Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 6 | 2024 Tässä on paikka Sinun ilmoituksellesi myynti@letterbox.fi Yrittäjä! Kysy lisää! Espoon tonttihakuun on tulossa 46 omakotitonttia Senioripaku kiertää Espoossa ESpoon kaupunki järjestää myös tulevana syksynä asukkaille tarkoitetun omakotitonttihaun. hakuun tulee 46 tonttia suosituilta pientaloalueilta. elinkeinoja kilpailukykyjaosto päätti tonttihausta ja sen ehdoista kokouksessaan 6.5. ESpoon SEnioripaku välkky ilahduttaa espoolaisia ikäihmisiä jälleen tulevana kesänä. Eniten tontteja, 15, on tarjolla Kurttilassa. Espoonkartanosta hakuun tulee seitsemän tonttia ja Latokaskesta sekä Lintuvaarasta molemmista kuusi. Kauklahdessa on tarjolla viisi tonttia, Kalajärvellä neljä ja Henttaalla, Laaksolahdessa ja Nupurissa kussakin yksi. Tonteista 27 on uusia kohteita. Loput 19 ovat kaupungille pääasiassa viime tai sitä edeltävänä vuonna palautuneita tontteja. – palautuneita tontteja on tavanomaista enemmän ja siihen vaikuttaa rakentamisen heikko suhdanne. Uudet tontit sijaitsevat Espoonkartanossa ja Lintuvaarassa. Kurttilassa, Latokaskessa, Kauklahdessa ja Kalajärvellä on sekä uusia että palautuneita tontteja, tiedottaa Espoon kaupunki. Tontinhakijalla on mahdollisuus valita, ostaako vai vuokraako hän tontin. Edellisessä tonttihaussa kahdeksan osti ja 41 vuokrasi tontin. Tonttien pinta-alat ovat 444–1 800 neliömetriä ja rakennusoikeutta on 111–360 kerrosneliömetriä. Syksyllä alkavan tonttihaun tarkasta ajankohdasta viestitään myöhemmin Espoon kaupungin verkkosivuilla, jonne tulee myös tarkemmat tiedot haettavista tonteista. Tonttihaku perustuu arvontaan, jossa etusijalla ovat espoolaiset hakijat. kausi käynnistyi 21.5. Suvelan asukaspuistosta, ja ikäihmiset voivat nauttia pysäkkien ohjelmasta aina elokuun loppuun asti. Senioripaku tarjoaa pysäkeillään ikäihmisille monipuolista ilmaista ohjelmaa, kuten liikunnanohjausta, tanssihetkiä, taideja kulttuurielämyksiä sekä palveluneuvontaa. Tänä kesänä Senioripakuna toimii kirjaston elämysauto Välkky, ja siksi toiminnan nimenä on Senioripaku Välkky. Se tuo myös kirjaston palvelut ikäihmisten luo. Senioripakun toiminta toteutetaan Espoon kaupungin liikuntaja kulttuuripalveluiden, Omnia Espoon työväenopiston, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sekä järjestöjen ja vapaaehtoistoimijoiden yhteistyönä. Senioripaku-toimintaa on järjestetty Espoossa vuodesta 2022 lähtien. Toiminnan tavoitteena on tarjota mielekästä tekemistä ikäihmisille ja tuoda palvelut heitä lähelle. Vuonna 2023 Senioripakun pysäkeillä tavoitettiin lähes 1000 ikäihmistä ja heidän läheistään. KIRKKONUMMI Munkinmäentie 15 09 296 5000 ark. 10–16 info@matkahaukka.com Lisää matkoista kotisivuiltamme kirkkonummi.matkahaukka.com KIRKKONUMMI info@matkahaukka.com Kauttamme kätevästi lentoja laivaryhmät Varaa lomasi kaupunkilomalle Matkahaukasta pikaisesti, niin hyödyt edullisista lentohinnoista Kesällä KesKi-eurooppaan Muista, että kauttamme saa myös apolloMatKojen MatKat varattua kätevästi Valmistuvalle nuorelle lahjaksi lahjaKortti MatKahauKasta! Omakotitonttihakuun on tulossa 46 tonttia suosituilta pientaloalueilta. espoon Senioripakun päätöstapahtuma espoon keskuksessa syyskuussa 2023. nOOra niLSén PauLi BOStröm
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 6 | 2024 Nähtävilläolon aikana järjestetään useita asukastilaisuuksia eri puolilla kaupunkia. Yleiskaava on strateginen aluevarauskaava. Siinä näkyvät maankäytön suuret linjat ja yleispiirteiset aluevaraukset, jotka ohjaavat asemakaavoitusta. Kaupungin mukaan yleiskaavan avulla varaudutaan hallitusti kaupungin kasvuun. Espoon asukasluvun arvioidaan kasvavan yli 500 000 asukkaaseen vuoteen 2060 mennessä. – Espoon yleiskaava 2060 -luonnoksen lähtökohtana on kaupungin tasapainoinen kehittäminen niin, että kaikki viisi kaupunkikeskusta ovat hyvin saavutettavissa ja vetovoimaisia. Kaupunginhallitus ja lautakunta tarkensivat kaavaluonnosta siten, että espoolaisille tärkeitä ominaispiirteitä, kuten pientaloalueita ja virkistysalueita säilytetään, kerrotaan kaupungin tiedotteessa. Joukkoliikenneyhteydet tukevat asuinalueiden kehitystä ja tiivistymistä raideverkon varsilla. Raideliikenteeseen tutkitaan metron jatketta Kivenlahdesta Kauklahteen, ja Espoon keskuksen ja Matinkylän välille tutkitaan metrotai pikaraitiovaihtoehtoja. – Yleiskaavan avulla huolehdimme siitä, että Espoo on tulevaisuudessakin houkutteleva ja elinvoimainen, arjessa toimiva kaupunki. Luontoa ja virkistysmahdollisuuksia turvataan kasvusta huolimatta. Espoossa on paljon pientaloja, ja Espoon päättäjillä onkin tahtotila mahdollisimman laajaan pientaloasumiseen, kertoo yleiskaavapäällikkö Essi Leino. – Kasvava kaupunki tarvitsee myös tiivistyvää kaupunkia erityisesti kaupunkikeskusten, palveluiden ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien, kuten raiteiden, ympärille. Nyt on aika keskustella yhdessä kasvusta ja muutoksesta niin, että espoolaiset voivat olla tyytyväisiä, Essi Leino jatkaa. Kaupunginhallitus päätti samassa kokouksessa ehdottaa valtuustolle Hiilineutraali Espoo 2030 -tiekartan hyväksymistä. Ilmastotavoitteet huomioidaan myös yleiskaavatyössä. Vuoteen 2060 tähtäävä yleiskaava jatkaakin Hiilineutraali Espoo 2030 -tiekartan viitoittamaa polkua. Espoon yleiskaava 2060:n kaavaluonnos esille ESpooN YlEiSKaava 2060:n kaavaluonnos tulee nähtäville 3.6.2024 ja nähtävilläolo jatkuu aina 3.9.2024 asti. tiivisti rakennettu espoon keskus on tyypillinen espoolainen kaupunkikeskus, jonka ympärillä on väljempää pientaloasutusta. Sen kytkeytyminen muuhun kaupunkiin on tunnistettu yhdeksi keskeiseksi yleiskaavatyössä ratkaistavaksi asiaksi. Suomen iLmakuva oy Isoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! (ennen 1985 syntyneet!) UUTUUS! KÄÄNTYVÄLLÄ KUSKIN ISTUIMELLA! TILAA ESITE! SÄHKÖMOPO Lisävarusteena nastarenkaat alumiinivanteilla. Otamme vaihdossa autoja. ISO Kantama jopa 160 km TWIST 700 Vääntävä Bafang M400 80 Nm keskimoottori Runkoon upotettu 672 Wh akku Shimano Acera 8v Metallihohto mattaharmaa väri Hydrauliset jarrut KAIKKI PYRKIJÄT KÄY MYÖS TYÖSUHDEPYÖRIKSI. SÄHKÖMOPOJEN MERCEDES! Ei ajokorttia. Tehokas 60V 1000W moottori. 3 Nopeusaluetta, 10km-17km-25km/h. Pakki. LED-valot! SÄHKÖSKOOTTERI Takuu 2 v. kaksi versiota: PYRKIJÄ E400 30 Ah Litium-akulla jonka voi ladata kotona tai paikallaan niin kuin sähköpyörissä on. Ajomatka 70-80 km. Värit: Punainen tai Hopea. Rahoituksella alk. 99?/kk. 2350 ? Lyijygeeliakut. Ajomatka 50-60 km. Värit: Punainen tai Pronssi. 1790 ? Rahoituksella alk. 75?/kk. 1 2 Täysautomaatti, pakki. Tehokas 3Kw moottori NYT kaksi versiota! 7990 ? +tk Rahoituksella alk. 169?/kk. 1 LYIJYGEELI-AKUILLA Max. ajomatka jopa 95 km latauksella. 9990 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. 