• 4 2007
• Sarjatulta San Franciscossa Konepistooli on käypää valuuttaa, tuumivat gangsterit shoppaillessaan jalokiviliikkeissä eri puolilla USA:ta. FBI on tietysti eri mieltä ja heittää kehiin puolivallattoman poikamiesagenttinsa Jerry Cottonin. Tapansa mukaan G-mies turvautuu rullaluistinten sijaan rullarevolveriin, pannessaan asioita järjestykseen. Lääkkeeksi kultakuumeeseen tri. Jerry suosittelee pitkäkestoista kalteriterapiaa valtion täysihoitolassa. Rikolliset eivät ole kuitenkaan hoitomyönteisiä ja pian San Franciscon ilmassa onkin enemmän lyijyä kuin happea. (julk. pokkarina 2002) Agenttiralli enkelten kaupungissa Joutuessaan Sing Singin vankilaan, entinen CIA-agentti ja ammattitappaja Rock Murdo vannoi tappavansa Jerry Cottonin jonain päivänä. Nyt murhamies on vapaalla jalalla ja heiluu saarnamiehenä uskonlahkossa, jonka oppiin kuuluu, että paratiisi löytyy jo maan päältä - jos hinnoista sovitaan. Kun filmitähti Helmut Schwarzenbeckerin poika kidnapataan, FBI saa vihjeen, että huijarisaarnaajat ovat kaappauksen takana. Niinpä Jerry Cotton ja Phil Decker lentävät Los Angelesiin, missä kuumat donnat ja kylmät konnat saavat parivaljakon hikoilemaan enemmän kuin on terveellistä. (julk. pokkarina 2001) Luoteja kaikilla mausteilla Kahvihampaan kolotus heittää G - mies Jerry Cottonin keskelle kreikkalaisen ja venäläisen mafian valtataistelua tässä huimassa seikkailussa, jossa luodit lentävät kilpaa herjojen kanssa. Jutun starttilaukauksen kaiku on tuskin ehtinyt vaieta, kun tutkijoiden käsissä on jo kaksi ruumista ja joukko avoimia kysymyksiä. New Yorkin etninen sekametelisoppa on maustettu ruudilla, toteaa Jerry varsin nopeasti jutun edistyessä. Entinen sepänsälli Connecticutista joutuukin heiluttamaan luulekaansa niin maalla, merellä kuin ilmassa, opettaessaan konnia ihmisten tavoille. (julk. pokkarina 2001)
• FBI on USA:n oikeusministeriön alainen liittovaltion tutkimusvirasto. FBI vastaa jossain määrin Suomen keskusrikospoliisia. Tämä vanha poliisielin muodostui erittäin merkitykselliseksi Amerikan kieltolakiaikoina, jolloin se organisoitiin uudelleen ja aseistettiin, jotta FBI:läiset olisivat tasaveroisia häikäilemättömien salakuljetusgangstereiden kanssa. Noilta ajoilta on peräisin FBI:n poliisien kansanomainen nimitys "G-miehet" ( Gun-Men ) FBI:n Washington D.C: ssä olevan päämajan alaisuudessa on 56 kenttätoimistoa ja näiden alaisuudessa 400 paikallistoimistoa. Budjetti on yli 3 miljardia dollaria. FBI:llä on palveluksessaan lähes 12000 erikoisagenttia ja 16500 muita alan ammattitukihenkilöitä. FBI:n mandaattiin kuuluvat kansalaisoikeuskysymykset, terrorismin vastustus, vastavakoilu, järjestäytynyt rikollisuus, huumerikollisuus, väkivaltarikokset, talousrikokset ja muut em. rikoksiin kytkeytyvät lainvastaisuudet. FBI:n henkilökuntaa Jerry Cottonissa Jeremias Aaron "Jerry" Cotton on FBI:n erikoisagentin koulutuksen saanut poliisi, jolla on huippuluokan ruumiinkunto, lahjomaton oikeudentaju, salaman-nopeat refleksit, veitsenterävä äly, hellittämätön sinnikkyys rikollisjahdissa ja hullunrohkea verikoiran taistelutahto. Jerry Cotton on kotoisin Connecticutin osavaltion Harpersvillen kylästä, missä hän loi pohjakuntonsa toimimalla nuoruusvuosinaan seppä Callahanin pajassa oppipoikana. Jerry Cotton on vaatimaton maalaispoikaluonne ja poikamies, jonka ainoa todellinen intohimo tuntuu olevan punainen Jaguar. Lempijuoma Four Roses Whiskey nautitaan aina hyvin tehdyn työn kunniaksi ja ehkä joskus muulloinkin. Jerryn tupakkalakko alkaa joka viikko uudelleen ja uudelleen. Jerry Cottonin salaiset aseet ovat "sepänsällin spesiaali" eli erityisen nopea oikea suora ja hirtehishuumori, joka ei hyydy kiperässäkään paikassa. Jerry Cotton nodattaa G-miehen tunnuksia: "Uskollisuus, urhoollisuus, rehellisyys." Philipe Marcele "Phil" Decker, FBI:n erikoisagentti on parasta ystäväänsä Jerryä virkaiältään paria vuotta vanhempi. Phil Decker houkutteli aikoinaan Jerryn FBI:n palvelukseen ja työparikseen. Phil Decker on hienosteluun taipuvainen, panatellaa poltteleva entinen estetiikan ylioppilas, joka rakastaa Four Roses viskin lisäksi ranskalaista punaviiniä ja Jerryn punaista Jaguaria, jota hän lainailee tehdäkseen vaikutuksen lukuisiin tyttöystäviinsä. George Arthur"Neville", apuvastaava erikoisagentti, iältään jo vanhempi rikostutkija, joka on sitä mieltä, että avioliitto ei sovi lainvalvontaviranomaiselle. Neville luokitellaan virkaveljiensä piirissä New Yorkin rikoshistorian käveleväksi ensyklopediaksi. Ikänsä vuoksi Neville on siirretty hoitamaan käsiarkistoa, jossa hän viihtyy Four Roses Kentucky Straight Bourbon Whiskeyn voimalla. 3
• Neville kannattaa suoraa toimintaa ja rikollisten lievää ankarampaa kohtelua. Lupaa turpiin myös sille, joka kutsuu häntä oikealla etunimellä. Neville pitää Jerryä oppipoikana, Philiä hienostelijana ja nimittelee nuorempiaan viirupyllyiksi. Salaiset aseet ovat Colt Peacemaker .45 eli "rauhantekijä" ja kieltolain aikainen hopeinen taskumatti, joka on aina povessa. Taskumatti on pelastanut ainakin kerran Nevillen hengen tappavalta luodilta. John D. High on FBI:n New Yorkin kenttätoimiston johtaja, jota alaiset kutsuvat tarkastajaksi. Harkitsevainen ja aina tilanteen tasalla oleva Assistant Director In Charge, joka on ansainnut niin alaistensa kuin Washingtonin herrojenkin kunnioituksen. Polttaa piippua ja pitää pöydällä olevat kynät erinomaisessa järjestyksessä ja terävinä. Helen on John D. Highin ikinuori sihteeri, joka keittää hyvät kahvit ja säteilee aina hyvää tuulta. June Clarke on kaunis G-nainen, joka on harvemmin kentällä mukana. Myrna, keskusneiti, jolla on seksikkään käheä ääni. Jack Harma, suomalaiset sukujuuret omaava pitkä siilitukkainen G-mies, joka puree purkkaa ja viljelee hirtehishuumoria. Jack kantaa mukanaan isoisältä perittyä taskukelloa ja kertoilee mielellään virkaveljilleen tarinoita Suomesta. G-mies Joe Brandenburg, jäyhä,saksalaista sukua oleva entinen kaupunginpoliisin luutnantti. G-mies Zeerokah on harvapuheinen intiaani, joka juo tuoremehua ja ymmärtää huumoria. Lempirepliikki "ugh". G-mies Steve Dillaggio on italialainen hurmuri, joka kilpailee Philin kanssa pukujen tyylikkyydessä. G-mies Fred Nagara, iäkäs italiaano. G-mies Leon Eisner, toimii usein keskuksessa ja harrastaa piirtämistä. G-mies John Healthy, pannut kiikkiin Guy Hollet-nimisen roiston, jota mahtavampaa New Yorkin alamaailman hallitsijaa tuskin koskaan on ollut Tiedoksi lukijalle: Jerry Cotton on alunperin saksalaisen Bastei-ferlagin 50-luvulla luoma kuvitteellinen pienoisjännitysromaanin hahmo. Jerry Cotton ilmestyi parhaimmillaan 60 eri maassa useilla eri kielellä ympäri maailmaa. Suomalainen Jerry Cotton on ilmestynyt v. 1961 alkaen. Jerry Cotton kirjoitetaan minä-muodossa G-mies Jerry Cottonin omina muistelmina. 4
• Miehellä oli peukaloa lukuun ottamatta sormissaan erittäin väljät ja kookkaat sormukset. Hän siirsi sormuksensa yksitellen aivan sormien juureen. Sormukset naksahtivat yhteen kuin legopalikat ja muodostivat ­ nyrkkiraudan. Ei mitenkään hauskaa, Phil Decker ajatteli, sillä hänet oli teipattu tuoliin jollakin ihmeen roudarinteipillä ja hän saattoi vain katsella. Huutaakaan Phil ei voinut sillä samaa hopeanväristä teippiä oli hänen suunsa edessä. Erikoisagentti Phil Deckerin hannuhanhen onni on kääntynyt. Kun Jerry Cotton yleensä mokailee, liukastelee, särkee luitaan, saa naisilta turpiinsa ja kirjoittaa raportteihinsa painnovitrheitöä, nyt onkin Phil Deckerin vuoro. Joko planeetat ovat epäsuosiollisissa asemissa tai Philin ylle on langennut kirous ­ vai onko Jerry löytänyt onnenamuletin? Kestääkö ranskalaissukuisen G-miehen kunto moista rääkkiä, kun jokaisen nurkan takana saattaa G-miehiä vainota kostaja menneisyydestä? Se selviää vain lukemalla tämänkertainen hillitön Jeremias Aaron Cottonin muistelmateos. 5
• iille, jotka pitävät tällaisesta - tämä oli sellaista. Pian me kastuisimme. Ensin Hudsonin lahden pintaan ilmaantui pieniä pisaroiden venyttämiä renkaita kuin kymmenet pikkukalat olisivat käyneet pinnassa haukkaamassa hyönteisen tai sen jäljitelmän. - Kohta sataa kuin kastelukannusta, saavista tai haavista kaataen, totesin Marlboro suupielessäni käryten. Sitten sadat renkaat muuttuivat hakkaaviksi pärskeiksi ja äkkiä vettä tuli kuin aisaa. Valtavat vesipisarat tikkasivat satama-alueen kontteja, joista kuului tasainen rummutus. Asfalttinen ja hiekkainen kenttä muuttui New Orleansiksi viimeisimmän tulvan aikaan. Minä ja erikoisagentti Phil Decker juoksimme kohti aukion laidalla sijainnutta katosta. Pääsin sen alle pitämään suojaa ja kuulin takaani loiskahduksen. Näin, että Phil oli liukastunut äkkiä syntyneeseen lätäkköön ja könysi ylös aivan läpimärkänä. Minulla oli hauskaa hänen astellessaan katoksen alle. - Kerrankin näin päin, sanoin. - Veit minulta virallisen kaatuilijan pestin. - Haista itse, hän murisi. - Hiton kylmää vettä. Täällä saa flunssan. - Nyt sinulla olisi hyvä sauma laskea allesi ihan huvin vuoksi, vinoilin. - Se tunnetusti lämmittää vain hetken, Phil sanoi ja nojaili katoksen alla olleisiin teräksisiin roskalaatikoihin. Meillä oli nahkatakit, julmat ilmeet ja olimme olevinamme ravintola Atlas Tablesin edusmiehiä. Odotimme satamassa suurin piirtein Lincoln Tunnelin yläpuolella paikalle kahta puolivenäläistä kaviaarin kauppaajaa. - Miehenä olemisen hyviä puolia on se, että voi pitää valkoista paitaa vesipuistossa, Phil veisteli. Kuulin etäistä ukkosen jylyä. Taivaanrannassa salamoi. - Sää on paras sheriffi, sanoin. - Tällä kelillä varkaat ja mielipuoletkin pysyvät sisällä. - Toivon mukaan nämä venäläiset ovat niin sään koulimia että saapuvat paikalle. - Varmasti saapuvat, ja varmasti ovat monessa liemessä keitettyjä. Nämä kapitalismin uudelleenkeksijät olivat päättäneet olla käyttämättä tulliviranomaisten palveluja ja aikoivat myydä arvolastinsa suoraan meille. 6 - Katukaupassa venäläinen kaviaari on kalliimpaa kuin mikään saatavilla oleva huume, Phil tiesi. - Beluga-kaviaari maksaa vähintään viisituhatta dollaria per kilo, joten meikäläinen tyytyy kyllä ihan lähimarketin jäisiin kalapuikkoihin, joita on mukava järsiä kun mikroaaltouuni on hajalla. - Hajalla, miksi? Phil kysyi. - Siksi, että erään kerran Max Salosen baarista kotiuduttuani päätin ryhtyä pesemään pyykkiä. Juovuspäissäni en muistanut, ettei minulla edes ole pesukonetta ja jotenkin eksyin pyykkieni kanssa keittiöön ja mikroaaltouunin lähettyville... Mutta se on kyllä ihan kokonaan toinen juttu. Phil hörähti ja sanoi: - Vilkaisin ihan äskettäin Belugan hintoja netistä. Kilo kahdeksansataa grammaa maksoi 10 560 dollaria. - Hoi housunperse! Aika paljon kalan mädistä. - Sammen mädistä. Beluga tarkoittaa samaa kuin kitasampi. Kuuluisimpia ja himotuimpia kaviaarilaatuja saadaan Beluga-, Sevruga- ja Ossetra-sammista. Ossetraa pidetään parhaimpana kaviaarina. Hirveintä on tuubeihin puristettu kaviaari, jota yleisesti kutsutaan kengänkiillokkeeksi. - Se Ossetra on siis parasta? kysyin. - Itse asiassa todella harvinainen "kultainen kaviaari" oli tsaarien herkkua. Sitä saadaan melkein sukupuuttoon kuolleesta sammen sukulaisesta, sterletistä. Hintaa en uskalla edes arvailla. - Islannissa on muuten keksitty valmistaa kaviaarin korviketta merilevästä, tiesin. - En taida kokeilla, kulinaristin arvonsa tunteva Phil tuhahti. - Kiinalaistakin kaviaaria myydään maailmalla usein iranilaisena. Mainekysymys... Vaikka satoi edelleen kuin Gene Kellyn elokuvassa, konttien parissa työskennelleet rankat satamajätkät eivät olleet lopettaneet hommiaan. He olivat ihan oikeissa töissä ja me taas peitetehtävissä. Muuan nosturi kiikutti vieressämme erästä konttia yläilmoihin. Nosturikuski oli vain siirtämässä konttia lähemmäs laituria, sillä mitään laivaa ei ollut mailla eikä halmeilla. Kuulimme kolinaa ja näimme savua. Parhaat päivänsä nähnyt venäläinen Ural tuprutteli ja kö-
• rötteli konttien luokse ja piti kamalaa ääntä. - Onko tuo kuormuri? hämmästelin. - Vai armeijan maastoauto? - Taita olla rahtilava-auto. Phil sanoi. - Tarkemmin ottaen maansiirtoauto Ural 6 x 6, V8. Ei ilmeisesti ole suoraan pakasta reväisty... - Mutta ainakin tuo on suoraan laivasta saapunut. Onkohan tuota edes katsastettu? hämmästelin. - Tarkoitin, että siinä on venäläiset rekkarit. Varsinainen rohjake. Saako tuolla edes ajaa USA: ssa? Phil kohautti olkapäitään. Ural oli vihreä ja lava oli katettu maastokuvioidulla pressulla. Kaksi pitkätakkista venäläistä hyppäsi ulos lava-auton ohjaamosta ja käveli luoksemme. Leveällä leualla ja parransängellä varustettu mies ja siilitukkainen nainen. - Emerson Cross? Nick Felton? nainen kysyi. - Minä olen Cross, valehtelin. - Kutsukaa minua Feltoniksi, Phil sanoi. - Entä te? - Gennadi, miespuolinen sanoi. - Ljubov, nainen vastasi. - Tehdäänkö kaupat? Hätkähdin kolinaa. Ural-auton vasen etulokasuoja putosi itsekseen maahan. Venäläiset eivät olleet moksiskaan. Tällaista sattuu. - Bisnestä siis, sanoin. - No niin, tavarits, tavarits, meillä on lasti valmis, Gennadi sanoi ja viittasi autonromua kohti. - Emmekö neuvottele ensin pomonne kanssa? Phil kysyi. - Ei meillä mitään pomoja ole. Me vaan ja laivan kapteeni. - Mutta jos haluammekin jatkuvia kuljetuksia? kysyin. - Pitää kysy kapteeni, nainen vastasi. - Haluttaisi jutella sen kanssa ihan itse, väitin mukamas tiukkaan sävyyn. - Me jutella hänen kans. - Eikö kapteeni voi tulla neuvottelemaan? Phil hönkäisi väliin. - Ei nyt voi, Gennadi sanoi. - Se odottaa meitä Bditelnyj II:ssa, Ljubovin suusta livahti. Kyseessä oli kaiketi laivan nimi. - Mistä te saitte sellaisen määrän Belugaa? kysyin. - Suoraan varastosta. Taskualennus, mies hy- myili koko hammasrivistöllään. - Milloin? kysyin. - Miksi te kysy? mies ihmetteli viattomasti. - Miksi te kysele noin paljo? venakko kysyi. - Jos kaviaari ei ole hirvittävän suolattua tai pastöroitua, se on melkeinpä käytettävä kuukauden kuluttua sen valmistamisesta, siksi, Phil vastasi. - Ei kai tämä ole punaista kaviaaria? Nimestään huolimatta venäläinen punainen kaviaari ei ole sampien vaan lohensukuisten kalojen isorakeista mätiä. - Laatutavara, Gennadi sanoi hyvin epäilevä ilme kasvoillaan. - Säily iänkaiken. - Se on mahdotonta, Phil sanoi päätään pudistellen. - Meinaako te ettei te maksa? Gennadi tulistui. - Kyllä te maksa. Hetki oli hieman pysähtynyt. Huomasin miehen vievän kätensä melko epäilyttävästi takkinsa sisään. - FBI! Liikkumatta, Phil äännähti ja hänen kätensä sukelsi kainalokotelolle. Mietin pessimistinä, hätäilikö Phil liikaa, koska emme olleet vielä nähneet mitä takki piti sisällään. ~ Pessimisti on realisti, joka ei häpeä myöntää sitä, sanoo kyynikko. Oikeanpuoleinen vasili nykäisi takkinsa alta esiin taittotukilla varustetun Kalashnikov AK 47S:n. Pysähtyneen sekunnin aikana koin hetkellisen älynvälähdyksen ja valaistumisen: teoreettinen tulinopeus kuusisataa laukausta minuutissa, kolmenkymmenen panoksen lipas... minusta jotenkin tuntui, että tuota asetta vastaan meidän oli turha ryhtyä niskoittelemaan meidän virkaGlockeillamme avoimessa maastossa. Minä ja Phil otimme muutaman sivuaskeleen ja heittäydyimme lava-auton tarjoamaan suojaan. - Jos me ei saada lasti myydyksi, ei sitä kyllä G-mies napostele kahvitauolla! venäläinen karjahti. Gennadin pitelemä Kalashnikov alkoi roiskia ammuksiaan kohti lava-autoa, jonka suojassa piilottelimme. Hänellä oli selkeä aie keilata meidät toimintakyvyttömiksi. Luodit puhkoivat kaviaarilastia käyttökelvottomaksi. Jos heidän 7
