Jyväskylän ylioppilaslehti 12. joULUkUUta 2016 – 22. taMMIkUUta 2017 56. vuosikerta 11 ILokIvestä teLevIsIojUontajaksI Jylkkäri testasi, kuinka helppoa Jyväskylässä on hankkia huumeita. jyyn UUsI haLLItUs on vaLIttU egyptIn toIMIttajat ahtaaLLa pääkIrjaston sIsäILMa pUhUttaa toIMItUksen parIUtUMIsvInkIt jyLkkärI 50 vUotta sItten arIMo pUhUU vapaUdesta PIRIÄ
M aailmanlaajuinen sota huumeita vastaan on epäonnistunut. Tämän sodan ensiaskeleet otettiin jo 1970-luvulla. Valtavista ponnisteluista huolimatta huumeita on saatavilla entistä enemmän. Viranomaiset käyvät huumeita vastaan hidasta kamppailua, jonka lopputulos on jo selvillä. Jylkkäri testasi, kuinka helppoa huumeita on saada käsiinsä Jyväskylässä. Kokeilun tulos ei varmasti yllätä ketään, mikä kuvastaa nykytilanteen absurdiutta. Ikävä tosIasIa on se, että ihmislajin edustajilla on tarve muokata omaa tietoisuuttaan kemiallisesti. Joillakin meistä tuo tarve on voimakkaampi kuin toisilla, mutta tarpeen olemassaolo on kiistatonta. Usein nämä aineet ovat terveydelle haitallisia, ja niiden vaikutuksen alaisena oleva henkilö voi olla vaarallinen itselleen ja muille. Kuten alkoholi osoittaa. Täydellisessä maailmassa kukaan ei haluaisi käyttää päihteitä tai huumeita, mutta poliittiset päätökset täytyy tehdä oikeassa todellisuudessa. Nykytilanteessa käytämme käsittämättömiä summia huumeliikenteen seuraamiseen, käytön valvontaan, laittomien aineiden takavarikointiin ja huumerikollisten tuomitsemiseen. Maailmanlaajuisesti puhutaan sadoista miljardeista joka vuosi. Tästä huolimatta huumekauppa on yksi maailman tuottoisimmista bisneksistä. Voitot valuvat rikollisjärjestöille, jotka eivät kaihda väkivaltaa suojellakseen tulonlähdettään. YlIoppIlaskuntamme sanomalehden Jylkkärin numerossa 9/2016 ilmestyi nimimerkin ”Social Justice Warrior” pakina. Ilmeisesti kyseessä oli Jylkkärin pakinasarjaan kuulunut tahallisen kärjistetty kirjoitus. Pakinasta ei kuitenkaan voi valistunutkaan lukija tietää, onko kyseessä heikkolaatuinen parodian parodia vai onko Jylkkäri todellakin julkaissut transvihamielisen SJW-kirjoituksen. kIrjoItuksessa muun muassa pilkattiin väärään sukupuoleen syntyneiden sukupuolenkorjausoperaatioita kutsumalla sitä sukupuolen vaihtamiseksi. Transsukupuolisten raskaita kokemuksia taas väheksyttiin tyypillisellä transvihamielisellä retoriikalla. Pakinassa annettiin ymmärtää, että transsukupuoliset pakottavat muun yhteiskunnan hyväksymään oman sukupuolikäsityksensä. Nykytiedon valossa tiedämme kuitenkin, että asia on päinvastoin. Transsukupuoliset kärsivät yhteiskunnan sukupuolittuneista rakenteista. valItettavastI pakinaa ei voida kuitata vain Jylkkärin outona kokeiluna. Lehden samassa numerossa ilmestyi englanninkielinen juttu äärikonservatiivisesta ja rasistisesta alt right -liikkeestä, jota myös Social Justice Warrior (SJW) -meemi edustaa. Asian vakavuutta lisää se, että Jylkkäri mainosti pakinaa Facebook-sivuillaan vain kaksi päivää sen jälkeen, kun edustajisto oli tehnyt päätöksen Setan kannatusjäseneksi hakemisesta. julkaIstu kolumni myös jatkaa Jylkkärin jo aiemmin aloittamaa linjaa. Jylkkäri on muun muassa päättänyt puolustaa oikeutta kieltää holokausti ja syyttänyt poliittista korrektiutta sananvapauden esteeksi (3/2016). Lisäksi keskustelussa Yhdysvaltojen rasistisesta poliisiväkivallasta tummaihoisten henkilökohtaiset kokemukset nähtiin toissijaisena argumenttina ja keskustelussa haluttiin enemmän tilaa valkoihoisten miesten argumentaatiolle (8/2016). tämän vuoksi Jyviva vaatii Jylkkäriä pyytämään anteeksi transvihan levittämistä. Lisäksi Jyviva toivoo Jylkkärin palaavan ylioppilaskunnan arvojen mukaiselle linjalle. Aatu Puhakka, Olli Etelämaa, Sonja Karppinen Juho Mäntysalo, Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto Huumepolitiikka vaatii muutoksen jylkkäri transvihaa ajamassa? Pelkästään Meksikossa on kuollut lähes 100 000 ihmistä kymmenen vuotta kestäneessä sodassa valtion ja huumekartellien välillä. Monissa Eteläja Väli-Amerikan maissa vaaditaan jo tiukasta kieltopolitiikasta luopumista. Muutoksen tarpeesta on puhuttu YK:ssa asti. Sota huumeita vastaan on toivotonta, eikä se ole paras tie huumeista aiheutuvien ongelmien ehkäisyyn ja hoitoon. meIllä on kuitenkin toinen vaihtoehto. Se ei ole täydellinen. Sen ehdottaminen voi tuntua luovuttamiselta, mutta se johtaa parempaan lopputulokseen. Voimme lopettaa huumeiden vastaisen sodan ja laillistaa huumeet. Voimme siirtää ajattelumme pois rangaistuksista ja pohtia enemmän ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Valvottu ja luvanvarainen huumekauppa veisi huumeiden tuotannon ja myynnin pois rikollisjärjestöiltä. Samalla poliisin ja vankeinhoidon resursseja vapautuisi valtavasti. Haittapuolena on mahdollinen huumeiden käytön lisääntyminen. Huoli on aiheellinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että huumeiden käyttö on vain osa ongelmaa. Laillinen kauppa ja helpompi viranomaisvalvonta mahdollistaisivat sen, että ongelmakäyttäjille saadaan helpommin apua. Huumeiden laadunvalvonta helpottuisi, mikä säästäisi ihmishenkiä. On aika muuttaa suuntaa, myöntää tosiasiat ja pohtia, mikä tie vie parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tai voimme jatkaa tiellä, joka näyttää ja tuntuu oikealta, mutta ei koskaan vie mihinkään. Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi kansan äänI Puhu suusi Puhtaaksi. anna Palautetta ja herättele keskustelua. Voimme siirtää ajattelumme pois rangaistuksista ja pohtia enemmän ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Pääkirjoitus 2 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016
Jylkkärin toimitus Ylioppilastalo Ilokivi Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä jylkkari@jylkkari.fi Päätoimittaja: Jaakko Kinnunen paatoimittaja@jylkkari.fi p. 045 137 1957 Toimittaja: Ilona Pesu toimittaja@jylkkari.fi p. 050 353 3362 Kuvaaja: Matti Parkkinen sivari@jylkkari.fi p. 050 353 2676 Kannen kuva: Khairul Riyadh Painos: 6000 kpl Painopaikka: BotniaPrint Oy, Kokkola www.botniaprint.fi ISSN 0356-7362 kansan ääni Kartalla Valto Merta: 044 9880 408 valto.merta@jylkkari.fi Jylkkärin ensi kevään ilmestymispäivät: 23.1. 13.2. 6.3. 27.3. 25.4. ilmoitukset tule tekemään kanssamme Jylkkäriä! Jylkkäri järjestää avustajapalaverin aina lehden ilmestymistä seuraavana tiistaina Opinkiven saunalla klo 14.00-16.00. Mitään aiempaa kokemusta emme edellytä, vaan olemme paikalla auttaaksemme mahdollisimman monia luomaan itse kaupunkiin lehden, jota opiskelijat haluavat tehdä ja lukea. ti 13.12. ti 24.1. ti 14.2. ti 7.3. ti 28.3. seuraavat avustaJapalaverit 3 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 ”ÄlÄ rIITele MedIan Kanssa. se On VÄhÄn saMa KuIn POssun Kanssa PaInIsI: sIInÄ VaIn VaaTTeeT KuraanTuVaT Ja POssu TyKKÄÄ sIITÄ.” Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi kommentoi Sipilän YLE-kohua Uuden Suomen haastattelussa 30.11.2016. Maailmasta löytyy monenlaista huumepolitiikkaa. Jylkkäri kokosi kartalle joitain esimerkkejä. Listalla on sekä kovaa linjaa edustavia maita että pehmeämpiin keinoihin luottavia yhteiskuntia. uruguay Maa laillisti ensimmäisenä valtiona kannabiksen vuonna 2013. ”Pelkään enemmän huumekauppaa kuin itse huumetta”, maan entinen presidentti Josè Mujica, jonka kaudella kannabis laillistettiin, on todennut. Ongelmia aiheuttavat kuitenkin huumeliigat, jotka pitävät hallussaan laittomien huumeiden kauppaa. Filippiinit Rääväsuinen presidentti Rodrigo Duterte on ottanut äärimmäisen kovat keinot käyttöön huumeita vastaan. Tuhansia ihmisiä on tapettu virkaanastujaisten jälkeen. Asialla ovat olleet huumepoliisin joukot ja epäviralliset kuolemanpartiot, joiden toimintaa Duterte on tukenut. Hän on julkisesti todennut, että sodassa huumeita vastaan tappaminen on oikeutettua. iso-Britannia Saarivaltion mediassa on ollut paljon puhetta niin sanotuista laillisista huumeista, joita etenkin alaikäiset tilaavat netistä. Posteljoonit joutuvat tietämättään kuljettamaan huumeita suoraan ihmisten kotiovelle. Niin sanotut lailliset huumeet ovat kemikaaleja, joita ei ole tarkoitettu nautittaviksi. Aineiden vaikutuksista ei ole varmoja tietoja, joten riskit ovat suuret. kolumBia Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos on vaatinut YK:ssa humaanimpaa huumepolitiikkaa. Kolumbia on maailman suurin kokaiinin tuottaja. Maa on kärsinyt vuosikymmeniä huumekartellien väkivallasta. Monet kokaiinin kasvattajista ovat tavallisia kansalaisia, joilla ei ole muita vaihtoehtoja. Valtiolta ei saa apua, koska toiminta on laitonta. aFganistan Sekasortoinen ja uskonnollisen väkivallan riivaama maa on ylivoimaisesti maailman suurin oopiumin tuottaja. YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen tilastojen mukaan huumeiden tuotanto on kasvanut viimeisten vuosien aikana reilusti. Suurin osa huumekaupan voitoista valuu ääri-islamilaisen Talibanin sotakirstuun. portugali Portugali dekriminalisoi kaikki huumeet vuonna 2001. Tarkoituksena oli siirtää huumepolitiikan painopiste pois rankaisemisesta ja keskittyä huumeista aiheutuvien haittojen hoitoon. Muutoksen jälkeen huumeiden käyttö on vähentynyt ja HIV-tartunnat ovat laskeneet. Yliannostuskuolemat ovat nekin laskeneet reilusti alle EU:n keskiarvon. KOONNUT: JAAKKO KINNUNEN. läHTEET: NEw YORK TIMES, GUARDIAN, BBC, TElEGRAPH, UNITED NATIONS OffICE ON DRUGS AND CRIME
