Kantele-lehti 4/2015 - Lehtiluukku.fi

Pekka Jalkanen Käännä kantele! Liitelevynä Finn-Kanteleiden Soitto tässä numerossa
YHTEISHAKU: 23.2. 15.3.2016 TÄHTÄÄ MUSIIKIN AMMATTIIN: OPISKELE MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO KOKKOLASSA! MUSIIKIN OSAAMISALA/MUUSIKKO 180 OSP (PK/YO) Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO K L A S S I N E N M U S I I K K I K A N S A N M U S I I K K I P O P / J A Z Z M U S I I K K I M U S I I K I N T E K I J Ä W W W . K P K O N S A . F I KOKK OLA Ammatillista koulutusta yli 30 vuotta SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDOT Muusikon koulutuksessa on neljä eri suuntautumisvaihtoehtoa: klassinen musiikki, kansanmusiikki, pop/jazz-musiikki ja musiikintekijä. Klassisen, kansanja pop/jazz-musiikin opinnoista suurin osa koostuu soittamisesta tai laulamisesta solistisesti ja yhtyeissä. Jokaisella opiskelijalla on sekä pääettä sivuinstrumentti, ja oma harjoittelu on merkittävä osa opiskelua. Musiikintekijän suuntautumisvaihtoehdossa opintojen painopistealue on musiikin luovassa tekemisessä eli säveltämisessä, sovittamisessa ja/tai laulunkirjoituksessa. Opinnot koostuvat kaikille yhteisten aineiden ja instrumenttiopintojen lisäksi syventävistä opinnoista musiikin tekemiseen painottuen. kpkonsa_petu16_170x250kant.indd 1 26.11.2015 13.08
K NTELEen tämän kielillä PÄÄTOIMITTAJA Jimmy Träskelin, 050 3286870 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki 050 564 5966, leeni.wegelius@kantele.net www.kantele.net TOIMITUSNEUVOSTO Jane Ilmola, Eija Kankaanranta, Aino Ruotanen, Outi Sané, Harri Suilamo, Leeni Wegelius TOIMITUS JA TAITTO Jimmy Träskelin, lehti@kantele.net PAINOPAIKKA Oriveden kirjapaino, Orivesi ILMESTYMISTIEDOT 37. vuosikerta, 4 / 2015 3-4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 €/vsk Irtonumero 8 € / 12 € (lehti+cd) SEURAAVA NUMERO Ilmestyy 15.2., aineisto viim. 15.1. ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDEJA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN Kannessa: Eeva-Kaisa & Matleena Kohonen Kuva: Jimmy Träskelin 7 Pekka Jalkasen veri vetää Rautalammille 18 Liiton sivut ja keskiaukeaman juliste! 22 Puheenjohtaja muistelee Finn-Kanteleita 17 Maagista tunnelmaa Kajaanissa Markus Haimelinin sävellyskonsertti 34 Käännä kantele! Soitatko soitintasi oikein päin? 24 Liitelevynä Soitto – Playing Anneli Kuparinen kertoo levystä 31 Ida Elina toi kanteleen Suomipopille 14 Levypoke Maija Pokela pokettaa uutuuslevyt YHTEISHAKU: 23.2. 15.3.2016 TÄHTÄÄ MUSIIKIN AMMATTIIN: OPISKELE MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO KOKKOLASSA! MUSIIKIN OSAAMISALA/MUUSIKKO 180 OSP (PK/YO) Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO K L A S S I N E N M U S I I K K I K A N S A N M U S I I K K I P O P / J A Z Z M U S I I K K I M U S I I K I N T E K I J Ä W W W . K P K O N S A . F I KOKK OLA Ammatillista koulutusta yli 30 vuotta SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDOT Muusikon koulutuksessa on neljä eri suuntautumisvaihtoehtoa: klassinen musiikki, kansanmusiikki, pop/jazz-musiikki ja musiikintekijä. Klassisen, kansanja pop/jazz-musiikin opinnoista suurin osa koostuu soittamisesta tai laulamisesta solistisesti ja yhtyeissä. Jokaisella opiskelijalla on sekä pääettä sivuinstrumentti, ja oma harjoittelu on merkittävä osa opiskelua. Musiikintekijän suuntautumisvaihtoehdossa opintojen painopistealue on musiikin luovassa tekemisessä eli säveltämisessä, sovittamisessa ja/tai laulunkirjoituksessa. Opinnot koostuvat kaikille yhteisten aineiden ja instrumenttiopintojen lisäksi syventävistä opinnoista musiikin tekemiseen painottuen. kpkonsa_petu16_170x250kant.indd 1 26.11.2015 13.08
Juhlaa Kantele kaikki O npa hienoa, että ajanlaskumme perustuu toistuviin, pyöreisiin numeroyksiköihin! Jäisi nimittäin monta juhlaa juhlimatta ja monta Kantele-lehden artikkelia kirjoittamatta, jos ei olisi pyöreitä vuosia. Tässä numerossa niiden varjolla päästään korjaamaan esimerkiksi se asia, että tänä vuonna 70 vuotta täyttäneestä säveltäjä Pekka Jalkasesta ei ole aiemmin julkaistu kattavaa henkilökuva-artikkelia Kantele-lehdessä. Puolipyöreät vuodet puolestaan antoivat syyn julkaista lehden liitelevynä 75-vuotiaan Finn-Kanteleet -yhtyeen Soitto-albumin vuodelta 1992. Muitakin pyöreitä on tänä vuonna juhlittu. Esimerkiksi Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaa ei ehditty Kantele-lehdessä juhlavuoden puolella noteeraamaan. Syytä kuitenkin olisi, ja päätoimittaja tohtii lupailla, että tämäkin asia pian korjataan. Onneksi on kuitenkin myös niin, etteivät kaikki juhlat edellytä pyöreitä vuosia. Esimerkiksi joulu tulee joka vuosi. Se värittää meilläkin kalenterivuoden loppusuoraa varsin voimakkaasti, ja Kantele-lehden nelosnumerokin sai taas jouluisen kuosin Kantele kultaa muistot -kalenterin joulukuun kuvasta. Nyt kun joulukuun tunnelmallisia kuvia on seinäkalentereihin tehty jo kolme, keksimme painattaa niitä myös joulukorteiksi. Toivottavasti ne päätyvät ilahduttamaan myös kanteleseen vihkiytymättömiä joulunviettäjiä! Uusi vuosi on myös aina juhlan aihe. Vuosi 2016 lupaa jälleen kalenterivuoden täydeltä Kantele-lehtiä. Toimituksessa tehdään paljon töitä sen eteen, että jokaisen uuden Kantele-lehden avaaminen olisi lukijalle juhlava tapahtuma. Sen vuoksi otamme myös mielellämme palautetta vastaan. Mikäli Sinulla on mielessäsi parannusehdotuksia tai aiheita, joita lehdessä tulisi käsitellä, älä epäröi ottaa yhteyttä toimitukseen osoitteessa lehti@kantele.net! Kanteleen kultaamaa joulua ja uutta vuotta toivotellen, 4 k ntele
Taas vuonna 2016! Jimmy Träskelinin suunnittelema Kantele kultaa muistot 2016 -seinäkalenteri on julkaistu ja valmiina toimitettavaksi tilaajille! Tämänvuotiseen kalenteriin kuvattiin kaikkiaan 17 henkilöä, jotka muodostavat kutkuttavan läpileikkauksen siitä, minkälaisissa käsissä maamme kansallissoitin lepää. Taustoikseen mallit saivat jälleen maalauksellisia maisemia, joihin haettiin innoitusta erityisesti vanhoista suomalaisista matkailujulisteista. Kantele kultaa muistot 2016 -kalenterin ostamalla tuet Kanteleliiton toimintaa. Tänä vuonna se myös saattelee Sinut kohti tulevaa Kanteleliiton 40-vuotisjuhlaa vuonna 2017! Tilaa Kantele kultaa muistot 2016 -seinäkalenteri tämän lehden lopusta löytyvällä postilomakkeella tai osoitteesta www.kantele.net/kalenteri2016! Tiedustelut leeni.wegelius@kantele.net tai puhelimitse 050 564 5966. Oivallisen vinkin kalenterin ripustamiseksi löydät videolinkistä sivulla kantele.net/kalenteri2016! 5 k ntele
Pekka Jalkasen TEKSTI JA KUVAT JIMMY TRÄSKELIN veri vetää Rautalammille ”T unnelma oli voimakas, ja kyllä siellä ihmiset silmiäänkin pyyhkivät”, muistelee säveltäjä, musiikin tohtori ja taiteilijaeläkeläinen Pekka Jalkanen lokakuun alussa järjestettyä konserttia. Rautalammin kirkkoon kolmattasataa kuulijaa koonneessa tapahtumassa juhlinnan kohteena oli Jalkanen itse. Taiteilijan 70-vuotissyntymäpäivää taiteilijan ja yleisön kanssa olivat viettämässä Kamarikuoro Krystomos, joka esitti sille sävelletyn teoksen Deesis, sekä Eva Alkula, joka soitti kantelesävellyksen Vecernie. Juhlahumun taltioi YLE, ja konsertti esitettiin radiossa samana iltana 3. lokakuuta. Vasemmalla: Pekka Jalkanen Helsingin-kotinsa pihalla. 7 k ntele
