Irtonumero 8 € 3 • 2020 6 Jussi Syren & The Groundbreakers – marginaalimusiikillakin voi menestyä 12 Kun isoisä ukulelen osti – vai ostiko 32 Juho Rissanen ja säkkipilli MUKANA PELIMANNI-LIITE
2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 2 SISÄLTÖ 3 • 2020 17 32 12 KOLUMNISTI Jani Koskinen Kun isoisä ukulelen osti – vai ostiko. Jussi Syren & The Groundbreakers – marginaalimusiikillakin voi menestyä Juho Rissanen ja säkkipilli – miksi Kansallisteatterin freskossa on säkkipillinsoittaja? Ajassa: Shaika Balalaika ..............................................................................5 Kenen soittoja soitat? .................................................................................11 Esittelyssä Karo Sampela: Takamaalta flamencon sydänmaalle ....................................................15 Etnosoi! Sam Leen odotettu paluu .......................................................16 Persoonallinen Pelimanniyhtye Kassiahastus: Oulussa soitetaan krapulassa .................................................................18 Pelimanni-liite Rytmipojat – ei ole hyvä olla aikaansa edellä ..................................19 Uudenmaan nurkka ....................................................................................20 Nuottiliite: Vuoden 2021 yhteissoittokappaleet Uudeltamaalta ...............................................................................................21 Kuulumisia Pohjois-Savosta ....................................................................25 Huuliharpistien kuulumisia: Tervetuloa puhaltamaan uusia tuulia .................................................25 Varsinais-Suomen kuulumisia ........................................................26 Rajan yli soittoa – Gränslösa Spelmän ................................................26 Lukijoilta: Mitä on kansanmusiikki? ....................................................28 In memoriam: Arvo Ylitalo ......................................................................29 Jamipaja ponnistaa Kokkolasta maailmalle ......................................30 Levyt ja kirjat .................................................................................................34 Oriveden kansanmusiikkija kansantanssi kurssit ........................40 Taustapeilissä Leena Aho .........................................................................41 6 Sa ul i H ei kk ilä
3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 ALKUTAHDIT Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiasta valmistuivat ensimmäiset musiikin tohtorit. Tähän mennessä heitä on valmistunut yli 200. Tohtorintutkintoja on tehty myös kansanmusiikin alalla jo parin vuosikymmenen ajan. Tänä vuonna saadaan kaksi uutta kansanmusiikin tohtoria. Muusikko, säveltäjä Päivi Hirvosen tohtorintutkinto Soolosoiton mahti Laulava viulisti nykykansanmusiikin säveltäjänä ja esittäjänä tarkastettiin maaliskuussa, kun taas kansanmusiikin lehtori Pauliina Syrjälän tarkastustilaisuus siirtyi koronan vuoksi maaliskuusta lokakuun loppuun. Päivi Hirvonen tutki tohtorintutkinnossaan yhtäaikaista viulunsoittoa ja laulua. Hän on syventynyt soolosoiton sekä kahden suomalaisen kansanmusiikin historiallisen kerrostuman – arkaaisen ja pelimannimusiikin – mahdollisuuksiin ja loi oman sävelkielensä, omakohtaisen kahden perinteen fuusion. Hirvosen tutkinnon taiteellinen osio sisälsi neljä soolokonserttia, yhden erikokoisten yhtyeiden kanssa tehdyn konsertin sekä soololevyn. Pauliina Syrjälä tarkasteli taiteellisessa tohtorintutkinnossaan kansanmuusikkouden olemusta omakohtaisen taiteellisen työskentelynsä kautta. Tämän päivän akateemisesti koulutetulle kansanmuusikolle syvällinen perinteen tunteminen on pohjana uuden musiikin luomiselle. Syrjälä uppoutui aihepiiriin tutkivana muusikkona ja säveltävänä perinnesoittajana ammentaen inspiraatiota niin arkistonauhoilta kuin rautakaupastakin. Tutkinto koostuu viidestä tutkintokonsertista ja tutkielmasta, johon sisältyy yhteenveto sekä kaksi vertaisarvioitua julkaisua. Syrjälän tohtorintutkinto ”Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana” tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa lauantaina 31.10.2020. Tilaisuutta voi seurata suorana verkossa. Nuorten kansanmusiikkihanke pääkaupunkiseudun musiikkiopistoille Kimmo Pohjosesta vuoden alumni Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen on Taideyliopiston Vuoden 2020 alumni Sibelius-Akatemiasta. Pohjonen valmistui musiikin maisteriksi kansanmusiikin osastolta vuonna 2003. Hän opettaa silloin tällöin Sibelius-Akatemiassa ja käy myös kuuntelemassa opiskelijoiden konsertteja ja tutkintoja. Pohjonen on monipuolinen taiteilija ja on tehnyt yhteistyötä muun muassa Kronoksen, Heikki Laitisen, Ismo Alangon, Tuomas Norvion ja omien tyttäriensä, Inka ja Saana Pohjolan kanssa. Yhteistyökumppaneina on ollut vuosien varrella myös tanssijoita, painijoita ja maamoottoreita. Työn alla on sooloteos Ozone, ja prosessin ensimmäinen vaihe kuullaan Helsingin Itäkeskuksen Stoassa 20.11.2020. Taideyliopiston Vuoden alumnit ovat rohkeita esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Taideyliopisto valitsee vuosittain kolme Vuoden alumnia, yhden kustakin akatemiasta. 30 vuotta musiikin tohtoreita Sibelius-Akatemiasta U lla N ik ul a La ur a M al m iv aa ra A nt ti Ko kk ol a Pauliina Syrjälä Päivi Hirvonen Opetushallitus on myöntänyt tuntuvan avustuksen Folk it! -nimiselle kansanmusiikkihankkeelle. Hankkeen ytimessä ovat 12-18 -vuotiaat nuoret, joita innostetaan kansanmusisoimaan yhtyeissä, tekemään omia sovituksia, etsimään omia ohjelmistoja, ylipäänsä perustamaan yhtyeitä, ryhmäytymään ja löytämään samanikäisiä ja -henkisiä soittokavereita. Hankkeessa ovat mukana Käpylän, Pakilan, Keski-Helsingin, Vantaan ja Nurmijärven musiikkiopistot sekä Musikinstitut Kungsvägen. Hankkeen kesto on noin 1,5 vuotta. Tavoitteena on jatkaa toimintaa rahoituksen päättymisen jälkeenkin. Hankkeen nettisivut aukeavat marraskuussa ja ensimmäinen leiri on helmimaaliskuun vaihteessa. Ku vi tu sk uv a, R ol f5 2 | D re am st im e. co m
4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 4 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS 120 vuotta kansanvalistusta KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (199) 2020 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Jukka Janka-Murros ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Jussi Syren & The Groundbreakers, kuva: Yake Nurminen, käsittely Ertru Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/20 ilmestyy 4.12. aineistot 9.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Tein taustatyötä kansanmusiikin koulutus -juttusarjan viimeistä osaa varten jo alkusyksystä. Jouduin kuitenkin siirtämään artikkelin kansalaisja työväenopistoista vuoden viimeiseen lehteen tilanpuutteen vuoksi. Jotkut juttuaiheet kun vanhenevat, mutta tämä ei koskaan. Olen itsekin työväenja kansalaisopistojen asiakkaana ollut tietoinen vilkkaasta ja monipuolisesta toiminnasta, mutta silti laajempi kurkistaminen sai aikaan lämpimän hyrinän. Vain vaivoin pystyn pidättäytymään lehden aiheessa, kansanmusiikissa, niin kiinnostavia aiheita opistoissa opiskellaan. Mietin hetken, millainen olisi pelimanniudesta innostuneen mahdollisuus perehtyä kansanmusiikkiin hyvien opettajien johdolla ilman kansalaisopistojen verkostoa. Toki papalta perittyä mandoliinia voisi alkaa kilkutella YouTubevideoiden opastuksella ja hyvällä tuurilla joku tuttu rupeaisi soittokaveriksi. Aktiivisen pelimannitoiminnan aloittaminen vaatisi paljon työtä, saatika ammattitaitoisen opettajan saaminen ohjaamaan. Nyt kymmenissä kunnissa toimii erilaisia lauluja soittoryhmiä, joissa opettajina on koulutuksen saaneita kansanmuusikoita. Toiminta on säännöllistä ja kun se vaatii sitoutumista, tulee myös harrastettua. Vieläpä edulliseen hintaan. Väheksyä ei voi myöskään järjestelmän tuomaa ammattilaismuusikoiden ansaintamahdollisuutta. Pelkkänä pelimannina ei elannon hankkiminen ole helppoa. Mietin myös sitä, että vanhan pelimannimusiikin ollessa joukkotiedotusvälineiden boikottilistoilla ja heikossa asemassa peruskoulussa, on kansalaisopistojärjestelmä nuorisoseurojen, kansanmusiikkiyhdistysten ja pelimanniyhtyeiden oman toiminnan ohella ainoita linnakkeita, joissa perinne säilyy ja siirtyy eteenpäin ammatillisen koulutuksen ulkopuolella. Lisävauhtia toki tuovat Kansanmusiikkiliiton, paikallisten yhdistysten ja festivaalien järjestämät lyhytkurssit. Viime vuonna tuli kuluneeksi 120 vuotta opistotoiminnan aloittamisesta. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin perustettiin työväenopistojen liitto, nykyinen kansalaisopistojen liitto. Kansalaisopisto, työväenopisto, aikuisopisto, opisto... nimet vaihtelevat, mutta ajatus on yhteinen. Elinikäisen koulutuksen tarjoaminen kohtuuhintaan kaikelle kansalle. Jos oman paikkakuntasi opistossa ei ole kansanmusiikkia, mene ja ehdota. Kohta voi olla. Kansalaisopistojen toimintaan ja tarjontaan perehdytään tarkemmin seuraavassa numerossa. Kerro minulle omat kokemuksesi, niin kuulen myös kentän ääntä. Mitä olet oppinut ja mitä olet saanut omassa opistossasi. Yhteystietoni ovat tuossa alla. Sauli Heikkilä
AJASSA Shaika Balalaika 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: Olli Knuth Mistä yhtyeenne sai alkunsa? Helsingin Balalaikkaorkesterin balalaikansoittajat Kari ja Olli halusivat orkesterisoiton lisäksi soittaa fiilisja sointupohjalta ilman orkesterinjohtajaa. Venäjän kielen opiskelu yliopistossa yhdisti, ja upeaääninen laulusolisti Heli löytyi Porthanian kuppilasta. Aloimme koota bändiä orkesterin nuoremmista soittajista. Ensimmäinen keikka oli tammikuun lopulla 1990. Yhtyeen nimen, joka tarkoittaa ”balalaikkakoplaa”, keksi Kaustiselle domransoittaja Tino. Alettiin puhua balalaikkamusiiikista. Lähtökohtana oli autenttisuus: käsintehtyjen soittimien aito saundi, sekä herkkä että kova meno, jota on todistettu mm. Senaatintorilla Total Balalaika Show:ssa. Mieleenpainuneita hetkiä ovat olleet kilpasoitannat metallikoneen kanssa messuilla Chicagossa ja lukuisat festivaalikeikat, alkaen pienen pienistä kotimaisista päätyen suuriin Pohjoismaissa ja Venäjällä. Yhtä tärkeitä kaikki. Millaisista kappaleista ohjelmistonne koostuu? Kappaleiksi valikoituivat niin Kasakkapartio kuin Mustat silmät ja Tiet, mutta myös häikäisevät venäläiset 1930-luvun tangot ja foksit, kuten Ystävyys ja Sydän, joita Suomessa muut eivät ole levyttäneet. Suomalaiset ja karjalaiset kappaleet ovat aina olleet mukana. Sanat, teemat ja runous ovat merkinneet. Akustisilla venäläisillä soittimilla saa aikaan tunteikasta musiikkia varioimalla nyansseja, tempoja ja rytmejä – niin kuin venäläisyyteen kuuluu! Se on sopinut aika monelle kuulijalle. Kuinka aktiivista on toimintanne ja mikä pitää teidät liikkeessä? Yhtye esiintyy nykyään harvemmin, mutta sama into on kuin nuoruudessa, ja uusia biisejä on tulossa. Rakkaus kolmikielisten soittimien ainutlaatuiseen sointiin ei ole häviämässä, eikä yhteissoiton ilo. Keikalle lähdemme, kun se kaikille sopii. Onko Suomessa muita toimivia venäläisiä perinnesoittimia soittavia orkestereita? On, tietääkseni pääkaupunkiseudulla Kalinka, Domraorkesteri, Jori Otsa ja Mah´Orkka… ja vuodesta 1910 toiminut Helsingin Balalaikkaorkesteri. Yhteen aikaan orkesterin harjoituksissa kävi vain pari soittajaa, mutta orkesteri säilyi hengissä. Shaikalaiset tekivät historiaa jatkaessaan venäläisemigranttien soittoperinnettä ja houkutellessaan uusia soittajia mukaan. Lisäksi aktiivisuutta on Kokkolassa ja Savonlinnassa, jossa opetan balalaikansoittoa. Kesällä järjestettiin Savonlinnan 8. balalaikkafestivaali. Shaika Balalaika on pitänyt juhlakonsertit 30-vuotisjuhlien kunniaksi ainakin Folklandialla ja Wiinit pelimannit -tapahtumassa. Onko luvassa vielä jotain muuta? Tulossa on SottiisiMoves & Samuelin Poloneesi lokakuussa Tampereella. Kaustisen 2021 juhlia kannattaa odottaa, sillä vierailijoiksi tulee yhtyeen entisiä jäseniä! Shaika Balalaikan sointi on jälleen varsin täyteläinen, kun bassodomra on mukana. Virpi Sahi jatkaa toisena laulusolistina. Shaika Balalaika Folklandialla 2020: Jouko ”Tino” Timonen (vas.), Raimo Nummela, Pekka Eronen, Heli Jormanainen, Turkka Wahlbäck, Kari Hartikka ja Olli Knuth.
6 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020
7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Jussi Syrenin tie muusikoksi on ollut johdonmukainen jatkumo. Lähes hengenlähdön vaatinut onnettomuus 35 vuotta sitten sai Syrenin lopullisesti ymmärtämään, että pitää panostaa siihen, mille sydän sykkii. Viimeiset kaksikymmentä vuotta Jussi Syren & The Groundbreakers on takonut tiensä maailman bluegrass-musiikin eliittiin 11 cd-levyllä ja ja yli tuhannella keikalla. Jussi Syren & Groundbreakers – marginaalimusiikillakin voi menestyä B luegrass Unlimited -lehti kirjoittaa Home of Bluegrass -levyn arviossa: Useimmat lauluista voisivat olla bluegrassin ensimmäisiltä vuosikymmeniltä ja ”Alleghany Waltz” on kuin 1940-luvun lopulta. Oletko syntynyt väärällä vuosikymmenellä, Jussi Syren?– En missään tapauksessa! Keskityn asioihin, joihin pystyn itse vaikuttamaan, nauraa Jussi. Sen lisäksi, että Jussin kappaleet ovat melko uskollisia bluegrassin perinteelle, yhtye on huomannut edustavansa myös soitollisesti iskevämpää tyyliä kuin Atlantin takaiset kollegat. Se johtunee siitä, että täällä edelleen konserttipaikat ovat kohtuullisen vaatimattoman kokoisia ja kirkossa esiintymiset usein akustisia. Voima pitää saada aikaan puhtaasti soitolla ja laululla. Näin oli ennen myös bluegrassin synnyinsijoilla, mutta kun valtaosa keikoista siirtyi isoihin saleihin, tyyli pehmeni. Sähköisesti vahvistettuna yleisö kuulee hennommankin soiton ja laulun. USA:ssa bluegrass-musiikki on melko vakiintunutta tietyissä osavaltioissa ja festivaaleja on joka vuosi viidestä sadasta tuhanteen. Bluegrass-yhtyeiden keikkabussit ovat niin loistelaita, että Suomessa ei ole nähty sellaisia suurillakaan iskelmätähdillä. Parinkymmenen vuoden takaisen Voi veljet, missä lienet -elokuvan nostattama juurimusiikki-innostus on edelleen voimissaan ja akustisella musiikilla on kysyntää. – Eletään jälleen aikaa, että vanha on ainakin tällä saralla muodissa. Bluegrass-musiikki edustaa Jussin mukaan formaattimusiikkia, jota määrittävät paikoin tiukatkin säännöt: soittimiksi hyväksytään vain kitara, mandoliini, banjo, kontrabasso, viulu ja steel-kitara. Rumpuja ei yhtyeisiin hyväksytä, stemmalaulu on tärkeässä roolissa ja kappaleet noudattavat vakiintuneita kaavoja. Luulisi, että olisi mahdoton tehdä uutta musiikkia vanhaan tyyliin. – Minä yritän välttää tuota niukkuusajattelua. Jos ajatellaan, kuinka monella tavalla voidaan muutama nuotti järjestää, otetaan käytettävät sävellajit, lisätään teksti, tunnelma, tempot ja lopuksi vielä tulkinta, saadaan ääretön määrä mahdollisuuksia. Tottakai joskus tulee vastaan tutun kuuloisia riffejä ja kuljetuksia, mutta ei tarvita paljon uutta, niin kuulostaa jo tuoreelta. Sitä paitsi fanit eivät etsi yhtäläisyyksiä vaan elämyksiä, Jussi kuvailee. Angloamerikkalaisen musiikin kyllästämä lapsuus Jussi kertoo, että hän on lapsuudessaan välttynyt lähes kokonaan Suomi-iskelmältä. Vanhemmat kuuntelivat pääasiassa angloamerikkalaista musiikkia ja sedät ja enot soittivat kitaroita, mandoliineja ja puhaltimia. Kun äiti meni uusiin naimisiin, isäpuolella olivat samat mieltymykset. – Kävin lapsuudessa pianotunneilla, mutta kun löysin isoäidin kitaran ¬– jota ei kai kukaan muu soittanut – siirryin kielisoittimiin. Ensimmäisen mandoliinin hankin jo teininä. Ensimmäistä levyä, joka teki vaikutuksen, Jussi pääsi kuuntelemaan enonsa luona vieraillessaan. Se oli Johnny Cashin Live at San Quentin. Kitaransoiton alkuun pääsi Tyrvään seurakuntanuorten kitarapiirissä, jossa vähän kokeiltiin stemmalauluakin. 1970-luvun lopussa tuli rockabillyvillitys, johon Jussi testaili myös mandoliininsoittoa. Soittajana Jussi on pääsääntöisesti itseoppinut, joskin Oriveden opiston Rauno Niemisen ja Jouni Koskimäen mandoliinikurssilta otettiin vauhtia. Myöhemmin oli hyvänä apuna Seppo Sillanpään mandoliiniopas. Ennen YouTubea musiikin hankkimiseen piti nähdä melko paljon enemmän vaivaa, joskin Tyrvään entinen kirjakauppa saa Jussilta kiitosta. – Pääsääntöisesti musiikki piti hankkia postimyyntinä. Siinä on se etu tämän päivän musiikin metsästykseen verrattuna, että postimyyntiluetteloiden levyjen määrästä pystyi päättelemään, kuka muusikko tai mikä yhtye on merkittävä ja mitä kannattaa kuunnella. Näin löytyivät levylautaselle bluegrassin legendat, koko musiikkityyliin isäksi sanottu Bill Monroe , Flatt & Scruggs , Stanley Brothers ja Jimmy Martin . Myös monet muut, jotka Jussi tunnustaa esikuvikseen.– Kaikki oppiminen lähtee matkimisesta, puhumisesta ja kävelemisestä lähtien. Kun on jotain oppinut, niin siihen voi keksiä jotain itse lisää. Vuoden 1988 Jussin tekemä matka USA:han ei ollut käänteentekevä, mutta hän pitää sitä elämänsä merkittävimpänä matkana. Reissulla hän pääsi näkemään
8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 aikaisemmin vain levyiltä kuulemiaan muusikoita ja se sinetöi haaveet siitä, mitä Jussi halusi tehdä. Noihin aikoihin oli jo ollut useita yhtyeitä ja Lake Country Boys oli vakiintunut keikkailija kotimaassa. Jussin lisäksi yhtyeessä soittivat kitaraa Ilpo Niiranen , banjoa Jussi Matikainen , bassoa Hannu Vanhatalo ja dobroa Marko Vanhatalo . Yhtye teki singlen, kasetin ja cd:n, jolla cover-kappaleiden lisäksi oli jo pari Jussin kirjoittamaa laulua. Melko pian levyn ilmestymisen jälkeen Jussi perusti uuden yhtyeen Jussi Syren & The Groundbreakersin, kunnes rysähti. Musiikin tekemistä ja valmentamista Vasemmalta kylkeen tulleen auton kuljettaja sanoi, ettei ehtinyt tehdä mitään. Vauhti oli sen verran hiljainen, että henki säästyi juuri ja juuri, mutta perna ja pallea repesivät ja sairaalassa piti olla kuukausi. Soittamisen harjoittelu piti aloittaa teknisesti melkein kuin uudestaan. Niin kuin monelle muulle vastaavan kokemuksen läpikäyneelle, Jussillekin alkoi kirkastua, että elämä kannattaa käyttää unelmien toteuttamiseen eikä unelmointiin. Pitää tehdä, eikä odottaa, että jotain tapahtuisi. Kun hän palasi työelämään, rakennusalan myyntityöt vaihtuivat Rytmi-lehden ilmoituksien ja oman yhtyeen myyntiin. Vielä 2010-luvulla Jussi teki satunnaisesti myyntityökeikkoja, mutta viimeiset vuodet hän on keskittynyt musiikin tekemiseen ja musiikkialan ihmisten valmentamiseen. Vuosituhannen vaihteessa Karjaan elävän musiikin yhdistys pyysi pitämään kurssin muusikon uran edistämisestä. Kokeneena myyjänä Jussi totesi myynnin lainalaisuuksien toimivan myös musiikissa ja teki siitä tuotteen, jolla hankkii osan toimeentulostaan. – Sinällään myynnissä ei ole juurikaan eroa, myipä sitten jäätelötötteröitä tai musiikkia. Tottakai musiikin myymisessä on omat lähtökohtansa, jotka on otettava huomioon. Lähtökohta on tahtomisessa, pitää tietää, mitä haluaa. Tehdä päätös, että haluaa tehdä vakavasti töitä haaveensa eteen. Päätöksen jälkeen on Jussin vuoro antaa suuntaa, mitä ja miten kannattaa tehdä. Jussin asiakkaat ovat musiikin ammattilaisia tai ammattilaisuudesta haaveilevia muusikoita laidasta laitaan, mutta myös lauluntekijöitä ja musiikkiteknologian parissa työskenteleviä. Myös oppilaitoksiin on kutsuttu pitämään valmennuksia. Valmennuksien ja musiikin tekemisen ohella myös oman yhtyeen keikkamyynti ja muu siihen liittyvä toiminta työllistää paljon. Tällä hetkellä on työn alla joululevy, joka äänitettiin elo-syyskuun vaihteessa ja sen tiimoilta tehdään myös kiertue – jos koronatilanne suo. Edellinen levy, Bluegrass Headquarters sai kiittävät arvostelut alan suurimmissa lehdissä ja yhtye sai kunnian päästä ainoana eurooppalaisena bluegrass-yhtyeenä The International Bluegrass Associationin showcase-yhtyeeksi. Koronan vuoksi keikka oli vain virtuaalisena syyskuun lopussa, mutta ensi vuonna päästään soittamaan livenä The World of Bluegrass -tapahtumaan PohjoisCarolinaan, jossa showcase-konsertit pidetään. Samalle reissulle Jussi on myynyt jo yksitoista muuta keikkaa. Johtaja muttei diktaattori Siinä missä edellisen The Lake Country Boysissa Jussi oli yhtyeen jäsen, on hän Jussi Syren & The Groundbreakersien johtaja ja keulakuva. Diktaattoriksi hän ei tunnustaudu. – Olen kouluttanut itseni siihen, että hyvä idea ei ole välttämättä minun ja Jussi Syren & The Groundbreakers -yhtyeen lavaesiintymisessä näkyy ja kuuluu satojen keikkojen rutiini: Yhteissoitto on sulavaa, stemmat napsahtavat kohdalleen ja juonnot mietittyjä. Soitto on kuitenkin edelleen innostunutta, eikä kyllästymisestä näy jälkeäkään. Tauri Oksala, banjo (vas.), Jussi Syren, mandoliini, Tero Mäenpää, basso ja JP Putkonen, kitara.
