LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 1-2 | 2018 Aikuisystävä lapselle tai nuorelle – useat lapset odottavat vielä omaa tukihenkilöään RYHTYMÄLLÄ lapsen tai nuoren tukihenkilöksi tai Kamuksi, voi vapaaehtoinen kulkea lapsen rinnalla ja mahdollistaa iloa hänen arkeensa. Samalla vapaaehtoinen tarjoaa turvallisen aikuisen läsnäoloa sekä jakamatonta huomiota. Tukihenkilöt ja Kamut tapaavat tuettavaa lasta tai nuorta noin kahdesti kuukaudessa. Kumpaankin toimintaan voivat lähteä mukaan avarakatseiset aikuiset, joilla on tasapainoinen elämäntilanne ja oma elämänhallinta kunnossa. Tukihenkilöiden ja Kamujen ei tarvitse osata mitään erityistä. Mukaan haluavat haastatellaan ja koulutetaan tehtävään. Molemmissa organisaatioissa toimintoja ohjaavat sosiaalialan ammattilaiset. Olen saanut uusia, ihania ihmisiä elämääni ja käynyt sellaisissa paikoissa, joissa en ole ennen käynyt, kerrotaan OmaKamu-verkkosivuilla. TUKIHENKILÖT JA KAMUT OVAT MUKANA RAKENTAMASSA LAPSILLE JA NUORILLE PAREMPAA TULEVAISUUTTA Helsingin lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnassa on tällä hetkellä mukana noin 240 tukihenkilöä. Omaa tukihenkilöä odottaa tällä hetkellä noin 50 lasta ja nuorta. Pääkaupunkiseudulla ja Hämeenlinnassa on yhteensä noin 50 Kamua. Omaa Kamua odottaa tällä hetkellä noin 35 lasta. Helsinki on järjestänyt lasten ja nuorten tukihenkilötoimintaa vuosikymmenien ajan. Kaupungin palvelu on suunnattu lastensuojelun ja erityisen tuen asiakkaille. OmaKamu ry järjestää OmaKamu -toimintaa, joka kohdentuu niille lapsille ja nuorille, jotka eivät ole viranomaispalvelujen välittömässä tarpeessa. Seuraavat koulutukset Kamuksi alkavat Helsingissä 13.2.2018. Jokainen Kamu siis saa OmaKamu-koulutuksen ennen vapaaehtoistoiminnan aloittamista. OmaKamu-koulutus on maksuton 15 tunnin laajuinen kurssi, jonka aikana käsitellään Kamuna toimisen periaatteita käytännönläheisesti. Mukaan voi ilmoittautua omakamu.fi-verkkosivuilla. KSENIA MAKAGONOVA, UNSPLASH 2017 Yleisimmin Kamu-suhde aloitetaan lapsen ollessa 4–14-vuotias. Tukihenkilöiden ja Kamujen ei tarvitse osata mitään erityistä. Mukaan haluavat haastatellaan ja koulutetaan tehtävään. Palvelemme sinua myös lauantaisin! QMEDICAL ONNI hammas on kotimainen hammaslääkäripalveluiden erikoisklinikka. QMEDICAL ONNI hammas tarjoaa kokonaisvaltaisia hammashoidon palveluita vaativiin hoitokokonaisuuksiin asti. Meillä on vuosien kokemus muun muassa implanttihoidoista, joista huolehtivat pätevät hammaslääkärimme. Korkeatasoisten röntgenpalveluidemme avulla asiantuntijamme voivat tehdä hoitosuunnitelmat faktoihin nojaten. Pelkopotilaille tarjoamme mahdollisuuden nukutushammashoitoon. Ota yhteyttä 020 728 0460 tai klikkaa onnihammas.?/qmedical. ONNI on osa Med Group -konsernia. YLI 1000 TYYTYVÄISTÄ IMPLANTTIHOIDOSSA KÄYNYTTÄ ASIAKASTA VUOSITTAIN QMEDICAL Kruununhaka Mariankatu 12, 3. krs QMEDICAL Pikku Huopalahti Puutarhurinkuja 2, 3. krs
4 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2018 Suurin osa meistä tietää jo, kenelle äänensä antaa, ja kaikkien mielipiteiden voi vapaasti antaa kaikua ilmoille. Elämmehän demokratiassa, jossa poliitikoillakin on oikeus sanoa mitä haluavat. Ainakin periaatteessa, joskin käytännön tasolla sattuu ja tapahtuu paljon kaikenlaista, eikä aina ole kyse kovin mukavista jutuista, vaan jopa uhkailusta. Sanattomasta tai sanallisesta, mutta yhtä kaikki yrityksistä rajoittaa toisten yrityksiä tuoda omia näkemyksiään julki esimerkiksi toisen omaisuuden hajottamisen tai nettiherjaamisen muodossa. Veitsiäkin on valtionpäämiehille ojenneltu, joskin kyseinen keissi ei liittynytkään presidentinvaaleihin. Yhtä kaikki voidaan kuitenkin puhua jopa demokratian sabotointiyrityksistä, koska demokratia perustuu puhtaasti sananvapaudelle ja mielipiteistä neuvottelemiselle, joiden kautta yritetään löytää mahdollisimman paljon hyötyä kaikille osapuolille aiheuttava ratkaisu. Aina se hyöty ei välttämättä kohdistu juuri omalle kohdalle, mutta kun päätöksenteon kohteina olevia asioita on tuhansia, on usein pakko tehdä ratkaisuja, jotka eivät kaikkia ehkä miellytä. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, että pysytään aiheessa, joka nyt punnitsee presidentin näkemyksien suhdetta sananvapauteen ja sen ilmaisemiseen, näin monimutkainen ollakseni. Poliitikot ovat kautta aikojen ja kaikissa kulttuureissa saaneet osakseen kritiikkiä. Heitä on murhattu. Teloitettu. Heidän maineensa on pilattu. Heiltä on rikottu omaisuutta ja heitä on uhkailtu. Heitä herjataan kaikkialla niin, että jos itse laittaisi sellaiset sanat suuhunsa, suu menisi rakoille. Ja on se mennytkin, moneen kertaan. Kulloinenkin hallitus on tehnyt monen ihmisen mielestä väärin yhdessä asiassa, toisten mielestä jossain toisessa. Ja onneksi meillä on oikeus kritisoida päättäviä elimiä, joiden päätöksistä meidänkin elämämme riippuu. Ajatella, jos eläisimme tilanteessa, jossa kaikki poikkeavat mielipiteet johtaisivat automaattisesti siihen, että sitä joutuisi vankilaan tai kidutetuksi tai nimeksi hautakivessä. Ja ajatella vieläpä sitä, että tällaista todellisuutta huomattava osa maailman ihmisistä edelleen elää. Näennäinen demokratia on monissa maissa todellisuudessa diktatuuria. Onkin paikallaan muistaa se tosiasia, että presidentit eivät voi huseerata mitä haluavat, vaan heidän toimivaltuuksiaan säätelevät lait, joiden yli ei voida mennä. Ja vaikka presidentti saisikin lisää toimivaltuuksia, ei täällä silti täyteen diktatuuriin kakistelematta mentäisi. Joten vaikka presidentiksi päätyisikin ehdokas, jonka näkemykset eivät olisi samanlaiset omiemme kanssa, ei Suomesta automaattisesti tule paikkaa, jossa eläminen muuttuisi päivässä tai edes vuosien mittaan täysin valtionpäämiehensä kaltaiseksi. Totta kai presidentin omat näkemykset vaikuttavat päätöksentekoon, mutta