• 2 • 2019 Irtonumero 8 € 6 Hilja Grönfors kokosi kaaleenlauluja kirjaksi 12 Primo – ”mitä primitiivisempi, sen parempi” 38 World Folklore Days 2019 Marokossa MUKANA PELIMANNI-LIITE
• 2 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 SISÄLTÖ 2 • 2019 19 38 12 KOLUMNISTI Piritta Näkkäläjärvi Primon mielestä musiikki on sitä parempaa, mitä primitiivisempää se on. Hilja Grönfors kokosi kaaleenlauluja kirjaksi Marokossa järjestettiin toista kertaa World Folklore Days -kansanmusiikkifestivaalit. Ajassa: Soiva Siili .................................................................................................5 Elävä menuettiperintö Jepualla .................................................................10 Esittelyssä: Sibiry Konaté .............................................................................15 Klassisen musiikin lippulaivat pureutuivat kansanmusiikkiin ....16 Tuure Niskasta tapaamassa .........................................................................20 PELIMANNI-liite Nuorisoseura pitää yllä kansanmusiikkiperinnettä Karviassa ...23 Uudenmaan nurkka ........................................................................................24 Nuottiliite ............................................................................................................25 Hiijen Pelimannit: Samuelin Poloneesista Soitellen Suveen .........29 Pelimannimusiikin helmet soivat juhlakonsertissa ..........................29 Sahansoittajan muisteloita ..........................................................................30 Kuulumisia Pohjois-Savosta ........................................................................31 Muistoissamme May Adair ..........................................................................31 Persoonallinen pelimanniyhtye: Monipuolinen Miukeli .................32 Oriveden kansanmusiikkikursseilla löytyi soiton ja tanssin yhteys ......................................................34 Saarijärven kantele -seminaari kokosi kanteleväkeä Tampereelle ..............................................36 Lorca oli myös intohimoinen kansanmusiikin ystävä ......................40 Levyt ja kirjat .....................................................................................................42 Taustapeili: Anneliina Wevelsiep ..............................................................50 6 Sa ul i H ei kk ilä
• 3 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 ALKUTAHDIT Sa ul i H ei kk ilä Saamelaismusiikki menestyy maailmalla Ulla Pirttijärven ja norjalaisten Olav Torgetin ja Harald Skullerudin Áššu julkaisi ensilevynsä huhtikuussa ja se on lähtenyt oivaan nousukiitoon. Brittiläinen fRoots on valinnut lehdessään levyn Playlist albumikseen maaliskuussa ja toukokuussa levy nousi radiotoimittajien maailmanmusiikkilistoille Euroopassa sijalle yhdeksän ja Transglobal World Music Chartissa sijalle 34. Myös Songlines-lehti valitsi levyn yhdeksi Top of the World levyistä kesäkuun numerossa. Muutoinkin saamelaismusiikilla menee hyvin. VILDÁn levy on World Music Chart Europe -listalla sijalla 19 ja Solju palkittiin juuri Kanadassa The Indigenous Music Awards -tapahtumassa sarjassa The Best International Indigenous Release 2019. Áššun ja VILDÁn levyt arvioinnissa sivuilla 42 ja 45. Kalevala elävänä tai kuolleena Sväng ja Kentala ehdolla Pohjoismaiden neuvoston palkinnon saajaksi Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnolla palkitaan korkeatasoista luovaa ja esittävää säveltaidetta. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi jonkun elossa olevan säveltäjän teokselle ja joka toinen vuosi suurelle tai pienelle esiintyjäryhmälle. Tänä vuonna Suomesta ovat ehdolla barokkimusiikkia kansanmusiikkiin yhdistävä Kreeta-Maria Kentala, huuliharppukvartetti Sväng ja laulaja Johanna Grüssner. Kaiken kaikkiaan ehdokkaita on kolmetoista. Vuodesta 1965 jaetun palkinnon arvo on 47 000 euroa ja suomalaisista sen on saanut aiemmin viulisti Pekka Kuusisto 2013 ja klarinetisti Kari Kriikku 2009. Palkinnonsaaja julkistetaan 29. lokakuuta. Kirjalija ja armoitettu teatterin moniottelija Juha Hurme ja laulaja-lauluntekijä Hannu ”Tuomari” Nurmio saivat keväällä Koneen säätiöltä mittavan apurahan hankkeeseen, jonka tarkoitus on nostaa kansalliseepoksemme Kalevala jälleen kansan tietoisuuteen. Tekijöiden mukaan Kalevala elävänä tai kuolleena -tapahtumilla, -tuotteilla ja -tuotannoilla kaivetaan esiin ja uudistetaan ajaton kansanrunous juhlapuheiden, kansallispukujen, tuohivirsujen, pitkäpiimäisten lausuntanumeroiden ja koululaisten systemaattisen kiduttamisen haudasta. Nurmio ja Hurme julistavat pamfletissaan: Kalevalan takana on ihmeellinen asia, joka on suurempi ja merkittävämpi aikaansaannos kuin pyramidit tai Kiinan muuri. Tämä tuhansien vuosien ketjussa syntynyt itämerensuomalainen aineeton, filosofinen, eroottinen, humoristinen, jännittävä perintö on jokaista kulttuurin jäsentä koskettanut luova ponnistus, laulujen laulu. Suomen Kansan Vanhojen Runojen 1,27 miljoonaan säkeeseen ja Lönnrotin Kalevalaan pelastettiin viime tingassa ennen sen katoamista, tämä muinaisen myyttisen maailman kaiku. Se kaikki on lainaa koko ihmiskunnalta. Siksi se on mittaamattoman arvokas. Kalevala on käännetty 65 kielelle urdua ja udmurttia myöten, ja englanniksi viiteen kertaan. Se on kansainvälinen brändi, jota voi hyödyntää kulttuurisesti ja kaupallisesti jopa globaalissa mittakaavassa. Tämä vaatii tietoa, rohkeutta, vapaata mielikuvitusta, hyvää ja huonoa huumoria, liioittelua, provosoivaa rajojen kokeilemista ja laajentamista. Uudelleen tulkattu ja nykyaikaan runoiltu kalevalainen perintö voi olla inspiraation ehtymätön lähde, josta voi vapaasti ammentaa ideoita uusiin käsikirjoituksiin, kirjoihin, elokuviin, kuvataiteeseen, designiin, muotiin, sarjakuviin, musiikkiin, tietokonepeleihin ja tulevaisuuden tuntemattomiin taidemuotoihin. Se halutaan tuoda takaisin eläväksi kulttuuriksi ihmisten arkeen. Hanke aloittaa KalevalaFestin Helsingin Tavastia-klubilla syyskuun lopussa, järjestää klubeja, julkaisee levyjä ja kirjoja sekä tekee teatteriesityksiä. www.kalevalafest.fi U lla N ik ul a Jim m y Tr äs ke lin Áššu Ih ne Pe de rs en Lapsille on suunnattu valekalevalakilpailu.
• 4 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 PÄÄKIRJOITUS Onko kateus voimavara? Suomalaiset pitävät suomalaisia erityisen kateellisena kansana. Onhan sitä alemmuuden tunnetta riittänyt syystäkin. Kyllä siinä kateuden geenit varmasti vahvistuvat, kun joutuu vierestä katselemaan rikkaiden menestystä. Tästä on seurannut ainakin kaksi asiaa. Maassamme innostutaan valtavasti, jos joku julkkis on kiinnostunut Suomesta niin, että on käynyt Lapissa tapaamassa joulupukkia. Toisaalta mahdollisesti heikompiin suhtaudutaan ylimielisesti. Pohjimmiltaan kateudessa on kysymys huonosta itsetunnosta ja ehkä myös syyllisyydestä. Kadehtia on osattu ennen Facebookiakin, mutta kyseinen areena on tarjonnut mahtavat mahdollisuudet kateuden pienestä kirvelystä aina suoranaiseen sapen kiehumiseen. Pientä kateutta voi aiheuttaa matkustelu, onnelliset tapahtumat sekä hyvät saaliit sienimetsässä ja apurahojen saamisessa. Myös menestys työelämässä tai harrastusten parissa aiheuttaa kateutta. Tunnetta voi lievittää ajattelemalla, että on niitäkin, joilla menee huonommin kuin minulla. Se ei kuitenkaan täysin poista kateuden tunnetta. Itselläni kateuteen liittyy oma laiskuus tai saamattomuus. Apurahojen saamisen mahdollisuutta pienentää valtavasti se, että niitä ei hae. Keikkoja on hankala saada, jos soittelee hiljaa kamarissa. Vielä hankalammin, jos ei edes soittele. Lähes kaikki saavuttaminen edellyttää viitseliäisyyttä. Pitää treenata, tehdä itseään tunnetuksi, työstää ideoita, hakea suosituksia, opiskella sieniä ja niiden kasvupaikkoja ja ennen kaikkea lähteä liikkeelle. Aikaansaamattomuus vahvistaa myös huonoa itsetuntoa, joka taas aiheuttaa lisää kateutta. Jos ei ole jaksanut treenata, kokee itsensä huonommaksi kuin muut. Niinkuin usein onkin. Kävin katsomassa loistavan Juha Hurmeen näytelmän Making of Lea KOM-teatterissa ja se sai taas ajattelemaan sitä, miten paljon suomalaisen identiteetin, suomenkielen ja kansallisen kulttuurin vahvistamisen takana ovat olleet ruotsinkieliset. Sitä on jotenkin mahdoton ymmärtää. Elias Lönnrot könyää Karjalan kankaita kokoilemassa runoutta kansalliseepokseksi ja Aleksis Kivi opettelee suomen, jotta voi kirjoittaa ensimmäisen suomenkielisen kaunokirjallisen teoksen. Millä tavalla suomenkieliset osoittavat kiitollisuutensa? Kadehtimalla. Päätän, että ensi kerralla, kun huomaan kadehtivani jotain, mietin kuinka paljon onnistumisen eteen on nähty vaivaa, ja yritän saada kipinän nähdä vaivaa myös itse tavoitteiden saavuttamisen eteen. Onni ei tule odottamalla ja äärimmäisen harvoin loistava idea tulee seslongilla maaten. En tiedä, onko eri kansallisuuksien kesken niin isoja eroja kadehtimisessa kuin uskotellaan. Luulen, että kateellisuus on ihmisen perusominaisuus, jonka hallinta vaatii työstämistä. Innostuminen on hedelmällisempää kuin irvailu ja kannustaminen kiitollisempaa kuin kampittaminen. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 2 (194) 2019 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Veikko Lahtinen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Hilja Grönfors Trio kuva: Maarit Kytöharju Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 3/19 ilmestyy 30.9. aineistot 2.9. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
• 5 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2016 AJASSA Soiva Siili Markus Lampelaa haastatteli Sauli Heikkilä Kuva: Jaani Föhr 5 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Kyösti Salmijärven ja Markus Lampelan Soiva Siili on peuhannut lastenmusiikin kanssa jo 24 vuotta. Onko toimintaympäristöissä ollut havaittavissa muutoksia? Edelleen esiinnymme eniten päiväkodeissa ja kouluissa, eivätkä ne ole kovin radikaalisti muuttuneet vaikka maailma ja yhteiskunta muuttuukin. Tilaajien lastenkulttuurille varatut resurssit ovat kyllä valitettavasti pienentyneet. Toki toimintaympäristömme on siinä mielessä muuttunut, että monenlaiset yhteistyökuviot ovat laajentaneet reviiriämme myös isompiin saleihin ja tapahtumiin. Entä toiminnassa? Olemme vuosien varrella saaneet esiintyä mm. nykytanssijoiden, sirkustaiteilijoiden, nukketeatterin, sarjakuvapiirtäjien, stand up -koomikon, sinfoniaorkesterin, sotilassoittokunnan ja bigbändin kanssa. Toki toiminnan kivijalkoja ovat edelleen Soiva Siili -duo sekä 5-miehinen orkesteri. Lastenkulttuuritapahtumien tuottaminen sekä työpajojen ja koulutusten pitäminen ovat myös merkittävä osa Soivan Siilin toimintaa. Miten aiotte juhlia ensi vuonna Soivan Siilin 25-vuotista toimintaa? Suunnitelmissamme on julkaista kirja, jossa on nuotinnettuna kaikki levyttämämme laulut sekä tarinaa pitkäaikaisesta toiminnastamme, matkakertomuksia ja muita kivoja juttuja. 25-vuotisjuhlakiertue tietenkin myös tehdään! Kotipaikkanne on Oulu, kuinka laajalla alueella keikkailette? Kiimingistä Kiinaan. Eniten keikkoja on luonnollisesti Oulun seudulla, mutta koko Suomen alueella kierretään. Olemme kiertäneet myös sekä itäettä länsinaapurissa ja muualla Euroopassa. Kaksi kertaa olemme vierailleet Pekingin Suomi-koulussa. Missä tulevana kesänä voi nähdä Siilin soivan? Pääkaupunkiseudulla Soivan Siilin voi nähdä Helsingin kauppakeskus Kampissa 9.6. Seuraavalla viikolla alkaa Espoossa puistokonserttikiertue. 6.7. on Oulussa Soivan Siilin tuottama Lastenlaulukatu-hyväntekeväisyystapahtuma jo kymmenettä kertaa. Tervetuloa myös ”Säpinää kesään” -kiertuekonsertteihin Oulun kaupungin päivystäviin päiväkoteihin. Olette julkaisseet myös Soiva Siili -lastenvaatemalliston. Mistä moinen idea? Miten se on otettu vastaan? Kahvipöytäkeskusteluissa asiaa on pyöritelty jo pitkään. Nyt se vihdoin toteutui, kun tutustuimme oululaiseen, laadukkaita lastenvaatteita valmistavaan käsityöläisyrittäjään, MiiZukan Miia Lillebergiin. Mallistoa varten suunniteltua Soiva Siili -kuosia on kyllä kovasti ihasteltu. Kotimainen työ ja laatu on myös huomattu. MiiZukan vaatteilla on avainlippu-status. Onko Soivalla Siilillä piikit? Pehmeät on piikit. Hieman ärhäkämpi tapaus on serkkumme Vastarannan Siili. Vastarannan Siili -triossa kolmantena jäsenenä on poppikuplettimies Jukka Takalo, joka tunnetaan myös 90-luvulla toimineesta Aknestik-yhtyeestä. Soivan Siilin uuden Ääniharava-levyn arvostelu on sivulla 42.
• 6 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 V ertaus kuninkaallisiin on varmasti ansaittu, mutta jotenkin se ei tunnu istuvan. Toisin kuin monet muunmaalaiset kollegansa, puuttuvat Hilja Grönforsilta diivan elkeet täysin. Pitkä tie musiikin ammattilaiseksi on tuonut kaikkeen tekemiseen vaatimattomuutta ja nöyryyttä. Saavutustensa arvon hän ymmärtää kyllä, mutta ajattelee, että työ on tehty Suomen romanikulttuurin säilymisen eteen, ei Hilja Grönforsin uran edistämiseksi. Valmiin kirjan ollessa lopulta pöydällä, on hyvä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan, miten tähän on tultu. – Minä olen laulanut aina, pienestä tytöstä lähtien. Kun vanhemmat kiersivät kauppaamassa tavaroita, saatoin sanoa Hilja Grönforsin yli kaksikymmentä vuotta kestänyt romanilaulujen kerääminen on saavuttanut merkittävän etapin, kun huhtikuussa julkaistiin Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirja. Kirja on odotettu, mutta ei mikään päätepiste. Haaveita Suomen romanilaulujen kuningattarella on paljon. Hilja Grönfors kokosi kaaleenlauluja kirjaksi Teksti: Sauli Heikkilä Hilja Grönforsin yhteistyö Kiureli Sammallahden (vas.) ja Valtteri Bruunin kanssa on jatkunut jo yli kymmenen vuotta
• 7 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 ventovieraille, että anna mulle markka, niin minä laulan sinulle heti. Hiljan vanhemmilla oli kymmenen lasta ja suvussa oli paljon hyviä laulajia, mutta sisaruksista Hilja oli ainoa, jolla oli siihen luontainen kyky ja into. Laulaminen oli vielä viisikymmentäluvulla romanien keskuudessa elämäntapa. Elannon hankkiminen edellytti jatkuvaa tien päällä olemista ja romanien elämäntapaan liitetty leirielämä oli arkea. Kun päivän askareet oli saatu tehtyä, alkoi laulu. Pienen tytön poikkeuksellinen kyky tallentaa kaikki sävelet melkein kertakuulemalta mieleensä on ollut valtava apu laulujen muistiin merkitsemisessä ja kirjan tekemisessä. – En laulanut näitä lauluja vuosikymmeniin, kun uskonnollisen herätyksen myötä pidin niitä sopimattomina, mutta kun aloitin uudestaan, löytyivät kaikki lapsena kuullut sävelet muistista. Eikä pelkästään melodiat, vaan kuka lauloi ja missä tilanteessa. Hiljan elämä voidaan karkeasti jakaa neljään jaksoon: Lapsuus ja nuoruus, muutto Ruotsiin ja asuminen siellä, paluu Suomeen ompelijaksi ja hengellisen musiikin esittäjäksi sekä neljäs jakso musiikin ammattimaisena esittäjänä ja laulujen kerääjänä. Se on jatkunut yli kaksi vuosikymmentä. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta Hiljan elämä oli jatkuvaa muuttamista. Juuri missään ei asuttu vuotta pidempään ja koulu vaihtui melkein joka vuosi. Voisi helposti kuvitella liikkuvan elämäntavan olevan raskasta lapselle. Päinvastoin. – Sehän oli meistä lapsista ihanaa! Maata reessä lämpimissä vällyissä ja katsella talvisen taivaan tähtiä. Ja uudet koulut merkitsivät uusia kavereita. Hilja ei muista kokeneensa juurikaan kiusaamista. Opettajat myös tykkäsivät laulaa sirkuttelevasta tytöstä. Mutta vanhempien elämää Hilja miettii päätään puistellen. Kymmenen lasta elätettävänä ja joka aamu pitää miettiä, mistä saa elannon ja mihin päänsä kallistaa seuraavana yönä. Se on vaatinut valtavasti työtä. Sosisaaliturvaa ei luonnollisesti siihen aikaan juuri ollut ja jos jotain apua olisikin saanut, sitä ei osattu hakea. – Ja sitten vielä sanotaan, että mustalaiset ovat laiskoja, puuskahtaa Hilja. Elämä sujui kuitenkin kohtuullisesti, tehtiin käsitöitä ja kauppa kävi. Seitsemänkymmentäluvulle tultaessa olivat hevoset vaihtuneet traktoreihin, ihmiset sulkeutuneet koteihinsa televisioiden ääreen ja tarvekalut sai kaupasta. Lisääntynyt työttömyys sai monet valtaväestöstäkin hakeutumaan Ruotsiin, jossa työtä riitti ja suomalaisia arvostettiin kovina työntekijöinä. Paremman leivän perään lähtivät myös Hiljan vanhemmat perheineen. Muutettiin Tukholman lähistölle ja ruvettiin töihin. Jos olivat kansakoulun jälkeiset koulut jääneet Hiljallakin yhteen kansanopistovuoteen, kun mustalaisia ei oikein mihinkään huolittu, kelpasivat he tasavertaisina töihin Ruotsissa. – Sinnehän tuli porukkaa vaikka mistä, ja kaikki oltiin samalla viivalla. Ruotsissa Hilja teki siivoustöitä, mutta siinä sivussa jatkui kaupankäynti. Varsinkin suomalainen makkara ja pitsikäsityöt menivät hyvin kaupaksi. Myös esiintyminen erilaisissa juhlissa lisääntyi ja Hiljan taidot alettiin tuntea omissa piireissä. Eräänlainen huippuhetki oli esiintyminen siirtolaisromanien elämästä kertovassa ohjelmassa Ruotsin tv:ssä. Hiljan lapsen tultua kouluikään, Hilja päätti kuitenkin palata kotimaahan, jossa hän jatkoi ompelijan ammattia ja alkoi laulaa lähinnä helluntaiseurakunnan suosimaa ohjelmistoa. Jussi Valentinin ja Pekka Rothin kanssa hän kiersi esiintymässä seurakunnan tilaisuuksissa ja vankiloissa. Iskelmät ja perinnemusiikki jäivät sivuun. Kouluavustajaksi kouluttautuminen 1990-luvun puolivälin jälkeen muutti kaiken. Kurssilla pyydettiin laulamaan eri tilaisuuksissa ja kävi ilmi, että kukaan muu kuin Hilja eivät laulaneet. – Minulla välähti, että romanikulttuurihan hiipuu, jos sitä ei pidetä hengissä. Hengellisyys säilyi, mutta Hilja vakuuttui, että musiikkiperinne vaatii ryhtymään töihin. Niinpä hän pakkasi kitaransa ja muistiinpanovälineet ja lähti kiertämään maata. Omalta isältään, joka menehtyi vasta vuosi sitten, hän sai talteen jo paljon sanoja. Minkäänlaisia äänitysvälineitä hän ei ole käyttänyt vaan sävelet ovat tähän asti olleet vain omassa päässä. – Ei minun melodioita tarvinnut kerätä, ne olivat kaikki muistissa lapsuudesta, mutta sanoja oli hukassa. Hiljasta tuli vakiovieras romanimusiikin konsertteihin. Romanikulttuuri alkoi herättää kiinnostusta ja saada tukijoita. Vuonna 1996 ilmestyi Raila Halmetojan tuottama Luludžako Drom – Suomen romanien lauluja eilen ja tänään -levy, jolla Hilja laulaa kaksi laulua ja muutama vuosi sen jälkeen julkaistiin konserttiäänite Indiako Drom viiden romanimusiikkikonsertin sarjasta, jonka tuottivat Maailman musiikin keskus, Helsingin ammattikorkeakoulu ja Nevo Roma -yhdistys vuonna 2000. Hilja laulaa levyllä viisi kappaletta. Vuonna 2007 ilmestyi vielä norjalaisen etnomusiikkiklubin tuottama tupla-albumi Viser på vandring i Norden – Lauluja vaelluksella pohjoismaissa , jonne päätyi myös Raila Halmetojan äänittämiä Hiljan laulamia lauluja. Albumin tyylilaji on laaja perinnelauluista räppiin. Se on mainio osoitus siitä, kuinka notkeasti romanimusiikki voi ottaa vaikutteita valtaväestön perinteestä. Suomalaisen kansanmusiikin kaiku kuuluu myös Hiljan keräämissä ja muistamissa lauluissa, aivan kuten suomalaiseen kansanmusiikkiin on otettu vaikutteita romaniperinteestä. Suurin ero on tavassa laulaa viipyilevästi, liu´uttaa ja muunnella säveliä ja koristella laulua. Kaikki nämä on Oli vanhassa Suomessa mulla lapsuuskotini onnellinen... M aa rit Ky tö ha rju
• 8 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 merkitty Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirjan nuotinnoksiin. Nuottien ulkoasun suunnitteli Ilona Korhonen ja nuotinnokset tekivät suurimmaksi osaksi Heidi Haapoja-Mäkelä ja Juulia Salonen Taito Hoffrénin äänittämistä Hiljan a cappella -esityksistä. Äänitteet ovat mukana kirjan liite-cd:llä. Aikaisemmin julkaistuissa romanilaulujen nuotinnoksissa on useimmiten kirjattu ylös vain päämelodialinja. – Halusin, että nuotit tehdään nimenomaan niin, että niissä näkyy romanilaulajan tapa laulaa. Vuosi 2008 oli Hiljalle käänteentekevä. Silloin ilmestyi ensimmäinen oma levy, Latšo Džinta -yhtyeen kanssa tehty Phurane Mirits, Vanhat helmet ja Katariina Lillqvistin tekemä dokumentti Eihän tämä maa minun omani ollut . Levy voitti Etno-Emman ja norjalaisen Vuoden dokumentaarinen äänite -palkinnon. Levy sai kiittäviä arvosteluja aina englantilaista fRoots-lehteä myöten. Lillqvistin dokumenttielokuvaa esitettiin Suomen televisiossa ja useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Kansanmusiikkipiireissä kaikki alkoivat tuntea Hiljan. Mestarikansanlaulajan tittelihän oli tullut jo vuonna 2005. Esiintymiset lisääntyivät ja esiintymismatkat ovat sen jälkeen suuntautuneet Suomen lisäksi moniin Euroopan maihin ja Yhdysvaltoihin. Phurane Miritsin jälkeen on ilmestynyt kaksi muuta omaa levyä, jotka on tehty myös Latšo Džinta -yhtyeen kanssa. Yhtyeen jäsenet ovat kaikki Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston – nykyään Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä – kasvatteja. Hiljalle ei ole ollut ongelma, että muusikot eivät ole romaneja. Riittää, että on taitoa ja kiinnostusta romanimusiikkia kohtaan. Yhteistyö Sibelius-Akatemian kanssa on jatkunut jo parikymmentä vuotta ja oppilaiden taidot niin laulajina kuin soittajinakin ovat tehneet vaikutuksen Hiljaan. Levyillä soittavat Kiureli Sammallahti haitaria, Valtteri Bruun kitaraa ja mandoliinia, Matti Pitkänen viulua ja mandoliinia sekä Sara Puljula bassoa. Myös viulisti Kukka Lehto, kitaristit Olli Varis , Riku Kettunen ja Roope Aarnio ovat soittaneet aikaisemmilla sekä sahansoittaja Jenni Sademies . Keikoilla esiinnytään yleensä triona: Hilja, Valtteri ja Kiureli. – Meidän yhteistyö toimii erittäin hyvin. Ilman tätä mahtavaa porukkaa en olisi saanut levyjä ja kirjaa aikaiseksi, puhumattakaan Maailman musiikin keskuksen ja Jaana-Maria Jukkaran panoksesta, kiittelee Hilja vuolaasti. Hilja on esiintynyt myös monen muun valtaväestöä edustavan muusikon kanssa – vieraillut muun muassa Palefacen konsertissa ja levyllä – ja jotkut heistä myös laulavat romanilauluja. Pia Raskin ja Eero Turkan nimien mainitseminen saa Hiljan hymyilemään lämpimästi. Mutta mitä hän ajattelee paljon puhutusta kulttuurisesta omimisesta? – Minusta on hienoa, että meidän lauluista ollaan kiinnostuneita, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että valtaväestö laulaa niitä pienissä piireissä. Siitä en tykkäisi, jos joku alkaisi suurilla lavoilla esittää meidän lauluja. Mutta omilleni minä olen tämän kirjan tehnyt, Hilja painottaa. Hilja on huolestunut siitä, että vaikka romanit laulavat mielellään, niin pääasiassa karaokessa tangoa ja iskelmää. Tosin viime vuosina kiinnostus perinnemusiikkiakin kohtaan on kasvanut. Siitä esimerkkinä vaikka Mustalaismusiikin Orkesterin konsertti syksyllä 2018 Helsingin Savoyteatterissa. Ohjelmisto koostui pääasiassa perinnemusiikista ja 700-paikkainen sali oli täynnä. Nälkä kasvaa syödessä Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirjan julkistaminen oli yksi tärkeä etappi Hiljan elämässä ja merkittävä tapaus koko romanikulttuurille. Töitä on kuitenkin vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kerättyjä lauluja on puolentoista sataa ja jos vain rahoitus järjestyy, lauluja voisi julkaista lisääkin. Tällä hetkellä melodiat ovat vain Hiljan omassa päässä. Niitä ei ole tallennettu millään laitteella, vain sanat ovat ylhäällä. Ja lisääkin pitäisi kerätä. Hilja Grönfors ja Latšo Džinta: Kiureli Sammallahti (vas.), Hilja Grönfors, Sara Puljula, Valtteri Bruun ja Matti Pitkänen. Kun valakosten hevosten kavijoitten alla se lumi sen kun hulumuaapi M aa rit Ky tl ha rju Hilja Grönfors Synt. 1952 Juuassa Äänitteillä • Luludžako Drom – Suomen romanien lauluja eilen ja tänään, 1996 • Indiako Drom, 2000 • Viser på vandring i Norden – Lauluja vaelluksella pohjoismaissa, 2007 • Phurane Mirits – Vanhat helmet, 2008 • Kai tu džaha? – Minne kuljet?, 2011 • Kattaa me aavaa? – Mistä tulemme?, 2018 Dokumenttielokuva • Eihän tämä maa minun omani ollut, ohjaus Katariina Lillqvist, 2008 Tunnustukset: • Mestarikansanlaulaja, 2005 • Etno-Emma Phurane Mirits -levystä 2008 • Vuoden dokumentaarinen äänitejulkaisu, Norja, 2008 • Kalevala-palkinto, 2011 • Suomi-palkinto, 2014 • Taiteilijaeläke, 2014
• KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 – Nyt on aivan viimeiset hetket, joitakin lauluja saattaa olla vielä jollakin muistissa, mutta pian ne ovat kadonneet. Hilja aikookin jatkaa töitä, vaikka taiteilijaeläke alkoi juosta jo viisi vuotta sitten. Monta haavetta on vielä toteuttamatta. Kiurelin ja Valtterin kanssa on kehitteillä levy vanhoista iskelmistä. Myös täysin romanikielinen levy pitäisi tehdä. Tähän asti lähes kaikki kappaleet on kirjattu ja levytetty suomeksi paria poikkeusta lukuunottamatta. Kaikkein suurin haave on kuitenkin levy omista lauluista. Kattaa me aavaa -levyllä on ensimmäinen Hiljan itse kirjoittama laulu Tuulen tie . Kappale syntyi melkein itsestään ja sen jälkeen niitä on syntynyt aina silloin tällöin. Esiintymiset kutsuvat myös, lapsuudessa alkanut kiertäminen on verissä. Ei tarvitse olla pitkään paikallaan, kun mieltä alkaa vaivata rauhattomuus. Hilja pitää omassa työssään tärkeimpänä perinteen säilyttämistä ja ennen kaikkea nuorten innostamisen kiinnostumaan omasta perinteestään. Myös esimerkin antaminen ja nuorten itsetunnon vahvistaminen tuntuu tärkeältä. Vaikka ura on nyt hienolla tolalla, harmittelee hän, että lapsuuden haaveet oopperalaulajan urasta jäivät kokeilematta ja koulut käymättä kun tuki ja rohkaisu puuttui. – Aivan liian moni lahjakas romaninuori tippuu koulutuksen kelkasta. Suomalainen romanikulttuuri on säilynyt Euroopassa ainutlaatuisella tavalla. Pohjan perukoilla on oltu hieman eristyksissä. Missään muualla eivät perinneasut ole päivittäisessä käytössä ja musiikissa on vuorovaikutuksesta huolimatta säilynyt muinaisia kaikuja. Tämän päivän mediamaailma ja elämä alkavat olla vakava uhka kulttuurin säilymiselle, ellei jotain tehdä. Tarvitaan tietoa, koulutusta ja vuorovaikutusta valtaväestön kanssa. Paljon tehdään, mutta paljon on vielä tekemättä. Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirja tuo tärkeän panoksen tähän työhön. Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirja sisältää 32 laulua, mikä on vain pieni osa Hiljan keräämistä lauluista. Hän toivoo, että loppujenkin julkaisemiselle löytyisi rahoitus. Katu iltojen tummuessa valohyrskeet ne on vaienneet... Suomen romanikulttuurin museo avattiin Helsingin Lapinlahdessa Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro sai Museoviraston myöntämän aineettoman kulttuuriperinnön yhteistyöja kehittämishankkeiden avustuksen Romanikulttuurin museon kehittämiseen alkuvuodesta 2019. Jo huhtikuussa museo avattiin Lapinlahden historiallisessa sairaalarakennuksessa. Museon toiminnasta vastaa Romanikulttuurin Museon Tuki ry, jonka puheenjohtaja on Suomen romanimusiikin kiintotähti Hilja Grönfors. Romanikulttuurin tallentamiseen erikoistunut elokuvaosuuskunta, Katariina Lillqvistin vetämä Camera Cagliostro, on toiminut pitkään oman toimintansa ohella myös pienten erikoismuseoiden mentorina. – Tulossa on muun muassa romanikulttuurin museon oma julkaisusarja, kertoo kuraattori Katariina Lillqvist. Ensimmäisinä julkaistavissa kahdessa teoksessa on luvassa kurkistus romanimusiikkiin sekä romanikeittiön resepteihin ja perinneruokiin. – Suunnitelmissa on, että kesällä Lapinlahdessa toteutetaan perinnetyöpajoja, joissa yleisö voi tutustua romaniruokien kokkaukseen, romanimusiikkiin ja perinteisiin käsitöihin. Lisäksi huhtikuussa Lapinlahden Venetsia-talon näyttelytilassa avataan installaationäyttely, joka kertoo Savon ja Pohjois-Karjalan romanien arjesta 60ja 70-luvuilla. Näyttelyn oheistapahtumana nähdään romanien hevostalousperinnettä esittelevä esinekokoelma. Romanikulttuurin museo tarjoaa tietoa romaniperinteestä, sekä elävästä nykypäivän kulttuurista monin medioin. Museon verkkosivuilla blogit, historiakatsaukset ja museokaupan tarjoamat elokuvat rikastuttavat ja täydentävät romaniperinteen tuntemusta. romanikulttuurinmuseo.com Katariina Lillqvist (vas.), Hilja Grönfors ja presidentti Tarja Halonen Romanimuseon avajaisissa huhtikuussa. K as pe r M ut to ne n 9 Sa ul i H ei kk ilä
