KANSALLISKIRJASTO 1/2014 SÄHKÖINEN LUOVUTUS NYT JA TULEVAISUUDESSA Aineistojen muutos sähköisiksi haastaa kirjastojen ja julkaisualan toimintaa s. 12 Haastattelussa uusi digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela s. 6 / Soikea kartta muutti maailmankuvaa 1500-luvulla s. 30 / Max Jakobsonin tytär lahjoitti isänsä kirjat Kansalliskirjastolle s. 42
SI SÄ LLYS 1/2014 1 22 Pääkirjoitus: Muuttuu. Ei muutu. Muuttuu. Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho uskoo kirjan moniin mahdollisuuksiin Kirsi Aho 2 Ändras. Ändras inte. Ändras. Kai Ekholm 3 Ajankohtaista 4 Minun Kansalliskirjastoni: Anna Perälä Kirsi Aho 6 Esittelyssä digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela Päivi Piispa 9 Fabian Collan, hegeliläinen filosofi Iisalmesta Panu Turunen 12 Digitaalisten julkaisujen luovutus nyt ja tulevaisuudessa Matti Pitkälä 17 Kulttuuriaineistolaki – kirjasto ajan kuvaa muuttamassa Liisa Savolainen 19 COMELLUS tuo sanomalehdet digitaalisena suurelle yleisölle Pirjo Karppinen 24 Sähköiset vapaakappaleet tulivat Oulun yliopiston kirjastoon Tuula Kontio 27 Elämä julkaisuna: nykyihminen dokumentoi paloja elämästään verkossa Raine Koskimaa 29 Miten sähköiset vapaakappaleet näkyvät Turun yliopiston pääkirjastossa? 30 Soikea kartta muutti maailmankuvaa 1500-luvulla Anna-Maija Pietilä-Ventelä 33 Sanojen kuvat Leena Krohn 37 Kirjansidontanäyttely kuvaa perinteisen käsityöammatin muutosta Esko Rahikainen 41 Kirjastossa tapahtuu
VEIKKO SOMERPURO Kai Ekholm Ylikirjastonhoitaja Tuossa ovat pelkistetysti käsitykset julkaisemisen tulevaisuudesta. Suhde painettuun sanaan on varsin tunnepitoinen. Tunteella on helppo karistaa tosiasiat ja tulevaisuudennäkymät. Ennustajat pannaan nopeasti ruotuun. Kirja-ala vakuuttaa pärjäävänsä, vaikka globaali muutos kuinka myllertäisi. Se on kärsinyt neljä laihaa vuotta peräjälkeen. Ala vakuuttaa, että on kyse vain kausimasennuksesta. IFLA:n sanomalehtiosasto kertoo, että viimeinen sanomalehti saatetaan Yhdysvalloissa painaa vuonna 2018 ja Suomessa vuonna 2020. En tunne montakaan nuorta aikuista, joka tilaisi painetun lehden tai maksaisi lukemastaan. Toisaalta meillä on historiamme koulutetuin senioriväestö, jolla on aikaa ja varallisuutta lukea ja ostaa. Se on syntynyt painetun sanan keskelle, mutta sujuvasti se skypettää ja käyttää iPadia. Ei varmuutta sielläkään suunnalla. Historiamme aikana meillä on ollut noin 2 000 sanomalehteä. Nyt päivälehtiä on 49. Montako niitä on jäljellä vuonna 2020? 1960-luku näyttää olleen onnellista aikaa. Silloin yleisiä kirjastoja oli 4 000, nyt noin 850. Elokuvateattereita oli 650 kappaletta, nyt 172. Televisiolupia lunastettiin 90 000, nyt lähes kaksi miljoonaa. Internetin käyttäjiä väestöstämme on 89 prosenttia. Miksi latelen näitä lukuja? Osoittaakseni, että maailma on pysyvässä ja totaalisessa muutoksessa. Vain muistomme ja tunteemme estävät meitä hyväksymästä sitä. Iso mediafirma ei julkaise aineistoa vain ruokkiakseen aikuisväestön tunne-elämää, ellei se saa siitä katetta. Onneksi en ole kustannusalalla. Vaikka alan kannattavuus laskee, uskon, että maassamme on vuonna 2020 riittävä määrä toimijoita. Kansalliskirjasto on seurannut kiitettävästi muuttuvaa mediamaisemaa. Olemme olleet maailman ensimmäisten joukossa haravoimassa verkkoa. Maailmalla tämä on menestystarina, jossa muut Pohjoismaat ovat epäonnistuneet. Olemme digitoineet sitkeästi ja pienellä budjetilla kansallisaineistoa verkkoon. Olemme valmistelleet viiden lehtitalon kanssa sanomalehtien sähköistä luovutusta, jonka pitäisi johtaa uusiin käytäntöihin. Tiedämme, mihin meidän pitäisi mennä. Nyt kaipaamme apua: tämän alan keskeiset lait olisi tarkistettava, jotta pääsemme jälleen maailman kärkeen. Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Sen pitäisi merkitä kansallista digitointisuunnitelmaa ja rahoitusta. Jotta tulevat sukupolvet eivät ihmettelisi, miksi emme tehneet mitään, vaikka tiesimme kaiken. Tervetuloa jakamaan tässä numerossa esitetyt näkemykset kanssamme! PÄ ÄKI RJOITUS Muuttuu. Ei muutu. Muuttuu. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?1
Kai Ekholm Överbibliotekarie Svensk översättning: Marina Norrback L EDARE Ändras. Ändras inte. Ändras. Det är kortfattat uppfattningen om publiceringens framtid. Relationen till det tryckta ordet är synnerligen känslomässig. Känslorna gör att man lätt bortser från fakta och framtidsutsikter. Den som spår om framtiden blir snabbt satt på plats. Bokbranschen försäkrar att den kommer att klara sig, oberoende av de globala omvälvningarna. Branschen har lidit fyra magra år i följd, men man försäkrar att det bara är fråga om en övergående depression. Från IFLA:s tidningssektion berättas det att man i USA kanske kommer att trycka den sista tidningen 2018 och i Finland 2020. Jag känner inte många unga vuxna som prenumererar på en tryckt tidning eller betalar för det som de läser. Å andra sidan har vi historiens mest utbildade seniorer, som har tid och ekonomiska förutsättningar att köpa och läsa tidningar. De föddes i en kultur präglad av det tryckta ordet, men använder sig också galant av både Skype och iPad. Man kan alltså inte förlita sig på seniorerna heller. Under vår historia har vi haft cirka 2 000 dagstidningar. Nu är antalet 49. Hur många återstår 2020? 1960-talet ser ut att ha varit en lycklig tid. Då fanns det 4 000 allmänna bibliotek, nu cirka 850. Biografernas antal var 650, nu 172. 90 000 tv-licenser betalades, nu nästan två miljoner. Internet används i dag av 89 procent av befolkningen. Varför räknar jag upp de här siffrorna? För att visa att världen förändras konstant och totalt. Bara våra minnen och känslor hindrar oss från att acceptera det. Ett stort företag i mediebranschen publicerar inte material bara för att nära den vuxna befolkningens känslor om det inte är lönsamt. Som tur är jag inte i förlagsbranschen. Trots att lönsamheten i branschen sjunker tror jag att vi 2020 har tillräckligt många aktörer i vårt land. Nationalbiblioteket har på ett berömvärt sätt följt förändringarna i medielandskapet. Vi var bland de första i världen som automatiskt samlade in material och information på nätet. Internationellt sett är det en succé, medan de andra nordiska länderna misslyckades. Vi har framhärdat trots en liten budget och lagt ut digitaliserat material på webben. Tillsammans med fem stora tidningsutgivare har biblioteket förberett elektronisk överlåtelse av dagstidningar, vilket måste leda till nya rutiner. Vi vet vad som är vårt mål. Nu behöver vi hjälp: Den viktigaste lagstiftningen på området bör revideras för att vi på nytt ska nå en position i den internationella täten. År 2017 fyller Finland hundra år. Det bör innebära att vi får en nationell digitaliseringsplan och finansiering. För att inte kommande generationer ska undra varför vi inte gjorde något, trots att vi visste allt. Välkommen att ta del av synpunkterna i detta nummer! 2? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4
Kansalliskirjasto tuo historiallisia matkailumainoksia tabletille Kansalliskirjasto laajentaa digitaalisten aineistojen käyttömahdollisuuksia tuomalla historiallisia matkailumainoksia tabletille. Aineisto on mukana Biblioboardin Exploring History -tablettisovelluksessa. Tuhansien järvien pohjoisen maan eksotiikan ja matkailuteeman odotetaan kiinnostavan erityisesti amerikkalaisia suomalaisten ohella. Kansalliskirjaston matkailuaiheinen valikoima sisältää yhteensä 52 julkaisua 1900-luvun alkupuolelta. Mainokset kertovat tarinaa matkareiteistä Suomeen tai siitä, miten suomalaisia houkuteltiin matkustamaan ulkomaille. Sovelluksessa julkaisut on jaettu teemoihin Matkustaminen Suomessa, Kaupunkeja ja matkareittejä, Lappi ja Matkailua Suomesta muihin maihin. Travelling in Finland in the Early 20th Century -pienpainatekokoelma on ilmainen ja löytyy Exploring History -sovelluksen sisältä haulla tai selaamalla Matka (Travel) ja Historia (History) -kategorioita. Biblioboardin Exploring History on saatavissa iPadille. Matkailumainoksien kielijakauma on monipuolinen ja sisältää suomen lisäksi painatteita ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja jopa esperantoksi. Tablettisovelluksen alustana käytetään amerikkalaisen yhteistyökumppanin BiblioLabsin ohjelmistoa. Jakelukanava on globaali, joten sovelluksen esittelykieli on englanti. Sovellus tehtiin osana Kansalliskirjaston ja Aalto-yliopiston pienyrityskeskuksen Real Case Lab -projektia, joka rahoitettiin Euroopan sosiaalirahaston tuella (Vipuvoimaa EU:lta). Digitaaliseen matkailukokoelmaan voi tutustua kokonaisuutena Kansalliskirjaston Doria-julkaisuarkistossa (www.doria.fi/handle/10024/85125). Minna Kaukonen, suunnittelupäällikkö, Kansalliskirjasto Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskuksessa digitoidaan pienpainatteita. Digitoituja pienpainateaineistoja voi katsella Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen kokoelmista. Pienpainatteiden digitoinnista on ladattavissa sähköinen esite http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/dimiko.html SCRIPTA SELECTA: KIRJOITUKSIA KANSALLISKIRJASTON KOKOELMISTA Kansalliskirjastolla on uusi blogi Scripta selecta. Blogissa esitellään Kansalliskirjaston kokoelmia, niistä nousevia teemoja ja tarinoita. Muitakin kiinnostavia teoksia ja tiedonlähteitä voidaan tuoda esiin. Scripta selectan kirjoittajat ovat pääsääntöisesti tiiviisti kokoelmatyössä mukana. Ensimmäisen kirjoitusten joukossa esitellään Russica- ja Polonicakokoelmia ja kerrotaan taustatarinoita lahjoituksina saaduista kokoelmistamme, muun muassa siitä kuinka Turun palossa menetettyjen kirjojen tilalle saatiin uusia. Scripta selecta löytyy osoitteesta http://blogs.helsinki.fi/scriptaselecta Pohjoismaiden valtion- ja kansalliskirjastojen yhteistyöelin NORON:in seuraava kokous pidetään Mikkelissä Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskuksessa 14.–15.4.2014. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?3 AJANKOHTAISTA PIENPAINATTEITA VERKKOON
MINUN KANSALLISKIRJASTONI Anna Perälä entisen työpaikkansa Kansallis kirjaston Kirkkokadun puoleisella ovella. vänä, kun olin varhaisteini. Muistan tunteen, kun tulin ikävästä säästä sisälle kauniiseen Kupolisaliin. Opiskeluaikoina tosin käytin enemmän Eduskunnan kirjastoa, valtiotieteilijä kun olin. ten, että sanouduttuani irti työpaikastani minua syksyllä 1990 pyydettiin Suomen kansallisbibliografia -projektiin tutkimaan Suomen vanhimpien kirjapainojen typografiaa – tekemään ”typografista kuvastoa”, kuten silloin sanottiin. Silloinen KOP oli kolmisen vuotta aiemmin lahjoittanut huomattavan summan rahaa kansallisbibliografiahankkeeseen. Työ oli täydessä käynnissä, kun liityin joukkoon mukaan kesällä 1991. Piti ruveta perehtymään asioihin ja olla luottamuksen arvoinen. Työskentelit Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtajana pitkään. Miten päädyit Kansalliskirjastoon? Päädyin liitosta tieteentekijäksi si- Missä osassa kirjastoa työ konkreettisesti tehtiin? Istuimme Tuija Laineen, Jari Tolvasen ja Raija Mankin kanssa Rotundan kuudennessa kerroksessa hyl- Tutkija Anna Perälä T e k s t i j a k u va : K i r s i A h o Tutkija ja kirjahistorioitsija Anna Perälä on työskennellyt Kansalliskirjastossa lähes koko 1990-luvun. Hän arvostaa sekä kirjaston pitkän linjan työntekijöitä että uusia kasvoja ja heidän antamaansa tukea tieteen tekemisessä. Miten tutustuit ensimmäisen kerran Kansalliskirjastoon? Tulin kirjastoon serkkuni mukana eräänä pimeänä ja märkänä iltapäi- 4? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4
Mikä Kansalliskirjaston kokoelmista on sinulle tutuin? Typografista atlasta varten kävin läpi koko Ruotsin vallan aikaisen ja sen jälkeisen Fennican aina Turun paloon saakka. Perehdyin siihen, mitkä kirjasintyypit olivat käytössä mihinkin aikaan. Työtäni varten työskentelin aika-ajoin myös Kungliga biblioteketissä Tukholmassa ja Uppsalassa. Kun typografiatyö valmistui, minua kysyttiin Svenska litteratursällskapetiin (SLS) luetteloimaan Jarl Pousarin sidoshistoriallista kokoelmaa. Siellä vierähti vuosikymmen, ja kirjansidosten historia tuli läheiseksi. Voi sanoa, että kirja fyysisenä esineenä on minulle aika lailla tuttu. Onko jokin näyttely tai tapahtuma kirjastossa jäänyt erityisesti mieleesi? Vuonna 2004 oli kulunut 200 vuotta Runebergin syntymästä, ja vuotta juhlittiin mitä erilaisimmin tavoin eri puolilla Suomea. HYK ja SLS, jossa on melkoinen määrä mitä moninaisinta Runeberg-aineistoa, järjestivät yhteistyössä merkkivuoden näyttelyn kirjastoon. Se oli kaikille järjestelyihin osallistuneille melkoinen urakka. Itse olin mukana SLS:n puolelta. Mitä tutkit tällä hetkellä? Turkulaisen Christian Ludvig Hjeltin, aikansa merkittävän kirjanpainajan, kustantajan ja kirjakauppiaan toimintaa. Hänestä ei ole juuri- ”Voi sanoa, että kirja fyysisenä esineenä on minulle aika lailla tuttu.” kaan kirjoitettu. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmista olen löytänyt häneen liittyvää henkilöhisto riaa kuten kirjeenvaihtoa. Aineistoa ei ole valtavasti, mutta se valaisee aikakautta, henkilösuhteita ja käytäntöjä. Mitä toiveita sinulla on Kansalliskirjaston toiminnan suhteen? Kirjahistoriallinen seura tutustui viime syksynä Brummeriana-lastenkirjakokoelmaan, joka tarjoaa valtavan upean mahdollisuuden saada kuvaa eri maiden lastenkirjallisuudesta ja sen kehityspiirteistä, pedagogisista näkemyksistä, suhtautumisesta lapsiin eri aikoina ja tietysti kuvitustaiteesta. Kokoelmassa on varsinaisia helmiä, kuten esimerkiksi Peter Pan in Kensington Park -kirja hollanninkielisenä, kuvitettuna painoksena. Noin 22 000 kirjasta lähes 17 000 on luetteloimatta, ja tämä työ olisi erityisen tärkeää tehdä, jotta tutkijat löytäisivät nämä aarteet. ANNA PERÄLÄN J U L K A I S U JA : A Suomen typografinen atlas – Finsk typografisk atlas – Typographi scher Atlas Finnlands 1642–1827. I–II. Helsingin yliopiston kirjaston jul kaisuja 64 ja 65. Helsinki 2000. A Tiedon ja taidon kuvat. Suomalaisten painotuot teiden puupiirrokset ja niiden tekijät 1647–1713. SKS:n toimituksia 923. Helsinki 2003. A Henrik Renqvist julkaisi jana ja kirjakauppiaana 1815–1866. Suomen kirkkohistoriallisen seuran julkaisuja 198. Helsinki 2005. (Yhdessä Tuija Laineen kanssa.) A Mikael Agricolan teosten painoasu ja kuvitus. SKS:n toimituksia 1123. Helsinki 2007. A Otava-Reenpää-kirjasto Kansalliskirjastossa. Helsinki 2007 (toim.). A Vackert, vittert, lärt. Jarl Pousars boksamling. Svenska litteratursällska pets skrifter 744. Helsing fors 2010. – Pousar-tieto kanta: www.sls.fi/Pousar Terveisiä kirjaston työntekijöille? Henkilökunnassa on monia aurinkoisia ja auttavaisia ihmisiä, joilta olen saanut apua. Aivan erityisesti arvostan niitä työntekijöitä, jotka vuosien mittaan ovat kartuttaneet kokoelmien tuntemustaan ja omaa asiantuntemustaan aina vain paremmaksi, he tekevät tietoa näkyväksi ja saataville. Heidän työtään on syytä arvostaa ja tukea kaikin tavoin myös kirjaston henkilöstöpolitiikassa. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?5 JARKKO HYPPÖNEN lyjen välissä. Se kävi päinsä, koska työ oli itsenäistä ja kukaan meistä ei ollut varsinainen hölösuu. Muistan, että aurinko paistoi kesällä suoraan Rotundan kaarevista ikkunoista sisään ja ylhäällä oli tukahduttavan kuuma. Kun kirjasto sai entisen farmasian laitoksen puolen käyttöön, pääsin Kirkkokadun puolen siipeen istumaan.
