HAAGA 3 www.haaga-lehti.net Haaga saa kolmannen osa-alueen: Länsi-Haagan! Vihdintien bulevardikaupungin asemakaavoitus etenee lähivuosina useassa osassa. Keväällä 2020 aloitettiin Haagan liikenneympyrän, Vihdintien katualueen ja uuden sähköaseman kaavamuutostyö. Nyt on käynnistynyt Vihdintien itäpuolelle sijoittuvan LänsiHaagan asemakaavan muutostyö. Vihdintien bulevardisointia esitteli kuntalaisille Uutta Länsi-Helsinkiä -verkkotilaisuudessa tammikuussa 2021 tiimipäällikkö Suvi Tyynilä Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialalta. – Vihdintien suunnittelussa olemme viime aikoina erityisesti paneutuneet pohtimaan, millaista Haagaa saamme lisää Helsinkiin, kun Etelä-Haagan ja Pohjois-Haagan rinnalle syntyy kolmas Haagan osa-alue, Länsi-Haaga, kertoi Suvi Tyynilä videolähetyksen seuraajille. Länsi-Haagan rajoina ovat Vihdintie, rantarata, Riistavuorenpuisto, Riistavuorenkujan korttelit ja Eliel Saarisen tie. Länsi-Haagan osallistumisja arviointisuunnitelma oli yleisön nähtävillä 27.1.16.2.2021. Kaavaehdotus viedään kaupunkiympäristölautakuntaan arviolta vuonna 2022. Kaupunkiympäristön toimiala on alustavasti luonnostellut Länsi-Haagan kaavoituksen lähtökohtia ja tavoitteita. Pääosa Länsi-Haagan asuintaloista tulee rajautumaan Vihdintien bulevardin reunaan pikaraitiotien varrelle, mutta taloja tulee myös muualle, muun muassa erityisen sisäkadun molemmin puolin. Länsi-Haagan asuinalueen sisäkadusta halutaan suunnitella vähäautoinen ilmastokorttelikatu. – Tästä sisäkadusta, joka syntyy asuinalueen sisäosiin, tulee luonteeltaan ja tunnelmaltaan aivan erilainen paikka kuin Vihdintien bulevardista. Keskitetty pysäköintiratkaisu takaa sen, että sinne voidaan tehdä kävelypainotteinen korttelikatu, jossa ilmastoteemat ovat vahvasti esillä, Suvi Tyynilä kertoi. Korttelikadun kaavoituksessa selvitetään muun muassa kiertotalouden hyödyntämistä, vihreän infran kuten hulevesien viivytyksen ja viherkattojen käyttöä sekä uusiutuvan energian tuottamismahdollisuuksia rakennuksissa ja katurakenteissa. Luvassa on myös paljon puurakentamista. Tavoitteena on, että ilmastokorttelikadulla on kävelijän vauhti, ja vain huoltoajo ja asiointiajo ovat sallittuja. Nähtäväksi jää, milloin Länsi-Haagasta mahdollisesti muodostetaan kaava-alueen lisäksi myös Haagan peruspiirin virallinen osa-alue, joka näkyy myös kaikissa tilastoissa. Jani Jakonen MeiLLä on Pohjois-Haaga ja Etelä-Haaga, ja seuraavaksi Länsi-Haaga. Länsi-Haagan asuintalojen keskelle puolestaan suunnitellaan erityinen ilmastoteemainen ja vähäautoinen korttelikatu. TiEToA FinLAnd oy Pohjola Sairaalan 4. krs Puutarhurinkuja 2 Meillä tehtyä kotiruokaa ja leivonnaisia www.omakahvila-ravintola.fi Tervetuloa AvoinnA Ma-Pe 8.30-14.30 Lounas 11-13.30 Havainnekuva Haagan liikenneympyrästä, johon myös Länsi-Haaga rajoittuu. Kirpputori Spinny Pohjois-Haaga/Lassila Kaupintie 13, 00440 Helsinki Ma-Pe 12-19, La 10-16, Su 12-16 (1.3. alk.) Palveleva Kirpputori lähelläsi Myy meillä turhat tavarasi ja tule tekemään löytöjä! Olemme Pohjois-Haagassa / Lassilassa Vuokraa nyt myyntipöytä edullisesti Kiireiselle vaivaton Täysipalvelu www.kirpputorispinny.com AvoinnA: mA-pe 6-22 lA 7-22 su 9-22 LisäpaLveLuita meiLLä: pesula-palvelut. matkahuolto, schenker, ups. Tulossa myös Budbeen automaatti. Lähikauppanne palvelee eliel saarisen tie 5, 00400 HelsinKi TilAuKseT KäTeväsTi vielä sAmAn päivän AiKAnA verkkokauppa Palvelee joka päivä noutojen merkeissä. Kotiinkuljetukset aina maanantaista perjantaihin.
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2021 sen ilo ja energiset katutanssilajit. Kansallisoopperan ja -baletin kulisseissa-dokumenttiohjelmat kertovat lavan takaisesta elämästä ja ihmisistä. Oopperan ja Baletin virtuaalinäyttämöllä voit myös katsoa ja kuunnella täyspitkiä lapsille tarkoitettuja esitystallenteita. Kansallisoopperan ja -baletin tanssitunteja on tarjolla verkossa. Videoilla on sekä kotona tehtävä balettitunti että sykkeet nostattavaa tanssia ja maailman vahvimman liikkeitä – arvaatko kenen? Tarjolla luKuvinKKejä, KlassiKKopelejä seKä esporTs TurnausTapahTuma Pelin Paikka – tallenteet tutustuttavat sinut videoja PC-pelien klassikkoihin. Luvassa on mm. Half Lifeja World of Warcraft-pelejä kaupungin kirjaston Heikki Marjomaan seurassa! Tiivistämö Winter Games on esports-turnaustapahtuma, joka huipentuu striimattaviin finaaliotteluihin. Turnaukseen voi osallistua kuka tahansa 13–18-vuotias nuori, ja peleinä pelataan Fortnitea (duo) ja Overwatchia. Mukana tapahtumassa nähdään myös esports-huiput Laura ”Lapa” Kyntäjä sekä Petja ”Masaa” Kantanen. Perjantaina 26.2 esport-valmentaja Niklas Hirvelä kertoo, miten sinustakin voi tulla ammattilaispelaaja! vuoden 2021 Helmet-haasteet kehottavat lukuhaasteiden lisäksi tarttumaan myös musa-, elokuvaja pelihaasteisiin. Kirjaston lautapelivinkit vievät sinut reissuun lautapelipöydässä! Helmetlukudiplomi antaa kirjavinkkejä eri-ikäisille lukijoille. Vaikka et suorittaisi diplomia, voit etsiä sinua kiinnostavaa luettavaa. Lukuvalmentaja Junior tarjoaa lukuvinkkejä ja juuri sinulle sopivia kirjoja. Tilaa vaikka sähköpostivalmennus tai kirjastosta noudettava kassi. nuorTen Talviloma on virTuaalinen, TavaTaan DiscorDissa ja insTassa! Tutut nuoriso-ohjaajat päivystävät pitkin talvilomaa nuorisotalojen Discordja Instagram-kanavilla. Kanavilta löytyy paitsi juttuseuraa, myös ajanvietettä, kuten pelailua ja visailuja yhdessä muiden nuorten sekä ohjaajien kanssa. Löydät linkit näihin jokaisen nuorisotalon omasta Instagram-profiilista. nuorisotalojen Instagramprofiileista löydät myös nuoriso-ohjaajien puhelinnumerot. Heille voi laittaa whatsapp-viestiä tai soittaa, kun aika käy pitkäksi tai kaipaa juttuseuraa. Jos haluaa jutella anonyymisti luotettavan aikuisen kanssa tai ryhmächatissä yhdessä muiden nuorten kanssa, voi olla yhteydessä Sekasin-chatiin. Koko talvilomatarjonta on koottu tapahtumat.hel.fi-sivustolle. Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia. laDuT ja luisTinraDaT KuTsuvaT muTTa Talvilomalla voi myös suunnisTaa ja TehDä lumiTaiDeTTa Helsingin loistava lumitilanne hemmottelee tänä vuonna ulkoilusta innostuneita kaupunkilaisia. Mikäli edellisestä hiihtokerrasta on vierähtänyt aikaa tai haluat tutustuttaa perheen pieniä talvilomalaisia hiihdon saloihin voit kerrata alkeet opastavasta videosta. Myös kaupungin tekoja luonnonjäät ovat kipakan pakkassään vuoksi oivassa kunnossa. Luistelun perusteet voit palauttaa mieleesi katsomalla opetusvideon. lähelläsi sijaitsevat hiihtoladut ja luistinradat löytyvät ulkoliikunta.fi verkkosivulta. Saatat yllättyä, miten upeita liikkumismahdollisuuksia Helsinki tarjoaa asukkailleen! Kartasta löytyy lähilatujen sijaintien ja kunnon lisäksi myös esimerkiksi luistinradat ja niiden jäätilanteet. Tiedot päivitetään sivustolle päivittäin. Ulkoilla voit toki myös Helsingin keskustassa kurkistaen samalla Kruununhaan kaupunginosan historiaan noin 100 vuoden ajalta. Valokuvanäyttely Krunikan kortteleissa on nähtävissä Kruununhaan sähkökaapeissa. luminen Helsinki on keskiössä myös talviloman suunnistuksessa, joka vaatii sekä nokkeluutta että tarkkoja silmiä. Nouda kartta ja ohjeet tai lataa ne verkosta ja pääset etsimään rasteja talven ihmemaahan. Saisiko olla lautasellinen kimaltavia lumikinoksia, värikäs taikalumitunturi tai leijailevaa lumihattaraa? Talvioman paras taidetempaus on takuuvarmasti Take away Unelmalumitehdas! Nouda take awayna maksuton yllätyspussi täynnä lumimaalausaarteita ja hyppää huurteiseen etätaidetyöpajaan! valoKuvausTa, caKemasTers ja TalviTuuba TalKshow – online Miltä korona-arki näyttää ja tuntuu? Mikä on erilaista kuin ennen? Tätä voi pohtia valokuvan keinoin osallistumalla