• Ural-autonsa olikin nähnyt parhaat päivänsä Siperian kelvottomilla teillä, niin Kalashnikov osoitti jälleen pitävänsä laatua ja tasoa yllä. Aseita venäläiset osaavat valmistaa, tai ainakin Kalashnikoveja. Aselehti Cottonin Maailma testaa: kyseinen ase vaikutti helppokäyttöiseltä ja se todellakin kiinnitti huomiomme. Ikävä kyllä, aseen muotoiluun meillä ei ollut aikaa ja tilaisuutta perehtyä. Luodit hakkasivat muutenkin kulunutta peltiä ja surahtelivat autovanhuksen läpi. Autot eivät ylipäätäänkään ole kovin hyviä tai kestäviä tulisuojia. Yritimme pysytellä moottorin takana, koska sen kaikkia metalliosia ei ihan jokainen kuula kykene lävistämään. Tai hitostako minä tiedän, mitä materiaalia sen auton moottori oli, tekiväthän itäsaksalaiset jopa Trabant-autojensa korin muovista jota oli vahvistettu villalla! - Luulisi, että ratsuväki saapuisi tuon kuullessaan, karjuin Philin korvaan. - Ainakin laukaukset tyhjensivät koko lastausalueen. Näin työmiesten singahtelevan poispäin sellaisella vauhdilla, että kypärätkin jäivät paikoilleen ilmaan heilumaan. Kun koitti hetkellinen tauko miehen vaihtaessa lipasta, kuikuilin Uralin konepellin yli. Sain vastaani uusia sähikäisiä, sillä toinenkin itämaan tietäjä oli kaivanut esiin aseen. Ljuboviksi esittäytyneellä naisella oli käytössään israelilaista tietotaitoa, Micro Uzi: tuhatseitsemänsataa laukausta minuutissa jos lipasta riittäisi. Ennätin nähdä sen verran, että kaksikko tulitti meitä katoksen alla olleiden teräksisten roskalaatikoiden takaa. Sitten autoon sattui jälleen. Kuormurin lastia sisäpuolella pidelleet lankut antoivat paukahdellen periksi ja kangas repesi. Rosoisia lankunpäitä syöksyi kankaan läpi, yksi aivan ohimoni vierestä. Sisällä ei ollutkaan pelkästään pieniä kaviaaripurkkeja, vaan myös muutama suuri tynnyri kaviaaria. Meitä lähimpänä ollut tynnyri repesi ­ ja valutti kaiken sisältönsä Philin päälle. Phil oli muutamassa sekunnissa yltä päältä sammen mädissä. Phil suoritti selkeää kuivaharjoittelua kansainvälisiä toikkarointikisoja varten. - Hittolainen, sinähän olet aina elvistellyt Be8 lugan syömisellä mutta pitääkö sitä liioitella? kysäisin virkaveljeltä. Hänen suustaan tuli painokelvotonta materiaalia. - Ajattelit pyrkiä ohjelmaan "Kotona se meni ihan hyvin", hörähdin. - Vai oliko se "Ei se simulaatiossa näin mennyt" -kisavisailu? Luotien laulu ei lakannut hetkeksikään. Vaikutti siltä, että tämä kaksikko aikoi päästää mistä ilmat pihalle mistään välittämättä. Tiesin entuudestaan, ettei esimerkiksi venäläisiltä maahanmuuttajilta löytynyt minkäänlaista kunnioitusta amerikkalaista virkavaltaa kohtaan. Koettuaan entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän miliisin ja entisen KGB:n eli nykyisen FSB:n tehotoimet he suoraan sanottuna pitivät meikäläisiä poliiseja pelleinä ja oikeuslaitostamme leikkikouluna. "Gennadiksi" esittäytynyt puki tämän vieläpä sanoiksi: - Teistä ei ole mihinkään, FBI-miehet! Ette pärjäisi päivääkään siellä mistä me tullaan! Luoti puhkoi peltiä metrin päässä meistä. Osa lyijystä otti ikäviä kimmokkeita hiekkaisesta asfaltista. Ympärillä surahteli ja kaviaari pärskähteli. En uskaltanut suurin surminkaan arvioida, montako dollaria siinä roiskui törkyiseen ja öljyiseen maahan. Auton takana olimme ansassa ja oli keksittävä jotakin hyvin pian. - Vielä kun heittävät käsikranaatin niin ne on tuhonneet koko todistusaineiston, puuskahdin. - Entäs meidät? Phil kysyi ja hänen nenästäänkin valui kaviaaria. - Enköhän minä jotakin keksi, sanoin ja katsoin taivaalle. Myös nosturikuski oli kipittänyt karkuun ja jättänyt kontin maan ja taivaan väliin valjaidensa varaan killumaan. - Annahan suojatulta, sanoin virkaveljelle ja kerroin suunnitelmani. Työnsin aseeni kainalokoteloon. Hengitin muutaman kerran kosteaa happea syvään ja kiivaasti. - Ilman lihaskramppeja en saisi yhtään liikuntaa, puuskahdin. Sitten liikkeelle. Lähdin juoksemaan kohti nosturia samalla hetkellä, kun Phil avasi tulen kohti venäläisiä. Saavutin nosturin rungon juuri, kun luodit alkoivat sirahdella ympärilläni. Kiivetessäni nosturin koppiin havaitsin, että pikkutakkini olkapään
• toppaus pursuili, sillä yksi luodeista oli repäissyt sen auki. Huh. Pidin pärstäni kaukana ikkunoista, joihin ilmaantui säröjä. Teräksinen koppi suojasi minua osumilta, kipinät sinkoilivat lasin takana. Katsoin ohjaimia ja hämmästyin. En tiennytkään, että näin moderneja nostureita oli olemassa. Nappuloiden, mittareiden ja vipujen lisäksi siellä oli useita monitoreita, joista näkyi reaaliaikaista kuvaa nosturin ulkopuolelta. Turvallisuuden vuoksi kaiketi, ettei kuski laske vahingossa konttia tupakalla olevan porukan päälle. Muuan monitoreista näytti kuvaa kamerasta, jonka täytyi olla jossakin lastauslaitureiden luona. Eräs luoti osui yhteen nosturissa olleeseen kameraan, koska yksi monitoreista alkoi suhista lumisadetta. Katseeni osui ulkona vesisateessa heiluvaan konttiin. Tartuin vipuihin ja ohjaimiin. Olenhan minä trukkiakin joskus ajanut ­ joten kuinka vaikeaa tämän käsittely muka voisi olla? ~ Siirsin kontin hitaasti mutta varmasti ja vakuuttavasti suojakatoksen päälle. Olin varma siitä, että sieltä ammuskelevat venäläiset näkivät, mitä oli tapahtumassa. Sitten kontti heilui ilmassa heidän yläpuolellaan. Phil huutaa kailotti venäläisille: - Aseet alas tai kontti päähän! Tästä ei neuvotella! Venäläiset tuntuivat silti neuvottelevan ­ keskenään. - Jos yritätte juosta pois, ammun teitä jalkoihin! Phil tiedotti. Ympärillä ei ollut heille mitään muuta tulisuojaa. Lähimmät kontit olivat parinkymmenen metrin päässä. Kaikkein lähin oli heidän yläpuolellaan. - Ensin aseet pois ja ulos sieltä! Venäläiset alistuivat kohtaloonsa. Näin, kuinka he heittivät konetuliaseet lätäkköön. - Sehän meni hyvin, tokaisin itsekseni ja kohotin käteni pyyhkäistäkseni silmilleni valuneen veden. Kuulin naksahduksen. Näin, että hihani oli takertunut erääseen nosturin vipuun. Kontti lähti putoamaan. - Eiiii helvetti, puuskahdin. Kohtalo ­ tai nosturi oli päättänyt pudottaa kontin joka tapauksessa. Venäläiset seisoivat katoksen reunalla kädet ylös kohotettuina ja katsoivat suu auki heidän päälleen putoava konttia. Sitten he älysivät pistää jalkaa toisen eteen ja he syöksyivät sateeseen ja naama edellä asfalttiin, joka muistutti sillä hetkellä jo matalaa tekojärveä. Kontti osui peltisen katokseen, joka vääntyi sekunnin murto-osassa U-mutkalle. Pelti repeili ja katosta kannattaneet tukipilarit repesivät asfaltista ja singahtelivat minne sattuu. Eräs metallipylväistä iskeytyi nosturiinkin ja upposi sen kylkeen. Loput pylväät pitivät outoa, kumisevaa ääntä osuessaan asfalttiin ja vavahdellessaan vesilammikoissa. Venäläiset makasivat mahallaan ja tuijottivat silmät suurina Philiä, joka piti heidät tähtäimessään. Laskeuduin nosturista ja kävelin heidän luokseen. - Ei minä tarkottanu sitä mitä huusin, "Gennadi" parahteli. - Että teistä ei ole mihinkään... He luulivat minun pudottaneen kontin tahallani. Ehkä kaksikon käsitys USA:n virkavallan ystävällisyydestä, reiluudesta, nahjusmaisuudesta tai demokraattisuudesta muuttui jotenkin parempaan suuntaan? - Missä satamassa se laivanne on? kysyin venäläisiltä, joille Phil laittoi käsiraudat. Heille tuli kiire kertoa yhteen ääneen: - Satamapaikka 142 D! He osoittivat Hudsonin joen toiselle puolelle. Laiva oli New Jerseyn puoleisessa satamassa. Ilmoitin kännykällä muille joukoillemme: - Meillä oli täällä vähän lähitilanteen poikasta, mutta tilanne on nyt hallinnassa. Laivan nimi on Bditelnyj kakkonen ja se on parkissa Jerseyn puolella. Kerroin heille tarkemman osoitteen. Vaikka vesi johtaa ääntä erittäin hyvin, Bditelnyjissä olijat eivät välttämättä kuulleet ammuskelumme ääniä. - Kakkosryhmä saa luvan tehdä ratsian. Pidättäkää kapteeni. Pistin tupakan huuleeni ja sytytin sen kertakäyttöisellä sytkärillä, koska Zippo-jäljitelmästäni oli rakettimoottori loppunut. 9
• Beluga-kaviaarimössöinen ja vetinen Phil liukastui jälleen. - Taidat taas tuurata meikäläistä, sanoin Philille. - Liukastelujen suhteen. ~ Illalla juhlimme Max Salosella jutun loppuratkaisua. Beatlesien "Day Tripper" rämähteli ja kaikui baarisalissa. - Tiedättekö, mitä etua on dementiasta? veistelin parhaillaan. - Saa uusia ystäviä joka päivä. - Kuulimme, että satamassa joku aiheutti miljoonaluokan vahingot, G-mies Jack Harma velmuili. - Valtio maksaa yhden nosturin, ei kai siinä mitään, Phil oletti. - Pistitte sitten vähän kaviaaria haisemaan? Lewis Dorn hörähti. - Eipä kai tuota kaviaaria tarvitse kenellekään korvata, epäilin. - Emmekä me sitä Belugaa tärvelleet, Phil muistutti. - Että hirmuiset kaviaarin salakuljettajat saatiin kiinni. No, voihan siihenkin huumeeseen jäädä koukkuun, Jack tuumasi. - Kaviaari ei ollut ainoa kohteemme. Venäläisten laivasta löytyi myös aika laiton asevarasto, Phil kertoi. - Se oli peräisin jostakin itäisestä satamakaupungista. - Pelkäsimme nimittäin ensin jotakin vielä pahempaa kuin vain rynkkyjä ja sinkoja, kerroin. Siksi laivaan ratsian tehneillä tulliviranomaisilla ja G-miehillä oli geiger-mittarit. Mikäli ymmärrätte, mitä tarkoitan. - Huh huh sanoi mummo kun meni lunta pimppaan, Dorn sanoi ja pyöritteli silmiään. - Onhan se tiedossa, että Neuvostoliiton hajottua sieltä on helppo ostaa ydinaseita... - Ostajiakin riittää. Itäisen Euroopan entisistä sosialistimaista on varastettu melkoiset määrät sotilaskäyttöön valmistettua uraania ja plutoniumia. Nyt kyseessä oli väärä hälytys, Phil sanoi. Se juttu oli paperitöitä vaille selvä, mutta heti aamulla oli edessä kinkkinen tapaus. Minut ja Phil oli kutsuttu tarkastaja Highin työhuoneeseen. Highin ikinuori sihteeri Helen oli valmistanut 10 kahvia, joka päihitti mennen tullen kerroksemme automaattimoskan. - Viettääköhän Lipton-teetä valmistavan tehtaan työntekijät kahvitaukoa? puujalkavitsailin. Highin työhuoneeseen oli kannettu televisio. - Katsotaanko me FBI:n omaa Big Brotheria? Phil vitsaili unohtaessaan, ettei tarkastajalla juurikaan ollut huumorintajua. Federal Plazan edessä oli tapahtunut kummia keskellä edellistä iltapäivää. Katsoimme valvontakameran nauhaa. Kuvassa satoi kaatamalla. - Mitä tässä nyt odotellaan? Pistetään vähän pikakelausta, tokaisin. - Malttakaa hetkinen, tarkastaja High sanoi. Pakettiauto, jonka rekisterinumerot oli sutattu osittain mudalla, kaahasi Federal Buildingin eteen liikennesäännöistä piittaamatta. Se pujotteli ajoa hidastaneiden esteiden ohi. Liukuovi avautui pakun sivussa ja sieltä kierähti portaidemme eteen jätesäkki, jonka kohoumista saatoin havaita vartalon muodot. Paku jatkoi matkaansa ja katosi sateeseen. Pian eräs ala-aulamme vartijoista ryntäsi paikalle lippa vinossa ja avasi mustan säkin. - Rohkea mies, tuumasin. - Olettiko hän heti, ettei kyseessä ole pommi? - Tiedä häntä, mitä vaksi oletti. Eipä tuo pommilta muotonsa puolesta näyttänyt, High sanoi. Jätesäkistä paljastui keski-ikäisen, punatukkaisen miehen ruumis. - Löydettiinkö edes pakettiautoa? kysyin. Tarkastaja pudisteli päätään. - Uhria oli kohdeltu aika rumasti. Tämä löytyi vainajan rintaan kiinnitettynä, High sanoi ja otti esiin läpinäkyvän todistusaineistopussin. Kyseessä oli sateen kastelema kirjelappunen. Vaikka tussi oli ollut vesiliukoinen, näimme tekstin. Ja jos emme olisi nähneet, olisi laboratorio saanut alkuperäisen tekstin näkyviin. "Vasikoista tehdään tällaista leikettä. Eikä tämä jää tähän." - Uhri oli Andrew Palmer, kolmekymmentäkaksi vuotta. - Nimi on tuttu jostakin... - Hän on... hän oli Noutaja-Nevillen vasikka, muistin. Neville saapui kellarin käsiarkistosta Highin
• huoneeseen tyystin koputtamatta. Näyttelijä Jack Palancea muistuttava G-veteraani oli juuri kuullut tapauksesta. Aina silloin, kun tämä yliaikaa elävä karvakorva ampautui matkaamme kenttätoimiin mukanaan Rauhantekijä eli Colt Peacemaker, FBI sai yleensä enemmän korvausvaatimuksia särjetystä irtaimistosta ja pikkulapsille irvistelystä mitä minä aiheutan kahdessa vuodessa. Osastollamme oli uusimpana tulokkaana vielä psykopatologisempi tapaus, erikoisagentti Lewis Dorn. Vaikka hän olikin sovinisti ja rasisti, hän ei juurikaan erotellut ihmisiä sukupuolen tai ihonvärin mukaan ­ ihmisvihaajana hän käyttäytyi kaikkia kohtaan paskamaisesti. Rikollisia kohtaan hän myös näytti sen, liioitellulla väkivallalla ja Asenteenmuokkaajan avulla. Se oli Dornin antama lempinimi hänen Browningilleen. Dorn oli ollut viime aikoina tavallista iloisemmalla tuulella, ja se johtui siitä että sisäisen tarkastuksen tyypit eivät edellisellä hyökkäyksellään saaneetkaan häntä nalkkiin. Toisaalta hänessä asui ihmeellinen pehmeä puoli. Siitä miehestä ei kukaan saanut tolkkua, oliko hän aina edes tosissaan koko elämän suhteen. Puheenaiheenamme oli nyt julmasti surmattu Palmer. - Hän ei ollut mikään paha mies, Nevvy totesi tuiman. - Palmer auttoi monta kriminaalia linnaan. - Meillä on pieniä ongelmia, High sanoi. NYPD ei tiennyt mitään tästä vasikasta, siis siitä että hän oli tiedonantaja. Ruumiista ei löytynyt vierasta DNA:ta. Pakettiautoa ei ole tavoitettu. Heillä ei ole mitään johtolankaa siitä, kuka olisi saattanut murhata vinkkimiehen. - Ongelma on siis... - Se, että mehän emme tutki murhia, High sanoi. - Mutta näyttää siltä ettei tapaus ratkea ilman meitä. Kyseessä näyttäisi olevan kosto. Vain FBI tietää, kuka halusi surmata Palmerin. - Eritoten Nevvy tietää, huomautin. - Palmer auttoi viimeksi häkkiin mafiamies Rudolfo Abatangelon, Neville sanoi. - Muuan George Elliston, joka suolsi väärää rahaa, vapautui äskettäin. - Pidätys tehtiin yhdessä Salaisen Palvelun kanssa, Phil muisti. - Sitten oli esimerkiksi Roger Knopp, kiristäjä ja sutenööri. Ja osavaltiosta toiseen matkannut japanilaissukuinen ammattitappaja Daiki Tachibana, josta Palmer antoi vinkin. Hän istuu edelleen Rikersissa. - Surmaaja saattaa olla vaikkapa vankilasta vapautunut, kuolemantuomion saaneen kriminaalin sukulainen tai vankilassa istuva tapaus, Phil päätteli. - Siksi minä olenkin huolissani tästä, High ja yskähti kuin Beretta johon on kiinnitetty äänenvaimennin. - Meidän on saatava selville, kuka määräsi miehen tapettavaksi. Ei käy laatuun, että rikollispomot voivat aina vain toimia edelleen vankilasta käsin. - Harvoin murhakäskyä pystyy estämään, Phil sanoi. High jatkoi: - Esimerkiksi Nevillen mainitsema Abatangelo on ollut eristyksessä koko istumisensa ajan. Ei pitäisi olla mahdollista, että hän saa tappokäskyn Rikersin ulkopuolelle. - Ei myöskään pitäisi olla mahdollista että Etelä-Afrikassa sataa lunta kesällä, mutta niin vain äskettäin tapahtui, heitin. - Vaikka vanginvartija saa mielestään kehnoa palkkaa, on lahjusten ottajat kitkettävä pois. Johonkin se raja on vedettävä, High jyrähti. - Joten meidän lienee parasta tutkia tapaus ohjesäännön kiemuroista välittämättä. - Minä tutkisin tätä joka tapauksessa, Neville sanoi katsoen edelleen tv-ruudun still-kuvaa, jossa sade oli pysähtynyt hakkaamaan velttoa ruumista. - Tiedän, tarkastaja nyökkäsi. - Siksi te kolme saattekin selvittää tapauksen. - Tuota noin, kummastelin. - Miksi juuri me? High yskähti kuivasti. - Siellä satamassa syntyi sellaista jälkeä että teidät täytyy piilottaa vähäksi aikaa tällaisiin tutkimuksiin. - Piilottaa? Phil pähisi. - Toistaiseksi. Niin kauan kun minun esimieheni vaativat päitä vadille. - Ei kai siellä satamassa niin paljon tuhoa tullut, hämmästelin. - Joku sikariportaan ihminen oli mennyt lupaamaan tukkuliikkeelle, josta kaviaari varastettiin, 11
