HAAGA 3 www.haaga-lehti.net myynti@letterbox.fi Yrittäjä! Tässä on paikka Sinun ilmoituksellesi Kysy lisää: Haagassa vihittiin hääpareja erikoisessa paikassa 4. kesäkuuta. Vihkimispaikkana toimi nimittäin Haagan Rodopuisto eli Alppiruusupuisto. Haagan seurakunnan järjestämässä Hääyössä vihittiin yhdeksän paria, siunattiin kaksi avioliittoa ja yksi pari uudisti vihkivalansa 20 vuoden jälkeen. Hääyön ensimmäiset parit vihittiin kello kuudelta ja viimeiset myöhemmin illalla viisitoista yli kymmenen. – Tunnelma kesäisessä puistossa oli aurinkoinen, lämmin, herkkä ja täynnä rakkautta. Moni ohikulkija osallistui spontaanisti vihkimisiin ja parit saivat osakseen lukuisia onnitteluja puistossa kulkeneilta ihmisiltä, kertoo Haagan seurakunnan vs. kirkkoherra Mari Mattsson. – Ilta oli sekä rakkauden että yhteisöllisen ilon täyttämä. Kaikki vihkimiset alkoivat h a r m o n i k k a musiikilla ja se loi tilaisuuteen myös aivan oman erityisen tunnelmansa, Mari Mattsson jatkaa. Mattsson on järjestänyt Hääyö-tapahtumia jo edesmenneen vantaalaisen kollegansa, Heikki Lepän, esimerkin innostamana Kallion kirkossa jo vuodesta 2016. – Haagan Rodopuistossa vierailin ensimmäisen kerran kymmenkunta vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että sinne sopisi hyvin Hääyö. Puisto on tunnelmallinen, omassa lajissaan hyvin erityinen ja monille helsinkiläisille tärkeä paikka – siksi myös sopiva rakkauden juhlaan, Mari Mattsson jatkaa. Rodopuisto sopi erinomaisesti Hääyön paikaksi, ja tapahtumaan oli haettu asiaan kuuluvat luvat myös Helsingin kaupungilta. Hääparien vierasmäärä vaihteli kahden ja kahdenkymmenen välillä. Vihkipaikka oli katsottu niin, että häävieraat mahtuisivat hyvin juhlistamaan hääparille tärkeää hetkeä. Haagan seurakunta ei ole näillä näkymin järjestämässä toista Hääyötä tänä kesänä, mutta Hääyöstä on tarkoitus muodostaa vuosittainen perinne. – Toki kuuntelemme myös seurakuntalaisten toiveita eli mikäli tälle olisi tarvetta, niin minulle ja seurakuntaan voi laittaa viestiä, Mari Mattsson lisää. Haagassa vihittiin useita hääpareja Alppiruusupuistossa HAAgAn seuRAkunTA jäRjesTI Hääyötapahtuman vehreän luonnon keskellä. Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy Ristolantie 14, 00320 Helsinki p. 09 477 7940 toimisto@eo.fi IsännöIntI palvelua Haagan alueella Hyvää Juhannusta Suutaripalveluja Haagan Suutari Oy Oskelantie 1 | puh. 5879 152 | Avoinna: Ark. 9-17, La 9-13 Haagan oma apteekki EtElä-Haagan aptEEkki EtElä-Haagan aptEEkki Kauppalantie 26 puh.09-5872600 www.etela-haaganapteekki.fi etela-haaga@apteekit.net aukioloajat: Ma-Pe 8.30-18.00 La 9.00-14.00 Kesäkuussa La 9 13 Heinäkuussa La suljettu TerveTul oa Vierailin Haagan Rodopuistossa ensimmäisen kerran kymmenkunta vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että sinne sopisi hyvin Hääyö, kertoo Mari Mattsson. Puutteellinen katto turvallisuus huolettaa nuohoojia Vuosittain nuohousalalla sattuu noin 60 onnettomuutta, joihin johtaa puutteellinen tai heikkolaatuinen pääsy piipulle. – Näin runsaslumisen talven jälkeen kaikkien kiinteistönomistajien tulee tarkistaa, ettei lumi ole vaurioittanut tikkaita tai muita katon kulkuteitä, muistuttaa Nuohousalan keskusliiton toimitusjohtaja Hannu Murtokare. Nuohoojan ja muiden katolla huoltotöitä tekevien turvallisuus on kiinteistönomistajan vastuulla. Seurasaaren juhannus valkeat 24.6.2022 seurasaaren juhannusvalkeat järjestetään taas kahden vuoden tauon jälkeen juhannusaattona 24.6. klo 17–01. Luvassa on ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle Seurasaaren vehreässä kansanpuistossa kauniissa museomiljöössä. Juhla järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1954.
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 | 2022 Leikkipuistojen kesäruokailu täyttää 80 vuotta Leikkipuistojen ruokailut alkoivat 1942, keskellä sotaa, kun helsinkiläisillä oli pulaa elintarvikkeista, ja lapsille haluttiin edes yksi lämmin ateria päivässä. Leikkipuistoruokailulla pyritään omalta osaltaan edistämään helsinkiläisten perheiden yhdenvertaisuutta ja vähentämään eriarvoisuutta. Haluamme pitää kiinni siitä, että tarjoamme ilmaista kesäruokailua helsinkiläislapsille, sillä monet pienet ja isommatkin koululaiset ovat kesälomalla kotosalla, kun heidän vanhempansa vielä tekevät töitä, sanoo johtava leikkipuisto-ohjaaja Teemu Kariaho. Jari TenHovuori Teen töitä. Ajan työkseni linja-autoa ja olen suurin piirtein koko kesän töissä. En ole suunnitellut kesäksi mitään. Rannalle en ainakaan mene, enkä välttämättä tykkää kuumastakaan. Olen enemmänkin syksyihminen. Pidän lomani syksyllä, kun alkaa hirvenmetsästykausi. ronJa KosKiranTa Ihan hyvä kesä tulossa. Pääsin työharjoitteluun Seurasaaren ulkomuseoon. Hoidan siellä Pappilan puutarhaa. Käyn ehkä Maltalla. Olen menossa syksyllä sinne vaihtoon, joten pitäisi varmaan käydä katsomassa paikkoja ennen sitä. Menen myös mummua moikkaamaan Vaasaan. Melon, retkeilen ja uin myös kesällä. Lämpö ja ystävät ovat parasta. KaLLe virnes Töitä tulee tehtyä. Lapset ovat leirillä ja kaverin luona Valkeakoskella. Aloitin uudessa työssä vasta toukokuussa, joten minulle ei ole kertynyt vielä paljoa palkallista lomaa. Viikko juhannuksesta lähden pyöräilemään Saimaalle. Pyörin paljon maantiefillarillani. Minulla on halpa pyörä, jota olen vähän fiksaillut. Ei niin harmita, jos se viedään. Helsingissä tapahtuu koko kesän jotain. Asun Pasilassa ja kävelymatkan päässä on kolmet festarit. anu HauTaLa Kesään kuuluun työtä alkajaisiksi ja loppukesästä ehkä vähän lomailua. Lomallani menen takapihalleni ihmettelemään kitkemätöntä kukkapenkkiäni ja ehkä ryhdyn tarvittaviin toimiin. Ihan ilman stressiä ja ihan ilman ohjelmaa. Kesällä teen sitä ihan samaa mitä muinakin vuodenaikoina: käyn uimassa, hoidan kotia, luen, kuuntelen musiikkia, tälläisiä ihmiselle hyvää tekeviä harrastuksia. Elämä on opettanut sen, että ei kannata liian aikaisin tehdä liian pitkiä suunnitelmia. Tero oLeander Hankin yhteiskäyttövenesopimuksen jo viime vuoden loppukesästä. Haluan oppia