kansalliskirjasto 2/2014 Tekijänoikeudet Juristit pohtivat tekijänoikeuksien nykytilaa tieteessä, taiteessa ja verkossa s. 18 Haastattelussa Kungliga biblioteketin johtaja Gunilla Herdenberg s. 6–9 / Kansalliskirjaston peruskorjaus toteutetaan Engelin arkkitehtuurin hengessä s. 10 / Brummeriana-kokoelma on lasten- ja nuortenkirjallisuuden helmi s. 30
si sä llys 2 / 2014 1 27 Pääkirjoitus: Kirjastot demokratian ytimessä Biblioteken i demokratins kärna Jukka Liedes Tietoisku tekijänoikeuksien hallinnoinnista Pekka Heikkinen 3 Kaksi tekijänoikeusperinnettä: angloamerikkalainen ja mannereurooppalainen Pekka Heikkinen Ajankohtaista 4 Minun Kansalliskirjastoni: Tiia Trogen Kirsi Aho 6 Maailmalta: KB:n Gunilla Herdenberg tavoittelee vahvaa taloudellista perustaa kirjaston toiminnalle Kalevi Lehtonen 10 Kansalliskirjaston peruskorjaus kunnioittaa Engelin arkkitehtuuria Dorrit Gustafsson 14 Sanomalehti muuttaa muotoaan digitalisoituvassa maailmassa Majlis Bremer-Laamanen 20 Suomenkin tekijänoikeus eurooppalaistui Jukka Liedes 28 30 Kansalliskirjaston Brummeriana-seminaari muistutti kokoelman ainutlaatuisuudesta 31 Miten ja miksi Brummeriana syntyi? Markus Brummer-Korvenkontio 33 Brummeriana-kokoelma kirjahistorioitsijan silmin Tuija Laine 35 Brummeriana-kokoelma satujen ja niiden kuvitusten tutkimuksen kannalta Sisko Ylimartimo 38 Sukukielten digitointiprojekti kohdentaa joukkoistamista Jussi-Pekka Hakkarainen 23 40 Uuden tiedon kaivaminen ja tekijänoikeudet Marjut Salokannel Aloittelevat asiantuntijat tieteen talkootöissä Pirkko Kuutti ja Minna Vanhasalo 25 41 Tekijänoikeusneuvosto pohtii tekemisen vapautta nykytaiteen ja verkon muuttuvassa maailmassa Tuula Hämäläinen Fennougristi Julia Kuprina etsii kielen aarteita Jussi-Pekka Hakkarainen 44 Kirjastossa tapahtuu
okm jukka liedes Johtaja kulttuuri- ja taidepolitiikan osastolla Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjastot ovat luovuuden ravintoketjun huippu. Aineisto on luomalla luotuna, se on markkinoille tuotu ja myös kirjastoissa. Kaikkiruokainen kirjasto on kulttuurisen moninaisuuden ruumiillistuma. Kulttuurinen moninaisuus on puolestaan kulttuuripolitiikan maksiimi. Parikymmentä vuotta sitten uskoimme, että digitalisoituminen ja teknisten suojausten käyttöönotto johtaa tietoyhteiskunnan kypsässä vaiheessa uuteen pimeään keskiaikaan. Kirjahyllyt eivät enää täyty kirjoista vaan aineistot ovat verkossa saatavilla vain maksua vastaan. Tämä oletettu tietoverkkojen valtakunnan pimeä keskiaika ei kuitenkaan saapunut. Monenlaisia aineistoja on saatavilla paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Idea kirjastosta on idea yhteisesti järjestetystä tiedon ja kulttuurin saatavuudesta. Sen olemassaolo perustuu yhteiskuntasopimukseen, että kaikkea tätä pitää olla maksutta kansalaisten saatavilla. Niin lähellä, että sinne pääsee kävellen tai polkupyörällä. Tulevatko digitaaliset sisältömarkkinat pitämään riittävästi huolta tiedon ja kulttuurin saatavuudesta? Kun käsillä on lehden numero, jonka teemana on tekijänoikeus, pitää sanoa, että kansalliseen digitaalisen kirjastoon on aikanaan saatava myös tekijänoikeudellisesti suojattu aineisto. Millaisella toimintamallilla tämä tapahtuisi? Sopimalla ja korvaamalla? Kaikkeen ei ole varaa heti eikä pitkään aikaan. Vähitellen tullaan joka tapauksessa maailmaan, jossa kaikki on saatavilla sähköisesti – maksusta tai maksutta. Luovan työn ja tuotannon talous pitää kuitenkin myös siinä maailmassa turvata. Kaiken keskustelun yllä leijuu kirjastojen maksuttomuuden ideaali, joka on arvo sinänsä. Tämä palvelee sivistyksellisiä perusoikeuksia ja tasa-arvoa. Se tekee kirjastosta demokratian ytimeen kuuluvan instituution. Muutoin olen sitä mieltä, että Kansalliskirjasto ansaitsisi oman lakinsa. Ja Kansalliskirjasto voisi olla yliopistosta erillinen laitos. Suomessa on muihin kansallisiin instituutioihin verrattuna poikkeuksellisen säästeliäät säännökset Kansalliskirjastosta. Yliopistolaissa on asiasta kaksi pykälää. Lisäksi asiaan toki liittyy kulttuuriaineistojen tallettamis- ja säilyttämislaki, joka on vanhan vapaakappalelain seuraaja. Voisikohan Suomessa jossain vaiheessa olla koko kirjastoverkkoa koskeva kirjastolainsäädäntö, joka kattaisi kirjastofilosofian, erityisesti sähköiset palvelut – ja koko kentän, kansalliskirjaston, korkeakoulukirjastot, yleisen kirjastojärjestelmän ja erikoiskirjastot? pä äki rjoitus Kirjastot demokratian ytimessä 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 1
jukka liedes Direktör Kultur- ock konstpolitiska avdelningen Undervisnings- och kulturministeriet l edare 2 Svensk översättning: Puck Sumelius Biblioteken i demokratins kärna Biblioteken är toppen på kreativitetens näringskedja. Materialet har skapats genom en kreativ process, det har getts ut på marknaden och finns också på biblioteken. Biblioteket är en allätande institution, den kulturella mångfalden förkroppsligad. Kulturell mångfald å sin sida är en kulturpolitisk maxim. För ungefär tjugo år sedan trodde vi att digitaliseringen och ibruktagandet av tekniska skyddsåtgärder med tiden skulle föra informationssamhället tillbaka till medeltiden. Bokhyllorna skulle inte längre fyllas av böcker, utan allt material skulle finnas på nätet, tillgängligt endast för den som hade råd att betala. Den mörka tid som utmålades infann sig dock inte. Många resurser och material är lättare tillgängliga än någonsin förr. Biblioteket som idé är tanken om en gemensamt organiserad tillgång till information och kultur. Dess existens grundar sig på ett utvecklat samhällskontrakt som säger att allt detta ska finnas gratis tillgängligt för allmänheten. Så nära att man kan ta sig dit till fots eller på cykel. Kommer den digitala innehållsmarknaden att i tillräcklig mån sörja för tillgången till information och kultur? Eftersom detta nummer har upphovsrätt som tema, bör det sägas att det nationella digitala biblioteket i sinom tid också måste omfatta även upphovsrättsligt skyddat material. Hurdan verksamhetsmodell ska då tillämpas? Avtal och ersättningar? Vi har inte råd med allt genast och inte heller på länge. Småningom kommer vi ändå att leva i en värld där allt är tillgängligt i elektronisk form – gratis eller inte. Det skapande arbetet och den skapande produktionens ekonomi måste dock tryggas också då. All diskussion präglas av idealet som säger att bibliotek ska vara gratis, och detta ideal är ett värde i sig. Det tjänar jämställdheten och den grundläggande rätten till bildning. Det gör biblioteket till en institution i demokratins kärna. I övrigt anser jag att Nationalbiblioteket vore förtjänt av en egen lag. Nationalbiblioteket kunde också vara en självständig institution som inte hör till universitetet. Jämfört med andra nationella institutioner i Finland finns det exceptionellt lite lagstiftning som gäller Nationalbiblioteket. Universitetslagen har två paragrafer. Nationalbiblioteket berörs ju också av lagen om deponering och förvaring av kulturmaterial, efterföljaren till den gamla lagen om friexemplar. Vore det möjligt att en dag åstadkomma en bibliotekslagstiftning i Finland? En lagstiftning som gäller för hela biblioteksnätet och omfattar hela fältet – nationalbiblioteket, högskolebiblioteken, det allmänna bibliotekssystemet och specialbiblioteken – och som också innefattar biblioteksfilosofin, och i synnerhet utvecklingen av de elektroniska tjänsterna? k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014
minun kansalliskirjastoni Teologian maisteri tiia trogen, Helsingin yliopisto t e k s t i j a k u va : k i r s i a h o 4 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014
Tiia Trogenin tänä keväänä valmistunut pro gradu Kuinka Struwwelpeteristä tuli Jörö-Jukka? Heinrich Hoffmannin Struwwelpeterin matka Suomeen, sensuuritoimet ja mainostus sanomalehdissä 1844– 1894 sai innoituksensa Markus Korvenkontio-Brummerin keräämästä laajasta ja kansainvälisestä Brummeriana-lasten- ja nuortenkirjakokoelmasta Kansalliskirjastossa. Miten ensi kertaa tutustuit Kansalliskirjastoon? Tulimme fuksikierroksella tutustumaan kirjastoon, ja muistan miten hämmästyin sitä, että kirjastoon ei saa tuoda omia tavaroitaan. Kun kuulin perusteluna sen, että kirjastosta on varastettu arvokkaita karttoja, hämmästyin vielä enemmän. Kuinka joku voi tehdä niin! Mistä löysit gradusi aiheen? Opiskelen teologisessa tiedekunnassa pääaineenani kirjahistoria. Professorini Tuija Laine kysyi, mitä haluaisin tutkia. Tuli mieleen, että lapsena Jörö-Jukan tarina teki minuun valtavan vaikutuksen. Perheemme osti tuolloin käytetyn auton, jonka penkin alta kirja löytyi. Se oli niin pelottava, että piilotin sen vintille enkä uskaltanut vuosikausiin avata koko kirjaa. Nyt aikuisena kirja sai minut lumoihinsa. Halusin tutkia, miten kirja on tullut Suomeen ja mikä vaikutus sillä on ollut. Valmistut tänä keväänä teologian maisteriksi. Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa? Olen 31-vuotias, ja minulla on jo kaksi tutkintoa ja lapsi. Aiemmin tein teatteriopintoja, ja olen valmis teatteri-ilmaisun ohjaaja. Lähdin teologiseen tiedekuntaan ajatuksenani työskennellä pappina jonain päivänä. Viihdyn myös vanhojen pölyisten kirjojen keskellä, tutkien ruotsissa vuonna 1872 ilmestynyt pelle snusk edustaa uhmakasta ja hiuspehkoltaan sotkuisempaa jörö-jukka-tyyppiä, joka sai väistyä silotellumman hahmon tieltä. ja kirjoittaen. Jos mahdollista, jatkan vielä tutkimusta, toivottavasti Brummerianaan liittyvää. Mikä merkitys Brummeriana-kokoelmalla oli tutkimuksellesi? Se oli minulle varsinainen kultakaivos. Niin kuin nuoret fanittavat laulaja Robinia, minä fanitan Markus Brummer-Korvenkontiota. Hän on tehnyt valtavan palveluksen tutkijoille keräämällä niin upean kokoelman lasten- ja nuortenkirjoja. Ja mikä hienointa, hän on lahjoittanut ne Kansalliskirjastolle kaikkien kiinnostuneiden käyttöön ja tutkittavaksi. Mielestäni kaikki tärkeät asiat ja tiedot täytyy jakaa. On hienoa että kokoelma on siellä, ja olisi sääli jos sitä ei käytettäisi. Terveisesi Kansalliskirjaston työntekijöille? Marjut Hjelt välitti minulle puuttuvia kirjoja, suurkiitos hänelle. Kaukopalvelun Sari Virta oli korvaamaton apu. Ja kiitos kaikille vahtimestareille, jotka toivottivat hyvää naistenpäivää! Tulin tutuksi heidän kanssaan, kun tein työtäni erikoislukusalissa ja kävin kirjastossa lähes päivittäin. Kokoelmista löytyy niin paljon hyvää materiaalia, että tutkimusta olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Kiitos haastattelusta ja hyvää kesää! Brummeriana-kokoelmasta lisätietoa lehden sivuilla 30–37. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 5
m a a i l m a lta Gunilla Herdenberg on kotoisin skånen lönnbodasta. perheen äiti oli kirjastonhoitaja. ennen kB:ta Gunilla Herdenberg toimi kaupunginkirjastonhoitajana lundissa ja kirjastoimenhoitajana Bromöllassa. myös aviomies tulee skånesta. Gunilla päätti vakavissaan jo 19-vuotiaana valita kirjastoalan. ”kirjastonhoitaja on paras ammatti”, hän sanoo. ”Haluan luoda KB:lle vahvan työkulttuurin ja vankan taloudellisen perustan tulevaisuutta ajatellen.” Haastattelussa Ruotsin kuninkaallisen kirjaston riksbibliotekarie Gunilla Herdenberg, joka on johtanut Kungliga biblioteketiä vuodesta 2012. teksti: kalevi lehtonen k u va : j e n s G u s tav s s o n / k b 6 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014
Kävit hiljattain Suomessa, Mikkelissä. Sitä on aikaisemmin mikrofilmikaupunkina kutsuttu Suomen Hollywoodiksi, mutta nykyisin sen epiteetti lienee Piilaakso. Miltä siellä näytti? Olin hyvin vaikuttunut nähdessäni energisen Majken Bremer-Laamasen ja hänen monitaitoisen henkilökuntansa. Toinen kiinnostava tuttavuus oli professori Timo Honkela. Hänen käyttämäänsä käsitettä Digital humanities ei ole helppo ruotsintaa, eikä sille oikein löydy vastinetta suomestakaan. Kirjoitin muistiinpanoihin, että digital humanities merkitsee koneiden tekemistä inhimillisiksi, jotta meistä ei tulisi koneita. Digital mining on myös mielenkiintoinen uusi termi, jossa kieliteknologisin metodein louhitaan suuria tietomääriä. Se oli hyvin tarpeellista, ja uskoisin, että tässä olisi yhteistyön paikka Suomen kanssa. Seuraava askel olisi se, että yhteistyön suorittajatason henkilöt tutustuisivat toisiinsa ja työmetodeihin. Kyse on hyvin suurista tietomääristä ja niiden tulkinnasta ja säilytyksestä ja ennen muuta tavasta tarjota se asiakkaiden käyttöön. Kyseessä on taloudellisesti vaativa hanke, ja koska kansalliskirjastot ja -arkistot joutuvat olemaan hybridejä – sekä paperidokumenttipohjaisia että digitaalisia – ei ministeriötasolla Ruotsissa tälle tahdo löytyä ymmärrystä. Suomessa asia näyttää olevan toisinpäin: siellä vallitsee keskusjohtoinen ajattelumalli, ja juristit ministeriössä ja julkaisijajärjestöissäkin yrittävät aktiivisesti löytää muutaman bitin aukkoja pohjoismaisesta tiukasta tekijänoikeuslaista. Palatakseni vielä yhteistyömuotoihin, mainitsemasi puutteiden täyttö RV-kokoelmassa voisi hyvinkin olla mukana toimintasuunnitelmassa. IFLA:n tiedetään tutkineen ja tehneen prognooseja siitä, milloin viimeiset paperisanomalehdet ilmestyvät. Suomen osalta arvio on 2020 ja USA:n osalta 2018. Suomessa ilmestyy tällä hetkellä vain 49 paperilehteä. Mitä arvelet tästä? Ruotsissa on edelleen noin 200 paperilehteä, jotka tällä hetkellä skannataan. Saattaa olla, että Ruotsin talous on paremmalla tolalla. Yksi merkki alkavasta korkeasuhdanteesta on ohjelmoijien viimeaikaiset palkankorotukset. Kyse on myös paljon siitä, miten saada suuri yleisö lukemaan lehtiä, koska digitaalista tietoa on niin paljon. Käytän itse myös Twitteriä. Ja tietysti tämä on myös sukupolvikysymys. Mutta 20–30-vuotiaat eivät tilaa sanomalehteä. Dagens Nyheter täyttää tänä vuonna 150 vuotta, ja aion kirjoittaa siihen artikkelin, jossa käsittelen sanomalehteä historiallisena dokumenttina. Sanomalehti historiallisena dokumenttina ei ole tainnut mennä läpi ruotsalaisen kirjastolaitoksen priorisoinneissa? Ja ministeriöstä on mahdotonta saada rahoitusta yli budjetin. Onko tilanne näin vakava? Toistaiseksi meidän pyyntöihimme ei ole suostuttu, mutta teemme kaikkemme korostaaksemme sitä, kuinka tärkeätä on, että sanomalehtiaineisto on suuren yleisön saatavilla. Bålstan 13 sanomalehtihyllykilometristä vain puolet, 150 miljoonaa sivua on mikrofilmattu, ja siten pelastettu jälkipolville. Koko kokoelma on bibliografioitu, mutta mitä tapahtuu sille toiselle puolikkaalle? Siihenkään minulla ei ole vastausta. Mutta jos tarkastellaan tätä digitoitua osaa ja KB:n kokoelmia ylipäänsä, säikähdin viimeisimmillä jos informaatiolla voi tehdä paljon rahaa, löytyy aina sellaisen rahamäärän yksityistäjiä ja hyödyntäjiä. (Biblioteksdagarna) Kirjastopäivillä erään Kairos Future trendspaning inför 2014 -esitelmöitsijän ajatuksia. Kansalliskirjastot hallinnoivat niin suuria määriä informaatiota, että voidaan asettaa kyseenalaiseksi, kuinka kauan kirjastot saavat pitää ne. Jos informaatiolla voi tehdä paljon rahaa, löytyy aina sellaisen rahamäärän yksityistäjiä ja hyödyntäjiä. Myös data mining voidaan nähdä tässä yhteydessä esimerkkinä, jolla on hieman kyseenalainen maine USA:n turvallisuusviranomaisten NSA:n ja Ruotsin FRA:n työmetodina. Voidaan ottaa esimerkiksi mainitsemasi USA:n musiikki- ja viihdeala: siellä missä iso rahaa liikkuu, siellä on juristeja moninkertaisesti artisteihin verrattuna. Asian voi ilmaista lyhyesti näin: tieto on valtaa. Mahtaisiko ministeriön vaihtaminen esimerkiksi kulttuuriministeriöön auttaa KB:ta saamaan enemmän rahaa valtion kassasta? Vaikea sanoa. Pohjoismaiden ja Euroopan osalta ovat kansalliskirjastot jakautuneet suunnilleen fiftyfifty näiden kahden ministeriön kesken. Vielä vähän aikaa sitten kulttuuri ja opetus olivat yhtä. On keinotekoista erotella tutkimus- ja kansalliskirjastoja muista. Seikka, johon meidän ministeriössämme olen hyvin tyytymätön, 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 7
