Vuoden käpyläläinen TAVARANVAIHTOPÄIVÄPERINNE alkoi vuonna 1987, mutta koronan takia jäivät vuodet 2020–2021 väliin. Käpylätalo (Stadin yhteisötalo Käpylä, Pohjolankatu 3–5) on viime vuodesta alkaen ollut tapahtumalle erinomainen paikka, ja sinne se nytkin järjestetään hyvällä yhteistyöllä äitienpäivän aattona, lauantaina 11.5. kello 10–13. Jokainen voi tuoda ilmaiseen jakeluun itselleen tarpeettomia, mutta käyttökelpoisia astioita, vaatteita, kenkiä, kirjoja, huonekaluja, leluja ynnä muuta. Viedä saa vapaasti kaikkea, mitä tarvitsee tai haluaa! Tapahtumasta on tiedotettu myös Ukrainan pakolaisjärjestölle. Tolppamainoksia saa hakea Käpylätalolta vapaaseen levitykseen talojen ilmoitustauluille ja tolppiin. Tilattuna on aurinkoinen päivä, mutta sateen sattuessa kahvila toimii sisälläkin ja pihalla on myös teltta. Toivottavasti ei tarvitse laulaa ajankohtaisina kevätlauluina ”Pyry, pyry, pyry hei, mistä tulit sinä tänne?” tai ”Terve taas sä talvi raikas” vaan mieluummin vaikka joulun tunnelmissa ”No, onkos tullut kesä?” On siis aika tehdä kevätsiivous kellarista vinttikomeroon ja tuoda tarpeettomat tavarat muiden iloksi ja aarteeksi. Iloisiin tapaamisiin hyödyllisen ja hauskan perinteen parissa! Teksti: TINTTI KARPPINEN Kuva: RISU KARPPINEN 35. perinteinen tavaranvaihtopäivä! Viime vuonna tavaranvaihtopäivää vietettiin aurinkoisessa säässä yhteisötalon pihalla. Helsingin vanhin kaupunginosalehti Nro 2 julkaisija Käpylä-Seura ry. 17.4.2024 73. vuosikerta painos 10 000 Niittyläntie 1, 00620 Helsinki P. 09 701 3716 • www.akkupalvelu.fi Kaikki auton akut asennettuina ilman ajanvarausta Kaikki automerkit ja mallit, hyvällä palvelulla jo vuodesta 1979. Meiltä löydät myös akut veneeseesi. RISTORANTE UNO Oulunkyläntie 2 P. 728 3010 Lounas ma-pe 10.30-14 Avoinna: ma-pe 10.30-22, la 11-22, su 12-22 Lounas noutopöydästä Lounas noutopöydästä Arkisin ja lauantaisin Arkisin ja lauantaisin klo 11.30 – 13.30 klo 11.30 – 13.30 Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 12.00 – 13.30 klo 12.00 – 13.30 Muina aikoina juhlaja Muina aikoina juhlaja muistotilaisuudet. muistotilaisuudet. Pyydä tarjous 050 463 7390 Pyydä tarjous 050 463 7390 Meiltä juhla-, muistoja muut tilaisuudet sekä lounasravintolapalvelut Helsingissä ja Vantaalla Gaius ravintolat www.gaius-saatio.fi/ gaius_ravintolat/ Puh. 050 463 7390 tai 050 4662310 • Honkanummen hautausmaa, Vanha Porvoontie 225, Vantaa • Käpylä, Pellervontie 39, Helsinki • Malmin hautausmaa, Ketokivenkaari 11, Helsinki • Puotila, Klaavuntie 2, Helsinki G aius säätiö , G aius ravintolat Pellervontie 39 A 2 krs. 11 11 .50 .50 € € Aamiainen Ma-La 07-10, Su 8-11 Lounas Ma-Pe klo 11-14 A’la carte Ma-La klo 15-21 WWW.PARK.FI FB FinlandiaParkHotelHelsinki parkhotel@park.fi | 09 799 755 | Pohjolankatu 38 Tervetuloa herkuttelemaan! Puh. 09 791 343 | esperaoy@gmail.com Seuraa meitä Facebookissa ja osoitteessa www.kapygrilli.fi Avoinna Su-To 10 02 Pe-La 10 03 Osmontie 5, 00610 Hki Lähde kaappikierrokselle Ilmainen nouto & palautus! Pesemme matot, takit, peitot, päiväpeitteet, tyynyt, petauspatjat, pyyhkeet, lakanat. Kilopyykki. HELPOTA HELPOTA ARKEASI & NAUTI ARKEASI & NAUTI PUHTAUDESTA! PUHTAUDESTA! Pesumesta / Puh 050 4848 222 / www.pesulat.com Avattu 12.4. KARAOKEPUB Avoinna joka päivä klo 4 asti. Avoinna: Ma 12-04 • Ti 12-04 • Ke 12-04 To 12-04 • Pe 12-04 • La 12-04 • Su 12-04 Osoite: Mäkelänkatu 87, 00610 Helsinki
Näytetään, että kylätilaa tarvitaan! 17.4.2024 Pääkirjoitus 2 Helsingin vanhin kaupunginosalehti 73. vuosikerta Julkaisija Käpylä-Seura ry. Päätoimittaja Katariina Krabbe Käpylä-Seura toimii kaupunginosat.net/kapyla Kaupunginosan toimijoiden yhteinen tapahtuma 23.5. KÄPYLÄSSÄ ON jo usean vuoden aikana toiminut Käpynet-yhteistyöverkosto, johon kuuluu Käpylän ja Koskelan alueen toimijoita ja järjestöjä. Mukana ovat Käpylä-Seura, Käpyrinne, Gaius-Säätiö/Heseva-koti, Oulunkylän seurakunta, Koskelan palvelukeskus, Koskelan kyläyhdistys, alueen Stadiluotsi ja Helsingin Invalidien Yhdistys. Jos joku muu alueen toimija on kiinnostunut osallistumaan verkostoon, niin yhteyttä voi ottaa allekirjoittaneeseen. Käpynetin tavoitteena on • edistää yhteistyöllä asiakaskuntansa ja alueen asukkaiden monipuolista hyvinvointia, • vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia alueella toimivien tekevien tahojen välillä, • rikastuttaa alueen toimintakulttuuria ja • toimia kaikin tavoin vaikutusalueensa ihmisten hyväksi. Yhteistyön tuloksena Kesä alkaa jälleen Koskelassa! Tämä kaikille alueen asukkaille ja toimijoille avoin tapahtuma pidetään torstaina 23.5. kello 12–15. Viime vuonna reilusti yli 100 ihmistä osallistui aurinkoisen päivän tapahtumaan! Toivottavasti sää jälleen suosii meitä ja mahdollisimman moni tulee tapaamaan kaupunginosan toimijoita ja naapureita. Kokoonnumme Koskelan sairaala-alueelle grillaamaan makkaraa ja kahvittelemaan. Käpynetissä toimivat tahot tarjoavat grillattavat ja kahvit. Haluamme omalla panoksellamme vaikuttaa siihen, että Koskelan sairaala-alue on edelleen positiivisen ja eteenpäin suuntaavan toiminnan myötä alueen asukkaiden käytössä. Sitten ihan toisesta asiasta: Alkuvuonna pidetyissä presidentinvaaleissa moni hämmästeli Käpylän vaalipiirien 25A ja 25B aluejakoa. Valitettavasti aluetta ei ole jaettu niihin kovin loogisen tuntuisesti ja monen Käpylän peruskoulun vieressä asuvan äänestyspaikka on Yhtenäiskoululla ja päinvastoin. Onneksi äänestyspaikat ovat suhteellisen lähellä toisiaan ja vaalivirkailijat neuvovat oikeaan paikkaan. Toinen äänestyspaikalla usein ihmetyttävä asia on aakkosjako, joka ei jostain syystä koskaan näytä johtavan tasaisiin jonoihin. Vaalivirkailijoita ei vaalipiirijaosta tai aakkosjaosta kuitenkaan kannata moittia, sillä nämä asiat tapahtuvat keskusvaalilautakunnan ohjeiden mukaan. Kesäkuun yhdeksäntenä päivänä äänestetään europarlamenttivaaleissa (ennakkoäänestys kotimaassa 29.5.