Costa Alegre 1 Costa Alegre Irtonumero 5 € 1 / 2025 Paikallisuus ihmisläheisyys ajankohtaisuus HYVÄN MIELEN RANNIKOLLA TARINOITA, TIETOA JA TERVEYTTÄ Pienellä budjetilla Espanjassa Torreviejan kaunein paikka Suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotto Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan rikkoo perheitä Torrevieja kasvaa ja kehittyy
Costa Alegre 3 Positiivisuus kantaa H elsingin Sanomien kolumnisti Anu Kantola kirjoitti, että optimistit ovat muita terveempiä ja koulutetumpia, ihmissuhteet ovat paremmat kuin pessimistien. He kokevat stressiä vähemmän ja käsittelevät paineita tehokkaasti. Tuo tuntuu hyvin uskottavalta, ja pohjautuuhan se tutkittuun tietoon. Positiivisesti voi ajatella myös tämän lehden teemaa: Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Valittamalla stressi vain lisääntyy ja elämänlaatu kärsii. Tapasin vuodenvaihteen aikana useita iäkkäimpiä sukulaisiani. Ensin hämmästelin heidän kommenttejaan, mutta ilmeisesti tyytyminen siihen, mihin ei voi vaikuttaa, on myös onnellisuuden perusta. Vanha tyyneysrukous on oiva ohjenuora, vaikka jättäisi joillekin vieraan Jumalan pois. ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.” Rukouksen alkuperä on epävarma, mutta sitä on pidetty Reinhold Niebhurin tekstinä. Miten pienituloinen pärjää positiivisella tavalla. Lehdessä on joissakin artikkeleissa kirjoitettu teeman aiheesta, mutta rahan ja kulutuksen tilalle voi hankkia aineettomia asioita kuten ystävien ja läheisten kanssa yhdessäolo, rakkaus, aika sekä itsensä kehittäminen ja henkinen kasvu. Mukavaa yhdessäoloa ja rauhaisaa mieltä kaikille! Kuva: Mikko Mäntyniemi Costa Alegre on aatteellisesti sitoutumaton aikakauslehti. Aineistopäivät ja ilmoitusten koot ilmoitetaan internetsivuilla. Kustantaja ei vastaa avustajien mielipiteistä. Asiatiedoissa on nojattu artikkeleissa mainittuihin tietolähteisiin. Kaikkien lehden aineistojen lainaaminen on kielletty ilman kustantajan kirjallista lupaa. Tekijänoikeuslainsäädännön mukaan kustantajalla on tekijänoikeus suunnittelemiinsa ja laatimiinsa ilmoituksiin. Lehti ei vastaa tilaamattomista kirjoituksista eikä kuvista eikä ole velvollinen säilyttämään niitä. Lehti ei vastaa taloudellisesti paino yms. virheiden aiheuttamasta vahingosta. Huomautukset tulee tehdä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Jos ilmoitus jää em. syistä pois lehdestä, on lehdellä velvollisuus ainoastaan palauttaa maksettu ilmoitushinta. Pääkirjoitus
4 Costa Alegre Elämässä nyt Suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotto Sinikka Halttunen Espanjassa kunniakkaampaa tapaa juhlia Suomen itsenäisyyttä ei ole kuin suurlähettilään vastaanotto upeissa puitteissa hänen residenssissään Madridin luoteispuolella. Suomen Madridin suurlähettiläs Sari Rautio piti lyhyen, mutta vaikuttavan puheen espanjaksi. S uurlähettiläs Sari Raution espanjan kielinen puhe nosti esiin oleellisia kohtia Suomen historiasta. Hän kertoi Suomen historiasta ja itsenäistymisestä Venäjästä, ja että oli kulunut 85 vuotta talvisodan syttymisestä. Ukrainan sota oli ajankohtainen ja suomalaisten tunteita nostattanut aihe. Tulevaisuus on aina arvailua, mutta hän nosti esille teknologian nopean kehityksen ja mitä siitä saattaa seurata. Maamme-laulu kaikui juhlavasti puheen lopuksi. Tuttuja vieraita tuli vastaan, mutta suurin osa vieraista oli minulle tuntemattomia. Uusiakin tuttavuuksia syntyi parin tunnin juhlan aikana. Orkesteri soitti viihdyttävää musiikkia koko illan, ja mukava puheensorina täytti juhlatilan. Tarjoilu pelasi erinomaisesti, ja syötävää oli tarjolla yllin kyllin.
Costa Alegre 5
6 Costa Alegre Orkesteri soitti mukavaa ja viihdyttävää musiikkia. Suomen Madridin-instituutin johtajana työskentelee entinen Madridin suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen. Espanjalaiset poliisit ovat suomalaisen Timo Virtasen kollegoita. Suomalainen poliisi Timo Virtanen työskentelee pysyvästi Aurinkorannikolla. Juhlavieraat nauttivat illasta täysin siemauksin Sinivalkoiset Macaron-leivokset ja muut upeat tarjottavat oli valmistettu Jani Paasikosken ravintolassa. Menusta löytyi muun muassa vuohenjuustopyöryköitä, metsäsieni-omenasalaattia, silliä ja lohta eri muodoissaan, maalaispateeta lakkahillon kera, riimihärkää sekä tietenkin Fazerin sinisiä suklaakonvehteja.
Costa Alegre 7 Kaikki yhtyivät Maamme-lauluun suurlähettilään puheen jälkeen. Torreviejasta vieraiden joukkoon kuuluivat lisäkseni vain Costa Blanca Suomi-Seuran entinen puheenjohtaja Jan Aslak Lang ja nykyinen Anne Räikkönen. Timo Gröhn on tehnyt Aurinkolaivue-järjestön kautta myös hyväntekeväisyyttä 30 oppilaan tyttökouluun. Järjestössä eläkkeellä olevat lentäjät huolehtivat ja kunnostavat Aurinkorannikolla olevaa suomalaista lentokonetta. Puoliso Sinikka Ahokas-Gröhn on taiteilija . Toimittajakin pääsi suurlähettilään kanssa samaan kuvaan. Kuva: Jan Aslak Lang.
8 Costa Alegre Runsaan lounaan jälkeen oli aikaa seurustella tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Itsenäisyyspäivä Torreviejassa S uomalaisravintolat tarjosivat perinteisesti itsenäisyyspäivän päivällisen. Samalla oli useimmissa paikoissa mahdollisuus katsoa Linnan juhlia. Seurakunta järjesti messun Inmaculada Consepciónin kirkossa. Tänä vuonna nautin päivällisen Esson Baarissa, jossa oli tarjolla perinteistä suomalaista ruokaa. Myös perinteinen itsenäisyyspäivän uinti järjestettiin Los Locosin rannalla. Esson Baarin itsenäisyyyspäivämenu sisälsi runsaan salaattipöydän karjalanpiirakoineen, pääruokana oli Karjalan paistia. Mustikkapiirakka jäätelön ja kahvin tai teen kera viimeisteli makunautinnon.
Costa Alegre 9 Yliopistorakennus nousee tähän Paseo Vista Alegren tuntumaan. Torrevieja kasvaa, kehittyy ja kaunistuu Sinikka Halttunen T ällä kerralla keskityttiin ulkomaalaisvaltuutettu Gitte Lund Thomsenin kanssa kaupungin rakennuksiin. Yliopistorakennus on nousemassa Paseo Vista Alegren tuntumaan. Sinne saadaan keskitettyä kaikki yliopisto-opinnot, jotka ovat nyt hajallaan eri puolilla kaupunkia. Varhaiskasvatuksen opettajan koulutus on täällä omaa, lisäksi on useita maisteriohjelmia. Yliopisto työskentelee Alicanten Miguel Hernandes -yliopiston kanssa.
10 Costa Alegre Monet ovat kyselleet, milloin sataman alue valmistuu. Myöhemmin, pikkuhiljaa kohde kerrallaan. Satama Lund Thomsen ei voinut sanoa, milloin kokonaisuus on valmis. Paljon on jo valmiina kuten Lonja, jossa sijaitsee ravintola. Kalastajat tuovat kalansa taaempana oleviin varastorakennuksiin, joista on myyntiä vain yrityksille. Santa Polassa on huomattavasti suurempi kalasatama kuin Torreviejassa. Ihmisten pitää täällä ostaa tuoreet kalansa markettien kalatiskeiltä eikä meillä ole valitettavasti mahdollisuutta hankkia mereneläviämme suoraan kalastajilta. Eri toiminnot valmistuvat vähitellen. Parkkipaikalta tulee kulku aallonmurtajalle. Yksi iso projekti on vedenpuhdistuslaitos. Osa sadevedestä johdetaan mereen, osa puhdistetaan käyttövedeksi. Satamaan on tulossa putiikkeja, ravintoloita ja suuri parkkihalli. Kaupungin keskustasta on tarkoitus tehdä kaupallinen keskus, jotta keskustassa asuvat voivat asioida kävellen. Kaupunginhan tulee palvella kaikkia asukkaita ja kulkijoita. Kaupunki on ostanut kauppahallin, jonne on suunnitteilla uusia toimintoja. Siitä tehdään avoimempi ja toimivampi. Sinne on tulossa entiseen tapaan myymälöitä ja ehkä pieniä tapas-paikkoja tai vastaavia. Yläkertaan tulee kaupungin toimistoja kokouksille, opiskeluun ja muuhun vastaavaan käyttöön. Myös eri järjestöt voivat varata sieltä tiloja. Niin sanottua hippikäytävää siirretään rakennustöiden mukaan, mutta se tulee häviämään kokonaan, kunhan koko alue on valmis. Vanha jäätehdas liitetään Eras de la Sal -projektiin niin, että siitä on hyvät yhteydet tien toisella puolella oleviin rakennuksiin. Rakennukseen on tarkoitus sijoittaa matkailuneuvonta ja lisää kunnallisia toimistoja. Myös Eras de Salin rakennus kunnostetaan. Nykyinen turisti-infon rakennus puretaan avaramman näkymän tieltä sataman suuntaan. Satama-alueen rakentamiseen on tullut Euroopan Unionin rahaa noin 895 000 euroa lähes 8,5 miljoonaa maksavalle hankkeelle. Raha on kohdistettu valoihin, ja se sisältyy kohdematkailun kestävän kehityksen suunnitelmaan. Lonjan rakennus on jo käytössä, ja siinä sijaitsee ravintola. Vanha rakennus on kunnostettu, ja siinä toimii sataman hallinto. Uusi bussiasema tulee kauppakeskus Habanerasin lähellä olevalle tyhjälle tontille. Lund Thomsen on torstaisin aamupäivän toimistolla asiakkaiden käytettävissä ajanvarauksen mukaan. La Siestassa keskiviikkoisin ja La Matassa maanantaisin ja tiistaisin. Kaupungintalon aulassa on automaatti, jolla voi varata ajan, tosin vain espanjaksi tai valensianoksi.
Costa Alegre 11 Entisen jäätehtaan rakennus kunnostetaan ja se liitetään "Eras de la Sal" -projektiin niin, että siitä on hyvät yhteydet tien toisella puolella oleviin rakennuksiin. Rakennukseen on tarkoitus sijoittaa matkailuneuvonta ja lisää kunnallisia toimistoja. Se on osa matkailun kestävän kehityksen suunnitelmaa. Nykyinen ykyinen turisti-infon rakennus purteaan, jotta saadaan avoin näkymä venesatamaan. Äärimmäisenä vasemmalla: Gitte Lund Thomsen seisoo kunnostettavan La Plasan edustalla. Vasemmalla: Kaupungintalon aulassa olevan automaatin kautta voi varata aikaa muun muassa ulkomaalaisvaltuutetulle.
12 Costa Alegre Anna Matikainen Tuusulassa tulossa haastatteluun.
Costa Alegre 13 Avustuksia kuljettavan ystävän (ei halua nimeään julki) kuva Ukrainasta 2024. Jokainen lippu merkitsee sodassa kaatunutta. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan rikkoo perheitä Anna Kovanen Sodan alkaessa minun ukrainalaisia sukulaisiani juoksi päivittäin piiloon pommisuojiin tai kellareihin ja sitten takaisin kotiin. Siellä on kylmä: Kylmä pommisuojissa, kylmä kellareissa, kylmä ulkona ja kylmä kotonakin. Pommisuojassa monet lapset pelaavat tietokonepelejä, se on keino vähentää oman mielen kuormittavuutta.
