Kantele-lehti 2/2014 - Lehtiluukku.fi

Kuinka kanteleella menee Amerikassa? Ritva Koistinen & All Those Strings!
www.lovikka.com si u U yntynyt! s n o n ne i l e i 11-k
tämän K NTELEen kielillä Kannessa: Anna Wegelius Kuva: Jimmy Träskelin 5 8 12 14 19 Ilmianna naapurisi kantele, vaativat Heikki Laitinen & Hannu Saha Hannonius Kultakantele-tunnustuksen saaja Amerikansuomalainen kantele Miten kanteleella menee Amerikassa? Kanteleentekijät rapakon takana Gerry Luoma-Henkel & Larry LaBounty Finn Halleista Obaman Amerikkaan Diane Jarvi & LiLi PÄÄTOIMITTAJA Jimmy Träskelin, 050 3286870 JULK AISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki 050 564 5966, leeni.wegelius@kantele.net www.kantele.net TOIMITUSNEUVOSTO Marko Aho, Jane Ilmola, Eija Kankaanranta, Outi Sané, Harri Suilamo, Leeni Wegelius TOIMITUS JA TAITTO Jimmy Träskelin, lehti@kantele.net PAINOPAIKK A Oriveden kirjapaino, Orivesi 21 24 27 33 36 Terveisiä Nyysälästä! Nuottisivut Wilho Saaren tapaan Bitter & Sweet Kirje Dianelta Liiton sivut ja Levypoke ekstroineen Erikoiskysymyksiä Jyväskylässä opittiin kanteleesta Ritva & All Those Strings! Kantaesitys Kronos Quartetin seurassa ILMEST YMISTIEDOT 36. vuosikerta, 2 / 2014 3-4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 €/vsk Irtonumero 8 € / 12 € (lehti+cd) SEUR A AVA NUMERO Ilmestyy 29.9., aineisto viim. 29.8. ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDE- JA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN k ntele 3
PÄÄKIRJOITUS Amerikansuomalaisen kanteleen jäljillä K un jokin kulttuurin osa viedään kauas kotoa ja asutetaan uuteen ympäristöön ja uuteen kulttuuriin, jossa se kuitenkin saa elää omaa elämäänsä, syntyy usein jotain varsin mielenkiintoista. Kantele on voimakas suomalaisen kulttuurin osa, ja siksi ei olekaan yllättävää, että se on kulkeutunut maastamme lähteneiden siirtolaisten mukana näiden uusille asuinsijoille. Vierailin menneenä kesänä Yhdysvalloissa Michiganin osavaltiossa Hancockissa. Vanhalla kuparikaivospaikkakunnalla järjestettiin amerikansuomalaisten FinnFest- tapahtuma. Jo ensikatsaus kaupungin julkisivuun ja esimerkiksi paikan- ja tiennimiin kieli vahvasta siirtolaisuushistoriasta: keskustasta löytyi Kalevala Café ja Finn Street, ja liikennemerkit opastivat muun muassa Paavolaan. Suomalaisia tuli tänne aikanaan paljon, sillä he pärjäsivät lumisissa olosuhteissa kaivostöissä. FinnFestin messutapahtumassa suomalaisuus esittäytyi valossa, jossa en ollut sitä osannut koskaan aiemmin tarkastella. Juuristaan ylpeiden amerikansuomalaisten kojuissaan myymät suomalaista sisua julistavat t-paidat toisivat omassa maassa käyttäjästään omanlaisensa mielikuvan, mutta nyt ne vaikuttivat hämmentävän luontevilta. Joka puolella raikuva Kulkurin valssikaan ei äkkiä kuulostanut niin kuluneelta kuin voisi kuvitella. Suomi ja suomalaisuus oli nostettu parrasvaloihin niin kärjistettynä kuin mahdollista, mutta näkökulma oli minulle uusi. Amerikansuomalaisten vanha kotimaa verhoutuu kaukaisiin haaveisiin ja utopiaan. Kanteleen kaltainen kulttuurin edustaja jäisi tällaisissa puitteissa ehkä helposti symbolin asteelle: monelle riittäisi varmasti, että omistaa viisikielisen kanteleen, jonka voi ripustaa seinälleen muistuttamaan väkevällä olemuksellaan rakkaasta vanhasta maasta. Siksi olikin ilahduttavaa tavata FinnFestillä tekijöitä, jotka ovat omistautuneet kanteleelle intohimoisesti. Gerry Luoma-Henkelin kaltaiset soitinrakentajat ja Diane Jarven kaltaiset soittajat ovat tehneet verratonta työtä nostaakseen kanteletta esiin Amerikassa. Heidän pohjatyönsä suomalaisen kanteleen parissa on ollut mittavaa, mutta vielä hykerryttävämmältä tuntuu työn hedelmä, johon tulee väistämättä jotain täysin uutta heitä itseään päivittäin ympäröivästä kulttuurista. Eikö olisi hienoa, jos amerikansuomalainen kantele tunnistettaisiin suomalaisen kanteleen rinnalla jonain päivänä omana ainutlaatuisena ilmiönään? 4 k ntele
TEKSTI & KUVITUS JIMMY TRÄSKELIN ”Haluamme saada jokaisen Suomessa olevan ennen vuotta 1970 rakennetun kanteleen tietoomme”, julistaa emeritusprofessori Heikki Laitinen kiivas palo silmissään. ”Eihän kukaan edes tiedä kuinka paljon niitä on! Niitä voi olla tuhansia, vaikka kymmenen tuhatta. Niitä löytyy valtava määrä vinteiltä todella huonossa kunnossa, tai kotien seiniltä soittamattomina. Toisaalta valtava määrä on myös soittokäytössä.” k ntele 5
” Keksitkö jonkun muun soittimen, joka ilmenee näin monessa eri muodossa? ”Itsekin ymmärtänet”, jatkaa professori Hannu Saha, ”että kantele on ehkä maailman moninaisin soitin, jos ajatellaan sen kaikkia esiintymismuotoja koverretuista pienkanteleista ensimmäisiin laatikkokanteleisiin, koneistokanteleisiin, sähkökanteleisiin ja niin edelleen – puhumattakaan niiden kaikista erilaisista soittotavoista.” ”Keksitkö itse jonkun muun soittimen, joka ilmenee näin monessa eri muodossa?” En keksi. ”Kantele lukeutuu tällä hetkellä maailman merkillisimpiin soittimiin moninaisuudessaan”, Laitinen vahvistaa. ”Sillä olisi suuri merkitys myös kansainvälisesti, jos saisimme soittimen historian vaiheet paremmin tietoon.” Professoreiden vakuuttavassa ristitulessa mielessäni alkaa jo vilahdella vanhoja kanteleita, joita muistan nähneeni erilaisissa paikoissa: vanhan kouluni käytävän seinällä, satunnaisen liiketilan näyteikkunassa koristeena, kirpputorin pöydällä… Kaikki sellaisia, joiden ohi kuljin katsomatta sen tarkemmin. Ei ollut syytä pysähtyä ja ottaa valokuvaa. Nyt olisi. Laitinen ja Saha edustavat työryhmää, joka on saanut Suomen Kulttuurirahastolta 26 000 euron suuruisen apurahan Suomen kanteleiden kartoitushanketta varten. Kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on dokumentoida mm. valokuvaamalla ja mittaamalla kaikki museoiden ja yksityiskokoelmien historialliset kanteleet ja 6 k ntele hankkia soittimista muu saatavissa oleva tieto. Hanke jakaa kanteleet historiallisiin, ennen vuotta 1970 rakennettuihin kanteleisiin sekä sen jälkeen rakennettuihin nykyajan kanteleisiin. Kerätty aineisto on tarkoitus julkaista internetissä kaikille avoimena tietokantana. Näin työn tulokset ovat välittömästi tutkijoiden, soitinrakentajien, soittajien, soitonopettajien ja asianharrastajien käytössä kotimaassa ja ulkomailla. ”Tällaisesta tietopankista on haaveiltu jo vaikka kuinka kauan”, Laitinen sanoo. ”Ensimmäinen tämäntyyppinen kysely lähetettiin kotiseutumuseoihin Kansanmusiikki-instituutin toimesta kanteleen juhlavuonna 1975. Vastausprosentti oli tuolloin tyypillinen 20-30.” Nyt tiedonnälkä iski konkreettisesti uudestaan Kantele-kirjaa työstettäessä. ”On jotenkin koomista, että kukaan ei tällä hetkellä pysty edes sanomaan, montako kanteletta on Suomen museoissa”, Laitinen nauraa. ”Viimeisen viiden tai kuuden vuoden aikana kanteleen tutkimuksen alalla on tapahtunut todella paljon hienoja asioita”, Saha toteaa ja luettelee vuonna 2009 julkaistun Kantele-kirjan lisäksi esimerkiksi Kari Dahlblomin Keski-Suomen kantele -teoksen, Kizavirsi -kirjan sekä kansainvälisen Kanteleen kielin -hankkeen. ”Nyt kun on kuuma aika, on hyvä perustaa tällainenkin projekti, joka edustaa oikeastaan ennen kaikkea uuden tutkimusaineiston luomista.” Hankkeen takana oleva työryhmä koostuu tekijöistä, jotka eivät paljoa esittelyä kaipaa: mukana ovat Sahan ja Laitisen lisäksi Arja Kastinen, Rauno Nieminen, Kari Dahlblom, Timo Väänänen sekä
projektiin sitoutunutta Kanteleliittoa edustava toiminnanjohtaja Anna Wegelius. Keskus- ja maakuntamuseoista sekä muutamista erikoismuseoista tietojen hankkiminen on vaivatonta, ja työryhmä vastaa tästä tehtävästä apurahojensa turvin. Tietojen hankkiminen sadoista kotiseutumuseoista ja yksityiskokoelmista on sen sijaan suuri haaste. Hankkeen keskeisiä toimijoita tulevatkin olemaan kymmenet, ehkä sadat talkoolaiset, jotka ryhtyvät paikallisiksi agenteiksi, käyvät oman alueensa museoissa, ottavat selvää yksityiskokoelmissa olevista kanteleista ja ilmoittavat tietonsa hankkeen tietokantaan. Lehden lukijat Laitinen ja Saha haluavat haastaa tarttumaan kännykkäkameroihinsa ja ryhtymään vakoojaleikkiin. ”Ilmiantakaa naapureidenne kanteleet!” Laitinen usuttaa. ”Ja kotiseutumuseoidenne!” Saha lisää. Kantele-lehden seuraavassa numerossa julkaistaan perusteelliset ohjeet ja lomakkeet talkoo-osallistumista varten. Vapaaehtoistyöhön ei edellytetä tiedemiesmäistä tarkkuutta ja tietämystä, vaan hankkeen kannalta olennaisimmaksi työvälineeksi osoittautunee nykyään jo lähes jokaisen mukana kulkeva kamera. ”Kanteleesta otetut kaksi tai kolme kännykkäkamerakuvaa riittävät erinomaisesti ja korvaavat yleensä kaikki muut mahdollisesti puuttuvat tiedot täysin”, Laitinen toteaa. Kanteleagentin rooliin voi siis alkaa virittäytyä jo nyt. Jos silmiin osuu kantele, on agentin sormi alta aikayksikön kameran laukaisupainikkeella, ja jos mukana sattuu vielä kulkemaan mittanauha, voi soittimesta saman tien kirjata muistiin joitain strategisia mittoja. Älköön yksikään kantele jääkö teille tietymättömille! ••••• k ntele 7
8 k ntele
Hannonius K anteleliitto myönsi vuoden 2014 Kultakantele- tunnustuksen elämäntyöstä kanteletaiteilija H annu Syrjälahdelle. Vuonna 1950 syntynyt H annu Syrjälahti on koulutukseltaan teologi, mutta kantele on kulkenut matkassa jo 50 vuotta. Kävimme haastattelemassa omaperäistä savolaista huumoriaan pursuavaa maestroa kotonaan Kauhajoella helmikuussa. TEKSTI ANNA & LEENI WEGELIUS KUVA ANNA WEGELIUS Karhulan Kauppalasta kotoisin oleva Hannu aloitti kanteleharrastuksen 14-vuotiaana Karjalan siirtolaisten soittopiirissä, joka oli siirtynyt Viipurista Kotkaan. Ohjelmisto koostui ajan tyylin mukaan pääasiassa kansanlaulusovituksista. Kanteleryhmää veti Iitissä kansakoulunopettajana toiminut Mauri Saikko. Myös Ulla Katajavuoren luona Hannu kävi muutaman kerran saamassa oppia kanteleensoitosta. Hannu on soittanut myös pienkanteleita, mutta pääinstrumentikseen hän kokee konserttikanteleen. Pappisvihkimyksensä Hannu Syrjälahti sai vuonna 1979 ja aloitti pappisuransa saman vuoden heinäkuussa Lauttasaaren seurakunnassa virallisena apulaisena - toki vasta kesäkuussa pidetyn Ilomantsin kanteleleirin jälkeen. Tuolloin Hannu sai myös paljon käyttämänsä pseudonyymin Hannonius Reunarapakko silloiselta työkaveriltaan, josta sittemmin tuli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyinen arkkipiispa. Viimeisimmässä virassaan Hannu toimi Karvian kirkkoherrana, ja jäi eläkkeelle vuonna 2011. Viereisellä sivulla: Hannu Syrjälahti kotonaan Kauhajoella kanteleidensa ja maalauksiensa ympäröimänä. k ntele 9
