KaupunkiSanomat ?viikkolehti
nro 30/2015 21. vuosikerta
TV
TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM
FOX TV5 TV6 FRII JIM LIV HERO AVA
plus
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
sanomat
KAUPUNKI
KAUPUNKISANOMAT
Hei, me nauretaan
l Yle TV2 11.09. klo. 21.00
Naurun tasapaino
Ohjelman 3. tuotantokausi alkaa. Kuvassa: Anna
Dahlman (vas.), Ilari Johansson ja Sanna Stellan.
Ohjelmatiedot ajalle
11.09.-17.09.2015
Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat
Höpinää tuvan täydeltä
l MTV 17.09. klo. 22.00 Antti Holma Show
TVplus
höpinän
asialla!
Antti Holman oman ohjelma. Näin ollen miestä ei tulla näkemään tulevalla Putous-kaudella. Holma kuvailee omaa nimeään kantavaa Antti Holma
Show?ta puhekeskeiseksi ohjelmaksi, jossa kaikenlainen läppä saa lentää vapaasti. ?Unelmieni vieras olisi Lenita Airisto, Holma kertoo, mutta jos
hän ei pääsisi, niin sitten Aku Hirviniemen esittämä Lenita, mies heittää.
VIIKON
noudetuin
TV-lehti!
Vesa-Matti
Saarakkalan
Kaupunkikolumni s.6
Minne
mennään
viikonloppuna
s.4-5
PAKOPUTKI
-CENTER
Tehdasvalmiiden pakoputkien ja katalysaattoreiden todella edullinen
myynti- ja asennuspiste!
www.pakoputkicenter.fi
Herttoniemi,
Sahaajankatu 26
(09) 759 2802
Kaikenlainen liikunta on elämän eliksiiriä VIIKON KASVOT:
JOANNA&HEIDI
KaupunkiSanomat antaa viikolle kasvot. Lue juttu sivulta 3!
Ylioppilas olet saanut
koulutuksesi Suomessa.
Eikö myös
ylioppilaslakkisi olisi
suomalaisen työn
arvoinen?
Wahlmanin
Etsitkö paikkaa
juhlillesi?
HTC Helsinki
Tammasaarenkatu 1-5
p. 050-433 2780
htc.helsinki@sodexo.com
YLIOPPILASLAKIT
Tohtorinhatut ja miesten hatut
E.R. WAHLMAN OY
Avoinna ark. 10-17, la 10-14, Sofiankatu 5,
00170 Hki. puh. 09-634 313, www.wahlman.fi.
Tervetuloa tutustumaan!
Järjestä nyt yksilölliset
perhe- ja yritysjuhlat.
HTC Helsingin merellinen
maisema Ruoholahdessa
on juhlatila kaikkiin
elämän juhliin.
O. Vartiainen
Murto- ja palohälytinjärjestelmät
koteihin ja yrityksiin.
Myynti, asennus ja huolto. Puh:
0400-77 33 63 www.ovartiainen.fi
Kontulankaari 1 a 34, 00940 Helsinki
p. 09-428 92 922, 050-66711
LUOTETTAVA
Tallinnanaukio 1 B, Itäkeskus
AUTOKOULU
09-323 32 26
SEURAAVA
KURSSI:
B -kurssi alkaa
Ma 21.09.2015
klo 17.00 Itis
Ilmoittaudu kursseille webauton
kautta, soita tai tule vain paikalle hyvissä
ajoin (15min) ennen kurssin alkua.
TERVETULOA!
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
Rakenna
pesä
Raaseporiin!
?Etsimme rauhallista paikkaa läheltä pääkaupunkiseutua,
ja kaksikielisenä kaupunkina Raasepori sopi meille hyvin.?
?Täällä voit asua kaupunkimiljöössä, maaseudulla tai meren rannalla.?
?
?
?
?
Jo 75 vuotta menestystä
Kultamitalein kansainvälisesti palkittu!
Suomessa kehitetty
Täysin sokeriton ja laktoositon
Edistää normaalia
energia-aineenvaihduntaa
Jo vuodesta 1938.
Apteekit ja terveyskaupat
www.valmarin.fi
Sisältää mangaania joka edistää
normaalia aineenvaihduntaa
2
M I U RAAD
www.raseborg.fi/bobra
www.raasepori.fi/asuhyvin
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
Ihmiset&Elämä
Liikuntaa ja hyvinvointia käsittelevät
ohjelma Elixir palaa
muutaman vuoden
tauon jälkeen taas
MTV:lle. Uusi Elixir
koostuu kahdesta
erillisestä ohjelmasta.
MTV
?
Elixir palaa kotiin Kadulla
kysyttyä
Joanna Kuvaja on nähty
myös Maikkarin hevosiin
liittyvien ohjelmien juontajana ja asiantuntijana.
Selviääkö
Eurooppa pakolaistulvasta?
Petri Mattila
?Ei selviä.
Ensimmäisenä nähdään
Elixir Fitness & Sport ?
ohjelma joka tuo esille
uusia fitness-trendejä, kikkavideoita ja mestaritason
urheiluvinkkejä. Katsojat
haastetaan mukaan kokeilemaan omia rajojaan.
Ohjelman juontajana toimii Lassi Hurskainen. Hän
on kansainvälinen You Tube .sensaatio ja Trickshottemppujen kruunaamaton
kuningas. Fitness-valmentajina toimivat viisinkertainen fitneksen maailmanmestari Else Lautala ja
fitness-malli Lauri Kalima.
Elixir fitness & Sportin
syksyn ensimmäisissä jaksoissa treenataan ja rentoudutaan Kalajoen ihanilla hiekkarannoilla sekä
päästään seuramaan Las-
MTV
Ihmiset& Elixir ?ohjelma
kuuluu sunnuntaiaamun
rauhaan. Uusittu Elixir
tuo syksyllä ruutuun kaksi peräkkäin nähtävää erilaista ohjelmaa jotka ovat
nimeltään Elixir Fitness ja
Sport, sekä Elixir Life.
Luvassa on paljon hyödyllistä ja monipuolista
tietoa, vinkkejä ja testejä
liikunnan ja hyvinvoinnin
ystävälle. Kuka tietää, liikuntakärpänen voi purra
pahinta sohvaperunaakin.
Ohjelman tekijät lupasivat,
että kynnys aloittaa kuntoilu tehdään helpoksi ja
jokaiselle sopivaksi.
Fitness ja Sport
Heidi Sohlberg on tullut tutuksi sujuvasanaisena juontajana erilaisissa tilaisuuksissa.
sin edesottamuksia New
Yorkissa.
Life
Heti edellisen ohjelman
jälkeen nähdään Elixir
Life, koko perheen liikunta- ja hyvinvointiohjelma.
Tutut sporttikasvot sekä
personal trainerit kiertävät
ympäri Suomea testaamas-
sa erilaisia lajeja. Julkkisvieraat haastetaan mukaan
ja katsojat innostetaan mukaan hyödyllisin liikuntaja hyvinvointivinkein.
Tämä ohjelman tarjoaa
enemmän jokamiehelle ja ?
naiselle sopivaa kuntoilua,
jos edellinen on suunnattu
edistyneimmille ja parempikuntoisille katsojille.
Life-puolen juontajina
toimivat Heidi Sohlberg
ja Joanna Kuvaja. Elixir
?valmentajana nähdään
Tommi Evilä. Heidi tuli
suomalaisille joitakin vuosia sitten tutuksi Miss Suomen tittelin ansiosta ja on
sittemmin nähty sujuvasanaisena juontaja erilaisissa tilaisuuksissa. Toinen
kaunotar, Joanna Kuvaja
muistetaan esimerkiksi
Maikkarin hevosiin liittyvien ohjelmien juontajana
ja asiantuntijana.
Tommi Eviläkään ei suuria esittelyjä kaipaa. Yleisurheilua rakastava kansa
tuntee hänet yhdeksänkertaisena pituushypyn suomenmestarina.
Elixir Life alkaa täydellä
höyryllä Suomen Savosta.
Sykkeitä nostetaan mm.
tenniksessä, rantajalkapallossa ja taiteillessa tukkien
päällä. Täydellisen sielunja ruumiinnautinnon varmistavat upeat maisemat
sekä perinteinen suussa
sulava rosvopaisti.
Uusia haasteita
Vanha Elixir on laitettu
museoon ja uusia haasteita
etsivät niin juontajat, kuin
valmentajatkin ja tarjoavat niitä totta kai meille
katsojille. Mottona on, että kaikki liikkeelle, kukin
oman kuntonsa mukaan.
Kun ohjelmat nähdään
sunnuntaiaamuisin, klo 10
alkaen, siitä onkin hyvä
lähteä ulos luontoon, liikkeelle ja kuntoilemaan heti
ohjelmien jälkeen.
Ari Alatalo
?Ei tällä menolla.
Tuulia Kermanen
?Ei. Pitäisi
muutenkin laittaa
esim. vanhusten
asiat kotimaassa
kuntoon.
Pekka Lavila
?Kyllähän se selviää,
jollain lailla.
Näin vastattiin
netissä:
Selviääkö
Eurooppa
pakolaistulvasta?
Elixir Fitness & Sport
tuo esille uusia fitness-trendejä.
MTV
KYLLÄ 45%
Ei 55%
Teksti ja kannen kuva Anita Andersson
www.
kaupunkisanomat.fi
3
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
KaupunginValot
KAUPUNGINVALOT -menovinkkipalsta
ilmestyy joka perjantai. Tapahtumajärjestäjä:
Lähetä menovinkkisi KaupunkiSanomiin
viimeistään viikkoa ennen
tapahtumaa osoitteella:
menot@kaupunkisanomat.fi
Kaupunki Sanomien ilmainen menopalsta KaupunginValot on tarkoitettu tapahtumille ja
menovinkeille. Lähetä vinkkisi sähköpostilla: menot@kaupunkisanomat.fi
Vinkkien tulee olla toimituksessa viikkoa ennen tarkoitettua julkaisupäivää.
Paulo Coelhon
elämää ja ajatuksia
Onnellinen prinssi pe 11.9. klo 10, 12
ja 18, la 12.9. klo 18 ja su 13.9. klo 15.
Sirkusteatteria. Hurmaava esitys yhdistää sirkusta, teatteria ja lasten tekemää
animaatiota. Tarina pohjautuu Oscar
Wilden satuun. Kesto n. 50 min. Ikäsuositus 8?12 ja aikuiset. Liput 12/10/35 e.
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
Interkultkids: Lastenkulttuurikeskus
Musikantit: Mari Pappinen ? kaikkien aikojen lastenvahti la 12.9. klo 15. Musiikkiteatteriesitys pohjautuu P. L. Traversin
satuun Maija Poppasesta. Esityksen
pääkieli on suomi, mutta laulut lauletaan
venäjäksi. Ohjaus Suvi Nyström. Ikäsuositus yli 3-vuotiaille, kesto n. 60 min.
Esitys on osa Interkultfest 2015 -festivaalia. Liput 5 e. Stoa, Turunlinnantie 1,
Itäkeskus, Helsinki
Imrovisaatioteatteri Kolina ke 16.9. klo
20.30. Imrovisaatioteatteri esiintyy Roope Salmisen johdolla. Liput 10 e. Storyville, Museokatu 8, Helsinki
Näyttelyt
Blythe Smith, Out of Bounds 20.9. asti.
Teokset valaisevat ihmisten, myös taiteilijoiden, itselleen ja toisilleen kutomia
normiverkkoja. Avoinna ke?pe klo 13?18
ja la-su klo 13?16. Rööperin Taidesalonki, Iso Roobertinkatu 29 A 2, Helsinki
Hetkessä 24.9. asti. Luontoaiheisia maa-
Hulluna Maunulaan! 25.9. asti. Asukkaiden videoidut puheenvuorot sekä
Helsingin kaupunginmuseon vanhat
valokuvat kertovat Maunulasta. Avoinna elokuussa ma?to klo 9?15 ja pe klo
9?14 sekä syyskuussa ma?to klo 9?16
ja pe klo 9?14. Vapaa pääsy. Asukastalo
Saunabaari, Metsäpurontie 25, Helsinki
Helsingin kaupunginmuseon Työväenasuntomuseo 25.10. asti. Yli satavuotias
puutalo kehystää tarinoita helsinkiläisten työläiskotien elämästä 1910-luvulta
1980-luvulle. Avoinna ke?su klo 11?17.
Vapaa pääsy. Työväenasuntomuseo,
Kirstinkuja 4, Helsinki
Miss Universum 1975 -näyttely 31.12.
asti. Avoinna ke-su klo 11-17. Liput
7/5,50/3 e, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.
Tamminiemi, Seurasaarentie 15, Helsinki
Väri vapautuu ? Suomen taiteen uudistajia 1908?1914 -näyttely 31.1.2016 asti.
Avoinna ti-su klo 11-18. Liput 10/8 e, alle 7-vuotiaat ja yli 75-vuotiaat ilmaiseksi.
Didrichsenin taidemuseo, Kuusilahdenkuja 1, Helsinki
Vuotalon galleria: Sadonkorjuu 2.9.10.10. Kristiina Ljokkoin teoksia sekä
Kaupunginmuseon kokoelmista poimittuja
valokuvia vanhan Vuosaaren kartanoista ja
villoista puutarhoineen. Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Stoan galleria: MAX, Thought in motion
21.8.?12.9. Näyttely on osa 30. Helsingin sarjakuvafestivaaleja. Suomen
Malmitalon galleria: Tulen koskettamat
27.8.?19.9. Geoff Crispin, Risto Hämäläinen, Leena Juvonen ja Riitta Talonpoika. Veistoksia ja taidekeramiikkaa. Aula
ja parvi: PRO Helsinki-luonto ? taidenäyttely kulttuurimaiseman ja luonnonihmeiden suojelun puolesta 19.8.?12.9.
Monta tarinaa, yksi ääni 16.9.?3.10.
Anna Jarsken valokuvanäyttely. Avoinna
arkisin ma?pe 9?20 ja la 9?18. Vapaa
pääsy. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1,
Helsinki
Musiikki
Karaklubi: Muska pe 11.9. klo 19. Liput
alk. 11 e (Lippupiste), 12 e (ovelta, jos
lippuja jäljellä). Karatalo, Kotkatie 4, Espoo
Trio Cayao, Tango Fuego su 13.9. klo 15.
Konsertissa kuullaan Jarkko Riihimäen
säveltämiä uusia tangoja sekä muun
muassa Astor Piazzollaa, Carlos Gardelia
ja Unto Monosta trion omin sovituksin.
Kesto 1 h 45 min, sis. väliajan. Liput alk.
14/9 e, Lippupiste. Sellosali, Soittoniekanaukio 1 a, Leppävaara, Espoo
Kahvia ja ikivihreitä: Tapani Kansa - Kuljen taas kotiinpäin to 17.9. klo 14. Ta-
n Saunatilat
sila
a&
Tilaus
Lauteille mahtuu
25 henkilöä kerralla
saunomaan
Hyvin varusteltuja
rantahuviloita
Rantasalmelta läheltä
Savonlinnaa ja
Linnansaaren
kansallispuistoa.
www.vattulahti.com
+358 50 512 6621,
Voinsalmentie 773, 58900
Rantasalmi,
hannu.siljanen@vattulahti.com
4
Aino Acktén kamarifestivaali:
Flamenco y Solera-levynjulkaisukonsertti ma 14.9. ja ti 15.9. klo 19. Manuel
Lorente (laulu), Raúl Mannola (kitara) ja
Eleonora Bayaz (tanssi). Kesto 1 h 30
min. Liput 18 e.
Richard Wagner ? Der Ring des Nibelungen -luentokonserttisarja Osa 4:
Götterdämmerung to 17.9. klo 19. Pekka Asiaksinen avaa Richard Wagnerin
teosta. Luentokonsertissa on mukana
oopperalaulajia, joiden esittäminä kuullaan otteita teoksista. Liput 15 e. Aino
Acktén kamarifestivaali, Agricola-klubi/
Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23,
Helsinki
Kirpputorit ja markkinat
Lastenvaatteiden ja -tavaroiden kirpputori su 13.9. klo 10 -14. MLL Aviapoliksen kirpputorin lisäksi tapahtumassa on
myös Superparkin oma harrastusvälineiden kirpputori. Tapahtumassa on myös
lasten lelujen kierrätys- ja vaihtopiste.
Superpark, Valimotie 13, Vantaa
29.1.2014 19.37
tään Laajasalon Kaitalahdesta, bussin 88
päätepysäkiltä
Hietalahden tori 30.9. asti. Avoinna mape klo 8-18, la klo 8-16 ja su klo 10-16.
Interkultklubi: Pizzakuskit Pohjolassa
-stand up show la 12.9. klo 19. Lavalla
Ali Jahangiri, Simo Takanen, Jonathan
Fanta sekä Ulla Virtanen. Illan isäntänä
Miska Kajanus mandoliineineen. Klubiilta, kesto n. 120 min, sisältää väliajan.
Klubi on osa INTERKULTfestia. Liput
alk.13/9 e. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Hakaniemen tori 30.9. asti. Avoinna mala klo 6.30-15.
Ylä-Malmin tori 30.9. asti. Avoinna mape klo 9-18 ja la klo 8-16.
Elokuvat
Kino Helios: Jurassic World la 12.9.
klo 14 ja ke 16.9. klo 18. Ohjaus Colin
Trevorrow (USA 2015). Kesto 2h 4min.
Ikäraja K12. Liput 6 e. Malmitalo, AlaMalmin tori 1, Helsinki
Maanantaileffa: He ovat paenneet ma
14.9. klo 18. Ohjaus Jukka-Pekka Valkeapää (Suomi 2014). Kesto 102 min,
K16. Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori
2, Vuosaari, Helsinki
Cinemaissi: Papita Maní Tostón ke 16.9.
klo 14 ja 18. Ohjaus Luis Carlos Hueck (Venezuela 2013). Kesto 90 min, englanninkielinen tekstitys. Vapaa pääsy. Stoa, musiikkisali, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Iltapäiväleffa: Miekkailija pe 18.9. klo 14.
Ohjaus Klaus Härö (Suomi 2015). Kesto
99 min. K7. Suomen- ja ruotsinkielinen
tekstitys. Liput alk. 6,50 e, Lippupiste.
Espoon kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio
2, Tapiola, Espoo
Muut
Tutustumiskäynti Suvilahden vanhan
kaasutehtaan tiloihin pe 11.9. klo 16.
Tutustumiskäynti tiloihin, jotka on kunnostettu Uuden sirkuksen keskuksen
Cirkon käyttöön. Järjestäjänä Helsingin
kaupunginmuseo. Vapaa pääsy. Cirkon
aula, Kaasutehtaankatu 1, rakennus 1,
Helsinki
Kissojen Yö pe 11.9. klo 16-24. Kissalaaksossa hämäräaktiivisia kissapetoja
hemmotellaan herkuin ja toisella puolen
saarta AMUR-festareiden artistit karjahtelevat suojelun puolesta. Liput 16/10/12
e (maitse) ja 22/13/15 e (vesitse). Korkeasaari, Helsinki
Habitare 13.9. asti. Avoinna pe klo 1019, la klo 10-18 ja su klo 10-17. Samaan
aikaan järjestetään myös ArtHelsinki,
Antiikki, ValoLight ja HifiExpo-tapahtumat. Liput alk. 15/9 e (verkkokauppa) ja
18/11 e (ovelta). Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki
Runokylpylä ti 15.9. klo 10. Runokylpylä on suunnattu kotiäideille ja -isille
sekä perhepäivähoitajille 0-3-vuotiaiden
lasten kanssa. Kesto 30?45 min. Vapaa
pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Vuosaaren kirjasto, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Tiistaimatinea: Maailmansodan ja sisällissodan nälänhädästä muoti-ilmiöksi kaupunkiviljelmien historiaa Helsingissä
ti 15.9. klo 14. Samu Nyströmin luentosarjassa tutustutaan 1900-luvun alun
Helsingin kaupunkiviljelyn ja kesänvieton
historiaan. Kesto 90 min. Järjestäjänä
Helsingin suomenkielinen työväenopisto
ja Helsingin kulttuurikeskus. Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari,
Helsinki
Malmin kirjasto: Kirjailijavieraana Kimmo
Oksanen ke 16.9. klo 18. Oksanen kertoo teoksestaan Kasvonsa menettänyt
mies. Häntä haastattelee Jani Saxell. Vapaa pääsy. Malmin kirjasto, Ala-Malmin
tori 1, Helsinki
Runo vie! -runopiiri ke 16.9. klo 18-20.
Vieraana Reetta Pakkanen. Rikhardinkadun kirjasto, kirjatorni 2. krs., Rikhardinkatu 3, Helsinki
4.9. 125x90
Koillispulssi: Fantasiapiirrustus-kurssi
keskiviikkoisin 9.9. ? 23.9. klo 16.15.
Koillispulssi tarjoaa maksuttomia harrastuksia 12-18 vuotiaille Malmin, Pukinmäen, Jakomäen ja Tapanilan alueella.
Ilmoittautuminen p. 040 336 1361, Ilona
Anttila. Malmitalo, työväenopiston valokuvausluokka, Ala-Malmin tori 1 B, Helsinki
Ilon kautta! -komediaklubi 11.9. klo
20. Syyskuisen klubin lavalle nousevat
Jussi Lankoski, Janne Oravisto, Aretta
Vähälä, Jussi Tanhuanpää, Joel Herman,
Koillispulssi: Iloa laulaen-kurssi torstaiOtto Tammivaara ja Henric Chezek. Illan
sin 17.9. ? 26.11. klo 19. Kaikille, jotka
emäntänä huhkii Eeva Vekki.
Kesto
n.
2
Suoraan ovelta
laduille!
pitävät
laulamisesta. Lauletaan nuorten
tuntia väliaikoineen. K-18. Liput 5 e +
kurssilaisten omia toivelauluja kuorosnarikka. Shamrock, Peltolantie 2, Tikkusa. Koillispulssi tarjoaa maksuttomia
rila, Vantaa
harrastuksia 12-18 vuotiaille Malmin,
Pukinmäen, Jakomäen ja Tapanilan
Laajasalon Kruunuvuorenlampi Katso
ja kal- lisää:
alueella. Ilmoittautuminen p. 040 336
liometsiä la 12.9. klo 13-15. Gardenian
1361, Ilona Anttila. Malmitalo, Pohjoisja Helsingin kaupungin ympäristökesHelsingin musiikkiopisto, Ala-Malmin
kuksen järjestämälle retkelle on vapaa
tori 1, Helsinki
pääsy. Opastetulle luontoretkelle lähde-
JONNAN JA KAISAN VETÄMÄT ILOISET
www.rukanmokkilomat.com
PERHELIIKUNTATUNNIT
Varaatutun
syksyn SIRJA
ja talvenLEPISTÖN EDULLISET
TV:stä
lomasi ajoissa!
TANSSITUNNIT
AIKUISILLE
Mökit P. 040 505 2638
Kauden tarjonta,
Hakaniemen sunnuntaikirppis su 13.9.
klo 12-17. Kirppikset jatkuvat 27.9. asti.
Hakaniementori, Helsinki
Rukan
rinteiden
aikataulut,
hinnat
juurella.
www.elise.fi/vantaa
Katso lisää:
Hyvän tuulen tori syyskuun loppuun asti.
Kirpputori avoinna ma ja to klo 13-18
ja la klo 10-14. Maksuttomat pöydät,
varauksia voi tehdä kirjastossa olevaan
varauskirjaan, ei puhelinvarauksia. Järjestäjänä Toimiva Koivukylä-Toimari ry.
PÄIVÄ MAALLA SU 13.9. KLO 10-15
myynti@pasilansaunatilat.fi
Puh 0400-582 106
www.pasilansaunatilat.fi
Koivutori/kirjaston aukio, Hakopolku 2,
Hakopolku 2, Koivukylä, Vantaa
ELISE
-VANTAAN
Vuokramökkejä
Rukan rinteiden ALKAA,
juurella.
SYYSKAUSI
VIELÄPuh.
MAHTUU
040 505MUKAAN
2638
Vuotalo:
Maa ilmassa -klubi: Baran to 17.9. klo
19. Baranin musiikki koostuu omista
sävellyksistä sekä uuden ja vanhan perinteen persialaisista ja kurdilaisista sävellyksistä. Klubi-ilta. Kesto n. 100 min,
sisältää väliajan. Liput alk. 10/8 e. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
www.tiirat.fi
Tiloistamme löytyy
- 60? TV
- biljardipöytä
- karaokelaitteet
- videotykki
kaupunkilehti_39x90.indd 1
Stoa:
Avoimet kuoroharjoitukset to 17.9. klo
18. Vartiokylän seurakunnan kuoro ItäSointu kutsuu kaikkia avoimiin kuoroharjoituksiin Stoan aulaan. Tapahtuma liittyy
seurakunnan 50-vuotisjuhlavuoteen. Kesto 2 tuntia, väliaika. Vapaa pääsy. Stoa,
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Uimahyppyseura Tiirat ry
INFO & ILMOITTAUTUMISET:
to
Lisää tie t kotisivuiltamm t.fi
löydä lansaunatila
si
www.pa
Hyvät kalastus- ja
ulkoilumahdollisuudet.
Malmitalo:
Yhteislaulut ti 15.9. klo 17.30. Illan isäntäparina Jukka Okkonen ja Pauli Kainulainen. Vapaa pääsy.
Strandberg Project feat. Verneri Pohjola
ti 15.9. klo 19. Ensimmäisellä puoliajalla kuullaan Projectin musiikkia yhdessä
trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa ja
toisella puoliajalla pääasiassa 70-luvun
klassikoita. Liput 15 e.
The Great Helsinki Swing Big Band: Ellington & Strayhorn ? The Far East Suite
ke 16.9. klo 19. Liput 20 e.
Micke Bjorklof & BlueStrip to 17.9. klo
19. Liput 15 e.
Elonkorjuu: Moving on pe 18.9. klo 19.
Progressiivista rockia ja rhytm?n bluesia.
Liput 15 e. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1,
Helsinki
Hauskaa, tehokasta ja turvallista
liikuntaa temppujen ja liikuntaleikkien parissa Käpylän peruskoululla
perjantaisin (alk. 70e/syyskausi).
to
ravin
llat,
Saunai it tai
p o l t t a rp ä i v ä t
m e r kaksaiunatiloistame.me
Lauluyhtye Aikamiehet, Valoa Syksyyn
-kirkkokonsertti to 17.9. klo 19. Kuoroa
johtaa Märt Ratassepp. Vapaa pääsy,
ohjelma 10 e. Pyhän Laurin kirkko, Kirkkotie 4, Vantaa
TEMPPUJUMPAT 3-8 v.
Oy
un
Sa
tilat
Saunlaassa .
Pasiojen yllä
katt
Vattulahden
lomamökit
Sogetsu-ikebana ry, Sogetsu to Art
15.9.?19.9. Ikebana-asetelmia luonnonmateriaaleja sekä epäorgaanisia materiaaleja käyttäen. Parvigalleria: GISP!
20.8.?12.9. Islannissa koottu GISP! on
18 pohjoismaisen sarjakuvataiteilijan yhteisnäyttely. Shahriar Khonsari, The life
of Afghan Refugees in Iran 15.9.?3.10.
Shahriarin valokuvanäyttely esittelee
yleisölle Afganistanin pakolaisten elämää Iranissa. Avoinna ma?to klo 9?20,
pe klo 9?18 ja la?su klo 10?16. Vapaa
pääsy. Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus,
Helsinki
la
Teatteri ja tanssi
lauksia ja grafiikkaa. Helena Arffman,
Mia Paarma, Liisa Piirainen ja Anu Tuomisaari. Avoinna ma-to klo 10-18, pe klo
10-14 ja la-su klo 10-17. Vapaa pääsy.
Gardenia, Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Pa
MENOT
Menovinkit: E-mail
menot@kaupunkisanomat.fi
Paulo Coelho on
yksi maailman luetuimpia kirjailijoita. Hänen teoksensa eivät ole ainoastaan myydyimpien
kirjojen joukossa,
vaan ne ovat herättäneet
myös
yhteiskunnallista
KULTT. Vuoden 2016 ja kulttuurista keskalenterin teemana kustelua.
on uskallus. Kalenteri sisältää vuoden
tärkeimmät pyhä-,
merkki- ja liputuspäivät ja tarjoilee
inspiroivia ajatukCoelho
sia vuoden jokai- Paulo
Uskallus ?kalenteri
selle viikolle. Ca- 2016
talina Estradanvä- Alkuperäinen teos:
rikkäät kuvitukset Coragem
ja Coelhon sanat Suomennos: Sanna
piristävät päivit- Pernu
Kuvitus: Catalina
täisten rutiinien Estrada
suunnittelussa.
Nidottu / 264 sivua
B r a s i l i a l a i n e n Bazar Kustannus Oy
Paulo Coelho on inspiroinut miljoonia ihmisiä ajatuksillaan ja
aforismeillaan. Hänen
vuosikalenterinsa julkaistaan nyt kymmenennettä kertaa.
pani Kansa esittää Toivo Kärjen ja Tapio
Rautavaaran laulelmia sekä Olavi Virran
tunnetuksi tekemiä klassikoita yhdessä
Tessa Virta Orkesterin kanssa. Kesto 1 h
40 min (väliaika). Liput alk. 20 e, Lippupiste. Espoon kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo
VIIKIN GARDENIASSA, LÄHIYMPÄRISTÖSSÄ JA VIIKIN KIRKOLLA
Suoramyyntitori
Eläimiä ja maatalouskoneita
? Askartelua lapsille
? Opastettuja kierroksia tropiikissa
? Perhemessu ja konsertti kirkolla
? Latotanssit
Tarkempi ohjelma:
www.gardenia-helsinki.fi
?
www.rukanmokkilomat.com
ELISE -VANTAAN
SYYSKAUSI ALKAA,
VIELÄ MAHTUU MUKAAN!
JONNAN JA KAISAN VETÄMÄT ILOISET
PERHELIIKUNTATUNNIT
TV:stä tutun SIRJA LEPISTÖN EDULLISET
TANSSITUNNIT AIKUISILLE!
Kauden tarjonta, aikataulut, hinnat
www.elise.fi/vantaa
?
Koetilantie 1+5 ja Agronomintie 5, Helsinki
Lisätietoja Gardenia puh. (09) 3478 400
11.9.-2.10. 82x90 mm
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
Beatles
Leppävaarassa
Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band konsertoi Espoon Sellosalissa 16.9.
Menovinkit Jiri Nikkisen The Beatles
Tribute Band on Beatlesin musiikkiin
vihkiytynyt yhtye, joka esittää kuolemattomat hitit ja harvinaisuudet oikeista sävellajeista, oikein sovituksin,
oikeilla instrumenteilla, oikealla asenteella sekä oikeissa Beatles-puvuissa.