9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 nöyränä kuuntelen ja kyselen palautetta omasta tekemisestä. The Groundbreakers on vuosikymmenien aikana hiotunut alan huippuammattilaiseksi ja on saanut siitä ansaitsemansa tunnustuksen myös alan tärkeimmiltä auktoriteeteilta. Banjoa soittava Tauri Oksala on saanut sävellyksillään ja soitollaan myös erikseen tunnustusta ja huomiota maailmalla. Yhtyeen levyillä hän esiintyy myös instrumentaalikappaleiden säveltäjänä Jussin ohella. Tauri on ollut yhtyeessä mukana vuosituhannen vaihteesta. Kitaristi JP Putkonen on Jussin ohella ainoa alkuperäisjäsen. Pitkäaikaisen basistin Kari Hellan tilalle tuli pari vuotta sitten Tero Mäenpää . Aika ajoin vierailevana viulistina bändissä on myös Nelli Ikola . Viimeisellä levyllä vierailevana viulistina oli useina vuosina parhaaksi bluegrassviulistina palkittu ja tuore grammy-voittaja Michael Cleveland . Tulevalla joululevyllä vierailee Arto Järvelä . Keikat tehdään kuitenkin pääsääntöisesti neljän miehen voimin. Vaikka tänä vuonna, historian yhtenä omituisimmista keikkavuosista, monet keikat piti perua, tehdään syksyn aikana yli kaksikymmentä keikkaa. Viime vuosina Jussi Syren & The Groundbreakers on tehnyt reilut kuusikymmentä keikkaa vuodessa, joista noin puolet kirkoissa. Kirkkokonsertteja alettiin tehdä parikymmentä vuotta sitten heti, kun ohjelmistossa oli riittävän paljon gospelmateriaalia. Kirkkokeikkojen ohjelmisto poikkeaakin melko paljon normaaleista klubikeikoista, joskin gospelia lauletaan myös kapakoissa ja perusbluegrassia myös kirkoissa. Keikkojen järjestäjistä osa on vuosien aikana syntyneitä kanta-asiakkaita ja vihjeen saaneita tilaajia, mutta suurimman osan Jussi myy tarjoamalla yhtyettään seurakunnille ja keikkajärjestäjille. Tahti on pysynyt poikkeusaikaa lukuunottamatta varsin tasaisena. Huolimatta tasaisen tiuhasta keikkatahdista, menestymisestä maailmalla ja ammattimaisesta viestinnästä, on medianäkyvyys ollut suhteellisen vähäistä. Lehtijuttuja on ilmestynyt muutama, viimeinen televisioesiintyminen viisitoista vuotta sitten, radiosoittoja ei juuri koskaan. Pientä huomiota sai takavuosina poliittisen satiirianimaatiosarjan, Itsevaltiaitten tunnusmusiikki ja HIM-yhtyeen kappaleiden bluegrass-versiot. Muutoin työtä on saanut tehdä rauhassa. – Näkyminen mediassa näkyy heti myynnissä, Jussi kertoo. Jussi ei jää vähäistä näkyvyyttä suremaan, vaan suunnittelee uusia kiertuita ja keikkoja. Tulossa on konsertti Beatlestapahtumassa, jossa tehdään Beatlesistä bluegrassia ja yritetään murtautua konserttikeskuksen listoille, jotta päästäisiin esittelemään lapsille bluegrassia. Se on vielä kyntämätön sarka. Jussi Syren on musiikkiurallaan jo ehtinyt tehdä paljon ja paljon on vielä tekemättäkin. Perinteen jatkuminen on kuitenkin varmistettu jo nyt. Viisi lasta on kohta kaikki täysi-ikäisiä ja kaikki soittavat ja laulavat. Lapset ovat vierailleet myös levyillä ja vanhin poika Aarne on tuurannut The Groundbreakersissa kitaristia ja basistia. Pitääkö The Groundbreakersien jäsenten olla huolissaan asemastaan yhtyeessä? – Ei tarvitse, kyllä asemat on ankkuroitu hamaan tulevaisuuteen, Jussi nauraa. Olen kouluttanut itseni siihen, että hyvä idea ei ole välttämättä minun V irtuaaliKaustisen videotuotantoja katsottiin yhteensä lähes 150 000 kertaa. Kaustinen2020.net oli festivaaliviikon jälkeen auki heinäkuun loppuun asti. Viimeisellä viikolla katsottiin eniten virtuaalista soittotapahtumaa, jossa esiteltiin ensi vuoden suuren yhteissoiton kappaleet. Ohjelmaa seurattiin aikana Suomen lisäksi 54 maassa yli 12 000 kertaa – erityisesti Yhdysvalloissa ja Japanissa, seuraavaksi eniten Ruotsissa ja Saksassa. Osa videoista jatkaa elämäänsä Kaustinen Folk Music Festivalin videokanavalla Youtube.com/KaustinenFMF. Pelimannivideoiden soittolistan lisäksi katsottavissa ovat myös studiovieraiden henkilöhaastattelut sekä aamutervehdykset. Ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki lähettää järjestäjien lämpimät kiitokset kaikille katsojille ja pelimanneille, jotka näkivät paljon vaivaa esitystensä tallentamisessa ja lähettämisessä. – Kokonaisuudesta tuli todella upea ja monipuolinen ja se antoi kattavan kuvan musiikkiperinteen elävästä kentästä. Tämän kesän sivusto on nyt suljettu ja ensi kesän festivaalijärjestelyt ovat alkaneet, Hakamäki kertoo. Ensi vuoden ensimmäinen pelimannihaku esiintyjäksi on 16.11.2020– 15.1.2021. Tässä ryhmässä ilmoittautuvat saavat maaliskuun aikana tietoon esiintymispaikan ja -ajan. Seuraavan haun tiedot ovat selvillä toukokuussa. Suuren yhteissoiton nuotit ja ohjeet Tallarin ja mestaripelimanni Mauno Järvelän esittäminä löytyvät My Kaustinen -ryhmästä Facebookissa. Vuoden 2021 liput tulevat myyntiin vuodenvaihteen jälkeen. Kaustisen Folk Music Festival järjestetään seuraavan kerran festivaalipuistossa 12.–18.7.2021. Ajankohtaiset tiedot löytyvät aina festivaalin sivustolta Kaustinen.net. VirtuaaliKaustinen oli menestys Vaikka Kaustisen kansanmusiikkijuhlat jouduttiin perumaan, järjesti festivaali isot internet-kekkerit, jotka olivat menestys. La ur i O in o K ris ta Jä rv el ä Merja Lahden juonnoissa ei tingitty Kaustisen virtuaaliversiossakaan. Anne-Mari Hakamäki
10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kansanmusiikkia ja nykyrunoutta kauniissa suoympäristössä Karviassa, noin 2000 asukkaan kylässä Satakunnan ja EteläPohjanmaan rajamaastossa järjestettiin 28.-29.8. persoonallinen pienoisfestivaali “Suo Soikoon”. Kahden päivän mittainen tapahtuma täytti kaikki odotukset monipuolisella ohjelmistotarjonnallaan. Viikonlopun kohokohtina nostettakoon esille suoalueella nykyrunoutta esittänyt “Ester Nuori Leppä” sekä lauantaina Kulttuurikeskus Skantzissa esiintyneet Anne-Mari Kivimäki & Palomylly ja 22-Pistepirkoista tunnettu PK Keränen. Kaiken kaikkiaan persoonallinen pienoisfestivaali osoitti, kuinka saumattomasti kansanmusiikki, nykyrunousja tanssi sekä indiemusiikki lyövät kättä kauniissa luontoympäristössä. Esko Harni Koronasta johtuva lähiopetuskielto ja ryhmätoiminnan lakkauttamissuositus keväällä peruutti huomattavan määrän suunniteltuja kursseja ja opintoryhmiä. Monet yhdistykset, ryhmät ja yhtyeet ovat tuoneet ja luoneet verkkoon toimivia etäoppimisen tiloja ja paikkoja. Syyskaudelle voi suunnitella uutta Kevään hiljaiselo mahdollistaa kansanmusiikkiväelle uusien kurssien mahduttamisen Kansalaisfoorumin tuen piiriin syyskaudella 2020. Nyt siis kevään aikana muhineille ”tarttis tehdä” -ideoille voi saada rahoituksen heti syksyllä. Tukea voi hakea kahden tunnin luennosta syyskauden ajan toimivaan viikkoryhmään ja kaikkeen siltä väliltä. Toteutusmuotona voi olla lähiopetus, etäopetus tai niiden yhdistelmä. Suosittelemme etäyhteyksien käyttöä aina kun opetusta järjestetään varsinkin isommalle ryhmälle. Kansalaisfoorumista saa tukea ja ohjausta verkkoistamiseen puhelinja verkkoneuvonnalla. Ohjeita etäoppimisen järjestämiseen löytyy nettisivulta www. kansalaisfoorumi.fi sekä peda.netistä. Opintoryhmästä keinoja tilanteessa pärjäämiseen Monet kevään opintoryhmistä kokivat verkkopalaverit toimivaksi tavaksi kokoontua ja jakaa tietoa. Yhdistykset perustivat myös uusia opintoryhmiä, erityisesti käsittelemään sitä, miten yhdistyksen toiminta sopeutetaan korona-aikaan ja poikkeusolojen jälkeiseen aikaan. Yhdistysten toiminta onkin uusien haasteiden edessä syksyn alkaessa. Opintoryhmille, joissa pohditaan uusia toimintaja rahoitusmalleja, on varmasti tarvetta edelleen. Kansanmusiikkiyhtyeille, jotka eivät toimi minkään rekisteröidyn yhdistyksen alaisina, opintoryhmätuki on oiva ja helppo tapa saada taloudellista tukea toiminnasta aiheutuneisiin kuluihin, sillä sitä voivat hakea myös rekisteröitymättömät ryhmät. Uusi harrastusryhmä on näppärää aloittaa opintoryhmätoimintana. Vain viiden hengen ryhmä riittää tuen saamiseen. Opintoryhmätuki on enimmillään 500 €. Tukea ryhmälle voi hakea lokakuun loppuun saakka. Kurssija opintoryhmätukea haetaan Kansalaisfoorumin skaftuki.fi-palvelussa. Lisätukea jaossa kurssija opintoryhmätoimintaan Kansalaisfoorumilta 30-vuotiaalle Kaamospeleille monipuolinen ohjelma Festivaalin järjestäminen on näinä päivinä jännittävää puuhaa. Kaamospelit aikoo kuitenkin viettää 30-vuotisjuhliaan marraskuun alussa. Tietenkin esiintyjien ja yleisön turvallisuudesta huolehtien. Vantaalaisten pelimannien lisäksi ohjelmassa on nykykansanmusiikin terävintä kärkeä. Juhlafestivaali aloitetaan tanssietkoilla 5.11. Vernissassa ja 7.11. on vuorossa juhlakonsertti Kulttuuritalo Martinuksessa. Ohjelmassa mukana Frigg ja Progmatics ja kansantanssiryhmä Tärskyn teos Tsygä. Seuraavan viikon lopulla päästään nauttimaan Saana Kujalan maisterikonsertista Påkaksessa. Perjantaina on vuorossa konsertti Vernissassa Maria Kalaniemen & Eero Grundströmin ja taiteellisen johtajan J-P Piiraisen kokoaman erityiskokoonpanon tahtiin. J-P PIIRAINEN Specialissa mukana Viivi-Maria Saarenkylä, harmonikka, Venla Ilona Blom, beatboxaus ja Riina Hosio, tanssi. Festivaalin päättää Henxeleitten lastenkonsertti Vantaan Maatalousmuseossa. Perinteisesti festivaaleilla myös soittoja palvelutaloissa, kauppakeskus Dixissä, kansanlaulukirkko ja kansanmusiikkikurssit. Täydellinen ohjelma ja lisätiedot: www.kaamospelit.fi. FRIGG U lla N ik ul a La ur a Ty rm i Skaftuki tiedustelut: info@skaftuki.fi Kurssit Tuula Hyystinmäki 045 657 7358 tuula.hyystinmaki@kansalaisfoorumi.fi Opintoryhmät Pekka Kinnunen 040 563 2783 pekka.kinnunen@kansalaisfoorumi.fi Koulutussuunnittelu, verkkoistaminen, kurssien ideointi: Kukka-Maaria Vuorikoski 044 298 1708 kukka-maaria.vuorikoski@kansalaisfoorumi.fi
11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 E ino Suonpää syntyi Huittisissa vuonna 1917. Vaikka Eino teki elämäntyönsä liikkeenharjoittajana, hän oli hyvin kiinnostunut myös kuvataiteista ja musiikista. Hän soitti useita instrumentteja, mutta erityisesti puhallinmusiikki ja torvisoittokunta oli hänelle läheinen harrastus. Suojeluskuntaankin Eino liittyi vain päästäkseen soittamaan orkesteriin. Huittisten torvisoittokuntaa hän johti vuodesta 1946 aina elämän ehtoopuolelle asti. Soittokunnalle tehtyjen sovitusten määrä lasketaan sadoissa. Hän opetti myös Huittisten VPK:n ja kansalaisopiston puhallinyhtyeitä. 1970-luvun alussa ystävänsä opettaja Risto Äijälä oli innostanut Eino Suonpäätä soittamaan kansanmusiikkia ja yhdessä he perustivat Polvianterin pelimannit. Nimellä he halusivat kunnioittaa edesmenneen sokean pelimannin, Theodor Polvianderin muistoa. Yhtyeessä Suonpää soitti haitaria ja viuluja Eino Paunu ja Väinö Hatanpää . Risto Äijälän soitin oli sähköurut. Tasavallan presidentti myönsi Eino Suonpäälle director musices -arvonimen vuonna 1980. Polvianterin pelimannin ohjelmisto oli pääasiassa Eino Suonpään sävellyksiä. Sävellyksiä oli kertynyt kaikenkaikkiaan seitsemisen kymmentä. Kansanmusiikkiinstituutin digi-tietokannasta löytyy Tohtorin tyyskä, joka on kirjattu Eino Suonpään sävellykseksi. Sen sijaan Paimenplikan valssi, josta löytyy joitakin soittoja internetistä ja myöskin nuotti, on kirjattu ainoastaan Polvianterin pelimanneilta saaduksi. Tähän voi olla syynä myös Eino Suonpään vaatimaton luonne. Hän oli suorastaan hermostunut, kun pelimannitoveri oli laittanut pari hänen sävellystään Fazerille julkaistavaksi. Paimenplikan valssi ja Herrasväen tyyskä ovat Fazerin julkaisemassa ja Pelimannikillan kokoamassa nuottikirjassa Pelimannisävelmiä III. Kummassakaan ei ole mainintaa säveltäjästä, vaan ainoastaan ”Soittanut Polvianterin pelimannit”. Postuumisti on Teoston tietokantaan kirjattu kymmeniä Suonpään sävellyksiä, mutta siihen arkistoon ei ole ulkopuolisilla pääsyä. Säveltäjien tuntemattomaksi jääminen on hyvin yleistä. Edes tunnetuimpien iskelmien säveltäjät ja sanoittajat jäävät useimmiten mainitsematta. Pari vuotta sitten alkoi musiikkialan järjestöjen kanssa yhteistyössä toteutettu projekti, jonka päämääränä oli tekijöiden esille nostaminen esimerkiksi niin, että suoratoistoissa näkyisivät myös sanoittajat ja säveltäjät. Kampanja on päättynyt, joskin sivustoa pidetään vielä yllä osoitteessa musiikkitiedot.fi.Pelimanneja on paha mennä syyttämään, jos jaossa olleissa nuoteissa ei ole säveltäjiä. Jonkun tietyn kappaleen säveltäjän tarkastaminen on työlästä. Internetissä ei ole julkisesti saatavissa sellaista tietokantaa, jossa voisi kappaleen nimen ja muitten kriteerien perusteella tarkistaa, onko kappale perinnekappale vai onko säveltäjä tiedossa. Jos kappale on levytetty, sen tiedot ovat osoitteessa fono.fi. Tietenkin sillä edellytyksellä, että äänitteen tekijät ovat tienneet säveltäjän… Kenen soittoja soitat? Erityisesti pelimanniyhtyeiden ohjelmistoon kuuluvien kappaleiden säveltäjäksi on usein kirjattu trad. Merkintä tarkoittaa, että kappaleen alkuperä on tuntematon. Joskus käy kuitenkin niin, että yhtye kuvittelee soittavansa perinnesävelmää, mutta kappaleen säveltäjä onkin tiedossa – tai ainakin jonkun tiedossa. Tällainen usein soitettu kappale on esimerkiksi Paimenplikan valssi, jonka säveltäjä on Eino Suonpää. Polvianterin pelimannit: viuluissa Eino Paunu ja Väinö Hatanpää, harmonikkaa soittaa Eino Suonpää ja sähköurkuja Risto Äijälä. Sauli Heikkilä
12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 V ielä1800-luvun loppussa näppäiltävien kielisoitinten tarjonta maassamme oli vaatimatonta. Suurimpien musiikkiliikkeiden myyntiluettelossa esille pääsivät ainoastaan kitara, banjo ja mandoliini. Lamavuosina 1929-1932 myyntiin ilmaantui ukulele, jonka kuvattiin olevan kitaranmuotoinen, Havaijilla käytössä oleva säestyssoitin. Kansainvälisen suosion innoittamana siitä ennustetiin myyntimenestystä myös Pohjolassa varsinkin pienen koon ja helpon kannettavuuden vuoksi. Alun perin ukulele oli syntynyt Havaijilla 1880-1890 luvuilla, jolloin Portugalista tulleiden siirtolaisten mukanaan tuomista pikkukitaroista tehtiin uusi versio. Kuningas David Kalakaua julisti uuden soittimen maan viralliseksi instrumentiksi. Myöhemmin se levisi nopeasti Yhdysvaltoihin saavuttaen erittäin merkittävän suosion. Havaijilla puolestaan se muotoutui osaksi saarten identiteettiä ja markkinointia. Suomessa ensimmäinen ukuleleopas oli Matti Jurvan laatima Pikakurssi ukulelen soitossa. Vuonna 1931 laadittu kirjanen lupasi soittotaidon parissa tunnissa. Tämä ominaisuus on seurannut soitinta koko sen historian ajan. Tuolloin soitin viritettiin nykyistä korkeampaan vireeseen D-duuriin. Opeteltavat laulut ulottuivat Ukkoa Nooasta Sulamit-foxiin. Kuplettilaulajana aloittanut Jurva voidaan nimetä ensimmäiseksi tunnetuksi ukulelen soittajaksi Suomessa. Hän oli tehnyt Tatu Pekkarisen kanssa 1920-luvulla pitkiä reissuja Yhdysvaltoihin, missä hän oppi ukulelen soiton ohella myös steppaamisen taidon. Kauko Käyhkö kertoo muistelmissaan Jurvan tuoneen mukanaan banjon, jossa oli ukulelen viritys. Kuvaus sopii 1918 patentoituun uuteen instrumenttiin, ukulelebanjoon. Siinä sointia vahvistetaan banjon lailla kalvon avulla. Jurva liittyi Dallapé-orkesteriin keväällä 1931 banjoa soittaneen laulaja Ville Alangon sairastuttua. Samana vuonna yhtye teki ensimmäisen kesäkiertueen. Verotuksen vuoksi tapahtumat nimettiin iltamiksi, joissa tanssin lisäksi esitettiin taiteellista ja kansainvälistä ohjelmaa. Eräs alkuvuosien vetonauloista oli Hawaijiorkesteri, jossa soittivat Jurvan lisäksi ainakin Eino Katajavuori , Pauli Impivaara ja Helge Pahlman . Jurvan lähdön jälkeen havaijilaisvaikutteet säilyivät yhtyeen ohjelmistossa esimerkiksi Hawaijin kukka -operetin sävelten myötä. Tarjolla olleen paikan kansanja pelimannimusiikin uusien näppäiltävien kielisoitinten sarjassa vei mandoliini, joka oli hieman aiemmin tullut Venäjän ja Viron kautta Helsingin kahviloihin ja musiikkikauppoihin. Soitto-oppaatkin oli julkaistu jo 1900-luvun varhaisvuosina. Instrumentin keskieurooppalainen soittotyyli muuttui rytmikkääksi ja kansanomaiseksi. Renkipoikien ja reissaavaisten reppuun sopiva soitin levisi ympäri maata tärkeäksi matalan kynnyksen peliksi, vaikka sen virallinen arvostus, verrattuna vaikkapa viuluun ja harmonikkaan, oli heikko. Kun isoisä ukulelen osti – vai ostiko Arto Julkunen Ukulelen ensimmäinen aalto saapui Suomeen 1920-luvulla. Toinen aalto koettiin kolmekymmentä vuotta myöhemmin havaijimusiikin suosion myötä. Varsinaiseksi kansan suosikkisoittimeksi se nousi kuitenkin vasta uuden vuosituhannen puolella. Matti Jurva ja Antti (Andrew) Kosola 1930, keskella Antin koira Bobbie. T. W ill ia m R ei vo .