” Renkiä ei vaan saa päästää isännän paikalle Hannu Syrjälahden soiton ja sävellystyön tavoitteena on ollut tehdä kanteleella musiikkia, josta yleisö ymmärtäisi kanteleen potentiaalin soittimena soitinten joukossa. Hannu on edelleen kanteleen akustisen äänen puolestapuhuja. Sähkökanteleelle on toki tilausta, mutta Hannua itseään kiinnostaa eniten tutkia kanteleen äänen akustisia mahdollisuuksia ja vahvuuksia ja tehdä kanteleelle luontevaa musiikkia. Ensimmäinen oma sävellys syntyi Ilomantsin kanteleleirillä vuonna 1978. Iltakaste Ilomantsissa on vaaramaisemista ja -tunnelmista innoittunut sävellys, jota edelleenkin soitetaan ahkerasti, kuten monia muitakin Hannun sävellyksiä. Kanteleensoitto on kulkenut työuran rinnalla, ja Hannun alunperin joutsenlauluksi kanteleelle ajattelema ensimmäinen sävellys olikin vasta alku vuosien sävellystyölle.1980-luku oli aktiivista säveltämisen aikaa. Kanteleliitto julkaisi Hannu Syrjälahden sävellyksistä nuottikirjan Tuulikannel vuonna 1985. Rakastetusta nuottikirjasta on kovan kysynnän vuoksi parhaillaan tekeillä korjailtu uusintapainos. Hannun sävellys- ja sovitustuotantoa löytyy myös muun muassa neljältä soololevyltä. Kanteleella, KanteleSolos ja Kannel ovat ilmestyneet 1980-luvulla, ja viimeisin julkaisu Syyspäivänä on vuodelta 2009. Syyspäivänä julkaistiin myös Kantele-lehden 4/4 liitelevynä vuonna 2009, ja se valittiin samana vuonna Kanteleliiton vuoden kantelelevyksi. Säveltämisen ja esiintymisten lisäksi Hannu on opettanut kanteleensoittoa mm. musiikki-, kansalais- ja kansanopistoissa. Hannulle tärkeä opetuspaikka on suorastaan legendaa- 10 k ntele riseksi muodostunut Ilomantsin kanteleleiri. 1980-luvulla Hannu opetti kanteleensoittoa tuntiopettajana myös Sibelius-Akatemiassa. Monet kansanmusiikkiosaston ensimmäiset kasvatit ovat olleet Hannun opissa. Hän on soittanut myös useita koulukonsertteja Suomen lisäksi Pohjoismaissa. Aktiivisena kanteleihmisenä Hannu on toiminut Kanteleliiton hallituksessa 1980-luvulta ja puheenjohtajana vuosina 1992-1995. Syyspäivänä-levyn äänitysten valmistuttua alkutalvesta 2009 Hannu huomasi väsyvänsä tavallista helpommin. Vasen käsi alkoi vapista. Elokuussa Hannu sai diagnoosin Parkinsonin-taudista. Diagnoosi ei lamaannuttanut Hannua, vaikka tulikin shokkina. Hän päätti jatkaa elämäänsä mahdollisimman normaaliin tapaan. Hannu ajatteli kuitenkin aikansa soittajana olevan ohi, koska oli koko ajan väsynyt, ja päivät kuluivat kuin sumussa. Suurimmaksi syyksi väsymykselle paljastui lopulta, kolmen vuoden jälkeen, sairauden sijaan vääränlainen lääkitys. Kun se saatiin kohdalleen, Hannu sai soittoharrastukselle ja monelle muullekin asialle elämässään uuden alun. Vaikka sairaus vie voimia ja uuvuttaa, Hannu selviytyy hankalan seuralaisensa ”Mr. Parkinsonin” kanssa sangen hyvin. ”Renkiä ei vaan saa päästää isännän paikalle!” Hannu tähdentää. Hannu Syrjälahti on elokuusta 2011 lähtien ollut sairaseläkkeellä työstään seurakunnassa, mutta tekee silti välillä töitä pyydettäessä.
Muun muassa pappina toimittamansa viime vuoden joulukirkon aluksi Hannu soitti Jouluyö, juhlayön, joten kantele kulkee edelleen tiiviisti mukana jopa töissä. Hannu säveltää yhä jonkin verran, myös yksinlaulu- ja kuoroteoksia. Eläkkeelle jäämisen myötä entisestään aktivoitunut maalaamisharrastus on tärkeä ilon lähde ja kanava luovuuden purkamiseen. ”Kolmas kutsumukseni”, Hannu myhäilee. Kodin seinät ovat täynnä hänen värikkäitä ja ilmaisuvoimaisia maalauksiaan. Hänellä on myös oma pieni ateljeehuone eräässä autiotalossa kaupungin toisella laidalla. Hän on viime vuosina pitänyt useita taidenäyttelyitä, yksin ja Tuuli-puolisonsa kanssa, sekä vuosittain Kauhajoen Taideyhdistyksen yhteisnäyttelyissä. Täysimittaisia soolokonsertteja Hannu ei usko enää juurikaan jaksavansa soittaa, mutta pienimuotoisesti erilaisissa juhlatilaisuuksissa hän esiintyy edelleen mielellään. Esiintymisasennetta Hannu on harkinnut omaksuvansa Vimpelin Väinämöiseltä Eeli Kiviseltä: “Minä vaan näitä omiani soittelen, jottei kukaan kuule, jos tulee virheitä.” Kanteleen kehitys on Hannusta ollut hienoa seurattavaa. Hän mainitsee erityisesti Kantele liiton perustamisen ja toiminnanjohtaja Ismo Sopasen merkityksen kanteleen profiilin nousuun. Myös kantelesävellysten tilaamista nykysäveltäjiltä, kantelekilpailuja ja kanteleensoiton opetuksen kehittymistä hän pitää arvokkaina asioina. Hannu itse kokee kuuluvansa soittajasukupolveen, jonka piti pärjätä oman oppinsa ja harrastuksensa varassa. Perusteellisempaa kanteleensoittajien koulutusta, saati ammatti koulutusta ei silloin vielä ollut. Siksi hänestä on hienoa, että nykysoittajat ovat päässeet toteuttamaan sitä, mistä Hannukin nuoruudessaan unelmoi. Hän toivoo myös olevansa hyvä esimerkki siitä, mitä työllä, vaivannäöllä ja rakkaudella harrastukseen voi saada aikaan, vaikka lähtökohdat olisivat vaatimattomatkin. ••••• KUULUMISIA Vanha prototyyppikantele takaisin Suomeen Elokuussa sain sähköpostiini erikoisen viestin tuntemattomalta henkilöltä Espanjasta: Hannu Wiljakkala ilmoitti haluavansa palauttaa isoisänsä suunnitteleman ja teettämän 32-kielisen kantele prototyypin vuodelta 1897 takaisin soitettavaksi lähelle synnyinsijaansa Pohjois-Pohjanmaalle. Anton Wilander suunnitteli ja rakennutti kanteleen Oulussa Juho Lipposella. Soittimesta tuli Martti Wiljakkalan elämäntyö, josta on jäänyt jäljelle myös kelanauhoja, noin 150 nuottisovitusta sekä muuta oheismateriaalia. Edelleen soittokunnossa olevan soittimen suurin erikoisuus on vaihtoehtoinen tapa saada niin sanotut välisävelet aikaan: säveliä korotetaan painamalla nastaa vasemman käden sormilla, jolloin soitto voi jatkua molemmin käsin soittajan soittaessa lyhyeltä puolelta. Sointi kunnioittaa seutumme sointi-ihannetta, ja kantele on matalaääninen. Kun posti alkoi tuoda paketteja Espanjasta, sain ensin metsästää toimivaa kelanauhuria. Nyt nauhat on jo digitoitu. Seuraavaksi tuli ihania siististi kirjoitettuja nuotteja, joita edelleen digitoin - kiitos Outi Sanélle nuotinnusohjelman käyttövinkeistä! Hannu Wiljakkala ilmoitti ajavansa kesällä Malagasta Suomeen tuodaakseen kanteleen ehjänä perille. Sen ympärille olemme suunnitelleet pari tapahtumaa. Kanteleen luovutus tapahtuu Kalajoen kaupungin järjestämässä tilaisuudessa Havulan kulttuurikodissa Eino Leinon päivänä, jolloin toivottavasti moni kanteleen ystävä on mukana. Ohjelmassa on sekä kanteleen ja sen omistajien tarinaa että soittoa. Koska Hannu ilmaisi haluavansa käydä edes kerran elämässään Kaustisella, olemme tietenkin suunnitelleet jatkavamme sinne seuraavana päivänä. Toivottavasti nähdään näissä paikoissa heinäkuussa. Minua ainakin jännittää! Jane Ilmola k ntele 11
12 k ntele
k ntele 13
Kevin Sikkila, Carol Pärssinen ja Gerry Luoma-Henkel The Kantele Shopin messupöydän äärellä FinnFest-tapahtumassa Hancockissa 23.6.2013 Kanteleentekijät rapakon takana F innfest on kenelle tahansa amerikansuomalaisen kulttuurin parissa työskentelevälle vuoden tärkeimpiä tapahtumia – niin myös Amerikan harvoille kanteleenrakentajille. Hancockin suureen messutilaan olivat kanteleitaan tuoneet myös amerikansuomalaisen kanteleenrakennuksen grand old man Gerry Luoma-Henkel sekä myöhemmin kanteleeseen hurahtanut Larry LaBounty. 14 k ntele
G erry Luoma-Henkel kuuli kanteletta ensimmäistä kertaa RCA Victorin vuonna 1974 julkaisemalla äänitteellä nimeltä Visit to Finland. Levyllä oli paljon erilaista musiikkia, mutta kolme Urpo Pylvänäisen soittamaa kantelekappaletta jäivät kaikumaan Gerryn korviin. ”Olin aivan häkeltynyt”, Luoma-Henkel muistelee. ”En tiennyt mitään tuosta soittimesta. Olin radiotoimittaja, ja soitin ohjelmassani hyvin paljon musiikkia, mutta kun kuulin tämän, pystyin hämärästi muistamaan juureni suomalaisessa yhteiskunnassa.” siirtolaisuuden aikana jäädäkseen - ja jossa mekin nyt tapaamme, sen historian toisen FinnFestin puitteissa. Lähes kolmekymmentä vuotta aiemmin Luoma-Henkelille avautui täällä aivan uusi maailma, joka muutti hänen elämänsä. ”Minusta tuli uudestisyntynyt suomalainen”, Luoma-Henkel sanoo. Suomalaisuutensa Luoma-Henkel oli jättänyt taakseen vuosikymmeniä aiemmin. Hänen äitinsä oli suomalainen, ja perhe kuului Minnesotassa suomalaiseen seurakuntaan. Kun Gerry oli jotakuinkin 12-vuotias, he kuitenkin muuttivat toiseen seurakuntaan ja kaikki suomalaisuuteen liittyvä jäi menneisyyteen. ”Olin noin 45-vuotias, kun löysin juureni uudestaan”, Luoma-Henkel sanoo. ”Työskentelin silloin Duluthissa, Minnesotan osavaltiossa. Isännöin sunnuntaiaamun radioohjelmaa, jossa sain soittaa mitä ikinä halusin.” Noihin aikoihin radioisännän hyppysiin oli päätynyt myös Visit to Finland -albumi, jota Gerry soitti ohjelmassaan. ”Sattui niin”, Luoma-Henkel kertoo, ”että ohjelmaani kuunteli tuolloin myös muuan Carolyn Kyyhkynen. Hän soitti minulle ja kiitteli suomalaisen musiikin soittamisesta, mutta totesi, etten osaa lausua suomenkielisiä sanoja oikein.” ”Mennään kahville niin kerron, kuinka homma toimii”, Carolyn Kyyhkynen oli ehdottanut, ja kahvittelun lomassa tämä sai Luoma-Henkelin innostumaan suomalaisjuuriensa tutkimisesta. ”Oli vuosi 1985, ja Carolyn tiesi, että samana vuonna järjestettiin FinnFest-tapahtuma Michiganin osavaltiossa sijaitsevassa Hancockissa.” Gerry tarttui syöttiin ja lähti Hancockiin, samaan pieneen kylään, jonka kuparikaivoksiin ja julkisivuun suomalaiset ja suomalaisuus asettuivat FinnFestillä Luoma-Henkel tapasi Phillip Pagen, sittemmin Suomeen asettuneen teksasilaislähtöisen musiikkialan monitoimimiehen, joka tutustutti tämän suureen valikoimaan suomalaista musiikkia. Uusien tuttavuuksien joukossa oli muun muassa Karelia-yhtye. ”Kareliasta innostuin niin kovasti, että järjestin heille kiertueen Yhdysvaltoihin”, Gerry kertoo. ”Kiersimme yhtyeen kanssa halki mantereen Minnesotassa, Vancouverissa, Kanadassa ja Kansasissa, ja päädyimme lopulta Austiniin, Teksasiin.” Kiertueen aikana Luoma-Henkelin kiinnostus kanteletta kohtaan kasvoi. ”Yhtyeessä kanteletta soittanut Matti Kontio teki minuun suuren vaikutuksen huumorillaan ja tavalla, jolla hän puhui soittimestaan”, Gerry muistelee. Gerry Luoma-Henkel alkoi vähitellen olla yhä enemmän kytköksissä amerikansuomalaiseen yhteisöön, ja neljän vuoden päästä hän päätyi yhä julkaistavan Finnish-American Reporter -lehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi. Siksi ei ollut myöskään yllättävää, että hän tapasi Duluthissa kaksi suomalaista miekkosta, jotka olivat saapuneet Kaustisen Kansanmusiikki-instituutin nimissä haastattelemaan eräitä vanhemman polven amerikansuomalaisia muusikoita. Miehet olivat nimeltään Hannu Saha ja Simo Westerholm. k ntele 15