talvilomalla Fr – for real valokuvausprojektiin, joka valottaa nuorten poikkeusajan tuntemuksia. Kuratoitu verkkonäyttely julkaistaan mm. Stoan verkkosivuilla talviloman jälkeen. Ohjelmaan osallistutaan etänä. nuorten itse suunnittelema CakeMasters-kisa järjestetään etänä ja siihen kuuluu kolme aluekisaa. Aluekisojen parhaat kakut palkitaan ja ne pääsevät finaaliäänestykseen @operaatiopulssin insta-tilillä. Talvituuba – on talviloman nuorten striimattu talk show. Siinä puheenaiheena on mm. aktivismi, liikunta, musiikki, kirjallisuus, ajankohtaiset jutut ja nuorten Helsinki. Keskusteluvieraiksi on kutsuttu nuoria sekä eri alojen ammattilaisia, kuten kirjailija Katja Kettu, jääkiekkoilija Anton Lundell (HIFK), elokuvaohjaaja Jenni Toivonniemi sekä muusikot Notkea Rotta (Atomirotta) ja Karoliina Niskanen (a.k.a. Mc Lehmä). veisTosTeKniiKKa, musiiKKia suorana Tai sTriimaTTuna, palloilua, joogaa, baleTTia seKä paljon muuTa Helsingin taidemuseon striimauksissa tutustutaan vaikkapa veistostekniikkaan tai muotokuvan piirtämiseen. Kaupunginorkesteri tarjoaa musiikkia suorina verkkolähetyksinä ja tallenteina jotka sopivat kaikenikäisille. Alppimuisto – konsertin tallenteessa kuullaan teknoa ja barokkimusiikkia. voit myös vaikkapa tanssia, jumpata tai joogata ohjaajan opastuksella kotona silloin kuin sinulle parhaiten sopii. Liikuttavaa ja innostavaa tekemistä koti-oloihin, sisällä tai ulkona saat alakouluikäisille suunnatuilla EasySport videoilla! Ne tarjoavat motorisia perustaitoja kehittävää liikuntaa, kotona tehtäväksi. Tiivistämön tanssitunneilla yhdistyvät yhdessä tekemiTalviloma tulee oletko valmis? loma se on kivempikin talviloma! helsingissä on tarjolla monenlaista nähtävää, koettavaa ja tekemistä talvilomaviikolla 22.–28.2.2021. Ohjelma sisältää sekä virtuaalista ajanvietettä että vinkkejä omatoimiseen liikuntaan vaikkapa ulkosalla. kivaa puuhaa löytyy myös kotisohvalta käsin! nuorten vaalikone on avattu tutkimus: Suomalaiset odottavat kunnilta vastuullisuutta uusi padel-keidas avautui Messukeskukseen nuorten kuntavaalikone on avattu osoitteessa nuortenvaalikone.fi. Nuorten vaalikone kokoaa yhdelle sivulle nuorten näkökulmasta ajankohtaisimmat kuntavaalikysymykset. Vaalikoneen avulla äänestäjä voi löytää sopivan ehdokkaan ja puolueen kevään kuntavaaleissa. suomalaisista 80 % on sitä mieltä, että kuntien pitää näyttää esimerkkiä tekemällä vastuullisia hankintoja. Yli 60 % myös ilmoittaa äänestävänsä kevään kuntavaaleissa mieluiten vastuullisia hankintoja tukevaa ehdokasta. Kuntien merkitys hankintojen vastuullisuudessa on suuri, sillä kaikista julkisista hankinnoista noin 75 % tehdään kunnissa. Hankintojen arvo on vuosittain kymmeniä miljardeja. avausvaiheessa kenttiä on kahdeksan, ja niitä on rakenteilla lisää. Kentät on rakennettu Messukeskuksen halleihin 4 ja 5, joihin sisäänkäynti tapahtuu Messukeskuksen pysäköintitalon puolelta Löydä oma juttusi osoitteesta tapahtumat.hel.fi helsingissä on tarjolla monenlaista nähtävää, koettavaa ja tekemistä talvilomaviikolla 22.–28.2.2021. Helppo Keskivaikea Vaikea puuhasivun ratkaisut (3/2021): Pikavisa: 1b, 2b, 3c, 4d, 5b, 6a suDoKuT:
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 3 | 2021 Yksi ehdokkaaksi asettumisen vetovoimatekijä saattaa olla kesken seuraavan pormestarin virkakauden (2024) käytävät presidentin vaalit. Pormestareista kun on viime vuosina tullut presidenttejä ja pääministereitä eripuolilla Eurooppaa. Mutta ensiksi olisi kuitenkin hyvä tulla valituksi maan pääkaupungin johtajaksi ja mieluusti helsinkiläisten reilumman puoleisella äänivyöryllä. Miten valinta tapahtuu? Tulevan pormestarin nimittävät huhtikuun vaaleissa valittavat kaupunginvaltuutetut. Kirjoittamaton käytäntö on ollut, että suurimman puolueen kärkiehdokas valitaan pormestariksi. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua mutkikkaaksi, jos useampi puolue ja useampi kärkiehdokas saavat toisiaan hyvin lähellä olevat äänimäärät. Sellaisessa tilanteessa voisi olla mahdollista Helsingille tyypillisten, kahden tai useamman puolueen ryhmän syntyminen ja tärkeimpien virkojen täyttäminen yhdessä sovittavalla paikkajaolla. Yleensä tällaisessa tilanteessa ryhmän ulkopuolelle jäävät joutuvat nuolemaan näppejään jäädessään ilman tärkeimpiä virkoja kaupungin johdossa. Valintaongelma saattaa myös syntyä jos yksi ehdokkaista saa äänivyöryn, mutta ehdokkaan puolueen menestys jää muuten vaatimattomaksi. Ja kaikissa tilanteissa valittavan pormestarin pitää kuitenkin uskottavasti edustaa kaikkia kaupunkilaisia. KYMMenen ehdoKasta Pormestariehdokkaiksi ovat tässä vaiheessa ilmoittautuneet ja omissa viiteryhmissään valitut Kirsi Piha (kok), Anni Sinnemäki (vihr), Nasima Razmyar (sd), Jussi Halla-aho (ps), Paavo Arhinmäki (vas), Eva Biaudet (rkp), Eeva Kärkkäinen (kesk), Mika Ebeling (kd), Harry Harkimo (Liike Nyt) ja Tiina Ahva (sin). Ennakkokaavailuissa kolmea ensin mainittua voidaan pitää vahvimpina ehdokkaina. Varsinkin kun muistetaan heidän edustavan nykyisen valtuuston kolmea suurinta puoluetta. Valtuustoon pyrkivien oman puolueen ehdokkaiden menestyminen vaaleissa onkin pormestarin virkaa havitteleville ensiarvoisen tärkeää. ÄÄnestÄMÄllÄ vaiKutat Lähtökohtaisesti valitessasi oman kuntavaaliehdokkaasi valitset samalla myös oman pormestariehdokkaasi. Tämä on hyvä mieltää etenkin, jos itselle sopivia ehdokkaita löytyy useamman puolueen listoilta. Monessa mielessä mielenkiintoinen vaalikevät siintää siis edessämme. Tuetaan yhdessä lähikauppiaita Käytetään ostoseurot lähikulmilla! pormestariksi pormestarin paikalle ajankohtaiset asiakysymykset vetävät ehdokkaaksi kuntavaaleihin Kuntapäättäjien arvioiden mukaan halukkuutta ehdokkaaksi lähtemiseen lisäävät erityisesti ajankohtaiset asiakysymykset, kunnan tulevaisuudennäkymät sekä kuntalaisten palaute. Luottamustehtäviin halajaavan on syytä kuitenkin varautua pitkiin kokouksiin. Kunnanvaltuutetut käyttivät vuonna 2020 keskimäärin 6,8 viikkotuntia luottamustehtäviensä hoitoon. Maan pääkaupungin pormestarin virkaan on nyt tunkua. hallitsevan pormestarin jan vapaavuoren (kok) manttelinperijäksi on ilmoittautunut joukko maan eturivin poliitikkoja. viikin löytöeläintalossa hoidettiin 649 helsinkiläistä eläintä vuonna 2020 teemu pukki kannustaa lapset liikkeelle ja pyytää vanhemmilta esimerkkiä helsingin löytökissoista lähes puolet jää noutamatta kotiin löytöeläintalosta. Löytökoirista suurin osa haetaan nopeasti. Tiedot selviävät Helsingin Viikin löytöeläintalon viime vuoden tilastoista. ”Tämä voi kuvastaa kissojen arvostuksen puutetta”, sanoo Helsingin kaupungin ympäristöpalvelujen johtava valvontaeläinlääkäri Päivi Lahti. huuhkajien ja Norwich Cityn hyökkääjätähti Teemu Pukki kannustaa lapsia lisäämään fyysisesti aktiivisia hetkiä arkiliikunnan, harrastusten ja leikin muodossa sekä kutsuu vanhempia näyttämään rohkeasti esimerkkiä. ”Tiedän, mikä esikuvien merkitys on nuorille ja olen erittäni ylpeä, että saan kannustaa lapsia liikkumaan”, kertoo Teemu Pukki. Kuntavaalit helsingissÄ 18.4. ennaKKoÄÄnestYs 7.-13.4. eduskunta Wikipedia Wikipedia kissaa voi ulkoiluttaa turvallisesti valjaissa. anna kjäLLman marko rantanen Huhtikuussa valitaan Helsingille uusi pormestari. Kuka on sinun suosikkisi? Osallistu kyselyymme lehden verkkosivuilla 7.3. mennessä. Verkko-osoitteen löydät lehden etukannesta, nimilogon alta. Voit osallistua myös lähettämällä suosikkisi nimen Whats App tai tekstiviestinä numeroon 045-1646264. Muista laittaa mukaan oma nimesi. Vastata voit vain kerran. Julkaisemme lukijoittemme suosikin seuraavaksi pormestariksi ja espressokeittimen voittajan nimen maaliskuun lehdessämme. ÄÄnestÄ suosikkiasi ja voita espressoKeitin! Kenestä uusi pormestari?
