Akateemista halpatyövoimaa Ammattilaisten töitä amatöörien palkoilla. Uutiset 2 Kokouksessa painoarvosta puuttui i. Sivu 7 Mikä hiljensi edarin? Liikaa toistoa, toistoa, toistoa. Kulttuuri 10 Huumoritutkija ei syty tv-komiikalle NUMERO 3/2008 11. HELMIKUUTA – 24. HELMIKUUTA 49. VUOSIKERTA KESKIAUKEAMA Suuri ja mahtava Kortepohja
11.02.08 UUTISET 2 42 000 opiskelijaa saa postia Kelalta Lähes 42 000 opintotuen saajaa ansaitsi vuonna 2006 liikaa. Koska he eivät peruneet tai palauttaneet opintotukea ajoissa, heidän postilaatikkoonsa kolahtaa pian Kelan takaisinmaksuehdotus. Keskimääräinen takaisin maksettava määrä on 1 155 euroa. Takaisinmaksuehdotusten yhteismäärä on 48,4 miljoonaa euroa. Opintotukea sai vuonna 2006 noin 324 000 opiskelijaa. Heistä 13 prosentilla tulot ylittivät opintotukilain mukaisen vuositulorajan. Uudelleenkäsittelypyyntö Kelalle on tehtävä kuukauden kuluessa. Viime vuonna takaisinmaksuehdotuksia lähetettiin 38 000 opiskelijalle. Monet työnantajat teettävät harjoittelijoilla vaativia ja vastuullisia töitä matalalla palkalla tai jopa ilmaiseksi. USEAAN YLIOPISTON opintoalaan kuuluu harjoittelu joko valinnaisena tai pakollisena. Etenkin yhteiskuntatieteellisillä aloilla opiskelijat kokevat harjoittelun tärkeänä väylänä saada jalkaa työelämän oven väliin. Harjoittelupaikasta voi irrota myöhemmin vakituinen pesti. ”Olen kuullut, että usein käy niin”, yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan amanuenssi Anne-Riitta Vanhala kertoo. Tampereen yliopiston uraja rekrytointipalvelut on koonnut internetiin omalle sivulleen listan harjoittelupaikoista. Pikaisella vilkaisulla tarjolla on vaihtoehtoja Ilomatsin kunnankirjastosta yliopistoihin, ministeriöihin, suurlähetystöihin ja suojelupoliisiin. USEIMMISSA PAIKOISSA edellytetään, että harjoittelija saa tukea oppilaitokseltaan. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta myöntää harjoittelutukea tänä vuonna 41 opiskelijalle. Hakemuksia on tullut yli kuusikymmentä. Tuki on 1015 euroa kuukaudelta ja sitä maksetaan kahdelta kuukaudelta. ”Monissa paikoissa työnantaja maksaa kolmannelta kuukaudelta palkan, mutta eivät kaikki”, amanuenssi Vanhala kertoo. Työnantajan tarjoamat palkat pyörivät tuhannen euron molemmin puolin. JOS HARJOITTELIJA toivoo saavansa paikasta hyötyä, sitä saavat takuulla ainakin työnantajat. Kauppalehti Presso selvitti jutussaan toukokuussa 2006, että ulkoasiainministeriö oli tuolloin jo vuosien ajan korvannut satoja henkilötyövuosiaan Kelan, työministeriön ja korkeakoulujen rahoittamilla harjoittelijoilla. Pressossa kerrottiin, että monilla heistä on korkeakoulututkinto, ja he tekevät alipalkattuina virkamiesten töitä. Rima onkin korkealla harjoittelupaikkojen hakuilmoituksissa. ”Odotamme harjoittelijalta viestinnän korkeakouluopintoja, vahvoja viestintätaitoja sekä valmiuksia viestinnän suunnittelutehtäviin. Lisäksi edellytämme harjoittelijalta hyviä tietoteknisiä taitoja, vahvaa yhteistyövalmiutta ja toisaalta myös kykyä omatoimiseen työskentelyyn”, ilmoittaa tiedottajan tehtäviä tarjoava Helsingin avoin yliopisto. Valtiovarainministeriössä harjoittelijan tehtävä on niinkin vähäinen kuin ”Suomi.fi-verkkopalvelun ylläpito suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi”. Suojelupoliisi taas ilmoittaa, että lehdistöseurantaa tekemään valituista harjoittelijoista tehdään laaja turvallisuusselvitys, mutta palkkakustannuksiin Supo ei laita senttiäkään. TARINOITA HARJOITTELUSTA riittää Jyväskylän yliopistossakin. Eräs opiskelija harmitteli, kun hänelle ei löytynyt harjoittelupaikkaa Sosiaalija terveysalan tutkimusja kehittämiskeskukselta Stakesilta. Sieltä ehdotettiin hänelle töihin tuloa palkatta. ”Turha olettaakaan, että tänne pääsisi palkallisena”, keskuksen edustaja oli kertonut ja jatkanut, että tunkua ilmaiseksi työvoimaksikin riittää. Stakes ja Jyväskylän yliopisto ilmoittivat muuten pari viikkoa sitten yhteisprofessuurin perustamisesta sosiaalipalvelujen tutkimukseen. MYÖS YLIOPISTON myöntämän harjoittelutuen suhteen voi tulla yllätyksiä. Sosiologiaa Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Joonas Miettinen oli kesän harjoittelussa oman yhteiskuntatieteellisen tiedekuntansa kansliassa. Hän hoiti muun muassa uusien opiskelijoiden ilmoittautumiseen liittyvää rumbaa ja sai siitä tiedekunnalta palkkaa. Kun hän haki myöhemmin harjoittelutukea, se myönnettiin aluksi, mutta evättiin sitten. Perusteluiksi kerrottiin, että Miettinen sai rahaa jo kesäpestistä, eikä oikeutta tukeen näin ollen enää ollut. ”Siinä oli kaksi eri näkemystä asiasta ja tiedekunnan näkemys painoi tietysti enemmän”, Miettinen kertoo. Miettisen harjoittelupaikan haku päättyi siihen ja hän keskttyi gradun tekoon. Iiro-Pekka Airola toimittaja@jyy.fi Harjoittelutuen myöntämiskriteerit yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella Kussakin oppiaineessa harjoitteluun hakeneet asetetaan sijajärjestykseen seuraavin kriteerein: G Yhteisopintoviikkomäärän perusteella siten, että 160 ov ja sen yli suorittaneet (25.1. rekisterissä olevat opinnot) saavat sijaluvuksi oppiaineeseen hakijoiden määrän. Sen jälkeen luku laskee yhdellä kokonaisopintoviikkokertymän mukaan. G Hakijat laitetaan samoin kuin yllä sijalukujärjestykseen pääaineen opintoviikkomäärän perusteella G Kunkin hakijan kohdalla näistä kahdesta luvusta lasketaan keskiarvot, joita pidetään valinnan perusteena olevana pistemääränä. G Laudatur II –seminaari menossa ko. kevätlukukautena: kaksi lisäpistettä. G Laudatur II-seminaari suoritettu: neljä lisäpistettä Lähde: Laitoksen verkkosivut Harjoittelijat kuin halpatyövoimaa
JYYn uusi tiedotussihteeri Marjo Vihavainen lupaa toimia edeltäjänsä tavoin Strömsön hengessä. NÄYTTELEMISTÄ, ompelua, askartelua, elokuvien katselua. Jyväskylän ylioppilaskunnan sihteeristön uusin tulokas vannoo kulttuurin nimeen. ”Kulttuuri ja käsillä tekeminen täyttää vapaa-aikani – ja nyt myös työaikani. Olin etsinyt juuri tällaista työtä, jossa saa yhdistää graafisen suunnitelun ja tiedottamisen”, JYYn esitteiden, infovihkosten ja Jyytisten ulkoasustakin vastaava Marjo Vihavainen, 24, miettii. ”Tiedottamisessa lupaan kuitenkin pyrkiä puolueettomuuteen ja kaikki sektorit saavat tasaisesti näkyvyyttä.” VIHAVAINEN ALOITTI työssään helmikuun alussa – välittömästi edellisen tiedotussihteerin Anna ”Strömsö” Grönlundin siirryttyä töihin yliopiston tiedotukseen, melkeinpä viereiseen rakennukseen siis. Samaan luovaan ja hyväntuuliseen malliin aikoo myös Vihavainen työtään hoitaa. ”Oih, Strömsön hengessä, aika pitkälti kyllä!” hän naurahtaa. ”Toivottavasti olen opiskelijoille helposti lähestyttävä. Ainakin olen helposti innostuva”, Vihavainen jatkaa. UUSI TIEDOTUSSIHTEERI valmistui ammattikorkeakoulusta medianomiksi vuonna 2006. Ylioppilaskunnan toiminnassa, tarkemmin ylioppilasteatterissa, hän on kuitenkin ollut mukana jo vuodesta 2004. ”Silloin olin mukana Kerreejät-näytelmässä. Viimeksi näyttelin Kallen uudessa elämässä Kallen ihailijaa, Ritvaa, joka leiriytyy ihailun kohteensa rappukäytävään.” Vihavainen kuitenkin toteaa, että tänä keväänä hän ei taida ehtiä näyttelemään ainakaan isompiin produktioihin, sen verran paljon JYYn tiedotustyöt vienevät aikaa. Jonna Rusanen paatoimittaja@jyy.fi 3 Oletko kuullut seksuaalisesta ahdistelusta Jyväskylän yliopistossa? MONI AUTOILEVA opiskelija on törmännyt yliopistolla ikävään ongelmaan: autolle ei tahdo löytyä parkkipaikkaa mistään. Ongelma on sama yliopiston jokaisessa toimipisteessä. Tourulassa jopa henkilökunnan on toisinaan vaikea löytää laillista paikkaa autolleen. Onko opiskelijoille varattu parkkipaikkoja lainkaan, yliopiston turvallisuuspäällikkö Olli-Pekka Laakso? Vain opiskelijoille tarkoitettuja paikkoja ei ole, koska emme pysty todentamaan, kuka on opiskelija ja kuka ei. Opiskelijat voivat parkkeerata niille paikoille, jotka ovat vapaasti kaikkien käytössä. Missä nämä vapaat paikat sijaitsevat? Yliopiston jokaisen toimipisteen luona on tällaisia. Miksi paikkoja on niin vähän? Seminaarinmäellä ongelma on se, että se on kaavaltaan suojeltu paikka. Uusia parkkipaikkoja ei sinne saa rakentaa. Lisäksi yliopisto on toimipisteissään vuokralla, maat ovat Senaattikiinteistöjen omaisuutta. Tehdäänkö asialle jotakin? Yliopisto pyrkii yhdessä maanomistajien kanssa kehittämään asiaa. Vuosittain tehdään parannuksia, mutta merkittävää uudisrakentamista ei tulevan vuoden sisällä nähdä. Yliopisto toivoo Hippoksen viereen pysäköintitaloa. Se olisi iso investointi, jossa mukana olisivat myös kaupunki ja maanomistajat. Kuitenkin yliopisto mieluummin tukee jalankulkuliikennettä ja pyöräilyä kuin autoilua. Mikä on rangaistus, jos ajaa henkilökunnan paikalle? Voi seurata 40 euron pysäköintivirhemaksu. Heidi Tamminen Miksi opiskelijoille ei ole parkkipaikkoja? Salla Hirvonen, 22, saksan kieli: ”En oikeastaan. Meillä on niin naisvaltainen tiedekunta, ettei varmaan siellä esiinny. Haluaisin uskoa, ettei sitä ole muuallakaan, mutta on se mahdollista.” Linda Lehtiniemi, 21, psykologia: ”En ole kuullut. Ei se varmaan ole ongelmaksi asti tullut, koska kyllä varmaan sana kiertäisi. Jossain määrin sitä on varmaan joka paikassa. Raja menee siinä, missä vastapuoli tuntee olonsa epämukavaksi.” Heikki Parkkonen, 22, tietojärjestelmätiede: ”Tulin tänne vasta joulukuussa, en ole sinä aikana kuullut. Aivan varmasti sitä on tavalla tai toisella, samanlaisia ihmisiä täällä on kuin eduskunnassakin.” Teemu Niiranen , 22, tietojärjestelmätiede: ”En usko, että se olisi suuri ongelma, koska ei ole mitään kuulunut. Missä menee ahdistelun raja? Se on varmaan häilyvä, miten sen kukin ottaa.” Asukastoimiston aukioloon muutoksia Vehkakujalla sijaitsevan JYYn asukastoimiston aukioloaikoja on muutettu. Toimisto on jatkossa auki maanantaista torstaihin kello 13–15 ja perjantaisin kello 8–12. Puhelinpalveluajat ovat maanantaista torstaihin kello 10–15. Kuukausien ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä toimisto on auki kello 10–15. Muutokset aikoihin tulevat demariopiskelijoiden edustajistoryhmän jättämän aloitteen seurauksena. JYYn hallitus kertoi vastauksessaan, että muutoksissa haluttiin painottaa puhelinja sähköpostipalvelun aikoja, koska asiointi paikanpäällä toimistossa on vähentynyt. Ajat astuvat voimaan lähiaikoina. Johanna Mannisesta vuoden 2007 opiskelijaurheilija Opiskelijoiden Liikuntaliitto on valinnut vuoden 2007 opiskelijaurheilijaksi Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa opiskelevan 27-vuotiaan Johanna Mannisen. Bangkokin universiadien yleisurheilun kaksinkertainen kultamitalisti Manninen teki vaikean loukkaantumisensa jälkeen viime vuonna hienon paluun juoksuradoille ja paransi 100 metrin ennätyksensä lukemiin 11,27. OLL on nimennyt vuoden opiskelijaurheilijan vuodesta 2002 lähtien. Valinnan perusteina ovat menestyminen opiskelijoiden arvokisoissa sekä opintojen ja urheilu-uran onnistunut yhdistäminen. SYL osallistuu SuomiAreenaan Suomen ylioppilaskuntien liitto osallistuu ensi kesänä Pori Jazzin yhteydessä järjestettävään SuomiAreenaan 16. heinäkuuta. SYL järjestää keskustelutilaisuuden yhteistyössä MTV3:n kanssa. Suomen ylioppilaskuntien liiton tavoitteena on nostaa esille sukupolvien välistä vuoropuhelua. Punainen matto ja poliisiauto sekä rehtori Aino Sallinen odottivat presidentti Tarja Halosta Agoran edessä, kun valtiojohtajan maakuntamatka suuntautui Jyväskylään toissa perjantaina. IRTOKUVAT R ISTO R AUTANEN Tiedotussihteeri tuli taloon Toimistosihteeri Mirja Ritvonen on työskennellyt Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan palveluksessa jo huikeat 40 vuotta! Kakkukahveja juotiin 31.1. Jylkkäri onnittelee! R ISTO R AUTANEN
