• 4 2009 K a n s k i r j a a l s l t i so Sananvapaus Tähtitaivas Aïno Ackté Pop-up kirjoja
• Sisällys 4/2009 1 2 3 4 PL 15 (Unioninkatu 36) 00014 Helsingin yliopisto Sähköposti: kk-tiedotus@cc.helsinki.fi Telefax 191 22581 51. vuosikerta Toimitus: Päätoimittaja Esko Rahikainen (09) 191 22722 esko.rahikainen@helsinki.fi Toimitusneuvosto: Dorrit Gustafsson, pj. Päivi Jokitalo Anne Nikula Sinimarja Ojonen Esko Rahikainen Mika Salokangas Marja-Liisa Seppälä Taitto: Pentti Järvinen KANSALLISKIRJASTO Ei sittenkään mitään uutta auringon alla Inget nytt under solen ­ trotts allt Anne Nikula Ajankohtaista Sananvapaus Faife-komitean jäsenten ajatuksia sananvapaudesta Loida Garcia-Febo ja Hermann Rösch Paratiisista katsoen Taivaan katsomisen ja kuvaamisen kehityksestä Tapio Markkanen Rauhan ja kulttuuriperinnön juhla Aïno Ackté ­ kansainvälinen primadonna Anne Sivuoja-Gunaratnam Kolmas ulottuvuus Pop-up -kirjojen tenhoa Kansalliskirjastossa Markus ja Lea Brummer-Korvenkontio Kuninkaan sauvat Markku Pääkkönen ­ Esko Rahikainen Pihalta kadonnut monttu Yrjö Klinge Värilitografioiden kauneutta Kasvi- ja eläinkirjoja Kansalliskirjastossa Esko Rahikainen Litografia ja piirtimen journalismi Jaakko Salemaa Radziwillien kirjasto ja arkisto Sirkka Havu Suomen kielen vanhin kielioppi Tämän kirjan haluan lukea Sibeliuksen kirjeitä huutokaupassa Tiinan triviat Kaukolainoja kirjallisuudesta Näyttelyt ja esitelmät 8 15 18 24 28 32 36 Digitointi ja kuvankäsittely: Kari Timonen Osoitteenmuutokset: Kristiina.a.nieminen@helsinki.fi (09) 191 22720 Kansalliskirjasto-lehti verkossa: www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/ kklehti/html 40 42 44 45 46 47 48 Artikkelit luettavissa myös ELEKTRA-tietokannassa www.kansalliskirjasto.fi/elektra Erikoispaino Oy Helsinki 2009 49 Kansi: Eteläinen tähtitaivas. Keskellä argonauttien laiva. Andreas Cellarius, Atlas coelestis seu Harmonia macrocosmica. Amsterdam 1661.
• Anne Nikula Ei sittenkään mitään uutta auringon alla O len työskennellyt yhteisöviestinnän parissa yli 20 vuotta. Inhimillisen viestinnän perusteet tosin kuuluivat elämääni jo opiskeluvuosina. Opinnoista ja työelämästä on luonnollisesti tarttunut matkaan paljon muutakin korvaamatonta ymmärrystä, mutta organisaatioviestinnän lainalaisuudet ja hyvät käytännöt ovat aina asettuneet työsalkussani päällimmäiseksi. Viestinnän ammattilaiset ovat käyneet läpi tietoyhteiskunnan kehityksen jos eivät aivan etujoukoissa niin ainakin heti niiden kantapäillä.Vaikka en 1980-luvulla osannut tarttua viestinnän professorin ehdottamaan väitöskirjan aiheeseen ­ internetiin, verkkoviestintä on vähitellen kahmaissut minunkin ammatillisen minäni pysyvästi omaan valtapiiriinsä. Kun 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen nyt jää taakse, on itse kunkin hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa osaamiskarttaansa ja siihen piirtyneitä uusia merkintöjä. Muistuttaako kartta enää yhtään sitä, miltä se näytti vaikkapa 1990-luvun lopulla? Tunnistaako merkinnät, ja löytääkö kartan avulla perille enää minnekään? Minun karttani nimistössä vilisee internetin ja e-mailin lisäksi nyt intranetiä, powerpointia, blogia, facebookia, sharepointia, googlea, wikiä, cumulusta, rss:ää... Mutta ei niitä sittenkään ole merkitty suurilla kirjaimilla.Viestinnässä versaalilla kirjoitetaan edelleen kyky ymmärtää ja taito soveltaa ihmisen yksilö-, ryhmä- ja joukkokäyttäytymisen perusteita. Me olemme edelleen ennen muuta sosiaalisia olentoja. Meistä tulee meitä vain vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Meidän on saatava käsitellä asioita ja esineitä. Meillä on vapaa tahto. Me innostumme uudesta ja kyllästymme totuttuun. Me tahdomme tässä, nyt ja heti eri asioita kuin juuri äsken. Me sovimme ja sovittelemme vallan- ja työnjakoja saavuttaaksemme yhteisiä päämääriä. Ja kannamme vastuuta, jos se on jakamaton. Meidän tärkein viestintävälineemme on yhä oma äidinkielemme, ja liike, kuva ja väri ohjaavat kiinnostustamme, tahdoimmepa tai emme. Ja me etsimme tietoa ja luemme lukemisesta päästyämme ­ sama se, olivatko lähteemme perinteisiä vai digitaalista. Kirjoittaja on Kansalliskirjaston päätiedottaja. 1
• Anne Nikula Inget nytt under solen ­ trots allt J ag har arbetat med information och organisationer i över tjugo år. Grunderna för kommunikationen mellan människor var en del av mitt liv redan under studietiden. Studietiden och tiden i arbetslivet har gett mig en hel del andra oersättliga erfarenheter och förståelse, men överst i min portfölj placerar sig ändå alltid de lagbundenheter och goda praxis som gäller inom information. Informationsproffsen har följt med informationssamhällets framväxt, om inte alldeles i bräschen av utvecklingen, så åtminstone alldeles i hälarna på förtrupperna. Trots att jag på 1980-talet inte kunde ta till mig professorns förslag till ämne för doktorsavhandling ­ internet ­ så har webbkommunikationen småningom helt och hållet sugit in också mitt professionella jag i sin maktsfär. När 2000-talets första decennium nu är till ända, kan det göra var och en gott att stanna upp och granska sin personliga kompetenskarta och allt nytt som finns på den. Finns det alls några likheter med kartan som den såg ut till exempel i slutet av 1990-talet? Känner vi igen karttecknen och är det överhuvudtaget möjligt att hitta någonstans med den gamla kartan? Utöver internet och e-post vimlar namnbeståndet på min karta av intranet, powerpoint, blogg, facebook, sharepoint, google, wiki, cumulus, rss..., men med små bokstäver. Det är fortfarande förmågan att förstå och tillämpa grunderna för individens, gruppens och massans beteende som skrivs med versaler i informationsbranschen. Fortfarande och framför allt är vi sociala varelser.Vi blir vi bara i växelverkan med varandra.Vi måste få behandla företeelser och föremål.Vi har en fri vilja.Vi blir entusiastiska över nyheter och uttråkade av det gamla vanliga.Vi vill något här, nu och genast, och något annat än för en stund sedan.Vi kommer överens om och organiserar maktförhållanden och arbetsfördelning för att uppnå gemensamma mål. Och vi bär ansvaret, om det inte är delat. Vårt viktigaste kommunikationsmedel är fortfarande vårt modersmål, och rörelse, bild och färg styr vårt intresse vare sig vi vill det eller inte.Vi söker information och vi läser och läser i oändlighet ­ och det gör ingen skillnad om våra källor är traditionella eller digitala. Skribenten är Nationalbibliotekets huvudinformatör. Svensk översättning: Teresia Ijäs 2 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• kuva Veikko Somerpuro A j a n k o h t a i s t a Vuoden 2008 Nobelin rauhanpalkinnon saanut presidentti Martti Ahtisaari, vararehtori Markku Löytönen ja professori Jyrki Nummi keskustelutuokiossa Rauhan ja kulttuuriperinnön juhlassa Kansalliskirjastossa 2.11.2009. Paratiisista katsoen Verkkosivut uudistuneet Kansalliskirjaston Gallerian tähtitieteen karttojen historiaa ja vanhoja kojeita esittelevä näyttely on avoinna huhtikuulle 2010 asti. Toimituksen uteluun meidän kaltaisestamme elämästä muualla totesi näyttelyn suunnittelija professori Tapio Markkanen, että aurinkokuntia, joilla on planeettoja tunnetaan jo 400, mutta kaikki niin kaukana, ettei viestiyhteyttä saada jos jollain planeetalla olosuhteet olisivatkin suotuisat. Kansalliskirjaston verkkosivuja on uudistettu ja aloitussivulta pääsee suoraan tietokantoihin, Kysy kirjastonhoitajalta -tiedusteluun, uusintoihin, digitaalisiin kokoelmiin ja Historialliseen Sanomalehtikirjastoon. www.kansalliskirjasto.fi Radziwillien aarteet UNESCOn rekisteriin UNESCOn Maailman kulttuuriperintörekisteriin 31.7.2009. Kansalliskirjastossa on yli tuhat Radzivillien kirjaa suvn exlibriksillä varustettuina. Lähemmin s. 42. Sibeliuksen kirjeitä huutokaupassa Radziwillien ruhtinassuvun arkisto ja Nieswiezin palatsin kirjasto on hyväksytty Kansalliskirjasto on ostanut neljä säveltäjä Jean Sibeliuksen kirjettä Sothebyn huutokaupasta Lontoosta ja näin kartuttanut merkittävää Sibeliuksen käsikirjoitusten kokoelmaansa. Ks. s. 46. Kansalliskirjasto-lehti verkossa: www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kklehti 3
