• 2 2011 K a n s a l l i sk i r j a s t o Suomalainen sarjakuva kukoistaa Miten digiaika vaikuttaa kirjastojen tulevaisuuteen? Kansalliskirjaston kansainvälinen arviointi on valmistunut
• Sisällys 2/2011 1 Pääkirjoitus: Suomalaisen sarjakuvan aika on nyt Nu blomstrar den finländska tecknade serien Ajankohtaista Kalervo Pulkkinen Juhani Tolvanen Ville Hänninen Heikki Kaukoranta 3 PL 15 (Unioninkatu 36) 00014 Helsingin yliopisto Sähköposti: kk-tiedotus@cc.helsinki.fi Telefax 191 22581 53. vuosikerta Toimitus: Päätoimittaja Suvi Kingsley (09) 191 22722 kk-lehti@helsinki.fi Toimitusneuvosto: Harri Ahonen Dorrit Gustafsson, pj. Suvi Kingsley Anne Nikula Sinimarja Ojonen Heidi Partanen Marja-Liisa Seppälä Taitto: Pentti Järvinen Digitointi ja kuvankäsittely: Kari Timonen Osoitteenmuutokset: Kristiina.a.nieminen@helsinki.fi (09) 191 22720 Kansalliskirjasto-lehti verkossa: www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/ kklehti/html www.lehtiluukku.fi 4 10 16 22 Gurun kanssa luolissa Kohtaaminen "Professori Itikaisen pojanpojan" kanssa Suomalaisen sarjakuvan salainen resepti Kannanottoja ja tunteiden kirjoa ­ suomalaiset naiset sarjakuvissaan Mitä arvoa on sarjakuvaoriginaalilla? Maailmalta: Merkitseekö digiaika kirjastojen kuolemaa? Haastattelu Dame Lynne Brindleyn kanssa Solja Järvenpää 26 32 36 38 46 48 52 54 56 Jyrki Vainio Petra Hakala Nytt liv i gamla herrgårdssamlingar Polonica ­ rikas, mutta unohdettu kokoelma Minun Kansalliskirjastoni: Akatemiatutkija Sari Kivistö Jussi-Pekka Hakkarainen Kai Ekholm Kansalliskirjasto on ansainnut arviointinsa Kirjastossa tapahtuu Näyttelyjä ja tapahtumia Digitoituja aarteita ja Topeliuksen käsikirjoituksia ­ vararehtorit tutustumassa Kansalliskirjastoon Artikkelit luettavissa myös http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kklehti.html sekä Arto-tietokannasta (Elektra-sopimus) https://arto.linneanet.fi Eriksen Oy Helsinki 2011 Kommentteja tai ehdotuksia? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen kk-lehti@helsinki.fi
• Heikki Kaukoranta Suomalaisen sarjakuvan aika on nyt V uosi 2011 on monella tapaa erityinen ­ ainakin meille, jotka väsymättä intoilemme raikkaan, ilmaisuvoimaisen ja kaikin puolin etevän taiteellisen ilmaisumuodon puolesta. Sarjakuvan, nimittäin. Juhlintaan on aihetta. Suomen sarjakuvaseura ry tulee syksyllä toimineeksi ummelleen 40 vuotta. Kulttuurilehtiemme kukka ja kaunistus, Aku Ankka, täyttää 60 vuotta. Ja ensimmäisen suomalaisen sarjakuvakirjan ilmestymisestä tulee kuluneeksi täysi vuosisata. Tätä Kansalliskirjastokin muistaa Rymyä, raikua, ärräpäitä -näyttelyllään. Historioiden alut ovat monesti valinnaisia ja suomalaisen sarjakuvakulttuurin suurta linjaa olisi voitu hahmottaa toisinkin. Eos-lastenlehdestä olisimme voineet nostaa sen 1850­60-lukujen numeroista kuvakertomuksia, ilmeisesti turkulaisten kivipiirtäjien laatimia. Tai esitellä sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin Herra Koipeliinia 1850-luvun lopun Lukemisia kansalle -kirjasista. Tai kaivella 1800-luvun jälkipuolen pilalehtien kuvituksia. Mutta parikymppisen Ilmari Vainion kuvakirja Professori Itikaisen tutkimusretki (1911) ottaa luonnostaan paikkansa suomalaisen sarjakuvan perustajana, vetreine maapallon ympäri ­ tai sen läpikin ­ kulkevine seikkailuineen ja kerrontateknisine uutuuksineen. Mitä sen jälkeen on nähty? Ola Fogelbergin lavea tuotanto Janne Ankkasineen ja Pekka Puupäineen, Hjalmar Löfvingin karikatyyrit ja sarjakuvat, Asmo Alhon Kieku ja Kaiku, Eeli Jaatisen ja Kari Suomalaisen seikkailusarjat. Kirjallisen kulttuurin "vapaapainijan"Veli Giovannin kirjasarjat sekä Veli Giovannin "tallin" vakiopiirtäjät, nuorimmaisena Erkki Salonen, hienoimpana häikäisevä Poika Vesanto. Tove Janssonin ura pilalehti Garmin kuvituksista ja ruotsinkielisen työväenlehden Muumi-sarjakuvasta maailmanluokan klassikoksi. Ja 1970-luvulta alkaen suomalaisen sarjakuvan uusi nousu. Nykyiset tekijät ovat taitavia, kutsumustietoisia, jääräpäisiäkin. Heidän tarinansa kepeitä, vakavia, liikuttavia, tappavankin hauskoja. Taso on huima. Tänään ranskalaisetkin hämmästelevät suomalaisten töitä, jotka ovat vapaita, kokeilevia. Meillä on vuosisata hienoa historiaa takanamme ja edessämme luvassa loputon määrä loistavia vuosia. Heikki Kaukoranta on sarjakuvahistorioitsija ja suomentaja. 1
• Heikki kaukoranta Nu blomstrar den finländska tecknade serien Å ret 2011 är ett speciellt år på många sätt ­ åtminstone för oss som alltid är lika entusiastiska över tecknade serier, en fräsch, kraftfull och på alla sätt förträfflig konstnärlig uttrycksform. Vi har anledning att fira. På hösten är det 40 år sedan föreningen Suomen sarjakuvaseura ry inledde sin verksamhet. De inhemska kulturtidningarnas glädje och stolthet, Aku Ankka, fyller 60 år. Det är också jämnt hundra år sedan det första finländska seriealbumet kom ut. Nationalbiblioteket uppmärksammar jubileet med utställningen Rummel, rop, råheter. Det är ofta en tolkningsfråga när något kan anses ha fått sin början och den inhemska seriekulturens stora linjer kunde också ha tecknats på andra sätt.Vi kunde ha valt barntidningen Eos och lyft fram bildberättelserna från 1850- och 1860-talet, troligen gjorda av litografer i Åbo. Ett annat alternativ hade varit att presentera den schweiziske Rodolphe Töpffers Herra Koipeliini i häftena Lukemisia kansalle från slutet av 1850-talet. Eller gräva fram illustrationerna i skämttidningarna från 1800-talets senare hälft. Men den tjugoårige Ilmari Vainios seriebildbok Professori Itikaisen tutkimusretki (1911) med sina livfulla äventyr runt jorden, ja till och med genom jordklotet, och de nya berättartekniska greppen intar en naturlig plats som den första finländska tecknade serien. Vad har vi fått se efter det? Ola Fogelbergs breda produktion med bl.a. Janne Ankkanen och Pekka Puupää, Hjalmar Löfvings karikatyrer och serier, Asmo Alhos Kieku ja Kaiku, Eeli Jaatinens och Kari Suomalainens äventyrsserier. Den litterära kulturens "mångkampare" Veli Giovannis bokserier och hovtecknarna i hans tecknarstall: Erkki Salonen, yngst i gardet, och i täten, den lysande Poika Vesanto. Tove Janssons karriär med början i illustrationerna i skämttidningen Garm och hennes Mumin, först en serie i en svenskspråkig arbetartidning, senare en världsklassiker. Och från och med 1970-talets början de finländska seriernas nya uppsving. Dagens serietecknare är skickliga, ihärdiga. De ser tecknandet som ett kall. Deras historier är lättsamma, allvarliga, rörande, ibland dödligt roliga. Nivån är svindlande hög. Numera förundrar sig till och med fransmännen över finländarnas serier, som har ett fritt och experimentellt grepp. Vi har ett århundrade av framgångsrik historia bakom oss och en oändlighet av lysande år framför oss. Heikki Kaukoranta är seriehistoriker och översättare. Svensk översättning: Nina Nurmi 2 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• A j a n k o h t a i s t a Kuva: Linda Tammisto Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm. 2009 käynnistetty hanke, jota koordinoi Viron kansalliskirjasto. www.doria.fi www.europeana.eu Memornet tuottaa tohtoreita 2012-2015 ja toivottavasti sen jälkeenkin Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm jatkaa FAIFE:n puheenjohtajana Matkailuaiheisia kirja-aarteita verkkoon The International Federation of Library Associations (IFLA) on nimennyt Kansalliskirjaston johtajan, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmin FAIFE:n puheenjohtaksi toiselle kaudelle 2011­2013. Free Access to Information and Freedom of Expression -komitean (FAIFE) tavoite on parantaa tietoisuutta kirjastoalan sanavapauskysymyksistä. Komitea julkaisee kansainvälisiä raportteja ja selvityksiä sekä kannustaa kirjastomaailmaa sananvapauteen liittyviin keskusteluihin. Ekholm on luennoinut sensuurista ja sananvapaudesta parikymmentä vuotta ja kirjoittanut aiheesta laajalti. Kansalliskirjasto on digitoinut 1600­1800-lukujen suomalaisia ja Suomesta kertovia matkailuaiheisia kirjoja osana eurooppalaisten tutkimus- ja kansalliskirjastojen yhteistä EuropeanaTravel-hanketta. Toistasataa digitoitua teosta sisältää mm. vanhoja maantieteen oppikirjoja sekä ensimmäisiä Suomea esitteleviä matkakertomuksia kuvineen ja karttoineen. Erityisen paljon joukossa on Lappiin liittyvää aineistoa. Kirjoihin voi tutustua sekä Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Dorian että Europeana-portaalin kautta. EuropeanaTravel on Euroopan komission ja EU:n jäsenmaiden rahoittama, vuonna Yhteiskunnan muistifunktioiden tohtoriohjelma Memornet on monen vuoden uurastuksen jälkeen saanut Akatemian rahoituksen vuosiksi 2012­2015. Ohjelma sai kuusi jatkokoulutuspaikkaa ja 74600 euroa toimintamäärärahaa. Mukana on kuusi oppiaineyksikköä viidestä yliopistosta ja keskeisiä muistiorganisaatioita: Kansalliskirjasto, Arkistolaitos, Museovirasto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Yhteiskuntaiteeellinen tietoarkisto. Tohtoriohjelmaa johtaa prof. Pertti Vakkari. Ohjelman jatkokoulutuspaikat täytetään syksyllä 2011. Lisätietoja: http://www.uta. fi/laitokset/infim/tutkimuskeskus/tutkimus/verkostot/memornet.html Kansalliskirjasto-lehti luettavissa myös verkossa osoitteessa www.lehtiluukku.fi 3
• Kalervo Pulkkinen Gurun kanssa luolissa Kansalliskirjaston sarjakuvanäyttelyn Rymyä, Raikua, Ärräpäitä kokoaminen oli harvinaista herkkua ­ varsinkin, kun oppaana toimi sarjakuvatutkimuksen merkkihahmo. A lussa oli Kaukoranta­Kemppinen eli teos Sarjakuvat (Otava, 1972). Olin vielä koululainen, kun sain sen luettavakseni. Kirjoitin siitä myös arvostelun Satakunnan Kansaan. Sitä ennen olin ollut sarjakuvanharrastaja enemmän ulkomaisen sarjakuvan puolella. Kotimaiset sarjakuvakirjat alkoivat kiinnostaa opiskeluaikoinani, mentyäni mukaan Suomen sarjakuvaseura ry:n ja voimakkaammin vielä myöhemmin Sarjakuvantekijät ry:n toimintaan. Toimin kotimaisen sarjakuvan hyväksi mm. etsimällä silloisesta Helsingin Yliopiston kirjastosta kuvituskuvia Heikki Jokisen kanssa toimittamaani Suomalaisen sarjakuvan ensyklopediaan (Kemin sarjakuvakeskus, 1996). Luoliin Rudolf Koivun kuvakirja tulkittiinkin nyt sarjakuvaksi. Rudolf Koivu: Seikkailu Meren syvyydessä ­ Sami ja Sarita seikkailevat (Valistus, 1945). Olikin siis sarjakuvanharrastajan unelman toteutuminen, kun sain aloittaa sarjakuvan juhlavuoden tutkimukseni idolini Heikki Kaukorannan opastamana.Vähän yli puolen 4 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Asmo Alho: Kieku ja Kaiku N:o 4 (Otava, 1941). vuoden aikana kaivoimme Kaukorannan kanssa sarjakuvan satavuotisnäyttelyyn sekä kuvituksen että vanhimmat näytteet aina 1970-luvulle asti Kansalliskirjaston kokoelmista. Lämpöisinä kevät- ja kesäpäivinä oli outoa ottaa lämmintä vaatetta mukaan, kun matkustimme luoliin eli Kansalliskirjaston kokoelmien maanalaisiin säilytystiloihin. 5