13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Paremmin oli käynyt ukulelen esivanhemmille, jotka lastattiin maailmanvalloittajien laivoihin Portugalissa ja Espanjassa 1600-luvulla. Varsinkin quatro, tiple, charango ja cavaquinho soivat edelleen eteläamerikkalaisen kansanmusiikin ytimessä. Puuseppää aina tarvitaan Voimme kertoa historiasta vain sen verran kuin siitä tiedämme. Ukulelea maassamme soittivat ainakin Yhdysvalloista Eurooppaan kiertueille saapuneet kahvilaorkesterit ja artistit. Myös Ruotsista saattoi tulla revyyn mukana vaikutteita, koska Suomessa usein esiintynyt Ernst Rolf toi ensimmäiset havaijilaisartistit Tukholmaan jo 1910-luvun lopulla. Ukuleleharrastuksesta tai myynnin määristä ei ole säilynyt tietoa. Ensimmäisen tiedossa olevan suomalaisen ukulelen rakensi Valter Helminen . Hän oli ammatiltaan mallipuuseppä, joka valmisti elämäntyönään vaativia muotteja Arabialle. Puusepän oppiin hän oli päässyt heti kansakoulun jälkeen ja palkkatyöhön pääsyn myötä hän hankki itselleen soittimia ja otti soittotunteja Helge Pahlmanilta, joka oli arvostettu multi-instrumentalisti. Valter soitti puoliammattilaisena monissa helsinkiläisissä 1930-luvun orkestereissa. Useimmiten hänet saattoi tavata Nizza-yhtyeen riveissä. Viimein koetti sekin hetki, jolloin hän tuuraajana pääsi itse Dallapén soittajaksi. Noihin aikoihin hän rakensi myös oman ukulelen, jonka leimaan on merkitty V.H. 7.3.1931. Kevään 1944 Vallilan pommituksissa täysosuma naapuritaloon rikkoi kodin ikkunat ja päästi pakkasen sisälle. Viulu särkyi, mutta ukulele kesti. Valter soitti ukulelea myöhemminkin kotonaan usein. Perimätiedon mukaan hän soitti ja lauloi myös c-kaseteille, mutta niitä ei valitettavasti enää löydy. Toinen aalto Ukulelen suosio hiipui 1940-luvulta lähtien sekä maailmalla että Suomessa. Havaijin musiikki itsessään säilyi suosiossa. Sen johtavavana instrumenttina toimi nyt lap steel -kitara. Sen havaijilainen versio on sylissä, kielet kattoa kohti, soitettava kitara, jonka liukuvat äänet tehdään soittoraudalla. Nimekkäin toisen ukuleleaallon soittaja ja ukuleleopettaja oli Ingmar Englund . Kitaristina tunnettu muusikko soitti ukuleleosuudet Toivo Kärjen Hawaiji-yhtyeessä Olavi Virran kaivatessa Ukulele Maryä. Harvemmin sen sijaan muistetaan, että Harmony Sisters teki Ruotsissa havaijin kitaraa soittavan Onni Gideonin kollegan, Yngve Stroorin kanssa merkittävän uran havaijivaikutteisen musiikin parissa. Fazer julkaisi Englundin tekemän ukulelekoulun vuonna 1955. Samoihin aikoihin Munkersin kitaratehdas Pietarsaaressa aloitti kahden ukulelemallin valmistamisen. Niitä mainostettiin samaan tapaan kuin kitaroita, kanteleita ja nokkahuiluja. Soittimen myyntimäärät eivät ole tiedossa, mutta alkuperäiset muotit ovat edelleen tallella soitinrakentajamestari Rauno Niemisen asiantuntevassa hoivassa. Onni Gideonin lähipiiri on muistellut, että kotioloissa Onni soitti myös ukulelea varsinkin uusia kappaleilta etsiessään. Kansojen soittimeksi Aikaisemmissa suosion aalloissa ukulelea vauhdittivat jazz ja viihdemusiikki sekä radio ja televisio. Tällä hetkellä elettävän kolmannen ukuleleaallon alkuvaiheet kytkeytyvät puolestaan Havaijin osavaltion kansanmusiikkiin. 1970-luvulla saarilla huolestuttiin oman kulttuurin aseman puolesta; olihan heillä sekä vanhempi polynesialainen kansankulttuuri lauluineen ja tansseineen että uudempi 1800-luvun lopun falsettilauluja ukuleleperinne. Mantereelta tullut yhtenäisen viihteen ja populaarimusiikin perinne oli valloittanut varsinkin nuoremman yleisön sydämen. Vanhat perinnettä tunteneet muusikot perustivat Sons of Hawaiji -yhtyeen ja levyttivät taidokkaasti perinnemusiikkia. Eddie Kamae ja Gabby Pahinui siirtyivät jazzista kansanmusiikin suuntaan ja saivat pian innokkaita seuraajia. Osavaltiossa perustettiin järjestöjä, koottiin museoita ja synnytettiin uusia festivaaleja. Näiden tuloksena oma kansallinen musiikki tuli jälleen suosituksi. Saarten seuraava muusikkosukupolvi sai arvokkaan perinnön, josta ponnistaen eräät heistä nousivat maailmanlaajuiseen menestykseen internetin kautta. Jake Shimabukuro pääsi esittelemään virtuoosimaista soittoaan laajentaen ukulelen ilmaisun rajoja. Laulaja Israel Kamakawiwo´ole puolestaan valloitti maailmaa poikkeuksellisen sävykkäällä falsettija poplaulua yhdistelevällä äänellään. Uuden vuosituhannen puolella ukulele tuli yleiseen tietoisuuteen ympäri maailmaa. Monet nimekkäät rock-muusikot tarttuivat Eddie Vedderin ja Shania Twainin lailla soittimeen, ex-beatle George Harrison paljastui jopa oikeaksi ukulelemuusikoksi. Soitin nähtiin nyt myös opetuksen, yhteisöllisen musisoinnin ja matalan kynnyksen instrumenttina. Teollinen valmistus ja kielitekniikan kehitys toivat sen kaikkien ulottuville. Englannissa suurin myynnin nousu koettiin vuonna 2010, Suomessa kolme vuotta sitä myöhemmin. Suomalaisen ukuleleharrastuksen merkkipaalu oli ensimmäisen ukulelefestivaalin, Helsinki International Ukulele Dayn järjestäminen vuonna 2007. Viimeistään samoihin aikoihin aloitettiin ukulelen käyttö kouluopetuksessa. Uudella vuosikymmenellä syntyi uusia orkestereita ja tapahtumia. Ukulele tuli suosituksi soittimeksi esimerkiksi mainosmusiikissa. Nykyisin on helppo saada opetusta opistoissa, sekä kirjojen ja internetin avulla. Emme vielä pysty arvioimaan ukulelen nykyisen suosion kestoa tai merkitystä. Ainakin se on tuonut musiikin ja aktiivisen soittamisen pariin uusia harrastajia. Suomalaisen kansanmusiikin toimijat ovat ottaneet ukulelen avosylin vastaan. Samalla uudet harrastajat ovat tulleet joukolla puolestaan kansanmusiikkitapahtumiin kiinnostuen myös suomalaisesta perinnemusiikista. Artikkelin kirjoittajan yhdessä Markus Rantasen kanssa tekemiä ukulele-kirjoja on saatavilla Suomen kansanmusiikkiliiton putiikista ja kirjojen kustantajan, Aviadorin verkkokaupasta. Hakaniemen musiikkikauppa 1929. Mandoliinivitriinin viereisessä vitriinissä ylhäällä balalaikka ja alhaalla ukulele. Su nd st rö m Er ic /H el si ng in m us eo id en ko ko el m at
14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Puh.044 5700 227 Kauppakatu 6 Saarijärvi Teijo Rekonen Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali 10 vuotta harmonikkojen korjausta Naantalissa. Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki Jos haluat tietoa levystä tai keikoista pistä mailia tähän osoitteeseen pessi.jouste98@gmail.com ILMOITUS
15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Sarjaa tuottaa: Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Joonas Widenius K aro Sampelan lapsuus taittui Ylöjärvellä Takamaan kylässä. Lauluharrastus alkoi perhepäivähoidossa ja jatkui Jaakko ja Sakari Löytyn vetämässä Ylöjärven seurakunnan musiikkikerhossa ja seurakunnan lapsikuorossa. Hinku rumpuihin oli kova, mutta kotiin hankittiin ensin ”järkevä yleissoitin” piano. – Muutama vuosi myöhemmin isoäitini heltyi ja osti kylän parhaan rumpalin, eli Aku Syrjän kautta minulle itäsaksalaisen Drumstar-setin joululahjaksi. Musiikkikoulussa Karo otti pianon rinnalle sivusoittimeksi lyömäsoittimet. – Astuin 14 -vuotiaana ensimmäistä kertaa kirkonkylän ala-asteen kellariin ja aloitin virvelirummun soiton opiskelun Risto Skrikbergin erinomaisessa ohjauksessa. Lukio vei Tampereelle ja Karo siirtyi Tampereen musiikkiopistoon pääaineenaan lyömäsoittimet. Kirjastolaitos saa Sampelalta kehuja. – Ennen internetiä satunnaisten televisiokonserttien lisäksi ainoa ikkuna ulkomaailmaan musiikin suhteen oli kunnankirjaston musiikkiosasto. Siellä olikin laaja ja taajaan uudistuva levykokoelma, josta on kiittäminen osastosta silloin vastannutta Outi Kytömäkeä . Lukioaikoina kirjasto vaihtui luonnollisesti Metsoon, jossa oli hyvät kuunteluhuoneet. Siellä pystyi viettämään aikaa koulun ja musiikkiopiston välillä olleet tunnit. Lukioaikana kevätmatineasoitot muuttuivat ”oikeiksi keikoiksi” bändeissä. Toisaalta Sampela nautti laajasta konserttija keikkatarjonnasta kuuntelijana. Opiskelija pääsi Tampereen kaupunginorkesterin konsertteihin kymmenen markan lipunhinnalla. Blues Loversiin eli Pirkanmaan Bluesyhdistykseen liittymisen kautta leveni väylä klubikeikoille. Lukiossa ”painotetun musiikin” valinta toi tunneille mm. Anna Haarasen opettamaan flamencoa sekä Petri Hopun Tampereen yliopiston kansanperinteen laitokselta opettamaan kansantansseja. Yliopistossa etnomusikologian opintojen alettua Sampela kuuli ihailemansa Slobo Horo -yhtyeen hakevan uutta perkussionistia darbukataituri Jouni Kurjen korvaajaksi, uskaltautui koesoittoon ja tuli valituksi. – Slobo Horosta voisin jaaritella todella pitkään, koska se on minulle erityisen rakas yhtye ja hieno bändi niin musiikillisesti kuin sosiaalisestikin. Noiden aikojen bändeistä pitää myös mainita joiku-etnobändi Vilddas sekä Suomi-Pop -yhtye Sanna ja Lapset. Syksyllä -98 Sampela ilmoittautui Pop & Jazz Konservatorion aikuisosastolle ja kävi Tommi Rautiaisen rumputunneilla. Seuraavana vuonna Sampela muutti Helsinkiin, mutta halpojen lippujen ja mukavien penkkien juna kuljetti Tampereelle tiheästi. – Satuin olemaan tuuraamassa Tampereen Telakan yläkerrassa Juha Juntun bändissä, kun yleisön seasta lavalle rymisteli isokokoinen vaalea räppäri ja otti tilanteen niin sanotusti haltuun. Takahuoneessa kaveri esitteli itsensä Karriksi , kertoi tekevänsä levyä tuottajansa Antti Suomalaisen kanssa ja kysyi, olisinko halukas lähtemään keikoille kun niiden aika koittaisi. Näin liityin Palefacen bändiin, jonka kanssa saimmekin kiertää aika kattavasti kaikki Suomen klubit ja festarit seuraavien parin vuoden aikana. Kaari Martin ja Karo Sampela tutustuivat Tampereen flamencopiireissä ja tiiviimpi yhteistyö alkoi Sampelan muutettua Helsinkiin. Sampela soittaa edelleen Compañía Kaari & Roni Martinin riveissä. Helsingissä Sampela alkoi soittaa myös Raul Mannolan kokoonpanoissa. Vuodesta 2006 elämä Espanjassa on vienyt Sevillasta Madridiin vuonna 2010 ja sieltä Málagaan viime jouluna. – Madrid oli käänteentekevää aikaa, koska se avasi ovet mm. Nuevo Ballet Españoliin, Rafaela Carrascon ryhmään, fuusioflamencobändeihin kuten Camerata Flamenco Project, sekä yhden kaikkien aikojen parhaista flamencolaulajista, Carmen Linaresin , bändiin. Samoihin aikoihin alkoi yhteistyö kitaristi Joonas Wideniuksen kanssa. Málagaan muuton jälkeen alkuvuosi oli kiireinen. – Viimein maaliskuussa ehdin fiilistellä Málagan rauhaa pari viikkoa, kunnes tarjoutui mahdollisuus fiilistellä todellista rauhaa neljän seinän sisällä sakon uhalla. Koronan tuoma muutos pistää mietteliääksi: – Korona -aika on ainakin paljastanut alan murrokseen jo pitkään liittyneet ongelmat. Jos nykyhetki näyttää jonkinlaista suuntaa, niin äänilevybisneksen murroksesta johtuneesta livekeskeisyydestä ehkä korjataan hieman takaisin äänitteiden tekemisen pariin. Sillä puolella lienee syytä selkeyttää toimintatapoja, jotta se olisi toimivaa bisnestä itse tekijöille, Sampela summaa. Takamaalta flamencon sydänmaalle Rumpali ja lyömäsoittaja Karo Sampelan ensimmäiset rummut olivat äidin kakkuvuoista ja muovikasseista tekemät. Tie musiikin ammattilaiseksi kulki musiikin ja etnomusikologian opintojen kautta. Espanjassa asuva muusikko soittaa nyt niin sikäläisen kuin täkäläisen musiikin ja tanssin kentän näköalapaikoilla. ESITTELYSSÄ KARO SAMPELA Syntymäpaikka: Orivesi Ammatti: Muusikko Nykyinen kotipaikkakunta: Málaga Yhtyeet: Carmen Linares, Joonas Widenius Trio, Compañía Kaari & Roni Martin, José Torres Trio Elämän motto: Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos
16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Showcase-konsertti oli jo alkanut, kun Jaana-Maria Jukkara istuutui yleisöön Thessalonikissa syksyllä 2012. Vuotuinen musiikin ammattilaistapahtuma, World Music Expo WOMEX, on aina hektinen puristus promoottoreille, jotka osallistuvat tapahtumaan tavatakseen kansainvälisiä kollegoitaan sekä löytääkseen mielenkiintoisia artisteja. Näitä myös Jaana-Maria Jukkara, Maailman musiikin keskuksen johtaja sekä Etnosoi!-festivaalin taiteellinen johtaja toivoi löytävänsä. ”Ehdin kuunnella herkän nuoren taiteilijan konserttia vain hetken, kun olin tehnyt jo päätöksen. Heti soiton loputtua menin artistin juttusille, ja kysyin haluaisiko hän esiintyä Helsingissä”, Jukkara muistelee. Artisti oli englantilainen Sam Lee , eikä päätöstä tarvinnut katua Lee hurmasi Savoy-teatterin yleisön konsertillaan! Seitsemän vuotta myöhemmin kaivattu artisti on julkaissut kolmannen, erinomaisen vastaanoton saaneen albuminsa ‘Old wow’, ja hänet on kutsuttu esiintymään uudelleen marraskuiselle Etnosoi!-festivaalille. Lee on Mercury Prize -ehdokkuuden kaapannut folk-laulaja, laulujen tallettaja, promoottori, eräopas ja aktivisti. Hän on sielukas ja suurisydäminen tulkitsija, jolle luonto ja linnut ovat sydäntä lähellä. Lee on kiertänyt festivaaleja ympäri maailmaa, mutta suurimman yleisön hänen musiikkinsa lienee saavuttaneen, kun Hollywood ohjaaja Guy Ritchie pyysi häntä kirjoittamaan tunnusmusiikin ‘King Arthur: Legend of the Sword’ –elokuvaan. ‘The Devil and The Huntsman’ kappaletta on streamattu pelkästään Spotify:ssä yli 12 miljoonaa kertaa. Lee on tehnyt merkittävää työtä Britannian musiikkikentällä. Hän on taltioinut erityisesti romanien ja jopa esikelttiläisiltä ajoilta periytyvää kiertolaisten musiikkia. Lee oppi satoja lauluja sekä perinteistä tapaa tulkita niitä, kun skotlantilainen perinnelaulaja Stanley Robertson mentoroi häntä neljän vuoden ajan. Luontosuhde on ollut tärkeä osa laulajan elämää jo ennen hänen musiikkiuraansa. Se kuuluu myös Old Wow –albumilla. Monet kappaleista käsittelevät luonnon ihmeellisyyttä ja merkitystä, sekä uhkia ja haavoittuneita suhteitamme siihen. Lee on poiminut sanoituksia perinnekappaleista ja yhdistänyt ne tämän päivän merkityksiin. Albumin on tuottanut Bernard Butler , joka on tunnettu mm. brittipopin kulmakiviyhtye Sueden entisenä kitaristina. Albumilla vierailevana vokalistina kuullaan Cocteau Twinsin solisti Elizabeth Fraseria , jonka tunnistettava ääni on myös Massive Attack -faneille tuttu yhtyeen Teardrop-hitiltä. Leen marraskuista Etnosoi!-keikkaa, kuten koko festivaalia, on uhannut koronaviruspandemia sekä siihen liittyvät rajoitukset. Alkusyksyn valossa kuitenkin vaikuttaa siltä, että konsertti voidaan toteuttaa suunnitelmien mukaisesti. ”Mahdollisen peruutuksen sijaan joka tapauksessa vain siirtäisimme keikan seuraavalle vuodelle. Haluamme Samin uudelleen Etnosoi!hin”, Jukkara toteaa. 3.11. Sam Lee (UK), Savoy-teatteri, Helsinki 4.11. Sam Lee (UK), G-Livelab Tampere Kansanmusiikin ja kansantanssin alan tietoa yhteen kokoava sivusto Kansanmusiikkikansantanssi.fi on vaihtunut KamuKantaan osoitteesta www.kamukanta.fi. Uuden sivuston nimi, KamuKanta, viittaa sekä kansanmusiikkiin että kansantanssiin ja alustaan alan tietokantana. KamuKannasta löydät tietoa kansanmusiikin ja kansantanssin tapahtumista, tekijöistä ja ajankohtaisista asioista. Kuka tahansa voi kirjautua sivustolle ja lisätä • omat tapahtumansa kalenteriin ja saada ne sitä kautta Kansanmusiikkilehdessä julkaistavaan kalenteriin. (korona-tilanteen vuoksi kalenteri on tauolla, mutta palaa heti, kun tilanne normalisoituu, toim. huom.) • menneet ja tulevat videotallenteet sekä striimit – kokonaisista konserteista yksittäisiin kappaleisiin – Livelavalle • cd:t, kirjat ja muut julkaisut julkaisuihin (äänitteet ovat mukana Vuoden kansanmusiikkilevy -äänestyksessä) • oman tekijäprofiilin soittajana, tanssijana, opettajana, tutkijana, soitinrakentajana, kansallispukujen tekijänä tai muuna kentän toimijana • tekijäprofiilin kokoonpanolleen, tapahtumalleen, yhdistykselleen, yritykselleen tai muulle alalla toimivalle taholle • uutisen tai mediatiedotteen uutisetosioon Vanhassa portaalissa sijainnut Musiikin muisti-videosarja tulee siirtymään kokonaan uuteen paikkaan ja siitä tiedotetaan myöhemmin lisää. Videot löytyvät sillä välin Livelavalta. Vanha osoite www.kansanmusiikkikansantanssi.fi tulee siirtymään syksyn aikana Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (KEK) oman sivuston sijainniksi. KamuKantaa ylläpitää KEK, joka tekee KamuKannasta ajankohtaisten asioiden nostoja Kansanmusiikkikansantanssi -Facebook-sivustolle. Kaikki mukaan! Tehdään KamuKannasta elävä yhteisen tiedon aarreaitta! Etnosoi! Sam Leen odotettu paluu Etnosoi!-festivaali värittää marraskuuta 31.10.-8.11.2020 Etnosoi! festivaali tarjoilee tänäkin vuonna koskettavia ja värikkäitä elämyksiä eripuolilta maailmaa. Tapahtuma järjestetään pääkaupunkiseudulla ja Tampereella 31.10.-8.11. vastuullisesti koronatilanteen sallimissa rajoissa, yleisön turvallisuus ja rajoitukset huomioiden. Tapahtuman julkistettuja esiintyjiä ovat Sam Lee (UK), Venla Ilona Blom, Ilkka Arola Sound Tagine, Seaside Sounds from Finland, Tjango!, Merve & Chrysa (GR/KV/FIN) ja Emmi Kuittinen & Ikuisen ikävän orkesteri. Ohjelma & lisätietoja: www.etnosoi.fi Kansanmusiikkikansantanssi.fi on nyt KamuKanta
Jani Koskinen KOLUMNI 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kansanmusiikin merkitys pienten kielten elinvoimaisuudelle Maailmassa puhutaan tuhansia kieliä, ja vain ani harva niistä on edes yhden itsenäisen valtion pääkielenä. Suurin osa maailman kielistä on vähemmistökieliä, joista monen tulevaisuus näyttää synkältä. Pahimpien ennusteiden mukaan jopa 90 % kaikista maailman kielistä saattaa hävitä kokonaan tämän vuosisadan loppuun mennessä. Kansanmusiikki on tyypillisesti uhanalaisten kielten käytön viimeisiä linnakkeita. Siinäkin vaiheessa, kun kieli ei enää siirry arkikommunikaation kautta sukupolvelta toiselle, kieltä saatetaan ylläpitää vielä symbolisissa yhteyksissä. ”Kuollutkin” kieli voi herätä hetkeksi henkiin kansanlaulun sanojen raikuessa konserttiyleisölle, vaikka lavalla juonnettaisiin ja takahuoneessa puhuttaisiin jo jollain muulla kielellä. Kiinnostavampaa on kuitenkin se, millainen rooli kansanmusiikilla voi olla kielen elinvoimaisuuden ylläpitämisessä ennen kuin kielen käyttöalat on päästetty surkastumaan ihan näin vähiin. Kansanmusiikki tuo yhteen kansanperinteestä ja paikalliskulttuureista kiinnostuneita. Siksi kansanmusiikkitapahtumat ovat todennäköisimpiä paikkoja kuulla ihmisten keskustelevan keskenään paikallisella kielellä tai esiintyjien juontavan sillä vielä silloinkin, kun muissa yleisötapahtumissa ja kadulla kuulee enimmäkseen jo uutta valtakieltä. Suomalainen kansanmusiikkikenttä on outo poikkeus maailman mittakaavassa. Puhumme verrattain suurta kieltä, suomea, joka kuuluu maailman 7000:sta kielestä 200:n suurimman joukkoon. Siitä huolimatta kuvittelemme kielemme niin käyttökelvottomaksi, että meidän täytyy luopua siitä sellaisissa yhteyksissä, joissa oman kielen käyttö on itsestäänselvyys monille paljon pienempien kielten puhujille. Etno-Espalla moni supisuomalainenkin esiintyjä on 2010-luvun aikana alkanut juontaa pääasiassa englanniksi. Lukuisten yhtyeitten levykansien tiedot ovat vain englanniksi – niitä kutsutaan vielä nimellä ”liner notes”. Instrumentaalikappaleita saatetaan nimetä englanniksi ja joskus jopa yhtyeitä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien virallinen nimi on yksikielisesti englanniksi Kaustinen Folk Music Festival. Työpajojen ja katselmuskonserttien sijaan siellä järjestään workshoppeja ja showcaseja. Ja tietysti uudehko facebook-ryhmäkin on nimeltään My Kaustinen, eikä esimerkiksi Mun Kaustinen – tai vaikkapa monikielisesti Minun Kaustinen / Mitt Kaustby / My Kaustinen. Merkkimääräraja ei ainakaan tulisi vastaan. Perinnearkkujamienkin facebook-tapahtumien otsikot ehtivät joksikin aikaa muuttua muotoon Finnish folk music jam session, kunnes ne noin puolen vuoden jälkeen onneksi palautettiin alkuperäiselle nimelleen. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että esimerkiksi kymrintai baskinkieliset kansanmusiikin ammattilaiset, harrastajat, tapahtumajärjestäjät tai levykustantajat voisivat tehdä edellä mainitun kaltaisia kielivalintoja omassa maassaan siitä huolimatta, että nämä kielet ovat yleisesti ottaen omilla puhuma-alueillaan heikommassa asemassa kuin suomen kieli Suomessa. Galician Santiago de Compostelassa puolestaan osallistuin kerran yleisönä konserttiin kaupungin paraatipaikalla, jossa parveilee ulkomaalaisia matkailijoita moninkertaiset määrät verrattuna Helsinkiin ja Etno-Espaan. Paikallinen alkuperäiskieli galego on menettänyt asemansa kaupungin asukkaidenkin pääkielenä, mutta silti paikalliset kansanmusiikin supertähdet eivät juontaneet sanaakaan millään muulla kielellä kuin galegoksi. Toinen konsertissa esiintynyt yhtye oli Skotlannista, ja jopa he olivat kääntäneet tai käännätyttäneet galegoksi osan omista juonnoistaan, jotka sitten lukivat yleisölle paperista. Kansainvälisyys ei automaattisesti edellytä luopumista omasta kielestä, ei silloinkaan kun oma kieli on suomea pienempi kieli. Kielivalinta on aina myös arvovalinta ja voisi kuvitella, että kansanmusiikkikentällä jos missä tämä ymmärrettäisiin. Toivottavasti tulevaisuudessa myös Suomen kansanmusiikkikentällä. Kirjoittaja on kansanmusiikin harrastaja, kielitieteilijä ja valmistunut maisteriksi pääaineenaan suomalais-ugrilainen kielentutkimus. W . N ou ro
18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Y htye sai alkunsa Pohjankartanon laulupelimanniryhmästä, jossa soittivat Jouko Maijala , Pekka Turunen , Jaakko Isokoski ja Jorma Tähtinen . Hieman myöhemmin tuli mukaan Pekka Kähkönen ja nuori Minna Siitonen . Yhtyeen nimen Jouko keksi sanakirjasta, kun oli harrastanut viron kieltä jo vuosikymmeniä. Viron innostus oli alkanut jo lapsena. – Ensimmäinen Viroon liittyvä muistikuva on lastennäytelmässä 1940-luvulla huudettu ”elakuu, elakuu!” Isä sanoi, että se on viron kieltä, Jouko Kertoo. Varsinaisesti tajunnan räjäytti Ants Oraksen kirja Viron kohtalonvuodet Viron kansan vaiheet vv. 1939-1944, vuonna 1956. Veljeskansan kohtalo kosketti ja siitä alkoi innokas viron opiskelu. 1960-luvun alussa Jouko pääsi töihin tulliin. Kun satamaan tuli Panaman lipun alla seilaava pakolaisvirolainen laiva, hän meni haastelemaan.– Minut vietiin kabiiniin, hytin ovi laitettiin kiinni ja alettiin vapauttamaan Viroa, Jouko muistelee. Neuvostoliiton aikana tuli Virossa käytyä useammankin kerran ja pelimanniporukallakin ensimmäisillä Harku-kantrifestivaaleilla. Jouko alkoi ujuttamaan pelimanniporukan ohjelmistoon myös virolaista musiikkia ja siitä tuli ohjelmarunko myös Kassiahastukselle. Jouko käänsi lauluja suomeksi ja myös suomalaisia lauluja viroksi. Koko yhtyeen elinkaaren ajan on ohjelmisto koostunut puoleksi virolaisesta, puoleksi suomalaisesta kansanmusiikista. Myöhemmin mukaan tuli myös Pekka Kähkösen sävellyksistä. Heti yhtyeen alkutaipaleella, 90-luvun alun lamavuosina Pekat saivat idean ryhtyä puuhaamaan Amerikan reissua. Turusen Pekalla oli tuttuja meren toisella puolen ja niin saatiin kutsu Minnesotaan Duluthin Finnwest-festivaalille 1992. Palkkioita ei juuri ollut luvassa ja niinpä oli ryhdyttävä keräämään matkakassaa. Mukaan pyydettiin myös edesmennyttä Matti Partasta . Kun hän ei päässyt, käännyttiin Matin ideasta Heikki Lahden puoleen. Heikki innostui asiasta, olihan Kassiahastuksen pelimannit tuttuja Pelimannipäiviltä ja osasivat jo Heikin ohjelmistoa. Matkakassaa kartuttamaan tehtiin vielä kasetti myytäväksi. Eero ja Heikki Lahden kanssa äänitettiin parissa päivässä kaksikymmentä kappaletta. Reissusta, jolla olivat myös puolisot mukana, tuli ikimuistoinen monine keikkoineen. Erityisesti keikka Wisconsin Oulu-nimisessä kaupungissa ja eksyminen soittamaan rankkaan punaniskojen kantribaariin naurattavat vieläkin. Reissun jälkeen yhteistyö Heikin kanssa ei jatkunut kuin satunnaisilla jamisoitoilla, mutta ahkera keikkailu jatkui – pääasiassa Pohjois-Suomessa. Kun Pekoista toinen oli kenkäkauppias ja toinen töissä mainostoimistossa, ideoitahan löytyi. Erään kerran Kassiahastus tarjosi ja sai läpi useamman kappaleen Vaasan Suomalaisen Säästöpankin radiomainoksiin. Tuohon aikaan oli yhtyeessä myös Kosovosta Ouluun muuttanut viulisti ja kitaristi Menan Kiseri , joka toi oman erikoisalansa, makedonialaisen kansanmusiikin vaikutteita. Toisen kerran saatiin aikaan sopimus Hartwallin kanssa pohjoisen hiihtokeskuksiin ja baareihin. Aina kun Hartwall sai sopimuksen ravintolan kanssa, se laittoi avajaisiin soittamaan Kassiahastuksen – joka tosin esiintyi nimellä Kultakurun Vaskoolimiehet. Oulun panimon kanssa esiinnyttiin nimellä Panimo-orkesteri. Pääasia oli, että keikkaa piisasi eikä jano päässyt yllättämään. – Ei me huonosti soiteta nytkään, mutta kyllä Heikin ja Menanin aikana oli soitto tarkkaa, siunailee Pekka Kähkönen. Menan oli aloittanut viulunsoiton kolmen vanhana ja Heikki tunnettiin armottomana harjoittelijana ja tarkkana pedagogina. Heikin soittokavereiden vihjeestä ohjelmistoon otettiin myös USA:n suomalaisen musiikin ystäviin uppoavia vanhoja iskelmiä. Amerikan reissuja ei Kassiahastus ole tehnyt sen koomin, mutta Viro on tullut tutuksi. 1990-luvulla vierailut olivat satunnaisia, mutta vuosituhannen vaihteesta lähtien jokavuotisia eri festivaaleilla. Euroopassa keikkareissuilla on käyty myös Saksassa ja Puolassa. Jokainen reissu on kirjattu tarkkaan Joukon 1970-luvun alusta asti pitämiin vironkielisiin päiväkirjoihin. Nykyään keikkoja on harvemmin, mutta menneenä kesänäkin tehtiin perinteinen Viron reissu ja kuvattiin sarja videoita muun muassa Virtuaali-Kaustiselle. Kassiahastusta YouTubessa: shorturl.at/opxy2 Persoonallinen Pelimanniyhtye Kassiahastus: Oulussa soitetaan krapulassa Viron kieleen on lainattu saksasta sana Katzenjammer eli kissan vaikerrus tai ahdistus. Krapulaa tarkoittava sana Viroksi on kassiahastus. Kassiahastus on myös kansanmusiikin ystäviä kolme vuosikymmentä ilahduttanut yhtye Oulusta. Pi rjo M ai ja la Kassiahastuksen nykyinen kokoonpano: istumassa Veli-Matti Moilanen, bassoukulele (vas.), Olavi Niemi kitara, Jouko Maijala, strumstick, laulu, Pekka Kähkönen, kitara, mandoliini, huuliharppu, Jaakko Isokoski, mandoliini, Hannu Ervasti, haitari ja seisomassa Samuli Karhu, viulu, Raimo Kauppila, kontrabasso ja Mika Matilainen, rummut. Sauli Heikkilä
19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 • PELIMANNI-LIITE 19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 3 • 2020 M iksi Georg Malmsténin Nikkelimarkkaa hoilaavat kaikki Kaustisen leirinuotiolla, mutta köyhälle kansalle ei kelpaa veli-Eugenin Vähittäismaksulla, vaikka sekin on valitettavan tuttu kauppatapa tämän päivän hyvinvointi-Suomessa? Miksi Eugen Malmsténin rallattelemasta Ryyppy-Pekan jenkasta ei tullut sellaista kestosuosikkia kuin Dallapé-klassikoihin kuuluvasta Kaksi kolpakkoa -foxista? Tämäntapaisia pohdintoja on tullut mieleen, kun YouTube on antanut ennen kokemattomat ja suorastaan rajattomat mahdollisuudet kuunnella viimeisen vuosisadan aikana äänitettyä musiikkia. Seikkaillessa tallenteiden bittiavaruudessa vastaan tulee paljon tuttua, mutta vielä enemmän tuntematonta musiikkia. 1960-luvulla Dallapé-herätyksen saaneena olen ollut erityisen ihmeissäni, miten mainiota musiikkia Eugen Malmstén ja hänen Rytmi-Pojat -orkesterinsa soitti ja äänitti samaan aikaan, kun veli-Georg kiersi Dallapén kanssa ympäri valtakuntaa 30-luvun nuoria suomalaisia hurmaamassa. Samankaltainen musiikki, samat säveltäjät ja sanoittajat ja joskus jopa samat soittajat: miksi Dallapésta tuli legenda, joka tänä vuonna tulee jo 95 vuoden korkeaan ikään, mutta suomalaisen kevyen musiikin eturintamassa kulkeneet Rytmi-Pojat eivät ole koskaan saavuttanet sitä asemaa, joka niille tämän päivän musiikillisessa katsannossa kuuluisi? Dallapén tarinassakin on omat paradoksaaliset piirteensä, joista keskeisin liittyy politiikkaan. Talvisotaa edeltäneet itsenäisyyden kaksi vuosikymmentä ovat jääneet historiaan ”valkoisena Suomena”, jolloin vuoden 1918 kansalaissodan hävinnyt punainen puoli joutui elämään varsin ahtaalla. Dallapén rakentajan Martti Jäppilän tausta entisenä punakaartilaisena ja Hennalan vankina oli tiedossa. Tanssilavoilla ja radiotten ääressä sillä tiedolla ei ollut kuitenkaan merkitystä,kun musiikki oli maistuvaa ja reipas foxi sai tanssijalan vippasemaan. Ja hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa saatiin seurata hanuristi Viljo Vesterisen tai ksylofonisti Eino Katajavuoden taiturimaista työskentelyä. Paljolti Dallapén suosio perustui myös ahkeraan jalkatyöhön – tai olihan orkesterilla käytössään oma keikkabussi niin, että vain orkesterin johtajan Jäppilän sanottiin kovana urheilijana jättäytyneen juoksemaan sen perässä. Vuosittaiset pitkät kesäkiertueet eri puolille valtakuntaa keräsivät kuulijoita yhteen kuin mitkäkin festivaalit tässä maailmanajassa. Dallapéta kymmentä vuotta nuoremmilla Rytmi-Pojilla ei ollut poliittisia rasitteita, vaan yhtyeen koonnut Cecil Backmanson sai mukaan aikansa parhaita tanssisoittajia, helsinkiläisissä kokoonpanoissa harjaantuneita puhaltajia. Julkisuuttakin oli tarjolla heti alusta pitäen, koska jazziin innostuneen Rytmilehden toimittajan Cecil Backmansonin kokoamam ryhmän oli tarkoitus tuoda amerikkalaishenkistä rytmimusiikkia suomalaisille ennen muuta Yleisradion välityksellä; siksi yhtyeen nimikin oli ensiksi Rytmin Radio-pojat, mistä se nopeasti lyheni lopulliseen muotoonsa ennen hajoamistaan vuonna 1938. Radion ja helsinkiläisravintoloiden Rytmi-Poikien soittoa kuultiin myös muutamissa silloisissa suomalaisissa elokuvissa. Jos oli olivat Georg Malmstén ja hänen Dallapeensa uutteria levyttäjiä, kovaa tahtia pitivät Eugen ja hänen Rytmi-Poikansa. On laskettu, että joinakin vuosina Eugenilta kappaleita valmistui jopa enemmän kuin viisi vuotta vanhemmalta isoveljeltä. Pitkässä juoksussa ”Molli-Jori” toki otti selkeän etumatkan liki tuhannella levytyksellään, mutta yli viiteensataan ylsi pitkällä urallaan myös aina 86 vuoden ikään ehtinyt Eugen. Nyt jälkikäteen kuunneltuina Eugenin ja Rytmi-Poikien äänitykset olivat verrattoman nautinnollista kuunneltavaa eivätkä jääneet laadultaan missään nimessä jälkeen markkinoita hallinneesta Dallapéstä. Päinvastoin, jo 1930-luvun puolivälissä Rytmi-Pojat ja Eugen esittivät senkaltaista puhaltimiin painottunutta big band-musiikkia, johon Dallapé siirtyi vasta vuosikymmenen lopulla amerikansuomalaisen Bruno Laakon tullessa orkesterin johtoon. Juuri tästä juontuivat ehkä Eugen Malmsténin ja Rytmi-Poikien ongelmat: suuressa maailmassa he olisivat olleet eturivin soittajia, mutta talonpoikaisessa, maanviljelyksestä leipänsä ottavassa Suomessa he soittivat liian kaupunkilaisesti, ”helsinkiläisen herraskaisesti”. Ei auttanut, että sävelmiä Rytmi-Pojille tehtailiEi ole hyvä olla aikaansa edellä Seppo Kononen Eugen Malmstén ja Rytmi-pojat. Ruutukaappaus YouTube-videosta. Miksi jokainen peruspelimanni tuntee viehätystä vielä nyt, yli kahdeksan vuosikymmenen jälkeen Georg Malmsténin Heili Karjalasta -foxiin, mutta miksi veli-Eugenin samoihin aikoihin levyttämä foxi Karjalan mailla ei noussut koskaan sellaiseksi suuren yleisön suosikiksi, että sitä hyräiltäisiin ja sen tahdissa tanssittaisiin vielä kolmekin sukupolvea myöhemmin?