navigoimaan ja veneilemään tänä kesänä. Olen käynyt talven aikana muutamia verkkokursseja ja lukenut aiheesta monta kirjaa. Odotan innolla, että pääsen jonnekin saareen käymään. Kavereiden mökeillä tulee varmaan myös piipahdettua ja vietettyä Helsingin koirasaaressa ja koirametsässä aikaa koirani kanssa. Parasta kesässä on se, että ei ole kiirettä minnekään. En pidä kiireestä. Katugallup Heidi HaKKarainen Kierrän ihan kaikki mahdolliset festarit, nyt kun niitä on. Kävin jo katsomassa Duran Durania, seuraavana vuorossa on Iskelmäfestarit Myyrmäessä ja Tuska-festarit. Olen festari-ihminen. Kaksi vuotta on nyt odotettu, että pääsee taas. Tänä kesänä käyn kaikki. Helsinki on ihana kesäkaupunki. Täällä on paljon ilmaisiakin tapahtumia missä käydä. Teksti ja kuvat: Anna Konttinen Mitä kuuluu kesääsi? Kesä on vuoden lämpimin ja valoisin vuodenaika ja useimmiten myös suosituin vuosiloma-aika. Lähes kaikkien suomalaisten mielestä kesä on vuoden parasta aikaa. Nyt koronavuosien jälkeen tämä kesä tuntuu monesta vapaammalta kuin vuosiin. Koronarajoituksia on poistettu, maskipakko on väistynyt ja matkustusrajoitukset on purettu. Pääkaupunkiseudulla moni tapahtuma pidetään taas vuosien jälkeen. Jalkauduimme kyselemään mitä ihmiset odottavat kesältään ja mitä kaikkea kivaa he ovat suunnitelleet täksi vapauden kesäksi. Haastattelut on tehty kauppakeskus Kampin liepeillä. Autoja, metallia, rautaa romurekka noutaa Noutotilaukset: 0400-322 922 VuokrAAmme myös VAihtolAVojA tilaa nouto nyt! Noudamme ilmaiseksi romut pois pihaltasi (min 500kg). Autoista romutustodistukset ja ilmainen rekisteristä poisto. MUSIKAALI Tavaroita ja esineitä katoaa salaperäisesti Omenaisen perheen kesälomamatkalla. Noita tekee kepposiaan ja saa perheen riitelemään ja huonolle tuulelle. Kirjoittanut: Panu Raipia Säv. & Sanat: Mikko Alatalo & Harri Rinne KÄNKKÄRÄNKKÄ TULEE JA JUONII TAAS. LIPUT: Ovelta/Netistä: 20€ PERHELIPPU 73€ Sis. 4. hlö. (Norm. 80€) Kesäkuu: 18,19,21,30 Heinäkuu: 1,5,7,10,12,26,27,30 Elokuu: 2,4,6,8,9 Ar k. KLO 18.00 LA/SU. KLO 14.00 Ohjaukset: Kari Kinnaslampi VIEKÄÄ TUHKAKIN PESÄSTÄ Kirjoittanut: Leena Härmä Kesäkuu: 28,29 Heinäkuu: 2,3,6,9,13,14,16,17,19,20,21,23,24,28,31 Elokuu: 3,7,10,11 Ar k. KLO 19.00 LA/SU. KLO 16.00 Komedia kertoo Kinttumäen asukkaista, joilta grynderit yrittävät ostaa kauniit tontit väkisin, vaikka huijaamalla. Tarkoitus olisi rakentaa näköalapaikalle ökykerrostaloja varakkaille. Vain suorapuheinen Janhuska (Minna Kivelä) pistää hanttiin. LIPUT: Ovelta/Netistä: 32€/28€/22€ www. kivinokankesateatteri.fi RYHMÄLIPUT 0449708069 Kipparlahdensilmukka 5, 00810 Helsinki Sarjalipulla kaikki näytökset 75€ (Norm. 84€) VIELÄ 10. KERTAA YLEISÖN PYYNNÖSTÄ Elokuu: 18,19,20,21,23,24,25,27,28,30 Ark. KLO 19.00 LA/SU. KLO 17.00 LIPUT: Ovelta/Netistä: 32€/27€/20€
EläinlääkäriEn hintatietojen vertailu vaikeaa Sivu 2 liikunta on tärkeää koiran hyvin voinnille Sivu 3 Nro 1/2022 Kodin LEMMIKIT hankikoira. fi Koiran hankkiminen on iso asia. Kun koirarotu sopii mahdollisimman hyvin omaan elämään, suloisesta pennusta kasvaa paljon iloa tuottava perheenjäsen. Koiran hankinta on hyvä aloittaa vierailemalla Kennelliiton hankikoira.fi-sivustolla. Löydät kattavat esittelyt yli 200 koirodusta ja yli 80 koiranhankintaan ja -omistamiseen liittyvää artikkelia. Sivustolta näet myös, onko rodun kasvattajilla pentuja myynnissä. Tule löytämään oma paras ystäväsi! Meille tulee koira – mutta millainen? Like no other SÄNKYTARJOUS TEMPUR-sänkykokonaisuuden ostajalle TEMPUR-patjat –20% Tarjous koskee 21, 25 ja 30 cm patjoja. TEMPUR-irtopatjan ostajalle –10% alennus. –20% Hoida selkääsi TEMPUR-tarjouksilla! –20€ TYYNYTARJOUS TEMPUR Original -tyynyt -20 € ja Hoida Selkääsi -opas KAUPAN PÄÄLLE! Tempur Brand Store ESPOO Iso Omena • ESPOO Sello • HELSINKI Eerikinkatu 6 • HELSINKI Helsinki Outlet HELSINKI Kaari • HELSINKI Tripla • HYVINKÄÄ Willa • KERAVA Pop Up Karuselli VANTAA Jumbo • VANTAA Tikkuri • VANTAA Pop Up Dixi tempurbrandstore.fi • tempur.fi LEMMIKEILLE! TEMPUR-lemmikkipatja 40 x 50 x 9 cm (norm. 109€) OUTLET 69€ 95 x 75 x 9 cm (norm. 159€) OUTLET 109€ AgriA eläinvAkuutus OvatkO kOiranpennut sairaampia kuin kissanpennut? Sivu 3
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 1 | 2022 2 | Kodin Lemmikit Kodin Lemmikit Riippumaton erikoisjulkaisu lemmikkien ystäville Kustantaja: LetterboxMediat Hämeentie 103 00550 Helsinki Puh 092600107 S-posti: info@letterbox.fi Tuotantoryhmä: Sirpa Valppu puh. 045 164 4314 Sirkka Väisänen puh. 045 601 3936 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ letterbox.fi Verkkolehti: www.kodinlemmikit.net Kodin LEMMIKIT Eläinlääkärien hintatietojen vertailu vaikeaa KuLuttajaLiitto vErtaiLi yksityisten eläinlääkäriasemien toimenpiteiden hintoja. Selvisi, että hintojen vertailu on hankalaa ja vaatii vaivannäköä. Hintojen vertailu kuitenkin kannattaa etenkin rutiinitoimenpiteissä, jotka eivät vaadi akuuttia hoitoa. Esimerkiksi mikrosirutuksessa paljastui jopa viisinkertaisia hintaeroja. Kuluttajaliiton vertailussa oli mukana 68 eläinlääkäriasemaa. Vertailuun otettiin kissan ja koiran rokotukset, mikrosirutus sekä tiineysultra, jotka ovat eläinlääkäriasemien rutiinitoimenpiteitä. Lisäksi vertailtiin koirien ja kissojen sterilisaation ja kastraation sekä eutanasian ja tuhkausten hintoja. Suurimmat HintaErot miKroSirutuKSESSa ”Vertailun suhteellisesti suurimmat hintaerot löytyivät lemmikin mikrosirutuksessa. Erillisenä toimenpiteenä sirutuksen hintahaarukka oli vertailussa 25–121 euroa, joten ero halvimman ja kalleimman välillä oli lähes viisinkertainen”, kertoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell. Vertailun keskihinta oli 74 euroa. rutiinitoimenpiteiden hintojen vertailu on vielä suhteellisen helppoa, mutta esimerkiksi leikkausta vaativien toimenpiteiden hintojen selvittäminen etukäteen hankalaa johtuen muun muassa eläimen yksilöllisyydestä, koosta sekä eläinlääkärien erilaisista hinnoittelukäytännöistä ja hintojen ilmoittamistavoista. Euromääräisesti suurimmat