskellä Budapestia. Juhlavuosi kokoaa jälleen yhteen sadattuhannet festarivieraat yli kuudestakymmenestä maasta. Tänä vuonna saarella juhlintaa tähdittävät muun muassa elektro-popin kuumin nimi LMFAO, alternative rockin suuruus Placebo, Manchesterin ylpeys The Stone Roses, stadionindien uudet kuninkaat The Killers, nu- metallin ehdoton kärkinimi Korn, hehkutettu indieyhtye The XX, ruotsin rocklähettiläs Mando Diao, eteerisen ihana Anna Calvi, riehakas The Tings Tings sekä monet, monet muut!
www.sziget.hu
46
Festarikalenteri ulkomaat
Elokuu
wacKen open air
2.4.8. Wacken, Saksa
Heinäkuu
rosKiLde festivaL estivaL
5.8.7. Roskilde, Tanska
The Cure, The Roots, Bruce Springsteen & The E Street Band, Björk, Bon Iver, 120 Days, Asap Rocky, Araabmuzik, Baroness, Behemoth, Boubacar Traoré, Cerebral Ballzy, Cold Specks, Crowbar, Deathcrush, Devildriver, Dig & Mig, Dominique Young Unique, El Paraiso Presents Causa Sui, Friendly Fires, Hank3, Helsinki Poetry, I Got You on Tape, Icona Pop, Jonathan Johansson, Larsen & Furious Jane, Linkoban, Mac Miller, Martyn, Mathilde Savery, Mew, Mutiny on the Bounty, Nasum, Nelson Can, Red Fang, Refused, Royce Da 5'9", Shlohmo, Ter Haar, Terakaft, The Beardy Durfs, The Toddla T Sound, TuneYards, Ulige Numre, Warbringer, Weedeater, Wiz Khalifa, Yelawolf
Amaranthe, Amon Amarth, Axel Rudi Pell, Cradle of Filth, D-A-D, Danko Jones, Dark Funeral, Decapitated, Dimmu Borgir, Electric Wizard, Gamma Ray, Ghost Brigade, Graveyard, Hammerfall, Henry Rollins Spoken Word, In Flames, Insomnium, Kamelot, Kylesa, Leningrad Cowboys, Machine Head, Ministry, Moonspell, Napalm Death
www.wacken.com
metaL camp
5.11.8. Dolm, Slovenia
9,90e
www.festarikalevala.fi/tilau
tai hae omasi hyviN ta! varustelluista kirjakaupois
si kesäfestareille festarikalevala käsikirja n varuste jokaiselle on kesän pakolline joaa festivaalirymyäjälle. Se tar too salatut tarinat eloonjäämisniksit ja ker ja suurimmat legendat Suomen . 40 vuoden festarihistoriasta
Nyt myyNNissä!
www.roskilde-festival.dk
wireLess festivaL
6.8.7. Lontoo, Iso-Britannia www.wirelessfestival.co.uk
t in the parK
Korn, Machine Head, Amon Amarth, Sabaton, Hatebreed, Paradise Lost, Testament, Edguy, Eluveitie, Kataklysm, Pain, Finntroll, Sodom, Korpiklaani, Epica, Nile, Grand Magus, Napalm Death, Steelwing, Milking the Goatmachine, Heathen, Septicflesh, Heidevolk, Gorguts, Madball, The Black Dahlia Murder, Noctiferia, Warbringer, Nexus Inferis, Ava Inferi, Metalsteel
www.metalcamp.com
6.8.7. Kinross, Iso-Britannia
tilaa kirja osoitteesta
s
Snow Patrol, Florence and the Machine, Tinie Tempah, New Order, Example, Professor Green, Kaiser Chief's, The Temper Trap, Sven Väth, The Darkness, Miike Snow, Labrinth, Mastodon, Slam, Pulled Apart by Horses, Tribes, Kasabian, Swedish House Mafia, Elbow, Nicki Minaj, Skrillex, Happy Mondays, James Morrison, Frank Turner, Noel Callagher's High Flying Birds, The Stone Roses, David Guetta, Calvin Harris, Jessie J, The Vaccines, Two Door Cinema Club, Emeli Sande
www.tinthepark.com
sziget festivaL
6.13.8. Budapest, Unkari
baLaton sound
The Killers, Placebo, Anna Calvi, Axwell, Beatsteaks, Bebel Gilberto, Caro Emerald, Che Sudaka, Chef'Special, Crystal Fighters, dEUS, Fink, Flying Lotus, Friendly Fires, Hurts, Glasvegas, In Golden Tears, Jungle by Night, Katzenjammer, Korn, La Selva Sur, LMFAO, Los de Abajo, Magnetic Man, Mando Diao, Ministry, Molotov, Muchachito Bombo Infierno, Noah and the Whale, Placebo, Steve Aoki, Teatro Degli Orrori, The Horrors, The Subways, The Stone Roses, The Ting Tings, The Vaccines, The xx, Two Door Cinema Club, Viza
www.sziget.hu/festival_english
12.15.7. Balaton, Unkari www.sziget.hu/ balatonsound
puKKeLpop
&
26.28.7. Brande-Hörnerkirchen, Saksa www.headbangersopen-air.de
headbanger's open air
16.18.8. Kiewit, Belgia www.pukkelpop.be
reading festivaL Leeds festivaL
24.26.8. Reading, Iso-Britannia www.readingfestival.com
24.26.8. Leeds, Iso-Britannia www.leedsfestival.com
e, kun mikään ihm asialla! Ei t ovat suomalaise oma-
isia ju mme pantill ttimme set kierrätä lautusprosen Me suomalai tävästi: pa auksia kiitet pakk it an huippua. pullot ja tölk ovat maailm ia. unohtuneet usautomaatt kaupungille Jopa i palaut a pikaa koht siirtyvät tuot vauhtia! etaan samaa iitos ja jatk K
www.pantill
iset.fi
a ista ! st a ta ra im is a t s P o k k bo sa u M
, 10
Nyt va in /kpl
Nyt löydät kattavan setin suomalaisten huippuartistien tuotantoa markettien uusista Musabokseista.