ei niitä päätöksiäkään ihan noin vain omasta hetken mielijohteesta tehdä. Meillä kun on edelleen runsaasti muitakin, päättäviä elimiä, joiden kautta voimme vaikuttaa. Eikä ole pakko tykätä kenestäkään poliitikosta, jos ei halua. Ja demokratian nimissä eniten ääniä saanut voittakoon. Iida Rekunen KOLUMNI Presidentinvaalit – Suomi pilalle? VIIMEISTÄÄN kuukauden kuluttua olemme selvillä siitä, kuka tulee hoitamaan tasavallan presidentin työtä seuraavan kuuden vuoden ajan. Valtionpäämieheksi pyrkiviä on kahdeksan, joista kaikki poikkeavat toisistaan niin näkemyksineen, persoonallisuuksineen kuin arvoineenkin. Onkin paikallaan muistaa se tosiasia, että presidentit eivät voi huseerata mitä haluavat, vaan heidän toimivaltuuksiaan säätelevät lait, joiden yli ei voida mennä. Skarpit on valinnut vuoden 2017 karikatyypiksi Jan Vapaavuoren KARIKATYRISTIEN ja pilapiirtäjien kilta Skarpit on valinnut vuoden 2017 karikatyypiksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren. Skarppien mielestä Vuoden karikatyypiksi valittu Jan Vapaavuori on persoonallisen näköinen ja karismaattinen henkilö. Perusteluissa skarpit toteavat, että Vapaavuori oli ollut vuonna 2017 runsaasti esillä mediassa otettuaan osaa pormestarikisaan ja voitettuaan sen. Hän ei ole jäänyt sivuun, vaan on tuonut esiin mm. pääkaupungin merkitystä ja soteuudistuksen ongelmia. ”Helsinki on selvästi saanut isännän, joka rohkaisee myös muiden kaupunkien johtajia ottamaan roolin oman asuinpaikansa puolestapuhujina.” Erityisesti skarppeja ilahdutti huomata, että Jan Vapaavuori käytti pormestarikampanjassaan itsestään tehtyä karikatyyriä. Skarpit on Grafian alainen karikatyristien ja pilapiirtäjien kilta. Vuoden karikatyyppi -nimitys on kunnianosoitus, joka myönnetään suomalaiselle julkisuuden henkilölle, joka on hahmona positiivinen ja kasvoiltaan mielenkiintoinen piirrettävä. Vuosinäyttelyssä on esillä killan jäsenten omia näkemyksiä Vuoden karikatyypistä. Hän voi valita näyttelystä omakseen mieleisensä karikatyyrin. Aiemmat Vuoden karikatyypit ovat olleet Sofi Oksanen, Jutta Urpilainen, Timo Soini, Jörn Donner, Ismo Leikola, Jarkko Nieminen ja Sauli Niinistö. Kuvan piirtäjä Juha Kalliolahti
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 5 1-2 | 2018 HSL Helsingin parkkimittareista saa nyt myös HSL:n kertalippuja HSL:N kertalippuja voi nyt ostaa Helsingin pysäköintiautomaateista. Maksuvälineenä käyvät Visaja Mastercard-kortit ja lähimaksu. Noin 400:sta Helsingissä sijaitsevasta parkkiautomaatista saa nyt enemmän irti, kun niistä voi ostaa myös HSL:n kertalippuja ympäri vuorokauden Visatai Mastercardilla ja lähimaksulla. Kaikki lippuja myyvät automaatit on merkitty opastetarroilla. Vanhoista käteisellä toimivista parkkiautomaateista ei joukkoliikennelippuja voi ostaa. Innovaatio toteutettiin hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa. Autoilijoiden on nyt entistä helpompi siirtyä joukkoliikenteeseen, kun samalla vaivalla saa parkkija matkalipun, myyntipäällikkö Matias Sarkkinen HSL:stä näkee. PYSÄKÖINTIAUTOMAATEISTA SAA SEURAAVIA LIPPUJA: ? Helsingin sisäinen, voimassa 70 min ostohetkestä ? Raitiovaunulippu, aikuinen, voimassa 60 min ostohetkestä ? Seutulippu, voimassa 90 min ostohetkestä ? Lähiseutu 3 -lippu, voimassa 110 min ostohetkestä Pysäköintiautomaatit löytyvät myyntipaikkahausta Lähde: HSL HSL kertalippu Innovaatio toteutettiin hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa. PARKKIMITTARIT UUDISTUVAT Helsinki Garden -hanke etenee myötätuulessa KAUPUNGINHALLITUS on hyväksynyt Töölön Eläintarhan alueelle kaavaillun Helsinki Garden -hankkeen suunnitteluvaraukseen täydennystä. Yhtenä edellytyksenä on vanhan jäähallin integroiminen osaksi hanketta. Garden on Helsingin Töölöön yksityisellä rahoituksella toteutettavaksi kaavailtu kiinteistökehityshanke, johon on suunniteltu asukkaita ympärivuotisesti palvelevia toimintoja. Näistä keskeisin on maan alle rakennettava tapahtuma-areena. Gardenin kokonaisuutta suunnitellaan rakennettavaksi tapahtuma-areenan yhteyteen siten, että alueelle tulisi ravintola-, majoitus ja kuntoilupalveluita sekä ruokakauppa. Vanha jäähalli tulisi saneerata palloiluja monitoimiareenaksi ja sillä voi olla mahdollisuus tukea myös rakennettavan pääareenan tapahtumakäyttöä. Jäähallin myynnistä tai muusta luovuttamisesta hankkeelle neuvotellaan ja päätetään erikseen. Kaupunginhallitus edellyttää, että alueelle sijoitettavat välttämättömät tekniset rakennelmat suunnitellaan mahdollisimman hyvin luontoon ja maisemaan sulautuviksi. Jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa on pyrittävä minimoimaan rakentamisen aiheuttamat haitat alueen jalkapallotoiminnalle sekä varausalueen ympäröivien kiinteistöjen muille käyttäjille. Lisäksi kaupunginhallitus haluaa kaupungin liikuntapalvelulta selvityksen kaupungin käyttötalouteen aiheutuvista kustannuksista, mikäli jäähalli ja sen harjoitushalli eivät enää ole nykyhinnoilla kaupungin ja seurojen käytettävissä. Helsinki Garden -hankkeen suunnitteluvarauksesta Töölön Eläintarhan alueella Projekti GH Oy:lle päätettiin toukokuussa 2015. Varauksensaaja on suunnitellut sekä liikenneyhteyksiä että maanalaisia osia arkkitehtuurikilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta. Suunnittelun edetessä on todettu, että varauksen aluerajausta on syytä tarkistaa asemakaavoituksen saamiseksi eteenpäin. Varauspäätöksen muutosesitystä on valmisteltu yhteistyössä ympäröivien kiinteistöjen omistajien ja niiden toiminnanharjoittajien, Jääkenttäsäätiön, Stadion-säätiön ja HJK:n kanssa. ARKKITEHTUURITOIMISTO B & M OY ? Helsinki Gardeniin suunnitellaan maailman moderneinta tapahtumaareenaa kattavine oheispalveluineen. Teknisiltä ratkaisuiltaan maailman edistyksellisin areena palvelisi taiteista ja urheilusta kiinnostuneita ihmisiä ympäri vuoden.