• Loida Garcia-Febo ja Hermann Rösch Sananvapaus Faife-komitean jäsenten ajatuksia sananvapaudesta IFLAan kuuluva sananvapauskomitea FAIFE (Free Access to Information and Freedom of Expression) kokoontui Kansalliskirjastossa 9.­10.11.Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm on FAIFEn puheenjohtaja. Sananvapaus ei ole käsitteenä yksiselitteinen ja niinpä Kansalliskirjastolehden toimitus pyysi kahdelta FAIFEn johtokunnan jäseneltä aiheeesta kannanottoja. Loida Garcia-Febo ja Hermann Rösch. 4 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• 1. Mitä työtä teette? Garcia-Febo, New York: Olen FAIFEn sihteeri. Olen myös New Yorkin Queens-kirjaston uuden amerikkalaisen ohjelman ja erityispalvelujen varakoordinaattori.Vastuunani ovat vanhuksille, vammaisille, työnhakijoille, vangeille, terveydenhuollon huonosti palvelemalle väestölle sekä siirtolaisille tarkoitetut palvelut. Olen myös puheenjohtaja REFORMA-yhdistyksessä, joka edistää kirjasto- ja informaatiopalveluja Yhdysvaltojen latinalaisamerikkalaiselle ja espanjankieliselle väestölle.Vuoden 2010 heinäkuussa minä toimin puheenjohtajana Amerikan kirjastojärjestön pyöreä pöytä -tilaisuudessa, jossa käsitellään henkistä vapautta. Hermann Rösch, Köln: Olen kirjasto- ja informaatiotieteen professori Kölnin ammattikorkeakoulussa. 2. Miksi olette FAIFEssa? Garcia-Febo: Kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 19. artiklassa mainitaan, olen sitoutunut edistämään yhteisön kaikkien jäsenten tiedonsaantia: "Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta." Rösch: Informaatioetiikka on ilmaus, joka kattaa useimmat FAIFEn toiminnoista. Koska opetan informaatioetiikkaa, FAIFE tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tukea vastaavia toimia maailmanlaajuisesti. 3. Mitä odotatte FAIFElta ja mitä odotatte voivanne sille antaa? Garcia-Febo: Koska henkinen vapaus on niin FAIFEn kuin kirjastotoiminnan ydinalue sinänsä, ja oletan, että komitea jatkaa työtä henkisen vapauden edistämiseksi jokaisen ihmisen oikeutena. Uskon, että meillä on oikeus vapaasti ilmaista näkökantamme ja mielipiteemme. Jatkan tämän päämäärän eteen työskentelemistä kaikin tavoin.Viime vuosien aikana olen ollut mukana luomassa opetussuunnitelmia ja pitänyt työpajoja oikeudesta tiedonsaantiin Internetissä monissa maissa kuten Brasiliassa, Kolumbiassa, Costa Ricassa, Jamaikassa, Meksikossa, Perussa ja Filippiineillä. Olen ollut myös mukana FAIFEn kansainvälisissä kokouksissa, joissa on käsitelty henkisen vapauden strategian luomista ja tehokkaita tapoja sen edistämiseksi. Olen valmis jatkamaan työtä IFLAssa ja FAIFEssa päämääriemme saavuttamiseksi. FAIFEn entistä puheenjohtajaa, Paul Sturgesia lainatakseni: "Edistäessään älyllistä vapautta kirjasto- ja informaatioalan ammattilaiset yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa eivät ainoastaan palvele ihmisten perustarpeiden kirjoa, vaan ihmiskunnan laajempia vaatimuksia." Ote hänen puheestaan työpajassa Mexico Cityssä, Why Intellectual Freedom Matters (Miksi älyllisellä vapaudella on merkitystä) Rösch: Informaatioyhteiskunnassa, kirjastonhoitajille ja informaatioasiantuntijoille erityisesti, vapaa tiedonsaanti, ilmaisunvapaus ja informaatioetiikka ylipäätään ovat ydinasioita. Myös demokraattisissa maissa on jatkuva tarve pitää huolta siitä, että kaikenlaiset yritykset rikkoa näitä perusoikeuksia tai hyökkäykset niitä 5
• kuva: Kari Timonen IFLAn sananvapauskomitean FAIFEn johtokunta piti kokoustaan puheenjohtajansa Kai Ekholmin johdolla Kansalliskirjastossa 9.­10.11.2009 vastaan torjutaan. FAIFEn tehtävä on levittää ja popularisoida ilmaisunvapauden ideaa ja informaation saannin vapautta sekä kannustaa periaatteelliseen taisteluun sensuuria vastaan. FAIFE tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tämän taistelun tukemiseen koko maailmassa. FAIFEn tehtävänä on tarkkailla ja rekisteröidä yllä mainittujen oikeuksien rikkomisia sekä tarvittaessa vastustaa niitä. Henkilökohtaisesti haluaisin tukea FAIFEn ponnisteluja kansainvälisen kirjastonhoitajien ja muiden informaatioalan ammattilaisten eettisen koodiston laatimiseksi. 4. Miten itse määrittelisitte sananvapauden? Garcia-Febo: Omin sanoin ja yksikertaisesti vastaisin, että jokaisella ihmisellä on vapaus mielipi- teen ja näkemysten ilmaisuun. Se on demokratian pohja. Rösch: Sananvapaus on yksi demokratian perusedellytyksistä. Ilman sananvapautta aatteiden taistelu olisi mahdotonta. Kritiikki, parannukset ja edistys nojaavat vahvasti sananvapauteen. Tämän takia sananvapaus on taattava lailla. On kuitenkin muita perusoikeuksia kuten solvaukselta ja kunnianloukkaukselta sekä herjaukselta suojelu, jotka rajoittavat sananvapautta tietyissä tapauksissa. 5. Turvaudutteko sananvapauteen myös silloin, kun itse asiassa on kyse oikeudesta myydä? Garcia-Febo: Voidakseni vastata tähän kysymyk- 6 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• seen tarvitsisin rehellisesti sanottuna lisätietoa siitä, mitä tässä tarkkaan ottaen kysytään.. ­ Tämän kysymyksen vastaukset voivat suuntautua moniin eri suuntiin! Rösch: Oletan, että viittaatte yksityisyyden suojaan. Totta kai jokaisella kansalaisella on oikeus säästyä itsepintaiselta mainonnalta esimerkiksi puhelimitse, sähköpostitse jne. Lisäksi vapaus myydä ei oikeuta kertomaan epätotuuksia esimerkiksi jonkin tuotteen ominaisuuksista suhteessa ekologiaan. 6. Jos ennakkosensuuria ei haluta, miten rajoittaisitte sanan- ja julkaisuvapautta, mikäli ne ovat ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa? Garcia-Febo: Sananvapauden rajoittaminen ei ole lainkaan käyttökelpoinen termi. Itse asiassa se voi olla hyvinkin ongelmallinen, ja koska emme halua saada aikaa entistä enempää kaaosta maailmaan, ehdottaisin, ettei sitä käytettäisikään.Voin kertoa, että asuinmaassani Yhdysvalloissa, liittovaltion varoja saavien kirjastojen pitää asentaa lasten käyttämiin tietokoneisiinsa suodattimia. Tämä on osa lainsäädäntöä ja kirjastot toimivat sen mukaan. Suodattimet eivät ole tehokkaita: ne voivat estää tärkeää tietoa, koska niissä käytetään ohjelmoitua termistöluetteloa, joka estää minkä tahansa ja kaiken, jossa noita termejä esiintyy. Minun mielestäni vanhempia tulisi opastaa lapsensa näkemään, millaista eri tietoa Internetissä on. Kirjastonhoitajat voivat myös auttaa vanhempia ottamaan tästä selvää ja opastamaan lapsiaan. Rösch: Tähän kysymykseen ei tietenkään ole helppoa vastausta. Esimerkiksi taiteilijoiden ilmaisuvapaus voi joissakin tapauksissa olla ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa. Oikeus- ja yhteiskuntakäytäntöjen tulee määrittää ja uu- delleenmäärittää ajoittain optimaalisen vapauden ja asianmukaisen suojelun välinen tasapaino. 7. Mitkä ovat FAIFEn mahdollisuudet vaikuttaa sananvapauden omaksumiseen maissa, joissa mielipiteen ilmaus ja julkaiseminen voivat johtaa vankeuteen ja jopa kuolemanuhkaan? Garcia-Febo: Työpajoissani innostan kirjastonhoitajia pohtimaan omien kotimaittensa lakeja ja laitoksiensa säännöstöjä heidän kehittäessään tiedonsaannin toimintaohjeita. Me siis innostamme kirjastonhoitajia puoltamaan tiedonsaantia, edistämään avointa ja vapaata informaatiovirtaa ja kannattamaan käyttäjien yksityisyyttä sekä vastustamaan sensuuria. Mutta me pyydämme heitä arvioimaan kaikkea suhteessa heidän oman maansa lakeihin.Viimeinen asia, jota tarvitsemme tai haluamme, on saada kirjastonhoitajat asettamaan elämänsä tai työnsä vaaraan. Kuitenkin tulee todeta, että kirjastonhoitajat monissa maissa, esimerkiksi Nicaraguassa, ovat yhdistäneet voimansa paikallisten kirjastojärjestöjen kanssa edistääkseen tiedonsaantia, ja he ovat menestyksekkäästi tehneet yhteistyötä hallitusten ja vaaleilla valittujen viranomaisten kanssa tiedonsaantia koskevien lakien suhteen. Rösch: Yhtäältä FAIFElla ei ole voimakeinoja pakottaa yhtäkään maata takaamaan vapaata tiedonsaantia ja ilmaisuvapautta. Mutta toisaalta FAIFE voi tarkkailla ja rekisteröidä rikkomukset ja levittää asianmukaista tietoa. Tässä taistelussa sillä on tärkeitä yhteistyökumppaneita kuten Amnesty International. Kysymykset Kai Ekholm ja Esko Rahikainen Suomennos Anna Maija Luomi 7
• Tapio Markkanen Paratiisista katsoen. Taivaan katsomisen ja kuvaamisen kehityksestä. Käsityksemme maailmankaikkeuden alkuperästä, rakenteesta ja kehityksestä on syntynyt tieteen historian monien vaiheiden kautta. Antiikin karttapalloista on päädytty nykyajan digitaalisiin tietokantoihin. Niiden avulla tutkimuksen tuomaa tietoa käytetään maailmankaikkeuden analysointiin. 8 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• Taivaan kuvaamisen pitkä historia Yötaivaan ja Auringon jatkuva kiertoliike on antanut eri kulttuureille ajanlaskun perustan. Taivaan tarkkailu on varmasti jo varhain opettanut monia käsitteitä, kuten jatkuvuus, toistuminen ja jaksollisuus. Niillä on ollut muun muassa matematiikan kehityksessä suuri merkitys. Taivasta on myös kuvattu jo varhain. Onpa väitetty, että monet vuosituhansien takaa säilyneet luolamaalaukset esittäisivät tähtikuvioita. Se ei olisi yllätys. Saaliseläinlaumat ovat siirtyneet laidunmailta toisille vuodenaikojen vaihtelun mukaan, ja muinaisihmisen on täytynyt seurata niitä tullakseen toimeen.Vuodenaikojen yhteys taivaanilmiöihin on havaittu jo kauan sitten. Oiva esimerkki on Kalevala. Se kertoo, kuinka selvästi yhteisö on jo ammoin ymmärtänyt menestyksensä riippumisen Auringosta ja taivaan vakaudesta. Eepoksen 49. runossa Väinämöinen tervehtii Pohjolan kivimäestä vapautunutta Aurinkoa riemukkain sanoin: Nouse aina aamusilla, tämän päivänki perästä, Teepä meille terveyttä, Siirrä saama saatavihin, Pyytö päähän peukalomme, Onni onkemme nenähän! Käy nyt tiesi tervehenä, Matkasi imantehena, Päätä kaari kaunihisti, Pääse illalla ilohon!" Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi täsmällisemmin kuvailla. Taivaan asioiden hallitseminen on antanut myös maallista valtaa. Siitä kertovat kiinalaiset jadekiekot, joita on valmistettu vuosituhannesta toiseen ja pidetty vallan merkkeinä. Muinaisten mesopotamialaisten aurinko kiersi taivaan vuoden mittaan eläinrataa pit- kin. Syystasauksessa se laskeutui manalaan. Matkan tärkeä kohta oli talviseisauspäivä, josta alkoi nousu kohti valoa ja elämää.Yhteisön alkuperä on monissa kulttuureissa selitetty taivaan ja tähdistöjen avulla. Syntymyyttejä on luettu taivaalta ja sen ilmiöistä, varsinkin Auringon vuotuisesta näennäisestä kierrosta eläinradassa. Taivaan on uskottu ohjaavan yhteisöjen ja yksilöidenkin kohtaloita, kuten astrologian pitkä historia osoittaa. Muinaisten mesopotamialaisten ja egyptiläisten taivas oli hatturasian kaltainen kansi, jossa tähdet olivat kiinni. He eivät kuvitelleet taivaille sen kummallisempaa rakennetta.Yksinkertainen kuvitelma taivaan fyysisestä muodosta ei estänyt mesopotamialaisia kehittämästä taivaankappaleille pitkälle vietyä aritmeettista liikemallia, jolla ilmiöitä osattiin hyvin ennalta laskea. Kreikkalaiset näkivät kaikkeuden toisin. He kehittivät maailmankuvan, jonka ulkopintana oli taivaanpallo ja sen keskuksessa pallonmuotoinen Maa. Taivaankappaleet, Kuu, Aurinko ja muut planeetat olivat kiinni jokainen omassa maakeskisessä pallonkuoressaan, joiden pyöriminen synnytti havaitut liikkeet. Niiden ulkopuolella kiintotähtien taivas, firmamentti, pyörähti kerran vuorokaudessa keskuksen ympäri. Tähdet olivat kiintotähtiä ja jokainen yhtä kaukana Maasta. Oli perusteltua nähdä niiden muodostamissa kuvioissa muotoja, merkityksiä ja antaa niille nimiä. Taivaanpallon ja maapallon kartta Tämän järjestelmän esittämiseksi syntyivät ensimmäiset pallokartat. Taivaanpallon pintaan kuviteltiin koordinaatisto eli navat, leveys- ja pituuspiirit sekä päiväntasaaja, napa- ja kääntöpiirit. Koska Maakin tiedettiin pallonmuotoiseksi, taivaan koordinaattijärjestelmää sovellettiin ennen pitkää maanpinnan karttakuvan esittämiseen. Kreikkalaiset ymmärsivät hyvin ympyröi- 9