V iime viikolla Ylioppilastalon pihalla odotti ottajaansa lavallinen ravintola Ilokiven alakerran tuoleja ja pöytiä. Kuluneita, mutta muuten hyviä. Tuolien jalatkin oli hitsattu kiinni vain muutamaan kertaan. Lavan sisältö hävisi heti ensimmäisen yön aikana, ja monella on nyt kotonaan tuolin verran Jyväskylän kulttuurihistoriaa. Kauhtuneet kalusteet kertoivat omalla tavallaan jyväskyläläisopiskelijoiden innosta harrastaa kulttuuria. Ilokivessä kun on juhlittu tasaisesti 1960-luvulta saakka. Moni pitääkin kulttuuritapahtumien järjestämistä yhtenä ylioppilaskunnan tärkeimmistä, tai ainakin näkyvimmistä, tehtävistä. Kuitenkin kulttuurista puhutaan myös usein silloin, kun mietitään mistä osa-alueista ylioppilaskunnan pitäisi karsia, jos automaatiojäsenyys poistuisi ja jäsenmaksuvaroja ei riittäisi joka paikkaan. Niin puhuisin minäkin. Siis jos olisi aivan pakko. U skon kuitenkin, että kulttuuripalveluista karsiminen olisi lähtölaukaus ylioppilaskunnan näivettymiselle. Ylioppilaskunta ilman kulttuuria olisi kuollut ylioppilaskunta. Jos JYY ei pystyisi järjestämään kulttuuritapahtumia, ei jakamaan projektiavustuksia tai tukemaan muutenkaan opiskelijoiden kulttuuritoimintaa, se olisi vain tyhjä kuori. Tai millainen olisikaan JYY ilman ylioppilasteatteria! Jäsenistönsä etujen ajaminen on ylioppilaskunnan tärkein tehtävä. Hengen ja houkuttelevuuden luovat kuitenkin muut asiat. Ja myös elintärkeän yhteisöllisyyden luomisessa kulttuuririennoilla voisi sanoa olevan elintärkeä rooli. T änäkin vuonna JYY jakaa yhteensä 3000 euroa projektiavustuksina järjestöille, jotka haluavat järjestää kulttuuritapahtumia – tai muunlaisia yleissivistäviä tilaisuuksia. Samoin tänä vuonna jatkuvat supersuositut väittelyillat Ilokivessä. Uutena kulttuuritapahtumana ylioppilaskunta lanseeraa Rentukka Rockin, jossa lavalle nousee helmikuun puolivälissä kortepohjalaisia yhtyeitä ja ihana Kari Peitsamo. Ja Jyrock taas soi Ilokivessä jälleen huhtikuussa. Että elossa ollaan siis! pääkirjoitus 11. helmikuuta 2008 Tutkimus: iso osa tutkimuksista ”ihan paskoja” Tuoreen Jyväskylän yliopiston nollatutkimuksen huippuyksikön mukaan suuri osa yliopiston tuottamista tutkimuksista on ”ihan perseestä”. ”Meillä on tultu siihen tulokseen, että tutkijoiden aikaa kannattaisi tieteentekemisen sijaan allokoida esimerkiksi dartsiin ja kepposteluun”, huippuyksikön tiedottajatutkija-portsari sanoo. Nollatutkimusyksikön selvityksestä selviää, että tutkimuksista ei joko tajuta yhtään mitään tai vaihtoehtoisesti loppupäätelmät ovat olleet selviä alusta saakka. Entä miten uusi tutkimus on tehty? ”Vedettiin luvut hatusta ja pantiin raflaava otsikko”, tiedottaja toteaa. Totuuden tietotoimisto lehti.samizdat.info JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI Opinkivi, I kerros, huoneet 119 – 120 Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä Puhelin (014) 260 3360. Faksi (014) 260 3928 Sähköposti jylkkari@jyy.fi, nettisivut www.jylkkari.fi Päätoimittaja Jonna Rusanen (014) 260 3359, 045 137 1957, paatoimittaja@jyy.fi Toimittaja Iiro-Pekka Airola (014) 260 3360, toimittaja@jyy.fi Siviilipalvelusmies Risto Rautanen (kannen kuvitus) (014) 260 3973, sivari@jyy.fi Painos 7 000 kpl. Painopaikka I-print Oy, Seinäjoki, puh (06) 418 6750. ISSN 0356 – 7362. Kulttuuri pitää ylioppilaskunnan elossa NÄKÖKULMIA 4 Tiina Piilola ”KOTONA IHMINEN VOI PANNA itsensä vähän niin kuin naulaan roikkumaan.” Repliikki on puolalaisen Olga Tokarczukin mainiosta kirjasta Päivän talo, yön talo. Kymmenen vuotta sitten olisin ollut eri mieltä. Nyt olen samaa mieltä: ihmisen on hyvä olla paikoillaan ja jättää turha säntäileminen. Luulen kyllä, että nuoret ja japanilaiset saattavat olla eri mieltä. Kaikissa turistikohteissa, joissa olen käynyt – Capiotolium-kukkulalla, Eiffel-tornissa, Kaarlensillalla, Manneken-Pisillä ja jossain lissabonilaisessa kirkossa, missä kaikki kuvaavat sitä kultaiseksi kulunutta kiveä, jota löytöretkeiljät koskettivat ennen merellelähtöään — olen törmännyt japanilaisiin. Jopa synnyinkaupungissani Oulaisissa olen törmännyt japanilaisiin. He olivat tulleet sinne kuvaamaan Maailman varanapaa. (Se on patsas. Punainen, metallista tehty ja näyttää parikymmenmetriseltä ongelta.) MINUSTA JAPANILAISISSA ON jotain levotonta. Villiä. Vanhojen mustavalkoisten elokuvien perusteella sanoisin, että jotain raakaakin. He ovat pieniä ja kevyitä. Hermostuttavia. Ja miinusta vielä siitä, että heidän kotimaassaan on maailman megalomaanisin megapoli Tokio. Mielikuvani Tokiosta perustuvat tosin elokuvaan Lost in Translation, jonka jälkeen ajattelin, etten varmasti koskaan tule käymään Tokiossa. En varmasti ymmärtäisi siellä mitään, enkä tarkoita vain kieltä. En ymmärtäisi päällekkäin kulkevia teitä enkä toistensa yläpuolelle kurottavia, peiliseinäisiä taloja, joiden seinillä tykyttävät räikeät mainosvalot kuin seonneet elektroniset tahdistimet. En ymmärtäisi japaninkielisiä viittoja. Ja luulen, etten pitäisi äänimaisemasta: kiihtyneen kuuloisesta japanilaispuheesta, loputtomista autoletkoista, ihmistungoksesta. Sellaisessa kaupungissa tarvittaisiin monta sataa metriä korkea Maailman varanapa, jonka huipulla lukisi vähintään englanninkielellä kaikki tärkeimmät opasteet: nearest forest 2,3 km, nearest lake 3,2 km ja ehkä vielä se yksi meitä ja japanilaisia yhdistävä asia: nearest sauna 3 m straight below. P.S. Päivän talo, yön talo on todella hyvä. Sitä voi suositella kaikille, jotka aina jännittävät jatkolentoa eivätkä kehtaa tingata taksissa. P.p.s. Kyllä minä tiedän, ettei tämä ole koko totuus japanilaisista. Ei minustakaan. Etanaelämän puolesta PATUKKAPIPO (päähine). Aivan liian moni vastaantulija kantaa mukanaan suklaatarjouksen kylkiäisenä jaettua mainosta, mutta onhan se kätevä – lenkillä. KNOPPITIETOUS (kyky). Jollainhan sitä täytyy saada päteä. KÄVELY NAPAKASSA PAKKASESSA (aktiviteetti). Muista pitkät kalsarit – tai kahdet. Jonna Rusanen paatoimittaja@jyy.fi Millainen olisikaan JYY ilman ylioppilasteatteria?” ”
Viikko 4: Vietitkö tipatonta tammikuuta? KYLLÄ 23 % EI 77 % Gallup joka viikko osoitteessa www.jyy.fi 5 Oppio-rakennus Seminaarinmäellä on saanut päälleen lumipeitettä muistuttavan paketoinnin remontin ajaksi. Valmista odotetaan olevan heinäkuussa. Jylkkäri haluaa tietää, mitä opiskelijat ajattelevat. Lähetä mielipide osoitteeseen jylkkari@jyy.fi. Kirjoita lyhyesti. Toimitus varaa oikeuden lyhentää ja käsitellä kirjoituksia tarvittaessa. R ISTO R AUTANEN IRTOKUVA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta hakee KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN SIHTEERIÄ 22.2.2008 alkaen tai sopimuksen mukaan 30.6.2009 saakka kestävään työsuhteeseen Työsuhdetta on mahdollista jatkaa vuodella ilman eri hakua molempien osapuolten niin halutessa. Kansainvälisten asioiden sihteerin tehtävänä on muun muassa kehittää ylioppilaskunnan kansainvälistä toimintaa ja kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvontaa sekä hallinnoida JYYn kehitysyhteistyöprojekteja ja tukea Erasmus Student Network -toimintaa. Lisäksi hän toimii kansainvälisen toiminnan ja kehitysyhteistyön valiokuntien sihteerinä. Kansainvälisten asioiden sihteeri työskentelee osan toimikaudestaan yliopiston kansainvälisissä palveluissa, missä tehtäviin kuuluu muun muassa ulkomaalaisten opiskelijoiden vastaanoton ja tutoroinnin organisointi . Hakijalta edellytetään yliopiston ja ylioppilaskunnan tuntemusta sekä hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Kansainvälisen koulutuspolitiikan tuntemus sekä kokemus projektityöstä katsotaan hakijalle eduksi. Toimi on JYYn toimihenkilöohjesäännön alainen. Tehtävästä maksettava palkka on 1569e/kk mahdollisine koulutusja kokemuslisineen. Hakemukset liitteineen on toimitettava JYYn keskustoimistoon (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ) maanantaihin 18.2. klo 14.30 mennessä osoitettuna JYYn hallitukselle. Kuoreen tunnus "kv-sihteeri". Hakemuksia ei palauteta. Haastattelut ja valinta suoritetaan viikolla 8. Lisätietoja antaa ylioppilaskunnan pääsihteeri Minna Hautamäki, puh. 045 138 6816, e-mail: paasihteeri@jyy.fi, sekä ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Koljonen, puh. 045 137 1964. Jyväskylässä 4.2.2008 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Vapautta vaati jalkakäytävälle yliopiston kirjaston eteen kyhätty lumiukko. Kuvaushetkellä vapaustaistelijan pää oli tosin kokenut jo kovia. R ISTO R AUTANEN IRTOKUVA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta hakee KORKEAKOULUPOLIITTISTA SIHTEERIÄ 17.3.2008 alkaen tai sopimuksen mukaan 31.7.2009 saakka kestävään työsuhteeseen. Työsuhdetta on mahdollista jatkaa vuodella ilman eri hakua molempien osapuolten niin halutessa. Korkeakoulupoliittisen sihteerin tehtävänä on muun muassa organisoida ja kehittää ylioppilaskunnan koulutuspoliittista toimintaa ja opastaa opiskelijoita sen eri osa-alueilla sekä toimia näihin liittyvissä edunvalvontaja palvelutehtävissä. Korkeakoulupoliittinen sihteeri toimii myös opintoja tiedevaliokunnan sihteerinä ja organisoi yliopiston tutorkoulutuksen. Hakijalta edellytetään koulutuspoliittisten asioiden tuntemusta. Ylioppilaskunnan tuntemus katsotaan hakijan eduksi. Toimi on JYYn toimihenkilöohjesäännön