2 LITIUM-AKUILLA Max. ajomatka jopa 150 km latauksella. Max.nopeus: 45 km/h. Rekisteröity: 2 hengelle Kantavuus: 190 kg. Paino: 320 kg. Värit: Metallipunainen ja -sininen. Takuu 2 v. NOPEILLE näihin: Automaattijarrut. Nopeus 15 km/h. Max. ajomatka 50-60 km Mitat: Pituus 135 cm Leveys 69 cm KAUPANPÄÄLLE! (arvo 340?) TakaBoxi, takateline ja suojapeite MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CE NTE R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta Meillä takuu, varaosat ja huolto pelaa varmasti! Suomessa yli 150 huoltopistettä. TILAA HETI OMASI! NOPEAT TOIMITUKSET RAHDILLA KOTIIN ASTI! www.rally.fi Takuu 2 v. Ei ajokorttia. Isot 30 cm renkaat, täysjousitus, lukittava laatikko. Sopii maaseudulle ja kaupunkiin! Helppo ajaa! PYRKIJÄ E1200 KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi Otamme vaihdossa mönkijät, moottoripyörät, autot ym. 2/4-veto + lukko edessä. Värit: Sininen ja musta. TRAKTORI 700 XWOLF Full LED valot Alumiinivanteet ALK. ? +tk 6990 TOURING UUTUUS! HALVIMMAT MÖNKIJÄT MÖNKIJÄ CENTERISTÄ KOKO MAAHAN! Markkinoiden tehokkain 500 luokan mönkijä. Teho 32 Kw / 44 Hv ja vääntö 53 N-m / 5200 rmp UUTUUS! Rahoituksella alk. 98?/kk. 3990 ? +tk TRAKTORI Värit: Hopea ja musta. SAA AJAA TIELLÄ! KAUPANPÄÄLLE: VINSSI JA TUULILASI! (4990?) 2 hlö. SAMBA 500 1990 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. 2490 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. JAZZ 500 Rahoituksella alk. 59?/kk. 1499 ? SÄHKÖSKOOTTERI 1899 ? ISO LCD näyttö 20x4? KENDA läskirenkaat Hurjan iso piilotettu 748 wh akku Mattamusta väri Led valot Takateline Tällä voi polkea tai sitten ajella polkematta. Todella hieno cruisailupeli! Istuinkorkeus 85 cm RALLY USA TOURER 750 SÄHKÖPYÖRÄ/MOPO Rahoituksella alk. 59?/kk. Rahoituksella alk.119?/kk. UUTUUS! 550 XWOLF TOURING Ohjaustehostimella T3b SAA AJAA TIELLÄ! Rally 300 EFI T3b Yhteistyössä bmw kanssa suunniteltu VÄÄNTÖ 66N-m / 4500rpm EFI BOSCH RUISKU huippumoottori Rahoituksella alk.149?/kk. ? +tk 5980 2/4-veto + lukko edessä. Rek 2 hlö, LED valot ym. VARUSTEPAKETTI KAUPANPÄÄLLE: Vinssi, Perävaunupistoke, Ylläpitolaturi ja Tuulilasi. LAADUKKAAT SUOMALAISET PYRKIJÄ SÄHKÖPYÖRÄT 5 v. RUNKOTAKUULLA! 2490 ? Rahoituksella alk. 95?/kk. Täysjousto. TAKUU VUOTTA 3 Ohjaustehostin T3b, 60 km/h, 2 hlö Varustepaketti KAUPANPÄÄLLE! Tutustu ohjelmaan ja osta liput! urkuyofestival.fi Tunnelmalliset kesäillan konsertit ja taidemusiikin huippunimet Espoossa joka torstai! 6.6. 29.8.2024 SUOMEN PUOLELLA EU:SSA 53 VALTIOSIHTEERI SOTATIETEIDEN MAISTERI TEIJA MAKKONEN ÄÄNESTÄ w w w . t e i j a m a k k o n e n . f i M a k s a j a P e r u s s u o m a l a i s e t r . p
Pentu tehtailulla on selkeät tunnusmerkit Sivu 2 avoin ikkuna on vaaran paikka kissalle Sivu 3 Nro 1/2024 Kodin LEMMIKIT SuomeSSa oN arvioideN mukaan 800 000 koiraa, joka tarkoittaa, että lähes joka kolmannessa suomalaisessa kotitaloudessa on koira. Vaikka useimmiten koira on monien onnellisten hetkien ja hyvänolon lähde, voi arki osoittautua haastavaksi sekä koiralle että omistajalle, jos omiin tarpeisiin sopivaa rotua ei valita huolellisesti. Koiraa hankkiessa on hyvä selvittää, mitä tyypillisiä terveysongelmia rodussa esiintyy. Terveysriskit on hyvä tiedostaa, sillä mahdollinen sairastelu on koiralle stressaavaa. Koiran eläinlääkärikäynnit voivat käydä myös omistajalle kalliiksi – etenkin, jos koiraa ei ole vakuutettu tapaturmien ja sairauksien varalle. Onkin ehkä hieman yllättävää, että rodun terveyttä ei useinkaan aseteta etusijalle sopivaa koirarotua valittaessa. valitSe omaaN elämäNtilaNteeSi Sopiva rotu Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koirien kanssa vietetty aika lisää ihmisten hyvinvointia. Koira auttaa muun muassa alentamaan stressitasoamme ja lisää usein omistajan fyysistä aktiivisuutta sekä sosiaalista kanssakäymistä. Terveysvaikutusten lisäksi koira tuo useimmiten runsaasti iloa ja onnellisia hetkiä omistajiensa elämään. Tilanne voi kuitenkin joskus kääntyä päälaelleen, jos hankit koiran, jonka rotuominaisuudet eivät sovi omaan elämäntilanteeseesi ja tarpeisiisi. päätös rodusta saattaa joskus syntyä pelkästään söpön ulkomuodon tai koon perusteella. Suloisen ilmeen, tuuhean turkin tai pienen koon taakse saattaa kuitenkin kätkeytyä haastava luonne tai ominaisuuksia, jotka osoittautuvat arjessa ongelmallisiksi. Useimmat rodut on alun perin jalostettu johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen, ja näin ollen rodun ominaispiirteisiin saattaa kuulua esimerkiksi vahva vartiointi-, metsästystai paimennusvietti. Huomioi eri rotujeN omiNaiSpiirteet Myös eri rotujen aktiivisuustasot vaihtelevat suuresti. Siinä missä yksi rotu tyytyy maltilliseen määrään aktivointia, toiset rodut saattavat vaatia paljon liikuntaa ja rodunomaista tekemistä pysyäkseen tyytyväisinä. Mikäli koiralle ei pystytä tarjoamaan sen vaatimia virikkeitä ja liikuntaa, koiran turhautuminen näkyy yleensä melko pian ongelmakäyttäytymisenä. Koiran ja omistajan välisiä ongelmia syntyy usein silloin, kun omistaja yrittää tukahduttaa koiran luontaiset rotuominaisuudet. Siksi on hyvä miettiä, sopivatko koiran luontaiset ominaisuudet sinun elämääsi. Jos aiot kulkea päivittäin pitkiä lenkkejä tai käyt vaelluksilla, kannattaa ehkä suunnata katseet aktiivisiin rotuihin. Jos taas odotuksissasi on maltillisen liikuntatarpeen omaava koira, jolla on paljon mukavuudenhalua, metsästyskoiran tai aktiivisen paimenkoiran hankkiminen ei välttämättä ole hyvä ajatus. myös turkinhoitoon käytettävä aika ja kulut voivat yllättää runsasturkkisen rodun kanssa. Omistajana vastaat koiran hyvinvoinnista, ja siksi on tärkeää ottaa selvää, mitä kaikkea kyseinen rotu vaatii omistajaltaan. KeSKuStele KaSvat tajieN ja roduN HarraStajieN KaNSSa Kotiläksyt on hyvä tehdä ennen koiran hankkimista. Internet tarjoaa paljon tietoa, jonka avulla on helppo kartoittaa itselle sopivia rotuja. Toinen tärkeä tietolähde ovat ihmiset, jotka elävät sinua kiinnostavien rotujen kanssa päivittäin. Ota yhteyttä rodun kasvattajiin ja harrastajiin esimerkiksi rotuyhdistyksen kautta ja tutustu rotuun huolella. Myös Suomen Kennelliitto tarjoaa apuaan sopivan rodun valintaan mm. hankikoira.fi -sivustolla. Kuten niin monessa muussakin asiassa, hyvä valmistautuminen tarjoaa parhaan alun elämälle koiran kanssa. Koiran ja omistajan välisiä ongel mia syntyy usein silloin, kun omistaja yrittää tukahduttaa koiran luontaiset rotuominaisuudet. Siksi on hyvä miettiä, sopivatko koiran luontaiset ominaisuudet sinun elämääsi Lähes puolelle koiranomistajista tärkeimmiksi valintakriteereiksi nousevat rodun luonteenpiirteet ja koiran koko. Sopivan koirarodun valintaan kannattaa käyttää aikaa
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 1 | 2024 2 | Kodin Lemmikit Kodin Lemmikit Riippumaton erikoisjulkaisu lemmikkien ystäville Kustantaja: LetterboxMediat Hämeentie 103 00550 Helsinki Puh 092600107 S-posti: info@letterbox.fi Tuotantoryhmä: Sirpa Valppu puh. 045 164 4314 Sirkka Väisänen puh. 045 601 3936 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ letterbox.fi Verkkolehti: www.kodinlemmikit.net Kodin LEMMIKIT Pentutehtailulla on selkeät tunnusmerkit Kevät ja Kesä on koiranpennun hankinnan aikaa, ja kyseessä on lemmikin eliniän pituinen sitoumus. koiranpentua hankittaessa tulee varmistaa, että pennun ja omistajan tarpeet kohtaavat ja että pentua ei hankita pentutehtailijalta. Koirapentua harkittaessa tulee ensin perehtyä kyseessä olevan rodun tarpeisiin ja luonteeseen sekä rodulle tyypillisimpiin sairauksiin. Rekisteröityjen rotukoirien osalta nämä löytyvät rotua harrastavan yhdistyksen tai rotujärjestön nettisivuilta joko jalostuksen tavoiteohjelmasta tai rodulle määritellystä PEVISA-ohjelmasta, jolla tarkoitetaan perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa. Lähisukulaisten terveystutkimustiedot löytyvät