Maailmalla 4 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Etenkin presidentin kritisoiminen on egyptiläisille toimittajille riski. Matkalippu vankilaan teksti ja kuvat Laura Kuivalahti egypti. Mikä tahansa artikkeli saattaa olla toimittajalle pikapassi kaltereiden taakse. Hallituksen kontrolli on luonut epävarmuuden ilmapiirin, jota vastaan joukko journalisteja jaksaa vielä taistella. PrEsidEntti sisi ajattElEE, Että kun mEdia on oPtimistinEn, ihmisEt ovat tyytyväisiä. e gypti on turvallinen maa. Egyptiläinen media on vapaa. Egyptissä ei ole yhtään toimittajaa vankilassa. Mantra on tuttu, sitä hokevat kaikki hallitusta kannattavat tahot Egyptissä, tällä kertaa presidentin mediatoimistossa työskentelevä nainen. Otetaanpa askel taaksepäin. Freedom Housen mukaan Egyptissä lehdistö ei ole lainkaan vapaa. Toimittajat ilman rajoja -järjestön listalla Egypti on lehdistönvapausindeksissä sijalla 159. Maita on yhteensä 180, ja listan kärkipaikkaa pitää Suomi. toiMittajat ilMan rajoja sekä Committee to Protect Journalists kertovat, että Egyptissä on lukumääräisesti pidätettynä toiseksi eniten toimittajia koko maailmassa. Hieman yli kahdellakymmenellä vangitulla toimittajalla Egypti jää tilastoissa vain Kiinan taakse. Tämän lisäksi kaltereiden takana on esimerkiksi ahkerasti internetissä tekstejä julkaisevia kirjoittajia, joilla ei ole toimittajan statusta. Vuonna 2014 presidentiksi valittu entinen puolustusvoimien ylipäällikkö Abdel Fattah al-Sisi on valtakautensa aikana esitellyt yhä uusia keinoja hillitä hallituksen vastaista viestintää. Periaatteessa mikä tahansa artikkeli voi johtaa kuulusteluihin ja jopa pidätyksiin. Väkivallan, naisten tapauksessa myös seksuaalisen väkivallan, uhka on jatkuvasti läsnä. Kaikki tämä on yleisessä tiedossa. Siitä huolimatta presidentin mediatoimiston edustaja vakuuttaa paikallisten toimittajien vain pitävän turhaa meteliä pienistä asioista. Egypti on turvallinen maa. egyptiläinen Khaled Dawoud on työskennellyt toimittajana kolmisenkymmentä vuotta. Nykyinen presidentti pyrkii hänen mukaansa painostamaan toimittajia julkaisemaan vain positiivisia artikkeleita maan tilasta. ”Presidentti Sisi ajattelee, että kun media on optimistinen, ihmiset ovat tyytyväisiä. Hän ei ole oppinut mitään aiempien presidenttien ajoista. Elämme jatkuvassa propagandakuplassa, ja sellaiset puhkeavat aina”, Dawoud sanoo. Egyptissä tietoa saa todella niukasti, ja kaikkia haalittuja tiedonmurusia ei voida edes julkaista. Esimerkiksi syrjäytetyn presidentti Hosni Mubarakin vastaisesta mielenosoituksesta kirjoitettaessa osallistujamäärää käskettiin höyläämään reilusti todellista pienemmäksi. ”Sitten alkavat neuvottelut. Toimittaja joutuu pohtimaan, onko parempi julkaista pieni juttu, jossa tietoa on muuteltu, vai jättää asia kokonaan huomioimatta”, Dawoud toteaa. Jokainen egyptiläinen toimittaja tuntuu tietävän jonkun, joka on joutunut vankilaan. Koskaan ei voi tietää, kuka on seuraava. ”Voin joutua milloin tahansa vankilaan, en olisi siitä yhtään yllättynyt. Mutta mekin olemme kaikki ihmisiä, en väitä olevani sankari.” Kriittisiä ääniä ei ole siis saatu sammutettua. Yksi Kairon arvostetuimmista itsenäisistä medioista on Mada Masr. Verkkojulkaisun toimitus Kairossa näyttää aivan suomalaiselta viestintätoimistolta. Valkoinen koira tervehtii tulijoita, sohvanurkkauksessa on käynnissä palaveri. Vuonna 2013 perustettu julkaisu raportoi Egyptin asioista englanniksi ja arabiaksi. Se pyrkii riippumattomuuteen muun muassa hankkimalla rahoituksensa itse esimerkiksi tapahtumia järjestämällä. Hallituksen toimet eivät ole johdonmukaisia, mikä aiheuttaa epävarmuutta Mada Masrin toimituksessa. Viattomaltakin tuntuva artikkeli saattaa johtaa vaikeuksiin, vaikka julkaisun ”pahimmat” artikkelit ovat jääneet vaille hallituksen huomiota. jatKuva pelon ilmapiiri saattaa ajaa toimittajat turvautumaan itsesensuuriin, mikä heikentää journalismin laatua. Pelko on tietysti inhimillistä: kukaan tuskin haluaisi virumaan egyptiläiseen vankilaan. ”Välillä joku saattaa empiä jonkun artikkelin julkaisua, mutta me rohkaisemme toisiamme. Kysymme myös usein apua lakimiehiltä”, Mada Masrin toimituksesta kerrotaan. Välillä jokainen toimittaja tarvitsee rohkaisua työssään. Mada Masrin toimittaja Lina Attalah kertoo, että miehiä on jo pitkään palkattu häiritsemään
5 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Uutiset EEtu HEiska aloittaa tammikuussa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsenpalveluja järjestösihteerin sijaisena. Sijaisuus kestää vuoden. Heiska on yhteiskuntatieteiden maisteri ja JYYn edustajiston puheenjohtaja vuodelta 2012. Jäsenpalveluja järjestösihteerinä hän huolehtii muun muassa opiskelijakorttien lukuvuositarroista, lainatavaroista ja Opinkiven varauksista sekä pitää yhteyttä aineja harrastejärjestöihin. ”Kun tulet ongelman kanssa mun luokse, se pyritään ratkaisemaan.” Ilona Pesu Eetu Heiska JYYn jäsenpalveluja järjestösihteerin sijaiseksi Eetu Heiska aloittaa JYY-hommissa tammikuun alussa. Riina LummE on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtajaksi vuodelle 2017. Lumme opiskelee valtio-oppia Turun yliopistossa ja toimii tällä hetkellä Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. ”Haluan, että SYL ottaa aktiivisemmin kantaa politiikkaan, kun puhutaan asioista, joihin opiskelijoiden ja tulevien työntekijöiden on syytä ottaa kantaa”, Lumme sanoo. Lisäksi hän korostaa SYL:n ja ylioppilaskuntien välistä yhteydenpitoa. sYL vaLitsi uuden puheenjohtajan Espoossa 18.–19. marraskuuta pidetyssä liittokokouksessaan. Liittokokouksessa valittiin myös kuusi hallituksen jäsentä. Hallituksessa istuvat tulevana vuonna Tarik Ahsanullah ja Maria Loima Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta, Veera Alahuhta Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta, Jyri Lähdemaa Turun yliopiston ylioppilaskunnasta, Jimmy Nylund Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta sekä Jani Sillanpää Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnasta. Suomen ylioppilaskuntien liitto edustaa Suomen kaikkia noin 132 000 yliopisto-opiskelijaa. Ilona Pesu tuleva sYL-puheenjohtaja haluaa ottaa kantaa Suomen ylioppilaskuntien liiton tuleva puheenjohtaja Riina Lumme tulee Turun yliopiston ylioppilaskunnasta. ilona pesu Juha laurila Ahmed Refai opiskelee neljättä vuotta Kairon amerikkalaisessa yliopistossa. Hänen unelmansa on kirjoittaa tutkivia juttuja alueilta, joille toimittajat eivät yleensä lähde. naistoimittajia ja -aktivisteja seksuaalisesti. ”Kuinka paljon huonommaksi tilanne voi enää mennä? Juuri nyt en voi sanoa olevani optimistinen”, sanoo Mada Masrin politiikantoimittaja Heba Afify. mutta mikä saa ihmiset työskentelemään toimittajina, vaikka ympärillä leijuu uhka jopa vankilaan joutumisesta? Suurin osa Jylkkärin haastattelemista toimittajista suhtautuu ammattiinsa intohimoisesti. He haluavat nostaa kotimaansa epäkohtia esille ja olla näin mukana luomassa parempaa yhteiskuntaa. ”Jos en ole kriittinen vallan vahtikoira, en näe mitä pointtia tässä olisi”, Lina Attalah sanoo. tYöLListYmisEn kannaLta toimittajaksi kouluttautuminen on nuorille myös hyvä valinta etenkin, jos on varaa yksityisen yliopiston englanninkieliseen opetukseen. Opiskelijoiden mukaan englanniksi työskenteleville egyptiläistoimittajille tuntuu olevan kysyntää. Egyptiläinen Ahmed Refai opiskelee neljättä vuotta Kairon amerikkalaisessa yliopistossa. Hän on hyvässä asemassa, sillä opetuksessa ei ole hänen mielestään juuri valittamista. Näin ei ole kaikkialla. Yksityisissä yliopistoissa lukukausimaksut ovat korkeita, ja opetus on yleensä varsin korkeatasoista. Julkisissa yliopistoissa opetus sen sijaan saattaa olla hyvin teorialähtöistä, sillä oppilaitoksilla ei ole resursseja esimerkiksi ajantasaisen laitteiston hankkimiseen. REfai Ei ole vielä tehnyt toimittajan töitä yliopiston lehden ulkopuolella, joten ammatin uhat eivät ole konkretisoituneet. ”Varmasti suomalaisten toimittajien on vaikea kuvitella joutuvansa vankilaan, mutta niin on minunkin. Vankiloissa toimittajat ovat kuin poliittisia vankeja. Raiskaajilla ja murhaajilla saattaa olla helpompaa kuin heillä”, Refai arvelee. Kaikista riskeistä huolimatta Refain vanhemmat tukevat poikansa ammatinvalintaa. ”Monesti äiti on sanonut, että ole varovainen. Veikkaan, että kun pääsen kunnolla töihin, äitini pelkää ihan tosissaan.” Kirjoittaja osallistui Suomen Lähi-idän instituutin järjestämälle mediakurssille Kairossa. Jutun taustamateriaalina on käytetty kurssin luentoja ja vierailuja. vaLLanvaiHdot kuRittavat EgYptin mEdiaa z z EnsimmäisetzsanomalehdetzalkoivatzilmestyäzEgyptissäzjoz1800-luvunzalkupuolella.z 1930-luvullazperustettiinzmaanzensimmäinenzradiokanava. z z Vuodenz1952zvallankaappauszmuuttizEgyptinzkuningaskunnastaztasavallaksi.zKaikkizmediatz joutuivatzvaltionzkontrolliin,zjazsensuurizolizraskasta.zMyöhemminzpoliittisetzpuolueetzsaivatzluvatz julkaistazomiazlehtiään. z z HosnizMubarakztoimizEgyptinzpresidenttinäzvuosinaz1981–2011.zHänenzvaltakautensazaikanaz yksityisetzmediat,zsatelliittikanavatzjazoppositionzsanomalehdetzyleistyivät.zMyöszinternetzvaltasiz alaa. z z Alkuvuodestaz2011zmielenosoituksetzjohtivatzMubarakinzeroon.zMedianzsääntelyäzkarsittiin,zjaz mediakenttäzalkoizhetkellisestizmonipuolistua. z z ArmeijazkaappasizvallanzvaaleillazpresidentiksizvalitultazMohammedzMursiltazvuonnaz2013.z Tämänzjälkeenzarmeijazsulkizsuurenzosanztv-asemistazjazsanomalehdistä,zminkäzvuoksiz mediakentänzäänetzyksipuolistuivat. z z Nytzsuurimmatzmediatzovatzvaltionzotteessa.zKansalliseenzturvallisuuteenzvedotenz hallituksenzjazasevoimienzkritisointizonzrajoitettuzläheszkokonaan. z z Egyptissäzonztälläzhetkelläzvangittunazyliz20ztoimittajaa,zjazjournalistitzelävätzjatkuvassaz epätietoisuudessaztulevaisuudestaan. z z Nykyäänzegyptiläisetzseuraavatzmielelläänzkansainvälistäzmediaa,zsilläzmonetzpitävätzsitäz kotimaistazluotettavampana. RAiSKAAJiLLA JA muRHAAJiLLA SAATTAA oLLA HELpompAA Kuin HEiLLä. suomEn ylioppilaskuntien liitto otti vuosikokouksessaan kantaa sukupolvien välisen tasa-arvon puolesta. Sukupolvipolitiikka näkyy sekä liiton linjapaperissa että vuoden 2017 toimintasuunnitelmassa. Taustalla on se, että Suomessa ollaan ensi kertaa tilanteessa, jossa nuoren sukupolven tulot uhkaavat jäädä pienemmiksi kuin aiemmalla sukupolvella. Ilona Pesu sYL vetoaa sukupolvipolitiikan puolesta