on se, että tutkimusinfrastruktuuriin myönnetystä yhdeksästä miljardista kruunusta ei KB saanut äyriäkään. Tein asiasta myös valituksen. Mitä uutta on viime aikoina tapahtunut KB:ssa ja mitkä ovat sinun tavoitteesi RB:na? Ei kannata julistaa kovin tarkasti tavoitteitaan, koska tehtävistä jää Sne llma nin r ukk aS e t – Suome n ja Suom en kie le n pe l aSt uS ? teksti: kalevi lehtonen Biblioteksgatanin ja Humlegårdsgatanin risteyksessä, kadun numerossa 29 (tuolloin 10), oli vuonna 1851 nykyistä huomattavasti pienempi, kaksikerroksinen j.G. Carlénin talo. sen parveke antoi lehmuskujien täyttämän Humlegårdenin puistoon, suoraan sinne mihin kB tultaisiin rakentamaan. elokuun toisena päivänä vuonna 1851 oli johan ludvig runebergin kolmas tukholman vierailupäivä. Hänen matkansa ruotsiin oli megatapahtuma, joka huomioitiin hovin lisäksi kaikissa ruotsin lehdissä ja erityisesti pienessä suomalaisessa siirtokunnassa, jonka henkinen johtaja oli kB:n ylin virkamies a.i. arfwidsson. kuningas oscar i antoi kuolemattomalle runebergille audienssin, tai oikeastaan päinvastoin. rouva emilie Flygare-Carlén, joka väsyi odottamaan runebergiä juhlivaa miestään kotona, oli mennyt nukkumaan. j.G. oli onnistunut ylipuhumaan juhlitun kansallisrunoilijan kotiinsa 8 aina jotain seuraajallekin. Kuuden vuoden pituinen työrupeama RB:na on mielestäni riittävä. Sitä on mahdollista jatkaa tarvittaessa kolmella vuodella. Edeltäjältäni jäi minulle Digidaily. Käyttöliittymä on nyt loppusuoralla, olen nähnyt sen jo. Mikrofilmilukusaliin tullaan avaamaan 10 työasemaa digitaalista aineistoa varten. Yhdessä Riksarkivetin kanssa digitoidun Aftonbla- improvisoidulle yökahville ja punssille. mukana parvekkeella oli kokonainen hälisevä seurue. emilietä yritettiin herätellä ja maanitella mukaan juhlimaan kuuluisaa suomalaista kollegaa. emilie oli nimittäin itsekin varsin kuuluisa kirjailija. mutta emilie pysyi vuoteessaan ja veti peiton korvilleen. emilien välinpitämättömyys aiheutti spekulaatioita, joista kirjoitettiin tukholman lehdissä ja useissa myöhemmin ilmestyneissä muistelmissa. eivätkä spekulaatiot ole täysin ohitse vieläkään. Harva nimittäin tiesi, että j.W. snellman oli ensimmäisellä tukholmanvierailullaan 1839–1840 tutustunut nuoreen viehättävään 33-vuotiaaseen kirjailijattareen emilie Flygareen. erään yhteisen kirjallisen projektin aikana havaitsi snellman olevansa korviaan myöten rakastunut emilieen. emilie oli elämää nähnyt leski ja viiden lapsen äiti. lapsista kolme oli kuollut. jos näitä kahta henkilöä haluttaisiin verrata sijoittamalla heidät filosofisiin koulukuntiin, oli snellman hegeliläinen teoreetikko ja emilie käytännön eksistentialisti, joskaan sellaista koulukuntaa kukaan ei vielä ollut esitellytkään. rakastunut k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 detin, Svenska Dagbladetin, Expressenin, Göteborgs Aftonbladetin ja Dagens Nyheterin 1864–1921 ohella on Länsstyrelsen i Västernorrland ollut mukana digitoimassa näitä noin viittä miljoonaa sivua. Vapaasanahakuineen tämä paketti luo hyvän perustan Ruotsin digitaaliselle sanomalehtikirjastolle. Asiakkaille se tullaan esittelemään elokuun lopulla. Rahaa on palanut snellman kosi naista, mutta sai rukkaset. päinvastaisen tapahtuman seurauksena olisi todennäköisesti ollut se, että hän olisi jäänyt tukholmaan. kenestä olisi tuolloin tullut suomen kansallinen herättäjä, vai olisiko kenestäkään? kuka olisi valmistellut ja laatinut venäjän keisari aleksanteri ii:lle vuonna 1863 ehdotuksen, joka johti kieliasetukseen. kieliasetuksessa todettiin, ettei suomi ollut vieras kieli, ja asetus takasi suomenkielisille samat oikeudet kuin ruotsinkielisille. ja mitä mahtoikaan emilie ajatella, kun häntä maaniteltiin juhlimaan runebergiä? sitäkin voi spekuloida. ehkä hänen mieleensä tuli snellman, jonka jälkeen hän on saattanut huokaista tyynyynsä: ”en finne igen.” lähteitä: A Yrjö Hirn: runebergskulten. Helsingfors. Holger schildts förlag, 1935 A th. rein: juhana vilhelm snellman. kolmas korjattu ja kuvitettu painos. osa ii. otava, 1928 A kari tarkiainen: Finnarnas historia i sverige del 2. Helsingfors, 1993
yli 50 miljoonaa kruunua. Rahoitus tulee EU:lta, Wallenbergin säätiöiltä, Riksbankenilta ja KB:lta. Siis omaakin rahaa 16 miljoonaa kruunua, jotka on ansaittu kieltäymyksillä. Sanomalehtien osalta on suuri kysymysmerkki, miten mikrofilmit tullaan korvaamaan niissä kirjastoissa, joihin filmit ennen toimitettiin ilmaiseksi. Tämän sanomaleh- Humlegå r den i n ja kungliga bibl i ot eke tin HiStori a a teksti: kalevi lehtonen kungliga biblioteketin Humlegårdenin kirjastorakennus valmistui vuonna 1877, ja sitä on laajennettu ja modernisoitu useaan otteeseen. laajennuksia suunniteltaessa on otettu huomioon se, että kirjasto sijaitsee yli 700 vuotta vanhassa puistossa. vuonna 1970 tehdyn selvityksen mukaan puistossa on 14 eri lehtipuulajia, joista vanhimmat lehmukset ovat kuningatar kristiinan ajoilta 1600-luvun alusta. viiden sorakäytävän risteyksessä tiprojektin jatkaminen kuuluu tavoitteisiini. Tärkeätä on materiaalin luotettava säilytys ja tietokannan hyödyntäminen järkevän ja humaanin käyttöliittymän kautta. Mitä SBLA:n ja KB:n yhdistymiseen tulee, se oli erinomainen asia. Aluksi työtapojen erot, jotka Valtion ääni- ja kuva-arkiston ja KB:n liitoskohdassa näkyivät selvästi, ovat tasoittumassa. Digital harves- seisoo Carl v. linnén patsas ympyränmuotoisine kukkaasetelmineen. Fyysisten kokoelmien säilyttämiseksi suoritettiin 1990-luvulla urotyö: maanalaisten tilojen rakentaminen. näin on varmistettu säilytystilat vuoteen 2050 asti. Hiljattain kB:ssa on valmistunut pari vuotta kestänyt suurehko remontti. 30-vuotisen sodan aikana vuonna 1648 prahasta sotasaaliina ryöstetty suurin ja vanhin eurooppalainen käsikirjoitus paholaisraamattu eli Codex Gigas on tullut kB:n tavaramerkiksi, ei kuitenkaan hankintatapansa vaan kulttuurihistoriallisen arvonsa vuoksi. ting, jonka edeltäjäni pani koipussiin, on taas herätetty eloon ja on nimeltään Kulturarv 3. Aivan uusi yksikkö on Kunskapsuppbyggnad. Yksikkö tukee KB:n omien kokoelmien tutkimusta edistämällä niiden saavutettavuutta muun muassa uuden lähdekirjallisuuden avulla. Tutkimusosasto on jäissä, mutta sen sijaan on perustettu Forskarråd, joka koostuu useiden korkeakoulujen tutkijoista. Paikka tässä tutkijaneuvostossa on hyvin arvostettu. Minut rekrytoitiin aikoinaan perustamaan Nationella samverkan -yksikköä. Se toimii kaikentyyppisten ruotsalaisten kirjastojen yhteistyöelimenä. Olen siihen erityisen kiintynyt. Myös Librisiä kehitetään. Sen uusi versio on Libris XL, ja uudessa kansallisessa luettelossa tulee olemaan (fuzzy) sumea haku. Ennen kaikkea, ja tämä on tärkeintä, haluan huolimatta vaikeasta rahoitustilanteesta luoda KB:lle vahvan työkulttuurin ja taloudellisen perustan, jolle voi rakentaa tulevaisuutta. Mistä tietää, että valittu viranhaltija on pätevä? Hyvä ja hauska kysymys. Olemme tehneet uuden organisaation ja olen voinut valita ne osastonjohtajat, jotka tarvitsen. Käytämme normaaleja rutiineja: haastatteluja ja testausta. Tällä hetkellä lähes kaikki viranhaltijat ovat uusia. Suuren 40-luvun ikäluokan eläköitymisklusterin seurauksena henkilökunnan keski-ikä on pudonnut valtavasti. Kiitos haastattelusta ja onnea tuleviin haasteisiin. Kirjoittaja on toiminut KB:n sanomalehtiyksikössä kirjastonhoitajana vuosina 1988–2012. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 9
Yläosan konservointitaso. kupolisalissa työskennellään ala- ja ylätasolla. Kansalliskirjaston peruskorjaus kunnioittaa Engelin arkkitehtuuria Haastattelussa Kansalliskirjaston peruskorjauksen pääsuunnittelija arkkitehti Pauno Narjus t e k s t i : d o r r i t G u s ta f s s o n k u vat : p a u n o n a r j u s kellarikerroksen kalliota hihnasahataan vaateaulaksi. 10 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014
C.L. Engelin kirjastorakennus on yksi Suomen suojelluimmista rakennuksista. Miten arkkitehti lähestyy tällaista kohdetta? Analysoimalla ja sisäistämällä mitä rakennuksessa halutaan suojella, selvittämällä mitä mahdollisesti uusia toimintoja rakennukseen halutaan sijoittaa ja pohtimalla, miten mahdolliset ristiriidat ratkaistaan. Tässä kohteessa tutustumista helpotti hyvin tehty rakennushistoriaselvitys ja työryhmään kuuluva konservaattori. Mikä on henkilökohtainen ”filosofiasi” vanhojen rakennusten peruskorjauksiin? ”Filosofia” on hyvin rakennuskohtaista, suunnittelu lähtee rakennuksen ominaispiirteistä, joita yleensä ei saa hävittää. Mitä suurempi tahtotila rakennuksen alkuperäisessä arkkitehtuurissa on ollut, ja mitä säilyneempi rakennus on, sitä vähemmän ja alisteisemmin uudet piirteet saavat näkyä korjatussa rakennuksessa. Kansal- Vuonna 1845 valmistuneen kansalliskirjaston päärakennuksen on suunnitellut arkkitehti Carl ludvig engel. vuonna 2013 käynnistettiin rakennuksen restauroiva peruskorjaus, joka jatkuu yhä. kirjastorakennusta on korjattu aiemmin monessa vaiheessa. peruskorjaus tehtiin vuosina 1879–1881, arkkitehtinä Frans sjöström, rotundan laajennus taas vuosina 1904–1907, arkkitehtinä Gustaf nyström. kirjasto peruskorjattiin jälleen vuosina 1954–1957, arkkitehtinä aarne ervi, sekä vuosina 1977–1985, arkkitehtinä olof Hansson. rotundan peruskorjaus suoritettiin vuosina 1998–2000 ja julkisivukorjaus vuosina 2011–2012, molemmissa liskirjaston on tämän lajityypin edustaja puhtaimmillaan. Hyvin erilaista lähestymistapaa edustavat esimerkiksi vanhojen teollisuusrakennusten muuttaminen uuteen käyttötarkoitukseen, jossa parhaimmillaan suojellun rakennuksen ja siihen liittyvien uudisosien vuoropuhelu muodostaa kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Turussa Aurajoen rannalla vanhojen telakkarakennusten muuttaminen taideoppilaitosten tiloiksi on tällaisesta tyyppiesimerkki. Mikä on mielestäsi kiinnostavinta Engelin kirjastorakennuksessa? Olen huomannut, että tilallisuus kiinnostaa arkkitehtuurissa aina, oli kyseessä sitten minkä kauden rakennus tahansa. Engelin kirjastorakennuksessa päätilojen huima korkeus ja toisaalta pylväiden ja lehterien muodostama intiimiys kirjahyllyjen äärellä yhdistettynä ajan tuomaan patinaan muodostaa arkkitehtitoimistona oli lpr oy. rakennus on suojeltu asemakaavassa merkinnöillä sr eli ”suojeltava rakennus” ja sk eli ”valtion omistamien kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten suojelusta annetun asetuksen mukaan suojeltava rakennus”. piha-alueen puusto on suojeltu merkinnällä sp eli ”säilytettävä tai istutettava puurivi”. kun kirjastorakennus siirtyi valtion omistuksesta Helsingin yliopiston rahastojen omistukseen 14. joulukuuta 2005, uudenmaan alueellinen ympäristökeskus antoi suojelun turvaamiseksi seuraavat suojelumääräykset: 1. rakennuksia piha-alueineen tulee käyttää ja hoitaa siten, että todella kiinnostavan tunnelman ja kokonaisuuden Mitä rakennukselle tullaan tämän reilun kahden vuoden aikana tekemään ja mitä itse pidät peruskorjauksen tärkeimpinä tavoitteina? Tämän tapaisissa kohteissa talotekniikan uusiminen on usein peruskorjauksen liikkeelle panevana voimana. Suurimmat rakenteelliset muutokset tehdäänkin ullakolla ja kellarissa jonne sijoitetaan uusia ilmanvaihtokonehuoneita ja taloteknisiä reittejä. Rakennuksen toiminnallisuutta ja esteettömyyttä parannetaan muun muassa uusilla hisseillä ja vaatesäilytystiloilla sekä palautusautomaatilla. Turvallisuutta lisätään uusilla palo-ovijärjestelyillä ja kulunvalvonnalla. Vesikattokorjaus ja Rotundan julkisivu- ja ikkunakorjaus ovat näkyvimmät muutokset ulkopuolella. Päätilojen sisäpintojen ja kirjahyllyjen konservointi ja kunnostus yhdistettynä uusiin valaistus- ja kalustus- niiden kulttuurihistoriallinen arvo säilyy. 2. rakennusten ulkoarkkitehtuuri tulee säilyttää. 3. rakennusten sisätilat tulee säilyttää. muutokset ovat mahdollisia ja ne tulee toteuttaa sisätilojen historiallisia ja arkkitehtonisia ominaispiirteitä vaalien. päärakennuksen ja kirjastorakennuksen salitilojen ja muiden päätilojen suojeluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. 4. rakennusten korjauksissa ja muutoksissa on kuultava museovirastoa. virasto voi myöntää vähäisiä poikkeamia suojelumääräyksistä. peruskorjausta tehdään monen eri tahon suojelevassa otteessa. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 11
sisäkuva kupolista. järjestelyihin sekä puulattioihin ovat ehkä näkyvimmät piirteet asiakkaan näkökulmasta. Rotundan palvelualueelle on myös tulossa muutoksia. Kaikki nämä toimet tähtäävät rakennuksen säilymiseen ja säilymiseen nimenomaan kirjastokäytössä, joka on koko hankkeen tärkein tavoite. Peruskorjauksesta sanotaan myös, että se on restauroiva. Mitä se tarkoittaa? Peruskorjauksen yhteydessä tehdään toimenpiteitä, joiden tavoitteena on suojella ja vaalia rakennuksen arkkitehtonista kokonaisuutta. Vanhojen pintojen konservointi on tässä tapauksessa olennaisin poikkeama verrattuna tavalliseen peruskorjaukseen, ja tällä pyritään varmistamaan rakennuksen säilyminen tuleville polville. Talon interiööriä konservoidaan. Konservointi on hidasta ja kallistakin. Onko joitain tiettyjä tiloja tai kohteita joita nimenomaan halutaan konservoida ja miten? Konservoinnin pääkohteena ovat Kupolisali sekä Eteläinen ja Pohjoi- 12 nen lukusali. Koristemaalatut kattoholvit, kipsimarmoripylväät ja lehtereiden puuosat konservoidaan ja kunnostetaan hienovaraisesti, niin, että ajan patina on tiloissa edelleen aistittavissa. Konservointityö on laajuudessaan mittava hanke, ja tällä työmaalla erikoisuutena on, että holvien alle on rakennettu tilapäiset, pölytiiviit konservointitasot. Molemmat tilat on varustettu olosuhteiden hallintaa varten tilapäisillä ilmanvaihtolaitteilla, joilla varmistetaan sisäilman vakaus työmaa-aikana. Tämä järjestely mahdollistaa yhtaikaiset työt sekä konservoitavien holvien että lattian tasalla. Kirjastorakennus on haasteellinen kohde monella tapaa: suojelustatuksensa vuoksi hankkeen toimenpiteet tulee hyväksyttää Museoviraston asiantuntijoilla. Miten tämä on käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa organisoitu? Sekä suunnittelu- että työmaavaiheessa olemme olleet vuorovaikutuksessa Museoviraston kanssa ja kaikkiin tärkeimpiin muutoksiin k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 on saatu heidän hyväksyntänsä. Myös joistain toimenpiteistä on luovuttu. Työmaavaiheessa yhteydenpito on tiivistynyt ja Museoviraston edustajat käyvät työmaalla jokaviikkoisissa konservointi- ja työmaakatselmuksissa, joissa käydään läpi ja hyväksytään aktiivisessa vaiheessa olevia yksityiskohtia ja malleja. Tähän hankkeeseen on lisäksi perustettu Restauroinnin ohjausryhmä, jossa pohditaan restauroinnin päälinjauksia. Museoviraston lähtökohta hankkeessa on säilyttävä, muutoksia voidaan harkita tehtäväksi vain jos toiminta sitä perustellusti edellyttää. Miten tämä lähtökohta ohjaa arkkitehdin suunnittelua? Tämäntapainen ajattelutapa on sisätiloiltaan suojellussa rakennuksessa peruslähtökohtana. Restauroitavassa rakennuksessa on kuitenkin joskus tulkinnanvaraista, mitkä toimenpiteet vaalivat rakennuksen arkkitehtonista kokonaisuutta, mitkä taas tukevat rakennuksen ajallista kerroksellisuutta.