• 10 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• den merkitykset esimerkiksi vuodenaikojen ja valaistusolojen vaihtelussa. He tiesivät, että napapiirin pohjoispuolella Aurinko ei laske keskikesällä, vaikkei kukaan ollut sellaista luonnossa kokenutkaan. Varhaisin säilynyt taivaan pallokartta on Farnesen Atlas, jota säilytetään nykyisin Napolin kansallisessa arkeologisessa museossa. Marmoriveistos on noin vuodelta 150 jKr., mutta se tiedetään varhaisemman teoksen kopioksi. Antiikin kirjailijat sekä keskiajan arabit ja eurooppalaiset laativat tähtitaivaan matkaoppaita, joissa yleensä esitettiin tähdistöt kuvien avulla ja kerrottiin niiden vaikutuksista. Kuvissa taivaan taruhahmot olivat tärkeitä, tähtiä siroteltiin joukkoon usein mielivaltaisesti. Gaius Julius Hyginuksen astronominen runoelma Poeticon astronomicon ilmestyi ajanlaskumme alussa. Se oli keskiajan latinalaisessa Euroopassa hyvin suosittu, ja siitä ilmestyi monia laitoksia. Näyttelyssä on esillä Nordenskiöldin kokoelman kauniisti puupiirroksin kuvitettu inkunaabeliHyginus, joka on painettu Venetsiassa 1485. Taivas ja uusi maailmankuva Keskiajan lopulla aleksandrialaisen Klaudios Ptolemaioksen noin 150 jKr. laatima maailmankartasto ja maantieteen yleisesitys Geografike hyfegesis levisi 1100- ja 1200-luvuilla Bysantista läntiseen Eurooppaan, jossa se sai latinankielisen nimen Geographia. Sekä kirjoitusten Andreas Cellariuksen Atlas coelestis seu Harmonia macrocosmica esittää taivaat loisteliaina karttoina. Amsterdamissa 1661 painetun teoksen nimilehdellä suuret astronomit väittelevät maailmankuvistaan ryhmittyneinä tähtitieteen muusan, Uranian, ympärille. Vasemmalla Tycho Brahe, oikealla Kopernikus osoittaa Aurinkoa hänen järjestelmänsä kehien keskellä. Taustalla Ptolemaios pitelee käsissään maakeskisen maailman mallia. Ptolemaioksella on perinteen mukaisesti kruunu päässään, sillä häntä luultiin erheellisesti Egyptin hallitsijasuvun jäseneksi. että oppineiden siirtymistä Länsi-Eurooppaan vauhditti varsinkin ristiretkeläisten toimeen panema Konstantinopolin ryöstö 1204. Näyttelyssä on esillä Ptolemaioksen Venetsiassa 1511 painettu Nordenskiöldin kokoelman Cosmographia. Siitä käy ilmi, kuinka Ptolemaios loi kaksi eri karttaprojektiota pallopinnan kuvaamiseksi tasokartalla. Projektiot soveltuivat sekä taivaanpallon että maanpinnan esittämiseen. Kreikkalaisessa sisäkkäisten pallojen maailmankaikkeudessa taivaankappeleiden ilmiöt hallittiin matemaattisesti Ptolemaioksen geometristen liikemallien avulla. Niiden perusteellinen esitys oli Ptolemaioksen pääteos, Mathematike syntaksis eli matemaattinen (kokonais)esitys. Jo aikalaiset ymmärsivät sen merkityksen ja kunnioittivat sitä nimellä Megale syntaksis eli suuri esitys. Arabit muunsivat nimen muotoon Almagest. Näyttelyssä on esillä Ptolemaioksen Megale syntaksis. Magnae constructiones. Lib. XIII. Baselissa vuonna 1538 ilmestyneenä laitoksena. Runsaan kahden vuosisadan kuluttua alkoivat eurooppalaiset löytöretket. Niiden myötä tulivat maailman kokonaisesitykset, kosmografiat, suosituiksi. Kosmografian alkuun kuului yleensä maakeskisen maailmankaikkeuden kaaviokuva pallonkuorineen ja yhä useammin mukaan tuli myös tähtitaivaan kartta. Maailmankartta ja eri alueiden ja maiden kartat seurasivat sitten hyvässä järjestyksessä Ptolemaioksen perinteen mukaan. Kehityksen alkajana voi pitää Albrecht Dürerin pohjoisen ja eteläisen taivaan karttoja, jotka hän valmisti 1515 itävaltalaisen kartantekijän Johannes Stabiuksen tilauksesta.Ympyränmuotoisten karttojen keskipisteinä ovat eläinradan pohjois- ja etelänavat. Mukana ovat tähdistöt, jotka Ptolemaios oli antanut Almagestinsa tähtiluettelossa. Ptolemaioksen ja Dürerin perinteen mukaisesti ilmestyi uusia kosmografioita toinen toistaan komeampina teoksina. Kalleimmat niistä väritettiin käsin. Antiikin pallokartan tapa tarkas- 11
• tella taivasta ulkopuolelta siirtyi tasokarttoihin, joissa nykynäkökulmasta olisi tuntunut luontevalta katsoa tähtikuvioita maanpäältä eli taivaanpallon sisäpuolelta. Keskiajan ja renessanssin monissa taideteoksissa tapa näkyy selvästi. Katselusuunta muuttuu Saksalainen kartantekijä Johann Bayer muutti katselusuunnan vuonna 1661 ilmestyneessä tähtikartastossaan Uranometria. Taruhahmot jäivät kuitenkin kääntämättä, ja niin tuli metsästäjä Orionista, Herkuleesta ja taivaan muista nuijamiehistä vasenkätisiä. Antiikin taruhahmot pitivät paikkansa taivaalla järkähtämättä, vaikka niitä yritettiinkin syöstä vallasta. Julius Schiller koetti 1627 korvata kreikkalais-roomalaiset jumalaistarut kristillisellä traditiolla. Schillerin kristillisellä tähtitaivaalla liihottelivat profeetat, pyhimykset ja enkelit. Apostolit ovat tietysti asettuneet eläinradan kahdeksitoista merkiksi. Pohjoisen taivaan kuvat olivat Uudesta testamentista, eteläisen Vanhasta testamentista. Kahden kartan keskipisteinä olivat syys- ja kevättasauspiste. Argonauttien laiva muuttui Nooan arkiksi, Iso karhu Pyhän Pietarin purreksi ja Pikku Otava arkkienkeli Mikaeliksi. Keisari Konstantinuksen äiti Pyhä Helena kannatteli Joutsenen kohdalla ristiä, johon Kristus oli naulittu. Legendan mukaan Helena löysi Golgatan ristin. Kristilliset tähtikartat ovat näyttelyssä esillä Andreas Cellariuksen upeassa Harmonia macrocosmicassa, painettu Amsterdamissa vuonna 1660. Löytöretkien ja maailmanvalloituksen voimakeskukset olivat 1600-luvun lopulle ehdittyä siirtyneet Pyreneiden niemimaalta pohjoiseen, Ranskaan ja Englantiin. Kumpikin voimistuva siirtomaavalta perusti kuninkaallisen tähtitornin varustamaan merenkulkijat navigoinnin vaatimilla menetelmillä ja välineillä. Pariisin observatorion peruskivi muurattiin kesäseisauspäivänä 1667. Greenwichin tähtitorni valmistui 1675. Ptolemaioksen tähtiluettelo sisälsi hiukan yli 1000 tähteä. Jokseenkin sama määrä oli tanskalaisen Tyko Brahen luettelossa 1500-luvun lopussa. Englannin ensimmäinen kuninkaallinen tähtitieteilijä John Flamsteed luetteloi Greenwichissä 3000 tähteä ennen näkemättömän täsmällisesti. Tarkkuus oli parantunut kaukoputken käyttöönoton ansioista. Hänen seuraajansa Edmond Halley toimitti 1729 valmiiksi luettelon ja siihen perustuvan kartaston Atlas coelestis. Siinä hahmojen julkisivu käännettiin maanpäällistä katsojaa kohti. Nuijat palautettiin samalla oikeaan käteen. Flamsteedin kartastossa taruolentojen merkitys alkoi väistyä tähtien paikkojen ja kirkkauksien täsmällisen esittämisen tieltä. Pallokartoissa myytit hallitsivat edelleen taivasta. Nordenskiöldin kokoelmasta on esillä venetsialaisen Vincenzo Coronellin pallokarttateos vuodelta 1705, Globi del Padre Coronelli. Se on eräänlainen askartelukirja, jossa annetaan tarkat ohjeet sekä maapallo- että taivaanpallokartan tekemiseksi. Kun pallot jalustoineen olivat valmiit, saattoi upeasti piirretyt karttaliuskat leikata kirjasta irti ja liimata pallon pintaan, ja upea edustushuoneen koriste oli valmis. Kumarruksia vallan edessä Viimeisimpiä jumalkartastoja oli Berliinin tähtitornin johtajan Johann Boden Uranographia vuodelta 1801. Se on 12 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• Cellariuksen atlaksessa maapalloa katsellaan ulkoapäin taivaanpallon lävitse. Tarkastelusuunta on syvällä etelässä. Etelätaivaan eksoottisten kuvioiden Kultakalan, Riikinkukon, Intiaanin, tuhkasta nousevan Feniks-linnun lomitse näkyy Tuntematon eteläinen manner. Kartan keskellä hirmuinen Valaskala aukoo kitaansa. harvinaisuus siinä mielessä, että se on säästynyt Turun palosta 1827. Todennäköisesti kartta on ollut käytössä Vartiovuorenmäelle 1819 valmistuneessa Akatemian tähtitornissa. Observatorio oli harvoja rakennuksia, joka ei joutunut liekkien saaliiksi. Boden tähtikartassa näkyy ranskalaisen La Caillen Hyväntoivonniemellä 1750 tekemien havaintojen vaikutus. La Caille nimesi monia uusia tähtikuvioita, ja nyt saivat antiikin sankarit väistyä uutuuksien tieltä. On sykähdyttävää, että valistusajan oppinut halusi taivaalle valistuksen tärkeimmän vertauskuvan, kirjapainon (Officina typographica). Boden kartastosta käy ilmi myös kartantekijöiden halu usein kumartaa suosijaansa ja nimetä heille tähdistö taivaal- ta. Edellä mainittu Halley kokosi Greenwichin tähtitornin perustajan, Kaarle II:n kunniaksi Kaarlen tammen tähdistön muistuttamaan ontosta puusta, jonka sisällä Kaarle oli 1651 kokonaisen vuorokauden piileskellyt Cromwellin joukkoja. Tähtitaivaalla ovat vierailleet Englannin Yrjö II:n harppu, Puolan Poniatowskin hallitsijasuvun sonni, Brandenburgin valtikka. Ympäristötuhon muistona taivaalla on räpytellyt Yksinäinen rastas (Turdus solitarius). Se muistutti dodosta, isosta lentokyvyttömästä linnusta, jonka eurooppalaiset merenkulkijat hävittivät sukupuuttoon Intian valtameren eristyneeltä Rodriguezin saarelta jo ennen 1600-luvun loppua.Yksikään edellä mainituista ei ole säilyttänyt asemaansa taivaalla. 13
• Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni määritteli 1928 tähdistöt ja niiden rajat. Jokainen taivaankappale on siitä lähtien kuulunut yhteen ja vain yhteen tähdistöön. Tähtikuvioita on yhteensä kahdeksankymmentäkahdeksan. Miksi näkökulma muuttui erottamiseksi tähdistä tarvittiin tarkkoja luetteloita ja karttoja. Aikaisemmin tähdet olivat oikeastaan vain muodostaneet taustakulissin planeettateatterin tähtinäyttelijöille. Nyt tähtien muodostama suuri kokonaisuus, Linnunrata, alkoi kiinnostaa itsenäisenä tutkimuskohteena. Tässä vaiheessa myös Suomen tähtitieteellinen tutkimus aloitti osallistumisensa maailmankaikkeuden kartoitukseen. Iät ja ajat oli ajateltu, että jokaisen tähtikuvion tähdet ovat kaikki yhtä kaukana Maasta, maailmankaikkeuden keskuksesta. Niin kauan kun maailmankaikkeus käsitettiin suljetuksi palloksi, oli luontevaa tarkastella kokonaisuutta ulkopuolelta, Paratiisista katsoen. Kun varmistui, etteivät tähdet ole kiinni taivaanpallossa vaan hajallaan avarassa maailmankaikkeudessa, perinteiseltä tarkastelutavalta meni mieli. Ja siitä lähtien tähtiä on ihailtu Maasta käsin. Sitä mukaa kun kaukoputket ja havaintomenetelmät paranivat, löytyi tähtiä yhä enemmän. Luettelot ja kartat paisuivat ja saivat uusia merkityksiä. 1800-luvun alussa löytyi uusia aurinkokunnan jäseniä, pikkuplaneettoja. Niiden Professori Tapio Markkanen on tutkinut Linnunradan rakennetta, tähtien syntyä ja tähtitieteen historiaa sekä opettanut tähtitiedettä ja tieteen historiaa Helsingin yliopistossa. Kirjallisuutta: Richard Hinckley Allen, Star Names, Their Lore and Meaning. Dover Publications. New York 1963. Raimo Lehti, Sfairopoiia. Pallojen ja ympyröiden koneistot vanhalla ajalla. Ursa. Vammala 2009. Tapio Markkanen, Paratiisista katsoen. Tähtitaivaan karttojen historiaa. Ursa. Jyväskylä 2009. Älykkäiden tietokoneohjattujen analyysi- ja kaupankäyntiohjelmien piti tehostaa markkinoiden toimintaa, kun ne havaitsevat markkinoilla senkin vähäisen kurssi- tai hintamuutoksen, jota ihmissilmä ei huomaa. Samalla luotiin tietokoneverkko, joka oli sokea pelolle, koska pelkoa ei ollut siihen ohjelmoitu. Antti Blåfield Helsingin Sanomat 19.8.2007 14 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• kuva Veikko Somerpuro Rauhan ja kulttuuriperinnön juhla ansalliskirjastossa vietettiin 2. marraskuuta 2009 iltajuhlaa suomalaisen rauhantyön ja samalla kulttuuriperinnön pelastamisen merkeissä. Kunniavieraiksi olivat saapuneet Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 saanut presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari, ja isäntinä toimivat valtioneuvos Riitta Uosukainen, kansleri Ilkka Niiniluoto ja ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm. Juhlaan osallistui kaikkiaan kahdeksankymmentä kutsuvierasta. Toimitusjohtaja Ilkka Paatero deponoi tilaisuudessa kirjaston käsikirjoituskokoelmiin suomen kielen vanhimmaksi arvioidun kieliopin, Rudimenta linguae finnicae breviter delineatan, jonka ajoitusta ja alkuperää parhaillaan tutkitaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa. Paatero kertoi yleisölle dokumentin jännittävistä vaiheista, ja jälleen kerran bibliofiilin valppaus ja asiantuntemus osoittautuivat rikastavan kansallisia kokoelmia. Professori Tuomas Heikkilä esitteli Suomen keskiajan merkittä- K vimmän kirjallisen lähdeaineiston, yli 10 000 pergamenttifragmentin kokoelman, jota säilytetään Kansalliskirjastossa. Tämä melkein henkeäsalpaava aineisto on jälleen saatu tutkimuksen piiriin, ja Heikkilän johtaman monitieteisen tutkimushankkeen avulla saamme aivan uutta tietoa omasta keskiajan historiastamme. Kupolisalissa nautittiin juhlaillallinen ja kuultiin presidentti Ahtisaaren sekä valtioneuvos Uosukaisen tervehdykset. Juhlapuheen piti professori Matti Klinge. Musiikkielämyksiä tarjosivat sopraano Ilona Jokinen säestäjänään Asta Lötjönen sekä luutisti Timo Peedu. Valtioneuvos Uosukainen, professori Klinge ja toimitusjohtaja Paatero lupautuivat vuosi sitten Kansalliskirjaston "kummeiksi", ja tilaisuus oli kummien hieno ponnistus rauhan ja kulttuuriperinnön arvostamiseksi ja juhlimiseksi. Kristiina Hildén 15
• Rauhan ja kulttuuriperinnön juhla 16 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009 Antero ja Marketta Tamminen keskustelutuokiossa Martti ja Eeva Ahtisaaren kanssa. Ilkka Paatero kertoi juhlavieraille suomen kielen todennäköisesti vanhimman kieliopin käsikirjoituksen päätymisestä Kansalliskirjastoon. Timo Peedu viihdytti vieraita luutunsoitolla. kuvat Veikko Somerpuro
• Rauhan ja kulttuuriperinnön Juhlavieraat seurasivat kiinnostuneina käsikirjoitusten esittelyä. Etualalla Juha Nurminen, Laura Kolbe, Casimir Ehrnrooth, Martti Ahtisaari ja Ilkka Niiniluoto. kut su | inb jud an juhla 17 Professori Tuomas Heikkilä esitteli Kansalliskirjaston aarteita Rotundassa. Seinälle heijastettiin keskiaikaisten pergamenttikäsikirjoitusten sivuja, joiden teksti ja alkukirjaimet ovat usein ylittämättömiä kauneudessaan.
• malaista musiikkiohjelmaa järjestettiin. Kesken kiinnitystään Pariisin oopperaan Ackté avioitui Heikki Renvallin (1872­1955) kanssa 1901, ja pariskunnalle syntyi loppuvuodesta tytär Glory. Samana vuonna valmistui myös kuuluisia Albert Edelfeltin Ackté-muotokuva, joka kuuluu Ateneumin kokoelmiin. Sekä avioliitto että varsinkin lapsen saaminen oli tuolloin suuri riski esiintyvälle naistaiteilijalle, sillä tavallisesti jo pelkkä avioituminen merkitsi katkoa uralle. Acktén kohdalla näin ei käynyt, vaan ura sai yhä näyttävämpiä puitteita, kun Pariisia seurasi kahden kauden kiinnitys New Yorkin Metropolitan oopperaan 1904­1905. Metropolitanissa Acktén ohjelmistoon tuli lisää raskaampia rooleja, mm. Mestarilaulajien Eva ja Siegfriedin Brünnhilde. Ackté ei kuitenkaan viihtynyt Yhdysvalloissa samalla tavalla kuin Pariisissa. Merimatka kotiin läheisten luo oli kerta kaikkiaan lamaannuttavan pitkä, ja kirjeet kulkivat tuskastuttavan hitaasti. Englannin kielen kanssa oli jatkuvasti hankaluuksia, mutta eniten tuottivat kuitenkin huolta lehdistön jäätävän kirpeä käsittely, mihin Ackté ei ollut Pariisissa tottunut. Lehdistöllä oli jo omat vakiintuneet suosikkinsa, mm. Olive Fremstad, Emma Eames ja Marcella Sembrich, ja Ackté koettiin tunkeilijaksi. Mutta lehdistönkin äänilaji alkoi muuttua, kun Ackté sisäisti, mikä oli name of the game: Amerikassa reklaami on pääasia, enkä antanut pienimmänkään reklaamitilaisuuden luisua käsistäni. Muutamat lehdet rupesivat tuon tuostakin pyytämään kuviani sekä pitkiä haastatteluja, jotka koetin tehdä niin uskalletuiksi ja huomiotaherättäviksi kuin mahdollista. Pieniä puolivalheitakaan en karttanut. (A. Ackté: Muistojeni kirja, s. 291.) Toinen Metropolitanin kausi sujuikin jo huomattavasti suotuisemman lehtikirjoittelun saattelemana, mutta Ackté ei silti kolmatta kautta enää halunnut. Mieli paloi takaisin Pariisiin, mieluiten suureen oopperaan, mutta kunnon esiintymistilaisuus Opéra-Comiquessakin olisi ollut tervetullut. 20 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• The Sketch -lehti (7.12.1910) julkaisi kollaasin oman aikansa Salome-laulajattarista ja asetti Aïno Acktén paraatipaikalle. Menestys Salomena oli Acktén uran huippusaavutus niin taiteellisten tavoitteiden saavuttamisen kuin yleisön suosionkin osalta. "Min succès som Salome har gjort mig ryktbar. Man kan knappt öppna en tidning utan att läsa mitt namn eller se mitt porträtt. Hundradetals lyckönskningar i alla former anlända. Om jag haft motgångar uppväger detta alt. 21