erot hinta-arvioissa olivat leikkauksissa, eli sterilisaatiossa ja kastraatiossa, jotka olivat myös vertailun kalleimpia operaatioita. Niissä ero halvimman ja kalleimman välillä oli toimenpiteestä riippuen suurimmillaan 88–500 euroa. Suurin 500 euron hintaero oli koiran sterilisaatiossa 35 kilon painoluokassa, kun hinta-arvioon lasketaan myös kotiin otettavat lääkkeet ja tarvikkeet. Vertailun kallein klinikka arvioi toimenpiteen hinnaksi 890 euroa ja edullisimman hinta-arvion ollessa 390 euroa. Vertailun keskihinta toimenpiteelle oli 542 euroa. HintojEn vErtaiLu HanKaLaa Hinnan arvioiminen juuri oman lemmikin hoidolle on vaikeaa, sillä esimerkiksi leikkausten hintoihin vaikuttavat monet eri tekijät, kuten eläinlääkäriasemien varustelu, henkilökunnan määrä ja käytössä oleva laitteisto. Jos toimenpide vaatii nukutuksen, hintaan vaikuttavat lemmikin ominaisuudet, kuten ikä ja terveydentila. Hintojen vertaileminen etukäteen on hankalaa myös siksi, että hintatietoja löytyy eläinlääkäriasemien kotisivuilta vaihtelevasti, jos lainkaan. Lemmikin omistaja ei välttämättä myöskään tiedä, mitä kaikkia toimenpiteitä lemmikille lopulta tarvitsee tehdä. ”Hintaa voi tiedustella myös puhelimitse ja arviota pyytäessä on hyvä varmistaa, että arvioiden ja tarjousten sisältö on varmasti sama. Lisäksi jotkut eläinlääkäriasemat ilmoittivat perivänsä lisäksi toimistotai poliklinikkamaksun, joka ei sisälly hinnaston hintaan”, BeurlingPomoell vinkkaa. Kun perheen nelijalkainen tarvitsee lääkärin apua, laskun suuruus voi yllättää. “Jos lemmikkivakuutusta ei ole, lasku jää kokonaan omistajan maksettavaksi”, muistuttaa Juha BeurlingPomoell. “Rakkaan perheenjäsenen hoitopäätökseen vaikuttavat toki myös muut tekijät kuin hinta, kuten esimerkiksi palvelun laatu ja turvallisuus. Hinta on kuitenkin yksi keskeinen tekijä monelle kuluttajalle.” Lemmikit ovat Suomessa iso bisnes. Pelkästään yksityisten eläinlääkäriasemien liikevaihdon on arvioitu olevan yhteensä runsaat 200 miljoonaa euroa. Lisäksi ala on ketjuuntunut nopeasti. Suomessa on noin 700 000 koiraa ja 590 000 kissaa*. TURVALLINEN KESÄREISSU KOIRALLE Rauhallinenkin koira voi hullaantua maaseudulla luonnon äänistä ja hajuista. Ne voivat houkuttaa koiran karkaamaan vaikkapa metsään. ”Hetken kiihkossa metsään sännännyt koira voi painella ojien yli ja kallioille, mutta kilometrin päässä se huomaakin eksyneensä”, kertoo eläinten käyttäytymisasiantuntija Janica Raudasoja Mustista ja Mirristä. Eksyneen karvaturrin kotiin saaminen voi vaatia apukeinoja. Näin saat karkulaisen kotiin Opeta koiralle luoksetulovihjeet. Kun koira tietää saavansa vihjesanaa totellessaan ison palkkion, vihje toimii paremmin vaikeissakin tilanteissa. Karkaustilanteessa voi kokeilla houkutella koiraa sille mieluisin äänin, kuten herkkupussin rapinalla tai lempilelun vinkaisulla. Karkulaisen paikantamiseen hyvä apu on Musti ja Mirri Paikannus -laite. Pantaan tai valjaisiin kiinnitettävän laitteen avulla näkee koiran sijainnin sovelluksesta. Sen kautta voi myös rauhoittaa koiraa tai antaa tutun luoksetulovihjeen. ”Paikantimen äänimerkin voi myös opettaa vihjeeksi etsiä omistaja”, Raudasoja neuvoo. Musti ja Mirri Paikannukseen voi määrittää turvarajat. Hälytys tulee, jos koira poistuu määrätyltä alueelta. Muistathan, että koiran kiinnipitoaika on 1.3.-19.8. myös taajaman ulkopuolella. ILMOITUS Myös lemmikit reissaavat kesälomille. Lomakohteessa koira voi joskus karata ja eksyä. Lue vinkit karkulaisen löytämiseen. Tutustu Musti ja Mirri Paikannus -laitteeseen ja sovellukseen. Saatavilla Mustin ja Mirrin sekä Elisan myymälöistä kautta maan.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 1 | 2022 Yksi syy koirien eläinlääkärikäyntien suurempaan määrään voi olla, että koirien oireet osataan usein huomata ja tunnistaa paremmin kuin kissojen. Kissojen oireilu saatetaan usein ohittaa osana ”kissamaista outoa käytöstä”. Kissojen käytöstä tulkitaan usein väärin ja kissan käytökseen liittyy paljon vanhentunutta tietoa ja myyttejä, kuten, että kissa ”osoittaisi mieltään” esimerkiksi pissaamalla johonkin väärään paikkaan. Tällaisissa tapauksissa kyseessä on kuitenkin usein esimerkiksi virtsatiesairauden oire, eikä kissan käytösoikku. Koirilla myös erilaisten tapaturmien riski voi olla korkeampi siksi, että koirat käyvät omistajan kanssa ulkona useita kertoja päivässä. Ulkoilun aikana voi sattua erilaisia tapaturmia innokkaan koiranpennun kanssa: koira voi esimerkiksi syödä jotain sopimatonta, saada haavan tassuun astuttuaan johonkin terävään tai nyrjäyttää tassun rappukäytävässä matkalla ulos. Kodin Lemmikit | 3 Ovatko koiranpennut sairaampia kuin kissanpennut? TilasTOllisesTi KOiranpennuT käyvät eläinlääkärissä useammin kuin kissanpennut. tilastoista ei kuitenkaan voida vetää johtopäätöstä, että koirat olisivat sairaampia kuin kissat. kissanja koiranpentua tulee käyttää eläinlääkärissä muutamia kertoja ensimmäisen elinvuotensa aikana, muun muassa rokotuksilla. AgriA eLäinvAkuutus KissanpenTujen 5 yleisintä diagnoosia: ? Oksentelu ? Ripuli ? Laihtuminen ? Silmätulehdus ? Virtsatietulehdus KOiranpenTujen 5 yleisintä diagnoosia: ? Korvatulehdus ? Irtoamaton maitohammas ? Silmätulehdus ? Ontuminen ? Ripuli Monipuolinen ja säännöllinen liikunta on tärkeää koiran hyvinvoinnille KOiran hYvinvOinnin kannalta omaehtoinen liikunta on tärkeintä. etenkin vanhan koiran ja pennun signaaleita on hyvä seurata herkästi. Kun koira osoittaa olevansa väsynyt tai haluton kävelemään, on sen tarve liikunnalle sillä hetkellä täytetty. Nivelten ja lihaksiston kehitys vaatii aikaa. Mitä suurempi rotu kyseessä, sitä tärkeämpää on koiran liikunnan säätely terveen kasvun mahdollistamiseksi. liiKunnan MOnipuOlisuus ja KuOrMiTuKsen säännöllisYYs TärKeää Mikäli koira ulkoilee rajallisesti ja useimmiten vain tasaisessa maastossa, on riski vammoille melkoinen, kun se lopulta pääsee riehumaan koirapuistoon kavereiden kanssa. Parasta olisi liikkua koiran kanssa vaihtelevissa maastoissa säännöllisesti. Näin huolehditaan siitä, että koiran