–4.6.), todennäköisesti samassa paikassa kuin viime vaaleissa! Paitsi jos on sattunut muuttamaan 19.4. jälkeen, joka on äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä. Oikea äänestyspaikka löytyy jokaiselle lähetettävästä äänioikeusilmoituksesta. PIRJO VIRTAINTORPPA Käpylä-Seuran varapuheenjohtaja pirjo.virtaintorppa@welho.com OMA STADI -ÄÄNESTYKSEN tulos oli käpyläläisten kannalta karu: jatkoa Stadin yhteisötalo Käpylälle ei saatu, ja näin ollen toiminta talossa nykyisessä muodossaan kaupungin isännöimänä loppuu tämän vuoden lopussa – tai itse asiassa jo aiemmin, sillä kaupunki on alustavasti ilmoittanut, että toiminta loppuu jo marraskuun puolivälissä ja loppuvuosi varataan talon tyhjentämiselle. Käpyläläisillä ei kuitenkaan ole tapana lannistua takaiskuista. Seuraavaksi tavoitteena on ostaa Pohjolankatu 3–5:ssä sijaitseva talo käpyläläisten ikiomaksi kylätilaksi. Käpylän kylätilayhdistys ry pyrkii jatkamaan jo aiemmin alustettuja neuvotteluja kaupungin kanssa talon ostamiseksi. Sillä välin parasta, mitä käpyläläiset voivat kylätilan eteen tehdä, on näyttää, että taloa todella tarvitaan. Nyt on aika varmistaa, että talo on mahdollisimman täynnä elämää ja toimintaa. Toimintaa ja tapahtumia onkin luvassa entistä enemmän – tästäkin lehdestä löytyy listausta Kylätilan kevätkauden tapahtumista, ja lisää on tulossa. Kannattaakin merkata kiinnostavimmat tapahtumat kalenteriin ja tulla mukaan, sillä mitä enemmän osallistujia on, sitä mielekkäämpää tapahtumia on järjestää ja sitä selkeämpi viesti on kaupungin päättäjille. Jos mitään oman maun mukaista toimintaa ei listoista löydy, aina voi myös esittää toivomuksia ja ideoita – tai järjestää toimintaa itse! Kylätalon kuvaannollinen kynnys ei todellakaan ole korkealla, vaan toiminnan on tarkoituskin muotoutua käyttäjiensä näköiseksi. Talolle voi sen ollessa avoinna tulla myös oleilemaan ja tapaamaan ihmisiä ihan muuten vain. Stadin yhteisötalo Käpylä on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10–16, jolloin siellä on paikalla myös kaupungin työntekijä. Näiden aikojen ulkopuolella taloa pidetään auki puhtaasti vapaaehtoisvoimin. Kevät näyttää tätä kirjoittaessa tekevän takatalven jäljiltä toden teolla paluuta, ja sitä myötä myös ulkotapahtumia päästään järjestämään – niin yhteisötalon pihalla kuin muuallakin. Toivottavasti sää suosii tänä vuonna niin perinteistä tavaranvaihtopäivää, Kesä alkaa Koskelasta -tapahtumaa kuin pihakirpputorejakin, joita on taas alettu suunnitella. Aurinkoista ja yhteisöllistä kevättä toivottaen KATARIINA KRABBE katariina.krabbe@gmail.com KÄPYLÄ-SEURA ON päättänyt jakaa tänä vuonna kaksi 200 euron stipendiä 15–25-vuotiaille nuorille hakemusten perusteella. Stipendi edellyttää samanikäisille nuorille suunnatun toiminnan järjestämistä yhteisötalo Käpylässä – kyseessä voi olla esimerkiksi harrastuspiiri, useamman tapahtuman sarja tai yksittäinen tapahtuma. Toimintaa voi suunnitella kesäksi ja/tai syksyksi, ja molemmille kausille valitaan yksi stipendin saaja. Hakemukset, joissa on kuvailtu suunniteltu toiminta, toimitetaan 15.5. mennessä Mervi Mölsälle sähköpostitse osoitteella mervimolsa15@gmail.com. Stipendin saajaksi valitut sitoutuvat myös vetämään/toteuttamaan suunniitellun toiminnan. Stipendi 15–25-vuotiaille Kesä alkaa Koskelasta Käpynet -verkosto järjestää kaikille avoimen, maksuttoman tapahtuman torstaina 23.5.2023 klo 12 – 15 Koskelan seniorikeskuksen puistoalueella (ent. Koskelan sairaala-alue) Aloitamme Koskelan kirkossa (Käpyläntie 11, Koskelantien puolella) klo 12 Käpylän musiikkiopiston musiikkiesityksellä. Noin 12.30 jatketaan seniorikeskuksen puistoalueella makkaran grillauksen, kahvittelun ja yhdessäolon merkeissä. Tervetuloa kaikki Käpylän ja Koskelan alueen asukkaat! Käpynetin jäseniä: • Gaius-säätiö / Heseva-koti • Helsingin Invalidien Yhdistys ry • Koskelan kyläyhdistys ry • Koskelan palvelukeskus • Käpylä-Seura ry • Käpyrinne ry • Oulunkylän seurakunta • Stadiluotsi • Mukana myös Käpylän musiikkiopisto Pääosa purkutyöstä on jo tehty erillisessä urakassa. VARTE OY ja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Tilat-palvelu ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Käpylän peruskoulun Untamo-rakennuksen perusparannuksesta. Vuonna 1950 valmistunut Untamo-rakennus on arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema, ja se on asemakaavassa suojeltu merkinnällä sr-1 – kyseessä on rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti huomattavan arvokas rakennus. Pihakatos on suojeltu merkinnällä Sr-1a. Kohteen laajuus on bruttoalaltaan noin 4 496 neliömetriä. Untamo-rakennus kunnostetaan vanhaa kunnioittaen täyttämään tämän päivän toiminnallisia kouluvaatimuksia. Merkittävimpinä tilamuutoksina on kellarikerrokseen suunniteltu uusi kuumennuskeittiö ja ravintolasali sekä uuden hissin rakentaminen pääaulaan ja liikuntasalisiiven kaakkoispäätyyn. Talotekniikka uusitaan käytännössä lähes kokonaan lukuun ottamatta tonttialueella olevia taloteknisiä asennuksia, joista osa säilytetään. Myös kohteen julkisivut ja vesikatto uusitaan. Varten osalta urakka käynnistyi 25.maaliskuuta. Pääosa kohteen purkutöistä on tehty erillisessä urakassa. Urakan arvo on noin 11,5 miljoonaa euroa. Kohde valmistuu kesällä 2025. Käpylän peruskoulun Untamo-rakennuksen perusparannusurakka käynnistyi TAVARANVAIHTOPÄIVÄ! LA 11.5.2024 klo 10–13 Käpylätalon pihalla Pohjolankatu 3 • Buffetista pullaa, kahvia, mehua ja makkaraa. Oma muki säästää luontoa! • Musiikkia TERVETULOA! Järjestäjät Käpylän ympäristöryhmä, Seura, Kylätilayhdistys, partiolaiset, koululaiset ym.