timo Heiskanen / kansalliskirjasto severin Falkmanin vuonna 1881 valmistunut teologia-lynetti löytyi remontin yhteydessä magnus enckellin vuonna 1904 valmistuneen kultakausi-maalauksen alta. keväällä 1901 muutamat yliopiston opettajat arvostelivat lynettejä, jotka heidän mielestään eivät olleet kyllin arvokkaita kansallisesti merkittävän kirjaston lukusaliin. lynettejä tehtiin alun perin kahdeksan Carl ludvig engelin alkuperäisten hahmotelmien pohjalta kirjastosalien päätyjen puoliympyräpintojen koristeeksi. Esteettömyys on tärkeä asia julkisissa rakennuksissa ja erityinen haaste vanhoissa suojelluissa kiinteistöissä. Miten sen parantamisessa tulemme onnistumaan? Esteettömyys kyllä paranee. Uusilla hissiratkaisuilla päätiloihin päästään esteettömästi Rotundan puolen ulko-ovesta ja erityisesti yhteydet Fabianian suuntaan helpottuvat. Unioninkadun puolella pääsisäänkäynnin portaiden yhteyteen lisätään käsijohde, mutta muuten ylempien kerrosten tilat, samoin kuin lukusalien lehterit jäävät edelleen esteellisiksi. Peruskorjauksen suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuu suuri joukko eri toimijoita. Miten yhteistyö sujuu? Suunnitteluryhmää valittaessa rakennuttaja edellytti, että pääsuunnittelija kerää ympärilleen erikoissuunnittelijoiden ryhmän. Tällä kokoonpanolla olemme suunnitelleet hieman vastaavanlaisia hankkeita aiemminkin ja yhteistyö on luontevaa. Tietomallinnus on tuonut suunnitelmien yhteensovitukseen aivan uuden ulottuvuuden. Kaikkien osapuolien työtä kuvaa hankkeen erityispiirteiden tiedostaminen ja siitä johtuva varovaisuus. Osapuolten suuri joukko tahmeuttaa hieman päätöksentekoa, mutta toisaalta varmuus yksityiskohtien toteuttamiskelpoisuudesta pakottaa tutkimaan asioita tarkemmin. Lopputulos tullee olemaan moninäkemyksellinen. Kerro myös lyhyesti mitä olet aiemmin tehnyt. Armeijan jälkeen olen työskennellyt LPR-arkkitehdeillä (aiemmin arkkitehtitoimisto Laiho Pulkkinen Raunio), nykyään yhtenä sen omistajista. Aiemmista suunnittelukohteista mainittakoon Aurajoen ran- nalta vanhojen telakkahallien muuttaminen Turun konservatorion ja Taideakatemian tiloiksi sekä Kruununmakasiinin ja SOK:n varaston kehittäminen Merikeskus Forum Marinumin museotiloiksi. Turun VPK:n talon ja Presidentin linnan peruskorjaukset ovat olleet viimeaikaisia peruskorjaushankkeita. Helsingin Musiikkitalon suunnitteluun osallistuin 12 vuoden ajan. Kirjoittaja on Kansalliskirjaston Hallinto- ja kehittämispalveluiden johtaja. A rakennuttaja: Helsingin yliopisto A rakennuttajakonsultti: indepro oy A arkkitehtisuunnittelu: lpr-arkkitehdit oy A pääurakoitsija: nCC-rakennus oy A käyttäjä: kansalliskirjasto 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 13
kansalliskirjaston auditoriossa järjestettiin 13. toukokuuta 2014 tilaisuus kirjaston ja sanomalehtitalojen yhteistyön kunniaksi ja uudistetun digin eli kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen verkkosivun avajaiset. Sanomalehti muuttaa muotoaan digitalisoituvassa maailmassa Uusi joukkoistamishanke keskittyy vanhoihin lehti-ilmoituksiin, artikkeleihin ja kuviin teksti: Majlis breMer-laaManen k u vat : v e i k k o s o M e r p u r o Kansalliskirjaston historiallinen sanomalehti- ja aikakauslehtikirjasto sisältää kuvia, ilmoituksia ja artikkeleita, joita kuka tahansa Internetin käyttäjä voi kerätä tai jakaa muiden samasta aihepiiristä kiinnostuneiden kanssa. Digitaalisessa muodossa olevan historiallisen sanomalehti- ja aikakauslehtikirjaston aineistokirjo kattaa vuodet 1771–1910. Lähes puolet aineistosta on ruotsinkielistä ja puolet suomenkielistä, ja tekstihakuja voi tehdä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 14 Tule mukaan etsimään sinua kiinnostavaa aineistoa! Monet haluavat nykyisin vaikuttaa Internetin sisältöön ja rikastaa sitä eri tavoin. Internetissä kohtaamme ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin me. Kirjaston rooli tietojen välittäjänä on tässä yhteydessä erityisen tärkeä. Joukkoistaminen (englanniksi crowdsourcing ja suomeksi myös joukkouttaminen tai talkoistaminen) voi antaa kirjastolle mahdollisuuden tarjota käyttäjilleen parem- k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 paa palvelua ja hyödyllisiä työkaluja. Kansalliskirjaston digitaalisia kokoelmia voivat käyttää monet eri käyttäjäryhmät, jotka yhteistyöllään edistävät yhteistä hyvää. Joukkoistamista on käytetty Internetissä monella eri tavalla. Esimerkiksi Canberrassa sijaitseva Australian kansalliskirjasto on jo pitkään työskennellyt yhdessä käyttäjien kanssa parantaakseen sanomalehtikirjastonsa tekstintulkintatoimintoa. Kun Suomen kansalliskirjasto
sevassa digitointi- ja konservointikeskuksessa. Digitoitujen kokoelmien käyttöliittymä (digi.kansalliskirjasto.fi) sisältää · historiallisen sanomalehtikirjaston eli kaikki vuosina 1771?1910 julkaistut suomalaissanomalehdet (kaksi nimikettä vuoteen 2010 saakka) · historiallisen aikakauslehtikirjaston eli 80 prosenttia kaikista vuosina 1810?1910 julkaistuista yleisistä suomalaisaikakauslehdistä (tekijänoikeuden alaiset lehdet vuoteen 1944 saakka) · vuosina 1810?1944 julkaistut teolliset pienpainatteet. Palvelu sisältää kahdeksan miljoonaa digitoitua sivua, joista puolet on vapaasti saatavilla. Kokoelmiin on tehty yli 10 miljoonaa sivuhakua. Koska digitaaliset tiedot on tallennettu METS-standardin mukaisesti, voimme käsitellä jokaista sanaa ja leikettä erikseen ja rikastaa nykyisiä tietoja. merkitset artikkelin. sinun on täytettävä vain seuraavat metatiedot (ns. kuvailutiedot): · artikkelin tai leikkeen nimi · artikkelin tai leikkeen lajityyppi voit halutessasi lisätä myös suomen-, ruotsin- tai englanninkielisiä hakusanoja, jotka perustuvat yleiseen suomalaiseen ontologiaan eli Yso:hon (ruotsiksi allso eli allmän svensk ontologi ja englanniksi Finnish General upper ontology), tai ehdottaa omia hakusanojasi. voit myös lisätä leikkeeseen yksityisiä tai yleisiä kommentteja. lehden nimi-, päiväys- ja sivutiedot täytetään automaattisesti. leikkeet lisätään automaattisesti yhteiselle hakusivulle, jossa haku tehdään kaikista metatiedoista. kehitti yhdessä Microtask-nimisen yrityksen kanssa tekstien tarkistamiseen liittyvän pelin vuosina 2011–2012, halusimme selvittää, olisiko tarvetta myös joukkoistamishankkeelle, joka koskisi erilaisia leikkeitä, kuten sanomalehtien, aikakauslehtien ja pienpainatteiden artikkeleita, kuvia ja ilmoituksia. Hanke ei perustuisi peliin vaan keskittyisi kokoelmien sisältöön. Vuonna 2011 haimme ja saimme ra- hoitusta Euroopan sosiaalirahastolta kaksi kolme vuotta kestävälle Kuvatalkoot-hankkeelle. Palvelun ensimmäinen versio eli niin kutsuttu alfaversio julkaistiin kesällä 2013, ja beetaversion odotetaan valmistuvan ennen hankkeen päättymistä huhtikuussa 2014. Suomen kansalliskirjaston laaja sisäinen digitointitoiminta erottaa sen monista muista kirjastoista. Digitointi tapahtuu Mikkelissä sijait- Miten herätäMMe ihMisten Mielen kiinnon? Miten yksittäinen henkilö hyötyy, jos hän osallistuu artikkelien, ilmoitusten ja kuvien joukkoistamishankkeeseen? Lukemattomat asiat kilpailevat vapaa-ajastamme. Joukkoistamiseen osallistuminen edellyttää omaa motivaatiota, joka voi myös perustua esimerkiksi jokaisesta osatyöstä saatavaan pieneen korvaukseen. Varsinkin monet yritykset turvautuvat tällaiseen ratkaisuun. Kansalliskirjasto on puolestaan pyrkinyt tarjoamaan käyttöliittymän, joka helpottaa digitaalisten kokoelmien käyttöä. Sen käyttämisen on oltava mahdollisimman helppoa, ja ”palkkiona” kukin käyttäjä voi koota henkilökohtaisen leikesivunsa. Leikkeet ovat myös mui- 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 15
den käyttäjien haettavissa yhteisellä sivulla, ja niitä voi jakaa muiden kiinnostuneiden kanssa sosiaalisissa medioissa. Kohderyhmäämme ovat digitaalisten kokoelmiemme nykyiset käyttäjät, mutta toivomme myös, että onnistumme houkuttelemaan uusia käyttäjiä kouluista sekä tutkijoiden ja muiden ryhmien joukosta. tervetuloa digitalkoisiin Historiallisen sanoma- ja aikakauslehtikirjaston vapaan tekstihaun kautta voi löytää tietoja esimerkiksi matkailijoiden Tukholmasta ja sen lukuisista puhelinlaitteista, joista kerrottiin Kotka-lehdessä 15. lokakuuta 1896. Käyttäjä voi lukea myös kesäkaupunki Kööpenhaminasta Wasa Nyheter -lehden numerosta, joka ilmestyi 13. syyskuuta 1896. Piirtäjä H. Hansen puolestaan on lähtenyt hiihtämään Kristianiasta eli nykyisestä Oslosta kohti Ame- 16 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 1 sanomalehtien sähköisen luovutuksen ja digitoitujen aineistojen uusien joukkoistamistyökalujen esittelyn hoiti digitointija konservointikeskuksen johtaja majlis Bremerlaamanen. 2 Comelluksen ja digitalkoot esitteli projektipäällikkö pirjo karppinen. 3 projektijohtaja kristiina markkula viestinnän keskusliitosta kertoi, miten sanomalehti toimii muuttuvassa mediakentässä.
rikkaa 24. tammikuuta 1896 ja todennut suomalaiset Haapavesisukset ylivertaisiksi. Ennen kuin 23. huhtikuuta 1896 ilmestyneen Kotka-lehden sivu kolme painettiin, Hansenin matkasuunnitelmat muuttuivat, sillä hänelle myönnettiin tukea Nansenin etsimiseen Uuden-Siperian saarilta. Kun löydät mielenkiintoisen artikkelin, voit kirjautua Digitalkoisiin. Voit kerätä leikkeitä kultakuumeesta Suomen Ivalossa tai Australian Melbournessa, tutustua kaupunkielämään vaikkapa Singaporessa tai Tukholmassa tai lukea ilmoituksen venäläis-suomalaisesta konsulista, jolta on jäänyt Pariisiin rahaa (Finlands alllmänna tidning 1863 alla). Voit kerätä leikkeitä, jotka liittyvät sukuusi, kotiseutuusi tai harrastuksiisi. Palvelua voi käyttää tavallisella tietokoneella tai taulutietokoneella. Voit myös lisätä artikkeleihin kommentteja tai hakusanoja. Tiedätkö jotain konsulista, joka jätti rahaa Pariisiin, tai Hansenin matkan jatkosta? Voit jakaa tietosi. Voit myös lisätä leikkeitä julkisilta sivuilta omaan leikekirjaasi. käyttäjät Käyttäjien mielipiteitä analysoitiin hankkeen aiemmassa vaiheessa ja tutkittiin tarkemmin vuoden 2013 alussa. Mainostimme Facebookissa kyselyä, joka koski digitaalisten kokoelmiemme suosituinta osaa eli historiallista sanomalehtikirjastoa ja joka olisi avoinna kaksi viikkoa. Saimme yhteensä 231 vastausta. Vastaajista 20 eivät olleet aiemmin käyttäneet kirjastoa. Kyselymme kohderyhmä oli historiallisen sanomalehtikirjastomme käyttäjät, ja tulokset kertoivat seuraavaa: · Tyypillinen vierailija käyttää aineistoamme usein, 1?7 kertaa viikossa. Kyse on siis aktiivisesta käyttäjäryhmästä, joka voi rikastaa kokoelmiamme. · Myönteistä on myös se, että 22 vastaajaa kertoi jakavansa aineistoamme jo nyt sosiaalisessa mediassa. · Vierailijoiden keski-ikä on melko korkea, eivätkä he käytä sosiaalisia medioita niin paljon kuin suomalaiset keskimäärin. Tästä huolimatta 160 käyttäjää kertoi hyödyntävänsä useita sosiaalisen median kanavia, ja vain 75 käyttäjää ei hyödyntänyt mitään sosiaalista mediaa. Tulosten merkitys: · Käyttäjät haluavat jakaa aineistoja tekemällä yhteistyötä sosiaalisessa mediassa tai käyttöliittymässämme. · Käyttäjät haluavat henkilökohtaisen sivun, jolle he voivat tehdä omia merkintöjään. · Käyttöympäristön on oltava yksinkertainen. · Käyttäjien on voitava kirjautua palveluun myös sosiaalisen median ulkopuolelta. Tämä helpottaa joukkoistamista silloinkin, kun aineisto on tekijänoikeuden alaista. Kysely antoi meille tärkeitä tietoja, joiden perusteella saatoimme todeta tavoitteemme olevan oikeansuuntainen ja tarkentaa sitä edelleen. kuvatalkoista digitalkoisiin Hankkeen aikana kävi ilmi, että meidän oli muutettava suunnitelmiamme. Emme saaneet rekrytoitua sopivaa henkilöä toteuttamaan hanketta. Rahoittaja (EU) antoi meille kuitenkin luvan tilata toteutuksen ulkopuoliselta taholta. Tammikuussa 2013 allekirjoitimmekin sopimuksen Gofore- ja Evident-yritysten kanssa. Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi. Pidimme tiiviisti yhteyttä molempiin yrityksiin Kanban-menetelmän avulla. Koska konsepti oli lähes valmis, keskityimme tekniseen toteutukseen, josta vastasi erittäin pätevä ja yhteistyökykyinen henkilö. Yhteydenpito on ollut päivittäistä, ja omat ja kumppaniemme työntekijät ovat työskennelleet rinta rinnan Skypen kautta. Tarkoituksena on ollut kehittää mahdollisimman yksinkertainen ja mielenkiintoinen joukkoistamisympäristö, joka on integroitu täydellisesti käyttöliittymään ja sen toimintoihin. Ensimmäinen versio valmistui kesäkuussa 2013. Koska osio on yksi ensimmäisistä, ”yksinkertaisten” ja käyttökelpoisten ideoiden toteutus vaati paljon suunnittelua. Myös pohjana toimiva käyttöliittymä ja sen tietokanta oli päivitettävä vastaamaan nykyisiä tarpeita. Johtoryhmän tuella saimme hankkeelle jatkoaikaa huhtikuun 2014 loppuun saakka, jotta voisimme jatkaa kehitystyötä ja luoda joukkoistamisosion käyttöliittymälle uuden ulkoasun. Tässä vaiheessa hankkeeseen otettiin mukaan Idean-niminen graafisen alan suunnitteluyritys. Keväällä 2014 hankkeelle annettiin uusi nimi, Digitalkoot. Joukkoistamishankkeemme on ollut antoisa ja innostava meille osallistujille. Se on ollut myös varsin työläs. Historiallisen sanomalehti-, aikakauslehti- ja pienpainatekirjaston käyttöliittymä on uusittu vastaamaan nykytarpeita. Toivomme, että uudistus vastaa odotuksia, mutta tiedämme, että työsarkaa riittää vielä. Olemme joutuneet pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä yhä uudelleen. Kehitämme tulevaisuudessa hakutoimintoja edelleen. Kirjoittaja on Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskuksen johtaja. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 17
teema / tekijänoikeudet Tekijänoikeudet tieteessä, taiteessa, verkossa, meillä ja muualla Kansalliskirjasto-lehden teemaosiossa juristit Pekka Heikkinen, Tuula Hämäläinen, Jukka Liedes ja Marjut Salokannel pohtivat tekijänoikeuksien roolia eri näkökulmista muuttuvassa nykymaailmassa. 18 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014
tekijänoikeudet / teema 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 19
teema / tekijänoikeudet Suomenkin tekijänoikeus eurooppalaistui Ja mitä sitten tapahtui? teksti: jukka liedes Tekijänoikeuden kehittämisessä oli kauan sitten vain kolme poliittista ja teknistä tasoa: kansallisen lainsäädännön kehittäminen ja kansallinen agenda, pohjoismainen yhteistyö ja keskinäinen harmonioivien ratkaisujen etsintä siinä perhepiirissä, ja kansainvälisten sopimusten kehittäminen, tulkinta ja soveltaminen. Tähän kehittämisen ajatukselliseen avaruuteen ilmestyi uusi, ei pelkästään kansallinen, mutta ei myöskään varsinaisesti kansainvälinen, vaan regionaalinen, neljäs, yhteisöllinen dimensio, Euroopan yhteisö lainsäädäntöineen. Vuonna 1988 tuli alkupamaus sille, että kaikki alkaa muuttua. Euroopan yhteisöjen komissio julkaisi kauan odotetun vihreän kirjan teknologian haasteista tekijänoikeuteen. Siinä käsiteltiin tietokoneohjelmien suojaa, tietokantojen suojaa, piratismia ja paria muuta teemaa. Vihreä kirja johti historiallisesti ottaen välittömästi uudistusten tekoon. Tuolloin alkaneessa uudessa ajassa voidaan mielestäni karkeasti erottaa kolme päävaihetta. Ensimmäinen vaihe oli vuosina 1988–2001. Käynnissä oli ultra-intensiivinen EY-sääntelyn kehittämisvaihe. Tietokoneohjelmadirektiivi etunenässä syntyi seitsemän dedikoitua tekijänoikeusdirektiiviä, mukaan luettuna eräänlaisena jatkeena vuoden 2004 immateriaalioikeuksien täytäntöönpanoa koskeva direktiivi. Vuodesta 1995 ja EY-jäsenyydestä lähtien direktiivit muodostuivat meitä sitoviksi. Syntyi tulenpalava 20 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 tarve vaikuttaa valmisteltavien Euroopan yhteisöjen säädösten sisältöön. Toinen vaihe oli vuosina 2001–2009, jota voidaan luonnehtia epämääräiseksi ja uneliaaksi hapuilun ajaksi. Barroson ensimmäinen komissio omaksui soft law -lähestymistavan. Musiikin on-line-lisensiointisuositus kiristi suomalaisten ja Pohjoismaiden hermoja. Tämän vaiheen loppupuolella esiin alkoivat siintää uudet asiat, luovien verkkosisältöjen kysymykset, massadigitoinnin asiat ja eurooppalaisen digitaalisen kirjaston perustaminen, joihin kaikkiin Pohjoismailla on erittäin suuri intressi. täMä aika Vuodesta 2010 lähtien olemme eräänlaisessa kolmannessa vaiheessa. Barroson toisen komission iskusanoja ovat olleet EU 2020 -strategia, digitaalinen agenda ja digitaaliset sisämarkkinat. Käyttöön oli tullut uusi retoriikka, joka heijasti uutta energiaa ja uutta dynamiikkaa. Myös ministerit Jyrki Katainen ja Paavo Arhinmäki olivat henkilökohtaisesti kiinnostuneita näistä asioista. Keskusteluissa haettiin toden teolla malleja ja ratkaisuja rajat ylittäville suojatun aineiston käyttötapahtumille. Vuonna 2011 syntyi musiikkituotantojen arvoa Euroopassa lisäävä ja suoja-aikoja pidentävä direktiivi. Komissio oli pohjoismaiden näkökulmasta vuosien