• Hele Malisto: Eskon päiväkirjasta (Kalle Viksari 24, Otava 1948). Arkkitehtinä ymmärsin mittasuhteet syvillä hissimatkoilla ja pitkissä, korttelien mittaisissa, useamman kerroksen kattavissa luolissa. Onneksi Kaukoranta osasi vanhastaan suunnistaa talossa. Hän oli kaivellut arkistoja jo 1960- ja 70-luvuilla suomalaisen sarjakuvan bibliografiaansa varten sekä etsiessään kuvitusta Sarjakuvat-opukseensa. Hauskaa olikin löytää hänen silloisia lyijykynämerkintöjään merkkiteosten välistä. Aikakauslehdistä kaivoimme kuvia kilpaa Kansalliskirjaston digitointityön etenemisen kanssa. Rajankäyntiä ja yllätyksiä Materiaalia kaivaessamme filosofoimme myös rajankäynnistä sarjakuvan ja kuvakirjan välillä. Niinhän siinä kävi, että Kaukorannan silmiin sattui myös aiemmin kuvakirjaksi luettu teos, jonka nyt tulkitsimme sarjakuvaksi, nimittäin Rudolf Koivun kuvittama ja Valtteri Liinamaan kirjoittama Seikkailu meren syvyydessä ­ Sami ja Sarita seikkailemassa (Valistus, 1945). Kirjassa on varsin erikoinen formaatti: kullakin sivulla on kaksi hienoa väripiirrosta, joiden yhdestä kulmasta on lohkaistu tila otsikolle, ja alla on riimitelty selostusteksti. Sain myös korjata yhden aiemman virheen. Kun vuonna 1996 kokosin kuvitusta Suomalaisen sarjakuvan ensyklopediaan, huomasin silloin aivan liian myöhään Kalle Viksareista (ensimmäinen säännöllisesti ilmestynyt suomalainen sarjakuvajulkaisu) hienon, unohdetun piirtäjän. Hele Malisto sai nyt tilaa näyttelyssä Otavan arkistolta lainatuille alkuperäistöilleen (Esko, Marjatta ja Kalle Viksari). 6 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• ja 14 ja jälkimmäisen Yllätyksiäkin tuli. Pekka Puupään ensimmäisessä kanteen oli kirjoitettu, Pekka Puupään ensimjulkaistussa kuvakirjassa vuonna 1926 että numero 13 ei ilmäisessä julkaistussa kuPekan hattu ei olekaan musta eikä harmaa mestynyt. Kun tutkimvakirjassa vuonna 1926 vaan oranssin punertava! me myös Otavan arkisPekan hattu ei olekaan toa, sieltä löytyi kaksi musta eikä harmaa vaan numeroa 12, joissa oli eri kannet. Ilmeisesti nioranssin punertava! Ami Hauhion hienon sarmiösivulle oli tullut painovirhe ja numero 13 jakuvateoksen Maan mies Marsissa (Kanerva, olikin se toinen 12. Saimme sen lainaan näyt1947) kirjan ja aikakauslehtiversion vertailu telyyn. taas osoitti, miten runneltuina Hauhion hienot sivusommitelmat olivat kirjaan päätyneet. Huomasin myös lukiessani läpi KansallisPuutteita kirjaston sidotut kappaleet Kalle Viksaria, että sieltä puuttui numero 13, jonka kannen olin Kovinkaan paljon puutteita ei vanhimmiskuitenkin nähnyt Timo Kokkilan laatimassa ta sarjakuvakirjoista tullut esiin, jonkin verran näyttelyssä sarjakuvataiteilija Poika Vesannon sitten jo 1970-luvun omakustanteista. Myötuotannosta. Kirjaan oli sidottu numerot 12 hempiä puutteita löytyy varsinkin sarjakuva- Pekan hattu onkin punertava! Pekka Puupää-kuvakirja, 1926, s. 14 "Pekka ja Kuluttajain Lehti". 7
• Ami Hauhio: Maan mies Marsissa (Kanerva, 1947) s.23. lehtien kokoelmista niiltä osin, kun kustantajat alkoivat painattaa julkaisujaan ulkomailla eivätkä huomanneet toimittaa niitä Kansalliskirjastoon vapaakappalemääräysten mukaisesti. Suomessahan kirjapainot hoitavat tämän varsin tunnollisesti. Parhaillaan jäljitän joitakin puutteita ulkomailla julkaistuista merkkitekijöistämme ns. ulko-Fennicaan liittyen. Näistä mainittakoon Tove ja Lars Jansson, joiden saksalaiset Muumi-sarjakuvakirjaversiot ovat ilmeisesti puutteellisesti jopa Juhani Tolvasen hiljattain ilmestyneessä Muumisisarukset-teoksessakin, sekä Touko Laaksonen eli Tom of Finland, jonka useat piraattiversiot tekevät tutkimuksista melko haasteellista. 8 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• "Mä-ke-län ta-vu-tet-tuja Pek-ka Puu-päi-tä" Kaikkein pyhimmässä eli luolissa työskentely on harvinaista herkkua, normaalistihan tutkija pääsee vain lukusaleihin asti. Nyt siihen onneksi löytyi luottoa eläkkeeltä konsulttihommiin taloon palanneen Kaukorannan valvonnassa. Muutenhan emme olisi suoriutuneet urakasta edes siinä noin puolessa vuodessa, mikä meille oli annettu aikaa. Lukupisteekseni sain Kansalliskirjaston erikoislukusalin, jossa vietin kesän helteisimmät päivät, kun pidimme taukoa luolan tutkimuksista. On ollut hienoa istua lukusalissa kirjoittamassa muistiin teosten sisältöjä ja huomata, kuinka kunnioittavan kollegiaalisesti arvon professoritkin suhtautuvat meikäläiseen, kun esimerkiksi luen "Mä-ke-län ta-vu-tet-tuja Pek-ka Puu-päi-tä"! Onneksi itsetuntoni kestää sen kyllä muutenkin, mutta itseironisesti en aina ole ollut varma, huvittaako enemmän lukemani sarjakuva vai tilanne, jossa sitä luen. Toivon, että näyttelyssä kävijöillä on yhtä hauskaa kuin minulla oli sen kokoamisessa. Ehkä sieltä löytyy eri ikäpolville nostalgisia tuttavuuksia omasta lapsuudesta tai nuoruudesta. Kalervo Pulkkinen on Suomen sarjakuvaseuran nimittämä sarjakuvaneuvos (1986). Tällä hetkellä hän kokoaa kotimaista sarjakuvakirjaa esittelevää luetteloa (1911­2010) osana suomalaisen sarjakuvan juhlavuosiprojektia. Ola Fogelberg: Pekka Puupää ­ Kuvakirja Suomen lapsille (Kulutusosuuskuntien keskusliitto, 1926). 9
• Juhani Tolvanen Kohtaaminen "Professori Itikaisen pojanpojan" kanssa 10 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Ilmari Alice-siskonsa kanssa. (Heimo Langinvainion perhearkisto) Ilmari Vainion maalaama muotokuva Professori Itikaisesta, isästään Edward Wainiosta, jonka edessä Heimo Langinvainio. (Heimo Langinvainion perhearkisto) Ilmari Vainio vuonna 1919. (Heimo Langinvainion perhearkisto) nähdä siellä esillä t-paitoja, joiden rinnassa oli isoisän kuva!" Edward Wainio meni naimisiin Pariisin Seinen prefektin tyttären Marie Louise Scolastiquen Perottinin kanssa. Siitä juontuu myös Ilmari Vainion koko nimi Charles Edouard Ilmari. Ilmari Vainion setä oli Joel Napoleon Lang (1847-1905), joka oli Suomen merilainsäädännön perustaja, ja hänen tätinsä oli naimisissa aikakautensa merkittävimpiin kasvitieteilijöihin kuuluneen Johan Petter Norrlinin (1842-1917) kanssa. Materiaalia seikkailukertomuksiin oli nuorelle Ilmarille kyllin tarjolla suvun piiristä. "Langin suvussa on lisäksi ollut 11 nimismiestä ja kruununvoutia," Heimo Langinvainio naurahtaa. Hän jatkaa: "Isälläni oli ainutlaatuisen lämmin suhde isäänsä ja hän rakasti tätä todella paljon. Ilmari alkoi kirjoittaa isänsä elämäkertaa nimellä Jäkäläkruunu, mutta hän ei ehtinyt saa- 12 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Ilmari Vainio toi englantilaisen partioliikkeen Suomeen. (Heimo Langinvainion perhearkisto) Kuka oli Ilmari Vainio? Charles Edouard Ilmari Vainio (19.11.18921.12.1955). Loi ensimmäisen suomalaisen sar- da sitä valmiiksi. Meillä on kotona satoja sivuja tuota käsikirjoitusta." Ilmari Vainio kuoli 1955 ja lapsista Heimo oli silloin 11-vuotias, Christine-Louise yhdeksän ja isoveli Raimo 17. Heimo Langinvainio kertoo heillä olleen vahva perhehenki. "Suvun hengellisyys ja katolinen usko tulivat isoäidin mukana Ranskasta. Katolisuus on säilynyt suvussamme ­ äitini kääntyi aikoinaan katoliseksi samoin kuin vaimonikin.Viisi lastamme näyttävät myös enemmän tai vähemmän ammentavan katolisuudesta. Sarjakuvat olivat Minusta tuntuuIlmari Vainion kin, että sen mukanuoruuden rakkaus na on osaltaan tullut myös tämä meidän maailmankansalaisuutemme ja avara sisäinen asennoitumisemme. Isäni osasi seitsemää kieltä," Langinvainio selittää. jakuvakirjan, Professori Itikaisen tutkimusretki, joka ilmestyi 21. marraskuuta 1911. Kuvitti kirjoja, toimi taidemaalarina, suomalaisti partioliikettä, jossa hänet tunnetaan Ilmari "Iso Hukka" Vainiona. Leipätyö tullihallituksen kamreerina. Teki 1920- ja 1930 -luvulla satunäytelmät Sydämen avain (1928) ja On nen linna (1938). Lang-Wainio-Vainio-Langinvainio ­ nimen historiaa Ilmari Vainion isä Edvard Wainio oli alun perin nimeltään Lang, mutta vahvana fennomaanina hän suomensi sukunimen Wainioksi. Ilmari Vainio otti käyttöön sukunimen Vainio ja hänen lapsensa puolestaan ottivat isoisänsä alkuperäisen sukunimen osittain käyttöön synnyttäen nimen Langinvainio. Heimo Langinvainion mukaan suvussa on myös käytössä nimi Langinkoski. 13
• Ilmari Vainio piirsi sarjakuvia, mutta maalasi myös muotokuvia ja maisemia. (Heimo Langinvainion perhe arkisto) 14 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Heimo Langinvainio Sarjakuvat olivat asui lapsuutensa HelIlmari Vainion nuoruusingissä Tehtaankaden rakkaus, samoin dulla ja hän muistaa, kuin satujen kirjoittakuinka Ilmari Vainio minen ja kuvittaminen. usein kotiin tullesMyöhemmin Vainio saan soitti suullansa maalasi mm. muotokutorviääntä. Jokin povia ja maisemia. Hänen sitiivinen yllätys oli julkisissa kokoelmissa taas tulossa! olevista muotokuvis"Se oli iloista ja taan on syytä mainiHeimo Langinvainio. (Heimo Langinvainion perhearkisto) hauskaa aikaa ­ mita ainakin Jean Sibenulla oli kyllä ekstrahieno varhaislapsuus!" liuksen muotokuva Sibelius Akatemiassa sekä muistelee "Professori Itikaisen pojanpoika" C.G.E. Mannerheimin muotokuva MannerHeimo Langinvainio ja pohtii, että kenties Ilheimin Lastensuojeluliitolla. marin lapset toteuttavat itse kukin vaiheikkaasIlmari Vainio toi alun perin englantilaisen sa elämässään tiedostamattaan isänsä satuja. partioliikkeen Suomeen joten ei ole ihme, että "Ilmari löysi elämässään perille ja toteutti hänen kaikki kolme lastaan olivat myös parsen, minkä katsoi arvokkaaksi." tiossa. Hän kirjoitti ja kuvitti myös nykyisin keräilykohteena olevan Partiopoikain käsikirjan. Juhani Tolvanen on Suomen sarjakuvaseuran nimittämä sarjakuvaneuvos (1991) ja Ilta-Sanomien sarjakuvatoimittaja. Suomalaisen sarjakuvan ensimmäinen hahmo: Professori Itikainen. Ilmari Vainio, Professori Itikaisen Tutkimusretki (WSOY 1945). 15
• Ville Hänninen Tommi Musturi: Samuelin matkassa. Suomalaisen sarjakuvan salainen resepti Mikä suomalaisessa sarjakuvassa on sellaista, että se kiinnostaa maan ulkopuolistakin lukijaa? 16 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• M onen suomalaisen sarjakuvan salaisuus löytyy kyvyssä kuvata maailmoja, joissa jokin on "pielessä". Nyrjähtyneisyys tuntuu olevan jopa useiden kaikkein suosituimpien sarjakuvien suosion takana. Ensimmäinen päivittäin ilmestynyt suomalainen sanomalehtisarjakuva oli Akseli Halosen Herra Pulliainen (Helsingin Sanomat, 1927­33). Suurin osa päiväkohtaisuuksiin takertuneista tai muuten vain sovinnaisuudessaan tylsistä suoma- laisista sarjakuvista unohtuu. Äksyn anarkistinen Pulliainen on toista maata. Halonen ei pyrkinyt kasvattamaan lapsia hyvään elämään kuten monet ajan opettavaiset kirjat ja sarjakuvat. Hän kuvasi maailmaa kaikessa groteskiudessaan. Pulliainen on pieni, lihava ja harvahiuksinen hermokimppu, joka ei tule toimeen lähiympäristönsä kanssa. Ideoita paksukaisella on sitäkin enemmän. Hän kaataa kylmään meriveteen pannullisen kuumaa vettä, jotta siinä voisi uida. 17