Digitaaliset aineistot käyttöön: haastattelussa professori Timo Honkela Uudessa professuurissa kehitetään koneoppimisen ja tekstinlouhinnan menetelmiä ja sovelluksia. T e k s t i j a k u va : P ä i v i P i i s p a 6? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4
Helsingin yliopiston digitaalisten aineistojen tutkimuksen tuore professori Timo Honkela on selvästi innostunut uudesta toimestaan. Vuoden vaihteessa työssään aloittanut professori pääsee yhdistämään tietotekniikan ja sen käyttäjät. Honkela tutkii, miten digitaalisia aineistoja voidaan hyödyntää yhä paremmin tutkimuslähteinä – tai jopa tätä laajemmin koko yhteiskunnan hyödyksi. Professuuri on uusi ja Suomessa ainutlaatuinen. Se vahvistaa Helsingin yliopiston nykykielten laitoksen vahvaa kieliteknologian osaamista ja täydentää hyvin Digitointi- ja konservointikeskuksen työtä, jossa on digitoitu jo miljoonia sivuja vanhaa aineistoa. Aihe on tärkeä, sillä yhä suurempi osa materiaaleistamme ja keskusteluistamme on digitaalisessa muodossa. Digitaalisuus on tullut yhteiskuntaan monella eri tasolla. ”Digitaalisten aineistojen käyttö tarjoaa tulevaisuudessa monenlaisia mahdollisuuksia edesauttaa ihmisten elämää ja organisaatioiden toimintaa”, Honkela visioi. Professori Honkela näkee digitaalisen aineistojen yhä kattavamman tietokoneanalysoinnin auttavan myös humanististen ja sosiaalitieteiden tutkimuksen nousua uuteen kukoistuksen aikaan. Juuri näitä tieteenaloja voidaan auttaa analysoimalla monimutkaisia ilmiöitä teknologian avustamana. ”Hyvin suuri osa yhteiskunnan kannalta tärkeitä kysymyksiä on juuri humanististen tai sosiaalitieteiden alalta. Ihminen on jo ratkaissut, miten lennetään kuuhun tai tehdään paperia, mutta emme vielä tiedä, miten yhteiskunta kannattaa järjestää hyvin”, Honkela sanoo. seen. Google-kääntäjä, joka on tutkimusten mukaan maailman paras konekääntäjä hyvin monien kieliparien välillä, perustuu miljardeihin dokumentteihin. Niiden avulla järjestelmä on oppinut tekemään käännöksiä: suuresta määrästä esimerkkejä alkaa löytyä säännönmukaisuuksia. Ero aikaisempaan on suuri, sillä ennen kaikki käskyt on ohjelmoitu valmiiksi tietokoneelle eli analyysi on perustunut inhimilliseen tulkintaan, joka on tehty jo ennakolta. Tilastollisessa koneoppimisessa kone saadaan oppimaan asioiden välisiä suhteita ja merkityksiä aineistosta. ”Kone saa esimerkiksi itse selville sen, että koira ja kissa ovat merkitykseltään lähempänä toisiaan kuin vaikkapa taloa tai kirjastoa. Koneelle kehittyy semanttinen itsenäisyys ja se pystyy selvittämään asioiden välisiä suhteita omin voimin, jos vain tekstiaineistoja on saatavilla”, Honkela selittää. Haasteena tekstinlouhinnassa ja koneoppimisessa on kielen monimutkaisuus järjestelmänä. KUK A? Timo Honkela, digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto A Aloitti virassaan 1.1.2014. A Professuuri sijoittuu Helsingin yliopiston hu manistisen tiedekunnan nykykielten laitokselle ja Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointi keskukseen Mikkeliin. A Professori toimii kiinteäs sä yhteistyössä Helsingin yliopiston tietojenkä sittelytieteen laitoksen, Kansalliskirjaston, Mikke lin yliopistokeskuksen ja Mikkelin ammattikorkea koulun kanssa. Kielen oppiminen on tietokoneelle iso haaste Honkela kertoo teknologioista, kuten tekstin tai tiedon louhinnasta ja koneoppimisesta, joiden avulla digitaalisessa muodossa olevaa tietoa voidaan analysoida kattavammin ja tarkemmin kuin mihin ihmisvoimin pystyisimme. Meillä on miljoonia digitaalisia dokumentteja - tätä määrää ei yksinkertaisesti voi käydä manuaalisesti läpi tarpeeksi lyhyessä ajassa. Onneksi koko ajan lisääntyvässä määrin analysointia voidaan antaa tehtäväksi tietokoneille. Koneoppimisen avulla tietojärjestelmiin saadaan yhä enemmän älykkäitä osia – ne voivat siis oppia ja järjestellä asioita aineiston ominaisuuksien mukaan. Esimerkiksi kielen kääntäminen koneella perustuu nykyään usein koneoppimi- ”Valtaosa insinöörien perinteisistä mallinnuksen kohteista ovat lasten leikkiä siihen verrattuna, mitä kieli ja sen kielen oppiminen on.” ”Kielen oppiminen on tietokoneelle erittäin iso haaste. Valtaosa insinöörien perinteisistä mallinnuksen kohteista ovat lasten leikkiä siihen verrattuna, mitä kieli ja sen kielen oppiminen on”, Honkela naurahtaa. Haaste kannattaa kuitenkin ottaa vastaan, sillä teknologioiden 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?7
avulla saadaan parannettua aineistojen käyttöä huomattavasti. Teknologiat mahdollistavat esimerkiksi haut yli kielirajojen. Esimerkiksi suomalainen voisi etsiä rajallisilla ruotsinkielentaidoillaan tietoa, vaikkei osaisikaan muotoilla avainsanoja ruotsiksi. ”Myös vanhaa suomen kieltä, vaikkapa 200 vuoden takaa, voisi kääntää nykysuomeksi. Voitaisiin myös vertailla sitä, miten ihmisten käsitykset asioista ovat kehittyneet ajan myötä laittamalla kone käymään läpi miljoonia eri maissa vuosikymmenten ja -satojen aikana julkaistuja sanomalehtiä”, Honkela visioi. Tunteiden tulkki ja muita sovelluksia Keskustelu tiedonlouhinnan eli data miningin ympärillä on käynyt paljon negatiivisten asioiden ympärillä, kuten USA:n turvallisuusviranomaisen NSA:n tarkkailuhuhuissa. Honkela on kuitenkin optimisti ja näkee enemmän hyvää kuin pahaa, jos antaisimme digitaaliset keskustelumme koneiden tulkittaviksi. Honkela hahmottelee esimerkiksi eräänlaista tulkkia, joka voisi ehkäistä väärinkäsitysten syntyä. Se olisi erityisen hyödyllinen asiantuntijaviestinnässä. Oli henkilö minkä alan asiantuntija tahansa, usein hänen on vaikea kirjoittaa tai puhua omasta alastaan niin, että kuka tahansa kaduntallaaja ymmärtää sanoman. Tekstinlouhinnan avulla, asiantuntijan tekstiä läpikäymällä, voitaisiin analysoida tekstiä kohderyhmän mukaan. Kone huomauttaisi, jos tekstissä on kohtia, joita toisen on vaikea ymmärtää. Nämä menetelmät soveltuisivat myös organisaatioiden toiminnan parantamiseen. Honkela kertoo tyypillisen esimerkin: organisaation ylätasolla laaditaan strategia, mutta sen muotoilu on irrallaan työntekijöiden arjesta eikä taivu ruohonjuuritason käyttämälle kielelle. Tietokone voi auttaa organisaation johtoa huomaamaan tämän. ”Tietokone voi tulkita viestinnän sisällön lisäksi myös emotionaalisia osuuksia. On tutkittu, että ihmisen päätöksenteko perustuu primääristi tunteisiin ja vasta sitten julkilausuttuihin päätelmiin. Siksi yrityksetkin ovat jo alkaneet hyödyntää yhä enemmän asiakaspalautteen analysointia tunteiden näkökulmasta”, Honkela kertoo. Tunteiden tulkki voisi toimia myös jokapäiväisessä viestinnässä. Moni meistä syyllistyy huomaamattaan sähköpostia lähettäessään epäkunnioittavaan kohteluun. Tietokone voisi huomauttaa asiasta sähköpostin lähettäjälle ennen lähetystä, jotta korjaaminen on mahdollista. Tunteiden analysointia tekstistä voidaan käyttää myös yhteiskunnallisen analyysin tekemiseen. ”Keskusteluista lehtien ja netin keskustelupalstoilla voidaan tutkia, mitkä ovat tärkeimmät asiat, joista kenkä puristaa kansalaisia.” Ihmisläheisen tietotekniikan lähettiläs Timo Honkela on selvästi oikealla paikallaan. Hänen koko uransa on rakentunut tietotekniikan soveltamiseen ihmisten tarpeisiin ja kielen analysointiin. Innostus asiaan alkoi jo opiskeluaikana. Oulun yliopisto oli edellä aikaansa, kun se opetti 1980-luvulla ihmisläheistä tietojenkäsittelyä. Tietojenkäsittelytieteeseen yhdistettiin Oulussa muun muassa etiikkaa, tietoteoriaa, taloustieteitä ja psykologiaa. 8? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 ”Opinnoissa yritettiin ymmärtää yksilön ja yhteisön toimintaa systeeminä eikä vain koneita”, Honkela selittää. Opintojensa jälkeen Honkela työskenteli Sitran kielikoneprojektissa, jossa jo 1980-luvulla ymmärsi, että kieltä ymmärtävää tietojärjestelmää ei voi tehdä perustumaan vain ohjelmoiduille käskyille vaan se vaatii koneoppimista, sillä kielen ymmärtämiseen tarvittavien sääntöjen määrä on valtava ja kielen tulkinta hienovaraista ja monimutkaista. ”Yrityksetkin ovat jo alkaneet hyödyntää yhä enemmän asiakaspalautteen analysointia tunteiden näkökulmasta.” Sitran kielikoneprojektin jälkeen Honkela tutki, miten neuroverkkoja voi hyödyntää kielen käsittelyssä ensin VTT:llä ja väitteli aiheesta siirryttyään tutkijaksi TKK:lle silloisen akatemiaprofessorin ja nykyisen akateemikon Teuvo Kohosen tutkimusryhmään. Honkelan monipuolinen ura pitää sisällään myös Taideteollisen korkeakoulun medialaboratorion professuurin, väitöskirjaan perustuneen it-alan yrityksen toimitusjohtajan toimen ja tietojenkäsittelytieteen määräaikaisen professorin ja tutkimusjohtajan tehtävät Aalto-yliopistossa. Kaikkiin on liittynyt voimakkaasti kielen, sosiokognitiivisten järjestelmien ja tietotekniikan yhdistäminen. Kirjoittaja on filosofian maisteri ja toimittaja.
1 Fabian Collan, hegeliläinen filosofi Iisalmesta Teksti: Panu Turunen Kansalliskirjasto-lehden numerossa 3/2013 kerrottiin, että professori Matti Klinge lahjoitti henkilökohtaisen arkistonsa Kansalliskirjastolle. Professori Klinge tunnetaan paitsi etevänä historiantutkijana myös kirjastojen ystävänä. Kun Turun kaupunginkirjasto juhli 150-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2013, olikin hyvin luontevaa, että luennoimaan oli kutsuttu juuri Klinge. Hänen luentonsa otsikko oli ”Yksityiskirjastot sivistyksen rakentajina”. Keskustelussa luennon jälkeen hän kertoi pitävänsä kirjaansa Iisalmen ruhtinaskunta (SKS 2006) pääteoksenaan (kuva 2). Teos on historia suurpitäjästä, joka aikanaan käsitti koko Ylä-Savon – lähes puolet entisestä Kuopion läänistä. Teoksessa kerrotaan taloudesta, kulttuurista ja monista mielenkiintoisista suvuista ja henkilöistä. Fabian Collan oli huomattava Collan-suvun edustaja. Fabian Collan (1817–1851) Collan oli lahjakas ja tarmokas mies, joka vaikutti monilla eri aloilla. Vaikka hän toimi monta vuotta Helsingissä, hän koki itsensä kuitenkin vahvasti iisalmelaiseksi. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat hänen Helsingfors Tidningar -lehdessä julkaistut novellinsa Iisalmen kansanelämästä. Siksi tämän kirjoituksen otsikossa puhutaan Iisalmen hegeliläisyydestä. Todellakin, Collan oli hegeliläinen filosofi monen muun roolinsa lisäksi. Tarja-Liisa Luukkanen kertoo Kansallisbiografiassa, että Collan suunnitteli ensin historian tutkijan uraa ja kirjoitti ja puolusti väitöskirjaansa historian alalta vuonna 1843. Helsingistä hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan työtä, vaikka hänen väitöskirjansa sai erinomaiset arviot. 1844 hänet nimitettiin 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?9
Kuopion lukion historian lehtoriksi. Luukkanen kirjoittaa: ”Collan tavoitteli kuitenkin yliopistouraa ja vaihtoi oppialansa historiasta filosofiaan. Hän julkaisi 1850 filosofian tohtorin tutkintoa varten väitöskirjan.” 1800-luvulla Helsingin yliopistossa oli voimassa määräys, jonka tyyppistä noudatetaan Saksassa tänäkin päivänä: väitöskirjoja tarvitaan kaksi, jos tähtää yliopistouralle. Siksi Collan kirjoitti toisen väitöskirjan, niin kutsutun virkaväitöskirjan, jonka nimi oli De notione necessitatis Hegeliana (Hegelin käsitys välttämättömyydestä). Sen ansiosta Collan onnistui Helsingin yliopiston viranhaussa: hänet nimitettiin filosofian apulaiseksi eli adjunktiksi elokuussa 1850. Filosofian tutkijan ura jäi kuitenkin surullisen lyhyeksi, sillä Collan kuoli vain 34-vuotiaana 1851. Löytöjä Turun yliopiston kirjaston kokoelmasta Lehtimies, historian tutkija, lukion historian lehtori, filosofian tutkija – Collan oli kaikkea tätä. Hänen elämäkerrastaan voi kuitenkin jäädä sellainen vaikutelma, että hän kiinnostui filosofiasta toden teolla vasta elämänsä viimeisten vuosien aikana. Turun yliopiston kirjaston kokoelmaan kuuluvat, Fabian Collanin aikanaan omistamat kirjat osoittavat kuitenkin hänen omistaneen Hegelin teoksia jo vuonna 1842, siis ennen historian väitöskirjan kirjoittamista. Kirjaan hän on merkinnyt: Fab. Collan 1842 (kuva 1). Tämä merkintä on Hegelin kaksiosaisessa teoksessa Vorlesungen über die Philosophie der Religion (Luentoja uskonnonfilosofiasta, 2. painos, Berliini 1840). Kirja on kooste, joka perustuu Hegelin Berliinissä vuosina 1821, 1824, 1827 ja 1830 pitämiin luentoihin (kuva 3). 1840-luvulla Collan hankki kirjastoonsa myös Hegelin kolmiosaisen Vorlesungen über die Geschichte der Philosophie (Luentoja filosofian historiasta, 2. painos, Berliini 1840–1844). Kirjat on varustettu omistajan merkinnällä Fab. Collan 1849. Hegelin luentosarjaa, joka korostaa antiikin Kreikan filosofian merkitystä, arvostetaan vielä nykyäänkin. Saksalainen filosofi Robert Spaemann pitää Hegelin kreikkalaisen filosofian tarkastelua onnistuneena ja Aristoteles-jak- 10? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 2 soa parhaana mahdollisena johdatuksena Aristoteleen filosofiaan. Filosofian historian luennoissa käsitellään toki myös uudempaa filosofiaa, muun muassa Jakob Böhmeä. Hegel korostaa usein järkeä ja järjen roolia historiassa, mutta Böhmestä, 1600-luvun alun mystikosta, järjen epäilijästä, hän kirjoittaa varsin myönteisesti. Hegel kirjoittaa: ”Böhmeä kutsuttiin teutonifilosofiksi, ja teutonien filosofiaahan pidettiin jo vanhastaan mystisisminä.” Kuitenkin ”vasta hänen ansiostaan Saksassa syntyi filosofia, jolla on oma luonteensa.” Hegelin arvio Böhmestä on yllättävän myönteinen. Kaiken kaikkiaan, Fabian Collan on tehnyt hyvän hankinnan. Sen jälkeen hankintavuorossa oli Hegelin kolmiosainen Enzyklopädie der philosophischen Wissenschaften (Filosofisten tieteiden ensyklopedia, 2. painos, 1842–1845). Tämä alun perin vuonna 1817 ilmestynyt teos on Hegelin pääteoksia, joka esittelee hänen filosofiansa kokonaisjärjestelmän. Kirjojen myöhempi kohtalo Fabian Collanin omistamien Hegelin kirjojen nimiösivujen taakse on myöhemmin lisätty merkintä: A.? W. Jahnssonin kirjastosta. Jahnsson (1841–1894) oli syntynyt Kustavissa, niin kuin Turun yliopiston kirjaston en-