tekijänoikeudet / teema ajan onnettomasti fiksautunut orpoteoksiin. Orpoteosdirektiivi syntyi 2012. Lopulta vuonna 2014 syntyi tekijänoikeuksien kollektiivista hallinnointia koskeva direktiivi. Tekijänoikeusdirektiivejä on nyt kymmenen. Niiden vaikutus rajat ylittäviin tilanteisiin on kuitenkin rajallinen. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat EU-elämänsä alusta lähtien ankarasti puolustaneet mahdollisuuttaan käyttää sopimuslisenssijärjestelmää massaluotoisten käyttöjen tapauksissa. Pohjoismainen kollektiiviseen laajennettuun lupaan pohjautuva lisenssi kattaa esimerkiksi orpoteosten käytön ilman ongelmia ja ilman etukäteisiä selvittelyjä. Keskustelu ja kamppailu laajennetusta luvasta ovat lisänneet sopimuslisenssiin kohdistuvaa laajempaa eurooppalaista ja kansainvälistä kiinnostusta. Moni katsoo, että sopimuslisenssi on elegantti tapa ratkaista monimutkaisia massakäytön tilanteita. Esimerkiksi Britanniassa on vastikään säädetty ”extended collective licence”. Myös Yhdysvaltojen kongressin Copyright Officessa tätä ratkaisumallia tutkitaan massadigitoinnin alueita ajatellen. Uusi kulttuuriasioista vastaava ministeri Pia Viitanen on todennut, että yksi hänen prioriteettejaan on turvata kirjastojen ja kansalaisten tiedonsaannin asia myös digitaalisessa ympäristössä. kirjastot eydirektiivissä ja lex häkli Palataanpa vielä yhteen dedikoiduista tekijänoikeusdirektiiveistä, vuoden 2001 tietoyhteiskuntadirektiiviin. Se on eurooppalaisten kirjastojen kannalta erityisen tärkeä. Komission vuonna 1998 esittämä ehdotus sisälsi säännöksen, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat sallia tarkoin määritellyn kappaleen valmistamisen suojatuista teoksista yleensä ei-kaupallisiin tarkoituksiin kirjastoissa, oppilaitoksissa, museoissa ja arkistoissa. Pohjoismaat, Tanska ja Suomi etunenässä, havaitsivat, että oikeuksien rajoittamisella kopiointia varten ei ole mitään mieltä, jos tutkijat ja muut eivät näissä instituutioissa voisi käyttää näitä kopioita. Suomen puheenjohtajakaudella 1999 syntyi säännös, joka koskee suojatun aineiston käyttäjien saataville saattamista muun muassa kirjastoissa. Minun historiankirjoituksessani se kantaa nimeä Lex Häkli. Säännös kirjoitettiin keskustellen kansalliskirjastomme silloisen ja suuresti arvostamani ylikirjastonhoitajan Esko Häklin ja minun välilläni junassa Oslon ja lentokentän välillä kohti Norjassa pidettyä kirjasto- poliittista konferenssia. Taistelun asiasta oli aloittanut Tanska ja sen vei päätökseen Suomi. Säännös tuli hyväksytyksi junassa määritellyllä tavalla. Säännöksen viisi ehtoa ovat edelleen luettavissa direktiivistä eurooppalaisena lakina. Ilman Eskon analyyttisiä näkemyksiä ei olisi ollut mahdollista muodostaa käsitystä siitä, mitkä ovat tutkimukselle ja opiskelulle riittävät vapaudet. Brysselin silloinen ympäristö oli vihamielinen järkevillekin ja oikeuksien haltijoille haittaa tuottamattomille vapauksille. kirjastot, arkistot ja Museot sekä suoMen tekijänoikeuslaki Suomen tekijänoikeuslaissa oli vuoteen 2006 saakka primitiivinen säännös, jonka mukaan kirjastot, arkistot ja museot voivat asetuksella säädetyllä tavalla valmistaa ”valokuvaamalla” kappaleita suojatuista teoksista toimintaansa varten. Kirjastoja, arkistoja ja museoita koskevien – siihen asti pääasiassa asetuksessa olleiden – säännösten uudistamisen valmistelu aloitettiin 1990-luvun alkupuolella. Ensimmäiset ehdotelmat, jotka olivat asiallisesti sisällöltään vuonna 2005 hyväksytyiksi tulleiden säännösten esikuvia, kaatuivat vuonna 1995. Media-ala ja oikeuksien haltijat eivät luottaneet säännöksiin eivätkä kaiken yllä olleeseen ja tarkoitettuun hyvään tahtoon. Valmistelu ja siihen liittyvä keskustelu jatkui ja pitkittyi. Asiakimppu sisältyi luonnollisena osana lopulta myös vuoden 2001 direktiivin mukaisten lainsäädännön muutosten valmisteluun. Nyt uusi eurooppalainen direktiivi kertoi, että jäsenvaltiot voivat säätää tekijänoikeuden rajoituksista sekä kirjastoissa, arkistoissa että museoissa tapahtuvaan kappaleiden valmistamiseen ja myös laitoksissa tapahtuvaan yleisön saataville saattamiseen nähden. Suomessa syntyi ja tuli hyväksytyksi yksi Euroopan luultavasti järkevimmistä ja samalla joustavimmista järjestelyistä. Vuonna 2005 annetut säännökset mahdollistavat kappaleen valmistamisen, myös digitoinnin, laitosten kokoelmissa olevista teoksista. Asetuksella säädettävät laitokset saavat valmistaa kappaleita suojatuista aineistoista niiden säilyttämistä, entistämistä, hallintaa, osien täydentämistä ja puuttuvan osan hankintaa varten, kun täydennystä ei kaupalliselta puolelta ole saatavissa. Suomen ratkaisu mahdollistaa perusdigitoinnin ilman erillisiä oikeudellisia järjestelyjä, siis ilman kyn- 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 21
teema / tekijänoikeudet nystä. Se ei sisällä rajoituksia laitosten sisällä säilyttämiseen ja käyttöön tarvittavien kopioiden lukumäärän suhteen. Kymmenvuotisen lainsäädäntöprosessin ja dialogin myötä oikeuksien haltijoiden, tekijöiden ja mediayritysten yhteenliittymät pystyivät hyväksymään tulossa olleet ratkaisut. Ne sisälsivät monien muiden asioiden lisäksi myös digitaalisen kansalliskokoelman kartuttamista varten säännökset, joiden mukaan Kansalliskirjasto voi ”sadonkorjata” verkosta ajankuvaa ja saatavilla olevia aineistoja. Suomen ratkaisu sisältää vielä sen erikoispiirteen, että säädettiin valmiiksi, etukäteen, siitä mahdollisuudesta, että laitoksille saattaisi tulla tarpeelliseksi saattaa kokoelmissaan olevia aineistoja laitosten ulkopuolella olevan yleisön saataviin. Tähän tarkoitukseen säädettiin kollektiivinen laajennettu lupa, joka edellyttää neuvotteluja ja sopimista. Tämän sopimuslisenssisäännöksen mukaisia mahdollisuuksia ei vielä ole otettu käyttöön. On ollut suuresti ennenaikaista sanoa, että tämä säännös olisi ollut kuolleena syntynyt. Se on nimittäin juridisesti täysin pätevä ja vain odottaa käyttäjäänsä. Käyttöönottoa todennäköisesti hidastavat yleiset taloudelliset olosuhteet. On selvää, että yleisön saataville saattamisen eri alueilla odotukset ovat erilaisia. Joillakin alueilla on oikein ja kohtuullista, että aineiston hyödyntämisestä maksetaan oikeuksien haltijoille markkinaehtoisia korvauksia. Toisilla alueilla on mahdollista, että kaikki voivat olla yhtä mieltä siitä, että korvaukset voivat olla nimellisiä tai jopa nollalinjalla. Mitä näkyy MaailMan laajuisesta ikkunasta – pitkä kivinen tie? Maailman henkisen omaisuuden järjestössä WIPO:ssa tehtiin Marrakeshissä vastikään vuonna 2013 sopimus suojattujen julkaistujen aineistojen helpotetusta saannista näkövammaisten saataville. WIPO:ssa on käynnissä, pöydän tultua puhdistettua aikaisemmista projekteista, myös maailmanlaajuinen keskustelu kirjastojen toimintaa helpottavasta ja sääntelyä harmonisoivasta yleissopimuksesta. Hankkeen taustalla on maailman kirjastojärjestöjen yhdistyksen IFLA:n aloite. Aloite, jota koskevaan keskusteluun monet WIPO:n jäsenvaltiot osallistuvat, ei toistaiseksi ole saanut selkeää muotoa maailmanjärjestön agendalla. Hankkeen ajatuksena on muodostaa kansainvälinen puite sille, millaisia rajoituksia tekijänoikeuteen pitäisi kansallisissa lainsäädännöissä voida tehdä. Samaan aikaan tämän keskustelun kanssa on kes- 22 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 kustelun kohteena toinen paketti: kysymys siitä, mitä rajoituksia pitäisi voida tehdä tekijänoikeuksiin opetus- ja tutkimuslaitosten hyväksi ja aineiston saatavuuden helpottamiseksi muille vammaisille henkilöille kuin näkövammaisille. Keskustelut näistä kahdesta asiapaketista jatkuvat Genevessä. Marrakeshin sopimuksen jälkeen on selvää, että Suomen on tuettava muidenkin vammaisten kuin näkövammaisten hyväksi suunniteltavia kansainvälisiä erikoisjärjestelyjä – jo yleisistä tasa-arvosyistä. Teollistuneiden maiden maaryhmä, sen mukana Euroopan unioni, ovat perinteisesti vastahankaan oikeuksien rajoituksia koskevien sitovien sopimusten tekemisessä. Tämä on viime aikoina herättänyt kansainvälisesti kriittisiä äänenpainoja Euroopan unionin ilmaisemien kantojen ja toimintalinjojen suhteen. Kaikkeen tähän on syytä suhtautua rauhallisesti. Asiat on syytä tutkia tarkkaan. Euroopan unionilla on jäsenvaltioidensa edut puolustettavinaan. Näiden etujen vihollisia eivät ole kirjastojen ja arkistojen toiminta eivätkä opetuksen ja tieteellisen tutkimuksen toiminnot. Euroopan unionin ja Suomen etu on kaikkien niiden etu, joita asia koskee. Tätä on yhteisissä keskusteluissa soviteltava. Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti ja johtaja kulttuuri- ja taidepolitiikan osastolla Opetus- ja kulttuuriministeriössä. k y mme n e n e u d i r e k t i i vi ä t e k i jä n o i k e u d e Sta A tietokoneohjelmat (1991) A vuokraus- ja lainaus, lähioikeudet (1992) A satelliitti ja kaapeli (1993) A suoja-ajat (1993) A tietokannat (1996) A tietoyhteiskunta (2001) A jälleenmyyntikorvaus (droit de suite, 2001) A musiikin suoja-aikojen muutos (2011) A orpoteokset (2012) A kollektiivinen hallinnointi (2014)
tekijänoikeudet / teema Uuden tiedon kaivaminen ja tekijänoikeus teksti: Marjut salokannel Maailma muuttuu teknologian mukana. Tämä muutos on mullistanut myös tieteellisen työn tekemisen tavat jopa siinä määrin, että voimme puhua tieteellisen tutkimuksen paradigmaattisesta mullistuksesta. Tieteen tekoa määrittää tänä päivän datan intensiivinen hyödyntäminen. Datasta on tullut yhtälailla tutkimuksen raaka-aine ja tulos. Myös kirjastojen rooli on muuttunut digitalisoituneessa toimintaympäristössä. Virtualisoituvat kirjastot voivat toimia datan ja tutkimusmateriaalin aktiivisina kuratoijina ja välittäjinä globaalilla tasolla. Kirjastot ovat tänä päivänä dynaamisia tutkimusyhteisön jäseniä ja kirjastojen kautta myös aiempi tutkimus saadaan digiteknologian välityksellä uuden tutkimuksen käyttöön. Dataintensiivinen tiede on globaalia ja monitieteistä. Se edellyttää, että tieto on saatavissa ja yhdisteltävissä tutkimuskäyttöön maailmanlaajuisesti. Erilaiset datan analyysimenetelmät mahdollistavat aivan uuden tyyppisen tiedon tuottamisen digitaalisesta aineistosta. Mitä tämä tarkoittaa tekijänoikeudellisesta näkökulmasta? Dataan sinänsä ei ole tekijänoikeutta, mutta niihin alustoihin, joihin data on tallennettu, voi liittyä tekijänoikeudellinen oikeus. Ennen kaikkea tämä koskee tietokantoja, joita maailmanlaajuisesti suojataan tekijänoikeudellisina teoksina, jos niihin sisältyvät aineistot, data mukaan luettuna, on järjestetty ja kerätty omaperäisellä tavalla. EU:ssa suojataan lisäksi tietokantoja sui generis tietokantasuojan kautta, mikäli niiden sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta. Pohjoismaissa suojataan vielä näiden lisäksi tietokantoja, jos niissä on yhdistettynä suuri määrä tietoja. Tietokantoihin kohdistuva suoja ei ulotu niihin sisältyvään dataan tai muihin aineistoihin, mutta käytännössä uudet datan analyysimenetelmät edellyttävät, että tietokantaa kokonaisuudessaan voidaan selata koneellisesti. Se taas tarkoittaa, että olemassa olevat tekijänoikeudelliset poikkeussäännökset, kuten siteerausoikeus, eivät sovellu. Tietokantoihin ei sovelleta myös rajoitussäännöstä, joka mahdollistaa lyhytaikaisten teknisten kopioiden valmistuksen tietokoneen välimuistissa. Pohjoismaissa tekijänoikeuslainsäädäntö ei sisällä rajoitussäännöstä tieteellisen tutkimuksen tueksi. Miten Muualla toiMitaan? Yhdysvalloissa on joustava fair use -säännös tekijänoikeuslaissa, mikä mahdollistaa useimmissa tapauksissa uuden tiedon tuottamisen data-analyysin avulla. Fair use -säännös toimii myös perinteisesti tutkimuksen tukena. Britanniassa hyväksyttiin juuri tekijänoikeuslakiin tekstin ja datan louhintaa koskeva poikkeussäännös, joka mahdollistaa tekstin ja datan louhinnan ei-kaupalliseen tutkimukseen. Säännös on pakottavaa oikeutta, jota ei voi sopimuksella kiertää. Myös Irlannissa on esitetty tekstin ja datan louhintaa koskevaa rajoitussäännöstä tekijänoikeuslakiin. Näissä maissa on jo entuudestaan muun muassa tutkimuksen mahdollistava fair dealing -säännös. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 23
teema / tekijänoikeudet kansalliskirjasto / kirsi aHo EU:n komission eri yksiköt ovat tilanneet useamman tutkimuksen, jotka koskevat tekijänoikeudellisesti suojatun aineiston tutkimuskäyttöä ja tekstin ja datan louhintaa. Näissä tutkimuksissa suositellaan säätämään tutkimuksen tueksi tekijänoikeudellinen rajoitussäännös, joka mahdollistaisi eurooppalaisen tutkimusalueen luomisen. Nykyinen tilanne, jolloin joissain maissa on olemassa tutkimuspoikkeus ja jossain toisessa ei, asettaa eri maissa toimivat tutkijat epätasaarvoiseen asemaan ja vaikeuttaa EU:n tasoisen tutkimuksen tekemistä.1 Tämä lisäksi tekijänoikeutta ja data-analyysia koskevat komission tilaamat tutkimukset suosittelevat pakottavan poikkeussäännöksen säätämistä, joka koskisi data-analyysiä hyödyntävää ei-kaupallista tieteellistä tutkimusta. Säännöstä voitaisiin soveltaa ainoastaan käyttäjän hallussa luvallisesti oleviin tekijänoikeudellisesti suojattuihin teoksiin ja tietokantoihin eikä sitä voisi sopimuksella kiertää.2 tekijänoikeuslainsäädäntö ei ole nollasuMMapeliä Suomi on yksi niistä maista, joissa tekijänoikeuslaki ei sisällä tieteellistä tutkimusta tukevaa rajoitussäännöstä eikä tekstin ja datan louhinnan mahdollistavaa rajoitussäännöstä. Molempien tarve virtuaalisessa globaalissa tutkimusympäristössä on ilmeinen, jotta Suomessa toimivat tutkijat uskaltaisivat hyödyntää täysimääräisesti uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia. Tutkijan täytyy voida pystyä analysoimaan koneellisesti avoimella käyttöluvalla verkkoon asetettuja tutkimusjulkaisuja ilman, että hän joutuu pelkäämään oikeudellisia seuraamuksia. Uuden tiedon ’kaivamisen’ olemassa olevista tietovarannoista ei-kaupallista tieteellistä tutkimusta varten ei pitäisi olla luvanvaraista 1 study on the application of directive 2001/29/eC on copyright and related rights in the information society, jean-paul triaille (ed.), de Wolf & partners, december 2013. 2 study on the legal framework of text and data mining, jean-paul triaille et al., march 2014; sekä standardisation in the area of innovation and technological development, notable in the field of text and data mining, i. Hargreaves, l. Guibault, C.W. Handke, p. valcke, B. martens, report from the expert Group, european Commission, luxembourg: publications office of the european union, 2014, isBn 9789279367434. 24 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 silloin, kun alkuperäinen materiaali on laillisesti saatavilla. Täytyy myös muistaa, että datan louhintaan liittyvät tekijänoikeudelliset kysymykset ovat suhteellisen selkeitä verrattuna datan louhintaan liittyviin yksityisyyden suojaa ja henkilötietojen käsittelyä koskeviin ongelmiin. Suomessa pitäisi rauhoittaa tulehtunut tekijänoikeudellinen keskusteluilmapiiri ja analysoida tarkkaan minkälaisia ratkaisuja eri alueilla tarvitaan. EUlaajuiset on-line-markkinat edellyttävät EU:n laajuisia käyttölupia, mutta eivät ensisijaisesti lainsäädäntöä. Kansallisten muistiorganisaatioiden kokoelmat pitäisi saada järkevällä tavalla kansalaisten saataville myös verkkomaailmassa. Tietyillä alueilla, joissa eurooppalainen julkinen intressi on korostuneen tärkeä ja käyttöympäristö on eurooppalainen tai jopa globaali eikä käyttö perustu olemassa olevien teosten tai tietokantojen toisintamiselle sellaisenaan vaan puhtaasti uuden tiedon löytämiselle näistä aineistoista, lainsäädännöllinen ratkaisu voi olla paikallaan. On tärkeää pitää mielessä, että tekijänoikeuslainsäädäntö ei ole nollasummapeliä vaan toimiva tekijänoikeusjärjestelmä on kaikkien edun mukaista. Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori, dosentti ja riippumaton asiantuntija.