Gasthaus Orkesterin
konsertissa
Kulttuuriareena
Gloriassa kuullaan kappaleita David Lynchin
elokuvista lauantaina
19.9.
Menovinkit David
Lynch tunnetaan
ohjaajana, jonka surrealistisissa ja unenomaisissa teoksissa
musiikilla on suuri
merkitys. Gasthaus Orkesteri soittaa
Lynchin luottosäveltäjän Angelo Badalamentin musiikkia ja lisäksi muita
kappaleita, joille
Lynchin elokuvat
ovat antaneet uuden
elämän. Konsertissa
kuullaan musiikkia
Viikkiin ajelulle
Yhtye on saanut mainetta esiintymisillään mm. Liverpoolissa järjestettävällä
Beatle Weekillä ja kasvattaa suosiotaan
myös muualla Euroopassa.
Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band ke 16.9.
klo 19 Kesto 2 h, sis. väliajan
Liput alk. 21,50 e, Lippupiste
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Leppävaara,
Espoo
mm. elokuvista Mulholland Drive, Villi
sydän, Blue Velvet
? ja sinisempi oli yö,
Lost Highway, Eraserhead, Industrial
Symphony no.1 ja
tietenkin tv-sarjasta
Twin Peaks sekä elokuvasta Twin Peaks
- Fire Walk With
Me.
Lynchin
maailmaan kuuluva vahva visuaalisuus ja
outouden
tunne
tuodaan mukaan videoprojisoinnein ja
valaistuksellisin elementein.
Herra Kookaburra ja
Kukkaroo ?tanssiteatteriesitys lapsille puhuu
suvaitsevaisuuden
puolesta ja roskaamista
vastaan. Esitys saa ensiiltansa Kanneltalossa
lauantaina 19.9.
Menovinkit Herra Kookaburra ja
Kukkaroo on visuaalinen, sanaton esitys, joka yhdistelee
tanssia, mimiikkaa ja
Music from the movies of
David Lynch
la 19.9. klo 20, K18,
Liput 20 e, Tiketti
Kulttuuriareena Gloria,
Pieni Roobertinkatu 12,
Helsinki
Sinikalliontie 12, 02630 Espoo ? Puh. 0400 609 809
info@helsinginrevisor.com, www.helsinginrevisor.fi
LuomuViinejä,
Maukasta Ruokaa ja
Sunnuntaisin
Stadin paras Brunssi!
Ravintolapalvelut
Heseva-Lounasravintola
- kokous- ja juhlapalvelu
- tilauksesta leivonnaisia ym.
- nouto lounaspöytä,
ma-pe 11-13.30, su 12-14.00
Pellervontie 39.
p. 050 3418509 / 050 463 7390
www.gaius-saatio.fi
Jumppaharrastus tytölle
Voimistelua Arabian, Kampin,
Laajasalon, Malmin, Mellunmäen,
Töölön, Viikin ja Vuosaaren alueella.
Ryhmiä tytöille alkaen 4v.
Kaksi ilmaista kokeilukertaa.
Tiedustelut
puh. 040-7333903
tai ilmoittautuminen
helsinki@elise.fi
Cafè Talo - Hämeentie 2 - www.cafetalo.fi
Menovinkit Nähtävänä on kotieläimiä
ja maatalouskoneita. Lisäksi ohjelmassa
on mm. kasvomaalausta, lypsyrasti, poniratsastusta, hevoskärryajelua, opastettuja trooppisen puutarhan kierroksia
ja lapsille askartelupisteitä.
Viikin kirkolla järjestetään mm. perhemessu klo 10 ja Isoisän navettakon-
sertti on vuorossa klo 15. Gardenian ja
kirkon välillä on ilmainen traktorikyyti
nonstopina klo 11 alkaen.
Poniratsastus, hevoskärryajelut ja
puutarhaopastukset ovat maksullisia,
muuten tapahtumaan on vapaa pääsy.
Järjestäjinä toimivat Maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa ry, Malmin
seurakunta ja Gardenia.
Päivä Maalla ?tapahtuma su 13.9. klo 10-15
Gardenia, Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Kookaburra
Kannelmäessä
Lynchin
sävelin
?jo 30 vuoden kokemuksella
Perinteinen Päivä Maalla -tapahtuma Viikissä
tarjoaa jälleen ohjelmaa koko perheelle sunnuntaina 13.9.
klovneriaa. Humorististen hahmojen
kautta teos lähestyy
isoja ja ajankohtaisia
teemoja; roskaamista, ystävyyttä, erilaisuutta ja suvaitsevaisuutta.
Tanssiteatteri Auraco:
Herra Kookaburra ja
Kukkaroo la 19.9. klo 15
(ensi-ilta)
Liput alk. 5 e
Kanneltalo, Klaneettitie
5, Kannelmäki, Helsinki
HELSINGIN
LUISTELIJAT
LUISTELUKOULU
Luistelukouluryhmät 3-12 -vuotiaille:
Ma
Konala klo 17.00-17.45 alk. 31.8.
Ti
Malmi klo 17.45-18.30 alk. 1.9.
Pe
Pirkkola klo 17.45-18.30 alk. 4.9.
Pe
Salmisaari klo 18.15-19.00 alk. 4.9.
La
Paloheinä klo 12.45-13.30 alk. 5.9.
La
Vuosaari klo 14.00-14.45 alk. 5.9.
Su
Oulunkylä klo 11.15-12.00 alk. 6.9.
Muodostelmaluistelukoulu 6-12 -vuotiaille:
Ma
Konala klo 17.00-17.45 alk. 31.8.
Pe
Salmisaari klo 18.15-19.00 alk. 4.9.
Jäätanssikoulu 8-12 -vuotiaille:
Su
Oulunkylä klo 11.15-12.00 alk. 6.9.
Nuorten luistelukoulu 13-18 -vuotiaille:
Pe
Salmisaari klo 19.00-19.45 alk. 4.9.
Aikuisten luistelukoulu yli 18 -vuotiaille:
To
Malmi klo 21.00-22.00 alk. 3.9.
Su
Hernesaari klo 15.20-16.20 alk. 6.9.
Su
Hernesaari klo 16.20-17.20 alk. 6.9.
Ilmoittautumiset: www.hl.fi
Lisätiedot: puh. 050 321 6761 (arkisin)
www.elise.fi
5
sanomat
KAUPUNKI
Pääkirjoitus
11.09.2015
Kertarytinä tai jatkuva kitinä
Hallitus esitteli leikkauslistansa ja sai odotetusti vastalauseiden ryöpyn. Erityistä huomiota ovat saaneet esimerkiksi
kaavaillut muutokset sairauspäivien korvauksiin. Ensimmäinen sairauspäivä olisi jatkossa palkaton ja monien kritisoijien
puheista jää sellainen käsitys, että hallitus ajaakin nyt kaikki
vatsatautiset ja kuumeiset työntekijät joukolla töihin.
Ammattijärjestöt puolestaan kokevat itsensä syrjäytetyiksi.
Miksei meiltä kysytä mitään? No, kysyttiinhän teiltä, mutta sopua ei saatu aikaiseksi. Kevään yhteiskuntaneuvotteluissa olisi
ollut hyvä hetki heittää ne parhaat ideat kehiin - ja parhaat
neuvottelutaidot. Pelisäännöt olivat ainakin tavallisen kansalaisen silmissä selvät. Jos sopu ei synny määräaikaan mennessä, niin hallitus sopii hommat myöhemmin ihan keskenään.
Sopua ei syntynyt ja nyt sitten sopivat keskenään, ihan niin
kuin lupasivat.
Kaikki lienevät yksimielisiä siitä, että säästettävä on. Kovin
yksimielisiä taidetaan olla myös siitä, että säästötoimet eivät
saisi kohdistua omaan talouteen. Sellaisia säästöjä, jotka eivät
varsinaisesti koskisi ketään, on varmastikin vaikea tehdä. Eiköhän sellaisia muuten olisi jo tehty. Ministerit tuskin tekevät
ikäviä päätöksiä ihan vain kansalaisia kiusatakseen, kun äänestäjiä tarvitsevat jatkossakin.
Tarvittavien toimenpiteiden yksityiskohdista voidaan olla montaa mieltä, mutta kallista aikaa ei ehkä kannattaisi haaskata
loputtomaan kiistelyyn ja vastaan haraamiseen, ainakaan ihan
vain vastaan haraamisen ilosta. Säästölinjalla eläminen ja jo
saavutetuista eduista luopuminen on useimmiten inhottavaa.
Eikä se mukavaksi muutu, vaikka päätöksiä veivattaisiin vuosi
toisensa jälkeen, todennäköisesti vain vaikeammaksi menee.
Kreikkalaiset eivät laittaneet talouttaan järjestykseen hyvän
sään aikaan ja kuinkas sitten kävikään.
Kaupunkikolumni: Vesa-Matti Saarakkala
Demokratia voi murentua
turvapaikanhakijoiden
paineessa
Jos ihminen pakenee henkensä edestä, silloin luulisi hänen
olevan tyytyväinen siihen, että
saa katon päänsä päälle ja lämmintä ruokaa sekä tarvittaessa
akuuttia terveydenhuoltoa. Näin
ei kuitenkaan ole, kuten Eurooppaan kohdistuvat kansainvaellukset ovat viime päivinä näyttäneet. Useat sinänsä huonoja
ja epävakaita olosuhteita ja jopa
sotaa pakenevat ihmiset Lähiidän ja Afrikan muslimimaista
haluavat jatkaa pakomatkaansa
Etelä-Euroopasta kohti vauraita
ja elintasoltaan korkeampia Keski- ja Pohjois-Euroopan maita
ilmeisenä tarkoituksenaan asettua niihin pysyvämminkin. Mahdolliset perheenjäsenet tulevat
aikanaan ehkä perässä perheenyhdistämisten seurauksena, jos
turvapaikka myönnetään. Monet
tulijat ovat nuoria miehiä, joilla
on parhaat mahdollisuudet taittaa pitkiäkin matkoja Eurooppaan ja Euroopan halki. Mukaan
mahtuu surullisia tapauksia,
joissa matka päättyy pahimmalla mahdollisella tavalla.
Suomessa on turvapaikanhakuilmiön myötä vallalla hysteria,
jossa kriittiset näkemykset siitä,
miten tässä tilanteessa tulisi
toimia, leimataan rasistisiksi.
Esimerkiksi kiinnipitäminen eu-
KS
Johannes Hynynen: - K u v i a k a u p u n g i s t a
sanomat
KAUPUNKI
Kaupunki Sanomat 21. vuosikerta
rooppalaisista Schengenin-sopimuksesta, joka mahdollistaa
tarvittaessa sisärajatarkastusten
käyttöön ottamisen ja Dublinsopimuksesta, jonka mukaan
turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä maassa, johon turvapaikanhakija on ensimmäisenä
saapunut, ovat yhtäkkiä kylmäkiskoisuutta. Erikoinen tilanne,
että sääntöjen pitäisi muuttua
sien ja lippujen ja astaloiden
liehuttajien edessä. On uskallettava puolustaa vakaata yhteiskuntaa ja tehdä ero elintasopakolaisten ja todellisten pakolaisten välille ja se vaatii nyt nopeita
toimenpiteitä, joilla palautetaan
yhteisesti sovittujen sopimusten uskottavuus. Jos emme tee
niin, demokratiamme murtuu ja
käynnistyy kehityskulku, jossa
?Suomessa on turvapaikanhakuilmiön myötä
vallalla hysteria, jossa kriittiset näkemykset
siitä, miten tässä tilanteessa tulisi toimia,
leimataan rasistisiksi.
aina tilanteen mukaan, olipa kyse sitten eurokriisistä tai turvapaikanhakukriisistä.
Minusta puheet, joilla murennetaan yhteisiä sääntöjä ja niistä
kiinnipitämistä ovat vastuuttomia ja yhteiskunnan perusrakenteet vaarantavia, suoranaista
anarkian lietsomista, kun ottaa
todella huomioon, ettei monelle
turvapaikanhakijalle meinaa kelvata pääsy epävakailta alueilta
tai sotatantereilta turvaan, vaan
halutaan jotakin enemmän. Se
on inhimillistä, mutta järjestäytynyt demokraattinen yhteiskunta ei voi antautua paraatimars-
?Salil eka salil vika.?
talouden lisäksi taantuu koko
päätöksentekojärjestelmämme.
Suuntana silloin on joko anarkia
ja tai Brysselistä käsin johdettu
elitistinen byrokratia ja sanelupolitiikka.
Vaikka kansainvaellusten syyt
ovat vaikeasti hoidettavia, Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen
Euroopan läpi suuntautuvat
vaellukset eivät ole mikään
luonnonilmiöön, kuten Suomen
talveen verrattava, asia, jolle
emme muka voisi tehdä mitään.
Sitä varten on olemassa säännöt
ja myös kotimaisin poliittisin
keinoin, kuten pienentämällä
tai muuttamalla turvapaikanhakijoiden saamia tukia, voidaan
nopeasti ja tehokkaasti vähentää
ylimääräisten vetovoimatekijöiden olemassaoloa. Myös viesti,
jonka yksittäiset vallankäyttäjät
omilla toimillaan ulospäin välittävät, on merkityksellinen.
Turvapaikanhakuilmiön vertaaminen Suomen Karjalasta sotaa
oman maansa toisiin osiin paenneisiin evakkoihin tai Suomesta
naapurimaa Ruotsiin paenneisiin sotalapsiin ei ole reilua sen
paremmin evakkoja kuin sotalapsia kohtaan, vaikka osa evakoista ja sotalapsista voikin olla
itse asiasta eli siitä, miten tähän
turvapaikanhakijoiden vyöryyn
tulisi suhtautua, kanssani eri
mieltä. Jokainen tilanne on
omanlaisensa, eikä historiaa uudelleen kirjoittamalla tai valikoiden muistellen pidä tehdä politiikkaa tässä ajassa. Sellainen
jos mikä, on historiattomuutta ja
keskuudestamme poistuneiden
esi-isiemme tekemän työn ja
elämän väheksymistä. Asiat on
käsiteltävä asioina, tässä ja nyt.
Vesa-Matti Saarakkala
kansanedustaja (ps.)
Eric Raunio: - M u s t a t r u u d u t
HELSINKI - ESPOO - KAUNIAINEN - VANTAA - TUUSULA - HYRYLÄ - JÄRVENPÄÄ - KERAVA - KORSO -alueiden oma viikkolehti -ilmestyy kerran viikossa perjantaisin
Päätoimittaja: Merja Nordbäck-Raunio Kuvatoimittaja: Johannes Hynynen Avustajat: Anita Andersson, Leo Gelhar.
Laskutus ja jakeluasiat: palaute@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Sähköposti: toimitus@kaupunkisanomat.fi Menovinkit: menot@kaupunkisanomat.fi Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palautamisesta. Menovinkkien tulee olla toimituksessa 10 päivää ennen aiottua julkaisua. Tarkemmat tiedot menosivulta. Paino: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino
Oyj. Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättynä päivinä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (kuten lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista,
lehti ei vastaa ilmoittajille aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajottuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai lehdelle. Kaikki huomautukset on tehtävä kirjallisesti 5 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Lehti julkaistaan force majeure -varauksin. Lehti ilmestyy perjantaisin. Heinäkuussa lehti ilmestyy Kaupunki Sanomat Kesä Hesa -nimisenä yhden kerran.
Julkaistava aineisto: Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi vain ehdolla, että sitä saa korvauksetta käyttää uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhteydessä, toteutusja jakelutavasta riippumatta
Tietosuoja: Lehdessä järjestettyihin kilpailuihin, ajanvietepeleihin ja vastaaviin osallistuneiden henkilötiedot ovat KaupunkiSanomien markkinointirekisterissä, jossa olevia tietoja voidaan
käyttää suoramarkkinointiin, etämyyntiin, mielipide- ja markkinointitutkimuksiin. Osallistuja voi kieltää tietojensa käytön näihin tarkoituksiin ilmoittamalla siitä kirjallisesti Kaupunki Sanomien toimituksen osoitteeseen.
Laskuasiat:
laskutus@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Ilmoitukset: Ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi KS-Markkinat: ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi sekä postin välityksellä (ei puhelinpalvelua).
Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi Hinnat: Kannessa alk. 4 eur. pmm, tekstissä alk. 1,50 eur. pmm. Hintoihin lisätään ALV24%. Internet: www.kaupunkisanomat.fi
TV
TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM
FOX TV5 TV6 FRII JIM LIV HERO AVA
plus
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
KAUPUNKISANOMAT
Hei, me nauretaan
l Yle TV2 11.09. klo. 21.00
Naurun tasapaino
Ohjelman 3. tuotantokausi alkaa. Kuvassa: Ilari
Johansson ja Sanna Stellan.
Ohjelmatiedot ajalle
11.09.-17.09.2015
Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat
Höpinää tuvan täydeltä
l MTV 17.09. klo. 21.00 Antti Holma Show
TVplus
höpinän
asialla!
Antti Holman oman ohjelma. Näin ollen miestä ei tulla näkemään tulevalla Putous-kaudella. Holma kuvailee omaa nimeään kantavaa Antti Holma
Show?ta puhekeskeiseksi ohjelmaksi, jossa kaikenlainen läppä saa lentää vapaasti. ?Unelmieni vieras olisi Lenita Airisto, Holma kertoo, mutta jos
hän ei pääsisi, niin sitten Aku Hirviniemen esittämä Lenita, mies heittää.
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
KEMIÖNSAARI
TAALINTEHDAS
12.9.2015
KESKIAIKAISET
SAARISTOLAISMARKKINAT
käsitöitä, ritareita, viikinkejä, musiikkia ja suurenmoiset turnajaiset.
Lauantaina 12.9. klo 10 - 19. Vapaa pääsy
Lahjavinkkimme: Teatterilahjakortti
Albergaan!
Teatterilipun hinta 22,- Illallisen hinta 35,Esitykset alkavat klo 20.00
TEATTERIOHJELMISTOAMME 2015:
Lokakuu 2015
La 03.10. Yksityistilaisuus
Pe 09.10. Heiskasen
Hulvattomat Huoviset
La 10.10. Heiskasen
Hulvattomat Huoviset
To 15.10. Rikas, rakas työ
To 22.10. Hyvässä Nousussa
Ensi-ilta
Pe 23.10. Hyvässä Nousussa
La 24.10. Hyvässä Nousussa
To 29.10. Hyvässä Nousussa
Pe 30.10. Rikas, rakas työ
Marraskuu 2015
Pe 06.11. Anopit
La 07.11. Anopit
To 12.11. Badding-Jykevä
rakkaus
Pe 13.11. Badding-Jykevä
rakkaus
La 14.11. Badding-Jykevä
rakkaus
To 19.11. Yötön Yö
Pe 20.11. Yksityistilaisuus
To 26.11. Hyvässä Nousussa
Pe 27.11. Hyvässä Nousussa
La 28.11. Hyvässä Nousussa
KESKIAIKAISET ILTAPIDOT
johon sisältyy hyvää ruokaa, kaunista musiikkia ja upeita
esiintymisiä! Lauantaina 12.9. klo 19 - 01.
KEMIÖNSAAREN MESSUILLA
on lisäksi makupaloja kaikesta muusta, mitä saaremme voi tarjota.
www.saaristolaismarkkinat.fi
Joulukuu 2015
Ke 02.12. Badding-Jykevä
rakkaus
To 03.12. Badding-Jykevä
rakkaus
Pe 04.12. Badding-Jykevä
rakkaus
La 05.12. Badding-Jykevä
rakkaus
Ke 09.12. Parisuhteen
hoito-opas
To 10.12. Parisuhteen
hoito-opas
AKKUJA ERILAISIIN KÄYTTÖKOHTEISIIN JO VUODESTA 1961
Myyntinäyttelyssämme verhoklassikot ja upeat huippuuutuudet sekä kätevät moottoroidut verhoratkaisut.
Suunnittelu- ja asennuspalvelu, energiatehokkaasti oman
tyylinne mukaisesti. Myös kaikki sähkötyöt.
Hyönteisverkot
ikkunoihin
mittatilaustyönä!
Käynnistysakut
Teollisuusakut
Paikallisakut
Trukkiakut
Ajovoima-akut
Työkaluakut
Syväpurkausakut
SUNDEX
Sundex INTERIOR
Mannerheimintie 40, P. 010 229 3200 asiakaspalvelu@sundex.fi
www.sundex.fi
Ma-Pe 10-15, La 10-14, Su suljettu
Muina aikoina myymälässä esittelyt ajanvarauksella.
8
ILMAINEN
AKKUJEN
TESTAUS
Mekaanikonkatu 21 - 00880 HELSINKI - Avoinna arkisin klo 8.00-17.00
Puh. 09 765 733 - akkupojat@akkupojat.fi - www.akkupojat.fi
Perjantaina 11.09.2015
YLE TV1
05.55 Tanskan aarteenmetsästäjät
06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli
seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset
12.05 Oddasat 12.20 Vielä virtaa
12.49 Vielä virtaa 13.20 Kohtalo tekee siirron (12) 15.00 Yle
Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Oddasat 15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin murhamysteerit
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22
Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli
seitsemän 19.00 Viimeinen tango
Halifaxissa (7) 20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio
21.35 Hercule Poirot: Sininen
juna (12)
23.10 Yle Uutiset
23.15 Bad Luck Love (16)
00.45 Puoli seitsemän
01.15 Uutisikkuna
FOX perjantai 11.09.2015
06.12 FOX Kids 08.50 Wipeout Kesä 09.40 Sara Chafak suolasta sahramiin 10.10
Cesar Millanin hauvahelvetti
11.05 Cesar Millan - Koirakuiskaajan tarina 12.00 Autojen ensiapu 12.55 Autojen
ensiapu 13.50 Huijareiden
kaupunki 14.45 Huijareiden
kaupunki 15.40 Varastojen
metsästäjät 16.05 Huutokaupan Metsästäjät 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada
17.00 Autotallien metsästäjät
17.30 Mitä hittoa! 18.00
Varastojen metsästäjät: IsoBritannia 18.30 Varastojen
metsästäjät: Iso-Britannia
19.00 Typerät videot 19.30
Mitä hittoa! 20.00 Bimbo Oy
21.00 Criminal Minds
21.55 Home of the Brave
00.00 Ilman johtolankaa
00.55 Ilman johtolankaa
01.50-04.35 Tabu
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 08.50 Kerrostaloelämää (7) 09.00 Tanska, lihansyöjien maa 10.00 Kohti Rioa:
Painin MM 11.00 Annen espanjalaisherkut 11.30 Islantia luontokuvaajan silmin 12.00 Blogistania
12.30 Blogistania 13.00 Peltsin
Lappi 13.30 Erätulilla 14.00
Angry Boys (12) 14.30 Luontoretkellä: Syksy 15.00 Nuoret ja luonto 15.30 Ypäjä 16.00 Kohti Rioa:
Painin MM 17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Kenttäratsastuksen EM
19.00 Street Food 19.30 Peltsin
Lappi 20.00 Voimistelua: Rytmisen voimistelun MM 21.00
Naurun tasapaino 22.10 Yle Uutiset 22.15 Urheiluruutu 22.20
Ironside (16) 23.05 Voimistelua: Rytmisen voimistelun
MM 00.05 Docventures: elokuvan esittely 00.14 Docventures:
studiovieraat 00.20 Docventures:
Citizenfour 02.08 Docventures:
jälkikeskustelu 03.10 Siskonpeti
(7) 03.35 Uutisikkuna
PERJANTAI 11.09.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään
syötäisiin? 09.40 Kauniit ja rohkeat 10.10 Emmerdale (7) 10.40
Emmerdale (7) 11.10 Lääkärit
13.35 Anthony Bourdain - kohti
tuntematonta 14.35 Mitä tänään
syötäisiin? 14.40 Pilanpäiten
14.45 Pilanpäiten 14.55 Mike &
Molly 15.25 Mike & Molly 15.55
Salatut elämät 16.25 Retrohelmet
17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55
Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.00 Prinsessa (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Stone (16)
00.40 Eurojackpot ja Jokeri
00.45-01.45 Mafiakaupunki (16)
07.00 My Little Pony (7)
07.25 Transformers Rescue Bots
(7)
07.50 Eläinten ABC
08.20 Eläinten ABC
08.50 Neljät häät Amerikassa
09.50 Taste
13.50 Deittikamera
14.20 Suomi-tytöt New Yorkissa
15.20 Hauskat eläinvideot
15.50 Frasier (S)
16.20 Hurja painonpudotus UK
17.20 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hyvät ja huonot uutiset
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Transformers (12)
23.55 SM-Liiga: Illan Parhaat
00.00 Harry Brown (16)
02.05 Frasier (S)
02.35 Castle (12)
03.35 Team Ahma (S)
04.10-04.40 Ou Nou!
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Catfish
15.00 Face
16.00 Ylläs - huipulla tuulee
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (7)
19.30 Villi ja vapaa (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (12)
21.00 Juno (12)
22.55 Nettideittailun käsikirja
23.55 Eurojackpot ja Jokeri
00.00 Arrow (16)
01.00 Mutsi (7)
01.30-02.30 Sleepy Hollow (16)
YLE TEEMA
17.00 Historia: USA:n orjuuden
vastainen liike
18.00 Historiallisia puutarhoja
18.30 Elävä arkisto: Anki
18.31 Taiteilijan muotokuva: Anki
19.28 Anki yksin
19.40 Elämän tarkoitus (S)
20.00 Simon Reeve ja mahtavat
joet
21.00 Kino: Äidit ja tyttäret
(12)
23.05 BB King: The Life of Riley
00.45 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
15.50 Hiukkasmysteeri (7)
16.20 Kauhakaupalla Pohjolan
luontoa
16.50 Niklaksen keittiössä
17.20 Obs debatt
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Saara ja
Sorsa
18.30 Muotokuvassa : Dome
Karukoski
19.00 Kertojat
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Belle Epoque
20.00 Dok: Vapaa pudotus
20.30 Strömsön saunaillan
parhaat palat
20.45 Oddasat
21.00-02.00 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 perjantai 11.09.2015
Kutonen perjantai 11.09.2015
FRII perjantai 11.09.2015
JIM perjantai 11.09.2015
Liv perjantai 11.09.2015
Hero perjantai 11.09.2015
06.35 Nanny
07.10 Nanny
07.40 Akvaariomestarit
08.30 Fame (7)
12.25 Fame (7)
13.20 70?s show (7)
13.50 70?s show (7)
14.15 Hulluna sinuun (S)
14.45 Terapian tarpeessa (S)
15.10 Kadonneet (7)
16.00 Nanny (S)
16.30 Nanny (S)
17.00 Hulluna sinuun (S)
17.30 70?s show (7)
18.00 70?s show (7)
18.25 Terapian tarpeessa (S)
18.55 Vaaleanpunaisen
pantterin kirous (12)
21.00 Unelmien Manhattan (S)
23.00 Blacklist
23.55 Chicago Fire (12)
00.50 28 päivää (12)
02.45 Kysy seksistä (16)
03.40 American Chopper
04.30-05.19 Kadonneet (7)
07.00 Yllätystuunaajat
07.55 American Chopper
08.50 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
12.45 Miami Ink
13.40 Kultakuume
14.30 Yllätystuunaajat
15.25 American Chopper
16.20 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
17.15 Miami Ink
18.10 Kultakuume
19.05 Hurja stunttihaaste
19.35 Punk?d (12)
20.00 Tuhoutunut
sekunneissa
20.30 Tuhoutunut
sekunneissa
21.00 50 tapaa eliminoida äiti
22.00 6D: WTC:n
terrori-iskun sankarit
23.55 Shield - Lain varjolla
00.50 Spartacus: Kosto (18)
01.55 Las Vegas (7)
02.50-03.46 American
Chopper
07.50 Lasten eläinmaailma:
Suloiset eläinvauvat 11.40
Tosielämän hätäpuhelut (12)
12.10 Lasten eläinmaailma:
Koirat vastaan kissat 13.05
Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja 14.00 Kakkukuningas
14.25 Kakkukuningas 14.50
Pelasta leipomomme, Buddy!
15.45 Tosielämän hätäpuhelut
(12) 16.15 Tosielämän mafiavaimot 16.40 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja 17.35
Tahdon morsiuspuvun! 18.05
Tahdon morsiuspuvun! 18.35
Himoshoppaajien haaste 19.30
Upea lihava elämäni 20.00
Upea lihava elämäni 20.30
Marvinin tyttäret 22.20
Seksileikeistä ensiapuun 23.20
Naismurhaajat 00.15 Huippurikostutkijat 01.05 Salatut seksiongelmat 01.30 Salatut seksiongelmat 02.00 Paula Zahn
ja murhien motiivit (7) 02.50
Naismurhaajat 03.45-04.34
Huippurikostutkijat
11.30 Maistuvimmat liikeideat 12.25 Hurja remontti
13.15 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay! 14.15 Jyrki
Sukulan makujen maa 14.45
Henkka & Niki vs. Amerikka
15.15 Huima konttihuutokauppa 15.45 Leijonan luola
USA 16.45 Haasta Hans
17.45 Talent UK 19.00 Panttilainaamo Louisiana
19.30 Panttilainaamo
Louisiana
20.00 Amerikan kovimmat
keräilijät
21.00 Rekkakuskit jäällä (7)
22.00 Arman ja viimeinen
ristiretki (S)
23.00 Wahlburgers
00.00 Täysillä tutkaan (S)
00.30 Täysillä tutkaan (S)
01.00 Rantavahdit (7)
01.30 Rantavahdit (S)
02.00-03.00 Maailman
parhaat kalapaikat
09.00 Hurja painonpudotus
10.00 Sikke - Ruokaa rakkaudella 10.30 Jaksa paremmin
11.00 Kiinalaisen keittiön
herkut 11.30 Koirakuiskaaja
12.30 Nigellan uudet herkut
13.05 Hurja painonpudotus
14.00 Pelasta perheemme,
Supermarjo! 15.00 Näin
meistä tuli Ruotsin miljonääriäidit
16.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
17.00 Kieroilevat kaunottaret
18.00 Maailman övereimmät
juhlat (S)
19.00 Äitien sota
20.00 Toisenlaiset äidit
21.00 Temptation Island
Suomi (7)
22.00 Temptation Island
Suomi (7)
23.00 Greyn anatomia (12)
00.00-01.00 Pappien
tekopyhät tyttäret (7)
13.35 Rantavahdit (12)
14.00 Rantavahdit (12)
14.25 Pomo piilossa 15.10
Greyn anatomia (12) 15.55
Koirakuiskaaja 16.30 Täydelliset naiset (7) 17.15
Greyn anatomia (12) 18.00
Deittikamera 18.30 Deittikamera 18.55 Deittikamera
19.25 Deittikamera 19.50
Hero Crew - Uniikki: Pätkätöis 20.00 Blue Bloods (12)
20.55 Blue Bloods (7) 21.50
Hero-lyhäri: This is my Office
21.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
22.00 Peuhuperjantai:
American Hangover (elokuva) (16)
23.50 Tricked (7)
00.45 Loop Looks: Klara ja
Karina Kivilahti
01.00 Vegas (16)
01.45 Greyn anatomia (12)
02.30-03.15 Pomo piilossa
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 perjantai 11.09.2015
13.20 - 14.50 Kohtalo tekee siirron (12) (Suomi 1959, 88?) O: Armand Lohikoski. N: Åke Lindman,
Matti Oravisto, Tuija Halonen,
Ekke Hämäläinen. Kotimainen jännityselokuva murhatun asessorin
veljenpojista, jotka tavoittelevat
setänsä omaisuutta. Mv.
