Lauantaina 26.1.2019 Hausjärven ja Kärkölän kuukausilehti Numero 1 Monitoiminainen Mia Pätsi on Hausjärven kansalaisopiston uusi rehtori Hausjärvi Sirpa Suvanto Hausjärven kansalaisopistossa aloitti marraskuun alussa rehtorina Mia Pätsi. 48-vuotiaalla Pätsillä on taustallaan näyttelijän, teatteri-ilmaisun opettajan ja rehtorin tutkinnot sekä pitkä työhistoria eri kansalaisopistoissa sekä teattereissa. Hän asuu puolisonsa, kahden lapsensa sekä kahden koiransa kanssa Mäntsälässä. Pätsi on kotoisin PohjoisPohjanmaalta ja muutti heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Etelä-Suomeen. Paikoilleen hän ei toki heti asettunut, vaan hän myös opiskeli Tanskassa näyttelijäksi. Suomessa Pätsi opiskeli Teatterikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun opettajaksi. – Opettajuus kuvaa minua kaikkein eniten. Pidän opettamisesta ja olen opettanut eri kansalaisopistoissa enemmän ja vähemmän yli kaksikymmentä vuotta kaikkea teatteriin ja ilmaisuun liittyvää. Olen opettanut muun muassa improvisaatiota, teatteri-ilmaisua, näytelmien kirjoittamista ja dramatisointia, ohjaamista esiintymistaitoa ja puheja hengitystekniikkaa, Pätsi kertoo taustoistaan. Mia Pätsi on opiskellut myös kirjallisuuden aineopinnot viime vuosina ja sitä kautta hän on opettanut kirjoittamista, sanataidetta ja runojen kirjoittamista. Hän on myös kirjoittanut ja dramatisoinut näytelmiä ja musiikkinäytelmiä eri kokoonpanoille. Näytelmien lisäksi Pätsi on kirjoittanut tietokirjoja näyttelemisestä: 2014 Pyhimykset teatterissa, näyttelijät kirkossa, 2010 Näyttelijän tekniikoita ja 2008 Noo-teatteri. – Kirjoitin tietokirjan Näyttelijän tekniikoita, johon sain inspiraation siitä, kun opetin näyttelemistä useita vuosia Helsingissä Annantalolla lapsille ja nuorille. Yksi poika kurssilla sitten sanoi, että voisit kirjoittaa kirjan, jotta voisi systemaattisesti opetella tekniikoita ja tehdä harjoituksia. Muutama vuosi meni kirjan teossa. Kirja ja sen uusintapainos on myyty loppuun, mutta kirjastoista toki löytyy, jos sen haluaa lukea, Pätsi vinkkaa. Pätsin ensikosketus kansalaisopistoon oli kansalaisopiston runokurssille osallistuminen teini-iässä ja kansalaisopistoista on vain hyviä muistoja. – Kansalaisopisto on sellainen maailma, josta pidän todella paljon. Olen ollut pitkään tuntiopettajana ja kiinnostuin muutama vuosi ajatuksesta opiskella lisää. Suoritin viime vuonna Opetushallinnon tutkinnon, joka oikeuttaa työskentelemään rehtorina eri asteiden oppilaitoksissa ja vapaassa sivistystyössä, kuten kansalaisopistossa, Pätsi kertoo. – Olen esiintynyt koko ikäni, mutta viime vuosina pääpaino on ollut opettamisessa, johon olen tykästynyt todella paljon. Esiintymien sinällään ei ole enää itselle se juttu, olen saanut esiintyä ihan tarpeeksi. Opettajuus, ohjaaminen ja harrastamisen mahdollistaminen toisille ihmisille ovat viime vuosina tulleet todella paljon tärkeämmiksi kuin esiintyminen. Teatterimaailmassa työajat painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin. Onhan kansalaisopistossakin iltatyötä, mutta se on erilaista. Koen, että on mukavampaa yhdistää työ ja perhe-elämä opettajuuden kautta, arvioi Pätsi. Kansalaisopiston toiminnot jatkuvat pääosin samankaltaisina kuin vuonna 2018. Kevään uutuuskursseja kansalaisopistossa ovat muun muassa makramee-solmeilu ja vauvojen värikylpy. Intialainen päänhieronta on ollut hyvin suosittua ja se jatkuu edelleen. Useat kurssit ovat ikärajattomia eli myös lapset ja nuoret ovat tervetulleita kursseille. Pätsi haluaa kehittää tulevaisuudessa enemmän lyhytkursseja. Hän kertoo, ettei ihmisillä ole välttämättä aikaa sitoutua koko lukuvuodeksi tietylle kurssille tai voi olla etteivät he tiedä onko jokin kurssi juuri itselle sopiva. – Jos kurssi olisi vaikkapa viikonlopun kurssi tai kolmen kerran kurssi, silloin olisi helpompaa tulla kokeilemaan uusia asioita. Verkko-opetus on muodikas sana, mutta sille ei ole kysyntää. Opiskelijat lähtökohtaisesti haluavat, että opettaja on fyysisesti paikalla ja opiskelijat haluavat nähdä muita opiskelijoita. Monille kansalaisopiston kurssi saattaa olla ainoa hetki viikossa, kun lähtee neljän seinän sisältä ulos. Pätsi kertoo, että hän aikoo tulevaisuudessa opettaa rehtorin työn ohessa improvisointia, kirjoittamista, puheja hengitystekniikkaa sekä jännityksen lieventämiseen liittyviä kursseja. – Ensi lukuvuonna tulen opettamaan sekä Hausjärvellä että Lopella lähinnä lyhytkursseja. Ensi lukuvuoden suunnittelu on alkanut, ja mietin vielä, millaisia kursseja suunnittelen Hausjärven kansalaisopiston opinto-ohjelmaan niin tuntiopettajien kuin oman opetukseni osalta. Suositut kurssit jatkuvat toki opiston kurssitarjonnassa, Pätsi kertoo. Pätsi sanoo, että jatkossakin pyritään siihen, että jokaisella kylällä on kurssitarjontaa. Hän kertoo ottavansa mielellään vastaan palautetta sekä ideoita ja ehdotuksia, mitä kursseja hausjärveläiset haluaisivat järjestettävän. – Toivon, että Hausjärvellä ihmiset kokevat, että kansalaisopistoon on helppo tulla ja kokeilla kursseilla erilaisia asioita joita ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Hausjärven kansalaisopiston rehtori Mia Pätsi ja kuvataideopettaja Auli Ojennus keskustelevat lasten taidekurssista. Kuva: Sirpa Suvanto Kansalaisopiston uudella rehtorilla Mia Pätsillä on myös uusia kurssisuunnitelmia. Suositut kurssit kuitenkin jatkuvat edelleen. Kuva: Sirpa Suvanto
Lauantaina 26.1.2019 2 Pääkirjoitus Vieraskynä Joens uulta yhdistyksissä tapahtuu kertokaa siitä muillekin! H ausjärven ja Kärkölän yhdistykset eivät suinkaan vietä täydellistä talviunta, vaan toiminta pyörii silloinkin. Joillakin yhdistyksillä talviaikana varsin vilkkaastikin. Hämeenkulma kertoisi mielellään kuntalaisille, mitä yhdistyksissä puuhataan, mutta kun emme tiedä läheskään kaikkea. Resurssimmekaan eivät riitä lähteä kiertämään kyliä ja katsomaan. Miksipä ei tehtäisi toisinpäin? Vinkkaisitte meille päin, mitä olette kulloinkin tekemässä. Yhdistyksissä toimiville normaalikin toiminta tuntuu helposti liian tavanomaiselta, mutta lukijoillemme se voi olla uutta ja kiinnostavaa. Kovin moneen paikkaan emme lehden ilmestymisten välillä pääse jutuntekoon, mutta opastamme mielellämme, millaista tekstija kuva-aineistoa otamme vastaan julkaistavaksi. Eikä tekstin ja kuva-aineiston tarvitse suinkaan olla ammattilaistasoa, me kyllä käsittelemme sen lehteen sopivaksi. Nyt odottelemme tapahtumauutisia erityisesti talviurheilun ja -tapahtumien puolelta. Tuskin niin vaatimatonta kylätapahtumaa olisikaan, mistä eivät kuvat, tekstit ja tulokset kelpaisi Hämeenkulmaan julkaistaviksi. Ja uskokaa pois, ihmiset haluavat myös lukea niitä. Siispä pyyntö yhdistysten tiedotusvastaaville: aineistoa meille päin! Se, mitä eri toimijat mielellään haluaisivat meidän tekevän, on tulevista tapahtumista kertominen ennakkomarkkinoinnin tavoin. Hyvät uutisjutut kun säästävät paljon tapahtumien mainoskuluja. Valitettavasti emme pysty tällaisia ”ilmaisia lounaita” tarjoamaan. Voimme kyllä esimerkiksi kertoa, mitä asioita ja talkootyötä tapahtuman järjestäminen on vaatinut, koska mielellämme nostamme tekijöitä esiin. Tapahtumakalenteriimme toki otamme vastaan sekä maksuttomien että maksullisten tilaisuuksien lyhyet ennakkotiedot. Tapahtumien ennakkomainontaan Hämeenkulma on kyllä mainio väline, tavoittaahan se koteihin jaettuna lähes kaikki taloudet kahden kunnan alueella ja sen lisäksi tuhatkunta lehteä tyhjenee jakotelineistäkin. Monessa huushollissa Hämeenkulma on esillä ja käytössä seuraavan numeron ilmestymiseen asti. Esa Joensuu Kirjoittaja on Hämeenkulman yrittäjä ja vastaava päätoimittaja Ylimä ki sille voi puhua kaikesta O on 14-v. tyttö ja kasilla. Äiti ja isä eros, kun olin 10. Me asutaan pikkuveljen kans äidillä mutta käydään joskus isän luona. Nyt harvemmin, koska isä löysi uuden naisen ja muutti sen luo Joensuuhun. Viimeksi me oltiin isän luona syyslomalla. Kesällä me ollaan viikko mummolassa. Sinne on pitkä matka, kolme tuntia junalla ja vielä yksi autolla. Siksi me ei käydä siellä kovin usein. Äiti tekee paljon töitä. Se ei halunnu muuttaa meidän talosta eron jälkeen, koska se ei halunnu meidän elämään muita isoja muutoksia. Viikot se on tehtaassa ja viikonloppuisin tarjoilemassa. Yritän auttaa äitiä kotona. Imuroin ja pesen oman pyykkini. Pikkuveli ei tajua tehdä mitään, se vaan pelaa pleikkaa. Se on tänä talvena ollu pois koulustakin ja pelannu vaan koko päivän. Mä oon aika hyvä koulussa, tai ainakin oon ollu. Nyt koulu on muuttunu vaikeemmaksi. En aina muista tehdä läksyjä. Varsinkin tunnin lopussa pojat pitää meteliä ja silloin opet kertoo läksyt. Mulla on pari kaveria meidän luokalla. Yleensä meillä on kivaa mutta välillä kaverit riitaantuu keskenään, estää toisensa wapissa ja instassa. Yritän tasapainoilla välissä mutta se on vaikeeta. Tykkään ysin Einosta mutta se ei varmaan edes tiedä kuka mä oon. Koulun discossa se nuoli jonkun seiskan pissiksen kanssa. Meidän luokan pojat on ihan tyhmiä. Pari on hikkejä, loput puhuu peleistä tai heittää tyhmää läppää. Mua ahdistaa, kun ne tunkee käytävällä ja ovissa ihan kiinni. Mulla ei ole kauheasti rahaa. Äidillä on jotain riitaa isän kanssa rahasta. Se ei kai maksa äidille mitään nyt. Äidiltä en viitsi pyytää rahaa, koska tiedän, että me pärjätään just ja just. Äiti pelkää eniten