”Päädyimme viettämään paljon aikaa yhdessä silloin”, Luoma-Henkel muistelee, ”ja molemmat palasivat myöhemmin vielä uudestaan Minnesotan Medinaan alueelle, joka tunnetaan Finnish Trianglena, koska sinne on asettunut erityisen paljon suomalaisia.” Sillä kertaa Hannu Saha, joka tiesi Gerryn rakentaneen esimerkiksi huonekaluja, sanoi puolileikillään: ”Hei Gerry, sinähän olet käsityöläinen. Kukaan ei rakenna kanteleita täällä - mikset sinä ryhtyisi rakentamaan?” Luoma-Henkel nauroi ehdotukselle silloin, mutta neljä vuotta myöhemmin ajatus oli jo käynyt toteen. Ystävänsä kanssa Gerry suunnitteli viisikielisen kanteleen Paroni Paakkunaisen lähettämän mallikappaleen mukaan, rakensi sata kanteletta ja myi jokaisen. Pian tämän jälkeen yrityksessä mukana ollut ystävä menehtyi. Luoma-Henkel päätti kuitenkin jatkaa kanteleiden parissa, yhä suuremmalla vimmalla. ”Rakensin rakentamistani ja kokeilin erilaisia malleja, kunnes kuuden vuoden jälkeen ajattelin, että olisi aika lähteä Suomeen katsomaan, kuinka tätä hommaa oikeasti tehdään”, Gerry naurahtaa. ”Vietin pari viikkoa Rauno Niemisen opissa Ikaalisissa, ja vierailin myös muun muassa Kaustisella ja Leppävirralla. Tapasin paljon kanteleenrakentajia ja opin paljon. Raunon kanssa tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että olin jo hyvin kärryillä asiasta.” Vuosi oli 1998, ja tuolloin Gerry oli hankkinut omistukseensa myös kantele.com -verkkotunnuksen, johon hän perusti kanteleverstaansa verkkosivut. ”Ensimmäinen reaktio, jonka sain, oli vihainen puhelu suomalaiselta kanteleenrakentajalta”, Luoma-Henkel virnistää. ”Hän oli sitä mieltä, että tuo osoite kuuluu suomalaisille, ei amerikansuomalaisille. En voinut muuta kuin sanoa, että anteeksi, se kuuluu nyt minulle.” Siinä vaiheessa oli jo selvää, että kanteleenrakennuksesta oli tullut Gerryn elämäntyö. Amerikassa valmistetuille kanteleille oli valmiina markkinat amerikansuomalaisten keskuudessa. ”Luonnollisesti suuri osa markkinoista on aina 16 k ntele perustunut etnisyyteen, ja olen myynyt paljon kanteleita amerikansuomalaisten lisäksi amerikan virolaisille”, Luoma-Henkel kertoo. ”Puolisen vuotta sitten tein kuitenkin pienen kyselyn myynnistäni, ja sen vastauksista selvisi, että yli puolet myynnistä tapahtuu nykyään internetin kautta muusikoille, joilla ei ole mitään etnistä kosketusta kanteleeseen.” Gerry Luoma-Henkelin asiakkaisiin kuuluu ammattimuusikoita, joille kantele on instrumentti muiden joukossa. Sen ääni ja ilmaisuvoima vetoavat ihmisiin ympäri maailmaa. ”Niin kauan, kun maailmassa vallitsee sellainen taloudellinen tilanne, että ihmiset voivat ostaa asioita, kanteleita tullaan myymään”, Gerry arvelee ja kertoo lähettäneensä soittimiaan muun muassa Japaniin, Ranskaan ja Venäjälle. ”Olen tenhyt kanteleita esimerkiksi espanjalaiselle Priscilla Hernandezille, joka käyttää kanteletta kauniin äänensä säestyksenä omassa Enya-tyylisessä eteerisessä musiikissaan”, Luoma-Henkel mainitsee. Hancockiin Luoma-Henkel saapui kotipaikkakunnaltaan Minnesotasta polkupyörällä. Messuhallissa myynnissä olevat kanteleet eivät sentään matkanneet samassa kyydissä: niistä huolehtivat messuilla Gerryn kanssa edustushommissa olevat Carol Pärssinen ja Kevin Sikkila. ”Olen nyt 70-vuotias”, Luoma-Henkel sanoo, ”ja mielenkiintoni on hiljalleen alkanut kääntyä työn teosta polkupyöräilyyn.” Hiljattain kuvioihin on saapunut nuori nainen, joka opiskeli 2000-luvun lopulla vuoden Kaustisella Ala-Könni-Opistossa. ”Lynn Ann Vesper otti minuun yhteyttä kysyäkseen, voisiko lainata kanteleita työpajaansa varten. Minulla ei valitettavasti ollut silloin yhtään kanteleita vapaana, joten hän sai ajatuksen, että soittotyöpajan sijaan voisikin rakentaa kanteleenrakennustyöpajan.” Järjestämänsä työpajan tuoksinnassa Lynn Ann innostui itse kanteleenrakennuksesta ja ryhtyi sittemmin rakentamaan niitä Luoma-Henkelin kanssa. ”Lynn Ann ei ole vielä aivan yhtä ammattimainen kuin minä, mutta hän on äärimmäisen tarkka, ja hänen soittimensa ovat todella upeita”, Gerry sanoo
ja naurahtaa: ”Joudumme laskuttamaan hänen soittimistaan paljon enemmän kuin omistani.” Gerryn luottamus Vesperiin työnsä jatkajana paistaa selvästi läpi hänen jatkaessaan: ”Hän on minua kiinnostuneempi työskentelemään myynnin edistämiseksi nyt, ja minulla on sellainen tunne, että hän tulee ehkä tulevaisuudessa tekemään paljon enemmän kanteleen saralla kuin minä koskaan.” Maailman pienuus ei lakkaa hämmästyttämästä: olen itsekin tavannut Lynn Annen Kaustisella hänen siellä opiskellessaan. Tuolloisen Ala-Könni-Opisto -vuosikurssin opintopalettiin lienee kuulunut myös viisikielisen kanteleen tai jouhikon valmistus. Pienten yhteensattumien ansiosta syntyy yllättäviä asioita, ja niiden kautta pienen soittimen kohdalla voi tapahtua arvaamattoman paljon - sillä laillahan Gerry Luoma-Henkelkin alkujaan päätyi muovaamaan amerikansuomalaisen kanteleensa, joka näyttää nyt elävän aivan omaa elämäänsä. Tietyllä tapaa se on varmasti kuten Amerikkaan siirtolaisuuden aikana lähteneet suomalaisetkin: kaukana valtameren takana alituisen koti-ikävän vallassa, mutta jo sopeutunut uuden maailman menoon ja omaksunut sen lainalaisuuksia. Ehkä osa alkuperän painolastistakin on tippunut pois matkan varrella. Se saattaa avata uusia ovia maailmalle. ”Kerran kysyin eräältä venäläiseltä tilaajalta, että miksi et tilaa kantelettasi Suomesta – sehän on paljon lähempänä”, Gerry Luoma-Henkel muistaa. ”En saanut häneltä oikein minkäänlaista vastausta. Hän vain sanoi haluavansa minun kanteleeni.” ••••• Larry from Painesville O Larry LaBounty omalla kojullaan FinnFestin messuilla. hion osavaltiosta Painesvillesta kotoisin olevalla Larry LaBountylla ei tiettävästi ole omia suomalaisia sukujuuria. Kanteleen ja suomalaisen mielenmaiseman viehätys veivät miehen kuitenkin mukanaan, kun Larry ja hänen vaimonsa tutustuivat kotiseudullaan Erie-järven rannalla asustaviin amerikansuomalaisiin ja näiden kiehtovaan kulttuuriin. k ntele 17
” Se, että ryhdyin rakentamaan kanteleita alueellani, on välittömästi lisännyt siellä mielenkiintoa soitinta kohtaan. ”On vaikea kuvailla sitä, mikä suomalaisuudessa ja suomalaisessa kulttuurissa vetoaa minuun niin voimakkaasti”, LaBounty kertoo. ”Jotenkin se liittyy suomalaisten tapaan hahmottaa myyttejään. Se liittyy metsän ja lukemattomien järvien ambienssiin sekä designin yksinkertaisuuteen. Suomalaiseen kulttuuriin ja esimerkiksi kanteleen tarinaan liittyy niin paljon asioita, joista en vain saa tarpeekseni – enkä usko, että siinä on välttämättä kyse vain maastanne tai etnisyydestänne. Siinä on kyse hengestänne ja siitä, miten suomalainen käsittelee asioita ja esimerkiksi estetiikkaa.” Kun LaBountyjen tytär oli pieni, paikkakunnalla asuvat suomalaiset tarvitsivat vahvistusta lasten kansantanssiryhmään. Tytär liittyi ryhmään, ja sitä kautta vanhemmatkin saivat oppia yhä enemmän suomalaisesta kulttuurista ja musiikista. ”Sekä minä että vaimoni olimme kasvaneet suomalaisten asuttamilla alueilla, ja meillä oli jo paljon suomalaisia ystäviä”, Larry sanoo. ”Sillä lailla vähitellen omaksuimme osia suomalaisesta kulttuurista.” Kantele tuli kuvioihin myöhemmin, kun Painesvillen suomalaiseen seurakuntaan perustettiin yhtye. Yhdellä ryhmän jäsenistä oli kantele – ensimmäinen, jonka Larry oli nähnyt. ”Kanteleen suhteen aktiivisuutta oli siihen aikaan paljon enemmän pohjoisemmilla alueilla, eikä niinkään sielläpäin, mistä minä olen kotoisin”, LaBounty toteaa. Ensikohtaamisen jälkeen Larry innostui pian kanteleesta niin paljon, että päätti ryhtyä rakentamaan soittimia. Vajaat kymmenen vuotta 18 k ntele sitten hän tutustui musiikin tohtori Carl Rahkoseen, jonka tutkimuskohteisiin kantele on kuulunut 80-luvun alusta lähtien. Häneltä Larry sai perustietonsa. ”Siihen aikaan internetissä oli vielä hyvin vähän tietoa kanteleesta”, Larry muistelee. ”Englantilainen Michael King opasti minua alkuun kanteleenrakennuksessa, ja eräällä ystävälläni oli Rauno Niemisen tekemiä museokantelepiirustuksia.” Sillä lailla lähti käyntiin harrastus, josta myöhemmin tuli työ ja elämäntapa. LaBounty arvelee rakentaneensa tähän mennessä noin 250 pienkanteletta ja useita jouhikkoja. ”Olen myynyt paljon kanteleita oman paikkakuntani amerikansuomalaisille”, Larry toteaa. ”Se, että ryhdyin rakentamaan kanteleita alueellani, on välittömästi lisännyt siellä mielenkiintoa soitinta kohtaan. Lisäksi kierrän FinnFest-tapahtumia kanteleideni kanssa, ja muutamia olen myynyt myös eBayn kautta.” 5- ja 10-kielisiin kanteleisiin erikoistunut LaBounty suunnittelee nyt verkkosivuston perustamista Finn Hollow Kanteles -tuotemerkilleen. Tulevaisuuden haaveisiin kuuluu myös ensimmäinen matka Suomeen. ”Sen jälkeen, kun internet teki läpimurtonsa, olen saanut tutustua lukemattomiin suomalaisiin rakentajiin ja soittajiin”, LaBounty kiittelee. ”Olen ollut yhteyksissä suureen osaan suomalaisista kantelevaikuttajista esimerkiksi Facebookin avulla, ja he ovat kaikki olleet hyvin ystävällisiä ja valmiita neuvomaan ja auttamaan. Itse en ole kuitenkaan vielä päässyt käymään Suomessa - toivottavasti se päivä vielä koittaa!” •••••
LiLi ja Diane Jarvi esiintyivät FinnFestillä kahden kanteleen voimin. Finn Halleista Obaman Amerikkaan D iane Jarvenpaa syntyi Minneapoliksessa Minnesotan osavaltiossa, johon hänen neljä suomalaista isovanhempaansa muuttivat siirtolaisina 1900luvun alussa. Jos nuo isovanhemmat olisivat olleet läsnä pidempään Dianen nuoruudessa, hän olisi todennäköisesti saanut oppia suomenkieltä enemmän. Dianen vanhemmat olivat varttuneet Finn Halleissa, Minnesotan suomalaisten kokoontumisia varten rakennetuissa saleissa. He olivat kasvatukseltaan punaisia suomalaisia, ja etenkin 50-luvun Red Scaren aikaan se oli asia, jota ei juuri haluttu kuuluttaa kaduilla. Suomen kielen käyttöön alkoi liittyä negatiivisia tunteita ja häpeää. ”Olisi ollut hienoa oppia puhumaan suomea lapsuudessani”, Diane sanoo, ”mutta tuo oli yksi syistä, joiden vuoksi vanhempani halusivat olla periamerikkalaisia.” Suomalaiset juuret jäivät kuitenkin elämään Dianessa muun muassa musiikin kautta. 16-vuotias Jarvenpaa tarttui kitaraan ja ryhtyi esittämään omaa laulaja-lauluntekijä -tyyppistä musiikkiaan. k ntele 19