21.35 - 23.10 Hercule Poirot:
Sininen juna (12) (The Mystery
of the Blue Train) Poirot tutustuu
rikkaan amerikkalaisen seuruee-
seen. Huvimatka Sinisessä junassa
saa karmean lopun, ja Poirot joutuu tutkimaan murhaa. N: David
Suchet. O: Hettie McDonald. (U)
23.15 - 00.45 Bad Luck Love (16)
(Suomi 2000) Olli Saarelan urbaani rakkaustarina Alista ja Inkasta,
sekä uuden alun vaikeudesta. N:
Jorma Tommila, Tommi Eronen,
Maria Järvenhelmi. (U)
MTV3 perjantai 11.09.2015
20.00 - 22.00 Prinsessa (12)
Sijaiskodista toiseen riepoteltu
kabareetanssija Anna Lappalainen
(Katja Küttner) päätyy mielisairaalahoitoon, ja pian henkilökunnalle
ja muille potilaille selviää, että
Lappalainen kärsii voimakkaasta
harhasta. Hän kertoo olevansa
Prinsessa,kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Vaikka Prinsessa
on itsekin hoidettavien joukossa,
hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen.
22.35 - 00.40 Stone (16)
(Stone, Yhdysvallat) Tuomittu tuhopolttaja yrittää päästä vapaalle
jalalle lumoavan kauniin vaimonsa
avulla. Tämän on määrä vietellä
hänen valvojansa. Pariskunnan
manipulointi kuitenkin johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Ohjaaja: John Curran, USA 2010. (101?)
Pääosissa: Edward Norton, Robert
De Niro, Milla Jovovich, Frances
Conroy, Enver Gjokaj.
Nelonen perjantai 11.09.2015
l JIM klo. 14.45 Henkka & Niki
vs. Amerikka
KAUPUNKISANOMAT
Henkan ja Nikin aikamatka. Matkaajamme ovat todellisen haasteen edessä kun he joutuvat kokkaamaan
1600-luvun pyhiinvaeltajien tapaan. Meneekö sormi
suuhun kun apuna ei ole nykyajan keittiövälineitä?
21.00 Transformers (12)
(Transformers/USA 2007). Huippumenestykseksi kohonneen,
kolmella Oscar-ehdokkuudella
huomioidun toimintaseikkailun
on ohjannut lajityypin mestari Michael Bay (Bad Boys 1 & 2,
Armageddon, Pearl Harbor). Shia
LaBeouf (Indiana Jones 4) esittää
lukiolaista Samia, jonka haltuun
päätyy auton ja taistelurobotin yhdistelmä. Pääosissa: Shia LaBeouf,
Megan Fox, Josh Duhamel, Tyrese
Gibson, Bernie Mac, John Turturro,
Jon Voight. Ohjaus: Michael Bay.
(137?)
00.00 - 02.05 Harry Brown (16)
(Harry Brown/Britannia 2009).
Kaksinkertainen Oscar-voittaja
Michael Caine esittää tiukkaotteisen toimintatrillerin nimikkoroolissa eläkkeelle jäänyttä merijalkaväen sotilasta, joka elää Lontoon
levottomassa lähiössä vaimonsa
kanssa. Kun Harry kohtaaelämänsä suurimman tragedian, hän
ryhtyy janoamaan kostoa kotikulmiaan terrorisoiville pikkurikolli-
sille - ja ryhtyy toimiin taistelijan
jämäkällä rutiinilla. Pääosissa:
Michael Caine, Emily Mortimer,
Charlie Creed-Miles, David Bradley, Iain Glen, Ben Drew. Ohjaus:
Daniel Barber. (98?)
FOX perjantai 11.09.2015
21.55 - 00.00 Home of the Brave
(Home of the Brave) Home of
the Brave, USA/Marokko, 2006.
O: Irwin Winkler. P: Samuel L.
Jackson, Jessica Biel, Brian Presley. Joukko amerikkalaissotilaita
odottaa kotiinpääsyä Irakista.
Enää on jäljellä yksi keikka, jonka
seuraukset vaikuttavat sotilaiden
tulevaisuuteen paluun jälkeenkin.
Sub perjantai 11.09.2015
21.00 - 22.55 Juno (12) (Juno,
Yhdysvallat) Juno MacGuff (Ellen
Page) on sanavalmis ja topakka
16-vuotias lukiolaistyttö, joka
huomaa ensimmäisen seksikokeilunsa jälkeen olevansa raskaana
parhaalle ystävälleen Paulielle
(Michael Cera). Juno tajuaa olevansa liian nuori ja naiivi äidiksi,
muttahänestä ei myöskään ole
tekemään aborttia. Niinpä hän
päättää synnyttää lapsen ja antaa
sen adoptoitavaksi. Juno löytää
lehti-ilmoituksen kautta lasta toivovan varakkaan Loringin pariskunnan (Jennifer Garner ja Jason
Bateman) syntymättömän lapsensa adoptiovanhemmiksi. Siitä
alkaa kolmikon yhteinen odotus.
Ohjaus: Jason Reitman, USA
2007 (92?). Käsikirjoitus: Diablo
Cody. Pääosissa Ellen Page, J.K.
Simmons, Michael Cera, Jennifer
Garner, Jason Bateman jaAllison
Janney.
TV5 perjantai 11.09.2015
18.55 Vaaleanpunaisen pantterin kirous (12) (Curse of the Pink
Panther, komedia, USA, 1983) Tarkastaja Clouseau on kadonnut ja
hänen löytämisekseen tarvitaan
maailman etevin etsivä. Interpolin
tietokonetta on kuitenkin peukaloitu ja tehtävän saa onneton
tohelo. 102 min. Ohjaus: Blake
Edwards.Pääosissa: Robert Wagner, Joanna Lumley, Herbert Lom,
David Niven, Ted Wass.
21.00 - 23.00 Unelmien Manhattan (S) (Maid in Manhattan,
komedia, USA, 2002) Senaattoriehdokas ihastuu kauniiseen
seurapiirijulkkikseen, joka onkin
todellisuudessa hotellisiivooja.
Kestääkö rakkaus, kun väärinkäsitys paljastuu? 96 min. Ohjaus:
Wayne Wang. Pääosissa: Bob
Hoskins, Jennifer Lopez, Natasha
Richardson, Ralph Fiennes, Stanley Tucci, Tyler Posey.
00.50 - 02.45 28 päivää (12)
(28 Days, draama/komedia,
USA, 2000) Sandra Bullock esittää draamakomedian pääosassa
New Yorkissa menestyvää kolumnistia ja bilehirmua Gweniä, joka
rysäyttää hiprakassa autollaan
omakotitalon olohuoneeseen.
Nainen passitetaan kuukauden
kuntoutukseen. Edessä on 28 päivää sääntöjä ja rutiineja muiden
ongelmatapausten seurassa. 100
min.
Ohjaus: Betty Thomas. Pääosissa:
Alan Tudyk, Dominic West, Elizabeth Perkins, Sandra Bullock, Steve Buscemi, Viggo Mortensen.
FRII perjantai 11.09.2015
20.30 - 22.15: Marvinin tyttäret
(S) (Marvin?s Room, draama,
USA, 1996) Draamaelokuva sisaruksista, joiden välit ovat vuosien
saatossa viilentyneet. Halvaantunutta isäänsä 17 vuoden ajan hoitanut Bessie sairastuu vakavasti ja
tarvitsee sisarensa apua. Perheen
perustaneella siskolla onkaksi poikaa, joista toisella on mielenterveysongelmia. Sisarukset kohtaavat
isän talossa ja kipeät asiat nousevat pintaan. 91 min. Ohjaus: Jerry
Zaks. Pääosissa: Diane Keaton,
AVA perjantai 11.09.2015
06.00 Aamun AVAus
09.30 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
11.55 Lääkärit
12.50 Jamie Oliverin
keittiössä
13.50 Makuja ja elämää
14.05 Vaimot vaihtoon USA
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Beverly Hills, 90210
(7)
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Ensitreffit alttarilla
20.00 LA Shrinks (S)
21.00 Best Exotic Marigold Hotel, The (7)
23.30 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
00.30-05.30 Yön AVA
Hume Cronyn, Leonardo DiCaprio,
Meryl Streep, Robert De Niro.
Yle Teema perjantai 11.09.2015
21.00 - 23.05 Kino: Äidit ja tyttäret (12) (Mother and Child/
USA 2009) Draama kietoo yhteen
kolme äitiä, jotka haluavat lapsen,
ja kolme lasta, joista yksi ei ole
vielä syntynyt. O: Rodrigo Garcia.
N: Naomi Watts, Annette Bening,
Jimmy Smits, Samuel L. Jackson.
Hero perjantai 11.09.2015
22.00 - 23.50 Peuhuperjantai:
American Hangover (elokuva)
(16) (American Hangover/USA
2012). Vauhdikas komedia elämän päähänpotkimasta Vincestä
(Matt Kawczynski), joka suuntaa
ystävineen kasinokaupunki Atlantic Cityyn nollaamaan aivonsa täydellisesti. Kaikkien aikojen villein
ja arvaamattomin viikonloppu voi
alkaa.Pääosissa: Matt Kawczynski, Joey Fatone, Mike Starr, Danica
McKellar, Jake Matthews, Stephen
Medvidick. Ohjaus: Frank Vain.
(95?)
AVA perjantai 11.09.2015
21.00 - 23.30 Best Exotic Marigold Hotel, The (7) (Best Exotic
Marigold Hotel, The, Iso-Britannia)
Seitsemän brittiläistä seniorikansalaista lähtee nettimainoksen
perusteella Intian Jaipuriin. Sieltä
he löytävät ränsistyneen hotellin,
jota johtaa nuori ja innokas Sonny. Sonnylla on unelmia ja tyttöystävä mutta ei juurikaan rahaa tai
taitoa. Intiavaikuttaa jokaiseen
iäkkääseen vieraaseen eri tavalla. Tarinat punoutuvat yhteen ja
uudet löydöt odottavat itse kutakin. John Maddenin ohjaaman
draamakomedian pääosissa nähdään mm. Judi Dench, Bill Nighy
ja Maggie Smith. Britannia 2011.
Kesto 120minuuttia.
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
9
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
YLE TV1
08.00 Yle Uutiset 08.05 Nyt
tai ei koskaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00
Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks 11.00 Yle
Uutiset 12.05 Oddasat 12.20
Dokumenttiprojekti: Unelmien kulisseissa 13.20 Isien sota 13.50
Arkistokuvia: Matkailijan keitaita 14.05 Prisma: Aarteenetsijät
15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Pisara 15.15 Luontohetki:
Attenborough?n erikoiset 15.40
Luonnon yrttiapteekki 16.00 Doc
Martin (7) 16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu 18.15 Naistenosasto B4 (S) 18.45 Avara
luonto: Kesytön Arabia 19.40
Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15
YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00
Hunderby (12) 22.25 Tartu Mikkiin 23.15 Tartu Mikkiin: Jatkot
00.05-00.50 Monroe (12)
FOX lauantai 12.09.2015
06.28 FOX Kids
10.50 The Sandlot 2 Pelikentän taika 2
12.35 Eläinkunnan hurjimmat
13.30 Huutokaupan
Metsästäjät
13.55 Huutokaupan
Metsästäjät
14.20 Huutokaupan
Metsästäjät
14.50 How I Met Your Mother
15.15 How I Met Your Mother
15.40 How I Met Your Mother
16.05 How I Met Your Mother
16.35-18.29 Family Guy
18.30-20.59 Mitä hittoa!
21.00 Kolme tuumaa
22.40 Bimbo Oy
23.40 Tabu
00.40-04.20 Tabu
01.35 Tabu
02.30 Tabu
03.25 Tabu
04.20-05.59 Sky News
YLE TV2
07.45 Pikku Kakkonen
10.00 Ypäjä
10.27 Ypäjä
10.54 Ypäjä
11.21 Ypäjä
11.50 Pesäpalloa: Naisten
Superpesis
14.20 Voimistelua: Rytmisen
voimistelun MM
16.20 Yleisurheilua: Ruotsi-ottelu
19.30 Noin viikon uutiset
19.55 Naurun tasapaino
21.05 Voimistelua: Rytmisen
voimistelun MM
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 The Fifth Element Puuttuva tekijä (12)
00.10 Firma (16)
00.55 Luck (16)
01.45-02.25 Fresh Meat (16)
LAUANTAI 12.09.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
06.00 Voittostudio 08.20 Chuggington 08.35 Tuomas Veturi
08.45 Ystävien kylä 09.01 Seikkailija Dora 09.25 Hello Kitty:
Omenapuumetsä ja Lumottu maa
09.35 Tom & Jerry Kids Show
10.30 Salatut elämät (7) 11.00
Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät 12.00 Salatut elämät
12.25 Salatut elämät 12.55
Harry Potter ja viisasten kivi
(12) 15.55 Top Gear 17.00 MTV
Sport: Ravikunkku 18.00 Pientä
mökkiremonttia 19.00 Seitsemän
Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 Pilanpäiten 19.30 Ketonen
& Myllyrinne (12) 20.00 Uuno
Turhapuro (7) 21.45 Esittelyssä:
Antti Holma Show 21.50 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pilvilinna joka romahti
(16)
00.25-01.25 Mafiakaupunki (18)
11.00 Top Chef
12.00 Kolme miestä ja tyttö (S)
12.30 Lähiöunelmia (7)
13.00 Villi ja vapaa (S)
13.30 Ysäri-isä (S)
14.00 Vauvaonnea (S)
14.30 Vauvaonnea (7)
15.00 Top Chef Suomi
16.00 Anthony Bourdain - kohti
tuntematonta
17.00 Kurjat kuppilat USA
18.00 Virittäjät
18.30 Lähiöunelmia (7)
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 X Factor UK
20.30 Duudsonit (12)
21.00 Batman Forever (12)
23.20 X Factor UK
00.50 David Hasselhoff Show
01.50 Rysän päällä
02.50-03.50 Nettideittailun
käsikirja
YLE TEEMA
10.00 Exit Through The Gift
Shop 11.25 Tehtävänä johtaminen
11.55 Historia: John F. Kennedy
12.50 Elämän tarkoitus 13.05
Historiallisia puutarhoja
13.35 Historia: Englanti Elisabet
I:n aikaan
14.25 Yle Live: B.B. King ja
ystävät
15.45 Kulttuurimatkalla Italiassa
16.45 Muusikko - Erik Lindström
80 vuotta
17.25 Poika, polkupyörä ja
musiikki
17.35 Arvo Pärtin matkassa
18.35 Aatamin passio
20.10 Historia: Villi länsi
21.00 Teemalauantai: Lätkää!
21.00 Red Army
22.21 Ihanaa Leijonat ihanaa!
23.20 Den glider in - Mestarit!
00.20 Uusi Kino: Freemium (7)
00.27 Uusi Kino: Rakastan sinua
kyyneliin (S)
00.55 Teematieto
YLE FEM
09.00 SVT
15.25 Dok: Vapaa pudotus
15.55 Efter Nio
16.55 Laatu
17.25 Kertojat
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Tilda ja
hänen ystävänsä
18.30 Schrödingerin kissa
19.00 Minun Berliinini
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Arkkitehtuurin helmiä
20.00 Solsidan - Onnea
onkimassa (7)
20.23 Solsidan - Onnea
onkimassa (7)
20.46 Suzannen vieraana
21.00 Nuottien matkassa
22.00-00.00 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 lauantai 12.09.2015
Kutonen lauantai 12.09.2015
FRII lauantai 12.09.2015
JIM lauantai 12.09.2015
Liv lauantai 12.09.2015
Hero lauantai 12.09.2015
06.05 LA Ink 07.00 Miamin
eläinpoliisit 07.55 Lasten
eläinmaailma: Rakastan kissoja 11.50 Pekonin valtakunta
12.15 50 tapaa eliminoida äiti
13.10 Lindsay (S)
14.00 Hullu maailma: Täytetyt
eläimet
14.55 Kaikki kuninkaan
miehet (12)
17.10 Hullut häävideot
18.05 Maailman hauskimmat
kotivideot
19.00 Hittikärpänen
20.00 Jutan ja Vertin
supersinkkudieetti
21.00 Enkelit ja demonit
(12)
23.40 Pelastajat
00.10 Pelastajat
00.45 Men in Black II Miehet mustissa II (12)
02.20 Vaaleanpunaisen
pantterin kirous (12)
04.15-05.05 Game of Stones
07.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 08.10 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
09.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 12.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
13.50 Valassodat
14.45 Tuholaistorjuja Billy
15.10 Aarrejahdissa
15.35 Pakkolunastajat (7)
16.05 Pakkolunastajat (7)
16.30 Selviytyjäkaksikko
17.25 50 tapaa eliminoida äiti
18.20 Worried About The
Boy
20.00 Myytinmurtajat:
Likainen tusina
21.00 Yhä elossa
22.00 6D: Käärmeen purema
(12)
23.00 Hostel 3 (18)
00.35 Las Vegas (7)
01.35 Shield - Lain varjolla
02.30 Hurja stunttihaaste
02.55-03.24 Punk?d
07.55 Lasten eläinmaailma:
Kaikki kissoista 11.45 Saiturin säästövinkit 12.15 Superhamstraajat 13.10 Lasten
eläinmaailma: Kissakuiskaaja
14.00 Tahdon morsiuspuvun!
14.30 Tahdon morsiuspuvun! 14.55 Himoshoppaajien
haaste 15.50 Kauneusoperaatio helvetistä (12) 16.45 Upea
lihava elämäni 17.15 Upea
lihava elämäni 17.40 Oho,
olen raskaana! (12) 18.10
Oho, olen raskaana! (12)
18.40 FriiD: Totuus minusta
19.30 Epäkelvot deittikumppanit 20.30 Vaara kaupungin
yössä 21.25 Maailmaa järkyttäneet rikokset 22.25 Pahuuden ytimessä 23.25 Seksileikeistä ensiapuun 00.20
Salatut seksiongelmat 00.45
Salatut seksiongelmat 01.15
Intohimon uhrit (12) 02.05
Tappavat synnit (12) 03.00
Naismurhaajat 03.50-04.40
Huippurikostutkijat
08.55 Jaksa paremmin
09.25 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay! 10.20 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
11.15 Hell?s Kitchen 12.05
Hell?s Kitchen 13.00 Maailman parhaat kalapaikat 14.00
Kanadan rajalla 14.30 Kanadan rajalla 15.00 Hurja remontti 16.00 Suomen huutokauppakeisari 17.00 Suomen
huutokauppakeisari 18.00
Anthony Bourdain minilomalla
19.00 Panttilainaamo 19.30
Panttilainaamo
20.00 Panttilainaamo
20.30 Panttilainaamo
21.00 Suomen Tulli
22.00 Martina ja hengenpelastajat
23.00 Kanadan rajalla
23.30 Kanadan rajalla
00.00 Huijari pilasi elämäni
01.00-01.55 JIM D: Tuhoisa
maapallo (12)
09.00 Hulluna leivontaan
09.30 Nigellan uudet herkut
10.05 Yllätyskokki Niki
10.35 Korealaisen keittiön
aakkoset
11.05 Sikke - Ruokaa
rakkaudella
11.35 Kiinalaisen keittiön
herkut
12.05-14.04 Arvostele mun
illallinen Suomessa
14.05 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
15.05 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
16.05 Pariskunnan
superdieetti
17.00 Viikko ilman naisia (S)
18.00 Äitien sota
19.00 Risteyksessä (S)
20.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset (S)
21.00 Nakudeitit (7)
22.00 Toisenlaiset äidit
23.00-00.59 Sinkkulaiva
01.00-02.00 Ruotsin
miljonääriäidit
08.15-11.59 Pomo piilossa 12.00-15.44 Täydelliset
naiset (12) 15.45 Rantavahdit (7) 16.10 Rantavahdit
(7) 16.35 Blue Bloods (12)
17.15 Blue Bloods (7) 18.00
Olipa kerran (12) 18.55 Olipa kerran (12) 19.50 Herolyhäri: This is my Office 19.55
Hero-lyhäri: This is my Office
20.00 Beauty and the Beast
(12) 20.55 Beauty and the
Beast (12) 21.50 Hero Crew Uniikki: Pätkätöis
22.00-00.49 Komediaputki:
The Neighbors (7)
00.50 Hero-lyhäri: This is my
Office
00.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
01.00 Vegas (12)
01.45 Falling Skies (16)
02.30 Falling Skies (12)
03.15-04.00 Falling Skies
(12)
Päivän TV-elokuvat
Yle TV2 lauantai 12.09.2015
22.05 - 00.10 The Fifth Element
- Puuttuva tekijä (12) (Ranska
1997) Huikeasti kuvitettu, huumorilla kuorrutettu tieteisseikkailu
tulevaisuuden taksikuskista, joka
joutuu keskelle kosmista hyvän ja
pahan taistelua. O: Luc Besson. N:
Bruce Willis, Milla Jovovich, Gary
Oldman.
MTV3 lauantai 12.09.2015
12.55 - 15.55 Harry Potter ja viisasten kivi (12) (Harry Potter and
the Philosopher?s Stone, Yhdysvallat) Suosittuun fantasiaromaaniin
perustuva elokuvaseikkailu, jossa
Harry Potter tutustuu ihmeellisiin
noitavoimiinsa ja pääsee opiskelemaan Tylypahkan kuuluisaan noitakouluun. Ohjaaja: Chris Columbus, USA 2001. Pääosissa: Daniel
Radcliffe, Robbie Coltrane,Richard
Harris, Maggie Smith.
20.00 - 21.45 Uuno Turhapuro (7)
Kaikkien Suomen miesten sankari
Uuno Turhapuro seikkailee ensimmäisessä elokuvassaan. Ohjaaja:
Ere Kokkonen, Suomi 1973. Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Marjatta
Raita, Spede Pasanen, Simo Salminen.
22.35 - 00.25 Pilvilinna joka
romahti (16) (Luftslottet som
sprängdes, Ruotsi) Osa 2/2. Lisbeth Salander makaa vakavasti
loukkaantuneena sairaalassa. Toipumisen jälkeen Lisbethiä odottaa
oikeudenkäynti kolmen ihmisen
l Yle TV1 klo. 19.40 Grantchester
(12)
07.55 Paul O?Grady ? rakkaudesta koiriin 08.25 Villiä menoa
eläintarhassa (7) 09.00 Elixir
09.30 Elixir Sport 10.00 Tavaa
ja voita 11.00 Team Ahma 11.35
Team Ahma 12.05 Team Ahma (7)
12.40 Team Ahma 13.10 Christiane Amanpour: Uskontojen alkulähteillä (7) 14.50 Tulossa: Vain
elämää 14.55 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula! 16.00 SM-liiga:
Ennakkostudio 17.00 SM-liiga
alkaa: KooKoo-SaiPa 18.55
HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 SM-liiga alkaa:
KooKoo-SaiPa
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 007 ja lupa tappaa (16)
23.40 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.45 Under the Dome
00.45 Deep Rising - uhka
syvyyksistä (16)
02.50 Team Ahma (7)
03.25-04.00 Ou Nou!
5/6. Pappi ja poliisi vaihtavat vapaalle. Lontoonmatka sisältää kuitenkin katastrofin ainekset ja murhan.
Mitä Sidneyn sisaren sulhasen perheessä oikein tapahtuu? Entä kuinka alas sydänsuruinen Sidney vajoaa?
HD.
murhasta, ja turvallisuuspoliisin
salainen ryhmä yrittää saada
hänet suljetuksi loppuiäkseen
mielisairaalaan.Lisbethin ystävät
tekevät kaikkensa paljastaakseen
salajuonen, jonka uhriksi hän on
joutunut. Ilmitulevat asiat ravistelevat valtiota perustuksia myöten.
Perustuu Stieg Larssonin palkittuun Millennium-sarjaan. Ohjaaja
Daniel Alfredson. Ruotsi/Tanska/
Saksa 2009 (89?) Pääosissa: Noomi Rapace, Michael Nyqvist, Lena
Endre, Sofie Ledarp, Jacob Ericksson, Mikael Spreitz.
nähdään Bond-kaunotar Famke
Janssen (X-Men 1&2, Älä sano
sanaakaan). Tarina sijoittuu EteläKiinan meren paratiisimaisemiin,
joissa luksusristeilijä Argonautica
lipuu neitsytmatkallaan. Joukko
alamaailman ammattilaisia suunnittelee risteilijän putsaamista ja
upottamista. Laivalla heitä kuitenkin odottaa kammottava yllätys.
Pääosissa: Treat Williams, Famke
Janssen, Anthony Heald, Kevin J.
O?Connor, Jason Flemyng. Ohjaus:
Stephen Sommers. (101?)
Nelonen lauantai 12.09.2015
10.50 - 12.35 The Sandlot 2 - Pelikentän taika 2 (Sandlot 2, The)
The Sandlot 2, USA, 2005. O: David M. Evans. P: Max Lloyd-Jones,
James Willson, Samantha Burton.
Vauhdikkaassa kesäelokuvassa joukko lapsia alkaa selvittää,
asuuko naapuritalon pihalla todellakin vaarallinen hirviökoira.
21.00 - 22.40 Kolme tuumaa
Three Inches, USA, 2011. O: Jace
Alexander. P: Noah Reid, James
Marsters. Nuori mies saa yliluonnollisia voimia salaman iskettyä
häneen. Hän pystyy mielensä voimalla siirtämään esineitä kolmen
tuuman verran. Nuorukainen värvätään supersankareita kouluttavaan tiimiin.
21.00 - 23.45 007 ja lupa tappaa
(16) (Licence to Kill/BritanniaUSA 1989). Toinen Timothy Daltonin pääosittama James Bond
-seikkailu saa alkunsa, kun sankariagentin ystävä Felix Leiter (David
Hedison) kokee kovia huumeparoni Sanchezin (Robert Davi) kynsissä. Britannian salainen palvelupakkolomauttaa Bondin, ja hän
lähtee henkilökohtaiselle kostoretkelle. Vyyhden monimutkaistuessa
Bond palkkaa apurikseen CIA:n
lentäjän Pam Bouvierin (Carey Lowell). Elokuvan musiikin loi vakiosäveltäjä John Barryn sijaan mm.
Tappava ase - ja Die Hard-elokuvien musiikista vastannut Michael
Kamen. Nimikkokappaleen esittää
Gladys Knight. 007 ja lupa tappaa
on John Glenin viides peräkkäinen
Bond-ohjaus, joka myös jäi sarjassa hänen sekä Timothy Daltonin
viimeiseksi. Pääosissa: Timothy
Dalton, CareyLowell, Robert Davi,
Talisa Soto, Anthony Zerbe, Frank
McRae, Benicio Del Toro. Ohjaus:
John Glen. (127?)
00.45 - 02.50 Deep Rising - uhka syvyyksistä (16) (Deep Rising/USA 1998). Suuren budjetin
seikkailuelokuvien ammattilaisen
Stephen Sommersin (mm. Muumio-elokuvat) tiivistunnelmaisen
merellisen trillerin naispääosassa
FOX lauantai 12.09.2015
Sub lauantai 12.09.2015
21.00 - 23.20 Batman Forever
(12) (Batman Forever, Yhdysvallat) Kolmannessa Batman-seikkailussa Gotham Cityä suojeleva
siipiveikko joutuu taistelemaan
Kaksinaamaa ja Arvuuttajaa vastaan - ja saa avukseen nuoren
sirkusakrobaatin, josta kehkeytyy
hänen uskollinen apurinsa Robin... Ohjaaja: Joel Schumacher,
USA 1995.(122?) Pääosissa: Val
Kilmer, Tommy Lee Jones, Jim
Carrey, Nicole Kidman, Chris
O?Donnell, Drew Barrymore
TV5 lauantai 12.09.2015
14.55 - 17.10 Kaikki kuninkaan
miehet (12) (All the King?s Men,
Saksa, USA, 2006) Populistinen
Willie Stark ryhtyy 1950-luvulla
vastustamaan korruptiota ja nousee suuren suosion saattelemana
Louisianan kuvernööriksi. Vallan
turmeleva vaikutus ulottuu kuitenkin kansanmieheenkin. 116
min. Ohjaus: Steven Zaillian. Pääosissa: Sean Penn, Jude Law, Anthony Hopkins, Kate Winslet, Mark
Ruffalo, Patricia Clarkson.
21.00 - 23.40 Enkelit ja demonit
(12) (Angels and Demons, trilleri, USA, 2009) Symbolisti Robert
Langdon (Tom Hanks) yrittää
selvittää murhaa sekä salaisen
veljeskunta Illuminatin salaliittohankkeita. Vihjeet johdattavat
Langdonin ja tieteilijä Vittoria Vetran ympäri Vatikaania jännittävässä kilpajuoksussa aikaa vastaan.
Elokuva perustuu Dan Brownin
samannimiseen kirjaan. 125 min.
Ohjaus: Ron Howard. Pääosissa:
Allen Dula, Ayelet Zurer, Cosimo Fusco, David Pasquesi, Ewan
McGregor, Stellan Skarsgård, Tom
Hanks.
00.45 Men in Black II - Miehet
mustissa II (12) (Men in Black
II, toiminta, USA, 2002) MIB on
huippusalainen järjestö, joka suojelee maapalloa ulkoavaruuden
olennoilta. Kun paha Serleena
saapuu maapallolle etsimään kallisarvoista Zarthan valoa, MIB:n
agentti J joutuu kutsumaan avukseen konkariagenttiK:n, joka viettää eläkepäiviään pikkukaupungin
postivirkailijana. Maapallon kohtalo roikkuu hiuskarvan varassa,
kun universumin pahimmat rikolliset uhkaavat maapallon ja galaksin järjestystä Serleenan johdolla.
88 min. Ohjaus: Barry Sonnenfeld.
Pääosissa: Johnny Knoxville, Lara Flynn Boyle, Rip Torn, Rosario
Dawson, Tommy Lee Jones, Tony
AVA lauantai 12.09.2015
06.00 Aamun AVAus
09.30 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
10.30 Löytäjät
11.00 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa
12.00 Unelmien koti
13.00 Unelmien koti
14.00 Unelmien koti
15.00 Vaimot vaihtoon UK
16.00 Vaimot vaihtoon UK
17.00 Vaimot vaihtoon UK
18.00 Kardashianit
19.00 LA Shrinks (S)
20.00 Ensitreffit alttarilla
21.00 Sinkkuelämää (12)
21.30 Sinkkuelämää (7)
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.30 Tervetuloa Ruotsiin!