• että koko lasti tullaan palauttamaan koskemattomana. - Uh huh, totesin. - Jos se summa pidätettäisiin meidän palkastamme... - Niin maksaisitte sitä vielä eläkkeelläkin. Uskokaa pois, näin päästään kaikki vähemmällä, High sanoi ja jopa hymyili hieman. - Epäiltyjä on valtava määrä, Phil narisi alkavaa tutkimustamme. - Pyytäkää apua osaston muilta agenteilta, jos tarvitsette. - Jokaista epäiltyä meidän ei tarvitse kuulla, Neville sanoi. - Nuo edellä mainitut ovat ne patologisimmat tapaukset. Mutta esimerkiksi joku Ted Garfield, joka selvisi ehdonalaisella, ei varmasti lähtisi pikkuvasikkaa surmaamaan. Tai muuan Jack Gilbert, joka vältti elinkautisen käräytettyään itse omat rikoskumppaninsa ja lusi vain vuoden. - Pitäkää minut ajan tasalla, High sanoi. Me lähdimme laahustamaan yhtenä rykelmänä ja pähisin samalla ääneen: - Muuan kysymys hiertää päässäni. - Mikä? - Miksi ruumis heitettiin juuri Federal Buildingin eteen? - Näyttämisen halu, Neville sanoi. - Murhaaja tahtoo tiedottaa, että hän pystyy ja osaa. Ja uskaltaa. Ja että tämä on vasta alkua. ~ - Entä jos lähdimme heti väärille jäljille? Phil tuumasi. - Kuinka niin? - Jos vasikan surma liittyikin yksityisasioihin eikä vasikointiin? Häntä kidutettiin jotta se saataisiin näyttämään kostolta. Ja viimeinen tikki: ruumis nakataan viesteineen toimitalomme eteen. - Jotta lähtisimme pläräämään näitä johtolankoja. Huijarin psykologiaa. Voi se olla niinkin, mutta pakko meidän on nyt mennä tätä tutkintalinjaa pitkin, Neville sanoi. - Miten tuo ylipäätään oli mahdollista? hämmästelin. - Federal Plaza. Valtion virastoja. Tarkkaan vartioitu. Seulan läpi ei pitäisi päästä mikään terrori-isku. Sitten paskainen pakettiauto 12 ajaa paikalle, ruumis heitetään kadulle ja paku pääsee vielä karkuun kenenkään huomaamatta. - Kukaan ei kai uskonut tuollaista voivan sattua, Phil tuumasi. - Entä jos pakettiauto olisikin ollut täynnä lannoitteesta tehtyjä räjähteitä? - Kuten se Oklahoman virastotalon luona räjähtänyt Timothy McVeighin paku aikoinaan? Neville muisteli. - Turha sitä on miettiä. Toivotaan, etteivät lehdet saa vihiä siitä, kuinka lepsusti Federal Building loppujen lopuksi on vartioitu, hörähdin. Saavuimme oikeuslääkärin pakeille kirkkaasti valaistuun saliin. - Kerro meille, että ruumiista löytyi murhaajan DNA:ta ja me löydämme sen koneiltamme, kerrothan? Veistelin. Mies pudisteli päätään. - Tuollainen toiveajattelu heiluu ja lonksuu pahemmin kuin tekarit keitetyssä pääkallossa. - Pahoin pelkään, että tämän tutkimuksen edistyessä jokin kulma lonksuu aina, aina kun sahaamme pöydänjalkaa toiselta puolelta, Phil irvisteli. - Tutkin seuraavaksi, löytyykö miehen verestä mitään huumaavia aineita. Uhria oli kidutettu pitkään ja hartaasti, Oikeuslääkäri Hallam sanoi. Vilkaisin Nevilleä. Tämän kuullessaan hän näytti hampaansa erittäin pahaenteisesti. - Oliko suun ympärillä jälkiä teipistä? Tai oliko huulissa jälkiä suukapulasta? Neville kysyi. - Siitä jää aina jonkinasteinen mustelma, mutisin. Oikeuslääkäri pudisteli päätään. - Ei sellaisia jälkiä. - Hän on siis huutanut lujaa, sanoin. Vinkkimiehen kenkien pohjasta oli löytynyt sahanpurua ja "kasviöljyperusteista teräketjuöljyä". Tarkkoja nuo laboratorion tyypit. Phil totesi: - Etsimme täten myös murhapaikkaa, jonka täytyy olla äänieristetty. - Tai kidutus saattoi tapahtua autiolla alueella, erämaassa, metsässä, epäilin. - Ottakaa huomioon, että kun ruumis pudotettiin Federal Buildingin eteen, rigor mortis ei ollut vielä edes alkanut, oikeuslääkäri sanoi. - Jäljet kehossa olivat hyvin tuoreita. Kidutuksen yhtey-
• - Kaikkia huumaavia aineita. NYPD kertoi, että juttu on edelleen selvittämätön. - Voisimme tutkia asiaa Jackin ja Steven kanssa, Dorn sanoi. - Teko on vapaa, sanoin. ~ - Lähtekäämme kiertoajelulle, Neville sanoi. - Jerry varmaan toimii kuskina. - Mistä minne? kysyin. Tolkun miehenä Neville oli tehnyt punakynällä kaupunkikarttaan paikasta paikkaan johtavan reittisuunnitelman. - Tein tällaisen jotta säästäisimme aikaa. Ennätämme käydä tsekkaamassa jokaisen pääepäillyn yhden päivän aikana ja saamme samalla kokonaiskuvan tyypeistä. Matkasimme Jaggella kohti osavaltiomme tunnetuinta vankilalinnoitusta. Hurautin Queensboro Bridgen toiselle puolelle. - Rudolfo Abatangelo oli ja on järjestönsä nokkamiehiä, mutta ei varsinaisesti kuulu yhteenkään "viidestä perheestä", Neville totesi. USA:n mafiaa johtaa viisi perhettä. Gambino, Bonnano, Genovese, Lucchese ja Colombo, jota johti pitkään Joe Profaci ja siksi Colombon perhettä kutsutaan toisinaan Profacin perheeksi. - Abatangelo joutui linnaan, koska hänestä haluttiin eroon. Nousukas, joka luuli voivansa hyppiä vanhojen perheiden varpaille ja viedä näiltä alueita ja markkinoita, Noutaja-Nevvy kertoi. - Tuttua huttua: prostituutiota, koronkiskontaa, uhkapelejä, huumekauppaa, julkisten varojen kavaltamista ja peräti osakemarkkinoilla hillumista. Saavuimme Long Island Cityyn, josta suuntasin 31. katua koilliseen. Päräytin menemään läpi Queensin. - Kuulemma Abatangelo antoi muidenkin "hänen kaduillaan" liikkuvien roistojen ansaita mutta otti aina siivun tuotosta, sanoin. - Mietiskelin tässä aiemmin Venäjän KGB:tä eli nykyistä FSB:tä, Phil totesi. - Olen kuullut, että aivan kuten mafiasta erotaan vain kuoleman kautta, niin myös pesti KGB:ssä on elinikäinen vaikka työnantajan nimi muuttuisi. Grand Central Parkway näytti aika tukkoiselta joten päätin kiertää Ditmars Boulevardin kautta. 14 - Italian mafian klaaneissa vallitsee tiukka hierarkia, Neville murahti. - Rivijäsenet ovat sotilaita ja kymmenen sotilaan johtajaa kutsutaan kapteeniksi, Caporegimeksi tai Capodecinaksi. Mutta sotilaallakin, Soldatilla, saattaa olla palveluksessaan monia rikollisia, jotka eivät voisi edes uneksia tekevänsä todellisuudessa hommia mafialle. Toimeenpanijat ja palkkamurhaajat ovat Picciottoja, matala-arvoisia jäseniä. - Jos nämä toistaitoiset tietäisivät palkkansa maksajan, laittaisivatkohan sen ansioluetteloon? mietin. Ajoin siltaa pitkin Bowery Bayn yli. Lahden laineet liplattivat auringossa ja kun saavuimme Rikers Islandille, vankilasaarelle, pilvet vyöryivät mollukan eteen. Olimme ilmoittaneet tulostamme ja pääsimme sisään nopeasti. Tutkin edessäni ollutta ruskeaa pahvikansiota. Nevillen ei tarvinnut sitä lukea, sillä hän oli kävelevä rikosarkisto ja -museo. Tapaamishuoneeseen talutettiin kahlittu mies, joka oli luullut olevansa suurikin Capo Crimini, kuin Kummisetä. Hänestä tulikin Rikersin vankilasaaren kumma setä. - Palmer-niminen vasikka surmattiin. Neville sanoi. - Mitä minä sillä tiedolla teen? sivuletin kaljunsa peitoksi kammannut italo marisi. - Saatat olla teon takana. - Miten minä täältä voisin ketään surmata? Rudolfo Abatangelo sanoi. - Olen eristyksissä. - Tiedät hyvin, että täältä saa viestin ulos muutenkin kuin tunkemalla sen vapautuvan vangin paikkaan jonne aurinko ei paista, Phil sanoi. - Teikäläisellä on oikein televisiot ja videot, murisin. - En minä valita, hän hymyili. - Ruokakin on hyvää. - Hoitelet bisneksiä ja vartijat katsoo läpi sormien, vai? Neville julmisteli. - Tuskin katsoo! hän suutahti. - Jos ette tienneet, tämän osaston vartijoille annettiin palkankorotukset juuri ennen kuin minut tuotiin tänne. - Ahaa, Phil arvasi. - Etteivät sinun lahjontayrityksesi onnistuisi. - Pystyt sinä silti maksamaan enemmän kuin tämä vankila, totesin. - Minä en etsi enää valtaa, loistoa enkä eten-
• kään julkisuutta. - Julkisuuden kirot vievät rikolliset tienestit, Neville veikkasi. - Kaikki turhamulkut ei ymmärrä sitä, että ei se oma elämä keskeydy vaikkei naama olisikaan julkisuudessa joka päivä tai viikko tai kuukausi, mies väitti. - Minulla on lähes ympärivuorokautinen kameravalvonta. Ei mitään yksityisyyttä. Kun kaikki menee nauhalle jota ei pysty näpelöimään, kuinka voisin edes esittää lahjuksia? - Kuvitellaan, ettet sinä ollut tämän teon takana. Tiedätkö, kuka surmasi tai surmautti Palmerin? Neville kysyi. - Mitä hyötyä siitä minulle muka olisi? Tuomioni ei voi nykyisestä enää lyhentyä. - Etkä sinä selliisi enää muuta tarvitse kuin vesipatjan, sanoin nuivasti. - Palvelu palveluksesta, vai? Hah. Mussolini kukisti sisilialaisen mafian rankalla kädellä. USA auttoi nahistuneen La Cosa Nostran jaloilleen, koska mafia auttoi länsivaltoja toisessa maailmansodassa, mies muisteli. - Tämä nimesi Abatangelo tarkoittaa pappia, Neville tiesi silmät viiruiksi kaventuneina. - Jos olet tämän takana, rukoile korkeampia voimia. Abatangelo vietiin takaisin eristykseen. Me emme poistuneet vielä tapaamishuoneesta, sillä toinenkin epäiltymme majaili Rikersissa. - Seuraavaksi meitä tuodaan tapaamaan se puolijapanilainen ammattitappaja, sanoin ja otin esiin toisen kansion. ~ Älä siirrä huomiseksi mitään, minkä voit kokonaan unohtaa, oli tämän miekkosen periaate. Daiki Tachibana oli vakavailmeinen ja hiljainen mies. Hän oli tietojemme mukaan surmannut rahasta ainakin kuusi hänelle tuntematonta ihmistä. Muista tapauksista meillä ei ollut tietoa, sillä koskaan hän ei mitään tunnustanut vaan vaikeni stoalaisesti ­ tai buddhalaisesti. Valokuvissa hänellä oli ollut tuuheat mustat hiukset, mutta Rikersissa hän oli ajanut ne ja jopa kulmakarvansa pois. Sinänsä asiahan ei minulle kuulunut. - Tiedätkö, kuka sinut vasikoi tänne? Hän nyökkäsi hitaasti. - Tiedän myös, ettei hän ole enää elossa. Sana kiertää nopeasti. Mutta minä en ollut sen takana. - Kuka sitten oli? kysyin. - Mitä te välitätte yhdestä rotasta, mokomasta lutikasta? Näin uhkaavan mustan pilven Nevillen harjastukan yläpuolella. Myös hänen otsasuonensa pullistelivat kuin Tescon seisomatyöläisen suonikohjut. - Vähän kunnioitusta, Neville murisi. - Tai järjestän viereiseen selliisi karaokelaitteet. - Pahimmassa tapauksessa joudut kuuntelemaan nauhalta presidenttiemme vanhoja puheita tunnista toiseen, uhkailin. - Jäit kiinni yhden hiuksen vuoksi. Yhden vaivaisen hiuksen ja DNA:si ansiosta. Siksikö leikkasit pääsi paljaaksi? Ehkä tilasit Palmerin surman täältä käsin ja teit taas jonkin erheen, Phil veikkasi. Lopultakin japanilaiseen saatiin vähän ilmettä ja puheeseen vauhtia. - Yksi syytekohta minua vastaan oli kohteeni Rodney Harrisin koiran surmaaminen murhan yhteydessä. Kuvitelkaa! - Mitä kuvittelemista siinä on? - Minä en sitä tehnyt. Harris oli varmaan lopettanut piskinsä sattumalta juuri ennen saapumistani. - Saattoi olla vaikeaa todistaa. - Minähän pidän eläimistä. Teen pahaa vain ihmisille. Mietteliääksi pysähtyneen ilmeen jälkeen hän jatkoi: - Enkä oikeastaan ihmisillekään. Päiviltä päästäminen on nopeaa ja kivutonta, kun sen osaa. Kohteeni pääsee tästä maailmasta paljon parempaan paikkaan. Oikeastaan olen kateellinen kohteilleni. Pahaa minä aiheutan vain niille, jotka jäävät kaipaamaan ja suremaan kohdettani. - Herran siunausta, tokaisin. - Jollen minä poistaisi kohteitani, sen tekisi joku muu, hän sanoi ammattimiehen ylpeydellä. - Mutta ei samanlaisella omistautumisella. Kysynnän, tarjonnan ja ammattitaidon lait pätivät. - Vaan nyt olet sinäkin kohde, vankina kuin kurja rotta, Neville virnuili. Mies muuttui synkäksi. 15
• - Jäikö ego junan alle? kysäisin. - Millaisia vankilat muuten ovat Japanissa? Sinuahan uhkasi luovutus sinne kärsimään tuomiosi... - Vaan en joutunut. Järjestäkää minulle karkotus Sveitsiin veropakolaiseksi niin autan teitä missä tahansa. - Korkeintaan voidaan toimittaa koppiisi säälittävä puhallettava nukke, sanoin. - Olette virkistävän suorasukaisia, mies sanoi ja tuijotti lävitseni. - Mutta minä haluan nyt takaisin selliini, sillä minä tarvitsen raitista ilmaa. Typerä tyhjään tuijottaja pääsi sinne minne halusi. Eikä kahta ilman kolmatta. Rikersista matkasimme Washington Heightsiin, jossa vasta vapautunut Roger Knopp, osa-aikasutenööri ja kiristäjä, piti hoviaan ja haaremiaan. Alue sijaitsi tummaihoisten asuttaman korttelin ja juppien valtaaman alueen rajalla. Knoppin löysimme ilman knoppikysymyksiä Four of Cups -ravintolasta Washington Avenuelta. Ohitimme ravintolasalin etuosan biljardipöydät ja kuljimme kohti takaseinää. Tämä mustaihoinen ja irokeesipäinen miekkonen istui aivan perällä selkä seinää vasten lakeijoidensa ympäröimänä. Gin Tonicia näytti nappailevan. - Joko kiristyspuuhat riittivät? Neville kysyi. - Ihmisen täytyy kyetä uusiutumaan, Knopp sanoi. - Olen nykyään konsultti. Kadulla meitä ei hyvällä silmällä katsottu ja vielä kalseampia ilmeitä näimme baarin sisällä. - Mitähän mahdat konsultoida? kysyin. - Liikkeenjohdon ulkoistamista, hän sanoi aivan pokkana. - Ja yrität näemmä muutenkin kehittää itseäsi, Phil viittasi miehen edessä olleeseen sarjakuvalehteen. - Te sitten tulitte ystävyyttä hieromaan, hän sanoi ja mulkaisi. - Minä en todellakaan tällä kertaa esitä mitään. - On noita teikäläisen säätämisiä, esityksiä ja virityksiä nähty ennenkin, Neville sanoi. - Tarpeeksi asti. Tunnistin taustamusiikin, söötin Amerien hauskasti nykivän "1 Thing"-kappaleen. Iloinen jollotus loi kontrastia synkkään ilmapiiriin. - Et sattumalta päästele päiviltä sinua vasikoineita henkilöitä? kysyin. - Tarkoitatte sitä joka viskattiin toimitalonne 16 eteen? mies nauraa rätkätti äänekkäästi. - Ei, minä en tekisi sitä niin julkisesti. Minä olisin konsultoinut hänet kaikessa hiljaisuudessa East Riverin pohjaan. - Kenen luulet tappaneen Palmerin? - Jospa se tulehtui omaan kieleensä. Kai se jätkä itsekin tiesi että ennemmin tai myöhemmin loppu on edessä. Kaivoi verta nenästään. - Loppu tulee yleensä kaikille, sinullekin. - Tulitte sitten vaan aukomaan päätä meikäläiselle. - Ei suinkaan. Tultiin tervehtimään ihan ystävinä, Neville murisi. - Kyllä pitää olla ystävät vähissä jos minut kelpuutatte kaveriksenne! - Tiedätkö mitään Palmerin kuolemasta? kysyin. Päänpudistus. - Poikasi on kuulemma linnassa, Neville sanoi. - Entä sitten? - Me voimme aina yrittää jeesata häntä jos sinä autat meitä. - Kärsiköön tuomionsa, mies tuhahti ja virnisti päälle. - Jaa että nepotismi ei sitten elä eikä voi hyvin, vai? hämmästelin. - Minä tiedän teidän temppunne. Seuraavaksi sanotte että "Jermainen olot voivat huonontua linnassa" vai kuinka? Olen katsonut telkkarista nämä kyttätemput. - Ikään kuin et olisi tutustunut meihin tosielämässä. - Minulla on varaa riskeerata, hän sanoi. - Palaveri lienee päättynyt. Poistuimme muuttumatta suolapatsaiksi. Sitten, neljäs pääepäilty. Ajoin Jaggella lähelle mutta kauas eli toisen osavaltion puolelle, New Jerseyn Bergenfieldiin, jonne George Elliston oli pystyttänyt kodinkoneliikkeen. ~ - Sophie Jasper, ruskeatukkainen nainen kassan takana esittäytyi. - Etsimme omistajaa, George Ellistonia, sanoin ja näytin virkamerkkini. Nainen katsoi meitä hyvin vihamieliseen sävyyn. - George pysyy nykyään kaukana rötöksistä!