Nyt eletään kuitenkin jo marraskuuta, ja Pekka Jalkanen toivottaa minut tervetulleeksi Helsinginkotiinsa. Miellyttävällä omakotitaloalueella Pitäjän mäellä sijaitseva talo on ollut Jalkasen perheen asuttamana jo 1980-luvulta lähtien, vaikka viime aikoina taiteilija itse on viettänyt yhä enemmän aikaa toisessa tukikohdassaan Rautalammilla. Pekka Jalkanen on epäilemättä tullut tämän lehden lukijoille tutuksi kanteleellekin kiitettävästi teoksia tehneenä säveltäjänä sekä yhtenä vuonna 2010 julkaistun järkälemäisen Kantelekirjan toimittajista. Joillekin soittajille hänen tiukka katseensa voi olla tuttu myös esimerkiksi kantelekilpailujen tuomaristoista. Laajempaa artikkelia Jalkasesta itsestään ei kuitenkaan ole Kantele-lehden sivuilla vielä nähty. Siksi pyydän Jalkasta kääntämään nyt katseensa menneisyyteen, vaikkapa ne pyöreät seitsemänkymmentä vuotta taaksepäin. Silloinkin katse suuntautuu kohti Rautalammia. ”Lähdetään vuodesta 1945”, Jalkanen aloittaa. ”Elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta asuin maalaistalossa Rautalammilla. Isäni oli silloin maanviljelijä, mutta ammatti vaihtui kansakoulunopettajaksi. Sittemmin asuttiin kahdessa kansakoulussa.” Pekka Jalkasen luokalla oli 19 oppilasta, ja heistä tuli pitäjän ensimmäiset ylioppilaat vuonna 1964. ”Siitä tie vei sotaväkeen ja vuotta myöhemmin Helsingin yliopistoon, jolloin vakituinen osoite vaihtui Helsinkiin.” Yliopisto-opinnot lähtivät käyntiin historiaaineista. Pääaineina olivat Suomen historia ja yleinen historia, kunnes Jalkanen kolmantena opiskeluvuotenaan päätti huviksensa katsoa, mitä musiikkitiede on. ”Innostuin siitä valtavasti”, Jalkanen sanoo. ” Erik Tawaststjerna ja Erkki Salmenhaara olivat tavattoman hyviä opettajia, ja kävikin niin, että minulla vaihtui pääaine.” Jalkanen opiskeli hartaasti, ja gradun tekemiseen meni kymmenen vuotta. ”Gradusta tuli kolme ja puolisataa sivua paksu, ja siitä muokattiinkin sitten kuudessa kuukaudessa väitöskirja”, Jalkanen nauraa. Opinnot olisivat saattaneet valmistua nopeamminkin, mutta osaltaan niitä viivästivät monenlaiset musiikkipuuhat, joita Jalkasen osaksi oli alkanut tulla enenevissä määrin. ”Olin vuodesta 1968 lähtien lastenradiossa leikkimässä musiikin kanssa”, Jalkanen muistelee. ”Tein kaiken maailman lastenmusiikkiohjelmia, joiden pohjalta syntyi neljä lastenlevyä.” Tunnetuin levyistä on M.A. Nummisen kanssa vuonna 1970 tehty Iso mies ja keijukainen, joka tunnetaan edelleen lastenlevyklassikkona. Pääasiassa Jalkasen, Nummisen ja Rauli ”Badding” Somerjoen säveltämistä kappaleista koostunut albumi sai Suomen arvostelijain liiton Kritiikin kannukset -palkinnon vuonna 1971. Iso mies ja keijukainen -albumilla esiintyi myös maineikas, vuonna 1969 perustettu romanimusiikkiyhtye Hortto Kaalo, jossa Jalkanen itsekin toimi kolmisen vuoden ajan. ”Kitaranrämpättäjänä”, Jalkanen sanoo ja muistelee: ”Se oli todella hyvää aikaa, kun pääsi jossain määrin sisälle romanikulttuuriin. Innostuin siitä, ja kunnioitin sitä hyvin paljon, ja joitain artikkeleitakin sain tehtyä aiheesta.” Jalkanen liittyi yhtyeeseen puoli vuotta sen perustamisen jälkeen, ja esiintymisiä oli runsaasti. Yhtye keikkaili tuona aikana myös yhdessä unkarilaisen Trio Baloch -yhtyeen kanssa ja säesti kuuluisaa romaniteatterin primadonnaa Raya Udovikovaa. ”Minun Hortto Kaalo -urani loppui siihen, että Rayalla oli Beirutin kasinolla Libanonissa kuukauden kiinnitys”, Jalkanen sanoo. ”Minulla oli ensimmäinen lapsi silloin tulossa, joten päätin olla lähtemättä mukaan.” Sittemmin päätös on jo hieman kaduttanutkin: ”Olisi pitänyt mennä. Nythän sellainen paikka on jo ajat sitten pommitettu taivaan tuuliin.” 8 k ntele
Pekka Jalkasen omin soitin on aina ollut juuri tuo Hortto Kaalossakin ”rämpätetty” kitara, vaikka esimerkiksi Iso mies ja keijukainen -levyllä taiteilija soittaa myös nokkahuilua ja pianoa. ”Musiikkiurani lähti käyntiin hirveän hitaasti, kun mitään kotiperinteitä ei ollut”, Jalkanen muistelee. ”Kun olin 13-vuotias, isäni sai 40-vuotislahjaksi kitaran. Se oli Viljo Immosen rakentama orkesterikitara, joka oli niin jäykkä että sillä sai sormensa verille. Sillä rupesin kuitenkin soittoa opettelemaan.” Opettelu tapahtui täysin omatoimisesti painettujen kitarakoulujen opastuksella. ”Sen verran opin, että meillä oli jo koulussa tanssiyhtye, jossa soitin”, Jalkanen kertoo. Samoihin aikoihin alkoi myös flamencoinnostus, kun Jalkanen kuuli radiosta Sabicas & Escudero -parivaljakon kitaransoittoa. ”Siitä syttyi sellainen palo, joka ei ole vieläkään sammunut”, Jalkanen sanoo. ”Sittemmin Helsingissä 60-luvun loppupuolella hakeuduin katalonialaispakolaisena täällä asustaneen Jose Aldaven oppiin, jossa opin flamencokitaran perusteita.” Pikkuhiljaa Pekka Jalkasen elämään astui mukaan myös säveltäminen. Tässäkin asiassa työ lastenradiossa oli ratkaiseva vaikuttaja. ”Toimittaja Tytti Paavolainen ryhtyi antamaan minulle ensin pienempiä ja sitten isompiakin sävellystehtäviä”, Jalkanen kertoo. ”Säveltämiseni alkoi siis lastenlaulujen maailmasta.” Ensimmäiset nuottisävellyksensä Jalkanen teki 70-luvun alussa. Opus 1, vuonna 1970 syntynyt Gemelos, oli teos – ei niinkään yllättäen – kahdelle kitaralle. Noihin aikoihin Jalkanen kysyi Erkki Salmenhaaralta mahdollisuutta ryhtyä tämän yksityisoppilaaksi. ”Parin vuoden ajan askartelimme sitten yhdessä Salmenhaaran kanssa”, Jalkanen sanoo. Säveltäjänuran eteneminen oli kuitenkin pitkään hyvin epämääräistä. Säveltäjä työnsä äärellä Helsingin kodin kellarissa sijaitsevassa työhuoneessaan. 9 k ntele
”En oikein tiennyt mihin suuntaan lähtisin”, taiteilija muistaa. ”Aluksi hakusessa oli ehkä vapaatonaalinen sävelkieli ja jonkinlainen kollaasiajattelu. Ne eivät kuitenkaan oikein johtaneet mihinkään.” Ratkaiseva käänne tapahtui vuonna 1977. ”Elokuvaohjaaja Kari Liila pyysi minua tuolloin tekemään musiikkia Hugo Simberg -aiheiseen lyhytelokuvaansa nimeltä Halla”, Jalkanen kertoo. ”Siinä sävelkieleni jotenkin loksahti paikalleen. Ajattelin, että minähän voin tehdä asioita hyvin yksinkertaisesti, ja kuitenkin sillä tavalla että niissä on voimaa.” Silloin viimeisen vuosikymmenen aikana ammennettu kokemus kiteytyi säveltäjän päässä selkeäksi johtotähdeksi. ”Ymmärsin, että minähän voin tehdä niin kuin lapset tekevät, estottomasti, ja toisaalta suurella sydämellä, niin kuin mustalaiset tekevät”, Jalkanen hymyilee. ”Lapset ja mustalaiset ovat parhaat opettajani.” Tärkeäksi opettajaksi nousi myös Arvo Pärt. Vuonna 1978 Jalkanen kuuli Kuhmossa Pärtin sävellykset Tabula rasa ja Cantus Benjamin Brittenin muistolle. ”Silloin sain vahvistuksen asialle”, Jalkanen sanoo. ”Tänään saa säveltää tällä tavalla.” Pekka Jalkasen sävelkieli on opittu tuntemaan minimalistisena, ja etnisiä vaikutteita on paljon. ”Etnisyys, ja eritoten oikein arkaainen etnisyys, on sellainen asia, joka minua on aina viehättänyt suuresti”, säveltäjä toteaa. ”En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta on vain niin upeaa, kun löytää jonkun ikivanhan nuottiriipustuksen ja se alkaa soimaan. Pian tuntuu jo siltä, että onkin itse tehnyt sen. Se on huikaiseva aikakokemus, joka voisi viitata siihen, että musiikki on sittenkin yhteinen, ihmisen luontoon kuuluva asia.” Tällaisen kokemuksen Jalkanen tunnustaa myös säveltäjänuransa alkuajoilta. ”Kaikki kiteytyi yhdelle soinnulle, jonka oikein luulin keksineeni”, säveltäjä kertoo ja laulaa ylhäältä alaspäin sävelet A, F ja E. ”Se soi todella kauniisti.” Myöhemmin Jalkaselle valkeni, että joku muukin on keksinyt tuon soinnun. ”Kun opetin musiikin historiaa yliopistossa, huomasin että esimerkiksi etiopialainen krarsoitin on viritetty näille sävelille, samoin kuin kreikkalainen lyyra ja egyptiläinen harppu sekä eräät japanilaiset ja kiinalaiset instrumentit”, Jalkanen sanoo. ”Keksimisen elämys oli kuitenkin niin vahva, että tuo sointu jäi pysyvästi sävelkieleeni. Varmaankin on kyse jostakin ihmisen arkkityypistä, joka keksitään aina uudelleen eri puolilla maailmaa, vaikka kyseessä on asia jota ei esimerkiksi yläsävelsarjan kautta saa helposti perusteltua.” Kari Liilan lyhytelokuvassa musiikin soitinkokoonpanona oli kaksi viulua, sello ja kontrabasso. Myöhemmin Jalkanen teki parikymmenminuuttisesta kokonaisuudesta myös jousiorkesteriversion. Kitaranrämpättäjästä oli nyt sukeutunut kokonaisvaltainen orkesterisäveltäjä. ” Lapset ja mustalaiset ovat parhaat opettajani 10 k ntele
