Lauantaina 17.11.2018 Hausjärven ja Kärkölän kuukausilehti Numero 11 23 Miettunen Outi kasvatustieteen maisteri 24 Pajunen Laura (sit.) kirjanpitäjä 25 Reunanen Kai (sit.) laskentatoimen merkonomi 26 Silvan Timo maaseutuyrittäjä 27 Vehmas Ari eläkeläinen 19 Alastalo Tiina (sit.) kirjanpitäjä 20 Ihalainen Esko eläkeläinen 21 Anu Juuri (sit.) luokanopettaja 22 Liski Kaisa yrittäjä Hausjärven Keskustaväen ehdokaslista KOTISEURAKUNTA KUULUU KAIKILLE "Kelpaamme keskeneräisinä. Haluamme Suomen, jossa ihmisarvoa ei määritetä kympin suorituksilla. Tärkeämpää on kilvoitella itsensä kanssa kuin saavuttaa muiden mittarit." Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä Hausjärven kirkossa on 18.11.2018. Asuuko teillä kodin palopäällikkö? Tule oppimaan elämykselliseen tapahtumaan tulipalojen ehkäisyä ja hätätilanteessa toimimista. Hauska ja jännittävä Päivä Paloasemalla ® kutsuu koko perheen mukaan! Katso lähin tapahtuman järjestävä paloasema netistä: Mikä täällä piippaa? Tee Palometri Paloturvallisuusviikon nettisivulla vaikka koko perheen kanssa. Osallistuneiden kesken arvomme upean Samsung 55? QLED TV:n. Ryttylän paloasema klo 10-13, Ohikulkutie 257, Ryttylä Otamme mukaan uusia jäseniä nuorisoja hälytysosastoihin Ensimmäiset 50 rastiradan suorittanutta taloutta saa ämpärin kotivaraksi!
Lauantaina 17.11.2018 2 ? ? hausjärven?seurakunta ? ? kärkölän?seurakunta Kastetut: Eemil Hermanni Hintsala, Joel Arvo Olavi Kettinen, Aada Fanni Kaarina Parkkonen, Noel Werneri Virtanen. Kuolleet: Irma Anna-Liisa Kuumola, 91 v, Olavi Tapio Koskela, 75 v (Riihimäeltä), Otto Ilmari Keijonen, 81 v, Anja Marita Viinanen, 63 v. Kastetut: Kasper Aaro Henrik Keyriläinen, Minea Ira Eerica Salmi, Sulo Vihtori Semil Juselius, Leo Eemil Lennart Salmi Kuolleet: Helga Marita Hätönen 67 v., Riitta Saara Helena Näveri 72 v., Aune Maria Tuominen 91 v. HAUTAKIVIÄ KIVIVEISTÄMÖ J. E. KAILA KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty), Hml P. 03 618 4411 Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 www.kiviveistamojekaila.fi ? ? hautakiviä ? ? hartauskirjoitus Kunnioita isääsi ja äitiäsi Viime sunnuntaina oli isänpäivä ja toukokuussa vietetään äitienpäivää, kumpikaan päivä ei ole kirkkovuoden pyhä, vaan ne ovat yhteiskunnallisia juhlapäiviä. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö isä ja äidit olisi kristillisen uskon merkittäviä. Vanhempien arvostuksella on vahvat raamatulliset juuret. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” 2 Moos. 20: 12/ 5 Moos. 6: 20. Kymmenen käskyn laki löytyy vanhasta testamentista kahdesta eri kohtaa: 2 Moos. 20. luvusta ja 5 Moos 6.luvusta. Käsky ”kunnioita isää ja äitiäsi” löytyy molemmista, 5 Moos. 6: 20 perusteluissa on lisäys:” niin kuin Herra, sinun Jumalasi on käskenyt”. Meille luterilaisille käsky ” kunnioita isääsi ja äitiäsi” on neljäs, katolisille ja ortodokseille viides käsky. Luther poisti kuvakieltoa koskevan käskyn ja jakoi viimeisen käskyn kahtia, näin käskyjen lukumäärä pysyi 10, mutta viidennestä tuli neljäs käsky. Historiallisesti käskyt oli annettu aikuisille israelilaisille, joilla oli täydet kansalaisoikeudet. Tämä muuttaa neljän käskyn luonnetta: kun aikuiselle ihmiselle sanotaan:” kunnioita isääsi ja äitiäsi” se merkitsee käytännössä eri asioita, kun se sanotaan nuorille tai lapsille. Muinaisessa Israelissa vanhuksilla ei oikeastaan ollut muuta sosiaaliturvaa kuin neljäs käsky. Tämä käsitys saa vahvistusta naapurikansojen teksteistä. Eräässä uusbabylonialaisessa viisaustekstissä neuvotaan aikuista kohtelemaan vanhempiaan seuraavasti: ” Anna leipää syötäväksi ja olutta juotavaksi, täytä jokainen toive, ruoki ja kunnioita!”. Myös vanhan testamentin ulkopuolelle jääneissä Jeesus Siirakin ja Tobitin kirjoissa kehotetaan huolehtimaan omista vanhuksista hyvin ja kunnioittavasti, vaikka heidän fyysinen ja henkinen kuntonsa ei olisikaan enää yhtä hyvä kuin aikoinaan. Uudessa testamentissa Jeesus moittii lainoppineita ja fariseuksia, jotka kehottavat mieluummin maksamaan temppeliin tietyn maksun, jolla vapautuu omien vanhempiensa huolehtimisesta. Raamattu siis kehottaa kunnioittamaan omia vanhempiaan. Tästä nousee isänpäivään kristillinenkin sisältö, vaikka isillä ei ole omaa pyhää kirkkovuodessa. Hyvää isänpäivää! Hans Grönholm, , Hausjärven kappalainen Hollolan kirkkoherra Antti Lahtinen jää keväällä eläkkeelle Kärkölä Hämeenkulma Hollolan seurakunnan kirkkoherra, rovasti Antti Lahtinen jää eläkkeelle virastaan 1.4.2019. Näin ollen Hollolan seurakunnassa tulee avoimeksi kirkkoherran virka, jonka tuomiokapituli myöhemmin julistaa haettavaksi. Sitä ennen seurakunnassa tulee ratkaista kirkkoherranvaalin vaalitapa välillinen tai välittömän vaalin välillä. Kirkkoherra valitaan vanhan käytännön mukaan ensisijaisesti välittömällä vaalilla, jossa äänioikeus on 18 vuotta täyttäneillä seurakunnan jäsenillä. Kirkkovaltuuston pyynnöstä tuomiokapituli voi kuitenkin nykyisin päättää, että kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla, jolloin valinnan suorittaa Hollolan seurakunnan 33 jäseninen kirkkovaltuusto. Kirkkohallituksen muutaman vuoden takainen kirkkoherranvaaleja koskeva ohje opastaa, että seurakunnan tulee tiedottaa tulevista vaaleista niin ajoissa, että seurakuntalaisilla on mahdollisuus käydä mediakeskustelua vaalitavasta. Vaalitapaa koskevassa harkinnassa on ohjeen mukaan syytä ottaa huomioon muun muassa seurakunnan jäsenten kiinnostus seurakunnan ja kirkkoherran tehtäviä kohtaan, seurakuntalaisten aktiivisuus vaikuttaa seurakunnan toimintaan sekä paikallinen äänestysaktiivisuus edellisissä seurakuntavaaleissa tai kirkkoherran vaalissa. Lopullisen päätöksen vaalitavasta tekee Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli, mutta seurakunnan kirkkovaltuusto voi vaikuttaa päätökseen omalla lausumallaan asiasta. Kulttuuriperinnön vaaliminen on hyvän elämän resurssi Hausjärvi Hannu Mäkelä Hausjärvi-Seuran 70-vuotisjuhlassa Oitissa 14.10. juhlapuhuja, Suomen Kotiseutuliiton valtuuston puheenjohtaja, professori Janne Vilkuna piti kotiseututyötä yhteisöä monipuolisesti hyödyntävänä toimintana. Työn perustehtäviksi Vilkuna näki menneisyyden ja menneisyydeksi muuttuvan tulevaisuuden tallentamisen kansalaisten itseymmärryksen rakennusaineeksi sekä ihmisen kotouttamisen, pyrkimyksen ottaa kotipaikkansa hallintaansa. Janne Vilkunan mukaan työtä tehdään pyyteettömästi oman kotiseudun ja sen asukkaiden paremman tulevaisuuden hyväksi. Juhlassa oli paikalla kolme perustajajäsentä, Sirkka Keskitalo, Mirja Linna ja Jorma Särkänmäki, jotka kukitettiin. He olivat kiitollisia ja ylpeitä siitä, että ovat olleet perustamassa edelleen aktiivisesti toimivaa Hausjärvi-Seuraa. Juhlassa palkittiin Suomen Kotiseutuliiton hallituksen myöntämillä kultaisilla ansiomerkeillä kuusi ja hopeisilla ansiomerkeillä kolme Seuran jäsentä. Kultaisen ansiomerkin saivat kunniapuheenjohtaja Anna-Kaarina Jaakkola, nykyinen puheenjohtaja Hannu Mäkelä, virkistystoiminnasta ja retkistä vastaava Eeva Heinonen, varapuheenjohtaja Olli Pihlflyckt, joka vastaa kotiseutuarkiston toiminnasta, Liisa Keravuori, joka toimii museotoimikunnan puheenjohtajana, sekä rahastonhoitaja Esko Ihalainen. He ovat toimineet Hausjärvi-Seuran johtokunnan jäseninä ja eri tehtävissä 15 35 vuotta. Hopeisilla ansiomerkeillä palkittiin Tauno Juuri, Antti Mäkelä ja Elina Pietilä. He kaikki ovat olleet johtokunnan jäseninä eri tehtävissä 12-15 vuotta. Juhlassa esiintyi mm. EteläHelsingin kansalaisopiston puhallinorkesteri Toimela Brass, jonka juuret ovat myös hausjärveläisessä puhallinorkesteriperinteessä. Kansantanssia esittivät Teemu ja Sari Taponen. Hausjärven kunnan tervehdyksen toi juhlaan sivistysjohtaja Joonas Riihimäki. Hausjärven seurakunnan tervehdyksen esitti kirkkoherra, rovasti Jussi Kauranne. Laulutervehdyksen toi Eläkeliiton Hausjärven osaston kuoro Tuulikki Saranevan johdolla. Seuran historiasta kertoi Hannu Mäkelä. Ansiomerkkien saajia oik. Liisa Keravuori, Eeva Heinonen, Anna-Kaarina Jaakkola, juhlapuhuja Janne Vilkuna, joka luovutti Suomen Kotiseutuliiton hallituksen myöntämät ansiomerkit, Antti Mäkelä, Tauno Juuri, Hannu Mäkelä, Olli Pihlflyckt ja Esko Ihalainen. Kuva: Anu Ylimäki Professori Janne Vilkuna näki kulttuuriperinnön vaalimisen olevan monipuolinen hyvän elämän resurssi. Vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu Perustuslakimme mukaan kaikille meille. Janne Vilkunan isoisä professori Kustaa Vilkuna suunnitteli ja avasi v. 1950 Hausjärven kotiseutumuseon näyttelyn. Kotiseutumuseo täyttää 70 vuotta vuonna 2020. Kuva: Anu Ylimäki Juhlayleisöstä monet olivat pukeutuneet kansallispukuihin. Kuva: Anu Ylimäki Hausjärvi-Seura 70 vuotta KIITTÄÄ juhlavieraita, tervehdyksien esittäjiä, lahjoittajia ja esiintyjiä. Te teitte juhlastamme 14.10. unohtumattoman. Tästä on hyvä jatkaa uudelle vuosikymmenelle. ? ? kiitokset Ota yhteyttä puh. 050 371 0790, ilmoitukset@ehl.fi Tässä on edullinen mainospaikka.
3 Lauantaina 17.11.2018 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymällä uusi puhelinvaihteen numero Kärkölä Hämeenkulma Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on ottanut käyttöön yhteisen puhelinvaihteen numeron koko yhtymän alueella, myös entisen Oivan ja entisen Lahden kaupungin sosiaalija terveystoimen alueella. Vanhoissa puhelinnumeroissa on vastaaja, joka ohjaa soittamaan uuteen numeroon. Uusi vaihdenumero on 03 81911. Talousja velkaneuvonta siirtyy vuodenvaihteessa kunnilta oikeusaputoimistoille Hausjärvi, Kärkölä Hämeenkulma Talousja velkaneuvonta siirtyy vuoden 2019 alussa kunnilta oikeusaputoimistojen tehtäväksi. Asiakaspalvelu pyritään hoitamaan mahdollisimman pienin keskeytyksin vuodenvaihteen yli. Sen vuoksi kunnat voivat antaa vastaanottoaikoja myös ensi vuoden puolelle. Vastaanottoaika annetaan alustavana, ja se vahvistetaan asiakkaalle vuodenvaihteen jälkeen. Kunta sopii menettelystä oikeusaputoimiston kanssa. Näin ovat linjanneet oikeusapuja edunvalvontapiirit, jotka ovat jatkossa vastuussa palvelun järjestämisestä. Oikeusaputoimistot antavat asianajopalveluja oikeusapuun oikeutetuille. Yleisen edunvalvonnan palveluja järjestetään henkilöille, jotka eivät itse kykene huolehtimaan asioistaan ja oikeuksistaan. Edunvalvoja huolehtii käräjäoikeuden tai maistraatin päätöksen perusteella yleensä päämiehensä taloudellisista asioista. Vuoden 2019 alusta toimistojen tehtäviin tulee siis kuulumaan myös talousja velkaneuvonta. Ensi vuoden alun ennakoidaan olevan oikeusaputoimistoissa ruuhkainen. Tämän vuoksi on tärkeää, että kunnat varmistavat neuvontapalvelun saatavuuden vuoden loppuun saakka. Tämän vuoden loppuun asti velkaneuvontaa hoitavat Hausjärven osalta Riihimäen seudun talousja velkaneuvonta Riihimäellä ja Kärkölän osalta Lahden kaupungin talousja velkaneuvonta. Jatkossa neuvontaa antavat Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnassa ja Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto Lahdessa. Kylis kärköläläisten olohuone Kärkölä Sirpa Suvanto Järvelän Kyläyhdistys ry perusti keväällä 2017 kaikille avoimen Kylätupa Kyliksen, jonka ajatuksena on toimia koko kylän olohuoneena. Kylis on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita. Kylis sai alkunsa, kun Järvelän Kyläyhdistyksessä oli heitelty ilmaan ajatuksia nuorille suunnatusta paikasta ja Mari ja Matti Tommiska tarttuivat tuumasta toimeen ja Kyliksellä vietettiin avajaisia vappuna 2017. Meillä oli huoli siitä, että nuorille ei ole mitään paikkaa viikonloppuisin ja iltaisin. Pääasiassa Kylistä käyttävät lapset ja nuoret. He tulevat koulun jälkeen ja illalla pelaamaan lautapelejä ja oleskelemaan kavereiden kanssa. Kyllä Kylis ihan tarpeeseen on tullut, Matti Tommiska kertoo. Matti Tommiska painottaa, että Kylis ei halua kilpailla Nuokun kanssa, vaan olla tukevana toimintana ja kaiken ikäisten kärköläläisten olohuoneena. Tommiskat ovat päättäneet siirtää vetovastuuta muille vapaaehtoisille. Siirrymme Marin kanssa Kyliksen pitämisestä taustajoukkoihin. Muut aktiivijäsenet jatkavat toimintaa, Matti tiedottaa. Kyliksen toimintaa pyörittävät pääasiassa tällä hetkellä Milla Kovasin, Merja Vatanen, Riitta Jaakkola, Petri Nurminen, Saara Heikkinen, Tuulikki Kovasin ja