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2021 Ylipaino on yleinen vaiva monella sisäkissalla Kissat lihovat samasta syystä kuin ihmisetkin, eli jos ne syövät liikaa ja saavat liian vähän liikuntaa. Liikkumattomuudesta tulee usein ikävä kierre: kissa, joka liikkuu liian vähän, laiskistuu helposti ja liikkuu sitäkin vähemmän. Ylipaino lisää monien sairauksien riskiä eli kissa kannattaa pyrkiä pitämään normaalipainoisena. Ylipaino lisää risKiä sairauKsille Monien sairauksien riski nousee huomattavasti, jos kissa on ylipainoinen. Diabetes eli sokeritauti on yksi ylipainoisilla kissoilla yleinen sairaus, johon ainoa hoitomuoto on loppuelämän kestävä päivittäinen lääkitys ja verensokeritasojen seuraaminen. Ylipainoisen kissan on usein vaikeampi pestä itseään kaikkialta, mistä voi aiheutua kissalle ihovaivoja. Nivelvaivat ovat myös yksi yleinen ylipainoisten kissojen vaiva. Ylipainoisen kissan nivelet rasittuvat tavallista enemmän painon takia ja liikkumisesta tulee vaivalloisempaa, mikä voi johtaa siihen, että kissa liikkuu sitäkin vähemmän. normaalipaino ja painon tarKKailu Mistä sitten tietää milloin kissa on normaalipainoinen tai ylipainoinen? Normaalipainoisella kissalla kylkiluiden tulisi tuntua tunnustellessa ei kuitenkaan näkyä selvästi, sillä silloin kissa voi olla alipainoinen. Kun kissaa katsoo ylhäältäpäin, tulisi kissalla näkyä tai tuntua hieman kapeneva vyötärö. Sivusta katsottuna/tunnusteltuna kissan vatsan tulisi kaartua ylöspäin takajalkoja kohti, eikä olla tasapaksu. Jos kissalla on paksu ja pitkä turkki, muodot eivät välttämättä näy päällepäin eli silloin kissa on hyvä tunnustella käsin. Kissan lihominen tapahtuu usein pikkuhiljaa ja huomaamatta. Varsinkin kissoilla, joilla on pitkä ja paksu turkki, lisäkilo tai pari eivät välttämättä näy heti. Siksi kissan painoa kannattaa tarkkailla tasaisin väliajoin, jotta huomaat mahdollisen painonnousun ajoissa. Kannattaa siis ottaa tavaksi punnita kissa esimerkiksi kuukausittain tai neljä kertaa vuodessa. jos kissa on todella ylipainoinen tai lihonut paljon lyhyessä ajassa, ota ensin yhteyttä eläinlääkäriin. Eläinlääkäri tutkii kissan ja varmistaa, ettei painonnousu johdu jostain sairaudesta. Eläinlääkäri voi myös auttaa laatimaan sopivan painonpudotussuunnitelman kissalle. VinKKejä Kissan painonhallintaan Vähemmän herkkuja Yksi helppo tapa pienentää päivittäistä kalorimäärää on vähentää turhia makupaloja. Esimerkiksi kissanamien sijaan voit palkita kissaa lelun tai kissanmintun avulla, tai antamalla herkun sijaan palan kuivamuonaa. Voit myös kysyä eläinkaupasta vähäkalorisia nameja tai antaa pienemmän herkkupalan, esimerkiksi puolikkaan normaalista. sopiva annoskoko Mittaa kissan ruoka-annokset tarkkaan ja seuraa ruokapaketin annosteluohjetta. Kissalle kannattaa antaa ruoka säännöllisesti eikä jättää ruokaa esille, jotta voit tarkkailla kuinka paljon kissa syö päivän aikana ja varmistaa ettei kissa syö liikaa. steriloidun tai kastroidun kissan aineenvaihdunta on hieman hitaampi ja siitä syystä päivittäistä ruokamäärää tulisi pienentää noin 30%. Jos annoskoon pienentäminen ei onnistu ilman, että kissalle jää nälkä ja se kerjää lisää ruokaa, kannattaa kokeilla vaihtaa lighttai vähäkalorisempaan ruokaan. lisää liikuntaa Tehokkain tapa pitää kissa normaalipainoisena tai pudottaa painoa hieman on lisätä liikuntaa. Muista siis leikkiä kissasi kanssa päivittäin, jotta kissa pysyy aktiivisena. Varmista, että kotonasi on paljon kiipeilymahdollisuuksia, sillä kiipeily ja paikasta toiseen hyppiminen tekevät hyvää kissan lihaksille. Seuraavan kerran, kun haluat hemmotella kissaasi, osta sille herkkujen sijaan joku uusi hauska lelu, jonka kanssa voitte leikkiä yhdessä. Voit myös mahdollisuuksien mukaan viedä kissan ulkoilemaan valjaissa ja hihnassa. teksti ja kuva: Agria eläinvakuutus EHDOKAS KOHDISTA VIESTISI LÄHIMEDIASSASI. EDULLISESTI. TUTUSTU. NYT. KUNTAVAALIT 2021 VALMIINA VAALEIHIN! Lue lisää: www.letterbox.fi/vaalit kissat lihovat samasta syystä kuin ihmisetkin, eli jos ne syövät liikaa ja saavat liian vähän liikuntaa. tv-jumalanpalvelus lähetetään jatkossakin joka sunnuntai Yle ja Kirkon viestintä lisäsivät televisioituja jumalanpalveluksia viime vuoden keväällä koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen takia. Vaikka monella oli tilanteen aiheuttaman ahdistuksen ja surun takia tarve löytää hengellisiä ohjelmia, osallistuminen oman seurakunnan jumalanpalveluksiin kirkossa oli ja on edelleen mahdotonta. myös vuonna 2021 jumalanpalveluksia nähdään Yle TV1:ssä edelleen joka sunnuntai juhlapyhien lisäksi. Katsojapalautteeseen on reagoitu Koronatilanne lisäsi televisioitujen jumalanpalvelusten määrää, ja katsojilta saatu palaute säännöllisistä jumalanpalveluksista on ollut myönteistä. “Kun jumalanpalvelus on säännöllinen, katsoja löytää sen helpommin. Aikaisemmin katsoja on joutunut aina tarkistamaan ohjelmatiedoista, tuleeko televisiosta jumalanpalvelus juuri tänä sunnuntaina”, ohjelmapäällikkö Kimmo Saares Kirkon viestinnästä perustelee. “hartausohjelmat, kuten tv-jumalanpalvelukset, ovat osa Ylen julkisen palvelun tehtävää. Televisioidut jumalanpalvelukset jatkuvat entiseen malliin eikä niiden lopettamista ole edes harkittu. Korona-ajan alulle laittama joka sunnuntainen tv-jumalanpalvelus täydentää hienosti muuta Ylen hartausohjelmatarjontaa ja olemme saaneet siitä katsojilta hyvää palautetta”, tuottaja Pekka Heikura Yleltä sanoo. Vuonna 2021 uusia jumalanpalveluksia lähetetään kaikkiaan 36, ja loput sunnuntait katetaan uusinnoilla. Uusinnat pyritään sovittamaan mahdollisimman hyvin kirkkovuoden ajankohtaan sopiviksi. Perinteisten seurakuntajumalanpalvelusten lisäksi televisiossa nähdään edelleen erilaisia formaattijumalanpalveluksia, kuten Nojatuolikirkko, Reissukirkko, Riemulaulut ja Studiokirkko. radiojumalanpalVeluKsia jo 95 Vuotta Tänä vuonna vietetään sähköisten jumalanpalveluksien 95-vuotisjuhlavuotta, sillä ensimmäinen radiojumalanpalvelus lähetettiin 1926. Viikoittaiset radiojumalanpalvelukset ovat Ylen vanhin säännöllisesti lähetetty ohjelma, ja niiden rinnalla myös tv-jumalanpalvelukset ovat vakiinnuttaneet asemansa. ”saatu palaute kertoo siitä, että jumalanpalvelukset ovat katsojille todella tärkeitä. Tv-jumalanpalvelusten suosio on ollut viimeiset vuodet jatkuvassa kasvussa: vuonna 2020 niillä oli keskimäärin 192 100 katsojaa, joka on korkein luku kahdeksaan vuoteen”, Saares muistuttaa.