6 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2018 Väestörekisterikeskuksen hankepäällikkö Jani Ruuskanen kertoo, että digitaalinen viranomaisviestintä onnistuu uuden Viestit-palvelun avulla. ”Viestit on Suomi.fi:n toiminnallisuus, se on digitaalinen posti. Viestit-palvelun avulla saa viranomaisten tiedoksiannot, viestit ja päätökset sähköisesti. Palvelussa voi myös vastata viesteihin ja toimittaa puuttuvia liitteitä”, Ruuskanen kertoo. Aikaisemmin viranomaisen sähköisiä viestejä on voinut vastaanottaa Kansalaisen asiointitilin avulla. Kansalaisen asiointitili kuitenkin lopetti toimintansa Viestit-palvelun aloittamisen jälkeen, ja Kansalaisen asiointitililtä voi enää lukea vanhat, jo aiemmin saapuneet viestit. Uusi Viestit-palvelu sen sijaan on suoraan osa Suomi.fi-portaalia. Viestit-palvelun keskeinen ero Kansalaisen asiointitiliin on se, että kaikkien viranomaisten on pakko liittyä palveluun. ”Viestit-palvelu nopeuttaa viranomaisen kanssa asiointia. Sen avulla saa myös käyttöönsä sähköisen arkiston. Kotona ei tarvitse enää arkistoida paperikirjeitä tai kuluttaa aikaa vanhojen kirjeiden etsimiseen”, Ruuskanen sanoo. VAHVA TUNNISTAUTUMINEN JA SALATTU VIESTILIIKENNE TAKAAVAT TURVALLISUUDEN Viestit-palveluun kirjaudutaan joko pankkitunnuksilla tai esimerkiksi mobiilivarmenteella. Turvallisuutta lisää vahvan tunnistautumisen lisäksi myös se, että kaikki viestinvaihto on salattu. ”Viestit on suojattu, ja niitä pystyy lukemaan vain henkilö, joka on tunnistautunut palveluun”, Ruuskanen sanoo. Viestit-palvelu otetaan käyttöön antamalla suostumus sähköiseen viestintään. Se ei kuitenkaan ole pakollista, joten paperiposti kulkee jatkossakin, jos niin haluaa. Kun Viesteihin lisää sähköpostiosoitteensa, palvelun käyttäjä saa kaikista viesteistä automaattisesti tiedon sähköpostiinsa. Palvelussa ei siis tarvitse käydä jatkuvasti tarkistamassa, onko uusia viestejä saapunut. JATKOSSA VIESTEJÄ VOI KÄYTTÄÄ SUORAAN ÄLYPUHELIMELLA Viestit-palvelua voi käyttää myös mobiilisovelluksen avulla. Lisäksi jatkossa käyttöön tulevat valtakirjat. Jos siis haluaa valtuuttaa jonkun toisen vastaanottamaan viestejä, hän voi lukea viestit henkilön puolesta. ”Esimerkiksi ikääntyvien lapset voivat hoitaa asioita valtuutuksen avulla paremmin. Myös vaikkapa puolisolle voi antaa valtuudet”, Ruuskanen sanoo. Viestejä kehitetään tällä hetkellä myös yrityspuolelle. Palvelu laajenee yritysasiakkaiden käyttöön niin, että jatkossa myös yritysviestintä voidaan hoitaa täysin sähköisesti viranomaisten kanssa. Tilaa ostoksia verkosta turvallisesti – erotatko oikean CE-merkin väärennetystä? ULKOMAISIIN verkkokauppoihin käytettiin viime vuonna lähes kaksi miljardia euroa. Etenkin EU:n ulkopuolelta hankittujen tuotteiden turvallisuudessa on kuitenkin puutteita ladattavassa lasten sähköautossa voi olla tulipaloja sähköiskuriski. Suomalaiset ostavat jopa 40 prosenttia verkkokauppaostoksistaan ulkomailta. Moni Euroopan ulkopuolelta ostettu tuote voi kuitenkin olla toimimaton suomalaisessa sähköverkossa, tai se voi olla jopa vaarallinen. Energia-asiantuntija Malkus Lindroos kertoo, että kuluttajan kannattaa aina varmistaa, että tuotteessa on CE-merkki. CE-merkki on valmistajan vakuutus siitä, että laite täyttää kaikki eurooppalaiset vaatimukset, Lindroos kertoo. Jotkut valmistajat ovat harhaanjohtaneet kuluttajia väärennetyllä Chinese Export -merkillä, joka muistuttaa eurooppalaista CE-tunnistetta. Lindroos neuvoo, että oikeanlaisen CE-merkin voi tarkistaa esimerkiksi verkosta. Väärennös näyttää yllättävän samalta, mutta siinä ei ole minkäännäköisiä takeita siitä, että laite täyttäisi muun muassa turvallisuusvaatimuksia, Lindroos sanoo. VARMISTA OIKEA JÄNNITE JA PISTOTULPPA Verkkoshoppailijan on hyvä varmistaa, että ulkomailta tilattu laite soveltuu käyttöön Suomessa. Jännitteen täytyy olla sama kuin Suomen sähköverkossa, tai muuten laitteeseen tarvitsee erillisen muuntajan. Suomen jännite on 230V, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa on käytössä 110 voltin jännite. On erittäin vaarallista kytkeä laite korkeamman jännitteen verkkoon. Laite voi tuhoutua ja jopa syttyä tuleen. Myös pistotulpissa on eroa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Ranskassa on erilaiset pistotulpat. Lindroosin mukaan sähkölaitteiden suurimmat turvallisuusriskit ovat tulipalot ja sähköiskut. Jos 230 voltin jännite lyö muuntajasta läpi ja siirtyy valoihin, niistä voi saada sähköiskun. Tulipalon aiheuttaa useimmiten liikaa lämpiävä laite. Myös laitteet, joita ei liitetä suoraan sähköverkkoon, voivat syttyä tuleen. Usein syynä ovat vialliset lithiumakut, Lindroos sanoo. JOS LAITE PITÄÄ ÄÄNTÄ, LÄMPENEE TAI SAVUTTAA, IRROTA SE HETI LATAUKSESTA Lindroos ohjeistaa, että laitetta ei kannata jättää valvomatta kiinni sähköverkkoon. Ensimmäinen lataus on hyvä tehdä valvotusti esimerkiksi seuraavana aamuna. Jos laite lämpenee, siitä nousee savua tai se pitää erikoista ääntä, se on syytä poistaa latauksesta ja selvittää, missä on vika. Lindroos myös ohjeistaa, että kannattaa aina varmistaa, että kotona on toimiva palohälytin. Lehtemme täysin uudella lähimediakonseptilla tavoitat lähialueemme asukkaat kattavasti ja pidät heidät ajan tasalla tarjoamistasi tuotteista ja palveluista. Responsiivinen eli lukemiseen käytetyn laitteen näyttökokoon mukautuva sivustomme tarjoaa sujuvan käyttökokemuksen ja lisää sivustolla vietettyä aikaa. Puolisivua painetussa lehdessä Tapetti tabletissa Sivupalkki