sanomat
KAUPUNKI
nro 36/2015 21. vuosikerta
Nils
Torvaldsin
Kaupunkikolumni s.6
Minne
mennään
viikonloppuna
s.4-5
HENKILÖAUTOKURSSI B
vain 1.399?
Aloitukset
maanantaisin
klo 17.00
KAUPUNKISANOMAT
TV
TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM
FOX TV5 TV6 FRII JIM LIV HERO AVA
plus
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
KaupunkiSanomat ?viikkolehti
MEILAHDEN
AUTOKOULU
Oikean ja väärän pieni ero...
l Yle Fem 23.10. klo. 20.00
Taistelu sananvapaudesta
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa rakennetaan suomalaisvoimin maan ensimmäistä oikeaa
tv-studiota. Somalia on toimittajille maailman vaarallisin maa, ja työtä leimaa jatkuva väkivallan uhka.
Kuvassa Peik Johansson. HD
Ilmoittaudu kurssille:
www.meilahdenautokoulu.fi
Ohjelmatiedot ajalle
23.10.-29.10.2015
Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat
Maailmanlaajuinen kieli
l Yle Teema 27.10. klo. 18.00
TVplus
musiikin
asialla!
Sami Yaffa -Sound Tracker
Sami Yaffa - Sound Tracker on matkaohjelma, jossa musiikki määrittelee kohteet. Ovet avataan kulttuureihin katutasolta.
VIIKON
halutuin
TV-lehti!
Uutta ja vanhaa -aina yhtä
hauskaa VIIKON KASVO:
Kotisiivousta
Tarvitsetko apua
kotisiivoukseen tai
muihin kotiaskareisiin?
Luotettavat
siivoojat. Muistathan
kotitalousvähennyksen.
Jaana Hynynen
044-210 1228
Yksilöllisesti
-luottamuksella
Kaikki yksityishenkilöiden ja yritysten
lakiasiat joutuisasti
ja ammattitaidolla.
Soita heti ja varaa
maksuton
HD eli teräväDigitaPRO
piirtoasennuksetalkuneuvottelu!
yms
Lakiasiaintoimisto
Havumäki & Grönqvist Oy
JOONAS
NORDMAN
KAIKKI ANTENNIASENNUKSET
Antenniasennus
Rajamäki Oy
P. 040-637 8899
Toimimme pääkaupunkiseudulla
www.antenniasennusrajamäki.fi
KaupunkiSanomat antaa viikolle kasvot. Lue juttu sivulta 3!
HUOM! Meiltä
myös tuulilasien
yksittäinen
TUKKUMYYNTI!
Työlle 7 vuoden takuu!
Teemme työn
15 vuoden kokemuksella!
Keräilykuume
Antiikkija Keräilymessut
21.-22.11.
Tarjolla antiikkiesineitä, taidetta, design- ja
retroesineitä, lasia, keramiikkaa, astioita,
hopeaa, koruja, vanhoja tekstiilejä, kirjoja,
rahoja, postimerkkejä ja -kortteja, militariaa,
yms. vanhaa ja nostalgista tavaraa.
Ilmainen sijaisauto! Myös lasien tummennukset!
Tuulilasien vaihto ja korjaus
ammattitaidolla,
kysy tarjousta jo tänään!
www.123tuulilasi.fi
123 Tuulilasi
Sähkötie 8, Vantaa
(Tammisto) P. 0400 258 161
HUOM! Meiltä tuuli-
Vantaan
Energia Areena
Rajatorpantie 23, Vantaa
1 kplwww.keräilykuume.fi
etukansi 26.9.14
80x130 mm
p. 010 320 6740,
info@hglaki.fi
KAIKKI
ANTENNIASENNUKSET
HD eli teräväpiirtoasennukset
yms
DigitaPRO
Antenniasennus
Rajamäki Oy
P. 040-637 8899
www.antenniasennusrajamäki.fi
ITSEPALVELUKIRPPUTORI
SARANPUOTI
"
TÄLLÄ KUPONGILLA
PÖYTÄVUOKRA 45e/2 vko 30.11.2015 asti.
www.saranpuoti.com ma-pe 11-19, la-su 10-16
Lautamiehentie 1 C, 02770 ESPOO, p. 045-613 6136
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
KUNTOILE VELOITUKSETTA JA HYÖDYNNÄ HUIPPUTARJOUKSET 24.-31.10.
FOREVER JÄRVENPÄÄN AVAJAISVIIKKO
TARJOUS ENÄÄ
LOKAKUUN
59???
/ 4 VKO*
*VALITSE PITUUS.
NORM. 71 ?
Forever Järvenpää
Wärtsilänkatu 8 B
043 826 7155
Eläköön hyvä olo.
foreverclub.?
Olemme mukana myös Liikuntapäivässä la 24.10.
TULE TUTUSTUMAAN VELOITUKSETTA
I
KS
IA
a!
N
st
N
ija
lis
KU
itu
N
iv
TE
uk
IS
ol
JA
vu
A
ys
tä
AV
0
50
ta
as
av
ra
va
?
U
ET
AVAJAISTARJOUKSET
KUUMIMMILLAAN
Espoon uudessa
NunnaUuni-myymälässä!
SAGA 1
nyt 2 440 ?
esim.
+ rahti ja asennus 640 ?
DEKO-uutuudet alkaen
sh. 3 600 ?, sis. rahti ja asennus
1 750 ?, sis. rahdin
Varaudu tulevaan talveen ja lämmityskauteen. Nyt on erin-
POISTOMYYNNISSÄ MYÖS VUODEN 2014 MALLITULISIJOJA.
omainen tilaisuus hankkia kotiisi uusi NunnaUuni-tulisija!
Tule kysymään lisää tarjouksistamme. Avajaistarjoukset ovat hyödynnettävissä myös Vantaan myymälässämme.
DEKO-tulisija turvaa kodin lämmön ja tunnelman myrskyisinäkin päivinä. Tämän saa aikaan aito luonnonmateriaali
Mammutti-vuolukivilaji.
Saat kauttamme myös teräs- ja harkkopiiput asennettuna sekä
vanhojen tulisijojen purkutyöt.
www.nunnauuni.com
NUNNAUUNI-MYYMÄLÄ ESPOO
Martinsillantie 2, puh. 045 6433 072
2
NUNNAUUNI-MYYMÄLÄ VANTAA
Valimokuja 2, puh. 040 5151 514
Aito NunnaUuni.
Se lämmittää.
Avoinna: ma, ke 12?18
ti, to, pe 11?17 ? la 10?14
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
Ihmiset&Elämä
?
Kadulla
kysyttyä
Kaatavatko
6 euron pizzat
Suomen kansantalouden?
Ihmiset& Putous-energiaa
on tarjolla seitsemän näyttelijän ja yhden juontajan
voimin syksyn ratoksi.
Mukana olevat näyttelijät
ovat Joonas Nordman,
Essi Hellén, Kari Ketonen,
Ville Tiihonen, Mari Perankoski, Jenni Kokander
sekä tauon jälkeen paluun
tehnyt Putous-konkari Riku Nieminen. Heikki Paasonen jatkaa juontajana
viimevuotiseen tapaan.
Tarjolla on puolitoista
tuntia suoraa viihdettä.
Sketsihahmokilpailu on
totta kai mukana, kuten
myös Viikkokatsaus, Tulikoe sekä live-sketsit. Luvassa on myös yllätyksiä,
niin katsojille kuin näyttelijöillekin.
Oravan vuosi
Viime kaudella voiton
vienyt Joonas Nordman
on toiminut stand up ?
koomikkona, näyttelijänä
ja käsikirjoittajana. Putouksen lisäksi tämä positiivinen porilainen nähdään
pienessä roolissa hiljattain
ensi-iltaan tulleessa Napapiirin sankarit 2 ?elokuvassa. Hän käsikirjoittaa
myös Siskonpeti tv-sarjaa.
?Voiton vuosi, oravan
vuosi, hehkutti Joonas
kun häneltä kysyttiin kuulumisia.
?On ollut hauska huomata että liito-oravan fanipohja on ollut laaja. On
3-4-vuotiaita faneja joiden
mielestä hahmo ja puku on
hauska ja sitten taas faneja
ovat eläköityvät ay-jyrät,
eli koko skaala, kaiken
ikäisiä.
Puhtaalta pöydältä
Voittajalla on eri tilanne
kuin muilla ja paineita, vai
onko Joonas?
a
j
s
a
n
o
Jo utous
P attaa
r
u
na taas
MTV
Putous-viihteen seitsemäs
kausi alkaa 24.10. Mukana on
tuttuja kasvoja viime kaudelta
ja myös paluun tehnyt näyttelijä aikaisemmilta kausilta.
VIIKON KASVO
JOONAS
NORDMAN
Tuoko Joonas
Nordmanin uusi
hahmo voiton,
vai kuka saavuttaa
yleisön suosion?
Putouksen
voittoa tavoittelevat
Joonaksen ohella
eturivin näyttelijät.
?Kaikki alkaa puhtaalta pöydältä, aikaisemman
kauden menestyksellä ei
voi ratsastaa, hän sanoo.
Totta kai jännittää ja kutkuttaa ja on kova motivaatio tehdä hauskaa ja monipuolista viihdeohjelmaa.
Uuden sketsihahmon
miettiminen oli käynnissä
Putouksen pressitilaisuuden aikaan.
?Kiivaassa ja tuskallisessa vaiheessa on hahmon
miettiminen, myönsi Joonas. Perushahmo ei muutu kauden aikana, mutta
hahmo syvenee ja kehittyy.
Aikaisempien kausien
suosikkihahmoja kysyttäessä Joonas Nordman ei
kauaa mieti.
?Timo Harjakainen, Munamies ja viime kaudelta
Kissi, hän sanoo. Kaikki
keskenään erilaisia, mutta
hyvin tehtyjä hahmoja joissa oli selkeä johtoajatus.
Lähes samalla
kokoonpanolla
Tuoko Joonas Nordmanin uusi hahmo voiton,
vai kuka saavuttaa yleisön
suosion? Voittoa tavoittelevat eturivin näyttelijät.
Essi Hellén hallitsee laulamisen ja tanssikoreografiat ja hänet on nähty
mm Viikossa aikuiseksi ja
21 tapaa pilata avioliittoelokuvissa. Kari Ketonen
taitaa komedian ja on toinen puolisko Ketonen &
Myllyrinne parivaljakosta. Ville Tiihonen on tuttu
televisiosarjasta Mustat
lesket ja hän toimii äänikirjojen lukijana. Mari Perankoski tekee loistotyötä
poliisisarjassa Roba. Jenni
Kokander on tuttu lukemattomista tv-ohjelmista,
teatterista ja elokuvista.
Riku Nieminen nähdään
myös Roba-sarjan poliisina, omassa ohjelmassaan
1001 Rikua ja Munamies
lienee yksi tunnetuimmista
Putous-hahmoista.
Suurella mielenkiinnolla
kohti uutta kautta!
Teksti ja kannen kuva Anita Andersson
Seppo Lappalainen
?Ei se talous pizzaan
kaadu.
Miska Seppänen
?Parempi olisi keskittyä muuhun kuin
6 euron pizzoihin.
Ronni Laaksonen
?Ei se siihen kaadu.
Eeva Ojalehto
?Ei kaadu, mutta
yrittäjien kannattaisi nostaa hintoja.
Näin vastattiin
netissä:
Kaatavatko 6 euron
pizzat Suomen
kansantalouden?
KYLLÄ 18%
Ei 82%
www.
kaupunkisanomat.fi
3
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
KaupunginValot
KAUPUNGINVALOT -menovinkkipalsta
ilmestyy joka perjantai. Tapahtumajärjestäjä:
Lähetä menovinkkisi KaupunkiSanomiin
viimeistään viikkoa ennen
tapahtumaa osoitteella:
menot@kaupunkisanomat.fi
Kaupunki Sanomien ilmainen menopalsta KaupunginValot on tarkoitettu tapahtumille ja
menovinkeille. Lähetä vinkkisi sähköpostilla: menot@kaupunkisanomat.fi
Vinkkien tulee olla toimituksessa viikkoa ennen tarkoitettua julkaisupäivää.
Menovinkit: E-mail
menot@kaupunkisanomat.fi
logiesitys käsittelee vanhenemista, yksinäisyyttä, kosketuksen ja kauneuden
kaipuuta. Ohjaus Mira Kivilä. Kesto 1 h
20 min sisältäen väliajan. Liput 22/20
e. Silkkisali, Tikkurilantie 44, Vantaa
Teatteri ja tanssi
Näyttelyt
Helsinki Dance Company, Kaikelle katoavalle pe 23.10. klo 19 (ensi-ilta),
la 24.10. klo 15 ja 19, ti 27.10., ke
28.10., to 29.10. ja pe 30.10. klo 19.
Tanssiteos on huomionosoitus sille
mitä on nyt. Koreografia Eeva Muilu.
Kesto n. 1 h. Liput 15/10 e. Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Helsingin kaupunginmuseon Työväenasuntomuseo 25.10. asti. Avoinna
ke?su klo 11?17. Vapaa pääsy. Työväenasuntomuseo, Kirstinkuja 4, Helsinki
Itä-Helsingin Kulttuuriviikot: Teatteriklubi, Searching Show Case eli Mittee
tästä tullee? la 24.10. klo 19. Metropolia AMK:n Teatteri-ilmaisun ohjaajatutkinnon opiskelijat viihdyttävässä illassa
stand up-komiikan ja sketsien kaltevalla pinnalla. Klubi-ilta. Kesto n. 90 min.
sis. väliajan. Liput alk. 12 e. Vuotalo,
Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Tiistaimatinea: Teatteri Vantaa, Kuningaskalastaja ti 27.10. klo 14. Teatteri
Vantaa tuo Vuosalin lavalle pintaa syvemmän komedian. Rooleissa Seppo
Maijala, Ilkka Heiskanen ja Anne Nielsen.
Ohjaus Taneli Mäkelä. Kesto n. 120 min,
sisältää väliajan. Liput alk. 5 e. Vuotalo,
Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Teatteri Vantaa: Kuningaskalastaja ke
28.10. klo 19. Taneli Mäkelän ohjaama
näytelmä on kaksinäytöksinen komedia, jonka rooleissa nähdään näyttelijät
Seppo Maijala, Ilkka Heiskanen ja Anne
Nielsen. Liput 18 e. Malmitalo, AlaMalmin tori 1, Helsinki
Teatteri Vantaa: Paperineilikka to
29.10. klo 19. Tragikoominen mono-
Michael Rahikainen, Voces Intimae
1.11. asti. Avoinna ti-pe klo 11-19 ja
la-su klo 11-17. Galleria Jangva, Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha, Helsinki
Luonnon ihmeitä 5.11. asti. Öljyvärimaalauksia. Avoinna ma-to klo 10-18
ja la-su klo 10-17. Vapaa pääsy. Gardenia, Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Miss Universum 1975 -näyttely 31.12.
asti. Avoinna ke-su klo 11-17. Liput
7/5,50/3 e, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.
Tamminiemi, Seurasaarentie 15, Helsinki
Naamiaisia, sirkushuveja ja katutaidetta 3.1.2016 asti. Naamiais- ja sirkusaiheisia maalauksia ja roolimuotokuvia suomalaisilta, ruotsalaisilta ja
ranskalaisilta taiteilijoilta 1700-luvulta
1900-luvulle. Avoinna ke klo 16?20
ja su klo 12?16. Liput 10/8 e, alle
15-vuotiaat ilmaiseksi. Villa Gyllenberg, Kuusisaarenpolku 11, Helsinki
KaupunkiSanomien
KS-Markkinoilla! SIVU 18!
Niin pieni vaiva
ja niin iso hyöty!
-YKSITYISILLELähetä esim.
sähköpostia nopeasti
ja helposti! www
-sivuillamme on lomake,
helppo ja nopea täyttää!!
4
Suomen Solistiyhdistyksen syyskonsertti: Visions et Rèsonances pe 23.10.
klo 19. Pianistit Ursula von Lerber ja
Christian Erbslöh heittäytyvät ranskalaisen impressionismin näkyihin ja
tunnelmiin. Vapaa pääsy, ohjelma 10
e. Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu
3, Helsinki
Livio Ceschin, Menneisyyden jäljet
31.1.2016 asti. Näyttely esittelee italialaisen taiteilijan tuotantoa yhdessä taiteilijaa inspiroineiden vanhojen mestareiden teosten kanssa. Avoinna ti, to ja
pe klo 11?18, ke klo 11?20 ja la-su klo
10?17. Liput 12/10 e, alle 18-vuotiaat
maksutta. Sinebrychoffin taidemuseo,
Bulevardi 40, Helsinki
Väri vapautuu ? Suomen taiteen uudistajia 1908?1914 -näyttely 31.1.2016
asti. Avoinna ti-su klo 11-18. Liput
10/8 e, alle 7-vuotiaat ja yli 75-vuotiaat
ilmaiseksi. Didrichsenin taidemuseo,
Kuusilahdenkuja 1, Helsinki
Brilliant!-näyttely 1.2.2016 asti. Suomen Kultaseppien Liiton 110-vuotisjuhlanäyttely, jossa on esillä koruja
1960-luvulta lähtien 27 Vuoden kultasepältä sekä valokuvataiteilija Susanna
Majurin kuvateoksia. Avoinna ti-su klo
11-18, ma suljettu. Kansallismuseo,
Mannerheimintie 34, Helsinki
Jokainen nuotti pitää elää - Jean Sibelius 13.3.2016 asti. Näyttelyssä on
esillä mm. alkuperäisiä sävellyskäsikirjoituksia, nuotteja, konserttiohjelmia,
äänitteitä, kirjeitä sekä myös Jean ja
Aino Sibeliukselle kuuluneita pukuja.
Avoinna ti-su 11-18. Liput 9/7 e, alle
18-v. vapaa pääsy. Kansallismuseo,
Mannerheimintie 34, Helsinki
Vuotalon galleria: Venäläisen nykysarjakuvan näyttely 14.10.?14.11. Näyttely kytkeytyy Helsingin Kirjamessujen
tämän vuoden Venäjä-teemaan. Vapaa
pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Johanna ja Mikko Iivanainen -duo la
24.10. klo 13. Vapaa pääsy. Keravan
kirjasto, Paasikivenkatu 12, Kerava
Hassel Championships ?karaokekilpailu, alkukarsinta la 24.10. ja semifinaali
pe 30.10. Alkukarsintaan ilmoittautuminen alk. klo 22, kilpailu klo 23. Ravintola Hassel, Pähkinärinteentie 41,
Vantaa
Laulumuistoja isänmaasta ti 27.10. klo
13. Vapaa pääsy. Hakasalmen huvila,
Mannerheimintie 13b, Helsinki
Arja Korisevan hyväntekeväisyyskonsertti ti 27.10. klo 19. Konsertilla kerätään varoja Kapua 2015 Bolivia -hankkeeseen. Liput 15/20/25 e, Lippu.fi ja
Arja Koriseva. Espoon tuomiokirkko,
Kirkkopuisto 5, Espoo
Verneri Pohjola Quartet 30.10. klo 19.
Kesto 2 h, sis. väliajan. Liput alk. 17,50
e (Lippupalvelu) ja 18 e (ovelta). Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Leppävaara, Espoo
Lauluyhtye Kumo, Konsertti pimeässä
2.0 pe 30.10. klo 19. Helsinkiläinen
lauluyhtye kutsuu kuulijat konserttiin
pimeässä. Kesto 60 min, ei väliaikaa.
Liput 15/10 e. Kanneltalo, Klaneettitie
5, Kannelmäki, Helsinki
Brädi pe 30.10. klo 22. Liput 10 e. LeBonk, Yrjönkatu 24, Helsinki
Klezmer-jamit la 31.10. klo 17. Helsinki
Klezmer Kapelye esiintyy. Vapaa pääsy.
Bulevardin kahvisalonki, Bulevardi 1 /
Mannerheimintie 2, Helsinki
Stoa:
Epäsuomalainen Sibelius su 25.10. klo
15. Kansallissäveltäjämme 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi jutustelua ja
musiikkia. Äänessä Minna Lindgren,
Minna Pensola sekä Anna Laakso. Kesto 1,5 h. Liput 13/9 e. Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Elokuvat
Kino Helios: Miekkailija pe 23.10. ja la
24.10. klo 18. Ohjaus Klaus Härö (Viro/Suomi 2015). Kesto 99 min. Ikäraja
K7. Liput 6 e. Malmitalo, Ala-Malmin
tori 1, Helsinki
Vattulahden
lomamökit
tilat
Saunlaassa .
Pasi jen yllä
katto
sila
un
Kino Helios: Onnelin ja Annelin talvi la
24.10. klo 14 ja ke 28.10. klo 18 sekä la 7.11. klo 14 ja ke 11.11. klo 18.
Ohjaus Saara Cantell (Suomi 2015).
Kesto 83 min. Sallittu kaikenikäisille.
Liput 5 e. Malmitalo, Ala-Malmin tori
1, Helsinki
Maanantaileffa: Night Visions -festivaalin elokuva The Dead Lands ma
26.10. klo 18. Ohjaus Toa Fraser (Uusi-Seelanti 2014). Kesto 107 min, K16.
Maorinkielinen, tekstitys suomeksi.
Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2,
Vuosaari, Helsinki
Tilausravi
+358 50 512 6621,
Voinsalmentie 773, 58900
Rantasalmi,
hannu.siljanen@vattulahti.com
Haravoinnin hurmaa Kaivopuistossa
su 25.10. klo 11?15. Talkooväelle on
jaossa työvälineitä joka lähtöön. Tarjolla on myös lämmintä juotavaa ja pikku
purtavaa työsuorituksen lomassa. Kaivopuisto, Helsinki
Sinkan lasten sunnuntai 25.10. klo 1117. Päivä vietetään tivoli- ja sirkustunnelmissa. Liput 5/3 e, alle 16-vuotiaat
maksutta. Taide- ja museokeskus Sinkka, Kultasepänkatu 2, Sampola, Kerava
Runokylpylä ti 27.10. klo 10. Kesto
30?45 min, 0-3-vuotiaille. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Itäkeskuksen kirjasto, Turunlinnantie 1,
Itäkeskus, Helsinki
Kirjailijavieras: Jani Saxell, Sotilasrajan
unet ke 28.10. klo 18. Vapaa pääsy.
Malmin kirjasto, Ala-Malmin tori 1,
Helsinki
Asukastyöpaja to 29.10. ja pe 30.10.
klo 12-18. Suunnitellaan uutta Jakomäkeä. Työpajan järjestää Helsingin
kaupungin tilauksesta nuorten arkkitehtitoimistojen Uusi Kaupunki ?kollektiivi, joka kerää kaupunkilaisten ideoita Työpaja on avoin kaikille. Jakomäen Jakomäen kirjasto, Jakomäenpolku
3, Helsinki
Jokeri Pokeri Box: Simon Super taikaShow to 29.10. klo 18. Liput 10/8 e.
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
TOIMINTA LOPPUU!
Avoinna ark. 10-17, la 10-14, Sofiankatu 5,
TULE VIELÄ,
00170
Hki. puh. 09-634 313, www.wahlman.fi.
KUN EHDIT!
Koetilantie 1, Viikki - puh. (09) 3478 400 www.gardenia-helsinki.fi
Tiloistamme löytyy
- 60? TV
- biljardipöytä
- karaokelaitteet
- videotykki
myynti@pasilansaunatilat.fi
Puh 0400-582 106
www.pasilansaunatilat.fi
kaupunkilehti_39x90.indd 1
MLL Korson yhdistyksen 70-vuotisjuhlat la 24.10. klo 14-19. Ohjelmassa
mm. nukketeatteri, kierrätystapahtuma, Korson Mieslaulajat, arvonta ja
peuhupisteitä lapsille. Vapaa pääsy.
Lumo, Urpiaisentie 14, Vantaa
GARDENIA
N
E.R. WAHLMAN
OY
a
e.
toa saun
Lisää tie t kotisivuiltamm t.fi
ä
d
y
atila
n
lö
u
sa
n
sila
www.pa
www.vattulahti.com
Minun Sibeliukseni, lasten tapahtumapäivä la 24.10. klo 12-17.30. Sävellystyöpajoja lapsille. Työpajat alkavat
konsertilla klo 12, 14 ja 16. Konsertti
on tarkoitettu kaiken ikäisille, työpajat
soveltuvat yli 5-vuotiaille. Ei ennakkoilmoittaumista.Tapahtuma sisältyy
museon pääsylipun hintaan 9/7 e, alle
18-v. vapaa pääsy. Kansallismuseo,
Mannerheimintie 34, Helsinki
AVOINNA VAIN
30.11. ASTI.
llat,
i
a
n
u
a
S
it tai
r
a
t
t
l
o
p
p ä i vmämte
i
k
k
r
e
m
tiloista
Hyvät kalastus- ja
ulkoilumahdollisuudet.
Japan Week -tapahtuma 26.10. asti.
Ohjelmassa mm. tanssia, musiikkia,
käsitöitä, ikebanaa, origamia, samuraitaituruutta, taikorumpuja, kimonoja
ja kotosoittoa. Vapaa pääsy. Viikon
tapahtuma-areenoja ovat Annantalo,
Wanha Satama ja Savoy-teatteri.
YLIOPPILASLAKIT
nto
Lauteille mahtuu
25 henkilöä kerralla
saunomaan
Hyvin varusteltuja
rantahuviloita
Rantasalmelta läheltä
Savonlinnaa ja
Linnansaaren
kansallispuistoa.
Helsingin Kirjamessut 25.10. asti.
Avoinna pe klo 10?20 ja la-su klo
10?18. Esillä on erityisesti venäläinen
kirjallisuus ja kulttuuri. Samaan aikaan
järjestetään myös Viini, ruoka ja hyvä
elämä -tapahtuma. Liput alk. 16/10 e.
Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki
Torstaielokuva: Meksiko, Morning DoKarkki & Kepponen -lastentapahtuma
es Not Begin Here... to 29.10. klo 18.
la 31.10. klo 14?18. Ohjelmassa mm.
Ohjaus Iván Avila Dueñas (Meksiko
puuhapisteitä, teatteriesityksiä, satu2014). Espanjankielinen, tekstitys engtuokioita, arpajaisia, eko-ongintaa ja
lanniksi. Kesto 89 min. Esitys on osa
kahvio. Järjestäjänä MLL Jokela. Vapaa
Menolippu Meksikoon -festivaalia. Vapääsy. Jokelan koulukeskus, Jyväkuja
paa pääsy. Malmitalo, Ala-Malmin tori
Tohtorinhatut
ja miesten hatut
13, Jokela, Tuusula
1, Helsinki
n Saunatilat
a&
Muut
Ylioppilas olet saanut
koulutuksesi Suomessa.
Eikö myös
ylioppilaslakkisi olisi
suomalaisen työn
arvoinen?
Wahlmanin
Vuotalo: Itä-Helsingin Kulttuuriviikot:
Sa
RAHAA?
MYY tarpeeton ILMAISEKSI
Musiikki
Malmitalo:
Pohjois-Helsingin musiikkiopisto:
Suuri suomalainen viihdekonsertti
pe 23.10. klo 19. Konsertti esittelee
Suomen itsenäisyyden ajan suosituimpia iskelmä- ja viihdesävelmiä. Vapaa
pääsy.
Takuumiehet, lastenrokkikonsertti la
24.10. klo 15. Kesto 45 min, ei väliaikaa. Ikäsuositus 3?10. Liput 5/2,50 e.
Jazz?n Jam: Duo Nueva Finlandia su
25.10. klo 17. Teppo Hauta-aho (basso) ja Eero Ojanen (piano). Konsertti
on heidän +50-vuotisjuhlakonserttinsa.
Liput 6 e.
Mårtensonin lauluja ti 27.10. klo 19.
Pentti Hildén on sovittanut kitaralle
omat suosikkinsa Mårtensonin säveltuotannosta. Liput 8 e. Malmitalo, AlaMalmin tori 1, Helsinki
Oy
Taidesalonki 100 vuotta 10.1.2016
asti. Näyttely keskittyy perheyrityksen
historiaan ja sen harjoittamaan taideja antiikkikauppaan. Avoinna ti, to ja
pe klo 11?18, ke klo 11?20 ja la-su klo
10?17. Liput 12/10 e, alle 18-vuotiaat
maksutta. Sinebrychoffin taidemuseo,
Bulevardi 40, Helsinki
Malmitalon galleria: Yasushi Koyama,
Söpö 22.10.?14.11. Eläinveistoksia
kaiken ikäisille. Parvi 2. krs: Saako sitä
syödä? ? Teatteriruokaa 29.10.?12.12.
Erityisesti lapsiyleisölle suunnattu Teatterimuseon näyttely. Aula: Kutsun
sinut tutustumaan Meksikoon 7.10.?
24.10. Koko perheelle sopiva näyttely
esittelee meksikolaislasten teoksia.
Kuvia Jakomäestä 28.10.?21.11. Ansa
Mielosen maisemamaalauksia Jakomäestä ja lähiseudulta sekä mm. Seppo Salon valokuvia vuosien varrelta.
Avoinna ma?pe 9?20 ja la 9?18. Vapaa
pääsy. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1,
Helsinki
Nuorissa itää pe 23.10. klo 18. Nuorten Big Band-konsertti. Dream On Big
Band ja Pop & Jazz Konservatorio,
Vuosaari Junior Big Band ja Krunika
Junior Big Band. Kesto n. 60 min. Vapaa pääsy.
Itä-Helsingin Kulttuuriviikot: Koko
perheen klassista la 24.10. klo 13.
Vuosaaren musiikkikoulun lapset ja
Näppärit-orkesteri. Kesto n. 60 min.
Vapaa pääsy.
Kun nuoriso alkoi soittaa nuorisolle
Suomessa to 29.10. klo 19. The Mystery Wires. Klubi-illassa soi 60-luvun
nuorisomusiikki. Illan isäntänä Markku
Veijalainen. Kesto n. 110 min, sisältää väliajan. Liput alk. 20 e. Vuotalo,
Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
la
MENOT
tuvat. Kirjan opit
ja käytännön harjoitukset sopivat
elämänhallinnan
aamukelloksi kenelle tahansa.