auton hajoomista. Mummu antaa meille rahaa synttäreinä ja kun koulu loppuu. Mä ostan niillä jonkun vaatteen. Tarttisin uuden puhelimen mutta siitä ei oo toivoo. Isän vanhemmat asuu Floridassa, ne ei pidä meihin yhteyttä. Mä oon nyt jutellu yhden Kimmon kanssa wapissa. Se on tosi kiva ja ymmärtää mua ihmeen hyvin. Senkin vanhemmat eros, kun se oli pieni. Mä ehkä tapaan sen pian ekaa kertaa. En oo kertonu Kimmosta kellekään, koska kaikki luulis heti, että meillä on jotain. Oikeesti Kimmo on mulle kuin isoveli, jolle voi puhua kaikesta. Anu Ylimäki Kirjoittaja on hausjärveläinen vapaa toimittaja Ke sk i-H äm ee n ko lu m ni ss a es ite ty t m ie lip ite et ov at ki rj oi tt aj an om ia . M urMis P Pa av o V al la s ja Ro os a K al lio m äk i Hausjärven ja Kärkölän paikallinen ilmaislehti Osoite: Mommilantie 3, 16900 Lammi Konttori avoinna: ma 9-17, ti-pe 9-15 Internet: www.ehl.fi ISSN 2343-2098 Myyntineuvottelija Sari Tanskanen Ilmoitukset puh. 050 371 0790 ilmoitukset@ehl.fi Huom! Sari on tavoitettavissa osa-aikaisuuden vuoksi vain osan päivistä. Mediatuottaja Saija Linna Ilmoitusaineistot, asiakaspalvelu, laskutus puh. 050 588 3876 aineisto@ehl.fi, asiakaspalvelu@ehl.fi Yrittäjä, vastaava päätoimittaja Esa Joensuu Toimituksellinen sisältö, hallinto puh. 0500 237 382 toimitus@ehl.fi, paatoimittaja@ehl.fi, toimitusjohtaja@keski-hame.fi Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan www-sivuilla ehl.fi kohdassa ”Mediatiedot ” kerrottuja ilmoitusten julkaisuja laskutusehtoja. Perustettu: 2004 (15. vuosikerta) Jakelu: Hausjärvellä Jakelujuniorit / Suomen Suoramainonnan jakelu ja Kärkölässä Esa Jakelu. Painos 7 500 kpl. Julkaisija: Victus Oy Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäen paino Kärkölä Hämeenkulma Hämeen ELY-keskus ja Vapo Oy ovat tehneet joulukuussa kaupan, jolla laaja suoalue Kärkölän Isosuolta siirtyi valtion omistukseen. Kauppa käsittää noin 225 hehtaaria neljän toisiinsa rajoittuvan tilan alueella. Kauppahinta oli 199 000 euroa. Valtio osti alueen luonnonsuojelutarkoituksiin. Vapo kauppasi aluetta lehti-ilmoituksella jo pari-kolme vuotta sitten. Hintapyyntö oli silloin 229 000 euroa ja Vapo kertoi loppuvuodesta 2016 kaupasta jo sovitun. Ostajaa ei kerrottu, koska kaupan yksityiskohdat olivat vielä kesken. Asiasta uutisoi silloin mm. Etelä-Suomen Sanomat. Isosuo sijaitsee Järvelän taajaman itäpuolella kantatie 54:n ja junaradan välissä. Suolla on merkittävää virkistyskäyttöä. Alueen siirtyminen osaksi valtion luonnonsuojeluverkostoa mahdollistaa myös suon virkistyskäytön suunnitelmallisen ja luonnonsuojeluarvot huomioon ottavan kehittämisen. Kärkölän Isosuo on Etelä-Suomen mittakaavassa vesitaloudeltaan harvinaisen laajalti lähes luonnontilaisena säilynyt suokokonaisuus. Alue käsittää mm. luonnontilaisia keidasrämeitä. Isosuo oli Vapolle reservisuota, jolla on jossain vaiheessa harjoitettu pienimuotoista turpeennostoa. Alue hankittiin luonnonsuojelutarkoituksiin osana Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa (METSO). Ohjelman avulla maanomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsiensä monimuotoisuutta korvausta vastaan. uutiset Lisää luonnonsuojelualuetta Kärkölään
3 Lauantaina 26.1.2019 UUTISET Kunnanpojat ilahduttaa livemusiikilla paikoissa, joissa sitä ei usein kuulla Kulttuuri jokamiehen oikeutena toiminnan punaisena lankana Hausjärvi Marjo Karinkanta Kunnanpojat on paitsi yhtye myös hanke, jonka tavoitteena on parantaa kulttuurin saatavuutta. Yhtye vie kulttuuria elävän musiikin muodossa paikkoihin, joissa sitä ei tavallisesti tavata. Hanke pyörii ja bändi musisoi neljän eri kunnan alueella. – Valtaosa esiintymisistämme on toistaiseksi tapahtunut ikäihmisten parissa kuten palvelutaloissa, hankkeen toiminnasta vastaava Timo Aalto kulttuuripalveluita tuottavasta Artic Cowboys Oy:sta kertoo. – Esiintymispaikkoja ei kuitenkaan ole rajattu minkään tietyn kohderyhmän mukaan, Aalto lisää. Yhtyeen voi saada soittamaan minne vain, missä ihmisillä on syystä tai toisesta riski jäädä kulttuurikokemusten ulkopuolelle. – Olemme esiintyneet esimerkiksi asunnottomien yössä, päihdeja mielenterveyskuntoutujien ryhmissä sekä kehitysvammaisten palvelukodissa, Aalto luettelee. Aalto painottaa, että kulttuurin pitäisi kuulua ja olla mahdollista kaikille. – Kulttuurielämyksistä voi jäädä paitsi esimerkiksi rahaan, ikään, toimintakykyyn tai asumispaikkaan liittyvien esteiden vuoksi. Jotkut voivat myös kokea normaalit kulttuurilaitokset elitistisinä ja tästä syystä jättäytyvät kulttuurikokemusten ulkopuolelle. Artic Cowboys on toteuttanut vastaavan hankkeen aiemmin myös Rovaniemellä ja sen lähialueilla. – Siellä asuinpaikka ja pitkät välimatkat saattoivat muodostua todelliseksi esteeksi kulttuuriin käsiksi pääsemiselle, jolloin livemusiikkia vietiin hankkeen puitteissa ihan yksityisten ihmisten koteihinkin, sanoo Aalto. Hanketta rahoittaa pääosin opetusja kulttuuriministeriö, mutta myös hankkeessa mukana olevat kunnat osallistuvat kuluihin ja toimintaan. Mukana olevia kuntia ovat tällä hetkellä Hausjärvi, Loppi, Hyvinkää ja Riihimäki. – Toteutamme hankkeen yhteistyössä mukana olevien kuntien sosiaali-, kulttuurija työvoimapalveluiden kanssa. Hanke käynnistyi loppukesästä 2018. Hanke on puolivuotinen, joten keikkailemme toistaiseksi vuoden loppuun asti. Jatkorahoitusta hankkeelle on jo haettu, Aalto kertoo. Jokamiehen oikeus Hanke tekee tiivistä yhteistyötä kuntien eri organisaatioiden kanssa. – Olen ollut yllättynyt siitä, miten vaivatonta ja sujuvaa yhteistyö on kuntatoimijoiden kanssa ollut. He ovat suhtautuneet tähän hommaan todella positiivisesti, ja esiintymisiä on ollut helppo sopia, Aalto kiittelee. Kunnanpojilla on ollut viime syksynä tiivis keikkakalenteri. Esiintymisiä tulee kaiken kaikkiaan kertymään tammikuuhun mennessä 140, joista jo liki 120 on takanapäin. – Kokoonpanoomme kuuluu kokonaisuudessaan kuudesta seitsemään muusikkoa, mutta esiinnymme erilaisilla kokoonpanoilla. Olemme tehneet jopa ihan duo-esiintymisiäkin. Hankkeen myötä ammattimuusikot saavat työstään palkan, vaikka esiintymispaikoissa ei pääsymaksuja ja esiintymispalkkioita kerätäkään. Yhtyeen jäseniä Aallon itsensä lisäksi ovat Seppo Silasviita, Leo Gelhar, Mikko El Malo Mattila, Seppo Lankinen, Aimo Holtari ja Anitta Ketola. – Olen iloinen, että meillä on mahdollisuus toteuttaa tämä näin, ja muusikot saavat hyvän mielen lisäksi työstään ansaitsemansa palkkion. Kunnanpoikien toiminnan taustalla ja punaisena lankana on ennen kaikkea vankka näkemys siitä, että kulttuurin tulisi olla kaikkien saatavilla. Aallon mielestä kulttuuri on jokamiehen oikeus, joka ei valitettavasti toteudu. Tähän haasteeseen Kunnanpojat pyrkivät osaltamme vastaamaan. Seppo Silasviita ja Seppo Lankinen esiintyivät joulukuun alussa Oitin Lehtimajoilla ikäihmisten pikkujouluissa solistinaan Anitta Ketola. Kuva: Marjo Karinkanta Yhtye on ilahduttanut syksyn aikana etenkin ikäihmisiä esiintymisillään. Kuva: Marjo Karinkanta Miehet Kunnanpojat-yhtyeen takana: Mikko ”El Malo” Mattila, Leo Gelhar, Aimo Holtari, Seppo Silasviita, Timo Aalto ja Seppo Lankinen. Kuva: Kunnanpojat Hollolan kirkkoherraehdokkaat selvillä Hämeenkulma Hollolan kirkkoherran virkaa haki määräaikaan mennessä kolme pappia, joista kaksi työskentelee Päijät-Hämeessa ja yksi Etelä-Pohjanmaalla. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on tutkinut hakijoiden kelpoisuuden ja soveltuvuuden haettavana olevaan kirkkoherran virkaan. Tuomiokapituli haastatteli hakijat kokouksessaan 16.1.2019. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt asettaa hakijat ehdolle Hollolan seurakunnan kirkkoherranvaalissa seuraavasti: 1. vaalisijalle asetettiin Launeen seurakunnan kirkkoherra, rovasti Heikki Pelkonen, 2. vaalisijalle Hollolan seurakunnan kappalainen Timo Huttunen ja 3. vaalisijalle Laihian seurakunnan kirkkoherra MarjaLiisa Mäki. Ehdokkaat antavat vaalinäytteensä maaliskuussa kolmena peräkkäisenä sunnuntaina. Uusi kirkkoherra valitaan välittömällä vaalitavalla eli ns. kansanvaalilla sunnuntaina 7.4.2019. Kärkölä joutuu nostamaan vesija jätevesimaksuja Kärkölä Hämeenkulma Koskisen Oy:n viemäriin johdettavat jätevedet ovat vähentyneet kymmenesosaan yhtiön lämpövoimalassa tehtyjen lauhdevesien kiertoon liittyvien muutosten vuoksi. Aiemmin on tehty myös muutoksia puutavaran kuivaamossa syntyvien tislevesien suhteen, jotka käsitellään kiinteistöllä olevassa suodatin järjestelmässä. Tämä on aiheuttanut 85.000 euron loven kunnan jätevesien maksutuloihin. Kunta etsii Kärkölän Veden tulojen vähennykseen ratkaisua 25.000 euron säästöillä ja maksujen korotuksilla. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 14.1. äänestyksen jälkeen nostaa veden perusmaksua kaikissa mittarikokoluokissa 10 eurolla ja jäteveden perusmaksua kaikissa mittarikokoluokissa 20 eurolla. Jäteveden vastaanottomaksua korotetaan 10 sentillä kuutiometriltä. Korotukset astuvat voimaan 1.3.2019. Humalassa ja huumeissa Hausjärvellä Naishenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamiseen 29.12.2018 yöllä Hausjärven Rivikujalla. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen bentsodiatsepiinille. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisin kysyessä kuljettajan henkilötietoja, kuljettaja antoi poliisille väärät henkilötiedot.