alainen. Tehtävästä maksettava palkka on 1569e/kk mahdollisine koulutusja kokemuslisineen. Hakemukset liitteineen on toimitettava JYYn keskustoimistoon (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Keskussairaalantie 2, 40600 JYVÄSKYLÄ) maanantaihin 18.2. klo 14.30 mennessä osoitettuna JYYn hallitukselle. Kuoreen tunnus "korkeakoulupoliittinen sihteeri". Hakemuksia ei palauteta. Haastattelut ja valinta suoritetaan viikolla 9. Lisätietoja antaa ylioppilaskunnan pääsihteeri Minna Hautamäki, puh. 045 138 6816, e-mail: paasihteeri@jyy.fi, sekä ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Koljonen, puh. 045 137 1964. Jyväskylässä 4.2.2008 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta hakee SIVIILIPALVELUSMIESTÄ 1.9.2008 alkaen Siviilipalvelusmies toimii pääosin Jyväskylän Ylioppilaslehdessä valokuvaajana sekä graafikkona. Tarvittaessa hän tekee myös muita toimituksen töitä: kirjoittaa juttuja ja taittaa lehteä. Kuvankäsittelyssä lehden ohjelmana on Photoshop ja grafiikan tekemisessä Illustrator, joten niiden tuntemus on edellytys tehtävän hyvässä hoidossa. Vapaamuotoisen hakemuksen tulee olla perillä Ylioppilastalolla JYYn keskustoimistossa 28.3.2008 klo 14.30 mennessä. Postiosoite: JYY, Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä. Kuoreenmerkintä "Ylioppilaslehden siviilipalvelusmies". Hakijalla tulee olla koulutusjakso suoritettuna niin, että hän voi aloittaa työskentelyn lehdessä 1.9.2008. Lisätietoja antavat arkisin päätoimittaja Jonna Rusanen, puh. 045 137 1957 tai paatoimittaja@jyy.fi ja siviilipalvelusmies Risto Rautanen, puh. 014 260 3973 tai sivari@jyy.fi. Hakijan kannattaa tutustua lehteen esimerkiksi netissä: www.jyy.fi/jylkkari. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta hakee Jyväskylän Ylioppilaslehteen PÄÄTOIMITTAJAA toimikaudelle 11.8.2008–15.5.2009 ja 6.8.2009–10.5.2010 Päätoimittaja vastaa lehden toimituksellisesta sisällöstä ja teknisestä toteutuksesta sekä toimii toimitussihteerinä ja toimituksen esimiehenä. Päätoimittajalta edellytetään kokemusta itsenäisestä lehtityöstä ja tehtävän menestyksekkään hoidon edellytyksenä on yliopistoyhteisön ja ylioppilaskunnan tuntemus. Toimi on sopimuspalkkainen. Työsopimukset laaditaan niin, ettei päätoimittaja ole töissä kesäkuukausina, kun lehti ei ilmesty. Työsuhdetta on mahdollista jatkaa vuodella ilman eri hakua molempien osapuolien niin halutessa. Vapaamuotoiset hakemukset asianmukaisine liitteineen on toimitettava JYYn keskustoimistoon (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä) perjantaihin 28.3.2008 klo 14.30 mennessä osoitettuna JYYn edustajistolle. Kuoreen merkintä "Päätoimittaja". Hakemuksia ja niiden liitteitä ei palauteta. Haastattelut suoritetaan viikon 15 aikana. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta on yli 12 000 yliopisto-opiskelijan muodostama julkisoikeudellinen yhteisö, joka on perustettu 1934 toimimaan jäsentensä yhdyssiteenä ja edistämään heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiään. Jyväskylän Ylioppilaslehti on vuodesta 1960 julkaistu tabloid-kokoinen lehti, joka ilmestyy 15 kertaa vuodessa lukukausien aikana. Lehden normaalipainos on 7000 kappaletta. Toimitus on kolmihenkinen: päätoimittaja, taittava toimittaja ja yleensä visuaalisuudesta vastaava siviilipalvelusmies. Lisätietoja antavat päätoimittaja Jonna Rusanen, paatoimittaja@jyy.fi tai puh. 045 137 1957 ja pääsihteeri Minna Hautamäki, paasihteeri@jyy.fi tai puh. 045 138 6816. Hakijan kannattaa tutustua lehteen esimerkiksi netissä: www.jyy.fi/jylkkari. Töitä tarjolla JYYssä
6 THE REALITY CAN BE QUITE surprising, and every day objects and activities can easily change our perceptions. A simple recycling can be dangerous, and cleaning ladies may organize an unforgettable performance. I AM QUITE KEEN ON recycling, as it is easy to organize, and you have a feeling that you are doing something good. However, not long ago I discovered that trash bins might be dangerous. I wanted to get rid of some papers, newspapers and advertisement that were piling up in my kitchen. I packed tightly one plastic bag and hit for the trash bin. The difficulties started when I discovered that the bag was packed too tightly. HOLDING THE BIG and heavy lid of the bin with one had, I tried to empty that darn bag, but it slipped and fell into the trash bin. At that point I panicked a little, and I tried to reach for that bag. But I did not realize how small I was compared to the trash bin. I could not reach far enough, and then the lid fell on me. I almost ended up inside that bin. I got scared, and sorry as I was I left that plastic bag there. Those bins are way too big for us little people. MY TRAUMATIC recycling experience came back to me when I attended a gig of the Cleaning Women. It is a band of three guys, who dress like cleaners, and as instruments they use brooms, parts of washing machines etc. Their performance was spiced up by showing a silent Soviet science-fiction movie from the 1920s. In short, it was about a queen of Mars who started a sort of revolution on her planet. I had no idea that anything of this kind could even exist, and I mean both the band and the movie. THIS PECULIAR CONCERT turned out to be very popular. The movie itself was weird enough to give you some sleepless nights, but combined with that band it was just unbelievably good. Their music was very nice, and it was pretty amazing what kind of sounds one can get from a washing machine, or a guitar made of a pickle jar. It was one of the most extraordinary ideas for a show ever, and it worked. Katarzyna Herd Trash Bins And The Cleaning Women In te r n a ti on a l st u d en t s h a r es h er th o ugh t s on li f e in Fi n la n d. Suunnitteliko Alvar Aalto tirkistelijän paratiisin? U1:N PUKUHUONEIDEN suihkutilojen kulmasta löytyy alle puolen neliömetrin koppi, josta on ikkuna suoraan suihkuihin päin. Vastaava koppi on sekä naisten että miesten osastoilla. 1950-luvulla suunniteltujen koppien kuvauksen perusteella mielikuva käyttötarkoituksesta vääntyy väkisin perverssiksi. Totuus paljastuu kuitenkin yhtäläiseksi kieroutuneiden mielien kanssa. ”Ne ovat olleet liikunnanopettajien vahtikoppeja. Niistä on valvottu oppilaiden suihkussakäyntiä”, virastomestari Sauli Tuominen paljastaa. Nykyään kopit seisovat tyhjinä. Normaalikoulun luokanopettaja Jouni Kuusisto ei usko koppeja käytettäneen ainakaan vuoden 1985 jälkeen, jolloin hän aloitti työnsä. Kuusisto lupaa, että nykyään opettajat käyvät sanomassa ohjeensa lapsille suoraan, eivätkä kyyläile kopista. KUUSISTO PITÄÄ koppeja muutenkin kummallisena keksintönä. ”Ehkä jossain vankiloissa voi olla samanlaisia.” Epäselväksi jäi, onko Alvar Aalto suunnitellut kopit, vai onko ne lisätty jälkikäteen. Kyseessä on joka tapauksessa ollut melkoisen uniikki kokeilu, sillä vastaavia tarkkailutiloja ei yliopistolta löydy. ”Koppeja on vain U1:ssä, niitä ei ole edes U2:ssa”, Tuominen tähdentää. Suihkuremontit ovat saattaneet pyyhkiä kopit historian kirjoista muualla Suomessa. U1 on suojeltu kohde, joten siellä kopeista pääsee ihastelemaan maailmaa vielä pitkään. Ville Salonen U1-rakennuksen pervokoppien historia paljastui Suihkuhuoneen kulmaan rakennetusta kopista ja siihen tehdystä ikkunasta avautuu suora näkymä virtaavan veden alle. R ISTO R AUTANEN Sisäistä naurua etsimässä Joskus naurujoogassa hohottelu tuottaa aidon naurun, joskus ei. Joskus alkaa itkettää. ”TÄRKEINTÄ ON kuulostella, mitä omalle naurulle kuuluu. Yhdessä ryhmän kanssa aloitettu nauru muuttuu aidoksi nauruksi melkein aina, ja vaikkei muuttuisikaan, saa naurun etsijä kaikki nauramisen terveysvaikutukset käyttöönsä”, Jyväskylässä Mandalatalolla joogaohjaajana työskentelevä Katja Holopainen sanoo. Vaikka hohottelu usein tuottaa aidon naurun, se ei kuitenkaan ole itse tarkoitus. Naurujoogassa nauraminen aloitetaan tietoisesti erilaisten harjoitusten avulla. Tunti alkaa kehon ja mielen lämmittelyllä, missä voidaan käyttää apuna esimerkiksi ilmaisuharjoituksia. ”Niistä siirrytään nauruharjoituksiin, joista yksi esimerkki on pirtelönauru. Siinä liikehditään kuin kaadettaisiin pirtelöä purkista toiseen e-äänen saattelemana, lopuksi kaadetaan pirtelöä suuhun päin ja annetaan naurun tulla”, Holopainen kertoo. Harjoitusten jälkeen päästään vapaanauruosioon. Holopainen muistuttaa, että naurujooga ei saa olla suorittamista. ”Välillä syvähengitetään, ettei lopu ilma. Lopuksi rentoudutaan ja venytellään.” Itku pitkästä ilosta ei ole turha sanonta, sillä nauru laukaisee helposti myös muita tunnetiloja. ”Tunteiden annetaan tulla ja mennä.” NAURUJOOGALLA ON paljon terveydellisiä vaikutuksia. Esimerkiksi immuunivasteen on todettu kohoavan. Lisäksi se purkaa jännitystiloja ja saa kehon hyvää oloa tuottavat hormonit liikkeelle. Samalla stressihormonin eritys vähenee. ”Varsinkin opiskelijoille tekee hyvää välillä nollata pää”, Holopainen muistuttaa. Naurujoogassa sisäelimet ovat voimakkaassa liikkeessä. Myös hengityselimet ja pallean alue ovat aktiivisina. ”Erityisesti astmaatikoille tämä voi tehdä hyvää. Naurujoogatunnin aikana kuona-aineet lähtevät liikkeelle, joten vedenjuonti on tärkeää.” Kaiken muun hyvän lisäksi nauraminen tekee hyvää vatsalihaksille. Myös kaloreja kuluu: eräs ohjaaja mittasi yhden naurujoogatunnin aikana polttaneensa 230 kilokaloria. Lepotilaan verrattuna energiankulutus kasvoi 75 prosentilla. ”Naurujooga sopii hyvin kiireiselle nykyihmiselle, koska se on niin tehokasta.” HOLOPAINEN ON vetänyt ryhmiä, joissa nuorin on lukiolainen ja vanhin 80-vuotias eläkeläinen. Muutamia erityisryhmiä kehotetaan kuitenkin varovaisuuteen. ”Keskenmenoriskin takia naurujoogaa ei suositella alkuraskauden aikana. Lisäksi sydänongelmista tai tyrästä kärsivien on erityisen tärkeää kuulostella omia tuntemuksiaan.” Heidi Tamminen Seuraava avoin naururyhmä kokoontuu Mandalatalolla 1. huhtikuuta aprillinaurujen merkeissä. G Naurujooga on intialaisen lääkärin kehittämä menetelmä, jonka tarkoitus on vahvistaa naurua arjessa. G Intiassa tuhannet ihmiset kokoontuvat joka aamu ennen töihin menoa puistoon naurujoogaan. G Suomeen laji on rantautunut vuonna 2003. G Suomessa on jo yli 50 naurujoogaohjaajaa. Neljä faktaa naurujoogasta H EIKKI V IHEMÄKI Naurujoogaa Mandalatalolla: ringissä myötäpäivään Elina Kontio (punainen paita, vas.), Katja Hertta Johanna Holopainen (ohjaaja), Vilja Linjama, Arja Liimatainen, Henriikka Puolitaipale, Maiju Hakkarainen.