3 simmäinen ylikirjastonhoitaja, kirjailija Volter Kilpi. Jahnsson väitteli filosofian tohtoriksi 1871 ja toimi Turussa latinan lehtorina. Hänen väitöskirjansa aiheena oli suomen kielen lauseoppi. Myöhemmin kuuluisuuteen noussut Emil Nestor Setälä myönsi nuoruuden teoksensa Suomen kielen lauseoppi olevan lyhennetty ja yksinkertaistettu versio A.?W. Jahnssonin väitöskirjasta. Ei tiedetä, mistä A.?W. Jahnsson hankki Fabian Collanin omistuksessa olleet Hegelin teokset, mutta on hienoa, että Jahnssonin kuolinpesä lahjoitti kirjat Turun yliopiston kirjastolle. Waseniuksen kirjakauppa ja sen arkisto Jälkikirjoituksena mainittakoon vielä, että Fabian Collanin sisko Johanna (1814–1901) avioitui 1842 kirjakauppias Gustaf Otto Waseniuksen kanssa. On mahdollista, että Fabian Collan osti Hegelin teokset juuri siskon miehen kirjakaupasta. Waseniuksen kirjakauppa nousi Turun palon jälkeen 1830-luvulla Suo- men johtavaksi kirjakaupaksi. Kirjakaupan arkisto on tutkijoiden käytettävissä Turun yliopiston kirjastossa. Se käsittää 28 nidettä kirjakaupalle saapuneita laskuja, kuitteja ja tiedonantoja vuosilta 1823–1884. Dokumentteja on 10 556 kappaletta. Etsin Saksasta ostettuja kirjoja niteestä, joka on otsikoitu: Räkningar 1842. Toukokuun 19:ntenä päivätty lasku kertoo, että Leipzigissa toimiva Leopold Vossin kirjakauppa on lähettänyt Lyypekistä lähtevällä laivalla 14 sentneriä eli 595 kiloa kirjoja. Samassa lähetyksessä on tullut kirjoja myös Helsingin yliopiston kirjastolle. Kirjat edustavat kaikkia elämän aloja, ja erityisen vahvasti edustettuna on lääketiede. Filosofisia kirjojakin on mukana, ja laskun kahdella rivillä mainitaan Hegelin koottujen teosten niteitä. Ehkä Fabian Collanin vuonna 1842 hankkimat kirjat tulivat juuri tässä lähetyksessä. Kirjoittaja on erikoiskirjastonhoitaja Turun yliopiston kirjastosta. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?11
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS DIGITAALISTEN JULKAISUJEN LUOVUTUS TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA Kansalliskirjasto on parin viime vuoden aikana kehittänyt voimakkaasti toimintaansa elektronisten julkaisujen saamiseksi laajemmin ja kattavammin osaksi kansalliskokoelmaa. JARKKO HYPPÖNEN t e k s t i : m att i p i tk ä l ä Kansalliskirjaston vapaakappaletoimisto on aloittanut yhteistyön elektronisten aineistojen luovutuksissa useiden suurten alan toimijoiden kanssa. Kaupallisessa jakelussa olevien kotimaisten e-kirjojen saanti on saatu jo varsin kattavalle tasolle, jatkossa samaan pyritään pääsemään myös muiden julkaisujen, esimerkiksi julkishallinnon ja kansalaisjärjestöjen julkaisujen osalta. Verkkojakelussa tallenteina tai nuotteina olevaan kotimaiseen musiikkiin kiinnitetään myös entistä laajempaa huomiota samoin verkossa julkaistaviin lehtiin. Julkaisualan voimakas rakenteellinen ja tekninen muutos asettaa kirjastolle monipuolisia haasteita nyt, lähitulevaisuudessa ja pitkällä aikavälillä. 12? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?13
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS Kulttuuriaineistolaki määrittää kirjaston tehtävät Kulttuuriaineistolaki (1433/2007) määrittelee Kansalliskirjaston tehtävän verkkoaineistojen osalta seuraavasti: Kansalliskirjaston tehtävänä on ohjelmallisesti hakea ja tallentaa yleisön saatavilla olevaa verkkoaineistoa tietoverkoista. Haettavaan ja tallennettavaan verkkoaineistoon tulee sisällyttää edustavasti ja monipuolisesti tietoverkoissa eri aikoina yleisön saatavilla olevaa aineistoa. (7 §) Käytännössä aineistojen ”ohjelmallinen” haku ja tallentaminen on mahdollista ainoastaan kerättäessä verkkosivuja. Edes verkkosivuilla vapaasti saatavilla olevia julkaisuja ei voida automaattisen haravoinnin avulla saada riittävällä kattavuudella talteen, eikä saatuakaan julkaisuaineistoa saada tätä kautta kansallisbibliografiatasoisen kuvailun piiriin. Maksumuurien tai erilaisten kirjautumiskäytäntöjen takana olevia aineistoja ei voida kerätä automaattisesti. Tästä syystä lakiin onkin kirjattu verkkoaineiston julkaisijoille myös velvollisuus mahdollistaa verkkoaineistojen haku tai – kuten tähän mennessä on poikkeuksetta toimittu – luovuttaa aineisto kirjastolle. Verkkoaineistojen luovutukseen tulee lain mukaan sisällyttää myös aineistoihin liittyvät kuvailutiedot eli metadata. Opetus- ja kulttuuriministeriön 11.12.2012 vahvistama Kansalliskirjaston suunnitelma verkkoaineistojen hakemiseksi ja tallentamiseksi mahdollisti aineistojen luovutuspyynnöt myös aineistojen välittäjiltä, kuten verkkokirjakaupoilta ja verkkomusiikkikaupoilta. Luovutuspyyntöjä on tehty useille merkittäville e-kirjojen välittäjille sekä muutamille e-lehtien, musiikkitallenteiden tai elektronisessa muodossa olevien nuottien väittäjälle. Kaikkien luovuttajien kanssa on pyritty sopimaan mahdollisimman nopeasti myös jatkuvan luovutuksen käynnistämisestä, tavoitteena saada uudet julkaisut mahdollisimman nopeasti osaksi kansalliskokoelmaa. Tilastovuonna 2012 saatiin luovutuksina elektronisia monografioita selvästi alle tuhat. Seuraavana vuonna määrä oli tehtyjen luovutuspyyntöjen ja välittäjien kanssa aloitetun 14? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 yhteistyön ansiosta noussut jo viiteen ja puoleen tuhanteen. Kuluvana, vasta alussa olevana tilastovuonna on saatu luovutuksena jo yli 5000 e-kirjaa. Kaupallisesti merkittävän kotimaisen ekirjatuotannon saannin voidaankin katsoa olevan jo varsin hyvällä tasolla. E-kirjojen luovutusten yhteydessä on välittäjiltä saatu samalla kirjoihin liittyvää metadataa, jota on voitu suoraan hyödyntää kansallisbibliografia Fennicassa ja muissa Kansalliskirjaston järjestelmissä. Luovutuspyyntöjä on lähetetty myös verkossa saatavana olevan musiikin ja lehtien välittäjille. Musiikkiäänitteitä on kahden viime vuoden aikana saatu luovutuksina noin 23 000 ja e-lehtien numeroita yli 24 000 kappaletta. Vuoden 2014 aikana tehdään uusia luovutuspyyntöjä erityisesti kaupallisille verkkomusiikin välittäjille ja samalla jatketaan yhteistyötä jo aiemmin aineistoja luovuttaneiden välittäjien kanssa. Tavoitteena on saada kattavammin talteen mm. kaupallisesti merkittävää kotimaista musiikkia, jota tähän asti on saatu kansalliskokoelmaan ainoastaan fyysisinä tallenteina (kuten CD- ja vinyylilevyinä). Yhä suurempi osa musiikin jakelusta on siirtynyt ja siirtyy verkkoon, joten on tärkeää kohdistaa resursseja verkkojakelussa olevan musiikin tallentamiseen. Verkkolehtien osalta jatketaan myös yhteistyötä jo aiemmin aineistoja luovuttaneiden kanssa – lisäksi vapaakappaletoimisto kartoittaa alan toimintaa ja jakelukanavia ja pyrkii parantamaan myös tämän aineiston saantia. Uusi verkkolomake käyttöön Kirjasto otti kesällä 2013 käyttöön uuden verkkolomakkeen pienempiä aineistomääriä tai vaikkapa vain yhden julkaisun luovuttamista varten. Lomakkeella voi luovuttaa kerralla useita julkaisuja ja samalla niiden metadatan tietueena (ONIX-, MARC- tai NewsMLformaatissa). Jos luovutuksessa on vain yksi julkaisu, metatiedot voi kirjoittaa suoraan lomakkeeseen, jolloin syötetyistä tiedoista luodaan automaattisesti MARC21-tietue. Lomakkeen kautta pyritään saamaan kat-
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA tavammin tallennettua erityisesti julkishallinnon ja kansalaisjärjestöjen verkkojulkaisuja. Monet aiemmin vain painettuina ilmestyneet näiden alojen julkaisut ovat siirtyneet julkaistavaksi ainoastaan verkossa tai painetun julkaisun rinnalle on tullut elektroninen julkaisu. Molemmissa tapauksissa on sekä kansalliskokoelman kattavuuden että tutkijoiden ja muiden kirjaston asiakkaiden laadukkaan palvelun näkökulmasta tärkeää että mahdollisimman suuri osa näistä julkaisuista saadaan talteen. Lomakkeen kautta on toki myös kenen tahansa yksittäisen omakustanteen tekijän helppo luovuttaa julkaisunsa Kansalliskirjastolle. Siirtymä digitaalisuuteen käynnissä Kirjojen, lehtien, sarjojen, musiikin ja jopa pienpainatteisiin rinnastettavan aineiston julkaiseminen on yhä voimakkaammin siirtynyt ja siirtymässä digitaaliseen muotoon ja verkossa tapahtuvaan jakeluun. Tämän siirtymän nopeutta ja kattavuutta on kuitenkin varsin vaikea arvioida. Kirjojen ja niihin rinnastettavan aineiston osalta siirtymä on ollut Suomessa huomattavasti hitaampaa kuin suurilla kielialueilla, mutta parin viime vuoden aikana alalla on otettu suuria harppauksia. Tähän ovat syynä erityisesti taulutietokoneiden, älypuhelimien ja muiden kannettavien laitteiden yleistyminen sekä nopeiden tietoverkkojen kehitys: molemmat ovat lisänneet myös kotimaisten elektronisten aineistojen kysyntää. Julkaisemisen globalis oituminen haastaa vapaakappaletoimintaa Digitalisoitumisen myötä julkaiseminen ja aineistojen muokkaus julkaisuksi on yhä helpompaa toteuttaa missä päin maailmaa tahansa – tämä koskee sekä elektronisia että painettuja julkaisuja. Painettuja julkaisuja kuten kirjoja ja aikakauslehtiä valmistetaan jo paljon esimerkiksi Kaukoidässä ja Baltian maissa. Tämä on tuonut uusia haasteita Kansalliskirjaston vapaa- kappaletoiminnalle erityisesti tiedottamisen osalta, koska vapaakappaleiden luovutusvelvollisuus ei tällöin ole kirjapainolla tai muulla julkaisun valmistajalla vaan julkaisijalla tai maahantuojalla. Elektronisten aineistojen osalta tilanne on osin jo nyt ja tulevaisuudessa yhä vahvemmin vielä tätäkin hankalampi. Ulkomailla valmistettua ja/tai vain ulkomaisten verkkokauppojen tai välittäjien kautta myytäviä digitaalisia julkaisuja voi olla hyvin hankala löytää ja saada tallennettua, vaikka julkaisut olisivatkin esim. kielen tai sisällön vuoksi selvästi Suomen markkinoille suunnattuja ja niiden takana olisi jokin suomalainen julkaisija tai kustantaja. Tähän ongelmaan ei toki Suomen lainsäädännöllä voida tarttua samalla tavalla kuin kotimaassa toimivien julkaisijoiden tai välittäjien osalta. Vain ulkomailla ja verkossa toimivia välittäjiä ei voida velvoittaa luovuttamaan aineistoja, joten lainsäädännöllä on varmistettava, että julkaisuista vastaava kotimainen taho voidaan velvoittaa luovuttamaan aineistot. Ulkomailla valmistettua ja/tai vain ulkomaisten verkkokauppojen tai välittäjien kautta myytäviä digitaalisia julkaisuja voi olla hyvin hankala löytää ja saada tallennettua. Nykyisessä laissa elektronisten aineistojen luovutusvelvollisuus on osoitettu verkkojulkaisijalle, eli sille ”jonka aloitteesta ja vastuulla verkkoaineisto saatetaan yleisön saataville” (3 §). Tämän on yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tulkittu tarkoittavan myös aineistojen välittäjiä, verkkokirjakauppoja ja verkkomusiikkikauppoja. Lakia uudistettaessa olisi sekä laajenevan ulkomaisen jakelun että alan jatkuvasti muuttuvan ja hyvin monimuotoisen luonteen vuoksi harkittava luovutusvelvollisuu- 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?15
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS den määrittelyä tavalla, joka antaisi Kansalliskirjastolle mahdollisuuden vastata muuttuvaan tilanteeseen nopeasti ja ketterästi. Nykyinen laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä tuli voimaan vuoden 2008 alusta, mutta suhteellisesta tuoreudestaan huolimatta se ei kaikilta osin vastaa muuttuvan julkaisualan mukanaan tuomiin haasteisiin. Tämä koskee jossain määrin painettuja aineistoja (mm. ulkomailla painattamisen ja erilaisten print-on-demand -ratkaisujen yleistymisen vuoksi), mutta lain täsmentämistä ja terävöittämistä tarvitaan erityisesti digitaalisten julkaisujen osalta. Suomessa on tallennettu vapaakappaleita jo yli kolmesataa vuotta: Turun akatemian kirjasto sai vapaakappaleoikeuden 16. helmikuuta vuonna 1707. Nyt voidaan perustellusti todeta meneillään olevan merkittävimmän VEIKKO SOMERPURO Lain täsmentämistä ja terävöittämistä tarvitaan erityisesti digitaalisten julkaisujen osalta. julkaisualan murroksen koko tuona aikana. Vapaakappaletoimintaa ohjaavan säädösperustan on vastattava muuttuneeseen tilanteeseen ja uusien säädösten on oltava sellaisia, että ne vastaavat lähivuosien arvaamattomiinkin uusiin muutoksiin. Kokonaisen lain uudelleen kirjoittaminen muutaman vuoden välein ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista. Tästä syystä olisikin toivottavaa, että uusi laki sisältäisi mahdollisuuden vastata toimintaympäristön muutoksiin nykyistä lakia monipuolisemmin myös asetuksella. Tekijänoikeudet huomioitava Vapaakappaleaineistoja ja erityisesti niiden asiakaskäyttöä koskee kulttuuriaineistolain lisäksi myös tekijänoikeuslaki. Nykyinen lainsäädäntö sallii kulttuuriaineistolain perusteella kerätyn digitaalisen aineiston käytön ainoastaan vapaakappalekirjastoissa, eduskunnan kirjastossa sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa olevilla työasemilla. Kirjaston digitaaliset kokoelmat (vapaakappaleet, digitoidut aineistot, verkkoarkisto) ovat merkittävä ja nopeasti kasvava osa kansallista kulttuuriperintöä ja olisi suotavaa, että nämä hienot aineistot voitaisiin saada nykyistä laajempaan asiakaskäyttöön. Mahdollisessa tekijänoikeuslainsäädännön päivittämisessä on haasteena löytää tasapaino tekijöiden oikeuksien, kaupallisten intressien ja käyttäjien tarpeiden välillä. Esimerkit vaikkapa Norjasta, Britanniasta, Virosta ja Islannista osoittavat kuitenkin, että on luotavissa nykyistä avoimempia käytäntöjä, joissa mikään osapuoli ei jää muiden jalkoihin. Vapaakappaletoiminnan säädösperustan ajantasaisuuden lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että Kansalliskirjasto seuraa aktiivisesti julkaisualan muutoksia ja uusia tuulia sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kansainvälisten sopimusten ja muiden rajat ylittävien säädösten ajantasainen tuntemus on yhtä tärkeää sekä julkaisualan että tekijänoikeuskysymysten osalta. Kirjoittaja Kansalliskirjaston vapaakappaletoimiston tietoasiantuntija Matti Pitkälä. 16? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA KULTTUURI AINEISTOLAKI – KIRJASTO AJAN KUVAA TALLENTAMASSA T e k s t i : L i i s a S av o l a i n e n K u va : Ve i kk o S o m e r p u r o Kulttuuriaineistolain tarkoituksena on mallintaa omaa aikaansa. Laki tavoittelee sitä, että kulloisestakin aikakaudesta jää tuleville sukupolville kattava kuva yhteiskunnassa eri muodoissaan julkaistusta informaatiosta. Informaatiota ei laissa ymmärretä vain tekstisisällöiksi – tai kuviksi tai ääneksi – vaan myös se paketti, jossa informaatiota välitetään, on viesti, osa säilytettävää kulttuuriperintöä. Sähköinen julkaisutoiminta kuuluu nykyisen lain luovutuspiiriin. Lain voimaantulosta lähtien on Kansalliskirjasto rakentanut elektronisen aineiston vastaanottoprosesseja. Verkkomusiikin suhteen luovuttaminen toimii jo hyvin. Verkkokirjojen eli sähkökirjojen osalta vastaanotto on onnistunut, mutta julkaisujen metatietojen vienti kansallisbibliografiaan on vielä puutteellista. Isojen ja vakiintuneiden verkkojulkaisijoiden osalta siis luovuttaminen ja vastaanottaminen toimivat hyvin. Aineistot ovat käytettävissä suljetuilla vapaakappaletyöasemilla vain vapaakappalekirjastoissa paikan päällä. Tämänhetkinen puute on se, ettei julkishallinnon julkaisutuotantoa, esimerkiksi ministeriöiden aineistoja, saada automaat- tisesti vapaakappaleina. Tämän edistämiseksi on otettu käyttöön luovutuslomake, jolla aineistoja voi luovuttaa, mutta tuekseen julkishallinnon aineiston tallentaminen tarvitsee tehokasta tiedotusta. Uudet avaukset arkistoitaviksi Luova toiminta ja yhteiskunnallinen keskustelu – jotka ovat siis keskeisiä kulttuuriaineistolain mukaisia tallennuskohteita – tapahtuvat erilaisissa verkkoympäristöissä. Kansalliskirjasto kerää talteen suomalaisia verkkosivuja noin kerran vuodessa otannanomaisesti. Lisäksi tehdään niin sanottuja teemakeräyksiä, joissa kerätään verkkosivuja tietyistä teeman mukaan määritellyistä verkko-osoitteista. Jotta ajankohtainen kulttuuritoiminta ja yhteiskunnallinen keskustelu tallentuisi tuleville sukupolville, tarvittaisiin ”verkkokirjastonhoitaja” valitsemaan tallennettavia sisältöjä. Käynnissä oleva ja tuleva julkaisemisen muutos merkinnee juuri erilaisten verkkoyhteisöjen lisääntymistä ja vakiintuneen kaupallisen kustan- 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?17
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS tamisen vähenemistä. Kulttuurin mielenkiintoiset avaukset ja kokeilut tehdään monella suunnalla ja ne on tärkeätä saada talteen. Näistä pienistä avauksista voi tulla yhteiskunnan megatrendejä, ja niidenkin mallintaminen jo alusta lähtien on yhteiskunnalliselle tutkimukselle tärkeää. Kaiken kaikkiaan julkaiseminen on murrostilassa. Julkaisemiseen tulee uusia medioita, julkaisemistavat muuttuvat, erityisesti teksti-informaation muoto ja merkitys muuttuu, myös lukijoiden käyttötavat ja kiinnostus muuttuvat. Tulevaisuuden ”kirjat” eivät enää muistuta perinteisiä koodekseja, eikä lukeminenkaan ole entisellään. ”Lukemisesta” tulee entistä yhteisöllisempään. Sähköisiä kirjoja – tai verkkoteoksia – luetaan yhdessä niitä muokaten, nimikoiden ja uutta luoden. Yksilöllinen lukeminen ja alkuperäisyyden käsite kuuluvat gutenbergiläiseen maailmaan. Post-gutenbergiläisessä maailmassa kirjakin – kirjallinen teos – luodaan koko ajan uudelleen ja uudelleen. Lukijat ovat myös tekstin tuottajia. Vapaakappaletoiminnan haasteet Kansalliskirjasto on ollut aktiivinen avaamaan keskustelua kulttuuriaineistolain uudistamisesta. Tavoitteita lakiuudistukselle – tai vapaakappaletoiminnan uudistamiselle on useita. Kirjasto tarkastelee tavoitteita kulttuuriaineiston arkistoinnin ja toisaalta asiakaspalvelun näkökulmasta. Esimerkiksi seuraavia tavoitteita on tunnistettu: A Aineistot sähköisenä tutkijoiden työpöydälle A Tilasäästöt kirjastoissa A Vähemmän fyysisen aineiston käsittelyä A Kansalliskokoelman kate korkea A Kansalliskokoelman keräystyö suoraviivaista, taloudellista ja tehokasta A Asiakaspalvelu selkeää sekä fyysisille että sähköisille aineistoille Kansalliskirjaston keskeisenä toiveena on lisätä sähköistä luovutusta painetun aineiston kustannuksella. Ajatus sisältää sen, että vapaakappalekirjastojen tilatarpeet vähenevät, kun uusi painettu aineisto vähenee ja samalla tutkijoiden palvelu paranee, kun käytettävä aineisto on sähköisessä muodossa. Asiakaspalvelun paraneminen edellyttääkin, että tutkimuskäyttöön liittyvä tekijänoikeuden rajoitus saatetaan Suomessakin voimaan. Tavoitteena tulisi olla, että sallitaan sähköisen aineiston välittäminen tutkimustarkoituk- 18? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 seen myös tekijänoikeuden suojan alaisen aineiston osalta. Rajoituksen käyttöön saattaminen edellyttää tutkijan, tutkimuksen ja tutkimuskäytön määrittelyä. Tutkimuskäyttöä koskeva rajoitus helpottaisi myös korvaavien tallenteiden käyttöä, siis esimerkiksi digitoitujen sanoma- ja aikakauslehtien käyttöä. Nämä aineistot ovat laajimpia sähköisiä suomalaisia lähdeaineistoja ja niiden käyttömahdollisuus omalla työpöydällä lisäisi yliopistoopintojen tuloksellisuutta. Diginatiiville sukupolvelle tarvitaan sähköisiä lähdeaineistoja järkevällä tavalla käytettäväksi. Ja nimenomaan suomalaisia aineistoja, jotta kulttuurin ja historian opiskelu ja tutkimus ei rajoittuisi vain ulkomaisiin aineistoihin. Ulkomaisia lähdeaineistojahan jo on lisensioitu yliopistoille sähköiseen käyttöön. Julkaisutoiminnan sähköistyessä tapahtuu ainakin pientä – muutokseen vauhtia on vaikea ennustaa – painetun aineiston vähenemistä. Tästä ei kuitenkaan synny suurta tilasäästöä vapaakappalekirjastoille. Kirjastojen talouden ja tehokkuuden kannalta olennaisinta olisi vähentää kerättävien painettujen vapaakappaleiden määrää. Tulevaisuudessa painettuja aineistoja voitaisiin luovuttaa kaksi tai kolme nykyisen kuuden kirjan sijasta. Samalla tutkijoiden palveluprosessi pitäisi uudistaa niin, että sekä fyysisen ja sähköisen aineiston tutkijakäyttö on sujuvaa. Kansalliskirjasto on rakentanut sähköistä luovutusprosessia painetuille sanomalehdille eli sähköisten painolaattojen (pdf) luovutukselle. Vaikuttaa ilmeiseltä, että kokeilua kannattaa laajentaa edelleen sanomalehtien suhteen. Sopiiko samantyyppinen luovutusmenetelmä muille aineistoille, on arvioitava tarkkaan. Jo nykyisenkin lain toteuttaminen vaatii Kansalliskirjastolta jatkuvaa kehittämistyötä ja tiivistä julkaisemisen muutosten seurantaa. Vaikka fyysiset vapaakappaleet ja niiden vaatima kokoelmatyö vähenisikin tulevaisuudessa, on löydyttävä uutta panostusta sähköisiin tallennusprosesseihin, sähköisten aineistojen pitkäaikaissäilytykseen sekä valintaan, viestintään ja julkaisijoiden ohjeistamiseen. Kirjoittaja on Kansalliskirjaston Tutkimuskirjaston johtaja. Hän on lainannut kirjoitusta varten muun muassa Aalto-yliopiston projektitutkija Harri Heikkilän ajatuksia kirjan ja lukemisen muutoksesta.
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA COMELLUS AVAA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA KANSAKUNNAN KULTTUURIHISTORIALLISEN AARTEISTON SÄILYTTÄMISEEN T e k s t i j a k u va : P i r j o K a r pp i n e n Kansalliskirjaston strategisena painopisteenä on tallentaa ja saattaa kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja laaja sanomalehtiaineisto helposti ja monipuolisesti käytettävään digitaaliseen muotoon ja mahdollisimman laajaan käyttöön. Maailman siirtyminen uuteen digitaaliseen aikakauteen tekee aineistojen digitoimisen ja käyttöön saattamisen entistäkin merkityksellisemmäksi. Digitaalistuvassa ajassa siirtyvät uutiset ja tapahtumat verkkoon painetun aineiston lisäksi. Digitaalisen aineis- Sanomalehti kuuluu suoma laisten aamuun, painettuna ja kotiin kannettuna tai yhä useam min myös sähköisenä lehtenä. ton saatavuuden nopeus, sen helppokäyttöisyys ja löydettävyys ovat niin tutkijoille kuin lukijoillekin tärkeitä asioita, jotta aineisto ylipäänsä tulisi löydetyksi ja käyttöön. Kansalliskirjasto on digitoinut kaikki historialliset vapaat sanomalehdet vuodesta 1771 vuoteen 1910 ja ne ovat kaikkien nähtävillä verkossa, Kansalliskirjaston digitoidut aineistot: digi.kansalliskirjasto.fi. Vapaakappaleista mikrokuvattua sanomalehtiaineistoa vuosilta 1910–2013 Kansalliskirjastolla on lähes 40 miljoonaa sivua ja uut- 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?19
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS ta painettua sanomalehtiaineistoa julkaistaan noin 700 000 sivua vuodessa. Mikä kansakunnan kulttuurihistoriallinen aarre tuo aineisto onkaan! Päivän lehdestähän me suomalaiset olemme lukeneet niin politiikan, urheilun, tieteen, taiteen ja kulttuurin kuin kaupan ja taloudenkin ajankohtaiset uutiset ja päivänpolttavat tapahtumat – valtakunnan, maakunnan ja paikkakunnan omista sanomalehdistä. Digitaalisina saadut uudet ja 1900-luvun sanomalehtiaineistot tulisi saada digitoituina tutkimus-, koulutus- ja opetuskäyttöön. Sanomalehtiaineistojen tekijänoikeudelliset asiat tulisi selvittää niin sanomalehtitalojen kuin oikeudenhaltijoidenkin tilanteen selvittämiseksi ja monipuolisen käytön mahdollistamiseksi. Sopimuksen mukaan aineisto voi sisältää koko lehden, yksittäiset sivut, kuvat ja tekstit metatietoineen ja olemassa olevine tekijätietoineen. Nämä mahdollistavat toimivat ja monipuoliset hakutoiminnot ja avaavat mahdollisuuksia muun muassa tekstinlouhinnan ja joukkoistamisen kehittämiselle. Näistä lähtökohdista on mahdollista kehittää käyttäjien tarpeista lähtevä, hyvin toimiva palvelu. Toiminnan jatkuvuuden mahdollistavat toimiva teknologia, hyvä integraatio ja kaikille osapuolille taloudellisesti toimiva ratkaisu. Alueellisesti Digitalmikkelin toimijat, Mikkelin Ammattikorkeakoulu, Etelä-Savon Viestintä Oy:n Länsi-Savo, Mediatalo ESAn Etelä-Suomen Sanomat sekä Kansalliskirjasto saavat projektin tuloksista uutta tietoa, osaamista ja teknologiaa, joilla voidaan rakentaa uutta, innovatiivista digitaaliseen osaamiseen perustuvaa verkostoitunutta liiketoimintaa. Uutta tietoa ja osaamista Digitaalisesti siirretty sanomalehden painoaineisto on korkealaatuista ja se on käytettävissä hyvin monipuolisesti. Aineisto on neliväristä ja painolaatuista, joten siitä voidaan tarvittaessa tuottaa painolaatuinen tuloste. Monia vaihtoehtoja Projektissa on luotu toimintamalli ja metatie- SANOMA LE HTIA INE I STOT D I GI TA A L I KSI TALTEE N JA K ÄY TTÖ ÖN Sanomalehtiaineistot ovat mittava, kulttuurihistoriallisesti merkittävä aineistokokonaisuus, joka tulisi saada käyttöön. Digitoidut historialliset vapaat lehdet 1771–1910 Noin kolme miljoonaa sivua historiallista vapaata sanomalehti aineistoa. Digitointikumppanuus 1910–2013 Noin 40 miljoonaa sivua mikrofilmattuna, ei digitaalisena. Comellus: digitaalisina paino aineistot 2014– Noin 700?000 sivua uutta sanomalehtiai neistoa syntyy vuosittain. 20? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 Kirjastot – tutkimus, opetus Digi.kansalliskirjasto.fi Mediatalot / tilaajat Liiketoimintamahdollisuudet Suuri yleisö
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA tomäärittely, jossa on pyritty ottamaan huomioon koko kustannusalan tarpeet ja muokkaamaan toimintamalleja niin, että ne palvelevat kaikkia osapuolia. Toimintamalli sopii sanomalehtien lisäksi hyvin myös aikakauslehtien, kirjojen ja muiden julkaisujen siirtoon. Comellus-projektin tuloksena avautuu uusia mahdollisuuksia käyttää sanomalehtiaineistoja tämän päivän digitaalisessa toimintaympäristössä tutkimuksen, koulutuksen ja oppimisen tarpeisiin. Sanoma- ja aikakausilehdet sekä asiakirjat ovat Hupaniitun mukaan (Outi Hupaniittu 2012,Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot, SLS) käytetyimmät sähköiset tutkimusaineistot ja niitä halutaan laajempaan käyttöön lisää. Sanomalehtitaloille ja Kansalliskirjastolle syntyy kustannussäästöjä prosessien nopeutumisen, automatisoinnin ja suoraviivaistamisen kautta. Digitaalinen aineisto avaa sanomalehtitaloille, lehtien lukijoille, digitaalisten palvelujen tuottajille ja yhteistyökumppaneille laajasti uusia käyttötapoja ja mahdollisuuksia. Sanomalehtien nykyhetken suuressa murroksessa, viestinnän siirtyessä entistä enemmän verkkoon ja toimintojen digitalisoituessa ovatkin kaikki keinot tarpeen uusien palvelujen ja liiketoimintamahdollisuuksien luomiseksi. Yhteistyö edistää myös julkisen sektorin ja yritysten välistä yhteistyötä. Kirjoittaja on Comellus-projektin projektipäällikkö Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskuksessa Mikkelissä. MI TÄ C O ME L LU S O N ? Comellus-projektissa 2011–2014 on tutkittu, testattu ja luotu menetelmät ja rakennettu uutta toimintatapaa, jolla sanomalehden sähköiset painoaineis tot metatietoineen voidaan luovuttaa ja vastaanottaa automaattisesti, ajastetusti ja luotettavasti Kansallis kirjaston digitointi- ja konservointi keskukseen sekä saattaa aineisto käyt töön digitaalisena. Prosessi sisältää myös laadunvarmistuksen ja aineiston pakkauksen METS-ALTO-PAS-metatie tostandardien mukaisesti. Kansallis kirjasto säilyttää siirretyn aineiston ja tuottaa siitä mikrofilmikopion pysyvää pitkäaikaissäilytystä varten. Pilotteina ja yhteistyökumppaneina Kansalliskirjaston kanssa projektissa ovat olleet sanomalehdet EteläSuomen Sanomat ja Länsi-Savo sekä järjestelmätoimittaja Anygraaf Oy ja Kopiosto. Yhteistyö kumppaneiden kanssa on ollut rakentavaa ja sen onnistumisen kannalta merkittävää. Projektia rahoittavat Euroopan Sosi aalirahasto, Etelä-Savon Ely-keskus, Kansalliskirjasto ja Mikkelin kaupunki. Projektin alussa 2011–2013 paino piste oli prosessin teknisen ratkaisun suunnittelussa, testauksessa ja toteutuksessa. Projektin tekninen toi mivuus on pilotoitu ja todennettu 2014. Painopiste siirtyy toiminnan vakiinnut tamiseen ja sen kehittämiseen sekä yhteistyökumppanuuksien ja palvelu jen luomiseen. Sanomalehtiaineistoja voi käyttää Kansalliskirjaston digi.kansalliskirjasto. fi -palvelun kautta lain, sopimusten ja tekijänoikeuksien sallimissa puitteissa. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?21