14 Costa Alegre U krainan sota on kestänyt 24.2.2025 kolme vuotta. Loppumisesta ei ole varmaa tietoa, vaikka rauhaa väläytelläänkin. Tapasin Anna Matikaisen sodan sytyttyä toukokuussa 2022, kun hän oli purkamassa näyttelyään Järvenpään taidetalossa. Näyttelyn aiheena olivat olleet hänen monimuotoinen perheensä ja sukunsa. Osa maalauksista oli sutattu mustalla. Hänen perheensä oli särkynyt. Anna kertoo sodan syttymisen olleen pysäyttävä hetki, hän ei kyennyt uskomaan, mihin Putin pystyi. Asian sisäitämiseen meni vuorokausi. Muutaman päivän kuluttua Anna soitti äidilleen Venäjälle. Äiti oli vakaasti sitä mieltä, ettei Venäjä ole mihinkään hyökännyt, vaan puolustaa omia rajojaan. Tämä kestää vain kolme päivää. Annan sisar väitti Annan olevan väärässä sodasta, erikoisoperaatio kestää kolme päivää, koska ihmiset ovat odottaneet Venäjän tulevan. He uskoivat, ettei tapahdu mitään pahaa, vaan kaikki muuttuu hyväksi. Anna sai vihdoin sukulaisensa Ukrainasta kiinni. Hänen tätinsä, äidin isosisko, vastasi pommisuojasta: Anjuska, miksi on alkanut sota, miksi he haluavat sotaa? Ukrainan sukulaiset olivat suojautuneet, ja Anna mietti tapaa, miten voisi auttaa. Ainut apu, mitä hän pystyi tarjoamaan, oli henkinen tuki. Serkulleen hän ehdotti, että tämä lähettäisi tyttärensä turvaan hänen luokseen. Tytär oli kuitenkin palannut opintoihinsa Kiinaan. Vasta nyt Anna ymmärsi, miksi hänen sisarensa koki jo ennen sotaa paljon vihaa; oli todellisuuden ja propagandan välinen ristiriita. Kun hän pari vuotta ennen sotaa kävi tapaamassa sukulaisia ja ystäviä Venäjällä, oli keskustelukulttuurissa tapahtunut muutos. Oli ilkeitä vitsejä ja epäsoveliasta puhetta muita kansoja kohtaan. Sisar ilmoitti elämän olevan parempaa Putinin ansiosta. Jos vihaat Putinia, vihaat kotimaatasi, et rakasta omia vanhempiasi. Häpeän, että olet sisareni, sisar sanoi. Välit menivät poikki. Anna oli pitänyt isäänsä sivistyneenä ja lukeneena miehenä, mutta järkytys oli suuri, kun isäkään ei nähnyt tai ymmärtänyt mitä tapahtuu. Putinin käsitykset elävät Venäjällä vahvoina: Euroopassa kaikki ovat hulluja ja vihaavat venäläisiä. Näin uskovat myös Annan vanhemmat. Sukulaismies kertoi ylpeänä, että hänen yhdeksänvuotiaalla tyttärellään on koulussa sotilasunivormu, he laulavat propagandalauluja ja opiskelevat kiinaa, koska se on ystävällinen valtio. Vastakkaisista mielipiteistä jo puolesta sanasta seuraa riita. Ukrainassa olevat sukulaiset ovat vihaisia Venäjän puolen suvulle. Venäjällä nuoret miehet ovat täynnä sodan uhoa, mutta liikekannallepanoa pelätään ja kutsuntoja vältellään kaikin mahdollisin keinoin. Äitien mielestä on häpeällistä, jos poika ei palvele maataan. Venäjällä ainoa tapa ansaita kunnioitusta, on aiheuttaa pelkoa käyttäen raakaa voimaa, Anna toteaa. Diplomatia on heikkoutta. Tämän olen kuullut myös aikaisemmin eräältä venäläissuomalaiselta putinistilta. Anna kuten muutkin venäläis-ukrainalaistaustaiset eivät voi mennä käymään Venäjällä, vaikka rajat aukeaisivat. Riskit ovat liian suuret heidän mielipiteidensä ja Suomessa tapahtuvan avustustoiminnan vuoksi. Eräs (miespuolinen) ystäväni totesi, ettei voi käydä tapaamassa iäkästä ukrainalaista äitiään Moskovassa. Koska hänellä on myös Suomen kansalaisuus, joutuisi hän välittömästi rintamalle. Äiti ei suostu muuttamaan Suomeen, koska hänen koko sosiaalinen elämänpiirinsä on Moskovassa. Annalla oli näyttely 2024 ravintola Hurmiossa Tuusulassa: ”Lapsi leikkii sotaa”, jonka esittely oli koskettava. Anna kirjoittaa muun muassa näin: ”Sodan alkaessa minun ukrainalaisia sukulaisiani juoksi päivittäin piiloon pommisuojiin tai kellareihin ja sitten takaisin kotiin. Siellä on kylmä: Kylmä pommisuojissa, kylmä kellareissa, kylmä ulkona ja kylmä kotonakin. Pommisuojassa monet lapset pelaavat tietokonepelejä, se on keino vähentää oman mielen kuormittavuutta. Sukulaiseni ovat käyneet kaikki vaiheet läpi, jotka ihmiset käyvät sellaisessa tilanteessa. Ensin shokki, sitten pelko, tämän jälkeen tuska ja viha. Olen yrittänyt olla mukana ja helpottaa heidän oloaan. Olen ehdottanut heille, että he kirjoittaisivat minulle omista tunteistaan. Kaikista tunteistaan, koska heidän pitäisi tukea toisiansa. En odottanut, että se on niin raskas lasti. Silloin aloitin tehdä mustavalkoisia tauluja, jotka kuvaavat minun tunteitani.” Äidit, lapset, vanhukset ja vammaiset pakenevat sotaa Ukrainalaiset ovat jättäneet Suomeen 74 000 tilapäisen suojelun hakemusta 2022 jälkeen, Espanjaan 187 205. Tilapäistä suojelua on maailmalla hakenut 4,7 miljoonaan ukrainalaista. Anna Matikainen, mustavalkoisia maalauksia: Taulu, naisten kanssa: Älä puhu, älä näe, Muste paperille. 2022.
Costa Alegre 15 Anna Matikaisen näyttelyn "Vaaleat juovat" 26.4.-15.5.2022 "Sukulaiset" akvarelli ja tussi paperille 2022 kun suku särkyi. Suurin osa tulijoista on äitejä ja lapsia. Oman maan sisäisiä pakolaisia arvioidaan olevan 3,7 miljoonaa. Humanitaariset olosuhteet ovat Ukrainassa edelleen huonot. Perheiden hajaantuminen koskee myös pakolaisia, sillä monet miespuoliset perheenjäsenet jäävät Ukrainaan. Tämä tuo usein haasteita maasta pakeneville ja ilman perheen tukea jääneille. Tutkimusten mukaan, perheiden yhdistäminen oli tärkein syy pakolaisille palata kotiin pysyvästi. Yhä useammat pakolaiset tekevät lyhytaikaisia vierailuja Ukrainaan – noin 50 prosenttia 2024 verrattuna edellisen vuoden 39 prosenttiin – lähinnä vieraillakseen perheenjäsentensä luona. Niin kauan kuin sota jatkuu, pakolaiset, maan sisäiset pakolaiset ja etulinjalle jääneet sodasta kärsineet tarvitsevat kiireellistä tukea. Anna Matikainen tekee vapaaehtoistyötä Ukrainan pakolaisten auttamiseksi, hän oli vastaanottamassa ensimmäisiä paikkakunnalle saapuneita busseja tulkkina ja myöhemmin vastuualueena ovat olleet sairaat. Tulijat kummastelivat Annan yrityksiä kertoa suomalaisesta yhteiskunnasta, koulutuksesta ja kieliopinnoista, sillä heillä oli ajatuksena tilanteen väliaikaisuus ja pikainen paluu kotiin. Nyt sodan pitkittyessä he ymmärtävät, miksi nämä asiat ovat tärkeitä. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR mukaan 65-72 prosenttia pakolaisista haluaisi palata kotiin. Osuus on laskenut sodan pitkittyessä ja epävarmuuden lisääntyessä. Anna arvelee, että nuoret saattavat jäädä Suomeen, koska he ovat hankkineet kielitaidon ja käyneet kouluja. Vanhemmat kaipaavat kotiin, vanhukset haluavat hautaan omalle maalleen. Anna Matikainen on taiteiden maisteri, taideopettaja ja kuvataiteilija. Hän muutti Venäjältä Suomeen 24 vuotta sitten. Hänen sukulaisensa asuvat ympäri Venäjää, lisäksi Kazastanissa ja Ukrainassa. Annan äidinäiti on ukrainalainen. Lopuksi rauhan puolesta Annan sanoin: ”Venäjän kielessä on olemassa todella hyvä sana: ?????????? (miloserdie), joka tarkoittaa armoa sydä-melle. Me annamme sydämelle armoa, kun katsomme leikki-viä lapsia, kun autamme naapuria, vaikka hän on ollut meille ilkeä ja, kun annamme anteeksi pitkän riidan jälkeen. Sitä me nyt tarvitsemme todella paljon.” Järvenpään taideseuran puheenjohtajana Anna Matikainen kävi ovelta ovelle kutsumassa Ukrainan pakolaisia lapsineen taideseuran lasten taidetapahtumaan. Lähteet: intermin/ukraina uhnh.org/suomi Koneen säätiön julkaisut 2021-2024 Kotiliesi 29.3.2023: Toimittaja Maxim Fedoro?n haastattelu Särö 31.10.2024: Essee Monien äänien Ukraina Irina Grigorin 2020: Weaponized News – Russian television, strategic narratives and con?ict reporting, Väitöskirja, Helsingin yliopisto Kirjoittamattomat lähteet: Anna Matikaisen haastattelu 4.12.2024 Keskustelut venäläis-ukrainalaista alkuperää olevien ystävien ja tuttavien kanssa ja avustuksia Ukrainaan kuljettavan ystävän kokemuksia.
16 Costa Alegre Globaalit jännitteet vaikuttavat sekä Suomeen että Espanjaan Ossi Kettunen ”Kaikki on muuttunut eikä mikään ole muuttunut. Elämme uudenlaista ajanjaksoa. Ihmisten mielissä sota, rauha ja turvallisuus ovat nyt painokkaasti läsnä. Kaikkien olemista varjostavat ilmastonmuutoksen vaikutuk set. Kuva tulevaisuudesta ei enää olekaan totutuin tavoin yksinomaan odotusta paremmasta, vaan yhä useammin toivomusta pahemman välttämisestä.” Tasavallan presidentti Sauli Niinistö 1.3.2024 Tasavallan presidentin vaihtuessa maaliskuussa 2024 väistyvän presidentti Niinistön pitämästä puheesta heijastelee tulevaisuuden epävarmuus: Kuinka Suomi säilyy itsenäisenä ja kuinka välttää pahimmat karikot. Lehden teema "Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot" koskettavat mielestäni samalla tavoin sekä yksittäisen ihmisen että valtion talouden tulevaisuuden hallintaa. Poliittinen kysymys on, kuinka meidän tulee käyttää veroeurojamme, jotta elinolomme säilyvät järkevinä. Kyse on priorisoinnista, jolloin astutaan vääjäämättä toistemme totutLähde: Arktinen alue geopolitiikan murroksessa – Suomi Nato-option jälkeen.
Costa Alegre 17 tujen kulutusnormien alueelle. Joudutaan hyväksymään, että jotkut asiat ovat etusijalla, jotta toiset, tärkeämmät asiat voivat toteutua. Kuinka globaalit jännitteet vaikuttavat Suomeen Eurooppaa ravistelevat Ukrainan sota ja siihen liittyvät sotilaalliset ja uudet geopoliittiset asetelmat. Aasian alueella Kiina haastaa Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia hegemoniatavoitteissaan. Lähi-idässä Israel on luomassa itselleen pysyvää valta-asemaa tuhotessaan sekä Hamasettä Hizbollah-organisaatioita. Siinä ohessa Syyriaan tuli kuin koppina valtatyhjiö, jonka Israel käyttää hyväkseen tuhoamalla mahdollisimman paljon Syyrian sotavoimasta. Venäjän ote Syyriasta on vähentymässä, ja sen joukkoja ollaan siirtämässä muualle. Syyrian tilanne ei kuitenkaan ole vielä rauhoittunut, vaan sisäinen poliittinen valtataistelu on käynnissä. Siihen saattaa liittyä vielä myöhemmin jopa sotilaallisen voiman käyttöä. Euroopan sisällä joudutaan hakemaan yksimielisyyttä moniin poliittisiin päätöksiin, kun Unkari, Slovenia ja jotkut Balkanin maat nousevat lehtien otsikoihin suhtautuessaan EU:n yleislinjaa myönteisemmin Venäjään. Presidentti Trumpin ajatus ”Amerikka ensin” haastaa myös Euroopan sekä taloudellisesti että turvallisuuspoliittisesti. Toisen maailmansodan jälkeinen sääntöihin perustunut läntinen maailmanjärjestys kohtaa uusien näkökulmien haasteet. Venäjä voimistuu Venäjän ahdistelut Suomea kohtaan ovat näkyneet suurelle yleisölle pakolaiskysymyksenä, gps-järjestelmän häirintänä sekä disinformaation lisääntymisenä. Kuten presidentti Niinistö totesi, erilaiset ilkeydet ovat mahdollisia ja niitä olemme maistelleet. Parhaillaan Itämerellä etsitään viestija sähkökaapeleihin kohdistuneiden vaurioiden todellista aiheuttajaa, kuka maksoi ja kenelle sekä kehitetään vastatoimenpiteitä valvontaa lisäämällä. Venäjän strategiset voimat, ydinkäyttöiset sukellusveneet, ohjusristeilijät ja kauaskantoiset pommikoneet eivät ole kokeneet Ukrainan sodan aiheuttamia tappioita, vaan niitä ja niiden tukikohtia kehitetään edelleen Kuolan ja Siperian alueilla. Venäjä on muodostamassa uusia joukkoja lähialueillemme. Kuolassa ja Alakurtissa olevista prikaateista on muodostumassa divisioonia, mikä merkitsee joukkomäärän noin kolminkertaistuvan nykytilaan nähden. Kannaksen alueelle muodostuu uusi armeija. Nämä merkitsevät valistuneen arvion mukaan noin 50 000 60 000 vahvuisten uusien joukkojen muodostumista lähialueillemme muutamien vuosien sisällä. Nyt Venäjän maavoimien joukot ovat sitoutuneet Ukrainan sotaan ja kärsineet siellä mittavia tappioita, joiden korvaaminen kestää vuosia. Mutta Venäjän suunta ja toimenpiteet ovat selvät. Kaliningradin laivastotukikohdan vahvuutta nostetaan noin 23 000 mieheen. Jännitteet lähialueillamme pysyvät siis vähintäänkin samana kuin tänään ja ilmenevät sotilaallisina tekijöinä, hybridivaikuttamisena sekä muina ongelmina. Pysyvinä ja hitaasti kehittyvinä jännitteellisinä ongelmaalueina ovat Beringinmeren ja Norjanmeren alueet. Ne ovat olleet suurvaltojen silmällä pidon alla jo kylmän sodan aikana, ja nykytilanteessa niiden merkitys vain kasvaa. Merkittävää on Beringinsalmen kapeus ja väylien mataluus, jolloin valtionalusten liikenne vaatii lupamenettelyn. Lisäksi jääolosuhteet rajoittavat salmessa talvikautena liikennettä erityisesti ahtojään pakkautuessa salmeen. Myös GIUK-kapeikko (Grönlanti – Islanti – Iso-Britannian pohjoisosa) on pysynyt jännitteellisenä kylmän sodan jälkeenkin. Suomen kansa oli valppaana Kun Venäjä käynnisti Ukrainan valtaamisyrityksen, Suomen turvallisuuspolitiikassa tapahtui historiallinen käänne. Arktisella alueella kasvaneisiin jännitteisiin vastattiin Suomen ja Kuvasta käy selville maamme strateginen sijainti Venäjän luoteisrajalla sekä Pohjoismaiden muodostama sotilaallinen asevoima. Ruotsin ja Suomen kahdenväliset puolustussopimukset (DCA) Yhdysvaltojen kanssa sopivat hyvin myös arktisen alueen puolustuksen tarpeisiin. Lähde: Arktinen alue geopolitiikan murroksessa – Suomi Nato-option jälkeen. Kun sijoitamme tähän Pohjoismaiden sotilaallisen voiman, nähdään maiden merkitys Naton arktisen alueen puolustusrakenteelle . Lähde: Arktinen alue geopolitiikan murroksessa – Suomi Nato-option jälkeen .
