LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 12 | 2019 Jumbo ja Flamingo yhdistyvät yhdeksi kauppakeskukseksi Jumbon ja Flamingon yhdistävästä kaupasta kerrottiin aiemmin kesäkuussa. Eläkeyhtiöt omistavat jatkossa uuden kauppakeskuksen tasaosuuksin. Jumbon ja Flamingon yhdistyessä uusi kauppakeskus nousee pinta-alaltaan Suomen ja Pohjoismaiden suurimmaksi kauppakeskukseksi. Jumbon ja Flamingon yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on 140 000 neliömetriä, kertovat työeläkeyhtiöt tiedotteessaan. Uusi keskus ohittaa neliöissä Lempäälän Ideaparkin, Espoon Sellon ja Ison Omenan sekä Helsingin Itiksen. Myös ruotsalainen Mall of Scandinavia jää uuden Jumbon taakse. Jumbo on ollut pitkään myynnillisesti Suomen suurin kauppakeskus. Vuonna 2018 Jumbon myynnit kohosivat 411,6 miljoonaan euroon. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu tiheästi asutuilla alueilla, joissa on katuvalot Myös aikuisten kannattaa käyttää heijastinta Syyspimeällä liikkuminen ilman heijastinta on turvallisuusriski. Heijastimen tarve iltojen pimetessä tunnistetaankin etenkin maaseudulla ja haja-asutusalueella. On kuitenkin harhaluulo, ettei heijastinta tarvitsisi käyttää silloinkin, kun katu on valaistu. – Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu tiheästi asutuilla alueilla, joissa on katuvalot. Vastaantulevan liikenteen valojen lisäksi näkyvyyttä haittaavat esimerkiksi katuja mainosvalojen heijasteet sekä sade ja sumu, kertoo Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela tiedotteessa. Heijastinta käyttää säännöllisesti puolet aikuisista suomalaisista, selvisi Ifin teettämässä kyselyssä, johon vastasi hieman yli tuhat suomalaista. Vähiten sitä käyttävät miehet ja alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset, jotka pitävät heijastinta myös keskimääräistä useammin turhana turvallisuuden lisäämisen kannalta. – Kiitos kampanjoinnin heijastimen käyttö on kuitenkin ollut lievässä kasvussa viime vuosina. Hyvä suuntaus on, että heijastimia integroidaan yhä enemmän suoraan vaatteisiin. Suurin osa suomalaisista pitäisikin mieluiten vaatteita, joissa on jo valmiina kiinteä heijastin, Koskela sanoo. Ylivoimaisesti yleisin syy olla käyttämättä heijastinta onkin kaikenikäisillä sen unohtuminen. Käytetyin heijastinmalli on yhä erikseen kiinnitettävä, riippuva heijastin. SYYSPIMEIDEN tultua vakuutusyhtiö haluaa muistuttaa heijastimen tärkeydestä. Moni tunnistaa heijastimen käytön tarpeellisuuden haja-asutusalueilla, mutta heijastinta tarvitaan yhtä lailla katuvalojen alla liikuttaessa. Useimmiten heijastin unohtuu nuorilta, ja aikuisistakin vain puolet käyttää sitä säännöllisesti. Joukkoliikenteeseen halutaan aina seniorialennus Pääkaupunkiseudun vanhusneuvostot haluavat, että seniorit voisivat matkustaa joukkoliikenteessä alennetuin hinnoin kaikkina kellonaikoina. Nykyisin 70 vuotta täyttäneet seniorit saavat 50 prosentin alennuksen joukkoliikenteessä kello 9-14 välisenä aikana. Seniorialennus tulee laajentaa kokoaikaiseksi. Aikaraja on tarpeeton ja lisää byrokratiaa. Eläkeläiset, kuten kaikki muutkin, välttävät ruuhka-aikoja aina kun se on mahdollista, vanhusneuvostot toteavat kannanotossaan. On kuitenkin paljon liikkumistarpeita, joiden ajankohtaa ei voi valita itse. Esimerkiksi lastenlasten hoito, päivähoitoikäisten saattaminen, vapaaehtoistoiminta ja yhteiskunnallinen osallistuminen. Lisäksi monet harrastukset osuvat ajankohdan 9-14 ulkopuolelle. Terveydenhoitokäyntien ajankohtaa ei yleensä voi itse valita. Pääkaupunkiseudulla toimii oma vanhusneuvosto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla. KAUPPAKESKUS Jumbo ja viihdekeskus Flamingo yhdistyvät yhdeksi kauppakeskukseksi. Työeläkeyhtiöt Varma ja Elo ovat viimeistelleet yrityskaupan allekirjoittamalla sopimuksen.
4 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 12 | 2019 Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi. Kysy lisää myynti@letterbox.fi Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani PÄTEVÖIDY #linja-autonkuljettajaksi Pääsyvaatimuksena • 21-vuoden ikä, riittävä suomen kielen taito • Btai BC-ajokortti (vähintään 1 vuosi aiemmin suoritettuna) sekä nuhteeton ajohistoria. Lisätietoja www.tts.? /henkiloliikenne • Pirjo Hyppönen, 050 3494 616 bussikoulutukset@tts.? Hakeudu TTS:lle koulutukseen Tiedustele meiltä ammattipätevyyjen jatkokoulutuksia, jos toimit jo kuljettajana! Nuolikuja 6, Vantaa Soiva Ombra-torni paljastettiin Vantaalla Ombra on paljastettu Keimolanmäen alueen kohtaamispaikkana toimivalla Lincolninaukiolla. Keimolanmäen uusi asuntoalue on rakenteilla entisen Keimolan moottoriurheilustadionin paikalla. Marjukka Korhosen ja Markus Raivion suunnittelema interaktiivinen tilataideteos kokoaa yhteisen varjon alle niin arkkitehtuuria ja kuvanveistoa kuin alueen tapahtumia ja historiaakin. Tornia voi soittaa Keimolassa ajaneen Leo Kinnusen rata-auton äänistä muodostetulla sävelasteikolla, jossa sävelet syntyvät tornia ympäröivästä liikkeestä. Kaupunkilaiset itse siis saavat teoksen ja tilan elämään ja soimaan. Ombran kokeminen on mahdollista myös eri tavoin aistirajoitteisille. Äänen voi kokea kehollisesti värinäkaiuttimien kautta. Aukion historiakylteissä on pistekirjoitukselle osuudet. Ombra muodostuu monesta erilaisesta osasta, näkökulmasta ja elementistä. Se on kokonaistaideteos, jossa on uutta ja vanhaa. Ombra on moniaistinen ja monialainen. Teos luo uutta julkisen taiteen kenttää Suomessa ja rikkoo myös raja-aitoja taiteen lajien välillä, kertoi taiteilija Marjukka Korhonen ennen teoksen avajaisia. Taiteilijan rooli osana alueen suunnittelutyöryhmää on ollut erilainen prosessi kilpailusta alkaen ja näin myös taiteilijuutta uudelleen määrittävä. Ombran suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut laaja ja moniammatillinen ryhmä ihmisiä taiteilijavetoisesti, Marjukka Korhonen jatkoi. Taiteilijat Marjukka Korhonen ja Markus Raivio ovat toimineet tiiviissä yhteistyössä tornin kunnostuksen ja Lincolninaukion pääsuunnittelijan WSP:n kanssa. Taideteoksen toteutukseen ovat osallistuneet myös Betonipallas, Elpac, Herttoniemen taidevalimo, Kollaasio, NCC, Pro AV Saarikko ja Vihdin Betoni. Ombran avajaiset pidettiin lokakuun hämärtyvässä illassa. Tilaisuuden avasi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. VANTAAN Keimolanmäkeen on valmistunut näyttävä ja erikoinen Ombra. Ombra on entinen kilpa-ajojen valvontatorni, joka on kunnostettu tilataideteokseksi ja instrumentiksi. KUVAT: SAKARI MANNINEN / VANTAAN KAUPUNKI Ombra-torni. Säilytä arvokkaat muistosi katsele ja jaa helposti! DIAJA VALOKUVIEN SEKÄ ALBUMIEN DIGITOINNIT Esim. 1000 diakuvan digitointi (2100dpi,jpg) DVD:lle tai asiakkaan muistitikulle norm. alk. 720€ NYT 432€ KAITAFILMIEN, KOTIVIDEOIDEN, ÄÄNITTEIDEN JA NEGATIIVIEN DIGITOINNIT DVD:lle TAI MUISTITIKULLE 20% -40% + lisäalen nus yli 5000 dian eristä Isojen erien kotinouto, kysy lisää liikkeestä! LISÄTIETOA JA HINNASTOT: www.kaitafilmi.net Espoo: Foto Tapio (Tapiontori, Tapiola) 09 464 398 • FotoGalleria (Leppävaara, Kauppakeskus Galleria) 09 541 9575 • Kuvatehdas (Iso Omena) 010 231 3100 • Kuvaklassikko (Espoonlahti, Ruorikuja 2) 0400 593 344 Helsinki: Kuvatehdas (Citycenter, Makkaratalo) 09 681 1640 • Kuvatehdas (Metro/Asematunneli) 010 231 3101 • Kuvatapio (Munkkivuoren ostoskeskus) 09 485 865 • Kuvatapio (Kauppakeskus Kaari, Kannelmäki) 09 532 200 • Kuvatapio (REDI-kauppakeskus) 09 532 100 • Kuvatehdas (REDI/Kalasatama] 010 231 3102 • Kuvatehdas (Tripla, Pasila, 1. krs Prismaa vastapäätä): p. 010 2313103 Kerava: Ruusukuva (Paasikivenkatu 1) 09 242 0628 Kauniainen: Kuvatapio (Kauppakeskus Grani) 09 505 0019 Tampere/Lempäälä: IdeaPrint (Ideapark) 0440 620130 Vantaa: Myyrfoto (Kauppakeskus Myyrmanni) 050 401 2060 • Studio Ruusu (Maakotkantie 19, Korso) 09 872 6947 TARJOUS VOIMASSA 23.11.2019 ASTI