?Ajattelutapasi
aiheuttaa sinulle
enemmän stressiä
kuin mikään ulkoinen tekijä. Ajatuksesi lisäävät hyvinvointiasi tai pahoinvointiasi. Siksi
ei ole lainkaan
yhdentekevää, miten ja mitä ajatteKULTT. Näin toteaa let.? Minna Marsh
mentaalivalmenta- opettaa kirjassaan.
ja Minna Marsh.
Mentaaliherätys!kirja kertoo, miten mieli toimii ja
miten mieltä voi Minna Marsh
Mentaaliherätys!
treenata niin, että ? Opas henkiseen
muutosta tapahtuu kuntoiluun 228 sivua
ja tavoitteet toteu- Gummerus
?Hyvin harva meistä
tietää, miten paljon
meillä on elinpäiviä
jäljellä. Ehkä niitä on
vielä vuosikymmeniä,
ehkä edessä on jo
loppusuora. Silti me
elämme usein kuin
pelivaraa riittäisi
loputtomiin ja muutosta voisi lykätä aina
eteenpäin?,
Pa
Tartu unelmiisi.
Nyt.
Stoan galleria: Äidinkieli ? Mother
Tongue 7.10.?24.10. Rakennusliike
Lähiöjumalattaret esittää: Lähiön synty 28.10.?14.11. Linda Roschier ja
Minnamari Toukola. Performanssi ja
tilateos. Parvigalleria: José Guadalupe Posada, La muerte pide permiso
20.10.?7.11. Meksikolainen taiteilija
ja kuvittaja. Avoinna ma?to klo 9?20,
pe klo 9?18 ja la?su klo 10?16. Vapaa
pääsy. Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
29.1.2014 19.37
Hei ylioppilas olet saanut koulutuksesi
Suomessa. Eikö myös ylioppilaslakkisi olisi
suomalaisen työn arvoinen?
Wahlmanin YLIOPPILASLAKIT
Tohtorinhatut ja miesten hatut
E.R. WAHLMAN OY
Avoinna ark. 10-17, la 10-14, Sofiankatu 5, 00170 Hki.
puh. 09-634 313, www.wahlman.fi.
KAUPUNKISANOMAT
Sakari Karipuro
Perjantaina 23.10.2015
Juhlitaan Pomoa
Ihanan kamalaa
Kauhua kakaroille tarjotaan lauantaina 31.10. lätyksiä, hauskasti pukeutuneita pikku
vieraita ja pimeän ajan tunnelmaa.
pyhäinpäivän lastentapahtumassa Stoassa.
Menovinkit Ihanan kamala tapahtuma
sopii kaikenikäisille lapsille. Ohjelmassa on esityksiä, musiikkia, työpajoja, yl-
Kauhua kakaroille la 31.10. klo 12?15
Vapaa pääsy
Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Bruce Springsteenin Born to Run -albumin
julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40
vuotta. Tribuuttiyhtye The Ghost of Bruce
Springsteen & The E Street Band juhlistaa
Pomon klassikkoalbumin 40-vuotispäiviä soittamalla spesiaalikeikan 4.11. Sellosalissa.
Menovinkit The Ghost Of Bruce
Springsteen & The E Street Band esit-
tää konsertissa koko Born to Run -albumin alusta loppuun sekä tarjoilee myös
setin Bruce Springsteenin muita hittejä,
klassikoita ja harvinaisuuksia.
The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street
Band ? Born to Run 40 vuotta -juhlakonsertti ke
4.11. klo 19
Kesto 2 h, sis. väliajan
Liput alk. 14,50 (Lippupiste) ja 16 e (ovelta)
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Espoo
JakomäkiSyksyn puhtautta
Malmilla ja raikkautta meiltä!
Meillä peset edullisesti matot,
täkit, peitot ja petauspatjat,
kaikki kodin suuret tekstiilit.
Rumpukoneessa tai laakapesuna!
Taidetta ja antiikkia
Helsingin antiikki- ja taidemessut 2015 järjestetään Wanhassa Satamassa Helsingin
Katajanokalla 31.10?1.11. Tapahtuma sukeltaa
tänä vuonna menneen maailman tunnelmaan.
Menovinkit Helsingin antiikki- ja taidemessuilla on mukana lähes 70 näytteilleasettajaa Suomesta ja Ruotsista. Esillä
on antiikin ja taiteen esineitä, huoneka-
luja ja sisustuselementtejä. Kävijät pääsevät tutustumaan myös konservaattori
-kultaajan työhön sekä yksilöllisiin verhoiluihin.
Helsingin antiikki- ja taidemessut 31.10?1.11.
Avoinna klo 10?17
Liput 12/7 e
Wanhassa Satama, Pikku Satamakatu 3-5,
Helsinki
?jo 30 vuoden kokemuksella
Sinikalliontie 12, 02630 Espoo ? Puh. 0400 609 809
info@helsinginrevisor.com, www.helsinginrevisor.fi
LuomuViinejä,
Maukasta Ruokaa ja
Sunnuntaisin
Stadin paras Brunssi!
Viherpeippo on
Ajanvaraukset:
avoinna arkisin klo 9-20
Puh. 09-849 3100
ja lauantaisin
Tervetuloa!
klo
9-15.
myös
nähtävillä
vuonna
2015
valmisKuvia Jakomäestä -näyttely on esillä
tunut Tiina Reunasen videodokumentti
Malmitalon aulassa 28.10.?21.11.
Jakomäki ? Top.
Pesutupa Viherpeippo Oy
Kuvia Jakomäestä
28.10.?21.11.
13, 02710
Espoo
Menovinkit Näyttelyssä on esillä Ansa Kavallinpelto
Avoinna ma?pe klo
9?20 ja la 9?18,
Info@viherpeippo.fi
www.viherpeippo.fi
Mielosen maisemamaalauksia Jakomäklo 9?18 ja 31.10. suljettu
estä ja lähiseudulta sekä Seppo Salon 30.10.
Vapaa pääsy
ja muiden jakomäkeläisten albumeista Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
valokuvia vuosien varrelta. Aulassa on
Ravintolapalvelut
Heseva-Lounasravintola
- kokous- ja juhlapalvelu
- tilauksesta leivonnaisia ym.
- nouto lounaspöytä,
ma-pe 11-13.30, su 12-14.00
Pellervontie 39.
p. 050 3418509 / 050 463 7390
www.gaius-saatio.fi
Vuokramökkejä
TEMPPUJUMPAT 3-8 v.
Hauskaa, tehokasta ja turvallista
Rukan rinteiden
juurella.
liikuntaa temppujen ja liikuntaleik-
Suoraan
kienovelta
parissaladuille!
Käpylän peruskoululla
Puh. 040
505 2638
Uimahyppyseura
Tiirat ry
Katso
lisää:
perjantaisin (alk. 70e/syyskausi).
www.rukanmokkilomat.com
INFO & ILMOITTAUTUMISET:
www.tiirat.fi
Varaa syksyn ja talven
lomasi ajoissa!
Mökit P. 040 505 2638
Cafè Talo - Hämeentie 2 - www.cafetalo.fi
Seppo Salo
Itsepalvelu - Palvelupesula
Rukan rinteiden
juurella.
Katso lisää:
www.rukanmokkilomat.com
Itsepalvelu - Palvelupesula
Syksyn puhtautta
ja raikkautta meiltä!
Meillä peset edullisesti matot,
täkit, peitot ja petauspatjat,
kaikki kodin suuret tekstiilit.
Rumpukoneessa tai laakapesuna!
Ajanvaraukset:
Puh. 09-849 3100
Viherpeippo on
Tervetuloa! avoinna arkisin klo 9-20
ja lauantaisin
klo 9-15.
Pesutupa Viherpeippo Oy
Kavallinpelto 13, 02710 Espoo
Info@viherpeippo.fi www.viherpeippo.fi
5
sanomat
KAUPUNKI
Pääkirjoitus
23.10.2015
Järjen käyttö sallittua
Suomi koetaan usein sääntöjen luvatuksi maaksi. Säädösten
ja byrokratian viidakosta harva tuntuu nauttivan ja hallituskin on ottanut tavoitteekseen sääntelyn purkamisen.
Yhdeksi norminpurkutalkoiden puheenaiheeksi on nousemassa aika ajoin suuria tunteita nostattava parkkikiekko.
Erityisesti harmia ovat tuottaneet parkkikiekkojen ulkonäköön liittyvät ongelmat. Autoilijat eivät aina ole olleet tietoisia kaikista parkkikiekkoa koskevista vaatimuksista ja
sakkoja on rapsahdellut. Käytännössä sääntöjen vastaisia
kiekkoja on saanut myydä, vaan ei käyttää. Koska autoilijoilla on yleensä muutakin sisältöä elämässään kuin tieliikennelain pienimmät yksityiskohdat ja pysäköinninvalvojien
on puolestaan noudatettava kaikkia mahdollisia sääntöjä,
yhteentörmäyksiltä ei ole vältytty.
Nyt tähän arkipäivän ongelmaan on luvassa helpotusta.
Parkkikiekon ulkonäköä ei pian enää rajoiteta entiseen malliin, kunhan pääasia eli pysäköintiaika näkyy selkeästi. Värillä ei ole väliä, eikä muodolla sen enempää.
? Periaatteessa kiekon voi tehdä itse, jos ajan pystyy näkemään siitä selvästi. En kuitenkaan suosittele sitä. Terveen
järjen käyttö on sallittua ja jopa suositeltavaa, ohjeistaa lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen Liikenne- ja viestintäministeriöstä YLE-uutisille. Hyvä neuvo järjen käytön suhteen pätee
erinomaisesti kaikkiin asianosaisiin, nyt ja tulevaisuudessa.
KS
Kaupunkikolumni: Nils Torvalds
Älä hengitä
täällä
Euroopan puhtainta ilmaa
voi hengittää Suomen Lapissa. Myös Maunulassa
voi - ainakin tuntemuksieni
perusteella - hengittää puhtaampaa ilmaa kuin monessa
muussa eurooppalaisessa
kaupungissa. Osallistuin
muutama viikko sitten Brysselissä ilmanlaatumittaushaasteeseen. Käytännössä
osallistuin
ilmanlaadun
mittaukseen työmatkallani
- aamuisen pyöräilyn aikana mitattiin ilmassa olevien
pienhiukkasten määrää. Työmatkan loppupäässä mittari
näytti 35 000 pienhiukkasta
kuutiosenttimetriä kohden.
Puhdas ilma tarkoittaa alle
1000 pienhiukkasta kuutiosenttimetriltä.
Tulos ei valitettavasti ole
yllättävä mutta sitäkin huolestuttavampi. Olisikin mielenkiintoista toteuttaa samanlainen mittaus vaikkapa
pyöräilymatkalla Helsingin
keskustassa.
Puhtaan ilmanlaadun suojeleminen on yksi EU:n vaikeimmista ja pitkäkestoisimmista haasteista. Samalla se
Johannes Hynynen: - K u v i a k a u p u n g i s t a
sanomat
KAUPUNKI
Kaupunki Sanomat 21. vuosikerta
on yksi tärkeimmistä - arviolta reilu 400 000 ihmistä
kuolee Euroopassa ennenaikaisesti huonon ilmanlaadun seurauksena. Parempi
ilmanlaatu pelastaisi siis
ihmishenkiä mutta säästäisi
myös rahaa.
(Don?t Breathe Here eli suomeksi Älä hengitä täällä)
mukaan uusien dieselautojen päästöt ovat keskimäärin
viisi kertaa suuremmat kuin
mitä päästörajat sallivat. Vain
kolme autoa 23 testausta autosta ylsi uusiin standardeihin ajossa mitattaessa.
?Ilmanlaatumme parantaminen
on suuri ja elintärkeä haaste.
Olemme Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa tänä syksynä keskittyneet erityisesti ilmanlaatua
koskeviin lakiesityksiin. Työ
sai harmittavalla tavalla
konkreettisen kosketusalan
Volkswagenin päästöhuijausten ilmaannuttua. Kysyimmekin - ja kysymme edelleen - miten Euroopassa voi
tapahtua tällaista. EU:n lainsäädännössä asetetaan tiukat
vaatimukset monenlaisille
päästöille. Kuitenkin ympäristö- ja edunvalvontajärjestö
Transport&Environment:in
teettäämän tutkimuksen
Kun nyt kysymme itseltämme, miten tähän jouduttiin,
on helppo etsiä syntipukkeja. Syylistämisinnossamme
kuitenkin unohdamme helposti myös itse suuremman
kuvan. Monet kollegoistani
peräänkuuluttavat nyt tiukempia päästörajoja ja valvontaa. Mutta jos jotain, niin
Volkswagen-skandaali on
osoittanut, että liian tiukka
sääntely johtaa huijauksiin.
Meidän pitäisi siis eka ennemmin peräänkuuluttaa
prosessien läpinäkyvyyttä,
valvontaa sekä ennen kaikkea testiolosuhteiden muut-
?Kyllä, loukkasimme ilmatilaanne.
Aloitimme myös juuri maanne mustamaalauskampanjan medioissamme, kaappasimme muutaman maanne kansalaisen
teidän puoleltanne rajaa ja ajelimme
aluevesillänne sukellusveneellä.
Ensi viikolla ajattelimme miehittää erään
naapurimaanne...
tamista todellisuutta vastaaviksi. Kenenkään etuna ei
ole se, että eurooppalainen
autoteollisuus katoaa. Nyt on
sekä päättäjien että valmistajien aika katsoa eteenpäin ja
miettiä, miten eurooppalaista
huippuosaamista ja teknologiaratkaisuja saadaan käyttöön käytännössä.
Ilmanlaatumme parantaminen on suuri ja elintärkeä
haaste. Haaste ei koske ainoastaan autoteollisuutta,
vaikka se onkin nyt näkyviin
esillä. Vaikka pienhiukkaspäästöt ovat monella tapaa
paikallisia, ilman saastuminen ei tunne kunta- tai
maarajoja. Monet päästövähennysten vastustajat ovat
sitä mieltä, että tiukennustavoiteet johavat liiallisiin
lisäkustannuksiin. Kuitenkin
voimme miettiä, minkälaiset
kustannukset ovat pitkällä aikavälillä jos emme nyt toimi.
Nils Torvalds
Kirjoittaja on Euroopan
parlamentin jäsen (RKP)
Eric Raunio: - M u s t a t r u u d u t
?Asia selvä,
kiitoksia
ilmoituksestanne...
HELSINKI - ESPOO - KAUNIAINEN - VANTAA - TUUSULA - HYRYLÄ - JÄRVENPÄÄ - KERAVA - KORSO -alueiden oma viikkolehti -ilmestyy kerran viikossa perjantaisin
Päätoimittaja: Merja Nordbäck-Raunio Kuvatoimittaja: Johannes Hynynen Avustajat: Anita Andersson, Leo Gelhar.
Laskutus ja jakeluasiat: palaute@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Sähköposti: toimitus@kaupunkisanomat.fi Menovinkit: menot@kaupunkisanomat.fi Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palautamisesta. Menovinkkien tulee olla toimituksessa 10 päivää ennen aiottua julkaisua. Tarkemmat tiedot menosivulta. Paino: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino
Oyj. Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättynä päivinä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (kuten lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista,
lehti ei vastaa ilmoittajille aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajottuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai lehdelle. Kaikki huomautukset on tehtävä kirjallisesti 5 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Lehti julkaistaan force majeure -varauksin. Lehti ilmestyy perjantaisin. Heinäkuussa lehti ilmestyy Kaupunki Sanomat Kesä Hesa -nimisenä yhden kerran.
Julkaistava aineisto: Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi vain ehdolla, että sitä saa korvauksetta käyttää uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhteydessä, toteutusja jakelutavasta riippumatta
Tietosuoja: Lehdessä järjestettyihin kilpailuihin, ajanvietepeleihin ja vastaaviin osallistuneiden henkilötiedot ovat KaupunkiSanomien markkinointirekisterissä, jossa olevia tietoja voidaan
käyttää suoramarkkinointiin, etämyyntiin, mielipide- ja markkinointitutkimuksiin. Osallistuja voi kieltää tietojensa käytön näihin tarkoituksiin ilmoittamalla siitä kirjallisesti Kaupunki Sanomien toimituksen osoitteeseen.
Laskuasiat:
laskutus@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Ilmoitukset: Ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi KS-Markkinat: ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi sekä postin välityksellä (ei puhelinpalvelua).
Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi Hinnat: Kannessa alk. 4 eur. pmm, tekstissä alk. 1,50 eur. pmm. Hintoihin lisätään ALV24%. Internet: www.kaupunkisanomat.fi
TV
TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM
FOX TV5 TV6 FRII JIM LIV HERO AVA
plus
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
KAUPUNKISANOMAT
Oikean ja väärän pieni ero...
l Yle Fem 23.10. klo. 20.00
Taistelu sananvapaudesta
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa rakennetaan suomalaisvoimin maan ensimmäistä oikeaa
tv-studiota. Somalia on toimittajille maailman vaarallisin maa, ja työtä leimaa jatkuva väkivallan uhka.
Kuvassa Peik Johansson. HD
Ohjelmatiedot ajalle
23.10.-29.10.2015
Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat
Maailmanlaajuinen kieli
l Yle Teema 27.10. klo. 18.00
TVplus
musiikin
asialla!
Sami Yaffa -Sound Tracker
Sami Yaffa - Sound Tracker on matkaohjelma, jossa musiikki määrittelee kohteet. Ovet avataan kulttuureihin katutasolta.
KAUPUNKISANOMAT
a&
to
la
Pa
un
Neman Kristallin
tehtaanmyymälä ja tukkukauppa Helsingin sydämessä!
Oy
sil
Sa
tilat
Saunlaassa .
Pasi jen yllä
katto
Perjantaina 23.10.2015
an Saunatilat
Tilausravin
Lauteille mahtuu
25 henkilöä kerralla
saunomaan
llat,
Saunai it tai
p o l t t a rp ä i v ä t
m e r k k iunatiloistamme
mään
Laseja, maljakoita,
teke
A
Tule ytöjä!
UOTT
karahveja,
lö
V
0
3
!
YLI 1 ITYÖTÄ
lasitaidetta
KÄS
sisustamiseen,
käyttöön ja
keräilyyn!
Neman -käsityölasia
ja kristallia jo
vuodesta 1883!
e.
toa sa
Lisää tie t kotisivuiltamm t.fi
löydä lansaunatila
si
www.pa
Tiloistamme löytyy
- 60? TV
- biljardipöytä
- karaokelaitteet
- videotykki
Keräilijän
aareaitta!
Löydät meidät
Facebookista!
NEMAN KRISTALLI FINLAND
Eteläinen Makasiinikatu 5, Helsinki,
puh. 0400 986 066 ark. 9-18, la 10-17
myynti@pasilansaunatilat.fi
Puh 0400-582 106
www.pasilansaunatilat.fi
Etsitkö paikkaa juhlillesi?
kaupunkilehti_39x90.indd 1
29.1.2014 19.37
HTC Helsinki
Tammasaarenkatu 1-5
p. 050-433 2780
htc.helsinki@sodexo.com
Järjestä nyt
yksilölliset perheja yritysjuhlat.
HTC Helsingin
merellinen
maisema
Ruoholahdessa
on juhlatila
kaikkiin
elämän juhliin.
Lahjavinkkimme: Teatterilahjakortti
Albergaan!
Teatterilipun hinta 22,- Illallisen hinta 35,Esitykset alkavat klo 20.00
TEATTERIOHJELMISTOAMME 2015:
Lokakuu 2015
Pe 23.10. Hyvässä Nousussa
La 24.10. Hyvässä Nousussa
To 29.10. Hyvässä Nousussa
Pe 30.10. Rikas, rakas työ
Marraskuu 2015
Pe 06.11. Anopit
La 07.11. Anopit
To 12.11. Badding -Jykevä
rakkaus
Pe 13.11. Badding -Jykevä
rakkaus
La 14.11. Badding -Jykevä
17.1.2014 8.48
rakkaus
To 19.11. Yötön Yö
Pe 20.11. Yksityistilaisuus
To 26.11. Hyvässä Nousussa
Pe 27.11. Hyvässä Nousussa
La 28.11. Hyvässä Nousussa
Joulukuu 2015
Ke 02.12. Badding -Jykevä
rakkaus
To 03.12. Badding -Jykevä
rakkaus
Pe 04.12. Badding -Jykevä
rakkaus
La 05.12. Badding -Jykevä
rakkaus
Ke 09.12. Parisuhteen
hoito-opas
To 10.12. Parisuhteen
hoito-opas
Pe 11.12. Parisuhteen
hoito-opas
La 12.12. Heiskasen
Hulvattomat Huoviset
Ke 16.12. Terapian tarpeessa
Pe 18.12. Terapian tarpeessa
La 19.12. Yötön Yö
Tervetuloa tutustumaan!
AKKUJA ERILAISIIN KÄYTTÖKOHTEISIIN JO VUODESTA 1961
in
31.10.? 1.11. 2015
Tytyri
Nam ...
iiiiiik ...
Vaara!
an
rj
Hu hauska
kierros edessä!
Maanalainen
vaihtoehto
pikkujouluille!
Käynnistysakut
Teollisuusakut
Paikallisakut
Trukkiakut
Ajovoima-akut
Työkaluakut
Syväpurkausakut
Va r a a !
li p u t n y t
Halloween juhlat Lohjalla
Tytyrin kaivosmuseossa
Koko perheen kierrokset la 31.10. ja su 1.11. klo 12 ja klo 15
Halloween illallinen la 31.10. klo 18
www.tytyrinkaivos.fi
Tanssistudio Funka
8
044 369 1309, tourist@lohja.fi
Liput: Netticket.fi
Lohjan Oppaat ry
ILMAINEN
AKKUJEN
TESTAUS
Mekaanikonkatu 21 - 00880 HELSINKI - Avoinna arkisin klo 8.00-17.00
Puh. 09 765 733 - akkupojat@akkupojat.fi - www.akkupojat.fi
Perjantaina 23.10.2015
YLE TV1
05.55 Prisma Studio 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset 12.05 Oddasat
12.20 Murdochin murhamysteerit
(12) 13.10 Tähdet kertovat,
komisario Palmu (7) 14.45
Ruotsin salaiset huoneet 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Oddasat 15.15 Ylen aamutv15.55 A-studio: Talk 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.07
Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle
Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00
Viimeinen tango Halifaxissa (7)
20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05
A-studio 21.35 Hercule Poirot:
Kissa kyyhkyslakassa (12)
23.10 Yle Uutiset
23.15 Newsroom (7)
00.10 Puoli seitsemän
00.40 Uutisikkuna
FOX perjantai 23.10.2015
06.12 FOX Kids 08.55 Wipeout 09.55 Teemu Laurell
10.30 ShowHau 11.00
Suomiehet 12.00 Suomiehet 13.00 Jaakon matkassa
14.00 Supertehtaat 15.00
Miten se keksittiin? 16.00
Romut rahaksi 16.30 Aivopelit 17.00 Dubain lentokenttä
18.00 Bimbo Oy 19.00 The
Tuomolat 19.30 The Tuomolat 20.00 Family Guy 20.30
How I Met Your Mother 21.00
Criminal Minds 21.55 Invisible - näkymätön
00.00 How I Met Your Mother
00.25 How I Met Your Mother
00.55 How I Met Your Mother
01.25 How I Met Your Mother
01.55 Family Guy
02.25 Family Guy
02.50 Vinnie Jones: Kovaa
menoa Venäjällä
03.50 Villeimmät videot
04.20-05.59 Sky News
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Holby Cityn sairaala (12) 10.00
Annen espanjalaisherkut 10.30
Viidakon verenhimoiset vaeltajat
11.30 Luontomatkalla Australiassa 12.00 Hehku 12.30 Hehku
13.00 Kioski: Marjan vallassa
13.30 Erätulilla 14.00 Angry
Boys (12) 14.35 Kimppakolmoset
(12) 14.55 Ykskaks paksuna (12)
15.30 Yle FOLK 16.00 Paluumuuttajat 16.30 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa 17.00 Pikku
Kakkonen 18.00 Holby Cityn
sairaala (12) 19.00 Street Food
19.30 Kioski: Mamu - Suomi mamu 20.00 Villi kortti 21.00
Naurun tasapaino 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00
Ironside (16) 22.45 Kioski: Mamu
- Suomi - mamu 23.15 Docventures: elokuvan esittely 23.21
Docventures: studiovieraat 23.30
Docventures: Red Army 00.51
Docventures: jälkikeskustelu 01.50
Siskonpeti 02.15-04.00 Yle FOLK
PERJANTAI 23.10.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja
rohkeat 10.10 Emmerdale 10.40
Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35
Voitolla yöhön 15.10 Mitä tänään
syötäisiin? 15.15 Pilanpäiten
15.25 Mike & Molly 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Kädettömät
kokit 17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää 19.30 Salatut
elämät 20.00 Posse
21.30 1001 Rikua
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Formula 1: vapaat
harjoitukset
23.05 Street Kings 2 (16)
00.55 Eurojackpot ja Jokeri
01.00-02.00 Antti Holma Show
07.00 Pound Puppies (S)
07.25 Lego Legends of Chima (7)
07.50 Suomen paras leipomo
08.50 Neljät häät Amerikassa
09.50 Hauskat eläinvideot
09.55 MasterChef Suomi
13.50 MasterChef Australia
15.20 Suomen paras leipomo
16.20 Frasier (S)
16.50 Hurja painonpudotus
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Vain elämää
21.25 Keno
21.30 Scary Movie 3 (16)
23.25 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.30 Drive (18)
01.35 Paratiisihotelli (7)
02.35 Frasier (S)
03.05 Castle (12)
04.05-04.35 Team Ahma (S)
TV5 perjantai 23.10.2015
Kutonen perjantai 23.10.2015
FRII perjantai 23.10.2015
06.15 Nanny 06.45 Nanny 07.15 Akvaariomestarit
08.10 Lasten eläinmaailma:
Amerikan suloisimmat lemmikit 12.05 Akvaariomestarit
13.00 Goldbergit (S)
13.30 Hulluna sinuun (S)
14.00 70?s show (7)
14.30 70?s show (7)
15.00 Tappavat suhteet (12)
16.00 Pulmuset (S)
16.30 Pulmuset (S)
17.00 Hulluna sinuun (S)
17.35 Goldbergit (S)
18.05 70?s show (7)
18.35 70?s show (7)
19.05 Jurassic Park III
(12)
21.00 Wanted (16)
23.05 Blacklist (12)
00.00 Chicago Fire (12)
00.50 Radalla (16)
02.30 Kysy seksistä (12)
03.30 Wanted (16)
05.15-06.03 Taikuri Dynamo
06.05 Uskomattomat puumajat 07.00 American Chopper
07.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 11.50 LA Ink
12.50 Uskomattomat puumajat 13.50 Hengenvaarallinen
saalis 14.50 American Chopper 15.50 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina 16.45 LA
Ink 17.45 Hengenvaarallinen
saalis 18.45 Justimus (7)
19.15 Punk?d 19.45 Tuhoutunut sekunneissa 20.15 Tuhoutunut sekunneissa
20.45 Formula E: ennakko
21.20 Formula E: ennakko
22.00 Not Another Teen
Movie (12)
23.30 Shield - Lain varjolla
(12)
00.25 Spartacus: Kirottujen
sota (18)
01.25 Las Vegas (12)
02.15-03.08 American
Chopper
08.10 Kaikki koirista 12.05
Houstonin eläinpoliisit 13.00
Kaikki koirista 13.55 Kakkukuningas 14.20 Kakkukuningas 14.50 Pelasta leipomomme, Buddy! 15.40 Tosielämän
hätäpuhelut 16.10 Jon ja
Kate +8 16.35 Houstonin
eläinpoliisit 17.35 Tahdon
morsiuspuvun! 18.00 Tahdon
morsiuspuvun! 18.30 Himoshoppaajien haaste 19.30 Jodie Marsh: Prostituoidut
20.30 Spanglish käännöskukkasia (7)
23.05 Seksileikeistä
ensiapuun (7)
00.00 Naismurhaajat
01.00 Eläinten kuudes aisti
01.55 Alaston salaisuuteni
02.20 Alaston salaisuuteni
02.50 Tamron Hall: Nyt riittää!
03.45 Naismurhaajat
04.35-05.24 Huippurikostutkijat
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 perjantai 23.10.2015
13.10 - 14.45 Tähdet kertovat,
komisario Palmu (7) (Suomi
1962) Komisario Palmu tutkii Tähtitorninmäeltä löytyneen ruumiin
arvoitusta. O: Matti Kassila. N:
Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Aino Mantsas, M.-L. Soinne,
Pentti Siimes, Pia Hattara.
21.35 - 23.10 Hercule Poirot: Kissa kyyhkyslakassa (12)
(Cat Among The Pigeons, 2008)
Kaukaisen maan prinsessa saapuu salaa tyttökouluun Englantiin.
Murhaaja niittää laihoaan tytön
ympäriltä. Kuka on surmien takana, ja pystyykö Poirot pysäyttämään tappajan? N: David Suchet.
MTV3 perjantai 23.10.2015
23.05 - 00.55 Street Kings 2 (16)
(Street Kings 2: Motor City, Yhdysvallat) Street Kings -elokuvan
räjähtävässä jatko-osassa huumeetsivä Marty Kingstonin johtaman
peiteoperaation jäsenet joutuvat
systemaattisesti tapetuksi yksi
kerrallaan. Ratkaistakseen brutaalit murhat Kingston yhdistää
voimansa nuoren ja koppavanmurhaetsivän kanssa. Kumpikaan
heistä ei ole varautunut tutkimustensa paljastamaan shokeeraavaan korruptioon... Ohjaaja: Chris
Fisher, USA 2011. (89´). Pääosissa:
Ray Liotta, Clifton Powell, Kevin
Chapman.
Nelonen perjantai 23.10.2015
21.30 - 23.25 Scary Movie 3 (16)
(Scary Movie 3/USA 2003).
2000-luvun suosituimman vauhtikomediasarjan kolmannen osan
on ohjannut lajityypin täydellisesti
hallitseva legenda David Zucker
(Hei, me lennetään - ja Mies ja
alaston ase -elokuvat). Cindy
Campbell (Anna Faris) on saanuttyöpaikan tv-uutisankkurina. Ammatissaan nuori kaunotar pääsee
seuraamaan aitiopaikalta mitä
käsittämättömimpiä tapahtumia
eri puolilla Yhdysvaltoja. Juonen
ytimessä on jälleen kekseliäs popkulttuuriparodia. Tähtiä vilisevän
elokuvan käsikirjoittaja Pat Proft
on ollut mukana kirjoittamassa
myös Hot Shots -elokuvia sekä
Mies ja alaston ase -trilogiaa.