• 10 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 S uomessa on säilynyt varsin vähän paikallisia tanssiperinteitä. Tanssilla onkin vain harvoin merkitystä paikallisen identiteetin vahvistajana: poikkeuksia tähän ovat esimerkiksi kaustislainen purppuri ja kolttasaamelaisten katrilli. Kaikkein vanhinta elävää tanssiperinnettä edustaa tietyillä ruotsinkielisen Pohjanmaan alueilla tanssittava menuetti. Menuettia on erittäin suurella varmuudella tanssittu näillä seuduilla ainakin 250 vuotta, ehkä kauemminkin. Myös menuetilla on omat paikalliset piirteensä, ja Kristiinankaupungin ympäristössä tanssittu menuetti poikkeaa selvästi Pietarsaaren ja Uudenkaupungin seutujen menueteista. Viimeksi mainitulla alueella yksi omintakeisimmista menuettiperinteistä löytyy Jepualta, jossa tanssi elää vielä nykyäänkin. Menuetti on vanha perinne Menuetin vaiheista Jepualla ei ole juurikaan tietoja ennen 1800-luvun loppua, mutta monet seikat viittaavat siihen, että tanssi oli paikkakunnalla yleinen jo huomattavasti aiemmin. Varhaisin tieto Uudenkaarlepyyn seudun menuetista löytyy Jepuan naapuripitäjästä Munsalasta, jossa Maja Greta Kruthorn kertoi vuonna 1854, että hänen isänsä Erik Kruthorn (1739–1810) oli Pommerin sodassa (1756–62) sotilaana ollessaan tanssinut menuettia Preussin kuninkaalle. Vaikka tarina itsessään ei ole kaikilta osin uskottava, tieto isä-Erikin menuettitaidoista vahvistaa ajatusta siitä, että tanssi olisi tunnettu alueella jo tämän nuoruudessa 1700-luvun puolessavälissä. Zacharias Topelius puolestaan kertoo päiväkirjoissaan tanssineensa menuettia paikallisten kanssa Oravaisissa ja Uudessakaarlepyyssä 1830ja 40-luvuilla. On varsin todennäköistä, että myös Uudenkaarlepyyn kirkkopitäjään kuuluneella Jepualla tanssi tunnettiin samoihin aikoihin kuin näissä lähipitäjissä. Itse asiassa Jepualla oli jo varhain vahva maine menuettipitäjänä, ja esimerkiksi Yngvar Heikelille kerrottiin 1920-luvulla, että jepualaiset olivat mestareita menuettien tanssimisessa. Menuetti oli Jepualla suosituin tanssi 1900-luvun alkupuolelle asti sekä häissä että yleisissä tansseissa. Vielä 1920-luvulla lähes kaikki tansseissa käyvät jepualaisnuoret osasivat tanssia menuettia, joka kuului kaikkien tanssitilaisuuksien ohjelmistoon. Menuetin suosiota osoitti se, että menuetteja voitiin tanssia useita peräkkäin, kun taas muita tansseja tanssittiin yleensä yksi kerrallaan. Tanssi oli myös varsin elinvoimainen ja muuntuva. Heikel kertoo jepualaisissa häissä vieraillessaan havainneensa erilaisia tapoja tanssia menuettia. Nuoret ja vanhempi väki tanssivat hieman toisistaan poikkeavalla tavalla, mutta silti täysin sujuvasti yhtä aikaa toistensa kanssa. 1930-luvulla menuetti alkoi harvinaistua monin paikoin Uudenkaarlepyyn seuElävä menuettiperintö Jepualla Uuteenkaarlepyyhyn kuuluvalla Jepualla on tanssittu menuettia satoja vuosia. Aikaisemmin sitä tanssittiin kaikenlaisissa tilaisuuksissa, nykyään se on esitysja harrastustoimintaa. Teksti: Petri Hoppu¨
• 11 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 dulla, mutta sen asema näyttäisi säilyneen Jepualla melko vakaana. Kuitenkin myös siellä alettiin miettiä toimia tanssin säilyttämiseksi. Jepuan nuorisoseuran pöytäkirjoista löytyy vuodelta 1932 määräys siitä, että nuorisoseuran tanssitilaisuuksissa ei menuettia soitettaessa saanut tanssia muita tansseja. Kaksi vuotta myöhemmin seura päätti, että jokaisessa tanssitilaisuudessa oli tanssittava vähintään yksi menuetti. Huoli tanssin häviämisestä vaikuttaa olleen todellinen, ja siihen haluttiin puuttua virallisten määräysten kautta. Sotien aikana menuettia ilmeisesti tanssittiin vähän, mihin syinä olivat tanssikielto ja sopivien pelimannien puute. Sotien jälkeen tanssi koki vielä lyhyen kukoistuksen, kun rintamalta palanneet miehet menivät runsain joukoin naimisiin. Näissä häissä menuettia voitiin tanssia yhtä paljon kuin valssia. Myös tällöin tanssittiin useita menuetteja peräkkäin. Menuetti oli edelleen käytössä myös tavallisissa tansseissa, vaikkakin sen asema oli siellä selvästi aiempaa heikompi: valssia ja fokstrottia tanssittiin eniten ja vähitellen yleistyi tango, joka nousi nopeasti suosituimmaksi tanssiksi. Menuettia tanssittiin yleensä muutaman kerran illassa, ja sitä käytettiin tansseissa ”puhdistamaan lattia” eli sen avulla saatiin väkeä vähemmäksi tanssitilasta. 40ja 50-luvuilla aloitteen menuetin tanssimisesta teki Jepualla joku taitava tanssipari, joka asettui menuettirivin päähän ensimmäiseksi, ja vasta tällöin pelimannit alkoivat soittaa. Menuetti ei kuulunut enää tanssien tavallisimpaan ohjelmistoon, joten sitä piti erikseen toivoa. Menuetti-perinne uhkasi hävitä Menuetin harvinaistumiseen vaikutti voimakkaasti se, että 1940-luvun lopulta lähtien tansseissa alkoi soittaa yhä enemmän menuetteja osaamattomia orkestereita muilta paikkakunnilta. Lisäksi nuorten lisääntynyt liikkuminen vaikutti siihen, ettei menuettia mielellään enää tanssittu tavallisissa tanssitilaisuuksissa: koska tansseissa kävi yhä enemmän tanssijoita Uudenkaarlepyyn seudun ulkopuolelta, yhä pienempi osa tilaisuuksien osanottajia hallitsi menuettia. Menuetit saattoivatkin herättää ärtymystä niitä osaamattomissa, jotka usein siirtyivät pikaisesti ulos tauolle tanssin alkaessa tai jäädessään tanssitilaan ”buuasivat” tanssijoille. Joskus tansseissa saattoi syntyä jopa riitaa menuetin vuoksi. Menuetin tanssijat eivät halunneet tahallaan ärsyttää muita tanssillaan, joten tanssi kävi tästäkin syystä harvinaiseksi. Osittain tämän seurauksena menuetti ei enää ollut oikein nuorison suosiossa, ja harvat halusivat sitä 1950-luvulla opetella. Menuetti siirtyi 1940ja erityisesti 50-luvulla vähitellen lähinnä kansantanssin harrastajien tanssiksi. Jepualla 1930-luvun alussa syntyneistä monet vielä tanssivat menuettia nuorisoseuran tilaisuuksissa, joissa uskallettiin opetella hieman tavallisuudesta poikkeavia tansseja. Heitä nuoremmat eivät enää juurikaan välittäneet siitä: ainoastaan nuorisoseuran kansantanssiryhmässä nuoret oppivat menuettia, ja ryhmä esittikin sitä aina 1960-luvulle asti. Kansantanssitoiminta kuitenkin kuihtui suurelta osin 1960-luvun aikana. Esitystoiminnan ulkopuolella menuettia saatettiin 1950-luvulla tanssia satunnaisesti tavallisissa tansseissa Jepualla, mutta vuosikymmenen loppua kohden se jäi kokonaan pois tällaisten tilaisuuksien repertuaarista. Sen sijaan häissä sitä tanssittiin 1960-luvulle asti. Erityisesti vanhemmat ihmiset tanssivat menuettia mielellään häissä, koska he eivät juurikaan käyneet tavallisissa tanssitilaisuuksissa. Toisinaan heidän tanssinsa saattoi kuitenkin jäädä vain yritykseksi, kun menuetin yksityiskohtia ei enää muistettu. Uudenkaarlepyyn seudulla menuettia alettiin elvyttää aktiivisesti 1970-luvulla kansanmusiikin nousun myötä. Jepualla tanssin herääminen kytkeytyi tiiviisti pelimanniryhmän toimintaan: vuonna 1972 perustettiin Jeppo Bygdespelmän johtajanaan myöhemmin Kaustisella mestaripelimannin arvon saanut Elis Andersson. Vuonna 1977 järjestettiin suomenruotsalainen pelimannitapahtuma Uudessakaarlepyyssä, ja parinkymmenen hengen jepualainen tanssiryhmä harjoitteli menuettiesityksen tuota tilaisuutta varten. Tämän jälkeen Ann-Mari Häggman tallensi jepualaisen menuetin ja polskan Folkkultursarkivetin kokoelmiin filmille, ja sekä Ruotsin että Suomen televisiot tekivät myöhemmin ohjelmia tanssija pelimanniryhmästä. Mukaan elävän perinteen luetteloon Jepualaiset ovat viimeisten vuosikymmenten aikana esittäneet menuettiaan erilaisilla perinnejuhlilla ja muissa tilaisuuksissa sekä Suomessa että ulkomailla. Varsinkin 1980-luvulla esiintymismatkat olivat olennainen osa pelimannija tanssiryhmän toimintaa. Aktiivinen toiminta herätti huomiota laajemminkin, ja vuonna 1985 Jeppo bygdespelmän -ryhmä sai Hampurilaisen Stiftung F.V.S:n Eurooppa-palkinnon ansioistaan kansanomaisen tanssija musiikkielämän säilyttämisessä. Tämä palkinto herätti pelimannit ja tanssijat huomaamaan menuetin erityisen arvon. Tutkijoiden antamat lausunnot tanssista tuntuivat aluksi hämmentäviltä, mutta ne osaltaan vaikuttivat siihen, että menuetin säilyttämistä alettiin pitää tärkeänä. Jepualla toiminta olikin varsin vilkasta ja luonteeltaan se oli sinänsä varsin omalaatuista, koska pelimanniryhmän kanssa tiiviissä yhteistyössä toimi paikallisia tansseja esittänyt tanssiryhmä. Nuoruudessaan menuettia tanssineita alkoi 1990-luvulla olla yhä vähemmän. Toiminta oli hyvin pitkään perustunut juuri näiden aktiivisuuteen, vaikka mukana oli toki ollut nuorempia ja osa vanhemmistakin oli opetellut menuetin vasta hiljattain. Jotta tanssi pysyisi elävänä perinteenä, Jepualla alettiin 90-luvulla elvyttää menuettia uudelleen ja opettaa sitä myös lapsille ja nuorille. Viime vuosina menuetti on ollut Uudenkaarlepyyn seudullakin ennen kaikkea esitysja harrastustoimintaa, vaikka joissakin paikallisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi kotiseutujuhlilla sitä voidaan tanssia yleisenä tanssina. Silloin tällöin sitä tanssitaan myös häissä, jos juhlaväki osaa sitä tanssia ja soittajat osaavat sitä soittaa. Jepuan menuetti on mukana Elävän perinnön kansallisessa luettelossa yhdessä Suomen ruotsinkielisen alueen menuetin kanssa, johon jepualainen menuettikin toki kuuluu. Näiden lisäksi luettelossa on tällä hetkellä vain yksi paikallisen tanssiperinteen ilmiö, joten siinäkin mielessä jepualaisten menuetti on edelleen merkittävä ja harvinainen ilmiö suomalaisessa tanssikulttuurissa. Aurinkokuninkaan hovissa syntyneet tanssiaskeleet ja -vuorot elävät omintakeisessa muodossaan Pohjanmaan rannikolla osana paikallista kulttuuria, niin kuin ne ovat tehneet vuosisatojen ajan. Joskus tansseissa saattoi syntyä jopa riitaa menuetin vuoksi.
• 12 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 M uinaissuomalaisessa musiikissa oli uutuudenviehätystä 1970-80-lukujen vaihteessa. Sen tiesi myös legendaarinen kansanmusiikin kerääjä, professori Erkki Ala-Könni innostaessaan opiskelijoitaan jouhikoiden, kanteleiden ja paimensoittimien maailmaan. Muutamat opiskelijoista ottivatkin vihjeestä vaarin, ja syntyi Primitiivisen musiikin orkesteri Primo. Se on muutaman henkilövaihdoksen jälkeen toiminut nyt jo 40 vuotta ja esiintyy juhlavuoden kunniaksi muun muassa Humppilassa, Urjalassa ja Kaustisella. Primo räjäytti aikanaan käsityksen suomalaisesta kansanmusiikista ja viitoitti tietä monille muinaismusiikista ammentaneille yhtyeille. Kun kansanmusiikin nousu oli 196070-luvuilla perustunut lähinnä viulupelimanniyhtyeiden menestykseen, Primo näytti, että on olemassa myös sitä vanhempia kansanmusiikkikerrostumia. Yhtye toi päivänvaloon vanhat soittimet, muinaissuomalaisen musiikin ja improvisoinnin. Kaikki alkoi opiskelijabändistä Primon alkuperäisjäseniä olivat Tampereen yliopiston kansanperinteen, erityisesti kansanmusiikin opiskelijat Armi Mäkelä , Johanna Joensuu (myöhemmin Saha) ja Hannu Saha . He tapasivat Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla soitinrakentaja Rauno Niemisen , ja jo vuoden 1979 lopussa Primo oli valmis ensiesiintymiseensä opiskelijajärjestö Nefa-Tampereen illanvietossa. Ohjelmisto rakentui erityisesti vanhojen kanteleja jouhikkosävelmien pohjalle. Opiskeljabändin aktiivisuus laimeni, kun jäsenet valmistuttuaan muuttivat eri puolille Suomea. Vuonna 1981 kokoonpanoksi vakiintui trio, jossa soittavat kansanmusiikin tutkimuksen ja soitinrakennuksen voimahahmot Hannu Saha, Heikki Laitinen ja Rauno Nieminen. Kolmikko on yhdessä ja erikseen tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisessa kansanmusiikissa. Tässä jutussa Laitinen, Nieminen ja Saha muistelevat yhtyeen alkuaikoja ja pohtivat, mikä muinaissuomalaisessa musiikissa viehätti silloin ja mikä nyt. – mitä primitiivisempi, sen parempi Primitiivisen musiikin orkesteri Primo on levittänyt muinaismusiikin sanomaa jo 40 vuotta. Nyt primolaiset kertovat, mikä muinaismusiikissa viehätti 1970-80-lukujen vaihteessa ja mikä säväyttää nyt Teksti: Pirjo-Liisa Niinimäki Soittakaa jouhikkoa, jos haluatte televisioon! Erkki Ala-Könni
• 13 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Mahtava koekenttä musiikillisiin kokeiluihin Jos Primo yhtyeenä mullisti yleisön käsitykset suomalaisesta kansanmusiikista, niin yhtä merkityksellinen se oli soittajille itselleenkin, vaikka jokainen on esiintynyt lukuisissa muissakin yhtyeissä. – Primo on ehdottomasti muuttanut maailmankuvaani ja kasvattanut monella tavalla, sanoo Hannu Saha. Hänelle yhtye oli erityisesti 1980-luvun alussa mahtava koekenttä täysin uudenlaisiin kokeiluihin sekä tutkijana, muusikkona että kouluttajana. Myös Heikki Laitinen pitää pääsyä Primon soittajaksi ja laulajaksi kuin taivaan lahjana. Hän oli juuri analysoinut suunnitteilla ollutta väitöskirjaansa varten A.O. Väisäsen Kanteleja jouhikkosäevelmät ja tutustunut läpikotaisin vanhan kansanmusiikin syvimpään olemukseen ja estetiikkaan. – Nyt oli mahdollista tutkia asiaa porukalla käytännössä, hän muistelee. Rauno Nieminen kuvailee Primoa suorastaan musiikkikoulukseen muinaissuomalaisen musiikin maailmaan. – Primo on ensimmäinen kansanmusiikkiorkesterini, jossa olen soittanut. Sen kautta tuli opiskeltua musiikkibisneksen kaikki osa-alueet, soittaminen, keikkailu, levynteko, ulkomaanmatkat ja markkinointi. Hienointa oli kuitenkin soittaa samanhenkisten ja samat tavoitteet omaavien soittajien kanssa. Asioita tutkittiin ja opiskeltiin innolla, ja Nieminen rakensi soittimia yhtyeen tarpeisiin. Saha ja Laitinen olivat musiikintutkijoita, mutta Nieminen siihen aikaan vielä sähköasentaja. – Aloin tutkia kansanmusiikkia ja monia asioita, jotka kiinnostivat. Primosta sain vertaistukea ja esikuvia. Tämä johti Niemisen lopulta lukuisten kansanmusiikkia ja kansansoittimia käsittelevien kirjojen ja artikkelien kirjoittamiseen ja musiikin tohtorin tutkintoon vuonna 2008. Kolmen kopla Kaustiselta Miksi muinaismusiikkibuumi alkoi juuri 1980-luvulla? 1960-luvun lopussa oli järjestetty ensimmäiset Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, jotka nostivat erityisesti viulupelimannimusiikin suuren yleisön tieteoisuuteen. Myös folkmusiikki oli nosteessa. Varhaisin suomalainen kansanmusiikkikerrostuma, johon kuuluivat esimerkiksi runolaulu, kanteleja jouhikkosävelmät sekä kansanomaiset puhaltimet, oli sen sijaan muutamia kokeiluja lukuun ottamatta melko tuntematonta. Muutama vuosi ennen Primoa lauluyhtye Nelipolviset oli esitellyt kalevalaista laulua, ja esimerkiksi professori Martti Pokela oli soittanut oppilaidensa kanssa Sibelius-Akatemiassa jonkin verran kanteleita ja jouhikkoa. Primon alkuperäisenä ideana oli ottaa haltuun nimenomaan muinaissuomalainen soitinmusiikki. Soitintutkimuksessa otettiin harppauksia eteenpäin. Tätä tuki esimerkiksi Timo Leisiön Suomen ja Karjalan kansanomaisia torvija pillisoittimia käsittelevä väitöskirja, joka valmistui 1983. Sen pohjalta järjestettiin näyttely mm. Kaustisen festivaaleilla. Eri puolille Suomea perustetuissa soitinverstaissa alettiin valmistaa pienkanteleita, jouhikoita ja muitakin muinaissuomalaisia soittimia. Primossa tutkimus, soitinten rakennus ja käytännön kokeilut kulkivat rinta rinnan. Yhtyeen taival olisi kuitenkin saattanut jäädä parin vuoden bändikokeiluksi, ellei kolmikko Laitinen-Nieminen-Saha olisi sattumalta asettunut Kaustiselle 1980-luvun alussa. Heikki Laitinen oli ollut Kaustisen kansanmusiikki-instituutin johtajana jo vuodesta 1974. Hannu Saha muutti Kaustiselle ja instituuttiin töihin vuonna 1980 ja Rauno Nieminen Soitinverstaaseen seuraavana vuonna. Primo oli mukana monissa projekteissa, joita Kaustisella siihen aikaan tehtiin. Yhteisiin hankkeisiin kuului muun muassa Kantele kouluun -hanke, joka alkoi vuonna 1982. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla aloitettiin kanteleja jouhikkokoulut ja monta muuta uudenlaista tutkimustyötä esittelevää toimintaa. Musiikki vei löytöretkille menneeseen Mikä viehätti muinaissuomalaisessa musiikissa 40 vuotta sitten? Heikki Laitisen ja Hannu Sahan mielestä vanha musiikkikulttuuri oli kiinnostavaa, koska se oli niin erilaista ja uutta kuin mikään siihen asti koettu. Myös muinaissuomalaisen improvisaation löytäminen niin tutkijana kuin muusikkona teki heihin vaikutuksen. – Musiikki on kaiken aikaa olemassa, siellä jossain. Kun aloitan soiton ja laulun, astun musiikkiin. Kun lopetan, astun sieltä pois. Mutta musiiki on ikuinen, muuntuva, elävä virta, joka on ja pysyy, Laitinen toteaa. Soitinrakentajana Rauno Nieminen nostaa esiin erityisesti vanhat soittimet. Primitiivisen musiikin orkesteri Primo Perustettu 1979. Jäsenet: Heikki Laitinen, Rauno Nieminen, Hannu Saha. Levyt: Haltian opissa (Olarin musiikki 1984). Primo mukana myös mm. Köyhät ritarit -lauluyhtyeen levyllä Karhujuhla (Fuga 1986) sekä Kantele Continuum -kokoomalevyllä (Inkoon Musiikki 2008). Kesällä ilmestyy uusi levy ja Haltian opissa ilmestyy suoratoistopalveluissa Tulevat keikat: 29.6. Mummi kutoo -festivaali, Humppila 11.-12.7. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat Alkuaikojen Primo Kaustisen Pelimannitalossa: Armi Mäkelä (vas.), Johanna Joensuu, Hannu Saha ja Rauno Nieminen. Ta pi o R an ta ka ri
• 14 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Niiden opastamana on mahdollista tehdä löytöretkiä muinaiseen maailmaan. – Onhan se mieletöntä jatkaa 6 000 vuotta jatkunutta lyyraperinnettä, joka on meillä elänyt katkeamatta, ja jo henkitoreissa ollut musiikki on vielä tavoitettavissa arkistojen kautta, hän sanoo. – Mitä primitiivisempi, sen parempi. Nykykansanmusiikkia vai muinaismusiikkia? Nykykansanmusiikista ja maailmanmusiikista alettiin puhua samoihin aikoihin kuin Primo oli aktiivisimmillaan. Yhtye esiintyi EBU:n nykykansanmusiikkifestivaaleillakin vuonna 1982. Muita suomalaisia esiintyjiä olivat Karelia ja Piirpauke, jotka olivat aloittaneet maailmanmusiikkivalloituksensa jo 1970-luvulla. Primolaiset korostavat, ettei heidän yhtyeensä ollut eikä ole nykykansanmusiikkibändi. Tavoitteena oli päästä muinaisen musiikin sisään niin, että omat rokki-, jatsi-, tangoja humppavaikutteet eivät olisi näkyvissä. Musiikin piti kummuta siitä estetiikasta, jota oli tallennettuna vanhoihin äänitteisiin, nuotinnoksiin ja tutkimuksiin. – Maailmanmusiikkibändit improvisoivat usein kansanmusiikkiteeman päälle afroamerikkalaista jatsia. Se bepop-soolo tuntui aina päälleliimatulta, Rauno Nieminen vertaa. Improvisaatio on toki ollut Primonkin musiikissa keskeistä, mutta sen estetiikka haettiin vanhasta kansanmusiikista, ei jatsista. Toisinaan Primon konsertit olivat improvisaatioineen enemmän rituaaleja tai performansseja kuin esiintymisiä. Musiikki vain alkoi ja jatkui sitten jatkumistaan ilman välispiikkejä. Hannu Saha sanookin, että yhtyeen levy Haltian opissa (1984) antaa hiukan vaillinaisen kuvan yhtyeen luonteesta. Levyllä on lyhyitä kappaleita, mutta toinen, oleellinen puoli Primon musiikissa olivat päättymättömät improvisaatiot ja performanssit. Esikuvana monelle bändille Primo oli suomalaisessa kansanmusiikissa uranuurtaja ja suunnannäyttäjä. Se oli vaikuttamassa 1980-luvulla silloisen nuoren kansanmusiikin haluun etsiytyä syvemmille juurille kuin siihen asti oli ollut tapana. 1980-luvulla välittömiä seuraajia olivat muun muassa kanteleja jouhikkomusiikkiin ja kalevalaiseen lauluun erikoistuneet Kantelettaret Tampereella ja Tuulenkantajat Jyväskylässä ja ehkäpä myös vanhoja paimensoittimia huudattanut World Mänkeri Orchestra Satakunnassa. 1990-luvulle tultaessa muinaissuomalainen musiikki ja kalevalainen laulu olivat jo menettäneet ”omituisuutensa” ja ”erityisyytensä”. Niistä oli tullut luonteva osa monien kansanmusiikkibändien ohjelmistossa, tunnetuimpana esimerkkinä Värttinä. Rauno Nieminen huomauttaa, että kaiken kaikkiaan se, mitä Kaustisella puuhasteltiin ja kokeiltiin 1970-80-lukujen vaihteessa, levittäytyi moneen suuntaan. Jäsenet ovat vieneet primolaisuutta sinne, missä ovat tehneet myöhemmin töitään tutkijoina, muusikkoina ja opettajina. Nieminen itse oli muun muassa perustamassa soitinrakennuskoulua Ikaalisiin ja toimi sen johtajana vuoteen 2018 saakka. Heikki Laitinen kuljetti Primon kanssa työstetyt asiat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston opetusohjelmaan, kun hän aloitti osaston ensimmäisenä lehtorina vuonna 1983. – Siinä ei ollut ainoastaan muinaisen kansanmusiikin tutkiminen teoriassa ja käytännössä, vaan myös tulevaisuuden kansanmusiikin kuvitteleminen ja avantgarde, Laitinen sanoo. – Melkein järkyttävää olikin huomata, että kaikkein vanhin oli yhtäkkiä kaikken moderneinta ja ”kokeellisinta”, täydentää Saha. Primo on yhtä kuin primitiivinen Mitä tarkoittaa nimi Primo? Se on lyhenne sanoista Primitiivisen musiikin orkesteri. Vähän aiemmin oli perustettu opetusministeriön tuella jazzyhtye UMO eli Uuden musiikin orkesteri. Primo oli vastaveto sille. Rauno Nieminen tosin ehdotti, että nimeksi tulisi Sibelius trio. Hän arveli, että se olisi tuonut orkesterille uskottavuutta paremmissa piireissäkin. Toisinaan yhtye esiintyi vahvistettuna, ja silloin nimenä oli vanhan kanteleensoittajan mukaan Fedja Happo . Entä pääsikö Primo jouhikonsoitollaan televisioon, kuten professori Erkki Ala-Könni oli ennustanut? Toki, montakin kertaa. Heikki Laitisen 75-vuotisjuhlakonsertissa Kaustisella vuonna 2018 Primo kunnioitti innoittajansa kanteleensoittaja Fedja Hapon muistoa. Primolaiset luonnehtivat toisiaan: Rauno Nieminen = ”Soitinten mestari. Monilahjainen muusikko, jolle iän lisääntyessä tuntuvat musiikkiyhteydet vain laajenevan”. (Hannu Saha) Hannu Saha = ”Tutkija ja organisaattori, jolla on suurempi ja syvempi tuntemus Suomen kansanmusiikkikentästä kuin kenelläkään muulla” (Heikki Laitinen) Heikki Laitinen = ”Tietäjä iänikuinen, mutta luovaan hulluuteen taipuvainen. Niin monen musiikkiasian henkiinherättäjä ja tuntija, ettei taida pysyä itsekään luvuissa”. (Rauno Nieminen) Sa ul i H ei kk ilä Musiiki on ikuinen, muuntuva, elävä virta
• 15 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ SIBIRY KONATÉ SYNTYMÄPAIKKA: Noumoudara, Burkina-Faso AMMATTI: tanssija/koreaografi NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki ENSEMBLE: Sibiry Konaté Company ELÄMÄN MOTTO: ’Kello käy, elämä jatkuu – hymy auttaa eteenpäin.’ Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Jussi Rastas K uuntelen Sibiryn varhaislapsuuden muistoja vuohien ja lehmien paimenena. Sitä kuinka 5-vuotiaalle pojalle lehmien äänet olivat musiikkia ja kuinka hän tanssi taukoamatta lehmija vuohipaimenessa ollessaan. Mieleen nousee tunne tarinan tuttuudesta, ja kirkastuessaan se yllättää. Hiljattain menehtynyt tätini, opperalaulaja Aili Purtonen kertoi samaa tarinaa; kuinka hän maalaistalon tyttärenä, lapsena lehmiä hoitaessaan lauloi aina ja kuinka laulajan uran voi hyvin ajatella alkaneen jo sieltä. Läntinen Afrikka kohtaa itäisen Suomen ja aikakausi toisen. Sibiry Konaté kuvailee tanssifilosofiaansa näin: – Pitää hyväksyä maailma, ihmiset ja eri kulttuurit sellaisina kuin ne ovat; erilaisuus on rikkautta. Hänen ja tätini tarinoiden yhteneväisyys on osoitus siitä kuinka samanlaisia lopulta olemmekaan, tulemme sitten mistä tahansa. Sibiry oli suurperheen lapsi. Yhdestätoista lapsesta jotkut pääsivät kouluun jo pienenä, mutta Sibiry ei. Intohimo tanssiin oli niin vahva että kun hän 6-vuotiaana kuuli siskonsa koulussa järjestettävästä tanssikilpailusta, hän osallistui ja voitti. Päivittäinen treeni tuotti väkevän tuloksen jo ensimmäisessä koitoksessa. Tapoihin kuului että mies kouluttautuu miehiseen ammattiin. Pitääkseen kotikylässä kuninkaan arvoa nauttivan iso-isän ja muunkin suvun tyytyväisenä Sibiry totteli ja opiskeli hitsaaja-mekaanikoksi, mutta harjoitti perinteistä tanssia ja musiikkia aktiivisesti BoboDioulasson katujen jokailtaisissa jameissa. Tanssi vei 20-vuotiaan Sibiryn lopullisesti mukanaan, kun tuli mahdollisuus osallistua Ranskassa asuvan amerikkalaiskoreografi Carolyn Carlsonin opetukseen Ouagadougoussa. Opintopolku oli tästä alkaen hyvin kansainvälinen ja painottui nykytanssiin. Seurasi Kettlyn Noêlin kurssi Bamakossa Malissa sekä opintoja Kongon Brazzavillessä. Koreografin opinnot Sibiry suoritti kotimaansa Centre de Dévélopement Chorégraphique La Térmitèressa ja Ranskan kansallisen tanssin keskuksessa (CND) Pariisissa. Rakkaus toi Sibiryn Suomeen vuoden 2010 lopulla. Talvinen Suomi autioine katuineen pisti miehen ihmettelemään missä ihmeessä kaikki suomalaiset ovat, mutta pikkuhiljaa niin uusi kotimaa kuin ihmisetkin alkoivat tulla tutuiksi. Ammatillinen kiinnittyminen tanssin ja musiikin kenttään on sekin vienyt oman aikansa. Työt Turun kaupunginteatterissa tanssijana ja näyttelijänä ja mm. Uuden tanssin keskus Zodiakissa puhuivat puolestaan ja yhteistyöt alkoivat lisääntyä. Omia esityksiä, kuten Saviruukkua (2016) muistelevat monet ilolla. Sibiry Konaté kertoo myös nauttivansa opettamisesta. Lapsille hän vetää tanssi-, musiikkija tarinatyöpajoja ja aikuisille afroja nyky-afro -kursseja. Pidetyn opettajan tunneilla opitaan kurinalaisesti, mutta myös nauretaan ja nautitaan. Kurssit ovat rytmiikan ja musiikin pienoisyliopistoja, sillä kuten hän kurssiesittelyssään mainitsee: Pelkästään Burkina Fasossa on yli kuusikymmentä eri etnistä ryhmää. Jokaisella ryhmällä on oma kielensä, kulttuurinsa ja tanssinsa. Dambe -sanan merkitys on suunnilleen mielenrauha ja tasapaino. Ennen se merkitsi myös uskontoa ja kunnioitettavaa sopimus. Sibiry valmistelee tähän teemaan keskittyvää esitystä ensi-iltaan Loviisassa 6. heinäkuuta. Elokuun 21. hän ja monet muut Afrikasta kotoisin olevat taiteilijat kokoontuvat Helsingin Korjaamolle Afrikkalaiseen Kylään. Myöhäissyksyllä on Tanssitteatteri Glims&Glomsilla Espoossa ensi-illassa Tuomo Railon teos Respect (kunnioitus), jossa Sibiryllä on rooli. Esityksen harjoitukset ovat juuri alkaneet, ja se on aina jännittävä hetki. Tanssin askelin kohti mielenrauhaa Teria Sira – Ystävyyden polku -yhdistyksen tavoitteena on tuoda esille burkinafasolaista kulttuuria Suomessa ja toteuttaa yhteisön kehittämisen projekteja Burkina Fasossa. Yhdistyksen vuonna 2015 perustaneen tanssija-koreografi Sibiry Konatén filosofiaan kuuluu tasapainon hakeminen tanssin ja musiikin kautta, vastapainona nyky-yhteiskunnan vaativille ristipaineille. Tässä työssä lääkkeinä toimivat niin oppilaille voimaa antavat afrokurssit kuin monet tanssija teatteriesitykset joissa Sibiry on mukana.