17.4.2024 Ilmestynyt vuodesta 1951 3 Seuraava Käpylä-lehti ilmestyy kesäkuun 5. päivä. Ilmoitusaineisto toimitukseen 24. toukokuuta mennessä, toimituksellinen aineisto päätoimittajalle 17. toukokuuta mennessä. Käpylä-Seura valitsi Olli Suomalaisen Vuoden käpyläläiseksi. ”POSITIIVINEN, yhteisöllinen ja aikaansaava kylätilakulttuurin vahvistaja”, ”Hyvällä tavalla talon = kylätilan mies”. Tällaisia perusteluja kuultiin, kun Käpylä-Seuran hallitus päätti valita Olli Suomalaisen Vuoden käpyläläiseksi. Itse hän suhtautuu asiaan vaatimattomasti. Huomiota hän ei kaipaisi yhtään, mutta kylätilan puolesta – virallisesti siis Stadin yhteisötalo Käpylän – hän on valmis uhrautumaan vaikka haastateltavaksi. Tarina kertoo, mitä kaikkea hän on talossa saanut aikaan, mutta laiska töitään luettelee, eikä se edes ole mikään pointti. – Minulle tämä on henkinen koti, mielenterveyden pelastaja. Varsinkin kun kesällä pääsin hoitamaan puutarhaa minusta tuli kuin uusi ihminen. Unensaanti korjaantui ja stressi hävisi, hän sanoo. Vapaaehtoisena kylätilalla on mahdollista tehdä kaikkea sellaista, mitä haluaa ja mihin on osaamista ja voimavaroja. Kaikki ovat tervetulleita mukaan sellaisina kuin ovat. – Jokaiselta löytyy jotain sellaista osaamista, jolle on täällä käyttöä. Tärkeintä on, että on halukas tarttumaan toimeen. Olli Suomalaisen omaa toimintaa kylätilalla ohjaavat vahvasti hänen elämänarvonsa, joita ovat rakkaus, lohtu ja toivo, siinä kuin nöyryys, kunnioitus ja empatiakin. – Yhteisöllisyys kuuluu mielestäni sinne rakkauden sisälle aika vahvasti, hän sanoo. – Nöyryyttä vastaan on toisaalta se, että täällä touhutessa on vähän tahtomattaankin näkyvillä. Hänellä on esimerkiksi tapana jutella kylätilaan tulevien uusien ihmisten kanssa. – Tavoitteenamme on, että tämä olisi yhteinen olohuone, josta aina löytää halutessaan juttuseuraa, mutta yhtä hyvin tänne voi tulla vain istuskelemaan tai vaikka lukemaan kirjaa. Näkyvillä Olli Suomalainen on kyllä tottunut olemaan muutenkin. Hän säveltää ahkerasti musiikkia, jota muun muassa Vinha Perä -yhtye esittää. Itse hän toimii yhtyeen laulajana. – Kun Käpylän kylätilayhdistys vuokrasi vasta talon pihaa, tulimme joskus tänne pihalle treenaamaankin. Kylätila tarjoaa mahdollisuuksia myös esiintymiseen. – Talo mahdollistaa monenlaista. Järjestän itse tapahtumia, osallistun muiden järjestämiin tapahtumiin ja Vinha Perä ja muut kokoonpanot saavat esiintymismahdollisuuksia. Järjestämme myös esimerkiksi avoimia jameja perjantaisin. Kylätila on ollut käytössä hieman yli vuoden, ja toiminnan ja tapahtumien määrä kasvaa kaiken aikaa. Siksi oli valtava pettymys, että OmaStadi-äänestyksessä jatkoaika kylätilalle jäi 121 äänen päähän. Näillä näkymin toiminta siis loppuu tämän vuoden loppuun mennessä – kaupunki on ilmoittanut vielä varaavansa kuusi viikkoa talon tyhjentämiselle. – Hetkellisesti tulos masensi, mutta sen jälkeen nousi sisu ja olen valmis taistelemaan tarvittaessa jatkon puolesta. Käpylän kylätilayhdistyksen tavoitteena on ostaa talo omaksi, ja yrittää käynnistää neuvottelut kaupungin kanssa. – Olisihan toiminnan jatkuminen kaupunginkin etu. Heidän oman periaatepäätöksensä mukaan jokaisessa kaupunginosassa tulee olla asukastalo, ja olisi järjetöntä lopettaa jo käynnistynyt toiminta alkuunsa. Aivan varmasti kaupunki pitemmän päälle myös säästää merkittävästi, kun yhteisöllisen, mielekkään toiminnan avulla ehkäistään yksinäisyyttä ja pidetään ihmisten mielenterveys kunnossa. Teksti ja kuva: KATARIINA KRABBE Yhteisötalosta löytyi henkinen koti Olli Suomalainen on asunut suurimman osan elämästään Käpylässä. Vuoden käpyläläinen julkistettiin Käpylä-Seuran kevätkokouksen yhteydessä 21.3. VUODEN 2020 keväällä ja kesällä 24 Käpylässä ja pääkaupunkiseudulla asuvaa taiteilijaa maalasi 28 Helenin sähkönjakoja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan tekniikka-kaappia. Projekti syntyi osana Käpylän kaupunginosan satavuotisjuhlallisuuksia, ja maalauksia yhdistävä Kalevala-teema saatiin alueen kadunnimistä. Vuonna 2021 syntyi joitakin uusia teoksia, ja vuonna 2023 Helenin vaihdettua joitakin kaappeja uusiin niitä maalattiin lisää. Myös Käpylän peruskoulun, Yhtenäiskoulun, Kottby lågstadieskolanin ja Helsingin kuvataidekoulun Käpylän toimipisteen oppilaat maalasivat puolen tusinan verran kappeja. Kaappeja on yhteensä reilut neljäkymmentä; kaikki ovat helposti saavutettavissa jalan, pyörällä tai miksei sähköpotkulaudallakin. Osa saattaa olla poistettu tai kunnostettavana, osa valitettavasti töhrittyjä. Teoksista kolmasosa sijoittuu Pohjolankadun varrelle, kolmasosa Pohjolankadun eteläpuolella oleviin kortteleihin ja kolmasosa Länsi-Käpylään. Fiksu tapa tutustua teoksiin on lähteä ihan oikealle kaappikierrokselle kännykkäsovelluksen opastuksella. Osoita puhelimesi kameralla tai QR-lukijalla oheista QR-koodia tai kirjoita selaimeen linkki emuseo.fi/KapylanKotipolut ja valitse sieltä Kaappipolku. Sovellus toimii puhelimen selaimessa, eli erillisiä asennuksia ei tarvita. Parhaan elämyksen saamiseksi kannattaa kaappikierrokselle varata mukaan kuulokkeet. Teoksiin alkuperäisessä kunnossa voi tutustua myös virtuaalisesti Käpylä-Seuran verkkosivuilta löytyvän teosluettelon eli Kaappigallerian avulla – Kaappigalleriasta löytyvät myös jo poistetut teokset. Kaappigalleria löytyy osoitteella: https://kaupunginosat.fi/kapyla/kaappigalleria/ . Useimmilla teoksilla on ollut Suomen kansalliseepoksen Kalevalan säe inspiraationa. Säe, sikäli kuin taiteilija sellaisen on teokseensa liittänyt, on linkitetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ylläpitämään Kalevalan nettiversioon. Kaappiprojektia ovat tukeneet Helen, ravintola Nyyrikki ja katutaideyhteisö G-Rex. Projektin toteutuksessa on ollut mukana useita vapaaehtoisia käpyläläisiä, työn eteneminen on dokumentoitu ja jaettu somessa sekä avajaisissa on runolaulettu. Hanketta koordinoi Terhi Kallonen. Käpylän Kalevalaaiheiset sähkökaapit kotikaupunkipolkuna ja verkkogalleriana: Lähde omatoimiselle kaappikierrokselle! Lue koodi puhelimen kameralla tai QR-lukijalla. Sassa Savi Arposen Pohjolan emäntä muuttuu kotkaksi Osmontien ja Osmonkujan risteyksessä. Kuva: Kaisa-Maria Laiho HELSINGIN KAUPUNKI teettää tänäkin keväänä liito-oravan esiintymisselvityksen. Selvitystyön tueksi kerätään kuntalaishavaintoja liito-oravista. Todennäköisimmin liito-oravan papanoita löytyy metsikön suurimman kuusen tai haavan alta. Tällä hetkellä tiedossa olevat liito-oravien elinpiirit Helsingissä löytyvät kaupungin karttapalvelusta ( https://kartta.hel.fi/?link=9Adyf3 ). Liito-oravien papanahavaintoja kaivataan tiedossa olevien alueiden ulkopuolelta. Tunnetuilta ydinalueilta havaittuja papanoita ei tarvitse ilmoittaa. Tuoreita havaintoja keltaisista riisinjyvän kokoisista papanoista tai näköhavaintoja liito-oravista voi välittää ympäristöpalveluille vapaamuotoisella sähköpostilla osoitteeseen raimo.pakarinen@hel.fi . Havaintopaikasta toivotaan karttaleikettä, apuna voi käyttää katuosoitetta tai muuta tarkkaa paikanmääritystä. Myös valokuvia voi lähettää. Havainnot voi ilmoittaa myös suoraan luonnontieteellisen keskusmuseon Laji.fi–sivustolle. Helsinki kerää havaintoja liito-oravasta Todennäköisimmin liito-oravan papanoita löytyy suuren kuusen tai haavan tyveltä. Kuva: Tuomas Lahti R.J.Kinnunen Oy Käpylän oma sähköurakoitsija p. 050 383 5522 rjkoy@kolumbus.fi WWW.NETTIKULTA.FI Asiakkaiden suosittelema Tule ilman ajanvarausta tai varaa aika puh. 044 9877 049. Teemme myös kotikäyntejä. Lapinlahdenkatu 19, Helsinki ma-pe 10-16, la-su ja iltaisin sop. mukaan KULTAA & HOPEAA OSTAMME