Onni-Kalle Lahdelma. Kyliksen toiminnan rahoitus perustuu lahjoituksina saatuihin varoihin, sekä tapahtumista saatuihin tuloihin. Saaduilla varoilla pystytään takaamaan ovien auki pysyminen. Varat käytetään pääosin kiinteisiin kuluihin, joita ovat muun muassa vuokra-, vakuutusja sähkökulut, kertoo Vatanen. Toivoisimme, että yritykset ja yksittäiset ihmiset lähtisivät tukemaan toimintaamme, joka on tärkeää suurelle osalle kylän nuorista, Vatanen lisää. Eläkkeellä oleva Riitta Jaakkola on Kyliksellä vapaehtoisena lähes joka päivä. Olen ollut mukana Kyliksen toiminnassa alusta asti. Minulla on aikaa istua täällä lasten kanssa. Täyttelen samalla ristikoita ja kudon, kun valvon nuoria. Nuorempien lasten kanssa pelataan korttija lautapelejä. Ihan kaiken ikäiset kärköläläiset ovat tänne tervetulleita, ei pelkästään lapset ja nuoret. Maanantaiaamupäivisin onkin tullut tavaksi järjestää eläkeläisten korttipeluurinkiä, Jaakkola kertoo. Kyliksen sisustukseen kuuluu pääasiassa lahjoitetut huonekalut, joista uusimpana ihana punainen sohvaryhmä. Kovasin kertoo, että myös askartelutarvikkeita ja pelejä on saatu paljon ja ne helpottavat toiminnan keksimistä ja ovat tuoneet paljon iloa. Täällä on jo aiemmin kokoontunut korukerho ja nyt s u u n n i t t e l e m m e myös muuta askartelutoimintaa. Esimerkiksi kynttiläja saippuanvalmistuspajaa on toivottu. Kehitämme toimintaamme myös päiväpainotteisempaan suuntaan. Koska Kylis on tarkoitettu kaiken ikäisille, s u u n n i t t e l e m m e muun muassa bingoa ja vanhojen kärköläläisten jutustelutilaisuuksia. Meillä on tulossa myös marrasmarkkinat ja lelunvaihtopäivät, Milla Kovasin suunnittelee. Merja Vatanen kertoo, että enemmistö Kyliksellä kävijöistä on poikia. Yhtenä päivänä nuoret toivoivat, että tehtäisiin pizzaa ja sitä sitten tehtiin. Täällä oli 18 nuorta pareittain valmistamassa pizzoja. Kyselin samalla heiltä, että miksi Kylis on heille tärkeä ja mitä he tekisivät, jos paikkaa ei olisi. Pojat kertoivat, että paikka on lämmin, on puhelinlatureita, sohvia ja paikka missä olla vaan yhdessä. Pojat kertoivat, että jos Kylistä ei olisi he luultavasti istuisivat kotona koneilla pelaamassa. Kylikselle haetaan työntekijää, jonka palkkauksen mahdollistavat valtion ja kunnan erilaiset tukimuodot. Työntekijä mahdollistaa Kyliksen aukioloaikojen vakinaistamisen. Vapaaehtoisia tarvitsemme toki edelleen iltoihin klo 18 jälkeen sekä viikonloppuisin ja erilaisiin tapahtumiin, Kovasin kertoo. Kyliksen seuraava iso tapahtuma on pienistä markkinoista isommaksi koko perheen tapahtumaksi laajentunut Marrasrieha 17.11.2018. Rieha sisältää muun muassa myyjäispöytiä, arpajaiset ja erilaisten urheiluautojen esittelyä. Tarkoituksena on tarjota kaikille jotain toimintaa ja katsottavaa vauvasta vaariin, joka on Kyliksen toimintaidea pähkinänkuoressa, Kovasin kertoo. Vapaaehtoiseksi Kylikselle Kylis etsii jatkuvasti toimintaansa uusia vapaaehtoisia. Vapaaehtoisuus voi pitää sisällään muun muassa Kyliksen valvontaa, erilaisissa tapahtumissa mukana oloa sekä talkootöitä. Tapahtumia ovat yleensä erilaiset varainkeruutilaisuudet, kuten pop uphampurilaispäivät. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse: kylisboksi@gmail.com Jimi Salokoski (vas.) ja Santtu Niemikorpi kertovat viettävänsä aikaa Kyliksellä lähes päivittäin. Kuva: Sirpa Suvanto Milla Kovasin, Merja Vatanen ja Riitta Jaakkola ovat Kyliksen aktiivisia vapaaehtoisia. Kuva: Sirpa Suvanto Päivittäiset kävijämäärät selviävät vihkosta, jonne kävijät laittavat nimensä, Matti Tommiska kertoo. Kuva: Sirpa Suvanto
Lauantaina 17.11.2018 4 ? ? toimitukselta ? ? Viikon?kolumni Rant aEletään ne muistot K irjoitin joitakin vuosia sitten joululaulun, joka alkaa näin: Mitä siitä, jos piparit palaa eikä nurkkia puunattukaan / Nyt ei laiteta lipeäkalaa, ollaan kerrankin rauhassa vaan / Me ei rynnätä juhlasta toiseen, juosta turhuutta ei ostamaan / Miksi tuhlaisin aikaani moiseen, nyt kun rakkaani kainaloon saan / Lisäaikaa joulupukki ei voi kantaa kontissaan / Nyt me eletään ne muistot, joita tullaan vaalimaan Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaan jo ennen lokakuun puoltaväliä. Joitakuita ne varmasti ilahduttivat, itse reagoin päinvastoin. Minulle ne olivat muistutus siitä, mitä kaikkea muka pitäisi taas jaksaa. Minun korvissani suklaat huusivat, että nyt pitäisi onnea hehkuen ryhtyä valamaan kynttilöitä ja kirjomaan joululiinaa. Pitäisi tuntua siltä kuin jossain Kotilieden-Unelmien-JoulunValitut-Palat -lehden sivuilla. Konvehtivuori kaupan käytävällä karjui, että kunnon ihmiset ehtivät, jaksavat ja haluavat valmistella joulua jo lokakuun alussa. Itse tapaan havahtua 22. joulukuuta siihen, että ”tarttis varmaan tehdä jotain”. Tämä on poikinut uusia jouluperinteitä, kuten joulusipsit. Jouluruuat on nimittäin monesti hoidettu niin, että aatonaattona mennään porukalla markettiin ja jokainen saa lastata kärryyn ihan mitä mieli tekee. Vaikka sitten sipsejä. Ilman lipeäkalaa on pärjätty aivan hyvin, mutta odotukset istuvat yllättävän tiukasti korvieni välissä. Tuntuu vähän epäonnistumiselta, että joulu on minulle lähinnä hengähdystauko eikä kanelintuoksun kulta-aikaa. Tänä vuonna elämä on muistuttanut minua siitä, että itsestäänselvyydet voivat muuttua epävarmuudeksi yhdessä pienessä hetkessä. Yhtäkkiä voi huomata, että aika onkin rajallista eikä lisäaikaa saa edes joulupukilta. Kuinka hölmöltä minun joulutuskailuni tuntuisikaan ihmisestä, joka tietää, ettei hän itse enää näe tulevaa joulua? Siksi haluan muistuttaa itseäni ja teitä: Käytetään aikamme olennaiseen. Kirjo joululiina vain, jos se tekee sinut onnelliseksi. On erittäin OK ostaa laatikot kaupasta, jos kokkaamisen sijaan haluat köllötellä rakkaan ihmisen kainalossa. Eletään ne muistot. Elina Ranta Kirjoittaja on ryttyläläinen keräyspäällikkö ja laulunkirjoittaja Joens uu Kunnissa talousarvioiden aika K unnissa on taas se aika vuodesta, jolloin päätetään veroprosenteista ja ensi vuoden talousarvioista. Palkkakuluissa aiheuttaa varmasti päänvaivaa kiky-sopimuksen mukaisten lomarahaleikkausten pieneneminen ja päättyminen. Kunnallisveroprosentteja ei kuitenkaan olla erityisen halukkaita nostamaan, koska kuntien vetovoimaisuudessa veroprosentin kilpailukykyisyys nähdään erityisen tärkeänä. Hausjärvellä vuoden 2017 tulos oli plussalla ja tämä vuoden talousarvio oli tehty suunnilleen nollatuloksen varaan. Ensi vuoden talousarvioraami on 364 000 euroa ylijäämäinen, joten kunnan talous näyttäisi sen valossa olevan ensi vuonnakin tasapainossa. Kaikilla kunnan toimialoilla lienee kuitenkin normaaliin tapaan edessä tiukka sopeuttaminen annettuun raamiin. Lisäksi Ryttylän kouluinvestointi tulee jatkossa lisäämään merkittävästi kiinteistöomaisuuden poistoja. Hausjärven kunnanvaltuusto päätti 6.11. kokouksessaan säilyttää kunnallisveroprosentin hallituksen esityksen mukaisesti entisellään 21,50 %:ssa. Kiinteistöveroihin on sen sijaan yleishyödyllisten yhteisöjen osalta tulossa nykyisen nollaveron sijaan 1 % suuruinen vero muiden kiinteistöveroprosenttien pysyessä entisellään. Kiinteistöjä omistaville yhteisöille tämä on luultavasti karvas pala nieltäväksi. Seuraavaksi kunnanhallitus käsittelee talousarvion kuun lopulla ja kunnanvaltuusto joulukuussa. Kärkolässä vuoden 2017 talous oli jopa 1,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja tämä vuosi mennee miljoonan verran tappiolle. Kunnanhallituksen valtuustolle esittämän ensi vuoden talousarvion alijäämä on 860 000 euroa alijäämäinen, mikäli kunnallisveroprosentti olisi pidetty entisellään. Veroprosenttiin kunnanhallitus esitti pormestarin ehdotuksesta ja äänestyksen jälkeen valtuuston viime maanantaiselle kokoukselle korotusta 21,75:sta 22,00 %:iin. Silläkään ei tuota alijäämää pitkälle paikata. Valtuustossa asiasta pidettiin vilkas keskustelu ja äänestys, mutta kunnanhallituksen ehdotus 22 %:sta tuli päätökseksi. Kärkölän taloussuunnitelmassa on lähivuosille poikkeuksellisen suuret, noin 25 miljoonan euron rakennushankkeet, mm. yhtenäiskoulun ja liikuntahallin rakentaminen. Talouden kääntäminen taloussuunnitelmajakson aikana ylijäämäiseksi tulee todennäköisesti olemaan haastava urakka ainakin näin kuntatalouden koukeroita tarkemmin tuntemattoman päätoimittajan mielestä. Lienee helppo veikata, että Kärkölän kunnan taloudellinen tilanne on otsikoissa vielä moneen kertaan. Esa Joensuu Kirjoittaja on Hämeenkulman vastaava päätoimittaja ja yrittäjä H äm ee nk ul m an ko lu m ni ss a es ite ty t m ie lip ite et ov at ki rj oi tt aj an om ia . Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan www-sivuilla ehl.fi kohdassa ”Mediatiedot ” kerrottuja ilmoitusten julkaisuja laskutusehtoja. Perustettu: 2004 (14. vuosikerta) Jakelu: Hausjärvellä Jakelujuniorit / Suomen Suoramainonnan jakelu ja Kärkölässä Esa Jakelu. Painos 7 500 kpl. Julkaisija: Hämeen Paikallismedia Oy Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäen paino Hausjärven ja Kärkölän paikallinen ilmaislehti Osoite: Mommilantie 3, 16900 Lammi Konttori avoinna: ma 9-17, ti-pe 9-15 Internet: www.ehl.fi ISSN 2343-2098 Myyntineuvottelija Sari Tanskanen Ilmoitukset puh. 050 371 0790 ilmoitukset@ehl.fi Huom! Tavoitettavissa osa-aikaisuuden vuoksi vain maanantaisin ja perjantaisin. Mediatuottaja Saija Linna Ilmoitusaineistot, asiakaspalvelu, laskutus puh. 050 588 3876 aineisto@ehl.fi, asiakaspalvelu@ehl.fi Yrittäjä, vastaava päätoimittaja Esa Joensuu Toimituksellinen sisältö, hallinto puh. 0500 237 382 toimitus@ehl.fi, paatoimittaja@ehl.fi, toimitusjohtaja@keski-hame.fi Radonmittauksen otollisin aika on nyt Hämeenkulma Radon on Kantaja Päijät-Hämeessä terveysriski. Sisäilman radonpitoisuuden mittausajaksi suositellaan kahta kuukautta marraskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ympäristöterveyskeskus suosittelee, että pientaloasunnot sekä kerrostalojen ensimmäisten kerrosten asunnot mitataan ja porakaivovedet tutkitaan. Rakennuksen alla oleva maaperä on radonin tärkein lähde. Radonin esiintyminen voidaan selvittää ainoastaan mittaamalla. Porakaivovedestä radonpitoisuuden saa selville tutkituttamalla veden laadun. Jos sisäilman radonpitoisuus osoittautuu mittauksessa liian korkeaksi, on sen pienentämiseen olemassa toimivia korjausmenetelmiä, jotka eivät vaadi isoa rahallista panostusta. Sisäilmasta radon on luotettavinta mitata radonmittauspurkeilla. Niitä pidetään mitattavassa tilassa yhtämittaisesti vähintään kaksi kuukautta ja lähetetään sen jälkeen palveluntarjoajalle analysoitavaksi. Mittauksen voi tilata mittauspalvelua tarjoavista yrityksistä tai säteilyturvakeskuksesta (STUK). Radon on asuntojen sisäilmassa esiintyvä näkymätön ja hajuton radioaktiivinen kaasu, jota syntyy uraanin hajoamistuotteena. Suomessa arviolta 300 henkilöä saa vuosittain radonaltistuksesta johtuvan keuhkosyövän. Tupakoitsijoilla radonista aiheutuva riski on paljon suurempi kuin tupakoimattomilla. Viitearvon ylittäviä asuntoja voi olla kaikkialla Suomessa. Suurin todennäköisyys niiden löytymiselle on Etelä-Suomen, mukaan lukien Kantaja Päijät-Hämeen sekä Pirkanmaan alueet. Suurin osa ylityksistä löytyy harjuilta tai Salpausselkä-muodostumilta. Juomaveden radon ja uraani ovat erityisesti porakaivojen ongelma. Veden mukana nielty radon aiheuttaa säteilyannosta mahalaukulle ja altistusta hengitysteitse. Suurimpia porakaivoveden radonpitoisuuksia ja uraanipitoisuuksia tavataan graniittisen maaperän alueilla, kuten Päijät-Hämeessä. Talvihoidon taso nousee vuodenvaihteessa 54:llä Hämeenkulma Tiestön talvihoitoluokkia korotetaan 1.1.2019 Uudenmaan ELYkeskuksen suunnitelmien mukaan todennäköisesti KT 54:llä välillä Hausjärvi-Hollola. Raskas liikenne ja paikalliset olosuhteet huomioidaan talvihoitoluokkaa määritettäessä aiempaa paremmin. Tiestön palvelutaso nousee pääteillä hoitoluokkien muutoksilla ja alemmalla tieverkolla laatuvaatimusten tarkistusten ansiosta. Myös ilmastonmuutoksen vaikutus keliolosuhteisiin huomioidaan. Neuvottelut urakoitsijoiden kanssa ovat vielä kesken, joten tieto tieosuuksista, joilla hoitoluokka nousee, ei vielä ole lopullinen, kertoo kunnossapitopäällikkö Tuomas Vasama. Urakoiden kilpailutuksen myötä hoitoluokkia nostettaisiin edelleen vuosina 2019-2024.