tietokoneessa Jättiboxi Puhelimessa DIGIHINNASTO Voimassa vuoden 2017 loppuun Paketit sisältävät näkyvyyden Mobiili+Tablet+Tietokone -laitteissa valitussa lehdessä 1 kuukauden ajan. Tapetti 900€ +alv Jättiboxi 500€ +alv Sivupalkki 280€ +alv P. 09-2600107 myynti@letterbox.fi LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ MAINONNALLESI: Päiväkotipäätös kolahtaa jatkossa digitaaliseen postiin – kaikki viranomaisviestintä muuttuu sähköi seksi UUTEEN Suomi.fi:n Viestit-palveluun liittyvät asteittain kaikki viranomaiset. Päätöstenteko nopeutuu, kun viestinvaihto tapahtuu perinteisen kirjepostin sijaan reaaliaikaisesti verkossa. Esimerkiksi päiväkotipäätökset on mahdollista saada digitaalisesti. Samoin työttömyysetuutta varten tarvittavat lausunnot tai vaikkapa YTHS:n terveydenhuollon viestit. Suomi.fi ? Suomi.fi on verkkopalvelu, josta löytyvät julkiset palvelut ja tietoa eri tilanteisiin. Suomi.fi tarjoaa julkisen hallinnon asiakkaille pääsyn omiin tietoihin sekä sähköisiin viesteihin ja valtuuksiin helposti yhdestä paikasta. Voit asioida viranomaisten kanssa silloin, kun sinulle sopii – sujuvasti ja turvallisesti. Suomi.fi on tarkoitettu kansalaisille, yrityksille ja yhteisöille sekä viranomaisille. Suomi.fin kehittämisestä vastaa Väestörekisterikeskus.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 7 1-2 | 2018 Hyvät suhteet läheisiin lisäävät hyvinvointia – koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi SUOMEN Mielenterveysseuran Kriisipuhelimeen soittavilla on yhä useammin huoli läheisestään. Näiden puhelujen määrä on noussut 50 prosentilla viiden vuoden takaiseen verrattuna. Kriisipuhelimeen tuli yli 130 soittoa syyskuussa 2017 sukupolvien välisiin suhteisiin liittyen. Haasteet perhesuhteissa ovat johtaneet riitoihin, suruun ja pettymykseen sekä pahimmillaan katkenneisiin ihmissuhteisiin. ”Olen menettänyt lapseni. Lapsenlastani en ole koskaan saanut edes tavata.” – Kriisipuhelinsoittaja Suurin osa haasteista ihmissuhteissa puhuneista oli yli 40-vuotiaita naisia. Huolet liittyivät useimmin omiin vanhempiin ja ne ovat kärjistyneet vanhemman voinnin huonontuessa. Mielenterveysseuran kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winterin mukaan hoitovastuu huonossa kunnossa olevasta vanhemmasta voi tuntua kuormittavalta erityisesti silloin, jos soittaja kokee jääneensä lapsena vaille turvallista vanhemmuutta. Moni soittaja toivoo, että vanhempi ymmärtäisi tehneensä väärin ja edes kerran pyytäisi anteeksi. Läheisen mielenterveysongelmat, päihdeongelmat sekä itsetuhoisuus ja itsemurhalla uhkaaminen lisäävät usein sekä huolta että riitoja soittajissa. – Hyvät välit läheisten kanssa lisäävät hyvinvointia. On tärkeä puhua mieltä painavista asioista läheisten kanssa ja pyrkiä sopimaan erimielisyyksiä, sanoo Susanna Winter. Joulun lähestyessä on hyvä hetki pohtia, voisiko ottaa yhteyttä ja lähteä rakentamaan suhdetta uudelleen kahden aikuisen välillä. Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen helpottaa oloa. ”Toivoisin, että vanhempani ymmärtäisivät, että tarvitsen heidän tukeaan.” – Kriisipuhelinsoittaja KRIISIPUHELIN ANTAA KESKUSTELUAPUA MYÖS JOULUNA Kriisipuhelin päivystää vuoden jokainen päivä ja yö numerossa 010 195 202. Puhelin on auki arkisin klo 9.00– 07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00. Kriisipuhelin tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua kriisissä oleville ja heidän läheisilleen. Se avattiin vuonna 1970 ehkäisemään itsemurhia. Nykyään tulee noin 500 soittoa vuorokaudessa. Kriisipuhelimeen vastaavat kriisityön ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset. Soittaa voi nimettömänä ja numero ei näy päivystäjälle. Puhelu maksaa oman puhelinoperaattorin perimän hinnan verran. Lähde: Suomen Mielenterveysseura ry Kyseinen ystäväni naurahti kohteliaasti vitsilleni, mutta jatkoi sitten ihan vakavissaan. Hän opiskeli nimittäin psykologiaa ja tiesi, että meillä useimmilla on vastaava kokemus jos toinenkin, ja että se liittyy siihen, että aivomme rekisteröivät epäonnistumiset aktiivisemmin kuin onnistumiset. Ohitamme mielestämme kaikki ne kerrat, jolloin valitsemamme jono etenee jouhevasti, kun taas ikävä kokemus jää mieliimme herkemmin. Ilmiön taustalla on aivojemme vanhin osa, jossa mm. uhkaavat tilanteet laukaisevat meissä ”taistele tai pakene” -reaktion. Juristina en tohdi mennä asiaan syvemmälle, mutta sen verran sanon kuitenkin, että meidän kaikkien on hyvä tietää, että aivomme tekevät meille moisia temppuja. Kokemukseni jonoista on aika harmiton. Sen sijaan ei ole lainkaan harmitonta, että arjen kanssakäymisessä niin töissä kuin perheessäkin muistamme positiivista huomattavasti herkemmin saamamme negatiivisen palautteen. Usein näkee kirjoitettavan, että tarvitsemme kolmesta neljään positiivista palautetta neutraloimaan yhden negatiivisen. Jos minä esimerkiksi kerron työntekijälle ensin tärkeimmät asiat eli vaikkapa sen, kuinka hienosti hän on onnistunut kahdessa tärkeimmässä tehtävässään ja sen jälkeen kerron, kuinka kolmannessa on vielä vähän parantamisen varaa, niin on se kyllä harmi, jos työntekijän aivot saattavat rekisteröidä kokonaisviestin niin, että huonosti on mennyt. Minun on osattava viestiä siis vielä paremmin, että kuulija oikeasti ottaa vastaan ansaitsemansa kehut. Nyt tiedän myös, miksi entisessä ammatissani saamani negatiivinen palaute jäi hyvin mieleen, vaikka lehdistöseuranta ja gallupit kertoivat faktana positiivisten