Kampus 6 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Pääkirjaston sisäilma jakaa mielipiteitä teksti Heidi Järvenpää kuva ja grafiikka Matti Parkkinen sisäilmaongelmat. Yli puolet sisäilmakyselyn vastaajista on havainnut ongelmia Jyväskylän yliopiston pääkirjaston sisäilman laadussa. Tulokset yllättivät niin kirjaston henkilökunnan kuin tilapalvelut. Kirjastolla aloitettiin ilmanvaihdon mittaukset. ” En pysty opiskelemaan lainkaan kirjastolla. Jos vietän enemmän aikaa kirjastolla, niin seuraavana aamuna minulta ei meinaa lähteä ääntä.” ”Tiedän ihmisiä, jotka säilyttävät lainassa olevat kirjaston kirjat kotonaan joko tiiviissä minigrip-pusseissa tai muovilaatikoissa, sillä jo pelkät kirjat aiheuttavat pahimmillaan oireita.” ”Hyvä opiskeluympäristö pitäisi olla perusoikeus, nyt se ei ole kirjastossamme näin.” Jylkkäri teki kyselyn pääkirjaston sisäilman laadusta. Kysely lähetettiin opiskelijoille ainejärjestöjen sähköpostilistojen kautta 1. marraskuuta. Viikossa vastauksia tuli 412. Vastaajista hieman yli puolet, 215 vastaajaa, kertoi havainneensa ongelmia pääkirjaston sisäilman laadussa. sisäilmaan on kiinnittänyt huomiota myös suomen kielen opiskelija ja JYYn edustajiston jäsen Taimo Halme. ”Kun tein syyslomaviikon gradua kirjastolla, niin vaihdoin välillä paikkaa, kun ilma oli liian tiukkaa.” Halme huomasi, että toisen kerroksen ryhmätöihin tarkoitetulla tietokonealueella on toisinaan erittäin huono ilma. Hän uskoo, että kirjaston ihmispaljous voi olla syynä heikkoon ilmaan. ”Täällä on suhteettoman paljon ihmisiä siihen nähden, miten vanha rakennus tämä on”, Halme arvioi. Lokakuussa 2016 B-rakennuksen kirjastolla asioi noin 60 000 henkilöä. Arkipäivisin kirjastolla vierailee keskimäärin 2000 ihmistä. ”Aamuisin täällä on hyvä ilma, suorastaan raikas. Jos käyn muualla lounaalla ja tulen takaisin, niin huomaan eron.” sisäilmakyselyn tulokset yllättivät yliopiston hallintojohtajan Kirsi Moisanderin, joka haluaa selvittää ilmanvaihdon toimivuuden ja säädöt. ”Tiloissa tehdään hiilidioksidija lämpötilamittaukset”, Moisander kertoo. Pääkirjaston omistaa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy. SYK:n ylläpitopäällikkö Jarmo Perkiö kertoo, että ilmanvaihtojärjestelmän toimivuus tarkastetaan. Perkiön mukaan tiloissa tehdään myös pöly-, kuituja paine-eromittauksia. Loppuraportin on määrä valmistua tammikuussa 2017. Yliopiston puolelta sisäilmakyselyn vastauksiin reagoitiin nopealla aikataululla. ”Olemme huolissamme henkilökunnan ja opiskelijoiden jaksamisesta sekä viihtyisyydestä. Puutumme näihin asioihin heti”, Moisander vakuuttaa. Opiskelijoiden huoli sisäilman laadusta ei ollut ennen Jylkkärin kyselyä kantautunut yliopiston tilapalveluihin tai kirjaston henkilökunnalle. Moisanderin mukaan kysely on uskottava. ”Siinä ei ole mitään kiistämistä”, hän sanoo. Pääkirjasto menee remonttiin näillä näkymin vuonna 2019, jolloin toiminta siirtyy väistötiloihin. Vielä ei tiedetä, missä uudet tilat sijaitsevat. Varmaa kuitenkin on, että kirjoja saa remontin aikana lainata yliopiston alueelta. sisäilmayhdistys ry:n verkkosivuilla kerrotaan, että heikko sisäilma voi aiheuttaa muun muassa väsymystä, allergiaoireita, nuhaa, päänsärkyä ja pahoinvointia. Myös erilaiset sairaudet, kuten hengitystieinfektiot, astma ja pahimmillaan keuhkosyöpä, ovat mahdollisia. Kyselyyn vastanneista 206 henkilöä kertoi kokeneensa väsymystä kirjastolla. Seuraavaksi yleisin oire oli päänsärky, josta oli kärsinyt 178 vastaajaa. Vastaavasti 148 vastaajaa kertoi, etteivät he saa lainkaan oireita. Opiskelija Taimo Halme suhtautuu kuitenkin epäileväisesti sisäilmaongelmiin. Hänen mukaansa on vaikea todistaa, johtuvatko mahdolliset oireet juuri heikosta sisäilmasta. Kyselyn vastaajat pohtivat samaa. ”On vaikeaa arvioida, johtuvatko omat oireeni sisäilmasta vai jostain muusta”, kommentoi eräs vastaaja. kyselyssä opiskelijat toivoivat parannusta kirjaston sisäilmaan. He ehdottivat sisäilmakartoitusta ja toivoivat tehokkaampaa ilmanvaihtoa. Osa oli kokonaan uuden rakennuksen kannalla. Vastaajien mukaan pääkirjaston sisäilma asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan. Monet haluaisivat nähdä opiskelukavereitaan kirjastolla, mutta välttelevät rakennusta sisäilman takia. ”Opiskelisin kirjastolla mielelläni kaikki päivät, mutten pysty terveyteni takia. Tämä on harmi, koska yliopiston kirjastolla olisi mukava opiskella ja nähdä kavereita”, kommentoi eräs vastaaja. Hallintojohtaja Moisander pahoittelee tilannetta. Vaikka digitaalisten aineistojen määrä kasvaa jatkuvasti, sosiaalista yhdessäoloa ei voida korvata verkon välityksellä. ”Pyrimme vaikuttamaan siihen, että ihmisillä on mahdollisuus kohdata toisensa myös kirjaston tiloissa.” Moisander kannustaa opiskelijoita ottamaan yhteyttä YTHS:ään, mikäli he epäilevät oirehtivansa sisäilmasta. Tärkeää on myös tehdä ilmoitus yliopistolle sähköpostitse osoitteeseen sisailma-asiat@jyu.fi. ”Kyselyn tulokset tulivat kaikille yllätyksenä. Pyrkimyksenä on, etteivät asiat jäisi jatkossa näin peittoon”, Moisander summaa. Arkipäivisin kirjAstollA vierAilee keskimäärin 2000 ihmistä. Yliopiston pääkirjasto menee näillä näkymin remonttiin vuonna 2019.
Kolumni 7 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Suomen ylioppilaSkuntien liitto (SYL) hyväksyi 18.-19. marraskuuta järjestetyssä liittokokouksessaan liitolle uuden poliittisen linjapaperin. Linjapaperi on dokumentti, joka ohjaa liiton poliittisia linjauksia liittokokousten ulkopuolella sekä toimii edunvalvonnan työkaluna. Tässä uudessa linjapaperissa linjattiin jälleen monenlaista, mutta suurimman somekuohunnan sai aikaan liiton arvojen tasa-arvokirjaukseen lisätty tarkennus: “SYL on täten feministinen järjestö”. Opiskelijat eivät ole SYL:n jäseniä suoraan, vaan välillisesti oman ylioppilaskuntansa kautta. Kuitenkin SYL:n jäsenmaksu määräytyy suoraan ylioppilaskuntien jäsenmäärän mukaan, jolloin jokainen opiskelija on tavallaan mukana rahoittamassa nyt feministiseksi julistautunutta järjestöä. itSe ääneStin liittokokouksessa kyseistä linjausta vastaan. En siksi, että pitäisin sen sisältöä jollakin tapaa huonona tai vääränä, vaan siksi, että pidän feminismiä sanana ongelmallisena. Henkilökohtaisesti kummeksun ajatusta, että sukupuolten välistä tasa-arvoa ajavaa aatetta kutsutaan sanalla, joka selvästi viittaa vain yhteen sukupuoleen varsinkin, kun sukupuoli ei ole binäärinen asia. Liittokokouksen päätöksen aiheuttama reaktio sai kuitenkin miettimään asiaa uudelleen. Twitterissä, jossa liittokokouksesta keskusteltiin aihetunnisteen #SYLliittari alla, linjauksen kannattajat saivat peräänsä trolliarmeijan ja täydellisen asiatonta kohtelua. Myöhemmin liittokokouksen jälkeen SYL:n työntekijät ja luottamustoimijat ovat saaneet kestää jatkoa näille asiattomuuksille muun muassa loukkaavien sähköpostien muodossa. Tällainen toiminta on yksiselitteisesti tuomittavaa. päädyin pohdiSkeluiSSani siihen lopputulokseen, että linjaus todellakin tulee tarpeeseen, ja olen onnellinen sen läpimenosta. Jos nyt äänestäisin asiasta uudestaan, äänestäisin linjauksen puolesta. Vaikka sana ei ehkä edelleenkään ole sen parempi kuvaamaan sisältöä, se ei muuta sitä tosiasiaa, että kyse on tasa-arvosta kaikille. Olemme kenties astuneet tai astumassa maailmanaikaan, jossa tasa-arvon edistyminen ei olekaan enää itsestäänselvyys. Tämä on aika, jolloin oikeudenmukaisuuden puolesta on taisteltava entistä kovemmin. Sitä SYL tekee rohkealla päätöksellään nyt ja huomenna. Myönnän siis olleeni väärässä. Samalla haluan sanoa ääneen sen, että myös minä olen feministi. Haluan myös onnitella ja kiittää internettrolleja siitä, että teidän ansiostanne tässä maailmassa on jälleen yksi feministi lisää. Toisen kiitoksen ansaitsevat ne, jotka olivat minua viisaampia ja äänestivät liittokokouksessa feminismikirjauksen puolesta. Annan myös kaiken tukeni niille, jotka ovat joutuneet asiattoman kirjoittelun kohteeksi. kuten ilmaStonmuutokSen torjuminen, ei kaikkien ihmisten välinen tasa-arvokaan tapahdu itsestään. Molemmat vaativat meiltä jokaiselta työtä ja valintoja asioiden edistämiseksi. Myös meillä Suomessa on vielä tasa-arvossa paljon epäkohtia, kuten naisjohtajien vähäisyys tai nuorten miesten heikko lukutaito. Tehdään siis yhdessä parempia valintoja, ja rakennetaan tästä maailmasta taas vähän parempi paikka meille kaikille. Magnus Jyrkkänen Olemme kaikki feministejä linjauksen kannattajat saivat peräänsä trolliarmeijan ja täydellisen asiatonta kohtelua. pääkirjaston sisäilma jakaa mielipiteitä teksti Heidi Järvenpää kuva ja grafiikka Matti Parkkinen oletko havainnut pääkirjaStolla SiSäilmaongelmia? Kyllä 52,6 % 215 ääntä En 30,1 % 123 ääntä En osaa sanoa 17,4 % 71 ääntä näin opiskelijat kommentoivat pääkirjaston sisäilmaa ”Uskon, että sisäilmahysteria on enimmäkseen plaseboa.” ”Olotila, joka kirjastolla olosta tulee, on aivan kamala, enkä usein saa sen jälkeen mitään aikaiseksi.” ”PERKELE, ärsyttää sisäilmaoireet, miksi niitä on kaikkialla???” ”Tuntuu todella kurjalta, kun on saanut kauan kaivatun opiskelupaikan, mutta ei pysty viettämään aikaa (=opiskelemaan) yliopistolla täysipainoisesti.” ”Sisäilmaongelmat ovat mielestäni ainakin osittain turhaa hössötystä.” ”Mielestäni kirjaston ilmassa ei ole mitään moitittavaa.” ”Pääkirjastolta lainaamistani kirjoista olen oireillut voimakkaalla päänsäryllä ja yleisellä huonovointisuudella niin, että pyrin kaikin keinoin välttämään niiden käyttämistä.” ”Osa kirjoista oikeasti tuoksuu epämiellyttävältä. Normaalisti pidän vanhojen kirjojen tuoksusta, mutta jotkut vapaakappaleet tuoksuvat enemmän viemärivaurioisilta kuin vanhoilta.” ”Työskentelin kirjaston kellarissa pari viikkoa liittyen graduuni. Ilmanlaatu oli niin huono, että sain kasvoihin samankaltaisia iho-oireita, joita saan esimerkiksi ruoka-aineallergioista.” ”Kyllä se hieman harmittaa, että aina kun joutuu menemään lukusalikappaleita lukemaan omasta säilytyspaikasta tietää loppuillan menevän silmien kirvelyä potiessa ja väsyneenä koomaillessa.” jylkkärin kysely Ääniä yhteensä 409. suomen kielen opiskelijan ja jyyn edustajiston jäsenen taimo halmeen mukaan kirjaston ilma on paikoin ”liian tiukkaa”. Heidi Järvenpää yliopiston pääkirjasto menee näillä näkymin remonttiin vuonna 2019.