20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 20 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Uudenmaan nurkka Kummallinen kesä avautui hieman elokuussa. Kesällä pelimannien somepostauksissa näkyi enimmäkseen herkkulautasja auringonlaskukuvia. Yksittäisiä piha-ja puistosoitoja oli harvakseltaan pääkaupunkiseudulla. Kansallispukuja on tuuleteltu Seurasaaressa ja Espan puistossa. Loppukesän terassissoitoissa Helsingin Musiikkitalossa esiintyi kansanmuusikoitamme. Timo Alakotilan organisoimassa Hyvinkään Kaukas Elofolkissa oli elävää, laadukasta kansanmusiikkia. Mikko H. Haapoja jouhikkoineen kokosi ”Kaupunkipuistojen orkesterin” kansanmusiikin ammattilaisista soittamaan pienen festarin Helsingin Teurastamolla. Seurasaari Soi -tapahtuma striimattiin nettiin, mutta virolaisen kuoron kera pääsi laulamaan ihan livenä puistopiknikille. Helsingin juhlaviikkojen viikonlopussa musiikki soi sisäpihoilla. Kuultiin mm. blueskitaristi Erja Lyytistä , Topi Sahaa ja Mimmejä. Elävän musiikin ja yhteissoiton tarve on suuri. Vantaalaisen palvelutalon pihalle Orivesi All Stars kokoontui monikymmenpäisenä joukkona ilahduttamaan asukkaita. OAS pitää pienryhmille pitkin syksyä kursseja. ”Eteläiset ”harjoittelevat 23.-25.10. pienryhmissä Vuosaaren Merimieskirkolla. VirtuaaliKaustinen oli hienosti toteutettu viikko. Olipa mukava kuulla uusmaalaisten Trio Kolme M:n taitavaa soitantaa (Maarit Aarvala , kantele, Martti Laulaja , basso ja Matti Ylitalo , huuliharppu) sekä myös pitkään Kaustisella esiintyneitä Spelareita. Helsingin pelimannit tuottivat hienon videonsa yksittäisinä äänityksinä kodeissa. Kansanmuusikot tekivät kesällä melkoisen digiloikan. Kaustisen viikolla oli valittavana kiinnostavia musiikkikokoonpanoja lähes 350 videolla ympäri Suomen, kiitos! Mutta voi, aika totista sakkia on pelimannikansamme. Onko niin, että kamera pelottaa enemmän kuin yleisö! Striimauksiinkin tarvittaisiin lavakarismaa! Koronahysteriasta ja pandemia-aaltoilusta huolimatta on tehtävä toimintasuunnitelmia. Opistojen toiminta käynnistyy pikkuhiljaa. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys toteuttaa 10.10. Vuosaaren Merikeskuksessa Aleksin Syyssoiton. Kuulemme Aleksis Kiven lauluja sooloesityksinä ja Sibbo Spelmanslagin pelimannit sekä Helsingin pelimannit tuovat konserttiin oman monipuolisen ohjelmistonsa. Yleisömäärä on tietysti rajoitettu turvavälein. Vantaan Kaamospelit juhlistavat 30-vuotista toimintaansa taiteellisen johtajansa J.P. Piiraisen ohjaamana. (www. kaamospelit.fi). Pääkonsertti on Martinuksessa 7.11. Konsertissa esiintyvät Frigg ja Progmatics. Lauantain Iltapäivän kansanmusiikkikursseilla Tikkurilassa Viertolan koululla Jari Komulaineen ohjaa yhteissoittoa ja Anja Hinkkanen luotsaa pelimannilaulajien ohjelmistokurssia. Erikoisuutena järjestämme kansanomaisten tanssien kurssin Riina Hosion johdolla vuoden teeman mukaisesti. Ilmoittautuminen 1.11.mennessä sähköpostilla allekirjoittaneelle saadaksesi nuotit ohjeistuksineen etukäteen. (anja.hinkkanen@ gmail.com) Ja kuten arvaatte , kaikki tämä valtiovallan ohjeiden ja koronatilanteen mukaisesti. Syysunelmin Anja Hinkkanen vat Valto Tynnilän ja Hannes Konnon tapaiset Dallapé-yhteyksistä tutut nimet, kun puhaltimin soitettuna nuo kappaleet kuulostivat vierailta Vesterisen hanurin rinnalla.Musiikin ammattilaiset tietenkin ymmärsivät Rytmi-Poikien ja Eugenin taidot, ja joskushan kaksi valtaorkesteria intoutuivat soittamaan jopa yhdessä. Kansansuosikki Georg Malmsténin kerrotaan surreen, etteivät suomalaiset ymmärtäneet hänen pikkuveljensä arvoa enempää laulajana kuin Louis Amrstrongia esikuvanaan pitäneenä trumpetin soittajanakaan. Ja kun veljeä ei jätetä, Molli-Jori ryhtyi apumieheksi: hän rustasi Eugenille Kohtalokkaan samban, minkä loppu onkin sitten historiaa. Rytmikäs laulu kovaonnisesta Kalle Tappisesta upposi kuin häkä Suomen tanssivaan kansaan, takasi Eugen Malmsténille leivän koko hänen loppuelämäkseen – ja mielelläänhän sitä soittelevat myös tämän päivän vanhat pelimannit. Eugenin omista sävellyksistä elämään on jäänyt vain tunnelmallinen Muistatko metsätien. Hyvähän tämä Kohtalokas samba on, en sitä kiellä. Oman sielunne ylösrakennukseksi suositan silti, että menette YouTubeen ja haette sitä aitoa ja alkuperäistä Eugen Malmsténia ja Rytmi-Poikia. Tulette hämmästymään. OAS koronakeikalla Myyrmäessä. H an ne La ak ko ne n Muistoja Heikki Lahdesta? Kerään tekeillä olevaan kirjaan soittajakavereitten, ystävien ja yleisön muistoja edesmenneestä mestaripelimannista Heikki Lahdesta. Jaa omasi sähköpostilla tai kirjeitse: lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Halkosuontie 93 A, 00660 Helsinki Sauli Heikkilä, 045 6711868
24 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 24 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Jos voisin lentää kuin lintunen, ja matkustella halk´ ilmojen, niin luokse kultani lentäisin, ja silmist kyynelet pyyhkisin. Niin luokse kultani lentäisin, ja silmist kyynelet pyyhkisin. Jos voisin vieläkin korpehen, kuin lintu laatia pesäsen, niin sinne kultani saattaisin, maailman myrskyiltä salaisin. Niin sinne kultani saattaisin, maailman myrskyiltä salaisin. Vaan en voi laulaa kuin lintu voi, ei soi mun äänein kun leivon soi, en lentää voi halki ilmojen, en pesää laatia korpehen. En voi mä lentää halk´ ilmojen en laittaa pesästä korpehen. Tämä kansanlaulu on tunnettu koko maassa. Nurmijärveläisen Raimo Leinon mukaan tämä toisinto on taltioitu Nurmijärvellä. Sekä melodiassa etta sanoissa on hieman poikkeavuutta muualla Suomessa taltioituihin versioihin. Veikko Leinon kertoman mukaan Vihdin Härkälän kylän hanuripojat soittivat 1900-luvun alussa haimoolaishäitä. Kertoman mukaan heillä oli vain kolme kappaletta, tämä on yksi niistä. Selvennykseksi: Haimoo on kylä Vihdin kunnassa, Morsholman saari on Paraisilla lähellä Airistoa. Tanskassa on Morsholman linna.
25 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 • PELIMANNI-LIITE Kuulumisia Pohjois-Savosta E i niin hiljaista kesää Pohjois-Savossakaan, etteikö jostain olisi joskus kuullut myös pelimannien soittoa. Juhannusviikon perinteisiin kuuluva Telkkämäen puskasoitto kyllä peruttiin monen muun tapahtuman mukana. Kaskiperinnetilan puskassa soi siitä huolimatta – ilman yleisöä.Liki parikymmentä pelimannia kokoontui Telkkämäen viehkoon pihapiiriin lehtevän vaahteran varjoon soittelemaan ennen muuta omaksi ilokseen, mutta toivon mukaan myös laajemman joukon hyväksi. Kolme kappaletta näet äänitettiin ja lähetettiin ohjelmistoksi VirtuaaliKaustiselle, josta ne myös oli festivaaliviikon aikana kuultavissa. Yhtä lailla luovuttiin viruksen vuoksi virallisesti myös Pielaveden Laukkalan Tuuren sottiisista, mutta sekin korvattiin yhteissoittoharjoituksilla Pielaveden kirkonkylällä. Siellä oli mukana toistakymmentä pelimannia, joista osa kävi vielä soittelemassa pitäjän kuulussa Lepikon torpassa, jonka pojan Urho Kekkosen syntymästä tuli nyt syyskuussa kuluneeksi 120 vuotta. Presidentin musiikkimaun tuntien Kotkan ruusu ja Pikku syntinen kuuluivat konsertin pakollisiin yhdessä Tuure Niskasen soitteitten kanssa. Iso takaisku oli tietysti heinäkuisen Siilifolkin peruuntuminen. Ohjelmisto oli jo valmis hyvissä ajoin keväällä, ja käytettävissä vuoden päästä, jos olosuhteet sen vain sallivat. Siilifolkissa on halua kehittää toimintaa ympärivuotiseksi, eikä kesäjuhlan poisjäänti suinkaan vähennä tätä tarvetta.Ylä-Savon puolella pelimannit heräsivät koronahorroksesta Ylä-Savon maakuntajuhlassa, joka tutulta paikaltaan kesäkuun lopusta oli siirretty nyt heinä-elokuun taitteeseen. Elokuun lopussa jatkettiin toista perinnettä, hengelliseen musiikkiin painottuneita Eloveisuita ja siihen liittyviä pelimanniseuroja Varpaisjärvellä. Täyskymppimestarilta Merkkitapaus oli yläsavolaisittain tietenkin myös se, että mestaripelimanni Kalevi Kainulaisen aikanaan aloittama nuottivihkojen julkaisusarja vietiin onnelliseen päätökseen. Mestari itse ehti toimittaa painoon yhdeksän ensimmäistä Sävelmiä korven kätköistä -julkaisua, ja terveyden heikennyttyä lapinlahtelaiset pelimannitoverit hoitivat urakan kunnialliseen loppuun Ari Niirasen kantaessa päävastuun nuotinnoksesta. Kymmenen vihkon sarja on vaikuttava kokonaisuus: puolen tuhatta sävellystä niin pelimanni-, tanssikuin hengellistä musiikkiakin. Muistoksi vuoden 2020 koronakesästä jäi myös Pohjois-Savon puolella äänitetty Konosen polkka -levy, jossa eri kokoonpanoin esitetään kolmetoista kappaletta tämän jutun kirjoittajan pelimannielämään liittyen. Mukana ovat Soitinyhtye Savonia, Tuuren perilliset, Nilsiän pussihousukerho, Anneli Valta-Lisitsin Petra -tyttärensä kanssa. Huojuva latoyhtyeen Suonna Kononen ja tämän Pihla -tytär. Nimikappaleen sävelsi taannoin Asko Hanhikoski Kaustisen purppuripelimanneista ja sanoitti rovasti Raili Pursiainen pussihousukerhosta. Koronaviruksen hellitettyä eri pelimanniporukat ovat aloittelemassa talvikauttaan. Hyviä haasteita ohjelmiston rakentamiseen antavat vaikkapa havainnot, että moni pitkän linjan peruspelimanni tulee 80 vuoden korkeaan ikään vuonna 2021. Seppo Kononen Alla vaahteran sydän iloinen... Pelimannien yhteissoitossa Telkkämäen vaahterain ja raitojen alla äänitettiin myös kolme kappaletta kesän VirtuaaliKaustiselle. M ar ja tt a Vä än än en Huuliharpistien vanha, mutta nuorekas ydinporukka vieraili kesäkuun lopussa Mäntyharjulla, ilahdutti soitollaan Torikahvilassa ja teki vuosikokouksessaan hyviä päätöksiä, joilla taas mennään vuosi eteenpäin. Pääsääntöisesti asiat ovat hyvin, mutta ongelmiakin on. Yksi suurimmista on jäsenkato. Jäsenmäärän hiipuminen tarkoittaa toiminnan supistumista ja pahimmillaan hiljalleen näivettymistä. Siinä vaiheessa ei vielä onneksi olla. Mäntyharjulla perustettiin huuliharpistien kattojärjestö, Suomen Huuliharpistit ry 16 vuotta sitten. Kasvoimme yli sadan jäsenen yhdistykseksi. Pelimannit, yksin soittelevat individualistit ovat olleet siinä kuin kotonaan. Soittelemme toisillemme ja satunnaisille yleisöille. Perustimme yhdistyksen itseämme varten, mutta toiveena oli paljon muutakin: kehittää kaikkea huuliharpun soittoon liittyvää oheistoimintaa ja kohottaa soittotaidon tasoa. Valitettavasti emme ole kyenneet antamaan kaikille kaikkea, mitä haluttaisiin ja mitä toivottaisiin. Osaaminen ja voimavarat ovat olleet riittämättömät. Yhdistyksen säilymiselle ja kasvulle olisi tärkeää uudistua ja saada uutta verta joukkoon. Uskon, että huuliharpistit olisivat valmiita antamaan tilaa uudelle toiminnalle. Uusille tulijoille olisi tilaa tulla mukaan toiveineen ja vapaus toimia, perustaa vaikkapa jaostoja omille toiminnoille monella saralla: nuoret, naiset, blues, rock, yhtyeja stemmasoitto, pelimannisoitto, diatoninen ja kromaattinen huuliharppu, musiikin teoria, koulutus, huuliharpun huolto, äänitys ja tallennus ja äänentoistotekniikka. Jäsenhankinnasta, varainkeruusta ja yhteiskuntasuhteista puhumattakaan. Näistä alueista monenkaan toteutus ei synny amatööripohjaisilta harrastajilta. Kattojärjestö voi pitää sisällään vaikka kaiken edellä mainitun, mutta osaaminen ja voimavarat puuttuvat. Me eläkeikäiset harpistit säästämme jo pumppujamme peruspelimanneina. Mutta olemme avoimia ja sanomme: tulkaa mukaan ja toimikaa haluamallanne tavalla joukossamme! Tuemme erilaisuutta ja annamme vapauden toimia myös erilaisella, uudella tavalla. Annamme tilaa monimuotoisuudelle. Kaiken karvainen huuliharppumusiikki on tervetullutta. Jo pelkästään jäsenyys yhdistyksessä vahvistaa omalta osaltaan huuliharpun asemaa soittimena. Tervetuloa mukaan! Huuliharpputerveisin Juhani Niskanen toiminnantarkastaja Suomen Huuliharpistit ry Tervetuloa puhaltamaan uusia tuulia
26 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Koronaviruksen aiheuttama tilanne hiljensi niin harjoitustoiminnan kuin esiintymisetkin. Rajoitusten lievennyttyä Turku Folks! -orkesteri suunnitteli pitävänsä kaksi soittelutilaisuutta Turun kirkkopuistossa. Ensimmäisen tilaisuuden sadeilma hääti sisätiloihin, mutta toinen onnistui säänkin puolesta hyvin. Soittajia oli mukana vain tusinan verran, mutta piknik-malliin harvakseltaan asettuneet kuulijat olivat tyytyväisiä kuullessaan elävää musiikkia pitkästä aikaa. Laitilan puolessa on pidetty musiikkileiri ja siltasoitto Vehmassalmen vanhalla sillalla. Perinteistä elojuhlaa vietettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Kahdeksas Reissu-Veikon sottiisi soiteltiin tällä kertaa elokuun puolella Yläneen kotiseutumuseon pihamaalla. Samalla juhlistettiin maakunnan uuden aktiivioltermannin, Veikko Lahtisen nimitystä. Karanteenimääräysten lievennyttyä pelimanneja saapui kotimaakunnan lisäksi Satakunnasta, Helsingistä ja Etelä-Pohjanmaalta. Paraisilla perinteinen Wiinit pelimannit -tapahtuma toteutetaan tänä vuonna konserttisarjana, joka alkoi 29.8. Esiintyjinä olivat 30-vuotista taivaltaan juhliva Shaika Balalaika sekä Luunappi. Konserttisarja jatkui 19.9., jolloin lavalla olivat duo Maria Kalaniemi Marianne Maans ja halikkolaislähtöinen Vissinki. Kolmas konsertti on 7. marraskuuta, jolloin esiintyvät vähärivistaituri Ilmari Hunsa , Lopen Harmonikat ja Nilsbyn Pelimannit. Syyskuun 5. päivänä Turun käsityöläismuseossa Luostarinmäki Folk -tapahtumassa esiintyivät Turku Folks! -orkesteri, Säkene, Port Arthur Bluegrass Band sekä Valma ja Varsinaiset juhlistaen museon 80-vuotista olemassaoloa. Odotettu Turun Kansantanssin Ystävien 50-vuotisjuhlakonsertti Logomossa joudutaan koronatilanteen takia siirtämään kevääseen. Veikko Lahtinen Varsinais-Suomen kuulumisia Reissu-Veikon sottiisissa esiiintyi myös Pikku-Pohjola -yhtye mukanaan tapahtuman nuorin esiintyjä Lumi Pohjola 5 v. Ve ik ko La ht in en ”1800-luvulla Thomas Cook, yksi ensimmäisistä matkanjärjestäjistä, on sanonut maailmanmatkaajan olevan henkilö, joka on käynyt Timbuktussa, Samarkandissa ja Haaparannalla.” Me torniolaiset pelimannit emme sinne tänä keväänä päässeet! Ikävä ja ahdistus oli kova jo kolmen kuukauden soittotauon jälkeen, joten päätimme järjestää harjoitukset rajalle. Tähän asti olimme olleet rajattomat pelimannit, koska yhtyeessä on aina ollut soittajia sekä Ruotsista että Suomesta. Olimme saaneet vapaasti kulkea tiistaiharjoituksiimme Haaparannalle yli 30 vuoden ajan. Soittoharjoitukset olivat ihanat ja liikuttavat. Katselimme, soittelimme ja kuuntelimme toisiamme rauta-aitojen läpi. Poikkeusaikaa kuvaa hyvin se, että Yle Uutiset Lappi, Radio Suomi, Lapin Kansa sekä Haparandabladet tekivät jutun harjoituksistamme. Hili Varvikko-Tarvainen ja Helena Olsson-Keisu Rajan yli soittoa – Gränslösa Spelmän Rajan yli olivat alkukesästä soittamassa Ruotsin rajan takana Stefan Wennberg (vas.), Per-Ivan Mäki ja Suomen puolella Jakke Salomaa, Markku Lahdenperä, Helena Olsson-Keisu ja Hili VarvikkoTarvainen.
