• Irtonumero 8 € 3 • 2017 6 Ilon tuojat Kerimäeltä – Perriin Tyssit jatkavat perinnettä 10 Positiivisesti hullu multiinstrumentalisti Sara Puljula 18 Kansanmusiikki ja barokki ovat samaa perhettä MUKANA PELIMANNI-LIITE
• 2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 SISÄLTÖ 3 • 2017 17 18 10 KOLUMNISTI Pekko Käppi Positiivisen hullu multi-instrumentalisti Sara Puljula. Perriin Tyssit – Ilon tuojat Kerimäeltä Kansanmusiikki ja barokki ovat samaa perhettä. Ajassa: Wimme ja Rinne................................................................................5 Urho Myllymäki loi eteläpohjalaista kaksirivisperinnettä ...........14 Esittelyssä Anna Dantchev: Isoisoäidin itkun lumo ........................16 Nytkymäinen jytky – soittoa ja sananrieskaa 30 vuotta ...............22 PELIMANNI-liite Savonrannalle saatiin jouhikkopatsas ..................................................23 Juokin Malja Eino Paulukselle ..................................................................23 Uudenmaan nurkka ......................................................................................24 Kokkolan kuulumisia ....................................................................................24 Nuottiliite: Vuoden 2018 yhteissoittokappaleet Uudeltamaalta ...25 Soitellen Suveen -tapahtuma kerrankin hyvällä säällä ..................29 Varsinais-Suomen kuulumisia ..................................................................29 Laulu Suomen soi Savossakin ...................................................................30 Oriveden kansanmusiikkija kansantanssikurssit 2017 ..............31 Muistoissamme ...............................................................................................32 Varietee ulkomaiden kansansoittimien kotoistajana .....................34 Udmurtiassa ja Mordvassa otetaan vieraat vastaan laulaen .......38 Ennen saadut sanat 2000-luvulla ...........................................................40 Mies tanssii .......................................................................................................42 Levyt ....................................................................................................................44 Kirjat ....................................................................................................................47 Taustapeili: Janne Ojajärvi .........................................................................50 6 Se ija K iu ru
• 3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 ALKUTAHDIT Suomen ensimmäisen Etnogaalan ehdokkaat palkittaviksi on valittu. Kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin huiput palkitaan Etnogaalassa Tavastialla 7. marraskuuta. Luvassa on monipuolinen musiikki-ilta: gaalassa esiintyvät muun muassa BaranBand, Maija Kauhanen ja Suistamon sähkö. Etnogaalassa palkitaan kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin mielenkiintoisia ja ansioituneita toimijoita seitsemässä kategoriassa. Ammattilaisraadit ovat valinneet kolme ehdokasta jokaiseen kategoriaan. Neljän kategorian (vuoden artisti, ilmiö, tulokas ja kansanmusiikkitekijä) ehdokkaat on valittu yleisön ehdotusten joukosta. Rokkipaikkana tunnettu Tavastia-klubi muuntautuu kahden lavan etno-klubiksi. Tavastian henki ja asenne sopivat Etnogaalalle, jossa ei pönötetä vaikka jaetaankin pystejä, vaan iloitaan ja nautitaan musiikista ja tanssista. Yle striimaa gaalan suorana nettiin Yle Teemalle, tekee suoran lähetyksen Yle radio 1:n Etnoiltaan sekä tekee myöhemmin kolme erillistä tv-ohjelmaa illan esiintyjistä. Ohjelmat ovat katseltavissa ja kuunneltavissa myös Suomen ulkopuolella. Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) yhteistyössä Ylen kanssa. Muut yhteistyökumppanit ovat Maailman musiikin keskus, Music Finland, Elvis ry, Tanssin Tiedotuskeskus, Muusikkojen liitto, Suomen Nuorisoseurat, Teosto, Kansanmusiikkiinstituutti ja Suomen kansanmusiikkiliitto. Etnogaalan palkintoehdokkaat ja pääesiintyjät on valittu Keväällä maailman kuudenneksi parhaaksi naiskuoroksi rankattu ja vuoden kuoroksi valittu Kaija Viitasalon johtama KYN vie kuulijat jälleen uuden äärelle. Jukka Linkolan KYN:lle säveltämä Loitsut-sarja muuttuu Janne Marja-ahon ohjauksessa näyttämöteokseksi, joka yhdistää tasavertaisina elementteinä musiikin, liikkeen, valon ja kuvan. Panu Savolaisen vibrafoni värittää a capellaksi alunperin sävellettyä teosta. Loitsujen rikas maailma syntyy Suvilahden Kattilahallin karuun tilaan Mika Venhovaaran valoilla ja VJ Hellstonen eli Hannu Hellsténin livevisualisoinneilla. Linkolan sävellyksen lähtökohta oli Michiganissa Lake Superiorin rannoilla asuneiden intiaaniheimojen laulut ja loitsut. Samanlaisia piirteitä löytyi myös vanhoista suomalaisista loitsuista.Musiikissa on iloa, leikillistä ja elämänmakuista ilmaisua sekä yksinkertaista, korutonta kauneutta. Loitsut on ylistys luonnolle ja ihmiselle, kaikille arjen ihmeille, sattumuksille, työlle ja tietenkin rakkaudelle. Loitsuista on kaksi esitystä lauantaina 21.10. Ju liu s Ko iv is to in en Vuoden artisti: Anne-Mari Kivimäki Frigg Ismaila Sané Vuoden ilmiö: Kalevauva Orivesi All Stars Pelimanni 8bit Vuoden tulokas: BaranBand Elssa Antikainen Maija Kauhanen Vuoden kansainvälistyjä (palkinnon jakaa Music Finland): Frigg Okra Play ground Pekko Käppi & K:H:H:L Vuoden kansanmusiikkitekijä (palkinnon jakaa Elvis ry.): Anne-Mari Kivimäki, Pekko Käppi & K:H:H:L Tuuletar Vuoden koreografi (palkinnon jakaa Tanssin Tiedotuskeskus): Hanna Poikela, Petri Kauppinen, Rami Meling Risteys-palkinto (palkinnon jakaa Maailman musiikin keskus): Digelius Music Hilda Länsman World Music School Helsinki Etnogaala-ehdokkaat 2017 BaranBand KYN-kuoro loitsuu marraskuussa Helsingissä
• 4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS Siperia opettaa Tein elokuussa kiertomatkan Keski-Aasiaan. Tarkoitus oli tutustua rauhassa Venäjän valtakuntaan kuuluvan Altain tasavallan ja LänsiMongolian kurkkulauluun. Kun kävi ilmi, että kummankin alueen isäntäni olivat menossa esiintymään kurkkulaulufestivaalille Tuvan tasavallan pääkaupunkiin Kyzyliin, katsoin parhaaksi lähteä mukaan. Matkasta tuli porhallus Altai-Sayan vuoriston ympäri. Kolmessa viikossa reilut viisituhatta kilometriä maanteillä. Jos vähän uuvuttikin, niin matka oli antoisa. Kuulin kurkkulaulajia Kiinasta, Mongoliasta, Tuvasta, Altain tasavallasta, Kazakstanista, Hakassiasta ja tapasin alan harrastajia USA:ta myöten. Siinä sivussa sain nauttia käsittämättömän kauniista maisemista. Väistämättä kokemukset saivat miettimään laajemminkin kansanperinteen ilmenemistä eri kulttuureissa. Kurkkulauluperinne elää kaikista vahvimmin Tuvan tasavallassa. Koulutus on systemaattista ja nuoria kurkkulaulajia on pilvin pimein – tyttöjä tosin edelleen vähän. Länsi-Mongoliassa kurkkulaulajia on paljon, mutta valtio ei taiteenlajia kuulemma arvosta vaan keskittää resurssit kansallissoittimen morinhuurin eli hevosenpääviulun soittamiseen. Altain tasavallassa perinne on elävää, mutta ammattimaisia esiintyjiä varsin vähän. Kiina on viime vuosikymmeninä innostunut panostamaan perinteeseen Sisä-Mongolian alueella. Koulutus on vahvaa ja uusia taitavia laulajia tuntuu tulevan solkenaan. Kiinnostavaa on, että kiinalaiset ovat käyttäneet opettajia Mongoliasta ja Tuvasta, jolloin eri alueiden toisistaan poikkeavat laulutyylit sekoittuvat. Muilla alueilla perinteen jatkajia on vain vähän. Venäjän alueella tuntui yhteinen huoli olevan oman kielen vähäinen kunnioitus. Koulusta korkeakouluun siirtyvä nuori ihmetteli minulle, mihin hän altain kieltä tarvitsee! Yritin vakuuttaa kielen tärkeyttä omalle identiteetille. Hakassialainen ystäväni sanoi, että jos hakassin kieli häviää, niin samalla häviää myös kurkkulaulu. Festivaaleilla soitettiin ja laulettiin ja juhlapuheissa vakuutettiin yhteisistä päämääristä perinteiden jatkamisessa ja kehittämisessä. Juotiin myös maljoja ja vannottiin ystävyyttä. Tuvalaisen yleisön tuki esiintyjille on myös aivan ainutlaatuista. Olipa lavalla kurkkuaan jännityksestä kakova harrastaja, freejatsia soittava yhtye, norjalainen jodlaaja tai turkkilainen sufiyhtye, olivat suosionosoitukset aina yhtä raivokkaita ja vilpittömiä. Kokemukset saivat arvostamaan kotimaista laajakatseisuutta muiden kulttuurien arvostamisessa. Jotain oppimista olisi oman kulttuurin arvostamisessa, vaikka koko ajan ollaankin menossa parempaan suuntaan. Olisiko tulevassa Etnogaalassa voinut nostaa jossain kategoriassa esille myös vanhan perinteen jatkajia? Silti onnea gaalalle! Toivotaan, että tapahtumasta tulee sen verran vetovoimainen, että se vakiinnuttaa paikkansa Ylen ohjelmissa. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (187) 2017 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Antti Koiranen, puh. 040 551 4137, antti.koiranen@gmail.com Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Laura Suurla ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Perriin Tyssit kuva: Seija Kiuru Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/17 ilmestyy 1.12. aineisto 1.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
• AJASSA Wimme ja Rinne 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Wimmen haastattelu: Sauli Heikkilä Kuva: Eeva Rinne Keväällä ilmestynyt Wimme ja Rinne -duon Human on saanut mainion vastaanoton. Onko se näkynyt keikkakysynnässä? Jotain poiki suoraankin, mutta hitaasti se laajemmin vaikuttaa. Levyarvostelutkin tulevat pitkällä aikavälillä, mikä toisaalta on hyväkin. Esimerkiksi Hufvudstadbladet ja Songlines julkaisivat arvostelut vasta nyt syksyllä. Minkä verran Wimme keikkailee soolona ja minkä verran Rinteen kanssa? Onko sinulla muita kokoonpanoja tai projekteja meneillään? Suurin piirtein puolet ja puolet. Tapanin kanssa on viime aikoina ollut mukana isommin myös äänisuunnittelija Konsta Mikkonen. Jonkun keikan olen tehnyt myös Tango Alakulon kanssa. Humania edeltävä levy oli saamenkielinen virsilevy. Mistä tuli idea sen tekemiseen? Se oli yhteinen idea Rinteen kanssa. Tapanilla oli jonkin verran virsitaustaa ja itsekin olin rauhoittanut äitiä veisaamalla hänen sairastaessaan. Oltiin tehty myös muutama kappelikonsertti ja niinpä päätettiin tehdä levy. Se sai hyvän vastaanoton ja tulipa joku erityisesti kehumaan pehmeää, ei julistavaa veisaustyyliäni. Saamenmaan kulttuuri näyttäisi olevan hyvillä urilla. Onko havainto mielestäsi oikea? Kyllä. Uudessa sukupolvessa näyttää olevan taiteilijoitakin. Taiteen kautta kommentoidaan politiikkaakin, mutta mukana on myös vanhojen joikujen joikaajia. Missä Wimmeä ja Rinnettä olisi mahdollista kuulla lähitulevaisuudessa? Lokakuun viides on esiintyminen Tampereen Telakalla Lost in Music –festivaalissa Rockadillo Recordsin 35-vuotisjuhlakeikalla ja helmikuun alussa Helsingin G-Livelabissa ja Tampere-talossa.
• N aiset syntyivät kahden vuoden välein molemmin puolin 70-luvun vaihdetta kerimäkeläiselle karjatilalle. Äiti piti vilkkaat tyttäret lantakourun paremmalla puolella laulattamalla heitä iltalypsyn lomassa. Muutenkin perheessä harrastettiin musiikkia aktiivisesti. Isä oli innostunut rautalankamusiikista ja soitti sähkökitaraa, ja molemmat vanhemmat kulkivat laulamassa kyläja kirkkokuoroissa. Tytöt kulkivat luonnollisesti mukana. Monipuolista musiikkikokemusta Tulevat muusikon urat saivat alkunsa jo varhain, kun pientä kerimäkeläistä Anttolan kylää oli onni potkaissut pelimanni Kaarlo Salmelan muodossa. Salmela ohjasi Anttolan kyläpelimanneja, jossa oli parhaimmillaan liki kaksikymmentä soittajaa. Kososen tyttäret olivat pian mukana soittamassa, ensin pimpparautaa, ja taitojen karttuessa myös muita soittimia. Kaarlo Salmelan pelimannin taival jatkuu edelleen ja hän on nykyään myös Suomen Kansanmusiikkiliiton nimeämä oltermanni. Monien muusikoiden ura on kulkenut musiikkiopistojen kautta, mutta sellaista ei Anttolan lähiseudulla ollut tarjolla. Onneksi Kaakkois-Savon kansalaisopisto tarjosi paljon musiikkija tanssipitoista toimintaa. Sirkka innostui kodin sähköurkujen sointumaailmasta soitellessaan korvakuulolta pelimannien ohjelmistoa ja hakeutui kansalaisopiston soittokursseille. Instrumentiksi tarjottiin ensin poikkihuilua, mutta se ei tuntunut omalta. Kun harmonikkapiiri tarvitsi vielä yhtä oppilasta, alkoi Sirkan harmonikansoittajan ura ensin lainaja sitten vuokrasoittimella. Eilalle ajateltiin soittimeksi viulua ja kahdeksan vuotiaana hän matkusti ensimmäiselle viulutunnilleen paikallisen pelimannin luokse. Tyttö oli pieni ja viulu iso. Käsi suorana piti ryhtyä tapailemaan pelimannin valitsemaa ensimmäistä kappaletta, joka oli Konsta Jylhän ”Vaiennut viulu”. Oppitunti ei saanut Eilaa lannistumaan vaan harjoittelu jatkui kotona. – Äiti oli hyvin kannustava, mutta muistutti, että harjoittele siellä perähuoneessa ja muista laittaa kaikki ovet kiinni, Eila nauraa.Opiskelu jatkui kansalaisopistossa, jossa opettajalla oli jo tasoon sopivampia kappaleita. Edelleenkin Eila soittelee viulua kotioloissa, mutta ei julkisesti. Sirkan haitarinsoitto lähti hyvin käyntiin ja isä kutsuikin vieraat usein salin puolelle kuuntelemaan harmonikansoittoa. – Minua hieman nolotti siskon puolesta kun häntä ei koskaan pyydetty soittamaan, Sirkka muistelee katsoen myötätuntoisesti pikkusiskoaan vuosikymmenten jälkeenkin. Eila vakuuttaa, että traumoja ei jäänyt. Sisarusten välit ovat edelleen hyvin läheiset ja arkea ja juhlaa jaetaan aktiivisesti. Työurat ovat myös risteilleet ja tukea on saatu ja haettu kumpaankin suuntaan. Nuoruus kului aktiivisesti kansanmusiikkia harrastaen, vaikkakin hieman eri porukoissa viihtyen. Kumpikin soitti kuitenkin paljon keikkoja tekevissä kyläpelimanneissa. Suurin osa keikoista oli tanssikeikkoja ja äidin piti hankkia järjestysmieskortti, jotta oli mielekästä kuljettaa tyttöjä keikoilla. Tansseja oli viikonlopun jokaisena päivänä ja silloin soitettu ohjelmisto on edelleen muistissa – vaikkakin osa tiedostamattomassa. Molemmille on tämän päivän työtehtävissä paljon hyötyä siitä, että muistissa on paljon erilaisia ja eri tyylisiä kappaleita kaikkiin tarkoituksiin. Pelimannimusiikin ja tanssimusiikin ohella tuli tutuksi myös klassinen musiikki Savonlinnan oopperajuhlien myötä. Martti Talvela oli äidin serkku ja Eilaan tekivät linnan tuoksut ja konserttiyleisön katseleminen Talvelan hartioilta sellaisen vaikutuksen, että hän päätti ryhtyä isona Martti Talvelaksi. – Taikahuilu teki minuun valtavan vaikutuksen, muistelee puolestaan Sirkka. Muusikon ammatinvalinta ei ollut ollenkaan selvää kummallekaan kouluaikana, mutta jo yläasteella piti tehdä päätös, jatkaako kumpikaan karjatilallisena vanhempien väsyessä. Tehtiin päätös, että ei jatka, joskin Eila mietti mielessään ryhtyvänsä metsuriksi ja asuvansa kotitilalla. Perriin Tyssit – Ilon tuojat Kerimäeltä Paljon on puhuttu siitä, että televisio tappoi kansanperinteen jatkumisen ja omaehtoinen kulttuuritoiminta loppui kuusikymmentäluvulla, kun Peyton Place tavoitti tuvat ja olohuoneet. Ihan kaikkialla näin ei kuitenkaan käynyt ja siitä saavat olla kiitollisia sadat harrastajat ja satavuotiaan Suomen kulttuurihistoria. Perriin Tyssit eli kansanlaulajasiskokset Sirkka Kosonen ja Eila Hartikainen ovat vielä saaneet kansanlaulun elävänä perinteenä äidiltä ja mummolta ja jakavat sitä eteenpäin opetustöissään. 6 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Sauli Heikkilä
• 7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Se ija K iu ru
• 8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Kummankin tie vei kuitenkin Savonlinnan taidelukioon. – Pelimanneissa soitettiin paljon ja kansalaisopistossa sai myös opetusta, mutta teoriaa ei paljon osattu ja siihen antoi taidelukio mahdollisuuden, Sirkka muistelee. Taidelukion kansanmusiikkiyhtye Takamus ja erityisesti Mikko Nikulan sovitukset toivat kansanmusiikin soittamiseen ja esittämiseen nuorekkaan ja energisen otteen. Nikulalla oli myös oma osuutensa jatko-opintoihin hakeutumisessa ja Sirkan jälkeen monet muutkin kansanmusiikin ammattilaiset ovat tulleet alalle Savonlinnan taidelukiosta. Anttolan kyläpelimannien jouluperinteisiin kuului myös jokavuotinen osallistuminen Oriveden kansanmusiikkikursseille, jotka olivat tytöille elämys soittoineen ja yövalvomisineen. Oriveden kursseilla oli opettamassa eräänä vuonna Heikki Laitinen ja Liisa Matveinen . Aikaisemman klassisesti suuntautuneen lauluopetuksen jälkeen se oli silmiä avaava kokemus. Äänenmuodostus olikin luonnollista ja laulua sai muunnella ja mukaan tuli myös improvisaatio. Myös monet muut Oriveden opiston opettajat opettivat Sibelius-Akatemiassa ja Sirkka ymmärsi, että kansanmusiikkia voi opiskella korkeakoulussa. Niinpä lukion jälkeen hän laittoi paperit sisään ja läpäisi pääsykokeet. Opiskelu Helsingissä alkoi 1988. Eila seurasi siskonsa jalanjälkiä kaksi vuotta myöhemmin. Eilan opiskelu venähti perheen perustamisen ja kolmen pojan tekemisen ohella kymmenvuotiseksi – Sirkka sai paperit jo kuuden vuoden jälkeen. – Hain viidentenä opintovuonna KeskiKarjalan musiikkiopiston kansanmusiikin opettajaksi. Ensimmäisen opetusvuoden aikana Sirkka viimeisteli opintonsa. Viikkorytmi oli sellainen, että kolmen päivän aikana hän ajoi 700 kilometriä ja opetti 23 tuntia, loppuviikoksi matkusti Helsinkiin tunneille ja viikonlopuksi takaisin Kerimäelle. Raskasta oli, mutta valmista tuli. Pygmilaulusta tohtoriopintoihin Sirkka on ollut aina innostunut erityisistä äänenmuodostustavoista ja aina kuullessaan erilaista laulua, on pyrkinyt ottamaan selvää, miten se tehdään ja matkimaan mukana. Opiskeluaikana hän innostui pygmilaulusta Heikki Laitisen vihjeestä. – Heikki ehdotti minua laulamaan pygmiriffiä ja kertoi, että kirjastossa olisi yksi pygmi-lp. Siitä se lähti, tuntui sopivan hyvin äänelleni. Pygmilaulu jäi pysyvästi Sirkan repertoaariin ja hän onkin soveltanut sitä jazzmuusikoiden kanssa omassa Sirkkatriossaan. Yhtye on edelleen olemassa, mutta toiminta on jäänyt muiden kiireiden vuoksi viime aikoina vähäiseksi. Elämän täyttää tällä hetkellä opetus Keravan Opistossa, tuntiopettajan toimet Sibelius-Akatemiassa, Keravan Hytkytkuoron ohjaus ja viittä vaille valmiit tohtoriopinnot. Tohtoriopinnoissaan Sirkka keskittyy improvisaatioon ja erityisten äänenmuodostustapojen käyttöön. Prosessi alkoi jo seitsemän vuotta sitten ja viisi tutkintoon kuuluvaa konserttia on jo pidetty.– Ajattelin ensin, että ei tohtoriopinnot ole minua varten. Tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa. Mutta kun näin virolaisten Anto Pettin ja Anne-Liis Spollin vaikuttavan improvisaation, tulin toisiin ajatuksiin. Improvisaatio tuli 90-luvulla aktiiviseksi osaksi kansanmuusikkojen koulutusta. Sirkka oli kokenut sen joskus turhankin sisäänpäin kääntyneeksi ja suorastaan vierasti sitä. Pettin ja Spollin esitys oli jäsentynyt ja ehyt yleisölle suunnattu kokonaisuus ja hän alkoi nähdä uudella tavalla improvisaation mahdollisuudet. Viidessä konsertissaan hän on esiintynyt hyvin erilaisten muusikkojen kanssa liittäen improvisaatiota jazziin, klassiseen ja elektroakustiseen musiikkiin. Kuopion torilla esitettyyn teokseen liittyi yleisöstä spontaanisti mukaan ihmisiä runoineen ja huuliharppuineen. Jäljellä on kirjallinen työ ja tarkastus joulukuun 16. päivä. Yksi Sirkalle tärkeä ryhmä on keravalainen kaksikymmenjäseniseksi kasvanut Hytkyt-kuoro, joka laulaa kansanmusiikkia Suomesta ja muualta maailmasta. Kuoron laadukas laulu ja kiinnostavat sovitukset erottavat sen monesta muusta. Vaikka tärkeintä on viihtyminen, on Sirkka vaativa kuoronjohtaja, eikä päästä laulajia vähällä. Kuorossa ei tule ilmi laulajan asema tai varallisuus, jokainen on samalla viivalla Sisarusten nykyiset asuinpaikat ovat suhteellisen lähellä toisiaan, Sirkka asuu Keravalla ja Eila Mäntsälässä. Vaikka he eivät kaksosia olekaan, ei sekaannuksilta ole täysin vältytty. Sa ul i H ei kk ilä
• 9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Kuoron toimintaan kuuluvat vuosittaiset opintomatkat. Tähän asti on käyty fadoa opiskelemassa Portugalissa, liiviläistä ja latvialaista laulua Latviassa, suomalais-ugrilaista perinnettä Petroskoissa ja Seesjärvellä, Udmurtiassa sekä bulgarialaista laulua Bulgariassa. Yleensä pyritään asumaan kodeissa ja kulkemaan laulajien mukana. Jokainen kirjoittaa laulut ylös niinkuin ne kuulee ja oppii ne matkimalla korvakuulolta. Yhteys syntyy mutkattomasti, sillä iältään ja taustoiltaan laulajat ovat usein samanlaisia maista riippumatta. – Kuorossa ei tule ilmi laulajan asema tai varallisuus, jokainen on samalla viivalla, Sirkka korostaa. Keravalla Sirkka vetää myös korvakuulolta soittavaa ryhmää ja 18-henkistä tanssimusiikkiryhmää. Siinä hän katsoo oppivansa itsekin sitä svengiä, mikä monelta nuoteista soittavalta puuttuu. Innostava toimi on myös Sibelius-Akatemia Folk Big Band, jonka lauluryhmän vetäjänä Sirkka toimii. Ellun kamuista noo-teatteriin Eilan päätoimi on tällä hetkellä Mäntsälän kansalaisopiston musiikinopetuksen suunnittelu ja opetus. Lisäksi hän vastaa myös tanssin taiteen perusopetuksesta. Sibelius-Akatemia ei valmista kansanmusiikin aineryhmässä opettajaksi, vaan opettajan opinnot pitää suorittaa erikseen. Eila suoritti omansa vuonna 2008 ja Sirkka 2004. Opettaminen tuntuu olevan verissä, sillä Eila kertoo lähtevänsä opettamaan mihin vain aina kun pyydetään. Muutaman kerran vuodessa hän käy ohjaamassa myös jouhikkoryhmä Puol´Villasia Savonrannassa. Mikä saa matkustamaan satoja kilometrejä muutaman tunnin takia? – Ne ihmiset ovat niin ihania! Ja tietenkin on tärkeää jouhikonsoiton ylläpitäminen. Kaikki soittajat ovat itse rakentaneet oman soittimensa Juho Villasen mallin mukaan. He ovat myös kiinnostuneita parantamaan sen sointia. Mäntsälässä kokoontuu Ellun Kamut -kuoro, kauimmaiset tulevat lähes sadan kilometrin päästä viikottain laulamaan omia sovituksiaan kansanlauluista. – Minulla on ilo opettaa kaiken ikäisiä persoonallisia ihmisiä! Opetukselle ja suunnittelulle tuo vastapainoa aivan toisenlainen toiminta, jollaiseen ei uskoisi Suomessa törmäävänsä – eikä varsinkaan Mäntsälässä, paikkakuntaa yhtään väheksymättä. Eila esiintyy japanilaisen noo-teatterin tyyliin esiintyvässä ryhmässä laulajaystävien Anneli Kontin ja Maari Kallbergin kanssa. Ryhmää ohjaa Mia Pätsi , joka on valmistunut noo-teatteriohjaajaksi Tanskan Nordisk Teaterskolista. Ensimmäinen tilausteos Laulunostaja kertoi A.O. Väisäsen laulunkeruumatkoista sukulaiskansojen keskuuteen. Lokakuussa on vielä näytöksiä kolme vuotta sitten valmistuneesta esityksestä Ilo-Laulu Jesuxesta, jonka käsikirjoitus on koostettu 1600-luvulla eläneen Matthias Salamniuksen kalevala-mittaan kirjoitetusta evankeliumista. Noo-teatteri on satoja vuosia vanha teatterimuoto, jossa esiintyminen on tarkkaan määritelty jokaista liikettä myöten. Perinteisesti siihen kuuluu myös naamioiden käyttö, mutta Eilan ryhmä tekee sitä soveltaen ilman naamioita. Noo-teatteriin ei kuulu improvisaatio ja kaikki on tarkkaan harkittua. Niukka ilmaisu on tuonut kuplivalle laulajalle uudenlaista oppia. – Olen huomannut sen, että myös kurinalaisessa ilmaisussa ihmiset kokevat tunteiden tulevan vahvasti läpi. Se on tehnyt hyvää minulle, joka joskus tahtoo säheltää liikaakin. Nykyään myös duona Sisarukset ovat olleet lähes koko elämänsä hyvinkin läheisiä ja laulaneet useissakin yhteisissä kokoonpanoissa, joista tunnetuin lienee MeNaiset. Silti he eivät olleet ennen aikuisikää koskaan esiintyneet duona. Viime vuosina asia korjaantui verkkaisesti ja kansanmusiikkia seuraava yleisö on oppinut tunnistamaan Perriin Tyssit yhtyeeksi. Ensikuulemalta hämmentävällä nimellä on hyvin looginen tausta. Perrii oli – ja on edelleen – tyttöjen kotitilan nimi. Tyssit on taas savolainen ilmaus käsitteelle tytöt. Duo sai alkunsa arkistomateriaaliin tutustumisesta. Kansanmusiikin opiskeluun kuuluu olennaisena arkistojen käytön opiskelu ja kumpikin huomasi löytävänsä runsaasti myös kerimäkeläistä aineistoa. Tuntemattomia lauluja ja myös läpi Suomen levinneitä sävelmiä. Myös kenttätyö kuului opiskeluun ja Eila keräsi tietoa Silvolan ja Anttolan musiikkiperinteestä ja etenkin Ensio Karhun laulut tekivät vaikutuksen. Levyä ryhdyttiin suunnittelemaan sovituksia tehden jo kymmenen vuotta sitten. Ruuhkavuodet kuitenkin viivästyttivät hanketta. Muutama vuosi sitten ajatus esitettiin Kerimäellä ja vastaanotto oli innostunut. Kun lopulta levyn tekemiseen saatiin apuraha, oltiin tilanteessa, että hanke oli pakko toteuttaa. Perriin Tyssit -levy ilmestyi vuonna 2014. Alun pitäen levylle harkittiin vierailevia muusikoita, mutta kun aikatauluja ei saatu sopimaan, päättivät siskokset tehdä kaiken itse. Sirkka soittaa levyllä harmonikat ja kanteleita ja Eila kontrabassoa, kanteletta ja jouhikkoa. Näillä varustein käydään myös keikoilla. Esiintymisiä on ollut kotipaikan lähiseuduilta Sepän Soittoon ja Seurasaaren kautta Sommeloon. Yksi mieleisimpiä esiintymisiä oli viime kesän Suomen ensimmäisen kansanmusiikin kunniaksi pystytetyn muistomerkin paljastustilaisuudessa. Duo-toimintaa on tarkoitus myös jatkaa, mutta kummankin aikataulut ovat sen verran tiiviit, että yhtyeen markkinoimiseen ei kerta kaikkiaan liikene aikaa. Keikkaa tehdään silloin, kun pyydetään. Hyvällä syyllä voi sanoa, että Kososen sisarukset ovat niitä viimeisiä, jotka ovat oppineet laulunsa äideiltä ja mummoilta. Ovatpa ikäluokassaan myös harvinaisia poikkeuksia. Kansanmusiikin perinteen jatkuminen tapahtuu nykyään koulutuksen kautta. Ilman Sirkan ja Eilan kaltaisia tekijöitä olisi kansanmusiikiin tilanne nykyään paljon ankeampi. Isänmaa ja perinteen jatkuminen eivät työtä tehdessä ole kuitenkaan päällimmäisenä mielessä. – Me ollaan puhuttu, että yksi tärkeimmistä tehtävistä tässä työssä on olla ilontuoja. Perriin Tyssit esiintyi kesällä Kuhmon Sommelossa ja seuraavan kerran heitä kuulee Keravalla A.Aimo-klubilla lokakuun lopussa. Jo rm a A iro la