Suomen Kennelliiton Koiranettietokannasta. Pennun vanhempien luonne sekä vanhempien ja pentueen terveyshistoria kannattaa selvittää. Pentujen kasvuympäristöön kannattaa tutustua huolellisesti ennen luovutusta vähintään kerran. Rescue-koirien ja kodinvaihtajien osalta tulee selvittää samat asiat, jos mahdollista. Koiran hankkijalle on tarjolla yhä lisääntyvässä määrin pentutehtaiden kasvatteja, joiden terveyshistoriaan ja kasvuolosuhteisiin ostajan on yleensä mahdoton perehtyä. Pentutehtailussa pentuja teetetään vain rahan takia eläimen hyvinvoinnista piittaamatta. Euroopan pentutehtaissa kasvatetaan satojatuhansia pentuja vuosittain. Pentuja tehtaillaan myös Suomessa, mutta suurin osa pennuista tuodaan Suomeen ulkomailta, tyypillisimmin Virosta. Pentutehtailua edesauttaa pentujen verrattain edullinen hinta sekä helppo saatavuus verkkokaupasta. HaLPa Hinta KieLii PentuteHtaiLusta Pentutehtailija myy pennun selkeästi vastuullista kasvattajaa halvemmalla. Pennun hankintahinta voi tuntua houkuttelevalta, mutta on hyvä muistaa, että todennäköisesti halpa hankintahinta tulee myöhemmin maksettavaksi toisessa muodossa. Halpa hinta tarkoittaa sitä, että pentutehtailija ei sijoita pennun tai sen emän terveyteen rahaa, eikä tutkituta pennun ja emän terveyttä, tai huolehdi tarpeellisista rokotuksista ja loishäädöistä. Pentutehtailija teettää pentuja liian tiheästi ja myös liian nuorilla tai vanhoilla nartuilla. Koirien elinympäristöä ei välttämättä pidetä siistinä. Pentutehtailija ruokkii koiria yleensä mahdollisimman halvalla eli ruokaa on liian vähän ja sen laatu on heikkoa. Tästä voi pennulle kehittyä pysyviä vaurioita, joita ei ostohetkellä aina havaitse, vaan vauriot ilmaantuvat vasta myöhemmin. tyypillisen pentutehtailijan tunnistaa hinnan ohella siitä, että pennun saa heti mukaan ilman kirjallista sopimusta koiran kaupasta tai eläinlääkärintodistusta pentutarkastuksesta tai terveystodistusta. Pentua ei myöskään ole yleensä tunnistusmerkitty mikrosirulla. Myyjällä on kiire saada kaupat tehtyä, eikä hän kysele pennun tulevasta omistajasta tai kodista, jonne hän on pentua myymässä. Kaupantekopaikaksi ehdotetaan jotain muuta, kuin kasvattajan kotia. Ostaja ei pääse näkemään pentutehtailijan pennun emää tai pentueen muita koiria. Rotukoirana myytävää pentua ole rekisteröity Suomen Kennelliiton koirarekisteriin. jos pennun ostaja epäilee pentutehtailua, kannattaa olla yhteydessä eläinsuojeluviranomaiseen. Ennen pennun hankintaa kannattaa myös keskustella paikallisen eläinlääkärin kanssa kyseessä olevan rodun soveltuvuudesta ja vaatimuksista. Omistajan kiintymyksen ja lemmikin käyttäytymisen välillä on yhteys LemmiKit tuOvat yleensä iloa omistajiensa elämään. Osalle lemmikinomistajista suhde eläimeen ei kuitenkaan ole pelkkää onnea. Omistajan ja lemmikin väliseen suhteeseen voi liittyä negatiivisia tunteita, kuten huolta ja ahdistusta, joilla on puolestaan yhteys muun muassa lemmikin ei-toivottuun käyttäytymiseen. näin todetaan helsingin yliopiston tutkimuksessa, jota Agria ja Ruotsin kennelliiton tutkimusrahasto tukevat. Lemmikin ja omistajan välinen kiintymyssuhteen laatu on yhteydessä eläimen käyttäytymiseen. Psykologi ja tohtorikoulutettava Aada Ståhl on yksi tutkimuksen parissa työskennelleistä. Hän kertoo, että lemmikinomistajien turvaton kiintymyssuhde voidaan jakaa kahteen kiintymyssuhdetyyliin. Toinen on kiintymyssuhteeseen liittyvä ahdistus. Ahdistuneella kiintymystyylillä tarkoitetaan sitä, että lemmikinomistajalla on liioiteltua pelkoa siitä, että jotain tapahtuu, esimerkiksi että eläin sairastuu. Lemmikinomistajan ominaisuudet, kuten mielenterveyden ongelmat ja neuroottisuuden persoonallisuuspiirre, ovat yhteydessä ahdistuneeseen kiintymystyyliin. Myös koirien pelkokäyttäytyminen on yhteydessä ahdistuneeseen kiintymystyyliin, Aada Ståhl sanoo. etäinen Omistaja saattaa aiHeuttaa KOirassa ePätOivOttua Käytöstä Toinen turvaton kiintymystyyli on puolestaan välttelevä. Siihen kuuluu etäisyyden pitäminen eläimeen, mikä tutkimuksen mukaan liittyy lähinnä koirien käyttäytymiseen. Välttelevän kiintymyssuhteen omaavilla omistajilla on enemmän koiria, jotka käyttäytyvät mahdollisesti huomion puutteessa epätoivotulla tavalla, kuten impulsiivisesti tai jopa aggressiivisesti. Omistajilla, joilla on taipumus hakea läheisyyttä ja vuorovaikutusta lemmikeiltään, on puolestaan enemmän lemmikkejä, jotka ovat taipuvaisempia hakemaan näitä asioita myös omistajaltaan. Toisin sanoen, vähemmän välttelevästi kiintyneillä omistajilla on ihmissosiaalisempia lemmikkejä. Omistajan kiintymyssuhde lemmikkiinsä ohjaa siis mahdollisesti myös lemmikin käyttäytymistä. KiintymyssuHteen LaaduLLa On merKittävä vaiKutus eLämänLaatuun Aiemmat alan tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisten persoonallisuuspiirteiden ja sen millainen suhde heillä on lemmikkiinsä, välillä on selviä yhteyksiä. Mutta se, että eläinten persoonallisuuspiirteet voivat olla yhteydessä myös omistajan kiintymyssuhteen laatuun, on Aada Ståhlin mukaan jotain aivan uutta. Omistajan ja lemmikkieläimen välisen kiintymyssuhteen laadulla on merkittävä vaikutus heidän yhteiseen elämäänsä. Syvempi ymmärrys näistä yhteyksistä, voi auttaa ihmisiä esimerkiksi tekemään oikea-aikaisempia päätöksiä lemmikin hankinnassa, Ståhl sanoo. On tärkeää ottaa huomioon, että lemmikin hankkiminen mielenterveyden haasteiden keskellä ei välttämättä täytä odotuksia, joita voi liittyä sen psyykkistä hyvinvointia kohentaviin vaikutuksiin. Sen sijaan on tärkeää tiedostaa kiintymyssuhteeseen liittyvien haasteiden riski, joka voi haitata sekä lemmikin että omistajan hyvinvointia, summaa Ståhl. Pentutehtailija teettää pentuja liian tiheästi ja myös liian nuorilla tai vanhoilla nartuilla helsingin yliopiston professori hannes Lohen johtama tutkimusryhmä on päättänyt tarkastella lähemmin, kuinka sekä ihmisten että eläinten yksilölliset persoonallisuuspiirteet ja käyttäytymismallit sekä ihmisen psyykkinen hyvinvointi liittyvät kiintymyssuhteen haasteisiin, erityisesti turvattomiin kiintymystyyleihin. AgRiA eLäinvAkuutus
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 1 | 2024 Yleinen harhaluulo on, että kissa putoaa aina jaloilleen ja selviää mistä tahansa pudotuksesta. Sulje laSitetun parvekkeen ikkunat Kissalle turvallisin parveke on lasitettu tai verkotettu. Verkotus kannattaa tehdä huolellisesti ja sopivan vahvasta verkosta, sillä seikkailunhaluinen kissa saattaa kiipeillä verkkoa pitkin. lasitetulla parvekkeella on varminta pitää ikkunat suljettuna aina kissan viettäessä aikaa parvekkeella. Kissa kykenee hyppäämään ketterästi ulos avonaisista parvekeikkunoista, vaikka äkkiseltään tuntuisikin, että ikkunat ovat korkealla kissan ulottumattomissa. putoaminen on aina vaaralliSta Yleinen harhaluulo on, että kissa putoaa aina jaloilleen ja selviää mistä tahansa pudotuksesta. Kissat putoavatkin useimmiten jaloilleen, mutta se ei tarkoita, että ne selviäisivät putouksesta vammoitta. Pienikin pudotus voi olla kissalle vaarallinen, ja vammat voivat olla varsin vakavia ja niistä toipuminen voi kestää kauan. Yleisimpiä putoamisesta aiheutuneita vammoja ovat eturaajojen ja leuan murtumat sekä maksan, pernan ja pallean vauriot. Myös kissan keuhkot ja virtsarakko saattavat vaurioitua pudotuksessa. jos kissasi putoaa parvekkeelta tai