8 Kampus Kampus Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Alarivissä: Bella Forsgrén (vas.), Riikka Rintala ja Aatu Puhakka. Ylärivissä: Irina Hasala (vas.), Klaara Tapper, Teemu Vasama, Samuel Latvanen, Jaska Vepsäläinen ja Siiri Haapakoski. Kuvasta puuttuu Ronja Karkinen. JYY sai uuden hallituksen teksti ja kuva Jaakko Kinnunen Ylioppilaskunta. Säästöt ja leikkaukset kuristavat opiskelijoiden toimeentuloa, kun JYYn vasta valittu hallitus aloittaa taipaleensa. mInuLLA on PALJon IdeoITA JYYn KeHITTämISeKSI. JYväskYlän yliopiston ylioppilaskunta on valinnut hallituksen vuodelle 2017. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Teemu Vasama, 22, Alvarin unionista. Vasama toimi vuoden 2016 JYYn hallituksen varapuheenjohtajana. Nousu JYYn vallan huipulle noudattaa siis samaa kaavaa kuin edellinen vallanvaihdos. Väistyvä puheenjohtaja Lasse Heikkilä nousi myös puheenjohtajan paikalle varapuheenjohtajan pallilta. "Todella hyvillä mielin aloitan puheenjohtajana. Olen seurannut vuoden ajan läheltä JYYn toimintaa varapuheenjohtajana ja orientoitunut sitä kautta uuteen tehtävääni. Minulla on paljon ideoita JYYn kehittämiseksi", Vasama toteaa. "Aloitin jo fuksivuoteni syksyllä ainejärjestöhommissa, eli järjestötoiminta on ollut osa elämääni koko opiskeluurani ajan.” JYYn kehittämisessä Vasama nostaa esiin kolme erillistä kohdetta. Ensimmäinen on pitkäjänteinen työ opiskelijoiden edunvalvonnassa. Toinen kehittämiskohde on JYYn varsinainen strategia, joka tehdään valmiiksi ensi vuonna. Kolmas kohde on JYYn hallinnon uudistaminen. "Nykyisin hallinto on monimutkainen. Se vaatii paljon perehtymistä. Kaikilla edustajilla ei ehkä ole selvää käsitystä siitä, kuka päättää mistäkin asiasta ja miten vastuualueet jakautuvat. Hallinnon selkeyttäminen on mielestäni yksi tärkeimmistä tehtävistä", Vasama sanoo. Opiskelijaliike on haastavassa tilanteessa. Opintotukea on leikattu, ja yliopistojen rahoitusta on karsittu. Vasama toteaakin, että opiskelijaliikkeelle riittää töitä. "Tällä hetkellä isoin kysymys on opiskelijan toimeentulo. Opintorahan leikkaus on prosentuaalisesti erittäin iso tiputus, joka näkyy opiskelijoiden arkielämässä. Lisäksi meidän täytyy seurata tarkasti yliopistojen profiloitumista ja niiden rahoituksen leikkauksia." Vaikka Jyväskylän yliopisto on toistaiseksi välttänyt Helsingin yliopiston kaltaisilta massairtisanomisilta, JYY seuraa tarkasti yliopiston tilanteen muutoksia. "Myös muun kuin opetushenkilöstön vähennykset vaikuttavat opiskelijoiden elämään. Esimerkiksi valmistuminen ja tutkinnon hakeminen riippuvat paljon hallinnon työntekijöistä", Vasama toteaa. Ensi vuoden merkittäväksi tapahtumaksi uusi puheenjohtaja nostaa kuntavaalit. "Kuntatasolla tehdään paljon tärkeitä päätöksiä esimerkiksi kaavoitusasioissa." JYYn hallitus järjestäytyy virallisesti vasta tammikuun kokouksessa. Siksi hallituksen varapuheenjohtajan pestiä sekä hallituslaisten vastuualueita ei ole vielä virallisesti jaettu. Ylioppilaskunnan edustajisto valitsi kokouksessaan myös puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Ensi vuonna edustajiston kokouksia johtaa Eyüp Yilmaz (Pörssi & Dumppi). Varapuheenjohtajana toimii Irina Tuokko (JYYn vihreät opiskelijat). pJ teemu vasama, 22, matematiikka (Alvarin unioni) Riikka Rintala, 22, suomen kieli (Alvarin unioni) iRina hasala, 22, journalistiikka (Alvarin unioni) Jaska vepsäläinen, 26, kansantaloustiede (Pörssi & Dumppi) samuel latvanen, 24, kauppatiede (Pörssi & Dumppi) siiRi haapakoski, 22, laskentatoimi (Pörssi & Dumppi) Bella FoRsgRén, 24, yhteiskuntapolitiikka (JYYn vihreät opiskelijat) RonJa kaRkinen, 23, valtio-oppi (JYYn vihreät opiskelijat) klaaRa tappeR, 23, valtio-oppi & romaaninen filologia (Keskustaopiskelijat) aatu puhakka, 23, valtio-oppi, (Jyviva) JYYn hallitus 2017 koRkeakoululiikunta ottaa vuoden 2017 alusta käyttöön kuntosalitarran. Tarra oikeuttaa käyttämään Monitoimitalon ja Kortepohjan kuntosaleja. Syksyllä 2016 korkeakouluopiskelijat eivät ole saaneet erillistä alennusta Monitoimitalon salille, ja keväällä salikäynnistä piti maksaa kahden euron kertamaksu. ”Kävijämäärät putosivat Monitoimitalolla, ja meillä putosi liikuntatarrojen myynti”, Jyväskylän yliopiston liikuntapäällikkö Anneli Mörä-Leino kertoo. Vielä vuonna 2015 Monitoimitalon salille pääsi liikuntatarralla ilmaiseksi. kevään 2017 kuntosalitarra maksaa 35 euroa, ja se on voimassa 31.8.2017 saakka. Lisäksi Monitoimitalolle täytyy lunastaa 7 euron hintainen panttiranneke. Kuntosalitarran lisäksi myyntiin tulee uusi yhdistelmätarra, jolla pääsee sekä ryhmäliikuntaan, palloiluvuoroille että kuntosaleille. Kevään yhdistelmätarra maksaa 60 euroa. Myös vanhanmallinen ryhmäliikuntaja palloilutarra pysyy korkeakoululiikunnan valikoimassa. Syksyllä ostetulla koko vuoden ryhmäliikuntaja palloilutarralla ei pääse Monitoimitalon salille, mutta Kortepohjan salille pääsee, kun hakee Sopista ovikortin. Uusia tarroja voi ostaa verkkokaupasta ja noutaa yliopistokauppa Sopista 12. joulukuuta alkaen. uuden kuntosalitaRRan käyttöönoton taustalla on Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen solmima sopimus. Sopimuksen mukaan yliopistoliikunta maksaa salin käytöstä kaupungille 40 000 euroa. Ilona Pesu monnarin ja kortepohjan kuntosaleille oma liikuntatarra
Pakina 9 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 H emmetti sentään! Pitääkö teille näyttää kaikki kädestä pitäen? Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että keskellä yötä ei vedetä itkupotkuraivareita ja lähetellä toimittajille vittuilusähköposteja. Siis oikeesti! Okei, rauhOitutaanpas kaikki. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Sirkku, nyt jumalauta kuulolla! Sinä otat ensimmäiseksi haltuun herra pääministerin sähköpostin ja sosiaalisen median välineet. Pidät huolen siitä, että yhtään sähköpostia, tviittausta, Facebook-päivitystä tai edes savumerkkiä ei lähde sen herran päästä ilman, että joku tarkistaa, mitä niissä viesteissä lukee. Ja katsokin, että yöllä pidetään täydellinen radiohiljaisuus. Miltä sekin nyt näyttää, että pääministeri lähettelee viestejä toimittajille keskellä yötä? Minäpä kerron, miltä se näyttää! Se näyttää siltä, että pääministeri on pikkusieluinen nillittäjä, jolla on liikaa vapaa-aikaa ja vääristyneet luulot omasta asemastaan. Ja mehän sovittiin, että sitä ei haluta turhaan korostaa. Ja sinä Sepi! Yritä nyt pysyä kärryillä, vaikka se vaikeaa onkin. Sun rooli on varmistaa, että seuraavan kerran kun pääministeri yrittää painostaa Yleisradiota luopumaan itseään koskevasta uutisoinnista, kamppaat pääministerin, sidot ja kapuloit sen, ja tunget sen siivouskaappiin rauhoittumaan. Sen jälkeen yrität rauhoittavalla äänellä selittää, että päätoimittajan saattamiseksi ruotuun löytyy parempiakin keinoja. Seuraavissa kissanristiäisissä pääministeri voi ensin varmistaa, että toimittajat näkevät, kuinka hän on hyvää pataa päätoimittajan kanssa. Voi heittää toimittajien edessä jotain nollaläppää golfinpeluusta ja perheestä tai jotain, ihan sama. Sitten jollain verukkeella vie päätoimittajan takahuoneeseen ja haukkuu siellä tämän pataluhaksi. Parit uhkaukset YLE:n budjetin puolittamisesta ja päätoimittajan uran tuhoamisesta kyllä riittävät. Ja siitä sitten vaan hymyssä suin poseeraamaan toimittajille kameroiden eteen. Kekkonen käytti samaa taktiikka, kyllä se meidän pääministerillekin sopii. Ja lOpuksi, Anne, sulle jää tämä vaikein homma. Mutta oikeastaan se on hyvä, koska sunkin täytyy kerrata näitä perusasioita. Jos, ja tämä todellakin on siis hypoteettinen esimerkki, pääministerin suvulla on omistuksia siellä ja täällä, ja valtio nyt vaan sattuu jollain tavalla olemaan mukana tuolla ja muualla, niin pidät huolen, että nämä tuodaan esiin ajoissa. Ettei käy taas niin, että sopulit selvittää jotain omistuksia ja kilpailutuksia ja sitten selviää, että hupsheijaa, meidän pääministeri ei näköjään ymmärrä, mitä eturistiriita tarkoittaa. Yrittäkää nyt ymmärtää, miten typeriltä me näytetään, kun seuraavan kerran taas käy näin. Kaikki vakuutuskuoret ja muut käydään tästä lähin läpi tiheällä kammalla. Tai sit voidaan vaan antaa toimittajille kaikki tiedot ja viheltää peli poikki. Ja sitä ei kai toivo kukaan, vai? Keskustan viestintäpäällikkö Keskustan keskustoimistossa kuultua... Miltä sekin nyt näyttää, että pääMinisteri lähettelee viestejä toiMittajille keskellä yötä? Helsingin Sanomain Säätiö toimii laatu jour na lismin ja sananvapauden puolesta. Säätiö jakaa apurahoja viestintäalan tutkimukseen, koulutukseen ja kilpailuihin sekä ylläpitää Päivälehden arkistoa ja Päivälehden museota. Uutisraivaaja Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailu Hakuaika päättyy 17.1.2017 Lisätietoja ja haku lomake osoitteessa uutisraivaaja.fi Kilpailun tavoitteena on löytää tiedon välitykseen ja journalismiin uusia toimintatapoja ja menestyviä liike toimintamalleja. Kilpailun voittaja saa kehitysrahaa jopa 250 000 euroa, jonka avulla hän toteuttaa hankkeensa.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Illuminati on todelline n
Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 11 Laittomia ostoksia huumeet. Laittomien päihteiden osto on tänä päivänä yllättävän helppoa. Jylkkäri testasi asian eräänä syysiltana Jyväskylässä. Alkusysäys huumeiden käyttö on nykyään normaalia ja arkipäiväistä. Tulin tähän tulokseen eräänä pimenevänä Jyväskylän syysiltana. Olin saapunut ystäväni bileisiin nauttimaan hyvästä seurasta ja alkoholista, täysin laillisesta päihteestä. Istuessani keittiössä parvekkeen ovi avautui ja haistoin viipyilevän makean, kukkamaisen tuoksun. Siitä ei voinut erehtyä: muutama vieras poltti selvästi pilveä ulkosalla. Hetken mielijohteesta liityin parvekkeelle seuraan juttelemaan kieltäytyen kohteliaasti tarjotusta jointista. Ryhdyin varovaisesti utelemaan polttelevien vieraiden huumekokemuksia. Pilven lisäksi kaikki olivat kokeilleet koko joukkoa muitakin laittomia päihteitä LSD:stä ekstaasiin ja jopa harvinaisempaan ayahuascaan, nimi, joka minunkin täytyi tarkistaa Googlesta. uteliaisuuteni heräsi toden teolla näistä paljastuksista, ja illan mittaan ystävälliset vieraat kertoivat minulle paikallisen huumekaupan nykytilasta. Osa oli tilannut valitsemiaan päihteitään Tor-verkossa toimivasta Silkkitiestä, josta uutisoitiin takavuosina räväkästi iltapäivälehdissä. Tämä hiukan Ebayn tai Tori.fi:n lailla toimiva kanava ei kuitenkaan ollut enää nykyisin suosiossa, vaan myyjät ja alustat olivat muuttaneet paljolti toisiin Tor-verkon nurkkiin. Kaikista kertomuksista päätellen huumeiden ostaminen oli nykyään suorastaan lapsellisen helppoa. Huumekaupan asiakkaina olivat narkomaanien lisäksi aivan tavalliset opiskelijat, työssäkäyvät ja perheelliset, jotka silloin tällöin viihdekäyttivät kokeilumielessä mitä ikinä heidän teki mielensä kokeilla. Saattoiko se oikeasti olla näin helppoa, mietin pyöräillessäni kotia kohti. Tulin siihen tulokseen, että oli vain yksi ainoa tapa ottaa asiasta selvää: minun täytyi itse ostaa huumeita. Ostopäätös seuraavien päivien aikana tutkiskelin asiaa ja asensin asianmukaiset ohjelmat, jotka tarvitsin päästäkseni Tor-verkkoon ja sen avoimille huumemarkkinoille. Oikean ohjelman ja kauppapaikan löytäminen oli niin helppoa, että kuka tahansa, joka on kuullut netin hakukoneista, pystyisi siihen vajaassa vartissa. Sen sijaan ei ollut helppoa päättää toteuttaa aikeitaan ja todella ostaa huumeita. Minusta tuntui, että tämä oli se äärimmäinen vääryys, jota kunnon kansalaisen ei ole syytä tehdä. Huumeidenvastainen sota on raivonnut maailmassa 70-luvun alusta asti. Sinä aikana yhteiskunta on voimakkaasti iskostanut selkäpiihin ajatuksen, jonka mukaan huumeet ovat äärimmäinen paha. Vaikka kannabiksen suhteen asenteet ovat olleet lieventymään päin, muiden huumausaineiden yllä leijailee edelleen vahva stigma siitä, että ne ovat vain paatuneille narkkareille, jotka ryöstävät Siwoja ja apteekkeja. Olin aiemmin tavannutkin tällaisia toivottomia addikteja, jotka olivat juuri niin sekaisin kuin huumevalistuksessa aina kerrottiin. Mutta huumeita käyttävien tuttujeni kanssa käymieni keskustelujen ja lukemieni pitkien nettikeskusteluiden