Pekka Jalkasen tapauksessa ei kuitenkaan suinkaan käynyt niin, että sävellysten soittimelliseksi perustaksi olisivat kokemuksen karttuessa urautuneet perinteiset orkesterisoittimet. Taiteilijan teosluettelossa vilisee erilaisia vanhan musiikin soittimia, etnisiä soittimia, sekä – huomattavan näkyvässä roolissa – kantele. ”80-luvun alussa tehtiin Kaustisella kovaa propagandaa pienkantelemusiikin esiinnostamiseksi”, Jalkanen muistelee. ”Samoihin aikoihin Heikki Laitinen nosti kalevalaisen laulun kuultavaksi. Molemmista tuli minulle erinomaisen tärkeitä asioita.” Ensi töikseen säveltäjä sovitti viisikielisen kanteleen koristeenomaisesti mukaan muutamaan kuoroteokseen. ”Silloin minua viehätti tuon soittimen japanilaisuus, kotomaisuus”, Jalkanen sanoo. ”Ja viehättää toki vieläkin.” Vuonna 1985 oli Kaustisen Kamarija Kansanmusiikkiviikkojen pienkantelesävellyskilpailu, josta Jalkanen vei ensipalkinnon teoksellaan kolmelle viisikieliselle kanteleelle. Seuraavana vuonna Kanteleliitto lähetti Suomen säveltäjille tiedustelun, josko jotakuta kiinnostaisi tehdä kamarimusiikkiteos konserttikanteleelle. ”Minulla oli silloin aikamoiset ennakkoluulot isoa kanteletta kohtaan, johtuen siihen yhdistetystä vanhanaikaisesta, sameasta ja nationalistisesta folklorismista”, Jalkanen sanoo. ”Ryhdyin kuitenkin kokeilemaan, saisinko ison kanteleen soimaan niinkuin pienen kanteleen. Susanna Heinonen lainasi minulle soitintaan, ja lopputuloksena syntyi Kanteleseptetto-niminen kamarimusiikkiteos.” Tämä prosessi merkitsi Jalkaselle täydellistä kompinkääntöä. ”Huomasin, että konserttikantele olikin aivan loistava soitin”, Jalkanen kertoo. ”Löysin siitä sellaisia ominaisuuksia, joita millään muulla soittimella ei ole, ja tunsin hyvin vahvasti, että se sopii minulle.” Kanteleteoksia säveltäjälle on kertynyt tähän mennessä peräti kaksikymmentäviisi. Niistä laajin on konsertto kanteleelle ja jousiorkesterille. ”Kanteleliitto on ollut niissä pääasiallisena tilaajana”, säveltäjä sanoo. ”Suuri kiitos siitä kuuluu nimenomaan Ismo Sopaselle.” Kiitosta saa myös Ritva Koistinen, johon Jalkanen tutustui pian Kantelesepteton jälkeen. ”Ritvan kanssa alkoi pitkä yhteistyö, jonka tiimoilta syntyi paljon kamarimusiikkikappaleita”, Jalkanen sanoo. ”Niitä soittivat Ritvan lisäksi Ritvan oppilaat, kuten Eija Kankaanranta, Eva Alkula, Elisa Kerola ja Marianne Uotila.” Pienkantelekin on edelleen saanut soida silloin tällöin, viimeksi Kalevala-seuran juhlavuoden kunniaksi Taiteilijoiden Kalevala -projektissa, johon tilattiin kymmeneltä säveltäjältä ja kymmeneltä kuvataiteilijalta yhteisteoksia. ”Minulla oli ilo saada tehdä yhteistyötä Nanna Suden kanssa”, Jalkanen kertoo. ”Siitä syntyi teos Taivaallisen härän tappo, jossa käytin 15-kielistä kanteletta. Sitä soitti Eija Kankaanranta, ja muun kokoonpanon muodostivat huilu, neljä jousta ja kaksi lyöjää.” Tätä aiemmin syntyi viisitoistakieliselle kanteleelle teos nimeltä Pro Terva, joka esitettiin Tampere-biennaalissa. ”Syy oli se, että siihen aikaan oli vahvasti vaara, että EU olisi vaatinut direktiiviä, joka kieltäisi tervan käytön veneissä”, Jalkanen naurahtaa. Rautalammilla säveltäjällä on hyvä puuvene ahkerassa käytössä. ”Se olisi ollut minulle katastrofi.” Säveltämisen lisäksi Pekka Jalkasen leipä muodostui Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksen dosentuurista sekä Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston tuntiopettajuudesta ja vierailevan luennoitsijan toimesta. Toimeentulon kolmijako muodostui opetusja tutkimustyöstä, sävellyksistä ja apurahoista, joita 90-luvun jälkeen tuli melko hyvin sekä säveltämiseen että tutkimukseen. Tutkimuksen saralla Jalkasen merkittävimmiksi töiksi lukeutuvat Heikki Laitisen ja Anna-Liisa 11 k ntele
Tenhusen kanssa Kanteleliiton aloitteesta tehty Kantele-kirja, jonka taidekanteletta käsittelevät osuudet työllistivät Jalkasta reilun vuoden verran, sekä Populaarimusiikin historia -opus, joka tehtiin Vesa Kurkelan kanssa. Säveltäjänä Pekka Jalkanen kiittelee Suomen apurahajärjestelmää, joka mahdollistaa työskentelyn paremmin kuin monessa muussa maassa. ”Apurahoja annetaan täällä huomattavasti paremmin kuin monissa muissa maissa”, Jalkanen sanoo. ”Täällä on kuitenkin pieni väestöpohja, mistä syystä teosten esittäminen jää aika niukaksi. Jos ei pääse ulkomaiseen buumiin mukaan, ei teoksia välttämättä kovin paljon esitetä.” Jalkasen itsensä kohdalla ulkomainen buumi toteutui satunnaisesti. ”Pohjoismaisilla musiikkipäivillä teoksiani on esitetty aika usein”, Jalkanen kertaa. ”Japanissa on soitettu, ja suomalaisten muusikoiden reissaamisen tuloksena on yksittäisiä esityksiä ollut jokaisella mantereella.” Sävellysuransa kannalta erityisen tärkeäksi asiaksi Pekka Jalkanen nostaa 80-luvulla suosiossa olleet sävellyskilpailut. ”Minähän en ollut Sibelius-Akatemian putkessa, joka on hirveän hyvä ponnahduslauta”, Jalkanen selittää. ”Säveltäjiksi Akatemialta valmistuneet tunnetaan valmiiksi siinä infrastruktuurissa, ja heitä tuetaan sitä kautta. Jos tulee ulkopuolelta, pitää hypätä esiin jollain muulla konstilla.” Sävellyskilpailuihin osallistuttiin aina anonyymina, ja tuohon aikaan kilpailuja oli varsin paljon. ”Voitin toistakymmentä ensimmäistä tai toista sijaa eri kisoissa, ja sitä kautta pääsin vähitellen hieman apurahoihinkin kiinni”, Jalkanen toteaa. ”Se oli minulle ainoa väylä päästä parnasson tuntumaan.” Vuonna 2013 Suomen valtio laski seppeleensä Pekka Jalkasen päähän myöntämällä tälle taiteilijaeläkkeen. Ele otettiin vastaan riemumielin niin tunnustuksena kuin toimeentulon turvaajanakin. ”Ilman sitä olisi ollut hankalaa”, Jalkanen toteaa. ”Kun tulot ovat muodostuneet paljolti keikkapohjalta freelancer-tuloina, eikä minun ikäpolvestani kukaan missään nimessä halunnut maksaa yrittäjäeläkettä korkean verotuksen vuoksi, olisi eläketurva työeläkkeen osalta jäänyt hyvin pieneksi.” Nyt seitsenkymppisen taiteilijaeläkeläisen on kuitenkin helppo hymyillä. Vaikka viime aikoina sävellystilauksia on tullut vähemmän kuin kiireisimpinä vuosina, kysytään sävellyksiä kuitenkin silloin tällöin – ja joskus niitä ehtii syntyä pöytälaatikkoonkin. Viimeisimpänä valmistuneena tilausteoksena on kuultu kesäkuun alussa esitetty Alussa – Nyt! tenorisaksofonille ja sähkökanteleelle. Kitara soi myös edelleen ahkerasti. ”Nyt on juuri valmistumassa viisiosainen, noin puolituntinen sarja kitaralle”, Jalkanen sanoo. Pitäjänmäen omakotitalon meno on hiljentynyt takavuosista nyt, kun lapset ovat lähteneet maailmalle. ”Nuorimmainen laski joskus, että kun isällä on kolme lasta ja äidillä kolme lasta, niin se tekee yhteensä viisi lasta”, Jalkanen nauraa. ”Nyt lapsenlapsiakin on jo yksitoista.” Kaksikerroksisen talon toista kerrosta pitää nykyään lämpimänä kaksi vuokralaista, jotka ovat molemmat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston opiskelijoita. ”Mukavia asukkaita”, Jalkanen toteaa. ”Meille kahdelle tämä talo olisi muuten liian iso.” Sitä paitsi Pekka Jalkasen veri vetää synnyinpitäjään Rautalammille, jossa säveltäjä nykyään jo viettää suurimman osan päivistään. Vaimoa sitoo Helsinkiin vielä työ, mutta tulevaisuudessa nähdään, jäävätkö pääkaupungin pölyt lopullisesti taakse. Ja mikäpä siinä: lokakuussa täyteen vedetty Rautalammin kirkko osoittaa epäilemättä, että profeetta voi olla myös omalla maallaan. Voi myös olla, että säveltäjän mieltä ruokkivat ärsykkeet löytyvät pääkaupungin vilskettä paremmin maaseudun tervantuoksuisesta rauhasta. • • • • • Oikealla: Säveltäjä valmistelee paraikaa viisiosaista sarjaa omimmalle soittimelleen kitaralle. 12 k ntele