Pääosissa: Anna Faris, Anthony
Anderson, Simon Rex, Pamela
Anderson, Leslie Nielsen, Denise
Richards, Charlie Sheen. Ohjaus:
David Zucker. (80?)
23.30 - 01.35 Drive (18) (Drive/
USA 2011). Ryan Gosling on tyylitellyn toimintatrillerin pääosassa
kylmäpäinen stuntmies, joka osallistuu öisin vaarallisiin ryöstöihin
ajamalla pakoautoa. Oman tiensä
kulkija rakastuu yllättäen naapuriinsa, nuoreen äitiin Ireneen (Carey Mulligan), jonka menneisyys
vetää vaaralliseen alamaailmaan.
Pelastaakseen rakkaansa kuskin
täytyy vaihtaa suurempi vaihde
silmään ja antaa kaikkensa keinoja kaihtamatta. Nicolas Winding
Refn voitti elokuvasta parhaan
ohjaajan palkinnon Cannesissa
vuonna 2011. Pääosissa: Ryan
Gosling, Carey Mulligan, Bryan
Cranston, Christina Hendricks. Ohjaus: Nicolas Winding Refn. (96?)
FOX perjantai 23.10.2015
21.55 - 00.00 Invisible - näkymätön (The Invisible) The Invisible, USA, 2007. O: David S.
Goyer. P: Justin Chatwin, Marcia
Gay Harden. Da Vinci?s Demonsin
tuottajan ohjaamassa draamassa
kirjailija Nick joutuu henkirikoksen
kohteeksi. Hän selvittää murhaansa elävien ja kuolleiden välisessä
rajatilassa.Draama.
Sub perjantai 23.10.2015
l Hero klo. 13.10 Blue Bloods
Kirotut rotat! Frank pohtii, miten hän voisi estää rasistista radiojuontajaa esiintymästä New Yorkissa. Danny
tutkii outoa pahoinpitelyä, jonka uhrin housuista löytyy
kuollut rotta. Eriniä houkutellaan mukaan hyväntekeväisyystoimintaan.
21.00 - 23.05 Pari kyttää (16)
(Cop Out, Yhdysvallat) Hersyvä
toimintakomedia, jossa toheloiva
poliisiparivaljakko joutuu hyllylle ammuskeltuaan keskellä New
Yorkia. Rahahuolet alkavat painaa välittömästi, sillä Jimmyn tytär on menossa naimisiin ja häät
pitäisi maksaa pian. Yrittäessään
hankkia rahojakaksikko tulee
KAUPUNKISANOMAT
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Catfish
15.00 Face
16.00 Pomo piilossa UK
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (12)
19.30 Villi ja vapaa (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Pari kyttää (16)
23.05 Ikuisesti nuori
00.05 Eurojackpot ja Jokeri
00.10 Viikingit (16)
01.10 Vampyyrien sukua (16)
02.10-02.40 Lainvalvojat (7)
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
12.30 Helsingin kirjamessut 2015
18.00 Valitut sanat
18.30 Elävä arkisto: Salama ja
sananvapaus
18.31 Hannu Salama keskustelee
19.07 Kahden kesken: Hannu
Salama
20.00 Tapaus Ai Weiwei
21.00 Kielletyt äänet
21.55 Kino: Rannalla aamunkoitteessa (12)
23.25 Pulp: elämä, kuolema,
supermarketit
00.50-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
15.50 Hiukkasmysteeri (7)
16.20 Kauhakaupalla Pohjolan
luontoa
16.50 Purtavaa Pohjolasta
17.20 Obs debatt
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Äänijahti
18.30 Arkistosta revittyä: Ateriat
19.00 Tanskan kauneimmat kodit
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Belle Epoque
20.00 Dok: Taistelu sananvapaudesta
20.30 Metten kesäiset jälkiruokaherkut
20.42 Vårt gemensamma Yle
20.45 Oddasat
21.00-01.40 SVT
ELOKUVA URHEILU
JIM perjantai 23.10.2015
11.20 Anthony Bourdain
minilomalla
12.15 Pomo piilossa
13.10 Hell?s Kitchen
14.05 Top Chef
15.00 Kuuluisat kuppilat
15.30 Kuuluisat kuppilat
16.00 Leijonan luola USA
17.00 Amerikan paras
ravintola
18.00 Talent UK
19.30 Talent UK
20.00 Amerikan kovimmat
keräilijät
21.00 Rekkakuskit jäällä (7)
22.00 Arman ja viimeinen
ristiretki (7)
23.00 Poliisit (7)
23.30 Poliisit (7)
00.00 Poliisit (S)
00.30 Poliisit (S)
01.00 Firmat kuntoon
02.00 Vaihtokauppiaiden
kuninkaat
02.55-03.25 Amerikan
rumimmat tatuoinnit
Liv perjantai 23.10.2015
Hero perjantai 23.10.2015
AVA perjantai 23.10.2015
09.00 Hurja remontti 10.00
Sikke - Ruokaa rakkaudella 10.30 Jaksa paremmin
11.00 Farmi 12.00 Candice
sisustaa 12.30 Candice sisustaa 13.00 Sinkkuillallinen
14.00 Koirakuiskaaja
15.00 MasterChef VIP
16.00 Kaisa ja luksuskodit
17.00 Kaksi julkkista ja yhdet
häät UK
18.00 Siipan suku on pahin
18.30 Siipan suku on pahin
19.00 Äitien sota
20.00 Toisenlaiset äidit
20.58 Keno
21.00 Paratiisihotelli (7)
22.00 Paratiisihotelli (S)
23.00 Temptation Island
Suomi (S)
00.00 Temptation Island
Suomi (7)
01.00 Aatami etsii Eevaa (S)
02.00-03.00 Pappien
tekopyhät tyttäret (S)
08.40 Pomo piilossa 09.25
Pomo piilossa 10.10 New
Yorkin tatuointitarinat 10.55
New Yorkin tatuointitarinat
11.40 LA Ink 12.25 LA
Ink 13.10 Blue Bloods (7)
13.55 Blue Bloods (12)
14.40-17.59 Frasier 18.0019.49 Deittikamera 19.50
Hero Crew - Uniikki: Pätkätöis
20.00 Hero-lyhäri: This is
my Office 20.05 Beauty and
the Beast (12) 20.55 Beauty and the Beast (12) 21.50
Hero-lyhäri: This is my Office
21.55 Hero-lyhäri: This is my
Office 22.00 Petoperjantai:
Shark Night (16) 23.45
Comanche Moon (16) 00.40
Loop Looks: Klara ja Karina
Kivilahti 00.55 Hero-lyhäri:
This is my Office
01.00 Deadwood (16)
02.00-02.55 Comanche
Moon (16)
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
11.55 Lääkärit
12.50 Jamie Oliverin
säästöateriat
13.50 Makuja ja elämää
14.05 OC:n täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Beverly Hills, 90210
(7)
17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Elixir Fitness & Sport
18.30 Elixir Life
19.00 Ensitreffit alttarilla
20.00 LA Shrinks (S)
21.00 William
Shakespearen
Romeo + Julia (12)
23.05 OC:n täydelliset naiset
01.30-06.30 Yön AVA
häirinneeksi nousevan huumekuninkaan urakiitoa ja saa meksikolaisgangsterit kintereilleen.
Elokuva panee halvalla 80-luvun
poliisijännäreitä ja tuottaa ruumiita tasaiseen tahtiin. American Pie
-elokuvissa Stifleriä esittäneellä
Seann William Scottilla on herkullinen sivuosarooli ärsyttävänä
parkour-varkaana, joka ilmestyy
aina väärään aikaan väärään
paikkaan. Ohjaaja: Kevin Smith,
USA 2010 (103?). Pääosissa: Bruce Willis, Tracy Morgan, Guillermo
Díaz, Rashida Jones.
TV5 perjantai 23.10.2015
19.05 Jurassic Park III (12)
(Jurassic Park III, scifi, USA,
2001) Paleontologi tohtori Alan
Grant saa houkuttelevan tarjouksen ryhtyä oppaaksi rikkaalle pariskunnalle Isla Sorna -dinosaurussaaren ylilennolle. Vastoin Grantin
tahtoa retkikunta laskeutuukin
dinosaurusten asuttamallesaarelle, josta pois pääsy ei onnistukaan aivan yhtä helposti. 81 min.
Ohjaus: Joe Johnston. Pääosissa:
Alessandro Nivola, Sam Neill, Téa
Leoni, Trevor Morgan, William H.
Macy.
21.00 - 23.05 Wanted (16)
(Wanted, toiminta, USA, Saksa,
2008) Turhautunut kirjanpitäjä
Wesley Gibson saa tietää olevansa salamurhaajan poika. Hän
päättää liittyä salaseura Fraternityyn, jonka jäsen hänen isänsäkin
joskus oli. 99 min. Ohjaus: Timur
Bekmambetov. Pääosissa: Angelina Jolie, Common, David O?Hara,
James McAvoy, Kristen Hager,
Marc Warren, Morgan Freeman,
Terence Stamp, Thomas Kretschmann.
00.50 - 02.30 Radalla (16) (The
Sweetest Thing, komedia, USA,
2002) Miesten pyörittämiseen
tottunut pelinainen Christina
(Cameron Diaz) menee hämilleen
tavattuaan baarissa unelmiensa
miehen. Kuka on tuo oivallinen
könsikäs ja mistä hänet löytää
uudelleen? 82 min. Ohjaus: Roger
Kumble. Pääosissa: Cameron Diaz,
Christina Applegate, Selma Blair,
Thomas Jane.
03.30 - 05.15 Wanted (16)
(Wanted, toiminta, USA, Saksa,
2008) Turhautunut kirjanpitäjä
Wesley Gibson saa tietää olevansa salamurhaajan poika. Hän
päättää liittyä salaseura Fraternityyn, jonka jäsen hänen isänsäkin
joskus oli. 99 min. Ohjaus: Timur
Bekmambetov. Pääosissa: Angelina Jolie, Common, David O?Hara,
James McAvoy, Kristen Hager,
Marc Warren, Morgan Freeman,
Terence Stamp, Thomas Kretschmann.
Kutonen perjantai 23.10.2015
22.00 - 23.30 Not Another Teen
Movie (12) (Not Another Teen
Movie, komedia, USA, 2001)
Lukion suosituin poika lyö kavereineen vetoa siitä, pystyykö hän
muuttamaan koulun toivottomimman tytön tanssiaisten kuningattareksi. Elokuvassa parodioidaan
aiempia tunnettuja teinielokuvia.
80 min. Ohjaus: Joel Gallen. Pääosissa: Mia Kirshner, Jaime Pressly,
Randy Quaid.
FRII perjantai 23.10.2015
20.30 - 23.05 Spanglish - käännöskukkasia (7)
(Spanglish,
draamakomedia, USA, 2004)
Meksikosta tyttärensä kanssa Los
Angelesiin muuttanut Flor päätyy
kotiapulaiseksi julkkiskokin eripuraiseen perheeseen. Kielimuurista
tulee sekä rikkaus että rasite. 122
min. Ohjaus: James L. Brooks.
Pääosissa: Adam Sandler, Cloris
Leachman, Ian Hyland, Paz Vega,
Sarah Steele, Shelbie Bruce, Téa
Leoni.
munkoitteessa (12)
(La mer à l?aube/Ranska/Saksa 2011) Rehellinen tilitys tositapahtumista lokakuussa 1941,
kun saksalaiset päättivät teloittaa
viranomaisten avustuksella sata
panttivankia kostoksi upseerin
murhasta. O: Volker Schlöndorff.
HD
Hero perjantai 23.10.2015
22.00 - 23.45 Petoperjantai:
Shark Night (16) (Shark Night
3D 2001). Sara Paxton esittää
pääosaa trillerissä, jossa mukava
viikonloppu järven rannalla muuttuu painajaiseksi, kun seitsemän
opiskelukaverusta joutuu haiden
hyökkäysten kohteeksi. Miten hait
ovat järveen joutuneet? Selviääkö
kukaan niiden hampaista? Pääosissa: Sara Paxton, Dustin Milligan, Chris Carmack, Joel David
Moore, Donal Logue, Katharine
McPhee. Ohjaus: David R. Ellis.
(86?)
AVA perjantai 23.10.2015
21.00 - 23.05 William Shakespearen Romeo + Julia (12)
(William Shakespeare?s Romeo
+ Juliet, Yhdysvallat) Australialainen Baz Luhrmann siirtää Shakespearen vuosisatojen ajan koskettaneen tragedian tapahtumat
Italian Veronasta nykypäivään.
Floridan Verona Beach on alue,
jonka vallasta taistelevat Montaguet ja Capuletit. Sukujen välisestä eripurasta huolimatta toisensa
kohtaavat Romeo ja Julia - vihamiesten vesat, jotka rakastuvat
kohtalon olematta heidän puolellaan. Ohjaus: Baz Luhrmann, USA
1996 (116?). Pääosissa: Leonardo
DiCaprio, Claire Danes, Harold
Perrineau, John Leguizamo ja Pete
Postlethwaite.
Yle Teema perjantai 23.10.2015
21.55 - 23.25 Kino: Rannalla aa-
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
9
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
YLE TV1
08.00 Yle Uutiset 08.05 Nyt tai ei
koskaan 09.00 Yle Uutiset 09.05
Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 12.05 Oddasat 12.20 Dokumenttiprojekti:
Sokeroitu totuus 13.55 Luontoretkellä: Kauriinvasa 14.10 Prisma
15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Pisara 15.15 Luontohetki
15.40 Rakkauden sanoma 16.00
Doc Martin (7) 16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu 18.15 Me
metallinetsijät 18.45 Avara luonto:
Villi Kaakkois-Aasia 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Yle
Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15
YleLeaks 21.30 Uutisvuoto
22.00 Hunderby (12)
22.25 Tartu Mikkiin
23.15 Tartu Mikkiin: Jatkot
00.05 Seinää vasten (16)
01.05 Uutisikkuna
FOX lauantai 24.10.2015
06.23 FOX Kids
11.10 Jääprinsessa
13.00 Eläinkunnan hurjimmat
14.00 ShowHau
14.30 How I Met Your Mother
15.00 How I Met Your Mother
15.30 How I Met Your Mother
16.00 How I Met Your Mother
16.30 Family Guy
17.00 Family Guy
17.30 Family Guy
18.00 Family Guy
18.30 Järjestelmänmurtajat
19.00 ##### puhelinmyyjät!
20.00 Villeimmät videot
20.30 Villeimmät videot
21.00 Villeimmät videot
21.30 Villeimmät videot
22.00 The Marine 2
23.45 Bimbo Oy
00.45 Invisible näkymätön
02.40 Aivopelit
03.40 Vinnie Jones: Kovaa
menoa Venäjällä
04.40-05.59 Sky News
YLE TV2
07.45 Pikku Kakkonen
10.00 Paluumuuttajat
10.27 Paluumuuttajat
10.54 Paluumuuttajat
11.25 Lähes tavallinen nuori
11.55 Marja Hintikka Live
12.45 Löytöretkiä maailmaan
13.00 Taitoluistelun Grand Prix
14.50 Urheiluviikonloppu
15.00 Ratsastus: Horse Show
18.00 Tennistä Tukholman avoin
turnaus
18.55 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Noin viikon uutiset
19.35 Siskonpeti
20.00 Naurun tasapaino
20.50 Tennistä Tukholman avoin
turnaus
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Warrior (16)
00.20 Firma (16)
01.00 Luck (16)
02.05 Fresh Meat (16)
02.50-04.05 YLe FOLK
07.55 Chuggington 08.10 Tuomas Veturi 08.25 Ystävien kylä
08.40 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa 08.55 Winxklubi (7) 09.25 Viidakon veijarit
09.40 Viidakon veijarit 10.25
Salatut elämät (7) 12.50 Ice Age
- Jäätikön sankarit (7) 14.30
Alppihiihdon maailmancup 15.30
Posse 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Manitbois
18.30 MTV Sport: F1
Ennakkotunnelmat
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Uutisextra
19.20 MTV Sport Uutiset
19.30 Putous
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Formula 1: aika-ajot
23.35 MTV Sport: F1 Extra
23.45 Borat (16)
01.25-02.25 Rouva Ministeri (12)
08.30 Paul O?Grady ? rakkaudesta
koiriin 09.00 Hauskat eläinvideot
09.30 Hauskat eläinvideot 10.00
Tavaa ja voita 11.00 Merieläinten
pelastajat 11.30 Merieläinten pelastajat 12.00 Malibu Country (S)
12.30 Malibu Country (S)
13.00 Team Ahma (7)
13.30 Team Ahma (S)
14.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
15.00 Tripla
16.30 SM-liiga: Ennakkostudio
17.00 SM-liiga: TPS - Tappara
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 SM-liiga: TPS - Tappara
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 007 - Quantum of
Solace (12)
23.15 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.20 I Was Here (16)
01.15 Under the Dome (12)
02.15 Paratiisihotelli (S)
03.15-03.45 Team Ahma (S)
11.00 Mike & Molly (S)
11.30 Tyhjätaskut (7)
12.00 Kolme miestä ja tyttö (S)
12.30 Lähiöunelmia (7)
13.00 Villi ja vapaa (S)
13.30 Last Man on Earth (S)
14.00 Uskomaton Mr. Goodwin
15.00 Capones
15.30 Capones
16.00 Valehtelevat viettelijät (12)
17.01 Valehtelevat viettelijät (12)
18.00 Elämää Philadelphiassa
(12)
18.30 Duudsonit (12)
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Tähdet kertovat
20.00 Myytinmurtajat
21.00 Jonah Hex (16)
22.40 Rysän päällä
23.40 Extant (12)
00.35 Supernatural (12)
01.30-02.30 David Hasselhoff
Show Ruotsi
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
10.00 Magnum - tarina valokuvan
takana
10.30 Vempainmies
10.55 Historia: Napoleon
12.00 Helsingin kirjamessut 2015
16.00 Yle Live: Tony Bennett ja
Lady Gaga
17.00 Muistikuvaputki: Huumoria
18.00 Sibelius, Lintu ja RSO
19.00 KC: Viljakkalan kuningas
19.15 Bill Hicks, jumalaton
rääväsuu
21.00 Teemalauantai:
Hollywoodin musta lista
21.00 Musta lista (12)
22.31 Maan suola (12)
00.05 Uusi Kino: Voima (S)
00.13 Uusi Kino: Largo (S)
00.35-04.00 Teematieto
YLE FEM
09.00 SVT
14.25 Dok: Taistelu sananvapaudesta
14.55 Ootsä joku vammainen?
15.25 Laivakokin matkassa
15.55 Efter Nio
16.55 Fonko: Etelä-Afrikka
17.25 Tanskan kauneimmat kodit
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Jontti tulee
kylään
18.30 Schrödingerin kissa
19.00 Sirkusseilaajat
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Arkkitehtuurin helmiä
20.00 Solsidan - Onnea
onkimassa (S)
20.24 Taiotaan tähteistä
20.30 Magnus Fredrik Skielm
(12)
21.00 Nuottien matkassa
22.00-02.15 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 lauantai 24.10.2015
Kutonen lauantai 24.10.2015
FRII lauantai 24.10.2015
JIM lauantai 24.10.2015
Liv lauantai 24.10.2015
Hero lauantai 24.10.2015
AVA lauantai 24.10.2015
06.25 LA Ink 07.20 Houstonin eläinpoliisit (7) 08.20
Lasten eläinmaailma: Rakastan
kissoja 12.15 LauantaiForum
12.45 Tosielämän mafiavaimot (7) 13.15 Tosielämän
mafiavaimot (7) 13.45 Amish
Mafia 14.45 Patch Adams
(7) 17.00 Pelastajat (7)
17.30 Pelastajat (7)
18.00 Maailman hauskimmat
kotivideot
19.00 Hittikärpänen
20.00 Jutan ja Vertin
supersinkkudieetti
21.00 Eat Pray Love Omaa tietä etsimässä (S)
23.40 Punainen uhka (12)
00.35 Pelastajat (7)
01.05 Pelastajat (7)
01.35 Man of the House
- Kaikkien aikojen
kyttäyskeikka (12)
03.30-05.18 Lihalliset
himot (18)
06.10 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
07.05 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
08.00 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
10.55 Formula E: osakilpailu
13.05 Tuhoutunut
sekunneissa
13.40 Valassodat
14.35 Isojalan jäljillä
15.35 Hiuskarvan varassa (7)
16.35 Selviytyjäkaksikko
17.30 Half Nelson (12)
19.40 Superihmiset
20.40 Yhä elossa
21.40 Formula E: osakilpailu
23.00 Pistol Whipped (16)
00.45 Tilt
01.15 Las Vegas (12)
02.05 Shield - Lain varjolla
(12)
03.00 Justimus (7)
03.30-03.52 Punk?d
07.40 Kaikki koirista 08.35
Saitureiden
säästövinkit
12.05 90 päivää morsiamena
13.00 Kaikki koirista 13.55
Tahdon morsiuspuvun! 14.20
Tahdon morsiuspuvun! 14.50
Himoshoppaajien haaste
15.40 Kauneusoperaatio helvetistä 16.40 Pako lahkosta
17.35 Oho, olen raskaana!
18.00 Oho, olen raskaana!
18.30 FriiD: Hääkatastrofi
19.30 Epäkelvot deittikumppanit 20.30 Vaara kaupungin
yössä 21.30 Verisukulaisia
22.25 Pahuuden ytimessä
23.25 Seksileikeistä
ensiapuun (7)
00.20 Jodie Marsh:
Prostituoidut
01.15 Intohimon uhrit
02.10 Tappavat synnit
03.05 Naismurhaajat
04.00-04.48 Huippurikostutkijat
08.45 Jaksa paremmin
09.10 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay! 10.05 Hell?s
Kitchen 11.05 Jyrki Sukulan
makujen maa 11.35 Jyrki
Sukulan makujen maa 12.05
Pomo piilossa 13.05 Pomo
piilossa 14.05 Hurja remontti
15.00 Hurja remontti 16.00
Rikkaiden panttilainaamo
17.00 Amerikan kovimmat
keräilijät 18.00 Matkalla kiven
sisään (12)
19.00 Panttilainaamo
19.30 Panttilainaamo
20.00 Panttilainaamo
20.30 Panttilainaamon
autospesialistit (7)
21.00 Suomen Tulli
22.00 Martina ja hengenpelastajat
23.00-01.00 Poliisit (7)
01.00 Huijari pilasi elämäni
02.00-03.00 Muinaiset
avaruusoliot (12)
09.00 Pelasta perheemme,
Supermarjo!
10.00 Sikke - Ruokaa
rakkaudella
10.30 Korealaisen keittiön
aakkoset
11.00 Junior MasterChef
Suomi
12.00 Sinkkuillallinen
13.00 Sinkkuillallinen
14.00 MasterChef VIP
15.00 Kaisa ja luksuskodit
16.00 Kaisa ja luksuskodit
17.00 Kaksi julkkista ja yhdet
häät UK
18.00 Äitien sota
19.00 Lätkävaimot (S)
20.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset (S)
21.00 Toisenlaiset äidit
22.00 Valheen vangit (S)
23.00-00.59 Sinkkulaiva
01.00-02.00 Sinkkulaiva
USA (7)
08.40 New Yorkin tatuointitarinat 09.25 LA Ink 10.10
LA Ink 10.55 LA Ink 11.40
Rantavahdit (12) 12.05 Rantavahdit (12) 12.30 Anthony
Bourdain minilomalla 13.15
Anthony Bourdain minilomalla
14.00-15.39 Frasier 15.40
Rantavahdit (12) 16.05 Rantavahdit (12) 16.30 Beauty and
the Beast (12) 17.15 Beauty
and the Beast (12) 18.00 Olipa
kerran (12) 18.55 Olipa kerran
(12) 19.50 Hero-lyhäri: This is
my Office 19.55 Hero-lyhäri:
This is my Office 20.00 The
Last Airbender (12) 21.50
Hero-lyhäri: This is my Office 21.55 Hero-lyhäri: This
is my Office 22.00 Breaking
Bad (12) 22.55 Breaking Bad
(16) 23.50 Comanche Moon
(16) 00.45 Hero-lyhäri: This
is my Office 00.50 Hero Crew
- Uniikki: Pätkätöis 01.00
Deadwood (12) 01.50-02.45
Comanche Moon (16)
06.00 Aamun AVAus 09.30
Trinny & Susannah Skandinaviassa 10.30 Jamie Oliver
Italiassa 11.00 Jamie Oliverin
kokkikoulu Australiassa
12.00 Unelmakoti puoleen
hintaan
13.00 Unelmakoti puoleen
hintaan
14.00 Unelmakoti puoleen
hintaan
15.00 Vaimot vaihtoon USA
16.00 Vaimot vaihtoon USA
17.00 Vaimot vaihtoon USA
18.00 Kardashianit
19.00 Vuosia nuoremmaksi
20.00 Ensitreffit alttarilla
21.00 Sinkkuelämää (12)
21.30 Sinkkuelämää (12)
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.30 Täydellinen kesä (7)
23.00 Moderni perhe (S)
23.30 Kallista kipua (7)
00.30 LA Shrinks (S)
01.30-06.30 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Yle TV2 lauantai 24.10.2015
22.05 - 00.20 Warrior (16)
(USA 2011) Toimintaelokuvan
ja perhedraaman yhdistelmässä
veljekset kamppailevat kehässä ja
sen ulkopuolella osallistuessaan
rahakkaaseen vapaaotteluturnaukseen. O: Gavin O?Connor. N:
Tom Hardy, Joel Edgerton, Nick
Nolte. HD
MTV3 lauantai 24.10.2015
12.50 - 14.30 Ice Age - Jäätikön
sankarit (7) (Ice Age, Yhdysvallat)
Huikea animaatioseikkailu vie
20 000 vuoden taa keskelle jääkautta. Eläimet, kuten laiskiainen
Sid, sapelihammastiikeri Diego
ja mammutti Manfred alkavat
hakeutua kohti etelän lämpöä -
l JIM klo. 09.10
Kuppilat
kuntoon
LAUANTAI 24.10.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
Epäsiistit kyökit, ammattitaidoton henkilökunta,
laaduton ruoka ja ankea
ympäristö saavat kyytiä.
mutta ennen sitä epäsuhtaisen
kolmikon on uhmattava vaaroja
japalautettava kateisiin joutunut
ihmislapsi isälleen. Puhuttu suomeksi. Ohjaaja: Chris Wedge, USA
2002 (78?). Suomenkielisen version ohjaus Heikki Lehtosaari. Pääosissa: Antti Pääkkönen, Santeri
Kinnunen, Antti L. J. Pääkkönen.
23.45 - 01.25 Borat (16)
(Borat, Yhdysvallat) Koomikko
Sacha Baron Cohenin tähdittämä räävitön komediaseikkailu
fiktiivisestä kazakstanilaisesta
toimittajasta Boratista, joka lähetetään Yhdysvaltoihin kuvaamaan
dokumenttielokuvaa maansa
kansalaisia varten. Uuteen kulttuuriin tutustuessaan Boratnäkee
hotellihuoneensa televisiossa
Baywatch-tähti Pamela Anderssonin ja Amerikan matka saa uuden
tarkoituksen. Elokuva ravistelee
amerikkalaisen kulttuurin ennakkoluuloja ja kiihkoisänmaallisuutta. Ohjaaja: Larry Charles, USA
2006 (84?). Pääosissa:Sacha Baron Cohen, Ken Davitian, Luenell,
Pamela Andersson.
nen duettona esitetty Bond-kappale. Elokuvan käsikirjoituksesta
vastaa myös Casino Royalen kirjoittanut kolmikko, johon kuuluu
Oscar-voittaja Paul Haggis (Crash,
Million Dollar Baby). Ohjaaja Marc
Forster muistetaan myös menestyksistä Aidosti outoa ja Monster?s
Ball. Pääosissa: Daniel Craig, Olga
Kurylenko, Mathieu Amalric, Giancarlo Giannini, Gemma Arterton,
Judi Dench, Jeffrey Wright. Ohjaus: Marc Forster. (101?)
23.20 - 01.15 I Was Here (16)
(I Was Here/Viro-Suomi 2008).
Kovaotteinen toimintadraama
nuoresta Rassista, joka ajautuu rikosten tielle. Kun huumeet astuvat
mukaan kuvioihin, syöksykierre
vain pahenee. Joona Louhivuoren
leikkaaman elokuvan musiikista
vastaa suomalaistähti Jimi Tenor.
I Was Here oli Viron valinta parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarehdokkaaksi. Pääosissa: Rasmus
Kaljujärv, Doris Tislar, Marilyn
Jurman, Hele Kõre, Tambet Tuisk.
Ohjaus: Rene Vilbre. (90?)
Nelonen lauantai 24.10.2015
11.10 - 13.00 Jääprinsessa
(Ice Princess) Ice Princess, USA/
Kanada, 2005. O: Tim Fywell. P:
Amy Stewart, Hayden Panettiere,
Joan Cusack. 17-vuotias nörttityttö innostuu taitoluistelusta.
Feministi-äiti vastustaa sitä jyrkästi, koska hän haluaa tyttärensä
menevän eliittiyliopiston. Draama.
22.00 - 23.45 The Marine 2
The Marine 2, USA, 2009. O:
Roel Reiné. P: Ted DiBiase Jr, Temuera Morrison, Lara Cox. Merijalkaväen kersantti Linwood on
vaimonsa kanssa lomaparatiisissa.
Rauha rikkoontuu, kun terroristijoukko iskee ja vie mukanaan
panttivankeja, mukaanlukien Linwoodin vaimon.
00.45 - 02.40 Invisible - näkymätön The Invisible, USA, 2007. O:
David S. Goyer. P: Justin Chatwin,
21.00 - 23.15 007 - Quantum of
Solace (12) (Quantum of Solace/
Britannia-USA 2008). Daniel Craig
palaa James Bondin rooliin seikkailussa, joka on suoraa jatkoa
Casino Royale -elokuvan tapahtumille. Bond tapaa salaperäisen
Camillen (Olga Kurylenko), joka
johdattaa hänet Quantum-järjestöä johtavanvaarallisen liikemiehen Dominic Greenen (Mathieu
Amalric) jäljille. Etelä-Amerikassa
kuvioihin astuu myös upea MI6agentti Strawberry Fields (Gemma
Arterton), ja ennen pitkää yllättävät käänteet palastavat luonnonvarojen häikäilemättömään
hallintaanliittyvän salaliiton. Alicia
Keysin ja Jack Whiten esittämä
tunnuskappale Another Way to
Die on kaikkien aikojen ensimmäi-
FOX lauantai 24.10.2015
Marcia Gay Harden. Da Vinci?s
Demonsin tuottajan ohjaamassa
draamassa kirjailija Nick joutuu
henkirikoksen kohteeksi. Hän
selvittää murhaansa elävien ja
kuolleiden välisessä rajatilassa.