4 Käpylä-lehti 17.4.2024 Neulasmatto jalan alle Katson ikkunasta puiston puita, lienevätkö pihtakuusia, korkeita ja kapeita ovat, huojuvat hitaasti, latvuksissa pitkulaiset kävyt – tuttua lähes puolen vuosisadan ajalta. Ohikulkija ei latvuksia huomaa, täällä ne näkee kattoakkunasta. Kuusten juurella on asuntoni, oksilla oravia, kiitävät uhkarohkeasti kadun poikki. * * * Kuusiystäväni, toivotan teille hyvää vointia ja pitkää ikää, oravanpojille onnea taipaleelle. Pidetään huolta toisistamme! Hra Googlen mukaan kuusi elää nelisen vuosisataa, tämä kaupunginosa täytti äsken sata. Vanhuuskilvan voittaa Kalifornian okakäpymänty, viime mittauksessa 5067-vuotias. * * * Pihalle näkyy suomenlippuja ja lehtipuita, unihuoneeseeni mänty, solakka kuin oksia kasvava pylväs. Kesät talvet ihailen viistoliepeisen laipion alta männyn vihreyttä heleää taivasta vasten – kauneinta ryssäntai kreikansinisenä, äidin ja minun nimityksiä. * * * Käyn pitkälleni, lepuutan silmiä männyssä. Tähän vuodenaikaan puu erottuu selvästi, jää kohta puoleksi vuotta koivun peittoon. Väliin koivu on paljas, väliin lehtiverhossa, syksyllä kirjava. Hitaan performanssin oma rytmi. * * * Puu kasvaa suoraan ylös, kohti valoa – oiva taito kelle tahansa. Lapsuuden mäntymetsää minä kaipaan ja pihkantuoksua, suven lämmintä neulasmattoa jalan alle. * * * The lowest trees have tops, latvat on lyhyissäkin puissa, laulaa Dowland kanssaeläjilleen, muutaman sadan vuoden takaa. Totta: lyhyt tai pitkä, pää pystyyn! Puu osaa sen luonnostaan. LIISA MÄNTYMIES kirjailija Turjantieltä Koskelantien ja Mäkelänkadun risteysalueen suunnittelu etenee Kelan talo puretaan tai säilytetään osittain. KÄPYLÄSSÄ Koskelantien ja Mäkelänkadun risteysalueelle suunnitellaan asuinkerrostalojen rakentamista ja uusia liikennejärjestelyjä. Suunnitelma koskee Koskelantie 5:ssä sijaitsevan toimistotalon eli niin sanotun Kelan talon eli Puolimatka Oy:n pääkonttoriksi vuonna 1983 valmistuneen talon tonttia sekä Vähänkyröntien ja Sofianlehdonkadun väliin jäävää aluetta. Samalla tutkitaan Sofianlehdonkadun liittymän poistamista Koskelantieltä sekä Mäkelänkadun ja Koskelantien risteysalueen ja Vähänkyröntien liittymän liikennejärjestelyjä. Osin asemakaavoittamattomalle alueelle laaditaan asemakaava ja osin olemassa olevaa asemakaavaa muutetaan. Kaavaratkaisu mahdollistaa uusien asuinkerrostalojen rakentamisen kivijalkaliiketiloineen sekä risteysalueen liikennejärjestelyjen selkeyttämisen. Risteysalueen ympäristöä halutaan kehittää yleiskaavan mukaisesti kaupunkimaisena, asuntovaltaisena alueena, ja alueen liikennejärjestelyt kaipaavat selkeyttämistä. Lisäksi toimistorakennuksen käyttötarkoituksen mukainen toiminta on päättynyt. Kaavaratkaisulla tavoitellaan arvokkaaseen kulttuuriympäristöön sopivaa kokonaisuutta, joka ottaa huomioon alueen ominaisuuden liikenteellisenä solmukohtana. Jalankulun ja pyöräliikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen sekä vehreään katutilaan kiinnitetään erityistä huomiota. Kaavaratkaisussa risteysalueen kaakkoisnurkkaan muodostuu uusi Mäkelänkatuun rajautuva asuinkerrostalojen korttelialue. Liittymä Koskelantieltä Sofianlehdonkadulle poistetaan. Kortteliin tutkitaan sekä Kelan rakennuksen osittain säästävää että rakennuksen purkavaa vaihtoehtoa. Rakennusten kerrosluvut vaihtelevat kolmen ja kuuden kerroksen välillä ja tuleva rakennusoikeus on suunnitteluratkaisun mukaan 10 000–14 000 kerrosneliömetrin välillä. Mäkelänkadun ja Koskelantien risteysalueen turvallisuutta parannetaan ja kaistajärjestelyitä selkeytetään. Koskelantien puukujanteen ja sen keskellä sijaitsevan jalankulun ja pyöräliikenteen järjestelyjen jatkamista länteen Mäkelänkadun risteykseen saakka tutkitaan. Kiertoliittymä ja kääntymismahdollisuus Mäkelänkadulta etelän suunnasta länteen kohti Hakamäentietä esitetään poistettavaksi. Mahdollisuus kääntymiseen säilyy jatkossakin Kalervonkadun liittymän kautta. Myös Vähänkyröntien liikennejärjestelyitä parannetaan Mäkelänkadun ja Sofianlehdonkadun välillä ja Mäkelänkadun risteysalueella. Moottoriajoneuvoliikenteen läpiajon rajoittamista tutkitaan Vähänkyröntiellä Sofianlehdonkadun ja Kalervonkadun välisellä osuudella. Sofianlehdonkadun suunnittelu Vähänkyröntien pohjoispuolella yhteensovitetaan maankäytön suunnittelun kanssa. Suunnittelua tehdään kulttuuriympäristön arvot huomioiden, ja kaupunginmuseo on mukana ohjaamassa suunnittelua. Koskelantie 5:n rakennuksesta on tehty rakennushistoriallinen selvitys, jonka mukaan se edustaa rakennusajankohtansa tyypillistä toimistorakentamista. Käpylä-Seura otti kantaa Käpylä-Seura pitää lähtökohtaisesti hyvänä, että Mäkelänkadun ja Koskelantien risteysaluetta selkiytetään ja että suunnittelualueelle rakennetaan asuntoja. Seura kuitenkin painottaa, että uusien rakennusten on sopeuduttava alueen rakennuskantaan, ja etenkin Koskelantien puolelle toivotaan mieluiten kolmitai enintään nelikerroksisia taloja. Mäkelänkadun puolella kerroksia voisi olla neljä tai viisi. Uusien ja vanhojen talojen väliin tulisi jäädä väljyyttä. Esillä olleissa luonnoksissa uusi rakennus näyttäisi sijoittuvan liian lähelle Koskelantie 7:n taloa. Väljyys ja maltilliset korkeudet estäisivät nykyisten rakennusten jäämistä varjoon. Sofianlehdonkadun katkaisemista Käpylä-Seura pitää perusteltuna. Ratkaisun on kuitenkin oltava sujuva sekä joukkoliikenteen (bussin 65) sekä alueella autoilevien kannalta. Autoliikennettä ei tulisi ohjata Vähänkyröntien ja Kalervonkadun kautta Koskelantielle, vaan alueella runsaasti liikkuvien lasten turvallisuuden takia paras ratkaisu olisi estää kääntyminen Sofianlehdonkadulta Vähänkyröntietä itään. Kevyen liikenteen sujuva liikkuminen on turvattava uuden asuinalueen läpi, mikä edellyttää useita rinnakkaisia kulkureittejä. Lisäksi uusien rakennusten pihamaille on istutettava runsaasti puita korvaamaan rakennusten alta kaadettavia puita. Kaavaehdotus valmistunee talvella 2025 Kaavoitus on tullut vireille vuonna 2023 kehittämisvarauksen saajan hakemuksesta. Suunnitteluaineistoa on ollut nähtävillä 18.3.