• - Me haluamme vain tarkista muutaman asian, sanoin. - Mistä löydämme hänet? - Hän on takahuoneessa. Tappelee Ursulan kanssa. Sophie neuvoi meidät liikkeen peräosaan. Kohotimme takahuoneen verhoa ja näimme heidän nojatuoleissa istuvat profiilinsa. Ellistonin avovaimon nimi oli Ursula Quentin. Vaaleatukkaisella, keijukaiskasvoisella Ursulalla ja ikääntyneen naistenmiehen näköisellä George Ellistonilla oli meneillään sanallista kiivailua. - Uskot jälleensyntymään? Buhuhahaha! mies nauroi tupakanpolttamassa nojatuolissa. - En minä sanonut että uskon, nainen sanoi kärsivällisesti kahvinkeitintä täyttäessään. - Vaan että tiedän. - Synnyt uudestaan satiaisena tai metsäsikana, hahahaha! - Nyt puhut sielunvaelluksesta, nainen huokaisi. - Kuinka kukaan ääliö voisi kuvitella taantuvansa kaiken oppimansa jälkeen? Georgen nauru ei ottanut päättyäkseen. - Toisaalta, nainen sanoi viattomasti tyhjännaurajalle, - ehkä joku kodinkonemyyjän hommissa viihtyvä entinen linnakundi saattaa syntyä vaikka kalkkarokäärmeeksi. Tai hyeenaksi. Georgen nauru hyytyi. - Sinulta muuten roikkuu takapuolesta jotakin. Ai, nehän on sun jalat, George Elliston sanoi naista edes jotenkin loukatakseen. - Buhahaahaa... Sitten hän havaitsi meidät ja ilme hyytyi. - Anna mun arvata, hän sanoi. - FBI? Sen vasikan vuoksi joka nakattiin syndikaattinne eteen? - Surmasitteko te Palmerin? sanoa töksäytin heti kun astuimme miehen eteen. - H-häh? Höh, e-en, kuinka niin? Vastasin arvoituksellisesti: - Menitte vallan kananlihalle, kun saavuimme. - Että mitä? - Syötte sitä koipea siinä niin. Mies laski katseensa ja havaitsi syövänsä Kentucky Fried Chickenista noudettua kanaa hämärästi muistuttavaa einestä. George Elliston pärskähti nauramaan kun hän ymmärsi, etten ollut lohkaissut lausetta ihan vakavalla naamalla. - Hauska juttu, G-mies. Mutta kuulkaa, minä en enää harrasta mitään rikollista. - Oletko muka lopettanut väärän rahan valmis- tuksen? Neville ähkäisi. - Ei Goerge ole enää rikollisilla poluilla, Ursula sanoi miehensä puolesta. - Eikä kuussa ole käyty, Phil totesi. - Joidenkin mielestä ei olekaan, Ursula sanoi. - Kyllä siellä on käyty, väitin naiselle. - Tottakai on käyty, nainen sanoi. - Mutta joitakin otoksia oli pakko kuvata studiossa uusiksi, koska ei kaikkea kuun pinnalla edelleen olevaa voi ihmisille näyttää. Pudistelin päätäni salaliittonaisen jutuille. George Elliston puhui: - Te nappasitte minut, minä tunnustin, minä hyväksyn tuomioni ja minä kärsin rangaistukseni. Kaiken pitäisi olla ookoo välillämme. Ja ennen kaikkea, olen nyt kaidalla teillä. - Jollet ole lähtenyt ristiretkelle, Neville murisi. - Mitä. - Koston tielle. - En ole surmannut ketään. - Sanat liikkuvat kylillä. Voisit tehdä päivän hyvän työn ja vihjailla, kuka olisi saattanut olla asialla. - Että kertoisin, kuka surmasi rotan? Haahaha. Hienoa, että huumorintajua riittää. - Huomaatko meidän nauravan? - En ole nähnyt, kuullut, tuntenut tai maistanut mitään. - Pistät sitten pääsi syreenipensaaseen, Phil totesi. - Eikun työnsin sen aavikon hiekkaan. - Takapuoleen taisit tunkea pääparkasi, töksäytin. - Kysymys kuuluu: kenen takapuoleen? Mies yskäisi. - Mutta ihan oikeasti, tästä tapauksesta ei liiku edes juoruja. Näin on nännit ja muut näppäimet. Se, joka vasikkanne tappoi, osaa pysytellä täysin pimeydessä, minkä pitäisi olla mahdotonta. Melkein väittäisin, että omat koiranne ovat purreet. ~ Lopulta pakettiauto löytyi New Jerseyn Mont Clairista saakka. - Löysimme ohjaamon puolelta naisten hiusharjan. Pitkiä ja punertavia hiuksia. - DNA? kysyin Kaupunginpoliisin naispuoliselta etsivältä. 17
• Sitten hän yritti iskeä kallonsa vatsaani. Löin miestä niskaan. Mies makasi uudestaan suullaan hiekassa ja tutkin hänen taskujaan. - Miten muuten hurisee? kysyin pokkana. - Ei tässä syrjäytymistä kummempaa, Farraday vastasi. - Minne luulit olevasi menossa? - Ajattelin pysäyttää auton lennosta... - Tällä vai? naurahdin kun poimin hänen taskustaan muropakkauksen NYPD-virkamerkin. Asetta ei miehellä ollut. - Yksinkertaisuudessa on puolensa, totesin. Kaivoin käsiraudat esiin vyöni nahkakotelosta. Phil saapui paikalle laajeneva kuhmu otsassaan. - Helkkari, liukastuin vielä koiranpaskaankin! Phil marisi ja pyyhki kenkäänsä nurmikkoon. Phil asteli lähemmäs, piteli asetta kaksin käsin ja tähtäsi Farradayta. - Pidätellään, sanoi inkontinenssipotilas, Phil heitti mielestään nasevan virtsankarkailuun liittyneen pidätysrepliikin. Kamppaamani kriminaali katsoi Philiä ja alkoi nauraa. Minä katsoin samaan suuntaan ja minuakin alkoi hihityttää. Minä ja Farraday nauroimme Philille yhteen ääneen eikä Miranda-Escobedon luettelemisesta tullut mitään. Phil vilkaisi katseidemme suuntaan. Hänen toisessa jalassaan oli nyt roiskuva ämpäri, johon hän oli astunut. ~ - Tämä ei voi olla näin helppoa, sanoin kun olimme taas toimitalossamme. - Ei tuo helpolta tuntunut, ärisi Phil joka kuivatteli toista sukkaansa työhuoneemme lämpöpatterin päällä. Olimme juuri vieneet miehen selliosastolle. Päivystäjä pudisteli tällöin harmissaan päätään. - Melkein jokainen pidätysputka on täynnä... - Katsoisitko, onko peruutuspaikkoja. Lopulta muuan toinen kriminaali haettiin juuri takuuoikeudenkäyntiin ja meidän miehemme pääsi lukkojen taakse. Kun olimme täyttäneet raportit, päätimme siirtyä uudestaan alakertan ja kuulustelun pariin. Samainen päivystäjä kertoi meille: - Farraday on nyt kuulusteluhuone ykkösessä. Sinne meni jo kaksi G-miestä. - Ketkä? - Erikoisagentit Lewis Dorn ja Neville. - Jätitte sen äijän saman huoneeseen Dornin ja Nevillen kanssa? Oletteko te sekaisin päästänne! kiljuin. Me juoksimme sisään ja meitä odotti yllätys. Dorn ja Neville olivat Farradayn seurana kuulusteluhuoneessa, jossa ­ pöytään istuskellut Dorn tarjoili pidätetylle leppoisasti nallekarkkeja! Minä ja Phil olimme äimän käkinä. Nevillekin vain selasi päivän sanomalehteä. - Kas, pojat. Aaveenko näitte? Joskus on vain kivaa olla mukava, Dorn sanoi vaikka hänellä oli silmissään vanha tuttu patoutunut psykopaattisuutensa. - Olet tainnut oppia jotakin, mutisin. - Minä kun en oikein voi oppia, Dorn vastasi. - Kas kun minä en tee koskaan virheitä. - Se ei ole älynnyt kutsua asianajajaa, Dorn kuiskasi minulle kun hän kohottautui tuoliltaan. - Pidetään asia toistaiseksi stabiilina, vastasin. - Minut palkattiin vain dumppaamaan se säkki! Farraday älähti minut nähdessään. Hemmo pelkäsi minua, vaikka vieressä seisoivat Neville ja Dorn! On maailma mallillaan, kun kilttiä maalaispoikaa aletaan karttamaan. No, pidetään asia toistaiseksi stabiilina. Pistin nauhan pyörimään ja luettelin kuulustelun ajan, paikan ja läsnäolijat. - Kuka palkkasi? jatkoin suoraan Farradayn edellisestä lausahduksesta. - Haluan syytesuojan! - Saatat saadakin, jos kerrot syyllisen. - En tiedä. - Hohhoijaa. - Minulle soitettiin. Sitten tapasin miehen. - Minkä niminen ja näköinen? - Autossa oli tummennetut lasit ja ikkuna vain raollaan. Vaikka olisinkin nähnyt sen naaman, en minä sitä muistaisi. - Tarkoittaa? - En muista ihmisten kasvoja. En jaksa kiinnostua. Kun on nähnyt yhden ihmisen, on nähnyt ne kaikki. - Mitä siis tapahtui? Kun teidät palkattiin. - Kävelin eräänä päivänä Brodwaylta länteen. Auto pysähtyi viereeni ja kuulin jotakin. 19
• - Mitä kuulitte? - Se oli vähän niin kuin ääni. - Hoh, sanoin. - Miehen ääni tarjosi töitä. Helppoa rahaa, yhden säkin siirto paikasta A paikkaan B. Riskitön homma. Jätesäkki oli valmiiksi pakattuna pakettiautossa. Sain lapulla osoitteen, jonne paku piti jättää homman jälkeen. Lappu, joka Farradayn taskusta löytyi, oli jo takavarikoitu todisteeksi. - Entä kun kuulitte, minne säkki piti heittää? Federal Buildingin eteen? Eivätkö hälytyskellot kilkattaneet? - Ajattelin etten tee mitään väärää! mies valehteli sujumattomasti. - Kertahomma, kertamaksu. Niin pientä summaa ei kai tarvitse edes verottajalle ilmoittaa. - Auton merkki? Sen auton, josta sinulle kuiskittiin. - Tummanvihreä Lincoln Continental. Hei, en minä tiennyt että säkissä on ruumis. - Et tiennyt, vaikka säkin läpi saattoi hyvin tunnustella: pää, keskivartalo, jalat... et viitsisi puhua paskaa. - No ehkä aavistelin, Mutta koska en ole surmaaja, en kai minä siitä sakkoja kummempaa voi saada. Roskaamisesta? - Etköhän sinä saa syytteen suunnitelmalliseen murhaan osallistumisesta. Ja laki ei oikein tunne tässä yhteydessä kosto-määritelmää mutta salaliiton se tuntee... - Älkää nyt viitsikö itse vehkeillä! Sain rahat kouraan ja loput rahat sain kun olin heittänyt ruumiin Federal Plazalle. - Ettekä edelleenkään nähneet kasvoja, vai? Kävi ilmi, että kyseinen "ääni tumman lasin takaa" olisi tarvinnut miehen palveluksia enemmänkin, mutta me ennätimme pidättää Farradayn. - Se aikoi soittaa minulle kotiin tänään, mutta koska nappasitte minut, ei se enää soita. Etsii ehkä uuden apurin. - Mitä muuta tiedät? Nyt on paras kertoa ihan kaikki, Phil murisi. - Minähän autan niin paljon kuin pystyn, en minä halua linnaan! Tämä tyyppi mainitsi että sillä on Manhattanin keskustassa äänieristetty kellaritila, "jossa hiljaisenkin ihmisen saa äänekkääksi". Siirryimme tutkimaan Farradaylta takavari20 koitua osoitelappusta, johon oli kirjoitettu New Jerseyn Mont Clairissa sijainnut osoite erittäin lavealla käsialalla. Lavean tien kulkijan käsialalla? Katsoin tekstiä tarkemmin enkä tarvinnut grafologia tulkkaamaan. - Sama käsiala kuin Palmerin mukana seuranneessa viestissä. ~ - Juristien mielestä juristivitsit eivät ole hauskoja, ääni sanoi. - Tavallisten kansalaisten mielestä juristivitsit eivät ole vitsejä. Fred Daggett oli juristi, tarkemmin sanottuna syyttäjä ja pian ilmeisesti entinen syyttäjä. Daggettin kädet oli teipattu nipuksi selän taakse. Roudarinteippi painoi miehen posken kiinni sähköuunin keittolevyyn. Tappajan käsi hipelöi asteiden säädintä. - Se taitaa olla pikalevy. Laitan tämän nyt kuutoselle. Kohta alat haistaa hiustesi käryävän. Se on melko kitkerä haju. Sitten poskeasi alkaa kuumottaa. Sitten huudat kun ensimmäisen asteen palovammat saapuvat kuin varkain ja pyytämättä jolloin varmasti puhuisit niin totta kuin osaat. Me voidaan välillä laittaa vaikka kakkoselle tämä lämpötila. Huudat sinä silti silloinkin kun vesirakkulat valuttaa kudosnestettä sihisevälle levylle. Jollet vieläkään puhu, käännän levyn takaisin kuutoselle ja sitten tulee kuumaa. Lopulta aivosi kiehuvat ja hiuksesi palavat iloisesti rätisten. Siinä vaiheessa nuo teipitkin ovat tulessa, mutta eiköhän tässä jakseta pidellä sinun naamaa käsilläkin siinä levyllä. Mies tunsi poskensa olevan jo aika kuuma. - Minä puhun. - Oiva valinta. Ikävä vain, ettei ole mitään kysyttävää. ~ Ratkaisu on vain hetki, jolloin väsyt ajattelemiseen, tuumailin. - Uusi ruumis löytyi. Nyt kyseessä oli syyttäjä Fred Daggett ­ se rajaa tapauksia puolella! Jack saapui kertomaan työhuoneeseemme. - Mistä luulet, että se liittyy... - Tästä.