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 3 | 2021 Vuoden musiikintekijä -palkinto Janne Rintalalle SäVeltäJä, sanoittaja janne Rintala on saanut teoston vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinnon. teosto jakaa vuosittaisen palkinnon tunnustuksena erityisistä ansioista monipuolisen iskelmämusiikin tekijänä. Janne Rintalan tekemät kappaleet ovat olleet viime vuosina säännöllisesti Suomen kuunnelluimpien kappaleiden joukossa. Arttu Wiskarin esittämät Mökkitie, Tuntematon potilas, Suomen muotoisen pilven alla sekä viimeisimpänä Tässäkö tää oli ovat kaikki Rintalan kynästä syntyneitä kappaleita. Musiikkia Rintala on tehnyt perustamansa tuotantoyhtiön Mökkitie Recordsin riveissä. Rintalan yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa perustama yhtiö on mahdollistanut työskentelyn päätoimisena musiikin tekijänä jo lähes kymmenen vuoden ajan. Mökkitie Recordsilla Rintala on kirjoittanut myös Erika Vikmanin hittikappaleet Cicciolina sekä Syntisten pöytä. ”Iskelmä Gaalassa jaettavalla Vuoden musiikintekijä -palkinnolla huomioimme monipuolisia ja ansioituneita kevyen musiikin tekijöitä. Janne Rintala on löytänyt musiikin tekijänä oman tiensä jo varhain ja vienyt sitä määrätietoisesti ja sitkeästi eteenpäin”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen. ”Rintala on tyylillään onnistunut löytämään tiensä suomalaisten sydämiin. Tästä osoituksena ovat hänet lukuisat kansan suosioon nousseet kappaleensa, jotka jäävät elämään pitkään”, kertoo Salminen palkinnon perusteista. Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto jaettiin nyt neljättä kertaa. Aiemmin palkittuja ovat Petri Somer (2018), Timo Kiiskinen (2019) sekä Sinikka Svärd ja Juha Tapio (2020) Palkinnon saajista päättää Teoston palkintoraati. info: Perustettu 1965 Taiwanissa Valmistaa osia mm. seuraaville merkeille: Can-Am, Polaris, Vespa, Piaggio, Yamaha, ym. Tuotekehitys ja valmistus omilla tehtailla Taiwanissa Vie mönkijöitä yli 50 eri maahan Euroopan johtava tieliikennemönkijämerkki Aito, tehdasvalmisteinen traktorimönkijä SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. MODULARBOX OY Suomen Suurin Mönkijäkauppa TILAA ESITE! Tilaukset ja tied. p. 09 595 510, 040 553 2428, myynti@rally.fi. Nopeat toimitukset kotiin asti. MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III. Av. ark. 10-17, la 10-13 UUTUUS! TRAKTORIMÖNKIJÄ ERIKOISERÄ! 6490 ? +tk SH. 8490 ? + tk UUTUUS! 4x4 7790 ? +tk KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi Kaikki mallit 2-paikkaisia. Tilausnro 11010 Alumiinivanteet! Isoin maavara 30,5 cm Vetokyky yli 920 kg Rahoituksella alk. 139?/kk. Tilausnro 11006 MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! 550 EFI+EPS SPECIAL EDITION FULL LED Rahoituksella alk. 169?/kk. ETUSI ARVO NYT 2990 ? 4x4 KAUPANPÄÄLLE: 550 EFI BLADE VINSSI + PERÄVAUNUPISTOKE 26" MAXXIS BIG HORN Testivoittajarenkaat. KAIKKI IN! SH. 9990 ? + tk Toimi heti! Alumiinivanteet. ETUSI ARVO NYT 2990 ? OHJAUSTEHOSTIMELLA UUTUUS! 1000 BLADE LTX EPS LED OHJAUSTEHOSTIMELLA 11990 ? +tk Tilausnro 11017 UUTUUS! 600 EFI+ EPS FULL LED 8290 ? +tk Tilausnro 11019 Rahoituksella alk. 179?/kk. MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! Rahoituksella alk. 199?/kk. ETUSI ARVO NYT 2570 ? TASAUSPYÖRÄSTÖ! 26" MAXXIS BIG HORN Testivoittajarenkaat. ETUSI ARVO NYT 2990 ? 26" MAXXIS BIG HORN Testivoittajarenkaat. Alumiinivanteet. 4x4 Pikasäädettävät iskunvaimentimet lisäsäiliöillä. SH. 13990 ? + tk Alumiinivanteet. SH. 10490 ? + tk 4x4 83hv OHJAUSTEHOSTIMELLA 7290 ? +tk SH. 9490? +tk Tilausnro 11009 OHJAUSTEHOSTIMELLA 550 EPS Otamme vaihdossa mönkijät, mp:t ym. Rahoituksella alk. 159?/kk. TGB OSTAJILLE PARAS KOTIMAINEN FINMAN V-AURA 800? MUILLE 990? janne Rintalan tekemät kappaleet ovat olleet viime vuosina säännöllisesti Suomen kuunnelluimpien kappaleiden joukossa. janne Rintala löytyy monien Arttu Wiskarin esittämien laulujen takaa. toni Lund, BAueR MediA
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2021 AUTOJA LIIKENNETIEDOTTAJA 2020 Pekka Koski, Mercedes-Benz Autoja liikennetoimittajat ry J OURNALISMI Matti Järvi, Martti Merilinna, Juha Tolvanen, Tapani Vaahtola Autoja Liikennegaala ELÄMÄNTYÖ Timo Tervo Autoja liikennetoimittajat ry TAUSTAVOIMA Kiti Westerback Autoja liikennetoimittajat ry INNOVAATIOPALKINTO Gacha-robottibussi Harri Santamala Autoja liikennetoimittajat ry & Rightware AUTOJA LIIKENNEKUVA 2020 ”Tulevaisuuteen” Teemu Granström Autoja liikennetoimittajat ry & Grano Diesel LIIKENNETEKO Välkky-tehostemerkkikapseli Jouni Hänninen Autoja Liikennegaala & LähiTapiola VUODEN AUTO SUOMESSA 2021 Skoda Octavia Autoja liikennetoimittajat ry VUODEN AUTO SUOMESSA 2021 YLEISÖN SUOSIKKI Porsche Taycan LIIKENNEVAIKUTTAJA Anna-Liisa Tarvainen Autoja Liikennegaala HYVÄ SUOMI! Juha Kalliokoski Kamux Oyj Autoja liikennetoimittajat ry & Santander Gaalan huippuhetket mtv-palvelussa Koko juhla Vimeossa AUTOJA LIIKENNEGAALA 27.1.2021 SKODA OCTAVIA AUTOJA LIIKENNETOIMITTAJIEN VALINTA PEUGEOT 2008 PORSCHE TAYCAN RENAULT CAPTUR TOYOTA YARIS VOLKSWAGEN ID.3 2. SIJA 3. SIJA 4. SIJA 5. SIJA 6. SIJA Autoja Liikennegaala onnittelee kaikkia palkittuja ja kiittää esiintyjiä, yhteistyökumppaneita sekä taustajoukkoja ja vapaaehtoisia.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 3 | 2021 Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Autoja, metallia, rautaa romurekka noutaa Noutotilaukset: 0400-322 922 Nyt AutoistA romutuspAlkkio tilaa nouto nyt! Noudamme ilmaiseksi romut pois pihaltasi (min 500kg). Autoista romutustodistukset ja ilmainen rekisteristä poisto. TIKKURILA, Tikkurikuja 1 0400 364 644 Ma-pe 8-18, La 9-13 HERTTONIEMI, Sahaajankatu 5 2 0400 1 88 1 33 Ma-Pe 8-17 VARAUDU PAKKASIIN Öljynvaihdon ja autohuollon erikoisliike Meiltä myös laadukkaat akut asennettuna! Voittajaksi nousi Porsche Taycan, joka sai 27,1-prosenttia kaikista äänistä. Jaetulle toiselle sijalle selvisi täsmälleen samalla prosenttiosuudella 22,9 Volkswagen ID.3 ja Škoda Octavia, joka juhli virallista Vuoden Auto Suomessa 2021 -titteliä gaalan loppuhuipennuksena. Myös ammattilaiset arvostivat Volkswagen ID.3:n toiseksi ja kolmanneksi ylsi Toyota Yaris. Yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin kaksi Autoja Liikennegaalan kumppaneiden Bernerin ja Continentalin tuotepalkintoa. Bernerin 590 euron arvoisen Korrek ProCeramic TFC Cure -ammattipinnoitteen autoonsa voitti Oiva Hirvonen Helsingistä ja Continentalin rengassarjan onnelliseksi omistajaksi arvottiin Lauri Alihokka niin ikään Helsingistä. vuoden Auto Suomessa 2021 Škoda Octavia ammattilaisten valinta ja Porsche Taycan yleisön suosikki AuTOjA LiikennegAALAn uutuutena järjestettiin vuoden Auto Suomessa 2021 -kilpailusta yleisöäänestys. Letterboxin lähes 40 aluelehden lukijat saivat valita oman suosikkinsa Autoja Liikennetoimittajien yhdistyksen jäsenkunnan valitsemista kuudesta finalistista. Autoja Liikennegaalassa järjestettiin ensimmäisen kerran myös vuoden Auto Suomessa -yleisö äänestys, jonka voitti täys sähköauto Porsche taycan. Škoda Octavia voitti Autoja liikennetoimittajien äänestyksessä himoitun vuoden Auto Suomessa 2021 -tittelin etelä-Suomeen saapunut tammikuinen lumisadejakso osoitti tienhoitojärjestelmämme haavoittuvuuden. Kun tienhoitokaluston ja -kapasiteetin mitoitus on tehty vain leudomman talven tarpeiden mukaan, järjestelmä ontuu heti talven iskiessä oikealla voimallaan. Tammikuisen Toini-myrskyn jälkeen auraamattomat tiet ja polkeutuneet polanteet kertoivatkin armotta, miten tienhoitomme mitoitus ei alkuunkaan riitä vaativampiin talviolosuhteisiin. koska yhteiskuntaa ei voida sulkea huonon sään ajaksi, kärsivät nykytilanteessa suurimman haitan ne tienkäyttäjät, joiden on joka tapauksessa liikuttava, vallitsevasta säätilasta ja tieolosuhteista riippumatta. Tienpidon häiriöistä vakavimman riskin kohtaavat pelastustoimi, ambulanssit ja