lihaksisto tottuu erilaisiin alustoihin ja maastoihin. Samalla sekä pienet että suuret lihakset saavat kuormitusta tasaisesti. Monipuolinen liikunta vaihtelevassa maastossa edesauttaa koiran lihaskunnon ylläpidossa. Monipuolisuuden lisäksi säännöllisyys on tärkeää. Mikäli koiraa kävelytetään arkisin vain lyhyitä matkoja tasaisessa maastossa ja vain harvoin päästetään koira irrottelemaan vapaasti, on melko varmaa, että koiran lihakset kipeytyvät äkillisestä kuormituksesta. Säännöllinen liikunta ja tasainen kuormitus on hyvä tapa ehkäistä vammoja. KOiranulKOiluTus edisTää OMisTajien hYvinvOinTia Agrian teettämän kyselytutkimuksen mukaan koiranomistajat nauttivat erityisesti siitä, että kävelytys lisää koiran hyvinvointia (77 % vastaajista). Tämän lisäksi koiranomistajat kokivat ulkoilutuksen omaa hyvinvointia edistävänä, päivittäisenä hyötyliikuntana (75 %). Yli puolet vastaajista kertoo, että koiran kanssa lenkkeillessä rentoutuu niin keho kuin mielikin (67 %). Omistajille koiranulkoilutuksella on siis merkittävä henkistä kuormitusta vähentävä ja palautumista edistävä vaikutus. Kyselytutkimuksessa selvisi, että osa koiranomistajista Suomessa kävelyttää koiraansa kuitenkin melko harvoin. Miltei 40 % koiranomistajista kertoo kävelyttävänsä koiraa vain 1-2 kertaa päivässä. Koiransa kanssa 1-3 kertaa päivässä kävelee 37 % vastaajista. Vähintään 4 kertaa tai enemmän kävelee 18 % koiranomistajista. Liki puolet kyselytutkimukseen vastanneista kertoo kuitenkin kävelevänsä koiransa kanssa päivittäin 1-2 tuntia tai enemmän. Tutkimuksessa ei otettu kantaa siihen, minkä tyyppisestä liikunnasta kävelyhetket koostuvat. riiTTävä liiKunTa piTää KOiran lihaKsisTOn ja niveleT KunnOssa Yliopistollisen pieneläinsairaalan eläinfysioterapeutti Anna Boström kommentoi vastauksia. Hänen mielestään on positiivista, että lähes puolet koiranomistajista kertoo kävelevänsä koiransa kanssa päivittäin yli tunnin. Ajallisesti vähemmän koiriensa kanssa kävelevät saavat Boströmin mietteliääksi. Boströmin mukaan hyvin vähäinen liikunta saattaa altistaa koiran monille vaivoille. ”Koiran yleiskunnon ja painonhallinnan näkökulmasta olisi tärkeää, että koira kävelytetään useita kertoja päivässä. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota minkälainen kävelyhetki on. Vähintään 30 minuutin reipas, sydämen sykkeen kohottavaa liikuntaa 2-3 kertaa viikossa edistää yleiskuntoa ja terveyttä. Ulkoilu ja virikkeet ovat tärkeitä myös koiran mielelle.” , Boström toteaa. teksti ja kuvat: Agria eläinvakuutus koiran kanssa ulkoiltaessa rentoutuu niin keho kuin mielikin koiralla ja ulkoiluttajalla. Koko perheen elämyksellinen eläintarha Helsingin kupeessa, Inkoon Degerbyssä. Tule tapaamaan Victor-kilpikonnaa, Fernando-muulia, veikeätä pesukarhua, käärmeitä, pupuja, poneja sekä muita veikkoja. Anna Kotieläinpihan ja minizoon hellyttävien asukkien piristää päivääsi. lemmikkipuisto.fi Tervetuloa Lomamäen Lemmikkipuistoon! Olemme avoinna ke-su klo 11–18 Yleisiä sYiTä eläinlääKäriKäYnneille OvaT erilaiseT TulehduKseT ja vaTsavaivaT 50% koiranpennuista ja 30% kissanpennuista viedään eläinlääkärin hoitoon sairauden tai tapaturman takia ensimmäisen elinvuoden aikana. Agria Eläinvakuutuksen vahinkotilastojen mukaan koiranja kissanpentujen eläinlääkärikäyntien yleisimpiä vakuutuksesta korvattavia syitä ovat erilaiset vatsavaivat ja tulehdukset. Koiranpennuilla myös ontuminen ja irtoamattomat maitohampaat ovat yleisiä syitä eläinlääkärin hoitoon hakeutumiseen. Kissojen käytöstä tulkitaan usein väärin ja kissan käytökseen liittyy paljon vanhentunutta tietoa ja myyttejä
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 1 | 2022 Matkalla lemmikin kanssa? Muista passi ja rokotukset Moni Matkustaja yllättyy, kun matkakaverina olevalta koiralta tai kissalta kysytään passia Suomeen tultaessa. Lemmikkien maahantuloon liittyy useita vaatimuksia, joiden noudattaminen on omistajan vastuulla. valvonnalla ehkäistään vaarallisten tautien leviämistä. oli sitten lomamatkalla oman lemmikkinsä kanssa ja saapumassa takaisin Suomeen tai hankkimassa uutta lemmikkiä ulkomailta, niin maahantulovaatimukset täytyy selvittää etukäteen ennen Suomeen saapumista. Kissojen, koirien ja frettien Suomeen tuomiseksi tarvitaan erilaisia asiakirjoja, todistuksia ja rokotuksia. Nämä maahantulovaatimukset vaihtelevat esimerkiksi sen mukaan, mistä maasta lemmikkieläin tulee Suomeen. Jopa EU-maiden ja Pohjoismaiden välillä on eroja, puhumattakaan EU:n ulkopuolisista maista. Vaatimusten avulla varmistetaan, että Suomeen tulevilla lemmikeillä on rokotukset kunnossa, jotta vaaralliset taudit eivät pääse leviämään eläimiin tai ihmisiin. kuulemme liian usein lemmikkien omistajilta, etteivät he tienneet, että lemmikillä pitää olla lemmikkipassi tai terveystodistus, tai että terveystodistuksen pitää olla tietyn mallinen, kertoo tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen. Jos lemmikin maahantulovaatimukset eivät täyty, eläin palautetaan lähtömaahan tai lopetetaan, koska Suomessa ei ole karanteenimahdollisuutta. Toivomme todella, että lemmikkien omistajat ymmärtäisivät selvittää vaatimukset hyvissä ajoin, jo ennen matkalle lähtöä. omistajan vastuulla on aina selvittää lemmikkiään koskevat maahantulovaatimukset ennen Suomeen tuloa. Olemme koonneet tähän muutamia huomioimisen arvoisia seikkoja: korkean raiVotautiriskin Maasta Vaaditaan rokotuksen lisäksi Vasta-ainetutkiMus Lemmikillä pitää olla voimassa oleva raivotautirokotus. Jos lemmikki tulee Suomeen korkean raivotautiriskin maasta, täytyy mukana olla myös raivotautivasta-ainetutkimuksen tulos. Vasta-ainetesti tehdään aikaisintaan 30 päivää raivotautirokotuksesta ja vähintään kolme kuukautta ennen maahantuloa. Pelkkä todistus saadusta raivotautirokotuksesta ei siis riitä. Korkean riskin maita ovat esimerkiksi Turkki, Thaimaa ja Intia. Jos siis lemmikki on ollut mukana lomareissulla esimerkiksi Turkissa, niin Suomeen palatessa pitää pystyä esittämään vasta-ainetestitulos. käsittely ekinokokkoosia Vastaan tarVitaan