Lauantaina 26.1.2019 4 Hausjärven seurakunta Tammikuu on taittunut lopuilleen ja talvi on kauneimmillaan, mutta samalla ehkä kylmimmillään. Tänä talvena lunta on tullut jo ihan riittävästi, joten edellisistä talvista poiketen olen päässyt jopa hiihtämään. Talven ensimmäisellä hiihtolenkillä nousi mieleeni upea talvivirsi, johon Niilo Rauhala on kirjoittanut hienot ja hyvin syvälliset sanat. Tuo virsi puhuu talvesta ja samalla meidän elämästämme. Kylmyys ja kaamos kestävät vain aikansa, mutta niidenkin keskellä me saamme levätä Jumalan kämmenellä. Tahdon toivottaa sinulle valoa ja voimaa arkeesi tuon virren 576 sanoin. 1. Maa hohtaa lumivaipassansa, on Luoja itse luonut hangen, jään. Maa Herran on myös roudassansa ja lepää talven hänen kädessään. On ankara ja pitkä talviyö, vaan läpi senkin jatkuu Luojan työ. 2. Taas kaamos saartaa, painaa mieltä, vaan Herra meidän lähellämme on. Yön valta väistyy päivän tieltä, ja kevät nousee, juhla auringon. Näin tunturit ja järvet, erämaa valoa toivon saavat heijastaa. 3. Nyt vaikka nukkuu siemen, multa, työn äänet kaikkialta kuuluvat. Me saamme hoitaa hengen tulta, ja kätten töihin päivät kutsuvat. Ja hohtavilla talvihangilla suot, Herra, mielen, ruumiin iloita. 4. Teit, Herra, talven jäätäväksi, vaan kohdussaan maa kantaa elämää. Loit silmuun toivon kestäväksi, maa kevään helmaan versot synnyttää. Jos raskas onkin talven ahdistus, niin väkevä on kevään vapaus. 5. Oi Herra, armon meille annat ja Kristuksessa meidät vapahdat. Niin kukkivat kuin jäiset rannat luomisen uuteen päivään katsovat. Ja luomakunta yhtyy kiitokseen, Jumalan lasten riemuun, kirkkauteen.(Niilo Rauhala 1984) Siunausta talven keskelle! Hartauskirjoitus nauttikaa talvesta, sillä kevättä kohti mennään Kastetut: Eveliina Emma Juulia Tapaninen, Elias Arvo Ilmari Rannikko, Emilia Aada Maria Juslin, Noel Joonatan Puroila, Vilja Kerttu Aino Inkeri Tanttu. Kuolleet: Kari Olavi Kuuva, 72 v., Satu Maarit Thilman, 51 v., Eila Helena Tolonen, 86 v., Yrjö Johannes Huhtala, 90 v., Pirkko Liisa Koivukangas, 88 v., Matti Kalle Jalmari Mattila, 79 v., Eila Unelma Peltonen, 90 v. kärkölän seurakunta Kastetut: Hannes Eino Aukusti Kemppainen, Aukusti Eino Johannes Mattila, Mimosa Katri Josefiina Jokiniemi, Iida Lotta Hannele Loikkanen. Avioliittoon vihityt: Sami Aukusti Kemppainen ja Laura Anneli Miettinen Kuolleet: Ritva Anneli Airola 89 v., Aimo Valtter Liikonen 75 v., Sirkka Liisa Keihäs 88 v. Hautakiviä ruokalistat Hausjärvi Eskon koulu, Hausjärven yläaste ja lukio, Oitin koulu: Viikko 5, 28.1.-3.2.2019 maanantai: Kasvissosekeitto L/G, pehmeä leipä, raejuusto, tuorepala tiistai: Kinkkukiusaus L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet keskiviikko: Kalapyörykät M/G, kermaviilikastike L/G, perunat, salaatti torstai: Makkarakastike M, perunat, salaatti perjantai: Jauhelihamakaronilaatikko L, porkkanaraaste Viikko 6, 4.-10.2.2019 maanantai: Kalaseljanka M/G, pehmeä leipä, tuorepalatiistai: Juustoinen paprikapossukastike L/G, perunat, salaatti keskiviikko: Broilericappellipaistos L, salaatti torstai: Ruispuuro M, marjakeitto, leikkele, pehmeä leipä. Päiväkodit : Nakkikeitto M/G, tuorepala, pehmeä leipä. perjantai: Jauhelihakastike M, perunat, salaatti Viikko 7, 11.-17.2.2019 maanantai: Kalkkuna-currykeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala tiistai: Jauhelihaperunasoselaatikko M/G, salaatti keskiviikko: Kasvispihvit M/G, kermaviilikastike L/G, perunat, salaatti torstai: Chili con carne M/G, täysjyväriisi, salaatti perjantai: Tonnikalalasagnette L, salaatti Viikko 8, 18.-24.2.2019 maanantai: Lihakeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala tiistai: Kirjolohilaatikko L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet keskiviikko: Lihamureke M/G, ruskea kastike M, perunat, salaatti torstai: Currybroilerkastike L, riisi, salaatti perjantai: Italialainen pasta L, salaatti Monnin koulu: Viikko 5, 28.1.-3.2.2019 maanantai: Kalapyörykät M/G, kermaviilikastike L/G, perunat, salaatti tiistai: Kanarisotto L/G, salaatti keskiviikko: Kasvissosekeitto L/G, pehmeä leipä, raejuusto, tuorepala torstai: Makkarakastike M, perunat, salaatti perjantai: Kinkkukiusaus L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet Viikko 6, 4.-10.2.2019 maanantai: Ruispuuro M, marjakeitto, leikkele, pehmeä leipä tiistai: Jauhelihamakaronilaatikko L, porkkanaraaste keskiviikko: Kalaseljanka M/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Broilericappellipaistos L, salaatti perjantai: Juustoinen paprikapossukastike L/G, perunat, salaatti Viikko 7, 11.-17.2.2019 maanantai: Kasvispihvit M/G, kermaviilikastike L/G, perunat, salaatti tiistai: Jauhelihakastike M, perunat, salaatti keskiviikko: Kalkkuna-currykeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Chili con carne M/G, täysjyväriisi, salaatti perjantai: Jauhelihaperunasoselaatikko M/G, salaatti Viikko 8, 18.-24.2.2019 maanantai: Lihamureke M/G, ruskea kastike M, perunat, salaatti tiistai: Tonnikalalasagnette L, salaatti keskiviikko: Lihakeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Currybroilerkastike L, riisi, salaatti perjantai: Kirjolohilaatikko L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet Ryttylän koulu: Viikko 5, 28.1.-3.2.2019 maanantai: Kalapyörykät M/G, perunasose L/G, salaatti tiistai: Kinkkukiusaus L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet keskiviikko: Kasvissosekeitto M/G, pehmeä leipä, raejuusto, tuorepala torstai: Makkarakastike M/G, perunat, salaatti perjantai: Jauhelihamakaronilaatikko L, porkkanaraaste Viikko 6, 4.-10.2.2019 maanantai: Porsaanlihakastike L/G, perunat, salaatti tiistai: Ohrarouhepuuro L, marjakeitto, leikkele, pehmeä leipä. Päiväkoti: Jauhelihakeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala keskiviikko: Broileripastapaistos L, salaatti torstai: Kahden kalan keitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala perjantai: Jauhelihakastike M/G, perunat, salaatti Viikko 7, 11.-17.2.2019 maanantai: Kasvispihvit M/G, perunasose L/G, salaatti tiistai: Merimiehenpata M/G, salaatti keskiviikko: Broilerikeitto L/G, pehmeä leipä, tuorepala torstai: Meksikolainen jauhelihakastike M/G, täysjyväriisi, salaatti perjantai: Tonnikalapastavuoka L, salaatti Viikko 8, 18.-24.2.2019 maanantai: Lihapyörykät M, ruskea kastike M/G, perunat, salaatti tiistai: Kanaa Marengo M/G, ohralisäke, salaatti keskiviikko: Lohikiusaus L/G, salaatti ja punajuuriviipaleet torstai: Hernekeitto M/G, pehmeä leipä, tuorepala perjantai: Kasvisbolognese M, täysjyväpasta M, salaatti Kärkölän koulut: Viikko 5, 28.1.-3.2.2019 maanantai: Pinaattiohukaiset, perunat, kastike, juustosalaatti, hilloke tiistai: Jauhelihapihvit, perunat, sienikastike, kasvikset, tuoresalaatti keskiviikko: Itämainen broilerikeitto, sämpylä, juusto, tuorepala torstai: Uunikala, perunat, punajuuret, vihersalaatti perjantai: Jauhelihaperunasoselaatikko, kasvikset, tuoresalaatti, maustekurkku Viikko 6, 4.-10.2.2019 maanantai: Nakit, perunasose, kasvikset, raastesalaatti tiistai: Mannapuuro, marjakeitto, ruisleipä, leikkele, tuorepala keskiviikko: Kasvispihvi, peruna, kastike, pastasalaatti torstai: Jauhelihakeitto, perunarieska, juusto, tuorepala perjantai: Lohikiusaus, kasvis, vihersalaatti Viikko 7, 11.-17.2.2019 maanantai: Lihapyörykät, perunat, kastike, vihersalaatti tiistai: Hernekeitto, moniviljaleipä, juusto, tuorepala keskiviikko: Broilerikastike, viljalisäke, lämmin kasvis, kaalisalaatti torstai: Lindströminpihvi, kastike, perunat, kasvikset, tuoresalaatti perjantai: Juustoinen lohipasta, kasvis, tuoresalaatti Viikko 8, 18.-24.2.2019 maanantai: Siskonmakkarakeitto, karjalanpiirakka, munavoi, tuorepala tiistai: Broileripyörykkä, riisi, currykastike, vihersalaatti keskiviikko: Lasagnette, kasvikset, tuoresalaatti torstai: Kasvissosekeitto, pehmeä leipä, leikkele, tuorepala, jälkiruoka perjantai: Broilerikiusaus, kasvikset, tuoresalaatti HAUTAKIVIÄ Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Kiviveistämö J.E. Kaila Oy www.kiviveistämöjekaila.fi Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 KIVIGALLERIA P. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml Jussi Kauranne kirkkoherra, rovasti Hausjärvi ”Tästä ne vois kyllä kirjoittaa...” Lähetä juttuvinkkisi Hämeenkulmaan www-sivuiltamme ehl.fi tai sähköpostiin toimitus@ehl.fi tapaHtumia TYTTÖ JA VARIS K Ä S I K I R J O I T U S : S I R K K U P E L TO L A O H J A U S : L A U R A I K O N E N Liput 20 € • Lisäinfo p. 050 913 5640 • info@miinanmonttu.net Turkhaudantie 2, Hausjärvi • www.miinanmonttu.net – M I I N A N M O N T U N T A L V I T E A T T E R I S S A 2 1 9 – la 9.2. 15:00 ke 13.2. 19:00 pe 15.2. 19:00 su 24.2. 15:00 ke 27.2. 19:00 pe 1.3. 19:00 su 3.3. 15:00 ke 6.3. 19:00 pe 8.3. 19:00 su 10.3. 15:00 Ota yhteyttä puh. 050 371 0790, ilmoitukset@ehl.fi Yrityksesi mainos huomattaisiin tästä paikasta yhtä hyvin kuin tämä teksti.
5 Lauantaina 26.1.2019 KUNTAPOMOT PEUKALORUUVISSA Kysyimme kuntajohtajilta hyvinvoinnista Hämeenkulma Esa Joensuu Hämeenkulma tekee juttusarjan kuntien niistä kuntien strategioiden mukaisista päätehtävistä, mitkä kunnissa on kuntalain mukaan toteutettava. Pyydämme kuntajohtajia kertomaan, mitä tänä vuonna tehdään ja mitkä ovat suurimmat haasteet strategioiden toteuttamisessa. Varaamme aina seuraavan numeroon myös kuntalaisille ja itsellemme mahdollisuuden kommentoida kuntapäättäjien vastauksia. Ensimmäisenä aiheena tässä tammikuun numerossa on ”Kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen”. Hämeenkulma kysyy, kunnanjohtaja Pekka Määttänen ja pormestari Markku Koskinen vastaavat. Hämeenkulma: Millä kunnan palvelualueilla hyvinvoinnin edistäminen on erityisen tärkeää ja onko jollakin palvelualueella erityisiä ”kipupisteitä”, jotka tulisi saada nopeasti kuntoon? Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen: Hausjärvi näyttäytyy ennen kaikkea lapsiperheiden asuinkuntana. Kunnan väestön ikärakenne on hyvä ja vaikka väestöllinen huoltosuhde heikkenee 2020luvulle tultaessa, pysyy se edelleen koko maan taso huomioon ottaen hyvänä. Asukkaiden tulotaso Hausjärvellä ei eroa vertailualueiden tilanteesta. Sekä yleinen että lasten pienituloisuusaste on Hausjärvellä pienempi kuin vertailualueilla. Sama koskee toimeentulotukea saaneiden osuutta asukkaista. Nuorisotyöttömyyden vähentämisen eteen tulee tehdä töitä kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Hausjärven kunnan erityispiirteinä nousevat esiin asukkaiden suuri vaihtuvuus (sekä tuloettä lähtömuutto on merkittävän suurta) ja korkea työmatkapendelöinnin osuus. Noin 40 % hausjärveläisestä käy työssä oman kunnan ulkopuolella, merkittävä osa pääkaupunkiseudulla. Nämä kaksi tekijää merkitsevät haastetta yhteisöllisyyden muodostumiselle ja kotiutumiselle kuntaan. Tilanne aiheuttaa myös haasteita kunnan palveluntarjonnalle eli kunnan peruspalvelujen tarvetta on enenevästi ns. virastoaikojen ulkopuolella. Kouluterveyskyselyjen mukaan hausjärveläiset nuoret tupakoivat useammin kuin vertailualueiden nuoret. He myös harrastavat liikuntaa vähemmän ja käyttävät alkoholia humalahakuisesti enemmän kuin naapurikuntien koululaiset. Koettua koulukiusaamista on Hausjärven yläkoulussa enemmän kuin ympäristökunnissa ja koko maassa keskimäärin. Nämä tulokset asettavat haasteen niin kodeille, koululle kuin kouluterveydenhuollollekin. Kärkölän pormestari Markku Koskinen: Hyvinvointi on laaja käsite ja liittyy kunnan kaikkiin toimintoihin. Peruslähtökohtana tulee kunnan järjestää palvelutuotanto resursseihin nähden parhaalla mahdollisella tavalla. Taloudelliset resurssit ovat kuntasektorilla aina tarpeita pienemmät. Laajasti ottaen kunnan tulee toimissaan pyrkiä siihen, että kuntalaisten arki on sujuvaa. Suomessa kunnan lakisääteiset tehtävät ovat moninaiset ja kattavat hyvin perustarpeet. Kunnan vastuulla olevista asioista sosiaalija terveydenhuolto edustaa noin puolta kunnan taloudesta. Kärkölä on luovuttanut järjestämisvastuun Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle. Noin neljännestä kunnan toiminnasta edustaa sivistystoimi, jossa koulutoimi on tärkein osa-alue. Teknisen ja ympäristötoimen osalle jää elinympäristön ylläpito ja kehittäminen. Osaltaan tuo talousarvion jakauma kuvannee myös hyvinvoinnin tärkeysjärjestystä. Sinänsä kaikki kunnan toimet ovat arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä. Niin terveyskeskuksen toiminta, opetuksen sujuvuus kuin vaikka lumenauraus ovat kaikki sujuttava joka päivä. Yleisesti ottaen kärköläläisten hyvinvoinnissa on vaikea tunnistaa erityisen heikkoja kohtia verrattuna muuhun Päijät-Hämeeseen tai koko Suomeen. Eniten kriittisiä huomioita syntyy soteasioissa kotona asuvien ikäihmisten palvelutasosta, kouluissa sisäilmaongelmista ja teknisessä toimessa lumenaurausten tai katuvalaistuksen laadusta. Näissä kipupisteissä Kärkölä ei kuitenkaan ole poikkeus. Hämeenkulma: Onko uuden sote-ratkaisun toteutumisen viivästyminen aiheuttanut ongelmia hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteisiin kunnassa? Hämeenkulma: Mitä käytännön toimenpiteitä tänä vuonna tehdään hyvinvoinnin parantamiseksi ja miten ne kohdistuvat juuri tärkeimmiksi todettuihin palvelualueisiin? Onko jossakin toimenpiteissä välitöntä jatkumoa edellisiltä vuosilta ja jatkuvatko ne katkeamattomasti tulevina vuosina? Pekka Määttänen: Valtuusto on tälle vuodelle lisännyt kaksi vakanssia perusturvatoimeen hoitamaan lasten ennaltaehkäisevää lastensuojeluja perhetyötä. Tämän lisäksi Hausjärven kunta jakaa 10 000 euron suuruisen avustuksen jaettavaksi järjestöille erilaisiin tapahtumiin. Viime vuonna tapahtumiin osallistui 3752 hausjärveläistä. Uimaliput senioreille ja Hausjärvi 150-euron tuki uusille syntyneille hausjärveläisille on jaossa myös tänä vuonna. Nämä toimenpiteet ovat jatkumoa viime vuodelta. Hausjärven kansalaisopisto edistää elinikäistä oppimista ja järjestää aktiivista kansalaisuutta tukevaa toimintaa. Esimerkiksi liikuntaja tanssikurssit edistävät terveyttä ja muiden ainealueiden kurssit henkistä hyvinvointia. Markku Koskinen: Hyvinvoinnin parantamiseksi tulee kunnan ylläpitää päivittäin vähintään nykyinen palvelutaso ja luoda samalla edellytyksiä toiminnan parantamiselle. Kunnan taloudellisten ja henkilöresurssien kehittäminen on ensisijainen tavoite hyvinvoinnin lisäämiseksi. Elinvoimayksikön luominen vuoden alusta antaa mahdollisuuden kehittää molempia. Perustavoitteena tulee olla työttömyyden vähentäminen, yritystoiminnan kehittyminen, kasvua tukevat toimenpiteet ja kunnan palvelukyvyn parantaminen. Hyvinvointityössä on uusia resursseja asetettu liikuntatoimeen ja senioreiden palveluihin. Nuorisotoimen resurssit ovat olleet paremmat jo muutenkin. Kotona asuvien hyvinvoinnista vastaa kuntayhtymä, jolla on rajalliset resurssit tehtävästä suoriutumiseen. Kunta osaltaan pyrkii tukemaan toimintaa työllisyystoimilla ja kolmannen sektorin kanssa yhteistyössä. Sisäilmaongelmien ratkaisu on ollut tämän vaalikauden päätehtäviä. Kesällä valmistuu uusi koulu alaluokille ja Opintien koulun käytettävyyttä parannetaan korjauksilla. Samanaikaisesti suunnitellaan myös uusia koulutiloja. Rakentamisen ratkaisut vaativat aikaa ja rahaa, eikä kumpaakaan olisi käytettävissä. Teknisen toimen palvelutuotannon kehittämisessä on aloittanut uusi tekninen johtaja, joka vastaa nyt myös rakennustarkastuksesta. Juuri tällä hetkellä runsaat lumisateet työllistävät teknisen toimen henkilöstöä. Pekka Määttänen: Soten viivästyminen ei ole aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Markku Koskinen: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä luotiin kiireellä välivaiheen organisaatioksi ennen sote-asioiden siirtymistä maakunnan hoidettavaksi. Organisaation piti olla vain väliaikainen kehitysvaihe maakuntauudistuksen sujuvoittamiseksi. Tämän hetken tiedolla kuntayhtymän tulisi toimia ainakin toiset kaksi vuotta kuntien rahoittamana ja kuntalaisia varten. Kiireellä luodussa yhtymän organisaatiossa on ollut ongelmia erityisesti taloushallinnon ja tietotekniikan kanssa, jotka ovat osaltaan heijastuneet niin palvelutuotantoon kuin kustannuksiin. Kuntien ja kuntayhtymän välisen yhteistyön kehittämisessä on ollut toivomisen varaa tilanteen väliaikaisuudesta johtuen. Tätä yhteistyötä parannetaan nyt jatkuvalla yhteydenpidolla kaikilla tasoilla. Käytännössä ratkaisun viivästyminen aiheuttaa yhteiskunnalle monenlaisia lisäkustannuksia. Taustalla suuressa kuvassa väestön ikääntyminen, alhainen syntyvyys ja huoltosuhteen heikkeneminen asettavat suurimman haasteen hyvinvoinnin kehittämiselle. Kommentoi kuntajohtajien vastauksia Kuntalain mukaan kuntastrategia on otettava huomioon talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Mitä mieltä olit kuntajohtajien vastauksista? Lähetä kommenttisi sähköpostiin toimitus@ehl.fi tai kommentoi Hämeenkulman facebook-sivuilta Messenger-viestillä. Halutessasi voimme julkaista kommenttisi lehdessä nimimerkillä.
Lauantaina 26.1.2019 6 Uunituoreet kirkollisvaltuutetut lupaavat pitää Kärkölän lippua korkealla KirKKovaltuusto Tärkeäksi koetaan paikallispalveluiden säilyttäminen ja hyvä yhteistyö Kärkölä Marjo Karinkanta Hollolan kirkkovaltuustoon Kärkölästä noussut ja koko seurakunnan ääniharavaksi kivunnut Sirpa Kaalikoski uskoo tulevassa valtuustotyöskentelyssä yhteistyön voimaan. – Me kärköläläiset olemme siellä tekemässä asioita Kärkölän puolesta, mutta myös muita kuunnellen ja hyvässä yhteistyössä, Kaalikoski sanoo. Kaalikoski on kärköläläisille tuttu K-raudan ja Nesteen kauppiaana. Hän ei aiemmin ole toiminut kirkon luottamustehtävissä, mutta on muuten toiminut seurakunnan parissa ja kokee kirkon itselleen läheiseksi ja tärkeäksi. – Olen tehnyt hyväntekeväisyystyötä useamman vuoden ajan tekemällä jouluruokakasseja vähävaraisille lapsiperheille. Vapaaehtoistoiminnan kautta olen päässyt näkemään välähdyksen siitä, kuinka paljon hyvää seurakunta tekeekään ihmisten ja yhteisön hyväksi, kertoo Sirpa Kaalikoski. Kaalikoski näkee kirkon roolin hyväntekijänä yhteiskunnassa keskeisenä. – Kirkko antaa valtavasti avustuksia niitä tarvitseville. Ihan jo diakoniatyön jakamat rahalliset avustukset ovat valtakunnallisesti yllättävän suuria summia. Virkakoneiston sijasta niitä jakavat ihmiset ihmisille. Ehdolle seurakuntavaaleissa Kaalikosken sai lähtemään seurakuntien yhdistyminen ja sitä seurannut tarve ajaa oman kappeliseurakunnan asioita. – Lähdin tähän luottamustehtävään mukaan, koska olemme nyt osa isompaa seurakuntaa. Aiemmin ei ehkä ollut niin paljon merkitystä äänestämisellä, kun kaikki ajattelivat kuitenkin Kärkölän parasta. Lisäksi pari pidemmän linjan edustajaa jättäytyi pois valtuustosta, joten koin, että nyt tarvitaan lisää tekijöitä. Kirkko ja usko edustavat Sirpa Kaalikoskelle ennen kaikkea pysyvyyttä ja armoa alati muuttuvassa maailmassa. – Tässä hullussa maailmassa muutosvauhti on valtava, mutta on olemassa jotain hyvin pysyvää, joka on Jumala. Omavoimaisuudella ei armoa ansaita vaan se saadaan. Yhteistyön merkitys Kaalikoski peräänkuuluttaa yhteistyön merkitystä myös valtuustotyöskentelyn ulkopuolella seurakunnan ja muiden toimijoiden kesken. – Olisi kiva saada kappelineuvosto toimimaan yhdessä kuntalaisten, järjestöjen ja yhdistysten kanssa, jotta vähäiset resurssit saataisiin tehokkaaseen käyttöön. Toivon, että seurakunta olisi aktiivinen osallistuja tai jopa koordinoiva taho yhdessä tekemisessä. Kaalikoski on iloinen, että Kärkölästä meni useita ehdokkaita läpi. – On mahtavaa, että meiltä oli kaksi nuorta ensikertalaista vaaleissa mukana ja molemmat menivät läpi! Hienoa päästä työskentelemään heidän kanssaan, toteaa Kaalikoski. Läpimenneet nuoret kärköläläiset Santeri Nousjoki ja Topias Rauhamaa nousivat hekin valtuustoon kaiken lisäksi komeilla äänimäärillä. Nousjoki yllättyi sekä läpimenostaan että saamastaan huikeasta äänimäärästä. – Hyvää vaalitulosta lähdettiin kyllä hakemaan, mutta tulos oli lopulta järkyttävän hyvä, Nousjoki kiittää äänestäjiään. Nousjoki ei ole ollut aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnoissa, mutta hän pitää tärkeänä paikallisten kirkollispalveluiden säilyttämistä. – Kuvailisin itseäni perinteiseksi kristityksi. Pidän kristillisiä arvoja korkealla ja puolustan perinteitä ja kansankirkkoamme. Uskonnot nähdään yhteiskunnassamme usein paheina, ja siinä asiassa uin vastavirtaan. Kirkossa Nousjoki käy juhlapyhien lisäksi silloin tällöin. – Tulen sillä tavalla ehkä vähän boksin ulkopuolelta, että hengelliset asiat ovat olleet tietyllä tavalla minulle aika henkilökohtaisia asioita. Nousjoki lähtee valtuustoon nöyränä, mutta omien periaatteidensa takana vahvasti seisten. – Nostaisin keskeisiksi arvoikseni rehellisyyden ja perinteiden sekä lähipalveluiden puolustamisen. Hyvässä hengessä Valtuustotyöskentelyn Nousjoki arvelee tapahtuvan hyvässä hengessä. – Asiat riitelevät, ei niinkään ihmiset. Ja uskon, että jos luvataan lähimmäisen rakkautta ja toisen kunnioittamista, niin kyllä se periaate näkyy myös valtuustossa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnostaa Nousjokea. – Vaikuttamistyö on kiinnostanut minua aina, mutta ei niinkään politikoinnin vaan ennemminkin yhteisten asioiden puolesta toimimisen näkökulmasta. Vapaa-ajallaan Nousjoki pyörittää yhdessä ystävänsä Topias Rauhamaan kanssa yritystä. – Yrityksen lisäksi autan pappaani hänen tilallaan peltotöissä, mikä on minulle kyllä ihan henkireikä. Nousjoki näkee asuvansa Kärkölässä aina. – Toivon, että saisin työskennellä maatalouden parissa. Maalla kun on kasvanut, niin sitä toivoo saavansa täällä myös elämänsä elellä. Myös Topias Rauhamaa on iloinen paitsi pääsystään valtuustoon myös äänisaaliistaan. – Olihan se vähän yllätys. Itsekin kirkkovaltuustossa aikanaan vaikuttanut mummonikin totesi, ettei olisi uskonut niin monen minua äänestävän, Rauhamaa naurahtaa saamalleen hyväntahtoiselle ja yllättyneelle kommentille. Häntä ilahduttaa myös kärköläläisten äänestysaktiivisuus seurakuntavaaleissa. – Hienoa, että ihmiset kävivät täällä äänestämässä niin vilkkaasti! Santeri Nousjoki lähti hakemaan hyvää vaalitulosta, mutta äänimäärä onnistui siltikin yllättämään positiivisesti. Kuva: Marjo Karinkanta Nuorten ja keski-ikäisten tavoittaminen mukaan kirkon toimintaan olisi Topias Rauhamaan mielestä tärkeää. Kuva: Marjo Karinkanta