5 Lauantaina 17.11.2018 ? ? Ruokalistat Hausjärvi Eskon koulu, Hausjärven yläaste ja lukio, Oitin koulu, Hikiän päiväkoti, Kirkonkylän päiväkoti ja Oitin päiväkoti: Viikko 47, 19.-25.11.2018 maanantai: Kalkkuna-currykeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala tiistai: Jauhelihaperunasoselaatikko M/G, salaatti keskiviikko: Kasvispihvit M/G, kermaviilikastike L/G, perunat, salaatti torstai: Chili con carne M/G, täysjyväriisi, salaatti perjantai: Tonnikalalasagnette L, salaatti Viikko 48, 26.11.-2.12.2018 maanantai: Lihakeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala tiistai: Kirjolohilaatikko L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet keskiviikko: Lihamureke M/G, ruskea kastike M, perunat, salaatti torstai: Currybroilerkastike L, riisi, salaatti perjantai: Italialainen pasta L, salaatti Viikko 49, 3.-9.12.2018 maanantai: Pinaattikeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala, kananmuna tiistai: Broilerikiusaus L/G, salaatti keskiviikko: Linssi-papriganokastike L/G, ohra, salaatti torstai: itsenäisyyspäivä, vapaa perjantai: lomapäivä, vapaa Viikko 50, 10.-16.12.2018 maanantai: Lohikeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala tiistai: Hapanimeläpossu M/G, thairiisi, salaatti keskiviikko: Kasvislasagnette L, salaatti torstai: Täysjyvämannapuuro L, marjakeitto, leikkele, pehmeä leipä Päiväkodit: Jauhelihakeitto M/G perjantai: Kanarisotto L/G, salaatti Monnin koulu: Viikko 47, 19.-25.11.2018 maanantai: Kasvispihvit M/G, kermaviilikastike L/G, perunat, salaatti tiistai: Jauhelihakastike M, perunat, salaatti keskiviikko: Kalkkuna-currykeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Chili con carne M/G, täysjyväriisi, salaatti perjantai: Jauhelihaperunasoselaatikko M/G, salaatti Viikko 48, 26.11.-2.12.2018 maanantai: Lihamureke M/G, ruskea kastike M, perunat, salaatti tiistai: Tonnikalalasagnette L, salaatti keskiviikko: Lihakeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Currybroilerkastike L, riisi, salaatti perjantai: Kirjolohilaatikko L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet Viikko 49, 3.-9.12.2018 maanantai: Sitruunainen kalaleike M, perunasose L/ G, salaatti tiistai: Italialainen pasta L, salaatti keskiviikko: Pinaattikeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala, kananmuna torstai: itsenäisyyspäivä, vapaa perjantai: lomapäivä, vapaa Viikko 50, 10.-16.12.2018 maanantai: Täysjyvämannapuuro L, marjakeitto, leikkele, pehmeä leipä tiistai: Bolognesekastike L/G, täysjyväpasta M, salaatti keskiviikko: Lohikeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Kasvislasagnette L, salaatti perjantai: Hapanimeläpossu M/G, thairiisi, salaatti Ryttylän koulu ja päiväkoti: Viikko 47, 19.-25.11.2018 maanantai: Kasvispihvit M/G, perunasose L/G, salaatti tiistai: Merimiehenpata M/G, salaatti keskiviikko: Broilerikeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Meksikolainen jauhelihakastike M/G, täysjyväriisi, salaatti perjantai: Tonnikalapastavuoka L, salaatti Viikko 48, 26.11.-2.12.2018 maanantai: Lihapyörykät M, ruskea kastike M/G, perunat, salaatti tiistai: Kanaa Marengo M/G, ohralisäke, salaatti keskiviikko: Lohikiusaus L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet torstai: Hernekeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala perjantai: Kasvisbolognese M, täysjyväpasta M, salaatti Viikko 49, 3.-9.12.2018 maanantai: Kuorrutettu kalapala L, perunasose L/ G, salaatti tiistai: Lihakeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala keskiviikko: Kebabkiusaus L/G, salaatti torstai: itsenäisyyspäivä, vapaa perjantai: lomapäivä, vapaa Viikko 50, 10.-16.12.2018 maanantai: Liha-juurespata L/G, perunat, salaatti tiistai: Täysjyvämannapuuro L, marjakeitto, leikkele, pehmeä leipä. Päiväkoti: Jauhelihaperunasoselaatikko L/G, salaatti keskiviikko: Currybroilerkastike L/G, riisi, salaatti torstai: Lohikeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala perjantai: Bolognesekastike M, täysjyväpasta M, salaatti Kärkölän koulut ja päiväkoti: Viikko 47, 19.-25.11.2018 maanantai: Nakkikastike, perunat, kasvikset, vihersalaatti tiistai: Ohrapuuro, mehukeitto, pehmeä leipä, leikkele keskiviikko: Kalamureke, perunasose, yrttikastike, kasvikset, tuoresalaatti torstai: Broileripastakeitto, pehmeä leipä, tuorepala perjantai: Kinkkukiusaus, kasvikset, tuoresalaatti Viikko 48, 26.11.-2.12.2018 maanantai: Palapaisti, perunat, kasvikset, tuoresalaatti tiistai: Kalaleike, perunat, kastike, punajuuri, vihersalaatti keskiviikko: Pinaattikeitto, kananmuna, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Kalkkunakastike, viljalisäke, kasvikset, tuoresalaatti perjantai: Lihamakaronilaatikko, kasvikset, vihersalaatti Viikko 49, 3.-9.12.2018 maanantai: Lihapullapannu, juuresraaste, kurkkusalaatti tiistai: Kasvispyörykät, perunat, kastike, kalasalaatti keskiviikko: Juustoinen kalakeitto, leikkele, pehmeä leipä, tuorepala, jälkiruoka torstai: itsenäisyyspäivä, vapaa perjantai: Broileripasta, kasvikset, vihersalaatti Viikko 50, 10.-16.12.2018 maanantai: Pinaattiohukaiset, perunat, kastike, juustosalaatti, hilloke tiistai: Jauhelihapihvit, perunat, sienikastike, kasvikset, tuoresalaatti keskiviikko: Broilerikeitto, pehmeä leipä, juusto, tuorepala torstai: Uunikala, perunat, punajuuret, vihersalaatti perjantai: Jauhelihaperunavuoka, kasvikset, tuoresalaatti, maustekurkku Hämeen ELY-keskuksesta on haettavissa avustuksia marraskuun loppuun mennessä Hämeenkulma Hämeen ELY-keskuksesta voi hakea harkinnanvaraista avustusta viimeistään 30.11.2018 seuraaviin tarkoituksiin: • rakennusperinnön hoitoon • saariston ympäristönhoitoon • pohjavesialueiden suojelusuunnitelmiin • haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan • vesistöjen kunnostuksiin ja vesien hoitoon • vesitalouteen ja vesiluonnonvarojen kestävään käyttöön Pohjois-Savon ELY-keskuksesta voi hakea avustuksia kalataloudellisiin kunnostuksiin ja Keski-Suomen ELY-keskukselta voi hakea avustuksia eri puolilla Suomea toteuttaville ympäristökasvatusja -valistushankkeille. Avustuksia myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden 2019 talousarviossa niihin määrärahat. Haettavana olevat avustukset Rakennusperinnön hoito Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää rakennuksen omistajalle korjauksiin, joilla edistetään arvokkaan rakennusperinnön säilymistä rakennuksen suojeluarvojen mukaisella tavalla. Tällaisia korjauskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten tai ikkunoiden kunnostaminen. Harkinnanvaraista avustusta rakennusperinnön hoitoon voivat hakea rakennuksen omistajat. Saariston ympäristönhoito Avustusta on haettavissa saariston ympäristönhoitoon sellaisiin toimenpiteisiin, jotka koskevat saaristoluonnon ja -maiseman säilyttämistä tai parantamista. Hämeen ELYkeskuksen alueella saaristoa on Asikkalassa. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien avulla pyritään ehkäisemään pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvaamaan esiintymän antoisuuden säilyminen ennallaan. Tukea voidaan myöntää kunnalle. Haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan suunnattuja avustuksia voidaan hakea yleisneuvontaan ja sen erilaisten neuvontatoimien, kiinteistökohtaisen neuvonnan tai näiden erilaisten yhdistelmien järjestämiseen ja toteuttamiseen yleissuunnitelman mukaisesti. Neuvonnan tulee kohdistua kiinteistön haltijoihin. Avustusta voivat hakea järjestöt ja toimijat, joilla on kokemusta haja-asutuksen kiinteistökohtaisesta jätevesihuollosta, ja jotka ovat riippumattomia laitevalmistajista, materiaalitoimittajista sekä myyntiä harjoittavista toimijoista. Hakijan toiminnan tulee olla itsenäistä suhteessa kunnan viranomaistoimintaan. Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito Vesistökunnostuksiin ja vesien hoitoon myönnettävät avustukset on tarkoitettu vesienja merenhoidon toimenpiteiden toteutusta sekä vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Ensisijaisia ovat konkreettiset, pintatai pohjavesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valuma-alueilla. Tukea suunnataan erityisesti hyvää huonommassa tilassa olevien pintaja pohjavesien tilan parantamiseen. Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö Vesitaloushankkeiden tavoitteena voi olla esimerkiksi tulvaja kuivuusriskien vähentäminen, vesistöjen monipuolisen käytön edistäminen, vesistöön jääneistä rakenteista tai materiaaleista aiheutuvan vaaran vähentäminen tai aiemmin valtion tuella toteutetun toimenpiteen täydentäminen tai siitä aiheutuneiden haittojen vähentäminen. Etusijalla ovat laajaa käyttäjäjoukkoa palvelevat vesitalouden riskien hallintaa, alueen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tai virkistyskäyttöä parantavat hankkeet. Tukea voidaan myöntää myös vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistäviin kehittämis-, kokeiluja vienninedistämishankkeisiin sekä vesihuollon alueellisen yhteistyön ja innovatiivisten julkisten hankintojen sekä niihin liittyvien toimintamallien kehittämiseen. Kalataloudelliset kunnostukset Pohjois-Savon ELY-keskukselta voi hakea avustusta kalataloudellisiin kunnostuksiin. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta. Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu vesienhoidon toimenpideohjelmissa vuosille 2016–2021. Ympäristökasvatus ja -valistus Keski-Suomen ELY-keskukselta voi hakea avustuksia eri puolilla Suomea toteuttaville ympäristökasvatusja -valistushankkeille. Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusta voidaan myöntää valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville kokeilutai kehittämishankkeille. Hankkeissa voidaan esimerkiksi luoda uusi toimintamalli, tuote tai kasvatusja valistusmateriaali. Haku Hakemukset on toimitettava ELY-keskuksille viimeistään 30.11.2018. Hakuajan jälkeen toimitettuja hakemuksia voidaan ottaa huomioon määrärahojen salliessa. Avustushakemukset suositellaan täytettäväksi ensisijaisesti sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Hakulomakkeet ja hakuohjeet ovat saatavissa ELY-keskuksen verkkopalvelussa osoitteessa ely-keskus.fi Pekka Kinnari johtaa ensi vuonna Lappilan Eläkkeensaajia Kärkölä Hämeenkulma Lappilan Eläkkeensaajat ry piti sääntömääräisen syyskokouksensa 8.11.2018 Nuorisotalo Nuokulla Järvelässä. Kokouksessa käsiteltiin talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2019 sekä valittiin uusi johtokunta. Puheenjohtajaksi valittiin Pekka Kinnari ja johtokuntaan Sirpa Kinnari, Eila Kämppi, Erkki Ekholm ja Pirkko Voutilainen sekä varalle Auli Katajisto ja Hannu Nivalainen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Kirsti Luova ja Päivi Itkonen sekä varalle Irmeli Heinonen ja Pirkko Eerola. Tulevan vuoden toiminta jatkuu edelleen vilkkaana. Kerhotapaamiset järjestetään perinteiseen tapaan parittomien viikkojen torstaisin ja niihin kutsutaan vieraiksi eri alojen esittelijöitä. Teatterija kesäretkiä tehdään keväisin ja syksyisin. Myös kesäjuhla ja pikkujoulujuhla järjestetään perinteiseen tapaan. Yhdistys toimii nimestään huolimatta koko Kärkölän alueella.
Lauantaina 17.11.2018 6 Like me, Love me, Gift me. Temppelikatu 1, Riihimäki mesmoiselles.com Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 Kolarikorjaamo Sorsa Oy www.kolarikorjaamosorsa.fi huollot varaosat korikorjaus maalaukset KELIEN YLÄPUOLELLA. • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Valtuutettu Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Kolarikorjaamo Sorsa Oy huollot varaosat korikorjaus maalaukset Toyota-RENT Today Tomorrow Toyota Valtuutettu korjaamo www.kolarikorjaamosorsa.fi Kolarikorjaamo Sorsa Oy Me tunnemme Toyotasi parhaiten. Tarjoamme käyttöösi korkeatasoiset huolto-, korjaamoja varaosapalvelut, esim: KESTÄVINKIN KAIPAA HUOLTOA Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 www.kolarikorjaamosorsa.fi Kaikki korjauspalvelut Määräaikaishuollot Tuulilasin kiveniskemäkorjaukset Ilmastointilaitteen huolto Aidot Toyota-varaosat Katsastuspalvelu Rengasmyynti Kaikki rengastyöt Sijaisautopalvelu Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 Kolarikorjaamo Sorsa Oy www.kolarikorjaamosorsa.fi huollot varaosat korikorjaus maalaukset KELIEN YLÄPUOLELLA. • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Valtuutettu 55 v 1961-2016 55 v 1961-2016 55 v 1961-2016 Kolarikorjaamo Sorsa Oy Luotettavaa autonhuoltoa Auto Sorsa Oy Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 www.autosorsa.fi Ryttylän kouluhankkeen kolmannessa yleisötilaisuudessa ei riittänyt uutta informoitavaa Seuraava rasti on helmikuussa teknisen lau takunnan päätös Hausjärvi Juhani Karvonen Ryttylän kouluhankkeen yleisötilaisuuksille laitettiin piste toistaiseksi viime torstaina, kun kunnan edustajat kokoontuivat kolmannen kerran vaihtamaan kuulumisia kouluhankkeen edistymisestä. – Tähän tilaisuuteen ei ollut mitään informoitavaa, mutta ehkä tilaisuus vielä selvensi tilannetta siinä mielessä, ettemme me kunnassa halua asioita peitellä, sanoi kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kouluhankkeen suunnitteluryhmän puheenjohtaja Heini Ristavaara. – Mitään uutta tiedotettavaa ei ollut, mutta ehkä tilaisuus oli paikallaan, jotta huhuilta saadaan siipiä leikatuksi. Joskus voi olla hyväkin kertoa ettei ole mitään kerrottavaa, jottei kellekään jää epäselvyyksiä. Itse toivoisin, että ihmiset ottaisivat suoraan yhteyttä kuntaan jos jokin asia alkaa askarruttaa, eikä asioita pähkäillä keskenään pienissä porukoissa. Kun prosessi etenee, lisää vastauksia kysymyksiin saadaan, lupasi Ristavaara. – Olemme laittaneet urakkatarjouksen tiedoksi Hilmaan ja nyt odottelemme, onko tarjoukseen vastauksia. Tarjouksessa on määritetty lähinnä tilojen koko ja luokkien määrä. Urakoitsija aikanaan suunnittelee koulun ja esittelee suunnitelmat aikanaan meille. Kunta ei voida tämän enempää asian eteen tällä hetkellä tehdä, sanoi kunnanjohtaja Pekka Määttänen. Edellisessä yleisötilaisuudessa Oitissa paikalla oli kymmenkunta asiasta kiinnostunutta. – Se tilaisuus oli päiväsaikaan, eivätkä kaikki varmaan päässeet paikalle ajankohdan takia. Nyt järjestimme tämän illalla, jotta kaikilla olisi ollut mahdollisuus kuulla asiasta, sanoi Ristavaara. Rakentaja vastaa suunnittelusta KVR-urassa annetaan hankkeen toteuttajalle rajat, joiden puitteissa