sanomat
KAUPUNKI
SUORAAN VALMISTAJALTA
Minne
mennään
viikonloppuna
s.4-5
KAUPUNKISANOMAT
TV
TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM
FOX TV5 TV6 FRII JIM LIV HERO AVA
plus
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
KaupunkiSanomat ?viikkolehti nro 06/2016 22. vuosikerta
Laura
Kolben
Kaupunkikolumni s.6
PARVEKELASIT
TERASSILASIT
Oman käden oikeutta
l Nelonen 12.02. klo. 23.35
Lainkuuliainen kansalainen
Law Abiding Citizen. Gerard Butler on toimintatrillerin pääosassa Clyde Shelton, jonka perhe kuolee
väkivaltaisesti. Syylliset pääsevät kuin koirat veräjästä syyttäjä Ricen (Jamie Foxx) todisteiden puutteellisuuden vuoksi. Shelton odottaa kymmenen vuotta
ennen kuin ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Ohjelmatiedot ajalle
12.02.-18.02.2016
Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat
Grillien tarjontaa tykkääjille
l 17.02. klo. 21.00 Grillit huurussa
IT-PARVEKELASIT
www.asennustoivonen.fi
p. 040 502 0591
HUUTOKAUPPAHALLI OSTAA
huonekalut,
kodin irtaimistot,
kuolinpesät
p. 0400-492 026
TVplus
grillien
asialla!
Millaista grilliruokaa löytyy Tampereelta? Se selviää, kun koomikko Sami Hedberg kiertää kaupunkien grillitarjonnan. Jokaisessa jaksossa
seurataan Samin saapumista kaupunkiin, tutustumista siihen ja sen asukkaisiin ja eri grillien spesialiteetteihin. Kaikista kohtaamistaan grilleistä
Sami valitsee aina sen, minkä annokset häntä eniten miellyttävät. Parhaaksi rankkaamaansa paikkaan Sami tekee tiukemman iskun ? listalle
suunnitellaan hänen nimikkoannoksensa, yhdessä grilliomistajan kanssa. Ohjelmassa seurataan myös Samin valmistautumista illan stand up
-keikkaan ja sen viimeisiin minuutteihin. Kotimainen realitysarja. (42?)
VIIKON
luetuin
TV-lehti!
O. Vartiainen
Murto- ja palohälytinjärjestelmät
koteihin ja yrityksiin.
Myynti, asennus ja huolto. Puh:
0400-77 33 63 www.ovartiainen.fi
Suosittu SNL alkoi myös Suomessa
VIIKON KASVO:
JUSSI
VATANEN
KaupunkiSanomat antaa viikolle kasvot. Lue juttu sivulta 3!
ERIKOISTARJOUS!
Kiinnostaako teitä talonne viemärien kunto
ja nykytila? Ottakaa yhteyttä
meihin SanForsilla, niin tulemme
kuvaamaan ne nopeasti ja
edullisesti. Video-kuvaus auttaa
selvittämään viemärien kunnon ja puuttumaan mahdollisiin ongelmiin jo ennen
suurempien vahinkojen
syntymistä.
Kuvaamme ja paikannamme
mahdolliset ongelmat.
Tallennamme kuvauksen
muistitikulle, josta näette
putkistonne toimintakunnon.
Kuvausmateriaali
jää teille.
Viemärin
kuntokartoitus
MEILAHDEN
AUTOKOULU
HENKILÖAUTOKURSSI B
vain 1.377?
Aloitukset
maanantaisin
klo 17.00
Ilmoittaudu kurssille:
www.meilahdenautokoulu.fi
295
?
sis. ilmainen
videotaltiointi
Uusi viemäriverkosto omakoti- tai pientaloon!
Jos viemäriverkostonne tarvitsee suurempaa saneerausta, annamme mielellämme teille
erilaisia vaihtoehtoja viemärisaneerauksista, jotka suoritamme RAKENTEITA RIKKOMATTA!
Nämä toimintamenetelmät ovat yleisesti noin 40% edullisempia verrattuna menetelmiin,
joissa vanhat putket vaihdetaan.
Toimialueemme ovat: Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo, Loviisa, Järvenpää, Kerava.
Tulemme sovittaessa myös kauemmaksikin!
Soita: 010 322 1090
www.sanfors.fi
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
Petri Differt
?Prosentuaalinen
kertakorotus on
kohtuuton.
Mielenterveys-, käytös- ja päihdehäiriöt
120 psykoterapeuttia ja psykiatria
Apua ilman lähetettä ja jonotusta
www.vastaamo.fi tai 044 4141 000
Espoo
Helsinki
Tampere
Turku
TULE OPPIMAAN VIITTOMAKIELTÄ!
VIITTOMAKIELEN LYHYTKURSSEJA kevät 2016
- 40 tuntia viittomakieltä alkeiskurssi, 4 x pe-la
- Viittomakielen alkeiskurssi 29.-31.1. + ke -illat 2 tuntia
- Viittomakielen jatkokurssit 19.-21.2. ja 4.-6.3.
- Tukiviittomakurssi, alkeet 5.-7.2., ja jatko 4.-6.3.
- Tukiviittoma- ja kuvakommunikaatiokurssi 30.3.-1.4.
- Viittomakielen kesäkurssi 30.5.-2.6.
VITTOMAKIELEN INTENSIIVIKURSSI 29.3.-27.5.
- kurssin tavoitteena on saavuttaa kommunikatiivinen valmius
viittomakielessä sekä saada tietoa viittomakielisistä ja
kuurojen kulttuurista, alkeiskurssi
-Kurssi on opintotukikelpoinen
TERVETULOA!
Kuurojen kansanopisto, Tuija Luoto,
Ilkantie 4, 00400 Helsinki
puh. 040-578 0059
tuija.luoto@kuurojenkansanopisto.fi
www.kuurojenkansanopisto.fi
2
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
?
Kadulla
Ihmiset&Elämä
Saturday
Night Live
vakiokasvo
Jussi Vatanen
kysyttyä
Onko kaavailtu
sähkön siirtohinnankorotus
kohtuullinen?
nen, elokuvaohjaaja Renny Harlin, joka harvoin
nähdään suomalaisissa
viihdeohjelmissa. Laulajat
ja musiikintekijät suomalaisen musiikkimaailman
huipulta, Chisu ja Jenni
Vartiainenkin ovat mukana.