• 16 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 K ansanmusiikki tarvitsee ja ansaitsee uutta yleisöä. Tämän kevään aikana se on näkynyt mukavasti kahden merkittävän klassisen musiikin instituution konserteissa. Näen tämän ilmiön todella positiivisena: parhaimmillaan kohtaaminen voi tuoda mukanaan jotain aivan uutta yleisön lisäksi myös muusikoille. Vanhan musiikin ja kansanmusiikin yhteyksiä on tutkiskeltu ennenkin (ks. esimerkiksi Kansanmusiikki 3/2017) ja barokkiorkesterit ovat rohkeasti lähestyneet monenlaisia musiikkityylejä. Suomalainen barokkiorkesteri FiBO kutsui maaliskuussa vieraakseen joukon eturivin kansanmuusikkoja ja valitsi kansanmusiikin pariksi italialaista musiikkia 1600-luvulta. Luonteva lähtökohta yhteistyölle on ns. kaksikieliset muusikot, jotka hallitsevat molemmat musiikkityylit upeasti, kuten esimerkiksi Alina Järvelä ja Ilkka Heinonen . Oli ilahduttava yllätys nähdä myös vanhan musiikin huipputekijöiden tarttuvan innokkaasti uusiin haasteisiin, esimerkiksi Pauliina Fredin soittavan pitkähuilua ja Anthony Marinin suvereenisti viulupelimannina. Mielestäni tämä konsertti meni kuitenkin pidemmälle kuin monet vastaavat projektit. Rytmisen pelimannipoljennon ja barokkimusiikin tanssillisuuden yhteys on hyvinkin selkeä, mutta tähän konserttiin tuotiin mukaan myös huilut, kantele ja etenkin Taito Hoffrénin tyylikäs runolaulu, joka kuljetti iltaa eteenpäin huikean tunnelmallisesti ja vähäeleisesti, hyvänä vastapainona mezzosopraano Virpi Räisäsen dramaattisiin italialaistunnelmiin. Runolaulua sovitettiin hyvinkin rohkeasti, mutta se ei silti tuntunut päälleliimatulta. Suorastaan nerokas oli yhteys myyttisten musiikin mahtimiesten eli Orfeuksen ja Väinämöisten välillä. ”Tarinoiden sanat ja muodot vaihtelevat, mutta niiden sisällöt pysyvät ja Klassisen musiikin lippulaivat pureutuivat kansanmusiikkiin Kansanmusiikkia kuultiin kevään aikana Helsingissä useiden musiikki-instituutioiden parissa. Runolaulu kohtasi italialaiset barokkiaariat, cembalot ja luikut soivat yhdessä – ja huuliharppukvartetti loi mieskuoron kanssa jotain aivan uutta. Tove Djupsjöbacka Ylioppilaskunnan Laulajat, johtajana Pasi Hyökki yhdessä Svängin kanssa. Pa av o Pa kk an en .
• 17 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 kertovat universaalia ja ajatonta meistä ihmisistä ja suhteestamme meitä ympäröivään maailmaan ”, kertoo Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Petteri Pitko orkesterin ohjelmakirjassa. ”Me tarvitsemme selityksiä asioille; maailma voi olla syntynyt sotkan munasta, kuten Kalevalassa, tai tyhjyydestä alkuräjähdyksen myötä, mutta ilman kulloisessakin ajassa ymmärrettävää selitystä emme osaa elää. ” Erityisen ihanaa oli kuulla kaikki kansanmusiikkiherkut täysin akustisesti Ritarihuoneen juhlallisessa salissa, suurin osa kansanmusiikkikonserteista on nykyään äänentoistollisia ja poikkeukset tähän sääntöön ovat hyvinkin tervetulleita. Frakkimiehet heikolla jäällä Aivan erilainen näkökulma kansanmusiikkiin nähtiin huhtikuussa, kun maamme johtaviin mieskuoroihin kuuluva Ylioppilaskunnan Laulajat (YL) oli kutsunut yhteistyöhön komean joukon nykykansanmusiikin huippunimiä: Tuuletar, Sväng ja Annamáret Ensemble. YL:n historia kansallisena instituutiona on huippukiinnostava ja kulkee käsi kädessä suomalaisuuden, suomen kielen ja fennomanian kanssa. Siksi onkin todella mielenkiintoinen ja rohkea teko lähteä käsittelemään kansanmusiikkia nykyhetken kautta, eikä minkään pölyisen folklorismin ideologian heijastamana. Vau, totesin kun kuulin tulevasta yhteistyöstä. Auts, totesin kun näin konsertin nimen ja julisteen. Noitarumpu Nyt on jo lähtökohtaisesti epämiellyttävä nimi, saamelaisen noitarummun käyttäminen kuvituksena niin ikään, ja pisteenä i:n päälle promokuvassa YL-laulaja poseerasi neljän tuulen lakissa. Pisteet YL:lle siitä, että avattiin rohkeasti kulttuurisen omimisen keskustelua – miinuspisteet siitä, miten homma toteutui käytännössä. Olivatko työryhmän pohjatiedot kultuurisesta omimisesta todella näin heikkoja? Kulttuurinen omiminen ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki olisi nykyään kiellettyä, mutta loukkaavia stereotypioita ei ainakaan kannata toistaa heti kättelyssä. Valtasuhteiden tarkastelu on terveellistä itse kullekin ja saamelaisten tuntemuksia kannattaa kuunnella. Ihmettelin myös sitä, että saamelaisosuuden annettiin dominoida sekä keskustelua että konsertin nimeä ja visuaalisuutta niin suuresti. Se oli kuitenkin vain pieni osa koko keitosta, eikä Ánnámáret Ensemblen anti valitettavasti ollut illan musiikillisesti mielenkiintoisinta antia. Iloitsin kuitenkin suuresti siitä, että saamelaisuus ylipäänsä näkyi ja kuului tällaisessa yhteydessä – monikohan yleisöstä oli kuullut saamen kieltä koskaan, edes välispiikkien verran? Miehisyyden tutkiskelu kohokohtana Saamelaisosuuden lisäksi konsertissa loisti kaksi kansainvälisesti kovan luokan yhtyettä. Tuuletar on a cappella -yhtyeenä luonteva valinta kuoron yhteistyökumppaniksi. Yhtye on huippukunnossa ja musiikillinen keitos on raikas. Sovitukset ovat kuitenkin jo valmiiksi sen verran täyteläisiä, ettei mieskuorolle ole paljonkaan tilaa käytettävissä, jolloin se saa tyytyä lähinnä taustalaulajien asemaan. Konsertin ehdoton kohokohta oli Svängin ja YL:n yhteistyö, joka oli ihan omaa luokkaansa. Tässä YL pääsi vihdoin musiikillisesti oikeuksiinsa ja kuultiin jotain täysin uutta – tätä tilaisuutta varten räätälöityä musiikkia mieskuorolle ja huuliharppukvartetille. Sväng antoi kuorolle runsaasti tilaa ja yhteistyön keskipiste oli Eero Grundströmin ja Jouko Kyhälän säveltämä ja kuorolle itse sovittama musiikki, joka seisoi tukevasti omilla jaloillaan.”Porukassa lietsotaan tunnelmaa, mutta mennään aina seuraavaan kappaleeseen – on puukkoja ja Rannanjärviä ja kovia tyyppejä, mutta niistä ei puhuta sen enempää. Kappaleeseen liittyy myös miesten puhumattomuuden traaginen, ongelmallinen puoli ”, Eero Grundström kertoo käsiohjelmassa omasta tekeleestään Pieni kansanlaulu, jossa tehosekoittimeen on lyöty joukko kansanlauluja ja rallatuksia. Jouko Kyhälä oli valinnut teemaksi hengityksen, joka on osapuolien yhdistävä tekijä, ja maustanut näillä efekteillä rekilaulun, jossa mieskuoro tulkitsi koskettavasti ikävää. Soolonumerona soitettu Karja-La sai myös rohkean poliittiset välispiikit. Koko yleisölle kävi varmasti selväksi, että Svängillä on monestakin asiasta syvällistä sanottavaa. Sibeliuksen ikoninen Venematka Kalevalan tekstiin kuultiin konsertin aloitusnumerona, osoituksena YL:n huikeasta tasosta mieskuorona. Se oli myös läsnä konserttia edeltävissä keskusteluissa. Olikin yllättävää, ettei vieraiden joukossa ollut ketään pitkän linjan kansanlaulajaa, joka olisi voinut syventää runolaulun osuutta ja tuoda sitä myös nykypäivään. Kysymys siitä, syyllistyikö Sibelius kulttuuriseen omimiseen, on mielestäni nykyajan perspektiivistä vähän turhan jälkiviisas. Erittäin tärkeä kysymys sen sijaan on se, mille perustalle kulttuuriidentiteettimme suomalaisina on rakennettu, esimerkiksi mikä Karjalan rooli tässä kaikessa on? Suosittelen lämpimästi Rainer Knapasin helppolukuista ja analyyttistä kirjaa Karjalan kunnailla (S&S 2015), jossa taitavasti ja hienotunteisesti avataan Karjalan historiaa ja asemaa nostalgian ja muistojen maana sekä myös Venäjän näkökulma tähän alueeseen ja siihen liittyvä propaganda. Maailman synty -konsertin esiintyjät, vasemmalta Anthony Marini, Alina Järvelä, Pauliina Syrjälä, Eero Palviainen, Ilkka Heinonen, Virpi Räisänen, Taito Hoffrén, Louna Hosia, Pauliina Fred, Kirsi Ojala ja Petteri Pitko. A in o Ja lk an en
• 18 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruuskilpailut KILPAILUKUTSU Aika: Torstai 4.7.2019 klo 10.00 Paikka: OmaTupa,Teinintie4-6,Ikaalinen Sarjat: 9-vuotiaat(5.7.2009syntyneetjanuoremmat) 12-vuotiaat(5.7.2006syntyneetjanuoremmat) 15-vuotiaat(5.7.2003syntyneetjanuoremmat) 18-vuotiaat(5.7.2000syntyneetjanuoremmat) Yleinen(eiikärajaa) Veteraanisarja(yli50-vuotiaat) FOLK(eiikärajaa) Kilpailunohjelmistovaatimuksetlöytyvätosoitteesta: satahamesoi.fi/kilpailut/pelimannikisat Osallistumismaksu 20 € maksetaan kilpailun alkaessa. Ilmoittautumisessaonmainittavanimi, osoite, puhelinnumero, syntymäaika, sarja, (1-2-riviset vai 5-riviset) sekä soitettavat kappaleet tekijöineen. Ilmoittautuminen kilpailuun 14.6.2019 mennessä toimisto@harmonikkaliitto.net TAI SuomenHarmonikkaliitto/Pelimannimestaruuskilpailut Kyrösselänkatu3 39500Ikaalinen Järjestäjä:SuomenHarmonikkaliittory VoittajatnimetäänHarmonikansoitonSuomen Pelimannimestareiksi2019. Kilpailussapalkitutsoittajatkutsutaanesiintymään Pelimannimestarit kautta aikojen-konsertteihin, joitajärjestetääntulevansyksynjatalvenaikana eri puolilla Suomea. Ikaalinen 4.–7.7.2019 Poimintoja ohjelmasta: Torstai 4.7. klo 19.30 Ikaalisten Pelimanniparaati Ikaalinen-sali 25 € / 13 € (3-12 v) Ikaalisten Harmonikkamiehet ja Viulupelimannit, Jämijärven Pelimannit, Huhtasalon PelimannitsekäYlä-SatakunnanMusiikkiopiston pikkupelimannit. SolistivieraanaEilaPienimäki. Artistiristeilyt Kyrösjärvellä m/s Ikaalinen -laivalla lähtö Ikaalisten Laivarannasta 30 € • To 4.7. klo 17Artistivieraana Jarkko Helin & Cajun Comets • Pe 5.7. klo 19ArtistivieraanaVeli-Matti Järvenpää • La 6.7. klo 17ArtistivieraanaSaija Tuupanen Lauantai 6.7. klo 20.00–02.00 Bileet Laivarannassa 20 € / 10 € JarkkoHelin&CrawfishKings,NettaSkog, Veli-MattiJärvenpää&Tex-MexQuintet,Leewings Kokoohjelmajaliput: www.satahamesoi.fi
• Pirita Näkkäläjärvi KOLUMNI O len lupautunut joikaajan tuuraajaksi Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA! -ryhmän Propagandaa-konserttiin, mutta minua pelottaa, nolottaa, hävettää. Häpeä. Kalvava häpeä. Olen saamelainen, mutta minä en osaa joikata kunnolla. Yritän vuodesta toiseen kuunnella joikumestareitamme ja epätoivoisesti oppia joikaamaan samalla tavalla kuin he. Miksi en kuulosta samalta vaikka kuinka yritän? Miksi minä en oikeasti osaa joikata? Miksi en löydä joikuäänenmuodostusta? Miksi en osaa värittää ääntäni samalla tavalla kuin Norjan puolen ikäiseni ”oikeat” joikaajat? Miksi minä en osaa kuin laulaa? Miksi on niin, että vaikka olen pienestä pitäen harrastanut musiikkia, soittanut soittimia ja läpäissyt musiikkiopiston tutkinnon toisensa perään, niin en taida oman kansani musiikkiperinnettä? Vai juuri siksikö en? Propagandaa-konsertin konseptiin sopisi joikata joku sukulainen. Meidän suvussamme joikuperinne on kuitenkin lähes katkennut. Isän lapsuudessa joikua vielä kuuli, mutta lestadiolaisuus kielsi saamelaisen joiun syntinä. Olen sentään pari kertaa kuullut lähisukulaisteni joikaavan – kerran veljeni häissä ja kerran joidenkin juhlien jatkoilla. Me emme ole ainoa tällainen suku. Ylipäänsä on pieni ihme, että joikuperinne on säilynyt näihin päiviin asti. Minua ja pikkuserkkuani Anna Näkkäläjärvi-Länsmania joiku on kiehtonut pienestä pitäen. Nuorena harrastimme kansanmusiikkia ja versioimme duona laulukirjoista löytyviä joikuja. Esiinnyimme aina Kaustista myöten. Olen ylpeä siitä, että Annan yhtye Ánnámáret Ensemble on jatkanut siitä mihin me 90-luvulla jäimme. Anna on viime vuosina tutkinut joikuarkistoista löytyneitä sukumme joikuja. Siellä on myös edesmenneen isoisäni Iiskon joiku. En kuitenkaan pysty tarttumaan siihen, en ainakaan vielä. Iisko-vainaan joikaaminen arkistonauhan perusteella, toisen käden tietona ja huonoilla taidoilla on liian vaikeaa. Liian häpeällistä. Liian kivuliasta. Saamelaisille perinteiden katkeamattomuus on keskeinen arvo. Perinteet ovat edelleen koko saamelaisen yhteiskunnan pohja. Perinteiden taitajia arvostetaan ja ihaillaan. On kunniaasia osata perinteitä ja saamen kieltä, ja siirtää niitä jälkipolville. Onneksi arkistonauhoilta löytyy kaukaisemman Amerikan-sukulaisen Tuomas Näkkäläjärven eli Tom Nakkelan joiku. Sukulaisiamme lähti 1800-luvun lopulla Alaskaan opettamaan inuiiteille poronhoitoa. Olen tutkinut tätä historiaa ja ainoana suvustamme tavannutkin Amerikansukulaisiamme. Joikaan Propagandaa-konsertissa lyhyellä varoitusajalla Tom Nakkelan. Hänen joikunsa on hyvä biisi, tarttuva! (Eikä ihme, sillä Tom oli sukulaiseni Warren Nakkela -vainajan mukaan poromies henkeen ja vereen.) Treenaan takahuoneessa ja loppuillan koko VPPJ-porukka hyräilee Tomia. Lopputulos lavalla on mielestäni kuitenkin aivan hirveä. Laulan ihan nätisti, joo, mutta en osaa joikata niin kuin arkistonauhalla. En kykene postaamaan videota esityksestäni someen. Minua hävettää. Minua hävettää, että en osaa joikata kunnolla. Minua hävettää, että perinne on kohdallamme katkennut. Hävettää, että minun joikuääneni on pelkkää laulua. Hävettää, että on niin vaikeaa päästä takaisin sisään oman kansani musiikkiperinteeseen. Hävettää niin että sattuu. Parin viikon päästä kuulen, että Ylioppilaskunnan Laulajat on vuosikymmeniä esittänyt joikuperinteeseen pohjautuvaa kuoroteosta ympäri maailmaa. Tuosta vaan. Kuoron YouTubessa kuultavissa oleva lopputulos kuulostaa joikuperinnettä halventavalta. Suomalainen kuorolainen ”joikaa” solistina feikkineljäntuulenlakki päässä. Tuosta vaan. Ihan tuosta vaan. Joikaaja 19 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 M ikk o M än tyn iem i Joiku • Joiku on saamelaisten perinteistä vokaalimusiikkia. • Joiku ei ole vain musiikkia vaan oma kielensä ja kokonainen kommunikaatiojärjestelmä. • Saamelainen ei joikaa jostain vaan hän joikaa jonkun. • Henkilöjoiut ovat kuin toinen nimi. Kuten gákti eli saamenpuku, niin myös joiut ovat identiteetin jatke ja sosiaalisen kommunikaation muoto. • Joikuperinteen hiipumiseen ovat vaikuttaneet muun muassa valtakuntien rajojen sulkeminen 1800-luvun puolestavälistä lähtien jutaavalta porosaamelaiselta elämäntavalta sekä kristinuskon vaikutus.