Ensi-illatElokuvat
Ensi-ilta: 8.6.
13
ElokuvauutisEt
tom CruisE van HElsing -lEffaan
Van Helsing -elokuva (2004) yhdisti sekä Draculan, Frankensteinin että Wolf Manin hahmot ja tarinat. Aiheesta oli tarkoitus rakentaa kokonainen elokuvasarja, mutta se tyssäsi Van Helsingin vaisuun vastaanottoon. Nyt Van Helsingistä on suunnitteilla uusi elokuva. Sen yhtenä tuottajana toimii Tom Cruise, joka on lupautunut myös näyttelemään elokuvassa.
lumikki ja mEtsästäjä
(Snow White and the Huntsman) Ohjaus: Rupert Sanders Pääosissa: Kristen Stewart, Charlize Theron, Chris Hemsworth Genre: Fantasia
NeiTOSiSTa KeN ON KauNeiN
rEnny Harlinin suuntana uralin kuolEmansola
Renny Harlin selvittää seuraavassa elokuvassaan Uralin todellisia vaelluskuolemia. Djatlovin solassa vuonna 1959 tapahtunut yhdeksän vaeltajan mystinen kuolintapaus on perustana Harlinin tulevalle säikyttelylle. Elokuvan nykyhetkessä tapausta tutkimaan lähetetään viisi amerikkalaisopiskelijaa.
Walt Disneyn vuonna 1937 julkaisema Lumikki ja seitsemän kääpiötä ei ole ensimmäinen klassikkosadun filmatisointi, mutta niistä ehdottomasti kuuluisin ja suosituin. Vuosisatoja vanha eurooppalainen taru on filmattu kaikkiaan kymmenkunta kertaa, ja tälle vuodelle on osunut peräti kaksi uudelleentulkintaa. Uusin Hollywood-versio yrittää löytää satuun vielä uuden ja
ennennäkemättömän näkökulman. Sadussa Lumikin kauneudesta kateellinen ilkeä kuningatar lähettää tytön metsään. Mukaan lähetetään metsästäjä, jolle on annettu käskyksi tappaa Lumikki ja tuoda todisteeksi tämän sydän kuningattarelle. Metsästäjä kuitenkin säälii tyttöä ja päästää tämän pakenemaan metsään. Elokuvassa Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman) metsästäjästä on tehty yksi päähenkilöistä. Julmaa äitipuoltaan pelottavaan metsään paenneen tytön perään lähetetty kirveen heiluttelija ryhtyykin tämän suo-
jelijaksi ja kouluttajaksi. Lumikin ja hänen uusien liittolaistensa tavoitteena on ilkeän kuningattaren kukistaminen lopullisesti. Metsästäjänä nähdään Thorelokuvan nimihenkilöä esittänyt Chris Hemsworth, joka on ajankohtainen myös The Avengers -supersankariseikkailusta. Lumikkia näyttelee Twilightista tuttu Kristen Stewart, ja ilkeä kuningatar on myös Prometheuksessa nähtävä Charlize theron. Sadun prinssiä näyttelee uusimmassa Pirates of the Caribbean -elokuvassa lähetyssaarnaajaa esittänyt Sam Claflin. Jouni Vikman
liSää uuTiSia:
uuSi Como.fi
14
ElokuvatEnsi-illat
Ensi-ilta: 22.6.