viestin selvästi suuremmasta määrästä. Kunpa olisin nuorena tuntenut tämän aivojen toimintatavan. Samankaltainen tausta on myös vatvomisella. Meidän on evoluution kannalta ollut järkevää muistaa vaaralliset tai uhkaavat kokemuksemme ja lisäksi miettiä niitä jälkeenpäin, jotta osaisimme varautua ensi keralla paremmin. Kuulostaa järkevältä tiettyyn rajaan asti tänä päivänäkin. Virheistä oppii. Mutta jos virheen tai negatiivisen palautteen miettiminen jää päälle, ei siitä opi kukaan yhtikäs mitään. Turha vatvominen on kuluttavaa, hyödytöntä ja terveydelle vaarallista. Vaikka vanhat aivomme kutsuvat meitä vatvomaan, on meidän parasta keksiä keinot lopettaa moinen vanhojen kaivelu. Duodecimin terveyskirjasto sanoo mm. näin: ”Tutkimusten mukaan huolien murehtiminen ja vatvominen voi olla haitallista. Se altistaa masennukselle ja ahdistukselle ja voi johtaa liialliseen syömiseen ja juomiseen.” Ja vielä näin: ”Usein vatvominen on haitallista, koska se heikentää itseluottamustamme ja ongelmien ratkontakykyä. Se myös synnyttää negatiivista ajattelua, pessimismiä ja surullisuutta.” Teksti löytyy kokonaisuudessaan terveyskirjastosta hakusanalla stressi. Stressi puolestaan on sydänriski, minkä vuoksi kaikki ne keinot, joilla voimme katkaista oman tai läheisemme vatvomisen, ovat sydäntyötä parhaimmillaan. Hyviä keinoja siirtää ajatukset murheissa rämpimisestä muulle ovat mm. liikunta, kulttuuri ja ystävien tapaaminen. Kaikki asioita, joita voi tehdä myös sydäntoiminnassa. Jos olet oikein kova vatvomaan, voi sellainen temppu toimia, että päätät varata vatvomiselle vain yhden hetken päivässä ja vaikka kirjoittaa huolesi tuolloin paperille. Sitten loppupäivä on tarkoitettu muihin tunnelmiin. Tämäkin ohje löytyy sieltä terveyskirjastosta. Tuija Brax Kirjoittaja on Suomen sydänliiton pääsihteeri Suurin osa haasteista ihmissuhteissa puhuneista oli yli 40-vuotiaita naisia. Huolet liittyivät useimmin omiin vanhempiin ja ne ovat kärjistyneet vanhemman voinnin huonontuessa. Vatvomatta paras JUTTELIN kerran lämpimikseni ystäväni kanssa, kuinka voisin perustaa jonotustilanteisiin palvelun, jossa kerron, minkä jonoista minä valitsisin, niin asiakas voisi sitten mennä ihan mihin tahansa muuhun jonoon, muttei siihen. Huiman liikeideani takana oli kokemukseni siitä, että usein juuri se jono, jonka minä valitsen, ei liiku mihinkään. Ja muissa jonoissa ihmiset etenevät reippaaseen tahtiin.
8 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2018 Helsinkiin perustetaan uusi luonnonsuojelualue KIVINOKAN vanhasta metsästä tulee Helsingin uusi luonnonsuojelualua. Luonnonsuojelualue annetaan syntymäpäivälahjaksi Suomelle Luontolahjani 100vuotiaalle -kampanjassa. Luonnonsuojelualueen pinta-ala on 12,5 hehtaaria. Kivinokalle luonteenomaisia ovat vanhat kuusikot, joissa elää hyvin monimuotoinen lahottajasienten lajisto. Alueelta on löydetty 75 kääpäsekä 108 orvakkaja orakaslajia, mikä on huomattavan suuri määrä Kivinokan kokoiselle pienelle alueelle. Kivinokan eritysharvinaisuus on erittäin uhanalainen paksukääpä, jolla on noin kymmenen löytöpaikkaa Suomessa. Alueella elää lisäksi useita alueellisesti uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja. Vanhan metsän lajien leviäminen Kivinokkaan on hyvässä vauhdissa. Suurin osa vaateliaista lajeista on löydetty alueelta vuoden 2011 jälkeen. Kivinokassa pesii myös useita vanhan havumetsän lintulajeja ja sieltä on tavattu viisi lepakkolajia. SATUMETSÄN TUNNELMAA Kivinokka on suosittu virkistysalue. Alueen käyttäjät nauttivat erityisesti vanhan, satumaisen metsän tunnelmasta, joka halutaan säilyttää. Käyttäjät arvostavat myös sitä, että Kivinokka sijaitsee lähellä asutusta ja sinne on helppo mennä. VALTUUSTOALOITE VAUHDITTI Kivinokan luonnonsuojelualueen perustamisesta tehtiin Emma Karin ja 44 muun valtuutetun allekirjoittama aloite keväällä 2017. Uudenmaan ELY-keskus teki päätöksen luonnonsuojelualueen perustamisesta 29.12.2017. Vanhankaupunginlahti. KAMPAAJALLE ? NYT 34,90 € Leikkaa kuponki ja ota etusi talteen. www.hairstore.? (voimassa 16.2.2018 asti) (norm. 49,90€) + 10€ mallinmuutosleikkaus PARTURIIN ? Leikkaa kuponki ja ota etusi talteen. www.hairstore.? NYT (voimassa 16.2.2018 asti) (norm. 29,90€) 19,90 € + 10€ mallinmuutosleikkaus Vahvoja näyttöjä Helsingin kaupungin kotoutumistyössä HELSINGIN kaupunginhallitus myönsi vuonna 2016 erillismäärärahan turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edellytysten ja maahanmuuttajien hyvän kotouttamisen varmistamiseksi. Helsingin kaupunki juhlisti joulukuussa hankkeiden onnistumisia kaupungintalon juhlasalissa. Olen vaikuttunut siitä, että saimme yhdessä näin monipuolisen kokonaisuuden aikaan. Erityisen tärkeää on se, että kaikki toiminta jatkuu osana kaupungin perustoimintaa, iloitsi Helsingin maahanmuuttoja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela. Tilaisuudessa esiteltiin KOTO10-nimeä kantavan hankekokonaisuuden toiminnot vuosilta 2016–2017. Samalla verkostoiduttiin ja jaettiin toimivia ideoita kotouttamistyöhön. UUSI PALVELUMALLI STADIN OSAAMISKESKUKSESSA Hankkeen tarkoituksena on ollut maahanmuuttajien yksilöllisempi kotouttaminen ja monitahoinen osallistuminen yhteiskuntaan. KOTO10-hankkeen projektit ovat toimineet muun muassa uusien helsinkiläisten koulutuspolkujen ja työllistymisen vahvistajana. Rahoituksella on perustettu esimerkiksi Stadin osaamiskeskus, joka yhdistää uudella tavalla kielikoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, kuntoutuksen