• Tuomari selitti hengästyneenä niin että oli seota sanoissaan: - ....ja oikeusjärjestelmän kulmakivenä voidaan pitää, öö, kansalaisten perusoikeudet turvaavaa oikeusturvaa jossa ennakkotapaukset otetaan aina huomioon ja... - Puhu, puhu. Puhu vaan. Niin kauan kuin jaksat puhua, pysyt hengissä, asetta pitelevä mies sanoi. - Anna tulla sitä jargonia. Piippu painoi tuomarin hikoilevaa otsaa kun hän sopotti pitkää lausettaan kuin paskanpuhumiskisoissa. Hän puhui ja puhui loppumatonta lausettaan eikä epäillyt yhtään etteikö tappaja ollut tosissaan. - ....ja jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, öö, ja lainsäädäntöprosessissa täytyy ottaa huomioon kaikki näkökannat jotta kansalaisten oikeusturva säilyy tilanteessa kuin tilanteessa... Tuomari Holcomben oli pakko vetää henkeä lauseiden välissä ­ ja silloin asetta pidellyt hahmo veti liipasimesta. Jyrähdys heitti Holcomben pään taakse, josta se retkahti eteenpäin ja leuka iskeytyi pöytään. ~ Edessämme oli tietokoneen näyttöpääte ja kasa arkistosta pengottuja kansioita. - No niin. Näytöllä on nyt dokumentti, josta näkyvät kaikki jutut, joissa Fred Daggett vuosien saatossa toimi syyttäjänä. Ja nyt... Muutama näppäily. - Nyt jäljelle jäivät ne oikeustapaukset, jotka ovat johtaneet tuomioon saakka. - Vasikoiden vinkithän eivät järjestelmään päädy, sanoin ja katsoin Nevilleä. - Joten... Neville oli kaivanut esiin nipun erittäin repaleisia muistilehtiöitä. - Tässä on Palmerilta saatuja vinkkejä. Olen alleviivannut keltaisella ne, jotka johtivat pidätyksiin. Verratkaa niitä sellaisiin juttuihin, joissa syyttäjänä on toiminut Fred Daggett. Puhelinsoitto toi ikäviä uutisia. - Piiri pieneni entisestään! - Mitä tarkoitat? - Uusi uhri. ~ - Etköhän sinä ole ottanut jo aivan tarpeeksi. - Muutama vielä. - Kyllä tuo jo riittää. - Otan vielä pari. Tätä keskustelua ei käyty minun ja baarimikon välillä vaan ruumiin löytöpaikalla. Keskustelijoina olivat rikospaikkaa valokuvannut tekniikan tutkija ja toinen rikostekninen tutkija, joka halusi päästä haeskelemaan sormenjälkiä ja kallisarvoista murhaajan DNA:ta. Tuomari Ralph Holcombe oli löytynyt kuolleena vain tunti sitten. Manhattanin West Siden sydämessä sijaitsee John Jay College of Criminal Justice. Osoitteessa Kymmenes Avenue 899 sijaitsivat North Hall, BMW Building ja WestPort Building. Tuomari oli nakattu rikosoikeudellisen collegen portin pieleen. - Taitaa olla murhaajan mielestä hauskakin vitsi. Hän jätti ruumiin näytille paikkaan, josta rikospaikkatutkijoita valmistuu, hönkäisin. - Ja valmistuu täsmällisesti siihen ammattiin melkein ainoana koko maassa. Vastaavia jatkokoulutuslaitoksia ei taida muita olla, Phil muisti. - Heilläkin oli vuonna 2005 se oma murhatapauksensa, mainitsin. - Raiskattu ja surmattu 24-vuotias oppilas. DNA kytki tekijäksi erään ravintolan portsarin. - Mutta meillä on nyt uhrina tuomari. Holcombe Armoton... tämä, joka on tunnettu erittäin ankarista tuomiosta. - On ihme, jos sanomalehdet eivät havahdu tähän! Meidän on napattava tekijä ja vähän äkkiä, Phil puhisi. - Tuomari Holcombe oli siepattu oikeustalon parkkihallista, josta tuomarin kännykkä, avaimet ja lompakko löytyivät, meille kerrottiin. - Kuinka roisto muka oikeustalolle pääsi? äimistelin. - Siellähän on älyttömät turvatoimet! - Jollei hän työskentele siellä? Phil ehdotti. - Etsimme siis rikollista, joka pääsee noin vain postittamaan ruumislaatikon ilman että hänestä jää merkintää tai turvakameran kuvaa postilaitoksen konttoriin ja hänellä on vapaa pääsy vaikkapa Criminal Courts Buildingiin, hämmästelin. Kumarruin tutkimaan tuomarin kengänpohjia. 22
• - Öljyistä sahanpurua, sanoin. - Taas sama johtolanka. Poistuimme paikalta ja askelsimme kohti Jaggeani, joka kuljetti meidät takaisin Federal Plazalle. Aika kului, kun odotimme tuloksia tekniikan ihmisiltä. Lopulta: - Labran tulokset viimeisimmistä uhreista saapuivat, G-mies Steve Dillaggio kertoi. Kaikissa uhreissa oli jäämiä voimallisesta bentsodiatsepiinista, jonka avulla heidät on saatu raahattua puolitajuissaan matkaan. - Tuon asian tietämisestä ei ole paljoakaan iloa, mietin. Sitten Lewis Dorn ja Jack Harma saapuivat minun ja Philin pakeille. - Löysimme jotakin, Jack kertoi. - Tutkimme surmatun hampparin viimeisiä hetkiä, Dorn kertoi. - Surmatapa ja sahanpuru viittasivat samaan tekijään. - Kai sillä hampparilla oli nimikin? kysyin vähän nyreästi. - Tämä koditon, Michael Francis, oli vienyt ex-vaimolleen, Dorn lunttasi muistilehtiöstään, "kääpiösamettikukkia", sellainen yleinen haudalle vietävä kukka. Ex-vaimo tiesi kyllä, että mies haikaili entistä elämäänsä takaisin. Mutta eniten hän ihmetteli niitä kukkia. Juovuspäissään mies oli unohtanut naiselle lahjoittamaansa kukka-asetelmaansa pienen muistokynttilänkin... - Varasti kukat hautausmaalta, arvasin. - Ja kynttilässä oli teksti "Sinut muistetaan aina, James". - Reippaasti kukat ja kynttilä entiselle muijalle ja homma on siinä. Ex-vaimo ei tainnut ottaa takaisin? arvelin. - No ei ottanut. Arvasin jo, mihin suuntaan tarina oli kulkeutumassa. - Onko vaimo säilyttänyt kukka-asetelman? kysyin sormenjälkien toivossa. Jack pudisteli päätään ja jatkoi tarinaa omalta osaltaan: - Sitten. Kodin ja surmapaikan lähistöltä löysimme hautausmaan, jossa istuskelee kopissaan eräänlainen puistovahti. - Tämä vaksi kertoi, että joku niska punaisena raivonnut poliisi oli käynyt kyselemässä kukkien ryöstäjästä, vaikka kukaan ei ollut ilmoittanut kukkia viedyn. Ainakaan puistoa vartioinut henkilö ei ollut kuullut sellaisesta. - Poliisi paineli matkoihinsa äristen, että hän etsii vaikka korttelin jokaisen turvakameran nauhan selvittää, kuka sen teki ja että sellainen törkykasa saisi rangaistuksen. - Kun vaksi ei ainakaan soittanut poliisille, kuka sitten? - Poliisi tai poliisina esiintyvä kävi itse sillä haudalla, arvasin. - Ja suuttui. Ja päätti nitistää kodittoman. - Kenen haudalta kukat oli viety? - Yritämme selvittää tämän Jamesin hautapaikan. Loikimme takaisin tietokoneen ja Nevillen muistiinpanojen ääreen. Valikoimme, seuloimme ja poistimme nimiä etsien yhteistä nimittäjää. Se oli rikostutkinnaksi sanottua rutiinia. Rutiini ei näyttänyt johtavan mihinkään. - Umpikujaako tämä nyt pukkaa? pähkäilin. ~ Ajoin kohti Brooklynia. Tarkemmin sanottuna kohteena oli Thompkins Park, jonka laidalta oli löytynyt varastettu auto. Paikallinen korttelipoliisi ilmoitti, että auton tavarasäiliöstä oli löytynyt tuomari Holcomben ruttaantunut käyntikortti. - Sanohan sinä lukeneempana yliopistoihmisenä, hönkäisin Philille. - Mikä on tällaisen kostajan ja sarjamurhaajan välinen raja? - Jaa-a. Raja saattaa olla melko häilyvä. Tämä tyyppi todennäköisesti surmaisi kaikki jotka tulevat hänen ja hänen kostonsa tielle. En osaa sanoa. Käänsin Jaggen keulan Manhattan Bridgelle, jonka alapuolella East River valui tasaisesti kuin aika. Sitten Phil muisti erään ikivanhan tapauksen. - Natsien miehittämässä Ranskassa vaikutti muuan Marcel Petiot, joka tänä päivänä kaiketi luokiteltaisiin sarjamurhaajaksi vaikka motiivi oli raha... - Mitä se puuhasteli? - Petiot näytteli vastarintaliikkeen jäsentä. Hän houkutteli kotiinsa rikkaita juutalaisia ja sanoi, että hän voi salakuljettaa heidät ulos maasta. Mutta sen sijaan hän surmasi uhrit ja varasti hei23
• dän omaisuutensa. Kun Petiot lopulta napattiin, hän oli ennättänyt nitistää kuusikymmentäkolme ihmistä. Brooklynin puolella silta muuttui Flatbush Avenueksi, jota pitkin ohitimme Cathedral Plazan ja saavuimme Tillary Streetille. - Tämä käsite "sarjamurhaaja" on peräisin FBI: ltä, tiesin. - Minun muistaakseni siinä määrittelyssä tekijä ei tavoittele todellista tai kuviteltua hyötyä, kuten mammonaa tai Jeesuksen uutta tulemista, vaan kaikkivoipaisuuden tunnetta ja seksuaalista tyydytystä. Harkitsin hetken Brooklyn Queens Elevated Highwayta, mutta vilkaisu kelloon kertoi että siellä matelisimme puoli päivää. Tein kaupparatsukäännöksen ja palasin Flatbushille, josta suhautin menopelin aina Lafayette Avenuelle saakka. - Kuviteltua hyötyä... Kaliforniassa 1970-luvulla Herbert Mullin ryhtyi murhaajaksi. Aikalaisen tuttavansa mukaan Mullin "jätti ihmiskunnan" ja tappoi kolmetoista ihmistä, esimerkiksi erään papin tunnustuskoppiinsa. - Tuohan on tuttua huttua tuhannesta elokuvasta, hämmästelin. - Mullin toteutti sen ihan oikeasti. Eikä hän ollut turhan nirso uhriensa tai tekotapojen suhteen, kaikki kelpasi. Koditon pesäpallomailalla. Liftarityttö metsästysveitsellä. Pappi samalla veitsellä. Tappoi ampumalla ja puukottamalla kaksi hippiperhettä mukaan lukien 9- ja 4-vuotiaat lapset ja teoista epäiltiin vain huumekauppiaita. Ampumalla neljä telttailemassa ollutta poikaa. Ampumalla ex-nyrkkeilijän, joka harrasti savenvalantaa omalla pihamaallaan kello kahdeksan aikaan aamulla... - Eiköhän tuo lista jo riitä, sanoin suu jotenkin kuivana. Lafayette Avenue jatkui pitkänä ja suorana aina Thompkins Parkiin saakka. - Kuten sanottua, anythign goes. Siitä miehestä olisi ollut vaikea vääntää profiilia, kun kuka tahansa saattoi olla seuraava uhri. Tappamisen syyksi Mullin kertoi "äänet, jotka sanoivat että se oli ainoa keino estää maanjäristykset Kaliforniassa". Ja kun hänet saatiin kiinni, tiedätkö mitä hän painotti kuulustelijoille? - Murhien aikaan järistyksiä ei tapahtunut, veikkasin. 24 Phil nyökkäsi ja jatkoi: - Sarjamurhaaja ei juuri koskaan ole mielisairas vaan väkevästi persoonallisuushäiriöinen, ja hän tietää tekevänsä väärin. Käyttäähän hänkin rahaa, joten miksei hän varastaisi uhreiltaan, jotka eivät varojaan enää koskaan tule käyttämään? Korkea älykkyysosamäärä ja tunteettomuus kuuluvat sarjamurhaajan profiiliin. Sekä se, että he osaavat näytellä skitsofreniaa lahjakkaasti! Tutkija ei siinä useinkaan tiedä, mikä on teeskenneltyä ja mikä aitoa käytöstä. Toivoin, ettei tutkimuksiin tällä kertaa otettaisi minkään valtakunnan psykologia profiloimaan. Kyllä heistä hyötyäkin on, mutta ei siinä määrin mitä viihdeteollisuus antaa ymmärtää. - Sen minäkin tiedän, että psykopaatti ei tarkoita mitään murhaajaa, mainitsin. - Ei niin. Ennemminkin patologista petkuttajaa ja manipuloijaa, joka ei kykene empatiaan mutta saattaa näyttää pinnallisia tunteita. Kyseessä on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, Phil kertoi. - Vai antisosialistinen? hörähdin. Phil jatkoi minusta välittämättä ja kommentistani huolimatta. - Häiriöstä kärsivät luokitellaan sosiopaatiksi tai psykopaatiksi. - Kumpi kärsii enemmän, hän vai ympärillä olevat ihmiset? Virkaveli huokaisi. - Oireisiin kuuluvat patologinen valehtelu myös tilanteissa joissa valehtelusta ei ole mitään hyötyä, loismainen elämäntyyli ja kaikenlainen petollisuus ja lipevyys. Hän saattaa vaikuttaa henkisesti vahvalta mutta se on puhetta kaikki. Sellainen henkilö ei kykene toimimaan sosiaalisten normien mukaisesti eikä välitä omasta tai muiden turvallisuudesta. Vastuuttomuus, narsismi, muiden hyväksikäyttö ja katumuksen puute ovat myös oireita. Hän ei edes ymmärrä loukanneensa tai varastaneensa. Psykopaatit eivät ole hermostuneita, eivät suunnittele tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä eivätkä esimerkiksi kykene rakastamaan. Pysäköin Lafayette Avenuen laitaan ja astuimme ulos Jaggesta. Puisto edessämme oli korttelin pituinen kaistale talorykelmien keskellä. Näimme poliisiauton Thompkins Parkin läntisessä päässä ja kuljimme paikalle. Poliisiauton
• edessä oli kolhuinen Dodge, jonka tavarasäiliö oli auki. Konsta kertoi meille tilanneselostuksen. Holcomben käyntikortti oli hänen kädessään läpinäkyvässä todistepussissa. - Löysin käyntikortin vararenkaan alta. Ja tavarasäiliössä on vertakin, hän kertoi. - Aivan totta, sanoin. - Veikkaanpa, että Holcombea kuskattiin tässä tavarasäiliössä. - Holcombe oli siinä määrin tajuissaan että kykeni sullomaan käyntikorttinsa renkaan alle, Phil nyökkäili. - Löysittekö muuta? - En ole vielä katsonut ohjaamoon, sir, sinitakki sanoi. - Meitä ei kannata sirritellä, sanoin. - Vilkaistaanpa sisään. Kuskin puoleisen istuimen alta löytyi merkillinen jäsenkortti. "System One" -nimisen klubin plakaatti ja jopa osoite. - Olen kuullut tästä paikasta, murahdin. - Laiton niin sanottu "sosiaalinen klubi". - Niitähän tällä saarella riittää. Näitä, joissa alkoholilainsäädäntöä ja huumelakeja rikotaan reippaasti. Niin, ja tietysti tupakkalakia. Manhattanin saaren ravintoloissahan ei ole saanut polttaa vuosikausiin. - Kaupunginpoliisihan niitä on ratsannut, muistelin. - Mutta meillä olisi tässä ihan osoitekin. Ja tappajamme todennäköisesti kuuluu kyseiseen kerhoon. Suttuinen jäsenen allekirjoitus ­ nimestä ei selvää saanut ­ oli samanlaista käsialaa kuin saamissamme kirjeissä ja Farradayn osoitelappusessa. - Minusta tuntuu uhkaavasti siltä, että tämä on johtolanka. ~ Paikalle kutsuttiin tekniikan väki ja homma eteni omalla vauhdillaan. Poistuimme paikalta ja muutaman hetken kuluttua olimme taas Federal Buildingin lähettyvillä. Spaddu suupieleen ja hermosavuttelemaan, se oli sen hetken mottoni. Nousimme Jaggesta käydäksemme erään grillikärryn luona. Phil jatkoi edelleen esitelmäänsä persoonalli- suushäiriön parissa: - Vaikka tilastojen mukaan häiriöstä kärsiviä on kolme prosenttia kaikista miehistä ja prosentti kaikista naisista, minä väitän, että psykopaatteja löytyy varmasti jokaiselta työpaikalta, jossa on töissä enemmän kuin kymmenen henkeä. Psykopatia ei silti ole sama asia kuin itsekeskeinen rikollinen käyttäytyminen. Jos diagnoosi tehtäisiin aina vain käyttäytymisen perusteella, melkein 80 prosenttia tuomituista rikollisista täyttäisi kriteerit. Mutta rahanahneus tai minkä tahansa keikan tekeminen seurauksista välittämättä crack-annosta varten ­ vieroitusoireiden pelossa ­ ei tietenkään ole psykopatiaa. - Vaan se on ihan järkeenkäypää vieroitusoireiden siirtämistä päivällä eteenpäin. Se tuo psykologia on niin lavea ala, hörähdin ja pyysin myyjää laittamaan reippaasti chiliä hodariini. Phil otti myös hot dogin. Maksoimme maittavat pikalounaamme. Grillimaakari kuunteli matkaradiosta Björkiä tämän Sokeripala-ajoilta: "Birthday" oli vanhan hitin nimi. - Sinä olet viime aikoina alkanut napata näitä snagariruokia, sanoin Philille. - Minne viininmaistelu ja Cordon Bleu ovat jääneet? - Entä sitten? Ja huomauttaisin, että täkäläinen Le Cordon Bleu ei sinänsä poikkea näiden grilliruokien gourmet-tasosta mitenkään. Yhtä surkeaa. - Syöt jo roskaruokaa niin kuin minä. Sinulla muuten pursui sinappia solmiolle, huomautin. Kuten minulla yleensä. Phil näytti hetken aika kauhistuneelta. Sitten hän alkoi pyyhkiä tahraa nenäliinalla ja puhetulva voitti inhotuksen: - Sarjamurhaajat jaotellaan hedonisteihin jotka tappavat silkasta tappamisen ilosta, hyödyntavoittelijoihin kuten tämä mainitsemani Petiot, "tehtävän saaneisiin" jotka tekevät suurta palvelusta yhteiskunnalle, voimaa ja uhrin täydellistä hallintaa käyttäviin tapauksiin jotka toteuttavat rituaalinomaisesti lapsuudessaan kokemiaan kamaluuksia ­ mikä onkin sarjamurhaajien yleisin laatuluokka ­ ja kaikkein harvinaisimpiin "visionääreihin" jotka kuulevat ääniä ja toteuttavat komentoja. Sarjamurhaajat ovat nykymaailman keksintö. - Väitätkö ettei niitä ole ennen ollut? Minä väi25