7 Lauantaina 26.1.2019 HAMMASLÄÄKÄRIT 019 333 181 Keskuskatu 15, Riihimäki www.hammasstatus.fi ETUKUPONKISI HAMMASHOITOON Onko hammaslääkärikäynnistä aikaa? Hammasasema Status tarjoaa hammastarkastuksen hintaan 40 €, kun esität tämän kupongin vastaanotollamme. Lisäksi saat tarvittavista röntgenkuvista -20 %:n alennuksen. * Hinta ilman Kelakorvausta 55,50 €. Tarjous on voimassa Hammasasema Statuksessa vain tällä kupongilla 28.2. saakka. HAMMASTARKASTUS 40 € * Kuponkitarjous: Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 Kolarikorjaamo Sorsa Oy www.kolarikorjaamosorsa.fi huollot varaosat korikorjaus maalaukset KELIEN YLÄPUOLELLA. • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Valtuutettu Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Kolarikorjaamo Sorsa Oy huollot varaosat korikorjaus maalaukset Toyota-RENT Today Tomorrow Toyota Valtuutettu korjaamo www.kolarikorjaamosorsa.fi Kolarikorjaamo Sorsa Oy Me tunnemme Toyotasi parhaiten. Tarjoamme käyttöösi korkeatasoiset huolto-, korjaamoja varaosapalvelut, esim: KESTÄVINKIN KAIPAA HUOLTOA Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 www.kolarikorjaamosorsa.fi Kaikki korjauspalvelut Määräaikaishuollot Tuulilasin kiveniskemäkorjaukset Ilmastointilaitteen huolto Aidot Toyota-varaosat Katsastuspalvelu Rengasmyynti Kaikki rengastyöt Sijaisautopalvelu Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 Kolarikorjaamo Sorsa Oy www.kolarikorjaamosorsa.fi huollot varaosat korikorjaus maalaukset KELIEN YLÄPUOLELLA. • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • Nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Valtuutettu 55 v 1961-2016 55 v 1961-2016 55 v 1961-2016 Kolarikorjaamo Sorsa Oy Luotettavaa autonhuoltoa Auto Sorsa Oy Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 www.autosorsa.fi Uunituoreet kirkollisvaltuutetut lupaavat pitää Kärkölän lippua korkealla KirKKovaltuusto Tärkeäksi koetaan paikallispalveluiden säilyttäminen ja hyvä yhteistyö Noviiseja ja konkareita Rauhamaa pitää tärkeänä seurakunnan paikallispalveluiden ja tilojen säilyttämistä. – Kun on yhdistynyt seurakunta, niin täytyy pitää Kärkölän lippua korkealla. Täältä ei saisi ainakaan vähentää sellaisia paikkoja kuten esimerkiksi Kalliopirtti. Kunnossapito täytyy voida järjestää ihan talkoovoimin jos ei muulla tavoin. Toinen Rauhamaan sydäntä lähellä oleva asia on seurakunnan järjestämä toiminta nuorille ja keski-ikäisille. – Toimintaa on jo hyvin sekä lapsiperheille että vanhemmille ihmisillä, mutta myös keskiikäiset ja nuoret olisi hyvä saada toimintaan mukaan. Nousjoella ja Rauhamaalla on yhteisen yritystoiminnan lisäksi muutakin yhteistä. Molempia heitä odottaa ensi vuonna paitsi ylioppilaaksi valmistuminen ja pääsykokeet jatko-opintoihin maaja metsätaloustieteiden pariin myös armeijan harmaat. – Uskomme ajan riittävän hyvin valtuustotehtäviin, vaikkakin pieniä suvantovaiheita valtuustotyöskentelyyn saattaa armeijan myötä tulla, nuorukaiset arvelevat. Nousjoki ja Rauhamaa edustavat tuoretta verta kirkkovaltuustossa, mutta eivät ota asiasta turhia paineita. – On hyvä, että siellä on meidän noviisien lisäksi myös kokeneita konkareita, jotka varmasti neuvovat ja auttavat tarvittaessa. Odotamme tulevalta neljältä vuodelta vaikuttamismahdollisuuksien lisäksi paljon uuden oppimista, uunituoreet valtuutetut pohtivat. Santeri Nousjoki ja Topias Rauhamaa odottavat innolla valtuustokauden alkua. Kuva: Marjo Karinkanta Sirpa Kaalikosken sai lähtemään mukaan vaaleihin seurakuntien yhdistymisen mukanaan tuoma toimeliaiden valtuutettujen tarve. Kuva: Juho Mattila MAKSUTON VOITELUPALVELU Tarjolla Kuumaa MEHUA ja MAKKARAA HAUSJÄRVEN URHEILIJAT www.hausjarvenurheilijat.fi www.pyorajaurheilu.fi HIIHTOSUNNUNTAI 3.2.2019 klo 12 14 PEKAN PELLOLLA, Umpistentie 23, OITTI SÄÄV ARAU S! HIIHTOTEKNIIKKA OPASTUS TULE ja TESTAA: • Uusia ROSSIGNOL in ja PELTOSEN karvapohjasuksia • Helppoja ja toimivia VAUHTI -pikavoiteita TUTUSTU: • Hausjärven Urheilijoiden talven toimintaan SUKSIEN VOITELUNEUVONTA 329,ROSSIGNOL RSKIN kennorakenteinen karvapohjasuksi + Tournamic-siteet + luistopintojen voitelu Vaahteratie 18, 12100 OITTI , p. 040 5858 961, www.pyorajaurheilu.fi YHT. ROECKL hiitohanskojen huippua, sormikas tai rukkanen 69,50 HALTI OLOS kylmempiinkin keleihin hyvin soveltuva hiihtoasu takki (149,-) housut (129,-) 99,79,Lasten sukset, siteet, monot + sauvat yht. alk. 89,”Tästä ne vois kyllä kirjoittaa...” Lähetä juttuvinkkisi Hämeenkulmaan www-sivuiltamme ehl.fi tai sähköpostiin toimitus@ehl.fi
Lauantaina 26.1.2019 8 Piippujen pellitykset ja sadehatut Kattoikkunoiden pellitykset Muut kattoläpivientien tiivistykset Kattoturvatuotteet Räystäskourut Muut rakennuspellitykset Piippujen tarkastukset ja kunnostukset Koskisen Oy:n tukkiröntgenillä puut saadaan lajiteltua tehokkaasti Työ ja Talous Kärkölä sirpa suvanto Koskisen Oy:n sahalla otettiin kesällä 2018 käyttöön moderni tukkiröntgen, joka näkee tukin kuoren alle. Tukkiröntgen läpivalaisee tukit ja pystyy mittaamaan tukkien sisäistä laatutietoa tiheyserojen perusteella. Näin tukkien lajittelu muuttuu kustannustehokkaammaksi ja puu saadaan paremmin hyödynnettyä. Elokuun lopulla röntgen saatiin kokopäiväiseen käyttöön sahan tukkilajittelussa. Koskisen Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pahta kertoo, että tukkiröntgenin läpi kulkee tukkeja, jotka röntgen mittaa ja tiputtaa oikeisiin lokeroihin kahdeksastakymmenestä eri lokerosta. Tukkilajittelun niin kutsutussa valvomossa työskentelee henkilö, joka valvoo röntgenin toimintaa ja puuttuu poikkeustapauksissa tilanteisiin. Koskisen Oy palkkasi tukkiröntgenin käyttöönottoa varten kokopäiväisen diplomityöntekijän Kirsi-Marja Toivosen, joka jatkaa nyt Koskisella tukkikentän työnjohtajana. Toivonen teki Koskiselle diplomityönsä tukkiröntgenistä ja hän valmistui tammikuun lopussa Aalto-yliopistosta diplomi-insinööriksi. – Tukkiröntgenillä ollaan saatu männyn oksiin perustuvassa laatulajittelussa hyviä tuloksia aikaan ja uusia ominaisuuksia pyritään saada otettua käyttöön, Toivonen kertoo. Tukkiröntgen voi nähdä, onko puun sisällä esimerkiksi metallia, jota on voinut jäädä puuhun. Pahta kertoo, että yleisin puiden sisällä oleva metalli tänä päivänä on hirvikiväärin luoti. – Lisäksi puun sisällä voi olla vaikkapa piikkilankaa tai kiviä. Röntgenin lisäksi tukit mitataan 3D-mittarilla, joka mittaa tukin muotoa ja paksuutta. Näiden perusteella tukit pudotellaan omiin lokeroihinsa sahausluokkien mukaan, Pahta havainnoi. Pahta jatkaa, että tukit ohjataan sahausluokkiin, jotka määrittelevät minkälaista sahatavaraa tukeista tehdään, riippuen tietysti asiakkaiden tilauksista. Tukkiröntgen pystyy mittaamaan tukkien sisäisiä laatuominaisuuksia, muun muassa oksien määrää ja kokoa sekä sydänpuun osuutta. Näin ollen tukkiröntgenin avulla tukkeja pystytään lajittelemaan tuotekohtaisemmin kuin aiemmin. – Näin voidaan optimoida juuri oikean tyyppiset tukit oikeisiin lopputuotteisiin, jolloin puuta menee mahdollisimman vähän hukkaan. Sahauksessa puun kustannukset ovat iso osa lopputuotteen hinnasta ja siksi haluamme tietysti hyödyntää tukit mahdollisimman tehokkaasti. Meillä menee sahalle kuusi ja puoli sataa tuhatta kuutiota puuta joka vuosi ja tukkiröntgenin avulla voidaan saada merkittäviä säästöjä aikaan, toimitusjohtaja Pahta kertoo. Tukkiröntgenin avulla tukit saadaan lajiteltua tarkemmin, jolloin raaka-aineen osuus lopputuotteen hinnasta pienenee. Tukkiröntgen on ollut investointina satojen tuhansien investointi, mutta Pahta uskoo röntgenin maksavan itsensä takaisin melko nopeasti. – Tukin raaka-ainehinta kasvaa koko ajan ja meille on tärkeää, että pystymme hyödyntämään raaka-aineen entistä tehokkaammin, Pahta summaa. Tukkiröntgen tehostaa lajittelua ja sahalle saapuvat tukit voidaan sahata entistä tehokkaammin, jolloin myös hukkapuun määrä pienenee. Miten tukkiröntgen toimii Tukkiröntgen tunnistaa kuoren paksuuden, lukee tukkien sisätietoja ja kertoo oksien paikat, sydänpuun osuuden ja selvät tiheyserot. Kun röntgen osaa laskea tukin kuorettoman latvaläpimitan, voidaan myös tarkemmin hahmottaa, miten puu saadaan sahattua tehokkaasti. Tukkilajittelun röntgen läpivalaisee tukit. Kuva: Koskisen Oy Tukkiröntgenillä on saatu laatulajittelussa hyviä tuloksia aikaan. Kuva: Koskisen Oy PASSIKUVAT 16€ Sähköisenä suoraan poliisin lupapalveluun tai paperikuvina FOTOLINE KY Kauppatie 2, 16600 Järvelä Puh. 03-765 1640 www.fotoline.fi RIIHIMÄKI puh. 020 719 96 55 Teollisuuskatu 22, 11100 Riihimäki HYVINKÄÄ puh. 020 719 96 50 Muottikatu 5, 05830 Hyvinkää AJANVARAUS 24h www.katsastuslinja.fi AVOINNA ma-to 8-17 pe 8-16 la 9-13 • • Tarkistuta hampaaton suu säännöllisesti Hammasproteesit on syytä tiivistää 2–3 vuoden välein ja uusia 5–10 vuoden välein Teemme kotija palvelutalokäyntejä Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija Varaa aika maksuttomaan tarkastukseen! Soita 010 2715 100 EHT Ossi Vallemaa p. 050-5533 050 Käytiosoite: Riihimäki Keskuskatu 7 ”Tästä ne vois kyllä kirjoittaa...” Lähetä juttuvinkkisi Hämeenkulmaan www-sivuiltamme ehl.fi tai sähköpostiin toimitus@ehl.fi
9 Lauantaina 26.1.2019 Hausjärvi Eläkeliiton Hausjärven yhdistys. Kuntosalit, Oitti, Vaahteratie 6 ma:sin klo 9-11, Hikiä, Eskon koulu to:sin 14.30-15.30. Kuoron harjoitukset to:sin klo 10 Oitin srktalolla. Iltapäiväkerho ke 20.2. klo 14 Oitin srk-talolla aiheina vapaata keskustelua toiminnastamme, yhteislaulua, arpajaiset, jäsenmaksut. Ikidiki kinkerit jatkuvat kunnanvirastolla ke 23.1. klo 12, opastus jatkuu aiemmin opetetuista aiheista pienryhmissä. Tarinatupa ke 23.1. klo 14 kunnanvirastolla aiheena kun televisio tuli. Yhdistyksen hallituksen jäsenten koulutus 7.2. Forssassa. Katso tarkemmin yhdistyksen kotisivuilta www.elakeliitto.fi/yhdistykset/hausjarvi, Sepolle 0400436 859, sepponummela48@ gmail.com. Kaikki hausjärveläiset Martat. Maailman suurin Marttailta to 31.1. klo 18 Koskelan talossa, Hikiäntie 15. Luvassa kahvia ja kakkua ja ohjelmaa. Riihimäen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Omaistaan ja läheistään hoitavien vertaistapaamiset kerran kuussa Oitin seurakuntatalon alakerrassa joka kuun kolmas ti klo 12.30-14 (seuraava tapaaminen 19.2.) Omaishoitajille myös kuntosalivuoro pe:sin klo 14-15 Oitin kuntosalilla (Vaahteratie 6). Lisätied. Minna p. 040-588 2320. Ryttylän Martat. Kokous su 24.2. klo 16 Paulalla, Peltokuja 1 B 8, Rmk. Kärkölä Eläkeliiton Kärkölän yhdistys. Tiistaikerho 29.1. klo 10 Nuokulla. Päivi Sovijärvi esittelee ja myy HomCare-tuotteita kodin puhdistukseen. Tiedoksi! Kunnan järjestämä ravintoterapeutti Anu Varjosen luento kunnantalolla to 31.1. klo 14. Ks. kunnan nettisivut. Kärkölän Eteläiset Kylät. Kuutamohiihto/ -luistelu/ -avantouinti la 16.2. klo 17-20 Sahalammella. Saunomaan savusaunaan pääsee klo 1720, luistelemaan ja hiihtämään jo aiemminkin (säävaraus). Luistelukentällä valot. Kyläyhdistys myy kahvia/teetä/mehua ja pullaa. Omien makkaroiden paistomahdollisuus. Os. Santalantie 71. Lappilan kylätupa. Olemme avoinna helmikuussa: ma sulj., ti-pe 10-18, la 11-14. Ikidigi ti klo 13 alk., perhekahvila ke 10.30-12, ikäihmisten bingo ja turinailtapäivä ke klo 13 alk. Leipomoauto kylätuvalla pe n. klo 11:15-11:45. Katso www.lappila.fi tai kyläyhdistyksen facebook-sivu tai käy Tuvalla! Teuronjoen latu. Kylmävesiuinti: Kärkölän kylmävesiuinti seurakunnan leirikeskus Kalliopirtillä ma:sin klo 16-20 saunan kera. Uinti on toiminut 18 v., joten 19. vuosi alkoi hyvällä menestyksellä. Toivotamme vanhat ja uudet harrastajat mukaan sosiaaliseen tapahtumaan. Os. Kalliopirtintie 20. Lappilan hiihtolatu: Perinteinen latu kulkee Juholanmäentie 4 pelloilla. Toistaiseksi n. 1 km latu , koska pidemmällä latualueella on metsätöitä. Yritämme saada latua pidemmäksi kun tilanteet selviää. Tied. Leksa p. 0400-840 166. HAUSJÄRVI Su 27.1. klo 16 Hyvä Sanoma -ilta, seurat, Keskustie 5. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Ti 29.1. klo 17-18 raamattuhetki, Keskustie 5. Klo 18.30 ystäväilta, ruokajakelu, Seppo ja Anne Kaski. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Ti 5.2. klo 18 Raamattupiiri, Keskustie 5. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. La 9.2. klo 10-12 Italian kieltä Ryttylän kyläkirjastossa, Koulutie 14. Opettajana toimii Kristiina Sarsa. Su 10.2. klo 16 Hyvä Sanoma -ilta, hääseurat, Keskustie 5. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Ti 12.2. klo 10.30-12 kirjallisuuspiiri kirjailija Raili Vesasen ohjauksessa Ryttylän kyläkirjastossa, Koulutie 14. Helmikuun teos on Tove Janssonin Vaarallinen juhannus. Ti 12.2. klo 17-18 raamattuhetki, Keskustie 5. Klo 18.30 ystäväilta, ruokajakelu, Heidi ja Miku Antinsalo. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. La 16.2. klo 10-12 ompelukone tutuksi Ryttylän kyläkirjastossa, Koulutie 14. Oman ompelukoneen käyttöä opastaa ompelija Kirsi Virtanen. Oma ompelukone ja sopiva ompelutyö mukaan. Ti 19.2. klo 18 Raamattupiiri, Keskustie 5. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. Su 24.2. klo 16 Hyvä Sanoma -ilta, Keskustie 5. Maksuton. Järjestäjä Oitin Ystäväkeidas. La 23.2. klo 10-12 Italian kieltä Ryttylän kyläkirjastossa, Koulutie 14. Opettajana toimii Kristiina Sarsa. Hausjärven liikuntatoimi järjestää: Tiistaisin vesijumppamatkat Tervakoskelle Linja-auto Oitista kunnanvirastolta klo 10, Hikiä 10.15, Ryttylä 10.35. Vesijumppa 11.15-11.45, paluukuljetus lähtee klo 12.40. Mahdollisuus omatoimiseen uintiin, vesijuoksuun ja kuntosaliin. Kuljetus ja uimahalli maksulliset. Maanantaisin klo 16-18 avantouintia Hausjärven kunnan leirialueella Valkjärvellä. Sauna lämpimänä. Keskiviikkoisin klo 17-17.55 (2015-2014 synt.) ja klo 1819.15 (2013-2012 synt.) liikuntakerho Eskon koululla. Liikunnallisia leikkejä ja erilaisia pelejä. Ennakkoilmoittautuminen ja kausimaksu. Tiistaisin klo 17.30-18.30 liikuntakerho Oitin alakoululla 5-9-vuotiaille tytöille ja pojille. Kausimaksu. Torstaisin klo 17-18 Liikuntakerho Ryttylän kylätalon liikuntatilassa (ent. Siwa) 5-9-vuotiaille tytöille ja pojille. Kausimaksu. Maanantaisin 16.30-17.30 naperokerho Ryttylän kylätalon liikuntatilassa 5-vuotiaille ja sitä nuoremmille tytöille ja pojille sekä heidän vanhemmilleen. Maksuton. Varusteina liikuntakerhoissa sisäliikunta-asu ja juomapullo. Sählykerhot pe Hikiällä Eskon koululla, Oitissa yläkoululla ja Ryttylässä kylätalon liikuntatilassa. Klo 16-17 8/9-10-vuotiaat, klo 17-18 6-8-vuotiaat, klo 18-19 perhesähly 6-10 v. lapsille ja heidän huoltajilleen. Kausimaksu. Varusteina sisäliikunta-asu ja juomapullo, oma maila sekä sisäpelikengät. Omien suojalasien käyttö suositeltavaa. Kaikkien ryhmien osallistujat on vakuutettu. Lisätietoja liikuntatoimistosta 040 330 6780 tai jari.kovanen@hausjarvi.fi KÄRKÖLÄ Su 10.2. klo 16 Kärkölän seurakuntakeskuksessa Lahden konservatorion yhteisvastuukonsertti. Esiintyjinä nykyisiä ja entisiä kärköläläisiä. Väliajalla kahvitarjoilu yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Pe 22.2. klo 18–21 Marttilan Majakalla 1-6 -luokkalaisten diskoilta. Maksullinen, vanhemmat ilmaiseksi nuorimpien osallistujien mukaan. Järjestäjä Kärkölän Eteläiset Kylät ry. Lappilan kylätupa avoinna helmikuussa ti-pe 10-18, la 11-14, su-ma suljettu. Ikidigi ti klo 13 alk., perhekahvila ke 10.30-12, ikäihmisten bingo ja turinailtapäivä ke klo 13 alk. Leipomoauto kylätuvalla pe n. klo 11:15-11:45 NÄYTTELYT Ryttylän kyläkirjastossa, Koulutie 14, jatkuu Tarja Kekin töiden näyttely tammikuun loppuun asti. Avoinna ti ja la klo 10-12. Ryttylän kyläkirjastossa, Koulutie 14, Anu Juuren valokuvanäyttely Metsän ihme 2.2.–30.3. Avoinna ti ja la klo 10-12 tai sopimuksen mukaan. Seurapalstalla julkaistaan veloituksetta yhdistysten omille jäsenilleen tarkoittamia lyhyitä tiedotteita. Virallisia kokouskutsuja, yleisötapahtumien ilmoituksia tai muuta mainontaa ei julkaista. Tiedotteet voi lähettää www-sivuilta www.ehl.fi, sähköpostiin seurapalsta@ehl.fi tai postitse osoitteella Hämeenkulma, Mommilantie 3, 16900 Lammi. Seurapalstaviestit tulee olla meillä ilmestymistä edeltävän viikon perjantaina klo 12 mennessä. Liitä mukaan yhteystietosi, josta sinut tavoittaa toimistoaikana, muuten emme voi julkaista tietoja. Hämeenkulmalla on oikeus lyhentää ja muokata tietoja. Julkaisemme tiedot vain kerran, ellei tietoja ole pyydetty jatkuvana. Jatkuvien, toistaiseksi joka viikko julkaistavien tietojen katkaiseminen on lähettäjän vastuulla. Hämeenkulma ei vastaa mahdollisista seurapalstan virheistä. Seurapalstalle kuulumattomia, tämän ohjeen vastaisia tietoja ei julkaista. Hämeenkulman Tapahtumakalenterissa julkaistaan maksutta tietoja kaikille avoimista tapahtumista lehden ilmestymispäivästä noin 1 kk eteenpäin. Julkaisemme lyhyesti seuraavat tiedot: ajankohta muodossa esim. Ma 10.10.2016 klo 18-21 tapahtuman nimi paikka lyhyt tapahtumaselostus onko tapahtuma maksullinen vai maksuton mahdollisten lisätietojen puhelinnumero järjestäjän nimi Lisäksi tarvitsemme ei-julkaistavana tietona lähettäjän nimen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen. Lähettäkää tapahtumatieto meille Hämeenkulman kotisivuston www.ehl.fi kautta kohdasta ”Lähetä tapahtumatieto” tai lähettämällä tiedot sähköpostilla osoitteeseen tapahtumakalenteri@ ehl.fi. Muista ilmoittaa lähettäjän yhteystiedot. Puhelimitse emme valitettavasti voi ottaa tietoja vastaan. Pidätämme oikeuden muokata tekstiä kalenteriin sopivaksi tai jättää perustellusta syystä kalenteriin sopimaton tieto julkaisematta. Kun haluatte mainostaa tapahtumaa Hämeenkulmassa edullisesti ja tehokkaasti, ottakaa yhteys ilmoitusmyyntiimme puh. 050 371 0790 ja 050 588 3773 tai sähköpostilla ilmoitukset@ehl.fi TApAHTUmAKALENTERI SEURApALSTA Hausjärven kirkkovaltuusto valitsi Hausjärvi Hämeenkulma Hausjärven seurakunnan uusi kirkkovaltuusto piti ensimmäisen kokouksensa Oitin seurakuntatalossa keskiviikkona 9.1.2019. Kokouksen avasi valtuuston vanhin jäsen Esko Ihalainen. Kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajakseen Eero Teppolan ja varapuheenjohtajaksi Laura Järvisen. Suhteellisen vaalin lautakuntaan valittiin Timo Silván, Jari Kosenius sekä Eva Kontula. Varajäseniksi valittiin Esko Ihalainen, Maria-Elina Heikkilä ja Martti Hakola. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Esko Ihalainen (henkilökohtaiseksi varahenkilöksi Timo Silván). Neuvoston muiksi jäseniksi valittiin Outi Miettunen (Päivi Linna), Tiina Alastalo (Miia-Maria Leman), Jari Kosenius (Jan Walldén), Heikki Palkkimäki (Kari Virtanen), Maria-Elina Heikkilä (Saara-Leea Lahtinen), Päivi Jokinen (Päivikki Laakso-Piki) sekä Eila Karjalainen (Eva Kontula). Kasvatuksen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Päivi Jokinen (henkilökohtaiseksi varahenkilöksi Tuija-Riitta Palkkimäki) ja muiksi jäseniksi Laura Pajunen (Miia-Maria Leman), Jari Numminen (Mika Ågren), Martti Hakola (Tomi Jurvanen), Jan Walldén (Mika Järvinen), Maria-Elina Heikkilä (Johanna Alastalo) sekä Kari Virtanen (Juha Kartano). Julistuksen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Outi Klemola (henkilökohtaiseksi varahenkilöksi Eila Karjalainen) ja muiksi jäseniksi Kai Reunanen (Pentti Kinnari), Outi Miettunen (Päivi Salonen), Malla Haaparanta (Maija-Riitta Ruponen), Jari Kosenius (Heikki Palkkimäki), Saara-Leea Lahtinen (Eeva Heinonen) sekä Sami Soppi (Mika Järvinen). Palvelun johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Ari Vehmas (henkilökohtaiseksi varahenkilöksi Ilkka Vuorenalusta) ja muiksi jäseniksi Anu Juuri (Tiina Alastalo), Anne Puranen (Heini Soppi), Maaret Ollila (Eva Kontula), Kari Masalin (Jari Mäkinen), Heikki Palkkimäki (Jari Kosenius) sekä Päivikki Laakso-Piki (Malla Haaparanta). Johtokunnat valitsevat varapuheenjohtajansa johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa. Laulava Joulukortti sai yleisöä yli rajojen Laulava Joulukortti -konsertti soi 1.1.2019 Hausjärven kirkossa. Henry Hedman ja hänen soittavat ja laulavat sukulaisensa ja ystävänsä saivat poikkeuksellisen suuren yleisön ei vain Hausjärveltä vaan laajasti ympäristökunnista. Iloiset laulut ja sydämelliset esitykset yhdistivät kuulijoita myös yli kirkkoja seurakuntarajojen. Konsertin järjestivät Hausjärven seurakunta ja Hämeen Kansanlähetys. Konsertin tuotto meni Hausjärven seurakunnan nimikkolähettien Hannu ja Päivi Heinosen työn tukemiseen Keniassa. Hausjärven Mieskuoro etsii uusia laulajia Hausjärvi Hämeenkulma Hausjärven Mieskuoro etsii uusia laulajia joukkoonsa. Perinteikäs kuoro vietti 100-vuotisjuhlia muutama vuosi sitten ja jatkaa kohti seuraavaa merkkipaalua täynnä energiaa. Uusien laulajien saaminen joukkoon ei olisi kuitenkaan pahitteeksi. Kuoro toimii Hausjärven kansalaisopiston puitteissa ja sen johtajana ja harjoittajana toimii musiikinopettaja Jussi Ruuttunen. Kuoro on viime vuosina esiintynyt kunnan ja seurakunnan tilaisuuksissa sekä Hausjärven kansalaisopiston konserteissa. Viime vuonna kuoro oli osa oopperakuoroa, joka esiintyi Miinan montun konsertissa. Kuoron ohjelmisto koostuu osaksi perinteisestä mieskuoroohjelmistosta, mutta lisäksi huvitellaan myös viihteellisemmällä valikoimalla. Osa esiintymisistä tapahtuu ilman säestystä, osa säestyksen kanssa. Harjoittelu ei koostu pelkästään laulujen opiskelusta, vaan tärkeänä osana harjoittelua on laulutekniikan opiskelu. Äänenhallinnan oppimiseen tarvitaan pitkäjänteistä työskentelyä. Tähän on Hausjärven mieskuorossa mahdollisuus, sillä tämä elementti on mukana kaikissa harjoituksissa. Mieskuoro on instrumentti, joka johtajan näkemyksen mukaan pitää soida kirkkaasti. Nyt on mahdollisuus kokeilla tätä harrastusta ilmaiseksi, sillä kuoro maksaa uusien laulajien kevätkauden kurssimaksun. Pääsykoetta kuoroon ei ole. Niinpä mukaan voi tulla, vaikka ei olisi aikaisempaa laulutaustaa. Kuoro harjoittelee maanantaisin klo 18 alkaen Hausjärven Vanhassa pappilassa.