• Timo Aarnialan sarjakuvista löytyi päivänpoliittista kommentointia, slapstick-komiikkaa, runollista tajunnanvirtaa. Timo Aarniala, Yllätyskuvia (Like 1998). 18 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Hän raastaa päätään, minkä johdosta sieltä puPiippu ei ole vain piippu toilee ruuveja. Hän ärsyyntyy harvahiuksisuuVaikka Juba Tuomola ja Pertti Jarla menestyvät, destaan ja ratkaisee ongelman piirtämällä itselyleensä Suomessa ei oikein voi elää sarjakuvia leen muutaman haivenen lisää. piirtämällä.Viiden miljoonan ihmisen maahan Herra Pulliaista voi toki pitää ihan perinei ole missään vaiheessa syntynyt sarjakuvateolteisenä kreisihuumorina, pienellä kierteellä. lisuutta. Suomalainen 1960­70-lukujen undergroundPiirtäjällä ei ole harhakuvitelmia tulevaisarjakuva ei enää mitenkään mahdu tähän katesuudestaan. Hän tietää, että leipä tulee todennägoriaan. Suomalainen sarjakuva alkoi 1960-luköisesti muualta. Silloin sarjakuva voi olla työvulla karistaa niskoiltaan lastenviihteen leimaa. tä, mutta se on myös intohimo. Taiteilija piirtää Kulttuurissa elettiin murroskautta kuten muusarjakuvia, koska hän todella haluaa tehdä niin. allakin. Rajat populaari- ja korkeakulttuurin Ja koska sillä ei kuitenkaan voi tienata rahaa, on välillä murenivat. Siinä missä pop-taiteilijat toisaman tien syytä unohtaa kaikenlaiset joutavat vat käyttökuvallisia elementtejä taiteeseen, mokompromissitkin. net sarjakuvapiirtäjät toivat kuvataiteelliset vaiSilti tai juuri siksi suomalainen sarjakuva on kutteet sarjakuviin. noussut 2000-luvulla uudenlaisen kiinnostukTimo Aarnialan (1945­2010) sarjakuvista sen kohteeksi niin Suomessa kuin ulkomaillalöytyi kaikkea yhtä aikaa: päivänpoliittista komkin. Taiteenlajiin tosissaan mentointia, humoristissuhtautuvia piirtäjiä on ta slapstick-komiikkaa, Suomalaisen sarjakuvan avainsanoja on enemmän kuin koskaan runollista tajunnanvirvieraannutus. Jos sarjakuvahahmo ennen. Parhaissa sarjakutaa. Toinen keskeinen virnuilee ulospäin, hän itkee sisäänpäin. vissa on sekä kuvallista underground-taiteilija Mikään ei ole niin yksinkertaista kuin että tarinallista voimaa. oli Kalervo Palsa (1947­ miltä näyttää. Suomalaisen sarjaku87). Pohjoissuomalainen van avainsanoja on viekuvataiteilija piirsi suuraannutus. Jos sarjakuvahahmo virnuilee ulosrimman osan sarjakuvistaan pöytälaatikkoon, päin, hän itkee sisäänpäin. Mikään ei ole niin mutta hänen kuolemansa jälkeen julkaistut, yksinkertaista kuin miltä näyttää. pintatasolla nihilistiset ja omituiset tarinat ovat Nykypiirtäjistä tänä vuonna Puupäähattuvaikuttaneet voimakkaasti piirtäjiin. Suomalaipalkinnon saanut Tommi Musturi on monessessa sarjakuvassa ei olekaan kavahdettu raadolsa mielessä tyypillinen suomalainen sarjakuvalisia aiheita. avantgardisti. Hän tekee vähäsanaisia tai täysin Pohjoinen suorasukaisuus näkyy kauttaalsanattomia kertomuksia, jotka herättävät lukijan taan: ei vain taiteellisemmissa vaan myös kausekä muotokielellään että häiritsevän kirkkailla pallisesti menestyneissä sarjakuvissa. Tämän väreillään. Samanlaista pientä, kiusallista häirinvuosituhannen suosituimmat suomalaiset sanotää harrastavat monet muutkin. malehtisarjakuvat ovat jo lähtökohdiltaan hiuMarko Turusen värimaailma on kuin kaukan kajahtaneita. Juba Tuomolan Viivi ja Wagner neimmasta painajaisesta. Matti Hagelberg haaskuvaa naisen ja sian välistä ihmissuhdetta. Perttaa lukijansa rikkomalla tarinankerronnan ja siti Jarlan Fingerporin hahmokaartiin lukeutuvat vusommittelun totuttuja rakenteita. Jyrki Heikmuun muassa itsensäpaljastaja, kaksimielisyyksiä kisen selkä kumarassa liikkuvat, kuin maailman suoltava kahvinkaataja ­ ja Adolf Hitler. 19
• Matti Hagelberg haastaa lukijansa rikkomalla tarinankerronnan ja sivusommittelun totuttuja rakenteita. Matti Hagelberg: Kekkonen (Otava 2004). alas painamat henkilöhahmot, ovat nöyriä mutta periksiantamattomia: heitä ei kovempikaan tuuli liikauta mihinkään. Arjen absurditeetit Usein on kyse kaikista edellä mainituista. Marko Turusen sarjakuvat esimerkiksi ovat pintatasolla kylmiä. Kielenkäyttö on lakonista, kuin sanomalehtien uutissähkeistä tai sairaalan raporteista. Kuvanveistäjäksi opiskellut mutta sarjakuvantekijäksi ryhtynyt Turunen yhdistää usein arkisimman arjen ja surrealismin. Tiskipäiväkirja (2002) ja Kuolema kulkee kintereillä (2004) sisältävät omaelämäkerrallisia elementtejä, kun taas kolme vuotta sitten ilmestynyt Lihat puntarissa hyödyntää muun muassa Turusen isän painiurasta kertovia lehtileikkeitä. Monet Turusen albumit kuvaavatkin maailmaa, joka on samanaikaisesti kiehtova ja pelottava. Ihminen näyttäytyy varsin makaaberina olentona. Emme ehkä ole alitajuntamme vankeja, mutta se ohjaa käytöstämme. Suomalainen sarjakuva ei kuitenkaan ole kauttaaltaan makaaberia. Monet luovat kyllä outoja tunnelmia tai erikoisia maailmoja, mutta tummien sävyjen sijaan tarinoita hallitsee arkinen unenomaisuus. Jenni Rope esimerkiksi kuvaa arjen pieniä yksityiskohtia kuin Roope Ankka tienaamiensa seteleiden yksityiskohtia, lämmöllä ja herkkyydellä. Rope kohottaa tavallisen arjen ­ hiusten kuivaamisen tai kylpyammeessa lojumisen ­ arvoon arvaamattomaan. Pienet asiat muuttuvat suuriksi ja ihmeellisiksi. Mitä enemmän selvittämätöntä mysteeriä pohtii, sitä oudommalta se tuntuu. Samanlainen tavanomaisen mystifiointi ja mielikuvituksen voiman ylistys löytyy myös Terhi Ekebomin ja J. Tilsan sarjakuvista. Ajassa kiinni ­ ja siitä irrallaan Moni suomalainen nykysarjakuva saattaa tuntua hiukan epämiellyttävältä. Missä kohtaa tulee nauraa? Onko tämä nyt nihilismiä, mustaa huumoria vai esittääkö taiteilija ankaria, moraalisia arvostelmia ihmisyyden luonteesta? Maamme valkokauluseliitti samastuu näkyvästi rahalta haisevaan osaan Yhdysvalloissa ja kullankiiltoiseen Keski-Eurooppaan. Se tehtailee itselleen selvityksiä suomalaisuuden brändistä ja "luovasta hulluudesta". 20 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 1 2 0 11
• Solja Järvenpää Kannanottoja ja tunteiden kirjoa ­ suomalaiset naiset sarjakuvissaan Suomalaisen naissarjakuvan erityispiirteitä on vaikea luokitella, sillä Suomessa tehdään hyvin paljon sarjakuvaa ja eri tyylejä sekä tekniikoita kasvaa koko ajan lisää.Yleisin piirre suomalaisessa naissarjakuvassa on kuitenkin päiväkirjamaisuus. Sarjakuvien kautta suomalaiset tytöt ja naiset tuovat esille tuntojaan, huoliaan ja ilojaan. Naisen arki ja tunteet Verkkoblogeissa on totuttu seuraamaan tuntemattomien ihmisten päivän vaatepareja ja purkamaan syvempiäkin tuntoja ajankohtaisilla päiväkirjamerkinnöillä. Näin blogit ovat innoittaneet ja tarjonneet välineen sarjakuvapiirtäjillekin. Eri blogipalvelujen tarjoajien sivustot alkoivat täyttyä naissarjakuvapiirtäjien blogimerkinnöistä vuoden 2005 jälkeen. Milla Paloniemen Kiroileva siili -sarjakuva on Pekka Puupään piirtäjä Toto Fogelberg-Kaila on yksi merkittävämmistä suomalaisista naissarjakuvapiirtäjistä. Toto Fogelberg-Kaila, 1943, Pekka Puupää ­ 101 sarjaa. 22 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Naissarjakuvapiirtäjillä on ollut loistavat esikuvat, kuten muun muassa Tove Jansson. Tove Jansson, 1945, Muumi ja Suuri Tuhotulva. ponnistanut internetistä, mutta tisyys luo pohjaa sarjakuvabloMuumit ja Pekka Puupää supersuositun Millan En vaan gien suosiolle. Ennen sarjakuovat henkisesti läsnä useissa osaa! -sarjakuvablogimerkinnät vablogeja sarjakuvat eivät vältsuomalaisissa sarjakuvissa. raivasivat tilaa ja kasvattivat lutämättä olleet niin suoranaisesti kijakuntaa muillekin blogisarjaomaelämänkerrallisia. Esimerkuville. kiksi Annukka Leppäsen sarjakuva Anopin Sarjakuvablogien pitäjien tavoin Paloniemi unelma, Kati Närhen Hanki elämä sekä Kattarjoaa blogissaan mahdollisuuden seurata sekä ja Tukiaisen Tyttöjen leikit rakensivat tarinan antaa luvan tirkistellä, mitä hänen normaaliin naisten arjen ympärille. Näissä tarinoissa on toelämäänsä kuuluu. Paloniemi ei häpeile näytdella paljon omaelämänkerrallista tuntua, mutta tää tunteitaan ja purkaa myös turhautumista todenperäisyys voikin olla vain osa tarinaa. sekä heikkoja hetkiään blogin kautta. Blogeissa palaute lukijoilta tulee saman tien ja lukijoilla Otetaan kantaa ja vaikutetaan on mahdollisuus käydä keskustelua sarjakuvien kirvoittamista aiheista. 2000-luvun alussa ponnisti usea naispiirtäjä Omaelämänkerrallisuus ei ole pelkästään sarjakuvakentälle omakustanteiden ja antologiblogien luoma ilmiö, se vain istuu hyvin blooiden kautta.Vuosituhannen alun merkittävimgien luomaan ympäristöön. Ehkä myös nykypiä uusia naissarjakuvatekijöitä edustaa hyvin trendi tosi-tv:stä ja tarinoiden kerronnan heksarjakuvataiteilija Tiitu Takalo (Tuuli ja myrsky 23
• Mari Ahokoivun sarjakuvissa on herkkää otetta, vaikka aihe olisikin rajusti kantaaottava. Ahokoivu osaa piirtämällä kuvailla kauniisti tunnetiloja. Kuva: Mari Ahokoivu. Muumit ja Pekka Puupää ovat henkisesti läsnä useissa suomalaisissa sarjakuvissa. Arkipäivän sarjakuvista voi aistia Pekka Puupään ja Justiinan asetelmia. Tarinat mustikkamättäältä ovat muuttuneet sarjakuvaksi jo 1940-luvulla lähtien, eikä takapihaa kauempaa ole aikaisemminkaan tarvinnut ideoita hakea. Myös Tove Janssonin kaunis kynän jälki ja akvarellit ovat tuttuja lukuisille suomalaisille. Näitä visuaalisia herkkuja ja kauniita tarinoita on tarjoiltu suomalaisiin koteihin iltasatujen ja jopa astiastojen muodossa. Ei siis mikään ihme, että nykyiset naistaiteilijamme käyttävät kerrontamuotonaan sarjakuvaa. Ympäri mennään yhteen tullaan Inspiraatiota ja esikuvia tulvii suomalaisille sarjakuvapiirtäjille joka puolelta maailmaa, mutta parhaimmat esikuvat ja historialliset pohjat naissarjakuvapiirtäjillemme löytyvät kotimaasta. Naissarjakuvapiirtäjämme sukkuloivat sujuvasti kansainvälisillä sarjakuvafestivaaleilla ja luovat kontakteja sekä parhaimmassa tapauksessa näyttävät hyvää esimerkkiä naissarjakuvasta sellaisille maille, joissa naissarjakuvaa ei niin hyvin tunneta. Suomalainen mangapiirtäjäkään ei ole mikään kummastus. Aura Ijäs (Narulla, Animelehti ja Japanpop) on ensimmäisiä suomalaisia mangapiirMangasta on tullutkin tuttu täjiä, joka löi tekniikka seuraavan naissarja- itsensä läpi kuvasukupolven tekijöille. sarjakuvalukijoiden tietoisuuteen. Mangasta on tullutkin tuttu tekniikka seuraavan naissarjakuvasukupolven tekijöille.Voi hyvinkin olla, että seuraava hittinaissarjakuvatekijä yhdistää mangaa ja vaikutteita suomalaisesta naissarjakuvasta. Ovathan supisuomalaiset Muumimmekin nykyään erittäin suosittua mangaa Japanissa! Solja Järvenpää on Uudenmaan taidetoimikunnan nimittämä Sarjakuvataiteen läänintaiteilija. 25
• Jyrki Vainio Mitä arvoa on sarjakuvaoriginaalilla? Sarjakuvan alkuperäispiirros on samalla sekä valmiin julkaisun välivaihe että alkuperäinen käsin tehty taideteos, joka kykenee valottamaan teoksen syntyprosessin saloja. Mutta sarjakuvaoriginaalien arvo ja asema ovat yhä huomaamatta tänä päivänä. Rymy-Eetu harrastaa suomalaismallista vesihiihtoa. Erkki Tanttu, Jäänmurtaja Rymy-Eetu, 1955. 26 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• S arjakuva on taidemuoto, joka yhdistää Tekniikan vaikutus tekstiä ja kuvaa. Perinteisessä muodosValokuvaukseen pohjautuva fotomekaaninen saan nuo kuvat on tehty paperille piirpainotekniikka yleistyi 1890-luvulla ja teki entämällä tai maalaamalla. Mutta erotuksena kusimmäistä kertaa mahdolliseksi tehdä verraten vataiteesta, jossa taiteilija laittaa työnsä esille vaivattomasti suuria määriä kopioita paperilkäsin tehtynä alkuperäisteoksena, sarjakuva on le piirretyistä kuvista. Tätä ennen ainoita tapoja osa käyttötaidetta, jossa teokset tehdään mokuvien kopioimiseen oli niiden työläs kaivernistettaviksi. Sarjakuvan lukija tarkastelee sen taminen puu- tai metallilevylle tai kappalemääkuvia painettuina tai nykyään näyttöruudulta, rältään rajoitetumpi kivipaino eli litografia. ei alkuperäispiirroksina. Lopullinen teos, julVarhaisen kuvaustekniikan rajoitukset vakaistu sarjakuva, on ikään kuin kuva kuvasta. kiinnuttivat piirrosalan työmenetelmät vuosiTämä asettaa sarjakuvien ja muidenkin kymmeniksi eteenpäin: varmin tapa saada kukäyttökuvien, kuten kirjankuvitusten ja pilava toistumaan toivotulla tavalla oli piirtää se kuvien, alkuperäispiirrokset, originaalit, hieselkeästi mustalla tussilla valkoiselle paperille. man ristiriitaiseen asemaan. Tavallaan ne ovat Mutta siinä missä kaiverrettavat kuvat oli to"vain" lähtökohta valmiille tuotteelle, sen eräs teutettava 1:1 koossa lopullisen käyttötarkoityövaihe. Mutta samalla ne kuitenkin ovat tuksensa kanssa, fotomekaniikka teki mahdolmyös taiteilijansa käsin tekemiä alkuperäisliseksi kuvien skaalaamisen eli niiden piirtämiteoksia. sen painokokoa pienempinä tai suurempina. Vaikka tekijä itsekään ei välttämättä ole Useimmat sarjakuvat, pilapiirrokset ja kutarkoittanut sarjakuviaan katseltaviksi origivitukset piirretään julkaisukokoaan suurempinaaleina ­ ja on jopa saattanut nojata painona. Pikkutarkkaa piirrosta on helpompi työstyön piirroksiin tekemiin muutoksiin osana tää vähän reilummassa työprosessiaan, kuten Sarjakuva-, pilapiirros- tai kuvitusoriginaaleja koossa, ja vastaavasti alla esitetään ­ tutkiei talleta Suomessa mikään kansallinen taas piirroksen pienenjalle ja alan harrastajille muistiorganisaatio. Ei ole paikkaa, jonne täminen alkuperäisestä niiden tarkastelu paltekijät, perikunnat ja kustantajat voisivat piirroskoosta saa sen jastaa kuitenkin monia arkistojaan luovuttaa, tietäen, että ne usein näyttämään tarmielenkiintoisia asioita, siellä tulisivat olemaan turvassa ja kemmalta ja huoliteljoita lopullisesta painotutkijoiden käytössä. lummalta. tuotteesta ei näe. 27