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 5 12 | 2019 Vuoden auto suomessa 2020 -tittelistä kilpailee 35 uutuusmallia Julkistamisgaalan tähtiesiintyjinä Ellinoora ja Dallapé Gaalassa jaetaan Vuoden Auto Suomessa -tittelin ohella palkintoja ja tunnustuksia yhteensä kymmenessä eri kategoriassa. Huomionosoitusten lomassa gaalavieraita ja tv-katsojia viihdyttävät suomipopin kirkkaimpiin tähtiin noussut Ellinoora sekä Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti esiintynyt viihdeorkesteri Dallapé. Autoja Liikennegaalan juontavat kilpa-autoilija Emma Kimiläinen ja Huomenta Suomi -ohjelmasta tuttu Nina Rahkola. KILPAILUSSA ERITTÄIN LAAJA MALLIKIRJO Viisiovisen monikäyttöauton uunituore sukupolvi vai sittenkin vähän isompi, niin ikään kokonaan uusi katumaasturi? Vaiko kuitenkin ikonisen urheiluauton uusin versio? Jännitystä riittää jälleen kerran, kun Autoja liikennetoimittajat ry jakaa Vuoden Auto Suomessa 2020 -palkinnon vuoden tärkeimmälle autouutuudelle. Ensimmäisellä äänestyskierroksella tuomariston äänistä kilpailee kaikkiaan 35 uutuusmallia, joista kuusi eniten ääniä saanutta selviytyy toiselle ja ratkaisevalle kierrokselle. Aikaisempien vuosien tapaan uutuuksien mallikirjo on erittäin laaja. Mukaan mahtuu kaikkea perinteisistä myyntihiteistä tämän hetken kuumimpiin täyssähköautoihin saakka. Oleellista on, että ehdokkaaksi pääsevän auton täytyy olla äänestyksen ja koeajojen alkaessa myynnissä Suomessa ja tuomariston koeajettavissa. YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS JA AJETTAVUUS PUNTARISSA Mutta miten voittaja sitten valitaan? Auton uutuusarvon lisäksi tuomaristo arvioi auton rahalle tarjoamaa vastinetta sekä muita ominaisuuksia kuten ajettavuutta, tiloja, teknistä edistyksellisyyttä sekä ympäristöystävällisyyttä. Finaaliin pääsevät kuusi autouutuutta julkistetaan 13.11. Tämän jälkeen tuomaristo pääsee tutustumaan vielä kertaalleen finalisteihin, joiden keskuudesta valitaan Vuoden Auto Suomessa 2020. AUTOJA LIIKENNEGAALAN HUIPPUHETKET MTV-KANAVALLA Juhlavan gaalan huippuhetket ovat nähtävissä MTVkanavalla lähetettävässä vajaan tunnin koosteessa lauantaina 7.12. klo 15.05-16.00 ja vielä uusintana seuraavana päivänä. Gaalatunnelmien ohella ohjelmaa täydentävät myös Vuoden Auto Suomessa 2020 -finalistien koeajot ja asiantuntijahaastattelut. Autoja Liikennegaalan järjestelyistä vastaavat Autotuojat ja -teollisuus ry sekä Event Management Group Oy yhdessä Autoja liikennetoimittajat ry:n kanssa. Lisätietoja Autoja Liikennegaalasta sekä mahdollisuuksista osallistua mukaan löytyy osoitteesta autojaliikennegaala.fi. VUODEN AUTO SUOMESSA 2020 -EHDOKKAAT: ? Audi A1 ? Audi Q3 ? Audi E-tron ? BMW 1-sarja ? BMW 3-sarja ? BMW X5 ? BMW X7 ? Citroën C5 Aircross ? DS3 Crossback ? Hyundai Santa Fe ? Kia XCeed ? Lexus UX ? Lexus ES ? Mazda 3 ? Mazda CX-30 ? Mercedes-Benz B ? Mercedes-Benz CLA ? Mercedes-Benz EQC ? Mercedes-Benz GLE ? Peugeot 208 ? Peugeot 508 ? Porsche 911 ? Range Rover Evoque ? Renault Clio ? Seat Tarraco ? Skoda Kamiq ? Skoda Scala ? Subaru Forester ? Ssangyong Korando ? Tesla Model 3 ? Toyota Corolla ? Toyota Camry ? Toyota RAV4 ? Toyota Supra ? Volkswagen T-Cross VUODEN Auto Suomessa 2020 -palkinto on Autoja liikennetoimittajat ry:n tunnustus erinomaista vastinetta rahalle tarjoavalle autouutuudelle Suomessa. Tällä kertaa Vuoden Auton suomalaisesta arvonimestä kilpailee peräti 35 mielenkiintoista uutuusmallia, joista valikoituva voittaja julkistetaan Autoja Liikennegaalassa torstaina 5.12. Helsingin Messukeskuksessa. AKI HAVUKAINEN/EMG
6 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 12 | 2019 www.hakunilanseurakunta.fi Levollista adventin ja joulun aikaa! Kaikki adventin ja joulun tapahtumat: Toivottaa Hakunilan seurakunta
KISSAN RUOKINTA on taitolaji Sivu 4 KOIRANPENTU MULLISTAA ARJEN Sivu 3 Kennelliitto palkitsee sankarikoiria Sivu 2 Nro 1/2019 Kodin LEMMIKIT Nyt Snoozerin laadukkaat tuotteet saatavilla suomalaisesta verkkokaupasta! “LB10” koodilla saat 10% alennuksen tuotteiden osuudesta! Tarjous voimassa 31.12.2019 saakka. www.dogibag.net Maahantuoja: Shop Center Finland Oy info@dogibag.net puh. 044 345 6601
8 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 12 | 2019 2 | Kodin Lemmikit Kodin Lemmikit Riippumaton erikoisjulkaisu lemmikkien ystäville Kustantaja: LetterboxMediat Hämeentie 103 00550 Helsinki Puh 092600107 S-posti: info@letterbox.fi Tuotantoryhmä: Emilia Juvanoja puh. 045 261 0260 Olavi Suhonen puh. 045 164 4314 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ letterbox.fi Verkkolehti: www.kodinlemmikit.net Seuraava lehti ilmestyy helmikuussa 2019 Koirien rekisteröinti tulossa pakolliseksi ”Koirarekisterin perustaminen ja koirien tunnistusmerkinnän säätäminen pakolliseksi on merkittävä askel koirien paremman terveyden ja hyvinvoinnin puolesta. Koirien pakollisella tunnistusmerkinnällä haluamme erityisesti ehkäistä pentutehtailua ja laitonta maahantuontia, sekä helpottaa irrallaan tavattujen koirien palauttamista”, maaja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo. Maaja metsätalousministeriö on linjannut, että rekisterin perustamisessa tultaisiin ensisijaisesti selvittämään mahdollisuus käyttää apuna yksityistä toimijaa, joka huolehtii sekä tietojärjestelmästä että rekisterin edellyttämästä tietokannasta. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että eläimen omistaja tekisi rekisteröinnin yksityisen toimijan järjestelmään, jossa rekisterin pakolliset viranomaistiedot ja yksityisen toimijan tiedot pidettäisiin luotettavasti erillään tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla. Lainsäädännön mukainen virallinen rekisterinpitäjä olisi kuitenkin Ruokavirasto. Näin kustannukset rekisterin perustamisessa saataisiin pysymään kohtuullisina. Ruokavirasto tulee kilpailuttamaan hankkeen etsiessään sopivaa tahoa viranomaista avustavaan rooliin. Selvityksessä toisena vaihtoehtona oli malli, jossa keskustietokanta olisi Ruokavirastossa, mutta tietojen päivitys tapahtuisi yksityisen toimijan tai yksityisten toimijoiden tietokannoista keskustietokantaan. Kolmannessa vaihtoehdossa tietojen päivitys tapahtuisi suoraan Ruokaviraston ylläpitämään keskustietokantaan. Uuden rekisterin kilpailutus, kehitystyö ja käyttöönotto vaatii aikaa. Lisäksi tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät vaatimukset tulee tarkoin selvittää. Näillä näkymin rekisteri saadaan käyttöön aikaisintaan vuonna 2022. ”Koirien pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti luovat pohjaa lainsäädännön laajentamiseen myös kissoille. Suomen on jo korkea aika edetä asiassa, sillä koirien tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä on jo säädetty useissa Euroopan maissa.” ministeri Leppä toteaa. KOIRAja kissarekisterin perustamisesta koskevan selvityksen mukaisesti rekisteri tullaan maahamme perustamaan, mutta ensi vaiheessa vain koirien osalta. Kodin LEMMIKIT Maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) Kennelliitto palkitsee 13 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta – Koiran ja ihmisen välinen suhde on ainutlaatuinen. Sankarikoiria palkitsemalla haluamme muistuttaa, että kaikki koirat voivat olla sankareita, vaikkeivat ne olisikaan koulutettuja hyötykoiria, painottaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen. Tulevana vuonna 2020 Kennelliiton toiminnassa painotetaan koiran hyvän luonteen ja käyttäytymisen edistämistä. Sankarikoirat sopivat hyvin tähän teemaan. Hyväluonteinen, hyvin sosiaalistettu koira on ihmisen paras ystävä rodusta riippumatta. Kennelliiton hallitus otti käyttöön Sankarikoira-arvonimen ensimmäisen kerran vuonna 1997. Sankarikoira® on Kennelliiton rekisteröimä tavaramerkki. Kennelliitto myöntää Sankarikoira-arvoja koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Koira voi saada Kennelliiton kunniamaininnan myös muista sankariteoista. Eniten Sankarikoiran arvoja on tänä vuonna myönnetty koirille, jotka hälyttivät alkavasta tai jo syttyneestä tulipalosta. Koirat myös löysivät eksyneitä tai apua tarvitsevia sekä reagoivat sairaskohtauksiin. KOIRAT PELASTIVAT TULIPALOILTA JA KERTOIVAT APUA TARVITSEVISTA Irlanninsusikoira Frank hälytti tulipalosta. Helmikuisena yönä 2019 kerrostalon ylimmässä 7. kerroksen kodissa olivat Frank-koiran omistajan lisäksi 15-vuotiaat kaksoset sekä irlanninsusikoira Frank. Koiran omistajan mies oli työmatkoilla. Tytär tuli äitinsä viereensä nukkumaan. Omistaja heräsi yöllä Frankin ääntelyyn. Hän luuli koiran näkevän unta, ja rauhoitteli tätä jatkamaan unia. Koiran matala, voimakas murina ja ääntely kuitenkin jatkui. Omistaja säntäsi jalkeille ja tajusi koiran määrätietoisesta ääntelystä, että jokin on pielessä. Hän tarkisti tyttärensä nukkuvan edelleen vieressään ja mietti poikansa sijaintia asunnossa. Hän oli varma, että kotiin oli tullut murtovaras. Hän näki koiran sohvalla pää pystyssä, katse keittiöön päin. Koira äänteli edelleen voimakkaasti. Ketään ei näkynyt. Kun hän lähestyi koiraa, alkoivat keittiön palohälyttimet soida. Laturista oli lähtenyt sähköpalo, jonka haju ei yltänyt vielä makuuhuoneeseen, mutta keittiö oli savuinen. Nainen sammutti hälyttimen, juoksi kodinhoitohuoneeseen ja näki tyttärensä huoneen oven olevan kiinni. Musta savu tuli oven raoista, ja ovi oli tulikuuma. Nainen ei avannut sitä, ja hän huusi lapset hereille. Hän laittoi kaikki väliovet kiinni, juoksi puhelimelle ja soitti hätänumeroon. Lapset pukivat ja ottivat koiran hihnaan ja, he lähtivät pakoon. Palokunta tuli nopeasti. Tuli ei levinnyt muualle asuntoon tai muiden asuntoihin. Tyttären huone paloi. Jos hän olisi nukkunut omassa huoneessaan, hän ei olisi selvinnyt hengissä. Frankin herätyksen ansiosta perhe pelastui. Länsigöötanmaanpystykorva Toivo hälytti apua asunnossaan kaatuneelle naapurille. Elokuussa 2018 Toivo alkoi haukkua aamulla makuuhuoneessa, eikä se totellut useita komentoja olla hiljaa. Se myös kallisteli päätään kuin kuunnellakseen jotain. Kun omistaja alkoi Toivon tavoin kuulostella tarkemmin, hän havaitsi naapurista kuuluvan huutoa. Tarkemmin kuunnellessa ääni alkoi kuulostaa vahvemmin avunhuudolta. Toivon omistaja lähti ulos tarkistamaan tilannetta, ja ulkona naapurin avunhuuto kuului entistä selvempänä. Hän soitti talonmiehelle, joka tuli avaamaan naapurin oven. Naapuri oli kaatunut asunnossaan neljä tuntia aiemmin, eikä päässyt enää omin avuin ylös. Ambulanssi kävi tarkistamassa naapurin voinnin. Ilman Toivon haukkumista naapurin avuntarve olisi jäänyt huomaamatta. Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa sunnuntaina 8. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä. KENNELLIITTO myöntää vuonna 2019 Sankarikoiran arvon 13 koiralle. Lisäksi 23 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Sankarikoira Frank. Sankarikoira Toivo.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 9 12 | 2019 Kodin Lemmikit | 3 Koiranpentu mullistaa arjen ”tunne sama kuin pareilla, joille on syntymässä ensimmäinen lapsi” Hiljattain uuteen kerrostaloasuntoon muuttanut pariskunta oli miettinyt koiran hankintaa vuosikausia, mutta edelliseen asuntoon koiran ottaminen ei ollut sallittua. Yhdessä ostettu uusi asunto on suurempi ja taloyhtiö lemmikkiystävällinen. Pitkäaikainen haave omasta koirasta toteutui vihdoin, kun pieni ja pörröinen Mittelspitzpentu Jojo muutti elokuun alussa Jennin ja Teon luokse. Suurin pohdinnan paikka ennen koiran hankintaa oli ajankäyttö eli miten kaksi työssäkäyvää ihmistä hoitaa uuden pennun, joka ei voi olla pitkää aikaa kotona yksin. Työpäivä on minusta ehdoton maksimi, jonka koira voi olla arkena yksin kotona. Itse otin alkuun kahden viikon loman, ja jatkossa pyritään sumplimaan niin, että toinen pyrkii lähtemään töihin myöhemmin ja toinen vastaavasti tulee aikaisemmin kotiin. Selvitimme myös mahdollisuuksia käydä lounastauolla kotona, nyt kun Jojo on vielä pieni, Jenni kertoo. Sekä Jenni että Teo ovat eläinrakkaita ja molemmat ovat pienestä pitäen halunneet koiran. He uskovat, että Jojo tuo paljon iloa arkeen ja sopii hyvin lenkkiseuraksi, sillä molemmat tykkäävät liikkua ulkona. Myös monet pariskunnan ystävistä tunnustautuvat koiraihmisiksi, mikä on helpottanut tulevien menemisten suunnittelua. Työssäkäynnin lisäksi kaikki omat muut menot vaativat enemmän sumplimista, kun aina pitää miettiä mihin koiran voi viedä hoitoon. Olemme alustavasti sopineet ystävien ja perheen kanssa, että periaatteessa aina pitäisi joku paikka löytyä. Puhuimme myös kustannuksista, mutta koska meillä ei ole lapsia, ei rahanmeno ollut iso huoli, Jenni sanoo. KOIRAN OTTAMINEN VAATII PALJON ENNAKKOVALMISTELUJA Aivan aluksi selvitimme Jojon rodulle ominaiset asiat ja kävimme kodin läpi, että se sopii koiranpennulle. Muun muassa poistimme maan tasolta vaaralliset asiat, kuten sähköjohdot. Kaikki matot käärittiin puoleksi vuodeksi varastoon, kunnes koira osaa pissiä ja huonekasvitkin katsottiin, että mitkä ovat myrkyllisiä. Vaaralliset heitettiin pois tai nostettiin ylemmäs, Jenni luettelee. Yhdessä teon kanssa keskusteltiin myös siitä, millaiset rajat koiralle asetetaan, että säännöt ovat meidän kesken samat. Esimerkiksi saako Jojo tavata muita koiria hihnassa, saako tulla sänkyyn, saako Jojolle antaa ruokaa, kun itse laittaa ruokaa. On tärkeää, että pelisäännöt ovat selvät alusta alkaen, Jenni sanoo. Jenni ja Teo selvittivät ennakkoon, kuinka paljon koiran hankinta maksaa. Kustannukset