perusteella muodostui myös hyvin erilainen kuva. Oli olemassa myös suuri joukko aivan normaaleja kansalaisia, jotka silloin tällöin nauttivat viihtyäkseen näitä niin sanottuja kovia huumeita ilman, että siitä oli sen kummempaa haittaa heidän elämälleen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Huumausaineiden ja kuntodopingin käyttö ja niitä koskevat mielipiteet Suomessa vuonna 2014 -tutkimuksen mukaan noin 800 000 suomalaista on joskus käyttänyt laittomia päihteitä. Viimeisen vuoden aikana käyttäneitä on noin 250 000 ja kuukauden aikana käyttäneitä runsaat 90 000. Tutkimuksen mukaan heistä läheskään kaikki eivät ole narkomaaneja, vaan aivan tavallisia kansalaisia. Edelleen tutkimuksessa todettiin, että noin neljännes kansalaisista piti huumeiden vaaratonta kohtuukäyttöä täysin mahdollisena. Nämä niin sanotut normaalit ihmiset ostavat siis huumeita aivan huoletta. Niinpä löin lopulta päätökseni lukkoon. Istuin ravintolassa Jyväskylän keskustassa, join laillisena päihteenäni yhden neuvoa-antavan oluen ja asensin kännykkääni sovelluksen, jolla saattoi lähettää salattuja, itsetuhoutuvia viestejä. Tätä appia käytetään laajalti huumekauppaan tuntemattomien kanssa. Jokaisessa myynti-ilmoituksessa nettipalstalla käytettiin juuri tätä ohjelmaa. löysin tor-verkosta hetkessä muutaman myynti-ilmoituksen, joiden tekijöiden kehuttiin olevan luotettavia, oikeaa tavaraa toimittavia ja ajoissa olevia herrasmiehiä. Päätin pelata varman päälle ja laitoin kahdelle myyjälle viestin, jossa kyselin myytävien huumeiden perään. Toiselta tiedustelin amfetamiinia ja toiselta ekstaasia. Tunti vieri hitaasti. Istuin yksin pöydässäni ja odottelin viestejä myyjiltä. Jännitys ja stressi hiipivät pikkuhiljaa vartalooni ja ajatuksiini. Mietin hiukan kauhunsekaisesti, mitä olin oikein tekemässä. Ajan kuluessa jännitys muuttui kuitenkin turhautumiseksi. Myyjät eivät vastanneet kyselyihini. Pohdin, enkö sittenkään ymmärtänyt jotain olennaista osaa käyttämäni ohjelman toiminnasta. Vai oliko olemassa jokin koodisana, jonka vain alan varsinaiset harrastajat tiesivät? Lopulta huokaisin ja lähdin polkemaan kotiani kohti puoliksi pettyneenä ja puoliksi helpottuneena. Ostotapahtuma päästessäni kotiin aukaisen kännykkäni ja tarkastan salatut viestini. Toinen myyjistä pahoittelee myyneensä ekstaasin loppuun, mutta amfetamiinin myyjä on vastannut uteluihini lakonisesti ”kyllä”. Käännän kädet jännityksestä täristen uunin pois päältä ja keskeytän ruuanlaittoni. Tiedustelen aikaa ja paikkaa, mihin minulle teksti Anonyymi kuvat Khairul Riyadh Päässäni takoo vain yksi ajatus: ei vittu, ei saatana.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 vastataan nopeasti. Sovimme hinnaksi 40 euroa yhdestä grammasta amfetamiinia ja tapaamisen vartin päähän. Puen sekavissa tunnelmissa päälleni mahdollisimman neutraalit tummat vaatteet ja mietin, mitä ihmettä olen oikein tekemässä, menossa ostamaan huumeita. Takaraivossa pakottaa tunne siitä, että eihän näin saa tehdä. Koko yhteiskunta on elämäni ajan opettanut, että suunnittelemani asia on aika lailla tyhmintä, mitä ihminen saattaa tehdä. Lähtiessäni katson itseäni peilistä vielä kerran ja toivon hartaasti, että en näytä siviilipoliisilta. Matkan varrella käyn nostamassa rahaa sovitun määrän ja kaiken varalta hiukan ekstraa päälle. Mielessäni vilisevät ajatukset kaikista mahdollisista asioista, jotka voivat mennä väärin. Mitä jos tämä on ryöstö ja saan puukosta? Mitä jos myyjä onkin poliisi, ja joudun selittelemään epätoivoisesti olevani vain toimittaja tekemässä juttua enkä mikään nisti tai bilekäyttäjä? Mitä jos poliisit seuraavat myyjää, saan vahingossa vasikan maineen enkä uskalla enää näyttäytyä koskaan Jyväskylän yössä? Lämpötila on viilentymässä, ja turvallisen pimeässä syysillassa mittari on laskenut nollaan. Huomaan hienoisessa paniikissani unohtaneeni hanskani kotiin, mutta en tunne edes kylmää, niin paljon huomaan jännittäväni. Saavun sovitulle paikalle ja huomaan siellä odottavan auton. Katselen hetken kuljettajaa, ja hän kiinnittää katseensa suoraan silmiini. Mies auton sisällä näyttää juuri siltä, millaiseksi ajatuksissani olen kuvitellut pirikauppiaan. Likainen pipo, verkkatakki, hieman vihamielinen tuijotus ja ajamaton sänki. Mietin, että tämä mies on varmaankin ollut vankilassa. Katson miestä silmiin ja kävelen reippaasti autoa kohti, miettien mitä sanoisin. Hän rullaa ikkunan auki ja sanon hänelle: ”Laitettiinko me juuri viestiä?” Päässäni takoo vain yksi ajatus: ei vittu, ei saatana. ”Ei, ei meillä kyllä ollut mitään”, mies vastaa, hiukan hämmentyneen näköisenä. Soperran jotain sekavaa ja kävelen kauemmas tasaamaan hengitystäni. Mitä jos mies onkin poliisi? Kilpaileva myyjä? Laitan viestiä myyjälleni oudosta autosta ja sen huolestuttavasta kuljettajasta. Sovimme tapaamispaikan hieman syrjempään. Pyöräilen rivakasti uuteen paikkaan. Siellä minua odottaa hyvin tavallisen ja mukavan oloinen nuori mies, joka hymyilee minulle iloisesti. Hän näyttää normaalilta, keskimittaiselta alle kolmekymppiseltä mieheltä tummissa siisteissä vaatteissa. Mies on juuri sellainen henkilö, jonka ohitse kävelisi kaupungilla huomiota kiinnittämättä. Hän ei juurikaan vaikuta kuvitelmieni huumekauppiaalta. ”Luulin, että sä tulet autolla”, hän tervehtii iloisesti. ”Ei, mää kuljen vaan pyörällä”, vastaan ja mietin miten tässä tilanteessa oikein kuuluu toimia. Päätän antaa myyjän viedä. ”Viimeiset vauhdit, huomenna tulee varmaan lisää”, myyjäni toteaa hymyillen. ”Sittenhän mulla kävi hyvä tuuri”, vastaan ja kaivan rahat esille. Myyjä ojentaa minulle minigrip-pussin, jonka pohjalla on valkoista jauhetta. Otan pussin nopeasti ja laitan sen taskuuni toivoen, että alkuperäisen tapaamispaikan automies ei ole seurannut minua. ”Suurin piirtein gramma siinä pitäis olla. Pussin kanssa painoi 2,4 grammaa”, myyjäni toteaa laittaessaan rahoja taskuun. ”Kiitos, oli ilo tehdä bisnestä”, totean hymyillen villisti samanaikaisesta hermostuksesta ja helpotuksesta siitä, että kauppa tuntui sujuvan hyvin. ”Käyhän laittamassa palautetta ja kehuja, jos suinkin viitsit”, myyjäni huikkaa perääni ja toivottaa hyviä illanjatkoja. Pyöräilen sydän rinnassa hakaten kauemmas, huomaan lähes hyperventiloivani. Katson taakseni ja näen reppuselkäisen lapsen nousevan alkuperäisen tapaamispaikan automiehen kyytiin. Hän oli siis oletettavasti vain tavallinen perheenisä. Rauhoitun huomattavasti ja sotken nopeasti kotiini miettien, mitä juuri äsken oikein tapahtui. Pyöräilymatkani menee ohitse kuin sumussa. Katulamput luovat ylleni kirkkaita valokeilojaan, päässäni soi Anssi Kelan Puistossa-kappaleen sanat: ”He luulivat jo selvinneensä, kun Laura näkee peileistänsä, kuinka valot siniset välähtää, vaatien pysähtymään”. En kuitenkaan näe poliiseja matkani aikana. Ja vaikka näkisinkin, miksi he minut pysäyttäisivät? Vaikka ensijännitys on jo haihtunut, tärisen silti hieman, kun parkkeeraan pyöräni ja kävelen sisään odottavan asuntoni turvaan. Ostin gramman amfetamiinia. Se on nyt pussissa taskussani. Uskallan katsella sitä vasta, kun istun työpöytäni ääreen. Pyörittelen huumetta käsissäni ihmetellen sitä, kuinka vähän gramma lopulta onkaan. Purkautuva jännitys vaihtuu ihmetykseksi siitä, kuinka helppo koko prosessi olikaan. Myynti-ilmoituksen löytymisestä siihen, että amfetamiini on hyppysissäni, meni vain vajaa kolme tuntia ilman minkäänlaisia ongel”käyhän laittamassa palautetta ja kehuja, jos suinkin viitsit”, myyjäni huikkaa perääni. 12
Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 11 mia. Miten tämä voi olla näin helppoa, pohdin jälleen epäuskoisena. Helpompaa kuin yksikään osto, jonka olen tehnyt Facebookin kirppiksillä vaikeine myyjineen ja kilpailuineen. Käsittämätöntä. Taustatyötä tietokoneella Teen hiukan taustatyötä tietokoneella. En jostain syystä ollut etukäteen tutkinut, mitä olin ostamassa. Amfetamiini, spiidi, vauhti, virta, piri. Rakkaalla lapsella on käyttäjien keskuudessa monta nimeä. Amfetamiini toimii vahvana piristeenä, joka vie pois väsymyksen, estää nälän tunnetta ja tuo lisää energiaa. Toisaalta se myös vähentää tarkkuutta, aiheuttaa unettomuutta ja vaikutuksen lakatessa lisää ärtyneisyyttä ja aggressiivisuutta. Pitkäaikainen käyttö saattaa johtaa myös psykoosiin. Amfetamiinilla on Suomessakin pitkät perinteet. Se oli normaali lääke 20-luvun lopulta vuoteen 1968 saakka, jolloin amfetamiiniyhdisteet poistettiin lääkekäytöstä. Sitä käytettiin lääkkeenä muun muassa nenän tukkoisuuteen ja laihduttamiseen. Vuonna 2014 tehdyn THL:n tutkimuksen mukaan kolme prosenttia suomalaisista oli kokeillut sitä elämänsä aikana, mutta arvio saattaa olla alakanttiin, sillä ongelmakäyttäjät olivat tutkimuksissa mahdollisesti aliedustettuja. Päihdelinkki.fi:n mukaan amfetamiinia voi nauttia syömällä, sekoittamalla nesteeseen ja juomalla, nuuskaamalla tai suonensisäisesti. Tarinan päätös kaadan amfeTamiinin kädelleni. Se tuntuu karhealta, hiukan kuin jokin rakeinen jauho. Haju on hiukan tunkkainen. Hetken ajan mietin kaikkea lukemaani ja kokemaani. Ehkä sittenkin… Tuo hetki menee kuitenkin ohi nopeasti. En kaipaa tuota kokemusta. Tiedostan riskit ja tyydyn perinteisempiin päihteisiin. Hävitän aineen ja pussin turvallisesti. Hiukan vainoharhaisena pesen käteni kahteen kertaan. Tunnen helpotusta, mutta olen myös hämmentynyt. Näinkö helppoa se on? 48 vuoden laittomuuden, poliisin resurssien massiivisen käytön ja vuosia jatkuneen huumevalistuksen jälkeenkin huumeita on helpompi saada käsiinsä kuin viinaa pyhäpäivänä. Jutun kuvat ja niissä esiintyvät henkilöt eivät liity tekstissä mainittuihin paikkoihin tai tapahtumiin. kokeilin pari päivää sitten LSD:tä. Pelkään, että osa lukijoista haluaa pelkästään tuon tiedon perusteella lopettaa lukemisen ja leimata minut narkkariksi. Siksi haluan selittää taustojani. Ei, en käytä säännöllisesti mitään päihdyttäviä aineita, en edes kahvia tai alkoholia. Huumeiden laillistamisesta minulla ei ole vahvoja mielipiteitä mihinkään suuntaan. Miksi sitten kokeilin LSD:tä? Suurin syy oli varmaankin uteliaisuus. En halunnut luottaa pelkkiin muiden trippiraportteihin, vaan testata ainetta itse saadakseni varmaa tietoa. huumeiden Tilaaminen netistä oli yllättävän helppoa. Kotimaasta tilattu lähetys putosi postiluukusta jo muutaman päivän odottelun jälkeen. Viime lauantaina puoli kuuden aikaan otin 125 mikrogrammaa LSD:tä yksiössäni. Kokonaisuudessaan LSD:n vaikutus kestää noin 12 tuntia, mutta se alkaa hyvin hitaasti. Vasta vajaan parin tunnin jälkeen huomasin ajatteluni muuttuvan nousuhumalaisemmaksi. Samalla alkoivat ensimmäiset näkökentän muutokset, jotka näkyivät lähinnä pienenä välkkeenä ja suorien viivojen kaartumisena. Tunsin oloni todella hyväksi, joten päätin poistua asunnoltani ja suuntasin Laajavuoren metsiin. Siellä LSD-trippi saavutti huippunsa. LSD tuo monelle mieleen värikkäät sateenkaarikuviot, mutta ainakin omalla miedolla annoksellani väriloiste jäi tätä vaatimattomammaksi. Näkökenttäni kyllä muuttui merkittävästi, mutta enimmäkseen kyse oli siitä, kuinka kehoni viestit ja omat tulkintani ympäristöstä alkoivat muuttaa näkymää.Esimerkiksi puiden pulssi ja tärinä saivat selityksensä, kun tajusin niiden olevan visuaalisia versioita sydämeni sykkeestä ja lihasteni tärinästä. lSd-Trippi on hyvin kokonaisvaltainen kokemus, jonka kuvailuun on vaikea löytää sanoja. Aistit alkavat poimia ja korostaa yksityiskohtia, joita ne eivät ennen huomanneet. Merkittävin muutos tapahtuu kuitenkin ajattelussa ja tietoisuudessa. Normaalisti emme tule pohtineeksi, kuinka aivojemme automaattiset taustaprosessit ohjaavat meitä ja ylläpitävät minuuden illuusiota. LSD:n vaikuttaessa näitä mielen mekanismeja on helpompi havaita. Tässä tilassa LSD tarjoaa alustan omien asioiden käsittelyyn. Kun ilmansuunnat katoavat ja nykyhetki irtoaa menneen ja tulevan jatkumosta, elämäänsä voi työstää aivan uudella tavalla. Se, mitä itse kukin kohtaa matkallaan, riippuu täysin henkilöstä ja tämän pääkopan sisällöistä. Itse pystyin kohtaamaan esimerkiksi omia pelkojani ja häpeääni ilman, että tavallinen ahdistus olisi estänyt ajatusten kohtaamista. hyvän verTaukSen mukaan meditointi, terapia ja hypnoosi vastaavat hidasta kiipeämistä vuorenhuipulle. Niiden rinnalla LSD on avaruusraketti, jonka hallitseminen on haastavampaa. Vaikka oma kokeiluni olikin onnistunut, en todellakaan väitä, että LSD sopisi kaikille – etenkään ilman turvallista ympäristöä ja opasta. Monet huumeiden riskit ovat todellisia, mutta niin ovat myös tutkimuksissa osoitetut hyödyt. Omien mielipiteiden järkkymätön lukitseminen ja huumeista keskustelu pelkältä tunnepohjalta ei mielestäni johda parhaisiin ratkaisuihin. Siksi toivon, että tämä kirjoitus auttaisi edistämään avointa ja faktapohjaista huumekeskustelua. Nimetön kirjoittaja Tältä LSD tuntuu toivon, että tämä kirjoitus auttaisi edistämään avointa ja faktapohjaista huumekeskustelua. 13 Kolumni