Jussi Jussi-ehdokkaana
Maailman tunnetuimpiin viihdeohjelmiin kuulua Saturday
Night Live alkoi kotimaisena
versiona MTV3-Kanavalla. Yksi
sarjan vakionäyttelijöistä on
Jussi Vatanen.
Ihmiset& Kyseessä on
suora sketsiviihdeshow, joka on pyörinyt USA:ssa jo
40 vuotta ja kahminut 45
Emmy -palkintoa.
?Ihan mielenkiintoisella
otteella ja ajatuksella lähdin mukaan, kertoo Jussi
Vatanen. Kyseessähän on
valmis formaatti jota yritetään täyttää kotimaisin
voimin. Mehän ei voida
lähteä tekemään amerikkalaisia sketsejä, kääntämään
niitä, vaan meidän täytyy
löytää Suomesta aiheita ja
ilmiöitä jotka voisivat olla
hauskoja. Formaattia on
tehty muuallakin ja saadaan tietyt puitteet jotka
pitää täyttää. Saa nähdä
miten onnistuu.
?Onhan se haaste, mutta
ei se mitenkään negatiivinen asia ole. Suuri osa
suomalaisista ei ole koskaan nähnyt Saturday
Night Livea, ehkä tietävät
nimen. Eivät tiedä minkälaista sisältöä siinä on.
Loppupeleissä vain sillä
on väliä, onko se hauska
vai ei.
Suomessahan amerikkalainen versio ei ole kuulunut minkään kanavan
vakio-ohjelmistoon.
?En ole itsekään nähnyt
ohjelmaa muuta kuin silloin kun olin Jenkeissä
käymässä, tunnustaa Jussi
Vatanen
Vakiokasvot ja vieraita
Vatanen oli mukana
myös Kingi-viihdeohjelmassa.
?Siitä jäi hyvät muistot,
en itse asiassa tiedä miksi se ei jatkunut. Ihmiset
tykkää katsoa musiikkia
telkkarista ja liveohjelmia,
ehkä se vielä jatkuukin.
Toinen tuotantokausi voisi
olla parempi kuin ensimmäinen kun on päästy lastentaudeista.
Putouksesta
tutuista
hahmoista Mr. Mallorca
on Välimeren lämmössä,
Karim näyttäytynyt viime
kesänä ja ihana Antskukin ilmestyi julkisuuteen
ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen viime
syksynä.
?En muistanutkaan kuinka kiva sitä oli esittää, tunnustaa Jussi Vatanen.
Jukka Laaksonen
?En hyväksy sitä.
Pertti Nieminen
?30 prosentin
kertakorotus on
liian suuri.
Vesa Hautamäki
?Jos koko raha luvatusti käytetään verkon parantamiseen.
Näin vastattiin
netissä:
Onko kaavailtu sähkön siirtohinnankorotus kohtuullinen?
KYLLÄ 5%
Ei 95%
MTV
Ohjelmaa on aktiivisesti
mainostettu Maikkarin kanavilla jo syksystä lähtien.
Osa mainoksista on varsin
hauskoja, joten lienee lupa
odottaa paljon.
Sarjan vakionäyttelijöinä nähdään Jussi Vatasen
lisäksi Aku Hirviniemi,
Pamela Tola ja suurelle
yleisölle vielä toistaiseksi
hieman tuntemattomampi
Kalle Lamberg.
Isännät vaihtuvat ja kovia nimiä löytyy tästäkin
joukosta. Esimerkkeinä
mainittakoon kansanvälisesti tunnettu suomalai-
Napapiirin Sankarit ?
elokuva sai jatkoa syksyllä. Napapiirin sankarit 2
jatkaa menestyskulkua ja
rooli tässä elokuvassa toi
Jussi Vataselle Jussi-ehdokkuuden.
Viime vuoden lopulla
Jussi Vatanen vietti ajankohdasta ja säistä huolimatta kesälomaa. Hän oli
lisäksi mukana Kaapelilla
Stella Polariksen improvisaatio-esityksissä.
?Olen ollut kolme vuotta Stella Polariksen jäsen.
Suomen vanhin ja paras
improvisaatioteatteri, huikeita näytöksiä ilta illan
jälkeen, hän hehkuttaa.
Kingistä hyvät muistot
Petri Differt
?Prosentuaalinen
kertakorotus on
kohtuuton.
Teksti ja kannen kuva Anita Andersson
www.
kaupunkisanomat.fi
3
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
KaupunginValot
Kaupunki Sanomien ilmainen menopalsta KaupunginValot on tarkoitettu tapahtumille ja
menovinkeille. Lähetä vinkkisi sähköpostilla: menot@kaupunkisanomat.fi
Vinkkien tulee olla toimituksessa viikkoa ennen tarkoitettua julkaisupäivää.
Helsinki
Engelin silmin
Kirjailija ja dramaturgi
Jukka Viikilän romaani
Akvarelleja Engelin
kaupungista kertoo
päiväkirjamerkintöjen muodossa Carl
Ludvig Engelin työstä
ja elämästä Suomen
pääkaupungin suunnittelijana vuosina
1816?1840.
KULTT. Helsingistä
ei koskaan tullut
saksalaisen arkkitehdin oikeaa kotia, mutta siitä tuli
elämäntyö, jonka
inhimillistä hintaa
Engel puntaroi
hiljaisissa mietteissään kuolemaansa
saakka. Viikilän
esikoisromaani on
MENOT
Menovinkit: E-mail
menot@kaupunkisanomat.fi
Teatteri ja tanssi
Teatteri Kultsa: Hornaan eksyneet pe
12.2. ja la 13.2. klo 19. Näytelmän pohjana on August Strindbergin omaelämänkerrallinen Tie Damaskokseen. Käsikirjoitus ja ohjaus Carita Drew. Liput 12
e. Teatteri Kultsa, Käenkuja 6-8, Helsinki
VäkeväKollektiivi: Ruija ? a Folk Dance
pe 12.2. ja la 13.2. klo 19. Teoksen inspiraation lähde on 1850-luvulla tapahtunut muuttoaalto Pohjois-Suomesta
Norjan Lappiin, Ruijan alueelle. Yhteispohjoismainen näyttämöteos. Kesto 40
min. Liput alk. 15/10 e. Kanneltalo, Klaneettitie 5, Kannelmäki, Helsinki
Helsingin Kaupunginteatteri: Vakavuusongelma pe 12.2., la 13.2., to 18.2., pe
19.2. ja la 20.2. klo 19. Esityksiä 18.5.
asti. Mika Ripatin duunarikomedia. Ohjaus Pentti Kotkaniemi. Kesto 2 h 30 min.