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS Sakari Laiho SKY:n tilojen edustalla Lönnrotinkadulla. Yhdistys muuttaa uuteen osoitteeseen tänä vuonna. Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho: ”EMME OSAA VIELÄ EDES KUVITELLA, MISSÄ MUODOSSA KIRJOJA LUETAAN VUONNA 2025.” T e k s t i j a k u va : K i r s i A h o ”Kun televisio aloitti, ensin kuvattiin Niilo Tarvajärveä radionauhoituksessa. Nyt olemme vertauskuvallisesti samassa pisteessä kirjojen sähköisessä julkaisemisessa. On hyvin vaikea ennustaa, mitä kaikkea tästä voi seurata”, Sakari Laiho sanoo. Suomen kustannusyhdistyksen johtajana hän on keskeisellä näköalapaikalla alalla käydyssä keskustelus- 22? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 sa. Mistä kirjojen kustantajat nyt puhuvat? ”Tällä hetkellä puhutaan paljon arvonlisäverosta. Perinteisillä medioilla ei mene hyvin, ne ovat selvässä laskussa. Lehtikustantamiseen verrattuna kirjoilla on varsin hyvä asema”, Laiho pohtii. Hän uskoo, että tulevaisuuden kansalainen on valmis jatkossakin maksamaan siitä, että joku seuloo ja editoi
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA hänelle valmiiksi kirjan, missä muodossa hän sen sitten lukeekaan. ”Tarjonnan lisääntyessä valinnan merkitys korostuu. Tämä tarkoittaa niin kustantajia, jakelijoita kuin kirjastojakin. Kuka sitten korjaa kirjasta koituvan taloudellisen hyödyn, onkin sitten isompi kysymys. Varmasti tekijä tulee aina saamaan palkkionsa, samoin kustantaja, mutta jakelijasta ei ole varmuutta. On olemassa pieni uhkakuva, että isot kansainväliset kirjojen jakeluorganisaatiot valloittavat markkinat globaalilla tasolla, ja kaltaisemme pieni kielialue jää tämän kehityksen armoille. ” Tästä syystä Laiho on huolissaan suomalaisten kirjakauppojen tulevaisuudesta. ”Ne ovat oleellinen osa kotimaista lukemisen kulttuuria kuten ennen vanhaan kirkko ja kirjasto kylällä.” Suomalaisten kyvystä tuottaa kirjallisuutta ja dokumentoida ympäristöään Laiho sen sijaan ei ole huolissaan. ”Oli kiinnostavaa tutustua tänne lähetettyyn Porin vesilaitoksen historiaan, ja myös taloyhtiöiden historiateoksia satelee tänne tiheään. Periaatteessa kuka tahansa voi hakea teokselleen ISBN-numeroa ja julkaista sen. Suomalaisten halu kertoa tarinoita ei ole katoamassa mihinkään, ja yhteiskuntamme sananvapaus tukee sitä.” Miltä julkaisuala näyttää vuonna 2025? ”Vuonna 2025 ehkä ihmettelemme sitä, miten paljon viimeisten 10 vuoden aikana kehitys on mennyt eteenpäin. En itsekään ajatellut viisi vuotta sitten, että vuonna 2014 lähes kaikissa puhelimissa on gps-paikannin”, Laiho toteaa. ”Viimevuotisilla Frankfurtin kirjamessuilla myytiin erillisiä äänitehosteita sähkökirjoihin. Merirosvotarinaan sai mukaan aallot, tykin äänet ja tuulen. Digitaaliset mahdollisuudet ovat valtavat! Nytkin voi jo valita, lukeeko perinteistä kirjaa, lukeeko joku kuuluisia näyttelijä sinulle kirjan äänikirjana, luetko sen tabletilta vai katsotko kirjasta tehdyn elokuvan. Itse tarina ei muutu miksikään, se on aina osattava kertoa vangitsevalla tavalla.” MI K Ä S U O ME N KU STA N N U SY H D I ST YS ON? Suomen Kustannusyhdistys on suomalaisten kirjankustantajien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. SKY on Suomen vanhin elinkeinoelämän etujärjestö. Se on perustettu vuonna 1858. Yhdistystä ideoimassa ja perustamassa oli monia aikansa voimahahmoja kuten Z. Topelius, Paavo Tikkanen, F. W. Frenckell. Ensimmäisenä toimintavuotenaan sillä oli 19 jäsentä. Nyt jäseniä on yli 100. Yhdistyksen tehtävänä on tukea jäseniään kehittämällä kustannusalan toimintaedellytyksiä. Aatteellisena järjestönä se edistää kirjallisuuden levitystä, lukemisharrastusta sekä sananvapautta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys valvoo jäsentensä tekijänoikeudellisia etuja, edustaa keskusjärjestönä jäsenkuntaansa kotimaassa ja ulkomailla sekä kehittää alan kansainvälistä yhteistyötä. Yhdistys pitää yhteyttä viranomaisiin, alan eri järjestöihin, yhteisöihin ja muihin sidosryhmiin, harjoittaa tiedotustoimintaa, tukee tutkimustyötä sekä antaa lausuntoja ja tekee esityksiä valtiovallalle. Se valvoo sananvapauden toteutumista sekä järjestää lukemista ja kirjallisuutta edistäviä tapahtumia ja kampanjoita. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?23
PEKK A YLILUOMA TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS 1 ELEKTRONISET VAPAAKAPPALEET TULIVAT OULUN YLIOPISTON KIRJASTOON Teksti: Tuula Kontio Elektronisista tai digitaalisista vapaakappaleista on puhuttu ja kirjoitettu paljon sen jälkeen, kun laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007) kokosi painotuotteiden ja tallenteiden lisäksi saman lain piiriin myös verkossa olevan aineiston, radio- ja tv-aineiston sekä elokuvat. Siitä lähtien oululainen kirjastonhoitajakin on yrittänyt hahmottaa kokonaisuutta nimeltä ”elektroniset vapaakappaleet”. 24? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 Oulun yliopiston kirjastossa ensimmäinen vapaakappaletyöasema saatiin käyttöön vuoden 2009 syksyllä. Aluksi työasemalla oli käytettävissä vain suomalainen verkkoarkisto, josta löytyi kerättyjä verkkoaineistoja muutamalta vuodelta. Oulussa verkkoarkiston sivulatausten määrä vuodessa on muutamia satoja eli arkistoon kerätty aineisto ei ole vielä kovin aktiivisessa käytössä. Käyttöliittymän hakumahdollisuuksia on kuitenkin
OULUN YLIOPISTON KIRJASTO SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA STUDIO ILPO OKKONEN OY 2 3 1. Oulun yliopiston kirjaston kokoelmista löytyy viisi 1930-luvun Apu-lehteä, kun vapaakappaletyöasemalla on samalta ajalta luettavissa yli 300 lehtinumeroa. Kansallis kirjaston digitoiduista lehdistä löytyy myös monia paikallisia lehtiaarteita, joita Oulun kokoelmiin ei ole saatu. 2. Suurin osa kirjaston painetuista tietoaineistoista on saatu vapaakappaleina ja sijoitettu suljettuihin varastoihin. Aineistojen tiedot löytyvät kuitenkin OULAkokoelmatietokannasta, jolloin ne ovat tiedonhaussa asiakkaan saavutettavissa aivan kuten avokokoelmatkin. Myös elektronisten vapaa kappaleiden käyttöön vaikuttaa ratkaisevasti se, miten tiedot ovat esillä tietokannoissa. 3. Oulun yliopiston kirjastoon on saatu vapaakappaleita 1960-luvun alusta alkaen ja tänä päivänä niitä on kertynyt kokoelmiin lähes 20 hyllykilometriä. Vapaakappa leissa säilynyt kotimainen julkaisutuotanto pitkältä aikaväliltä mahdollistaa erilaisia tutkimusnäkökulmia ja sisältää monipuolisesti aineistoa, jota ei ole saatavissa missään muualla. Painettujen vapaakappalei den lisäksi elektroniset vapaakappaleet ovat jo muutaman vuoden tehneet tuloaan asiakkaiden käyttöön Oulussakin. testattu samalla kun lisää sisältöjä on odoteltu. Verkkoarkiston jälkeen työasemalle ilmestyivät Kansalliskirjaston digitoimat lehdet. Aikakauslehtiä käytetään entistä enemmän tutkimuksen lähteenä, ja digitoidut lehdet ovat työasemien selkeästi käytetyin aineisto. Kotimaisia painettuja aikakauslehtiä löytyy kirjaston vapaakappalekokoelmista runsaasti. Ei kuitenkaan kaikkia ja osa vanhoista lehdistä on jo pahasti rapistunut tai tuhoutunut ajan ja kovan käytön myötä. Digitoitujen lehtien käyttöä painettujen sijasta on siksi pyritty aktiivisesti edistämään asiakaspalvelussa. Radio- ja tv-arkisto saatiin asiakaskäyttöön syksyllä 2010. Asiasta järjestettiin tietoiskuja sekä kirjaston omalle väelle että joidenkin oppiaineiden henkilökunnalle. Joistakin arkiston ohjelmasisällöistä on tiedotettu suoraan tutkijoille, joita sisältö saattaisi kiinnostaa. Esimerkiksi Oulun yliopiston saamelaista kulttuuria tutkivan Giellagasinstituutin tutkijoille vinkattiin radio- ja tvarkistoon kokonaisuudessaan tallentuvasta YLE Saamen radion ohjelmistosta. Radio- ja tv-aineistoja on hyödynnetty jo jonkin verran. Vuosittaisten sivunlatausten määrä Oulussa on vaihdellut 1000:n ja 3000:n välillä. Eniten työasemille on viime vuodet odoteltu ihan ”oikeita” elektronisia kirjoja, joita sinne on viimein alkanut ilmestyäkin. Digitaaliarkisto Variassa on nyt yli 3000 monografianimekettä ja lisää on tulossa. Kun näiden kirjojen tiedot saadaan OULA:an ja kun tieto saavuttaa asiakkaat, käyttö lisääntyy varmasti. Asiakkailta on tullut hyvin vähän palautetta tai kysymyksiä elektronisten aineistojen sisällöstä tai käytöstä. Suojatuilla vapaakappaletyöasemilla ei ole nettiyhteyttä tai mahdollisuutta tallentaa sisältöjä ja tehdä muistiinpanoja. Asiakas saa halutessaan paperitulosteita sisällöistä, mutta mukana on oltava oma tabletti tai kannettava muistiinpanojen tallentamista varten. Onpa työasemalla nähty tutkija kynä ja paperi kädessä muistiinpanoja tekemässä. Tällä hetkellä kirjastossa on kaksi työasemaa, mutta oletus on, että aineistojen lisääntyessä niitä tullaan tarvitsemaan useampia. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?25
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS Esillä vai piilossa Oulun yliopiston kirjaston OULA-kokoelmatietokanta on se paikallinen perustyökalu, josta asiakas löytää tiedot kirjastossa käytettävissä olevista aineistosta. Tai ainakin soisi löytävän riippumatta siitä, minkälainen käyttöliittymä jatkossa tulee olemaan. Koska kaikkien digitoitujen lehtien tietoja ei ole ollut mahdollista saada kokoelmatietokantaan muuten, OULA:ssa oleviin aikakauslehtitietueisiin on itse lisätty huomautuksia digitoiduista lehdistä. Osa lehdistä puuttuu kuitenkin kokonaan kirjaston kokoelmista ja siten myös OULA:sta, joten lehtien tilanne on aina tarkistettava muualta. Kansalliskirjaston sivulla oleva, aika ajoin uusiutuva pdfdokumentti on ainoa kattava lista digitoiduista lehdistä. Jos asiakas erinäisten nettisivujen ja -linkkien jälkeen viimein päätyy tuohon dokumenttiin, sieltä löytyy yhä useammin iloinen yllätys eli juuri se kaivattu lehti ja artikkeli. Oulun yliopiston kirjaston www-sivuille on koottu tietoa sekä painetuista että elektronisista vapaakappaleista. Asiakkaiden lisätiedustelut osoittavat, että osittain tieto erilaisista aineistoista löytyy myös sitä kautta. Uudemmat viestintäkanavat Facebook ja kirjaston Nutturasta-blogi on myös valjastettu entistä tehokkaampaan tietoaineistoista tiedottamiseen. Suurta mainoskampanjaa elektronisista vapaakappaleista ei Oulussa ole toteutettu. Suunniteltu on monenlaista, mutta käytännössä on jääty odottamaan työasemille lisää sisältöjä sekä keinoja saada aineistojen tiedot omaan kokoelmatietokantaan. Jatkossa tarvitaan varmasti lisää tiedottamista sekä paikallisesti että myös yhteistä, keskitettyä tiedottamista kansallisesti. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan Kattavat vapaakappalekokoelmat PohjoisSuomessa ovat välttämättömiä tieteelliselle opetukselle ja tutkimukselle. Julkaisut voivat olla elektronisia tai painettuja, kunhan aineisto on helposti asiakkaan löydettävissä ja joustavasti käytettävissä. 26? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 O U LU N Y L I O P I STO on noin 16 000 opiskelijan ja 3000 työntekijän muodostama kansainvälinen tiedeyhteisö. Yliopiston kirjastossa yhdeksän tiedekunnan tieteenalakokoelmat yhdessä vapaakappaleaineiston kanssa muodostavat merkittävän tutkimusinfrastruktuurin, joka palvelee tutkijoita ja muita tiedontarvitsijoita koko Pohjois-Suomen alueella. Kulttuuriaineistolain uudistusta Oulussa odotetaan erityisesti lehtiaineiston osalta, koska sen käsittely ja varastointi vie paljon tilaa ja aikaa. Vapaakappalekokoelmiin kertyneiden kausijulkaisujen digitoiminen toisi etua myös asiakkaille. Tiedonhaku vanhoista lehtisisällöistä avautuisi asiakkaalle uudella tavalla ja samalla saataisiin helpotusta kirjastojen tilaongelmiin. Tulevaisuutta tuntematta oululainen kirjastonhoitaja tekee työnsä ylpeyttä tuntien, vaikka ei voikaan välttyä siltä tunteelta, että on koko ajan pari askelta jäljessä kehityksestä. Kaikkien muiden työtehtävien ohessa ja vähenevillä henkilöresursseilla pitäisi pystyä hallitsemaan erilaisten verkko-, radio-, tv- ja ääniteaineistojen käyttö, sisältö, hakumahdollisuudet, lainsäädäntö ja vielä tekniikkakin. Siirtyminen elektroniseen aineistomuotoon tuo monenlaisia etuja, mutta ei vähennä asiantuntijuuden tarvetta kirjastoissa. Kirjoittaja on Oulun yliopiston kirjaston kirjastonhoitaja.