ikkunasta, tutki kissan vointi; onko kissalla näkyviä vammoja, aristaako kissa jotain ruumiinosaa tai ontuuko se. Varminta on viedä kissa eläinlääkäriin tutkittavaksi. Osa vammoista voi olla sisäisiä ja alkaa oireilla vasta myöhemmin. Vaikka kissa näyttäisi voivan hyvin pudotuksen jälkeen, sillä saattaa olla vakaviakin sisäisiä vammoja. kiSSan turvallinen ulkoilu Kissaa on turvallisinta ulkoiluttaa valjaisiin ja taluttimeen kytkettynä, ellei sillä ole omaa ulkoiluaitausta. Lisäksi jokaisella kissalla tulisi olla tunnistusmerkitä, sillä myös sisäkissa voi karata vahingossa ulos. Tunnistusmerkinnän avulla kissan omistajan tiedot löytyvät rekisteristä ja omistajaan voidaan ottaa yhteyttä kissan löydyttyä. koirien oireilua kutsutaan kognitiiviseksi dysfunktioksi (canine cognitive dysfunction) tai koiran dementiaksi. Agria Eläinvakuutus kertoo, milloin on syytä viedä seniorikoira tarkempiin tutkimuksiin. koirat elävät keskimäärin reilut kymmenen vuotta. Pienet rodut voivat helposti elää jopa viisitoistavuotiaaksi. Jättiläisrodut alkavat puolestaan olla vanhuksia jo kahdeksan vuoden iässä. joskus vanha koira alkaa käyttäytyä ihmisen silmiin kummallisesti. Seniorikoira saattaa odottaa oven avautumista saranan puolella, jäädä toistuvasti tuijottamaan seinään tai vaeltaa ympäriinsä ilman päämäärää. Tällaiset muutokset voivat kertoa koiran dementiasta. miten koiran dementia oireilee? Dementia heikentää koiran muistia, oppimiskykyä ja tilallista hahmottamista. Lisäksi se muuttaa usein koiran unirytmiä ja vuorovaikutustapoja. Muistin ja tilallisen hahmottamisen heikkeneminen voivat saada koiravanhuksen käyttäytymään ihmisen silmiin hyvinkin kummallisilla tavoilla. koira saattaa olla levoton ja vaeltaa ympäriinsä ilman päämäärää. Koira voi myös vaikuttaa eksyneeltä tutussa ympäristössä tai jäädä tuijottamaan tyhjyyteen tai vaikkapa seinään. Dementia voi näkyä myös niin, että koira unohtaa sille tutut rutiinit. Se saattaa jäädä odottamaan oven aukaisemista saranoiden puolelle tai ei tajua väistyä avautuvan oven tieltä. joskus oireena voi olla myös pissavahingot sisälle, vaikka koira olisi ollut koko elämänsä sisäsiisti. Dementoitunut koira saattaa pyytää päästä pihalle tarpeilleen, mutta ulospäästyään unohtaa tehdä tarpeensa. Myös koiran käytös tuttujen ihmisten ja eläimien seurassa voi muuttua. moni dementiaa SairaStava koira jää diagnoSoimatta Jos vanhan koiran käytös poikkeaa tavallisesta, kannattaa se viedä eläinlääkäriin tarkastettavaksi. Lähes kaikki koiran dementiaan viittaavat oireet voivat liittyä myös muihin fyysisiin sairauksiin ja siksi diagnosointi alkaa aina fyysisten sairauksien poissulkemisella. Dementiadiagnoosi tehdään oireiden perusteella vasta siinä vaiheessa, kun koiran muuttuneelle käytökselle ei löydy lääketieteellistä fyysistä aiheuttajaa. koiranomistajat tulkitsevat usein koiran dementiaan liittyvät oireet tavallisiksi vanhenemiseen kuuluviksi muutoksiksi. Dementia on kuitenkin koirilla hyvin yleistä. Aivojen ikääntyminen koskettaa jokaista vanhenevaa koiraa, mutta oireet ja niiden voimakkuus vaihtelevat. Muutokset koiran käyttäytymisessä voivat ilmetä pikkuhiljaa, jolloin niitä on vaikea huomata. Lähde: Agria eläinvakuutus. Kodin Lemmikit | 3 avoin ikkuna on vaaranpaikka kissalle koiravanhuksen outo käytös voi johtua dementiasta keSää kohti mentäessä kodin ikkunoita ja ovia pidetään yhtä enemmän auki. jos kyseessä on kissatalous, on erittäin tärkeää huolehtia, että kodin tuuletusikkunat ja mahdollinen parveke on verkotettu. monelle tulee yllätyksenä, että ikääntyvä koira voi sairastua muistisairauteen. koirien dementiasta tiedetään melko vähän, mutta sairastuneiden koirien aivoista on löydetty samoja neurologisia muutoksia kuin Alzheimerin tautia sairastavien ihmisten aivoista. lemmikki mukaan lomamatkalle lemmikin kanSSa matkustaminen vaatii huolellista suunnittelua ja varautumista normaalia suurempiin matkakustannuksiin, etenkin jos matka suuntautuu Suomen rajojen ulkopuolelle. matkailevalla lemmikillä tulee olla asianmukaiset rokotukset sekä EU-passi. Lisäksi kuljetuskustannukset ja lemmikkieläinystävällinen majoitus asettavat lisää vaatimuksia sekä loman suunnittelulle että budjetille. matkaan kannattaa valmistautua hyvissä ajoin etukäteen. EU:n sisällä matkustettaessa perusvaatimuksena on, että esimerkiksi koiralla on oltava tunnistusmerkintä ja voimassa oleva raivotautirokotus, jotta se voi saada EU-passin. Lisäksi on tärkeää tarkistaa, vaaditaanko kohdemaassa ylimääräisiä rokotuksia tai takaisin Suomeen palatessa loishäätöä. Matkakohteesta riippuen voi lemmikille olla hyvä hankkia myös lisäsuoja esimerkiksi kirpputartuntojen tai punkkien varalle. varaudu riittävän Suurella matkabudjetilla etenkin lentomatkoihin Kun vietät lomaa ulkomailla koiran tai kissan kanssa, voi ylimääräisä kustannuksia kertyä yllättävän paljon jo pelkästä matkasta. Esimerkkejä lisäkustannuksista: ?Kuljetuslaukku, jossa lemmikki matkustaa lentokoneen matkustamossa tai junassa, maksaa mallista riippuen noin 40-80 euroa. ?EU-passin ja raivotautirokotuksen kustannukset ovat keskimäärin 150 euroa. ?Alle 8 kg painoisen lemmikin kuljetus lentokoneen matkustamossa maksaa matkakohteesta ja lentoyhtiöstä riippuen noin 60150 euroa. Huomioi myös, että lennoilla on yleensä vain muutama lemmikkipaikka matkustamon puolella – tee varaus hyvissä ajoin. ?Lemmikin kuljetus lentokoneen ruumassa voi maksaa lemmikin painosta ja lentoreitistä riippuen jopa useita satoja euroa. ?Ruumassa tapahtuvaa kuljetusta varten tarvitaan IATA-hyväksytty kuljetuslaatikko, jonka hinta on keskimäärin 80-200 euroa koosta riippuen. muiSta tarkiStaa kohdemaan eritYiSvaatimukSet Joissain maissa on tiettyjä erityismääräyksiä lemmikin tuontiin liittyen. Esimerkiksi matkustajien, jotka tuovat lemmikkieläimiä Ruotsiin, on ilmoitettava etukäteen saapumisestaan Ruotsin tullille. Sääntö koskee myös EU:n sisäisiä tuonteja. Kannattaa myös huomioida, että esimerkiksi Sveitsi ei ole EU-maa ja sitä koskevat säännökset voivat poiketa muista Euroopan maiden vaatimuksista. lisätietoja lemmikkien tuontija vientivaatimuksista saat osoitteessa Ruokavirasto.fi. kiristyneestä taloustilanteesta huolimatta jopa viidennes koiranja kissanomistajista kertoo lomamatkansa lemmikin kanssa suuntautuvan ulkomaille saakka. Lemmikin vienti toiseen maahan sekä takaisin Suomeen tuonti vaativat tiettyjä erityistoimenpiteitä ja näin ollen myös suurempaa lomabudjettia. kissatalouksien tuuletusikkunat kannattaa verkottaa tai hankkia niihin ikkunalukko, joka pitää ikkunan vain hieman raollaan myös tuulisella säällä. kissat mahtuvat yllättävän ahtaista koloista, eli pieniinkin ikkunoihin kannattaa asentaa verkko tai lukitus. AgriA eLäinvAkuutuS