poliisit. Apu ei pääse perille, mikäli väylät ja kadut eivät ole liikennöitäviä. Hoitamattomien väylien seurauksena myös elinkeinoelämälle elintärkeät kuljetusketjut häiriytyvät, hidastuvat ja katkeavatkin. Ajoneuvot ja -yhdistelmät juuttuvat mäkiin kiinni, tapahtuu tieltä suistumisia ja muita liikenneonnettomuuksia. Yhteiskunnalle, elinkeinoelämälle, vakuutusyhtiöille ja kuljetusyrityksille aiheutuva lasku on valtava. Yhteiskuntamme on rakennettu toimimaan läpi vuorokauden ja vuoden jokaisena päivänä. Tuotantolaisten ja myymälöiden varastot ovat jo vuosikymmeniä sitten siirretty kuljetusyritysten ajoneuvojen kuormatiloihin. Jokainen arkiyö siirtyvät elintarvikkeet keskusliikkeiden logistiikkakeskuksista marketteihin ympäri Suomea. Tehtaat ja tuotantolaitokset tarvitsevat nekin raakaainekuljetuksensa ja jakeluliikenteen toimijat toimittavat kaupunkilaisten tarvitseYhteiskuntaa ei voi sulkea lumisateen ajaksi – tienhoidon tulee varautua paremmin talveen mat tarvikkeet ja hyödykkeet ihan joka päivä keskustojen pienmyymälöihin. Yhteiskunnan tarvitsemien kuljetusten tarve ei vähene kovallakaan lumisateella. Suomessa maanteiden tavaraliikenne kuljettaa yli 80 prosenttia tavaratonneista. Logistiikkamme on rakentunut ketterän, pienyrittäjävetoisen kuljetusyrittäjyyden varaan, joka soveltuu erinomaisesti ohuiden tavaravirtojen ja hajautetun tuotannon maahamme. Kuljetusketjujemme häiriöttömyys on elinkeinoelämämme elinehto ja kilpailukykymme tukijalka. kuljetusyrittäjät pitävät selvänä, että pohjoisen kotimaamme tulee jatkossa pystyä varautumaan paremmin myös niihin talvisempiin liikenneolosuhteisiin. Talvihoidon resurssointia on nostettava ja muita ratkaisuja kehitettävä niin, että hoitotaso voidaan mitoittaa kattamaan myös leudosta ja vähälumisesta talvesta poikkeavat olosuhteet. Näin toimien voimme varmistaa yhteiskunnan tarvitsemien kuljetusten ja suomalaisten arjen säilymisen häiriöttömänä. etelä-Suomen kuljetusyrittäjät ry Jan Ingman, puheenjohtaja Mikko Voutilainen, toimitusjohtaja
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2021 Folkhälsanin palvelukodit Etelä-Haagassa aiotaan keskittää uudisrakennukseen HElsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi etelähaagassa sijaitsevan vanhusten palvelukodin laajentamiseen tähtäävän asemakaavan muutoksen helmikuun 2021 kokouksessaan. Kaavamuutos koskee osoitteessa Kauppalantie 9-11 olevaa tonttia. Tontilla nykyisin sijaitsevan ruotsinkielisen Kristinagården-palvelukodin omistaa Folkhälsan. Kaavamuutosalueen ulkopuolella Steniuksentiellä sijaitsee Folkhälsanin toinen palvelukoti, Silviahemmet. Kaupungin päätöksen mukaan uudisrakennukseen yhdistetään näiden kahden Etelä-Haagassa toimivan palvelukodin toiminnot. Nykyinen Kristinagårdenin palvelukotirakennus, joka on peräisin 1960-luvun lopusta, on tarkoitus purkaa. Tilalle voidaan rakentaa uusi, aiempaa suurempi palvelukoti. – Tavoitteena on toteuttaa etelähaagalaiseen ympäristöön rakennuskokonaisuus ja säilyttää tontin vehreä ilme, päätöksessä kerrotaan. Kauppalantie 9-11 tontin maasto laskeutuu jyrkästi Kauppalantieltä Kauppalanpuistoon. Kauppalanpuisto on yksi Haagan harvoja suurempia rakennettuja puistoalueita, todetaan kaupunginvaltuuston päätöksessä. Asemakaavan muutoksen myötä Kauppalanpuiston länsireunasta liitetään nykyisen palvelukodin tonttiin 495 neliömetrin suuruinen alue. Palvelukotitontin eteläinen osa, 175 neliömetriä, liitetään puolestaan osaksi Kauppalanpuistoa. Uutta asuntokerrosalaa tontille on nyt merkitty 3 000 kerrosneliömetriä. Asukasmäärän lisäys on noin 50 asukasta. JOSKUS KUULEN, JOSKUS EN Monella meistä on vaikeuksia kuulla. Tarjoamme keskusteluseuraa, vertaistukea ja opastusta kuuloasioissa kaiken ikäisille. www.helky.? | puh. 045-123 2624 | info@helky.? Haagassa edistetään parempaa kuuloa Helsingin Kuuloyhdistys tarjoaa kuulolähipalvelua Etelä-Haagassa. Kuulolähipalvelu on palveluneuvontaa, jota Helsingin kuuloyhdistyksen vapaaehtoiset tarjoavat normaalioloissa Helsingin alueella eri palvelukeskuksissa sekä yhdistyksen toimitiloissa Helkan tuvalla Haagassa. Koronan takia toiminta on jouduttu keskittämään toistaiseksi vain Haagaan. Kuulolähipalvelun tavoitteena on saada kuulokojeet päivittäiseen käyttöön. Opastamme kuulokojeen ja kuulemisen apuvälineiden käytössä, pesemme tarvittaessa korvakappaleet, vaihdamme letkut ja suodattimet sekä myymme paristoja ja muita vastaavia pientarvikkeita. Neuvomme myös, mistä voit hakea apua muissa kuuloasioissa. Palvelu täydentää kunnan kuulonhuollon palveluja. Kuulolähipalveluneuvoja Tuula Marttinen kertoo nykyisin palvelun keskittyvän neuvomaan kuulokosUomEssA kuulokoje on käytössä noin sadalla tuhannella henkilöllä, mutta arviolta jopa kolminkertainen määrä hyötyisi kuulonkuntoutuksesta. jeiden käytössä, koska uusimmissa kuulokojeissa ei ole mahdollista osia puhdistaa vaan ne vaihdetaan tarvittaessa kokonaan. Yhä merkittävämmäksi toiminnassa on noussut vertaistuen merkitys. Taru Reinikaisella on ollut kuulolaitteet vasta reilun vuoden ajan. Kuulolaitteiden saanti oli aluksi järkytys. Huonokuuloisuus kuuluu vanhuuteen ei keski-ikäisyyteen. Elämä on kuitenkin laitteiden myötä helpottunut. Enää minun ei tarvitse huomaamattaan pinnistellä tilanteissa, joissa kuuleminen oli vaikeaa Reinikainen kuvailee. Kuulolaitteiden käyttö vaatii totuttelua. Kojeen käytön opettelu sekä uusiin ääniin tottuminen vaativat kärsivällisyyttä ja motivaatiota. Kuulokoje vahvistaa puheen lisäksi myös ympäristön ääniä sekä käyttäjän omaa ääntä. Kun saa uuden kuulokojeen, on tärkeää käyttää kuulokojetta päivittäin. Aivot tottuvat uuteen äänimaailmaan päivittäisen säännöllisen käytön myötä ja vähitellen kojeen käyttäjä oppii tunnistamaan puhetta ja ympäristön ääniä entistä paremmin. Kuulokojeen käyttäminen helpottaa arkielämää. Kaapissa laitteista ei ole hyötyä. Kuulolaitteen avulla kuulet kalakaverin jutut ja kahvipöytäjuorut yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kumpulainen toteaa. Kuulolähipalveluneuvoja Tuula Marttisen mukaan kuulolähipalvelu on maksutonta kaikille kuulovammaisille ja heidän läheisilleen eikä se edellytä kuuloyhdistyksen jäsenyyttä. kuulolähipalveluneuvoja tuula Marttinen kirjaa tilastotiedot kävijöistä sekä vastaa kuulolaitteen varaosien, kuten paristojen, myynnistä. kuulolähipalveluneuvoja Raija Olkkola puhdistaa kuulokojeen korvakappaletta. tehtävä vaatii sorminäppäryyttä. 0400 969 387 info@maalivahti.fi www.maalivahti.fi Teemme maalauksia ja remontteja yksityisille ja taloyhtiöille Varastomme ovat Haagassa Malmin kenttä ei ole rakennusmaa Kuntavaalit