• 10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017
• S ara Puljula on useimmille pääkaupunkiseudun musiikintekijöille tuttu työtoveri tai ainakin töistään tunnettu. Jos vähänkään seuraa teatteria tai musiikkielämää Saran nimeen on törmännyt väistämättä. Projekteja tuntuu olevan paljon ja koko ajan. – Vaikka olenkin työllistynyt kiitettävästi, se ei tarkoita, että koko ajan olisi kalenteri täynnä, Sara toteaa. Pelon ja ilon kautta Monta kertaa projekteja suunniteltaessa ei edes soiteta tunnetuimmille nimille, koska oletetaan automaattisesti, että heidän kalenterinsa on täysi. Samaan aikaan kyseinen henkilö saattaa istua kotona ja odottaa juuri sitä puhelua. Sarallekaan puheluiden odottaminen ei ole aivan tuntematonta, joskin töitä on riittänytkin hyvin. Niin hyvin, että kotisivuille ei ole ollut tarvetta. Itsensä markkinoinnista hänelle tulee mieleen yksi opiskeluaikana teattereille lähetetty kirje otsikolla: ”Teatterimuusikko etsii teatteria tositarkoituksella.” Muutoin työt ovat löytäneet tekijänsä siitä lähtien, kun Sara tuli opiskelemaan SibeliusAkatemiaan Helsinkiin. Kaksi viikkoa muuton jälkeen hän löysi itsensä ensimmäisestä teatteriproduktiosta. Työnhakukirjekin tuotti töitä ruotsinkielisissä teattereissa. – Soittivat ja kysyivät, osaanko ruotsia. Sanoin vitsikkäästi, että ”ilman muuta lufts annat!”, eikä ollut mitään hajua, mihin kielitaito riittäisi, Sara nauraa. Pelon, häpeän ja ilon kautta kohti tuntemattomia, suuria tai pieniä haasteita, on ollut Saran elämänohje. Sama periaate auttoi urassa alkuun jo neljätoistavuotiasta soittajaa. Yksityistunnit kotona vaihtuivat silloin Lapin musiikkiopistoon, jossa pääsoittimena olivat rummut. Opetus perustui klassiseen musiikkiin, mutta jo ensimmäisellä teoriatunnilla opettaja Risto Lehtonen kysyi, kiinnostaisiko kansanmusiikki, kun Lapin tunnetuin tanssiryhmä Rimpparemmi tarvitsisi säestäjiä. Ensimmäinen vastaus oli ”ei”. – Risto taivutteli, että kokeilisitko kuitenkin. Eksoottiset soittimet, kuten noitarumpu veivät mennessään. Rimpparemmin säestysryhmästä tulikin varsinainen keikkatyön korkeakoulu. Yli kymmenen vuoden aikana Sara teki ryhmässä pitkästi yli kaksituhatta keikkaa. Ohjelmisto oli monipuolista ja samalla laajeni soitinvalikoima. Alun noitarumpu, lusikat ja muut rytmisoittimet saivat rinnalleen kontrabasson, kun vakiosoittaja oli liian kiireinen kaupunginorkesterin riveissä. – Harjoituksissa ihmeteltiin basistin puutosta ja joku sanoi, että Sarahan soittaa mitä vaan, ja siitä sitten kävin kylmiltään basson varteen. Muutaman minuutin päästä piti lopettaa, kun sormissa oli vesikellot. Mutta siitä se lähti. Unkarin reissulla tuli tutuksi maan kansallissoitin cimbalom, romanimusiikista tuttu vasarapiano. Sara soitti sitä seitsemän vuotta keikoilla käyden kursseja Unkarissa ja vierailipa opettaja myös Rovaniemellä. Nyt cimbalom on jäänyt. – Ei ole ollut tarvetta ja toisaalta sehän on sellainen lentokentän kokoinen, hankalasti kuljetettava soitin. Jotain kepeämpää sukulaissoitinta voisi taas kokeilla. Alusta asti myös teatterissa Lukioikäisenä Sara sai ensimmäisen teatterimuusikon keikan Rovaniemen kaupunginteatterin Nummisuutareissa. Innostus oli välitön ja loppua ei näy. Lukion jälkeen Sara kävi kokeilemassa Sibelius-Akatemian pääsykokeita, mutta päätyi ottamaan vauhtia ensin Kokkolan konservatoriosta. Kuten moni muukin tämä päivän tunnetuista kansanmuusikoista. Sibelius-Akatemian ovet aukesivat seuraavana vuonna 1997 ja Sara otti siitä kaiken irti. Kontrabasson soittoon ei kansanmusiikin osastolla ollut edes opettajaa ja senkin vuoksi sivuaineita piti ja sai haalia myös jazzja klassisen musiikin osastoilta. Pelkkää auvoa ei opiskelu kuitenkaan ollut. – Parhaimmillaan opetus oli loistavaa, huonoimillaan siitä ei ole mitään sanottavaa!Tuohon aikaan monet klassisen osaston opettajat eivät edes yrittäneet peitellä nuivaa asennettaan kansanmusiikkiin. Mutta väliäkö sillä, pitkä opiskeluaika antoi mahdollisuuden opiskella sitä ja tätä ja ottaa irti, mitä koululla oli tarjottavana. Oli myös avarakatseisia opettajia, kuten Suomen Kansallisoopperassa uransa tehnyt Juha Pesonen . Samalla pääkaupunkiseudun monet teatterit antoivat mahdollisuuden soveltaa opittua käytäntöön. Yhdentoista vuoden opiskelujen jälkeen Sara valmistui maisteriksi ja jatkoi töitä. Oliko kaikki tosiaan näin helppoa? Positiivisen hullu multi-instrumentalisti Aikansa parivuotiaan Saran intohimoista ja vilkasta kattiloiden kolistelua katseltuaan, vanhemmat arvelivat sen olevan merkki musikaalisuudesta ja päättivät, että asialle pitäisi tehdä jotain. Sopivaa musiikkileikkikkoulua ei ilmeisesti löytynyt, mutta pianonsoiton kotiopettajaksi 6-vuotiaalle saatiin ”hullu kanttori”, joka ihmetteli kuinka Sara oli havainnut jonkin sävelen olevan epävireessä. Pianon soitto kuitenkin loppui kertaheitolla, kun Sara pääsi kokeilemaan oikeita rumpuja ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. Nyt joitakin vuosikymmeniä myöhemmin erilaisten pönttöjen kolistelu jatkuu ja työtovereiden mukaan leikkimielisyyskin on vielä tallella. 11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Teksti ja kuvat: Sauli Heikkilä
• 12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 – Ei tietenkään. Opiskeluun liittyvät paineet tutkintoineen, omat riittämättömyyden tunteet ja ylipäätään sen ratkaiseminen, mitä haluaa ja mihin pystyy on monen psyykelle melkein liikaa. Tein kaikki mahdolliset keikat ja produktiot opiskeluaikana mitä vastaan tuli, vaikka en välttämättä ollut perehtynyt juurikaan asiaan. Töissä oppii eniten, ja minulla on ollut etuoikeus soittaa itseäni parempien muusikoiden kanssa. Saran luonne, periksiantamattomuus, päättäväisyys ja positiivinen hulluus veivät kuitenkin eteenpäin ja muovasivat Sarasta pidetyn työtoverin niin yhtyeissä kuin teatterissakin. Tällä hetkellä teatteri on keskiössä syyskuussa Kansallisteatterissa viisi kertaa esitetyn Iiro Rantalan ja Riku Niemisen kanssa tehdyn Kumma peruna -esityksen sekä Laura Ruohosen ja Anna-Mari Kähärän käsikirjoittaman ja ohjaaman Tippukivitapaus-musikaalin vuoksi. Tippukivitapaus on koko perheen musikaali, jossa Sara toimii kapellimestarina, muusikkona ja laulajana/näyttelijänä. Teosta esitetään Kansallisteatterin suurella näyttämöllä marraskuun puolesta välistä vuoden 2018 kevääseen. Sinne asti ovat tulevat työt tiedossa. Freelanceria ei kuitenkaan huoleta. – Aina on puhelin kuitenkin soinut ja töitä löytynyt, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Oikeuksista kannattaa pitää kiinni Viimeinen lama on tuntunut kurittaneen erityisesti musiikin alaa. Yksi Saran mieluisimmista yhtyeistä, mielikuvitusvaltio Bordurian hullu, mutta taitava Orkestar Bordurka ei ole esiintynyt vuosikausiin, mutta pyrkii jälleen aktivoitumaan. Aili Ikosen , Milla Viljamaan , Vesa Norilon ja Saran kymmenen vuotta toiminut Hereä ansaitsisi Saran mukaan enemmän huomiota. Hereällä on ollut jonkin verran viime vuonna ilmestyneen levyn jälkeen esiintymisiä Suomessa, mutta muutoin työt ovat olleet pääasiassa teatteritöitä. Niistä sentään vielä maksetaan. Muutoin keikkapalkkiot ovat pudonneet paikoin minimitasolle tai sen alle. – Kuulin, että Berliinissä kahden setin jazzkeikasta maksetaan soittajalle kuusikymppiä... Jos eivät teatterimuusikon palkkiot päätä huimaakaan, lähettää Sara kuitenkin kiitokset Suomen muusikkojen liitolle, joka on onnistunut neuvottelemaan toimivat työehtosopimukset, joihin vedota. – Toiveeni olisikin, että muusikot jaksaisivat neuvotella edes työehtosopimusten mukaiset korvaukset. Monet tahot tarjoavat työehtosopimusten vastaisia sopimuksia mutta niihin ei pidä suostua. Kaikki sopimukset kannattaa aina tarkistuttaa Muusikkojen liiton lakimiehellä. Parempia aikoja odotellessa on vaikea ymmärtää, miten hyvin työllistävät koulutukset, kuten musiikkiteatteriammattilaisten kouluttaminen Lahdessa tai Joensuun ammattikorkeakoulun kansanmuusikkojen kouluttaminen kannattaa lakkauttaa. Lopetettujen koulutusohjelmien uudelleenaloittaminen se vasta kallista onkin. Monessa mielessä on kuitenkin menty myös eteenpäin. Monipuolisten muusikkojen ammattitaito on korkeammalla tasolla kuin varmaan koskaan, ja äänisuunnittelulle ja musiikille annetaan arvoa myös teattereissa. Joskin on myös tapauksia, joissa näytelmässä käytettävän musiikkiäänitteen soittajille budjetoidaan kuusisataa euroa, kun saman näytelmän valoihin löytyy kymmeniä tuhansia. Valittamaan Sara ei kuitenkaan suostu. Vaikka kuinka yrittää tivata hankalia tai ikäviä töitä, niitä ei tunnu löytyvän. – Kyllä lähes kaikki työt ovat olleet hauskoja ja kiinnostavia. Kaikissa ammateissa on toki varjopuolensa, se kuuluu elämään. Produktiot ovat joskus hieman raskaita prosesseja. Sara Puljula • Tuntiopettaja Sibelius-Akatemiassa • Teatterimuusikko (mm. Suomen Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri, Musiikkiteatteri Kapsäkki). • Muusikkona Teosto-palkitulla Milla Viljamaan ”Minne”-levyllä sekä kahdella Emma-palkitulla levyllä (Hilja Grönfors, Ammuu). • Muusikkona lukuisissa tanssiteoksissa sekä elokuvissa. • Musiikkikoulutus: Lapin musiikkiopisto, Kokkolan konservatorio, SibeliusAkatemia. • Yhtyeitä: Ulla Tapaninen & Nasevat kurtut, Johanna Juhola Reaktori, Orkestar Bordurka, Hilja Grönfors ja Latšo Džinta, Hereä. • Tärkeitä töitä: ”Homo!” ja ”Slava. Kunnia.” Suomen Kansallisteatterissa, ”Kielletyt laulut” sekä ”Yökyöpelit” Helsingin Kaupunginteatterissa. Saran vakiosetti: Cajon, udu, peltejä, käsiperkussioita ja efektisoittimia sekä kontrabasso Soittanut kymmenen vuotta rumpusettiä ja seitsemän cimbalomia. Opiskellut myös djembeä Suomessa ja Afrikassa. Tippukivitapauksen harjoitukset ovat pitäneet Saraa tänä syksynä kiireisenä. Sara toimii koko perheen musikaalin muusikkona ja kapellimestarina. Esitykset alkavat marraskuun puolen välin jälkeen Kansallisteatterissa.
• 13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Itsensä työllistävän freelancerin toimenkuvaan toki kuuluu paljon viesteihin ja puhelimeen vastailua, mutta kun tietää, että niistä ne tulevat työt ovat kiinni, senkin sietää. Unettomuutta aiheuttavat mm. esitysten ja jopa harjoitusten aikaansaamat ylikierrokset. – Biisit huutavat päässä tauotta! Teatterityössä ei pääse edes aamulla nukkumaan pitkään, kun harjoitukset alkavat ”jo” yhdeltätoista. Huumorilla, mutta rimaa laskematta Työyhteisön jäsenenä Sara on osaltaan tunnelman nostattaja ja pyrkii tietoisesti pitämään hyvää tekemisen menoa yllä, koska pitkillä harjoitusrupeamilla tai kiertuilla ei kukaan jaksa kuunnella valittamista. Saran mukaan melkein puolet työstä on tunnelman ylläpitämistä ja sosiaalista toimintaa. Toinen puoli on sitten soittoja esiintymistaitoa. Helpoksi hän ei kuitenkaan tunnustaudu. – Humoristisella hassuttelijalla on myös kriittinen puoli. En suostu laskemaan rimaa missään, mitä tulee sävelpuhtauteen tai rytmiin. Siitä on tullut sitten joskus lempeitä nimityksiä, kuten natsi tai rytmipoliisi... mutta hyvässä hengessä. Sara on mielellään työyhteisön jäsen ja ryhmässä tekijä ja muiden sävellysten toteuttaja. Vaikka haaveita omasta bändistä on kyselty paljon, ei sellaiseen ole tullut tarvetta. Eikä toisaalta myöskään aikaa. Mutta jos ihan pakko olisi lähteä sellaista suunnittelemaan, niin... – Ehkä siihen voisi tulla Grundströmin veljekset ja joku monipuolinen nainen... vaikka Kukka Lehto ... ja ... mutta mitä minä tekisin? Laulaisin? Kaikilla pitäisi kuitenkin olla jonkinlainen adhd tai vähintään yksisuuntainen mielialahäiriö! Sara ei pahemmin suunnittele tulevaisuutta, mutta pyydettäessä miettii tekevänsä joitain uusia aluevaltauksia. Laulunopiskelu voisi olla yksi niistä, koska taannoisessa Lady Macbeth -esityksen elämänsä ensimmäisestä Saran soololaulunumerosta Lauri Meri kirjoitti Helsingin Sanomissa, että ”bassoa soittavan Sara Puljulan esittämä Helvetin portinvartija on estradinumerona suorastaan täydellinen”.. Sara Puljulan esittämä Helvetin portinvartija on estradinumerona suorastaan täydellinen Lauri Meri, HS Helsingin suurimmat teatterit, Helsingin kaupunginteatteri ja taustalla näkyvä Kansallisteatteri ovat tulleet Saralle tutuiksi. Kaikilla mausteilla – kansanmusiikin ja kansantanssin elävät perinteet vuoden 2018 teemana Kansanmusiikin ja kansantanssin yleisteema vuonna 2018 on "Kaikilla mausteilla – kansanmusiikin ja kansantanssin elävät perinteet". Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen nimeämän teemavuoden tavoitteena on nostaa pienet paikallisperinteet ja perinteentaitajat valokeilaan ja osoittaa, että perinne on ihmisten tekemää ja se elää ajassa. Perinne ja tyylit eivät tunne maantieteellisiä raja-aitoja ja ne ovat siirtyneet ihmiseltä ihmiselle, kylistä toiseen ja valtakunnan rajojen yli. Aineettoman elävän kulttuuriperinnön teemavuosi pohtii perinteen merkitystä, eri tapoja sen elinvoimaisuuden säilyttämiseksi, paikallisuutta, globaalia luonnetta, arvoa ja merkitystä ihmiskunnalle. Tavoitteena on lisätä sekä alan toimijoiden että suuren yleisön tietoisuutta kulttuuriperinnön niin globaaleista, valtakunnallisista ja paikallisista ilmiöistä. Teemavuoden toteuttaminen liittyy Unescon yleissopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesesta, jonka Suomi hyväksyi vuonna 2013 ja jonka tavoitteena on edistää elävän aineettoman kulttuuriperinnön suojelua sekä lisätä tietoisuutta sen merkityksestä. Osaltaan Edistämiskeskuksen ensi vuoden teema liittyy myös Kulttuuriperinnön eurooppalaiseen teemavuoteen, jonka Euroopan Unioni on nimennyt vuodeksi 2018. Suomesta löytyy kansanmusiikin ja kansantanssin alueilta lukuisia toinen toistaan värikkäämpiä ja mielenkiintoisempia paikallisperinteitä. Voitaisiinko vihdoin Suomessakin perinteen merkitystä ja arvoa tarkastella myös yhteiskunnan perustan roolissa – sellaisen kulttuurisen kivijalan, jonka päälle muu yhteiskunnallinen toiminta olisi luontevaa, järkevää ja hedelmällistä rakentaa. Matti Hakamäki, teematyöryhmän jäsen ja Kansanmusiikki-instituutin johtaja
• 14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 U rho Myllymäen musiikillinen lahjakkuus periytyi isältä Iisakki Myllymäeltä , HiskinIikkoolta (1891–1963), joka oli arvostettu pelimanni. Myös Urhon äidin Alinan käsityötaitoja ihailtiin, ja pariskunnan taidot tunnettiin laajalti. Iisakki Myllymäen tiedetään oppineen soittamaan Kauhajoen Harjankylän myllyllä sinne 1889 muuttaneen Jooseppi Saarikosken eli Mylläri-Juuseen opissa. Tämä oli tunnettu hääpelimanni yhdessä lyömättömän soittokaverinsa, niin ikään mylläri Alfred Metsärannan eli Jupakan Alfreen kanssa. Myllärit soittivat vesimyllyn myllykamarissa, ja nuorempi polvi kuunteli. Näin myös Iisakki Myllymäki oppi soittamaan: itse sinnikkäästi harjoittelemalla, mestareita kuuntelemalla sekä heidän soittoaan matkimalla. Urho eli lapsesta saakka Harjankylässä Hiskilässä, jonka pihapiirissä asui ajan tavan mukaan useampi sukupolvi. Lapsuus pienessä tuvassa oli ”köyhää mutta mukavaa”. Hiskilään oli kyläläistenkin kiva piipahtaa, sillä Iisakki soitti mielellään ulkona kaivon kannella, myöhemmin yhdessä Urhon kanssa. Urhon soittotaival alkoikin isä-Iikkoon mukana kymmenvuotiaana, ja pian poika sovitti oman soittonsa isän soiton mukaan. He soittivat mielellään yhdessä, ja samankaltaisen soittotavan vuoksi yhdessä soittaminen oli helppoa ja mukavaa. Urho on kertonut talkootanssien ja kruunuhääsoittojen olleen hänen soittonsa lähtökohta lapsesta saakka. Hän Urho Myllymäki loi eteläpohjalaista kaksirivisperinnettä Teksti: Niina Kiprianoff Kuvat: Kansanmusiikki-instituutin arkisto, Leo Torppa Suomen ohella tulee kuluneeksi sata vuotta myös kauhajokisen mestaripelimanni Urho Myllymäen (1917–1995) syntymästä. Luontainen lahjakkuus ja musiikillinen verenperintö tekivät hänestä arvostetun mestaripelimannin, kaksirivisen haitarin ja viulun soittajan sekä eteläpohjalaisen kansanmusiikin puolestapuhujan. Risto Ala-Ikkelä ja Urho Myllymäki hevoskulkueessa Kaustisella 1970.
• 15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 kertoi soittaneensa 1930-luvulla useita kruunuhäitä isänsä ja muiden harjankyläläisten pelimannien kanssa. Vuoden 1936 keväällä Urho solmi avioliiton, ja perheeseen syntyi kaksi tytärtä. Urho palveli sodassa etulinjan tykistössä vetäen puhelinverkkoja. Rauhan koitettua hän palasi kotiin Harjankylään ja työllistyi sähkömiehenä. Tunnelma Hiskilän mäellä oli ajan mukainen. Perheessä seurattiin tiiviisti maailman menoa sekä keskusteltiin ja kuunneltiin radiosta uutislähetysten lisäksi lähinnä tanssimusiikkia, kupletteja ja pelimannimusiikkia sekä hengellistä musiikkia ja virsiä. Myllymäki peri myös lahjakkuuden kädentaidoissa; hän teki taitavia ja taiteellisia tuohija metallitöitä, ja metsässä hänen käteensä tarttui kummallisia luonnon muovaamia oksia ja muita puunkappaleita. Aktiivisuus yhdistystoiminnassa palkittiin, ja maltillisena keskustelijana tunnettu mies valittiin kunnanvaltuustoon kahteen otteeseen 1960-luvulla. Valtuutetun viisautta ihmissuhteissa kehuttiin, sillä hän ei antanut erilaisten ajatusten ja politiikan häiritä ystävyyssuhteita. Perusteltuja ja hyvin valmisteltuja puheenvuoroja Myllymäki käytti paljon. Kansansoittokilpailujen kuningas Iisakki ja Urho osallistuivat 1940-luvulta alkaen useisiin kansansoittokilpailuihin. Kilpailut olivat molemmille hyvin tärkeitä osaamisen osoittamisen foorumeita; Urhon lukuisat kunniakirjat ja valokuvat kertovatkin ahkerasta pelimannista ja kilpailumenestys puolestaan osaamisesta, lahjakkuudesta ja sinnikkäästä harjoittelusta. Esiintymistilanteisiin ja varsinkin kilpailussa soittamiseen tuli keskittyä hyvin; silloin niin Iisakin kuin Urhon ilme muuttui ja vain musiikki sai kaiken huomion. Urho saattoi 1950-luvulla kahmia samoista kilpailuista ensimmäisen palkinnon sekä viulun että 1ja 2-rivisen haitarin soitossa. Urho pyrki soitossaan täydellisyyteen: hän soitti ja harjoitteli kappaleita korvakuulolta pienissä osissa niin kauan, että ne kuulostivat oikealta. Kun kappale vihdoin sujui, hän kirjoitti sen muistikirjaansa. Esiintymisten painottuessa kesäkaudelle oli talvella aikaa valmistella uutta ohjelmistoa ja merkitä sitä muistiin. Urho oli halukas oppimaan uutta ohjelmistoa, ja miellyttävät melodiat jäivät helposti hänen mieleensä. Näin hän omaksui laajan repertoaarin eteläpohjalaista ja varsinkin kauhajokista pelimannimusiikkia. Myllymäki suhtautui kunnioittavasti aiempien sukupolvien kansanmuusikoihin ja toi esiin pelimannimusiikin ja kulttuurin merkityksen maamme musiikkiperinteen tukijalkana. ”Iliman entisaijan pelimanneja me poijaat ei oltaasi palijo mitään!”, hän totesi. Hän myös silminnähden nautti esiintymisestä. Osaamisestaan saikin olla ylpeä. Rehvakas haitarinpalkeen vetäisy ja hymynkare kasvoilla kertoivat pelimannin soiton alkavan. Kansansoittokilpailujen kulta-ajan hiipumisen jälkeen Myllymäki oli kysytty esiintyjä, ja hän esiintyikin hyvin paljon ympäri maata sekä Pohjoismaita. Pelimannimusiikin siirtymistä konserttisaleihin Urho Myllymäki vierasti, olihan hän pikkupojasta kokenut soittamisen ja kansanmusiikin häiden tai tanssien käyttömusiikiksi. Hän oli kuitenkin rutinoitunut esiintyjä paitsi yksin, myös erilaisissa yhtyeissä. Esiintymistilaisuuksien kirjo oli laaja, harjankyläläisen tyhjän heinäladon “kökäkemuista” aina Yhdysvaltain 200-vuotisjuhlaseremonioihin Michiganissa. Urho Myllymäki nimettiin 1971 neljänsillä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla mestaripelimanniksi ensimmäisenä kaksirivisen taitajana. Kärsivällinen opettaja Myllymäki esiintyi usein yhdessä 1990 mestaripelimanniksi nimetyn saman kylän toisen taiturin Risto Ala-Ikkelän kanssa, joka on tänäkin päivänä näkyvä hahmo esimerkiksi Kaustisen juhlilla. He keksivät kaksirivisineen yhteisen soittotavan, joka poikkesi perinteisestä pohjalaisesta soittotyylistä: Myllymäki soitti melodian, jota Ala-Ikkelä omilla kuvioillaan koristeli. Vaikka kaikki yksija kaksirivisen taitajat eivät heidän uutta soittotyyliään hyväksyneetkään, he itse nauttivat yhdessä esiintymisestä. Kahden miehen soittotyyliä vieroksuville Urho vastasi verraten kansanmusiikin muuttumista pieneen koivuun: “Kansanmusiikki on kuin visaanen koivu. Se kasvaa joka kerta erilaasena ja jokainen pelimanni soittaa sen omalla tavallaan”. Mestaripelimanni halusi jakaa osaamistaan myös muutamille oppilailleen. Myllymäki oli kannustava ja kärsivällinen opettaja, joka jaksoi yhä uudelleen soittaa katkelman kappaleesta oppilaalleen. Näin hän itsekin opiskeli soittoreissuilla kuulemiaan kappaleita. Myös nuottikirjoituksella oli opetuksessa osansa, mutta mestaripelimanni korosti aina nuotin olevan viitteellinen muistilappu. Kappale täytyi opetella ulkoa ensi tilassa, jotta musiikkiin saattoi antautua ja luoda siitä oman persoonallisen tulkintansa. Viulua Urho itse piti kaksirivistä haitaria rakkaampana soittimena, sillä haitari oli hänen mielestään raisumpi. Viulun äänessä häntä miellytti sen herkkyys ja kauneus, sydäntä koskettava ääni. Musiikin merkitys mestaripelimannin elämässä oli suuri, sillä iäkkäämpänäkin hän edelleen harjoitteli ja esiintyi paikallisen pelimanniryhmän, naapurin klarinettimestareiden ja useiden muiden soittokavereiden kanssa ja viihtyi varsinkin Speleissä. Joka päivä hän otti soittimensa esiin ja harjoitteli, sillä taito ruostui hänen mukaansa nopeasti ilman päivittäistä harjoittelua. “Muilla saa olla taloot, autot ja uima-altahat, mulle on antanu elämä pelimannina monin kerroon, matkat maailmalle ja monta hyvää muistua. Sitä soittaa ilohon ja suruhun ja silloon kestää putuamiset vaikka kuinka syvälle!”. Mestaripelimanni Urho Myllymäki Kaustisella 1975.