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 1 | 2024 Muuntotie 1 D 2, 01510 Vantaa Vetokoukut asennettuna yli 10v kokemuksella ja 3 vuoden takuulla Katso kiinteä hinnastomme www.vetokoukku.fi Kaupungin VetäVin tuote ja KouKuttaVin palVelu! www.vetokoukku.fi info@vetokoukkutammisto.fi | 044 985 1418 Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 13 .6. pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. vastaajan nimi: ___________________________________ Osoite: _______________________________________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ Ristikko Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Älä anna tunteiden vallata alaa ja pilata sitä mitä haluat saavuttaa. On hyvä pitää mieli avoimena, mutta muista kuitenkin kertoa mielipiteesi asioista selkeästi. Janoat ympäristöön jossa voit taistella rauhan puolesta ja puolustaa lähimpiäsi. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Unohda nyt ujous ja käytä ääntäsi jos olet jonkun asian tai henkilön puolella. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee kaikkesi taloutesi tasapainottamiseksi. Joku yrittää taivutella sinua kalliiseen hankkeeseen käyttämällä syyllistämistä. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Ole varovainen kenelle kerrot henkilökohtaisista salaisuuksistasi, sillä joku saattaa käyttää niitä sinua vastaan. Nyt tarvitaan henkistä energiaa jos haluat saattaa päätökseen sen mitä olet aloittanut. Vältyt henkiseltä romahdukselta jos olet realistinen ja rehellinen. VAAKA (23.9. – 22.10.) Jos nyt pidät elämäsi kaikki osa-alueet sopusoinnussa, niin se auttaa sinua hahmottamaan tilanteen mittasuhteet. Älä luovu omista tarpeistasi jos joku yrittää kontrolloida sinua. Älä ryhdy taistoon jonkun riidanhaluisen kanssa vaan säästä energiasi johonkin hyödylliseen. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Keskity siihen mikä on itsellesi tärkeää. Haluamiasi muutoksia ei ehkä oteta hyvin vastaan, mutta niin kauan kun tähtäät tavoitteittesi saavuttamiseen, niin et tule katumaan. Välttele kaikkia häiriötekijöitä, kuulopuheita ja manipulaatiota. Harkitse toimintasuunnitelmasi viisaasti, tee töitä itsenäisesti ja välttele hämminkiä. Maisemanmuutos tekisi nyt hyvää. Aloita uusi harrastus tai luova projekti niin stressisi helpottuu. Kuuntele työtovereitasi ja sukulaisiasi, mutta älä anna kiukkuisten ja negatiivisten asenteiden lannistaa. Panoksesi vaikuttaa ihmisiin läheisyydessäsi, joten hillitse tunteitasi ennenkuin päästät ilmoille sellaisia asioita jotka saattavat vaikuttaa haitallisesti maineeseesi. Yritä pitää palikat kasassa, sillä jos tartut täkyyn jota joku roikuttaa edessäsi, niin ongelmat vain kasaantuvat. Valitse itsesi kehittäminen sen sijaan että kritisoisit tai yrittäisit muuttaa muita. Jos toimit silkasta suuttumuksesta hankalassa tilanteessa niin se saattaa tulla kalliiksi. Kaikkia mahdollisuuksia joita kohtaat ei tule käsitellä tasapuolisesti valitse siis sellaiset joissa voit käyttää taitojasi, koulutustasi ja kokemustasi. Saat henkilökohtaista voittoa, jos otat yhteyttä vanhaan työtoveriin. Lyhyt reissu tai tapahtuma yhteisössäsi vaikuttaa suoraan elämäntapaasi. Jos nyt kuuntelet mitä muilla on sanottavaa, niin saat vastauksen henkilökohtaiseen asiaan joka on hämmentänyt sinua. Ole varovainen kun osallistut fyysisiin aktiviteetteihin. Nyt ei pidä antaa haasteen muuttua kaaokseksi järjettömien tunteiden vuoksi. Mieti keinoja joilla esittää asiasi siten, että saat muutkin mukaan hankkeisiisi. Oli sitten kyse henkilökohtaisista tai ammatillisista suhteista, niin tarvitset diplomatiaa rauhan säilyttämiseksi. Nyt ei pidä jättää huomiotta mahdollisuutta parantaa elämääsi. Menneisyyden kokemukset sekoittavat tilannetta jossa tarvittaisiin puhdasta omaatuntoa ja kykyä tehdä reiluja valintoja. Älä anna ulkopuolisten pilata suunnitelmiasi. Valitse tarkkaan kenen kanssa vietät aikaa ja elä elämääsi omalla tavallasi.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 6 | 2024 Keskiviikko 23.6.2021 YKKÖS-LOHJA 21 Kuljetuspalvelu 044 972 8344 pihapalvelu.fi Kysy eri maa-aineis ja väri-vaihtoehtoja! Markkinoiden jopa HALVIMM AT suursäk it ja rahdit! Kaikki maa-ainekset suursäkeissä tai irtotavarana toimitettuna. Pihapalvelu vaihtolavat/talkoolavat/roskalavat pihatalkoisiin tai rakennustyömaille. Yksityisasiakkaille, taloyhtiöille sekä yritysasiakkaille. Sepelit ja murskeet Mullat ja kuorikatteet Kivituhkat ja hiekat Pihaja luonnonkivet Makua parturiin Astelen sisään Barbers & Beer Companyn parturiliikkeeseen helsingissä, ja heti ovella vastaan leijuu oluen ja partavahan hento sekoitus. tämä ei ole mikä tahansa tavallinen parturikäynti – tämä on elämyksellinen matka, jossa hiukset saavat huomiota samalla kun makunystyrät hemmotellaan Maku Brewingin huolella valituilla oluilla. Olen tullut osallistumaan parturiliikkeen ja panimon järjestämään oluttastingiin, josta olen kuullut ylistäviä tarinoita. Barbers & Beer Companyn tunnelma on yhdistelmä klassista parturimeininkiä ja modernia rentoutumista. Nahkaiset sohvat, vanhat parturituolit ja tumman puun käyttö sisustuksessa luovat tilaan elegantin, mutta kotoisan ilmapiirin. Maku Brewingin oluttarjotin odottaa jo valmiina, ja istahdan mukavasti odottaessani vuoroani. tastingin aloittaa Maku Brewingin edustaja, joka esittelee ensimmäisen oluen: Makun Alppilaakso Helles Lager. Kun lasi siirtyy käteeni, nuuhkaisen sen aromaattista tuoksua. Viljaisat ja yrttiset vivahteet täyttävät aistini. Otan pienen siemauksen, ja maistoin maltillista katkeroa ja hentoa hunajaisuutta. Samaan aikaan parturi aloittaa hiustenleikkaukseni. Tunnen olevani kuin kahden eri maailman välissä – rentouttavan hiustenleikkuun ja makunautinnon yhdistelmä on ainutlaatuinen. seuraavaksi vuorossa on Maku Brewingin Hehku NEIPA, joka tunnetaan trooppisista ja hedelmäisistä vivahteistaan. Sen kullan keltainen väri ja mehukas maku tuovat mieleeni aurinkoiset rannat etelässä. Parturi vaihtaa sakset partakoneeseen, ja kuuntelen rentouttavaa surinaa olutta siemaillen. Jutustelu parturin kanssa soljuu kevyesti oluesta, säästä ja elämästä yleensä. Kolmantena oluena tarjotaan Maku Brewingin IPA, jossa yhdistyvät voimakas humalan aromi ja intensiivinen katkero. Tämä olut on rohkea ja suorasukainen, ja se herättää keskustelua muiden asiakkaiden kesken. Yhteinen intohimo olutta kohtaan yhdistää meidät hetkessä, ja vaihdamme suosituksia ja makukokemuksia. Parturi aloittaa parranmuotoiluni, ja olo on todella hemmoteltu – harvoin sitä saa nauttia tällaisesta kokonaisvaltaisesta elämyksestä. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, maistamme Maku Brewingin Imperial Stoutin, joka on täydellinen päätös tastingille. Sen tumma väri ja paahteinen, kahvinen maku ovat kuin tehtyjä nautiskeluun. Parturi viimeistelee leikkaukseni ja parran siistimisen, ja olut täydentää kokonaisuuden. Tunnen oloni uudistuneeksi ja rentoutuneeksi, valmiina kohtaamaan arjen haasteet. lopuksi keskustelen muiden asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen yhdistelmä on jotain, mitä jokainen mies kaipaa elämäänsä. Olut ja parturi yhdessä luovat harmonisen kokonaisuuden, jossa maku ja tyyli kohtaavat. Barbers & Beer Company ja Maku Brewing ovat onnistuneet luomaan ainutlaatuisen konseptin, joka tuo lisäarvoa perinteiseen parturikäyntiin. Kun astelen ulos liikkeestä, tiedän palaavani tänne uudelleen. Tämä ei ole pelkästään paikka, jossa saa hiuksensa ja partansa kuntoon, vaan myös paikka, jossa voi nauttia hyvistä oluista ja hyvästä seurasta. Barbers & Beer Company ja Maku Brewing ovat todellakin onnistuneet luomaan jotain erityistä -Makua parturiinAutoja, metallia, rautaa romurekka noutaa Noutotilaukset: 0400-322 922 VuokrAAmme myös VAihtolAVojA tilaa nouto nyt! Noudamme ilmaiseksi romut pois pihaltasi (min 500kg). Autoista romutustodistukset ja ilmainen rekisteristä poisto. OSTETAAN kulTAA jA hOpEAA Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, moneta, vinyylilevyjä, postimerkkejä ja rihkamaa yms. Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Löydät meidät ostoautosta. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) www.kultahopea.fi todennäköisesti aina paras hinta KoTiKäynniT 0800 150 150 25.05.2024 LauanTai 11:00-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:40 Ruoholahti S-Market 14:30-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo Teboil 17:00-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket 26.05.2024 SunnunTai 10:00-11:00 Sörnäinen Neste 11:10-12:00 Eläintarha Neste 12:15-13:10 Oulunkylä S-Market 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15:00-15:45 Pukinmäki Alepa 16:00-17:00 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18:00 Pakila Teboil 18:10-19:00 Kannelmäki Neste 27.05.2024 maananTai 11:00-12:00 Herkkupähkinä K-Supermarket 12:10-13:10 Hämeenkylä K-Supermarket 13:25-14:50 Martinlaakso Alepa 15:10-16:30 Koivuhaka S-Market 16:40-18:00 Tikkurila MCDonalds 18:15-19:00 Korso Neste 19:25-19:45 Nikinmäki K-Supermarket 28.05.2024 TiiSTai 11:00-12:00 Tammisto Tokmanni 12:20-13:30 Hyrylän Tokmanni 13:50-15:30 Keravan tori (Kävelykatu) 15:40-17:00 Pajala K-Supermarket 17:30-18:20 Nurmijärven tori 18:40-19:20 Klaukkalan tori 29.05.2024 KeSKiviiKKo 10:00-11:00 K-Market Sorsakivi 11:15-12:00 K-Market Latokaski 12:15-13:00 Nihtisilta ABC 13:15-14:00 K-Supermarket Niipperi 14:15-15:00 K-Market Kalajärvi 15:15-16:00 K-Supermarket Aurora 16:15-17:00 K-Supermarket Kunkku 17:15-18:00 Kauniaisten Rautatieasema 18:15-19:00 Otaniemi Alepa 30.05.2024 TorSTai 11:00-12:15 Tapiolan tori 12:30-13:50 Mankkaa K-Supermarket 14:00-15:30 Lähderanta K-Supermarket 15:40-17:00 Espoon Keskus tori 17:10-18:00 Nöykkiö K-Market 18:20-19:00 Matinkylä Neste 31.05.2024 perjanTai 11:00-12:00 Masala K-Market 12:20-13:30 Kirkkonummi Tokmanni 13:50-15:00 Siuntio S-Market 15:20-16:20 Inkoon tori 16:40-18:10 Karjaan tori (kävelykatu) 18:30-19:30 Tammisaari Tokmanni 02.06.2024 SunnunTai 11:00-12:00 Veikkola Neste 12:15-14:00 Nummelan tori 14:15:15:15 Ojakkala K-Market 15:30-16:30 Vihti K-Supermarket 16:45-18:00 Karkkilan tori 18:15-18:50 Pusula Sale 19:15-19:45 Lohjanportti K-Market T I K S I J Ä T K Ä K A L L I O L E P U S K I Helsinki Länsisatamankatu 23 B Helsinki Suonionkatu 3 Espoo Rummunlyöjänkatu 11 Vantaa Hernetie 1 VARAA AIKA barbersandbeer.? BarBers & Beer Company liikkeet: Jätkä (länsisatamankatu 23, 00180 Hki) Kallio (neljäs linja 17-19, 00530 Hki) lepuski (rummunlyöjänkatu 10, 02600 espoo) tiksi (Hernetie 1, 01300 Vantaa) Varauskalenteri: www.barbersandbeer.fi some: @barbersandbeercompany ilmoitus
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 6 | 2024 Ammattitaidolla kaikki huollot ja korjaustyöt autoosi merkistä tai iästä riippumatta. Tarvittaessa auto lainaksi korjauksen ajaksi. Komeetankatu 1 Espoo puh. 050 3230303 Varaa aika soittamalla EHT Reija Linnavuori P. 044 242 2213 EHT Sirkka Müller P. 040 157 4560 Ystävällisen palvelun erikoishammasteknikot Mannerheimintie 65, Helsinki Matinraitti 14, Espoo Hammasproteesien valmistus, huolto ja korjaus. Lähetä sähköpostiosoitteesi ja postinumerosi osoitteeseen uutiskirje@letterbox.fi TiLaa uuTiskirjeemme sähköposTiisi Tilaa lehtemme maksuton uutiskirje sähköpostiisi. Uutiset lähetetään sinulle 1-2 kertaa kuukaudessa. Espoon kaupunginjohtaja jää eläkkeelle vuodenvaihteessa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä jää eläkkeelle kaupungin palveluksesta vuodenvaihteessa 20242025. Mäkelän viimeinen työpäivä on loppuvuodesta 2024, jonka jälkeen hän käyttää jäljellä olevat lomapäivät. Mäkelä (s. 1960) on toiminut Espoon kaupunginjohtajana vuoden 2011 alusta alkaen. Ennen Espoon kaupunginjohtajan virkaa Mäkelä oli vuosina 2007–2010 Kokoomuksen kansanedustaja. Espoon politiikassa hän on ollut mukana vuodesta 1997 kaupunginvaltuutettuna, vuosina 2005–2008 kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä vuosina 2009–2010 kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Jukka Mäkelä on diplomiinsinööri, eMBA ja Aalto-yliopiston kunniatohtori. Hän on syntyperäinen espoolainen, innokas liikunnan ja urheilun harrastaja ja puolestapuhuja. jukka Mäkelä on toiminut espoon kaupunginjohtajana vuoden 2011 alusta lähtien. OLLi urpeLa / espOOn kaupunki Tapahtumakeskus eli Jukolan kylä tullaan rakentamaan Ämmäsmäen alueelle läntisen Espoon ja Kirkkonummen rajalle. Jukolan ja Venlojen viestit suunnistetaan nyt ensimmäistä kertaa Espoossa sen jälkeen, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1949. Espooseen ja Espoon Suunta ry:lle myönnetty vuoden 2028 Jukolan ja Venlojen Viesti tunnetaan jatkossa nimellä Espoo-Jukola 2028. – Meillä oli useita erilaisia nimivaihtoehtoja pöydällä, mutta lopulta halusimme kunnioittaa strategista kumppaniamme Espoon kaupunkia, koska se on merkittävällä tavalla mukana mahdollistamassa upean tapahtuman saamisen pääkaupunkiseudulle, kertoo kilpailujohtaja Kari-Pekka Seppänen seuran päätöksen taustoista. Seppäsen mukaan Espoo nimenä on varmasti tunnettu sekä kotimaassa että ulkomailla ja kaupungin nimen ottaminen tapahtuman nimeen kertoo jokaiselle isäntäkaupungin ilman epäselvyyksiä. Jukolan ja Venlojen Viestin järjestäjäseurana toimiva Espoon Suunta ry on yksi Suomen johtavista suunnistusseuroista. – On sanomattakin selvää, että haluamme olla osa Jukolan ja Venlojen Viestin upeaa tarinaa ja järjestää Jukolan Espoossa, sanoo seuran puheenjohtaja Riina Korjamo. Hän muistuttaa, että Jukolaprojekti on valtava mahdollisuus espoolaiselle ja koko suomalaiselle suunnistukselle. Yli miljoonalla ihmisellä on kotoaan alle 30 minuutin matka tulevaan Jukolan kylään. Samalla Jukolan saaminen Espooseen avaa sekä suunnistukselle että espoolaiselle liikunnalle ja yritysyhteistyölle ainutlaatuisia ja innovatiivisiä mahdollisuuksia. Lajin ja tapahtuman synnyttämä positiivinen kierre tarkoittaa espoolaisille ja kirkkonummelaisille lapsille ja nuorille entistä parempia mahdollisuuksia harrastaa suunnistusta sekä tavoitella kilpailullisia unelmia. Jukolan Viesti suunnistetaan Espoossa ja Kirkkonummella 2028 KuuluiSa SuunniSTuKSEn suurtapahtuma suunnistetaan vuonna 2028 espoon ja kirkkonummen metsissä. Espooseen ja Espoon Suunta ry:lle myönnetty vuoden 2028 Jukolan ja Venlojen Viesti tunnetaan jatkossa nimellä EspooJukola 2028 Hyvät naHkakengät maHtavasta valikoimasta! Jennifer ShoeS myymälät: Kauppakeskus Ainoa, 2. krs. ja Tripla, 3 krs. puh. 040 550 8520 www.jennifershoes.fi Tule palvelTavaks i! Sadoittan erilaisia malleja ? EXTRA-tilavia lestejä Paljon kesän värejä ? Laukkuja ja kenkiä naisille ? Miesten mallisto SENIOR-jalkineita (pestäviä tai nahkaisena) ? Tukipohjallisia ? Yms. OLISIKO SINULLA KÄYTTÖÄ Töitä tarjolla! Nyt voit tienata ylimääräisen viisikymppisen joka kuukausi. Tule jakamaan tätä lähilehteämme lähikulmillesi. Jakelutyötä tehdään lehden ilmestyessä kerran kuukaudessa kahtena peräkkäisenä päivänä reilu kolme tuntia kerrallaan. Työ sopii kaiken ikäisille ja kokoisille. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteella rekrytointi@letterbox.fi Muista kirjoittaa myös kotiosoitteesi, niin tarkistamme löytyykö läheltäsi vapaa jakelupiiri. Ilmoita myös jos käytössäsi on auto. p. 09-2600107 Hämeentie 103 E, 00550 Helsinki 50 EUROLLE?