Liput 26 -32 e. Studio Pasila, Ratamestarinkatu 5, Helsinki
Teatterikorkeakoulu: Musiikkiteatteriproduktio ma 15.2. klo 19 (kantaesitys).
Teatterikorkeakoulun maisterivaiheen
näyttelijäopiskelijoiden vierailu. Liput
15/7 e. Kanneltalo, Klaneettitie 5, Kannelmäki, Helsinki
Fungus -musikaali to 18.2. klo 10 ja pe
19.2. klo 10. Esityksiä 22.4. asti. Sienien maailmaan perustuva taianomainen
metsäseikkailu,Ikäsuositus 6+. Kesto 2
h, väliaika. Liput 10/16 e. Unga Teatern,
Nuijalantie 9, Kilo, Espoo
Tanssiteatteri Tsuumi: Kake ? Tiellä
tähtiin pe 19.2. klo 19. Tragikoominen
tanssiteatteriteos tarkastelee suomalaista mielenmaisemaa teemanaan
illuusio Suomesta, Suomen satumaa.
Esityksen jälkeen klo 20 alkaen Finnhitsaulatanssit. Koreografia ja ohjaus Matti
Paloniemi. Kesto 55 min, ei väliaikaa.
Ikäsuositus 12+. Liput 20/15 e. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
Dance Competition, The Best Dancers in
Helsinki 2015 la 20.2. klo 18. Nuorten
järjestämä tanssikilpailu on avoin kaikille 9?18-vuotiaille. Mukaan pääsevät
niin ammattilaiset kuin harrastajatkin.
Ilmoittautumiset 16.2. mennessä, Sabasy Ndiaye p. 040 165 9720. Järjestäjinä
Nuorisoasiainkeskus, Operaatio Pulssi ja
Helsingin kulttuurikeskus. Vapaa pääsy.
Kanneltalo, Klaneettitie 5, Kannelmäki,
Helsinki
Näyttelyt
Päivyt Niemeläinen, Maisemissa 28.2.
asti. Maisemamaalauksia. Avoinna ke-pe
klo 15-19 ja la-su klo 12-16. Järvenpään
taidetalo, Harjuvaarankuja 2, Järvenpää
Jokainen nuotti pitää elää - Jean Sibelius
13.3. asti. Näyttelyssä on esillä mm. alkuperäisiä sävellyskäsikirjoituksia, nuotteja, konserttiohjelmia, äänitteitä, kirjeitä
sekä myös Jean ja Aino Sibeliukselle
kuuluneita pukuja. Avoinna ti-su 1118. Liput 9/7 e, alle 18-v. vapaa pääsy.
Kansallismuseo, Mannerheimintie 34,
Helsinki
Ratikkanäyttely 24.3. asti. Näyttely
LuomuViinejä,
Maukasta Ruokaa ja
Sunnuntaisin
Stadin paras Brunssi!
kirkasta ja runollista proosaa.
Romaanin lähdeaineistona on
toiminut Engelin
kirjekokoelma ja
kirjailijan mielikuvitus. Kirjoitustyö sai alkunsa
vuonna 2012 Ylen
Radioteatterille
tehdystä kuunnelmasta. Jukka Viikilä on kertonut
halunneensa jatkaa
kuunnelman aihetta.
Jukka Viikilä,
Akvarelleja Engelin
kaupungista
215 sivua
Gummerus
tutustuttaa Helsinkiin ja Espooseen
suunniteltuihin pikaraitioteihin. Avoinna
ma?pe klo 10?19, la klo 12?16. Info- ja
näyttelytila Laituri, Narinkka 2, Kamppi,
Helsinki
Kaisa Rautaheimo: Pojat 27.3. asti. Valokuvanäyttely taltioi hetkiä menestysyhteiskunnan laidalla elävien nuorten miesten elämästä. Liput 8/5 e, alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy. Suomen
valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas,
Projekti-tila, Tallberginkatu 1 G, Helsinki
Vuotalon galleria: Voitsä sbutsaa mulle
peeran? 26.1.?27.2. Ilpo Rybatzki-Tiensivun työpajakokonaisuudessa teemana
on elämä kielten välissä. Avoinna ma-to
klo 9-20, pe klo 9-18, la klo 10-16, su
suljettu. Vapaa pääsy. Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Stoan galleria ja parvigalleria: Työväenopiston kuvataiteen kevätnäyttely
3.2.?17.2. Avoinna ma?to klo 9?20,
pe klo 9?18 ja la?su klo 10?16. Vapaa
pääsy. Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus,
Helsinki
Malmitalon galleria: Tiia Matikainen, Arvottomat 21.1.?13.2. Veistoksia. Aula ja
parvi 2. krs: Sampo Kiviniemi, Malmin
lentoasema ? Helsingin helmi 20.1.?
13.2. Aula: Hannu Iso-oja: Kaupunkikuva 17.2.?12.3. Digitaalitekniikalla tehtyjä
valokuvia yhdistää Helsinki. Avoinna
ma?pe 9?20 ja la 9?18. Vapaa pääsy.
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
Kanneltalon galleria: Monimuotoista
3.?18.2. Keramiikkaa, koru-, lasi- ja kuvataidetta. Vapaa pääsy. Avoinna ma?to
klo 9?20, pe klo 9?18, la klo 10?16, su
suljettu. Kanneltalo, Klaneettitie 5, Kannelmäki, Helsinki
Musiikki
Sanni pe 12.2. klo 20. Hinta alk. 18 e
(ennakkoon) ja 21 e (ovelta, jos lippuja
jäljellä). Tavastia-klubi, Urho Kekkosen
katu 4-6, Helsinki
Klezmer-jamit la 13.2. klo 19. Helsinki
Klezmer Kapelye esiintyy. Vapaa pääsy.
Bulevardin kahvisalonki, Bulevardi 1 /
Mannerheimintie 2, Helsinki
Olavi Uusivirta la 13.2. klo 20. Liput alk.
19 e. Tavastia-klubi, Urho Kekkosen katu
4-6, Helsinki
Pohjola Project su 14.2. klo 14. Uutta sävellettyä kansanmusiikkia. Vapaa
pääsy, maksullinen käsiohjelma. Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13b,
Helsinki
Olohuoneklubi: Antero Lindgren, Lake
Jons, The Hearing ja yllätyspääesiintyjä
ke 17.2. klo 19?24. K-18. Liput alk. 15
e, Tiketti. Gloria, Pieni Rooberinkatu 12,
Helsinki
Hurmio-klubi: Saija Tuupanen & Exmiehet ke 17.2. klo 18-24. K-18. Liput 15/13
e. Virgin Oil, Mannerheimintie 5, Helsinki
Saimaa, Matka mielen ytimeen to 18.2.
klo 19. Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa.