18 Costa Alegre Ruotsin liittymisellä Natoon, ja lisäksi molemmat tekivät kahdenvälisen puolustussopimuksen (DCA) Yhdysvaltojen kanssa. Venäjän ja Suomen raja suljettiin henkilöliikenteeltä. Suomi ryhtyi myös avustamaan Ukrainaa antamalla sotilasmateriaalia ja tukemalla maan taloutta. Natossa Suomen ja Ruotsin liittyminen merkitsi uusien puolustussuunnitelmien tekoa, joka on parhaillaan käynnissä. Samasta syystä Yhdysvallat muokkasi heinäkuussa 2024 uudelleen arktisen alueen strategiansa, joissa se otti vahvasti kantaa arktisen alueen puolustusjärjestelyihin. Siihen liittyvät myös presidentti Trumpin väläytykset Grönlannin mahdollisesta hankkimisesta Yhdysvaltojen valtapiiriin, mitä se sitten loppujen lopuksi tarkoittaneekaan. Hankkeelle on hymähdelty, mutta sotilaallisesti tarkasteltuna ajatus ei ole mikään irrallinen heitto. Se heijastelee Yhdysvaltojen lisääntynyttä huolta Venäjän ja Kiinan muodostamaan yhdistyneeseen uhkaskenaarioon arktisella alueella, josta Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Mike Pompeo varoitti vuonna 2019 Rovaniemellä pitämässään jyrkkäsävyisessä puheessa. Grönlannin merkitys on myös taloudellinen ja merenkulun kannalta keskeinen jääpeitteen pienentyessä. Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon edellytti johtosuhteiden järjestelyjä. Oheisessa kuvassa on arktisen alueen tämän hetkiset sotilaalliset vastuualueet. Norfolkissa USA:ssa olevan johtoesikunnan (USNORTHCOM) vastuualueen raja sulkee pois Grönlannin, mutta pitää sisällään pohjoisnavan. Euroopassa, Brunssumissa, olevalle johtoportaalle (USEUCOM) kuuluvat Grönlanti ja Pohjoismaat. Uuden vastuualueen raja tullaan määrittämään siten, että Suomi, Ruotsi ja Norja kuuluvat Norfolkin alaisuuteen, jolloin on luontevaa, että myös Grönlannin puolustusjärjestelyt sisällytetään Norfolkille. Johtoesikuntien vastuualueen rajan on arvioitu etelässä muodostuvan Suomenlahdelle ja Itämerelle. Naton ryhdistäytyminen ja Espanjan vähäinen panostus Kun tarkastellaan Nato-maiden panostuksia yhteiseen puolustukseen, Espanjan pieni prosenttiosuus kiinnittää huomiota. Kun arvioidaan maan strategista asemaa, esiin nousee sijainnista johtuva voimien jakautuminen Välimeren ja Atlantin valtameren suuntiin. Samalla Pohjois-Afrikan mantereen levottomuudet heijastuvat nopeasti maan turvallisuuspolitiikan ratkaisuihin. Myös maan sisäinen levottomuus sitoo omalta osaltaan turvallisuuspoliittista huomiota. USA:n painostamana on ryhdytty korottamaan Naton jäsenmaiden puolustusmäärärahoja, tavoitteena kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta oleva taso. Sen ovat saavuttanut yli 20 maata 31:stä maasta. Tarkasteltaessa maittain Puola käyttää vuonna 2024 puolustukseen 4,12 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Maan bruttokansantuotteen osuus on Naton jäsenmaiden korkein ja yli kaksinkertainen liittokunnan kahden prosentin vähimmäistavoitteeseen nähden. Puolan jälkeen suurimman bkt-osuuden puolustukseen käyttävät Nato-maista vuonna 2024 Viro 3,43 %, Yhdysvallat 3,38 %, Latvia 3,15 % ja Kreikka 3,08 %. Pienimmät bktosuudet ovat Espanjalla 1,28 %, Slovenialla 1,29 %, Luxexburgilla 1,29 % ja Naton päämajaa isännöivällä Belgialla 1,30 %. Kun tarkastellaan muutaman verrokkimaan bruttokansantuotetta asukasta kohden, Espanjan kansantalouden määrä henkilöä kohti on suhteellisen pieni. Kuitenkin puolustusbudjetti on yli 20 miljardia euroa, joten Espanja muodostaa Välimerellä varsin vahvan sotilasvoiman. Tässä yhteydessä ei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä analysoimaan Espanjan sotilaallisia kykyjä. Espanjan ohella Ruotsin puolustusbudjetin määrä kiinnittää huomiota. Ruotsi on päättänyt sekä lisätä että uusia kalustoaan huomattavasti. Myös se pyrkii lisäämään sotilai-den määrää lähivuosina. Päivän teemaan: Miten Suomi on vastannut kohonneeseen jännitteeseen? Edellä on jo käsitelty sotilaallista liittoutumista. Tarkasteltaessa käytettävää rahamäärää kysymys ei ole kansantalouden määrästä tai puolustusbudjetista, vaan kuinka kukin maa on rakentanut puolustusvoimansa. Suomen osalta nousee tarkastelun keskiöön sodanajan reserviläisjoukon suuri määrä, Varmaan taulukkojen luettavuus paranee taiton myötä. Arktisen alueen DCA-sopimuksen tukikohdat ja varastot . Tukikohdat mahdollistavat monipuolisesti sotilaallisen voiman käytön maalla, merellä ja ilmassa. Niihin perustuen on mahdollista luoda nopeasti toimivat sotilasosastot ja niiden tarvitsema logistiikka. Lähde: Arktisen alueen geopolitiikka murroksessa Suomi Nato-option jälkeen”. Kuvasta käy selville maamme strateginen sijainti Venäjän luoteisrajalla sekä Pohjoismaiden muodostama sotilaallinen asevoima. Ruotsin ja Suomen kahdenväliset puolustussopimukset (DCA) Yhdysvaltojen kanssa sopivat hyvin myös arktisen alueen puolustuksen tarpeisiin. Suomeen ja Ruotsiin on suunniteltu tiheä verkosto varastoja ja tukikohtia kummankin maan koko alueelle, joihin perustuen on mahdollista luoda nopeasti toimivat sotilasosastot ja niiden tarvitsema logistiikka. Lähde: ”Arktisen alueen geopolitiikka 2000-luvulla”
Costa Alegre 19 Kuviosta nähdään, että suurimman osan tämän vuoden puolustusbudjetista vie monitoimihävittäjän hankinnan ostosta lankeavat menot. Yhteensä materiaalihankintoihin ja niiden huoltoon varataan 3774 miljoonaa euroa, joka on noin 58 % kokonaisbudjetista. Palkkausmenojen osuus puolustusbudjetista on vain 13,3 prosenttia, joka on todella alhainen materiaalihankintoihin ja niiden huoltoon varattuun määrään nähden. Johtopäätöksenä on, että materiaalisen valmiuden kehittymiseen on satsattu merkittävästi. Suomen puolustusmenot ovat noin 1160 € / henkilö. Lähde: Budjettiesitys 2025 BKT/henkilö Puolustusbudjetti 2024 Norja 106 149 € 5,2 mrd € Tanska 66 986 € 4,2 mrd € Ruotsi 55 873 € 10,0 mrd € Suomi 50 537 € 6,5 mrd € Ranska 40 963 € 55,1 mrd € (2023 ) Espanja 29 350 € 23,2 mrd € Puolustusministeriön prosentteja bkt:sta budjetit 2020: 3,3 mrd EUR 1,3 2021: 4,6 mrd EUR 1,8 2022: 5,1 mrd EUR 1,9 2023: 6,1 mrd EUR 2.2 (arvio) 2024: 6,2 mrd EUR 2,4 (arvio) 2025: 6,5 mrd EUR (esitys) 2,5 (arvio) Lähde: Brhttps://globalis.?/Statistikk/bkt-perasukas ja Trading Economics (tilasto pitää sisällään kansantuotteen kokonaismäärän. Sitä ei ole korjattu ostovoimatarkistuksella). joka perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Lisäksi tarkasteltaessa, mitä rahalla on hankittu, pitää tarkastella sekä määrärahan suuruutta että hankkeita. Olemme vastanneet Naton kahden prosentin vaatimukseen jo pari vuotta sitten. Puolustusministeriön määrärahoissa on ollut selvä nousujohteinen trendi. Olemme saavuttaneet Naton, ja erityisesti USA:n edellyttämän, 2%:n tason bkt:sta vuonna 2023. Tarkasteltaessa puolustusbudjettimme jakaantumista vuonna 2025 huomio kiinnittyy materiaalihankkeiden suureen osuuteen. Tarkasteltaessa Suomen valtion budjetteja silmiin pistää mittava nousu. Vuoden 2020 budjetti oli noin 52 miljardia euroa, kun se vuoden 2025 esityksessä oli 88,8 mrd EUR. Kuten tiedämme, budjetin huomattava nousu ei riipu pelkästään puolustusbudjetin noususta, vaan siihen liittyy paljon Artikkeli perustuu suurelta osin eversti evp. Ossi Kettusen toimittamien kirjojen tietoihin: Arktisen alueen geopolitiikka 2000-luvulla”. MPKK 2022, sekä Arktisen alueen geopolitiikka murroksessa Suomi Nato-option jälkeen”. AtlasArt 2024. muita menoja kohottavia syitä. Budjetti on tasapainotettu vuonna 2024 noin 11,5 mrd EUR velkarahalla. Budjettiongelmista huolimatta Suomi on arvioinut yleistilanteen vakavaksi ja ryhtynyt tukemaan Venäjän hyökkäyssodan kohteeksi joutunutta Ukrainaa monin tavoin. Vuoden 2022 jälkeen Suomi on osoittanut Ukrainan tukemiseen (vuoden 2024 määrät) 3,1 miljardia euroa, josta Suomen antaman puolustusmateriaalituen arvo on noin kaksi miljardia euroa. Periaatteessa se on kompensoitava joko omalla tuotannolla tai hankkimalla vastaava materiaali ulkomailta. Lisäksi Suomi on osoittanut Ukrainalle humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötukea noin 220 miljoonaa euroa sekä EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta materiaaliapua noin 18 miljoonan euron arvosta. Kehitysyhteistyöksi tilastoitavat tilapäistä suojelua saaneiden ukrainalaisten vastaanottokulut olivat vuosina 2022-2023 noin 550 miljoonaa euroa. Suomi on siis antanut varsin mittavan avustuspaketin Ukrainalle. Kun samaan aikaan meitä ahdistaa pitkäaikainen taloudellinen pysähtyneisyys, on selvää, että hallituksen säästötoimenpiteet koskettavat meitä kaikkia. Lehden teema on validi sekä yksilötasolla että valtiollisesti. Puolustusbudjettia tarkasteltaessa kysymyksessä on: Mikä on riittävästi? Kansa päätti, että kansallinen puolustuksemme tarvitsee vahvistuksen. Teimme ratkaisun, jossa uhkaan vastattiin liittoutumisella Natoon ja kahdenvälisellä puolustussopimuksella vielä erikseen Yhdysvaltojen kanssa. Teimme parhaan mahdollisen ”diilin”. Samalla olemme lisänneet puolustusmenoja ja palkkaamassa lisää henkilöstöä puolustussektorille. Vahvuuksiamme ovat asevelvollisuus, sotilaalliset liittoutumiset ja kokonaismaanpuolustus, jossa kukin hallinnonhaara tuo oman panoksensa kansakunnan kriisinkestävyyden hyväksi. Yhdistelmä sisältää myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen sektorin sekä yritysmaailman varautumistoimenpiteet. Huolimatta korkeasta julkisten menojen velkamäärästä uskoisin, että Suomi ei joudu tarkkailulinjalle, vaan Brysselissä nähdään meidän ponnistelumme Euroopan yhteisen tulevaisuuden hyväksi. Hintalappu tuleville sukupolville on kuitenkin suorastaan ahdistavan suuri. Päätökset ovat kuitenkin olleet välttämättömiä.
20 Costa Alegre Mersedes Benz. Kuva callumramsay. Pixabay. Novelli Mersu Veijo Leino L eskirouva tuli kirkkotiellä vastaan. Olin hänet ja hänen juuri edesmenneen miehensä, Reinon tuntenut jo vuosia, salaa hiukan katsellutkin "silleen". En Reinoa, hän ei ollut eläissäänkään kummoisen näköinen (miten olikaan saanut tämän upean Annan itselleen?), vaan Annaa. Hivuttauduin juttusille, olihan rouva nyt vapaa kuten minäkin, tiedä vaikka... – Huomenta, Anna. Otan osaa suruusi. – Huomenta, Ville. Kiitos. Vaikka kyllähän sinä arvaat, että aika helpolla minä tästä selviän. Kun tunsit Reinon niin hyvin. – No niin, olihan se vähän semmoinen. Eikä sinuakaan niin hellästi pitänyt kuin joku muu olisi ehkä... Mutta mitäs, kävitkö kirkkoherran luona viimeisiä hautajaisjuttuja hoitamassa? – Ei niitä, ne on jo hoidettu. Kävin viemässä Mersusta saamani rahat kirkolle. Reinon viimeinen toive. – Mitä? Sen helkutin kall... Oho, ollaan liian lähellä kirkkoa, ei voi oikein vapaasti käyttää laatusanoja. Joku voi kuulla. Mennäänkö sinun kahvilaasi juttelemaan, kerkiäisitkö? – Kerkiän minä. Mennään. – Saanko pitää sinua kädestä. Haluan tukea sinua nyt vaikeana aikana. Sain pitää. Se oli lämmin. Reino oli aina ollut lain reunamilla liikkuva keinottelija. Jos kehtaisin, näin suruaikana, niin ehkä sanoisin huiputtaja. Sen sijaan otan positiivisesti ja mainitsen, että ei hän vaarallinen ollut kenellekään. Mutta ihmisten omaisuudesta hän pyrki leikkaamaan siivuja ilman varsinaista hyväksyntää asianomistajan taholta. Ja mikä merkillisintä, onnistui hän toisinaan niin (ilman tuhdimpia selkäsaunoja), että saikin pääomia siirrettyä itselleen. Toiset ne osaavat. Yksi hänen keinoistaan oli jakaa tavaratoimittajiensa ja urakoitsijoidensa kaupat useaan maksuerään. Se nyt on vielä normaalia, mutta kun sitten viimeisen erän maksun aika tuli, ilmoitti hän, että ei voi sitä vielä maksaa, mutta tehdään seuraava kauppa niin hän maksaa siitä sen ensimmäisen maksuerän. Toinen saattoi kovassa rahapulassa suostua ja ennen pitkää se yksi erä jäi kokonaan unhoon tai epävarmoihin saataviin. Kerran jouduin itsekin hänen töihinsä. Aliurakoitsijaksi. Jouduin, vaikka ensin luulin päässeeni. Neuvotteluissa hän oli aina yhtä myhäilyä, kuin olisimme kauan erossa olleet lapsuuden toverit. Hän uteli usein, aivan ohimennen, henkilökohtaisuuksia, vaikkapa mitä harrastuksia minulla on. Sen verran tajuan itsekin psykologian alkeita, että kaiketi aikomus oli vain urkkia, millainen vastus olen bisneksessä. Niinpä siinäkin urakassa kävi; hän ei maksanut sovitusti.