Uniruukki AIRCD-01 Uniruukki on kanteleensoittaja Aino Ruotasen luotsaama trio, jossa Ruotasen lisäksi soittavat rumpali Joona Räsänen ja basisti Ari-Pekka Kauppinen. Kantele on selkeästi pääosassa ainoana melodiasoittimena, ja Ruotasen taidokas rytminkäsittely on miellyttävää kuultavaa. Kantelesäestyksessä on käytetty paljon mielenkiintoisia soundeja, ja levyllä kuullaan myös hienoja bassoja rumpusooloja sekä vierailevia muusikkoja. Ruotasen progressiivisissa instrumentaalisävellyksissä sävyt vaihtelevat sulavasti tunnelmasta toiseen. Erittäin tyylikäs kokonaisuus! Okra Playground: Turmio OKRAPG-001 Okra Playgroundin debyyttilevy on kansista lähtien laadukas paketti. Yhtyeeseen kuuluvat kantelisti-laulajat Maija Kauhanen ja Essi Muikku, viulisti-laulaja sekä jouhikonsoittaja Päivi Hirvonen, haitaristi Veikko Muikku, basisti Sami Kujala ja lyömäsoittaja Tatu Viitala. Sami Kurpan tuottama ja ohjelmoima levy on mielestäni nykykansanmusiikin klassikoita jo nyt. Kappaleiden tekstit ovat pääosin perinteisiä, muutaman kappaleen on sanoittanut Kauhanen ja sävellykset ovat yhtyeen omia. Okra Playground taitaa tyylillä sovittamisen – vaikka yhtye on isokokoinen, annetaan tilaa yksittäisille muusikoille ja soundimaailmoille. Kauhasen ja Muikun pienkantelekuviot ovat kekseliään vaihtelevia ja erottuvat mukavasti sovituksissa. Toivottavasti yhtye tulee lyömään läpi myös ulkomailla, tämä toimisi millä tahansa maailmanmusiikkifestivaalilla! Tuuli Lukkarinen & Lily-Marlene Puusepp: maa-ilma-vesi-tuli TUUCD01 Tuuli Lukkarinen on kanteleensoittaja, kelttiharpisti ja säveltäjä, joka on tehnyt maa-ilma-vesi-tuli -levyn musiikin. Lukkarinen soittaa konserttikanteletta ja 14 k ntele
muutamassa kappaleessa 10-kielistä kanteletta, kun taas elektroakustisesta konserttiharpusta vastaa Lily-Marlene Puusepp. Levyn kolmannella raidalla kuullaan vain kanteleita, kun Puusepp soittaa 10-kielistä kanteletta. Lukkarisen sävellyksiä on vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn musiikkigenreen, mikä on hyvä asia. Kansissa hän kuvailee saaneensa innoituksensa luonnon elementeistä, ja niitä käytetäänkin paikoittain äänimaisemina. Voisi kuvitella, että levyllinen instrumentaalimusiikkia jossa soivat harput ja kanteleet olisi ainoastaan kaunista, mutta hienoja synkempiä sävyjä löytyy myös paljon. Jyhkeät kanteleja harppubassot tulevat oikeuksiinsa muun muassa Tuulen laulu ja Tuli -kappaleissa. Unaja UNACD-001 Unaja on Jutta Rahmelin ja allekirjoittaneen eli Maija Pokelan muodostama duo, joka sai alkunsa muutama vuosi sitten Saksan kiertueella. Olemme soittaneet yhdessä lapsesta asti muun muassa Kardemimmit -yhtyeen riveissä, mutta varsinainen duotoiminta alkoi kiertueesta. Aloimme säveltää debyyttilevylle päätynyttä ohjelmistoa vuoden 2014 aikana, ja viimeiset levylle tulleet kappaleet syntyivät muutama kuukausi ennen kevään 2015 äänityksiä. Haastoimme itsemme tekemään myös omia sanoituksia perinteisten lisäksi, ja molemmilta löytyykin muutama oma teksti levyltä. Laulamme ja soitamme vuorotellen 38-kielistä koneistokanteletta sekä 15-kielistä kanteletta. Musiikkia on vaikeaa kuvailla itse, kun se on niin omaa – sanoisin että Unaja tekee maalailevaa nykykansanmusiikkia. Ida Elina: Hello World UNACD-001 Ida Elina eli Päivi Kujanen on ollut hienossa nosteessa viime aikoina – keikkaa, videoita ja haastatteluja riittää, aivan upeaa työtä häneltä ja koko taustatiimiltä! Kolmas albumi Hello World toimii luontevana jatkumona Songs of Freedom ja Valoisaa joulua -levyille. Koneistokantele taipuu virtuoottisen Ida Elinan käsissä jälleen vaikka mihin, ja tasaveroinen elementti kanteleen rinnalla on hänen kaunis, kuulas, taipuisa, herkkä ja voimakas lauluäänensä. Levyllä kuullaan Ida Elinan taustalla jousisoittimia sekä Erno Tiittasen torvisovituksia taitavien puhaltajien toimesta. Kappaleet ovat omia sävellyksiä ja sanoituksia sekä englanniksi että suomeksi, ja mukana on myös neljä klassikkokappaletta, esimerkiksi Michael Jacksonin Billie Jean ja kantelesoolo15 k ntele
sovitus Myrskyluodon Maijasta. Ida Elina sukeltelee eri musiikkityylien välillä suvereenisti, ja Hello World onkin ilahduttavan monipuolinen sekoitus persoonallista kantelegospelia, laulurevittelyä ja taidokkaita sovituksia. Vilma Timonen Quartet: Drops MBA008 Vilma Timonen Quartetin Drops -levy on yhtyeen kolmas albumi. Basisti ja lyömäsoittaja ovat vaihtuneet matkan varrella, ja uuden levyn soundi on muutenkin erilainen. Pienkanteletta soittavan Vilma Timosen lisäksi kokoonpanossa on kitaraa, mandoliinia ja trumpettia soittava Topi Korhonen sekä uudemmat jäsenet lyömäsoittaja Tuomas Timonen ja basisti Jarkko Kämäräinen. Suurin osa kappaleista on vahvatunnelmaisia lauluja, jotka Timonen on säveltänyt ja sanoittanut itse. Lempihetkiäni levyllä ovat Pinnan alla -kappaleessa kuultavat maagiset kudelmat, joissa yhtyeen rytmiikka nousee upeasti esiin. Saaga Ensemble: Kuullella SAAGACD002 Vilma Timonen soittaa kanteletta ja laulaa taustalauluja myös Saaga Ensemblessä, jonka toinen albumi Kuullella jatkaa ensimmäisen levyn linjaa. Kappaleet ovat yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä ja sanoituksia, sovitukset vaihtelevat sulavasti etnorytmeistä maailmoja syleilevään iskelmään. Saaga Ensemblen muhkea instrumentaatio miellyttää korvaa, ja Timosen kantele nousee paikoin esiin hienosti, esimerkiksi levyn nimikkokappaleen lopun huiluäänisoitossa sekä laulaja Soila Sariolan sävellyksessä Huomiseen aikaa on. Satuja Soitosta KORRECD01 Satuja Soitosta on lapsille suunnattu 15-osainen musiikkiohjelma, joka on pyörinyt Pikku Kakkosessa muutaman vuoden ajan. Nyt ohjelman kappaleet löytyvät myös Satuja Soitosta -levyltä, jossa muusikkoina toimivat Vilma Timonen, Topi Korhonen ja Lassi Logrén. Timonen laulaa ja soittaa pienkanteletta, Korhonen soittaa kitaraa ja kontrabassoa, Logrén viulua, avainviulua, mandoliinia, pitkähuilua ja munniharppua. Korhonen ja Logrén laulavat myös taustoja. Sanoitukset ovat Silja Sillanpään, ja sävellyksistä vastaa Timonen. Ohjelma keskittyy esittelemään yhdessä jaksossa kerrallaan erilaisia kansanmusiikkisoittimia kuten munniharppua, lirua ja säkkipilliä. Timonen tekee todella upeaa työtä kanteleen parissa, hänen ansiostaan se ei ole niin outo soitin monelle suomalaiselle. 16 k ntele
J o ensimmäisten fraasien soidessa tunnen kehoni ja mieleni rauhoittuvan. Musiikki on juuri tähän hetkeen sopivaa: synkkään iltaan kiireisen viikon jälkeen. Kanteleesta ja pianosta – yllättävän hyvästä yhdistelmästä – kumpuaa vain kauniita sointuja. Sävelet ja kappaleet kietoutuvat toisiinsa kauniisti, kuin mielessä soljuva puro tai upea metsämaisema. Pianisti ja säveltäjä Markus Haimelin opettaa pop-jazz–pianonsoittoa musiikkiopisto Avoniassa Espoossa, ja kanteletaiteilija Eeva-Maria Nivalainen toimii kanteleensoiton opettajana Kainuun musiikkiopistossa. Kanteletarinoita-konserttisarja sai alkunsa näiden kahden muusikon yhteistyöstä talvella 2015. Tuolloin Haimelinin pianosävellykset tekivät Nivalaiseen vaikutuksen, joten hän ehdotti säveltämistä kanteleelle. Konserttikanteleen ominaisuuksista tietämättömänä Haimelin innostui ideasta kuitenkin heti. Nivalainen on toiminut säveltäjän apuna kappaleiden muovaamisessa kanteleelle toimiviksi. Kanteletarinoita-konserttisarjan ensimmäinen osa Kosketuksia esitettiin toukokuussa 2015. Konsertti koostui suurelta osin Nivalaisen esitMaagista tunnelmaa Kajaanissa Minna Tuhkala, Markus Haimelin, Mikko-Pekka Salo ja Eeva-Maria Nivalainen Kouta-salissa. TEKSTI JA KUVA SUVI KARHU 17 k ntele