tekijänoikeudet / teema Tekijänoikeusneuvosto pohtii tekemisen vapautta nykytaiteen ja verkon muuttuvassa maailmassa teksti: tuula häMäläinen Tekijänoikeusneuvosto on toiminut vuodesta 1986 lähtien tekijänoikeuslain mukaisena tehtävänään ”avustaa opetusministeriötä tekijänoikeutta koskevien asioiden käsittelyssä sekä antaa lausuntoja tämän lain soveltamisessa.” Vuonna 2000 tekijänoikeusneuvoston intressijäsenten joukkoon liitettiin myös museo- ja kirjastoala, jota olen edustanut neuvoston varsinaisena jäsenenä kirjastoalan varajäsenen vahvistamana. Tämän ajan tekijänoikeudellisen toimintaympäristön muutokset ovat valtavia, ja koska lainsäädäntö kyseiseen ajankohtaan sisältyvine muutoksineenkaan ei pysty vastaamaan ajankohtaisuuden haasteeseen, on lain tulkinnalla ja oikeudellisilla käytännöillä merkitystä. Vaikka neuvoston jäsenet on valittu intressitahojen edustuksen perusteella, tehtävänä on riippumaton ja asiantunteva tekijänoikeuslain tulkinta. Suoraan arkisto-, museo- ja kirjastoalaa koskevia tapauksia neuvostossa on ollut vain vähän, mutta useiden tapausten suhteen ratkaisuilla on välillisesti merkitystä muistiorganisaatioiden toiminnan kannalta. Silti tekijänoikeusneuvostojen lausuntojen tai lain tulkintakäytäntöjen sijaan itse lainsäädännön kehittämisellä ja tekijänoikeuspoliittisilla ratkaisuilla on paljon suurempi merkitys muistiorganisaatioiden tehtävien kannalta. Esimerkkinä voisi ajatella valokuvan asemaa muistiorganisaatioiden toiminnassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. teoskynnyksen ja tekeMisen vapauden arviointia tekijänoikeusneuvostossa Valokuva on siitä mielenkiintoinen medium, että se on aina suojattu, ylittipä se teostason tai ei. Tekijänoikeu- dellisen suoja-ajan pituus riippuu siitä, kuuluuko valokuva TekijäL:n 1 §:n piiriin valokuvateoksena vai lain 49 a §:n määrittelemän lähioikeuden piiriin tavallisena valokuvana. Näiden merkittävin ero on suoja-ajan pituus – teosvalokuvalla 70 vuotta tekijän kuolinvuotta seuraavasta vuodesta laskettuna ja tavallisella valokuvalla 50 vuotta kuvan valmistamisesta. Erinäisistä lainmuutoksista johtuvista syistä ennen vuotta 1966 julkistettujen 49a §:n piiriin kuuluvien valokuvien suoja-aika on päättynyt. Tekijänoikeusneuvoston käsittelyyn valokuva saapuu yleensä teoskynnyksen arvioinnin merkeissä. Esimerkiksi lausunnossa 2007:15 oli kysymys 1940-luvulla valmistettujen valokuvien teossuojasta. Kuvat kuuluvat Museoviraston valokuva-arkiston kokoelmiin, joista noin 20 000 kuvaa sisältävästä Aukusti Tuhkan kokoelmasta oli lähetetty kolme valokuvaa teostason arvioimiseksi. Tekijänoikeusneuvosto päätti äänestyksen tuloksena, että kaksi kuvista ylitti teostason, joten ainakin niiden suoja-aika päättyy vuonna 2044. Tulevan käytännön varaan jää, miten Tuhkan kokoelman 20 000 muuta kuvaa käsitellään tekijänoikeudellisesti. Olennaista kuitenkin on, että valokuva suojaa saadessaan on oikeudenhaltijan yksinoikeuden piirissä, joten sen saavutettavuus on muiden kuin arkistojen määrättävissä. Valokuvan teostaso oli kysymyksessä myös lausunnossa 2013:3, jossa arvioitavana oli tunnettu Kalle Kultalan lehtikuva Neuvostoliiton noottia Havaijilla lukevista Urho Kekkosesta ja kumppaneista. Teoskynnyksen alapuolelle jäävänä kuva olisi suoja-ajan ulkopuolella vuonna 2012. Jos taas kuva arvioidaan teoskynnyksen ylittäväksi, suoja-aika päättyy vuonna 2061. Kalle Kultalan tapauksen yhteydessä tekijänoikeusneuvosto paneutui varsin tarkasti asiantuntijalausunnoin ja muun muassa Euroopan unionin tuomioistui- 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 25
teema / tekijänoikeudet men ratkaisukäytännön perusteella niihin kriteereihin, joiden perusteella rajanveto teoskynnyksen suhteen olisi tehtävä. Se on kiinnostavaa, mutta näistäkin esimerkeistä voi päätellä, ettei tekijänoikeusneuvoston salaisuudella kuitenkaan ratkaista Suomen julkisiin valokuvakokoelmiin sisältyvien noin 80 miljoonan valokuvan saavutettavuutta. Syyskuun 7. päivään 2014 saakka Kiasmassa meneillään olevassa Alfredo Jaarin retrospektiivisessä näyttelyssä Kun runous ei riitä on teos Lament of the Images/Kuvien suru (2002), jossa David Levi Straussin teksteihin perustuen taiteilija tuo esille kolme tarinaa valokuvista, joita emme pääse näkemään. Yksi tarinoista kertoo Bill Gatesin omistaman yhtiön 17 miljoonan valokuvan kokoelman hautaamisesta Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa olevaan kalkkikaivokseen. Toki kuvaoriginaalit on haudattu kaivoksen syvyyksiin niiden säilyttämiseksi, joka on hyvä asia, mutta teos asettaa kysymyksen myös maailmanhistoriallisesti merkittävän kuvamaailman asemasta ja saavutettavuudesta. Sen mukaan jo kuvien digitoiminen vie yli 400 vuotta ja onhan niiden käytettävyys kuitenkin lisenssien, lupien ja yhtiön liikeidean takana. On ehkä liian dramaattista verrata tekijänoikeuden vaikutusta kuvien läsnäolon mahdollistamiseen tähän kaivosesimerkkiin, mutta mielleyhtymää ei voi näin muistiorganisaation näkökulmasta välttääkään. Arkistoihin voi myös haudata ja piilottaa. Osittain teoskynnykseen liittyy myös minua askarruttava kysymys tekemisen vapaudesta – miten ja missä määrin tekijänoikeuslainsäädäntö ja käytäntö rajoittavat tässä ajassa työskentelevien taiteilijoiden ja muiden tekijöiden sananvapautta. Tarkoitan nyt esimerkiksi kuvataiteen strategioita, joissa muiden (suojattujen) teosten käyttö on aivan yleistä esimerkiksi kollaasien, installaatioiden, appropriaatiota käyttävän taiteen, pop-taiteen jne. yhteydessä. Suomessa design-maailmasta tutut plagiointisyytökset ovat kuvataiteen puolella harvinaisempia, mutta maailmalla asiaan liittyvää uutta ja vanhaa oikeuskäytäntöä on. Tunnettuina esimerkkeinä ovat Andy Warhol ja Jeff Koons, viimeaikaisempana vaikkapa appropriaation eräs pioneeri Prince. sitaattisäännöksiä ja vapaan MuunnelMan käsite Suomessa näiden kysymysten yhteydessä pohditaan tekijänoikeuslain sitaattisäännöksiä (22 §, mahdollisesti myös 25 §) ja erityisesti 4 §:n 2 momentin tarkoittamaa vapaan muunnelman käsitettä. Varsin mielenkiintoinen tapaus kuvataiteen alueelta on tekijänoikeusneuvoston lausunto 2009:4, jossa hakija kysyi mahdolli- 26 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2 / 2 0 1 4 suutta skannata Helsingin Sanomissa julkaistuja valokuvia tarkoituksena piirtää niistä siluetteja omassa teoksessaan, kirjassa, julkaistaviksi. Tekijänoikeusneuvosto päätyi lausumaan, etteivät ääriviivat olleet (tässä tapauksessa) suojattuja, mutta valokuvien toisintaminen sellaisenaan skannaamalla edellytti valokuvaajan suostumusta. Sen sijaan esimerkiksi siluetin läpipiirtämisessä ei ole kysymys valokuvan kappaleen valmistamisesta, jolloin toisintaminen siluettina ei edellytä suostumusta. Siluetin valmistaminen oli siis mahdollista, mutta toista tekotapaa käyttäen. Jäämättä ihmettelemään sitä, miten korkeaa ja yksityiskohtaista tekijänoikeuslainsäädännön tuntemusta taiteilijoilta vaaditaankaan, tulee kysymys mielestäni asettaa myös sananvapauden ja lain perustuslakilähtöisen tulkinnan näkökulmasta. Taiteilijan tarkoituksena oli saada ihmiset tarkkailemaan median kuvastoja ja niiden ilmentämiä rooleja käyttäen ajallemme hyvin ominaista taiteen tapaa lainata ja kommentoida olemassa olevaa materiaalia kuvatakseen, miten mediassa toisinnetaan, tuotetaan ja esitetään valtarakenteita. Katsoin eriävässä mielipiteessäni, että tapaukseen olisivat soveltuneet tekijänoikeuslain sitaattisäännökset ja erityisesti 4§ 2 momentin mukainen säännös vapaasta muunnelmasta. tekijänoikeus nykytaiteessa? Kirjalliseen teokseen, sitaattioikeuteen ja tekijänoikeudellisen suojan rajapintoihin liittyi taas tapaus 2013:13, jossa elämänkertateokseen sisältyneiden tietojen ja tarinan juonen sisällyttäminen musikaalikäsikirjoitukseen ei edellyttänyt elämänkertateoksen tekijöiden lupaa eikä heidän nimiensä ilmoittamista musikaalin yhteydessä. Tapauksessa tuli esille tekijänoikeudellinen suoja muodon eli ilmaisun suojana. Ideoita ja tietoja ei suojata: ”… tekijänoikeutta loukkaaviksi väitetyt tiedot ja tarinat ovat tapahtuma-aihioita, henkilöitä ja tarinoita, jotka on muunnettu musikaalin kohtauksiksi tai niiden osioiksi ( ) ilmaisut eivät ole siinä määrin samanlaisia, että kyseessä olisi muu kuin saman tarinan juonen, idean tai tiedon hyödyntäminen.” Tekijänoikeus muodon suojana on lain kiistaton lähtökohta mutta ei ongelmaton ajassamme tehtävän taiteen kannalta. Kun nykytaide kehittyy pitkälti sisältöjen kautta, taiteen tekijä saattaa yllätyksekseen huomata, että tekijänoikeus pakeneekin itse tekijää. linkittäMinen ja digiMaailMan haasteet Digitaalinen media tietenkin on tuonut joukon uusia
tekijänoikeudet / teema kysymyksiä tekijänoikeusneuvoston ratkottavaksi. Nekin ratkaistaan perinteisten käsitteiden kautta, joita ovat muun muassa kappaleen valmistaminen ja yleisön saataviin saattaminen. Tätä kirjoitettaessa tekijänoikeusneuvostossa on käsittelyssä linkittämistä koskeva tapaus, jossa on ollut esillä muun muassa kansainvälisellä tasolla suurta huomiota saanut Euroopan unionin tuomioistuimen 13. helmikuuta 2014 antama tuomio koskien klikattavia linkkejä ns. Svensson-tapauksessa. EUT tuli ratkaisussaan tulokseen, jonka mukaan linkittäminen on yleisön saataviin saattamista, mutta koska suojattu aineisto – neljän journalistin artikkelit – oli alun perin julkaistu sanomalehden vapaasti saavutettavana olleilla verkkosivustoilla, linkittäminen oli laillista vaikka se johtikin suoraan kyseisiin artikkeleihin. Svensson-tapaus on herättänyt kansainvälisessäkin keskustelussa paljon kysymyksiä liittyen esimerkiksi klikattavien linkkien määritelmään sekä vapaan saavutettavuuden ja uuden yleisön käsitteisiin. Linkittämisen pohdinnassa oikeuskirjallisuudessa viitataan myös ns. implied license -konstruktioon, jonka lähtökohtana on oletus internetin muita käyttöympäristöjä laajempi käyttöoikeus ja tekijän hiljainen suostumus aineiston käyttöön. Niinkin keskeinen nykyiseen tietoyhteiskuntaan liittyvä toiminto kuin linkittäminen ja sen oikeudellisen luonteen purkaminen osoittaa, että tekijänoikeudellinen lainsäädäntö perinteisine käsitteineen taipuu varsin vaivalloisesti nykyisten ongelmien käsittelemiseen. Tuula Hämäläinen on tekijänoikeusneuvoston jäsen ja lakimies Suomen Kansallisgalleriassa. Lyhyt tietoisku tekijänoikeuksien hallinnoinnista teksti: pekka heikkinen oikeudenhaltijajärjestöjä ovat kopiosto, teosto, sanasto, kuvasto, tuotos ja Gramex kopiosto on 45 kulttuurin alalla toimivan järjestön kattojärjestö (mm. kirjailijaliitto, tietokirjailijat, kuvasto, Gramex) tekijät (esim. journalistit ) luovuttavat oikeuksiensa hallinnoinnin ns. valvontavaltakirjalla tekijäjärjestölle, joka luovuttaa sen edelleen oikeudenhaltijajärjestölle kopioston valvontavaltakirjalla tekijä luovuttaa oikeuksiensa hallinnoinnin yksinomaisena järjestölle 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 27
teema / tekijänoikeudet Kaksi tekijänoikeusperinnettä – angloamerikkalainen ja mannereurooppalainen teksti: pekka heikkinen k u va : v e i k k o s o M e r p u r o Tekijänoikeus on eräs kansainvälisimmistä oikeudenaloista. Valtaosa maailman valtioista on allekirjoittanut jo 1800-luvun lopulla solmitun Bernin sopimuksen, joka määrittelee kirjallisille ja taiteellisille teoksille annettavan suojan vähimmäistason. Illuusio koko maailman kattavasta yhtenäisestä sääntelystä on entisestään vahvistunut digitaalisuuden myötä, kun suojatut teokset liikkuvat maasta toiseen, valtioiden rajoista riippumatta. Suomalaiset juristit ja tekijänoikeuskysymyksistä kiinnostuneet maallikot seuraavat – jo kielitaitoon liittyvistä syistä – erityisen tarkkaan Yhdysvalloissa käytävää keskustelua. Maassa julkaistaankin vuosittain satoja tekijänoikeutta käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita. Monet sikäläiset keskustelua herättävät oikeustapaukset saavat runsaasti mediahuomiota myös meillä; tuoreimpana esimerkkinä viime marraskuussa annettu ratkaisu jutussa ”Google vs. Authors Guild”. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että ulkomaisilla tuomioistuinratkaisuilla ja oikeuskirjallisuudessa esitetyillä argumenteilla on vain hyvin rajattu merkitys oman oikeutemme kannalta. Oikeuden pintatason yhtenäisyys kätkee nimittäin näkyvistä monia perustavanlaatuisia eroja. kaksi tekijänoikeusperinnettä Länsimaat voi karkeasti jakaa angloamerikkalaisen copyright-perinteen ja toisaalta mannereu-rooppalaisen droit d´auteur perinteen maihin. Oikeusperinteiden väliset erot liittyvät niiden erilaiseen kehityshistoriaan. Historialliseen taustaan liittyvät, oikeuden syvätason erot tulevat esille ns. kiperissä tapauksissa, joissa tuomioistuin joutuu punnitsemaan vastakkain eri suuntaan vaikuttavia oikeuksia. 28 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2 / 2 0 1 4 Englannissa tekijänoikeuden synty ajoittuu Englannin ja Skotlannin yhdistymiseen vuonna 1708. Tämän seurauksena englantilaiset kirjapainotalot hakivat suojaa skotlantilaisten kollegojensa kilpailulta. Vuonna 1710 säädettiinkin sitten Statute of Anne, jota pidetään maailman ensimmäisenä tekijänoikeuslakina. Mannereurooppalaisen tekijänoikeuden alkukoti taas on 1700-luvun lopun Ranska, jossa kirjapainotaito oli julkaisutoiminnan kehittyessä johtanut pamflettien ja kiistakirjoitusten tulvaan. Tekijänoikeuden lähtökohtana oli sensuuri: kuningas vaati, että kullekin kirjoitukselle tuli olla löydettävissä yksilöllinen tekijä. Tämä voitiin sitten tarpeen mukaan saattaa vastuuseen kuningasvaltaa suututtaneesta kirjoittelusta. Myöhemmin mannereurooppalainen tekijänoikeus imi vaikutteita 1800-luvun romantismista ja sen neromyytistä. Meikäläinen tekijänoikeus suojaa nimenomaan tekijäpersoonaa, ja teosta tämän persoonan omaperäisenä ilmaisuna. Angloamerikkalainen tekijänoikeus on painotuksiltaan selkeämmin varallisuusoikeudellista; sikäläinen lainsäädäntö ei vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta tunnusta esimerkiksi tekijän moraalisia oikeuksia. Myös suojan kynnys on mannereurooppalaista alhaisempi, mikä ilmenee jo itse oikeudenalan nimessä (”copy-right”). Eli kuten sikäläinen slogan tiivistää: ”If it is worth copying, it is worth protecting”. tekijänoikeuden periMMäinen tarkoitus? Myös suojan tavoitteissa on perustavia eroja. Amerikkalaisen tekijänoikeuden utilitaristiset, yhteiskunnallista hyötyä korostavat lähtökohdat on kirjattu jo maan perustuslakiin. USA:n perustuslain mukaan tekijänoi-
tekijänoikeudet / teema keuden tarkoituksena on tukea tieteen ja taiteen edistystä (”To promote the Progress of Science and useful Arts ”). Yhdysvalloissa tekijänoikeus kuvataankin usein järjestelmänä, jossa lain tekijälle suomia oikeuksia tasapainottavat siihen säädetyt rajoitukset. Me eurooppalaiset joudumme usein ihmettelemään amerikkalaisen tekijänoikeusjärjestelmän sopeutumiskykyä. Eräs sikäläisen oikeusperinteen elinvoimaisuuden selitys saattaa olla historiallinen yhteys pragmatistiseen filosofiaan, edustajinaan John Dewey, William James ja Charles Peirce. Tekijänoikeudessa tämä pragmatistinen perusvire ilmenee vaikkapa siten, ettei oikeudenhaltijan sallita ”istuvan oikeuksiensa päällä”, niitä aktiivisesti taloudellisesti hyödyntämättä. Eli jälleen kerran sloganiksi tiivistettynä: ”Use it or lose it.” Eurooppalaista tekijänoikeutta ei vastaavalla tavalla voi luonnehtia tasapainojärjestelmäksi, vaan meikäläisen tekijänoikeuden ensisijaisena lähtökohtana on tekijän taloudellisten ja persoonallisoikeudellisten intressien suojaaminen. Lakiin sisällytetyt, vaikkapa kirjastoja koskevat rajoitussäännökset ovat vain poikkeuksia tästä pääsäännöstä. Tämän vuoksi niitä on epäselvissä tapauksissa tulkittava supistavasti, eli tekijän eduksi. oikeuslainojen ongelMallisuus Eräs ihastusta ja kateuttakin ulkomailla herättänyt amerikkalaisen tekijänoikeuden instituutio on tekijänoikeuslain ”fair use”- säännös (§107). Tämä säännös mahdollistaa suojatun aineiston käytön ilman oikeudenhaltijan lupaa, kunhan käyttö yksittäistapauksessa täyttää laissa luetellut neljä edellytystä. Säännös tuo joustavuutta oikeuden tulkintaan, mikä lisää järjestelmän kykyä sopeutua teknologiseen muutokseen. Meillähän rajoitussäännökset on kirjattu lakiin ja ne koskevat vain tiettyjä toiminnan sektoreita – esimerkkinä jälleen kirjastot, arkistot ja museot. Yhdysvaltojen esimerkin innoittamana eräät maat kuten Etelä-Korea, Singapore ja Israel ovat sisällyttäneet lakiinsa vastaavanlaisen joustavan rajoitussäännöksen. Muualla toimiviksi osoittautuneiden mallien siirtäminen oikeusjärjestelmästä toiseen onnistuu kuitenkin vain harvoin. Oikeusjärjestelmä on lukemattomin tavoin sidoksissa yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa. Tekijänoikeuden osalta lainat ovat erityisen ongelmallisia jo siitä syystä, että tekijänoikeusperin-teiden välinen jakolinja noudattelee toista keskeistä oikeussysteemien välistä jaottelua. Angloamerikkalaisissa maissa oikeus kehittyy tuomioistuinratkaisujen (case law) pohjalta – tämähän on tuttu juttu kaikille amerikkalaisia oikeussalidraamoja seuranneille. Fair use -tyyppinen, yksittäistapauksellista harkintaa edellyttävä säännös istuu tällaiseen järjestelmään huomattavasti paremmin kuin mannereurooppalaiseen säädännäisoikeuden (civil law) järjestelmään, jossa lainsäädännön muotoilusta vastaa kansanedustuslaitos. On myös hyvä huomata, että tuomioistuin määrittelee vasta jälkikäteen, oliko käyttö tietyssä yksittäistapauksessa oikeutettua (fair) vai ei. Tuomarin tulee ratkaisua harkitessaan käyttää ohjenuoranaan neljää laissa lueteltua kriteeriä, joista painavin on käytön arvioidut vaikutukset teoksen potentiaalisilla markkinoilla. Yhdysvaltain korkea tekijänoikeusviranomainen Shira Perlmutter vieraili Suomessa viime marraskuussa Tekijänoikeudellisen yhdistyksen vieraana. Perlmutter totesi, että ideaalitapauksessa fair use -säännös toimii yksinoikeuskeskeisen tekijänoikeusjärjestelmän kaivattuna varoventtiilinä. Tämän kääntöpuoli on sitten puuttuva oikeusvarmuus. Yksittäinen tuomioistuinratkaisu voi yllättäen horjuttaa koko oikeudenalan perusteita, hyvänä esimerkkinä juuri edellä mainittu ratkaisu tapauksessa ”Google vs. Authors Guild”. Kirjoittaja on Kansalliskirjaston lakimies, joka on perehtynyt aihepiiriin Suomen Akatemian ja Kulttuurirahaston rahoituksella vuosina 2002–2005. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 29