rakentaja itse suunnittelee rakennuksen, jolloin kunnan vaikutusmahdollisuudet itse rakennuksen suunnittelussa tulevat olemaan rajalliset. Kun rakentaja on vastuussa suunnittelusta, uskotaan talouden ohjaavan suunnittelua tehokkaammin kuin perinteisessä urakoinnissa, jossa rakentaja tarjoaa ja rakentaa valmiiden suunnitelmien pohjalta. Kunta on KVR-urakassa sopimussuhteessa yhden pääurakoitsijan kanssa, joka vastaa kaikesta urakkaan liittyvästä. Kunta antaa pääurakoitsijalle aikataulun, jonka puitteissa koulun on määrä valmistua Pääurakoitsija vastaa suunnittelusta ja rakennuttamisesta ja voi käyttää aliurakoitsijoita ja yhteistyökumppaneita oma harkintansa mukaan, mutta vastaa myös näiden osalta työn edistymisestä Tilat mitoitettu riittäviksi Paikalla oli parisenkmmentä kyläläistä, jotka halusivat varmuutta siitä, että uuden koulun tilat riittävät. – Meillä on saneeratussa kivikoulussa nyt 80 oppilasta ja tiloihin voidaan sijoittaa 125 oppilasta, sanoi Ryttylän koulun rehtori Antti Niskanen. – Olemme opettajien koulun muun henkilökunnan kanssa arvioineet 2500 neliötä riittävän ja siinä on kasvuvaraa nykyisiin oppilasennusteisiin noin 50 oppilasta. Tällä hetkellä oppilaita on 212 esikoululaiset mukaan lukien. Kunnan väestöennuste ei tulevaisuudessa lupaa ainakaan asukasmäärän kasvua ja syntyvyyskin on laskussa ylipäätään koko EteläSuomessa. Tuo kasvuvara on siis hyvin riittävä, totesi rehtori Kolmannessa yleisötilaisuudessa vastaajina olivat kunnanjohtaja Pekka Määttänen, kunnahallituksen puheenjohtaja Heini Ristavaara, suunnittelutoimikunnan jäsen Erkki Pokkinen ja koulun rehtori Antti Niskanen. Kuva: Juhani Karvonen Vyöhyketerapia Diplomivyöhyketerapeutti Guasha-hoito Miia Kiiski p. 040 708 9968 Hoidot vauvasta vaariin! Hierontaa Hieroja Katja Rantala p. 040 869 7915 Uudistimme ja stailasimme juhlaja kokoustilamme! Nyt juhlasi järjestäminen on vieläkin helpompaa. Saat meiltä cateringja tarjoilupalvelut, somistuksen, kukat jne. Varaukset Tuula Väänänen p. 040 552 3091 Tuula Väänänen p. 040 552 3091, Tuula@villaviertola.fi Vanhatie 5, Järvelä, www.villaviertola.fi Tervetuloa! Ravintola, Juhla– ja kokouspaikka Joululounas 19.12. klo 11-14 Jouluruokia ja –leivonnaisia kotiin tilauksesta. Joulukahvila 22.12. klo 12-16 Lisätietoja: info@lepolantalo.fi, 050 3070 101 Kappalaisentie 49, Hausjärvi, www.lepolantalo.fi Hämeenkulman la 15.12.2018 Joulutervehdyksellä Hämeenkulmassa tavoitat edullisesti ja kattavasti ihmiset Hausjärven ja Kärkölän alueella. Varaa paikkasi joululehdestä Sarilta pe 7.12. mennessä p. 050 371 0790 tai ilmoitukset@ehl.fi. (Sari tavoitettavissa ma 9-17 ja pe 9-15) Joululehti
7 Lauantaina 17.11.2018 MAINOSSISÄLTÖ MAINOSSISÄLTÖ Riihimäen keskustassa on toiminut viisi vuotta Hammasasema Status, joka on osa kotimaista, 80:llä paikkakunnalla toimivaa PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:tä. Täysin kotimaisen PlusTerveyden omistavat siellä työskentelevät hammaslääketieteen ja lääketieteen ammattilaiset. Perushammashoidon, kuten paikkausten, hammaskiven poiston ja iensairauksien hoidon lisäksi Statuksessa tehdään protetiikkaa ja implanttiprotetiikkaa ja purentafysiologiaa. Esimerkiksi monet niska ja hartiaseudun ongelmat usein liittyvät purentaongelmiin. Lisäksi yhden tai useamman hampaan puuttuminen saattaa aiheuttaa purentavaivoja. Puuttuvien hampaiden korvaaminen on mahdollista irtoproteeseilla, kiinteillä silloilla tai keinojuuren eli implantin varaan tehdyillä proteesihampailla. Purentakiskoilla voidaan helpottaa hampaiden puremisesta tai narskuttelusta aiheutuneita oireita. – Implanttiprotetiikan teemme tiimityönä suukirurgin kanssa. Käytämme laadukkaita materiaaleja ja kotimaisia hammaslaboratorioita, korostaa hammaslääkäri Olli Lintervo. Myös tarvittavat röntgenkuvaukset onnistuvat OPTG-kuvauslaitteella, jolla saadaan tehtyä koko leuan kuvaukset. Halutessaan potilas pääsee aina saman hammaslääkärin vastaanotolle. Statuksessa työskentelee Olli Lintervon lisäksi hammaslääkäri Riikka Vikstedt. Suu ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri Pertti Patinen suorittaa leikkaukset ja hampaan poistot, ottaa tarvittavat koepalat sekä tekee luusiirteet. Hän työskentelee Statuksessa yhtenä iltana viikossa. Riikka Vikstedt on perehtynyt erityisesti juurihoitoihin. Vakituinen henkilökunta tuntee potilaansa ja tämä helpottaa tilannetta molemmin puolin. Lisäksi asemalla työskentelevät suuhygienisti Laura Tuomisto, vastaava hammashoitaja Mirka Lintervo sekä hammashoitajat Jutta Poikolainen ja Tuula Rintala. Akuuttiaikoja samalle päivälle Akuutteja vaivoja varten vastaanottoaikoja pyritään pitämään vapaani niin, että näissä tapauksissa vastaanotolle pääsisi jo saman päivän aikana. Myös ilta-aikoja on saatavana maanantaisin ja tiistaisin. Käytössä on puhelinpalvelu, johon puhelu yhdistyy, ellei asemalta ehditä vastaamaan. Keskitetty ajanvaraus toimii arkisin kello 7.30-21.00 ja lauantaisin kello 10.00-17.00. – Meillä on käytössä kutsujärjestelmä ja suuri osa potilaista on vakituisia. Kun potilaat käyvät säännöllisesti tarkastuksessa ja puhdistuksessa, päästään yleensä myös pienemmillä korjauksilla, Olli Lintervo sanoo. Myös hammaslääkäripelko otetaan huomioon ja tarvittaessa hoito tehdään nukutuksessa. – Vielä ei ole tarvinnut ketään nukuttaa, mutta se on mahdollista. Rauhoittavalla esilääkityksellä voidaan myös tarvittaessa helpottaa tilannetta, kertovat Olli ja Mirka Lintervo. Hammasasema Status tarjoaa laajasti hammashoidon palveluja Hammasasema Status Plusterveys Hammaslääkärit p. 019 333 181 Keskuskatu 15, Riihimäki www.hammasstatus.fi ONHAN SUULLA KAIKKI HYVIN? HAMMASLÄÄKÄRIT 019 333 181 Keskuskatu 15, Riihimäki www.hammasstatus.fi • Perushammashoito • Purentafysiologia • Protetiikka • Suuhygienistin palvelut • Suukirurgiset toimenpiteet ja implantti hoidot suuja leukakirurgian erikois hammaslääkärin tekemänä Hammasasema Statuksessa henkilökunta tuntee asiakkaansa ja tämä helpottaa toimintaa molemmin puolin. Halutessaan pääsee aina saman hammaslääkärin vastaanotolle. Kuvassa hammaslääkäri Olli Lintervo, vastaava hammashoitaja Mirka Lintervo ja suuhygienisti Laura Tuomisto. OPTG-laitteella saadaan otettua röntgenkuvat koko leuan alueelta. Mirka Lintervo ja Laura Tuomisto esittelemässä laitteen toimintaa. Ilmoituksen maksaja: Hausjärven Demarit ry Lähihoitaja Maaret Ollila UUSI HÄMEENLINNA – ASUKKAIDEN KAUPUNKI Hämeenlinnan Sosialidemokraatit HÄMEENLINNAN SOSIALIDEMOKRAATIT ON NIIN HELPPOA LÖYTÄÄ EHDOKAS Aaltonen Satu TtM, palvelupäällikkö 226 Ahlsten Ari yrittäjä Ahonen Seppo puhelinasentaja Ahonen Virpi YTM, eläkeläinen Appelroth Irja liikuntapäällikkö, eläkkeellä Artjoki Jyri kiinteistönhoidon opiskelija Dahlbo Heikki eläkeläinen Eerola Hannu LVI-asentaja Einiö Mika vuoropäällikkö Eroaho Matti kirjatyöntekijä Filatov Tarja tiedottaja, kansanedustaja Hassinen Jorma manageri Heikkinen Sami diplomi-insinööri Heinimäki Janne sopimusasiantuntija Heinonen Mia tarjoilija, lähihoitaja Hukkila Seppo varastotyöntekijä, pääluottamusmies Hultin Kirsi laboratoriohoitaja, pääluottamusmies Häppölä Anna-Kaisa palveluesimies Ilmén-Punkari Eila tuotannon assistentti, työsuojeluvaltuutettu Johansson Kari sähköyliasentaja Jokinen Jukka HTK, säätiön asiamies Kauranen Markku nosturinkuljettaja Keinonen Jorma työnjohtaja, eläkeläinen Keränen Eeva lähihoitaja, merkonomi Kuikka Jouko konepuuseppä Kulmala Jari asentaja Laakso Sirpa myyjä, alueluottamusmies Laaksonen Tapani diplomi-insinööri Laatikainen Anne FM, rehtori Lahdenperä Ari linja-auton kuljettaja, herastuomari Leinonen Heidi fysioterapeutti (AMK) Makkonen Osmo yrittäjä, osa-aikaeläkkeellä Miettinen Urvelo ammatillinen opettaja Milli Muhsin tulkki Miri Amir liiketalouden opiskelija, tulkki Murtonen Leena kemian laborantti, laboratoriohoitaja Myllykangas Sari psykoterapeutti, sairaanhoitaja Mäkelä Juha kaivinkoneenkuljettaja Mäntykangas Pekka lähihoitaja Norvapalo Jouko insinööri (AMK) Nurmi Jari PsM, psykologi Nurminen Emma lähihoitaja Nurminen Tiia sairaanhoitaja (AMK), opiskelija Nyholm Pentti virastomestari Nyholm Soila lähihoitaja Ojamäki Mauri herastuomari, pitäjäneuvos Olkinuora Piia KTM, lähihoitaja Paju Petri YTT, tutkija Parkkari Tapio työvalmentaja Pasanen Soile tekstiilihuoltaja Pekkarinen Marita edustaja, yrittäjä Pellinen Sulevi viestintäkonsultti Pietiläinen Jan-Anders ohjaaja Piiroinen Mirja kirjastoesimies, eläkkeellä Pohjonen Lennart peltiseppä Ranjith Kumar Prabhakaran terveydenhoitaja (AMK) Risku Veli–Matti ylitarkastaja, eläkkeellä Rissanen Titta myyjä Räsänen Teijo yrittäjä Sahin Cecan yrittäjä Salmesvuori Janna (sit.) kotitaloustyöntekijä Sandelius Pirjo FM, eläkkeellä Simola Antti TkT, johtava asiantuntija Suoranta Kirsti KM, erityisluokanopettaja Tiesmaa Leena KM, koulutuspäällikkö Tikka Kirsi merkonomi Tikkanen Jani varastomies, Hml SAK:n pj. Toivanen Irmeli palveluesimies, sairaanhoitaja Torkkola Simo psykiatrinen sairaanhoitaja, palveluvastaava Turunen Raimo toiminnanjohtaja, eläkeläinen Vereb-Dér Botond FM, projektisuunnittelija Vesala Pasi sopimusala-asiamies Viitanen Timo sulattaja, pääluottamusmies Virtanen Tapio insinööri Virtanen Veijo autonkuljettaja Överlund Miika yrittäjä 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 Seurakuntavaaliehdokkaat SDP:n edustajina ovat seuraavat: KETÄÄN EI JÄTETÄ YKSIN 28 Työsuojeluvaltuutettu Kari Masalin 29 Ryttylän kouluhankkeen kolmannessa yleisötilaisuudessa ei riittänyt uutta informoitavaa Seuraava rasti on helmikuussa teknisen lau takunnan päätös Niskanen. Helmikuussa kuuluu lisää Määttäsen mukaan seuraavan kerran kouluhankkeeseen tiimoilta yleisötilaisuuden merkeissä helmikuussa. Kun urakoitsija on valittu, jää urakoitsijan vastuulle infotilaisuuksien pitäminen sen mukaan kuin hän parhaaksi näkee. Hanke on sen verran suuri, että oli pakko lainsäädännön mukaan kilpailuttaa. Esimerkiksi paikalliset rakentajat pääsevät mukaan hankkeeseen vain osallistumalla kilpailutukseen. Ainakin periaatteessa on mahdollista, ettei kilpailutus tuota yhtään tarjousta. – Suunnittelutoimikunnassa olemme tähänkin mahdollisuuteen jo varautuneet, mutta toistaiseksi niitä suunnitelmia on turha tässä vaiheessa lähteä työstämään. Haluamme kuitenkin uskoa, että tarjouksia tulee ja rakentamaan päästään, sanoi toimikunnan jäsen Erkki Pokkinen (sit.vas.). Aikataulu tiedossa Tilaisuudessa esiteltiin hankkeen aikataulu. KVR-urakan tarjouspyyntöjulkaistiin HILMA-kilpailutus -järjestelmässä lokakuun lopulla, sitä ennen julkaistaan HILMA:ssa ennakkoilmoitus tulevasta KVR-urakan tarjouspyynnöstä. Kilpailutusaineiston laadinta on aloitettu elokuun lopulla. Kilpailutusaineisto oli valmisteltu ja viimeistelty marraskuun alkuun mennessä ja ilmotus siitä on nyt laitettu Hilmaan. Urakan laskenta-aikaa on tammikuun lopulle, minkä jälkeen kunta vertailee tarjoukset ja tekee tekee mahdolliset selonttoneuvottelut. Teknisen lautakunnan on tarkoitus päättää urakoitsijoista 18.2, minkä jälkeen hanke menee vielä valtuuston päätettäväksi. Urakkasopimus allekirjoitettaisiin maaliskuussa, jolloin urakoitsija tulee esittelemään hankkeen. Samalla alkaa suunnittelu ja sen myös rakentaminen Uuden koulun on tarkoitus olla valmis joulukuussa 2020. Kukaan ei voi luvata, että koulu valmistuisi juuri sovitusti, vaikka tietysti kaikki siihen tavoitteeseen pyrkivät. Suunnittelu ja rakentaminen ovat kuitenkin urakoitsijan vastuulla, eikä kukaan kunnassa voi mennä antamaan takuita valmistumiselle, sanoi Pokkinen. Paikalle saapui parikymmentä kuulijaa, joukossa myös oppilaita, jotka esittivät spontaanisti syntyneen sketsin. Kuva: Juhani Karvonen "Kotiseurakunta kuuluu kaikille" 26 Silvan Timo maaseutuyrittäjä, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Olen ehdolla Hausjärven kirkkovaltuustoon numerolla:
Lauantaina 17.11.2018 8 Poliisin viikonloppu Hausjärvellä Hausjärvi Sirpa Suvanto Toimittaja pääsi seuraamaan aitiopaikalta poliisiauton kyydissä poliisipartion työskentelyä Hausjärvellä syksyisenä viikonloppuna. Partioinnista vastasivat vanhemmat konstaapelit Eetu Kilpiäinen ja Mikko Petäjä. Parin tunnin aikana toimittajan ollessa partion mukana perjantai-iltana, oli hyvin rauhallista. Partio suoritti erilaisia oma-aloitteisia tehtäviä, kuten liikenneja rattijuopumusvalvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa. Hausjärvi on aika rauhallinen, koska se on pieni maalaispitäjä. Eniten täällä työllistävät peurakolarit ja yleiset järjestyshäiriöt, vanhempi konstaapeli Mikko Petäjä kertoo. Petäjä kertoo, että nuoriso aiheuttaa paljon vähemmän järjestyshäiriöitä kuin aiemmin. Nuorison alkoholin käyttö on vähentynyt selvästi viime vuosiin verrattuna. Tapaamme nuoria paljon partioinnin aikana ja he käyttäytyvät yleensä hyvin asiallisesti. Alkoholin käyttö on vähentynyt nuorison keskuudessa. Huumausaineita käyttäviä tavataan Petäjän mukaan jonkun verran. Tällä seudulla kannabis on yleisin huumausaine ja amfetamiini on toinen. Myös kolmiolääkkeitä käytetään väärin. Kannabiksen suhteen nuorten asenteet ovat löystyneet ja sitä kasvatetaan paljon. Hausjärvellä sattuu enemmän peurakolareita kuin hirvien kanssa törmäyksiä. Peuratai hirvikolarin sattuessa tulee soittaa hätäkeskukseen, josta annetaan jatko-ohjeet tilanteen mukaan. Yleensä peurakolarissa ei tule fyysisiä henkilövahinkoja, vaan autoon tulee vaurioita. Poliisi soittaa Suurriistavirkaavulle, josta metsästäjät tulevat paikalle hakemaan kuolleen eläimen pois. Jos peura on loukkaantunut, metsästäjät lähtevät jäljestämään loukkaantunutta eläintä, Petäjä informoi. Autoilijan on hyvä tietää, että kolaripaikalle tulee jättää jokin merkki tiedoksi metsästäjille. Merkki voi olla esimerkiksi jokin autosta löytyvä liina, pussi tai vastaava merkki, jonka voi laittaa vaikka oksaan tai aurauskeppiin. Näin metsästäjät tietävät missä kohtaa kolari on tarkkaan ottaen sattunut. Kolaripaikalta ei myöskään saa poistua ennen kuin poliisi on antanut luvan, Petäjä kertoo. Maaseudulla ajetaan paljon enemmän pimeillä teillä kuin kaupungeissa, joissa on katuvaloja. Kilpiäinen painottaa, että tilannenopeus on hyvin tärkeä. Vaikka nopeusrajoitus sallisi ajaa 80km/h, mutta tie on peilikirkkaalla jäällä, täytyy ymmärtää vähentää nopeutta ja ajaa sään ja tilanteen mukaan. Ajaessa tulee pitää oikea turvaväli ja pitää huolta, että ajovalot ovat kunnossa. Jalankulkijoilla ja pyöräilijöiden kannattaa varustautua kunnon heijastimilla ja olla tarkkana liikenteessä, sillä autoilijan on vaikea nähdä pimeässä sellaista henkilöä, jolla ei ole heijastimia. Vanhemmat konstaapelit Kilpiäinen ja Petäjä pitävät poliisin työstään. Konstaapelit ovat samaa mieltä siitä, että poliisin työn suola on, että koskaan ei voi tietää mitä tulee vastaan. Jokainen päivä on erilainen ja se tekee työstä mielekästä. Meillä on myös oma vapaus päättää mitä tehdään eli voimme suunnitella itse missä partioimme ja millaisia valvontatoimia tehdään, esimerkiksi puhallusratsioita. Kaikki hälytystehtävät tietysti hoidetaan heti kun niitä tulee, Petäjä kertoo. Kilpiäinen kertoo, että välillä Vanhempi konstaapeli Eetu Kilpiäinen tarkistaa kuljettajan ajokunnon. Kuva: Sirpa Suvanto Poliisipartio valvoo tieliikennenopeutta Valtatie 54:llä Oitissa. Oikealla vanhempi konstaapeli Eetu Kilpiäinen. Kuva: Sirpa Suvanto