7 Santsikupeista syntyi suurin säpinä edarissa Vesivoiman lailla kuohuttaneen JYYn hallituskuvion laineet eivät lyöneet edustajistoon asti. MARRASKUUN VAALEISSA valitun tuoreen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston alkutaival on aiheuttanut salamointia, joka on ulottunut aina Jylkkärin mielipidepalstalle asti. Aiempina vuosina edaattorit ovat säästelleet sanojaan painetussa ylioppilaslehdessä, mutta paukuttaneet täyslaidallisia kokouksissa. Turpakäräjät jäivät kuitenkin vähiin, kun edari kokoontui vuoden ensimmäiseen istuntoonsa toissa keskiviikkona. Liekö sitten voimat kuluneet kahteen ensimmäiseen ”erikoiskokoukseen” viime vuonna, kun edari tuoreeltaan valitsi sekä uuden hallituksen että pääsihteerin. Tässä Ilokiven illassa istuttiin aika hiljaa, vaikka poikkeuksellisen täpärän hallitus–oppositio-asetelman luulisi hankaavan sähköä edarin rattaisiin enemmän kuin aikoihin. KOKOUS VENYI kolmetuntiseksi, mutta tunteita – saati vastakkaisia sellaisia – herättäviä puheenvuoroja kuultiin kovin vähän. Ehkä opposition ja koko edustajiston suurin ryhmä Grönioni on sitten niin energiansäästöön sitoutunutta väkeä, että eivät halunneet valtavasti kipinöidä hallitusta kohtaan. Toinen opposition pääryhmä Pörssi & Dumppi pysytteli läpi kokouksen lähes hiirenhiljaa. Oudon vaisun edustajiston harvoja ilopillereitä oli Grönionin Hannu Heikkilä, joka heitti paitsi innokkaimmin välihuomautuksia, jätti myös kokouksen ainoan aloitteen. Heikkilä innostui muun muassa huomattuaan, että väistyvän pääsihteerin Tuomas Viskarin kokoustekniikkaa selventävällä powerpoint-kalvolla ”painoarvo”-sanasta puuttui i. Heikkilän kokouksen päätteeksi esittelemä aloite puolestaan vaati JYYn hallitusta selvittämään, miten todenperäisiä humanistisen ja liikuntatieteellisen tiedekunnan sekä OKL:n rahoituksen leikkauksista liikkuvat huhut ovat. KUN VIIMEISESSÄ JYYn edustajiston kokouksessaan pääsihteerinä ollut Viskari sai lähes tunnin kestäneet kokoustekniikan powerpoint-sulkeisensa päätökseen, edariin saatiin illan ainoan kerran kunnolla säpinää. Kaikki juoksivat hakemaan santsikuppia, kun kokouksen alussa sämpylän kyytipojaksi haettu kahvi tai tee oli jo juotu. Edustajiston puheenjohtaja Tiina Juujärvi joutui käyttämään lähes äidillistä käskytystä saadakseen kuuman juoman himoiset edaattorit rauhoittumaan ja takaisin paikoilleen. Illan ainoa poliittinen piikki tarjoiltiin hallituksen esitellessä valmistelemaansa ohjelmaa. Grönionin Antti-Jukka Huovila kyseli JYYn tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman päivittämisen perään, ja tuli samalla kyseenalaistaneeksi koko hallituksen pätevyyden. Tämäkään ei liiemmin herättänyt vastakaikua muilta ryhmiltä ja hallituksen vastarintakin oli passiivisen hiljaista. Ehkä he tyytyivät vain ottamaan piikin paksuun nahkaansa. Haavaa lievitti ehkä sekin, että hetkeä aiemmin kristillisten opiskelijoiden Jarmo Lyhty oli tunnustanut, että nykyhallituksen suunnitelma on parempi kuin edellisen, hänen puheenjohtamansa hallituksen vastaava. HIEMAN VIRTAA edustajiston iltaan toi sähköisen äänestyksen käyttöönotto. Edarin piti pohtia, keitä valitaan työryhmään valmistelemaan asiaa vuoden 2009 vaaleja varten, mutta Huovila ja Lyhty peräsivät keskustelua koko sähköisen äänestyksen tarpeellisuudesta. Hallituksen puheenjohtajalta – ja myös kyseisen työryhmän pomoksi valitulta – Olli-Pekka Koljoselta kysyttiin, tarkoittaako sähköinen samaa kuin nettiäänestys. ”Jos edustajisto päättää, että se tarkoittaa nettiäänestystä, sehän voi tarkoittaa vaikka nettiäänestystä”. Varsin savolainen vastaus, vaikka Koljonen alunperin viitasaarelainen onkin. Hallitus piti pintansa lopulta äänestyksessä, ja työryhmä alkaa valmistella asiaa. Se jättää ensimmäisen raportin tilanteesta tämän vuoden lopussa. YLEENSÄ SUURTEN tunteiden saattelemina matkaan lähetettyjen aloitteiden palautuskaan ei saanut kielenkantoja laulamaan. Pörssin & Dumpin ehdotus JYYn työhyvinvointikyselyn järjestämisestä tuli periaatteessa hylättynä takaisin, mutta Samuli Pietiläinen tyytyi P&D:n puolesta vain kiittelemään valmistelijoiden työtä. Demariopiskelijoiden ryhmä sai aloitteensa JYYn asukastoimiston aukiolojen muuttamisesta läpi, mutta positiivinen tulos ei saanut heissä mitään tunteita aikaan. Edes kiitospuhetta ei kuultu. Puheenvuoropyyntöjä osoittaneet edaattorien kädet pysyivät poikkeuksellisen paljon alhaalla, mutta kun valtaa alettiin jakaa, suunta kohti kattoa löytyi. Keski-Suomen Opiskelija-asuntosäätiön valtuuskuntaan omia jäseniään ehdottivat demarit, Maltillinen Äärivasemmisto, Pörssi & Dumppi sekä kokoomus peräti kahteen kertaan. Näiden äänien laskeminen nielaisi kokouksesta parikymmentä minuuttia, mutta ääntenlaskijakolmikko selvitti hankalan suhteellisen vaalitavan tuloksen kiitettävän ripeästi. Iiro-Pekka Airola toimittaja@jyy.fi O len istunut JYYn edustajistossa viestintätieteilijöiden PresSure-ryhmän varaja varsinaisena jäsenenä vuosina 2006–2007. Niiden kokemusten perusteella uskallan sanoa, että tämänkertainen edustajisto tuntui olevan poikkeuksellisen vaisu. Mutta sille voi olla löydettävissä syy, joka on yllättävä – ainakin omasta mielestäni. Edustajiston puheenjohtaja Tiina Juujärvi tuli nimittäin omaa santsikuppiaan hakiessaan luokseni nurkkapöytään, jonne olin istuutunut yrittäen olla mahdollisimman hyvin pois tieltä. Juujärvi kysyi, olenko työtehtävissä. Vastasin myöntävästi. ”Kaikki ovat jotenkin tosi lamaantuneita, kun on toimittaja paikalla ”, Juujärvi sanoi. Seuraavalla sopivalla hetkellä puheenjohtaja ilmoitti koko edustajistolle paikalla jutunteossa olevasta Jylkkärin toimittajasta, ”jos joku haluaa päteä”. Ilmeisesti halua egojen pönkittämiseen ei löytynyt, kun kokous oli poikkeuksellisen rauhallinen. Medialla sanotaan olevan valtaa päätöksenteossa – joidenkin mielestä liikaakin – mutta tässä tilanteessa se konkretisoitui tavalla, joka oli ainakin itselleni poikkeuksellinen. Ehkä seuraavasta kokouksesta täytyy pysyä poissa, jos sillä saadaan palautettua edustajistoon sähköisyys, tunteikkuus ja hyvällä tavalla kiivaat puheenvuorot. Iiro-Pekka Airola Mediako edarin hiljensi? Grönionin Hannu Heikkilä oli puheliaimmalla päällä JYYn edustajiston vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Muut tyytyivät lähinnä kuuntelemaan hiljaa – tai tuijottelemaan kahvikuppejaan. R ISTO R AUTANEN
8 H armaan ja sateisen sään kehystämä Kortepohjan ylioppilaskylä avautuu edessä suurena ja mahtavana. Jylkkäri on saapunut selvittämään, millainen on opiskelijoiden rakastama ja kammoama ylioppilaskylä. Kuljemme porttien läpi kohti suuria suorakulmaisia kerrostaloja. Kortepohjan tornitalot piti aikoinaan rakentaa nopeasti ja edullisesti, joten ratkaisuksi valittiin moderni ”laatikkoarkkitehtuuri”. Pellot ja metsät vaihtuivat kahdeksassa vuodessa kerrostalolähiöksi. Ylioppilaskylän valmistujaisjuhlaa vietettiin tammikuun pakkasissa vuonna 1976. Yhdeksässä vaiheessa valmistunut seitsemäntoista talon kylä tarjosi majapaikan 2 200 opiskelijalle 1 069 erisuuruisessa asunnossa. K ortsun tutustumiskierroksemme alkaa Kortepohjan sydämessä sijaitsevasta Kortesuon päiväkodista. Viisivuotiaan Karin Kauton äiti käy töissä ja isä opiskelee. Karin viihtyy päiväkodissaan. ”Yläsängyssä nukkuminen on kaikkein hauskinta”, nuori neiti hehkuttaa. Ylioppilaskylän elämä näkyy päiväkodissa lastentarhanopettaja Ulla Iso-Aholan mukaan kansainvälisyytenä. ”Meillä on hoidossa ulkomailta tulleiden luennoitsijoiden ja opiskelijoiden lapsia”, hän kertoo. Jatkamme matkaamme viereiseen tornitaloon. Jotkut talossa asuvat opiskelijat ovat valittaneet pihalla leikkivien lasten aiheuttavan liikaa mekkalaa. Talossa asuva filosofian opiskelija Petri Ylipekkala ei moista valitusta ymmärrä. ”Tämä on ylioppilaskylä, ja jos tänne muuttaa, pitää kyllä muutenkin varautua hälinään. Itse asuin DDR:ssä kaksi vuotta ennen tähän muuttamista. Se on ehkä vaimentanut kritiikkiäni”, hän nauraa. M assiivinen M-, N-, O-, ja P-talon muodostama talokompleksi on saanut opiskelijoilta lempinimen DDR, koska se muistuttaa ulkonäöltään entisen Itä-Saksan kerrostaloja. Puoli vuotta kompleksissa asunut venäjän kielen opiskelija Hanna Järvinen järkyttyi nähtyään uuden kotinsa ensi kertaa. Masentavan ulkonäkönsä lisäksi talon aula oli kylmä ja suihkut karmeat. ”Omasta huoneestaan saa sisustamalla kuitenkin ihan kotoisan. Olin aiemmin elokuvateatterissa töissä, ja olen sisustanut huoneeni sieltä saamallani rekvisiitalla. Huoneeni näyttää leffateatterin aulalta”, hän nauraa. Järvinen luki naapurissa sijaitsevan Kortepohjan kirkon kosteusvaurioista kotkalaisesta paikallislehdestä. Hän on miettinyt, voisiko hänen asuintalostaan löytyä samanlaisia vaurioita. ”Voisi olla