eivät siksi tulleet yllätyksenä, mutta selvää oli, että koiraan saa rahaa kulumaan, jos haluaa. Itse koiran hankintahinnan päälle tulee helposti monien satojen eurojen lisät. Etenkin varusteisiin on mennyt sievoinen summa rahaa. Etukäteen hankimme kaikki koiran perustarvikkeet, kuten kaulapannan, ruokaja juomakupit, hihnat, koiran peti ja tietysti jättisäkki ruokaa. Ostimme myös valmiiksi esimerkiksi kynsisakset ja punkkipihdit. Lelujakin on saatettu ostaa muutama. Kuulimme myös, että sanomalehti on huono pissa-alusta. Siksi ostimme sellaisenkin erikseen. Koiran itsensä lisäksi suurin yksittäinen hankinta oli vakuutukset, mutta ne ovatkin erittäin tärkeä hankinta, Jenni toteaa. HYVIN SUUNNITELTU ON PUOLIKSI TEHTY Nyt alkuun jännittää aika paljon. Perushuoli meillä on siitä, että mitä jos jotain sattuu. Etenkin kun kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin omistanut koiraa. Luulisin, että tunne on vähän sama kuin pareilla, joille on syntymässä ensimmäinen lapsi, että osaanko hoitaa ja ettei vaan satu mitään. Konkreettisin huoli on se, että Mittelspitz on haukkuherkkää rotua, ja me asumme kerrostalossa, Jenni pohtii. Ihan kaikkea ei hyvälläkään valmistautumisella saanut ennakoitua. Hohhoh, juu ei! Kun Jojo tuli meille perjantaina, niin vielä keskiviikkoiltana todettiin, että koiranpennun on nukuttava ensimmäiset yöt meidän lähellä. Samalla todettiin, että meidän pieneen makkariin ei mahdu sekä koiran sänky että yöpöytä. Iskuporakonetta ei siihen hätään löytynyt, joten hyllyn poraaminen seinään ei onnistunutkaan noin vain. Pienessä paniikissa lähdettiin sitten keskustaan ostamaan hyllyt, Jenni nauraa. AJANKÄYTTÖ, vakuutukset ja eri hankintojen kustannukset – lue mitä kaikkea ensimmäisen koiranpentunsa hankkineet Jenni ja Teo huomioivat ennen pennun saapumista. akvaariokauppa.fi TAVOITA LEMMIKKIEN OMISTAJAT UUDESSA TEEMALEHDESSÄMME Varaa oma näkyvyytesi helmi-maaliskuun numeroon: Emilia Juvanoja Puhelin 0452610260 emilia.juvanoja@letterbox.fi
10 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 12 | 2019 4 | Kodin Lemmikit Kissan ruokinta on taitolaji, jonka kanssa moni kissanomistaja kamppailee – Kissanomistajien on vaikea tunnistaa, mikä on kissalle hyvälaatuista ruokaa. Kissa ei kestä paastoa seuraamuksitta päivää tai kahta pidempään, siksi ruokintaa ohjaakin usein se, mitä kissa suostuu syömään. Monet kissanomistajat ajautuvat tilanteeseen, jossa kissalle tarjotaan useita eri vaihtoehtoja sen mukaan, mihin kissa on mieltynyt tai mitä se hyväksyy ruokalautaselleen, kuvailee valikoimapäällikkö Kaisa Mäkinen. On myös mielenkiintoista, että kissoilla on alueellisia makumieltymyksiä. Suomessa kissa pitää erityisesti lihasta, kun taas esimerkiksi Australiassa kissan makunystyröitä hivelee enemmän kala, Mäkinen jatkaa. Kissanruuan ravitsemuksellisuus on kissanomistajan mielenkiinnosta huolimatta muuttunut toissijaiseksi. Pääasiaksi on muodostunut, että kissan saa ylipäätään syömään. Kissan hyvinvoinnin kannalta oleellista on kuitenkin erityisesti ruuan laatu. Kissa on lihansyöjä, jonka ruokavaliosta suuren osan tulisi koostua proteiinista ja erityisesti eläinperäisestä proteiinista. Kissa pystyy hyödyntämään kasviperäistä proteiinia hyvin huonosti ja liiallinen hiilihydraattien saanti lihottaa kissaa. – Tiedämme, että kissaa ei ole mahdotonta opettaa syömään terveellistä ruokaa. Se vaatii toki pitkiä hermoja ja erilaisia keinoja. Mutta mahdotonta se ei ole, kertoo Noora Sunell. KISSAN ruokinnasta on piirteitä, joita ei esimerkiksi koiran ruokinnassa juuri ole. Kissan ruokintaan liittyy huomattavasti enemmän rutiineja, kikkoja ja tunteita. Kissanruokinta on taitolaji, jonka kanssa kissanomistaja kamppailee päivittäin. Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi Kysy lisää: myynti@letterbox.fi Häkissä pidettävien pikkulemmikkien pito-olosuhteissa ongelmia – Pikkulemmikkejä pidetään sisällä kodeissa muiden näkymättömissä, eikä niistä siten juuri tule eläinsuojeluilmoituksia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pieniä häkissä pidettäviä lemmikkejä pidetään erityisen hyvin, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli. Pikkulemmikkien ongelmat tulevat yleensä esiin silloin, kun muiden eläinten pidossa on ongelmia. – Vaikka eläinsuojelun arjen täyttävät kissat ja koirat, meillä on iso huoli muista pienistä lemmikeistä ja syytä uskoa, että ongelmia on, mutta ne eivät vain tule esille. Kissoista ja koirista on helppoa tehdä ilmoitus, sillä ne ovat useammin näkyvillä ja niiden kuntoon ja kohteluun osaa asiasta tietämätönkin ottaa kantaa. Toisin on tyypillisesti häkeissä pidettävien eläinten laita. Lajia tuntemattoman on yleensä vaikeaa huomata, milloin eläin ei voi hyvin. Kun eläin on kipeä, se tyypillisesti piiloutuu, ja eläin voi kärsiä häkissään pitkäänkin. Tyypillisesti eläimistä tulee ilmoitus vasta silloin, kun huonoissa oloissa pidettyjä eläimiä on niin paljon, että niistä koituu hajuhaittoja naapureille. Silloin voi olla kyse jopa sadoista eläinyksilöistä, sanoo Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Päivi Lahti. On todennäköistä, että ainoina lemmikkeinä elävillä pienillä eläimillä on hyvinvointiongelmia, jotka eivät ole kenenkään tiedossa. MINIMIVAATIMUKSISTA LIPSUTAAN Lainsäädäntö antaa väljät raamit määritellessään pikkulemmikkien pitoa. Häkkipintaala eläintä kohden on kirjattu asetukseen, mutta se on pieni. Asetuksessa määrätään myös pesäkopista, kuivikkeesta ja virikkeistä. Vaikka säädökset edellyttävät vain vähän, on niidenkin noudattamisessa yllättävän usein puutteita. Minimipintaala on yleensä juuri ja juuri riittävä, mutta hälyttävän usein puuttuvat pesäkopit, kuivikkeita on aivan liian vähän ja vesi on likaista tai se puuttuu kokonaan, kertoo valvontaeläinlääkärinä muun muassa Helsingissä ja Tampereella pitkään toiminut Elli Valtonen. Ei ole mikään pieni asia, että edes lain minimivaatimukset eivät täyty, kun eläin viettää häkissä koko elämänsä. Se ei voi halutessaan hakeutua parempaan paikkaan asunnossa, kuten kissa tai koira. Tämän vuoksi myös häkin sijoittelu asunnossa on äärimmäisen tärkeä asia. Lemmikkieläimiä koskeva asetus edellyttää myös, että eläinten lajinomaisen liikunnantarpeen tyydyttämisestä huolehditaan. Esimerkiksi gerbiili liikkuu luonnossa omakotitalotontin kokoisella alueella, kun laki edellyttää sille vain yhden A4-arkin verran tilaa eläintä kohden. On erittäin kyseenalaista, täyttyykö pikkulemmikkien liikunnantarve näissä pienissä häkeissä säädösten edellyttämällä tavalla, sanoo Elli Valtonen. HALPA ELÄIN JÄTETÄÄN HELPOSTI HOITAMATTA Epäkohdat pikkulemmikkien pidossa ja olosuhteissa ovat todennäköisesti tavallisia. Kanit ja jyrsijät ovat helponoloisia lemmikkejä, vaikka niidenkin pito vaatii tilaa ja viitseliäisyyttä. Niitä otetaan pienellä kynnyksellä lapselle viihdykkeeksi, mutta perushoitoon ei perehdytä ollenkaan. Kun innostus loppuu, eläin muuttuu ikäväksi velvollisuudeksi. Silloin eläimiä pidetään niin, että ne juuri ja juuri pysyvät hengissä, sanoo Päivi Lahti. Kun eläimen hankintahinta on pieni ja se on hankittu ilman