• Sarjakuvapiirtäjän tehtävänä on päättää, millaisin kuvin sanottavansa meille esittää. Alexander Tawitz, Kalle Viksari, 1920-30 luku. 28 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Mitä tämän sarjakuvan painettu versio ei luonnollisestikaan voi paljastaa, on se, että Tawitzin piirrossivun nurjalla puolella on keskeneräinen, hieman erilainen versio samasta tarinasta. Taiteilija oli luonnostellut sarjaa ensin lyijykynällä ja tehnyt jo melkein koko sivun valmiiksi, kun olikin sitten päättänyt jättää sen kesken, kääntänyt paperin ympäri ja aloittanut uudelleen alusta. Näiden saman tarinan kahden erilaisen version vertailu vie meidät suoraan piirtäjän työn ytimeen: kuinka asiat voi kertoa monella tavalla ja kuinka sarjakuvapiirtäjän tehtävänä on päättää, millaisin kuvin sanottavansa meille esittää. Mitä originaali paljastaa? Tawitzin tapauksessa kuvat ovat melko samanlaisia paperin molemmin puolin, mutOriginaalin ensimmäinen selkeä hyöty on siita niissä on kuitenkin tiettyjä eroja. Ratkainä, että se kertoo asiantuntevalle katsojalle piirseva ruutu, jossa kaverukset juttelevat maantäjän käyttämistä työvälineistä ja -metodeisviljelijän kanssa tätä harhauttaakseen, samalla ta paljon enemmän kuin painettu kuva. Onko kun vaivihkaa selkänsä takana houkuttelevat musteviivat piirretty kynällä vai siveltimellä? kanaa laatimaansa ansaan, on eri versioisOnko maalauksessa käytetty vesiväriä, guassesa nähty eri kuvakulmasta. Toisessa kana on ja vai akryylejä? Onko tehty paljon korjauksia? ruudun etualalla, huomion keskipisteessä, Onko näkyviä jälkiä luonnostelusta? Onko kutoisessa se on aivan ruudun laidassa, niin että vassa tehty piirtoprosessin aikana suuria muusitä ei ensin edes huomaa. toksia? Kumpi on kerrottavalle tarinalle kesKansalliskirjaston näyttelyssä Rymyä, raikua, keisempää? Sen osoittaminen, että kohtaukärräpäitä ­ vuosisata suomalaista sarjakuvaa on sen ytimessä onkin kanan kohtalo, eikä se, esillä laaja valikoima vanhoja suomalaisia sarmistä herrat ovat puhujakuvaoriginaaleja aina Ilmari massa? Vaiko se, että maanVainion sata vuotta sitten ilmestyneestä Professori Itikaisesta Tekstiä pidettiin merkitykseltään viljelijän lailla myöskään niin paljon kuvia painavampana. lukija ei aluksi huomaa alkaen. Useimmat näyttelyssä koko kanaa, että sen kohnähtävistä töistä ovat esillä entalo ratkeaa jossain muiden tapahtumien simmäistä kertaa. Niiden tarkasteleminen kertaustalla? too meille kaikkia edellä mainittuja asioita. On mielenkiintoista huomata, että täsEsillä on mm. Alexander Tawitzin nelisä tapauksessa piirtäjä lopulta päätyi käyttävärinen sarjakuvasivu Kalle Viksari -lehdestä mään nykykatsannossa heikommalta tuntu1920-luvulta. Siinä kaksi kulkumiestä yrittää vaa jälkimmäistä vaihtoehtoa, oltuaan jo itse varastaa maanviljelijältä kanan, tämän sitä huotoimivamman ratkaisun äärellä. maamatta. Ammattipiirtäjät oppivat usein kokemuksen myötä myös hyödyntämään pienentämisen vaikutusta kuvaan. Huoliteltu sarjakuvapiirros saattaakin originaalimuodossa näyttää karkeammalta ja vähemmän viimeistellyltä kuin olisi olettanut. Tekijä on oppinut näkemään mielessään, miten kuva tulee käyttäytymään painossa ja minkä verran pienentäminen voi muokata lopputulosta. Suurin merkitys on siis sillä, että piirros saadaan näyttämään halutun kaltaiselta julkaistuna, ei niinkään sillä, miltä piirros on näyttänyt lähtiessään tekijänsä työpöydältä. 29
• Tekstillä sarjakuvaa "arvokkaammaksi" Keskeneräisten luonnosten löytyminen julkaistujen piirrosten kääntöpuolelta ei ole mitenkään ainutlaatuinen tapaus. Monetkin piirtäjät ovat olleet työvälineistään niin tarkkoja, että ovat hyödyntäneet kalliin piirustuspaperin molemmat puolet. Kansalliskirjaston näyttelyssä on mukana Erkki Tantun Rymy-Eetu-sarjakuva, jonka kääntöpuolella on osa kuvituspiirroksen lyijykynäluonnoksesta. Tämä työ on ruksattu yli ja kaikesta päätellen leikattu paloiksi, jonka jälkeen kääntöpuolia on käytetty sarjakuvien tekoon. Tällainen paperin uusiokäyttö oli Tantulle kertoman mukaan tavanomaista.Vastaavaa kierrätystä löytyy myös esim. hänen opettajaltaan Topi Vikstedtiltä. Tantun esimerkki valottaa meille myös jotain muuta suomalaisen sarjakuvan julkaisuprosessista: vuosittain julkaistuissa Rymy-Eetu-sarjakuvavihkosissa kuvien ohessa oli riimitetyt tekstit. Piirroksessa niitä ei näy, eikä niitä liioin ollut lehdissä, joissa sarjat alun perin julkaistiin. Alkuperäisessä asussaan Rymy-Eetu on sanaton sarjakuva, joka viestii asiansa lähes aina pelkkien kuvien kautta. Näyttelyn sarjakuvassa esimerkiksi RymyEetu harrastaa suomalaismallista vesihiihtoa, häntä vedetään jäällä hevosen perässä suksilla. Eetu on kuitenkin sen verran muhkea muodoltaan, että putoaa jäistä läpi.Viimeisessä ruudussa hän tyynen näköisenä, piippu edelleen suussa, auraa jäähän railoa. Marginaaliin on kirjoitettu lyijykynällä otsikko "Jäänmurtaja Rymy-Eetu". Sarjakuvan asia tulee selväksi ilman sen enempää tekstiä. Mutta sellaiset sarjaan uusintajulkaisussa kuitenkin vielä lisättiin, samaan tapaan kuin tekstejä kuvien alla käyttivät vaikkapa Asmo Alho Kieku ja Kaiku -sarjakuvassaan ja Olavi Vikainen eläinsarjakuvissaan. Tämä on eräs varhaisten suomalaisten sarjakuvien erityispiirre: meillä pitäydyttiin sangen pitkään kuvakirjamaisessa käytännössä, jossa tekstit ovat kuvista erillään, eivätkä sijoitettuna niiden sisään. Nykykatsojan silmiin tämä antaa niistä hiukan jähmeän vaikutelman. Kuivakka asettelu tekee sarjakuvasivusta kankean, kuvallinen kerronta ei silloin pääse oikeuksiinsa, eikä sarjakuva pääse hyödyntämään ilmaisumuodon luontaista tehoa. Ilmeisesti tällä aikanaan pyrittiin antamaan sarjakuvista edes jollain tavalla arvovaltainen vaikutelma, tekemään niistä ikään kuin hyväksyttävämpiä. Tekstiä pidettiin merkitykseltään niin paljon kuvia painavampana. Parempaan talteen ­ ja asemaan Koska sarjakuvilla ei aikanaan nähty paljoa arvoa missään muodossa ja originaalit ovat niillekin vain valmiin tuotteen työvaihe, on ymmärrettävää, ettei niiden alkuperäispiirroksista aikanaan paljoa huolehdittu. Useimmissa tapauksissa työt jäivät julkaisijalle, joka saattoi käytön jälkeen aivan yhtä hyvin heittää ne menemään kuin säilyttää ne jossain kaapin nurkassa. Tekijöille niitä ainakin tuntuu palautuneen vain harvoin, ellei tämä sitten Martta Wendelinin tai Kari Suomalaisen tavoin itse ymmärtänyt niitä varta vasten käydä hakemassa. Paljon kuva-alan historiaa on tämän takia jo menetetty. Nyt näiden vanhojen piirrosten arvo tuntuu itsestään selvältä. Aikakautena, jolloin käyttögrafiikka syntyy tietokoneen näyttöruudulla, esittäytyy käsin piirretty ja tekstattu kirjan kansikuva paitsi historiallisena dokumenttina menneestä aikakaudesta, myöskin huikeana teknisenä taidonnäytteenä kadonneesta käsityötaidosta. Nykyajan graafikko voi vain hämmästellä, kuinka huolellista harjoittelua vaati opetella 30 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• maalaamaan kalligrafisesti säntillisiä kirjaimia kirpputoreilta. Olisi suotavaa, että jatkossa näin siveltimellä. ainutlaatuisen aineiston säilyminen ei olisi aiHerääminen näiden töiden todelliseen arvan pelkästään sattuman oikkujen ja alan harvoon ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut niin rastajien aktiivisuuden varassa. laaja-alaisesti, että se olisi johtanut niiden aseVanhat sarjakuvat ja kuvituspiirrokset ovat man parantumiseen. Sarjakuva-, pilapiirros- tai osa kansan kuvallista kulttuuriperintöä. Ne kuvitusoriginaaleja ei talleta ovat monelle aikalaiselle Suomessa mikään kansallirakkaampia ja paremmin Vanhat sarjakuvat ja kuvituspiirrokset nen muistiorganisaatio. Ei tunnettuja kuin kenties saovat osa kansan kuvallista kulttuuriole paikkaa, jonne tekijät, man aikakauden museoisperintöä. perikunnat ja kustantajat sa säilytettävät maalaukset voisivat arkistojaan luovuttai veistokset. Suomalaiset taa, tietäen, että ne siellä tulisivat olemaan turkäyttökuvat olisi syytä saada talteen myös tulevassa ja tutkijoiden käytössä. vien polvien katseltaviksi. Kansalliskirjaston näyttelyssä on alkuperäistöitä Otavan kuva-arkistosta, joka on tällaista säilytystyötä omalta osaltaan tehnyt. Mutta muun materiaalin suhteen saa todellisemman Jyrki Vainio on sarjakuvantekijä ja kuvittaja, joka käsityksen vallitsevan tilanteen sattumanvaraitoimii Kuvittajat ry:n puheenjohtajana, Sarjakuvansuudesta: näyttelymateriaali on kerätty kokoon tekijät ry:n hallituksen jäsenenä ja Kuvittaja-lehden töistä, joita on sattunut löytymään sekalaisispäätoimittajana. Hänet tunnetaan myös piirrosoriginaalien keräilijänä. ta jäämistöhuutokaupoista, antikvariaateista ja Kansalliskirjasto-lehti luettavissa ilmaiseksi Lehtiluukussa. 31
• Merkitseekö digiaika kirjastojen kuolemaa? Rahoituksen väheneminen, sähkökirjat, tarve saada tietoa viipymättä... Kirjastoala ei ole koskaan kokenut näin mittavia muutoksia. Onko kirjastoja olemassa vielä kymmenen vuoden kuluttua? Aivan varmasti, sanoo Dame Lynne Brindley, Britannian kansalliskirjaston johtaja. Mutta hän varoittaa myös, että selvitäkseen on kirjastojen säilytettävä ajankohtaisuutensa muuttuvassa maailmassa. Kun tutkijatkin käyttävät nykyisin Googlea, mikä on kirjastojen rooli 2000-luvulla? Verkkotietolähteiden moninkertaistuminen on tehnyt kirjastoista pikemminkin entistä tärkeämpiä. Vaikka Google on tehokas hakukone, joka löytää paljon digitaalista sisältöä, en usko, että mikään Kuva: The British Library voi korvata kirjastojen tarkkuutta ja laadunarviointia sekä tietoon ja tietoverkoissa liikkumiseen liittyvää asiantuntemusta. Kuvaavaa on, että lähes puoli miljoonaa ihmistä käyttää lukusalejamme vuosittain. Painetun kulttuuriperinnön digitointi on toinen alue, jolla kirjastot ovat mullistaneet kokoelmiensa käyttömahdollisuudet, mikä on puolestaan mahdollistanut etätutkimuksen, automatisoidut haut ja monet muut sovellukset, joita ei ollut olemassa analogisessa ympäristössä. Ihmiset ovat alkaneet tympääntyä Googleen, koska sen varsinainen sisältö hukkuu usein epäilyttävään aineistoon ja mainoksiin. Monet väittävät, että seuraavan sukupolven hakusovellukset tulevat olemaan vähemmän algoritmisia ja sosiaalisempia, ja viittaavat Facebookin menestykseen ja sen väitettyyn yli 600 miljoonaan aktiiviseen käyttäjään. Eräässä tuoreessa artikkelissa (Humans vs. automated search: Why people power is cool again, CNN) väitetään, että "kuratointi on tiedonhaun tulevaisuus". Tulevaisuudessa saatetaan ottaa käyttöön yhdistelmäratkaisu: tarkennetut algoritmit yhdistetään ihmistyöntekijöihin, jotka voivat muuttaa verkkotunnusten relevanssia manuaalisesti sen perusteella, kuinka laadukkaina he pitävät Britannian kansalliskirjaston johtaja Dame Lynne Brindley, sivustoja. 