27 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020
28 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Mitä on kansanmusiikki? Vähän historiaa Kansa keksittiin Euroopassa 1800-luvun alussa. Kansan löytäminen ei ollut ihan helppo juttu, vaikka kansaa oli väestöstä yli 90 prosenttia. Se kansa molotti outoa kieltä, jota sivistyneet säätyläiset eivät edes ymmärtäneet. Mutta sitten kansasta ja sen kielestä tehtiin muotiasia! Kansanrunous, kansanmusiikki ja kansankulttuuri nostettiin arvoonsa. Uudeksi ihanteeksi tuli kansallisvaltio. Sen rakentamiseen tarvittiin kansanperinne – ja kansanvalistus: kansakoulu antoi kaikelle kansalle lukutaidon – ja opetti laulutkin kirjoista. Mutta ilman laulettua kansanrunoutta, Lönnrotia ja Kalevalaa tuskin olisi itsenäistä Suomea ja omaa kirjakieltä. Kansanmusiikin määrittely oli 1800-luvulla helppoa ja selkeää: Kansanmusiikki on säätyihin kuulumattoman ja kouluja käymättömän rahvaan musiikkia. Se opitaan korvakuulolla ja se säilyy muistin varassa. Hoveissa, kirkoissa ja herrasväellä oli Mozartinsa ja Bachinsa, mutta kansalla oli vain yksi säveltäjä ja sanoittaja: kuuluisa ja salaperäinen Trad. Kun Ilmari Krohn julkaisi 1800-luvun lopulla Suomen kansan pelimannisävelmiä, hän karsi kirjoista pois oman aikansa rahvaan muotitanssit, polkat, masurkat, sottiisit ja valssit. Ne olivat kansanmusiikiksi liian uudenaikaisia – modernia kansainvälistä poppia. Kun kansanmusiikki kuoli Muistelen isäni Ville Lehtisen (s. 1903) kertomuksia. Ville soitteli nuoruudessaan nurkkatansseja ja häitä. Ohjelmistona olivat juuri ne Krohnin hylkimät polkat, valssit, matuskat ja tyyskät. Mutta 1930-luvulla työt ja perhe hillitsivät keikkailua. Niinpä uudet kipaleet ja rytmit jäivät opettelematta. Sormet eivät ehtineet tottua tangoon, jatsiin ja lattareihin. Mitäpä virkaa on tanssipelmannilla, joka ei hallitse nuorison suosikkirytmejä! Niin Villestä tuli pelle-pelimanni, joka harvakseltaan kävi soittelemassa ohjelmanumeroita yhdistysten iltamissa ja kesäjuhlissa. Vielä 1920-luvulla nuoriso kokoontui keväisin piirileikkikallioille. Siellä laulettiin rekilauluja ja pyörittiin piirissä. Ja olipa porukassa aina joku kekseliäs venkoilija, jotka väänsi värssyjä uusiksi. Mutta jos 1930-luvulla piirileikkikalliolle vielä joku lähti, mukana oli veivattava gramofoni. Sen torvesta kaikuivat iskelmät ja kupletit. Polkupyörällä pääsi tansseihin vaikka naapuripitäjään asti. Ja oikeissa tansseissa soitti oikea orkesteri rumpuineen, saksofoneineen ja solisteineen. Gramofoni ja iskelmä levisi 1920-luvun lopulla Suomen jokaiseen kylään. Kaikki ihailivat ja matkivat Dallapéta. Omasta mielestäni se on edelleen Suomen maailmanmusiikkiyhtye numero yksi. Ihan sananmukaisesti: Se ymppäsi maailman musiikit ja rytmit omaan kansanmusiikkiimme. Ja vastavuoroisesti lennätti sävelten siivin Suomen kansan kaikkialle maailmaan, Alaskaan, Abessiniaan, Tahitille, Pustalle, Petsamoon... Eikö tango ja humppa olekin meidän oikeaa omaa maailmanmusiikkiamme? Näin kansanmusiikki vaipui unholaan. Sotien jälkeen sitä ei kuullut juuri missään. Toki nuorisoseura esitti tanhujaan. Ja kotiseutujuhlassa näyteltiin vanhoja työtapoja: värttinällä kehräämistä ja viulunsoittoa. Suomen ainoasta radiokanavasta kuului joskus Peipposia ja Pokeloita sekä kansanlauluja oopperalaulajan laulamana. Meillä kotona kyllä arveltiin, että lähimmäksi oikeaa kansanmusiikkia pääsi Tapio Rautavaara – olihan hän isäni sotakaverikin Itä-Karjalan reissuilta. Kunnes buumi sen herätti Mutta vihdoin: 1960-luvun lopulla Suomeen iski kansanmusiikkibuumi! Isku ulottui myös kotiini. Lehtisen väestäkin tuli yhtäkkiä keikkapelimanneja. Kiikoisten Purpuripelimannien suosituinta ohjelmistoa oli jälleen se Krohnin syrjimä musiikki: muistista kaiveltiin ne polkat, matuskat, tyyskät ja valssit. Mummujen ja vaarien nuoruuden ajan rakas musiikki oli taas suurta huutoa. Siinä onkin selitys väkevään buumiin: tätä oli kauan odotettu ja kaivattu! Koronakurimuksen jatkuessa ajattelin, että kansanmusiikkiväellä voisi löytyä joutilasta aikaa jopa filosofeeraukselle. Saataisiinko herätettyä keskustelua peruskysymyksestä: Kansanmusiikki – miten se tänään määritellään? Kuinka se erottuu muista genreistä? Mikä on nykykansanmusiikin nykykansa? Voiko globaalissa maailmassa ja kansanvaltaisessa maassa olla joku kansa – jolla on oma musiikkinsa? Matti Valtteri Lehtinen Lukijoilta Kiikoisten Purpurin nuotit oli kirjoitettu vanhoilta pelmanneilta talteen sata vuotta sitten 1920. Meni melkein puoli vuosisataa, ennen kuin Kansanmusiikki-innostus kaivoi ne kätköistä esiin. Helmikuussa 1970 uusi polvi oli valmis näyttämään, kuinka mennään Poloneesia, Ankleesia, Ryssänkatrillia, Vikuneeria ja niitä muita vanhan kansan tansseja. Saman vuoden kesällä pidettiin Kiikoisten ensimmäiset Purpurijuhlat. Nyt tapahtumalla on ikää jo puoli vuosisataa. Tosin 51. kerta katosi Koronan koppaan. (Kuva ensimmäisiltä juhlilta, Jutun kirjoittaja soittaa klarinettia.)
29 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 In memoriam Sielukas runoilija, muusikko ja pedagogi Arvo Ylitalo nukkui ikiuneen kesän korvalla Sodankylässä. Tuottoisan sananiekan, lukemattomien tarinoiden, ja eritoten meille lappilaisille rakkaiden laulujen laatijan pitkospuut olivat pitkät ja elämäntyö kunnioitettava. Arvon, vaatimattoman, mutta väkevän taiteilijan lähes sadan vuoden virtaan mahtui monenlaisia koskia, vuolteita ja suvantoja. Sodan karmeuksista toivuttiin, perhe perustettiin, koulaannuttiin itseksi, kasvattajana luontaisesti osaksi uuden kasvun ihmettä elämän luontuessa keskellä uskoa pyhästä, hyvää luovasta voimasta. Arvon juuret olivat Etelä-Pohjanmaan Vimpelissä, mutta elämäntyönsä hän teki Lapissa ja Sodankylässä. Kaikki, mihin hän ottaantui, resonoi vastaanottajan sielussa, muuttaen elämyksen koskettavaksi, todeksi ja vahvaksi. Pelimanni, kansanmuusikko, sotaveteraani ja opettaja sanoitti viestinsä tarkasti ja harkiten. Aina ihmistä, kuulijaa ja Luojaa kunnioittaen. Arvo oli kotiseutujen mies. Kansanperinne ja folkloristiikka tulivat eläväksi hänessä ja hänestä. Arvossa yhdistyi pohjoisen tunturipaljakan hopeanharmaa sitkeys, kirkas kuulaus ja eteläpohjalainen juurevuus. Niistä hän maattui, yhdistäen kotoperäiset juurensa toteuttamaan potentiaaliaan ja kutsumustaan omalta paikaltaan, osana yhteisöä, yhteiskuntaa ja maailmankaikkeutta. Arvon elämänkaipuuta ylevöitti sana, sen salaperäinen, kirkkaaksi tekevä voima. Kulleroniityt ja vaivaiskoivuvarvikot, ruskan rauha, kaamoksen kajo ja keväthankien kimallus siivittivät vaeltajan arjen askareita ja luomistyötä. Arvo Ylitalon elämäntyö kansanmuusikkona ja -sivistäjänä oli mittava. Hän kirjoitti valtavan määrän tekstejä lastenlauluista sekakuorolauluihin, kirkkomusiikkiteoksista klassisiin sävelteoksiin. Hän laati myös historiikkeja, oppimateriaaleja sekä muita tekstejä. Arvo oli erittäin merkittävässä roolissa muiden aikalaistensa kanssa perustamassa ja kehittämässä Jutajaiset Folklore Festivalia. Hänen pitkänhuiskea olemuksensa kontrabassoineen oli tuttu näky vuosikymmenien ajan Sodankylän Pelimannien ja Kuoron riveissä. Hän oli perustamassa nykyistä Suomen Kansanmusiikkiliittoa, ja oli 80-luvulla useita vuosia sen hallituksessa. Kulttuurisista ansioistaan Arvoa on huomioitu mm. Sodankylän kunnan kulttuuripalkinnolla, Kaustinen Folk Music Festival -palkinnolla, Suomen Kansanmusiikkiliiton oltermannin ja kotiseutuneuvoksen arvonimillä. Meille Arvo jää elämään sanassa. Sinua vie tunturitie, kepeä taivaltaa, laen ylvään näät aavan taa. Suvea tuoksuu yö, takana kiire työ edessä aamu on, auringon maa. (Arvo Ylitalo: Tunturitiellä) Jukka Hannula, muusikko ja Lapin Kansanmusiikki ry:n puheenjohtaja Timo Tervo, Kansalaisfoorumin koulutuspäällikkö ja Jutaväärti Arvo Ylitalo 25. 9. 1922 29. 5.2020 Nyt kotokylässäni Kiikoisissa on vietetty Purpurijuhlia jo 50 vuotta. Suomen toiseksi vanhimman kansanmusiikkitapahtuman ytimessä on purpuritanssi. Kiikoisten purpurin nuotit olivat peräisin kraatari ja viulupelmanni Hermanni Toivoselta . Ne kirjoitti muistiin 100 vuotta sitten Kauvatsan kanttori Oskari Metsola. Pelimanni Hermanni oli nuotteja tuntematon korvakuulosoittaja. Samoin olivat hänen oppimestarinsakin. Niinpä purpuria voi kai sanoa kansanmusiikiksi? Itse olen kuitenkin epäillyt, onko purpuri ollenkaan suomalaista kansanmusiikkia. Eikös ne kaikki poloneesit, katrillit, angleesit, figuneerit ole eurooppalaista salonkimusiikkia? Mitä se kansanmusiikki sitten on Ennen ymmärrettiin, että kansanmusiikki on kansan säveltämää ja sanoittamaa. Tekijänoikeudet eivät sitä koske. Mutta tätäkin määrittelyä passaa filosofoida. Jos vaikka jonkun polkan säveltäjäksi paljastuu joku Strauss tai joku Malmsten – niin se lakkaa olemasta kansanmusiikkia! Sen sijaan kansan tekemää Siantappolaulua saa jokainen maailmanmatti ja lännenjukka esittää ja levyttää vapaasti. Vaikka tamperelainen Laihtumattomat -yhtye muisti mainita tekijän levyllään vielä 1977: Repe Helismaa ei kaikkia hetken kriipaisujaan vaivautunut kirjaamaan Teostoon. Kansaa eri kielillä Filosofeerausta voi virkistää eri kielten kansaa tarkoittavilla sanoilla: Rahva (Viro) – Onko nykyajan Suomessa yhteiskuntaluokka, jota voi sanoa rahvaaksi eli kansaksi? Jos sellainen on, millaista lienee sen rahvaanmusiikki? Populo (Latina) – Jo 1960-luvun kulttuurintutkijat totesivat, että populaari iskelmä on tämän päivän kansanmusiikkia. Pitäisikö nyt myöntää samoin: Kansan suosima pop on oikeaa kansanmusiikkia. Sähkökitara on tärkein kansansoittimemme? Ja räppi on tietysti aikamme ehtaa kalevalaista runolaulua. Etnos (Kreikka) – Entäs etno ja etninen näkökulma? Eikös kansanmusiikilla yhä ole jotain tekemistä eri väestöryhmien, heimojen ja kansallisuuksien kanssa? Folk (Ruotsi, Englanti ym.) ja Volk (Saksa) – Amerikkalainen folk opittiin 1960-luvulla levyiltä, radiosta ja telkkarista. Niinpä se mielestäni kuuluu pop-musiikin puolelle. 1800-luvun perinteentutkijat sitä tuskin kelpuuttaisivat Volksmusik -termin alle? Entä nyt? Maailma on muuttunut. Niin on muuttunut myös musiikki – ja sanojen merkitys. Entisaikaan ihmisen syntymäpaikka ja sääty määrittelivät hänen musiikkinsa lajit ja rajat. Nyt maailma on auki. Jokainen voi vapaasti pomppia kansanmusiikista poppiin, klassiseen, etnoon ja jazziin. Kaikkein kivointa on sekoittaa genrejä, soittaa Beethovenia pelimanniotteella ja polkkaa bossa novana. Olisiko aika ulottaa samaa luovaa hulluutta musiikin lajien uudelleen nimeämiseen? Tai ainakin määritellä: Mitä se kansanmusiikki tarkoittaa tänään. Mitäs Kansanmusiikkilehden lukijat meinaavat ?
30 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kerrotte työn vastaavan kysymykseen millaisella pedagogisella otteella ja konseptilla kansanmusiikille olennaisia piirteitä voidaan siirtää eteenpäin. Mitä nämä piirteet ovat? Kansanmusiikki ja -tanssi ovat kehollinen ja osallistava taidemuoto, jossa pelimannit oppivat koko ajan toisiltaan. Pelimannimusiikissa hyvin olennaista on se, että useimmiten jokainen kappalemuoto on yhtä aikaa tanssilaji. Se on siis tanssisoittoa ja -laulua. Jamipaja tapahtui täällä länsirannikolla ja liittyy alueen kansanmusiikkiin. Muualla Suomessa on monta muutakin hienoa eri kansanmusiikin muotoa. Omista taustoistamme johtuen Jamipaja kehitettiin erityisesti siis suomalaisen pelimannimusiikin ydinaineiksista: perinnesoitteista, lauluista, tanssirytmeistä ja näiden ympärille nousevasta sosiaalisesta toiminnasta. Voiko sanoa, että viime vuosikymmeninä kansantanssi ja kansanmusiikin soittaminen ovat kasvaneet erilleen? Mistä se johtuu? Kyllä. Ehkä ennen kaikkea siitä, että kaikki oppilaitokset opettavat ne vahvasti erillisinä oppiaineina. Tanssi ja musiikki ovat oikeastaan aina länsimaisen musiikkipedagogian piirissä lähtökohtaisesti erotettuina, vaikka niitä jonkin verran ristiin opiskellaankin. Onko Jamipaja teidän keksimänne toimintamuoto? On ja ei. Jamipajan tarkoitus on opettaa sosiaalisia kansanomaisia tansseja painottuen kansanomaisiin paritansseihin sekä niihin soveltuvaa tanssisoittoa yhteisöllisyyteen keskittyen. Jamejahan toki on ollut olemassa pitkään, mutta Jamipaja on erityinen meidän ja osallistujiemme kehittämä muoto, joka toteutettiin Centria ammattikorkeakoulun ja Keski-Pohjanmaan konservatorion kansanmusiikkilinjojen opiskelijoille viikottaisena kolmen tunnin kurssina läpi koko lukuvuoden. Toiminta alkoi tammikuussa 2018 ja se tuli viikottaisena Jamipaja-kurssina lukujärjestykseen syksyllä 2018. Toiminta jatkuu edelleen. Jamipajan esikuvia ovat Opiskelijakansantanssijoiden iltamat, Perinnearkku ry:n jamit, Oulun irkkujamit ja Ruotsin kansanmusiikkifestivaaleilla ja oppilaitoksien tanssituvat. Näistä aineksista kokosimme mielestämme Kokkolaan sopivan mallin. Meillä molemmilla on vahva sosiaalisen musiikin tausta. Olemme tulleet kansanmusiikin piiriin tahoillamme erilaisten jamien ja vertaisympäristöjen kautta. Jamipaja kuvastaa ajatustamme siitä, että tällainen musiikin tekeminen on tärkeää ja mielekästä. Siksi mielestämme musiikin muodollisessakin opiskelussa tällainen oppiminen ja toiminta voisi olla keskeinen sisältö. Mistä siinä on kysymys? Jamipajassa opettelemme yhdessä soitteita ja lauluja korvakuulolta sekä tansseja katsomalla ja kokeilemalla, siis ilman nuotteja tai tiettyjä koreografioita. Tarkoitus ei ole oppia tansseja ja kappaleita teknisesti virheettömästi, vaan siten, että voimme käyttää niitä yhteiseen hauskanpitoon, samalla kartuttaen taitoja ja ymmärrystä siitä, mikä on tällaiselle tanssimusiikille keskeistä: äänen, rytmin ja liikkeen kokeminen yhdessä. Samalla kun taitoja kartutetaan, niitä käytetään. Tarkoitus ei ole esittää niitä jollekin ulkopuoliselle yleisölle. Musiikin kanssa yhdessä opettelemme perinteisiä suomalaisia tansseja menemättä kovin syvälle askelikkojen maailmaan. Keskitymme perusasioihin, kuten tanssien luonteeseen ja viemisen ja seuraamisen tuntemuksiin. Päätavoitteenamme ei siis ensisijaisesti ole oppia mitään tiettyjä taitoja, vaan saavuttaa yhteinen yhdistävä kokemus. Tietyssä mielessä Jamipaja on jatkumo yhteisöllisille kansanmusiikin perinteille, joitai hmiset ovat harjoittaneet ympäri maailman. Voitteko hieman avata termejä kehollisuus, osallistaminen ja vertaisoppiminen? Tarkoitamme kehollisuudella sitä, että kaikki asiat tulevat meille jollain tapaa kehon eri aistien kautta, ja oppiminen ja tietojen ja taitojen käyttäminen tapahtuvat ihmisten kesken vuorovaikutuksessa. Osallistaminen on laaja tapa ymmärtää musiikki ja tanssi ennen kaikkea sosiaalisena toimintana, jossa on vain osallistujia eikä välttämättä lainkaan “yleisöä” ja “esiintyjiä”. Jamipajassa soitimme ja tanssimme toisillemme. Vertaisoppimisella viittaamme siihen, että Jamipajassa jokainen voi opettaa toisia ja oppia toiselta ilman auktoriteetteja. Kokemustemme mukaan tämä rohkaisi osallistujia ottamaan suurempaa roolia Jamipajan kulussa ja luottamaan omiin kykyihinsä näissä tilanteissa. Olisiko soittajalle hyödyllistä tai kenties välttämätöntä myös tanssia? Olisiko tanssijan syytä perehtyä soittamiseen ainakin jollain tasolla? Soittajan ei toki ole välttämätöntä osata tanssia. Tunnemme monia hyviä soittajia, jotka eivät osaa tanssia. Siitä on kuitenkin todella paljon hyötyä. Soittaminen on myös fyysistä liikettä, eräänlaista tanssia, ja rytmin saaminen kehoon tuo soittoon Jamipaja ponnistaa Kokkolasta maailmalle Osmo Hakosalo ja Aale Luusua tekivät Kokkolan ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogian opinnäytetyön JAMIPAJA – Kehollisuuteen, osallistamiseen ja vertaisoppijuuteen perustuvaa kansanmusiikkipedagogiikkaa. Sauli Heikkilä Syyskuussa 2019 pidettiin Jamipajaa Hailuodon Nuorisoseuralla. A nn am ar i M ar ti nv iit a
31 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 paljon lisää potkua ja groovea. Lisäksi, jos tuntee tanssilajit myös tanssin kautta, on helpompi valita oikeat tempot ja rytmiset painotukset. Samaa pätee myös toisin päin. On hyödyllistä, jos tanssijat osaavat soittaa tai laulaa perustanssilajit ja ymmärtävät niiden musiikilliset perusteet, mutta on paljon hyviä tanssijoita, jotka eivät soita mitään instrumenttia. Olemme itsekin huomanneet, että tanssin opettelu ja oppiminen on huomattavasti rikastuttanut ja rytmisesti tarkentanut omaa soittoamme. Tanssien ja kappaleiden opettelu ristiin myös tukee tanssijoiden ja soittajien keskinäistä kommunikaatiota. Jokainen ikään kuin paremmin herkistyy ymmärtämään sitä, mitä muut tekevät. Sopiiko Jamipaja-toiminta kaikkiin oppimisympäristöihin muskarista korkeakouluihin? Uskomme, että se soveltuu moneen muuhunkin paikkaan, ei vain oppilaitoksiin! Se sopii lapsille, työikäisille, eläkeläisille ja mikä ettei esimerkiksi erilaisten hoivakotien asukkaille. Olemme visioineet, että Jamipaja-toimintaa voisi soveltaa niinkin, että hoiva-alan ammattilaiset voisivat pelimannien kanssa tehdä yhdessä Jamipaja-toimintaa. Lapsillehan on tuttua toimintaa opettaa toisilleen lauluja, leikkejä, tansseja tai kappaleita. Aikuisille Jamipaja voi tarjota paikan joko viettää mukavalla tavalla aikaa yhdessä ilman sen kummempia tavoitteita, tai vaihtoehtoisesti haastaa itseään ja taitojaan. Kansanmusiikkipedagogiikkahan on nuori ala muodollisessa koulutuksessa, mutta varmasti maailman vanhimpia aloja: Ihmiset ovat satoja tuhansia vuosia opettaneet toisiaan musisoimaan ja tanssimaan. Opinnäytetyöt jäävät usein oppilaitosten kätköihin, vaikka niillä olisi paljon annettavaa. Miten te pyritte saamaan viestinne kansanmusiikkikentälle? On tärkeää, että tästä yhteisöllisestä kansanmusiikkija -tanssipedagogiasta puhutaan ja kirjoitetaan mahdollisimman paljon. Haluamme tehdä siinä oman osamme niin tutkimuksellisesti kuin käytännössä. Käymme puhumassa alan konferensseissa ja tapahtumissa sekä julkaisemme artikkeleita alan julkaisuissa. Arjen tasolla vedämme Oulussa ja muuallakin Suomessa jamipajamaisia kansanmusiikin ja -tanssin kursseja ja työpajoja tapahtumissa, kursseilla ja tietysti Centria ammattikorkeakoulussa. Olemme myös aktiivisesti eri järjestöissä edistämässä “Jamipaja-aatetta”, eli olemme Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistys ry:n, Oulu Folk ry:n, Nuorisoseura Vilikas ry:n ja Oulunsuun Nuorisoseura ry:n aktiivisia hallituksen jäseniä tai rivijäseniä. Osmo aloittaa myös tänä vuonna Nuorisoseurojen valtakunnallisessa strategiatyöryhmässä tarkoituksenaan edistää yhteisöllisen kansantanssin ja -musiikin kommunikaation ja pedagogiikan kehittämistä kattojärjestöjen, eli Nuorisoseurojen ja Kansanmusiikkiliiton kanssa. Millainen vaikutus työllänne voisi olla hurjimmissa unelmissanne? Olisi hienoa, jos Jamipajan avulla kaikenikäiset ihmiset Suomessa ja muualla maailmassa voisivat tutustua suomalaiseen yhteisölliseen tapaan tehdä kansanmusiikkia ja -tanssia. Erityisen hienoa olisi, jos mahdollisimman moni voisi huomata sen avulla, että kykenee oppimaan asioita matkimalla ja korvakuulolta ja että osaakin jo vaikka mitä ja pystyy jakamaan sen muiden kanssa. Olisi mahtavaa, että tiedot ja taidot kulkisivat moneen suuntaan kansanmusiikin kentillä aiheuttaen perhosefektinä suomalaisen kansanmusiikin hurjan nousun kotimaassa ja maailmalla! Näinhän sitä voi ainakin haaveilla. Opinnäytetyö Jamipajasta löytyy osoitteessa theseus.fi. ASPÖ-ERIK BRUNSKÄRS-MAJA & KORPO SPELMANSLAG MAUNO JÄRVELÄ KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTTI, SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO, SVENSKA LITTERATURSÄLLSKAPET I FINLAND R.F. / FINLANDS SVENSKA FOLKMUSIKINSTITUT nuottikirja / nothäfte TALLENTAA • JULKAISEE • TUTKII • KOULUTTAA • KEHITTÄÄ • TIEDOTTAA • PALVELEE NYT ON AIKAA SOITTAA LÄPI KOKO NUOTTIKIRJASTOMME! INSTITUUTIN VERKKOKAUPPA PALVELEE OSOITTEESSA KAUPPA.KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTTI.FI ... ja paljon muuta!