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA ELÄMÄ JULKAISUNA Teksti: Raine Koskimaa Tulevaisuutta ennakoidessa on hyvä katsoa hiukan myös taaksepäin perspektiivin hahmottamiseksi. Yksitoista vuotta sitten, vuonna 2003, oltiin tilanteessa, jossa Internet ja online-julkaiseminen olivat arkipäiväistyneet, mutta monet nyt itsestään selvät asiat odottivat vielä horisontin takana. Sosiaalinen media ja sen käytön kannalta keskeiset älypuhelimet ja tablettilaitteet eivät olleet vielä lyöneet itseään läpi. Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa on vaikea muistaa mitä meillä oli, kun ei ollut Facebookia. Aivan lähellä odottelee siis uusi mullistus, joka jää minulta joka tapauksessa huomaamatta. Jo käynnissä olevien trendien perusteella on kuitenkin ilmeistä, että ”elämä julkaiseminen” lisääntyy jatkuvasti. Kun ennen kirjoitettiin kokonaisia elämäkertoja pöytälaatikkoon – ja joissain tapauksissa kirjaksi asti – niin nyt elämää julkaistaan pieninä paloina nettiin. Palat voivat olla yhtä hyvin tekstikatkelmia, valokuvia, videopätkiä kuin erilaisia nettimeemeinä kiertäviä visailuja, listauksia ja vetoomuksiakin. Kaikesta tästä koostuu joskus kaoottinen, mutta useinkin hyvin kohteensa näköinen kokonaisuus. Kulttuurintutkijan näkökulmasta tilanne on tietysti herkullinen. Koskaan ennen ei ihmisten arkielämä ole ollut tällä tavoin esillä. Milloinkaan ennen ei ihmisten arjesta ole jäänyt näin paljon tallenteita. Suuri osa tästä aineistosta on kuitenkin julkista vain rajallisesti; käyttäjien yksityisyysasetukset, palveluntarjoajien käyttöehdot ja lainsäädäntö sekä hyvät tavat asettavat monenlaisia rajoituksia aineistojen tutkimuskäytölle. Niiden pitkäaikaistallennuskin on pääosin palveluntarjoajien pitkäjänteisyyden varassa. Elämäjulkaiseminen on kuitenkin edelleen julkaisemista, jossa olemme tekemisissä periaatteessa tuttujen ilmiöiden kanssa. Sen rinnalla lisääntyy myös kaikenlaisesta toiminnastamme tallennettava tieto. Tässä on merkittävässä roolissa ”mitattava minuus” (quantified self), jolla pyritään ennen kaikkea fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen ja oman suorituskyvyn mittaamiseen, sekä tie- 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?27
TEEMA / SÄHKÖINEN LUOVUTUS 28? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 vasti kasvava suomalainen peliala hoitaa asian itse perustamallaan Clash of Birds -pelimuseolla. Pelit ovat usein mukana laajemmissa transmediatuotannoissa, joissa tietty fiktiivinen maailma ja sen tarinat kerrotaan useiden eri kanavien välityksellä. Pelien, elokuvien, tv-ohjelmien, kirjojen ja sarjakuvien lisäksi tarinaa voidaan jaella myös sosiaalisen median ja Youtuben kaltaisten verkkopalvelujen välityksellä ja niin, että yleisö osallistuu sisällön tuottamiseen monin tavoin. Näitä julkaisuja ei vain lueta, katsota tai pelata, vaan niitä eletään. Vuonna 2025 yksi napinpainallus – tai vastaava aivoimpulssi – muuttaa meidät elämämme julkaisijasta elämän vastaanottajaksi. Google-lasien kanssa tästä voi jo saada hiukan esimakua. Kirjoittaja on nykykulttuurin tutkimuksen professori Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella Jyväskylän yliopistossa. HENNA SUOMI tysti toisten kanssa kovimmista suorituksista kilpailemiseen. Toisaalta esineiden internetin laajentuessa kanssakäymisemme koko ympäristömme kanssa tallentuu erilaisiin tietokantoihin. Jos sosiaalisessa mediassa toimiminen on omaelämäkerran laatimista, niin kaiken huomaamattamme kertyvän tiedon keskenään linkittäminen luo aivan ennen kuulumattoman elämäjulkaisemisen mahdollisuuden, joka vertautuu lähinnä auktorisoimattomaan elämäkertaan. Kysymys yksityisyyden suojasta ja tietojen luottamuksellisuudesta nousee väistämättä esiin, kun 24/7-kertyvää henkilökohtaista dataa syötetään erilaisiin palveluihin. Jo nykyisen sosiaalisen median tarkastelu kuitenkin osoittaa, että ihmisten käsitykset tässä suhteessa ovat muuttumassa. Se, mikä perinteisemmän maailman ihmiselle on periaatteellinen kysymys, ilmenee diginatiiveille lähinnä eriasteisina käytännön harmeina kuten aggressiivisena markkinointina, jonka kanssa opitaan elämään. Joka tapauksessa myös kulttuurintutkimus ja humanistinen tutkimus yleisemminkin tulevat jatkossa olemaan yhä enemmän laskennallisia tieteitä, joissa isoja data-aineistoja louhitaan kehittyneillä algoritmeillä. Suuretkin kirja-aineistot, kuten Google Books yli 30 miljoonalla skannatulla kirjallaan, ovat lähinnä harjoituskenttiä sen tutkimiseen, mitä ihmiskunta kokonaisuudessaan hetki hetkeltä elämässään tekee, värikuvin ja korkealaatuisin videoin dokumentoituna. Elämän lisäksi tuotetaan tietysti jatkossakin kulttuurituotteita, kirjallisuutta, elokuvia, kuvataidetta ja lisääntyvässä määrin myös digitaalisia pelejä. Siinä kun kirjoille on kirjastonsa, elokuville audiovisuaalinen arkistonsa, valokuville ja muulle kuvataiteelle museonsa, pelien osalta vastaava instituutio puuttuu. Jo nyt 1980-luvun pelit ovat katoavaa digitaalista kansanperinnettä, jonka säilymisestä huolehtivat lähinnä innokkaat harrastajat. Vuosituhannen vaihteen mobiilipelibuumin julkaisuista monet ovat vaarassa hävitä kokonaan. Minkä verran tämän päivän suomalaisen pelibuumin tuotteista on vuonna 2025 saatavilla, tai edes kunnollisesti dokumentoituina, jää nähtäväksi. Ehkä jatku-
SÄHKÖINEN LUOVUTUS / TEEMA ENTÄ TURKU? Miten sähköiset vapaakappaleet näkyvät Turun yliopiston pääkirjastossa? Vastaajina kirjastoamanuenssi Annamari Leppäniemi ja IT-palveluasiantuntija Pekka Korte Turun yliopiston kirjaston asiakaspalvelusta. 1. Miten elektroniset vapaakappaleet näkyvät teillä? Turun yliopiston pääkirjastossa on digitaalisten vapaakappaleiden käyttöön kolme työasemaa, jotka sijaitsevat painetun vapaakappalekokoelman rinnalla pääkirjastossa. Nämä työasemat Kansalliskirjasto on suojannut muun internetin käytön estävällä palomuurilla ja meillä ne sijaitsevat lukusalin yhteydessä omassa rauhallisessa tilassaan, kertoo Annamari Leppäniemi. Lisää työasemia suunnitellaan kesällä 2014 avattavaan Teutorin kirjastoon, jonne sijoittuu historian ja kulttuurien tutkimuksen laitos. ”Mediatutkimuksen opiskelijat ovat hyödyntäneet digitaalisia vapaakappaleita ja etenekin radio- ja televisioarkistoa omissa harjoitustöissään, joten on mukava saada työasemat heitä lähellä olevaan kirjastoon”, Leppäniemi ideoi. Uudistettuun vuonna 2015 avattavaan pääkirjastoon on myös suunniteltu muutamaa työasemaa, jotka jatkossakin palvelevat vapaakappalekokoelman käyttäjiä. ”Olemme mainostaneet digitoituja vapaakappaleita ja niiden käyttöön tarvittavia työasemia kirjastomme sivuilla ja yliopiston intrassa jo muutaman kerran”, mainitsee Leppäniemi. Mainosten innoittamina kirjastoon on tullut uusia vapaakappaleiden käyttäjiä, jotka ovat olleet valtavan innostuneita tällaisesta palvelusta. 2. Mitä haasteita sähköiset vapaakappaleet tuovat? Sähköiset vapaakappaleet tuovat monenlaisia haasteita. ”Jo käsite sähköinen vapaakappale on varsinkin asiakkaille haastava: mitä se yleensä ottaen edes tarkoittaa: mikä on sen ja muun verkossa olevan aineiston ero. Miten sähköinen vapaakappale toimii ja miksi se toimii vain tietyllä tietokoneella ovat luonnollisesti asiakkaan ensimmäisiä kysymyksiä aineistoja käytettäessä”, kertoo Leppäniemi. Myös sähköisten vapaakappaleiden tunnettuus yleisesti on vielä melko vähäistä, eivätkä tekniset on- gelmat yhteyksissä ja toimivuudessa auta asiaa. ”Yhteydet tuntuvat toisinaan varsin hitailta ja takkuisilta, josta olemme saaneet myös asiakaspalautetta”, kommentoi Pekka Korte. ”Tiukat tekniikka- ja käyttörajoitukset näyttävät asiakkaista tietenkin melko oudoilta nykyisessä varsin vapaassa verkkomaailmassa. Näitä aineistoja kun ei voi googlettaa”, muistuttaa Korte. 3. Mitä uudistuksia toiveena? Toistaiseksi vain hyvin pieni osa painetusta ja elektronisesta aineistosta on päällekkäistä eikä digitoidun aineiston osuus ole vielä saavuttanut sellaista kriittistä pistettä, että se houkuttelisi massoittain käyttäjiä. ”Olisi hienoa, jos saisimme puuttuvat sähköiset julkaisut, kuten kirjat ja sanomalehdet, asemille mahdollisimman nopeasti. Tulevaisuuden toiveena olisi myös saada kustantajilta suoraan sähköiset versiot, jolloin vapaakappaleiden sähköinen käyttö voisi olla enemmän reaaliaikaista”, visioi Leppäniemi. ”Myös nykyinen käyttötapa voi olla rajoittava tekijä”, kommentoi Annamari Leppäniemi. ”Aineistoista kiinnostuneen on hakeuduttava kirjastoon digitaalisten aineistojen käyttöä varten varatulle työasemalle, jolla hän voi ainoastaan selata, lukea, katsoa ja kuunnella aineistoja. Tämä vaikuttaa varmasti hankalalta tutkijasta, joka on tottunut saamaan verkkoaineistot vaivatta koneensa näytölle paikasta riippumatta ja hyödyntämään samalla tietokoneen muita toimintoja.” Tulevaisuudessa elektronisen vapaakappaleaineiston määrä ja sen merkitys tutkimukselle varmasti kasvavat. ”Toivottavasti joskus tulevaisuudessa vapaakappalekirjat ja -kausijulkaisut voitaisiin jakaa elektronisessa muodossa käyttäjän omalle tietokoneelle kehittyneen asiakasliittymän kautta”, kommentoi Pekka Korte. ”Teemme yhteistyötä Kansalliskirjaston kanssa, jotta digitoidut vapaakappaleet ja radio- ja televisioarkisto olisivat saatavilla modernissa ympäristössä. Tavoitteena on toimivuuden parantaminen ja teknisten ongelmien poistaminen”, kertoo Korte. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?29
KANSALLISKIRJASTO Soikea maailmankartta Maailmankuva muuttui 1500-luvulla T e k s t i : A n n a - M a i j a P i et i l ä - Ve n te l ä Tiedon leviäminen kirjapainotaidon avulla muutti ihmisten maailmankuvaa Euroopassa. Uskonpuhdistuksen, löytöretkien sekä uusien merkittävien keksintöjen myötä maailmankuva laajeni. Löytöretket toivat Eurooppaan uusia mahdollisuuksia sekä ylellisyystavaraa kuten silkkiä ja mausteita ihmisten tavoiteltaviksi. 30? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 Maailman kartoittaminen koettiin jännittävänä tehtävänä. Ensimmäisen karttapallon eli maan omenan (Erdapfel) kehitti vuonna 1492 saksalainen kartografi ja navigaattori Martin Behaim (1459–1507) yhteistyössä Georg A. Glockenthonin kanssa. Samoihin aikoihin Kristoffer Kolumbus teki matkojaan Aasiaa kohti ja päätyi uudelle mantereelle.
Simon Grynaeus julkaisi soikean muotoisen maailmankartan vuonna 1532. Se on puulle kaiverrettu ja painettu kahdelle arkille. Portugalilainen Vasco da Gama (1460–1524) purjehti Euroopasta Afrikan eteläkärjen ympäri Intiaan vuonna 1498. Fernão de Magalhães, portugalilaissyntyinen sotilas ja löytöretkeilijä, oli ensimmäinen, joka purjehti Tyynellemerelle 1519–1521. Hän teki siis ensimmäisenä maailmanympärysmatkan. Huomattava saksalaisen matemaatikko Petrus Apianuksen maailmankartta Typus orbis Universalis ilmestyi vuonna 1520. Se perustui Martin Waldsemüllerin maailmankarttaan vuodelta 1507. Petrus Apianuksen toinen teos Isagoge in Typum Cosmographicum ilmestyi vuoden päästä. Se oli maantieteellisen kommentaari Typus Orbis Universaliskselle. Tieteen alalla Kopernikus (1473–1543) esitti teorian, joka käsitteli maailmankaikkeuden toimintamallia. Hän haastoi heliosentrisen maailmankuvan keksinnön kautta kirkon opin. Kopernikus kuvasi maata pallona, joka ei ole maailmankaikkeuden keskus. Aurinkoa kiertävät tähdet, maa, kuu ja muut planeetat radoillaan. Ensin hänen tekstejään kierrätettiin vain käsikirjoituksina teoksena Commentariolus. Kun Kopernikus oli lähellä kuolemaa vuonna 1543, De Revolutionibus coelestium julkaistiin. Kirkko vastusti ??Kopernikuksen teorioita. Vuonna 1616 ne olivat virallisesti tuomittuja. Galileo valmisteli vuonna 1632 omaa teoriaansa, mutta kirkko kielsi sen julkaisemisen. Galileo tuki Kopernikuksen ideoita. Alkuvuodesta 1633 Galileo joutui inkvisition uhalla luopumaan filosofisesti vääristä universumin ei-maakeskisistä näkemyksistään. Simon Grynaeus 1493–1541 Simon Grynaeus oli saksalainen tutkija ja uskonpuhdistuksen ajan teologi, joka opetti Heidelbergin yliopistossa. Hän kiinnostunut filosofiasta, ja hänellä oli laaja kreikan kielen tuntemus. Hän oli saksalaisen humanistin Filip Melancthonin (1497–1560) koulutoveri. Grynaeus kutsuttiin Saksasta vuonna 1529 Baseliin, jossa hän jatkoi opintojaan. Hän vieraili Englannissa ja teki siellä kirjastoissa tutkimuksiaan. Hän palasi jälleen parin vuoden päästä Baseliin teologian professoriksi. Vuonna 1534 herttua Ulrich kutsui hänet Württembergiin tukemaan uskonpuhdistus- ta. Simon Grynaeus kuoli äkkiä ruttoon Baselissa 1541. Simon Grynaeuksen Typus Cosmographicus Universalis Grynaeus julkaisi soikean muotoisen maailmankartan vuonna 1532. Se on puulle kaiverrettu ja painettu kahdelle arkille. Kartan koko on 55 × 35.5 cm. Kartta ilmestyi ensimmäisen kerran liitteenä Grynaeuksen ja Johann Huttichin matkakertomukseen Novus Orbis regionum ac insularum veteribus incognitarum, una cum tabula cosmographica.- Basilae: Johannes Heravagius 1532. 599 s. Julkaisu muodostuu useasta osasta, jossa on Aasiaan ja Amerikkaan matkustaneiden löytöretkeilijöiden matkakertomuksia, kirjeitä ja karttoja kuten Kolumbuksen kirjeet sekä tietoja Amerigo Vespuccin matkoista. Teoksessa olevan maailmankartan kaivertajana on pidetty böömiläistä renessanssitaiteilijaa Hans Holbein nuorempaa (1497–1543). Holbein työskenteli tuolloin useiden Baselin kustantajien palveluksessa. Kartta on kiinnostava rikkaan taiteellisen koristelun ansiosta. Siinä on runsaasti kasvien ja allegoristen hahmojen kuvia ja tapahtumia. Kartografisesta näkökulmasta kartta ei tuo merkittävästi uutta tietoa esille. Maailmankartta on kuvattu taiteellisesta näkökulmasta. Se on kuitenkin monessa suhteessa yksi mielenkiintoisimpia 1500-luvun maailmankarttoja. Kartan runsas koristeellinen reunus on silmiinpistävä tässä kartassa. Taidokkaita koristeita on vähän 1500-luvun alkupuoliskon kartoissa. Maailma on kuvattu soikean muotoisessa projektiossa. Kartta tuo näkyville uusia ideoita, jotka auttavat ihmistä ymmärtämään maapallon, luonnon ja paikan suhteita maailmankaikkeudessa. Soikean maailmankartan ympärillä on karttakuvan lisäksi reunoilla raakojakin kohtauksia, omituisia eläimiä, ihmisiä, merenneitoja ja kuvauksia kaukaisten alueiden elämästä. Kartassa kuvataan mestarillisesti aluksia ja meren hirviöitä. Ne on samalla suunniteltu kuvittamaan valtamerien kauneutta ja suuruutta. Realistisempaa kuvitusta näkyy kartan eri kulmissa, joihin kuvittaja Hans Holbein nuorempi on taidokkaasti ku- 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?31
vannut joka maanosaan tyypillistä kasvillisuutta, eläimiä sekä eläinten metsästystä. Oikealla kartan yläkulman on piirretty ja tekstattu kasvien ympärille pippuri, muskottipähkinä ja neilikka. Ne olivat tuolloin kalliita ja Euroopassa arvostettuja mausteita, joita merenkulkijat toivat Aasiasta. Eurooppalaisille kaukaisen Aasian alueen elämää on kuvattu oikeaan alakulmaan kuvaelman tavoin. Katsoja voi kuvitella itsensä linnan holvien suojaan ulkopuolella vaanivilta raatelevilta pedoilta. Vasemmalla alanurkassa on kuvattu Amerikan mantereella tapahtuvaa kannibalismia sekä eksoottisia alkuperäiskansojen ihmisiä ja omituisia olentoja. Pohjois-Amerikka esitetään Kuuban pitkänä saarena ”Terra de Cuba”. Kuuban saaren nimi on tuolloin ollut ”Isabella”. Grynaeuksen ovaalin muotoinen maailmankartta antaa maailmasta vääristyneen kuvan. Pohjois-Amerikka ulottuu vain kapeaan kymmeneen pituusasteeseen, Intia on olematon, Sri Lanka on suuri ja Japani näkyy vain vasemmassa reunassa Pohjois-Amerikan vieressä. Grynaeuksen innovaatio oli lisätä karttakuvaan kerubit pyörittämään koko maailmaa kääntökammella sekä pohjois- ja etelänavalla akselinsa ympäri. Tämä kuvaus heikensi ptolemaiolaista käsitystä maailmasta, jonka mukaan maa oli keskus ja sen ympäri kiersivät aurinko ja kuu. Kartta oli aikoinaan ensimmäisiä, joihin visuaalisesti oli kuvattu aurinkokeskeisyyttä noin 11 vuotta ennen tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksen (1473–1543) De revolutionibus orbium coelestium -kirjan ilmestymistä 1543. Kopernikus aloitti kirjan kirjoittamisen vuonna 1506 ja sai sen valmiiksi vuoteen 1530 mennessä. Kirjaa pidetään tieteellisen vallankumouksen lähtökohtana, joka muutti eurooppalaista ajattelua ja tutkimusta. Myöhemmin saksalainen teologi, heprean kielen spesialisti ja kartografi Sebastian Münster (1488–1552) on ottanut Grynaeuksen kartan teokseensa Cosmographia 1541–1550. Sebastian Münsterin laajan vaikutusvallan ja Cosmographia-teoksen suuren suosion kautta karttaa pidettiin kauan Münsterin työnä. Sama renessanssitaiteilija Hans Holbein nuorempi teki vinjettejä Baselissa myös Sebastian Münsterin teoksiin vuosien 1528–1532 32? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 aikana. A.?E. Nordenskiöld huomauttaa, että merkinnät, maa-alueiden jaot, kartan laatimistapa ja menetelmä, jossa meridiaanit ovat tässä soikeassa projektiossa, ovat kaikki erilaisia kuin ?? Sebastian Münsterin muissa kartoissa. Soikean maailmankartan sisällä oikealla puolella on kaksi kehystä, jotka ovat noin 8 x 9 cm. Niiden sisällä on tekstit. Toinen kehys on juuri Intian niemimaan alla ja teksti alkaa sanalla India. Toinen kehys on alempana kaakossa ja alkaa sanalla Scytarvm. Alhaalla oikealla kartan ulkopuolella on kuvattu Ludovic di Varthema “Vartomanus” kulkemassa yksinään. Tutkimusmatkailija astelee kohti suurta tyyliteltyä rakennusta. Varthema sai sensaatiomaista huomiota matkastaan Lähiidässä. Hän on ensimmäinen, jonka tiedetään ei-islamilaisena päässeen Mekkaan. Tieto oli julkaistu vuonna 1510, joten se on ollut hyvin aikalaisten tiedossa. Mielenkiintoista on, ettei kartassa ole pohjois- eikä etelänapaa merkitty. Etelänavan oli Fernão de Magalhães tuohon aikaan suurilla tutkimusretkillään maailman ympäri vahvistanut olevan olemassa. Simon Grynaeuksen soikea maailmankartta on kuin koriste. Kartta on yksi varhaisimmista visuaalisista viittauksista Kopernikuksen aurinkokeskeiseen maailmankuvaan. Kääntökampi oli merkittävä edistysaskel myöhäiskeskiaikaisessa tekniikassa. Kartta on yksi keräilijöiden halutuimpia maailmankarttoja. Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Kansallis kirjastossa. Kirjallisuutta: A Encyclopædia Britannica. 1911. ; http:// cartographic-mages.net/Cartographic_ Images/353_S._Grynaeus.html (12.10.2013) A Mikkeli, Heikki, Oliko renesanssin aikana tiedettä? - http://www.tieteessatapahtuu. fi/012/mikkeli.htm (12.10.2013) A Nordenskiöld, A.E., Facsimile-atlas, 1889, s. 105-106, Plate XLII.