32 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Mitkä ovat kirjastojen kolme suurinta haastetta digitaalisella aikakaudella? Ensimmäinen ja ehkäpä ilmeisin haaste on teknisen ympäristön nopea muutos. Kun pidetään mielessä, että kymmenen vuotta sitten ei iPhonea, Facebookia, YouTubea ja Twitteria ollut olemassakaan, on turvallisinta sanoa, että ainoa asia, jonka tiedämme tulevaisuudesta, on että se on hyvin erilainen kuin nykyhetki. Siksi digitaalisen strategian pitäisi olla jokaisen kirjastostrategian keskiössä. Infrastruktuurin lisäksi on tärkeä keskittyä siihen, miten digitaalisuus voi kehittää organisaation suorituskykyä myönteisesti. Tähän liittyy läheisesti toinen suuri haaste: Käyttäjien muuttuvat odotukset ja vaatimukset. Jos kirjastot eivät säilytä ajankohtaisuuttaan nykyisten ja tulevien käyttäjien silmissä, ne ovat vaarassa jäädä kehityksen jalkoihin, varsinkin verkkoympäristössä. Kirjastojen verkkotarjonta on yhä monipuolisempaa ja edistyneempää, mutta niiden on myös hyödynnettävä sosiaalisen media koko voima, jotta ne saavat yhteyden yleisöihinsä.1 Tiukka taloustilanne ­ ei vain Isossa-Britanniassa vaan maailmanlaajuisesti ­ on selvästi suuri haaste kirjastotoiminnan jokaisella osa-alueella. Julkaisimme viime syyskuussa kymmenen vuoden vision, jossa todettiin, että tieto-organisaatioille on entistä tärkeämpää uudistua ja löytää itselleen uusi paikka, jotta ne voivat tehostaa palvelutarjontaansa ja osoittaa taloudellisesti mitattavissa olevan arvonsa. huippusuosituksi. Pystymme paitsi tavoittamaan uusia yleisöjä myös parantamaan niin näkyvyyttämme maailmanlaajuisesti kuin liikevaihtoammekin. Yli 140 000 ihmistä seuraa meitä Twitterissä, ja olemme vahvasti läsnä myös Facebookissa. Verkkonäyttelyt auttavat meitä laajentamaan tutkimusresurssejamme. Eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset ovat osallistuneet esimerkiksi Evolving English -näyttelyymme lukemalla ja tallentamalla suositun Mr Tickle -lastenkirjan tekstin ääniarkistoomme. Tarjoamme joitakin näistä edistyksellisistä palveluistamme yhteistyössä kaupallisten ja ei-kaupallisten kumppaneiden kanssa. Esimerkiksi Microsoftin, HP:n ja BBC:n kanssa tekemämme yhteistyö on auttanut meitä laajentamaan toimintaamme ja moninkertaistamaan sen vaikutuksen ja ulottuvuuden. Olemme myös tutustuneet uusiin ajattelu- ja työtapoihin, mikä on antanut uusia ideoita ongelmien ratkaisemiseen ja palveluiden kehittämiseen. M a a i l m a l t a Digitaalisen strategian pitäisi olla jokaisen kirjastostrategian keskiössä. Voidaanko kustantajien ja kirjastojen tavoitteita saada tasapainoon digiaikakaudella? Britannian kansalliskirjasto julkaisee itsekin aineistoa, joten olemme hyvin tietoisia kustantajien kohtaamista haasteista muuttuvassa ja monilta osin hankalassa nykytilanteessa. Laatiessamme 2020 Vision -asiakirjaamme totesimme, että tieteellisen julkaisemisen liiketoimintamallit muuttunevat rajusti seuraavan vuosikymmenen aikana. Koska olemme vapaakappalekirjasto, valtaosa uudesta aineistostamme tulee kaupallisilta kustantajilta, joiden toivomme kehittävän kestäviä liiketoimintamalleja digiaikakautta varten. Kirjastomme tekee yhteistyötä brightsolid-nimisen yrityksen kanssa, ja tarkoituksenamme on digitoida 40 miljoonaa sivua historiallisia sanomalehtiä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Suurin osa digitoitavasta aineistosta ei ole enää tekijänoikeuden alaista, mutta kun haluamme digitoida tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa, kumppanimme ottaa yhteyttä oikeudenhaltijaan hankkiakseen luvan aineiston verkkokäyttöön saattamiselle. Miten kirjastot voivat hyödyntää uutta tekniikkaa? Uudet tekniset ratkaisut auttavat meitä olemaan yhteydessä käyttäjiimme uusilla ja jännittävillä tavoilla, viemään Britannian kansalliskirjaston lähelle käyttäjiä ja sopeuttamaan tarjontamme ihmisten käyttämiin arkisiin laitteisiin ja teknisiin sovelluksiin. Esittelimme hiljattain British Library Treasures -sovellusohjelman, joka on osoittautumassa 33
• Järjestely tuottaa kustantajille niiden kaipaamaa lisäliikevaihtoa, sillä niille maksetaan tekijänoikeuskorvauksia brightsolid-verkkosivuston kautta tapahtuneiden sivulatausten perusteella. Lukusaliemme käyttäjät puolestaan hyötyvät rajoittamattomasta oikeudesta käyttää digitoitua aineistoa, jossa on kattavat hakumahdollisuudet. Tällaisessa yhdistetyssä liiketoimintamallissa voidaan hyödyntää sekä ilmaista että maksullista käyttöoikeutta, mikä on mielestäni kestävä ratkaisu kaikille osapuolille. Uskon, että paras ratkaisu on työskennellä yhdessä kustantajien kanssa samalla, kun pyritään tarjoamaan parasta mahdollista palvelua käyttäjille. Onko painetulle sanalle luvassa uusi nousukausi? Sähköisten lukulaitteiden kuten Kindlen ja iPadin suosio sekä kokemuksemme uudesta digitaalisesta sukupolvesta osoittaa, että digitaalinen media on tullut jäädäkseen. Kirjan elämä konkreettisena esineenä jatkuu kuitenkin vielä pitkään ­ vaikkakin ehkä "luksustuotteena", kun sähköiset kirjat tekevät lukemisesta yhä kätevämpää. Painetun sanomalehden tulevaisuus on tätä hiukan epävarmempi. Eräs digitaalisen tekniikan mielenkiintoisista piirteistä on, että se tuo lukuisia eri formaatteja saataville. Kirjastomme digitoi 65 000 painosta poistunutta 1800-luvun kirjaa yhteistyössä Microsoftin kanssa, ja asiakkaat voivat nyt tilata näitä teoksia yksittäisinä painoversioina Amazonin kautta. Tulevina kuukausina pyrimme tarjoamaan teoksia maksutta ladattaviksi Kindlellä. Suosivatpa ihmiset sitten paperi- tai sähkökirjoja, eri vaihtoehtojen määrä lisääntynee entisestään. Kirjan elämä konkreettisena esineenä jatkuu kuitenkin vielä pitkään ­ vaikkakin ehkä "luksustuotteena". Hallituksenne on tehnyt merkittäviä leikkauksia Ison-Britannian kirjastosektorilla. Onko tämä koko alan lopun alku? Yleisten kirjastojen rahoitusleikkausten aiheuttama voimakas yleisöreaktio kertoo selkeästi, että ihmiset arvostavat kirjastojaan ja että kirjastoalan tulevaisuus on turvattu myös pitkällä tähtäimellä. Viime vuosina tietynlainen luottamuspula yleiseen kirjastojärjestelmään on ollut nähtävissä. Kuitenkin vuoden 2009 alustavat tilastot osoittavat, että lainattujen kirjojen määrä on kasvanut ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Tämä voimistaa entisestään korkeatasoisten kirjapalveluiden tarvetta. Tästä huolimatta kirjastot tarvitsevat vahvoja johtajia, jotka osaavat löytää luovia ratkaisuja haasteisiin. Koko kirjastoverkko kaipaa myös innovaatioita ­ "rivikirjastoilla" on paljon opittavaa maan kärkikirjastoilta. Kulttuurikentän nopean muutoksen vuoksi kirjastojen on tarjottava pitempiä ja joustavampia aukioloaikoja sekä laajempaa palveluvalikoimaa. Kirjastoverkoston tarjoamat sähköiset kirjat ja lainauspalvelut sekä paikallisesti ja alueellisesti kiinnostavien kokoelmakohteiden digitointi voisivat tukea digitaalisen lukutaidon lisääntymistä koko maassa, myös syrjäisillä ja köyhillä alueilla. Onko maailman kansalliskirjastojen mahdollista tai edes tarpeellista tallentaa tuleville sukupolville uutta digitaalista aineistoa, kuten Twitter- ja blogikirjoituksia? Tieteelliset julkaisut ovat jo kovaa vauhtia siirtymässä digitaaliaikaan. Arvioimme, että 40 % IsonBritannian tutkimusmonografioista on saatavilla vain sähköisessä muodossa vuoteen 2020 mennessä, ja 50 % niistä tuotetaan sekä painetussa että digitaalisessa muodossa. Vain 10 % uusista julkaisuista on tuolloin saatavilla ainoastaan painettuna. Tästä syystä olemme kuluneen vuosikymmenen aikana voimakkaasti kehittäneet kykyämme varastoida, säilyttää ja tarjota digitaalista sisältöä. Samanaikaisesti verkossa on nähty kulttuurisen ja henkisen tuotannon räjähdysmäinen kasvu. Jo pelkästään Ison-Britannian alueella on arviolta seitsemän miljoonaa sivustoa. Ison-Britannian verkkoarkisto, The UK Web Archive, on valikoiden 34 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Petra Hakala Nytt liv i gamla herrgårdssamlingar Herrgårdarna i Finland är en betydelsefull del av vårt kulturarv med sin arkitektur, sin agrikultur och sina traditioner. Gårdarnas arkiv och boksamlingar är av central betydelse för forskningen i Finlands historia och via materialet i herrgårdsarkiven kan man studera historiska fenomen ur många olika perspektiv. H errgårdshistoria och herrgårdskultur har sedan länge intresserat såväl forskare som allmänhet. Gabriel Nikanders Herrgårdar i Finland (1928-1929), Nikanders och Eino Jutikkalas Säterier och Storgårdar i Finland (1939-1941) och Ragna Ahlbäcks Gods och herresäten i Finland (1946) har fått sentida efterföljare i bl.a. C.J. Gardbergs Finländska herrgårdar (1989) och Bo Lönnqvists Herrgårdar och rusthåll i Helsingforstrakten (2009, bearbetning av Gamla gårdar i Helsingforstrakten. Kulturhistoriska tidsbilder 1995). Under senare år har man också intresserat sig för bl.a. arkitektur, inredning och sedvänjor på herrgårdarna och utgivit studier kring restaureringsprojekt samt park- och trädgårdsmiljöer. Herrgårdsrelaterad forskning har publicerats bl.a. av Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) och Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), vilka under 2000-talet utgivit verk om t.ex. Stensböle gård i Borgå (2004), Sarvlax gård i Pernå (2010), Saaris gård i Mynämäki (2008) och Olkka- la gård i Vichtis (2008). Brev och handlingar i herrgårdsarkiv har under senare år också utnyttjats flitigt för forskning i bl.a. politisk historia, personhistoria, kvinnohistoria och konsthistoria. Herrgårdsarkiv finns utspridda på ett stort antal gårdar i Finland, men förvaras även i olika allmänna arkiv och bibliotek. I Riksarkivet finns arkivmaterial gällande ett tjugotal herrgårdar och större gårdar, t.ex. Åminne (Halikko) och Alahovi (Pälkjärvi). I Åminne gårds arkiv finns handlingar från tidigt 1400-tal till slutet av 1800-talet med anknytning till släkterna Horns och Armfelts tid på gården. I Alahovi gårds arkiv ingår bl.a. korrespondens, kartor och handlingar rörande gårdsskötseln och godsägarna från 1600-tal till 1900-tal. Svenska litteratursällskapet i Finland äger och förvaltar flera stora gårdar, bl.a. de tidigare nämnda Sarvlax och Stensböle, och har hand om gårdarnas arkiv med handlingar gällande såväl gårdsdriften som de släkter som bott på gården. 36 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Belägenheten af Norra alleen på Sesta gård författad 19. aug. 1782. Sesta gårds arkiv. Nationalbiblioteket. Frugårds åkrar, plantagen, kalfhagen och tomten. 1809. Frugård-arkivet. Nationalbiblioteket. 37