• 20 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 T uure Niskanen oli erikoislahjakkuus, joka nykyään ei enää pysyisi kotimaassa vaan kulkisi maailman turuilla. Viisivuotiaana hän soitti enon lahjoittamalla huuliharpulla itselleen makeisia kyläkaupan tiskillä, sai kahdeksanvuotiaana haitarin ja kymmenvuotiaana viulun. Kaikkia hän oppi jo varhain hallitsemaan mestarillisesti. Laajennusta muusikkouteen antoi koulun harmoni. Paavo Helistö luonnehti Tuuren soittoa vuonna 1972: ”Hänen soittotyylinsä on kevyt; häntä sanoo mielellään savolaiseksi soittajaksi, niin leikiten ja vaivattomasti hän soittaa. Se käy kuin äkkiväärän savolaissutkauksen ilmoilleheitto, varsinkin yksirivisellä.” Tuuren pitkäaikainen soittokaveri Pertti Malinen jatkoi: ”Oravaisen soittoon Tuure lisäsi savolaisuutta mitä moninaisimmin koristein, trillein, etuheleillä ja näin sävel kulki notkeana kuin koivuinen varpu tai savolainen huulenheitto.” Tuorein Tuuren soittotyylin analysoija Anna Janka-Murros lisää: ”Soitto on hyvin rytmikästä ja tanssittavaa, se on kevyttä, ilmavaa ja vaivattoman kuuloista, mutta siitä huolimatta viulun äänen laatu pysyy koko ajan kiinteänä ja intensiivisenä.” Anna on julkaissut Tuure Niskasen nuottikirjan (Kansanmusiikki-instituutti 2014), jossa on 38 Tuuren soittamaa sävelmää. Lisäksi Annan opinnäytetyö, jossa on sävelmien lisäksi tarkempi analyysi Tuuren soittotyylistä ja nuotinnostyöstä, on ladattavissa internetistä. Kirjoittajan nimellä työ löytyy helposti. Yhtye Tuuren perilliset julkaisi sävelmistä cd:n 2014, ja käytännön työ jatkuu. Tuure ei ole unohtunut, päinvastoin. Tuuren luona Lokakuussa 1976 olimme Simo Westerholmin kanssa Kansanmusiikki-instituutin työntekijöinä Nilsiässä tallentamassa Vanhan Virsikirjan seuraveisuuta. Palasimme Pielaveden kautta, ja päätimme poiketa valtatieltä Laukkalaan tapaamaan Tuure Niskasta. Kesällä Kaustisen juhlilla oli ollut onnistunut Savo-vuosi, ja jälleennäkeminen oli sydämellinen. Pantiin nauhuri pyörimään ja juteltiin ummet ja lammet. Pääasiassa Tuure soitti. Ensin viulua, mutta sitten yleisön vaatimuksesta haitaria ja pimpparautaa sekä rallatti. Viimeksi mainitut olivat hienoja lisiä Tuuren muusikkouteen; etenkään rallatusta ei ole kovin monelta pelimannilta huomattu pyydellä. Vanhempi sisar oli kuulemma taiturirallattaja, matki viulua korkealta kauniilla äänellä ja opetti Tuurelle monta Oravais-kappaletta. Tuuren ensimmäiset soittopelit Tuuren sisar oli naimisissa Nurmeksessa, ja lankomies oli siellä nähnyt venäläisen kulkukauppiaan yksirivisen haitarin. Hän tiesi Tuuren huuliharpun soitosta ja oli ostanut haitarin viidellä markalla ja kirjoittanut Tuurelle lähettävänsä sen postissa. Juhannuksesta lähtien Tuure kävi venerannassa postiveneen tullessa kysymässä joko haitari oli tullut, mutta turhaan. Niin tuli syksy ja Tuure oli paimentamassa lehmiä viljapellolta, kun kauppias huutaa pihasta: ”Tuure nyt se on se haitarj tullu ”. Silloin jäivät lehmät siihen paikkaan, karkasivat viljapeltoon. ”Muistan sen hetken tuvassa, kun kaikki joukot olj ympärillä niin minä heti sitten soitin Kukkuu kukkuu ja Porilaisten marssin .” Muutkin yrittivät, mutta eivät saaneet haitarista minkäänlaista säveltä. Palkeenkäyttökin löytyi ihan itsestään. Ihmiset tulivat sitten pyhäiltoina soitattamaan, tukkilaiset keräsivät rahaakin, vaikka isä oli kieltänyt rahasta soittamisen. Tuure sanoikin, ettei ole tansseja tai iltamia soittanut oikeastaan milloinkaan. Viulunsoitossa esikuvia olivat Oravaisen veljekset Antti , Aapeli ja Fabian . Kymmenen markan viulun velimies tilasi Teodor Vuorion Soitin-, Kelloja Korutavarakaupasta Vaasasta. Suurpelimanni Antti Oravainen (1863-1933) pani pelin soittokuntoon, ja siitä alkoi rakentua mestarin ja kisällin intensiivinen suhde. Sävelmien siirtyminen oli oikeastaan pikkujuttu, tärkeintä oli rakkaus musiikkiin Heikki Laitinen Tuure Niskasta tapaamassa Mestaripelimanni Tuure Niskanen (1899–1978) eli elämänsä Pielaveden Laukkalan kylässä. Lokakuussa 1976 päätimme Simo Westerholmin kanssa vierailla Tuure Niskasen luona seuraveisuun tallennusmatkalta palatessamme. Artikkeli perustuu reissusta tallennettuun äänitteeseen. Konsta Jylhä (vas.) ja Tuure Niskanen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 1974. ap io Ra nt ak ar i/K an sa nm us iik kiins titu ut in ar kis to
• 21 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 ja yksilölliseen ilmaisuun. Jousituksiaan Tuure analysoi: ”Ei ne mää millonkaan samalla tavalla, ne kulukoo mitä tietä sattuu, sehän se on se ero siinä taitosoittajien ja nurkkasoittajien välillä .” Kotisoitto ei riittänyt Ei Tuure jaksanut kotisoittajaksi jäädä, vaikka varsinainen julkinen ura alkoikin vasta viisikymppisenä 1950-luvulla. Sitä aktiivisemmin hän etsi uudenlaisia esiintymistilaisuuksia. Hän alkoi käydä kansansoittokilpailuissa kahmimassa palkintoja niin haitarilla kuin viulullakin ja loukkaantui syvästi, kun tuomari erehtyi Hankasalmella sanomaan, että soitosta kuultaa koulutettu pohja. Siinä oli epäilemättä jotain perääkin ? Tuure oli niissä kuvioissa ehkä liian hyvä soittaja. Pelimannityylinsä hän kuitenkin säilytti hyvin tietoisesti. Suurimman menestyksensä Tuure saavutti nuorisoseuraliikkeen valtakunnallisilla 80-vuotisjuhlilla Porissa heinäkuun alkupäivinä 1961. Ohjelmansuorittajia oli neljätuhatta, yleisöä kymmenentuhatta henkeä. Lauantai-iltana oli ”Kansansoittokilpailu Poikien ammattikoululla”. Kilpailun jälkeen tuomariston puheenjohtaja tohtori Erkki Ala-Könni tuli ja supatti, että pitäisi tulla huomenna kentälle hakemaan mitali. ”Minä aattelin, että siellähän saattaa olla mitali, ja olhan sielä, kaksi, restentin eestä haettavana. ” Valtaisa pääjuhla oli sunnuntaina Isomäen kansanpuistossa. Siellä Tuurea todellakin odotti kaksi mitalia, jotka jaettiin kunniavieraina olleiden presidentti Kekkosen ja hänen Sylvinsä läsnäollessa. Hanurinsoitossa oli 36 osanottajaa ja kultamitalin sai Tuure Niskanen. Viulunsoitossa Ala-Könni antoi ensipalkinnon Eurajoen Kustaa Järviselle ja vasta toisen Tuurelle. Tuurea jäi harmittamaan perustelu, jonka mukaan hänen kappaleensa olivat liian helppoja. Helppouden syynä olivat kivityön jäljiltä turvoksissa olleet sormet: ”Ei passanu ku jenkkoo jottuuttoo, ettei näitä kiverämpiä ”. Muistelun jälkeen Tuure otti haitarinsa ja soitti voittokappaleen, omatekoisen jenkan. Hyvin sujui vieläkin. Seuraavan puolentoista vuosikymmenen aikana esiintymisiä oli siellä täällä, radiossa ja televisiossakin. Ansiomitaleja ja huomionosoituksia tuli paljon, esimerkiksi Kalevalaseuran tunnustuspalkinto jo 1968. ”En ole tullut päivääkään toimeen soittamatta, se on semmonen tauti ,” sanoi Tuure. Kaustisen juhlilla hän oli ensimmäisen kerran vuonna 1969, mutta muisteli ylpeänä olleensa silloinkin ainoa savolainen. Ensimmäisiksi mestaripelimanneiksi nimettiin vuoden 1970 juhlilla neljä viulunsoittajaa: Kustaa Järvinen Eurasta, Konsta Jylhä Kaustiselta, Otto Hotakainen Halsualta ja Tuure Niskanen, neljä tyylillisesti ja ohjelmistoltaan hyvin erilaista viulistia. Kaikki he olivat intohimoisia ja kokonaisvaltaisia muusikkoja. Moninaisuudellaan he julistivat hienosti kansanmusiikin syvintä olemusta. Oli niitä omiakin Entä omien sävellysten lukumäärä? Tähän kysymykseen Tuure suhtautui hymähdellen. Hänen aikanaan ei säveltäminen ollut mikään sankariteko eikä siitä pidetty erikseen lukua. Se sopi jotenkin huonosti pelimanniuteen. Musiikki oli musiikkia, aivan sama mistä se oli tullut. Mutta oli niitä omiakin. Ensimmäinen oli valssi. Se tarttui ilmasta sormiin tyynenä kesäisenä iltana vuonna 1919, kun oltiin matkalla järvenselän ylitse tukkilaistansseihin pahainen hanuri polvilla. Koskenkorvan sottiisi taas syntyi kotitilan kunniaksi 1970-luvun alkupuolella. Klassisen kirkas, yksinkertainen, vaatimaton ja rakenteeltaan konstailematon sävelmä. Tuure muisteli: ”Se on tullut tuosta kosken laineilta, kun tuohon suvantoon tuli tulvaveen laineet valakeessa vuahisa, niin se nousi kiärmeenä, ja niin se lumpsautti aina tahtia siihen kivveen ja siitä minä sain sen sävelmän itean, tuossa rannalla istuisa ”. Tässäpä oiva testi nykysoittajalle. Tehtävänä on löytää vaatimattoman nuottikuvan takaa tekijän tunne. Sävelmä on helppo soittaa välinpitämättömästi, kuin ohimennen, tunteilematta. Kiinnostavampi haaste on yrittää saada sävelmään samanlainen suhde kuin Tuurella. Luulenpa, että se voi löytyä vain soittamalla sävelmä kymmeniä tai satoja kertoja peräkkäin, eri tavoin, erilaisilla tunteilla, erilaisin painotuksin. Mutta siten on mahdollista lähestyä pelimannimusiikin ydintä. Se on jossain aivan muualla kuin nuotissa tai nuotilla tavoitettavissa asioissa. Tuuren kerrotaan opastaneen Keiteleen Kansanpelimanneja: ”Olisi löydettävä musiikin sielu …” Mitä musiikki merkitsi? Sooloviulun, haitarin, huuliharpun keskustelua oman sielun syvimpien sopukoiden kanssa. Koskenkorvan sottiisi on hyvä lähtökohta. Siitä voi sitten vähitellen kurkottaa jopa Satakielen polkkaa kohti. Tuure ja Konsta Vierailun loppupuolella Tuure esitti kysymyksen, johon siihen aikaan oli kaikkialla vastattava: ”No mitenkä se Konstan terveys?” Ja niin Tuure alkoi soittaa Konstan sävellyksiä, yhden toisensa perään. Hän aloitti vaikeimmasta päästä, Miilunpolttajan polskasta , ja sitten seurasivat Museon varjossa , Lapin kullan sotiisi , Jylhän polska , Vääränkosken valssi , Sahanperän sotiisi , Hannun ja Riitan häävalssi , Morsiusmarssi . Se oli merkillinen, odottamaton kokemus. Ison tuvan seinänvieruspenkillä oli matkalevysoitin ja sen vieressä muutamia lp-levyjä. Rakkaimpina Kaustisen juhlilta hankitut Konstan parhaat 1 ja 2 sekä Konstan juhlakonsertti. Tuure osasi kaikki Konstan sävellykset. Hän harmitteli, ettei milloinkaan ollut aikaa, että saisi useamman tunnin olla yhdessä Konstan kanssa. Juhlillakin oli aina niin kiire. Konstakin sanoi, että jos oltaisiin samalla kylällä asuvia, niin ”sammoo porukkata sitä oltaisiin ”. Nyt Tuure sai sentään kotona soittaa Purppuripelimannien kanssa. Se oli vaikuttavaa. Vaikuttavinta oli soittotyylin muutos. Tietenkään Tuure ei voinut olla lisäilemättä sinne tänne omia lirautuksiaan, mutta helisevä satakieli soitti muhkealla viuluäänellä ja painotti tunteellisesti melodiakäänteitä. Erityisesti Tuure nautti sävellajinvaihdoksista: niihin ei hänen oma ohjelmistonsa antanut mahdollisuuksia. Se oli toisenlaista muusikkoutta. Sekin oli täysin hallussa. Tuure oli sinut elämänikäisen kumppaninsa, viulun, kanssa ja siksi se taipui mihin vain. Soitossa soi syvä kaipuu. Soittokaverit, sielunkumppanit, olivat kaukana toisistaan mutta soitossa lähellä. Muiden vetämät rajat pelimanniuden ja savolaisuuden olemuksesta tuntuivat ahtailta. Parhaat muusikot ylittävät kaikki rajat. Tuuren Sottiisi Pielaveden Laukkalan kylässä on vietetty Tuuren sottiisia heinäkuun lopulla jo neljäkymmentä kertaa. Tänä kesänä vietetään juhlavuotta: Tuure Niskasen syntymästä on kulunut 120 vuotta. Tapahtuma on lauantaina 27.7. ja alkaa Iltasoitolla Laukkalan kyläkirkossa. Sen jälkeen vietetään Pelimanni-ilta nuorisoseuran talolla. Olisi löydettävä musiikin sielu
• 22 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 ­ 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka­ ja bassoremmit – – ergonomiset PasiPro­lantioremmit – Naantali 10 vuotta harmonikkojen korjausta Naantalissa. Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki RÄÄKKYLÄSSÄ 5.-6.7.2019 ILON RAIKUJA ! Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry Eteläpohjalaiset Spelit 9. 11.8.2019 Ilmajoella Upealla Etelä-Pohjanmaan Opiston alueella Suuri kansanmusiikin ja -tanssin sekä kansanlaulun kavalkadi soittajille, tanssi-, soittoja lauluryhmille Valtakunnallinen SM tämmäyskisa SM-kisa huuliharpunja mandoliinin soittajille 1ja 2-rivisen haitarinsoiton Speli-mestaruuskisa Konsertteja yli 30 mm. Airi Hautamäen juhlakonsertti Vuoden 2019 Speliyhtye Siltapelimannit ym. ym. ************************************************ ************************************************ ************************************************ ************************************************ Majoituspalvelut: Etelä-Pohjanmaan Opisto P. 06 425 6000 www.epopisto.fi Pelimanni-info ja tiedustelut: Timo Saarimäki p. 050 530 3405 ep.spelit@gmail.com www.spelit.fi TERVETULOA KOKEMAAN AITO PELIMANNIMEININKI HYVÄN MUSIIKIN JA TANSSIN PARISSA 30. Lokakuun Loiskeet 4. 6.10.2019 Hotelli Kivitippu, Lappajärvi Eila Pienimäen 80-v. konsertti Kansanmusiikkiyhtye 5/5 MäSä -duo Bill Hota & The Pulvers Tämmäyskonsertti Alakotila / Saarimäki & co
• 23 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 • PELIMANNI-LIITE 23 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 2 • 2019 -E rityisesti tämä on näkynyt kansantanssin saralla. Nuorisoseurat ovat omalta osaltaan pitäneet kansantanssia vahvana ja toimintakykyisenä. Kansantanssin myötä myös kansanmusiikkiperinne on epäilemättä hyötynyt nuorisoseurojen toiminnasta, kertoo Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki . Hyvä esimerkki tällaisesta kansanmusiikkiperinnettä ylläpitävästä toiminnasta löytyy pienestä, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan rajalla sijaitsevasta noin 2000 asukkaan Karvian kunnasta. Perinne elää Karviassa Karviassa paikallinen nuorisoseura on järjestänyt nuorisoseuran talo Sampolassa jo yli 20 vuoden ajan säännöllisesti Kyrönkankaan pelimannipäivät -nimistä tapahtumaa. Vuosien mittaan tapahtumassa on kuultu niin venäläistä kansanmusiikkia, lähialueen pelimanneja kuin nähty keskiaikaista tanssia. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin sunnuntaina 17.2. Tapahtumassa esiintyivät kahdesta kansanmusiikkivirtuoosista koostuva Mäsä-Duo, iskelmällisempi Impivaara Olds, haitaria ja poikkihuilua soittava nuori lahjakkuus Eveliina Eloranta sekä paikallinen, kolmesta mieslaulajasta koostuva trio Retropojat. Aurinkoisena talvipäivänä paikalle oli saapunut yli 120 kansanmusiikista kiinnostunutta kuulijaa. – Tällaisten kansanmusiikkiin keskittyvien tapahtumien järjestäminen ei lähialueella ole ollut kovin yleistä ylipäänsä, mutta vielä harvinaisempaa nuorisoseurojen taholta. Näin on nähdäkseni myös ollut jossain määrin koko nuorisoseurojen historian ajan, kertoo tapahtuman pitkäaikainen järjestäjä Rauni Virtanen . Kyrönkankaan pelimannipäivät järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Idean takana olivat paikallisen nuorisoseuran pitkäaikainen sihteeri Rauni Virtanen, joka paikan höylänä paikallisten kesken tunnettu Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala sekä silloinen Karvian kunnan nuorisoja kulttuurisihteeri Maria Laaksoharju . Tapahtuman nimi pohjautuu jo keskiajalta lähtien tunnettuun Kyrönkankaantien alueeseen, joka sijoittuu nykyään Pirkanmaan, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan alueille. – Alue on historiallisesti merkittävä. Aluksi minulle oli järjestänä tärkeää, että tapahtumassa esiintyvien musiikkiryhmien tulisi olla jotenkin tekemisissä tämän maantieteellisen alueen kanssa. Lisäksi tahdoin tuoda alueen omaa kansanmusiikin osaamista esille, Virtanen kertoo. Rikas kansanmusiikkihistoria Pelimanniyhtyeiden vähetessä lähipitäjissä ohjelmaa laajennettiin romanimusiikkiin ja venäläisiin kansanlauluihin. Tapahtuman järjestämisen syy oli hyvin yksinkertainen: halu elvyttää Karvian pitkäaikainen ja laaja pelimannihistoria. – Karvian pelimannihistoria on aikamoinen. Esimerkiksi Saaren ja Riskun suvuissa oli paljon pelimanneja. Heistä Eino Saari on kenties tunnetuin. Hän oli paitsi erinomainen itseoppinut viulusti, myös loistava säveltäjä ja sävellysten nuotintaja. Mielestäni oli suuri häpeä, että tämä perinne oli jäämässä ainoastaan muistoksi. Sen elvyttäminen oli minulle kunniakysymys, Virtanen painottaa. Yleisiltä piirteiltään karvialaisten pelimannien soittama musiikki on ollut hyvin samankaltaista kuin muuallakin Suomessa. Karviassa pelimannit ovat soittaneet etenkin tanssien taustalla, joten sävellyksissä korostuvat valssit, polskat ja polkat. Suurimmat vaikutteet tähän perinteeseen ovat tulleet Etelä-Pohjanmaalta ja Satakunnasta. Vaikutteita on myös Ruotsista ja Venäjältä. Kyrönkankaan pelimannipäivien järjestämiseen on liittynyt useita muitakin periaatteita. Pelkkä paikallisen ja lähialueen kansanmusiikkiperinne ei Virtaselle lopulta riittänyt. Kunnianhimoisen opettajan asenteen omaavana hän halusi myös laajentaa ihmisten tietämystä kansanmusiikista ja eri kulttuuriperinteiden musiikkityyleistä. – Emme ole yksin täällä maailmassa. on tärkeää tutustua muihin kulttuureihin, toteaa Virtanen. Piristysruiske kulttuurielämälle Nuorisoseuran järjestämillä pelimannipäivillä on ollut korvaamaton merkitys paitsi kansamusiikkiperinteen ylläpitämiNuorisoseura pitää yllä kansanmusiikkiperinnettä Karviassa Nuorisoseuratoiminnalla on ollut merkittävä rooli kansankulttuuriperinteen ylläpitämisestä. Yhteistyö erilaisten nuorisoseurojen ja kansankulttuuria harjoittavien tahojen välilllä ulottuu kauas historiaan. Karvialla perinne elää edelleen. Pelimannipäivien pitkäaikainen järjestäjä Rauni Virtanen nuorisoseurantalo Sampolan edessä. Teksti ja kuvat: Esko Harni
• 24 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 selle, niin myös paikalliselle musiikkija kulttuurielämälle. Muusikko ja opettaja Tiina-Kaisa Aro-Heinilä mukaan perinnemusiikin vaaliminen on erityisen tärkeää tässä ajassa, ja tällaisten tapahtumien järjestäminen tuo tärkeää kulttuurista pääomaa pienelle paikkakunnalle. – Yhteiskunta ja maailma ympärillämme muuttuu entistä intensiivisemmin. Vaikka jatkuvasta muutoksesta puhutaan, on yksilön tärkeää tuntea ja tiedostaa omat juurensa sekä oman kulttuurinsa perintö. Lisäksi tapahtuma tuo tärkeän ja persoonallisen lisän Karvian kulttuuritarjontaan. Se tuo vuosi toisensa jälkeen Sampolan täyteen perinnemusiikista kiinnostuneita ihmisiä lähialueilta, sanoo Aro-Heinilä. Paikallinen nuorisoseura on vuosien varrella tehnyt korvaamatonta työtä kansanmusiikin ja paikallisen kulttuurielämän eteen. Aro-Heinilä toivoo, että tällaiset esimerkit voisivat innostaa myös muita pienillä paikkakunnilla kansanmusiikin parissa toimivia henkilöitä ja yhteisöjä. Aro-Heinilä on ollut tekemisissä kansanmusiikin kanssa koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Pienellä paikkakunnalla marginaalisen musiikkityyliin parissa toimiminen voi olla yksinäistä, mutta siinä on ollut myös hyvät puolensa. – Karviassa meillä oli nuorena tiivis kaveriporukka, jossa monet soittivat etenkin huilua. Yleensä keikkailimme viikottain, koska keräsimme rahaa pidempiä keikkareissuja varten. Kansanmusiikin soittaminen ei tuntunut mitenkään epäcoolilta, vaan se oli luontainen osa elämäämme, josta olimme ylpeitä. Monesti tällaisen toiminnan ylläpitäminen vaatii aktiivisuutta ja omatoimisuutta etenkin opettajilta ja ohjaajilta, Aro-Heinilä kertoo. Tämän vuotiset Kyrönkankaan pelimannipäivät osoittivat, että kansanmusiikki kiinnostaa edelleen myös nuorempia soittajia. Hyvä esimerkki tästä on pelimannipäivillä esiintynyt 10-vuotias Eveliina Eloranta. Eveliina on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut jo paljon. Hän laulaa, soittaa poikkihuilua ja haitaria sekä on voittanut muun muassa Hopeinen Harmonikka -kilpailun sekä Pelimanni-kisat Ikaalisissa. – Olen innostunut kaikenlaisen musiikin soitosta, myös kansanmusiikin. Soitin tapahtumassa esimerkiksi erilaisia polskia ja tutumpia sävellyksiä kuten Juokse sinä humma. Nautin niiden soittamisesta. Kansanmusiikista kiinnostuneet opettajat ovat innostaneet minua soittamaan näitä kappaleita, Eloranta kertoo. Nuori muusikko keikkailee paljon, mutta vauhti ei häntä hirvitä. – Keikkoja on jo paljon, mutta saisi niitä olla vielä enemmänkin, Eloranta toteaa soittimia pakatessaan pelimannipäivien esiintymisensä jälkeen. Uudenmaan nurkka Samuelin Poloneesista jäivät mieleeni erityisesti tasokas Pelimanniparaati, riehakkaan loistelias OAS-levynjulkkarikonsertti ja täpötäysi Kansanmusiikkimessu Kastellin kirkossa. Oulun musiikkikeskus tarjosi hulppeat tilat ja esiintyjien vaatenaulakkosekoilua, jolle voi hymyillä näin jälkikäteen. Oulun Konservatorion lahjakkaat lapset ja nuoret toivat iloa yhteisesiintymisiin. Me etelän junan tuomat kiitämme järjestelyistä. Oli mukava tavata! Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen ”Kansanmuusikot juhlatuulella”konsertissa helmikuun lopulla saatiin Vuosaaren kirkossa kuulla upea kattaus alueemme mainioita yhtyeitä: Vantaan kansanpelimannit, Sibbo Spelmanslag, Inehmo, Sami Tupala Sahansoittajat, Trio Arkaaiset, Spelarit, Helsingin Pelimannit ja Sakarat. Yhteisvastuukeräys tuotti sievoisen summan lasten ja nuorten hyväksi. Vuosaaren sataman Merimieskirkko on juhlinut kymmenvuotista toimintaansa. Mainiossa konserttitilassa soittivat maaliskuun lopussa Harpolekarna, Sibbo Spelmanslag ja Sakarat rannikon ruotsinkielistä kansanmusiikkia. Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla kokoamme alkuviikolla paikalla olevia uusmaalaisia juhlasoittoon tiistaina 9.7. klo 20–21. 30 Soittosaliin. Yhteiskappaleiksi sopivat Kansanmusiikki-lehden 1/2019 uusmaalaiset kappaleet, ottakaa mukaan, jamitellaan lopuksi! Ilmoittautuminen allekirjoittaneelle. Kansanmusiikkimessu toteutetaan uusmaalaisin voimin 18.8. klo 11 Vuosaaren kirkossa. Tervetuloa soittamaan kaffepalkalla. Kaupunginmuseon Kristianinkadun miljöö tarjoaa soittopaikkaa kesälauantaisin. Ota yhteyttä jere.jappinen@kaupunginmuseo.fi. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksemme 50-vuotisjuhlaan lokakuussa ja muihin syyskauden tapahtumiin palataan seuraavassa lehdessä. Soitannollista kesää! Anja Hinkkanen anja.hinkkanen@gmail.com Sibbo Spelmanslag ja Harpolekarna Meri mieskirkon 10-vuotisjuhlissa maaliskuun lopussa. An ja Lu uk ko ne n Impivaara Olds esiintymässä vuoden 2019 pelimannipäivillä. Eveliina Eloranta
• 25 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 • PELIMANNI-LIITE NUOTTILIITE Kaustisen kansanmusiikkijuhlien teemamaakuntana on Savo ja sen kunniaksi savolaisia sävelmiä. Lisäksi yksi romanilaulu Hilja Grönforsin Vanhojen Kaaleenlaulujen oppikirjasta.
• 26 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019
• 27 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 • PELIMANNI-LIITE
• 28 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Minä näin sinut aamuna toukokuun & bb mi g1 n. as nä ã näin ՌՌՌ si Õ nut Œ aa Õ ÕŒÕ mu Õ na Œ tou ko kuun ? ՌՌՌ à kä tes Õ val ã koi Œ Õ ÕŒÕ sen tar Œ jo Õ sit mul le ՌՌՌ à o lit ã ok sis Õ 2 ta Õ kau Œ ne Õ hin ruu su Õ puu ՌՌՌ à ja sun ã var Õ ÕŒÕ Œ te Õ si nup Õ ÕŒÕ Œ pu Õ a kan toi ՌՌՌ à mi ten voi ã ՌՌՌ sin kaan Œ purp Õ ÕŒÕ pu ra à huu li as ՌՌՌ à mi nä her ã Œ je Õ tä suu Œ te Õ le mas ta ՌՌՌ à toit han Õ ã heh kun sä sil Õ ÕŒÕ loin mun sy Õ dä Œ meen ? ՌՌՌ à jo ta kos ã Œ Õ ÕŒÕ kaan en Õ voi un hoit taa ՌՌՌ œ#r œ œ œ œj œ# œ œ œ œ œ œ œ. ‰ œJ œ œ œj œ œ# œ œ œ œ œJ œ œj Œ œJ œJ œ œ œJ œ œ œ œJ œ œ œ œ œ œ œ#. ‰ œj œ œ œ œ œ œ.r ®œ œ# œj œ œj Œ œJ œ œ œ œj œ# œ œ œ œ ? œj œ œ œ. ‰ œj œ œ œj œ œ# œ œ œ œ œJ œ œj Œ œJ œJ œ œ œJ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œJ ‰ œj œ œ œr œ œ œ œj œ œ# œ œ. œj Laulu Hilja Grönforsin kirjasta Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirja, lay-out: Ilona Korhonen, nuotinnos: Heidi Haapoja-Mäkelä