23.00 Moderni perhe (S)
23.30 Kallista kipua (7)
00.30-05.30 Yön AVA
Shalhoub, Will Smith.
02.20 - 04.15 Vaaleanpunaisen
pantterin kirous (12) (Curse of
the Pink Panther, komedia, USA,
1983) Tarkastaja Clouseau on kadonnut ja hänen löytämisekseen
tarvitaan maailman etevin etsivä.
Interpolin tietokonetta on kuitenkin peukaloitu ja tehtävän saa
onneton tohelo. 102 min. Ohjaus:
Blake Edwards.Pääosissa: Robert
Wagner, Joanna Lumley, Herbert
Lom, David Niven, Ted Wass.
Kutonen lauantai 12.09.2015
18.20 - 20.00 Worried About
The Boy (Worried About The Boy,
draama, USA, 2010) Elokuva laulaja-lauluntekijä Boy Georgesta.,
joka nousi kuuluisuuteen 80-luvun alkupuolella Culture Clubin
solistina. 86 min. Ohjaus: Julian
Jarrold. Pääosissa: Douglas Booth,
Jonny Burt, Mathew Horne.
23.00 - 00.35 Hostel 3 (18)
(Hostel: Part III, kauhu/trilleri,
USA, 2011) Suositun kauhuelokuvasarjan kolmas osa. Neljän kaveruksen polttarimatka Las Vegasiin
saa karmivan käänteen, kun he
päätyvät omituiselle yksityisklubille. Kerhon jäsenet ovat upporikkaita liikemiehiä, joiden hupia on
lyödä vetoa julmista teloituksista.
78 min. Ohjaus: Scott Spiegel.
Pääosissa: Barry Livingston, Brian
Hallisay, Chris Coy, John Hensley,
Kip Pardue, Sarah Habel, Skyler
Stone, Thomas Kretschmann, Zulay Henao.
Yle Teema lauantai 12.09.2015
10.00 - 11.25 Exit Through The
Gift Shop (S) (2010) Maailmankuulun mutta salaperäisen katutaiteilijan Banksyn ohjaama miltei
uskomaton elokuva siitä, miten
yksi Banksy-fani muutti laittoman
sissitaiteen härskiksi rahastukseksi. Ulos pääsee vain kassan
kautta!
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
10
Perjantaina 11.09.2015
YLE TV1
08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara
luonto: Kesytön Arabia 09.00 Yle
Uutiset 09.05 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Löytöretkiä
maailmaan 11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi viittomakielellä
11.45 A-studio 12.15 Tartu Mikkiin 13.05 Mikkiin: Jatkot 14.00
Historia: Stonehengen valtakunta
15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.15 Akuutti 15.45 Löytöretkiä
maailmaan 16.00 Doc Martin (7)
16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 YleLeaks 17.25 Uutisvuoto 18.00 Yle Uutiset 18.10
Urheiluruutu 18.15 Luontohetki:
Attenborough?n erikoiset 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti (12)
20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Pintaa
syvemmältä (7) 21.55 Menneisyyden haavat (16) 23.30 Nyt tai ei
koskaan 00.20 Ykkösaamu
01.00 Uutisikkuna
YLE TV2
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
10.00 Uusi päivä (S)
10.28 Uusi päivä (S)
11.05 Siskonpeti (7)
11.30 Street Food
12.00 Kenttäratsastuksen EM
12.55 Jalkapallon Mestarien
liiga: Jalkapallon Mestarien liigan
makasiini
13.20 Multisport-urheilua:
Seikkailu-urheilua
14.00 Yleisurheilua: Ruotsi-ottelu
17.30 Motorsport
17.55 Voimistelua: Rytmisen
voimistelun MM
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Monday Mornings (12)
20.00 Nopeiden autojen imussa
21.00 Fleming (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Kenttäratsastuksen EM
22.55 Naurun tasapaino
00.05 Noin viikon uutiset
00.30 Uutisikkuna
KAUPUNKISANOMAT
SUNNUNTAI 13.09.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
08.15 Chuggington 08.30 Tuomas Veturi 08.40 Ystävien kylä
08.56 Seikkailija Dora 09.20 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa 09.30 Tom & Jerry Kids
Show 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Elixir Fitness & Sport
10.30 Elixir Life 11.00 Merta
lähemmäs kalaan 12.00 Grand
Designs - unelma-asunnot 13.05
Grand Designs - unelma-asunnot
14.10 MTV.doc: Huonosti käyttäytyvät eläimet 15.15 Rakkauden
pilvitarha 17.20 Esittelyssä: Antti Holma Show 17.25 Kesäkuski
17.55 Retrohelmet 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän
Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport Extra 19.30
Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00
Villi tusina 22.00 Kymmenen
Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25
MTV Sport Uutiset
22.35 C.S.I. New York (16)
23.35 Americans (16)
00.35-01.35 Rizzoli & Isles (12)
08.30 Jaksa paremmin 09.00
Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs 11.00 Guinness World Records ? Ihmeelliset ennätysvideot
11.30 Hauskat eläinvideot 12.00
Merieläinten pelastajat 12.30
Paul O?Grady ? rakkaudesta koiriin 13.00 Tulossa: Vain elämää
13.05-15.44 Frasier 15.45 Hyvät
ja huonot uutiset 16.45 Tulossa:
Vain elämää 16.50 Loirinuotiolla 17.50 Hottikset (7) 18.55
HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00
Kauppaneuvos Jethro (S) 20.00
Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.58 Keno 21.00 Trespass
(16) 22.55 SM-liigan viikkomakasiini 23.25 Nelonen Pro: Moor
Gääs 23.55 Kylmäverisesti sinun
(12) 01.00 Comanche Moon (16)
02.00 Rantavahdit (7)
02.30 Rantavahdit (7)
03.00 Team Ahma (S)
03.35-04.10 Ou Nou!
11.00 Simpsonit (7)
11.30 Simpsonit (7)
12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7)
13.00 Simpsonit (7)
13.30 Kurjat kuppilat USA
14.30 30 Rock (S)
15.00 Mutsi (7)
15.30 Poikamiesboksi (S)
16.00 Top Gear Top 41
17.00 Bear Grylls - selviytyjien
saari
18.00 Duudsonit tuli taloon (7)
19.00 X Factor UK
20.00 Myytinmurtajat
21.00 Fantastic Four (12)
23.05 X Factor UK
00.05 112 (7)
01.05-02.05 Ravenswood
YLE TEEMA
10.00 Elävä arkisto: Anki
10.01 Taiteilijan muotokuva: Anki
10.59 Anki yksin
11.10 Poika, polkupyörä ja
musiikki
11.18 Arvo Pärtin matkassa
12.16 Aatamin passio
13.50 Uusi Kino: Rakastan sinua
kyyneliin (S)
14.20 Tiededokumentti: Aivot
uuteen kuosiin
15.20 Ranskalainen kylä (12)
16.12 Ranskalainen kylä (12)
17.05 Ranskalainen kylä (12)
18.00 Kino Klassikko: Hätävalhe
19.35 Urbaania!
21.00 Billie Holiday
21.55 Yle Live: Beyoncé ja Jay Z
Pariisissa
00.30-04.00 Teematieto
YLE FEM
08.15 Unna Junná
08.30 BUU: Mietipä sitä
09.00 SVT
14.45 Taivastiellä
15.15 Jälkivääntö
15.55 Nuottien matkassa
16.55 Perhesirkus
17.25 Strömsö
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU: Mietipä sitä
18.30 Ruotsi haltuun
19.00 Autolla Etelä-Amerikan
halki
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Ajankuvia Tukholmasta
20.00 Dok: Hermanin hovissa
20.52 Metten kesäiset jälkiruokaherkut
21.00 Rahalla saa Luksuselämää (16)
23.10-01.50 SVT
ELOKUVA URHEILU
FOX sunnuntai 13.09.2015 TV5 sunnuntai 13.09.2015 Kutonen sunnuntai 13.09.2015
FRII sunnuntai 13.09.2015
JIM sunnuntai 13.09.2015
Liv sunnuntai 13.09.2015
Hero sunnuntai 13.09.2015
AVA sunnuntai 13.09.2015
06.25 Lasten eläinmaailma:
Rakastan kissoja
07.20 Dog, palkkionmetsästäjä (7)
07.45 Lindsay (S)
08.35 50 tapaa eliminoida äiti
12.30 Villi Pohjola (S)
13.30 Hei, kuka puhuu
myös (7)
14.55 Monk (12)
15.45 Columbo (12)
17.25 House (12)
18.20 Voittajan paluu (7)
21.00 Bridget Jones:
Elämä jatkuu (7)
23.00 House (12)
23.55 Enkelit ja demonit
(12)
02.30 Kaikki kuninkaan
miehet (12)
04.40-06.25 Bridget
Jones: Elämä jatkuu (7)
07.55 Lasten eläinmaailma:
Kaikki kissoista 11.45 Leah
Reminin hullunkurinen elämä
12.15 Charlotte Crosbyn
haasteet 13.10 Glee (12)
14.00 Kaunotar ja hirviö
14.55 Oho, olen raskaana!
(12) 15.20 Oho, olen raskaana! (12) 15.50 FriiD: Totuus
minusta 16.45 Viestejä tuonpuoleisesta 17.10 Viestejä
tuonpuoleisesta (7) 17.40
Epäkelvot deittikumppanit
18.35 Upea lihava elämäni
19.00 Upea lihava elämäni 19.35 Naismurhatutkijat
20.30 Aphrodite Jones ja
kuuluisat rikokset (7) 21.25
Paula Zahn ja murhien motiivit
22.20 Tappavat synnit 23.20
Kaunotarmurhat (12) 00.15
Vaara kaupungin yössä 01.10
Seksileikeistä ensiapuun
02.00 Pahuuden ytimessä
02.55 Naismurhaajat 03.4504.34 Huippurikostutkijat
09.15 Maailman parhaat kalapaikat 10.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 11.10
Hell?s Kitchen 12.05 Hell?s
Kitchen 13.00 Haasta Hans
14.00 Kanadan rajalla
14.30 Kanadan rajalla
15.00 Talent UK
16.10 Suomen huutokauppakeisari
17.05 Anthony Bourdain
minilomalla
18.00 JIM D: Tuhoisa
maapallo (12)
19.00 Martina ja hengenpelastajat
20.00 Suomen Tulli
21.00 Arman ja viimeinen
ristiretki (S)
22.00 Rantavahdit
22.30 Amerikan kovimmat
keräilijät
23.30 Rekkakuskit jäällä (7)
00.30-01.30 Vuorien
sankarit (7)
09.00 Hotellit haltuun
10.00 Hotellit haltuun
11.00 Hurja painonpudotus
12.00 Hurja painonpudotus
13.00 Pariskunnan superdieetti
13.55 Tulossa: Vain elämää
14.00 Arvostele mun
illallinen Suomessa
14.30 Arvostele mun
illallinen Suomessa
15.05 Arvostele mun
illallinen Suomessa
15.35 Arvostele mun
illallinen Suomessa
16.05 Äitien sota
17.05 Kieroilevat kaunottaret
18.05 Unelmien poikamies
20.00 Risteyksessä (S)
21.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset (S)
22.00 Good Wife (7)
23.00 Good Wife (12)
00.00 Maailman övereimmät
juhlat (7)
01.00-03.00 Sinkkulaiva
09.00 New Yorkin tatuointitarinat 09.45 New Yorkin tatuointitarinat 10.30 New Yorkin
tatuointitarinat 11.15 Emily
Owens (12) 12.00-15.44
Greyn anatomia (12) 15.45
Rantavahdit (12) 16.10 Rantavahdit (12) 16.35 Beauty and
the Beast (12) 17.15 Beauty
and the Beast (12) 18.00 LA
Ink 18.50 Loop Looks: Minna
Parikka 19.00 Olipa kerran
(12) 19.55 Olipa kerran (12)
20.50 Hero Crew - Uniikki:
Pätkätöis 21.00 Switch täydellinen lavastus (16)
22.55 Emily Owens (12)
23.50 LA Ink 00.40 Herolyhäri: This is my Office 00.45
Loop Looks: Klara ja Karina
Kivilahti 01.00 Maailman
övereimmät juhlat (7) 01.50
Maailman övereimmät juhlat
(12) 02.40-03.30 Maailman
övereimmät juhlat
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Grand Designs
Australia
11.00 Grand Designs unelma-asunnot
12.00 Grand Designs unelma-asunnot
13.00 New Yorkin luksuslukaalit
14.00 New Yorkin luksuslukaalit
15.00-18.59 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
19.00 Muodin huipulle
20.00 Jane the Virgin (12)
21.01 Tervetuloa Ruotsiin! (7)
21.30 Moderni perhe (S)
22.00 Vallan linnake (7)
23.10 Rimakauhua ja
rakkautta (12)
00.10 Kallista kipua (7)
01.10-06.10 Yön AVA
06.26 FOX Kids
10.30 Hyvää huomenta
Karita!
10.55 Tappajaeläimet
11.50 Lyödään ällikällä
12.20 Huutokaupan
metsästäjät: Kanada
12.50-15.29 Huutokaupan
Metsästäjät
15.30 Autotallien metsästäjät
15.55 Autotallien metsästäjät
16.20 Autotallien metsästäjät
16.45 Autotallien metsästäjät
17.10 The Sandlot 2 Pelikentän taika 2
19.00 Lapin poliisit
19.30 Lapin poliisit
20.00 Lapin poliisit
20.30 Lapin poliisit
21.00 War, Inc.
23.05 Ilman johtolankaa
00.00 Castle
00.55 Castle
01.50 Criminal Minds
02.45 Criminal Minds
03.40 Sky News
Päivän TV-elokuvat
MTV3 sunnuntai 13.09.2015
15.15 - 17.20 Rakkauden pilvitarha (S) (Walk in the Clouds,
Yhdysvallat) Draamaelokuva nuoresta sotaveteraanista, jonka kohtalo kietoutuu vierasta kulttuuria
edustavaan raskaana olevaan naiseen. Ohjaaja: Alfonso Arau, USA
1995. (99?). Pääosissa: Keanu
Reeves, Aitana Sanhes-Gijon, Anthony Quinn, Giancarlo Giannini.
20.00 - 22.00 Villi tusina (S)
(Cheaper by the Dozen, Yhdysvallat) Bakerin 12 -henkinen perhe
muuttaa pikkukaupungista suurempaan, kun isä Tom Baker saa
unelmatyön jalkapallojoukkueen
valmentajana. Kun perheen äiti
lähtee markkinoimaan keittokirjaansa, isä saa koko huushollin
vastuulleen ja siitä ei hyvää seuraa. Ohjaus: Shawn Levy. Pääosissa: Steve Martin, Bonnie Hunt,
Piper Perabo, Tom Welling, Hilary
Duff, Kevin Schmidt. USA 2003.
Nelonen sunnuntai 13.09.2015
21.00 - 22.55 Trespass (16)
(Trespass/USA 2011). Nicolas
Cage esittää tiivistunnelmaisen
trillerin pääosassa timanttikauppias Kyle Milleriä, joka valmistautuu
rauhallisen viikonlopun viettoon
luksuskodissaan vaimonsa Sarahin
ja teini-ikäisen tyttärensä Averyn
kanssa. Pääosissa: Nicolas Cage,
Nicole Kidman, Ben Mendelsohn,
Liana Liberato, Cam Gigandet.
Ohjaus: Joel Schumacher. (86?)
FOX sunnuntai 13.09.2015
17.10 - 19.00 The Sandlot 2 - Pelikentän taika 2 (Sandlot 2, The)
The Sandlot 2, USA, 2005. O: David M. Evans. P: Max Lloyd-Jones,
James Willson, Samantha Burton.
Vauhdikkaassa kesäelokuvassa joukko lapsia alkaa selvittää,
asuuko naapuritalon pihalla todellakin vaarallinen hirviökoira.
07.00 Kultakuume
07.55 Kultakuume
08.50 Kultakuume
12.45 A-Team (12)
13.40 Ideamyrsky
14.30 Ajan hidastajat
15.00 Ajan hidastajat
15.25 Historian mysteerit
(12)
16.20 Uljas universumi
17.15 Historian salaiset
kansiot (12)
18.10 6D: Kohteena Bin
Laden
19.05 Menopelit kuntoon
20.00 Fast n? Loud
21.00 Wheeler Dealers
22.00 Yhä elossa
23.00 Gothika (16)
00.55 Las Vegas (12)
01.45 Aarrejahdissa
02.15-03.07 Selviytyjäkaksikko
21.00 - 23.05 War, Inc. War, Inc.,
USA, 2008. O: Joshua Seftel. P:
John Cusack, Hilary Duff ja Marisa Tomei. Turaqistania hallitsee
USA:n ex-varapresidentin johtama
firma. Monopoliaseman turvaamiseksi sen toimia haittaava ministeri on hoidettava pois päiviltä.
Sub sunnuntai 13.09.2015
21.00 - 23.05 Fantastic Four (12)
(Fantastic Four, Yhdysvallat)
Sarjakuvan pohjalta luotu tarina
kertoo supervoimilla varustetusta nelikosta, jonka tehtävänä on
pelastaa pulaan joutunut Tohtori
Doom. Taitavilla stunttitempuilla
ja näyttävillä erikoistehosteilla
maustettu elokuva osoittautui
kassamagneetiksi ilmestymisvuonaan 2005. Ohjaus: Tim Story,
USA/Saksa 2005 (106?). Pääosissa Jessica Alba, Chris Evans, Julian
McMahon, Ioan Gruffudd.
TV5 sunnuntai 13.09.2015
13.30 - 14.55 Hei, kuka puhuu
myös (7) (Look Who?s Talking
Too, komedia, USA, 1990) Mikey
saa pikkusiskon, joka on aivan
yhtä puheliasta sorttia kuin isoveljensä. Sekä vanhempien että
sisarusten väliset konfliktit ovat
arkipäivää tässä menestyskomedian jatko-osassa. 74 min. Ohjaus:
AmyHeckerling. Pääosissa: Bruce
Willis, Damon Wayans, Elias Koteas, John Travolta, Kirstie Alley,
Olympia Dukasis.
18.20 Voittajan paluu (7) (The
Natural, draama, USA, 1984)
Nuoren baseball-lupauksen (Robert Redford) ura päättyy traagisesti ennen aikojaan. 16 vuotta
myöhemmin hän saa uuden mahdollisuuden nousta huipulle. 128
min. Ohjaus: Barry Levinson. Pääosissa: Robert Redford, Glenn Close, Kim Basinger, Wilford Brimley,
Barbara Hershey.
21.00 - 23.00 Bridget Jones: Elämä jatkuu (7) (Bridget Jones: The
Edge of Reason, romanttinen komedia, USA, 2004) Hittikomedian
jatko-osassa Bridget seurustelee
unelmiensa miehen kanssa, mutta onnea varjostaa tämän kaunis
kollega. 97 min. Ohjaus: Beeban
Kidron. Pääosissa: Colin Firth,
Gemma Jones, Hugh Grant, Jim
Broadbent, Renée Zellweger.
23.55 Enkelit ja demonit (12)
(Angels and Demons, trilleri, USA,
2009) Symbolisti Robert Langdon (Tom Hanks) yrittää selvittää
murhaa sekä salaisen veljeskunta
Illuminatin salaliittohankkeita.
Vihjeet johdattavat Langdonin
ja tieteilijä Vittoria Vetran ympäri
Vatikaaniajännittävässä kilpajuoksussa aikaa vastaan. Elokuva
perustuu Dan Brownin samannimiseen kirjaan. 125 min. Ohjaus:
Ron Howard. Pääosissa: Allen
Dula, Ayelet Zurer, Cosimo Fusco,
David Pasquesi, Ewan McGregor,
Stellan Skarsgård, Tom Hanks.
02.30 Kaikki kuninkaan miehet
(12) (All the King?s Men, Saksa,
USA, 2006) Populistinen Willie
Stark ryhtyy 1950-luvulla vastustamaan korruptiota ja nousee
suuren suosion saattelemana
Louisianan kuvernööriksi. Vallan
turmeleva vaikutus ulottuu kuitenkin kansanmieheenkin. 116
min. Ohjaus: Steven Zaillian. Pääosissa: Sean Penn, Jude Law, Anthony Hopkins, Kate Winslet, Mark
Ruffalo, Patricia Clarkson.
04.40 - 06.25 Bridget Jones: Elämä jatkuu (7) (Bridget Jones: The
Edge of Reason, romanttinen komedia, USA, 2004) Hittikomedian
jatko-osassa Bridget seurustelee
unelmiensa miehen kanssa, mutta onnea varjostaa tämän kaunis
kollega. Kun epävarmuus ottaa
ylivallan, on suhdesoppa valmis.
97 min.Ohjaus: Beeban Kidron.
Pääosissa: Colin Firth, Gemma Jones, Hugh Grant, Jim Broadbent,
Renée Zellweger.
Kutonen sunnuntai 13.09.2015
23.00 - 00.55 Gothika (16)
(Gothika, kauhu, USA, 2003)
Vankimielisairaalassa rikospsykiatrina työskentelevä Miranda
herää eräänä päivänä vankilasta
syytettynä miehensä murhasta,
jota hän ei itse muista. Mirandan
yritykset muistaa tapahtumia saavat aikaan kohtaamisia kuolleiden
ihmisten henkien kanssa. 93 min.
Ohjaus: Mathieu Kassovitz. Pääosissa: Halle Berry, Penelope Cruz,
Robert Downey Jr.
Yle Teema sunnuntai 13.09.2015
18.00 - 19.35 Kino Klassikko: Hätävalhe (S) (Indiscreet/
Britannia 1958) Romanttisessa
komediassa amerikkalainen diplomaattiplayboy väittää olevansa
naimisissa laimentaakseen häneen ihastuneen näyttelijättären
intoa. O: Stanley Donen. N: Ingrid
Bergman, Cary Grant. HD
Yle Fem sunnuntai 13.09.2015
21.00 - 23.03 Rahalla saa - Luksuselämää (16) Kolmas ja viimeinen osa Jens Lapiduksen kirjoihin
perustuvasta elokuvatrilogiasta.
JW elää maanpaossa, mutta päättää selvittää, mitä on tapahtunut
hänen siskolleen Camillalle. Ruotsalainen jännityselokuva, 2013.
Hero sunnuntai 13.09.2015
21.00 - 22.55 Switch - täydellinen lavastus (16) (Switch/Ranska
2011). Tiivistunnelmainen trilleri
Montrealissa asuvasta muotisuunnittelijasta Sophiesta, joka saa
netissä toimivan loma-asuntojen
vaihtopalvelun kautta käyttöönsä unelmakodin Pariisista aivan
Eiffel-tornin naapurista. Pääosissa: Karine Vanasse, Eric Cantona,
Mehdi Nebbou, Aurelien Recoing,
Karina Testa, Bruno Todeschini.
Ohjaus: Frederic Schoendoerffer.
(99?)
HANKI jouluksi
jotain
ainutlaatuista!
Upeat Katanat, miekat, kirveet, heittoveitset.
P. 08 311 3133, 040 508 5833
www.ouluntyostokeskus.com
Vuokralle
NÖÖP
OY
Saapunut erä heittoveitsiä tarjotaan:
ompelimo ja korjaustyöt
www.
ja kirveitä useita vuusia
e s amalleja.
nlomakyla.
Avoinna: ma-pe 12-18,
Kirkonkyläntie 37 C.
P. 0400-879 386,
09-388 2996
135
LE! f i
KIVÄÄRIEN ÄÄNEN?
MAL
O
L
S
SYY
VAIMENTAJAT alk. puhelin:
- 765 4570
www.noop.fi
P. 08 311033133
www.ouluntyostokeskus.com
Itsepalvelu - Palvelupesula
Syksyn puhtautta
ja raikkautta meiltä!
Meillä peset edullisesti matot,
täkit, peitot ja petauspatjat,
kaikki kodin suuret tekstiilit.
Rumpukoneessa tai laakapesuna!
Ajanvaraukset:
Puh. 09-849 3100
Tervetuloa!
Viherpeippo on
avoinna arkisin klo 9-20
ja lauantaisin
klo 9-15.
Pesutupa Viherpeippo Oy
Kavallinpelto 13, 02710 Espoo
Info@viherpeippo.fi www.viherpeippo.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
11
KAUPUNKISANOMAT
YLE TV1
Perjantaina 11.09.2015
05.55 Luontoretkellä 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Isien sota 10.00
Murdochin murhamysteerit (12)
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara
11.10 Jumalanpalvelus 11.55
Kivet kertovat 12.20 Vielä virtaa 12.49 Vielä virtaa 13.20 Ei
ruumiita makuuhuoneeseen
(7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle
News 15.10 Yle Oddasat 15.15
Ylen aamu-tv 16.00 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin murhamysteerit
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti
19.00 Historia: Viktoriaaninen koti
20.00 MOT: Väärää voimapolitiikkaa 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30
Dokumenttiprojekti: Snowdenin
pako 22.30 Kotikatsomo: Pintaa
syvemmältä (7) 23.20 Yle Uutiset
23.25-00.35 Newsroom (7)
FOX maanantai 14.09.2015
06.29 FOX Kids 09.05 Wipeout Kesä 09.55 Hyvää
huomenta Karita! 10.20 Cosmos: kaikki elämästä 11.10
Cosmos: kaikki elämästä
12.05 Typerät videot 12.35
Maailmanlopun odottajat
13.35 Alaskan poliisit 14.35
Alaskan poliisit 15.35 Lentoturmatutkinta 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada
17.00 Autotallien metsästäjät
17.30 Mitä hittoa! 18.00
Bimbo Oy 19.00 Typerät videot 19.30 Mitä hittoa!
20.00 Lapin poliisit
20.30 Lapin poliisit
21.00 Criminal Minds
21.55 12 Rounds
00.00 War, Inc.
02.05 Viking Apocalypse
03.00 Mitä hittoa!
03.25 Sara Chafak suolasta
sahramiin
03.55-05.59 Sky News
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 08.50
Kerrostaloelämää (7) 09.00 Uusi
aika ja arjen haasteet 10.00 Monday Mornings (12) 10.45 Rokkarit
vuorilla 11.15 Näin meidän perheessä 11.45 Blogistania 12.15
Blogistania: Monkeyfood 12.45
Peltsin Lappi 13.15 Ykskaks paksuna (12) 13.45 Kimppakolmoset
(12) 14.10 Uusi päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn
sairaala (12) 19.00 Ypäjä
19.30 Kioski
20.00 Uusi päivä (S)
20.24 Uusi päivä (S)
21.00 Rauhassa - Egotrippi
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Tuhkimotarinoita Tyttöjen ilta
23.15 Borgiat, maan ja taivaan
valtiaat (16)
00.05 Ypäjä
00.35 Kioski
01.05 Bates Motel (16)
01.45 Uutisikkuna
MAANANTAI 14.09.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja
rohkeat 10.10 Emmerdale 10.40
Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35
Amazing Race 14.35 Mitä tänään
syötäisiin? 14.40 Pilanpäiten
14.45 Pilanpäiten 14.55 Friends
with Better Lives 15.25 Salatut
elämät 15.55 Ketonen & Myllyrinne (12) 16.25 Pientä pintaremonttia 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55
Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00
Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän
sää 19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Erilaiset perheet
21.00 Roba (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (12)
23.35 Glades (12)
00.35-01.35 Roba (12)
07.00 My Little Pony: Ystävyyden
taikaa (7) 07.25 Transformers Rescue Bots (7) 07.50 Eläinten ABC
08.20 Eläinten ABC 08.50 Hurja
painonpudotus UK 13.50 Deittikamera 14.20 Suomi-tytöt New
Yorkissa 15.15 Hauskat eläinvideot 15.45 HS Uutisraportti 16.15
Frasier 16.45 Ou Nou!
17.20 Team Ahma (S)
17.50 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki
Sukula!