kunnollista harkintaa, tingitään usein myös terveydenhoidosta. Halvalla hankittuun eläimeen ei aina olla valmiita laittamaan rahaa, eikä sitä välttämättä viedä eläinlääkäriin, kun se on sairas. Usein näyttää käyvän niin, että eläin jätetään vain kuolemaan hitaasti häkkiinsä, sanoo Elli Valtonen. APUA LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ JA VALISTUKSESTA Lainsäädännön parantamisella on tärkeä rooli pikkulemmikkien olosuhteiden parantamisessa. Uusi eläinsuojelulaki on edelleen työn alla, ja lajikohtaisia asetuksia aletaan säätää sen jälkeen, kun eläinsuojelulaki valmistuu. Jyrsijöiden, lintujen ja muiden häkissä pidettävien eläinten hoitoon ja olosuhteisiin liittyviä vaatimuksia on tarkennettava, sanoo SEYn Kati Pulli. Lemmikkejä myyvien kauppojen ja kasvattajien rooli on edelleen ratkaiseva. Eläinten myyjien tulee haastatella ostajat todella tarkkaan ja jakaa kunnolliset hoito-ohjeet kaikkien eläinten mukana. HÄKISSÄ pidettävistä pikkulemmikeistä, kuten kaneista, marsuista ja hamstereista, tehdään verrattain vähän eläinsuojeluilmoituksia viranomaisille. Puutteet pikkulemmikkien pidossa havaitaan yleensä samalla, kun mennään tarkistamaan koirista tai kissoista tehtyä ilmoitusta. Lemmikkieläinten pitopaikkoihin yksityiskodeissa tehdään tarkastuksia ainoastaan silloin, kun on olemassa epäily, että eläimen olosuhteissa on puutteita. Rutiininomaisia otantatarkastuksia ei tehdä.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 11 12 | 2019 HAKUNILAN OSTOSKESKUS Laukkarinne 6, 01200 VANTAA Puh. (09) 876 9995 hakunilanoptiikka@gmail.com Aukioloajat: Ma-Pe 10.00-17.00 La 10.00-14.00 (Silmälääkärin vastaanotto ajanvarauksella.) H A K U N I L A N O P T I I K K A HAKUNILAN OPTIIKKA Ajanvaraus: 09-876 9321 M kä nnit Hammasteknikkopalvelut läheltä sinua! HAKUNILAN HAMMASKESKUS Hiirakkotie 6, 01200 Vantaa P. 040 707 2245 / 09 710 034 ma-to 8-19, pe 8-14 Tarjoamme hammaslääkäripalvelut kiireettömästi ja potilaslähtöisesti nykyaikaisissa vastaanotoissa. Särkypotilaat pääsevät meillä pikaisesti asiantuntevaan hoitoon. Nyt saat 20,00€ ETUSETELIN mistä tahansa HOIDOSTA Meiltä asiantunteva hoito myös pelkopotilaille ja hoidamme kiireettömästi myös lapsipotilaita. ?Soita ja varaa aika! 09 710 034 / 040 707 2245 (Kuulovammaisille ajanvaraus sähköpostilla) ? Palvelemme myös ruotsiksi ja englanniksi ? Teemme myös kotikäyntejä Hakunila isännöi kansainvälisiä koirakilpailuja ensi kesänä Lyhenteellä JEO2020 tunnettujen kilpailujen järjestäjänä toimii Suomen Agilityliitto ja kilpailut pidetään Vantaalla Hakunilan urheilupuistossa 9.–12.7.2020. Nelipäiväiset kilpailut kokoavat yhteen lapsia ja nuoria ympäri maailman, sillä osallistua voi myös Euroopan ulkopuolelta. Suomeen odotetaan saapuvaksi yhteensä noin 500 ohjaajan ja koiran muodostamaa koirakkoa kannustusjoukkoineen ainakin 25 eri maasta. Kilpailuiden projektiryhmä on koottu ja tapahtuman organisointi on jo käynnissä. ? Tämä on ensimmäinen kerta, kun kilpailut myönnetään Keski-Euroopan ulkopuolelle. Nyt Suomella onkin loistava mahdollisuus näyttää kuinka hienot puitteet meillä on järjestää kansainvälisiä kilpailuja ammattitaitoisesti. Onnistuneiden Turussa järjestettyjen agilityn MM-kilpailuiden jälkeen on hienoa lähteä tekemään samankaltaista tapahtumaa, mutta vain nuoremmille kisaajille, iloitsee projektipäällikkö Tiina-Liisa Vehkalahti. ? Agilityn lisäksi kilpailujen teemoina ovat reilu peli, kestävä kehitys sekä lasten ja nuorten osallisuus. Yritämme saada kaikille osallistujille onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia, vaikka kisasuoritukset toki ovatkin pääosassa mitaleista taisteltaessa, kertoo JEO2020-kilpailuiden viestinnästä vastaava Tanja Köykkä. Suomessa agilityä harrastaa aktiivisesti lähes 1 000 alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta. Liikunta ja koiran kanssa toimiminen tekevät agilitystä monipuolisen ja mukaansa tempaavan harrastuksen. Lajin valtakunnallista nuorisotoimintaa kehittää ja koordinoi Suomen Agilityliitto. SUOMELLE on myönnetty vuoden 2020 agilityn junioreiden avoimet euroopanmestaruuskilpailut. ÖLJYNVAIHTO ILMAN AJANVARAUSTA TIKKURILA Tikkurikuja 1 0400 364 644 Ma-pe -18, La 9-13 HERTTONIEMI Sahaajank atu 5 2 0400 1 88 1 33 Ma-Pe -17 Hakunilan uimahallin terapiaaltaan avaaminen lykkääntyy Vantaan Hakunilan uimahallin terapia-altaan avaaminen siirtyy alun perin suunnitellusta marraskuun alusta. Avaamisen viivästyminen johtuu teräsaltaan asennuksen teknisestä vaativuudesta. Heinäkuussa alkaneessa korjaustyössä terapia-allas muutetaan teräsaltaaksi. Teräsaltaan asentaminen betonirakenteisiin uimahallin ollessa käytössä on osoittautunut suunniteltua vaativammaksi. Uimahallin terapia-allas ja höyrysaunat ovat remontin aikana poissa käytöstä. Vantaan kaupunki arvioi lokakuun lopussa, että terapia-allas ja höyrysaunat päästään avaamaan yleisölle 16. joulukuuta. Hallin muut tilat ovat normaalisti käytössä myös remontin aikana. Aiempi laatoitettu terapiaallas valmistui vuonna 2012. Muutostöihin ryhdyttiin altaan betonirakenteissa ilmenneiden ongelmien vuoksi. ? Altaan tekninen toimivuus halutaan tällä varmistaa. Erityisesti terapia-altaissa teräsaltaan elinkaari on pidempi ja huoltaminen helpompaa kuin laatoitetun altaan, perustelee hallimestari Jaakko Haapala Vantaan liikuntapalveluista. Nuori koirakko.
12 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 12 | 2019 Menneisyys digimuotoon Ihmisillä on paljon valokuvia, väridioja ja negoja arkistoissaan. Liikkuvaa kuvaakin löytyy videonauhoina ja kaitafilmeinä. Vieläkö elämme edellä mainittujen materiaalien digitoinnin aikaa, vai onko se jo pääosin tehty toimitusjohtaja Seppo Hautaaho Webbinetti S&T Ky:stä? ”Kyllä digitointeja tehdään edelleen, painopiste tosin on kaitafilmien digitoinneista siirtynyt videoiden ja diojen pariin, joita enimmäkseen tällä hetkellä tehdään. Kasvava sektori on negatiivien ja paperivalokuvien digitointi.” Kuinka vanhaa materiaalia voi digitoida ja mikä materiaali on kaikkein kiireisintä saattaa digitaaliseen muotoon? ”Kaikkein kriittisimmät tallenteet ovat videonauhat. Niissä informaatio on talletettu magneettisesti nauhoissa olevaan rautaoksidikerrokseen. Magneettisuus on katoava luonnonvara, joka ajan myötä heikkenee ja muuttuu. Nämä aiheuttavat häiriöitä kuvaan. Esimerkiksi putkitelevision läheisyydessä säilytettyjen videonauhojen magneettisuus on voinut muuttua television magneettivuon vaikutuksesta. Nauhojen ikääntyessä niissä oleva rautaoksidi alkaa irrota ja se likaa välittömästi videopään, jolloin digitointi ei välttämättä enää onnistu vaikka videopäätä välillä puhdistettaisiinkin. Parhaan ja häiriöttömimmän lopputuloksen saa, kun videot digitoidaan mahdollisimman uutena. Kaitafilmeissä, dioissa ja negatiiveissa tapahtuu iän myötä värien tai harmaasävyjen heikkenemistä ja muuttumista, joten nekin kannattaa mahdollisimman pian digitoida hyvän lopputuloksen turvaamiseksi. Digitointipajamme on Hämeenlinnassa Moreenin teollisuusalueella. Käytämme digitoinneissa ammattilaitteita.” Ihmisillä on paljon diakuvia, jotka säilynevät lippaissaan. Millaisella resoluutiolla diat skannataan ja taltioidaan? ”Suurin osa diakuvista on kohtuudella säilynyt. Vaikka ne ovat koteloissa, niin silti niiden pintaan kerääntyy pölyä ja rasvaa, jonka puhdistaminen on hyvin haasteellista, koska mikrokuituliinalla puhdistettaessakin rasva leviää dian nurkkiin. Paras tapa on toimittaa diat skannaukseen ilman puhdistusyrityksiä. Skannausohjelmissa on käytössä Magic Touch-/ ICE-puhdistusohjelmat, jotka toimivat värikuvissa tehokkaasti. Tarjoamme resoluutioita 2100 dpi – 5000 dpi. Alempi 2100 dpi skannaustarkkuus riittää laadukkaan A4 valokuvan tulostamiseen ja on riittävä. Nykyään suurin osa diakuvista talletetaan muistitikuille ja jokainen lipas omaan kansioon kotelon otsikon mukaisesti. 