Amerikkalaisten tiskijukkien suuhun paremmin sopivaksi taitelijianimeksi vakiintui Diane Jarvi. Parikymppisenä Diane omistautui täysin jazzille, mutta 26-vuotiaana löytyi uusi intohimon kohde. Dianen äiti kertoi Minneapoliksessa perustetusta yhtyeestä, jonka kanssa tämä oli esiintynyt Kalevalaa lukien. Yhtye soitti viisikielisiä kanteleita. ”Ajattelin, että minun olisi pakko saada tuollainen soitin, vaikka en koskaan oppisi sitä soittamaan”, Jarvi kertoo. Klassista kitaransoittoa opiskellut Jarvenpaa rakasti kielisoittimia, ja kanteleen ääni vetosi häneen syvästi. Pian oman kanteleen saatuaan hän liittyi itsekin äitinsä esittelemään yhtyeeseen, jonka riveissä hän toimi muutaman vuoden. Yhtyeen nimi oli Koivun Kaiku, ja sen keulahahmo oli Joyce Hakala. Se oli yksi ensimmäisistä – ja tunnetuimmista – kanteleyhtyeistä Yhdysvalloissa. Vuonna 1990 Diane vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa Sibelius-Akatemian opiskelijana. Visiitti jäi vain muutaman kuukauden pituiseksi, mutta sen anti oli sitäkin runsaampaa. ”Oli todella upeaa saada opiskella mestareiden kanssa”, Diane kertoo. ”Toivo Alaspää oli opettajani, ja Martti Pokela. Heidän kanssaan pääsin kosketuksiin kanteleen maailmaan aivan eri lailla, kuin aiemmin Yhdysvalloissa vierailleiden opettajien lyhyillä kursseilla.” Onnettomuudessa jalkansa murtanut Jarvenpaa palasi kotiin aiottua aiemmin, mutta reissu oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen hänen musiikkiinsa: parin vuoden päästä ilmestyi Diane Jarven ensimmäinen levy, jolla kantelekin oli jo mukana. ”Se oli laulaja-lauluntekijälevy, mutta mukaan pääsi hieman suomalaista perinnemusiikkia, ja ryhdyin käyttämään kanteletta myös omissa folkja country-tyylisissä kappaleissani.” Siitä lähtien kaikilla Jarvenpaan levyillä on kuultu kanteletta, vaikka materiaalin tyylilajit ovat kautta vuosien vaihdelleet suuressa määrin. Soitintaan Diane käyttää ennen kaikkea oman musiikkinsa tulkintaan, eikä hän pidä itseään varsinaisena perinteenkantajana. 20 k ntele ”Kun yritän jäljitellä perinteistä kanteleensoittoa, totean yleensä, että tämä ei kuulosta lainkaan esikuvaltaan”, Jarvenpaa nauraa. ”En yritä esittää suomalaista kanteleensoittajaa - olenhan amerikkalainen, ja musiikkini syntyy väistämättä minun ja omien musiikillisten juurieni kautta. Suomalaisilla elementeillä höystettynä siitä tulee keitos, josta jotkut pitävät, ja jota jotkut eivät ehkä ymmärrä – mutta se on jotain, joka nousee jatkuvasti pintaan. En pysty päästämään siitä irti.” Ammatikseen musiikkia tekevän Jarvenpaan taipaletta on viime aikoina ryhtynyt jakamaan hänen tyttärensä LiLi, joka esiintyy äitinsä kanssa keikoilla viisikielisen kanteleen kanssa. ”LiLi halusi itse ryhtyä soittamaan kanssani”, Diane hymyilee. ”Kantelemusiikki ei tietenkään ole hänelle omaa perinnettä, mutta hän on altistunut sille ja pitää siitä kovasti.” Tyttären mukanaolo on ollut myös suureksi avuksi yksinhuoltajaäidin arjessa. ”Tässä taloudellisessa tilanteessa kenen tahansa on vaikea tienata leipänsä, etenkin kulttuurin saralla. Obama on tehnyt paljon hyvää tämän maan taiteen eteen, ja olen itse ollut onnekas ja saanut vuosien varrella avustuksia, mutta ajat ovat rankat”, Diane kertoo. ”Ei tässä maassa kanteletta soittamalla rikastu. Siksi teen leipämme eteen hyvin paljon erilaista musiikkia.” Rankat ajat vaativat omat keinonsa, ja Diane on löytänyt monien muiden artistien tavoin yhteisörahoituksen avuksi seuraavan levynsä julkaisussa. Jarven kuudes sooloalbumi on ollut tekeillä pitkään, ja se on myös etsinyt muotoaan monien vaiheiden kautta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kantele on jälleen kerran päässyt niskan päälle. ”Alun perin levyn piti olla tribuutti paljon ihailemalleni jazzlaulajalle Shirley Hornille”, Jarvenpaa kertoo ja jatkaa nauraen: ”Sitä siitä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan levystä onkin tulossa kaikkein kantelepitoisin levyni tähän mennessä.” •••••
Terveisiä Nyysälästä K un kyselin FinnFestillä ihmisiltä tunnettujen amerikansuomalaisten kanteleensoittajien nimiä, oli yksi aina listalla mukana. Wilho Saari on meilläkin monelle tuttu tekijä Washingtonin osavaltion Nasellesta - tai suomalaisittain Nyysälästä. En tavannut Wilhoa itseään Hancockissa, mutta otin lehteä tehdessäni mestariin yhteyttä kysyäkseni, liikenisikö häneltä nuotteja Kantele-lehden lukijoille. Kappaleita todellakin löytyy, sillä Saari on jo muutaman vuoden ajan ahkeroinut a tune a day -projektinsa äärellä ja säveltänyt kappaleen päivässä. Wilho Saaren lähettämät nuotit ovat vuodelta 2001 ja kirjoitettu C-sävellajiin. ”Currently I’m writing music in the key of C and with the computer I can easily change them to the key of D or G. So, now I print the music in three keys as some prefer playing in these other keys”, Saari kertoo sähköpostissaan. ”The word Livakat was the name of the kantele group that I taught for seven years in Portland, Oregon between 2000 and 2007.” Viestiinsä Wilho kirjoitti myös terveisensä lehden lukijoille: ”Niin aika kulu kun me olemme enemmään kotona. Kaisa kuto yhdessä huonessa ja minä kirjoitan musikkia toisessa huonessa!” k ntele 21
22 k ntele
k ntele 23
O ver a period of about thirty years or more I have followed a variety of musical paths as a singer, starting with American folk, stopping at jazz, hopping the world music train, and engaging in my own songwriting. For almost thirty of those years I have been compelled to pick up and play the kantele. I have performed and given kantele workshops in old tin sheds, Temperance halls, cow fields, old school houses, churches, libraries, museums, log palaces, and American and Canadian Universities. Why do it? Playing a kantele is a perfect instrument for a shy person. I like that the sound of a kantele rings out, but hovers at the edge of things. There is a Zen saying – catch the vigorous horse of your mind. When I play the kantele, something inside me slows down. I care, and I let go my cares. I met my first kantele through my mother. She bought it through an ad in a suburban newspaper. The instrument had been in a family with six children who it seemed took many turns trying to play it as children are apt to do when met with large objects that make sound. It had 36 strings with a long, smooth curving body. The sound it produced was not so much song as smoker’s hack. I was told that maybe it was a Kilpinen kantele. It sat collecting dust for years until a group of generous experts, both Finnish-Americans and Finns, gathered around it and figured out how to glue, re-string and re-tune it into a working instrument again. And the sound was deep, old and mellow, a sound of shadows and rivers. The instrument could possibly be over seventy years old. It definitely has that low, wise voice of experience. When I play it, I hear a shimmer of ancient bells. 24 k ntele
Before my mother’s kantele regained its sound, I found myself on a path that led me to learning smaller kanteles. I learned to play the five and tenstring with a group of people in Minneapolis who all seemed to share the same desire; make music and connect with that Finnish part of ourselves that swirled in our DNA. They were the kantele group, Koivun Kaiku, founded by Joyce Hakala. Through the group I was introduced to a whole host of tunes that I never knew existed, yet they resonated inside me in a way I can’t really explain. I studied briefly at the Sibelius Academy. I did my best trying to learn kantele in German from Martti Pokela. He was too shy with his English and my Finnish was next to hopeless. Still he encouraged my attempts to reproduce songs from his books. We both knew my interpretations were a distant approximation, still he would commend me on what he politely called my “innovative” way of playing. When I sat down with Toivo Alaspää I always felt I needed to strap in. It was often fast and furious and I was always trying to catch up, and only sometimes succeeding. So I would stop, flip on my tape recorder and watch the bound together notes from what looked like the easy resting of his hands. Our conversations often included his offering me the saltiest salmiakki and my difficult smile while I tried not to wince. Studying with masters is always humbling. I came away with much gratitude at the opportunity to watch and listen while they conjured sounds both ancestral and modern. k ntele 25
I like to watch how American children pick up the instrument like it was a clock and wonder at how it works. And how those in nursing homes hold it in their laps like a small child. It’s a wooden hollow that they can ring like a bell. It’s a bit of sun that lights in the hand. For me playing a kantele is a mysterious undertaking, something that pulses in my bones long after I have played a song. I taught kantele for almost a year in the community of Cokato, not far from Minneapolis, that is one of the earliest settlements of Finnish immigrants in Minnesota. I asked my younger students what they thought the kantele sounded like. They scribbled ideas on the chalkboard. Here are a few things they said: someone singing, funny, ice cream, bells, soft, cuckoo clock, great, Bobby McFerrin, owl, harp, chimes, good, magic, loveable music. I concur. I have accumulated a few different kanteles over the years. Some made in Finland, some made by my good friend Gerry Henkel of The Kantele Shop. I haul one out when I need that certain fix only a kantele can provide. And now my daughter LiLi joins me. There are not many opportunities when an 11-year old can teach adults how to do something. It’s a good thing to see that reversal of roles when she teaches someone how to play. So now she is also a part of a Finnish musical lineage. The Finnish poet, Jouni Inkola says in his poem Genealogy, “Everything in me is a contagious debt and my heart has nothing to pay it with, since the echoes of its pulse cannot go backwards.” I can’t go backwards to my Finnish ancestors, they remain in so many ways a mystery and in some ways a loss, but I can try to make some music that maybe pulses with something we share. All of my recordings have had some kantele on them. In addition to vocals, my new CD, bittersweet, has a bit more kantele tunes on it than my previous recordings. There are little tunes on it written for my mother, for snow, for Ilmatar who sweeps the dance floor, for Multia, where my grandmother lived before she emigrated, for sparrows and for Chinese tea. I hope the recording conveys how a Finnish-American woman looks with a musical lens at her heritage, how that heritage haunts her, how for her it is both bitter and sweet. 26 k ntele