koiralle ruotsista tultaessa, norjasta ei Suomeen saapuva koira tarvitsee useimmiten ekinokokkilääkityksen. Ruotsista tultaessa koirat tarvitsevat käsittelyn ekinokokkoosia vastaan vähintään 1 vuorokautta (24 h) ja korkeintaan 5 vuorokautta (120 h) ennen Suomeen saapumista. Kun Norjasta tullaan suoraan Suomeen ekinokokkilääkitystä ei tarvita, mutta jos paluumatka kulkee Ruotsin kautta, niin se tarvitaan. Ekinokokkilääkityksen antaa aina eläinlääkäri, jonka on merkittävä annettu lääke lemmikkipassiin tai terveystodistukseen. leMMikillä pitää olla tunnistusMerkintä Kaikki matkustavat lemmikit pitää olla tunnistusmerkitty mikrosirulla, joka on laitettu ennen raivotautirokotusta. Myös selkeästi luettava tatuointi hyväksytään tunnistusmerkintänä, jos se on tehty ennen 3.7.2011. Iso-Britanniasta tuleva lemmikki tulee EU:n ulkopuolelta. Brexitin myötä IsoBritannia on nykyään EU:n ulkopuolinen maa ja sieltä Suomeen tulevaa lemmikkiä koskevat samat maahantulovaatimukset kuin kaikkia EU:n ulkopuolelta saapuvia lemmikkejä. selVitä VaatiMukset aina suoMen ViranoMaisilta Ulkomailla eläinlääkäreillä voi olla vääriä käsityksiä Suomen vaatimuksista. Varmista siis vaatimukset aina Ruokavirastosta. Ruokaviraston verkkosivuilta löytyy hakukone, jonka avulla voi helposti selvittää koirien ja kissojen Suomeen saapumiseen liittyvät ehdot. Lomakkeelle täytetään lähtömaa ja eläimen tiedot, jonka jälkeen lomake listaa vaatimukset. oMistaja Maksaa kulut, jos Maahantulon edellytykset eiVät täyty Lemmikin säilytys Tullin eläintiloissa ennen palautusta lähtömaahan on maksullista, kuten myös lemmikin lopettamisesta aiheutuvat kulut. Omistaja vastaa näistä kuluista. 4 | Kodin Lemmikit Omistajan vastuulla on aina selvittää lemmikkiään koskevat maahantulovaatimukset ennen Suomeen tuloa. Omistaja maksaa kulut, jos maahantulon edellytykset eivät täyty. UU TU US PY RK IJ Ä JA ZZ 50 SÄ HK ÖM AA ST OP YÖ RÄ Ka ikk iin VIN SS I JA PE RÄ VA UN UP IST OK E KA UP AN PÄ ÄL LE ! A lu m iin iva nt ee t! ED U N AR VO 19 90 ? SA A AJ AA TIE LL Ä! Ta ku u 2 v. Ma x.a jom atk a 60 km , 36 V 10 ,4 Ah Lit hiu m ak ku . Ta ku u 2 v. Ta ka lev ey s va in 65 cm , pa ino 23 kg . Al um iin iru nk o, ka nta vu us 15 kg , Ko rit tak an a ja ed es sä . Va lot . 20 " Ke nd a 1,9 5 ren ka at. To de lla he lpp o aja a! Vo i aja a po lki mi sta po lke ma lla tai ka as uk ah va a kä än tämä llä . 24 90 ? Ti lau sn ro 16 00 9 Ra ho itu ks ell a alk . 99 ?/k k. Lu kit tav a tak aB ox i Til av uu s 47 L. hin ta 16 Ah ak ull a ajo ma tka 10 0-1 20 km . 27 90 ? TG B H U IP PU TR AK TO RI M Ö N K IJ ÄT SU O RA AN M AA H AN TU O JA LT A! Me illä ta ku u, va ra os at ja hu olt o pe laa va rm as ti! Su om es sa yli 15 hu olt op ist et tä . TI LA A H ET I O M AS I! N O PE AT TO IM IT U K SE T RA H DI LL A K O TI IN AS TI ! Ve rta a Hi nt a/l aa tu su hd e, ve to ky ky , ma av ar a, re nk aa t, aje tta vu us , ym . ISO UU TU US ! 20 22 Is oi n ka up pa ka ss i jo lla sa a aj aa ilm an aj ok or tt ia ! Ra lly US A 30 00 sä hk öm op os sa on ma rk kin oid en iso im ma t sis äti lat ku sk ille ja ma tku sta jal le se kä laa jin to im int as äd e 15 km / lat au ks ell a. Ka tta va va kio va ru ste lis ta na hk av er ho ilu n lis äk si ka tto luu kk u, ra dio , läm mi tys lai te, ke sk us luk ko , sä hk öik ku na t, pe ru ut us ka me ra , au to ma att ise sti sy tty vä t LE D ajo va lot ed es sä ja tak an a. Jo us itu s on pe hm eä ja an taa mu ka va t ky yd it my ös pä ällys täm ätt öm illä tei llä . Ka as uk ah va oik ea lla kä de llä ja jar ru t sa rv ien ka hv ois sa . Ja loi lla ei ole mi tää n to im int oa ! O ta m m e va ih do ss a au to ja . TI LA A ES IT E! Lis äv ar us tee na na sta re nk aa t alu mi ini va nt eil la. (e nn en 19 85 sy nt yn ee t!) SÄ HK ÖM OP OJ EN M ER CE DE S! M OD UL AR BO X OY K ar ta no nh er ra nt ie 9, 02 92 E S P O O ke hä III M Ö N K I J Ä C E N T E R Av oin na : Ar k.1 0-1 7, La 10 -13 Til au ks et ja tie du ste lut pu h. tai s-p os till a: my yn ti@ ral ly. fi 09 59 5 51 04 55 3 24 28 tai ne tis tä ww w. ra lly .fi siv uil ta Ei aj ok or tti a. Te ho ka s 60 V 10 00 W m oo tto ri. 3 No pe us al ue tta 10 km -1 7k m -2 5k m /h . Pa kk i. LE Dva lo t! N O P E IL L E m o le m p ii n : K A U PA N PÄ Ä LL E! (a rv o 34 0? ) Ta ka B ox i, ta ka te lin e ja su oj ap ei te MO DU LA RB OX OY SU OM AL AI NE N KO NE KA UP PA JO 21 VU OT TA ! Ka ik ki m al lit 2pa ik ka is ia . 4x 4 +t k 78 90 ? SH . 89 90 ?+ tk 55 EF I Ti la u sn ro 11 00 7 MA DE IN TA IW AN VU OD EN TA KU U! Is oi n m aa va ra 30 ,5 cm Ve to ky ky yl i 92 kg 26 " Te st ivo itt aj are nk aa t ym . OH JA US TE HO ST IM EL LA Ra ho itu ks el la al k. 15 9? /k k. SP EC IA L ED IT IO N FU LL LE D ER IK O IS V A R U ST EL TU 88 90 ? +t k EP S LE D Ra ho itu ks el la al k. 16 9? /k k. Ti la u sn ro 11 00 6 NY T UU TU US TE LIN EE T! Fin ma n Vau ra + 88 0? BO XI + 49 0? 10 ? PY RK IJÄ 7 9 9 ? +t k Oh ja us te ho st im el la 55 EF I+ EP S SH . 94 90 ? +t k Ra ho itu ks el la al k. 16 9? /k k. Ti la u sn ro 11 00 9 55 EF I SH . 84 90 ? +t k ? +t k 69 90 Ra ho itu ks el la al k. 14 9? /k k. Ti la u sn ro 11 01 Tä ys au tom aa tti, pa kk i Au toi ss ak in kä yte tyt HU IPP ULit hiu m LiF eP O 10 Ah AK UT , teh o 6,4 Kw , 64 V Ma x. ajo ma tka jop a 15 km lat au ks ell a! Pik ala tau s 2,5 h 16 A su lak e La tau s 10 A su lak e (no rm aa li pis tor as ia) Ma x. no pe us : 45 km /h Re kis ter öit y: 2 he ng ell e Ka nta vu us : 19 kg Pa ino : 32 kg Vä rit: Me tal li pu na ine n ja sin ine n 99 90 ? +tk Rah oitu kse lla alk . 179 ?/k k. Ta ku u 2 v. Teh ok as 3K w mo ott ori KA TS O KO KO VA LI KO IM A w w w .ra lly .fi KA TS O ES IT TE LY VI DE OT ww w. ra lly .fi Ot am m e va ih do ss a m ön ki jä t, m p: t ym . UU TU US RA LL Y 75 TO UR ER SÄ HK ÖP YÖ RÄ /M OP O 20 ?x 4 KE ND A ren ka at, AK KU 75 Wh 48 V/1 5,6 Ah , 7-v aih de tta SH IM AN O AL TU S, 6 av us tus tas oa , Va lin na ine n ka as uk ah va , Ra ho itu ks ell a alk . 69 ?/k k. (2 29 0? ) 6va ih de tta . 16 99 ? 