Ylle veden vipajavan heitän vavan, ongin, ongin, ikihongin korpi veteen kuvastaa. Lomaan varjopilareiden uponneiden painuu siima. Orpo viima tarttuu kalvoon, katoaa, merkkiä ei jälkeen jätä. Pimeätä, synkkää vettä, syvännettä, aavekorpi kumartaa. Sanojen kuvat Palkittu kirjailija Leena Krohn kirjoitti esseen Sanojen kuvat Juha Mannerkorven runon Onkija pohjalta. Teksti on esitetty alun perin Unkarin kääntäjäseminaarissa syksyllä 2013. T e k s t i : Lee n a K r o h n Tämä oli Juha Mannerkorven hypnoottinen runo Onkija. Luin sen nuorena, ja se upposi iäksi muistiin. Ei siksi, että harrastelisin kalastusta. Ei, en pyydystä kaloja, mutta onkija olen minäkin: sanojen saalistaja kuten oli myös Mannerkorpi. Kirjoittaminen on saalistamista kie- len syvänteistä. Sitä voi tehdä huvikseen tai elääkseen, tai sekä huvikseen että elääkseen, mutta aina sitä tekee olosuhteiden ja niiden oikkujen (sekä päänsisäisten että -ulkoisten) armoilla kuten oikeakin kalastaja. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?33
Leikkiongintaakin olen harrastanut muinoin lastenkutsuilla. Silloin juhlavieras sai käteensä tikun, joka esitti vapaa. Siihen oli kiinnitetty narunpätkä siimaksi. Tilapäisen verhon takana päivänsankarin isä tai äiti kiinnitti siimaan pienen yllätyslahjan. Sana on lahjapaketti sekin. Sana sisältää merkityksen, moniakin merkityksiä, kokonaisen pilven. Sana myös ne kätkee. Kieli on merkityksien kääre. Jokainen lahjan saaja avaa pakettinsa omalla tavallaan, ja kokemuksellaan. Vaikka jokainen saisi saman lahjan, sen sisältö on kullekin hiukan erilainen. Mannerkorven onkija kalasteli varjojen ja kuvajaisten läpi, niin joutuu kirjailijakin pyydystämään sanojaan. Jokaisella ajalla on omat sille ominaiset varjonsa ja heijastuksensa. Jokainen kirjailija käyttää omia syöttejään. Siima painuu ihmiskunnan yhteiseen tietoon, ja tietämättömyyteen. Mutta saalis, jonka onkija mahdollisesti syvyyksistä nostaa, on myös kuvia. Sillä sanat eivät ainoastaan herätä mielikuvia; ne ovat itse kuvia. Aineen kuvia, kirjoitti Francis Bacon. Ihmisyytemme on kuvien, merkkien ja symbolien varassa, niiden armoilla. Kuvat edeltävät ja ennustavat tekoja. Näkymättöminäkin ne tulevat ennen kaikkea sitä näkyvää, minkä ihmisten toimet maan päällä aikaansaavat. Jokapäiväisen ihmisyyden ihmeitä on se, kuinka näkymätön muuttuu näkyväksi, toivo todellisuudeksi, merkitykset merkeiksi. Kirja on olemassa vain teoksen vuoksi kuten merkit ovat syntyneet merkitysten vuoksi. Kuljemmepa missä kuljemme, aina kannamme mukanamme kelloja ja karttoja. Omat solumme ovat kelloja, kieli ja matema- 34? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 tiikka näkymättömiä karttoja. Myös kirjallisuus on tilintekoa, peruslaskutoimitusten jatkoa, muistin tueksi piirreltyjen viivojen täydellistämistä. Ne uurrettiin sormella tai tikulla rannan hiekkaan, siihen alkuperäiseen maisemaan, joka säilyy kaikkien katukivien alla. Maailmankirjallisuus on muistimme, mutta sen avulla myös aavistaneet ja ennustamme, jopa laskemme todennäköisyyksiä. Vain siitä, mikä oli, voi saada tietoa siitä, mikä tulee – vaikkakaan ei varmuutta. Minua on lapsesta saakka askarruttanut Helsingin tyttökoulussa kulutetun E.?N. Setälän kieliopin alku: “Ajatuksen kielellinen ilmaus on lause.” Tulee kysyneeksi: Mikä on ajatus, jos ei se ole kieltä? Eikö se ole kuva, mielikuva? Vaiko siima, joka heitetään kielen syvyyksiin, jotta sieltä nousisi lause? Tulee miettineeksi, että lause voi myös olla ajatukseton ja mieletön, ja että lause voi saada ja saakin muitakin ilmauksia kuin kielellisiä, kuten vaikkapa tekoja. Entä sitten tekoäly? Onhan tietokoneiden päättelykykykin eräänlaista ajattelua, vaikkei se perustukaan sanoihin vaan algoritmeihin. Eikä lause suinkaan ole ainoa kielellinen ilmaus, jonka ajatus voi saada. Sillä onhan kielellisiä ilmauksia aivan muunkinlaisia kuin vain lauseita. Eläimilläkin, jopa kasveilla, on omat kielensä, mutta ei sanoja, jotka voisivat liittyä lauseiksi. Niiden viestintä saattaa olla mitä tahansa ääntä viserryksestä ulvontaan, napsutuksesta sirinään, tai ei ääntä ollenkaan, vain kemiallista kommunikaatiota. Voisiko silloin sanoa, että ajatus saa kielellisen ilmaisunsa molekyylien kautta? Mutta ihminen on poikkeuslaji, sillä hänellä on sanat, kuvat ja symbolit. Symboli on ihmismielen rakentava, sen evoluutiota eteenpäin vievä voima. Sellaisen-
kin evoluution olemassaoloon biologisen ja synteettisen rinnalla lienee yhä mahdollista luottaa. Tiedonhalun, myötätunnon ja itsetutkistelun kykyjen ohella symbolifunktio on ihmisyyden omalaatuisimpia ominaisuuksia. Kieli, jossa on sanat, on ihmisen mieltä ja inhimillisyyden edellytys – yhteinen. Ajatukset eivät ole yksilön omia. Eivät sanatkaan. Havaitsemme niin kuin lajille on tyypillistä ja ajattelemme lajin kielellä lajin ajatuksia. Vaikka myös eläimet ja koneet voivat ainakin jossain mielessä ajatella, voivatko ne myös kuvitella? Vai onko niin, että juuri kieli, symboleihin perustuva viestintä, on kuvittelun edellytys? Mielikuvitusta ei ensisijaisesti tarvita fantasioiden tuottamiseen, vaan siksi, että tultaisiin toimeen yhteisen todellisuuden ja sen faktojen kanssa. Mielikuvitus ei ole irrationaalinen puolemme kuten usein - niin, kuvitellaan. Se päinvastoin on järkiperäisen ajattelun eräs ehto. Kuvittelija näkee vaihtoehtoja, hän vertailee, hän ennakoi, hän laskee salamannopeasti todennäköisyyksiä. Kuvittelemalla ihminen saa olennaista informaatiota, jota ilman ei ole ymmärtämistä: tietoa arvoista ja merkityksistä, tietoa hänen omien tekojensa vaihtoehtoisista seurauksista. Ilman mielikuvitusta järjemme jäisi vajaaksi ja moraalista tuskin voisi edes puhua. Sillä toisen elämän todellisuuden tunnustaminen on mielikuvituksen varassa, ei järjen. Ei ole ajattelua, ainakaan inhimillistä, ilman kuvittelua. Mielikuvituksen puute on mielettömyyttä sanan syvimmässä mielessä. Ilman mielikuvituksen kokoavaa voimaa, joka yhdistää järjen ja unen, ei voi syntyä kirjallisuutta. Ilman sen sidettä nämä kaksi aluetta ajelehtisivat toisistaan liian kauas. Puheessa ja kirjoituksessa äänetön ja näkymätön ajattelu muuttuu kuultavaksi tai nähtäväksi. Siten yksityisestä tulee julkista. Siten henkilökohtaiset ideat, muistot ja kohtalot liittyvät laajempaan tietoisuuteen. Ne jaetaan, niistä tulee julkisuutta, kansalaisten yhteistä elämänpiiriä. Ei olisi lukijoita sen enempää kuin kirjailijoitakaan, ei edes kansalaisia, ellei olisi olemassa tätä julkisuutta. Kirjallisuuden pääoma ei jakamalla vähene toisin kuin materiaalinen omaisuus. Päinvastoin: vasta kun kirjoitus jaetaan, kun se tavalla tai toisella julkistetaan, kirjoituksesta on mahdollista tulla kirjallisuutta. 1990-luvulla taiteilijat ja kirjailijat olivat tajuntateollisuustyöläisiä, nyt he ovat sisällöntuottajia, toki usein myös sisällöttömyyden. Kirjallisuus on eräs virtuaalitodellisuuden alalaji, toissijainen tietoisuuteemme nähden, joka on alkuperäinen mukamukamaa. Jokainen kirja on kuin oma kaupunkinsa, joka voi olla köyhä tai rikas, luotaantyöntävä tai loputtomasti puoleensavetävä. Universumissa on monimutkaisia järjestelmiä, joita ei voi palauttaa mihinkään yksinkertaisempaan. Ihmisten maailmassa kirjallisuutta voi kutsua erääksi sellaiseksi ilmiöksi. Maailmankirjallisuus on keskeneräinen, avoin, ei-hierarkinen, joka suuntaan haarautuva järjestelmä, sen tulevaisuutta on yhtä vaikea ennustaa kuin ilmastonmuutosta. Kaikki kirjallisuuden lajit ja tasot, paras ja huonoin ja keskinkertainen kirjallisuus, nekin kirjat, jotka ovat aikoja sitten hävinneet, ne jotka on kirjoitettu kielellä, jota kukaan ei enää osaa lukea, kuuluvat samaan universaalikirjastoon, joka kasvaa ja kasvaa. Kirja on kohtauspaikka, joka ei tarvitse suurempaa tilaa kuin ihmisaivot. 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?35
Yksityiset teokset ovat vain inhimillisen tietoisuuden eräitä näkyviä ja julkisia esiintymiä – kuten maasta esiin työntyvät sienet ovat mitätön osa rihmaston salaista voimaa. Ei ole olemassa toisistaan täysin riippumattomia, erillisiä teoksia. Mikään kirja ei ole vain yhden henkilön aikaansaannos, vaikka se olisi vain yhden kirjoittama. Mikään kirja ei ole vain oman aikansa, vaan myös kaikkien sitä edeltävien aikakausien tuottama. Paradoksaalista on, että vaikka kirjallisuus on julkisuutta, sen vaikutus kasvaa julkisuudelta piilossa, ihmisten tajunnassa. Se kohdataan yksin ja yksinäisyydessä, vaikka istuttaisiin katsomossa. Teokset eivät kulu materiaalisessa mielessä toisin kuin kirjat, silti aika syö niitäkin. Toki on myönnettävä, että se syö useimmat, ja ehkä niin onkin paras. Kirjoitin romaanissa Datura: “Ajattelen kirjoitusta yleensäkin, kirjaa, sen merkitystä, sen tapaa olla olemassa. Kysyn, mitä kirjoitus oikeastaan on. Miten yksityinen muuttuu julkiseksi ja miksi sen on muututtava. Ja minulle tulee hetkiä, jolloin kaikki on kuin uutta, ensi kerran nähtyä tai kuultua, jopa kieli, sanat, joita olen lukenut tuhansia kertoja. Ihmiset, maisemat, esineet, myös kirjat. Silloin tällöin lukiessani pysähdyn tutun sanan kohdalle, äkkiä se hämmästyttää minua ja ikään kuin maistelen sitä ensi kertaa. Sekunnin murto-osan tunnen epäilyä: mihin se viittaa, tarkoittaako se yhtään mitään? Ne ovat hetkiä, jolloin olen kuin vastasyntynyt. Silloin näen maailman kuten kerran kukan, joka oli poimittu puutarhasta ja pantu maljakkoon. Silloin kaikki kirjat ovat minulle kuin Voynichin kirja, salakirjoitusta, kryptografiaa, kaiken tulkinnan ulottumattomissa.” 36? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 “Merkkiä ei jälkeen jätä”, kirjoitti Mannerkorpi. Mutta hän, joka kirjoittaa, joutuu jättämään jälkeensä erinäisiä kirjainmerkkejä, merkintöjä ja merkityksiä. Ei ole hänen asiansa tietää, kuinka kauan ne säilyvät, mitä niistä jää jäljelle ja milloin ne katoavat. Hän onkii, onkii. Kärsivällisyys, hiljaisuus ja kiireettömyys ovat hänellekin tarpeen, sIllä siinä missä kalastus myös kirjoittaminen on kestävyyslaji. Parhaimmillaan kirjallisuus – ja kirjoittaminen – auttavat ihmistä keventämään olemassaolonsa ja katoavaisuutensa taakkaa. Ne antavat iloa ja mielihyvää, joka nousee uuden löytämisestä ja kauneuden näkemisestä. Eikä kauneus ole saksalaisen estetiikan keksintö vaan luonnon ja matematiikan universaali perusperiaate. Mutta ei taide ole vain viihdyttävä kumppani. Se leviää edessä äärettömänä ulappana, jonka vesi hyökyy synkkänä ja upottavana. “Lyö valtameri syvä, sininen, lyö mustin aalloin!” Se on Mannerkorven pohjaton syvänne, jonka pinnassa korven honkien kuvajaiset värisevät. Ei voi koskaan olla varma siitä, mitä pinnan alla tapahtuu ja mitä siellä asuu. Onko siellä saalis vai saalistaja? Ylle kalvon pelottavan heitän vavan.