9 Lauantaina 17.11.2018 on vauhdikkaita tilanteita ja välillä on rauhallista. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Voi olla, että koko vuoro on rauhallinen tai olemmekin yhtäkkiä henkirikospaikalla. Ei tämä työ ole kuitenkaan aina synkkyyttä ja kauheutta. Jossain keikkapaikalla, kun on auttanut ihmisiä ja saa siitä kiitosta, niin kyllähän se hyvältä tuntuu. Lviputkiva@gmail.com I 040 413 0294 I www.lviputkiva.fi PUTKIREMONTTI JOPA PÄIVÄSSÄ! 2 Poliisin viikonloppu Hausjärvellä Muista antaa hälytysajossa olevalle poliisiautolle tilaa väistämällä mahdollisuuksien mukaan. Kuva: Sirpa Suvanto ? ? TehTäväT?hausjärvellä?? viikonloppuna?19.10.-21.10.2018 Kotihälytykset 2 kpl Peurakolarit 1 kpl Häiriökäyttäytymiset 1 kpl Polkupyöräonnettomuus 1 kpl MAINOSSISÄLTÖ MAINOSSISÄLTÖ Auto Sorsa Oy on toiminut Riihimäellä jo vuodesta 1961. Subarun valtuutettuna merkkikorjaamona silloinen Kolarikorjaamo Sorsa aloitti jo vuonna 1995. Vuonna 2004 yritys muutti Tehtaankadulle uusiin tiloihin ja siitä saakka yritys on ollut merkkikorjaamo myös Toyotalle. Syyskuussa 2018 yritys avasi uuden toimipisteen Hyvinkäälle, jonka myötä tulivat Subarun, Suzukin ja Isuzun huolto. Uutuutena yritykselle tuli uusien autojen myynti sekä vaihtoautomyynti. Uusien autojen myyntiin vapautui edustus Auto Makkosen lopetettua toimintansa ja nyt siis Subarua ja Suzukia saa edelleen Hyvinkäältä. Automyynti on ollut Markku Sorsan pitkäaikainen haave, ja nyt se toteutui. Ennen laajennusta yrityksen nimi Kolarikorjaaamo Sorsa Oy muutettiin Auto Sorsa Oy:ksi. Hyvinkään toimipisteen työntekijät Jukka Hanninen ja Matti Mehtälä jatkavat vanhoina työntekijöinä. Automyyntiin Sorsa värväsi pitkän linjan automyyjän Pentti Lehtimäen ja Riihimäeltä Markku Sorsan oma tytär Jenni Sorsa siirtyi myös Hyvinkäälle. Huoltokorjaamolle on vielä tulossa yhden miehen vahvistus myöskin Riihimäeltä. Laajennuksen myötä yrityksen henkilökuntamäärä kasvoi ja nyt työntekijöitä yrityksessä on 24. – Automyynti alkoi heti syyskuussa. Tavoitteet ovat täyttyneet Subarun osalta ja Suzukiakin on mennyt ihan mukavasti. Subaru ja Suzuki ei ole koskaan olleet automerkkeinä mitään valtamerkkejä, mutta kummallakin merkillä on oma uskollinen käyttäjäryhmänsä. Subarun osuus kokonaismarkkinoista on prosentin luokkaa, kertoo Sorsa. Riihimäellä on myös peltikorjaamo, jossa korjataan ja maalataan kolarija muita vaurioita merkistä riippumatta. Valtaosa peltikolareista tulee meille vakuutusyhtiöiden kautta. Merkkihuollossa pyrimme keskittymään vain Subaruun, Suzukiin, Isuzuun ja Toyotaan. –Keskimäärin huollossa käy päivittäin 30 autoa. Huoltoasiakkaat ovat löytäneet meidät pääkaupunkiseudulta Keski-Suomeen saakka. Sorsa muistelee, että jopa Kankaanpäästä tuodaan Subarua huoltoon. Subarun merkkihuoltoja on aika harvassa, eivätkä kaikki yleiskorjaamot ilmeisesti osaa tyydyttävästi merkkiä huoltaa, mikä on hyvä meille. Henkilöautojen valmistuksessa puhaltavat uudet tuulet. – Toyota, Subaru, ja Suzuki eivät enää valmista dieselautoja, koska hiukkaspäästöjä on enää vaikea saada alemmas, Sanoo Markku Sorsa. Toinen suuri muutos on manuaalivaihteistojen vähentyminen ja automaattivaihteistojen yleistyminen. Sorsa kertoo, että portaattomat CVT-vaihteistot ovat tätä päivää, eikä Subaru enää käytä perinteisiä manuaalivaihteistoja. Auto Sorsa laajensi Hyvinkäälle Subaru ja Suzuki myynnissä uudessa toimipisteessä Pentti Lehtimäki, Jenni ja Markku Sorsa palvelevat Hyvinkään toimipisteessä Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 Kolarikorjaamo Sorsa Oy www.kolarikorjaamosorsa.fi huollot varaosat korikorjaus maalaukset KELIEN YLÄPUOLELLA. • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Valtuutettu Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Kolarikorjaamo Sorsa Oy huollot varaosat korikorjaus maalaukset Toyota-RENT Today Tomorrow Toyota Valtuutettu korjaamo www.kolarikorjaamosorsa.fi Kolarikorjaamo Sorsa Oy Me tunnemme Toyotasi parhaiten. Tarjoamme käyttöösi korkeatasoiset huolto-, korjaamoja varaosapalvelut, esim: KESTÄVINKIN KAIPAA HUOLTOA Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 www.kolarikorjaamosorsa.fi Kaikki korjauspalvelut Määräaikaishuollot Tuulilasin kiveniskemäkorjaukset Ilmastointilaitteen huolto Aidot Toyota-varaosat Katsastuspalvelu Rengasmyynti Kaikki rengastyöt Sijaisautopalvelu Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 Kolarikorjaamo Sorsa Oy www.kolarikorjaamosorsa.fi huollot varaosat korikorjaus maalaukset KELIEN YLÄPUOLELLA. • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Valtuutettu 55 v 1961-2016 55 v 1961-2016 55 v 1961-2016 Kolarikorjaamo Sorsa Oy Luotettavaa autonhuoltoa Auto Sorsa Oy Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 www.autosorsa.fi Avainkierto 23, 05840 Hyvinkää puh. (019) 268 0800 info@autosorsa.fi www.autosorsa.fi
Lauantaina 17.11.2018 10 Kärkölään paraurheilun SM-kisoista kuulantyönnössä hopeaa Lilli Vehmas on kahden lajin taitaja Kärkölä Marjo Karinkanta Kärköläläinen Lilli Vehmas toi paraurheilun SM-kisoista elokuussa kotiin tuomisina hienosti kuulantyönnön F38sarjan SM-hopeamitalin. Vehmas edustaa kuulantyönnössä Kärkölän Kisaveikkoja. Vehmas on varsin tuore lajin harrastaja, sillä hän aloitti harjoittelun vasta viime keväänä. – Treenasin kesän ajan. Kuulassa on erilaisia tekniikoita, joista on sitten täytynyt valita itselle parhaiten sopiva. Varsinkin harjoittelun alussa tulos kehitys oli huimaa. – Olihan se hauskaa, kun metrejä tuli koko ajan nopeasti lisää. Sittemmin seurasi toki suvantovaihe. Kultaa SM-kisoissa vei huomattavasti kokeneempi yleisurheilussa kisaaja. – Kultaa työntäneellä Hanna Kasurisella työnnöt oli tasaisen varmoja ja pitkiä, ja hän olikin kyllä ihan ylivoimainen. Nyt Vehmas on saavuttanut kuulantyönnössä omassa kehityksessään tasaisten suoritusten pisteen. – Pituutta ei työnnöille tule enää jatkuvasti lisää, mutta heittovarmuus kasvaa edelleen tuottaen tasaisia sarjoja. Tästä eteenpäin pyrin hivuttaen parantelemaan omaa ennätystäni. Vehmaksen valmentajana toimii Kärkölän Kisaveikkojen Päivi Määttä. – Kun päätin kokeilla kilpailemista yleisurheilun puolella, minulle oli alusta asti selvää, että haluan edustaa kotikuntani urheiluseuraa. Vehmas ryhtyi tuumasta toimeen, ja otti yhteyttä Kärkölän Kisaveikkoihin. Sieltä hänelle löytyi valmentajaksi Määttä, jonka kanssa yhteistyö toimii erinomaisesti. – Meillä on ollut tosi loistava yhteistyö Päivin kanssa. Olemme hyvin samalla aaltopituudelle, Vehmas kiittelee. Ei valmista sapluunaa Paraurheilijan valmentamiseen ei ole olemassa valmista monistettavaa sapluunaa. – Toimintakyvyn ollessa rajallinen, ei ehkä pysty treenaamaan ihan niin intensiivisesti. Lisäksi toimintarajoitukset pitää huomioida liikkeessä ja tekniikassa. Parayleisurheilussa kisojen alla on luokitustilaisuus, jossa urheilijat jaetaan kilpailuluokkiin vamman aiheuttaman toimintarajoituksen mukaisesti. – Olin kahden luokituksen rajamailla, ja lopulta päädyttiin luokkaan F38. Vehmas harjoittelee kuulantyöntöä noin kerran viikossa. – Tällä hetkellä parannettavaa voisi olla etenkin räjähtävässä voimassa, tekniikassa ja suoritusnopeudessa. Naiset työntävät normaalisti neljän kilon kuulaa, mutta minun kuulani on kolmikiloinen. Ottaessaan keväällä Kärkölän Kisaveikkoihin yhteyttä Vehmaksella oli vielä suunnitelmissa kaksi lajia. – Lajivalinta ei ollut ensimetreillä vielä ihan selvillä, ja alussa tartuinkin myös keihääseen. Yhdessä valmentajan kanssa kuitenkin totesimme kuulan olevan minulle tällä hetkellä parempi vaihtoehto. Ve h m a s aikoo jatkaa kuulantyönnön parissa kilpailemista myös tulevaisuudessa. – O l e n hurahtanut tähän ihan k u n n o l l a . Kun oikea puoli kropassa toimii h u o n o s t i , niin on kiva olla mukana lajissa, jossa saa käyttää sitten sitä p a r e m p a a puoltaan. Ratsastus rakkain laji Vehmaksen kiinnostus paraurheilua kohtaan juontaa juurensa naisen ykköslajiin ratsastukseen. – Ratsastus on minulle enemmän kuin harrastus, se on elämäntapa, Vehmas lisää. Varsinaista vahvaa kilpailuviettiä nainen ei tunnista omaavansa, mutta sanoo kilpailemisen antavan hyvää motivaatiota treenaamiseen. – Kilpaileminen on ennen kaikkea hyvä keino mitata omaa kehittymistä. Urheileminen on Vehmakselle myös keino pitää itsensä kunnossa. – Panostan toimintakykyni ja energiani pääasiassa hevoseen, jonka kanssa ratsastan muutamia kertoja viikossa. Ratsastus on edesauttanut kuntoutumistani todella paljon. Kumpaakaan lajia en kuitenkaan pääse harrastamaan niin paljon kuin haluaisin. Ratsastuksessa Vehmaksen kauden päätavoite oli syyskuun puolivälissä Korpikylässä järjestetyt pararatsastuksen aluemestaruudet, joihin hän osallistui hevosensa Maestoso Madamin eli Masun kanssa. Parivaljakko voitti Korpikylässä upeasti kultaa. – Tämä on ensimmäinen kerta, kun Hämeen alueella järjestettiin aluemestaruuskilpailut pararatsastuksessa. Pararatsastajien toiveena on, että aluemestaruuskisoja järjestettäisiin vastaisuudessa muillakin alueilla. Pararatsastuksessa kilpailijoiden luokittelutapa poikkeaa yleisurheilusta. – Ratsastuksessakin kilpailijat luokitellaan sen mukaan miten paljon vamma vaikuttaa suoritukseen, mutta luokitus vaikuttaa siihen mitä suorituksia tehdään. Ohjelmat ovat erilaisia, mutta kaikki kilpailevat keskenään samassa luokassa. Vehmas kilpailee ratsastuksessa niin paljon kuin se vain taloudellisesti on mahdollista. – Pararatsastuksen puolella kilpajärjestelmä on viety äärimmilleen. Yleisurheiluun verrattuna eroja on paitsi harjoittelukustannuksissa myös kilpailukuluissa. Sanonkin usein, että jos mietitään maailmankaikkeuden halvinta ja kalleinta harrastusta, niin minulla on molemmat. Lipizzan hevostamma Masulla ja Lilli Vehmaksella on yhteistä taivalta takanaan jo 12 vuotta. Kuulantyöntö ja ratsastus tukevat lajeina toisiaan hyvin. Kuva: Vaula Halonen MARRASJOULUKUUN TAPAHTUMIA HAUSJÄRVEN KUNNASSA klo 16 Soihtukulkue Ryttylässä, Ryttylän Eräveikot ry klo 17.30 Soihtukulkue Oitissa, Puuha-Marit ry Järj. Hausjärven Seurakunta / Hausjärven kunta klo 18 Jätkän kynttilöiden sytytys, Kantatien 54 varteen, Kirkonkylän suora Järj. Lions Club Hausjärvi / Hausjärven kunta H AUSJÄRVEN KANSALAISOPISTON OPPILASKONSERTIT maanantaina 10.12.2018 Eskon koulu klo 18.30 tiistaina 11.12.2018 Kunnanvirasto klo 18.30 keskiviikkona 12.12.2018 Ryttylän kirkko klo 18.30 G LÖGITARJOILU keskiviikkona 12.12.2018 klo 9-15 Hausjärven kunnanviraston palvelupisteessä, Keskustie 2-4, Oitti. IKÄIHMISTEN PIKKUJOULUT maanantaina 19.11.2018 / Ryttylä klo 13-15 Ryttylän Seurakuntatila tiistaina 20.11.2018 / Oitti klo 13-15 Lehtimajat keskiviikkona 21.11.2018 / Mommila klo 13-15 srk-tupa torstai 22.11.2018 / Hikiä klo 13-15 Hikiän nuorisotila Järj. Vanhusneuvosto / Hausjärven kunta HAUSJÄRVEN JOULUNAVAUS torstaina 29.11.2018 klo 18 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti. Järj. Hausjärven Yrittäjät / Hausjärven kunta ITSENÄISYYSPÄIVÄ torstaina 6.12.2018 klo 10 jumalanpalvelus Hausjärven kirkossa, jonka jälkeen seppeleen lasku sankarihaudalle. Seppeleen laskun jälkeen Hausjärvi Seuran järjestämä kahvitilaisuus Koskelan talolla. Ratsastus on edesauttanut merkittävästi Vehmaksen kuntoutumista. Kuva: Marjo Karinkanta
11 Lauantaina 17.11.2018 ONHAN SUULLA KAIKKI HYVIN? HAMMASLÄÄKÄRIT 019 333 181 Keskuskatu 15, Riihimäki www.hammasstatus.fi Onko hammaslääkärikäynnistä aikaa? Haluatko kirkkaamman ja raikkaamman hymyn? HAMMASTARKASTUS 40 € * Tarjous: KIRKKAAMPI HYMY 59 € ** Tarjoamme marraskuussa hammaslääkärin tekemän hammastarkastuksen tai suuhygienistin soodapuhdistuksen tarjoushintaan. Alennuksen saat koodilla MARRAS2018. Mainitse koodi ajanvarauksen yhteydessä tai nettiajanvarauksen lisätietoja-kohdassa. * Hinta ilman Kelakorvausta 55,50 €. **Molemmat tarjoukset ovat voimassa 30.11.2018 saakka. Rohkeasti kohti työelämää Hausjärvi Lotta Piensoho Monelle nuorelle jännittävin kokemus koko yläasteen aikana on yhdeksännellä luokalla eteen tuleva Tet-viikko. Tet-lyhenne tulee sanoista työelämään tutustuminen. Viikon tarkoituksena on antaa suuntaa vielä jatkopaikkaa mietiskelevälle nuorelle. Tutustumisjakson aikana koululainen pääsee näkemään ja tekemään valitsemallaan työpaikalla alaan kuuluvia työtehtäviä. Valitsin Tet-paikakseni Ryttylän alakoulun, sillä halusin nähdä millaista luokanopettajan työ on tosielämässä ja minkälaisia työtehtäviä siihen kuuluu. Viikko oli hyvin hektinen ja täynnä toimintaa. Opettajalla ja avustajilla riitti tekemistä. Huomasin myös työmäärän olevan melko suuri ja raskas. Resurssejakin näyttää olevan aivan liian vähän, sillä kouluavustajien vähyys hämmästytti minut täysin niinkin vilkkaassa ympäristössä. Vietin koko viikon ensimmäisellä luokalla niin sanottuna koulunkäyntiohjaajana. Tavallinen koulupäivä koostui lukuaineista sekä taitoja taideaineista. Vaikka päiväni olivat lyhyitä, noin neljän tunnin mittaisia, päiväunet kotiin päästyäni tulivat tarpeeseen ensimmäistä kertaa eskariaikojeni jälkeen. Myös oppimisympäristö oli erilainen verrattuna omaan kouluaikaani, vaikka olin käynyt ala-asteeni samassa pihapiirissä. Vanha koulurakennukseni oli kadonnut kuluneen kesän aikana lähes kokonaan. Tilalle oli ilmaantunut elementtikoulu, jota ensiluokkalaisten keskuudessa kutsuttiin laatikkokouluksi ja isompien koululaisten suusta olin kuullut nimen pihakoulu. Minulla oli paljon ennakkoluuloja elementtikoulua