tämistä sooloteoksista. Mukana olivat myös kitaristit Ville Farin ja Esko Kilpeläinen sekä saksofonisti Juho Hannikainen. Seuraavaan osaan Haimelin toi mukaan lisää useammalle instrumentille sävellettyjä teoksia ja yhteissoittoa. Näin ollen se on säveltäjän omienkin tavoitteiden mukaisesti tullut askeleen pidemmälle edeltäjästään. Kanteletarinoiden toinen osa Heijastuksia esitettiin 6.11.2015 Kajaanissa Kainuun musiikkiopiston Kouta-salissa. Haimelinin ja Nivalaisen lisäksi sävellyksiä olivat kantaesittämässä viulisti Minna Tuhkala ja sellisti Mikko-Pekka Salo. Konserttisalissa koettiin voimakkaita tunnelmia; pianon ja kanteleen seuraan liittyvät sello ja viulu toivat aivan uudenlaista syvyyttä musiikkiin. Soitinten ja soittajien yhdistelmät olivat mainioita: erityisesti kanteleen ja sellon yhteissointi kuulosti maagiselta. Kantele pääsi hyvin oikeuksiinsa vuoroin melodiankertojana, vuoroin säestäjänä. Muhkeita bassokieliä olisi ehkä voinut hyödyntää jopa vielä enemmän. Haimelinin musiikki on elokuvamaista, maalailevaa tunnelmamusiikkia. Se saa kuulijan sulkemaan silmänsä ja uppoutumaan siihen maailmaan, jonka itse siitä löytää. Musiikki on helppoa kuunneltavaa ja helposti lähestyttävää. Se tulee lähelle kuulijaa, ja mukana on helppo pysyä. Kaiken musiikillisen nautinnon ja rentoutumisen keskellä haluaisi välillä jopa painaa kaasua – voisiko jotain vielä tapahtua? Kun kaikki soittimet pääsivät soimaan yhdessä, ihokarvat nousivat pystyyn. Silti jonkinlaista vaihtelua ja monipuolisempaa rytmiikkaa saattoi jäädä kaipaamaan. Kaiken kaikkiaan konserttikokemus Koutasalissa oli erittäin positiivinen. Musiikki sai mielen lepäämään ja hyvälle tuulelle. Viimeisenä mieleeni jäi pyörimään sana voimaannuttava. Hienoa ja mielenkiintoista projektia on tekijöiden mukaan tarkoitus jatkaa ainakin kolmannella osalla. Sitä jään innolla odottamaan! • • • • • Liitto tiedottaa Kanteleliiton hallitus vuonna 2016 Kanteleliiton syyskokouksessa 10.10. valittiin Kanteleliiton uudet hallituksenjäsenet erovuoroisten tilalle vuodelle 2016. Hallitukseen valittiin uudelleen Laura Ikonen, Satu Sopanen-Helisalo, Olga Shishkina ja Outi Sane. Uusina hallituksen jäseninä toivotamme tervetulleeksi Markus Haimelinin ja Kati Rantalan. Hallitukseen kuuluvat vuonna 2016 myös Marko Aho, Susanna Heinonen, Jane Ilmola, Pekka Lovikka, Sarah Palu, Mikko Perkoila ja Aino Ruotanen. Susanna Heinonen jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Haluamme kiittää lämpimästi uusien haasteiden pariin siirtyvää Senni Eskelistä ja Anu Alviolaa työstään hallituksessa! Kiitos myös syyskokoukseen osaa ottaneille! Kanteleliiton jäsenmaksut vuonna 2016 Jäsenmaksut pysyvät vuonna 2016 syyskokouksen päätöksellä samoina kuin tänä vuonna. Pyrimme lähettämään vuoden 2016 jäsen maksulaskut jo tämän vuoden puolella. Jos epäilet, että vuoden 2015 jäsenmaksulaskusi on maksamatta, ota yhteyttä jäsensihteeri Leeni Wegeliukseen leeni.wegelius@kantele.net tai +358 50 564 5966. Tarkistamme asian ja lähetämme sinulle tarvittaessa uuden laskun. Tykkää meistä Facebookissa osoitteessa facebook.com/kanteleliitto ja pysyt helposti ajan tasalla kantelemaailman asioista lehtien välilläkin! Muista myös nettisivumme kantele.net! Kantele kultaa muistot 2016 ja joulukorttisarja Joulu jo lähenee, mutta voit tilata kolmen joulukorttisettimme nyt käteen annettavaksi, 18 k ntele
Liitto tiedottaa paketteihin kuusen alle tai jo ensi vuotta varten osoitteessa kantele.net/joulukortit. Korteissa on tähän mennessä ilmestyneiden kalentereiden upeat joulukuun kuvat. Muista myös tilata Kantele kultaa muistot 2016 -seinäkalenterimme osoitteessa kantele. net/kalenteri2016. Molemmat tuotteet saat myös tilattua lehden takakannessa olevalla tilauslomakkeella. Katso lomakkeesta hinnat ja paljousalennukset! Jos sinulla on kysyttävää kortteihin tai kalenteriin liittyen, ota yhteyttä jäsensihteeri Leeni Wegeliukseen leeni.wegelius@kantele.net tai +358 50 564 5966. Kanteleliiton ja Kanteleensoiton opettajat ry:n kevätpäivä 2016 12.3.2016 kutsumme taas kaikki jäsenemme kouluttautumaan Kanton ja Kanlin yhteisille kevätpäiville, tällä kertaa Itä-Helsingin musiikkiopistolle. Päivän aiheena on yhteissoitto ja siihen liittyvät asiat erityisesti opettajan tai ohjaajan näkökulmasta; muun muassa ryhmän ohjaaminen ja johtaminen, ryhmädynamiikan aistiminen ja yhteissoittomateriaaliin tutustuminen. Eräänä lähtökohtana on teos Kanteleen kanssa yhteissoiton maailmassa ( T. Takkinen & U. Honkonen). Kouluttajaksemme saapuu kuoronjohtaja Anna Nora (MuM, musiikkipedagogi AMK), joka johtaa lukuisia lapsija nuorisokuoroja, opettaa musiikin johtamista Helsingin konservatoriolla sekä toimii säveltäjänä ja musiikinjohtajana KLAPS Klassista lapsille ry:ssä, joka tuottaa ja toteuttaa oopperaa ja näyttämöllisiä konsertteja lapsille. Lisäksi hän työskentelee freelancerina Suomen Kansallisoopperan yleisöyhteistyön osastolla koululaisproduktioissa. Päivän koulutusosuus alkaa klo 10 ja päättyy noin kello 15, jonka jälkeen pidämme tuttuun tapaan Kanto ry:n ja Kanli ry:n sääntömääräiset kokoukset, joihin yhdistysten jäsenet ovat tervetulleita. Koulutuspäivän osallistumismaksu Kanton ja Kanlin jäsenille 20 euroa (opiskelijajäsenille 10 euroa), muille osallistujille 40 euroa (opiskelijat 20 euroa). Kanto ja Kanli tarjoavat osallistujille aamukahvit ja kokoustarjoilut. Osallistuminen kokouksiin on maksutonta. Tarkempia tietoja, virallinen kokouskutsu ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan seuraavassa Kantele-lehdessä 1/2016 helmikuussa 2016, sekä Kanto ry:n jäsenkirjeessä Kanton jäsenille. Keskiaukeamalla Seuraavalta aukeamalta löydät jouluisen julisteen, jonka voit ripustaa seinällesi joulumieltä tuomaan! Kuva on tämän vuoden Kantele kultaa muistot -seinäkalenterin joulukuun kuva, ja siinä esiintyvät kanteleensoittajat Eeva-Kaisa ja Matleena Kohonen. Kuvan on toteuttanut Jimmy Träskelin. Tämä ja kaksi muuta Kantele kultaa muistot -kalentereissa julkaistua joulukuun kuvaa ovat nyt saatavilla myös postikortteina! Katso lehden lopusta, kuinka tilaat joulukortit, ja lähetä kanteleen kultaama jouluntoivotus! 19 k ntele
Otti soiton sormillensa Kantele-lehden tämän vuoden liitelevy, uusintapainos Finn-Kanteleet -yhtyeen levystä Soitto, tuo mieleen monet muistot. Kesällä 1975 seurakuntanuorten Keski-Euroopan matkalla vieruskaverini Anu Itäpelto (silloin vielä Rummukainen) sai minut vakuuttuneeksi, että haluan ruveta soittamaan kannelta, soitinta jota en ollut edes nähnyt. Seuraavana kesänä olinkin Anun kanssa matkalla Ilomantsin kanteleleirille, joka oli silloin Finn-Kanteleiden järjestämä. Anneli ja Teuvo Kuparinen vetivät leiriä rautaisella otteellaan eikä haasteita kaihdettu. Ensimmäinen kantele-esiintymiseni oli Anun ja muutaman muun ”finnin” kanssa jo ennen ensimmäistä soittotuntiani. Siitä se sitten lähti! Sama tekemisen meininki jatkui, kun syksyllä pääsin Finn-Kanteleitten jäseneksi. Rima oli aina korkealla eikä laadusta tingitty. Soittajia haastettiin kehittymään antamalla tehtäväksi oman tason ylälaidalla olevia soolokappaleita konserteissa esitettäväksi. Näiden kappaleiden opiskelussa suorastaan kilpailtiin kanteleleireillä, välillä yömyöhään harjoitellen. Koska Finn-Kanteleiden soittajisto on kotoisin eri puolilta Suomea, eivät säännölliset viikkoharjoitukset olleet mahdollisia. Leirit sekä harjoitus-, levytysja konserttiviikonloput hioivat soittajista kuitenkin tiiviin yhteisön. Matkat ja levytykset kuuluivat ilman muuta yhtyeen ohjelmaan. Kalifornian matka oli Puheenjohtajan tervehdys Susanna Heinonen 22 k ntele