aika hankalaa siirtää tällainen määrä opiskelijoita asumaan muualle. Asukkaiden terveyden kannalta asiaa olisi hyvä kuitenkin tutkia”, hän toteaa. Vuodesta 1973 asti toiminut Kortepohjan kirkko on ollut vuoden alusta saakka suljettuna kosteusvaurioiden ja ilmastointiongelmien takia. ”Korjaustöihin menee luultavasti koko tämä vuosi, emmekä vielä tiedä jatkammeko toimintaamme samassa paikassa. Etsimme kuitenkin korvaavat tilat ylioppilaskylästä”, kertoo Jyväskylän kaupunkiseurakunnan aluekappalainen Eivor Pitkänen. O hjelmassa on tutustuminen ravintola Rentukkaan. Ravintola sai nimensä aikoinaan nimikilpailun kautta. Rentukkanimeen ihastuttiin, koska ”kyseessä on kasvi, joka viihtyy kosteassa paikassa ja vaatii paljon nestettä”. ”Rentukka on Jyväskylän johtava opiskelijaravintola”, sanoo Rentukan ravintolapäällikkö Teuvo Ristonen ylpeänä. Kortepohjassa on myös pub Kierre, missä janoiset opiskelijat voivat käydä kostuttamassa kurkkuaan. Kierteestä löytyy yksi ulkomaalainen kortepohjalainen. Portugalilainen Miguel Rodrigues asuu opiskelevan vaimonsa kanssa ylioppilaskylässä. Hän itse aikoo opiskella suomea ja yrittää löytää töitä. ”Täällä on todella turvallista. En pidä kuitenkaan Kortepohjan arkkitehtuurista, se on samanlaista lähiöarkkitehtuuria kuin kotikaupungissani Portugalissakin”, hän toteaa. Y lioppilaskunnan vapaa-aikasihteerin Mari Lähteenmäen mukaan Kortepohjassa järjestettävissä kerhoissa käy viikoittain noin sata ihmistä. Kylässä harjoittelee muun muassa yli kymmenen vuotta toiminut Korteforte-kuoro. Kerhotoiminta on kokenut uuden nousun viime vuosien aikana. ”Esimerkiksi teatterikerho ja käsityöillat on elvytetty toimintaan”, Lähteenmäki kertoo. Ylioppilaskylä oli valmistuessaan tullut maksamaan 44 miljoonaa markkaa. Kustannuksista vain puoli miljoonaa markkaa oli keräämällä koottua omarahoitusta. Kylä oli rakennettu velkarahalla valtion, opetusministeriön, pankkien sekä muiden rahoittajien myöntämien lainojen turvin. Jyväskylän kaupunki oli taannut pankkien ja vakuutusyhtiöiden myöntämät lainat. K ortepohjalla ei aina ole ollut kovin ruusuinen maine kaupunkilaisten keskuudessa. Lähteenmäen mieleen on jäänyt kylässä järjestetyn kotiviinikurssin aiheuttama kohu. Sanomalehti Keskisuomalainen oli julkaissut sivuillaan muutaman lehtijutun Kortepohjassa järjestettävästä kotiviinikurssista. ”Keskisuomalaiselle tuli paheksuvaa palautetta siitä, kuinka ylioppilaskylässä opiskelijat istuvat vain asunnoissaan ja kittaavat kurkkuunsa kotiviiniä”, Lähteenmäki muistelee huvittuneena. Hän kuitenkin vakuuttaa, että kylä on hereillä ja nuoret ovat Kortepohjassa liikkeellä sisällä istumisen ja kotiviinin juomisen sijaan. Kävellessämme kylän porteista ulos tulen siihen tulokseen, että kevään tullessa ja auringon paistaessa laatikkokylä on oikeastaan aika kaunis. Maalaisidyllistä kansainväliseksi laatikkokyläksi Kortepohjaan muuttavan kannattaa varautua ainakin hälinään ja epämiellyttäviin suihkuihin. Tekemistä kylässä kuitenkin löytyy ja asunnostakin saa sisustamalla mukavan. Teksti: Hellevi Mauno Kuvat: Risto Rautanen 1. 7. Kuvatekstit 1. Öinen Kortepohja on kuin postikortti. 2. Etenkin B-talon asukkaat nauttivat aamuisin tarhan äänistä. 3. Petri Ylipekkala viihtyy Kortepohjan yksiössään. 4. Talojen käytävillä voi tehdä löytöjä. 5. DDR:n kylmät ja kolkot portaikot. 6. 3-vuotias Stephanie Okorodudu käy päiväkotia Kortepohjassa. 7. Vaihto-opiskelijoiden Stammtichit karnevaaliteemalla. 8. Pesutuvat tihkuvat romantiikkaa. 9. Miguel Rodrigues ja Alex Spartzs Leedsistä pelasivat Kierteessä pöytäjalkapalloa. 10. Hanna Järvinen yksilöi DDR-solunsa elokuvateatterihenkeen.
9 2. 3. 4. 5. 6. 8. 9. 10.
Huumoritutkija kertoo, mistä komiikka muodostuu. KAKSI MUMMOA meni mustikkaan, mutta toinen ei mahtunut. ”Vitsi oli varsin suosittu meillä päin ollessani kuusivuotias”, kertoo Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelija Janne Ikonen. Väitöskirjaa hän tekee komiikasta journalismissa. ”Tiivis virke sisältää kaksi ominaisuutta, jotka vaaditaan tekemään siitä komiikkaa: yhteensopimattomuus ja aggressio. Punchlinen, ‘mahtunut’, kaksoismerkitys pakottaa katsomaan edellä kerrotun tarinan uudella tavalla ja voitonriemu syntyy, kun kuvitellun kertojan järjettömyys oivalletaan.” 1800-luvun synkkisfilosofi Arthur Schopenhauer on yhden huumoritutkimussuuntauksen – inkongruenssiteorian – merkittävä muotoilija. Jossain kirjassaan hän on letkauttanut, että komiikka muodostuu kahden yhteensopimattoman kehityskulun väliaikaisesta yhteydestä. Teorialle voidaan hakea tukea muodikkaan evolutiivisesta näkökulmasta. ”Lajin säilymisen kannalta on oleellista harjoittaa poikkeuksellisia aivojamme. Huumori tekee tästä mielekästä. Irrationaaliset mutta loogiset, yhdistelyt mahdollistavat uudet oivallukset ja keksinnöt. Kiven lentäminen kovaa vauhtia tapiirin päähän tuottaa hauskuuden lisäksi ruokaa,” täsmentää Ikonen. IKONEN TIETÄÄ kertoa, että virolainen professori Jaak Panksepp on osoittanut rottien nauravan painiessaan ja toisiaan takaa-ajaessaan. ”Tämä kumoaa sen, että ihmisen voisi määritellä nauravaksi eläimeksi, kuten jotkut klassisista filosofeista ovat tehneet.” Nauraminen liittyy toiseen huumorin selittäjään, eli ylemmyysteoriaan. Jo Aristoteles on runousopissaan filosofoinut ihmisen höröttämisen johtuvan toisen huonommuudelle nauramisesta. ”Voidaan kuvitella esihistoriallinen taistelukenttä. Kun toisen heimon niittäminen jossain vaiheessa päättyy toisen voittoon, ansaittu ylemmyydentunne purkautuu nauruna.” FYYSISEN NUJAKOINNIN vähentyessä kamppailu on muuttunut verbaaliseksi. Ylemmyysteoriaan nojaten on myös pyritty huumorista eroon, koska se vaatii aina jonkun alentamista. Verkkolehti Lehden taustalla vaikuttava ja tv-komiikkaa käsikirjoittava Ikonen ei selvästikään kuulu tämän koulukunnan kannattajiin. ”Jokaisella ihmisellä on useampi kuin yksi ryhmäjäsenyys. Jonkun näistä kyseenalaistaminen ei alenna koko yksilön tai ryhmän ihmisarvoa. Joka tapauksessa pahimmatkin stereotypioita uusintavat vitsit pakottavat kyseenalaistamaan jonkun ennalta oletetun jumalallisen järjen.” SUOMALAINEN tv-komiikka, ja erityisesti satiiri, ei saa Ikoselta juuri kiitosta. Huumorilla pitäisi olla tutkijan mukaan enemmän painoarvoa yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä, jotta sitä voisi pitää muuna kuin farssina. ”Niin sanottu tv-satiiri esittelee lähinnä stereotyyppeihin perustuvia hauskoja hahmoja ja satiirin huumoria rakennetaan toiston varaan.” Toiston merkitys on huumorin kasautuvuudessa. Kun vitsiä vähän muuttaa, mutta pitää peruslogiikan samana, saa aikaan aina remakamman efektin. Tämä mahdollistaa komiikan teollisen tuottamisen, koska uusien vitsien kehittämiseen ei tarvitse juuri uhrata luovuutta. Suomalaisen huumoritarjonnan typeryyskään ei ihmetytä, kun pitää mielessä tunnetun propagandaopin: kun viesti tehoaa heikoimpaan lenkkiin, on vaikutus koko ketjuun suurin. Ilpo Puhakka Valokuvaaja vannoo: Teen kuvasta niin vaa’an kuin pystyn! KULTTUURI R ISTO R AUTANEN 10 GO-GO-GO with Samae Tanssisali Lutakossa aloittaa helmikuussa uusi pop-indie-alternative-klubi nimeltään GO-GOGO!!!, joka tarjoaa nimiä edellä mainituilta musiikin alueilta. Klubeja järjestetään yleensä kaksi kertaa kuussa Lutakon pienen puolen baarilavalla. Ovet aukeavat aina klo 20 ja keikat alkavat klo 22. Lippujen hinnat ovat järjestäjien mukaan kohtuulliset. Kevätkauden klubit alkavat torstaina 14. helmikuuta, jolloin lavalle nousee Samae Koskinen ja Hänen Taikabändinsä. Tulevilla klubeilla kevään aikana esiintyy muun muassa Mikko Torvisen Viihdeorkesteri, The Micragirls ja Plain Ride. Janne Ikosen tutkimuksen hahmottumiseen on käytetty muun muassa Foucault'n filosofiaa ja surrealistista taidetta. Kiven lentäminen kovaa vauhtia tapiirin päähän tuottaa hauskuuden lisäksi ruokaa.” ” Vitsin anatomi a