Liput alk. 19,50 e (Lippupiste) ja 20 e
(ovelta). Sellosali, Soittoniekanaukio 1
A, Leppävaara, Espoo
Malmitalo: Malmin Mieslaulajat, Laulamme teille juhlien la 13.2. klo 15. Kuoro
juhlistaa 70-vuotista taivaltaan vieden eri
vuosikymmenille, Jannesta Junnuun ja
Leinosta Kärkeen. Liput 12 e.
Mutaveijarit su 14.2. klo 15. Lastenmusiikkiyhtye seikkailee vesi-teemalla.
Kesto 45 min. Ikäsuositus 3+. Liput 5 e.
The Great Helsinki Swing Big Band:
Muistatko Monrepon ke 17.2. klo 19.
Erik Lindströmin ikivihreitä sävellyksiä.
Solistina Annimaria Rinne, kapellimestarina Antti Rissanen. Liput 20 e.
Kari Ikonen ja Henrik Sandås, Kaksi sooloa ja duo to 18.2. klo 19. Kaksi erilaista
musiikillista maailmaa, argentiinalaisista
tangoista aina galaksien välisiin improvisaatioihin asti. Liput 12 e. Malmitalo,
Ala-Malmin tori 1, Helsinki
Vuotalo:
Hannu Salama ja Vapaat Radikaalit la
13.2. klo 19. Klubi-ilta, kesto 60 min.
Liput 15/13 e.
Canciones del Amor y otros Demonios
su 14.2. klo 18. Klubi-ilta, kesto n. 80
min. Liput 10/8 e.
Kallio Slaaki pe 19.2. klo 19. Klubi-ilta,
kesto 70 min. Liput 15/13 e. Vuotalo,
Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki
Stoa:
Kaj Chydenius, Taru Nyman, Tatu Siivonen ja Tuukka Leppänen, Maalla maan
tavalla su 14.2. klo 15. Chydenius on
säveltänyt laulut Larin-Kyöstin, Einari
Vuorelan, Yrjö Kaijärven ja Kaarlo Sarkian runoihin. Kesto n. 1,5 h, väliaika.
Liput 13/9 e. Stoa, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
Kanneltalo: Juurilla-klubi: vieraana Hillel
Iltapäiväleffa: Kätilö pe 12.2. klo 14.
Ohjaus Antti J. Jokinen (Suomi 2015).
Kesto 1 h 59 min, K16. Liput alk. 6,50 e.
Espoon kulttuurikeskus, Louhisali, Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo
Kino Helios: 007 Spectre pe 12.2. ja la
13.2. klo 18. Ohjaus Sam Mendes (IsoBritannia, USA 2015). Kesto 149 min,
K12. Liput 6 e. Malmitalo, Ala-Malmin
tori 1, Helsinki
Risto Räppääjä ja Sevillan saituri la 13.2.
klo 13. Ohjaus Timo Koivusalo. Elokuva
on sallittu kaikenikäisille ja kestoltaan 1h
13 min. Vapaa pääsy. Keravan kirjasto,
Paasikivenkatu 12, Kerava
Kino Helios: Kunnon dinosaurus 3D
(dub) la 13.2. klo 14 ja ke 17.2. klo 18.
Kesto 100 min, ikäraja K7, puhutaan
suomea. Liput 6 e. Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
Karakuvat: Viikossa aikuiseksi to 18.2.
klo 18.30. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa
(Suomi 2015). Kesto 1 h 32 min, K7.
Vapaa pääsy. Karatalo, Kotkatie 4, Espoo
Muut
Vene 16 Båt -messut 12 ?21.2. Avoinna
yleisölle 12.2. klo 14-18, 13.?14.2. klo
10-18, 15.?19.2. klo 11-20, 20.2. klo
10-18 ja 21.2. klo 10-17. Tänä vuonna
esillä on vahvasti Foiling-purjehdus.
Purjehdussatamassa kuullaan lisäksi tarinoita maailman meriltä. Liput alk.18/11
e. Messukeskus, Messuauio 1, Helsinki
Tapiolan Talvirieha la 13.2. klo 10-18.
Luvassa maksuntonta ohjelmaa koko
perheelle, kuten esimerkiksi Suomen
suurin pienoisrautatie, sirkusesityksiä,
poniratsastusta, koiravaljakkoajelua ja
kasvomaalausta. Tapiolan keskus, Tapionaukio 4, Espoo
Jääpuutarhan Ystäväluistelu la 13.2. klo
18-20. Tapiola Sinfoniettan konsertti
streamataan suorana Tapiolan Jääpuutarhaan, jossa voi luistella salimusiikin
tahdissa ja seurata konserttia suorana
led-valoseinältä. Juontajana Anni Hautala. Espoon kulttuurikeskuksen ilmais-
Kruunusillat-hankkeen esittelytilaisuus
ma 15.2. klo 16-19. Mahdollisuus tutustua hankkeen suunnitelmiin, tavata suunnittelijoita ja antaa palautetta.
Näyttelytila Laituri, Narinkka 2, Kamppi,
Helsinki
Vieraana kirjailija Niina Repo ma 15.2.
klo 18. Haastattelijana Seppo Puttonen.
Vapaa pääsy. Keravan kirjasto, Paasikivenkatu 12, Kerava
Runokylpylä ti 16.2. klo 10. Runokylpylässä kirjat ja runot tulevat vauvaperheille tutuiksi mm. lasten ja aikuisten yhteisten sormi-, varvas-, köröttelyleikkien
myötä. Ohjaajana Outi-Maria Takkinen.
Kesto 30?45 min, 0-3-vuotiaille. Vapaa
pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Itäkeskuksen kirjasto, Turunlinnantie 1,
Itäkeskus, Helsinki
Päivätanssit ti 16.2. klo 10.15?11.45.
Tutustumista eri paritansseihin. Latinalais- ja vakiotanssiopetusta Jussi Väänäsen ja Katja Koukkulan opastuksella.