soul-siskot
(Joyful Noise) Ohjaus: Todd Graff Pääosissa: Queen latifah, Dolly Parton, Keke Palmer, Jeremy Jordan Genre: Komedia
PiKKuKauPungin kirkkokuoron johtaja (Kris Kristofferson) kuolee odottamatta. Reipas yksinhuoltajaäiti Vi Rose Hill (Queen latifah) ottaa ohjat käsiinsä. Vi Rose haluaa jatkaa kuoron toimintaa perinteisellä gospel-tyylillä, joka on paikallisen pastorin mieleen. Entisen kuoronjohtajan leski G.G. Sparrow (Dolly Parton) haluaisi kuitenkin uudistaa kuoron linjaa. Lisäksi G.G. on sitä mieltä, että kuoronjohtajan paikka kuuluisi
itse asiassa hänelle. G.G:n mielipiteillä on painoarvoa senkin takia, että hän on kirkon tärkein taloudellinen tukija. Riitasointu kahden voimakastahtoisen naisen välillä kasvaa entisestään, kun G.G:n pojanpoika Randy (Jeremy Jordan) astuu näyttämölle. Kuoron lauluja uuteen uskoon sovittava Randy on musiikin lisäksi kiinnostunut Vi Rosen kauniista ja lahjakkaasta Olivia-tyttärestä (Keke Palmer). G.G:n ja Vi Rosen on päästävä yli erimielisyyksistään ja löydettävä yhteinen ääni, jotta kuoro pääsisi mukaan vuosittaiseen Joyful Noise -laulukilpailun finaaliin. Jussi Huhtala
www.facebook.com/radiocitysuomi
tilaa
kotiin!
tilaa Como tekstiviestillä!
Lähetä viesti numeroon 172 33
Lähetä tekstiviesti: como tilaus nimesi osoitteesi ja ikäsi
Viestin hinta on 0,95 euroa. Palvelu toimii kaikkien operaattorien liittymissä. Tilaus laskutetaan erikseen.
Tilaus on kestotilaus. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu automaattisesti kestona niin kauan, kunnes tilaaja irtisanoo sen. Tarjous on voimassa 28.6.2012 asti. Tarjous koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia.
8
KUSTANTAJA
maksaa postimaksun
Tarjou 3 numers! oa
50
tilaan Comon!
Kestotilaus, 3 numeroa 8,50
Nimi: _____________________________________________________________ Lähiosoite: _________________________________________________________ Postinumero: ______________ Postitoimipaikka: ____________________________ Puhelinnro: ___________________________Syntymävuosi:___________________ Sähköposti: ________________________________________________________ Allekirjoitus (huoltajan, mikäli tilaaja alle 18v): _______________________________ Nimenselvennys ja päiväys: _____________________________________________ Mikäli tilaat lahjaksi, täytä lahjatilauksen saajan yhteystiedot Nimi: _____________________________________________________________ Lähiosoite: _________________________________________________________ Postinumero: ______________ Postitoimipaikka: ____________________________ Puhelinnro: __________________________ Syntymävuosi: ___________________
Sähköpostitilaukset: tilaajapalvelu@popmedia.fi. Internet-osoite: www.como.fi. Voit tehdä tilauksesi myös Pop Media Oy:n tilaajapalvelusta puh. 03 4246 5302. Tilaajapalvelu on avoinna mape klo. 816. Tarjous on voimassa 28.6.2012 saakka.
Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Email: tilaajapalvelu@popmedia.fi
TILAAJAPALVELU
03 4246 5302 Avoinna ma-pe 8-16.
TILAUSHINNAT
· 12 kk kestotilaus 29,60 euroa (10 numeroa) · Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. · Hinnat sisältävät alv 9 %.
Pop Media Oy VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5012555 00003 vastauslähetys
KESTOTILAUS
Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero.
OSOITTEENMUUTOS
Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin.
Ensi-illatElokuvat
Ensi-ilta: 29.6.
17
listat
top 10 cd
1. ANNA ERIKSSON
2. JUKKA POIKA
Mana
friEnds witH kids
Ohjaus: Jennifer Westfeldt Pääosissa: adam Scott, Jennifer Westfeldt, Jon Hamm, Kristen Wiig Genre: Komedia
3. PAULA KOIVUNIEMI
Yhdestäpuusta Matka
ManHattanilla asuvat kolmikymppiset Jason (adam Scott) ja Julie (Jennifer Westfeldt) ovat olleet vuosia parhaita ystäviä mutta vain ystäviä, heidän välillään ei ole koskaan ollut romanssia. Heillä on kaksi ystäväpariskuntaa, joiden molempien suhteessa tapahtuu sama ilmiö.
Sekä Alexin ja Leslien että Benin ja Missyn suhde ajautuu kriisiin lasten syntymän myötä. Alex ja Leslie järjestävät Jasonille kaoottiseksi muuttuvat syntymäpäiväjuhlat. Niiden jälkimainingeissa Jason ja Julie tulevat johtopäätökseen, että olisi parempi tehdä ensin lapsi ja sitten vasta tavata ihminen, jonka kanssa haluaa naimisiin. Ystävykset päättävät hankkia yhteisen lapsen ilman, että siihen liittyy ro-
manttisia tunteita. Seurustelukumppanit etsitään muualta. Suunnitelma myös toteutetaan. Julieta esittävä Jennifer Westfeldt on myös ohjannut elokuvan. Benin roolissa nähdään hänen puolisonsa Jon Hamm, joka on tuttu Mad Men -televisiosarjasta. Sivuosissa nähdään Morsiusneidoissa naurattaneet komediennet Kristen Wiig ja Maya Rudolph. Jussi Huhtala
4. ROBIN koodi 5. ADELE 21 6. EMMA SALOKOSKI ENSEMBLE
7. PALEFACE
Maantapa
ValoapiMeään
8. VESKU JOKINEN & SUNDIN POJAT
9. JIPPU
Juuret
10.ERI ESITTÄJIÄ
VäärinpäinlentäVätlinnut theVoiceoffinlandcd
Ensi-ilta: 6.7.