Draama.
Sub lauantai 24.10.2015
21.00 - 22.40 Jonah Hex (16)
(Jonah Hex, Yhdysvallat) Amerikkalainen toiminnallinen lännenelokuva perustuu 1970-luvun samannimiseen sarjakuvahahmoon.
Arpinaamainen palkkionmetsästäjä Jonah Hex saa tehtäväkseen
pysäyttää vanhan vihamiehensä
Quentin Turnbullin, joka aikoo
tehdä verisen terroristi-iskun
maan pääkaupunkiin. Ohjaaja:
Jimmy Hayward, USA 2010 (81?).
Pääosissa: Josh Brolin, John Malkovich, Megan Fox, Michael Fassbender.
TV5 lauantai 24.10.2015
14.45 - 17.00 Patch Adams (7)
(Patch Adams, komedia, USA,
1998) Tosielämään pohjautuva
elokuva entisestä mielenterveyspotilaasta (Robin Williams), joka
ryhtyy lääkäriksi parantaakseen
ihmisiä huumorin ja hyvä mielen
avulla. 106 min. Ohjaus: Tom Shadyac. Pääosissa: Bob Gunton, Daniel London, Monica Potter, Peter
Coyote, Philip Seymour Hoffman,
Robin Williams.
21.00 - 23.40 Eat Pray Love Omaa tietä etsimässä (S) (Eat
Pray Love, draama, USA, 2010)
Matkailutoimittaja (Julia Roberts)
huomaa olevansa tyytymätön elämäänsä ja lähtee vuodeksi reissuun. Itsetutkiskelun kuvankauniina kulisseina toimivat Italia, Intia
ja Bali. 128 min. Ohjaus: Ryan
Murphy. Pääosissa: Billy Crudup,
James Franco, Javier Bardem, Julia Roberts, Richard Jenkins, Viola
Davis.
01.35 Man of the House - Kaikki-
en aikojen kyttäyskeikka (12)
(Man of the House, toiminta,
USA, 2005) Ryhmä teksasilaisia
cheerleadereita joutuu murhan
todistajiksi ja päätyy poliisin suojeluun. Tehtävän saa kivikasvoinen ylikonstaapeli Sharp (Tommy
Lee Jones), joka joutuu pian tekemään kaikkensa pitääkseen tytöt
kurissa. 95 min. Ohjaus: Stephen
Herek. Pääosissa: Anne Archer,
Tommy Lee Jones, Monica Keena,
Christina Milian, Cedric The Entertainer.
03.30 - 05.18 Lihalliset himot
(18) (Carnal Cravings, erotiikka,
USA, 2006) Kolme parisuhteessa
elävää naista osallistuvat naispuolisen terapeutin vetämälle
seksioppitunnille. Naiset pyrkivät
selvittämään ryhmässä oman suhteensa seksiin liittyviä ongelmia.
Terapeutilla on tarjota psykoterapiaa ja kotitehtäviä. 99 min. Ohjaus. J.W. McHausen. Pääosissa:
Monique Alexander, Tyler Faith,
Jassie, Monique Parent, Danny
Pape.
Kutonen lauantai 24.10.2015
17.30 - 19.40 Half Nelson (12)
(Half Nelson, draama, USA,
2006) Elämänmakuisessa draamassa huumeongelmainen yläkoulun opettaja (Ryan Gosling)
saa yllättävän ystävän oppilaastaan, joka saa selville hänen salaisuutensa. 106 min. Ohjaus: Ryan
Fleck. Pääosissa: Anthony Mackie,
Denis O?Hare, Ryan Gosling, Shareeka Epps.
23.00 - 00.45 Pistol Whipped (16)
(Pistol Whipped, toiminta,
USA, 2008) Matt on entinen
poliisi, jonka elämä on ollut luisusuunnassa potkujen jälkeen.
Alkoholiongelmissa piehtaroiva
Matt ryhtyy palkkamurhaajaksi
tuntemattomalle henkilölle, joka
vastineeksi lunastaa hänen uhkapelivelkansa. Palkkamurhaajan
kohteena näyttävät aluksi olevan
vain kaupungin pahimmat rikolliset. 92 min. Ohjaus: Roel Reiné.
Pääosissa: Lance Henriksen, Paul
Calderon, Steven Seagal.
Yle Teema lauantai 24.10.2015
21.00 Musta lista (12)
(The Front, USA 1976) Yhdysvaltojen 1950-luvun kommunistivainoista kertova draamakomedia,
jossa mies lainaa nimeään mustalle listalle joutuneelle käsikirjoittajalle. O: Martin Ritt. N: Woody
Allen, Zero Mostel. HD
22.31 Maan suola (12)
(Salt of the Earth, USA 1954)
Hollywoodin ?mustalistalaisten?
elokuva. Työväen, rotujen ja sukupuolten tasa-arvoa ajanut tosipohjainen kertomus kaivoslakosta
Uuden-Meksikon aavikkomaisemissa. O: Herbert J. Biberman.
00.05 - 00.13 Uusi Kino: Voima
(S) Otto Kylmälän nykyaikainen
mykkäelokuva vie katsojan muistojen vuoristoradalle, 2011. (U)
HD
Hero lauantai 24.10.2015
20.00 - 21.50 The Last Airbender (12) (The Last Airbender/
USA 2010). M. Night Shyamalanin (Kuudes aisti, Särkymätön)
ohjaama ja käsikirjoittama vauhdikas fantasiaseikkailu nuoresta
Aangista (Noah Ringer), joka on
sadan vuoden ajan kadoksissa
ollut Avatar. Ainoastaan Avatarilla
on kyky tuodarauha maailmaan,
jossa tulen, veden, ilman ja maan
heimot kilvoittelevat jatkuvasti
keskenään. Tulen heimon soturijoukon johtajana nähdään Slummien miljonääri -elokuvan tähti
Dev Patel. Elokuva perustuu suosittuun Avatar-animaatiosarjaan.
Pääosissa: Noah Ringer, Dev Patel,
Nicola Peltz, Jackson Rathbone,
Shaun Toub, Aasif Mandvi. Ohjaus: M. Night Shyamalan. (98?)
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
10
Perjantaina 23.10.2015
YLE TV1
08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara
luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05
Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset
10.00 Kuningas Bjarne ja hänen
valtakuntansa 11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi viittomakielellä
11.45 A-studio 12.15 Tartu Mikkiin 13.05 Sibelius, Lintu ja RSO
14.05 Historia: Uponneen sukellusveneen tarina 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.15 Akuutti
15.45 Mittatilaustyönä 16.00
Doc Martin (7) 16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset 17.10 YleLeaks 17.25 Uutisvuoto 18.00 Yle
Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15
Luontohetki: Attenborough?n erikoiset 18.45 Arto Nyberg 19.30
Pohjolan luonto 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05
Kotikatsomo: Haamukirjoittaja (7)
22.00 Silta (16) 23.00 Nyt tai ei
koskaan 23.50 Ykkösaamu
00.30 Uutisikkuna
FOX sunnuntai 25.10.2015
06.31 FOX Kids
10.45 Aivopelit
11.15 Lentoturmatutkinta
12.15 Lentoturmatutkinta
13.15 Lentoturmatutkinta
14.15 Lentoturmatutkinta
15.15 Lyödään ällikällä
15.45 Perheen jalokivi
17.40 Jääprinsessa
19.30 Lapin poliisit
20.00 Lapin poliisit
20.30 Lapin poliisit
21.00 Star Wars: Kloonien
hyökkäys
23.50 Da Vinci?s Demons
00.50 Wayward Pines
01.50 Ilman johtolankaa
02.45 Ilman johtolankaa
03.40 Criminal Minds
04.25 Criminal Minds
05.20-05.59 Sky News
YLE TV2
04.05 Yle FOLK 04.50 Uutisikkuna 07.45 Unna Junná 08.00
Pikku Kakkonen 10.00 Uusi päivä 10.30 Taitoluistelun Grand
Prix 12.00 Urheiluviikonloppu
12.05 Jalkapallon Mestarien
liiga: Makasiini 12.30 Futiskierros 15.05 Ratsastus: Horse Show
18.10 Urheiluviikonloppu 18.30
Kohti Rioa: Huipulla 18.54 Urheiluviikonloppu 19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Tennistä Tukholman avoin
turnaus
20.05 Karl Pilkington: Elämän
tarkoitus
20.50 Tom Felton: Superfani
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Marja Hintikka Live
22.55 Naurun tasapaino
23.45 Noin viikon uutiset
00.10 Borgiat, maan ja taivaan
valtiaat (16)
01.00 Siskonpeti
01.25-04.10 Yle FOLK
KAUPUNKISANOMAT
SUNNUNTAI 25.10.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
07.55 Chuggington 08.10 Tuomas Veturi 08.25 Ystävien kylä
08.40 Seikkailija Dora 09.10
Hello Kitty: Omenapuumetsä ja
Lumottu maa 09.25 Winx-klubi (7)
09.55 Viidakon veijarit (S) 10.10
Loton ja Jokerin tulokset 10.15
Elixir Fitness & Sport 10.40 Elixir
Life 11.10 Merta lähemmäs kalaan
12.05 Kädettömät kokit 13.05
Yökylässä Maria Veitola 14.00
Selviytyjät 14.55 Teknavi 15.25
Alppihiihdon maailmancup 15.55
Rouva Ministeri (12) 16.55 Putous
18.25 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset 19.20
MTV Sport: F1 Extra 19.30 Voitolla yöhön 21.00 Broadchurch (12)
22.00 Kymmenen Uutiset 22.15
Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 C.S.I. New York (16)
23.35 Americans (12) 00.35
Formula 1: osakilpailu 01.35
MTV Sport: F1 Extra 01.45-02.45
Rizzoli & Isles (12)
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs
11.00 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot
11.30 Hauskat eläinvideot
12.00 Paul O?Grady ? rakkaudesta
koiriin
12.30-14.29 Frasier (S)
14.30 Kanadan rajalla
15.00 Kanadan rajalla
15.30 Hyvät ja huonot uutiset
16.25 Hottikset (S)
17.25 Kauppaneuvos Jethro (7)
18.25 HS-uutiset
18.28 HS-sää
18.30 Vain elämää
20.00 Tripla
21.25 Keno
21.30 World War Z (16)
23.55 SM-liigan viikkomakasiini
00.25 Nelonen Pro: Moor Gääs
00.55 Rantavahdit (7)
01.25 Rantavahdit (12)
01.55-02.30 Team Ahma (7)
11.00 Simpsonit (7)
11.30 Simpsonit (7)
12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7)
13.00 Simpsonit (7)
13.30 Mutsi (S)
14.00 Glee (S)
15.00 Hybe
15.30 Virittäjät
16.00 Top Gear Top Fails
17.00 Bear Grylls - selviytyjien
saari USA
18.00 Ikuisesti nuori
19.00 Duudsonit: Britney-possun
viimeinen matka (S)
20.00 Myytinmurtajat
21.00 X-Men: Viimeinen
kohtaaminen (12)
23.05 Putous
00.35 Pelastajat (7)
01.05 Pelastajat (7)
01.35-02.35 Ravenswood (12)
ELOKUVA URHEILU
YLE TEEMA
04.00 Teematieto 10.00 Elävä
arkisto: Salama ja sananvapaus
10.01 Hannu Salama keskustelee 10.37 Kahden kesken: Hannu
Salama 11.20 Kalaharista Saamenmaalle 12.00 Taivaallisia ääniä 13.00 Sibelius ja Luonnotar
13.30 Luonnotar (7) 13.40 KC:
Viljakkalan kuningas 14.05 Prisma Studio 14.35 Tiededokumentti:
Uhkana puutiaiset
15.30 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
16.19 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
17.07 Tapahtukoon sinun
tahtosi (7)
18.00 Kino Klassikko: Kuningas New Yorkissa (S)
19.40 Pieni elokuva sisaruussuhteista (S)
20.05 Ei mikään naurun asia
21.00 Don?t Think I?ve Forgotten
22.45 Yle Live: Ola Salo
23.45 Kadonneet sankarit
00.35-04.00 Teematieto
YLE FEM
08.15 Unna Junná
08.30 BUU: Mietipä sitä
09.00 SVT
14.45 Taivaallista menoa: Isä
menee hoitoon
15.15 Jälkivääntö
15.55 Nuottien matkassa
16.55 Perhe
17.25 Strömsö
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU: Mietipä sitä
18.30 Ootsä joku vammainen?
19.00 Laivakokin matkassa
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Ajankuvia Tukholmasta
20.00 Dok: Viimeinen päivä
saaristossa
21.00 Solsidan - Onnea
onkimassa (S)
21.25 Tyrsky (16)
22.55 Dok: Taistelu sananvapaudesta
00.10-02.40 SVT
TV5 sunnuntai 25.10.2015
Kutonen sunnuntai 25.10.2015
FRII sunnuntai 25.10.2015
JIM sunnuntai 25.10.2015
Liv sunnuntai 25.10.2015
Hero sunnuntai 25.10.2015
AVA sunnuntai 25.10.2015
06.20 Lasten eläinmaailma:
Rakastan kissoja
07.15 Tosielämän mafiavaimot (7)
07.45 Tosielämän mafiavaimot (7)
08.10 Amish Mafia
12.05 LauantaiForum
12.35 Villi Pohjola (7)
13.35 Dinotopia (12)
15.15 Monk (7)
16.15 Columbo (12)
18.00 House (12)
19.00 Spy Kids 2 kado tettujen unelmien
saari (7)
21.00 Viimeinen asema
(12)
23.05 House (12)
00.00 Columbo (12)
01.50 Pistol Whipped (16)
03.40 Monk (7)
04.25-05.18 Villi Pohjola (7)
07.30 Hengenvaarallinen
saalis
08.25 Hengenvaarallinen
saalis
12.20 Tilt
12.55 Vaaralliset valinnat
13.25 Vaaralliset valinnat
13.55 Ajan hidastajat
14.25 Ajan hidastajat
14.55 Formula E: osakilpailu
16.10 Uljas universumi
17.15 Historian salaiset
kansiot (12)
18.05 6D: Normandian
maihinnousu
20.05 Kaara
20.40 Fast n? Loud
21.40 Wheeler Dealers
22.35 Yhä elossa
23.30 Not Another Teen
Movie (12)
01.00 Las Vegas (12)
01.50 Isojalan jäljillä
02.40-03.35 Selviytyjäkaksikko
07.40 Kaikki koirista 08.35
Leah Reminin hullunkurinen
elämä 12.05 Jos mies saisi päättää 13.00 Glee (12)
13.55 90 päivää morsiamena
14.50 Oho, olen raskaana!
15.15 Oho, olen raskaana!
15.40 FriiD: Hääkatastrofi 16.35 Epäkelvot deittikumppanit 17.35 Viestejä
tuonpuoleisesta 18.00 Viestejä tuonpuoleisesta 18.30
Lindsay 19.30 Jodie Marsh:
Prostituoidut 20.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset
(12) 21.30 Tamron Hall: Nyt
riittää! 22.25 Tappavat synnit
23.25 Murha pikkukaupungissa 00.20 Vaara kaupungin
yössä 01.15 Seksileikeistä
ensiapuun (7)
02.10 Pahuuden ytimessä
03.05 Naismurhaajat
04.00-04.48 Eläinten kuudes
aisti
09.05 Hell?s Kitchen 10.00
Hell?s Kitchen 11.00 Lihamestarit 11.30 Henkka & Niki vs.
Amerikka 12.00 Henkka & Niki vs. Amerikka 12.30 Arktiset
vedet 13.00 Pomo piilossa
14.00 Rikkaiden panttilainaamo 15.00 Talent UK 16.30
Talent UK 17.00 Amerikan
paras ravintola
18.00 Firmat kuntoon
19.00 Martina ja hengenpelastajat
20.00 Suomen Tulli
21.00 Arman ja viimeinen
ristiretki (7)
22.00 Rekkakuskit jäällä (7)
23.00 Australian kovimmat
keräilijät
00.00 Panttilainaamon
autospesialistit (7)
00.30 Matkalla kiven sisään
(12)
01.30-02.30 Villiruoan
valtiaat
09.00 Hotellit haltuun
10.00 Hotellit haltuun
11.00 Candice sisustaa
11.30 Candice sisustaa
12.00 Sinkkuillallinen
13.00 Sinkkuillallinen
14.00 MasterChef VIP
15.00 Kaisa ja luksuskodit
16.00 Äitien sota
17.00 Siipan suku on pahin
17.30 Siipan suku on pahin
18.00 Unelmien poikamies
20.00 Valheen vangit (S)
20.58 Keno
21.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset (S)
22.00 Vaihtamalla
paranee
00.05 Good Wife (S)
01.05 Good Wife (7)
02.00 Maailman övereimmät
juhlat (S)
03.00-04.00 Neljät häät
Amerikassa
08.45 New Yorkin tatuointitarinat 09.30 New Yorkin
tatuointitarinat 10.15 LA Ink
11.00 LA Ink 11.45 LA Ink
12.30 Rantavahdit (7) 12.55
Rantavahdit (12) 13.25 Anthony Bourdain minilomalla
14.10 Anthony Bourdain minilomalla 14.55 Rantavahdit
(7) 15.20 Rantavahdit (12)
15.45 Blue Bloods (7) 16.30
Blue Bloods (12) 17.15
Emily Owens (12) 18.00 LA
Ink 18.50 Loop Looks: Viivi
Huuska 19.00 Olipa kerran
(7) 19.55 Olipa kerran (12)
20.50 Hero Crew - Uniikki:
Pätkätöis 21.00 The Box
(12) 23.05 Justified (12)
23.55 Justified (12)
00.50 Hero-lyhäri: This is my
Office
00.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
01.00-01.50 Deadwood (12)
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Grand Designs
Australia
11.00 Grand Designs unelma-asunnot
12.00 Mahdoton taloprojekti
13.00 New Yorkin luksuslukaalit
14.00 OC:n täydelliset naiset
15.00 OC:n täydelliset naiset
16.00 OC:n täydelliset naiset
17.00 OC:n täydelliset naiset
18.00 OC:n täydelliset naiset
19.00 Vuosia nuoremmaksi
20.00 Jane the Virgin (7)
21.00 Täydellinen kesä (S)
21.30 Moderni perhe (S)
22.00 Vallan linnake (12)
23.10 Rimakauhua ja
rakkautta (12)
00.10 Kallista kipua (7)
01.30-06.30 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Nelonen sunnuntai 25.10.2015
21.30 - 23.55 World War Z (16)
(World War Z/USA-Malta 2013).
Brad Pitt on intensiivisen toimintatrillerin pääosassa armeijauransa jättänyt perheenisä Gerry Lane,
joka joutuu täydellisen katastrofin
keskelle vaimonsa (Mireille Enos)
ja kahden tyttärensä kanssa.
Nelikko evakuoidaan lentotukialukselle, jossa karmiva totuus
alkaa paljastua: zombie-epidemia
järisyttää koko maailmaa. Ohjaaja Marc Forsterin saavutuksiin
lukeutuvat mm. Bond-seikkailu
Quantum of Solace ja Will Ferrel
-draamakomedia Aidosti outoa.
Pääosissa: Brad Pitt, Mireille Enos,
Daniella Kertesz, James Badge
Dale, Ludi Boeken, Fana Mokoena.
Ohjaus: Marc Forster. (111?)
FOX sunnuntai 25.10.2015
15.45 Perheen jalokivi
(The Family Stone) The Family Stone, USA, 2005. O: Thomas
Bezucha. P: Sarah Jessica Parker,
Diane Keaton, Dermot Mulroney,
Rachel McAdams. Stonen perheen joulukuvaelmassa takakireä
bisnesnainen löytää itsensä naimahaluisen poikaystävänsä perhehelvetin keskeltä. Romanttinen
komedia.
17.40 - 19.30 Jääprinsessa
Ice Princess, USA/Kanada, 2005.
O: Tim Fywell. P: Amy Stewart,
Hayden Panettiere, Joan Cusack.
17-vuotias nörttityttö innostuu
taitoluistelusta. Feministi-äiti
vastustaa sitä jyrkästi, koska hän
haluaa tyttärensä menevän eliittiyliopiston. Draama.
21.00 - 23.50 Star Wars: Kloonien hyökkäys Star Wars Episode II - Attack Of The Clones, USA
2002. O: George Lucas. P: Hayden
Christensen, Ewan McGregor,
Natalie Portman. Anakin Skywalkerista on kehittynyt taitava Jedioppilas. Hänen on tehtävä valinta
Jedin velvollisuuksien ja kielletyn
rakkauden välillä.
Sub sunnuntai 25.10.2015
21.00 - 23.05 X-Men: Viimeinen
kohtaaminen (12)
(X-Men: The Last Stand, Yhdysvallat) Marvelin maineikkaaseen
sarjakuvaan perustuva X-Mensaagan kolmas elokuva. Mullistava, mutanttigeenin kumoava
parannuskeino kuohuttaa mutanttiyhteisöä. Magneto ryhtyy värväämään armeijaa julistaakseen
sodan ja pelastaakseen rotunsa
uhkaavalta sukupuutolta. Mutanttiasiainministeri Henry McCoy eli
Peto joutuu valinnan eteen, kun
lääkkeen uusi sovellus paljastuu.
Kaiken lisäksi professori Xavier ja
Ryhmä-X kohtaavat Magnetoakin
pahemman uhkan menneisyydestä. Ohjaus: Brett Ratner. USA,
2006,100?. Pääosissa: Patrick Stewart, Hugh Jackman, Halle Berry,
Famke Janssen, Ian McKellen,
Rebecca Romijn-Stamos, Kelsey
Grammer, Shawn Ashmore, Aaron
Stanford, Ellen Page, Vinnie Jones,
Ben Foster, Anna Paquin.
koojasisarukset päätyvät mystiselle saarelle etsimään mullistavaa
Transmooker-laitetta. 96 min. Ohjaus: Robert Rodriguez. Pääosissa:
Alexa Vega, Antonio Banderas,
Carla Gugino, Daryl Sabara, Mike
Judge, Steve Buscemi.
21.00 - 23.05 Viimeinen asema
(12) (The Last Station, draama,
Saksa/Venäjä/Iso-Britannia, 2009)
Leo Tolstoin viimeiseen elinvuoteen keskittyvä historiallinen draama kuvaa kirjailijan myrskyisää
avioliittoa ja ideologisia pyrkimyksiä hänen uuden, innokkaan sihteerinsä silmin. 112 min.Ohjaus:
Michael Hoffman. Pääosissa: Anne-Marie Duff, Christopher Plummer, Helen Mirren, James McAvoy,
Paul Giamatti.
01.50 - 03.40 Pistol Whipped (16)
(Pistol Whipped, toiminta, USA,
2008) Matt on entinen poliisi, jonka elämä on ollut luisusuunnassa potkujen jälkeen.
Alkoholiongelmissa piehtaroiva
Matt ryhtyy palkkamurhaajaksi
tuntemattomalle henkilölle, joka
vastineeksi lunastaa hänen uhkapelivelkansa. Palkkamurhaajan
kohteena näyttävät aluksi olevan
vain kaupungin pahimmat rikolliset. 92 min. Ohjaus: Roel Reiné.
Pääosissa: Lance Henriksen, Paul
Calderon, Steven Seagal.
TV5 sunnuntai 25.10.2015
13.35 - 15.15 Dinotopia (12)
Mielenvikainen alkemisti Cortez löytää reseptin ikuiseen nuoruuteen, mutta siihen tarvitaan
stegosauruksen häntäpiikkejä.
Niinpä Cortez alkaa metsästää
stegosauruksia systemaattisesti.
Kolmeosaisen minisarjan päätösjakso. (Dinotopia, seikkailu,
USA,2002)
19.00 Spy Kids 2 - kadotettujen
unelmien saari (7) (Spy Kids 2:
The Island of Lost Dreams, seikkailu, USA, 2002) Koko perheen
seikkailuelokuvassa Cortezin va-
Kutonen sunnuntai 25.10.2015
23.30 - 01.00 Not Another Teen
Movie (12) (Not Another Teen
Movie, komedia, USA, 2001)
Lukion suosituin poika lyö kavereineen vetoa siitä, pystyykö hän
muuttamaan koulun toivottomimman tytön tanssiaisten kuningattareksi. Elokuvassa parodioidaan
aiempia tunnettuja teinielokuvia.
80 min. Ohjaus: Joel Gallen. Pääosissa: Mia Kirshner, Jaime Pressly,
Randy Quaid.
Yle Teema sunnuntai 25.10.2015
18.00 - 19.40 Kino Klassikko:
Kuningas New Yorkissa (S)
(King in New York/USA 1957)
Pistävä satiiri amerikkalaisesta
elämäntavasta, jonka kanssa tyhjätasku eurooppalainen kuningas joutuu tekemisiin. O: Charles Chaplin. N: Charles Chaplin,
Michael Chaplin, Dawn Addams.
Yle Fem sunnuntai 25.10.2015
21.25 - 22.55 Tyrsky (16)
(Brim, Islanti 2010). Nuori nainen pestautuu troolarin miehistöön ja saa tietää, että aluksella
on tapahtunut järkyttävä onnettomuus. Muu miehistö ei suhtaudu
naiseen suopeasti. (U)
Liv sunnuntai 25.10.2015
22.00 - 00.05 Vaihtamalla paranee (S) (The Switch/USA 2010).
Jennifer Aniston esittää riemastuttavan romanttisen komedian
naispääosassa Kassieta, joka on
kyllästynyt elämänsä prinssin etsimiseen ja päättänyt hankkia
lapsen luovutetuilla siittiöillä.
Ihanneluovuttajan etsimisessä
auttaaystävä Wally (Jason Bateman), jota tilanne kuitenkin salaa
kiukuttaa. Todellisten kommelluksien sarja käynnistyy, kun Wally
ryhtyy peukaloimaan Kassien siittiöpurnukoita. Elokuva on hakenut
innoituksensa novellista, jonka on
kirjoittanut myös Sofia Coppolan
palkitun esikoisen The Virgin Suicidesin pohjana toimineen romaanin kirjoittaja Jeffrey Eugenides.
Pääosissa: Jennifer Aniston, Jason
Bateman, Patrick Wilson, Thomas
Robinson, Jeff Goldblum, Juliette
Lewis. Ohjaus: Josh Gordon, Will
Speck.(101?)
Hero sunnuntai 25.10.2015
21.00 - 23.05 The Box (12)
(The Box/USA 2010). Cameron
Diaz ja James Marsden esittävät
psykologisen trillerin pääosissa
pariskuntaa, joka saa käsiinsä
salaperäisen laatikon. Jos he painavat laatikossa olevaa nappia,
joku kuolee ja he saavat miljoona dollaria. Parilla onvuorokausi
aikaa pohtia päätöstä, joka voi
muuttaa heidän koko elämänsä.
Ohjaaja Richard Kelly muistetaan
myös yllätysmenestyksestä Donnie
Darko. Pääosissa: Cameron Diaz,
James Marsden, Frank Langella,
James Rebhorn, Holmes Osborne,
Gillian Jacobs. Ohjaus: Richard
Kelly. (110?)
NÖÖP OY
ompelimo ja korjaustyöt
Vuokralle
tarjotaan:
Avoinna: ma-pe 12-18,
Kirkonkyläntie 37 C.
P. 0400-879 386,
09-388 2996
SYYS
www.noop.fi
www.
vesanlomakyla.
!