• 16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Sarjaa tuottaa: Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Mikko Viemerö Isoisoäidin itkun lumo Bulgarialais-suomalaisessa kodissa kasvanut Anna Dantchev olisi nuorena halunnut olla kuin kuka tahansa nuori, kuulua joukkoon eikä olla erilainen. Pohjois-Pohjanmaalla Haapavedellä sijainneessa kodissa soi kaikenlainen musiikki rockista klassiseen ja bluesista jazziin ja yhtälailla niin bulgarialainen kuin suomalainenkin kansanmusiikki. Identiteettiään etsivä Anna siirtyi kansanmusiikin ääreltä soulbändiin kahdeksaksi vuodeksi, kunnes huomasi että niin nautinnollista kuin bänditoiminta olikin, hän kaipasi bulgarialaista laulua niin että koski. Myös kaunis muisto isoisoäidin itkuista houkutti takaisin perinnemusiikin pariin. A nna Dantchevin vanhemmat muuttivat Haapavedelle töiden perässä juuri ennen Annan syntymää. Muusikkoisä toimi musiikinopettajana ja perehtyi syvällisesti paikalliseen kulttuuriin. – Bulgarialainen isäni ihastui suomalaiseen perinnemusiikkiin soittoreissuillaan ja muutettuaan Haapavedelle hän ryhtyi Haapaveden pelimanniryhmän vetäjäksi. Hän teki kenttätyötä ja keräsi ja nuotinsi Haapaveden viulupelimannisävelmiä. Kotona kuunneltiin likimain kaikenlaista musiikkia eikä rajoja määritelty, mutta harrastusten kautta painotus oli suomalaisessa ja bulgarialaisessa kansanmusiikissa. Annasta tuli ”pikkupelimanni” sekä musiikkiopiston pianonsoiton oppilas ja folk-kursseista sekä Haapavesi Folkista tuli hänelle jokavuotista toimintaa. Opintovuodet Jyväskylässä käsittelivät musiikkitiedettä, kulttuurijohtamista, maailman historiaa sekä kasvatustiedettä. Laulua Anna on opiskellut myös bulgarialaisten mestarilaulajien opissa paikan päällä Bulgariassa. Parhaillaan Anna viimeistelee toista maisterintutkintoaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian GLOMAS-opinnoissa. Ruuhkavuosia on vietetty kun tämän lisäksi hän on perustanut perheen ja kartuttanut työkokemusta muun muassa Teostossa ja ohjelmatoimistossa. Parhaillaan Anna toimii kulttuurija järjestösihteerinä Karjalan Liitossa. Lisäksi hän tekee erilaisia soolokeikkoja, opettaa bulgarialaista laulua ja virittelee pikkuhiljaa myös uutta bändiä. Musiikin tutkimuksen alalla Anna keskittyy tällä hetkellä bulgarialaisen itkuvirsiperinteen tutkimukseen. Ei vähiten siksi että hänen isoisoäitinsä oli itkijänainen Etropolessa, Balkanin vuoristossa. Puhuttaessa laulamisesta Anna vakavoituu.– Koen, että laulu on erittäin voimakas instrumentti. Laulu ja laulaminen ovat hyvin yksilöllisiä asioita; laulaja on itse oma instrumenttinsa, ja ainoastaan hän itse pystyy soittamaan instrumenttiaan. Koska laulu on niin henkilökohtainen asia, lauluinstrumentin sointiin vaikuttavat laulajan fyysisten ominaisuuksien lisäksi oma identiteetti – ainakin minun tapauksessani. Vaikka lauloin kotona bulgarialaisia lauluja ja ne olivat suuri intohimoni, niin kodin ulkopuolella en välttämättä halunnut laulaa niitä. Koin että bulgarialaisten laulujen myötä minut leimattiin – sekä hyvässä että pahassa. Oma monikulttuurinen tausta on vaikuttanut Annaan monin tavoin, mutta erityisesti luonnollisena avoimuutena eri kulttuureja kohtaan. Laulamisellaan Anna haluaa vaikuttaa ihmisiin kulttuuritaustasta riippumatta, tuoda hyvää mieltä välittämällä tunteiden kirjoa. – Samalla kun pidän yllä omaa perinnettäni, haluan viedä sitä eteenpäin. Laulaminen on myös tarinankerrontaa ja vanhojen tarinoiden teemat eivät välttämättä ole niin kaukana tämän päivän elämästä kuin voisi kuvitella. Lauletaan rakkaudesta, kuolemasta, syntymästä, ilosta ja surusta. Bulgarian voice from Finland -brändillä toimiva Anna haluaa tehdä vanhoja bulgarialaisia lauluja tutuksi Suomessa ja muuallakin sekä uudistaa omaa perinnettään. – Haluan myös kertoa tämän päivän tarinoita käyttäen omaa perinnettäni eräänlaisena estetiikka-alustana. Suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristumisen haasteet saavat Annan mietteliääksi, mutta ei ollenkaan toivottomaksi. – Suomeen tulleet kulttuurit jatkavat omaa eloaan myös Suomessa, perheissä ja yhteisöissä. Niitä pidetään yllä, mutta ne myös muokkautuvat uudessa ympäristössä. Musiikki sitoo yhteisöjä yhteen. Vanhempi kansanperinteen kerrostuma kohtaa uuden kotiutuneen perinteen ja syntyy fuusioita, ja toisaalta myös rinnakkaiseloa. ESITTELYSSÄ Anna Dantchev SYNTYMÄPAIKKA: Haapavesi AMMATTI: laulaja, kouluttaja, säveltäjä, sovittaja, tutkija, järjestösihteeri NYKYINEN KOTIPAIKKA: Helsinki YHTYEET: Anna Dantchev Band ELÄMÄN MOTTO: Nu är vi här
• Pekko Käppi KOLUMNI Ystäväni Facebook-seinällä käytiin vilkasta keskustelua ensi marraskuussa Tavastia-klubilla järjestettävästä Etnogaalasta. Keskustelussa ruodittiin ensin gaalan palkintokategorioita, mutta kunnon nettikeskustelun mukaisesti uusia aiheita pulppusi pääja sivulauseista lisää sitä myöten kun vastauksia ilmaantui. Seurasin tuota mielenkiintoista keskustelua erään kansanmusiikkiorkesterin keikkabussin takapenkillä läpi syyskuisen Suomen maan. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Puhe pulppusi autossa ja internetissä. Keskustelussa vilahti, kuten monesti aikaisemminkin kansanmusiikin nykytilaa pohdittaessa yleisehkö käsite ”meidän ala”. Ymmärtääkseni tällä tarkoitetaan kansanmusiikkiin tavalla tai toisella sekaantuneita ihmisiä, jotka muodostavat yhteisön, johon kuuluu tietty ihmisjoukko, ”me”. Tällä joukkiolla on ilmeisesti omat, toisista aloista oleellisesti poikkeavat arvonsa, ideologiansa ja filosofiansa. Toinen usein esiintyvä aihe on ”meidän alan” arvostus tai sen puute. Lisäksi välillä kuulee, että ”meidän ala” tai kansanmusiikin ”kenttä” olisi jakautunut ja vieläpä siten, että ”meistä” on tullut useita uusia ihmisryhmittymiä, joilla on ilmeisesti omat toisista poikkeavat arvonsa, ideologiansa ja filosofiansa jotka eivät kohtaa. Kuulostaa kieltämättä aika ”raffilta”, kuten nuoriso joskus sanoo. Jostain syystä minua alkaa pelottomaan melko nopeasti, kun puhutaan painokkaasti, joistain muutamaa ihmistä isommasta ryhmästä sanalla ”me”. Kuka kuuluu joukkoon? Kuka sen päättää? Ketä mahtavat olla ”ne”? Vanhan musiikin hämyt, crustipunkkarit, suomitangoentusiastit, forestfolkkarit? Saako kansanmuusikko soittaa jatsia? Salaa? Jos lisätään kansanmusiikki sanan eteen tarkentava termi ”suomalainen”, tulee rajauksesta pintapuolisen selkeä, mutta siitä päästään yhdellä sivuaskeleella huolestuttaville vesille. Mitä on suomalainen kansanmusiikki? Onko esimerkiksi inkeriläinen runolaulu tai suistamolainen jouhikonsoitto suomalaista kansanmusiikkia? Kiinnostavaa. Kuka on suomalainen? Olen syntynyt Tampereella. Olen puoliksi karjalainen, isäni puolelta, mutta olen viettänyt lapsuuteni kaukana Laatokan kupeesta, kuohuvan Vuoksen rannalta sekä Tampereelta ja asunut sittemmin kymmenissä paikoissa. DNA-tutkimuksen perusteella Käpit tulevat Afrikasta. Kuka minä olen? Tässä vaiheessa palasin hetkeksi vanhan tutun, vuonna 1981 ilmestyneen ”Kansanmusiikki” –kirjan pariin. Selaillessa kirjaa osui silmään moinen lausahdus koskien musiikkikulttuurillista muutosta, joka kiihtyi 1900-luvun alussa kun siirryttiin ”gramofonin ja radion aikakauteen”: ” Seuraintalon iltamien tilalle on tullut huoltoaseman baarin levyautomaatti. Keskivertosuomalainen niin maalla kuin kaupungissakin kuuntelee vajaan tunnin sävelradiomusiikkia päivässä ja töllöttää pari tuntia televisioita. (toim. Asplund & Hako 1981, 17) Onpa haikeeta tekstiä! Huoltoasemilla ei ole baaria tai levyautomaattia. Eikä ole oikein huoltoasemiakaan. Radio on muuttunut ja kohta se katoaa. Maailma ja musiikit muuttuvat. Arvotkin ovat milloin mitäkin ja yllättävän usein ne ovat jotenkin epäilyttäviä tai sitten niin universaaleja, etteivät ne edes tarkoita mitään. Syntyy kummia käsitteitä ja asetelmia: me/ne, hanuri/harmonikka. Mikä onkaan kansan vastakohta vuonna 2017? Ihminenkö? Ihminen on oliona ihana ja ihan älyttömän tyhmä. Ihminen! Se töllöttää ja pelkää muutosta. Kuten eräs pettynyt fani tokaisi kun erään punk-yhtyeenä aloittaneen, sittemmin suuren kansansuosioon yltäneen rock-yhtyeen ensimmäinen, liikaa ”progen” suuntaan ilmeisestikin viitannut seiskatuumainen ilmestyi: ”Taitaa olla skenen periaatteet jätkille yks vitun maku!”. Näin suloisesti arvot, periaatteet ja arvostus läpäisevät kaikki genret. Onkohan missään skenessä kaikki juuri niin kuin pitää? Vaikuttaa, että ”meidän ala” on jonkinlainen onnen kaukomaa, joka manifestoituu vain ajoittain tai ei ikinä. Ala ei jostain syystä pääse puhkeamaan parhaaseen loistoonsa. Alaa ja sen ihmisiä koetellaan tämän tästä ja muut alat kokevat kai sitten kohtuullisempaa kohtelua. Älkääs ny! Luultavasti suomalaisella kansanmusiikilla ei ole koskaan mennyt näin hyvin. Vaikka tekemistä toki riittää. Kauniimpia kesämuistojani on erityinen hetki viime kesän Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. Koivupuun juurella, festivaalialueella korviini tulvi kaikenlaista musiikkia, kaikista mahdollisista suunnista. Tuntui totisesti, että kenttä on jakautunut, mutta juuri oikealla tavalla. Se on jakaantunut miljooniksi uusiksi organismeiksi, kuin solut uutta elämää alustaessaan. Nautin tuosta jakautuneesta kakofoniasta suunnattomasti. Söin lakua, kuuntelin ja katselin. En ajatellut alaa, arvostusta tai arvoja. En ajattele niitä nytkään, enkä sen puoleen eilenkään. Eilen soitin jouhikkoa ja lauloin. Tein pienen laulun, joka genreä tai arvoja en pysty määrittelemään. Ehkä se on polska tai sitten siitä tulee polkka tai hyvä pitkä laulu. Ehkä siitä tulee hitti, todennäköisesti ei. Se ehkä soi radiossa, telkussa, internetissä, korvalappustereoissa tai sitten ei. Tienaan sillä lapselle uudet kumpparit. Jos en niin, sitten pitää keksiä muita rahoituskeinoja. Myös huomenna aion soittaa jouhikkoa ja laulaa ja tehdä pienen laulun...Jatkan niin kauan kuin henki minussa pihisee tai sormet ja suu ja pää toimivat. Viikon päästä ehkei näin ole, en tiedä ja se on hienoa se. Entropia lisääntyy. Hyvät kansanmusiikin, ”alan” ihmiset! Keskustelkaa toki, mutta ennen kaikkea tanssikaa, soittakaa ja laulakaa maailma täyteen! Kirjoittaja on laiska, mutta harmiton, vuonna 2003 pronssisen pelimannimerkin suorittanut ensimmäisen polven jouhikonsoittaja, joka uskoo maailman nuorisoon. Make Kansanmusiikki Great Again! 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 To m m i A nt to ne n St ud io 18 51
• 18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 I talialainen Arcangelo Corelli (1653– 1713) ja eteläpohjalainen Lampaanpolska ovat lähempää sukua kuin luulisi. Molemmat perustuvat samaan folia-sointukulkuun, joka levisi ympäri Eurooppaa, saaden näinkin eri muotoja. Corelli sävelsi sen pohjalta kuuluisat La Follia -variaationsa vuonna 1700. Suomeen folia rantautui Ruotsin kautta ja tunnetaan muun muassa lauluna ”Yksi, kaksi, kolme, neljä, anna iloinen olla...” Lontoon maineikkaalla Proms-festivaalilla kattauksen suomalaista musiikkia esittivät tänä vuonna Anu Komsi , Milla Viljamaa , Eero Palviainen , Andrew Lawrence-King sekä Kreeta-Maria Kentala . Viimeksi mainittu on maamme merkittävimpiä barokkimusiikin spesialisteja mutta myös kaustislainen pelimanni, jonka isä oli kirkkomuusikko, musiikinopettaja, pelimannipiirien vetäjä ja Hääkuoron perustaja Aaro Kentala ja vaari pelimanni ja säveltäjä Viljami Niittykoski . Kaustisella kansanmusiikki ja klassinen musiikki ovat aina kulkeneet rinnakkain. Viulusointi on klassisen puhdas ja mehevä. – Kaustislaisilla ei ole ollut rajoja, kertoo Kreeta-Maria Kentala. Isä saattoi innostua tekemään tyttökuorolle sovituksen vaikka Syksyn sävelen voittajakappaleesta. Konsta soitti Montin Czardasta ja Händelin Largoa, vaari veteli viululla Mozartin turkkilaista marssia. Proms juhli Suomea Kun Proms-festivaali otti yhteyttä ja halusi huomioida Suomen 100-vuotisjuhlan, Kentala pyysi mukaan viisi muusikkoa, jotka eivät olleet soittaneet viisikkona ennen yhdessä. – Anun olen tuntenut ihan pienestä tytöstä saakka. Eero, Andrew ja Milla ovat kaikki vapaan säestyksen ja improvisaation huipputaitajia. Sovitukset tehtiin pitkälti suoraan harjoituksissa, valmiita stemmoja ei juurikaan ollut. Ohjelmisto koottiin lyhyemmistä kappaleista koostuviksi seteiksi, jokaisessa selkeä punainen lanka. Polskaa, kaustislaisia lauluja ja pelimannikappaleita, ikivihreitä kuten Kreeta Haapasalon Kanteleeni. Ookkos syöny sianlihaa -laulussa kaikki naiset pääsivät laulamaan sydämensä kyllyydestä. Englantilainen harpisti Andrew Lawrence-King kuuluu kansainväliseen kärkeen vanhan musiikin saralla ja on työskennellyt paljon Suomessa. Viime aikoina hän on perehtynyt syvällisesti muun muassa piae cantiones -sävelmistöön, ensimmäiseen suomalaiseen nuottikirjaan (1582). Hän on myös säveltänyt oopperan Kalevalan pohjalta, jossa liikutaan runoKansanmusiikki ja barokki ovat samaa perhettä Gerrit van Honthorst, Konsertti, 1623. Kansanmuusikot ja barokkimuusikot ovat monilla tavoin hengenheimolaisia, ja viime aikoina tämä yhteys on päässyt yhä useammin näkyville. Krishna Nagarajan tohtorikonsertissa kuultiin suomalaisiin kansansävelmiin perustuva barokkityylinen tanssisarja, ja Kreeta-Maria Kentala yhdisti Proms-festivaalilla Corellia ja Lampaanpolskaa. Tove Djupsjöbacka
• 19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 laulun tyylissä mutta omalla raikkaalla otteellaan. Promsissa kuultiin otteita molemmista projekteista. – Järjestäjät olivat tyytyväisiä ja yleisökin, ja esiintyjillä oli lystiä, Kentala iloitsee. Suora lähetys suurelle yleisölle ympäri maailman oli tietysti aika jännittävää! Tanssillisuus on tärkeää Barokkimusiikki ja pelimannimusiikki kulkevat Kreeta-Maria Kentalan elämässä rinnakkain. Soololevyllä Side by side (2016) ne paiskasivat kättä, kun Bachin vuonna 1720 säveltämät sooloviulupartitat yhdistyivät kaustislaisiin pelimannisävelmiin. E-duurisarjan preludista siirryttiin kuin varkain polskan tahtiin, Peltoniemen Hintriikin surumarssista d-mollisarjan allemande-osaan. – Idea syntyi aika lailla puolivahingossa. Ensin ajattelin tehdä erilliset sarjat, kaustislaisen sarjan Bachin rinnalle, mutta sitten tuntui vielä hätkähdyttävämmältä rikkoa ne. Projekti on saanut Kentalan mielestä poikkeuksellisen lämpimän vastaanoton ja palkintojakin on sadellut, muun muassa Yleisradion Vuoden levy ja Klassisen musiikin Emma. Itse hän oli varautunut siihen, että sekä kansanmusiikin että klassisen musiikin puritanistit saattavat raivostua. – Moni pitää Bachia niin pyhänä, ettei siihen saisi kajota. Mutta vastareaktioita on tullut hyvin vähän. Minulle tämä kai on yritys todistaa, että kaikki musiikki on pohjimmiltaan samasta lähteestä. Molemmat ovat hienoa ja täydellistä musiikkia lajissaan. Bachin sarja perustuu tansseihin, joten ydin on aika lailla sama kuin kaustislaisessa musiikissa. Kentala kokee saaneensa pelimannimusiikin syntymälahjana, ja hän naureskelee, ettei varmaan osaisi analysoida kaustislaista jenkkaa. – En varmaan osaisi opettaa pelimannimusiikkia, ainoastaan soittaa malliksi. Barokin olen opetellut aikuisiällä ja siitä osaan kyllä kertoa, millainen menuetti on ja miten sitä fraseerataan. Kun kysyn itse soittotyylien kohtaamisesta, Kentala miettii tarkasti. – Bach ja pelimannikappaleet hitsautuivat pikku hiljaa yhteen ja tyylit rupesivat lähestymään toisiaan. Ryhdyin fraseeraamaan kaustislaista vähän lennokkaammin, tuomaan esiin enemmän valoa ja varjoja. Ja onhan erilaista soittaa yksin kuin yhteissoitossa tai säestäjän kanssa. Bachia piti soittaa nopeasti ja keveästi, jotta sen osat saisi samaan svengiin kaustislaisten tanssien kanssa. Mielestäni Bachit hyötyivät siitä, etten ajatellut liikaa levytyskelpoista ja virheetöntä soittoa. Kansanmusiikkisvengissä jousenveto on sitkeämpi, painotetaan enemmän iskuja. Barokissa svengi kevenee ja jotkut painotukset ovat aivan päinvastaisia. Nykyään monet Suomessa käyttävät termiä folkbarokki näiden musiikkilajien kohdatessa. Kentala kertoo keksineensä tämän termin levyn nimeksi vuonna 2005. – Nyt se onkin termi, jolla kuvataan kaikenlaisia fuusioprojekteja, mikäs siinä! Mutta minähän en mitään folkbarokkia soita, soitan folkkia ja barokkia. Suhde nuottikuvaan yhdistää Sekä kansanmusiikin että barokkimusiikin piirissä ollaan totuttu siihen, että nuottikuva on vain viite. – Barokkimusiikissa saattaa olla vain viulurivi, bassorivi ja numerot, Kentala selittää. Säestäjä tekee niillä numeroilla tavallaan samaa kuin mitä harmoonilla tehdään pelimannimusiikissa. Jokaisella on oma tyyli säestää, riippuen kappaleen karakteerista. Melodiasoittajille koristelu on olennaista. – Varsinkin italialaiseen barokkimusiikkiin sisältyy paljon sellaista, jota ei ole koskaan kirjoitettu nuotteihin. Nuotissa saattaa lukea puolinuotti, mutta siihen onkin soitettu hyvin muhkeita koristeluja. Pelimannimusiikissakin nuotti on yleensä hyvin yksinkertainen versio, johon on lisätty kaikenlaista. Barokkimusiikin saa menemään jalan alle, esimerkiksi Pohjanmaalla toimivan Barocco boreale -orkesterin soittaessa Vivaldia – viulisteista suurin osa on myös pelimanneja. The Folk Seasons -levyllä (2016) huomionarvoinen on erityisesti värikäs säestysryhmä eli continuo. Continuosoitinnusta ei ole valmiina olemassa, vaan siinä voi käyttää mielensä mukaan erilaisia soittimia: selloa, urkua, gambaa, cembaloa, harppua – ja kannelta! Tanssisarjan lumo Barokkimusiikissa yksi suosituimmista formaateista oli tanssinumeroista koostuva sarja soolosoittimelle tai orkesterille. Bachin d-mollipartitaan kuuluu osista allemanda, corrente, sarabanda, giga ja ciaccona – kaikki ympäri Eurooppaa tunnettuja muotitansseja, jotka saivat eri maissa erilaisia muotoja. Suomeenkin kotiutui polska, joko Ruotsin kautta tai suoraan Puolasta – Suomea 1500-luvulla hallinnut Juhana-herttuahan oli nimittäin naimissa puolalaisen prinsessan Katarina Jagellonican kanssa, ja heidän poikansa Sigismund hallitsi jonkin aikaa molempia kuningaskuntia. Polskan matkasta ajassa ja Euroopassa Krishna Nagaraja tekee parhaillaan taiteellista tohtoritutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Italialais-intialaista alkuperää oleva muusikko muutti Suomeen vuonna 2012 opiskellakseen GloMas-maisteriohjelmassa. Hänen monipuolisuudestaan kertoo se, että hänet on nähty niin ahkerana vieraana kansanmusiikkifestivaaleilla kuin alttoviulistina barokkiorkestereissa ja tenorina kamarikuoroissa tulkitsemassa nykymusiikkia. Ensimmäisessä tohtorikonsertissaan tämän vuoden tammikuussa Nagaraja esitteli muun muassa hänen säveltämänsä tanssisarjan barokkiorkesterille, pohjautuen eurooppalaisten barokkitanssien sijaan suomalaisiin kansansävelmiin Mäkelääsen tulomarssista Karhunpeijaispolskaan. – Halusin kokeilla kansanja barokkimusiikin yhdistämistä sävellysja sovitustasolla, Nagaraja kertoo. Barokin aikaan Suomessa, tai maassa jota nykyKreeta-Maria Kentala U lla N ik ul a Bach ja pelimannikappaleet hitsautuivat pikku hiljaa yhteen
• 20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 ään kutsumme Suomeksi, ei juurikaan ollut säveltäjiä, joten luultavasti kukaan ei ollut tehnyt juuri tätä aikaisemmin. Euroopan mantereella tämän tekivät kaikki, Telemann ja kumppanit. Krishna Nagaraja painottaa myös sillanrakennuksen tarvetta eri muusikkokuntien välillä. Konsertissa esiintyi barokkiorkesteri, jonka soittajille kansanmusiikki ei välttämättä ollut ennestään niin tuttua. – Tällä tavalla esittelin heille kansanmusiikkia kielellä, jonka he jo tunsivat. Ajatus oli olla sävelmille uskollinen ja pitää kiinni artikulaatiosta ja svengistä. Maisterityön otsikoksi Krishna valitsi kaksi maailmaa yhdistävän FolkBaroquetermin, oikeastaan tietämättä paljonkaan termin käytöstä Suomessa. – Terminologiakeskustelu on tietysti loputon, mutta mikään genrenimi ei loppujen lopuksi ole minulle kovinkaan tärkeä. Kun mietin termiä, joka voisi kuvata tekemisiäni selvisi itse asiassa että FolkBaroque-termiä on käytetty Iso-Britanniassa jo 1960-luvulla kuvailemaan tiettyä kitaransoittotyyliä! Musiikki matkustaa Barokkimusiikkiin ja vanhaan musiikkin yleensä liittyy se, että tutkitaan historiaa ja paneudutaan huolellisesti. Krishna Nagaraja epäilee, että se oli yksi syy miksi hän alunperin innostui barokista. – Mitä kauemmas historiaan menee, sitä vähemmän tietysti tiedämme. Voimme kuitenkin nähdä esimerkiksi polskan kehityksen useamman vuosisadan aikana, kuinka sama sävelmä on kehittynyt esimerkiksi rytmiikaltaan. Niinsanottu historiallisesti tiedostava esittäminen ei kuitenkaan merkitse kahleita – ei ole tarkoitus selvitää ainoaa oikeaoppista tapa soittaa polskaa. Musiikki, ajatukset ja tunteet ylittävät rajoja paljon helpommin kuin ihmiset, Krishna toteaa. Hän on itsekin tästä oiva esimerkki. Alunperin hän oli innostunut irlantilaisesta ja skottilaisesta kansanmusiikista, mutta kun ystävä toi hänelle kokoelman pohjoismaista kansanmusiikkia, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. – Menin ihan sekaisin – mitä tämä fantastinen musiikki on?! JPP, Värttinä, Väsen, ajattele, muusikkoja joihin olen myöhemmin tutustunut ja päässyt jopa soittamaan heidän kanssaan! Kun mahdollisuus hakeutua GloMasopintoihin Helsinkiin aukeni, elämä otti uuden käänteen. Alusta asti oli selvää, että painopisteenä opinnoissa on pohjoismainen musiikki. – Kun muutin Suomeen tunsin itseni osittain ulkopuoliseksi, itsehän en oikeastaan kuulu mihinkään perinteeseen. Mutta minut otettiin äärimmäisen lämpimästi vastaan ja olen todella kiitollinen kaikille, jolta olen päässyt oppimaan. – Ainahan musiikki on kulkeutunut maasta toiseen. Telemann kävi Puolassa ja toi sieltä kaikenlaisia sävelmiä. Polskasta tuli pohjoismaista kansanmusiikkia koska ihmiset matkustivat sävelmiä mukanaan, ja soittimiakin! Viulu levisi Etelä-Euroopasta kaikkialle, avainviulukin tuli Keski-Euroopasta Ruotsiin. Tullessaan ulkopuolelta opiskelemaan paikallista perinnettä, Krishna Nagaraja on myös hyvin tietoinen kulttuurisen omimisen problematiikasta. – Minulle on kuitenkin lähinnä sanottu että älä huoli, näytä meille mitä musiikkimme sinulle merkitsee! Saanko siis luvan ottaa suomalaisen polskan ja muuntaa se joksikin muuksi? Rajanveto identiteetin ja vankeuden välillä on hiuksenhieno. Ja lisätessä jotain omaa on tietysti olemassa riski, että tuhoaa jotain siitä, mihin tässä musiikissa on alun perin rakastunut. Haastattelua tehdessä Krishna Nagaraja on juuri kotiutunut Tukholmaan, jossa hän viettää seuraavan vuoden vaihto-opiskelijana, osana tohtoritutkintoa. – Polska rantautui Suomeen Ruotsin kautta, joten tämä on luonteva paikka olla. Opiskelen muun muassa Sven Ahlbäckin ja Mikael Marinin johdolla, ja seuraava tutkintokonsertti tulee keskittymään selkeästi ruotsalaisiin teemoihin. Suolikielet kunniaan Viime aikoina barokkimusiikki on tullut kansanmusiikkipiireissä hieman muotiinkin. Esimerkiksi Ilkka Heinonen ja Alina Järvelä ovat kunnostautuneet myös tällä saralla. Karoliina Kantelinen on ollut laulusolistina Andrew Lawrence-Kingin teoksissa ja Ricardo Padilla soittanut tämän kokoonpanoissa jo vuosikausia. Kreeta-Maria Kentala kokee, että liikkuminen eri genreissä on rikkaus. – Aikoinaan piti tavallaan taistella vanhan musiikin esilletuomisen puolesta, ja oli vanhan musiikin spesialisteja ja muita soittajia. Nykyään monet soittajat opiskelevat barokin tyylejä vielä aikuisiälläkin, ja soittavat modernia ja barokkisoitinta rinnakkain. Barokkimuusikot käyttävät jousisoittimissa suolikieliä ja barokkijousi on erilainen kuin moderni jousi. Jos Kreeta-Maria Kentala vielä odottaa jotain, niin mahdollisesti suolikielibuumia kansanmusiikin kentälle. – Totta kai metallikielet ovat monella lailla yksinkertaisempia, mutta suolikielet olisivat niin paljon maanläheisempiä... Viljami-vaarikin soitti suolikielillä vielä 1970-luvulla! Niitä ostettiin Kaustisen osuuskaupasta, osastolta jossa luki Maatalous ja musiikki – sieltä sai viulunkieliä ja apulantaa. Eli eivät nämä asiat ole historiassa edes kovinkaan kaukana. Kansanmusiikin ja barokin yhteyksistä kiinnostuneet voivat tutustua Krishnan maisterityöhön osoitteessa: folkbaroque.wordpress.com Arto Järvelä, Krishna Nagaraja ja Ilkka Heinonen Nagarajan ensimmäisessä tohtorikonsertissa tammikuussa 2017. Ainahan musiikki on kulkeutunut maasta toiseen Jo rm a A iro la