kohtaan, mutta huomasin ne vääriksi melko nopeasti. Luokkatilat olivat kotoisia ja käytäviä koristivat värikkäät piirustukset. Rakennus oli eloisa ja lämmin. Ainoa kouluarkea hankaloittava asia oli ruokalan puuttuminen. Ruokatunneilla tuntui kuin olisi tehnyt aikahypyn m e n n e i s y y t e e n 50-luvun Suomeen, jolloin opettaja tarjoili ruoat suoraan luokkiin oppilaiden pulpeteille. Muutos toimi ylempiluokkalaisille oppilaille, mutta pienille tilassa oli liikaa virikkeitä. Leikkialue oli iloinen yllätys. Piha oli tilava ja monikäyttöinen. Vanhan koulun purkualue ei haitannut oppilaiden elämää ja pelkoni ulkoilualueen vaarallisuudesta työmaan lähellä olivat turhia. Vaikka vanhan koulun purku oli osittain vielä käynnissä koulupäivien ajan, se ei haitannut. Työmaa-alue oli aidattu turvallisesti ja vanhoille rakenteille suihkutettiin jatkuvasti vettä, jottei tiilipöly leviäisi ympäristöön. Työmaa eli omaa elämäänsä ja oppilaiden päivät jatkuivat lähes normaaleina purkutyömaasta huolimatta. Piha-alue oli jakaantunut kahteen osaan. Isommat oppilaat käyttivät kaikkina välitunteina laatikkokoulun edessä olevaa aluetta leikkeihin ja peleihin. Pienemmät oppilaat pääsivät käyttämään pitkinä välitunteina päiväkodin leikkialuetta. Välituntialue olikin hetkessä täynnä vilinää ja vilskettä, siellä juostiin, hypittiin, keinuttiin, puhuttiin, kisattiin, kinattiin, syyteltiin, sovittiin ja päästeltiin höyryjä ennen tunnin alkua. Oli ilo huomata, että oppitunnin alkaessa esille otettiin tavalliset oppikirjat. Yläkoulussa on siirrytty lähes kokonaan sähköisiin oppimateriaaleihin ja vaikka muutos on melko uusi, on paperikirjoja jo kova ikävä. Pienet myös kirjoittivat paperivihkoihin, josta olin erittäin iloinen. Silmän ja käden koordinaatio on tärkeä osa oppimistapahtumaa. Tet-viikon kuluessa tutustuin myös paremmin luokan oppilaisiin ja koulun työntekijöihin. Tunteiden skaala oli myös melko laaja päivän edetessä. Suuresti sydäntäni lämmitti kuitenkin pieni piirustus, jonka eräs ykkösluokkalainen kiikutti käteeni keskiviikon ensimmäisellä tunnilla. Pääsin myös todistamaan hauskoja kommelluksia viikon edetessä. Yksi näistä jäi erityisen hyvin mieleeni. Ensimmäisellä käsityötunnillani maanantaina kävelin hiukan huolestuneen näköisen pikkumiehen pulpetin ääreen. Hän valitteli jonkun katoamista. Tiedustelin mikä oli kadonnut ja poika ilmoitti etsivänsä neulaa. Aikamme etsittyämme huomasin pojan pitelevän jotain kädessään. Siinähän se kadonnut neula oli. Pienen välikohtauksen jälkeen työnteko jatkui ahkerasti. Viikko onkin loppujen lopuksi melko pitkä aika nuoren elämästä. Sen aikana harjoittelija oppii melko suurpiirteisesti kaikenlaista olennaista ammatista ja viikko antaa pientä vihiä siitä, olisiko jokin työpaikan ammateista juuri itselle sopiva tulevaisuuden uraa ajatellen. Tet-paikka voi toki olla myös kielteisesti vaikuttava, jos työpaikalla on liian vähän tekemistä tai työtehtävät ovat liian haastavia nuorelle. Kehotankin jokaista nuorta valitsemaan oman kiinnostuksensa mukaisen harjoittelupaikan. Ei kannata huolehtia onko työ liian raskasta tai stressaavaa, jos se tuntuu oikealta. Jutun kirjoittaja Lotta Piensoho oli tet-harjoittelijana koulunkäyntiohjaajan tehtävässä Ryttylän alakoulun ensimmäisellä luokalla 8.-12.10. Neljäsluokkalainen Onni nauttii välituntipihan monipuolisesta tarjonnasta. Kuva: Lotta Piensoho SÄÄSTÄ JOPA 3.945 € . VARAUDU TALVIKELEIHIN. SUBARU OUTBACK SÄÄSTÄ JOPA 3.945 € Kampanja on voimassa 30.11.2018 saakka tai niin kauan kuin autoja riittää. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Kulutus 7,3 l/100 km (Eu-yhd.) CO 2 -päästöt 166 g/km. Kuvan auto erikois varustein. Subaru tehdastakuu: 3 vuotta/100.000 km. Subaru lisäpalvelut: Subaru Vakuutus ja Subaru Assistance. SUBARU OUTBACK – NELIVETO VAKIONA Jatkuvan nelivedon lisäksi vakiona automaattivaihteisto ja kuljettajan kamera-avustinjärjestelmä. Matkasi taittuu turvallisesti perille saakka syksyn pimeydessä ja talven liukkailla. Säästä jopa 3.945 €, kun teet kaupat nyt. Subaru Outback alkaen 38.047,53 € (sis. toimituskulut 600 €) . Vakiovarustelu • Automaattivaihteisto, Lineartronic • Apple Carplay/Android Auto • Kuljettajan kamera-avustinjärjestelmä (Eyesight) sisältää esim. hätäjarru tehostimen ja adaptiivisen vakio nopeudensäätimen • Kaistanpitoavustin • Kaksialueinen automaatti-ilmastointi • Etuja takaistuinten lämmitys • Peruutuskamera • Sadetunnistin • LED-ajovalot (lähivalot) • Kääntyvät ajovalot • Nahkaverhoiltu ohjauspyörä • 7 turvatyynyä ja aktiiviset niskatuet edessä • VDC (luistonestoja ajonvakautus järjestelmä) • Maksimi vetopaino 2000 kg SUBARU OUTBACK NELIVETO VAKIONA Jatkuvan nelivedon lisäksi vakiona automaattivaihteisto ja kuljettajan kamera-avustinjärjestelmä. Matkasi taittuu turvallisesti perille saakka syksyn pimeydessä ja talven liukkailla. Säästä jopa 3.945 €, kun teet kaupat nyt. Subaru Outback alkaen 38.047,53€ (sis. toimituskulut 600 €). VARAUDU TALVIKELEIHIN. SUBARU OUTBACK SÄÄSTÄ JOPA 3.945 € Kampanja on voimassa 30.11.2018 saakka tai niin kauan kuin autoja riittää. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Kulutus 7,3 l/100 km (Eu-yhd.) CO 2 -päästöt 166 g/km. Kuvan auto erikois varustein. Subaru tehdastakuu: 3 vuotta/100.000 km. Subaru lisäpalvelut: Subaru Vakuutus ja Subaru Assistance. SUBARU OUTBACK – NELIVETO VAKIONA Jatkuvan nelivedon lisäksi vakiona automaattivaihteisto ja kuljettajan kamera-avustinjärjestelmä. Matkasi taittuu turvallisesti perille saakka syksyn pimeydessä ja talven liukkailla. Säästä jopa 3.945 €, kun teet kaupat nyt. Subaru Outback alkaen 38.047,53 € (sis. toimituskulut 600 €) . Vakiovarustelu • Automaattivaihteisto, Lineartronic • Apple Carplay/Android Auto • Kuljettajan kamera-avustinjärjestelmä (Eyesight) sisältää esim. hätäjarru tehostimen ja adaptiivisen vakio nopeudensäätimen • Kaistanpitoavustin • Kaksialueinen automaatti-ilmastointi • Etuja takaistuinten lämmitys • Peruutuskamera • Sadetunnistin • LED-ajovalot (lähivalot) • Kääntyvät ajovalot • Nahkaverhoiltu ohjauspyörä • 7 turvatyynyä ja aktiiviset niskatuet edessä • VDC (luistonestoja ajonvakautus järjestelmä) • Maksimi vetopaino 2000 kg Kampanja on voimassa 30.11.2018 saakka tai niin kauan kun autoja riittää. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Kulutus 7,3 l/100 km (Eu-yhd.) CO 2 -päästöt 166 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Subaru tehdastakuu: 3 vuotta / 100.000 km. Subaru lisäpalvelut: Subaru Vakuutus ja Subaru Assistance. VARAUDU TALVIKELEIHIN. SUBARU OUTBACK SÄÄSTÄ JOPA 3.945 € Kampanja on voimassa 30.11.2018 saakka tai niin kauan kuin autoja riittää. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Kulutus 7,3 l/100 km (Eu-yhd.) CO 2 -päästöt 166 g/km. Kuvan auto erikois varustein. Subaru tehdastakuu: 3 vuotta/100.000 km. Subaru lisäpalvelut: Subaru Vakuutus ja Subaru Assistance. SUBARU OUTBACK – NELIVETO VAKIONA Jatkuvan nelivedon lisäksi vakiona automaattivaihteisto ja kuljettajan kamera-avustinjärjestelmä. Matkasi taittuu turvallisesti perille saakka syksyn pimeydessä ja talven liukkailla. Säästä jopa 3.945 €, kun teet kaupat nyt. Subaru Outback alkaen 38.047,53 € (sis. toimituskulut 600 €) . Vakiovarustelu • Automaattivaihteisto, Lineartronic • Apple Carplay/Android Auto • Kuljettajan kamera-avustinjärjestelmä (Eyesight) sisältää esim. hätäjarru tehostimen ja adaptiivisen vakio nopeudensäätimen • Kaistanpitoavustin • Kaksialueinen automaatti-ilmastointi • Etuja takaistuinten lämmitys • Peruutuskamera • Sadetunnistin • LED-ajovalot (lähivalot) • Kääntyvät ajovalot • Nahkaverhoiltu ohjauspyörä • 7 turvatyynyä ja aktiiviset niskatuet edessä • VDC (luistonestoja ajonvakautus järjestelmä) • Maksimi vetopaino 2000 kg Subaru.fi www.autosorsa.fi AUTO SORSA OY Subaru huolto, varaosat ja kolarikorjaamo Tehtaankatu 6, Riihimäki, Puh. (019) 716 620 Subaru myynti, huolto ja varaosat Avainkierto 23, Hyvinkää, Puh. (019) 268 0800
Lauantaina 17.11.2018 12 HAUSJÄRVI: Ma 19.11.2018 klo 13-15 Ikäihmisten pikkujoulu Ryttylän seurakuntatilassa. Kunnanpojat-yhtye laulaa ja laulattaa, kahvitarjoilu. Vapaa pääsy. Järjestäjä Hausjärven kunnan vanhusneuvosto. Ti 20.11.2018 klo 13-15 Ikäihmisten pikkujoulu Oitin Lehtimajoilla. Kunnanpojatyhtye laulaa ja laulattaa, kahvitarjoilu. Vapaa pääsy. Järjestäjä Hausjärven kunnan vanhusneuvosto. Ti 20.11. klo 17-18 Raamattuhetki, klo 18.30 ystäväilta, ruokajakelu. Keskustie 5, Oitti, Veijo ja Elina Heikkinen. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Ke 21.11.2018 klo 13-15 Ikäihmisten pikkujoulu Mommilan seurakuntatuvalla. Kunnanpojat-yhtye laulaa ja laulattaa, kahvitarjoilu. Vapaa pääsy. Järjestäjä Hausjärven kunnan vanhusneuvosto. To 22.11.2018 klo 13-15 Ikäihmisten pikkujoulu Hikiän nuorisotilassa. Kunnanpojat-yhtye laulaa ja laulattaa, kahvitarjoilu. Vapaa pääsy. Järjestäjä Hausjärven kunnan vanhusneuvosto. Pe 23.11.2018 klo 18 Joulupuurojuhla ja syyskokous Haminankylän Kotipirtillä. Tule tilaisuuteen ja tuo ystäväsikin mukaan keskustelemaan. Kuulet tulevan vuoden suunnitelmista ja otamme vastaan hyviä ideoita mm. seuran ensi vuoden satavuotisjuhlia varten. Tilaisuus on kaikille avoin. Järjestää Haminankylän Nuorisoseura. Pe 23.11.2018 klo 18 Puurojuhla ja vuosikokous Haminankylän Kotipirtillä. Tervetuloa puurolle ja kuulemaan sekä keskustelemaan ajankohtaisista seuran asioista ja suunnitelmista. Kaikille avoin ja maksuton. Järjestää Haminankylän Nuorisoseura. La 24.11. klo 10-12 Ryttylän kyläkirjastossa askarrellaan kolmiulotteisia joulukortteja. Kurssin ohjaa Anja Roivanen. Materiaalit saa ohjaajalta, materiaalimaksu. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestää Ryttylän kyläkirjasto. Ti 27.11. klo 18.30 Raamattupiiri, Keskustie 5, Oitti. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. To 29.11. klo 14 Tiedotusja keskustelutilaisuus Ansionjärven kunnostussuunnitelmasta Haminankylän Kotipirtillä, Pollinmaantie 13, 12130 Mommila. Kahvitarjoilu. Järjestää Vanajavesikeskus / Freshabit life ip-hanke. To 29.11.2018 klo 18 Hausjärven joulunavaus kunnanviraston yläpihalla Keskustie 2-4. Järjestäjät Hausjärven Yrittäjät ja Hausjärven kunta. La 1.12.2018 klo 17.30 Pikkujoulut Mommilan seurojentalolla Suonsaarentie 21, Hietoinen. Joulupuuro, Mari Kaasinen esiintyy lapsiryhmän kanssa, joulupukki vierailee, puffetti. Halutessasi sujauta nimellä varustettu paketti kuusen alle. Maksullinen, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Järjestäjät Mommilan Jymy ja MMKS. Su 2.12. klo 16 Hyvä Sanoma -ilta, Keskustie 5, Oitti. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Ti 4.12. klo 10.30-12 Kirjallisuuspiiri Ryttylän kyläkirjastolla. Vuorossa on Helvi Hämäläisen: Säädyllinen murhenäytelmä. Keskustellaan teoksesta kirjailija Raili Vesasen kanssa. Järjestäjä Ryttylän kyläkirjasto. Ti 4.12. klo 17-18 Raamattuhetki, klo 18.30 ystäväilta. Ruokajakelu. Keskustie 5, Oitti. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. To 6.12.2018 klo 10 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Hausjärven kirkossa ja seppeleen lasku sankarihaudalle. Järjestäjät Hausjärven seurakunta ja Hausjärven kunta. To 6.12.2018 klo 16 Soihtukulkue Ryttylässä, Ryttylän Erä-Veikot ry. Järjestäjät Hausjärven srk ja Hausjärven kunta. To 6.12.2018 klo 17.30 Soihtukulkue Oitissa, Puuha-Marit ry. Järjestäjät Hausjärven srk ja Hausjärven kunta. To 6.12.2018 klo 18 Jätkänkynttilöiden sytytys Kantatie 54 varteen Kirkonkylän suoralle. Järjestäjät Lions Club Hausjärvi ja Hausjärven kunta. Pe 7.12. klo 10-18, la 8.12. klo 9-16, su 9.12. klo 12-16 Joulumyyjäiset Keskustie 20, Oitti. Myytävänä käsitöitä, erilaisia leivonnaisia, kahvia ja torttuja sekä pika-arpoja. Paikalliset kädentaitajat myyvät omia töitään. Järjestäjänä MoniMarjat ry. La 8.12. klo 10 12 myyjäiset nuorisotilassa. Myytävänä kakkuja, joulutorttuja, leipiä, piirakoita, kransseja yms. Maksuton. Järjestää Hikiän Martat ry. Ma 10.12.2018 klo 18.30 Hausjärven kanasalaisopiston oppilaskonsertti Eskon koululla. Järjestäjä Hausjärven kansalaisopisto. Ti 11.12.2018 klo 18.30 Hausjärven kanasalaisopiston oppilaskonsertti kunnanvirastolla. Järjestäjä Hausjärven kansalaisopisto. Ti 11.12. klo 18.30 Raamattupiiri, Keskustie 5, Oitti. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Ke 12.12.2018 klo 9-15 Glögitarjoilu hausjärven kunnanviraston palvelupisteessä, Keskustie 2-4, Oitti. Järjestäjä Hausjärven kunta. Ke 12.12.2018 klo 18.30 Hausjärven kanasalaisopiston oppilaskonsertti Ryttylän kirkossa. Järjestäjä Hausjärven kansalaisopisto. Ti 18.12. klo 17-18 Raamattuhetki, klo 18.30 Joulujuhla. Ruokajakelu. Keskustie 5, Oitti. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Ti 1.1.2019 klo 16 Laulava Joulukortti -konsertti lähetystyön hyväksi Hausjärven kirkossa Hikiäntie 2. Henry Hedman yhtyeineen, tarjoilua, vapaa pääsy. Ohjelma maksullinen ja ostettavissa esim. lahjaksi 1.12. lähtien. Lisätiedot Anja Yletyinen 040 835 7719. Jos tarvitset kyytiä konserttiin, ota yhteyttä Eva Kontulaan, puh. 040 573 8624. Järjestää Hausjärven srk ja Hämeen Kansanlähetys. KÄRKÖLÄ: La 17.11. klo 10-14 Marrasrieha Järvelän Kyliksellä. Myyjäiset, arpajaiset, lapsille onnenpyörä, urheiluautojen esittelyä mm. Sahanmäki Racing Team ja Päijät-Hämeen UA, kahvija makkaranmyynti. Lisätietoja ja myyntipaikat kylisboksi@gmail.com. Järjestäjä Järvelän Kyläyhdistys. HAUSJÄRVI Eläkeliiton Hausjärven yhdistys. Pikkujoulut 4.12. klo 13 Oitin Urheilutalolla. Hausjärven Sotaveteraanit ry. Pikkujoulua vietetään joululounaan merkeissä Haminankylän Kotipirtillä pe 23.11. klo 14 alk. Ilm. 21.11. menn. veteraanikaveri Ilona Hurme p. 044-940 4964 tai siht. Timo Silván 0400-713 370. Hikiän Martat. Ti 4.12. klo 17.30 myyjäisten valmisteluilta nuorisotilassa. Myyjäiset 8.12. klo 10-13. Teatteriin lähtijät: pe 30.10. klo 15.30 entiseltä osuuspankilta. Ryttylän Martat. Jouluruokailu la 8.12. klo 14 Niklandiassa. Pieni omavastuu. Ilm. viim. 25.11. Teijalle. KÄRKÖLÄ Eläkeliiton Kärkölän yhdistys. Tiistaikerho 27.11. klo 10 Nuokulla. Kahvitellaan, keskustellaan ja viihdytään. Joululounas ravintola Tähkässä 11.12. klo 12, hinta 20€. Ilm. viim. 29.11., Keijo 040-750 3171 tai Ulla 040-750 2182. Kärkölän Eteläiset Kylät. Joulukonsertti su 2.12. klo 14-15 ja puurojuhla alk. klo 16 Marttilan Majakalla. Lappilan Eläkkeensaajat ry. Seuraava kerho Nuorisotalo Nuokulla to 22.11. klo 10-12. Vieraana Tuula Hyyryläinen Villa-Viertolasta, hän pitää meille Naurujoogaa, iloa syksyyn. Kahvittelua, bingo ja arpajaiset. Yhdistyksen pikkujoulu Tähkässä to 13.12. klo 13, jouluista ruokaa ja kivaa ohjelmaa. Ota pikkujoulupaketti mukaan. Ilm. tulostasi Sirpa Kinnari p. 050-557 812. Joulutauko 14.12.