Costa Alegre 21 Jätin työt kesken ja julistin, että jatketaan vasta maksun jälkeen. Seuraavaksi tuli hänen juristiltaan kirje, jossa kerrottiin, että mahdollisessa oikeusistunnossa he tekisivät vastakanteen, jossa vaatisivat minulta korvausta työn keskeyttämisen takia. Suositteli jatkamaan, tai minulle voisi tulla hyvin kalliiksi. En rohjennut riskeerata, vaan teimme työn loppuun ja tuo ketku jätti viimeisen maksun suorittamatta. En lähtenyt käräjöimään, vastakanteen mahdollisuuden takia. Toiset ne osaavat. Mutta asiaan, mitäpä näistä, hän on jo poistunut muille petkutusmaille, mutta Anna on vahvasti elämässä mukana. Annalle ei tuon miekkosen mammonasta juuri lohjennut, eikä Anna olisi niin halunnutkaan, kun ei tiennyt varojen alkuperää. Anna piti kahvilaansa ja tuli omillaan toimeen, vaikka ei hän ylen onnelliselta vaikuttanut, ainakaan Reinon seurassa ollessaan. Ei kahvila mahtava bisnes ollut, kylä oli pieni ja takapajuinen. Niin takapajuinen, että kyläläiset luulivat sodasta turistaessa puhuttavan Napoleonin sankariteoista, tai niin me ainakin naureskelimme Annan kanssa. Mutta ohi matkaavat rekkakuskit toivat pysähtyessään baarille lisätienestiä. Siinä kylässä ja lähipitäjissä eleli niin kunniallista, rehellistä, hyväsydämistä, sanalla sanoen puolustuskyvytöntä väkeä, että Reino peruskierona oli onnistunut hankkimaan ja jo kokonaan maksamaan Mersun. Sillä sankarimme kruisaili viimeiset päivät ennen sydämensä kiinni leikkaamista, rauha hänen muistolleen. Se Mersu ei ollut tavallinen – se oli järeimpiä ja tyyriimpiä Mersuja mitä Suomessa myydään. Urheilullinen, pramea, tehokas, kaikilla herkuilla – no mitä näitä kehumaan, myyntimiehet kehukoot. Toiset ne osaavat. Mutta jumalattoman arvokas se kaara oli. – Reino tuli viime päivinään katuvaiseksi, kun sai sen ensimmäisen tiltin ja puolet sydämestä mustui, kuten hän minulle sitä kuvasi, kertoi Anna kahvilansa nurkkapöydässä. – Alkoiko pyydellä anteeksi ihmisiltä, sinultakin? kysyin minä. – Ihmisiltä? Ei sentään, hyvänen aika. Mutta yläkerran isännät alkoivat pelottaa. Minua kohtaan ei hän myöntänyt mitään vääryyttä tehneensä, päinvastoin, piti minun suurimpana autuutenani, että sain hänen kanssaan elää. – Voi sinua raukkaa, sanoin ja sain hyvän syyn ottaa hänen lämpöiset kätösensä käsiini. – Miten sinä aina viitsitkin olla niin kiltti hänelle? – Hän nyt oli semmoinen, samanlainen joka päivä, sanoi hän ja kohautti hartioitaan. Miksi olisin antanut hänen vaikuttaa omaan käytökseeni? Eikä siinä mitään, vaikka katuikin. Tai mistä minä tiedän katuiko oikeasti, vai yrittikö viime päivinään rangaistuksen pelossa vedättää vielä yläkerran väkeäkin. – Eli halusi antaa sinne yläkertaan hyvyyttä, jota alakerran väelle ei ollut raaskinut antaa. – No vaikka niin. Mutta se lahjoitus, se oli hänelle tärkeä. Niin tärkeä, että otti lakimiehen varmistamaan, että varmasti teen sen. Minullehan se oli rankka homma. Häijy peräti, jos ihan suoraan sanon. – Mikä semmoinen lahjoitus sitten oli? Halusiko antaa viimeiset rahansa takaisin, sinne mistä oli nyysinytkin? – No mutta ei. Juuri sitä ei tehnyt. Vaan tuumi, että jos antaa tukevan lahjoituksen kirkolle, niin voi päästä livahtamaan taivaan portista sille hienommalle puolelle. – Oliko hänellä sitten rahaa jossain jemmassa. Luulin, ettei juuri ollut. – Mersu. Mersu oli. Hänen viimeinen määräyksensä oli, että minun pitää myydä Mersu ja antaa siitä tulevat rahat kirkolle. Sen lahjoituksen olin juuri käynyt tekemässä, kun tulit vastaan tuolla tiellä. Jouduin aivan tuumimaan noita sanoja. Anna oli juuri perinyt halpamaiselta mieheltään arvokkaan auton, mutta ei ainakaan merkittävästi mitään muuta. Ja jos oikein ymmärsin, hän oli joutunut myymään sen itsekkään miehensä vaatimuksesta ja antamaan rahat pois. Mieleeni juolahti, että jos tämä herttainen leskirouva on juuri joutunut tuollaisen pölhöyden tekemään, saattaa hän paremmin hyväksyä tällaisen keskivarakkaan miekkosen seuralaisekseen. Niinpä puristin aavistuksen lujempaa hänen kätösiään. – Kelju juttu sinulle, vaikka toki mukava kirkolle. Sillä rahallahan saa vaikka saunamökin tontteineen seurakunnan työntekijöiden virkistyskäyttöön. – En minä sitä sure. Paremminkin naurattaa. Eikä ne sillä satasella mitään mökkiä sentään osta. – Satasella. Siis sadallatuhannella eurolla? Saahan sillä nyt vaikka mitä. – Satasella minä sen myin. Sadalla eurolla. Otteeni oli ihan kirvota hänen siloisista yläraajoistaan, mutta sitten mielessäni välähti, että nythän tämä nainen vasta tukea tarvitseekin. Ohikiitävän hetken aprikoin hänen terveydellistä tilaansa. Eikä tunnetta vähentänyt hänen hilpeä naurunsa, niin nätti kuin se olikin. – Usko nyt, sata euroa sain ja sen vein kirkkoherralle. Minulla on kuitti siitä. Katso. Hän näytti käsilaukustaan kaivamaansa kuittia. Kyllä, kirkkoherra oli lahjoituksen kuitannut sadalle eurolle. Olin täysin pöllämystynyt, en saanut sanaa suustani. – Lähdetkö seurakseni parin viikon lomalle Espanjaan? hän kysyi kirkas hymy silmissään. Minä tarjoan. Minulla on nyt ylimääräistä. – Mitä sinä..? Olet juuri luovuttanut ainoan arvoesineesi pois ja nyt luulet, että sinulla on varaa matkailla… – Kaksi arvoesinettäni. Myin Mersun ja sen vanhan peräkärryn. Ostaja oli kuumana siihen autoon. Laitoin ehdot niin, että jos ostaa Mersun, pitää ostaa myös peräkärry. – Ja paljonko pyysit peräkärrystä? Kahvikupillisen hinnan? Hiki alkoi kihota pintaani hänen puolestaan, mutta hän vain muuttui yhä hilpeämmäksi. – Satatuhatta euroa. Niistä peräkärryistä. Ja ehtohan oli, että erikseen ei voi ostaa. Toiset ne osaavat. Nauramme vieläkin täällä Costa Blancalla tuota lahjoitusta. Hän on nykyään aivan valtavan vapautunut, iloinen ja hauska. Syömme hyvin, lepäämme ja… tai sanotaan tuo lainaamalla jonkun ajatelmaa: kun nälättää, janottaa, tanssittaa ja nukuttaa, niin elämä on parhaimmillaan. Elimme kuin paratiisissa, kuin syntiinlankeemusta ei olisi koskaan ollutkaan. Tänään vuokraan illaksi kalleimman Mersun, mitä löydän ja kosin häntä siinä. Toivon ja melkeinpä uskon että hän suostuu. Toiset ne osaavat…
22 Costa Alegre Tyylilyyli Vihreää ja mokkavaahtoa T ietenkin piti taas katsoa Linnan juhlia. Ilahduin, kun näin monia vihreitä asuja. Se on mun lempiväri, yksi niistä! Mähän tykkään väreistä yleensä ja siitäkin sain nauttia kättelyitä katsellessani. Voi, jospa mä voisin joskus päästä sinne resitenttiä kättelemään ja rouvaa. Mulla on puku jo valmiina, sellanen paksua silkkiä oleva. Ja upeat kengät ja laukku! Jestas! Ja korutkin on, että ei kun kutsua vaan tulemaan Herra Presidentti! Ei jää tämän tytön juhlat ainakaan vaatteista kiinni. Siellä oli myös useita saamelaisasuja. En tiedä, oliko niitä tavallista enemmän, mutta nättejähän ne on, vaikka varmaan kuumia siellä ihmispaljoudessa. Mokkavaahto, tämän vuoden muotiväri Vuoden 2025 väri on mokkamousse ja karamellia tarjotaan kesemmällä lisäksi. Se on kyllä hyvä, sillä tuo mokkavaahto on aika väritön eikä ollenkaan miu mau mukkaa. Asu raikastuu, kun laittaa asusteet karkkiväreillä. Värihän vaikuttaa mielialaan, ja usein voidaan pukeutua mielialan mukaan tietyn väriseen mekkoon tai haalariin, mitä kukin nyt kantaa päällään. Pantone on se, joka näitä vuoden värejä kehittelee, mutta ne päätetään monen asian perusteella. Maailmantilanne vaikuttaa, sillä ankeana aikana kuten nyt, värit ovat maanläheisempiä kuin taloudellisen loistokauden aikana, jolloin voidaan ilotella väreillä. Aatelkaa vaan sota-ajan vaatteiden Monivärinen, tyylikäs mekko. Kuva: SsamanS. Pixabay. Kuva: SsamanS. Pixabay.
Costa Alege 23 värejä. Ei ollut punaista kuin tykkimiesten kauluslaatoissa. Edulliset vaatteet ja korjaukset sekä huolto Olen ennenkin toitottanut, ettei köyhän kannata ostaa halpaa. Se pitää edelleen paikkansa. Laadukkaat vaatteet voi muodistaa, korjata ja niistä voi vaikka tehdä jonkin uuden vaatteen, kun kangas kestää. Ennen vanhaan jokainen naisenpuoli osasi paitsi korjata, myös ommella omat vermeensä. Se oli pakkokin, sillä ostovaatteita ei ollut. No, nyt puhun viime vuosituhannen ajasta. Olihan sitten ompelijoita, jos ei neula oikein pysynyt omassa kädessä. Kyllähän se voi kirpaista ostohetkellä, kun maksaa meMokkamousse on vuoden muotiväri monissa eri vivahteissaan. Kuva: OrnaW. Pixabay. Mokkamousse. Kuva: Pantone. kosta satasia, mutta se kestää sitten jopa vuosikymmeniä riippuen siitä, kuinka usein sitä käytetään. Ekolookistakin se on, kun ei hukata materiaaleja miten sattuu. Ne kiinalaiset kertakäyttövaatteet kasaavat sitä jätevuorta ihan liikaa jo nyt. Kierrätysvaatteet ovat hyvä vaihtoehto pienellä rahalla. Kirppareille eivät päädy toivottavasti ne kaikkein heikoimmat vaatteet, vaan ne voi usein korjata itselle sopivaksi. Jos koko sattuu olemaan liian suuri – tai pieni, sillä kunnollisissa vaatteissa on reilut saumanvarat. Huomasin yhden vaatekaupan kassin, jossa luki El armario de tu hermana eli siskon vaatekaapillekin voi mennä.
24 Costa Alegre Kavala koukku Seppo Parkkonen P ia-Liisa tuli huolestuneena Ymmi-koiran kanssa aamun kävelyltä Punta Priman rantareitiltä. Kauhistuin ja kyselin mikä hätänä? Ymmin suusta roikkui kiharaista siimaa ja koira yritti pureskella sitä poikki. Vedimme varovasti siimasta, mutta se ei liukunut. Katselimme koiran suuhun, mutta näkyvissä ei ollut paikkaa, johon siiman toinen pää olisi tarttunut. Sen toisessa päässä arvelimme olevan koukun eikä väkisin vetämistä kannattanut yrittää. Kello oli melkein kymmenen. Punta Priman eläinlääkäri olisi ehkä paikalla, joten lähdimme heti hakemaan apua. Siimaa oli noin metrin verran. Keräsimme sen rullalle kaulapantaan. Vastaanotossa oli kaksi muutakin koiraa. Niille oli aikavaraus, mutta kiireellisyyden vuoksi Ymmi pääsi ensimmäisenä tutkittavaksi. Nopea tarkastelu ja saman tien röntgeniin. Lääkäri näytti kuvaa, jossa näkyi koukku. Sen poistaminen mahalaukusta onnistuisi vain leikkauksella. Ymmi jäi leikkauksen valmisteluun ja meidät neuvottiin kotimatkalle. Keskustelimme kahden päivän päästä olevan itsenäisyyspäivän vietosta. Sen ohjelma olisi koiran ehdoilla. Iltapäivällä saimme viestin leikkauksen onnistumisesta ja tiedon Ymmin siirrosta kaupungin toiselle puolelle eläinsairaalaan yön ajaksi, sillä koira tarvitsi asianmukaista tarkkailua ja valvottua hoitoa yön yli. Siellä se syötti koulussa killuu. Sepon sivut
Costa Alegre 25 Olimme kiitollisia hyvästä ja nopeasta palvelusta. Kumpikaan ei saanut kunnolla nukutuksi. Huoli koirastamme oli suuri, ja koko seuraavan päivän odotimme soittoa Ymmin kotiintulosta. Iltapäivällä puhelin kilahti ja tieto Ymmin tuonnista kotiin helpotti. Ilmoitettu kellonaika oli pahasti pielessä, ja sen vuoksi olimme portin vieressä vahdissa reilut kaksi tuntia. Pia-Liisa soitti kaksi kertaa kyselleen mikä mättää? Aina odotusta oli kolmen vartin verran. Lopulta ilmoitus tuli ja eläinkuljetusauto pysähtyi asuntomme kohdalle. Ymmi tuli reippaana vastaan. Kauluri kolisi jalkoihimme sen tervehtiessä meitä. Kuljettajalla oli nippu papereita, joissa oli hoito-ohjeita ja lääkereseptejä. Tarkasti hän selitti lääkkeiden anniskeluvälit ja ajat. Lääkekuuri oli kahdeksalle päivälle kolme kertaa päivässä. Kannoin Ymmin portaissa ja kotona laitoimme tuolien eteen esteitä, ettei potilas hyppisi ja repisi haavaa. Haava oli noin viisi senttiä pitkä ja siististi neulottu. Kirjoittaja on eläkkeellä oleva faktori, puoliso ja kolmen lapsen vaari, jolla on kakkoskoti Torreviejassa ja työkokemusta metalliladonnasta pilven bitteihin. Operaation jälkeen väsyttää. Lääkereseptien mukana oli purkki, jossa oli leikkauksessa poistettu koukku. Koukun päässä oli pala syöttiä. Arvelin syötin pelastaneen sisäelimiä niin, ettei koukku ollut repinyt mitään. Samoin kiittelin itseämme, että emme väkisin repineet siimaa. Ymmi oli muutaman päivän vahvan lääkityksen vuoksi unelias, mutta ahneena ruokailijana se ei jättänyt yhtäkään papanaa syömättä. Leikkauksesta huolimatta suolen toiminta oli melko normaalia. Haava parani nopeasti, tikit sulivat ja iloinen snautserin elämä jatkui onnellisena. Olen miettinyt kalastajien huolimattomuutta siimojen ja koukkujen kanssa. Ehkä osittain sen vuoksi on alueita, joissa ei saa kalastaa. Rannoilta löytyy siimoja koukkuineen ja paljon nuuskapusseja. Lapset ja eläimet ovat aina vaarassa toisten vastuuttomuuksien vuoksi. Näillä on taipumus pistää suuhunsa yhtä sun toista löytämäänsä .