Vapaa pääsy. Stoa, Turunlinnantie 1,
Itäkeskus, Helsinki
Kirjasto Open Mic! -tapahtuma ti 16.2.
klo 18-20. Spoken word -artisti Harri
Hertell isännöi sanataideillan, johon jokainen on tervetullut kokemaan ajankohtaista lyriikkaa ja esittämään omia tekstejään. Vapaa pääsy. Jakomäen kirjasto,
Jakomäenkuja 3, Helsinki
Jussi Simola - Stand up -show ke 17.2.
klo 19. Kesto 1 h 30 min, sis. väliajan.
K-15. Liput alk. 20/15 e, Lippupiste.
Sellosali, Soittoniekanaukio 1A, Leppävaara, Espoo
Kuukausitanssit to 18.2. klo 14-16. IItapäivätanssit elävän musiikin tahdissa.
Järjestäjänä Espoon sotaveteraanit. Ovimaksu 3 e. Espoon kulttuurikeskus, päälämpiö, Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo
Kodin järjestämisen lukupiiri to 18.2. klo
18-20. Kodinhoitoa pilke silmäkulmassa
eli oman vuoronsa saa Leppoisa opas
huusholliin. Lukupiiriä vetää Eva-Lena
Wakonen. Vapaa pääsy. Kirjasto 10, Elielinaukio 2 G, Helsinki
Ilon kautta! -komediaklubi pe 19.2. klo
20. Klubin lavalla nähdään Anna Rimpelä, Ida Grönlund, Simo Takanen, Tuula
Kolehmainen, Jari Teurajärvi, Petteri
Mähönen ja Eero Korso. Illan emäntänä
Eeva Vekki. Kesto n. 2 h väliaikoineen,
K-18. Liput 5 e + narikka. Tikkurilan
Shamrock, Peltolantie 2, Tikkurila, Vantaa
Jääpuisto, maaliskuun lopulle saakka.
Avoinna ma-pe klo 14?21, la klo 10?21
ja su klo 10?18. Liput 6/4/3 e. Rautatientori, Helsinki
Helsingin Elokolo joka päivä klo 9-15.
Päihteettömään kodinomaiseen Elokoloon voit tulla lukemaan päivänlehdet,
ilmaiselle aamupuurolle, nauttimaan
edulliset kahvit, surfailemaan asiakasnetissä, tai olemaan muuten vain. Helsingin Elokolo, Toinen linja 31, Helsinki
Yksilöllisesti
-luottamuksella
Jumppaharrastus tytölle
Voimistelua Arabian, Kampin,
Laajasalon, Malmin, Mellunmäen,
Töölön, Viikin ja Vuosaaren alueella.
Ryhmiä tytöille alkaen 4v.
Kaksi ilmaista kokeilukertaa.
Hyvin varusteltuja
rantahuviloita
Rantasalmelta läheltä
Savonlinnaa ja
Linnansaaren
kansallispuistoa.
Kaikki yksityishenkilöiden ja yritysten
lakiasiat joutuisasti
ja ammattitaidolla.
Soita heti ja varaa
maksuton
alkuneuvottelu!
Lakiasiaintoimisto
Havumäki & Grönqvist Oy
www.vattulahti.com
4
Elokuvat
konsertissa esiintyvät Tapiola Sinfonietta, Janne Nisonen, Kreeta-Maria Kentala
ja Tomi Metsäketo. Vapaa pääsy. Tapiolan Jääpuutarha, Kirkkopolku, Espoo
Vattulahden
lomamökit
Hyvät kalastus- ja
ulkoilumahdollisuudet.
Cafè Talo - Hämeentie 2 - www.cafetalo.fi
Tokazier ma 15.2. klo 18. Isäntänä toimivat Juki Välipakka ja The Rooty Toot
Toot Band. Kesto 60 min. Vapaa pääsy.
Suomalainen barokkiorkesteri: Herra
Walsh, oletan?Nuottikustantajan kuparilevyjä penkomassa 1700-luvun alun
Lontoossa to 18.2. klo 19. Konsertin
säveltäjät ovat Arcangelo Corelli, Georg
Friedrich Händel, Francesco Geminiani
ja Nicola Matteis. Hanna Haapamäki ja
Petteri Pitko esittelevät Suomalaisen illan konsertin klo 18.15. Kesto 90 min,
sis. väliajan. Liput 13/9 e.
Suomi soi venäjäksi pe 19.2. klo 18.
Ohjelmistossa on klassista ja modernia
kuoromusiikkia, jazzia ja kansanlaulusovituksia eri puolilta maailmaa. Vladimir
Ichtchenko (kitara, laulu) ja Valter Aikio
(basso). Vapaa pääsy.
Kamarikuoro Gallerie pe 19.2. klo 19.
Laulajat ovat kotoisin Venäjältä, Virosta,
Latviasta, Ukrainasta, Valko-Venäjältä
ja Suomesta. Esityksen kesto 120 min.
Liput 10/5 e. Kanneltalo, Klaneettitie 5,
Kannelmäki, Helsinki
+358 50 512 6621,
Voinsalmentie 773, 58900
Rantasalmi,
hannu.siljanen@vattulahti.com
Toimimme pääkaupunkiseudulla
p. 010 320 6740,
info@hglaki.fi
Tiedustelut
puh. 040-7333903
tai ilmoittautuminen
helsinki@elise.fi
www.elise.fi
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
Petelius palaa lavoille
Pirkka-Pekka Petelius julkaisi marraskuussa
Irti-nimisen albumin, joka oli hänen paluunsa
musiikin pariin kolmentoista vuoden tauon
jälkeen. Albumijulkaisun myötä Petelius nähdään myös keikoilla Sami Pitkämön johtaman
Irti-orkesterin kanssa.
Menovinkit Sellosalin konsertissa 19.2.
Pirkka-Pekka rakentaa siltoja eri tunnelmien väliin, missä musiikki, tarinat
ja komiikka kappaleiden välillä muodostavat kokonaisuuden, jossa yleisö
tulee nauramaan ja liikuttumaan vedet
silmissä.
Pirkka-Pekka Petelius & Irti-Orkesteri pe 19.2.
klo 19
Kesto 1 h 15 min, ei väliaikaa
Liput alk. 32,50 e, Lippupiste
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Leppävaara,
Espoo
Menovinkit 1906 Suomeen saatiin demokraattinen kansanedustuslaitos.
Uudistus oli aikanaan hyvin radikaali,
Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa.
Työväenopiston Nainen ja valta -lu-
entosarjassa käsitellään miten kaikki
tapahtui ja kuinka sitten kävi? Sarjan päättää presidentti Tarja Halonen
otsikkonaan Naiset vallan kahvassa
? kokemus puhuu. Kommenttipuheenvuoron pitää apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen.