Lauantaina 26.1.2019 10 Kuntien ilmoituKsia Koulutusta KANSALAISOPISTON KURSSEJA KEVÄÄLLÄ 2019 UNET ARJEN VOIMAVARANA Lähde luovaan ja leikkisään matkaan omien uniesi pariin oppiaksesi tuntemaan omaa unisymboliikkaasi uniesi kieltä. Oitin koululla ti klo 18–19.30. ajalla 5.3.–26.3. (30€) LETITYSKURSSI Tule oppimaan mestariksi letityksen parissa. Tällä kurssilla ei nuttura kiristä vaan tehdään rentoja ja helppoja ranskanja kalanruotolettejä, joita voit hyödyntää niin arjessa kuin juhlatapahtumissakin. Kunnanvirastolla su 24.3. ja 31.3. klo 12–14.30 (20€) KEVÄISTÄ MAKRAMEE-SOLMEILUA Opiskelemme makrameesolmut perusteellisesti, jonka jälkeen solmeilu sujuu hienosti. Tarjolla on kivoja ja nykyaikaan päivitettyjä ideoita amppeleihin! Oitissa lukiolla to 28.3., 11.4. ja 25.4. klo 17.30–20.30 (25€) OMA ÄLYLAITE TUTUKSI Käydään läpi omaan älypuhelimeen tai tablettiin sovellusten lataaminen, päivittäminen ja poistaminen ja samalla keskustellaan yleisesti mobiililaitteen tietoturvasta. Kunnanvirastolla la 6.4. ja 13.4. klo 10–13 (20€) ILMOITTAUDU: www.opistopalvelut.fi/hausjarvi tai soita p. 019 758 6771 Lisätietoja kursseista voit kysyä opiston toimistosta! Hakemuksesta tulee selvitä hakevan tahon nimi, yhteyshenkilön tiedot ja ytai henkilötunnus, laskutusosoite sekä päivämäärät, varapäivät sekä käyttötarkoitus. Hakulomake löytyy kunnan kotisivuilta kohdasta palvelut/vapaa-aika/sähköiset palvelut. Hakemus tulee toimittaa osoitteella Hausjärven liikuntatoimi, Keskustie 2-4, 12100 Oitti tai jari.kovanen@hausjarvi.fi Lisätietoja: Jari Kovanen 040 330 6780. VALKJÄRVEN LEIRIVUOROT julistetaan haettaviksi pe 22.2.2019 mennessä. näyttelyitä Lukijan mielipide -palstalla julkaistaan pääasiassa levikkialuettamme koskevia ajankohtaisia kirjoituksia ja mielipiteitä. Kirjoitusten suositeltava enimmäismitta on 3.000 merkkiä. Toivomme kirjoittajien esiintymistä omalla nimellään. Nimimerkillä esiintyminenkin on mahdollista, mutta kirjoittajan oikea nimi ja yhteystiedot silloinkin lähetettävä toimitukselle. Kirjoitusten julkaisemisesta ja julkaisuajankohdasta päättää toimitus. Toimituksella on oikeus lyhentää tai muokata juttuja niiden keskeiseen asiasisältöön puuttumatta. Lehti voi jättää julkaisematta palstalle kuulumattomia tekstejä. Lukijapalstalle tarkoitetun tekstin voi lähettää nettisivujemme www.ehl.fi kautta, sähköpostilla toimitus@ehl.fi tai postitse osoitteella Hämeenkulma, Lamminraitti 25, 16900 Lammi. Mielipidepalstalle kirjoittaminen ei maksa mitään, mutta siitä ei myöskään makseta palkkiota. luKijoilta saattohoito perusoikeudeksi Lääkäriliitto selvitti viime vuonna saattohoidon tilaa Suomessa. Vastausten perusteella saattohoito on vain tyydyttävällä tasolla. Hyvän arvosanan antoi vain 12 % vastaajista. Kuoleman lähestyessä on saattohoidon päällimmäisenä tavoitteena hyvinvoinnin maksimointi. Saattohoitoyksiköitä on Suomessa vain neljä. Ne sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan yksikön toimintaa pyörittää 20 vuotta sitten perustettu Koivikko-säätiön saattohoitoyksikkö. Koivikkokoti sai alkunsa siitä huolesta, että Hämeen alueella ei ollut tarjolla lainkaan saattohoitoa. Säätiön tarkoituksena on edistää, toteuttaa, ylläpitää ja kehittää parantumattomasti sairaiden ihmisten palliatiivista hoitoa ja sen loppuvaiheen saattohoitoa. Potilaspaikkoja on 13. Koivikko-kodin henkilökunta on erikoissairaanhoidon ammattilaisia ja talossa pyritään mahdollisimman kodinomaiseen tunnelmaan. Hoidon aikana pyritään huomioimaan sekä potilaan toiveita että myös omaisten huomioimiseen on panostettu. Toimintaa rahoitetaan kuntamaksuilla ja lahjoitusja testamenttivaroin. Talous on ollut lähes koko säätiön olemassaolon ajan tiukilla, mutta eteenpäin on selvitty. Vapaaehtoistyö ja erilaiset vapaaehtoisten järjestämät konsertit ansaitsevat erityismaininnan. Vapaaehtoisten panos hoitotyössä ja varojen kerääjänä on merkittävä. Siihen tulee jatkossa kiinnittää erityistä huomiota ja vapaaehtoisten jaksamisestaan tulee huolehtia. On merkittävää, että mukana on n. 40 aktiivista vapaaehtoista ja suuri joukko muita, jotka omalla vapaa-ajallaan huolehtivat Koivikkokodin toiminnan jatkumisesta. Sote-uudistuksessa tavoitteemme on säilyttää asemamme Kanta-Hämeen alueen hoitoketjussa vähintään nykytasolla ja kehittää sitä edelleen. Onko Koivikko-koti osa tulevaa Kanta-sairaalaa sidosyksikkönä, onko se osakeyhtiö vai toimiiko se itsenäisenä toimijana kuten tähän asti? Nämä ovat isoja kysymyksiä, joihin hallitus, toimiva johto ja henkilökunta yhdessä pohtivat ratkaisua. Koivikko-kodin toive on säilyä uuden sairaalan sidosyksikkönä ja samalla tärkeänä osana potilaan hoitoketjua täällä Hämeessä. Palliatiivisen hoidon erityisosaaminen tulee säilyä alueellamme, ja sen jatkuvuus on taattava osaamistamme ja tiedottamista toiminnastamme lisäämällä. Hoidon tason ja laadun korostaminen päättäjille ja muille yhteistyökumppaneille erikoissairaanhoitona on erityisen tärkeää. Hyvä saattohoito tulee olla mahdollista kaikille. Tällä hetkellä käytännössä vain harvat saattohoitoa tarvitsevat potilaat pääsevät osallisiksi laadukkaasta ja ammattitaidolla suoritetusta saattohoidosta. Lääketieteen kehitys mahdollistaa lähes kaikille vakavasti sairaille kivuttomat loppupäivät. Hämeenlinnan sairaalaan tänä vuonna perustettu palliatiivisen hoidon poliklinikka toivottavasti tuo mahdollisimman monelle parantumattomasti sairaalle mahdollisuuden päästä laadukkaaseen saattohoitoon ja turvaa myös Koivikko-kodille säännöllisen potilasvirran. Näin taataan saattohoidon säilyminen alueellamme. Eija Aittola Koivikko-säätiön hallituksen puheenjohtaja, Riihimäki Ihmeellinen metsä Hausjärvi Hämeenkulma – Olen siis luokanopettaja, mutta olen opiskellut myös siihen päälle taideteollisessa korkeakoulussa kuvaamataidon opettajan pätevyyden. – Valokuvaamisen löysin reilu kolme vuotta sitten. Hakeuduin Kokkolaan Kpedun luonnonkuvauksen perusteet -kurssille. Siitä innostuin lisää ja aloin suorittaa valokuvaajan ammattitutkintoa. – Opiskelen myös valokuvaajan erityisammattitutkintoa osaamisalueena luontokuvaus ja valmistun toivottavasti keväällä 2019, kertoo Anu Juuri itsestään. – Pidän luonnossa liikkumisesta ja siksi oli luonteva valinta päätyä luontokuvaajaksi. Kuvaan mielelläni lintuja ja erilaisia maisemia. Pidän myös pienten yksityiskohtien ikuistamisesta ja pyrin kuvillani herättämään ihmisten kiinnostuksen luonnon ihmeitä kohtaan, sanoo Juuri. Tami ja Ti ovat naapureita ja koirulikavereita. He rakastavat yhteisiä metsäseikkailuja. Yhteiselle metsäretkelle lähtö pari kertaa viikossa onkin yhtä juhlaa ja auton takapenkiltä on aina mahdoton meno ja meininki. Sama touhu jatkuu metsässä. Tami ja Ti juoksevat ritirinnan ja haistelevat kaikki samat paikat yhtäkuonoa. Välillä tuuletetaan juoksemalla edestakaisin hurjaa vauhtia mennen tullen. Mustikoitakin syödään yhdessä. Kahden vuoden ystävyyden aikana ovat Ryttylän lähimetsät tulleet tutuiksi. Koirulikaverit ovat molemmat rescue -koiria, Tami on tullut Suomeen Romaniasta, Ti taas Espanjasta. Veljeksiä kuitenkin selvästi ovat, sillä molemmilla lerpattaa oikea korva. Ryttylän lähimetsät ovat huikean kauniita ja retkillä löytyy aina vaan uutta ihmeteltävää, jota myös vuodenkierto tuo mukanaan. Ihmeellistä on myös se, kuinka elämän huolet metsään jäävät. Aina on kevyt olo kotiin palatessa. Yhteiseksi kokemukseksi onkin tullut se, että metsään on aina vaan päästävä. Eläkeliiton Hausjärven yhdistyksen henkilövalinnat Hausjärvi Hämeenkulma Eläkeliiton Hausjärven yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin normaaliin tapaan henkilövalinnoista. Puheenjohtajaksi valittiin Seppo Nummela, sihteeriksi MarjaLiisa Järvinen sekä varapuheenjohtajaksi ja liikuntavastaavaksi Liisa Harjula-Lindqvist. Jäsensihteeriksi sekä vapaaehtoistyöstä ja yhdistyksen kotisivuista vastaavaksi valittiin Auli Kuusinen, pääemännäksi ja arpajaisvastaavaksi Maire Lehtonen. Emäntäryhmän vetäjäksi valittiin Margit Jääskeläinen, matkasihteeriksi ja vapaaehtoistyövastaavaksi Elina Hupponen sekä matkavastaavaksi Asko Iivonen. Tiedotusta sekä tarinatupaja mölkkyasioita valittiin hoitamaan Valto Marjusaari, äijävirtaa ja mölkkyä Tauno Ojala ja dokumentointia Matti Häkkinen. Hallituksen ulkopuolisina toimivat kuoron puheenjohtaja Raili Marjusaari sekä joululehtija mölkkyasioissa Juhani Häyhä. Yhdistyksen toiminnat käynnistyivät heti vuoden alusta monipuolisesti. yHdistyKset näyttely Anu Juuri: Metsän ihme, koirulikaverit Tami ja Ti Hämeen metsissä Valokuvanäyttely 2.2-30.3.2019 Ryttylän kyläkirjastossa, Koulutie 14, 12310 Ryttylä. Avoinna ti ja la klo 10-12.