Puheenjohtajan tervehdys Kantele kiinnostaa Himmler, punk, Punainen Risti, postimerkki, Taito-palkinto, Euroviisut, Provinssirock. Siinä avainsanoja, ei todellakaan niitä perinteisimpiä, pelkästään tämän kevään kanteleuutisista. Paljon muitakin olisi listalle voinut lisätä! Uutisiin ovat tarttuneet valtakunnan ykkösmediat, mm. Helsingin Sanomat ja YLE:n kulttuuritoimitus. Kantele näkyy ja kuuluu ja nyt siis myös ylittää uutiskynnyksen. Itseäni hykerryttää joka kerta, kun näen tai kuulen kanteleensoittoa eikä minulla ole aavistustakaan, kuka kanteletta soittaa. Minusta on hienoa, että hyvinkin erilaiset muusikot uskaltavat tarttua kanteleeseen ja luoda sillä omaa musiikkiaan. Tilanne oli aivan toinen vielä noin 10 vuotta sitten, jolloin tuntui, että kantelepiireissä kaikki vähintäänkin tiesivät toisensa. Murros on tapahtunut hyvin nopealla aikataululla, mikä antaa uskoa kanteleasian kiinnostavuuden laajenemiseen myös jatkossa. Kanteleen nykytilanne vastaa aika pitkälti sitä, mikä oli haaveena ja tavoitteena Kanteleliittoa perustettaessa. Uusia ovia on kuitenkin vielä paljon avaamatta, asioita tutkimatta ja soittimia kehittelemättä. Tulevien vuosien linjauksia määriteltäessä on kuitenkin oltava tarkkana. Tavoitteet tulee asettaa riittävän rohkeasti ja kauas kuitenkaan unohtamatta arkipäivän realismia ja resurssien rajallisuutta. Kaikkea ei pysty tekemään, mutta haaveita ei saa unohtaa. onen Hein Susanna k ntele 27
Liitto tiedottaa Kanteleliiton ja Kanton kevätpäivä 29.3. ja syyspäivä 18.10. Kanteleliitto ja Kanteleensoiton opettajat ry viettivät yhteistä kevätpäivää 29.3. Espoon musiikkiopiston tiloissa Tapiolassa Espoon kulttuurikeskuksessa. Kiitos kaikille osanottajille mukavasta päivästä ja erityiskiitos Espoon musiikkiopistossa opiskelevalle Kanterellit -yhtyeelle ja Emma Myllyselle, jotka vastasivat päivän musiikkiesityksistä. Kanteliiton syyspäivä järjestetään 18.10.2014 pääkaupunkiseudulla. Seuraa ilmoitteluamme kantele.net? -sivustolla syyspäivän tarkentuvasta paikasta ja sisällöstä. Luvassa on upeaa ja mielenkiintoista ohjelmaa kanteleen parissa! Kantelekalenterista apua varainkeruuseen Onko kanteleyhtyeesi lähdössä ulkomaanmatkalle? Keräättekö varoja levyn julkaisua varten? Vuoden 2015 Kanteleliiton kalenteri ilmestyy vuoden 2014 loppupuolella, ja sitä myydään suurempia eriä varainkeruuhintaan hyviin tarkoituksiin. Voit ilmoittaa kalenteritarpeestasi jo nyt osoitteeseen leeni.wegelius@kantele.net! Ilmoitukset eivät ole sitovia, mutta voit jo nyt varmistaa, ettet jää ilman! Jäsenmaksuista Kanteleliiton jäsenmaksupostitus pyritään saamaan toukokuun loppuun mennessä tehdyksi. Kantele.net -sivustolla ilmoitetaan heti, kun postitus on suoritettu, joten kerrothan osoitteeseen leeni.wegelius@kantele.net, jos olet jäänyt ilman laskuasi. Toivomme, että jäsenet maksaisivat maksun eräpäivään mennessä käyttämällä laskussa näkyvää viitenumeroa! Kanteleliiton vuokrasoittimet Kanteleliitolla on viisi kotikanteletta, jotka vuokra- 28 k ntele taan Kanteliiton jäsenille lukuvuodeksi 2014-2015. Vuokrattavana on myös Jyrki Pölkin rakentama Kirjokansi-kantele, jonka kielimäärä on 15+4. Toimita vapaamuotoinen hakemuksesi Kanteleliitolle 15.6. mennessä osoitteeseen leeni.wegelius@kantele.net. Kanteleliiton Vuoden kantele ja Kultakantele -tunnustukset Lähetä ehdotuksesi Kanteleliiton Vuoden kantele ja Kultakantele -tunnustusten saajiksi 30.9.2014 mennessä Kanteleliittoon mail@kantele.net. Kanteleliiton hallitus päättää tunnustusten saajat jäsenten ehdotukset huomioon ottaen. Kultakantele on elämäntyöpalkinto, joka voidaan jakaa kanteleen hyväksi pitkään, vähintään 15 vuotta toimineelle henkilölle. Vuoden kantele -tunnustuksen saaja on henkilö tai yhteisö, joka on viimeisen reilun vuoden aikana tehnyt huomionarvoisen suorituksen kanteleen saralla. Tunnustukset julkistetaan Folklandia- risteilyllä tammikuussa 2015. Hae Kanteleliiton vuoden yhtyeeksi 30.8. mennessä! Kanteleliitto työllistää Vuoden yhtyettä mahdollisuuksien mukaan liiton edustajana eri tilaisuuksissa. Mahdollisten esitysten lisäksi yhtye esitellään Kantele-lehdessä. Yhtyeen on oltava aktiivisesti toimiva kokoonpano, jossa kantele on näkyvässä roolissa. Myös ajankohtaisuus on valintakriteeri. Vuoden yhtye -tunnustus on aikaisempina vuosina myönnetty seuraaville kokoonpanoille: Uma, Duo Pauliina Syrjälä ja Laima Jansone, Duo Eva Alkula ja Tomoya Nakai, Finn-Kanteleet, Blatentsaine, Improbatur, Brelo ja Kardemimmit. Hakemukset vuoden yhtyeeksi lähetetään Kanteleliiton toimistoon osoitteeseen mail@kantele.net 30.8.2014 mennessä. Taiteellinen toimikunta käsittelee hakemukset ja Kanteleliiton hallitus päättää yhtyeen taiteellisen toimikunnan esityksestä.
KANto tiedottaa Kanton uusi hallitus Kanteleliiton ja Kanteleensoiton opettajat ry:n kevätpäivä pidettiin Espoon musiikkiopiston tiloissa 29.3.2014. Päivän kouluttajina toimivat Eija Kankaanranta ja Vilma Timonen, joiden aiheena oli kanteleen perustasosuoritukset taide- ja kansanmusiikin opetussuunnitelmien mukaan. Koulutuspäivään oli saapunut parikymmentä kanteleopettajaa eri puolilta Suomea, joten päivän aikana oli hyvä vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia aiheesta. Kevätpäivän yhteydessä pidettiin Kanton vuosikokous, jossa valittiin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Emma Kuntsi Vantaalta. Hallituksen jäseninä jatkavat Satu Sopanen varapuheenjohtajana sekä Ulla Honkonen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Eija Kankaanranta (sihteeri), Kirsi Savolainen (rahastonhoitaja), Irina Cederberg ja Noora Laiho. Kanto kiittää kaikkia toimikautensa päättäneitä hallituslaisia. Erityiskiitos Sanna Pitkänen-Eerolalle monivuotisesta ja hienosta työstä Kanton puheenjohtajakautenaan! Kantolle on luotu uusi sähköpostiosoite kanteleensoitonopettajat@gmail.com. Tuonne lähetetyt osto- ja myynti-ilmoitukset välitetään entiseen tapaan luvan antaneille Kanto-jäsenille. Liittymis- ja muissa yhdistysasioissa ota yhteys puheenjohtajaan sähköpostitse osoitteella emmakuntsi@gmail.com tai puhelimitse numeroon 0400 343 338. Täppärit yhteissoiton maailmassa ”On kiva soittaa yhdessä! Kuulostaa hienolta. Esiintyminen ei jännitä niin paljon. Meillä on kivaa yhdessä. Olen saanut uusia ystäviä.” Muun muassa tällaisia kommentteja kuului Jyväskylän ja Jämsän kanteleoppilaiden suusta, kun kysyimme heidän kommenttejaan yhteissoitosta. Nykyisessä kanteleensoiton opetussuunnitelmassa painotetaan entistä enemmän yhteismusisointia. Kanteleensoiton opettajat ry:n aloitteesta ja yhtyesovituskilpailun tuotosten pohjalta tartuimme haasteeseen ja ryhdyimme keräämään kollegoiltamme hyväksi todettuja, eritasoisia ja erityylisiä teoksia kanteleyhtyeille. Parin vuoden työn tuloksena syntyi ensimmäinen osa Kanteleen kanssa yhteissoiton maailmassa -julkaisusta, joka on nyt menossa painoon. yhteissoiton maailmassa 1 Tähän yhtyejulkaisuun on koottu ohjelmistoa alkeistasosta noin PT2-tasolle. Nuotti- vihkosta löytyy monipuolisesti lastenlauluja, kansansävelmiä ja taidemusiikkia, jotka on sovitettu erikokoisille kanteleyhtyeille Tiina Takkinen & Ulla Honkonen duoista suuryhtyeisiin. Suurin osa ohjelmistosta soveltuu kotikanteleille, joissakin kappaleissa on stemmoja myös pienkanteleille. Kanteleen kanssa yhteissoiton maailmassa 1:stä on tulossa perinteisen nuottikirjan lisäksi sähköinen versio, jonka voi ladata esim. tabletilleen. Kyseessä on siis samansisältöinen pdf-versio, joka on myynnissä vaihtoehtoisena tuotteena. Hinnaltaan digitaalinen kirja on hiukan paperista edullisempi. Sähköisessä versiossa on Adoben DRM-suojaus, mikä vaatii käyttäjältä rekisteröitymisen. Olemme ajatelleet, että tämä sähköinen versio palvelisi lähinnä opettajia, mutta toki oppilaatkin voivat sitä kokeilla. Ihan pienimmille soittajille perinteinen paperinen nuottikirja toiminee kuitenkin paremmin, sillä sorminumeroinnit yms. merkinnät on helpompi merkitä paperille. Kirjan molemmat versiot ovat tilattavissa Jyväskylän ammattikorkeakoulun tahtijulkaisut.net -verkkokaupasta. Toivomme soittajilta ja opettajilta kommentteja tabletin käytöstä, esim. kuinka nuottien luku onnistuu, miten sivunkäännöt toimivat, riittääkö akku jne. Saamamme palautteen perusteella päätämme, teemmekö seuraavastakin, vähän isommille oppilaille suunnatusta yhteissoiton maailmassa 2 -julkaisusta sekä aikaisemmin julkaistusta renessanssi- ja barokkivihkosta paperisen rinnalle myös digitaalisen version. Iloisia yhteissoittohetkiä uuden julkaisun, perinteisen paperisen tai digitaalisen kirjan, parissa! Ulla Honkonen ja Tiina Takkinen k ntele 29
telee teemoja intensiivisesti ja tuntuu todella nauttivan soittamisesta. RIKU-PEKKA KELLOKOSKI: YKSINÄINEN VUORI Mies, joka soittaa herkkää, minimalistista ja tunnelmallista musiikkia. Mies, joka soittaa kanteletta. Riku-Pekka Kellokosken kohdalla en haluaisi vetää tuota korttia esiin, vaikka tuossahan se on nyt kirjoitettuna. Vaikka alamme onkin nykyään naisvoittoinen, niin sukupuoli ei mielestäni merkitse mitään – musiikki merkitsee. Kellokoskella on ihailtavan vahva oma taiteellinen linja. Yksinäinen vuori on hänen ensimmäinen soololevynsä, jonka kaikki kahdeksan raitaa ovat omia sävellyksiä. Vaikka Kellokosken sävelkieli on tunnistettava ja paikoin meditatiivinen, hän onnistuu yllättämään, esimerkiksi hienoissa Apteekkarin Päiväuni ja Avara –kappaleissa. Kellokoski käyttää kanteleen eri soundeja monipuolisesti, kehit- 30 k ntele LAITAKAUPUNGIN ORKESTERI: VIRTA SUO: SUURI HÄRKÅ Suon neljäs albumi Suuri härkä jatkaa yhtyeen hyväksi havaittua linjaa: omia sävellyksiä, perinteisiä sanoituksia ja vahvoja sovituksia. Veera Voiman, Emilia Lajusen ja Roope Aarnion trio on ollut alusta asti varsin toimiva paketti, mutta tällä levyllä ilahduin erityisesti stemmalaulun paljoudesta. Herkulliset kolmiääniset harmoniat, päälleäänitykset sekä Voiman ja Lajusen vuorolaulu Nousuaika -kappaleessa ovat mieleeni. Suurin osa kappaleista on meneviä, mutta mukana on myös herkempiä lauluja, kuten Mitä sinä tulit ja Rihmanen. Voiman 10-kielinen kantele soi jälkimmäisessä kauniina kudelmana yhdessä kitaran kanssa. Piia Kleemola tunnetaan viulistina, mutta myös 15-kielinen kantele taipuu hänen käsissään. Laitakaupungin Orkesteri (LKO) on seinäjokinen yhtye, johon kuuluvat Kleemolan lisäksi Charlotta Hagfors, Antti Paalanen, Sami Silén, Teemu Vuorela ja Petri Välimäki. Orkesterin ensilevy Virta on omaperäisen tunnelmallinen levy, joka liikkuu rytmimusiikin eri tyylilajien parissa – päällimmäisinä kansanmusiikki, pop ja rock. Esimerkiksi Välimäen sävellys El Poro on perinnehenkinen viulupolska, mutta sitä säestää sähkökitarariffi, ja välikemelodia hyppää aivan toiseen genreen. Kanteleella ei ole solistista asemaa, mutta esimerkiksi levyn nimikkoraidalla