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 6 | 2024 Tasauspyörästö takana, 1x4 veto 4-veto + 100% lukko edessä. Pikasäädettävät iskuvaimentimet. MAXXIS 26" Renkaat + 14 Design vanteet. Markkinoiden hienoin 1000cc traktori työhön ja vapaa aikaan! OHJAUSTEHOSTIMELLA Ovh. 15990? +tk Rahoituksella alk. 265?/kk. 83 Hv. Vetokyky yli 1200 kg. 1000 LTX 13990 ? +tk 550 PRO ABS LED Rahoituksella alk.169?/kk. UUTU US! KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi OHJAUSTEHOSTIMELLA Vertaa: Hinta/laatusuhde, vetokyky, maavara, renkaat, ajettavuus ym. V-TWIN PRO ABS Otamme vaihdossa mönkijät, moottoripyörät, autot ym. ? Rahoituksella alk.169?/kk. Kaikki 2 henkilöä. 600 LTX PRO ABS OHJAUSTEHOSTIMELLA ? +tk 8690 Isoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! (ennen 1985 syntyneet!) UUTUUS! KÄÄNTYVÄLLÄ KUSKIN ISTUIMELLA! TILAA ESITE! SÄHKÖMOPO Lisävarusteena nastarenkaat alumiinivanteilla. Otamme vaihdossa autoja. ISO SÄHKÖMOPOJEN MERCEDES! LAADUKKAAT SUOMALAISET PYRKIJÄ SÄHKÖPYÖRÄT 5 v. RUNKOTAKUULLA! Rahoituksella alk. 75?/kk. 3-pyörä Mitat: pit.157cm, lev. 76 cm. Paino 33 kg. Toimii kaasukahvasta vääntämällä tai polkimista polkemalla, sähköavustuksella tai ilman. 3 vaihdetta, Shimano Nexus vaihteet. 36V 10Ah Lithium akku. Moottori 250 W. Ajomatka n. 60 km, max. nopeus 25 km/h. Alumiinirunko. 24"renkaat. SÄHKÖPYÖRÄ PYRKIJÄ E470 Takuu 2 v. Ei ajokorttia. Tehokas 60V 1000W moottori. 3 Nopeusaluetta, 10km-17km-25km/h. Pakki. LED-valot! SÄHKÖSKOOTTERI Takuu 2 v. kaksi versiota: PYRKIJÄ E400 2490 ? Täysautomaatti, pakki. Tehokas 3Kw moottori NYT kaksi versiota! 7990 ? +tk Rahoituksella alk. 169?/kk. 1 LYIJYGEELI-AKUILLA Max. ajomatka jopa 95 km latauksella. 9990 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. 2 LITIUM-AKUILLA Max. ajomatka jopa 150 km latauksella. Max.nopeus: 45 km/h. Rekisteröity: 2 hengelle Kantavuus: 190 kg. Paino: 320 kg. Värit: Metallipunainen ja -sininen. Takuu 2 v. Nopeille molempiin Automaattijarrut. Nopeus 15 km/h. Max. ajomatka 50-60 km Mitat: Pituus 135 cm Leveys 69 cm KAUPANPÄÄLLE! (arvo 340?) TakaBoxi, takateline ja suojapeite 2490 ? Rahoituksella alk. 95?/kk. MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CE NTE R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta Meillä takuu, varaosat ja huolto pelaa varmasti! Suomessa yli 150 huoltopistettä. TILAA HETI OMASI! NOPEAT TOIMITUKSET RAHDILLA KOTIIN ASTI! www.rally.fi Vääntävä Bafang M400 80 Nm keskimoottori Runkoon upotettu 672 Wh akku Shimano Acera 8v Metallihohto mattaharmaa väri Täysjousto! Kantama jopa 160 km TWIST 700 KAIKKI PYRKIJÄT KÄY MYÖS TYÖSUHDEPYÖRIKSI. KENDA 27.5?x 2.1?renkaat BLUES 700 Kantama jopa 160 km SALSA 700 Myös mustana. 2390 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. 2490 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. 2390 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. Kantama jopa 160 km Isot 30 cm renkaat, täysjousitus, Sopii maaseudulle ja kaupunkiin! Helppo ajaa! TGB HUIPPU MÖNKIJÄT KOKO MAAHAN MODULARBOX OY:STÄ 9990 +tk UUTUUS! Rahoituksella alk. 98?/kk. 3990 ? +tk TRAKTORI MÖNKIJÄ Värit: Hopea ja musta. SAA AJAA TIELLÄ! Rally 300 EFI T3b KAUPANPÄÄLLE VINSSI JA TUULILASI! (4990?) 2 hlö. Hydrauliset jarrut Lukittava laatikko ja suojapeite kaupanpäälle! 30 Ah Litium-akulla jonka voi ladata kotona tai paikallaan niin kuin sähköpyörissä on. Ajomatka 70-80 km. Rahoituksella alk. 99?/kk. 2350 ? Lyijygeeliakut. Ajomatka 50-60 km. 1790 ? Rahoituksella alk. 75?/kk. 1 2 Väri metallipunainen. PYRKIJÄ E1200 SÄHKÖSKOOTTERI Takuu 2 v. Ei ajokorttia. Vinssi, perävaunupistoke, KAUPANPÄÄLLE! VARUSTEPAKETTI tuulilasi ja ylläpitolaturi Väri metallipunainen. Yli 13 000 maalatun kohteen kokemuksella julkisivumaalaukset, sisämaalaukset ja kattopalvelut Varaa ilmainen kuntoarvio www.sorcolor.fi tai soita 010 391 9426 Psst! Avaa puhelimesi kamera ja osoita tätä QR-koodia, niin pääset varaamaan ilmaisen kuntokartoituksen. Tee viisas valinta ja valitse Sorcolor maalauskumppaniksesi. Olemme maalanneet yli 10 vuoden aikana yli 13 000 erilaista kohdetta. Kohteita on pieniä ja suuria, helppoja ja vaikeita, jonka vuoksi meille onkin kertynyt laaja kokemus ja tietämys. Laajan kokemuksen kautta voimme luvata, että onnistumme pitämään asiakkaamme tyytyväisinä. Siitä kertoo myös asiakastyytyväisyytemme, joka on 4,6/5. Vielä ehdit saada talon maaliin tänä kesänä! Vielä ehdit saada talon maaliin tänä kesänä! Asiakastyytyväisyys 4,6 Asennan ja opetan kaikkien elektronisten laitteiden käytön kotonasi Petteri 044 979 3435 Käynti alk. 45€ + 49€ (30min) Ensimmäinen käynti -20 % Liukuovet ja kaapistot millilleen. inariastudio2.espoo@inaria.fi inariastudio.leppavaara@inaria.fi Inaria Studio Finnoo Kauppakeskus Liila, Martinsillantie 10 puh. 09 2560 606 Inaria Studio Ahti Mäntymaa puh. 09 2976 123 Koskee vain uusia tilauksia. Ei koske Inaria WingLineja Stili-mallistoja. • Ilmainen mittaus ja suunnittelu INARIAliukuovet ja -kaapistot • Nopeat toimitukset • Kysy asennusta ja kierrätystä Hyödynnä kotitalousvähennys! Tarjoukset voimassa 10.6. saakka. Auto rAhAksi Ostan Kaikenikäiset autot Myös loppuvelan lunastus p. 0400 423 248 / tommi Suosi lähi palveluja Kalasatamasta Vuosaareen suuntaava suosittu Itäinen saaristoreitti saa 8.6.2024 kaverikseen uuden linjan. Uusi Läntinen saaristoreitti lähtee Espoon Nokkalasta ja kulkee reittiä Nokkalan Majakka–Haukilahti–Lonna–Suomenlinna–Vallisaari–Kruunuvuorenranta–Kalasatama ja takaisin toiseen suuntaan. Läntinen saaristoreitti on ainoa vesiliikenneväylä, joka yhdistää Espoon ja Helsingin saariston. Matkalla voit nauttia kauniista saaristosta ja välillä pysähtyä esimerkiksi Lonnassa syömässä tai Vallisaaressa ihastelemassa luontoa. Tai voit vaikkapa lähteä yhdensuuntaiselle risteilylle Espoosta Kalasatamaan ja tulla pyörällä takaisin! Risteilyn kokonaiskesto on reilu kaksi tuntia suuntaansa. 25 euron päivälippu oikeuttaa liikkumaan miten vain linjalla ja käymään eri saarissa, sekä hyödyntämään myös Kauppatorille menevää suoraa vesibussiliikennettä Suomenlinnasta ja Vallisaaresta. Perhelippu maksaa 60 euroa ja oikeuttaa kahden aikuisen ja kolmen lapsen matkustamiseen. Lisäksi linja tarjoaa mahdollisuuden kulkea Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliä edullisella yhdensuuntaisella kertalipulla. RFS-Finland kertoo, että jokaisessa aluksessa on kahvila, jolla on anniskeluoikeudet, joten voit huoletta jättää eväät kotiin. Myös lemmikit ovat lämpimästi tervetulleita matkaan mukaan. Kyytiin pääsee Nokkalan Majakan laiturilta (Nokkalanniemi 2, Espoo) tai Haukilahden vierasvenesataman laiturilta (Mellstenintie 6, Espoo). Lue lisää reitistä: www.frs-finland.fi/lantinen FRS Finland Oy on perustettu vuonna 2013 ja on toiminut vuosia pääkaupunkiseudun keskeisempänä saaristoliikenteen liikennöitsijänä. Yhtiö liikennöi vesibusseilla muun muassa Suomenlinnaan, Lonnaan, Vallisaareen, Espoon saariin sekä Itäiselle ja Läntiselle saaristoreiteille. Nokkalasta Kalasatamaan uuSi ESPooN ja HELSiNgiN välillä kulkeva saaristoreitti käynnistyy 8.6. FRS FinLand