20.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
20.58 Keno
21.00 Rocky Balboa (12)
23.05 Tulossa: Vain elämää
23.10 Poliisit - kotihälytys (12)
00.10 HS Uutisraportti
00.40 NCIS Rikostutkijat (12)
01.40 Frasier (S)
02.10 Kylmäverisesti sinun (12)
03.15-04.15 Salaliittoteoriat
Jesse Venturan johdolla (7)
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Monster Jam - International
Racing and Freestyle
14.30 X Factor UK
16.00 X Factor UK
17.00 Walker, Teksasista (16)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (7)
19.30 Poikamiesboksi (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Harry Potter ja
Azkabanin vanki (12)
23.45 Hävyttömät
00.50 Poikamiesboksi (S)
01.20 Virittäjät
01.50-02.50 Bones (16)
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
17.00 24 h Jerusalem tunneittain
18.00 Historia: Englanti Elisabet
I:n aikaan
19.00 Ranskalainen kylä (12)
20.00 Historiallisia puutarhoja
20.30 The Trip - Matkamiehet
Brydon ja Coogan (12)
21.00 William Kentridge, kaikki on
mahdollista
21.55 Kino: Playoff (S)
23.45 Uusi Kino: D-juna (S)
23.50 Uusi Kino: Aaveraaja (7)
00.18 Uusi Kino: Pelkään pahoin
(7)
00.21 Uusi Kino: Päivän pimeys
(7)
00.46 Uusi Kino: Vastaus löytyy
sisältä (7)
00.50-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
14.55 Tähtiä ja tähteitä
Strömsössä
17.25 Minun Berliinini
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Kiia ja kissa
18.30 Taivastiellä
19.00 Kauhakaupalla Pohjolan
luontoa
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Närbild
20.30 Bussi
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Muotokuvassa : Dome
Karukoski
23.00-01.55 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 maanantai 14.09.2015
Kutonen maanantai 14.09.2015
FRII maanantai 14.09.2015
JIM maanantai 14.09.2015
Liv maanantai 14.09.2015
Hero maanantai 14.09.2015
AVA maanantai 14.09.2015
07.00 Nanny 07.25 Nanny 07.55 Akvaariomestarit
08.45 Fame (7) 12.40 Fame
13.35 70?s show (7) 14.00
70?s show (7) 14.25 Hulluna sinuun 14.55 Terapian
tarpeessa 15.20 Kadonneet
(7) 16.15 Nanny 16.45
Nanny 17.15 Hulluna sinuun
17.40 70?s show (7) 18.05
70?s show (7) 18.35 Terapian
tarpeessa 19.00 Pelastajat
19.05 Maailman hauskimmat
kotivideot 19.30 Pelastajat
20.00 Hittikärpänen 21.00
Men in Black 3 (12) 23.00
5D: Maksulliset mummot (12)
00.00 Karmeat tatuoinnit
00.30 Maatilan prinsessa
01.00 Maatilan prinsessa
01.30 Hei, kuka puhuu
myös (7)
02.55 Men in Black 3 (12)
04.40-05.31 American
Chopper
07.10 Yllätystuunaajat
08.05 American Chopper
09.00 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
12.55 Miami Ink
13.50 Kultakuume
14.40 Yllätystuunaajat
15.35 American Chopper
16.30 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
17.20 Miami Ink
18.15 Kultakuume spesiaali
19.10 Ritari Ässä (12)
20.05 Las Vegas (12)
21.00 Klondike (12)
22.00 Heroes (16)
23.00 Spartacus: Kosto (18)
00.10 Historian salaiset
kansiot (12)
01.05 Ajan hidastajat
01.35 Ajan hidastajat
02.05 American Chopper
03.05-03.57 Heroes (16)
08.00 Lasten eläinmaailma:
Kaikki kissoista 11.50 Saiturin säästövinkit 12.15 Superhamstraajat 13.10 Viestejä
tuonpuoleisesta 13.40 Viestejä tuonpuoleisesta 14.05
Oho, olen raskaana! 14.35
Oho, olen raskaana! 15.00
FriiD: Totuus minusta 15.55
Epäkelvot deittikumppanit
16.50 Upea lihava elämäni
17.15 Upea lihava elämäni
17.45 Eskimonuorten pako
18.40 Breaking Amish: Los
Angeles (7) 19.30 Tosielämän
hätäpuhelut 20.00 Tosielämän
mafiavaimot 20.30 Intohimon
uhrit 21.25 Paula Zahn ja
murhien motiivit 22.20 Salaa raskaana 23.15 Tappavat
suhteet 00.10 Kadonneet (7)
01.00 Seksileikeistä ensiapuun 01.45 Maailmaa järkyttäneet rikokset 02.40 Naismurhatutkijat 03.30-04.25
Pahuuden ytimessä
11.05 Maailman parhaat
kalapaikat
12.00 Anthony Bourdain
minilomalla
12.55 Huijari pilasi elämäni
13.50 Talent UK
15.00 Huima konttihuutokauppa
15.30 Hurja remontti
16.30 Hurja remontti
17.25 Tulossa: Vain elämää
17.30 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
18.30 Leijonan luola USA
19.30 Hell?s Kitchen
20.30 Panttilainaamo
21.00 Arman ja viimeinen
ristiretki (7)
22.00 Suomen huutokauppakeisari
23.00 Suomen Tulli
00.00 Leijonan luola USA
00.55 Rantavahdit
01.25 Villiruoan valtiaat
02.20-03.15 Mestariampuja
09.00 Sikke - Ruokaa rakkaudella 09.30 Koirakuiskaaja
10.30 Liv D: Katie Price ?
toisenlainen äiti 11.30 Kiinalaisen keittiön herkut 12.00
Korealaisen keittiön aakkoset
12.35 Lauran matkakuvia:
Tukholma 13.05 Hurja remontti 14.05 Tanssin superäidit 15.05 Hurja painonpudotus 16.00 Viikko ilman
naisia 17.00 Arvostele mun
illallinen Suomessa 17.30
Arvostele mun illallinen Suomessa 18.00 Huippumalli
haussa 19.00 Maailman
övereimmät juhlat (7) 20.00
Risteyksessä 20.55 Tulossa:
Vain elämää 21.00 Suomen
täydelliset venäläisnaiset
22.00 Lätkävaimot 23.00
Hottikset (7) 00.00 Nakudeitit
(7) 01.00 Loop ja Me Naiset
esittää: Olisinpa tiennyt 01.30
Good Wife (7) 02.30 Good
Wife (12) 03.30-04.30 Huippumalli haussa
13.25 Koirakuiskaaja 14.15
Pomo piilossa 15.00 Greyn
anatomia (12) 15.45 Kyttäputki: Castle (12) 16.30
Täydelliset naiset (12) 17.15
Greyn anatomia (12) 18.00
Deittikamera 18.30 Deittikamera 18.55 Hero-lyhäri: This
is my Office 19.00 Komediaputki: The Neighbors (S)
19.30 Komediaputki: The
Neighbors (S)
20.00 Kyttäputki: Castle (12)
20.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
21.00 Naapurin makuuhuoneessa (S)
22.50 Kyttäputki: Castle (12)
23.45 LA Ink
00.35 Deittikamera
01.00 Greyn anatomia (12)
01.45 Kyttäputki: Castle (12)
02.30 Koirakuiskaaja
03.20 Deittikamera
03.45-04.30 Pomo piilossa
06.00 Aamun AVAus 09.30
Jamie Oliverin 15 minuutin
ateriat 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 11.55
Lääkärit 12.50 Jamie Oliverin
keittiössä 13.50 Makuja ja
elämää 14.05 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Beverly Hills, 90210
(7)
17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 New Yorkin luksuslukaalit
20.00 Grand Designs
Australia
21.00 Kardashianit
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.35 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
23.35 Vallan linnake (7)
00.45-05.35 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 maanantai 14.09.2015
13.20 - 15.00 Ei ruumiita makuuhuoneeseen (7) (Suomi 1959,
99?). O: Aarne Tarkas. N: Helge
Herala, Tommi Rinne, Anneli Sauli,
Marjatta Kallio, Ture Junttu. Jännityskomedia upseereista, jotka
Espanjan lomalla törmäävät rahanväärentäjä -liigaan. Mv.
12 Rounds,USA,2009. O: Renny
Harlin. P: John Cena, Aidan Gillen, Ashley Scott. Renny Harlinin
toimintaelokuvassa etsivä Danny
Fisherin tyttöystävä kidnapataan.
Saadakseen tyttöystävänsä takaisin Fisher joutuu pelaamaan kidnappaajan säännöillä 12 erääkestävässä pelissä.
00.00 - 02.05 War, Inc. War, Inc.,
USA, 2008. O: Joshua Seftel. P:
John Cusack, Hilary Duff ja Marisa Tomei. Turaqistania hallitsee
USA:n ex-varapresidentin johtama
firma. Monopoliaseman turvaamiseksi sen toimia haittaava ministeri on hoidettava pois päiviltä.
Tietokoneen syyshuolto
Nelonen maanantai 14.09.2015
(12) (Men in Black 3, toiminta/
komedia/sci-fi, USA, 2012) Vaarallinen roisto Elukka-Boris karkaa
vankilasta ja tekee aikahypyn vuoteen 1969. Hänen tavoitteenaan
on tappaa agentti K ja mahdollistaa boglodiittien hyökkäys
maapallolle. Agentti J matkaa
myösmenneisyyteen suojelemaan
työpariaan ja estämään historian
muuttumisen. Nuori agentti K on
kuitenkin veistetty hyvin eri puusta kuin agentti J:n tulevaisuuden
työpari. 96 min. Ohjaus: Barry
Sonnenfeld. Pääosissa: Bill Hader,
David Rasche, Emma Thompson,
Jemaine Clement, Josh Brolin,
Rip Torn, Tommy Lee Jones, Will
Smith.
01.30 Hei, kuka puhuu myös (7)
(Look Who?s Talking Too, komedia, USA, 1990) Mikey saa
pikkusiskon, joka on aivan yhtä
puheliasta sorttia kuin isoveljensä. Sekä vanhempien että
sisarusten väliset konfliktit ovat
arkipäivää tässä menestyskomedian jatko-osassa. 74 min. Ohjaus:
AmyHeckerling. Pääosissa: Bruce
Willis, Damon Wayans, Elias Koteas, John Travolta, Kirstie Alley,
Olympia Dukasis.
02.55 - 04.40 Men in Black 3
(12) (Men in Black 3, toiminta/
komedia/sci-fi, USA, 2012) Vaarallinen roisto Elukka-Boris karkaa
vankilasta ja tekee aikahypyn vuoteen 1969. Hänen tavoitteenaan
Ilmakanavien puhdistus, haittaohjelmien
poistot
Sub maanantai 14.09.2015
21.00
- 23.45 Harry Potter ja Azja ohjelmistopäivitykset nytkabanin
50e.
vanki (12) (Harry Potter
and the
Prisoner
of Azkaban, YhMyös virtaliitinten, näyttöjen
ja
kiintolevyjen
dysvallat) Englantilaisen lasten- ja
- 23.05 Rocky Balboa (12)
nuortenkirjailijan J. K. Rowlingin
vaihdot21.00
nopeasti
edullisesti.
(Rocky Balboa ja
2006).
Sarjan luoma velhopoika Harry Potter
päätöselokuvassa entinen nyrk- kumppaneineen seikkailee jälkeilymestari Rocky elää pienimuo- leen! Vaarallinen velho Sirius
Vaasankatu
15 p. 010 3878860
toista elämää ravintolanpitäjänä Musta on paennut pahamaineisurren edesmennyttä vaimoaan.
Lopulta hän päättää nousta vielä
kerran kehään päästäkseen eroon
demoneistaan. Pääosissa Sylvester Stallone, Burt Young, Antonio
Tarver. Ohjaus Sylvester Stallone.
(97?)
sesta Azkabanin vankilasta ja
aikoo etsiä käsiinsä Harryn, jolle hän haluaa kostaa isäntänsä
kohtalon.Ohjaus: Alfonso Cuarón,
USA 2004 (141?). Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma
Watson.
FOX maanantai 14.09.2015
21.55 12 Rounds (12 Rounds)
l Yle TV1 klo. 22.30 Kotikatsomo:
Pintaa syvemmältä (7)
Sarja alkaa. 1/6. Tellu palaa lapsuusmaisemiin kirjoittamaan romaania. Huolta tuottaa oman äidin lisäksi kotijärven tila. K: Jussi Alanko. K&O: Jukka Mäkinen. N:
Eriikka Väliahde, Jari Nissinen, Tommi Raitolehto mm.
HD. Kuvassa Tellu (Eriikka Väliahde).
Tietokoneen
syyshuolto
Ilmakanavien puhdistus,
haittaohjelmien poistot
ja ohjelmistopäivitykset nyt 50e.
Myös virtaliitinten, näyttöjen
ja kiintolevyjen vaihdot
nopeasti ja edullisesti.
TV5 maanantai 14.09.2015
21.00 - 23.00 Men in Black 3
Håt Data
Huolto Oy
Vaasankatu 15
00500 Helsinki
puh 010 387 8860
hotdata@saunalahti.fi
www.hotdata.pp.fi
on tappaa agentti K ja mahdollistaa boglodiittien hyökkäys
maapallolle. Agentti J matkaa
myös menneisyyteen suojelemaan
työpariaan ja estämään historian
muuttumisen. 96 min. Ohjaus:
Barry Sonnenfeld. Pääosissa:
Bill Hader, David Rasche, Emma
Thompson, Jemaine Clement, Josh
Brolin, Rip Torn, Tommy Lee Jones,
Will Smith.
Yle Teema maanantai 14.09.2015
21.55 - 23.45 Kino: Playoff
(S) (Saksa 2011) Tosipohjainen
elokuva israelilaisesta koripallovalmentajasta, josta tulee lähes
maanpetturi, kun hän palaa lapsuusmaisemiinsa ja alkaa luotsata
Länsi-Saksan maajoukkuetta. O:
Eran Riklis. N: Danny Huston. HD
Hero maanantai 14.09.2015
21.00 - 22.50 Naapurin makuuhuoneessa (S) (The Neighbor/USA
2007). Romanttisen komedian
päähenkilö on toimelias uranainen Christine (Michele Laroque),
jonka yläkerrassa asuu boheemi
taiteilija Jeff (Matthew Modine).
Christine haluaisi Jeffin muuttavan pois, jotta asunto vapautuisi
hänen sulhaselleen, mutta Jeff ei
aio luovuttaa ilman taistelua. Pääosissa: Matthew Modine, Michele Laroque, Gia Mantegna, Ed
Quinn. Ohjaus: Eddie O?Flaherty.
(93?)
Huonekaluverhoomo ja myynti
O. PohjoisKoivisto
Mäkitorpantie 33 Oulunkylä.
Avoinna 16-18.
Varaston tyhjennysmyynti?entisöityjä huonekaluja, rokokoo
kalusto, tuoleja?monipuolinen kangasvalikoima, myös uusia
huonekaluja. Puh. työhuone 757 0598 ja
matkapuhelin. 040- 5087421 www.huonekaluverhoomo.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
12
Perjantaina 11.09.2015
YLE TV1
YLE TV2
05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit
(12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset 12.05
Oddasat 12.20 Vielä virtaa 12.48
Vielä virtaa 13.20 Tulipunainen
kyyhkynen (12) 14.40 Luonnon
yrttiapteekki 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv 15.50
A-studio 16.20 Tosi tarina 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22
Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli
seitsemän 19.00 Nyt tai ei koskaan 20.00 Isien sota 20.30 Yle
Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00
Susipalatsi (12) 22.00 Siska (12)
23.00 Yle Uutiset 23.05 Prisma:
Aarteenetsijät
00.00 Puoli seitsemän
00.30 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen 08.50
Kerrostaloelämää (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Näin
meidän perheessä 10.30 Tuhkimotarinoita - Tyttöjen ilta 12.00 Blogistania: Monkeyfood 12.30 Blogistania: Pantterin puremia 13.00
Kioski 13.30 Erätulilla
14.00 Spy - isä agenttina (7)
14.30 Uusi aika ja arjen haasteet
15.30 Ypäjä
16.00 Uusi päivä (S)
16.24 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Ypäjä
19.30 Kioski
20.00 Uusi päivä (S)
20.28 Uusi päivä (S)
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.35 Jalkapallon Mestarien
liiga: Manchester City - Juventus
23.50 Ypäjä
00.20 Jalkapallon Mestarien
liiga
00.50-01.20 Kioski
FOX tiistai 15.09.2015
06.20 FOX Kids 08.55 Wipeout Kesä 09.45 Sara Chafak suolasta sahramiin 10.15
Hurjat mökkiurakat 11.10
Hurjat mökkiurakat 12.05 Typerät videot 12.35 Maailmanlopun odottajat 13.35 FOX
Wild: Eläinkunnan oudoimmat
14.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol 15.35 Lentoturmatutkinta 16.30 Huutokaupan
Metsästäjät 17.00 Varastojen
metsästäjät 17.30 Mitä hittoa!
18.00 How I Met Your Mother
18.30 Family Guy 19.00 Typerät videot 19.30 Mitä hittoa!
20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada 20.30 Lapin
poliisit 21.00 Criminal Minds
21.55 Ilman johtolankaa
22.50 Home of the Brave
00.55 Mitä hittoa! 01.25
Mitä hittoa! 01.55 Bostonin
poliisit 02.50 The Walking
Dead 03.45 The Walking
Dead 04.40-05.59 Sky News
TV5 tiistai 15.09.2015
06.35 Nanny 07.05 Nanny 07.35 Akvaariomestarit
08.25 Fame 12.25 Fame (7)
13.20 70?s show (7) 13.45
70?s show (7) 14.10 Hulluna
sinuun 14.40 Terapian tarpeessa 15.05 Kadonneet (7)
16.00 Nanny
16.30 Nanny
17.00 Hulluna sinuun
17.30 70?s show (7)
17.55 70?s show (7)
18.25 Terapian tarpeessa (S)
18.50 Hullu maailma:
Pikaruokapienokaiset
20.00 Jutan ja Vertin
supersinkkudieetti
21.00 Taalat taskuun Dick
& Jane (12)
22.40 Kysy seksistä (S)
23.40 Kohtalokkaat
kaunottaret (16)
00.20 Voittajan paluu (7)
02.55 American Chopper
03.50-04.38 Kadonneet (7)
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 tiistai 15.09.2015
13.20 - 14.40 Tulipunainen kyyhkynen (12) (Suomi 1961, 81?).
O: Matti Kassila. N: Tauno Palo,
Gunvor Sandkvist, Helen Elde,
Matti Oravisto ja Risto Mäkelä.
Jännitysdraama perheensä kanssa
lomailevasta tohtorista, joka alkaa
epäillä vaimoaan uskottomuudesta. Mv.
TIISTAI 15.09.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja
rohkeat 10.10 Emmerdale 10.40
Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35
Grand Designs Australia 14.35
Mitä tänään syötäisiin? 14.40 Pilanpäiten 14.45 Pilanpäiten 14.55
Elixir Fitness & Sport 15.25 Cristela 15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Erilaiset perheet 17.25
Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää 19.30 Salatut
elämät 20.05 Merta lähemmäs
kalaan 21.00 NCIS: New Orleans
(12) 22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Roba (12)
23.35 Rysän päällä
00.35-01.35 Mentalist (12)
Kutonen tiistai 15.09.2015
06.10 Yllätystuunaajat
07.05 American Chopper
08.00 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
11.55 Miami Ink
12.50 Kultakuume
13.40 Yllätystuunaajat
14.30 American Chopper
15.25 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
16.20 Miami Ink
17.20 Kultakuume
19.05 Wheeler Dealers
20.00 Menopelit kuntoon
21.00 Fast n? Loud
22.00 Dark Relic (12)
23.40 Las Vegas (12)
00.35 A-Team (12)
01.30 Ajan hidastajat
02.00 Ajan hidastajat
02.30-03.30 American
Chopper
ciscosta Lontooseen muuttanut
Tramell päätyy Scotland Yardin
tarkkailuun, kun tunnettu urheilutähti kuolee mystisesti. Poliisi
palkkaa arvostetun oikeuspsykiatrin Michael Glassin arvioimaan
viettelijäkirjailijan henkistä tilaa.
Pääosissa: Sharon Stone, David
Morrissey, Charlotte Rampling,
David Thewlis, Hugh Dancy, Indira
Varma. Ohjaus: Michael CatonJones. (109?)
Nelonen tiistai 15.09.2015
FOX tiistai 15.09.2015
23.00 - 01.20 Basic Instinct 2
(16) (/Saksa-Britannia-USA-Espanja 2006). Sharon Stone palaa
kirjailija Catherine Tramellin rohkeaan kohurooliin intensiivisessä
trillerissä, jonka ohjaaja muistetaan mm. menestyselokuvista
Shakaali ja Rob Roy. San Fran-
22.50 - 00.55 Home of the Brave
(Home of the Brave) Home of
the Brave, USA/Marokko, 2006.
O: Irwin Winkler. P: Samuel L.
Jackson, Jessica Biel, Brian Presley. Joukko amerikkalaissotilaita
odottaa kotiinpääsyä Irakista.
Enää on jäljellä yksi keikka, jonka
07.00 Bubble Guppies 07.25
Transformers Rescue Bots (7)
07.50 Eläinten ABC 08.20 Eläinten ABC 08.50 Neljät häät Amerikassa 09.50 Taste 13.50 Deittikamera 14.20 Deittikamera
14.45 Tervetuloa kotiin
15.45 Hauskat eläinvideot
16.15 Frasier (7)
16.45 Ou Nou!
17.20 Team Ahma (7)
17.50 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset
20.00 Hottikset (S)
20.58 Keno
21.00 Criminal Minds (16)
22.00 Poliisit - kotihälytys (12)
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Basic Instinct 2 (16)
01.25 NCIS Rikostutkijat (12)
02.25 Frasier (7)
02.55-03.55 Salaliittoteoriat
Jesse Venturan johdolla (S)
04.00 Teematieto
17.00 24 h Jerusalem tunneittain
18.00 Historia: John F. Kennedy
19.00 Ranskalainen kylä (12)
20.00 Gotiikan jäljillä
21.00 Historia: Villi länsi
21.50 Elävä arkisto: Aapeli 100
vuotta
21.51 Siunattu hulluus 1
23.03 Siunattu hulluus 2
00.25 Historia: USA:n orjuuden
vastainen liike
01.20-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
16.25 Efter Nio
17.25 Närbild
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Söderkullan
Ulla
18.30 Samin taikasormus (S)
18.48 Kapteeni Tasapaino ja
aikakone (7)
18.53 Ruohonjuuritasolla (S)
19.00 Laatu
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Spotlight: Toimitusjohtajan
nettipainajainen
20.30 Kieltä etsimässä
20.45 Oddasat
21.00 Sportmagasinet
21.30 Strömsö
22.00 Yle Nyheter TV-nytt
22.02 Kansijuttu (16)
23.15-01.55 SVT
ELOKUVA URHEILU
Liv tiistai 15.09.2015
Hero tiistai 15.09.2015
AVA tiistai 15.09.2015
07.50 Lasten eläinmaailma:
Kaikki kissoista 11.40 Tosielämän hätäpuhelut 12.10
Lasten eläinmaailma: Koirat
vastaan kissat 13.05 Salaa
raskaana 14.00 Eskimonuorten pako 14.50 Breaking
Amish: Los Angeles (7) 15.45
Tosielämän hätäpuhelut 16.15
Tosielämän
mafiavaimot
16.40 Houstonin eläinpoliisit
17.35 Sisarvaimot 18.35
Mustalaissiskot 19.30 Tosielämän hätäpuhelut 20.00
Tosielämän
mafiavaimot
20.30 Kaunotarmurhat 21.25
Paula Zahn ja murhien motiivit 22.20 Kaunotar ja hirviö
23.15 Tappavat suhteet
00.10 Kadonneet (7)
01.00 Salaa raskaana
01.55 Aphrodite Jones ja
kuuluisat rikokset (7)
02.45 Tappavat synnit
03.35-04.24 Intohimon uhrit
11.25 Maailman parhaat
kalapaikat 12.20 Guinness
World Records 13.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
14.10 Jyrki Sukulan makujen
maa 14.40 Henkka & Niki vs.
Amerikka 15.10 Huima konttihuutokauppa
15.40 Leijonan luola USA
16.35 Suomen huutokauppakeisari
17.30 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
18.25 Tulossa: Vain elämää
18.30 Leijonan luola USA
19.30 Hell?s Kitchen
20.30 Panttilainaamo
21.00 Suomen Tulli
22.00 Kanadan rajalla
22.30 Kanadan rajalla
23.00 Suomen huutokauppakeisari
00.00 Leijonan luola USA
00.55-01.50 Rekkakuskit
jäällä (7)
09.00 Hurja painonpudotus
10.00 Loop ja Me Naiset
esittää: Olisinpa tiennyt 10.30
Korealaisen keittiön aakkoset
11.05 Tanssin superäidit
12.05 Hotellit haltuun 13.05
Hurja painonpudotus 14.00
Arvostele mun illallinen Suomessa 14.30 Arvostele mun
illallinen Suomessa 15.00
Tanssin superäidit 16.00
Hurja painonpudotus 17.00
Arvostele mun illallinen Suomessa 17.30 Arvostele mun
illallinen Suomessa 18.00
Huippumalli haussa 19.00
Ruotsin miljonääriäiti Maria
Montazami 20.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit
21.00 Sweet Home Alabama 23.15 Loop ja Me
Naiset esittää: Olisinpa tiennyt
23.45 Pappien tekopyhät tyttäret 00.40 Temptation Island
Suomi (7) 01.40 Kieroilevat
kaunottaret 02.40-03.40
Huippumalli haussa
13.25 Koirakuiskaaja 14.15
Pomo piilossa 15.00 Greyn
anatomia (12) 15.45 Kyttäputki: Castle (12) 16.30
Täydelliset naiset (12) 17.15
Greyn anatomia (12) 18.00
Hero-lyhäri: This is my Office
18.05 Deittikamera 18.30
Deittikamera 19.00 Komediaputki: The Neighbors (S)
19.30 Komediaputki: The
Neighbors (S)
19.55 Hero Crew - Uniikki:
Pätkätöis
20.05 Kyttäputki: Castle (12)
21.00 From Paris with
Love (16)
22.45 Kyttäputki: Castle (12)
23.40 LA Ink
00.35 Deittikamera
01.00 Greyn anatomia (12)
01.45 Kyttäputki: Castle (12)
02.30 Koirakuiskaaja
03.20 Deittikamera
03.45-04.30 Pomo piilossa
06.00 Aamun AVAus 09.30
Jamie Oliverin 15 minuutin
ateriat 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 11.55
Lääkärit 12.50 Jamie Oliverin
keittiössä 13.50 Makuja ja
elämää 14.05 Beverly Hillsin
täydelliset naiset 15.05
Trinny & Susannah Skandinaviassa 16.00 Beverly Hills,
90210 (7)
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Elixir Fitness & Sport
19.30 Elixir Life
20.00 Koirat hotellissa
20.30 Koirat hotellissa
21.00 Ensitreffit alttarilla
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset
23.35 Rimakauhua ja rakkautta (12)
00.35-05.35 Yön AVA
seuraukset vaikuttavat sotilaiden
tulevaisuuteen paluun jälkeenkin.
TV5 tiistai 15.09.2015
21.00 - 22.40 Taalat taskuun
Dick & Jane (12) (Fun with
Dick and Jane, komedia, USA,
2005) Dick ja Jane haaveilevat
vauraasta elämästä. Dick etenee
vihdoin urallaan johtoportaaseen
asti, mutta pian hän huomaa
joutuneensa häikäilemättömän
toimitusjohtajan pelinappulaksi.
Pariskunta joutuu turvautumaan
hulvattomiin, mutta kyseenalaisiin
keinoihin selviytyäkseen uhkaavasta vararikosta. 90 min. Ohjaus:
Dean Parisot. Pääosissa: Jim Carrey, Tea Leoni, Alec Baldwin.
00.20 - 02.55 Voittajan paluu (7)
(The Natural, draama, USA,
1984) Nuoren baseball-lupauksen
(Robert Redford) ura päättyy traagisesti ennen aikojaan. 16 vuotta
myöhemmin hän saa uuden mahdollisuuden nousta huipulle. 128
min. Ohjaus: Barry Levinson. Pääosissa: Robert Redford, GlennClose, Kim Basinger, Wilford Brimley,
Barbara Hershey.
Yle Teema tiistai 15.09.2015
Jalkapallon Mestarien liiga Manchester City-Juventus. Selostus Niki Juusela (kuva). Refereras på svenska
av Antti Koivukangas. HD.
YLE TEEMA
JIM tiistai 15.09.2015
Kutonen tiistai 15.09.2015
Mestarien liiga syksy 2015
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Kiinteistöjen kuningas
15.00 Top Chef
16.00 Perhe 2.0 (S)
16.30 Perhe 2.0 (S)
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (7)
19.30 30 Rock (S)
20.00 Rillit huurussa (7)
20.30 Simpsonit (12)
21.00 Bear Grylls - selviytyjien
saari
22.00 Zoo (12)
23.00 American Horror Story (16)
00.00 30 Rock (S)
00.30-01.30 Bones (16)
FRII tiistai 15.09.2015
22.00 - 23.40 Dark Relic (12)
(Dark Relic, seikkailu, USA,
2010) Joukko ristiretkiritareita saa
käsiinsä kallisarvoisen pyhäinjäännöksen, jota he lähtevät viemään
paaville Roomaan. Laivamatkalla
selviää, että reliikki on pimeiden
voimien riivaama. 82 min. Ohjaus:
Lorenzo Sena. Pääosissa: James
Frain, Clemency Burton-Hill, Tom
Basden, Alyy Khan, Marija Karan.
l Yle TV2 klo. 21.35 Jalkapallon
KAUPUNKISANOMAT
21.51 Siunattu hulluus 1
(1975) Kaksiosainen tv-elokuva
Aapelin kirjasta, joka kertoo Rummukaisen veljeskolmikon vaiheikkaasta matkasta hullujenhuoneelle. O: Rauni Mollberg. Pääosissa
Mikko Nousiainen, Toivo Tuomai-
nen ja Martti Kuosmanen.
23.03 - 00.25 Siunattu hulluus 2
(1975) Jälkimmäinen osa Rummukaisen veljesten traktorimatkasta hullujenhuoneelle. Ohjaus:
Rauni Mollberg. Pääosissa Mikko
Nousiainen, Toivo Tuomainen ja
Martti Kuosmanen. Tuotanto TV2
Teatteritoimitus.
Liv tiistai 15.09.2015
21.00 - 23.15 Sweet Home Alabama (S) (Sweet Home Alabama/USA 2002). Reese Witherspoon on romanttisen komedian
pääosassa muotisuunnittelija
Melanie, joka on huimassa nousukiidossa urallaan New Yorkissa
ja kihloissa pormestarin pojan
Andrew?n kanssa. Ennen liittonsa julkistamista Melanie päättää
käydä kotonaan Yhdysvaltain
syvässä etelässä, jossa odottaa
joukko kiusallisia salaisuuksia
- kuten eroa vastaan yhä pyristelevä aviomies Jake. Pääosissa:
Reese Witherspoon, Josh Lucas,
Patrick Dempsey, Fred Ward, Mary Kay Place, Jean Smart, Candice
Bergen. Ohjaus: Andy Tennant.
(104?)
Hero tiistai 15.09.2015
21.00 - 22.45 From Paris with
Love (16) (From Paris with Love/
Ranska-USA 2010). Räväkkä toimintatrilleri Pariisissa makeasti
elävästä suurlähettilään avustajasta James Reesestä (Jonathan
Rhys Meyers), joka työskentelee
sivutoimenaan myös CIA:n leivissä. Kun James kiinnitetään
Pariisiin saapuvan erikoisagentti
Charlie Waxin (John Travolta) aisapariksi, hän uskoo onnen päivänsä koittaneen. Pääosissa: John
Travolta, Jonathan Rhys Meyers,
Kasia Smutniak, Richard Durden,
Bing Yin. Ohjaus: Pierre Morel.
(88?)
Hautakivi ja Kaiverrus
Korelin Oy
Kaiverrukset
? Kultaukset ? Hopeoinnit
? Hautakivet
Pesut ja kunnostukset
(kaikki työt myös paikanpäällä)
Kuovirinne 13 a, 01450 VANTAA
? aleksander.korelin@kolumbus.fi
Puh. 0500 939 408
www.korelin.fi
VAPAA-AIKAAN:
VARMAT AKUT MEILTÄ!
Tehokäyttäjien vapaa-ajan akut. Suunniteltu veneilijöiden, mökkeilijöiden ja karavaanarien tarpeita ajatellen.
AKKUKELLARISTA saat parhaat akkumerkit kaikkiin tarpeisiisi.
Tarvittaessa toimitus paikanpäälle.
AKKUJA EDULLISEEN NETTOHINTAAN!