top 10 dvd
ranskalainEn viikonloppu
(le Skylab) Ohjaus: Julie Delpy Pääosissa: Julie Delpy, lou avarez, eric elmosnino Genre: Komedia
On kesä 1979. Ranskalaisen elokuvan nimi viittaa NASA:n satelliittiin, joka kyseisenä vuonna oli putoamassa avaruudesta kohti Maata. Satelliitin putoamispaikkaa ei kuitenkaan pystytty ennakoimaan, mikä aiheutti maan päällä kansainvä-
listä huomiota ja paniikin sekaista hysteriaa. 11-vuotias tyttö Albertine (lou avarez) on vanhempiensa ja sukulaistensa kanssa kokoontunut kesämökille Bretagneen viettämään isoäidin syntymäpäiviä. Albertine on vakuuttunut, että Skylab tippuu juuri heidän niskaansa tuona viikonloppuna. Julie Delpy ja eric elmosnino esittävät Albertinen boheemeja vanhempia, jotka ovat molem-
mat katuteatteriesiintyjiä. Isoäidin syntymäpäiväjuhlista kehkeytyykin villi viikonloppu täynnä paljastuksia, laulua ja rakkautta. Samalla elokuva syvenee myös Albertinen lämminhenkiseksi ja tunnelmalliseksi kasvutarinaksi. Elokuvista Rakkautta ennen aamunlaskua ja Kaksi päivää Pa riisissa tunnettu Julie Delpy on sekä ohjannut että käsikirjoittanut elokuvan. Jari Setälä
1. SALATUT ELÄMÄT JAKSOT 4190 2. ThE GIRL wITh ThE DRAGON TATTOO 3. KOTIRAUhA 4. NEw YEAR'S EVE 5. KUMMAN KAA KAUDET 12 6. ROMMIPÄIVÄKIRJA 7. TwILIGhT: AAMUNKOI, OSA 1 8. GAME OF ThRONES 1. TUOTANTOKAUSI 9. BARBIE JA MERENNEIDON TARINA 10. IIAT P
18
Elokuvatdvd&blu-ray
julkaisu: 23.5.
mission: impossiblE
dvd & blu-ray
GHOST PROTOCOl
la Patton) ja Benji Dunnille (Simon Pegg) annetaan tehtäväksi vapauttaa venäläisessä vankilassa virunut Ethan Hunt (tom Cruise) selvittämään asiaa. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun Hunt ja IMF lavastetaan syyllisiksi terrori-iskuun, ja koko organisaatiota uhkaa lakkautus. Hunt, Carter, Dunn
Ohjaus: Brad Bird Pääosissa: Tom Cruise, Simon Pegg, Jeremy Renner Genre: Toiminta
Kun Impossible Missions Force -organisaation agentti murhataan Budapestissa hänen yrittäessään hankkia tietoja Cobalt-koodinimellä tunnetusta terroristista, IMF:n agenteille Jane Carterille (Pau-
sekä Yhdysvaltain ministerin avustajana työskennellyt agentti William Brandt (Jeremy Renner) huomaavat olevansa viimeisiä IMF:n edustajia ja joutuvat ryhtymään peitehommiin puhdistaakseen maineensa sekä estääkseen Cobaltin (Michael nyqvist) suunnittelema isku, joka toimisi lähtölaukauksena ydin-
sodalle. Vaikka Cruise onkin sarjan päätähti, kaikilla päähenkilöillä on tarinassa tärkeä osa eikä kukaan jää toistensa pimentoon. Suomessa roolistaan kohuttu Samuli edelmannkin hoitaa osansa mallikkaasti: hänellä on tarinan kannalta tärkeä rooli. Markus Muhin
vallan kääntöpuoli
geORge Clooney esittää ohjaamassaan elokuvassa kuvernööri Morrisia, joka pyrkii demokraattisen julkaisu: 23.5. puolueen presidvd & blu-ray denttiehdokkaaksi. Apunaan hänellä on Ryan goslingin esittämä nuori kampanjapäällikkö. Vastaehdokkaana on Arkansasin senaattori , jonka kampanjapäällikköä esittää Paul giamatti. Ehdokkaiden kampanjoista vastaavat miehet aloittavat salaisessa tapaamisessa poliittisen pelin, jossa panokset nousevat korkeiksi. Jussi Huhtala
j. Edgar