• Planritningar. G. M. Sprengtporten. Sesta gårds arkiv. Nationalbiblioteket. Andra gårdsarkiv i SLS:s arkiv är t.ex.Virdois (Sysmä) och Aholax (Säminge). Även i Nationalbiblioteket finns omfattande arkivsamlingar gällande t.ex. Gerknäs (Lojo), Olkkala (Vichtis) och Frugård (Mäntsälä) och i Åbo Akade- mis bibliotek handlingar rörande bl.a. Perno (Reso) och Vättilä (Jorois). I Nationalbiblioteket förvaras också 8000 band ur herrgården Monrepos bibliotek i Viborg. I arkiv- och biblioteksinstitutionerna finns också ett stort antal 38 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• släkt- och personarkiv med herrgårdsrelaterat kvinnohistoriska forskning om Sophie Creutz. material och det förekommer även att brev I sitt inlägg lyfte Vainio-Korhonen också fram och andra handlingar kring en gård och dess att forskarna har ett etiskt ansvar gentemot det ägare har splittrats på flera olika arkiv. privata material de får ta del av för sin forskFör att stimulera godsägarnas intresse för ning. de arkiv och boksamlingar de förvaltar startaUnder temadagen presenterades även bibdes hösten 2010 ett samprojekt kallat "Nytt liv lioteket på Rilax och diskuterades praktiska i gamla herrgårdssamlingar ­ Kartanoiden kofrågor kring bevarande av arkivmaterial och koelmat kukoistamaan". I det tvåspråkiga proböcker. På SLS:s webbplats finns råd på svensjektet deltar Svenska litteratursällskapet i Finka och finska om hur man ska ta hand om arland, Riddarhuset, Riksarkivet, Nationalbibkivmaterial och äldre boksamlingar (www.sls. lioteket och Åbo Akademis bibliotek. Avsikten fi/arkivering; wwwsls.fi/arkistointi). Där kan med projektet är dels att engagera godsägarna man också se ett bildspel om vad som händer i vården av sina arkiv och boksamlingar, dels med arkivmaterial när det överförs till ett ofatt samla information om dessa samlingar i en fentligt arkiv. Med tanke på godsägarna har en databas med tanke på broschyr med kortfatforskningen. De medvertade råd om arkiv- och Avsikten med projektet är dels att engakande institutionerna vill bokvård sammanställts. gera godsägarna i vården av sina arkiv och uppmuntra till inventeBroschyren tillhanboksamlingar, dels att samla information rings- och katalogisedahålls av de tidigare om dessa samlingar i en databas med ringsprojekt på herrgårnämnda arkiv- och bibtanke på forskningen. darna och står till tjänst lioteksinstitutionerna. med konsulthjälp, t.ex. För att inventera handledning av arkivförtecknare och informavilket slag av arkivmaterial och boksamlingar tion om arkiv- och bokvård.Vid behov kan som förvaras ute på gårdarna kontaktade prorepresentanter för projektet också bistå vid bejektgruppen våren 2011 ett större antal godsädömning av arkivens och bibliotekssamlingargare med en enkät. Den insamlade informanas kondition. Arkivinstitutionerna kan även ta tionen kommer att föras in i en databas över emot herrgårdsarkiv, förteckna dem och göra herrgårdsrelaterat material i Finland, som är dem tillgängliga för forskare. under uppbyggnad. Genom att sammanställa Startskottet för projektet var en temadag uppgifterna i ett riksomfattande register på för godsägare som hölls i Riddarhuset den 26 översiktskatalognivå vill projektet underlätta oktober 2010. Under dagen gav två herrgårdsforskarnas tillgång till källmaterial och inspireforskare, docent Henrika Tandefelt och prora till ny forskning i herrgårdskultur. Medlemfessor Kirsi Vainio-Korhonen, exempel på hur marna i projektgruppen svarar gärna på alla brev och annat källmaterial i herrgårdsarkiven slags frågor i anknytning till projektet. kan användas för olika slag av historiska undersökningar. Henrika Tandefelt redigerade 2010 den tidigare nämnda boken om Sarvlax gård Petra Hakala är förste arkivarie vid Historiska och och Kirsi Vainio-Korhonen har använt bl.a. litteraturhistoriska arkivet, SLS tfn 09-618 77332, e-post petra.hakala@sls.fi privat korrespondens från 1700-talet för sin 39
• Jussi-Pekka Hakkarainen Polonica ­ rikas mutta unohdettu kokoelma Slaavilaisen kirjaston Polonica-kokoelma on yksi Kansalliskirjaston monimuotoisimmista kokoelmista. Kokoelma ja sen historialliset ulottuvuudet ovat kuitenkin jääneet aikojen saatossa unhoon, vaikka Polonica tarjoaa monia tutkimusteemoja yli kahden sadan vuoden ajalta. liittyy tiiviisti slavistiikan oppialan kasvuun yliopistolla. Jooseppi Julius Mikkola nimitettiin vuonna 1895 Keisarillisen Aleksanterin -yliopiston slaavilaisen filologian dosentiksi ja vuonna 1900 oppiaineen ylimääräiseksi professoriksi. Tukeakseen oppialaa vielä tuolloin Helsingin yliopiston konsistorin alaisuudessa toimineen Venäläisen kirjaston tarkoituksena oli vähitellen hankkia pieni käsikirjasto, joka käsittäisi tärkeimmät kaikkia slaavilaisia kansoja ja niiden kirjallisuutta koskevat teokset. Kokoelman perustamisen taustalla voidaan arvella myös olevan yliopistoyhteisön henkilösuhteita. Andrei Igelström toimi vuodesta 1900 virkaatekevänä Venäläisen kirjaston kirjastonhoitajana (vuodesta 1902 vakinaisena) ja Polonican synty ­ tieteentekijöiden tueksi Vuosina 1828­1917 kirjastolla oli oikeus saada kokoelmiinsa kappale jokaista Venäjällä painettua julkaisua. Polonican perustana ovatkin Venäjään kuuluneesta Puolan kuningaskunnasta saadut lakisääteiset vapaakappaleet. Tarkkaa tietoa kokoelman perustamisajankohdasta ei ole, mutta lukuvuosien 1902­1905 Rehtorin kertomusten mukaan tällaisen osaston perustaminen Venäläiseen kirjastoon oli hyvällä alulla, kun viranomaiset Varsovassa alkoivat jälleen lähettää Venäjän keisarikunnan sensuuriasetusten mukaisesti puolankielistä kirjallisuutta Helsinkiin. Kokoelman perustamisella oli oma määritelty tarkoituksensa, jonka kautta Polonica Polonica-kokoelman muodostavat kroaatin-, serbian-, sloveenin-, slovakin-, sorbin-, puolan- ja t ekinkieliset s julkaisut. Monografioita kokoelmassa on noin 17 000 kappaletta ­ eriteltyjä sarjojen osia suunnilleen saman verran. Varhaisimmat teokset on painettu 1800-luvun alussa ja nykyään kokoelma karttuu monografiasarjojen osineen noin 800 nimikkeellä vuodessa. 40 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Slavisti Eino Niemisen viesti tuleville tutkijapolville: "Cenôwa: Sbjór pjeni vjatovich on tärkeä kasubin kielellä kirjoitettujen laulujen kokoelma. Jokaiselle puolan kielen tutkijalle hyvin tarpeellinen teos. Kirjassa on A. Leskienin omakätinen nimikirjoitus. Hinta 1/2 dollaria." oli tutustunut Mikkolaan jo 1890-luvun alussa. Igelströmin ollessa ensimmäisten palvelusvuosien aikana usein virkavapaalla Mikkola toimi hänen sijaisenaan. Ei ole tietoa, syntyikö Polonica Vilnassa syntyneen Igelströmin vai Mikkolan aloitteesta, mutta Polonican perustaminen jäsentyy heidän kauttaan. Polonican aineistot vapaakappaleoikeuden ajalta Millaisia aineistoja Polonica pitää sisällään ja millaisia tutkimusaiheita se tarjoaa? Puolan kuningaskunnan eri osissa painettu puolankielinen kirjallisuus on mielenkiintoinen osa Polonican historiaa.Vapaakappaleoikeuden nojalla puolankielistä kirjallisuutta saatiin 1800-luvulla Pietarin ja Varsovan lisäksi etenkin Vilnasta, Kiovasta, Mahiljousta ja Piotrkówista. Näkyvässä asemassa ovat nk.Vilnan-painatteet.Vil- Polonica perustettiin tukemaan slavistiikan oppialaa ja tarjoamaan aineistoja länsi- ja eteläslaavilaisilla kielillä. Tässä serbokroaatinkielinen ote Ukrainasta Jugoslaviaan emigroituneen, Skopjen yliopiston professorin Aleksej Jelaiin ensimmäisessä kansainvälisessä slavistikongressissa pidetystä esitelmästä vuodelta 1929. 41
• Ignacy Chodkon Obrazy litewskie julkaistiin viitenä sarjana vuosina 1840-1850. Lyhyet kuvaukset vilnalaisten elämästä ja tavoista olivat aikakautensa suosituinta kirjallisuutta. nan yliopistolla oli jaetussa Puolassa erityinen merkitys 1800-luvun alussa, joskaan tuon ajan tieteellistä kirjallisuutta kokoelmassa ei ole kuin muutamia.Vilnan-painatteiden kausi ajoittuu 1830­1850-luvuille. Tuolta ajalta kokoelmassa on yhteensä reilut 650 nimikettä, joista Vilnan-painatteiden osuus on noin 430 nimikettä.Vilnan-painatteet ovat pääsääntöisesti kauno- ja hengellistä kirjallisuutta. Valtaosa Polonicaan vapaakappaleajalta (1828­1917) kootuista teoksista on kaunokirjallisuutta. 1800-luvun ja 1900-luvun alun puolankielisen kirjallisuuden tutkimukseen kokoelma tarjoaakin erinomaiset edellytykset. Tuolta pitkältä ajanjaksolta kokoelmassa on aikakauden keskeisten Puolan kirjalliseen kaa- Sensuurin vuoksi Mickiewiczin oli naamioitava Konrad Wallenrod romanttiseksi historialliseksi runoelmaksi. Vuonna 1828 ilmestynyttä teosta on kutsuttu Puolan kapinan runolliseksi alkusäkeeksi. 42 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• noniin kuuluvien kirjailijoiden teoksia ja koottujen teosten sarjoja. Edustettuina ovat niin Puolan kansallisrunoilijan Adam Mickiewiczin, kuin hänen seuraajiensa Alexander Fredron, Józef Ignacy Kraszewskin, Juliusz Slowackin, Zygmunt Krasin skin ja nobelisti Henryk Sien´ kiewiczin, mutta myös kansallisen heräämisen ajan puolalaisten naiskirjailijoiden kuten Eliza Orzeszkowan, Maria Konopickan ja Klementyna z Tan skich Hoffmanowan teoksia. ´ 1900-luvun alku oli Polonican kartunnan kannalta vilkasta aikaa.Vapaakappaleajan kahden viimeisen vuosikymmenen aikana kokoelma karttui yli kahdella tuhannella nimikkeellä, jotka olivat pääsääntöisesti Varsovassa painettua puolankielistä kaunokirjallisuutta. Myös 1900-luvun alun kokeellisempi puolalainen novelli ja runous ovat kokoelmassa edustettuna. Puolassa painetun kirjallisuuden osuus Polonicassa ennen vuotta 1918 on hallitseva. Tuolta ajalta kokoelmassa on yhteensä reilut 3000 nimikettä, joista lähes 2200 on painettu Puolassa. Liettuassa painettuja teoksia on reilut 600, kun taas nykyisen Tsekin tasavallan, Ukrainan ja Venäjän alueella painettujen teosten määrä maittain jää noin sataan nimikkeeseen. Suomen itsenäisyyttä edeltävältä ajalta kokoelmassa on myös joitain lahjoituksin ja ostoin saatuja slaavilaisilla kielillä painettuja teoksia Bosniasta, Britanniasta, Kroatiasta, Saksasta, Slovakiasta, Sloveniasta ja Yhdysvalloista. Kun Polonicakokoelman vanhaa osaa (vuoteen 1918) on verrattu Liettuan ja Puolan Kansalliskirjastojen kokoelmaluetteloihin, niin Polonican on huomattu sisältävän arviolta 300 puolankielistä nimikettä, joita ei ole toistaiseksi voitu paikantaa näiden kansalliskirjastojen luetteloista. Tarkempi vertailu näiden maiden vanhojen kirjastojen kokoelmien ja Polonican välillä antaisi kokonaisemman kuvan Polonican aineistojen ainutlaatuisuudesta. Czarna dama) Ignacy Grabowskin Czarna dama -novellikokoelman kansi vuodelta 1909. Anna Sokolowskan novellikokoelman Korowód kansi vuodelta 1910. 43