kantelesäestys on merkittävässä roolissa. Suurin osa kappaleista on laulaja Hagforsin käsialaa. Kokonaisuus on tunnelmiltaan mukavan vaihteleva: kaunis, riemukas ja paikoin jopa hyvällä tavalla uhkaava. ja tuntuu – voin vain kuvitella, miten hauskaa heillä on yhdessä soittaessaan! ONTREI TIMO VÄÄNÄNEN: SOITANDA Soitanda on kanneltaja Timo Väänäsen neljäs soololevy. Se sisältää improvisoitua pienkantelemusiikkia 15+4-kielisellä Kirjokansi-kanteleella. Levy soi kauniisti, ja musiikista kuulee Väänäsen vankan kokemuksen ja työuran kanteleen parissa. Monipuolinen kanneltaja taitaa kaikenkokoiset kanteleet ja on levyttänyt aiemmin sekä perinteisillä että sähköisillä kanteleilla. Soitandan kerrostumat, kudelmat ja sävyt ovat kypsiä ja vaihtelevat mielenkiintoisesti. Levyn nimikkoraita on 21-minuuttinen upea improvisaatio, jossa Väänänen käyttää erilaisia tekniikoita ja siirtyy tunnelmasta toiseen suvereenisti. Hän ottaa rautaisen ammattilaisen ottein kanteleesta kaiken irti, jättäen ihanasti tilaa sen uniikille soinnille. Ontrei, eli Rauno Niemisen ja Timo Väänäsen duo sukeltaa musiikissaan syvälle muinaiskanteleiden maailmaan. Heidän esikoislevynsä on vahva osoitus molempien tutkijuudesta, tietoudesta, muusikkoudesta ja omistautumisesta perinnesoitinten historiaan. Improvisaatioon pohjautuva musisointi on yhteen hitsautunutta ja perustuu erilaisten soittimien soundeihin. Ontrein vaikuttavaan soitinarsenaaliin lukeutuu jouhikantele, Novgorodin lyyrakantele, leukakantele, länsisiperialainen pyngyr, rumpu ja suupeli. Ansiokkaana soitinrakentajanakin tunnettu Nieminen on yhtä lailla ammattimuusikko, joka soittaa Ontrein lisäksi monissa muissakin kokoonpanoissa. Levyn kappaleet ovat duon omaa käsialaa ja muodostavat hienon kokonaisuuden. Sointimaailma on täyteläinen ja vangitseva, musiikki onnistuu viemään ajatukset erilaisille urille kuin normaalisti. Niemisen ja Väänäsen yhteinen pulssi kuuluu SIBELIUS-AKATEMIAN FOLK BIG BAND: FBB Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto on täynnä mitä mahtavimpia tyyppejä. Olen seurannut touhua itse varsinaisena opiskelijana pian neljä vuotta, ja Folk Big Bandin eli FBB:n musiikki kuvastaa sitä iloa, heittäytymistä ja persoonallisuutta varsin osuvasti. Esikoislevyllä kanteletta soittavat itseni lisäksi Ulla-Sisko Jauhiainen, Sarah Palu, Jutta Rahmel, Anna-Karin Korhonen ja harppua irlantilainen Niamh O’Brien. FBB:n musiikki koostuu perinteisistä kappaleista, opettajien ja oppilaiden omista sävellyksistä sekä tilaussävellyksistä. Omat suosikkini ovat Charlotta Hagforsin suorastaan elokuvamainen Maria Pohjan neiti sekä Timo Alakotilan Kantaatti. Seuraavalla sivulla LEVYPOKE-EXTRA! k ntele 31
LE V E Y POK EXTRA SENNI VIERAISSA! K n ö t ä m y s ä V ! a j i l i a r e kantelevi anteleammattilainen Senni Eskelinen on viime aikoina vieraillut kolmella albumilla. Nuoren iskelmätähden Suvi Teräsniskan Pohjantuuli –levyllä Eskelisen kantele helisee kahdessa kappaleessa (Pohjantuuli ja Loitsu). On se kantele vaan hieno soitin: sen tunnistaa heti, ja se sopii mihin alustaan tahansa. Mielipiteeni on toki puolueellinen, mutta kantele tekee Teräsniskan kappaleista heti paljon mielenkiintoisempia. Pehmeä-äänisen Laura Sippolan levy Like Lullaby päättyy Morse For Nature -kappaleeseen, jossa Eskelinen säestää kanteleellaan muun bändin mukana. Hän soittaa myös pian ensimmäisen soololevynsä julkaisevan Jaani Peuhun popkappaleessa No Regrets. Eskelisen oma bändi Strinpurée Band on julkaisemassa pian uutta levyä, samoin Riikka Timonen, jonka bändissä Eskelinen niinikään soittaa. Kiirettä pitää, ja hyvä niin! Sennillä on pitänyt kiirettä muun muassa Laura Sippolan kanssa. kuva: Marjo Tynkkynen 32 k ntele
Marko Aho, Helena Lehmuskero, Liisa Sihvonen, Sanna Klemetti, Tuomas Leppisaari, Teija Tiilikainen ja Eeva-Liisa Kolonen Erityiskysymyksiä T TEKSTI & KUVA HELENA LEHMUSKERO ammikuussa 2014 käynnistyi Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella Musiikki kulttuurit: erityiskysymyksiä -opintojakso, jonka aiheena oli monipuolinen perehtyminen kanteleeseen. Kurssin lähtökohtana oli tutustua kanteleeseen niin kulttuuri historiallisesta, akustisesta, poliittisesta, soittimellisesta, taiteellisesta kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta. Opintojakso tapahtui yhteistyössä Suomen kantelemuseon kanssa ja osin sen tiloissa Jyväskylän Palokassa. Kurssi rakentui luennoista, museovierailuista sekä – kurssin osallistujien suureksi iloksi – pienkanteleen soittamisesta. Kurssin vastuuhenkilönä toimi yliopistotutkija Marko Aho, joka ideoi kurssin Jyväskylän vahvaan kanteleperinteeseen nojaten. Ahon mukaan kantele on aiheena laaja ja omiaan palvelemaan musiikkitieteen syventävien opintojen tarpeita. Kurssin kautta Aho halusi toteuttaa oman vastuunsa tulevien musiikkialan ammattilaisten sivistämisestä ja antaa mahdollisuuden perehtyä aiheeseen pintaa syvemmältä. Kantele on nykyään hyvin elinvoimainen, ja Aho toivoi kurssin tuovan vastapainoa sille, että soitin on kuitenkin edelleen varsin pienten piirien asia. Tämänkaltaisia kursseja Aho olisi toivonut myös omana opiskeluaikanaan huomattavasti enemmän toteutettavan: kursseja, joiden lähtökohtana on opiskelijan oma mielenkiinto ja halu syventää omaa tietoaan musiikin alalta. Kanteleesta on nykyään saatavilla hyvää kirjallisuutta, joihin on kattavasti koostettu kanteletutkimuksen koko saldo pitkältä aikaväliltä. Aho piti tärkeänä sitä, että kurssilla myös soitettiin kanteletta. ”Näin soitin ei jäänyt ulkopuoliseksi ja siihen saatiin elävä yhteys”, toteaa Aho. k ntele 33
Kahtena talvisena keskiviikkoaamuna kurssimme kokoontui Palokan pelimannitalolla sijaitsevaan Suomen kantelemuseoon, jossa meidät vastaanotti museonhoitaja, soitintutkija Kari Dahlblom. Varsin pian ymmärsimme, että kyseessä ei ollut tavanomainen tutustumiskäynti paikalliseen museoon, vaan Kari Dahlblomin opastuksella saimme kulkea mielenkiintoisen, mieleenpainuvan ja väliin koskettavankin matkan kanteleen historiallisissa jalanjäljissä aina nykypäivään saakka. Vierailullamme tutustuimme etenkin Keski-Suomen kanteleperinteeseen, soittimen historiaan, soittajiin, soittotapaan ja rakentajiin. Museossa on nähtävillä useita Keski-Suomelle tyypillisiä kauniita pyöreäperäisiä ja lyyrakoristeisia kanteleita, joilla jokaisella on oma taustansa ja tarinansa. Erityinen mielenkiintomme kohdistui myös suomalaisen konserttikanteleen kehittäjään Paul Salmiseen, jonka sävelvaihtokoneistolliset kanteleet kuuluvat museon hienoimpiin ja kauneimpiin soittimiin. Muusikon kannalta kantelemuseon mieluinen erityispiirre on se, että soittimiin saa katsomisen lisäksi myös koskea. Niin ikään Dahlblomin eri soittimilla soittamat kauniit kappaleet herkistivät kuulijoiden mielet. Hiihtoloman jälkeen kurssi koostui opiskelijoiden valmistamista esitelmistä, joiden monipuoliset aiheet olivat Marko Ahon ideoimia. Esitelmät valmistettiin paritöinä presentaatio-ohjelma Preziä käyttäen, ja ne esitettiin luennoilla ääni- sekä videotallenteilla varustettuina. Aiheina olivat balttilainen psaltteri, kantele Itämeren kansoilla, Kreeta Haapasalo, Finn-Kanteleet, kantele myyttinä Kalevalassa ja muualla, kanteleen alkuhämärä, karjalaiset kanteleensoittajat, suurkanteleitten soittajat sekä kantele-skene 2014. Esitelmät olivat onnistuneita, ja ne antoivat erittäin laajan kuvauksen kanteleesta soittimena sen kulttuurihistoriallista arvoa unohtamatta. Kanteleen soittamisen mallia antoi luennolla vieraillut Aino Meisalmi-Minkkinen, joka perehdytti kurssilaiset taidekanteleen kiehtovaan maailmaan. Mukavan värinsä kurssille toi mahdollisuus opetella pienkanteleen soittamista. Ensikertalaisetkin tarttuivat rohkeasti viisikieliseen soittimeen, ja Marko Ahon rauhallisella opastuksella opetustila täyttyi useana 34 k ntele keskiviikkona varovaisesta, mutta iloisesta soitosta. Ohjelmistoomme kuului muun muassa Ontrein Kellonsoitto, Karhunpeijaispolska sekä hieman vaativampi Lippane, Lippane. Kurssilla tehtyjä verkkoesitelmiä voi käydä katsomassa sivustolla www.prezi.com ja käyttämällä hakusanoja ’opintojakso kantele 2014’. Kirjoittaja on musiikkitieteen maisteriopiskelija Jyväskylän yliopistossa. SARJAKUVA LIISA LILVANEN
KUULUMISIA Kantele kaikui Ylivieskassa Meirän Kreeta Kaustisella Y K livieskan seudun kanteleyhdistyksen VIII Kanteleviikko -tapahtuma starttasi Kalajoelta, Galleria Kivituvasta. Kuvataiteilija Sanna-Pauliina Heikkilän tauluihin sävellettiin ja sovitettiin uutta ja vanhaa kantelemusiikkia. Tupa olikin täysi kuuntelijoista, ja uudet sävellykset herättivät kuuntelijoissa ihastusta. Kanteleyhdistys järjesti kuvataidetta ja kantelemusiikkia yhdistävän konserttikokonaisuuden nyt ensimmäistä kertaa, mutta musiikin ja kuvataiteen liitto on niin täydellinen, että sitä pitää jatkossakin käyttää. Suosittelemme! Toinen Kanteleviikon konsertti oli sieviläisen Elina Hautalan soolokantelekonsertti. Elina on musiikkiopiston oppilas ja suorittaa keväällä kansanmusiikin PT-3 tutkinnon. Ilahduttavan monet sieviläiset olivat löytäneet kirjaston salin perjantai-iltana, ja tunnelma oli lämmin. Soolokonsertti piti sisällään perinteistä suomalaista kansanmusiikkia kanteleelle sävellettynä ja sovitettuna sekä barokkimusiikkia. Kanteleviikko huipentui lauantaiseen barokkiworkshoppiin Duo Cecilian (Heidi Äijälä, kantele sekä Pauliina Almonkari, renessanssihuilu) opissa. Päivällä soitettiin barokkikappaleita ja tutustuttiin barokkiajan koruihin, painotuksiin sekä siltoihin. Paikalla oli 25 kanteleensoittajaa sekä 5 huilistia. Ilta huipentui Ylivieskan kirkossa järjestettyyn Duo Cecilian konserttiin, jonka aloittivat workshopissa olleet oppilaat ja opettajat kahdella barokkikappaleella. Ylivieskan kirkon alttarille mahtui kuin mahtuikin 30-henkinen barokkiorkesteri, eikä äänentoistoa tällä kertaa tarvittu. Ensi vuonna Ylivieskan seudulla vietetään juhlavuotta, kun kanteleensoiton opettamisen aloittamisesta tulee kuluneeksi 50-vuotta. Juhlakonsertin