• 21 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Suomen vanhin maailmanmusiikkifestivaali Etnosoi! täyttää 30 vuotta. Etnosoi! järjestetään marraskuun alussa Helsingissä. Tapahtumia on myös ainakin Tampereella. Maailman musiikin keskuksen järjestämä festivaali tuo Suomeen uusia artistituttavuuksia. Näin myös juhlavuonna. Lisäksi estradeille nostetaan mielenkiintoisia artisteja ja vahvaa osaamista Suomesta. Festivaalin ulkomaisista kärkinimistä marokkolainen Oum sekä puolalainen Joanna S?owi?ska tulevat Suomeen ensivierailulle. Casablancassa syntynyt ja Marrakeshissa kasvanut Oum-el Ghaït Benessahraoui – taiteilijanimeltään Oum – vangitsee hienovaraisella mutta väkevällä karismallaan. Oumin musiikki liikkuu estottomasti Marokon monien musiikin perinteiden kuten gnawan ja hassani-rytmien sävyistä jazzin, soulin ja sufin kautta takaisin perinteen äärelle. Marokonarabiaksi eli darijaksi kirjoitetut sanoitukset ammentavat marokkolaisesta perinteestä. Puolalainen, moninkertaisesti palkittu äänitaituri Joanna S?owi?ska tuo Etnosoi!hin Archipelago-konserttinsa. Laajasti maailman konserttilavoja ja festivaaleja kiertävää S?owi?skaa rakastetaan ja arvostetaan myös kotimaassaan yhtenä ehdottomasti vaikuttavimmista etnisen ja kansanmusiikin äänistä. Archipelago-konsertissa Joanna S?owi?ska kutsuu mielellään lavalle paikallisia artisteja. Etnosoi!ssa hänen vierainaan ovat jouhikonsoittaja Ilkka Heinonen ja norjansaamelainen Torgeir Vassvik .. Ensivierailulle Suomeen tulee myös Hartyga Tuvasta. Tuvan tasavallassa ja Venäjällä laajemminkin moninkertaisesti palkittu uuden aallon rockin – tai psykedeelisen etnorockin – ykkösyhtye raivaa tietään myös kansainväliseen menestykseen. Suomen vierailulla on mukana myös Yat-Kha -yhtyeestään tuttu Albert Kuvezin . Etnosoi!-festivaalilla on ilo ja kunnia esitellä ohjelmistossaan kaikkien aikojen ensimmäinen Etnogaala. Kyseessä on Suomen kansanmusiikin ja maailmanmusiikin kentän vuosittainen merkkitapahtuma, jossa palkitaan alan toimijoita. Tapahtumassa muistellaan mennyttä musiikkivuotta, kerrataan uutishuippuja ja nostetaan artistit tvja radioyleisöjen äärelle Yle Teeman ja Yle Radio 1:n lähetyksissä. Tapahtuman tuottaa Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus KEK, joka tiedottaa Etnogaalasta laajemmin omalla tiedotuskampanjallaan. Lapset ja nuoret muistetaan viettämällä isänpäivää Lasten Etnosoi!n merkeissä. Etnosoi!:n ohjelma on nähtävissä osoitteessa etnosoi.fi. WWW.ETNOSOI.FI Etnosoi!-festivaali 30 vuotta ETNO-GAALAN VUODEN ILMIÖ -EHDOKAS! www.pelimanni8bit.fi • www.kansanmusiikki-instituutti.fi
• 22 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Y htye pitää nähdä, kuulla ja omien sanojensa mukaan myös haistaa. Nytkyn jäsenet, erityisesti Antti Järvensivu , on penkonut perusteellisesti kansanperinteen äänitearkistoja – muun muassa Erkki Ala-Könnin keräämää aineistoa etsiessään Nytkylle lauluja. Ja löytyihän niitä – tosin monet niistä olivat liian hurjia julkisesti esitettäväksi, mutta löytyi sellaisiakin, joita ”normaali” huumorista pitävä korva kestää kuunnella – jopa mielellään ja mielenkiinnolla. Arkkiveisut aikoinaan, ja sittemmin suosituiksi tulleet rekilaulut, olivat eräänlaisia tietoiskuja, joiden kautta rahvas sai tietoa asioista ja ilmiöistä, joita maailmalla tapahtui. Usein lauluissa irvailtiin herrojen kotkotuksille tai purettiin tyytymättömyyttä yhteiskunnan määräyksiin soittaen, laulaen ja nauraen. Tämän päivän kuulijalle rekilaulut avaavat näkymiä 1800-luvun rahvaan elämään ja sen arkisiin asioihin: miten suhtauduttiin rautatien rakentamisen aiheuttamiin muutoksiin (Toijalan likat), meijereiden perustamiseen (Ramppanpuljua, Meijerilaulu) tai mittauudistuksiin (Kilogrammalaulu). Uusista metrija tilavuusmitoista veisteltiin: ”älä tule kotia pätkässä, kun ei jalkoja enää käyttää saa eikä metrit ihmistä kannata”. Lauluissa kerrotaan myös siirtolaisuudesta, nälkävuosista, kieltolaista, ruokaja juomatarjonnasta ym. ja kyytiä saavat myös eri alojen ammatinharjoittajat, milloin kraatarit, milloin räätälit, rengit ja piiat. Sanat tehtiin usein kansalle ennestään tuttuihin melodioihin tai virsisäveliin. Nytky sai alkunsa, kun Eino Sointula ehdotti Veikko Lahtiselle , että mennään esiintymään Yläneen juhannusjuhliin. Veikko soitti kaksirivistä ja Eino mandoliinia. Mukaan pyydettiin vielä Veikon tytär Sanna pimpparaudan soittajaksi. Eino ehdotti yhtyeen nimeksi Nytkyä, koska kaksirivistä joutuu joskus nytkyttämään. Kun Eino Sointula kuoli muutaman vuoden kuluttua, tuli mandoliinin soittajaksi Antti Järvensivu. Pimpparaudan soittajaksi oli vaihtunut Lasse Kulmala jo aikaisemmin. Lassen lopetettua Tero Elomaa aloitti vakinaisena jäsenenä vuosituhannen alussa. Nytky on esiintynyt pelimannitapahtumissa eri puolilla Suomea, mutta vanhainkoti-, palvelutaloja sairaalakeikkoja tehdään pääasiassa Turun ympäristössä pari kertaa kuukaudessa. 30-vuotiskonsertti , joka oli samalla uuden levyn Ramppanpuljua julkistustilaisuus, pidettiin Kaustisella Pelimannitalossa sekä Sibelius-museossa Turussa. Yhtye on keikkaillut myös ulkomailla USA:ta myöten. PERSOONALLINEN PELIMANNIYHTYE Nytkymäinen jytky – soittoa ja sananrieskaa 30 vuotta 30-vuotias Nytky pähkinänkuoressa: • Itseään säestävä laulutrio: Veikko Lahtinen (perustajajäsen, kaksirivinen harmonikka), Antti Järvensivu (mandoliini, kitara, kaksirivinen harmonikka, pillit), Tero Elomaa (pimpparauta ja muut rytmisoittimet) • Perustettu v 1986, nykyinen kokoonpano v 2000 lähtien • Levyt: Tuota en oo katunu (2013), Ramppanpuljua (2017) Jos joku musiikin harrastaja innostuisi vertailemaan 1800-luvun hittejä eli rekilauluja ja vaikkapa suomalaista räppiä, se ei ihan helpolla onnistuisi. Räppiä kyllä soitetaan tuutin täydeltä ja on mistä valita, mutta rekilauluja ei kuule juuri missään Mutta ei hätäpäivää! Maailmasta löytyy ainakin yksi yhtye, joka niitä esittää ja tosissaan esittääkin. Varsinaissuomalainen Nytky paukauttaa rumankin sanan niin kuin se on. Nytky eli Antti Järvensivu (vas.), Tero Elomaa ja Veikko Lahtinen. Teksti: Irmeli Elomaa Kuva: Awa Grönman
• 23 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 • PELIMANNI-LIITE 23 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 3 • 2017 Heinäkuussa pystytettiin eteläsavolaiseen Savonrannan kuntaan Suomen ensimmäinen kansanmusiikkia kunnioittava patsas. Matti Honkasen muotoilema jouhikko-aiheinen muistomerkki kunnioittaa savonrantalaista kansanpelimanni Juho Villasen ja kansanmusiikin tallettaja ja tutkija Armas Otto Väisäsen muistoa. K esäsavonrantalainen Hilkka-Liisa Pitkänen heräsi vuosituhannen alussa tosiasiaan, että samaisen Sahalammen rannalla, missä hän on lapsesta asti viettänyt kesiään, on asunut kansanperinteen kerääjä, tutkija ja professori Armas Otto Väisänen . Etsittyään tietoja kiinnostuksensa kohteesta hän löysi savonrantalaisen pelimannin Juho Villasen kuvan Hiljainen haltioituminen -kirjasta. Villanen soitteli itse tekemäänsä jouhikkoa, joka on nyt kansallismuseon aarteena. Villanen kävi myös Seurasaaressa näyttämässä taitojaan. Pitkänen pani toimeksi elvyttää savonrantalaista pelimanniperinnettä. Rakennettiin joukolla jouhikkoja, opeteltiin soittamaan, valmisteltiin useaksi kesäksi A.O. Väisänen -symposiumeja, joihin kutsuttiin osaavaa ja tietävää kansanmusiikkiväkeä ei yksin Suomesta vaan myös naapurimaista, kauimmaiset Walesista. Symposiumeihin liittyi aina musiikkikursseja, näyttelyitä, konsertteja, esitelmiä sekä soittajaisia. Joskus noissa soittajaisissa soitettiin pikkukanteleita iltakahdeksasta aamukahdeksaan. Perustettiin myös jouhikko-orkesteri Puol’villaset, jota vetää Eila Hartikainen . Soittimeet tehtiin itse ja jouhikkoja onkin valmistunut parisataa kappaletta. HilkkaLiisan mies Matti Pitkänen toimi teknisenä apuna kaikkina vuosina ja opetteli myös jouhikon soiton Puol’villasten joukossa. Toiminta ei ole hiipunut, vaan 9.7.2017 paljastettiin Savonrannan Vuokalan kylään Sahalammen rannalle näyttävä vuolukivinen patsas paikallisten kansanmusiikin merkkimiesten ja jouhikon kunniaksi. Hankkeen takana oli Savonrannan pitäjän aluejohtokunta. Patsaan on luonut kuvanveistäjä Matti Honkanen . Merkittävää on, että paljastuksen suoritti oopperajuhlilta Savonrannalle ehtinyt kulttuuriministeri Sampo Terho , joka tutustui samalla Piippuhallin taidenäyttelyyn ja Ritva-Liisa Virtasen kokoamaan suurenmoiseen A.O. Väisäsen valokuvakokoelmaan. Paljastustilaisuudessa esiintyivät Puol´Villasten lisäksi Perriin Tyssit ja Lassi Logrén . Luonnollisesti jouhikkoja soittaen. Teksti ja kuva: Raili Pulkkinen P ohjoisja yläsavolaiset pelimannit palkitsivat kesän Siilifolkissa perinteisellä Juokin Maljallaan veteraani Eino Pauluksen Lapinlahdelta. "Seppä Pauluksen" pääsoitin on mandoliini, mutta viuluunkin hän tarttuu tarvittaessa. Hän on pitkän linjan pelimanni, joka tuli mukaan kansanmusiikkiin heti 1970-luvulla, jolloin Kaustiselta alkanut uusi innostus alkoi levitä koko maahan. Lapinlahdella soittoharrastusta oli erityisen paljon, eikä tahti ole laantunut tänäänkään. Pauluksen ja hänen soittokaveriensa Pällikkään pelimannit olivat vuosikymmeniä Ylä-Savon ja samalla koko maakunnan tunnetuimpia kansanmusiikkiyhtyeitä, kunnes taannoin sulautuivat osaksi Lapinlahden ja Varpaisjärven kansalaisopiston yhteydessä toimivia Kaskikuusen pelimanneja. Seppä ei ole vain innostunut ja taitava pelimanni, vaan on käsistään kätevänä rakentanut myös itse soittopelinsä. Vuosikymmeniä hän on ollut näkyvästi mukana myös kansanmusiikin järjestötoiminnassa ja toiminut niin Ylä-Savon pelimanniyhdistyksen puheenjohtajana kuin yhdistyksen edustajana Suomen Kansanmusiikkiliiton hallituksessa. Jokainen pelimanni jättää aina jälkensä aikansa kansanmusiikkiin, ja seppä Paulukselta näitä jälkiä jää vähintään kaksi. "Mihinkä teellä on niin hirmunen kiire?" ja "Se olj oekeestaan aeka hyvä hetki"; siinä hänen sanallista perintöään soittokavereilleen. Juokin Malja on saanut nimensä 1800ja 1900-lukujen taitteessa eläneeltä sisäsavolaiselta Juokki Nousiaiselta , joka oli aikansa arvostetuimpia viulupelimanneja. Savonrannalle saatiin jouhikkopatsas Juokin Malja Eino Paulukselle Teksti ja kuva: Seppo Kononen
• 24 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Kesä on ollut hengästyttävän täynnä kansanmusiikkitapahtumia joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten pikkutapahtumat ovat koonneet yleisöä mediassa näkyvien suurten festivaalien rinnalla. Kaustisen Soittosalin juontajana sain jälleen kuulla ja nähdä uusia nuorten kokoonpanoja, tuttujen, taitavien ryhmien ohella. Ilahduttavaa on, että laulu elää teemavuoden mukaisesti nousukautta nuorillakin. Näppäreiden yhteisesiintymisistä voi vaan riemuita. Kansanmusiikin tulevaisuus on taattu. Barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan kaustislainen musiikki soi myös Lontoossa Proms-festivaaleilla elokuussa. Vientiä on! Maakuntalulut ovat nousseet uuteen arvoonsa alkaen vanhimmasta Savolaisen laulusta (1852, Ahlqvist, Collan). Yliopiston siirryttyä Helsinkiin 1828 ja Lönnrotin koottua Kalevan heräsi ylioppilaiden keskuudessa kiinnostus suomen kieleen. Seminaarien kasvattama opettajakunta levitti lauluja koteihin kautta Suomen. 1880-luvun suosikkilaulustoa olivat Maamme, Tuuli hiljaa henkäilee, Lähteellä, Savolaisen laulu ja Täällä Pohjantähden alla. Lauluja, joita lauletaan edelleen.Eurooppalaisen kansanperinteen suurin juhla Europeade kokosi tuhatmäärin osallistujia ympäri Eurooppaa Turkuun. Eräs toimittaja totesi, että ”nämähän ovat kansanperinteen Euroviisut ja värikäs Turku on kuin karkkikauppa.” Youtubessa löytyvät muun muassa Europeaden mahtava avajaistallenne ja riemukas kulkue sekä päätösjuhla. Hyvä Suomi, Turku ja Hilu! Pekka Kuusisto toteutti ennakkoluulottamasti Tuusulassa Meidän festivaalin sekoittaen onnistuneesti klassista, iskelmää ja kansanmusiikkia naisten esittämänä. Mediahuomio oli taattu. Seurasaari Soi -tapahtumassa oli elokuussa mielenkiintoinen kuolinriittien esittäytyminen Emmi Kuittisen tuottamana. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen perinteeksi muodostuneessa Aleksin Syyssoitossa 10.10. säkenöivät legendaariset Leikarit, Espoon, Helsingin ja Vantaan pelimannit sekä Sibbo Spelmanslag ja Pohjola Project. Kansanmusiikkia on Uudellamaalla tallennettu yli 100 vuotta. Konsertissa matkataan suurten yhtyeitten myötä läntiseltä alueelta rannikkoruotsalaiseen perinteeseen kansanmusiikin siivin. Vantaan kansanmusiikkikursseille 18.11. ovat opettajiksi lupautuneet Esko Järvelä , viulu, Jari Komulainen , tanssimusiikki, Eila Hartikainen laulu ja Markus Rantanen , ukulele. Ukulele-soittimia saa kurssilla myös lainaksi tai ostaa. Ilmoittautumiset sähköpostilla 11.11. mennessä. Tarkemmat tiedot Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen facebook-sivulla sekä Kaamospelien sivuilla. Kaamospelien ohjelmassa on myös mestaripelimanni Toivo Alaspään kantelekonsertti kotiseututalo Påkaksessa. Kaustisella mestarikirjan sai Bragen pitkäaikainen tanssiohjaaja Eivor Wallinvirta. Paljon onnea! Antti Savilampi oli muutama vuosi sitten ensimmäinen, jonka ansiot kansantanssityössä palkittiin mestarikirjalla. Hyvää kansanmusiikin syksyä! anja.hinkkanen@gmail.com Uudenmaan nurkka Vuoden teeman mukaisesti Kaikki lauloivat myös Soutustadionilla. Mukana Sakarat ja allekirjoittanut haitarin kanssa. Ar ja M un ck Uudet kansanmusiikin opiskelijat ovat aloittaneet opin tiensä Kokkolassa niin Centria-ammattikorkeakoulussa kuin Keski-Pohjanmaan konservatoriossakin. Toivomme uusista opiskelijoista aktiivisia kansanmusiikin liputtajia Kokkolan seudulle ja koko Suomeen. Yhteistyö Oulun ammattikorkeakoulun kansantanssin opettajaopiskelijoiden kanssa tulee lisääntymään. Truba ry valmistautuu juhlimaan kaksikymmenvuotista taivaltaan konsertin merkeissä lauantaina 28.10. Lavalle kutsutaan niin entisiä puheenjohtajia ja jäsenistöä kuin Ostrobothnian Folk Orchestra sekä Oulun kansantanssin opettajaopiskelijat. Samalla julkistetaan Truba ry:n järjestämän sävellyskilpailun voittaja. Truba ry:n johtokunta toivoo kansanmusiikin ilosanoman levittäytymistä yhä useampaan kokkolalaiseen sydämeen! Laura Suurla Kokkolan kuulumisia Folkdansglädje – delad glädje 21.10.2017, Konservatorio, Helsinki Finlands Svenska Folkdansring kokoaa yhteen kansantanssijoita koko ruotsinkielisestä Suomesta juhlaesitykseen Folkdansglädje – delad glädje. Nuorimmat kansantanssijat ovat kouluikäisiä ja vanhimmat jo eläkkeellä. Myös yleisö saa kokea tanssin iloa. Tapahtuma on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden virallista ohjelmaa. www.folkdans.fi
• 25 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 • PELIMANNI-LIITE Vuoden 2018 yhteissoittokappaleet Uudeltamaalta
• 26 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017
• 27 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 • PELIMANNI-LIITE
• 28 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017
• 29 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 • PELIMANNI-LIITE T ämän vuotinen Soitellen Suveen tapahtuma keräsi paikallisia ja lähialueen Pelimanneja totuttuun tapaan Pyhäjärvelle kesäkuussa. Tapahtumalla on ollut usein huono onni säiden suhteen, mutta tänä vuonna, kun kaikki tapahtumat oli saatu sijoitettua katon alle, sää olikin aivan loistava. Tapahtuma oli järjestyksessään yhdeksästoista, joista kymmenen ensimmäistä pidettiin Pyhäjärvellä Laidunkauden avaus -nimellä. Pyhäjärveläisten vetäjien ikääntyessä tapahtuma siirtyi parin-kolmen vuoden pehmityksen jälkeen Pyhäjärvelle. PyNssin pelimannit ottivat vetovastuun ja tapahtumalle keksittiin uusi nimi ”Soitellen Suveen”. PyNssin pelimannit oli Pyhäjärven Nuorisoseuran Pelimanniyhtye ja allekirjoittanut oli seuran puheenjohtaja ja yhtyeen vetäjä. Muutama vuosi myöhemmin erosimme nuorisoseurasta ja perustimme oman yhdistyksen Hiijjen Pelimannit ry. Soitellen Suveen tapahtuman lisäksi olemme hankkineet yhdistykselle karaokelaitteet ja keikkojemme ohella vedämme Kahvila Karnevaalissa kevät ja syyskausien aikana joka maanantai ja tiistai karaokeiltoja. Sanotaan että suomalainen ei laula selvin päin, mutta sen me olemme todistaneet höpöpuheeksi. Kumpaisenakin iltana on mukana kymmeniä laulajia huolimatta siitä, että alkoholin suhteen on nollatoleranssi! Soitellen Suveen alkoi perjantaina ryhmien vieraillessa soittamassa laitoksissa ja liikkeissä sekä avajaisilla Hotelli Pyhäsalmessa. Avajaispuheen piti kyläaktivoija ja seurakoordinaattori Eeva Vaskilampi . Pertti Ruotasen vetämä Pyhäsalmen Laulumiehet korkkasivat tapahtuman hienolla valssisetillä ja muutamalla kansanlaululla. Venäjän karjalainen tanssiryhmä esitti todella taidokkaita karjalaisia tansseja. Muita esiintyjiä olivat Raimo Nummela , Hiijjen Pelimanni, Heidi Zchauer sekä pelimanniryhmät muun muassa Haapajärveltä, Haapavedeltä ja Nivalasta. Lauantaina pelit alkoivat soida jo aamupäivästä juhlateltassa. Valtakunnallinen tapahtuma, Kyläpäivät, osallistui omalla bussillaan ja kuljetti soittajia ja tanssijoita sivukylien tilaisuuksissa. Meillä oli myös oma bussi – kuten on ollut joka vuosi – kierrättäen esiintyjiä liikkeissä ja laitoksissa koko päivän. Illan ohjelma Hotelli Pyhäsalmessa jatkui perjantain tapaan karjalaisin tanssein ja pelimannisoitoin täydennettynä Jokilatvojen sekakuorolla Sanna Pylvään johdolla, ja päättyen Hiijjen Pelimannien järjestämiin karaoketansseihin. Laulajia ja tanssijoita oli oikein mukavasti. Sunnuntaina järjestettiin Pyhäjärven seurakunnan kanssa yhteistyössä kansanlaulukirkko. Musiikista huolehtivat Hiijjen Pelimannit, kirkkoherra Mirva Ahola saarnasi ja liturgina oli pastori Teija Kuivalainen . Kirkossa oli todella paljon nuoria, kun sattui olemaan rippikoululeirin keskimmäinen sunnuntai. Tulivatpa muutamat nuoret jopa sanomaan, että saako kirkossa olla mukavaakin. Yleisöä oli kaikissa tapahtumissa mukavasti. Soitellen Suveen -tapahtuman päätti Marja-Liisa Biskopin ja Heidi Zchauerin Kosketa minua -runoja musiikkitapahtuma Pyhän Annan Kirkossa Pyhäsalmella. Marja-Liisa lausui runoja ja Heidi lauloi ja soitti omia kappaleitaan. Soitellen Suveen on hyvien sponsoreiden avulla Hiijen Pelimannien tarjoama maksuton tapahtuma. Esko Holappa Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistyksen kesä alkoi Hovimäki soi -tapahtumalla Somerolla kesäkuun toisena viikonloppuna. Hovimäen luonnonkauniille karavaanarialueelle kokoontui perjantaiiltana parikymmentä pelimannia jammailemaan. Lauantain konsertissa Esakallion lavalla oli sitten jo yli kuusikymmentä soittajaa ja kansantanssijaa. Esiintyjistä mainittakoon Turjake ja Moranderin veljekset. Illalla jatkettiin karavaanarialueen jameilla. Yläneen kauniilla kotiseutumuseolla oli 22.7. järjestyksessä viides ReissuVeikon sottiisi. Pelimanneja oli paikalla vajaat kolmekymmentä aina Helsinkiä ja Pohjanmaata myöten ja yleisöä lähes kaksisataa henkeä. Esiintyjistä mainittakoon Möttöläiset, Nytky, Rykäys ja huuliharppumestari Aimo Ruisniemi . Kesän suurtapahtuma Europeade oli Turussa heinäkuun lopulla. Sinne oli kokoontunut yli 6000 kansantanssijaa ja -soittajaa kaikkialta Euroopasta. Varsinaissuomalaisilla pelimanneillan oli tärkeä rooli oman alueen kansantanssijoiden suuressa Joki-Ån -tanssiteoksessa, joka oli Europeaden ennakkoesityksenä Turun Varvintorilla. Itse Europeadessa Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistyksen Combo hoiteli suosittujen Tangotupa-tapahtumien musiikin. Iltaisin oltiin mukana Aurajokivarren pubien jameissa. Europeaden lopputapahtumassa ekumeenisessa jumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa esitettiin Nauvon menuetti pelimannien tahdittamana. Elokuun 4.-6. Paraisilla soiteltiin Wiinit pelimannit ja myös tanssittiin vanhan Birknäsin Nuorisoseuratalon parketilla. Pelimanneja oli Merikarvialta ja Vantaalta asti. Laitilan suunnalla vaikuttavat pelimannit Markus Rantanen ja Marko Laihinen ovat käyneet jo edellisen kouluvuoden aikana erilaisten apurahojen turvin ilahduttamassa päiväkotilapsia ja alakoululaisia esittelemällä huumorin keinoin kansanmusiikkia ja eri soittimia. He esiintyvät nimellä Maestro Markus ja Fakta Fiktio. Alkaneena kouluvuotena he jatkavat edelleen lasten parissa samaan tapaan tekemällä tutuksi Kalevalaa. Veikko Lahtinen Soitellen Suveen -tapahtuma kerrankin hyvällä säällä Varsinais-Suomen kuulumisia Soitellen Suveen -tapahtuman vetäjät, Hiijen Pelimannit omalla keikallaan ulkolavalla. Turjake Esakallion lavalla.
• Laulu Suomen soi Savossakin 30 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 K aikki laulaa! Tämä on ollut vuoden teema koko maassa, ja kyllä sitä on laulettukin. Pohjois-Savossa valmistettiin jopa kaksi lauluihin perustuvaa musiikkikavalkadia itsenäisen Suomen vaiheista. Heinäkuun Siilifolkissa yhteiset lauluhetket kuuluivat ohjelmaan jokaisena päivänä, koska laulettavaakin oli asiaan kuuluvasti sata kappaletta. Molemmat satavuotiskavalkadit nähtiin ja kuultiin niin omassa Siilifolkissa kuin Kaustisellakin. Kun seurojen talolla tanssittiin -kavalkadin kokosivat Ylä-Savon pelimannit, kuorolaiset ja tanssijat. Käsikirjoitus ja ohjaus oli Sisko Niskasen , musiikin harjoituksesta ja johtamisesta taas vastasivat Anna ja Antti Janka-Murros sekä Riitta Väisänen . Laulettava ja soitettava oli poimittu pääosin mestaripelimanni Kalevi Kainulaisen sävelaarteistosta, mutta eihän satavuotisjuhlinnassa voinut unohtaa toki Sibeliustakaan. Moni silmä kostui, kun alakoulua käyvä Matias Janka-Murros astui yksin yleisön eteen ja aloitti Finlandian. Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa... Pohjoissavolaisten Taattoni majasta veteraanin iltahuutoon -kavalkadissa kerrottiin, miten maankuulut savolaiset lauluntekijät ovat tulkinneet suomalaista elämänmenoa itsenäisyyden eri vaiheissa. Hiski Salomaa , Tatu Pekkarinen , Reino ”Palle” Hirviseppä , R.R. Ryynänen, Lauri Jauhiainen , Kalle Väänänen , Jaakko Teppo , Juice Leskinen , Jaakko Teppo , Kalervo Hämäläinen ; kyllähän näitä sanantaitajia on Savossa aina riittänyt. Nilsiän pussihousukerho ja Nyhtöpelimanni-orkesteri solistinaan Antti Heikkinen veivät tarinaa eteenpäin. Kaunis muisto jäi Kaustisen ensiesityksestä, kun Veteraanin iltahuutoon päästäessä soittosalin yleisö nousi seisaalleen ja yhtyi lauluun. Kaikkinensa kesä 2017 oli siis savolaisille kansanmusiikin ystäville, harrastajille ja ammattilaisille työn ja toimen aikaa, vaikka Suomi 100 -teema tuntuikin vaihtuvan turhan usein Suomi sataa -teemaksi. Siilifolk vietiin nyt läpi heti Kaustisen jälkeisellä viikolla upouudessa jättiteltassa, joka sateisina päivinä näytti välittömästi tarpeensa. Anna ja Antti Janka-Murroksen valmistelemat päiväja iltaohjelmat tarjosivat hyvin monipuolisen kattauksen kaikille ikäryhmille ja kaikille makusuunnille. Perinteinen ja uusi kansanmusiikki soivat kauniisti rinnatusten, mutta annettiin tilaa myös kansan rakastamalle viihteelle kuten The Agentsien kitaroille ja T for Threen 1950-60-lukujen kotimaisille iskelmille. Ja kun Siilifolkista puhutaan, ei pidä unohtaa hengellistä musiikkia. Kansanlaulukirkko veti taas kerran teltan täyteen, ja unohtumattomia hetkiä koettiin Siilinjärven kirkossa, kun Kreeta-Maria Kentala veti viulullaan vuoroin barokkia, vuoroin kotikaustislaistaan. Musiikillisesti Siilifolkista jäi hyvä maku. Festivaalin yksi tarkoitus on ollut alusta pitäen tuoda esille omaa savolaista kansanmusiikkia, ja siinä on myös onnistuttu. Uusia ryhmiä on syntynyt ja harjoittelua on tehostettu. Tämän ovat todenneet myös kuulijat, minkä seurauksena ryhmille on alkanut tulla esiintymispyyntöjä vähän joka puolelle. Kesäkausi alkoi tänä vuonna perinteisellä Telkkämäen puskasoitolla viikkoa ennen juhannusta. Parikymmentä soittajaa viihdytti paria sataa ihmistä luonnonkukkien keskellä. Erikoinen muisto jäi, kun Suvivalssia soitettaessa nähtiin pienen kyykäärmeen luikertelevan kuulolle soittajien ja yleisön väliin. Etteivätkö käärmeitä osaisi lumota suomalaiset pelimannitkin eikä vain intialaiset pillipiiparit...? Pielaveden Laukkalan Tuuren sottiisi sattui samalle lauantaille Siilifolkin kanssa. Pelimanneja riitti kuitenkin molempiin ja sottiisissa täyttyi niin kirkko kuin seurantalokin kuulijoista. Spelareitten Patrik Weckman johti pelimannien yhteissoiton, jossa tällä kertaa edesmenneen Tuure Niskasen kappaleiden lisäksi tuotiin esiin myös Konsta Jylhää , Otto Hotakaista ja Kustaa Järvistä , jotka ensimmäisinä pelimanneina saivat Tuuren kanssa mestarikirjansa Kaustisella vuonna 1970. Yllätysesiintyjiksi saatiin mukaan Siilifolkissa Kaustisen purppuripelimannit, joille Laukkala sattui mukavasti paluutien varrelle. Kyläkirkossa yläsavolaiset soittajat ja laulajat hiljensivät jälleen kerran kirkkokansan Friikoolin messulla, joka ensi vuonna saa jatkokseen Lasse Heikkilän Suomalaisen messun. Harjoitukset on jo aloitettu.Pohjoisja yläsavolaisten yhteistyö on tiivistynyt vuosi vuodelta, kun on nähty, miten voimien yhdistämisellä saadaan aikaan.Kesäkauden kahden yhdistyksen väki päätti kuitenkin omissa seuroissaan. Sunnuntaina elokuun 27. päivänä yläsavolaiset kokoontuivat tavaksi tulleisiin Eloveisuisiinsa Varpaisjärven Riitan tuvalle. Samaan aikaan pohjoissavolaiset hyvästelivät kesäänsä Karttulan Riuttalan uljaan talonpoikaismuseolla. Pirtit ovat isoja, mutta kävivät ahtaiksi, kun parinkymmenen pelimannin ja liki yhtä vahvan Nilsiän pussihousukerhon lisäksi sisään piti saada myös yleisöä. Markku Vuoren johtama puskasoitto oli Riuttalassa ensimmäinen, mutta pakko sitä on kai jatkaa. Puitteet eivät voi juuri paremmiksi tulla kansanmusiikin esittämiselle kuin tässä 1800-luvulla rakennetussa vauraassa savolaisessa talonpoikaismiljöössä. Seppo Kononen Lapinlahtelaisten savolaiseen huumorimusiikkiin erikoistuneista Mahottomista on tullut vuosien saatossa yksi suosituimmista kansanmusiikkiryhmistä. Jälkikasvukin on turvattu.