18 99 ? Ra ho itu ks ell a alk . 59 ?/k k. 24 Va ihd ett a SH IM AN O AL TU S, 52 2 Wh ak ku (ru nk oo n pii lot ett u), Vä än täv ä mo ott or i, 6 av us tus tas oa , Lu kit tav a jou sto ke ula , TE KT RO Le vy jar ru t, Va lin na ine n ka as uk ah va . Vä rit : Ma tta pu na ine n ja ha rm aa 29 ? KE ND A ren ka at Al um iin iru nk o (1 99 0? ) 5 v Ru nk otak uu 6 km /h kä ve lyav us tin . 4x 4 3Py ör ä Sä hk öp yö rä / Sä hk öm op o! PY RK IJ Ä E4 00 K A K S I V E R S IO T A : ta i 30 A h Li th iu m ak ul la jo nk a vo i la da ta ko to na ta i pa ik al la an ni in ku in sä hk öp yö ri ss ä on . A jo m at ka 70 -8 km . V är it: P un ai ne n ta i H op ea . Ra ho itu ks ell a alk . 99 ?/k k. Ly ijy ge el ia ku t. A jo m at ka 50 -6 km . V är it: P un ai ne n ta i P ro ns si . 2 35 ? 18 5 ? Ra ho itu ks ell a alk . 75 ?/k k. T ila u sn ro 16 10 3 2 1 S Ä H K Ö S K O O T T E R I Ur ba an iin kru isa ilu un ! Ei tar vit se Mo po ko rtt ia! Al um iin iru nk o. TE KT RO Le vy jar ru t. ISO LC D nä ytt ö.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 7 | 2022 Tunnista Helsinki vanhoista kuvista Vaikka kesäTerassien määrä nyt ainakin tuntuu suuremmalta kuin koskaan aiemmin, on kaupungissamme toki ollut kesäterasseja aina. kokeile tunnistatko seuraavat suosikkiterassit, yhdistä oikea kuvanumero ja aakkonen. huomaa, että kuvat ovat eri vuosilta. Oikeat vastaukset alempana. Oike at vas tau kse t: 1B, 2A, 3F, 4D, 5C, 6E hOteLLija ravintOLamuseO hOteLLija ravintOLamuseO kuvaaja: Pietinen. kuva: museOvirastO kuvaaja: aLancO jan hkm. kuva: heLsingin kauPunginmuseO kuvaaja BOnin vOLker vOn. kuva heLsingin kauPunginmuseO hOteLLija ravintOLamuseO Kuva nro ___ on a. Ravintola Happy Days, Pohjoisesplanadi 2. Kuvausajankohta 1980-1989 Kuva nro ___ on B. Ravintola Hallinkorva, Mannerheimintie 17. Kuvausajankohta 1980-1989 Kuva nro ___ on C. Ursulan kesäkahvilan terassi, Ehrenströmintie 3. Kuvausajankohta 1960 Kuva nro ___ on D. Ravintola Mestaritallin terassi, Merikannontie 6. Kuvausajankohta 1984 Kuva nro ___ on e. Ravintola Elite Eteläinen, Hesperiankatu 22. Kuvausajankohta 1980-1989 Kuva nro ___ on F. Ravintola Kappelin terassi, Eteläesplanadi 1. Kuvausajankohta 1934 1 2 3 5 4 6 Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy ISA Yhä parempaa kiinteistöpalvelua. vuokki.fi Isännöinti Kiinteistöhuolto Viherpalvelut Puhtauspalvelut Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy ISA Yhä parempaa kiinteistöpalvelua. vuokki.fi Isännöinti Kiinteistöhuolto Viherpalvelut Puhtauspalvelut Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy ISA Yhä parempaa kiinteistöpalvelua. vuokki.fi Isännöinti Kiinteistöhuolto Viherpalvelut Puhtauspalvelut Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy ISA Yhä parempaa kiinteistöpalvelua. vuokki.fi Isännöinti Kiinteistöhuolto Viherpalvelut Puhtauspalvelut
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 | 2022 Horoskooppi KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Luota vain kaikkiin läheisimpiisi äläkä johonkuhun joka tarjoaa tyhjiä lupauk sia. Pidä rahasi, salasanasi ja omaisuutesi visus ti piilossa. Keskity vaalimaan hyviä suhteita huonojen sijasta. Salaa suunnitel masi, jos haluat välttyä väliintulolta. RAPU (22.6. – 21.7.) Kiinnitä tarkasti huomiota siihen mitä sa notaan ja kaikkiin yksityiskohtiin jotka voivat aiheuttaa ongelmia myöhemmin. Seuraa vaistojasi niin tiedät heti milloin kieltäytyä. Se kuinka hyvin tulet toimeen muiden kanssa määrittää ne muutokset jotka teet kotona tai töissä. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Anteliaisuutesi palkitaan ja se huomataan. Älä tunne itseäsi uhatuksi jonkun sellai sen kanssa joka yrittää painostaa sinua tekemään sitoumuksen. Elä vähän enem män niin tunnet optimismia tulevaisuuden ja mahdollisuuksiesi suhteen. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Älä anna jonkun vetää itseäsi mukaan tun nepuolen juttuun vaan kerro suoraan, jos mielestäsi tämä ylireagoi tai yrittää vain manipuloida. Jos osallistut johonkin jän nittävään toimintaan niin se muuttaa elämäsi. Nosta rimaa, tavoitteitasi ja tulos tasi. Elä elämäsi omalla tavallasi. VAAKA (23.9. – 22.10.) Sinulle tarjotaan erilaista perspektiiviä henkilökohtaiseen tilanteeseesi. Varaa ai kaa sulatella tietoja ja tunteitasi ennenkuin sanot tai teet jotain mitä tulet katumaan. Älä anna kenenkään painostaa itseäsi nih keään tilanteeseen vaan tee jotain joka rauhoittaa hermojasi. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Elä unelmaasi, laita suunnitelmasi liik keelle äläkä katso taaksepäin. Lähesty nii tä ihmisiä, projekteja ja tapahtumia jotka kiinnostavat sinua. Mieti niitä henkisiä ja taloudellisia seikkoja jotka tulisi hoitaa pois alta, jotta pääsisit tavoitteisiisi. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Tutki syvältä omaatuntoasi ja mieti mitä todella haluat suhteiltasi muiden kans sa. Hitunen itsetutkiskelua auttaa sinua tekemään käytännöllisen ratkaisun. Käy läpi talousasiasi tunnet vähemmän stressiä, jos tiedät asemasi rahan suhteen. KAURIS (22.12. – 20.1.) Kuuntele neuvoja joita tarjotaan ja vältä joutumasta tilanteeseen tai yhteishank keisiin jotka eivät perustu luottamukseen ja lojaalisuuteen. Anna sydämesi ja sielusi kotiin, perheeseen ja elämänkumppaniisi. Nyt pitää välttää liiallista tuhlailua fyysi seen olemukseen tai viihteeseen. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Tee säätöjä kotona tarvitset taloudellisen suunnitelman jolla vähentää kulutustasi. Seuraa mitä muut tekevät ja sanovat, mutta älä tunne pakkoa mennä mukaan kaik keen. Ota osaa sosiaalisiin tapahtumiin tai järjestä itse kokoontuminen. KALAT (20.2. – 20.3.) Älä anna tunteiden tulla väliin päätöksen teossa. Keskity pitkäaikaisiin tuloksiin ja pysy tyynenä. Kärsivällisyys yhdistettynä kohtuulliseen elämäntyyliin, rakkauteen ja onnellisuuteen tuo parhaita tuloksia. Osal listuminen aktiviteetteihin ja tapahtumiin johtaa uusiin ystävyyssuhteisiin. OINAS (21.3. – 20.4.) Käytä saamaasi tietoa varoen, sillä jos ylireagoit niin joudut käsittelemään hanka lia tilanteita. Pidä huolta velvollisuuksista ennenkuin siirryt toimiin joita haluat teh dä. Jos joku hermoilee niin yritä keksiä rau hanomainen tapa käsitellä ongelmaa. Eräs kohtaaminen muuttuu mahdollisuudeksi. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Väärä tieto, huono diagnoosi tai asioihisi puuttuminen voi johtaa tappioihin tai pit käkestoisiin vaikutuksiin. Hiljaisuus on kultaa, kun olet tekemisissä asioiden kans sa jotka koskevat perhettä tai ystäviä. Saat kunnioitusta ja tukea kärsivällisyydestäsi ja ehdotuksistasi. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 14 .7. pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Pika visa n ratk aisu t: 1b, 2d, 3A, 4c, 5d, 6b vastaajan nimi: _________________________ Osoite: _______________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ Puuhasivu SUDOKU / Helppo SUDOKU / Keskivaikea SUDOKU / Vaikea Pikavisa 1. Larin Kyöstin sukunimi oli a) Laaksonen, b) Larsson, c) Kyöstilä, d) Leivonen? 2. Kyösti Larssonilla oli omakotitalo a) Pitäjänmäellä, b) PohjoisHaagassa, c) Lauttasaaressa, d) Oulunkylässä? 3. Espoon tuomiokirkko on pyhitetty a) apostoli Matteukselle, b) apostoli Johannekselle, c) apostoli Luukakselle, d) apostoli Pietarille? 4. Helsingin tuomiokirkon 12 apostolin patsasta jouduttiin hyväksymään a) Vatikaanissa, b) Konstantinopolissa, c) Pietarissa, d) Tukholmassa? 5. Keihäänheittäjistä on syntynyt Helsingissä a) Tero Pitkämäki, b) Tapio Korjus, c) Tapio Rautavaara, d) Seppo Räty? 6. Vankilaa ei ole a) Vantaalla, b) Espoossa, c) Suomenlinnassa, d) Tuusulassa? Laatija: Martti Huhtamäki Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Käytä saamaasi tietoa varoen, sillä jos ylireagoit niin joudut käsittelemään hankalia tilanteita. Pidä huolta velvollisuuksista ennenkuin siirryt toimiin joita haluat tehdä. Jos joku hermoilee niin yritä keksiä rauhanomainen tapa käsitellä ongelmaa. Eräs kohtaaminen muuttuu mahdollisuudeksi. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Väärä tieto, huono diagnoosi tai asioihisi puuttuminen voi johtaa tappioihin tai pitkäkestoisiin vaikutuksiin. Hiljaisuus on kultaa, kun olet tekemisissä asioiden kanssa jotka koskevat perhettä tai ystäviä. Saat kunnioitusta ja tukea kärsivällisyydestäsi ja ehdotuksistasi. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Älä anna jonkun vetää itseäsi mukaan tunnepuolen juttuun vaan kerro suoraan, jos mielestäsi tämä ylireagoi tai yrittää vain manipuloida. Jos osallistut johonkin jännittävään toimintaan niin se muuttaa elämäsi. Nosta rimaa, tavoitteitasi ja tulostasi. Elä elämäsi omalla tavallasi. VAAKA (23.9. – 22.10.) Sinulle tarjotaan erilaista perspektiiviä henkilökohtaiseen tilanteeseesi. Varaa aikaa sulatella tietoja ja tunteitasi ennenkuin sanot tai teet jotain mitä tulet katumaan. Älä anna kenenkään painostaa itseäsi nihkeään tilanteeseen vaan tee jotain joka rauhoittaa hermojasi. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Tutki syvältä omaatuntoasi ja mieti mitä todella haluat suhteiltasi muiden kanssa. Hitunen itsetutkiskelua auttaa sinua tekemään käytännöllisen ratkaisun. Käy läpi talousasiasi tunnet vähemmän stressiä, jos tiedät asemasi rahan suhteen. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Luota vain kaikkiin läheisimpiisi äläkä johonkuhun joka tarjoaa tyhjiä lupauksia. Pidä rahasi, salasanasi ja omaisuutesi visusti piilossa. Keskity vaalimaan hyviä suhteita huonojen sijasta. Salaa suunnitelmasi, jos haluat välttyä väliintulolta. Kiinnitä tarkasti huomiota siihen mitä sanotaan ja kaikkiin yksityiskohtiin jotka voivat aiheuttaa ongelmia myöhemmin. Seuraa vaistojasi niin tiedät heti milloin kieltäytyä. Se kuinka hyvin tulet toimeen muiden kanssa määrittää ne muutokset jotka teet kotona tai töissä. Elä unelmaasi, laita suunnitelmasi liikkeelle äläkä katso taaksepäin. Lähesty niitä ihmisiä, projekteja ja tapahtumia jotka kiinnostavat sinua. Mieti niitä henkisiä ja taloudellisia seikkoja jotka tulisi hoitaa pois alta, jotta pääsisit tavoitteisiisi. Kuuntele neuvoja joita tarjotaan ja vältä joutumasta tilanteeseen tai yhteishankkeisiin jotka eivät perustu luottamukseen ja lojaalisuuteen. Anna sydämesi ja sielusi kotiin, perheeseen ja elämänkumppaniisi. Nyt pitää välttää liiallista tuhlailua fyysiseen olemukseen tai viihteeseen. Tee säätöjä kotona tarvitset taloudellisen suunnitelman jolla vähentää kulutustasi. Seuraa mitä muut tekevät ja sanovat, mutta älä tunne pakkoa mennä mukaan kaikkeen. Ota osaa sosiaalisiin tapahtumiin tai järjestä itse kokoontuminen. Älä anna tunteiden tulla väliin päätöksenteossa. Keskity pitkäaikaisiin tuloksiin ja pysy tyynenä. Kärsivällisyys yhdistettynä kohtuulliseen elämäntyyliin, rakkauteen ja onnellisuuteen tuo parhaita tuloksia. Osallistuminen aktiviteetteihin ja tapahtumiin johtaa uusiin ystävyyssuhteisiin. Anteliaisuutesi palkitaan ja se huomataan. Älä tunne itseäsi uhatuksi jonkun sellaisen kanssa joka yrittää painostaa sinua tekemään sitoumuksen. Elä vähän enemmän niin tunnet optimismia tulevaisuuden ja mahdollisuuksiesi suhteen.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 7 | 2022 Helsingin kaupunki jakaa joka vuosi vuoden taiteilija palkintoja eri taiteenaloja edustaville helsinkiläisille taiteilijoille. tänä vuonna palkinnon sai koreografi ja esiintyjä Leena harjunpää. Tanssitaiteilija leena Harjunpää palkittiin Helsingin taiteilijapalkinnolla Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani TIKKURILA Tikkurikuja 1 Ma-pe 8-18, La 9-13 HERTTONIEMI Sahaajankatu 5 2 Ma-Pe 8-17 ESPOONLAHTI Sillankorva 15 Ma-pe 8-17 Ajanvaraus: 0400 215 750 www.