16 GB muistitikulle mahtuu noin 4500 digitoitua diaa. Negatiiveissa käytämme 2300 dpi skannaustarkkuutta, joka on yleensä riittävä. Tuolloin kuvatiedostossa on noin 6 MB eli 6 miljoonaa väripistettä.” Digitoitteko myös paperikuvia tai kuva-albumeja, joista on mahdoton repiä liimattuja kuvia irti ilman niiden vaurioitumista? ”Digitoimme paperisten irtokuvien lisäksi myös valokuva-albumeita, joiden digitointi on joskus haasteellista. Albumiskannauksessa jokainen sivu skannataan kuvineen ja teksteineen yhdeksi tiedostoksi. Moni haluaa lisäksi jokaisen yksittäisen albumin sivulla olevan kuvan omaksi tiedostokseen.” Entä videotaltioinnit, saatteko kaikki eri nauhatyypit ja formaatit digitoitua? Miten ja minne ne taltioidaan? ”Videonauhaformaatteja on monenlaisia. Pystymme digitoimaan lähes kaikkia muutamaa harvinaista videotyyppiä lukuun ottamatta. Yleisimpiä ovat erilaiset VHS-, 8 mmja MiniDVnauhoille kuvatut videot. Aiemmin taltioimme videot pääasiassa DVD-levyille, nyt muistitikuille ja kiintolevyille.” Millaisia määriä kannattaa kerralla tarjota? Jos digitoitavaa on paljon, kannattaako hankkia skanneri ja tehdä työ itse? ”Määrät vaihtelevat yhdestä videonauhasta tai kaitafilmikelasta yli 10 000 diakuvan arkistoihin. Kaiken kokoisia töitä kannattaa teettää, mutta suuremmissa määrissä hinta/yksikkö laskee paljousalennuksien vuoksi. Esim. 1000 diakuvan digitointi kampanja-aikana maksaa alle 500 eur. Laadukkaat kaitafilmien digitointiin tarvittavat laitteet maksavat paljon, eikä niitä kannata yksittäisen kuvausharrastajan hankkia. Videopuolella ongelmaksi tulee usein se, että toimivia hyvälaatuisia toistolaitteita löytyy markkinoilta huonosti. Diakuvien ja negatiivien skannaaminen käsityönä tasoskannerilla on aikaa vievää puuhaa ja kunnon laitteistot maksavat. Paperivalokuvien skannaus ostopalveluna on edullista, eikä sitäkään kannata kotikonstein tehdä. Meillä on usein asiakkaita, jotka ovat itse alkaneet digitoida tallenteitaan, mutta päätyneet työn hitauden tai yllättävien hankaluuksien vuoksi teettämään työn meillä.” Teillä on useita alihankkijoita pääkaupunkiseudulla, joiden kautta materiaali kulkeutuu. Noudatteko digitoitavat materiaalit myös kotoa? ”Suurin osa asiakkaistamme toimittaa digitoitavat tallenteet johonkin yhteistyökumppanimme valokuvausliikkeeseen, joita löytyy pääkaupunkiseudulta parisen kymmentä. Teemme tarvittaessa myös kotinoutoja samalla ajokeikalla, kun noudamme liikkeistä töitä. Suurehkon diaerän kuljettaminen liikkeeseen voi olla työlästä ja myös riskialtista, koska kantamuksen pudotessa lippaat saattavat aueta ja diat leviävät tantereelle. Olemme vuosien aikana tehneet runsaasti kotinoutoja pääkaupunkiseudulla.” Kuvia on digitoinnin jälkeen helppo katsella eri laitteilla. Onko digitoituja kaitafilmejä ja videoita mahdollista editoida jälkikäteen? ”Kun vanhat tallenteet on digitoitu, niin niitä voi käyttää monella tavalla. Muistitikulle talletettuja videoita voi helposti katsella tietokoneelta ja taulu-TV:stä. Niistä voi myös tehdä videoeditointiohjelmalla omia koosteita. Diakuvien ja muiden digitoitujen kuvien osalta mahdollisuudet ovat samat kuin nykyajan digikameralla otetuissa kuvissa. Digitoiduista dioista voi tehdä esim. kuvakirjoja ja muita kuvatuotteita. Kuvia voi myös jakaa helposti perheen kesken ja sosiaalisessa mediassa. Mikäli digitoidut kuvat tai videot talletetaan pilvipalvelimelle, niin niitä voidaan kätevästi katsella missä vain kännykän tai tabletin kautta.” Vieläkö vaikkapa pari filmirullaa mummosta ehtii digitoida ja tehdä hänelle kuviksi ennen joulua, eli millaiset ovat digitointien toimitusajat? ”Joulunalusaika on meillä kiireistä aikaa. Moni haluaa antaa persoonallisen joululahjan. Varsinainen joulusesonki on juuri nyt alkamassa ja suuri määrä töitä ehditään tehdä valmiiksi ennen jouluaattoa. Normaalitilanteessa toimitusaika on 1-4 viikkoa.” Mikä on ylipäätään otollisinta aikaa toimittaa teille materiaalia välttyäkseen sesonkiruuhkilta? ”Kiireisimmät ajat ovat joulun alla ja kevättalvella. Tammikuussa ja kesäkuukausina on yleensä rauhallisempaa. Syksyn edetessä, kun ihmiset viettävät aikaa kotona iltojen pimetessä ja ilmojen kylmetessä, silloin heillä on yleensä aikaa ja energiaa tehdä digitointiin liittyviä valmistelutöitä.” Teksti: Juha Laitalainen, Kirjoittaja on helsinkiläinen freelance-valokuvaaja ja -toimittaja. “Kriittisimmät tallenteet ovat videonauhat magneettisuutensa vuoksi.” VANHOJA valokuvatallenteita voi digitoinnin jälkeen käyttää monin tavoin. Myyrfoton Gunilla Åstrand ja Webbinetin Seppo Hauta-aho tarkastelevat diaerää. Digitoiduista dioista, negatiiveista ja valokuvista voi tehdä vaikka kuvakirjan. Valokuva: Miia Nummila Korsolaisen Studio Ruusun kauppias Marja Ruusu ja Webbinetin Seppo Hauta-aho tarkastelevat digitoidusta diakuvasta tehtyä taulua. Kuva: Studio Ruusu Digitoimme paperisten irtokuvien lisäksi myös valokuvaalbumeita, joiden digitointi on joskus haasteellista
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 12 | 2019 Menokaveri-toiminta on vuoden vantaalainen vanhusteko Vantaan vanhusneuvosto täytti 20 vuotta Menokaveri-toiminta on kaupungin koordinoimaa kuntouttavaa tukihenkilötoimintaa. Sen avulla tuetaan pääasiassa ikääntyneitä, jotka tarvitsevat tukea kodin ulkopuolella liikkumisessa ja julkisten liikennevälineiden käyttämisessä. ? Menokaverin kanssa voi harjoitella bussin tai junan käyttöä, asioida kaupoissa tai käydä vaikkapa elokuvateatterissa. Eräs asiakas iloitsi, kun pääsi Menokaverin kanssa keilaamaan. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, kertoo projektipäällikkö Mirja Varjoranta. Toiminta sai alkunsa Vantaalla vuonna 2017 ja jo muutamassa vuodessa asiakkaita on ollut lähemmäs 300. ? Asiakkaalle Menokaveritukihenkilö voidaan myöntää palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Menokaverit taas ovat tehtävään perehdytettyjä vapaaehtoisia, joille maksetaan pientä korvausta. Ennen toiminnan aloittamista haastattelemme sekä asiakasta että Menokaveria. Tavallisimmin Menokaveritoiminta kestää puoli vuotta, jonka jälkeen sopimus voidaan tarvittaessa uusia. Varjorannan mukaan monet toimintaan osallistuneista Menokavereista ovat myös ystävystyneet asiakkaiden kanssa ja yhteydenpito on useasti jatkunut kaveripohjalta myöhemminkin. Eräs Menokaveri-toiminnassa mukana oleva on vapaaehtoistoiminnan konkari Leena Kesti-Valonen. Hänelle antoisinta vapaaehtoistoiminnassa on ilon tuottaminen muille. ? Menokaverina innostan ja tuen asiakasta kodin ulkopuolella liikkumisessa. Menokaveri-toiminta sopii oikeastaan kenelle tahansa. Erityisesti nuoria kannustan tulemaan rohkeasti mukaan, sillä vapaaehtoistoiminnasta saa hyvää kokemusta. Lisäksi se tuo iloa sekä itselle että muille. Vuoden vantaalainen vanhusteko -tunnustus jaettiin Vantaan vanhusneuvoston 20-vuotisjuhlaseminaarissa lokakuussa. Vantaan vanhusneuvosto juhli pyöreitä vuosiaan 20-vuotisseminaarissa kaupungintalolla 22. lokakuuta. Juhlaseminaarin avasi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen esitteli vanhusneuvoston historiaa. Vanhusneuvoston työskentelystä puheenvuoron piti neuvoston puheenjohtaja Jussi Särkelä. Juhlassa jaettiin ensi kertaa myönnetty Vuoden vantaalainen vanhusteko -tunnustus. Vantaan vanhusneuvosto ajaa ikäihmisten asioita ja osallistuu muun muassa ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen suunnitteluun. Vanhusneuvosto myös seuraa ja arvioi näiden palvelujen toteutumista. Vantaan vanhusneuvostossa on 12 varsinaista jäsentä ja heidän lisäkseen varajäseniä. ENSIMMÄISEKSI vuoden vantaalaiseksi vanhusteoksi on valittu Menokaveri-toiminta. Vantaan vanhusneuvoston myöntämä palkinto on tunnustus aktiivisesta työstä ikäihmisten hyväksi. Vanhusneuvoston jäsenistä koostuva raati valitsi palkittavan teon yleisön ehdotusten joukosta. VANTAAN vanhusneuvosto on toiminut jo vuodesta 1999 lähtien. MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 M Ö N K I J Ä C E N T E R MEILLÄ TAKUU, VARAOSAT JA HUOLTO PELAA VARMASTI! Suomessa yli 150 huoltopistettä. Nopeat toimitukset kotipihaan asti! PYRKIJÄ E470 UUTUUS! Rahoituksella alk. 75?/kk. SÄHKÖPYÖRÄ/SÄHKÖMOPO KATSO ESITTELYVIDEOT www.rally.fi +tk 2190 ? Takuu 2 v. HETI TOIMITUS! (8790?) Automaattijarrut. Säädettävä ohjaustanko. Luxus-hytti, tilaa isollekin kuskille. Lämmityslaite, Keskuslukitus. Peruutuskamera. Tehokkaat 2x100Ah akut. Ajomatka 60 km. Nopeus 15 km/h. Isot 35 cm ilmakumirenkaat. +tk 4990 ? Rahoituksella alk. 149?/kk. HETI TOIMITUS! Todella helppo ajaa! Saa ajaa jalkakäytävillä. Nopeille ISO TAKA-BOXI KAUPANPÄÄLLE! (arvo 490?) +tk 7490 ? OHJAUSTEHOSTIN EPS TGB Black Edition 550 Markkinoiden hienoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! 5490 ? +tk Lavan mitat: P1000 x L750 x K 300 mm. Otamme autoja vaihdossa! TILAA HETI OMASI! Takuu 2 v. (Norm. 6990?) Max.nop. 45 km/h. Halpa vakuutus! Rekisteröity 2:lle. Lämmityslaite. Pakki. Markkinoiden paras 72 V vääntävä 2000 W moottori. 6 voimakasta erikoisgeeliakkua. Yht 3,6 Kwh Yhdellä latauksella 70 km! Lisäakuilla Yhteensä 5,2 Kwh 95 km! Tupla-akuilla Yhteensä 8,7 Kwh 150 km! Lisävarusteita: Nastarenkaat, Vetokoukku, Peräkärry, Lisäakkusarja, Akkulämmitin. Rahoituksella alk.149?/kk. HETI TOIMITUS! Ei ajokorttia, Automaattijarrut, Helppo ajaa! Saa ajaa katukäytävillä. Pakki. Nop.15 km/h. Max. ajomatka 50 km. Isot renkaat: 35 cm takana, 25 cm edessä. Suomen suosituin sähköskootteri! ETUSI NYT 500? 1990 ? (2490?) Takuu 2 v. PYRKIJÄ Ei ajokorttia, ei rekisteröintiä, saa ajaa jalkakäytävillä. Tehokas 60 V 1000 W moottori. 3 nopeusaluetta 10-17-25 km/h. Akut 5x20 Ah. Ajomatka 50-60 km. Pakki. Lisävarusteet: Akkulämmitin, Nastarenkaat, Suojapeite. 1890 ? 3-pyörä SÄHKÖSKOOTTERI E400 Takuu 2 v. Rahoituksella alk. 75?/kk. HETI TOIMITUS! PYRKIJÄ E500 TILAA ESITE! Lisäakuilla jopa 120 km! TILAA ESITE! Rahoituksella alk. 75?/kk. (ennen 1985 syntyneet!) Nopeille Sähköikkunat, Peruutuskamera, Keskuslukko ja Suojapeite KAUPANPÄÄLLE! (arvo yht. 1000?) +tk 6790 ? EFI MAX Rahoituksella alk. 169?/kk. Rahoituksella alk. 169?/kk. Toimii kaasukahvasta vääntämällä tai polkimista polkemalla sähköavustuksella tai ilman. 3 vaihdetta Shimano Nexus vaihteet. 36 V 10Ah Lithium akku. Moottori 250 W. Ajomatka n. 60 km, max nopeus 25 km/h. Alumiinirunko. 24" renkaat. Mitat: pituus 157cm x leveys 76cm. Paino 33 kg. SAA AJAA TIELLÄ! 4x4 550 EFI+EPS Vetokyky yli 900 kg Isoin maavara 30,5 cm Aito 100% 4-veto 26" Testivoittajarenkaat ym. 550 EFI B-kortti tai AM121. HETI TOIMITUS! 2-PAIKKAI NEN MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! Otamme vaihdossa mönkijät, mp:t ym. EDUN ARVO YHT. 2990? EDUN ARVO YHT. 2990? OHJAUSTEHOSTIN KATSO ESITTELYVIDEOT www.tgb.fi 5990 ? +tk Rahoituksella alk. 139?/kk. VINSSI JA PERÄVAUNUPISTOKE kaupanpäälle! SH. 8490? +tk SH. 9990? +tk Rahoituksella alk. 169?/kk. 7490 ? +tk Ohjaustehostimella 6790? HUIPPUUUTUUS! 1000 LTX EPS TGB Blade LED T3b UUTUUS! 4x4 EDUN ARVO YHT. 2500? RALLY USA 2000 VIELÄ ERÄ NOPEILLE! 5490? (6990?) PARHAAT LAATU-TRAKTORIT Euroopan 1 merkiltä tieja työkäyttöön. Nopeille TAKA-BOXI+TELINE KAUPANPÄÄLLE! (arvo 290?) EI TARVISE AJOKORTTIA! Hytillinen SÄHKÖSKOOTTERI 11990 ? +tk TARJOUS HINTAAN ! Rahoituksella alk. 199?/kk. Isoilla Maxxis 26" Testivoittajarenkailla, edessä 9" ja takana 11" leveät uutuusrenkaat 14" alumiinivanteilla. Markkinoiden hienoin 1000 cc T3b Traktori! 4x4 Tasauspyörästö takana 100% lukolla. Ajoltaan kuin huippuauto. Pikasäädettävät iskarit lisäsäiliöillä joka kulmassa, ym. HETI TOIMITUS! Juhlaseminaarissa oli puhujana muun muassa Vantaan vanhusneuvoston puheenjohtaja Jussi Särkelä. KUVAT: ANNIKA SJÖBLOM
14 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 12 | 2019 Kuninkaalan omia kaupallisia palveluita ovat Porttipuiston suuret erikoiskaupat sekä tuleva outlet-kylä Helsinki Outlet kuuluu virallisesti Kuninkaalan kaupunginosaan Vantaan Porttipuiston ja Ikean eteläpuolella avattu Helsinki Outlet-kylä sijaitsee kuitenkin virallisesti Tikkurilan suuralueella. Vantaan kaupungin aluejaon mukaan Tikkurilan ja Hakunilan suuralueiden raja kulkee Lahdenväylää pitkin. Siten Helsinki Outlet-kylä ja Porttipuisto sijaitsevat nippa nappa Tikkurilan suuralueen puolella. Tikkurilan suuralueella Helsinki Outlet-kylä kuuluu Kuninkaalan alueeseen. – Kuninkaalan omia kaupallisia palveluita ovat Porttipuiston suuret erikoiskaupat sekä tuleva outlet-kylä, kerrotaan Kuninkaalan esittelyssä Vantaan kaupungin verkkosivulla. Lisäksi Outlet-kylän asemakaavaehdotuksessa kerrotaan, että ostoskylä sijaitsee Porttisuolla Kuninkaalan kaupunginosassa. Helsingin Heikinlaakso sijaitsee aivan outlet-kylän eteläpuolella, ja uusi ostoskylään vievä ajoyhteys on rakennettu Heikinlaakson teollisuusalueelle. MONET vantaalaiset tietävät, että marraskuun alussa avattu Helsinki Outlet-ostoskylä sijaitsee nimestään huolimatta Vantaan kaupungin puolella. Jotkut ovat olettaneet, että Vantaalla uusi ostoskylä kuuluu Hakunilan suuralueeseen, sillä Hakunila on melko lähellä. h Hakunila -lehden luet nyt kätevästi älypuhelimellasi Katso ja ihastu: www.hakunilalehti.net h akunila ? ITÄ-HAKKIL A ? ? KUNINKAANMÄKI ? Hakunila -lehden luet nyt kätevästi älypuhelimellasi toimii myös tabletilla! Katso ja ihastu: www.hakunilalehti.net h akunila ? ITÄ-HAKKIL A ? ? KUNINKAANMÄKI ? h akunila ? ITÄ-HAKKIL A ? ? KUNINKAANMÄKI ? SCIENCE 411 CONTACT US Hakunilan Hammaslääkäriasema Hepokuja 6 