• 29 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 • PELIMANNI-LIITE Kolmekymmentä vuotta yhdessä soittanut Hiijen Pelimannit järjestää tulevana kesänä 11. Soitellen Suveen -tapahtuman. Tapahtumaa oli tarkoitus supistaa, mutta toisin kävi. Yleisön pyynnöstä mukaan tuli Kari Tapion muistoksi järjestettävä konsertti. Heikki Liuska ja Risto Tikkanen alkoivat valikoida lauluja ja lopulta niistä tuli mukaan 32 kappaletta. Konsertin säestys tapahtuu karaoke-taustoin. Laulamaan tulevat mukaan karaokeryhmän vetäjät Anna-Leena Järvinen , Rauno Happo ja allekirjoittanut.Konsertille ei kuitenkaan löytynyt aikaa viikonlopulle, vaan se sijoitettiin torstaille 6.6. Näin Soitellen Suveen -tapahtuma ei suinkaan supistunut, vaan laajeni. Konsertti pidetään Emolahden leirintäalueen ravintolassa. Perjantana 7.6. iltapäivällä on seniorilaulajien SM-kilpailun karsinta karaoketaustoilla ja illalla vielä tanssit Hotelli Pyhäsalmessa. Kilpailuun osallistuvat laulajat laulavat myös tansseissa. Lauantai 8.6. on varsinainen Pelimannipäivä. Tarjoamme lohisoppaa soittajille ja yleisöllekin. Pelimannit ja ryhmät käyvät soittamassa eri laitoksissa ja Kahvila Karnevaalin terassilla saa kukin vuorollaan soittaa ja laulaa. Illalla kokoonnumme Emolahteen pelimannikonserttiin. Sunnuntaina 9.6. on Pyhän Annan kirkossa päätöskonsertti, jonka on koonnut ja johtaa Pia-Susanna Rautakoski . Poloneesista Kaustiselle Hiijen Pelimannit oli mukana myös Oulussa Samuelin Poloneesissa. Poloneesia varten koottiin Riemupelimannit, joka esiintyy myös Kaustisella Pihalavalla torstaina. Orkesterimme jäsen, säveltäjä/viulisti Jaakko Haanpää, joka nukkui pois vuonna 2011, on säveltänyt Hiijen Pelimanneille nimikkokappaleita ja velvoitti allekirjoittaneen sanoittamaan niistä osan. Päätimme tehdä lopultakin kappaleista levyn. Vantaalaisen harmonikansoittaja Raimo Nummelan avustuksella äänitettiin kahdessa päivässä kaksitoista kappaletta, joista viisi on sanoittamaani laulua. Haanpään sävellysten lisäksi levyllä on kolme perinnekappaletta. Samassa yhteydessä vietettiin yhtyeen jäsenten Anna-Leena Järvisen , Ritva Kainulaisen , Ritva Nissisen ja Marja Aution yhteisiä 280-vuotissynttäreitä. Tervetuloa Soitellen Suveen pelimannitapahtumaan Pyhäjärvelle. Ilmoittautumiset sihteeri Anna-Leena Järviselle 040 542 0501 tai allekirjoittaneelle 040 022 6172 tai sähköpostilla eskojuhani. holappa@gmail.com. Ilmoittautumiset seniorilaulajien karsintaan samoilla yhteystiedoilla. Esko Holappa Hiijen Pelimannit: Samuelin Poloneesista Soitellen Suveen Eteläpohjalaisissa Speleissä järjestettiin 1990-luvun alussa kansanmusiikin säestämisen eli tämmäyksen SM-kisoja. Vuoden 1995 jälkeen kisat ovat olleet tauolla. Tulevana kesänä on mahdollista kokea asia uudelleen. Kilpailun tarkoituksena on nostaa säestäjien tekemän työn arvostusta niin pelimanniyhtyeissä kuin yksittäisen solistin säestystehtävässä. Kilpailun taiteellinen johtaja, taiteilijaprofessori Timo Alakotila säveltää kilpailua varten polskan ja sottiisin, jotka kukin kilpailija säestää vuorollaan kuulemansa perusteella. Mitään muita vinkkejä, kuten nuotteja, sävellajia jne. ei etukäteen anneta, vaan kappaleiden kuuntelun aikana kilpailija poimii itselleen tarvittavat tiedot kappaleista. Säestää voi harmonilla, pianolla tai harmonikalla. Polska on valittu toiseksi rytmilajiksi siksi, koska EteläPohjanmaalla polskaa soitetaan paljon ja sille on maakunnassa vankat perinteet. Etelä-Pohjanmaa on myös nimetty Suomen polskamaakunnaksi. Sottiisin säestämisessä saadaan kartoitettua kilpailijan osaamista tasajakoisen musiikin parissa. Arviointikriteereinä ovat sointujen löytäminen, säestystyyli ja tulkinta, säestystyylin vaihtuminen kappaleen osien välillä sekä säestämisen dynaamiset vaihtelut ja lavaesiintyminen Ilmoittautuminen 23.7.2019 mennessä sähköpostitse: ep.spelit@gmail.com timo.saarimaki@gmail.com. Lisätietoja voi kysyä Spelit ry:n puheenjohtajalta, Timo Saarimäeltä, p. 044 5303 405. Säännöt löytyvät osoitteesta www.spelit.fi kohdasta SMja Spelimestaruuskisat Tässä kisa todellisille musiikin karpaaseille! Hiijen Pelimannit Raimo Nummelan (takana) kanssa Samuelin Poloneesin avajaiskonsertissa. Sa ul i H ei kk ilä Tämmäyksen SM-kisa Speleissä 10.8.2019 Oman Tuvan sali Ikaalisissa pullisteli sunnuntaina 31. maaliskuuta kuulijoista Ikaalisten Harmonikkamiesten ja Viulupelimannien 50-vuotisjuhlakonsertissa. Oman pitäjän asukkaiden lisäksi kuulijoita oli runsaasti muun muassa naapurikunnista. Vuonna 1968 perustetut Ikaalisten Harmonikkamiehet ja vuotta myöhemmin perustetut Ikaalisten Viulupelimannit ovat tehneet tunnetuksi ikaalislaista pelimannimusiikkia sekä Suomessa että maailmalla. Konsertilla Ikaalisten pelimannit osoittivat kunnioitustaan menneille ja nykyisille pelimannimusiikin taitajillle. Juhlivien orkesterien lisäksi konsertissa kuultiin paljon muutakin taitavaa soittoa. Esiintymässä olivat Huhtasalon Pelimannit, Jämijärven Pelimannit ja nuoret Ylä-Satakunnan Musiikkiopiston harmonikan ja jousisoitinten soittajat. Pelimannimusiikin helmet soivat juhlakonsertissa Suomen luonnon päivä Nuuksiossa Suomen luonnon päivän juhla 31.8. Haltiassa ja Nuuksiossa vie kansanmusiikkia metsään! Ohjelmassa on Erämessut yhteistyössä Riihimäen messujen kanssa, yöpymistä ulkona ja JuuriJuhla-RotFestin iltakonsertteja nuotiopaikoilla. Lähde nauttimaan luonnosta ja kansanmusiikista Espoon Nuuksioon! haltia.com www.juurijuhla.fi
• Sahansoittajan muisteloita Alkuvuodesta edesmennyt mestaripelimanni Heikki Lahti kertoi mielellään tarinoita soittopeleistään. Virkistin muistia jututtamalla hänen pitkäaikaista soittokaveriaan mestaripelimanni Katja Lampista . 1990-luvun alussa Heikki siirtyi Gibson-aikaan hankittuaan ensimmäisen, useimmiten keikoilla myöhemmin soineen F5-L-mallin esiintymismatkalta Australian Sydneystä. Soittimen hankinta edellytti Saabin myyntiä sekä oman ja kavereiden luottokortteja, mutta soitin saatiin hankittua. Gibsonin A-malli tulikin hieman helpommin. Heikki oli vuonna 1992 oululaisen Kassiahastus –yhtyeen mukana FinnFesttapahtumassa Duluthissa, Minnesotassa. Eräänä aamuna he olivat aamupalalla Duluthin yliopiston kahvilassa ja samassa pöydässä istui Eva Erickson . Keskustelun lomassa ilmeni, että Jyväskylän Palokassa asunut oltermanni, viulupelimanni Voitto Mäkelä oli Evan serkku. Heikki ja Voitto olivat tuttuja jo pitkältä ajalta. Evan käydessä Suomessa Voitto-serkku oli aina soittanut hänelle Kulkurin valssia , joka oli hänelle tärkeä sävelmä jo lapsuusajoilta. Eva pyysi Heikkiä soittamaan tämän valssin. Heikki ei aikaillut vaan haki Gibsoninsa ja soitti sen. Eva oli kovin iloinen kuullessaan sävelmän heleästi mandoliinilla soitettuna. Hän kertoi, että ollessaan vähän toisella kymmenellä hänen äitinsä oli ostanut hänelle Gibson-mandoliinin, joka sittemmin oli 30 vuotta ollut hänen työhuoneensa seinällä. Hän ei osannut kertoa mikä malli on kyseessä, mutta sanoi lähettävänsä sen Heikille. Näin mandoliini tulisi soittokäyttöön eikä vain riippuisi seinällä. Näin Heikki ”tienasi” valssilla hienon soittimen, joka osoittautui Gibson A-4:ksi. Heikki lupasi, että mandoliini soi joka päivä ja näin tapahtuikin. Heikki ei ollut uskoa tätä tapahtumaa todeksi ja ajatteli, onko hän nähnyt unta. Kotiin tultuaan hän soitti Evalle ja kysyi: ”Onko se totta, että lähetät minulle Gibson-mandoliinin?” Johon Eva: ”Se on sinulle jo tulossa ilmapaatilla”. Pelimannia jututti: Antti J. Janka-Murros 30 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Heikki Lahti ja Gibson-mandoliinit. Vasemmalla Aja oikealla F-malli. M ik ko Li nd ro os /J äm sä n Se ut u 15-vuotiaana koulupoikana kuulin ensimmäisen kerran sahasta lähtevän suhinan sijasta oikean äänen. Olin päässyt kesätöihin Serlachius Oy:n rakennusosastolle Mäntässä. Eräs työkaveri otti tavallisen tikkisahan polviensa väliin ja soitti Kotimaani ompi Suomi. Se oli elämys joka jäi pysyvästi mieleeni. Sitten tämä kaveri sanoi, että on olemassa vain soittamista varten tehtyjä sahoja, joita myydään soitinliikkeissä. Työpäivän päätyttyä ajoin soitinliikkeeseen ja pyysin saada soittosahan. Kauppias ei ollut kuullutkaan sellaisista soittimista, mutta pienen suostuttelun jälkeen lupasi kysellä tukkuliikkeistä. Niin minulle tilattiin soittosaha. Ja minusta tuli sahanomistaja vuonna 1963. Ensimmäinen sahani oli Sandvikens Stradivarius. Sinnikkäällä harjoittelulla sain siitä äänen viulun jousella. 1960-70 -luvuilla sahoja paloi paljon, mutta minun sahani kesti. Soitin yksin ja pelimanniporukassa. 1996 tv:n Hakupalat-ohjelmassa savolaiset Petteri Heikkinen ja Kari Rönkkö kyselivät, löytyisikö heidän lisäkseen muita sahansoittajia. Niinpä minäkin lähetin osoitetietoni heille ja sain kutsun saapua Tervoon 1997 juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Koko pieni, noin 2000 asukkaan kunta oli mukana järjestämässä ensimmäistä Saha Soi -leiriä. Meitä oli parikymmentä uskaliasta soittajaa, jotka kokoonnuimme vanhan Tervon puukoulun juhlasaliin. Petteri Heikkinen toivotti meidät tervetulleeksi aidolla savon murteella, ja sehän oli sellaista, että tällainen Pirkanmaalla kasvanut ei voinut nauramatta kuunnella. Että ihmiset ihan oikeasti puhuvat sillä lailla. Sitten kokeiltiin kuinka kävisi yhteissoitto. Siitähän ei tullut yhtään mitään. Kaikki olivat olleet solisteja, siis oma ääni tuli kuulua ylinnä. Ja ensimmäisenä maaliin tullut oli voittaja. Ja kaikkien sävelkorvat eivät olleet samassa vireessä. Se viikonloppu soitettiin miten soitettiin, mutta päätettiin jatkaa seuraavana vuonna. Seuraavana vuonna saimmekin mukaan Sibelius-Akatemiasta Matti Korvan joka oli kanteleen soittaja, mutta soitti myös sahaa. Matin opastuksella alkoi yhteissoittokin sujua. Matin taidoilla ja miellyttävällä persoonalla oli ratkaiseva merkitys koko touhuun. Soitimme Tervon kesätorilla ja Tervon kirkossa. Seuraavana vuonna soitimme jo Kuopio Tanssii ja Soi -juhlilla Kuopiossa Tervon soittojen lisäksi. Oli aina kesän kohokohta tulla Tervoon. Siellä oli koko kylä valmistautunut vastaanottamaan meidät. Kaikki oli viimeisen päälle hienosti järjestetty: Oli yöpymispaikat, ruokapaikat ja saunaillat Kokandereilla. Myös puolisot oli huomioitu: heille oli golfin peluuta ja kulttuurikierroksia. Heinäkuussa 2002, viikko leirin jälkeen saimme suru-uutisen. Saha Soi -leirien isä ja alkuunpanija, savolainen viäräleuka Petteri Heikkinen oli menehtynyt liikenneonnettomuudessa. Soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu. Enää ei kokoonnuta Tervoon, mutta soitto jatkuu. Itse olen soittanut häitä, hautajaisia, syntymäpäiviä ja yritysjuhlia. Pääsin soittamaan tasavallan presidentillekin hänen vieraillessaan Mäntässä. Vaikka varsinainen päivätyöni on jo loppuunsaatettu niin silti saha vielä soi. Kun työkseni istuin autokoulun kouluautossa ja illalla menin polvet vavisten kotiin niin moni oppilas tietämättään osallistui soittoharrastukseeni. Nyt tässä iässä polvet vapisevat jo luonnollista tietä. Vibratohan annetaan polvea vavisuttamalla. Siis, soitto soikoon ja polvet vaviskoot. Kari Anttila
• MUISTOISSAMME May Adair, 24.8.1929–10.1.2019 May Florence Adair kuoli kotonaan Nesellessa Washingtonissa USA:ssa tammikuussa 90 vuoden ikäisenä. May oli suomalaisten emigranttien Wilho F. ja Aili Lindström Saaren tytär ja oli myös syntynyt Nasellessa. Hän oli Kreeta Haapasalon jälkeläinen. May tuli musikaalisesta perheestä – isä ja veli olivat kanteleensoittajia – ja aloitti pianonsoiton jo nuorena. Koulussa hän liittyi kuoroon ja soitti trumpettia ja tuubaa lukiossa, josta hän valmistui 1946. Hän avioitui H. Robert ”Bob” Johnsonin kanssa 1950 ja toisen kerran miehensä kuoltua vuonna 1991 Robert “Bob” Adairin kanssa vuonna 1997. May tunnettiin musikaalisista lahjoistaan. Hän soitti pianoa, urkuja, harmonikkaa, kanteletta ja useita muita soittimia. The Naselle Assembly of God Church -kirkossa hän toimi vuosia pianistina ja auttoi muitakin seurakuntia aina kun tarvittiin lukuisissa häissä ja hautajaisissa, sekä soitti Nasellen lukion valmistujaisissa. Hän myös opetti pianonsoittoa yli kuusikymmentä vuotta. May arvosti suomalaisia sukujuuriaan. Hän teki viisi matkaa Suomeen tehden sukututkimusta ja tavaten sukulaisia. May Adair oli perustamassa Finnish-American Folk Festival -tapahtumaa ja toimi vuosikausia sen juontajana. Robert Johnsson Messuten kesään Huolensa kullakin. Samaan aikaan, kun työikäiset kunnon ihmisten miettivät, mitä he tekisivät kesällä, savolaiset pelimannit pähkäilevät, miten saisi ajan riittämään kaikille suven soitoille. Oma heinäkuinen Siilifolk-festivaali ja Kaustinen Savo-teema ovat kesän suurimmat haasteet, mutta muutakin soitettavaa ja laulettavaa näyttäisi riittävän tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Ja hyvä niin, mikäpä sen mukavampaa kuin että kansanmusiikilla on kysyntää. Antti Janka-Murroksen koostaman uuden hengellisen musiikin kavalkadin Savolaisen messun harjoitusten pohjalta voi sanoa, että kesään 2019 mennään nyt messuten. Yhtä lailla harjoituksia tarvitaan Kaustisella ja Siilinjärvellä esitettävään savolaiseen kavalkadiin, johon mukaan tulee myös apuvoimia Itäja Etelä-Savosta. Perinteiset Kaavin Telkkämäen puskasoitto juhannuksen edellä ja Pielaveden Laukkalan Tuuren sottiisi heinäkuun viimeisenä lauantaina ovat nekin ohjelmassa, ja kolmas perinne on tulossa hyvää vauhtia Karttulan Riuttalan talonpoikaismuseon soitoista elokuussa rukiinleikkuun SMkisojen yhteydessä. Vaikka töitä on tiedossa kesälle runsaasti, niin yksi poikkeuksellinen – ja jopa varsin iso – ilonaihe on tiedossa. Pohjois-Savon kulttuurirahasto myönsi Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistykselle savolaiseen kavalkadiin 12 000 euron apurahan. Näin valmisteluihin saadaan mukaan korkean tason ammaatilaisia. Lisätukea on tullut myös Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitolta. Torin alta aloitettiin Suven soittokausi aloitettiin Savossakin suomalaisen kansanmusiikin päivän soitoilla keskiviikkona toukokuun 8. päivänä. Kuopiossa neljätoista soittajaa ja laulajaa piti Veijo Kaismalan johdolla kahden tunnin konsertin kauppatorin alle rakennetussa Apajassa, ja monikin ostoksilla ollut ohikulkija näytti pysähtyvän kuulolle – muutamat jopa koko parituntiseksi. Tapahtumasta jäi siis kaikin puolin myönteiset muistot. Kuopion pelimanneille kuluva vuosi on muutenkin juhlan aikaa, kun Veijo Kaismala saavutti talvella 80 vuoden iän ja yhtyekin tulee loppukesästä toimineeksi 50 vuotta. Siilifolkille oli ikävä yllätys, ettei valtion taidehallinnolta saatu ollenkaan tukea tälle kesälle, vaikka naapureita kyllä muistettiin mukavilla summilla. Taiteen keskustoimikunta ei mitenkään perustellut päätöstään. Tiukalla taloudenpidolla ja kovalla talkootyöllä festivaali viedään kuitenkin läpi. Tavan mukaan Siilifolk aloitetaan puhtaasti omin savolaisin voimin. Eikä siinä ole mitään häpeämistä, sillä kävijätilastojen mukaan savolainen päivä ja ilta ovat viikon suosituimpia. Viikon iltaohjelmistoissa kuullaan isoja kuorokokonaisuuksia kuin myös hanurimusiikkia ulkomaisin maustein. Kotimaisia tähtivieraita ovat muun muassa Mimmit, Tallari ja Okra Playground. Perjantai-iltana Siilifolkissa päästään tanssimaan ensimmäistä kertaa Dallapén tahdissa, ja 12-henkinen suurorkesteri pitää myös oman konsertin. Kaikki neljä mestaria lavalle Tuuren sottiisissa lauantaina 27.7. on siinäkin isomman juhlan tuntua, kun mestaripelimanni Tuure Niskasen syntymästä on kulunut 120 vuotta. Mestarin kotiin Koskenkorvalle ei nyt päästä yhteensattumien vuoksi, joten soitot keskittyvät Laukkalan nuorisoseurantalolle ja kirkkoon. Mäsä-duo tuo miehekkään tuulahduksen läntisiltä mailta, ja kirkossa nautitaan savolaisesta messusta. Mitä savolaisiin mestareihin tulee, niin Tuuren ohella yhteisesiintymisissä tuodaan nyt ensi kertaa esille kaikkia kolme muutakin mestaria Erkki Vepsäläistä , Kalevi Kainulaista ja Antti Kämäräistä . Vepsäläisen ja Kainulaisen sävellyksiä on eri pelimanniyhteiden ohjelmistossa runsaastikin, mutta 105 vuoden iässä kuollut Antti on jäänyt vähemmälle huomiolle, koska hänen soitteitaan ei ole ollut nuotinnettuina. Pulma poistui vasta viime kesänä Anna Janka-Murroksen siirrettyä toistakymmentä kaksrivismestarin soitetta paperille. Antin kotiseudulla Kiuruvedellä mestaria on kyllä muistettu vuosittaisella nimikkokonsertilla toukokuussa. Antin kuoltua maitokaupungin pelimanniperinteitä ovat jatkaneet Rytkyn pelimannit, jotka huhtikuun lopulla pitivät omat 50-vuotisjuhlansa. Seppo Kononen Kuulumisia Pohjois-Savosta 31 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019
• 32 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Ketä Miukelissa soittaa ja mistä olette kotoisin? Miukeli on kotoisin Haapajärveltä ja siinä soittavat Emilia Lappalainen viulua (13v.), Joonatan Lappalainen lyömäsoittimia (10v.), Jennina Salmela pianoa (16v.) ja Anna Salomaa harmonikkaa(16v.). Kaikki yhtyeen jäsenet myöskin laulavat. Jennina ja Anna ovat aloittaneet jo yhdessä taaperoikäisinä Jokilaaksojen musiikkiopiston musiikkileikkikoulussa ja sillä tiellä ollaan. Mistä keksitte yhtyeelle nimen? Yhtyeen nimi syntyi kun Anna oli tulossa harjoituksiin ja näki kissan juoksevan tien yli ja huusi äidilleen, että ”MIUKELI!”. Nimeä pohdittiinkin seuraavissa harjoituksissa ja päädyimme Miukeliin, joka siis tarkoittaa kissaa. Miten Miukeli sai alkunsa? Yhtye sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun lyömäsoittaja Joonatan tarvitsi soittokavereita muutamaan kappaleeseen keikalle, joka menikin niin hyvin, että yhtye päätti jatkaa yhdessä soittamista. Miukelin jäsenet ovat soittaneet jo pienestä pitäen omaa instrumenttiaan, joten vuosia on kertynyt ja taidot ovat kehittyneet. Miten ohjelmisto valikoituu? Kappaleet valikoituu enimmäkseen sen mukaan, mitä haluamme soittaa. Toki meille on tullut myös biisiehdotuksia musiikkiopiston opettajilta. Myös keikkatilaajat saattavat toivoa jotakin tiettyä kappaletta, jolloin kappale saattaa jäädä ohjelmistoomme. Mielellään soitamme kansanmusiikkia, se on menevää ja sopii meille hyvin. Mitä suunnitelmia teillä on tulevaisuuden varalta? Ajattelimme ottaa osaa Vuoden Pelimanniyhtye -kilpailuun, joka käynnistyy kesällä 2019. Yhtyeemme täyttää tänä keväänä viisi vuotta, ja kunhan koulukiireet hellittävät, on suunnitelmissa pitää viisivuotiskonsertti Haapajärven torilla. Olemme soittaneet jo yli 100 keikkaa! Haaveena olisi myös saada tehtyä levy, monet ovat sitä käyneet keikoilla kysymässä. Millainen keikkakesä Miukelilla on tulossa? Miukeli on 9.7. Haapajärven Teepiknikillä soittamassa, 11.-12.7 Kaustinen, 13.7 Vintage -festivaali Haapajärvi, 7.9 Lasten maatalousnäyttely Haapajärvi. Kesäkeikat ulkona aurinkoisessa säässä ovat parasta, ja kun yleisöä on paikalla paljon! Soitatteko muissa yhtyeissä? Miukelin jäsenet soittavat myös monissa muissa kokoonpanoissa. Jenninalla ja Annalla on yhteinen Duo JennaS, joka keikkailee silloin tällöin. Anna on mukana myös Jokilaaksojen musiikkiopiston According to Rhythm orkesterissa ja opiskelee lukion ohella Helsingissä Sibelius Akatemian nuorisokoulutuksessa kansanmusiikkipuolella, joten on mukana NirSo kokoonpanossa. Viulisti Emilia soittaa Jokilaaksojen Jouset-orkesterissa ja Joonatan Jokilaaksojen musiikkiopiston According to Rhythm Juniorseissa. According to Rhythm voitti keväällä Kroatian Pulassa vuosittaisella Okud Istra -harmonikkafestivaalilla yleisessä orkesterisarjassa ensimmäisen palkinnon ja tuli toiseksi pop-jazz -sarjassa. Vuoden Pelimanniyhtyekilpailu ratkeaa syksyllä. vuodenpelimanniyhtye.com www.facebook.com/miukeli PERSOONALLINEN PELIMANNIYHTYE Monipuolinen MIUKELI Samuelin Poloneesin avajaiskonsertissa maalIskuussa Oulussa yleisöä ihastuttanut Miukeli on jäsentensä nuoresta iästä huolimatta soittaneet yhdessä jo viisi vuotta ja Poloneesi-keikka oli jo sadas. Yleisölle tuli selväksi, että kokemusta ja rentoutta löytyy – lavakarismasta puhumattakaan. Miukeli, eli Emilia Lappalainen (vas.), Joonatan Lappalainen, Anna Salomaa ja Jennina Salmela soitti Samuelin Poloneesissa keväällä sadannen keikkansa. Haastattelu: Sauli Heikkilä Kuva: Sanna Ahvenjärvi
• 33 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 E SIINTYMÄSSÄ MM : V ÄRTTINÄ U ROSHÄMÄRÄ I KI -T URSO S OLJU L ITKU K LEMETTI VV ASSVIK E VA A LKULA & T OMOYA N AKAI H IVSHU M IRJA P ALO AR-GOD ... ETC ! 2 6 . 3 . 6 2 1 9 ethno music festival S OM M E LO T
• 34 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 E nsimmäistä kertaa vuosiin saatiin toteutumaan puhallinkurssi. Sanna Salosen opettamalla saksofonija klarinettikurssilla soitettiin vanhoja suomalaisia puhallinsävelmiä. Uutena ohjelmassa oli tanssisoiton ja sosiaalisen paritanssin kurssi, joka oli suunnattu Suomen suurimman pelimanniorkesterin Orivesi All Starsin soittajille. Tanssisoittokurssilla parikymmentä pelimannia tutki kolme päivää tanssin ja soiton yhteyttä Saana Kujalan ja Oona Tuomisen ohjauksessa. Päivien aikana ehdittiin paneutua syvällisesti yhteisen svengin löytymiseen ja toisten kuuntelemiseen. Saana ja Oona opiskelevat kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa, mutta ovat viettäneet vuoden myös Ruotsissa folkhögskolanissa, Oona Malungissa ja Saana Eric Sahlström -instituutissa. Ruotsissa he ovat laajemminkin tutustuneet sikäläiseen sosiaalisen tanssin kulttuuriin tanssitupineen. He innostuivat tanssin ja soiton yhteyden kokemuksesta niin, että Suomeen palattuaan kaipasivat syvempää yhteyttä niin tanssiparin kuin muusikoiden ja tanssijoiden välillä. Viime kesänä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla he pitivät ensimmäiset kaikille avoimet tanssijami-workshopit, jotka jatkuvat ensi kesänä. Oriveden kurssi syntyi pikkuhiljaa keskusteluissa Orivesi All Starsia (OAS) vetävän Antti Järvelän kanssa. Antti pyysi Saanaa ja Oonaa vetämään kurssin, jolla juuri tuplalevyllisen tanssimusiikkia julkaisseen OASin tanssisoittotaidot voisivat syventyä edelleen. Keskitytään svengiin Oona ja Saana vetivät kurssin pitkälti samoilla metodeilla, joilla heitä on opetettu. Ennen kurssia he kävivät opettajiensa Ami Dregelidin ja Ellika Frisellin yksityistunneilla kehittämässä omaa ohjaustyyliään. Rytmin tutkimisessa lähdettiin perusasioista eli kävelemisestä: miten liikutaan yhdessä tilassa ja painovoima vetää kohti maata. Harjoitus kerrallaan edettiin polskan askeleeseen ja lopulta yksinkertaisiin pyörähdyksiin parin kanssa. Kurssin aikana opeteltiin soittamaan korvakuulolta yksi polskasävelmä. Se opittiin niin hyvin, että sormitusten sijaan soittajat pystyivät seuraamaan tanssijoita. Yksinkertaisten harjoitusten ansiosta oli mahdollista keskittyä kuuntelemaan huoneessa tanssivia ihmisiä ja musiikkia tarkasti, ja löytää yhteinen svengi. Saana ja Oona pohtivat etukäteen, miten tehdä pitkistä yksinkertaisista harjoituksista kiinnostavia tai miten osallistujat suhtautuvat kurssin tanssipainotteisuuteen. – Jännitti, miten ihmiset ottavat kurssin vastaan, kun heillä oli niin erilaisia taustoja tanssin suhteen. Porukka hitsautui kuitenkin ihanalla tavalla yhteen, kertoo Oona, joka soitti viulua suurimmassa osassa tanssiharjoituksia. – Päivien aikana tuli flow-tiloja niissä kohdissa, kun huomasi että kaikki ovat mukana svengissä. Olivat ne aika unohtumattomia hetkiä – eikä siihen tarvittu kovin paljoa. Pääosin kurssilla tanssittiin yhden pelimannin soiton tahtiin, välillä myös Saanan avainviulun. – Olin ihan liikuttunut siitä, miten avoimin mielin ihmiset heittäytyivät mukaan, Saana sanoo. Uusi tunne soittoon Kurssille osallistunut Anu Nygård oli aiemmin tanssinut ainoastaan musiikkiopintojen pakollisilla kursseilla. Kokkolalainen haitaristi sanoi kurssin alussa suorastaan inhoavansa tanssimista. Kurssilla oli käänteentekevä vaikutus hänen suhtautumiseensa tanssisoittoon. – Aiemmin tuntui, etten ymmärrä siitä mitään. Olen pelännyt tempon heittelevän ja ajatellut, että ei soittoa kukaan niin tarkasti kuuntele. Huomasin, että sillä todella on merkitystä, miten soittaa, hän kertoo. Myös soittaminen muuttui. – Tuntui tosi hienolta, kun rytmi meni selkäytimeen. Ensimmäisenä iltana huonekaverin kanssa soittaessa hämmästyin siitä, miten voin soittaa näin hyvin, fiilistelee Anu.Toinen OAS-soittaja, helsinkiläinen Hannu Peltonen , kertoo aina ajatelleensa soiton sen kautta, miltä se tanssijasta tuntuisi, koska on aikanaan tanssinut paljon. Hänkin kertoo saaneensa kurssilta uutta näkökulmaa. – Sain soittoon tunnetta, sitä on vaikea selittää. Tuntuu, että soitan rennommin kuin aiemmin, Hannu kertoo. Hänen mielestään Orivesi All Starsissa soittamisen paras puoli on tanssin säestäminen. Kurssi vaikutti hänen mielestään koko bändin soittoon. – Kun soitettiin iltaohjelmassa ravintolassa, kaikki eläytyivät kappaleeseen. Jokainen heilui johonkin suuntaan, millaista en ole ennen huomannut, Hannu kertoo. Oriveden kansanmusiikkikursseilla löytyi soiton ja tanssin yhteys Aino Sirén Oriveden kansanmusiikkikurssit järjestettiin joulukuussa 59. kerran. Noin 150 pelimannia ja tanssijaa kokoontui Oriveden opiston sijaan ensimmäistä kertaa Murikka-hotelliin Tampereen Teiskoon. Ohjelmasta oli perinteisesti muun muassa kolme haitarikurssia kaksirivisille ja kantelekurssi. Mukana oli myös puhallinkurssi sekä tanssisoiton ja paritanssin kurssit. Päivien aikana opeteltiin myös kävelemään Ve liJu ss i Li et sa la
• 35 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Anu huomasi uuden tekemisen tavan vaikutukset selvästi päätöskonsertissa, jossa hän osallistui ensimmäistä kertaa osuuteen, jossa seuraava kappale on yllätys soittajille. – Turhanpäiväinen itsekriittisyys väheni. Tuntui, että hyvin uskallan soittaa tässä, vaikken tunne biiseistä puoliakaan. Ei tarvitse olla täydellinen, ennen kuin voi tehdä jotain, hän kertoo. Tanssi kuuluu kaikille Saanan ja Oonan tanssinopetus oli Anun mukaan armeliasta. Epävarmuuden tunnetta ei tullut. – Opetus oli rytmilähtöistä. Se on muusikolle paras tapa lähteä tanssimaan, kun ei tarvitse miettiä askeleita, Anu sanoo. – Aluksi ihmettelin, että tässäkö me kävellään ringissä, mutta tylsyys katosi melkein heti. Oona soitti niin hirveän hyvin, että pelkästä kävelemisestäkin nautti. Kävelytaito todella riitti tanssitaidoksi, eikä edes sillä, kuinka pitkiä askeleita pari pystyi ottamaan, ollut lopulta väliä. Kiinnostavuus syntyi parin ja musiikin tarkasta kuuntelemisesta. – Jos minä pystyin surkealla rapakunnollani ja keskittymishäiriölläni tanssimaan kolme päivää, kuka tahansa pystyy, Anu nauraa. Askelten lisäksi viejän ja seuraajan roolit menettivät merkitystään ja ne vaihtuivat usein. – Aluksi kesti tottua seuraajan puolella tanssimiseen, ja uuden tanssiparin kanssa joutui aina hetken miettimään, miten tanssi parhaiten menee yksiin, kertoo Hannu. – Kun mahdollisuudet ovat niin monet, on kivaa, ettei jämähdetä siihen, että mies on vasemmalla ja vie, selittää Oona. – Kun rooleja ei korosteta, molempien pitää olla hereillä ja kuunnella toista, pystyä ottamaan vastaan impulsseja ja antamaan niitä, hän jatkaa. Sekä Anu että Hannu syventyisivät mielellään tanssisoittoon enemmänkin. – Olisi kiinnostavaa tehdä harjoituksia, jossa soittaja soittaa tietyllä tavalla ja tanssija reagoi siihen, Hannu pohtii. – Toivon, että muutkin uskaltavat lähteä tällaiselle kurssille, koska siitä saa älyttömän paljon, sanoo Anu. Sosiaalinen tanssi yhteisöllisyyden rakentajana Suomalaisessa tanssikulttuurissa on vahva estraditaiteen perinne, jollaista Ruotsissa taas ei ole. Saana toivoo, että perinteet voisivat ottaa vaikutteita toisiltaan ja tänne saataisiin lisää avoimia tanssi-iltoja tanssitaiteen rinnalle. Sosiaalisen paritanssin perinteen elvyttämistä tapahtuukin eri puolella Suomea. Saana alkoi viime syksynä yhdessä Leija Lautamajan ja Riina Hosion kanssa järjestää avoimia Nordic Dance -iltoja. Niiden suosio kertoo, että matalan kynnyksen tanssitapahtumille on tilausta. Jos pidempiä tanssisoittokursseja kaivataan, Saana ja Oona ohjaavat niitä mielellään jatkossakin, myös Murikassa. Kokenut Oriveden kurssien kävijä Oona piti uudesta kurssipaikasta. – Murikka oli tosi kiva ja laadukas paikka. Spa-osastolla oli mukava irtautua kurssipäivästä, mikä lisäsi myös yhteisöllisyyttä, hän sanoo. Nimenomaan yhteisöllisyyden rakentamiseen ja ihmisten kohtaamiseen Saana näkee kansanmusiikilla ja -tanssilla olevan paljon työkaluja. – Tanssiessa on normaalia pitää kädestä, kun muuten asioidaan yhä enemmän robottien ja automaattien kanssa, hän miettii. – Ja kun on tanssinut jonkun kanssa noin, miten voisi enää olla vihainen toiselle. Kirjoittaja osallistui itsekin tanssisoittokurssille, eikä ole sen jälkeen halunnut juuri muuta kuin tanssia ja soittaa. Okra Playgroun d__ www.etno-es pa.fi www.fb.com /etnoespa 2019 5.–15.8.