• ~ Mies nimeltään Smith sai puhelinsoiton kello 15.21. - Onko syötti heitetty veteen? ääni kysyi. - Jep. Mutta kuinka voitte olla varma... - Minä vain olen. Tiedän FBI:n metodit. - Ookoo, Smith vastasi. - Kun FBI tarttuu koukkuun, salakapakkaan saapuu uusi naama. - Tarkoitatte soluttautujaa. - Erikoisagentti peitetehtävissä. - Ja minä sitten tunnistan hänet ­ mistä? - Ihan siitä, että tänään tai huomenna sinne ilmaantuu uusi naama. Käytät päättelyä! Kehuit olevasi älykäs, käytä sitä älyä. - Tämä agentti tuskin saapuu paikalle oikealla nimellään, vai? - Ei. Arvaan kyllä, kuka sieltä tulee ja tiedän hänen oikean nimensä. ~ Parannuskeino apatiaan löydetty? Phil ihmetteli lehteä lukiessaan. Mitä väliä sillä on? Hän laski niin sanotun keltaisen lehden suoraan roskakoriin ja vilkaisi kelloaan. Hän jatkoi kävelyään kohti kellertävävaloista oviaukkoa. Fairview Avenue sijaitsi Washington Heightsin laidalla ja siellä hengailivat rinnakkain köyhät ja rikkaat. Tämä oli niin sanottua raja-aluetta. Phil Decker soluttautui System One -klubiin ilman asetta ja ilman jäljitys- tai kuuntelulaitetta, koska tiesimme, että paikassa olisi metallinpaljastimet. - "En ole koskaan himoinnut sarjakuvahahmoa", Phil mölähti omalaatuisen salasanan ovessa olleesta luukusta. Portsarin virkaa hoitanut järkäle avasi oven Philille. Hän tutki välittömästi Philin taskut. Philiä harmitti, että hän joutui pukeutumaan tehtävää varten tavanomaista nuhjuisemmin. - Et taida välittää, teetkö vaikutuksen ihmisiin vai et? Phil kysyi. - Kunhan joku yrittää tänne aseen kanssa, hän on varmasti vaikuttunut, ellei liikuttunut. Läpi paksun ja sinisen savun, jota olisi voinut leikata saksilla, Phil näki ruletti- ja pokeripöy- dät. Kaksi baaritiskiä, joilla myytiin absintin ja meskaliinin ohella lähinnä poltettavia huumeita. Jokaisessa pöydässä oli vesipiippu. - Olen Evelyn Hogarth, nainen baaritiskin takaa sanoi Philille. - Ed Mouster, Phil valehteli. - Tilintarkastaja Ed Mouster. - Poikamiehiä, vai? - Kyllä, kuinka niin? - Toinen sukkasi on sininen ja toinen tummanvihreä. Hitto, Phil ajatteli, nyt Jerryn tavatkin alkavat tarttua! - Et ottanut ainakaan naista mukaan, Evelyn sanoi kaataessaan Philille paukun. - Nainen täytyy viedä illalliselle vain parhaimpaan paikkaan. - Mistäs sinä sen tietäisit? Evelyn naurahti. Naisen seuraava kysymys sai Philin purskauttaman osan juoma suustaan. - Onko selibaatti perinnöllistä? - Köh... köh, Phil yski. - En ole siinä kovinkaan hyvä, mutta minä fanitan ajatusta. Baaritiskiin nojaili muitakin miehenpuolikkaita. Heille nainen sanoi: - Kuten havaitsitte, joukossamme on uusi tulokas, Ed Mouster. Phil nyökkäsi muille. Nainen jatkoi: - Muistakaa sitten toivottaa hänet tervetulleeksi juuri siten, kuin mopo keltanokka ansaitsee. Rehevää naurua. - Missä muuten teet vaateostoksesi? Evelyn kysyi Philiä silmiin tuijottaen. - Et varmaan Harrodsilla? - Näytänkö minä muka muotitietoiselta? Phil kysyi. - Ei, näytät mieheltä joka kulkee omia polkujaan, nainen veisteli. - Sukkasillaan. Jopas minulle nyt nakellaan, Phil ajatteli. Nainen työnsi Philin eteen kanakorin, jossa oli jonkin sortin broilerinreisiä. - Naiset odottavat aina niin paljon miehiltä, jotka haluavat vain viedä naisen rahat, Phil sanoi Evelynille. - Jopa silloin kun tietävät asian todeksi, nainen sanoi. - Niin miksi? - Nainen haluaa haasteita. Hei, Evelyn havah27
• tui. - Tässä muuten on herra Smith. Hän kertoi juuri äsken tarvitsevansa apua veroasioidensa kanssa. Tämä mies on tilintarkastaja Mouster... Phil kääntyi ja näki siilitukkaisen, sarvisankaisia silmälaseja käyttäneen miehen. Smith mittaili Philiä päästä varpaisiin ja virnuili. - Sinäkö sitten tarkistelet tilejä? Millä tavalla? - Mitä tuo tarkoittaa? Phil esitti vastakysymyksen. - Oliko liian kova kysymys? - Ei, Phil vastasi ja mumisi kanankoipi suussaan. - Vaan liian kova pihvi. - Kuule, sinähän näytät luotettavalta kaverilta, Smith sanoi. - Mulla on vähän ongelmia kaksoiskirjanpidon kanssa. Haluaisin kertoa mun ongelmista tuolla kabinetin puolella. ~ Phil asteli edeltä verhon taakse ja silloin hän tunsi tutun tökkäisyn selässään. - Älä yritä kääntyä. Me kävellään nyt kaikessa rauhassa takaoven kautta ulos. Pihalla on Lincoln Continental, jonka kuskiksi sinä menet ja minä kerron, mihin suuntaan... Phil käännähti ja iski kämmensyrjällään miehen aseen syrjään. Uusi, salamannopea kädenliike ja ase oli nyt Philin näpeissä. Mies ei ennättänyt edes havaita, iskikö häneen salama vai mikä. - Älä jaarittele liian pitkään tai osat saattaa vaihtua, Phil hymyili saatuaan aseen näppeihinsä. Tämähän kävi sukkelaan, Phil mietti, jollei peräti liian helposti. - Helvetti. Mitä tapahtui? Smith hämmästeli. - Olen sentään aika nopea mies. - Niin nopea että varmaan kiveksetkin on peräkkäin. Sinäkö tapoit Palmerin? Phil kysyi. - Puhun vasta, kun saan asianajajan paikalle, Smith tiedotti ykskantaan. - Hyvä niin, G-mies sanoi ja päätti, ettei olisi terveellistä kulkea ase kourassa salakapakan salin läpi ja ulko-ovelle. Osien todellakin vaihduttua Phil johdatti Smithin takaovelle ja luetteli tälle Miranda-Escobedon "olette pidätetty"-fraasit. Kun he olivat ulkoilmassa, Phil valitsi nopeasti FBI:n keskuksen numeron. Keskus yhdisti osas28 tollemme. - Tuon pidätetyn Federal Buildingiin, Phil kertoi. - Kävipä se nopeasti! - Sanoisinpa, että elämäni sutjakoin soluttautuminen, Phil elvisteli. Smith, jota Phil piti tiukasti tähtäimessään, virnuili Philille. Käsirautoja tai nippusiteitä ei Philillä tietenkään ollut, joten mies sai ajaa. Phil ohjasi pidättämänsä miehen tämän autoon. Kujan toisessa päässä näkyi läntinen 193. katu. - Istukaa kuskin paikalle. Sitten ajatte kohti Federal Plazaa. Phil istahti kuskin viereen ja tunsi samalla pistoksen reitensä alapinnassa. Turta tunne levisi nopeasti jalasta koko vartaloon. Phil katsoi Smithiä jota hän tähtäsi tämän omalla Sig Sauerilla. Vasta nyt Philin mieleen tuli kysymys: kuinka tämä mies oli saanut aseen sisälle? Phil katsoi ulkona näkyvää kujaa, joka sumeni vauhdilla. Näkökenttä kapeni kuin häntä vedettäisiin ajolavalla kauemmas tästä maailmasta. Phil yritti sanoa "Oliko se ampiainen?" mutta suusta purkautui sanoja kuten: - Meni keuhkoista sisään, paskantuskaa, tuskanpaskaa... Rapista se, kravattimies... Pää toimi vielä hetken ennen kuin tämä päivä sekoittui huomiseen ja eiliseen. Penkin sisään oli asennettu pieni ruisku, erikoisagentti oivalsi, ja sain juuri mojovan annoksen jotakin konirohtoa... Tämä oli ansa. Siitä lähtien kun löysimme klubikortin, tämä oli ansa. Suuri laajakangaselokuva muuttui televisioruudusta näkyväksi palkkiversioksi, joka rajasi puolet kuva-alasta pois. Edes asekäsi ei toiminut vaan ase putosi Philin näpeistä nopeammin kuin Fox Mulderilta. Phil Decker sai oven auki ja kierähti asfaltille. Sormet haparoivat esiin kännykän, joka myös putosi otteesta. Sekin oli kuin X-kansioiden agentin tuuria. Philin kontrollimittari oli punaisella. Sitten meni taju.
• Dorn ilmoitti välittömästi NYPD:lle, että nämä tarkistaisivat Connellyn tilanteen. - Kun tätä aletaan tutkia, NYPD:n poliisit eivät näe, että olemme psykopaatin perässä. He eivät tiedä, mitä me tiedämme ja he näkevät vain, että jahtaamme poliisiveljeskunnan jäsentä, huokailin. - Poliisikunnan "Sininen muuri" tai "Vaikenemisen muuri" on erään käsityksen mukaan juuri irlantilaispoliisien aikoinaan pystyttämä, Neville tokaisi. - Kenen käsityksen? - Sovitaan vaikka että minun. - Vaikenemisen koodi saattaa alkaa elää omaa elämäänsä, Jack sanoi. - Mopo niin sanotusti lähtee käsistä eikä kenenkään henki merkitse enää mitään jos toisessa vaakakupissa on vaikkapa poliisin kunnia. Lewis Dorn lopetti juuri kännykkäpuhelunsa. - Sain kuulla, että Howard Jenkins ei ole saapunut töihin 52. poliisipiiriin. Häntä ei myöskään tavoitettu kotoaan. ~ - Jaaha, meidän Eliot Ness alkaa heräillä. Uusi isku Philin vasempaan poskeen sai hänet näkemään punaista mutta ainakin hän oli hetkessä hereillä. Siteet ­ tai teipit ­ kiristivät hänen käsiään tuolin käsinojissa eikä hänellä ollut mitään mahdollisuutta saada niitä vapaaksi. Eikä jalkojaan. Hän näki vain ohitseen kiertävän tumman hahmon. - Entä jos olisinkin istunut auton takapenkille? Phil kysyi ja yritti repiä siteensä auki. Ei onnistunut. - Myös takapenkeissä oli ruiskuja ja tyrmäystippoja, Ääni sanoi. Kyseessä oli sama Smith, mutta Phil näki hänestä vain kädet. - Mistä olitte niin varmoja, että yritämme soluttautua tähän höyrypäiden kerhoon? - Jos se ei olisi tapahtunut, pomolla olisi ollut monia varasuunnitelmia. Pomolla, Phil ajatteli. Tämä ei ollutkaan varsinainen päätekijä vaan pahainen torpedo. Pahaisella torpedolla oli silti käsissään kaikki Philin elämän valttikortit. - Kaikki oli sitten otettu huomioon. Minusta 30 tuntuu että minä kerron äidillesi, mitä sinä oikein puuhaat, Phil veisteli. - Turpa kiinni, G-mies. Me arvattiin, että soluttaudut kerholle. Tehtiin homma helpoksi sinulle. Tiedätkö, mitä vihaan eniten? - Retorisia kysymyksiä, Phil vastasi. - Hah hah. Nuuskijoita, jotka luulevat että niillä on todella hyvä valeasu kun ne yrittävät ujuttautua piireihin... Ovat harjoitelleet puoli tuntia jotain keksittyä elämäntarinaa ja luulevat... kuvittelevat että läpi menee. Paskat. Kohta tapaat pomoni ja nähdään mikä menee sinusta läpi. - Sitä ennen, Phil sanoi. - Olette uudestaan pidätetty. Kaikkea mitä tästä lähtien sanotte... Ääni nauroi. Phil nakkeli lisää pökköä pesään: - Pääset yksiöön, jossa ei sisäpuolella kahvaa tarvita. - Kukahan minut sinne laittaa, sinäkö? ääni kysyi. - Pian pääset kilon kappaleina toisten FBIjätkien ihmeteltäväksi. - Jos epäröit liian pitkään, joudut vaihtamaan kalsarit. - Jaksetaan sitä aukoa päätä, mies hämmästeli. - Uskomaton jätkä! Kai sinä tajuat kuolevasi pian! Ja tuskallisesti. - Niinhän se on. Se, joka kadottaa mielensä valon, on yleensä viimeinen joka kaipaa sitä, Phil tuhahti. - Pian tulee lähtö, Cotton, Ääni sanoi. - Cotton? Phil hämmästeli. - Mitä ihm... Teippi, joka vetäistiin Philin suun eteen, esti hänen puhetulvansa. Tämä oli jo viimeinen tikki, nyt häntä luultiin oikeasti Jerryksi! Mikä roolinvaihto tässä oikein oli kyseessä? Vasta nyt Phil huomasi, että miehellä oli peukaloa lukuun ottamatta sormissaan erittäin väljät ja kookkaat sormukset. Mies siirsi sormuksensa yksitellen aivan sormien juureen. Sormukset naksahtivat yhteen kuin legopalikat ja muodostivat ­ nyrkkiraudan. ~ - Onko Fred Connellyä tavoitettu vieläkään? kysyin. Muut pudistelivat päitään. Huokailin ja mietimme ääneen, mitä meillä oli toistaiseksi selvillä: - NYPD:n Howard Jenkinsillä oli siis ollut