–18.1. Lappilan kylätupa. Avoinna marraskuussa: ma suljettu, ti-pe 10-18, la 11-14. Ikidigi ti klo 13 alk., perhekahvila ke 10.30-12, ikäihmisten bingo ja turinailtapäivä ke klo 13 alk. Leipomoauto kylätuvalla pe n. klo 11:15-11:45. Katso www.lappila.fi tai kyläyhdistyksen facebook-sivu tai käy Tuvalla! ? ? SEURAPALSTA Seurapalstalla julkaistaan veloituksetta yhdistysten omille jäsenilleen tarkoittamia lyhyitä tiedotteita. Virallisia kokouskutsuja, yleisötapahtumien ilmoituksia tai muuta mainontaa ei julkaista. Tiedotteet voi lähettää www-sivuilta www.ehl.fi, sähköpostiin seurapalsta@ehl.fi tai postitse osoitteella Hämeenkulma, Mommilantie 3, 16900 Lammi. Seurapalstaviestit tulee olla meillä ilmestymistä edeltävän viikon perjantaina klo 12 mennessä. Hämeenkulma ilmestyy tänä vuonna vielä: lauantaina 15.12. (aineistopäivä pe 7.12.) Liitä mukaan yhteystietosi, josta sinut tavoittaa toimistoaikana, muuten emme voi julkaista tietoja. Hämeenkulmalla on oikeus lyhentää ja muokata tietoja. Julkaisemme tiedot vain kerran, ellei tietoja ole pyydetty jatkuvana. Jatkuvien, toistaiseksi joka viikko julkaistavien tietojen katkaiseminen on lähettäjän vastuulla. Hämeenkulma ei vastaa mahdollisista seurapalstan virheistä. Seurapalstalle kuulumattomia, tämän ohjeen vastaisia tietoja ei julkaista. ? ? TAPAHTUMAKALENTERI Hämeenkulman Tapahtumakalenterissa julkaistaan maksutta tietoja kaikille avoimista tapahtumista lehden ilmestymispäivästä noin 1 kk eteenpäin. Julkaisemme lyhyesti seuraavat tiedot: ajankohta muodossa esim. Ma 10.10.2016 klo 18-21 tapahtuman nimi paikka lyhyt tapahtumaselostus onko tapahtuma maksullinen vai maksuton mahdollisten lisätietojen puhelinnumero järjestäjän nimi Lisäksi tarvitsemme ei-julkaistavana tietona lähettäjän nimen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen. Lähettäkää tapahtumatieto meille Hämeenkulman kotisivuston www.ehl.fi kautta kohdasta ”Lähetä tapahtumatieto” tai lähettämällä tiedot sähköpostilla osoitteeseen tapahtumakalenteri@ ehl.fi. Muista ilmoittaa lähettäjän yhteystiedot. Puhelimitse emme valitettavasti voi ottaa tietoja vastaan. Pidätämme oikeuden muokata tekstiä kalenteriin sopivaksi tai jättää perustellusta syystä kalenteriin sopimaton tieto julkaisematta. Kun haluatte mainostaa tapahtumaa Hämeenkulmassa edullisesti ja tehokkaasti, ottakaa yhteys ilmoitusmyyntiimme puh. 050 371 0790 ja 050 588 3773 tai sähköpostilla ilmoitukset@ehl.fi Ikäihmisille aito mahdollisuus valita kotinsa Kärkölä Hämeenkulma Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä lisää tuntuvasti ikääntyneiden asiakkaidensa mahdollisuuksia valita oma palveluasumisen paikkansa. Valinnanvapauden laajennus toteutetaan muuttamalla palvelusetelin soveltamistapaa. Tähän asti palveluseteli on perustunut asiakkaan tuloihin ja vaihdellut arvoltaan 59-96 euron välillä. Pienimmän setelin on saanut, jos bruttotulot ovat ylittäneet 3 000 euroa ja suurimman, jos bruttotulot ovat olleet alle 1 000 euroa kuussa. Asiakas on itse maksanut hoitovuorokauden ja palvelusetelin välisen erotuksen. Käytännössä pientä eläkettä saava asiakas ei ole voinut käyttää palveluseteliä, koska omavastuu on kohonnut liian isoksi tuloihin nähden. Ensi vuoden alusta hyvinvointiyhtymä ottaa käyttöön niin sanotun käänteisen palvelusetelin. Se tarkoittaa, että palveluntuottaja eli esimerkiksi yksityinen hoivakoti veloittaa hyvinvointiyhtymältä kiinteän 120 euron vuorokausihinnan. Asiakas voi valita palvelusetelillä yksityisen palvelutalon asumispaikakseen, ja hoiva ja ateriat maksavat hänelle täsmälleen saman verran kuin hyvinvointiyhtymän omassa talossa. Hyvinvointiyhtymä on tehnyt mallin rakentamisessa tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa. – Jatkossa jokaisella ikääntyneellä asiakkaalla on aito mahdollisuus valita oma koti. Päijät-Häme on tällaisessa valinnanvapauden laajentamisessa edelläkävijä koko maassa, sanoo PHHY:n ikääntyneiden palveluiden ja kuntoutuksen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen. Palvelutalossa asuva asiakas voi ensi vuoden alussa jatkaa asumista nykyisessä paikassa, mutta myös muutto on mahdollinen, jos asiakas niin haluaa. Asiakkaan ei siis ole pakko tehdä mitään, vaikka palvelun hankintatapa muuttuu. – Pidän tärkeänä, että meillä on riittävän monia ja erilaisia palveluntuottajia. Se haastaa omaa toimintaamme positiivisella tavalla, ja sitä on rakennettava kilpailukykyiseksi samoin periaattein kuin yksityisetkin tekevät. Yhtymän henkilökunta on osaavaa ja motivoitunutta, ja asukkaat haluavat palvelutaloihimme, joten tulemme varmasti pärjäämään kilpailussa, Kimmo Kuosmanen toteaa. – Me uskomme, että omaisten tukemana ikäihminen osaa ja haluaa valita missä asuu. Palvelusetelistä on meillä paljon hyviä kokemuksia, PHHY:n asiakasohjauksen tulosaluejohtaja Corinne Soini kertoo. Palvelusetelin käyttötavan muutos on paitsi yhtymän valmistautumista sosiaalija terveydenhuoltouudistuksen tuomaan valinnanvapauteen, myös yhtymän strategiaa toteuttavaa monituottajuuden lisäämistä. Kaikki asumispalveluiden ostot siirtyvät palvelusetelimalliin, kun puitesopimukset samanaikaisesti päättyvät. Tällä hetkellä Päijät-Hämeessä noin puolet ikääntyneiden asumispalveluista on yksityisten yritysten ja puolet PäijätHämeen hyvinvointiyhtymän tuottamaa palvelua. Lisätietoa palvelusetelin käytöstä saa ikääntyneiden asiakasohjausyksikkö Siiristä Lahdessa. Lappilan ty:ssä Sirpa Kinnari jatkaa puheenjohtajana ja Kimmo Keihäs varapuheenjohtajana Kärkölä Hämeenkulma Lappilan työväenyhdistys ry piti sääntömääräisen syyskokouksensa 31.10.2018 Työväentalon kokoushuoneessa. Kokouksessa valittu uusi johtokunta, joka on pääosin sama kuin menneinä vuosina. Valituiksi tulivat Sirpa Kinnari, Kimmo Keihäs, Kirsti Luova, Pirkko Eerola, Erkki Ekholm ja Maire Lilja. Toiminnantarkastajana toimii edelleen Tero Ekholm. Työväentalon remontointi jatkuu tulevan vuoden aikana ahkerien talkoolaisten toimesta. Kulttuurihistoriallisella talolla on jo nyt tehty paljon kunnostustyötä kunnioittaen tarkasti museoviraston ohjeita ja määräyksiä.
13 Lauantaina 17.11.2018 RIIHIMÄKI puh. 020 719 96 55 Teollisuuskatu 22, 11100 Riihimäki HYVINKÄÄ puh. 020 719 96 50 Muottikatu 5, 05830 Hyvinkää AJANVARAUS 24h www.katsastuslinja.fi AVOINNA ma-to 8-17 pe 8-16 la 9-13 Minikaivuripalvelu Lappilassa PIHAT KUNTOON! Pihojen kunnostukset, rakennusten salaojitukset, puustonraivaus, sadevesijärjestelmät, maansiirto ym. kaivuutyöt, mökkitalkkarin palvelut, rakennustelinevuokraus. Pienkaivinkone ja kuormaaja käytössä! Matti Immonen 0414581910 (y-tunnus 25211031) . Likakaivojen tyhjennykset . Viemäreiden avaukset . Viemäreiden ja putkistojen kuvaukset . Käyttövesikaivojen puhdistukset . Vaihtolavat . Hyötyjätteen vastaanotto . Kiinteistöjen jätehuolto . Purkupalvelut . Materiaalikierrätykset 03 687 6425 0500 102 127 mail@janakkalanjatteenkuljetus.fi www.janakkalanjatteenkuljetus.fi Vaahteratie 18, 12100 OITTI , p. 040 5858 961, www.pyorajaurheilu.fi TALVI TULOSSA JA LIUKKAUTTA LUVASSA ICEBUGG NASTAKENGÄT ALK. STROLLERS NASTAKENGÄT NAUHOILLA TAI TARROILLA 149 ,74,50 HUOM! Liike suljettu 14.–21.11. ERÄ ADIDAKSEN GORETEX JUOKSUKENKIÄ 59,90 139 ,MERRELL, SAUCONY PITOPOHJAKENGÄT ALK. Haminankylän Kotipirtillä juhlittiin isiä ja Alfred Kordelinia Hausjärvi Markku Juhola Kotipirtti täyttyi ääriään myöten sunnuntaina läheltä ja kaukaa tulleista vieraista, jotka tulivat juhlimaan isiä ja muistelemaan Alfred Kordelinia. Juhlasta on vähin eri muodostunut perinne. Haminankylän Nuorisoseuran järjestämä juhla oli järjestyksessään jo kuudes perättäinen. Suurlahjoittaja, maanviljelysneuvos Alfred Kordelin eli ja vaikutti Mommilanjärven ympäristössä. Hän valitsi lukuisista mahdollisuuksista asuinpaikakseen Mommilan kartanon. Hänen elämäntyönsä yksi merkittävimmistä saavutuksista on pysyvän muiston jättäminen suuren lahjoitusrahaston avulla. Tänä vuonna Alfred Kordelinin säätiö jakoi apurahoina 3,4 miljoonaa euroa tutkijoille, taiteilijoille, ja yhteiskunnallisille toimijoille. Alfred Kordelinin säätiö on jakanut apurahoja keskeytyksettä vuodesta 1920 lähtien. Nuorisoseuran puheenjohtaja Markku Juhola totesi tervehdyspuheessaan, että juhlaan oli monta hyvää aihetta isänpäivän lisäksi. Kordelinin syntymästä tuli 6.11. kuluneeksi 150 vuotta, ensimmäisen maailmansodan päättymisestä oli tarkalleen kulunut 100 vuotta ja juhla oli osa Hausjärven kunnan 150 juhlavuoden ohjelmistoa Teuron tilan eläkkeellä oleva isäntä Pekka Piki osallistui juhlaan. Minua on jo pikkupojasta lähtien kiinnostanut historia, kertoo Piki. Kuuntelin herkeämättä isoisäni Eelu Pikin tarinoita mm. niin sanotusta Mommilan kahakasta. Ne olivat pikkupojan päässä jännittäviä kertomuksia. Minusta on tärkeää, että alueella asuneen, Suomen historiaan kuuluvan merkittävän henkilön, Alfred Kordelinin elämäntyön saavutuksia muistetaan ja siirretään tulevien polvien tietoisuuteen, jatkoi Pekka Piki. Sisällissodan tragediasta talvisodan ihmeeseen Juhlapäivä aloitettiin Mommilan kyläkirkossa messulla, jonka piti Hausjärven kirkkoherra, rovasti Jussi Kauranne. Kirkonmenojen jälkeen väki kokoontui kunnioittamaan Kordelinin muistoa matkan varrella olevalla muistomerkillä. Muistomerkille laskettujen kukkasten jälkeen juhlaväki siirtyi Kotipirtille nauttimaan juhlalounaasta ja kuuntelemaan eversti evp Seppo Uron esitystä sisällissodan tragediasta talvisodan ihmeeseen. Esityksen aihe oli ajankohtainen. Suomi onnistui monin eri tavoin eheyttämään kansan sisällissodan jälkeen. Onnistuttiin nopeasti luomaan molempien osapuolten hyväksymä hallitusmuoto, joka pysyi voimassa poikkeuksellisen pitkään, totesi puheessaan Seppo Uro. Hävinnyt osapuoli saatiin nopeasti mukaan valtion ja kuntien hallintoon päättämään yhteisistä asioista. Niin ikään suuresta punavankien määrästä huolimatta tuomioita pystyttiin lieventämään ja vankileirit purkamaan nopeasti. Kansalaisluottamus palautettiin ja punaiset tulivat mukaan yhteiskuntaan pääosin tasavertaisina kansalaisina, kiteytti eversti evp Seppo Uro. Myös lainsäädännöllä käytiin korjaamaan niitä epäkohtia, jotka olivat olleet syynä sisällissodan puhkeamiseen. Poliittiset ääriliikkeet, kuten kommunistit ja Lapuan liike kyettiin tukahduttamaan ja Suomi yhtenä harvoista Euroopan maista säilyi parlamentaarisena demokratiana. 1920ja 1930-lukujen nousukausina kansa vaurastui siinä määrin tasapuolisesti, että 1930-luvun lopulla lähes kaikilla oli kohtuullinen toimeentulo kaikilla oli jotakin konkreettista puolustettavaa. -Talvisodan ensimmäinen ihme oli poliittinen. Ståhlbergin, Svinhufvudin, Mannerheimin ja Tannerin merkitys sovun syntymiselle oli merkityksellinen. Suomen kommunistit asettuivat asevoimin vastustamaan Neuvostoliit-toa ja Kuusisen hallitusta. Kansallistunne voitti kansainvälisen aatteen, vaikka punaisten verisestä tappiosta ja vankileirien katkeruudesta ei ollut vielä kulunut sukupolveakaan. Talvisodan toinen ihme oli sotilaallinen. Suomi kesti. Tästä meidän on syytä olla kiitollisia tänäkin päivänä, lopetti Seppo Uro puheensa. -Vanhempiemme työ ja kansan yhtenäisyys toisen maailmansodan ja Suomen vaikeina aikoina on meidän nuorempien polvien äärimmäisen tärkeä muistaa, muistutti puolestaan mommilalainen Timo Metsola. Vain yhteistyöllä voimme jatkossakin pärjätä yhä haastavammassa maailmassa. Suomalaisilla on nuorista lähtien sisään rakennettu henki siitä, että Suomi on puolustamisen arvoinen maa, sanoi Metsola. Nuorisoseuran saama palkinto paljastettiin Elokuussa Mommilan kyläkierroksen yhteydessä Nuorisoseuran Kotipirtti palkittiin Suomen Kotiseutuliiton Hyvän korjauksen palkinnolla v. 2018. Seinään kiinnitetty designpalkinto paljastettiin sunnuntain juhlassa. Palkintoraati piti hanketta hyvin suunniteltuna ja toteutettuna. Korjaukset on suunniteltu ja jaksotettu huolella. Niillä on parannettu talon ja sen ympäristön toimivuutta ja käytetty paikallisia voimia sekä suunnittelussa että toteutuksessa. Ikkunoiden kunnostuksen yhteydessä on korjaustietoa jaettu myös ulkopuolisille. Vialliset rakennusosat on korjattu, uusimisessa on käytetty kestäviä ja korjattavissa olevia materiaaleja. Talon energiatehokkuutta on parannettu myös uutta tekniikkaa hyödyntämällä. Korjaukset on tehty tasapainoisesti talon historiaa ja käyttäjiä ajatellen. ? ? Isän-?ja?KordelInIn?päIvIen? ohjelmasarja: 2013 Ensimmäinen Kordelinin päivän juhla. Esitelmä Kordelinin elämäntyöstä, kamarineuvos Leila Lotti 2014 Esitelmän aiheena Mommilalaisten seurojen synty ja kehitys I maailmansodan vaiheilla, kotiseutuneuvos Kaisu Koskue 2015 Suojeluskuntaja lottatoiminta Hausjärvellä, Liisa Keravuori 2016 Suomen itsenäistyminen ja venäläinen sotaväki 1917 18, professori Martti Turtola 2017 Mikä on Suomen oikea itsenäisyyspäivä, professori Martti Häikiö 2018 Sisällissodan tragediasta talvisodan ihmeeseen, eversti evp Seppo Uro ? ? hamInanKylän?nuorIsoseura: Perustettu 1919, seurantalo valmistunut 1925 Kordelinin muistomerkin alullepanija ja Kordelinin säätiön kanssa yhdessä rakentama v. 1937 Kordelinin murhapaikka n. 1 km:n päässä Kotipirtiltä Hoitanut vuosikymmeniä patsasta ja sen ympäristöä Järjestänyt vuosien varrella useita Kordelinin muistoa kunnioittavia tilaisuuksia Taloa kunnostettu seitsemän viime vuoden aikana ja työ jatkuu Palkittiin v. 2018 Suomen Kotiseutuliiton hyvän korjauksen palkinnolla Eversti evp Seppo Uro piti esityksen aiheesta sisällissodan tragediasta talvisodan ihmeeseen. Kuva: Ilkka Hemmilä Pekka Piki piti tärkeänä, että tärkeistä historiallisista tapahtumista jaetaan tietoa jälkipolville Kuva: Ilkka Hemmilä Mommilalainen Timo Metsola on luottavainen suomalaisten tahtoon puolustaa Suomea yksissä tuumin. Kuva: Ilkka Hemmilä