ALLE f i
LOM
puhelin:
03 - 765 4570
P Ä I H D E K L I N I K K A
, Helsinki
KAIKKI ANTENNIASENNUKSET
HD eli teräväpiirtoasennukset yms
DigitaPRO
www.kaupunkisanomat.fi
Antenniasennus
Rajamäki Oy
P. 040-637 8899
www.antenniasennusrajamäki.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
11
KAUPUNKISANOMAT
YLE TV1
Perjantaina 23.10.2015
05.55 Euroopan eläkeläiset töissä
06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Muisti: Metsäkaartilaiset 10.00 Murha
paratiisissa (12) 11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara 11.10 Kuningas
Bjarne ja hänen valtakuntansa
12.20 Murdochin murhamysteerit
(12) 13.10 Meidän poikamme
merellä 14.35 Ruotsin salaiset
huoneet 15.00 Yle Uutiset 15.05
Yle News 15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv 16.00 Arto
Nyberg 16.50 Novosti Yle 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä 17.00
Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Murha paratiisissa
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti
19.00 Historia: Varsovan geton
pikkusankarit 20.00 MOT: Kidu
ensin, kuole sitten 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Astudio 21.30 Dokumenttiprojekti:
Rakkauden nimeen 22.25 Kotikatsomo: Haamukirjoittaja (7) 23.15
Yle Uutiset 23.20 Newsroom (7)
FOX maanantai 26.10.2015
06.18 FOX Kids 09.00 Wipeout 09.55 Teemu Laurell
10.30 ShowHau 11.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat
12.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat 13.00 Alaskan
poliisit 14.00 Alaskan poliisit
15.00 Lentoturmatutkinta
16.00 Lentoturmatutkinta
17.00 Bimbo Oy 18.00 Dubain lentokenttä 19.00 Totta
vai tarua? 19.30 Huutokaupan
metsästäjät 20.00 Huutokaupan metsästäjät
20.30 Huutokaupan
metsästäjät
21.00 Criminal Minds
21.55 The Walking Dead
22.50 Talking Dead
23.35 The Marine 2
01.25 Low Winter Sun
02.20 JO
03.25 Inside: Taistelusotilaat
04.25 Totta vai tarua?
04.55-05.59 Sky News
YLE TV2
00.15 Uutisikkuna
04.10 Yle FOLK 04.55 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 08.50
Kerrostaloelämää (7) 09.00 Holby
Cityn sairaala (12) 10.00 Norja
maahanmuuttajien silmin 10.30
Noidankehässä 11.30 Ikuiset arvet 12.00 Hehku 12.30 Hehku
13.00 Kioski: Mamu - Suomi
- mamu 13.30 Ykskaks paksuna
(12) 14.00 Uusi päivä 14.28 Uusi
päivä 14.55 Uusi päivä 15.30 Yle
FOLK 16.00 Kimppakolmoset (12)
16.30 Noin viikon uutiset 17.00
Pikku Kakkonen 18.00 Taitoluistelun Grand Prix 19.00 Imettäjät
19.30 Kioski: Aleksi´s wonderland
20.00 Uusi päivä 20.30 Siskonpeti 21.00 Marja Hintikka Live
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Villi kortti
22.50 Borgiat, maan ja taivaan
valtiaat (16)
23.40 Imettäjät
00.05 Kioski: Aleksi´s wonderland
MAANANTAI 26.10.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
00.35-04.05 Yle FOLK
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit ja
rohkeat 10.10 Emmerdale 10.40
Emmerdale 11.10 Formula 1: osakilpailu 13.30 Pilanpäiten 13.40
Amazing Race 14.40 Mitä tänään
syötäisiin? 14.45 Pilanpäiten
14.55 Friends with Better Lives
15.25 Salatut elämät 15.55 Voitolla yöhön 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Erilaiset perheet
21.00 Roba (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (7)
23.35 Scorpion (12)
00.35-01.35 Roba (12)
07.00 Pound Puppies (S)
07.25 Lego Legends of Chima (7)
07.50 Zoo Tales Special 1 (S)
08.50 Hurja painonpudotus
09.50 Hauskat eläinvideot
09.55 Tavaa ja voita
13.50 MasterChef Australia
14.55 Malibu Country (S)
15.25 HS Uutisraportti
15.55 Frasier (S)
16.25 Kaverille ei jätetä (7)
17.20 Team Ahma (S)
17.55 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
20.58 Keno
21.00 Korso (12)
22.45 Poliisit - kotihälytys (7)
23.45 World War Z (16)
02.00 HS Uutisraportti
02.30 Criminal Minds (12)
03.25 Frasier (S)
03.50-05.00 Deadwood (16)
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Monster Jam - International
Racing and Freestyle
14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo
15.00 Jamie Oliverin säästöateriat
16.00 Siivoushullut
17.00 Dieetit vaihtoon!
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (12)
19.30 Last Man on Earth (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 X-Men: First Class (12)
23.40 Catfish - deittihuijarit
00.40 Bones (16)
01.40 Teknavi
02.10 Bones (16)
03.10-03.40 Lainvalvojat (7)
YLE FEM
04.00 Teematieto
17.00 Muinaisen Egyptin
taideaarteet
18.00 Historia: Napoleon
19.00 Tapahtukoon sinun tahtosi
(7)
20.00 Valitut sanat
20.30 Magnum - tarina valokuvan
takana
21.00 Sami Yaffa - Sound Tracker
21.50 Kuolleista palanneet (16)
22.40 Uusi Kino: Takaperin
juoksu (7)
22.44 Uusi Kino: Kirjaston naiset
23.40 Kirje Mandelalle
01.05-04.00 Teematieto
07.25 SVT
17.25 Sirkusseilaajat
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Kiia ja kissa
18.30 Taivaallista menoa: Paniikin
vankina
19.00 Kauhakaupalla Pohjolan
luontoa
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Närbild
20.30 Bussi
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Arkistosta revittyä: Ateriat
22.30 Vårt gemensamma Yle
23.00-01.15 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 maanantai 26.10.2015
Kutonen maanantai 26.10.2015
FRII maanantai 26.10.2015
JIM maanantai 26.10.2015
Liv maanantai 26.10.2015
Hero maanantai 26.10.2015
AVA maanantai 26.10.2015
06.15 Pulmuset 06.45 Pulmuset 07.15 Akvaariomestarit
08.10 Lasten eläinmaailma:
Amerikan suloisimmat lemmikit 12.05 Akvaariomestarit
13.00 Goldbergit 13.30
Hulluna sinuun 14.00 70?s
show (7) 14.30 70?s show
(7) 15.00 Tappavat suhteet
(12) 16.00 Pulmuset 16.30
Pulmuset (7) 17.00 Hulluna
sinuun (7) 17.30 Goldbergit
18.00 70?s show (7) 18.30
70?s show (7) 19.00 Maailman hauskimmat kotivideot
20.00 Hittikärpänen 21.00
Alcatraz - kohtaloni (16)
23.25 5D: Maksulliset seuralaiset 00.25 Eat Pray Love
- Omaa tietä etsimässä
03.00 Maatilan prinsessa
03.30 Maatilan prinsessa
04.00 Lihalliset himot (18)
05.45-06.32 Tappavat
suhteet (12)
06.20 Uskomattomat puumajat 07.20 American Chopper
08.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 12.05 LA Ink
13.05 Uskomattomat puumajat 14.05 Hengenvaarallinen
saalis 15.00 American Chopper 16.00 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina 17.00 LA
Ink 18.00 Hengenvaarallinen
saalis
19.00 Ritari Ässä (12)
20.00 A-Team (12)
21.00 Las Vegas (12)
22.00 Chicago P.D. (12)
23.00 Spartacus: Kirottujen
sota (18)
00.05 Historian salaiset
kansiot (12)
01.00 Tilt
01.25 Vaaralliset valinnat
01.55 Vaaralliset valinnat
02.20 American Chopper
03.15-04.03 Chicago P.D.
(12)
08.10 Lasten eläinmaailma:
Michaelan eläinmatkat 12.05
Oho, olen raskaana! 12.30
Oho, olen raskaana! 13.00
Viestejä tuonpuoleisesta
13.30 Viestejä tuonpuoleisesta 14.00 Pako lahkosta
14.50 FriiD: Hääkatastrofi
15.50 Epäkelvot deittikumppanit 16.40 Lindsay 17.35
Rakkauden perässä etelään
18.30 Breaking Amish: Los
Angeles (7) 19.30 Tosielämän hätäpuhelut 20.00 Jon
ja Kate +8 20.30 Intohimon
uhrit 21.30 Tamron Hall: Nyt
riittää! 22.30 Salaa raskaana 23.25 Tappava houkutus
00.25 Melkein täydellinen
rikos (12) 01.20 Jodie Marsh:
Prostituoidut
02.15 Verisukulaisia
03.10 Tappavat synnit
04.05-04.56 Pahuuden
ytimessä
11.00 Anthony Bourdain
minilomalla
11.50 Pomo piilossa
12.45 Amerikan paras
ravintola
13.40 Huijari pilasi elämäni
14.35 Talent UK
16.00 Talent UK
16.30 Hurja remontti
17.30 Hell?s Kitchen
18.30 Leijonan luola USA
19.30 Poliisit (7)
20.00 Poliisit (S)
20.30 Panttilainaamon
autospesialistit
21.00 Arman ja viimeinen
ristiretki
22.00 Rikkaiden panttilainaamo
23.00 Suomen Tulli
00.00 Leijonan luola USA
01.00 Murhapeli (12)
02.00 Villiruoan valtiaat
03.00-04.00 Mestariampuja
09.00 Hurja remontti 10.00
Sikke - Ruokaa rakkaudella
10.30 Farmi 11.00 Kirsi ja
himoshoppaajat 12.00 Korealaisen keittiön aakkoset 12.30
Lauran matkakuvia: Tukholma
13.00 Hurja remontti
14.00 Candice sisustaa
14.30 Candice sisustaa
15.00 Tanssin superäidit
16.00 Neljät häät Amerikassa
17.00 Sinkkuillallinen
18.00 MasterChef VIP
19.00 Maailman övereimmät
juhlat (S)
20.00 Valheen vangit (12)
21.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset (S)
22.00 Lätkävaimot (S)
23.00 Hottikset (S)
00.00 Loop ja Me Naiset
esittää: Olisinpa tiennyt
00.30 Good Wife (S)
01.30 Good Wife (7)
02.30-03.30 Sinkkuillallinen
11.05 Pomo piilossa 11.50
Pomo piilossa 12.35 LA Ink
13.20 LA Ink 14.05-15.44
Frasier 15.45 Blue Bloods
(7) 16.30 Blue Bloods (12)
17.15 Los Angelesin tatuointitarinat 18.00 Deittikamera
18.25 Deittikamera
18.50 Loop Looks: Klara ja
Karina Kivilahti
19.05 Komediaputki: The
Neighbors (S)
19.35 Komediaputki: The
Neighbors (S)
20.00 Kyttäputki: NCIS
Rikostutkijat (12)
20.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
21.00 Bandslam (S)
23.00 Kyttäputki: NCIS
Rikostutkijat (12)
23.50 LA Ink
00.40 Deittikamera
01.00 Deadwood (12)
02.00-02.20 Deittikamera
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
11.55 Lääkärit
12.50 Jamie Oliverin
säästöateriat
13.50 Makuja ja elämää
14.05 OC:n täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Beverly Hills, 90210
17.00 Lemmen viemää (12)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 New Yorkin luksuslukaalit
20.00 Grand Designs
Australia
21.00 Kardashianit
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.35 OC:n täydelliset naiset
23.35 Vallan linnake (12)
01.30-06.30 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 maanantai 26.10.2015
13.10 - 14.42 Meidän poikamme
ilmassa - me maassa (7)
(Suomi 1934, 93?). O: Erkki Karu. Pääosissa: Joel Rinne, Kaarlo
Angerkoski, Fritz-Hugo Backman,
Martta Kontula ja Irja Simola.
Elokuva Suomen ilmavoimista ja
väestönsuojelusta 30-luvun malliin. Mv.
23.45 - 02.00 World War Z (16)
(World War Z/USA-Malta 2013).
Brad Pitt on intensiivisen toimintatrillerin pääosassa armeijauransa jättänyt perheenisä Gerry Lane,
joka joutuu täydellisen katastrofin
keskelle vaimonsa (Mireille Enos)
ja kahden tyttärensä kanssa.
Nelikko evakuoidaan lentotukialukselle, jossa karmiva totuus
alkaa paljastua: zombie-epidemia
järisyttää koko maailmaa. Ohjaaja Marc Forsterin saavutuksiin
lukeutuvat mm. Bond-seikkailu
Quantum of Solace ja Will Ferrel
-draamakomedia Aidosti outoa.
Pääosissa: Brad Pitt, Mireille Enos,
Daniella Kertesz, James Badge
Dale, Ludi Boeken, Fana Mokoena.
Ohjaus: Marc Forster. (111?)
Tietokoneen syyshuolto
Nelonen maanantai 26.10.2015
21.00 - 22.45 Korso (12)
(Korso/Suomi 2014). Mikko
Neuvonen (mm. Miss FarkkuSuomi) on särmikkään draaman
pääosassa parikymppinen Markus,
joka asuu Vantaan pahamaineisessa Korsossa äitinsä ja pikkusiskonsa Hetan (Iida Lampela)
kanssa. Nuori mies tappaa aikaa
parhaiden kavereidensa Vänän
(Niko Vakkuri) ja Hartikaisen (Iiro
Panula) kanssa, mutta tulevaisuudessa siintää unelma tähteydestä
katukoripallon kansainvälisillä
areenoilla. Haaveita tavoitellessaan kolmikko ajautuu vaikeuksiin
sekä virkavallan että rikollispomo
Murikan (Petri Manninen) kanssa.
Pääosissa: Mikko Neuvonen, Niko
Vakkuri, Iiro Panula, Iida Lampela,
Richmond Ghansah, Petri Manninen. Ohjaus: Akseli Tuomivaara.
(79?) Ohjelman tekstitys tekstitv:n sivulla 333.
TV5 maanantai 26.10.2015
21.00 - 23.25 Alcatraz - kohtaloni (16) (Murder in the First, trilleri, USA, 1994) Tositapahtumiin
perustuva tarina kertoo Henri
Youngista, joka 17-vuotiaana tuomitaan viiden dollarin varastamisesta pahamaineiseen Alcatrazin
vankilaan. Pakoyrityksen takia
Henri suljetaan eristysselliin, jostahän kolmen ja puolen vuoden
jälkeen pääsee tavalliselle vankilaosastolle. Henrille paljastuu, että
eräs toinen vanki on ollut syypää
hänen eristykseen. Raivoissaan
Henri surmaa kyseisen vangin, ja
häntä odottaa varma kuolemantuomio. 117 min.
Ohjaus: Marc Rocco. Pääosissa:
Kevin Bacon, Embeth Davidtz,
Brad Dourif, Gary Oldman, Christian Slater.
00.25 - 03.00 Eat Pray Love Omaa tietä etsimässä (S)
(Eat Pray Love, draama, USA,
2010) Matkailutoimittaja (Julia
Roberts) huomaa olevansa tyytymätön elämäänsä ja lähtee
vuodeksi reissuun. Itsetutkiskelun
kuvankauniina kulisseina toimivat
Italia, Intia ja Bali. 128 min. Ohjaus: Ryan Murphy.
Pääosissa: Billy Crudup, James
Franco, Javier Bardem, Julia Roberts, Richard Jenkins, Viola Davis.
04.00 - 05.45 Lihalliset himot
(18) (Carnal Cravings, erotiikka,
USA, 2006) Kolme parisuhteessa
Ilmakanavien puhdistus, haittaohjelmien poistot
ja ohjelmistopäivitykset nyt 50e.
FOX maanantai 26.10.2015
Myös virtaliitinten, näyttöjen
ja kiintolevyjen
23.35 - 01.25 The Marine 2
(Marine 2, The) The Marine 2,
vaihdot nopeasti ja edullisesti.
USA, 2009. O: Roel Reiné. P: Ted
DiBiase Jr, Temuera Morrison, Lara Cox. Merijalkaväen kersantti
Vaasankatu 15 p. 010 3878860
Linwood on vaimonsa kanssa
l Yle TV2 klo. 22.00
Villi kortti
YLE TEEMA
Villi kortti on viime viikolla aloittanut panelshow,
jonka aiheena on yksi suomalaisten suosituimmista
vapaa-ajanviettotavoista: penkkiurheilu. Ohjelma yhdistää intohimoisen fanittamisen ja yllättävät käänteet.
Ohjelmassa urheilu- ja viihdemaailman ammattilaisista
koostuvat paneelijoukkueet pureutuvat urheilun seuraamiseen humoristisen, yhteiskunnallisen ja keittiöpsykologisen linssin läpi.
Tietokoneen
syyshuolto
lomaparatiisissa. Rauha rikkoontuu, kun terroristijoukko iskee ja
vie mukanaan panttivankeja, mukaanlukien Linwoodin vaimon.
Sub maanantai 26.10.2015
21.00 - 23.40 X-Men: First Class
(12)
Elokuva.
Ilmakanavien puhdistus,
haittaohjelmien poistot
ja ohjelmistopäivitykset nyt 50e.
Myös virtaliitinten, näyttöjen
ja kiintolevyjen vaihdot
nopeasti ja edullisesti.
Håt Data
Huolto Oy
Vaasankatu 15
00500 Helsinki
puh 010 387 8860
hotdata@saunalahti.fi
www.hotdata.pp.fi
elävää naista osallistuvat naispuolisen terapeutin vetämälle
seksioppitunnille. Naiset pyrkivät
selvittämään ryhmässä oman suhteensa seksiin liittyviä ongelmia.
Terapeutilla on tarjota psykoterapiaa ja kotitehtäviä. 99 min. Ohjaus. J.W. McHausen.
Pääosissa: Monique Alexander,
Tyler Faith, Jassie, Monique Parent, Danny Pape.
Hero maanantai 26.10.2015
21.00 - 23.00 Bandslam (S)
Vauhdikas nuorisomusikaali
kertoo Charlottesta (Aly Michalka) ja Willistä (Gaelan Connell),
jotka ystävystyvät yllättäen musiikin kautta. Pari päättää perustaa
rock-yhtyeen ja kilpailla voitosta
bändikisassa. Näyttelijöinä mukana myös High School Musical
-elokuvien tähti Vanessa Hudgens
ja Frendit-sarjasta tuttu Lisa Kudrow.
Pääosissa: Aly Michalka, Vanessa Hudgens, Gaelan Connell, Scott
Porter, Lisa Kudrow. Ohjaus: Todd
Graff. (106?)
Huonekaluverhoomo ja myynti
O. PohjoisKoivisto
Mäkitorpantie 33 Oulunkylä.
Avoinna 16-18.
Varaston tyhjennysmyynti?entisöityjä huonekaluja, rokokoo
kalusto, tuoleja?monipuolinen kangasvalikoima, myös uusia
huonekaluja. Puh. työhuone 757 0598 ja
matkapuhelin. 040- 5087421 www.huonekaluverhoomo.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
12
Perjantaina 23.10.2015
YLE TV1
YLE TV2
TIISTAI 27.10.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset 12.05 Oddasat
12.20 Murdochin murhamysteerit
(12) 13.10 Perheen musta lammas (7) 14.40 Yön laulajia 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv
15.50 A-studio 16.20 Euroopan
eläkeläiset töissä 16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset
alueeltasi 17.07 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22
Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli
seitsemän 19.00 Nyt tai ei koskaan
19.50 Opi ja elä 20.00 Muisti: Tarkka-ampuja Simo Häyhä 20.30 Yle
Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00
Downton Abbey (7) 21.50 Kahden
keikka (12) 22.50 Yle Uutiset 22.55
Prisma: Kyllä lääkäri tietää 23.45
Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna
04.05-04.49 Yle FOLK 04.50 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen 06.51
Nimipäiväonnittelu: 27.10. 06.52
Lauran tähti 07.09 Lulu kilpikonna
07.25 Saku & Vaakku 07.36 Neppajymykerho 07.42 Kuminakuja
19 07.53 Harri ja dinot 08.14 Puu
Fu Tom 08.36 Karvinen (7) 08.50
Kerrostaloelämää (7) 09.00 Erämaan armoilla 10.00 Ikuiset arvet
10.30 Onnistuuko elämä maalla?
11.30 Tätä on rakkaus 12.00
Hehku 12.30 Hehku 13.00 Kioski:
Aleksi´s wonderland 13.30 Erätulilla 14.00 Spy - isä agenttina (7)
14.30 Villi kortti 15.20 Rauhassa
- pelit ja vehkeet 15.30 Yle FOLK
16.00 Imettäjät 16.30 Uusi päivä 17.00 Pikku Kakkonen 17.59
Jalkapallon naisten Euroopan
karsinnat 20.00 Kioski: Rakelin
kuplassa 20.30 Uusi päivä 21.00
Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle
Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00
Voimistelua: Telinevoimistelun
MM
23.30 Kioski: Rakelin kuplassa
00.00-04.00 Ye FOLK
FOX tiistai 27.10.2015
06.14 FOX Kids 08.55 Wipeout 09.55 Teemu Laurell
10.30-12.29 Kokeile tai kuole
12.30 Tuppukylän turvaajat
13.00 Vaarallisen valtatien
pelastajat USA 14.00 Kultasedät 15.00 Uskomaton
eläinlääkäri Pol 16.00 Romut
rahaksi 16.30 How I Met Your
Mother 17.00 Family Guy
17.30 Lapin poliisit 18.00
Kokeile tai kuole 18.30 Aivopelit 19.00 The Tuomolat
19.30 Autotallien metsästäjät
20.00 Huutokaupan metsästäjät 20.30 Lapin poliisit 21.00
The Tuomolat 21.30 The Tuomolat 22.00 Ilman johtolankaa 22.55 Kreisikomedia: Big
Fat Important Movie 00.30
The Walking Dead 01.25 The
Bridge 02.20 Luonnon salaiset kansiot 03.20 Totta vai
tarua? 03.50 Villeimmät videot
04.20 Sky News
TV5 tiistai 27.10.2015
Kutonen tiistai 27.10.2015
FRII tiistai 27.10.2015
06.15 Pulmuset 06.45 Pulmuset (7) 07.15 Akvaariomestarit 08.10 Lasten eläinmaailma: Amerikan suloisimmat lemmikit 12.05 Akvaariomestarit 13.00 Goldbergit
13.30 Hulluna sinuun (7)
14.00 70?s show (7) 14.30
70?s show (7) 15.00 Tappavat suhteet 16.00 Pulmuset
16.30 Pulmuset (7) 17.00
Hulluna sinuun (7) 17.30
Goldbergit 18.00 70?s show
(7) 18.30 70?s show (7)
19.00 Hullu maailma: 50 ja
raskaana 20.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 21.00
Unohdetut (16) 22.50 Kysy
seksistä (16) 23.45 Kohtalokkaat kaunottaret (16) 00.15
The Replacement Killers
(16) 01.55 Hullu maailma:
50 ja raskaana 02.50 Prameat mustalaishäät (7) 03.4504.37 Tappavat suhteet
06.00 Uskomattomat
puumajat
06.55 American Chopper
07.50 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
11.45 LA Ink
12.40 Uskomattomat
puumajat
13.35 Hengenvaarallinen
saalis
14.35 American Chopper
15.35 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
16.35 LA Ink
17.35 Hengenvaarallinen
saalis
18.35 Wheeler Dealers
19.35 Menopelit kuntoon
20.40 Formula E: osakilpailu
22.00 The Replacement
Killers (16)
23.35 Las Vegas (7)
00.25 Ajan hidastajat
00.50 Ajan hidastajat
01.20-02.13 American
Chopper
08.10 Lasten eläinmaailma:
Michaelan eläinmatkat 12.05
Houstonin eläinpoliisit 13.00
Salaa raskaana 13.55 Rakkauden perässä etelään 14.50
Breaking Amish: Los Angeles
(7) 15.40 Tosielämän hätäpuhelut 16.10 Jon ja Kate +8
16.35 Houstonin eläinpoliisit
17.35 Sisarvaimot 18.30
Mustalaissiskot 19.30 Tosielämän hätäpuhelut 20.00
Jon ja Kate +8
20.30 Murha pikkukaupungissa
21.30 Tamron Hall: Nyt riittää!
22.30 Väkivallan uhrit
23.25 Tappava houkutus
00.25 Melkein täydellinen
rikos (12)
01.20 Salaa raskaana (S)
02.10 Aphrodite Jones ja
kuuluisat rikokset (12)
03.05 Vaara kaupungin yössä
04.00-04.52 Intohimon uhrit
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 tiistai 27.10.2015
13.10 - 14.40 Perheen musta
lammas (S) (Suomi 1941, 87?)
O: Jorma Nortimo. N: Sirkka Sipilä,
Eino Kaipainen, Joel Rinne, Jorma
Nortimo. Komedia konttoritytöstä,
joka pukeutuu pojaksi ystävättärensä polttarijuhliin ja joutuu seikkailuihin öisessä Helsingissä.
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään
syötäisiin? 09.40 Kauniit ja rohkeat 10.10 Emmerdale (7) 10.40
Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35
Grand Designs Australia 14.35
Mitä tänään syötäisiin? 14.40 Pilanpäiten 14.45 Pilanpäiten 14.55
Elixir Fitness & Sport 15.25 Cristela 15.55 Salatut elämät 16.25
Erilaiset perheet 17.25 Kauniit ja
rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30
Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Merta lähemmäs kalaan
21.00 Bosch (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Roba (12)
23.35 Broadchurch (12)
00.35-01.35 Mentalist (7)
FOX tiistai 27.10.2015
22.55 - 00.30 Kreisikomedia:
Big Fat Important Movie (Big Fat
Important Movie) Big Fat Important Movie, USA 2008. O. David
Zucker. P: Kevin Farley, Kelsey
Grammer. Isoisä kertoo lapsenlapsilleen tarinan miehestä, joka
vihasi USA:n itsenäisyyspäivää.
Elokuva parodioi kohudokkaristi
07.00 Pound Puppies 07.25 Lego
Legends of Chima (7) 07.50 Suomen paras leipomo 08.50 Neljät
häät Amerikassa 09.50 Hauskat
eläinvideot 09.55 MasterChef
Suomi 13.50 MasterChef Australia
14.55 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot 15.25
Suomen paras leipomo 16.20
Frasier 16.55 Kaverille ei jätetä
17.55 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Suomen täydelliset
venäläisnaiset (S)
20.00 Hottikset (S)
20.58 Keno
21.00 Paratiisihotelli (S)
22.00 Katastrofin anatomia (12)
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Kanadan rajalla
23.35 Kanadan rajalla
00.05 Criminal Minds (16)
01.05 Poliisit - kotihälytys (7)
02.05 Frasier (S)
02.40-03.50 Deadwood (12)
Michael Moorea ja periamerikkalaisia arvoja. Komedia.
TV5 tiistai 27.10.2015
Candice sisustaa
Candice Olson auttaa perheitä haasteellisissa sisustusprojekteissa. Amerikkalainen sisustusohjelma.
YLE TEEMA
YLE FEM
17.00 Muinaisen Egyptin
taideaarteet
18.00 Sami Yaffa - Sound Tracker
19.00 Tapahtukoon sinun tahtosi
(7)
20.00 Television uranuurtajat
21.00 Historia: Amerikanitalialaiset
21.55 Elävä arkisto: Toni
Edelmann
21.56 Odota minua
22.06 Lasimaalaus
22.33 Arkistovieraana: Toni
Edelmann
22.47 Sonetteja Pariisissa
23.15 Kino Klassikko:
Mies Riosta (12)
01.05-04.00 Teematieto
07.25 SVT
16.25 Efter Nio
17.25 Närbild
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Tule,
lennetään!
18.30 Samin taikasormus (S)
18.47 Kapteeni Tasapaino ja
aikakone (7)
18.52 Ruohonjuuritasolla (S)
19.00 Fonko: Nigeria
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Spotlight
20.30 Danne ja Bleckan
20.45 Oddasat
21.00 Sportmagasinet
21.30 Strömsö
22.00 Yle Nyheter TV-nytt
22.01 Kansijuttu (16)
23.00-01.15 SVT
ELOKUVA URHEILU
JIM tiistai 27.10.2015
11.00 Anthony Bourdain
minilomalla
12.00 Pomo piilossa
13.00 Hell?s Kitchen
14.00 Top Chef
15.00 Kuuluisat kuppilat
15.30 Leijonan luola USA
16.30 Rikkaiden panttilainaamo
17.30 Hell?s Kitchen
18.30 Leijonan luola USA
19.30 Poliisit (S)
20.00 Poliisit (S)
20.30 Panttilainaamon
autospesialistit
21.00 Suomen Tulli
22.00 Firmat kuntoon
23.00 Leijonan luola USA
00.00 Vaihtokauppiaiden
kuninkaat
01.00 Amerikan rumimmat
tatuoinnit
01.30 Rekkakuskit jäällä (7)
02.30-03.30 Australian
kovimmat keräilijät
Liv tiistai 27.10.2015
Hero tiistai 27.10.2015
AVA tiistai 27.10.2015
09.00 Hurja remontti
10.00 Loop ja Me Naiset
esittää: Olisinpa tiennyt
10.30 Farmi (S)
11.00 Koirakuiskaaja
12.00 Tanssin superäidit
13.00 Sinkkuillallinen
14.00 Koirakuiskaaja
15.00 Tanssin superäidit
16.00 Candice sisustaa
16.30 Candice sisustaa
17.00 Sinkkuillallinen
18.00 MasterChef VIP
19.00 Sinkkulaiva
19.30 Sinkkulaiva
20.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
21.00: Vaihtamalla
paranee (S)
23.10 Loop ja Me Naiset
esittää: Olisinpa tiennyt
23.40 Pappien tekopyhät
tyttäret (7)
00.40 Temptation Island
Suomi (S)
01.40-02.40 Sinkkuillallinen
10.55 Pomo piilossa 11.40
Pomo piilossa 12.25-15.44
Frasier 15.45 Blue Bloods
(7) 16.30 Blue Bloods (12)
17.15 Los Angelesin tatuointitarinat 18.00 Deittikamera
18.25 Deittikamera 18.55
Hero-lyhäri: This is my Office
19.00 Komediaputki: The
Neighbors 19.30 Komediaputki: The Neighbors (S)
19.55 Hero Crew - Uniikki:
Pätkätöis
20.05 Kyttäputki: NCIS
Rikostutkijat (12)
21.00 The Believer täynnä vihaa (16)
22.50 Kyttäputki: NCIS
Rikostutkijat (12)
23.40 LA Ink
00.30 Deittikamera
00.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
01.00 Deadwood (12)
01.55-02.15 Deittikamera
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
11.55 Lääkärit
12.50 Jamie Oliverin
säästöateriat
13.50 Makuja ja elämää
14.05 OC:n täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Beverly Hills, 90210
(7)
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Elixir Fitness & Sport
19.30 Elixir Life
20.00 Kädettömät kokit
21.00 Ensitreffit alttarilla
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.35 OC:n täydelliset naiset
23.35 Rimakauhua ja
rakkautta (12)
00.35 Hybe
01.30-06.30 Yön AVA
Philippe de Broca. HD
Liv tiistai 27.10.2015
21.00 - 22.50 Unohdetut (16)
(The Forgotten, trilleri, USA,
2004) Telly suree 9-vuotiaan poikansa kuolemaa, mutta kaikki
väittävät, ettei poikaa koskaan
ollutkaan. Kun Telly tapaa kohtalotoverin, hän joutuu hengenvaaraan. 87 min. Ohjaus: Joseph
Ruben. Pääosissa: Alfre Woodard,
Anthony Edwards, Christopher Kovaleski, Dominic West, Gary Sinise,
Julianne Moore, Linus Roache.
00.15 - 01.55 The Replacement
Killers (16) (The Replacement
Killers, toiminta, USA, 1998) Palkkamurhaaja John Lee ei suostu
tappamaan kostoksi erään poliisin
pientä poikaa, vaan pyytää apua
ammattiväärentäjältä voidakseen
paeta ja pelastaa perheensä.
81 min. Ohjaus: Antoine Fuqua.
Pääosissa: Chow Yun-Fat, Jürgen
Prochnow, Kenneth Tsang, Michael Rooker, Mira Sorvino.
Kutonen tiistai 27.10.2015
Hero tiistai 27.10.2015
22.00 - 23.35 The Replacement
Killers (16) (The Replacement
Killers, toiminta, USA, 1998) Palkkamurhaaja John Lee ei suostu
tappamaan kostoksi erään poliisin
pientä poikaa, vaan pyytää apua
ammattiväärentäjältä voidakseen
paeta ja pelastaa perheensä.
81 min. Ohjaus: Antoine Fuqua.