kiertueista haastavimpia. Vapaapäiviä ei juuri ollut ja välimatkat olivat pitkiä. Omat haasteensa oli paperikarttojen kanssa suunnistamisessa, aikana ennen kännyköitä ja navigaattoreita. Ruuhkat yllättivät eikä eksymisiltäkään vältytty. Joka konsertti alkoi kuitenkin ajallaan, vaikka tiukalle joskus veti. Kerrankin yhden pitkän ajomatkan jälkeen suurin osa soittajista oli hyvissä ajoin konserttipaikalla, mutta auto, johon oli lastattu valtaosa kanteleista, saapui perille vasta hiukan ennen konsertin alkua. Hyvin näistäkin tilanteista selvittiin, kokeneiden soittajien mutta etenkin Annelin ja Teuvon rauhallisen ja napakan toiminnan ansiosta. Kävi miten kävi, heillä oli aina langat käsissään. Kiertue herätti suurta huomiota ja salit olivat täpötäysiä. Olen iloinen siitä, että Finn-Kanteleet -yhtyeen Soitto-levy voidaan nyt julkaista uudelleen ja saattaa uuden soittajasukupolven saataville. Levy osoittaa yhtyeen ja sen yksittäisten soittajien kovan tason. Useat levyllä soittaneista olivatkin musiikin ammattilaisia tai ammattiopiskelijoita. Levy on myös hieno yhteenveto sen hetken uudesta kanteleohjelmistosta. Voi hyvin sanoa, että kantele ei olisi nykyisessä asemassaan ilman Finn-Kanteleita. Konserttitoiminnan lisäksi yhtyeellä on ollut valtava pedagoginen tehtävä Lahden kanteleleirin järjestäjänä. Yhtyeelle sekä sen johtajille ja soittajille siis lämmin kiitos arvokkaasta työstä! Suvi Gräsbeck, Susanna Heinonen, Hannu Ryynänen ja Teuvo Kuparinen laulavat Finn-Kanteleiden Amerikankiertueella vuonna 1992. Anneli Kuparinen johtaa. Kuva: Pertti Manninen 23 k ntele
Anneli Kuparinen, miten Finn-Kanteleet aikanaan sai alkunsa? Finn-Kanteleet perustettiin perheyhtyeenä. Äitini Tyyne Niikko opetti minut ja sisareni soittamaan kanteletta. Kun sitten muutimme vuonna 1940 Joensuuhun, hän alkoi opettaa myös muita, jotka alkoivat myös soittaa yhtyeessä. Siitä lähtien Finn-Kanteleet on ollut toiminnassa, ainoastaan jatkosodan aikaan oli muutaman kuukauden kestänyt vaihe, jolloin soitimme lähinnä perheen kesken. Vuonna 1969, kun äitini muutti Lahteen, myös yhtyeen kotipaikaksi vaihtui pysyvästi Lahti. Minä ryhdyin vähitellen Finn-Kanteleiden johtajaksi, ja olin johtajana vuoteen 2001 asti. Minulla oli onni avioitua Teuvo Kuparisen kanssa, joka oli lausuja sekä laulaja, ja hän toimi Finn-Kanteleiden puheenjohtajana myös vuoteen 2001. Olemme siis yhdessä saaneet tehdä tätä kanteletyötä. Minä johdin vuonna 2005 vielä yhden kirkkokonsertin, ja nykyään ryhmää johtaa Johanna Aho-Salakka. Finn-Kanteleiden puheenjohtajana toimii tyttäremme Taru-Maaria Kuparinen-Säilä. Tekikö Finn-Kanteleet levytyksiä ennen Soitto – Playing -albumia? Teimme 70-luvulla ensimmäisen LP:n Otti soiton sormillensa, ja myöhemmin Amerikan konserttimatkoja varten kasetit Finn Kanteleet vuonna 1983 ja Ruusu Karjalalle vuonna 1989. Myöhemmin, vähän ennen kuin jäin pois johtotehtävistä, tehtiin lisäksi vielä moderni levy vuonna 2000. Soitto oli kanteleheräämisen aallonharjalla K antele-lehden liitelevyksi valikoitui tänä vuonna uusintajulkaisu vuonna 1992 valmistuneesta Finn-Kanteleet -yhtyeen albumista Soitto – Playing. Alkuperäisen julkaisun aikaan Finn-Kanteleet oli tullut puolen vuosisadan ikään, ja nyt tuostakin on päässyt vierähtämään neljännesvuosisata lisää. Tavoitin ryhmän pitkäaikaisen johtajan ja alusta lähtien toiminnassa mukana olleen musiikkineuvos Anneli Kuparisen puhelimitse kotoaan Lahdesta ja pyysin häntä muistelemaan yhtyeen ja levytyksen historiaa. HAASTATTELU JIMMY TRÄSKELIN KUVAT PERTTI MANNINEN 24 k ntele
Soitto – Playing -albumi julkaistiin vuonna 1992. Miten levy syntyi? Levy tehtiin niinikään Amerikankiertuetta varten. Olimme lähdössä matkalle, joka ulottui Kalifornian San Franciscosta San Diegoon asti. Aika oli muutenkin otollinen levytykselle: juuri päättynyt 80-luku oli ollut hyvin suurta kanteleheräämisen aikaa, ja säveltäjät innostuivat silloin tekemään kantelemusiikkia. Mukaan saatiin teoksia esimerkiksi Tauno Marttiselta ja Jukka Tiensuulta, jotka monien muiden säveltäjien tapaan olivat tavattoman kiinnostuneita kanteleesta. Sivusimme tätä aihetta myös Pekka Jalkasen kanssa lehden toisessa artikkelissa. Tällä levyllähän on myös Kanteleseptetto, Jalkasen ensimmäinen teos konserttikanteleelle. Kyllä vain; erittäin mielenkiintoinen ja vaativa Pekka Jalkasen teos, jossa on myös kamariorkesteri. Olemme tehneet joitain muitakin Jalkasen sävellyksiä myöhemmälle levylle. Toinen varsin erityinen kappale on levyn aloittava Soitto, Tauno Marttisen sävellys vuodelta 1986. Halusin sen mukaan levylle, ja Marttiselta tulikin levytyksen jälkeen suuret kiitokset siitä. Levyn voidaan siis todeta olleen hyvinkin aikansa hermolla, jopa aallon harjalla. Kyllä näin voi sanoa. Se oli ensimmäisiä tällaisia isompia kokonaisuuksia. Parhaimmillaan mukana on lähes kaksikymmentä kanteleensoittajaa. Osa kappaleista on tehty pienemmillä kokoonpanoilla, ja mukana on myös sellisti ja huilisti solisteina sekä yhdellä raidalla kamariorkesteri. Kuinka materiaali koottiin levylle? Sen lisäksi, että otettiin säveltäjien nimenomaan kanteleelle säveltämiä kappaleita, minulla oli ajatuksena ottaa levylle sellaista materiaalia, joka kuulostaisi kanteleella kauniilta, vaikka sitä ei olisi juuri sille tehty. Siihen aikaan ei kanteleelle sävellettyä materiaalia vielä ollut kovin paljon, mutta Susanna Heinonen, Anu Virtanen ja Marianne Uotila Finn-Kanteleiden Amerikankiertueella vuonna 1992. 25 k ntele
sitä tarvittiin opetuksessa. Minulla oli tapana käydä Saksassa hakemassa soitettavaa, ja yleensä aina löysin jotain mukavaa, jota levyllekin päätyi. Lisäksi levyllä on esimerkiksi Laulu, joka perustuu perinteiseen suomalaiseen kansanlauluun. Sen löysin Petroskoista, jossa säveltäjä Zarintskij oli ottanut tunnettuja suomalaisia kansansävelmiä ja sovittanut niitä heidän kanteleorkesterilleen. Mielenkiintoinen on niinikään Kodályn sovitus Väinämöisen soitto -kappaleesta. Se oli aivan löytö siihen aikaan, kiintoisa ja melko vaikea soitettava, vaikka mukana olikin oman aikansa etevimpiä soittajia. Minkälaisen vastaanoton Finn-Kanteleet sai Amerikankiertueella? Finn-Kanteleet oli jo tuolloin käynyt moneen otteeseen Amerikassa, esimerkiksi New Yorkissa ja Floridassa sekä myös Kanadassa. Meillä oli kokemusta, ja tiesimme, että siellä on aina vastassa hyvin kiitollinen yleisö. Siellä odotettiin aina suurella mielenkiinnolla. Kaliforniassa olimme ensi kertaa, mutta vastaanotto oli aivan samanlainen. Yleisössä oli usein myös paljon musiikki-ihmisiä, ja meillä oli konsertti esimerkiksi Stanfordin yliopistossa, jossa yleisö oli hyvin kansainvälistä. Mitä Finn-Kanteleille kuuluu tänä päivänä? Finn-Kanteleita työllistää näin joulun aikaan joka vuosi kaksi konserttia, toinen Helsingin Vanhassa kirkossa ja toinen Lahden Ristin kirkossa. Tänä vuonna solistina on baritoni Jaakko Kortekangas. Toiminta jatkuu, kiitos uutterien tekijöiden! Entä missä merkeissä käy Teuvo ja Anneli Kuparisen joulunodotus? Olemme juuri saaneet Teuvon kanssa valmiiksi kirjan nimeltä Kiveen hakattu – Ihantalan muistomerkit. Apurahan turvin tehty teos valottaa kulttuurija sotahistoriallisesti tärkeiden Ihantalan muistomerkkien vaiheita ja taustoja. Työn valmistumisen kunniaksi päätimme palkita itsemme pienellä lomamatkalla, ja seuraavat kaksi viikkoa kuluvatkin sitten Teneriffalla! • • • • • Eturivissä Anu Virtanen, Marianne Uotila, Mari Gustafsson, Tuula Pennanen ja Helena Manninen. 26 k ntele
Le ik ka a tä st ä ta lt ee n So it to – Pl ay in g -a lb um in ka ns ili pu ke !
Le ikk aa tä stä ta lte en So itt o – Pla yin g -a lb um in ka ns ilip uk e!