Hirvisaari ja Remes kaupunginkirjaston lainatuimmat Jyväskylän kaupunginkirjaston lainauskuningatar oli viime vuonna Laila Hirvisaari ja kunkku Ilkka Remes. Lastenkirjoista eniten lainattiin J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa sekä Sinikka Nopolan Risto Räppääjä -kirjoja. Esimerkiksi Hirvisaaren Myrskyn edellä -romaania on eri osastoilla lainattavissa 24 kappaletta, joista yhdeksän pääkirjastossa. Lainatuimmat aikuisten kirjat Lainoja yli 250 kpl Laila Hirvisaari : Myrskyn edellä Ilkka Remes : 6/12 Ilkka Remes : Uhrilento Ilkka Remes : Itäveri Reko Lundán : Viikkoja, kuukausia 11 Laskiaissunnuntaina Oriveden opistolla perustettiin Huumorin ja satiirin instituutti, jonka tarkoituksena on toimia foorumina alan tutkimukselle. ”SUOMEN KIELESSÄ sanalla huumori tarkoitetaan yleensä ainoastaan leppoisasti huvittavaa, positiivista huumoria”, sanoo Oriveden opiston koulutuspäällikkö Reijo Virtanen. Hän kuitenkin muistuttaa, että huumorilla on myös pisteliäämpi puolensa: huumorin mustempi puoli. Useinhan saakin kuulla nillitystä siitä, miksi huumorissa pitää pilkata ja loukata. Eikö voitaisi vain pidättäytyä huumorissa, josta jäisi kaikille hyvä mieli. Virtasen mielestä toivottavasti ei pelkästään. Vaikka Virtanen puhuukin harhaanjohtavasti positiivisesta ja negatiivisesta huumorista, ei hän ainakaan sanojensa henkimien arvostusten takana seiso. Hän nimittäin nimeää molemmille huumorin lajeille saman tehtävän, elämän parantamisen. ”Positiivinen huumori huvittaa ja hauskuuttaa meitä ja tekee näin elämästämme parempaa.” Satiiri ja ironia ovat Virtasen jaottelussa negatiivisen huumorin aluetta. Niissä hyökätään ja loukataan. ”Ne parantavat elämää arvostelemalla niitä, jotka estävät hyvää elämää”, kuvaa Virtanen. Yhteiskunnallisesti suuntautunut lukija voi siis pitää loukkaavaa huumoria pelkkää hauskuuttamista tärkeämpänäkin. ORIVEDEN OPISTON Huumorin ja satiirin instituutin toivotaan verestävän alan tutkimusta ja opetusta. Virtanen toivoo tutkimuksen edesauttavan opetusta. Tärkeä merkkipaalu on ensi vuoden laskiaisena järjestettävä huumorisymposiumi, jossa huumori esiintyisi kaksikasvoisesti alan tekijöiden esitelmissä ja tieteilijöiden seminaarina. On myös mukava kuulla, ettei Orivedellä ole jämähdetty pelkästään kirjoitetun komiikan pariin. Virtanen lupaa opetusohjelmaan huumorikursseja myös esimerkiksi tanssista tai musiikista. ”Kaikkeen taiteeseen on aina kuulunut tietty leikittely ja huumori. Joskus näkee aivan liian vakavahenkisesti tehtyä taidetta. Kyllä kaikkeen taiteeseen kuuluu ainakin ripaus huumoria – myös traagiseen”, Virtanen muistuttaa. Virtanen iloitsee esimerkiksi virolaisen Villu Jaanisoon veistoksista, joita hän on muovannut vanhoista autonrenkaista. Myös oriveteläisen instituutin neuvottelukuntaan kutsutun Jani Leinosen työt saavat kiitosta. Leinonen on leikitellyt taiteen kaupallisilla mahdollisuuksilla perustamalla taiteen supermarketin. Esimerkiksi Elovena-tytön hahmoa Leinonen on käyttänyt hauskalla tavalla teosten vakavasta aihepiiristä huolimatta. Myöskään Leinosen taidetuunaaminen – vanhojen teosten parantelu – ei ole ryppyotsaista puuhaa, vaikka herättäneekin syvähenkisiä mietelmiä taiteilijan tai teoksen roolista. Jarno Liski Orivedelle Huumorin ja satiirin instituutti Opiskelija, tilaa YP Ei ole Yhteiskuntapolitiikka-lehti kallis normaalistikaan, mutta opiskelijat saavat sen puoleen hintaan: kuuden numeron vuosikerta yhteensä 15 euroa eli 2,5 euroa per yli satasivuinen numero. Tilaa heti, niin ehdit saada maaliskuun alussa ilmestyvän ykkösnumeron. Siitä löytyvät mm. seuraavat tekstit: Roope Uusitalo: Onko pätkätöiden yleistyminen totta vai tilastoharhaa? Christoffer Tigerstedt et al.: Suomen ruotsinkielisten nuorten juomatavat Anne Laiho & Tarita Ruoholinna: Terveysalan ammattilaisten koulutuspuhe Heikki Hiilamo & Markku Lankinen: Miksi äänestysprosentti on laskenut? Pirkko-Liisa Rauhala: Berliini Marja-Leena Perälä et al.: Omaisen apu kotihoidossa Ilpo Tiihonen: Pätkäfilosofin päiväkirjasta T arkempia tietoja löydät osoitteesta www.stakes.fi/yp. Siinä ovat mm. tuoreimman lehden sisällys, arkisto vuodesta 1998 lähtien sekä kaksi blogia: päätoimittaja Matti Virtasen Zeitgeist sekä erikoistutkija Tuukka Tammen vetämän nuorten tutkijoiden ryhmän Yhteiskuntablogiikka. Tilaukset: www.stakes.fi/julkaisut; faksi (09) 3967 2450; puh. (09) 3967 2190 Ilokivessä syödään taas musalounasta Ystävänpäivän kunniaksi Ilokiven alakerran monitoimitilassa järjestetään ilmainen We Like Love -tapahtuma, joka kokoaa laajasti yhteen Jyväskylän klubikulttuurin tekijät. Torstaina 14. helmikuuta ohjelma alkaa musiikkilounaalla klo 11–16. Ilokiven alakerrassa ruokailijat pääsevät nauttimaan lounaan ohella Jellonan, VG+n:n ja Matin tarjoilemasta soulfoodista. Myös Ilokiven baari on poikkeuksellisesti auki klo 12–14, joten päiväkännikin onnistuu. We Like Love -iltaklubi starttaa Ilokivessä kelllo 20. Klubille lupautuneet toistakymmentä dj:tä takaavat kirjavan äänimaailman. Kyseessä onkin ensimmäinen kerta, kun Jyväskylän vahva dj-joukko esittäytyy yhtä laajasti samalla klubilla. Musiikillinen pääpaino on valtavirran ulkopuolisessa orgaanisessa mutta myös elektronisessa rytmimusiikissa. Sekä lounaalle että iltaklubille on yleisölle vapaa pääsy. Tapahtumaa ovat järjestämässä yhteistyössä JYY ja Somethin’ Else.
Herra Servon mielestä Jyväskylän viisasta ja älykästä kuulijakuntaa on palveltava nöyrästi. MARTTI SERVO ON ollut juuri ennen Jylkkärin haastattelua hiihtämässä. Reipas mies. Helmikuun 23. päivä Servo ja Moods DUO ovat esiintymässä Ilokivessä NS. klubilla, jossa hän aikoo yhtyeineen tarjota yleisölle täysipainoisen viihdeshown. NS. klubilla esiintyy Servon lisäksi dj Candle in the Wind featuring Suad Khalifa. ”Tuulikynttilä” on Servolle muusikkona tuttu ja hän arveleekin, että musiikkitarjonnan puolesta on tulossa mielenkiintoinen ilta. SERVO AIKOO valmistautua keikkaan mielikuvaharjoittelulla: Jyväskylään tullessa täytyy virittää itsensä ylväisiin aatoksiin. Liian ylväs ei kuitenkaan saa olla, sillä viisasta ja älykästä kuulijakuntaa on hänen mielestään palveltava nöyrästi. Servo sanoo, että siitä huolimatta että hän ei itse ole kotoisin mistään – korkeintaan tähtisumu 4:stä – on KeskiSuomen pääkaupunkiin erityisen mukava tulla soittamaan ja tapaamaan tuttuja. Kontakteja Servo on luonut vähän joka paikkaan, paljon myös Jyväskylään. Etelästä Jyväskylään tultaessa ensimmäinen mielenlävistävä havainto ovat Servolle Lutakon tornitalot. ”Jyväskylä kuuluu Suomessa niihin harvoihin kaupunkeihin, joista tulee sellainen fiilis, että todella tulee kaupunkiin”, Servo sanoo. ”Jyväskylä on vireä kaupunki.” Kaiken kaikkiaan Servo laskee KeskiSuomen pääkaupungin kuuluvaksi Suomen ykköspaikkoihin. MUTTA ENTÄS sitten naiskauneus? No Servon mielestä maan kauneimmat naiset opiskelevat tietysti – missäpä muualla kuin Jyväskylän yliopistossa. Hän ei kuitenkaan osaa sijoittaa Jyväskylän naiskauneutta mihinkään tiettyyn tiedekuntaan, vaan herralla on asiasta laajempi näkemys. ”Jyväskylä on magneetti, joka vetää naiskauneutta puoleensa ympäri Suomea. Koko Suomen naiskauneus on siis edustettuna Jyväskylän yliopistossa.” Laura Veikkolainen Martti kehuu meidät kuumiksi M ARJA H ELANDER Aikookohan Martti Servo iskeä kauniiksi kehumiaan jyväskyläläisnaisia keikallaan – käytössä lienevät joka tapauksessa muut konstit kuin nyrkkeilyhanskat. Martti Servon… …muistorikkain paikka Jyväskylässä on…ravintola Mörssäri, koska siellä hän esiintyi ensimmäistä kertaa. …mielestä parhaat bileet Jyväskylässä ovat …yksityisluonteisia. …mielestä parhaat jatkot Jyväskylässä ovat niin ikään yksityisluontoisia. Jatkopaikka 23. päivän keikan jälkeen on vielä avoinna. Servo nähdään mitä luultavimmin ainakin istuskelemassa kiireettä NS. klubilla DJ Candle in the Windiä kuunnellen. …mukaan NS. klubille kannattaa tulla, koska se yksinkertaisesti on olemassa ja siellä on parhaat bileet. 12
Miklós Mészöly: Repeämiä kartassa Toim. Tuomo Lahdelma Kampus Kustannus Kampus Kustannus on tehnyt kulttuuriteon julkaistessaan kokoelman unkarilaisen modernistin Miklós Mészölyn novelleja. Mészölyn (1921–2001) tuotanto on kokeellista, pohtivaa ja psykologista, kerrontaa hallitsee minimalistisuus ja etäännyttävä tyyli. Repeämiä kartassa -kokoelma sisältää yhdeksän lyhyttä kertomusta, joiden parhaimmistoa ovat Raportti viidestä hiirestä (suom. Tuomas Laine-Frigren), jossa hiiripesueen konflikti ihmisten kanssa on yhtä aikaa realistinen ja absurdi symbolinen kuvaelma. Parhaimmistoa ovat myös Repeämiä kartassa (suom. Laine-Frigren) sekä Itkuvirsi äidille (suom. Eeva Haverinen ja Imre Bartis), joiden rakenne on samanaikaisesti repaleista mutta täsmällisesti jäsentynyttä. Moniääninen Mészöly on varmasti vaikea pala kääntäjille. Kampus Kustannuksen kääntäjäjoukko on selvinnyt tehtävästä kohtalaisen hyvin. Lukukokemus on kuitenkin melko raskas ja hajanainen. Joka tapauksessa mielenkiintoisimpia Kampus Kustannuksen julkaisuja viime aikoina. Matias Huttunen ”Monitasoinen modernisti Mészöly.” A 13 Jyväskylän kaupunginteatteri: Yksinen Ohjaus: Kaisa-Liisa Tuominen Rooleissa: Minna Aro, Karolina van de Berg, Aaro Vuotila Kotimaisen draaman kevät alkoi Jyväskylän kaupunginteatterissa Laura Ruohosen näytelmällä, joka on samalla kaupunginteatterin ensimmäinen Ruohosen tekstin sovitus. Pienelle näyttämölle tuotu Yksinen sijoittuu autiosaarelle jossain päin Itämerta, jonne menestyvä silmälääkäri (Minna Aro) haluaa rakennuttaa talonsa nuoren arkkitehdin (Kolina van den Berg) avustuksella. Asiat menevät