–9.4.2024, ja siihen on saanut esittää mielipiteitä. Kaavaehdotus esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle arviolta talvella vuonna 2025. Koskelantie 5 26.02.2024 26.02.2024 OAS VIITESUUNNITELMA OAS VIITESUUNNITELMA BUS kt kt kt KA _1 2m W SP (c ) 20 23 Tr an so ft So lu tio ns , In c. Al l rig ht s re se rv ed . M ä k e lä n k a tu jk jk jk 3 a p v ie ra s m a I m a I V ä h ä n k y r ö n t i e 204 205 3 25 17 9 8 11 13 27 27 26 26 21 22 14 12 4 2 2 1 14 I I I I I I I I at ma 1264 ar ar ar ar ar ar ar III IV III IV IV III Kpa Liiker IV Kos kela ntie Vä hä nk yr ön tie S o fia n le h d o n k a tu Sofianlehdonpuisto +13.7 +14.0 +14.4 +16.2 +16.1 +16.3 +17.4 +14.2 +12.7 +12.8 +13.1 +13.4 +15.0 +14.0 M ä k e lä n k a tu V 1 / 2 V 1 / 2 V I V IV III IV IV IV 1 / 2 IV 1 / 2 +14.5 +13.7 +14.5 +15.5 +15.5 +15.9 +14,0 LIIK ET ILA +15.0 IV 1 / 2 V 1 / 2 +14.5 IV IV H U O LT O JA P E LA S T U S A JO (3 ap (lii ke tila t)) L IIK E T IL A I I I I I 221 155 153 176 228 sis . LT9 241 sis . LT2 05 229 5 sis. LT6 +16.5 +13.0 +15.5 +14.4 +15.8 +16.0 I I I I I +15.0 B 6235 3760 AJ O A C 4040 UUDISRAKENTAVA VAIHTOEHTO Havainnekuva Pysäköintiratkaisu vaihtoehto 1 1:1500 Alustava laajuus (kerrosala) Asuminen 13 680 k-m2 Liiketilat 355 k-m2 yht. 14 035 k-m2 FUTSAL ELÄÄ KÄPASSA nyt todellista kasvukautta, ja talvikauden suurin menestys tulikin sieltä huipentuen P15-poikien SM-kultaan. – Pelien lisäksi talven aikana on otettu monia askeleita eteenpäin. KäPa valittiin Palloliiton futsalin alueelliseksi tukiseuraksi, jonka tehtävänä on muun muassa järjestää maajoukkuetoimintaan liittyvä aluetoiminta niin poikien kuin tyttöjenkin osalta. Myös monipuoliset valmennuskoulutukset ovat jatkuneet, ja Sergio Gargellin Futsal2football-hanke jatkaa kaksilajisuuden tukemista. Ensi kaudella saadaan toivottavasti kasvatettua toimintaa ja pelaajamäärää entisestään. Mukaan ovat tervetulleita myös jalkapalloa muissa joukkueissa pelaavat, Futsalin puuhamies Kalle Hakkola toteaa. KäPa:n ja HJK:n organisoima jalkapallon Winterliiga saatiin päätökseen – haastavista olosuhteista huolimatta liigassa pelattiin huikeat 4 614 ottelua. Viimeisten lumien sulaessa viralliset sarjapelit ja turnaukset käynnistyvät. Perinteinen Kevätturnaus järjestetään toukokuussa ja elokuun huipputapahtuma on tietenkin suosittu Pingviini Cup, jossa vuosi sitten oli mukana peräti 780 joukkuetta. Nappulaja junioritoiminta jatkaa kasvuaan kuten myös hyvin vauhtiin päässyt KäPa:n naisfutis. B-pojat karsivat SMpaikasta. KäPa:n edustusjoukkue pelaa erilaisten vaiheiden jälkeen myös tänä kautena maamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue on jälleen täynnä nuoria lupauksia, joita valmentaa kokenut Sami Okkonen. Valmennusta on laajennettu myös erikoistilanteisiin. Joukkueen johtaja ja KäPa:n toiminnanjohtaja Ile Rantanen lähtee tulevaan kauteen luottavaisena: – Uudistunut nuorekas joukkueemme pystyy haastamaan kenet tahansa. KäPa tulee pelaamaan laadukasta stadilaista futista, jota kannattaa tulla Brakulle seuraamaan. Tärkeätä on, että katsomot täyttyvät ja KäPa:n kannattajat tulevat kannustamaan seuramme lippulaivaa. Ykkösliigan kotiottelunsa KäPa tulee siis pelaamaan Kalliossa Brahen kentällä, eli Bragulla. Nyt sinulla onkin oivallinen mahdollisuus varmistaa paikka kauden kaikissa kotiotteluissa katetun pääkatsomon alta. Peruslipun hinta on 15 euroa matsilta. Kausikortit ovat nyt myynnissä: Peruslippu maksaa 120 euroa, eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja varusmiehiltä 90 euroa. Liput saa lippupisteen ja KäPa:n aktiivien kautta. Tue omaa joukkuettasi upouudessa Ykkösliigassa ja nauti laadukkaasta jalkapallosta paikan päällä kauden kaikissa otteluissa! Palloliiton vuosittain järjestämä Seurojen ääni -tilaisuus järjestettiin helmikuussa Hyvinkään Sveitsissä. Kaksipäiväisen seminaarin alussa palkittiin kaksi käpalaista. Joel Oksanen valittiin Palloliiton Eteläisen alueen vuoden 2023 lasten valmentajaksi, ja ikämiesfutiksen edustaja ja pitkän linjan käpalainen Pauli Silvennoinen valittiin Palloliiton Eteläisen alueen Respect-palkinnon saajaksi 2023. Vaikka seuratyö on monesti palkitsevaa yhdessäoloa, niin ikävä kyllä siihen mahtuu myös surullisia menetyksiä. Käpylän Pallon kunniapuheenjohtaja Pentti Korkka menehtyi 14. helmikuuta. Käpylän Pallo muistaa lämmöllä edesmennyttä kunniapuheenjohtajaa – olemme kiitollisia, me emme unohda. ILE ja REIJO KäPan kulma: 15-vuotialle pojille SM-kultaa!
5 17.4.2024 Käpylä-lehti Svenska hörnan JAG HÖR TILL EN FÖRENING av seniorer med nåtslags IT-kompetens som hjälper seniorer utan sådan kompetens med deras IT-problem. Föreningen heter Enter och ger IT-handledning en gång i veckan i bibliotek och servicecentraler i huvudstadsregionen. I Kottby arrangeras för närvarande inte handledning – vårt bibliotek är för litet – så närmaste handledning finns i Åggelby bibliotek. Vi handledare är alltså personer som under sitt arbetsliv sysslat med IT och efter pensioneringen försökt hänga med i den tekniska utvecklingen så gott det går. De som kommer med sina problem – våra klienter – är typ personer som oftast nog använt IT i sitt jobb och då haft tillgång till arbetsgivarens IT-support, men sen när de blir pensionerade står de plötsligt där utan support, i bästa fall med barn eller barnbarn som support. Men, om barnbarnet löser problemet går det så snabbt att senioren inte fattar ett dyft. Kommunikationen är ofta det första och emellanåt det största problemet; att handledaren inte förstår vad klienten säger när hen försöker beskriva problemet och klienten inte förstår vad handledaren säger när hen försöker förklara hur nåt fungerar eller ska användas. Vaddå operativsystem? Och vaddå app, nedladdning, installering, inställningar, konfigurering, konto, registrering, lösenord, osv. Oftast är våra klienter kvinnor, som ju inte är så rädda att be om hjälp. Men för män tar det på manligheten att erkänna att de inte kan, så de är i minoritet. Nu har jag två veckor i rad haft en kille, Tauno, som klient. Han rör mig i hjärtat, han är så oskuldsfullt omedveten om vår IT-knarkande värld. Han påminner mig om Daniel Blake i Ken Loach’s film med samma namn, till och med utseendemässigt. Han har varit målare i hela sitt yrkesliv och säkert en bra målare, som aldrig behövt använda sig av vare sig smarttelefon eller dator. Nu har han köpt en Dorotelefon och kommer med den till oss för att få handledning i hur den ska användas. Han vet absolut ingenting om denna sin inte ens speciellt smarta telefon. Han vet inte ens hur han ska ringa. Han har lite dålig syn så försäljaren har ställt in stora ikoner, det ryms bara tre av dem per rad på skärmen. Sen vet han inte om han har nån PIN-kod eller inte. Han vet inte heller om han har nån e-postadress och vad den i så fall vore, eller vad det är för skillnad på e-post och SMS. Han har ingen nätbank heller, han går till banken om det skulle behövas – alla regelbundna räkningar går på automatdebitering. Han köper ingenting på nätet, vet knappast om det. Han är säkert nästintill osynlig för Googles algoritmer. Han är ungefär lika gammal som jag, men han lever i en värld utan IT och vill fortsätta så – tills han dör. BERT BJARLAND Om IT-problem Puu-Käpylän koristeet kertovat omaa tarinaansa. TIESITKÖ, ETTÄ Puu-Käpylän taloissa on antiikin Kreikasta ja Roomasta peräisin olevia yksityiskohtia tosin aika lailla yksinkertaistettuina? Silloin kun nämä talot rakennettiin, oli muotia uusklassismi, jonka mukaan taloissa kuului usein olla koristeita. Ne eivät olleet