Nainen ja valta -luento ma 15.2. klo 17
Vapaa pääsy
Opistotalo, Helsinginkatu 26, Helsinki
?jo 30 vuoden kokemuksella
Senioritansseihin voi tutustua Hakasalmen
huvilassa lauantaina 20.2. Tapahtumaan voi
vapaasti poiketa haluamakseen ajaksi ja
kokeilla erityylisiä helppoja senioritansseja.
Menovinkit Kansainvälinen senioritanssi lisää liikkumisen keveyttä, parantaa tasapainoa, edistää sydänterveyttä, virkistää muistia ja antaa oppimisen iloa. Kaikki pääsevät nopeasti mukaan ikään ja tanssitaustaan katsomat-
Naiset vallan kahvassa
Presidentti Tarja Halonen luennoi työväenopistossa naisten äänioikeuden kunniaksi
maanantaina 15.2.
Senioritanssit
Hakasalmessa
RAHAA?
MYY tarpeeton ILMAISEKSI
KaupunkiSanomien
KS-Markkinoilla! SIVU 18!
Niin pieni vaiva
ja niin iso hyöty!
-YKSITYISILLELähetä esim.
sähköpostia nopeasti
ja helposti! www
-sivuillamme on lomake,
helppo ja nopea täyttää!!
Tutustu senioritanssiin la 20.2. klo 13?16
Vapaa pääsy
Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13b,
Helsinki
Talviset karnevaalit
New Orleansin kuuluisimpia karnevaaleja
juhlitaan Storyvillessä 12.2. ja 13.2.
Lauantaina karnevaalitunnelmissa
ovat Império do Papagaio, Sergio Bastos ja Raivo Tafenau Band.
Menovinkit Perjantaina kuumia rytmejä tarjoavat Sergio Bastos sekä Grupo
Café ja tanssiryhmä Império do Papagaio.
Mardi Gras -karnevaalit pe 12.2. ja la 13.2.
Liput 15 e
Storyville, Museokatu 8, Helsinki
TEMPPUJUMPAT 3-8 v.
Hauskaa, tehokasta ja turvallista
liikuntaa temppujen ja liikuntaleikkien parissa Käpylän peruskoululla
perjantaisin (alk. 70e/kevätkausi).
Sinikalliontie 12, 02630 Espoo ? Puh. 0400 609 809
info@helsinginrevisor.com, www.helsinginrevisor.fi
ta. Tanssimaan voi tulla arkivaatteissa
ja mukavissa kengissä. Paria ei tarvita,
ja kaikki tanssivat keskenään.
Yhteistyökumppaneina ovat Ikäinstituutti, Suomen Kansainvälisen Senioritanssin Liitto sekä Finlands Seniordansförbund.
Uimahyppyseura Tiirat ry
INFO & ILMOITTAUTUMISET:
www.tiirat.fi
Heseva-Lounasravintola
- kokous- ja juhlapalvelu
- tilauksesta leivonnaisia ym.
- nouto lounaspöytä,
ma-pe 11-13.30, su 12-14.00
Katso viikkoruokalista: www.gaius-saatio.fi
Eläkeläisille ja opiskelijoille edullisempi
hinta.
Pellervontie 39. p. 050 3418509 /
050 463 7390 www.gaius-saatio.fi
Vuokramökkejä
Rukan rinteiden juurella.
Suoraan ovelta laduille!
Puh. 040
505 2638
Katso lisää:
www.rukanmokkilomat.com
HELSINGIN
LUISTELIJAT
LUISTELUKOULU
Luistelukouluryhmät
3-12 -vuotiaille:
ma
Konala klo 17.00-17.45 alk. 11.1.
ti
Malmi klo 17.45-18.30 alk. 12.1.
pe
Pirkkola klo 17.45-18.30 alk. 8.1.
pe
Salmisaari klo 18.15-19.00 alk. 8.1.
la
Paloheinä klo 12.45-13.30 alk. 9.1.
la
Vuosaari klo 14.00-14.45 alk. 9.1.
su
Oulunkylä klo 11.15-12.00 alk. 10.1.
Muodostelmaluistelukoulu 6-12 -vuotiaille:
ma
Konala klo 17.00-17.45 alk. 11.1.
pe
Salmisaari klo 18.15-19.00 alk. 8.1.
Jäätanssikoulu 8-12 -vuotiaille:
su
Oulunkylä klo 11.15-12.00 alk. 10.1.
Nuorten luistelukoulu 13-18 -vuotiaille:
pe
Salmisaari klo 19.00-19.45 alk. 8.1.
Aikuisten luistelukoulu yli 18 -vuotiaille:
To
Malmi klo 21.00-22.00 alk. 7.1.
Su
Hernesaari klo 15.20-16.20 alk. 10.1.
Su
Hernesaari klo 16.20-17.20 alk. 10.1.
Ilmoittautumiset: www.hl.fi
Lisätiedot: puh. 050 321 6761 (arkisin)
5
Varaa syksyn ja talven
sanomat
KAUPUNKI
Pääkirjoitus
12.02.2016
Takamus pois penkistä
Työterveyslaitos kampanjoi kevään aikana nostaakseen istumatyöläiset ylös penkistä. Istumisella on todettu olevan
lukuisia haitallisia terveysvaikutuksia. Haitalliset vaikutukset
kohdistuvat erityisesti tuki- ja liikuntaelimistöön ja sydän- ja
verenkiertoelimistöön. Liiallinen istuminen on yhteydessä
mm. kohonneeseen kuolemanriskiin, aineenvaihduntasairauksiin kuten tyypin 2 diabetekseen, depressioon, syöpäsairauksiin ja hengityselimistön sairauksiin.
Edes runsas liikunta ei nykytietämyksen mukaan pelasta liiallisen istumisen haitoilta. Illalla tehty lenkki tai visiitti kuntosalille ei siis pelasta, jos koko päivä on kulunut pääasiassa
istuen. Aika pelottava ajatus, liikuntatuokion jälkeen ei siis
voikaan rojahtaa tv:n ääreen hyvällä omallatunnolla.
Istumisen vaarat eivät uhkaa ainoastaan työikäisiä, vaan
myös lapsia ja nuoria. Koulupäivät kuluvat istuen ja vapaaajastakin usein iso osa tietokoneen ja kännykän seurassa.