valmistelut onkin jo aloitettu ja keväällä juhlitaan taas Kanteleviikon merkeissä. Riikka Yli-Kotila ukapa muistaisi vielä aikaa, kun tuvassa oli porstua, tupa, peräkamari ja takka. Sähköä ei ollut – ainoa valon lähde iltapimeällä oli takkatuli, päre tai kynttilä. Vaatteet, huonekalut, käyttöesineet ja työkalut tehtiin itse. Matkanteko oli hidasta, ja matkat taitettiin jalan, veneellä tai hevoskyydillä. Ruoka oli yksinkertaista: usein pelkkää leipää, velliä, puuroa ja kalaa. Joskus pyhinä lihaa. Kaksisataa vuotta sitten Suomessa oli noin miljoona asukasta, joista kahdeksan prosenttia kuoli suurten nälkävuosien aikana. Vaikeina aikoina ihmiset ottivat vastoinkäymiset Jumalan kädestä ja Hänen sallimuksenaan. Kirkon antamat säädökset määrittivät ihmisen arkea ja juhlaa. Suurten kirkollisten juhlien lisäksi juhlittiin näyttävästi myös häitä, jotka saattoivat kestää kolme päivää purppureineen. Keskipohjanmaalla helisivät niin viulut kuin kanteleetkin. Tässä ajassa eli keskipohjalaisten silmiltä salattu ihme, maakunnan nainen, joka Runebergin, Topeliuksen, monen kirkonmiehen ja sen ajan lehdistön avulla nousi valtakunnan maineeseen aina Pietarin hovia ja Tukholmaa myöten. Hän yksinkertaisesti vain lauloi ja säesti itseään kanteleella. Hän oli tuon ajan todellinen The Voice of Finland, mutta talonpoikaiskulttuurin näkökulmasta katsottuna kovin kiertäväinen ja ehkäpä myös hieman epäkäytännöllinen. Halusimme tuoda tämän keskipohjalaisen rautarouvan, Kreeta Haapasalon, takaisin kotiin ja omille juurilleen, kertoa hänen tarinansa laman keskellä kamppaileville suomalaisille ja kunnioittaa hänen elämäänsä yhdellä uudella keskipohjalaisella tarinalla. Meirän Kreeta -näytelmä saa ensi-iltansa Kaustisen Kinolla 12.9.2014 klo 19.00. Saara Lång k ntele 35
36 k ntele
Ritva & All Those Strings! TEKSTI & KUVA JIMMY TRÄSKELIN S e voisi olla monen muusikon päiväuni: astua lavalle maailmankuulun Kronos Quartetin vieraaksi ja kuulla yhtyeen keulahahmon David Harringtonin kertovan suurelle yleisölle, kuinka lähtemättömän vaikutuksen vierailijan soitto teki, kun sitä ensi kertaa kuuli. Ritva Koistinen sai elää sen päiväunen toukokuun alussa Tukholman Konserttitalossa, kun amerikkalaiskvartetti kutsui hänet kantaesittämään kanssaan Karin Rehnqvistin All Those Strings! -sävellyksen. Kuinka kauas yhteistyönne juuret kantavat, Ritva Koistinen? Melko monen vuoden taakse. David Harrington oli saanut Yhdysvalloissa jonkin levy-yhtiön edustajalta ensimmäisen levyni käsiinsä, ja sen ensiraita oli tehnyt häneen hyvin voimakkaan vaikutuksen. Kymmenisen vuotta sitten, kun Kronos Quartetilla oli Helsingin Juhlaviikoilla yhteiskonsertti Kimmo Pohjosen kanssa, Harrington otti sitten minuun yhteyttä. Hänellä oli ajatuksia yhteistyöstä, ja esiin tuli pari hyvin tunnettua säveltäjää, joilta hän toivoi voivansa tilata sävellyksiä meille. Asia jäi kuitenkin useiksi vuosiksi hautumaan, sillä kyseiset säveltäjät olivat tuolloin liian kiireisiä ottaakseen tilausta vastaan. Vuonna 2010 sain kutsun esiintyjäksi Carnegie Halliin yhtyeen järjestämään konsert- k ntele 37
tiin, johon he kutsuivat muusikoita aiemmista yhteistyöprojekteista sekä muusikoita, joiden kanssa toivoisivat yhteistyötä. Silloin minulla oli soolo-osuus konserttikokonaisuudessa, mutta jo seuraavana vuonna meillä oli ensimmäinen yhteinen esiintyminen Glasgowssa. Siellä Harrington pyysi minua miettimään säveltäjiä, joilta voisi tilata sävellyksiä. Siinä joukossa oli myös Karin Rehnqvist, josta David innostui kovasti. Minkälaista yhteistyö kvartetin kanssa on ollut? Hämmästyttävän luontevaa. Yhtyeen jäsenet ovat tietenkin erittäin ammattimaisia, mutta myös hyvin inhimillisiä ihmisiä; he ovat ottaneet minut hyvin lämpimästi yhteyteensä, ja se on tuntunut helpolta. Kaiken kaikkiaan koen, että on suuri ilo ja kunnia saada työskennellä tällaisen yhtyeen kanssa. Itse en olisi varmastikaan tohtinut ehdottaa yhteistyötä, vaan aloite tuli täysin Kronos Quartetin ja Harringtonin puolesta. Davidille tuollainen aloitteenteko on hyvin tyypillistä. Hän on hyvin lämmin ja avoin henkilö, ja voisi sanoa, että olemme suorastaan ystävystyneet. Välillemme syntyi jonkinlainen henkilökohtainen yhteys välittömästi, kun tapasimme. Tällaisessa projektissa on tietysti aivan selvää, että yhteistä harjoitusaikaa ei ole paljoa. Esiintymissopimuksessanikin luki, että vierailija työstää oman osuutensa itsenäisesti kuntoon, ja sen suhteen olin tietenkin tehnyt parhaani ja osasin osuuteni. Esityksen yhteen työstäminen oli sitten aivan oma prosessinsa, kun kyseessä ei ole mikään aivan yksinkertainen teos. Onnistuimme kuitenkin oikein hyvin. Meille oli suunniteltu kahdelle päivälle kahden tunnin harjoitukset, ja konserttipäivälle saatiin vielä järjestettyä ylimääräinen tunti. Harjoituksiin suhtauduttiin erittäin ammattimaisesti ja tehtiin täyttä työtä; rupattelulle ei pahemmin jäänyt aikaa. Minun oman osuuteni työstö oli edellyttänyt suurta keskittymistä edeltäneillä viikoilla, ja sama oli aistittavissa yhtyeen jäsenistäkin. Konsertin jälkeen tunnelma olikin upea, kun kaikki rentoutuivat silminnähden! 38 k ntele Mikä on All Those Strings! -teoksen tarina? Sävellys valmistui helmikuussa. Karin Rehnqvist kävi kahteen otteeseen luonamme sävellystyön aikana saadakseen paremman kuvan kanteleen mahdollisuuksista. Mielestäni hän pääsikin soittimen maailmaan sisälle todella hyvin: hän on onnistunut käyttämään hyvin luontevasti ja mielenkiintoisesti kanteleen erilaisia väritysmahdollisuuksia. Käytössä on aika lailla soittimen koko skaala ylimmästä alimpaan kieleen sekä huiluääniä, mattaääniä ja kynsiääniä – onpa mukana muutama voimakas repäisy plektrallakin. Etenkin neliosaisen teoksen toisessa osassa on hyvin voimakkaitakin eleitä. Kanteleella on iso rooli, joka tavallaan kasvaa osa osalta. Kantele myös aloittaa ja lopettaa koko teoksen. All Those Strings! ei ollut Rehnqvistin ensimmäinen kosketus kanteleeseen. Tapasimme jo 90-luvulla Kööpenhaminassa Pohjoismaisilla Musiikkipäivillä, ja koska olin kuullut Rehnqvistin musiikkia, päätin kysyä mahdollisuutta sävellyksen tilaamiseen. Hän sävelsi minulle soolokappaleen. Siitä on kuitenkin jo yli kymmenen vuotta aikaa, joten oli tarpeen muistuttaa häntä kanteleen erilaisista ominaisuuksista. Samalla hän löysi valtavasti uusia asioita. Yhteistyö meidän välillämme oli hyvin antoisaa. Pääseekö teosta kuulemaan vielä muualla? Toivottavasti! Emme ole ehtineet keskustella jatkosta vielä kovin paljoa, mutta joitain ajatuksia on. David on puhunut aiemminkin, että haluaisi tehdä myös yhteisen levytyksen. Kronos Quartet on tulossa taas Helsingin Juhlaviikoille tulevana syksynä, jolloin heillä on yhteiskonsertti muun muassa Kimmo Pohjosen kanssa. Tuolloin meidänkin on tarkoitus tavata ja keskustella asiasta lisää. Jos siis kaikki menee hyvin, voi olla, että sävellys päätyy vielä levyllekin. •••••
Kronos Quartet (David Harrington, John Sherba, Hank Dutt ja Sunny Yang) vieraanaan Ritva Koistinen. Kuva: Jan-Olav Wedin / Stockholms Konserthus Maaginen kantele Y li 40 vuotias Kronos Quartet tunnetaan monipuolisuudestaan sekä ennakkoluulottomuudestaan, ja kvartetti onkin tehnyt paljon yhteistyötä ympäri maailmaa huippumuusikkojen ja -säveltäjien kanssa. Suomalaismuusikoista yhteistyötä kvartetin kanssa on tehnyt mm. Kimmo Pohjonen. Tukholman Konserttitalossa 9.5.2014 vuorossa oli kanteletaiteilija Ritva Koistinen, jonka kanssa jousikvartetti kantaesitti ruotsalaisen Karin Rehnqvistin säveltämän All Those Strings! -teoksen. Juonnossa kvartetin ykkösviulisti David Harrington kuvaili, kuinka hän oli ensimmäisen kerran kuullut Ritvan soittoa vuosia sitten. Hän sanoi jääneensä koukkuun kanteleen maagiseen soundiin sekä Ritvan upeaan soittoon ja kertoi koko yhtyeen olevan erittäin mielissään yhteistyöstä. All Those Strings! kuultiin ensimmäisen puoliajan lopulla. Mieleeni tuli vahvoja mielikuvia, kuten maaginen, ilkeä, terävä ja soundi. Tekstissään Karin kertoi miettineensä kielten erilaisia soittotapoja, kuten näppäily ja jousella soittaminen. Hän olikin kirjoittanut kanteleelle paljon erilaisia soundeja mattaäänistä sekä hyvin sammutelluista sävelkuluista soiviin pyöräytyksiin ja pehmeästä sormisoitosta kynsiääniin tai plektralla soittoon. Oman klanginsa toivat myös bassokielten lyöminen kämmenellä sekä bassoäänten vonguttaminen vivuilla. 20-minuuttinen teos TEKSTI MAIJA KAUHANEN koostui neljästä osasta: Night Strings, Cross Strings, Thin String – Little Song ja Joy Strings. Erityisesti minua viehätti kohta, jossa kanteleen mattaäänet ja viulun pizzicatot kietoutuivat vuoropuheluun niin, etten aina edes erottanut kumpi soitin oli äänessä. Myös kanteleen muhkeat bassot jäivät hyvin mieleen – ne täydensivät upeasti kvartetin sointia. 20 minuuttia vierähti ohi yllättävän nopeasti, ja hieman yllättyneenä tajusin kappaleen olevan jo ohi. Olisin mielelläni kuunnellut Kronos Quartetin ja Ritva Koistisen taidokasta soittoa paljon pidempään, koko konsertinkin verran. Suuri yleisö oli musiikista ja kanteleesta haltioissaan, ja esitys saikin raikuvat aplodit. Juttelin esityksen jälkeen vieressäni istuneen ruotsalaisen viulistimiehen kanssa. Hän kuuli kanteletta ensimmäistä kertaa ja oli kovin innoissaan kanteleen klangista, sointiväristä sekä Ritvan soitosta. Myös hän kuvaili soitinta sanoilla maaginen ja vangitseva. Olen tämän Ruotsissa vietetyn vuoden aikana miettinyt paljon sitä, miten ihmiset, konserttiyleisö ja muusikot reagoivat kanteleeseen ja millä sanoilla he sitä kuvailevat. Oman kokemukseni mukaan voisin sanoa, että kanteleen vastaanotto on ollut täällä avointa, innostunutta sekä uteliasta. Tämän saman ilmapiirin aistin myös konsertin yleisössä Ritva Koistisen ja Kronos Quartetin päätettyä esityksensä. ••••• k ntele 39