jo alussa pahasti pieleen, kun naisten näkemykset ovat ristiriitaiset ja veneen moottori ei ota käynnistyäkseen. Pienelle yksinäiselle saarelle jumahtaneet erilaiset maailmankuvat luovat herkullisen lähtökohdan draamalle. Lisää vettä myllyyn heittää outo nuori merimies (Aaro Vuotila), joka ilmestyy yllättäen paikalle. Kaisa-Liisa Tuomisen ohjaama näytelmä rullaa mainiosti, mutta ei onnistu ihan säväyttämään. Tarinan tematiikassa – poikkeustila, konflikti ja selviäminen, – sekä symboliikassa – meri ja saari – olisi ollut enemmänkin ammennettavaa. Yksisen näyttelijäkolmikko suoriutuu rooleistaan hyvin, kahden vahvan naisen varassa. Lavastaja Minna Kauhasen loihtima karu saarimaisema meren äänineen toimii erinomaisesti. Matias Huttunen "Yksi saari, kaksi maailmaa." Jyväskylän kaupunginteatteri: Aina joku eksyy Ohjaus: Anna-Maria Klintrup Rooleissa: Jukka-Pekka Mikkonen, Marjaana Kuusniemi, Maritta Viitamäki, Raisa Vattulainen, Joni Innilä, Hannu Lintukoski, Taina Reponen, Jorma Böök, Henri Halkola Toinen kaupunginteatterin kotimaisen draaman kevään näytelmä on vuonna 2006 kuolleen Reko Lundánin käsialaa. Aina joku eksyy on tragikoominen perhepotretti Rinteen perheen edesottamuksista 40 vuoden ajalta 1950-luvulta aina 90-luvulle. Tarinaa kuljettaa eteenpäin sairaalassa viruvan alkoholisoituneen ja lähimuistinsa menettäneen Hanna-äidin sekavat muistelut perheen vaiheista läpi vuosikymmenien. Mennyt ja oleva sekoittuvat sairaalan osastolla, kun muistot ja nykyisyys limittyvät yhteen moninaiseksi vyyhdeksi. Lundánin loistava teksti saa upeat puitteet kaupunginteatterin sovituksessa. Anna-Maria Klintrupin ohjaus onnistuu rakentamaan väkevän perhetarinan takautumien ja nykyhetken dialogilla. Näyttelijöiden muuntumiskyky roolista ja aikakaudesta toiseen on ihailtavaa. Mieleenpainuvin on Maritta Viitamäen rooli nykyhetken Hanna Rinteenä, sairaalaan suljettuna lapsensa hyljänneenä alkoholistiäitinä. Traagisten elementtien vuoropuhelu koomisten piirteiden kanssa on näytelmän parasta antia. Näytelmä sai yleisön nauramaan, mutta onnistui vetämään myös vakavaksi. Matias Huttunen ”Läpileikkaava suomikuva perhedraaman keinoin.” Midas: Kelpaisiko seksi? (Power 1991) YOUTUBESSA ON jo pitkään ihmetelty tökeröä seksivalistusvideota, jossa kaksi nuorta miestä opastaa nuoria sukupuolielämään räppäämällä kappaleen Seksi on hauskaa selvinpäin. Kappaleen takana on Midas, kenties huonoin 1990-luvun alun suomirapyhtye. Midaksen ainoa LP on omituinen sekoitus moraalin molempia puolia. Toisissa kappaleissa valistetaan varhaisnuoria suojaamattoman seksin, alkoholin ja pikkurikosten vaaroista, ja toisissa hehkutetaan naisten kaatamista ja juopottelua. Samalle levylle mahtuvat esimerkiksi kappaleet Rikos ei kannata ja Nyt alko (juominen). Levyn räppäys lienee teknisesti huonointa tässä maassa kuultua eivätkä lauluosuudetkaan ole puhtaudella pilattuja. Musiikista ja tuotannosta vastaavat Hausmyllyn voimahahmot, ja taustat ovatkin levyn vahvin lenkki. Lasiin jos nyt kosken -kappaleen kertosäkeessä käy kuitenkin karulla tavalla ilmi, että Midaksen vokalistin kyvyt loppuvat heti, jos melodia on vähänkään vaikeampi. Midas tuomitsee ilkivallan kappaleessa Rikos ei kannata, mutta syyllistyy saman levyn muissa kappaleissa musiikillisiin varkauksiin. Snapin The Powerin tai Boney M:n Rasputinin koukkujen varastamista voi pitää vielä huumorina, mutta bändillä on otsaa versioida Rod Stewartin Da Ya Think I’m Sexyn suomikäännös Kelpaisiko seksi? ja pistää Raul Reimanin 1970-luvulla tekemä sanoitus levynkansissa kokonaan omiin nimiinsä, vaikka sitä on muutettu vain lyhyen raposuuden verran. Ehkä levyn ostajille haluttiin uskotella, että Midas kykenee edes yhdessä kappaleessa tekemään sanat, jossa riimit ja rytmi menevät kohdalleen – muulla levyllä kun näin ei tapahdu. Midas jatkoi tämän LP:n jälkeen uraansa versioimalla vielä Pelle Miljoonan Tahdon rakastella sinua -hitin. Laatu ei liene ensilevystä noussut, sillä sarjakuvamies Pauli Kallio tyrmäsi arviossaan singlen näillä sanoilla Rumbassa vuonna 1993: "Täytyy toivoa, ettei Midaksen äärettömän ääliömäisestä ja teknisestikin tökeröstä jumputusversiosta tule hittiä. Järkihän siinä menee, jos tuon kuulee toisen kerran. Maailman huonoin levy." Mikko Mattlar Sarjassa esitellään unohtuneita kulttilevyjä. DIVARIN HELMI Kaukana kultaisesta kosketuksesta Jukka-Pekka Mikkonen ja Marjaana Kuusniemi tulkinnan keskellä. M ATTI S ALMI Pelastusliivit eivät tuo riittävää turvaa Minna Arolle ja Kolina van den Bergille, vaan huutaa täytyy. / vuosi
POP/ROCK/JAZZ/KLUBIT Lutakko: To 14.2. GO-GO-GO!!!: Samae Koskinen ja Hänen Taikabändinsä. Pe 15.2. Steen1 + Pyhimys. La 16.2. Rotten Sound + Hero Dishonest. Ma 18.2. Soilwork (SWE) + Path of no Return (SWE). To 21.2. GO-GO-GO!!!: Mikko Torvisen Viihdeorkesteri. Pe 22.2. Julma-Henri & Syrjäytyneet + Perfect Chaos + Petos. La 23.2. Sur-rur + Urban Unrest + Life Giving Waters. Bar 68: Pe 15.2. Black Audio. La 16.2. Karoshi Lovers. Ke 20.2. Jkl Underground ry esittää: Aivolävistys + A3. Pe 22.2. Monsteriser. La 23.2. Damn Seagulls. Poppari: Ke 13.2. Blue Jam Ribbon. Pe 15.2. Venus Band. La 16.2. Blues Live ry;n Jamit. Ke 20.2. Snekka. To 21.2. Tatu Santaniemi Päättökonsertti. Pe 22.2. Let's Eppelin 18v. Juhlakeikka. La 23.2. U.Pasanen Band. Vakiopaine: Pe 15.2. Naamiaiset!. Ma 18.2. Cuenta Cuentos. Pe 22.2. Au Pair ja Kolja. Red Neck: Pe 15.2. Yup. Pe 22.2. Havana Black + Black League. Paviljonki: To 21.2. Anna Eriksson. Jyväshovi: Ti 12.2. Johanna Pakonen & Omenapuu. To 14.2. Janne Tulkki & Tulinen Sydän. Ti 19.2. Meiju Suvas. Katse: Pe 15.2. Excalion. La 16.2. Scars of skye & New deadline. To 21.2. Selma. Pe 22.2. Infernal Void & Distained. La 23.2. Selma. NÄYTTELYT Alvar Aalto -museo: Galleria: Ben af Schultén ja Artekin traditio. Jyväskylän Taidemuseo: Holvi alagalleria: Anna Ruth Maailman ympäri kahdeksassa päivässä. Keski-Suomen Museo: Perusnäyttelyt Keski-Suomi – maakuntako sekin on? Jyväskylä – kaupunkiko sekin on? Taidehalli: Talviseminaari. Alahalli: Allan Frilander – veistoksia. Suomen käsityön museo ja Suomen kansallispukukeskus: Aikamatka käsityön historiaa, Käsityössä elämän tuntu ja Komeasti juhlaan tämän päivän kansallispuvut. Emalia Suomesta ja Iso-Britanniasta. Keski-Suomi muotoilee '08. Näytön Paikka: Jäljet jää. Kujalla: Elävä kansallispuku kansallispukuperinne Virossa. TEATTERI Jyväskylän kaupunginteatteri: To 14.2. Mimmi lehmän seikkailut klo 18. Viulunsoittaja katolla klo 19. Pe 15.2. Yksinen klo 19. Aina joku eksyy klo 19. La 16.2. Yksinen klo 13. Aina joku eksyy klo 13. Shakespeare hollywoodissa klo 19. Ke 20.2. Mimmi lehmän seikkailut klo 10. To 21.2. Yksinen klo 19. Aina joku eksyy klo 19. Pe 22.2. Shakespeare Hollywoodissa klo 19. La 23.2. Mimmi lehmän seikkailut klo 13. Viulunsoittaja katolla klo 13. Yksinen klo 19. Aina joku eksyy klo 19. Huoneteatteri: Pe 22.2. Jäniksen vuosi klo 19. La 23.2. Täti ja minä klo 19. Su 24.2. Täti ja minä klo 15. Vakiopaine: To 14.2., La 16.2., Su 17.2., La 23.2. ja Su 24.2. Teatteri Poleemi Pornomusikaali klo 19. ELOKUVAT Kampus Kino: Ti 12.2. Sicko Aivan sairasta. Ti 19.2. Sinä elävä / Du levande. Ilokiven monitoimitilassa klo 19. Toveruus: 11.2. Maurice Pialat: VAN GOGH (1991). 18.2. Leos Carax: BOY MEETS GIRL (1985) + Albert Lamorisse: PUNAINEN ILMAPALLO (1956). IT-Dynamon auditoriossa maanantaisin klo 19. Elokuva-arkisto: 13.2. Marx-veljekset: PÄIVÄ LÄNNESSÄ. 20.2. Francesco Rosi: KOLME VELJESTÄ. ITDynamon auditoriossa keskiviikkoisin klo 18. MUUTA Rentukka: 15.2. klo 20-03 Rentukka Rock -festivaali. Kahdella lavalla Kari Peitsamo, Herra Huu, Alkuperäiskokoonpano, Kurouma, Lyhde, Illusionistiset luopiot. Liput 3e, järjestäjänä KVAT. Showtime klo 21. Lillukka: 21.2. Mäenlaskuilta Laajavuoressa. Yhteislähtö Lillukan edestä klo 17. Mäessä tarjolla lämmintä mehua kaiken ikäisille ja kokoisille. Laskun jälkeen saunaan noin klo 19. Lisätiedot & ilmoittautumiset: vapaaaikasihteeri@jyy.fi. Saa tulla myös ilmoittamatta. Gastropub Jalo: 23.2. klo 24.00 JaloKlubi a Tribute to Geroge Michael & Elton John feat. Antti Matikainen. Vapaa sisäänpääsy! Menovinkit osoitteeseen jylkkari-menot@jyy.fi MENOT 11.2.–24.2. 