AKKUKELLARI
% (09) 877 7732
Päivystys 040 5400 987
Kraputie 2 (Siwan takapihalla) 00890 Helsinki
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
13
KAUPUNKISANOMAT
YLE TV1
Perjantaina 11.09.2015
05.55 Akuutti 06.25 Ylen aamutv 09.30 Puoli seitsemän 10.00
Murdochin murhamysteerit (12)
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
11.00 Yle Uutiset 11.05 Uutisikkuna 12.20 Vielä virtaa 12.49
Vielä virtaa 13.20 Sellaisena
kuin sinä minut halusit (12)
15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen
aamu-tv 15.55 MOT: Väärää voimapolitiikkaa 16.25 Luontohetki:
Attenborough?n erikoiset 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10
Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Dieettibisneksen rahastajat 20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.50 Yle
Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00
Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 Ulkolinja: Syyrian lapset
sodan jaloissa 23.50 Puoli seitsemän 00.20 Uutisikkuna
FOX keskiviikko 16.09.2015
06.12 FOX Kids 08.50
Wipeout Kesä 09.40 Sara
Chafak suolasta sahramiin
10.10 Aarteen tonkijat 10.40
Aarteen tonkijat 11.10 Aarteen tonkijat 11.40 Aarteen
tonkijat 12.10 Typerät videot
12.40 Maailmanlopun odottajat 13.35 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat maatilat
14.35 Uskomaton eläinlääkäri
Pol 15.35 Lentoturmatutkinta
16.30 Huutokaupan Metsästäjät 17.00 Varastojen metsästäjät 17.30 Mitä hittoa!
18.00 How I Met Your Mother
18.30 Family Guy 19.00
Typerät videot 19.30 Mitä
hittoa! 20.00 Lapin poliisit
20.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada 21.00 Bimbo
Oy 22.00 Ilman johtolankaa
22.55 12 Rounds 01.00
Mitä hittoa! 01.30 Bostonin
poliisit 02.25 The Walking
Dead 03.20 The Walking
Dead 04.15-05.59 Sky News
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 08.50
Kerrostaloelämää (7) 09.00 Holby
Cityn sairaala (12) 10.00 Rokkarit
vuorilla 10.30 Blogistania: Pantterin puremia 11.00 Uutisikkuna
12.30 Blogistania: Project Mama
13.00 Kioski 13.30 Erätulilla
14.00 Luontoretkellä: Jänissaari
14.30 Ajankohtainen kakkonen
15.05 Luksusristeilyä merikajakilla 15.30 Ypäjä 16.00 Uusi päivä
16.28 Uusi päivä 17.00 Pikku
Kakkonen 18.00 Holby Cityn
sairaala (12) 19.00 Ypäjä 19.30
Kioski 20.00 Uusi päivä (S)
20.27 Uusi päivä (S)
21.00 Docventures: elokuvan
esittely
21.05 Docventures: studiovieraat
21.15 Docventures: The Red
Chapel
22.10 Docventures:
jälkikeskustelu
23.15 Ypäjä
23.45 Kioski
00.15-01.15 Luck (16)
KESKIVIKKO 16.09.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit
ja rohkeat (7) 10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale 11.10 Lääkärit
13.35 Haaveiden talo hartiapankilla 14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Pilanpäiten 14.45 Pilanpäiten 14.55 Elixir Life 15.25 Luovat
hullut 15.55 Salatut elämät 16.25
Merta lähemmäs kalaan 17.25
Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Elämä Lapselle -konsertti
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Myytinmurtajat
23.45-00.45 Mentalist (12)
07.00 Bubble Guppies 07.25
Transformers Rescue Bots (7)
07.50 Tervetuloa kotiin 08.50
Neljät häät Amerikassa 09.50 Taste 13.50 Deittikamera 14.20 Deittikamera 14.45 Tervetuloa kotiin
15.45 Hauskat eläinvideot 16.15
Frasier 16.45 Ou Nou!
17.20 Team Ahma (7)
17.50 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hottikset (S)
20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki
Sukula!
20.58 Keno
21.00 Poliisit - kotihälytys (12)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Rantavahdit (S)
23.35 Rantavahdit (7)
00.05 Castle (12)
01.05 NCIS Rikostutkijat (12)
02.05 Frasier (S)
02.35-03.35 Salaliittoteoriat
Jesse Venturan johdolla (S)
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Mahdoton taloprojekti
15.00 Farm Kings
16.00 Top Chef: Mestarit
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (7)
19.30 Mutsi
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (12)
21.00 Ruotsin surkein kuski
22.00 112 (7)
23.00 Sleepy Hollow (16)
00.00 Vampyyripäiväkirjat (16)
01.00-02.00 Bones (16)
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
17.00 24 h Jerusalem tunneittain
18.00 Titanic - verta ja terästä
(12)
19.00 Ranskalainen kylä (12)
20.00 Kulttuurimatkalla Italiassa
21.00 Simon Reeve ja mahtavat
joet
22.00 Kino: Vastavärit (12)
23.20 Naisten oikeus (S)
00.15-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
16.25 Samin taikasormus (S)
16.44 Kapteeni Tasapaino ja
aikakone (7)
16.49 Ruohonjuuritasolla (S)
16.55 Spotlight: Toimitusjohtajan
nettipainajainen
17.25 Sportmagasinet
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Hittehatt
18.30 Limbo 2 (7)
18.44 Clay Kids (7)
18.56 Gazoon (S)
19.00 Puutarhasissit
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Lasso
20.30 Sex & Sånt
20.45 Oddasat
21.00 Kruununjalokivet (12)
21.58 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Perhesirkus
22.30 Schrödingerin kissa
23.00-01.55 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 keskiviikko 16.09.2015
Kutonen keskiviikko 16.09.2015
FRII keskiviikko 16.09.2015
JIM keskiviikko 16.09.2015
Liv keskiviikko 16.09.2015
Hero keskiviikko 16.09.2015
06.50 Nanny 07.20 Nanny 07.50 Akvaariomestarit
08.40 Fame (7) 12.35 Fame
13.30 70?s show (7) 13.55
70?s show (7) 14.20 Hulluna
sinuun 14.45 Terapian tarpeessa 15.15 Kadonneet (7)
16.05 Nanny (S)
16.35 Nanny (S)
17.05 Hulluna sinuun (S)
17.35 70?s show (7)
18.00 70?s show (7)
18.30 Terapian tarpeessa (S)
19.00 24 tuntia putkassa
20.00 Pelastajat
20.30 Pelastajat
21.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti
22.00 Cliffhanger - kuilun
partaalla (16)
00.05 Taalat taskuun Dick
& Jane (12)
01.50 Columbo (12)
03.30 American Chopper
04.20-05.12 Kadonneet (7)
07.00 Yllätystuunaajat 07.55
American Chopper 08.50
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 12.45 Miami Ink
13.40 Kultakuume spesiaali
14.30 Yllätystuunaajat 15.25
American Chopper 16.20 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 17.15 Miami Ink 18.10
Kultakuume
19.05 Suomen rumimmat
tatuoinnit
19.35 Suomen rumimmat
tatuoinnit
20.00 Tatuointistudio HelsINK
20.30 Tatuointistudio HelsINK
21.00 Richterin asteikko
22.00 The Immortal
Voyage of Captain Drake
23.50 Las Vegas (12)
00.40 Pakkolunastajat (7)
01.10 Pakkolunastajat (7)
01.40 Menopelit kuntoon
02.35-03.34 American
Chopper
07.50 Lasten eläinmaailma:
Kaikki kissoista 11.40 Tosielämän hätäpuhelut 12.10
Houstonin eläinpoliisit 13.05
Lasten eläinmaailma: Kaikki
koirista 14.00 Sisarvaimot
14.50 Mustalaissiskot 15.45
Tosielämän hätäpuhelut 16.15
Tosielämän
mafiavaimot
16.40 Houstonin eläinpoliisit
17.35 Jos mies saisi päättää 18.35 Kauneusoperaatio
helvetistä 19.30 Tosielämän
hätäpuhelut 20.00 Jon ja Kate
+8 (7) 20.30 Treffit helvetistä
(12) 21.00 Gigli - rajua
rakkautta (16) 23.10 Seksileikeistä ensiapuun 00.00
Naismurhaajat
00.55 Huippurikostutkijat
01.45 Kaunotar ja hirviö
02.35 Paula Zahn ja murhien
motiivit
03.25 Tappavat suhteet
04.15-05.02 Kadonneet (7)
11.25 Maistuvimmat liikeideat 12.20 Guinness World
Records 13.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.10
Jyrki Sukulan makujen maa
14.40 Henkka & Niki vs.
Amerikka 15.10 Huima konttihuutokauppa 15.40 Leijonan
luola USA 16.35 Suomen
huutokauppakeisari
17.30 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
18.30 Leijonan luola USA
19.30 Hell?s Kitchen
20.25 Tulossa: Vain elämää
20.30 Panttilainaamo
21.00 JIM D: Lento 447 ?
onnettomuus Atlantin yllä (7)
22.00 Wahlburgers
22.30 Wahlburgers
23.00 Tulossa: Vain elämää
23.05 Leijonan luola USA
00.00 Rantavahdit
00.30-01.30 Huijari pilasi
elämäni
09.00 Hurja painonpudotus 10.00 Näin meistä tuli
Ruotsin miljonääriäidit 11.00
Tanssin superäidit 12.00
Hotellit haltuun 13.00 Hurja
painonpudotus 14.00 Arvostele mun illallinen Suomessa
14.30 Arvostele mun illallinen Suomessa 15.00 Tanssin superäidit 16.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit
16.55 Tulossa: Vain elämää
17.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 17.30 Arvostele mun illallinen Suomessa
18.00 Huippumalli haussa
19.00 Ruotsin miljonääriäiti
Maria Montazami 20.00 Jutta
ja puolen vuoden superdieetit 21.00 Toisenlaiset äidit
22.00 Greyn anatomia (7)
23.00 Lätkävaimot 00.00
Nakudeitit (7) 01.00 Temptation Island Suomi (7) 02.00
Kieroilevat kaunottaret (S)
03.00-04.00 Huippumalli
haussa
13.25 Koirakuiskaaja
14.15 Pomo piilossa
15.00 Greyn anatomia (12)
15.45 Kyttäputki: Castle (12)
16.30 Täydelliset naiset (12)
17.15 Greyn anatomia (12)
18.00 Deittikamera
18.30 Deittikamera
18.55 Hero-lyhäri: This is
my Office
19.00 Komediaputki: The
Neighbors (S)
19.30 Komediaputki: The
Neighbors (S)
20.00 Kyttäputki: Castle (12)
20.55 Hero-lyhäri: This is
my Office
21.00 Kartelli (16)
22.45 Kyttäputki: Castle (12)
23.40 LA Ink
00.35 Deittikamera
01.00 Greyn anatomia (12)
01.45 Kyttäputki: Castle (12)
02.30 Koirakuiskaaja
03.20 Deittikamera
03.45-04.30 Pomo piilossa
Hot -or not?
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 keskiviikko 16.09.2015
13.20 - 15.00 Sellaisena kuin
sinä minut halusit (12) (Suomi
1944) Melodramaattinen kertomus saariston tytöstä, joka lähtee
kaupunkiin, joutuu vietellyksi ja
turmion tielle. O: Teuvo Tulio. N:
Marie-Louise Fock, Ture Ara, Kunto Karapää, Lauri Korpela. Mv. (U)
FOX keskiviikko 16.09.2015
22.55 - 01.10 12 Rounds (12
Rounds) 12 Rounds,USA,2009.
O: Renny Harlin. P: John Cena,
Aidan Gillen, Ashley Scott. Renny Harlinin toimintaelokuvassa
etsivä Danny Fisherin tyttöystävä
kidnapataan. Saadakseen tyttöystävänsä takaisin Fisher joutuu pelaamaan kidnappaajan säännöillä
12 erääkestävässä pelissä.
TV5 keskiviikko 16.09.2015
22.00 Cliffhanger - kuilun partaalla (16) (Cliffhanger, toiminta, Ranska, USA, 1993) Sylvester
Stallone esittää pääosaa Kalliovuorten jylhiin maisemiin sijoittu-
vassa sähäkässä toimintaleffassa,
joka kuuluu Renny Harlinin ohjaajanuran tähtihetkiin. 101 min.
Ohjaus: Renny Harlin. Pääosissa:
John Lithgow, Michael Rooker,
Sylvester Stallone.
00.05 - 01.50 Taalat taskuun Dick
& Jane (12) (Fun with Dick and
Jane, komedia, USA, 2005) Dick
(Jim Carrey) ja Jane (Téa Leoni)
haaveilevat vauraasta elämästä.
Dick etenee vihdoin urallaan johtoportaaseen asti, mutta pian hän
huomaa joutuneensa häikäilemättömän toimitusjohtajan (Alec
Baldwin)pelinappulaksi. Pariskunta joutuu turvautumaan hulvattomiin, mutta kyseenalaisiin keinoihin selviytyäkseen uhkaavasta
vararikosta. 90 min. Ohjaus: Dean
Parisot. Pääosissa: Jim Carrey, Tea
Leoni, Alec Baldwin.
Kutonen keskiviikko 16.09.2015
22.00 - 23.50 The Immortal Voyage of Captain Drake (The Immortal Voyage of Captain Drake,
seikkailu/fantasia, USA, 2009)
Eletään vuotta 1592. Sir Francis
Draken tytär Isabella riutuu sult-
Sinkkureality, jossa yhdeksän kuumaa sinkkua etsii itselleen ?sitä oikeaa?. Näillä rakkaudenetsijöillä kriteerit
ovat korkealla eikä mikään puolivillainen kelpaa. Jos on
itse täydellinen, niin onko toista yhtä upeaa edes mahdollista löytää? Ovatko nämä sinkut yksinkertaisesti
liian kuumia rakkaudelle? Ohjelma perustuu tanskalaiseen alkuperäisformaattiin For Laekker Til Love (Too
Hot for Love).
l Yle Teema klo. 21.00
Simon Reeve ja mahtavat joet
2/3. Ganges. Himalajan vuorilta Bengalinlahteen virtaava joki on tärkeä osa intialaisten arkea ja juhlaa. Väestönkasvu, talousbuumi ja saasteet kuitenkin uhkaavat pyhän
joen tulevaisuutta. T: BBC. HD.
taanin panttivankina. Saadakseen tyttärensä vapaaksi Draken
on haastettava sulttaani. Draken
arkkivihollinen,kapteeni Don Sandovate, haluaa kuitenkin jotain
muuta. 84 min. Ohjaus: David
Flores. Pääosissa: Adrian Paul,
Temuera Morrison, Wes Ramsey,
Sofia Pernas.
FRII keskiviikko 16.09.2015
21.00 - 23.10 Gigli - rajua rakkautta (16) (Gigli, komedia, USA,
2003) Gangsteri Larry Gigli (Ben
Affleck) saa tehtäväkseen siepata
Entisöinti, tyyli ja uusia tapetteja
liittovaltion syyttäjän kehitysvammaisen veljen. Larry saa apua kuvankauniilta Rickiltä (Jennifer Lopez), joka hänen suureksi harmikseen ei välitä miehistä. 111min.
Fleminginkatu 4, 00530 Helsinki
Ohjaus: Martin Brest. Pääosissa:
puh.
09-76 76 58 arkisin 10-17, la 9.30
Ben Affleck, Jennifer Lopez,
Justin
Bartha.
Tapettitalo
palvelu@tapettitalo.fi www. tapettitalo
Yle Teema keskiviikko 16.09.2015
22.00 - 23.20 Kino: Color Wheel
(12) (USA/2011) Satiirin ja ilkeilyn kyllästämä roadmovie, jossa
veli ja sisar matkaavat hakemaan
tavaroita erään suhteen loputtua.
Dialogin kirjoittavat ja esittävät
Carlen Altman ja Alex Ross Perry.
O: Alex Ross Perry. HD
21.00 - 22.45 Kartelli (16)
(The Line a.k.a. La linea/USAMeksiko 2008). Andy Garcia on
toimintatrillerissä eläkkeelle pyrkivä huumekartellin johtaja Javier
Salazar, joka luovuttaa paikkansa
oikealle kädelleen Pelonille (Esai
Morales). Pelon ryhtyy kauppoihin afganistanilaistenterroristien
kanssa, ja Yhdysvallat lähettää
palkkamurhaaja Mark Shieldsin
(Ray Liotta) puuttumaan tilanteeseen. Pääosissa: Andy Garcia, Ray
Liotta, Esai Morales, Jordi Vilasuso, Valerie Cruz. Ohjaus: James
Cotten. (90?)
-tapetti on tyyliä
Tule
katsomaan!
Nyt on tarjoustapetteja hyvä
valikoima!
Entisöinti, tyyli ja
uusia tapetteja
Tapettitalo
Fleminginkatu 4,
00530 Helsinki
puh. 09-76 76 58
arkisin 10-17, la 9.30-13
palvelu@tapettitalo.fi
www. tapettitalo.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
14
tyy
Tule katsomaan!
Nyt on tarjoustapetteja hyvä
valikoima!
Hero keskiviikko 16.09.2015
l Nelonen klo. 19.00 Hottikset
AVA keskiviikko 16.09.2015
06.00 Aamun AVAus 09.30
Jamie Oliverin 15 minuutin
ateriat 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 11.55
Lääkärit 12.50 Jamie Oliverin
keittiössä 13.50 Makuja ja
elämää
14.05 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Beverly Hills, 90210
(7)
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
-tapetti on
19.00 Dieetit vaihtoon!
20.00 Ensitreffit alttarilla
21.01 Muodin huipulle
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.35 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
23.35 New Yorkin luksuslukaalit
00.30-05.30 Yön AVA
Perjantaina 11.09.2015
YLE TV1
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 08.50
Kerrostaloelämää (7) 09.00 Holby
Cityn sairaala (12) 10.00 Islantia luontokuvaajan silmin 10.30
Teinipomo 11.30 Annen espanjalaisherkut 12.00 Blogistania:
Project Mama 12.30 Blogistania:
Isyyspakkaus 13.00 Kioski 13.30
Erätulilla 14.00 Nuoret ja luonto
14.30 Tanska, lihansyöjien maa
15.30 Ypäjä 16.00 Uusi päivä
16.27 Uusi päivä 17.00 Pikku
Kakkonen 18.00 Holby Cityn
sairaala (12) 19.00 Ypäjä 19.30
Kioski 20.00 Nopeiden autojen
imussa 20.50 Justimus esittää:
Fuck the Police (7)
21.00 Siskonpeti (7)
21.25 Noin viikon uutiset
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Bates Motel (16)
22.40 Fresh Meat (16)
23.20 Ypäjä
23.50 Kioski
00.20-00.50 Angry Boys (12)
05.55 MOT: Väärää voimapolitiikkaa 06.25 Ylen aamu-tv 09.30
Puoli seitsemän 10.00 Murdochin
murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle
Uutiset 12.05 Oddasat 12.20 Vielä virtaa 12.49 Vielä virtaa 13.20
Aaltoska orkaniseeraa 14.30
Tanskan aarteenmetsästäjät 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Murdochin murhamysteerit
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22
Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli
seitsemän 19.00 Mr Selfridge (12)
19.45 Mittatilaustyönä 20.00
Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05
A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja:
Palestiina - valtiota ei tule 23.00
Yle Uutiset 23.05 Menneisyyden
haavat (16) 00.40 Puoli seitsemän
01.10 Uutisikkuna
FOX torstai 17.09.2015
06.33 FOX Kids 09.10 Wipeout 10.00 Sara Chafak suolasta sahramiin 10.30 Eläinkarkurit 11.25 Eläinkarkurit
12.20 Typerät videot 12.50
Maailmanlopun odottajat
13.45 Luonnon salaiset kansiot 14.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol 15.35 Lentoturmatutkinta 16.30 Huutokaupan
Metsästäjät 17.00 Varastojen
metsästäjät 17.30 Mitä hittoa!
18.00 How I Met Your Mother
18.30 Family Guy 19.00 Typerät videot 19.30 Mitä hittoa!
20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada 20.30 Lapin
poliisit 21.00 Kreisikomedia:
2001 - Avaruussekoilu 22.50
Kolme tuumaa 00.30 Bostonin poliisit 01.25 Euroopan
verinen historia 02.20 The
Walking Dead 03.10 The
Walking Dead 04.05-05.59
Sky News
KAUPUNKISANOMAT
TORSTAI 17.09.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Viking Loton
ja Jokerin tulokset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Kauniit ja
rohkeat 10.10 Emmerdale 10.40
Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35
Suomen kaunein koti 14.30 Mitä
tänään syötäisiin? 14.35 Peter
uutisvirrassa 15.00 Vauvaonnea
(7) 15.25 Moderni perhe 15.55
Salatut elämät 16.25 Pientä pintaremonttia 17.25 Viking Loton ja
Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja
rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30
Emmerdale 19.00 Seitsemän
Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30
Salatut elämät (7) 20.05 Kädettömät kokit 21.00 Antti Holma Show
22.00 Kymmenen Uutiset 22.20
Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Tappava ase 3 (16)
00.50-01.50 Americans (16)
07.00 Bubble Guppies 07.25
Transformers Rescue Bots (7)
07.50 Tervetuloa kotiin 08.50
Neljät häät Amerikassa 09.50 Taste 13.50 Deittikamera
14.20 Deittikamera
14.45 Tervetuloa kotiin
15.45 Ou Nou!
16.20 Team Ahma (7)
16.50 Tulossa: Vain elämää
16.55 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Arman ja viimeinen ristiretki
(7)
20.00 Katastrofin anatomia (12)
20.58 Keno
21.00 Under the Dome (12)
22.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
23.00 Tulossa: Vain elämää
23.05 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.10 Comanche Moon (16)
00.15 NCIS Rikostutkijat (7)
01.15 Blue Bloods (12)
02.15 Team Ahma (S)
02.45-03.20 Ou Nou!
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Unelmien koti
15.00 Jamie Oliver: mestarikokki
16.00 Ruotsin surkein kuski
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (7)
19.30 Kolme miestä ja tyttö (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (12)
21.00 Arrow (16)
22.00 Tuulitunneli
23.00 Hävyttömät
00.05 Zoo (12)
01.05-02.50 Bones (16)
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
17.00 24 h Jerusalem tunneittain
18.00 Gotiikan jäljillä
19.00 Tiededokumentti: Pitkän iän
salaisuudet
20.00 Prisma Studio
20.30 Ruokaratsia
21.00 Tiededokumentti: Aivot
uuteen kuosiin
22.00 Kino Suomi: Aika hyvä
ihmiseksi (12)
00.05-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
15.57 Kysy Laralta (7)
16.10 Clay Kids (7)
16.21 Gazoon (S)
16.25 Schrödingerin kissa
16.55 Puutarhasissit
17.25 Lasso
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Bärtil,
Palomies Sam
18.30 Hiukkasmysteeri (7)
19.00 Niklaksen keittiössä
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt
20.30 Ruotsin salaiset huoneet
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Dok: Upeat näkymät
23.45-01.55 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 torstai 17.09.2015
Kutonen torstai 17.09.2015
FRII torstai 17.09.2015
JIM torstai 17.09.2015
Liv torstai 17.09.2015
Hero torstai 17.09.2015
06.55 Nanny 07.25 Nanny 07.55 Akvaariomestarit
08.45 Fame 12.40 Fame
13.30 70?s show (7) 13.31
70?s show (7) 14.00 70?s
show (7) 14.00 70?s show
(7) 14.25 Hulluna sinuun
14.55 Terapian tarpeessa
15.20 Kadonneet (7) 16.15
Nanny 16.45 Nanny 17.15
Hulluna sinuun 17.45 70?s
show (7) 18.10 70?s show
(7) 18.40 Terapian tarpeessa
(12) 19.05 Hullut häävideot
20.00 Maailman hauskimmat
kotivideot 21.00 Hittikärpänen 22.00 Riddickin aikakirja (16) 00.10 House (12)
01.05 Goldbergit 01.35 Nanny 02.05 Taalat taskuun
Dick & Jane (12) 03.40
Konttori 04.05 Miesten juttuja
04.20 Las Vegas (12) 04.30
5D: Maksulliset mummot (12)
05.05 American Chopper
05.20-06.10 Kadonneet (7)
07.00 Yllätystuunaajat 07.55
American Chopper 08.50
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
12.45 Miami Ink
13.40 Kultakuume
14.30 Yllätystuunaajat
15.25 American Chopper
16.20 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
17.15 Miami Ink
18.10 Kultakuume
19.05 Valassodat
20.00 Phoenixin eläinpoliisit
21.00 Yhä elossa
22.00 Big Lebowski (16)
00.10 Las Vegas (12)
01.00 Suomen rumimmat
tatuoinnit
01.30 Suomen rumimmat
tatuoinnit
02.00 Tatuointistudio HelsINK
02.30 Tatuointistudio HelsINK
03.00-03.56 American
Chopper
07.50 Lasten eläinmaailma:
Kaikki koirista 11.40 Tosielämän hätäpuhelut 12.10
Houstonin eläinpoliisit 13.05
Lasten eläinmaailma: Kaikki
koirista 14.00 Jos mies saisi
päättää 14.50 Kauneusoperaatio helvetistä 15.45 Tosielämän hätäpuhelut 16.15
Jon ja Kate +8 (7) 16.40
Houstonin eläinpoliisit 17.35
Kakkukuningas 18.05 Kakkukuningas 18.35 Pelasta
leipomomme, Buddy! 19.30
Tosielämän hätäpuhelut 20.00
Jon ja Kate +8 (7) 20.30 Annatko anteeksi? (12) 22.10
Salatut seksiongelmat 22.40
Salatut seksiongelmat 23.10
Naismurhaajat 00.00 Huippurikostutkijat 00.55 Seksileikeistä ensiapuun 01.40
Paula Zahn ja murhien motiivit
02.30 Tappavat suhteet
03.25-04.16 Kadonneet (7)
11.25 Maistuvimmat
liikeideat
12.20 Guinness World
Records
13.15 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
14.10 Jyrki Sukulan makujen
maa
14.40 Henkka & Niki vs.
Amerikka
15.10 Huima konttihuutokauppa
15.40 Leijonan luola USA
16.35 Haasta Hans
17.30 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
18.30 Leijonan luola USA
19.30 Hell?s Kitchen
20.30 Panttilainaamo
21.00 Martina ja hengenpelastajat
22.00 Talent UK
23.00 Muinaiset avaruusoliot
(7)
00.00 Leijonan luola USA
00.55-01.50 Mestariampuja
09.00 Hurja remontti 10.00
Näin meistä tuli Ruotsin miljonääriäidit 11.00 Tanssin superäidit 12.00 Hotellit haltuun
13.00 Hurja remontti 14.00
Arvostele mun illallinen Suomessa 14.30 Arvostele mun
illallinen Suomessa 15.00
Nätti nakuna 16.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit
17.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 17.30 Arvostele mun illallinen Suomessa
18.00 Huippumalli haussa
18.55 Tulossa: Vain elämää
19.00 Lätkävaimot (S)
20.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
21.00 Unelmien poikamies
23.00 Loop ja Me Naiset
esittää: Olisinpa tiennyt
23.30 Greyn anatomia (12)
00.30 Nätti nakuna
01.30-02.30 Huippumalli
haussa
12.35 Koirakuiskaaja 13.25
Rantavahdit (7) 13.50 Rantavahdit (7) 14.15 Pomo piilossa 15.00 Greyn anatomia (12)
15.45 Kyttäputki: Castle (12)
16.30 Täydelliset naiset (12)
17.15 Greyn anatomia (12)
18.00 Deittikamera 18.30
Deittikamera 18.55 Loop
Looks 19.05 Komediaputki:
The Neighbors (S)
19.35 Komediaputki: The
Neighbors (S)
20.00 Kyttäputki: Castle (12)
20.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
21.00 Nacho Libre (12)
22.45 Kyttäputki: Castle (12)
23.40 LA Ink
00.35 Deittikamera
01.00 Greyn anatomia (12)
01.45 Kyttäputki: Castle (12)
02.30 Koirakuiskaaja
03.20 Deittikamera
03.45-04.30 Pomo piilossa
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 torstai 17.09.2015
13.20 - 14.30 Aaltoska orkaniseeraa (S) (Suomi 1949, 70?) Talonmiehen muijaa tarvitaan, kun
Lehtisen sisarukset saavat vuokralaisia ja lähistöllä pyörii salaperäinen rikollisliiga. O: Edvin Laine. N:
Elna Hellman, Kalle Viherpuu, Elsa
Turakainen. Mv.
MTV3 torstai 17.09.2015
22.35 - 00.50 Tappava ase 3 (16)
(Lethal Weapon 3, Yhdysvallat)
Tappava ase -elokuvien suosituimmassa osassa etsivät Martin
Riggs ja Robert Murtaugh saavat
vastaansa rikolliseksi ryhtyneen
entisen poliisin. Ohjaaja: Richard
Donner, USA 1992 (113?) Pääosissa: Mel Gibson, Danny Glover, Joe
Pesci, Rene Russo, Stuart Wilson,
Steve Kahan, Darlene Love.
FOX torstai 17.09.2015
21.00 Kreisikomedia: 2001 Avaruussekoilu 2001: A Space
Travesty, Kanada/Saksa, 2000. O:
Allan A. Goldstein. P: Leslie Niel-
sen, Ophélie Winter, Ezio Greggio.
Komediassa Dick Dixin tehtävänä
on noutaa avaruusasemalla vankina oleva USA:n presidentti ja
palauttaa tämä virkaansa.
22.50 - 00.30 Kolme tuumaa
Three Inches, USA, 2011. O: Jace
Alexander. P: Noah Reid, James
Marsters. Nuori mies saa yliluonnollisia voimia salaman iskettyä
häneen. Hän pystyy mielensä voimalla siirtämään esineitä kolmen
tuuman verran. Nuorukainen värvätään supersankareita kouluttavaan tiimiin.
TV5 torstai 17.09.2015
22.00 - 00.10 Riddickin aikakirja
(16) (The Chronicles of Riddick,
toiminta/seikkailu, USA, 2004)
Pimeän uhka -tieteiselokuvan
jatko-osassa palkkionmetsästäjiä
pakeneva vankikarkuri Riddick
(Vin Diesel) saa vastaansa koko
universumia uhkaavat nekromongerit. 106 min. Ohjaus: David
Twohy.Pääosissa: Alexa Davalos,
Colm Feore, Judi Dench, Karl Urban, Keith David, Nick Chinlund,
Thandie Newton, Vin Diesel.
02.05 - 03.40 Taalat taskuun Dick
& Jane (12) (Fun with Dick and
Jane, komedia, USA, 2005) Dick
(Jim Carrey) ja Jane (Téa Leoni)
haaveilevat vauraasta elämästä. Dick etenee vihdoin urallaan
johtoportaaseen asti, mutta pian
hän huomaa joutuneensa häikäilemättömän toimitusjohtajan
(Alec Baldwin) pelinappulaksi.
Pariskunta joutuu turvautumaan
hulvattomiin, mutta kyseenalaisiin
keinoihin selviytyäkseen uhkaavasta vararikosta. 90 min. Ohjaus:
Dean Parisot. Pääosissa: Jim Carrey, Tea Leoni, Alec Baldwin.
Kutonen torstai 17.09.2015
22.00 - 00.10 Big Lebowski (16)
(The Big Lebowski, komedia, USA, 1998) Väärinkäsityksen vuoksi rikollisten piinaamaksi joutunut Jeffrey ?The
Dude?Lebowski vaatii hyvitystä
kärsimälleen vääryydelle. Avukseen hän värvää kummat keilauskaverinsa. 108 min. Ohjaus: Joel
Coen.