Pääosissa: Chow Yun-Fat, Jürgen
Prochnow, Kenneth Tsang, Michael Rooker, Mira Sorvino.
21.00 - 22.50 The Believer täynnä vihaa (16)
(The Believer/USA 2001). Supertähti Ryan Gosling (Drive, Only
God Forgives) on tositapahtumiin
perustuvan toimintadraaman
pääosassa uskomatonta kaksoiselämää elävä Danny Balin. Balin
on päivisin uusnatsi ja iltaisin
juutalainen. Hetken Dannyllä onkaikki se mitä hän haluaa, mutta
ristiriitatilanne on mahdoton.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Henry Bean voitti elokuvalla tuomariston
pääpalkinnon Pohjois-Amerikan
tärkeimmällä elokuvafestivaalilla
Sundancessa.
Pääosissa: Ryan Gosling, Theresa Russell, Summer Phoenix, Billy
Zane, A. D. Miles. Ohjaus: Henry
Bean. (98?)
Yle Teema tiistai 27.10.2015
l Liv klo. 16.00
10.00 Lemmen viemää (12)
14.00 Kiinteistöjen kuningas
15.00 Top Chef
16.00 Pitch - kuningasidea
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (12)
19.30 Tyhjätaskut (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Bear Grylls - selviytyjien
saari USA
22.01 Posse
23.30 Zoo (16)
00.30 Bones (16)
01.30 Bones (16)
02.30-03.00 Lainvalvojat (7)
21.00 - 23.10 Vaihtamalla paranee (S) (The Switch/USA 2010).
Jennifer Aniston esittää riemastuttavan romanttisen komedian
naispääosassa Kassieta, joka on
kyllästynyt elämänsä prinssin etsimiseen ja päättänyt hankkia
lapsen luovutetuilla siittiöillä.
Ihanneluovuttajan etsimisessä
auttaaystävä Wally (Jason Bateman), jota tilanne kuitenkin salaa
kiukuttaa. Todellisten kommelluksien sarja käynnistyy, kun Wally
ryhtyy peukaloimaan Kassien siittiöpurnukoita. Elokuva on hakenut
innoituksensa novellista, jonka on
kirjoittanut myös Sofia Coppolan
palkitun esikoisen The Virgin Suicidesin pohjana toimineen romaanin kirjoittaja Jeffrey Eugenides.
Pääosissa: Jennifer Aniston, Jason
Bateman, Patrick Wilson, Thomas
Robinson, Jeff Goldblum, Juliette
Lewis. Ohjaus: Josh Gordon, Will
Speck.(101?)
23.15 - 01.05 Kino Klassikko:
Mies Riosta (12) (L?homme de
Rio/Ranska 1964) Sarjakuvamainen seikkailukomedia, jossa viikon lomalla oleva sotilas päätyy
Amazonin sademetsiin etsiessään
Pariisissa siepattua tyttöystäväänsä. N: Jean-Paul Belmondo. O:
KAUPUNKISANOMAT
Hautakivi ja Kaiverrus
Korelin Oy
Kaiverrukset
? Kultaukset ? Hopeoinnit
? Hautakivet
Pesut ja kunnostukset
(kaikki työt myös paikanpäällä)
Kuovirinne 13 a, 01450 VANTAA
? aleksander.korelin@kolumbus.fi
Puh. 0500 939 408
www.korelin.fi
KYLMENEVIIN
SÄÄTILOIHIN AKUT
MEILTÄ!
Älä anna auton hyytyä!
MEILTÄ LÖYDÄT AKUT JOKA LÄHTÖÖN!
AKKUKELLARISTA saat parhaat akkumerkit kaikkiin
tarpeisiisi. Tarvittaessa toimitus paikanpäälle.
AKKUJA EDULLISEEN NETTOHINTAAN!
AKKUKELLARI
% (09) 877 7732
Päivystys 040 5400 987
Kraputie 2 (Siwan takapihalla) 00890 Helsinki
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
13
KAUPUNKISANOMAT
YLE TV1
Perjantaina 23.10.2015
05.55 Akuutti 06.25 Ylen aamutv 09.30 Puoli seitsemän 10.00
Murha paratiisissa (12) 11.00
Yle Uutiset 12.05 Oddasat 12.20
Murdochin murhamysteerit (12)
13.10 Justus järjestää kaiken 14.35 Luontoretkellä 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen
aamu-tv 15.55 MOT: Kidu ensin,
kuole sitten 16.25 Luontohetki:
Attenborough?n erikoiset 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.07
Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle
Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00
Prisma: Syömmekö pian keinolihaa? 20.00 Prisma Studio 20.30
Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio 21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset
22.55 Ulkolinja: Dnestr - syvä joki
23.55 Puoli seitsemän
00.25 Uutisikkuna
FOX keskiviikko 28.10.2015
06.16 FOX Kids 09.00 Wipeout 10.00 Teemu Laurell
10.30-12.29 Romut rahaksi
12.30 Tuppukylän turvaajat
13.00 Vaarallisen valtatien
pelastajat USA 14.00 Kultasedät 15.00 Uskomaton
eläinlääkäri Pol 16.00 Romut
rahaksi 16.30 How I Met Your
Mother 17.00 Family Guy
17.30 Lapin poliisit 18.00
Kokeile tai kuole 18.30 Aivopelit 19.00 The Tuomolat
19.30 Autotallien metsästäjät
20.00 Huutokaupan metsästäjät 20.30 Lapin poliisit
21.00 Ilman johtolankaa
22.00 Bimbo Oy
22.55 Perheen jalokivi
00.50 Endgame
01.45 Miten se keksittiin?
02.45 Family Guy
03.15 Family Guy
03.45 Totta vai tarua?
04.15 Sky News
YLE TV2
04.00 Yle FOLK 04.45 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Hunnutetut norjalaiset 10.00
Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.30 Luontomatkalla Costa Ricassa 11.30 Norja maahanmuuttajien silmin 12.00 Hehku 12.30
Hehku 13.00 Kioski: Rakelin
kuplassa 13.30 Erätulilla 14.00
Rune - eläinten kuningas 14.30
Ajankohtainen kakkonen 15.30 Yle
FOLK 16.00 Haussa uudet mallit
16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku
Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Imettäjät 19.30
Kioski: Kaarlen maailma 20.00
Uusi päivä 20.30 Isot ja pienet (7)
21.00 Docventures: elokuvan esittely 21.05 Docventures: studiovieraat 21.15 Docventures: Hymyjen
maa (7) 22.14 Docventures: jälkikeskustelu 23.15 Voimistelua:
Telinevoimistelun MM 00.25 Imettäjät 00.50 Kioski: Kaarlen maailma 01.20 Tom Felton: Superfani
02.15-04.02 Yle FOLK
KESKIVIKKO 28.10.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Kauniit
ja rohkeat 10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale 11.10 Lääkärit
13.35 Haaveiden talo hartiapankilla 14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Pilanpäiten 14.45 Pilanpäiten 14.55 Elixir Life 15.25 Ensisilmäyksellä 15.55 Salatut elämät
16.25 Merta lähemmäs kalaan
17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55
Mitä tänään syötäisiin? 18.00
Emmerdale 18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20
Päivän sää 19.30 Salatut elämät
(7) 20.05 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Rouva Ministeri 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän
sää 22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Teknavi
23.10 Hybe
23.40-00.45 Myytinmurtajat
07.00 Pound Puppies 07.25 Lego
Legends of Chima (7) 07.50 Suomen paras leipomo 08.50 Neljät
häät Amerikassa 09.50 Hauskat
eläinvideot 09.55 MasterChef
Suomi 13.50 MasterChef Australia
14.55 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot 15.25
Suomen paras leipomo 16.25
Frasier 16.55 Kaverille ei jätetä (7)
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hottikset (S)
20.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.58 Keno
21.00 Paratiisihotelli (S)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Suomen Tulli
00.05 Rantavahdit (7)
00.35 Katastrofin anatomia (12)
01.35 Criminal Minds (16)
02.35 Frasier (S)
03.05-04.10 Deadwood (12)
TV5 keskiviikko 28.10.2015
Kutonen keskiviikko 28.10.2015
FRII keskiviikko 28.10.2015
06.15 Pulmuset 06.45 Pulmuset (7) 07.15 Akvaariomestarit 08.10 Lasten eläinmaailma: Amerikan suloisimmat lemmikit 12.05 Akvaariomestarit 13.00 Goldbergit
13.30 Hulluna sinuun (7)
14.00 70?s show (7) 14.30
70?s show (7) 15.00 Tappavat
suhteet (12) 16.00 Pulmuset
(7) 16.30 Pulmuset 17.00
Hulluna sinuun 17.30 Goldbergit 18.00 70?s show (7)
18.30 70?s show (7) 19.00
Myytinmurtajat: Spesiaali
20.00 Pelastajat (7) 20.30
Pelastajat (7) 21.00 The Ugly Truth (12) 23.00 Unohdetut (16) 00.45 Syntejä
Vegasissa (12) 02.20 Jeff
Corwin - peloton eläinsuojelija
02.50 Jeff Corwin - peloton
eläinsuojelija
03.20-04.13 Tappavat
suhteet (12)
06.15 Uskomattomat puumajat 07.10 American Chopper
08.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 12.00 LA Ink
13.00 Uskomattomat puumajat 14.00 Hengenvaarallinen
saalis 15.00 American Chopper 16.00 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina 17.00 LA
Ink 18.00 Hengenvaarallinen
saalis 19.00 Tatuointistudio
HelsINK
19.30 Tatuointistudio HelsINK
(12)
20.00 Tatuointistudio HelsINK
20.30 Tatuointistudio HelsINK
21.00 Kaara
21.30 Tilt
22.00 Syntejä Vegasissa
(12)
23.40 Las Vegas (12)
00.30 Hiuskarvan varassa (7)
01.20 Menopelit kuntoon
02.15-03.08 American
Chopper
08.10 Lasten eläinmaailma:
Michaelan eläinmatkat
12.05 Houstonin eläinpoliisit
13.00 Kaikki koirista
13.55 Sisarvaimot
14.50 Mustalaissiskot
15.40 Tosielämän hätäpuhelut
16.10 Jon ja Kate +8
16.35 Houstonin eläinpoliisit
17.35 Jos mies saisi päättää
18.30 Kauneusoperaatio
helvetistä
19.30 Tosielämän hätäpuhelut
20.00 Jon ja Kate +8
20.30 Treffit helvetistä (12)
21.00 Hysteria (12)
22.55 Seksileikeistä
ensiapuun (12)
23.50 Naismurhaajat
00.40 Eläinten kuudes aisti
01.40 Väkivallan uhrit
02.30 Tamron Hall: Nyt riittää!
03.25 Tappava houkutus
04.20-05.06 Melkein
täydellinen rikos (12)
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 keskiviikko 28.10.2015
13.10 - 14.35 Justus järjestää
kaiken (S) (Suomi 1960, 84?) O:
Lasse Pöysti. N: Lasse Pöysti, Elina Salo, Leo Lastumäki, Birgitta
Ulfsson. Komedia hyväsydämisen
keksijän ponnisteluista menestyksen ja sydämensä valitun tavoittamiseksi. Mv.
FOX keskiviikko 28.10.2015
22.55 - 00.50 Perheen jalokivi
(The Family Stone) The Family Stone, USA, 2005. O: Thomas
Bezucha. P: Sarah Jessica Parker,
Diane Keaton, Dermot Mulroney,
Rachel McAdams. Stonen perheen joulukuvaelmassa takakireä
bisnesnainen löytää itsensä naimahaluisen poikaystävänsä perhehelvetin keskeltä.Romanttinen
komedia.
TV5 keskiviikko 28.10.2015
21.00 The Ugly Truth (12) (The
Ugly truth, romanttinen komedia, USA, 2009) Tuottaja Abby
Richterin aamu-uutisohjelma
Tällä tuotantokaudella Australian kovinta kokkaajaa
etsivät tuomarit Gary Mehigan, George Calombaris ja
Matt Preston. Kylie Wong vierailee tuomarina. Luvassa
on sarjan historian kovin palkintokattaus, kun voittaja
lunastaa 250 000 australian dollarin palkintosumman,
Hardie Grant -kokkikirjan julkaisusopimuksen, työkokemusta Australian parhaimmista keittiöistä ja Alfa Romeo Giuliettan.
14
l Yle TV1 klo.
19.00 Prisma
Voiko synteettinen liha
olla vastaus ihmiskunnan
ravitsemus- ja ympäristöongelmiin?
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
17.00 Muinaisen Egyptin
taideaarteet
18.00 Odessan kummisetä (12)
19.00 Tapahtukoon
sinun tahtosi (7)
20.00 Muistikuvaputki: Lapset
21.00 Simon Reeve Karibialla
22.00 Kino:
Motivaatio kateissa (12)
23.40 Taitavat kirjekyyhkyt
00.35 - 04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
16.26 Samin taikasormus (S)
16.45 Kapteeni Tasapaino ja
aikakone (7)
16.50 Ruohonjuuritasolla (S)
16.55 Spotlight
17.25 Sportmagasinet
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Hittehatt
18.30 Limbo 2 (7)
18.44 Clay Kids (7)
18.56 Knietzsche - maailman
pienin filosofi (7)
19.00 Tanskalainen maajussi
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Lasso
20.30 Sex & Sånt
20.45 Oddasat
21.00 Ängelby (12)
21.45 Kuvakirjeitä maailmalta
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Perhe
22.30 Schrödingerin kissa
23.00-01.15 SVT
ELOKUVA URHEILU
JIM keskiviikko 28.10.2015
11.00 Anthony Bourdain
minilomalla
12.00 Pomo piilossa
13.00 Hell?s Kitchen
14.00 Top Chef
15.00 Kuuluisat kuppilat
15.30 Leijonan luola USA
16.30 Hurja remontti
17.30 Hell?s Kitchen
18.30 Leijonan luola USA
19.30 Poliisit (S)
20.00 Poliisit (12)
20.30 Panttilainaamon
autospesialistit
21.00 Rikkaiden panttilainaamo
22.00 Amerikan paras
ravintola
23.00 Leijonan luola USA
00.00 Murhapeli (12)
01.00-02.00 Huijari pilasi
elämäni
Liv keskiviikko 28.10.2015
Hero keskiviikko 28.10.2015
09.00 Hurja remontti
10.00 Sikke - Ruokaa
rakkaudella
10.30 Farmi (S)
11.00 Koirakuiskaaja
12.05 Tanssin superäidit
13.00 Sinkkuillallinen
14.00 Koirakuiskaaja
15.05 Tanssin superäidit
16.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
17.00 Sinkkuillallinen
18.00 Kaksi julkkista ja yhdet
häät UK
19.00 Sinkkulaiva
19.30 Sinkkulaiva
20.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
21.00 Toisenlaiset äidit
22.00 Vain elämää
23.30 Lätkävaimot (S)
00.30 Temptation Island
Suomi (7)
01.30-02.30 Sinkkuillallinen
10.10 Pomo piilossa 10.55
Pomo piilossa 11.40 Pomo piilossa 12.25 LA Ink
13.10 LA Ink 13.55-17.14
Frasier 17.15 Los Angelesin tatuointitarinat 18.00
Hero-lyhäri: This is my Office
18.05 Deittikamera 18.30
Deittikamera 19.00 Herolyhäri: This is my Office 19.05
Komediaputki: The Neighbors
19.35 Komediaputki: The
Neighbors 20.00 Kyttäputki:
NCIS Rikostutkijat (12) 20.55
Hero-lyhäri: This is my Office
21.00 Viiden päivän sota
(16) 23.05 Kyttäputki: NCIS
Rikostutkijat (12) 23.55 LA
Ink 00.45 Loop Looks: Teppo
TEBIAN Lakaniemi
00.55 Hero-lyhäri: This is my
Office
01.00 Deadwood (16)
02.00 Deittikamera
02.25-02.45 Deittikamera
uhataan lopettaa. Katsojalukuja
nostaakseen Abbyn pomo palkkaa sovinistisen Mike Chadwayn
vetämään kanavalle suosittua
The Ugly Truth -ohjelmaansa,
jossaruoditaan julmia totuuksia
miesten ja naisten parisuhdekäyttäytymisestä. Abbylla on tarkka
vaatimuslista unelmiensa miehen
varalle, eikä Miken kyynisistä näkemyksistä juuri ole apua. Vai
onko? 88 min. Ohjaus: Robert Luketic. Pääosissa: Katherine Heigl,
Gerard Butler, Bree Turner.
23.00 Unohdetut (16) (The Forgotten, trilleri, USA, 2004) Telly
suree 9-vuotiaan poikansa kuolemaa, mutta kaikki väittävät, ettei
poikaa koskaan ollutkaan. Kun
Telly tapaa kohtalotoverin, hän
joutuu hengenvaaraan. 87 min.
Ohjaus: Joseph Ruben. Pääosissa:
Alfre Woodard, Anthony Edwards,
Christopher Kovaleski, Dominic
West, Gary Sinise, Julianne Moore,
Linus Roache.
00.45 - 02.20 Syntejä Vegasissa (12) (Sex and Lies in Sin City, jännitysdraama, USA, 2008)
Las Vegasiin sijoittuva tositarina
itsetuhoisen kasinomiljonäärin,
Ted Binionin, ja strippari Sandyn
(Mena Suvari) skandaaliin päättyneestä suhteesta. 85 min. Ohjaus:
Peter Medak. Pääosissa: Johnathon Schaech, Marcia Gay Harden,
Matthew Modine, Mena Suvari,
Peter Haskell.
Kutonen keskiviikko 28.10.2015
l Nelonen klo. 13.50
MasterChef Australia
10.00 Lemmen viemää (S)
11.00 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Mahdoton taloprojekti
15.00 Farm Kings
16.00 Great Halloween Fright
Fight
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (12)
19.30 Mutsi (S)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Kauhukeittiö
22.00 Viikingit (16)
23.00 Extant (12)
00.00 Vampyyripäiväkirjat (16)
01.00 Bones (16)
02.00 Bones (16)
03.00-03.30 Lainvalvojat (7)
22.00 - 23.40 Syntejä Vegasissa (12) (Sex and Lies in Sin City, jännitysdraama, USA, 2008)
Las Vegasiin sijoittuva tositarina
itsetuhoisen kasinomiljonäärin,
Ted Binionin, ja strippari Sandyn
(Mena Suvari) skandaaliin päättyneestä suhteesta. 85 min. Ohjaus:
Peter Medak. Pääosissa: Johnathon Schaech, Marcia Gay Harden,
Matthew Modine, Mena Suvari,
Peter Haskell.
AVA keskiviikko 28.10.2015
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
11.55 Lääkärit
12.50 Jamie Oliverin
säästöateriat
13.50 Makuja ja elämää
14.05 OC:n täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Ruokaritarit Jamie ja
Jimmy
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
-tapetti on
19.00 Dieetit vaihtoon!
20.00 Ensitreffit alttarilla
21.00 Vuosia nuoremmaksi
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.35 OC:n täydelliset naiset
23.35 New Yorkin luksuslukaalit
01.30-06.30 Yön AVA
tyy
Tule katsomaan!
Nyt on tarjoustapetteja hyvä
valikoima!
FRII keskiviikko 28.10.2015
21.00 - 22.55 Hysteria (12)
(Hysteria, romanttinen komedia, Iso-Britannia, Ranska, Saksa,
2011) Hyväntuulinen romanttinen
komedia uuden pomonsa tyttäreen ihastuvasta nuoresta tohtori
Granvillesta, joka keksii täydellisen hoitokeinon naisia vaivaavaan
hysteeriseen neuroosiin1800-luvun Englannissa. 90 min. Ohjaus:
Tanya Wexler. Pääosissa: Ashley
Jensen, Felicity Jones, Hugh Dancy, Jonathan Pryce, MaggieEntisöinti,
Gyllenhaal, Rupert Everett.
tyyli ja uusia tapetteja
Tapettitalo
Yle Teema keskiviikko 28.10.2015
22.00 - 23.40 Kino: Motivaatio
kateissa (12) (Israel/2014) Talya
Fleminginkatu 4, 00530 Helsinki
Lavien esikoisohjauksen keskipisteessä on ryhmä naisalokkaita
puh. 09-76 76 58 arkisin 10-17, la 9.30
autiomaan tukikohdassa. Vähäpäpalvelu@tapettitalo.fi
www. tapettitalo
töiset tehtävät ja tylsistyttävä
arki
räjähtävät hiljalleen käsiin.
Hero keskiviikko 28.10.2015
21.00 - 23.05 Viiden päivän sota
(16) (5 Days of War/USA 2011).
Renny Harlinin vauhdikkaan toimintaseikkailun keskushenkilö
on sotakirjeenvaihtaja Thomas
Anderson, joka päätyy kollegansa Dutchmanin houkuttelemana
yhdessä kuvaajansa Sebastianin
kanssa keskelle Georgian ja Venäjän välistä konfliktia vuonna
2008. Alituisesti muuttuvassa ja
kaoottisessa ympäristössä Thomas
tutustuu Tatiaan, joka työskentelee toimittajien tulkkina. Käsikirjoittajakomeetta Mikko Alanteen
tekstiin perustuvan elokuvan keskeisessä roistoroolissa nähdään
Mikko Nousiainen. Pääosissa: Rupert Friend, Richard Coyle, Emmanuelle Chriqui, Jonathon Schaech,
Val Kilmer, Andy Garcia, Heather
Graham. Ohjaus: Renny Harlin.
(108?)
-tapetti on tyyliä
Tule
katsomaan!
Nyt on tarjoustapetteja hyvä
valikoima!
Entisöinti, tyyli ja
uusia tapetteja
Tapettitalo
Fleminginkatu 4,
00530 Helsinki
puh. 09-76 76 58
arkisin 10-17, la 9.30-13
palvelu@tapettitalo.fi
www. tapettitalo.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
Perjantaina 23.10.2015
YLE TV1
YLE TV2
05.55 MOT: Kidu ensin, kuole
sitten 06.25 Ylen aamu-tv 09.30
Puoli seitsemän 10.00 Murha paratiisissa (12) 11.00 Yle Uutiset
12.05 Oddasat 12.20 Murdochin
murhamysteerit (12) 13.10 Anu ja
Mikko 15.00 Yle Uutiset 15.05
Yle News 15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv 16.00 Pohjoisen karhut (12) 16.50 Novosti
Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle
Uutiset alueeltasi 17.07 Murha
paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän 19.00 Mr
Selfridge (12) 19.50 Sehän on
Sibelius!: Terveys ja hermot 20.00
Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05
A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja:
Jihadistien morsiamet
22.50 Yle Uutiset
22.55 Silta (16)
23.55 Puoli seitsemän
00.25-04.00 Uutisikkuna
FOX torstai 29.10.2015
06.17 FOX Kids 09.00 Wipeout 10.00 Teemu Laurell
10.35 Suomiehet 11.35
FOX Wild 12.35 Tuppukylän
turvaajat 13.00 Vaarallisen
valtatien pelastajat USA 14.00
Kultasedät 15.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 16.00
Romut rahaksi 16.30 How I
Met Your Mother 17.00 Family Guy 17.30 Lapin poliisit
18.00 Järjestelmänmurtajat
18.30 Aivopelit 19.00 The
Tuomolat 19.30 Autotallien
metsästäjät 20.00 Huutokaupan metsästäjät 20.30 Lapin
poliisit 21.00 Kauhukomedia:
Cheerleader helvetistä 23.00
The Walking Dead 23.55 Da
Vinci?s Demons 01.00 Luonnon salaiset kansiot 02.00
Totta vai tarua? 02.30 How I
Met Your Mother 02.55 How I
Met Your Mother 03.25 How I
Met Your Mother 03.55 Family Guy 04.20 Sky News
04.02 Yle FOLK 04.47 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 08.50
Kerrostaloelämää (7) 09.00 Holby
Cityn sairaala (12) 10.00 Luontomatkalla Australiassa 10.30
Naismäkihyppääjien voitto 11.30
Annen ruokavieraat 12.00 Hehku 12.30 Hehku 13.00 Kioski:
Kaarlen maailma 13.30 Erätulilla
14.00 Imettäjät 14.30 Marja
Hintikka Live 15.20 Voimistelua: Telinevoimistelun MM 16.30
Uusi päivä 17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Imettäjät 19.30 Kioski:
Marjan vallassa 20.00 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus 20.50
Justimus esittää: Fuck the Police
(7) 21.00 Siskonpeti 21.25 Noin
viikon uutiset 21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu 22.00 Voimistelua: Telinevoimistelun MM
23.00 Fresh Meat (16) 23.40
Imettäjät 00.05 Kioski: Marjan vallassa 00.35 Angry Boys (12)
01.05-04.05 Yle FOLK
KAUPUNKISANOMAT
TORSTAI 29.10.2015 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Viking Loton ja
Jokerin tulokset 09.40 Mitä tänään
syötäisiin? 09.45 Kauniit ja rohkeat 10.10 Emmerdale 10.40 Emmerdale (7) 11.10 Lääkärit 13.35
Suomen kaunein koti 14.30 Mitä
tänään syötäisiin? 14.35 Peter
uutisvirrassa 15.00 Moderni perhe 15.25 Rajaton - The Beatlesin
jalanjäljillä, Sgt. Pepper`s Lonely
Hearts Club Band 15.55 Salatut
elämät (7) 16.25 Yökylässä Maria Veitola 17.25 Viking Loton ja
Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja
rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30
Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Kädettömät kokit
21.00 Antti Holma Show 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän
sää 22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 Taking Lives (16)
00.40-01.40 Americans (12)
07.00 Pound Puppies 07.25 Lego
Legends of Chima (7) 07.50 Suomen paras leipomo 08.50 Neljät
häät Amerikassa 09.50 Hauskat
eläinvideot 09.55 MasterChef
Suomi 13.50 MasterChef Australia
15.00 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot 15.30
Suomen paras leipomo 16.25 Frasier 16.55 Kaverille ei jätetä
17.55 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Arman ja viimeinen ristiretki
20.00 Katastrofin anatomia (12)
20.58 Keno
21.00 Under the Dome (12)
22.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Korso (12)
00.50 Criminal Minds (16)
01.50 Kanadan rajalla
02.20 Kanadan rajalla
02.50 Frasier (S)
03.20 Team Ahma (S)
03.50-05.00 Deadwood (16)
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Unelmien koti
15.00 Jamie Oliverin etniset
herkut
16.00 Ruotsin surkein kuski
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Simpsonit (7)
19.30 Kolme miestä ja tyttö (7)
20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Ikuisesti nuori
22.00 Antti Holma Show
23.00 Catfish - deittihuijarit
00.00 Zoo (16)
01.00 Bones (16)
02.00-02.30 Lainvalvojat (7)
YLE TEEMA
04.00 Teematieto
17.00 Setäni oli 108 (S)
18.00 Television uranuurtajat
19.00 Tiededokumentti:
Merenalainen elämä
20.00 Prisma Studio
20.30 Vempainmies
21.00 Tiededokumentti: Sisäinen
kellomme
21.55 Kino Suomi: Amazon (S)
23.25 Muistikuvaputki: Lapset
00.25-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
15.57 Kysy Laralta (7)
16.09 Clay Kids (7)
16.20 Knietzsche - maailman
pienin filosofi (7)
16.25 Schrödingerin kissa
16.55 Tanskalainen maajussi
17.25 Lasso
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Bärtil,
Palomies Sam
18.30 Hiukkasmysteeri (7)
19.00 Purtavaa Pohjolasta
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt
20.30 Ruotsalaisia salaisuuksia
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Dok: Koditon New Yorkissa
23.45-01.15 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 torstai 29.10.2015
Kutonen torstai 29.10.2015
FRII torstai 29.10.2015
JIM torstai 29.10.2015
Liv torstai 29.10.2015
Hero torstai 29.10.2015
AVA torstai 29.10.2015
06.15 Pulmuset (7) 06.45
Pulmuset 07.15 Akvaariomestarit 08.10 Lasten
eläinmaailma: Amerikan suloisimmat lemmikit 12.05
Akvaariomestarit 13.00 Goldbergit 13.30 Hulluna sinuun
14.00 70?s show (7) 14.30
70?s show (7) 15.00 Tappavat
suhteet (12) 16.00 Pulmuset 16.30 Pulmuset 17.00
Hulluna sinuun 17.30 Goldbergit 18.00 70?s show (7)
18.30 70?s show (7) 19.00
Hullut häävideot 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot
21.00 Hittikärpänen 22.00
13 ja risat 23.55 Konttori
(7) 00.25 Seinfeld 00.50
Seinfeld
01.20 Miesten
juttuja (7) 01.45 Tervetuloa
perheeseen 02.15 Hullut häävideot 03.05 5D: Maksulliset
seuralaiset 04.05 Las Vegas
(12) 04.50-05.42 Tappavat
suhteet (12)
06.20 Uskomattomat puumajat 07.20 American Chopper
08.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 12.10 LA Ink
13.05 Uskomattomat puumajat 14.05 Hengenvaarallinen
saalis
15.00 American Chopper
16.00 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina
17.00 LA Ink
18.00 Hengenvaarallinen
saalis
19.00 Valassodat
20.00 Phoenixin eläinpoliisit
21.00 Yhä elossa
22.00 Elukka (12)
23.25 Las Vegas (12)
00.15 Tatuointistudio HelsINK
00.45 Tatuointistudio HelsINK
(12)
01.15 Tatuointistudio HelsINK
01.40 Tatuointistudio HelsINK
02.10-03.04 American
Chopper
08.10 Kaikki koirista 12.05
Houstonin eläinpoliisit 13.00
Kaikki koirista 13.55 Jos
mies saisi päättää 14.50 Kauneusoperaatio helvetistä
15.40 Tosielämän hätäpuhelut
16.10 Jon ja Kate +8
16.35 Houstonin eläinpoliisit
17.35 Kakkukuningas
18.00 Pomo keittiössä
18.30 Pelasta leipomomme,
Buddy!