Koulumatkat taitetaan usein bussilla tai vanhempien kyydillä. Vaikka väliin mahtuisi vähän liikuntaakin, takapuoli
penkissä vietetään aivan liian monta tuntia päivässä. Monet
lapset selviävät halutessaan huolestuttavan vähällä liikkumisella.
Tietotekniikka ja kaikenlaiset uudet vempaimet ovat saaneet
aikaan sen, että osa nyt kasvamassa olevasta sukupolvesta on viettänyt lähes koko elämänsä melkolailla paikallaan
rötköttäen. Kännykkä annetaan käytännössä käteen jo
vauvaikäisille. Näistä nykytekniikan kanssa syntyneistä osa
kohtaa luultavasti istumisen aiheuttamia ongelmia jo poikkeuksellisen nuorina.
Lapset eivät vielä ymmärrä istumisen haitoista tuon taivaallista, joten vastuu jää aikuisille. Nuoret ehkä jo ymmärtävät,
eri asia sitten on, uskovatko. Nuorena ei välttämättä oteta
vielä tosissaan sitä mahdollisuutta, että juuri omalle kohdalla liiallisesta takapuolen päällä olemisesta voisi oikeasti
koitua jotain harmia. Niskasäryt ovat tuttuja jo monille teineillekin, mutta sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet ja
tyypin 2 diabetes tuntuvat monista vielä kaukaisille.
KS
Johannes Hynynen: - K u v i a k a u p u n g i s t a
sanomat
KAUPUNKI
Kaupunki Sanomat 21. vuosikerta
Kaupunkikolumni: Laura Kolbe
Helsingin johtamisjärjestelmän
uudistus unohtaa
hiljaisen tiedon
Helsingin kunnallisen historian suurimpiin kuuluva johtamisjärjestelmän uudistus
on loppusuoralla. Kunnallishallinnon eli toimeenpanovallan ja politiikan eli päättämisvallan erilainen suhde
valtaan on eräs uudistuksen
avainhaaste. Helsingin vahva
virkamieskulttuuri ja hallinrationaalinen ajattelu on eräs
historiallinen kerrostuma,
jonka purkaminen politiikkatoimin ei aikaisemminkaan
ole osoittautunut helpoksi.
Pääkaupungin laaja virastoverkoston taivuttaminen
uuteen toimialamalliin edellyttää korkeaa ammatillista
osaamista ja hyvää johtamistaitoa. Ennen siirtymistä
olisi tarpeen saada tietoa
kokemuksia esimerkiksi sosiaali- ja terveysvirastojen
yhdistämisestä.
Nyt tavoitteena on kirkastaa
päättämisvallan roolia ja lisätä suurten puolueiden vaikutusta. Pormestari- tai mikään muukaan malli ei toimi,
jolleivät valitut politiikka- ja
hallintotason kaikkien toimijoiden luottamusta. Ei ole
toivottavaa, että pormestarit
taustaryhmineen muodostavat hallinnon kolmannen
tason, virkamieskoneiston ja
luottamusmiesjärjestelmän
rinnalle. Ennen siirtymistä
mahdolliseen pormestarijärjestelmään olisi saatava
riittävästi tietoa muiden kaupunkien vastaavista kokemuksista.
Nykyisen apulaiskaupunginjohtajat on valittu noudattaen kunnallispolitiikan
voimasuhteita. Helsingin
kaupungin suuruus ja asioiden monimuotoisuus edellyttivät, että henkilövälit säilyvät toimivina. Maltillisuus,
politiikkaan. Lautakunnissa
työskentely on sitonut poliittisesti aktiiveja helsinkiläisiä
päättämisvaltaan. Sillä on
kiistattomat ansionsa, vaikka
merkittävä osa kuntalaisista
on jäänyt ulkopuolelle. Haasteena on myös saada paikallisten toimijoiden (kaupunginosayhdistykset, tapahtumajärjestäjät, kotiseutuaktiivit ymv.) ääni paremmin
kuuluviin. Olisiko mahdol-
?Päätöksentekotasojen selkeys ja
toimiva työnjako on edellytys sekä
virkamiesten että luottamushenkilöiden
motivoituneelle työskentelylle.
sovittelevuus ja luotettavuus
ovat taanneet menestymisen
poliittisessa johtamisjärjestelmässä. Riskejä on mahdollisten uusien korkeiden
virkojen määräajassa - neljä
vuotta on lyhyt aika suurten
hankkeiden eteenpäin viemiseen. Nyt apulaiskaupunginjohtajiin liittynyt jatkuvuus
(7 vuotta) on useiden suunnitteluun ja toteuttamiseen
liittyvien laajojen asioiden
valmistelussa olennaista.
On vaikea nähdä, miten
lautakuntien vähentäminen
lisäisi luottamusta kunnallis-
lista kokeilla kaupunginosapohjaisia yhteistyöelimiä tai
lisätä komiteapohjaista työskentelyä? Komiteat voisivat
olla yhdistelmä virkamiehiä,
paikallisia asiantuntijoita ja
kunnallispoliitikkoja. Tällaisia komiteoita oli Helsingissä aina 1970-luvun lopulle;
tuolloin yleistyi puhdas virkamiesvalmistelu.
Ydinkysymys tulevaisuuden
johtamisessa on se, miten
Helsinki voisi kustannustehokkaasti ja järkevästi tehdä
asioita luovasti, eli järjestää
palveluita ottaen paremmin
huomioon asukkaiden muuttuvat tarpeet. Asukas- ja
asiakaslähtöisyyden kehittämisen pitää olla keskeisessä
roolissa kaikessa johtamisjärjestelyn kehittämisessä.
Helsinkiläiset palvelujen
käyttäjät ovat keskimäärin
hyvin koulutettuja ja heillä
itsellään olisi käyttökelpoisia
ideoita palvelujen kehittämiseen. Suoraan kaupunkilaisilta tulevia näkemyksiä voidaan kanavoida päätöksentekoon ja johtamisen käyttöön
vaikkapa sähköisten palautekanavien kautta, mutta myös
asiakastyötä tekevien työntekijöiden välityksellä.
Tulevassa uudistuksessa on
syytä pitää mielessä Helsingin iso koko ja pääkaupunkiasema. Riskinä on, että
päätöksenteko karkaa yhä
kauemmas yksittäisistä kaupunkilaisista. Monien on jo
nyt vaikea hahmottaa mitä
eri tasoilla asioista päätetään
(EU, eduskunta, valtuusto,
lautakunnat, virkamiehet
jne.) eikä jatkuva organisaatiouudistusten suma helpota
asetelmaa. Päätöksentekotasojen selkeys ja toimiva
työnjako on edellytys sekä
virkamiesten että luottamushenkilöiden motivoituneelle
työskentelylle. Se olkoon
kaiken uudistamisen perusta.