Clint eastwoodin elokuvan kohde on FBI:n pitkäaikainen päällikkö J. Edgar Hoover. Boljulkaisu: 23.5. dvd & blu-ray shevikkien invaasiota pelkäävä ja anarkisteja joka paikassa näkevä Hoover on oikeusministerin mielestä mitä sopivin mies vastaperustetun organisaation päälliköksi. leonardo DiCaprio esittää Hooveria eri ikäkausina vakuuttavasti. Eri vuosikymmenien ajankuva on rakennettu huolella, ja tarina etenee sujuvasti vaikka liikkuukin koko ajan eri aikatasoilla. Jussi Huhtala
sHamE
SHaMe on väkevä tarina newyorkilaisesta Brandon Sullivanista (Michael Fassbender). Koljulkaisu: 31.5. mekymppinen dvd & blu-ray mies on kuin kuka tahansa menestyvä ja huoliteltu valkoisen keskiluokan edustaja, paitsi että häntä riivaa seksiriippuvuus. Tunneyhteyden tavoittelun sijaan Brandon piiloutuu pornon maailmaan ja anonyymin kiihottumisen kierteeseen. Brandonin valonarkaa yksityisyyttä saapuu sotkemaan hauras pikkusisko Sissy (Carey Mulligan). niina Holm
Hamilton kansakunnan puolEsta
RuOtSalaiSagentti Hamilton muistuttaa suuresti James Bondia. Huolella koreografioidut tappelukohjulkaisu: 1.6. taukset ja Hadvd & blu-ray miltonin tappokoneen persoona tuovat mieleen myös Jason Bourne -elokuvat. Bournen ja Bondin tyyliin seikkailu vie agentin eksoottisiin maisemiin. Kansakunnan puolesta on kaikin puolin pätevästi toteutettu agenttielokuva, joka tarjoaa intensiivistä jännitystä vajaaksi pariksi tunniksi. Jussi Huhtala
sotaHEvonEn
SteVen Spielbergin ohjaama Sotahevonen sijoittuu noin sadan vuoden takaiseen Englantiin. julkaisu: 1.6. Nuoren Aldvd & blu-ray bertin isä ostaa Joey-hevosen huutokaupasta, vaikka se ei peltotöihin oikein sovikaan. Köyhän perheen on kuitenkin pakko myydä polle armeijan käyttöön. Poika ja hevonen joutuvat eroon toisistaan. Joey kokee ensimmäisen maailmansodan pyörteissä uskomattomia seikkailuja ja kohtaa erilaisia ihmisiä. Sitten myös Albert värvätään armeijaan. Jussi Huhtala
pappi lukkari talonpoika vakooja
RuOtSalaiSOHJaaJa tomas alfredsonin tyylikäs vakoilutrilleri sijoittuu kylmän sodan vainojulkaisu: 8.6. dvd & blu-ray harhaiseen maailmaan, jossa kaksoisagentit ovat arkipäivää sekä idässä että lännessä. Elokuvan keskushenkilö George Smiley (gary Oldman), hyllytetty MI6:n brittiagentti, saa tehtäväkseen selvittää kuka on salaisen palvelun sisälle ujuttautunut neuvostovakooja. inderjit Kaur Khalsa
MAKUUNIRIEHA.FI
14.3.-15.6.2012
tHE dEsCEndants
Matt King (George Clooney) on havaijilainen liikemies, jonka vastuulla ovat suvun lähetysjulkaisu: 1.6 saarnaaja-esidvd & blu-ray isiltä perityt maat. Mattin vaimo Elizabeth joutuu veneonnettomuuteen ja päätyy sairaalaan hengityslaitteisiin. Tapahtuneesta järkyttyneenä Matt yrittää elvyttää etäisiksi jääneet välit tyttäriinsä. Yllätyksekseen Matt saa tietää Elizabethilla olleen suhde nuoreen kiinteistövälittäjään, ja perhe päättää lähteä matkalle Oahusaarelta Kauaille etsimään tätä. Markus Muhin
sHErloCk HolmEs: gamE of sHadows
OMan neroutensa tuiskeessa elävä yksityisetsivä Sherlock Holmes ja aina maltillinen tohtori Watson julkaisu: 13.6. jatkavat seikkaidvd & blu-ray lujaan samoista asetelmista, joihin parin vuoden takaisessa ykkösosassa jäätiin. Ilkeyksien takapiruna häärinyt professori James Moriarty ottaa yhä suurempaa roolia hiljaisessa maailmanvalloituksessaan. Mieltä kutkuttavan juonen lisäksi myös ulkokuori on kohentunut jo ennestään komeasta ykkösestä. Jani Svensk
Kerää kolme koodia, syötä ne 15.6.2012 mennessä ja voita!