Pääosissa: David Huddleston,
David Thewlis, Jeff Bridges, John
Goodman, John Turturro, Julianne Moore, Mark Pellegrino, Peter
Stormare, Philip Moon, Philip
Seymour Hoffman, Steve Buscemi,
Tara Reid.
FRII torstai 17.09.2015
l MTV3 klo. 20.05
Kädettömät kokit
UUSI SARJA ALKAA. Kausi 1, 1/10. Keittiössä sattuu ja tapahtuu, kun Vappu Pimiä ja Kari Aihinen piiskaavat innokkaita kotikokkeja ilman käsiä! Tänään tehdään ribsejä ja voittajan valitsee Duudsoneiden Jarppi
Leppälä.
20.30 - 22.10 Annatko anteeksi?
(12) (Crossed Over, draama, USA,
2002) Beverly Lowry menettää
poikansa traagisessa liikenneonnettomuudessa ja masentuu
vakavasti. Yhdessä aviomiehensä
kanssa Beverly yrittää jatkaa elämää ja ystävystyy yllättäen naisen
kanssa, joka istuu vankilassa teloitusta odottaen. Naisten ystävyys tuo uutta sisältöä Beverlyn
elämään, mutta aiheuttaa samalla kitkaa hänen avioliittoonsa. 85
min. Ohjaus: Bobby Roth. Pääosissa: Diane Keaton, Maury Chaykin,
Jennifer Jason Leigh, Nick Roth,
Karl Pruner.
Yle Teema torstai 17.09.2015
22.00 - 00.05 Kino Suomi: Aika hyvä ihmiseksi (12) (1977)
Aapelin teksteihin pohjautuva
tarina suomalaisesta pikkukaupungista, kotipoltosta ja kolttosista 1920-luvulla. N: mm. Olavi
Ahonen, Toivo Mäkelä, Marja
Korhonen, Asko Sarkola ja Irma
Seikkula. O: Rauni Mollberg.
AVA torstai 17.09.2015
06.00 Aamun AVAus
09.30 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
11.55 Lääkärit
12.50 Jamie Oliverin
keittiössä
13.50 Makuja ja elämää
14.05 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Beverly Hills, 90210
(7)
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Dieetit vaihtoon!
20.00 Vaimot vaihtoon USA
21.00 Date Night (12)
22.50 Beverly Hillsin
täydelliset naiset
00.45-05.45 Yön AVA
Continental, Viking,
Nokian Renkaat, Goodyear,
Gislaved, Michelin ja Barum.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET,
TASAPAINOTUKSET NOPEASTI!
Hero torstai 17.09.2015
21.00 - 22.45 Nacho Libre (12)
(Nacho Libre/Saksa-USA 2006).
Supertähti Jack Black esittää hulvattoman komedian pääosassa
luostarin kokkia Ignaciota, joka
päättää vetää muilta salassa trikoot ylleen ja ryhtyy Meksikon
painiareenoiden salaperäiseksi
naamiosankariksi. Menestys kehässä auttaa miestä voittamaan
puolelleen sekä luostarin ruokkimat orpolapset että salaisen
ihastuksensa, sisar Encarnacionin.
Ohjaaja Jared Hess muistetaan
myös läpimurtokomediastaan
Dynamiitti-Napoleon. Pääosissa: Jack Black, Hector Jimenez,
Richard Montoya, Ana de la Reguera, Lauro Chartrand, Moises
Arias. Ohjaus: Jared Hess. (88?)
AVA torstai 17.09.2015
21.00 - 22.50 Date Night (12)
(Date Night, Yhdysvallat) New
Yorkiin sijoittuvassa, toiminnallisessa komediassa tylsistyneen
avioparin rauhallisiksi tarkoitetut
ravintolatreffit saavat odottamattoman käänteen erinäisten
sekaannusten myötä. Pian Phil ja
Claire (Steve Carell ja Tina Fey)
huomaavat joutuneensa väkivaltaisten rikollisten jahtaamiksi...
Ohjaaja: Shawn Levy, USA 2010,
88?. Pääosissa: Steve Carell, Tina
Fey, Mark Wahlberg.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
SELKÄVAIV
OJA?
SE
RI AUTTAA.
SER
SATULATI-UO
L
109?
I
87,90? ALV
0%
ISO
K
I
ER OUS!
TARJ
SOITA: 010
www.satula- 470 9610
tuolikeskus
.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
15
KAUPUNKISANOMAT
Elokuvat
Perjantaina 11.09.2015
Viikonlopun mielenkiintoisimmat ensi-illat esittelyssä
Loistava
Erinomainen
Hyvä
Kohtuuullinen
Kehno
ENSI-ILTA
Ricki And The Flash
Ohjaus: Jonathan Demme
Näyttelijät: Meryl Streep ,
Kevin Kline, Mamie Gummer,
Audra McDonald, Sebastian
Stan ja Rick Springfield
Häiriöitä elämässä
ENSI-ILTA
Häiriötekijä
Ohjaus: Aleksi Salmenperä
Näyttelijät: Tommi Korpela,
Elina Knihtilä, Eero Ritala,
Lotta Kaihua, Pirjo Lonka,
Elena Leeve, Jani Volanen,
Hannu-Pekka Björkman, Minna
Haapkylä, Minna Suuronen,
Laura Birn.
ELOKUVAT Häiriötekijä
koostuu kymmenestä tarinasta, joissa kaikissa jokin
on vinksahtanut paikoiltaan.
Mitä tapahtuu, kun aatelisperheen äidin häveliäisyys unohtuu elämän viime metreillä? Minkälaisin
menoin haudataan mielikuvitusystävä? Entä miten
IT-nörtin itsetunto kestää
testosteronia uhkuvan
MATKAILUAUTOPALVELUT
Olemme muuttaneet!
Uusi osoitteemme on
Vanhanlinnantie 15, 00900
Helsinki TERVETULOA!
KIPPARI-CARAVAN OY
Vanhanlinnantie 15 p. 09 512 22 50
www.kippari-caravan.fi
AUTOJA
-MYYDÄÄN
MYY
AUTOSI
MEILLE!
HUUTAVA pula 1.000-20.000?
autoista, myös pakut ja mp:t.
Olarinluoma 13, 02200 Espoo
Soita Petri Harinen, puh. 0400 474 674
autoplaneetta.fi/autoplaneetta@gmail.com
16
metsämiehen kohtaamisen
tai miten sujuu asuntonäyttö, jossa asiakas alkaa
kuulla häiritseviä ääniä?
Elokuvan on ohjannut
Aleksi Salmenperä ja se
perustuu Q-teatterin saman nimiseen näytelmään
vuodelta 2013.
ENSI-ILTA
The Visit
Ohjaus: M. Night Shyamalan
Näyttelijät: Kathryn Hahn, Ed
Oxenbould, Olivia DeJonge,
Deanna Dunagan, Peter
McRobbie
ELOKUVAT Käsikirjoittaja ja ohjaaja M. Night
Shyamalan (Kuudes aisti, Signs) palaa juurilleen
tarinassa sisaruksista,
jotka lähetetään viikoksi
AJOOPETUSTA
isovanhempiensa luokse
syrjäiselle maatilalle. Kun
lapsille selviää, että vanha
pariskunta on sekaantunut
johonkin hyvin hämäräperäiseen, he tajuavat, että
heidän omat mahdollisuutensa selviytyä kyläilystä
hengissä hupenevat päivä
päivältä.
AUTOVUOKRAUS
Palveleva ja ystävällinen autokoulu Helsingissä,
lähellä sinua. Hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Autokoulu Frendit, Jämsänkatu 2
00520 Helsinki
Puh: 050 379 2461
AUTOKORJAAMOT
Korjaamomme
suorittaa kaikki
autokorjaamoalan
työt, myös
ruostevauriot.
Tarvittaessa auton
nouto- ja palautus
palvelu!
ELOKUVAT Meryl Streep
keikkailee rock-laulajan ja
-kitaristin roolissa Jonathan Demmen ja Oscar®palkitun käsikirjoittajan
Diablo Codyn elokuvassa
Ricki and the Flash. Uudessa alkuperäistarinassa, jota tahdittavat livenä
esitetyt musiikkinumerot,
Streep on kitarasankaritar Ricki Rendazzo, joka
on tehnyt läjäpäin virheitä
jahdatessaan unelmaansa
rock-tähteydestä. Kotiin
palatessaan Ricki saa uuden tilaisuuden sovittaa
vanhat riitasoinnut ja löytää yhteisen sävelen perheensä kanssa.
Luotettavaa ja
edullista
minibussi
vuokrausta
050 432 2957 www.minibussi.info
AJOOPETUSTA
LUOTETTAVA AUTOKOULU
SEURAAVAT KURSSIT:
B -kurssi alkaa
Ma 21.09.2015 klo 17.00 Itis
A korotus (pohjalla vähintään B)
Pe 11.09.2015 klo 15.00
Kontulankaari 1 a 34, 00940 Helsinki, p. 09-428 92 922, 050-66711
Tallinnanaukio 1 B, Itäkeskus, p. 09-323 32 26
LUOTETTAVA AUTOKOULU
SYNTTÄRITARJOUS
-sis. 19 teoriatuntia, 17 ajotuntia,
Hotrex Oy Pitäjänmäki,
Arinatie 13
puh. 0400 463 310
(B-kurssit) alkavat parittoman viikonkäyttö
maanantaisin
klo 17.30.
ajokokeessa
1 kerta.
BPerusvaiheen
ajokorttikoulutus
1490,-
Ilmoittaudu autokoululle etukäteen-ei
taisisällä
tule suoraan
koululle kurssin
alkaessa.
-viranomaismaksuja
-ratamaksua
-pimeäharjoitusta. Tarjous voimassa
Tiedustele myös autokoulurahoitusta
tai katso
nettisivuiltamme!
vuoden
2014
loppuun asti.
loa!
Paikkoja rajoitetusti! Te r v e t u l o a !
rvetu
Autokoulu Huhtala Oy
Te
KontulankaariVuosaarentie
1 a 34, 00940 Helsinki,
p. 09-428
923218
922, 050-66711
10, puh.
09 321
Tallinnanaukio 1 B, Itäkeskus,
p. 09-323
32 10-17,
26 pe 10-15
www.autokouluhuhtala.fi,
toimisto avoinna
ma-to
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
Auton syyshuolto juuri nyt sinun
autoosi! Soita tai tule käymään.
Autoilu&Liikenne
TARJOUS!
(yksilöity juuri autollesi)
syystarjous voimassa toistaiseksi
Liityntäparkit vähentävät merkittävästi työmatka-autoilua
www.bilika.fi
Autolla ja julkisilla
PowerStage
Ormuspellontie 10. Malmi.
P. 045 8968 996, bilika.info@gmail.com
täville liityntäpysäköintialueille on tavoitteena
lisätä noin 6000 uutta autopaikkaa ja noin 8200
pyöräpaikkaa seuraavan
kymmenen vuoden aikana.
Liityntäpysäköintialueiden toteutuksessa sovelletaan uutta kustannusjakoperiaatetta, jossa jaetaan
vastuuta liityntäpysäköintipaikan sijaintikunnan,
käyttäjän kotikunnan ja
matkan kohdekunnan sekä valtion kesken, HSL:n
liikennejärjestelmäosaston
johtaja Sini Puntanen sanoo.
Lisää tutkitaan
Tutkimuksen aineisto
kerättiin viime syksynä
Helsingin seudun 14 kunnan liityntäpysäköintialueilla. Helsingin seudulla
Liityntäpysäköintialueen valintaperuste on sujuva jatkoyhteys.
mukana olivat Pääradan,
Oikoradan, Rantaradan ja
Helsingin seudulla jätetään arkisin yli 7000 autoa liityntäpysäköintipaikoille. Liityntäpysäköityjen
Vantaankosken radan rauautojen määrä vastaa yhden moottoritien aamuruuhkan välityskykyä ruuhkasuuntaan.
tatieasemien, metroasemien sekä tärkeimpien bussiAutoilu& ?Suurin osa lii- ja se, että auto on tarpeen pyöräilijät arvostavat sitä, terminaalien ja -pysäkkien
tyntäpysäköintimatkoista osalla matkasta. Pyöräili- että liityntäpysäköinti on liityntäpysäköintialueet.
tehdään kodin ja työpai- jöille selvästi tärkein syy mahdollista lähtöpaikan ? Seudun ulkopuolelta mukan välillä, sanoo ryhmä- on se, että määränpäähän useimmiten kodin lähellä. kana olivat Siuntion, Inpäällikkö Marko Viher- on pitkä matka pyörällä. Pyöräilijät pitävät tärkeä- koon, Karjaan, Riihimäen
vuori HSL:n liikennejär- Myös hyvät joukkoliiken- nä liityntäpysäköintialueen ja Lahden rautatieasemien
neyhteydet liityntäparkis- laatua: he arvostavat run- sekä Lohjan ja Porvoon liijestelmäosastolta.
Yhdeksän kymmenestä ta, matkan nopeutuminen kolukittavia pyörätelinei- tyntäpysäköintialueet.
tutkimukseen vastannees- ja se, että pyörää tarvitaan tä, sääsuojaa, valaistusta ja
Tutkimuksessa jaettiin
ta autoilijasta ja pyöräili- osalla matkaa, ovat usein pelkäävät ilkivaltaa.
liityntäparkkeihin pysäPyöräilijät ovat vannou- köityihin autoihin ja poljästä jatkoi liityntäparkista mainittuja syitä valinnaljoukkoliikenteellä. Hyvät le. Ilman liityntäparkkia tuneita ulkona liikkujia: kupyöriin yhteensä 10 575
liityntäpysäköintipaikat ja vain yksi pyöräilijä neljäs- talvella neljä viidestä jat- tutkimuslomaketta. Tutkiniiden joukkoliikenneyh- tä vaihtaisi autoon: heidän kaa pyöräilyä tai vaihtaa muksen vastausprosentti
teydet siis vähentävät mer- ykkösvaihtoehtona parkin kävelyyn. Vain 4 prosent- oli 28.
kittävästi työmatka-au- sijaan olisi tehdä matka tia vaihtaa talvella autoon.
Alueet olivat hyvin erilaitoilua Helsingin seudulla. kävellen ja junalla tai met- Pyöräilijät ovat myös reip- sia: kun Keravan asemalla
paita ja joustavia: heistä havaittiin yli 450 pysäköiIlman liityntäpysäköintiä rolla.
yli puolet on valmis kä- tyä autoa ja lähes 1 000
lähes puolet HSL:n teetKONALAN
OYhiljaisimmille
Sujuva jatkoyhteys
velemään enemmän
kuin RENGAS
tämään liityntäpysäköintipolkupyörää,
KESÄRENKAILLE KYYTIÄ! Continental,
Gislaved,
Nokia,
800 metriä asemalle
tai
pytutkimuksen vastanneista
alueille
oli pysäköity vain
Michelin, Semperit
ja Barum.
Autoilijat mainitsivat säkille,
kolmannes
jopa yli TASAPAINOTUKSET
autoilijoista autoilisi koko
yksi ajoneuvo. NOPEASTI.
LEVYPYÖRÄT,
ASENNUKSET,
matkan joukkoliikenteen useimmin liityntäpysä- kilometrin. Autoilijat taas
P. 548 6562
Tutkimus tehtiin nyt en4. Avoinna
ark.
8-18, laliikennejärjes9-14
köintialueen valintape- haluavat Hankasuontie
pysäkin kodin
käyttämisen sijaan.
nen
suurien
Autoilijoille tärkeimmät rusteeksi sujuvan yhtey- viereen: heistä yli puolet telmähankkeiden, Kehäsyyt käyttää liityntäpysä- den junaan, metroon tai on valmis kävelemään kor- radan ja Länsimetron valköintiä ovat ajoneuvolii- bussiin. Seuraavaksi eni- keintaan 400 metriä.
mistumista sekä kaarimaisHSL kehittää liityntäpy- ten tariffivyöhykkeiden
kenteen ruuhkat, hyvät ten valintaan vaikuttivat
seudun RENGAS
joukkoliikenneyhteydet parkkipaikkojen riittävä säköintiä yhdessä
käyttöönottoa.
KONALAN
OY Tutkimus
KESÄRENKAAT
POIS
TALVIRENKAIDEN
Continental,
ja valtion
kanssa.
liityntäparkista, vaikeus määrä ja se, että alue oli kuntien
tehdäänTIELTÄ!
seuraavan
kerran
Gislaved, Nokia,
Michelin,
Semperit ja Barum.
?Seudullisesti
merkitlöytää pysäköintipaikkaa lähellä lähtöpaikkaa. Myös
hankkeiden
valmistuttua.
Continental, Viking,
Nokian Renkaat, Goodyear,
Gislaved, Michelin ja Barum.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET,
TASAPAINOTUKSET NOPEASTI!
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET, TASAPAINOTUKSET NOPEASTI.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
RENGAS ja
VANNEPALVELUT
KONALAN RENGAS OY
TALVIRENKAAT JA KESÄRENKAAT POISTOHINNOIN!
Continental, Gislaved, Nokia, Michelin, Semperit ja Barum.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET, TASAPAINOTUKSET NOPEASTI.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
n
jotaito Puh. 730 700
Hyvä a asti!
e
p
no
AUTOKOULU
HAKANIEMI
HAKANIEMI
MEILAHDEN
AUTOKOULU
HENKILÖAUTOKURSSI B
vain 1.399?
Aloitukset
maanantaisin
klo 17.00
Ilmoittaudu kurssille:
www.meilahdenautokoulu.fi
Hämeentie 14, 00530 Helsinki
Henkilöauton (B-kortti)
Perusvaiheen kurssi
Seuraava kurssi alkaa
ma 21.9. klo 17 autokoululla
(Kurssi alkaa joka toinen
maanantai) Tervetuloa!
Teoriatunnit ovat autokoululla
tiistaisin klo 16.30. Aloitustunti on
joka toinen maanantai klo 17.
Autokoulu Hakaniemi
Hämeentie 14, 00530
Helsinki, 09-730 700
Ps. Katso ajankohtaiset
tarjouksemme nettisivuiltamme:
www.autokouluhakaniemi.fi
PAKOPUTKI
Nopeasti
-CENTER
uuteen ammatt
HUOM!
Meiltä
tuulilasien
yksittäinen
TUKKUMYYNTI!
Tuulilasien vaihto
ja korjaus
ammattitaidolla,
kysy tarjousta
jo tänään!
Ilmainen sijaisauto!
Myös lasien
tummennukset!
Tehdasvalmiiden pakoputkien ja katalysaattoreiden todella edullinen
myynti- ja asennuspiste!
www.pakoputkicenter.fi
Herttoniemi,
Sahaajankatu 26
Me koulutam
(09) 759sinusta
2802
taksinkuljetta
Autoilu&
Liikenne
123 Tuulilasi Helsingin Taksio
Sähkötie 8, Vantaa
-aina
ajan
puh.
09 587 9
(Tammisto)
P. 0400 258 161
tasalla!
www.taksihelsi
www.123tuulilasi.fi
Nopeasti uuteen ammattiin!
Me koulutamme sinusta
taksinkuljettajan.
Helsingin Taksiopisto
puh. 09 587 9088
www.taksihelsinki.fi
YKSITYINEN
KATSASTUSASEMA
Määräaikaiskatsastus aikavarauksella alk.
Päästömittaukset veloitetaan erikseen
Kahvi- ja
keksitarjoilu
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
29?
Sulan Katsastus Oy
Avoinna
Palkkikuja 8
ma-pe
8-19
Tarjous voimassa
04300 Tuusula
la 9-16
toistaiseksi
050 409 06 46
www.sulankatsastus.fi
17
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
KS-Markkinat
www.kaupunkisanomat.fi OSTA JA MYY!
Lähetä sähköpostilla ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi tai postita oheinen kuponki.
Osoitteessa www.kaupunkisanomat.fi voit lähettää
postia helposti myös valmiilla lomakkeella!
KS-Markkinat on yksityisille kotitalouksille maksuton osto- ja myyntipalsta. Postittamalla oheisen kupongin julkaisemme 2 viikkona
peräjälkeen ilmoituksenne maksutta. Toimituksella on oikeus lyhentää, olla julkaisematta tai muokata ilmoitustekstejä parhaaksi katsomallaan tavalla.
2 kpl sohvapöytiä,
toinen ruskea puuta ja toinen tumma
mahonki lasilevyllä, pit. 110cm, kork.
50cm, lev. 70cm, 35e kpl p. 0407187746
Farmari
Renault Laguna 2.0 vm 1996, ei
katsastettu, vetokoukku, stereo ym,
jarrut, pakoputkisto uusittu, 480e p.
040-7140062
Madza-87 täysin toimiva kaikki ok
400e p. 044-920 4095
Taulu,
Martti Huuhaa Innasen öljyvärimaalaus, neljä äijää istuu penkillä, 500e p.
050-5769964 Pitäjänmäki
Pullokori puuta,
tummunutta, 38x36x22cm, teksti
Runkopatjasänky,
erittäin siisti - vähällä käytöllä myydään ilman petaria h. 40 e hae vaikka
heti eeva.reeta@gmail.com
Antiikkipetsattu
kaapillinen kulmataso 100x60x50
mahdollisimman pian. Hinta 30eur. P
.050 403 4587
Muhkea sohva
ja kaksi nojatuolia. Kangas samettimainen, tumman viininpunaiset.
Hinta 250,00 e. Puh. 040 5546769
Vuosaari
Sohvapöytä tiikkiä
110x65 lasi osa 45 cm.50 e.
0407445066
RAHAA?
MYY tarpeeton ILMAISEKSI
KaupunkiSanomien
KS-Markkinoilla!
Niin pieni vaiva
ja niin iso hyöty!
-YKSITYISILLELähetä esim.
sähköpostia nopeasti
ja helposti! www
-sivuillamme on lomake,
helppo ja nopea täyttää!!
Antiikkipets.
mäntytaso alla kaappi 2:lla lasiovella
k.60 lev.100 s.40. Hinta 30eur. P.
0504034587
Taittuva kukkateline
rottinkia 6-kukkatasoa. Hinta 85eur.
P. 0504034587
Varasängyt
2 kpl, metalliset, taitettavat, ei kulj.
Hinta 2 euroa p. 040-5800569
Kirjoistuspöytä valkoinen,
uudenveroinen, koko 58x140 30e p.
050-4109378
Ikean Gilbert tuolit,
istuin ja selkänoja taivutettua vaneria,
mattamustat, jalat metallia, uudenveroiset, 3kpl, 12e kpl p. 040-7153643
Mikroaaltouuni,
hyväkuntoinen, 15e. 1 hengen vuode
(sänky) 30e. Ei kuljetusta p. 0504929111
Rine Classica
taiteovi kahvalukko pv muovia väri
pyökki koko 205x96 cm 2 kpl uusia
paketissa yht. 40e p. 040-5145996
Valkoinen kirjoituspöytä
ulosvedettävä taso jaloissa 4 pyörää l
71 s 49,5 k 74 20e p. 0400-619109
URHEILUVÄLINEET/LIIKUNTA
Kuntopyörä
kettler Santana hinta 70 euroa puh.
0452711658
ELÄIMET/TARVIKKEET
2 kissanpentua
etsii hyvää kotia, sisäsiistejä,
kaikkiruokaisia, 40e / pentu p. 0401242249
KAUNEUS/TERVEYS
Televisio,
VHS video ja kasetit, pääasiassa
piirrettyjä...noin 50 kpl toimivat. 60e
puh. 040 7445066.....
HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA
RAKENNUSTARVIKKEET
Uusi,
käyttämätön Halti Akita-rinkka. Tilavuus 65 l. Paino 2,2kg.Väri: tummanvihreä / musta. Hinta 90 e.P 040 534
8862. H:ki 71
Poikien polkupyörä,
5 vaihdetta, Eurobike 2b tuum. Hyväkuntoinen h. 50e p. 0500-427927
Olavi virran levy.
Yleisönpyynnöstä, unohtumattomat
3.80e. 040 744 5066
Marin miesten
maastopyörä 21 vaihdetta 90e p.
0440173160
28:n tuum.
tod. siisti / huollettu miesten 7:n
vaihde pyörä, merkki Insera, h. uutena maksoin 539e, myyn tarpeettomana, lukko muk. hp. 160e / tarjoukset
huomioid! P. 046-5256253
Halda taksimittari
vieterivetoinen h. 120e / tarjous p.
09-6944581
Kobika merkkiset
kiikarit, linssisuojukset ja kantokotelo
mukana.hinta 10 euroa. puh. 045
271 1658
VAATTEET
Naisten musta
pitkähihainen muotoileva body koko
38, 10 e, yläosaa voi käyttää juhlapuserona. p. 050-3243925
Itämaisen tanssin
pitkä mekko, joka on kauttaaltaan
paljetoitu monivärisin paljetein,
pohjaväri musta, koko 38, 10 e. p.
050-3243925
Kettler
merkkinen kuntopyörä. hinta 70 eu-
OHJE SÄHKÖPOSTILLA LÄHETTÄMISEEN:
Lähetä viestisi osoitteeseen
ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi
Aihekenttään otsikko OSTETAAN
KÄYTÄ TIKKUKIRJAIMIA
ja kirjoita selkeästi!
Yksi ilmoitusteksti/kuponki. Maksimi 160 merkkiä, aloita tavaran nimellä
#
OSTETAAN
Valitse osasto:
Ajoneuvot ja varusteet
postimerkki
Kodintarvikkeet ja laitteet
Viihde-elektroniikka
Harrastukset ja vapaa-aika
KAUPUNKISANOMAT
KS-Markkinat
00250
HELSINKI
FI-00421
Helsinki
Kauneus ja terveys
!
Sekalaiset
#
HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA
KODINTARVIKKEET ja LAITTEET
Ostetaan uuni
verkkovirralla toimiva, kunnossa oleva, edullinen. Yst. vast. textiviestinä
p. 046-8912993 Eva
Ostetaan
Volvo kuorma-autojen pienoismalleja 1:48 ja 1:50 kaavoissa, kaiken
kuntoiset kiinnostaa p. 050-5945408
Markku
Ostan taulu-tv:n
30-40 tuumaisen. Hyvä mutta halpa
kelpaa p. 09-2944364
Onko sinulla LP-levyjä varastossa,
myy ne keräilijälle! Haluan ostaa kotimaiset/ulkomaiset LP-levyt ja singlet
1960-2010-luvuilta. Rock, Pop, Jazz,
Proge, Psych, Punk, Heavy, Iskelmä
jne. P. 050-4901774.
Ostetaan sähkökirjoituskone,
edullinen p. 046-8912993 Essi
SEKALAISET
Ostetaan vanhat
vinyyli LP levyt ja sinkut.1950-1980
luvuilta Rock, Pop ym. Koti/ulkomainen 040-7176755
Ostetaan viikkolomaosakkeita
kotimaan kohteista, soita heti!
p. 040 5867152
AUTO PUHTAAKSI NOPEALLA
PESUKADULLA 24h!
-KÄYTÄ EDUT HYVÄKSESI!
!
US
LOISTOPESU
!
US
JO
R
TA
KIILTOPESU
3 pesun sarjapesukortti
39,90?
(norm. 80,70)
(sis. lisäesipesu, alustapesu, pehmoharjapesu ja vaha)
Tarjous voimassa tällä kupongilla 30.9. asti. 1 sarjakortti/ kuponki
Sarjapesukortti voimassa 31.12.15. asti. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Neste Oil K-Market
Helsinki Eläintarha
Vaatteet
!
LEHDELLÄ ON OIKEUS KÄYTTÄÄ TIETOJA SUORAMARKKINOINTIIN. ILMOITUKSET JULKAISTAAN SISÄÄNJÄTTÖPÄIVÄMÄÄRIEN MUKAAN LEHDEN 2:SSA SEURAAVASSA NUMEROSSA (HUOM. EMME VÄLITÄ NIMIMERKILLÄ VARUSTETTUJA TIEDONANTOJA, EMMEKÄ JULKAISE PUUTTEELLISESTI TÄYTETTYJÄ KUPONKEJA HUOM.)
18
Ostetaan
Nokia 2760 hyväkuntoinen p. 0503771461
!
PL 28
Mannerheimintie 94
Puhelimet
allekirjoitus ja nimenselvennös, osoite postinumero puhelinnumero ja ikä:
PUHELIMET
Ostan View-Master
kuvakiekkoja ja kaikkia niihin liittyvää.
Myös muut vanhat lelut, lautapelit,
pikkuautot jne. 050-338 7932/Vesa
(norm. 34,90)
Lastentarvikkeet
Rakennustarvikkeet
OSTETAAN
kortteja ja kirjekuoria ennen v. 1941
p. 040-5187922
(sis. lisäesipesu, alustapesu, pehmoharjapesu, ShineTecs-vahaus)
Tarjous voimassa tällä kupongilla 30.9. asti. 1 pesu/ kuponki
Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Urheiluvälineet
MYYNTIHINTA (pakollinen)
Erikoinen Stetson
tap. hattu (malli) sop m tai n, väri
?tiikeri? pit nähdä uusih. 40e. Hop.
ruusukuvioinen korurasia (kaunis ja
erikoinen!) h. 50e p. 046-5256253
19,90?
kirje-
Vesikulkuneuvot
Työkalut- ja laitteet
Kirpputorimyyjälle
tavaraa kassillinen astioita, koristeesineitä ym hinta 10 euroa. puh. 045
2711658
RJO
TA
Asunnot
Eläinten tarvikkeet
SEKALAISET
Ostetaan Eestin ja Venäjän posti-
KIRJAIMILLA, ÄLKÄÄ käyttäkö koneen antamaa euromerkkiä, e tai eur riittää!
Liitteitä emme avaa lainkaan joten kirjoita tuotteesi suoraan sähköpostimuotoon!
MYYDÄÄN
Jäspi lämminvesivaraaja
VLS-160 uudenveroinen tarpeettomana. Hinta 500e. H:ki 050-4914145
!
KS-Markkinat
tai MYYDÄÄN. Numeroi tuotteesi 1., 2.,
3. jne. Myyntihinta on pakollinen. Max.
160 kirjainmerkkiä per tuote. ÄLKÄÄ
KIRJOITTAKO TEKSTIÄ KOKONAAN ISOILLA
VIIHDE-ELEKTRONIIKKA
Infrapuna
hieromakone 5 erilaista hierontapäätä.hinta 15 euroa.puh.0452711658
Vector maastopyörä
tarpeettomana hinta 150e p. 0405441117
HYVÄ
ILMOITTAJA
LÖYTÄKÄÄ
kiinnostuneet
keräilijät juuri
teidän
liikeeseenne!
Ilmoitus
KS-Markkinoilla
toimii!