• pitkään ongelmia töissä sekä esimiestensä että työtovereiden kanssa? kysyin. - Mies ei saanut haluamaansa ylennystä sinitakista etsiväksi, Jack kertoi pääpiirteitä saamistaan tiedoista. - Psykologisen arvion perusteella kai. - Vaikka papereiden mukaan Jenkins on keskivertoa älykkäämpi, hämmästelin. - Oikea ongelmanratkaisija! Etsiväkokeen pisteiden perusteella hänet olisi pitänyt valita vähintään poliisipäälliköksi. - Ilmeisesti hän ei tullut toimeen esimiestensä kanssa. Katkeruus kasvoi. Vaimo oli jättänyt Jenkinsin pari kuukautta sitten ja mies käytti alkoholia työaikanaankin, Jack sanoi. - Samoihin aikoihin veli kuoli... Kun koditon vei hänen veljensä haudalta sinne vasta viedyt kukat, jokin naksahti Jenkinsin päässä... Ja hän nitisti ensin veljensä haudan häpäisijän. Sitten siirryttiin niihin, jotka laittoivat hänen veljensä linnaan. Vankilassa veli mahdollisesti surmattiin juuri siksi, että Jenkins oli poliisi. Silloin saimme selville, että Howard Jenkins oli vuokrannut satamahallin Bronx Riverin laidalta. Lähdimme matkaan siltä istumalta. - Aivan lähellä sitä paikkaa, jossa varastettu Dodge löytyi! kähisin. Saavuimme Seneca Avenueta pitkin yhtenä huolestuneena autoletkana. Näimme jo hallin etäältä, kun matkantekomme keskeytyi. Kulman takaa vyöryi eteemme karavaanari, joka yritti kääntyä ahtaalle kadulle. - Helvettiin siitä! tiuskin tien tukolle. Hakkasin kämmenilläni rattia. Neville kiehui pelkääjän paikalla ja Jack naksutteli sormiaan takapenkillä julmailmeinen Dorn vierellään. Peräti kolme FBI:n virka-autoa joutui odottamaan takanani. Lopulta karavaanari kääntyi tieltämme ja kaahasimme hallin eteen sen verran lujaa että sora lensi niin korkealle, että osa kivistä putosi maahan vasta viidentoista minuutin kuluttua. Potkimme peltiset ovet auki kuin raivopäät. Sali kylpi valossa. Näin tiilimurskaa. Telineitä, joiden päällä oli vanhoja viemäriputkia ja hanoja. Rikkoontuneita ikkunoita karmeineen nojaili seinänvieriin. Hallissa oli vain tuolin jättämät raahausjäljet ja verta. Näin myös hallissa olleen painepuristimen. Sen alapuolella lattialla oli vielä isompi verilätäkkö. Mursimme hallin takaoven. Kävelin tuuliselle takapihalle, jossa lensi sanomalehtien ruttaantuneita sivuja, näitä moderneja takiaispalloja. Siellä oli kaksi roskalaatikkoa. Avasin ensimmäisen kannen. Siellä oli vain paperiroskaa, risuja ja metallinkappaleita. Avasin seuraavan roskiksen kannen ja kauhistuin niin että veri alkoi kiertää väärään suuntaan. Löysin sen, mitä Phil Deckeristä oli jäljellä. ~ Järkytys. Verinen mössö, joka roskiksessa oli, ei voinut olla Phil. Mutta siltä se näytti. Järkytys oli viedä jalat alta. Phil oli poissa. Kaikkien niiden vuosien jälkeen... Niin monta vuotta, ja tähän oli tultu. Tähän myös nämä muistelmani päättyisivät, sillä en enää tohtisi sanella näitä ilman tutun vekseliveljen läsnäoloa. Mutta vielä ei ollut itkujen aika. Täytyi kovettaa tunteensa. Katsoimme viereisen satamahallin seinällä olleen turvakameran kuvaa. Siinä näkyi Lincoln Continental joka suhautti Edgewater Roadille juuri ennen kuin autoletkamme saapui pitkin Lafayettea. - Rekisterinumero on jo yleisessä jakelussa. Ja NYPD:llä, kuten muidenkin lähimpien osavaltioiden poliisiviranomaisilla on tieto, että Jenkins on hylännyt virkavalansa ja on aseistettu ja varallinen, Neville kertoi vaisulla äänellä. - Napataan se paskiainen ja surraan sitten, Jack mutisi. - Mutta on ensin löydettävä se Lincoln, Dorn sanoi rahisevalla äänellä. G-mieslaumamme haahuili Lafayetten laidalla ja jokaisen tupakkalakko oli särkynyt pirstaleiksi. Istahdin Jaggen etupenkille, pidin ovea auki, hengitin Marlboroa ja tuijotin tyhjyyteen. Tälle kostajatyypille kävisi kehnosti, tiesin. FBI-agentin surmaajaa metsästetään kuin koiraa ja sellaiselle ei armoa ole koskaan annettu. Tiesin, että kun tämä juttu olisi ohi, joutuisin itse syytettyjen penkille. Sitten. Helpottava tieto saapui puhelimitse. 31
• Labran ihmiset olivat olleet kiireisiä. - Me tutkimme ruumiin hammastiedot ja sormenjäljet. Se ei ole Decker! - Vaan? - Fred Connelly. Se raiskaaja joka näki Howard Jenkinsin kasvot, kun tämä sieppasi tuomarin. - Helvetti, totesin sulkiessani puhelimen. - Phil on kenties edelleen elossa, kerroin muille saamani puhelun sisällön. - Mutta ei välttämättä pitkään, Neville palautteli meitä maan pinnalle. Silloin saimme vinkin, että turvakamerassa vilahtanut Lincoln oli nyt parkissa Penn Stationin lähellä, Seitsemännen Avenuen laidalla. Minä, Neville, Jack Harma ja Lewis Dorn lähdimme liikkeelle niin lujaa, että asfalttiin jäi mustat vauhtiviirut. ~ Päätin oikaista erään lyhyen tienpätkän kautta ja siellä eteemme sattui valtaisia rakennusmonttu. Koko katu päättyi tietyömaahan. Meidän oli pakko palata Lafayettelle saakka ja ottaa käyttöön sama reitti jota olimme saapuneet. Matka keskikaupungille ei ollut koskaan tuntunut niin pitkältä. Kaahasimme niin lujaa että olimme pudota kartalta. Astuimme autoistamme Seitsemännellä Avenuella sijainneen rakennuksen eteen. Tummanvihreä Lincoln Continental oli parkissa aivan vieressä. Paikalla olleet NYPD:n siviilikytät kertoivat, ettei kukaan ollut lähestynyt autoa puoleen tuntiin, minkä ajan he olivat seisseet kytiksellä. - Mitä seuraavaksi? Neville ähkäili. - Aika käy vähiin, puuskahdin. - Hommataan tiedot tämän ja vastakkaisen rakennuksen asukkaista. Jack Harma istui XKR Coupe Jaguarini takapenkillä jalat avoimen oven ulkopuolella. Hänen sylissään oli kannettava tietämyskone. Hän kohotti katseensa sen ruudulta ja tuijotti minua. - Tiedätkö, miten paljon nimiä tulee olemaan... - Arvaan. Tee se nyt heti. Kadun toisella puolella oli kuntosali ja sinne meni osa tutkijoistamme, utsimaan oliko kukaan nähnyt tämän auton haltijaa. Muistin, mitä pakettiautokuski Farraday oli 32 kuulusteluissa sanonut. "Tämä tyyppi mainitsi että sillä on Manhattanin keskustassa äänieristetty kellaritila, jossa hiljaisenkin ihmisen saa äänekkääksi". - Jack! Tarkista tämän ja tuon, sanoin ja osoittelin rakennuksia käsilläni, - tönön kellaritilojen tiedot! Jack Harma näpytteli kannettavaa tietokonettaan. Me muut kiersimme jälleen Jackia kuin kissa kuumaa huttua. NCIC 2000 on siitä ihme tietokanta, että sinne syötetään asioita joita ei muualta löydy. Vaikka henkilörekisterien ja osoitetietojen laita USA:ssa on niin ja näin, niin NCIC:n kautta pääsee käsiksi tietoihin joita ei muualta löydy. - Se ovi minkä edessä seisot, Jack sanoi. - Sieltä löytyy kellaritila, joka on vuokrattu nimellä Holden Jeffers. - Howard Jenkins, sanoin. Syöksyimme ovesta sisään ja portaat alas. Saavuimme pieneen parkkihallin tapaiseen. Sen toisessa päässä oli ruskea ovi, jota kohti steppailimme. Kuuntelimme hetken oven takana. - Tämähän on ihan väärä mies! kuulimme ­ ilmeisesti ­ Jenkinsin äänen. - Kuinka niin? Minä luulin että Cottonin piti ilmaantua System Oneen... - Etkö tutkinut miestä? - Eihän sillä virkamerkkiä ollut! - Tämä ei ole Cotton! Laske siitä ilmat pihalle! Sitten mentiin, sanoi mummo kun sontsa jäi ratikan oven väliin. Ovi ei monen G-miehen painoa kestänyt, vaan saranat ja kaiketi karmitkin antoivat periksi. Näimme Philin istuvan tuolissa keskellä laajaa kellaritilaa. Hän näytti jotenkin romahtaneelta ja leuka roikkui rintaa vasten. Otsalta valui pitkä verinoro, joka oli tahrannut valkoisen paidan kokonaan punaiseksi. Näin sähköhellan viereisellä hyllyllä useita öljykanistereita ja niistä valuneen lätäkön. Kellaritilan lattialla oli paljon sahanpurua. Nurkkaan oli lakaistu suuri keko veristä ja haisevaa purua, joten siellä olivat varmaan käyneet kääntymässä myös vasikka Andrew Palmer, syyttäjä Fred Daggett ja tuomari Ralph Holcombe. Silmälasipäinen mies ­ jonka nimeksi myöhemmin paljastui Nick Smith ­ tähtäsi Philiä
• parhaillaan ohimoon. - FBI! karjaisin. - Ase pois jollet ole immuuni luodeille! Lewis Dorn oli nopein. Hän ampui Asenteenmuokkaajallaan kohti Smithiä. - Aforismi on laukaus Browningilla, hän esitti teoreeman tai teesin. Kuti ohitti Smithin pään puolella sentillä ja heitti seinästä betoninkappaleita miehen silmille. Hän luikki nopeasti erään metallisen hyllykön taakse. - Rauhantekijä kertoo lopullisen totuuden, Neville pisti vielä paremmaksi ja ampui suuren pisteen i:n päälle osuessaan hyllykön päällä olleeseen lamppuun, joka hajosi kappaleiksi. En vielä nähnyt, missä kellarin hämärässä Jenkins piilotteli. Otin muutaman nopean juoksuaskeleen ja syöksyin päin Philiä. Törmäsin häneen ja jatkoimme matkaa kohti tulisuojaa. Lensimme lihakasana betonipylvään taakse, jossa hänen tuolinsa hajosi palasiksi. Päädyin puremaan symbolista mattoa eli löin naamatauluni ikävällä tavalla betoniin. - Painovoima on aika helvetin kova juttu, ähkäisin. Aseet lauloivat ja kaiku sattui korviin. Hetkeen en ollut varma, kuka ampui ja ketä. Ainakin Smith vastasi parhaillaan erikoisagenttien tulitukseen. Mahdollisesti myös Jenkins? Mutta missä hän oli? Luotien viuhuessa ympärillä mieleeni juolahti, että kaikkine opetuksineen ja töppäyksineen tämä elämä on ollut aikamoinen hupiretki. Että jos se tähän päättyisi niin so what. Tai so not, kuten erikoisagentti Jack Harma kertoi erään suomalaisen mäkihyppääjän tokaisseen. - Mikä on vointi? kysyin tajuihinsa tulleelta Phililtä. - Makaat kuin eilen kuollut. Hänen pärstänsä näytti yhtä mukiloidulta kuin meikäläisen naamavärkki yleensä näiden kenttätutkimusten jälkeen. - Yllättävän hyvä, hän vastasi. - Ihan kuin katselisi splatter-elokuvaa jossa on subliminaalisia viestejä slapstick-komediasta. - Sekaisin sinä vieläkin olet, totesin. - Horiset joutavia. Aivotärähdys vai? Phil kertoi huumaavasta neulasta, joka oli piilotettu auton istuimen pehmusteisiin. - Aika kekseliästä, tokaisin ja tähtäilin kohti Smithin tulisuojaa. - Kiitos äskeisestä, Phil sanaili. - Kaveria ei jätetä, mutta riippuu se vähän kaveristakin. - Että mielessä kävi jättää meikäläinen teuraaksi? - Totta kai. Näin, että Neville tähtäsi Smithin piilopaikkaa kaikessa rauhassa Rauhantekijällään. Jos sellaisen luoti osuu sormeen oikeassa kulmassa, koko kämmenselkä lähtee yleensä kävelemään ja sen jälkeen osuman saaneella on ranteessaan vain verta suihkuava tynkä. Smith teki pikavilkaisun omasta suojastaan. Karjuin tälle Philiä pieksäneelle miehelle: - Laskekaa aseenne! Kenellekään ei ole käynyt pahasti... Rauhantekijä jyrähti. - ...Toistaiseksi. Ääni löi jälleen korvat lukkoon. Colt Peacemakerin kuti osui Smithin pään vieressä olleeseen tammiseen kaappiin. Miehen kasvoille lensi puunsäleitä ja hän kiljaisi. Verta näytti valuvan heti enemmän kuin Philin kasvoille oli sitä edes kuivunut. Mies käännähti meitä kohti ja tähtäsi lähes summamutikassa Sig Sauerillaan. Silloin kuului Lewis Dornin Browningin ääni. Smith tarttui kylkeensä, teki piruetin, ja mies sekä hänen aseensa romahtivat lattialle yhtä aikaa. Äijä meni nenälleen puremaan maton hapsuja. Hengissä kuului olevan, ainakin äänestä päätellen. Hämärää seinää pitkin kulki valonkajo, joka muuttui viiruksi. Käännähdin valonlähdettä kohti. Näin sivuoven sulkeutuvan. - Minä nappaan Jenkinsin! huusin ja lähdin kohti ovea. Saavuin takapihalle, jonne oli koottu puulaatikoita ja kasattu peltitynnyreitä. Mies pomppi niiden yli ja juoksi kujan toiseen päähän. En jäänyt lepäämään laakereilleni tai lakeerikengille vaan pistin läskipohjat lätisemään. Jenkinsillä oli päällään siviilikuteet, havaitsin. Miehellä oli lyhyeksi leikatut punertavat hiukset ja kananmunan muotoiset kasvot. Kujan päässä näin Jenkinsin loikkivan kohti jylhää ja goottimaista rakennusta. 33
• Manhattanin saarella on luostareitakin. Tämä fransiskaaniluostari sijaitsi aivan Penn Stationin vieressä ja sitä kohti kulki pakenijan tie. Tiesin, että tämän luostarin puutarhasta meni kukkasia myyntiin lähiseutujen kukkakauppoihin. Ohitin lauman änkyräkännisiä vyölaukkuturisteja, jotka sohivat kameroillaan kanssaihmisiä uhkaavan näköisesti. Juostessani huomasin, että Jenkinsiltä putosi vauhdissa revolverin Variantpikalataaja, josta patruunat sojottivat. En jäänyt poimimaan mokomaa vempelettä. Hänen vyössään näytti olevan kaksi Cordura-koteloa pikalataajille. Toivoin niiden olevan tyhjiä. Jenkins juoksi kivirakennukseen kuin olisi suunnitellut pakoreittinsä etukäteen. Varmaan olikin. Kivisen aidan viereen oli parkkeerattu autoja. Hän loikkasi erään Dodgen konepellille, siitä katolle ja kiepautti itsensä muurin yli. Tein saman perässä kuin paraskin Parkour- tai Free Running -pomppija. Tulin jaloilleni kivetylle sisäpihalle. Pihalta johti kattamaton käytävä luostarin sisäosiin. Kyseessä oli oikeastaan värikkään puutarhan läpi johtava polku. Pensaat heiluivat siellä, minne Jenkins oli kiirehtinyt. Painelin perässä. Sininen taivas yläpuolellani oli avoin eikä sinne näkynyt edes pilvenpiirtäjiä. Luostari oli kuin merkillinen keidas, jonka muurit pitivät nyky-yhteiskunnan hapatuksen muutaman metrin päässä. Hortoilin pensaissa ja vilkuilin ympärilleni virka-ase ampumavalmiina. Saatoin erottaa vain etäisiä liikenteen ääniä. Ei mitään juoksuaskelia. Luulen kuulleeni tuulen suhinaa värikkäissä pensaissa. Hittolainen, olin keskellä Manhattania ja silti kuin jossakin vietnamilaisessa viidakossa. Jenkins oli kadonnut. Jostakin luostarin sisältä kuului puheen ääntä. Korviini kantautui etäinen, papattava uutistunnus jostakin radiosta. Hiihtelin edestakaisin ja näin vain nunnan, joka kipitti kauhuissaan poispäin. Oli kai nähnyt aseeni. Sulloin aseeni kainalokoteloon. Sitten juoksin kumarassa vipeltäneen nunnan kiinni ja tarrasin häntä olkapäästä. - Sisar hyvä, sanoin ja nykäisin hänet taaksepäin. Sitten pistin nunnaa turpaan. 34 ~ Nunnaksi pukeutunut Jenkins lensi ulvoen puutarhan sireenipensaaseen. - Oikea asu, sanoin. - Mutta väärä luostari. Hän kohottautui potkaistakseen, mutta sain kiinni ukon karvaisesta nilkasta ja väänsin. Hän päästi suustaan ruokottomia rukouksia, jotka oli suunnattu vähän toiselle taholle kuin taivasten valtakuntaan. Hän lensi naama edellä kauniisti kukkivien iiristen päälle. Mullassa kieriessään hän teutaroi lyttyyn myös koko joukon neilikoita. - Kun suunnittelit pakoreittisi, täsmensin, - ei olisi kannattanut hankkia ortodoksinunnan kaapua. Tämä on fransiskaaniluostari! Hän tuli uudestaan päälle. Lähetin sepänsällin spesiaalin ukon sänkiseen leukaan. Läsähdys, ja ex-poliisi-valenunna oli taas pensaassa täysin tutkalla. Taju lähti kuin kyläkauppiaan naiselta. Hitaasti hän alkoi tulla tolkkuihinsa. Kun hän räpytteli silmiään, hän havaitsi tulleensa käsiraudoitetuksi. Myös ukon kaavussa ollut Colt Python oli vaihtanut omistajaa. - Sitä paitsi ja ennen kaikkea tässä luostarissa ei ole nunnia. Vain miespuolisia kirkonmiehiä, huomautin. - Munkkeja. - Cotton, haista paska, langennut poliisi lateli päin naamaani. - Kuule, sinusta ei Jeesuksen morsianta saa tekemälläkään. Virkaveljet saapuivat myös paikalle tuimailmeisinä. Niukin naukin hengissä selvinneen Philin suussa tärisi panatella, jota hän veteli reippaasti henkeen saakka. Philiä ei häirinnyt se, että hän poltteli kirkkomaaksi verrattavan alueen sisäpuolella, ei kai tupakointia minkään valtakunnan raamatuissa ole kielletty vaikka ruumis kuinka olisi temppeli ja niin edelleen. - Tupakoinnista on se hyöty että ne savuttomat pysyy loitolla, Phil sanoi. - Tämä äkkinäisten säikyttelijä siis halusi kostaa veljensä kuoleman. Riuhdoin Jenkinsin jalkeille ja totesin: - Sinun täytyi napata tuomari Holcombe henkilökohtaisesti, koska tämä uusi apurisi ei olisi päässyt noin vain oikeustalolle. - Joskus on pakko liata omatkin kädet, mies murisi.