ja työllistymisen. Hankekokonaisuudet ovat lisänneet yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaneet vuorovaikutusta. KOTO10 on tavoittanut kaikenikäisiä maahanmuuttajia eri elämäntilanteissa. Hankkeessa on kehitetty myös uusia yhteistyömalleja terveysasematyön, psykiatrian, sosiaalisen kuntoutuksen ja maahanmuuttoyksikön kesken. Turvapaikanhakijanuoria ja maahanmuuttajataustaisia nuoria on tuettu jalkautuvassa nuorisotyössä sekä yksilöja ryhmätoiminnassa. LIIKUNTA JA KULTTUURI MERKITTÄVÄSSÄ ROOLISSA KOTO10 on mahdollistanut eritaustaisten ihmisten kohtaamisen sekä lisännyt matalan kynnyksen toimintamahdollisuuksia liikunnan ja kulttuurin keinoin. Lisäksi on tuettu lasten, nuorten ja perheiden kotoutumista avoimessa leikkipuistotoiminnassa sekä monikielisten ohjaajien avulla peruskouluissa. Hankkeen eri toimijat osoittavat, miten kotoutumista ja osallisuutta voidaan edistää ja lujittaa monin eri keinoin. KOTOKLUBI KANELI ON VUODEN KOTOUTUMISTEKO Yksi helmi hankkeiden joukossa on Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen saanut Kotoklubi Kaneli. Helsingin kaupungin toteuttama Kotoklubi Kaneli -toiminta on laajentunut 13 leikkipuistoon ja perhetaloon eri puolille pääkaupunkia. Kaneli-ryhmissä suomen kieltä opetellaan toiminnallisesti laulujen ja leikkien kautta. Lähde: Helsingin kaupunki Hankekokonaisuudet ovat lisänneet yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaneet vuorovaikutusta. Mitäs täällä tapahtuu? PIRA COUSIN
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 9 1-2 | 2018 www.pesumesta.? 09 323 9001 KONEPESTÄVÄT SEURAAVAKSI PÄIVÄKSI, PYYKIT MUUTAMASSA TUNNISSA. MATOT + muut vesipestävät tekstiilit ILMAISET KULJETUKSET! MEILLE ON HELPPO TULLA! Itäkeskus, Asiakkaankatu 5 katutaso PESULAPALVELUT PESUAINEIDEN MYYNTI ITSEPALVELUPESULA ÖLJYPISTEEN VUOSIHUOLLOLLA huoletta matkaan! Meiltä saat kattavan Vuosihuolto autosi kunnollisen toiminnan. (max. 4 litraa) ja öljynsuodattimen tarkastukset: muiden suodattimien, nesteiden, polttimoiden, alustan, jarrujen ja akun kunnon tarkastukset. + mahdolliset lisätyöt ja tuotteet paketin, jolla varmistat mukavasti Huoltoon kuuluu moottoriöljyn vaihdon lisäksi mm. seuraavat vaihteistoja peräöljyjen, TAMMIKUUN TARJOUS Täyssynt. 5W-40 öljyllä 99€ (125€) Täyssynt. 0W-40 öljyllä. 114€ (140€) 5W-30 longlife-öljyllä 129€ (155€) TIKKURILA Tikkurikuja 1, 0400 364 644, Ark. 9-18, La 9-13 HERTTONIEMI Sahaajankatu 52, 0400 188 133, Ark. 9-17 Helsingissä maailman ensimmäinen maanalainen yleiskaava TIIVISTYVÄ Helsinki kasvaa myös maan alla, jonne sijoitetaan yhä monipuolisempia tiloja. Maanalaisen rakentamisen ansiosta maanpäällistä rakennusmaata säästyy muihin tarkoituksiin. FORMULOITA, TAIDETTA JA TEKNIIKKAA – MAAN ALLA TOINEN KAUPUNKI Helsingissä maan uumeniin on sijoitettu paljon tekniikkaa, mutta siellä risteävät myös esimerkiksi eduskunnan salaiset kriisiajan tilat. Haamumetroasemia on louhittu tulevia metron linjauksia varten muun muassa Munkkivuoreen. Espan alla ja Pasilassa on Helenin tekojärviä, jotka toimivat kaukojäähdytysjärjestelmän energiavarastoina. Maan alle on rakennettu lähes 400 eri tilaa. Tiloja on eri kerroksissa: teknisen huollon tunneleita kulkee noin 80 metriä maan pinnan alapuolella, ja syvimmillään maanalaisia tiloja on louhittu 100 metrin syvyyteen asti. Maanalaisen rakentamisen ansiosta maanpäällistä rakennusmaata on säästynyt monen sadan miljoonan euron arvosta muihin tarkoituksiin. Helsingissä on kalliotiloja 12,7 miljoonaa kuutiota ja teknisiä tunneleita 293 kilometrin verran. Lukumäärä vastaa 117:ä Eduskuntataloa. Määrä on niin massiivinen, että sen tulevaa rakentamista ja suunnittelua varten on laadittu tiettävästi maailman ensimmäinen maanalainen yleiskaava, jota parhaillaan päivitetään. Ilkka Vähäaho, maaja kallioperäyksikön päällikkö Helsingin kaupungilta, huomauttaa, että kerran rakennetun kalliotilan muuttaminen on myöhemmin vaikeaa, mikä sekin on puoltanut yleiskaavan tekemistä. – Haluamme varmistaa, että kaikki tiedossa olevat hankkeet voidaan ottaa huomioon ja tehdä eri urakoita samaan aikaan. Uudessa yleiskaavan päivityksessä varaudutaan esimerkiksi keskustan maanalaiseen kokoojakatuun. Myös Pisara-rata on mukana yleiskaavassa. ARKKITEHTUURINÄHTÄVYYS JOHDATTAA MAAN ALLE Ydinkeskustassa tila käy yhä ahtaammaksi, eikä uusia paikkoja rakentaa maan päällä juuri ole. Tätä pohdittiin Amos Andersonin taidemuseossa, kun sen tulevaisuutta pohdittiin. Syntyi idea hakea lisätilaa maan alta sekä yhdistää Lasipalatsi ja museo kokonaisuudeksi. Se nimettiin Amos Rexiksi, joka remontin ja rakentamisen jälkeen aukeaa toukokuussa. Museonjohtaja Kai Kartio kertoo, että museoiden laajentaminen maan alle ei ole maailmanlaajuisesti kovin poikkeuksellista. – Meidän tapauksessamme poikkeuksellista on, kuinka se suunniteltiin. Amos Rexistä on tulossa arkkitehtuurinähtävyys, Kartio sanoo. Maanalaisuutta ei Amos Rexissä korosteta, pikemminkin päinvastoin. Siirtyminen Lasipalatsin aukiolta maan alle on huomaamatonta, ja tiloihin johdetaan luonnonvaloa. Kartio on hyvillään siitä, että maanalaisten tilojen ansiosta Amos Rex voidaan rakentaa aivan Helsingin ytimeen. Teksti Helsingin kaupunki, Kuva Amos Andersonin taidemuseo Myös Myllypuron Formula Centerissä autot huristavat maan alla