14 Pelikaani (Pelecanus onocrotalus) Ti 12.2. klo 19 Michael Moore: Sicko – Aivan sairasta (USA 2007) -SMichael Mooren elokuvat osoittavat, että dokumentin genreen mahtuu muutakin kuin kieli keskellä suuta tehtyä cinéma véritéä. Tällä kertaa vasemmistopopulisti hyökkää Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmää vastaan. Elokuvantekijänä hänen tyylinsä ei ole muuttunut. Pensseli on leveä, iskut epätarkkoja – ensimmäisenä ohjelmanumerona nähdään George W. Bush, joka sanoo jotain typerää – ja paatosta on enemmän kuin kahteen tuntiin meinaa mahtua; kun vakuutusyhtiössä työskennellyt lääkäri tunnustaa syntinsä, taustalla soi Barberin Adagio for Strings. Parhaimmillaan Moore nostaa sanojen ja tekojen ristiriidan näkyville nasevalla leikkauksella. Ja hauskakin hän on, aina välillä. Elokuvan alustaa filosofi OlliPekka Moisio yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta. Ti 19.2. klo 19 Roy Andersson: Sinä elävä / Du levande (Ruotsi/Saksa/Ranska/Tanska/Norja 2007) K-11 Tarvitseeko Roy Anderssonia vielä erikseen kehua? Okei, yritetään: hänen elokuvansa ovat samaan aikaan kuolemanvakavia ja tappavan hauskoja, lattean sävyisiä ja täydellisesti sommiteltuja, staattisia ja täynnä toimintaa. Roy Anderssonin elokuvia on helppo lähestyä mutta niistä löytyy uutta katsottavaa loputtomiin, ne ovat ruotsalaisia ja universaaleja, masentavia mutta optimistisia. Du levande on edeltäjänsä Toisen kerroksen laulujen tapaan vinjettielokuva, kasa toisiinsa löyhästi linkitettyjä kohtauksia. Episodimaisuus johtaa usein pinnallisuuteen, mutta Roy Anderssonin käsissä niistä muodostuu osiansa suurempi kokonaisuus. Olli Sulopuisto kampus kino Kirjoittajat purkavat traumoja kotipitäjästään – omalla murteellaan. Vorssalaiset on onnellista väkkee. Täytyy ottaa huomioon se, et ”onnellinen” määritellään vorssa–suomi–vorssa–sanakirjassa sanoilla ”yksinkertainen, tärähtänyt ja kaistapäinen”. Vorssalaiset on onnellisuuren lisäks pirun ylpeitä ittestään ja kotikaupunkistaan. Pari vuotta sitte Vorssa äänestettiin Suomen vihasimmaks kaupunkiks, ja kaikki viis äänestänyttä oli taatusti vorssalaisia. Vorssa mainittiin ihan uutisissaki tos joku aika sitte. Oli juttuu teollisuuren tyäpaikkojen vähentymisestä, ja Vorssa oli varottava esimerkkitapaus. Niinku monessa muussaki asiassa. Veispuukissa joku neropatti on tehny äänestyksen, ”mitä kiroat ensimmäisenä, kun saavut Vorssaan”. Vaihtoehtoina on esimerkiks vilkas yöelämä, laaja yritysvalikoima ja harrastusmahrollisuuret. Osaa siel si joku olla vähän sarkastinenki. Sellast pelkoo ei oo, et vorssalaiset pääsis väheneen, tai parhaas tapaukses katoomaan kokonaa. Vorssassa nimittäin pannaan koko ajan. Tamperelainenki tajus, ku pantiin seisten, mut pannaan mennen meni siltäki yli hilseen. Ei Vorssa kuitenkaa ihan toivoton tapaus oo. Siellähän järjestetään kesäsin oikeen vestarit, Holjat markkinat nimeltään. Malin veljekset soittaa kitaraa ja laulaa, kolme torin vakiopulsua kuuntelee ja taputtaa. Saija Käkönen Kirjoittaja on tehnyt tarpeensa Alpo Suhosen ja Sinikka Sokan pihamaalle. Kesselit kekkaloi YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ 14. helmikuuta järjestetään Paviljongissa Osaajat kohtaavat -uraja rekrytointitapahtuma kello 9–15. Tapahtumaan saapuu 79 yritystä ja organisaatiota, joiden edustajat kertovat osaamistarpeistaan, avoimista työpaikoista ja harjoittelumahdollisuuksista sekä pyrkivät luomaan kontakteja tulevaisuuden osaajiin. Tilaisuus on otollinen harjoittelu-, tai työpaikkaa etsiville opiskelijoille kuin myös graduaiheen kanssa painijoille. Kohtaamispaikkoina toimivien yrityspysäkkien lisäksi yritykset järjestävät tietoiskuja luentosali Alvarissa ja Elsissä. Wolmar -auditoriossa puolestaan avataan ja ravistellaan Työelämän myyttejä klo 10 alkavassa Talk show’ssa. Uraneuvolassa vierailijan taas on mahdollista saada henkilökohtaista neuvontaa muun muassa työpaikan metsästykseen ja kommentteja hakupapereihin. Edellisessä vastaavasa tapahtumassa oli avoinna yli tuhat työpaikkaa. Lisätietoja tapahtumasta ja yliopistolta lähtevistä bussikuljetuksista: www.osaajatkohtaavat.net Kohtaa osaajat J ONNA R USANEN Roy Anderssonin Sinä elävä -elokuvassa nähdään sähkötuoli.
15 LOUNAS PÄIVITTÄIN KLO 11 – 16 Myös vegaanivaihtoehto joka päivä. Ruokalistat netistä: www.jyy.fi/ruokalistat Opiskelijahinta 2,35 e sisältää leivän, levitteen ja juoman. Jatko-opiskelijat 4,30 e – muut 5,20 e 10 kappaleen ruokaliput opiskelijoille 22,50 e, jatko-opiskelijoille 43,00 e, muille 52,00 e. MA 11.2. Kukkakaalilasagnette Paistettu kalaleike, sitruunakastike Mangobroileri Lihakeitto TI 12.2. Kasviscurry Savukalakastike, spaghetti Possuwokki KE 13.2. Punajuuri-aurajuustokiusaus Appelsiini-puna-ahven Täytetyt jauhelihaohukaiset TO 14.2. Kasvispihvit, tomaatti-timjamikastike Lohikiusaus Broiler-kookoskeitto Jauhelihapihvit PE 15.2. Kasviskääryleet Kesäkeitto Barbequekalkkunakastike Kinkkupizza MA 18.2. Porkkanaohukaiset Broilerpastapaistos Jauhelihapihvi TI 19.2. Kasvissosekeitto Sitruunasei Tulinen lihapata KE 20.2. Parsakaali-pinaattipihvit Lohikeitto Kasler TO 21.2. Kasviskiusaus Paistettu file Mausteinen broilerkastike PE 22.2. Kasvisjuustokastike, spaghetti Jauhelihakastike, spaghetti Nakkikeitto, tomaattisipulipiirakka Ai sä olet nykyään täällä töissä ENSIN HUONOT uutiset: yliopistotutkinnolla ei välttämättä saa töitä Jyvässeudulta. Sen jälkeen hyvät uutiset: yliopisto-opiskelija saa taatusti töitä Jyvässeudulta. Empiirisiin havaintoihin perustuen hämmästyttävä määrä kaupungin isoista ja pienistä yrityksistä pyörii suurilta osin opiskelijavoimin. Kuukausipalkkaiset käyvät kuittaamassa inhimilliset työvuorot kahdeksasta neljään, ja illat ja viikonloput täytetään opiskelijoiden panoksella. Yhteenlaskettu opiskelijoiden tekemä tuntimäärä varmasti riittäisi yhden tai kahden vakkarin palkkaamiseen, mutta syystä tai toisesta työnantajat eivät halua näin tehdä. Valtionvarainministeriöhän kyllä tiesi taannoin syyn: se on opiskelijan. NEUVOTTELEVA VIRKAMIES Hannele Kerola kertoi opiskelijan vääristävän työmarkkinoita, jos hän ottaa vastaan osa-aikaisen työpaikan, joka voitaisiin antaa myös opiskeluista valmistuneelle. Ilmeisesti siis työnantaja ei tee mitään väärää valitessaan opiskelijan työpaikkaan, jos samalla viivalla on myös työtön, vaan ainoa virheen tekevä on opiskelija. Minun logiikkani mukaan pitäisi kysyä työnantajalta, miksi hän valitsee näin, jotta sen jälkeen voitaisiin vaikuttaa siihen, että työnantaja valitsisi toisin. Kerolan lausunto tuo mieleen parisuhteen, jossa puretaan muista elämänalueista johtuva paha olo omaan kumppaniin, koska todellisiin pahan olon syihin ei ole kykyä vaikuttaa. Valtiovarainministeriöllä ei tunnu olevan konkreettisia keinoja saada työnantajia palkkaamaan täysipäiväisiä työntekijöitä osa-aikaisen opiskelijatyövoiman sijaan. Niinpä ”ai sä olet nykyään täällä töissä” -henkiset kohtaamiset opiskelijatoverien kanssa saavat iltaisin ja viikonloppuisin jatkua, ja työttömät pysyvät kortistossa. OPISKELIJOIDEN SYYLLISTÄMISEN sijaan ministeriö voisi huolehtia siitä, että jokaisessa opiskelijoiden miehittämässä työpaikassa on pari pakollista opintojen keskeyttäjää, jotka aloittavat aina humalapäissään asiaa koskevan tilityksen. Että olisinhan minäkin, mutta kun silloin aikoinaan houkutti helppo raha ja nyt on jo perhe ja asuntolaina. Mikään ei ainakaan itselläni ole toiminut parempana kannustimena jatkaa opintoja ja välttää samanlainen tulevaisuus – joten nyt piste kolumnille ja gradun kimppuun. Mikko Mattlar DIAARIO RY Jyväskylän yliopiston museologian ainejärjestön vuosikokous pidetään tiistaina 26.2. kello 14.00 Juomatehtaan ainejärjestöhuoneessa. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan uusi hallitus. Tervetuloa! SUOMEN EV.LUT OPISKELIJAJA KOULULAISLÄHETYS Opiskelijaillat pidetään torstaisin klo 18.30 Keljon kirkolla. Opiskelijapastori Heikki Lehtimäki (050-571 4564) tavoitettavissa henkilökohtaista keskustelua varten. Lämpimästi tervetuloa joukkoon! 14.2. Seksuaalisuus (1. Kor. 6:20) Sauli Puukari 21.2. Sairauden tuttava (Jes. 53:3) Mauri Tervonen Järjestöilmoitukset sähköpostitse osoitteeseen jylkkari-jarjestot@lists.jyu.fi. Vain tapahtumat, menot ja ilmoitusasiat. Toimitus varaa oikeuden lyhentää ilmoituksia tarvittaessa. Palsta ilmestyy jokaisessa numerossa. Lue vanhoja Jylkkäreitä verkossa! www.jylkkari.fi
Ark. 10-18 La 10-15 1. kerros Palvelemme Puh. 040 531 5118 Huom! Opiskelijakortilla aina -10% alennus norm. hintaisista tuotteista Urheiluopistosäätiön tutkimusapurahat haettavissa Urheiluopistosäätiö, joka mm. omistaa Pajulahden liikuntakeskuksen, tukee liikuntatieteellistä sekä liikuntalääketieteellistä väitöskirjatasoista tutkimusta. Apurahaa voi saada myös tutkimukseen liittyvien julkaisukustannusten kattamiseen. Kirjalliset hakemukset osoitetaan 28. päivään helmikuuta 2008 mennessä säätiön hallitukselle. Osoite on Wallininkatu 10, 00530 Helsinki. Hakemuslomake ja hakuohjeet ovat tulostettavissa säätiön kotisivuilta: www.urheiluopistosaatio.fi tai tilattavissa säätiön toimistosta. Lisätietoja antaa säätiön asiamies Yrjö-Olavi Aav, p. 050-5603547 tai Inka Vaskimo, p. 09-7744 8011. Seuraava Jylkkäri ilmestyy ma 25.2.