• Acktén osalle tulivat vimmatut suosionosoitukset, ja kukkia, sähkeitä, kirjeitä ja muita onnittelutervehdyksiä tulvi niin, että Ackté ei voinut enää vastata niihin kaikkiin. Aïno Acktén leikekokoelmassa onkin erityisen paksu pinkka juuri Lontoon Salome-esityksistä kirjoitettuja arvioita ja kuvia. Oheisessa The Sketch -lehden Salome-kollaasissa Ackté on asetettu keskiöön, ja tälle kannalle ryhmittyivät myös arvostelijat, jotka ylistivät Acktén laulua, tanssia ja näyttelemistä, käytännössä ilman mainittavia soraääniä: "Mme Aino Ackté saavutti voiton Salomena. Hän näytteli osan kissamaisella viehkeydellä, jossa oli samalla jotain kaameaa, tulkitsi roolihenkilönsä vaihtuvia tunnetiloja epätavallisella voimalla ja lauloi roolinmukaisesti hävyttömällä vokaalisella loistokkuudella". (Daily Graphic, 9.12.1910.) "Vaikka tämä tuskin onkaan mikään kohteliaisuus, Mme Ackté on häiriintyneen luonteen materiaalinen ruumiillistuma, joka ei tyydy vähempään kuin Profeetan päähän. Hän pysyy roolissa silloinkin kun hänellä ei ole muuta tehtävää kuin maata vatsallaan kivisellä penkillä, mikä on taitelijan tunnusmerkki. Hän on jo niin konserttiareenalla kuin näyttämölläkin osoittanut, että hänen versionsa [Salomen] loppukohtauksesta on vertaansa vailla voimassaan ja kliimaksissaan". (Evening Post, 13.2.1913.) Post festum nousi Suomessa laulajana oopperanäyttämölle omilla Savonlinnan oopperajuhlillaan 1916 (Faustin Margueritena), Svenska teaternissa 1918 (La Traviatan Violettana), Kansallisteatterissa 1919 (Thaïs), Kotimaisen oopperassa 1920 (Toscana) ja vihoviimeisen kerran viimeisillä Savonlinnan oopperajuhlillaan 1930 (Pohjalaisten Liisana). Ackté keskittyikin yhä enemmän opettamaan ja ohjaamaan, ja lisäksi hän toimeenpani oopperaesityksiä. Aïno Acktén ja Heikki Renvallin avioliitto päättyi eroon 1917, mutta kumpikin avioitui tahoillaan nopeasti uudelleen. Ackté meni naimisiin 1919 maaherra Bruno Jalanderin kanssa (1872­1966), ja puolison virallinen asema vilkastutti entisestään Acktén seurapiirielämää. Hänelle jäi aikaa kuitenkin tärkeinä pitämilleen asioille, oopperatoiminnan lisäksi myös kirjoittamiselle. Omaelämäkerrassaan Ackté nostaa Salomen uransa huippurooliksi ja summaa sen merkityksen seuraavasti: "Olin tavattoman onnellinen. Debyyttini Pariisissa Margarethan [1897] osassa ja Salomeni Lontoossa [1910 ja 1913] olivat ulkonaisesti urani kaikkein huomattavimmat huiput. Margarethasta Salomeen on pitkä askel. Tunsin nyt saavuttaneeni täyden kypsyyden, en yksinomaan laulajattarena, vaan myöskin itsenäisesti luovana, draamallisena taiteilijattarena". (A. Ackté, Taiteeni taipaleelta, 1935, 183). Salomen toinen esityssykli Lontoossa 1913 jäi Acktén viimeiseksi suureksi kansainväliseksi oopperamenestykseksi. Ensimmäinen maailmansota katkaisi monet vireillä olleet sopimuskaavailut. Sodan päätyttyä Ackté teki edelleen konserttikiertueita, mutta pääasiassa Pohjoismaissa ja tietenkin Suomessa. Tuon jälkeen hän Kirjoittaja on esittävän säveltaiteen tutkimuksen professori Sibelius-Akatemiassa. Hän on mukana Cantatrices Achté -tutkimusprojektissa, jossa hän yhdessä Ulla-Britta Broman-Kanasen kanssa tutkii Achté-perheen laulajattaria. 23 23
• Markus ja Lea Brummer-Korvenkontio Kolmas ulottuvuus Pop-up-kirjojen tenhoa Kansalliskirjastossa Robert A. Sabuda: The Night before Christmas. New York 2002. 24 Kansalliskirjaston Kansalliskirjaston tiedotuslehti tiedotuslehti 4 4 2009 2009
• David. A. Carterin pop-up -kirjat edustavat abstraktia taidetta ja sopisivat vaikka nykytaiteen museoon. sesta jopa nimeke. Sen sijaan ne on numeroitu, kuten UG:in muutkin popukirjat, painos on yleensä korkeintaan sata. Tässäkin suhteessa hänen teoksensa muistuttavat taideteoksia. Pop-up elää loistokauttaan. Nykyään popukirjoja julkaistaan niin Yhdysvalloissa, Ranskassa kuin Japanissakin, ja varmaan muuallakin.Viime vuosikymmeninä niitä on ilmaantunut kuin sieniä sateella. Kohta lähes kaikki vähänkin tunnetut kirjat Pikku Prinssistä Kama Sutraan on väännetty kolmiulotteisiksi, joskus taitavasti, mutta valitettavan usein pelkällä rutiinilla. Popukirjojen tuottaminen on ilmeisesti kannattavaa, mutta vain niin kauan kun on tarjolla halpaa, mutta silti huolellista työvoimaa näpertelemään niitä kokoon. Useimmat elokirjat on koottu Kiinassa, Kolumbiassa, Ecuadorissa tai Thaimaassa. Suljettaessa popukirjaa ulostyöntyneet osat solahtavat kuin ihmeen kautta takaisin kansien väliin, vetäytyvät kuin etana kuoreensa. Popukirjat kuten muutkin elokirjat tulisi mikäli mahdollista ostaa suoraan tuottajalta, antikvaarista hankitun kunto aiheuttaa lähes aina pettymyksen. Elokirjat vaurioituvat sangen herkästi, niinpä on ensiarvoisen tärkeää, että ne pyritään museoimaan uunituoreina. Kernaimmin kukin kaksin kappalein, joista toista säilytetään koskemattomana. Näin taataan mahdollisuus nauttia niiden ihmeistä vielä tulevaisuudessakin. Kansalliskirjastossa oleva Brummeriana -lastenkirjakokoelma käsittää noin 20 000 nimekettä. Pääosa näyttelyaineistosta on yksityisomistuksessa olevasta Lea-kokoelmasta. Popukirjojen tyyppinimet ovat kirjoittajien keksimiä ja vailla virallista vahvistusta. Pop-up-kirjojen näyttely Kansalliskirjastossa 2.12.2009­11.1.2010 27
• Markku Pääkkönen ­ Esko Rahikainen Markku Pääkkönen Kuninkaan sauvat Mikä on 6 metriä korkea, 11 senttiä paksu, kierteinen ja ruskean ja lilan sävyjen kirjavoima? S 28 e on "Damma" eli yksi taiteilija Markku Pääkkösen "Kuninkaan sauvoista", joita on kaikkiaan neljä Kansalliskirjaston portaikoissa. Taideteokset ovat olleet osana kirjaston arkkitehtoonista ilmettä ja interiööriä jo pari vuotta. Muut kuninkaat sauvat eli Do, Diu ja Duna ovat yli kolme metrisiä. Teokset ovat ensi kertaa olleet esillä Helsingin taidehallin "Utelias tie" -näyttelyssä 1989. Kaikki kuninkaan sauvat ovat osa Miekat, Kilvet ja sauvat -teossarjaa. Materiaalina on akryyli, kangas, vaneri, teräs ja sementti. Taidemaalari Markku Pääkkönen tunnetaan parhaiten vastavaloteoksistaan ja niiden arkkitehtuuriin liittyvistä sovelluksista, joista yhtenä esimerkkinä Kuopion Männistön Pyhän Johanneksen kirkon alttariteos Valo, Armo, Lohdutus. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Juha Leiviskä. Jyväskylän Alvar Aalto museon studiossa Pääkkösellä oli 2004 näyttely "Läpinäky- Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• vä seinä", josta julkaistiin kaunis englanninkielinen kirja The Transparent Wall, joka on Kansalliskirjaston kokoelmassa. Helsingin Arabianrannan uusien talojen portaikoissa voi tasanteiden seinissä nähdä Pääkkösen luomia lasiteoksia, joiden sävyt vaihtuvat valaistuksen ja teoksen monikerroksisuuden mukaan. Mutta Pääkkönen on kuten monet taiteilijat arvoitusten mies. Missä Kuninkaan sauvat tehtiin ja millainen oli lyhyesti kuvattuna valmistusprosessi? Tein Kuninkaan sauvat silloisessa ateljeessani, eli Antero Kareen autotallissa Vallilassa. Roudasin rautakaupasta teräsputkia, joihin kiinnitin puusta sahaamani profiilikappaleet tasaisin välein, sopivasti kiertäen kutakin. Profiileihin liimasin (kyseessä on todella aito liimarakenne, ei nauloja, ei ruuveja) leikkaamani vanerisuikaleet. Pakkeloin kulmat ja liimasin puuvillakangasta vanerin päälle. Pohjustin ja maalasin teokset akryylivärein. Jalustat tein sementistä. Miten Kuninkaan sauvat päätyivät Kansalliskirjastoon? Ateljeeni Lallukassa on ihanteellinen, paitsi että meillä ei ole lainkaan varastotilaa. Halusin teokset pois jaloista pyörimästä johonkin turvalliseen sijoituspaikkaan. Tulin ajatelleeksi jotakin kirjastoa ja ensimmäinen kirjastonjohtaja jolta asiaa kysyin oli Kai Ekholm. Tehtiin deponointisopimus, niinpä teokset ovat Kansalliskirjastossa toistaiseksi. Minulla on tietysti toiveena että joku ne joskus ostaisi. Miten määrittäisit taiteen olemuksen ja merkityksen ihmiselle? Taide on vastapaino arjelle. Se antaa meille mahdollisuuden pohtia olemistamme ja olemustamme toisella tavalla. Teen itse nykyään melkein pelkästään teoksia jotka integroituvat arkkitehtuuriin. Tällä tavalla teokseni ovat ihmisten arjessa mukana jo syntyessään. Tähän liittyy myös Kuninkaan sauvojen deponointi Kansalliskirjastoon. Onko taiteilijanura aina ollut itsestäänselvyys. Jos olisit valinnut toisin, niin mikä ammatti olisi kiinnostanut? Olen aina ollut hieman poukkoileva kiinnostuksen- ja innostuksenkohteissani. Taiteilijan ura ei ollut itsestäänselvyys, ennemminkin ehkä ajauduin alalle. Olen aina ollut kiinnostunut myös kirjallisuudesta, tieteestä, politiikasta, arkkitehtuurista ja uskonnoista. En tosiaan osaa sanoa mikä ammatti olisi varsinaisesti kiinnostanut, jos en olisi ajautunut kuvataiteilijaksi, olisin varmasti vierinyt tai tanssahdellut kiinnostavien asioiden perässä johonkin toiseen suuntaan uteliaisuuteni vetämänä. Eräänä innoittajanasi on evoluutiobiologi Richard Dawkins, joka on luonut "kulttuurigenetiikan" meemi -käsitteen. Miten tämä näkyy töissäsi? En ole varma näkyykö kiinnostukseni meemeihin tai muihin luonnon- tai uskontotieteellisiin uteliaisuuden kohteisiini varsinaisesti mitenkään teoksissani, ainakaan suoraan ja yksi yhteen. Mutta kiinnostuksen kohteeni tuovat kyllä mausteitaan ja värinöitään uusiin teoksiini, varsinkin kun olen kääntymässä modernistisesta taideihanteesta (muoto on oma sisältönsä) nykytaiteen keinojen 29
• 30 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 4 2009
• Yrjö Klinge Pihalta kadonnut monttu Montuksi nimetty rakennus kirjaston pihalla. Tämä huomaamaton rakennus sijaitsi siellä vuodesta 1954 vuoteen 1998. 