• 36 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 S eminaarin olivat järjestäneet Hanna Ryynänen , Senni Heiskanen ja Rauno Nieminen . He muodostavat uuden Saarijärven kanteleita soittavan yhtyeen, Sarijärtwi Candlet. Seminaaripäivä avattiinkin heidän hienolla soitollaan. Kanteleensoittajat Senni Heiskanen ja Hanna Ryynänen opiskelevat kansanmusiikkia ammatikseen, Senni Kokkolan Centria-ammattikorkeakoulussa ja Hanna Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä. Molemmat innostuivat Saarijärven kanteleesta kanteletaiteilija Maija Kauhasen oppilaina. – Soundi iski, se on ainutlaatuinen, Senni kertoo perusteeksi. – Äänenvärien tutkiminen on minulle rakasta; Saarijärven kanteleessa yhdistyvät kaikki asiat, joista pidän eri kanteleissa, Hanna kiteyttää. Rauno Nieminen, taiteilija ja mestarisoitinrakentaja tutustui Saarijärven kanteleeseen ollessaan Kaustisen soitinrakennusverstaalla töissä. Tällöin tämän kantelemallin ehkä tunnetuin historiallinen soittaja, mestaripelimanni, höystötyylistään tunnettu saarijärveläinen Arvi Pokela (1914-1984) tuli opettamaan Kaustiselle. Kanteleverstas ja Rauno alkoivat vuonna 1982 ensimmäisinä jälleen rakentaa Saarijärven kanteleita historiallisesti tunnettujen rakentajien, kuten saarijärveläisten Jooseppi Pohjolan ja Juho Tammisen jälkeen. Idea seminaarin järjestämiseen lähti kuulemma siitä, kun Rauno, Senni ja Hanna alkoivat soittaa yhdessä. Innostuneita osallistujia – Nämä naisethan ne keksivät tämänkin idean, Rauno kertoo. Saarijärven kantele -seminaari kokosi kanteleväkeä Tampereelle Ensimmäinen valtakunnallinen Saarijärven kantele -seminaari järjestettiin Kulttuuriosuuskunta Uulun tiloissa Tampereella maaliskuussa. Seminaarissa vallitsi upea tunnelma ja paikalle oli saapunut muusikoita, rakentajia, opettajia sekä kyseisestä kantelemallista muuten vain kiinnostuneita eri puolelta Suomea. Saarijärven kantele Saarijärven kantele on tuotemerkki, jonka alla kantelekauppiaat myivät eri saarijärveläisten kanteleenrakentajien valmistamia kanteleita 1800–1900-lukujen vaihteessa. Ammattimaisia kanteleenrakentajia oli toistakymmentä ja harrastajia moninkertainen määrä. Kanteleissa oli 24-32 kieltä ja ne olivat muodoltaan tavallisesti pyöreä-, tai tasaperäisiä. Saarijärven kanteleita markkinoitiin lehti-ilmoituksilla 1880– 1910–luvuilla. Saarijärven kanteleita soitettiin sulkusoittotekniikalla, jolloin kanteleessa oli perussointujen mukaiset bassokielet harvennetuilla väleillä. Normaalilla diatonisella asteikolla varustettuja Saarijärven kanteleita soitettiin näppäilemällä. Kuvatekstit: Seminaarissa oli paikalla useita kanteleenrakentajia, heistä saatiin hieno yhteiskuva! Anthony Thompson (vas.) Erkki Okkonen, Juhana Nyrhinen, Kari Kauhanen, Jyrki Pölkki ja Rauno Nieminen. Teksti: Sanni Virta Kuvat: Rauno Nieminen
• 37 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Hannan mukaan tuli sellainen olo, että nyt pitää saada ihmiset tämän aiheen ympäriltä koolle. – Seminaarin järjestäminen on ollut supermahtavaa! Hienoa, että Uulu halusi antaa tilansa käyttöön seminaaria varten. Tapahtuman muita yhteistyökumppaneita olivat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä ja Kanteleliitto. Sibelius-Akatemian opiskelijoita oli myös mukana seminaarissa. – Kaikki luennoitsijat ja esiintyjät lähtivät mukaan todella innoissaan. Tällaiselle tapahtumalle on ollut tarvetta. Kaikesta on huolehdittu: jos soittotikku katkeaa soivalla luennolla, täällä on tikunojentaja valmiina, Rauno nauraa. Kantelemallin nimityksestä on keskusteltu paljon, ja nykyään Saarijärven kantele tuntuu kuitenkin vakiintuneen soittimen nimeksi. – Nyt tätä kanteletta on markkinoitu jo 100 vuotta Saarijärven kanteleena. Soitin elää kukoistuskauttaan: Maija Kauhanen vie sitä maailmalle ja Pauliina Syrjälä tekee hienoa taiteellista tohtorintutkintoa ja Rauno Nieminen jatkotutkintoa. Tällä kantelemallilla menee lujaa, Hanna muotoilee. Luentoja ja keskustelua Emeritusprofessori Heikki Laitinen aloitti seminaarin puheenvuorot ja luennoi koverokanteleen ja laatikkokanteleen murroskaudesta eli siitä, miten siirryttiin kanteleenrakennustavasta toiseen. Saarijärven kantele on lautakantele eli useasta osasta koottu, eikä alta tai päältä koverrettu. Laitinen on tehnyt merkittävää kanteletutkimusta, ja on itse myös kyseisen kantelemallin soittaja. Siban kansanmusiikin aineryhmän ainejohtaja ja lehtori, muusikko Pauliina Syrjälä luennoi taiteellisen tohtorintutkintonsa soivasta tyylintutkimuksesta, jossa hän on analysoinut eri pelimannien soittoa ja demonstroi tutkimustaan soittamalla. Rauno Nieminen kertoi puheenvuorossaan omasta taustastaan Saarijärven kanteleen parissa ja Kolme kannelta -nimisestä tutkimuksestaan, jossa hän vertailee kahta yli satavuotiasta Saarijärven kanteletta uuteen kanteleeseen. Puheenvuorojen jälkeen vuorossa oli soiva luento, jossa osallistujat saivat kuulla soittonäytteitä eri materiaaleista valmistetuilla tikuilla soitettuna. Kaikki löysivät suosikkinsa tässä leikkimielisessä sointivertailussa. Jokaiselle vaihtoehdolle oli kannattajia, mukana oli muun muassa Raunon veistämiä useita eri tikkuvaihtoehtoja: esimerkkinä ruusupuutai omenapuutikut. Kävimme myös avointa keskustelua kaikkien seminaariin osallistujien kanssa, ja saimme kuulla aktiivisten saarijärveläisten työstä Saarijärven kanteleen hyväksi: musiikinopettaja Kirsi Ojasen järjestämässä peruskoulun perinnepäivässä 3.ja 7.-luokkalaisille kuultiin Maija Kauhasen konsertti ja pidettiin kantele aiheisia workshopeja. Saarijärvellä asuu onneksi myös nykyään kanteleenrakentaja Anthony Thompson . Hän haluaa keskittyä nimenomaan Saarijärven kanteleisiin. Nämä kuulumiset Saarijärveltä olivat mieltä lämmittäviä. Seminaari huipentui konserttiin Seminaaripäivä huipentui upeaan konserttiin, jossa kuultiin eri puolia instrumentista. Konsertissa esiintyivät Olga ja Henry Kolarin sekä Maria Ojanperän Trio Ruuhkavuosi Keski-Suomesta sekä Sarijärtwi Candlet eli Pauliina Syrjälä ja Maija Kauhanen. Konsertti osoitti, että Saarijärven kantele on todellakin monipuolinen instrumentti. Kuulimme sillä soitettua perinteistä ohjelmistoa oivaltavilla sovituksilla sekä aivan uusia soundimaailmoja. Konsertin jälkeen soittajat jäivät vielä jamittelemaan. Tapahtumalle on jo sovittu jatkoa, joten ensi vuonna kanteleväki saa suunnata jälleen kohti Uulua. Seminaari järjestetään 21.3.2020. Artikkeli on osa Kantele-lehden ja Kansanmusiikki-lehden yhteistyötä. Seminaarista kerrotaan laajemmin Kantele-lehdessä 2/2019. Seminaarin päätteeksi kokoonnuttiin yhteiskuvaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlat esittelee Suomen aineettoman kulttuuriperinnön luettelon ja Unescon maailmanluetteloiden ilmiöitä monipuolisessa koko viikon mittaisessa ohjelmakokonaisuudessa. Musiikillisessa ohjelmassa kärkinä ovat kaustislaisen viulunsoiton lisäksi marokkolainen Gnawa -kulttuuri ja latvialainen Suitikulttuuri. Tiistaina 9.7. ja keskiviikkona 10.7. esiintyvät Asmaa Hamzaoui ja Bnat Timbouktou yhtye edustavat Marokkoon orjiksi Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tuodun gnawa-ryhmän musiikillista perintöä. Gnawa-kulttuurin hakemus Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on parhaillaan käsittelyssä. Suitit ovat pieni katolinen yhteisö muuten protestanttisessa Länsi-Latviassa. Musiikkiperinnettä Kaustisella edustavat loppuviikosta esiintyvät Suitu Dudenieki säkkipilliryhmä ja Suiti-tanssiryhmä. Suiti-kulttuuri liitettiin vuonna 2009 Unescon kiireistä suojelua vaativien kohteiden luetteloon. Suomen kansallisen luettelon kansanmusiikkija kansantanssikohteista esillä on kaustislaisen viulunsoiton lisäksi muun muassa tässäkin lehdessä käsitelty Jepuan menuetti. Lisäksi esitellään ilmiöitä myös muilta elämänalueilta sekä näyttelyllä ja asiantuntijaesittelyillä että osallistuen. Juhlilla valmistuu myös yhteisöteos Elävän perinnön puu. Kansanmusiikki-instituutin järjestämässä kansainvälisessä Kaustinen Intangible Cultural Heritage 2019 seminaarissa lauantaina 13.7. käsitellään Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloiden vaikutuksia kulttuuriperinnön suojeluun. Elävä perintö ja Unesco-kohteet laajasti esillä Kaustisella
• 38 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 T apahtuma on tarkoitettu kaikille harrastelijaryhmille ryhmän koosta riippumatta. Järjestäjänä toimii marokkolainen Association for Patrimony and Folklore yhteistyössä tsekkiläisen Millennium Agency Praguen kanssa. Moni suomalainen kansanmusiikin harrastaja tuntee hyvin toisen festivaalien järjestäjistä; Stanislav Terlica on järjestänyt jo toistakymmentä vuotta Prahassa, Tsekin pääkaupungissa, Prague Folklore Days -tapahtumaa, jossa on vieraillut säännöllisesti useita suomalaisia kansantanssiryhmiä. Stanislav Terlica ja marokkolainen kollega Youssef Hassani halusivat tuoda kansanmusiikkitapahtuman myös Afrikan mantereelle. Kunnianhimoinen tavoite oli tehdä tapahtumasta jo heti aloitusvuonna 2018 Afrikan suurin kansanmusiikkifestivaali. Nyt toisenakin vuonna menestys oli taattu; festivaaleille osallistui 45 ryhmää, eli yhteensä 890 esiintyjää ympäri maailman. Ryhmät tulivat ympäri Eurooppaa, Aasiasta, Australiasta ja Etelä-Amerikasta. Nyt tapahtumassa ei esiintynyt yhtään suomalaista ryhmää, mutta meitä lähimmät osallistujat tulivat Norjasta, Venäjältä ja Latviasta. Festivaalien pääpaikka oli Djemaa elFna -aukio, jonka ympärillä olevilla basaareilla kuhisee aina joukoittain ihmisiä. Tapahtumapaikalla oli mahtava tunnelma, sillä alueelle virtasi jo hyvissä ajoin musiikista kiinnostunut, valtava yleisömeri ja kaikkien esiintyjien kesken vallitsi keskinäinen yhteenkuuluvaisuuden tunne kulttuurieroista huolimatta. Vaikka kaikkien kanssa ei löytynyt yhteistä puhuttua kieltä, niin lämmin suhtautuminen muihin oli hyvin aistittavissa. Festivaalien edetessä esiintyjäryhmät sulautuivat hyvin yhteen ja esiintymisvuoroa odotellessa he pitivät yhteisiä improvisaatioesityksiä pienissä ryhmissä eri osallistujamaiden kesken. Edes satunnainen sade ei latistanut tunnelmaa, vaan ihmiset kerääntyivät nauraen telttojen alle nauttimaan mukaansatempaavasta musiikista ja tanssista. Ryhmien kesken vallitsi yksimielisyys siitä, että kokoontuessamme yhteen musiikki yhdisti kansat, eikä uskonnolla, politiikalla tai rodulla ollut väliä. Neljän päivän aikana saimme nauttia valtavan määrän kokemuksia joka aistille. Oli yllättävää huomata, miten monenlaisia soittimia eri maissa on, ja miten erilaisia rytmejä kullakin alueella suositaan. Myös kansallispuvuissa oli mielenkiintoisia eroja. Esimerkiksi Marokko osallistui festivaaliohjelmaan pukeutuen koristeellisiin asuihin ja berberien arvokkaisiin koruihin. Paikallisen ryhmän pukeutuminen oli hyvin koreilevaa suomalaiseen pukeutumistapaan verrattuna. Suomalaiset puvut eivät silti ollenkaan hävenneet muiden rinnalla, vaan meidän journalistien yllä olevia Hämeen ja Perä-Pohjolan pukuja ihasteltiin aidosti kilpaa ympärillä. Seuraavan kerran World Folklore Days järjestetään Marrakechissa 25.-30.3.2020. Osallistuminen on tehty ryhmille hyvin helpoksi; järjestäjät tarjoavat edullisia paketteja hotellimajoituksineen. Tapahtuman järjestäjät huikkaavat vielä lopuksi lämpimät terveiset suomalaiselle kansanmusiikkiväelle: “Olemme aina olleet iloisia saadessamme suomalaisia ryhmiä osallistujiksi Prague Folklore Days -festivaaleille. Suomalaisten esiintyminen on aina ollut menestys ja tsekkiläiset ovat pitäneet siitä valtavasti. Suomalaiset ryhmät eivät ole vielä tulleet Marokkoon, mutta osallistuminen World Folklore Days -festivaaleille Marrakechiin olisi varmasti poikkeuksellisen mieliinpainuva kokemus. Suomalainen kulttuuri ei ole kovin hyvin tunnettua Marokossa ja paikalliset ovat hyvin kiinnostuneita tutustumaan suomalaisiin perinteisiin, kansallispukuihin, kansanmusiikkiin ja -tanssiin. Toisaalta taas osallistujaryhmät saavat tutustua marokkolaiseen kulttuuriin, uusiin ystäviin sekä voivat vierailla UNESCON maailmanperintökohteessa Marrakechin vanhassa kaupungissa. Suomalaisilla on myös halutessaan mahdollisuus opetella paikallisia kansantansseja.” contact@marrakechfolkloredays.ma www.facebook.com/marrakechfolklore World Folklore Days 2019 Marokossa Marokossa järjestettiin toista kertaa World Folklore Days -kansanmusiikkifestivaalit, Afrikan mantereen suurin kansanmusiikkitapahtuma. Festivaalit pidettiin tunnelmallisessa Marrakechin kaupungissa maaliskuun lopulla. Teksti: Anna Puustinen Kuvat: Anna Taipale ja Anna Puustinen Algeria Ranska Venäjä Norsunluurannikko
• 39 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 TALLENTAA • JULKAISEE • TUTKII • KOULUTTAA • KEHITTÄÄ • TIEDOTTAA • PALVELEE Jimmy Träskelin: Eikä tätä laulua laulaa saa – suomalaiset eroottiset kansanlaulut. Kansanmusiikki-instituutti KIJ 105. Nidottu, 312 sivua. Jimmy Träskelinin toimittama Eikä tätä laulua laulaa saa – suomalaiset eroottiset kansanlaulut kokoaa yksiin kansiin kansanperinnearkistoihin tallennettuja eroottisia kansanlauluja, kaikkiaan 133 laulua noin 250 toisintona nuotteineen. Tähän asti laajin ja lähteiltään kattavin maassamme julkaistu eroottisia lauluja kokoava kirja sisältää ympäri Suomen tallennettuja lauluja ja niiden toisintoja. Niiden kautta syntyy ajatuksia herättävä kuva kansanlauluperinteemme vaietusta mutta oleellisesta osasta sekä erityislaatuisesta erotiikan lajista. Suomalaiset eroottiset kansanlaulut nyt yksissä kansissa! Eikä tätä laulua laulaa saa JIMMY TRÄSKELIN JIM M Y T RÄ SK EL IN EI K Ä TÄ TÄ LA U LU A LA U LA A SA A KIJ 105 SUOMALAISET EROOTTISET KANSANLAULUT Kirjan toimittaja J immy T räskelin (s. 1984) on kansan musiikkipedagogi, laulaja-lauluntekijä, valokuvaaja ja graafinen suunnittelija, joka työskentelee Kansan musiikki-instituutin julkaisuvastaavana. Träskelinin ja muusikko Sampo Korvan muodostama Turvalan uunilla -duo on levyttänyt ja esittänyt eroottiseen kansanlauluperinteeseen pohjautuvaa musiikkia vuodesta 2016. k ansanmusiikki insTiTuuTTi on 1974 perustettu suomalaisen kansanmusiikin ja -tanssin tutkimus-, tiedotusja palvelukeskus, joka julkaisee niin arkistonauhoituksia kuin uutta kansanmusiikkia sekä aiheeseen liittyvää tutkimusta ja nuottikirjoja. Kansanmusiikkiinstituutti on Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen akkreditoitu asiantuntijaorganisaatio. Kansanmusiikki-instituutti toimii Kansantaiteenkeskuksessa Kaustisella. www.kansanmusiikki-instituutti.fi Eroottiset kansanlaulut julistivat Suomen kansan iloluontoista suhtautumista seksiin ja seksuaalisuuteen 1800ja 1900-lukujen vaihteessa. Työmailla raikuivat junttalaulut, jotka pitivät työn tahdin ja tekijöiden mielet rasvattuna, ja kotona lasta tuudittava äiti piti itsensä hereillä innostavien kehtolauluvärssyjen avulla. Mikä oli mielellä, tuli kielelle ja mikä tuli kielelle, sen vanha kansa lauloi. e ikä TäTä laulua laulaa saa kokoaa ensimmäistä kertaa yksiin kansiin maamme kansanperinnearkistoihin tallennettuja suomalaisia eroottisia kansanlauluja. Samalla se pyrkii valottamaan laulujen taustoja ja lähtökohtia sekä pohtimaan niiden merkityksiä. Teos esittelee kirjavan, hersyvän ja voimakkaita tunteita herättävän perinteenlajin, joka on laulajan huulille noustessaan ollut yhtä pitelemätön luonnonvoima kuin ihmisen seksuaalisuuskin. ISBN 978-951-9268-82-8 KIJ 105 www.kansanmusiikki-instituutti.fi KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTIN EROOTTISTA SUOMALAISTA KANSANPERINNETTÄ -LEVYSARJASSA JULKAISTUT LEVYTYKSET: Träskelin & Korva: Turvalan uunilla ja muita lauluja KICD 134, 2017 Träskelin & Korva: Turvalan uunilla2 lisää lauluja KICD 135, 2017 Duo Pimperot: Piika huusi pinkotinta KICD 136, 2017 TILAA OMASI OSOITTEESTA KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTTI.FI Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry TÄSSÄ KISA TODELLISILLE MUSIIKIN KARPAASEILLE. Tervetuloa! Yleisötilaisuus Kilpailun taiteellinen johtaja, taiteilijaprofessori Timo Alakotila, säveltää kilpailua varten polskan ja sottiisin, jotka kukin kilpailija vuorollaan kuulemansa perusteella säestää. Ei muita vinkkejä etukäteen, ei nuotteja, ei sävellajia. Säestää voi harmoonilla, pianolla tai harmonikalla. ************************************************* ************************************************* ************************************************* ************************************************* www.spelit Lisätiedot ja säännöt: Tämmäyksen SM-93 Timo Saarimäki timo.saarimaki@gmail.com p. 044 5303 405 Tämmäyksen SM-kisa Speleissä 10.8.2019 klo 13 KOU VOLA N KOM IA KOUVOLASSA KÄVELYKATU MANSKILLA Järjestäjänä: Lisätiedot tapahtumasta: www.kouvolanydinkeskusta.fi @kouvolanydinkeskusta.fi 10.8.2019 KLO 15-19 -MU SIIK KIT AP AH TU MA KANSANMUSIIKKI-lehden toimitus toivottaa rytmikästä festivaalikesää Suomen Kansanmusiikkiliitto palvelee jälleen Folk Shopissa Kaustisella. Tervetuloa liittymään liittoon ja hankkimaan maan parasta kansanmusiikkia!
• 40 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 N äytelmäkirjailijana Federico García Lorca on tällä hetkellä ajankohtainen Kuopiossa, jossa hänen viimeiseksi jäänyttä näytelmäänsä Bernarda Alban taloa esitetään Kuopion kaupunginteatterissa. Esitys on vahva, visuaalinen kokonaistaideteos ja ohjaaja Anne Rautiainen kertoo haluneensa korostaa sitä, että Lorca oli monen taiteen osaaja: ei pelkästään lahjakas kirjailija vain myös erinomainen muusikko ja kuvataiteilija. Bernarda Alban talo on ahdistava tarina naisesta, joka sulkee viisi tytärtään taloonsa ja siitä, miten tilanne ryöstäytyy käsistä. Kuopion esityksessä myös musiikki ja tanssi ovat vahvasti mukana. Teho Majamäki musisoi valloittavasti lavalla ja koreografioista vastaa nykyflamenco-osaaja Kaari Martin . Erittäin vahvasti on mukana myös neljä kappaletta, jotka liittyvät ohjaaja Rautiaiselle henkilökohtaisesti tärkeään levyyn, kuuluisan flamencolaulaja Carmen Linaresin Canciones populares antiguas (1994). Kyseinen levy on uudelleentulkinta samannimisestä klassikkolevystä vuodelta 1931, jossa La Argentinita ja Federico García Lorca esittävät runoilijan sovittamia kansanlauluja. Linaresin versioissa ne on muunnettu eri flamencon tyylilajeihin ja levystä on tullut niin suosittu, että kappaleet mielletään nykyään vahvasti flamencoksi, eikä kappaleiden varhaishistoriaa aina muisteta. Federico García Lorca oli erittäin suuri kansanmusiikin ystävä. Opiskelija-asuntolassa tai valtamerilaivalla, hyvin usein hänet löysi pianon äärestä, jossa hän soitti ja lauloi kansanlauluja eri puolilta Espanjaa. Joskus Lorca itse myös runoili kansanlauluihin lisää säkeistöjä. Rakkaus kansanlauluihin ja flamencoon näkyvät Lorcan runoudessa vahvasti, mutta häneen vaikutti myös monet radikaalit taiteensuuntaukset kuten surrealismi. Jokainen tulkinta on uniikki Flamencoa ei lasketa espanjalaiseen kansanmusiikkiin kuuluvaksi, se on aina ollut pienemmän piirin juttu. Kyse on ennemmin vahvoista yksilötulkinnoista ja kansan parissa syntyneestä taidelajista kuin kansanmusiikista. Kuopiossa Canciones populares antiguas -versioiden palapeliin saatiin yksi palanen lisää, kun ohjaaja Rautiaisen suosikkilaulaja Carmen Linares saatiin nauhoittamaan neljä kappaleista uudestaan flamencopianisti Pablo Suárezin säestyksellä, suomalaissäveltäjä Roni Martinin uudelleen sovittamina. Linares on yksi tämän hetken merkittävimmistä ja kokeneimmista flamencolaulajista, jolla on takanaan jo huikea 50 vuoden ura. Hän saapui itse Kuopioon Bernarda Alban talon ensi-iltaan sekä esiintymään. – On aina mielenkiintoista tehdä uusi tulkinta. Tällä kertaa Roni toi studioon omat ideansa mutta antoi myös hyvin paljon vapautta, Linares kertoo. Linaresin Canciones populares antiguas -levy vei aikanaan Lorcan tallentamat kappaleet uuteen kukoistukseen. – Sitä ennen niitä laulettiin etenkin ihmisten kodeissa, oma äitinikin lauloi usein La Tarara -laulua. Itse halusin tuoda kappaleet flamencon piiriin ja levystä tuli yksi suosituimpiani. Carmen Linares painottaa sitä, että flamencossa jokainen tulkinta on aina erilainen – livemusiikki on siis elintärkeää. – Levyllä materiaali on saanut tietyn muodon, mutta livenä tunnelmat vaihtelevat hyvinkin paljon. On totta, että levyillä on nykyään paljon valtaa. Pitää olla huolellinen ja levyttää vain parhaimmissa olosuhteissa ja parhaiden muusikkojen kanssa. Jälkeenpäin kuuntelen levyjäni vain aniharvoin. Carmen Linares on suuri runouden ystävä ja puhuu mielellään rinnakkain kansanrunoudesta ja suurista runoilijoista kuten Miguel Hernándezista ja Federico García Lorcasta. – Runous on uskomattoman tärkeää, sanat ovat itse elämä. Kansanrunouteen kuuluu aivan fantastisia runoja, mutta mielellään laulan myös runoilijoiden kirjoittamia säkeitä. Jos vain runomitta sallii, voi sovittaa ne flamencon eri tyylilajeihin, muuten pitää luoda uutta musiikkia. Lorca oli myös intohimoinen kansanmusiikin ystävä Espanjan 1900-luvun kirjallisuudesta löytyy erityisesti yksi nimi, joka on tunnettu ympäri maailmaa. Federico García Lorcan (1898–1936) runot ja näytelmät on käännetty lukuisille kielille ja esitetty ympäri maailmaa. Niitä on myös hyödynnetty laajasti musiikissa, Suomessa monelle kuoromusiikin ystävälle on tuttu Einojuhani Rautavaaran Lorca-sarja. Bernarda Alban talon esitykset Kuopion kaupunginteatterissa jatkuvat syyskuussa 2019. Teksti: Tove Djupsjöbacka Sa m i Ti rk ko ne n
• 41 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 ku va Pe tri Kiv in en Uransa aikana Carmen Linares on puhunut paljon naisen asemasta ja tuonut esille tuntemattomampien naislaulajien ohjelmistoa. – Mielestäni Lorcalla on aina ollut suuri naisten puolestapuhuja. Teoksissaan hän on todella tallentanut naisen elämän juuri sellaisena kun se hänen aikanaan oli. Lorca oli suuri feministi. Flamencolaulun supertähti Carmen Linares, jonka laulua kuullaan Berndarda Alban talo -näytelmässäkin, konsertoi Kuopion kaupunginteatterissa huhtikuussa. Harmonikkataiturit Maria Kalaniemi ja virolainen Tuulikki Bartosik avaavat JuuriJuhlaRotFestin ja Espoon Pentalan saaristomuseon yhteistyön konsertillaan 18.8. klo 15. Virolainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä Tuulikki Bartosik tekee uutta musiikkia vanhoista skandinaavisista ja ugrilaisista aineksista. Inspiraationsa hän ammentaa juuriltaan Etelä-Viron Võrumaalta, mutta yhteistyöprojektit kuljettavat häntä ympäri maailmaa. JuuriJuhla-RotFestin taiteellinen johtaja Maria Kalaniemi on kansainvälisen huipputason muusikko ja lisäksi lahjakas ja omaleimainen säveltäjä, joka viime vuonna palkittiin niin Valtion musiikkipalkinnolla kun Ruotsin Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsenyydellä. Yhdessä ja erikseen Maria ja Tuulikki luotsaavat yleisöä tunnelmasta toiseen, herkästä tunnelmoinnista energiseen polkan rytkeeseen. Välillä jaetaan tarinoita musiikista ja sen ihmeellisestä voimasta, joka kantaa yli mantereiden ja kielimuurien. Heille molemmille on luonto tärkeää, joten konserttipaikkana kaunis Pentalan saari Espoon saaristossa on mitä osuvin. www.juurijuhla.fi Harmonikkakonsertti saariston syleilyssä Sa m i Ti rk ko ne n M at th ia s B ar to si k El in a B ro th er us
• KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 LEVYT Kansanmusiikki-lehti pyrkii huomioimaan mahdollisimman kattavasti Suomessa ilmestyvät alan julkaisut. Levypalstalle tarkoitetut levyt lähetetään osoitteella Kansanmusiikki-lehti, Halkosuontie 93 A, 00660 Helsinki. Áššu: Áššu Á ššu on Ulla Pirttijärven luotsaama hieno yhtye, joka sekä kunnioittaa joikuperinnettä että vie sitä uusiin ulottuvuuksiin. Perinnettä edustaa joikujen tausta: Angelin kylän ja Utsjoen seudun joiut, joita Pirttijärvi on omaksunut sukunsa kautta. Haral Skullerudin (perkussiot, kalimba, harmoni) ja Olav Torgetin (kielisoittimet) säestys vie musiikin puolestaan välillä vielä kauemmas historiaan vahvalla malilaisella nomadi-blues vaikutteellaan, siirtyäkseen seuraavassa kappaleessa horisontin taakse tulevaisuuteen. Joiun ja Mali-bluesin synteesi saattaa äkkiseltään tuntua yllättävältä, mutta toisaalta: Lapin paljakat ja Saharan erämaa luovat samaa maiseman autiuteen ja luonnon äärirajoihin perustuvaa yhteyttä luonnon ja ihmisen välille. Kolmea kappaletta lukuun ottamatta lähtökohtana ovat perinnejoiut, ja samaa perinnettä jatkavat Pirttijärven omatkin sävellykset. Musiikissa kuuluu läpi levyn vahva linkki luonnon ja ihmisen välillä; miellyttävän akustinen säestys on juurevaa ja luonnonläheistä. Elektroniikkaa käytetään levyllä hyvin säästeliäästi ja tyylillä. Ja Jimmy Träskelin on taas kerran työstänyt musiikkia hyvin tukevan tyylikkään kannen. Lyhyesti tiivistäen: hieno levy hienolta bändiltä. Paul Silfverberg Mustarastas: Purjeenpaikkaaja M ustarastas on Espoossa vuonna 1994 perustettu yhtye, jonka uusin, kymmenes pitkäsoitto kantaa nimeä Purjeenpaikkaaja. Yhtyeessä soittavat Aki Hauru (kielisoittimet, taustalaulu), Laura Airola (viulu, avainviulu, taustalaulu), Tiro Rohkimainen (bassot, perkussiot, didgeridoo, taustalaulu), Kerttu Vuento (haitari), Reetta Kaila (tinapillit), Susanna Eronen (laulu, kellopeli, bodhran) sekä Kari Haapala (laulu, kitara). Albumilla kuullaan lisäksi vierailevan artistin Ilona Haurun käsissä helkkyvää kanteletta. Yhtyeen instrumentaatio on varsin kansanomainen ja musiikissa on selkeästi kuultavissa vaikutteita niin suomalaisesta kuin irlantilaisesta kansanmusiikista. Suurin osa levyn kappaleista on Kari Haapalan ja Laura Airolan kynästä. Kristillisellä traditiolla on suuri painoarvo yhtyeen kappaleiden sanoituksissa ja tekstien tunnustuksellinen sanoma sekä taidokkaasti soitetut instrumentaaliset välikkeet muodostavat luontevan yhdistelmän. Mustarastaan musiikkia rikastuttavat kiinnostavat sovitukselliset elementit ja lempeä stemmalaulu. Vaikka ajoittain kappaleissa liikutaankin syvissä vesissä, on albumi yleiseltä tunnelmaltaan elämäniloinen. Hanna Ryynänen Tuulikki Bartosik: Storied sounds V irolaisen haitaristin Tuulikki Bartosikin ja Timo Alakotilan duo-keikka tammikuun Folklandialla kuului ainakin itselleni festivaalin kohokohtiin. Bartosik oli riemastuttava persoona ja duon soitto sisälsi sinällään yksinkertaisen kokonaisuuden sisällä valtavan määrän mielenkiintoisia yksityiskohtia. Sama konsepti toteutuu Storied sounds -levylläkin: sekä pienimuotoista että yksityiskohdissaan monipuolista soittoa, joka pohjautuu virolaiseen kulttuuriin, mutta lainaa jotain myös muualta. Bartosik on itse hienosti kiteyttänyt filosofiansa levyn kansiteksteissä: ”Siirrämme traditiomme toisillemme, otamme maailmamme mukaan minne kuljemmekin, samoin kuin jotain kulkeutuu mukaamme jokaisesta paikasta, jossa vierailemme ja jokaiselta tapaamaltamme henkilöltä”. Alakotilan (piano) lisäksi kumppaneina matkalla on tällä kertaa virolainen Villu Talsi (mandoliini) ja walesilainen Dylan Fowler (kitara), minkä lisäksi useaan kappaleeseen on tarttunut mukaan myös kenttä-äänityksillä koottuja luonnon ääniä. Bartosikin käyttämässä pianohaitarissa on persoonallinen sointi ja se luo levylle yhtenäisen pohjan, jota värittävät osassa kappaleissa soittokumppaneiden piano, mandoliini ja/tai kitara. Kokonaisuus on samalla sekä yhtenäinen että levykuuntelun kannalta myös riittävän monipuolinen. Kaiken kaikkiaan erittäin sympaattista menoa! Bartosikia pääsee helpoiten kesällä kuuntelemaan hienossa Hyvinkään Kaukas Elofolk -tapahtumassa 16.-17.8.; tarjolla on taas duo-keikka Timo Alakotilan kanssa. Paul Silfverberg Mimmit: Musapatti Suomen varmasti tunnetuimpiin lastenmusiikkiyhtyeisiin lukeutuva, Pauliina Lerchen ja Hannamari Vallilan muodostama Mimmit jatkaa varsin tutuilla tunnelmilla myös uudella levyllään. Musapatti ei yritäkään keksiä pyörää uudelleen, vaan pitäytyy vahvasti niissä elementeissä, joilla duo on maineensa rakentanut ulkomaita myöten. Lerchen säveltämä ja sanoittama levyn sisältö on tasokkaasti soitettua ja sovitettua, helposti mukana laulettavaa lastenmusiikkia ja kun taustajoukoissa on muiden muassa sellaisia tuttuja nimiä kuin Tuomas Logrèn, Anssi Salminen, Antti Paalanen, Milla Viljamaa ja Senni Eskelinen, ei liene yllättävää, että musiikki on myös taidokkaasti kansanmusiikkisävyillä väritettyä. Mimmien sanoituksissa on aiemminkin ollut vahvan opettavainen sävy, mutta nyt tuntuu kuin kaksikko olisi päättänyt teemoittaa koko levynsä vahvaksi pikakurssiksi luonnontieteistä, historiasta ja ties mistä. Milloin kerrotaan komeasti maailmaa muuttaneista naisista Tove Janssonista Amelia Earhartiin, milloin kerrotaan veden kiertokulusta. Kiintoisa kokonaisuus, joka löytänee sujuvasti paikkansa lastenhuoneen levyhyllystä. Antti-J. Janka-Murros Soiva Siili: Ääniharava K yösti Salmijärven ja Markus Lampelan muodostama Soiva Siili ei ole syystä tai toisesta lyönyt aivan yhtä näkyvästi läpi lastenmusiikkikentän kovassa kilpailussa kuin jotkut muut alan yhtyeet, mutta musiikin tasosta tämä ei johdu. Puolisen tusinaa pitkäsoittoa julkaissut duo on uusimmalla levyllään ottanut käsittelyyn parhaimmillaan jo toistakymmentä vuotta keikkakäsittelyssä marinoituja levyttämättömiä kappaleitaan. Levynkansitiedoissa on myös kreditoitu kokonainen Soiva Siili -orkesteri (joka tiettävästi myös keikkailee), mikä tuo mukavasti yhtyesoiton tuntua Tommi Salmelan basso-kosketinsoitinmandoliini-haitari-osaston, Rike Pietilän kielija rytmisoitinarsenaalin sekä Jomppe Itkosen lyömäsoitinkioskin tukevalla avustuksella. Kappaleiden aiheet vaihtelevat alalle tutuista ötököistä kesän ylistykseen ja maailmanmatkailuun, mutta mukana on myös hieman vakavampia aiheita kuten lasten oikeuksiin nojaava Poika ja tyttö sekä äärimmäisen viehättävä Laulu Martti A:sta. Kaiken kaikkiaan hyvä lisä kotimaisen lastenmusiikin tarjontaan. Antti-J. Janka-Murros 42
• 43 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Nefes: Dalma P itkäikäinen Nefes-kollektiivi tarjoilee uusimmalla julkaisullaan pehmeästi soljuvia tulkintojaan perinteisestä ja sävelletystä turkkilaismusiikista. Kautta linjan Dalma-albumin soitto ja laulu on korkeatasoista, ja yhtyeen veteraanimuusikkojen kokemus on kuultavissa välittömästi. Instrumentaatiossa yhdistyvät Lähi-Idän ja Lännen soittimet, kuten ud, kanun, darbuka, sekä tutut klarinettien ja saksofonien tapaiset puupuhaltimet. Useimpien kappaleiden pohja on Yonca Ermutlun sävykkään laulun lisäksi maltillisissa sooloissa sekä perkussioiden kudoksissa. Muutamassa instrumentaalikappaleessa turkkilaismusiikkiin tottumattomalle sävelmät näyttäytyvät yllättävän tutun kuuloisina, kuten Nikriz Sirton sottiisisävyissä. Harmillista onkin vain se, että Maailman musiikin keskuksen minimaalinen kansiratkaisu ei tarjoa juurikaan tarpeellista lisätietoa albumin musiikista kiinnostuneelle. Nefes on lajissaan pitkän linjan tekijä, mutta albumin musiikillinen konteksti jää valitettavan hämäräksi lisäinformaation puuttuessa. Onni Rajaniemi Pauanne: Pauanne P auanne on äärimmäisen kiinnostava yhtye. Kukka Lehdon, Tero Pennasen ja Janne Haaviston trion pohja on progehtavassa nykykansanmusiikissa, mutta kappaleissa erottuvin elementti on kuitenkin arkistonauhojen käyttö. Tästä kumpuaa yhtyeen debyyttialbumin konsepti, jossa tarkastellaan mytologian ja folkloren yhtymäkohtia nykypäivän ilmiöihin. Pauanteen musiikissa on paljon pureskeltavaa. Musiikillinen dialogi yhtyeen sekä vanhojen laulajien ja soittajien välillä arkistonauhojen kautta on parhaimmillaan erittäin väkevää, kuten kappaleissa Mäntiin me kerran markkinoille ja Kirkkomaalla. Viimeksi mainitussa Taavi Uutelan laulu aikojen takaa seisauttaa veret Pauanteen leijuen ambienttisesti taustalla. Kiitosta tulee myös kappaleiden aihemaailmasta, joka ei karta arkojakaan aiheita. Milloin esimerkiksi olet viimeksi lukenut kansanmusiikkilevyn kansivihkosta eläimiin sekaantumisesta? Albumin instrumentaatio on puolestaan kiinnostava viulun, ihanan lämpimän Hammondin ja perkussioiden yhdistelmä. Nähtäväksi jääkin, pystyykö Pauanne olemaan tulevaisuudessa vielä selkeästi enemmän kuin osiensa summa. Paikoin debyytillä konsepti nimittäin ohittaa kappalemateriaalin kiinnostavuudessaan. Lehdon kunnianhimoinen visio ja suvereeni muusikkous takaavat kuitenkin stimuloivan kuuntelukokemuksen. Onni Rajaniemi Tero Pajunen Sydänpuu L aulaja-lauluntekijä Tero Pajunen on viimein julkaissut alan piireissä jo tovin odotellun sooloalbuminsa. Karismaattinen sooloartisti on mm. Konsta Jylhä -kisoissa mainetta niittänyt sanaseppo ja vokaaliakrobaatti ja tämä kokonaisuus on saatu hienosti tallennettua Sydänpuualbumille. Hillitysti tuotettu ja intiimisti äänitetty kokonaisuus on helposti lähestyttävä, mutta kestää useammankin kuuntelukerran, sikäli kun vuosien artistiuralla pitkään haudutettuun musiikkiin on luontevasti uponnut kerrostumia ja syvyyttä. On kerrassaan iloinen asia, että on uskallettu tehdä näin rohkeasti vähäeleinen levy, jolla pääpaino on selkeästi musiikissa ja lyriikassa ja joka on vieläpä oivallisesti onnistunut. Sydänpuu asettuu ryhdikkäästi suomalaisen folklaulun kaanoniin eikä häpeile hetkeäkään edeltäjiensä, kuten Hectorin, Jarkko Martikaisen ja Joose Keskitalon, seurassa. Teemu Eerola Hanni Autere: On the Way and There H anni Autereen uusin levyjulkaisu on kunnianhimoinen kokonaisuus ja äärimmäisen hankalasti lokeroitavaa. Etenkin nimikkoteos, joka on viiden osan sarja, sisältää aineksia niin taidemusiikista, kansanmusiikista kuin jazzistakin. Ennen kaikkea tämä on yhtyemusiikkia, kenenkään ego ei ole keskipisteenä vaan mennään yhteissointi edellä. Koska tyyli on hyvin laajakatseinen, musiikista voi olla hiukan haasteellista saada otetta. Kaikessa kuulaudessa ja kauneudessa kaipaisin hiukan enemmän lämpöä ja ilmavirtaa, välillä soinnut tuntuvat hiukan jäätyneiltä sen sijaan että sointi eläisi kuin virtaava vesi. Hanni Autereen ominta alaa on viululaulu eli viulunsoiton ja laulamisen yhdistäminen. Tässäkin suurin osa muusikoista sekä laulaa että soittaa jousisoittimia. Abdissa Assefan makeat perkussiot viimeistelevät kokonaisuuden. Levyn täydentää lyhyempi suomenkielinen sarja Elean, jossa on erityismausteina huilu ja kora. Tässä kokoonpano on hiukan eri, erityispisteet Tuukka Haapaniemen samettibassolle. Tove Djupsjöbacka Lauri & Satu: Karnevaalit L auri & Satu on yhtye, joka esittää juurevaa laulaja-lauluntekijähenkistä musiikkia. Yhtyeessä lukuisia eri instrumentteja soittavat Lauri Ankerman ja Satu Lankinen. Duon musiikkia kuunnellessa voisi luulla, että levyllä soittaisi suurempikin yhtye laajan ja monipuolisen soundin ansiosta. Ankermanin kitaran ja laulun sekä Lankisen haitarin lisäksi levyllä kuullaan muun muassa puulusikoita, hirvensorkkia ja etnisiä puhallinsoittimia. Lisäsäväyksen levylle tuovat myös vierailevat artistit Erno Haukkala (sousafoni, vetopasuuna, poikkihuilu) sekä levyn tuottaja Esa Kuloniemi (bassokitara, kitara, cig-fiddle). Suuri osa levyn kappaleista on Lauri Ankermanin sävellyksiä ja sanoituksia sekä duon yhteisiä sovituksia. Musiikissa voi kuulla kaikuja muun muassa bluesista ja suomalaisesta kansanmusiikkiperinteestä. Lauri & Satu kuvailevat itse musiikkiaan vastavoimaksi aikaamme sanoittaville asenteille ja koventuneelle ihmiskäsitykselle. Suureen rooliin tässä missiossa nousevat kappaleiden inhimillistä elämää kuvaavat, ajoittain huvittavatkin sanoitukset sekä rouhea soitto-ote. Orgaanisuus ja musiikin sopiva säröisyys leimaavat duon pitkäsoittoa kautta linjan. Karnevaalit on helposti lähestyttävä kokonaisuus, joka tarjoilee kuulijalleen lämpöä ja vaihtelua nykykansanmusiikin kentällä julkaistaviin albumeihin. Hanna Ryynänen ASILLA SOI Asinsalmen lava, Kiesimäntie, Vesanto. Kiesimäntietä n. 1 km keskustasta 12.7.2019 klo 18.00 Lastenmusiikkitapahtuma, jossa lapset ja lapsenmieliset laulaa ja soittaa lapsille ja lapsenmielisille. 13.7.2019 klo 20.00 Lavatanssit vanhaan malliin. Orkesterissa mm. maailmanennätyshanuristi Anssi Laitinen. 14.7.2019 klo 18.00 Kesäkonsertti ja klo 14.00 Sahansoiton Suomenmestaruuskilpailu. Järjestää Vesannon Musiikinystävät ry.
• 44 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 LEVYT Barlast: Svanvik M ainittakoon heti alkuun, että Barlast on soitannollisesti kristallinen yhtye. Basisti Philip Holm, puhaltaja Sanna Salonen, perkussionisti Minna Koskenlahti ja kitaristi Heikki Hänninen soittavat ilmavaa ja ilmaisullista musiikkiaan niin upeasti, että lähtökohtaisesti haastava kansanmusiikin, jazzin ja improvisaation fuusio vangitsee kuulijan. Yhtyeen valttikortti onkin Holmin sävellysten ja koko yhtyeen nimiin kreditoidun improvisatorisen materiaalin vaihtelu. Parin vuoden takaisen Ihantola-debyytin tapaan keskiössä on hengittävä minimalismi. Äänikuvassa ei ole ikinä mitään liikaa ja jatsillisen teema-soolorakenteen sijaan kappaleet etenevät omalla luontevalla logiikallaan. Sävelletystä materiaalista lähimpänä kansanmusiikkia ovat perinteikkään kaunis Ayhamin valssi, sekä lattaristi keinuva Nyårsromans. Kumpikin ovat hienoja kappaleita, mutta albumikokonaisuudessa ne jäävät loppujen lopuksi hieman irrallisiksi. Joka tapauksessa Svanvikilta välittyy poikkeuksellisen hengittävä ja elävän kuuloinen äänimaailma, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikka vastaava musiikki olisi muuten vierasta. Onni Rajaniemi Pekko Käppi & K.H.H.L.: Väärä laulu P ekko Käppi jatkaa K.H.H.L. -yhtyeineen määrätietoista musiikillista matkaansa kansanmusiikista pop-musiikin suuntaan. Väärä laulu -levyä ei oikeastaan voi kutsua kansanmusiikiksi, jouhikkokin on vain instrumentti muiden joukossa. Mutta se ei haittaa. Levyllä liikutaan monenlaisissa tunnelmissa, ja tunnelmien luomisessa Käppi & K.H.H.L. onkin parhaimmillaan. Avauskappale ja ensimmäinen singlejulkaisu Ikoni luo neljällä tekstirivillä maanisen loitsun. Muutamissa kappaleissa, kuten levyn nimikappaleessa, loihditaan oudon melankolista tunnelmaa. Hullu kukko -kappaleessa puolestaan upotaan raivokkaasti vaihtoehtorockin syövereihin. Levyn päätöskappaleen tunnelmaa voisi luonnehtia yleväksi. Levynkansien grafiikka on tyylikästä ja kokonaisuus on niin ikään tyylikkäästi tuotettu kokonaisuus. Albumi kestää hyvin kuuntelua ja avautuu toistojen myötä aina uusin kerroksin. Levyn tekstit ovat ehkä entistäkin kryptisempiä ja niistä löytyy myös tuttuja nyrjähdyksiä makaaberiin suuntaan. Levy ei ole Käpin & K.H.H.L:n muutaman levyn sarjassa kovin yllättävä, mutta se löytää hyväksi todettuun reseptiin uusia mausteita. Jari Ilmonen Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistys: Sandran valssi R ytmiltään vaihteleva Vepsän marssi jäi soimaan päähän viime talven Samuelin poloneesista Oulussa. Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistyksen tuottamalla Sandran valssi -levyllä se tulee nyt laajempaankin levitykseen yhdessä kolmentoista muun kappaleen kanssa, joita levylle on 1800-luvun alkupuolelta periytyneestä Vepsän nuottikirjasta on poimittu mukaan. Oulun seudulla on oma erityinen sijansa suomalaisen kansanmusiikin historiassa, kun samaiselta 1800-luvulta sieltä on jäänyt soitettavaksi niin Samuel Rinta-Nikkolan muhkea nuottikirja kuin Ilmari Krohnin Suomalaisia pelimannisävelmiä -kokoelmaan sisältyvät kiperät katrillit ja polskat, jotka kuopiolainen kanttori Robert Lehrbäck oli saanut mukaansa synnyinseudultaan Limingan niityiltä. Sandran valssin neljätoista kappaletta – marsseja, polskia, poloneeseja, valsseja vievät kuulijan aikaan, johon ei paluuta ole: herrasväen salonkeihin ja niiden juhlaviin tanssiaisiin. Tällaista musiikkia ei pelimannien puskasoitoissa juuri kuule, ja suuret kiitokset on lausuttava pohjoispohjalaisille, että he ovat tohtineet lähteä Karjalan poikien ja Metsäkukkien ohessa elvyttämään jo kuolleeksi ajateltua musiikkiperintöä. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, miten rikasta ja monimuotoista suomalainen kansanmusiikki on! Sandran valssia on ollut soittamassa kahdeksan pelimannia, ja kappaleitten sovittaja on antanut hienosti tilaa myös yksittäisille solisteille. Viulu, mandoliini, klarinetti ja huilu soivat viehkosti vuorollaan. Rohkeutta se kysyy pelimannilta erottua joukosta, mutta Oulusta ja sen ympäristöstä näitä rohkeita tuntuu löytyvän. Sovitetussa kansanmusiikissa on vielä se hyvä puoli, että se panee harjoittelemaan. Otetaan oppia Oulusta. Seppo Kononen Anssi Salminen: Anssi Salminen M uun muassa Friggja Jarkko Martikainen & Luotetut miehet – yhtyeistä tuttu multiinstrumentalisti on soololevyllään perinteisten arvojen äärellä. Tällä kertaa perinteet tosin vievät enemmän kotimaan rajojen ulkopuolelle; kuulijalle kun tarjoillaan albumillinen folk-rockiin ja amerikkalaisen countrymusiikin suuntaan kumartavaa, hyväntuulista musiikkia, joka tuo mieleen niin Neil Youngin kultakauden tuotannon kuin 70-luvun brittibändi Lindisfarnenkin. Komppiryhmä Janne Mathlin – Kalle Ylitalo asettaa erinomaisen pohjan Salmisen kitaraja mandoliinityöskentelylle sekä laululle, josta löytyy niin hauraampia kuin rouheampiakin sävyjä. Suureen rooliin levyllä nousee kuitenkin myös Harri Kuusijärvi, jonka harmonikkalinjat ovat varsin merkittävä osa levyn yleissoundia. Vaikka levyn materiaali on välillä varsin vahvastikin toisistaan erottuvaa, Salminen onnistuu saamaan niin Picture Shown amerikkarockin ja Closed Doors and Wasted Wordsin junacountryn kuin herkemmät folkpalat kuulostamaan yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Nappisuoritus. -Antti-J. Janka-Murros Janne Viksten: Blue Over Green J anne Vikstenillä on kymmenittäin tuottajamerkintöjä vuosikymmenien saatossa. Ei siis mikään ihme, että maan virtuoottisimpiin perinteisten kielisoitinten taitajiin lukeutuva Janne Viksten tekee soolomateriaalia hieman harvakseltaan. Edellinen Blue Harbor -albumi ilmestyi hieman ennen 1900-luvun loppua, mutta vihdoin mies palaa julistamaan bluegrassin ja americana-tunnelmoinnin ilosanomaa uuden levyn voimin. Liekö sitten pitkästä tauosta johtuvaa pöytälaatikoiden tuuletusta vai muuta, kun uutuuslevy sisältää massiiviset 16 kappaletta, joissa riittää pureskeltavaa useammaksikin hetkeksi. Onneksi määrä ei korvaa laatua, vaan materiaali pysyy kautta linjan tasokkaana. Sinne tänne ripotellut laulukappaleet pääosin instrumentaaleista koostuvassa setissä tuovat sopivasti raikkautta, eivätkä vähiten taidokkaasti valittujen vierailijoiden vuoksi. Elisa Laihon tulkitsema coversovitus Suzanne Vegan kappaleesta Some Journey ja ihokarvat pystyyn nostava trad.-versiointi Chilly Winds Vesa Vartiaisen vokalisoinneilla uppoavat mainiosti tekijän omien kappaleiden sekaan, joista etenkin pelkän banjon voimin tulkittu The Light Goes Early on odottamisen arvoista kuultavaa. Antti-J. Janka-Murros
• 45 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Laura Moisio: Laura Moisio U pposin laulaja-lauluntekijä Laura Moision musiikkiin ensimmäisestä kappaleesta lähtien. Moision ääni on samalla vahva ja pehmeä. Se viipyilee sanoituksissa nautinnollisesti ja kuljettaa tarinoita eri tunnetiloissa niin, että tapahtumat melkein näkee elokuvana silmien edessä. Folk-, countryja blueshöystetty pop levittää sisimpään kipeää nautintoa, pureutuu surun sieluun, sytyttää aamunkoin ja kuljettaa uusiin huoneisiin. Moision sanoitukset ovat selkeitä mutta arvoituksellisia. Hänen sävellyksissään on vaihtelevuutta, mutta oma tyyli säilyy, mikä tekee kokonaisuudesta tasapainoisen. Vaikka laulu johtaa selvästi musiikkia, soittimet eivät jää altavastaajiksi. Bändi, eli kitara, kosketinsoittimet, basso ja rummut sekä vierailevat jouset, jouhikko ja poikkihuilu, loihtii käsikirjoitukselle lavasteet. Soittimet tukevat ja kuljettavat laulua, ruokkivat Moision tarinoita omilla keinoillaan ja äänenväreillään sekä avaavat tarinoille uusia tasoja. Tähän elokuvaan hyppäsin mielelläni mukaan. Arja Kangasniemi Vildá: Vildaluodda O pinnot Sibelius-Akatemian GloMas-koulutuksessa toivat saamelaistaiteilija Hildá Länsmanin ja harmonikkataiteilija Viivi Maria Saarenkylän yhteen. Heidän muodostamansa Vildá on harvinaisen tasapainoinen ja täyteläinen duo, johon molemmat tuovat vahvan panoksensa. Materiaali on itse sävellettyä yhdessä, hienoa Mari Boine -covertulkintaa lukuun ottamatta. Hildá Länsmanista on kehittymässä todella vahva esiintyjä ja äänitaiteilija. Solju-yhtyeessä hän on laulanut blues-popahtavampaa materiaalia mutta täällä äänenkäyttö on todella monipuolista. Saarenkylä on suorastaan virtuoottinen soittaja ja harmoniankäyttö on raikasta. Hän taitaa niin tiukan svengin kuin maalailevammat tunnelmat. Omia suosikkejani on yksinkertaisen huumaava Utsjokidisko. Duon esikoislevy on juuri sopivanmittainen kokonaisuus. Jos jotain jäin kaipaamaan niin lyhyimpien kappaleiden aihioita olisi voinut kehittää laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Tove Djupsjöbacka Antti Paalanen: Rujo A ntti Paalasen neljäs soololevy oli hänen omien puheittensa mukaan yli kolmen vuoden kova vääntö. Siltä se ei kuulosta, vaikka luomistyö voi ollakin raskasta. Levy kuulostaa vaivattomalta ja kepeältä, se saa hymyilemään ja jossain kohtaa pitää jopa naurahtaa: Kato sä kuuta, niin mä meen maata. En tiedä, onko ajatus lainattu, mutta mainio ajatelma Antin puolisolta Heidi Maria Paalaselta. Olen joskus vähän tuskastunutkin muodissa olevaan jankkaavaan ja toistavaan tyyliin tehdä kansanmusiikkia. Kai siinä on historialliset perusteensa: tanssittavaksi tarkoitetussa musiikissa aiheet kiersivät ympyrää ja lattialankut tömisivät. Paalasen Rujo ei rasita lainkaan. On siinä jytkettä ja toistoa, mutta myös riittävästi musiikillisia koukkuja pitämään mielenkiintoa yllä ei tarvitse hankkiutua transsitilaan, vaikka niinkin voi käydä. Levyllä on laulua enemmän kuin ennen. Tai miksi sitä kutsuisi. Innostunutta eläimellistä ääntelyä ja möreää keskiaasialaisten paimentolaisten kargyraa, joka rouheudestaan huolimatta alkaa sujua jo melko mallikkaasti. JEAH! Sauli Heikkilä Lydia Ievins ja Juha Kujanpää: Koivu U seimmat yhdistänevät Juha Kujanpään nimen huikeaan progefolkiin, mutta duolta Lydia Ievins – Juha Kujanpää tätä on turha odottaa: kyse on puhtaasti perinteeseen pohjautuvasta kansanmusiikista. Avainviulua ja 5-kielistä viulua soittava Ievins on kotoisin Montaguen pikkukaupungista Yhdysvalloista, mutta musiikillisen kotinsa hän on löytänyt etenkin ruotsalaisesta polskaperinnöstä. Polskat ovat kolahtaneet myös tällä levyllä pianoa ja harmonia soittavan Kujanpään mieleen. Suurin osa kappaleista on ruotsalaista polskaperintöä, mutta löytyy levyltä ilonaiheita myös sottiisien, marssien ja valssien ystäville. Perinnekappaleiden lisäksi duo on työstänyt levylle myös omia sävellyksiään. Mielenkiintoista onkin arvuutella sokkotestinä, mitkä kappaleista ovat tradpohjaisia, mitkä duon omasta kynästä. Koivu-levyltä ei kannata odottaa hurjia revityksiä. Paino on hienoissa – usein haikeissa – melodioissa ja soiton yksityiskohdissa. Avainviulun harmoniat soivat äänityksessä luonnollisina, kuin oman olohuoneen nurkassa soitettuna. Pianosäestyksen koen kansanmusiikissa usein hieman kahlitsevana, mutta Kujanpää malttaa pitää roolinsa herkän kamarimusiikillisena, välillä puhtaasti taustalla, välillä Ievinsin rinnalle vastamelodioita soittavana. Muutamassa kappaleessa on säestyssoittimena harmoni, ja tällöin duon sointi löytää hienon tasapainon. Ieveinsiä ja Kujanpäätä on kuultavissa kesällä muun muassa Kaustisella; siellä kannattaa etsiytyä duon keikalle Pelimannitaloon. Paul Silfverberg KIRJA Suonna Kononen – Olli Nurmi (kuvat) : Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt Sammakko, 2018 J oensuulainen toimittajan Suonna Konosen mukaan lähes 600-sivuinen järkäle ei ole historiikki, vaan haastattelukirja. Kirjan alaotsikkonakin on Retkiä suomikantriin ja sen persoonallisuuksien pariin. Mutta kyllä siinä suomikantrin historiakin tulee tarkkaan selvitetyksi. Haastateltavat jututetaan perusteellisesti ja kirja on täynnä hykerryttäviä tarinoita. Eräänlaisena isäntänä toimii suomikantrin johtotähti ja pioneeri Jussi Raittinen, johon palataan kirjassa tuon tuostakin ja esimerkiksi edesmennyt Pekka Myllykoski Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeineen saa tilaa satakunta sivua. Olisiko kirjalle ollut eduksi, jos olisi ollut kustannustoimittaja vähän toppuuttelemassa? Toisaalta, kun ei ole kyse oppikirjasta, miksipä se ei saisi rönsyillä. Mietin menneen talven laduilla, että tämän kirjan lukemisessa on hieman samoja elementtejä kuin pitkällä hiihtolenkillä. Välillä nautinnollista taivaanrannatonta sujuttelua, kun pitää ja luistaa, välillä taas lipsuvaa perille pääsemisen odotusta. Kun ei yritäkään päästä kerralla perille, niin kirja tarjoaa monen monta mukavaa hetkeä suomikantrin ystäville laajasti ymmärrettynä. Suomalaisen kevyen musiikin elämästä piirretään ohessa isompaakin kuvaa. Suonna Kononen tietää, mistä puhuu, onhan hänen oma uransa ja yhtyeensä Huojuva Lato mitä parhain esimerkki siitä, mihin Suomi-kantri parhaimmillaan pystyy. Sauli Heikkilä Matkamusiikki kesäreissuille Putiikista www.kansanmusiikkiliitto.fi/putiikki