19.30 Tosielämän hätäpuhelut
20.00 Jon ja Kate +8
20.30 Unohtumaton Gillian
22.15 Alaston salaisuuteni
22.45 Alaston salaisuuteni
23.20 Naismurhaajat
00.15 Eläinten kuudes aisti
01.10 Seksileikeistä
ensiapuun (12)
02.05 Tamron Hall: Nyt riittää!
03.00 Tappava houkutus
03.55-04.44 Melkein
täydellinen rikos (12)
11.00 Anthony Bourdain
minilomalla
12.00 Pomo piilossa
13.00 Hell?s Kitchen
14.00 Top Chef
15.00 Kuuluisat kuppilat
15.30 Leijonan luola USA
16.30 Hurja remontti
17.30 Hell?s Kitchen
18.30 Leijonan luola UK
19.30 Poliisit (S)
20.00 Poliisit (7)
20.30 Panttilainaamon
autospesialistit
21.00 Martina ja hengenpelastajat
22.00 Talent UK
23.25 Talent UK
23.55 Muinaiset avaruusoliot (7)
00.55 Arktiset vedet
01.25-02.25 Mestariampuja
09.00 Hurja remontti
10.00 Sikke - Ruokaa
rakkaudella
10.30 Farmi (S)
11.00 Koirakuiskaaja
12.05 Tanssin superäidit
13.05 Sinkkuillallinen
14.05 Koirakuiskaaja
15.00 MasterChef VIP
16.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
17.00 Sinkkuillallinen
18.00 Kaksi julkkista ja yhdet
häät UK
19.00 Lätkävaimot (S)
20.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
21.00 Unelmien poikamies
23.00 Loop ja Me Naiset
esittää: Olisinpa tiennyt
23.30 Sinkkulaiva USA (S)
00.30-01.30 Sinkkuillallinen
10.10 Pomo piilossa 10.55
Pomo piilossa 11.40 Pomo
piilossa 12.25 LA Ink 13.10
LA Ink 13.55-17.14 Frasier
17.15 Los Angelesin tatuointitarinat 18.00 Deittikamera
18.25 Deittikamera 18.55
Hero Crew - Uniikki: Pätkätöis
19.05 Komediaputki: The
Neighbors 19.30 Komediaputki: The Neighbors 20.00
Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat
(12) 20.55 Hero-lyhäri: This
is my Office
21.00 Talkkari (7)
22.40 Kyttäputki: NCIS
Rikostutkijat (12)
23.30 LA Ink
00.20 Hero-lyhäri: This is my
Office
00.25 Loop Looks: Emelie
Björnberg
00.35 Deittikamera
01.00 Deadwood (16)
01.55-02.15 Deittikamera
06.00 Aamun AVAus
09.30 Hyvän leivän juurella
10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
11.55 Lääkärit
12.50 Jamie Oliverin
säästöateriat
13.50 Makuja ja elämää
14.05 OC:n täydelliset naiset
15.05 Trinny & Susannah
Skandinaviassa
16.00 Ruokaritarit Jamie ja
Jimmy (7)
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Dieetit vaihtoon!
20.00 Yökylässä Maria
Veitola
21.00 Se ainoa oikea (S)
23.00 OC:n täydelliset naiset
00.00 Vaimot vaihtoon USA
01.30-06.30 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 torstai 29.10.2015
13.10 - 14.48 Anu ja Mikko (S)
(Suomi 1940, 99?). O: Orvo
Saarikivi. N: Henny Valjus, Santeri
Karilo, Reino Valkama, Kerttu Salmi. Kersti Bergrothin karjalaisidylli
vuoden 1940 versiona kertoo orpotytön ja puusepän lemmestä.
(Mv).
MTV3 torstai 29.10.2015
22.40 - 00.40 Taking Lives (16)
(Taking Lives, Yhdysvallat) Tiivistunnelmaisessa amerikkalaiskanadalaisessa trillerissä murhaajien profilointiin erikoistunut
FBI-agentti Illyana Scott (Angelina
Jolie) kutsutaan Montrealiin avustamaan kanadalaisia kollegoitaan
sarjamurhajutun ratkaisemisessa.
Tutkimustenedetessä paljastuu
useampiakin hämmentäviä käänteitä, eikä tilannetta ainakaan
helpota se, etteivät kaikki tiimin
jäsenet pidä lainkaan Scottin
työskentelytavoista. Ohjaus D. J.
Caruso, USA / Kanada 2004 (99?).
Pääosissa Angelina Jolie, Ethan
Hawke,Olivier Martinez, Kiefer Su-
therland, Gena Rowlands, Tcheky
Karyo ja Jean-Hugues Anglade.
Nelonen torstai 29.10.2015
23.05 - 00.50 Korso (12)
(Korso/Suomi 2014). Mikko
Neuvonen (mm. Miss Farkku-Suomi) on särmikkään draaman pääosassa parikymppinen Markus,
joka asuu Vantaan pahamaineisessa Korsossa äitinsä ja pikkusiskonsa Hetan kanssa. Nuori mies
tappaa aikaa parhaidenkavereidensa Vänän ja Hartikaisen kanssa, mutta tulevaisuudessa siintää
unelma tähteydestä katukoripallon kansainvälisillä areenoilla.
Haaveita tavoitellessaan kolmikko
ajautuu vaikeuksiin sekä virkavallan että rikollispomo Murikan
kanssa. Pääosissa: Mikko Neuvonen, Niko Vakkuri, Iiro Panula,
Iida Lampela, Richmond Ghansah,
Petri Manninen. Ohjaus: Akseli
Tuomivaara. (79?) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
FOX torstai 29.10.2015
21.00 - 23.00 Kauhukomedia:
Cheerleader helvetistä (Jennifer?s
Body) Jennifer?s Body. USA, 2009.
O: Karyn Kusama. P: Megan Fox,
Amanda Seyfried. Lukiolaiset
Jennifer ja Needy ovat olleet bestikset hiekkalaatikolta asti. Jenin
lempibändin keikan jälkeen alkaa
löytyä raadeltuja poikien ruumiita.
Kauhu.
TV5 torstai 29.10.2015
Yle Teema torstai 29.10.2015
22.00 - 23.55 13 ja risat (S)
(13 Going On 30, komedia,
USA, 2004) Suosiosta ja menestyksestä haaveilevan 13-vuotiaan
Jennan synttäritoive toteutuu
taianomaisesti, kun hän muuttuu
silmänräpäyksessä 30-vuotiaaksi
muotitoimittajaksi. 90 min. Ohjaus: Gary Winick. Pääosissa: Jack
Salvatore Jr., Jennifer Garner, Kathy Baker, Mark Ruffalo, Phil Reeves, Shana Dowdeswell.
21.55 - 23.25 Kino Suomi: Amazon (S) (1990) Tarina kahdesta
miehestä, jotka lähtevät kaivamaan kultaa. He huomaavat, että
maa ei hevin luovu rikkauksistaan, vaan perii niistä kovan hinnan. N: Kari Väänänen ja Robert
Davi. Ohjaus Mika Kaurismäki. HD
Kutonen torstai 29.10.2015
22.00 - 23.25 Elukka (12)
(The Animal, komedia, USA,
2001) Marvin joutuu onnettomuuteen ja on kuolemaisillaan.
Apua saadaan erikoiselta tiedemieheltä, joka päättää tehdä
omia testejään samalla. Näin
Marvin saa eläinten elimiä, jolloin hän alkaa myös käyttäytyä
eläimellisesti. 74min. Ohjaus:
Luke Greenfield. Pääosissa: Colleen Haskell, Edward Asner, John
C. McGinley, Michael Caton, Rob
Schneider.
FRII torstai 29.10.2015
l Yle Teema klo. 21.00 Tiede-
dokumentti: Sisäinen kellomme
Tuhansia vuosia ihmiset ovat eläneet sisäisen kellonsa
tahtiin, mutta nykyaikana se on käynyt milteipä mahdottomaksi. Unen ja unirytmin häiriöt aihetuttivat sairauksia. Miten kronobiologia ongelmakenttää arvioi?
kanssa viettämään viikonloppua
rantatalolle ja mukanaan he tuovat yllätysvieraan. 85 min. Ohjaus: Michael Pressman. Pääosissa:
Peter Gallagher, Michelle Pfeiffer,
Claire Danes, Laurie Fortier, Wendy Crewson.
20.30 - 22.15 Unohtumaton Gillian (S) (To Gillian on Her 37th
Birthday, draama, USA, 1996).
Leskimies David Lewis ei ole toipunut vaimonsa parin vuoden
takaisesta kuolemasta. David
järjestää yhä vaimonsa syntymäpäiväjuhlat saman kaavan mukaisesti ja kuvittelee hänet vierelleen
istumaanrannalle. Samaan aikaan
teini-ikäinen tytär kaipaisi isänsä
huomiota ja tukea. Davidin huolestunut sisar saapuu miehensä
Continental, Viking,
Nokian Renkaat, Goodyear,
Gislaved, Michelin ja Barum.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET,
TASAPAINOTUKSET NOPEASTI!
Hero torstai 29.10.2015
21.00 - 22.40 Talkkari (7)
(The Wool Cap/USA 2004). Koskettava draama newyorkilaisesta
talonmiehestä Gigot?sta (William
H. Macy), joka asuu erakoituneena seuranaan vain lemmikkiapinansa. Kaikki alkaa muuttua,
kun nuori ja määrätietoinen Loutyttö (Keke Palmer) päätyy Gigot?n
huollettavaksi. William H. Macyn
roolisuoritus huomioitiin vuoden
parhaan miespääosan Emmyehdokkuudella. Elokuvan innoittajana on toiminut Gene Kellyn
klassikko-ohjaus Gigot -lumppuri
(1962). Pääosissa: William H. Macy, Keke Palmer, Don Rickles, Catherine O?Hara, Cherise Boothe.
Ohjaus: Steven Schachter. (87?)
AVA torstai 29.10.2015
21.00 - 23.00 Se ainoa oikea (S)
(She?s the One, Yhdysvallat)
Rento komedia veljeksistä, taksikuskista ja kukkoilevasta jupista,
joiden elämää naiset pyörittävät
machoisän neuvoista piittaamatta. Ohjaaja: Edward Burns,
USA 1996. (92?). Pääosissa: John
Mahoney, Edward Burns, Mike
McGlone, Maxine Bahns, Jennifer
Aniston, Cameron Diaz.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
SELKÄVAIV
OJA?
SE
RI AUTTAA.
SER
SATULATI-UO
L
109?
I
87,90? ALV
0%
ISO
K
I
ER OUS!
TARJ
SOITA: 010
www.satula- 470 9610
tuolikeskus
.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
15
KAUPUNKISANOMAT
Elokuvat
Perjantaina 23.10.2015
Viikonlopun mielenkiintoisimmat ensi-illat esittelyssä
Loistava
Erinomainen
Hyvä
Kohtuuullinen
Kehno
Epävakaalla pohjalla
ENSI-ILTA
No Escape - ei pakotietä
Ohjaus: John Eric Dowdle
Näyttelijät: Owen Wilson, Lake
Bell, Pierce Brosnan
ELOKUVAT Jack Dwyer
(Owen Wilson) muuttaa
perheineen aurinkoiseen
aasialaiskaupunkiin. Uusi
koti vaikuttaa paratiisilta ?
kunnes perhe huomaa joutuneensa keskelle vallankaappausta. Jack yrittää
saada perheensä turvaan
AUTOJA
-MYYDÄÄN
MYY
AUTOSI
MEILLE!
HUUTAVA pula 1.000-20.000?
ympäristössä, jossa kukaan, ihonväriin tai kansalaisuuteen katsomatta, ei
ole turvassa.
AJOOPETUSTA
AUTOVUOKRAUS
Palveleva ja ystävällinen autokoulu Helsingissä,
lähellä sinua. Hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Luotettavaa ja
edullista
minibussi
vuokrausta
autoista, myös pakut ja mp:t.
Olarinluoma 13, 02200 Espoo
Soita Petri Harinen, puh. 0400 474 674
autoplaneetta.fi/autoplaneetta@gmail.com
MATKAILUAUTOPALVELUT
050 432 2957 www.minibussi.info
AJOOPETUSTA
LUOTETTAVA AUTOKOULU
Olemme muuttaneet!
Uusi osoitteemme on
Vanhanlinnantie 15, 00900
Helsinki TERVETULOA!
MEILAHDEN
AUTOKOULU
KIPPARI-CARAVAN OY
Aloitukset
maanantaisin
klo 17.00
Vanhanlinnantie 15 p. 09 512 22 50
www.kippari-caravan.fi
16
Autokoulu Frendit, Jämsänkatu 2
00520 Helsinki
Puh: 050 379 2461
SEURAAVAT KURSSIT:
HENKILÖAUTOKURSSI B
vain 1.399?
Ilmoittaudu kurssille:
www.meilahdenautokoulu.fi
B -kurssi alkaa
Ma 26.10.2015 klo 17.00 Itis
Kontulankaari 1 a 34, 00940 Helsinki, p. 09-428 92 922, 050-66711
Tallinnanaukio 1 B, Itäkeskus, p. 09-323 32 26
LUOTETTAVA AUTOKOULU
SYNTTÄRITARJOUS
-sis. 19 teoriatuntia, 17 ajotuntia,
(B-kurssit) alkavat parittoman viikonkäyttö
maanantaisin
klo 17.30.
ajokokeessa
1 kerta.
BPerusvaiheen
ajokorttikoulutus
1490,-
Ilmoittaudu autokoululle etukäteen-ei
taisisällä
tule suoraan
koululle kurssin
alkaessa.
-viranomaismaksuja
-ratamaksua
-pimeäharjoitusta. Tarjous voimassa
Tiedustele myös autokoulurahoitusta
tai katso
nettisivuiltamme!
vuoden
2014
loppuun asti.
loa!
Paikkoja rajoitetusti! Te r v e t u l o a !
rvetu
Autokoulu Huhtala Oy
Te
KontulankaariVuosaarentie
1 a 34, 00940 Helsinki,
p. 09-428
923218
922, 050-66711
10, puh.
09 321
Tallinnanaukio 1 B, Itäkeskus,
p. 09-323
32 10-17,
26 pe 10-15
www.autokouluhuhtala.fi,
toimisto avoinna
ma-to
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
RENKAIDEN VAIHTO JA SÄILYTYS RENGASLIIKE - PERÄKÄRRYHUOLTO
Palvelemme Kivenlahden teollisuusalueella. Kausisäilytämme,
asennamme ja myymme renkaat ja vanteet.
Huollamme kaikki peräkärryt ja trailerit.
Autoilu&Liikenne
Sääennuste kertoo, milloin on aika vaihtaa talvirenkaat
Järkeä rengastalouteen
Monipyörä Oy,
Tiilenvalajantie 6, 02330 Espoo.
www.monipyora.fi puh. 040 175 1124
PAKOPUTKI
-CENTER
Tehdasvalmiiden pakoputkien ja katalysaattoreiden todella edullinen
myynti- ja asennuspiste!
www.pakoputkicenter.fi
Herttoniemi,
Sahaajankatu 26
Lukija löytää
palvelut
Kaupunki
Sanomista!
(09) 759 2802
jotaito Puh. 730 700
Hyvä a asti!
e
p
no
AUTOKOULU
HAKANIEMI
HAKANIEMI
Hämeentie 14, 00530 Helsinki
Henkilöauton (B-kortti)
Perusvaiheen kurssi
Seuraava kurssi alkaa
ma 02.11. klo 17 autokoululla
(Kurssi alkaa joka toinen
maanantai) Tervetuloa!
Teoriatunnit ovat autokoululla
tiistaisin klo 16.30. Aloitustunti on
joka toinen maanantai klo 17.
Vauhdissa irtoava autonrengas on vaarallinen kaikille tiellä liikkujille.
Lokakuussa on ollut poikkeuksellisen paljon yöpakkasia
ja ajokelit ovat olleet paikoitellen tavallista huonompia.
Vaikka yöt nyt lauhtuvat, sääennusteita seuraamalla tietää,
milloin tiet ovat liian liukkaita
kesärenkaille.
Autoilu& Autoilijan on
syytä varautua talven tuloon hyvissä ajoin, eikä talvirenkaiden vaihtoa kannata jättää viime tinkaan.
Renkaiden pulttien huolellinen kiinnitys vähentää
liikenneonnettomuuden
riskiä.
Ensilumien, liukkaiden
kelien ja mustan jään ennakoiminen on lähes mahdotonta. Saamme joka
vuosi lukea, kuinka talvi
yllättää autoilijat ja pelti
rytisee. Talvirenkaat pitää vaihtaa autoon tänä
vuonna viimeistään 1. joulukuuta, ja nastarenkaita
saa käyttää jo marraskuun
alusta lähtien.
Renkaidenvaihtosesonki
alkaa ensimmäisten yöpakkasten ja räntäsateiden myötä. Jos vaihdat
talvirenkaat autoosi itse,
tarkasta, että renkaiden
pultit on kiristetty kunnolla. Vauhdissa irtoava autonrengas on vaarallinen
kaikille tiellä liikkujille.
Pahimmassa tapauksessa
tiellä poukkoileva rengas
johtaa kolariin. Parhaassa tapauksessa ainoastaan
renkaan menettänyt auto
vaurioituu.
Kun rengas irtoaa vauhdissa, vahinko on harvoin
pieni: tyypillisesti auton
puskuri, alusta, akselin
päät tai jarrut vioittuvat.
Vahinkojen korjaaminen
maksaa keskimäärin 15002000 euroa. Myös lähistöl-
Continental, Viking,
Nokian Renkaat, Goodyear,
Gislaved, Michelin ja Barum.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET,
TASAPAINOTUKSET NOPEASTI!
le sinkoilevat pultit voivat
olla vaarallisia, ja ne voivat
jopa rikkoa tuulilasin.
Vinkkejä turvalliseen
talvirenkaiden
vaihtoon
?Sijoita parhaassa kunnossa olevat renkaat taakse.
?Kun vaihdat renkaat, tarkista heti vaihdon jälkeen
renkaiden paineet. Voit
tarkastaa autollesi sopivan
rengaspaineen auton ohjekirjasta.
?Talvirenkaiden urasyvyyden on oltava vähintään ?Kiristä renkaiden pultit
3 millimetriä. Suositelta- uudelleen, kun talvirenva syvyys on kuitenkin kailla on ajettu renkaiden
vähintään 5 millimetriä. vaihdon jälkeen noin 100Voit testata urasyvyyden 150 kilometriä.
helposti kahden euron kolikolla. Urasyvyys
on riit- RENGAS
?Mikäli OY
olet epävarma
KONALAN
tävä,KESÄRENKAILLE
jos kolikon hopean
KYYTIÄ! Continental,
Nokia,
omista Gislaved,
renkaidenvaihtoMichelin,
Semperit
ja Barum. vaihdata auton
väristä ulkoreunaa
ei näy,
taidoistasi,
LEVYPYÖRÄT,
ASENNUKSET,
NOPEASTI.
kun
upotat kolikon
uraan. TASAPAINOTUKSET
renkaat ammattilaisilla.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
?Jos nastarenkaiden nastoista on lähtenyt noin
kolmannes, vaihda renkaat
uusiin. Nastojen määrä
eri renkaiden välillä ei saa
KONALAN
myöskään vaihdella
suu- RENGAS OY
KESÄRENKAAT POIS TALVIRENKAIDEN TIELTÄ! Continental,
resti.
Gislaved, Nokia, Michelin, Semperit ja Barum.
Autokoulu Hakaniemi
Hämeentie 14, 00530
Helsinki, 09-730 700
Ps. Katso ajankohtaiset
tarjouksemme nettisivuiltamme:
www.autokouluhakaniemi.fi
HUOM!
Meiltä
tuulilasien
yksittäinen
TUKKUMYYNTI!
Tuulilasien vaihto
ja korjaus
ammattitaidolla,
kysy tarjousta
jo tänään!
Ilmainen sijaisauto!
Myös lasien
tummennukset!
123 Tuulilasi
Sähkötie 8, Vantaa
(Tammisto)
P. 0400 258 161
www.123tuulilasi.fi
Nopeasti
uuteen
ammatti
www.bilika.fi
Renkaiden vaihto 25?
Il-täyttöhuolto 49?. Vuosihuolto 140?.
Öljynvaihto 59?. 5w-40
Kaikki työt Takuutyönä.
PowerStage
Me koulutam
Ormuspellontie 10. Malmi.
P. 045 8968 996, bilika.info@gmail.com
sinusta
taksinkuljetta
n
Helsingin Taksio
puh. 09 587 90
www.taksihelsi
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET, TASAPAINOTUKSET NOPEASTI.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
RENGAS ja
VANNEPALVELUT
KONALAN RENGAS OY
TALVIRENKAAT JA KESÄRENKAAT POISTOHINNOIN!
Continental, Gislaved, Nokia, Michelin, Semperit ja Barum.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET, TASAPAINOTUKSET NOPEASTI.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
Nopeasti uuteen ammattiin!
Me koulutamme sinusta
taksinkuljettajan.
Helsingin Taksiopisto
puh. 09 587 9088
www.taksihelsinki.fi
YKSITYINEN
KATSASTUSASEMA
Määräaikaiskatsastus aikavarauksella alk.
Päästömittaukset veloitetaan erikseen
Kahvi- ja
keksitarjoilu
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
29?
Sulan Katsastus Oy
Avoinna
Palkkikuja 8
ma-pe 8-19
Tarjous voimassa
04300 Tuusula
la 9-16
toistaiseksi
050 409 06 46
www.sulankatsastus.fi
17
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
KS-Markkinat
www.kaupunkisanomat.fi OSTA JA MYY!
Lähetä sähköpostilla ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi tai postita oheinen kuponki.
Osoitteessa www.kaupunkisanomat.fi voit lähettää
postia helposti myös valmiilla lomakkeella!
KS-Markkinat on yksityisille kotitalouksille maksuton osto- ja myyntipalsta. Postittamalla oheisen kupongin julkaisemme 2 viikkona
peräjälkeen ilmoituksenne maksutta. Toimituksella on oikeus lyhentää, olla julkaisematta tai muokata ilmoitustekstejä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Nastarenkaat
175 / 65R14 hinta 100e p. 0442813677
Kitkarenkaat Bridgestone
Bilzzak WS70 205 / 55R16 2kpl käyttämättömät 120e p. 044-9822994
Taakkateline lukittava, alkuperäinen
Toyota Avensis farmariin, kaupan
päälle lähes uusi kesärengas 40e p.
0400-505022
Ranskalainen
eli Ranskassa valmistettu pihakeinu,
3 istuttava, teräsrakenne, saa helposti purettua säilöön p. 041-4523543
Myydään ruskea
pitsikuvioinen konekudottu kappaverho 6m x 35cm! Hyvä tanakka laatu!
Öljylampun mallinen kattolamppu,
hyvät pitkät ketjut! Ehjä ja kaunis
kukkakuvio mallissa! Yhdessä tai
erikseen! V 45e L 90e
p. 040 5284152
1936 puinen kassalaatikko National
RAHAA?
MYY tarpeeton ILMAISEKSI
KaupunkiSanomien
KS-Markkinoilla!
Niin pieni vaiva
ja niin iso hyöty!
-YKSITYISILLELähetä esim.
sähköpostia nopeasti
ja helposti! www
-sivuillamme on lomake,
helppo ja nopea täyttää!!
2 kpl sohvapöytiä,
toinen ruskeaa puuta lasilevyllä ja toinen tummaa mahonkia. Pit. 110cm,
kork. 50cm, lev. 70cm, 40e / kpl p.
040-7187746
Runkopatjasänky
140x200cm, 15 vuotta vanha, siisti,
200e p. 040-7175874
Ryijy
väri kahta punaista väriä, hyvässä
kunnossa, pituus 150 cm ja leveys 90
cm, hinta 250e p. 050-5400887
Myydään pöytälamppu.
Korkeus 60 cm. Ruskean kirjava.
Tyylikäs ja hyvässä kunnossa. Hinta
30 e. Puh. 040 774 9999
2 kpl todella
siistit ja hyväkuntoiset 120 cm
runkopatjasängyt. Olleet nk vähässä
rasituksessa varhaisteinien sänkyinä
vajaa 4 vuotta. Sis. sijauspatjan. Hinta 100e kpl. Puh. 0407749999
Kettler Santana
kuntopyörä. hinta 70 euroa.
puh.0452711658
Vähänkäytetyt rullasukset,
70 euroa ja siniset 4 kg käsipainot
15 euroa tai yhteishintaan 80! Gsm
0503066648
KAUNEUS/TERVEYS
OBH Nordica
hierontatyyny Shiatsu, 3 ohjelmaa
(koko selälle, yläselälle ja alaselälle)70.- puh: 045 656 5993
Infrapuna hieromakone,
pitkä taipuva varsi jolla selän hierontakin onnistuu, 5 hierontapäätä. hinta
15 euroa. puh. 045 271 1658
HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA
Sähköpyörä Ibrido
musta 28? Aj. 200 km Ajaa 40-50 km
kert.latauksella. Ohv.1300e Nyt 650 e
0400-444129
Retro pyörä
Jopo -tyyppinen, Itäkeskuksessa, 50e
p. 046-6664094
Poikien polkupyörä,
18 vaihdetta, Eurobike 26 erittäin
vähän ajettu ja hyväkuntoinen tarpeettomana hp. 90e p. 0500-427927
Kerava
Solifer Retro
28? musta naist. pyörä, käyttäm. kuitti on, hp. 70e p. 050-3573674
Vuosisatamme Kronikka
vuodelta 1989, sivuja 1245, paperikannet, hinta 4e kassin kanssa, p.
040-870 7092.
Myydään musta
3 vaihteinen miesten Raleigh deluxe
polkupyörä 28?. Muutaman kerran
käytetty. Ovh 349 e nyt myyn hinnalla 220 e. Toimi nopeasti. p. 040
7585828
KÄYTÄ TIKKUKIRJAIMIA
ja kirjoita selkeästi!
Yksi ilmoitusteksti/kuponki. Maksimi 160 merkkiä, aloita tavaran nimellä
Haetaan pientä,
mielellään uroskissanpoikasta. P.
0449197130
HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA
Lämpöovi
tupla lasilla parvekkeelle tai terassille.
Koko karmeineen 90x210, 120e p.
040-5259323
Ostetaan. Sähkökirjoituskone
91-vuotiaalle vanhukselle halutaan
ostaa loppuun käytetyn tilalle sopuhintaan p. 09-532229
VAATTEET
Vetonit oikaisulaasti
noin 24kg säkki, ostettu heinäkuussa
2015, 10e p. 050-3521307 Itähakkila
Vantaa
Ostetaan Pioner levyautomaatin
osa käy myös koko kaappi p. 0400212246
Takki James,
malli Barry, koko XL, ostettu toukokuussa 2015, pidetty kolmisen kertaa
sekä mukaan käyttämätön Fruit of
the Loom huppari, koko XL, hinta
yhteensä 18e, kassin kanssa p. 0408707092.
Myydään hyväkuntoinen frakki.
Hinta 75 euroa. Soita puh. 044
5002146
Frakki.
Miesten koko 54. Hinta 75e soita 044
5002146
Miesten nahkatakit
uudet nappa nahkaa pitkä malli XL
90,00 e Lyhyt malli XXl 90,00 läet.
kuvat pyydetässä P. 0400-444129
Myydään naisten
mustat nahkasaappaat. Koko 38. Täysin käyttämättömät. Korko noin 4 cm
ja saappaan varsi ylettyy hieman alle
polven. Hinta 50e. Puh 044 386 1039
Myydään kaksi
naisten mustaa jakkutakkia. Molemmat kokoa 38. Käyttämättömät,
vuorellisia. Lyhyehkö malli, yltää noin
lantiolle. Hinta 10 e/ kpl. Puh 044
386 1039
Vaatteita myydään; Turkki kultalammasta hyvä no 42 60 e,
plazeri voglia no 40, mustavalkea,
uudenveroinen 20 e, plazeri vaalea
no 40 10 e, minkkikauluri , uusi
20 e, ulsteri, ruskea 10 e. puhelin
KIRJAIMILLA, ÄLKÄÄ käyttäkö koneen antamaa euromerkkiä, e tai eur riittää!
Liitteitä emme avaa lainkaan joten kirjoita tuotteesi suoraan sähköpostimuotoon!
MYYDÄÄN
#
OSTETAAN
Valitse osasto:
Viihde-elektroniikka
Harrastukset ja vapaa-aika
Eläinten tarvikkeet
Rakennustarvikkeet
Samsung puhelin
sgh-u600 liukuläppä 3,2meg, kamera, pitkä akunkesto, suojapussi
+ laturi, osaa monta asiaa, kätevän
kokoinen, mahtuu kellotaskuun, on
tekstarit, multimedia, sähköposti ym.
25e p. 040-5592838
SEKALAISET
Kirpputorimyyjälle
tavaraa kassillinen hinta 10 euroa,
puh. 0452711658
1-luokan vuolukiviä,
paksuus 45mm leveä lape hiottu,
leveys 20cm, pituudet 21cm 60cm
35cm yht. 300kpl, koko erä 1000e /
tee tarjous p. 044-9818218
OSTETAAN
Ostetaan vanhat
vinyyli LP levyt ja sinkut.1950-1980
luvuilta Rock, Pop ym. Koti/ulkomainen 040-7176755
Ostetaan Eestin ja
Venäjän postikortteja ja kirjekuoria
ennen v. 1941 p. 040-5187922
Ostan View-Master
kuvakiekkoja ja kaikkia niihin liittyvää.
Myös muut vanhat lelut, lautapelit,
pikkuautot jne. 050-338 7932/Vesa
KODINTARVIKKEET ja LAITTEET
Ostan taulu-tv:n
30-40 tuumaisen. Hyvä mutta halpa
kelpaa p. 09-2944364
Ostetaan pienoisliesiuuni.
Verkkovirralla, edullisesti, tarjoa, txt
viestinä p. 046-8912993 Eva
SEKALAISET
Ostetaan sähkökirjoituskone,
edullinen p. 046-8912993 Essi
ASUNNOT/LOMA-ASUNNOT
Haluan vaihtaa
Hkin kaupungin kaksion n. 60m2
vuokra 660e yksiöön. Hissi 4. kerros,
jos ei hissiä 1. tai 2. kerros. Vast.
Ostetaan viikkolomaosakkeita
kotimaan kohteista, soita heti!
p. 040 5867152
AUTO PUHTAAKSI NOPEALLA
PESUKADULLA 24h!
-KÄYTÄ EDUT HYVÄKSESI!
!
US
LOISTOPESU
postimerkki
(norm. 34,90)
(sis. lisäesipesu, alustapesu, pehmoharjapesu, ShineTecs-vahaus)
Tarjous voimassa tällä kupongilla 30.10. asti. 1 pesu/ kuponki
Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
KAUPUNKISANOMAT
KS-Markkinat
PL 28
Mannerheimintie 94
00250
HELSINKI
FI-00421
Helsinki
Kauneus ja terveys
!