mitä tahansa kuvia, vaan niissä piti olla symbolisisältöä. Haluttiin, että rakennukset puhuisivat, kertoisivat jotain tarinaa. Näin sanoo symbolien tutkija Liisa Väisänen kirjassaan Symbolien Helsinki. Jotkut uskoivat koristeisiin liittyvän myös esimerkiksi vaurautta tai terveyttä tuovaa voimaa. Me emme enää ymmärrä, mitä vanhat koristeet symboloivat, nykyajan symbolit viestittävät niin erilaisia asioita. Häpeän tunnustaa: itsekään en ollut edes huomannut, mitä kuvia ikkunoitteni yläpuolella on, ennen kuin aloin kirjoittaa kirjaa Käpylän historiasta. Me käpyläläiset elämme vanhojen symbolien keskellä. Niihin kannattaa kiinnittää huomiota. Mitä enemmän taloja katselee, sitä enemmän silmät löytävät uusia viehättäviä yksityiskohtia. Omaan asuinalueeseen aukeaa niiden sisältöjen kautta aivan uusi ulottuvuus. Ja samalla voi kuunnella sitä, mitä sanotaan historian siipien havinaksi. Olisiko sinusta mielenkiintoista tietää, millaisia merkityksiä Puu-Käpylän rakennukset kantavat? Ja jos saisit selville oman kotitalosi viestit, ja vielä uskoisit niihin, ties mitä hyvää sinulle voisi tapahtua. Tämä artikkeli on ensimmäinen sarjasta, jossa avataan talojen klassististen koristeiden merkityksiä. Voit halutessasi leikata artikkelit irti ja Käpylä-kävelysi aikana bongailla niissä olevan kuvan kaltaisia, yleensä valkoiseksi maalattuja koristeita. Ota lapset mukaasi, jos sinulla on sellaisia, heistä tämä saattaa olla hauska leikki. Ensimmäinen bongauskohde on festoni. Jos innostut, voit osallistua koristeiden kartoitukseen ja laskea, kuinka monesta PuuKäpylän talosta löydät sellaisen. Lukumäärän voit lähettää osoitteeseen sinicvainio@hotmail.com Festoni Festonin eli runsaudenköynnöksen malli on noudettu roomalaisten juhlissa käyttämistä köynnöskoristeista. Se koostui alunperin nauhoihin kiedotuista lehvistä, kukista ja hedelmistä. Myöhemmin siitä tuli kahden tuen varassa riippuvaa verhokangasta muistuttava koriste. Joskus sen riippuvat osat ovat lyhyitä, joskus pitkiä. Toisinaan festonit ovat kahden tai kolmen sarjassa. Koska koriste kuvasi vaurautta ja hyvinvointia, uskottiin, että festonein koristellun talon asukkaita ei uhkaa puute. Teksti ja kuva: SINIKKA VAINIO Uusi sarja alkaa Bongaa Käpylän talojen koristeita KIRJAILIJA, RUNOILIJA Riina Katajavuori on kirjoittanut kahdeksannen runokokoelmansa viime syystalvena proosan ja alun kolmannellekymmenennelle nousevan lastenkirjallisuutensa joukkoon. Runokirja on saanut nimekseen Vasemman käden runot. Katajavuoren runoja on käännetty lähes kolmellekymmenelle kielelle, ja hän on saanut monia palkintoja. Kirja on sommiteltu neljään osastoon, joista ensimmäisessä runoilija määrittelee: "Vasemman käden runot / kirjoitetaan hitaasti ja huomaamatta / silloin kun pitäisi tehdä jotain muuta / silitän maalauksen violettia meduusaa" ja toisaalla: "Käsivarren ihoa tulee sivellä. --pitää kutsua koko suku mukaan sivelemään kipeää paljasta ihoa. Muuten murtumakohta ei parane." Ilmeisesti Katajavuoren oikea käsi on vahingoittunut; siitä siis runokokoelman nimi Vasemman käden runot, kun oikealla ei voi kirjoittaa (alun Värttinäluu-runo). Runokokoelma sisältää lyyristä liikettä: "Menen rengaskeinuun, tähtikuviot keinuvat hiljakseen" Matematiikasta tutut X ja Y kuvaavat ihmisiä: "Y kiinnittää X:n rannekellon,", kun runo kerii auki Luottamusta. Katajavuoren löytämisen ja keksimisen ilo tulee monin paikoin esiin, ja toisissa runoissa on välimerkit, toisissa ei, kun taas toiset runot on otsikoitu, toiset eivät. Toisessa osastossa ovat muutamien runojen säkeistöt kuin itsenäisiä pikku runoja. Runoilija ankkuroituu tyylikkäästi vapaamittaisen lyriikkamme perinteeseen. Monissa hänen runoissaan kieli on rikasta ja runoissa ollaan milloin Wienin kaduilla, milloin Mississippin rannalla. Kolmas osasto kertaa Katajavuoren mieltymystä elokuvaan: Rakastan John Waynea. Runoilija kirjoittaa venäläisestä, ranskalaisesta ja suomalaisesta elokuvasta muutamalla rivillä vähän kujeillen. Hyvin oivaltava on runo Sumerit keksivät nuolenpääkirjoituksen ja myös lyyrinen. Elämä virtaa kuin Mississippi on kuin rytmikäs sanasävellys. Kertova, nykyaikainen aiheeltaan on runo Päivitykset eivät onnistu. Vastaanotto kertoo runoilijan alter egon kokemasta vastaanotosta eri puolilla Suomea: Haminassa, Kajaanissa ja Jyväskylässä. Neljäs osasto alkaa runolla Audiot : "Tuuli ja jää ovat puhtaita ääniä/tuoksuvat kylmältä kirsulta." Tämä on kiintoisa ja ajaton runo. Lyyrikko elää lyyrikon elämää: Kesäpäivänseisaus: "Ei niin lyhyttä yötä, ettei kuolemaa ehtisi ajatella." Runo on kuin tajunnanvirtaa. Toisinaan on havaittavissa pientä hajanaisuutta, mutta toisinaan tyyli on kirkkaan aforistista. Runokirjan loppupuolella on kesän kuvausta, Mitä tarvitsen kertoo joogasta ja joogan harjoittamisesta. Kaiken kaikkiaan Riina Katajavuori onnistuu näissä Vasemman käden runoissa musikaalisen tyylikkäästi. Teksti: RIITTA WELROOS Musikaalisen tyylikästä VIIKOITTAISIA TAPAHTUMIA Maanantaisin: Klo 10.30 alkaen vauva-aamu. Noin puolen tunnin muskari Merja-mummon vetämänä ja sen jälkeen vapaata oleilua. Käpylä-Seura tarjoaa vanhemmille pullakahvit. Klo 14–17 Pingis eli pöytätenniskerho. Klo 18–20 Kuvataidekerho taiteilija Veikko Saarivaaran ohjaamana. Tiistaisin: Klo 12–14 Kuvataidekerho taiteilija Veikko Saarivaaran ohjaamana. Klo 17.30–21 Hyvinvointi-ilta Keskiviikkoisin: Klo 16.30–17.30 Samban alkeet. Klo 18–21 Ompelukerho. Klo 18 alkaen uusi Keppihevoskerho. Tästä tarkemmin Heidi, 040 569 3111. Torstaisin: Klo 14–18 Torstaikahvila ja hävikkijakelu. Perjantaisin: Klo 18–20 Musiikillinen Perjantaiklubi. Lauantaisin: Kertaluonteisia tapahtumia tai yksityistilaisuuksia. Sunnuntaisin: Klo 12-16 Sunnuntaikahvila. Vapaa Speaker´s Corner -puheenvuoro klo 14. KUUKAUSITTAISIA TAPAHTUMIA Jokaisen kalenterikuukauden ensimmäisenä sunnuntaina runoesitys kahvilassa klo 14. Jokaisen kalenterikuukauden toisena torstaina Päivän kysymysten kerho klo 18. KERTALUONTEISIA TAPAHTUMIA Lauantaina 4.5. Lasten lauantai alkaen klo 14. Kaksi teemaa: sisällä tehdään onnittelukortteja äideille äitienpäivää varten taiteilija Veikko Saarivaaran ohjaamana ja pihala leikitään perinteisiä pihaleikkejä Leena Komosen ohjaamana. Talolta löytyy korttitarpeita mutta omiakin saa tuoda mukana. Kylätilayhdistys tarjoaa lapsille virkistävän herkkupalan. Kahvila on avoinna ainakin tapahtuma-ajan. Lauantaina 11.5. tavaranvaihtopäivä klo 10–13 Keskiviikkona 15.5. klo 18–19.30 Neuvontaa kännyköiden ja tablettien käytössä. Paikalla on kaksi neuvojaa ja he ottavat kyselijät vastaan saapumisjärjestyksessä. Perinteinen Koiramme Käpylässä -tapahtuma toteutunee touko–kesäkuun aikana, siitä ilmoitellaan myöhemmin. Käpylän Kulttuuriyhdistys ry on varannut talon lauantaipäiviksi 27.4., 18.5., 8.6. ja 17.8. Niiden ohjelmasisällöistä tiedotetaan myöhemmin. Varaukset sisältävät koko viikonloput, eli varaukset ja/tai niiden teemat saattavat ”turvota” myös perjantaisekä sunnuntaipäivien puolelle. Kevään toimintaa Stadin yhteisötalo Käpylässä Kuinka monesta Puu-Käpylän talosta löydät festonin?