32 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Juho Rissanen ja säkkipilli Miksi Kansallisteatterin freskossa on säkkipillinsoittaja? T eoksen aiheena olevista helkajuhlista löytyy artikkeli Kansanmusiikkilehden numerosta 3/2019. Ritvalan kylässä Sääksmäellä helluntaisin järjestettävää tapahtumaa pidetään vanhimpana suomalaisena kansanperinnejuhlana. Sillä on juuret todennäköisesti pakanuuden aikaisissa kevätja hedelmällisyysriiteissä, mutta siinä on vaikutteita myös katoliselta ajalta. Helkajuhlassa nuoret naimattomat neidot kävelevät kulkueessa rituaalista reittiä laulaen kalevalamittaisia helkavirsiä. Ritvalassa on uskottu paikallisten peltojen lopettavan kasvunsa ja jopa maailmanlopun tulevan, mikäli tästä vanhasta tavasta luovuttaisiin. Nykymuotoisena kotiseutujuhlana helkajuhlat juontuvat 1900-luvun alkuun. Fresko on valmistunut vuonna 1928. Alunperin teoksen toteuttajana piti olla itse Akseli Gallen-Kallela , mutta vuosien jahkailun jälkeen tehtävä annettiin Juho Rissaselle vuonna 1926. Vuonna 1873 Kuopiossa köyhissä oloissa syntynyt Rissanen oli kultakauden taidemaalareistamme tunnettu erityisesti kansankuvaajana. Vuodesta 1918 alkaen Ranskassa vakituisesti asunut Rissanen oli savolainen kosmopoliitti, joka puhui ranskaakin vahvasti savolaisittain ”viäntäen”. Hän muutti vuonna 1939 Yhdysvaltoihin, missä kuoli 1950. Fresko koostuu viidestä teoksesta joiden nimet ovat: ”Juhlavalmistelut kylässä”, ”Laulavat neitoset”, ”Helkavuori”, ”Pelimannit” ja ”Neidot taikovat miesonnea”. Käsiteltävä teos on tuo neljäs, jossa on kuvattuna kolme vasemmalle kävelevää soittajaa. Ensimmäinen soittaa viulua, toinen puupuhallinta ja kolmas säkkipilliä. Viulunsoittajan mallina oli näyttelijä Iisakki Lattu . Huomio kiinnittyy viulunsoittoasentoon, joka nykykatsannossa voi vaikuttaa oudolta. Minun silmiini asento on kuitenkin uskottavan tuntuinen. Rissanen on saattanut hyvinkin nähdä tällaisia viulua rintaa tai kainaloa vasten soittavia pelimanneja 1800-luvun lopulla Savossa, eikä vasenkätinen soittaminenkaan ole ollut poikkeuksellista. Tosin tässä teoksessa syy vasenkätisyyteen on selvästikin asetelmallinen, mallina ollut Lattukin oli tiettävästi oikeakätinen. Puhallinsoittajalle kasvot on antanut säveltäjä Otto Kotilainen , kaikille tuttujen ”Varpunen jouluaamuna” ja ”Kun joulu on” tekijä. Tässäkin kädet ovat ”väärin päin”, oikea lähempänä puhalluspäätä. Syy voi olla jälleen asetelmallinen, mutta on huomioitava että ennen nykyaikaista standardoitumista puhaltimia on voitu soittaa myös näin päin. Säkkipillinsoittajana toimi Kansallisteatterin johtokunnan puheenjohtaja Santeri Ivalo , jonka ansiosta Rissanen saatiin teoksen toteuttajaksi. Kuvattu säkkipilli on malliltaan suulla puhallettava ja siinä on yksi keskimittainen, vasemman olan yli menevä bordunapilli. Melodiapilli on kartiomainen, suppilomaisesti avautuva. Soitin on varsin vanhakantaista tyyppiä, jollaista on soitettu jo keskiajalla. Huomionarvoista on myös molempien puhaltajien ristisormitukset, jotka taiteilija on saattanut todentaa eläviltä soittajilta. Läpättömissä vanhoissa puhaltimissa niiden käyttö on yleistä. Patrik Weckman Moni teatterinkävijä on varmasti ihastellut Suomen Kansallisteatterin eteisaulassa olevaa viisiosaista Helkajuhlat-freskoa näytelmän alkua odotellessaan. Jotkut ovat kaiketi myös ihmetelleet ”Kolme soittajaa” -teoksessa esiintyvää säkkipillinsoittajaa. Näin kävi myös minulle. Mikä sai taiteilijan kuvaamaan epäsuomalaiseksi mielletyn soittimen näin suomalaiskansallishenkiseen teokseen ja vielä kansallisessa kulttuuripyhäkössä? Asia oli ehdottomasti selvittämisen arvoinen. K an sa lli st ea tt er i/ Sa an a K iv in ie m i
33 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Juho Rissasen selitys Mistä Juho Rissanen sitten sai ajatuksen kuvata säkkipillinsoittaja tähän teokseen? Asiaa kummeksuttiin jo alkuaikoina. Taiteilija itse totesi vain, että ”suomalaiset soittelivat 1500-1600 luvulla säkkipilliä melkein yhtä yleisesti kuin nyt vetävät hanuria. Ja Virossa, kuulemma, on säkkipilli tänäkin päivänä käytännössä”. Mihin hän perusti käsityksensä säkkipillin yleisyydestä? Valitettavasti haastattelijalta jäivät tarkentavat jatkokysymykset tekemättä. Teoksen aiheeksi muotoutui helkajuhlat jo Gallen-Kallelan aikana, koska siitä katsottiin löytyvän suomalaisen teatterin juuret. Aihetta haluttiin kuvattavan mahdollisimman aidosti, kansanrunouden uusimpia tutkimustuloksia huomioiden; Rissanen itse halusi tosin ottaa taiteellisia vapauksia toteutuksessa. Hän kokikin aiheen ja toteutustavan hankaliksi. Apuna ja lähteenä teoksen suunnittelussa taiteilija käytti ystäväänsä Viljo Tarkiaista ja hänen teostaan ”Ritvalan helka” vuodelta 1922. Uudempi tutkimus, erityisesti Elsa Enäjärvi-Haavion tekemänä, on kuitenkin myöhemmin kumonnut monia Tarkiaisen johtopäätelmiä. Itse Ritvalan helkajuhlissa ei nykytiedon valossa ole käytetty soittimia kuin ainoastaan iltatansseissa. Tarkiaisen teoksesta löytyy tieto, että Vihdissä 1840-luvulla helavalkeilla on soitettu pilliä, huiluja ja kanteleita. Helkavirsien alkuvirressä on mainittu ”Ruotsin ruokonen”, jota sekä Tarkiainen että Enäjärvi-Haavio pitävät soittimena, lähinnä ruokopillinä tai jopa keskiaikaisena kaksoislehdykkäpuhaltimena, skalmeijana. Runossa on mainittu myös ”Saksan pähkinä”, jota Tarkiainen arvelee saksanpähkinäpuiseksi huiluksi tai klarinetiksi; tämän Enäjärvi-Haavio kiistää. Yksi Rissasen luonnoksista julkaistiin kansatieteilijä U. T. Sireliuksen helluntaita käsittelevän artikkelin yhteydessä vuotta ennen freskon valmistumista. Sirelius toisintaa artikkelissa edellämainitun Vihtiä koskevan tiedon. Hän on myös julkaissut aikaisemmin ”Suomen kansanomaista kulttuuria II” -teoksessa selostuksen Hausjärveltä, miten siellä ”vielä viime vuosisadan puolivälissä muistelivat tätä soittoneuvoa” tarkoittaen 1800-lukua ja säkkipilliä. Rissasella on siis Tarkiaisen teoksen lisäksi ollut mahdollisesti tämäkin detalji tiedossaan. Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä” on varmaan ollut myös Rissaselle tuttu, siinä kerrotaan ”Korkin säkkipillistä”; Korkki oli Virosta karannut orja, joka soitti säkkipilliä. Sakari Topeliuksen ”Välskärin kertomuksissa” on kuvaus Kaarle XI :n metsästysmatkasta Ahvenanmaalla vuonna 1671, jolloin hän osuu talonpoikaishäihin jossa soitetaan säkkipilliä. Ehkä Rissanen on tuntenut tämänkin tarinan. Hänen kotiseudultaan Savosta tietoja säkkipillistä ei tiettävästi ole säilynyt. Mistä malli soittimeen? Mistä Rissanen sai mallin säkkipilliinsä? Yhtään soitinta ei ole Suomesta säilynyt eikä kuvattu malli vastaa myöskään virolaista soitinta, josta Rissanen oli ainakin kuullut. Pari keskiaikaista länsisuomalaista kuvalähdettä on, mm. Taivassalon kirkossa oleva maalaus, mutta epäilen että Rissanen ei ollut tietoinen näistä. Jäljet vaikuttaisivat johtavan Ranskaan ja erityisesti Bretagneen, missä taiteilija työskenteli 1911-13. Siltä ajalta on Kuopion Taidemuseossa hänen tekemänsä luonnos bretagnelaisista soittajista, joista toinen soittaa säkkipilliä ja toinen oboensukuista skalmeijasoitinta bombardia. Tämä soitinyhdistelmä bombardi-biniou on tänä päivänäkin erittäin tavallinen Bretagnessa. Mielenkiintoista on, että bombardinsoittajalla on kädet samoin päin kuin freskon keskimmäisellä soittajalla vaikka heidät on kuvattu eri suunnista. Pariisissa vuonna 1927 tehdessään luonnoksia freskoa varten Rissanen käytti mallina ranskalaista säkkipillinsoittajaa. Freskon keskimmäinen soitin näyttää bombardilta. Vuonna 1927 freskoa varten Otto Kotilaisesta tehty luonnos on nimeltään ”Huilunpuhaltaja” vaikka kuvattu puhallin ei mikään huilu olekaan. Soitinniminä ”huilu” ja ”pilli” ovat varsin epämääräisiä eivätkä useinkaan kerro minkätyyppisestä puhaltimesta on kysymys, onko kyseessä äänenmuodostukseltaan nokkahuilutai poikkihuilutyyppinen huilu vai klarinettityyppinen yksöislehdykkätai oboetyyppinen kaksoislehdykkäsoitin. Soittimen muodon ja soittoasennon perusteella keskimmäisen soittajan ”huilu” on todennäköisimmin oboensukuinen bombardi. Soitin on myös identtinen Bretagnessa tehdyn luonnoksen kanssa. Säkkipillin identifiointi on taas mutkikkaampaa. Esikuvana voisi kuvitella olevan bretagnelaisen binioun, mitä kuvattu soitin suuresti muistuttaa. Melkein kaikki täsmää paitsi melodiapillin pituus, joka binioussa on äärimmäisen lyhyt, n. 14,5 cm; kuvatussa soittimessa se on selvästi pidempi, arviolta kaksinkertainen. Miltään keskiranskalaiselta säkkipilliltä se ei vaikuta, niissä tyyppipiirteenä on tenoriborduna melodiapillin vieressä, mitä freskon soittimessa ei ole. Pariisissa kehitettu auvergelainen variantti se ei missään tapauksessa ole, kyseinen soitin on palkeilla soitettava ja siitä puuttuu lisäksi bassoborduna. Mielestäni rakenteellisesti kuvatuksi instrumentiksi parhaiten sopisi kaakkoisbretagnelainen veuze. Se on muuten hyvin samantyyppinen binioun kanssa, mutta siinä on pitempi 30-32 cm:n melodiapilli. Sitä pidetään vanhimpana ranskalaisena säkkipillityyppinä. Nykymuotoisena sitä on soitettu todennäköisesti jo keskiajalla. Ongelmalliseksi hypoteesin tekee se, että kyseinen soitin oli 1920-luvulla häviämässä eikä soittajia varmastikaan ollut enää montaa jäljellä. Ehkä joku heistä sattui kuitenkin vaikuttamaan Pariisissa kaukana kotiseudultaan? Toinen mahdollisuus on tietenkin se, että Rissanen käytti vain taiteellista vapautta, pidensi binioun melodiapilliä kenties muiden ranskalaispillien vaikuttamana ja yhdennäköisyys olisikin vain sattumaa. Missä kantele? Kolmas soittaja viuluineen ei äkkiseltään vaikuta kysymyksiä herättävältä. Toisaalta, mikäli Rissasella oli lähtökohtana edellä mainittu Vihdin helavalkeitten kuvaus, herää kysymys minne kantele jäi pillin ja huilun rinnalta? Kanteletta on Suomessa perinteisesti soitettu istuen, soitin reisien tai pöydän päällä. Esimerkin puuttuessa taiteilija ei ehkä pystynyt toteuttamaan kävelevää kanteleensoittajaa mielekkäällä tavalla. Koko teoksessa toistuu kolmen henkilön sommittelu, joten kolmatta soittajaa ei voinut jättää poiskaan. Kenties hän vain korvasi sen viulistilla ja vanhahtavalla soittoasennolla halusi vielä korostaa soittajan olevan pelimanni. Juho Rissanen ikäänkuin peri Kansallisteatterin freskojen tilaustyön ja aiheen, Ritvalan helkajuhlat, Akseli Gallen-Kallelalta. ”Huilun” ja ”pillin” valinnat pelimannien soittimiksi syntyivät mitä ilmeisimmin Viljo Tarkiaisen inspiroimina. Mistä Rissanen oli tullut käsitykseen säkkipillin aikaisemman yleisyydestä Suomessa, on epäselvää. Oliko taustalla Sireliuksen ja parin kaunokirjallisen lähteen maininnat? Rissanen oli joka tapauksessa jo aiemmin tutustunut Bretagnessa elävään säkkipillija bombardiperinteeseen, joka selvästikin toimi hänelle valmiina mallina teoksen huilunja pillinsoittajille. Kenties hän viime kädessä jätti savolaiseen tapaan vastuun kuulijalle tai tässä tapauksessa katselijalle. Kiitokset erityisesti Kuopion Taidemuseon intendentille Marianna Huttuselle korvaamattomasta avusta arvoituksen ratkaisemisessa. Suuret kiitokset myös FM MuM Katriina Pyrrölle Suomen Kansallisteatterista opastuksesta sekä MA PhD.c Gonçalo Cruzille innostuksesta.
34 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 34 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kansanmusiikki-lehti pyrkii huomioimaan mahdollisimman kattavasti Suomessa ilmestyvät alan julkaisut. Levypalstalle tarkoitetut levyt lähetetään osoitteella Kansanmusiikki-lehti, Halkosuontie 93 A, 00660 Helsinki. Piirainen|Blom| Company: Matka Bafe’s Factory, 2020 V äsymättömästi soolokeikkaa tekevä kitaristi J-P Piirainen on löytänyt itselleen duokumppanin Tuuletar-yhtyeen Venla Ilona Blomista. Yhteistyö alkoi jo Piiraisen edellisellä soololevyllä Twined ja jatkuu nyt kokonaisen levyllisen verran. Lopputulosta on silti vaikea ajatella duolevynä: soundeissa haetaan suurta ja eeppistä, välillä ollaan jopa elokuvamaisissa sfääreissä. Silti mukaan mahtuu myös pieniä herkullisia yksityiskohtia ja jalan alle menevää pelimannimusiikkia. Tanssillisuus on yksi selkeä teema. Tuuletarta kuunnellessa välillä jopa hämää, että Blomia pääsee kuulemaan lähinnä beatboksaajana, niin taitava kuin hän siinä onkin – hänhän on myös todella taitava laulaja, ja tässä hän pääsee esittelemään monia puolia itsestään, välillä monissa kerroksissa päällekkäin. Etenkin hidas ja ylväs, pitkien kaarien teos Äpärän laulu tekee vaikutuksen. Beatboksaus puolestaan sopii hienosti yhteen Piiraisen terävän rytmisen kitaransoiton kanssa ja puhaltaa levyyn 2020-luvun meininkiä. Suurin osa kappaleista on Piiraisen sävellyksiä ja hän todistaa jälleen olevansa säveltäjänä lahjakas. Melodiat kumpuilevat luonnollisesti, mutta aina mielenkiintoisia mutkia pitkin. Tove Djupsjöbacka Loimolan Voima: Ruttomužikan kyynäl Loimola Lo-fi Oy 2020 ’K iivaan miehen kyynel’ on uusia karjalankielisiä ukulelevetoisia biisejä sisältävän Loimolan Voima -veljesduon debyyttilevyn nimi suomeksi. Juuriltaan suistamolaiset Mika ja Niko Saatsi esiintyvät laulun, ukulelen ja ukubasson kera, mutta levyllä kuullaan myös vierailijoita, kuten äänittäjä-tuottaja Ilkka Hämäläisen multi-instrumentalismia. Lisäksi mukana on laulaja-säveltäjä Mika Saatsin perkussioita ja Korg MS20 -syntetisaattoria. Ruttomužikan kyynäl on aurinkoisen elinvoimainen julkaisu pandemiavuoden keskelle. Koruttoman iskevästi sovitetuissa kappaleissa karjalan kieli soljuu kauniisti, paikoin myös vakavista aiheista. Kotiseutujen menetys, perinteistä vieraantuminen ja ylisukupolvinen trauma ovat levyn keskeisiä teemoja. Loimolan Lo-fi Oy:n oma tuotanto on taiteellisesti yksinkertainen mutta siksi valloittava. Musiikilliset tunnelmat vaihtelevat letkeästä folkista hartaampaan tunnelmaan ja toisaalta Sygyzykappaleen paikoin Oasis-yhtyeen Wonderwallin suuntaan taipuvaan pop-riffittelyyn. Rakkaus Karjalaan paistaa joka nuotinkulmasta. Suistamolaisten evakoiden asuttaneesta Kinahmosta kertovan kappaleen päätössäkeet kiteyttävät: ”Hil’l’azutta, luonnon rauhua / armahambua ei ole maizemua”. Mikko H. Haapoja Antti & Isotalo: Kuollehet sankarit Rannanjärvi Records 2020 A ntti & Isotalon (Antti Rask, Ella Isotalo, Elina Lappalainen) debyyttialbumi Kuollehet sankarit sisältää reilut 37 minuuttia pääasiassa eteläpohjalaista puukkojunkkariutta käsittelevää lauluvetoista musiikkia. Albumin kappalelistassa valtaenemmistönä ovat rekilaulumuotoiset perinnesävelmät ja -tekstit, joskin muutamaa melodiaa ja yhtä sanoitustakin on jatkettu yhtyeen jäsenten omistsa kynistä. Mukavana vaihteluna albumin loppupuolelta löytyy myös yksi laulettu polska sekä instrumentaalimarssi. Ukulele, viulu ja kontrabasso soivat miellyttävästi yhteen muodostaen tasapainoisen säestyksen hienosti erottuville, vahvoille lauluäänille. Mikko H. Haapoja äänitys ja miksaus, sekä Jaakko Virtalähteen masterointi tekevät myös oikeutta trion syvälle soinnille. Kappaleiden tekstit lienevät pääpiirteittäin tuttuja suurelle osalle kansanmusiikin kuluttajia, eihän puukkojunkkarilaulujen esittäjistä varsinaisesti ole koskaan ollut pulaa. Kuollehet sankarit toteuttaa tämän kuitenkin omalla persoonallisella tavallaan. Rock-vaikutteista sankaritenoria ja muiden soittimien kanssa täysin tasavertaista ukulelea ei tämän hetken eteläpohjalaisteemaisissa yhtyeissä taida juurikaan esiintyä. Joonas Ojajärvi Onni Rajaniemi: Rotan vuosi omakustanne, 2020 O nni Rajaniemen erityisosaaminen tuntuu kirkastuneen jo lukiolaisena, jolloin hän löi läpi Konsta Jylhä -kilpailun voittajana 2015: mies ja kitara, kerronnalliset laulut. Rajaniemi laulaa tarina edellä, eikä keskity esimerkiksi omien ääniresurssiensa esittelemiseen. Silti ihailen hänen hienoa äänenkäyttöään – ääni on kuulas ja korkea, ja hän hallitsee sen upeasti. Vire on kauttaaltaan loistava ja suuret intervallihypytkin irtoavat mutkattomasti. Rajaniemi on viime vuosina esiintynyt myös rajummin rokkibändin kanssa, mutta koronakatkoksen myötä tuli paluu soolomateriaalin luo. Rotan vuosi -kokonaisuus kuulostaa spontaanisti syntyneeltä ja on jotenkin ilahduttavaa, että kappaleet rönsyilevät vähän sinne tänne kuin olisivat päiväkirjamerkintöjä. Pari niistä on hyvinkin lyhyitä, kuin välihuomautuksia. Kaiken ei tarvitse istua johonkin kolmen-minuutinradiohitti-konseptiin. Kuulen mielelläni näitä tarinoita lisää ja useampi kappale jää vahvasti mieleen, esimerkiksi optimistinen Voittaja ja hauraan valoisa Saari. Mihin suuntaan seuraavaksi? Älä itke, Sana herättää vahvalla visuaalisuudellaan uteliaisuuteni ja jäin miettimään uusia konteksteja Rajaniemen kerronnalle, miten se toimisi vaikka elokuvassa tai intiimissä musikaalissa. Tove Djupsjöbacka Timo Alakotila: Ikiliikkuja omakustanne 2020 T imo Alakotila on nimi, johon on totuttu yhdistämään tasainen korkeatasoisuus niin sävellysmateriaalin, soitannollisen tulkinnan kuin tuotannonkin osalta. Alaotsikolla ”Live at G Live Lab” varustettu Ikiliikkuja ei sekään petä odotuksia, sillä Panu Savolaisen, Elias Frigårdin ja Hannu Kellan kaltaisten tekijöiden kanssa toteutettu taltiointi on herkkua etenkin jazzhenkisen tunnelmoinnin ystäville.Suurin osa levyn kappaleista on peräisin Alakotilan sävelkynästä ja ainoastaan päätösraita ”Psalm” löytyy myös neljän vuoden takaiselta sooloalbumilta. Tyylikkäänä yksityiskohtana levy kuitenkin alkaa neljän kappaleen sarjalla, joista jokaisen on säveltänyt joku kvartetin jäsenistä, toimien samalla myös virtuoottisen yhtyeen ja sen jäsenten esittelynä. Maestro itse pääsee väläyttelemään pianon ja harmonin takaa tuttua tyylitajuaan vaihteeksi myös rhodeshenkisen sähköpianomaalailun myötä. Komean kokonaisuuden kruununa ainoa taltiointiin valittu trad-sävelmä ”Elias Tallarin polska” saa yhtäaikaisesti sekä perinteille kumartavan että tyylikkäästi nykypäivään päivitetyn versioinnin. Erinomainen lisä kenen tahansa levyhyllyyn. Antti-J. Janka-Murros
35 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kristine Heebøll feat. Timo Alakotila: Pernambuk GO’ Danish Folk Music 2020 K ristine Heebøll on tanskalainen viulisti, joka yhteistyössä suomalaisen pianistin, Timo Alakotilan, kanssa julkaisi loppukeväästä 2020 albumin nimeltä Pernambuk. Yhtä traditionaalista häämarssia lukuun ottamatta levy koostuu Heebøllin sävellyksistä ja sovituksista, jotka heräävät henkiin duon vivahteikkaan ilmaisun myötä. Heebøllin ja Alakotilan lisäksi levyllä kuullaan vierailevana artistina tanskalaista Vesselil-yhtyettä, jossa soittavat Elisabeth Dichmann (viulu), Clara Tesch (alttoviulu) sekä Maja Aarøe Freese (sello,laulu). Levyn kesto on lähes tunnin ja tähän monitahoiseen, joskin yhdenmukaiseen, kokonaisuuteen mahtuu tunnelmia laidasta laitaan. Levyn musiikissa on selkeästi kuultavissa sen juuret pohjoismaisessa kansanmusiikissa, mutta samaan aikaan se on täysin uudenlaista ja raikasta. Ajoittain musiikki saavuttaa elokuvamusiikillisen jylhiä sävyjä, toisaalla taas ollaan svengaavan pelimannipoljennon maailmassa. Heebøllin sävellysten muodostama kokonaisuus todella on yhdentoista kappaleen mittainen musiikillinen löytöretki, kuten säveltäjä levyään kansiteksteissään itse kuvailee. Heebøllin persoonallinen, sointiväreillä sekä fraseerauksella leikittelevä viulismi yhdistettynä Alakotilan huikeaan pianismiin on todella nautinnollista kuunneltavaa. Levyn duoraidat on pyritty äänittämään yhtenä ottona ja äänitystapa tuo levylle erityisen eheän orgaanisen tunnelman. Muusikoiden välinen musiikillinen dialogi on eloisaa ja sävykästä, mistä on helppoa aistia soiton riemu sekä utelias asenne esitettävää musiikkia kohtaan. Hanna Ryynänen HietaKettu: Virvatuli Sandy Fox Records 2020 K austiselta lähtöisin olevan oululaistuneen indie folkyhtyeen musiikissa soi vahvasti kaiho ja toivo. Yhtyeen musiikissa on välillä vivahteita sekä lattari-, indieettä popvaikutteista. Sanoitukset ovat välistä herkkiä, synkkiä ja jopa kantaaottavia. Sävellykset, sanoitukset ja sovitukset ovat pääasiassa yhtyeen jäsenten omaa käsialaa. Yhtyeen jäseniä ovat Anna-Kaisa Kettunen (laulu, viulu), Pinja Valo (laulu, urkuharmoni, lapinrumpu), Aimo Huikka (kitara, huuliharppu, laulu) ja Lauri Sallamo (perkussiot, kitara, laulu). Heidän lisäkseen levyllä vierailee muutamia artisteja. Kappaleiden päällimmäisinä teemoina ovat muun muassa luonto, vahvat ihmissuhteet, kuolema, suru, menneisyys ja menetys. Levyn ”ekstrakappaleena” on remix-versio jo aiemmin kuullusta Hiljaa – kappaleesta, joka levyä kuunnellessa tuntuu kokonaisuudessa hiukan irralliselta. Instrumentaatiossa ja yhteissoitossa voisi olla enemmän vaihtelua. Näin ollen tuotantoon voisi käyttää hieman enemmän aikaa. Naisten äänet soivat hyvin yhteen, stemmalaulu luo synkkäsävyiselle levylle eloa. Senni Heiskanen Eläköön! Loiskis 20 vuotta Loiskis ry 2020 L astenmusiikkiyhtye Loiskis on kuulunut kotimaisen lastenmusiikkikentän kulmakiviin niin kauan, ettei yhtyeen yltäminen jo 20-vuotisjuhlalevyyn asti edes yllätä. Asiaankuuluvasti 20 kappaletta sisältävä Eläköön! Loiskis 20 vuotta on harkittu sekoitus menneiden vuosikymmenten tuttuja lastenlauluja ja yhtyeen jäsenten omia, tulevia lastenhuoneen suosikkeja. Albumi kiteyttää kaikessa komeudessaan sen, mikä on menestysreseptin salaisuus: laaja ja värikäs soitinvalikoima, mielenkiintoiset mutta riittävän selkeät sovitukset ja lämmin yhteistyö monenmoisten vierailijoiden kanssa. Heti kolmantena tarjoiltava Marjatta Pokelan ääririehakkaaksi yltyvä klassikkokappale ”Myyry ja Miiru” saa Marianne Oivolle itseoikeutetun duettoparin Eeva-Leena Pokelasta, Tuomo Rannankari vierailee kirjoittamallaan, herkullisen 60-lukuiseen doo-wop-tyyliin toteutetulla ”Hei sori”-kappaleella ja ainakin allekirjoittaneen kotinurkissa ilmeisen ikisuosikin aseman saanut ”Jussin talo” saa vankkaa tukea Tallarista. Loiskis on vuosien saatossa hionut oman timanttinsa niin kiiltäväksi, että en ihmettelisi jos menoa riittää vielä ainakin toiseen kahteenkymmeneen vuoteen. Paljon onnea! Antti-J. Janka-Murros Psalttamus: Pelimannivirsiä Omakustanne 2020 K ansanmusiikin ja hengellisen musiikin historia on suurelta osin kulkenut hyvinkin rinta rinnan, joten on vain luontevaa, että näitä kahta tasaisin väliajoin yhdistellään eri tavoin. Monesta yhteydestä tuttu kosketinsoitintaituri Timo Alakotila ja yhtä lailla kanteleen ja erilaisten puhaltimien parissa toimivana kansanmuusikkona kuin kanttorinakin tunnettu Senni Valtonen tarjoilevat Pelimannivirsiäalbumillaan yhdeksän raidan, mutta huomattavasti laajemman sävelmärepertuaarin verran taidokasta esimerkkiä siitä, miten perinteiset virsisävelmät ja uudemmat – omat ja lainatut – teokset kootaan erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Pelimannivirsiä soi luontevasti niin kanteleen, pianon kuin kirkkourkujenkin sävyissä, minkä lisäksi neljällä kappaleella vierailee Alakotilan pitkäaikainen yhteistyökumppani, harmonikkavirtuoosi Maria Kalaniemi. Etenkin kaksikon omien sävellysten myötä levyllä on riittävästi vaihtelua ”Gånglåt efter Finn Hansin” synkänhartaasta poljennosta Karen Tweediltä lainatun ”Moonbeam Passagen” jazzvalssisävyihin. Levyn yleistunnelma on tästä huolimatta, kuten asiaan toki kuuluukin, sekä rauhallinen että rauhoittava. Antti-J. Janka-Murros Sakari Kukko Afro Chamber & Strings RockAdillo ZenCD 2175, 2020 S akari Kukon Afro Chamber & Strings on riemastuttava pakkaus: Kainuulaisen pelimannin Ressan Lassin kuvitteellisesta matkasta Kainuun saloilta Länsi-Afrikkalaisen kyläjuhlabändin pelimanniksi kietoutuu hauska ja virtuoosinen matka, jossa Kukon / Ressan Lassin yksinkertaiset pelimannisävelmät muuntuvat matkalla tavattujen muusikoiden työstämänä melkoiseksi sekametelisopaksi. Viimeisen kappaleen (KalaBalik) kyläjuhlassa mopo meinaa kappaleen nimen mukaisesti karata jo täysin käsistä – vaan ei kuitenkaan karkaa. Levyä kuunnellessa ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle: huumorin pilke silmäkulmassa bändi johdattelee kotikutoiset jenkanrytkeet ja valssin pyörteet rytmijuhliksi, jotka luovat pohjan niin Meissa Niangin huikealla laululle kuin kudoksesta esiin nouseville huilu-, foni-, balafonja kora-sooloille. Jousikvartetti tuo keitokseen vielä oman värinsä, Mikko-Ville Luolajan-Mikkolan viulun noustessa välillä muikeaan gypsyjazz menoon. Toivottavasti koronan jälkeisen kesän festivaalisuunnittelijat tarttuvat tähän orkesteriin: luvassa on musiikillista iloittelua isolla I:llä. Näen jo sieluni silmillä hurjaa afrojenkkaa pyörivän villin massan kesäyön valossa…. Paul Silfverberg
36 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 LEVYT 36 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 KoskiFolk: Kosken rannalla Mäntän pumppumestarit V ilppulan urhojen marssi, tuo 1930-luvun Lapuan liikkeen tunnusmarssi, lie tunnetuin laulukappale, joka Mäntän ja Vilppulan seudulta on suomalaisten korvaan tarttunut. Mutta toki alueella on soitettu myös paljon vähemmän sotaista musiikkia. Sitä paikallisten pelimannien Mäntän pumppumestarit -yhdistys tuo viehkosti esille viime talvena äänitetyllä Kosken rannalla -levyllään. Yhdestätoista kappaleesta pääosa on Mäntässä, Vilppulassa, Kolhossa ja Pohjaslahdella vaikuttaneiden pelimannien soitteita – tunnetuimpana heistä ehkä kaksrivisistä soitellut mestaripelimanni Fredrik Koivikko. Vierasapua on saatu vain halsualaiselta Otto Hotakaiselta ja kannonkoskelaiselta Antti Vesteriseltä, joilla heilläkin oli aikanaan tiiviit yhteydet alueelle. Esimerkiksi pelimannien hyvin tuntema Kolhon polska on seurausta Hotakaisen vierailusta ystävänsä Koivikon luona. Kapellimestari Erlend Jantsikenen johtamien KoskiFolkpelimannien levyllä on mukana yksitoista soittajaa. Levylle valikoidut kappaleet ovat eri toten valsseja ja polkkia, jotka Jantsikene on taitavasti sovittanut. Säveltäjät ovat olleet enimmäkseen haitarimiehiä, mutta levyllä helisevät erityisen iloisesti ja kevyesti mandoliinit. Tulee samanlainen rauhaisa olo kuin kuuntelisi Yleisradion menneitten vuosikymmenten takaisia Lepopäivän ratoksi -konsertteja. Harmi vain, että nekin on lopetettu – ja harmi sekin, että Kosken rannalla -cd:n tapaista perinteistä musiikkiakin äänitetään nykyään turhan vähän. Lisäkiitokset on annettava levyn oheen liitetylle lehtiselle, jossa selvitetään taustaa jokaisesta kappaleesta. Kappaleet saavat aina uutta sisältöä, kun tietää, missä oloissa ja kenen aivoissa se on alkunsa saanut. Tämä kannattaisi pelimannien muistaa myös, kun noustaan estradeille esiintymään. Seppo Kononen Akkapelimannit: Kaustinen Alba Records 2020 V iisi viulua, kaksi harmonia ja basso; Akkapelimannit on tuttu näky Kaustisen kesäisestä soittosalista ja vallan mainiota seuraa myös levyltä kuultuna. Reilun tunnin mittainen cdlevy on kaustislaista viulun juhlaa puhtaimmillaan ja viehkeimmillään, eikä vikaa ole naisten laulussakaan. Jos kansanmusiikki tästä paranee, se alkaa uhkaavasti mennä jo taiteen puolelle. Viuluissa on Kaustisen naisten ykkösviisikko Kreeta-Maria Kentalan johdolla ja tämmäritkin samaa korkeaa tasoa. Taitonsa tuntien ryhmä on koonnut levylle Kaustisen laajasta säveltarjonnasta ehkä kaikkein haastavimman ohjelmiston. Viljami Niittykoski olisi varmasti onnellinen kuunnellessaan, miten hänen oma jälkipolvensa ystävineen toteuttavat hänen huikeita sävelkuvioitaan. Akkapelimannit aloittaa perinteisellä kaustislaisella potpurilla Ylitalon Jussin marssista Tiltan polkkaan. Niittykosken viiden sävellyksen jälkeen vaihdetaan hetkeksi lauluun, jonka jälkeen eletään hetki tätä päivää sukujen omien ja pääosin uusien sävellysten myötä. Ryhmästä itsestään Kreeta-Maria Kentala on mukana Mosalan Olokan fikuleerilla, Minna Järvelä Tiskivalssilla ja Maria Pulakka Pulakan polokalla – kelpo soitettavia kaikki. Loppulevyllä palataan perinteeseen ja nostetaan framille Niittykosken lisäksi myös Konsta Jylhä kolmella kappaleella. Huikea lopetus saadaan polkkasikermällä, jolle naiset ovat antaneet hauskan nimen Käki-Jaakko tuikkasi pokkaria nilikhan. Kun aikansa miettii, ymmärtää: Käki-Jaakon polkka, Tuikkauspolkka ja siihen vielä Konstan Nikkarin polkka. Meitä miehiä opastetaan, miten pitää kehua nainen päivässä. Akkapelimannien levyä ylistämällä toteutan tuon kehoituksen kahdeksankertaisesti. Tunti heidän seurassaan on turhan lyhyt tunti. Seppo Kononen Pekka Nylund: Omakuva: Kevät 90 Maailman musiikin keskus 2020 P ekka Nylund voi olla hieman oudompi nimi monille nuoremmille kansanmusiikkiharrastajille, mutta itse asiassa hän on yksi kansanomaisen ja progressiivisen kitaramusiikin pioneereista Suomessa. Nylund on vaikuttanut 70-luvulta asti mm. yhtyeissä Piirpauke, Sahti, Los Ustads, Pohjantahti, Hot bullets, Jukka Gustavson Organ Fusion Band, Suhkan Uhka, Grupo Choramba, Wigwam Revisited, IstuJaPala, Nefes, Groovy Eldorado ja Lekkujad. Hän on toiminut myös teatterimuusikkona Helsingin kaupunginteatterin musikaaleissa sekä kitaransoiton opettajana Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Onkin mielenkiintoista, että hänen ensimmäinen soololevynsä ilmestyy vasta nyt ja vielä mielenkiintoisemmaksi sen tekee se, että levyn sävelmät on äänitetty jo vuonna 1990 Yleisradiossa. Materiaali on siis 30 vuotta vanhaa – mutta kuulostaa silti tuoreelta. Näin Pekka Nylund itse kuvaa sävelmiään: ”Kolme kitarasävellystäni syntyivät improvisaatioiden kautta mm. avoimien viritysten avulla, jotka johtivat itselleni uusien sointuharmonioiden ja melodiakulkujen löytämiseen. Lopullisen muotonsa kappaleiden rakenteet, teemat ja soolot saivat nauhoitusvaiheessa. Paikoin käytin myös scat-laulua soolokitaran tukena. Kaksi lyhyempää sävellystä pohjautuivat kosketinsoittimella tehtyihin sointuharmonioihin ja -kulkuihin, joiden innostamina päälle soitetut kitaraimprovisaatiot syntyivät.” Nylund soittaa äänitteillä 6ja 12-kielisiä teräskielisiä kitaroita, klassista kitaraa, sähkökitaraa ja kosketinsoittimia. Nämä äänitteet on ostettavissa ja ladattavissa edulliseen hintaan Maailman Musiikin keskuksen nettikaupasta (https:// globalmusic.fi) , josta kannattaa samalla hankkia myös Pohjantahti-yhtyeen mainiot äänitteet! Fyysisenä cd-levynä tätä ei ole saatavissa. Antti Kettunen Jimmy Träskelin: Havaintovihko Jimmy Träskelin 2020 L aulaja-lauluntekijä, valokuvaaja, lintuharrastaja ja kansanmusiikkikentän monitaituri Jimmy Träskelin julkaisi heinäkuussa 2020 toisen kokopitkän sooloalbuminsa “Havaintovihko”. Albumin luikauttaa käyntiin moniääninen lintukuoro riemukkaalla alkunumerolla, josta Jimmy kitaroineen ja kuulaine lauluäänineen jatkaa. Mukaan yhtyy myös pieni joukko suomalaisen kansanmusiikin huippuja moninaisine instrumentteineen laajentaen äänimaisemaa ja sävykkyyden spektriä. Todellisina tähtivieraina kuullaan jo mainittuja, omilla persoonallisilla lauluäänillään varustettuja ja pääosin Suomessa pesiviä siivekkäitä, jotka lisäksi lainaavat nimensä albumin kappaleille. Omien sanojensa mukaan Jimmy halusi kirjoittaa lauluja linnuista, mutta tuli samalla laulujensa kautta kurkistaneeksi ihmisyyteen ja ihmisen luontosuhteeseen. Levyn kymmenen laulua sisältävät lintuhavaintojen kautta esitettyjä metaforia tilanteista, hetkistä ja tunteista, jotka useimmat meistä elämänsä aikana kokevat. Joukkoon mahtuu iloisia hyvän mielen tulvahduksia, mutta myös haikeutta ja kaihoa. Albumin ohella ilmestyi myös 64-sivuinen Havaintovihko-kirja, joka laulujen sanojen lisäksi sisältää myös Jimmyn pohdintoja, lintutietoa sekä upeita valokuvia linnuista ja luonnosta. Kyseessä on kuuntelemisen, lukemisen ja silmäilyn arvoinen audiovisuaalinen paketti, olit sitten maalta tai kaupungista. Joonas Ojajärvi Levyt ja nuotit Suomen Kansanmusiikki liit on putiikista kansanmusiikkiliitto.fi/ putiikki
37 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Miukeli: Ilon Pirske omakustanne 2020 J uho Koirasen rahaston apuraha ja Vuoden Nuori Pelimanni 2020 –arvonimi annettiin haapajärviselle Miukeli –yhtyeelle tammikuussa. Yhtye saa yleisön ihastelemaan ja osoittamaan suosiotaan. Kiitoksen ansaitsevat Jokilaaksojen musiikkiopisto ja vanhemmat, jotka ovat valmiit tarjoamaan teini-ikäisille mahdollisuuden esitellä osaamistaan niin livenä kuin virtuaalisestikin. Levyn yhdeksällä raidalla soivat paitsi kansansävelmät myös lasten laulut ja iskelmät, myös englanniksi. Kuuntelijan mielihyvää lisää se, että solistisuus vaihtelee. Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija kulkee pianistin johdolla, Piazzollan Oblivion soi puolestaan hanurin tahtiin. Yhtyeen ilopilleri, lyömäsoitintaituri Joonatan Lappalainen venkuroi rytmilleen kappaleessa kuin kappaleessa ja Emilia Lappalaisen viulu johdattelee kuulijan vedenalaisiin sfääreihin. Jos minun piti hieman himmailla Miukeli-ikäisenä soittaessani Säkkijärven polkkaa vuonna 1968, niin Miukelin ei. Jo Folklandialla kuullut näytteet osoittivat, että ohjelmistossa on varaa vaikka toiseenkin levyyn. Nyt kannattaa takoa, kun rauta on kuuma. Antti Koiranen Meri-Maaria: Tähdistä kotiin omakustanne 2020 M eri-Maarian kansanmusiikkiperimä on vaikuttava, sillä hänen esiäitinsä on runolaulaja Mateli Kuivalatar. Meri-Maaria itse esiintyy esikoislevyllään laulaja-lauluntekijänä, soittajana ja sovittajana. Levy on äänitetty kotistudiossa ja Meri-Maaria soittaa ja laulaa lähes kaiken itse. Hänestä löytyy potentiaalia, mutta hän on haukannut liian ison palan, sillä kappaleista jäi kotikutoinen, viimeistelemätön maku. MeriMaarian lyriikoissa on sanomaa, mutta sekään ei jaksanut nostaa kappaleita soittolistalleni. Vaikka Meri-Maarialla on sinänsä nätti ääni, sooloissa hänen laulusoundinsa ja tietynlainen ponnettomuus eivät saaneet minua syttymään. Parhaimmalta hänen äänensä kuulostaa kappaleissa, joihin hän on tehnyt kuorolaulutyyppisen sovituksen. Stemmaosuudet koskettivat syvältä – kuulee, että Meri-Maaria on laulanut pitkään Tapiolan kuorossa. Isoimman vaikutuksen kappaleista teki Isoäidin päiväkirja, jossa yllätti ja iski räppiosuus ja kruunasi hieno stemmalaulu. Meri-Maarian potentiaali ei päässyt kunnolla kuuluville vielä debyyttilevyllä. Hänen omien sanojensa mukaan lauluissa ei tavoitella tähtiä, ehkä kannattaisi. Arja Kangasniemi Julia Adal: Prologue omakustanne 2020 J ulia Adalin esikoisalbumin musiikki lähtee liikkeelle samaan aikaan höyhenenkevyen koskettavasti ja intohimoisen tanssittavasti. Musiikissa yhdistyy onnistuneesti tunteiden kirjo surusta toiveikkuuteen. Loistavat muusikot ja tyylikkäät sovitukset kannattavat laulua, mutta Adalin tunteikas ääni on se, mikä sieppaa mukaansa ja pitää hyppysissään loppuun saakka. Hän elää lauluissaan ja antaa niille kaikkensa. Adal on asunut Suomessa, Kolumbiassa ja Tšekissä ja saanut vaikutteita musiikkiinsa niiden musiikkikulttuureista sekä lisäksi indie folkista, neo soulista ja popmusiikista. Eri musiikkityylit sekä suomen-, englanninja espanjankieliset lyriikat sulautuvat yhteen luontevasti. Samassa paketissa svengaa myös Läksin minä kesäyönä käymään, josta Adal on tehnyt omannäköisen, sielua viiltävän version. Kokonaisuutena Prologue on hiottu helmi, jossa koukuttivat eteläamerikkalaisen musiikin viipyilevä letkeys ja Adalin kaihoisa, sisimpään kolonsa kovertava laulu. Arja Kangasniemi Susan Aho: Pieniä eleitä Magnum Music 2020 E nsimmäisellä soololevyllään Susan Aho viihtyy paljolti tanssillisen ja iskelmämusiikin tunnelmissa. Välillä kuulostaa, että laulamassa olisi Laila Kinnusen vaaleahiuksinen versio. Musiikki on menevää, mukaansa tempaavaa, hyvin soitettua, laulettua, soitinnettua ja sovitettua, mutta jollain tapaa liian helppoa – tai sitten odotin Ahon kaltaiselta kokeneelta muusikolta vielä enemmän. Sanoitukset ovat selkeitä ja tavallisesta elämästä kertovia. Niistä saa helposti kiinni, mutta itse kaipaan lyriikoilta enemmän monimerkityksellisyyttä, jotta niistä löytyisi pureksittavaa pidemmäksi aikaa. Parhaita Ahon levyllä ovat hitaat kappaleet, ne saivat minut herkistymään. Omimmillaan, persoonallisimmillaan ja tunteellisimmillaan Aho on kappaleissa, joissa kuuluu hänen rakkautensa romanimusiikkiin. Niissä sanoituksetkin istahtavat paikalleen, minkä lisäksi musiikki ja Ahon laulu sytyttävät intohimon ja tempaavat kuulijan pyörteeseen, josta ei ole kiire pois. Arja Kangasniemi EVA: Hauras jää EVA Records, 2020 E VAn tausta-ajatus on tehdä uudenlaisia sovituksia tunnetuista kappaleista ja sitä levyllä ansiokkaasti tehdään. Soittajien taidokkuus, sellon mausteinen sävy ja kanteleiden heleys yhdistettynä kuulaaseen, ihanaan lauluun ovat yhdistelmä, joka todellakin toimii. Sovitukset ovat raikkaita ja niistä löytyy jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta. Nykyään ei ehkä ole tarpeen tehdä levyistä yhtenäisiä kokonaisuuksia, kun musiikkia joka tapauksessa kuunnellaan enimmäkseen yksittäisinä kappaleina soittolistoilla, mutta pakettina kuunnellessa jäin vähän hämmentyneeksi, että mikä tässä on se yhdistävä tekijä, miksi nämä kappaleet ovat tällä levyllä. Levyn ehdottomasti parasta antia ovat yhtyeen jäsenten omat sävellykset ja sanoitukset. Niitä jäin kaipaamaan lisää. Ehkä siksi vanhojen kappaleiden versioinnit jättivät minut vähän kylmäksi, vaikka ehdottomasti laadukasta ja sielukasta musiikkia ovatkin. Soja Murto Otto Eskelinen: Pindarin sävel Helmi Levyt 2020 O tto Eskelisen soololevy Pindarin sävel vie mukanaan salaperäiselle matkalle, jollaista et ole aiemmin kokenut. Levy pitää kuulijan otteessaan heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien, saaden pysähtymään ja syventymään varsin eheän kokonaisuuden äärelle. Valtava intensiteetti sekä käsin kosketeltava tunnelma pysyvät vahvana läpi levyn. Musiikissa yhdistyy monia musiikkiperinteitä ja kulttuureja kokonaisuudeksi, jossa kaikki sopii yhteen. Vierailevia artisteja sekä eri instrumentteja on levyllä useita, mikä luo sille täyteläisen äänimaailman. Levylle onkin saatu luotua ainutlaatuinen soundimaalilma eri instrumentaatioiden sekä efektien avulla. Ihmisääni tuo levylle uuden kerroksen ja ihanaa, että sitä on mukana niin monessa kappaleessa, niin lauluissa, runonlausunnassa kuin joi ’ussa. Erikoismaininta udmurttilaiselle runolle sekä kuoro-osuudelle, joka sai aikaan kylmät väreet ja yhtymään lauluun saman tien mukaan. Senni Heiskanen
38 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 KIRJAT Iki-Turson runolaulukirja Runolaulusävemiä ja runoja laulettavaksi yksin ja yhdessä Toimittaneet Maari Kallberg ja Outi Pulkkinen Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja 33 T ämä tuore runolaulukirja on runolauluun erikoistuneen ryhmän, Ääniteatteri Iki-Turson, kokoama syväluotaava kat saus runolauluperinteeseen. Kirjassa julkaistut sävelmät ja runot ovat arkistotallenteita. Kattava runolaulukirja pitää sisällään 50 runolaulusävelmää ja 48 runoa, joiden pituus vaihtelee 2 ja 402 säkeen välillä. Runot ja sävelmät on poimittu laajasti eri alueilta, ja osa niistä on julkaistu aiemmin Suomen Kansan Sävelmiä -teossarjassa. Runolaulun opiskelun avuksi kirjassa on Heikki Laitisen kirjoittama runolaulumitan opas -osio. Kirja toimii inspiroivana tietolähteenä, innostaen käyttäjää luomaan omia melodioita valmiiden pohjalta ja yhdistelemään eri säkeitä taikka melodioita keskenään. Loppupuolella onrunsaasti tilaa omien runolaulujen tekemiseen. Kirja soveltuu erinomaisesti myös pedagogiseksi materiaaliksi. Iki-Turson runolaulukirja kuuluu jokaisen laulajan ja lauluperinteestä kiinnostuneen kirjahyllyyn. Senni Heiskanen Aaro Kentalan nuottikirja 3 Kansanmusiikki-instituutti M yöhäisheränneenä olen niitä pelimanneja, joka ei ehtinyt saada omakohtaista tuntumaa Aaro Kentalaan (1920-1991), tulisieluiseen kaustislaiseen kanttoriin ja musiikinopettajaan, joka oli keskeisessä asemassa suomalaisen kansanmusiikin huikeassa ylösnousemuksessa 1960-luvun lopulla. Kentalan työtä jatkaneen Mauno Järvelän ja tyttären Kreeta-Marian kertomuksista ja valokuvista Aaro Kentalan nuottikirja 3:ssa piirtyy kuva pienestä, kiharatukkaisesta ja erittäinkin eläväisestä miehestä, joka nauru suupielessä soitti viuluaan tai johti kuorojaan ja pelimanniryhmiään. Lie jututkin olleet hauskoja. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien alkuvuosien nimihahmoiksi ovat nousseet ja jääneet ennen muuta mestaripelimannit Konsta Jylhä ja Viljami Niittykoski, kuten Järvelä ja Kreeta-Maria Kentalakin toteavat. Soittajana Aaro Kentala jäi heidän varjoonsa. Sopii kuitenkin kysyä, olisiko kansanmusiikkijuhlille syntynyt ainutlaatuista ”Kaustisen henkeä” ilman sitä innostusta ja hyvän olon tunnetta, jota Kentala persoonallaan niin soittajissa ja laulajissa kuin festivaaliyleisössäkin herätti. Tuskinpa, ja siksi on paikallaan, että Kentalan elämäntyötä on lähdetty tuomaan esille nyt, kun hänen syntymästään on tänä vuonna kulunut sata vuotta. Juhlakonsertit jäivät yleisistä syistä kuulematta, mutta ehtiipähän ne pitää vielä vuoden päästäkin. Painetut sävelet eivät vanhene. Aaro Kentalan nimi liitetään erityisesti hänen alulle panemaansa Kaustisen hääkuoroon, varjoon on jäänyt hänen tuotteliaisuutensa säveltäjänä. Nuottikirjan mukaan sävellyksiä ja sovituksia syntyi kaikkiaan noin 230 kappaletta, ja joukkoon kuuluu myös yksi kokonainen ooppera Morsiustaivas. Yksi ja yhä voimissaan oleva muistomerkki on tietysti myös jokakesäinen Kaustislainen kavalkadi, jonka muoto on säilynyt jo puoli vuosisataa paljolti sellaisena kuin Kentala Sauli-veljensä kanssa aikanaan hahmotteli. Kolmanteen nuottikirjaan Järvelä ja Kreeta-Matia Kentala ovat poimineet 50 kappaletta, joista osa on omia ja osa sovituksia. Polska, polkka ja sottiisi näyttävät olleen erityisesti säveltäjän mieleen. Ei-kaustislaista ilahduttaa, että Kentala on sovittanut ryhmilleen myös pelimannisävelmiä muualta maasta. Sovittajana Kentalan lähtökohtana oli, että myös aloittelevat soittajat pääsisivät mukaan yhteiseen iloon. Näin hän sommitteli välillä kiperiinkin melodioihin pitkiä kakkosääniä. Luulen, että monikin pelimanniryhmä voisi kehittää omaa soittoaan juuri näitten Kentalan sovitusten avulla. Tässä katsannossa Aaro Kentalan nuottikirja 3 on erittäinkin tervetullut lisä pelimannien nuottitelineisiin. Seppo Kononen Markku Lepistö: Tupasoitto – ohjelmistoa kaksiriviselle T ämä nuottivihko sisältää aarteita perinteisen kaksirivisen haitarin tärkeimmältä soittoalueelta, Etelä-Pohjanmaalta. Tupasoitto-vihkossa on samannimisen, jo vuonna 2009 ilmestyneen Markku Lepistön ensimmäisen pelkästään perinteistä kaksirivismusiikkia sisältävän soolocd-levyn kaikki sävelmät huolellisesti nuotinnettuina. Mukana on traditionaalisia kansansävelmiä ja sävellettyjä klassikoita mm. Veikko Turjan, Urho Myllymäen, Tauno Ahon ja Lauri Peltokankaan ohjelmistoista. Vihkon nuotinnokset ovat kolmenlaisia: aikaisemmin julkaistut nuotit on kirjoitettu puhtaiksi ja niihin on lisätty soinnut ja paljemerkit. Lisäksi vihkossa on arkistoäänityksistä tehtyjä nuotinnoksia, joita seuraamalla saa hyvin kuvaa eri pelimannien soittotyyleistä. Kolmas laji ovat sitten ne nuotinnokset, jotka Lepistö on tehnyt omista Tupasoitto-levyn soitteistaan. Nuotinnokset paljemerkkeineen on tehty soitettavaksi ennen kaikkea G-vireisellä tasabassohaitarilla, josta löytyvät soinnut G, D, C, Em, Am ja H. SanomatNordik Tree: Music Book & CD Nordik Tree 2020 L yhyt historia: yksi suomalaiseen nykykansanmusiikkiin paljon vaikuttaneista yhtyeistä oli 1980-luvulla aloittanut ruotsalainen Forsmark Tre, jonka sointiin Timo Alakotila ja Arto Järvelä ihastuivat jo yhtyeen vieraillessa Kaustisella vuonna 1984. Pelimannit kohtasivat toisiaan siellä täällä vuosien varrella ja sitten vuonna 2003 syntyi uusi yhtye nimeltä Nordik Tree, johon Timon ja Arton lisäksi liittyi Forsmark Tre-yhtyeen Hans Kennemark. Nyt yhtye on julkaissut Nordik Tree -levyllä olevista sävelmistä nuottikirjan äärimmäisen tarkkoine nuotinnoksineen. Yhtyeen nimeä kantava esikoislevyhän ilmestyi jo vuonna 2006, mutta nyt kirjan mukana myytävässä uutuuspainoksessa on mukana yksi bonussävelmä, Engelska från Lappfjärd. Levyn sävelmistössä on sekä perinteisiä kansanmusiikkikappaleita Suomesta ja Ruotsista että soittajien omia sävellyksiä. Soitto kyseisellä levyllä on äärimmäisen hienoa ja nuoteista löytyy partituurimuodossa kaikki mitä musiikissa tapahtuu. Toivottavasti tämä hieno nuottikirja antaa monelle pelimannille syyn tutustua uudestaan tähän mainioon yhtyeeseen. Nuottikirjaa saa ostaa sekä irrallaan että pakettina cd-levyn kanssa. Antti Kettunen 1 IKI-TURSON runolaulukirja Runolaulusävelmiä ja runoja laulettavaksi yksin ja yhdessä Toimittaneet Maari Kallberg ja Outi Pulkkinen takin on selvää, että jokaisen kaksirivisen soittajan kannattaa hankkia sekä Markku Lepistön mainio Tupasoitto-cd että tämä uuden uutukainen nuottivihko! Antti Kettunen
39 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 MUUKALAISENA MAAILMASSA RiNKI RiNKI-yhtye ammentaa musiikkinsa virsija kansanmusiikkiperinteestä. Sävelmät ovat lähtöisin läheltä ja kaukaa. Vaikutteita on virrannut mm. irlantilaisesta ja amerikkalaisesta kansanmusiikista rinnan Siionin virsien ja norjalaisten kansansävelmien kanssa. Tilaukset: Herättäjä-Yhdistys, (06) 433 5700 tai www.herattaja.fi 22 e UUTUUS Mia Simanainen: Soi Helvi Juvonen MIA50, 2020 M ia Simanaisen Soi Helvi Juvonen on hieno kokonaisteos, jossa 50-luvun modernisteihin kuuluneen Helvi Juvosen hieman mystissävyiset runot ovat lähtökohtina herkille ja kuulijan mielenkiintoa yllä pitäville äänimaisemille. Äänimaisema on sopiva määre siksi, että levyn toteutus on tulos saumattomasta yhteistyöstä Simanaisen ja äänituotannosta vastanneen Joonas Outakosken kesken: lauluäänestä on muokattu ääni-ja rytmikudoksia, jotka luovat kehykset Simanaisen runotekstien tunnelmia kunnioittaville sävelmille. Paikoin äänikuvaa elävöittävät tyylillä käytetyt luonnon ja kodin äänet, tai soittorasian yksinkertainen melodianpätkä. Levy muodostaa hienon kaaren ja se kannattaakin kuunnella kokonaisuutena. Samalla voi syventyä tyylikkäästä levynkannesta löytyviin runoteksteihin. Kuunnellessa voi unohtaa pohdiskelun siitä, onko tämä kansanmusiikkia, jatsia vai nykymusiikkia. Osin kaikkia, mutta toisaalta ei mitään näistä: ennen kaikkea musiikkia sekä sydämelle että aivoille! Paul Silfverberg Syys-IrkkuFolk Haapaveden Opistolla 16.-18.10 2020 Sauli Heikkilä: kurkkulaulu Timo Alakotila: koskettimet Teija Niku: 1-5 riviset Esko Järvelä: viulu Heikki Kangasniemi: irlantiviulu Samuli Karjalainen: irlantilainen kansanmusiikki ja paimensoitto Petri Hakala: kielisoittimet lisätietoja ja ilmoittautuminen 9.10.-20 mennessä: Haapavesifolk.com/kurssit Keikoilla myös mm. Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala Soiva Siili Hannu Ignatius, Toni Lindblom Tapsa – koko kansan reissumies Aviador 2020 L ähes kolmesataaviisikymmentä sivua muisteluita Tapio Rautavaarasta tarjoaa moneksi illaksi paluun rakastetun taiteilijan ja urheilijan elämään, esiintymisiin ja kuolemattomiin lausahduksiin. Jos on nähnyt Peter von Baghin ohjaaman dokumentin Tapsa – jota ei valitettavasti enää Ylen Elävästä arkistosta löydy – ei kirjasta juuri uusia tarinoita irtoa. Samat letkautukset tulee kerrottua monta kertaa eri suilla. Kirjasta ei käy ilmi, kuinka tarinat on kerätty, mutta jotakin kautta on kansalaisilta pyydetty Tapsaan liittyviä muistoja ja täydennetty tunnetuilta kollegoilta pyydetyillä tarinoilla. Kirjaa lukiessa tulee mieleen, että mitään ei ole kehdattu jättää pois. Moneen kertaan tulee todistetuksi, kuinka reilu ja mukava kansanmies ihailtu reissumies oli. Mikä siinä, Tapsan ihailijana on mukava kerrata näitä tarinoita. Ei kylläkään yhdellä kertaa, mutta pieninä annoksina. Elämäntarinaa tai uran kuvausta kirjassa ei ole, vain välähdyksiä elämästä. Ehkä jonkin "äitini näki Rautavaaran kadulla" -tarinan olisi voinut jättää poiskin, mutta kun pyydetty oli, niin olihan ne mukaan otettava. Alkoholi ja keikkareissujen harharetket vain vilahtavat mukana ja sensaatiopaljastuksia ei kirjassa ole. Ellei sellaiseksi lasketa erään naisen heittäytymistä neljännen kerroksen ikkunasta Tapsan vierailun aikana. Muutoin kirja on alusta loppuun ihailevaa hyrinää, jonka rivien välistä voi lukea iltamien ihaillun tähden uran muuttumista tavaratalojen ja harjannostajaisten viihdyttäjäksi. Jos ura ei saanut ansaitsemaansa kunniakasta loppua, jäi se osan meistä muistoihin loistokkaan monipuolisena. Sääli, että Rautavaaran laulut tuntuvat olevan Ylellä soittokiellossa. Sauli Heikkilä Elina Sauri: Keskiyöllä uimaan omakustanne 2020 E lina Sauri julkaisi ensimmäisen omia kappaleita sisältäneen levynsä viime keväänä ja kun vauhtiin päästiin, painosta putkahti jo toinenkin levy. Tosin levyt olisivat mahtuneet yhdellekin cd:lle, kummassakin on kuusi radiosoiton mittaista laulua. Ensimmäisen levyn sovituksista vastasi Petri Ikkelä ja toisen Ape Anttila, joka oli taiteellinen tuottaja jo edellisellä levyllä. Levyt ovat ulkoasua myöten selvästi sisaret. Voisi kuvitella, että jazz-muusikkona tunnetun Anttilan sovitukset olisivat poikenneet enemmän harmonikansoittaja Ikkelän sovituksista, mutta jazz-vaikutteet ovat jääneet melko vähälle. Laulut ovat lähinnä turvallista nykyiskelmää ja sopisivat mainiosti vaikka Radio Suomen musiikkivirtaan. Sovituksissa on kekseliäisyyttä, mitä tämän luokan ammattilaiselta sopiikin odottaa. Tekstit ja sävellykset ovat julkaisunsa ansainneet, joskin muutamassa kohdassa huomaan ajattelevani: "Mistä tämä on tuttu?". Se ei välttämättä ole huono juttu. Värikäs instrumenttivalikoima on suuri plussa: banjosta lap-steelkitaraan, kalimbasta jousikvartettiin. Saurin laulu on varmaa, mutta hieman varovaista. Ehkä tulevilla levyillä voisi odottaa heittäytymistä vaaroista välittämättä. Toivottavasti levy löytää tiensä musiikkitoimittajien korviin. Kiinnostavaa on, mitä Saurin pöytälaatikoista vielä löytyykään. Sauli Heikkilä
40 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Kursseilla noudatetaan viranomaisten koronamääräyksiä. Tule kurssille vain terveenä! Orivesi All Stars –kurssi opettajina Antti Järvelä ja Laura Kuisma. Tervetuloa mukaan millä tahansa soittimella svengaavan Orivesi All Stars –yhtyeen riveihin! Tämmäyskurssi opettajana Timo Alakotila. Kurssilla saadaan upeita vinkkejä sointujen käsittelyyn ja erilaisiin säestystyyleihin. Parhaiten kurssin tietoja ja taitoja pystyt soveltamaan, mikäli soitat harmoonia, pianoa tai harmonikkaa. Oma soitin mukaan! Pelimannikurssi mandoliinille , opettajana Jarmo Romppanen. Tänä vuonna jaksotamme opetuksen niin, että soiton eri osa-alueet ja soittajien tasot tulevat paremmin huomioitua; yhteissoitto kaikille (uusi ohjelmisto), yhteissoitto kaikille (Heikki Lahden ohjelmisto), säestys/komppaus sekä soittotekniikka ja -tyylit erikseen aloittelijoille ja pidemmälle ehtineille. Pienryhmätunnit ruokailun molemmin puolin. Mandoliininsoittajien maakuntateemana on tänä vuonna Etelä-Pohjanmaa. Kappaleiden nuotit ja soittolista lähetetään osallistujille etukäteen marraskuun puolivälissä. Sisällöstä voi kysellä Jarmolta, puh. 050 5853847. Viulukurssilla opettaa Arto Järvelä. Kurssilla opetellaan pohjoismaisia viulusävelmiä, tutustutaan eri soittotyyleihin ja esityskäytäntöihin. Opetus korvakuulolta. 2-rivisen haitarin oppipoikakurssi opettajana Pekka Pentikäinen. Sinulle, jolla alkaa olla jo kaksirivisen perussoittotaidot hallussa. Kurssilla kertaillaan perusasioita ja opetellaan leppoisassa tempossa uusia sävelmiä. 2-rivisen haitarin kisällikurssi opettajana Leija Lautamaja. Kurssilla opetellaan mukavia kotija ulkomaisia pelimannikappaleita ja tutustutaan erilaisiin soittotyyleihin. Kurssilla edellytetään melko hyvät soittimen perustaidot. Kurssi etenee nopeammassa tempossa kuin oppipoikakurssi. 2-rivisen haitarin tyylija tekniikka , opettajana Lauri Kotamäki. Lauri Kotamäki kuuluu tämän hetken aktiivisimpiin kansanmusiikkisäveltäjiin ja vähärivisen soittajiin. Hän on keikkaillut yhtyeidensä kanssa (Mäsä-duo, 5/5, Pirulainen) jo vuosien ajan ja hallitsee suvereenisti myös muut musiikkigenret, aina klassisesta rockiin saakka. Mestarikurssilla opetellaan niin perinteisiä pelimannisävelmiä kuin uudempaakin vähärivisille sävellettyä materiaalia. Tutustumme erilaisiin soittotekniikoihin, joissa hyödynnetään vähärivisten soittimien monipuolisuutta. Lisäksi kiinnitämme kurssilla huomiota oikeanlaiseen soittoasentoon ja ergonomiaan. Nuotinlukutaitoa ei tarvita. Kurssi tarkoitettu soittotaitoa jo paljon kartuttaneille. Kantelekurssi kaikenlaisille kanteleille opettajana Maija Pokela. Kurssilla soitamme eri alueiden perinteisiin pohjaavaa kansanmusiikkia yhdistellen kanteleiden sointimaailmoja ja soittotekniikoita. Harjoittelemme improvisaatiota ja muuntelua sekä etsimme yhteisen soittosvengin, joka saa tanssijalat liikkeelle. Laulukurssin toteutusta vielä harkitaan koronan vuoksi. Kansantanssikurssi opettajina toimivat tanssinopettaja Maiju Laurila ja mestarikansantanssija Antti Savilampi. Kurssilla opetellaan opettajien omia koreografioita, kansanomaista paritansseja ja sosiaalisia pikkutansseja. Kurssilla tanssitaan NORDLEKin suomalaisia yhteisohjelmatansseja sekä pohjoismaisia tansseja. Ensi vuoden kansanmusiikkija kansantanssialan yleisteema liittyy Pohjoismaihin, ja ensi kesänä on NORDLEK Suomessa. Kurssilla on pelimannina Osmo Hakosalo. Kansantanssikurssi toteutuu, jos sinne saadaan vähintään 16 tanssijaa. Pääset kurssille jäsenhintaan, jos olet jonkun kansantanssijärjestön tai Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsen. Ilmoittaudu nyt ja kutsu kaverit mukaan! Yhtyekurssi . Kurssi on tarkoitettu valmiille kansanmusiikkiyhtyeille, jotka haluavat kehittää oman yhtyeensä soittotaitoa ja ohjelmistoa. Jokainen yhtye saa toivomansa opettajan, jonka kanssa tehdään töitä koko kurssin ajan. Ilmoittakaa opettajatoiveistanne kolme vaihtoehtoa. Kurssien hinnat: Kurssihinta sisältää opetuksen ja täysihoidon: Jäsenet 362 €, ei-jäsenet 387 €. Majoittuminen kahden hengen huoneissa, yhden hengen huoneista lisähinta 81 € koko ajalta. Yhtyekurssin hinta määräytyy yhtyeen koon mukaan. Jos kurssilainen ei majoitu, niin pelkkä opetus jäsenille 170 €, ei jäsenille 198 €. Päiväkävijät voivat ostaa opistolta haluamiansa aterioita (aamiainen 7,50 eur, lounas 12,85 eur, kahvi 7,50 eur, päivällinen 12,85 eur). Varaslähtö kurssille: Murikkaan voi tulla jo tapaninpäivänä. Illalla on vapaamuotoiset jamit! Ylimääräinen majoitus ja aamiainen maksaa 42 € Opintoseteli työttömille, maahanmuuttajille ja eläkeläisille: 40 euron opintoseteli kurssille. Ilmoittautuminen marraskuun loppuun mennessä lomakkeella: www.kansanmusiikkiliitto.fi/ilmoittautuminen-orivedenkansanmusiikkikurssille Lisätiedot: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Päivi Ylönen-Viiri, 0500 431 913, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi. Uudet tiedotukset kurssin toteutumisesta: www. kansanmusiikkiliitto.fi/oriveden-kurssit2020-murikassa Järjestäjät: Suomen Kansanmusiikkiliitto yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa. Kantelekurssin yhteistyökumppani myös Kanteleliitto. Oriveden kansanmusiikkija kansantanssikurssit 27.-30.12.2020 Murikassa Pä iv i Yl ön en -V iir i
41 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Mistä olet syntyisin? Tarkkaan tutkittu sukuni on varsinaissuomalainen ainakin 1600-luvulle asti ja olen pesunkestävä turkulainen. Miten päädyit kansantanssin piiriin? Harrastustoiminta alkoi samalla kuin kansakoulu: partio, uinti, voimistelu. Tanssija ja koreografi Lahja Salvianderin ohjauksessa tutustuin suomalaiseen ja skottilaiseen kansantanssiin. Pääsin Turun Uuden Karjalaseuran mukana Eurooppaan, kun heiltä puuttui naistanssija ja siten pääsin mukaan kansantanssiryhmään jo ennen rippikoulua. Auralan kansalaisopisto oli innoittajani seuraavat kolme vuotta. Mikä sinusta tuli isona? Intoni erilaisiin harrastuksiin vei minut Tampereen yliopistoon suorittamaan nuorisotyön tutkinnon. Valmistuin nuorisosihteeriksi ja sain viran kotikaupungistani. Miten työ ja harrastus sopivat yhteen? Työssäni kohtasin usein nuoria. joilla oli monenlaisia vaikeuksia elämässään. Harrastuksestani sain monipuolista kokemusta nuorten yhteistyöstä ja innostamisessa. Toimin juuri nuorten kansantanssiryhmien ohjaajana ja siinä saamiani taitoja pystyin hyödyntämään nuorisotyössä. Näinä aikoina kansantanssia harrastavia nuoria tulee kannustaa harrastuksessaan. Kun toimintamme alkoi 1970-luvulla, oli yhteiskunnassa yleisesti myönteinen suhtautuminen kansantanssiin. Nykyään on toisin: omaa suomalaista perinnettä pilkataan Kerropa roolistasi Turun Kansantanssin Ystävissä. Yhdistyksen perustamisvaiheessa toimin vuoden sihteerinä ja ohjaajana. Ohjauksesta tuli minun juttuni. Yhdistyksessämme on ollut aina niin aikuisten kuin nuorten ja lastenkin ryhmiä. Vuosien varrella olen saanut lukuisia eri-ikäisiä ystäviä, joiden kanssa olen ollut ideoimassa ja toteuttamassa toimintaa. Mitkä ovat olleet kansantanssitoimintasi tähtihetkiä? Niitä on paljon! Menestykset ryhmien kanssa ovat tuntuneet suurenmoisilta, kun niitä ei ole saatu helpolla vaan yhteisellä ponnistuksella. Tähtihetkiä ovat olleet myös kaikki harrastajien juhlat: rippi-, ylioppilasja muut valmistumisjuhlat, häät ja vuosikymmenjuhlat. Suuri tähtihetki oli, kun Turku sai Europeade –juhlat. Harrastustoiminnastani saamani tunnustukset ovat tuoneet onnentunteita – niiden takana ovat olleet ystävät. Erityisesti Vuoden Wäinö merkitsee minulle todella paljon. Millainen tulevaisuus kansantanssilla mielestäsi Suomessa on? Uskon, että kansantanssilla on oma vankka harrastusjoukkonsa. Suomalaisella kansantanssilla ja -musiikilla on ajoittain nousukausia. Kansantanssin harrastaminen tulee muuttumaan. Siihen liitetään enemmän oman kehon hallintaa ja kestävyyteen liittyviä metodeita. Esiintyvien ryhmien toimintaan sisältyvät monenlaiset esittävän toiminnan harjoitukset. Lasten harrastustoimintaan toivon, että siinä perinneleikit ja laulut luovat pohjan, joskin kehitetään myös lapsen kokonaisvaltaista kehonhallintaa. Yksi visioni on, että suomalainen kansantanssin tanssiminen siirtyy tanssikouluun osana tanssitoimintaan. Mitä kansantanssi on sinulle antanut? Kansantanssi on vienyt sydämeni. Se on antanut valtavasti ilon aiheita elämääni. Olen saanut kaikenikäisiä ystäviä. Olen saanut toteuttaa monipuolisesti ideoitani ja haaveitani. Yhteistyö on ollut toiminnan ydin. Mitä muuta harrastat kuin kansantanssitoimintaa? Olen monipuolinen harrastaja. Erilaiset liikuntamuodot ovat kuuluneet jokapäiväiseen elämääni: voimistelu, uinti, avantouinti, pyöräily, kävely, hiihto. Partiolaisuus on säilynyt myös. Aktiiviajan jälkeen olen toiminut kannatusyhdistyksissä ja tukenut nuorten toimintaa. Työurani aikana toimin eri tavoin ammattiyhdistystoiminnassa muun muassa luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna ja osallistuin myös Turun ystävyyskaupunkien, kuten Turku-Göteborg -seuran toimintaan. Turkuseurassa toimin aluksi nuorisojaostossa ja myöhemmin muissa tehtävissä ja talkoissa. Kun lapset aikuistuvat ja jäin pois koulun johtokunnasta, oli mahdollista aloittaa aktiivinen suunnistus. Osallistuin jopa veteraanien maailmanmestaruuskisoihin. ”Sen tekemisse mitä tykkä tehrä löyty ai aikkaki” TAU STA PEI LI TAUSTAPEILI Leena Aho Leena Aho Syntymäpaikka: Turku Kotipaikka: Turku Ammatti: Nuorisosihteeri Kansantanssitoiminta: • Ohjaaja Turun Kansantanssin Ystävät ry:ssä • Turun ja Porin läänin tanssialan neuvottelukunnan jäsen 1980ja 1990 -luvulla • Turun Seudun tanssioppilaitoksen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja perustamisvuodesta 1988 lähtien • Perustamassa Turkuun Koulutanssin Tuki ry:tä, nykyään yhdistyksen toiminnantarkastaja • Mukana perustamassa Suomen Kansantanssi-instituutin puolesta -yhdistystä vuonna 1993, toiminut siitä asti sihteerinä • TurunKansantanssinystävät kotisivu: www.rytky.fi/ Kysymykset: Veikko Lahtinen Kuva: Timo Hukkanen
42 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Lokakuu: Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala (tuuraa koronan vuoksi ensi vuodelle siirtynyttä Aallotarta) Marraskuu: Juurakko Joulukuu: Antti & Isotalo Haluaisitko kiertueyhtyeen paikkakunnallesi keikalle? Tuettu kiertuetoiminta on oiva mahdollisuus saada huippumuusikoita keikalle varsin edulliseen hintaan. Paikallinen järjestäjä huolehtii tilavuokrista, äänentoistosta tilan niin vaatiessa, Teosto-kuluista ja markkinoinnista. Suomen Kansanmusiikkiliitto hoitaa esiintyjät paikalle ja hankkii heille majoituksen. Eli paikalliselle järjestäjälle jää lasku vain esiintyjäpalkkioiden omavastuuosuudesta. Kevään 2020 kiertueyhtyeet julkistetaan lokakuun puolessa välissä. Mikäli olet kiinnostunut tuomaan kansanmusiikkikiertueen paikkakunnallesi, ota yhteyttä! Tarkemmat tiedot syksyn yhtyeistä ja kiertueista: www.kansanmusiikkiliitto.fi Tiedustelut ja varaukset: Suomen Kansanmusiikkiliitto, tuottaja Sheri Toivomäki, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi, (09) 873 1320 Maaliskuulta peruttu Samuelin Poloneesi järjestetään tiiviimmässä muodossa 16.18.10.2020 SottiisiMovesin yhteydessä Tampereella. Aulasoitot ja yleisötanssit on peruttu tapahtumasta koronatilanteen vuoksi. Tapatumaan osallistuu mukava määrä pelimanniyhtyeitä eri puolilta Suomea. Myös Suomen Kansanmusiikkiliiton syyskokous pidetään tapahtuman yhteydessä. Perjantai 16.10. Samuelin Poloneesin ryhmiä SottiisiMovesin ohjelmassa, kuten avajaisissa ja iltakonsertissa Tampere-talossa. Lauantai 17.10. klo 11-19.40 Pelimanniparaati, Duetto, Tampere-talo Esiintymässä KoskiFolk, Lempäälän Helkanuoret, Heilattomat Hellut, Lempäälän pelimannit, Hauankaivajat, Ikaalisten viulupelimannit, Koiranen Kollektion, Rieväkylän poijat, Duo Maija ja Liisa, Pömpeli, Amyrit, Sakalaiskat, Piisakas, Kirsi ja Erkki-Jussi, Anneli Valta-Lisitsin, Äetsän pelimannit, Shaika Balalaika, Miukeli sekä Spelarit. Vapaa pääsy. klo 20.30–21.30 Anne-Mari Kivimäki & Palomylly ja Timo Saari. Liput 15 €. Yhteislippu (Palomylly ja Tanssin hehkua -konsertti) 25 €. Vapaa pääsy SottiisiMoves-passilla Sunnuntai 18.10. klo 10-11 Pelimannimessu, Kalevan kirkko Pelimannit mukana sunnuntaiaamun messussa. klo 11-13 Samuelin Poloneesi -konsertti, Sampola Esiintymässä Beepa, Koiranen Kollektion ja Vuoden nuori pelimanni Miukeli, Kirsi ja Erkki-Jussi, Spelarit, Katja ja Saku, Pumpun henki sekä pelimannien yhteissoitto. Liput 15/10 €. Vapaa pääsy SottiisiMovespassilla. Koko SottiisiMoves & Samuelin Poloneesi -ohjelma ja lipunmyynti: sottiisi.fi Lisätiedot: Päivi Ylönen-Viiri 0500 431913, tuottaja@kansanmusiikkiliitto.fi Loppusyksyn 2020 kansanmusiikkikiertueilla Merkit Ansiomerkit Hopeinen ansiomerkki Vesa Jokela, Sastamala. 13.9.2020 Veli-Matti Kähmi, Savonlinna, 12.9.2020 Onnea! Samuelin Poloneesi SottiisiMovesissa Sa m i Pe rt ti la Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala
KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Jäsenedut Pirttijärvi Ulla, Skullerud Harald & Torget Olav: Aššu 18 € Nyt jäsenetutarjouksena 14,40 € Kella Hannu & Alakotila Timo: Mingled Years 18 € Nyt jäsenetutarjouksena 14,40 € Euran balladi: Kustaan laulu 15 € Nyt jäsenetutarjouksena 12 € Saat tuotteet jäsenetuhintaan nettiputiikista (www.kansanmusiikkiliitto.fi/putiikki) käyttäen alennuskuponkia ”jäsenetu0320”. Etu on voimassa seuraavan lehden ilmestymiseen saakka. Voit tehdä tilaukset myös Kansanmusiikkiliiton toimistoon puh. (09) 873 1320, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi. Haluan liittyä jäseneksi (jäsenyhdistyksen nimi) Jäsenmaksu on yhdistyksestä riippuen 25–38 €. En tarvitse jäsenetuja, vaan tilaan ainoastaan Kansanmusiikkilehden kestotilauksena hintaan 29 €. Juttuvinkkini Ilmoitan osoitteenmuutoksen. Vanha osoitteeni: Uusi osoitteeni____/____lähtien. (Täytä alle) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Paikka ja aika Allekirjoitus T I L A U S J A PA LVE LU KO RT T I Su om en K an sa nm us iik kil iit to H äm ee nt ie 3 4 D 5 3 H els in ki K irje po st im er kk i NORDLEKin masurkka sävellys kilpailu Vuoden 2021 Pohjoismainen NORDLEK-tapahtuma järjestetään 20.-25.7. Tampereella. Tapahtumaan liittyy jälleen sävellyskilpailu, nyt teemana masurkka. Sävellyskilpailuun voi osallistua yhdellä sävellyksellä, nuoteissa on oltava melodia, soinnut sekä mahdollinen tempomerkintä. Nuotissa saa olla enintään kaksi stemmaa ja se saa olla enintään kaksi sivua pitkä. Melodian on oltava yhteissoittoon sopiva. Äänitiedoston saa liittää mukaan halutessaan. Sävellys ei saa olla aiemmin esitetty julkisesti tai muuten julkaistu. Lähetä nuotit (pdf) ja mahdollinen äänitiedosto (mp3) sähköpostitse 31.12.2020 mennessä: folkmusikkutskottet.nordlek@gmail.com Otsikkoriville: Nordlekmelodi 2021 Toisen nuotin tulee olla täysin ilman tekijätietoja, merkitse toiseen kappaleeseen nimesi ja yhteystietosi. Lisätiedot: Linnea Holmberg linnea1975.lh@gmail.com +358 40 558 2075 1. palkinto: Folklandian risteilylippu 2022 2. palkinto: Tuotepaketti SLS / Finlands svenska folkmusikinstitut 3. palkinto: Suomen Kansanmusiikkiliiton tuotepaketti Palkinnoille päässeet saavat lisäksi NORDLEKiin 2021 ilmaisen osallistumisen ja koulumajoituksen. Nordlek pidättää oikeuden käyttää kolmea parasta melodiaa Nordlekissa ja julkaista ne verkkosivuillaan. Tarkemmat tiedot sävellyskilpailusta: nordlek.org Sheri Toivomäki uudeksi tuottajaksi Suomen Kansanmusiikkiliitossa aloittaa osa-aikaisena tuottajana Sheri Toivomäki Sheri on hiljattain valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan musiikkitiede. Työkokemusta hänelle on karttunut vastaavissa tehtävissä Suomen Jazzliitossa, jossa hän on toiminut muun muassa Jazz-Espa -festivaalin tuottajana. Olet saattanut tavatakin hänet kahden viime vuoden Etno-Espalla, missä hän on toiminut lavamanagerina. Sherin tehtäviin Kansanmusiikkiliitossa kuuluvat Samuelin Poloneesi, kansanmusiikkikiertueet sekä Kulttuurikurkkaus.
44 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2020 Sam Lee (UK) · Venla Ilona Blom · Merve & Chrysa (GR/KV/FIN) Seaside Sounds from Finland: Kalaniemi, Maans, Salonen & Saarela Ilkka Arola Sound Tagine · Emmi Kuittinen & Ikuisen ikävän orkesteri Tjango! · Lasten Etnosoi! · Koko ohjelma: etnosoi.fi 31.10.–8.11.2020 HELSINKI · ESPOO · TAMPERE