C-D HLL Markku Pirhonen www.hakunilanhammas.fi -Modernit suunhoitoja röntgenpalvelut -Asiantunteva henkilökunta -Ajanvaraus 09 876 5431 -Varaaverkossa.fi www.hakunilanhuolto.fi Puh 020 7792 300 HAKUNILAN HUOLTO OY Kannuskuja 2, 01200 Vantaa Puh 020 7792 300 www.hakunilanhuolto.fi Puh 020 7792 300 HAKUNILAN HUOLTO OY Kannuskuja 2, 01200 Vantaa Puh 020 7792 300 ASUMA PALVELUT / Marrasvalot ilahduttaa Rajakylässä Rajakylän Pallopuistossa voi nähdä monenlaisia valoteoksia, jotka syttyvät loistamaan hämärän tullen. Kyseessä on Rajakylän pientaloyhdistyksen järjestämä Marrasvalot -tapahtuma. Pallopuiston leikkipaikkaa vastapäätä on esillä valotaidetta hämärän laskeutumisesta iltakymmeneen joka päivä tammikuun puoliväliin saakka, tiedotti Vantaan kaupunki verkkosivuillaan. Marrasvaloissa yleisön eteen avautuu maisema, jossa seikkailee valaistuja eläimiä, mielikuvitusolentoja ja ystävällisiä kummituseläinhahmoja. Valon Vantaa -tapahtumien myötä ympäri Vantaata löytyy kohteita, jotka valaistaan iltojen pimetessä. Valot koristavat rakennuksia, katuja, aukioita ja ympäristötaideteoksia. Esimerkiksi Koivukylän suuralueella on valoreitti, jonka pituus on neljä kilometriä. Valoreitti lähtee Leinelän rautatieasemalta ja ulottuu Epinkosken kiertoliittymän valotaideteokseen Ilolassa. Renkaat Vanteet Työt Rengashotelli mittarengas.fi 0400 190 999 0400 190 999 Mittatie 21, 01260 Vantaa Avoinna ark. 9-17 La 10-14 (sesonkina) myynti@mittarengas.fi www.mittarengas.fi Joukkoliikenteeseen halutaan aina seniorialennus Pääkaupunkiseudun vanhusneuvostot haluavat, että seniorit voisivat matkustaa joukkoliikenteessä alennetuin hinnoin kaikkina kellonaikoina. Nykyisin 70 vuotta täyttäneet seniorit saavat 50 prosentin alennuksen joukkoliikenteessä kello 9-14 välisenä aikana. Seniorialennus tulee laajentaa kokoaikaiseksi. Aikaraja on tarpeeton ja lisää byrokratiaa. Eläkeläiset, kuten kaikki muutkin, välttävät ruuhka-aikoja aina kun se on mahdollista, vanhusneuvostot toteavat kannanotossaan. On kuitenkin paljon liikkumistarpeita, joiden ajankohtaa ei voi valita itse. Esimerkiksi lastenlasten hoito, päivähoitoikäisten saattaminen, vapaaehtoistoiminta ja yhteiskunnallinen osallistuminen. Lisäksi monet harrastukset osuvat ajankohdan 9-14 ulkopuolelle. Terveydenhoitokäyntien ajankohtaa ei yleensä voi itse valita. Pääkaupunkiseudulla toimii oma vanhusneuvosto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 15 12 | 2019 Sirkustaiteen perusopetusta on annettu vuodesta 1998 Tikkurilan Teatterija Sirkuskoulu täyttää 25 vuotta Tikkurilan Teatterija Sirkuskoulu täyttää tänä vuonna 25 vuotta, minkä kunniaksi teatterija sirkuskoululaiset yhdistävät voimansa suureen juhlatuotantoon: torstaina 21.11.2019 Korson Lumosalissa saa ensi-iltansa koko perheen näytelmä, teatteria ja sirkusta yhdistävä Peppi Pitkätossu. Tikkurilan Teatterija Sirkuskoulun yhteisessä esityksessä näyttävä sirkustaide tuo lumouksensa vauhdikkaaseen, hulvattoman hauskaan lastenteatteriin. Maailman vahvin ja kenties myös kurittomin tyttö haastaa aikuiset ja lapset pohtimaan normeja mukaansatempaavalla tavalla. Astrid Lindgrenin luoma Peppi on kaikenikäisten kapinallinen sankari. Esityksen on ohjannut Ilja Mäkelä, ja lavalla nähdään Tikkurilan Teatterija Sirkuskoulun oppilaita sekä Tikkurilan Teatterin aikuisia harrastajanäyttelijöitä. Tikkurilan Teatterija Sirkuskoulu on Tikkurilan Teatteri ry:n ylläpitämä yksityinen esittävän taiteen koulu, joka antaa taiteen perusopetuslain mukaista opetusta teatterija sirkustaiteessa. Opetus tapahtuu eri puolilla Vantaata. Teatteritaiteen perusopetus aloitettiin vuonna 1994, ja sirkustaiteen perusopetusta on annettu vuodesta 1998. Teatterija sirkustaiteen opetuksessa käytetään taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. Taiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta. TIKKURILAN Teatterija Sirkuskoulun 25-vuotisjuhlatuotanto Peppi Pitkätossu on ensi-illassa marraskuussa. Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa! Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi Takkamestareiden valurautaisella sydämellä. Avotakka on lämmityslaitteena hyödytön ja tuottaa suuren määrän vaarallisia hiukkaspäästöjä. Avotakassa ilmaa kuluu pahimmillaan jopa yli 100m 3 / poltettu puukilo. Tämä tarkoittaa, että hormin kautta poistuu täysin turhaan järkyttävä määrä lämmintä ilmaa, jonka talon päälämmitysjärjestelmä on lämmittänyt. Usein vielä tämä avotakan käyttämä suuri ilmamäärä korvataan kylmällä ulkoilmalla ilmanottoaukoista ja talon vuotokohdista. Tämä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa kosteusongelmia talon rakenteisiin. MITTAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys, OTA VALOKUVA takasta ja tule käymään. KATSOTAAN YHDESSÄ teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SÄÄSTÄTTE RAHAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. w w w . t a k k a m e s t a r i t . e u Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3. Puhelin: 09-881 34 64 Avoinna ma-to 10-17, pe 10-16, la 10-14 Avotakka ennen takkasydäntä Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen Takkamestarit Kohonen Oy Laadukasta ja turvalllista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995 Jøtul I520 FR LEENA TIURI Peppi (Veera Heikkinen), Herra Tossavainen (Lili Parvinen) ja Pikku-Ukko -hevonen (Saima Kokander)
16 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 12 | 2019 Seuraava Hakunila?lehti ilmestyy 7.2. Seuraavat Hakunila?lehdet ilmestyvät 5.12. Malmille valmistuu uusia Avaimen puolihitas-koteja, varaa omasi nyt! Ala-Malmille Helsinkiin valmistuu uusia pari-, rivija luhtitalokoteja. Nämä Avaimen puolihitaskohteet rakentuvat uudelle viihtyisälle pientaloalueelle Longinojan itäpuolelle. Sijainti on loistava niin liikenneyhteyksiltään kuin palveluiltaankin; Malmin juna-asema ja kauppakeskus ovat kävelymatkan päässä. Asunto Oy Helsingin Pilotti muodostaa 10 asunnon paritalokokonaisuuden ja Asunto Oy Helsingin Stuerttiin tulee yhteensä 13 rivija luhtitaloasuntoa. Kohteet ovat kaupungin vuokratontilla. Kotien huonejakauma on monipuolinen, asuntoja löytyy yksiöistä viiden huoneen perheasuntoihin. Rakentamisen aikana ostajalla on mahdollisuus vaikuttaa kodin pintamateriaaleihin. Kotien arvioitu valmistuminen on loppuvuodesta 2020. TALOTYYPPI HUONEISTO M 2 MYYNTIHINTA (€ ) VELATON HINTA (€ ) LUHTITALO 1H+KT 33,5 78 433 167 208 LUHTITALO 2H+KT+S 49,0 105 026 234 876 RIVITALO 3H+KT+S 80,5 101 125 314 450 PARITALO 3-4H+KT+S 93,0 129 711 370 581 PARITALO 5H+KT+S 102,5 124 350 389 825 Helsinki Malmi Pilvenpyörteentie 11 ja 15, 00700 HELSINKI 10 min Malmin asemalle julkisilla kulkuneuvoilla Kuvat: Suuntaa antavat havainnekuvat kohteesta AVAIN ASUNTOMYYNTI puh. 040 640 4800 myynti@avainyhtiot.fi Avain Yhtiöt Oy Sörnäistenkatu 1, Helsinki avainasunnot.fi ESIMERKKEJÄ VARATTAVISTA PUOLIHITAS-KODEISTA: 35 min Helsingin keskustaan julkisilla kulkuneuvoilla 2020 Loppuvuodesta arvioitu valmistuminen Onko tässä uusi kotisi? Varaa omasi nyt! Lisätietoa kohteesta: avainasunnot.fi/helsinki-malmi Energialuokka B 2018