ANNEMETTE KUHLMANN Juhani Harviaisen sidos teoksesta Ivan Denisovitšin päivä. Maarit Salosen sidos teoksesta The Secret Code. Vanhat taidot kunniaan Pohjoismaisessa kirjansidosnäyttelyssä Kauniin ja kestävän kirjansidoksen arvon ymmärtää yleensä parhaiten sitoja itse tai toinen alan ammattilainen tai harrastaja. Pohjoismainen kirjansidosnäyttely oli esillä Helsingissä Päivälehden museossa tammikuun ajan. Tanskassa lokakuussa avattu kiertonäyttely siirtyy seuraavaksi Norjaan. teksti: Esko Rahikainen 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?37
S H A Z I A K A H N / N O R D I C B O O K B I N D I N G 2 0 1 3 CATA LO G U E Malene Lerager työssään. Valtaosalle lukijoista kirja on vain sisältönsä – teksti ja kuvitus – mutta sen sidontaa pidetään itsestäänselvyytenä. Toki on niitäkin, jotka ihailevat kirjaa myös artefaktina, esineenä, esimerkkinä kirjailija Helvi Hämäläinen, joka osti lehtikullalla koristeltuja kustantajasidoksia antikvariaateista vain niiden kauniin ulkonäön takia. Itse sidontatyö tehtiin aikaisemmin käsin, mutta käsityöverstaista, kirjansitojamestareista, kisälleistä ja oppipojista on jo aikaa sitten siirrytty kirjojen teollisiin kokoonpano- tai jälkikäsittelyosastoihin ja jokseenkin kaikki sidonnan työvaiheet tehdään koneilla. Markkinataloudessa tämä on yksinomaan järkevää, sillä esimerkiksi menestysromaanien painosmäärät ovat kymmenissä tuhansissa, joskus paljon suurempiakin ja alituisen hintakilpailun vallitessa ei yhtään turhaa senttiä tai euroa haluta alihankkijoille maksaa. Jos liimasidos toimii yhtä hyvin kuin lankasidos, niin halvempi otetaan. Sidosasu 38? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 jää myös myyntiä edistävien värikkäiden suojapaperien kätkemäksi. Teollisen sidonnan myötä myös lumous on haihtunut. Kun itse 1940-luvulla kiipesin puisia portaita Hietalahdessa sijaitsevaan Puromiehen kirjapainoon, missä isäni oli sitojana, elettiin vielä käsiladonnan ja käsisidonnan aikaa. Työvälineet, kuten leikkurit ja puristimet sekä materiaalit – nahat, kankaat, klootit, liimat, langat, paperit ja kartongit – kaikki muodostivat lapselle väreineen ja tuoksuineen oman ihmeellisen pienoismaailmansa. Mestarit ja kisällit Taitavia kirjansitojia meillä on sekä ammattilaisina että harrastajina yhä – siitä on Päivälehden museossa tammikuussa 2014 esillä ollut Pohjoismainen kirjansidontanäyttely vakuuttava todiste, mutta yhä harvempi saa kirjojen sidonnasta toimeentulonsa. Vaikka
ANNEMETTE KUHLMANN Mira Ylösen sidos teoksesta Ne tulevat takaisin. lukemattomat kirjansitojasukupolvet, sitojat ja myös heidän työnsä ovat kadonneet, niin eivät kuitenkaan täysin. Sitomisen taito, työmenetelmien ja materiaalien hallinta on siirtynyt vanhojen mestarien välittämänä seuraaville polville. Tätä tapahtui itse sitomoissa, mutta laajemmin siitä ovat vastanneet graafisen alan ammattikoulut, kirjapainokoulut ja Taideteollisen oppilaitoksen Ateneumin kirjansitojalinja, joka lopetettiin 1970-luvulla. Tyrvään käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa on koulutettu 1990-luvun lo- pulta alkaen kirjansidonta-alan artesaaneja. Kirjansitomon johtajat -yhdistys on myös monin tavoin edistänyt sidonnan taidon säilymistä Suomessa ja koulutusta on järjestetty eri puolilla maata. Yhdistyksen jäseniä oli tuomareina ensimmäisessä kotimaisessa kirjansidontakilpailussa 1950. Tämän kuten seuraavatkin kilpailut ja niihin liittyvät näyttelyt järjesti Kirjatyöntekijäin Liitto. Vuodesta 1953 on Käsi- ja Pienteollisuuden Keskusliitto järjestänyt messuja, joiden yhteydessä pidettiin Työ ja Taito -kilpailuja, joissa kir- 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?39
jansitojat kilpailivat omassa sarjassaan. Alussa oli mukana myös ruotsalaisia sitojia vaikka itse messut olivat kotimaiset. Pohjoismaista yhteistyötä Helmikuussa 1970 kutsui Ruotsissa toimiva Bokbindare-Gesällskapet kaikista pohjoismaista osanottajia Kuninkaalliseen kirjastoon pohtimaan käsikirjansidonnan tulevaisuutta. Kokouksen seurauksena kuhunkin maahan perustettiin toimikunta edistämään käsityötaitoja ja järjestämään opetustilaisuuksia ja kilpailuja. Kansainvälisyyttä oli myös tuonut vuodesta 1956 järjestetty pohjoismainen kirjansidontakilpailu, joka vuoteen 1974 oli samalla maaottelu. Joka neljäs vuosi järjestettävä pohjoismainen kirjansidontanäyttely on tämän yli puolivuosisataisen perinteen jatkaja. Suomea edustaa pohjoismaisessa yhteistyössä vuonna 1998 perustettu Espoon Kirjansitojat ry – Esbo Bokbindare rf, jonka vuoro on Ruotsin, Islannin ja Tanskan jälkeen järjestää itsenäisyytemme juhlavuotena Kirjansidokset Pohjoismaista 2017 -näyttely. Pohjoismaiden kansalliskirjastot ovat osaltaan olleet näyttelyjen järjestämisessä mukana. Päivälehden museon näyttelyssä oli toinen toistaan hienompia sidoksia ja mielessä kävi, että uskaltaako niitä avatakaan, saati lukea. Esine on itsessään kuin koru tai taideteos. Toki kirjansitoja pyrkii siihen että ulkoasu heijastaa sisältöä. Selasin lokakuun alussa Kööpenhaminassa kiertokulkunsa aloittaneen näyttelyn luetteloa, ja sitoja Malene Lerager toi kirjan estetiikkaan vielä yhden ulottuvuuden jota harvemmin tulee ajatelleeksi: ”Ymmärtääkseen mitä käsin sidottu kirja voi olla, se täytyy välttämättä ottaa käteen. Olemme unohtaneet miten tärkeätä kosketuksen merkityksen tajuaminen on ymmärryksellemme. Kosketuksen aistiminen on suuri lahja ja juuri se tekijä, miksi rakastan työtäni.” Kansalliskirjastojen aarrekammiot Yksityisillä bibliofiileillä on määrättömästi hienoja sidoksia menneiltä vuosilta ja vuosi- 40? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 sadoilta, mutta sidosten aarrekammioita ovat kuitenkin kansalliskirjastot. Niiden holveissa on materiaaleja aina papyruksista lähtien, on sidottuja keskiaikaisten pergamenttilehtien koodekseja, on kaikkia sidontatapoja ja tyylejä gotiikasta renessanssiin ja barokista uusklassismiin. On suuria, vankkoja, synkännäköisiä folioita, on pieniä ja siroja duodecimoja ja kaikkia sadoittain ja tuhansittain. On sellaisiakin joissa selkä on revennyt – kun niin usein otetaan painavaa kirjaa niskasta kiinni – ja bindit näkyvissä eikä niitä aina korjatakaan, sidoksella kun on artefaktiarvonsa juuri sellaisenaan, epätäydellisenä. Suomen Kansalliskirjaston kokoelmaan kuuluva Adolf Ruschin Strassburgissa 1467 lumppupaperille painama Rabanus Mauruksen ”De sermonum proprietate, sive Opus de Universo...” on kirjaston vanhimpia kokonaisena säilyneitä kirjoja. Se on kestävän paperilaadun ja sidonnan ansiosta kunnoltaan yhä kuin juuri kirjapainosta tullut. Eikä saa unohtaa suomenkielisen kirjallisuuden pelastajan – kirjaston kokoelmathan tuhoutuivat Turun palossa 1827 – kirjojen kerääjä Matti Pohdon hieman kömpelöitä, mutta kestäviä sidoksia. Näitä Kansalliskirjaston ikiaikaisia kirjoja on myös toistuvasti esitelty kirjansidonnan ammattilaisille ja harrastajille, niitä on esillä näyttelyissä ja ne ovat sen sillan toinen pää, jonka toisessa päässä ovat nykyisten kirjansitojien arkiset ja vankat käyttösidokset tai erityisen taidokkaat ja kauniit korusidokset. Edellisistä on vuosikymmenet vastannut sitomo V. & K. Jokinen ja jälkimmäisistä esimerkkeinä Juhani Roinisen valmistamat Reenpää-kokoelman sidokset. Kirjoittaja on Kansalliskirjasto-lehden entinen päätoimittaja. Artikkeli on osa Päivälehden museossa 8.– 31.1.2014 olleen Kirjansidokset pohjoismaissa – Nordiska bokband -näyttelyn avajaispu heesta. Näyttely siirtyy maaliskuussa Osloon.
KAI EKHOLM KANSALLISKIRJASTON AINEISTOA LAINATTIIN LATVIAN UUDEN KANSALLIS KIRJASTON PÄÄNÄYTTELYYN kuussa avattavaan näyttelyyn Latvian uudessa kansalliskirjastossa Riiassa. Kirjaston avajaisissa päänäyttelyn teemana on Kuurinmaan herttuoiden kirjasto. Kansalliskirjaston kokoelmista näyttelyyn osallistuu 49 teosta, jotka kuuluivat niin sanottuun Kuurinmaan herttuoiden kirjastoon 1500- ja 1600-luvuilla. Pietarin tiedeakatemia lahjoitti vuonna 1829 Helsingin yliopiston kirjastolle, nykyiselle Kansalliskirjastolle, osan Kuurinmaan kirjastosta korvaamaan Turun palossa tuhoutuneita kokoelmia. Kirjasto on julkaissut kokoelmasta luettelon Collections donated by the Academy Sciences of St. Petersburg. Latvian uuden kansalliskirjastorakennuksen vihkiäiset pidetään 10. huhtikuuta. Uusi kirjasto on nimeltään Gaismas Pils eli Valon linna. Sen on suunnitellut Gunnar Birkerts, Yhdysvalloissa asuva latvialainen arkkitehti. H E L M I - K A N E R VA T U O R I Latvian suurlähettiläs U?is Bambe ja attasea Ita Kle?ere vierailivat torstaina 27. helmikuuta 2014 Kansalliskirjastossa tutustumassa aineistoon, joka on lähdössä huhti- KIRJASTOSSA TAPAHTUU Mika Hakkarainen esittelee aineistoa U?is Bambelle ja Ita Kle?erelle. Tapani Ruokanen ja Tarja Hurme Otavamediasta, Kai Ekholm ja Majlis BremerLaamanen Kansalliskirjastos ta ja Jaakko Haapakangas Otavamediasta skoolasivat Reenpää-huo neessa digitointi sopimuksen kunniaksi torstaina 13. maaliskuuta 2014. KANSALLISKIRJASTO JA OTAVAMEDIA OY YHTEISTYÖSSÄ: SUOMEN KUVALEHDEN 100 VUOTTA DIGITOIDAAN Kansalliskirjasto ja Otavamedia Oy ovat solmineet sopimuksen 1900-luvun Suomen Kuvalehtien digitoinnista. Sopimus koskee vuosia 1945–2001, ja digitoitavan aineiston määrä on arviolta noin 200 000 sivua. Vuosien 1906– 1944 lehdet on jo digitoitu, ja niitä voi lukea Kansalliskirjastossa ja muissa vapaakappalekirjastoissa. Tavoitteena on, että lehden täyttäessä 100 vuotta vuonna 2016 sen koko satavuotinen historia on digitoituna opetuksen ja tutkimuksen käytössä. Tämä vaatii kuitenkin ensin aineistoa koskevien tekijänoikeudellisten kysymysten ratkaisua. Otavan Kirjasäätiö tukee digitointihanketta. Majlis Bremer-Laamanen Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskuksen johtaja 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?41
KIRJASTOSSA TAPAHTUU Ministeri Max Jakobsonin tytär Linda Jakobson lahjoitti isänsä kirjakokoelman Kansalliskirjastolle Teksti: Kirsi Aho K u vat : Ve i kk o S o m e r p u r o Ministeri Max Jakobsonin (1923–2013) oli aina tarkoitus jättää kotikirjastonsa perinnöksi keskimmäiselle lapselleen Linda Jakobsonille, koska tämä oli pienestä pitäen sitä kovasti toivonut. Näin tapahtuikin. Mutta isänsä vajaa vuosi sitten tapahtuneen kuoleman jälkeen tutkijana työskentelevä Linda Jakobson tulikin toisiin ajatuksiin. ”Olin ajatellut käydä läpi Maxin jäämistöä ja ehkä kirjoittaa hänestä jotakin. Mutta hänen kuolemansa jälkeen sain paljon sähköpostia nuoriltakin ihmisiltä, jotka tunsivat Maxin merkityksen. Tulin siihen tulokseen, että kirjojen kuuluu olla jossakin, jossa kaikki voivat niitä tutkia. Samoin papereiden, joita ei ennen ole julkaistu. Niinpä Maxin kirjasto lahjoitetaan Kansalliskirjastolle, ja hänen paperinsa Kansallisarkistolle”, Linda Jakobson kertoi. Kirjakokoelma sisältää enimmäkseen kotimaista ja kansainvälistä politiikkaa käsittelevää kirjallisuutta suomeksi ja englanniksi, jonkun verran myös ruotsiksi ja saksaksi. Useissa kirjoissa on tuttavallisia omistuskirjoituksia aikansa vaikuttajilta, kuten presidentti Urho Kekkoselta, jonka neuvonantajiin Max Jakobson kuului. Jakobson asettui 42? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 vuonna 1974 Katajanokalle englantilaissyntyisen vaimonsa Marilynin ja perheensä kanssa, ja hänen työhuoneensa täyttyi pikku hiljaa kirjoista, papereista ja valokuvista, joista Kansalliskirjasto aikoo järjestää näyttelyn parin vuoden sisällä. ”Toivomme saavamme näyttelyyn lainaksi Maxin lukutuolin, silmälasit ja Jaakko Sieväsen hänestä maalaaman muotokuvan”, Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm sanoi. Max Jakobson vaikutti Suomen historiaan erityisesti kylmän sodan aikana. Urho Kekkonen tarvitsi tuekseen valtiomiestensä kaiken älyn ja neuvokkuuden, jotta tasapainoilu suurvaltojen välillä onnistuisi. Ulkopoliittisessa työssä Kekkonen sai korvaamatonta tukea kokeneelta diplomaatilta Max Jakobsonilta. ”Max ei harmi kyllä kirjoittanut päiväkirjaa. Mutta hänen kirjakokoelmansa ja hänen säilyttämät paperit ja artikkelit kertovat jotakin siitä, millainen ihminen hän oli ja siitä ajasta, jota hän eli. Politiikan lisäksi häntä kiinnostivat esimerkiksi englantilaiset kartanot ja taide ”, Linda Jakobson kertoi. Kiina-tutkijana työskentelevä Linda asuu tällä hetkellä Sydneyssä. Hän saapui Suomeen lajittelemaan isänsä jäämistöä. Apuna toimivat hänen veljensä David, veljentyttärensä Camilla ja Stella Jakobson sekä aviomies Chris Lanzit. Asunto tulvii muistoja ulkomaankomennuksilta ja menneiltä vuosilta. Yksi aikakausi on päättynyt. ”Isäni jätti tuleville polville perintönä suvaitsevaisuuden ja uteliaisuuden. Hän ei mielellään puhunut itsestään, mutta yksityishenkilönä eräs asia oli hänelle kaikki kaikessa: mäyräkoirat. Hänellä oli kaksi rakasta mäyräkoiraa, Coco Chanel ja Bella. Hän taisi kirjoittaa Mäyräkoiraliiton lehteenkin kolumnin kun pyydettiin”, Linda muisteli. ”Ennen kaikkea isäni oli hyvin lempeä mies.” Kansalliskirjasto järjestää ja luetteloi Max Jakobsonin kirjakokoelman, ja siitä tehdään bibliografia. Näyttely avataan kirjaston remontin valmistumisen jälkeen vuonna 2016.
4. Max Jakobsonin ex libriksestä löytyy mäyrä koiran kuva. KIRJASTOSSA TAPAHTUU 1. Kokoelman luovutustilai suus järjestettiin Helsingin yliopiston kirjaston rehtorin kansliassa 10. helmikuuta 2014. Luovutusasiakirjoja allekirjoittamassa Linda Jakobson ja ylikirjastonhoi taja Kai Ekholm. 2. Pojantyttäret Camilla ja Stella Jakobson auttoivat isoisän jäämistön lajittelussa. 3. Kuva-aineisto sisältää historiallisen valokuvan ”Kekkosen miehistä” ratkomassa noottikriisiä Havaijilla. 1 2 4 3 1 / 2 0 1 4 ? k a n s a l l i s k i r j a s t o ?43
KIRJASTOSSA TAPAHTUU ERIK HEINRICHS LAHJOITTI L’ILLUSTRATIONIA KANSALLISKIRJASTOLLE Suurlähettiläs Erik Heinrichs on lahjoittanut useita vuosikertoja ranskalaista L’Illustration-viikkolehteä Kansalliskirjastolle. Lehteä julkaistiin vuosina 1843–1944 ja se oli yksi ensimmäisiä kuvitettuja julkaisuja lajissaan Euroopassa. Se julkaisi ensimmäisen mustavalkovalokuvan Ranskassa vuonna 1891 ja ensimmäisen värivalokuvan jo vuonna 1907. Lehden merkitystä Ranskassa kuvaa sen painosmäärä, joka oli parhaimmillaan 650 000 kappaletta vuonna 1929. Suurlähettiläs Heinrichsin lahjoituksessa 44? k a n s a l l i s k i r j a s t o ? 1 / 2 0 1 4 on mukana numeroita vuosilta 1939 ja 1940, jotka käsittelevät Suomen talvisotaa. Toisen maailmansodan aikana lehden päätoimittaja Jacques de Lesdain toimi miehittäjän kollaboraattorina ja lehdestä muodostui saksalaisen propagandan levittäjä. Lehti lakkautettiinkin Pariisin vapauttamisen yhteydessä vuonna 1944. L’Illustrationin vaiheisiin voi tutustua Jean-Noël Marchandiaun historiikissa L’illustration: vie et mort d’un journal 1843–1944. Toulouse 1987. Kirja löytyy Kansalliskirjaston kokoelmista signumilla H.88-1199. Mika Hakkarainen, Kansalliskirjaston kokoelmapäällikkö
JARKKO HYPPÖNEN PL 15 (Unioninkatu 36) 00014 Helsingin yliopisto Sähköposti: kk-tiedotus@helsinki.fi 56. vuosikerta Toimitus: Päätoimittaja Kirsi Aho (09) 191 22722 kk-lehti@helsinki.fi Kuvatoimitus: Tuula Korhonen Toimitusneuvosto: Harri Ahonen Hanna Arpiainen Dorrit Gustafsson, pj. Katri Kananen Suvi Kingsley Katri Nissilä Sinimarja Ojonen Ulkoasu: Jarkko Hyppönen Paino: DMP-Digital Media Partners Oy Osoitteenmuutokset: rita.saari@helsinki.fi (09) 191 22720 Kansalliskirjasto-lehti verkossa: www.kansalliskirjasto.fi/ yleistieto/kklehti.html www.lehtiluukku.fi Artikkelit luettavissa myös Arto-tietokannasta (Elektra sopimus) https://arto.linneanet.fi ISSN 1459-3467 Kirjaston sisäänkäynti remontin aikana Fabianinkadun puolelta.