Lauantaina 17.11.2018 14 SUOJAA ITSESI JA LÄHEISESI INFLUENSSALTA KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET ALKAVAT TERVETULOA! Riskiryhmiin kuuluvien aikuisten yleiset rokotusajat: RIIHIMÄKI Riihimäen sairaala Kontiontie 77 2. kerros ilman ajanvarausta: ti 27.11. klo 8.00–15.00 ke 28.11. klo 8.00–17.00 to 29.11. klo 8.00–15.00 pe 30.11. klo 8.00–14.00 ti 4.12. klo 8.00–15.00 ke 5.12. klo 8.00–14.00 la 15.12. klo 9.00-13.00 Tiedustelut (takaisinsoitto): puh. 019 758 5600 Tiedustelut (takaisinsoitto): puh. 019 758 5800 HAUSJÄRVI Oitin terveysasema, Kuusitie ilman ajanvarausta: ti 27.11. klo 9.00–17.00 ke 5.12. klo 8.00–14.00 ajanvarauksella: ke 12.12. Tiedustelut (takaisinsoitto): puh. 019 758 5950 LOPPI Lopen terveystalo, Pajatie ilman ajanvarausta: ti 27.11. klo 9.00–17.00 to 13.12. klo 8.00-15.00 ajanvarauksella: ke 19.12. Raskaana olevien sekä lasten ja nuorten perheiden rokotusajat neuvoloissa ja kouluilla ilman ajanvarausta: LOPPI Kirkonkylän neuvola, Pajatie 1 ke 14.11. klo 14.00–19.00 ke 12.12. klo 15.00–18.00 Launosten neuvola ja alakoulu, Kartanontie 8 ke 14.11. klo 14.00–19.00 ke 12.12. klo 15.00–18.00 Läyliäisten neuvola ja alakoulu, Koulutie 3 ke 14.11. klo 15.00–19.00 ke 12.12. klo 15.00–18.00 Lopen yläkoulu ja neuvola Opintie 2-4 Aikataulu ilmoitetaan Wilmassa RIIHIMÄKI Neuvolaja alakouluikäisten lasten perheiden rokotukset: Kalevankodin neuvola, Uramontie12 la 10.11. klo 10.00–14.00 ke 14.11. klo 8.00–10.00 la 17.11. klo 10.00–14.00 ma 17.12. klo 15.30-17.30 lasten 2. rokote Yläkoululaisten rokotukset Harjunrinne, Kalevankatu 3 ti 6.11. klo 8.00-11.00 ke 14.11. klo 12.30-15.30 Kara, Kalevankatu 13-17 ke 7.11. klo 8.00-11.00 ti 13.11. klo 12.30-15.30 Polari, Pohjolankatu 8 to 8.11. klo 8.00-11.00 to 15.11. klo 10.00-13.30 Lukiolaisten rokotuksista ilmoitetaan Wilmassa Opiskelijoiden rokotukset Hyria, Sakonkatu 1, H-rakennus Influenssarokotteita voi tulla hakemaan terveydenhoitajan sairausvastaanotolta marraskuun alusta lähtien arkisin klo 8.00-9.00 ja klo 11.00-12.00. HAUSJÄRVI Monnin koulu, Rajalantie 140 Yhteys terveydenhoitaja Sanna Korpi puh. 019 758 5825 Ryttylän neuvola ja koulu, Koulutie 14 ti 6.11. klo 14.00–18.00 ti 4.12. klo 14.00–16.00 Hikiän neuvola ja alakoulu, Hikiäntie 223 ke 7.11. klo 14.00–18.00 ma 10.12. klo 14.00-16.00 Oitin neuvola ja alakoulu Kuusitie 10-18 ti 13.11. klo 14.00-18.00 ke 12.12 klo 14.00-16.00 Hausjärven yläkoulu ja lukio, Terveysasema, Kuusitie Aikataulu ilmoitetaan Wilmassa. Suojaa itsesi ja läheisesi rokotteella. Riihimäellä 30.10.2018 RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Leikkaa talteen! Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä tiedottaa Ilmaiseen kausi-influenssarokotukseen ovat oikeutettuja: • Kaikki 65 vuotta täyttäneet. • Kaikki 6 kk – 6-vuotiaat lapset. • Sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat 3 – 65-vuotiaat (mm. sepelvaltimotauti, astma ja muut sydänja verisuonisairaudet, munuaisten vajaatoiminta, diabetes, syöpä). • Vakavalle influenssalle alttiiden lähipiiri (erityisesti pitkäaikaissairaan, ikääntyneen tai alle 6 kk ikäisen lapsen omaiset). • Raskaana olevat. • Potilasja hoivatyötä tekevä sosiaalija terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö • (myös perhepäivähoitajat, omaishoitajat, päiväkotien ja apteekkien henkilökunta). • Varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset. ? ? KuulutuKsia KUULUTUS Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä tiedottaa: RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUS VUONNA 2019 Kuntoutusta voivat hakea hausjärveläiset, loppilaiset ja riihimäkeläiset veteraanitunnuksen omaavat henkilöt. Valtiokonttorin ohjeen mukaan kuntoutuksen pääpaino on avokuntoutuksessa. Avokuntoutusta ovat erilaiset terapiat ja jalkojenhoito. Hakemuksen voi tehdä puhelimitse kuntoutussihteerille, joka samalla tarkistaa kuntoutussuunnitelman voimassaolon. Veteraanin aviopuoliso voi tietyin edellytyksin osallistua laitoskuntoutukseen. Tiedusteluihin vastaa kuntoutussihteeri Kaija Husu, puh. 019 758 5520. Riihimäki 7.11.2018 RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄ ? ? KuulutuKsia metsatilat.fi HAUSJÄRVI SELÄNOJA MAATILA 12,315 ha, vanhat rakennukset, metsä n. 3 ha, pelto n. 6,2 ha (vuokrattu). Talo p-a 82 m 2 , (4 h, k, et, wc, kuisti), rv. 1949, alkuper. kuntoinen. Pihassa navetta yms. rak. Ei lain ed. energiatod. Oittiin ja Riihimäelle noin 12 km. Sovi oma esittely! 135 000 €/tarjous. Perälä puh. 0440 337 529 Katso esitteet ja kaikki kohteet: www.metsatilat.fi Kansankatu 8, 15870 Hollola ? ? Myydään ? ? KoKouKsia HAUSJÄRVEN SOTAVETERAANIT RY sääntömääräinen SYYSKOKOUS maanantaina 10.12.2018 klo 14.00 (kahvitus 13.30) Oitissa Seurakuntatalolla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa. Hallitus KADONNUT Arrankorvesta mustavalkoinen leikattu isokokoinen uros kissa. Havainnot p. 0409136615 ? ? Kadonnut Osallistujamäärä kasvoi Hämeenkulman Torstairasteilla Kärkölä Outi Örn Kärkölän Kisa-Veikkojen kuntosuunnistuskaudella 2018 yllettiin jälleen hienoon kävijämäärään. 24 tapahtumassa tehtiin 1894 suoritusta, joten kävijäkeskiarvoksi muodostui 79 suunnistajaa. Viime vuonna tapahtumissa oli osallistujia keskimäärin 74. Osansa tämän vuoden ennätyslukemissa oli Hälvälän maastoissa järjestetyllä Jukolan viestillä, jota ennakoiden myös Kisa-Veikot järjesti alkukesällä kuntorasteja suppamaastoissa. Tuskin koskaan aiemmin on osallistujia ollut yli 200 tämäkin on nyt koettu. Torstairastien rankimenestyjiä, ahkerimpia osallistujia sekä seuranmestaruusmitalisteja palkittiin Viimeisillä rasteilla Kisällitalolla 2.11. Neljä suunnistajaa osallistui kaikkiin kesän tapahtumiin. Heistä Maarit Virtanen arvottiin Hämeenkulman lahjoittaman otsalampun saajaksi. Muut aktiivisimmat olivat Aarne Virtanen, Maria Palo-Järvinen ja Timo Ekholm. Rankipisteiden perusteella radoittain palkittiin Pertti Pekkala (2 km), Maria Palo-Järvinen (4 km) Kalervo Kettunen (4 km), Kirsi Sipilä (6 km) ja Harri Hytönen (6 km). Torstairastien lisäksi KisaVeikot järjesti avoimia suunnistusharjoituksia muun muassa yösuunnistuksen merkeissä. Myös varsinaisten kisojen järjestäminen sai jatkoa, kun keskimatkan aluemestaruuskilpailut pidettiin Marttilassa Nallejärven kartalla. Suunnistajat eivät nuku talviunta, vaan toimintaa on läpi vuoden. Talven aikana voi osallistua avoimiin harjoituksiin ja yhteislenkeille. Näistä ilmoitellaan seuran kotisivuilla ja Facebookissa. Talven aikana suunnitellaan seuraavaa kautta ja Hämeenkulman Torstairastit pyörähtävät käyntiin jälleen huhtikuussa. Kehittämisavustusta liikunnallisen elämäntavan paikalliseen kehittämiseen Hämeenkulma Opetusja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset vuodelle 2019 sellaisiin liikuntahankkeisiin, jotka edistävät terveyttä ja hyvinvointia. Liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustuksilla tuetaan eri ikäja väestöryhmiin kohdistuvia, terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan paikallisia kehittämishankkeita, joiden avulla lisätään väestön liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti sekä liikunnallisen elämäntavan omaksumista. Avustuksen päätavoitteena on lisätä väestön liikuntaa Suomessa koko elämänkulussa, erityisesti vähän liikkuvien keskuudessa. Hankkeet voivat kohdistua yksittäisiin kohderyhmiin, kuten varhaiskasvatus ja esiopetus, ikäihmiset ja erityisryhmät. Vaihtoehtoisesti niissä voidaan yhdistää eri ikäja kohderyhmiä ilmiöpohjaisesti, kuten luontoliikunta tai perheliikunta. Tämä haku ei sisällä koulupäivän liikunnallistamista, jolle on oma avustushakunsa myöhemmin. Haun pääpainopisteenä on varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin liikunnallistaminen, joka liittyy varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman toteuttamiseen. Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille sekä varhaiskasvatusta järjestäville rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille. Avustusta haetaan aluehallintoviraston sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään 30.11.2018 mennessä. Voit lukea Hämeenkulman näköislehden ilmaiseksi verkossa osoitteessa www.lehtiluukku.fi -> Hämeenkulma COPY-OIVA Oivatuote Oy Sisärakentamisen vahva osaaja Keskustie 1 I OITTI Tulosteet, kopiot skannaukset suunnittelut julkaisut rakennuspiirustukset OTA YHTEYTTÄ puh. 050 371 0790, ilmoitukset@ehl.fi Yrityksesi mainos huomattaisiin tästä paikasta yhtä hyvin kuin tämä teksti. Hämeenkulma on myös Facebookissa!
15 Lauantaina 17.11.2018 Hyvän Palvelun ammattilaiset paikkakunnallasi. VARAA PAIKKASI PALVELUHAKEMISTOSSA! p. 050 371 0790 / Sari, sähköpostilla ilmoitukset@ehl.fi Hinta koossa 1x40 15,00 € / ilmestymiskerta. Koko jakson hinta 90,00 € + alv. Hinta koossa 1x80 30,00 € / ilmestymiskerta. Koko jakson hinta 180,00 € + alv. Hintaan lisätään alv. 24 %, laskutetaan puolen vuoden jaksoissa. Antenniasennusta ANTENNIASENNUS JOUKO VESANEN OY Hausjärvi 0400 481 819 Toteutamme ja huollamme omakotitalojen antennijärjestelmät Aseet ja ATK LASERCOAT OY ASELIIKE MATTI KAUPPI Keskustie 23, Oitti P. (019) 784 583, 782 307 ATK-laitteet ja tarvikkeet Matkahuolto Aseet ja ampumatarvikkeet LASERCOAT OY ASELIIKE MATTI KAUPPI Autokouluja RIIHIMÄEN AJO-OPETUS Keskuskatu 15A, Riihimäki, 0400 618 033, www.ajo-opetus.fi Laatusertifioitua ajo-opetusta Eläinlääkäri Pirjo Pirjola Asemantaustantie 121, 12100 Oitti, 0400-306 005 Tuotantoeläinten, hevosten ja lemmikkieläinten hoitoa. Ajanvaraus klo 8.15-9.30 Eläinlääkäri Pirjo Pirjola Eläinlääkäreitä Autokorjaamoita HL AUTOJA KONEPALVELU OY Korjaamo 050 308 1118 tai 040 586 0425 Lasitehtaantie 8, Ryttylä Peltija konekorjaukset Huollot kaikkiin autoihin Sijaisauto huollon ajaksi Myös maatalouskoneet Hammaslääkäreitä ONNI hammas Erikoishammasteknikot Hyvinkää, Torikatu 2 Riihimäki, Keskuskatu 7 Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija. Teemme kotija palvelutalokäyntejä. Soita 010 2715 100 ja varaa maksuton tarkastus! • • Tarkistuta hampaaton suu säännöllisesti. Hammasproteesit on syytä tiivistää 2–3 vuoden välein ja uusia 5–10 vuoden välein. Teemme kotija palvelutalokäyntejä. Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija. Varaa aika maksuttomaan tarkastukseen! Erikoishammasteknikot Soita 010 2715 100 Toimipisteet: EHT Ossi Vallemaa p. 050-5533 050 Hyvinkää Torikatu 2 Riihimäki Keskuskatu 7 • • Tarkistuta hampaaton suu säännöllisesti. Hammasproteesit on syytä tiivistää 2–3 vuoden välein ja uusia 5–10 vuoden välein. Teemme kotija palvelutalokäyntejä. Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija. Varaa aika maksuttomaan tarkastukseen! Erikoishammasteknikot Soita 010 2715 100 Toimipisteet: EHT Ossi Vallemaa p. 050-5533 050 Hyvinkää Torikatu 2 Riihimäki Keskuskatu 7 RIIHIMÄEN HAMMASPALVELU Temppelikatu 10 A 6, 11100 Riihimäki (019) 779 080 www.plusterveys.fi Tarjoamme kattavavasti yksilölliset hammaslääkärija suuhygienistipalvelut. Hautaustoimistoja KUKKAHAUS JA HAUTAUS OY Hikiäntie 40, Hausjärvi kk p. (019) 768 131 Täyden palvelut hautaustoimisto ja kukkakauppa Ruukkukukat, viherkasvit ja leikkokukat Kukkahaus ja Hautaus Oy RIIHIMÄEN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA Hämeenkatu 24-26, 3. krs, 11100 Riihimäki puh. 010 219 0950, www.doredent.fi Kaikki hammashoidon palvelut Hoitoa ja hoivaa HAUSJÄRVEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Vaahteratie 13, OITTI, puh. 050 582 5639 www.elisanet.fi/hausfysio Fysikaaliset hoidot Hieronnat (myös ilman lähetettä) Lahjakortit H A U S J Ä R V E N F Y S I K A A L I N E N H O I T O L A I T O S Kiinteistöpalveluja Likakaivojen tyhjennykset Viemäreiden avaukset, huuhtelut ja kuvaukset Vaihtolavat Janakkalan JätteenkulJetus puh. 03-687 6425 päivytys 0500-102 127 www.janakkalanjatteenkuljetus.fi Lokaja viemäripalvelut Vaihtolavat Jätehuolto riihimäen jätehuolto puh. 019-722 988 www.riihimaenjatehuolto.fi Jätehuoltoa Kiinteistöpalveluja Oitin lvi-asennus Oy Keskustie 11, 12100 Oitti puh. 0400 101 185 LVI-työt yli 25 vuoden kokemuksella OITIN LVI-ASENNUS OY Putkityöt Öljypoltinhuollot ja -myynti Öljysäiliöiden tarkastukset RIIHIMÄEN ÖLJYPOLTINHUOLTO Petsamonkatu 90, Riihimäki Puh. 010 666 7910, Myymälä 010 666 7920 ma-pe 7-16 info@roph.fi Lakipalveluja LAKIASIAINTOIMISTO JYRKI MIETTUNEN AY (OTK) Koirakoski, 12100 Oitti 0500-695 985 Perunkirjoitukset Perinnönjaot Testamentit LAKIASIAINTOIMISTO Jyrki Miettunen ay (OTK) TMI IHALAINEN ESKO Kallentie 20, 12240 Hikiä Puh. 040 581 6041 esko.ihalainen@kolumbus.fi Perinnönjaot Perukirjat Kauppakirjat Lahjakirjat Testamentit Edullisesti myös kotikäynnit Tmi Ihalainen Esko LAKIASIAINTOIMISTO M. AROLA OY puh. 040-529 1820 www.lakiarola.fi Lakiasiat nopeasti ja edullisesti Tapaamiset ja kotikäynnit HAUSJÄRVEN KALUSTE Mestarintie 1, 12100 Oitti 019-783193, 0400-854028 Arkisin 9-17, la 10-13 KALUSTAJANHALLI Kalusteet Huonekalut Puusepäntyöt RAKENTAJANHALLI Puutavara Rautakauppa Rakennustarvikkeet Hausjärven Kaluste Puuosaamista RAKENNUSPALVELU TMI JOUNI SAASTAMOINEN p. 040 568 9594 jouni.saastamoinen@netti.fi Omakotitalot Saneeraukset Kattoremontit Betonilattiatyöt Rakennuspalvelu Jouni Saastamoinen KIINTEISTÖPALVELUT IH GROUP OY p. 050 5512 800 -Kaikki sisäremontit -Ilmastointikanavien puhdistukset Rakennusliikkeitä Ruosteenesto RIIHIMÄEN DINI AUTO OY Konepajankatu 12 puh. 019 720 404 Huollot ja korjaukset Ruosteenestot Maalipinnankäsittelyt Tuulilasit Akut Sähköurakointia KODINKONEHUOLTO JA -MYYNTI T:MI JUKKA MÄKELÄINEN Keskustie 25, Oitti puh. 019-783 390, 0400-686 253, ark. 9-17 KODINKONEHUOLTO JA -MYYNTI T:mi Jukka Mäkeläinen Kodinkoneet, pienkoneet ja ilmalämpöpumput Asentaa, huoltaa ja myy DELTA SÄHKÖ Vainiotie 6, 12310 Ryttylä p. 040 8281852 antti.roinevirta@gmail.com www.deltasahko.fi Asiantuntevaa sähköasennusta Hausjärven tilitoimisto oy Vaahteratie 13, 12100 Oitti Puh. 010 505 0410 Hausjärven Tilitoimisto Oy Tilipalveluja Hämeenkulman palveluhakemisto löytyy MYÖS VERKOSTA! Löydät palveluhakemiston osoitteesta www.ehl.fi/palveluhakemisto Linkin löydät myös Hämeenkulman verkkosivuilta www.ehl.fi PIDÄ YRITYKSESI AINA NÄKYVILLÄ PAPERILLA JA VERKOSSA!
Lauantaina 17.11.2018 16 Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa! Hausjärven joulun avaus Torstaina 29.11.2018 klo 18.00 Kunnanviraston yläpiha, Keskustie 2-4, Oitti Tule tapaamaan joulupukkia ja kuuntelemaan joululauluja. Lapsille eläinkavereita ja kasvomaalausta. Kahvila Ilonasta riisipuuroa sekä glögiä 50 ensimmäiselle. Myynnissä käsitöitä, makkaraa sekä joululeivonnaisia. Lämpimästi tervetuloa!