veikko somerpuro Kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelma on lasten- ja nuortenkirjallisuuden helmi Keskiviikkona 23. huhtikuuta 2014 Kansalliskirjastossa pidettiin Brummeriana-seminaari. Seminaarin alussa julkistettiin tietokirjailija Marjut Hjeltin kirjoittama ja Into Kustannuksen kustantama kirja Lapsuuden sadut ja seikkailut, joka pohjautuu Kansalliskirjaston kansainväliseen Brummeriana-lastenkirjallisuuden kokoelmaan. Kirjailijan ja kustantajan lisäksi tilaisuudessa esitelmöivät professori Markus Brummer-Korvenkontio, professori Tuija Laine ja filosofian tohtori Sisko Ylimartimo. 30 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014
1 2 1 Runsaasti hienostuneita yksityiskohtia sisältävä kuva on Walter Cranen kirjasta Beauty and the Beast vuodelta 1895. 2 Aisopoksen faabelikokoelmassa aito hummeripoika tarkastelee äitinsä kanssa hienostelevaa sotilashummeria. Ihmisluonteita valaiseva kuvitus on Charles H. Bennettin (1828–1867). 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 31
3 4 3 Taidokas siluettikuva prinsessa Ruususen linnasta on peräisin kirjasta The Sleeping Beauty vuodelta 1920. Kuvittaja on englantilainen Arthur Rackham (1867–1939). 4 Englantilaisen Warwick Goble (1861–1943) kuvittamassa sadussa Kolme sitruunaa musta orjatar näkee vedessä puussa piileskelevän haltijattaren kuvajaisen, luulee sitä omakseen ja ylpistyy kauneudestaan niin, että kieltäytyy töistään. Tarina on peräisin italialaisen Giambattista Basilen Il Pentamerone-satukirjasta, joka ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1634 ja 1636. 32 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014
Miten ja miksi Brummeriana syntyi? t e k s t i : M a r k u s b r u M M e r - k o rv e n k o n t i o k u vat : v e i k k o s o M e r p u r o Neljäkymmentä vuotta sitten aloitin lanukirjojen eli lasten- ja nuortenkirjojen keräilyn tai paremminkin tallentamisen. Kohteena olivat aluksi Suomessa julkaistut lanukirjat, kolme vuotta myöhemmin ulkomaisetkin, koska niitä ei Suomessa juurikaan ollut nähtävillä. Siihen aikaan monien lanukirjaklassikkojen kanta- ja varhaispainokset olivat hämmästyttävän edullisia, lastenkirjakeräilijöitä ei juurikaan ollut ja heihin suhtauduttiin usein väheksyen. Toisin on nykyään, eräiden lanukohteiden hinnat ovat nousseet pilviin, kaupataanhan niitä aina Sotheby’tä ja Christie’tä myöten. Kokoelmani kartuttaminen pääsi hyvään vauhtiin. Silloin ja aina myöhemminkin ratkaisevaa apua ovat antaneet bukinistit, jotka tekivät todellista kulttuurityötä kalastamalla kirjatulvista kiinnostavimmat. Tärkeimmät pyytäjäni ovat olleet Cecil Hagelstam, Andrew Eriksson, Kalevi Salmevaara sekä tuhansia käyttämättömiä koulukirjoja markalla kappale myynyt Seppo Hiltunen. Toki on ollut paljon muitakin. Näkyvyyttä kokoelmani sai ensi kertaa kun Cecil Hagelstam 1979 antoi lanukirjanäyttelyäni varten käyttööni huutokauppakamarin tilat, vieläpä ilmaiseksi. Yleisöä tulvi Bulevardille. Sittemmin kirjojani on ollut muuallakin esillä, kuten Vammalan kirjapäivillä 1983. Pohtiessani 1980-luvun lopulla kokoelmani tulevaisuutta, kysyin kirjeitse HYK:n esimieheltä Esko Häkliltä neuvoa kenen puoleen kääntyä. Hämmästykseni ja innostukseni oli kuvaamaton kun hän ehdotti tapaamista ja kertoi HYK:n olevan kiinnostunut kirjoistani. Mikäli raatsisin luopua kokoelmastani perustettaisiin erityinen lastenkirjaosasto Fabianinkadun uudistiloihin. Brummeriana oli syntynyt ja 1990-luvun alkupuolella saatoin siirtää kirjat hyllyihin HYK:n Arabianrannan vuokratiloissa. Onneksi varasto oli vain puolisuljettu joten luotettavat tutkijat pääsivät kohteiden luo. Syntyi pari väitöskirjaa ja lisensiaattityötä. Luennoin hyllyjen katveessa esimer- kein Taideteollisen Korkeakoulun opiskelijoille. Vuonna 2002 julkaisin bibliografian ”Lapsuuden kirjat Suomessa 1799–1899”, kustantajina Cecil Hagelstam ja HYK. Työn onnistumisen ehdottomat edellytykset olivat: 1) pääsin Esko Häklin ja Raija Majamaan luvalla Fennica-hyllyjen luo, 2) kohteet eivät olleet hyllyillä sattumanvaraisesti sekaisin numerus currens -tapaan, vaan aiheryhmittäin, 3) käytössäni oli (kiitos Juha Kirkkalan) FileMakerPro-tietokanta, johon luetteloin kaikki kohteet ja jonka avulla saatoin lopuksi siirtää tekstin pienestä kotikoneestani suoraan painoasuun. Vaikka 1990-alun talouslama karsi HYK:n lastenkirjaosaston määrärahan, jatkoin omin voimin lanukirjallisuuden tallettamista. Niin kutsuttu Varjo-Brummeriana kasvoi emoaan vielä paljon laajemmaksi ja merkittävämmäksi. Ratkaisevan tärkeää oli että Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio rahoitti vuonna 2002 Varjo-Brummerianan Brummerianan syliin. Kansalliskirjaston päärakennuksen alle louhitusta uudesta luolastosta tuli kokoelmalle uusi koti. Huipputurvallinen mutta juuri siksi käyttäjien ulottumattomissa, varsinkin ennen Helka-luettelointia. Henkireikänä ovat olleet monet kirjaston suojissa pidetyt näyttelyt: Taikaportti 2001, Andersen 2005, Nalle Puh 2006, Intohimona kirjat 2008, Kolmas ulottuvuus 2009 ja Mikäs kirjan tappaisi 2010. Näyttelykohteista keskimäärin puolet on ollut Brummerianasta, puolet Lea-kokoelmasta. Jatkossakin tulisi huolehtia Brummerianakohteiden näkyvyydestä. Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmin ehdotus valvotuista kiertokäynneistä on mainio, joskin numerus currens pahoin haittaa kohteiden esittelyä ja asiakkaiden aihe- , kieli- ja aikakausikohtaisten pyyntöjen täyttämistä. Lanukirjat tuhoutuvat helpommin kuin aikuiskirjat. Jotta niistä säilyisi kokoelmakappaleita, on niitä tallennettava. Fennican puskureiksikin. Kansalliskirjaston kokoelmapäällikkö Sinimarja Ojonen on kirjoittanut lehdessä (Kansallis- 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 33
lapsuuden sadut ja seikkailut -kirjan tekijä marjut Hjelt ja markus Brummer-korvenkontio. kirjasto 5–6/2004): ”Fennica-aineisto vuosilta 1810–1944/1972 on miltei sataprosenttisesti liian hapan eikä iso osa siitä kestä enää lukusalikäyttöä. Korvaavan tallentamisen jälkeenkin alkuperäisaineistosta on edelleen huolehdittava.” Varakappaleita aikuiskirjoista löytyy Kansalliskirjastosta ja muualtakin, vanhoja lanukirjoja tuskin mistään. Eikä Fennicakaan ole puutteeton, yksin 1800-luvun lanukirjoista kolmasosa puuttuu tai on vajaina kokoelmakappaleina, tutkimukseni osoitti tämän. Brummerianassa on kaikkiaan yli 500 Fennica-puutetta. Lanukirjat ja -vihkoset ovat hentoja, keskimäärin sellainen vaatii tilaa vain kolmanneksen aikuiskirjan tarvitsemasta, vanhemmista monet ovat arkkipainatteita, jopa pienempiä. Eipä niitä karsimalla Kansalliskirjaston huutava hyllytilapuute tokene. Osa 2000-luvunkin lastenkirjoista on sangen haavoittuvia. Lasta aktivoivat liike- eli elokirjat, kuten pop up -kirjat, tuleekin hankkia suoraan kustantajalta. Lapset kohtelevat kirjojaan nykyään huolettomammin kuin ennen. Sitä paitsi tulevaisuudessa tämä päivä on muinaisuutta. Kotimaisen osaston lisäksi on Brummerianassa runsaasti ulkomaisia, vanhin vuodelta 1514. Kaikkien saattaminen Helka-tietokantaan ja sitä myöten asiakkaiden ulottuville on aikaavievää ja vaatii käyttäjiltä pitkämielisyyttä. Brummerianan eräänä tärkeänä tehtävänä on saattaa uutta, tun- 34 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 into kustannusta edusti kustantaja jaana airaksinen. tematonta lastenkirjataidetta tutuksi. Mutta tämä vaatii erikoistoimia, sillä tuntemattomia ei kukaan osaa luolasta Helka-haulla kysyä. Juuri ilmestyneessä Brummeriana-kirjassakaan ei voitu esitellä uutta kuvitusta tekijänoikeussäädösten vuoksi. Mielestäni ainoa keino olisi laittaa näitä uusia kohteita esille avohyllyihin kaiken kansan nähtäville. Tämä ei vaadi paljoa, aluksi riittänee kymmenkunta hyllymetriä – vaikkapa Brummerianan ref-kohteiden jatkoksi kunhan ne palaavat evakosta. Vielä hallussani oleva Lea-kokoelma on syntynyt ja karttunut vuoden 2002 jälkeen, kun kirjojen verkkotarjonta oli alkanut. Ennen saattoi hankintoja tehdä vain jossain määrin sattumanvaraisesti, nyt tuhannet kaupat eri puolilla maailmaa tarjoavat miljoonia kohteitaan. Verkon kautta voi hankkia juuri niitä kohteita mitä kipeimmin tarvitsee, tehdä löytöjä ja hintavertailuja. Lea-kokoelma käsittää noin 8000 kohdetta (100 hyllymetriä). Se on kerätty Brummerianan täydennykseksi, päällekkäisyyksiä ei ole. Vaikka se onkin Brummerianaa pienempi, niin silti sen veroinen, osin sen ylittäväkin – joukossa yksi inkunaabelikin. Lea-kokoelman saaminen Kansalliskirjaston Brummerianaan on nykytavoitteista tärkein. Senkin uhalla, että kokoelman luettelointi tulee vielä viemään vuosia. Harmillista käyttäjien kannalta, mutta onhan sittenkin tärkeintä, ettei Lea-kokoelmaa päästetä hajoamaan taivaan tuuliin.
Brummerianakokoelma kirjahistorioitsijan silmin t e k st i : t u i ja l a i n e lastenkirjallisuuden kokoelMat Meillä ja Muualla Brummeriana-kokoelma on syntynyt yhden keräilijän työn tuloksena. Kyse ei kuitenkaan ole maailmanlaajuisesti ainutlaatuisesta tapauksesta, vaan pikemminkin professori Markus BrummerKorvenkontio liittyy keräilyharrastuksineen pitkään jatkumoon. Useissa kirjastoissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa on merkittäviä lastenkirjallisuuden kokoelmia, jotka ovat syntyneet juuri tällä tavoin, yksittäinen bibliofiili tai tutkija on kerännyt kirjoja, jotka hän on sitten lahjoittanut tai myynyt eläessään tai testamentannut tieteelliselle kirjastolle tutkimuksen käyttöön. Esimerkkeinä voidaan mainita Indianassa Bloomingtonin yliopistossa sijaitseva Lilly Library, johon sisältyy merkittävä määrä J. K. Lillyn eri keräilijöiden kokoelmista hankkimaa lastenkirjallisuutta, Osborne Collection Toronton yleisessä kirjastossa ja Parker Collection Birminghamin keskuskirjastossa. Myös Suomesta tunnetaan muitakin tällaisia kokoelmia. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston kirjastoon kuuluu laaja professori Annika Takalan keräämä aapiskokoelma. Näin lastenkirjallisuus, joka on yhtäältä ollut varsin vähän arvostettu kirjallisuudenlaji, mutta toisaalta kovan käytön ja kulutuksen vuoksi helposti loppuun kuluvaa ja katoavaa kirjallisuutta, on saatu ilahduttavassa määrin tutkijoiden käyttöön. BruMMerianan Merkitys Kun ajattelen Kansalliskirjaston lastenkirjallisuuden kokoelmaa, ensimmäiseksi tulee mieleeni Markus Brummer-Korvenkontion laatima, vuonna 2000 julkaistu teos Lapsuuden kirjat 1799–1899 (HYKJ 66). Vaikka kyseinen bibliografia sisältääkin kirjoja runsaasti myös Kansalliskirjaston suomalaisen lastenkirjallisuuden kokoelmasta, teki- jän ja siinä samalla hänen keräämänsä Brummerianan merkitys teokselle on keskeinen. Bibliografia antaa hyvän kuvan 1800-luvun suomalaisesta lastenkirjallisuudesta, johon ei ennen tuon teoksen ilmestymistä ole meillä kiinnitetty erityistä huomiota. Bibliografiaan sisältyy suuri joukko myös erilaisia lastenlehtiä ja erilaisia tarkoituksia varten laadittuja pienpainatteita, jotka usein kirjastoissa jäävät luetteloimatta. Tällöin tällaisten erillisten bibliografioiden merkitys entisestään korostuu. Tutkijan kannalta Brummeriana on merkittävä myös siitä syystä, että se tarjoaa suomalaisen lastenkirjallisuuden osalta tutkijalle helpommin lainattavia kappaleita, Kansalliskirjaston Fennicakokoelman kappaleita kun koskevat Fennican säilyttämismääräykset eikä kirjoja sen vuoksi voi aina saada lainaksi edes lukusaliin. Kirjahistoriallisen tutkimuksen, mutta myös opetuksen kannalta kokoelma on tärkeä myös siksi, että sitä kautta ensinnäkin kirjastolle ja tutkimuksen käyttöön on saatu julkaisuja, joita kirjastosta on puuttunut varhemmin. Ilman Brummeriana-kokoelmaa erityisesti ulkomaisen lastenkirjallisuuden saatavuus kirjastossa saattaisi jäädä melko marginaaliseksi. Yhtenäisenä säilytettyä 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 35
kokoelmaa on ollut mahdollista esitellä myös opiskelijoille luentokurssien yhteydessä ja sen tarjoama tutkimusmateriaali on edesauttanut monin tavoin jo nyt kandidaatintutkielmien ja pro gradujen valmistumista. BruMMerianan lastenkirjalli suus tutkiMuksen kohteena Olen viime vuosina pitänyt useita lastenkirjallisuuteen liittyviä kirjahistorian proseminaareja, laudaturseminaareja ja luentosarjoja. Myös niissä seminaareissa, joissa aihepiiri on ollut vapaampi, useat opiskelijat ovat valinneet teemakseen jonkin lastenkirjallisuuteen liittyvän aiheen. Seuraavassa valotan hieman niitä aihealueita, joita opetuksessa on ollut tavalla tai toisella esillä. Monien lähdeaineistona on jo nyt hyödynnetty ja voidaan jatkossa hyödyntää Brummeriana-kokoelmaa, joskin tutkimuksen kannalta hyödyllisintä on yhdistää koko Kansalliskirjaston ja myös kaikkien muiden kirjastojen voimavarat lähdeaineiston hankinnassa. lastenkirjallisuuden arvot Lastenkirjat ovat tärkeitä arvokasvattajia. Erityisesti erilaisten poliittisten järjestelmien aikana laaditut aapiset ja lastenkirjat, mutta myös uskonnollisten liikkeiden parissa syntynyt kirjallisuus kertoo arvojen ja asenteiden juurruttamisesta lapsilukijoihin. Esimerkkeinä voidaan mainita sekä kommunismin aikana että itsenäistymisen jälkeen julkaistut virolaiset aapiset, Kolmannessa valtakunnassa luettu lastenkirjallisuus ja Neuvosto-Karjalassa painetut alkeisoppikirjat sekä uskonnollisia arvoja välittäneet Ensio Lehtosen Kullanmurun aapinen ja Väinö Havaksen Kristityn kodin aapinen. Poliittisia arvoja välittivät myös monet sota-aikana julkaistut lastenkirjat, esimerkiksi Suur-Suomea rakentamassa ollut Meidän sakki -kirjasarja. lastenkirjallisuuden julkaise Minen ja käännöshistoria Monet lastenkirjat ovat alun perin olleet aikuisille tarkoitettuja kirjoja, jotka on muokattu lapsilukijoita varten vasta myöhemmin, esimerkiksi Daniel Defoen Robinson Crusoe. Toiset taas ovat perinteisiä lastenkirjoja, mutta niiden teemoja on käytetty 36 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 myöhemmin aikuisille laadituissa kirjoissa, esimerkiksi Heinrich Hoffmannin Struwelpeter eli Jörö-Jukka. Lastenkirjojen eri versioiden ja eri käännösten vertailu onkin yksi keskeinen tutkimuskohde samoin kuin lasten tietokirjallisuuden tutkimus. pienpainatteet 1800-luvulla, jolloin lastenkirjallisuus alkoi selvemmin kehittyä omaksi kirjallisuudenlajikseen, ensimmäiset lapsia varten julkaistut painatteet olivat pieniä traktaatteja ja lastenlehtiä. Monet traktaateista olivat aikakauden yhdistystoiminnan, esimerkiksi pyhäkoulun puuhamiesten ja raittiusseuraliikkeen tuottamia ja monessa tapauksessa ulkomaisista esikuvista käännettyjä. Näiden tutkiminen sekä julkaisu- ja käännöshistorian osalta että sisällöltään arvo- ja asennekasvatuksen näkökulmasta tuottaa paljon uutta tietoa 1800-luvun kirjahistoriasta. Miten BruMMerianakokoelMa voisi palvella tutkijoita jatkos sa vielä entistä pareMMin? Kansalliskirjasto tiedottaa asiakkailleen kyllä omista kokoelmistaan, mutta kansallisena instituutiona sen toimiala voidaan nähdä tätä laajemmin. Tästä yhtenä esimerkkinä on äskettäin yleisölle avautunut Finna-palvelu, joka yhdistää eri muistiorganisaatioiden aineistoja. Ideaa voidaan kehittää myös lastenkirjallisuuden osalta. Kirjasto voisi laatia ja ylläpitää sivuston lastenkirjallisuutta sisältävien kirjastojen ja tutkimuslaitosten kokoelmista asianmukaisine linkkeineen. Sivusto tarjoaisi ajantasaista tietoa lastenkirjallisuuden kokoelmista ja niiden luettelointitilanteesta ja esimerkiksi kirjastoihin hankituista uusista lastenkirjoista ja niihin liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta. Näin tutkija löytäisi helpommin etsimänsä ja saisi käsiinsä mahdollisimman laajan kokoelman sitä kirjallisuutta, joka jo on kirjastojen varastoissa, mutta jonka olemassaolosta hänellä ei välttämättä ole lainkaan tietoa. Tämä edistäisi varmasti laajasti kokoelmien tunnettavuutta ja käyttöä. Kirjoittaja on teologian tohtori ja kirjahistorian professori Helsingin yliopistossa.