11 Lauantaina 26.1.2019 Hyvän Palvelun ammattilaiset paikkakunnallasi. VARAA PAIKKASI PALVELUHAKEMISTOSSA! p. 050 371 0790 / Sari, sähköpostilla ilmoitukset@ehl.fi Hinta koossa 1x40 15,00 € / ilmestymiskerta. Koko jakson hinta 90,00 € + alv. Hinta koossa 1x80 30,00 € / ilmestymiskerta. Koko jakson hinta 180,00 € + alv. Hintaan lisätään alv. 24 %, laskutetaan puolen vuoden jaksoissa. Antenniasennusta ANTENNIASENNUS JOUKO VESANEN OY Hausjärvi 0400 481 819 Toteutamme ja huollamme omakotitalojen antennijärjestelmät Aseet ja ATK LASERCOAT OY ASELIIKE MATTI KAUPPI Keskustie 23, Oitti P. (019) 784 583, 782 307 ATK-laitteet ja tarvikkeet Matkahuolto Aseet ja ampumatarvikkeet LASERCOAT OY ASELIIKE MATTI KAUPPI Autokouluja RIIHIMÄEN AJO-OPETUS Keskuskatu 15A, Riihimäki, 0400 618 033, www.ajo-opetus.fi Laatusertifioitua ajo-opetusta Eläinlääkäri Pirjo Pirjola Asemantaustantie 121, 12100 Oitti, 0400-306 005 Tuotantoeläinten, hevosten ja lemmikkieläinten hoitoa. Ajanvaraus klo 8.15-9.30 Eläinlääkäri Pirjo Pirjola Eläinlääkäreitä Autokorjaamoita HL AUTOJA KONEPALVELU OY Korjaamo 050 308 1118 tai 040 586 0425 Lasitehtaantie 8, Ryttylä Peltija konekorjaukset Huollot kaikkiin autoihin Sijaisauto huollon ajaksi Myös maatalouskoneet Hammaslääkäreitä ONNI hammas Erikoishammasteknikot Hyvinkää, Torikatu 2 Riihimäki, Keskuskatu 7 Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija. Teemme kotija palvelutalokäyntejä. Soita 010 2715 100 ja varaa maksuton tarkastus! • • Tarkistuta hampaaton suu säännöllisesti. Hammasproteesit on syytä tiivistää 2–3 vuoden välein ja uusia 5–10 vuoden välein. Teemme kotija palvelutalokäyntejä. Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija. Varaa aika maksuttomaan tarkastukseen! Erikoishammasteknikot Soita 010 2715 100 Toimipisteet: EHT Ossi Vallemaa p. 050-5533 050 Hyvinkää Torikatu 2 Riihimäki Keskuskatu 7 • • Tarkistuta hampaaton suu säännöllisesti. Hammasproteesit on syytä tiivistää 2–3 vuoden välein ja uusia 5–10 vuoden välein. Teemme kotija palvelutalokäyntejä. Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija. Varaa aika maksuttomaan tarkastukseen! Erikoishammasteknikot Soita 010 2715 100 Toimipisteet: EHT Ossi Vallemaa p. 050-5533 050 Hyvinkää Torikatu 2 Riihimäki Keskuskatu 7 RIIHIMÄEN HAMMASPALVELU Temppelikatu 10 A 6, 11100 Riihimäki (019) 779 080 www.plusterveys.fi Tarjoamme kattavavasti yksilölliset hammaslääkärija suuhygienistipalvelut. Hautaustoimistoja KUKKAHAUS JA HAUTAUS OY Hikiäntie 40, Hausjärvi kk p. (019) 768 131 Täyden palvelut hautaustoimisto ja kukkakauppa Ruukkukukat, viherkasvit ja leikkokukat Kukkahaus ja Hautaus Oy RIIHIMÄEN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA Hämeenkatu 24-26, 3. krs, 11100 Riihimäki puh. 010 219 0950, www.doredent.fi Kaikki hammashoidon palvelut Hoitoa ja hoivaa HAUSJÄRVEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Vaahteratie 13, OITTI, puh. 050 582 5639 www.elisanet.fi/hausfysio Fysikaaliset hoidot Hieronnat (myös ilman lähetettä) Lahjakortit H A U S J Ä R V E N F Y S I K A A L I N E N H O I T O L A I T O S Kiinteistöpalveluja Likakaivojen tyhjennykset Viemäreiden avaukset, huuhtelut ja kuvaukset Vaihtolavat Janakkalan JätteenkulJetus puh. 03-687 6425 päivytys 0500-102 127 www.janakkalanjatteenkuljetus.fi Lokaja viemäripalvelut Vaihtolavat Jätehuolto riihimäen jätehuolto puh. 019-722 988 www.riihimaenjatehuolto.fi Jätehuoltoa Kiinteistöpalveluja Oitin lvi-asennus Oy Keskustie 11, 12100 Oitti puh. 0400 101 185 LVI-työt yli 25 vuoden kokemuksella OITIN LVI-ASENNUS OY Putkityöt Öljypoltinhuollot ja -myynti Öljysäiliöiden tarkastukset RIIHIMÄEN ÖLJYPOLTINHUOLTO Petsamonkatu 90, Riihimäki Puh. 010 666 7910, Myymälä 010 666 7920 ma-pe 7-16 info@roph.fi Lakipalveluja LAKIASIAINTOIMISTO JYRKI MIETTUNEN AY (OTK) Koirakoski, 12100 Oitti 0500-695 985 Perunkirjoitukset Perinnönjaot Testamentit LAKIASIAINTOIMISTO Jyrki Miettunen ay (OTK) TMI IHALAINEN ESKO Kallentie 20, 12240 Hikiä Puh. 040 581 6041 esko.ihalainen@kolumbus.fi Perinnönjaot Perukirjat Kauppakirjat Lahjakirjat Testamentit Edullisesti myös kotikäynnit Tmi Ihalainen Esko LAKIASIAINTOIMISTO M. AROLA OY puh. 040-529 1820 www.lakiarola.fi Lakiasiat nopeasti ja edullisesti Tapaamiset ja kotikäynnit HAUSJÄRVEN KALUSTE Mestarintie 1, 12100 Oitti 019-783193, 0400-854028 Arkisin 9-17, la 10-13 KALUSTAJANHALLI Kalusteet Huonekalut Puusepäntyöt RAKENTAJANHALLI Puutavara Rautakauppa Rakennustarvikkeet Hausjärven Kaluste Puuosaamista RAKENNUSPALVELU TMI JOUNI SAASTAMOINEN p. 040 568 9594 jouni.saastamoinen@netti.fi Omakotitalot Saneeraukset Kattoremontit Betonilattiatyöt Rakennuspalvelu Jouni Saastamoinen KIINTEISTÖPALVELUT IH GROUP OY p. 050 5512 800 -Kaikki sisäremontit -Ilmastointikanavien puhdistukset Rakennusliikkeitä Ruosteenesto RIIHIMÄEN DINI AUTO OY Konepajankatu 12 puh. 019 720 404 Huollot ja korjaukset Ruosteenestot Maalipinnankäsittelyt Tuulilasit Akut Sähköurakointia KODINKONEHUOLTO JA -MYYNTI T:MI JUKKA MÄKELÄINEN Keskustie 25, Oitti puh. 019-783 390, 0400-686 253, ark. 9-17 KODINKONEHUOLTO JA -MYYNTI T:mi Jukka Mäkeläinen Kodinkoneet, pienkoneet ja ilmalämpöpumput Asentaa, huoltaa ja myy DELTA SÄHKÖ Vainiotie 6, 12310 Ryttylä p. 040 8281852 antti.roinevirta@gmail.com www.deltasahko.fi Asiantuntevaa sähköasennusta Hausjärven tilitoimisto oy Vaahteratie 13, 12100 Oitti Puh. 010 505 0410 Hausjärven Tilitoimisto Oy Tilipalveluja Rengaspalveluita RENGASCENTER RIIHIMÄKI, RENGAS-RIIHI OY Tehdaskylänkatu 6 p. 019-8329100 www.rengasriihi.fi RENKAAT JA VANTEET JOKAISEEN LÄHTÖÖN! Myös raskaan kaluston rengasmyynti ja -asennus! Hämeenkulman palveluhakemisto löytyy MYÖS VERKOSTA! Löydät palveluhakemiston osoitteesta www.ehl.fi/palveluhakemisto Linkin löydät myös Hämeenkulman verkkosivuilta www.ehl.fi PIDÄ YRITYKSESI AINA NÄKYVILLÄ PAPERILLA JA VERKOSSA!
Lauantaina 26.1.2019 12 www. a lc a r . f i www. a lc a r . f i www.alcar.fi www. a lc a r . f i www. a lc a r . f i YLLÄTÄ LOPPUTALVI! www. a lc a r . f i www. a lc a r . f i Meiltä myös kotimainen Ässä Uusiorengas! RengasCenter Riihimäki, Rengas-Riihi Oy , Tehdaskylänkatu 6, 11710 RIIHIMÄKI puh. 019-8329100 www.rengasriihi.fi myynti@rengasriihi.fi Avoinna: arkisin 8-17, lauantaisin 9-14 YLLÄTÄ SINÄ TALVI TÄNÄ VUONNA! GoodYear UltraGrip Ice 175/65-14 195/65-15 205/55-16 205/60-16 225/45-17 390€ 445€ 585€ 585€ 825€ 175/65-14 195/65-15 205/55-16 205/60-16 225/45-17 Nokian Nordman 7 345€ 385€ 495€ 495€ 695€ 175/65-14 195/65-15 205/55-16 205/60-16 225/45-17 Continental IceContact 2 410€ 490€ 610€ 610€ 880€ MUTKATONTA AJOA Nokian Nordman 7 -talvirenkaat ja Dezent TZ -vanteet pakettihintaan. 195/65-15 205/55-16 649 € 799 € 799 € 1129 € 205/60-16 225/45-17 Hinnat sisältävät rengastyön ja tasapainotuksen vanteille. Dezent TZ -vanteiden värivaihtoehdot: graphite tai hopea. Muista varmistaa autokohtainen sopivuus. Meiltä saatavissa myös renkaan ilmanpaineen valvonnan anturit! Rengassarjan ostajalle lasinpesuneste 5L kaupan päälle! TARJOUS Pyyhkijän sulat asennettuna Alkaen 11,90€ KULUTUSKESTÄVYYTTÄ & LOISTAVAA PITOA! Meiltä Alliancemaatalousrenkaat pellolle kuin pellolle! mm. kylvökoneeseen, kyntöauraan, äkeeseen, peräkärryyn ym. Alliance traktorinrenkaiden ennakkomyynti! Osta nyt, maksa toukokuun lopulla. Kysy! ilmestyy alkuvuonna seuraavasti: . lauantaina 23.2.2019 aineistot perjantaina 15.2. mennessä . lauantaina 23.3.2019 / vaaliteema aineistot perjantaina 15.3. mennessä . lauantaina 13.4.2019 aineistot perjantaina 5.4. mennessä . lauantaina 18.5.2019 aineistot perjantaina 10.5. mennessä . lauantaina 15.6.2019 / kesälehti aineistot perjantaina 7.6. mennessä JAETAAN JOKA KOTIIN JOKA KYLÄSSÄ VOI LUKEA NETISSÄ ILMAISEKSI SISÄLTÄÄ PALVELUHAKEMISTON LEHDESSÄ JA NETISSÄ SÄILYTETÄÄN NÄKYVILLÄ SEURAAVAN TULOON ASTI Voiko Hausjärvellä ja Kärkölässä olla tavoittavampaa mainosvälinettä? Ei meidän mielestämme. Eikä ole edes kallis. Laita meille viestiä postiin ilmoitukset@ehl.fi niin teemme sinulle tarjouksen yrityksesi tai tapahtumasi mainonnasta. www.autosorsa.fi Auto Sorsa Oy suzuki.fi SELECT VITARA -mallisto alk. 112 Boosterjet 4WD GL+ 5MT 24 590 €, sis. tk 600 €. CO2-päästöt 129–143 g/km. EU-yhd. 5,7–6,3 l/100 km (vanha mittaustapa). Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Kuvan auto erikoisvarustein. TIEDÄTKÖ, MIKÄ ON SUOMEN SUOSITUIN NELIVETOINEN KATUMAASTURI? NELIVETO AINA OIKEA Suzuki Vitara. Neliveto, joka on tutkitusti ja tunnetusti luotettava sekä kestävä. Vitaran AllGrip Select –nelivetojärjestelmä ja erittäin runsas vakiovarustelu yllättävät vaativankin autoilijan. AllGrip Select -nelivetojärjestelmässä on valittavissa neljä ajoasetusta (Auto, Sport, Snow ja Lock), joilla optimoidaan pito, ajettavuus ja polttoaineenkulutus erilaisten kelien ja olosuhteiden mukaan. AllGrip-nelivetotekniikka huolehtii puolestasi siitä, että voima välittyy tiehen aina oikealla tavalla – joko automaattisesti tai valitsemasi ajoasetuksen mukaan. Koeaja Suomen suosituin nelivetoinen katumaasturi . . . Suomen säätä et voi valita Suzukin voit. alk. 24 590 € sisältää toimituskulut KOEAJA UUSI VITARA suzuki.fi SELECT VITARA -mallisto alk. 112 Boosterjet 4WD GL+ 5MT 24 590 €, sis. tk 600 €. CO2-päästöt 129–143 g/km. EU-yhd. 5,7–6,3 l/100 km (vanha mittaustapa). Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Kuvan auto erikoisvarustein. TIEDÄTKÖ, MIKÄ ON SUOMEN SUOSITUIN NELIVETOINEN KATUMAASTURI? NELIVETO AINA OIKEA Suzuki Vitara. Neliveto, joka on tutkitusti ja tunnetusti luotettava sekä kestävä. Vitaran AllGrip Select –nelivetojärjestelmä ja erittäin runsas vakiovarustelu yllättävät vaativankin autoilijan. AllGrip Select -nelivetojärjestelmässä on valittavissa neljä ajoasetusta (Auto, Sport, Snow ja Lock), joilla optimoidaan pito, ajettavuus ja polttoaineenkulutus erilaisten kelien ja olosuhteiden mukaan. AllGrip-nelivetotekniikka huolehtii puolestasi siitä, että voima välittyy tiehen aina oikealla tavalla – joko automaattisesti tai valitsemasi ajoasetuksen mukaan. Koeaja Suomen suosituin nelivetoinen katumaasturi . . . Suomen säätä et voi valita Suzukin voit. alk. 24 590 € sisältää toimituskulut KOEAJA UUSI VITARA Subaru ja Toyota huolto, varaosat ja vauriokorjaamo Tehtaankatu 6, Riihimäki, Puh. (019) 716 620 ma-pe 7.45-17, huolto ma-pe 8-16 Subaru ja Suzuki myynti, huolto (myös Isuzu) ja varaosat Avainkierto 23, Hyvinkää, Puh. (019) 268 0800 ma-pe 9-17.30, la 10-14, huolto ma-pe 8-16