32 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• mentoinnista on Taideteolässä artikkelissa lisen korkeakoulun prokerrotaan hieman jekti vuodelta 1978. Opisminkälaisia kukelijaryhmä kuvasi Severi via löytyy KansalliskirjasParkon ja Jorma Purasen ton virka-arkiston kuvakojohdolla kirjaston vanhoja koelmasta. Kokoelmaa ei huonekaluja. Sadoissa kukäsitellä mitenkään kattavissa huonekalujen ohella vasti eikä puututa digitaakuviin tallentui myös arlisiin kuviin ollenkaan, joikea työhuoneista, ja myös hin on siirrytty 1990-luyleiskuvia ja henkilökuvia vulta lähtien. otettiin. Näin laajan aineisValmistuessaan Helton avulla voi rekonstruoisingin Yliopiston kirjasto da melko hyvän kuvan oli uuden ns. Empire-keskirjaston arjesta 30 vuotta kustan olennainen osa ja sitten. pysyi vuosisadan loppuun Tor Carpelan ja Lauri asti yhtenä kaupungin kesO. Th. Tudeer (myöhempi keisimmistä rakennuksista ylikirjastonhoitaja) julkaija merkittävänä maamerk- Paul Nyberg (1889-1968) vuonna 1916. Tästä kuvasta rajattiin kasvokuva teokseen Carpesivat vuonna 1925 teoksen kinä, joka kuvattiin matlan- Tudeer: Helsingin Yliopisto, opettajat Helsingin Yliopisto, opettajat kaoppaissa ja Helsinkiä ja virkamiehet. Kirjastonhoitaja Nyberg oli ja virkamiehet vuodesta 1828. kuvaavissa painokuvasarHelsingin Yliopiston kirjaston palveluksessa vuosina 1914­1957. Tässä huolellisesti työstejoissa.Valokuvan yleistyessä tyssä matrikkelissa esitelvalokuvasarjat korvasivat lään Yliopiston ja näin ollen myös Yliopiston painokuvat ja kuvien määrä kirjoissa ja esitteiskirjaston virkamiehet. Henkilöistä julkaistiin sä kasvoi. Postikortin kulta-aikana 1900-luvun myös pienet kuvat artikkelien yhteydessä. Tätä alussa kirjastosta julkaistiin postikortteja, mutteosta varten siis kerättiin virkamiesten kuvia, ta se ei selvästikään enää ollut kasvaneen kauja näistä monet ovat päätyneet virka-arkistoon. pungin ykkösnähtävyyksiä. Lähes kaikki kuvat Kuvat ovat yleensä ajalle tyypillisiä carte de viovat kuitenkin samasta suunnasta, myös Rosite -tyyppisiä kuvia, joita ajan valokuvaamot tundan valmistumisen jälkeen. Sisäkuviakin on, tekivät, ja osa näistä saattaa olla varta vasten tätä mutta ne ovat lähes kaikki samanlaisia yleiskuteosta varten kuvattuja. Arkistosta löytyy myös via pääsaleista.Voisi sanoa että lähes kaikki sokirjaan päätyneiden pienten osakuvien painoveta-aikaa edeltävät kuvat ovat monumentaalikudoksia. Myös muista virkamiehistä ja muustakin via, kirjastorakennusta, eivät kirjastoa esittäviä. henkilökunnasta löytyy valokuvia. Osa näistä on Toiminnan ja henkilökunnan kuvaaminen on valokuvamuotokuvia, osa työhuoneissa tai työjäänyt vähiin ja ne harvat kuvat, joita on, ovat tehtävissä otettuja, ja lisäksi on monia kuvia läkyksityishenkilöiden pienten jokamiehen kamesiäisistä. Ja on myös kuvia eläkkeellä olleista kirroiden yleistymisen jälkeen omaksi huvikseen jastolaisista, kun he ovat käyneet kirjastossa. nappaamia. Mitään varsinaista järjestelmällisyyttä ei Mielenkiintoisena poikkeuksena ja esihenkilökuvistakaan löydy, ja usein kuvien tai merkkinä järjestelmällisestä kuvallisesta doku- T 33
• Pertti Viljasen tilannekuva työmiehistä ylikirjastonhoitajan huoneessa. 1950-luvun suuri remontti päärakennuksessa. Kuva: Pertti Viljanen. 34 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• kuvasarjojen kuvausajankohta ja muut tiedot ovat puutteellisia. Tyypillistä on myös se että itsestään selviä asioita ei ole kuviin merkitty, esimerkiksi missä henkilön työhuone on sijainnut tai missä yksikössä hän on työskennellyt. Työhuonekuvia on jonkin verran, mutta kuvia palvelutilanteista hyvin vähän eikä muista työtilanteista juuri ollenkaan. Sodat ovat poikkeustiloja ja johtavat kirjastojen kohdalla arvokkaiden aineistojen evakuointeihin. Toisen maailmansodan jälkeen on kuvia siitä, kun palautettuja kirjalaatikoita hinataan Rotundassa köysillä ylempiin kerroksiin. Tilanahtaus oli sodan jälkeen suuri ja silloin turvauduttiin valokuvaan. Otettiin" propagandakuvia", joilla kirjaston tilanahtautta korostetaan. Kaikkein sotkuisimmat paikat kuvattiin, myös kellareissa ja varastotiloissa. Ja temppu toimi: 1950-luvulla kirjasto sai uusia tiloja vastavalmistuneen Porthanian kellarista, ja yhdyskäytävää varten kirjaston pihalle rakennettiin uusi rakennus. Myös päärakennus ja Rotunda peruskorjattiin ja uudistettiin. Siis kirjaston historiassa hyvin merkittävä vaihe. Kirjaston pihalle rakennettu rakennus, jota kutsuttiin montuksi, purettiin 1998. Se on malliesimerkki näkymättömästä kohteesta, pihalla sijaitseva mitätön rakennus, suurimmaksi osaksi maan alla, eikä se näy kun päärakennuksen julkisivuja kuvataan. Onneksi rakennuksesta otettiin kuvasarja silloin kun se rakennettiin. Remontin valmistuttua uusi, entistä ehompi päärakennus tietenkin kuvattiin ja esiteltiin monissa julkaisuissa, mutta onneksemme henkilökunnasta löytyi valokuvausta harrastava kirjastoapulainen Pertti Viljanen, joka kuvasi päärakennusta myös remontin kuluessa. Hän kuvasi myös muuten 1950- ja 1960-luvulla, niin henkilökuntaa kuin pikkujoulujakin ja löytyypä hänen ottamistaan sadoista kuvista myös kuvia Porthanian kellarista, joka oli näkymätön mutta merkittävä osa kirjastoa 1950-luvulta vuosituhannen taitteeseen. Pikkujouluista on kuvia muutenkin samoin kuin muista juhlatilaisuuksista, mutta näinhän se kaikkialla yleensä on, poikkeavia tapahtumia kuvataan, mutta näennäisesti samanlaisena pysyvä arki jää kuvaamatta, vaikka sekin koko ajan hiljalleen muuttuu. Näin myös Kansalliskirjaston virka-arkiston kuvakokoelmasta toivoisi löytyvän enemmän kuvia kirjaston arjesta eri aikoina. Kyseinen kuvakokoelma ei ole kovin suuri, eikä sitä ole missään vaiheessa järjestelmällisesti kerätty tai tutkittu, mutta sieltä löytyy monia kiinnostavia kuvia, jotka kertovat menneistä hetkistä jatkuvasti muuttuvassa kirjastossamme. Kirjoittaja on projektityöntekijä, joka on tutustunut kirjaston historiallisiin kuviin. "Monttu" oli välivarastorakennus, joka rakennettiin Farmasian laitoksen (nyk. Fabiania) ja Rotundan väliin (valmistui 1954). Perimätiedon mukaan nimi tuli montusta, joka paikalle räjäytettiin ennen rakennuksen tekemistä ja se jäi käyttöön tarkoittamaan lähinnä ylimmässä kerroksessa sijainnutta pakkaamoa ja vahtimestareiden tilaa. Rakennuksella ei ollut virallista nimeä ja "monttu"- nimitys esiintyy jopa ylikirjastonhoitaja J. Vallinkosken artikkelissa teoksessa Bibliotheca renovata vuonna 1957. Rakennus oli pääosin maan alla sijainnut varastorakennus, josta oli käytävä Pothanian kellarissa olleisiin kirjaston varastokerroksiin ja Rotundan kellareihin. Tämä maanalainen varastokokonaisuus, kuten myös Rotundan kellarien uudenaikaistaminen ja hissien asennus liittyivät arkkitehti Aarne Ervin johdolla tehtyihin laajoihin uudistustöihin. Silloin asennettiin myös putkiposti Rotundan uudelta asiakastiskiltä varastoihin. Maanalaiset varastot olivat ratkaisu jo pitkään jatkuneisiin tilaongelmiin. Jo 1930-luvulla oli järjestetty arkkitehtikilpailu kirjaston laajennusosasta. 35
• Esko Rahikainen Värilitografioiden kauneutta Kasvi- ja eläinkirjoja Kansalliskirjastossa 36 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• ansalliskirjaston ulkomaisen kokoelman nimi Humanistinen kokoelma johtaa myös harhaan, sillä se käsittää myös merkittävän määrän luonnontieteellistä ja vaikkapa lääketieteellistä kirjallisuutta. Helsingin yliopiston kirjastona kokoelmiin hankittiin yliopiston eri tiedekuntien edustamista aihepiireistä kirjallisuutta, jota merkittävät lahjoitukset vielä täydensivät. Yksistään kasvi ja eläintieteellistä ulkomaista kirjallisuutta on signumeilla 110.I.1­122.VII.17 lähes 200 metriä. Jonkinlaisen käsityksen kokoelman luonteesta saa poimimalla hyllystä järjestyksessä ensimmäisen kasvitiedettä edustavan viisiosaisen teoksen: Nicolai Joseph Jacquin, Collectanea ad bota- K nicam, chemiam et historiam naturalem vuosilta 1786­1796. Tosin paikalla oli vain lappu, josta selvisi että kirja oli siirretty rariteettien, harvinaisuuksien joukkoon.Viimeisenä kasvitieteen osaston kirjana oli Christian Scharmer In der Erfahrung gegründete Gedancken über die Conservation Der Alter und Anlegung Neuer Holtzungen in einer Unterredung verfasset, saksalaisen lyhyesti otsikoituna. Painopaikkana Franckfurt und Leipzig 1748. Näistä saisi käsityksen, että kokoelmassa on vain ikivanhoja teoksia, mutta ei suinkaan ­ Suurin osa teoksista on 1800 ja 1900 luvuilta. Eläintieteen kokoelman aloittaa (117.II.1-9) yhdeksänosainen perhosia esittelevä ranskankielinen Pietarissa 1884 37
• 38 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• Jaakko Salemaa Litografia ja piirtimen journalismi itografia eli kivipaino on laakapainomenetelmä, jossa kiven tasaiseen pintaan piirretty kuva tai teksti siirretään painokoneella paperille. Prahalaissyntyinen kirjailija ja kirjanpainaja Aloys Senefelder keksi menetelmän vuonna 1798. Kun huokoiselle kalkkikivelle piirretään kuva rasvapitoisella liidulla tai tussilla ja kivi sen jälkeen kostutetaan vedellä, rasvainen painoväri saadaan tarttumaan vain kiven pinnassa olevaan piirrokseen, mikä painettaessa jäljentyy paperiin. Menetelmä pohjautuu siis viime kädessä veden ja rasvan toisiaan hylkivään vaikutukseen. Kivipaino otettiin 1800-luvun alkupuolella laajasti käyttöön tietokirjojen kuvaliitteiden, taidejäljennösten sekä julisteiden ja karikatyyrien painotöissä. Samoin liike-elämän pienpainatteiden (osakekirjat, vekselit, setelit) valmistuksessa litografinen tekniikka osoitti hyödyllisyytensä. Painomenetelmän nopeus leimasi kivipiirrosten taiteellista ilmaisua. Tunnetussa Uuden ajan kulttuurihistoriassaan Egon Friedell luonnehti, kuinka kivipiirroksissa oli "alusta alkaen jotain improvisoitua, tuossa tuokiossa kyhättyä, dialogimaista, litterääristä ja samalla ajankohtaisuutensa ja halpuutensa vuoksi jotakin demokraattista; se oli piirtimen journalistiikkaa ja ilmaisi aikansa nopean, kärkevän, materialistisen hengen yhtä täy- L Pariisilainen kivipaino 1890-luvulta. 40 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• "Ranskalaiset ­ säästäkää kaasua", "Olen rohkea sotakana, syön vähän, munin paljon". Pariisilaisten koululaisten piirustuksiin pohjautuvia julisteita, joissa kansalaisia kannustetaan säästäväisyyteen arkipäivän hyödykkeiden käytössä ensimmäisen maailmansodan aikana. Värilitografiat kuuluvat ranskalaisten julisteiden kokoelmaan, jonka Ranskan suurlähettiläs Maurice de Coppet lahjoitti kirjastolle 1920-luvulla. dellisesti kuin puupiirros uskonpuhdistusajan ja kuparipiirros rokokoon hengen". Kivipiirrokselle on ominaista, että sen avulla taiteilijan oli helppo toistaa siveltimensä tai liitunsa tunnusomainen persoonallinen jälki. Aluksi painettuja mustavalkoisia kivipiirroksia jouduttiin värittämään käsin maalaamalla, mutta jo 1830-luvulla opittiin valmistamaan myös monivärisiä kivipiirroksia. Hienoimpiin painotuotteisiin saatettiin käyttää jopa pariakymmentä kivilaattaa kuvan eri värisävyjen aikaansaamiseksi. Kuten muissakin painotekniikoissa myös litografian alalla ryhdyttiin vuosisadan jälkipuolella yhä enemmän soveltamaan erilaisia valokuvaukseen pohjautuvia menetelmiä (fotolitografia) ja kehitettiin käyttöön nopeat kivipainokoneet. 