• Lähemmäksi tiedettä sotienvälisenä aikana Tsekkiläisen Vítzslav Nezvalin runokokoelman Falesný Mariás ulkoasun suunnittelivat Devtsilryhmän surrealistit Jindich Styrský ja Toyen (Marie ermínová) vuonna 1925. Tadeusz Ulanovskin satiirista poliittista runoutta: Summa Summarum vuodelta 1912. Sotienväliseltä ajalta Polonicassa on vain noin 250­400 nimikettä vuosikymmenittäin. Syynä vähäiseen kartuntaan oli luonnollisesti vapaakappaleoikeuden raukeaminen, mutta myös hankinnan suuntaaminen aikaisempaa selkeämmin tieteellisen kirjallisuuden hankintaan. Sotienvälisenä aikana Prahasta muodostui kielitieteen ja slavistisen tutkimuksen keskus, jonne myös suomalaisilla slavisteilla oli yhteyksiä. Siksi ei olekaan yllättävää, että slaavilaisten maiden historia, kansanrunous, folkloristiikka ja erityisesti slavistiikan tutkimukselle keskeinen kielitiede ovat kokoelmassa parhaiten edustettuina. Tätä tieteellisempää suuntausta kuvastavat myös 1920- ja 1930-luvuilla solmitut vaihtosopimukset slavistiPrahan surrealistien seen tutkimukseen kädenjälki näkyy keskittyneiden Polomuutamien nican kohdemaiden kaunokirjallisten tieteellisten kirjastoteosten kuvituksissa. jen kanssa. Vaikka sotienväliseltä ajalta kaunokirjallisuutta ei juuri olekaan, niin kokoelmaan on kuitenkin päätynyt esimerkkejä aikakautensa edistyksellisestä kuvankäsittelystä ­ Prahan surrealistien kädenjälki näkyy muutamien kaunokirjallisten teosten kuvituksissa, ennen kaikkea kansitaiteessa. Polonican yksi kuriositeeteista on joko 1920- tai 1930-luvulla kertaalleen poislahjoitetut kirjat. Kokoelman kaunokirjallisuutta lahjoitettiin Puolalaiselle Yhdistykselle ja katoliselle seurakunnalle Helsingissä, mutta osa näistä kirjoista vastaanotettiin takaisin 1960-luvulla, joskaan ainakaan tuolloin kaikkia kirjoja ei uudelleen luetteloitu kokoelmaan. Samassa yhteydessä vastaanotettiin jonkin verran aineistoja, jotka eivät aikaisemmin olleet kuuluneet yliopiston kirjaston kokoelmiin. Näitä ovat erityisesti 1910­1930-luvuil- 44 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• mansodan jälkeen erityisesti kaunokirjallisuutta saatiin usein kansandemokratioista kulttuurivaihdon ja -yhteistyön nimissä. Esimerkki tästä ovat läntisimmillä slaavikielillä, ylä- ja alasorMahdollisuuksia nykytutkimukselle billa, kirjoitetut teokset, joita on saatu entisestä Itä-Saksasta. Nykyään vaihdot tapahtuvat kesToisen maailmansodan jälkeinen ajanjakso on kitetysti Tieteellisten Seurojen Vaihtokeskuksen ehkä Polonican osalta fragmentaarisin, mutta kautta. se tarjoaa tutkijoille oivia tilaisuuksia tarkastelUusimman ajan osalta Polonica keskittyy la useita erilaisia teemoja kokoelman aineistoja vahvasti tieteelliseen kirjallisuuteen. Kokoelma hyödyntäen. Näistä teemoista slaavilaisilla kieon länsi- ja eteläslaavilaisten kielten ja kulttuulillä kirjoitettu emigranttikirjallisuus on yksi. rien osalta välttämätön kohdemaiden humaSodanjälkeiseltä ajalta Polonicassa on aineisnististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen tutkitoja myös Argentiinassa, Britanniassa, Israelisjoille Suomessa. Myös kasvava kiinnostus Balsa ja Ranskassa painetusta puolankielisestä emikanin-alueen tutkimiseen näkyy Polonicassa, granttikirjallisuudesta ja myöhemmältä ajalta eikä kaunokirjallisuuttakaan ole unohdettu. Kanadassa julkaistusta tsekkiläisestä dissidentPolonica-kokoelmaa on tarkoitus tuoda aitikirjallisuudesta. Kokoelma antaa humaniskaisempaa paremmin tutkitisten ja yhteiskunnallisten jakunnan ja muun yleisön alojen tutkijoille erinomaiPolonican kultakausi sijoittuukin käytettäväksi luetteloimalla set edellytykset myös sosi1970-luvun alkuun, kylmän sodan, sen monografioita Linda ja alistisen realismin tutkiminormalisaation ja kansalaisyhteisHelka-tietokantoihin; työ seen useimmilla Polonican kuntakeskustelun mielenkiintoiseen alkoi syksyllä 2010. Lisäkkielillä. Polonican kultakausi vaiheeseen. si yleisöllä on mahdollisijoittuukin 1970-luvun alsuus tutustua kokoelman kuun, kylmän sodan, normonimuotoisuuteen kesästä 2011 alkaen, kun malisaation ja kansalaisyhteiskuntakeskustelun Slaavilaisessa kirjastossa avautuu näyttely Pomielenkiintoiseen vaiheeseen. lonicasta ja sen sisältämästä slaavilaisten kielten Vaihtosopimukset ja lahjoitukset ovat kiinrikkaudesta. teä osa Polonican luonnetta ja korostavat kokoelman laajan kielialueen monimuotoisuutta. Jussi-Pekka Hakkarainen on yleisen historian jatKokoelman kannalta keskeisemmässä asemassa ko-opiskelija (TY) ja työskentelee määräaikaisena ovat vaihtosopimusten kautta saadut tieteelliset kirjastosihteerinä Kansalliskirjaston Slaavilaisessa julkaisusarjat.Vuonna 1972 Slaavilaisella kirkirjastossa. jastolla oli yhteensä 118 solmittua vaihtosuhdetta, joista tärkeimmät oli solmittu 1970-luvun alussa Krakovan ja Poznan yliopistojen ´in kirjastojen ja Puolan Kansalliskirjaston kanssa. Polonican aineistoja voi etsiä ja tilata HelkaVaihtosuhteiden myötä puolalaisia sarjoja voitietokannasta Polonican sijaintitunnuksen tiin jälleen täydentää.Vaihtojen kautta kokoel(H2 Pol. - ) mukaan. maan on kertynyt muun muassa jugoslavialaista oikeustiedettä 1970-luvun alusta. Toisen maailla julkaistut puolankieliset lasten- ja nuortenkirjat. 45
• M i n u n K a n s a l l i s k i r j a s t o n i Asiakashaastattelussa Sari Kivistö Akatemiatutkija ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin varajohtaja koja, noitarumpuja, patsaita ja veistoksia. 1700-luvulla tämä taas muuttui ja tietoa alettiin järjestää ja kerätä systemaattisesti. Kirjastot tulevat jatkossakin muuttumaan, esimerkiksi digitoitujen aineistojen myötä. Niiden perinteinen rooli tulee myös säilymään siinä rinnalla, sillä onhan paljon aineistoja, jotka ovat yhä neitseellisessä tilassaan ja luetteloimatta tietokantoihin ­ tuskin ne päätyvät ensimmäisenä digitaalisiin arkistoihin! Sitä paitsi suomalaiset rakastavat kirjastoja, ne ovat täynnä elämää. Kansalliskirjastoonkin päästetään turistit sisään kameroineen ja täällä on kaikille avoimia näyttelyjä ja tapahtumia. Samanlaista ilmapiiriä ei löydy kaikkialta. Käyn paljon Berliinissä yliopistollisella kirjastolla ja siellä ei noin vain vierailla, siitä pitävät huolen kirjaston "portinvartijat"! Kuinka tärkeä Kansalliskirjasto on sinulle? Olen kuulemma top 10 lainaajan joukossa ­ minua on jopa useaan otteeseen luultu kirjastovirkailijaksi, kun olen touhuillut hyllyjen välissä! Tutkimuskohteeni ovat hyvin heterogeenisiä, antiikin-aikaisista aiheista skandaaleihin ja satiiriin, ja voin sanoa, että mikä tahansa aihe on ollut käsillä, olen aina saanut hyvää palvelua. Jos en ole täällä tutkimuksen merkeissä niin minut löytää kahvilasta, joka on minulle kuin kirjaston sydän. Ovatko kirjastot yhä tärkeitä tutkijalle? Kirjastojen roolihan on aina vaihtunut ja muuttunut ajan mukaan. 1600-luvulla kirjastot olivat kuriositeettikabinetteja, joista löytyi kirjojen lisäksi luuran- 46 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Mikä on lempikokoelmasi? Niitä on monia. Latinankieliset väitöskirjat. Digitoidut sanomalehtiarkistot, joita selaillessa voi antaa mielikuvituksen lentää. Mikrokorttikokoelmat, jotka kohta varmasti syrjäytetään, ovat ihania. Vanhat suomalaiset kirjallisuuslehdet Pohjoisessa lukusalissa. Kupolisalin uutuushyllyn katson aina! kemaan jotakin, vaan enemmän ja enemmän voin löytää tarvitsemani materiaalin netin kautta. Toivon tietenkin, että vanhoja kirjoja ei jätetä heitteille vain siksi, että ne on saatu digitoitua, vaan että ne pidetään käytössä ja hyvässä kunnossa. Mitä suosittelisit kesälukemiseksi? Mitä aiot itse lukea? Luen työkseni kevyttä ja hauskaa satiiria, joten laiturin nokassa aion lukea jotakin jykevää, vakavaa ja painavaa! Kesällä on aikaa miettiä, joten suosittelen kaikille klassikoihin paneutumista. Entä kiehtovin löytösi? Tämänhetkinen tutkimukseni oppineiden paheista 1600- ja 1700-luvun vaihteessa vie minua paljon Berliiniin, sillä aihe siitä millainen oli hyvä oppinut ­ pölyttynyt kirjanoppinut vai yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuva herrasmies ­ oli hyvin pop Saksassa. Yllätyksekseni olen huomannut, että Kansalliskirjastosta löytyy nimenomaista aihetta käsitteleviä väitöskirjoja, joita Berliinissä ei ole, sillä ne tuhoutuivat sodanaikaisissa pommituksissa. Luetko sarjakuvia? Sarjakuvat eivät ole latinankielisiä, joten en niitä pahemmin ehdi lukemaan! Asterixissahan on jonkin verran latinankielisiä ilmaisuja ja nuorempana ne tulikin kahlattua läpi moneen kymmeneen kertaan. Kaukaan sivukirjastossa Lappeenrannassa lapset eivät saaneet lainata aikuisten kirjoja, joten samojen tarinoiden toistuva lueskelu ja tulkitseminen varmaankin kouluttivat minut hyvin tutkijan uralleni. Haastattelijana Suvi Kingsley. Pelkäätkö kirjan puolesta? En. Kirjoja voi olla eri muodoissa ja uusissa innovaatioissa on paljon hyvää. On upeaa, että minun ei tarvitse lähteä Ruotsiin tai Saksaan päästäkseni lu- Sinikka Sipilä IFLA:N puheenjohtajaksi Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja, FM Sinikka Sipilä on valittu maailmanlaajuisen kirjastoalan järjestön, IFLA:n johtoon. Hän toimii järjestön varapuheenjohtajana vuosina 2011­2013 ja varsinaisena puheenjohtajana vuosina 2013­2015. IFLA (The International Federation of Library Associations and Institutions) on maailmanlaajuinen kirjastoalan toimija, joka kokoaa yhteen alan ammattilaiset ja asiantuntijat ympäri maailmaa. Järjestö toimii jatkuvasti työryhmiensä kautta edistäen muun muassa kirjastojen toimintakulttuuria, resursseja, lainsäädäntöä ja koulutusta. Sinikka Sipilä haluaa oman puheenjohtajakautensa aikana nostaa esiin kirjastojen merkityksen tasa-arvoisen ja innovatiivisen yhteiskunnan ytimessä. Kirjastot voivat olla mukana kehittämässä kansalaisyhteiskuntaa, hyvinvointia ja ekologista kestävyyttä vain jos kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus käyttää niitä. "Tiedon vapaa saatavuus ja ilmaisun vapaus ovat kestävän yhteiskunnan perusta", korostaa Sipilä. "Tämä ei suinkaan ole itsestäänselvyys ympäri maailmaa, ja jopa meillä Suomessa tiedon yhtälainen saatavuus on uhattuna. Digitaalisten aineistojen saanti kirjastojen kokoelmiin ei ole itsestään selvää. Juuri nyt tähän tulee kiinnittää erityistä huomiota ja taata kansainvälisin sopimuksin kirjastojen oikeudet aineistoihin myös bittien aikakaudella." Sinikka Sipilä on toiminut Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtajana vuodesta 1997, IFLA:n kirjastoseurojen jaoston puheenjohtajana vuosina 2007­2009 ja IFLA:n hallituksen jäsenenä vuosina 2007­2011. IFLA:n maailmanlaajuinen konferenssi pidetään Suomessa elokuussa 11.­16.8. 2012. Tällöin maahamme kokoontuu 3000 ammattilaisen joukko pohtimaan alan ajankohtaisia kysymyksiä. 47
• Kai Ekholm Kansalliskirjasto on ansainnut arviointinsa Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm kirjoittaa henkilökohtaisen näkemyksensä kansainvälisen arviointiryhmän ehdotuksista. Hän vie meidät "kulissien taakse" ja tuo esiin uusiakin asioita ehdotusten takaa. Arviointiryhmän jäsenet: Kansainvälisen paneelin puheenjohtajana toimi Hollannin kansalliskirjaston entinen johtaja, tri Wim van Drimmelen ja jäseninä Ruotsin kuninkaallisen kirjaston johtaja, tri Gunnar Sahlin ja Biokeskus Suomi -verkoston johtaja, professori Eero Vuorio. Sihteerinä toimi osastonjohtaja Anne Lehto. Ohjausryhmä: Ohjausryhmän puheenjohtajana oli johtaja Leena Vestala (OKM) ja jäseninä vararehtori Ulla-Maija Forsberg (HY), ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm (KK) varajohtaja Eeva-Liisa Lehtonen (Aalto/kirjastoverkko) ja kulttuuriasianneuvos Hannu Sulin (OKM). Sihteeristö: Sihteeristön muodostivat ylitarkastaja Anne Luoto-Halvari, hallintopäällikkö Tiina Äärilä ja johtaja Dorrit Gustafsson. Taustatietoa Kansalliskirjastosta tuotettiin vajaa 500 sivua. Ihmisiä haastateltiin 57. Raportti saatavilla: http://www.minedu.fi/ OPM/Julkaisut/2011/national_library.html? lang=fi&extra_locale=en K ansalliskirjaston kansainvälistä arviointia valmisteltiin suurten odotusten ja kunnioituksenkin vallassa lähes pari vuotta.Viimeinen vuosi oli sihteeristölle kiireistä ja hektistä aikaa. Se tuotti arviointiryhmälle kunnioitettavat 500 sivua englanninkielistä tekstiä. Sitä edelsi kirjaston itsearviointi, johon jokainen kansalliskirjastolainen osallistui. Kenties juuri vaativuutensa vuoksi kansainvälinen arviointi ei ole yleinen tapa muissa kansalliskirjastoissa, ja vain suurimmat niistä ovat sellaisen toteuttaneet. On selvä, että tämä arviointi tulee esimerkillään stimuloimaan monia kirjastoja ja ensimmäinen esittely tapahtuu syksyllä Euroopan kansalliskirjastojen johtajien CENL-kokouksessa. Tärkein tulos on varmaankin ollut Kansalliskirjaston parempi itsetuntemus, sillä jo itse arviointiprosessi oli tavattoman arvokas. Se kertoi, että Kansalliskirjasto haluaa itsestään puolueettoman kuvan. Kirjasto teki ministeriölle itse aloitteen arvioinnista. Pelkkä ulkoi- 48 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm. 49 Kuva: Veikko Somerpuro