Voimassa kaikissa Makuuni-liikkeissä! Kampanja-aika 14.3.15.6.2012 tai niin kauan kuin koodeja riittää. Kampanjan järjestäjä: Makuuni Oy. Lue viralliset kampanjasäännöt Makuuni-liikkeessä tai www.makuunirieha.fi
Makuuni-kortin etu 2:
2
UUTUUSELOKUVIA 3 /vrk
tHE grEy
JäätäVän autiomaan keskellä sijaitsevalla öljynporausasemalla työskenteleviä äijänköriläitä kuljulkaisu: 6.6. jettava lentokodvd & blu-ray ne tekee pakkolaskun keskelle Alaskan vuoristoseutuja. Eloonjääneet huomaavat jääneensä heitteille nälkäisen susilauman reviirille. Vanhoilla päivillään itsensä toimintasankariksi uudelleenluonut liam neeson ottaa käsiinsä haavoittuneen ja eripuraisen porukan johdon ja lähtee viemään miehiä turvallisemmille seuduille erämaan halki. Jouni Vikman
saapasjalkakissa
SaaPaSJalKaKiSSa kertoo nimihahmon vaiheista ennen tapaamistaan Shrekin ja Aasin kanssa. Kojulkaisu: 20.6. tikaupungisdvd & blu-ray saan syyttömänä etsintäkuulutettu Saapasjalkakissa tavoittelee tarumaisia taikapapuja, jotka sattuvat olemaan häijyn ja järkälemäisen pariskunnan hallussa. Samalla Saapasjalkakissa törmää kissavarkaaseen nimeltä Kitty Pehmotassu, joka työskentelee Saapasjalan vanhan lapsuudenystävän Tyyris Tyllerön kanssa. Markus Muhin
Mission: Impossible Ghost Protocol, Catch .44 ja J. Edgar uudella Makuuni-kortilla vain 3/vrk (norm. 6/vrk) kaikissa Makuuni-liikkeissä. Katso lisää 3-leffoja osoitteesta www.makuuni.fi
20
pElit
XboX livE windows pHonE
WinDOWS Phonen XboxLIVE -sovellus mahdollistaa yhteydenpidon Xbox360-pelikaverien kanssa. Esimerkiksi XboxLIVEviestit ja oman avatarin muokkaaminen onnistuvat missä tahansa. Kaiken lisäksi Windows Phonen XboxLIVE -pelit keräännyttävät Xbox360:ssakin käytettävän LIVE-tilin saavutuspisteitä! Testaukseen otettiin nippu erihintaisia pelejä. SaaVutuSPiSteet? Xbox360-pelikonsolista tutut achievementit, eli saavutukset, löytyvät myös Windows Phone -kännyköistä. Peleissä on erilaisia tavoitteita, joiden suorittamisesta palkitaan gamerscorella, saavutuspisteillä. Saadut pisteet kasvattavat kokonaissaldoa ja niillä pääsee kilpailumielessä kerskailemaan kavereilleen. XboxLIVE-ystävät näkevät toistensa saavutukset ja pisteet, ja pakkohan sitä on aina kaveria paremmaksi pistää! KiVaa PiKKuRaHalla Windows Phonen XboxLIVE -pelit maksavat yleisesti 0,996,49 euroa kappaleelta, painottuen hintahaitarin keskiväliin. Peleistä löytyy myös ilmainen kokeiluversio, ettei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Pikkurahalla pääsee jo hyvin käyntiin. Alle eurolla irtoaa mm. esittelyjä kaipaamaton Angry Birds. Mainioita tutustumisen kohteita ovat myös linnojenvaltauspeli Battlewagon, tarkkuutta vaativa metsästyspeli Deer Hun ter 3D, persoonallinen liitelypeli Glyder: Adventure sekä vanhasta tutusta Arkanoidista kehyksensä napannut IonBallEX. Kaikki pelit ovat värikkäitä ja kivannäköisiä, sekä ennen kaikkea mukavia pelata. Hitusen kalliimmista peleistä kannattaa tsekata värikäs Bullet Asylum-räiskintä ja oivallisella pelattavuudella varustettu lentokonesota Rise Of Glory. Ensin mainitussa tarvitaan salamannopeita refleksejä kun taas jälkimmäisessä vakaata ohjausta. ilMaiSia PeleJä Ja SaaVutuSPiSteitä? Kyllä, niitäkin löytyy! Breeze ja Flowerz ovat pirteitä (ja toisistaan poikkeavia) taktiikkapelejä. Myös klassiset Minesweeper ja Sudoku löytyvät. Ja jos keilailuttaa, Shuf fle Party tarjoaa mainion virtuaalivastineen kyseiselle lajille. Ilmaispeleistä yksi ansaitsee erityismaininnan: Wordament. Peli vaatii hyvää englanninkielen taitoa, mutta jos se on hallussa, on tässä todellinen "vielä yksi rundi!" -viihdyke! Kyseessä on sananmetsästyspeli, jossa kilpaillaan muita ympäri maailmaa samaan aikaan pelaavia vastaan. Kuka löytää eniten sanoja kah-
- TaRKaSTeluSSa WiNDOWS PHONeN XBOXliVe -PeleJä
dessa minuutissa? Niin yksinkertaista mutta oh, niin koukuttavaa! Pelit testattiin Nokia Lumia 800 -kännykällä. tom Kajaslampi
pElit
21
bloodforgE [k-18]
Xbox360
PlayStatiOnin God of War -pelejä muistuttava hack'n slash -toimintarymistely, jossa ei verimättöä säästellä. Hataralla kamerakäsittelyllä varustetussa pelissä on oma viehättävä vivahteensa, etenkin kun kyseessä on suhteellisen laaja ja halpa latauspeli. Bugit ja suunnitteluvirheet iskevät kuitenkin niskaan vähän väliä, joten kannattaa kokeilla ennen ostopäätöstä. Pelillä on hintaa 1200 MS-pistettä. tom Kajaslampi