• - Joten ryhdyit likaiseksi kytäksi, Neville irvisti. - En ole koskaan ollut likainen! En ole ottanut lahjuksia enkä ole harrastanut työssäni liikaa voimankäyttöä! - Mutta päätit murhata ne, jotka toimittivat veljenne vankilaan, sanoin päätäni pudistellen. Tähän Howard Jenkins sanoi: - En, vaan ne, joiden vuoksi hän kuoli! Hän olisi aivan hyvin voinut kärsiä rangaistuksensa ehdonalaisessa! - Niistä rikoksista? naurahdin. - Ei ikinä. Miksi tuhosit rikkeettömän urasi? Howard Jenkins irvisti. - Sitä ette varmaan koskaan tule ymmärtämään. Kukaan teistä ei ole Irlannista. Kun pistitte veljeni linnaan, se oli sama asia kuin jos olisitte itse puukottaneet hänet. Se vasikka ja Daggett olivat yhtä syyllisiä kuin Holcombe. - Jokainen on jollakin lailla syyllinen, Lewis Dorn syvämietelmöi. - En erityisemmin pidä häviämisestä., Jenkins murisi kun talutin häntä ulos luostarista. - Näin olemme jo ymmärtäneet, sanoin. - Minä haluan oikeutta, mies jatkoi jaarittelua. - Kovin runollista oikeutta et tule saamaan. - Huumasit uhrisi niillä piiloneuloillasi, Phil sanoi. - Tuomion jälkeen saatat hyvällä tuurilla päästä treffeille yhden neulan kanssa. - Turha uhota, Jenkins sanoi. - Viimeksi New Yorkissa teloitettiin ihminen ­ syyllinen tai syytön ­ tuomioistuimen toimesta vuonna 1963. - Sen suhteen ollaan vähän arkoja, myönsin kun ohjasin miehen kadulle josta näimme Penn Stationin hulinan. Väärien tuomioiden, jotka ovat paljastuneet jälkikäteen DNA-näytteiden avulla, antajana New Yorkin osavaltio on kolmannella sijalla. Syyttömiä tuominneiden tilastoa johtaa tietenkin Teksas-niminen pitäjä, Illinois on hopeapallilla. Kaksi kuolemaantuomittua odottaa New Yorkissa edelleen tuomion täytäntöönpanoa kuolemankujalla. Koska New Yorkin korkein oikeus piti kuolemanrangaistusta pitkään perustuslain vastaisena eikä varsinaista muutosta ole tapahtumassa (jotakin poliittista peliä lukuun ottamatta), siellä ne kuolemaantuomitut istuvat hamaan loppuun saakka. Piipaa-autojen äänet lähestyivät. - Kunpa olisin saanut teidät molemmat hengiltä, Jenkins murisi. - Mutta ehkä vielä tapaamme. - Tuskin, sanoin ja pidin Jenkinsin päätä alhaalla kun ujutin hänet virkavankkurin takapenkille. - Mikä on kunto? kysyin Phililtä. Hän vaikutti piristyneemmältä: - Sinähän olet silloin tällöin lohkaissut, että "hyvä mies selviää aina"! ~ - Eihän meidän ole pakko mennä Max Salosen baariin, Jack Harma sanoi minulle ja Philille saavuttuaan työhuoneeseemme. Me tuijotimme G-nuorukaista järkyttynein ilmein. - Siis... mitä tarkoitat? kysyin. - Sen sijaan me voitaisiin jäädä tekemään kerralla kaikki rästiin jääneet paperityöt ja raportit. Talkoohengessä! - Minä en oikein ymmärrä tuota sinun huumoriasi, Phil sanoi Jackille. Myös minä olin pakotettu toteamaan: - Joskus sinun vitsisi menevät vähän yli hilseen. Kului noin kaksikymmentäkuusi minuuttia ja kolmekymmentäkaksi sekuntia, kun: - Kohtuus kaikessa ­ kohtuudessakin, totesin Maxin kaataessa neljän ruusun bourbonia lasiini. - Miltä se tuntui elää Jerryn elämää? Jack Harma kysyi Phil Deckeriltä. Philin pärstässä oli useampikin side ja suihkutettavaa laastaria oli kulunut pikkuhaavoihin, joten mies muistutti enemmän käytöstä poistettua maalitaulua kuin FBI:n erikoisagenttia. - Siis koiran elämää? Dorn veisteli. - Otan kyllä mielihyvin oman elämäni takaisin, Phil mölähti. - Ehkä onnesi on kääntynyt, sanoin viskiä maistellessani ja nojasin autuaasti baarituolin natisevaan selkänojaan. - Minulla onkin ollut liian ylivertainen olo. - Muuten ylivertainen mutta elämänhallinnan saralla et yllä edes keskitasolle, Phil naljaili. - Hyvinkin epätäydellinen ihminen olen, sen myönnän. Vain viski tuo esiin parhaimmat puoleni. 35
• - Sehän on kyllä totta että lahjattomuus ja raittius kulkevat käsi kädessä, Neville nyökkäili. - Entä lahjomattomuus? kysyin. - No en tiedä. - Lisäisin listaan savuttomuuden, heitin. - Jos välttämättä haluatte polttaa, minkä minä sille mahdan, Max sanoi ja vilkaisi kelloa. - Sulkemisaika on pian käsillä ja jos FBI:n suomin valtuuksin päätätte tehdä baaristani väliaikaisen komentokeskuksen, jossa saa polttaa, minullahan ei ole siihen mitään sanomista. Pääsisin itsekin vetämään sikaria. - Komentokeskus, mutta minkä tehtävän vuoksi? Steve Dillaggio ihmetteli. - Operaatio Spaadero? Jack Harma ehdotti. Tuolini narahteli ikävästi aina kun vaihdoin asentoa. - Olit aika kusisessa paikassa, tuoppeja kiillotteleva Max sanoi Philille. - En sentään kriisiterapian mene, Phil hönkäisi terapeutilleen eli kapakan ilmapiirille. - Uniini ette kajoa, sanoi entinen mies terapeutille, lohkaisin. Max Salonen muisteli erästä entistä G-miestä. - Muuan FBI-agentti, Paska-Blaire, kirjoitti melkein joka ilta töiden jälkeen juovuksissa eroanomuksensa. Aamuun mennessä hän oli hukannut sen, erään kerran jopa yllytyksestä syönyt koko paperin. Seuraavan päivän toimien jälkeen sama alkoi alusta. Tätä kesti kuusitoista vuotta. - Sitten? - Sitten hän raitistui. Seuraavana päivänä hän jäi ratsian yhteydessä karjankuljetusrekan alle. Pysäköidyssä rekassa istunut kuljettaja nukkui ohjaamossa omaa humalaansa pois, käsijarru vain ei ollut lukittuna. - Kun rekassa pannaan käsijarru päälle, se päästää paineet pihalle ja kuuluu se "pssssshhhh", Jack tuumaili. - Tässä tapauksessa jarru ei ollut päällä, joten se päästi ilmat G-miehestä pihalle. Puhuimme hetken pienen tästä selvitetystä tapauksesta. - Pakettiautokuski Farradayn Jenkins löysi tämän rikosrekisterin avulla. Poliisimies tiesi miehen kroonisesta rahapulasta ja maksoi kasvottomasti siitä, että mies heitti vasikan jätesäkissä valtion virastorakennuksen eteen, sanoin. - Ja aivan kuten arveltiinkin: kun me nappasim36 me Farradayn, Jenkins tarvitsi pikaisesti uuden jelppaajan, Phil sanoi. - Uuden ja edellistä häikäilemättömämmän. - Tämän Smithin Jenkins tapasi juuri System One -klubilla, jatkoin. - Tässä erityiskohdeltavien paikassa poliisimies Jenkinsillä oli vielä aivan erityinen status, koska hän piti virkavallan pois sieltä. Jenkins sabotoi erikoisryhmän todisteita, jotta paikkaan ei tehtäisi ratsiaa. - Jenkins siis ohjeisti Smithin sieppaamaan klubille soluttautuvan agentin. Hän oletti, että se väistämättä olisi Jerry Cotton, Dorn sanoi. - Päättely meni pieleen, Phil sanoi. - Muuten, hörähdin Philille. - Sitä bentsodiatsepiinia, jolla sinutkin rauhoitettiin, käytetään alkoholivieroituksessa delirium tremensin eli juoppohulluuden hoitoon! - Hommataan sinulle sitä katukaupasta vaikka vuoden satsi kerralla, kuului takaisinnakkelu. Phil raaputti baaritiskiä vasten kioskilta ostamaansa arpaa ja kiekaisi äkkiä riemusta. - Hittolainen, kaksikymmentä dollaria! Samalla hetkellä kun Phil huudahti onnesta, tuoli hajosi minun allani ja suistuin viskilasini kanssa Max Salosen baarin kokolattiamatolle. Päiväjärjestys oli palautunut ennalleen. LOPPU
• Kustantaja: Musiikki-Mainos ky Juntunen Kauppurienkatu 33, 90100 OULU Puh. (08) 8161989, 0400 285192 Fax. (08) 334989 Vastaava toimittaja: Timo Juntunen Translated by: Timo Surkka Copyright Bastei-Verlag, Gustav H. Lübbe, ISSN 1458-1515 Bergish Gladbach, Germany. www.bastei.de Tilaukset: jerrycotton@jcotton.com Saatavana vanhoja 1970- ja 1980-luvun divariCottoneita a´4,50 + postikulut Tlaukset: puh. 0400 285192 1970: 1971: 1975: 1976: 1977: 1978: 1979: 1980: 1981: 1982: 1983: 1984: 1985: 1986: num. 3,18 num. 13,16,23 num. 1,6,15,16,22,23 num. 1,7,9,11,17,19,20,21 num. 1,8,10,14,16 num. 2,5,8,14,18 num. 9,12,13,14,15,16 num. 1,4,5,12,24 num. 3 num. 7,10,15,17,21,23 num. 6,10,15,20 num. 4,6,16,17 num. 7,9,12,15 num. 6 Voit kysyä myös muita vanhoja numeroita. Kokoelma vaihtuu viikottain. Ps. Myös joitakin 60-luvun lehtiä a´ 6 /kpl. 37
• 38
• 39
• 40
• 41
• Totta vai tarua? Lue ja arvaile onko Kukkonen joukossasi? N:o 1/02 JOLLEI SIPERIA OPETA, NIIN SITTEN KUKKONEN Supo pakottaa Kukkosen takaisin Helsinkiin ja ruotuun eikä Asko voisi vähempää välittää vakoilevista murhamiehistä, mutta asetta tuijottaessa on pakko aloittaa välittäminen... N:o 2 / 02 IRTOPIRUT JA TUONELAN LAUTTURI KUKKOSEN MERRASSA Viikatemies tekee Jyväskylässä tuhojaan, kunnes Asko alkaa kouluttaa epärehellistä populaatiota ihmisten tavoille, vaikka sitten kakkahuumorilla ja moottorisahalla. N:o 3/2002 VIINA, TERVA, SAUNA - SITTEN KUKKONEN Espoosta leppoisasti alkavan ihmishirviön metsästys muuttuu loppua kohti tappavaksi, kunnes mieleltään sairaalla tappajalla on kirjaimellisesti lepakoita tapulissa. N:o 1/2003 VIELÄKÖ OMATUNTO KESTÄÄ KUKKONEN? Oululainen murhamysteeri jättää jälkeensä Aku Ankan höyheniä, ja johtolangat vievät taulukauppaan saakka. Klassikkotaulua ei kannata myydä ennen kuin maali on kuivaa, huomaa yksi jos toinenkin kauppamies. N:o 2/2003 PAKKOA EI SANELE KUIN KUOLEMA TAI KUKKONEN Rukatunturille sarjamurhaajaa metsästämään? Mutta yllätys seuraa toistaan loppua kohti ja Rukahotellista löytyy jos jonkin näköistä ihmistä muistuttavaa karrikatyyriä. N:o 1/2004 KAPAKKAKUOLEMA JA KUKKOSENJOHDATIN Kukkosen reissu muuttuu todelliseksi tohinaksi rauhallisessa Raahessa. Special 2004 / 4 Kukkos-seikkailua Tutkimuksia räjähdysherkässä Kuopiossa. Murhaava tutkimusretki Kittilän seudulla. Survival-reissu Kainuun Vuokkijärven seudulla ja loppua kohti huipentuvaa rosvokalastusta pääkaupunkiseudulla. 42
• OMANA LEHTENÄÄN ILMESTYNEET ASKO KUKKOSET n:o 1/2002 Ellei Siperia opeta, niin sitten Kukkonen n:o 2/2002 Irtopirut ja tuonelan lautturit Kukkosen merrassa n:o 3/2002 Viina, terva, sauna -sitten Kukkonen n:o 1/2003 Vieläkö omatunto kestää Kukkonen? n:o 2/2003 Pakkoa ei sanele kuin, kuolema tai Kukkonen n:o 3/2003 SUPERNUMERO -Retorinen ryöstö -Tavallista villimpi pohjola -Erämaa on täyttä murhaa -Vain motiivi puuttuu n:o 1/2004 Kapakkakuolema ja Kukkosenjohdatin n:o 2/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kiero kuin korkkiruuvi n:o 3/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkosen on kuoltava n:o 1/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 1/2 n:o 2/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 2/2 Saatavana takautuvasti alennuksella P. 0400 285192 tai jerrycotton@jcotton.com 43
• 44
• 45
• MYYTÄVÄNÄ: Jerry Cotton -kokoelma. Lehtiä n. 400 kpl, joista erilaisia n. 300 kpl. Ensimmäiset vuosikerrat lähes täydellisiä. Mukana esim. ensimmäinen numero. Suurin osa lehdistä hyvässä kunnossa, lisäksi Cotton-sarjoja ja pokkareita.Myyn kokoelman muuton ja säilytystilan puuttumisen takia. Jarmo Vesa puh. 0400 553 527 ( Kotka ) email: jarmo.vesa@suomi24.fi Saatavana takautuvasti aikaisemmin ilmestyneitä Cottoneita: 2,50 kpl.+ pk. TAVALLISET JERRY COTTONIT: 1 / 01 Luotisadetta ja konnankoukkuja 5 / 01 Poliisintappajia ja tappajapoliiseja 2 / 02 Viisumi helvettiin väärillä passeilla 4 / 02 Nevillen 11.käsky 5 / 02 Cottonin kostoretki 1 / 03 Pakokaasua, G-mies Cotton 2 / 03 Laskut maksetaan verellä 3 / 03 Käry ennen kuolemaa 4 / 03 Syyllinen palakoon rikospaikalle 5 / 03 Kyllä roisto roiston tuntee 6 / 03 Gangsteridivari 1 / 04 Elämysloma helvetissä 2 / 04 Kuolema kuittaa univelat 3 / 04 Läiskistä turpiin, rosvot multiin 4 / 04 Viikatemiehen laatuaika 5 / 04 Luotien liverrystä 1 / 05 Kalma Media Oy 2 / 05 Operaatio pakkopaita 3 / 05 Kalmankylväjä San Felipessä 4 / 05 Tasan ei käy konnan lahjat 1 / 06 Minä ja aseeton murhaaja SPECIAL JERRY COTTONIT: 1 / 01 Luoteja kaikilla mausteilla 2 / 01 Agenttiralli enkelten kaupungissa 1 / 02 Piru periköön Bostonin petturit 2 / 02 Kuolemankujan hakuammuntaa.... 3 / 02 Sarjatulta San Franciscossa 1 / 03 Suuri ja mahtava gangsterisota 2 / 03 Toimintaloma Torontossa 1 / 04 Hop hautaan, pahat pojat 2 / 04 Kellä tonni on, se tonnin kätkeköön 3 / 04 Pudotuspeliä pilvenpiirtäjästä 1 / 05 Leipäjono ruumishuoneelle 2 / 05 Puupalttoo tai loppuikä sovituskopissa 1 / 06 Korruptio kannattaa aina 2 / 06 Kauas on lyhyt matka 3 / 06 Sokkoleikkiä veriväreillä 1 / 07 Tie G-miehen sydämeen vie luotiliivin läpi 2 / 07 Luuvitoskuuri ja moukan tuuri 3 / 07 Kalmistotie 46
• Musiikki-Mainos Ky Oulu Kyllä kiitos, käytän hyväkseni JERRYN ERIKOISEDUN ja tilaan JERRY COTTONIN Tilaus sisältää myös SPECIAL-numerot 12 num. tilaus hintaan 54 + ilm. tilaajalahja A tai B 8 num. tilaus hintaan 37 + ilm. tilaajalahja B Tilaukseni alkaa num.____________/2007 Maksan postiennakolla 1. lähetyksen yhteydessä, jolloin saan 4 lisäalennuksen TILAAN VAIN TILAAJALAHJAN A tai B (ruksaa) a´ 10 Tilaukseni on kestotilaus Tilaan lippalakkeja_____kpl a´ 15 Tilaan Jerry äänikirjoja______kpl a´ 6 Tilaajan nimi Osoite puhelin Postinumero ja -toimipaikka Tilaajan allekirjoitus ( alle 18v.holhoojan ) Huom! Jerry Cottoneita saatavana takautuvasti v.2000 alkaen a´2,50 + postikulut TILAUKSEN VOI TEHDÄ TEKSTIVIESTINÄ PUH. 0400 285192 TÄHÄN 0,65 POSTIMERKKI MUSIIKKI-MAINOS KY JUNTUNEN Kauppurienkatu 33 90100 Oulu Tilauslipukkeen saa kopioida ellet halua rikkoa lehteäsi. Spec 4/07
• PAL. VKO 2007-49 302539-0704