1800-luvun keskipaikkeille mennessä matkakirjojen sekä kasvi-, eläin- ja maisemaplanssiteosten litografisista kuvasarjoista tuli kasvavan porvarillisen taideyleisön kulutustavaraa: Skandinaviska fiskar, Vyer af Helsingfors, Pittoresk resetour från Stockholm till Neapel, Voyage autour du monde jne - tyypillisiä esimerkkejä kirjallisuudesta, joiden kuvituksen pittoreski todentuntu ihastutti myös suomalaisia lukijoita. 1900-luvun vaihteen lähestyessä kivipiirroksina painetuista julisteista oli tullut katujen julkista taidetta.Varsinkin ranskalaiset julistetaiteilijat, kuuluisimpana Henri Toulouse-Lautrec, kehittivät litografisen ilmaisun huippuunsa yhdistämällä artnouveau-tyylin litteän ornamentiikan japanilaisesta puupiirrostaiteesta saamiinsa vaikutteisiin. Selkeine ääriviivoineen ja väripintoineen, iskevine varjoineen ja vapaasti muotoiltuine kirjaintyyppeineen julisteet sopivat niin tavaroiden kuin erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien mainostamiseen. Ensimmäisen maailmansodan aikana ne otettiin kaikkialla Euroopassa myös sotapropagandan palvelukseen. Pitkälle 1900-lukua kivipainotekniikkaa käytettiin suurikokoisten värillisten painatteiden kuten mainosplakaattien ja opetustaulujen valmistamisessa. Nykyisin perinteinen litografia on jäänyt yksinomaan taidegraafikan käyttöön. 41
• Sirkka Havu Radziwillien kirjasto ja arkisto Radziwillien ruhtinassuvun arkisto ja Nieswiezin palatsin kirjasto on hyväksytty Unescon maailman kulttuuriperintörekisteriin 31. heinäkuuta 2009. H elsingin yliopiston kirjasto (nykyinen Kansalliskirjasto) sai vuonna 1829, osana Pietarin tiedeakatemian kirjalahjoitusta, yli 1 200 nidettä, jotka olivat kuuluneet puolalaisliettualaisen Radziwillien mahtisuvun Nieswiezin palatsin kirjastoon. Aloitteen Radziwillien kirjaston ja arkiston saamiseksi Unescon Maailman kulttuuriperintörekisteriin teki Valko-Venäjän kansalliskirjasto. Hankkeen koordinointi uskottiin ValkoVenäjän sähköisten aineistojen tutkimuskeskukselle (Belarusian Research Centre for Electronic Records), joka kokosi Radziwillien exlibris. 42 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• tiedot Radziwillien eri puolille hajonneesta kulttuuriperinnöstä. Tämänhetkisten tietojen mukaan 600 vuoden aikana koottu Radziwillien kirjallinen kulttuuriperintö on jakaantunut kymmenen eri instituution kesken: 1) Puolan historiallinen keskusarkisto Varsovassa (AGAD), 2) Valko-Venäjän historiallinen kansallisarkisto Minskissä, 3) Liettuan historiallinen valtionarkisto Vilnassa, 4) Ukrainan valtion historiallinen keskusarkisto Kievissä, 5) ValkoVenäjän kansallisen tiedeakatemian tieteellinen pääkirjasto Minskissä, 6) Valko-Venäjän kansalliskirjasto Minskissä, 7) Valko-Venäjän presidentiaalinen kirjasto (Presidential Library of the Republic of Belarus) Minskissä, 8) Venäjän tiedeakatemina kirjasto Pietarissa, 9) Moskovan valtionyliopiston tieteellinen kirjasto ja 10) Suomen Kansalliskirjasto Helsingissä. Radziwillien arkistokokoelman kerääminen alkoi jo 1400-luvulla. Kirjastoa alettiin koota järjestelmällisesti 1570-luvulla suvun pääresidenssiin Nieswiezin palatsiin. Puolan ensimmäisessä jaossa 1772 Nieswiezin palatsin kirjasto siirrettiin Katariina II:n määräyksestä Pietariin ja sijoitettiin Tiedeakatemian kirjastoon. Pietarissa Radziwillien kokoelma sijoitettiin muista Tiedeakatemian kirjaston kokoelmista erilliseksi, aiheenmukaisesti järjestetyksi kokonaisuudeksi. Helsinkiin Radziwillien kirjoja tuli 1829 Pietarin tiedeakatemian lahjoituksen mukana. Turun palon tuhojen korvaamiseksi Pietarin tiedeakatemia oli päättänyt jo 1827, heti palon jälkeen, lahjoittaa Helsingin yliopistolle kirjastonsa kaksoiskappaleet sekä kaiken oikeustieteellisen ja teologisen kirjallisuutensa. Lahjoituksen mukana saatiin myös Radziwillien kokoelman oikeustieteellinen ja teologinen kirjallisuus. Pietarissa laaditun luettelon mukaan Radziwilleille kuuluneita kirjoja lähetettiin Helsinkiin 1 247 nidettä. Radziwillien kirjat erottuvat helposti Kansalliskirjaston (ent. Helsingin yliopiston kirjasto) kokoelmissa, sillä niihin on lähes poikkeuksetta liitetty Radziwillien vaakunaexlibris. Nimiösivulla on usein myös jonkun suvun jäsenen monogrammi tai kirjoitus "Inscriptus Catalogo Bibliothecae arcis Nesviziensis". Tällä hetkellä Radziwilleille kuuluneita kirjoja on Kansalliskirjastossa tunnistettu vajaat 900 nidettä, suuri osa tästä aineistosta sisältyy luetteloon: Collections donated by the Academy of Sciences of St Petersburg to the Alexander University of Finland in 1829 : an annotated catalogue / compiled by Sirkka Havu and Irina Lebedeva. Helsinki University Library, 1997 (Helsingin yliopiston kirjaston julkaisuja; 61.) Miksi toimituksen tietokone ei käynistynyt "Mä vaihdoin USB-piuhan toiseen porttiin. Sit se rupes nuuskii sitä ja sit ajuri feilas. Kun kone ei käynistyny, nii ilmeisesti se piuha vaikutti Biossiin." Iivari Leppälä 43
• Suomen kielen vanhin kielioppi väksi suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi, Rudimenta linguae finnicae breviter delineata. K ansalliskirjasto on saanut käsikirjoituskokoelmaansa ainutlaatuisen lisäyksen, kun sille vastikään luovutettiin säilytettä- Vanhan kirjallisuuden keräilijä, toimitusjohtaja Ilkka Paatero osti 25-sivuisen käsikirjoituksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta. Tämä oli hankkinut sen Sothebyn huutokauppakamarista Lontoosta. Kielioppi oli sidottu Eskil Petraeuksen suomen kieliopin (1649) ja Laurentius Petrin Ajan-Tiedon (vuoden 1671 laitos) väliin. Kumpikin näistä vanhoista Turku-painatteista on itsessään äärimmäisen harvinainen. Petraeuksen kielioppia on Suomessa tiedossa vain kolme kappaletta, ja Laurentius Petrin runomittaan kirjoitetusta piispainkronikasta, joka on ensimmäinen suomenkielinen historiateos, on Kansalliskirjastossa vain kopio. Ilkka Paatero pyysi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta alustavaa arviota latinankielisen, kaunokirjoituksella laaditun käsikirjoituksen iästä ja alkuperästä. Paperi ja kirjoituksen käsiala on nyt ajoitettu 1600-luvun puoliväliin. Esitys voi hyvinkin olla kopio varhemmasta käsikirjoituksesta, mutta sen yhteyksiä muihin suomalaisiin 1600-luvun teksteihin tutkitaan edelleen. Pidettiin myös mahdollisena, että Rudimenta saattaisi olla ulvilalaisen Olaus Sundergelteuksen ja raumalaisen Johannes Jussoilan 1500-luvun lopun kielioppihanke, josta on mainintoja kirjallisuudessa. Tekstiin sisältyvien murteellisuuksien perusteella esityksen laatija on saattanut olla kotoisin Rauman­Uudenkaupungin alueelta. Tutkimuksen kohteena on myös Rudimentan latina, sen suhde latinankieliseen kielioppitraditioon sekä sen monet kieliopilliset erikoisuudet. Ks. myös Kotikielen Seuran aikakauslehti Virittäjä 1/2009, http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/verkkolehti/index.html 44 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• K irja kerrallaan -kustantamo julkaisee kymmenvuotisjuhlavuotensa kunniaksi Kansalliskirjaston kanssa kootun näköispainoskokoelman. Kokoelma sisältää mielenkiintoisia ja suurelle yleisölle osin tuntemattomiakin teoksia. Ensimmäisenä julkaistiin 23.11. Joel Lehtosen Punainen mylly (1913), jonka eläkkeellä oleva kustannusjohtaja Matti Suurpää arvioi. Suurpää painotti baudelairelaista vaikutusta Lehtosen tematiikkaan ja Lehtosen elämän pettymys-sävyä ja sosiaalista tietoisuutta; köyhyys on yhteiskunnallinen ongelma ja hän kelpo veljiesi kanssa kohottamaan sen punaisen lipun, joka kerran yksinään kohoaa." Suurpäätä ihmetytti, mikä ihmeen punainen lippu ­ Lehtonenhan oli tunnetusti anti-sosialisti ­ kunnes selvisi, että Lehtonen olikin viitannut 1800-luvun lopun ranskalaisiin anarkisti-intellektuelleihin, jotka käyttivät tunnusmerkkinään punaisia liivejä. Punainen lippu olikin viittaus heidän asusteisiinsa. Asiantuntija-apua ovat antaneet Kansalliskirjaston kirjastonhoitajat valitsemalla yli 900 000 nimekkeen joukosta kiinnostavia, ja osin vaikeasti löydettäviä teoksia. Teokset Tämän kirjan haluan lukea Poimintoja Kansalliskirjaston kokoelmista pilkkaa mammonaa. Suurpää näki Punaisessa myllyssä jopa linkolalaista tematiikkaa; ihmisiä on liikaa, mikä aiheuttaa olemisen ahdistusta. Suurpää osoitti myös yhteyksiä Lehtosen ja aikansa ranskalaisten taidemaalarien välillä ­ tuon ajan fauvismi ja nouseva kubisimi heijastuvat Punaisessa myllyssä. Yksi kohta kirjassa hämmästytti Suurpäätä. Kirjan lopuilla Lehtonen kirjoittaa: "Pieni Suomeni, sinä pyhäin metsien poika, olet kerran valmis suurten edustivat niin laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta, yhteiskunnallista kirjallisuutta kuin lastenkirjoja ja aapisiakin. Näistä ehdotuksista Kirja kerrallaan on valinnut Tämän kirjan haluan lukea -sarjan teokset. Marja-Liisa Laine Tulevina kuukausina on luvassa lisää Tämän kirjan haluan lukea -hetkiä. 45