26 Costa Alegre Hyvä mieli tulee toisten auttamisesta Sinikka Halttunen Vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta ihmiset ovat valmiita auttamaan heikoimmassa asemassa olevia kanssasisarisaan ja -veljiään. Mari Salminen ja Maria Suvinen ovat hyvin tyytyväisiä, että on saatu näin paljon paketteja avuntarvitsijoille.
Costa Alegre 27 J oulunalus herkistää mielet. Mietitään, missä olisi autettavia lapsia ja aikuisia. Kiinteistönvälitysliikkeen joulukuusen alla on paljon paketteja. Sieltä avustuspaketit kulkevat Mari Salmisen kautta avuntarvitsijoille. Olen tehnyt tätä työtä jo neljä vuotta, tänä vuonna Loma Espanjassa tuli mukaan, Salminen kertoo. Useana vuonna myös monet yritykset ovat olleet mukana tässä toiminnassa kuten 360Hometour, Kahvilla, Athletiq Finland, Bodega Ella Bella, Hieroja Juha Rautiainen, Harrys Lounge & Kitchen, Finn-Trick, Unicornios Boston Terriers, KMKatja Minkkinen, Roberts Bostäder på Costa Blanca. Avustukset toimitetaan Reach out -järjestön kautta, joka on Torreviejassa oleva kodittomien keskus. Siellä asunnoton voi saada ruokaa arkipäivisin sekä käydä suihkussa ja pestä pyykkiä. On myös mahdollisuus osallistua toimintaan kuten lahjoitustavaroiden lajitteluun tai ruuan jakeluun. Joulukuusikeräys Espanjassa ja myös Suomessa oleva käytäntö on laittaa joulukuuseen lasten tiedot. Sosiaalityöntekijä valitsee avustettavat lapsiperheet kummassakin maassa etikäteen. Listan mukaan kuuseen laitetaan laput, joissa on joko lapsen nimi ja ikä tai pelkästään tyttö tai poika. Avustettavat kokevat häpeää, joten kaikki eivät halua nimiä listaan. Suomessa nimien laittaminen on ymmärtääkseni tietosuojavirhe. Tänä vuonna lappuja oli 41 kpl, joista puolessa oli nimi. Lapset ovat 1-18 -vuotiaita. Teineille suositellaan annettavan lahjakortteja vaatteisiin tai kosmetiikkaan, pienet lapset ilahtuvat vaatteista, leluista ja väritysja piirustusvälineistä. Väliinputoajat On voitu saada työtä, mutta raha ei riitä kaikkeen tarvittavaan. Espanjassa sosiaaliturva ei ole läheskään niin hyvä kuin Suomessa, mutta täällä selvitään pitkälle yhteisöllisyyden turvin. Suku ja läheiset auttavat. Suomessa Kela tai sosiaalitoimi auttavat tulorajojen ja kulujen puitteissa. Tavaraa voi viedä myös suoraan Reach Outiin. Toiveiden mukaan on vaatteita, lakanoita ynnä muuta sellaista Avustusjärjestöjä on myös muun muassa A helping HandFood and Clothes Bank. Ison avun tänä vuonna lahjojen ostoon toi suomalainen Me naiset Käsityöryhmä. Suomessa on ollut samantapainen Joulupuukeräys vuodesta 2000 alkaen. Se ottaa vastaan tavaraja rahalahjoituksia sosiaalitoimen, lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä olevien lasten ja nuorten lahjoihin. Tänä vuonna on tullut kaksi 50 000 euron summaa nimettömiltä lahjoittajilta. Reach Out sijaitsee Plaza de laHabanan lähellä, calle Bella Antonialla. Avustusjärjestöjä Reach Out A helping Hand Food and Clothes Bank Me naiset Käsityöryhmä
28 Costa Alegre Pienellä budjetilla Espanjassa Sinikka Halttunen A suntoa tarvitaan Espanjassakin, varsinkin näin talvella, kun kylmä hiipii sisälle. Se on välttämätön kulu jokaiselle niin Espanjassa kuin Suomessakin. Työskennellessäni sosiaalityöntekijänä törmäsin välillä perheisiin tai yksittäisiin henkilöihin, jotka eivät olleet sisäistäneet sitä, että kun asunto on alla, on helpompi hoitaa muitakin asioita. Työssäkäynti ei oikein onnistu kadulta käsin. Onhan se täällä Espanjassakin samoin, ei kadulla voi elää, vaikka olisi lämmintäkin. Pankin vuokra-asunnot Olen asunut muutaman vuoden pankin omistamassa asunnossa. Halusin sellaisen asunnon, jonne saan omat huonekalut ja muut tavarat. Se tuntui enemmän kodilta kuin toisen asunnossa asuminen. Toki asunnosta piti maksaa vuokraa vuoden ympäri, vaikka olin siinä vain talvikuukaudet, mutta vuokra oli edullisempi kuin vapailla markkinoilla, ja saatoin tulla tänne huolehtimatta siitä, olisiko jokin katto pään päällä. Torreviejassa asunnot ovat merkittävästi edullisempia kuin Aurinkorannikolla. Vakuus oli yhden kuukauden vuokra plus kahden kuukauden lisävakuus, jotka saa pois muuttaessaan, jos kaikki maksut on maksettu. Mietin, joutuvatko espanjalaiset tai täällä residentteinä olevat maksamaan myös tuon lisävakuuden? Byrokratiaa on paljon, mutta ainakin asiat ovat oikein ja laillisesti. Sähköstä ja vedestä olen saanut alennusta. Kun pankin asunnon vuokraa, on se tyhjä. Omassani oli valmiina liesi, uuni ja lämminvesivaraaja, muut piti hankkia itse. Asuntoja kannattaa katsella pankkien kiinteistönvälityssivuilta. Sabadellilla, Santanderilla ja parilla muullakin pankilla on sivustot, mistä asuntoja voi katsella. Voit googlata viviendas de banco, josta löytyy paljon valittavaa. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä on aina lokakuussa, jolloin vietetään asunnottomien yötä. Suomessa on 3400 asunnotonta yksinelävää ja yli 120 asunnotonta per-hettä. Espanjan asunnottomien määrästä en löytänyt selkeitä tietoja, mutta osa heitä on suomalaisia. Kannattaa miettiä, onko asunnon vuokra tulotason mukainen ja budjetti muutenkin realistinen, jottei tule häätöä asunnosta. Jos kuljet kävellen tai pyörällä käyttäen omaa lihasvoimaasi, myös kunto nousee ja mieli virkistyy. Eikä se maksa juuri mitään, vaikka kengänpohjat kuluvatkin. Pyörän hanKuiteista katsomalla selvität, mihin olet käyttänyt rahasi. Kuva: stevepb. Pixabay.
Costa Alegre 29 kinta maksaa jonkin verran, mutta käytettyinäkin niitä saa ostaa. Auto kuluttaa vakuutuksineen, katsastuksineen ja korjauksineen huomattavan summan alkuhankinnan lisäksi. Taksi on täällä edullinen, joten kannattaa miettiä sitä, jos tarvitsee autokyytiä. Bussilla pääsee noin puoleen hintaan taksasta, kun ostaa bussikortin. Vakituiset asukkaat voivat maksaa kaupungin bussikortilla maksutta, ellei tuo maksuttomuus sitten poistu. Espanjassa Valencian itsehallintoalue on muutaman muun alueen kanssa on alentamassa lähiliikenteen maksuja 23.1.2025 uutislähetyksen mukaan, ja joillakin alueilla vakituisten asukkaiden maksuttomat matkat poistuvat. Kädestä suuhun Esa Juntusen Omavaraisuusaste-blogi antaa vinkkejä säästämiseen ja pienellä rahalla elämiseen. Hän kirjoittaa 24.10.2024 näin: ”Länsimaiseen kulttuuriin on pesiytynyt amerikkalainen ajatusmaailma siitä, että hyvä eläminen on rahan kuluttamista. Mitä blingimpää sen parempaa. Mitä kalliimpaa sen parempaa. Mitä enemmän, sen paremmin sinulla menee. Onko tämä kuitenkaan se totuus, vaikka suurin osa meistä on tähän ajatukseen jo tottunut? Tänään pohdin eroavaisuuksia säästäväisen elämän tyylin ja tuhlailevan – kädestä suuhun elämän tyylin välillä. Ja kummasta itse löydän hyvän elämän. Kädestä suuhun eläminen – elämmehän vain kerran Suurin syy vallalla olevaan kuluttamisen hegemoniaan lähtee kahdesta perusajatuksesta. 1) Materia ja palvelut tekevät meidät onnelliseksi tai nostavat statustamme 2) Raha on tarkoitettu käytettäväksi nyt, koska koskaan ei tiedä huomisesta. Moni meistä uskoo tähän, mutta siitä huolimatta todellisuus on erilainen. Miljoonat suomalaiset stressaavat rahasta, koska elävät ilman minkäänlaisia säästöjä ja ovat yhden palkkapäivän päässä nollan euron tilisaldosta. Kaikki nämä ihmiset myös kokevat, että tilanteella ei ole tehtävissä mitään. Jos kuitenkin pysähtyy miettimään tilannetta, jossa oma raha ei riitä, huomaa paradoksin. Käyttäydymme rahaa kuluttaessa tietyllä tavalla, koska uskomme sen tuovan onnea ja paremman elämän. Mutta samanaikaisesti juuri tämä käyttäytymismalli, jonka uskomme luovan onnea, luokin elämäämme vain stressiä.” Näiden sijoitusasioiden joidon lisäksi Juntunen on lukenut viime vuonna keksimäärin kolme ja puoli kirjaa viikossa! Upeaa! Sivulta 44 alkaen, ruokasivuilla on kerrottu edullisen ruoan ostosta ja valmistuksesta. Suomen eläkkeet nousivat vuodenvaihteessa jonkin verran, mutta nyt Euroopan Unioni on laskemassa minimitulon määrää. Espanjassa ministeri on sanonut, ettei se ole mahdollista. Sosiaaliturva Espanjassa Kela on lopettanut kansaneläkkeen maksun ulkomaille 1.1.2025, myös muita muutoksia tuli Kelan etuuksiin vuoden 2025 alusta, muun muassa työttömyysturvaan. ”Kela ei enää maksa kansaneläkkeenä maksettavia vanhuusja työkyvyttömyyseläkkeitä muissa EUja Eta-maissa, Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa asuville eläkkeensaajille 1.2.2025 alkaen. Muutos voi vaikuttaa myös siihen, mikä maa on vastuussa näiden asiakkaiden sairaanhoidon kustannuksista. Lisäksi muutoksella voi olla vaikutuksia vammaistukiin, perhe-etuuksiin ja lapsikorotukseen. Tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana voi edelleen saada kansaneläkettä. Muutos ei koske perhe-eläkkeitä eli leskeneläkettä ja lapseneläkettä. Niitä maksetaan edelleen EUja Eta-maihin, Sveitsiin ja Isoon-Britanniaan. Muutos ei myöskään vaikuta sosiaaliturvasopimuksiin. Työeläkelaitokset jatkavat työeläkkeiden maksua ulkomaille.” Vaikutukset sairaanhoidon kustannusvastuuseen ”Jos asiakas on saanut Suomesta ainoastaan kansaneläkettä ja eläkkeen maksu lopetetaan, Suomi ei enää vastaa toisessa EUtai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuvan asiakkaan eikä hänen kyseisessä maassa asuvan perheenjäsenensä sairaanhoidon kustannuksista. Suomesta myönnetty hoito-oikeustodistus S1tai E121 perutaan. Asiakas ei myöskään voi enää käyttää Suomen myöntämää eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Hoito-oikeus päättyy myös siinä tapauksessa, kun Suomi on vastannut sairaanhoidon kustannuksista sen perusteella, että asiakkaan puoliso saa ainoastaan kansaneläkettä Suomesta. Jos asiakas tai hänen perheenjäsenensä saa Suomesta työeläkettä, Suomi vastaa jatkossakin sairaanhoidon kustannuksista asuinmaassa.” ec.europa.eu -sivustolta löytyy suomen kielellä otsikolla ”Sosiaaliturva Espanjassa” tai voit suoraan googlata. Costa Alegren numerossa 2/2020 on tästä artikkeli. Lehti on luettavissa maksutta Lehtiluukussa. Tulojen ja menojen listaaminen on tärkeää, jotta tietää, mikä taloustilanne on. Kuva: Tilixia-Summer. Pixabay. Lisätietoja: kela.? ec.europa.eu
30 Costa Alegre Paikallisesti Torreviejan kaunein paikka Sinikka Halttunen K yselin Facebookissa Torreviejan kauneimmista paikoista. Vastauksia tuli runsaasti ja erilaisia. Tässä on koottuina osa niistä, sillä kaikki eivät valitettavasti mahtuneet mukaan. "Tässä kävellessä ja istuskellessa merta ja ihmisiä katsellessa unohtuu kaikki muu, sielu lepää." Näin kuvaa Pirjo Poukka, jonka kuva on kannessa. Miksa Kosonen on Torreviejan rantapaseon ja LaMatan rannan kannalla. Muun muassa Vanhan kirkon aukio, paseo, satama ja Caballero de Rodas olivat Marja-Liisa Rannan mielestä mainitsemisen arvoisia paikkoja. Susanna Erolan mielestä kauneus on katsojan silmissä. Hänelle itselleen Torreviejasta on muodostunut niin rakas kotikaupunki. Rantapaseo ja kansallisuuksien puisto. Nurkka kerrallaan kunnostetaan vuosi vuodelta, hän jatkaa. Eija Savolainen-Lehti kävele emielellään La Matan rannoilla auringonnousun aikaan. Timo Tölkön mielestä kaikki rannat ovat kauniita. Olli Mynttinen pistää paremmaksi: "Kaikki paikat... Tyhmä kysymys." Lähes kaikille luonto ja erityisesti meri on se kaunein paikka, mutta myös osa rakennetusta ympäristöstä, Rantapaseo. Toivottavasti uudesta marinasta mikä lie satama-alueesta tulee upea. Kuva: Pirkka Pedro Ruishalme.
Costa Alegre 31 Auringonnousu Curan liepeillä parvekkeelta kuvattuna. Kuva: Sirkku Ruutu. Pirjo Sallmén ihailee Salinas de Torreviejaa. Kuva: Pirjo Sallmén. Kuva: Sanna Mehto Meri on Marita Valkaman mielestä Torreviejan kaunein paikka. Kuva: Marita Valkama. Äiti-Luonnon muovaamia paikkoja Kuva: Mervi Hakala-Rafols.
32 Costa Alegre Katja Kongan valinta on Molino de Aqua Park. Samaa mieltä on Marina Lindqvist. Kuva: Katja Konga. Yksi tärkea ja kaunis paikka on niin kesällä kuin talvellakin Plaza de la Constitucion Plaza de la Constitucion. Kuva: Anja Haapamäki. Paseo Vista Alegre. Kuva: Raino Palmgren.