6 Käpylä-lehti 17.4.2024 Menot YHTEISVASTUUKERÄYKSEN tavoitteena vuonna 2024 on nuorten yksinäisyyden torjuminen. Yksinäisyys koskettaa monia nuoria ja on merkittävä haaste niin yksilötasolla kuin koko yhteiskunnassa. Kuinka voimme olla tukemassa yksinäisyydestä kärsiviä nuoria ja vastata yksinäisyyden tuomiin haasteisiin? Se on kysymys, johon olemme myös seurakunnassa pyrkineet etsimään vastauksia. Tavoitteemme on tehdä sellaista nuorisotyötä, johon jokainen nuori on tervetullut täysin omana itsenään, ja joka on aidosti nuorten näköistä. Seurakunta elää mukana nuorten arjessa monella tavalla kouluvierailuilla, retkillä, leireillä, kerhoissa ja nuorten illoissa. Paikalla eri toiminnoissa on turvallisia aikuisia, ja nuoret saavat tavata toisiaan ja rakentaa omia sosiaalisia verkostoja. Torstai-iltaisin kokoonnumme nuorten iltaan, joka on matalan kynnyksen toimintaa Käpylässä. Siellä pelataan, syödään, hiljennytään, keskustellaan nuoria kiinnostavista asioista sekä ollaan ihan vain läsnä toinen toisillemme. Tavoitteenamme on, että jokainen nuori tulee kohdatuksi omana itsenään ja saa tukea omaa elämää koskettaviin kysymyksiin. Nuorten yksinäisyyden torjunta on yhteistyötä. Käpylän suunnalla seurakunta tekee yhteistyötä esimerkiksi Käpylän klubin, Koskelan nuorisotalon, koulujen, partiolippukuntien, nuorisotyön järjestöjen ja kaupungin sosiaalipalveluiden kanssa. Kumppanuudet muiden kanssa ovat tärkeitä, jotta apua oman elämän haasteisiin olisi tarjolla matalalla kynnyksellä. Tässä työssä loppujen lopuksi olemme mukana me kaikki ystävinä, naapureina, työtovereina, ohikulkijoina. Ettei kukaan jäisi yksin. Nuorisotyönohjaaja MIRA HOLAPPA & Nuorisotyön pappi TOOMAS TAKALA Oulunkylän seurakunta Kuva: KAI LAUKKANEN Nuorten yksinäisyyden ehkäiseminen on yhteinen tehtävämme Kaikuja kirkonmäeltä Käpylän kirjastoyhdistyksen kevään viimeiset illat Linnut konsertoivat täysillä, mutta vielä ehtii nauttia Käpylän kirjaston kirjallisista iltamista ennen kesätaukoa. Kaksi tiistaita vapun molemmin puolin kello 18–19.30. Tervetuloa! Ti 23.4. Silvia Hosseini: Kirjallisuuden kiihottava historia, esseekokoelma. Silvia Hosseini halusi selvittää, minkälaisia romanttisen rakkauden, kaipauksen ja seksuaalisen himon kuvauksia kirjallisuudesta löytyy. Teos kuljettaa lukijan länsimaisen kirjallisuuden riettauksien äärelle halki vuosisatojen, antiikin orgioista nykypäivän lonkeropornoon asti. Ti 7.5. Marjo Leinonen, Tommi E. Virtanen: Punaisia päin Omia polkujaan tallanneen rockja blueslaulajan matka Kajaanin paperitehtaan varjosta Helsingin rockpiirien originelliksi ääneksi. & Hanna Pakarinen: Elämä naurattaa ”Jos mie tämän kestän, se on kohta ohi.” Suomen ensimmäinen Idols-voittaja on aina nähnyt epäonnistumisissakin hopeareunuksen. Luottamus omiin kykyihin ja vahva päättäväisyys veivät Hannan ensin Suomen ensimmäiseksi Idolsvoittajaksi ja sitten euroviisuedustajaksi. Käpylän seniorit Käpylän seniorit ry tarjoaa senioreille monipuolista ja mielenkiintoista ohjelmaa Käpylässä, Karjalatalolla. Tervetuloa tutustumaan ja kenties liittymään jäseneksemme, jäsenmaksu on vain 28 euroa. Jäsentilaisuuksissa pullakahvit saa kolmella eurolla. Kokoonnumme Wiipuri-salissa (Käpylänkuja 1, 3. krs), jäsentilaisuudet alkavat klo 13.00. Torstaina 18.4. kurkistetaan television uutisja ajankohtaisohjelmien kulissien taakse toimittaja-uutisankkuri Jaakko Loikkasen kertomana. Kevätkausi päättyy torstaina 2.5. jäsentemme syntymäpäiväjuhlaan, nautimme kakkukahveista ja haitarimusiikista. Karjalatalolla tapahtuvan toiminnan lisäksi ohjelmaamme sisältyy museoja teatteriretkiä. Lisätietoja toiminnastamme saat verkkosivultamme sekä Käpylä-seuran verkkosivulta. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kapylan.seniorit@gmail. com kautta. Meidät löytää myös facebookista! Valokuvanäyttelyt Eläkepäiviä Kallion–Vallilan eläkeläisten valokuvakerhon Eläkepäiviävalokuvanäyttely HESEVA-kodin käytävägalleriassa, Pellervontie 39, 4.4.–31.7., avoinna ma-pe klo 8–16 Kahdeksan valokuvausta harrastavan eläkeläisen näyttelyssä nähdään valokuvia eläkeläisten toiminnasta kaikkina vuodenaikoina. Olympialaiset Käpylässä Käpylä 100 vuotta valokuvaryhmän näyttely Olympia-ajan Käpylästä on Kampin palvelukeskuksen ravintolan seinällä 3-29.4.2024 osoite Salomonkatu 21 B, 00100 Helsinki Luontaistuotekeskus Luontaistuotekeskus Käpyläntie 8 09 792 090 Avoinna ark. 9-18, la 9-15 Cream 50 ml ja seerumi 30 ml 26 00 (norm. 39,-) 26 00 (norm. 39,-) kpl. kpl. Puhdas+ Collagen Cream ja Serum Ylellinen ja tehokas kasvoille, kaulalle ja decolteelle. UUTUUS: C-vitamiini seerumi, Tutustumishinta
7 17.4.2024 Käpylä-lehti Julkaisija: Käpylä-Seura r.y. Päätoimittaja: Katariina Krabbe Käpylä-lehti / Tekstitaika katariina.krabbe@gmail.com Puh. 050 490 3004 Kustantaja: Eepinen Oy Purpuripolku 6, 00420 Hki kapylalehti@eepinen.fi Puh. 010 320 6664 Taitto: Jauri Varvikko, Eepinen Oy Markkinointi: Seija Kuoksa, Eepinen Oy seija.kuoksa@eepinen.fi Puh. 010 320 6663, 045 1323 828 Painosmäärä: 7 000 kpl. Painopaikka: Botnia Print Oy, Kokkola 2024 Jakelu: Kaikki taloudet Käpylän, Koskelan ja Kumpulan alueella. Nippujakelu julkisiin tiloihin, liikkeisiin ja kaupungin kirjastoihin em. lisäksi Veräjämäen, Veräjälaakson ja Oulunkylän alueilla. Jakeluyhtiö: SSM Suomen Suoramainonta Oy Käpylä-Seura r.y. 71 Pellervontie 25 as. 1, 00610 Helsinki kaupunginosat.net/kapyla Puheenjohtaja: Kai Ovaskainen, kai.ovaskainen@gmail.com • Parturi • Kampaamo • Naisille ja miehille Käpyläntie 1, p. 798 940, 798 920 Yksilölliset hammasproteesit suoraan valmistajalta Erikoishammasteknikko MERJA VESAMÄKI Helsinginkatu 9 P. 09 716 151, 050 470 7746 M arleen a • Kauneushoitola • Jalkahoitola • Kotija laitoskäynnit Pohjolankatu 1 • Puh. 09-791187 / 040-5721238 Nettiajanvaraus www.kauneushoitolamarleena.fi Fysioterapeutti Anita Korhonen 050 545 9500 Männikkötie 10 • fysioterapia & hieronta • kinesioteippaukset • Bemer-terapia • kalvo(fascia)käsittelyt PARTURIKAMPAAMO Tervetuloa Soita! 