öljypiste.fi ILMASTOINTIHUOLTO 75 € sis.kaasu R134a Ilmastointihuolto uudella R1234yf -kylmäaineella alk. 99 € jouni tauriainen palkintoperusteluissa todettiin, että Harjunpää on tuottelias ja kekseliäs tanssitaiteilija, joka yhdistää nykytanssia ja muita taiteenlajeja vaivattomasti. ”Taiteilijapalkinnon saaminen on suuri kunnia. Vapaan kentän tanssitaiteilijana joudun itse luomaan omat työmahdollisuuteni, joten tunnustus tästä työstä tuntuu hienolta”, Leena Harjunpää toteaa. Hän on luotsannut nimeään kantavaa, Leena Harjunpää Co. -ryhmää vuodesta 2014. kiiTelTy sooloTeos näHdään ToiveuusinTana Leena Harjunpään viimeisin sooloteos Feeling Cute ensiesitettiin maaliskuun lopulla Helsingissä. Söpöilyn mekanismeja, viestejä ja valtaa purkanut teos yhdisti liikettä ja kehollisuutta visuaalisiin, teatterimaailmasta tuttuihin ja osin koomisiinkiin elementteihin. Teos pureutui Harjunpäälle tyypilliseen tapaan sosiaalisiin rakenteisiin ja käyttäytymismalleihin, luoden syvälle luotaavan katsauksen ihmisyyden ytimeen. Kiitelty sooloteos nähdään toiveuusintana Kulttuuritehdas Korjaamon Kulmasalissa 5. ja 7. tammikuuta 2023. Leena harjun pää palkinto tilaisuudessa helsinki päivänä 12.6.2022. Varaa aika: www.rjv.fi 30 päivää maksuaikaa! innovoice.fi/fixuslasku HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKKIIN MERKKEIHIN puh. 010 425 0100 | Mekaanikonkatu 7, 00880 Helsinki Avoinna arkisin 7.30 17. Tervetuloa! Täyden palvelun autohuolto Herttoniemessä: • huollot ja korjaukset myös sähkö-, kaasuja hybridiajoneuvoihin • iskarija jarrutyöt • alustan korjaukset • jakohihnan vaihto • peltija korivauriot • tuulilasivauriot • ilmastointihuolto • katsastuspalvelu • sijaisautopalvelu • pesupalvelut • rengasmyynti • rengastyöt ja -säilytys • opetuspolkimen asennus Ilmastointihuolto 49,kylmäaineen lisäys toteutuneesti: • R134 5 € / 100 g • R1234YF 25 € / 100 g Mainitse lehtitarjous!
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 | 2022 Kantelettarentie 7, Kannelmäki, 00420 Hki Puh. 09 586 2021 AvoinnA ma-pe 10-17, muina aikoina sop. muk. TerveTuloA! t. lissu, uno ja Katja Seuraava Haaga–lehti ilmestyy 16.7. Vuokralle tarjotaan uuden veroisia asuntoja osoitteessa Kylätie 16: 1 h, kk, kph (25–25,5 m2) 700 €/kk Asunnot ovat täysin remontoituja. Asuntoa voi hakea 60-vuotta täyttänyt henkilö, joka on asunut Helsingissä yhtäjaksoisesti viimeiset 10 vuotta. Hakijat valitaan säätiön sääntöjen mukaisesti taloudellisin perustein. Talossa on hissi sekä monipuoliset yhteiset tilat; yhteisötupa ja -keittiö (piano), kirjasto, liikuntatila, sauna, pesutupa (ompelukone). Kiinteistö on täysin savuton. Katso lisätietoja: www.asgerdsummelin.fi Vuokraus: Nina Hertell 0400 684 777 vuokraus@asgerdsummelin.fi LAKITOIMISTO JPH Testamentit Edunvalvontavaltuutukset Avioehdot á 120 € kesäja heinäkuun ajan Laajasuontie 4 | toimisto@perheasiat.fi | 040 557 3578 | www.perheasiat.fi Uusi kartta johdattaa Helsingin olympialaisiin 1952 Tapio Karttakeskus on julkaissut mielenkiintoisen teoksen nimeltään ”Helsingin olympialaiset 1952 – Tapahtumat ja kisapaikat kartalla”. Teos on taitettu kartta, joka on kooltaan 70 x 100 senttimetriä. Karttajulkaisussa esitellään kaikki olympiakilpailujen merkittävät tapahtumapaikat: niin suorituspaikat kuin majoitukseen, harjoitteluun ja yleisön viihdyttämiseen liittyvät kohteetkin. Eri lajien suorituspaikkoja ja muita kisojen tapahtumapaikkoja rakennettiin sekä eri puolille Helsinkiä että pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin. Monet paikoista ovat edelleen olemassa – joko urheilukäytössä tai muussa toiminnassa. Helsingin olympialaiset 1952 koostuu vanhoista 1950-luvun kartoista, joille on merkitty lähes sata olympialaisiin liittyvää kohdetta. Kaikkien kohteiden rakentamisesta, olympialaisten aikaisesta käytöstä ja nykytilasta on kerrottu karttojen seliteteksteissä nostalgisten valokuvien kera. Lisäksi kartoille on kuvattu symbolein olympiavieraita palvelleita paikkoja kioskeista ruokapaikkoina toimineisiin kouluihin. Helsingin matkailijakartan olympiapainoksen lisäksi karttatuotteessa on olympiavuonna julkaistu koko Suomen maanteiden yleiskartta, jolta löytyvät myös Helsingin ulkopuoliset tapahtumapaikat ja Pallastunturilta Helsinkiin kulkeneen soihtuviestin reitti. Helsingin lähiympäristön ja Hämeenlinnan olympiakohteet on merkitty omille kartoilleen. Julkaisun on toimittanut kartografi ja tietokirjailija Jussi Iltanen, joka on kirjoittanut useita historiaa, vanhoja karttoja, Helsinkiä ja matkailua käsitteleviä tietokirjoja. – Helsingin olympialaisten kisapaikat muodostavat merkittävän julkisten funkkisrakennusten kokonaisuuden Helsingissä, mutta varsinaisten kisapaikkojen lisäksi kaupungissa on useita muitakin olympialaisia varten rakennettuja kohteita julkisista käymälöistä laivaterminaaleihin, kertoo Jussi Iltanen tiedotteessa. Olympialaiset levittäytyivät ympäri Helsinkiä ja koko eteläistä Suomea. Kartan avulla voi suunnistaa kisatunnelmaan etsimällä niin kisavieraiden telttakylän paikkaa kuin vaikkapa kilpailujen yhteydessä järjestettyjen kulttuuritapahtumienkin pitopaikkoja. Suomen menestys olympialaisissa oli hienoa: kaikkiaan 22 mitalia ja mitalitaulukon kahdeksas sija. Helsingin olympialaisista 1952 tulee heinäkuussa kuluneeksi 70 vuotta. julkaisun kansikuva, jussi iltanen: helsingin olympialaiset 1952 stadin Friidu ja stadin Kundi 2022 valittiin KOTiseUTUyHdisTys Stadin Slangi ry valitsee vuosittain helsinki-päivänä 16. kesäkuuta Stadin Friidun ja Stadin kundin. Vuoden 2022 Stadin Friiduksi on valittu balettitanssija Minna Tervamäki ja Stadin Kundiksi muusikko Remu Aaltonen. Kundille ja friidulle ojennettiin Espan lavalla Helsinkipäivänä 12. kesäkuuta 2022 palkintoplakaatin lisäksi ruusut ja Signe Branderin valokuvateokset. – Minna Tervamäki on ansioitunut balettitanssija, koreografi ja yrittäjä. Hän on toiminut Suomen Kansallisbaletin päärooleissa ja tähtitanssijana sekä esiintynyt kansainvälisillä areenoilla. Tanssijan uran jälkeen Tervamäki on toiminut muun muassa tanssin opettajana ja luennoitsijana, kerrottiin tiedotteessa. – Remu Aaltonen on legendaarinen rock-muusikko, joka tuli tunnetuksi Hurriganes-yhtyeen laulajana ja rumpalina. Hänen usean vuosikymmenen muusikon uralle on mahtunut tuhansia keikkoja. Aaltonen on musisoinut myös muissa yhtyeissä sekä sooloartistina. emiLia Rautio Remu Aaltonen ja Minna Tervamäki.