US
JO
R
TA
KIILTOPESU
3 pesun sarjapesukortti
39,90?
(norm. 80,70)
(sis. lisäesipesu, alustapesu, pehmoharjapesu ja vaha)
Tarjous voimassa tällä kupongilla 30.10. asti. 1 sarjakortti/ kuponki
!
Työkalut- ja laitteet
Nokia Lumia puh 530
osaa kaikki on suojakotelo + laturi,
takuuta jäljellä 17kk, älyttömän hyvä
älypuhelin, on gps, tv, musiikki ym
ym 30e p. 040-5592838
Onko sinulla LP-levyjä varastossa,
myy ne keräilijälle! Haluan ostaa kotimaiset/ulkomaiset LP-levyt ja singlet
1960-2010-luvuilta. Rock, Pop, Jazz,
Proge, Psych, Punk, Heavy, Iskelmä
jne. P. 050-4901774.
19,90?
kirje-
Lastentarvikkeet
Kodintarvikkeet ja laitteet
PUHELIMET
RJO
TA
Urheiluvälineet
Sarjapesukortti voimassa 31.12.15. asti. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Neste Oil K-Market
Helsinki Eläintarha
Puhelimet
Vaatteet
!
Sekalaiset
#
Tallentava digiboksi
Division vdt 4060 pvrt antenni talouteen 15e p. 040-5592838
ELÄIMET/TARVIKKEET
Laskin/Puhelinmuistio
80-luvulta, kannessa teksti: Oy
Metro-Auto Ab Hernepellonkuja 12
Viikinmäki Puh. 75781, käyttämätön,
hinta 10e, p. 040-8707092.
Vesikulkuneuvot
!
LEHDELLÄ ON OIKEUS KÄYTTÄÄ TIETOJA SUORAMARKKINOINTIIN. ILMOITUKSET JULKAISTAAN SISÄÄNJÄTTÖPÄIVÄMÄÄRIEN MUKAAN LEHDEN 2:SSA SEURAAVASSA NUMEROSSA (HUOM. EMME VÄLITÄ NIMIMERKILLÄ VARUSTETTUJA TIEDONANTOJA, EMMEKÄ JULKAISE PUUTTEELLISESTI TÄYTETTYJÄ KUPONKEJA HUOM.)
18
Dvd-soitin
+ fm radio + subvoofer kaukosäädin
+ johdot. Manual malli Eltax ht 153,
ihan kiva katsella videofilmejä vaikkasängyllä, 15e p. 040-5992838
Ostetaan
Nokia 2760 hyväkuntoinen p. 0503771461
Ostan huokean
miesten ja naisten polkupyörän,
vanhempikin malli käy. Pääkaupunkiseudulta. p. 0509174930
Asunnot
allekirjoitus ja nimenselvennös, osoite postinumero puhelinnumero ja ikä:
Myydään Buffalo-merkkinen
ADSL2 modeemi/reititin, WLAN.
Avaamaton pakkaus, tarpeettomana
muuton vuoksi. Hinta 10 euroa. 0449152832
PUHELIMET
RAKENNUSTARVIKKEET
Ajoneuvot ja varusteet
MYYNTIHINTA (pakollinen)
textiviestillä p. 046-6148415
VIIHDE-ELEKTRONIIKKA
!
KS-Markkinat
tai MYYDÄÄN. Numeroi tuotteesi 1., 2.,
3. jne. Myyntihinta on pakollinen. Max.
160 kirjainmerkkiä per tuote. ÄLKÄÄ
KIRJOITTAKO TEKSTIÄ KOKONAAN ISOILLA
050-5851574
Oxford English Reference Dictionary
1996, 1760 sivu ja The Oxford Dictionary of Quotations revised edition,
1070 sivu 1996. Hp. yht. 130e p.
040-5187922
URHEILUVÄLINEET/LIIKUNTA
Kokoelma eri maiden pelikortteja, 52
OHJE SÄHKÖPOSTILLA LÄHETTÄMISEEN:
Lähetä viestisi osoitteeseen
ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi
Aihekenttään otsikko OSTETAAN
askia hp. 260e p. 040-5187922
Nordenskiöldinkatu 22,
00240 HKI
Puh. (09) 148 1891,
AVOINNA 24h
Vain Neste Oil Eläintarha
14-tuumaiset
aluvanteet, 40e / tarjous p. 0405259323
KODINTARVIKKEET JA LAITTEET
toimiva 500e, lähetän kuvan pyydettäessä p. 0400-444129
Vain Neste Oil Eläintarha
AJONEUVOT JA VARUSTEET
Renault Laguna
2.0 farmari 96, vetok. stereo, hyvä
moottori, katsastamaton, hp. 450e p.
040-7140062
!
MYYDÄÄN
!
eltsu.fi
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
KAUPUNKISANOMAT
Pakilantie 95, Alepan talo. www.kirpputoripaloheinä.fi
Perjantaina 23.10.2015
ANTIIKKIA, KIRPPUTOREJA,
1 kpl takakansi
RETROA JA VINTAGEA:
125x90mm 27.2.
Viirin Kirppis, Yrittäjäntie 9,
Järvihaka, 01800 Klaukkala
Tule
tekemään
VALOISA, VIIHTYISÄ
itsepalvelukirpputori
Suosittu,
siisti
yt on sopiva aika siistiä kaapistoja ja
löytöjä!
varastoja tarpeettomaksi jääneistä Maljakoita, lasiAvoinna ark. 10-19, La 10-16, Su 11-16
tavaroista
ja tuoda ne viihtyisääntaidetta sisustamiseen
09-290 3830 www. viirinkirppis.fi
liikkeeseemme myyntiin.
ja keräilyyn!
Me myymme tavarat puolestasi. Neman -käsityölasia
Ostetaan ja myydään
käytetyt astiat, huonekalut,
kirjat ja valaisimet.
ISO-KIPPARI
ja kristallia jo
vuodesta 1883!
avoinna: ma-ke 10-18, to sulj, pe 10-18, la 10-14, su sulj.
Keräilijän
www.keravanloyto.com
puh. 0400 986 066 ark. 9-18
Kipparinkatu 2, Espoonlahti
aareaitta!
Santaniitynkatu
7 c Kerava P. 040- 758 0210
ntihyllyt + rekki 30 eur/vko Paikkavaraukset
NEMAN KRISTALLI
P.
040-728
8209
P.
09
2584
2575
Eteläinen
Makasiinikatu 5
isokipparikirppis@gmail.com www.isokippari.fi
VALOISA, VIIHTYISÄ itsepalvelukirpputori
HUUTOKAUPPAHALLI OSTAA
Kipparinkatu 2, Espoonlahti
Myyntihyllyt + rekki 30 eur/vko
Paikkavaraukset P. 040- 758 0210
isokipparikirppis@gmail.com www.isokippari.fi
p. 0400-492 026
ISO-KIPPARI
huonekalut,
kodin irtaimistot,
kuolinpesät
Ilmoitus
KS-Markkinoilla
toimii!
P. 050-464 4370
Tältä aukemalta löydät
parhaat ja laadukkaimmat
myyntipaikat!
Tule tekemään edullisia löytöjä
tai myymään tarpeettomat tavarasi.
Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu,
ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
Tervetuloa!
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
Pakilantie 95, Alepan talo. P. 050-464 4370
www.kirpputoripaloheinä.fi
Wanha
pörssi
tarjoaa
Samin kirppiksellä
Vantaalla
os. Laajaniityntie 2,
Martinlaakso. 300m2
täynnä kuolinpesätavaraa.
Avoinna ma-pe 10-18,
la-su 10-15.
Ps. Ostamme kuolinpesiä.
p. 0400-458610
www.wanhaporssi.fi
koko82x43mm
27.2.-19.6.15
yht. 17 viikkoa
19
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
KotiPlus
Kaikkea kodista ja ympäristöstä
maan ja taivaan väliltä
Ilmalämpöpumppu leikkaa lämmityskauden sähkölaskuja
Kaikki mikä säästää energiaa on hyväksi
maksaa itsensä nopeasti
takaisin.
Ilmalämpöpumppua kannattaa käyttää mahdollisimman suuri osa ajasta.
Mutta toisaalta pienemmällä käytöllä oleva pumppu kestää pidempään eli
sekin maksaa itsensä takaisin käyttöikänä.
Muista
hyödyntää
kotitalous-
Ensin pumppu
vähennys!
HERKKUKAUPPA
BEREZKA
O. Vartiainen
Murto- ja palohälytinjärjestelmät
koteihin ja yrityksiin.
Myynti, asennus ja huolto. Puh:
0400-77 33 63 www.ovartiainen.fi
Erilaiset suolaiset ja makeat
herkut Virosta ja Saksasta.
Tuorekakut, suolakurkut,
makeiset.
Kauppakaari 1, Kerava
p. 040 - 176 5255
ma-pe 11-19,
la 11-16, su 12-16
Ilmalämpöpumpusta saa parhaimman
hyödyn irti avarassa kodissa, jossa lämpö pääsee leviämään tehokkaasti.
REMONTTIPALVELUT
ÖLJYSÄILIÖT
-puhdistukset
-tarkastukset
-korjaukset
-käytöstä poisto
-tyhjennys
0400-686 368
SUOMEN SÄILIÖPUHDISTUS
ja TARKASTUS KERAVA
sailiopuhdistus.fi
ÖLJYSÄILIÖN
TYHJENNYKSET
Sakari Häkkinen
p. 0400 451 572
ainesrauta.teras@
gmail.com
Huoneistoremontit.
Sisä- ja
ulkomaalaukset.
Tapettija laattatyöt.
0400 704 929
www.javmaalausjasaneeraus.fi
Saneeraausta
ja remonttia
-myös
putkisto
kuntoon!
MUUTTO- ja
RAKENNUSPALVELUT
:
ita
So 0004 550
5
48
Sisustus-ja muutto-palvelu Tamminen Oy
Sisustus-ja rakennuspalvelu Tamminen Oy
P. 0400-485 550
www.muuttopalvelutamminen.fi
20
Ilmalämpöpumppu on monessa
kodissa tuikitarpeellinen kapine, kun ulkolämpötila kääntyy
syksyllä laskuun. Oikein valittu
ja käytetty pumppu pienentää
lämmityskauden sähkölaskuja
selvästi.
KotiPlus Ilmalämpöpumppu on edullinen lämmitysmuoto etenkin öljy- tai
sähkölämmitteisissä omakoti- ja rivitalokodeissa,
joissa lämmityskauden
alkaminen tietää isoja laskuja. Sillä on myös helppo
ylläpitää pohjalämpöä kesäasunnossa, jota ei käytetä talven aikana.
Ilmalämpöpumpulla voisi periaatteessa korvata
esimerkiksi sähkölämmityksen kokonaan. Talou-
LÄMPÖÄKOTIIN
dellisesti kannattavinta on
kuitenkin hankkia vain sen
tehoinen lämpöpumppu tai
pumppuja, että teho riittää lämmittämään kodin
silloin, kun ulkolämpötila
pysyy alle 10-15 pakkasasteessa. Kovemmilla pakkasilla otetaan avuksi sähköpatterit.
Pumpusta saa parhaimman hyödyn irti avarassa
kodissa, jossa lämpö pääsee leviämään tehokkaasti.
Kaksikerroksisessa kodissa kannattaa hankkia oma
ilmalämpöpumppu kumpaankin kerrokseen.
tereilla. Pumppu kuitenkin
tuottaa enemmän lämpöä
kuin kuluttaa sähköä.
Ilmalämpöpumppu siirtää lämpöä ulkoa sisälle.
Kun pumppu käyttää yhden kilowattitunnin sähköä, se siirtää sillä lisäksi
kaksi kilowattituntia lämpöä ulkoa. Sisälle saadaan
siis kolme kilowattituntia
lämpöä yhdellä kilowattitunnilla sähköä.
Sähkölaskussa näkyvä
säästö riippuu pumpun tehosta, mutta peruspumpun
kanssa vuosittainen säästö voi lähteä 400 eurosta
ylöspäin.
Ennen kuin ilmalämpöpumpun avulla kertyvistä
säästöistä päästään nauttimaan, pitää sijoittaa euroja
sen hankkimiseen ja asentamiseen. Oikein mitoitettu ja käytetty pumppu
Ilmalämpöpumppua ei
saa asentaa itse, joten helpoimmalla pääsee, kun
ostaa pumpun ja asennuksen samassa paketissa.
Myyjältä saa apua omaan
kotiin sopivan pumpun valintaan.
Ilmalämpöpumpuissa on
tehon lisäksi eroja esimerkiksi ulkonäössä ja huoltotarpeessa sekä erilaisissa
lisätoiminnoissa, kuten esimerkiksi automaattipuhdistuksessa ja ilmankostutuksessa ja -puhdistuksessa. Pumppuostoksille lähtiessä on hyvä tietää omasta
kodista perusasiat, muun
muassa lämmitykseen kuluvan sähkön määrä.
Ennen ilmalämpöpumpun käyttöönottoa on hyvä
tutustua sen toimintaan,
jotta siitä ei vahingossa
koidukin lisälaskua. Tarkoituksena on saada pumpusta ensisijainen lämmönlähde, jonka tueksi otetaan
muut lämmitysmuodot
vasta tarvittaessa.
Tärkeintä on tiedostaa
kaikki kodin lämmönlähteet, esimerkiksi ilmanvaihtokoneen tuloilmanlämmitin, lattia- tai kattolämmitys tai suorat sähköpatterit. Lämmityskaudella
pumppua ei ikinä säädetä
automaattiasentoon, sillä
silloin se voikin alkaa jäähdyttää kotia, jos lämpötila
nousee hetkellisesti esimerkiksi auringonpaisteen
tai takkatulen vuoksi.
Soita ilmainen mittaus
Sälekaihtimet
Rullaverhot
Säästöä vuodessa
Ilmalämpöpumppu toimii
sähköllä, joten tuntuu erikoiselta, että koti lämpiäisi
sen avulla edullisemmin
kuin vaikkapa sähköpat-
Pystylamell
Markiisit
25v.
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki
Puh. (09) 385 2393 Fax. (09) 351 169
info@torikaihdin.
www.torikaihdin.fi
KAIHDIN-
Takkasydän
mittatilaustyönä
Teemme myös:
- Savupiippujen kunnostukset
- Hormikuvaukset ja kartoitukset
- Piipunhatut - Tikkaat ja kourut
- Terässavupiiput
Ammattitaidolla vuodesta 1989
HORMIC.fi
0400-885055
www.
Puh.
Email. hormic@hormic.fi
Valtuutettu Kastor ja Nvi liike
PALVELUT
Soita
ilmainen mittaus!
Sälekaihtimet Pystylamellit
Markiisit
Rullaverhot
25v.
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki
Puh. (09) 385 2393
www.torikaihdin.fi
Fax. (09) 351 1693
info@torikaihdin.fi
-Vartti-, tiili- ja peltikattojen
pesu-, maalaus ja
-ERISTYSLASIT -TURVALASIT
Perjantaina 23.10.2015
homesuojakäsittelyt.
Kattoturvatuotteet. Remontoijat
REMONTTEJA,
SANEERAUSTA,
KORJAUSLASIhuomioikaa palvelumme kuuluvat
MAALAUSTA
JA mahd!
Kotitalousvähennys
PÄIVYSTYS
!
Å
KAUPUNKISANOMAT
Muista
h
PUH. 0208 418 056
4
Orapihlajatie 5, 00320 Helsinki
2
www.lasipalvelureijonen.fi
hyödyntää
MUUTA KODINHOITOA:
p.050
Mitä
etsit, sen2205 /
kattotyöt
löydät
täältä!
www.0502205.fi
KATTOPALVELUT
LASIPALVELUT
1 kpl takakansi
6.3.
LASIPALVELU
125x90mm
meiltä
TI
Tilaa ARVIOIN
INEN
si
ILMAkohteelle
REIJONEN
Nyt on aikaHuopakatot
tiivistää
KORJAUSLASIASENNETTUNA
Å
PÄIVYSTYS
h
PUH. 0208 418 056
Huopakattourakointia. Oma tuontimme
4 takaa
p.050 2205 / kattotyöt
Orapihlajatie 5, 00320 Helsinki
laadukkaimmat ja edullisimmat2
ratkaisut asiak-
-Vanhojen uusimiset. -Vartti-, tiili- ja peltikattojen pesu-, maalaus ja
otiin homesuojakäsittelyt.
kylmää hönkivät
ikkunat. mahd!
Kattoturvatuotteet. Kotitalousvähennyksen
akojen tukkiminen
kaillemme. Huopakatto on yksi pitkäikäisimmistäwww.lasipalvelureijonen.fi
www.0502205.fi
kateratkaisuista Suomen vaativissa olosuhteissa.
a vedon kuriin ja
ästää rahaa.
saat erilaiset lamput jokaiseen tarpeeseen ja
ValikoimassammeMeiltä
ovat myös:
Kotisiivousta
-eristeet -aurinkosähkö
järjestelmät
tilanteeseen.
Löydämme sinulle myös erikoisemmat
apua
yymme Tarvitsetko
myös tiivisteitä
ja -polyuteraani
Koti
-MgO
-rakennuslevy -Isodrän
kosteuseristeet
kotisiivoukseen tai
lamput mikäli niitä ei ole suoraan varastossamme!
euvomme
-pellavaeristeet
muihintarvittaessa!
kotiaskareisiin?
kuntoon-palamaton jätekatos -viherkatot,
Luotettavat
siivoojat. Muistathan
TA YHTEYTTÄ:
kotitalousvähennyksen.
akkuna@gmail.com
Jaana Hynynen
040 174 044-210
2210 1228
näitä
sivuilta!
P. 050
jne. Tervetuloa!
534 8141
KATTOPALVELUT
Putkiliike Pihlajamäessä
Puh. 044 351 5030
www.lvi-tukiainen.fi
lassi.tukiainen@
lvi-tukiainen.fi
Huopakatot ASENNETTUNA
19 kpl
tekstissä
82x43mm
Sähkötyöt
AMMATTITAIDOLLA
Huopakattourakointia. Oma
tuontimme takaa laadukkaimmat
ja edullisimmat ratkaisut asiakkaillemme. Huopakatto on yksi
pitkäikäisimmistä kateratkaisuis-ta Suomen vaativissa
olosuhteissa.
Valikoimassamme ovat myös:
-polyuteraani -eristeet -aurinkosähkö
järjestelmät -MgO -rakennuslevy
-Isodrän kosteuseristeet
-pellavaeristeet -palamaton jätekatos
-viherkatot, jne.
ERIKOISTARJOUS!
Täyden palvelun louhintaliike
WARROCK
OY
Asutuskeskus-, avo-, kanaali-,
Viemärin
kuntokartoitus
295
PIHA
PALVELUT
Myydään
KIVIHIONNAN
AMMATTILAINEN MULTAA
Hiomme
porraskohteet
ja kivilattiat
kuntoon
tehokkaasti ja
ammattitaidolla
www.jannevilen.com
Puh. 044 9916 171
050-456 8116
Seulottua multaa,
tutkittua, kuivaa,
kalkittua myös pienet
kuormat.
Erilaiset soratuotteet,
katekuorta.
P. 09 276 8971 tai
040 589 2375/
Rantanen
?
Sundex
INTERIOR
sis. ilmainen videotaltiointi
Mannerheimintie 40,
viemäriverkosto omakoti- tai pientaloon!
Jos viemäriverkostonne tarvitsee suurempaa
saneerausta, annamme mielellämme teille
erilaisia vaihtoehtoja viemärisaneerauksista,
jotka suoritamme RAKENTEITA RIKKOMATTA!
Nämä toimintamenetelmät ovat yleisesti noin
Kuvaamme ja paikannamme mahdolliset ongelmat.
40% edullisempia verrattuna menetelmiin,
Tallennamme kuvauksen muistitikulle, josta näette
joissa vanhat putket vaihdetaan.
putkistonne toimintakunnon. Kuvausmateriaali jää teille.
Toimialueemme ovat: Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo, Loviisa,
Järvenpää, Kerava. Tulemme sovittaessa myös kauemmaksikin!
Soita: 010 322 1090
www.maanrakentajat.fi info@maanrakentajat.fi
P. 050 534 8141
Mapex Sähkö Oy
050-382 5571
e-mail: mapex@live.fi
Kiinnostaako teitä
talonne viemärien
kunto ja nykytila?
Ottakaa yhteyttä
meihin SanForsilla, niin tulemme
kuvaamaan ne nopeasti ja
edullisesti. Video-kuvaus auttaa Uusi
selvittämään viemärien kunnon
ja puuttumaan mahdollisiin
ongelmiin jo ennen suurempien
vahinkojen syntymistä.
P. 0400 853 259
RAKENNUS
PALVELUT
Nyt on aika tiivistää
kotiin kylmää hönkivät ikkunat.
Rakojen tukkiminen saa vedon
kuriin ja säästää rahaa.
Myymme myös tiivisteitä ja
neuvomme tarvittaessa!
OTA YHTEYTTÄ:
atakkuna@gmail.com
AT Akkuna
ikkunahuolto
P. 040 174 2210
maanrakennusalan
työt ammattitaidolla
ja luotettavasti!
Lasse Kinnunen puh. 0400-891 653
www.warrock.fi
AT Akkuna
IKKUNA
PALVELUT
KAIKKI
tarkkuuslouhinnat.
Lintuvaarantie 2, ESPOO. Puh: 094525276
ikkunahuolto
vähennys!
MAANRAKENNUSPALVELUT
-LASIT -PEILIT -NÄYTEIKKUNAT -PEILILIUKUOVET
-ERISTYSLASIT -TURVALASIT
VESIKOURUT
KATTOREMONTIT
kotitalous-
www.sanfors.fi
Myyntinäyttelyssämme verhoklassikot ja upeat huippuuutuudet sekä kätevät moottoroidut verhoratkaisut.
Suunnittelu- ja asennuspalvelu, energiatehokkaasti oman
tyylinne mukaisesti. Myös kaikki sähkötyöt.
Hyönteisverkot
ikkunoihin
mittatilaustyönä!
SUNDEX
P. 010 229 3200
www.sundex.fi
asiakaspalvelu@
sundex.fi
Ma-Pe 10-15,
La 10-14,
Su suljettu
Muina aikoina
myymälässä esittelyt
ajanvarauksella.
21
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
KaupunkiSanomat
Kaupunki & Terveys -palsta
yli 20 vuotta
hyvän terveyden puolesta!
Kaupunki &Terveys
Ensiapu on kansalaisvelvollisuus myös anafylaksiassa
Allergisen reaktion kauhut
Onko alkoholi ongelmasi?
AA-AUTTAVA PUHELIN
joka päivä 9-21
p. (09) 750 200
Myös läheisille!
www.aa.fi, al-anon.fi
www.sippe.fi
Ompelua
2 nettikauppa
P. 050-306 8858
www.sippe.fi
SUOMEN RENTOUTTAVIN
kanta-asiakaskortti hierontaan!
Ompelua
huolella
ja nopeasti!
Ma-pe Maksat
12-17.vain 49? ja saat
kaikki hieronnat
P. 050-306
8858 -50% vuoden ajan!
Etsi lähin vastaanottomme: www.relahierojat.fi, varaa aika hierontaan
ja hanki oma Relakorttisi! Edun saat käyttöösi heti!
www.sippe.fi
Ompelua huolella
ja nopeasti
P. 050-306 8858
Tietokoneapua
Senioreille!
Luotettava ja ammattitaitoinen avustus, opetus,
asennus ja huolto omaan
kotiin. Palvelemme
suomeksi ja ruotsiksi.
24e ½ h. Ei piilokuluja.
Kaupunki
Sanomat
mukanasi
joka
viikko!
Seniorien
tietokoneapu
-Seniorihelppi
P. 045 1651 747
Palvelemme
ma-la 08-20
www.
seniorihelppi.com
Muunmuassa ravintoloissa tiedetään, että allergisen ruokarajoituksia on noudatettava tarkasti.
Anafylaksia eli vakava allerginen reaktio voi johtaa kuolemaan. Nopea ja
oikea ensiapu on välttämätöntä ja jokaisen kansalaisvelvollisuus, Allergiaja astmaliitto painottaa. Ensiapuna käytetään adrenaliini-injektoria.
040 - 743 0861 /
Anne
Liikunta ja
Personal Trainingpalvelut ryhmille
ja yksityishenkilöille.
www.treenilo.fi
22
Terveys Allergia- ja astmaliitto ohjeistaa vakavasti
allergisia pitämään adrenaliini-injektorin aina mukanaan. Injektorin käyttöön
pitää perehtyä huolellisesti
etukäteen ja myös läheiset
pitää opastaa asiaan.
Anafylaksia oireilee yksilöllisesti ja siksi sen tunnistaminen voi olla vaikeaa.
Tyypillisiä ensioireita ovat
korvantaustojen, päänahan ja kämmenien kutina.
Pahoinvointi, vatsaoireet
ja nielun turpoaminen ovat
myös yleisiä oireita.
-Jopa terveydenhuollon
henkilökunta erehtyy joskus pitämään oireita muuna kuin anafylaksiana.
Anafylaksiaa on kuitenkin
syytä epäillä heti oireiden
alkaessa, jos henkilölle on
määrätty adrenaliini-injektori tai hän kertoo olevansa vakavasti allerginen,
allergianeuvoja Anne Vuo-
renmaa Allergia- ja astmaliitosta toteaa.
- Turhaan annettu adrenaliini ei aiheuta vaaraa.
Hoidotta jääminen voi sen
sijaan olla kohtalokasta,
Vuorenmaa painottaa.
Jos adrenaliini-injektoria
ei ole saatavilla, soitetaan
hätäkeskukseen ja pyritään rauhoittelemaan potilasta. Antihistamiinitabletit
lievittävät hieman, mutta
eivät pysäytä anafylaksiaa.
Ruoka-allerginen
ravintolassa
Ravintolat ovat vakavasti
otettavan haasteen edessä,
kun asiakkaana on vakavasti allerginen asiakas.
Allergia- ja astmaliitto
huomauttaa, että tilanne
on helposti pelottava allergiselle itselleen.
- Vakava ruoka-allergia
koetaan usein esteeksi
ravintolassa ruokailulle.
Suomessa ravitsemusala
on onneksi jo melko valveutunutta. Ravintoloissa
tiedetään, että allergisen
ruokarajoituksia on noudatettava tarkasti. Ruoanvalmistusvälineiden ja
annoksen valmistamisen
täytyy olla täydellisen
puhdasta, koska pisarakin
voi olla liikaa, Anne Vuorenmaa toteaa.
Aikuisilla tyypillisimpiä
vakavan ruoka-allergian
aiheuttajia ovat kala, äyriäiset ja pähkinä, lapsilla maito, kananmuna ja
vehnä. Ruoka-allergian
aiheuttama anafylaksia alkaa yleensä puolen tunnin
sisällä altistumisesta. Mitä
nopeammin oireet laajenevat, sitä vakavammasta reaktiosta on kyse.
KAUPUNKISANOMAT
M I U R AAD
Perjantaina 23.10.2015
?
?
?
?
Jo 75 vuotta menestystä
Kultamitalein
kansainvälisesti palkittu!
Suomessa kehitetty
Täysin sokeriton ja
laktoositon
i
d
h
le i!
o
u
H stäs
itse
Edistää normaalia
energia-aineenvaihduntaa
Valmarin sitraattiliuos on
kokonaan kotimainen tuote.
Ruokalusikallinen Valmarinia (15 ml)
lasilliseen vettä 2-4 kertaa päivässä.
Vuorokausiannos, 2-4 ruokalusikallista
Valmarinia, sisältää 5-10 g natriumsitraattia ja 0,75-1,5 mg mangaania
joka on 38-75 % vuorokautisen
saannin vertailuarvosta.
AINESOSAT
Vesi 72,707 %
Natriumsitraatti 20,33 %
Sitruunahappo
5,57 %
Etanoli
1,00 %
Kaliumkloridi
0,28 %
Kalsiumkloridi
0,05 %
Magnesiumkloridi
0,05 %
Ferroglukonaatti 0,014 %
Mangaanikloridi 0,009 %
Jo vuodesta 1938.
Apteekit ja terveyskaupat
www.valmarin.fi
23
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 23.10.2015
Hyvää palvelua
laadusta tinkimättä!
Viirin Kirppis, Yrittäjäntie 9,
Järvihaka, 01800 Klaukkala
Suosittu, siisti
Avoinna ark. 10-19, La 10-16, Su 11-16
09-290 3830 www. viirinkirppis.fi
Putkiliike Pihlajamäessä Puh. 044 351 5030 www.lvi-tukiainen.fi lassi.tukiainen@lvi-tukiainen.fi
Maasälväntie 14 A23, 00710 Helsinki
SELKÄVAIVOJA
SERI AUTTAA. ?
Han
seri ki laa
istu -satul dukas
keH t rYHd atuol
osi v ikk
i:
oi pa ÄÄst
rem i ja
soit
min.
www a: 010 .satu 470
latuo 9610
likes
kus.f
i
!
us
tarjo
lv 0%
uloa!
t
Terve
?
9
0
1
a
87,90?
Tervetuloa
tekemään
löytöjä!
Tule tekemään edullisia löytöjä tai myymään tarpeettomat
tavarasi. Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu, ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
Pakilantie 95, Alepan talo. www.kirpputoripaloheinä.fi
P. 050-464 4370
AKKUJA ERILAISIIN KÄYTTÖKOHTEISIIN JO VUODESTA 1961
Tule tekemään edullisia löytöjä
tai myymään tarpeettomat tavarasi.
Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu,
ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
Tervetuloa!
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
Pakilantie 95, Alepan talo. P. 050-464 4370
www.kirpputoripaloheinä.fi
Henkilöautoakut
Moottoripyöräakut
Vapaa-ajan akut
Raskaan kaluston akut
TULE
AAN
T
S
TE AAM KU
K
A
I
S
AUTO
SI!
K
E
IS
A
M
IL
Työkaluakut
TYÖKALUAKUT
Mekaanikonkatu 21 - 00880 HELSINKI - Avoinna arkisin klo 8.00-17.00
Puh. 09 765 733 - akkupojat@akkupojat.fi - www.akkupojat.fi
24