Ida Elina Oulaisista kotoisin olevan Päivi Kujasen tie pop-kanteleen uranuurtajaksi on ollut pitkä ja täynnä epäilyksiä. Kujanen kertoo, että jo ensikosketus soittimeen tapahtui hyvin ristiriitaisin tuntein. ”Tiesin silloin vain viisikielisen kanteleen, jota siskoni oli soittanut muskarissa”, Kujanen muistelee. ”Ajattelin, että onpa tylsä soitin. Kuka jaksaa oikeasti soittaa tuollaista?” Kun isä sitten kysyi, haluaisiko myös Päivi soittaa kanteletta, tarjoutui mehukas tilaisuus kiusata siskoa. ”Siskoni sanoi, että jos sinä soitat, niin minä en sitten soita”, Kujanen nauraa. ”Se riitti minulle motivaatioksi, vaikka en ollut soittamisesta varsinaisesti yhtään kiinnostunut.” Pilkka osui omaan nilkkaan: viisikielinen soitin vaihtui vähitellen konserttikanteleeksi, ja soittaja päätyi kansalaisopiston ja yksityistuntien kautta Sibelius-Akatemiaan. Siellä pääaineeksi valikoitui klassinen musiikki kanteleella. Aivan omakseen Kujanen ei kuitenkaan vielä kokenut soitintaan. ”Olin soittanut jo muutamia vuosia klassista musiikkia kanteleella, ja Ritva Koistinen oli viimeisin opettajani”, Kujanen kertoo. ”Sanoin Ritvalle, että mehän molemmat tiedämme, ettei minua tämä klassinen musiikki niin paljon kiinnosta. Eikä minua kiinnostanut pahemmin kansanmusiikkikaan, jota olin myös jonkin verran soittanut.” Silloin nousi jälleen pintaan tunne, että kantele on tylsä soitin. Kuka tätä jaksaa soittaa? ” Eva Alkula sanoi minulle silloin, että älä ihmeessä lopeta kanteleensoittoa. Hän ehdotti, että soittaisin sillä sitten vaikka poppia, ja ajattelin että voihan sitä yrittää.” Ajatus popin soittamisesta tuntui paremmalta, mutta käytännössä asia lähti etenemään hyvin kankeasti. toi kanteleen Suomipopille I da Elinan eli Päivi Kujasen kolmas albumi Hello World julkaistiin marraskuussa. Siltä lohkaistua sinkkua, suomenkielellä laulettua Laivat -kappaletta, on kuitenkin jo aiemmin päästy kuulemaan esimerkiksi Radio Suomipopilla Pop Top 10 -listalla sekä Radio Suomella. Tapasin ahkeraa yrittäjän elämää viettävän Kujasen Helsingissä. TEKSTI JA KUVAT JIMMY TRÄSKELIN Vasemmalla: Päivi Kujanen marraskuisessa Helsingissä. 31 k ntele
”Olin jonkin aikaa keskittynyt poppiin, kun totesin, että tämä ei mene mihinkään”, Kujanen sanoo. ”Soitto kuulosti vain vapaalta säestykseltä, joltain mikä oli vähän sinnepäin. Mietin jälleen, että onko tässä mitään järkeä.” Vaihto-opiskeluvuosi Japanissa toi kuitenkin vastauksen moniin kysymyksiin. Kun Kujanen vuonna 2009 lähti maapallon toiselle puolen, hän oli juuri törmännyt YouTubessa sellaisiin perkussiivisen kitaransoiton uranuurtajiin kuin Andy McKee ja Adam Rafferty. ”Heräsi ajatus, että jos voisin kanteleella tehdä jotain tuollaista, niin siinä voisi olla minun juttuni.” Japanissa tarjoutui oivallinen mahdollisuus keskittyä harjoittelemiseen ja oman tekniikan etsimiseen niin kanteleen kuin laulunkin saralla. Kun Kujanen sitten palasi Suomeen, hommat lähtivät rullaamaan ja löytyi samanhenkisiä ihmisiä, jotka olivat tukena tekemisessä. Valmistumisen jälkeen Kujanen otti seuraavan ison askeleen ja päätti ryhtyä tekemään muusikon uraa täyspäiväisesti. ”Jos olisin tuolloin tiennyt, kuinka paljon edessä oli vielä opittavaa, en ehkä koskaan olisi uskaltanut hypätä tähän hommaan”, Kujanen sanoo. ”Onneksi uskalsin, koska myöhemmin se olisi voinut jäädä tekemättä. Tässä on oppinut hurjasti.” Päivi Kujanen puhuu paljon uskaltamisesta. Ida Elina, Kujasen taiteilijaminä, syntyi monenlaisten epäilysten kautta. Kivisen tien kulkeminen on edellyttänyt monien pelkojen kohtaamista. Tämä sanoma kiteytyy uudella Hello World -albumilla. Vaikka kyse on Kujasen kolmannesta levytyksestä, albumissa tuntuu olevan – sen nimestä lähtien – jonkinlaista debyytin tunnelmaa. ”Osa levyn kappaleista on tehty hyvin pian ensimmäisen levyni jälkeen, ja viimeisimmät ovat syntyneet tänä keväänä”, Kujanen sanoo. ”Nyt kun katson noita sävellyksiäni, huomaan että niissä on kaikissa hyvin samanlainen teema.” Niissä puhutaan pelosta ja pelkoon uskomisesta. ”Minä näen asian niin, että luottamus ja pelko tarvitsevat molemmat yhtä paljon uskoa. Ihminen voi valita uskovansa siihen, että käy hyvin, tai uskovansa pelkoon”, Kujanen pohtii. ”Huomasin, että oman elämän myllerryksissä olin itse kääntynyt yhä enemmän pelkoon ja ajattelin jatkuvasti, että asiat menevät pieleen eivätkä onnistu. Huomasin, että se hidasti omaa tekemistäni.” Uuden levyn tekokin meinasi jäädä hamaan tulevaisuuteen, kun Kujanen keväällä pohti Inkoon Musiikin Matti Kontion kanssa, että syksyksi pitäisi päivittää kaksi vuotta sitten julkaistua joululevyä äänittämällä siihen muutama lisäkappale. Jotain uutta piti saada tehtyä hiljaiselon keskelle, ja tämä tuntui sopivan maanläheiseltä ajatukselta. ”Jossain vaiheessa minulle kuitenkin valkeni, että kyllähän minulla olisi kappaleita kokonaista uutta albumia vartenkin”, Kujanen sanoo. ”Tärkeää oli ymmärtää, että levylle voisi pistää myös muutaman lainakappaleen, joita olin soittanut. Ne antavat usein kuulijalle uuden oivalluksen siitä, mitä kaikkea kanteleella voi tehdä.” Levy syntyikin lopulta erittäin nopealla aikataululla, ja palaset loksahtivat yhteen luontevasti. ”Kun tein levyn nimikkokappaletta, mietin, että voinko oikeasti sanoa sen mitä sanon; että pelko ei enää soita ykkösviulua elämässäni”, Kujanen muistelee. ”Kappale jäi pitkään hyllylle. Keväällä kuitenkin sain laulun viimein kirjoitettua loppuun ja ajattelin, että nyt voin seistä sen takana.” Ida Elinan aiempien levyjen tapaan julkaisijana on Inkoon Musiikki. Tällä kertaa tuotantoon otettiin kuitenkin mukaan myös Helsinkiläinen Volume Productions, ja aiemmin täysin soolona tehtyä toteutusta lähdettiin leventämään muilla soittimilla. ”Halusimme mukaan big band -sävyjä”, Kujanen kertoo. ”Osassa kappaleista on mukana ikään kuin pieni big band, jonka osuudet sovitti Erno Tiittanen. Mukana on lisäksi jousia ja perkussiosoittimia.” Keskiössä on edelleen kuitenkin kantele, ja kaikki kappaleet toimisivat periaatteessa myös sooloesityksinä. ”Esimerkiksi mitään bassosoitinta ei ole, vaan 32 k ntele
kaikki bassot tulevat kanteleesta”, Kujanen sanoo. ”Omasta mielestäni tämä onkin tähän mennessä hauskin kantelelevyni.” Uuden levyn promootio lähti tehokkaasti käyntiin, ja sinkuksi lohkaistu Laivat on saanut kiitettävää radiosoittoa. ”Radio Suomen musiikkipäällikkö innostui kappaleesta, ja laittoi sen soimaan”, Kujanen kiittelee. ”Suomipopilla se on puolestaan ollut Pop Top 10 -listaohjelmassa, jossa se on yleisöäänestysten kautta saanut soittoa.” Näkyvyyttä Kujanen pitää paitsi oman musiikkinsa, myös kanteleen kannalta tärkeänä. ”On hienoa, että radiosoitto voi tuoda myös kantelemusiikkia ihmisten tietoisuuteen”, muusikko sanoo. ”Eihän se mikään tunnettu soitin ole, etenkään popissa. Edelleen minulta tullaan keikoilla kysymään, että mikä tuo soitin on.” Radiosoiton kaltaiset saavutukset ovat suora kiitos ahkerasta mediatyöstä ja yrittämisestä. Ida Elinalla on hyvä vauhti päällä, ja keikkaa riittää. ”Promootiohenkilön kanssa olemme rakentaneet yhdessä kestävää tulevaisuutta, ja se on onnistunut todella hyvin”, Kujanen sanoo. ”Joulun alla työllistää joulukiertue, ja keväällä jatketaan mediatyötä ja peruskeikkailua.” Päivi Kujanen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen yrittäjäksi ryhtymisestään. Innoituksen tähän antoi oma aviomies. ”Seurasin sivusta mieheni yritystoimintaa, ja hämmästelin sitä, kuinka se voi näyttää niin hauskalta”, Kujanen nauraa. Hauskalta vaikuttaa Kujasen omakin yritystoiminta, ainakin näin sivusta katsottuna. Taiteilijan aktiivinen toiminta sosiaalista mediaa myöten kielii toimivasta tuotteesta ja ajan hermolla olevasta promootiosta. Ida Elina on hieno esimerkki nykyaikaisesta, omilla ehdoillaan menestyvästä kanteletaiteilijasta. Jos tuon aseman saavuttaminen onkin edellyttänyt hankaluuksien ja mörköjen kohtaamista, on yksi ainakin varmaa: Ida Elina on valmis julistamaan koko maailmalle, että se on kannattanut. • • • • • Päivi Kujasen työ on tehokas yhdistelmä taiteilijuutta ja yrittäjyyttä. 33 k ntele
Pauliina Syrjälä, miksi ihmiset soittavat kanteletta nykyään ”väärin päin”? Pienkanteleitahan ei ole koskaan soitettu miltään muulta puolelta kuin lyhyeltä sivulta. Se onkin se alkuperäinen tapa, jolla isojakin kanteleita soitettiin siinä vaiheessa, kun kieliT unnetussa Eppu Normaalin kappaleessa pohditaan, voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa. Tämän kysymyksen voisi esittää varmasti minkä tahansa muunkin soittimen soittaja, mutta jos olet kanteleensoittaja, on tilanne hieman lohduttomampi. Voi nimittäin olla, että et voi edes sanoa soittavasi sitä oikein päin. Käännä HAASTATTELU JIMMY TRÄSKELIN kan tel e! Sibelius-Akatemian työryhmä kehottaa katsomaan kanteleensoittoa uudesta vinkkelistä määrä alkoi kasvaa ja soitin muuttui isommaksi. Jossain vaiheessa kävi sitten niin, että joku keksi kääntää soittimen toisin päin ja sitä ryhdyttiin soittamaan pitkältä sivulta. Jostain syystä nykyään pitkän sivun soitosta on sittemmin tullut paljon näkyvämpää, ja lyhyen sivun soittajia on huomattavan vähän. 34 k ntele