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 3 | 2021 Horoskooppi VESIMIES (21.1. – 19.2.) Saat huomiota, jos muutat elintapojasi tai ulkomuotoasi. Tulet kohtaamaan vastustusta, jos olet pimittänyt informaatiota, joka saattaisi järkyttää jotain rakastamaasi henkilöä. Kieltäydy osallistumasta juoruiluun, jotta et itse joudu sen kohteeksi. KALAT (20.2. – 20.3.) Anna mielikuvituksesi lentää, mutta älä sitoudu sellaiseen, joka vaarantaisi taloudellista tilannettasi. Pidä kiinni uskomuksistasi, traditioistasi ja etiikastasi, niin omatuntosi pysyy puhtaana ja saat niiden ihmisten hyväksynnän, joista välität. OINAS (21.3. – 20.4.) Sinun tulisi keskittyä nyt taloudellisiin saavutuksiin ja henkilökohtaiseen budjettiin, sekä tarttua tilaisuuksiin, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Yhteiset hankkeet herättävät kritiikkiä joten hoida asiat omin voimin. Vastuuntuntoinen ja nopea reagointi ongelmiin tekee toisiin vaikutuksen. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Muista mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja tee tarvittavat muutokset prioriteettiesi mukaan. Perehdy tarjoukseen tai ehdotukseen jossa saattaa olla potentiaalia ja joka parantaisi taloustilannettasi. Halusi miellyttää sekä kykysi saada aikaan asioita tuottaa tulosta. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Pidä tunteesi kurissa ja mielesi hienosäädöllä. Kuuntele tarkkaan kritiikki, jonka vastaanotat läheiseltä ystävältä tai sukulaiselta. Aikaansaava ja positiivinen asenne tuo tuloksia joista voit olla ylpeä ja jotka auttavat seuraaviin haasteisiin. RAPU (22.6. – 21.7.) Kieltäydy negatiivisuudesta ja tee parhaasi elääksesi ja nauttiaksesi hetkestä. Lakkaa elämästä menneisyydessä ja murehtimasta vanhoja. Anna mielikuvituksesi lentää, niin saat ideoita, jotka ovat sekä kunnianhimoisia ja hedelmällisiä. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Pinnan alla kytee salaisuuksia, jotka tulee paljastaa, jotta vältytään ongelmilta. Ole avoin ja rehellinen tunteistasi ja suunnitelmistasi. Ravista pakkaa, niin saat selville missä muut seisovat kun sinua koskevista asioista on kyse. Kuuntele muita niin saat tukea ja liittolaisia. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tarkkuutesi ja kykysi keskittyä yksityiskohtiin säästää sinut kalliilta virheeltä. Piristä ulkomuotoasi ja asennettasi niin saat suosiota. Älä anna huonojen vaikutteiden viedä terveysongelmiin tai hankaliin tilanteisiin. VAAKA (23.9. – 22.10.) Pyydä palveluksia, kysy apua ja näytä inhimillinen puolesi niin lähennyt henkilön kanssa, joka on aina ollut paikalla sinua varten. Tarkastele talousja kumppanuustilannettasi ja tee muutoksia, jotka helpottavat stressiä ja pystyt etenemään rakentavaan suuntaan. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Pysy kaukana henkilöstä, joka haastaa riitaa, niin vältyt tekemästä virheen, jota tulet katumaan. Fyysinen työ tai aktiviteetti auttaa turhautumisen käsittelemisessä. Itseluottamus tuo sinulle tarvitsemaasi apua ja tukea. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Anna kunnianhimosi loistaa niin saavutat enemmän kuin uskoitkaan. Kun hoidat keskeneräiset asiat pois alta, niin saat aikaa hauskanpidolle. Älä koe, että sinun tulisi tuhlailla tehdäksesi vaikutuksen. KAURIS (22.12. – 20.1.) Puolet taistelusta on siinä, että tiedät mitä haluat. Ei kannata hötkyillä, vaikka muut asettaisivat sinulle paineita tärkeissä päätöksissä. Pidä huolta raha-asioista, jotta tiedät tarkkaan missä mennään ja mihin sinulla on varaa. Puuhasivu Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 18 .3. pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Sudokujen ja pikavisan ratkaisut sivulla 4 vastaajan nimi: _________________________ Osoite: ________________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ 1. Apteekkien logossa on ollut yli 2000 vuotta a) sammakko, b) käärme, c) orava, d) kotka? 2. Kirjan Mustien joutsenten vuosi kirjoitti a) Iiro Viinanen, b) Esko Aho, c) Paavo Lipponen, d) Jyrki Katainen? 3. Pääkaupunkiseudun paras urheilija vuonna 2020 oli a) aitajuoksija AnniMari Korte, b) jalkapalloilija Amanda Rantanen, c) jääkiekkoilija Miro Heiskanen, d) koripalloilija Lauri Markkanen? 4. Suomen ensimmäiset mäenlaskukilpailut järjestettiin talvella 1899 a) Lahden Messilässä, b) Rovaniemen Ounasvaaralla, c) Kuopion Puijolla, d) Helsingin Katajanokalla? 5. Grön, Olo, Inari, Ora ja Demo ovat a) rap-yhtyeitä, b) Michelin-tähden saaneita ravintoloita, c) matkatoimistoja, d) Suomen euroviisuehdokkaita? 6. Johanna Lahti on a) Iltasanomien, b) Demokraatin, c) Kansan Uutisten, d) Hufvudstadsbladetin päätoimittaja? Laatija:Martti Huhtamäki Pikavisa Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4.) Sinun tulisi keskittyä nyt taloudellisiin saavutuksiin ja henkilökohtaiseen budjettiin, sekä tarttua tilaisuuksiin, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Yhteiset hankkeet herättävät kritiikkiä joten hoida asiat omin voimin. Vastuuntuntoinen ja nopea reagointi ongelmiin tekee toisiin vaikutuksen. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Muista mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja tee tarvittavat muutokset prioriteettiesi mukaan. Perehdy tarjoukseen tai ehdotukseen jossa saattaa olla potentiaalia ja joka parantaisi taloustilannettasi. Halusi miellyttää sekä kykysi saada aikaan asioita tuottaa tulosta. Pidä tunteesi kurissa ja mielesi hienosäädöllä. Kuuntele tarkkaan kritiikki, jonka vastaanotat läheiseltä ystävältä tai sukulaiselta. Aikaansaava ja positiivinen asenne tuo tuloksia joista voit olla ylpeä ja jotka auttavat seuraaviin haasteisiin. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) Kieltäydy negatiivisuudesta ja tee parhaasi elääksesi ja nauttiaksesi hetkestä. Lakkaa elämästä menneisyydessä ja murehtimasta vanhoja. Anna mielikuvituksesi lentää, niin saat ideoita, jotka ovat sekä kunnianhimoisia ja hedelmällisiä. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Pinnan alla kytee salaisuuksia, jotka tulee paljastaa, jotta vältytään ongelmilta. Ole avoin ja rehellinen tunteistasi ja suunnitelmistasi. Ravista pakkaa, niin saat selville missä muut seisovat kun sinua koskevista asioista on kyse. Kuuntele muita niin saat tukea ja liittolaisia. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tarkkuutesi ja kykysi keskittyä yksityiskohtiin säästää sinut kalliilta virheeltä. Piristä ulkomuotoasi ja asennettasi niin saat suosiota. Älä anna huonojen vaikutteiden viedä terveysongelmiin tai hankaliin tilanteisiin. VAAKA (23.9. – 22.10.) Pyydä palveluksia, kysy apua ja näytä inhimillinen puolesi niin lähennyt henkilön kanssa, joka on aina ollut paikalla sinua varten. Tarkastele talousja kumppanuustilannettasi ja tee muutoksia, jotka helpottavat stressiä ja pystyt etenemään rakentavaan suuntaan. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Pysy kaukana henkilöstä, joka haastaa riitaa, niin vältyt tekemästä virheen, jota tulet katumaan. Fyysinen työ tai aktiviteetti auttaa turhautumisen käsittelemisessä. Itseluottamus tuo sinulle tarvitsemaasi apua ja tukea. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Anna kunnianhimosi loistaa niin saavutat enemmän kuin uskoitkaan. Kun hoidat keskeneräiset asiat pois alta, niin saat aikaa hauskanpidolle. Älä koe, että sinun tulisi tuhlailla tehdäksesi vaikutuksen. KAURIS (22.12. – 20.1.) Puolet taistelusta on siinä, että tiedät mitä haluat. Ei kannata hötkyillä, vaikka muut asettaisivat sinulle paineita tärkeissä päätöksissä. Pidä huolta raha-asioista, jotta tiedät tarkkaan missä mennään ja mihin sinulla on varaa. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Saat huomiota, jos muutat elintapojasi tai ulkomuotoasi. Tulet kohtaamaan vastustusta, jos olet pimittänyt informaatiota, joka saattaisi järkyttää jotain rakastamaasi henkilöä. Kieltäydy osallistumasta juoruiluun, jotta et itse joudu sen kohteeksi. KALAT (20.2. – 20.3.) Anna mielikuvituksesi lentää, mutta älä sitoudu sellaiseen, joka vaarantaisi taloudellista tilannettasi. Pidä kiinni uskomuksistasi, traditioistasi ja etiikastasi, niin omatuntosi pysyy puhtaana ja saat niiden ihmisten hyväksynnän, joista välität. Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4.) Sinun tulisi keskittyä nyt taloudellisiin saavutuksiin ja henkilökohtaiseen budjettiin, sekä tarttua tilaisuuksiin, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Yhteiset hankkeet herättävät kritiikkiä joten hoida asiat omin voimin. Vastuuntuntoinen ja nopea reagointi ongelmiin tekee toisiin vaikutuksen. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Muista mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja tee tarvittavat muutokset prioriteettiesi mukaan. Perehdy tarjoukseen tai ehdotukseen jossa saattaa olla potentiaalia ja joka parantaisi taloustilannettasi. Halusi miellyttää sekä kykysi saada aikaan asioita tuottaa tulosta. Pidä tunteesi kurissa ja mielesi hienosäädöllä. Kuuntele tarkkaan kritiikki, jonka vastaanotat läheiseltä ystävältä tai sukulaiselta. Aikaansaava ja positiivinen asenne tuo tuloksia joista voit olla ylpeä ja jotka auttavat seuraaviin haasteisiin. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) Kieltäydy negatiivisuudesta ja tee parhaasi elääksesi ja nauttiaksesi hetkestä. Lakkaa elämästä menneisyydessä ja murehtimasta vanhoja. Anna mielikuvituksesi lentää, niin saat ideoita, jotka ovat sekä kunnianhimoisia ja hedelmällisiä. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Pinnan alla kytee salaisuuksia, jotka tulee paljastaa, jotta vältytään ongelmilta. Ole avoin ja rehellinen tunteistasi ja suunnitelmistasi. Ravista pakkaa, niin saat selville missä muut seisovat kun sinua koskevista asioista on kyse. Kuuntele muita niin saat tukea ja liittolaisia. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tarkkuutesi ja kykysi keskittyä yksityiskohtiin säästää sinut kalliilta virheeltä. Piristä ulkomuotoasi ja asennettasi niin saat suosiota. Älä anna huonojen vaikutteiden viedä terveysongelmiin tai hankaliin tilanteisiin. VAAKA (23.9. – 22.10.) Pyydä palveluksia, kysy apua ja näytä inhimillinen puolesi niin lähennyt henkilön kanssa, joka on aina ollut paikalla sinua varten. Tarkastele talousja kumppanuustilannettasi ja tee muutoksia, jotka helpottavat stressiä ja pystyt etenemään rakentavaan suuntaan. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Pysy kaukana henkilöstä, joka haastaa riitaa, niin vältyt tekemästä virheen, jota tulet katumaan. Fyysinen työ tai aktiviteetti auttaa turhautumisen käsittelemisessä. Itseluottamus tuo sinulle tarvitsemaasi apua ja tukea. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Anna kunnianhimosi loistaa niin saavutat enemmän kuin uskoitkaan. Kun hoidat keskeneräiset asiat pois alta, niin saat aikaa hauskanpidolle. Älä koe, että sinun tulisi tuhlailla tehdäksesi vaikutuksen. KAURIS (22.12. – 20.1.) Puolet taistelusta on siinä, että tiedät mitä haluat. Ei kannata hötkyillä, vaikka muut asettaisivat sinulle paineita tärkeissä päätöksissä. Pidä huolta raha-asioista, jotta tiedät tarkkaan missä mennään ja mihin sinulla on varaa. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Saat huomiota, jos muutat elintapojasi tai ulkomuotoasi. Tulet kohtaamaan vastustusta, jos olet pimittänyt informaatiota, joka saattaisi järkyttää jotain rakastamaasi henkilöä. Kieltäydy osallistumasta juoruiluun, jotta et itse joudu sen kohteeksi. KALAT (20.2. – 20.3.) Anna mielikuvituksesi lentää, mutta älä sitoudu sellaiseen, joka vaarantaisi taloudellista tilannettasi. Pidä kiinni uskomuksistasi, traditioistasi ja etiikastasi, niin omatuntosi pysyy puhtaana ja saat niiden ihmisten hyväksynnän, joista välität. Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4.) Sinun tulisi keskittyä nyt taloudellisiin saavutuksiin ja henkilökohtaiseen budjettiin, sekä tarttua tilaisuuksiin, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Yhteiset hankkeet herättävät kritiikkiä joten hoida asiat omin voimin. Vastuuntuntoinen ja nopea reagointi ongelmiin tekee toisiin vaikutuksen. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Muista mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja tee tarvittavat muutokset prioriteettiesi mukaan. Perehdy tarjoukseen tai ehdotukseen jossa saattaa olla potentiaalia ja joka parantaisi taloustilannettasi. Halusi miellyttää sekä kykysi saada aikaan asioita tuottaa tulosta. Pidä tunteesi kurissa ja mielesi hienosäädöllä. Kuuntele tarkkaan kritiikki, jonka vastaanotat läheiseltä ystävältä tai sukulaiselta. Aikaansaava ja positiivinen asenne tuo tuloksia joista voit olla ylpeä ja jotka auttavat seuraaviin haasteisiin. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) Kieltäydy negatiivisuudesta ja tee parhaasi elääksesi ja nauttiaksesi hetkestä. Lakkaa elämästä menneisyydessä ja murehtimasta vanhoja. Anna mielikuvituksesi lentää, niin saat ideoita, jotka ovat sekä kunnianhimoisia ja hedelmällisiä. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Pinnan alla kytee salaisuuksia, jotka tulee paljastaa, jotta vältytään ongelmilta. Ole avoin ja rehellinen tunteistasi ja suunnitelmistasi. Ravista pakkaa, niin saat selville missä muut seisovat kun sinua koskevista asioista on kyse. Kuuntele muita niin saat tukea ja liittolaisia. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tarkkuutesi ja kykysi keskittyä yksityiskohtiin säästää sinut kalliilta virheeltä. Piristä ulkomuotoasi ja asennettasi niin saat suosiota. Älä anna huonojen vaikutteiden viedä terveysongelmiin tai hankaliin tilanteisiin. VAAKA (23.9. – 22.10.) Pyydä palveluksia, kysy apua ja näytä inhimillinen puolesi niin lähennyt henkilön kanssa, joka on aina ollut paikalla sinua varten. Tarkastele talousja kumppanuustilannettasi ja tee muutoksia, jotka helpottavat stressiä ja pystyt etenemään rakentavaan suuntaan. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Pysy kaukana henkilöstä, joka haastaa riitaa, niin vältyt tekemästä virheen, jota tulet katumaan. Fyysinen työ tai aktiviteetti auttaa turhautumisen käsittelemisessä. Itseluottamus tuo sinulle tarvitsemaasi apua ja tukea. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Anna kunnianhimosi loistaa niin saavutat enemmän kuin uskoitkaan. Kun hoidat keskeneräiset asiat pois alta, niin saat aikaa hauskanpidolle. Älä koe, että sinun tulisi tuhlailla tehdäksesi vaikutuksen. KAURIS (22.12. – 20.1.) Puolet taistelusta on siinä, että tiedät mitä haluat. Ei kannata hötkyillä, vaikka muut asettaisivat sinulle paineita tärkeissä päätöksissä. Pidä huolta raha-asioista, jotta tiedät tarkkaan missä mennään ja mihin sinulla on varaa. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Saat huomiota, jos muutat elintapojasi tai ulkomuotoasi. Tulet kohtaamaan vastustusta, jos olet pimittänyt informaatiota, joka saattaisi järkyttää jotain rakastamaasi henkilöä. Kieltäydy osallistumasta juoruiluun, jotta et itse joudu sen kohteeksi. KALAT (20.2. – 20.3.) Anna mielikuvituksesi lentää, mutta älä sitoudu sellaiseen, joka vaarantaisi taloudellista tilannettasi. Pidä kiinni uskomuksistasi, traditioistasi ja etiikastasi, niin omatuntosi pysyy puhtaana ja saat niiden ihmisten hyväksynnän, joista välität. Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4.) Sinun tulisi keskittyä nyt taloudellisiin saavutuksiin ja henkilökohtaiseen budjettiin, sekä tarttua tilaisuuksiin, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Yhteiset hankkeet herättävät kritiikkiä joten hoida asiat omin voimin. Vastuuntuntoinen ja nopea reagointi ongelmiin tekee toisiin vaikutuksen. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Muista mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja tee tarvittavat muutokset prioriteettiesi mukaan. Perehdy tarjoukseen tai ehdotukseen jossa saattaa olla potentiaalia ja joka parantaisi taloustilannettasi. Halusi miellyttää sekä kykysi saada aikaan asioita tuottaa tulosta. Pidä tunteesi kurissa ja mielesi hienosäädöllä. Kuuntele tarkkaan kritiikki, jonka vastaanotat läheiseltä ystävältä tai sukulaiselta. Aikaansaava ja positiivinen asenne tuo tuloksia joista voit olla ylpeä ja jotka auttavat seuraaviin haasteisiin. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) Kieltäydy negatiivisuudesta ja tee parhaasi elääksesi ja nauttiaksesi hetkestä. Lakkaa elämästä menneisyydessä ja murehtimasta vanhoja. Anna mielikuvituksesi lentää, niin saat ideoita, jotka ovat sekä kunnianhimoisia ja hedelmällisiä. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Pinnan alla kytee salaisuuksia, jotka tulee paljastaa, jotta vältytään ongelmilta. Ole avoin ja rehellinen tunteistasi ja suunnitelmistasi. Ravista pakkaa, niin saat selville missä muut seisovat kun sinua koskevista asioista on kyse. Kuuntele muita niin saat tukea ja liittolaisia. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tarkkuutesi ja kykysi keskittyä yksityiskohtiin säästää sinut kalliilta virheeltä. Piristä ulkomuotoasi ja asennettasi niin saat suosiota. Älä anna huonojen vaikutteiden viedä terveysongelmiin tai hankaliin tilanteisiin. VAAKA (23.9. – 22.10.) Pyydä palveluksia, kysy apua ja näytä inhimillinen puolesi niin lähennyt henkilön kanssa, joka on aina ollut paikalla sinua varten. Tarkastele talousja kumppanuustilannettasi ja tee muutoksia, jotka helpottavat stressiä ja pystyt etenemään rakentavaan suuntaan. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Pysy kaukana henkilöstä, joka haastaa riitaa, niin vältyt tekemästä virheen, jota tulet katumaan. Fyysinen työ tai aktiviteetti auttaa turhautumisen käsittelemisessä. Itseluottamus tuo sinulle tarvitsemaasi apua ja tukea. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Anna kunnianhimosi loistaa niin saavutat enemmän kuin uskoitkaan. Kun hoidat keskeneräiset asiat pois alta, niin saat aikaa hauskanpidolle. Älä koe, että sinun tulisi tuhlailla tehdäksesi vaikutuksen. KAURIS (22.12. – 20.1.) Puolet taistelusta on siinä, että tiedät mitä haluat. Ei kannata hötkyillä, vaikka muut asettaisivat sinulle paineita tärkeissä päätöksissä. Pidä huolta raha-asioista, jotta tiedät tarkkaan missä mennään ja mihin sinulla on varaa. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Saat huomiota, jos muutat elintapojasi tai ulkomuotoasi. Tulet kohtaamaan vastustusta, jos olet pimittänyt informaatiota, joka saattaisi järkyttää jotain rakastamaasi henkilöä. Kieltäydy osallistumasta juoruiluun, jotta et itse joudu sen kohteeksi. KALAT (20.2. – 20.3.) Anna mielikuvituksesi lentää, mutta älä sitoudu sellaiseen, joka vaarantaisi taloudellista tilannettasi. Pidä kiinni uskomuksistasi, traditioistasi ja etiikastasi, niin omatuntosi pysyy puhtaana ja saat niiden ihmisten hyväksynnän, joista välität.
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2021 Seuraava Haaga–lehti ilmestyy 21.3. tikkurila Peltolantie 2, 01300 Tikkurila p. 09 823 7576 tikkurila@xroom.fi Haaga Vihdintie 3-5, 00320 Helsinki p. 045 275 3077 haaga@xroom.fi Varaa aika joko soittamalla tai netissä www.xroom.fi Voit tulla myös ilman ajanvarausta X rOOM Parturi & kaMPaaMO Hiusten leikkaus Miehet naiset 15 € 25 € Värjäykset alk. 35 € S-market uudistui PohjoisHaagan aseman kupeessa PoHjoiS-Haagan rautatieaseman tuntumassa sijaitseva S-market Lassila avautui uudistettuna 28. tammikuuta 2021. AINEISTOT ILMOITUSMYYNTI Valmisaineistot pdf-muodossa sanomalehtiasetuksin viimeistään Ilmestymistä edeltävänä tiistaina klo 21.00 osoitteella: taitto@letterbox.? Lisäpalveluna mainoksen tekeminen. Letterbox Puhelin: 09-2600107 Sähköposti: myynti@letterbox.? Haaga-lehti.net MEDIATIEDOT 2021 1/1 1/2 1/4 1/8 m m 8 7 x 5 5 2 1 m m 6 3 x 5 5 2 126 x 178 mm 126 x 88 mm ILMOITUSKOOT JA -HINNAT Koko Kertailmoitus Vuosisopimus 1/1 1/2 1/4 1/8 900 € 500 € 280 € 140 € 450 € 250 € 140 € 70 € VERKKOILMOITUKSET Nimitys Koko Hinta Sivupalkki Karuselli 300 x 250 px 300 x 250 px 140€ 80€ Hintoihin lisätään alv 24% Etusivu + 50% Takasivu + 25% Sisältää näkyvyyden 30 päivän ajan Haaga-lehden sivulla Kaikissa ilmoituskaupoissa noudatetaan LetterboxMedioiden yleisiä sopimusehtoja. ILMESTYMISJA AINEISTOPÄIVÄT Kuukausi Ilmestymispäivät Aineistopäivät Helmikuu Huhtikuu Kesäkuu Elokuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Maaliskuu Toukokuu Heinäkuu Syyskuu 19 16 19* 13 18 15 6 17 14 19 16 14 * Poikkeava ilmestymistai aineistopäivä Jakelua kotitalouksiin ja kivijalka yrityksiin Haagan seudun alueella. Lisäksi hyvin kattava telinejakeluverkko talousalueella. Kysy erillistä painoja jakelutarjousta omalle esitteellesi. 23 20 21* 17 22 19 10 21 18 23 20 18 ILMO_Haaga_Lehti_126x42_jaana_hagelin.indd 1 10.2.2021 13.54.16 Remontissa Lassilan S-market sai marketpäällikön Jukka Kinnusen mukaan uuden, avaran ja raikkaan yleisilmeen. Lisäksi hedelmäja vihannesosasto sekä leipäosasto uudistettiin. Juomaosasto uusittiin kokonaan. – Ruokatori sai uudet kalusteet, myymälään tuli mehukone ja uusien lasiseinien ansiosta esimerkiksi juomaosasto sai tilan tuntua, jonka ansiosta osasto tuntuu saaneen lisäneliöitä, Jukka Kinnunen kertoi HOK-Elannon tiedotteessa. Lassilan S-marketin remontti saatiin toteutettua niin, ettei myymälää tarvinnut missään vaiheessa sulkea. HoK-Elannolla on käynnissä mittava hanke, jonka aikana se uudistaa kaikki 60 S-markettiaan Uudellamaalla ja Keski-Uudellamaalla. Uudistushanke alkoi vuonna 2020 ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022. RE/MAX POWER Homes And More Oy Koroistentie 3, 00280 Helsinki power@remax.fi Kun olet myymässä, kutsu meidät käymään. Me tunnemme Haagan talot, asunnot ja asiakkaat. Kolme paikallista asiantuntijaa EETU TAPIO Myyntineuvottelija 0400 715 492 eetu.tapio@remax.fi JUKKA VUORIO Yrittäjä, LKV 040 770 1720 jukka.vuorio@remax.fi JANNE BRUUN Yrittäjä, LKV 044 237 1500 janne.bruun@remax.fi Pizza Service Haaga p. 09-588 4656 | Huovitie 6, 00400 Helsinki www.pizzaservicehaaga.fi Pizza Service Haaga LOUNASTARJOUS Kaikki annokset ark. klo 10-14 sis. juoma 0.33 ja kahvi Leikkeet Pihvit Saat nyt 10% bonuksen, kun tilaat annokset netistä. 8,50 € 10,90 € 12,90 €