• 31 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Orivesi All Stars –kurssi opettajana Antti Järvelä ja Reetta Kuisma. Tervetuloa mukaan millä tahansa soittimella svengaavan Orivesi All Stars –yhtyeen riveihin! Tämmäysja sovituskurssi opettajana Timo Alakotila. Kurssi säestyssoitinten, erityisesti harmoonin soittajille, ja sovituksen saloista kiinnostuneille. Opettajana alan paras taitaja, taiteilijaprofessori Timo Alakotila. Pelimannikurssi mandoliinille opettajana Heikki Lahti. Mestaripelimanni Heikki Lahden suosittu perinteikäs kurssi nyt uusitulla ohjelmistolla. Kurssin nuotit lähetetään osallistujille etukäteen. Kurssin sisällöstä voit kysellä Heikiltä, puh. 040 578 5157. Viulukurssi opettajana Mauno Järvelä. Teemana Näin meillä. Paikallisperinneteeman kaustislainen ohjelmisto.! 2-rivisen hanurin alkeiskurssi opettajana Miia Palomäki. Kurssi vasta-alkajille. Ota mukaan G-vireinen 2-rivinen haitari, avoin mieli ja tule opettelemaan uusi soitin. Myös mahdollista saada soitin lainaksi, jos et vielä omista 2-rivistä! 2-rivisen hanurin oppipoikakurssi opettajana Leija Lautamaja. Sinulle, jolla perussoittotaidot jo hallussa kaksirivisessä. Kurssilla kertaillaan perusasioita ja opetellaan leppoisassa tempossa uusia sävelmiä. 2-rivisen hanurin kisällikurssi opettajana Pekka Pentikäinen. Kurssilla soitellaan pääasiassa ruotsalaisen kansanmusiikin helmiä. Kurssilla edellytetään melko hyvät soittimen perustaidot. Kurssi etenee nopeammassa tempossa kuin oppipoikakurssi. Vähien rivien monet mahdollisuudet 2,5ja 3-rivisten haitarien mestarikurssi opettajana Juha Virtanen. Ohjelmistona sopivan haastavia ja monipuolisia kappaleita mm. Suomesta, Baskimaasta ja Brittein saarilta. Ohjelmistosta pääosa on soveltaen soitettavissa terssinpoistajalla varustetulla kaksiriviselläkin, muttei kaikki. Kantelekurssi kaikenlaisille kanteleille opettajana Maija Pokela. Kurssilla soitamme eri alueiden perinteisiin pohjaavaa kansanmusiikkia yhdistellen kanteleiden sointimaailmoja ja soittotekniikoita. Harjoittelemme improvisaatiota ja muuntelua sekä etsimme yhteisen soittosvengin, joka saa tanssijalat liikkeelle. Kansanlaulukurssi opettajana Emmi Kuittinen. Kurssilla tutustutaan perinteisempään ja uudempaan karjalaiseen lauluperinteeseen. Runolauluja, rekilauluja ym. materiaalia lauletaan myös moniäänisesti. Kurssille ovat tervetulleet kaiken tasoiset laulajat. Ukulelekurssi opettajana Markus Rantanen. Ukulelekurssi on tarkoitettu ukulelea jo hieman soittaneille. Kurssilla käydään monipuolisesti läpi erilaista musiikkia, mm. kansanmusiikkia, bluesia, swingiä, poppia ja rockia. Kurssilla opetellaan myös erilaisia oikean ja vasemman käden soittotekniikoita. Tällä kertaa keskitymme erityisesti melodiasoittoon ja opettelemme myös sointumelodiasoittoa Huuliharppuyhtyekurssi opettajana Jari Komulainen. Moniäänistä yhteissoittoa ja yksilöllistä ohjausta monipuolisen ohjelmiston parissa sekä syvempää perehtymistä soittoteknisiin asioihin. Kurssilla käytetään sekä diatonisia bluesharppuja että kromaattista huuliharppua. Nuotinlukutaito ei ole välttämätön, vaan soittelemme korvakuulolta ja tabulatuureista. Polskaa & Purpuria kansantanssikurssi opettajina Antti Savilampi ja Petri Hoppu. Kurssilla opetellaan suomalaisia ja pohjoismaisia polskia sekä purpuria. Kansantanssikurssilaisille on tarjolla 5-kielisen kanteleen alkeisopetusta silloin kun Antti Savilampi vettä pelimenneille tanssituokioita! Kurssi toteutuu jos sinne saadaan vähintään 8 paria, eli 16 tanssijaa. Tanssijoilla tulee olla perusasiat kansantanssista hallussa: kansanomaiset paritanssit sottiisi/jenkka, valssi, polkka, masurkka ja hyvä olisi osata myös polskaa ja katrillia. Voisi myös toivoa, että kurssille tultaisiin parin kanssa, mutta ilmankin paria pääsee mukaan. Tanssien ohjeet, nuotit ja musiikit ovat saatavilla, ja tanssit videoidaan kurssilaisten käyttöä varten. Jäsenhinta kurssille jos on jonkun kansantanssijärjestön tai Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsen. Yhtyekurssi. Kurssi on tarkoitettu valmiille kansanmusiikkiyhtyeille, jotka haluavat kehittää oman yhtyeensä soittotaitoa ja ohjelmistoa. Jokainen yhtye saa toivomansa opettajan, jonka kanssa tehdään töitä koko kurssin ajan. Ilmoittakaa opettajatoiveistanne kolme vaihtoehtoa. Kaikille kurssilaisille lisäksi tanssin opetusta! Kurssilla pelimannit saavat muusikkouteen uuden näkökulman tanssin kautta parin viime vuoden tapaan. Antti Savilampi opettaa eri paritanssien perusmuotoja ja variaatioita pelimanneille soitto-opetuksen välipalana. Harjoituksia voi keventää vuorottelulla, osa voi olla välillä soittamassa tai laulamassa. Kurssien hinnat: Kurssihinta sisältää opetuksen ja täysihoidon: Jäsenet 325 €, ei jäsenet 350 €. Majoittuminen tapahtuu kahden hengen huoneissa, yhden hengen huoneista lisähinta 75 € koko ajalta. Yhtyekurssin hinta määräytyy yhtyeen koon mukaan. Kysy hinta. Jos kurssilainen ei majoitu, niin pelkkä opetus jäsenille 155 €, ei jäsenille 180 €. Päiväkävijät voivat ostaa opistolta haluamiansa aterioita (aamiainen 7 €, lounas 9 €, kahvi 3,50 €, päivällinen 9 €) Varaslähtö kurssille: Oriveden opistolle voi tulla jo tapaninpäivänä. Illalla on vapaamuotoiset jamit opiston tiloissa! Ylimääräinen majoitus ja aamiainen maksaa 30 € Opintoseteli työttömille ja eläkeläisille: 40 ensimmäistä opintosetelianomuksen täyttänyttä saa 50 euron opintosetelin kurssille. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittaudu marraskuun loppuun mennessä Suomen Kansanmusiikkiliittoon. Ilmoittautumislomake löydettävissä sivulta: www. kansanmusiikkiliitto.fi/ilmoittautuminenoriveden-kansanmusiikkikurssille Lisätiedot: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Päivi Ylönen-Viiri, 0500 431 913, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Järjestäjät: Suomen Kansanmusiikkiliitto yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa. Kantelekurssin yhteistyökumppani myös Kanteleliitto. Oriveden kansanmusiikkija kansantanssikurssit 2017 Tule mukaan iloiseen joukkoon Suomen Kansanmusiikkiliiton järjestämille Oriveden kansanmusiikkikursseille 27.-30.12., nyt viimeisen kerran Oriveden opistolle missä kurssit ovat olleet alusta alkaen yli 55 vuotta! Samalla juhlimme Suomen Kansanmusiikkiliiton 50-vuotisjuhlavuoden Etkoja! Ti m o H uk ka ne n
• 32 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Mestaripelimanni, soitintutkija Kari Dahlblom, kuoli 13. heinäkuuta Äänekoskella pitkäaikaisen sairauden murtamana. Hän oli syntynyt Äänekoskella 18. maaliskuuta 1955. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi veli. Äänekosken lukiossa Kari ihastui toisella puolella luokkaa istuvaan Tuulaan . Siitä alkoi vähitellen rakkaus ja yli neljäkymmentä vuotta kestänyt avioliitto. Perheeseen syntyi kaksi poikaa. Kari jäi armeija-ajan jälkeen Puolustusvoimien palvelukseen, josta siirtyi sotilasmestarina, täysin palvelleena eläkkeelle vuonna 2004. Ansioistaan isänmaan palveluksessa presidentti on myöntänyt hänelle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Karin intohimo kanteleeseen syttyi jo varhaisnuoruudessa. ”Kuulin NeuvostoKarjalan valtiollisen kansansoitinyhtyeen Kanteleen soittavan klassista musiikkia kanteleella. Silloin minuun iski kantelekärpänen. Oppisinkohan minäkin soittamaan kanteletta?”, Kari kirjoitti nuorukaisena Keskisuomalaiseen. ”Ottakaa kanteleensoitto oppiaineeksi musiikkiopistoihin! Julkaiskaa enemmän monipuolista nuottiaineistoa! Soittakaa radiossa ja televisiossa enemmän kanteletta! Radio voisi myös perustaa kansansoitinorkesterin. Olisi myös aika herättää eloon muutkin vanhat kansansoittimemme, kuten jouhikot ja paimenhuilut.” 1970-luvulla kanteleen puolustajia tarvittiin – nyt kanteleen koulutus on jo vakiintunut Suomessa. Kari opetteli kanteleensoiton korvakuulolta. Ensimmäinen soittokaveri oli mestaripelimanni Lauri Kahilainen . Tutustuminen Martti Pokelaan vaikutti niin, että Kari käänsi kanteleen toisin päin ja alkoi soittaa myös pitkältä sivulta. Kari alkoi opettaa kanteleensoittoa ja piti huolta siitä, että kantele opittaisiin tuntemaan moni-ilmeisenä ja monen kansan soittimena. Kun Kari innostui jostakin asiasta, omistautuminen oli 100-prosenttista, joten hänestä tuli myös soitintutkija, tietokirjailija ja hän perusti Suomen kantelemuseon. Mikä näkemys johdatti perustamaan museon? “Oikeastaan se, mikä ei näkynyt. Kun kävi museoissa, ei kanteleita näkynyt missään”, Kari pohti. Kari löysi Keski-Suomen oman vahvan kanteleperinteen. Siinä se oli ollut aivan silmien ja korvien alla – sekä omissa sormissa taitona. Tutkijana ja soittajana oli Karille jo kertynyt kokemusta mm. itäkarjalaisen kanteleen ja venäläisten kansansoittimien parissa ja hän havaitsi myös lähellä olevan perinteen rikkauden ja elinvoimaisuuden. “Totesin, että täällähän on joka kolmannessa kodissa kantele!" Kari alkoi jälleen soittaa kanteletta myös perinteisellä sulkusoittotekniikalla. Hänen mottonsa oli: "Muut menevät soitossaan eteenpäin, mutta minä menen sata vuotta taaksepäin." Kari sai mestaripelimannin arvon 2012. Kanteleliiton Kultakanteletunnustuksen Kari sai vuonna 2016 elämäntyöstään. Kari soitti useissa yhtyeissä ja monia soittimia. Seljanka-yhtye oli tärkeä voimanlähde aina viimeisiin kuukausiin asti. Kun kanteleensoitto oli jätettävä kipeiden sormien takia, domran soittaminen oli vielä mahdollista. Viimeinen esiintyminen, "jäähyväiskeikka", oli Seljankan kanssa toukokuun lopussa Kuokkalan Kartanossa. Kari oli Suomen Tietokirjailijat ry:n jäsen. Keski-Suomen kantele -kirja julkaistiin 2011. Lisäksi hän oli kirjoittajana useissa muissa kansansoittimiin liittyvissä teoksissa ja kirjoitti viitisenkymmentä musiikin alan artikkelia suomeksi ja venäjäksi. Karilta jäi myös julkaisemattomia käsikirjoituksia, joista viimeisin on Frakki ja balalaikka . Kari julkaisi artikkeleita myös toiseen elämän pituiseen rakkaaseen aiheeseen liittyen – akvaariot ja lampien kalaston tutkiminen. Kenttämatkoillaan Kari usein yhdisti kiinnostuksen kohteensa. Perhe oli Karille tärkein kaikista: Tuula sekä lapset perheineen. Vaarina hän ehti seurata neljän lapsenlapsen elämää. Yhteisiä hetkiä arvostettiin puolin ja toisin. Hänen elämästään jäi pysyvä jälki ja lämpimät muistot toisia huomioivasta, ahkerasta ja rakastettavasta persoonasta. Viimeisessä haastattelussaan Kari esitteli itsensä näin: “Luojani tietää varmaan paremmin, mikä minä olen. Olen kai sitä itsekin miettinyt, mutta tyydyn tässä olevaisuudessa ja tässä maailmassa vaan sanomaan, että olen soitintutkija, kantelepelimanni ja domransoittaja Kari Dahlblom. Kantele merkitsee minulle ääniä. Se ei ole vain yksi ääni, vaan se on iso kirjo sielua rauhoittavia ääniä.” Rauno Nieminen Pekka Toivanen Timo Väänänen Muistoissamme Pitkäaikainen kansanmusiikkivaikuttaja, opettaja Voitto Mäkelä siirtyi ajasta iäisyyteen 20.5.2017. Voitto syntyi Saarijärvellä 14.2.1930 ja on aitoja Mahlun ”keltamahoja”. Musiikilliset lahjat paljastuivat jo yhdeksän vuoden iässä. Isä Akseli oli pelimanni ja isän esimerkin mukaisesti soittimeksi tuli viulu. Mahlun Nuorisoseurasta löytyivät ensimmäiset kokemukset nuorisoseuratyöstä ja erityisesti kansantanssista. Yhdeksänlapsisen pienviljelijäperheen vesa Voitto oli innokas lukija. Hän hakeutui peruskoulutuksen jälkeen Kajaanin opettajaseminaariin ja valmistui sieltä kansakoulunopettajaksi. Siellä vietettyjen viiden vuoden aikana hän tutustui myös taidemusiikkiin Eero Sipilän johtamassa orkesterissa. Kajaanista löytyi myös puoliso Mirjami . Ensimmäiset opettajanvirat Voitto Mäkelä sai Kuhmosta, mistä mieli paloi kuitenkin kotiseudulle Keski-Suomeen. Säynätsalon vuosien jälkeen eläkevirka tarjoutui viimein Keski-Palokasta. Voitto Mäkelä jäi eläkkeelle vuonna 1990. Kari Dahlblom 1955–2017 Voitto Mäkelä 1930–2017 Sa ul i H ei kk ilä
• 33 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Elokuussa saimme viestin, että sahalahtelainen, Lehtimäellä vuonna 1935 syntynyt, musiikkimies ja pelimanni Reima Ojala on nukkunut pois. Rakkaus musiikkiin oli Reima Ojalalle kodin perintöä. Reiman äiti oli hyvä laulamaan kuten isäkin, joka tosin lauleskeli harvoin. Reiman setä soitti kaksirivistä harmonikkaa. Kotona oli kantele ja mandoliini. Iskelmämusiikkia kuunneltiin ja soiteltiin korvakuulolta. Kansakoulussa oli harmoni ja edistyksellinen opettaja antoi oppilaidenkin sitä soittaa. Nuotit opetettiin jo koulussa. Kansakoulussa Reima pääsi myös esiintymään. Joulunäytelmässä hänet pantiin aina laulamaan, vaikka hän olikin omien sanojensa mukaan ujo. Kotiseudulla Lehtimäellä harrastettiin kansanmusiikkia ja kylillä oli monia hyviä pelimanneja. Koulujen jälkeen Reiman vuodet kuluivat työn touhussa ja perheen parissa. Työpaikka löytyi Sahalahdelta Saarioisten kartanosta. Musiikin harrastaminen jäi vähemmälle. Reima oli yli 40-vuotias, kun hän osti ensimmäisen harmonikan ja aloitti soittohommat niin sanotusti pystymetsästä. Mieli oli palanut soittamaan aiemminkin, mutta nuorempana ei ollut rahaa soittopelin ostamiseen. Myöhemmin miehellä oli periaatteena, että ensin maksetaan talovelat ja sitten hankitaan harmonikka. Sahalahdelle perustettiin kansalaisopiston harmonikkaryhmä, johon Reima meni mukaan 1970-luvun lopulla. Myöhemmin hän päätyi säestämään kansantanssiryhmiä ja siinä tehtävässä sai hyvää soittoharjoitusta. 1980-luvun lopulla Reima alkoi keikkailla Onni Heinon kanssa. Miehet perustivat Onniboys -yhtyeen. Kun myöhemmin mukaan tuli Lauri Arra , yhtye esiintyi Vanhat Herrat -nimellä. Nimeä muokattiin taas, kun yhtyeeseen saatiin naislaulajia: Vanhat Herrat ja Venlat esiintyi ahkerasti Sahalahdella ja keikkaili muuallakin Suomessa. Sittemmin Reima oli mukana sahalahtelaisessa Tähkäpäät -yhtyeessä. Kesäohjelmaan kuului ilman muuta Kaustinen siellä Reima soitteli viime vuosina Nuotiopelimannien porukassa. Musiikki oli Reimalle keskeinen osa elämää: Hän lauloi Sahalahden kirkkokuorossa 40 vuotta. Reima oli mukana PirkkaHämeen Jätkäperinne ry:ssä esiintymässä ja musisoimassa. Reima oli pidetty ja kysytty esiintyjä, joka osasi ottaa yleisönsä. Keikkoja riitti erityisesti vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja erilaisissa juhlissa ihmisten parissa. Reiman ensimmäinen sävellys Vellamon neiet näki päivänvalon vuonna 1998. Eino Leinon runokirjasta löytyi runo, joka jäi soimaan mieleen. Reima kokeili, miten säveltäminen luonnistuu. Luonnistuihan se: Vuonna 2015 Sahalahti-seura julkaisi Reiman sävellyskokoelman, jossa on viitisenkymmentä laulua. Tekstit inspiroivat säveltämään. Useimmiten sävellykset syntyivät Reiman kertoman mukaan nopeasti pianon äärellä ja harmonikka oli apuna soinnutuksessa. Reima Ojala saateltiin viimeiselle matkalle Sahalahden kirkossa. Pirkka-Hämeen Jätkäperinteen miehet lauloivat siunaustilaisuudessa Esko Laurion sanoittaman ja Reiman säveltämän laulun Tuulikannel: ”Anna tuulen sun kanneltas soittaa, hiljaa kuuntele kutsua sen. Yö väistyy, uus aamu pian koittaa, ole hetkestä onnellinen.” – Reima Ojala loi musiikillaan paljon iloa ja hyvää mieltä: Reima on poissa, mutta muistot ja laulut elävät. Suvi Puronen ja Seppo Rinne Reiman ystävät Suomen Nuorison Liitosta löytyi kontakti kansanmusiikkiin, ja opettajana kursseilla Voitto Mäkelä toimi kymmeniä vuosia. Hän laski kursseja kertyneen toista sataa. Kursseilla opettamisen lisäksi hän organisoi maakunnissa myös yhdistystoimintaa. Voitto Mäkelä oli mukana lähes kaikessa, mikä liittyi kansanmusiikkiin. Tämnä osoittavat useat kunniamerkit ja huomionosoitukset. Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat myönsi hänelle Folk Music Plaketin vuonna 1973. Hän toimi sekä kansanmusiikkijuhlien että Kansanmusiikki-instituutin päättävissä elimissä. Suomen Kansanopistoyhdistys palkitsi hänet ansiomerkillään, ja hän on saanut myös Pro Musica -tunnustuspalkinnon ja Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ritarimerkin. Lisäksi hän on saanut kultaisen ansiomerkin sekä Suomen Kansanmusiikkiliitolta että Suomalaisen Kansantanssin Ystävien Pelimannikillalta. Hän kuului Suomen Kansanmusiikkiliiton hallitukseen perustamisvuodesta 1968 aina vuoteen 1981. Varapuheenjohtajavuosinaan hän kehitti Suomen Kansanmusiikkiliitolle merkkisoittojärjestelmän. Samaan ajankohtaan osuu myös ensimmäisen osaaikaisen toiminnanjohtajan pestin perustaminen. Allekirjoittanut valittiin silloin ensimmäisenä tähän tehtävään. Voitto Mäkelä on myös edustanut kansanmusiikin kenttää Valtion säveltaidetoimikunnassa ja Nuorisoseurajärjestöjä Kansanmusiikin Keskusliitossa. Oma maakunta oli Voitto Mäkelälle tärkeä. Keski-Suomen kansanmusiikkiyhdistys perustettiin 1960 ja Voitto toimi sen varapuheenjohtajana 1970 -73 ja puheenjohtajana 1974–1981 (lukuun ottamatta vuotta 1978). Viimeisiä arvostuksen osoituksia oli Kiitokset kulttuurityölle – tunnustus, jonka Mäkelä sai Jyväskylän kaupungilta vuonna 2010. Silmieni eteen piirtyy muistikuva Voitto Mäkelästä satapäisen pelimannijoukon edessä yhteissoiton vetäjänä. Voitto Mäkelä toimitti useita nuottikirjoja, kuten Pelimannisävelmiä 2: Soitteita Keski-Suomesta, Kansanlaulajan kirja, Tyyne Pahkamäen ohjelmistoa, Vesministerin polska. Matti Hintikan pelimannisävelmiä ja Kyläkeinulla, pelimannien sävellyksiä Jyväskylän maalaiskunnasta. Pelimanniperintö on siirtynyt Mäkelän suvussa seuraavalle sukupolvelle. Lapset Armi ja Markku soittavat myös viulua ja Mikko on ammattimuusikko. Voitto Mäkelä piti Keski-Suomen kansanmusiikkiarkistoa suurimpana saavutuksenaan kansanmusiikin edistämiseksi. Erityisesti läänintaiteilijavuosinaan hän tallensi, nuotinsi ja julkaisi keskisuomalaista pelimanniaineistoa ja materiaalit, laajuudeltaan yli 80 cd-levyä, tallennettiin Keski-Suomen museon kokoelmiin. Antti Koiranen Suomen Kansanmusiikkiliiton pj. Reima Ojala 1935–2017 Ju ss i A su
• 34 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Varietee musiikkien näyttämönä Nimensä mukaisesti middle-musiikki oli laaja keskialue korkeakulttuurisen taidemusiikin ja kansanomaisen tanssimusiikin välissä. Ohjelmiston ytimenä olivat romanttiset tunnelmakappaleet, innostavat marssit, näyttämömusiikista sovitetut sarjat, kansanlaulupotpurit sekä tanssirytmiset konserttikappaleet, kuten wienervalssit. Musiikki oli tarkoitettu kuunneltavaksi, mutta esitysympäristöt vaihtelivat konserttitilanteista ravintolasaleihin, varieteeja teatterinäytöksiin, sirkuksiin ja puistosoittoon. 1800-luvun Varietee ulkomaiden kansansoittimien kotoistajana Teksti: Vesa Kurkela Nykyajan kansanmusiikissa olemme tottuneet näkemään kansansoittimet ja niiden soittajat muistinvaraisen musiikin edustajina, pelimannisoittajina ja kansanlaulun säestäjinä. Kun palaamme 1800-luvulle, asia näyttää hyvinkin toisenlaiselta. Erityisesti kaupungeissa kansansoittimet edustivat tuolloin eksotiikkaa, jota esiteltiin ravintoloiden varietee-näytännöissä tai kansankonserteissa. Lisäksi niiden varaan muodostettiin suurempia yhtyeitä länsimaisen orkesteriperinteen pohjalle. Yhtyeiden soittama ohjelmisto oli tyyliltään ja esityskäytännöiltään 1800-luvun populaarimusiikkia eli middle-musiikkia. Ohjelmistokin oli pitkälle samaa, jota soittokunnat ja ravintoloiden salonkiorkesterit esittivät.
• 35 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 kehittynein huviteollisuuden muoto oli musiikkiteatteri, joten alkusoitot ja oopperaja operettipotpurit olivat tärkeä osa middle-musiikin ohjelmistoa. Ulkomaisten yhtyeiden tavallisin esiintymispaikka oli varietee-näytös. Euroopan metropoleissa varietee kehittyi suurisuuntaiseksi liiketoiminnaksi. Siihen liittyvä artistivälitys kierrätti yksittäisiä viihdetaiteilijoita ja orkestereita tehokkaasti ympäri mannerta, Lontoosta Istanbuliin ja Helsingistä Sarajevoon. Varieteen perusideana oli esittää ravintolayleisölle niin vaihtelevaa ohjelmaa kuin mahdollista: laulua, soittoa ja tanssia limittäin ja lomittain, taikatemppuja, tasapainoilua, klovneriaa, voimanaisia, tanssivia koiria ja laulavia kääpiöitä. Pyrkimys oli huvittavaan ohjelmistoon, johon pyrittiin sisällyttämään myös yleisöä järkyttäviä elementtejä. Helsingin ravintoloissa saavuttivat suurinta suosiota hätkähdyttäviin asuihin pukeutuneet laulajat ja tanssijat, talonpoikaiskoomikot, oopperaparodiat, karkeat pilkkalaulut, linnunäänen matkijat ja vihellystaiteilijat sekä toista sukupuolta imitoivat miesja naislaulajat. Monen esiintyjän nimeen liitettiin termi eksentristi, joka viittasi mahdollisimman poikkeavasti käyttäytyvään taiteilijaan. Kansansoitinorkesterit solahtivat hyvin tähän joukkoon. Ne lisäsivät ohjelman värikyyttä ja eksotiikka. Eksotiikkaa middle-musiikkiin 1800-luvun kaupunkilaiset olivat yhtä lailla kiinnostuneita vieraiden maiden musiikista kuin tämän päivän yleisö. Tämä viehtymys lisäsi kansansoitinryhmien kysyntää Euroopan huvipaikoissa. Myös Helsingin ravintoloissa vieraili 1900-luvun vaihteen molemmin puolin Unkarin mustalaisorkestereita, tirolilaisia harppuja sitraryhmiä, italialaisia mandoliiniyhtyeitä, venäläisiä balalaikkaorkestereita, romanialaisia tarafeja, serbialaisia tamburitza-yhtyeitä sekä eri maista tulleita harmonikansoittajia. Eksotiikka veti puoleensa, ja eurooppalaiset kansansoittimet olivat tuon ajan yleisölle riittävän outoja sitä luomaan. Kansansoitinorkesterit ilmestyivät helsinkiläiseen varietee-näytöksiin suurella joukolla 1890-luvun alussa. Uudet eksoottiset vieraat kilpailivat suosiosta tavallisten salonkiorkesterien, torvisoittokuntien ja naisorkesterien kanssa. Yleisölle haluttiin tarjota koko ajan uutta. Keväällä 1891 Seurahuoneen varietee-yleisö sai tutustua mm. Italiano Figaron lauluja mandoliinitrioon, ja talvella 1893–94 olivat vuorossa romanialainen taraf-ryhmä National Decan, serbialainen Tamburita sekä Le Célèbre et Original Quintette Napolitaine Gramegna: mandoliini, viulu ja kolme kitaraa. Viimeksi mainittu aloitti pitkän italialaisorkesterien kauden Helsingin huvielämässä. Eksoottisten ja kansallispukuisten yhtyeiden esittelemät kansansoittimet – mandoliinit, kitarat, balalaikat, domrat, tamburitzat, sitrat ja cimbalomit – olivat tiukasti fuusioitu eurooppalaiseen orkesterikäytäntöön. Kaikkien soittimien rakennetta oli kehitelty vastaamaan paremmin normiorkesterien viritystä ja sointi-ihannetta. Myös ohjelmisto oli usein laaja-alaisesti middle-musiikkia. Paikallisväriä luotiin sovituksilla lauluista ja tanssimusiikista, jotka liittyivät kunkin soittimen ”kotimaahan”. Esitystyyli oli tietenkin kaukana perinnesoitosta, sillä sovitukset noudattivat salonkimusiikin yleisiä standardeja. Vaikutus kansansoittoon Italiaisten orkesterien esiinmarssilla oli silti vaikutus myös paikalliseen kansansoittoon. Jo 1890-luvun lopulla oli sanomalehdissä ilmoituksia yhdistysten iltamista, joissa esiintyi mandoliiniyhtye tai yksittäinen soittaja. Mandoliinin soittoa kuultiin myös varhaisissa elokuvanäytännöissä ja hupilaulajien säestäjänä. Varieteenäytökset heijastuivat näin suoraan iltamaohjelmien sisältöön. Tarkempi yhteys mandoliinin kotoistamiseen on nähtävissä saksalaisen muusikon Josef Binnemannin (1865–1942) toiminnassa. Hän tuli maahan varietee-yhtyeen soittajana, jäi pysyvästi maahan ja yritti ensin edistää Alppimaiden sitran suosiota Suomessa. Binnemann teki paljon konserttikiertueita, perusti Helsinkiin erityisen sitraseuran ja musiikkikoulun, jossa sai opastusta konserttisitran soittoon. 1900-luvun alussa Binnemann kuitenkin huomasi, että mandoliini voisi olla sitraa otollisempi soitin harrastuksen kasvattamiseen. Binnemann perusti vuonna 1905 ”italialaisen yhtyeen” joka koostui 12 mandoliinin, mandolan, kitaran ja viulun soittajasta. Soittajat olivat Binnemannin oppilaita, ja ryhmä kasvoi nopeasti yli 20 soittajaan. Toimintaa aktivoitiin myös soitinkilpailuilla, nuottijulkaisuilla ja soitinoppailla. Vilkkaan harrastuksen näkyvin tulos oli vuonna 1912 perustettu Helsingin Kansanorkesteri. Siinä mandoliiniyhtyettä oli täydennetty sellolla, huilulla ja parilla harpulla. Nimestään huolimatta Binnemannin orkesteri ei soittanut ”kansanmusiikkia”, vaan mitä tyypillisintä middle-musiikkia: wieniläistä schrammelia, tirolilaisia alppi-idyllejä, iloisia marsseja ja jenkkoja salonkityyliin ja nuoteista. Sävellykset olivat suureksi osaksi Binnemannin omia ja soittajat keskiluokkaisia kaupunkilaisia. Binnemannin musiikkikoulussa opiskeli parinkymmenen vuoden aikana monta sataa helsinkiläistä. On vielä selvittämättä, mikä vaikutus tällä toiminnalla oli laajemmin mandoliinin, sitran, kitaran ja muiden kielisoittimien yleistymiseen Suomen musiikkielämässä. Suomalaiset pilalehdet, kuten Fyren ja Velikulta, kuvasivat eksoottisia varietee-ryhmiä ja -artisteja omalla epäkunnioittavalla tavallaan.