• säisestä integroinnista ja virastokentän vastaavasta tiivistämisestä. Jokainen voinee rehellisesti myöntää, että virastokenttä on ollut hajanainen ja jossakin määrin kärsinyt yhteistyön puutteestakin. Kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteinen hanke, Kansallinen digitaalinen kirjasto, asettaa vaativuudessaan meidät kaikki uuden tilanteen eteen.Virastotyöryhmä sisällytti esityksiinsä myös ehdotuksen Kansalliskirjaston irrottamisesta Helsingin yliopistosta ja kaikkien muistiorganisaatioiden ohjauksen integrointia. Olen siis myönteinen näille esityksille enkä näe suurta ristiriitaa Kansalliskirjaston arvioinnin kanssa. Minusta näitä voi lukea rinnan ja ottaa parhaimmat esitykset ja kilpailuttaa niitä keskenään. Kansainvälinen arviointi ei ollut niin definitiivinen, että sen esitykset voisivat sulkea pois tiettyjä asioita. Tunnen arvioijat enkä saanut missään vaiheessa sellaista kuvaa. Tietyssä mielessä virastoryhmän lausunnot ovat mielestäni myös "definitiivisemmät", so. jos arviointiryhmällä olisi ollut ne käytössään, voisi ajatella, että se olisi arvioinut esimerkiksi Kansalliskirjaston asemaa perusteellisemmin ja esittänyt useampia vaihtoehtoja. Tämä on vain omaa yksityisajatteluani. Kansalliskirjaston johtokunta suhtautui avarakatseisesti kumpaankin esitykseen ja jätti kummatkin tiet auki. Kun tavoitteena on vain ja ainoastaan Kansalliskirjaston toiminnan etu, voimme varautua kumpaankin vaihtoehtoon ja edellyttää niiden tuovan toimintaamme todellista uutta tukea ja dynamiikkaa. Vain yksi asia on varma: Kansalliskirjaston vastuut ja tulokset ovat niin korkeata kansainvälistä tasoa, että ne on nyt myös todettu arvioinnissa ja meillä on hyviä esityksiä yli tarpeen. Se luo hyviä ajatuksia: jotakin on todella tapahtumassa. Artikkelissa viitattiin seuraaviin julkaisuihin · International Evaluation of the National Library of Finland. Report of the evaluation panel. Reports of the Ministry of Education and Culture, Finland 2011:14 http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2011/national_ library.html?lang=fi&extra_locale=en · Yhdessä enemmän. Selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja -rakenteesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä-muistioita ja selvityksiä 2011:6 http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2011/virasto selvitys.html?lang=fi&extra_locale=fi Kansalliskirjastoa koskevat suositukset 1. Kansalliskirjaston merkittävät saavutukset ja tulevat haasteet edellyttävät jatkossa toimenpiteitä ohjauksessa ja rahoituksessa 2. Kansalliskirjaston autonomiaa on lisättävä yliopiston sisällä: ulkopuolinen johtokunnan puheenjohtaja; taloudellisen läpinäkyvyyden lisääminen yliopiston ja kirjaston välillä; valtakunnallisten tavoitteiden ja rahoituksen ministeriöneuvottelut ilman yliopistoa; yliopiston kanssa tehtävässä tavoitesopimuksessa näkyviin myös yliopiston palvelut; johtotason yhteistyön lisääminen Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston välillä 3. Jatkuva vuoropuhelun ja yhteistyön kehittäminen sidosryhmien kanssa 4. Pysyvämmän rahoituksen järjestäminen digitoinnille; kansallisen digitaalisen kirjaston sisällyttäminen hallitusohjelmaan ja rahoituksen varmistaminen; hallitustason sitoutuminen pitkäaikaissäilytyksen rahoitukseen 5. Varastokirjaston liittäminen Kansalliskirjastoon 6. Kehittämishankkeiden riittävä resursointi ja tasapainotus perustehtävien suhteen 7. Fyysisten tilojen ja välineiden uudistaminen 8. Kirjaston ystävien yhdistyksen perustaminen 51
• K i r j a s t o s s a t a p a h t u u 52 K aan ssaalllli isskki irrj jaasstto n K n on Rymyä, raikua, ärräpäitä -näyttelyn yhteydessä järjestettiin kolme yleisötilaisuutta, jossa keskusteltiin suomalaisesta sarjakuvasta. 23.3. aiheena oli "Joka päivä pilalla ­ sanomalehtisarjakuva tekijöidensä selittämänä". Keskustelijoina olivat sarjakuvataiteilija Timo Kokkila (kuvassa vasemmalla), Nannasarjakuvan tekijä Tuuli Hypén ja Fingerporin pääarkkitehti Pertti Jarla. Paneelikeskustelun puheenjohtajana oli toimittaja Vesa Kataisto (oikealla). Rymyä, raikua ärräpäitä on houkutellut lukuisia koululaisryhmiä tutustumaan näyttelyyn. 28.4. saatiin vieraiksi Kuhmon yhteislukiolaisia opinto-ohjaaja Maija Koposen kanssa. Ryhmä tutustui ensin näyttelyyn, jonka jälkeen seurasi esittelykierros Kansalliskirjaston toimintaan. tti ieed o ttu sslleeh tti i 2 do u h 2 2011
• N ä y t t e l y j ä j a KuPOLISALISSA t a p a h t u m i a 10.2.­ 15.10. Rymyä, raikua, ärräpäitä. Vuosisata suomalaista sarjakuvaa Yhteistyössä Suomen sarjakuvaseura ry:n, Sarjakuvantekijät ry:n ja Sarjakuvan tiedotuskeskus ry:n kanssa. Näyttelyn suunnittelu: Juhlavuoden asiantuntijaryhmä Ville Hänninen, Solja Järvenpää,Vesa Kataisto, Heikki Kaukoranta, Laura Lyhykäinen, Kalervo Pulkkinen, Otto Sinisalo, Juhani Tolvanen, Jyrki Vainio. Näyttely liittyy suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlavuoteen, jonka suojelijana on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Opasvaraukset: puh. (09) 191 22671, sisko.vuorikari@helsinki.fi 53 53
• N ä y t t e l y j ä j a t a p a h t u m i a Kahvilan näyttelytila. KAHVILASSA JA AGRIcOLA-HuONEESSA ROTuNDASSA 9.6. ­ 1.9. Nainen punaisessa maalaustakissa. 15.5. ­ 10.9. Lentävä matto. Kuvia taiteilija ja matkailun edistäjä Esther Hjelt-Cajanuksen (1879­1959) elämästä mm. kirjeiden, akvarellien, muistiinpanojen ja kirjojen valossa. Näyttelyn suunnittelu: tutkija Marjut Hjelt Näyttelyt avoinna kirjaston aukioloaikoina. Vapaa pääsy. Kulttuurien kohtaamisia suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Yhteistyössä Suomen Nuorisokirjailijat ry:n kanssa. Näyttelyn suunnittelu: Suomen Nuorisokirjailijat ry:n työryhmä Taina Haahti, Hannu Hirvonen, Marjut Hjelt, Kirsti Kuronen, Tuija Lehtinen, Ismo Loivamaa, Raili Mikkanen ja Terhi Rannela. KIERTONÄYTTELYT Kotimaana musiikki. Fredrik Pacius 200 vuotta. Tekstit: suomi ja ruotsi. 54 K aan ssaalllli isskki irrj jaasstto n K n on tti ieed o ttu sslleeh tti i 2 2 do u h 2 0 11 2011
• Suomi kautta aikojen. Merkkivuosi 1809 -kiertonäyttely. Suomalaisten tarina kuvin ja sanoin. Tekstit: suomi ja ruotsi. Suomea rajan takana 1918­1944. Paneelikeskustelu, puheenjohtajana Juhani Tolvanen Sarjakuvataiteilijoiden haastatteluja Katriinamies improvisaatio-orkesteri Juontajana Vesa Kataisto Järjestetään yhteistyössä Sarjakuvan tiedotuskeskus ry:n, Suomen sarjakuvaseura ry:n, Sarjakuvantekijät ry:n sekä Uudenmaan Taidetoimikunnan kanssa. Kansalliskirjastossa puhutaan Taiteiden Yönä suomalaisesta sarjakuvasta, sen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Haastateltavina on kotimaisen sarjakuvan kärkinimiä, paneelikeskustelussa pureudutaan alan polttavimpiin kysymyksiin, ja näyttelyopastuksissa satavuotiasta sarjakuvaa tuodaan asiantuntijoiden kertomana kävijöille tutuksi. Musiikista vastaa improvisaatio-orkesteri Katriinamies. Klo 19-22 kirjaston sisäpihalla Laulava kansa! N ä y t t e l y j ä Suomenkielistä neuvostokirjallisuutta Kansalliskirjaston kokoelmista. Tekstit: suomi ja venäjä. Lisätietoa: www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta Rymyä, raikua, ärräpäitä. Vuosisata suomalaista sarjakuvaa. Tekstit: suomi, ruotsi, englanti. Tilaukset: Juhlavuoden pääsihteeri Laura Lyhykäinen. laura.lyhykainen@sarjakuvaseura.fi j a VERKKONÄYTTELYT Nuolenpäistä aakkosiin. Ammi ja Toivo. Multimediateos Alma ja Toivo Kuulan elämästä Kiehtova kirja. Yhteislaulua Ajopuut-yhtyeen säestyksellä Juontajana Esko Rahikainen t a p a h t u m i a Kirjahistoriallinen verkkoteos. www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta Lisätietoja näyttelyistä ja tapahtumista: Kulttuurikoordinaattori Inkeri Pitkäranta, puh. (09) 191 22738, inkeri.pitkaranta@helsinki.fi Kulttuurisihteeri Sisko Vuorikari, puh. (09) 191 22671, sisko.vuorikari@helsinki.fi TAITEIDEN YÖ KANSALLISKIRJASTOSSA Perjantaina 26.8. klo 18-22 Kupolisalissa ja Rotundassa Kulttuurikalenteri kevät-kesä 2011: Yö kuplii ­ sarjakuva valossa ja varjossa Rymyä, raikua, ärräpäitä -näyttelyn esittelykierroksia www.kansalliskirjasto.fi/verkkokirjat/kulttuurikalenteri/ 55
• Kuva: Kari Timonen Digitoituja aarteita ja Topeliuksen käsikirjoituksia ­ vararehtorit tutustumassa Kansalliskirjastoon K olme Helsingin yliopiston vararehtoreista tutustui maaliskuussa Kansalliskirjaston tutkijapalveluihin ja kokoel- miin. Rehtoreista Ulla-Maija Forsberg vastaa yliopiston kirjastoasioista, Johanna Björkroth tutkimuksesta ja Kimmo Kontula yliopiston yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. Ulla-Maija Forsbergin kanssa keskusteltiin erityisesti digitaalisen kirjaston laajasta kehittämishankkeesta, minkä yhtenä tavoitteena on saattaa Kansalliskirjaston lukuisat aineistot yhtenäisen haun piiriin. Samoin keskusteltiin uuden tiedeaineiston hankinnasta. Viime vuosien aikana Kansalliskirjasto on hionut aktiivisesti hankintaohjelmaansa yhdessä Helsingin yliopiston kirjaston ja keskustakampuksen tutkijoiden kanssa. Kirjasto onkin saavuttanut selkeän hankintaprofiilin ja tehokkaan käytön niukahkollekin hankintarahalle. Kansalliskirjaston digitointiohjelma antaa hyvän kuvan siitä, millaisia aineistorikkauksia voitaisiin rahoituksen riit- Kirjastonhoitaja Eeva-Liisa Leppänen esittelee kirjaston pienpainatteita vararehtori Ulla-Maija Forsbergille. täessä saattaa verkkoon. Uudet digitoidut aineistot ­ erityisesti aikakauslehdet ­ herättivät vararehtoreissa innostusta, mutta myös hämmästystä siitä, että tällainen aarrevaranto on käytettävissä tekijänoikeussyistä vain kuudessa kirjastossa Suomessa. Tutkimuksen lähdeaineistona kokoelmat ovat ehtymätön runsaudensarvi. Kirjastonhoitaja Eeva-Liisa Leppänen esitteli kotimaista pienpainatekokoelmaa arjen tutkimuksen lähteenä. Tutkimusaineistoa on eduskuntavaaleista, suomalaisesta designista ja olympia-aatteesta aina lääkefirmojen mainoslehtisiin. Viimeksi mainittuja onkin käytetty mm. ehkäisyvalistuksen tutkimuksessa. Vararehtoreille esiteltiin myös jotakin "harvinaista ja arvokasta". Esittelykohteiksi valikoituivat keskiaikaiset pergamenttifragmentit, Topeliuksen käsikirjoitukset, A. E. Nordenskiöldin karttakokoelma sekä Constantinus Africanuksen Theorica Pantegni -käsikirjoitus, joka periytyy 1100-luvulta ja on ensimmäinen latinankielinen lääketieteen yleisesitys. Kansalliskirjaston kummi, professori Matti Klinge osallistui Björkrothin ja Kontulan vierailuun. Hän kertoi vieraille Kansalliskirjaston koottujen teosten kokonaisuudesta ja esitteli myös kirjaston vanhan humanistisen kokoelman luettelon ­ Repertorion ­ merkitystä sivistys- ja oppihistoriallisena lähteenä. uudet digitoidut aineistot herättivät hämmästystä siitä, että tällainen aarrevaranto on käytettävissä tekijänoikeussyistä vain kuudessa kirjastossa Suomessa. 56 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2 0 11
• Vuoden 2010 kaunein kirja valittiin Kansalliskirjastossa 10.3.2011 Vuoden kauneimmaksi kirjaksi 2010 valittiin Helena Soiri-Snellmanin teos Atrium ­ Erik Bryggman ja Turun arkkitehtuuri. Kirjan graafisesta suunnittelusta vastasi Dog Designin työryhmä. Ku va t: Ka ri Ti m on en
• Kuvat: Kari Timonen Välähdyksiä Kansalliskirjaston pihajuhlista 10.6.2011. Juhlissa kisattiin perinteisesti parhaasta päähineestä. ISSN 1459-3467 www.kansalliskirjasto.fi