Costa Alegre Esson baariin toivotetaan kaikki tervetulleiksi Sinikka Halttunen P ariskunta on tehnyt paikasta omannäköisensä. Joensuusta lähtöisin olevan Valtteri Schmidtin kuljetus?rma Hola SL täydentää kirkkonummelalaislähtöisen Nina Christiansenin baarin ja kaupan toimintaa hakemalla Suomesta tavaroita. Myös oma kylmäauto on tulossa. Molemmat työskentelevät baarissa keskiviikosta sunnuntaihin, alkuviikko on hiljaisempaa, koska ei ole lounaita. Neljän vuoden tuntemisen jälkeen pariskunta on asettu-nut baarin myötä paikoilleen. Aiemmin he asuivat ja liikkui-vat eri puolilla. Meidän konsepti sitoo paikalleen Idea Esson baariin lähti siitä, että Nina tarvitsi jotakin tekemistä. Hänen tyttärensä olivat töissä paikalla olleessa ravintolassa kuten myös hän, Schmidt toteaa. Kaikki ruoka tehdään itse keittiössä, samoin leivonnaiset. Ruokaa tehdään myös myytäväksi rasioissa suoraan kotiin. Baarin nimi herättää huomiota Moni tietää, että sellainen on Suomi-paikka, Christiansen kertoo, ja on katsottu Uuno Turhapuro -elokuvia. Hän kertoo olleensa elokuvassa esiintyvässä Esson baarissa töissä. Logo ja värimaailma ovat erilaiset kuin aikanaan Suomessa olleissa Esson baareissa. Fyysinen tila on esteetön ja sisustus on valoisa sekä harkiten tehty. Schmidtillä on rakennusalan koulutus, joten hän on remontoinut paikan itse. Sähkötyöt on teetetty suomalaisella sähkö?rmalla. Alkuun byrokratia oli iso rupeama, mutta kahdeksassa kuukaudessa kaikki tuli valmiiksi. Vain yrityksen Facebook-sivut kaipaavat päivittämistä, Schmidt toteaa. Kunhan ehditään, Christiansen huokaa. Harrastuksiin ainakaan näin alkuun yrittäjillä ei ole aikaa. Asiakkaiden kommenteissa paikan valoisuus sai kiitosta, samoin ystävällinen henkilökunta. Kaupassa on hyvä ja edullinen valikoima Suomi-tavaroita. Myös lounasruokaa kehuttiin. Paikan ovat löytäneet myös espanjalaiset kuten eräs rouva, joka tulee syömään täällä paistettua korvapuustia kahvinsa kanssa. Espanjalaiset ovat kiinnostuneita suomalaisista leivonnaisista, lihaja karjalanpiirakat maistuvat myös tämän maan asukkaille. Myös muiden kansallisuuksien edustajia on näkynyt. Valtteri Schmidt ja Nina Christiansen ovat työssään toisiaan täydentävä pari omilla osaamisalueillaan. Heillä on palkitseva olo, kun heidät on otettu hyvin vastaan. Tusina lounastajaa mahtuu pitkään ja tukevaan pöytään.
34 Costa Alegre Vuxendagis Erilainen baari Sinikka Halttunen Talven aikana on avautunut Aguas Nuevasin alueelle uusi, erilainen baarija sauna.Täältä löytyyniin moottoripyöriä kuin ulkona oleva amerikanrautakin. K atja ja Janne, 56, Vithagen (ent. Valkonen) tulivat Torreviejaan kahdeksan vuotta sitten ja ostivat täältä talon. Alkuun he olivat täällä vain joitakin viikkoja, kunnes he puolitoista vuotta sitten tulivat tänne autolla muutamaksi viikoksi. Se aika on venähtänyt tähän asti. Katja’s Sauna Barin tila, entinen autopesula, on ostettu vajaa vuosi sitten. He tekivät siihen täydellisen remontin kahdeksan kuukauden aikana. Työtä on ollutkin paljon, sillä esteetön tila on reilut kolme ja puolisataa neliömetriä. Istumapaikkoja on sadalle, mutta lupa on 130:lle asiakkaalle. Kodikas olohuonekalustus odottaa asiakkaita viihtymään.
Costa Alegre 35 Potkulaudat, pyörät ja moottoripyörät voi jättää yöksi säilöön, jos sattuu niin, ettei pysty lähtemään omalla kulkupelillä kotiin illan päätteeksi. Janne puhuu suomea ruotsalaisittain korostaen, jolloin selviää, että kummankin vanhemmat ovat suomalaisia. Pariskunta on käynyt koulunsa Ruotsissa Södertäljen alueella. Baarin toiminta on alkanut heidän mukaansa tosi hyvin. Saunakin on vihdoin saatu käyttökuntoon, kun sähköasiat on hoidettu. Miehille ja naisille on omat saunavuoroiltansa viikolla. Viikonloppuna sauna on auki tilauksesta. Alkuviikon paikka on kiinni. Katja halusi saunan. Jannen piti alkuun tehdä varasto moottoripyörille. Lisäksi hän on halunnut olla baarimikkona. Alkuun piti tulla vain ”leikkipuoli” jenkkiautoille, mutta siitä olisi tullut liian pieni, Janne kertoo prosessin etenemisestä. Perustin ensimmäisen yritykseni 20-vuotiaana. Vuxendagis on aikuisten päiväkoti, jossa voi pelata erilaisia lautaja muita pelejä. Kundien olohuone Katja pitää sisustuksesta, mikä näkyy paikan persoonallisena ilmeenä. Kaikki huonekalut on ostettu käytettyinä; ne ovat kestäviä, puisia mööpeleitä. Hän on vielä jonkin aikaa töissä Ruotsissa hissiyhtiössä ja piirtää hissien nappitauluja etänä. Miksi he sitten tulivat Torreviejaan? Lämmin eikä kroppa ole niin kipeä kuin Ruotsissa. SosiaaKatja Vithagen naisten pukuhuoneessa. Janne Vithagen rakkaan Harleynsa ohjaimissa. Impala odottaa vaikkapa hääparin kuljetusta. linen elämä on parempaa, ja täällä meillä on enemmän kavereita kuin pohjoisessa, kumpikin kertoo tyytyväisenä. Ystävät ovat suomalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia. Espanjan kieli ei vielä suju, mutta Katja on aikonut aloittaa opiskelut. Janne sanoo, ettei kieli mene hänen päähänsä, vaikka hän puhuu kolmea kieltä. Kahta ja puolta, hän korjaa. Englanti on se puoli. He ovat tutustuneet uusiin ihmisiin muun muassa Padelin kautta. Asiakkaat ovat espanjalaisia, norjalaisia, belgialaisia, englantilaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia. Naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Tulossa on viininmaistajaisia ja musiikkivisaa ja tilauksesta voi pitää vaikka omat synttärinsä tai häät täällä.Meillä ei valmisteta ruokaa, mutta sitä voi tilata lähiravintolasta, Janne kertoo. Ei urheilua televisiosta Ravintolassa ei näytetä urheilukisoja televisiosta, siihen on pariskunnan mukaan olemassa ihan riittävästi paik-koja. Eihän kukaan voisi keskittyä pelaamiseen, jos TV pauhaisi vieressä, hän toteaa.
36 Costa Alegre Matkalla Ricardo Velázquez Boscon 1887 suunnittelema kristallipalatsi, joka kuuluu Espanjan hienoimpiin valurautarakennuksiin.
Costa Alegre 37 Ihastuttava Madrid Sinikka Halttunen Espanjan pääkaupunki on upea vierailukohde. Retiron puiston, kauniiden rakennusten ja El Pradon -taidemuseon lisäksi siellä voi nähdä, kokea ja nauttia monenlaisesta kulttuurista.
Matkalla M adrid on upea kaupunki. Parin päivän aikana näin siitä vain pienen osan, mutta Retiron puisto ja museo El Prado jäivät lähtemättömästi mieleeni. Huomasin myös, että ”Palvelu ei maksa mitään” eli sain joka paikassa erinomaista ja ystävällistä palvelua. Madrid tuntui hyvin sivistyneeltä kaupungilta, näin ensikertalaisesta. Retiron puisto on täydellinen ulkoilupaikka suurkaupungissa, jossa voi juosta, kävellä, kohentaa lihaskuntoaan kuntolaitteissa, pelata padelia ja osallistua puistojumppaan. Se on myös taidepuisto, jossa voi tutustua maksutta parissa museossa oleviin taideteoksiin sekä runsaaseen tarjontaan erilaisia patsaita ja muita taideteoksia kuten suihkulähteitä ja vesiputouksia. Centro cultural casa de vacas -talossa oli Javier Velillan maalauksia. Pihalla seisoivat useat värikkäät lehmäpatsaat. Rauhallista, kepeää musiikkia kuului monessa kohdin puistoa. Puisto on avoinna aamukuudesta puoleenyöhön saakka. El Pradon taidemuseo Museossa ei saanut kuvata, mutta taideteosten valtava määrä hengästytti. Paikassa olisi kulunut ainakin kokonainen päivä, mutta ei kerralla voi sisäistää niin valtavaa määrää taidetta. Museo on avoinna aamukymmenestä kello 20:een ja pyhisin iltaseitsemään. Vapaa sisäänpääsy maanantaista lauantaihin illalla klo 18-20, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 17-19. Valtiopäivätalo on reitin varrella keskustasta Retiroon ja Pradoon.
Costa Alegre 39 Retiron puistossa on suuri ja upea ruusupuutarha. Idyllinen pieni talo Retiron puistossa. Okealla: Museo el Prado seisoo komeana keskellä Madridia, Retiron puiston lähettyvillä. Retiron puistossa Centro cultural casa de vacas levittäytyi pihamaalle, jossa oli toistakymmentä lehmäpatsasta. Kukin oli kuvioitu eri tavalla.
40 Costa Alegre Villena on kulttuurikaupunki Sinikka Halttunen M ukava päiväretki reilun tunnin ja sadan kilometrin ajomatkan päässä on Villenaan. Omalla autollakin pääsee, mutta pikkubussilla matka sujui vaivattomasti. Kaikkiin paikkoihin kuten pieneen luolamuseoon, jossa kävimme, ei pääse ilman ryhmää. Päivä oli nautittava kaikin puolin. Runsas historiallinen ja kulttuurinen paketti virkisti ja voimaannutti. Liikuntarajoitteisten on vaikea kiivetä Villenan linnaan, vaikka näkymät sieltä ovatkin huimaavat. Matkoja järjestää muun muassa Marin Espanja. Villenan linnan pienoismalli turistitoimiston aulassa. Itse linna näkuu, kun ajaa kaupungin ohi. Kirkon kastemalja on jo itsessään nähtävyys, itse kirkosta puhumattakaan. Katoliset kirjot ovat niin kauniita runsaine koristeluineen ja alttaritauluineen.
Costa Alegre 41 Villenan museo Muvi on täynnä historiaa ja kultaa. Linnan ikkunaan on kirjoitettu muslimien ajan asioita. Ylös kiipeämiseen piti kiivetä monen monta rappusta. Luolamuseo on hyvin mielenkiintoinen. Tämä herra tarjosi meille siellä teetä ja taateleita ennen lounaalle menoamme. Tänne pääsee vain oppaan kanssa. Muvi-museossa oli muun muassa tämä vankkuri.
42 Costa Alegre Kotona ja kaduilla Pilvenpiirtäjiä. Onkohan noissa pilvenpiirtäjissä 13. kerros? Kuva Rickyrecap. Pexals.
Costa Alegre 43 Epäitsestäänsevyyksiä Veijo Leino Käänteinen lotto Mitäpä jos lotto olisikin käänteinen niin, että lototessa saisi aina yhden euron jokaista riviä kohden, eli siitä maksettaisiin pelaajalle? Sitten jos veikatut eli lototut numerot eivät osuisi koneen arpomien numeroiden kanssa kohilleen, pelaaja saisi pitää eli voittaisi sen euron tai enemmän, jos lottaisi useampia rivejä. Mutta jos numerot osuisivat kaikki tai riittävän moni johonkin voittoluokkaan, pelaaja joutuisi maksamaan sen voittoluokan edellyttämän summan. Voittoluokat olisivat osapuilleen kuten tavallisessakin lotossa. Näinpä ei ensisijaisesti heti lototessa, lottoamishetkellä, olisi häviöllä, kuten normaalilotossa käy, vaan voitolla. Koko jaettava summa kertyisi lottoajilta (jotka epäonnekseen veikkasivat oikeita numeroita) ja jaettaisiin pelaajille ja yhteisöille kuten nykyäänkin. Siinäpä pelimiehille mietittävää, vaikka ajankuluksi. Aikakone? Voinko vain yhdellä askeleella vaihtaa talvesta kesään ja samalla edelliseen vuoteen? Tutkitaanpas. Tuommoinen paikka saattaisi olla oiva turistirysä, nimittäin päiväntasaajan ja päivämäärärajan risteyskohdassa, kutsutaan sitä tässä nimellä + . Tuo kohta on Tyynellä valtamerellä, mutta siinä, kohdassa + ei vaan satu olemaan saarta, joten leikitään ajatuksella, että siinä on, tai voihan siihen kohtaan purjehtia. Leikitäänpä nyt sitten, että päivämäärärajalla on pikkaisen yli keskiyön, niinpä länsipuolelle on juuri vaihtunut uusi päivä, vaikkapa 1.1., ja siis uusi vuosi on juuri alkanut. Tällöin itäpuolella on vielä 31.12., eikä vuosi ole vielä vaihtunut. Päivänvaihdoshan etenee aikavyöhykkeeltä toiselle ympäri maapallon, kunnes vuorokauden aikana myös päivämäärärajan itäpuolisella alueella vaihtuu uusi päivä. Näinpä tuolla rajalla voisi vaihtaa päivää vain ylittämällä rajan ja tietyssä tilanteessa, kuten tässä esimerkissä, voisi siirtyä vuodesta edelliseen vuoteen ja päinvastoin. Kohdassa + voi myös vaihtaa vuodenaikaa helposti siirtymällä päiväntasaajan yli, sillä pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskoilla on vastakkaiset vuodenajat. Siispä jos siirtyy pohjoispuolelta eteläpuolelle, vaihtaa esimerkiksi talvikaudesta kesäkauteen ja päinvastoin. Vielä kivempia vaihdoksia on saatavilla kohdassa + , vaikapa kun länsipuolella on päivämäärän 1.1. aamu. Jos tuolloin vaihtaa länsipuolelta itäpuolelle, ja samalla pohjoisen puolelta etelän puolelle, vaihtaa edelliseen vuoteen ja samalla talvesta kesään. Lyhyt vastaus alkuperäiseen kysymykseen: kyllä, vain ”yhdellä sopivalla askeleella” voit hassutella loikkaamalla talvesta kesään ja samalla edelliseen vuoteen. Ja sama homma päinvastoin. Samanikäiset Onko mahdollista, että kaksi ihmistä on syntynyt samaan aikaan, mutta eri päivinä? Kyllä, helposti. Toinen voi esimerkiksi syntyä Euroopassa tiistaina aamuyöllä ja toinen täsmälleen samaan aikaan Yhdysvalloissa, jossa vuorokausi ei ole vielä ehtinyt vaihtua, vaan on vielä maanantai-ilta. Näin voi erityistapauksessa kaksi ihmistä syntyä samaan aikaan, mutta eri päivinä. Ajatusta voi myös jatkaa: jos syntymähetket sijoittuvat riittävän lähelle esimerkiksi vuodenvaihdetta tai jopa vuosituhannen vaihtumista, tällainen tilanne on hyvinkin mahdollinen. Näinpä monille on käynytkin niin, että ovat syntyneet samalla hetkellä kuin joku toinen, mutta eri vuosituhannella. Semmoisia voivat aikavyöhykkeet aiheuttaa. Kerroksia hukassa? Kerrosnumero 13, epäonnen numeroksi haukuttu on jätetty pois monissa pilvenpiirtäjissä kautta maailman taikauskon takia. Mutta jos jättää vain sen numeron pois ja numeroi kerroksen 12 jälkeen kerrokseksi 14, niin onhan laskettaessa 13. kerros kuitenkin olemassa. Jotkut rakentajat jättävät kerroksen 13 tyhjäksi, ilman sisustusta, jotkut hoitavat sen jättämällä vain numeron 13 pois välistä. Hieman sekoittaa semmoinenkin, että joissain maissa, esimerkiksi USA:ssa kerrosten laskenta aloitetaan ykkösestä, joissain, esimerkiksi Euroopassa nollasta, joten mikä on silloin 13. kerros? Ja joissain kulttuureissa tuon epäonnenluvun 13 sijaan on joku muu luku, vaikkapa Italiassa 17. Japanissa ja Kiinassa vältetään lukua neljä, koska niissä maissa neljä äännetään ”shi”, joka tarkoittaa kuolemaa. Niinpä sielläpäin rakennuksissa neljäs kerros usein ohitetaan. Ja lisävarmennuksen takia toisinaan myös kaikki, joissa numero neljä esiintyy: 4, 14, 24, 34 ja kaikki väliltä 40-49. Niinpä voi olla, että vaikka rakennuksen ylin kerros olisi nimitetty kerrokseksi 50, oikeasti kerroksia saattaa olla vain 35. Tuota samaa kammoa on toteutettu monissa muissakin yhteyksissä. Teiden numeroinneissa ja katuosoitteissa, risteilyalusten hyttien numeroissa, sairaaloiden huoneissa ja niin edelleen. Joissain lentokoneissa ei ole penkkiriviä 13, vaan se on korvattu jolloin toisella koodilla, vaikkapa 12B tai hypätty numeroinnissa suoraan riviin 14. Itse sanoisin mielelläni, että eiväthän rakennustai lentokoneinsinöörit moiseen usko, mutta kun asiakkaat…
44 Costa Alegre Lentokoneen ohjaamo on mielenkiintoinen paikka. Sain luvan ottaa kuvan poistuessani Norwegianin lennolta Alicantessa lokakuussa. Henkilökunta oli tällä kertaa suomalainen, paitsi toinen piloteista oli ruotsalainen. Se kuului hyvin, kun kapteenin englannin kielen ääntäminen oli hyvin selkeää. Tietovisan oikeat vastaukset: 1c, 2c, 3b, 4a, 5a, 6b, 7a, 8b, 9c, 10a, 11a, 12a, 13c, 14c, 15a Sanaristikon ratkaisu Kirjoittajayhdistys Paltta ry järjestää novellikirjoituskilpailun. Aiheena on Valoa kohti. Kilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua henkilö, joka ei ole ennen julkaissut kaunokirjallista teosta. Omakustanne ei ole este, mutta tekstin tulee olla uusi, ennen julkaisematon. Kukin voi osallistua kilpailuun yhdellä tekstillä, jonka enimmäispituus on 15 000 merkkiä (ilman välilyöntejä), käytännössä korkeintaan kahdeksan A4sivua. Tekstin tiedostomuodon tulee olla RTF, Word tai Open Document, ja sivuille tulee lisätä sivunumerot. Tekstitiedostot lähetetään 28.2.2025 klo 23.59 mennessä sähköpostin liitteenä osoitteeseen: kilpailu.paltta@gmail.com. Kirjoittajan nimi, postiosoite, sähköposti ja puhelinnumero voivat olla joko sähköpostissa tai erillisenä tiedostona. Arviointiperusteet Hyvä ja ilmeikäs, elävä kieli, tarinan koosteisuus, selkeät henkilöhahmot, tuoreus, juonen vetävyys ja teksti herättää tunteita. Kilpailun tuomaristo Kirjoituskilpailun esiraadin muodostavat auktorisoitu venäjän kielen kääntäjä Sirpa Minkkinen, kirjailija Pirjo Mellanen ja toimittaja Veli-Pekka Kelloniemi. Raati valitsee kuusi novellia, joiden joukosta kirjailija Jukka Behm valitsee voittajan ja kaksi muuta palkittavaa. Palkinnot 1. 1000 € 2. 700 € 3. 400 € Kuusi voittajaehdokasta julkistetaan 31.3.2025, ja heille ilmoitetaan siitä henkilökohtaisesti. Voittaja ja kaksi muuta palkittavaa julkistetaan 14.4.2025. Lisätietoja voit kysellä sähköpostilla kilpailu.paltta@ gmail.com. Teksteistä voidaan koota antologia. Osallistumalla kilpailuun kirjoittaja antaa luvan toimittaa teksti ja julkaista se oikealla nimellä tai kirjailijanimellä antologiassa. Kirjoittajayhdistys Paltta ry:n hallitus
Costa Alegre 45 Herkuttele halvalla, syö lähiruokaa Anna Kovanen Nykyään lähes jokainen joutuu pohtimaan, mitä ruokaa valmistaa. Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet in?aation, arvonlisäveron korotusten, tuotanto-ongelmien, ilmastonmuutoksen ynnä muiden vuoksi. Espanjassa suurimmat korotukset ovat tulleet oliiviöljyn hintaan, joka on täällä pienimuotoinen katastrof i. Smootie tuloillaan, valmista siemensekoitusta saa hyvin varustelluista marketeista. Vitamiineja, proteiinia ja kuitua oikeassa muodossa.
46 Costa Alegre Lautasella Ruokakulut kuriin suunnittelulla Fiksu kokki suunnittelee etukäteen, nuukailee oikeissa kohdissa ja välttää hävikkiä. Vanha viisaus pitää paikkansa, älä mene nälkäisenä ruokaostoksille. 1. Mieti etukäteen, mitä aiot tehdä ja mitä oikeasti tarvitset. 2.Laadi aina ostoslista, niin tekee kokkikin tilatessaan raakaaineet seuraavalle viikolle. 3. Suunnittele ruoka useammalle päivälle ja mieti, miten hyödynnät tähteet. 4. Kaapit kannattaa tarkistaa ostoslistan teon yhteydessä. Jos tästä laistaa, tulee ostettua turhaan se kaappiin unohtunut korkkaamaton mauste tai huomaa, että spagettia on vaikka muille jakaa. 5. Päätä ensimmäiseksi, mikä on pääraaka-aine, aiotko tehdä lihaa, kanaa, kalaa, sisäelimiä, makkaraa vai kasviksia. Pääraaka-aineen ympärille mietitään, mitä siitä tehdään, mitä sen kanssa syödään ja tehdäänkö samasta useampi ruoka. 6. Suosi kauden tuotteita ja vältä hävikkiä. Toisinaan on järkevää ostaa pakastealtaasta, jolloin ei synny hävikkiä tuotteen kuorimisesta tai perkaamisesta. Espanjassa myydään yleensä vain kauden hedelmiä ja kasviksia, ulkomainen tuontitavara on aina kallista. 7. Katso aina tuotteen kilohinta, koska pakkauskoot vaihtelevat paljon. 8. Suuremman annoksen valmistaminen kerralla ei tule juurikaan kalliimmaksi kuin pienen. 9. Samaa ruokaa voi syödä useampana päivänä tai sen voi pakastaa. Vastavalmistettu kotiruoka säilyy yleensä jääkaapissa useamman päivän, kunhan se on heti jäähdyttämisen jälkeen siirretty kylmään. Merenelävät tekevät tästä poikkeuksen. 10. Eilisen jämistä voi valmistaa luovasti tämän päivän herk-kuaterian. Ruokaa suunnitellessa kannattaa samalla miettiä, miten jämät voi hyödyntää. Esimerkiksi pannariin tai uuni-munakkaaseen voi sijoittaa melkein mitä vaan. Raaka-aineet edullisesti Espanjassa Kannattaa hyödyntää eri kauppojen tarjouksia. Espanjassa ja täällä Torreviejassa ainoastaan Mercadonassa ei ole tarjouksia, sillä se mainostaa olevansa kokonaisedullinen. Halvat tuotteet ja toriajan lopun alennetut hinnat kannattaa valmistaa heti, sillä ne ovat usein kypsiä ja kypsyneet lisää paahteessa. Lihakaupassa voit valita itse, mistä paloista lihasi jauhetaan. Yksi vai kaksi jauhatusta tai mistä ja miten lihasi leikataan. Lihat renssataan (puhdistetaan kalvoista ja ylimääräisestä rasvasta) ennen punnitusta. Näin ei tule hävikkiä. Makkaroita löytyy moneen makuun niin tuoreina kuin valmiina. Lihakaupasta ja lihatiskiltä saa parhaat ja tuoreimmat, mutta marketin kylmäaltaasta saa myös ihan kelpoja tuoremakkaroita. Makkaroita saa myös markkinoilta. Miksi ostaa kallista ja vanhaa norjalaista tuontilohta, kun noin kolmanneksella lohen kilohinnasta saa paikallista lohensukuista meritaimenta eli truchaa? Simpukoita, rapuja tai mustekaloja saa pakastealtaista kohtuuhintaan, mutta pitää vain muistaa, että ne ovat usein jo kypsennettyjä. Sulatus ja lämmittäminen riittävät. Torreviejassa ei ole erillistä kalakauppaa. Pavut ja hernekasvit ovat edullisia proteiininlähteitä eikä hinta päätä huimaa. Espanjalaisilla onkin lukuisia maukkaista papukeittoja ja kikhernepohjaisia ruokia. Raakojen papujen liottamisessa ja valmistuksessa (kuten hernekeiton teossa) pitää huomioida, että kraanavesi on kalkkipitoista ja kovettaa pavun. Tässä pitää käyttää pullotettua tai suodatettua vettä. Jauhoissa, pastoissa, juustoissa ja maitotuotteissa paikallisen suosiminen kannattaa, hinta-laatusuhde on hyvä. Markkinoilta olen ostanut hyvät juustot tiskiltä paremmalla hinnalla ja maulla kuin marketeista. Meritaimenta (trucha) kalatiskillä. Ei ole hinnalla pilattu, ?le alle 5€ ja koko kala reilulla vitosella.
Costa Alegre 47 Hyvää ruokaa pienellä budjetilla Niin espanjalaisessa kuin suomalaisessa keittiössä on perinteisesti valmistettu kokoliharuokia sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Muutoin on syöty kalaa, kasviksia ja kananmunia. Keitot, padat, laatikkoruoat ja kastikkeet ovat edullisia. Niitä voidaan valmistaa kerralla useamman aterian annos. Käytä pataruoissa, keitoissa ja laatikoissa runsaasti edullisia satokauden kasviksia ja lihaa tai kalaa niukemmin. Kun suikaloit ja maustat lihan ja broilerin itse, saat edullisempia keittoja, kastikkeita ja pataruokia. Kaikkein edullisimmat ruuat syntyvät kasviksista ja palkokasveista. Monet perinteiset, edulliset ruoat ovat unohtuneet. Kuka muistaa syöneensä munakastiketta ja perunaa? Letut ja pannarit ovat nekin edullisia, ja pannarin voi tehdä suolaisena edellisen päivän jämiä hyödyntäen. Munakkaisiin voi sijoittaa melkein mitä vain. Sinne voi sijoittaa edellisen päivän vihanneksia tai kastikkeita, espanjalaiseen perunatortillaan pitää nähdä hieman enemmän vaivaa. Helmi-maaliskuussa on kaikensorttisten kaalien kausi. Viime numerossa olleeseen uunijuuresvuokaan voi juuresten lisäksi laittaa ruusu-, kukkaja parsakaaleja sekä tuhdistaa sitä paikallisella vuohen tuorejuustolla. Alkuvuoden kasviksia ovat myös purjo, pinaatti, kurpitsa ja lehtimangoldi. Hedelmiä on aina tarjolla kauden mukaan. Aamun vitamiinipommit Smoothie on useimmiten marjoista, hedelmistä, kasviksista tai vihanneksista sekä maitotuotteista valmistettu juoma. Smoothie voi olla myös suolainen, esimerkiksi kurkusta tai avocadosta valmistettu. Valitse smoothieen sellaisia hedelmiä, marjoja ja nesteitä, joista pidät. Vihreyttä saa lehtikaalista tai lehtimangoldista, jonka makua sitruuna tasoittaa. Diente de Lionia eli voikukanlehtiä voi laittaa sekaan. (saa markkinoilta maustekauppiaalta). Ripaus suolaa makeaan smootiehen poistaa veden makua. Jos maku, paksuus tai väri ei ole heti kohdallaan, lisää hedelmiä tai nestettä. Leseet, pähkinät ja siemenet tuovat juomiin kuitua ja proteiineja, maitopohjaiset juomat kalsiumia. Kokeile jugurtteja, soija-, kauraja mantelimaitoa tai mehuja. Valitse pehmeitä, kypsiä hedelmiä tai anna niiden kypsyä pöydällä huoneenlämmössä joitakin päiviä, jotta saat niistä mahdollisimman paljon mehua. Smoothien valmistus onnistuu parhaiten tehosekoittimessa eli blenderissä tai sauvasekoittimella. Fruitie on pelkistä hedelmistä ja nesteestä valmistettu juoma. Paahdetut kukkakaalit appelsiinipistassipähkinä pedillä, suolaisen ja makean liitto.