• 36 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Oum Joanna S?owi?ska
• 37 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 FolkForum – Suuri kansanmusiikkija kansantanssikokous 12.1.2018 klo 13-16 Kansallismuseon Auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki FolkForumissa pureudutaan vuoden 2018 ”Kaikilla mausteilla – kansanmusiikin ja kansantanssin elävät perinteet” -teemaan. Mitä ovat tämän elävät perinteet? Miten niitä voi suojella? Mitä Unescon sopimus kentälle tarkoittaa? Luvassa myös kansainvälisiä puhujavieraita. Lisäksi seminaarissa käsitellään alan Visiota 2025 eri alojen edustajien kommenttipuheenvuorojen sekä paneelikeskustelun kautta. Aikataulu ja ilmoittautumislomake: www.kansanmusiikki.fi/folkforum HISTAN VEISAAJAT: SEURAT KANSANMUSIIKKIA SANAN LAAJASSA MERKITYKSESSÄ Levyllä kohtaa kansan kuluttama musiikki eri vuosisadoilta. Teoksista suurin osa on vanhoja kansan suussa muokkautuneita virsisävelmiä. Histan veisaat on 14 laulajan yhtye, joka seikkailee suomalaisessa virsiperinteessä ennakkoluulottomasti. Tilaukset: Herättäjä-Yhdistys, (06) 433 5700 tai www.herattaja.fi 22 e Upeat -harmonikat ????????????????????????? ???????????????????? 1-, 2ja 5-riviset sekä pianopelit nyt myös Seinäjoelta. ???????????? ???????????? ??????Lisäksi säestykset, orkesteri, sovitukset, musiikin opetus ja äänentoistopalvelut. ?? ? Timo Saarimäki 050 5303 405 www.primputes.fi Konserttikeskus järjestää jälleen ohjelmahaun. Se koskee lukuvuoden 2018–2019 ohjelmistoa. Musiikin on oltava esityksessä pääosassa. Ohjelmia arvioitaessa tärkeässä roolissa on noin 3–5 minuutin pituinen internetistä löytyvä videonäyte, jonka tulee antaa kuva ohjelman sisällöstä ja taiteellisesta tasosta sekä esiintyjien vuorovaikutustaidoista kohdeyleisön edessä. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat keskeisiä konsertin onnistumisen kannalta. Ohjelmaehdotuksia tehtäessä on syytä ottaa huomioon, että suurin osa Konserttikeskuksen konserteista järjestetään alakouluissa ja että esiintyjäryhmät koostuvat useimmiten 2–4 muusikosta. Valittu ohjelma voi olla ohjelmistossa yhtäjaksoisesti korkeintaan kolme lukuvuotta kerrallaan. Haku on auki syyskuusta marraskuun loppuun. Ohjelmahaku lukuvuodelle 2018–2019 Ohjeet ja hakulomake osoitteessa: Lähetä hakemus to 30.11.2017 klo 16 mennessä! Ethno Finland järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Taiteellisina johtajina olivat Antti Järvelä Suomesta ja kroatialaisruotsalainen Allan Skrobe. Kurssilaisia oli mukana Suomesta, Belgiasta, Skotlannista, Ranskasta ja Australiasta. Ethno Finland esiintyi Etno-Espalla, ja heidän musiikkinsa sai erittäin hyvän vastaanoton. Lisää kuvia ja tunnelmia Ethno Finlandin Facebooksivuilla. Ethno Finland järjestettiin kolmatta kertaa Pä iv i Yl ön en -V iir i
• 38 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 –E hkä täällä otetaan vieraita vastaan tällä samalla kaavalla aina. Meille sanottiin: ’juo, juo!’ ja tarjottiin paikallista pontikkaa. Onkohan täällä vieraillut niin paljon suomalaisia, että osataan kehottaa juomaan suomeksi, laulaja Maari Kallberg kertoo miettineensä. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen. Kehotus oli kyllä udmurtin kieltä, mutta merkitys oli sama kuin suomen kielessä. – Olimme tuossa kylässä ensimmäiset suomalaisvieraat kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, Maari kertoo. Sibelius-Akatemian ja Runolaulu-Akatemian ryhmä oli matkalla toukokuussa 2017 tutustuakseen perinteeseen kylissä, mutta myös yliopistojen kansanmusiikin koulutuksen yhteistyön sekä tutkija-, opettajaja opiskelijavaihdon edistämiseksi. Kylän kulttuuritalon pöydässä oli lukuisia piirakoita, leipää, hapankaalia ja -kurkkuja sekä muita herkkuja odottamassa vieraita. – Millaista pontikkaa teillä keitetään, kysyi yli 80-vuotias udmurttinainen. Vastasimme, ettei meillä saa keittää omaa pontikkaa. – Eihän meilläkään saa – mutta minkälaista siis teette itse? Pöydän ääressä tunnelma oli välitön. Vieraiden saapuminen kylään oli juhla. – Heillä oli voimakas halu ja ylpeys esittää omaa perinnettään ja olivat kiinnostuneita meidänkin lauluistamme. Vastaanotto on perinne – se ei ole matkailutuote. Jos haluaa päästä syvemmälle ja tutustua ihmisiin, vaikkapa jonkun tietyn ihmisen laulurepertuaariin ja henkilöhistoriaan, niin paikalla pitää viettää monta päivää ja käydä useamman kerran, Maari kertoo. Omassa taiteellisessa työssään Maari käyttää usein arkistoaineistoa. – Kokemus keruutyöstä ja -paikoista ovat olennaisia. Aineistoa pitää muuten jotenkin liian ’pyhänä’. Kokemus kentällä auttaa tulkitsemaan ja ymmärtämään paremmin sitä, Maari pohtii. Toukokuun matkalla käytiin neljässä kylässä Udmurtiassa ja Mordvassa. Lauluja kuultiin kolmella kielellä: udmurtiksi, ersäksi ja mokšaksi. Kaksi jälkimmäistä ovat mordvalaisten kieliä. Pekka Huttu-Hiltunen, joka työskentelee tutkijana Runolaulu-Akatemiassa, haastatteli kylien laulajia. – Minua kiinnostavat runolaulun juuret. Kielen ja laulun rakenteelliset säännöstöt ovat sidoksissa toisiinsa. Laulaminen ylläpitää kielen rakenteita ja vaikuttaa mm. siihen, minkälainen laulumitasta tulee. Itämerensuomalaista kieltä on edeltänyt volgalainen tai permiläinen kantakieli. On oletettavaa, että lauluperinteessä täällä voisi olla merkkejä yhteisestä kantakielestämme, Pekka kertoo. Pekan tutkimuksen kannalta udmurttien ja mordvalaisten perinne on kuitenkin taustatietoa, sillä aiheena on itämerensuomalainen runolaulu. – Kenttätyö on vain yksi monista elementeistä tutkimuskokonaisuudessani. Luotan siihen, että tutkijat ovat 150 vuoden aikana selvittäneet perusasioita riittävästi, Pekka toteaa. Aineistoa ja tutkimuksia suomalaisugrilaisista kielistä on paljon. 1800ja 1900-luvun vaihteen lukuisia kenttämatLaulamisen pitkä ketju Udmurtiassa ja Mordvassa otetaan vieraat vastaan laulaen Teksti ja kuvat: Timo Väänänen Värikkäät puvut ja äänet olivat vastassamme kulttuuritalon portailla, kun pikkubussillinen tutkijoita ja taiteilijoita Sibelius-Akatemiasta sekä Udmurtian ja Mordvan valtionyliopistoista saapui kylään. Kohtasimme vahvan laulun ja elävän perinteen. Pekka Huttu-Hiltunen ja Mordvan valtionyliopiston perinteenkerääjä äänittävät laulua ja haastattelevat laulajia.
• 39 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 koja suomalais-ugrilaiselle kielialueelle on luonnehdittu yhdeksi suurimmista Suomessa koskaan humanistisella alalla toteutetuista hankkeista. Ilmaisun sisäinen pakko – Olimme oikeastaan jo lähdössä kylän kulttuuritalosta, kun Kristiina Ilmonen alkoi soittaa huilua. Kuin fakiirin soitosta vanhimmat naiset nousivat penkistä, unohtivat keppinsä ja alkoivat tanssia, kansanmusiikintutkija ja laulaja Anneli Kont huudahtaa. Usein etsitään keinoja vaikuttaa yleisöön enemmän ja enemmän, mutta tällaisessa tilanteessa havaitsee soittimen ja ihmisäänen voiman. – Lopulta olimme kaikki tanssimassa ja laulamassa kulttuuritalon eteisaulassa. Se oli juuri niin kuin joskus sanotaan, että soitin pistää tanssimaan aivan pakonomaisesti, Anneli naurahtaa. Kun Viron Viljandissa alkoi kansanmusiikkikoulutus vuonna 1990, Anneli oli tekemässä ensimmäistä opetusohjelmaa. Hän ehdotti mukaan suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkia ja hänen piti sitä myös opettaa. Sen vuoksi hänen piti lukea siitä myös paljon. Kielten tutkimuksesta löytyy paljon luettavaa, mutta musiikin suhteen tilanne on toinen. – Musiikin tutkimuksia on edelleenkin aika vähän, mutta musiikista voi lukea kielenja runoudentutkimuksista rivien välistä, Anneli kertoo. Annelin mielestä eri kulttuureihin tutustumisella on tärkeä merkitys taiteilijan koulutuksessa. Taiteilijan olisi hyvä altistaa itsensä toiseuteen, jotta saisi uusia taitoja – ei vain teknisesti vaan myös ajattelun tasolla. Hänen mielestään sitä on hyvä hakea sieltä, missä on jotain yhteistäkin – vaikkapa kielisukulaisuuden kautta. – Pienten suomalais-ugrilaisten kansojen itsetunnon ja kulttuurin kehittymisen kannalta on tärkeää, että suomalaiset ovat kiinnostuneita yhteistyöstä, Anneli sanoo. Sibelius-Akatemian ja Runolaulu-Akatemian ryhmä vieraili Udmurtian ja Mordvan valtion yliopistoissa. Maari Kallberg piti yhdessä Anna-Kaisa Liedeksen kanssa runolaulutyöpajan Mordvan valtionyliopiston kansanmusiikin opiskelijoille. – Omasta opiskeluhistoriastani vierailijoiden luennot ja työpajat nousevat merkittäviksi kokemuksiksi. Ne ovat muovanneet omaa ajatteluani ja kiinnostuksen kohteitani. On tärkeää, että alan kansainvälinen yhteisö tuntee toisensa henkilötasolla. Ei olla pelkän kirjatiedon varassa, Maari Kallberg pohtii. – Haluamme olla kansanmusiikin museo, eräs Udmurtian yliopiston kansanmusiikin opettaja aloitti puheenvuoronsa seminaarissa. Kylien elävä perinne tuolla alueella näkyy vahvasti yliopistossa. Kylistä tullaan opiskelemaan ja niihin mennään tutkimaan, kokemaan ja hakemaan perinnettä. Myös Suomessa yliopisto on yksi perinteen siirtäjistä. Suomalaiselle kansanmusiikin opiskelijalle kenttämatka suomalais-ugrilaisen alueen kyliin voi perinteen lisäksi avata muutakin. – Yhteiskunnan kaupungistuessa, teollistuessa ja muuttuessa tietoyhteiskunnaksi musiikin rooli muuttuu. Muusikosta tulee esittäjä ja muista kuulijoita – yleisöä, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän professori Kristiina Ilmonen pohtii. Muusikko ja opiskelija kohtaa näissä kylissä yhdeksänkymppiset babuškat. Elämyksellisyys tässä oppimisympäristössä voi tuottaa sellaisen kokemuksen, mitä ei Suomessa ja akateemisista opinnoista muuten saa. Käsitys muusikon roolista ja mahdollisuuksista yhteisössä saattaa Kristiina Ilmosen mukaan muuttua aivan kokonaan. Hän kertoo kokeneensa samalla tavalla koskettavia hetkiä vaikkapa Afrikassa. – Mielestäni Sibelius-Akatemiassa on kuitenkin hyvä suunnata katsetta myös lähialueille ja suomalais-ugrilaisten kansojen suuntaan, hän sanoo painokkaasti. Kristiina Ilmonen esitteli matkan seminaareissa kansanmusiikin koulutusta. Pääaiheena oli kansanmusiikin pedagogiikka, jota Sibelius-Akatemiassa on kehitetty 80-luvun alusta asti. – Oli kiinnostavaa kuulla kouluttajien, tutkijoiden ja muusikoiden näkemyksistä kansanmusiikin pedagogiikkaan liittyvistä teemoista, Kristiina kertoo. Udmurtian yliopisto on mukana suomalais-ugrialaisten yliopistojen yhteistyöverkostossa. Suomesta on mukana muutama tiedeyliopisto, vahvimpana alueena on kielentutkimus. – Kielen säilyttäminen musiikin ja laulun kautta olisi mielenkiintoinen kehittämisen kohde taideja tiedeyliopistojen välillä, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän johtaja, laulaja Anna-Kaisa Liedes sanoo. Anna-Kaisan mukaan musiikki tulee paljon lähemmäksi, kun saa matkoilla tutustua myös niihin ihmisiin, jotka ovat tehneet elämäntyönään perinteen tutkimusta. Kokemusten myötä käsitys kansanmusiikin ja perinteen merkityksestä laajenee. – Kansanlaulusta saatetaan toivoa erikoismausteita omaan lauluilmaisuun. Sitten ajatellaan ehkä, että hallitsen jonkin perinteisen laulutyylin, kun osaan tietyn tyyliin liittyvän teknisen kikan, AnnaKaisa pohtii. Hänestä on tärkeää ymmärtää perinne laajana kokonaisuutena – ei vain mausteena. Anna-Kaisa Liedes kertoo oman taiteellisen työnsä laulajana menevän usein kokeelliselle alueelle. – Tekemisen sydän on kuitenkin sama kuin näiden kylien naisten palossa laulaa. He kantavat sisällään vuosisatojen ja tuhansien laulun ketjua. Siihen liittyy koko ihmisen elämän merkitys, AnnaKaisa pohtii. Ehkäpä heidän laulunsa puhuttelee juuri sen vuoksi. Matkaseurue: • Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän professori Kristiina Ilmonen • Musiikin tohtori, kansanmusiikin aineryhmän johtaja Anna-Kaisa Liedes • Musiikin tohtori Pekka Huttu-Hiltunen • Musiikin tohtori Maari Kallberg • Musiikin maisteri Anneli Kont • Musiikin tohtori Timo Väänänen Kristiina Ilmonen esittelee kansanmusiikin koulutusta Suomessa kansanmusiikin koulutuksen seminaarissa Udmurtian pääkaupungissa Iževskissä.
• 40 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 A lkaa jo hieman hämärtää, kun pienelle lavalle, ihan lähelle eturivin kuulijoita, astuvat illan taiteilijat. Toinen miehistä istahtaa rumpusetin ja perkussiorivistön taakse, toinen jää jakkaralle etualalle. Ihmiset taputtavat kohteliaasti. Rumpali tarttuu kapuloihinsa, laulaja sulkee silmänsä ja aloittaa: ”itse laulan milloin kuulen / kuta kuulen niin kujerran / ennen saatuja sanoja / opittuja luottehia”. Melodia on vähäsävelinen, sellainen, joka muistuttaa koulussa opittua, kaikkien tuntemaa Vaka vanha väinämöistä. ”Omat on saamani sanaset”, jatkaa nykykansanmuusikko Taito Hoffrén vienalaisen 1800-luvulla eläneen, runolaulaja Arhippa Perttusen laulajan sanoja mukaillen. Rummun keveät iskut säestävät melodiaa siellä täällä, freejazzin tyyliin sinne tänne hyppelehtien ja sähäköitä äänimaailmoja luoden. Laulajan sanat muuttuvat eeppiseksi Sammon ryöstö -runoksi, ja Väinämöisen hurja ratsastus ja Sammon särkyminen palasiksi saavat taustalleen raivoisaa kolinaa ja pauketta. Laulaja huojuu vähän. Hoffrén on laulajana ja esiintyjänä erittäin taitava, ja runo tuntuu olevan osa häntä. Nautiskelen äänistä. Mistä runolaulut kertovat juuri nyt? Elias Lönnrot tallensi Arhippa Perttusen Sampo-runon Vuokkiniemellä vuonna 1834. Runo alkaa laulajan sanoilla, joilla runolaulaja tekee laulunsa ja esityksensä todeksi: sanoissa kerrotaan laulun alkuperä ja se, keneltä se on opittu. Latvajärveläisessä perinneyhteisössä suku ja muu elinympäristö olivat pääosin suullisesti välittyvien laulujen kaikupohja ja oppimisprosessin lähde, mutta Perttunen kuin kerskaten toteaa sanoissaan oppineensa laulut itse, jolloin sanat ovat hänen omansa. Hoffrénin esityksessä limittyvät Perttusen ja Hoffrénin äänet: laulajan sanojen takana olevaan Perttuseen viittaaminen antaa esitykselle auktoriteetin, kytkee sen osaksi runolaulamisen ketjua ja laulajien ääniä, mutta samalla laulavan minän itseyden ja omatoimisuuden korostus tuntuu varsin luontevalta 2000-luvun esityksessä. Hoffrén on kouluttautunut SibeliusAkatemiassa muusikoksi ja opetellut ja tutkinut runsaasti kalevalamittaista runolauluarkistomateriaalia. Arhippa Perttusen laulajan sanojen aloitussäkeet muuntuvat Hoffrenin laulamana kuulijan tulkinnoissa metaforaksi nykyisen kansanmuusikon elämäntyöstä: laulu tarttuu laulajan korvaan ensi kuulemalta ja laulaminen on jatkuvaa, sanat eli runosäkeet ovat vanhoja, ennen saatuja, mutta niitä on opeteltava itse, jotta niistä tulee omia. Tämä laulavan nykykansanmuusikon, edesmenneen runolaulajan ja heidän laulujensa välisten suhteiden pohdinta oli syy sille, että halusin lopulta syventyä aiheeseen väitöskirjaa myöten. Pelimannitalon runolaulukonsertti ja monet muut nykykansanmusiikin parissa koetut hetket johtivat minut kysymään, mitä vanhat laulut merkitsevät nykypäivässä ja miksi. Olin kohdannut folkloristiikan ja kansanmusiikin opinnoissa paradoksin: tutkimuksessa oli tapana sanoa vanhojen runojen olevan ”kuollutta perinnettä”, joka elää lähinnä arkistoissa teksteinä tai rahisevina äänitteinä. Samaan aikaan minä ja monet muut muusikot ympärilläni lauloivat noita samoja lauluja hyvin elävän tuntuisesti, ja jokaisella laululla tuntui olevan paljon muitakin merkityksiä kuin vain olla perinnettä. Ne eivät olleet rekonstruktioita vanhoista lauluista, vaan jotakin muuta. Nykykansanmuusikoiden laulut Tein tutkimusta varten parikymmentä muusikoiden ja muiden nykykansanmusiikin toimijoiden haastattelua, havainnoin ja tarkkailin konsertteja ja muuta kentän toimintaa sekä keräsin useasta sadasta mediatekstistä koostuvan aineiston. Materiaalin koostamisen jälkeen kysyin aineistolta, miten menneisyyden ja nykyisyyden suhde siinä rakentuu, ja aloin tarkastella näitä runolauluja ja -laulamista käsitteleviä aineistoja rinnakkain ja suhteessa toisiinsa. Tutkimuksessani tarkoitan nykykansanmusiikilla 1980-luvun jälkeen yleistynyttä ammattimaista musiikin tekemisen kenttää, jolle ominaista on arkistomateriaalin käyttäminen vapaan taiteellisen ilmaisun välineenä, traditionaalien sävelmien uudelleensovittaminen sekä taideja populaarimusiikin konventioista omaksutut esiintymiskäytänteet. Runolaulu tarkoittaa nykykansanmusiikin kontekstissa paitsi laulua, jossa kalevalamitan lainalaisuudet toteutuvat, myös tiettyjä äänenmuodostustapoja ja musiikillisia ratkaisuja kuten vähäsävelisyyttä ja säkeistöttömyyttä. Pelimannitalon konserttikokemus alkoi asettua kehyksiin, kun Taito Hoffrén kertoi haastattelussa suhteestaan Arhippa Perttuseen ja siitä, ettei halua rekonstruoida tämän lauluja, vaan opetella niitä syvällisesti ja tehdä Perttusen runokielestä hänen omaansa. Silti aiempien laulajien äänet kuuluvat myös Hoffrénin lauluissa. Tutkimusmatkalla nykykansanmusiikin ja kalevalamittaisten runolaulujen parissa Heidi Haapoja-Mäkelä Yösydänääniä-konsertissa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2008 on kuumaa ja hikistä. Pelimannitalo on ääriään myöten täynnä väkeä. Ihmiset istuvat vanhoilla pirtinpenkeillä, osa joutuu seisomaan oviaukon lähellä ja nojailemaan aikaa ja tuhansia konsertteja nähneisiin hirsiseiniin. Olen valloittanut eturivipaikan, sillä olen nuori ja innostunut kansanmusiikin opiskelija, joka on pohjattoman kiinnostunut kalevalamittaisista runoista, laulamisesta ja runolauluihin liittyvistä tulkinnoista.
• 41 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Hoffrénin kommentti sai paljon vastakaikua muissakin tekemissäni haastatteluissa. Haastatellut laulajat kokivat, että runolaulut ovat ensisijaisesti väylä ”itsen” omaan taiteelliseen ilmaisuun, mutta samalla laulajat kokevat voivansa samastua aiempiin runolaulajiin, koska tarinankerronta, ihmisyys ja tunneilmaisu yhdistävät heidän kokemusmaailmojaan ja limittyvät runoteksteissä. Kansalliset ja ylirajaiset runot Aineistosta kävi myös ilmi, että runolauluihin liittyy suuri määrä sekä historiallisia että ajankohtaisia keskusteluja, joita nykykansanmusiikinkin puitteissa ilmenevät esitykset peilaavat. Selväksi kävi esimerkiksi se, että runolaulujen menneisyys ja nykyisyys rakennetaan myös kansallisuuteen liittyvällä tasolla. Koko runolauluaineisto, valtava arkisto-, nuotti-, ääniteja tekstimateriaali, peilautuu vääjäämättä nationalistisen ideologian läpi. Kun runolauluaineisto 1800ja 1900-luvuilla kerättiin, oli tuon keruutyön taustalla kansallismielinen tavoite: tarkoitus oli tuottaa suomenkieliselle kansalle kieli ja historia, koska kirjoitettuja lähteitä oli niukalti. Tämä näkyy vääjäämättä myös nykyisten runolaulujen taustalla, ja yhä edelleen kalevalamittaiset runolaulut kytketään tiiviisti osaksi sellaisia käsitteitä kuin suomalaisuus ja suomalainen muinaisuus. Tosiasiassa ”suomalaisuutta” ei esimerkiksi 1800-luvulla ollut samassa mielessä olemassa kuin nyt, ja suuri osa kalevalamittaisista runolauluista kerättiin nykyisen Suomen kansallisvaltion rajojen ulkopuolelta esimerkiksi Venäjän Karjalasta ja Inkeristä. Nykykansanmusiikin yhteydessä runolauluihin liitetyssä kansallisuuden ajatuksessa ei ole kuitenkaan kyse kiihkonationalismista, johon nationalismi-sana nykyään yleensä yhdistetään. Aineistossani nousi vahvasti esille se seikka, että runolauluihin liitetty kansallismielisyys on liberaalisti virittynyttä ja avointa. Monet muusikot pyrkivät runolaulujen kautta dialogiin esimerkiksi muiden suomalaisugrilaisten alueiden laulajien tai globaalisti maailmanmusiikin tekijöiden kanssa. Runolaulut eivät siis pelkästään peilaa kansallista menneisyyttä: niiden kautta voidaan rakentaa myös suomalaista nykyisyyttä.Suomalaisuuden ajatuksen lisäksi aineistossa korostui suomalais-ugrilaisuus ja runolaulujen kansallisvaltioiden rajoista piittaamaton luonne. Monet muusikot kokivat laulut yhteiseksi, jaetuksi perinteeksi muiden suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien kanssa. Tämä ajatus myös oikeuttaa runolaulujen esittämisen nykykansanmusiikin puitteissa: runolaulujen ajatellaan siirtyvän laulajalta laulajalle, koska samalla kielialueella asuvilla katsotaan olevan heimoyhteys, vaikka biologisia sukulaisuussiteitä ei olisikaan. Aitoa perinnettä Henkilökohtaisten ja kansallisten merkitysten lisäksi minua kiinnostivat myös aitouden ja perinteen käsitteet. Tarkoituksenani ei ollut selvittää, onko nykyinen runolaulu aitoa tai perinteistä vai ei, päinvastoin. Edesmenneen akateemikko Anna-Leena Siikalan sanoin, ihmisten tekemät asiat ovat lähtökohtaisesti aitoja, riippumatta niiden yhteyksistä tai viittauksista menneeseen. Tämä periaate mielessäni tarkastelin, millä tavoilla runolaulu on aitoa ja millä tavoilla runolaulu on perinnettä juuri nyt. Haastatteluissa kävi ilmi, että runolaulut tehdään aidoiksi ja oikeiksi hyvin monella tavalla nykykansanmusiikin puitteissa: osa muusikoista painotti runomitan oikeanlaista toteutumista ja mahdollisimman tarkkaa samanlaisuutta arkistolähteiden kanssa, osa taas painotti luovuuden ja itseilmaisun näkymistä esityksessä, osa molempia. Samaan tapaan myös perinne on käsite, joka voidaan liittää lauluun eri tavoin. Osalle haastateltavista perinne oli jotakin, joka oli modernisaation myötä kuollutta ja nyt herätetty henkiin koulutuksen, arkistoinnin, tutkimuksen ja musisoinnin, siis kirjallisten prosessien avulla. Tällöin perinteeksi nimeämisen prosessissa korostuu se, miten laulut välittyvät ihmiseltä toiselle: jos perinne ymmärretään muistinvaraisuudeksi, se näyttäytyy kuolleena. Osa haastateltavista taas totesi, että perinne on jotakin, joka on aina ollut katkeamatonta ja jatkuvaa, vaikka siihen tulisikin uudenlaisia kerroksia. Tällöin perinne tarkoittaa välittymisen sijaan ennemmin sisältöjä, siis runomittaa, runoja, laulamista ja laulua itseään. Nämä voivat muuttaa aikojen saatossa muotoaan paljonkin, mutta niiden ytimen katsottiin aineistossa pysyvän riittävän samana, jotta se on yhä uudelleen tunnistettavissa perinteeksi. Kaikki nämä merkitykset toivat lisävaloa siihen, miten menneisyyden ja nykyisyyden suhde runolauluun liittyvässä puheessa rakentuu. Menneen läsnäolo nykyisyydessä on runolaulamisen perusolemus, mutta se, miten mennyt nykyisyydessä näyttäytyy, on kunkin laulajan, esityksen ja yleisön välisissä suhteissa rakentuva, jatkuvasti muuntuva taso. Kirjoittajan väitöskirja, Ennen saatuja sanoja : Menneisyys, nykyisyys ja kalevalamittainen runolaulu nykykansanmusiikin kentällä tarkastettiin tämän vuoden tammikuussa. Nykyään hän toimii Helsingin yliopistossa folkloristiikan alan post doc -tutkijana. Shamu-yhtye Musiikkitalossa 2013. Emmi Kuittinen (vas.), Minna-Liisa Tammela, Mari Kalkun, Heidi Haapoja-Mäkelä, Amanda Kauranne, Sanne Tschirpke, Kirsi Vinkki, Lotta Hagfors. Ta av i Ta ts i
• 42 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Y leisö ei vaikuta sellaiselta, jonka olettaisi olevan tanssista tai kansantanssista kiinnostunutta, vaan se edustaa hyvin kirjavaa ja eri-ikäistä joukkoa, vaikkakin yleisvaikutelma antaa olettaa suurimman osan olevan paikallisia tai ainakin pohjalaisia. Esiintyjät puolestaan edustavat niin paikallista kuin kansainvälistäkin miesvoimaa. Jotain uutta on todellakin tiedossa. En innostunut, kun kuulin ensimmäisen kerran miestanssipitoja suunniteltavan Suomeen ja Lapualle. Pikemminkin olin yllättynyt ja skeptinen ajatuksen suhteen. Tiesin kyllä Virossa useampaankin kertaan toteutetusta miestanssitapahtumasta, jonka taustalla on sikäläinen vahva kansantanssiharrastuksen perinne. Myös virolaisen kansantanssikaanonin monet miestentanssit vaikuttavat siihen, että kansantanssia ei siellä nähdä pelkästään paritanssina, eikä sillä ole voimakasta feminiinistä leimaa, jollainen kansantanssiin Suomessa usein liitetään. Virolainen esikuva oli selkeästi Lapuan miestanssipitojen taustalla, sillä eteläisen naapurin vastaavia tapahtumia on järjestetty Rakveressa, Lapuan ystäväkaupungissa. Olikohan nyt kuitenkin vähän innostuttu liikaa ja oltaisiinko haukkaamassa turhan isoa palaa? Vähitellen kun tietoa miestanssipidoista alkoi tulla enemmän, käsitykseni alkoi muuttua. Kyse ei olisi millään tavoin perinteisestä kansantanssitapahtumasta vaan todellisesta miehisestä tanssi-ilottelusta, jossa tanssityylien raja-aidat murtuisivat. Kesän lähestyessä tulinkin vakuuttuneeksi siitä, että tämä olisi jotain, mikä pitäisi kokea. Toki myös tekijäjoukko oli sellainen, jolta oli näyttöjä pitkältä aikaa, joten mitään puolivillaista tuskin päästettäisiin läpi. Ari Numminen , Timo Saari , Jukka Haapalainen ja Heikki Salo edustavat alojensa huippua, ja oli huikea ajatella, mitä näin eritaustaiset raudanlujat ammattilaiset saisivatkaan aikaan. Mikään helppo urakka Mies-tanssipidot ei kuitenkaan ollut tekijöilleen. Vaatii todellista rohkeutta tuoda tällainen tapahtuma keskelle syvintä Lakeutta. Vaikka pohjalainen mies tanssii ja on tanssinut vuosisatojen ajan, ei tanssin asema esittävänä taiteena ole välttämättä itsestään selvä täällä kuten ei oikeastaan juuri missään Suomessa suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Ei etenkään, kun esiintyjinä olisi pelkkiä miehiä. Kaikki eivät hurranneet etukäteen miestanssipidoille Lapualla, mutta toisaalta tapahtumalla oli myös esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran kaltaisia kannattajia ja tukijoita, jotka tekivät arvokasta työtä sen eteen pitkän aikaa ennen tapahtuman alkua. Kun suuri päivä koitti, sekä esiintyjien että talkoolaisten työpanos tuli upeasti näkyviin, ja se oli jotain, josta Pohjanmaalla saa röyhistellä rintaansa pitkän aikaa. Esitys alkaa vanhemman miehen ja nuoren pojan kävellessä stadionille vetolaukkua vetäen. Vahvaa symboliikkaa ja samalla hyväntahtoista huumoria sisältävä duetto toimii johdantona miehiselle tarinalle, joka vähitellen alkaa virittyä tunnelmaansa. Kohta areenalle saapuu traktori, jonka peräkärrystä hyppää joukko ”työmiehiä” keltaisissa huomioliiveissään. Tanssi muuttuu intensiivisemmäksi ja vauhdikkaammaksi, kunnes ”työmiehet” poistuvat ja uusi yllätys odottaa: joukko keski-ikäisiä miehiä tutu-hameissa, valkoisissa trikoissa ja ylävartalot paljaina liihottaa balleriinoina paikalle. Koko esitys onkin täynnä mitä ihmeellisimpiä käänteitä. Jukka Haapalainen tulee paikalle Etelä-Pohjanmaan kansallispuvussa ja kohta hänen lanteensa heiluu varmaan tapaan hänen kisaillessaan yhdessä afrikkalaistaustaisen tanssijan kanssa. Välillä areenalla lentää pesäpallo, välillä taas heilahtaa Timo Jutilan jääkiekkomaila. Heinäseipäitä, suunnistajia, afrikkalaisrumpuja, härkätanssia… Intensiteetti ei laske missään vaiheessa. Lopulta paikalla saapuvat myös virolaiset tuomaan tervehdyksen tanssipidoista Suomenlahden eteläpuolelta. Jälleen kerran tunnelma vaihtuu, kun toista sataa kansallispukuista miestä liikkuu geometrisesti täsmällisissä kuvioissa ilmaisten vahvaa miehistä uhoa niin tanssien kuin laulaenkin. Miestanssipidot oli mahdottomuus, joka kävi toteen. Vaikka tanssijoita ei ollut se 1917, jota alun perin mainostettiin, se ei vähennä tapahtuman merkitystä vähääkään. Itse asiassa lähes kahden tuhannen esiintyjän mahduttaminen pesäpallostadiPetri Hoppu Mies tanssii Mies-tanssipidot. Lapuan pesäpallostadion 5.8.2017. Ari Numminen (pääkoreografi), Timo Saari (apulaiskoreografi), Heikki Salo (tunnuskappaleen ”Mies” säveltäjä, muusikko), Jukka Haapalainen (tapahtuman suojelija, tanssija). “Tulin tässä valvomaan järjestystä, ettei täällä hurrata turhia.” Näin toteaa isokokoinen järjestyksenvalvoja takanani ja naurahtaa vielä makeasti, kun etsin istumapaikkaa Lapuan pesäpallostadionin katsomosta. En ole ainoa, jota Suomen ensimmäiset miestanssipidot tai oikeammin Mies-tanssipidot kiinnostavat. Esityksen alkuun mennessä lähes koko katsomo on täynnä, eli paikalla on tuhatkunta ihmistä odottamassa aivan uutta elämystä. La pu an K am er as eu ra
• 43 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat nimesi 50-vuotisjuhlansa kunniaksi peräti kuusi uutta mestaripelimannia: Teuvo Anttila , Jussi Asu , Mauno Järvelä , Veikko Kuivala , Tony Uusitalo ja Eivor Wallinvirta . Kaustislaisen Teuvo Anttilan soittajanuraan mahtuu basistin tehtävät ennen kaikkea Hääpelimanneissa, minkä lisäksi hänen yhtyeitään ovat olleet tai ovat edelleen ainakin Pikkupelimannit, Mosalan pelimannit sekä Kirkonkylän pelimannit. Mestarikansanlaulajaksi nimetty seinäjokinen Jussi Asu on laajalti tunnettu ja arvostettu laulaja, pelimanni ja lauluntekijä, joka taitaa niin kupletin, perinteisen kansanlaulun kuin uudempienkin laulunlajien salat. Perinteisen rekilaulun hallinta rakentaa Jussin esityksissä ainutlaatuisen sillan arkaaisen loppuriimillisen kansanlauluperinteen ja elävän tämän päivän pelimannilaulannan välille. Mauno Järvelän musiikillinen maailmankuva muotoutui jo lapsena omassa perheessä, suvussa ja Järvelän kylässä vallinneen vahvan pelimanniperinnön kautta. Kankaan pelimannit, JPP ja monet muut yhtyeet, oman perinteen läpikotainen tuntemus sekä tietysti Näppärien luominen ja kasvattaminen valtaisaksi ilmiöksi lienevät tuttuja kaikille kansanmusiikin seuraajille. Lietolainen Veikko Kuivala on ensimmäinen mestaripelimannin arvonimen saanut perkussiosoittaja, soittimenaan puulusikat. Hänen soittonsa on melodista ja rytmisesti tarkkaa ja hän tulkitsee soittamiaan kappaleita hienovaraisesti. Hän on myös ansioitunut soittimensa kehitystyössä ja taidon opettamisessa nuoremmilleen. Tony Uusitalo Kaustisen Jylhästä on Purppuripelimannien nykyinen basisti. Muita hänen yhtyeitä ovat ainakin Jylhän pelimannit sekä Heikki Lahti & Komia. Tony on omaksunut soittonsa salat kuulonvaraisesti, ja hänen ohjelmistonsa on poikkeuksellisen laaja. Helsinkiläinen Eivor Wallinvirta on kolmas Kaustisen kansanmusiikkijuhlien nimittämä mestarikansantanssija. Hän on ollut syntymästään asti vahvasti mukana suomenruotsalaisen kansantanssin parissa ja on vaikuttanut useissa projekteissa ja yhteyksissä suomalaisen kansantanssin kehitykseen. Itse tanssimisen ja tanssin opetuksen lisäksi hän on ansioitunut myös kansantanssin keräyksen ja tallentamisen saralla.Kansanmusiikkijuhlien festivaaliplaketin sai Hannu Saha , Musiikin edistämissäätiön johtaja, joka on tuttu kansanmusiikkiväelle muun muassa aiempana Kansanmusiikki-instituutin johtajana, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professorina ja kulttuuripoliittisena vaikuttajana sekä kantelistina mm. Salamakannel-yhtyeestä. Kahdeksannen kerran Kaustisella järjestetyn Konsta Jylhä -kilpailun voiton vei Kyösti Järvelän ja Lauri Kotamäen vauhdikas pohjalaisduo MäSä. Kilpailu käytiin yhdessä sarjassa pienyhtyeiden välillä, tarkemmin ei kilpailuohjelmistoa määritelty. Tuomaristo kiitti voittajien yllätyksellisyyttä ja vuorovaikutusta yleisön kanssa. Kaustisen juhlavuosi sai yleisön liikkeelle. Lipunmyynti kasvoi reilulla viidellä tuhannella yli 22000:een ja kokonaiskäyntimäärä liki 56000:een. Väkeä vetivät varsinkin ilmainen maanantai ja lauantain häät, joissa kolme paria sai toisensa festivaaliareenalla. Pelimanneja oli paikalla ennätykselliset yli 5200. Vuoden 2018 Kaustisen juhlien teemana on luonto ja maakuntateemana Lappi. Kaustinen juhli suurin luvuin Turun Europeade onnistui hienosti Heinäkuussa ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetyn 54. Europeaden viiden tapahtumapäivän aikana nähtiin Turussa yli 600 esitystä. Lauantaina Europeade-väki teki humpan maailmanennätystä. Ennätyksen tekemiseen osallistui järjestäjien laskujen mukaan 20 181 henkilöä. Tapahtumaan osallistui lähes 300 ryhmää 24 Euroopan maasta. Huolimatta siitä, ettei tapahtumaa ole aiemmin järjestetty Suomessa, yleisö löysi sen hienosti. Viiden päivän aikana yleisöä lasketaan olleen esiintymisissä ja muussa ohjelmassa, kuten avoimissa työpajoissa ja iltajameissa kaiken kaikkiaan 204 000. Sunnuntain päätösjuhlassa nähtiin ryhmät esiintymässä vielä kerran yhdessä ja erikseen. Sykähdyttävimpiin hetkiin kuului lapsiryhmien letkis-tanssin yhteisesitys. Estradilla oli tanssimassa monta sataa lasta. Juhla päättyi suomalaisten kansantanssijoiden yhdessä esittämään juhlavalssiin. onille olisi ollut jokseenkin haastavaa, eikä liikkuminen siellä olisi ollut enää mitenkään nauttivaa tanssijoiden tai katsojien kannalta. Nyt mukana oli satoja miehiä, joista muutamat tulivat mukaan aivan viimeisinä päivinä. Joukossa oli Haapalaisen ja Joonas Luomalan kaltaisia ammattilaisia ja toisaalta ensimmäistä kertaa elämässään tanssia esittäviä harrastajia. Tekijöiden ammattitaitoa kuvastaakin juuri se, että esityksessä tämä moninaisuus käännettiin vahvuudeksi, ja se loi osaltaan spektaakkelille sen omaperäisen ja ainutlaatuisen tunnelman. Esiintymisareenalla kaikki olivat tasa-arvoisia. Kaikki olivat tähtiä. Jääkö Mies-tanssipidot ainutkertaiseksi tapahtumaksi Suomessa vai nähdäänkö tulevaisuudessa vastaavia tempauksia? Tekijöille tämä oli valtava urakka, ja voin kuvitella, ettei voimia riitä tällä hetkellä kovinkaan paljon tulevaisuuden miettimiselle. Lisäksi on epätodennäköisestä, että tällaista esitystä toteutettaisiin uudelleen täysin samalla konseptilla. Ainutkertaisuus oli sen vahvuus, joten sen kehitelmät tai kopiot saattaisivat lässähtää Hollywood-elokuvien jatko-osien tapaan. Sen sijaan ajatuksen miesten tanssipidoista toivoisi säilyvän jossain muodossa. Tapahtuuko se seuraavalla kerralla taas Lapualla vai jossain muualla päin Suomea, jää nähtäväksi. Elämme toivossa, että voimme kokea uuden miesvoimaa uhkuvan tanssielämyksen uudella ja yllättävällä tavalla. Aivan kuten nytkin tapahtui. Loppuhuipennus lähestyy. Miehiä virtaa stadionille koko ajan lisää. Monenkirjavissa asuissa liikkuvat esiintyjät heittäytyvät tanssin virran vietäviksi. Joonas nostattaa tunnelmaa rivistöjen edessä, ja koko Lapua raikaa. Yleisö hullaantuu. Mikä elämys! Mikä tanssiteko! Tätä täytyy saada lisää!