Brummerianakokoelma satujen ja niiden kuvitusten tutkimuksen kannalta teksti: sisko YliMartiMo Yhteistyöni professori Markus Brummer-Korvenkontion ja Brummeriana-kokoelman kanssa alkoi noin 20 vuotta sitten. Opiskellessani taidehistoriaa Jyväskylän yliopistossa olin valinnut erikoistumisalakseni kuvakirjataiteen. Kun ryhdyin tekemään lisensiaatintyötä kiinnostavasta tanskalaisesta kuvitustaiteilijasta Kay Nielsenistä (k. 1957), havaitsin, että hänen kuvittamansa kirjat olivat bibliofiilisiä harvinaisuuksia. Onneksi Brummeriana kirja-aarteineen oli olemassa. Muutoin kirjojen etsimisestä olisi huolimatta mainiosta kirjastolaitoksestamme tullut työläs ja aikaa vievä prosessi. Ja jos kohteita ei olisi löytynyt, tutkimuksestani olisi tullut – wikipedia-kielellä – tynkä. Postia alkoi kulkea Helsingin ja Rovaniemen välillä. Professori Brummer-Korvenkontio lähetti kirjoja, luki ja kommentoi tekstejäni ja auttoi asiantuntemuksellaan välttämään monia karikkoja. Kävin tutkimassa kirjoja Brummerianan silloisessa sijaintipaikassa Arabianrannassa. Varsinkin vanhempien kuvakirjojen tutkimuksessa Brummeriana oli korvaamaton tutkittavan kontekstin hahmottamisessa. Nielsenin kirjojen lisäksi selailin muitakin kuvitustaiteen kultakauden (n. 1860–1930) harvinaisuuksia, muun muassa Walter Cranen, Kate Greenawayn, Arthur Rackhamin ja Edmund Dulacin upeita kuvituksia. Lisensiaatintyöni Kay Nielsen ja kuvitustaiteen kultakausi. Komposition ja kuvaston problematiikkaa gift book -taiteessa tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 1996. Koska aineistoa oli Brummerianan myötä vielä laajempaankin tutkimukseen ja uusiin näkökulmiin, väittelin Lapin yliopistossa taiteen tohtoriksi vuonna 1998 tutkimuksella Auringosta itään ja kuusta länteen. Kay Nielsen ja mahdollisen maailman kuvaamisen keinot. Brummerianasta hyödynsin noin kolmeakymmentä kuvakirjaa sekä lisäksi tutkimuskirjallisuutta. Harrastuksena alkanut tutkimusvaihe jäi päälle ja yhteistyö Brummerianan kanssa sai jatkoa. Tanskalaisen Nielsenin kuvitusten myötä kiinnostuin saduista teksteinä ja erityisesti H. C. Andersenista. Väittelin syksyllä 2002 Oulun yliopistossa filosofian tohtoriksi kirjallisuuden alaan kuuluvalla tutkimuksellani Lumikuningattaren valtakunta. H. C. Andersenin satu sisäisen kasvun kuvauksena. Kun Andersenin syntymästä tuli vuonna 2005 kuluneeksi 200 vuotta, ilmestyi tanskalaista satukuningasta käsittelevän populaariteokseni Satujen elämää, elämän satuja. Näkökulmia H. C. Andersenin elämään, tuotantoon ja perintöön (BTJ Oy.) Seuraavaksi sain hyödyntää Brummerianan aarteita BTJ:lle kirjoittamassani populaarijulkaisussa Paratiisi ja taikamatto. Tuhannen ja yhden yön maailma satuina ja kuvina (2006). Tuolloin Brummerianan kirjat tuotiin maanalaisesta luolastosta luettavaksi Helsingin yliopiston kirjaston erikoislukusaliin – aivan kuin aarrekammiosta, minkä olen todennut kirjan esipuheessa: Aladdinin maanalaisen luolan tavoin syvältä maan uumenista löytyi aarrekätkö, joka toteutti monia toiveitani: Helsingin yliopiston Brummerianakokoelman aarteet tulivat ulottuvilleni rikastuttamaan oivallisesti kirjaani. Kiitän lämpimästi professori Markus Brummer-Korvenkontiota, joka lampun hengen tavoin saattoi näitä ihmeitä ulottuvilleni. Yhteistyö Brummerianan aarrekätkön kanssa jatkuu. Olen kirjoittamassa BTJ Oy:lle kirjaa lapsille (ja vähän isommillekin) suunnatuista Kalevala-kuvituksista. Tavoitteena on julkaista se keväällä 2015, jolloin Vanha Kalevala täyttää kunnioitettavat 180 vuotta. Kirjoittaja on lastenkirjallisuuden dosentti Oulun yliopistossa. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 37
sukukielten digitointiprojekti kohdenta a joukkoistaMista t e k s t i j a k u va : j u s s i - p e k k a h a k k a r a i n e n Kansalliskirjaston Sukukielten digitointiprojekti (2014–2016) on jatkoa hankkeen pilottikaudelle (2012–2013). Pilottikauden aikana valmisteltua tuotantotapaa laajennetaan edelleen hyödyntämään uralilaisilla kielillä tehtävää tutkimusta ja edistämään suomalais-ugrilaisilla kielillä harjoitettavaa kansalaistiedettä. Tammikuussa 2014 käynnistyneen kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on digitoida ja saattaa käyttöön lähes 1100 monografia- ja 51 sanomalehtinimekettä. Monografiasivuja oheisen suunnitelman mukaisesti kertyy noin 89 000 ja sanomalehtisivuja noin 68 000. Sukukielten digitointiprojektin materiaalit muodostavat maailman suurimman uralilaisten kielten resurssin. Projektissa tuotettava aineisto saatetaan sekä tutkijoiden hyödynnettäväksi että avoimeen kansalaiskäyttöön Kansalliskirjaston Fenno-Ugrica -kokoelmassa (fennougrica.kansalliskirjasto.fi). Digitoitavat aineistot on valikoitu yhteistyössä kotimaisen tutkijakunnan kanssa ja sen on katsottu palvelevan niin kotimaista kuin ulkomaista fennougristiikan alan tutkimusta sekä tuovan julkisuuteen runsaasti sellaista aineistoa, joita aikaisemmin ei ole tutkimuksessa voitu yhtä laajasti hyödyntää. Aineistojen digitoimisen ja käyttöön saattamisen lisäksi hankekauden yksi päätavoite on saada kielentutkijoiden käyttöön korjattua kieliaineistoja. Aineistojen tekstintunnistus (OCR) tuottaa virheellisiä merkkijonoja erityisesti huonolaatuisista originaaleista sekä kielistä, joiden korpuksia ei vielä ole saatavilla. Virheet on korjattava, että tunnistettua tekstiä voi käyttää edelleen. Digitoitujen kirjojen ja sanomalehtien kuvista tunnis- 38 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 tetun tekstin korjaamiseen ja muuhun editointiin käytetään pilottivaiheen aikana toteutettua web-käyttöliittymää, OCR-editoria, jonka avulla voidaan digitoinnin ja OCR-tunnistuksen yhteydessä jääneitä virheitä korjata tehokkaasti ja talkoistamalla. Sukukielten digitointiprojektissa talkoistaminen ja joukkoistaminen (crowdsourcing) pitäisi kuitenkin ymmärtää pikemminkin käsitteiden ’nichesourcing’ ja ’kansalaistiede’ kautta. Projektissa digitoidun aineiston luonteen ja siihen kohdistuvan tutkimuksen luonteen vuoksi joukkoistaminen suuren yleisön voimin ei tule kysymykseen. Projektissa valittu lähestymistapa korjata kieliaineistoja onkin pikemmin ymmärrettävä nichesourcingina eli kohdennettuna tai tarvehakuisena joukkoistamisena kuin perinteisenä talkoistamisen muotona. Nichesourcingin avulla voidaan yhdistää ammattilaisten osaamista optimoimaan tiettyjen monimutkaistenkin työtehtävien ihmislähtöistä suorittamista valistuneiden talkoistajien avulla, mutta samalla antamaan tällä tavoin myös työn tekijälle näkyvät kasvot. Tämä ei ole aina mahdollista perinteisissä talkoistamishankkeissa, joissa usein joukkoistamisen tavoitteena on saada prosessoitua suuria määriä aineistoja, ehkä laadunkin kustannuksella. Aineistojen joukkoistamisessa pyritäänkin työskentelemään sellaisten henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joilla on jokin intressi aineiston suhteen, vaikkapa oman sukukielen hallinnan parantaminen. Sukukielten digitointiprojektin osalta tämä tarkoittaa sitä, että on löydettävä sellaisia partnereita, mahdollisesti äidinkielisiä, joille aineiston editointi voidaan antaa tehtäväksi. Sukukielten digitointipro-
jatkohankkeen materiaaleista on Fenno-ugrica -kokoelmassa julkaistu toukokuun loppuun mennessä 75 niitty- ja vuorimarinkielistä sekä niin ikään 75 hantin- ja mansinkielistä monografiaa. kesäkuussa käyttöön asetetaan 66 samojedikielistä (nenetsi ja selkuppi) ja 200 teosta permiläisillä kielillä (udmurtti, komipermjakki ja komisyrjääni). Yli 600 rinnakkaisnimekkeen paketti tulee käytettäväksi syksyn 2014 aikana. sanomalehtien osalta käyttöön asettaminen alkaa alkutalvesta ja jatkohankkeen kaikki materiaalit ovat saatavilla Fenno-ugrica-kokoelmassa huhtikuun 2015 loppuun mennessä. jektissa näitä henkilöitä ja yhteisöjä voidaan hyvällä syyllä kutsua kansalaistieteilijöiksi, sillä heitä ohjataan käyttämään OCR-editoria ja heidät perehdytetään ymmärtämään myös projektin kielitieteellisiä tavoitteita. Perinteissä talkoistamisessa laajemmat tavoitteet on pirstottu mikrotehtäviksi, joiden suorittamiseen ei välttämättä tarvita aihepiirin erityisosaamista tai -taitoja. Nichesourcingissa pyritään hyödyntämään kansalaistieteilijöiden taitoja, esimerkiksi kielitaitoa ja paikallisten perinteiden tuntemusta, ja tuottamaan laadullisia tuloksia ja mahdollisesti uutta tietoa vaikkapa paikallisten murteiden ja traditioiden saralta. Tällaisen osaamisen hyödyntäminen kielitieteen hyväksi on tarpeen silloin, kun ei ole välttämätöntä kartuttaa yleiskielen sanastoa, vaan tehtävänanto kohdennetaan jotain erityistä tarkoitusta varten. Tyypillinen esimerkki tällaisesta tehtävästä voisi olla vaikkapa tiettyyn aihepiiriin liittyvien sanojen kerääminen tutkijoiden osoittamasta aineistosta. Tällä tavoin vaikkapa tekniikkaa käsittelevistä teoksista korjataan vain traktoreihin liittyvää sanastoa, mutta kerätään samalla traktoreihin liittyvien sanojen merkityksiä sekä vaikkapa synonyymejä, paikallisia ilmaisuja, nykymuotoja tai sanakäännöksiä. Valittu lähestymistapa korjattavan aineiston ja siihen kohdistuvien tavoitteiden näkökulmasta on tarpeen, sillä tarkoituksena on saada keskisuurten kielten (ersä, mokša, udmurtti, komipermjakki, komisyrjääni, niittyja vuorimari) osalta korjatuksi sellainen kielimateriaali, joka on kirjakielten muotoutumisvaiheille ominaista. Kysymykseen tulee edellä kuvatun esimerkin kaltainen erikois- alojen sanasto, jota kehitettiin sukukielissä intensiivisesti 1920- ja 1930-luvuilla eri tiedonaloilla. Pienempien kielten osalta (liivi, selkuppi, nenetsi, hanti, mansi, vepsä ja inkeroinen) tavoitteena pidetään sitä, että aineistot saadaan korjatuksi kokonaisuudessaan, aineiston suppeudesta johtuen. Sukukielten digitointiprojektissa ensimmäiset kansalaistieteilijät aloittavat inkeroisen kielen korjaamisen OCR-editorilla kuluvan suven aikana. Sukukielten digitointiprojekti järjestää 23.–24. kesäkuuta Pietarissa viidelle inkeroista etäisenä äidinkielenään puhuvalle henkilölle perehdytystilaisuuden, missä heidän kanssaan käydään läpi hankkeen tavoitteet ja päämäärät sekä heille opetetaan OCR-editorin käyttö. Talkoistajien kanssa on pyrkimyksenä päästä vastavuoroisuuteen, jolloin kansalaistieteilijät ja heidän yhteisönsä hyötyvät hankkeen tuloksista ja valittujen kansalaistieteilijöiden työstä. Muun muassa inkeroisen osalta korjatut sanat on tarkoitus liittää osaksi inkeroisen kielen verkkosanakirjaa, jolloin heidän työnsä palautuu takaisin kieliyhteisön hyödynnettäväksi. Tällä tavoin Sukukielten digitointiprojekti pyrkii säilyttämään uhanalaisia kieliä ja kielten moninaisuutta. Kirjoittaja on Kansalliskirjaston Tutkimuskirjaston Sukukielten digitointiprojektin projektipäällikkö. A fennougrica.kansalliskirjasto.fi A www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/digitaalisetkokoelmat/sukukielet.html A blogs.helsinki.fi/fennougrica A kk-fennougrica@helsinki.fi 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 39
a loitte le vat aS i a n t un t i jat tie te e n ta l ko otöi SSä osana aiempaa kotimaisten kielten keskuksen aineistojen kehittämishanketta oli vuonna 2010 digitoitu kymmenkunta vanhan kirjasuomen kannalta keskeistä teosta (julkaisuajankohdat 1620-luvulta 1770-luvulle, sivumäärä tuhansia). teksteillä oli tarkoitus täydentää kotuksen kaino-aineistopalvelussa käytössä olevaa vanhan kirjasuomen korpusta. digitointi tehtiin mikkelin digitointikeskuksessa, josta aineisto saatiin kuva- ja xml-versioina. tekstintunnistuksen jäljiltä virheitä oli kuitenkin tekstissä niin paljon, ettei se kelvannut korjaamattomana korpuksen pohjaksi. työvoimaa oikolukuun ei ollut, ja syntyikin ajatus tekstien korjaamisesta talkootyönä. ongelmana oli sopivan välineen, editorin, löytäminen tai luominen. kansalliskirjaston sukukielten digitointiprojektin yhteydessä oltiin kehittämässä tällaista editoria. kotus pääsi yhteistyöhön projektin kanssa, ja vanhan kirjasuomen digitoidut aineistot päätyivät kansalliskirjaston oCr-editoriin. tekstien saaminen korpusmuotoon tulee olemaan pitkä ja monivaiheinen prosessi, mutta matkan varrella näyttää oCr-editori tuovan elinvoimaa vanhan kirjasuomen tutkimukseen ja opiskeluun. tammikuussa 2014 tampereen yliopiston suomen kielen tutkinto-ohjelma liittyi projektin yhteistyökumppaneihin kotimaisten kielten keskuksen kautta. suomen kielen opiskelijat perehtyvät vanhan kirjasuomen piirteisiin ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. osana kurssin kehittämistyötä päätettiin kokeilla autenttista vanhan kirjasuomen aineistoa sekä opiskelijoita innostavaa aitoa toimeksiantoa kohdennetun talkoistamisen muodossa. opiskelijat tarkistivat kurssityönään ericus erici 40 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 sorolaisen Postillaa (1621), johon tekstintunnistuksessa on jäänyt paljon virheitä johtuen kirjan iästä ja käytetystä kirjasintyypistä, fraktuurasta. kokemukset kokeilusta ovat hyviä niin opetuksen kuin toimeksiantajankin näkökulmasta. tiedeyhteisöt ovat alkaneet enenevissä määrin hyödyntää verkon tarjoamia mahdollisuuksia, kun etsitään asiantuntevaa talkooväkeä laajoihin ja työvoimavaltaisiin hankkeisiin. tieteellisissä yhteyksissä ei ole niinkään päädytty avoimeen talkoistamiseen, vaan kohdennettuun talkoistamiseen. esimerkiksi tieteen termipankissa hankkeen työntekijät kokoavat eri tieteenalojen termistöä, jota tieteenalojen aloittelevat ja varttuneet tutkijat puolestaan määrittelevät talkooperiaatteella kaikkien tutkijoiden ja kansalaisten huviksi ja hyödyksi. sorolaisen postillan tarkistustalkoissa on kyse termipankkia rutiiniluonteisemmasta työstä, minkä takia siihen voisi olla mahdollista pyytää julkisella kutsulla suuri yleisö mukaan. kuitenkin kohdennetulla talkoistamisella on etunsa. ensimmäisen vuoden suomen kielen opiskelijoiden orastava asiantuntijatieto näkyy tarkistustyön laadussa ja luotettavuudessa, mikä on tämän aineiston jatkokäytön kannalta tärkeää. lisäksi talkootöiden tekeminen oman tieteenalan tutkijoille saa opiskelijat innostumaan omasta tieteenalastaan ihan toisin kuin pelkkä luennointi ja harjoitustöiden tekeminen opettajalle. talkootyö motivoi opiskelijoita ylittämään itsensä sekä tarkistajana että vanhan kirjasuomen opiskelijana. opettajan näkökulmasta talkoistaminen palvelee paitsi yhteiskuntaa, myös opettajaa ja opiskelijaa. pirkko kuutti tutkija kotimaisten kielten keskus minna vanhasalo yliopisto-opettaja tampereen yliopisto
jussi-pekka Hakkarainen Minun a a rteeni f enno ugrist i löy tä ä kielen a art eita päivittäin Julia Kuprina työskentelee Koneen Säätiön apurahan turvin projektitutkijana Avointa kieliteknologiaa uralilaisille vähemmistökielille (AKU) -projektissa Helsingin yliopiston Nykykielten laitoksen ja Tromssan yliopiston Giellateknon yhteistyönä. Hän vastaa hankkeen vuorimarin kielisestä osuudesta. Juliaa tapaa vain harvoin kirjaston lukusaleissa, mutta Sukukielten digitointiprojektin digitaalinen Fenno-Ugrica-kokoelma on muodostunut hänelle tärkeäksi lähteeksi vuorimarilaisiin aineistoihin. Julia, kertoisitko hieman omasta tutkijataustasi ja mitä parhaillaan teet? Äidinkieleni vuorimarin tutkimustyöni alkoi aikoinaan Tarton yliopistossa fennougristiikan opinnoista, jolloin tutkin seminaarityös- säni, ja lopulta pro gradu -tutkielmassani, verbin aikamuotoja (vuorimarissa niitä on viisi) ja niiden käyttöä. Opintojen jälkeen muutin Suomeen vuonna 2001, mutta oman alan töitä ei löytynyt. Siksi kouluttauduin markkinointi- ja myyntialalle. Olen ollut sillä alalla kymmenisen vuotta, mutta olen samalla jatkanut vuorimarin kielen tutkimusta vapaa-ajallani. Äitiysloman ja vanhempainvapaan aikana käänsin lastenkirjoja ja muuta aineistoa äidinkielelleni. Kun runsas vuosi sitten minulle avautui mahdollisuus työskennellä oman äidinkieleni parissa, suostuin ilomielin tutkijaryhmään mukaan. Projektijohtajamme Jack Rueterin rohkaisusta hävisi alkuarasteluni kieliteknologiani kohtaan melkein kokonaan, kun työ alkoi sujua. Olen tällä hetkellä tekemässä glossausta (mm. hakusanojen käsittelyä ja vuorimarilaisten sanojen kääntämistä suomeksi) ja jatkoleksikkojen määrittelyä. Millaiseen tarpeeseen kieliteknologinen tutkimus vastaa, mitä AKU:ssa tavoitellaan? Avoimeen kieliteknologiaan perustuva AKUprojekti pyrkii vastaamaan digitoituneessa nykymaailmassa laajan yleisön tarpeita. Projektinvetäjämme kieliteknologi Jack Rueter 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 41