Pronssipotkurit,
ajokuntoiset potkurit sisämoottorille:
12x10? vasen 3-lapainen ja 13,5x7?
oikea, 50-85e kpl p. 046-5531129
Sipoo
Nordenskiöldinkatu 22,
00240 HKI
Puh. (09) 148 1891,
AVOINNA 24h
Vain Neste Oil Eläintarha
Liesituuletin
ost. Prisma Kerava ei saanut asentaa,
palautus myöhästyi. Upo 60cm, 6023
ara, uutena 199e, ost. 4.10-14, tarjoa! P. 09-8721835
Vaatenaulakko;
koko: 100x25x25 ruskeaksi maalattu,
ukonpääkoukut, käsin tehty vm.
1900- alku. signr. Aleksis Kivenkatu
40 Hinta 300e/tarjoa! eeva.reeta@
gmail.com
VESIKULKUNEUVOT
roa.puh. 0452711658
Vain Neste Oil Eläintarha
AJONEUVOT JA VARUSTEET
KODINTARVIKKEET JA LAITTEET
Hartwall kyljessä, 20 e p. 0465531129 Sipoo
!
MYYDÄÄN
!
eltsu.fi
kellarimyymälä,
n
ANTIIKKIA, KIRPPUTOREJA,
1 kpl takakansi
RETROA JA VINTAGEA:
125x90mm 27.2.
Viirin Kirppis, Yrittäjäntie 9,
Järvihaka, 01800 Klaukkala
VALOISA, VIIHTYISÄ
itsepalvelukirpputori
Suosittu,
siisti
Ilmoitus
KS-Markkinoilla
toimii!
yt on sopiva aika siistiä kaapistoja ja
tarpeettomaksi jääneistä
-varastoja
Avoinna ark. 10-19, La 10-16, Su 11-16
tavaroista
ja tuoda ne viihtyisään
09-290 3830 www. viirinkirppis.fi
liikkeeseemme myyntiin.
Me myymme tavarat puolestasi. Ostan postikortit,
Tervetuloa
tekemään
Ostetaan ja myydään
löytöjä!
ISO-KIPPARI
Tältä aukemalta löydät
parhaat ja laadukkaimmat
myyntipaikat!
Tule tekemään löytöjä!
M I U RAAD
nä
,
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
Maljakoita, lasitaidetta
sisustamiseen ja keräilyyn!
Neman -käsityölasia ja
kristallia jo vuodesta 1883!
Keräilijän
aareaitta!
NEMAN KRISTALLI
Eteläinen Makasiinikatu 5
puh. 0400 986 066 ark. 9-18
Wanha
käytetyt astiat, huonekalut,
pörssi
kirjat ja valaisimet.
limu-, olut-,
tarjoaa
myymään tarpeettomat
avoinna: ma-ke 10-18, to sulj, pe 10-18, la 10-14, Tule
su sulj.tekemään edullisia löytöjä tai
mitalit, setelit, loa!
tu
Terve
rahat, sotamerkit,
Kipparinkatu 2, Espoonlahti
tulitikkuetiketit
www.keravanloyto.com
0400-938 680
di
h
e
l
Huo stäsi!
itse
Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Santaniitynkatu
7 c Keravatavarasi.
ntihyllyt + rekki
30 eur/vko Paikkavaraukset
P. 040- 758 0210
Jukka
Ahoti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
Aukioloajat:
ma
suljettu,
P. 040-728 8209 P.www.isokippari.fi
09 2584 2575
isokipparikirppis@gmail.com
Paloheinän Itsepalvelu
Kirppis
Samin kirppiksellä
PakilantieHUUTOKAUPPA95, Alepan talo. www.kirpputoripaloheinä.fi
os. Laajaniityntie 2,
Vantaalla
VALOISA, VIIHTYISÄ itsepalvelukirpputori
ISO-KIPPARI
Kipparinkatu 2, Espoonlahti
Myyntihyllyt + rekki 30 eur/vko
Paikkavaraukset P. 040- 758 0210
isokipparikirppis@gmail.com www.isokippari.fi
koko82x43mm
27.2.-19.6.15
yht. 17 viikkoa
HALLI OSTAA
300m
P. 050-464 Martinlaakso.
4370
huonekalut,
kodin irtaimistot,
kuolinpesät
p. 0400-492 026
2
täynnä kuolinpesätavaraa.
Avoinna ma-pe 10-18,
la-su 10-15.
Ps. Ostamme kuolinpesiä.
p. 0400-458610
www.wanhaporssi.fi
Edistää normaalia
energia-aineenvaihduntaa
? Jo 75 vuotta menestystä
? Kultamitalein
Tule tekemään edullisia löytöjä
tai myymään tarpeettomat tavarasi.
Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu,
ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
?
?
Tervetuloa!
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
Valmarin sitraattiliuos on
kokonaan kotimainen tuote.
Pakilantie 95, Alepan talo. P. 050-464 4370
www.kirpputoripaloheinä.fi
Avoinna
ma-pe 11-18 la 11-16
Han
seri ki laa
istu -satul dukas
keH t rYHd atuol
osi v ikk
i:
oi pa ÄÄst
rem i ja
soi
min.
wwwta: 010 .satu 470
latuo 9610
likes
kus.f
KIPPARI-CARAVAN OY
Jo vuodesta 1938.
Vanhanlinnantie 15 p. 09 512 22 50
www.kippari-caravan.fi
!
us
tarjo
?
9
0
1
lv 0%
i
Ruokalusikallinen Valmarinia (15 ml)
lasilliseen vettä 2-4 kertaa päivässä.
Vuorokausiannos, 2-4 ruokalusikallista
Valmarinia, sisältää 5-10 g natriumsitraattia ja 0,75-1,5 mg mangaania
joka on 38-75 % vuorokautisen
saannin vertailuarvosta.
Olemme muuttaneet!
Uusi osoitteemme on
Vanhanlinnantie 15, 00900
Helsinki TERVETULOA!
SELKÄVAIVOJA
SERI AUTTAA. ?
a
87,90?
kansainvälisesti palkittu!
Suomessa kehitetty
Täysin sokeriton ja
laktoositon
Apteekit ja terveyskaupat
www.valmarin.fi
Koe kasvun ihme!
Metsäpirtin multa
Mullan myynti: puh. 050 336 5703 | puh. 050 337 9442
www.hsy.fi/metsapirtinmulta
Metsäpirtin Nurmikko- ja Puutarhamulta
ovat runsasmultaisia ja humuspitoisia
kompostimultatuotteita sisältäen kaikki
kasvien tarvitsemat pää- ja hivenravinteet.
Metsäpirtin mullat ovat puutarhasi
parhaita ystäviä.
Tee ympäristöteko ja tilaa Metsäpirtin
multaa pihallesi.
Mullan valmistaja ja myyjä: Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
PL 100 | 00066 HSY | Opastinsilta 6 A | 00520 Helsinki | puh. 09 156 11 (vaihde)
19
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
KotiPlus
Kaikkea kodista ja ympäristöstä
maan ja taivaan väliltä
Kotitaloudet ovat oppineet kierrättämään kodinkoneromua
O. Vartiainen
Murto- ja palohälytinjärjestelmät
koteihin ja yrityksiin.
Myynti, asennus ja huolto. Puh:
0400-77 33 63 www.ovartiainen.fi
ÖLJYSÄILIÖT
-puhdistukset
-tarkastukset
-korjaukset
-käytöstä poisto
-tyhjennys
0400-686 368
SUOMEN SÄILIÖPUHDISTUS
ja TARKASTUS KERAVA
sailiopuhdistus.fi
ÖLJYSÄILIÖN
TYHJENNYKSET
Sakari Häkkinen
p. 0400 451 572
ainesrauta.teras@
gmail.com
VAIHTOLAVAT
MULTAA
HIEKKALAATIKKOHIEKKAA
KIVITUHKAA
KUORIKATETTA
PIENTOIMITUKSIA
PIENIÄ LAVOJA
Toni Lindfors Oy
040-513 4170
HERKKUKAUPPA
BEREZKA
Erilaiset suolaiset ja makeat
herkut Virosta ja Saksasta.
Tuorekakut, suolakurkut,
makeiset.
Kauppakaari 1, Kerava
p. 040 - 176 5255
ma-pe 11-19,
la 11-16, su 12-16
Saneeraausta
ja remonttia
-myös
putkisto
kuntoon!
REMONTTIPALVELUT
Huoneistoremontit.
Sisä- ja
ulkomaalaukset.
Tapettija laattatyöt.
0400 704 929
www.javmaalausjasaneeraus.fi
Kiinteistökorjaukset
HUONEISTOSANEERAUKSET
KULJETUKSET
ym.
Kts.
www.fix-itoy.fi
0400 366 307,
Sahaajankatu 37,
H:ki
MUUTTO- ja
RAKENNUSPALVELUT
:
ita
So 0004 550
5
48
Sisustus-ja muutto-palvelu Tamminen Oy
Sisustus-ja rakennuspalvelu Tamminen Oy
P. 0400-485 550
www.muuttopalvelutamminen.fi
20
Hilarycl
Kodin romut kiertoon
Sähkölaitekeräys ja kierrätys perustuu direktiiviin ja lainsäädäntöön.
Kotitalouksille ilmainen sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräys alkoi Suomessa elokuussa 2005.
Keräysmäärät ovat kasvaneet, mutta tavoitteena on saada kaikki laiteromu hyödynnettäväksi.
Vanhojen laitteiden materiaalit soveltuvat hyvin uusien tuotteiden raaka-aineeksi.
KotiPlus Suomalaiset toivat vuonna 2014 sähkö- ja
elektroniikkalaiteromua
(SER) virallisiin keräyspisteisiin 50 000 tonnia
eli 10 kg jokaista asukasta
kohden. ?Määrä vastaa
noin 5 000 rekka-autollista. Peräkkäin ajettuna
tällainen rekkajono yltäisi
Hangosta Utsjoelle, sanoo toiminnanjohtaja Arto
Puumalainen SER-tuottajayhteisöstä.
Eurooppalaisittain olemme hyviä kierrättäjiä,
mutta edelleen osa sähkölaitteista päätyy virheellisesti metallikeräykseen tai
jopa sekajätteen joukkoon,
jolloin ne vaikeuttavat
jätteen käsittelyä. Luontoon kipatuista laittomista
jätekasoista löytyy usein
sähkölaitteita, vaikka ne
LÄMPÖÄKOTIIN
olisi voitu viedä maksutta
keräyspisteeseen. Kotien
pöytälaatikoihin jäävät erityisesti matkapuhelimet ja
erilaiset sähkötyökalut.
Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräyspisteitä
oli toiminnan alkaessa alle 100 ja romua kerääntyi
noin 4 kg/asukas, nyt pisteitä on yli 400, joista osa
on myös kaupunkien keskustoissa. Alueellisten pisteiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.kierratys.info (sähkölaitteet).
Näihin keräyspisteisiin
tuodaan eniten kylmälaitteita ja muita isoja kodinkoneita.
Pientavaraa
kauppoihin
Vuonna 2013 alkanut
sähkö- ja elektroniikkalaiteromun vastaanotto myymälöissä toi kierrätyksen
piiriin lähes 2000 uutta
pistettä. Suurimmissa kaupoista otetaan vastaan ilman ostovelvoitetta pieniä
laitteita kuten lamppuja,
kihartimia, partakoneita
tai keittiön pienkoneita.
Isommat sähkölaitteet voi
jättää myymälään aina uuden vastaavan laitteen oston yhteydessä.
Sähkölaitekeräys ja kierrätys perustuu direktiiviin
ja lainsäädäntöön tuottajavastuusta, jossa maahantuojien ja valmistajien
tulee huolehtia laiteromun
jätehuollosta. Käytännössä
keräystä, käsittelyä ja materiaalien kierrätystä organisoivat tuottajayhteisöt.
Toiminta rahoitetaan uusien sähkölaitteiden sisältämällä kierrätysmaksulla.
?Tavoitteena on saada
kaikki laiteromu hyödynnettäväksi, sillä metallit,
lasi ja muovit voidaan
käyttää uusien tuotteiden
valmistuksessa. Esimerkiksi kannettavan tietokoneen
materiaaleista
voidaan kierrättää jopa
99 %, sanoo Puumalainen, ja kehottaa kuluttajia
kierrättämään vanhat laitteensa virallisia kanavia
pitkin. Alueellisiin keräyspisteisiin tai myymälöihin
tuodut laitteet käsitellään
pääosin Suomessa.
Soita ilmainen mittaus
Sälekaihtimet
Rullaverhot
Pystylamell
Markiisit
25v.
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki
Puh. (09) 385 2393 Fax. (09) 351 169
info@torikaihdin.
www.torikaihdin.fi
KAIHDIN-
Takkasydän
mittatilaustyönä
Teemme myös:
- Savupiippujen kunnostukset
- Hormikuvaukset ja kartoitukset
- Piipunhatut - Tikkaat ja kourut
- Terässavupiiput
Ammattitaidolla vuodesta 1989
HORMIC.fi
0400-885055
www.
Puh.
Email. hormic@hormic.fi
Valtuutettu Kastor ja Nvi liike
PALVELUT
Soita
ilmainen mittaus!
Sälekaihtimet Pystylamellit
Markiisit
Rullaverhot
25v.
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki
Puh. (09) 385 2393
www.torikaihdin.fi
Fax. (09) 351 1693
info@torikaihdin.fi
-Vartti-, tiili- ja peltikattojen
pesu-, maalaus ja
-ERISTYSLASIT -TURVALASIT
Perjantaina 11.09.2015
homesuojakäsittelyt.
Kattoturvatuotteet. Remontoijat
REMONTTEJA,
SANEERAUSTA,
KORJAUSLASIhuomioikaa palvelumme kuuluvat
MAANRAKENNUSMAALAUSTA
JA mahd!
Kotitalousvähennys
PÄIVYSTYS PALVELUT
!
Å
h
PUH. 0208 418 056
4
Orapihlajatie 5, 00320 Helsinki
2
www.lasipalvelureijonen.fi
MUUTA KODINHOITOA:
p.050
Mitä
etsit, sen2205 /
kattotyöt
löydät
täältä!
www.0502205.fi
KATTOPALVELUT
KAIKKI
maanrakennusalan
työt ammattitaidolla
ja luotettavasti!
P. 0400 853 259
LASIPALVELUT
1 kpl takakansi
6.3.
LASIPALVELU
125x90mm
meiltä
TI
Tilaa ARVIOIN
INEN
si
ILMAkohteelle
www.maanrakentajat.fi info@maanrakentajat.fi
REIJONEN
-LASIT -PEILIT -NÄYTEIKKUNAT -PEILILIUKUOVET
-ERISTYSLASIT -TURVALASIT
VESIKOURUT
KATTOREMONTIT
Nyt on aikaHuopakatot
tiivistää
KORJAUSLASIASENNETTUNA
Å
PÄIVYSTYS
h
PUH. 0208 418 056
Huopakattourakointia. Oma tuontimme
4 takaa
p.050 2205 / kattotyöt
Orapihlajatie 5, 00320 Helsinki
laadukkaimmat ja edullisimmat2
ratkaisut asiak-
-Vanhojen uusimiset. -Vartti-, tiili- ja peltikattojen pesu-, maalaus ja
otiin homesuojakäsittelyt.
kylmää hönkivät
ikkunat. mahd!
Kattoturvatuotteet. Kotitalousvähennyksen
akojen tukkiminen
kaillemme. Huopakatto on yksi pitkäikäisimmistäwww.lasipalvelureijonen.fi
www.0502205.fi
kateratkaisuista Suomen vaativissa olosuhteissa.
a vedon kuriin ja
ästää rahaa.
saat erilaiset lamput jokaiseen tarpeeseen ja
ValikoimassammeMeiltä
ovat myös:
PIHAT
KUNTOON
järjestelmät
tilanteeseen.
Löydämme sinulle myös erikoisemmat
yymme myös tiivisteitä ja -polyuteraani -eristeet -aurinkosähkö
-MgO -rakennuslevy -Isodrän
kosteuseristeet
lamput mikäli niitä ei ole suoraan varastossamme!
euvomme tarvittaessa!
-pellavaeristeet -palamaton jätekatos -viherkatot,
Täyden palvelun louhintaliike
WARROCK
OY
Asutuskeskus-, avo-, kanaali-,
tarkkuuslouhinnat.
Lasse Kinnunen puh. 0400-891 653
www.warrock.fi
jne. Tervetuloa!
TA YHTEYTTÄ:
www.viherkolmio.fi
akkuna@gmail.com
045-8979 201 AT
040 174 2210
Lintuvaarantie 2, ESPOO. Puh: 094525276
P. 050 534 8141
Akkuna
ikkunahuolto
IKKUNA
PALVELUT
KATTOPALVELUT
RAKENNUS
PALVELUT
Nyt on aika tiivistää
kotiin kylmää hönkivät ikkunat.
Rakojen tukkiminen saa vedon
kuriin ja säästää rahaa.
Myymme myös tiivisteitä ja
neuvomme tarvittaessa!
OTA YHTEYTTÄ:
atakkuna@gmail.com
AT Akkuna
ikkunahuolto
P. 040 174 2210
Putkiliike Pihlajamäessä
Puh. 044 351 5030
www.lvi-tukiainen.fi
lassi.tukiainen@
lvi-tukiainen.fi
Huopakatot ASENNETTUNA
19 kpl
tekstissä
82x43mm
Sähkötyöt
AMMATTITAIDOLLA
Huopakattourakointia. Oma
tuontimme takaa laadukkaimmat
ja edullisimmat ratkaisut asiakkaillemme. Huopakatto on yksi
pitkäikäisimmistä kateratkaisuis-ta Suomen vaativissa
olosuhteissa.
Valikoimassamme ovat myös:
-polyuteraani -eristeet -aurinkosähkö
järjestelmät -MgO -rakennuslevy
-Isodrän kosteuseristeet
-pellavaeristeet -palamaton jätekatos
-viherkatot, jne.
ERIKOISTARJOUS!
Kiinnostaako teitä
talonne viemärien
kunto ja nykytila?
Ottakaa yhteyttä
meihin SanForsilla, niin tulemme
kuvaamaan ne nopeasti ja
edullisesti. Video-kuvaus auttaa Uusi
selvittämään viemärien kunnon
ja puuttumaan mahdollisiin
ongelmiin jo ennen suurempien
vahinkojen syntymistä.
295
PIHA
PALVELUT
050-456 8116
Seulottua multaa,
tutkittua, kuivaa,
kalkittua myös pienet
kuormat.
Erilaiset soratuotteet,
katekuorta.
P. 09 276 8971 tai
040 589 2375/
Rantanen
?
Sundex
INTERIOR
sis. ilmainen videotaltiointi
Mannerheimintie 40,
viemäriverkosto omakoti- tai pientaloon!
Jos viemäriverkostonne tarvitsee suurempaa
saneerausta, annamme mielellämme teille
erilaisia vaihtoehtoja viemärisaneerauksista,
jotka suoritamme RAKENTEITA RIKKOMATTA!
Nämä toimintamenetelmät ovat yleisesti noin
Kuvaamme ja paikannamme mahdolliset ongelmat.
40% edullisempia verrattuna menetelmiin,
Tallennamme kuvauksen muistitikulle, josta näette
joissa vanhat putket vaihdetaan.
putkistonne toimintakunnon. Kuvausmateriaali jää teille.
Toimialueemme ovat: Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo, Loviisa,
Järvenpää, Kerava. Tulemme sovittaessa myös kauemmaksikin!
Soita: 010 322 1090
porraskohteet
ja kivilattiat
kuntoon
tehokkaasti ja
ammattitaidolla
www.jannevilen.com
Puh. 044 9916 171
Viemärin
kuntokartoitus
KAIVUUTYÖT
salaojat,
pohjankaivuu,
ym kaivuut,
p. 050 585 8719
Myydään
KIVIHIONNAN
AMMATTILAINEN MULTAA
Hiomme
P. 050 534 8141
Mapex Sähkö Oy
050-382 5571
e-mail: mapex@live.fi
KAUPUNKISANOMAT
www.sanfors.fi
Myyntinäyttelyssämme verhoklassikot ja upeat huippuuutuudet sekä kätevät moottoroidut verhoratkaisut.
Suunnittelu- ja asennuspalvelu, energiatehokkaasti oman
tyylinne mukaisesti. Myös kaikki sähkötyöt.
Hyönteisverkot
ikkunoihin
mittatilaustyönä!
SUNDEX
P. 010 229 3200
www.sundex.fi
asiakaspalvelu@
sundex.fi
Ma-Pe 10-15,
La 10-14,
Su suljettu
Muina aikoina
myymälässä esittelyt
ajanvarauksella.
21
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
Kaupunki &Terveys
Onko alkoholi ongelmasi?
C-hepatiittia ei tunneta vielä tarpeeksi
Hygienia kuntoon
AA-AUTTAVA PUHELIN
joka päivä 9-21
p. (09) 750 200
Myös läheisille!
www.aa.fi, al-anon.fi
Vesirokko voi
olla lapselle
vaarallinen
Vesirokon tai sen aiheuttaman
jälkitaudin kuten keuhko- tai
aivokuumeen vuoksi joutuu
Suomessa parisataa lasta vuosittain sairaalaan ja 1?2 lasta
kuolee.
www.sippe.fi
Ompelua
2 nettikauppa
P. 050-306 8858
www.sippe.fi
SUOMEN RENTOUTTAVIN
kanta-asiakaskortti hierontaan!
Ompelua
huolella
ja nopeasti!
Maksat vain 49? ja saat
Ma-pe 12-17.
kaikki hieronnat
P. 050-306
8858 -50% vuoden ajan!
Etsi lähin vastaanottomme: www.relahierojat.fi, varaa aika hierontaan
ja hanki oma Relakorttisi! Edun saat käyttöösi heti!
www.sippe.fi
Ompelua huolella
ja nopeasti
P. 050-306 8858
Kaupunki
Sanomat
mukanasi
joka
viikko!
Tietokoneapua
Senioreille!
Luotettava ja ammattitaitoinen avustus, opetus,
asennus ja huolto omaan
kotiin. Palvelemme
suomeksi ja ruotsiksi.
24e ½ h. Ei piilokuluja.
Seniorien
tietokoneapu
-Seniorihelppi
P. 045 1651 747
Palvelemme
ma-la 08-20
www.
seniorihelppi.com
Laatua syksyn juhliin:
Elämäsi juhlatilaisuuksiin tai vaikkapa
tuliaisiksi, tilattavissa valmiita lihaleike
tarjottimia! (alk. 30e/kpl)
Uunituoreet makunautinnolliset kypsät
lihat & aidot savusauna palvit! Meiltä
saat myös kokonaisia
savustettuja sikoja & lampaita!
Tilaa puhelimitse,
tai piipahda ostoksille!
Liha- ja makkarajalostamo Lindroos Knutsintie 6
Hinthaara PUH. (019-652006 / 0400-713647)
C-hepatiittia vastaan ei ole rokotetta.
Suomessa tiedetään olevan 25
000 kroonista C-hepatiittia sairastavaa. C-hepatiittitartunta
todetaan Suomessa vuosittain
1000?1200 henkilöllä.
Terveys C-hepatiitti on viruksen aiheuttama maksatulehdus, joka tarttuu veriteitse. Tauti voi olla vuosia
oireeton, mutta kroonistuessaan se aiheuttaa maksavaurioita ja voi edetä
jopa maksasyöväksi.
Maailmassa on noin 180
miljoonaa kroonista Chepatiittia sairastavaa ihmistä ja uusia tartuntoja
havaitaan joka vuosi arviolta 3-4 miljoonalla. Suomessa todetaan vuosittain
1000?1200 uutta tartuntaa
ja yhteensä maassamme on
noin 25 000 krooniseen C-
Myymälä auki
ti-pe 9-17,
la 9-14,
su-ma suljettu.
sta
Matuuntee!
sen
www.lihansavustamo.com
22
hepatiittiin sairastunutta.
Merkittävän tartuntamäärän vuoksi Tunnetko C:n
- kampanja tiedottaa huonosti tunnetusta taudista ja
sen ehkäisystä.
Ei tartu
normaalissa arjessa
C-hepatiittia vastaan ei
ole rokotetta, mutta tartunnan voi ehkäistä. Chepatiitti ei tartu ruoan tai
veden välityksellä tai normaalissa kanssakäymisessä
kuten halauksessa, suudelmassa tai syömällä samalta
lautaselta tartunnan saaneen kanssa. C-hepatiitin
saaminen vaatii verikontaktia tartunnan saaneen
kanssa. Tyypillisimmillään
tauti tarttuu epähygieenisten neulojen välityksellä.
Huumeneulojen lisäksi
myös tatuointivälineiden
hygieniaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Taudin voi saada myös
itsestään riippumattomista syistä kuten syntymän yhteydessä äidiltä,
käyttämällä sairastuneen
hammasharjaa tai partakonetta tai sairaalahoidossa ulkomailla verensiirron yhteydessä. Suomessa on tutkittu luovutettu veri, verivalmisteet
ja elinsiirteet vuodesta
1990 lähtien C-hepatiitin
varalta.
Vesirokko mielletään
usein vaarattomaksi lastentaudiksi. Sitä se ei kuitenkaan kaikille ole, sillä
vesirokon jälkitauteihin
kuolee joka vuosi Suomessa 1-2 lasta. Kaikkine oheiskustannuksineen
vesirokko tulee yhteiskunnalle myös kalliiksi.
Vesirokkorokotetta vaaditaankin kansalliseen rokotusohjelmaan.
? Alle 5-vuotiaana sairastettu vesirokko on lievempi kuin vanhempana
sairastettu. Lapsenakaan
se ei kuitenkaan ole täysin
vaaraton. Vuosittain vesirokon vuoksi joutuu sairaalaan parisataa lasta, ja
osa heistä kärsii hyvinkin
pahoista infektioista, sanoo
lasten infektiolääkäri, professori Harri Saxén.
Vesirokko tai sen aiheuttama jälkitauti kuten
keuhko- tai aivokuume tai
vakava bakteeriinfektio
aiheuttaa Suomessa vuosittain 1?2 kuolemaa. Se
on siis paitsi ikävän kutiava ja kuumeinen myös
kuviteltua kohtalokkaampi
vitsaus. Ei ole mahdollista
ennustaa kenelle vesirokko
on vakava, jopa kohtalokas. Myös täysin terve lapsi voi sairastua vakavaan
jälkitautiin.
VERTAISTUKIRYHMÄ
ABORTIN LÄPIKÄYNEILLE
alk. Helsingissä ke 23.9.
klo 17-19.30 (9x)
Ilmoittautumiset Helsingin ryhmään:
puh. 050 364 4767, ma-pe klo 16-20
Nyt mahdollisuus osallistua ryhmään myös
Espoossa puh. 040 518 8783
Lisää infoa www.ituprojekti.net
Keski-Uudenmaan NNKY
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
Upeat tarjoilukulhot
nyt meiltä!
Tarjous -50%
vain 15,50
(Norm 31,00)
tarjous
voimassa
toistaiseksi
Neman Kristallin tehtaanmyymälä ja
tukkukauppa Helsingin sydämessä!
än
ä
m
e
tek
A Laseja, maljakoita,
Tule ytöjä!
T
T
O
lö
karahveja,
30 VU TÄ!
1
I
L
Y
TYÖ
lasitaidetta
KÄSI
sisustamiseen,
käyttöön ja
keräilyyn!
Neman -käsityölasia
ja kristallia jo
vuodesta 1883!
Keräilijän
aareaitta!
Löydät meidät
Facebookista!
NEMAN KRISTALLI FINLAND
Eteläinen Makasiinikatu 5, Helsinki,
puh. 0400 986 066 ark. 9-18, la 10-17
23
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 11.09.2015
SELKÄVAIVOJA
SERI AUTTAA. ?
Han
seri ki laa
istu -satul dukas
keH t rYHd atuol
osi v ikk
i:
oi pa ÄÄst
rem i ja
soi
min.
wwwta: 010 .satu 470
latuo 9610
likes
kus.f
!
us
o
j
r
a
t
i
?
9
0
1
v 0%
0? al
87,9
Takkasydän
mittatilaustyönä
Teemme myös:
- Savupiippujen kunnostukset
- Hormikuvaukset ja kartoitukset
- Piipunhatut - Tikkaat ja kourut
- Terässavupiiput
Ammattitaidolla vuodesta 1989
HORMIC.fi
Puh. 0400-885055
www.
Email. hormic@hormic.fi
Valtuutettu Kastor ja Nvi liike
Tervetuloa
tekemään
löytöjä!
!
tuloa
Terve
Tule tekemään edullisia löytöjä tai myymään tarpeettomat
tavarasi. Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu, ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
Savupiippujen
putkitukset & pellitykset,
laadukkaat takkasydämet mittatilaustyönä,
teräs-savupiiput, tikkaat,
kourut, piipunhatut,
hormikuvaukset ja
kartoitukset 20 vuoden
kokemuksella.
Toimimme Etelä-Suomessa
ja toimitamme
koko Suomen alueelle.
MYY AUTOSI MEILLE!
HUUTAVA pula 1.000-20.000?
autoista, myös pakut ja mp:t.
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
Pakilantie 95, Alepan talo. www.kirpputoripaloheinä.fi
Olarinluoma 13, 02200 Espoo
Soita Petri Harinen, puh. 0400 474 674
P. 050-464 4370
autoplaneetta.fi/autoplaneetta@gmail.com
VUOKRALLE TARJOTAAN
Luotettavaa ja
Tule tekemään edullisia löytöjä
edullista
Tervetuloa!
minibussi
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
vuokrausta
www.kirpputoripaloheinä.fi
tai myymään tarpeettomat tavarasi.
Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu,
ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
8.5.15
takakansi 125x90 mm
EDULLISIA
REALISOINTIAUTOJA
ja
Tule
a!
tarjo
Pakilantie 95, Alepan talo. P. 050-464 4370
050 432 2957 www.minibussi.info
LASIPALVELU REIJONEN
-LASIT -PEILIT -NÄYTEIKKUNAT -PEILILIUKUOVET
-ERISTYSLASIT -TURVALASIT
KORJAUSLASIPÄIVYSTYS
PUH. 0208 418 056
Å
h
4
2
24
Orapihlajatie 5, 00320 Helsinki
www.lasipalvelureijonen.fi
Kokonaan osamaksulla,
maksuaikaa jopa 7 vuotta.
Kuukausierät 50-150e.
ä
Hyvi stu
u
u
k
va
ia!
s
k
u
tarjo
Nurmijärven
Laatuauto Oy
Palvelemme kahdessa osoitteessa:
Varastotie 1, Nurmijärvi
Alhoniityntie 2, Nurmijärvi
Puh. (09) 276 91116, fax 276 91109
www.nettiauto.com/nurmijarvenlaatuauto
Liike avoinna ark. 9-18, la 10-14