• LEVYT 44 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Kansanmusiikki-lehti pyrkii huomioimaan mahdollisimman kattavasti Suomessa ilmestyvät alan julkaisut. Levypalstalle tarkoitetut levyt lähetetään osoitteella Kansanmusiikki-lehti, Halkosuontie 93 A, 00660 Helsinki. Nytky: Ramppanpuljua U usimmalla levyllään Nytky –trio tarjoilee kuulijalleen monipuolisen laulujen kirjon. Ohjelmistossa on hengellisistä lauluista renttuilulauluihin ja Ameriikan viisuista merimieslauluihin. Tero Elomaa ja Veikko Lahtinen pitäytyvät omiin soittimiinsa, kun taas Antti Järvensivu vaihtaa tarvittaessa hanurinsa mandoliiniin. ”Rakkaudesta ei näissä renkutuksissa luritella.” Vuoden teemaan Kaikki laulaa tämä levy sopii kuin nappi raksiin. Pidän tärkeänä arkistojen ja laulukirjojen hyödyntämistä. Tässäkin siihen on panostettu kiitettävästi. Virsikirjasta poistettu Jo vääryys vallan saapi edustaa hengellistä kansanperinnettämme. Teron pimpparautakin on saanut uutta ilmettä. Antti Koiranen Kosto L evy käynnistyy P.J. Hannikaisen tutulla Karjalaisten laulun tekstillä joka on kuitenkin saanut seurakseen varsin tuoreen säveltulkinnan. Avaus jättää varsin hämmentyneen odotuksen loppulevyä kohtaan, mikä lienee ollutkin yhtyeen tarkoitus. Koston albumi rakentuu pääasiallisesti kahden solistin laulun, kanteleen, lyömäsoitinten ja kontrabasson varaan. Musiikki on kautta linjan taidokkaasti soitettua ja tietynlainen seesteisyys kannattelee alusta loppuun. Laulupuolella yhtye sen sijaan pyrkii rikkomaan tätä seesteisyyttä toistuvasti ja kun samankaltainen nauru/loitsu/ kirkumis-kortti pelataan useampaan kertaan, alkaa loppupuolella tulla sovituksellisesti jo hieman toiston tunnetta. Vastapainoksi levy sisältää varsin komeita kappaleita, joista leppoisan päätösraidan ”Sinä elät”, ”Kaukoliikenne”-instrumentaalin ja etenkin Tove Janssonin tekstiin sävelletyn ”Nuuskamuikkusen laulun” voisi kuvitella saavan soittoa laajemminkin. Pyyhkeitä tulee levynkansien informaatiosta, sitä kun ei kappalelistaa lukuunottamatta ole käytännössä lainkaan. Yhtyeen jäsenten ja muun tiedon sijaan tarjottu anagrammipalindromi-hassuttelu jättää lähinnä ärsyyntyneen sisäpiirin vitsi-vaikutelman. Antti-J. Janka-Murros JPP & Pentti Rasinkangas: On maailma hiljaa Y ksi vuoden kiinnostavimmista levyistä on eittämättä JPP:n ja Pentti Rasinkankaan yhteistyön tuloksena syntynyt cd. Mitä seuraa, kun JPP:n maankuulu soittoja sovitustapa yhdistetään kokeneen muusikon lauluihin ja laulutulkintoihin? Levylle on valikoitunut lauluja Rasinkankaan tuotannosta, lastenlauluja ei kuitenkaan ole mukana. Sovituksia ovat laatineet Timo Alakotila ja kahteen lauluun Arto Järvelä. Ja kuten arvata saattaa, sovitukset ovat loistavia. Kuunnelkaapa esim. ensimmäisen kappaleen “Myydään kaikki pois ja mennään” loppua, mitä kaikkea taustassa tapahtuukaan! Pentti Rasinkangas on sanoittanut ja säveltänyt kaikki laulut yhtä Arto Järvelän sävellystä ja yhtä Isla Rasinkankaan sanoitusta lukuunottamatta. Mukaan on mahtunut pari rallia, muut ovat hitaampia ja elämää pohdiskelevia. Melodiat ovat tarttuvia ja luonnollisen kuuloisia. Sanoituksista mietin, että ehkä niissä viitataan turhan paljon menneeseen aikaan, mummo istuu esim. keinutuolissa ja lapset rakentavat kaarnalaivoja. Olisiko ilmaisu vahvistunut, jos olisikin käytetty uudempaa sanastoa ja kielikuvia? Hannu Virtanen Soittosali: Kaustisen kauneimmat kautta aikojen, vol II K austisen tunti on olennainen osa kaustislaista festivaaliperinnettä, jokaisena päivänä klo 10 nousee soittosalin lavalle joku paikallinen pelimanniporukka – joskus parikin yhdessä – ja kajauttaa oman osuutensa yhteiseksi hyväksi ja uuden päivän alkajaisiksi. Vaikka festivaalialueella on muutoin tähän aikaan varsin rauhallista ja väljää, niin soittotupa on yleensä täynnä. Sillä nimenomaan tätähän tullaan maakunnista vuosi toisensa perään hakemaan: aitoa ja alkuperäistä kaustislaista pelimannisoittoa. Suomalainen kansanmusiikki on kokenut monenmoisia muodonmuutoksia niiden 50 vuoden aikana, jotka Kaustisella on yhdessä pelattu ja kuunneltu, ja viulupitäjän omatkin pikkupelimannit ovat olleet etujoukoissa ja sekä suurella sydämellä että ammattitaidolla soiton tyyliä ja sisältöä uudistamassa. Mutta fakta on, että etenkin vanhemmalle väelle kansanmusiikki on edelleen parasta siinä muodossa, kun 1900-luvun alkupuolen kuulut kaustislaiset pelimannit sitä tarjoilivat. Levykoosteet soittosalin Kaustisen tunneilta kertovat korvalle, että kaustislaisessa soittotyylissäkin on eroja. Eikaustislainenkin on huomaavinaan, että kirkonkylällä viulut soivat vähän eri lailla kuin Järvelässä, Jylhässä tai Köyhäjoella. Yksi tekijä on siinä, että ryhmien koko vaihtelee, ja lienee väistämättä toki eroja myös soittajien henkilökohtaisissa taidoissa. Mutta kaikkinensa: ihanaista on istua festivaalin ulkopuolellakin kotisohvalla ja kuunnella tunti, pari, kun kaustislainen porukka toisensa perään antaa oman ääninäytteensä. Kaksoislevyä täydentää tallenne juonnetusta radio-ohjelmasta. Ei tähän musiikkiin koskaan kyllästy, aina se panee kaiholla ajattelemaan, että ”noin minäkin soittaisin, jos olisin kaustislainen”. Seppo Kononen Von & Af: Sama setti jo kaksikymmentä vuotta T aito Hoffrénin (laulu ja tuuba) ja Eero Grundströmin (harmoni, huuliharput ja laulu) duon Von & Af uusi levy (upea nimi levyllä) on riemastuttava keitos kaikkea mahdollista: levyn avaa enkelten kaupungin film noir -tunnelmiin vievä Los Angeles Theme, mistä hypätään suoraan kansakoulun laulutunnille ja siitä espanjan, balkanin sekä suomalaisen kansanlaulun, tangon ja vanhan iskelmän kautta levyn päättävään riipaisevaan Voi ruusuni -balladiin. Se nyt on vaan niin, että levy jolla lauletaan himpulavimpulavilialalei on hyvä! Tero Vesterisen työstämä upea kansitaide vahvistaa assosiaatiota Buster Keatoniin: pokerinaamalla, taidolla ja tyylillä esitettyjen kappaleiden yllättävät yhdistelmät nostavat hymyn huulille ja vievät nostalgiamatkalle putkiradion aikakauteen. Musiikillinen huumori syntyy kunnioituksesta kappaleita kohtaan, ei väkisin tehdystä ”hauskuudesta”. Soitto on pelimannit tuntien odotetusti huikeaa ja Taito Hoffrénin laulu onnistuu nostamaan hyvän mielen tunnelman huippuunsa. Jos joskus pääset kuulemaan duoa keikalla, niin vaarana on, että hyvän tuulen virne jää poskipäihin päiviksi. Paul Silfverberg
• 45 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 BaranBand: Mn To Bo K uuntelen usein mielelläni musiikkia, jota lauletaan sellaisella kielellä josta en ymmärrä sanaakaan. Esimerkiksi japaninkielinen laulu on omiaan sulkemaan kaiken epäolennaisen pois musiikin ytimestä. Helsinkiläislähtöinen BaranBand hyppää debyytillään suoraan yllämainitun listan kärkikahinoihin, sillä iranilaisveljesten Marouf ja Gian Majidin kipparoima kokoonpano antaa kuulijansa vaipua tarttuvien melodioiden ja etenkin rytmien vietäväksi heti ensimmäisenä kuultavan nimikkokappaleen käynnistyessä. Tekstien ymmärrystä ei tarvita kun musiikki puhuu. BaranBandin materiaali koostuu sekä jäsentensä tekemistä kappaleista että vanhemmasta Lähi-idän musiikkiperinteestä, ollen kuitenkin varsin vaivattomasti omaksuttavaa. Kolmantena kuultavan ”Menzianem”-teoksen hypnoottinen lumovoima pysäyttää Lotta-Maria Pitkäsen viululla ja Esko Grundström taas rikkoo perinnekehyksiä satunnaisin syntetisaattorimaustein. Erityisesti on myös mainittava Ricardo Padillan perkussiotyöskentely, joka tekee tästä yhden jalan alle menevimmistä levyistä aikoihin. Antti-J. Janka-Murros MäSä Duo: Eläköön L auri Kotamäen ja Kyösti Järvelän muodostama MäSä Duo nappasi (hela)vyönsä alle Kaustisen festivaaleilla kuluvan vuoden Konsta Jylhä -kilpailun voiton ja julkaisi samoihin aikoihin debyyttialbuminsa lyöden kerralla itsensä kansanmusiikkiväen kollektiiviseen tietoisuuteen. Yhtyeen taidokasta soittoa ja rouheaa karismaa sisältävä Eläköön onkin sitten mitä luultavimmin tämän vuoden pohjalaisin levy. Albumi kattaa nimittäin lähestulkoon koko alueellisen perinnekentän uusista ja vanhoista, murteella ja tunteella tulkituista kupleteista ja rivakoista vähärivispolkista körttivirsien tunnelmaan. Kotamäki ja Järvelä ovat jo useissa muissa yhteyksissä osoittaneet olevansa soittimiensa hallinnassa varsin virtuoottisia ja taidokas yhteissoitto vain korostaa herrojen osaamista. Kappaleiden sovituksissa ja laulun sekä instrumentaalien suhteessa on sopivaa vaihtelua; monelle tuttu ”Kirjeen sulle kirjootan”-ralli saa MäSä Duon käsittelyssä harvinaisen melankolisen pohjavireen ja viimeiseen ”Virsi 440”-raitaan asiaankuuluvaa vetoapua on saatu Timo Saukon harmoonilta. Viiden tähden levy. Antti-J. Janka-Murros Alice Aloof: Lauluja mullan alta V iisihenkisen Alice Aloof -yhtyeen musiikki svengaa pehmeästi. Yhtyeen oma, perinteiseen rootsja folkmusiikkiin pohjautuva musiikki saa vartalon ja mielen hytkymään heti, kun musiikki lähtee soimaan. Muusikoiden taidoista ei ole epäilystäkään. Nautin myös persoonallisesta soitinyhdistelmästä, jossa viulun, kitaroiden, pianon, basson ja rumpujen lisäksi ilottelevat muun muassa banjo, lusikat ja munniharppu. Sointimaailmasta esille pomppaa hyvällä tavalla esimerkiksi Rebel Bluesissa käytetty kazoo. Yhtye on vaihtanut laulukielensä uudella albumillaan suomeksi, mikä tekee laulujen sanoman ymmärtämisen helpoksi. Mielestäni suomalaisia lyriikoita olisi kuitenkin voinut kehitellä vielä eteenpäin. Ehkä myös tällaisen musiikkifuusion ja suomenkielisten sanoitusten yhdistelmän sulattaminen vie omassa päässäni aikaa. Eniten pidin levyn kahdesta englanninkielisestä kappaleesta. Niissä kokonaisuus kuulosti parhaimmalta ja laulusolisti Liisa Oikarin ääni syvimmältä. Arja Kangasniemi Mimmit: Ystävyys L astenmusiikkiyhtye Mimmit on toiminut jo 10 vuoden ajan. Levyjen lisäksi yhtye tunnetaan mainioista lauluja kuvittavista piirrosanimaatioista. Juhlan kunniaksi on julkaistu kokoomalevy Ystävyys, jossa vanhojen suosikkilaulujen lisäksi on muutamia uusia laulua. Mimmit kiertävät syksyn ajan myös ahkerasti pitkin Suomea. Yhtyeen voimakaksikko on sisaruspari Pauliina Lerche & Hannamari Vallila. Heistä ensin mainittu on säveltänyt ja sanoittanut useimmat levyn lauluista ja sisarukset yhdessä vastaavat lauluosuuksista. Niihin kaipaisin välillä lisää voimaa, mutta lapsien korvissa ne saattavat kuulostaa erilaisilta. Levyn kaksi ensimmäistä, uutta kappaletta on sovittanut Antti Halmetoja. Niissä on hypätty aiemmasta akustisesti sointimaailmasta uudempaa aikaan. Enteileekö tämä Mimmien tulevaisuutta, hyppyä lähemmäs suosittua radiopoppia? Minun korvaani hivelee enemmän aiempi tyyli, joka tulee hyvin esille esim. laulussa “Tänä iltan”. Kitaristi Tuomas Logren on laatinut siihen sovituksen, jossa varsinkin väliosan kielisoittimet hurmaavat aina uudelleen. Hannu Virtanen FairTrad.: FairTrad. F airTrad. koostuu neljästä nuoresta lahtelaisesta, jotka kuvaavat musiikkiaan ennakkoluulottomaksi progefolketnopop-katukansanmusiikiksi. Kvartetti nappasi jo vuoden ikäisenä vuonna 2013 Faces-festivaaleilta katusoiton suomenmestarin tittelin. Uskon, että FairTrad. onkin parhaimmillaan livenä, jolloin kuuntelukokemuksessa nousevat tärkeimmiksi asioiksi tunnelma, svengi ja eri musiikkityylien ennakkoluuloton yhdistäminen. Levykuuntelussa minua häirinnyt laulun ajoittainen epäpuhtaus tuskin saa livenä niin suurta merkitystä. FairTrad. ilahduttaa persoonallisilla sanoituksillaan, joista löytyy niin elämän tärkeitä hetkiä kuin kantaaottavuuttakin. Runsas soittimisto teki myös vaikutuksen: bändisoittimien soundia höystävät muun muassa banjo, ukulelebasso, saksofoni, kellopeli, saha ja kännykät. Esimerkiksi Kalliollakappaleeseen sahansoitto luo todella hienon tunnelman. Ihailen tässä bändissä rohkeaa kokeilua, kekseliäisyyttä, heittäytymistä ja uskomista omaan tekemiseen. Odotan innolla, mihin kaikkeen tämä bändi taipuu, kun yhdessä musisointia kertyy vielä lisää. Arja Kangasniemi Onni Rajaniemi: Syksy K uuntelin pitkään laulaja-lauluntekijä Onni Rajaniemen levyä ennen kuin osasin sanoa siitä mitään. Ovatko Rajaniemen sanoitukset naiiveja vai neroja? Mitä pidän hänen äänenväristään? Kuunneltuani ja kuunneltuani oivalsin, että Rajaniemi on tehnyt persoonallista, hieman Nikolai Blad -tyyppistä musiikkia. Aluksi naiiveilta kuulostavat sanoitukset rakentavat tarinoita, joihin ei ihan helposti pääse sisälle, mutta joissa riittää pohdittavaa. Tällaisia tarinankertojia tarvitaan valtavirtamusiikin lomaan. Rajaniemen kitaroinnista pidin heti. Hän säestää lauluaan taitavasti ja sävykkäästi ja kitaralla on ihan oma roolinsa tarinan kerronnassa. Miehen hieman nasaalista äänestäkin aloin ajan myötä pitää. Levyn kokonaisuuden ja parhaan annin voisi kiteyttää Rajaniemen omin sanoin: ”Jokainen hetki kertoo minun tarinaani. Me tarvitsemme tarinoita, jotta elämä olisi helpompaa. Minä tarvitsen tarinoita, jotta osaisin elämäni kirjoittaa ja laulaa.” Arja Kangasniemi
• 46 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Meriheini Luoto: Metsänpeitto M eriheini Luotoa voi kutsua Metsänpeitto -levyn pohjalta ennen kaikkea äänitaiteilijaksi, sillä levy vie kuulijan matkalle myyttisen metsän uumeniin, keinoina viulun ja äänen resonanssit, ylä-ääniharmoniat ja välillä hyvinkin raastavat säröt. Metsän pinnan alta löytyy alinen maailma, johon kuljetaan alun seesteisistä tunnelmista jopa väkivaltaisen rajuksi yltävän soiton kautta. Tunnelma syntyy pienten melodiapätkien, äänen värin ja rytmin jatkuvasta muuntelusta. Teos voisi hyvinkin olla osa shamanistista nykytanssiteosta, niin vahvoja olivat ainakin omat assosiaationi liikkeeseen. Alun perin teos onkin tehty äänimaisemalliseksi konserttikokonaisuudeksi. Taustamusiikkina Metsänpeittoa ei kannata kuunnella, mutta avoimella asenteella, iltamyöhällä levy voi viedä mukanaan omaan maailmaansa. Pitääpä kokeilla tätä kuulokkeet päässä myös metsäretkellä. Levyn äänitys on tehty keinopään avulla, joten se toimii erityisesti kuulokekuuntelussa. Paul Silfverberg The Mystic Revelation of Teppo Repo T eppo Revon paimenluritukset, vapaa jazz, 1970-luvun kokeellinen elektronimusiikki ja roots reggae lienee yhdistelmä, jonka toimivuutta täyspäinen ihminen saattaisi epäillä. Ennakkoluulojen nurkkaan heittäminen kuitenkin kannattaa: Arwi Lindin (lyömäsoittimet ja syntetisaattori), Otto Eskelisen (puhaltimet ja syntetisaattori) ja Eero Tikkasen (bassot, kitara ja huuliharppu) luotsaama T.M.R.O.T.R. onnistuu luomaan näinkin erilaisista elementeistä kokonaisuuden, jossa kyllä kuulee taustalla olevat vaikutteet, mutta jonka lopputulos on aivan omanlaisensa synteesi. Ydintrioa täydentävät levyllä Teemu Korpipää (lap steel), Jorma Tapio (huilu), Jussi Vuorinen (pasuuna) ja Ville Vokkolainen (sähkökitara). Heidän kauttaan jo muutenkin monipuolinen sointimaailma laajenee entisestään. Yhtyeen musiikkia voi kutsua vaikkapa etnofuturismiksi. Sointi on samalla sekä arkaainen ja shamanistinen että avaruudellinen. Akustisten soittimien ja vintagesyntetisaattoreiden yhdistelmä vie mukanaan, ainakin jos pitää vapaammasta musisoinnista. Itse kuuntelin äänitettä LP:nä; sen pehmeä sointi sopii erityisen hyvin tämän tyyppiselle musiikille. Paul Silfverberg Sakkolan äänenkannattajat S äkkijärvi meni, mutta jäihän sentään polkkaa... Niin meni tietysti Sakkolan pitäjäkin muun Kannaksen mukana, mutta Säkkijärvestä poiketen sieltä jäi monta hyvää sävelmää, polkkiakin useita. Suomen Kansanmusiikkiliiton puheenjohtaja ja kansanmusiikin tutkija Antti Koiranen tekee nyt kunniaa menetetylle synnyinseudulleen ja on koonnut yhdessä Siru-vaimonsa kanssa 24 laulua ja pelimannisävelmää sisältävän levyn sakkolalaisesta sävelaarteistosta ”siel kotona Karjalassa” kuin myös siitä musiikista, jota Koirasen suku on säveltänyt, sanoittanut ja esittänyt nykyisillä asuinsijoillaan. Levy alkaa Antti Koirasen äänittämillä pelimannitarinoilla, jatkuu vanhojen sakkolalaisten esittämillä kansanlauluilla ja päästää sen jälkeen ääneen 11-henkisen Koiranen kollektionin tulkitsemaan Sakkolan pelimannien soitteita sekä Antin itsensä ja nuorena kuolleen Juho-pojan sävellyksiä. Tavaraa on siis monenlaista, mutta lopputulos on kiinteä. Sakkolan äänenkannattajat on Koirasen suvun kaunis kiitos sille soitannolliselle ja laululliselle perinnölle, jota he ovat Karjalasta myötään saaneet. Sakkola oli Suomen syrjäseutua, mutta voi kuulla, että samoja jenkkojen ja rimppojen tahdissa siellä tanssittiin kuin lännempänkin. Pelimannit kiersivät ja paikalliset nappasivat heiltä mieluisia kappaleita omaan ohjelmistoonsa. Yksi vanhojen pelimannisävelmien helmiä on Vanha valssi, jonka kerrotaan kuuluneen Sakkolan torvisoittokunnan ohjelmistoon. Koiranen Kollektion vaihtaa omassa osuudessaan mutkattomasti tunnelmasta toiseen. Antin säveltämä ja Sirun sanoittama Evakkoparin kultahäät ei voi olla liikuttamatta kuulijaa. Juhon Maatalouslomittajan kotipäivässä, jossa nuori innokas mies mukailee Tallarin Maatalouskoneiden vapaapäivää, on taas oiva näyttö siitä soiton riemusta, jota yhtye parhaimmillaan tarjoaa. Seppo Kononen Histan Veisaajat: Seurat N imenmukaisesti veisuu muodostaa Histan Veisaajien punaisen langan ja se pysyy vahvana, vaikka otetaan käsittelyyn myös Jarkko Martikaisen ja PMMP:n tuotantoa. Kunnianhimoinen kokonaisuudella jokaiseen raitaan tuodaan vähän eri mausteita, perinteisemmästä kuorolaulusta ding-dingja uu-kuoroihin useilla modulaatioilla. Veisuut on tulkittu nykyajassa ilman mitään irrallista crossover-ajattelua, vahvat melodiat puhuttelevat edelleen. Peruspoljento on koko ajan aktiivinen, voi melkein kuvitella kävelevänsä laulaen kirkkoon. Kaikki solistiosuudet ovat hienoja, vaikka jotkut kappaleet jäävät vähän turhan paljon nojaamaan solisti-ja-kuoro-formaattiin. Erityisesti pidän Martikaisen Kaikki me kuolemme pian -laulun tulkinnasta, jossa mukana on solistikvartetin lisäksi mehukkaat instrumentalistivierailijat Maija Kauhanen, Enne Purovaara ja Tatu Viitala. Jos jotain vielä jään kaipaamaan, niin välillä kirkkaampaa ja yläsävelrikkaampaa sointia. Lyyriset, lähes kuiskaavat sävyt ovat Histan Veisaajilla upeasti hallussa, mutta välillä kaipaisi soittimelliseen vertauskuvaan nojautuakseni enemmän oboeta kuin poikkihuilua. Varsinkin levyn loppupuolella rytmi muuttuu hiukan hakkaavammaksi, legatoa työstämällä saisi muovailtua hiukan pidempiä fraaseja, eikä irrallisia neljäsosanuotteja. Tove Djupsjöbacka Marko Siekkinen & Toivoniemen Reservaatti L etkeää bluegrassia ja Ameriikan folkia suomalaisilla vaikutteilla esittävä Marko Siekkinen & Toivoniemen Reservaatti kulkee J. Karjalaisen ja monien viittoittamalla laulelman tiellä. Tarttuviin laulukoukkuihin pohjautuvat kappaleet saavat punaisen lankansa huumoririkkaista ja elämänmakuisista sanoituksista. Soitto on taitavaa ja suurinosa sovituksista mukailee kantrimusiikin perinteisiä konventioita. Välillä sapluunaa rikotaan ja painutaan hirmuiseen humpan rytkeeseen, välillä taas veikeä afro-meininki ottaa vallan. Esteettisesti levyn musiikki on lähempänä hyväntuulista iskelmää J. Karjalaisen ja Mustien Lasien hengessä kuin puristisinta rootsia, mutta tätä ei tietenkään yhdenkään kotimaisen yhtyeen tule hävetä, jos yhtye löytääkin yleisönsä muualta kuin kansanmusiikkipiireistä. Se jääköön nähtäväksi, mutta ennustaisin, että monen kotimaisen kansanmusiikkitapahtuman yleisö on olut-tuoppiensa ääressä varsin kiitollinen kuulessaan musiikkia ajalta ennen kaikenmaailman hipstereitä. Teemu Eerola Jutut seuraavista levyistä löydät osoitteesta kansanmusiikki-lehti.fi Juuni & Olkimaa: Suuressa Kaupungissa The Worn Soles: Like Good Wine WAO: Maailma on hullu Malang Cissokho: Seno Sorrowhearts: Strong Anssi Känsälä: Lastu Noria: Lauloa minä lupasin Näppärit Live 2017: Marskin saapas