PlayStation 3, Xbox360 tOiSen maailmansodan loppuvaiheille sijoittuva, nautittava tarkkaampujapeli, jossa ohjataan rautahermoista sotilasta, tarkoituksena muuttaa historiaa. Seitsemäntuntisen kampanjan läpi tarvitaan kärsivällisyyttä, sillä mistään call of dutymaisesta juoksuräiskinnästä ei ole kyse: ympäristön tarkkaileminen ja vakaa liipaisinsormi ovat tämän pelin juttu. Tehtäviä voi pelata myös ystävän kera. tom Kajaslampi
snipEr ElitE v2
motorstorm rC
PlayStation 3, PS Vita
fifa strEEt
PlayStation 3, Xbox360 uuSin FIFApeli jättää nurmikentät taakseen ja keskittyy nopeatempoiseen katupalloiluun. Pienet pelikentät vaativat taituruutta, joten matsien aikana pallolla kikkaileminen nousee tärkeään avainasemaan. Pelaajaa palkitaankin taitavista liikkeistä. Pelin tekoäly ei ole sieltä parhaimmasta päästä ja paras vetovoima saadaankin aikaan kaverien kanssa joko yhdellä konsolilla tai verkossa. tom Kajaslampi
syndiCatE [k-18]
PlayStation 3, Xbox360 2060-luvun suuryhtiöiden hallitsemaan synkkään maailmaan sijoittuva ensimmäisen persoonan scifi-räiskintä. Pelin tyly tunnelma vie mukanaan ja taktiset taistelut tarjoavat haastetta muutamaksi illaksi. Putkimaisesti etenevä tarina tosin alkaa kärsiä loppua kohden lievästä samojen temppujen toistosta. Taisteluun keskittyvä, kolmen kaverin kanssa netissä pelattava yhteistyöpeli pelastaakin paljon. Jaakko Koivurinta
PlayStatiOnin hieno kaahailupelisarja saa uudenlaista jatkoa, kun klassisia Micro Machines -pelejä muistuttava MotorStorm RC kurvaa sekä PS3:lle että PS Vitalle. Vain kuusi euroa maksava latauspeli antaa molempien konsolien omistajille tuplakivaa, sillä pelin saa ladattua kumpaankin konsoliin yhdellä maksulla! Myös ristiinpelaaminen kyseisten konsolien välillä onnistuu. Runsaasti ratoja ja autoja sisältävää, huippuviihdyttävää miniatyyriajopeliä on kerrassaan hauska pelata. Haastetta löytyy juuri sopivasti ja kaverien aikojen kanssa kamppaileminen innostaa puristamaan itsestään yhä enemmän ja enemmän irti. Kun audiovisuaalisuuskin (PS3-versio tukee 3D:tä) on kunnossa, on tässä todellinen huippupeli kaikille pleikkarifaneille! tom Kajaslampi
mud: fim motoCross world CHampionsHip
PlayStation 3, Xbox360 KiiHKeäteMPOinen motocross-peli, josta ei kannata etsiä realismia. Sen sijaan Mud tarjoaa kourallisen erilaisia ratoja ja pelimuotoja, parhaimpana näistä kahdentoista pelaajan verkkopelit. Yksitotinen soundtrack ja vanhahtava grafiikka eivät innosta, mutta haastava vaikeustaso pitää huolen, ettei tätä yhdessä illassa läpäise. Tosin siinä vaiheessa radat alkavat olla jo vähän liiankin tuttuja. tom Kajaslampi
trials Evolution
Xbox360
SuOMalaiSen pelistudion, RedLynxin, kehittämän mopotaiteilupelisarjan uusin osa tuo mukanaan hurjien stuntratojen lisäksi mainion rataeditorin. Hubaa riittääkin siis loputtomiin, sillä omat tuotokset pääsee jakamaan verkossa muidenkin iloksi! Koukuttavan pelin sisälle pääsee nopeasti, mutta taitavaksi kykenevät vain raudanlujilla hermoilla varustetut kuskit. Mahtavan latauspelin hinta on 1200 MS-pistettä. tom Kajaslampi
tHE witCHEr 2: assassins of kings
eNHaNCeD eDiTiON [K-18]
Xbox360
aieMMin pc:lle julkaistu hieno roolipeli on vihdoin saanut myös Xbox 360 -käännöksensä. The Witcher 2:ssa pelaaja ottaa hirviönmetsästäjä Geraltin roolin sotkeutuen juonen edetessä eri kuningashuoneiden väliseen valtapeliin. Pelin tarina muovautuu pelaajan valintojen mukaan hyvinkin erilaiseksi, joten uudelleenpeluuarvoa on todella paljon. Yhdellä läpipeluulla pelattavaa on noin 2530 tunniksi. The Witcher 2 koettelee konsolin rajoja niin teknisesti kuin sisältönsä puolesta. Peli näyttää ja kuulostaa todella hyvältä ja sen aikuismainen sisältö on jotain, mitä konsoleilla on harvemmin nähty. Pelin rujo keskiaikainen fantasiamaailma onkin genren kliseiden sijaan täynnä harmaan eri sävyjä. The Witcher 2 on vuoden pelitapauksia Xbox 360:lla, eikä sitä kannata missata! Jaakko Koivurinta
22
wHat's up?