14 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 ”TÄMÄ ON VIIMEINEN ELÄMÄSI, SE YMMÄRRÄ, SUITSI MIELESI PIRUT. JA KAIKEN MINKÄ KYKENET, SE TEE KUIN OISI SE VIIMEINEN TEKOSI NÄKYVÄN VALON MAAILMASSA.” CMX: Mustat siivet yli taivaan Tee itsellesi palvelus ja jätä tenttikirjat pois matkasta lähtiessäsi joulunviettoon. Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! Menot tekstit Lotta Tiihonen (lottatiihonen@gmail.com) Tanssia, teatteria vai strippaamista? KAIKKEA SITÄ, mutta myös jotain enemmän. Se on burleskia. Se täytyy itse nähdä, itse kokea. “Voithan sä katsoa Wikipedian määritelmän tai Burlesque-elokuvan, mutta ne antaa kyllä hyvin suppean kuvan”, nauraa Johanna Kinanen eli Georgina CatMint. Hän on Icebreaking Burlesque -tapahtuman järjestävän Jyväskylä Burlesque -yhteisön vetohahmo ja myös yksi lavalle nousevista taiteilijoista. Hänelle burleskissa parasta on vapaus. ”Saa tanssia vaikkei osaisi tanssia, saa näkyä kokonaisena persoonana.” Burleskikulttuuri on syntynyt Yhdysvalloissa, ja sen juuret ylettyvät aina 1800-luvulle asti. Suomessa sitä on harrastettu aktiivisesti noin vuosikymmen ajan, ja Jyväskylässä vasta pari vuotta. Esiintymisen lisäksi burleskia voi harrastaa ohjatuilla tunneilla, workshopeissa ja tietysti katsojana. Esiintyä voi sukupuoleen katsomatta soolona, parina tai ryhmänä. Burleski-ilta koostuu intensiivisistä viiden minuutin näytöksistä, joiden välissä pick up -taiteilijat käyvät keräilemässä lavalta vaatteet ja usein vetävät siinä samalla oman show’n. Lutakossa nähdään pick up -esiintyjinä paikallisia sirkuksen ja parkourin tekijöitä. Mukana on jopa kansainvälisen tason burleskitaiteilijoita ympäri Suomen. ”Nyt yleisö pääsee näkemään, mitä burleski voi parhaimmillaan olla”, lupaa Kinanen. 7.1. LADUN MAJA TALVIMETSÄN TAIKAA lapsille ja lapsenmielisille tarjoilee Jyväskylän Ladun järjestämä Metsämörrin tunnelmapolku kello 13–16. Puolentoista kilometrin kynttilöin viitoitetun reitin varrelta löytyy runoja ja tunnelmatehtäviä, kioskista saa käteisellä suolaista ja makeaa, ja takkatuli lämmittää. Soijanakit ja taskulamput mukaan ja metsään siis! 14.1. TANSSISALI LUTAKKO Georgina CatMint eli Johanna Kinanen nauttii burleskin tarjoamasta vapaudesta sekä mahdollisuudesta leikkiä ja pelleillä. 14.12. KATSE RAVINTOLAT Improvisaatioteatteri on yllätyksellistä, ehkä joskus kiusallista, mutta ennen kaikkea viihdyttävää katsottavaa. English Improv Night on sitä itseään, mutta englanniksi. Tämän kuukausittaisen klubin takana on Osuuskunta Kuje, eli sama porukka, joka järjestää Mikäklubia. 18.12. VAKIOPAINE ”KYLMÄT kelit, lämpimät saundit.” SAMEA on rento ja ilmainen sunnuntaiklubi, jossa DJ:t Elli ja Timo GRV tarjoilevat audiovisuaalisen matkan elektronisen musiikin syvään päätyyn. Varmaa vastapainoa joululauluövereille. 17.12. TANSSISALI LUTAKKO Kuljettuja teitä, harvemmin kuultuja lauluja 2016 -kiertue kokoaa yhteen yllätyksiä ja harvinaisuuksia CMX:n elinkaaren varrelta. Samalla juhlistetaan vasta julkaistua Cloaca Maxima III -jättiläiskokoelmaa, joka sisältää muun muassa Antti Tuisku -coverin. ”Hänen kappaleensa Hyökyaalto kuulosti korvaani aina jotenkin CMXlaululta. Nyt teimme siitä sellaisen”, kommentoi A.W. Yrjänä. 20.1. HUONE TEATTERI JOS KURSSI ANTP011 Antiikin mytologia on jäänyt puuttumaan sivuainepaletistasi, et ehkä muistakaan, mitä tapahtui Odysseuksen harharetkillä tai millaisia olivat Herakleen uroteot. Mutta ällös hätäile, nyt voit paikata tuon tietämättömyyden Akilleen kantapääsi. Antti Viitamäki on nimittäin iloksemme ohjannut näytelmän Ilias, Odysseia ja koko Kreikan mytologia 99 minuutissa tai alle. 15.12. MAATALO MIESTEN piiri on paikka, jossa voi tasavertaisessa ja avoimessa ilmapiirissä kohdata toisia miehiä ja syventää ymmärrystä sekä itsestä miehenä että miehuudesta yleensä. Millaista on omasta luonnosta, arvoista ja tunteista kumpuava miehisyys? Piirissä jokainen on tasavertainen, jokainen saa sanoa sanottavansa ja jokaista kuunnellaan. Tänä sukupuolisensitiivisyyden aikakautena täytyy mainita, että tervetulleita piiriin ovat kaikki itsensä mieheksi kokevat ihmiset. EPPU SYYRAKKI SONY MUSIC S ANN A PA J UN EN M IK KO A UV O M A A ILOKIVEN ELOKUVAT TERO UUTTANA ARVOSTELEE ILOKIVEN TULEVIA NÄYTÖKSIÄ Kolme väriä: Sininen KRZYSZTOF KIE?LOWSKI | RANSKA, PUOLA, SVEITSI | 1993 | 98 MIN MA 12.12. 18.00 Vapaus, tasa-arvo, veljeys. Sininen, valkoinen ja punainen. Siinä ovat Kieslowskin elokuvatrilogian värit ja niiden hyvin väljät teemat. Puolalainen mestariohjaaja osaa kertoa ihmisistä ja ihmisyydestä täysin omalla tavallaan. Rautalankaa ei tarvita, ja tarinat sisältävät paljon hienoja yksityiskohtia. Samoin visuaalisuus ja kuvakerronta ovat vertaansa vailla. Menetys, tuska, kaipaus, katkeruus, anteeksianto, armo. Sininen kertoo säveltäjämiehensä ja tyttärensä menettäneen Julian tarinan. Ja oi kuinka hyvin sen kertookaan. Musiikki ei jää vain taustaksi, ja jokainen kohtaus tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä. Hieno, hieno teos. Arvosana: 5/5 Kolme väriä: Valkoinen KRZYSZTOF KIE?LOWSKI | RANSKA, PUOLA, SVEITSI | 1994 | 91 MIN MA 12.12. 20.00 Nainen jättää miehensä, ja mies palaa kirjaimellisesti matkalaukussaan takaisin Puolaan. Ja turpiinkin vielä tulee, mutta pohjalta ei voi kuin nousta. Valkoinen on surkuhupaisa tarina jonkinlaisesta vinksahtaneesta tasa-arvon käsityksestä. Muut värit loistavat kuitenkin selkeästi kirkkaampina kuin valkoinen. Arvosana: 3/5 Kolme väriä: Punainen KRZYSZTOF KIE?LOWSKI | RANSKA, PUOLA, SVEITSI | 1994 | 91 MIN MA 12.12. 22.00 Nuori malli ja eläkkeellä oleva kyyninen salakuuntelua harrastava tuomari luovat erikoisen ystävyyssuhteen, joka luo uskoa ihmiseen. Sieltä se inhimillisyys ja herkkyys löytyy itse kustakin, kun vähän raaputtaa. Monet pitävät tätä trilogian parhaana, eivätkä toki suotta. Arvosana: 4/5 SAMPPA ERKKILÄ
Helpotus 15 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Eri paikkakunnilta tulEvat opiskElijat haukkuvat kotikuntansa omalla murtEEllaan. paska kotiseutu Maaninka citi eli Kuopion wannabe-lähiö pittää kyllä heti alkuunsa sannoo ettei sitä kyllää oo ennee olemassa. Liittivät Kuopijoon vaekka kuinka siellä vasepuukissa uhattii, että Muaninka muaninkalaisille. Taispa muutama paikallinen patriootti käävä iha siellä isolla kirkolla suakka teippoomassa ”Maaninka takaisin” –plakaatteja pylyvääseen. Jos otat silimän kätteen ja katot tarkkaan ni suattaa muutama sellanen vielä jossain näkyä. Todellisuuvessa osa muaninkalaisista on iha tyytyväisiä kuntaliitokseen, mutta sitähän ne ei kehtoo myöntee. Kuntaliitoksen myötä ollaan suamassa kauan kaivattu kevyen liikentee väylä Siilinjärvelle, ja linja-aatollakin on vähän halavempi matkustaa pois Muaningalta. Ei se oo kun ajan kysymys millo nuapurj’kunnast Siilinjärvestä tulloo osa Kuopijon ruhtinaskuntoo. Mitä tulloo hurvittelluun, ni semmone keskittyy kahteen tapahtummaa. Muaninkalaisten huveihin kuuluu muun muassa kerran vuojessa järjestettävät Huiluuruppeemat. Tämä tarkottaa käätännössä sitä, että vähintää puol Muaninkaa vaivautuu kirkolle hurvittelemmaa vestareille niinku kaapunkilaeset konsannaa. Tämän lisäksi sekä keski-ikkää lähestyvät että sen ylittäneet naattiivat kovasti tanssahdella suvena Muaningan kasinolla. Vaekka kyse ei siis oo uhkapellaamisesta ni voisin väittee kysseisten karkeloijen olevan uhka mielenterveyelle. Ja jos ikinä kuulet muaninkalaisen kehuvan ommaa kotikyllää ni varmaa suat kuulla Korkeakoskesta. (Joka sattuu muute olemaan melekein nuapurin puolella.) No kuitenkin, tuota Muaningan ylypeyttä eli Suomen Niakaran puttousta käy jokanen itteensä kunnioittava paekallinen tuijottamassa ainakin kerran vuojessa eli kevväällä. Muutenhan sinne ei kannata ees raahautua, sillä tuo hieno koski muistuttaa lähinnä vesj’lammikkoo muina vuodenaikoina. Mistää muusta ku koskesta ee muaninkalaisen sitte kannatakkaa kehuskella, sillä Muaninka on niittännä mainetta lähinnä kysseealasessa valossa. Suatto liittyä jotenki siihe Jokelan juttuun, mutta ei kehtoo vatvoa sitä nytte. itehä kestin muaninkalaisitylliä hurjat viistoista vuotta. Ei voi kyllä hirveen lämmöllä muistella vaekka kuinka yrittäs. Jos nyt kuitennii satut ittes savolaesuuden kehdosta löytämmään nii lähe äkkiä poes ennen ku jiät paekallissee raktoriruuhkaa. Aja vaekka Siilinjärvelle. Paitsi että sekkii on jo tällä palstalla keretty paskaks haukkummaa. Vikipetia sannoo et Muaninka ois lakkaatettu. Vuan ee oo; Muaninka ellää. Ikkuisesti. Iina Knuutinen teksti Jylkkärin toimitus kuva Ilona Pesu paRinMuoDostus. Tympiikö Tinder? Jylkkärin toimitus höristi korviaan ja kirjasi ylös lennokkaimmat kuulemansa iskuvinkit. Emme takaa vinkkien toimivuutta, mutta lupaamme julkaista juttuun jatko-osan, jos joku löytää vinkkien ansiosta puolison ja ottaa toimitukseen yhteyttä. hanki koira ja vaihda vaipat Rupea koiranomistajaksi Jylkkärin haastatteleman petoeläinomistajan mukaan Canis lupus familiaris vetää ainakin naisia puoleensa kuin puhdas vaate elintarvikeläiskiä. ”Koira on loistava apu jututtamisessa. Toimii sekä aamuettä iltalenkkeilijöiden kohdalla. Systeemi toimii parhaiten, jos asut lähellä puistoa.” Turrea voi lenkittää sopivassa paikassa, kuten kuntopolun laidassa tai keskustassa sen mukaan, millainen puoliso on kiikarissa. Koirarotua valitessasi muista, että tarkoituksena on hankkia koira, ei rottaa taikka hevosta. Lisäpisteitä saanee hankkimalla katukoiran Viipurista. Muista kuitenkin, ettei eläin ole lelu, vaan se vaatii aikaa, vaivaa ja sitoutumista myös puolison löytymisen jälkeen! Viimeistele kirjahylly Akkarin taskukirjoissa ei ole mitään vikaa, mutta divarista saa halvalla klassikkoromskuja niiden kaveriksi, jos arvelee kirjallisuuden hurmaavan. ”Varmoja valintoja ovat kotimaiset ja maailmankirjallisuuden klassikot Waltarista Hemingwayhin. Jossain tapauksessa kannattaa harkita myös Simone de Beauvoiria, jos sitä halvalla jostain saa”, Jylkkärin haastattelema kirjahyllynomistaja kommentoi, ”Mutta vältä Päätaloa!” Päinvastaisessa tilanteessa edellä mainitut niteet voinee jemmata Akkareiden taakse. Hedelmäkorista terveellisiä elämäntapoja Osta hedelmiä, asettele ne kauniisti maljaan ja luo vaikutelma terveellisistä elämäntavoista. Opiskelijabudjetilla huijaus saattaa tosin muuttua itseään toteuttavaksi ennusteeksi, koska eihän kalliita viinirypäleitä voi poiskaan heittää. Vinkkiä voi soveltaa myös muihin mahdollisesti viehättäviin ruokavalioihin. Lainaa lapsi Lapsirakas tyyppi haussa? Lainaa kumminkaimalta ipana, suuntaa ihmisten ilmoille ja tee vaikutus. Potentiaalisen parisi sydän sulaa hänen nähdessään sinun tukevan ripulilingon kielellistä kehitystä sössöttäessäsi Elosen tiskillä lapselle ”banaanipirtelö”. Vielä parempi olisi, jos pariutumistanssin toinen osapuoli näkisi sinun vaihtavan lapselle vaipat, jolloin luot kuvaa turvallisesta ja vastuullisesta pesänrakennuskumppanista. Soita imagokitaraa Muusikoilla menee kuulemma hyvin pariutumismarkkinoilla. Nyt on siis korkea aika tilata saksalaisen verkkokaupan joulualesta halvin bulkkikitara ja opetella ne kolme sointua, joilla voi vetää vinguttaa pikkujoulujen jatkoilla glögipäissään ne kaikki maailman biisit. Värvää kaveri laulamaan, jos kultakurkkusi on kärähtynyt puhki. Tärkeintä on näyttää spontaanilta, joten muistakaa harjoitella kuviot hyvin! Jos soitto ei harjoittelusta huolimatta luonnistu, voit katkaista pari kieltä ja pitää kitaraa huoneen nurkassa sisustuselementtinä.