044 239 68 20 Koskelantie 40 Takaikkuna AFRIKKA ON VALTAVAN SUURI maanosa ja melkein tyhjä. Vaikka ihmisiä on yli miljardi, heitä ei paljon näe, jos välttää paisuvat suurkaupungit. Niin tekee Noraly Schoenmaker, jonka ammatti on ajella moottoripyörällä sivuteillä ja tehdä siitä Itchy boots -blogeja nettiin kaksi kertaa viikossa. Hän on koulutukseltaan geologi. Seitsemäs reissu on meneillään ja kilometrejä kertynyt 160 000. Videoissa on paljon katseltavaa senkin vuoksi, että Noraly osaa lennättää droonia ajaessaan ja kuvata sillä maisemia ylhäältäkin. Kolmekymppisellä hollantilaisnaisella on 2,21 miljoonaa seuraajaa eri puolilla maailmaa. Hän elää mainostuloilla kohtalaisesti. Kerran ihailin Lappajärven S-marketin parkkipaikalla kiiltävää motskaria ja omistaja tuli paikalle. Sanoin seuraavani erästä prätkämatkailijaa. Hän tokaisi heti: “Noraly.” Aloin seurata Noralya pari vuotta sitten kun hän vielä päristeli eteläisessä Afrikassa teillä, joista monet tunsin. Viime vuonna hän ajoi läpi Amerikkojen Patagoniasta Alaskaan. Kova homma ja minulle uusia maisemia. Silläkään matkalla ei paljon ihmisiä tullut vastaan, mutta ne joita tuli, gangsterit mukaanlukien, olivat ystävällisiä. On tullut vahvistetuksi se omakin havaintoni, että kaikkialla maailmassa maasedulla on yksinkin turvallista kulkea. Tänä vuonna Noraly oli päättänyt ajaa Afrikan halki pitkin mantereen länsireunaa. Pidin sitä mahdottomana. Tiet ovat siellä usein ajokelvottomia eikä varaosia saa. Viranomaiset voivat olla vaikeita. Olin sekä oikeassa että väärässä. Noralyn matkanteko keskeytyi sekä Liberiassa että Togossa. Hän lensi odottamaan sadekauden päättymistä, varaosia ja viisumeita ensin Intiaan ja sitten Eurooppaan. Hän osallistui motocross-kilpailuun. Matkantekoa on oikeasti jännittävää seurata. Liberiassa matka keskeytyi liejuun päätiellä, johon oli juuttunut 20 kilometrin rekkajono kuukautta aikaisemmin. Osa kuskeista odotteli autoissaan tien kuivumista. Noraly vei hajonneen pyöränsä auton lavalla Abidjaniin. Pari viikkoa sitten matkantekoon tuli tauko Keski-Afrikan tasavallassa, kun pyörä putosi kanootista joen pohjalle, eikä sitten käynnistynyt. Rahastusyrityksiä on tietysti ollut, mutta Noraly osaa olla tiukkana. Yhdellä Nigerian lukemattomista tarkastuspisteistä poliisikin vaati rahaa. Ei saanut. Mies aliarvioi Noralyn kamerat ja laajan seuraajakunnan. Kun video tuli saman tien julkisuuteen, poliisijohto piti välttämättömänä erottaa heti lahjusta vaatineen konstaapelin. Pyörämatkaa seuraamalla saa oikeanlaisen kuvan Afrikan maiden todellisuudesta, mitä ei tapahdu turistimaisten reissukuvien kautta. Afrikan maiden kehityksen erot näkyvät kylissä ja tieolosuhteissa. Ihmiset ovat kylläkin kaikkialla niin samanlaisia. Ystävällisiä ja auttavaisia. PEKKA PELTOLA Noraly Kauneusja terveyspalveluja HAMMASLÄÄKÄRIASEMA Hammaslääkärit Sanni Aho Katariina Savijoki Katja Kurhela Suuhygienisti Leila Leppänen Käpyläntie1, 00610 Helsinki | www.koskelanhammas.fi Varaa aika soittamalla (09) 720 6800 tai netistä. Otamme passikuviakin KOSKELANTIE 54 00610 HKI PUH 09 797 535 Vipusentie 19, Helsinki ...ja pienempiin tilaisuuksiin voit varata alakerran kokoustilan tai uusitut saunan ja tuvan. Kysy lisää: Satu Välimaa, satu.valimaa@ekl.fi 09 6126 8428, 045 110 4122 Vuokraa KÄPYLÄN TYÖVÄENTALO elämäsi juhliin www.ekl.fi/tietoa-meista/kapylan-tyovaentalo Kaipaatko omaa aikaa? Tutustu tarjontaamme, ja varaa omasi www.kivayoga.fi Jokiniementie 46 | kivayogahki@gmail.com Avaamme 8.1.2024! Maksu myös liikuntaedulla! Tervetuloa joogan pariin Ogelin omalla joogastudiolla. Monipuolisille tunneillemme voit osallistua kurssi-, 5x-, 10xtai kertakortilla. Löydä sopiva tunti, ja ota aikaa itsellesi! PUUNHOITOA ja -KAATOA 040 521 99 59 Kai Vogt Koskelantie 5 C • 0451324561 https://marianhoitavahieronta.fi Jo vuodesta 2008 Aitoa talonmiespalvelua pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo ja Vantaa) senioritalkkarit@gmail.com www.senioritalkkarit.fi Apua arjen pieniin ja suuriin ongelmiin! P. 040 160 4230 Vanhat muistot edullisesti digitaaliseen muotoon • videot (VHS, Mini DV, kaitafilmi) • diat ja kuvat • äänitallenteet… Myllypellontie 1 www.vh-assa.fi 041 571 7536 TILITOIMISTOPALVELUT MAUNULAN TILITOIMISTO OY P. 050 341 0501 | Kanneltie 12 B 8, Kannelmäki www.maunulantilitoimisto.fi M
8 Käpylä-lehti 17.4.2024 ERKIN ILONRYPYT LISÄÄNTYVÄT HOITOKODISSA Om a huo ne, om a hoit aja Ääne nava us hoiv amu usik on kans sa Kalamie helle lohikeit toa lounaak si Voimat reenit ohjaaja n kanssa Voitin Heikin Monopoli-matsissa Kun kotona ei enää yksin pärjää, hoitokodissa on hoivaa ja turvaa ympäri vuoro kauden. Lisäksi tarjoamme laajan valikoiman palveluita asukkaiden toiveiden mukaisesti. Elämänilosta kertovia ilonryppyjä lisää erityisesti se, että meillä saa halutessaan olla sekä oman huoneen rauhassa että yhdessä muiden seurassa. Lue lisää pääkaupunkiseudun hoitokodeistamme: paivakumpuhoiva.fi SIELLÄ ASUU ELÄMÄNILO. Päiväkummun hoivapalveluita: KOTIPALVELUT • HOITOKODIT PALVELUASUMINEN • PÄIVÄTOIMINTA helsinginseurakunnat.fi/oulunkyla @oulunkylanseurakunta @oulunkylanseurakunta @ogelinsrknuoret Lauluja Ukrainasta Pe 19.4. klo 19 Käpylän kirkossa, Metsolantie 14 Lied-musiikin helmiä 1800ja 1900-lukujen vaihteen Ukrainasta. Iida-Marja Kleine, mezzosopraano ja Tetyana Kushniruk, piano. Vapaa pääsy. Käsiohjelma 10 euroa. Yhteislaulutilaisuus: Taas on tulppaaneja tulvillaan To 25.4.klo 13.30 Maunulan kirkossa, Metsäpurontie 15 Keväisiä lauluja ja musiikkia kuunnellen ja yhteisesti laulaen. Maunulan musiikkiryhmä ja Maija Pesonen-Kareinen. Maunulan kirkon kahvila avoinna klo 10-14. Cantus Vallis Gratiae keskiaikaisen rukouslaulun konsertti Pe 3.5. klo 19 Käpylän kirkossa Laulu: Sofia Lindroos ja Valter Maasalo. Lauluja esitetään latinaksi, ruotsiksi ja suomeksi. Vapaa pääsy Virsikinkerit Ti 14.5. klo 14-15 Oulunkylän puukirkossa, Siltavoudintie 12 Virsikinkereillä kerrotaan virsien sanojen ja sävelten taustoja, ja lauletaan yhdessä. Tervetuloa rakastumaan virsiin! ”Kesän kutsu” konsertti To 23.5. klo 19 Käpylän kirkossa Esiintyjinä Soul Strings -jousiorkesteri sekä useista kuoroista koottu laulajisto. Ohjelmassa on klassista ja uutta musiikkia yllättävällä otteella; kapellimestarina Jussi Jaatinen. Vapaa pääsy, ohjelma 10€ MUSIIKKIA MONEEN MAKUUN Satumuskarit: Osmo-Oravan seikkailut lapsiperheille To 23.5. klo 9.30-10 ja klo 10.10-10.40 Maunula-talon Metsäpurosalissa, osoite Metsäpurontie 4. Seikkailemme Osmo-oravan kanssa satumetsässä laulaen, pomppien, soittaen kevään kukkaniityiltä talven tuiskuihin. Voit tavata hiiriperheen, pomppivat sammakot, huhuilevan pöllön, tanssivat perhoset ja jääkuningattarenkin. Satumetsän orkesterin muodostavat Raivo Savik, Emmi Kaasalainen, Maija Pesonen-Kareinen. Vapaa pääsy. Kevät 2024 KAUPUNKIPYHIINVAELLUSREITTI SEURAKUNNAN ALUEELLA Oulunkylän seurakunnan alueelle on perustettu noin 10 kilometrin mittainen pyhiinvaellusreitti, joka sisältää seitsemän tutustumiskohdetta. Reitin avulla voi tutustua Oulunkylän seurakunnan kirkkoihin ja alueen näköalapaikkoihin. Jokaisella pysähdyspaikalla kerrotaan myös Jeesuksen elämänvaiheista kiirastorstaista pääsiäisaamuun. Pyhiinvaelluksessa yhdistyvät kulttuurihistoria, luontokohteet, liikkuminen, hengellisyys ja lähialueeseen tutustuminen. Se kutsuu katsomaan tuttua tuorein silmin, oivaltamaan uutta, näkemään merkityksiä ja pysähtymään ihmeen äärellä. Reitti ja sen pysähdyspaikat löytyvät CityNomadi -palvelusta, joka toimii nettiselaimella. 4 Lisätietoa: bit.ly/pienipyhiinvaellus Tarjoilemme lounasta arkipäivisin kello 11-13.45 Perjantaisin suljemme klo 13. Lounasbuffamme maksaa 13,50 € , josta tarjoamme eläkeläisalennusta 10 %. TUTUSTUMISTARJOUS: Ota tämä ilmoitus matkaan ja ojenna se kassahenkilöllemme. Saat sillä kerralla lounaan 10 € hinnalla. LISÄTIETOA MEISTÄ WWW.GVCRAVINTOLAT.FI Tervetuloa! GVC on saapunut Käpylään, osoitteeseen Osmontie 34, FCG-taloon.