pienempänä kimpassa. Oli vain ajan kysymys koska laitetaan ns. oikea bändi kolmestaan pystyyn. Nyt oli korkea aika. Mikko M. Koskinen: Kaikki lähti Taivassalosta, mökkireissusta elokuussa 2009. se olisi jonkin ison festivaalin lava. Ulkomailla varmaan sama juttu. Festarit sytyttää.
WHaT'S uP,
yournalist?
löytynyt, joten päätettiin napata se biisistä Fucking Yournalists. Hyvä valinta edelleen.
Debyyttialbuminsa juuri julkaisseen bändin basisti santEri ruoHonEn ja rumpali mikko m. koskinEn vastaavat lukijoiden kysymyksiin.
Mikä on bändinne nimen tarina? Mikko M. Koskinen: Kaikki kolme kirjoitti paperille nimieh-
unelmien keikkapaikka olisi ison festivaalin lava. Festarit sytyttää."
dotuksia. Tuli nimiä kuten The Mummy Returns 2, Tirsten Kirsten ja Apulanta 2. Lapuilta sopivaa nimeä ei kuitenkaan millään
"
Minkä ikäisinä aloititte soittamisen? Santeri: Joskus yläasteella pikkuveljen pakottamana. Urheilu silloin enemmän kiinnosti. Mikko M. Koskinen: Taisin olla 9v kun sain ekan kitaran. Rumpuja vuotta myöhemmin. Mikä on noloin keikkamokanne ? Santeri: Emme tee elämässä virheitä. Mikä olisi unelmien keikkapaikkanne Suomessa ja ulkomaillla? Santeri: Live Aid. Näkyvyyttä Afrikkaa myöten. Mikko M. Koskinen: Eiköhän
Mikä on mielestänne parasta kesässä ? Santeri: Ei juuri mikään. Vihaan kesää. Mikko M. Koskinen: Jätski. Miten suhtautuisitte kutsuun hyväntekeväisyyskeikalle? Santeri: Riippuu tietty kohteesta. Tässä vaiheessa uraa tosin kaikki keikat tuntuu hyväntekeväisyyskeikoilta. Artisti maksaa. Missä teillä on ollut siistein keikka? Mikko Pekkarinen Mikko M. Koskinen: Ehkä levyjulkkarikiertueen avaus Turun Dynamossa. Siellä oli mainiota touhua. Miten saatte vapaa-aikanne kulumaan? Santeri: Nukkuen. Mikko M. Koskinen: Katsomalla leffoja, kuuntelemalla musaa ja muilla siisteillä jutuilla. Mitkä ovat suosikkibändejänne? Santeri: Sielun Veljet. Mikko M. Koskinen: Niitä on aika monta mutta sanotaan vaikka Duran Duran ja Lights. Kuka teillä tekee biisit? Mikko M. Koskinen: Yhteistuumin biisit syntyvät. Yleensä joku alkaa soittaa jotain juttua ja sitten muut tulee siihen mukaan. Sitten kehitellään sitä yhdessä.
Miten ja missä kaikki alkoi bändillänne? Santeri: Ollaan tunnettu pienestä asti ja soiteltukin joskus
olE toimittaja!
arvommE lEvypalkintoja kaikkiEn osallistujiEn kEskEn!
vuorossa the rasmus!
RentO fiilis ja pakoton tunnelma välittyvät uuden The Rasmus -albumin kappaleissa. Suuri soundimaailma nostaa tunnelman levyllä korkealle, ja koneet komppaavat komeasti The Rasmuksen tunnistettavaa omaleimaista poprockia. The Rasmus on esiintynyt toukokuussa Euroopassa. Kesän aikana on vuorossa festariesiintymisiä ja lokakuussa konserttikiertue Suomessa.
tHE rasmus vastaa lähetä kysymyksesi osoitteessa lukijoiden kysymyksiin 29.6. ilmestyvässä Comossa.
www.Como.fi
UUsi
elokUvan ja mUsiikin
· 10 verkkosivustoa. · Saman asennemaailman omaava kohderyhmä. · Yli 200.000 eri viikkokävijää, yli 1.500.000 näyttöä. Lähde kanssamme viihteelle! | www.popdigital.fi
verkkoyhteisö on syntynyt.