48 Costa Alegre Paahdettua kukkakaalia, appelsiinia ja pistaasisalaattia hunaja-vinegrettellä 1 iso kukkakaali, leikattu kukinnoksi 2 appelsiinia, kuorittuna ja viipaloituna 1/2 kuppia pilkottuja pistaasipähkinöitä 1/4 kuppia oliiviöljyä 2 rkl hunajaa 2 rkl omenaviinitai siiderietikkaa 1 tl Dijon-sinappia Suolaa ja pippuria maun mukaan Tuore pilkottu korianteri koristeeksi Pilko kukkakaali, laita uuni lämpiämään 200 °C:seen Sekoita isossa kulhossa kukkakaalin kukinnot, 2 rkl oliiviöljyä, suola ja pippuri. Aseta kukkakaalit leivinpaperin päälle pellille ja paista uunissa 25-30 minuuttia kääntäen paistoajan puolessa välissä, kunnes pinta on kullankeltainen. Valmistele hunajavinaigrette: Sekoita pienessä kulhossa jäljellä olevat oliiviöljyt, hunaja, omenasiiderietikka, Dijon-sinappi, suolaa ja pippuria. vatkaa hyvin. Makkarapataa espanjalaiseen tyyliin, ohjeen mukaan neljälle. Mikäli kaikki neljä eivät ole raavaita miehiä, väitän että riittää kuudelle. Laitoin tähän pataan edellisen päivän tapaslautasen chorizon jämät paahdettuna sekaan. Kokoa salaatti: Aseta isolle lautaselle appelsiiniviipaleet ja paahdetut kukkakaalikukat. Ripottele päälle pilkottuja pistaasipähkinöitä. Lusikoi päälle hunaja-vinegrette. Koristele halutessasi tuoreella, pilkotulla korianterilla ja tarjoile heti. Makean, happaman ja suolaisten makujen yhdistelmä on vastustamaton. Makkarapata espanjalaiseen tyyliin 2 rkl oliiviöljyä 4 pientä tuorechorizoa tai muuta mausteista tuoremakkaraa 1 suuri sipuli 1 suuri porkkana 3-4 pientä eriväristä paprikaa 1 pieni keltainen (tai muun värinen) kesäkurpitsa voi myös käyttää myskikurpitsaa kymmenkunta pientä perunaa 2 suurta valkosipulinkynttä 2 suurta tomaattia kaltattuna varsiselleriä 2,5 dl kanalientä 1 dl paseerattua tomattia puolikkaan sitruunan mehu suolaa ja pippuria tuoretta persiljaa Leikkaa sipuli, porkkana, paprikat, kesäkurpitsa, tomaatit ja perunat reilun kokoisiksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa nekin muutamaan palaan. Kuumenna kasarissa öljyä ja kuullota sipuleita hetkinen yksinään. Lisää pannulle muut ainekset, lientä ja tomaattimehua sen verran, että kasvikset peittyvät melkein kokonaan. Pursota joukkoon makkarat siskonmakkaratyyliin. Lisää nestettä tarvittaessa. Anna kiehua leppoisasti sen aikaa, että perunatkin ovat kypsiä. Mausta sitruunamehulla, suolalla, pippurilla ja lopuksi persiljalla. Hyvin täyttävää keittomaista pataruokaa. Tämä annos riittää hyvin ainakin neljälle. On tosi hyvää, taisi tulla miehen mieliruoka espanjalaisessa keittiössä.
Costa Alegre 49 Pinaatti-linssi-kurpitsapata on täysin vegaaninen kun käyttää kauratai kookosmaitoa. Papupaprikapata n. 1 dl pieniä chorizopaloja 1 punasipuli 1 iso, punainen paprika 3 dl vettä oliiviöljyä 1 oksa rosmariinia 1 laakerinlehti 500 g valkoisia papuja 400 g punamangoldia tai pinaattia puolikas tuore chili Paista pikkuruisia chorizon paloja pannulla oliiviöljyssä. Lisää mukaan myös suikaloitu punasipuli ja kuullota kevyesti. Tämän jälkeen lisää kuutioitu paprika. Paista miedolla lämmöllä kunnes paprikat ovat hieman pehmenneet. Lisää mukaan myös silputtu rosmariini, laakerinlehti ja chilinpalat. Lisää pavut, sekoita ja lisää tämän jälkeen myös vesi. Anna muhia noin 15 minuuttia. Seuraile aina välillä papuja. Ne eivät saisi mössööntyä eivätkä olla liian kuivia, joten voit tarvittaessa vielä lisätä vettä. Pilko punamangoldi ja lisää papujen sekaan hetkeä ennen tarjoilua. Tarjoa leivän kanssa tai lihan lisukkeena. Pinaatti-, linssija myskikurpitsapata (vegaaninen) 2 kuppia vihreitä linssejä 500g tuoretta pinaattia 1 keskikokoinen myskikurpitsa 2 kuppia kauramaitoa (jos ei ole vegaani, voi käyttää ruokakermaa) 1 iso sipuli 3 valkosipulin kynttä 2 porkkanaa 1 varsisellerin varsi 1 rkl kuminaa 1 tl kurkumaa 1 laakerinlehti 4 kuppia kasvislientä Oliiviöljyä Suolaa ja mustapippuria Tuoretta persiljaa Liota linssejä kaksi tuntia. Kuori kurpitsa, poista siemenet ja paloittele kuutioiksi. Pilko, sipuli, valkosipuli, porkkana ja sellerinvarsi pieneksi, kuullota tilkassa oliiviöljyä. Lisää mausteet ja jatka paistamista hetki (mausteet eivät saa pa-laa). Lisää kurpitsa ja liotetut linssit. Kaada sekaan liemi ja kypsennä 20 minuuttia. Lisää kauramaito tai kerma ja pinaatti. Keitä vielä noin 10 minuuttia, tarkista suola ja kasvisten kypsyys. Tarjoile persiljan kanssa. Tämä on vegaaniruoka, jossa yhdistyvät proteiinit ja kasvikset kermaisessa liemessä. Jälkiruuaksi voi keittää aina halvoista appelsiineista kiisselin, jonka suurustamiseen käy perunajauhon sijaan maissitärkkelys. Vatkattua kermavaahtoa tai creme fraiche -vaahtoa päälle vaniljasokerilla maustettuna. Hedelmäsalaatti kauden hedelmistä on myös hyvä vaihtoehto. Buen provecho! Saludos de Kokki Kovanen Lähteet: Martat, Recetta de oro, pitämäni kokkikurssin materiaalit.
50 Costa Alegre Viinistä viiniin.. Mika Osmo Viinikaupan pitäjänä törmään monesti kysymyksiin: ”Kuinka paljon tässä on prosentteja”, ”Onko tämä pahanmakuista viiniä”, ja ennen kaikkea ”Minkä takia tämä viini maksaa eri tavalla kuin tuo viereinen?” Marques de Riscalin viinitilan tynnyreitä La Riojassa. Kuva: Sinikka Halttunen
Costa Alegre 51 K un viininviljelijä tuo tuotteensa markkinoille ja määrittelee hintansa tuotteelle, jota hän on viljellyt ja suojellut jo kenties vuosikymmenien ajan. Mahdollisesti viinitilan pohja on kulkenut suvussa jo vuosisatojen ajan, joten paljon vartijana on tämä viininviljelijä, ja vastuu painaa koko suvulle. Hän on suojellut kaikenlaisilta kasvitaudeilta, tuholaisilta, ilmastolta, kuivuudelta, ja kun tuote on viimein saatu pullotettua, myös varastoinnista ja tarvittaessa logistiikasta. Ja sitten mikä tärkeintä, myös tuotteensa läpimyynnistä. Kaikkihan me tiedämme, ettei ainakaan varastointien ja logistiikan puolelta hintakehitys ole ollut kauheasti alaspäin, vaan jatkuvasti saadaan lukea hinnankorotuksista ja ainakin korotuspaineista, joita tiedostusvälineet maalailevat. Ja jatkuvat polttoaineiden korotuksetkin ovat arkipäivää. Ja paljon on ollut puhetta myös alkoholittomista viineistä, ja mistä niitä saa ja niin edelleen. Keskusteluni viininviljelijöiden kanssa on ainakin tuolta osalta murskaava, Espanjassa viini on käymisteitse valmistettu vähintään 10,5 prosenttinen juoma. Jos se on alkoholiton tai miedompi, se ei ole viini, vaan joku muu. Itse asiassa viljelijöiden suusta sellaiselle valmisteelle oli montakin nimeä, mutta kaikki eivät ole niin kauniita, jotta tässä sellaisille annettaisiin tilaa. Se siis keskustuista viinin alkoholiprosenttiin tai ennen kaikkea mahdolliseen alkoholittomuuteen. * Onko tämä pahanmakuista viiniä? Niin kuin hyvä ystäväni ja kollegani Jouni sanoisi ”Huonon viinin kysyntä on niin pientä ja vähäistä, ettei sellaista kannata ainakaan tieten tahtoen valmistaa.” eli käytännössä varmaan kukaan viljelijä ei halua, että oma tuote kuuluisi moiseen kastiin. Ja makuasioitahan nuo kaikki loppupeleissä ovat, toisen makea on toisen suolainen ja niin edelleen. No minkäs takia tämä viini sitten maksaa sitten enemmän kuin tuo? Tuo taitaa kuitenkin olla se isoin kysymys, johon vaikutetaan monella asialla, edellä mainitut varastointi, logistiikka, historia, viljelijän suorat ja välittömät kulut, sadon suuruudet, joihin taas vaikuttaa luonto, kuumuus, kosteus, sateet, lumentulo, eli asiat, joihin viljelijä ei hirveästi voi vaikuttaa. "Huonon viinin kysyntä on niin pientä ja vähäistä, ettei sellaista kannata ainakaan tieten tahtoen valmistaa. " Iso tekijä hinnoittelussa on tietysti juoman laatu ja markkinaodotukset, ja ennen kaikkea, kenelle ja minkälaisille markkinoille valmiste on suunniteltu. Vanhimmat viininviljelijät suunnittelivat omat viininsä oman kylän väelle, ja sitä myytiin omiin kanistereihin ja kannuihin suoraan tilalta. Myös volyymit olivat sen mukaiset, ei ollut kuin 3-10 hehtaaria tiluksia, jolla ruokittiin (juotettiin) koko kylän väki, ja nyt on 400 hehtaaria, ja tavoitteet ihan muualla. Mutta kiinnostavaa on kuitenkin tässäkin yhtälössä, että edelleen sieltä tilalta käy oman kylän väki hakemassa kanistereissa omaan käyttöön sen arkiviininsä. Hienoa ja mukavaa on, että talon viiniä on edelleen mahdollista ostaa monesta paikasta suoraan tynnyreistä, ja viinikaupoista myös 5-30 litran pahvikanistereissa ja edelleen edullisesti. Onko se pahaa…paljonko prosentteja… miksi se on tuon hintaista.. niin kuin joku viisas on joskus sanonut, kauneus on katsojan silmässä. Ja täällä ollessani olen huomannut, että pakkauksessa, jossa viini tuodaan ”kylille myytäväksi”, ei viininviljelijöille ole sillä suurtakaan merkitystä, onko se tynnyrissä, 30 litran pahvikanisterissa vai pullossa. Lopputuloshan kuitenkin ratkaisee, kunhan myydään ja kunhan asiakas nauttii. Saludos Mika * Tuotteen läpimyynti tarkoittaa ammattikielellä tuotteen myymistä myös myymälästä kuluttajalle eli kuinka saa niin sanotusti hyllystä tavaraa liikenteeseen loppukuluttajalle.
52 Costa Alegre
Costa Alegre 53 Oikaisuja Costa Alegren numeroon 4/2024 Sivulla 30 kerrotaan, että Marketta ja Pertti Viljakainen ovat ostaneet asunnon 13 vuotta sitten. Pitäisi olla, että he ovat käyneet Torreviejassa 13 vuotta. Kehuja: raikas kansi, napakka lehti. Mielenkiintoisimmat jutut: Evakon kokemukset, elokuvaselostus, talvisodan muistomerkki. Madridin suurlähetystön henkilökunta kehui Costa Alegrea. Se luetaan siellä tarkasti ja kiinnostuneesti.
54 Costa Alegre Aina mukana
Costa Alegre 55 Haluatko olla mukana tekemässä Costa Alegrea? Anna juttuvinkki Millaisia juttuja haluaisit lukea Costa Alegresta? Avustaja Voit tarjota valokuvia hyvistä hetkistä tai tapahtumista. Jos osaat kirjoittaa, niin voit tarjota juttua omasta aiheestasi lehteen. Aihe on kiinnostavin, sillä toimitus voi editoida jutun. Maksamme pienen palkkion julkaistuista jutuista. Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että sitä saa käyttää korvauksetta uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta. Ota yhteyttä: modervik@gmail.com. +358 40 588 38 23 tai +34 690 343 714 Seuraava Costa Alegre ilmestyy maalis-huhtikuun vaihteessa pelkästään Lehtiluukussa. Aineistopäivä on maanantaina 16.3.2023. Teemana on Monta näkökulmaa eläkkeelläoloon. Lukijakysely Valitse tämän lehden paras juttu ja ilmoita siitä päätoimittajalle +358 40 588 38 23, WhatsApp tai +34 690 343 714. Vastaajat ja vinkkaajat palkitaan. Monta näkökulmaa eläkkeelläoloon Sauvakävely hoitaa terveyttämme. Kuva: pasja 1000. Pixabay. Sosiaalinen kanssakäyminen pidentää ikää ja hoitaa terveyttämme. Kuva: Iffany. Pixabay. Rollaattorin avulla huonojalkaisempikin pystyy ulkoilemaan. Kuva: Pronchee. Pixabay.
56 Costa Alegre 6. Mikä oli Suomen myydyin alkoholijuoma vuonna 2024 a) Suomi-viina b) Leijona-viina c) Koskenkorva 7. Millä nimellä tunnetaan espanjalainen yli 300 tuntikilometrin nopeuksiin pystyvä suurnopeusjuna ja -rataverkko? a) AVE b) IVE c) EVE 8. Miltä vuosisadalta on peräisin Ranskan kansallislaulu eli Marseljeesi? a) 1600-luvulta b) 1700-luvulta c) 1800-luvulta 9. Mikä maa tuottaa maitoa eniten maailmassa? a) Yhdysvallat b) Kiina c) Intia 10.Mikä väri on ranskan lipussa lähimpänä salkoa? a) Sininen b) Valkoinen c) Punainen 11. Mikä suomalainen yhtye osallistuu Ruotsin vuoden 2025 Melodifestivalen-euroviisukilpailuun? a) KAJ b) HEJ c) MOI 12. Kuinka monta osavaltiota on Yhdysvalloissa? a) 50 b) 52 c) 54 13. Montako lääniä Suomessa on? a) Seitsemän b) Viisitoista c) Ei yhtään 14. Minkä maalainen on vuonna 2014 perustettu alusvaatebrändi The Other Danish Guy? a) Tanskalainen b) Yhdysvaltalainen c) Suomalainen 15. Mikä on asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki? a) Espoo b) Tampere c) Turku Mikan tietovisa 15 kysymystä Laatija Mika Lindqvist Mitä pidetään Espanjan kansalliskukkana? a) Ruusu b) Ihmeköynnös c) Neilikka 2. Näyttelijä Richard Gere on muuttanut espanjalaisen vaimonsa kanssa Espanjaan. Missä he asuvat nykyisin? a) Sevilla b) Malaga c) Madrid 3. Minkä kauppaketjun oma tuotemerkki on Hacendado? a) Consum b) Mercadona c) Dialprix 4. Mikä sianruhon osa on codillo? a) Rysty b) Kylki c) Kainalo 5. Missä maassa pidetään euroviisut tänä vuonna? a) Sveitsissä b) Hollannissa c) Ruotsissa Mikähän näistä on se suurnopeusjuna? Kuva: dilsadakcaoglu. Pixabay. Oikeat vastaukset löytyvät sivulta 44.