kertoikin hiljattain, että kielten morfologisesta analysaattorista saadaan paljon enemmän johdannaisia sovelluksia kuin alunperin osattiin kuvittelemaankaan. Vuosina 2013 ja 2014 oli tarkoitus tehdä Giellatekno-käyttäjäympäristön pohjalta morfologinen jäsennin kullekin projektissa oleville kielille (aunuksenkarjala, liivi, tundranenetsi, mokša ja vuorimari), käyttäen suomalaista avointa teknologiaa //hfst.sourceforge.net ja noudattaen pitkälti suomen ja saamen kielten mallia. Jokaisen kielen jäsentimessä on sanastoosuus, josta saadaan monipuolisia taivutuskaavoja. Tällä hetkellä toimii analysaattoriin ja glossaukseen perustuva vapaa nettidigisanakirja <muter.oahpa.no>, jolla voisi lukea vuorimarinkielisiä nettisivuja, muun muassa wikipedian mrj.wikipedia.org/wiki/????_ ??????? ja blogiartikkeleita tsikma.wordpress.com jne. Projekti on siis poikinut hyötyä niin kielitieteilijöille kuin muillekin kielenkäyttäjille. Tällä hetkellä vuorimarin verkkosanakirja sisältää lähes 22 000 hakusanaa. Tämän vuoden alussa sanakirjasta tehtiin vuorimarin talvikurssia silmällä pitäen, käänteinen versio suomesta vuorimariin, minkä ansiosta voidaan hyödyntää kahden kielen analysaattoreita. Nyt voidaan hakea tutkittavaa sanaa jäsennettynä kaikkine sanamuotoineen. Analysaattori on hyvä perusta, jolla kielitieteilijät voivat kokeilla hypoteesejaan ja kielenharrastajat parantaa kielitaitojaan. Vuorimarilaisia koululaisia ja kielenoppijoita kiinnostaa varmasti myös kaksikielisen verkkosanakirjan sisältö, joka sisältää esimerkkejä sanojen käytöstä ja ilmaisuista. Kielenkäytön ammattilaisia, kuten opettajia ja toimittajia tukee myös analysaattorista generoitu Voikko-oikolukusovellus, josta tällä hetkellä on saatavilla beta-versio, joita voidaan hyödyntää kolmella alustalla: Linuxilla, Macillä ja Microsoftilla, Voikko-ohjelmiston //voikko.puimula.org kielinä avoimessa LibreOfficessa. Ennen vuoden loppua 2014 AKU:n pääkielille on tulossa myös pedagoginen demo, esimerkiksi testing.oahpa.no/livokel monien muiden kielten mukaisesti lippulaivaa (pohjoissaamea) seuraten //oahpa.no/davvi. AKU:n avointen analysaattorien kehityksessä on valmisteltu myös verkkosovellusta, 42 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 minkä avulla kuka tahansa suomalainenkin voi lukea vanhoja suomalais-ugrilaisia lehtiä tai kirjoja. Kansalliskirjastohan on nyt tuottanut paljon sukukielistä materiaalia vapaaseen käyttöön Fenno-Ugrica-kokoelmassa. Avaamalla näitä pdf-tiedostoja selaimessa on mahdollista käyttää myös nettidigisanakirjojamme niitä luettaessa. Fenno-Ugrican aineistot, niin pilotti- kuin jatkohankkeenkin aikana on valittu yhteistyössä tutkijoiden kanssa. Tutkijoita on pyritty osallistuttamaan yhteistyöhön jo hankkeen suunnitteluvaiheessa, sillä heillä on paras käsitys sukukielisten aineistojen saavutettavuudesta ja niiden vaikutuksesta tutkimukselle. Viime elokuussa Sukukielten digitointiprojekti järjesti tutkijatapaamisen, mikä aloitti jatkohankkeen apurahahakemuksen kokoamisen, joka jätettiin rahoittajalle syyskuun lopussa. Aineistojen valinnassa käytettiin useita kriteereitä, joita Kansalliskirjasto määritteli yhdessä yhteistyökirjastojen ja tutkijakunnan kanssa. Keskeisimpänä kriteerinä oli nykykirjakielten synty- ja vakiintumisajankohta. Sukukielten nykyisille vaalijoille kirjakielen syntykauden aineisto on tärkeää: 1920- ja 1930-luvun uudissanat ja niitä käyttävät tekstit toimivat meidän aikamme kielenkehittäjille yhtä lailla lähdemateriaalina kuin innovaatioiden ja innoituksen lähteenä. Digitoitaviksi esitetyt teokset on valittu siten, että ne yhtäältä kuvastavat mahdollisimman hyvin 1920-luvun innovatiivista aikaa mutta toisaalta ilmentävät myös sitä kielipoliittista muutosta, joka tapahtui 1930-luvun loppupuolella. Julia, olit mukana ehdottamassa digitoitavia aineistoja ja suuri osa ehdottamistasi nimekkeistä on juuri julkaistu FennoUgricassa. Millaisesta kieliaineistosta on kysymys? Mieleni teki silloin ehdottaa digitoitavaksi enemmänkin kirjoja äidinkielelläni, mutta olen tosi kiitollinen teille, että me saimme näinkin paljon vuorimarinkielistä aineistoa käyttöömme. Aivan upea kokonaisuus 1920–1930-lukujen harvinaista aineistoa! Vuorimarin kieltä ei ole tutkittu paljonkaan, siksi työmaata olisi valtava määrä. Itse olen kiinnostunut vuorinmarin oi-
keinkirjoituksen kehityksestä. Sen elinkaarta voi jakaa karkeasti neljään vaiheeseen, missä korostuu viime vuosisadan alun pienkielten kirjoitustavan ja nykyortografian kohtaaminen. Lähdin aineistovalinnassani myös siitä, että valinta kohdistuisi marilaisten kirjoittamiin tai laatimiin kirjoihin, joissa kielenilmaisu on luovimmillaan ja puhtaimmillaan ulkoisista vaikutteista. 1920-luvullahan alkoi Venäjällä pienkielten kehittämisvaihe, ja kirjoista voi aistia sen ajalle ominaista intoa löytää ja tehdä sanoja ja ilmauksia kuvaamaan uusia käsitteitä. Mainitsit löytäväsi Fenno-Ugrican aineistoista kieliaarteita lähes päivittäin? Joka kerta, kun avaa uuden sanomalehden tai monografian, selviää hätkähdyttäviä asioita. Viimeisin löytöretkeni oli se, kun tutustuin kaipaamaani vuorimarin kielen ensimmäiseen viralliseen ortografiaan vuodelta 1940. Yllätyin sen valtavaan yhteneväisyyteen myöhäisempien ortografioiden kanssa. 1930-luvun lopussa oli tehty totaalinen jyrkkä käännös edellisestä kirjoitusasusta, joka oli varsin marilaislähtöinen. Vuoden 1940 ortografiassa ovat marin kielten venäläistämispyrkimykset jo nähtävillä. Ei ollut enää ?????? vaan ????? (’sormi’), ei ???????? vaan ??????? (’opiskella’) eikä ????? vaan ???? (’housut’) jne. Millainen merkitys Fenno-Ugrica-kokoelmalla on sinun työllesi? Miten hyödynnät kokoelmaa tutkimuksessasi? Sanan suorassa merkityksessä kokoelmalla erittäin suuri merkitys työlleni. Olen lisäämässä sanalöytöjäni verkkosanakirjaamme uudelleenkäytön toivossa. Vanhoista oppikirjoista toivon löytäväni erikoisalojen terminologiaa. Esimerkiksi laajemman omakielisen anatomian sanaston tutkiminen olisi kielihistorian näkökulmasta mielenkiintoista, sillä esimerkiksi silmän mykiölle ei ole vastinetta nyky-vuorimarissa, vaan siitä käytetään venäjänkielistä sanaa. Tämähän on lopputulos siitä, kun vuonna 1938 alkaen kiellettiin käyttämästä kouluoppikirjoissa ja muuallakin omakielistä termisanastoa. On tärkeätä saada nettidigisanakirjaamme varten lisää vuorimarilaisia sanoja, joita ma r i n taSava lta sijaitsee noin 700 kilometriä moskovasta itään, volgan molemmilla rannoilla. vuorimarilaiset asuvat pääosin volgan oikean rannan mäkisellä seudulla. vuorimarin kieli kuuluu marin tasavallassa 1995 alkaen kielilain mukaan virallisiin kieliin niittymarin ja venäjän kielen ohella, mutta tämän todellinen asema on heikko, asiainhoito tapahtuu venäjäksi. vuorimarin kielen puhujia on noin 20 000–30 000. vuoden 2010 väestönlaskennassa vuorimaria ilmoitti puhuvansa venäjällä 23 063 ihmistä, joista 22 280 marin tasavallassa. unesCo:n määritelmän mukaan vuorimari kuuluu uhanalaisiin kieliin: http://www.unesco. org/culture/languages-atlas/ vuorimarin nettidigisanakirjojen osoite: vuorimari–suomi-sanakirja // muter.oahpa.no/mrj/fin/ ja suomi– vuorimari-sanakirja //muter.oahpa.no/ fin/mrj/ ei ole löydy painetuista sanakirjoista, myös esimerkkilauseiden ja fraasien osalta. Ainutlaatuisella Fenno-Ugrica-kokoelmalla tulee olemaan vielä isompi merkitys tulevia tutkimuksia ajatellen. Luultavasti myös koululaiset innostuvat tutustumaan isoisovanhempiensa oppikirjoihin ja muuhun digitoituun materiaaliin, sitä kautta tarkastella omaa identiteettiä ja kartuttaa tietoisuutta alueidemme vaiheista. Tavallisen lukijan roolissa minulle heräsi synnyinseutuni historia ikään kuin dokumenttielokuvana eloon, kun luin vanhoja vuorimarilaisia sanomalehtiä. 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 43
tiina järvileHto kirjastossa tapahtuu 1 H e l m i - k a n e r va t u o r i 2 tiina järvileHto Open Repositories 2014 -konferenssi järjestettiin 9.–13. kesäkuuta Helsingissä 44 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 3
H e l m i - k a n e r va t u o r i H e l m i - k a n e r va t u o r i 4 6 konferenssia pidettiin onnistuneena ja hyvin järjestettynä. tilaisuuden pääpuhuja oli tutkija erin mckiernan (kuva 3), joka korosti sitä, miten tärkeää organisaatioille on pitää tietoarkistot avoimina. seuraava open repositories -konferenssi järjestetään indianapolisissa ensi vuonna. kirjastoverkkopalveluiden johtaja kristiina Hormia-poutanen emännöi vieraita konferenssissa (kuva 4). poster-tilaisuus järjestettiin kaisakirjastossa tiistaina 10. kesäkuuta (kuva 5). sää suosi konferenssivieraita erityisesti keskiviikkona 11. kesäkuuta (kuvat 6 ja 7). jukka pennanen 7 paasitorniin kokoontui noin 500 osallistujaa eri puolilta maailmaa (kuvat 1 ja 2). 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 45 kirjastossa tapahtuu 5
kirjastossa tapahtuu hotelli käMpin nuottikokoelMa kansalliskirjastolle Finnvox Studiot lahjoitti 16. toukokuuta 2014 Kansalliskirjastolle laajan nuottikokoelman, joka on ollut Hotelli Kämpin salonkiorkesterien käytössä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Kokoelman lahjoitti kirjastolle Finnvox Studioiden johtaja Risto Hemmi. Arvokas kokoelma on päätynyt Finnvoxille johtaja Kurt Juuranton hankkimana 1960-luvulla. Nuotisto pelastettiin talteen viime hetkellä, sillä vanha Hotelli Kämp purettiin vuonna 1967. Theodor Höijerin suunnittelema Hotelli Kämp aloitti toimintansa Pohjois-Esplanadinkadulla 1887. Hotelli oli pitkään Helsingin hienostunein liikelaitos, jossa oli ensiluokkainen palvelu. Kulttuuriväki otti viihtyisän ja modernin Kämpin pian omakseen. Vuo- 46 sisadan alussa hotellin kabinetissa tapasivat muun muassa Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Robert Kajanus ja Armas Järnefelt. Kämpin korkeatasoiset salonkiorkesterit kapellimestareineen nostivat hotelli-ravintolan statusta ja vaikuttivat ravintolan viihtyvyyteen. Ravintolaan palkattiin vakituisia kokoonpanoja, pienyhtyeitä ja jopa 20- 30-miehisiä orkestereja. Hotelli Kämpin orkestereilla on ollut poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen ohjelmisto, tästä kertoo Kansalliskirjaston vastaanottama noin 4500 nuotin lahjoitus. Noin neljännes kokoelmasta on suomalaisten säveltäjien teoksia, mutta kokoelmaa voi kuvailla hyvin kansainväliseksi. Nuotistosta on riittänyt valittavaa sekä kahvilakonsertteihin että pöytäseurueiden taustaviihteeksi. Suurin osa aineistosta on sovituksia salonkiorkestereille, elettiin sovittajien kulta- k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 aikaa. Monet sovituksista ovat käsikirjoituksia. Marssit, potpurrit, oopperafantasiat, alkusoitot, konserttikappaleet, laulut ja tanssimusiikki kuuluvat Kämpin nuottikokoelmaan. Suosittuja valsseja on kokoelmassa yli 700. Nuottikokoelmaan liittyy kappaleenmukainen kortisto. Nuotiston alkuperäinen systematiikka on säilytetty kirjastossa. Nuottikokoelman sisällöstä kertoo julkaisu Hotel Kämp soitto-ohjelmisto 1930-luvulta. Julkaisu on tutkittavissa verkossa Doria-tietokannan kautta, linkki julkaisuun www.doria.fi/ handle/10024/85811. Hotelli Kämpin nuottikokoelma on tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käytössä Kansalliskirjaston tiloissa. Kirjastonhoitaja Tarja Lehtinen Kansalliskirjasto, Tutkimuskirjasto
H e l m i - k a n e r va t u o r i Professori FT Jukka Kemppinen luovutti 12. toukokuuta 2014 Kansalliskirjastolle laajan kirjallisen aineistonsa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle sekä oman arkistonsa että isänsä kirjailija Kullervo Kemppisen arkiston. Luovutettavat arkistot sisältävät materiaalia sotavuosista tähän päivään. ”Kokoelma tarjoaa tulevaisuudelle hyvin moniulotteisen kokonaisuuden, joka kuvaa muun muassa tämän keskeisen kirjoittajan ja mielipidevaikuttajan työvälineiden ja foorumien muutosta”, toteaa Kansalliskirjaston johtaja ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm. Kansalliskirjaston lahjoitus koostuu teosten sähköisistä käsikirjoitusversioista, blogeista ja niiden lukijakommenteista sekä valokuvista. Painetut teokset kirjasto on vastaanottanut vapaakappaleina. Luovutettu aineisto kattaa kuusi vuosikymmentä ja pitää sisällään muun muassa 2 400 vuosikymmenien varrella julkaistua artikkelia paikallis- ja maakuntalehdistä Helsingin Sanomiin ja 250 kirjaa, joiden joukossa on runokokoelmia, lainopillisia kirjoja, tieteellisiä julkaisuja sekä suomennoksia 11 eri kielestä. Blogikirjoituksia on yhteensä 3 500 ja niihin liitettyjä kommentteja noin 35 000. Kai Ekholm kuvaa Kemppisen kokoelmaa haastavaksi juuri sen monimuotoisuuden vuoksi. ”Kemppisen tuotanto on ihanteellinen kohde, koska haluamme osoittaa muistiorganisaatioiden haasteet sähköisellä kaudella. Ilman tekijöiden, lainsäätäjän ja Kansalliskirjaston yhteistyötä emme saa talteen kaikkea aineistoa.” Kansalliskirjasto tuo julkistetun aineiston asiakaskäyttöön avoimen Doria-palvelun kautta. Julkistamaton aineisto viedään Varia-palveluun, johon asiakkaat pääsevät vapaakappaletyöasemilta. Kokoelma tarjotaan asiakaskäyttöön vuonna 2015. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle (SKS) luovutettu arkisto sisältää julkaistujen teosten käsikirjoituksia, luonnoksia ja runokonsepteja, kirjeitä, valokuvia, käännöksiä, muistivih- 2/2014 k a n s a l l i s k i r j a s t o 47 kirjastossa tapahtuu professori jukka keMppisen kirjallinen eläMäntyö kansalliskirjastolle ja sks:lle koja, muistokirjoja ja leikkeitä. Kirjailija, asianajaja, laamanni Kullervo Kemppisen (1921–2012) arkisto taas koostuu käsikirjoituksista, kirjeistä ja valokuvista. Mukana on myös mm. lentopäiväkirja sotavuosilta ja erilaisia muistikirjoja, kuten virheettömästi pikakirjoituksella tallennetut hallinto-oikeuden luennot vuodelta 1946 ja raportit yli 60 tunturivaellukselta. SKS:n kirjallisuusarkiston johtaja Ulla-Maija Peltonen korostaa yksityisarkistojen ainutkertaisuutta ja korvaamattomuutta tutkimuksen lähdeaineistona. ”Ne tarjoavat ulottuvuuksia elettyyn aikaan, kokemuksiin ja muistiin. Arkistojen rooli sähköistyvässä maailmassa on korostunut, sillä muistiorganisaationa tehtävämme on säilyttää jälkipolville ja ylläpitää kulttuuriperintömme käytettävyyttä.” Lahjoitustilaisuuden yhteydessä julkistettiin myös Jukka Kemppisen kirja Tuolta puolen (Art House 2014), johon kirjoittaja on kerännyt valikoituja blogikirjoituksiaan. FT Jukka Kemppinen (s. 1944) on suomalainen professori, lakimies, kirjailija ja suomentaja. Kemppinen on toiminut informaatio- ja teknologiaoikeuden professorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, johtavana tutkijana HIIT:ssä eli Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan tutkimuslaitoksessa, Korkeimman oikeuden oikeussihteerinä, Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvoksena sekä Helsingin yliopiston oikeustieteen dosenttina ja Turun yliopiston kulttuurihistorian dosenttina. Uransa alkuvuosina Kemppinen toimi myös kustannustoimittajana Otavassa ja elokuvatoimittajana MTV:ssä. Helsingin Sanomat valitsi Kemppisen blogin Suomen parhaaksi vuonna 2013. Digitaaliset sisällöt ja tekijänoikeudet ovat Jukka Kemppisen erityisaluetta, ja hän on saanut toiminnastaan useita julkisia palkintoja.
kirjastossa tapahtuu heikki a. reenpään kokoelMaan täydennys lahjoitus Professori Heikki A. Reenpää on täydentänyt jo ennestään merkittävää nimissään kulkevaa Fennica-kokoelmaa usealla sadalla teoksella. Nyt lahjoitettujen joukossa on useita Kansalliskokoelmasta puuttuvia tai muualta jäljenteinä hankittuja Fennica-nimikkeitä. Esimerkkinä Kuningas Kaarle XII:n vuonna 1706 antama suomenkielinen asetus: ”Placati, Neljästä Yhteisestä Julki=kiitos=Paasto= Catumus- ja Rucous päiwästä/jotka coco Ruotsin Waldakunnas Suures Ruhtinan maasa Suomesa ja caicisa Ruotsin Cruunun ja sen alla olewisa Ruhtinaskunnissa/ 48 k a n s a l l i s k i r j a s t o 2/2014 Maissa ja Herrain lääneiss/Juhlallisest pidettämän ja pyhitettävän pitä…” Asetus on annettu Altranstädtin kylässä Saksissa Leipzigin lähellä, jossa Kaarle oli 24. syyskuuta 1706 solmimassa niin sanottua Altranstädtin rauhansopimusta Saksin vaaliruhtinaan ja Puolan kuninkaan August II Väkevän kanssa. Mika Hakkarainen Johtava tietoasiantuntija, Kansalliskirjasto
vEIKKO SOmErPUrO PL 15 (Unioninkatu 36) 00014 Helsingin yliopisto Sähköposti: kk-tiedotus@helsinki.fi 56. vuosikerta Toimitus: Päätoimittaja Kirsi Aho 02941 22722 kk-lehti@helsinki.fi Kuvatoimitus: Tuula Korhonen Toimitusneuvosto: Harri Ahonen Hanna Arpiainen Dorrit Gustafsson, pj. Katri Kananen Suvi Kingsley Katri Nissilä Sinimarja Ojonen Ulkoasu: Jarkko Hyppönen Paino: Grano Oy, Helsinki Osoitteenmuutokset: rita.saari@helsinki.fi 02941 22720 Kansalliskirjasto-lehti verkossa: www.kansalliskirjasto.fi/ yleistieto/kklehti.html www.lehtiluukku.fi Artikkelit luettavissa myös Arto-tietokannasta (Elektra sopimus) https://arto.linneanet.fi ISSN 1459-3467 Huputettu Kansalliskirjasto on matkailijoiden kuvaussuosikki.