• 47 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 M estarit jaksavat. Suomen 100-vuotisjuhlien innoittamana lapinlahtelainen mestaripelimanni Kalevi Kainulainenkin päätti koota taas uuden nuottikirjan sävellyksistään. Säveliä korven kätköistä 9 -kokoelma nostaa julkaistujen kappaleiden määrän jo pyöreästi neljänsadan tuntumaan. Itsenäisen tasavallan lisäksi Kainulaisella on ollut viime aikoina omaakin juhlittavaa, kun hän elokuun alussa täytti 80 vuotta. Aiempien nuottikirjojen tavoin koostuu uusinkin kolmentyyppisistä sävelmistä ja lauluista. Yhtäältä mukana on sävelmiä pelimanneille ja toisaalta iskelmän tai laulelman ystäville. Kolmantena osiona ovat sitten hengelliset sävelmät, joiden merkitys tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Polkansoittajien rivit harvenevat, mutta erityisesti Ylä-Savon kirkoissa Kainulaisen säveltämät ja usein myös sanoittamat hengelliset laulut ovat tänään arkipäivää. Sinällään Kainulainen ei ole leimautunut mitenkään erityisesti kirkonpenkissä istujaksi, vaan sanoo itseään lähinnä ”arkiuskovaiseksi”. Pällikkään kylällä, sivussa maailman humusta asuvalle Kainulaiselle luonto on merkinnyt aina paljon ja se näkyy myös hänen sävellyksissään kuin myös sävellyskokoelmien kansissa. Uusimmassakin on uljas järvimaisema. Sävelten virta ei ole ehtinyt, uusia lauluja syntyy kaiken aikaa. Kainulainen toivoo voivansa julkaista vielä ainakin yhden kokoelman, jolloin rivissä olisi kymmenen kirjaa. Seppo Kononen YYTERIN AALLOT KUTSUU SÄVELTÄJIÄ MUKAAN Sävellyskilpailuun Tahtilaji on vapaa, mutta kappaleen tulee olla pelimannityylinen. Sävellyksen nimeksi tulee Yyterin Aallot. Yleisö valitsee voittajan esiraadin valitsemista kappaleista Yyterin Aallot -pelimannitapahtumassa 27.1.2018 Yyterin Kylpylähotellissa. Lisätietoja Facebook-sivultamme: Yyterin Aallot tai Jarmo Tuomola: puh. 050-3160177 / jarmo.tuomola@nic.fi Harmonikan huolto ja restaurointi 4 – 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki Harmonikkojen huollot ja korjaukset , viritykset uusiin ja vanhoihin peleihin, restauroinnit vanhoihin harmonikkoihin, olka­ ja bassoremmit ja ergonomiset PasiPro­lantioremmit Naantali K irjan takakannesta poimittua: ”Viljo S.Määttälä (1923–2016) on legendan asemaan noussut keskipohjalainen kulttuurivaikuttaja, jonka säteily ulottui kauas maakunnan rajojen ulkopuolelle. Määttälän suuri elämäntyö on Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, minkä lisäksi hänen kädenjälkensä näkyy mm. nuorisoseuraliikkeessä, maakuntaradiossa ja maakuntaliitossa sekä Kulttuurirahaston maakuntarahaston ja Kokkolan Chydenius-instituutin synnyttämisessä.” Listaan pitää ilman muuta lisätä Kansantaiteenkeskuksen eri toiminnot: Kansanmusiikki-instituutti, Kansansoitinmuseo, Tallari jne. Viljo Sakari Määttälä on itse kirjoittanut mm. omaelämäkerran ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien sekä Keski-Pohjanmaan nuorisoseuran historiikit. Kesällä kansanmusiikkijuhlien 50-vuotisjuhlavuonna ilmestynyt FT Pasi Saarimäen laajoihin tuoreisiin haastatteluihin sekä perinpohjaiseen arkistoaineistojen analyysiin perustuva tutkimus kuvaa ”Viljo Ässän” 1950-luvulta aina 2000-luvun alkuun ulottunutta vaikuttajanuraa. Saarimäki tekee näkyväksi Määttälän kyvyn luoda niin yksittäisiin henkilöihin kuin yhteisöihin ulottuvia yhteistyöverkostoja, joiden avulla hän pystyi edistämään asioita. Samalla tutkimus valaisee yleispätevästi viime vuosisadan jälkipuoliskon yhteiskunnallisen vaikuttamisen monimuotoisia toimintatapoja maakuntien tasolla. Kirjoittaja, dosentti ja FT Saarimäki työskentelee Jyväskylän yliopistossa. Kirjaa lukiessa ei voi välttyä déjà vu –tunteelta, olen nähnyt tämän ennenkin. Saarimäki on tehnyt historiantutkijan tarkkaa ja hyvin analysoivaa kuvaa Viljo S:n verkostoista, mutta useimmat asiat Määttälä on jo kertonut omaelämäkerrallisissa teoksissaan vuosilta 19802015. Määttälän luoma verkosto menee niinkin pitkälle, että hän joutuu apurahojen suhteen sekä anojan että myöntäjän rooliin ja näin jääväytyy päätöksenteossa. Jo runsas ja selkeästi esitelty viitteistö (934 viitettä) osoittaa, että Saarimäellä on hallussaan historiantutkimuksen tietotaito. Tarkasta tieteellisyydestään huolimatta teos on helppolukuinen. Pieniä virheitä jää helposti näinkin laajaan teokseen. Harmillisimpia ovat henkilötiedoissa olevat virhetiedot (esim. s. 127, 1. kappale: Timo Koski ei ole ollut Suomen Pelimanniyhdistyksen puheenjohtaja, vaan varapuheenjohtaja; s. 133 kuvassa ei ole Kansanmusiikkiliiton puheenjohtaja Jukka Nuoranne, vaan kaustislainen hääkuoron laulaja Pertti Ojanen). Joitakin keskeisiä verkostohenkilöitä on tekstissä jäänyt mainitsematta, esim. Viljo S:n lapset ja ammattiyhtye Tallarin jäsenet ja Kanteleverstaan työntekijät, toisaalta Noora Perälä ja Mikael Känsäkoski ovat unohtaneet luvattoman paljon nimiä kokoamastaan henkilöluettelosta (mm. Timo Koski, Martti Viitanen, Kaarina Virolainen, Björn Almén). Useimmat nimet (allekirjoittanut mukaanluettuna) esiintyvät vain kerran henkilöluettelossa. Tekstissä ei ole vaiettu vaikeistakaan asioista. Näihin kuuluvat festivaalien ja Kansantaiteenkeskuksen taloudelliset haasteet. Joiltakin osin on edetty ylivarovaisin sanankääntein, esim. ”Ala-Könni ehti jo pahastua..” on lievä ilmaisu oikeuskäsittelyyn yltäneelle soitinhässäkälle. Suosittelen luettavaksi. Antti Koiranen Pasi Saarimäki: Puhumalla puolelleen Viljo S. Määttälä vaikuttajana ja verkostoitujana 287 s. KIRJAT Kalevi Kainulaiselta yhdeksäs nuottikirja
• 48 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Merkit Ansiomerkit Hopeinen ansiomerkki Seppo Kaskinen, Punkaharju, 22.4.2017 Pelimannimerkit Pronssinen pelimannimerkki Tiina Rampa, laulu, Lavia, Kiikoisissa 1.7.2017 Viivi Santala, 5-rivinen harmonikka, Uusikaupunki, Kiikoisissa 1.7.2017 Hopeinen pelimannimerkki Marja-Liisa Santala, 5-rivinen harmonikka, Uusikaupunki, Kiikoisissa 1.7.2017 Reeta Asikainen, Turku, laulu, Kaustisella 11.7.2017 Pentti Annala, basso, Kurikka, Kaustisella 11.7.2017 Kultainen pelimannimerkki Satu Koski-Lammi, 2-rivinen harmonikka, Jalasjärvi, Kaustisella 11.7.2017 Jarmo Liikaluoma, 2-rivinen harmonikka, Kurikka, Kaustisella 11.7.2017 Jorma Nerg, 2-rivinen harmonikka, Rovaniemi, Kaustisella 11.7.2017 Samuelin Poloneesi 2018 maaliskuussa Helsingissä Samuelin Poloneesi järjestetään ensi vuonna 16.18.3.2018 Helsingissä yhteistyössä Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen ja Finlands svenska spelmansförbundin kanssa. Konserttipaikkoina toimivat mm. Savoy-teatteri, Ritarihuone ja Ravintola Kaisaniemi. Samuelin Poloneesissa juhlitaan silloin myös 50-vuotista Suomen Kansanmusiikkiliittoa. Tule esiintymään maan suurimpiin kuuluvaan kansanmusiikkitapahtumaan tai nauttimaan hienosta musiikista ja tunnelmasta! Pelimanni-ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa 1.11. ja päättyy 31.12.2017. Lisätietoa, ilmoittautumislomakkeen sekä päivittyvän esiintyjä-infon 2018 löydät: www.kansanmusiikkiliitto.fi/tapahtumat/samuelin-poloneesi Voit myös ilmoittautua puhelinnumeroon (09) 873 1320 Vielä ehtii hakea kevään 2018 kansanmusiikkikiertueille! Kansanmusiikkikiertueita järjestetään vuodessa kahdeksan (syys-, loka-, marras-, joulu-, tammi-, helmi-, maalisja huhtikuussa). Kevään kiertueille haetaan syyskuussa ja syksyn kiertueille haku on maaliskuussa. Kevään 2018 kiertuehakuun ehtii vielä lokakuun alkuun (6.10.2017) mennessä! Lisätietoa kiertueista, hakuohjeet ja hakulomakkeen löydät: www.kansanmusiikkiliitto.fi/kiertueet/kiertuehaku Syksyn 2017 kiertueyhtyeet: Syyskuu: Suden aika (vk 37) Lokakuu: Leija Lautamaja (vk 41) Marraskuu: Ruma ryhmä (vk 46) Joulukuu: The Mystic Revelation of Teppo Repo (vk 50) Tarkemmat aikataulut: www.kansanmusiikkiliitto.fi/kiertueyhtyeet-syksy-2017 Kiertuetiedustelut: Suomen Kansanmusiikkiliitto Janne Ojajärvi, puh. 044 738 1933 toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi KAMU-leirin yhteydessä pidettiin tänä vuonna myös Nordic Folk Camp. Loppuunmyydyllä leirillä oli opettajia ja leiriläisiä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Färsaarilta. Leirin opettajina olivat Emilia Lajunen, Anna Kattainen, Jari Komulainen, Markus Rantanen, Leena Joutsenlahti, Margaretha Mattsson Ruotsista, Angelika Nielsen Färsaarilta sekä Johanne Løkensgard Mjøs Norjasta. Pä iv i Yl ön en -V iir i
• KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Haluan liittyä jäseneksi (jäsenyhdistyksen nimi) Jäsenmaksu on yhdistyksestä riippuen 25–38 €. En tarvitse jäsenetuja, vaan tilaan ainoastaan Kansanmusiikkilehden kestotilauksena hintaan 24 €. Juttuvinkkini Ilmoitan osoitteenmuutoksen. Vanha osoitteeni: Uusi osoitteeni____/____lähtien. (Täytä alle) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Paikka ja aika Allekirjoitus T I L A U S J A PA LVE LU KO RT T I Su om en K an sa nm us iik kil iit to H äm ee nt ie 3 4 D 5 3 H els in ki 1 . lu ok an po st im er kk i Jäsenedut CD Perriin Tyssit. Kansanmusiikkia Kerimäeltä 20 € Nyt jäsentarjouksena vain 16 € CD Pirulainen: Pitkä hehku 18 € Nyt jäsentarjouksena vain 14,40 € CD The Green Hope: Villi ja vapaa 15 € Nyt jäsentarjouksena vain 12 € Nettiputiikista saat tuotteet jäsenetuhintaan (www.kansanmusiikkiliitto.fi) käyttäen alennuskuponkia ”jäsenetu0317”. Etu on voimassa 1.12.2017 saakka. Voit tehdä tilaukset myös Kansanmusiikkiliiton toimistoon puh. (09) 873 1320, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi. Kansanmusiikin sävellyskilpailu 2018 Suomen Kansanmusiikkiliiton 50-vuotisjuhlapoloneesi Suomen Kansanmusiikkiliitto täyttää tammikuussa 2018 50 vuotta. Tämä juhlistamiseksi liiton hallitus päätti järjestää sävellyskilpailun, jolla haetaan liitolle sopivaa ja sitä luonnehtivaa sävelteosta. Sävellyksen tulee olla ennen julkaisematon. Yhdeltä säveltäjältä hyväksytään kilpailuun vain kaksi teosta. Kilpailusävelmien tulee olla perillä 15.12.2017 mennessä. Kilpailutyöt tulee varustaa nimimerkillä (tekijän tiedot suljettuun kirjekuoreen, jonka päälle nimimerkki). Kilpailuun lähetetyt sävellykset jäävät Suomen Kansanmusiikkiliiton arkistoon ja järjestäjä varaa oikeuden julkaista sävellyksiä omissa julkaisuissaan (mm. Kansanmusiikki –lehdessä) ilman erillistä korvausta. Tekijänoikeudet säilyvät säveltäjällä. Voittajasävelmä(t) esitetään julkisesti ensi kerran Samuelin Poloneesissa Helsingissä maaliskuussa 2018. Parhaat sävellykset palkitaan lahjakortein. Kirjalliset kilpailutyöt toimitetaan osoitteella Suomen Kansanmusiikkiliitto, Hämeentie 34 D, 00530 HELSINKI Kuoreen merkintä ”50-vuotispoloneesi”, ei lähettäjän nimeä. Tiedustelut Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi. Henkilövaihdoksia Suomen Kansanmusiikki liitossa Monivuotisen Suomen Kansanmusiikkiliiton osaaikaisen tuottajan Pauliina Pajala siirryttyä kokonaan toisen työnantajan palvelukseen, hänen tilalleen palkattiin syyskuun alusta Janne Ojajärvi. Jannen vastuulla ovat Samuelin Poloneesin ja kansanmusiikkikiertueiden tuottamiset. Kiitos Pauliina hienosta työstäsi, ja tervetuloa Janne taloon! Jannen haastattelu seuraavalla sivulla. Ta pi o R an ta ka ri
• 50 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Olet Suomen Kansanmusiikkiliiton uusi tuottaja. Sinut löytää Kansanmusiikkiliiton toimistosta kiertueiden, Samuelin Poloneesin ja vähän muidenkin juttujen kimpusta. Mitä odotat työltäsi? Paljon hienoja kohtaamisia ja uusia huippuja tuttavuuksia. Odotan saavani tehdä oman panokseni kansanmusiikin ja kansantanssin tunnettuuden kohentamiseksi. Ehkä tässä myös näkee koko kamukenttää ja sen taustatoimijoita hieman laajemmassa perspektiivissä. Isäsi on aktiivinen pelimanni Pentti Ojajärvi, ja teitä Ojajärven veljeksiä on useita musiikkielämässä. Mikä sinua on innostanut kansanmusiikin pariin? Lopullinen tuuppaus siihen maailmaan tapahtui kun pääsin opiskelemaan musiikkipedagogin tutkintoa Karelia-ammattikorkeakouluun Joensuuhun kansanmusiikin linjalle. Innostus on kehittynyt pikkuhiljaa Savonlinnan taidelukion kansanmusiikkiyhtyeen kanssa soiton, kotosalla kuullun Pentin mandoliininsoiton sekä käsiini osuneiden uudehkojen kansanmusiikkiäänitteiden myötävaikutuksella. Yhtyeet kuten Värttinä, Tsuumi, Frigg ja Rymäkkä soivat alkuaikoina levysoittimessa. Olet monipuolinen tekijä, ääniteknikko, pedagogi, organisaattori, tuottaja sekä esiintyvä muusikko. Mitä instrumentteja soitat ja missä yhtyeissä sinua näkee esiintymässä? Instrumentteja soitan mitä käteen sattuu milloinkin. Kiinnostus on kova hyvin montaa soivaa vempelettä kohtaan. Työvälineinä esiintymisissä ovat viime aikoina olleet huuliharput, pitkähuilut, laulu, kurkkulaulu ja cajon, sekä live-elektroniikka siinä mausteena. Esiinnyn tällä hetkellä soolona, sekä yhtyeiden Trio Beoir ja Yhden penkin pojat kanssa. Myös veljeksistä koostuva J. Ojajärvi kvartetti alkaa taas aktivoitua, tosin ei välttämättä sillä nimellä. Saas nähdä. Pitkäaikainen yhtyeeni Paja on päässyt hieman passivoitumaan, mutta ehkä se vain odottaa uutta nousuaan. Muista projekteista mainittakoon nykysirkusteos Kiven aika. Ääniteknikkona toimin satunnaisesti. Viimeisin äänityöni oli Pekko Käpin tuottaman Unissakävelijät-yhtyeen albumin äänitys ja miksaus. Sinun nimesi on tuttu Huuliharppujamivihkon kannesta tai Perinnearkun puheenjohtajan pestistä. Mitä muuta olet viime aikoina tehnyt? Kesän 2017 pakersin Suomen Kulttuurirahaston tukemana pitkähuilun soiton itseopiskelun avuksi tehdyn oppimateriaalipaketin parissa, jonka julkaisin verkossa elokuun alussa. Paketti löytyy osoitteesta www.overtoneflute.fi. Suosittelen tutustumaan myös aiemmin rakentamaani huuliharpunsoiton oppimateriaalipakettiin osoitteessa www.huuliharppu.fi. Kansanmusiikkiliiton ja Perinnearkun hommien lisäksi aika menee Sibelius-akatemian kansanmusiikin maisteriohjelmassa opiskellessa, Käpylän musiikkiopistossa opettaessa, sekä sooloprojektini ja yhtyeideni kappalemateriaalin sävellyksessä ja valmistelussa. Myös mainitsemasi Perinnearkku-yhdistys on tuonut monenlaista hommaa mm. Helsingissä kuukausittain järjestettävien kansanmusiikkijamien ja -klubien muodoissa. Mitä kaikkea overtoneflute.fi -sivulta voi pitkähuilusta kiinnostunut löytää? Sivusto sisältää soitinesittelyn, hieman historiaa, tietoa yläsävelhuilujulkaisuista, sekä ennen kaikkea soitto-oppaan nuotteineen ja ääninäytteineen sisältäen tekniikkaharjoituksia ja kappaleita eri vaikeustasoilta. Minkä jäljen haluat jättää itsestäsi kansanmusiikkielämään? Mitä haluaisit kehittää ensimmäisenä kansanmusiikin alalla? Haluaisin tuoda kansanmusiikin eri elementtejä yhä helpommin asiasta kiinnostuneiden ulottuville mm. nuotteja, biisilistoja, yhtyevinkkejä, tietoa perinnesoittimista ja kansantanssityyleistä ym. Eräs tärkeä kehityksen kohde on myös säännöllisen tanssitupatoiminnan toteuttaminen. Tällä hetkellä sellaista on kansantanssin saralla liian niukasti. Usein törmään kansanmusiikin harrastajien ja ammattilaisten keskuudessa tietynlaiseen yhteisöllisyyteen joka lämmittää kovasti. Toivoisin että sillä voitaisiin lämmittää myös niitä ihmisiä jotka lämpöä kipeästi tarvitsevat. Esimerkkinä taannoin Rautatientorilla sijainnut turvapaikanhakijoiden teltta, jonka luona kävimme jamiporukan kanssa nostattamassa käännytysten ja kielteisten päätösten synkistämää mielialaa. TAU STA PEI LI TAUSTAPEILI Janne Ojajärvi Janne Ojajärvi Syntynyt: 4.6.1986 Helsingissä Kotipaikka: Helsinki Koulutus: Musiikkipedagogi (AMK), Medianomi (AMK) Kotisivut: www.janneojajarvi.com www.huuliharppu.fi, www.overtoneflute.fi Kysymykset: Päivi Ylönen-Viiri Kuva: Linnea Larsson
• KEIKAT www.kansanmusiikki.fi KOULUTUKSET www.kansanmusiikki.fi Pispalan Sottiisin Tanssimania 29.9.-1.10. Tampere tanssimania.fi Lokakuun loiskeet 29.9.-1.10. Kuortane www.spelit.fi/loiskeet Iholla-klubi: Barlast, Uusi Manner ja HHB 29.9. Helsinki www.sauraohjelma.com/ iholla-klubi The Irish Festival of Oulu 4.10.2017 8.10. Oulu www.irkku.fi Leija Lautamaja 10.10. Mäntyharju www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2017 Aleksin syyssoitto 10.10. Helsinki www.uudenmaankamu.net J-P Piirainen ”TWINED”albumin julkkarikeikka 11.10. Helsinki andorra.fi/dubrovnik/ Perinnearkkuklubi: Leija Lautamaja ja Afrotysonia 11.10. Helsinki www.perinnearkku.net/ Jenkkailtamat 14.10. Koria jouni.sjoblom@pp.inet.fi Leija Lautamaja 14.10. Vilppula www.vilpunvintti.fi/ Leija Lautamaja 15.10. Pertunmaa www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2017 Rahvaanmusiikin kerho: mm. Leija Lautamaja 20.10. Tampere www.rahvaanmusiikinkerho.net Iholla Maija Kauhanen ja ILO Ensemble 20.10. Helsinki www.sauraohjelma.com/ iholla-klubi KYN & Panu Savolainen: Loitsut 21.10. Helsinki www.kyn.fi Iin Syyssoitto 22.10. Ii www.ppkyhdistys.net Helsingin musiikkija kirjamessut 26.29.10. Helsinki www.messukeskushelsinki.fi XIV HOLLO JA MARTTA FESTIVAALI 2017 27.10.-5.11. Hollola www.hollojamartta.fi Etnosoi! 1.-12.11. Helsinki, Tampere ja Oulu http://www.etnosoi.fi Tanssitähtöset Siepakoiden 40-vuotis juhlakonsertit 4.11. Rovaniemi www.siepakat.net Soimannien Syyssoitto 4.11. Jämsä soimannit@gmail.com Etnogaala 7.11. Helsinki www.kansanmusiikki.fi Taiga-Klubi 8.11. Helsinki www.kansanmusiikki.fi Tallari ja Antti Paalanen: Hanurista 9.11. Kaustinen www.tallari.net Ruma ryhmä 14.11. Mäntyharju www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2017 Perinnearkkuklubi: Ruma ryhmä ja Meriheini Luoto 14.11. Helsinki www.perinnearkku.net/ Missä hattuni, siellä lauluni – Tero Pajusen improvisoitu soolokonsertti 15.11. Helsinki www.musiikkitalo.fi Rahvaanmusiikin kerho: mm. Ruma ryhmä 16.11. Tampere www.rahvaanmusiikinkerho.net Ruma ryhmä 18.11. Seinäjoki www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2017 Ruma ryhmä 19.11. Pertunmaa www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2017 Iholla Suo ja Riikka Timonen &Senni Eskelinen duo 25.11. Helsinki www.sauraohjelma.com/ iholla-klubi Suomalaisen musiikin päivä 8.12. Suomi www.musiccouncil.fi Seurasaaren joulupolku 10.12. Helsinki www.joulupolku.net The Mystic Revelation of Teppo Repo 12.12. Mäntyharju www.kansanmusiikkiliitto.fi Perinnearkkuklubi: The Mystic Revelation of Teppo Repo, Arto & Antti Järvelä 13.12. Helsinki www.perinnearkku.net The Mystic Revelation of Teppo Repo 15.12. Vilppula www.vilpunvintti.fi/ The Mystic Revelation of Teppo Repo 16.12. Kerava www.aimo-klubi.net Oriveden kansanmusiikkija kansantanssikurssien konsertti Suomen Kansanmusiikkiliitto 50 vuotta Etkot 29.12. Orivesi www.kansanmusiikkiliitto.fi Iholla-klubilla Janne Ojajärvi ja Suden Aika levynjulkkarit 30.12. Helsinki www.sauraohjelma.com/ iholla-klubi Kansanmusiikkiyhtye Pakilan musiikkiopistossa 7.9.-14.12. Helsinki pakilanmusiikkiopisto.org/ avoin-osasto Toimela Bluegrass Workshop Etelä-Helsingin kansalaisopisto 15.9.2017-9.12. Helsinki info@bluegrass.fi DÄÄNS-tanssileiri Tampere 29.9.-1.10. www.nuorisoseurat.fi Orivesi All Stars -kurssi Lokakuun Loiskeissa 30.9.-1.10. Kuortane opistopalvelut.fi/lakeudenportti/ course.php?l=fi&t=4853 Näppärikurssi 6. 8.10. Kauniainen www.kansanmusiikki-instituutti.fi/ napparit/ REKILAULUTYÖPAJA Pakilan musiikkiopistossa 7.10.8.10. Helsinki pakilanmusiikkiopisto.org/avoinosasto Näppärikurssi 13.-15.10. Mikkeli www.kansanmusiikki-instituutti.fi/ napparit/ Från lek till dans-kurs i Helsingfors 20.-22.10. Helsingfors www.folkdans.fi Kurs i svenska danser 22.10. Helsingfors www.folkdans.fi Näppärikurssi 27.-29.10. Nurmijärvi www.kansanmusiikki-instituutti.fi/ napparit/ Ylä-Savon pelimannien Kansanmusiikkikurssi III 28.10. Vieremä Kari Auvinen 050 535 4514 Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävien Kansanmusiikin ja tanssimusiikin soittoleiri 11.11. Hauho raimo.salmela@elisanet.fi Kaamospelien kansanmusiikkikurssit 18.11. Vantaa www.kaamospelit.fi Oriveden kansanmusiikkija kansantanssikurssit 27.12.30.12. Orivesi, kts s. 31 51 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2017 Kaamospelit järjestetään Vantaalla tänä vuonna 11.19.11.2017. Ohjelmassa on muun muassa kansanmusiikkikurssit nuorille ja aikuisille, Vantaan Sottiisi (esiintymässä mm. Juurakko) sekä mestaripelimanni Toivo Alaspään muistokonsertti. Lisätietoja: www.kaamospelit.fi Käpylän musiikkiopiston lyhytkursseja 7.10., 22.10, 19.11. ja 2.12. Ukulelekursseja 28.10. Clawhammer banjo 11.11.2017 Kädet rummulle! djembekurssit lapselle 5–8v. + aikuiselle sekä lapsille 9–12v. Lisätietoja osoitteesta: kmo.fi/fi/ kamulinja/lyhytkurssit Varmista, että tapahtumasi tulee kalenteriin ja vie se itse kansanmusiikki.fi-sivulle. Ohjeet osoitteessa: kansanmusiikki.fi/ohje. Lisätietoa: info@kansanmusiikki.fi
• Tilaisuudessa palkitaan ansioituneita kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin tekijöitä. Liput Tiketistä 15.10. saakka 12–20 €, tämän jälkeen 15–22 € ennakkoon tai ovelta. Lisätietoja: www.kansanmusiikki.fi/etnogaala ESIINTYMÄSSÄ MM.: BARANBAND, MAIJA KAUHANEN, SUISTAMON SÄHKÖ