10 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2018 SUSANNA KARHAPÄÄ, HELSINGIN KAUPUNKI Lipunmyynti raitiovaunuissa päättyy helmikuussa RAITIOVAUNUNKULJETTAJAT eivät myy lippuja ensi helmikuusta lähtien. Kuljettajarahastuksesta luopuminen lyhentää aikaa, jonka vaunut käyttävät pysäkeillä. Ratkaisua perustellaan sillä, että raitioliikenne nopeutuu ja siitä tulee entistä täsmällisempää, mikä nostaa liikenteen palvelutasoa. Raitiovaununkuljettajilta on toistaiseksi saanut kuljettajahintaisia kertalippuja, mutta torstaista 1.2.2018 lähtien he eivät enää myy lippuja. Automaatista ja Matkakortin arvolla ostettava raitiovaunulippu säilyy edelleen lippuvalikoimassa, vaikka kuljettajamyynti päättyy. – Kuljettajamyynnin lopettaminen on osa raitioliikenteen kehittämisohjelmaa, joka tähtää siihen, että liikenteestä tulee entistä nopeampaa, sujuvampaa ja täsmällisempää. Nykyään raitiovaunujen matka-ajasta jopa 17 prosenttia saattaa kulua pysäkillä, HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Lauri Räty sanoo. – Kuljettajamyynnin lopettaminen on välttämätön ensiaskel ennen kuin HSL voi toteuttaa muita raitioliikenteen luotettavuutta parantavia toimia, esimerkiksi parantaa liikennevaloetuuksia. – Raitiovaunujen kuljettajalipunmyynnistä on luovuttu maailmanlaajuisesti jo useimmissa raitiovaunukaupungeissa. Raitiovaunujen täsmällisyys paranee välittömästi kuljettajalipunmyynnin päättyessä, kun esimerkiksi matkustajasatamista lähtevät raitiovaunut pääsevät lähtemään liikkeelle aikataulunsa mukaisesti, HKL:n liikennöintiyksikön johtaja Arttu Kuukankorpi sanoo. Kuljettajarahastuksen päättymisen arvellaan tekevän matkustamisesta entistä miellyttävämpää, kun lippuja ostavat asiakkaat eivät enää aiheuta jonoa kuljettajan aition luokse. Viiveiden vähentäminen myös säästää joukkoliikenteen kustannuksia, sillä kun liikenne on ripeää, raitiotieverkkoa voidaan laajentaa pienemmällä vaunumäärällä. Arvion mukaan raitioliikenteen nopeuttaminen säästää 4–5 miljoonaa euroa vuosittain ja vähentää vaunujen tarvetta 8–10 vaunulla. Raitiovaununkuljettajilta voi myös jatkossa kysyä neuvoja matkustamiseen liittyen, sillä opastus on lipunmyynnin päätyttyäkin osa heidän työtään. VALTAOSA KERTALIPUISTA OSTETAAN PUHELIMELLA, MATKAKORTILLA JA AUTOMAATEISTA HSL:n kokonaismyynnistä ratikkamyynnin arvo on noin 0,9 prosenttia. Kuljettajamyynnin määrä on vähentynyt vuosittain ja on tänä vuonna noin 3 miljoonaa euroa. – Kertalippujen myynti painottuu jo nyt vahvasti puhelimella ja matkakortilla ostettaviin lippuihin. Kertalippuja saa myös automaateista, kioskeista ja kaupoista, HSL:n asiakkuusja myyntijohtaja Mari Flink sanoo. – Varsinkin mobiililippujen myynti on 300 prosentin kasvussa, ja älypuhelimella saa jatkossa entistä useampia lipputyyppejä. Lasten kertaja vuorokausiliput on myös juuri tuotu mobiilisovellukseen. Kertalippujen myyntiverkosto täydentyy vielä 385:llä pysäköintiautomaatilla, joista voi ostaa kertalipun. Kyseessä on täkäläinen innovaatio ja täysin uusi aiempaa verkostoa täydentävä myyntikanava. HSL ja Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonta valmistelevat parhaillaan yhteistuumin pysäköintiautomaattien käyttöönottoa. Tällä hetkellä meneillään on kokeilujakso valituilla automaateilla. Lähde: Helsingin kaupunki Parhaat lähimediat Osaavat suunnittelijat Laadukkaat mainospaikat Edulliset hinnat Luotettava raportointi LetterboxMedioiden täysin uniikilla lähimediakonseptilla tavoitat haluamasi kotitaloudet kattavasti ja monikanavaisesti. Kysy lisää. Matti Hänninen 0452610240 Kari J. Mattila 0505635462 Pentti Sirviö 0452610260 Olavi Suhonen 0451644314 Pekka Särkisilta 0505553252
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 11 1-2 | 2018 Putkiremontti Viemärisaneeraus LVI-palvelut Sähköurakointi Toimialueemme ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo, Loviisa, Järvenpää ja Kerava. Tulemme myös sovittaessa myös kauemmaksikin. SanFors Oy, Höylänlastu 1, 06150 Porvoo myynti@sanfors.fi www.sanfors.fi, 010 322 1090 Jos talonne viemärit ovat valurautaisia tai betonisia ja yli 30 vuotta vanhoja niin ne tarvitsevat todennäköisesti uusimista. Me SanForsilla teemme viemärisaneeraukset sukkasujuttamalla jolloin rakentieta ei tarvitse rikkoa ja rahaa säästyy. Meidän toimintamenetelmät ovat yleisesti noin 40 % edullisempia verrattuna menetelmiin, joissa vanhat putket vaihdetaan uusiin. Valitse laadukkain tekijä valitse SanFors. HALUATKO LINJA-AUTONKULJETTAJAKSI? Hakeudu TTS:lle koulutukseen Pääsyvaatimuksena 21-vuoden ikä, riittävä suomen kielen taito, Btai BC-ajokortti (syventävä vaihe suoritettuna) sekä nuhteeton ajohistoria. Lisätietoja www.tts.?/henkiloliikenne • opintosihteeri Heli Brandes, 050 3879 559 • koulutuspäällikkö Teemu Lähde, 044 7143 750 TTS Työtehoseura Nuolikuja 6, Vantaa www.?nnreal.? puh. 040 516 9611 OSTAMME ASUNTOSI Ei välityspalkkiota pyydä tarjous netistä: www.?nnreal.? Liikenneonnettomuuksien määrä tutkintahistorian pienin TUTKIJALAUTAKUNNAT tutkivat 208 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta vuonna 2017. Menehtyneitä oli 226, mikä tarkoittaa 14% edellisvuotta vähemmän. Onnettomuuksien määrä on tutkintahistorian pienin, osoittaa tuore Onnettomuustietoinstituutin ennakkoraportti. Hyvä taloustilanne lisää usein liikenteen määrää, joten todennäköisesti myös viime vuonna liikennesuoritteet olivat kasvussa. Tästä huolimatta onnettomuuksien määrä väheni, mitä voidaan pitää hyvänä saavutuksena, toteaa OTIn yhteyspäällikkö Tapio Koisaari. Vuoteen 2016 nähden henkilöautoilijoiden aiheuttamia onnettomuuksia tapahtui viime vuonna 22 (15 %) vähemmän. Suistumisonnettomuudet olivat jälleen yleisin onnettomuustyyppi. Niitä oli 74, eli 44 % kaikista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista. Määrä on varsin tyypillinen verrattaessa aikaisempiin vuosiin. Sen sijaan kohtaamisonnettomuuksia tapahtui vähiten viiteen vuoteen (54). Kaksipyöräisillä sattui kuolemaan johtaneita onnettomuuksia aiempaa vähemmän. Liikennekäytössä olevien mopojen ja moottoripyörien kanta on pienentynyt viime vuosina. Lisäksi kehno kesäsää todennäköisesti piti monet kaksipyöräiset tallissa, jolloin näitä ajoneuvoja oli myös liikkeellä huomattavasti vähemmän, Koisaari arvioi. Kuolemaan johtaneet pyöräilyonnettomuudet vähenivät huomattavasti, 32 %. Vuonna 2017 kuolemaan johtaneita pyöräilyonnettomuuksia sattui 15, kun edellisvuonna vastaava lukumäärä oli 22. Kuolemaan johtaneissa jalankulkuja pyöräilyonnettomuuksissa yli 64-vuotiaiden ikäluokka korostuu voimakkaasti. Kehon haurastumisesta johtuen iäkkäät kuolevat törmäyksissä nuoria helpommin. TURVALLISUUSKEHITYS JA HUOLELLINEN AJAMINEN SÄÄSTÄVÄT IHMISHENKIÄ Autojen turvallisuuskehitys on ottanut jälleen pienen askeleen eteenpäin. Vuonna 2017 liikennekäytössä olleet henkilöautot olivat hieman edellisvuotta turvallisempia. Koska passiivisten turvalaitteiden kehitys on nyt jo lähes huipussaan, tulevaisuudessa turvallisuuden parantamisessa tehokkainta on pyrkiä välttämään onnettomuuksien syntyä. Aktiivisen turvatekniikan odotetaan näkyvän selvimmin suistumisonnettomuuksien määrän alenemana, Tapio Koisaari summaa. Lähde: Onnettomuustietoinstituutti ONNETTOMUUSTIETOINSTITUUTTI
12 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2018 Seuraavat Kannelmäki –lehdet ilmestyvät 15.2. HELSINGIN SENIORISÄÄTIÖ Vapaaehtoistyö vanhusten parissa on tärkeää: Muutamassa tunnissa voi tuoda paljon iloa VANHAINKOTI Kannelkodin lukupiiri sai alkunsa vuonna 2015 kaupunginkirjaston Lahjoita lukuhetki -kampanjasta, jossa etsittiin vapaaehtoisia lukijoita. Toiminta on edelleen voimissaan ja Kannelkodin lukupiiri kokoontuu nyt kaksi kertaa viikossa. Lukupiirit ovat olleet odotettuja, oikeita viikon kohokohtia. Piireissä on luettu elämänkertoja, huumorijuttuja, Arto Paasilinnaa ja monenlaista muuta, Seniorisäätiön vapaaehtoistyön suunnittelija Silva Siponkoski kertoo. Vanhukset sekä vapaaehtoistyöntekijät ovat mieltyneet toimintaan paljon. Joka viikko oikein odotetaan, että miten se tarina jatkuu, Kannelkodin hoitaja Sari Korhonen kertoo. Lukupiiriin on juuri valittu uudet lukupiirin vetäjät aiempien vapaaehtoislukijoiden tilalle, mutta Kannelmäessä on paljon vanhuksia, jotka vielä tarvitsevat vapaaehtoisapua. Meillä Kannelkodissa kaivataan tällä hetkellä muutamaa henkilöä kahden keskiseen keskusteluun eli katsomaan vanhuksen kanssa valokuvia ja juttelemaan hänen elämästään sekä vaiheistaan, Silva aloittaa. Lisäksi tälle keväälle kaivataan henkilöä pyörittämään jättifortuna-rinkiä. Kotona asuvia vanhuksia pääsee auttamaan muun muassa Kannelmäki-liikkeen ja seurakunnan kautta. Myös Kannelmäen palvelutaloon ovat vapaaehtoiset tervetulleita. Pohjois-Helsingin SPR organisoi myös alueella aktiivisesti vapaaehtoistoimintaa vanhuksille ja heiltä käy ihan mahtava ryhmä joka viikko ulkoilemassa Kannelkodin asukkaiden kanssa, Siponkoski jatkaa. Silva kertoo, että vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on tuoda iloa sekä vanhuksille, että vapaaehtoisille. Hän myös muistuttaa, että toimintaan voi antaa vain hetkenkin aikaa. Hyviä popup-vapaaehtoishommia ovat esimerkiksi Kannelkodissa järjestetyt joulupolku ja sadonkorjuutapahtumat, jotka on toteutettu yhdessä muun muassa Kannelmäki-liikkeen aktiivien sekä Kannelmäen palvelutalon kanssa. Niissä voi muutamassa tunnissa tuoda paljon iloa, Silva summaa. Jos on kiinnostusta lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan, niin silloin voi olla yhteyksissä Helsingin Seniorisäätiön vapaaehtoistyön suunnittelija Silva Siponkoskeen puhelimitse 0207718519 tai sähköpostitse osoitteeseen silva.siponkoski@seniorisaatio.fi. Toimittaja Ira Juvonen Mitäs täällä tapahtuu? MEIKIT JA JUHLAKA MPAUKS ET Susanna Pokkinen 040 843 7266 TILOISSA MME MYÖS perinteis et hieronta palvelut Ajanvaraukset: 09-497 071 Vanhaistentie 8 Tervetuloa! Joustavat aukioloajat! Anna lapsellesi avain ranskankieliseen maailmaan! Suomalais-ranskalainen yksityinen päiväkoti toimi uuden varhaiskasvatuslain mukaisesti, kodinomaisessa ympäristössä, Kannelmäessä. Meillä on avoimia päivähoitopaikkoja! Tutustu osoitteessa www.lesgalopinspk.com tai paikan päällä ajan varauksella Hanuripolku 3, 00420 / 09 440 407 (puhumme myös suomea) myynti@letterbox.fi Yrittäjä! Tässä on paikka Sinun ilmoituksellesi Kysy lisää: Kesäinen lukupiiri Kannelkodissa. Lehtemme täysin uudella lähimediakonseptilla tavoitat lähialueemme asukkaat kattavasti ja pidät heidät ajan tasalla tarjoamistasi tuotteista ja palveluista. Responsiivinen eli lukemiseen käytetyn laitteen näyttökokoon mukautuva sivustomme tarjoaa sujuvan käyttökokemuksen ja lisää sivustolla vietettyä aikaa. Puolisivua painetussa lehdessä Tapetti tabletissa Sivupalkki tietokoneessa Jättiboxi Puhelimessa DIGIHINNASTO Voimassa vuoden 2017 loppuun Paketit sisältävät näkyvyyden Mobiili+Tablet+Tietokone -laitteissa valitussa lehdessä 1 kuukauden ajan. Tapetti 900€ +alv Jättiboxi 500€ +alv Sivupalkki 280€ +alv P. 09-2600107 myynti@letterbox.fi LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ MAINONNALLESI: