• MUUSIKKO kiertuemanagerin saappaissa AIJA PUURTINEN ja vuoden kantelelevy
• www lovikka www.lovikka.com k com Soittopöytä taittuvilla jaloilla Tähtää musiikin ammattiin - opiskele Kokkolassa! Satsaa tamiseen Soit KlaSSinen muSiiKKi Viritysmittareita KanSanmuSiiKKi PoP/jazzmuSiiKKi Yhteishakuaika 24.2. - 14.3.2014. Musiikkialan perustutkinto, Musiikin koulutusohjelma/Muusikko 120 ov (pk/yo). www.KpKONSA.fI Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO KOKKOLA Pitkänsillankatu 16, Kokkola, puh. (06) 8241 300, info@kpkonsa.fi Kaikkea kanteleelle IMU-Inkoon musiikki 15 vuotta! 09-295 2079 0400-467 974 imu@imu.? www.imu.?
• tämän K NTELEen kielillä Kannessa: Pauliina Syrjälä 6 9 12 17 22 Vietkö Kaustisen kanteleet intiaan, Aija Puurtinen Konserttikanteleiden perinteenjatkajat Leskelän kanteleverstaalla Oletko käynyt täällä aikaisemmin? kysyi Emu, kun Pokelan Martti levykauppaan astui Aulis Mestarin muotokuva Muusikko kiertuemanagerin saappaissa Kardemimmien kiertue USA:ssa PÄÄTOIMITTAJA Jimmy Träskelin, 050 3286870 JULK AISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki 050 564 5966, leeni.wegelius@kantele.net www.kantele.net TOIMITUSNEUVOSTO Marko Aho, Jane Ilmola, Eija Kankaanranta, Outi Sané, Harri Suilamo, Leeni Wegelius TOIMITUS JA TAITTO Jimmy Träskelin, lehti@kantele.net PAINOPAIKK A Oriveden kirjapaino, Orivesi 27 32 35 38 40 Liiton sivut Terveisiä Kanteleliitosta Kanteleita Udmurtiaan Minna Raskinen kantelelähettinä Toiveammattina kanteleakustikko Käsittele varoen: sisältää tiedettä! Diskanttikielet Lovikan huolto-opas, osa 1 Yhteisöllistä nuotinkirjoitusta Esittelyssä MuseScore -ilmaisohjelma ILMEST YMISTIEDOT 36. vuosikerta, 1 / 2014 3-4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 €/vsk Irtonumero 8 € / 12 € (lehti+cd) SEUR A AVA NUMERO Ilmestyy 23.5., aineisto viim. 25.4. ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDE- JA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN k ntele 3
• PÄÄKIRJOITUS Vuoden mittainen melkutus A rkaaisen, kuulonvaraisen kantelemusiikin perustavanlaatuisiin ominaisuuksiin kuuluvat toisto ja muuntelu. Vanhimpien tunnettujen kantelesävelmiemme resepti perustuu usein melko lyhyeen teemaan, joka toistuu lukemattomia kertoja esityksen aikana. Taidokkaan soittajan käsissä soitto ei kuitenkaan kuulosta jankuttavalta toistamiselta, sillä teema muuntuu jatkuvasti: soittaja höystää sitä korukuvioilla, vaihtaa ääntä tai rytmejä sieltä täältä tai kehittelee kokonaan uusia aihelmia. Melkutuksensa tai maanituksensa virtaan tempautuva kanneltaja voi näin tulla päätyneeksi esityksen aikana kauaskin siitä, mistä aloitti. Alkuperäinen teema saattaa kadota jopa kokonaan, ja sen voi korvata esityksen päätteeksi soinut pätkä, joka joutuu uuden muutoksen kouriin seuraavassa esityksessä - tai vaikkapa seuraavan esittäjän käsissä. Siinä on tuon hienovaraisen musiikkiperinteen taika parhaimmillaan: sama kuvio tuntuu toistuvan päättymättömänä, mutta jatkuvan muutoksen vallassa. Uuden kantelevuoden alkumetreillä tuntuu varsin helpolta rinnastaa suurempiakin kuvioita maanitusten toistuviin teemoihin. Jo yhden vuoden perusteella voi nähdä selkeitä elementtejä, jotka muodostavat Kantele-lehden vuoden sävelkudelman. Tammikuussa Kanteleliitto pystyttää messutiskinsä Folklandia-risteilyllä, jolla myös julkistetaan tunnustusten vastaanottajia. Liiton uusi hallitus muodostetaan, ja taakse jääneen vuoden ansiokkaimpia edustajia juhlistetaan. Samalla ryhdytään jo kääntämään katsetta kohti edessä häämöttävää kesää ja sen kanteleleiritarjontaa. Hyvää teemaa on helppo jäädä soittamaan muuttamatta ainuttakaan säveltä. Olennainen osa maanituksen taikaa jäisi silloin kuitenkin puuttumaan, ja jossain vaiheessa soitto alkaisi kyllästyttää sekä kuulijaa että soittajaa. Kaikkea ei ole myöskään hyvä muuttaa kertaheitolla, koska tietty tuttuuden tunne on sävelmässä vastustamatonta. Taika perustuu juuri oikeassa suhteessa annosteltuun toistoon ja muunteluun. Tämä ajatus mielessäni päästän käsistäni toisen päätoimittajavuoteni ensimmäisen lehden. Sen juhlavimpia korusäveliä edustavat muun muassa hieno uusi hallitus ja upeat kantelemaailman tunnustukset. Älkääkä huoliko: sarjakuvat mahtuvat taas seuraavaan numeroon! 4 k ntele
• UMA K on vuoden yhtye anteleliitto on valinnut Vuoden kanteleyhtyeeksi Uman. Valinnassa painottuivat tänä vuonna yhtyeen vahva ammattilaisuus ja ajankohtaisuus sekä hieno debyyttilevy, joka on saanut hyvän vastaanoton mediassa ja yleisön keskuudessa. Uman musiikissa kantele tuodaan esiin uudella ja tuoreella tavalla osana pop-yhtyettä. Kantele sulautuu saumattomasti muihin elementteihin osaksi erittäin vakuuttavaa kokonaisuutta. Uma on pop-yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät naislaulajan ja sähkökanteleen persoonallinen sointi, triphopin ainekset sekä rajoja ylittävä tyyli. Uma oli alun perin kahden naisen muodostama duo, jonka molemmat osapuolet rakastivat elektronista musiikkia ja kauniita melodioita. Savolaisuuden ja pohjoiskarjalaisuuden tuomaa jahkailua ja ronskia puhetta saatiin tasoittamaan miehet Raumalta ja Rovaniemeltä bassoineen ja rumpuineen. Essi Marilan (laulu) ja Jenny Vartiaisen (sähkökantele) lisäksi yhtyeessa soittavat nykyisin Esko Grundström (basso) sekä Tuomas Timonen (rummut). Yhteen jäsenet ovat ennestään tunnettuja muun muassa Herd-yhtyeestä, Lauluyhtye Viidestä sekä Kansallisteatterin ja Svenska Teaternin lavoilta. He ovat tehneet tahoillaan yhteistyötä esimerkiksi Suvi Isotalon, Olava Uusivirran, Saara Aallon, Jukka Tolosen, Scandinavian Music Groupin ja PMMP:n kanssa. Yhtyeen debyyttilevy Uma julkaistiin 16.10.2013 Helsingin Semifinal-ravintolassa. Levyn tuottaja Esko Grundström on palkittu Emmalla vuoden 2011 parhaasta lastenalbumista (Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!). Viime vuosina Uma on tehnyt keikkoja muun muassa Meidän Festivaalilla, Etno-Espassa, Pori Folkissa, Art goes Kapakassa ja Musiikkitalossa. Essi Marila ja Jenny Vartiainen ovat säveltäneet levyn kappaleet omiin teksteihinsä ja Ilpo Tiihosen runoihin. Debyyttialbumin teemoja ovat etsiminen, tuhlaaminen ja ihmettely. Uma paljastaa hetkiä, joissa halutaan viipyä, ja hetkiä, joista halutaan irti. ••••• k ntele 5
• V uoden kantelelevyn valinnan teki tänä vuonna Kanteleliiton pyynnöstä muusikko ja musiikin tohtori Aija Puurtinen. Aija sai kuunneltavakseen viisi levyä, joissa kantele oli edustettuna niin perinnesoittimena kuin modernimpana yhtyeinstrumenttinakin. Vietkö Kaustisen HAASTATTELU JIMMY TRÄSKELIN KUVA SOILA PUURTINEN ”Instrumenttina kantele on minulle entuudestaan tuttu, koska olen saanut työskennellä kanteleensoittajien kanssa. Siinä mielessä vuoden kantelelevyn valinta ei tuntunut niin pelottavalta tehtävältä. Nyt oli kuitenkin sellainen tilanne, etten yhtään tiennyt, mitä levyjä saisin kuunneltavakseni. Joinakin vuosina olen hyvinkin tietoinen siitä, minkälaisia levyjä on julkaistu, koska Musiikin edistämissäätiön apurahahakemusten myötä niitä tulee seurattua. Viime vuoden levyistä kaikki olivat minulle kuitenkin uusia. Se teki haasteesta lopulta aika jännittävän.” Minkälainen kantelemaailma tarjoutui kuultavaksesi? ”Nämä viisi levyä pitivät sisällään kaksi ääripäätä: kaksi levyistä oli todellista traditiomusiikkia, ja kaksi puolestaan selvästi modernimpaa materiaalia. Yksi levyistä puolestaan edusti hieman kumpaakin. Kaikkia yhdisti kuitenkin se, että tekijöinä olivat vahvat kanteleensoittajat. 6 k ntele
• Otanta osoitti, että kantele on valtavan monipuolinen soitin, minkä olen ennenkin saanut todeta ollessani esimerkiksi Sibelius-Akatemian klassisen puolen A-tasosuorituksissa lautakunnan jäsenenä. Kanteleen kehittämistyötä on viety todella pitkälle esimerkiksi sähkökanteleen saralla, ja säveltäjät ja soittajat kehittävät jatkuvasti uusia tekniikoita sekä esimerkiksi efektien käyttöä.” jotain uutta. Nuoria soittajia kannustan aina kokeilemaan siipiään ja rikkomaan rajoja soittimensa kanssa, ja tässä levyvalikoimassa on useampikin levy, jonka briljantit yhtyeet ja kanteleensoittajat tekevät juuri sitä. Silti valintani osui valikoiman kenties puhtaimmin perinteiseen edustajaan. Halusin soittimen kuuluvan levyllä vahvasti, ja Kaustisen kanteleiden Tapanin marssi -levyllä se kanteleet intiaan, Aija Puurtinen? Onko sydäntäsi lähempänä sähköinen vai akustinen kantele? ”Akustisena soittimena kantele on erittäin vaativa esimerkiksi vähänkään isomman orkesterin osana. Muiden soittimien ei tarvitse olla kovinkaan voimakkaita, kun kantele jo helposti jää jalkoihin. Siksi sen sähköisellä käytöllä on paikkansa. Sähkö kuitenkin mielestäni aina kadottaa hieman kanteleen briljanttia äänikvaliteettia, ja sähkökantele onkin aivan eri instrumentti kuin akustinen kantele. Olen monesti vienyt ulkomailla käydessäni mukanani jotakin suomalaiseen kansanmusiikkiin viittaavaa materiaalia, ja hyvin usein se on jotain sellaista, jossa kantele on mukana. Silloin valitsen akustista kantelemusiikkia. Minulla on esimerkiksi Intiassa ja Yhdysvalloissa paljon tuttuja, ja heille esittelen mieluiten sen puolen kanteleesta ­­– ainakin ensin.” Mikä levy tänä vuonna löytyy matkalaukustasi? ”Vuoden kantelelevyn valinta yllätti lopulta minut itsenikin. Mielestäni on tärkeää, että traditio osataan, mutta silti haluan aina, että luodaan toteutuu. Lisäksi levyn kertomus on äärimmäisen mielenkiintoinen: sitä on tehty pitkään, ensin 1990-luvulla ja sitten vuonna 2012. Kuitenkin eri aikakausien äänitykset ovat hienosti tasapainossa. Heimo ja Tapani Peltoniemen yhdessä Pauliina Syrjälän, Antti Kettusen ja Hannu Sahan kanssa muodostama ryhmä on mielenkiintoinen, ja levy on täynnä vankkoja, hienostuneita ja virtuoosimaisia kappaleita sekä arvokasta perinnettä. Hienoa tässä levyssä on myös se, että turhaan kappaleiden venyttämiseen ei ole syyllistytty. Kappale saa kestää minuutin ja 15 sekuntia. Nykypäivänä on hyvä muistaa, että kappale voi olla myös lyhyt; mitä enemmän asiaa jankuttaa, sitä helpommin se menettää tehonsa. Vielä valintaa edeltävänä iltana jahkasin kahden levyn välillä. Mukana kisassa olleet mahtavat uudet ryhmät tuntuivat kuitenkin hakevan vielä täysin omaa maastoaan. Koin niiden kohdalla hieman vaikeaksi saada kiinni siitä, mistä on kyse ja missä liikutaan. On tärkeää löytää oma genrensä. Siksi valinta oli lopulta tämä: Tapanin marssilla mennään!” ••••• k ntele 7
• Vuoden kantelelevY V uoden 2013 kantelelevyksi on valittu Kansanmusiikki-instituutin kesällä julkaisema Kaustisen kanteleet: Tapanin marssi. Valinnan teki Kanteleliiton pyynnöstä musiikin tohtori Aija Puurtinen. Kaustisen kanteleet -yhtye sai alkunsa 1980- ja 90-lukujen vaihteessa, kun tuolloin Kansanmusiikki-instituutissa työskennellyt Hannu Saha keräsi ja tutki Perhonjokilaakson alueen kanteleperinnettä. Saha ryhtyi soittamaan yhdessä Tastulan kylästä kotoisin olevien Heimo ja Tapani Peltoniemen kanssa, jotka olivat aiemmin perustaneet tanssiorkesterina tunnetuksi tulleen Juhonpojat-yhtyeen. Juhonpoikien alkuperäinen kahden kanteleen ja mandoliinin kokoonpano toimi esikuvana uudelle 8 k ntele kypsyi viidentoista vuoden aikana yhtyeelle, johon liittyi myös Antti Kettunen. Kaustisen kanteleet ryhtyi äänittämään musiikkiaan vuonna 1997, mutta levy ei nähnyt vielä tuolloin päivänvaloa. Seuraavan viidentoista vuoden aikana Heimo Peltoniemi ehti nukkua pois, ja yhtyeen vahvistukseksi liittyi Pauliina Syrjälä. Tällä kokoonpanolla äänitettiin joulukuussa 2012 kaksitoista kappaletta, jotka yhdessä viiden vuonna 1997 äänitetyn raidan kanssa muodostavat Tapanin marssi -albumin sisällön. Valtaosa levyn kappaleista on Tapani Peltoniemen käsialaa, mutta joukossa on myös Heimo Peltoniemen sävellyksiä sekä perinteisiä soitteita Perhonjokilaaksosta. Kantele-lehti julkaisi artikkelin mestaripelimanni Tapani Peltoniemestä ja Kaustisen kanteleet -yhtyeestä numerossa 2/2013. •••••
• TEKSTI & KUVAT MARKO AHO Konserttikanteleiden perinteenjatkajat Parin vuoden hiljaiselon jälkeen on Leskelän kanteleverstaalla jälleen tekemisen meininki. Kantele-lehti vieraili loppuvuodesta Utajärvellä, jossa vieraat otti vastaan Erkki Leskelä. Verstaalla päästiin tutustumaan sekä valmiisiin tuotteisiin että kuulemaan Leskelän kanteleiden kolmen vuosikymmenen historiasta ja uusista tuulista. ”O ngelmaksi muodostui koneistoja tehneen alihankkijan menetys”, kertoo Erkki Leskelä. Nyt ongelmaan on kuitenkin vihdoin löytynyt laadukas ratkaisu. Viime vuoden aikana Leskelän 30 vuotta toimineen kanteleverstaan toiminta on siirtynyt yhä enemmän poika Timo Leskelän harteille. Hiljattain 70-vuotisjuhliaan viettänyt Erkki Leskelä ei ole kuitenkaan vielä aivan valmis jättäytymään pois toiminnasta. Hän säätää edelleenkin kanteleiden koneistot lopulliseen iskuunsa. ”Harrastuksenahan tämä aikoinaan alkoi”, sanoo Leskelä, joka sai rakennuskärpäsen pureman kansanlaisopiston kurssilla. Ensimmäinen kantele oli kalajokisen Kilpisen malli, seuraavat jo omia kokeiluja. Kun kanteleita alkoi valmistua myös myyntiin, päätti Leskelä vuonna 1983 siirtyä kokopäivätoimiseksi soitinrakentajaksi aikaisemmasta autonasentajan ammatistaan. Kuten muillakin konserttikanteleiden rakentajilla, oman mallin kehitystyö on paljolti kiteytynyt juuri koneistomekaniikan paranteluun. Leskelällä lähtökohtana on ollut Paul Salmisen alkuperäinen mekanismi, josta luotiin uudenlaisen laakeroinnin avulla päivitetty versio vuosituhannen vaihteessa yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. ”Meillä ei olisi ollut silloin taloudellisia mahdollisuuksia uuden koneiston vaatimaan tuotekehittelyyn, mutta Oulun yliopiston kanssa avautuneen yhteistyömahdollisuuden avulla pääsimme tavoitteeseemme, eli uudenlaisen laakeroinnin toteuttamiseen.” Uuden koneiston laakerointi oli täysin vaihtokelpoinen Salmisen alkuperäisten mekanismien kanssa – ja ratkaisevasti tarkempi. ”Kaikilla valmistajilla on oikeastaan ollut koneiston kehittelyissään tavoite päästä eroon Salmisen reikäpukkilaakerin kitkasta akselin kehällä, ja meidän ratkaisumme oli korvata se akselin keskelle sijoittuvalla pallonivelellä”, toteaa Leskelä. k ntele 9
• Kehitystyön tulos: Salmisen koneiston päivitetty versio. Idea oli Leskelälle tuttu jo autonasentajan ajoiltaan autojen ohjaustukirakenteet aikoinaan mullistaneesta pallonivelestä. Leskelän kanteleet tunnetaan niinä nykykanteleina, joiden sukulaisuussuhde Paul Salmisen malliin 3B on kaikkein ilmeisin. Tämä ei ole sattumaa, vaan kanteleet ovat konkreettisestikin suoraa jatkumoa Salmisen koneistokanteleesta kanteleenrakentaja Sulo Huotarin kautta, joka hankki Salmisen jäämistöä tämän leskeltä. ”Olemme tavallaan kolmas sukupolvi”, Leskelä sanoo. ”Hankin aikoinaan Huotarilta ensimmäiset piirustukset ja konsulttiapua.” Sukupolvi sukupolvelta malli on kuitenkin hieman kasvanut sekä syvyyssuunnassa että leveydeltään, kun sekä Huotari että Leskelä ovat ulottaneet kielitystä alaspäin. Huotari lisäsi Salmisen kontra H:hon kontra A:n, Leskelä vielä kontra G:n. Lukuunottamatta pieniä sammutuslaudan ja tukirimoituksen muutoksia malli on kuitenkin oleellisesti sama. 10 k ntele Yksi ero Salmisen kanteleisiin on kuitenkin silmin nähtävissä ja aivan ilmeinen: nämä kanteleet ovat uusia, ja huoliteltu viimeistely on tämän päivän standardien mukaista. Salminen käytti kanteleidensa puurunkojen valmistuksessa alihankkijoita, ja lopputulokset vaihtelivat – tämänhän Salminen itsekin otti huomioon hinnoitellessaan kanteleensa yksilökohtaisesti. Lisäksi vuosikymmenet ovat tehneet monien yksilöiden kohdalla tehtävänsä, varsinkin kuin Salmisen konserttikanteleiden alkupään rungot olivat turhankin hentorakenteisia. Leskelän konserttikantele onkin vaihtoehto niille, jotka tavoittelevat alkuperäistä Salmisen tuntumaa. ”Toiset valmistajat ovat tavoitelleet suurta äänenvoimakkuutta, ja hyvä niin. Meidän tavoitteemme taas on ollut säilyttää konserttikanteleen alkuperäinen kotikantelemaisuus”, toteaa Erkki Leskelä ja selittää, että kun kielitystä ei ole vedetty äärimmäisen kireälle, myös huoltotarve on verrannollisesti vähäisempi.
• Erkki Leskelä verstaallaan. Työn alla on juuri kantele, jonka asiakas on tilannut mustaksi pianolakattuna. Mallistossa on myös ns. perinteinen kotikantele. Käsityöhön tukeutuvilla soitinrakentajilla pienten sarjojen antama etu on, että jokaisen yksilön valmistuksessa on mahdollista ottaa huomioon asiakkaan erityistoiveet. Kotikanteleessa on otettu vaikutteita aikaisemmilta rakentajilta, mutta lopputulos on oma. ”Ulkoapäin näyttää hivenen Heikkilän kotikanteleelta, mutta sisältä se on aivan erilainen. Nämä eivät saa alkaa taipuilla kannestaan ajan mittaan, kuten monille takavuosien rakentajien kanteleille on tapahtunut”, sanoo Leskelä ja näyttää kannesta tyypillisen ongelmakohdan. Alkuaikojen pyöreäperäinen malli, joita ehdittiin tehdä kymmenen vuoden ajan, jäi lopulta pois muotoilukehityksen myötä. ”Tämän mallin säilyneet edustajat soivat kuitenkin ikäännyttyään komeasti”, Leskelä mainitsee. Erkki Leskelä kertoo joskus kokeneensa olevansa jo maantieteellisestikin kanteleenval- mistajana syrjässä tapahtumien keskipisteestä, vaikka hänen kanteleillensa onkin syntynyt oma vakiintunut kannattajakuntansa. Viime vuosina, kun kanteleen historiaa on nostettu erilaisten julkaisujen kautta valokeilaan, olisi Leskelä suonut valaistavan myös Pohjois-Pohjanmaan kanteleenrakentajaa, sillä takana on jo mittava urakka kanteleiden parissa. Kuten Koistisen ja Laasasen kanteleenrakennusperheissä, myös Leskelällä ammattimainen rakennus on periytynyt isältä pojalle. Isä Erkki tunnustaa, että Timon puutyöosaaminen on omaa luokkaansa, mutta toteaa samalla, että hänen oma vuosikymmenten kokemuksensa koneistojen mysteereistä on vielä hyödyksi. Myös kanteleliiton piiristä esitettiin menneinä vuosina teknisiä vaatimuksia, jotka eivät olleet realistisia: ”Esimerkiksi rungon myötäämästä ei päästä eroon, vaikka kantele tehtäisiin umpipuusta. Kompromissien hallitseminen vaatii kokemusta”. ••••• k ntele 11
• 12 k ntele
• Oletko käynyt täällä aikaisemmin? kysyi Emu, kun Pokelan Martti levykauppaan astui TEKSTI JA KUVAT JIMMY TRÄSKELIN M aailma on pieni paikka: tapasin Ilkka ”Emu” Lehtisen ensimmäisiä kertoja jo joitain vuosia ennen kuin aloin kiinnostua maailmanmusiikista, jonka suomalaisena airueena sittemmin opin tämän luotsaaman Digelius-levykaupan tuntemaan. Tuolloin meitä yhdistävä tekijä oli lintuharrastus, ja sen tuoksinassa tallasimme toisinaan samoja retkimaita eritoten Hankoniemellä. Nyt Emu valittelee nivelrikkoa, joka iski viime kesänä siihen parempaan polveen ja teki liikkumisesta luonnossa huomattavasti vaikeampaa. Lukemattomat seisomatunnit levykaupan tiskin takana vaativat veronsa, vaikka niitä onkin tasapainotettu lukemattomilla tunneilla liikunnallisempien harrastusten parissa. Ansioistaan lintumaailman parissa Emulle myönnettiin vastikään Birdlife Suomen pronssinen kunniamerkki. ”Lentopalloa olen pystynyt taas viime aikoina pelaamaan”, Lehtinen sanoo, ”ja linturetkille aion lähteä taas kevään tullen.” k ntele 13
• ” Olen saanut tehdä työkseni harrastustani Helsingin Viiskulmassa sijaitseva Digelius lukeutuu epäilemättä maamme tunnetuimpiin levykauppoihin. Liike perustettiin jo vuonna 1971 ensin pienempään liiketilaan samassa rakennuksessa, jossa se nykyäänkin toimii. Unelma omasta levykaupasta oli syntynyt puhtaasti rakkaudesta musiikkiin, ja sitä lähti toteuttamaan neljä henkilöä, joista yksi oli Emu Lehtinen. ”Minua pidetään yleisesti tämän kaupan olemuksena”, Emu naurahtaa. ”Se johtuu siitä, että minä olen aina tehnyt täällä työt.” Digeliuksen omistussuhteet ovat sen pitkän historian aikana muuttuneet suuntaan ja toiseen, mutta yksi on pysynyt: tiskin takana on seissyt Lehtinen. ”Minulle on ollut suuri ilo, että olen saanut tehdä tätä hommaa; olen saanut tehdä työkseni harrastustani”, Emu toteaa. Digeliuksen alkutaipaleella kaupan musiikkiprofiili keskittyi enemmän esimerkiksi rockiin ja pop-musiikkiin sekä progeen, jazziin ja bluesiin. 80-luvun loppupuolella tehtiin kuitenkin hyvin radikaaleja muutoksia, kun texasilainen levykauppias ja manageri Phillip Page muutti Suomeen ja ryhtyi työskentelemään Digeliuksessa. ”Päätettiin, että rock- ja pop-musiikki sysättiin kollegoiden hoidettavaksi, koska Helsingissä oli useita hyviä levykauppoja, jotka hoitivat sitä puolta hyvin. Oma kiinnostukseni keskittyi joka tapauksessa enemmän jazziin, eksoottiseen kansanmusiikkiin ja moderniin klassiseen musiikkiin.” Tuolloin luotiin Digeliuksen iso kansan- ja maailmanmusiikin osasto, joka yhä tänä päivänä tunnetaan yhtenä maamme kattavimmista. Oli 14 k ntele meneillään levykauppojen kulta-aika, ja levyjä myytiin CD-formaatissa enemmän kuin koskaan. Silloinen menestys mahdollisti esimerkiksi Digeliuksen toimitilan lunastamisen omaan omistukseen, mikä on epäilemättä yksi syy siihen, että kauppa pystyy edelleen jatkamaan toimintaansa. ”Sehän on selvää, että nykyisillä levymyynneillä ei tässä voitaisi olla, jos tilasta pitäisi maksaa vuokraa”, Emu sanoo. ”Siksi onkin valtavan hienoa, että meillä on edelleen mahdollisuus toimia näin hienossa tilassa, jossa voimme tarjota musiikille sen ansaitseman näkyvyyden.” Viime aikoina käytettyjen levyjen osuus kaupassa on tullut suuremmaksi kuin koskaan. Nytkin Digeliuksen sohvien edessä lojuu muutama suuri pahvilaatikko pullollaan myyntiin tarjottuja lp-levyjä. Emu sanoo käyneensä levyt jo eilen läpi ja todenneensa, että röykkiöstä löytyy korkeintaan pari pitämisen arvoista albumia. ”Maailmaan on ehtinyt tulla niin paljon levyjä, että ne lähtevät väkisinkin kiertämään. Eniten kiinnostavat kuitenkin harvinaisemmat levyt, joita jotkut metsästävät toden teolla.” Harvinaisia levyjä löytyy myös kantelemusiikin saralta. Esimerkiksi Pokeloiden vanhat levytykset ovat etsittyjä aarteita. ”Kerran Martti Pokela astui itse tähän kauppaan”, Emu muistaa. ”Hän oli hahmona niin tuttu, että kysyin, oliko hän käynyt täällä aikaisemminkin.” ”Ei, tämä on ensimmäinen kerta”, oli Martti vastannut, ja se oli jäänyt myös hänen viimeisekseen: vierailusta ei ollut kulunut paljoakaan aikaa, kun Pokelan kerrottiin nukkuneen pois.
• Lp-hyllystä löytyy myös kanteleklassikoita. Nyt tarkastelussa on Eino Tulikarin levy vuodelta 1975. Kantelemusiikille Digeliuksen hyllystöstä löytyy oma lokeronsa. Myynnissä on niin vanhoja lp-klassikoita kuin uusia levyjäkin. ”Sen olen huomannut, että kun joku tulee kysymään kantelemusiikkia, on kysyjä yleensä ulkomaalainen. Kantele kiinnostaa, ja sen äänestä pidetään”, Emu kertoo. ”Yleensä haetaan silloin perinteistä suomalaista kanteleensoittoa – esimerkiksi juuri Pokelaa ja Ulla Katajavuorta, joiden levyt ovat nykyään harmillisen vaikeasti saatavilla. Kysyntää on, mutta alkuperäiset julkaisijat eivät tee uusia painoksia. Onneksi on tullut uusia äänitteitä, joissa pyritään vähän samaan.” Yksi uudempi levy, joka on kantele-eksotiikkaa kaipaaville yleensä kelvannut, on Lehtisen mukaan Sound of Koli, joka yhdistää kantelemusiikin ja Kolin jylhät perinnemaisemat. Modernimmat kantelelevyt eivät aina puhuttele tätä asiakasryhmää, mutta poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Eva Alkulan ja Tomoya Nakain levyt, jotka lukeutuvat myös Emun omiin suosikkeihin, ovat herättäneet viime aikoina kiinnostusta. Kyseinen duo on käynyt myös konsertoimassa Digeliuksessa. ”Pidämme täällä levykaupassa aina välillä konsertteja. Eva ja Tomoya ovat olleet pariinkin kertaan meillä soittamassa, ja ne ovat olleet todella hienoja konsertteja. Koton ja kanteleen äänten yhdistelmä täyttää tämän tilan upeasti.” Tämän päivän musiikintekijöille Emulla on selvä viesti. Phillip Pagen omistauduttua muille velvollisuuksille Digeliuksen levyvalikoima on ollut pitkälti kokonaan Lehtisen harteilla. Se kattaa kuitenkin useamman genren levyjä, ja Emu harmittelee, etteivät rahkeet ole riittäneet yhtä kattavan valikoiman ylläpitämiseen. Tärkeänä hän pitäisi kuitenkin sitä, että kaikki suomalaiset alan uudet levyt löytyisivät kaupasta. ”Valitettavasti se ei aina toteudu kovin hyvin, koska läheskään kaikki julkaisijat eivät oma-aloitteisesti pidä huolta siitä, että levyjä toimitetaan tällaisiin kauppoihin”, Emu toteaa ja peräänkuuluttaa: ”Kaikki levyt otetaan mielellään tänne myyntiin. Ne joko ostetaan suoraan tai laitetaan myyntitiliin. Pääasia minulle on se, että valikoima olisi mahdollisimman täydellinen.” ••••• k ntele 15
• 16 k ntele
• Aulis MESTARIN MUOTOKUVA M estaripelimanni Aulis Kivinen asuu vaimonsa Eilan kanssa Etelä-Pohjanmaalla, Alahärmän Voltissa, jossa kävin vierailulla talvisena tammikuun päivänä. Keittiön pöydän lasin alla valtava määrä lehtileikkeitä ja valokuvia kertoi tarinoita lapsista, lapsenlapsista ja muista tärkeistä ihmisistä. Kahvittelun lomassa sain kuulla mestarin oman tarinan. TEKSTI MAIJA POKELA Aulis Kivinen syntyi Vimpelin Pokelan kylään 9.12.1939. Lappajärven läheisyydessä sijaitsevassa harmaassa hirsitalossa oli paljon lapsia: Aimo, Matti, Paavo, Aino, Pentti, Antti ja Aulis, myöhemmin syntyi vielä Helinä. Vanhemmat olivat Milja-äiti sekä kuuluisa isä, mestaripelimanni ja maanviljelijä Eeli Kivinen. Lapset kuulivat kotona paljon laulua ja kanteleensoittoa, olihan isä Vimpelin Väinämöinen. Isän kantele oli 28-kielinen, ja hän soitti sitä pitkältä sivulta. Tämä on huomionarvoinen seikka, sillä siihen aikaan suurin osa Pohjanmaalla vaikuttavista kanteleensoittajista soitti lyhyeltä sivulta. Eelin tarinan mukaan vedenhaltija Ahti opetti hänet soittamaan toiselta puolelta kuin muut. Eelin omaleimainen musiikki yhdistää kanteleensoittoa, laulua ja tarinankerrontaa, ja tämä tyyli siirtyi myös Aulikselle, toki oman persoonan ehdoilla. Vasemmalla: Aulis Kivinen kuvattuna kotonaan kesällä 2012 Jimmy Träskelinin Uusin äänin suloisin -muotokuvasarjaan. k ntele 17
• ” Eräänä aamuna ovi raottui, ja Aulis näki syrjäsilmällä ovenrakoon ilmestyneen kaksipiippuisen haulikon. 5-vuotiaana Aulis kysyi kanteletta soittavalta isoveljeltään Pentiltä, kuinka tämää soittaa kauniit sointunsa. Pentti opetti hänelle kolme perussointua, ja siitä se lähti. Kotona ei ollut siihen aikaan muita soittimia kuin isän viulu ja kantele, ja niitä piti kokeilla varoen. Vaikka Aulis tunnetaankin kanteleensoittajana ja laulajana, hän on monien eri soittimien taitaja. Soitinrepertuaariin kuuluvat ainakin harmooni, haitari, kontrabasso, klarinetti ja kitara. Auliksen mukaan instrumenttien oppimisen olisi pitänyt olla hänelle vaikeampaa, koska silloin olisi joutunut pakosta olemaan saman soittimen ääressä pidempään. Eräs koulumuisto 1940-luvun lopulta liittyy harmooninsoittoon. Koulun harmoonit kiinnostivat Aulista kovasti, joten hänelle tuli tavaksi mennä aamulla ennen tuntien alkua koululle soittelemaan sen ajan iskelmiä. Seinän takana asuva opettaja oli kieltänyt moneen kertaan aamuiset soittotuokiot, mutta veri veti kuitenkin aina rikkomaan näitä kieltoja. Luokasta oli ovi opettajan asuntoon. Eräänä aamuna ovi raottui, ja Aulis näki syrjäsilmällä ovenrakoon ilmestyneen kaksipiippuisen haulikon. Opettaja astui luokkaan ja ilmoitti, että ”nyt tuo romuutus loppuu varmasti”, ja Aulis pinkaisi nopeammin kuin koskaan luokasta ulos. Saman päivän käsityötunnilla opettaja kuitenkin ehdotti, että Aulis voisi käsityötuntien aikana harjoitella harmooninsoittoa. Koulunkäynti, lukeminen ja laskeminen oli Aulikselle helppoa. Kaksi tietoiskua on jäänyt hänelle mieleen kouluajoilta: omenapuu juo 200 litraa vettä päivässä, ja jos nainen kävelee joka päivä korkokengillä, hänen jalkojensa rakenne muuttuu. 18 k ntele Auliksella on monenlaista yhtyetoimintaa takanaan. 12-vuotiaana hän soitti kontrabassoa tanssiorkesterissa, jossa Veikko Kataja soitti kitaraa, Tauno Kotkaniemi haitaria ja Pentti-veli lauloi ja soitti viulua. Myöhemmin varusmiehenä Kuopiossa hän teki jonkun verran keikkaa kanteleen ja haitarin kanssa eri järjestöjen tilaisuuksissa. Hänen kanteleensa oli Paul Salmisen kantele vuodelta 1926. Laulu tuli mukaan vasta myöhemmin, sillä vielä silloin Aulis ajatteli, ettei hänellä ole lauluääntä. Kerran Aulis luuli olevansa vaikeuksissa, kun aliupseerikoulun vääpeli huusi hänen nimensä: ”Oppilas Kivinen! Prikaatin komentajan käskystä olette kello 17 koulumme pihassa valmiina lomapuku päällä, kanteleen kanssa.” Tuohon aikaan Aulis solmi ensimmäisen avioliittonsa, ja perheeseen syntyi kaksi lasta. Myöhemmin Kauhavalle siirtyneenä käteen tarttui klarinetti, ja Aulis kulki sikäläisen puhallinorkesterin kanssa. Armeijan jälkeen Aulis kävi erilaisia koulutuksia, ja päätyi perheineen Tuusulaan, jossa hän aloitti Taistelukoulun. Tuusulasta löytyi luonnollisesti soittokavereita, ja nelihenkinen orkesteri aloitti toimintansa. Siinä Aulis soitti bassoa, haitaria ja urkuja. Nelikko teki paljon keikkaa etenkin viikonloppuisin, ja sitä varten piti hakea Taistelukoululta sivutyölupa. Aulis kuitenkin lopetti keikkailun, kun tytär kuvitteli perheen olevan niin köyhä, että isän pitää tehdä sunnuntaisin töitä. Myöhemmin Aulis ajautui Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle. Siellä hän konsertoi kanteleen kanssa harvakseltaan erilaisissa tilaisuuksissa. Hän opetti kanteleensoittoa kansalaisopistois-
• Tuoreet mestaripelimannit Voitto Isosaari, Harry Wessman ja Aulis Kivinen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 16.7.2000. Kuva: Aki Paavola / Kansanmusiikki-instituutin kuva-arkisto sa Järvenpäässä ja myöhemmin Kauhavalla ja Lapualla. Järvenpäästä on jäänyt positiivisesti mieleen etenkin kolme noin 10-vuotiasta tyttöä, jotka olivat todella innokkaita ja nopeita oppimaan. Ennen konserttia oppilaidensa puolesta jännittänyt Aulis oli luvannut tulla apuun tiukan paikan tullen, mutta tytöt olivat vain nauraen vakuuttaneet, että hyvin se menee – kuten oli mennytkin. Aulis opetti oppilaillensa perinteisiä kantelesävelmiä, nuotinlukua, kanteleen virittämistä ja soittotekniikkaa. Järvenpäästä tie vei takaisin Pohjanmaalle, josta löytyi nykyinen Eila-vaimo sekä tämän kolme poikaa. Vaikka Aulis on konsertoinut kanteleensoittajana paljon soolona, hän on soittanut myös yhdessä etenkin perheensä ja Voitto Isosaaren kanssa. Sekä Voitolle että Aulikselle myönnettiin mestaripelimannin arvo vuonna 2000. Muita soittokavereita on ollut ainakin Toivo Alaspää, Erkki Lassila ja Tapani Peltoniemi. 1970-luvulla Heikki Laitinen oli pyytänyt Aulista konsertoimaan isänsä ja veljiensä kanssa Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. He olivat suostuneet, harjoitelleet konserttia edeltävänä iltana ja soittaneet menestyksekkäästi tuhatpäiselle yleisölle Kalliopaviljongissa. Aulis kertoi Eelin määritelmän hyvästä esityksestä: ”Jos yksikin emäntä unohtaa lehmänkantturansa kotona, niin esitys on onnistunut.” Aulis osallistui kanteleensoitollaan silloin tällöin kilpailuihin. Jyväskylän kantelekilpailujen jälkeen Pekka Kostiainen oli tullut kysymään Aulikselta, että ”mistä ***sta sinä oot tullu!?” – hän oli niin vaikuttunut Auliksen taidosta yhdistää soittoa, laulua ja tarinaa. Aulis sai tuolloin erikoispalkinnon ja on menestynyt muissakin kisoissa, mieleenpainuvimpana Valtakunnan mestaruus vuoden 1961 Jyväskylän kilpailuissa. Auliksella on voimakkaita mielipiteitä kanteleensoitosta ja muutenkin nykypäivän musiikkikentästä. Hänen mielestään kantelemusiikki ei saa olla rytmitöntä hipelöintiä, sellaista että ”Haapalehdon puro värisee”. k ntele 19
• Yllä: Haapaveden kantelekilpailuissa vuonna 1995 Aulis osallistui kahteen sarjaan. Mukaan lähti kaksi Kanteleliiton myöntämää mitalia. Vasemmalla: Auliksen uudempi kantele, rakentaja Erkki Leskelä 2000. Kuvat: Maija Pokela Aulis soittaa mielellään kanteleella ikivihreitä sävelmiä, Elvistä ja muuta rytmikästä musiikkia. Häntä onkin kuvailtu kanteleella soitetun populaarimusiikin tulisieluiseksi puolestapuhujaksi. Aulis soitti viimeisen keikkansa muutama vuosi sitten Alahärmän kotiseututalolla. Sormet toimisivat edelleen, mutta hän päätti lopettaa soiton ja antaa vuoron nuoremmille. Liikkuminen on myös hankalaa, sillä lapsena todettu skolioosi ja muut selkävaivat ovat tehneet tuhojaan selkärangalle. Eräs pitkäaikainen haave jäi lopettamisen myötä toteuttamatta: Aulis olisi halunnut tehdä vielä tanssi- ja viihdemusiikkilevyn. Hän ehti käydä äänittämässä yhden kappaleen, itse sävelletyn tangon kanteleella. Onneksi hän ehti soittouransa aikana kuitenkin äänittää musiikkiaan. Kuuluisin taltiointi on Auliksen soololevy Isäni poika, jonka Kansanmusiikki-instituutti julkaisi vuonna 2003. Hän on tuottanut itse hengellisen Sunnuntaiaamuna –levyn ja on mukana myös ranskalais-suomalai- 20 k ntele sen yhtyeen levyllä sekä muilla kansanmusiikkilevyillä. Hänen kanteleensoittoaan voi kuulla myös Vimpelin Väinämöinen –levyllä, johon on koostettu musiikkia Eelin konserteista. Aulista on kuultu myös Ylen, Järviradion, Vaasan ja Lapuan radioissa, ja hän vieraili kanteleensa kanssa Ruotsissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Auliksella on hieno ja monipuolinen musiikkiura takanaan. Lapsuudenkodissa kuultu musiikki ja kiinnostus erilaisia soittimia ja musiikkityylejä kohtaan ovat rikastaneet hänen kanteleensoittoaan ja lauluaan valtavasti. Isoveljen kolmen soinnun sointuopit ovat ainoa koulutus musiikin saralla, jonka hän sai. Itseoppinut mestaripelimanni on saanut paljon tunnustuksia uransa aikana, tärkeimpinä mestaripelimannin arvo sekä Kalevala-seuran myöntämä Suomen kansan hengenperinnön tietäjä ja taitaja -kunniakirja, Alahärmän Kulttuuripalkinto sekä Kansanmusiikkiliiton myöntämä kultainen ansiomerkki. •••••
• Onko se lintu, vai onko se kantelo? TEKSTI JIMMY TRÄSKELIN P unaisen viisikielisen kanteleen kannesta katsoo tuima silmäpari, joka on tuttu jo varsin monenlaisista tuotteista. Angry Birds -mobiilipelillään menestykseen ponkaissut suomalaisyritys Rovio ei ole säästellyt ideoita erilaisista oheistuotteista, joille suositun pelin lintuhahmot antavat oman ilmeensä. Uusimpien innovaatioiden joukkoon lukeutuu Koistinen Kantele ry:n kanssa tuotettu Kantelo, joka on osa Rovion oppimateriaalisarjaa. Viime vuoden lopulla valmistunut tuote perustuu Koistisen EasyWing5-muskarikanteleeseen, joka on kehittäjän mukaan paitsi saanut uuden kuosin myös uudistunut rakenteellisesti. Kantelon kunnianhimoinen tarkoitus on modernisoida viisikielinen kantele uudeksi kansainväliseksi lasten ensisoittimeksi. Aika näyttää, kuinka kauas Angry Birdsin lintuhahmot tulevat Kantelon lennättämään. Mutta voisiko jonkinlaisia päätelmiä tehdä, jos määrittäisi nuo linnut tarkemmin ja tutustuisi niiden elintapoihin? Päätimme Digelius-levykaupan isännän, lintuharrastaja Ilkka ”Emu” Lehtisen kanssa käydä käsiksi leikkimieliseen määritystehtävään ja ennustaa Kantelon tulevaisuutta ornitologian keinoilla. Punaisen kanteleen kannessa esiintyvän linnun lajinmääritys löytyi värityksen ja tuiman ilmeen kautta. Lintuhan on ilmetty koirastaviokuurna. Taviokuurna on pohjoisen lintu, joka pysyttelee yleensä omissa oloissaan omilla pesimäseuduillaan. Se ei ehkä ole maailmalle tähtäävälle Kantelolle toivottava piirre, mutta joinakin syksyinä taviokuurna vaeltaa valtavina parvina etelämmäksi, jolloin se näkyy ja kuuluu kauas. Toivotaan siis hyviä vaellussyksyjä! ”Eikös tämä ole talitiainen”, toteaa Emu, kun näkee keltaisen linnun. Linnun siro koko ja keltainen pääväri viittaavat vahvasti jokaisen lintulaudan vakiovierailijaan. Talitiainenkin on paljolti paikkalintu, joka ei välttämättä lähde kovin pitkille muuttomatkoille, mutta sen levinneisyys povaa eittämättä hyvää: talitiainen on asuttanut käytännössä ainakin koko Euroopan, Lähi-Idän sekä Keski- ja Pohjois-Aasian. Se on myös epäilemättä yksi tunnetuimmista lintulajeistamme – siis verraton edustaja Kantelolle. : m on .co elo inen t n t Ka is tu byko s tu o Tu ntel ka . ww w Tyylikkään mustan kanteleen kasvoilla on kirkkaan keltainen nokka – siis selvä mustarastas! Myös mustarastas on levittäytynyt valtaosaan Eurooppaa ja Lähi-Itää sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan. Onpa sitä istutettu myös mm. Australiaan. Yhtä tehokkaasti se on löytänyt tiensä myös ihmisten sydämiin silmiinpistävän ulkonäkönsä, kauniin lauluäänensä ja pelottoman luonteensa avulla. Etenkin sen tunteikas, melodinen luritus vie kuulijansa mielikuvissaan usvaisiin kevätaamuihin. Mustarastas vie Kantelon epäilemättä pitkälle! Ornitologisesti tarkasteltuna Kantelolla on siis selvästi potentiaalia. Sen edustajiksi on valikoitunut vahvoja lintumaailman edustajia, jotka ovat myös juurilleen uskollisia. Jäljelle jää vain vihreä kantele, joka saa lintumiehet hämmennyksen valtaan. Määritys jää tekemättä – mutta tämä kuuluukin muiden eläinluokkien tuntijoiden alueelle. • • • • • k ntele 21
• Pitkä kiertue ulkomailla vaatii järjestäjältään paljon aikaa, pitkää pinnaa ja organisointia. Yllätyksiä tulee silti hyvin varautuneellekin, ja jokainen kiertue on erilainen omine haasteineen. Kardemimmien kiertue USA:ssa on eräs esimerkki kiertueen järjestämisestä itsenäisesti ilman manageria, ja toivomme sen olevan avuksi muillekin samaan ryhtyville. 22 k ntele
• Muusikko kiertuemanagerin saappaissa TEKSTI JA KUVAT ANNA & LEENI WEGELIUS U SA:n kiertueen järjestäminen on pitkä prosessi. Meidän kiertueemme järjestelyt lähtivät käyntiin heinäkuussa 2012, kun maailmanmusiikkifestivaali LotusFest Indianasta varmisti meidät esiintyjäkseen. Pohjatyö oli kuitenkin aloitettu jo paljon aikaisemmin, kun järjestäjät hyvin tunteva Sam Bartlett alkoi puhua meitä esiintyjiksi festivaalille vuoden 2011 alussa. Hän oli innostunut musiikistamme saatuaan levyn USA:ssa paljon kiertäneeltä Antti Järvelältä. Paljon oli siis kiinni sattumasta ja hyvin onnistuneesta verkostoitumisesta. Ensimmäisen festivaalin hyväksyttyä meidät esiintyjikseen aloitimme muiden esiintymistilaisuuksien etsimisen. Käytännön syistä sähköpostisota annettiin kokonaisuudessaan yhtyeen yhden jäsenen, Anna Wegeliuksen, käsiin. Koska näin pitkän kiertueen järjestämisessä on paljon liikkuvia osia, olimme sitä mieltä, että yhden on syytä pitää kaikki langat käsissään. Yksittäiselläkin muutoksella voi olla vaikutusta yllättävän moneen asiaan. Suurin osa kerran vuodessa järjestettävistä festivaaleista varaa esiintyjänsä noin yhdeksän kuukautta ennen tapahtumaa. Festivaalit, joihin pyrimme esiintymään, järjestetään syyskuun aikana. Siksi heinäkuun lopussa, jolloin ensimmäinen festivaali oli varmistunut, oli erittäin vaikea saada ketään kiinni, sillä vuoden 2012 festivaalit pitivät järjestäjät kiireisinä. Alkuun tuntui siltä, että sataa lähetettyä sähköpostiviestiä kohden saatiin keskimäärin yksi vastaus, joka liian usein oli ei. Vuoden 2013 alussa alkoi kuitenkin tapahtua, kun useimmat festivaalit olivat saaneet edellisen tapahtuman jälkityöt pois alta ja alkoivat suunnitella seuraavan vuoden ohjelmaa. Kiertuejärjestelyjen kannalta oli kätevää, että USA:n Keskilännen alueen suuret ja keskikokoiset maailmanmusiikkifestivaalit toimivat tiiviissä yhteistyössä. Alkuvuodesta 2013 pidetyssä kokouksessa jokainen festivaali suositteli yhteistyökumppaneilleen artisteja, jotka haluaisi tuoda omalle festivaalilleen esiintymään. Järjestely mahdollistaa useamman esiintyjän tuomisen USA:han maapallon jokaisesta kolkasta. Jos esiintyjä olisi lähdössä esiintymään vain yhdelle festivaalille, matkustus- ja muut kulut nousisivat niin korkeiksi, että festivaalin budjettiin sopivalla palkalla ei pystyttäisi kattamaan niitä. Kun LotusFest suositteli Kardemimmejä, muutkin festivaalit kiinnostuivat, ja meidät otettiin kaikille seitsemälle maailmanmusiikkifestivaalille, jotka olivat mukana yhteistyöringissä. Samaa kiinnostusta ei luultavasti olisi herätetty pelkällä sähköpostipromootiolla, vaikka sinnikkyydellä pääseekin pitkälle. Festivaalijärjestäjille tulvii sähköpostia joka suunnasta, ja massaan on helppo hukkua. k ntele 23
• kuukaudeksi lähteminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Keikkojen järjestämisessä korostui sinnikkyys, joka lieneekin itselleen keikkoja järjestävän muusikon tärkein ominaisuus. Luovuttaa ei voi, vaikka välillä sähköpostit tuntuvat menevän Kankkulan kaivoon. Sähköposti on aina helpompi jättää huomiotta kuin soitto, mutta USA:han soittaminen on kallista, eivätkä useimmat festivaalit edes julkaise puhelinnumeroita nettisivuillaan. Helmikuussa 2013 näytti kuitenkin siltä, että selvillä olivat kiertueen ensimmäinen ja viimeinen keikka. Näytti myös todennäköiseltä, että Leeni ja Maija Times Squarella. Syyskuun aikana USA:ssa pidetään maailmanmusiikkifestivaalien lisäksi kaksi amerikanskandinaavifestivaalia, jotka olivat kiinnostuneita ottamaan meidät esiintyjikseen. Alkuun hankaluutta aiheutti se, että ensimmäinen festivaali, ScanFest, pidettiin syyskuun alussa New Jerseyn osavaltiossa. Maailmanmusiikkifestivaalit taas alkoivat vasta syyskuun puolessa välissä. Lisäksi ne järjestetään tuhansien kilometrien päässä New Jerseystä. Tavoitteena oli siis täyttää kahden viikon aukko kiertueaikataulussa, jotta Tarkasti pakattu kiertueauto. Chicago World Music Festivalin vaikuttava konserttisali Chicago Cultural Centerissä. 24 k ntele tyhjiin väleihin onnistuttaisiin järjestämään riittävästi konsertteja, jotta emme jäisi tappiolle taloudellisesti. Oli siis aika ostaa lentoliput ennen kuin hinnat nousisivat korkeiksi, ja varata vuokra-auto. Kummassakin toimenpiteessä on kanteleensoittajalle omat haasteensa: isolle kanteleelle pitää varata oma istumapaikkansa koneessa, jollei halua varautua soittimensa rikkoutumiseen ruumassa. Useasta syystä tätä varausta ei voi tehdä netissä, vaan ainoastaan suoraan lentoyhtiöltä puhelimitse, joten edulliset varaussivut ovat poissuljetut. Vuokra-auton taas pitäisi olla riittävän iso neljälle hengelle, viidelle
• Matkalla New Mexicoon Globalquerque-festivaalille. Seuraavaan käännökseen 507 kilometriä, perille 9 ja puoli tuntia. erikokoiselle kanteleelle, levylaatikoille ja neljälle isolle matkalaukulle. Meille lisäpäänvaivaa tuotti se, että kaikki yhtyeemme jäsenet olivat alle 25-vuotiaita, mistä koitui päivä- ja kuskikohtainen lisämaksu autovuokraan. Kolmen nuoren kuskin autossa tämä nosti vuokraa huomattavasti, kun auto oli vuokrattu yli 30 päiväksi. Harkitsimme myös käytetyn auton ostamista USA:sta, ja sen myymistä reissun lopuksi, mutta vuokraaminen tuntui loppujen lopuksi paljon vaivattomammalta. Lisäksi tiukka keikka-aikataulu olisi kaatunut välittömästi niskaan, jos auto olisi jäänyt tien poskeen. Vuokra-autofirmalla oli vuokrauksen hintaan kuuluva tiepalvelu, joka olisi pikaisesti toimittanut meille uuden auton, jos alkuperäiseen olisi tullut jotain vikaa. USA:n lainsäädäntö on varsin tiukka muusikkojen osalta. Esiintymiseen tarvitaan USA:ssa aina viisumi, vaikka keikoista ei saisi edes palkkaa. Viisumin anominen myös maksaa – vähemmän, jos haluaa itse hoitaa hakuprosessin, ja enemmän, jos palkkaa tarkoitukseen lakimiehen. Me halusimme välttyä byrokraattiselta paperisodalta ja palkkasimme kokeneen henkilön tekemään sen puolestamme. Viisumin hakuprosessi kannattaa k ntele 25
• kuitenkin hyvin avulias ja vastasi kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiimme. Saimme jopa alennusta lakimiehen palkkiosta, kun olimme ajoissa liikkeellä. Bubble tea maistui Madisonissa (WI). Illalla helle vaihtui ukkosmyrskyksi ja keikkapaikka ulkoa sisälle. aloittaa vähintään puoli vuotta ennen matkaan lähtöä. Meidän kohdallamme kuluiksi tuli suunnilleen 2000 dollaria eli 500 dollaria henkilöä kohden, ja kaikki sujui ilman suurempia tuskia. Tiukan lainsäädäntönsä lisäksi USA on myös tarkasti säännellyn verotuksen maa. Tietyt festivaalit, mukaan lukien ne, jotka saavat jonkinlaista osavaltion rahoitusta, joutuvat pidättämään 30 prosenttia lähdeveroa esiintymispalkkiosta, jos niille ei esitetä Central Withholding Agreementia eli CWA:ta. Tuon 30 prosenttia voisi vuotta myöhemmin saada takaisin, mikäli esittäisi todisteet siitä, etteivät USA:n tulot menojen jälkeen ylittäneet 5000 dollaria vuodessa. Prosessi on kuitenkin melko hankala ilman amerikkalaista pankkitiliä. Päädyimme siis hankimaan CWA:n, sillä 30 prosentin mahdollinen ansionmenetys ei tuntunut houkuttelevalta. CWA:n saaminen vaati oman paperityönsä, ja sitä varten hankimme lakimiehen. Itsekin piti kuitenkin olla aktiivinen: yhtyeen pitää CWA:n saadakseen arvioida mahdollisimman tarkkaan kiertueen tulot ja kulut. Piti täyttää erilaisia lomakkeita ja tiedot kaikista konserteista, vaatia festivaaleilta sopimukset ja välittää ne eteenpäin. Lakimies, joka varsinaisen hakemuksen teki, oli 26 k ntele Lopulta paperityöt oli hoidettu heinäkuussa, ja kaikkien passit saapuivat postissa USA:n suurlähetystöstä viisumien kera. Elokuun lopussa astuimme koneeseen ja lensimme New Jerseyn osavaltioon. Täysin kommelluksitta ei huolellisen valmistelunkaan jälkeen selvitty: lentokentän vuokraamossa auto paljastui pieneksi purkiksi, vaikka puhelimitse varausta tehdessä oltiin erikseen painotettu, että auton pitää olla farmarikokoinen. Nyt kävi ilmi, että kyseinen firma ei kuulemma USA:ssa edes vuokraa farmarikokoisia autoja. Myös hinta oli huomattavasti suurempi kuin asiakaspalvelu oli arvioinut, vaikka kaikki seikat oli otettu huomioon. Lopulta saimme neuvoteltua itsellemme niin suuren auton, että juuri ja juuri mahduimme ahtautumaan tavaroinemme siihen. Takakontti, keskipenkki ja kaikki jalkatilat olivat tavaraa täynnä, ja pakkaaminen oli jokaisen purkukerran jälkeen millintarkkaa. Ensi kerralla tiedämme vuokrata minibussin. Itse kiertue sujui hyvin ja ilman suurempia vaikeuksia meidän osaltamme. Ajomatkat olivat pitkiä, mutta selvisimme niistä yllättävän hyvin, sillä olimme etukäteen varautuneet pitkiin etäisyyksiin ja suunnitelleet ajopäivien pituudet. Joillakin festivaaleilla oli paremmin pakka kasassa kuin toisilla, mutta pääasiassa saimme nauttia hyvin järjestetyistä konserteista ja upeasta amerikkalaisesta vieraanvaraisuudesta. Kokemus oli todella hieno, ja ammattitaitomme kasvoi kohisemalla. Oli myös jännittävää tulla luokitelluksi täysin eri tavalla kuin Euroopassa tai varsinkaan Suomessa: USA:ssa olimme maailmanmusiikkia – yhtä eksoottista kuin uusiseelantilainen maoriyhtye ja intialaisen Rajasthanin alueen musiikkia edustava soitto- ja tanssiryhmä, jotka esiintyivät kanssamme samoilla lavoilla. Lähempänä kotia meitä ei mielletä maailmanmusiikiksi vaan kansanmusiikiksi. •••••
• Puheenjohtajan tervehdys Hyvinvointia kanteleesta Kantele on toiminut terapiasoittimena vuosituhansia. Jo Kalevalassa kerrotaan, kuinka kanteleen ääni sai karskeimmankin uroksen kyyneliin. Kanteleen ääni hiljentää ja koskettaa edelleenkin. Olin viime kesänä esiintymässä Temppeliaukion kirkossa. Kun tulin paikalle, oli kirkko vielä täynnä turisteja. Hälinä oli melkoinen taustalla soivasta musiikista ja aika ajoin hiljaisuutta pyytävistä kuulutuksista huolimatta. Järjestelin pöydän ja soittimen paikoilleen ilman, että kukaan kiinnitti asiaan mitenkään huomiota. Yllätykseni olikin melkoinen, kun soittimen viritystä koetellessani muutaman sävelen jälkeen kirkossa oli hiirenhiljaista. Tilanne kosketti minuakin niin, että soitin kappaleen loppuun, vaikka aikomuksenani oli soittaa vain muutama tahti. Kanteleliiton 5-kielisten kanteleiden kokoelma kiertää ahkerasti tuottamassa iloa monenlaisissa tilaisuuksissa. Soitin sopii niin kansainvälisen suuryrityksen toimitusjohtajan kuin vaikeasti monivammaisen lapsen sormille. Muistutankin lukijoille, että kokoelma on kaikkien Kanteleliiton jäsenten lainattavissa. onen Hein Susanna k ntele 27
• Liitto tiedottaa Vuoden kantele ja Kultakantele -tunnustusten saajat Kanteleliitto myöntää vuosittain Vuoden kantele -tunnustuksen kanteleen eteen tehdystä ajankohtaisesta työstä. Vuoden 2013 tunnustus myönnettiin Koistinen Kantele Oy:n ja Rovion Angry Birds Kantelo -yhteistyöprojektille. Pohjois-Karjalassa viisikielisen kanteleen pohjalta kehitetty Kantelo on osa Rovion Angry Birds Playground -tuoteperhettä ja tuo kanteletta kansainväliseen tietouteen. Lapsille suunnattu soitin ja siihen liittyvä oppimispaketti, jonka ideana on leikkiä ja oppia innostavalla tavalla, tulivat myyntiin marraskuussa 2013. Vuoden 2013 Kultakantele-tunnustuksen sai Hannu Syrjälahti (s. 1950). Hannu Syrjälahti on säveltäjä, kanteletaiteilija ja kanteleensoiton opettaja. Syrjälahden sävellyksiä kanteleelle on julkaistu muun muassa Kanteleliiton kustantamassa Tuulikannel -kokoelmassa (1985). Säveltäjänä Syrjälahti on paitsi perinteinen kanteleromantikko myös uudistaja, jonka sävellykset ovat edelleen kanteleharrastajien ja ammattilaisten ahkerassa käytössä. Kanteleliitto myöntää Kultakantele-tunnustuksen pitkäaikaisesta ja merkittävästä elämäntyöstä kanteleen hyväksi. Osoitteenmuutoksen ilmoittamisesta Jäseniä pyydetään ilmoittamaan muuton yhteydessä vaihtuneen osoitteensa suoraan Kanteleliiton toimistoon, jotta Kantele-lehti ja muu jäsenposti löytää perille vastaisuudessakin. Ilmoita muuttunut osoite sähköpostitse leeni.wegelius@kantele.net tai postitse osoitteeseen Kanteleliitto ry Hämeentie 34 D 00530 Helsinki. 28 k ntele Kutsu Kanteleliiton kevätkokoukseen Kanteleliiton ja Kanteleensoiton opettajien Kanto ry:n kevätpäivä pidetään 29.3.2014 Espoossa Espoon musiikkiopiston tiloissa. Kevätpäivän yhteydessä pidetään Kanteleliiton kevätkokous sekä koulutustilaisuus. Kouluttajina toimivat Eija Kankaanranta ja Vilma Timonen, ja aiheena on kanteleen perustasosuoritukset taide- ja kansanmusiikin opetussuunnitelmien mukaan. Kanteleliitto ja Kanto järjestävät osallistujille kahvituksen. Osallistumismaksu on Kanteleliiton jäseniltä 20 euroa ja muilta 40 euroa. Ilmoittautumiset vastaanottaa Sanna Pitkänen-Eerola, 050 545 5868 ja sanna.pitkanen@iki.fi . Ilmoittautumiset viimeistään 14.3. OHJELMA 09.30 Ilmoittautuminen ja tulokahvit 10.00 Koulutuspäivän avaus 1. alustus / Eija Kankaanranta 12.00 Lounas 13.00 2. alustus / Vilma Timonen + keskustelua 15.00 Kanton vuosikokous 16.00 Kanteleliiton kevätkokous Ohjelma on alustava, ja siihen voi tulla lisäyksiä ja muutoksia. Niistä ilmoitetaan kantele.netissä. Kanteleliiton kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: - Käsitellään hallituksen laatima edellisvuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä. - Esitetään päättyneen tilikauden tilinpäätös ja tilintarkastajien siitä antama lausunto. - Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle. Tervetuloa!
• Kanteleliitto julkisti Vuoden kantele ja Kultakantele -tunnustusten saajat Folklandia-risteilyllä perjantaina 10.1. Lauantain messutapahtumassa Kanteleliittoa oli vat värikkään messupöydän takana edustamassa tuore puheenjohtaja Susanna Heinonen, toimistosihteeri Leeni Wegelius, talkoolaisena mukana ollut Sarah Palu sekä toiminnanjohtaja Anna Wegelius. Kanteleliiton hallitus järjestäytyi Kantele kultaa muistot taas ensi vuonna! Kanteleliiton uusi hallitus tapasi järjestäytymiskokouksen merkeissä Espoossa 25.-26.1. Hallituksen kokoonpano vuodelle 2014 on seuraava: Kanteleliiton julkaisema Kantele kultaa muistot -seinäkalenteri on saanut paljon positiivista huomiota. Kiitokset kaikille, jotka olivat mukana kalenteria tekemässä! Runsaan suosion ansiosta Kanteleliitto on päättänyt julkaista uuden kalenterin vuodelle 2015. Kalenteri toteutetaan samassa hengessä kuin tämänvuotinen, ja sen suunnittelijaksi on lupautunut jälleen Jimmy Träskelin. Kalenteriin malleiksi haluavien ilmoittautumisia otetaan jälleen vastaan osoitteeseen lehti@kantele.net! Tänä vuonna etulyöntiasemassa ovat ne ilmoittautujat, jotka eivät ehtineet edelliseen kalenteriin. Kuviin päätyvien mallien valinta tapahtuu lopullisen kuvasuunnitelman ehdoilla. Kalenteriin tulevat kuvat otetaan studio-olosuhteissa Espoossa. Kuvien aiheet suunnitellaan etukäteen Träskelinin kanssa. Kerro jo ilmoittautuessasi, jos sinulla on omia ajatuksia tai aikataulutoiveita! Susanna Heinonen (puheenjohtaja) Sirpa Lahti (varapuheenjohtaja) Harri Suilamo (varapuheenjohtaja) Marko Aho Anu Alviola Senni Eskelinen Jane Ilmola Maija Kauhanen Pekka Lovikka Outi Sane Olga Shishkina Satu Sopanen-Helisalo Kanteleliitto kiittää kaikkia toimikautensa päättäneitä jäseniä arvokkaasta työstään hallituksessa! k ntele 29
• N äillä neljällä levyllä kanteleensoitosta vastaavat mm. harrastajalapset ja -nuoret, kanteleensoitonopettaja, mestaripelimanni sekä kanteleensoittoa ammattikseen tekevät muusikot. Musiikki liikkuu perinteisen ja uuden kansanmusiikin, omien sävellyksien ja popin laitumilla. Kaikki neljä yhtyettä soittavat loistavasti yhteen, ja täydellinen luottamus toisia muusikoita kohtaan kuultaa musiikista läpi. KATAJA: KANSANMUSIIKKIA KESKI-SUOMESTA KICD 118 Olen äärimmäisen iloinen, että Keski-Suomen kansanmusiikkiperinne on voimissaan – se ei ole missään nimessä itsestään selvä asia. Nelihenkinen Kataja muistuttaa, mistä sikäläinen perinne kumpuaa. Bändiin kuuluvat kanteletietäjä ja mestaripelimanni Kari Dahlblom, Katriina Weijo, Tiia Pennanen ja Jarmo Hovi. Dahlblom ja Weijo soittavat Saarijärven kanteleita, Weijo tosin vaihtelee viulun ja kanteleen välillä entisaikojen pelimanniesikuvien mukaan. 30 k ntele Välillä viulua säestää yksi, välillä kaksi kanteletta, ja toisinaan kantele soi yksin – ja soikin komeasti. Viulisti Tiia Pennanen on kotonaan keskisuomalaisissa melodioissa, oli sitten kyseessä kipakka polkka tai valssi. Paketin täydentää Hovi, joka käsittelee kansanomaisia lyömäsoittimia ammattitaidolla. Levy hersyy iloa ja taitoa. Jos haluaa saada erinoimaisen kokonaiskäsityksen Keski-Suomen perinteestä, kannattaa ehdottomasti hankkia tämä levy. Myös lukuisat tanssilajit ovat hyvin edustettuina, ja joidenkin kappaleiden nimet, kuten Lipan Matin Nahkahousut ilahduttavat näin kaamoksen keskellä. Loppuun paljastus: olen Kari Dahlblomin armoton fani, sillä hän on tehnyt aivan uskomattoman paljon tärkeää tutkimustyötä ja on sen lisäksi vielä aivan verraton kantelepelimanni. Kannattaa tutustua Dahlblomin muihinkin julkaisuihin. LUOMUKANTELEET: MINÄ POLJEN, SINÄ OHJAAT LMKCD03 Minä poljen, sinä ohjaat -levy on LuoMuKanteleiden kolmas levy, jossa nuorten omat sävellykset, perinteiset kansanmusiikkikappaleet ja vanhat iskelmät lyövät kättä keskenään. Levy on upea kokonaisuus, joka osoittaa Maarit Aarvalan työn merkittävyyden soitonopettajana. Aarvala opettaa Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa, josta yhtyeen LuoMu-etuliite juontaa juurensa. Hän on innostanut oppilaitaan monipuoliseen muusikkouteen jo vuosikausia, ja levyllä kuultavat omat sävellykset lämmit-
• tävät mieltäni suuresti. Yhtyeen 9–22-vuotiaat nuoret ovat todella taitavia säveltäjiä. Kun omat kappaleet eivät jää vain kodin ja soittotuntiluokan seinien sisään, se varmasti inspiroi ja tuo potkua sävellystyöhön. Kun jokainen on yhtä tärkeä osa lähes 30-henkistä bändiä, syntyy saumaton yhteissointi, ja hyvät sovitukset mahdollistavat kaikentasoisten soittajien osallistumisen bänditoimintaan. Stemmat, monipuolinen säestys, bassokuljetukset, laulu ja tehosteiden, kuten koneiston liu’utusten käyttö tekevät levystä viihdyttävän kuunneltavan. Toivon LuoMuKanteleille hyviä keikkoja ja aktiivista sävellysvuotta! ten duo, ja heidän ystävyytensä ja yhteytensä kuuluvat myös levyllä. Grundströmin ja Timosen basso ja rummut ovat myös äärimmäisellä taidolla ja tyylillä toteutettuja. Uman ensimmäisen levyn on tuottanut, äänittänyt ja miksannut Grundström, ja tuntuu, että hän päästää vain laatutavaraa käsistään. Suurin osa sävellyksistä on Vartiaisen käsialaa, muutama on naisten yhdessä kirjoittamia ja muutama Marilan. Sanoitukset ovat joko Vartiaisen tai runoilija Ilpo Tiihosen. Uma kirjoittaa levyn teemojen olevan etsiminen, tuhlaaminen ja ihmettely. Mielestäni on mahtavaa, miten monipuolinen muusikko Vartiainen on – häneltä luonnistuu suvereenisti niin klassinen kuin pop, kuten säveltäminen ja sanoittaminenkin. Lempiraidakseni nousi Vartiaisen sävellys, Tiihosen runoon tehty Komeetta. Uman musiikissa minua viehättävät kekseliäät tahtilajien muutokset, voimakkaat ja herkät melodiat ja muusikoiden keskinäinen dynamiikka. UMA UMA001 Uman musiikkia ei voi lokeroida kovin tarkasti, mutta pop on genrenä ehkä sitä lähinnä. Rajoja ylittävän, miellyttävän ja inspiroivan äänimaailman luovat Essi Marila, Jenny Vartiainen, Esko Grundström ja Tuomas Timonen. Marilan lauluääni on notkea ja pehmeä, ja Vartiaisen aina yhtä taidokas ja tyylikäs kanteleensoitto luo laulun kanssa todella toimivan yhdistelmän. Uma olikin alunperin nais- NEW BETTER SPRING BAND SRCD-1013 New Better Spring Band on seitsenhenkinen, pääosin akustinen yhtye, jonka musiikki seikkailee suurieleisen popin ja linjakkaan folkin välimaastossa. Laulusta, sävellyksistä ja englanninkielisistä sanoituksista vastaa kaustislaislähtöinen Aili Järvelä. Bändiin kuuluvat Järvelän lisäksi pianisti Leena Untamala, kitaristi Tero Pajunen, basisti Esko Grundström, rumpali Touko Ruokolainen, kanteleita soittavat Maija Pokela (eli kirjoittaja itse) ja Jutta Rahmel. Taustalauluporukan muodostavat Untamala, Pajunen, Pokela ja Rahmel. Tämänkin levyn on äänittänyt Grundström, joka teki äänityksissä valtaisan työn. Bändin lisäksi hän äänitti 13-henkistä jousiorkesteria, ja yhdellä raidalla soittaa aivan mahtava nokkahuiluorkesteri. Minä ja Jutta soitamme 11+4-kielisiä kanteleita, joskin äänityksissä soitin Grundströmin kanteleella, jossa on noin kaksikymmentä kieltä. Kanteleäänitykset tapahtuivat Grundströmin saunassa, koska siellä oli paras akustiikka. Kappaleiden vaihtuvien sävellajien myötä olemme joutuneet Jutan kanssa miettimään tarkasti, missä vireessä soitamme, ja olemme myös jakaneet vuoroja esimerkiksi siten, että toinen soittaa sointukierron aikana C-duurisoinnun ja toinen Es-duurinsoinnun. Järvelän ja Grundströmin tuottama ja SibaRecordsin julkaisema levy on bändin ensimmäinen pitkäsoitto. Järvelän upeat laulut pääsevät vihdoinkin oikeuksiinsa muutenkin kuin keikoilla! k ntele 31
• Tatyana Feodorova (oik.) pitää kiitospuhetta Nadia Utkinan (2. vas.) tulkatessa Minna Raskiselle (vas.). Kuvassa myös Elena Khannanova ja Andrey Prokopyev. Kuva: Denis Lomajev Kanteleita N Udmurtiaan eljäs vierailuni Udmurtiaan toteutettiin läänintaiteilijan ja muusikon ominaisuudessa 12.-20.10.2013. Osallistuin kolmannen kerran järjestettävään suomalais-ugrilaisen musiikin festivaaliin, Pihlajuhlaan (Palezjan). Matkustin junilla Kouvolasta Moskovan kautta Izhevskiin, ja mukanani minulla oli 15-kielinen kantele ja efektilaite omia esiintymisiäni varten sekä kolme lahjoituskanteletta vietäväksi sikäläiselle yliopistolle, musiikkikorkeakoululle ja muille toimijoille (Kansojen Ystävyyden talo, kansantanssiyhtye Ekton Korka). Kanteleet oli lah- 32 k ntele TEKSTI MINNA RASKINEN joittanut Kanteleliitto (Pekka Lovikan piccolo-viisikielinen) ja Leppävirran soitinrakentajat (normaali metallitappinen viisikielinen sekä museomallin mukaan rakennettu puutappinen, päältä koverrettu viisikielinen). Kiitokset lahjoittajille! Ajatus lahjakanteleesta on ollut ilmassa jo pitkään. Minulle asiasta puhui kansantanssija ja -opettaja Markku Ryynänen, jonka yhteistyö udmurtialaisten kanssa on paljon pitempi kuin omani. Markku on ollut myös aikanaan Imatralla pidetyillä Ugrijuhla-festivaaleilla (2000-2009) use-
• asti, kuten myös udmurtialainen kansantanssiyhtye Ekton Korka. Kun sikäläisen kanteleen, krezin, tutkija ja elvyttäjä, professori Sergei Kungurov kuoli elokuussa 2012, suomalaiset kanteleihmiset ja yhteistyökumppanit olivat järkyttyneitä. Udmurtiassa on jonkin verran krezin opetusta ja opettajia, mutta Kungurovin kaltaista omistautumista ei monella ole. Koska suomalaiset kanteleen, krezin ja Udmurtian ystävät halusivat ilmaista tukensa tälle toiminnalle ja Kungurovin työn jatkamiselle, toimitimme nämä kolme kannelta perille toivoen, että siellä toiminta saisi tarvitsemaansa tukea. Luovutin lahjakanteleet oman esitykseni jälkeen festivaalin avajaisgaalakonsertissa. Sergei Kungurovin vaimo, Tatyana Kungurova oli sairaana, mutta yliopiston ja Music Collegen (jonka rehtori Michail Perfilief oli jo ehtinyt lähteä) puolesta kanteleen vastaanotti säveltäjä Elena Khannanova. Kansojen ystävyyden talon ja Ekton korka-yhtyeen edustajina kanteleet vastaanottivat Tatyana Feodorova (krezinsoittaja itsekin) ja Andrey Prokopyev. Luovutuspuheeni englannista venäjäksi tulkkasi Nadia Utkina. Kerroin kaikkien Suomen tahojen toivovan, että Kungurovin työ voisi jatkua, ja että näitä soittimia ei jätetä vain hyllyille koristeeksi, vaan että niitä kaikkia käytettäisiin. Jokaisen soittimen luovutuksen yhteydessä soitin pienen luovutussoiton. Festivaalivieraat olivat Marin tasavallasta, Unkarista ja Suomesta. Izhevskin lisäksi vierailin Vavoszissa, jossa on aktiivista krezinsoitto-opetusta. Meille esiintyi siellä lasten yhtye. Kerroin heille kanteleen historiasta ja pyynnöstä pidin myös pikatyöpajan, jossa opetin heille yhden suomalaisen kappaleen. Seurueessamme oli Tatyana Kungurova, joka oli kuskina, tulkki Stas (yliopiston englannin opettaja ja Rosa Mira-festivaalin johtaja) ja oppaani Lusha (suomen kielen opiskelija). Kävimme myös paikallisessa museossa vierailulla. Toinen eri paikkakunnalle kohdistunut vierailuni suuntautui Votkinskiin, jossa opettajakorkeakoulun (Pedagogical College of Music) krez-yhtye esiintyi. Tätä yhtyettä olin kuullut jo aiemmalla vierailullani, kun he esiintyivät Izhevs- kissä. Esitin omat kappaleeni heidän jälkeensä, ja opiskelijat sekä opettajat saivat esittää kysymyksiä kanteleeseen liittyen. Votkinskin ja Vavoszin pienet esitykset koostuivat muutamista kantelekappaleista ja kanteleen historian esittelyistä. Gaalakonsertissa soitin n.10 minuutin esityksen efektoidulla sähkökanteleella. Myöhemmin baarissa oli ohjelmassa samantyyppinen esitys, ja siellä soittooni liittyi Nadia Utkina vokaali-improvisaatiollaan. Musical Collegen opettajille ja opiskelijoille järjestetyssä työpajassa oli aiheena opetusmetodit ja erityisesti improvisoinnin opettaminen. Paikalla oli myös joukko krezin soittajia, joiden kanssa saatoin demonstroida erilaisia harjoituksia. Kerroin myös hyvin lyhyesti kanteleesta, ja aikaa oli myös kysymyksille ja keskustelulle. Osallistujat vaikuttivat kovin tyytyväisiltä session antiin. Olin myös itse iloinen siitä, että he kysyivät ja keskustelivat aktiivisesti. Yliopiston filologian osastolla tapasin kielten opiskelijoita. Vierailin kahdessa ryhmässä, ensin englannin tunnilla, jossa kerroin opiskelijoille kanteleesta ja Suomesta. Opetin heille myös yhden suomalaisen laulun. Toinen ryhmä koostui suomenkielen opiskelijoista. Heille pidin luennon suomalaisen kansanmusiikin historiasta. Gaalakonsertin alussa näytettiin videokooste, jossa oli välähdyksiä edellisistä juhlista. Oli ilo nähdä siellä mukana aiemmin Suomea edustaneet ryhmät, kaakkoissuomalaiset soittajat ja tanssijat! Kaikki sujui konsertin teknisiä järjestelyitä myöten hyvin. Muilla paikkakunnilla ja pienemmillä keikoilla soitin akustisesti, mutta gaalakonsertissa ja baarikeikalla efektilaite oli mukana. Rahoituskuviot ja valtion tuki näyttävät Udmurtiassa huolestuttavan ankeilta esimerkiksi musiikkikoulutuksen ja festivaalitukien osalta. Perinteiden ylläpitämiseen ei valtion taholta ole kiinnostusta, mutta toivon voimia niille aktiiveille, jotka sen eteen tekevät kaikesta huolimatta koko ajan töitä! Ehkä tällainen muualta tuleva tuki ja arvostus on tarpeen enemmän kuin ennen. ••••• k ntele 33
• 34 k ntele
• toiveammattina kanteleakustikko TEKSTI HENNA TAHVANAINEN Pitkäjänteinen työskentely kanteleen parissa mielletään yleensä muusikoiden, musiikin tutkijoiden ja soitinrakentajien alueeksi. Kanteletta voi kuitenkin lähestyä myös insinöörin näkökulmasta. A loitin kanteleensoiton muskarissa viisivuotiaana, ja olen aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä. Lukioaikana tutkin viisikielisen kanteleen näppäilyä fysiikan näkökulmasta. Sijoituin Suomen Akatemian Viksu-kilpailussa kolmanneksi vuonna 2003. Muutaman vuoden fysiikkaa yliopistossa luettuani aloin etsiä tapaa yhdistää kanteleensoittoharrastukseni sekä kiinnostukseni fysiikkaan. Vuonna 2009 päädyin lopulta opiskelemaan akustiikkaa ja äänenkäsittelyä Aalto-yliopiston Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitokselle Espoon Otaniemeen. Professori Vesa Välimäen ryhmä tutkii siellä soitinakustiikkaa. Päädyin tekemään diplomityöni kanteleen akustiikan mallintamisesta yhteistyössä tutkija Henri Penttisen ja soitinrakentaja Jyrki Pölkin kanssa. Valmistuin vuonna 2012 diplomi-insinööriksi mittailemalla kanteletta kaiuttomassa huoneessa ja laskemalla kanteleen kaikukopan äänisäteilyä ja värähtelyä tietokoneella. Kantele, kuten muutkin kielisoittimet, vaatii kopan soidakseen riittävän lujaa; kieli itsessään ei pysty aiheuttamaan riittävän suuria paineen muutoksia ilmassa, jotka kuulisimme voimakkaina ääninä. Kielten värähtely siirtyy koppaan viritystappien ja mahdollisen vartaan kautta. Kielen ominaisuudet ja kiinnitys vaikuttavat hyvin paljon kanteleen ääneen, mutta myös kopalla on oma pienempi vaikutuksensa. Ensimmäinen kanteletta koskeva luonnontieteellinen julkaisu tehtiin vuonna 1993. Siinä Aalto-yliopiston tutkijat osoittivat edesmenneen akustiikan professori Matti Karjalaisen johdolla, että kanteleen huojuva ääni on seurausta siitä, miten kieli on solmittu vartaan ympärille. Kielen värähtely tapahtuu kahdessa eri tasossa, ja kieli on solmun takia eripituinen näillä tasoilla. Täten syntyy kaksi toisiaan hyvin lähellä olevaa kielen perustaajuutta, jotka aiheuttavat huojunnan. Vasemmalla: Henna Tahvanainen ja Henri Penttinen mittauspuuhissa. Kuva: Ilkka Huhtakallio k ntele 35
• Vuonna 2002 Cumhur Erkut ja kumppanit osoittivat, että kanteleen kielen epälineaarisuus johtuu viritystapeista, jotka ovat joustavampia kuin esimerkiksi viulun talla. Kanteleen kielen värähtelyn siirtyessä tappiin osa värähtelevästä energiasta heijastuu takaisin kieleen. Värähtely etenee sekunnin aikana kymmeniä tuhansia kertoja edestakaisin kielessä. Epälineaarisuus tarkoittaa, että tapista heijastuva värähtely on erilaista kuin siihen saapuva. Sittemmin Henri Penttinen ja Jyrki Pölkki tutkivat Jyrkin rakentamaa uudenlaista kantelemallia, jossa kannen ja pohjan väliin jää ilmarako. Tämä malli tunnetaan paremmin nimellä Kirjokansi. Kirjokannen suunnitteluperiaatteena oli rakentaa äänekkäämpi kantele siten, että kanteleen sivut saavat värähdellä vapaasti kopan levätessä sylissä. Kuuntelukokeissa Kirjokansi osoittautuikin kolme desibeliä äänekkäämmäksi kuin perinteinen lautakantele, jossa ei ole pohjaa. Kirjokannen kannen värähtelyä mitattiin laserilla sekä kopan kanssa että ilman. Ilman koppaa Kirjokansi vastaa perinteistä lautakanteletta. Kanteletta herätettiin soittamalla kaiuttimesta valkoista kohinaa. Kuvassa on esitetty kannen värähtelyamplitudi taajuuden funktiona. Värähtelyamplitudi kertoo, kuinka paljon kansi liikkuu ja pystyy liikuttamaan ilmaa. Huomataan, että pienillä taajuuksilla koppa lisää värähtelyamplitudia. Kirjokansi on tutkijalle erittäin mielenkiintoinen rakenne. Miksi ilmaraolla varustettu kantele on äänekkäämpi? Oma diplomityöni jatkoi tätä tutkimusta. Koetin tietokonemallin avulla tutkia, miten Kirjokannen värähtely ja äänisäteily muuttuvat riippuen siitä, miten lähelle toisiaan kansi ja koppa on kiinnitetty. Menetelmänä käytin elementtimenetelmää, jonka avulla voidaan yksinkertaistaa monimutkaisia rakenteita. Mallin avulla saimme selville, että Kirjokansi muuntaa näppäilyenergian tehokkaammin äänisäteilyksi kuin perinteiset laatikko- ja lautakanteleet. Erityisesti pienillä taajuuksilla kansi ja ilmatila voivat kukin värähdellä vapaammin kuin perinteisissä kanteleissa. 36 k ntele
• Eräs mallinnettu kanteleen kopan värähtelymuoto Käyttämäni mallinnusmenetelmät ovat käytössä myös useilla suurilla soitinvalmistajilla. Tätä juttua kirjoittaessani olen juuri palannut Japanista työharjoittelusta, jossa tutkin kitaran akustiikkaa näillä samoilla menetelmillä. Koetin selvittää, miten kitaran takalevy vaikuttaa koko kitaran äänisäteilyyn. Oli upeaa huomata, että unelmatyöpaikkani on olemassa – soitinmallinnusta voisi tehdä työkseen. Yritysten ja Aalto-yliopiston lisäksi on olemassa monia muitakin yliopistoja, joissa soitintutkimusta tehdään. Viime aikoina suurinta huomiota ovat saaneet vaskipuhaltimet muun muassa Edinburgin yliopistossa, McGillin yliopistossa Montrealissa sekä Wienin Musiikkiakustiikan instituutissa (Wiener Klangstil). Myös Australiassa New South Walesin yliopistossa tutkitaan monenlaisia soittimia. Ennen kanteletutkimuksen pariin palaamista teen väitöskirjaa konserttisaliakustiikan puolelta. Soittimiahan soitetaan aina jossakin tilassa, jossa kaikki aistit pääsevät vaikuttamaan soitto- ja kuuntelukokemukseen. Konserttisaliakustiikan ryhmämme tutkii professori Tapio Lokin johdolla, minkälaisista konserttisaleista kuulijat ja soittajat pitävät, ja miten voimme ylipäätään arvioida konserttisalien akustiikkaa. Miten me oikeasti havaitsemme musiikin monimutkaisia ääniä, tai vaikkapa soitinten laatua, on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Kanteleiden kohdalla tuntuu olevan useampi ääni-ihanne, ja olisi mukava ottaa selvää, miten ihmiset näitä kuvailevat. Mielenkiintoisia aiheita siis riittää, ja kanteletutkimukset jatkuvat yhä Aalto-yliopistossa. On erittäin tärkeää, että mukana on niinkin kekseliäs soitinrakentaja kuin Jyrki Pölkki. Tämänkaltainen yhteistyö on maailman mittakaavassa hyvin ainutlaatuista. Soitinten kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessä tarvitaan niin soittajaa, rakentajaa, akustikkoa, kulttuurin tutkijaa kuin sosiologiakin. Parasta on, kun osaa luovasti yhdistellä omat mielenkiinnonkohteensa uniikiksi kokonaisuudeksi. ••••• Lisää kanteleen akustiikasta ja kaikesta muusta kanteleeseen liittyvästä voi lukea vasta-aloitetusta, säännöllisen epäsäännöllisestä kanteleblogistani osoitteessa kantelista.wordpress.com k ntele 37
• Lovikan huolto-opas, osa 1 Diskanttikielet Pekka Lovikka on Ylitorniolainen soitinrakentajamestari. Artikkelisarjassaan Lovikka kuvailee kanteleen huoltoon liittyviä perustoimenpiteitä ja kertoo, kuinka ne tulisi toteuttaa. T ämä artikkeli keskittyy kanteleen diskanttikielten huoltoon. Diskanttikielillä tarkoitetaan isojen kanteleiden punomattomia teräskieliä sekä kaikkia 5-11 -kielisten kanteleiden kieliä. Punottuihin kieliin nämä ohjeet eivät päde – niitä ei voi huoltaa tai puhdistaa oikeastaan mitenkään. Paras huolto niille on soittaa aina puhtailla käsillä. TARVIKKEET: talouspaperia, teräsvillaa (karkeus 00 tai 000), parafiiniöljyä, viritysavain 38 k ntele Kanteleen diskanttikieliä pitäisi öljytä aika ajoin. Öljyämisen tarpeen voi todeta helposti: sormia kieliä pitkin vetämällä tunnustellaan, tökkiikö liuku jossain kohtaa. Jos tökkii, on aika öljytä kielet. Kielten öljyäminen tapahtuu siten, että otetaan pieni pala talouspaperia (noin 2 x 2 cm) ja taitetaan se kahtia. Paperi asetetaan peukalon ja etusormen väliin, ja siihen laitetaan yksi tippa öljyä. Paperinpalalla puristetaan yhtä kieltä kerrallaan ja vedetään kieltä pitkin päästä päähän pari kertaa. Paperin on
• hyvä olla niin pieni, että sen laidat eivät osu kanteleen kanteen ja sotke sitä öljyyn. Tällä tavalla käydään läpi kaikki teräskielet. Jos paperi kuluu, tehdään uusi pala. Kun öljyäminen on suoritettu kaikille diskanttikielille, otetaan pieni pala puhdasta talouspaperia ja pyyhitään jokainen kieli erikseen puhtaaksi. Jos kieltä öljytessä tuntuu, että paperia ei saa luistamaan kieltä pitkin, on kieli todennäköisesti päässyt ruostumaan. Tällöin otetaan pieni tuppo teräsvillaa ja laitetaan siihen yksi tippa öljyä. Sillä hangataan kielet liukkaaksi, minkä jälkeen puhdistetaan talouspaperilla jokainen kieli erikseen. Kieliä öljytessä tulee varoa sotkemasta koneistoa tai kielipenkkiä. Niihin tulleet öljytahrat pyyhitään heti pois. Ainakin isoissa kanteleissa on viritystapin vieressä nasta. Kun kieltä viritetään, kieli joutuu liukumaan tätä nastaa vasten. Olisi hyvä, että kielen ja nastan välissä olisi hieman ohutta öljyä. Öljy ei kuitenkaan saa valua nastaa pitkin puuhun. Varsinkin vanhemmissa kanteleissa kielet saattavat hieman säristä. Syy siihen on usein nastaan kielen viereen kertyvä töhnä, ruoste tai muu lika. Siihen auttaa kielen virittäminen viritysavaimella hieman löysemmäksi ja sen liikuttaminen ylös ja alas nastaa vasten. Tämän jälkeen kielen voi jälleen virittää. Punottuja kieliä ei kannata öljytä. Punomattomille teräskielille öljyäminen on hyväksi. Monenlainen öljy voi sopia kielten huoltoon. Lukkoöljy ja ompelukoneöljy ovat kuitenkin turhan ohuita ja kuivia. Nekin suojaavat kieltä kosteudelta, mutta kielet eivät ehkä tunnu kovin mukavilta soittaa. Itse käytän parafiiniöljyä. Se on sopivan liukasta ja ohutta ja jättää kieliin mukavan tuntuman. Öljyämisen jälkeen on tärkeää on poistaa kaikki öljy, joka paperilla voidaan poistaa. Näin se ei pääse vahingoittamaan soittimen puuosia. ••••• Viritystapin vieressä oleva nastakin kaipaa öljyä. k ntele 39
• N ykypäivän tietotekniikka on tuonut muusikoille ennenkuulumattoman helppoja ratkaisuja monenlaisiin alan tarpeisiin. Ammattimaiset musiikkiohjelmat ovat usein kuitenkin varsin kalliita, eikä niihin investoiminen ole läheskään kaikkien tarpeiden kannalta mielekästä. Tässä juttusarjassa Kantele-lehti esittelee valikoiman ilmaisia musiikkiohjelmia, jotka tarjoavat monessa tilanteessa kaiken tarpeellisen ilman verenpainetta nostattavaa hintalappua. MuseScore - yhteisöllistä nuotinkirjoitusta Olemassa olevat tietokoneohjelmat jakautuvat suljetun ja avoimen lähdekoodin ohjelmiin. Suljettua koodia, eli esimerkiksi valmista kaupallista ohjelmaa, ei voi muokata. Sen tekevät tietokoneinsinöörit, jotka suunnittelevat ohjelmat valmiiksi. Ohjelmat ovat yleensä maksullisia. Avoimen lähdekoodin ohjelmissa kantavana voimana on talkoohenki. Nämä ohjelmat ovat monesti ilmaisia, ja niitä voi kuka tahansa parannella ja kehittää eteenpäin, jos ohjelmointitaidot siihen riittävät. Kuuluisia esimerkkejä avoimen lähdekoodin ohjelmista ovat Firefox-verkkoselain, OpenOffice -toimisto-ohjelma ja Linux-käyttöjärjestelmä. Musiikin alueella on niinikään ilmaisia ohjelmia, joita kaikki voivat käyttää ja halutessaan myös muokata. Tässä numerossa esittelyssä on MuseScore-niminen nuotinkirjoitusohjelma ja sen oheistarjonta. Ohjelma on avoimen lähdekoodin vaihtoehto sellaisille kaupallisille ohjelmille kuin esimerkiksi Sibelius ja Finale. Näistä MuseScoren erottaa kuitenkin talkoohenkisyys yhtenä sen parhaista puolista: ohjelma tarjoaa valmiin yhteisön, jolle kirjoitetun nuotin voi halutessaan jakaa. Jos ei ole koskaan käyttänyt nuotinnusohjelmaa, on Jari Eerolan suomenkielinen opas (people.uta.fi/~jari.eerola/musescoreopas/etusivu.html) 40 k ntele TEKSTI OUTI SANÉ oivaa lukemistoa opiskelun pohjaksi. Nuotinkirjoitusohjelma toimii näppärästi esimerkiksi hiirellä sekä näppäimistön pikakomennoilla, ja kaikkein nopeimman nuotinsyötön saa aikaiseksi yhdistämällä midi-koskettimet tietokoneeseen. Harjoitella voi vaikkapa kirjoittamalla vanhoja nuottejaan puhtaaksi. Samalla pystyy nopeasti tekemään toimenpiteitä, jotka käsin kirjoittaen veisivät runsaasti aikaa: jos nuotti on esimerkiksi hankalassa sävellajissa, voidaan se transponoida haluttuun sävellajiin yhdellä napinpainalluksella sen jälkeen, kun se on kirjoitettu alkuperäiseen sävellajiin. Kun kappale on kirjoitettu nuotille, kannattaa aina käyttää hyväksi nuotinnusohjelman soittotoimintoa ja kuunnella kappale läpi. Näin paljastuvat mahdolliset lyöntivirheet on helppo korjata. Nuotti tallennetaan MuseScoren mscz-tallennusformaattiin, jolloin siihen voi halutessaan palata ja tehdä lisäyksiä tai korjauksia. Jos nuotin haluaa jakaa sähkoisessä muodossa, sen voi tallentaa pdf-formaattiin. Luonnollisesti nuotti voidaan myös tulostaa paperille, ja siitä on mahdollista tehdä lisäksi mp3-tallennus, jolloin tuloksena on valmis tietokoneen soittama äänite vaikka omaan tai yhtyeen harjoitteluun. Tallennusvaihtoehtoja on siis monia, ja ne löytyvät ohjelman hallintapaneelin Tiedosto-valikosta.
• MuseScore tarjoaa käyttäjilleen myös keinon etsiä valmiita nuotteja. Selaimessa avattavalta MuseScoren nuotistosivulta voi hakea nuotteja eri säveltäjien, aikakausien ja soittimien tai vaikkapa esityskokoonpanojen ja musiikkityylien mukaan. Avattu nuotti voidaan kuunnella selaimen sivulla seuraten samalla edessä rullaavaa nuottia. Nuotistosivulla jaettuja teoksia voi myös tallentaa omalle koneelleen aiemmin mainituissa formaateissa. Mscf-formaatissa tarjoutuu mahdollisuus muokata nuotteja omien tarpeidensa mukaan, vaikkapa edellä esitettyyn tapaan transponoiden. Koska MuseScore perustuu talkoomentaliteettiin, on jokaisella mahdollisuus lisätä oma tuotoksensa tietokantaan. Omien tietojen syöttäminen mahdollistaa muiden käyttäjien antamat niin sanotut propsit eli positiiviset palautteet. Olisihan mukavaa, jos jonain päivänä oma sävellys olisi soitettu toisella puolella maapalloa, ja tieto asiasta saapuisi Teosto-korvausten myötä. Tämä voi tapahtua kuitenkin vain, jos omat tiedot merkitään hyvin nuottiin ja tietokantaan. On hyvä muistaa myös, että vaikka nuotinkirjoitusohjelma ja sen oheistuotteet ovat ilmaisia ja avoimeen lähdekoodiin perustuvia, saattavata jaetut teokset olla tekijänoikeuden alaisia. On siis kohteliasta ilmoittaa Teostolle niiden mahdollisesta käytöstä, jotta sovitusten ja sävellysten parissa työskentelevät tekijät saavat oman kiitoksensa. MuseScoren nuotistosivu. Oikealla määriteltyjä hakusuodattimia. Avattu nuotti voidaan tallentaa erilaisiin formaatteihin. Lopuksi: kannattaa varata aikaa, kun lähtee sukkuloimaan nuotistosivulle. Se imaisee mukaansa, ja sinne voi jäädä jumiin yllättävän pitkiksi ajoiksi. Antoisia nuotinnushetkiä! ••••• Musescoren kotisivu ja lataus: musescore.org/fi Nuottisivusto: musescore.com/sheetmusic Työtilassa voidaan suorittaa esimerkiksi nuotin transponointi. k ntele 41
• KESÄLEIRIT 2014 KAMU´14 LASTEN JA NUORTEN KANSANMUSIIKKILEIRI 9.-13.6.2014 Päivölän virkistyskodissa Vihdin Nummelassa. Luvassa on jälleen soittoa, laulua, uintia sekä mukavaa yhdessäoloa! Kurssipaikka on järven rannalla, joten uimaan pääsee, jos mieli tekee, vaikka joka päivä. Rannassa on oma sauna. Majoitus on 2-4 hengen huoneissa. Leiri on tarkoitettu 8-17-vuotiaille kansanmusiikin harrastajille tai kansanmusiikista kiinnostuneille. Leiriläisellä tulee olla perusvalmiudet omassa pääsoittimessaan. Kanteleen soiton opettajana leirillä toimii Anna Kattainen. Muina soittimina leirillä voi olla viulu, alttoviulu, avainviulu, puhaltimet (klarinetti, poikkihuilu, sarvi ym.), yksi-, kaksi- tai viisirivinen haitari, kitara, mandoliini, ukulele tai kosketinsoittimet (harmoni, piano). Opetusmuotoina KAMU-leirillä ovat yhteissoitto, yhtyesoitto sekä pienryhmä- tai yksityisopetus. Leirin järjestävät Suomen Kansanmusiikkiliitto, Kanteleliitto, Opintokeskus Kansalaisfoorumi ja Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinja. Lisätiedot: Suomen Kansanmusiikkiliitto, www.kansanmusiikkiliitto.fi, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi puh. (09) 8731320 ILOMANTSIN 43. KANTELELEIRI JA SOITINRAKENNUSKURSSI POGOSTAN KOULULLA Ylätie 8, 82900 Ilomantsi. Ilmoittautuminen maalis-huhtikuussa (jälki-ilmoittautumismaksu huhtikuun jälkeen 20 €) KANTELELEIRI 7. – 15.6.2014 (alk. 415 €*) SOITINRAKENNUSKURSSI 8. – 15.6.2014 (160 €, sis. vain opetus) *) sis. perusopetus, ruokailu ja lattiamajoitus luokissa. Opettajina kanteleleirillä: Alviola Anu, Eskelinen Senni, Cederberg Irina, Hiltunen Tiina, Honkonen Ulla, Kauhanen Maija, Kurki Aino, 42 k ntele Takkinen Tiina, Teirikangas Saija, Vartiainen Jenni, Venäläinen Jenni, Äijälä Heidi. Opettajana soitinrakennuskurssilla: Okkonen Erkki. Tiedustelut kanteleleireistä: Saila Kinnunen p. 050 324 6889 tai kinnunensaila@gmail.com Tiedustelut soitinrakennuskurssista: Erkki Okkonen p. 040 525 9756 tai erkki@okkonen.fi Kanteleleirin ja soitinrakennuskurssin Ilomantsissa järjestää Pohjois-Karjalan musiikkiyhdistys ry. Ilmoittautumislomakkeet ja lisäinfoa osoitteesta: www.musiikkiyhdistys.fi KANTELEEN KAVERIT KESÄLEIRI 16.- 19.6.2014 Päivölän opisto, Sääksmäki (Valkeakoski). Leiri on lasten yhteissoittoleiri kaikenkokoisten kanteleiden soittajille. Ohjelmassa on soittoa erilaisissa ryhmissä ja siinä ohessa musiikillista hauskanpitoa kesäisessä Päivölässä. Leirille voivat osallistua sekä aloittelijat että jo harjaantuneemmat soittajat. Opettajina jälleen Noora Laiho, Liisa Lilvanen ja Marja Turu. Leirin hinta on 160€/hlö (sis. opetuksen, ruoan sekä majoituksen 2hh). Ilmoittautuminen suoraan Päivölään 03 233 2200 tai toimisto@paivola.fi LAHDEN 40. VALTAKUNNALLINEN KANTELELEIRI 8.13.6.2014 Finn-Kanteleet ry järjestää kanteleleirin Siikaniemen kurssikeskuksessa viehättävän järvimaiseman keskellä. Leirin ohjelmaan kuuluu päivittäin 30 min. mittainen yksityistunti ja 60 min. kanteleorkesteritunti suurkanteleella sekä halukkaille lisäksi 30 min. kestävä 5-kielisryhmä. Orkesterit ja 5-kielisryhmät jaetaan tasoryhmiin. Kaikille tunneille tarvitaan oma soitin ym. soittotarvikkeet. Leiri sopii erinomaisesti niin aloittelijoille, harrastajille kuin ammattilaisillekin. Leirin taiteellinen johtaja on Anu Itäpelto (MuM), muina opettajina Johanna Aho-Salakka (MuM), Noora Laiho (MuM), Laura Linkola (mus.yo) ja Aino Meisalmi-Minkkinen musiikkipedagogi (AMK). Leiripäällikkönä toimii Eevi Hölsä (kasvatust.yo). Leirin ilmoittautumismaksu on 30 € ja leirimaksu alle 12-vuotiailta 260 € (yht. 290 €) ja yli 12-vuotiailta 320 € (yht. 350 €). Sisarusalennus on 30 €. Leirimaksu sisältää yksityistunnit, kanteleorkesteritunnit ja 5-kielisryhmän, majoituksen 2-4 hengen hotellitasoisissa huoneissa sekä täysihoidon (aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala sekä päivittäinen sauna ja uima-altaan käyttö). Leirille on mahdollista osallistua myös päiväleiriläisenä, jolloin leirimaksu on 200 €, ja siihen sisältyy perusleirimaksuun kuuluvat oppitunnit ja ohjattu vapaa-ajan toiminta. Ruokailut maksetaan erikseen ja niiden suuruus riippuu siitä mihin ruokailuihin leiriläinen osallistuu. Tämän vuoden uutuutena voi lisämaksusta (20 €/aine) osallistua valinnaisaineisiin, joita ovat: 10-kielisen kanteleen soitto, improvisointi, sovittamisen perusteet, rytmiikka sekä esiintymisvalmennus. Ryhmät kestävät päivittäin 30 min. Leirillä on myös mahdollista päästä edulliseen hintaan hierojalle. Tarkemmat esittelyt leirin sisällöstä löytyvät Finn-Kanteleiden Facebook-sivuilta (osoite alla). Ilmoittautuminen päättyy 14.4.2014 ja ilmoittautumismaksu (30 €) tulee olla silloin maksettuna. Ilmoittautumislomakkeen voi tulostaa Finn-Kanteleiden Facebook-sivuilta tai pyytää sähköpostitse se Eevi Hölsältä. Lomakkeesta löytyy myös leirin tilinumero. Kysy lisää: leiripäällikkö Eevi Hölsä, p. 040 843 0642,  eevi_holsa@hotmail.com www.facebook.com/finnkanteleet www.kantele.net www.siikaniemi.fi
• seinäkalenteri 2014 Satoi tai paistoi, tämä kalenteri pitää mielen virkeänä läpi vuoden! VIELÄ EHDIT TILATA JIMMY TRÄSKELININ SUUNNITTELEMAN, PALJON KIITOSTA SAANEEN KALENTERIN VUODELLE 2014! HELMIKUUN ALUSTA LÄHTIEN SAAT KALENTERIN ILMAN POSTIKULUJA HINTAAN 10€! Tilaa Kantele kultaa muistot -seinäkalenteri 2014 lähetä sähköpostia toimistosihteeri.kanteleliitto@gmail.com TAI leikkaa ja postita alla oleva tilauskortti TAI soita 050 564 5966 Tahdon sen! Haluan Kantele kultaa muistot -kalenterin postitettuna suoraan kotiin ilman postikuluja. Samalla voin liittyä Kanteleliiton jäseneksi edulliseen yhteishintaan! Tilaan Kantele kultaa muistot -kalenterin ilman postikuluja hintaan 9 € Määrä / kpl: __________________________ muista postimerkki! Tilaan kalenterin ja liityn Kanteleliittoon* edulliseen yhteishintaan 35 € (norm. 39 €) Tilaaja/maksaja Tilauksen saaja, jos eri kuin maksaja Sukunimi Sukunimi Etunimi Etunimi Osoite Osoite Postinumero- ja toimipaikka Postinumero- ja toimipaikka Matkapuhelin Sähköposti *Etu vain uusille jäsenille. Tämän tilauksen hintaan sisältyy 1 kpl kalenteria, mahdollisten lisäkappaleiden hinta on 9€/kpl. Kanteleliiton jäsen saa Kantele-lehden 3-4 kertaa vuodessa sekä liitelevyn kerran vuodessa. Seuraavina vuosina jäsenmaksun hinta on 30€/vuosi, ellei toisin ilmoiteta. Jäsenmaksu uusitaan laskulla vuosittain. Kanteleliitto ry Hämeentie 34 D 00530 Helsinki
• ole osa K NTELEen maailmaa KANTELE.NET Facebook.com/kanteleliitto