M arkkinoilta löytyy äänenkäsittelytarkoituksiin sekä maksullisia ohjelmia (kuten Pro Tools ja Logic Pro) että maksuttomia (kuten GarageBand). Nyt esittelyssä on Audacity, joka on ilmainen avoimen lähdekoodin äänenkäsittelyohjelma. Audacity - kotiäänittäjän paras ystävä TEKSTI OUTI SANÉ Pääsääntöisesti ilmaisten ohjelmien löytäminen on helppoa. Tämänkin ohjelman voit ladata Sourceforgen sivustolta osoitteesta http://audacity.sourceforge.net. Sivusto on ehkä tahattomasti kaksikielinen, eli sitä ei ole loppuun saakka käännetty suomeksi. Syynä on se, että ilmaisesta ohjelmasta maksetaan vain, kun halutaan tukea tekijöitä. Rahaa ei välttämättä ole käytettäväksi ohjelmien sivustojen käännättämiseen, vaan sekin tehdään talkootyönä. Audacityn paras puoli on sen selkeys ja mahdollisuuksien laajuus. Normaalin studiotyöskentelyn lisäksi ohjelmalla voi vaikkapa saattaa vanhoissa formaateissa olevia äänityksiä digitaaliseen muotoon: esimerkiksi c-kasetit ja vinyylit voi digitoida ohjelman avulla, kun liittää soittimen ulostulon äänikorttiin. Tallenne soitetaan ensin kokonaisuudessaan Audacityn raidalle, minkä jälkeen se tallennetaan. Jatkossa sitä voidaan sitten editoida monin tavoin. Audacityn kaltainen äänenkäsittelyohjelma mahdollistaa äänityksen tietokoneelle sekä äänitteen jälkityöstön. Äänitykseen ryhtyvän täytyy omistaa tietokoneen ja ohjelman lisäksi jonkinlainen mikrofoni sekä äänikortti. Äänikortti on se laite, johon mikrofoni kiinnitetään, jotta sen signaali kulkeutuisi äänitysohjelmaan. Peruskäyttöön riittää usein laite, joka mahdollistaa vaikkapa kahden tai neljän mikrofonisisääntulon samanaikaisen äänityksen. Jos halutaan äänittää vaikkapa isompaa yhtyettä samanaikaisesti omilla mikrofoneilla, tarvitaan äänikortti, jossa on enemmän sisääntuloja. Äänikortti siis määrittelee sen, miten monta raitaa voidaan äänittää kerralla. Haastattelujen muokkaamisessa Audacity on loistava työväline. Aina haastattelua ei voida tehdä suoraan tietokoneelle, koska tällöin henkilöiden olisi istuttava haastattelun ajan koneen ääressä. Sen sijaan äänityksen voi tehdä vaikkapa mp3-soittimen avulla. Kun mp3-soitin liitetään tietokoneeseen, voidaan sen tiedostot yleensä tuoda suoraan koneen kiintolevylle, ja materiaali on suoraan työstettävissä Audacitylla. Esimerkiksi radio-ohjelman teko onnistuu näppärästi, koska ohjelmasta löytyy kaikki yleisimmin tarvittavat työkalut esimerkiksi äänitteen leikkaamiseen. Ohjelmaan voi tuoda myös monta raitaa päällekkäin, jolloin 40 k ntele
puheen väliin voi laittaa esimerkiksi musiikkia. Metsäaiheisen tarinoinnin taakse voi laittaa linnun laulamaan – mahdollisuudet ovat mitä moninaisimmat! Hyvän äänityslaadun perusedellytyksinä ovat hyvä mikrofoni ja äänikortti. Äänittämistä itseään voi opiskella esimerkiksi oppaiden avulla. Hyvän nauhoitteen voi kuitenkin pilata tallentamalla se väärään formaattiin! Alkuperäistä äänitettä ei kannata pakata liian pieneksi tiedostoksi, sillä esimerkiksi mp3-tiedostojen pakkaaminen heikentää aina äänitteen laatua. Tallennus kannattaa tehdä joko .aiff-muotoon (Mac-koneessa) tai .wav-muotoon (PC-koneessa). Kun nauhoite on tallennettu, kannattaa luoda siitä kopio ja editoida kopiota. Näin pystytään aina palaamaan alkuperäiseen hyvälaatuiseen tallenteeseen, jos tallennetta täytyykin muuttaa suuntaan tai toiseen. ••••• Audacityn työpöydälle voi ensin äänittää ja sitten editoida omia nauhoitteita. Tässä selkeän Audacityn perusnäkymä. Harto Pönkän Oulun yliopistolle tekemässä äänenkäsittelyoppaassa opetetaan perusasioita hyvin selkeästi. Harto Pönkän Oulun yli opistolle tekemä Äänenkäsittelyn alkeet -diasarja on hyvä tietopaketti äänenkäsittelyn perusteisiin. Se löytyy osoitteesta: http://www.slideshare.net/ hponka/nenksittelyn-alkeet Audacityn erikoisuuksiin ja perustyökaluihin voi tutustua Sibelius-Akatemian koulutussivustolla “Audacity opetuksessa”: http://www2.siba.fi/aanityo/ Sibelius-Akatemian koulutussivusto on monipuolinen apu myös Audacity-ohjelman itseopiskeluun. k ntele 41
KESÄLEIRIT 2014 KANTELERETRIITTI Rymättylän Retriittikeskus 27.–29.6.2014. Kurssi on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat pysähtyä hetkeksi musiikin äärelle ja virkistäytyä tuottamalla itse musiikkia omista lähtökohdistaan. Aiempaa kanteleensoittokokemusta tai musiikkitaustaa ei tarvita. Soittimen voit halutessasi lainata kurssin ajaksi paikan päältä. Vapaahetkinä voit vetäytyä omaan rauhaan ja vaellella Suikkilan tilan metsäreiteillä tai järven rannassa. Kotisivulta www.pohjolanvalo.fi?löytyvät myös ajo-ohjeet. Kurssin hinta 260 € sisältää opetuksen (10 oppituntia), majoituksen, ruuan, rantasaunan ja konsertin. Omat pyyhkeet ja lakanat mukaan (liinavaatevuokra 10 €). Majoitus on 2–4 hengen huoneissa. Aterioilla tarjotaan kala- ja kasvisruokaa. Kurssin opettajana toimii musiikin tohtori Arja Kastinen, joka myös soittaa kurssilaisille lauantaina oman konsertin, noin 45 minuuttisen improvisaation, jonka aikana kuulijat voivat mielensä mukaan maata patjalla, istua tai vaellella. Kurssilla opetellaan 5-kielisen kanteleen perussoittotekniikat ja rohkaistaan oman musiikin tuottamiseen. Lisäksi tutustumme nykyisin pääasiassa käytössä olevien teräskielisten kanteleiden ohella myös aiempina vuosisatoina käytettyihin vaskikielisiin kanteleisiin ja niiden sointiin. Kurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 12 osallistujaa. Ilmoittautuminen 30.5.2014 mennessä. Yhteystiedot alla. Kerro yhteystietojesi lisäksi myös ikäsi ja lainasoittimen tarve. Ensimmäiseen retriittiin osallistuneilla on myös mahdollisuus osallistua jatkokurssille: PIENKANTELERETRIITTI JO VÄHÄN SOITTANEILLE 1.–3.8.2014 Jatkokurssi järjestetään alkeiskurssin hengessä, mutta 42 k ntele tällä kertaa voi osallistua kaikenkokoisilla eli 5–15-kielisillä pienkanteleilla, ja osallistujilta edellytetään jo jonkinlaista aiempaa soittokokemusta ja perustaitoja. Kurssilla syvennytään improvisaatioon ja soittotekniikoiden parempaan hallintaan, soittimen sointiin ja erilaisten sointivärien syntyyn. Pääpaino on kuitenkin edelleen kunkin soittajan henkilökohtaisessa suhteessa omaan soittimeensa. Kurssin hinta 260 € sisältää opetuksen (10 oppituntia), majoituksen, ruuan, rantasaunan ja konsertin (ks. kesäkuun kurssi). Majoitus ja ateriat kuten edellä. Kurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 12 osallistujaa. Ilmoittautuminen 30.6.2014 mennessä. Kerro yhteystietojesi lisäksi myös ikäsi ja minkälaisella kanteleella osallistut kurssille. Molemmat kurssit alkavat perjantaina päivällisellä klo 17.00 ja päättyvät sunnuntailounaaseen klo 12.00. Ilmoittautuminen retriiteille: anne.ranta@pohjolanvalo.fi puh: 050 3547222 Tiedustelut kurssien sisällöstä: arja.kastinen@temps.fi puh: 0400 797227, www.temps.fi KANTELE SOIKOON! - KANTELEKURSSI KAIKENLAISTEN JA -KOKOISTEN KANTELEIDEN SOITTAJILLE Etelä-Pohjanmaan opistolla 18.19.7.2014 Kurssilla syvennytään monipuolisesti Suomen kansallissoittimeen yhteismusisoinnin ja kansanmusiikin voimalla. Kurssi on suunnattu nuorille ja aikuisille. Opittu materiaali esitetään kurssin päätteeksi Eteläpohjalaiset Spelit -festivaalin kursseille ja leireille osallistuneiden koostekonsertissa. Laajuus: 15 oppituntia. Opettaja: Jutta Rahmel. Hinta: 74 € (sisältää opetuksen, lounaan ja kahvit) Lisätietoja ja kurssille ilmoittautuminen: puh. (06) 4256 000 kurssit@epopisto.fi www.epopisto.fi/kurssit THE 7TH INTERNATIONAL KANTELE COURSE – MUSIIKKIJUHLA SOMMELON SEITSEMÄS KANSAINVÄLINEN KANTELEKURSSI Kuhmossa 30.6. – 4.7.2014. Musiikkijuhla Sommelon Kansainvälinen Kantelekurssi järjestetään kesällä 2014 seitsemättä kertaa. Kurssi järjestetään kauniiden luonnonmaisemien keskellä Kuhmossa, Suomen Kainuussa. Tapahtuma kokoaa yhteen soittajia usealta eri mantereelta. Luvassa on siten eri kulttuurien ja soittotyylien riemujuhlaa. Opettajiksi kurssille saapuu jälleen kerran kanteleen huipputaitajia: Vilma Timonen ja Eva Alkula. Sommelon Kansainvälisen Kantelekurssin päivittäiseen opetukseen kuuluvat 45min yksityistunnit, pienyhtye, kanteleworkshopit opettajien valitsemilla teemoilla sekä leirin kaikkien osallistujien yhteinen suuri kanteleyhtye The Great Kantele Ensemble. Lisäksi kurssilaiset saavat halutessaan ottaa 2x30min extrasoittotunnin valitsemaltaan opettajalta. Kansainvälinen kantelekurssi sopii erityisesti kanteleensoiton alkeet jo tunteville soittajille. Kurssille ovat kuitenkin tervetulleita kaikentasoiset ja -ikäiset kanteleen soittajat! Kurssilla pääset vahvistamaan taitojasi ja oppimaan uutta taidokkaiden opettajiemme ohjauksessa. Suuri rikkaus tällä kurssilla on korkeatasoisen opetuksen lisäksi kanteleensoiton kansainvälisyys: pääset tutustumaan
14.4.2014 21:02:32 Katarina Kvarnström och Gnistra Folkliga koraler I himmelen Viritysmittareita IMU-CD 141 I himmelen digip V19.indd 1 Folkmusik från Lisätietoja ja kurssille ilmoittautuFinlands svenskbygder 29 minen: Saara Limnell puh. +358 44 075 0102 saara.limnell@runolaulu.fi 10. Beställ om ditt hus 11. Nu hwilar hela jorden IMU-CD 141 Svenska litteratursällskapet i Finland r.f./ Finlands svenska folkmusikinstitut smärta I himmelen K. Kvarnström och Gnistra Kurssilaisilla on vapaa pääsy kaikkiin Sommelon konsertteihin kurssin aikana. Kurssilaisilla on myös mahdollisuus osallistua Kanteleseminaariin 4.7.2014, jossa on mukana kanteleen parhaita asiantuntijoita, tutkijoita ja muusikkoja. I himmelen kantelisteihin ympäri maailmaa Katarina MArianne Maans ja huomaamaan, että Kvarnström musiikki Sinikka & Matti Kontio todellakin on universaali kieli. Kansankoraaleja ruotsiksi Kvarnström, Maans, Kontiot Viulu, kantele, harmooni, nyckelharpa 18.- € Folkliga koraler med Katarina Kvarnström och Gnistra Denna CD-skiva har utgivits med stöd av Svenska kulturfonden. 09-295 2079 0400-467 974 imu@imu.? www.imu.? © & ? 2014 IMU-Inkoon musiikki imu@imu.fi www.imu.fi Äänitys, miksaus, masterointi: IMU / Matti Kontio Valokuvat: Malin & Katarina Kvarnström, Lea Kontio Kannen suunnittelu: Katarina Kvarnström, Matti Kontio Monistus: CD Partner Finland OY VESIMUSIIKKI 8.-13.7.2014 IKAALISTEN KYLPYLÄSSÄ Kantelekurssi lapsille, nuorille ja aikuisille, yksin tai perheen kanssa. Opettajana Satu Sopanen: iso kantele, 5-kielinen kantele ym., kaikenlaista kanteleella. Kurssin muut opetusaineet: piano, viulu, sello, laulu, kitara, harmonikka, soitto- ja muskaripaja lapsille. Vesimusiikki c/o Rannanmäki Vanha sotilastie 3, 00850 Helsinki puh. 0400-830368, 050-3467345 Lisätietoja ja ilmoittautumiskaavake osoitteessa: www.vesimusiikki.com Eikä siinä kaikki! Tarkasta myös kesäleiriilmoitukset Kantele-lehden numerosta 1/2014! Kaikki ilmoitukset voit lukea myös verkkosivuiltamme osoitteessa www.kantele.net. Meirän Kreeta Monologi Kreeta Haapasalon elämästä Kaustisen Kinolla 12.9.2014 klo 19.00 14.9 klo 14.00 ja 18.00 21.9 klo 14.00 ja 18.00 Kreetana Paula Varila Käsikirjoitus ja ohjaus Saara Lång Valo ja ääni WEST AUDIO Liput 15€/10€ Bittersweet Ole osa laulajalauluntekijä-kanneltaja Diane Jarven uuden albumin syntytarinaa ja tue hänen yhteisörahoituskampanjaansa! www.dianejarvi.com k ntele 43
ole osa K NTELEen maailmaa KANTELE.NET Facebook.com/kanteleliitto