• Sibeliuksen kirjeitä huutokaupasta K ansalliskirjasto sai arvokkaan täydennykkkaan sen käsikirjoitusaineistoonsa, kun Sotheoonsa, byn huutokaupasta saatiin ostettua ­ Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.2009 ­ ä neljä Sibeliuksen tanskalaiselle kirjailijalselle le Poul Knudsenille lähettämää kirjettä. mää Sibelius sävelsi Knudsenin librettoon balettipantomiimin Scaramouche, ja ouche, vuosina 1913­1922 kirjoitetut kirjeet ut koskevat tätä teosta. Kirjeiden arvo den on suuri paitsi kansallisomaisuuteaisuutena, myös yhtenä palasena täydentääydentämässä mosaiikkikuvaa, jota Sibea liuksen tuotannosta parhaillaan llaan kootaan Kansalliskirjaston yhteydessä toimivassa Sibeliuksen sen teosten kriittisen kokonaisediedition toimituksessa. Kansallisaineiston "kotiuttaamiseksi" saatiin arvokasta apua Suomen suurlähetystöltä Lontoossa, joka otti tehtäväkseen huutokaupan hoitamisen paikan päällä Sothebyllä. Kirjeet herättivät suurta kiinnostusta huutokauppayleisön leisön piirissä, ja kulttuuriasianhoitaja Pirjo Pellinen oitaja n sai kilpailla jonkin aikaa muiden ostajien kanssa, kanssa, uiden s ennen kuin kilpailu ratkesi Kansalliskirjaston hyväksi. Kulttuuriteon taustalla on Kansalliskirjaston kulttuuriperintörahastoon kuuluvan Anu Karessuon rahasto, jonka tuella kirjeet saatiin hankittua. Osallistu Sinäkin kulttuuriperinnön pelastamiseen: http://www.rahasto.kansalliskirjasto.fi/ Sothebyn huutokaupasta 2007 ostettu Sibeliuksen kirje Poul Knudsenille. 46 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• Tiinan triviat 1. Aleksanteri Suuri valloitti Theban kaupungin (myös Teeba, muinaiskreikaksi ~ eli Thêbai) vuonna 335 eKr. Tradition mukaan ainoastaan runoilija Pindaroksen talo säilytettiin, kun kaupunki tuhottiin valloituksessa. 2. Kuningas Arthurin kuuluisan pyöreän pöydän ympärille mahtui yhtä aikaa sataviisikymmentä ritaria. 3. Rembrandt on maalannut ainakin 100 omakuvaa. 4. Jonathan Swiftin kirjassa Gulliverin Matkat, ihmiset voittivat itselleen hienoja virkoja, jos osasivat kävellä nuoralla. 5. Benjamin Franklin piirsi ensimmäisen pilapiirroksen, jonka amerikkalainen sanomalehti on julkaissut. Franklin piirsi kuvan paloitellusta käärmeestä, jonka jokainen erillinen pala kuvasi yhtä sen aikaisista Amerikan alueen siirtomaista. Piirroksen alla luki "yhdisty tai kuole". Piirros julkaistiin 9. toukokuuta 1754 Pennsylvania Gazette -sanomalehdessä. 6. Ensimmäisessä novellissa, joka ilmestyi 1886, Arthur Conan Doylen luoma kuuluisa salapoliisi Sherlock Holmes oli nimeltään Sherringfored ja hänen apulaisensa Ormond Sacker, josta pian tuli Thomas Watson. 7. James Bond-kirjojen kirjoittaja Ian Fleming on kirjoittanut myös lastenkirjaklassikon nimeltä Chitty Chitty Bang Bang, joka kertoo lentävästä ihmeautosta. Se on alun perin julkaistu englanniksi vuonna 1964. Siitä on tehty myös samanniminen elokuva vuonna 1968. Chitty Chitty Bang Bang on julkaistu myös suomeksi vuonna 1968 (Gummerus) ja uudelleen vuonna 2003 (Art House). 8. Kun Amerikan Kustantajien Yhdistys esitteli julkaisujaan Moskovan Kirjamessuilla 1985, näytteillä oli mm. Jane Fondan treenikirja (Workout Book), sekä Sears, Roebuck and Companyn (suuren amerikkalaisen tavaratalon kuvasto). Molemmat julkaisut varastettiin näyttelypöydältä. 9. Eräs maailman tunnetuimmista tieteiskirjallisuuden (science fiction) palkinnoista on nimeltään Hugo Award. Nimensä palkinto on saanut tieteiskirjallisuuden isän, Hugo Gernsbackin mukaan. 10. Kirjailija Alex Haley, joka kenties parhaiten tunnettu romaanistaan Juuret (Roots, ilm. 1976) on myös kirjoittanut Malcom Xn muistelmat. Grandville: Scénes de la vie privé publique des animaux. Paris 1842. Tiina Järvilehto 47
• Kaukolainoja kirjallisuudesta Yksinkertaisesti ei saa olla niin että mitä tahansa voi tapahtua. Täytyy olla olemassa järjestys jota ei voi loukata. Kirjoittajista tulee maailman tuomioistuimen todistajia. Richard Holloway Olof Lagercrantz Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta Tuska on tuskaa ja kipu kipua kaikilla elollisilla. KeMinä pelkään yhteiskunnan suunnitelmia, joissa yksinomaan ajatellaan tuottoa ja joiden hyväksi uhrataan ihmisiä aivan niin kuin kihvelillä heitetään hiiliä höyrykoneeseen. Axel Hambraeus Uddarbon pappi Ihminen, joka ei pahuutta pelkäisi eikä hyvyyttä häpeäisi, eikä notkistaisi niskaansa enempää rikkaan He näyttävät olevan syvästi kiintyneitä toisiinsa ja kiintymys, esiintyipä se missä muodossa hyvänsä, on seikka, jonka suhteen en koskaan tule kyynilliseksi. George Sava Kirurgi elämän ovella Onnistuessaan taideteos tiivistää jotain olennaista ainutlaatuisella, koskettavalla tavalla. Monilla tällaisen enkelin kosketuksen tarjoaa musiikki. Sinussa voi piillä jotain kallista, josta et ehkä koko elämässäsi teidä. Maria Jotuni Vaikeudet tulevat, mutta ne eivät kestä ikuisesti. Rauha ei ole sodan vastakohta. Se on hengen voimakkuuden synnyttämä hyve. Baruch Spinoza Tulette näkemään, että ne menevät ohi samalla tavalla kuin vesi virtaa sillan alitse. Sri Saradamani Devi Kaukolainat lainasi Esko Rahikainen Jälleen huomaamme miten tärkeätä on kuunnella; tällä kertaa niitä, joiden kanssa saatamme olla täysin eri mieltä. Katse kaukaisuuteen nelläkään ei ole oikeutta määritellä tuskan arvojärjestystä. Pirjo Räsänen Iltalehti 14.11.2005 edessä kuin ylpistyisi köyhänkään seurassa. Ville Paakonmaa Taivas kuvastuu veteen Sami Pirkola Duodecim 2007:123 48 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 4 2009
• N ä y t t e l y j ä j a t a p a h t u m i a ROTUNDASSA KIERTONÄYTTELYT Kotimaana musiikki. 15.10.2009 ­ 27.2.2010 Unohdettu Armas Launis (1884­1959) Fredrik Pacius 200 vuotta. Tekstit: suomi ja ruotsi. Suomi kautta aikojen. Säveltäjä, kirjailija, tutkija, opettaja - 125 vuotta syntymästä. Yhteistyössä Armas Launis -seuran kanssa. Näyttelyn suunnittelu: tutkija Helena Tyrväinen, professori Heikki Laitinen ja tutkija Petri Tuovinen. Merkkivuosi 1809 -kiertonäyttely. Suomalaisten tarina kuvin ja sanoin. Tekstit: suomi ja ruotsi. Suomea rajan takana 1918­1944. Suomenkielistä neuvostokirjallisuutta Kansalliskirjaston kokoelmista. Tekstit: suomi ja venäjä. Lisätietoa: www.kansalliskirjasto.fi Paratiisista katsoen. Tähtitaivaan karttojen historiaa. Näyttelyn avajaiset Kansalliskirjastossa 11.11.2009. Näyttelyn suunnittelija professori Tapio Markkanen piti eloisan ja asiantuntevan katsauksen astronomian historiaan. 50 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• N ä y t t e l y j ä Näyttelyt avoinna: ma-pe 9­20, la 9­16 Näyttelyihin vapaa pääsy. Lisätietoja näyttelyistä ja tapahtumista: Kulttuurikoordinaattori Inkeri Pitkäranta, puh. (09) 191 22738 inkeri.pitkaranta@helsinki.fi Kiertonäyttelyiden tilaukset ja näyttelyiden opasvaraukset: Sisko Vuorikari, puh. (09) 191 22671, sisko.vuorikari@helsinki.fi Näyttelyiden ryhmäopastukset 40 euroa, koululaisryhmät 20 euroa. VERKKONÄYTTELYT Nuolenpäistä aakkosiin. Ammi ja Toivo. Multimediateos Alma ja Toivo Kuulan elämästä Kiehtova kirja. Kirjahistoriallinen verkkoteos. Tiedenaisia www.kansalliskirjasto.fi kuva Veikko Somerpuro KANSALLISKIRJASTO Unioninkatu 36, 00170 Helsinki www.kansalliskirjasto.fi j a t a p a h t u m i a Paratiisista katsoen -näyttelyn vieraita tutustumassa tähtitieteen historiaan. Helsingin yliopiston tähtitornin universaalikone (1823), jolla mitattiin taivaankappaleiden sijainteja taivaalla. Newman. Lontoo. Tähtitieteen laitos. 51
• Kirja-Matin päivä Turun palossa 1827 tuhoutuneen fennica-kirjallisuuden pääosin kokosi uudelleen legendaarinen Mattti Pohto, jonka kunniaksi järjestetään 27.3.2010 Ylistaron Kirmaus-hallissa ja Kirja-Matin koululla kirjallisuustapahtuma Kirja-Matin päivä. Tapahtumasta toivotaan toistuvaa vuotuista kirjanystävien tapaamistilaisuutta. www.kirjamatti.net Steve Siltanen New Yorkista on Matti Pohdon sukulainen ja kävi Kansalliskirjasto-lehden toimittajaa tapaamassa. Tekeillä on sarjakuva, runoelma ja elämäkerta Matti Pohdosta. Matti Pohdon omakätinen luettelo hänen sitomistan kirjoista. Matti Pohdon sitoma Ericius Erici Sorolaisen "Postilla", joka on painettu Tukholmassa 1621. Matti Pohto Graphic Novel ­ all art by S. T. Siltanen. 52 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 4 2009
• Kuvat: Kari Timonen K a n s a l l i s k i r j a s t o s s a Hollannin Kansalliskirjaston edustajia, Bas Savenije, Paul Doorenbosch, Johan Stapel ja Elco van Staver nen sekä Marc van den Berg Amsterdamin yliopiston kirjastosta olivat 11.12. tutustumassa suo malaiseen kirjastoinfrastruktuuriin ja Kansalliskirjastoon, jonka Fabianian kokoushuoneesta toimitus kävi ottamassa kuvan. Kokousta isännöi ylikirjastonhoitaja Kai Ek holm ja johtaja Kristiina Hormia-Poutanen. Kirjaston edustajien lisäksi vieraat kuulivat opetusministeriön ja valtiovarainministeriön edustajien puheenvuorot. Yhdysvaltain asevoimien Euroopan joukkojen varakomentajan puoliso Mrs Roslyn Gallagher, Mrs Sue Cimicata, Suomessa toimivan sotilasasiamiehen puoliso Mrs Kable Rizzo sekä Suomen suurlähettilään Bruce Oreckin puoliso Cody Oreck vierailivat 9.10. Kansalliskirjastossa, jonka kirjaaarteita esitteli Reenpää-huoneessa Anna-Maija Pietilä-Ventelä. t a p a h t u u Kansalliskirjasto kouluttaa työntekijöitään. Tutkimuskirjaston kehittämispäivä Siuntion hyvinvointikeskuksessa 2.11.2009. Anne-Maria Mölläri selostaa työtovereilleen ryhmätyön tuloksia.
• 4 2009 KANSALLISKIRJASTO Kansalliskirjasto ja Tuomiokirkko edustavat Senaatintorin rakennustaidetta kauneimmillaan. ISSN 1459-3467 Kuva kari Timonen