In English 16 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 E nglish is the first language which usually crops up in the Facebook pages and on internet search engines when looking for foreign language events in Jyväskylä. However, there are actually some regular events which are also held in Russian and German. Three of the most prominent English speaking events available are: English Improv Night, ESN International Pub and Pub Quiz Tournament, and CineSundays. These events are held monthly and encourage locals, other language speakers and international students to attend, meet new people and have fun. The english Improv Night is organised by Osuuskunta Kuje and performed by Kaisa Kokko and Marianna Räsänen who are both trained in improvisation, drama, and communication skills. The idea for these events took off from the Mikäklubi which has been running in Jyväskylä since 2011. The aim behind these improv nights is to get the audience to have a unique experience by using a mixture of improv actors and musicians. Performances are improvised on the spot and usually the theme of the performance is determined by the audience themselves. The aim of the events is to fill a cultural niche and to serve the culture-hungry exchange students. ”At the time Improv Night started there weren’t any other live show style events on offer in the centre which catered for nonFinnish speakers. Usually these events attract exchange students, CulturE EvEnts for non-finnish spEakErs pasTime. It has been said that non-Finnish speakers find the Finnish language a little, let’s say tricky to understand. So, what is there for you to do in your spare time in Jyväskylä which doesn’t require passing an intensive Finnish course? text Tina Pienkuukka picture Riku Suonio Osuuskunta Kuje organises improv nights in English.
Pika-arviot 17 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Uuden JYTin esiinmarssi Jyväskylän ylioppilasteatteri: nimetön eli kuinka kuikka koponen huiJasi koko ihmiskunnan kuopion torilta avaruuteen (käsikirJoitus Ja ohJaus: perttu puranen) Mitä tulee, kun yhdistetään perhe, tekoäly, avaruusmatka, syväjäädytys, linnunlaulu, ilmaisia ämpäreitä ja savolainen silmänkääntäjä? Ainakin Nimetön, Jyväskylän ylioppilasteatterin uusien jäsenten produktio, joka sai ensi-iltansa Ilokivellä sunnuntaina 27. marraskuuta. Ylioppilasteatterin uudet näyttelijät hoitavat hommansa hienosti. Livemusiikki ilahduttaa. Valoefektit ovat komeita, erityisesti esityksen loppupuolella, kun lavalla laukaistaan raketti. Mutta miten kaikki kohtaukset lopulta liittyvät toisiinsa? En uskalla ruveta näin julkisesti tulkitsemaan, saattaisi mennä pieleen. Ilona Pesu Fantasiaseikkailu aikuistumisesta ja puuhirviöstä J.B. Bayona: a monster Calls (apaChes entertainment) Tämän fantasiaa, aikuistumisen vaikeuksia ja perhesuhteita sekoittavan elokuvan tapahtumat seuraavat nuorta Connor-poikaa, joka kohtaa vaikean vaiheen elämässään. Kuten tarinan kertoja toteaa, Connor on liian vanha lapseksi mutta liian nuori mieheksi. Liam Neeson vetää leffan hirviön ääninäyttelijän tehtävät tyylillä. Grafiikat on toteutettu ammattitaidolla, joten se puoli on kunnossa. Elokuvan ylivoimaisesti parasta antia ovat animaatioilla toteutetut kohtaukset, joissa hirviö kertoo opettavaisia tarinoita. Hiukan surullinen tarina on raskasta katsottavaa, eikä se sovi kevyeksi arki-illan elokuvaksi. Synkempään tunnelmaan leffa sopii hyvin. Tuukka Tervonen Velhot tekivät paluun, mutta ilman Tylypahkaa DaviD yates: ihmeotukset Ja niiDen olinpaikat (heyDay Films) J.K. Rowlingin tarinaan perustuva velhoseikkailuelokuva palaa Harry Potter -maailmaan 70 vuotta ennen Harryn ja kumppaneiden ensimmäisiä seikkailuja. Elokuva onnistuu hiuksenhienosti välttämään sen klassisen ansan, jossa vanhoista menestyselokuvista tuodaan liikaa elementtejä uuteen tarinaan. Spin off -elokuva onnistuu kuitenkin hyvin. Hahmot ovat mielenkiintoisia, efektit laadukkaita ja musiikki hyvin valittua. Tylypahkan puuttuminen hiertää katsojaa hetken, mutta pian tarina vie mukanaan. Lopun yllätyskäänteen olisi kuitenkin voinut jättää tekemättä. Puolet elokuvasalin yleisöstä osasi varmasti odottaa erään tunnetun näyttelijän ilmestymistä valkokankaalle. Tuukka Tervonen Livelevy, joka täytyi tehdä anssi kela: parasta aikaa (Capitol) Anssi Kelan tuore livelevy Parasta aikaa ilmestyi fyysisesti vain tuplavinyylinä. Onneksi moderni homo digitalis löytää levyn myös Spotifystä. Sieltä se kannattaa ehdottomasti käydä kuuntelemassa, mikäli Kelan tuotanto yhtään kiinnostaa. Viime kevään konserttisalikiertueella nauhoitettu Parasta aikaa ikuistaa artistin uransa huipulla. Sekä vanhoja että uusia biisejä on sovitettu reippaalla kädellä uusiksi, ja keikkojen riehakas tunnelma välittyy myös nappikuulokkeista. Parasta aikaa on levy, joka täytyi tehdä. Ristiriita Kelan vanhojen albumien ja nykyisen keikkakeikkaroinnin välillä on nimittäin todella suuri. Siksi on hyvä, että nykyinen konserttitunnelma on vihdoin tallennettu myös jälkipolvien ihmeteltäväksi. Arimo Kerkelä Surffia ristiaallokossa heko Ja hurJat poJat: GranD love auto (omakustanne) 15 vuoden ikään ehtinyt joensuulainen Heko ja Hurjat Pojat tarjoaa vinyylillään kompaktin annoksen hämyilyn kanssa flirttailevaa surffipoppia. Kahdeksan kappaleen aikana syödään muovailuvahaa, ryöstetään Higgsin bosoni sekä kaahataan Skodalla. Soundimaailma on hyvällä tapaa kotikutoinen ja pirteä, mutta sanoitusten osalta ei päästä täyteen vauhtiin. Tekstien naiivius sekä hassut loppusoinnut keikkuvat ärsyttävyyden ja oveluuden rajamailla. Lisäksi sovitukset kaipaavat enemmän poppoon nimen mukaista hurjuutta. Albumin selkein napakymppi on Uusi He-Manin pää. Balladista räiskyvään ilotteluun kehittyvällä raidalla Heko ja pojat kaasuttavat ansaitsemalleen tasolle. Jos tätä sielukkuutta ja riehakkuutta löytyisi myös muusta levyn materiaalista, kantaisi kokonaisuus vielä rallatteluastetta pidemmälle. Paavo Rikkilä Fakta vastaan mielipide tiina sarJa: kuka oikein tietää kun mielipiDe haastoi tieteen (DoCenDo) Viime aikoina on puhuttu paljon totuudenjälkeisestä maailmasta, jossa ihmiset eivät välitä faktoista vaan muodostavat itse oman mielipiteensä. Tähän ilmiöön Tiina Sarja keskittyy kirjassaan, jossa pohditaan tiedettä ja tiedevastaisuutta. Kirja on helppolukuinen opus asiasta kiinnostuneelle. Toisaalta Sarja ei esitä yliopistolukijalle mitään uutta, kaikki kysymykset ja näkökulmat on kuultu aiemminkin. Toisaalta kirja on ehkä tarkoitettukin korkeakoulumaailman ulkopuolella eläville ihmisille, jotka eivät päivittäin törmää tieteeseen. Kirjan teemaan liittyen voi kuitenkin kysyä, kuinka todennäköisesti tieteeseen luottamaton ihminen tähän kirjaan tarttuu. Ja juuri se onkin se ongelma. Jaakko Kinnunen it’s a chance for them to see some performing arts in Jyväskylä”, Iita Mykkänen from Osuuskunta Kuje explains. The next English Improv Night event will be held on 14th December 2016 at 6.30pm in Katse, Väinönkatu 26. Event is for over 18’s only and tickets are 5 euros per person. esn international Pub and Pub Quiz are monthly events held by the Erasmus Student Network and encourage students to present their home countries to each other and get to meet other ESN students. Each pub quiz is held after the international pub ‘home country’ presentations. The next ESN International Pub and Pub Quiz event will be held on 14th December 2016 at 7pm in Shaker, Kauppakatu 32. These events do not cost anything but do need to be booked around 2 or 3 days in advance. More details can be found on the ESN Facebook page. CinesunDays is organised in conjunction with Keski-suomen elokuvakeskus (KSEK) and it is an international cinema club, held on Sunday evenings once a month at the Jyväskylä Orthodox Parish hall, Rajakatu 39. This is a place for people of all ages and nationalities to meet, watch films (subtitles are provided in English) and discuss them together in English afterwards, free of charge. CineSundays began in autumn 2016 with an ‘International Encounters’ theme and each season will see the cinema club implement a new theme for their films. Due to licensing rules, the film titles cannot be publicly advertised but more information about each event can be found in the CineSundays private Facebook group. For russian speakers there is a very active group in Jyväskylä called Feniks ry which organises events on a regular basis for its members and others from within the Russian speaking community. Just recently they organised a Christmas ornament workshop and a pre-Christmas party. They offer a range of events but most of the information on their website and Facebook page is in Russian. This makes it a little difficult for non-Russian speakers to navigate their way through event information without the help of a friend or an online translator. In the event of a ‘lack of translation know-how’, it’s always a good idea to speak directly to the event organisers to clarify details and ask for more information about events which interest you. The next upcoming events are a puppet theatre performance for children which is organised and performed by parents and will be held on 18th of December 2016 at 12.30pm at the big hall in Sepänkeskus, Kyllinkatu 1. Followed by a traditional New Year’s party for families which will be held on 7th January 2017 at 2pm at the Kivistö Community Hall, Vaajakoskentie 29. Tickets for the party can be bought on the door; 10 euros per child (this includes a present) and 5 euros per adult (Feniks ry members get free entry). More events can also be found from Art-Master ry, Laikuttajantie 2, which used to be part of Feniks ry but is now an independent organisation in Jyväskylä offering both Finnish and Russian speaking theatre performances. In addition, the Venäjä-seura group recently teamed up with Keski-Suomen elokuvakeskus for the showing of a Russian spoken film with English subtitles. This is also a good way to find some nonFinnish events around Jyväskylä. Try to search for foreign films being shown by the KSEK on behalf of or in cooperation with other groups. last But not least, the FinnishGerman organisation of Jyväskylä (Finnisch-Deutscher Verein Jyväskylä) recently organised a traditional German Advent service at the church in the centre of the city. The organisation’s secretary, Anne Nykänen, mentioned that they organise events on a monthly basis for their members and a new schedule of events will be available in January 2017. All information can be found on their website and Facebook page, provided in both German and Finnish. the multiCultural Centre Gloria, situated on Matarankatu 6, also puts on events in various foreign languages along with language classes and meeting cafes for individuals and families. They are a great place to find information about other foreign language organisations as most of the non-Finnish event information is either not listed online and travels by word-of-mouth or it is written in another language, and therefore not always easy to find via search engines. there are actually some regular events which are also held in russian and german.
Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 Maailmalla 18 Jylkkärin EnTinEn ToimiTTaJa raporToi maTkasTaan maailman ympäri. Arimo reissAA Vapaus on suuri vankila AhdistAAko liikA akateeminen vapaus? Voin lohduttaa, ettei tämä vapaus ilman akatemiaa ole aina sen helpompaa. Reilun kuuden reissukuukauden aikana olen tuijotellut maailmankarttaa kuin Korpin kurssitarjontaa. En ole aina osannut päättää, mitä tekisin ja minne menisin. Pelkästään tämän syksyn reittini täällä Kaakkois-Aasiassa piirsin ainakin viidesti uusiksi. Yliopistossa minulla kesti viisi vuotta, että sain kandinpaperit ulos. Ja nyt parin vuoden maailmanympärysmatkani on venymässä lähemmäs kolmea vuotta, jos nykyisiltä matkasuunnitelmiltani kysytään. mAtkustelun suomaa vapautta ihannoidaan, mutta vapaudella on myös varjopuolensa. Päätösten tekeminen on yllättävän vaikeaa, kun tasavahvoja vaihtoehtoja on lähes rajattomasti. Ja kun karsinnan kerran tekee, se sulkee muut vaihtoehdot pois. On vaikea tyytyä tiettyyn matkakohteeseen, kun on valintaa pohtiessaan perehtynyt tusinaan muuhunkin. Reissatessa matkakohteiden haaliminen ei edes kannata, sillä säntäilemällä väsyttää itsensä nopeasti. Lisäksi hitaasti kulkiessa ymmärtää enemmän näkemäänsä. Euroopasta lähdettyäni olenkin hidastanut kulkuani ja vältellyt muutaman päivän pikapyrähdyksiä uusiin maihin. Matkan aikana olen oppinut arvostamaan oravanpyörän tuomaa yhteisöllisyyttä entistä enemmän. Ihminen on sosiaalinen olento, joka kokee elämänsä merkitykselliseksi kokiessaan kuuluvansa johonkin. Stereotyyppisen travellerin parjaama Babylon tarjoaa sosiaaliset verkostot ja selkeitä väyliä, joiden rajoissa itseään voi toteuttaa. Vapaa matkailija jää tavoitteineen yksin. Pitkällä mAtkAllA oppii, ettei pelkkä matkailu ja nähtävyyksien toljottelu riitä elämän sisällöksi. Reissaamisen ohessa puuhastelen paljon itselleni mielekkäitä asioita. Tai pikemminkin tilanne on kääntynyt päälaelleen: teen paljon omia projekteja, ja kaiken muun ohessa myös reissaan. Toisaalta matkailun vapaus alkaa palkita, kun sitä oppii käyttämään oikein. Päättymätön lauantaiden sarja tarjoaa runsaasti vapaa-aikaa, jota voi käyttää itsensä toteuttamiseen. Nyt teen juuri niitä asioita, joita olen pitkään halunnut tehdä, mutten aina ole ehtinyt. Ja on rinkkaelämässä toinenkin ehdottoman hyvä puoli. Nimittäin se, ettei koskaan tarvitse siivota, laittaa ruokaa ja tiskata. Arimo Kerkelä FacEbook.com/arimoTravEls Kuumailmapalloilemassa Vang Viengissä, Laosissa. lAos. Moni haaveilee matkailun suomasta vapaudesta, mutta vapaus ei ole pelkästään hyvästä. lounAsrAvintolA ilokivi olemme suljettuna 22.12.2016 8.1.2017. palvelemme jälleen 9.1.2017. Tervetuloa! katso ruokalista netistä. ilokivi toivottaa asiakkailleen hYvää JouluA & onneA vuodelle 2017! JYLKKÄRI 50 VUOTTA SITTEN N:O 32 JOULUKUUN 3 PNÄ 1966 IRTONUMERO 50 PENNIÄ
Kasvo 19 Jyväskylän Ylioppilaslehti 11/2016 ilokivestä tv-isännäksi TOIMITTAJA. Vuosikymmen sitten pellavapäinen opiskelijapoika aloitti lakoniset töksäyttelyt väittelyiltojensa juontajana Jyväskylässä. Nyt Pekka Vahvanen tekee samaa televisiossa. teksti Iiro-Pekka Airola kuva Jussi Karhunen pekkA vAhvAnen z z SyntynytzLappeenrannassaz1983,zvarttuizSavitaipaleella. z z AloittizsosiologianzopinnotzJyväskylänzyliopistossaz2003.z Vaihtoizpääaineenzhistoriaan,zjostazvalmistuiz2010. z z AloittizSuuretzväittelyillatzJyväskylänzIlokivessäz2006,zjostaz siirsiznezHelsinkiinz2012. z z NykyisinzTV1:nzPerjantai-ohjelmanztoimittaja-juontaja. z z KannattaazjääkiekkojoukkuezSaiPaa. ”TulIn Jyväskylän yliopistoon aika lailla tositarkoituksella 2003. Oikeastaan heti petyin siihen, että muut eivät olleetkaan niin tosissaan sen opiskelun kanssa, vaikka olivat tehneet sisäänpääsyn eteen kuitenkin jonkin verran töitä. Ensimmäisen kahden viikon aikana havahduin siihen, että ihmisethän ovat tulleet tänne ryyppäämään ja bilettämään. Se oli minulle jopa järkytys ennen kuin aloin itsekin mennä siihen biletyshommaan mukaan, ja pikku hiljaa se alkoi sitten tuntua kivalta. Ensimmäiset kolme vuotta opiskelin suhteellisen kovalla intensiteetillä ennen kuin innostuin vielä enemmän siitä baarissa istumisesta, vaikka en silloin juonut alkoholia, enkä juo käytännössä nytkään. Silloin löysin Jyväskylästä myös jollain lailla uusia maailmoja, joita minun elämässäni ei ollut hirveästi ennen sitä. Uusia kivoja kavereita ja näin. Se oli monella tapaa myös hyvä juttu. Neljäs ja viides opiskeluvuosi meni sillä lailla, että sain yhteensä kasaan ehkä sellaiset 15 opintoviikkoa – mitä se nyt onkaan nykypisteissä (noin 27, toim. huom.). Minähän jämähdin Jyväskylään kaikkiaan kymmeneksi vuodeksi. Oltuani Hollannissa Haagissa ja Washingtonissa harjoitteluissa suurlähetystöissä pettymässä Suomen ulkoasiainhallintoon muutin vielä takaisin Jyväskylään vuoden 2011 alussa, ja asuin siellä vuoden 2013 loppuun asti. Sen jälkeen, kun muutin Helsinkiin, ikävöin kyllä aika usein Jyväskylää. Akuutein ikävä on ehkä lähtenyt pois, mutta tietynlainen Helsinkiviha ei ole lähtenyt minusta vieläkään. Jyväskylän yliopiston sosiologiaan minulla on vielä opintooikeus. Pari vuotta sitten tein kovalla työllä kolmeen kertaan opintosuunnitelman. Kahdella ensimmäisellä kerralla se ei mennyt läpi. Syksyllä sain vielä tarran opiskelijakorttiin. Eri tilanteissa ihmiset ovat erilaisia, mutta koen, että olen Perjantain juontajana oma itseni. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut säilyttää sen tietyn töksäyttelevän, epäkorrektin ja lakonisen tyylin myös tässä ohjelmassa. Varsinkin viime keväänä, kun televisiossa oleminen oli itselleni uusi asia, minusta tuli ehkä vähemmän sosiaalinen. Olen kuitenkin mentaliteetiltani suhteellisen introvertti, ja tuntui, että työn vastapainoksi vapaa-ajalla halusi olla vain yksinään omassa kopissa. Aika paljon ihmiset tulevat kadulla sanomaan ja kehumaan ohjelmaa, he ovat lähinnä mummoja tai keski-ikäisiä miehiä. Niitähän valtaosa kaikista television katsojista on. Sanoin aikanaan, että aloin järjestää väittelyiltaa, jotta saisin tytöiltä huomiota. Sitähän siinä kyllä oli. Halusin esiintyä ja päästä esille. Minusta tuntuu, että jossain määrin televisioon pääsy on parantanut mahdollisuuksiani, mutta minulla on joku sellainen mokaamistarve näissä naisasioissa. Ehkä olen myös korottanut standardeja, joten onnistumisprosentti on pysynyt ihan ennallaan, siellä lähellä nollaa.”
Mini-Laukku myös Facebookissa Onko sinun lähimaksukorttisi suojassa nykyisessä lompakossa? Meiltä löydät laadukkaat RFID suojatut Nykyään lähes kaikkiin luottokortteihin on paikannettu RFID radiotaajuksilla toimivat tunnistinsirut. Tämä RFID nahkalompakkosarja on tehty ehkäisemään radiosignaalehin tapahtuvia varkauksia. Löydät lompakot upeassa antiikin ruskeassa värissä, sekä perus mustana. Hyvät valikoimat KORURASIOITA 19 95 Kysy opiskelija-alen nusta! MATKALAUKUT isoilla pyörillä, useita vetoketjutaskuja, avainlukitus, musta ja pinkki, sininen Alk. troop OLKALAUKKUJA SÄÄSTÄ -50% 19 95 (40,-) NEW YORK PIPO lämpövuorella 5 95 (8,-) SÄÄSTÄ -40% Lämpimät 12 95 (18,-) NAHKARUKKASET teddyvuorilla PAINO VAIN 2 kg 29 95 (49,95,-) (62-) 36 95 29,95 e 29,95 e 24,95 e NAHKALOMPAKOT 16.12. Sohwin Ystävien pikkujoulut grooveimmat joululaulut & esiintymässä s isi m ajitu 17.12. Ruamjai -kuoro 19.12. kanta-asiakaspikkujoulut 21.12. Arctic Shorts a rktisen u peeta goes l yhytelokuvapäivä kaikkiin tapahtumiin vapaa pääsy! katso lisätiedot facebookista! RAVINTOLA AVOINNA PE & LA 03 saakka! RAVINTOLA SOHWI . VAASANKATU 21 . jyväskylä . www.sohwi.fi SOHWI’s STUDENT BURGERS (liha/kana/vege) 9,90€ myös muita maistuvia tarjouksia!!! Jyväskylän taidemuseo Jyväskylä Art Museum Kauppakatu 23 Jyväskylä ti – su klo 11 – 18 Tues – Sun 11am – 6pm puh. 014 266 4391 tel. + 358 14 266 4391 taidemuseo@jkl.fi www.jyvaskyla.fi/taidemuseo Ca th er ine Ke un : Sa rja sta Kä nn yk kä lii ku tu ks ia, 20 15 . Fo to Al be rto Ma rti ne z. 14. kansainvälinen grafiikkatriennaali 14th International Print Triennial Graphica Creativa 2016 Torbjörn Damm Dany Danino Tom Huck Catherine Keun Jean Le Gac Patrick Merrill Ernest Pignon-Ernest Tomas Regan Teemu Saukkonen Kiki Smith Hanna Vihriälä Camilla Vuorenmaa Dominik Wlodarek Marjatta Hanhijoki Alain Jacquet Pentti Lumikangas Tapani Mikkonen Matti Waskilampi PAST PAST Jacques Callot Albrecht Dürer Anton van Dyck James Ensor Francisco Goya Suzuki Harunobu Oscar Kokoschka Dürerin kopioija Giovanni Battista Piranesi Rembrandt Harmensz. van Rijn Kitagawa Utamaro Jacques Callot Albrecht Dürer Anton van Dyck James Ensor Francisco Goya Suzuki Harunobu Oscar Kokoschka Dürerin kopioija Giovanni Battista Piranesi Rembrandt Harmensz. van Rijn Kitagawa Utamaro a PRESENT to the a PRESENT to the 7.10.2016 -1.1.2017 LUTAKKO Lutakonaukio 1, 40100 JYVÄSKYLÄ puh. 044 7750 750 PALVELEMME ma-la 7-21 ja su 11-19. Rauhallist J ulu j hyvä uu avu 2017 t iv a K-sup rmark Lutak väk OPISKELIJAALENNUS 5% Jatkuu 31.5.2017 asti! Näytettävä kassalla voimassaoleva henkilökohtainen opiskelijakortti. Ei koske alkoholia, tupakkaa eikä veikkausta. Rauhallist J ulu Rauhallist J ulu Rauhallist J ulu Rauhallist J ulu Rauhallist J ulu Ei koske alkoholia, tupakkaa eikä veikkausta. Ei koske alkoholia, tupakkaa eikä veikkausta. OPISKELIJAOPISKELIJAOPISKELIJAOPISKELIJAOPISKELIJAOPISKELIJA