• 46 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 KIRJAT Anne-Mari Kivimäki: Perinnelaboratorio #haitariporukoissa Kihtinäjärvi Records / Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja 2018. K ansanmuusikkojen työhön kuuluu kaivautua historiaan ja luoda vanhan pohjalta uutta. Näihin prosesseihin ei kuitenkaan aina ulkopuolisena ole niin helppoa päästä osalliseksi. Siksi ahmin Anne-Mari Kivimäen Perinnelaboratorio-kirjan innokkaana alusta loppuun. Hänen taiteellisen tohtoritutkintoprosessinsa taustalla on uskomaton määrä mielenkiintoista tietoa. Kaiken keskiössä on suistamolainen Ilja Kotikallio ja soittimellisena punaisena lankana Notka-haitari. Tiukka rajaus, rajattomat mahdollisuudet! Kokonaisuus tuntuu poikineen jopa uskomattoman määrän uusia tuotoksia: viiden levyn lisäksi lyhytelokuva, valokuvia ja niin edelleen, puhumattakaan uusista yhtyeistä, joista Suistamon Sähkö on varmaankin herättänyt eniten huomiota. Kun aiheena on Karjala, sivutaan tietysti sota-aikaa ja evakkoelämää. On karjalaista puheenpartta, ristakondraa ja karmuuninsoittoa. Ilja Kotikallion ohjelmistossa soivat rinnakkain vanhempi ja uudempi musiikki, vanhempi osittain samaa kuin mitä soitettiin kanteleella – mikä oli kansanmusiikin tallentajien silmissä arvokkaampaa kuin haitarimusiikki. Tuntuu aivan uskomattomalta, että haitarinsoittaja Kotikallio on aikoinaan kuvattu usein kanteleen kanssa oman soittimen sijasta! Anne-Mari Kivimäki on innostunut Heikki Laitisen käsitteestä ”kuviteltu kenttäretki” (”Sulje silmäsi ja annat aineistosi viedä”) mutta käy myös oikeilla kenttäretkillä nyky-Suistamon maisemissa. Kontrastit historiallisen, nykyisen ja mielikuvituksen Karjalan välillä tuodaan hienosti esille. Työstä käy myös hienosti ilmi yhteys kenttään palautteet, keskustelut ja jopa arvostelut (toimittajana iloitsen, jos musiikin verbalisointi voi jossain määrin palvella muusikkoa itseään). Erityisen kiinnostava on osuus Paha laulu -esityksen herättämästä närästä. Kivimäki sitoo keskustelun taitavasti sekä folklorismin puhtoiseen ideologiaan että kysymykseen, mitä naiset saavat tehdä lavalla. Karttamateriaali olisi ollut tervetullut lisä. Jäin myös kaipaamaan lisätietoa venäläisestä Notka-haitarista, joka on tärkeä työkumppani tutkinnossa. Mikä sen taustatarina on, mistä soitin oikein tulee? Vähän minua myös ärsyttää ylimalkainen ”länsimaisesta virejärjestelmästä” ja ”länsimaisen musiikin asteikosta” puhuminen Notkan vireeseen liittyen. Virejärjestelmiähän ja asteikkoja on Länsi-Euroopassa ollut käytössä monenlaisia ja on edelleen. Vireasiat kuuluvat vanhan musiikin tekijöiden erityisosaamiseen ja kun kerran teoreettinen viitekehys sidotaan myös historiallisiin esityskäytäntöihin (historically-informed performance practice eli HIP), voisi tällaisissa yksityiskohdissa olla tarkempi. Tove Djupsjöbacka Juan José Tellez: Paco de Lucía – flamencon mestari Suomentaneet Arto Rintala ja Jyrki Lappi-Seppälä. Aviador Kustannus. F lamencosta on julkaistu hyvin vähän tietoa suomeksi, on siis ilahduttava uutinen, että Paco de Lucían (1946-2014) elämänkerta on suomennettu – kirjoittaja Juan José Téllez tunsi flamencokitaran mestarin ja koko alan syvällisesti. Mielenkiintoinen sisältö ansaitsisi kuitenkin paremman toteutuksen. Téllezin arvokas tietopaketti on ongelmallinen käännettäväksi kansainväliselle lukijakunnalle. Kun mairenismista, romanien asemasta flamencossa tai Espanjan sisällissodasta puhutaan ilman että ne kontekstualisoidaan, lopputulos on sekava. Vähimmäisvaatimus olisi kunnollisen johdantoluvun lisääminen alkuun, mieluiten runsas alaviitteiden käyttö. Flamencotermien sanasto lopussa on tervetullut mutta mukana on paljon vanhentunutta ja jopa virheellistä tietoa. Sisällöllisesti hienointa on Téllezin pitkä perspektiivi flamencon kenttään ja sen kokemiin muutoksiin, mukana on hyvää ajankuvaa koko Pacon elämän ajalta ja hienoja tarinoita. Kirja tuo myös esille näkökulmia kuten flamencon heikko arvostus Espanjassa ja uskaltaa kritisoida eri ilmiöitä sortumatta puristiseen ajatteluun. Kun Paco de Lucía aloitti uransa, kitaristin nimi hädin tuskin mainittiin keikkojen yhteydessä, flamencolaulaja oli tähti. Kun hänen uransa päättyi, hän oli kansainvälinen flamencon suurlähettiläs ja kaikkien kitaristien ihailema huikea taituri. Vaikka Pacoa kehutaan kirjassa maasta taivaisiin, se ei jää pelkäksi kiiltokuvaksi (ja hän oli kaikkien kehujen arvoinen, kuunnelkaapa itse – oma suosikkialbumini on koskettava Luzía vuodelta 1998). Tove Djupsjöbacka Lue syvällisempi arvio blogistani: www.pinnanalla.fi Kanteleen kielin Slaavilaiset kantelekansat T yöryhnmän Timo Väänänen, Kari Dahlblom, Leena Häkkinen ja Matti Kontio matka kantelekansoja etsimään alkoi vuonna 2008. Se ehti tehdä monta matkaa ja sai selville, että suomalaiset eivät ole lähimainkaan ainoa kantelekansa maailmassa. Sellaisia löytyi ainakin kuusitoista. Traagista on, että kesken hanketta peräti kaksi työryhmän jäsentä poistuivat keskuudestamme. Samana vuonna 2017 kuolivat niin Kari Dahlblom kuin Matti Kontiokin vieden mukanaan mittaamattoman määrän tietoa, taitoa ja kokemusta. Niinpä kirjasarjan kolmannen osan esipuheen ovat joutuneet kirjoittamaan Timo Väänänen ja Leena Häkkinen kahdestaan. Slaavilaiset kantelekansat on Kanteleen kielin -kokonaisuuden kolmas kirja ja siinä käsitellään Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Ukrainan sekä Venäjän ja sen alueiden Karjalan, Udmurtian, Tsuvassian, Tatarstanin, Marinmaan ja HantiMansian kantelekulttuureiden nykypäivää ja historiaa. Iso osa kirjasta perustuu taiteilijoiden ja soitinrakentajien haastatteluihin ja heidän tekemistensä esittelyyn. Erilaiset kantelemallit on esitelty tarkkaan – mittoja ja virityksiä myöten. Myös venäläisiä kansansoitinorkestereita sivutaan ja käydään läpi myös hieman domran ja balalaikan historiaakin. Työryhmä on tehnyt perusteellista työtä. Erityisen kiinnostavia ovat tarinat entisajan muusikoista ja heidän toiminnastaan ja kokemistaan uskonnollisista paineista. Ennen maaorjuuden loppua 1861 saattoi lehdessä olla ilmoitus: ”Myydään palvelija, joka osaa soittaa viulua ja lukea, myös myytävänä pieni englantilainen possu ja tanskalainen varsa.” Kanteleen kielin -kirjasarjan kolmas osa on värikäs, tyylikäs ja helppolukuinen kirja. Runsas ja tasokas kuvitus avaa silmiä kanteleen värikkääseen ja runsaaseen maailmaan: soitin on paljon enemmän kuin se koulun viisikielinen. Sauli Heikkilä
• 47 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Kaustisen kansanmusiikkilinja aloittaa syksyllä Kansanmusiikin kentällä entinen, hyvin merkittävä opinahjo Ala-Könni-opisto käynnistetään uudelleen uusien opettajien voimin. Oppilaitoksen nimi on nyt Kaustisen kansanmusiikkilinja. Opettajina toimivat Pilvi Järvelä (vastuuopettaja), Esko Järvelä , Maija Pokela sekä Arto Järvelä , jotka ovat kaikki kansainvälisesti menestyneitä ja ansioituneita pitkän linjan kansanmuusikoita. Kaikki opettavat tai ovat opettaneet SibeliusAkatemian kansanmusiikin osastolla. Ajatus opinahjon uudelleen käynnistämisestä syntyi toiveesta tarjota mahdollisuus vuoden mittaiseen kansanmusiikin kokonaisvaltaiseen perehtymiseen. Kansanmusiikkilinjan opinnot tarjoavat valtavasti soittoa ja opitun musiikin käytännönläheistä tutkimista. Tähän lisättynä vielä ainutlaatuinen Kaustisen ympäristö, jonka viuluperinne on tällä hetkellä menossa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Moni Sibelius-Akatemian kansanmusiikinosastolle päässyt opiskelija on ottanut välivuoden ennen opintojen alkua ja lähtenyt Ruotsiin folkhögskolaniin soittamaan vastaavanlaiseen kouluun. Kaustisen kansanmusiikkilinja haluaa tarjota saman Suomessa. Ethno Finland 2019 Kansainvälinen Ethno Finland järjestetään nyt viidennen kerran. Tällä kertaa 2.-9.7. Kaustisella, Järvelä koululla ja festivaalialueella. Leirin esiinyy Kaustinen Folk Music Festivalilla 8.-9.7. Ethno Finland on tarkoitettu 17-30 -vuotiaille kokeneille kansanmusiikin soittajille. Ethno-leri perustuu workshoppeihin, joissa osanottajat opettavat toisilleen oman kulttuurinsa kansanmusiikkia. Ajatuksena on antaa nuorille muusikoille mahdollisuus kehittyä musikaalisesti, luoda uusia kontakteja ja verkostoja yli rajojen sekä luoda ymmärrystä ja arvostusta muita ihmisiä ja kulttuureita kohtaan. Leirin kielenä on englanti. Ethno Finland -team 2019: Allan Skrobe (Ruotsi/Kroatia), Antti Järvelä , Vilma Talvitie , Laura Kuisma ja Sami Karkar (Ranska/Tunisia) Kysy mahtuisitko vielä mukaan, nyt on mainio mahdollisuus yhdistää Kaustinen Folk Music Festival –käynnin yhteyteen Ethno Finland! www.kansanmusiikkiliitto.fi/ethno-finland ethnofinland@gmail.com Allan Skrobe Sami Karkar Laura Kuisma Vilma Talvitie
• 48 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Merkit Pronssinen pelimannimerkki Kukka-Maaria Blomberg, viulu, Järvenpää, Oulussa 16.3.2019 Artturi Vuorinen, 2-rivinen haitari, Suonenjoki, Oulussa 16.3.2019 Syyskuu: Tjango! Lokakuu: Duo Liisa & Tellu Marraskuu: MäSä-Duo Joulukuu: VILDÁ Tarkemmin syksyn kiertueista: www. kansanmusiikkiliitto.fi/kiertueyhtyeetsyksy-2019 Haluaisitko kiertueyhtyeen paikkakunnallesi keikalle? Tuettu kiertuetoiminta on oiva mahdollisuus saada huippumuusikoita keikalle varsin edulliseen hintaan. Kiertueille myydään max. 5 keikkaa / yhtye. Paikallinen järjestäjä huolehtii tilakuluista, äänentoistosta tilan/yhtyeen niin vaatiessa, Teostokuluista ja markkinoinnista. Suomen Kansanmusiikkiliitto hoitaa esiintyjät paikalle ja hankkii heille majoituksen. Eli paikalliselle konserttijärjestäjälle jää vain lasku esiintyjäpalkkioiden omavastuuosuudesta. Vuonna 2019 omavastuuosuus on 120 euroa / muusikko. Mikäli olet kiinnostunut tuomaan kansanmusiikkikiertueen paikkakunnallesi, ota yhteyttä Suomen Kansanmusiikkiliittoon! Kiertuetiedustelut ja varaukset: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Janne Ojajärvi, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi, puh. 044 738 1933, (09) 873 1320 Syksyn 2019 Kansanmusiikkikiertueilla KAMU’19 tuo uutta potkua soittoon Hae lisäinnostusta kansanmusiikin harrastamiseen monipuoliselta KAMU-leiriltä kokeneiden opettajien opissa! . Leirin monivuotisia vakiokävijöitä ovat olleet monet nykyiset kansanmusiikin ammattilaiset, tule sinäkin! . Jokakesäinen Suomen Kansanmusiikkiliiton järjestämä KAMU-leiri pidetään 10.-14.6.2019 Päivölän virkistyskodissa Vihdissä. Leiri on tarkoitettu 8-17 -vuotiaille kansanmusiikin harrastajille tai kansanmusiikista kiinnostuneille. Leiriläisellä tulee olla perusvalmiudet omassa pääsoittimessaan. Opetusmuotoina ovat yhteissoitto, yhtyesoitto sekä pienryhmätai yksityisopetus. Leirillä on myös improvisaatiota, sävellyskilpailu, saunomista ja uimista sekä muuta mukavaa! Leirin opettajat ovat Leena Joutsenlahti (puhaltimet, omasta päästä -improvisointi), Jari Komulainen (haitarit, kosketinsoittimet), Emilia Lajunen (viulu, avainviulu), Marjo Smolander (kanteleet) ja Markus Rantanen (mandoliini, kitara, ukulele). Lisätiedot www.kansanmusiikkiliitto.fi/kamu19, Päivi Ylönen-Viiri 0500 431913, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Tjango M ik a K irs i
• KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Haluan liittyä jäseneksi (jäsenyhdistyksen nimi) Jäsenmaksu on yhdistyksestä riippuen 25–38 €. En tarvitse jäsenetuja, vaan tilaan ainoastaan Kansanmusiikkilehden kestotilauksena hintaan 29 €. Juttuvinkkini Ilmoitan osoitteenmuutoksen. Vanha osoitteeni: Uusi osoitteeni____/____lähtien. (Täytä alle) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Paikka ja aika Allekirjoitus T I L A U S J A PA LVE LU KO RT T I Su om en K an sa nm us iik kil iit to H äm ee nt ie 3 4 D 5 3 H els in ki K irje po st im er kk i Jäsenedut Cd Juurakko: Oi, Maalina 20€ Nyt jäsentarjouksena vain 16 € Cd Afrotysonia: Dance on the roof 20€ Nyt jäsentarjouksena vain 16 € Alakotila Timo & Piano Piano, sävellykset (kirja) 18€ Nyt jäsentarjouksena vain 14,40€ Nettiputiikista saat tuotteet jäsenetuhintaan (www.kansanmusiikkiliitto.fi) käyttämällä alennuskuponkia ”jäsenetu0219”. Etu on voimassa seuraavan lehden ilmestymiseen saakka. Voit tehdä tilaukset myös Kansanmusiikkiliiton toimistoon puh. (09) 873 1320, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi. Suomen Kansanmusiikkiliitto etsii osa-aikaista tuottajaa Nykyisen tuottajamme lähtiessä kohti uusia haasteita, etsimme ehkä juuri sinua, joka tunnet kansanmusiikkialaa. Tule kansanmusiikin näköalapaikalle Suomen Kansanmusiikkiliittoon tuottajaksi! Työ on monipuolista. Tässä työssä opit alan rautaiseksi ammattilaiseksi, jos et vielä ole sitä. Tuottaja vastaa pääasiallisesti Samuelin Poloneesin ja kansanmusiikkikiertueiden tuottamisesta, Espoon Kulttuurikurkkauksen kansanmusiikkiviikkojen aikatauluttamisesta, putiikin tuotehankinnoista ja jäsenrekisterin ylläpidosta. Lisäksi myös muita työtehtäviä tarpeen mukaan. Työaika on 14 tai 21 tuntia viikossa, ja työpäivät ovat sovittavissa. Pidempi työaika on syys-huhtikuussa kun Samuelin Poloneesin töitä on enemmän. Työ alkaa 1.9.2019 tai sopimuksen mukaan. Toimistomme sijaitsee Hämeentiellä Helsingissä. Palkka on 977 tai 1467 euroa / kk riippuen työajasta. Vapaamuotoiset hakemukset 15.6.2019 mennessä: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki tai toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi. Tiedustelut: toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri 0500 431913. Lisätietoja Suomen Kansanmusiikkiliitosta www.kansanmusiikkiliitto.fi Kukushka Viipurissa 2.-4.8. Jos olet kiinnostunut venäläisestä ja suomalaisesta kansanmusiikista, suuntaa Viipuriin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Rentotunnelmainen venäläis-suomalainen kansanmusiikkitapahtuma Kukushka järjestetään nyt neljättä kertaa 2.-4.8. Suomesta tapahtumassa on esiintymässä Celenka, Anne-Mari Kivimäki & Palomylly, Juurakko sekä toivottavasti myös Nukketeatteri Sampo. Venäläisiä ryhmiä on paljon, mm. Boris Bazurov, Asketics, Mielen maisemat, Dikoe pole, Rusitshi, Akapellika, Torama sekä Sergei Starostin yhtyeensä kanssa. Kukushka vaihtaa kuin käki paikkaa Viipurissa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään lähellä Viipurin linnaa. Viipuriin pääsee todella näppärästi ja nopeasti junalla, viisumi pitää hankkia ellei sellainen ole jo ennestään. Samalla voi tutustua kiinnostavaan ja yhä kukoistavampaan Viipurin kaupunkiin. Tapahtuman suomalainen yhteistyökumppani on Suomen Kansanmusiikkiliitto. Tapahtumaan kaivataan vielä paria suomalaista talkoolaista. Ota yhteyttä Päivi Ylönen-Viiri, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi jos olet kiinnostunut pestistä. kukushkafest.ru/suomeksi www.kansanmusiikkiliitto.fi
• 50 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Sinut valittiin Sivistysliitto ja Opintokeskus Kansalaisfoorumin pääsihteeriksi ja rehtoriksi helmikuun 2019 alusta. Mikä sai sinut hakemaan tointa Aaro Harjun ja Jaakko Rantalan siirtyessä eläkkeelle? Olen tehnyt Kansalaisfoorumin kanssa antoisaa yhteistyötä pitkin 2000-lukua, ja olen aina pitänyt Kansalaisfoorumin pedagogisesta otteesta ja dialogisesta tavasta tehdä yhteistyötä. Kulttuurinen sivistystyö sekä luovuuden ja vertaisoppimisen hyödyntäminen ovat valtavan tärkeitä asioita tänäkin päivänä. Näiden kehittämisessä ja edistämisessä Kansalaisfoorumi tekee mielestäni upeaa työtä, enkä siksi voinut olla hakematta tätä tehtävää, kun paikka avautui. Opintokeskuksen työssä yhdistyvät myös hienolla tavalla aikuisten oppiminen sekä kansalaisja järjestötoiminta, joiden parissa työskentely on ollut minulle aina todella palkitsevaa. Suomen Kansanmusiikkiliitto ry on yksi Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöistä. Mitä muita toimijoita on Opintokeskuksen järjestökentässä? Kansalaisfoorumin jäseninä on Kansanmusiikkiliiton lisäksi Suomen Harrastajateatteriliitto, Suomen Kanteleliitto, Suomen Nuorisoseurat, Suomen Nuorisosirkusliitto, Suomen Puhallinorkesteriliitto sekä Suomen Senioriliike. Tarjoamme monenlaisia palveluita jäsenjärjestöillemme ja niiden seuroille ja yhdistyksille: meiltä saa taloudellista ja pedagogista tukea kurssien järjestämiseen ja yhdessä oppimiseen. Järjestämme monipuolisesti koulutuksia, julkaisemme opintoaineistoja ja kirjoja sekä teemme kulttuuritapahtumayhteistyötä jäsenjärjestöjemme kanssa. Lisäksi toteutamme erilaisia hankkeita sekä itse että yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa. Myös Kansalaisyhteiskunta.fi-sivusto ja verkkolehti tarjoavat ajankohtaista ja monipuolista tietoa kansalaisja järjestötoiminnan tueksi. Miten Kansalaisfoorumi voi palvella kansanmusiikin harrastajia? Jo tällä hetkellä kansanmusiikin harrastajia ja SKAL:n aktiiveja osallistuu Kansalaisfoorumin tukemille kursseille hienosti. Esimerkiksi viime vuonna tuimme Kansanmusiikkiliiton ja sen paikallisten jäsenyhdistysten 27 kurssia ja leiriä. Niille osallistui yhteensä 514 osallistujaa. Tuemme myös yhteisöllisiä opintoryhmiä, ja tukea voivat hakea myös kansanmusiikin harrastajat ja yhdistysaktiivit. Tukimuotoihimme kannattaa tutustua kotisivuillamme. Lisäksi tarjoamme kiinnostavia koulutuksia monista aiheista. Esimerkiksi yhdistystoiminnan talousasioita pääsee oppimaan maksuttomissa webinaareissamme. Mikä on sinun työhistoriasi? Olen vapaan sivistystyön tekijä: olen toiminut käytännössä koko työurani vapaan sivistystyön kentällä eri tehtävissä. Siirryin Kansalaisfoorumiin Kalliolan setlementtitalon johtajan tehtävästä, jossa alaisuuteeni kuului myös kansalaisopiston toiminta. Tätä ennen olen muun muassa toiminut KSL-opintokeskuksen johtajana ja koulutuspäällikkönä, työskennellyt Ugandassa aikuisten perustaitoja ja lukutaitoa vahvistavassa organisaatiossa sekä koordinoinut vapaan sivistystyön kattojärjestössä koko alan kehittämisohjelmaa ”Vapaan sivistystyön osaaminen ja pätevyys”. Olen koulutukseltani sosiaalipsykologi ja aikuispedagogi. Kansalaisfoorumissa pääsen käyttämään osaamistani: tukemaan oppimista ja kasvua niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin. Innostuvat ja osaavat ihmiset kehittävät ja vievät eteenpäin järjestöjä ja koko kansalaisyhteiskuntaa. Mitä harrastat? Onko kansanmusiikki tullut sinulle vielä tutuksi? Nautin improvisaatiotanssista, puutarhan kuopsuttelusta ja sienestyksestä. Lisäksi erilaiset kulttuuririennot ovat tärkeä osa elämääni. Olen lapsena ja nuorena soittanut kymmenen vuotta klassisella linjalla viulua. Lapsen kansanmusiikkiharrastuksen myötä minäkin olen kaivanut viuluni uudestaan esiin – iloitsen todella kansanmusiikin yhdessä soittamisen pedagogiikasta. Millaisena koet nykymaailmassa järjestökentän ja -toimijoiden tulevaisuuden? Vahva kansalaisyhteiskunta ja järjestökenttä ovat mielestäni todella tärkeitä tässä ajassa. Toivon, että järjestökenttä voi jatkossakin tarjota jokaiselle paikan tehdä omien arvojen mukaista toimintaa yhteiseksi hyväksi, olla vastapaino kuluttamiselle ja työelämälle. Uskon, että järjestöt tarjoavat jatkossakin paikan osallistua ja toimia yhdessä, harrastaa ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin – tästä meidän kaikkien on pidettävä huolta. TAU STA PEI LI TAUSTAPEILI Anneliina Wevelsiep Anneli Wevelsiep Kansalaisfoorumin pääsihteeri ja rehtori Syntynyt: 1976 Kotipaikka: Helsinki Koulutus: Sosiaalipsykologi ja aikuispedagogi kansalaisfoorumi.fi Haastattelu: Anja Hinkkanen Kuva: Riitta Liski
• KEIKAT www.kansanmusiikki.fi KOULUTUKSET www.kansanmusiikki.fi To u k o k u u Mini-Taiga –festivaali 27.-29.5. Helsinki www.uniarts.fi/tapahtuma Tuuletar & Antti Paalanen 30.5. Helsinki www.tavastiaklubi.fi Ke s ä k u u Sepän Soiton konserttisarja 3.-7.6. Mäntsälä Facebook Rootsinpyhtää Bluegrass 5.-9.6. Kerava, Helsinki, Ruotsinpyhtää rootsinpyhtaa.fi Lavatanssit kesä keski viikkoisin merimelojien majalla 5.6.-28.8. Helsinki hky-ry.net Kalenat 6.-9.6. Lappeenranta www.nuorisoseurat.fi Onni Rajaniemen levynjulkkari, Univapaa 7.6. Helsinki Facebook Lohjan Purpuri 8.-9.6. Lohja www.kansantanssinyst.fi Soitellen Suveen 8.-9.6. Pyhäjärvi www.ppkyhdistys.net Teija Niku solo –levynjulkaisu 12.6. Helsinki www.teijaniku.com Huuliharppufestivaalit 14.-16.6. Varkaus www.suomenhuuliharpistit.fi/ TE!Fest 2019 15.6. Kerava www.kerava.fi/superviikonloppu Telkkämäen puskasoitto 16.6. Kaavi Seppo Kononen 050 546 1317 Seurasaaren juhannusvalkeat 21.6. Helsinki www.seurasaarenjuhannusvalkeat.fi Juhannustanssit 21.-22.6. Alavus www.alavudenkaksiriviset.fi Musiikkijuhla Sommelo 26.6.-1.7. Kainuu ja Vienan Karjala www.sommelo.net Haapavesi Folk Music Festival 27.-29.6. Haapavesi www.haapavesifolk.com Dansfest i Jakobstad 28.-30.6. Pietarsaari www.folkdans.fi Kiikoisten 50. Purpurit 29.6. Kiikoinen www.kiikoistenpurpurit.fi Tanssiklubi 29.6. Pyhtää Facebook H e i n ä k u u Mytty-iltamat – nukketeatteria folkmeiningillä 3.7. ja 4.7.Helsinki www.seurasaarisaatio.fi Sata-Häme Soi 4.-7.7. Ikaalinen satahamesoi.fi Kihaus Folk 5.-6.7. Rääkkylä www.kihaus.fi Puutorifolk 5.-6.7. Turku www.facebook.com/VSKMY Kihaus-Kiesa: Värttinä 7.7. Rääkkylä www.villaruusula.fi Kaustinen Folk Music Festival 8.-14.7. Kaustinen www.kaustinen.net Popkatu 9.-12.7. Joensuu www.popkatu.fi Aspö Musikdag 10.7. Aspö Tore Johansson 0400 669 865 Asi Soi 12.-14.7. Vesanto Mauri Haapamaa 040 5742094 Siilifolk 15.-20.7. Siilinjärvi www.siilifolk.com Ålek 2019 16.-21.7. Maarianhamina www.folkdans.fi Kihveli Soikoon 25.-28.7. Hankasalmi www.kihvelisoikoon.com XII Iniö Folk 26.7.-28.7. Iniö Facebook Faces festival 26.-28.7. Karjaa www.faces.fi Tuuren Sottiisi 27.7. Pielavesi Terhi Hartikainen 050 370 9797 Folkmusik i Houtskar 27.-28.7. Houtskari, Korppoo Lorenz Brunnsberg 044 30 63 175 E l o k u u Wiinit pelimannit 2.-4.8. Parainen www.nilsbynpelimannit.fi Finlandssvensk spelmansstamma 2.-4.8. Tjöck www.spelmansforbundet.fi Kukushka 2.-4.8. Viipuri kukushkafest.ru/suomeksi Aleksanteri II:n aikaan -kansanooppera 3.-18.8. Elimäki kansanooppera.fi Etno-Espa 5.-14.8. Helsinki www.etno-espa.fi Eteläpohjalaiset Spelit 9.-11.8. Ilmajoki www.spelit.fi Kymenlaakson perinnesoitot 10.-11.8. Miehikkälä www.miehikkala.fi/ kymenlaakson-perinnesoitot Ijahis-idja 16.-17.8. Inari www.ijahisidja.fi Kaukas EloFolk 16.-17.8. Hyvinkää www.kaukaselofolk.fi Seurasaari Soi! 16.-20.8. Helsinki www.seurasaarisaatio.fi Mytty-iltamat nukketeatteria-folkmeiningilä 18.8. Helsinki www.seurasaarisaatio.fi Maria Kalaniemi & Tuulikki Bartosik (EE) 18.8. Espoo www.juurijuhla.fi Etno-Espa Helsingin Taiteiden yössä 22.8. Helsinki www.etno-espa.fi Kangasala Folk 2019 24.8. Kangasala www.facebook.com/kangasalafolk Rättviks spelmanslag konsertoi Espoon pelimannien vieraana 24.8. Espoo www.espoonpelimannit.fi Suomen luonnon päivä Nuuksiossa 31.8. Espoo www.haltia.com, www.juurijuhla.fi S y y s k u u Pieni paimensoitto 8.9. Helsinki www.seurasaarisaatio.fi Maailmantango-festivaali 13.-15.9. Tampere www.maailmantango.net Kalevala elävänä tai kuolleena 20.–21.9. Helsinki www.tavastiaklubi.fi Pispalan Sottiisin Tanssimania 26.-29.9. Tampere www.tanssimania.fi Juuri Nyt Urban Folk Festival 27.-29.9. Helsinki www.juurinyt.com Ke s ä k u u Kaustisen Näppärikurssi 3.-7.6. Kaustinen www.kaustisenopisto.fi/kurssit Kamu’19 –nuorten kansanmusiikkileiri 10.-14.6. Vihti www.kansanmusiikkiliitto.fi/kamu19 Folkkulturläger för barn 10.-14.6. Inkoo www.folkdans.fi TE! Näpparikurssi Keravalla 12.-15.6. Kerava www.kansanmusiikki-instituutti.fi/ napparit Pirkanmaan maakuntapelimannien harjoitus 12.6. Ylöjärvi hameenkansanmusiikkiyhdistys.fi Haapaveden Folk-kurssi 24.-28.6. Haapavesi www.haapavesifolk.com Sommelon kurssit 25.-29.6. Kuhmo www.sommelo.net H e i n ä k u u Villa Ruusulan tähtitehdas -kansanmusiikkileiri 1.-6.7. Rääkkylä sari@villaruusula.fi Kihaus Folk -pelimannileiri 1.-6.7. Rääkkylä www.kihaus.fi Ethno Finland 2.-9.7. Kaustinen www.kansanmusiikkiliitto.fi/ ethno-finland Väännän äänen Värttinäksi -mestarikurssi 8.-12.7. Rääkkylä sari@villaruusula.fi Ålekin nuorten leiri 14.-16.7. Ahvenanmaa nordlek.org E l o k u u Georgialaisen laulun leiri 8.-11.8. Kemiönsaari tevri.ensemble@gmail.com Folkdansringens årsprogramkurs 16.-18.8. Lohja www.folkdans.fi Kangasala Folk 2019 24.8. Kangasala www.facebook.com/kangasalafolk Ylä-Savon kansanmusiikkikurssi II, hengellinen kansanmusiikki 25.8. Varpaisjärvi Kari Auvinen 050 5354514 S y y s k u u Pispalan Sottiisin Tanssimania 26.-29.9. Tampere www.tanssimania.fi Dääns-tanssileiri 27.-29.9. Tampere nuorisoseurat.fi/toiminta/tanssi/ daans-leiri Ilmoita tapahtumasi: kansanmusiikkikansantanssi.fi 51 KANSANMUSIIKKI • 2 • 2019 Tjango! 24.9. Mäntyharju 25.9. Riihimäki 26.9. Tampere 27.9. Seinäjoki 28.9. Perinnearkkuklubi, Helsinki www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2019
• Amira Medunjanin (BA) • Chance McCoy (USA) • Jyotsna Srikanth (IN) • Tarabband (SWE) • Mari Kalkun (EE) • Puuluup (EE) • Fränder (SWE/EE) • Jo Einar Jansen (NO) • Maria Kalaniemi & Eero Grundström • Suistamon Sähkö • Jesse Kaikuranta & Tallari • Anna Murtola Flamenco • Johanna & Mikko Iivanainen, Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila • Mimmit • Joonas Haavisto Trio • Antti Paalanen • Kardemimmit • Kolmas Nainen • Korpiklaani • Miljoonasade • Yona • Django Collective Helsinki & Sami Saari K ai kk i m uu to ks et m ah do lli si a! 111 KURSSIA HAAPAVEDELLÄ 1987-2019 33. Haapaveden Folk-kurssi 24.6.–28.6.2019 Vanhoja virsiä Eestistä ja Ruotsista, keskiaikaisia lauluja Italiasta Veikko Kiiver (Ruotsi): laulu, yhtyeet Bosnialaista sevdalinkaa ja muita lauluja Balkanilta Amira Medunjanin (Bosnia-Hertsegovina) Lauluja meilta ja Vienasta, runolaulu Taito Hoffren Jouhikko Ilkka Heinonen Pelimannisävelmiä korvakuulolla Arto Järvelä Norjan viuluperinne Jo Einar Jansen (Norja): viulu Viululaulu ja pelimannisävelmiä Pohjoismaista Päivi Hirvonen: viulu, laulu Amerikan tyylit, old-time (ti-pe) Chance McCoy (USA): viulu, clawhammer banjo, kitara, mandoliini, laulu Ruotsalainen kansanmusiikki Magnus Zetterlund (Ruotsi): kitara, mandoliini Kielisoittimet: musiikkia Skandinaviasta, Amerikasta ja kelttiperinne Petri Hakala: mandoliini, kitara, oktaavimandoliini, yhtyeet Laulu ja äänenkäyttö, improvisaatio ja laulunteko Tero Pajunen: laulu, kitara, viulu, yhtyeet Ukulele kaikentasoisille Tobias Elof (Tanska) Koskettimilla komiasti Timo Alakotila: piano, harmoni, yhtyeet Haitarit Antti Paalanen: 1ja 2-riviset Teija Niku: 5-rivinen Irlantilainen kansanmusiikki Samuli Karjalainen: tinapilli, huilu, bodhran, kitara, yhtyeet Kontrabasso Oskari Hannula Klezmer-kurssi Daniel Shaul & Laura Airola, kaikki soittimet Samin sambapajat Sami Kontola Samin afrobrasilialaisten rytmien työpajat ovat avoimia kaikille lähtötasosta riippumatta. Lyömäsoittimet, rumpusetti, vibrafoni Okko Saastamoinen ERILLISKURSSIT Kurkkulaulun tyylit ja tekniikat Sauli Heikkilä FolkkiSeSoi -varhaisiän musiikkikasvatuskurssi Hanna-Leena Tammiruusu, Sanna Vuolteenaho Lasten kurssi Kaikki soittimet tervetulleita. Opettajina Sami Kontola, Tero Pajunen, Piia Kleemola, Päivi Hirvonen. Muiden kurssien opettajat opettavat myös lapsia. Laulunkieli Susanna Haavisto ja Marianne Oivo Haapaveden kamariorkesteri Timo Hannula Sibelius 4, Elgar, Klezmer Nykykansantanssia Timo Saari KiddieJamlasten tanssikurssi 3-6 v FolkJam Pia Varuhin-Palo Lisätiedot: haapavesifolk.com tai haapop.fi timo.hannula@haapavesi.fi Ilmoittautuminen: kurssi-ilmoittautumiset. haapop.com Amira Medunjanin Chance McCoy