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 6 | 2024 Seuraava Espoonlahti–lehti ilmestyy 20.6. Leppävaaran toimisto Täyden palvelun toimisto jo 25 vuotta Konstaapelinkatu 3, 02650 Espoo (Gallerian lähellä) Aukioloajat osoitteesta Maksuton ohjevihko ja kustannusarvio puh 09 2709 3501 Veteraaneille 20% alennus norm.hintaisista arkuista ja uurnista Yrittäjille ja Espoolaisille, Kirkkonummelaisille sekä Kauniaislaisille -10% alennuksen arkuista ja uurnista. Myymme myös hautakiviä Voim. vuoden loppuun. 24 h päivystys: 0500 512 942 2 h ilmainen pysäköinti hallissa Teemme kotikäyntejä Leppävaaran toimisto Täyden palvelun toimisto jo 25 vuotta Konstaapelinkatu 3, 02650 Espoo (Gallerian lähellä) Aukioloajat osoitteesta Maksuton ohjevihko ja kustannusarvio puh 09 2709 3501 Veteraaneille 20% alennus norm.hintaisista arkuista ja uurnista Yrittäjille ja Espoolaisille, Kirkkonummelaisille sekä Kauniaislaisille -10% alennuksen arkuista ja uurnista. Myymme myös hautakiviä Voim. vuoden loppuun. 24 h päivystys: 0500 512 942 2 h ilmainen pysäköinti hallissa Teemme kotikäyntejä Täyden palvelun toimisto jo 25 vuotta Aukioloajat osoitteesta www.kielonkukka.fi Maksuton ohjevihko ja kustannusarvio Myymme myös hautakiviä • Teemme kotikäyntejä Leppävaaran ToimisTo Konstaapelinkatu 3, 02650 Espoo (Gallerian lähellä) 2 h ilmainen pysäköinti hallissa puh 09 2709 3501 veteraaneille -20 % alennus norm. hintaisista arkuista ja uurnista Yrittäjille ja espoolaisille, Kirkkonummelaisille, Kauniaislaisille sekä vihtiläisille -10 % alennus arkuista ja uurnista. Voim. vuoden loppuun. 24 h päivystys: 0500 512 942 Lakiasiaintoimisto UUDENMAAN LAKIMIEHET OY KAIKKI LAKIASIANNE EDULLISESTI VUOSIEN KOKEMUKSELLA HAASTEHAKEMUKSET ? VASTINEET ? OIKEUDENKÄYNNIT ? VALITUKSET • Riitaja rikosasiat • Perunkirjoitusja perintöasiat • Asuntokauppariidat • Rakennusvirheriidat • Avioerot ja ositukset • Avioehtosopimukset, testamentit • Lasten elatus ja huolto • Vuokrariidat • Vahingonkorvausasiat • Yritysjuridiikka • Liikennejutut • Kauppakirjat ym. • Konkurssit p. 09 622 4690 HELSINKI: Mannerheimintie 45 A 2, 00250 Helsinki 0400 503 494 ESPOO: Kivenlahti: Merivirta 5 A, 02320 Espoo Avoinna klo 9-18. Tapaamiset ja puhelintiedustelut myös ilta-aikaan. www.uudenmaanlakimiehet.fi lakiasiaintsto@uudenmaanlakimiehet.fi MAKSUTON ALKUNEUVOTTELU SERVICE ALSO IN ENGLISH Luotettava yhteistyökumppani Muut finalistit ovat Keravan, Keuruun, Myllypuron ja Pyhäjoen kirjastot. Voittaja julkistetaan Kirjastopäivillä Kuopiossa 5.6.2024. Suomen kirjastoseura katsoo, että kilpailussa menestyvässä kirjastossa asiakaspalvelua kehitetään palautteen perusteella ja kirjasto arvioi omaa toimintaansa kestävän kehityksen näkökulmasta. Lisäksi kokoelman ja tapahtumien suunnittelussa on otettu huomioon paikallisen yhteisön tarpeet sekä sivistyksen ja kestävämmän elämäntavan edistäminen. Finaaliin valitut kirjastot myös osallistavat asiakkaitaan kertomaan kokemuksia kirjastostaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Lippulaivan kirjasto avattiin vuonna 2022. Kaupungin tiedotteen mukaan se on asukkaiden kanssa yhdessä suunniteltu, kestävä, kutsuva ja omaleimainen kirjasto, joka huomioi erilaisten perheiden tarpeet. – Tapahtumat ja palvelut elävät vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Maanläheiset tilat kierrätyskalusteineen luovat kirjastosta persoonallisen ja tunnelmallisen oman maailmansa. Tilat ja toiminta on suunniteltu asiakkaiden helppoa huomioimista ja kohtaamista ajatellen, kerrotaan tiedotteessa. – Samalla selvitetään, mitä vastaajat ajattelevat kunnallisista palveluista ja miten he osallistuvat kuntansa päätöksentekoon, tiedottaa Suomen Kuntaliitto. Nyt toteutettava kysely on yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä kartoittavista selvityksistä. Kuntaliitto on toteuttanut vastaavia ja vastaavan laajuisia kuntalaiskyselyitä säännöllisesti aina 1990-luvulta lähtien. Viimeisin vastaava kuntalaiskysely toteutettiin keväällä 2020. Kysely tarjoaa kunnille tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkusyksyllä 2024. Kysely lähetetään Väestörekisterikeskuksen otoksen avulla kaikkiaan 32 900 täysi-ikäiselle kuntalaiselle. Kuntakohtaiset otokset vaihtelevat 300:sta 2 200 henkilöön. Kuntakohtaiset otokset määräytyvät pääosin kuntakoon mukaan. Kuntalaistutkimuksessa 2024 on mukana 46 kuntaa, jotka muodostavat edustavan otoksen erikokoisista ja erityyppisistä kunnista eri puolilta Suomea. Pääkaupunkiseudulta mukana ovat Espoo ja Vantaa. Lähistöltä myös Kirkkonummi ja Sipoo ovat mukana. Espoonlahden kirjasto on ehdolla Vuoden kirjastoksi Espoo osallistuu laajaan kuntalaiskyselyyn SuoMEN KirjaSToSEura on valinnut Lippulaivan kirjaston espoonlahdesta valtakunnallisen vuoden kirjasto -kilpailun finalistiksi. KaiKKiaaN 32 900 kansalaista ympäri Suomea saa lähiviikon aikana postitse kyselylomakkeen, jossa kysytään vastaanottajan käsityksiä omasta asuinkunnastaan ja sen tavasta hoitaa asioita. Lippulaivan kirjaston lukunurkkaus. se on asukkaiden kanssa yhdessä suunniteltu, kestävä, kutsuva ja omaleimainen kirjasto, joka huomioi erilaisten perheiden tarpeet kuvituskuva tapiolasta Kysely lähetetään Väestörekisterikeskuksen otoksen avulla kaikkiaan 32 900 täysiikäiselle kuntalaiselle Fortumille uusi tuotantolaitos Espooseen Sähköpohjaiseen kaukolämmöntuotantoon tarkoitetun Fortumin tuotantolaitoksen rakennustyöt alkavat Espoon Nuijalan alueella keväällä 2024 ja työt päättyvät syksyllä 2025. asiasta tiedottaa hankkeen pääurakoitsijaksi valittu GRK. joustavan sähköpohjaisen tuotannon lisääminen on osa Fortumin ja Espoon kaupungin yhteistä Espoo Clean Heat -ohjelmaa, jonka aikana Fortum muuttaa Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueen kaukolämmön hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. ohjelman myötä Fortum rakentaa uutta päästötöntä sähköpohjaista kaukolämmöntuotantoa Espooseen. Nuijalan tuotantolaitokseen tulee 50 megawatin sähkökattila ja 800 megawattitunnin lämpöakku.