vanhat mestarit alkavat olla kovin iäkkäitä tai jo poismenneitä, eikä esimerkiksi Kaustisella kukaan ole tainnut aktiivisesti opettaa lyhyen sivun soittoa Hannu Sahan jälkeen. Toivo Alaspään tyylihän oli kyllä erittäin näkyvä silloin, kun Toivo opetti kanteleensoittajia SibeliusAkatemialla joka keskiviikko vuosien ajan. Ne olivat ihania hetkiä, kun itsekin sain olla siinä Topin oppilaana. Meitä oli siellä sekä kansanmusiikkiettä klassisen kanteleen soittajia, ja muitakin tuli mukaan kun ovi oli aina auki. Topin soitosta on tehty myös hyvä kirja, samoin kuin Eino Tulikarin soitosta, ja sillä on toisaalta ollut sellainen vaikutus, että tietämys lyhyen sivun soitosta rajoittuu näihin pelimanneihin. Usein esimerkiksi musiikkioppilaitoksissa opiskeleville kanteleharrastajille lyhyen sivun soitto taitaa jäädä muutaman kappaleen kuriositeetiksi. Alaspään veljekset Toivo, Sulo ja Simo soittivat kanteletta väärin päin – vai oikein päin? Kuva: Tapio Rantakari 1988 / Kansanmusiikki-instituutin arkisto Miksi pitkän sivun soitosta tuli niin suosittua? Todennäköisesti ei ole kyse siitä, että pitkän sivun soitosta olisi tullut erityisesti suositumpaa. Pikemminkin kysymys kuuluu, että miksi lyhyen sivun soitto on hiipunut viime vuosikymmeninä. Yksi vahva lyhyen sivun soiton alue on ollut Perhonjokilaakso, mistä syystä tätä soittotyyliä onkin – osittain hieman ongelmallisesti – kutsuttu Perhonjokilaakson tyyliksi. Siellä viulun valta on ollut niin voimakas, että se on saattanut vaikuttaa kantelepelimannien määrään. Sanoisin myös, että tänä päivänä tilanteeseen vaikuttaa esikuvien puute. Tytti-Leena Laasanen teki 80-luvulla omaa musiikkia lyhyeltä sivulta ja oli aika näkyvä hahmo, mutta sen jälkeen ei ole tullut sellaisia hahmoja, joista olisi tullut todella näkyviä lyhyen sivun soittajia. Lisäksi Perhonjokilaaksossa 35 k ntele
Toki oma lukunsa on myös se, että koneistokantele kehittyi nimen omaan pitkältä sivulta soitettavaksi ja tästäkin syystä lyhyen sivun soitto on jäänyt enemmän perinteeseen painottuneeksi. Mitä asian eteen voisi sitten tehdä? Ryhdyimme Maija Pokelan ja Anna-Karin Korhosen kanssa muodostetun työryhmän voimin editämään asiaa Lyhytsivuhaaste-tempauksen muodossa. Haaste keksittiin kylkiäiseksi helmikuussa järjestettävään konserttiin nimeltä Väärinpäin – nykypelimannit kohtaavat Perhonjokilaakson perinteen. Mietimme, miten saisimme mahdollisimman paljon porukkaa osallistettua ja herätettyä kiinnostusta lyhyen sivun soittoa kohtaan, sillä konsertin tausta-ajatuksena oli nimenomaan Perhonjokilaakson perinteen esiin nostaminen ja ajatuksen herättäminen, että lyhyeltä sivulta voi soittaa mitä vain. Idea tähän lähti siitä, kun Sinikka Kontio tikkusoiton perinnettä esitelleen toisen tohtorintutkintokonserttini palautteessa, että vastaava esiinnosto pitäisi tehdä myös Perhonjokilaakson perinteelle. Ajatus jäi hautumaan mieleni pohjalle, mutta sen rinnalle tuli ajatus siitä, että jos jotain lyhyeltä sivulta soitetaan, on se yleensä juuri perinnemusiikkia. Siihen pitäisi lisätä vielä oman musiikin tekeminen lyhyeltä sivulta. Siksi tässä konserttitoteutuksessa päätettiin lähteä hakemaan kahta näkökulmaa, eli perinnemusiikkia ja uusia sävellyksiä. Anna-Karin ohjaa oman materiaalin sävellystä, ja Maija ja minä johdamme perinnepuolta. Konsertin esiintyjinä on Sibelius-Akatemian kantelelopiskelijoista koostuva työryhmä, joiden kanssa näitä asioita on syksyn mittaan käsitelty. Lisäksi tulee vieraileviksi soittajiksi musiikkiopistolaisia, mikä on ihan mahtavaa. Haasteeseen voi osallistua eri tavoilla, kuten säveltämällä lyhyelle sivulle uutta musiikkia. Osallistumalla saa vapaan pääsyn helmikuun konserttiin. Miten sen oman kanteleensa sitten saisi käännettyä? Eihän se ehkä omatoimisesti tehtynä kauhean helppoa olekaan, jos on aina soittanut vain pitkältä sivulta. Tekniikka on etenkin vasemman käden osalta aika erilainen, koska sormilla on niin eri funktiot. Tuleekin mieleen, että jatkumona tälle tempaukselle pitäisi saada järjestettyä kursseja. Itse olen myös miettinyt sitä, että YouTubessa on varsin huonosti materiaalia tähän liittyen. Sinne olisi hyvä saada kaikenlaisia opetusvideoita, ja tämä voisi varmaankin olla seuraava askel. Miksi kantele sitten pitäisi kääntää? Kuuleeko siinä soitossa sitten jotain eroa, jos soittaakin lyhyeltä sivulta? Oikean käden osalta eron kuulee sormituksista todella hyvin. Lyhyeltä sivulta soittaessa mennään helposti ylöspäin vain etusormea vetämällä, kun taas alaspäin on vaikeampi tulla. Pitkältä sivulta asia on juuri toisinpäin. Se vaikuttaa tietenkin myös sävellyksiin siten, että lyhyeltä sivulta soitettaviin kappaleisiin tulee sille luontevia melodiakulkuja. Jollain lailla minulla on myös sellainen tunne, että lyhyen sivun soitossa kompista tulee tietyllä tapaa iskevämpi ja staattisempi kuin pitkältä sivulta. Tärkeintä olisi kuitenkin nostaa esiin se tosiasia, että lyhyen sivun soittoperinne on ollut todella mahtavaa ja monipuolista, ja kaikki uudet jutut ovat yhtä lailla mahdollisia myös lyhyeltä sivulta – sitä ei vain ole tehty yhtään niin paljon! Odotan innolla, että pääsen näkemään kenestä tulee vihdoin se mieletön esikuva, joka tekee lyhyeltä sivulta kaikkea jännittävää ja muita inspiroivaa. Saarijärven kanteleen kanssahan kävi niin, että sen soitto oli kovasti harvinaistunut silloin, kun itse tartuin siihen ja tajusin miten hieno juttu se on. Sitä kautta muutkin näkivät sen hienouden, ja siitä syntyi omanlaisensa buumi. Olisi mahtavaa nähdä, että se tapahtuisi seuraavaksi myös lyhyen sivun soitolle! • • • • • 36 k ntele
#lyhytsivuhaaste Käännä kantele! Tule mukaan nostamaan Perhonjokilaakson soittotyyli uuteen kukoistukseen tutustumalla perinteeseen ja luomalla uutta musiikkia lyhyeltä sivulta. Sibelius -Akatemian kansanmusiikin aineryhmän kanteleopiskelijat ja -opettajat heittävät haasteen kaikille ison kanteleen soittajille! Voit osallistua lyhytsivuhaasteeseen: Soittamalla Perhonjokilaakson perinnekappaleita ja uusia sävellyksiä. Materiaalia näihin päivittyy blogiin syyskuun alkupuolelta lähtien – blogin osoite on: www.kanteleetvaarinpain.blogspot.com Säveltämällä lyhyelle sivulle uutta musiikkia Kertomalla kuulumisia haasteen tiimoilta sosiaalisessa mediassa käyttäen hashtagia #lyhytsivuhaaste Tulemalla "Väärinpäin" –konserttiin 11.2.2016, jossa työryhmä esittää konsertillisen perinteistä ja uutta musiikkia lyhyeltä sivulta. Lyhytsivuhaasteeseen osallistuneille on konserttiin vapaa pääsy. Lisätietoja: Anna-Karin Korhonen, Maija Pokela & Pauliina Syrjälä lyhytsivuhaaste@gmail.com www.kanteleetvaarinpain.blogspot.com
Viritysmittareita UUTTA iMUsiikkia Kantelepoppia Kamarimusiikkisävellyksiä kanteleelle Ida Elina IMU-CD 151 IMU-CD 152 Adina Dumitrescu 0400-467 974 imu@imu.? www.imu.? Kantele kultaa muistot -seinäkalentereista tutut joulukuvat saa nyt joulukortteina! Tilaa osoitteessa kantele.net/joulukortit TAI lähettämällä sähköpostia osoitteeseen leeni.wegelius@ kantele.net TAI postittamalla viereisen sivun lomakkeen! Kolmen joulukortin hinta on 5€. Viisi settiä saat hintaan 20€. kantelemusiikkia pukinkonttiin www.kansanmusiikki-instituutti.fi
Tilaa Jimmy Träskelinin suunnittelema Kantele kultaa muistot 2016 -seinäkalenteri helposti lomakkeella osoitteessa kantele.net/kalenteri2016 TAI lähetä sähköpostia leeni.wegelius@kantele.net TAI leikkaa ja postita alla oleva tilauskortti TAI soita 050 564 5966 Tahdon sen! Tilaan Kantele kultaa muistot 2016 -kalenterin kappalehintaan 15€ + postikulut (1 kpl), 12€ ilman postikuluja (2-9 kpl) tai 10€ ilman postikuluja (yli 10 kpl) Samalla voin tilata Kantele kultaa joulun -postikorttisettejä hintaan 5€ / setti (sisältää kolme erilaista joulukorttia) tai 20€ / 5 settiä. Tilaan Kantele kultaa muistot -kalenterin Tilaaja/maksaja Sukunimi Etunimi Osoite Postinumeroja toimipaikka Matkapuhelin Sähköposti Sukunimi Etunimi Osoite Postinumeroja toimipaikka Tilauksen saaja, jos eri kuin maksaja Määrä / kpl: __________________________ muista postimerkki! Kanteleliitto ry Hämeentie 34 D 00530 Helsinki Kanteleliiton kalenteri kultaa myös pukinkonttisi! seinäkalenteri 2016 Määrä / setti: ________________________ Tilaan Kantele kultaa joulun -postikortteja Viritysmittareita UUTTA iMUsiikkia Kantelepoppia Kamarimusiikkisävellyksiä kanteleelle Ida Elina IMU-CD 151 IMU-CD 152 Adina Dumitrescu 0400-467 974 imu@imu.? www.imu.?
K NTELEen ole osa maailmaa KANTELE.NET Facebook.com/kanteleliitto