Eric Raunio: - M u s t a t r u u d u t
HELSINKI - ESPOO - KAUNIAINEN - VANTAA - TUUSULA - HYRYLÄ - JÄRVENPÄÄ - KERAVA - KORSO -alueiden oma viikkolehti -ilmestyy kerran viikossa perjantaisin
Päätoimittaja: Merja Nordbäck-Raunio Kuvatoimittaja: Johannes Hynynen Avustajat: Anita Andersson, Leo Gelhar.
Laskutus ja jakeluasiat: palaute@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Sähköposti: toimitus@kaupunkisanomat.fi Menovinkit: menot@kaupunkisanomat.fi Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palautamisesta. Menovinkkien tulee olla toimituksessa 10 päivää ennen aiottua julkaisua. Tarkemmat tiedot menosivulta. Paino: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino
Oyj. Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättynä päivinä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (kuten lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista,
lehti ei vastaa ilmoittajille aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajottuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai lehdelle. Kaikki huomautukset on tehtävä kirjallisesti 5 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Lehti julkaistaan force majeure -varauksin. Lehti ilmestyy perjantaisin. Heinäkuussa lehti ilmestyy Kaupunki Sanomat Kesä Hesa -nimisenä yhden kerran.
Julkaistava aineisto: Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi vain ehdolla, että sitä saa korvauksetta käyttää uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhteydessä, toteutusja jakelutavasta riippumatta
Tietosuoja: Lehdessä järjestettyihin kilpailuihin, ajanvietepeleihin ja vastaaviin osallistuneiden henkilötiedot ovat KaupunkiSanomien markkinointirekisterissä, jossa olevia tietoja voidaan
käyttää suoramarkkinointiin, etämyyntiin, mielipide- ja markkinointitutkimuksiin. Osallistuja voi kieltää tietojensa käytön näihin tarkoituksiin ilmoittamalla siitä kirjallisesti Kaupunki Sanomien toimituksen osoitteeseen.
Laskuasiat:
laskutus@kaupunkisanomat.fi (ei puhelinpalvelua) Ilmoitukset: Ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi KS-Markkinat: ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi sekä postin välityksellä (ei puhelinpalvelua).
Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@kaupunkisanomat.fi Hinnat: Kannessa alk. 4 eur. pmm, tekstissä alk. 1,50 eur. pmm. Hintoihin lisätään ALV24%. Internet: www.kaupunkisanomat.fi
TV
TV1 TV2 MTV NELONEN SUB YLE TEEMA YLE FEM
FOX TV5 TV6 FRII JIM LIV HERO AVA
plus
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
KAUPUNKISANOMAT
Oman käden oikeutta
l Nelonen 12.02. klo. 23.35
Lainkuuliainen kansalainen
Law Abiding Citizen. Gerard Butler on toimintatrillerin pääosassa Clyde Shelton, jonka perhe kuolee
väkivaltaisesti. Syylliset pääsevät kuin koirat veräjästä syyttäjä Ricen (Jamie Foxx) todisteiden puutteellisuuden vuoksi. Shelton odottaa kymmenen vuotta
ennen kuin ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Ohjelmatiedot ajalle
12.02.-18.02.2016
Televisio-ohjelmat ja elokuvaensi-illat
Grillien tarjontaa tykkääjille
l JIM 17.02. klo. 21.00 Grillit huurussa
TVplus
grillien
asialla!
Millaista grilliruokaa löytyy Tampereelta? Se selviää, kun koomikko Sami Hedberg kiertää kaupunkien grillitarjonnan. Jokaisessa jaksossa
seurataan Samin saapumista kaupunkiin, tutustumista siihen ja sen asukkaisiin ja eri grillien spesialiteetteihin. Kaikista kohtaamistaan grilleistä
Sami valitsee aina sen, minkä annokset häntä eniten miellyttävät. Parhaaksi rankkaamaansa paikkaan Sami tekee tiukemman iskun ? listalle
suunnitellaan hänen nimikkoannoksensa, yhdessä grilliomistajan kanssa. Ohjelmassa seurataan myös Samin valmistautumista illan stand up
-keikkaan ja sen viimeisiin minuutteihin. Kotimainen realitysarja. (42?)
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
AKKUJA ERILAISIIN KÄYTTÖKOHTEISIIN JO VUODESTA 1961
Myyntinäyttelyssämme verhoklassikot ja upeat huippuuutuudet sekä kätevät moottoroidut verhoratkaisut.
Suunnittelu- ja asennuspalvelu, energiatehokkaasti oman
tyylinne mukaisesti. Myös kaikki sähkötyöt.
Käynnistysakut
Teollisuusakut
Paikallisakut
Trukkiakut
Ajovoima-akut
Työkaluakut
Syväpurkausakut
SUNDEX
ILMAINEN
AKKUJEN
TESTAUS
Sundex INTERIOR
Mannerheimintie 40, P. 010 229 3200 asiakaspalvelu@sundex.fi
www.sundex.fi
Ma-Pe 10-15
Muina aikoina myymälässä esittelyt ajanvarauksella.
Mekaanikonkatu 21 - 00880 HELSINKI - Avoinna arkisin klo 8.00-17.00
Puh. 09 765 733 - akkupojat@akkupojat.fi - www.akkupojat.fi
KIVIHIONNAN AMMATTILAINEN
Hiomme porraskohteet
ja kivilattiat kuntoon
tehokkaasti
ja ammattitaidolla
www.jannevilen.com Puh. 044 9916 171
8
Perjantaina 12.02.2016
YLE TV1
05.55 Prisma Studio 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän
10.00 Hercule Poirot (12) 11.00
Yle Uutiset 12.19 Oddasat 12.35
Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 Oi aika vanha kultainen! 14.40 Sisäänkäyntejä 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15
Yle Oddasat 15.20 Ylen aamutv 15.55 A-studio: Talk 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.09
Hercule Poirot (12) 18.00 Yle
Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00
Kotikylä (12) 20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai
22.00 Peaky Blinders gangsteriklaani (16)
23.00 Yle Uutiset
23.05 Newsroom (7)
00.00 Puoli seitsemän
00.30 Uutisikkuna
FOX perjantai 12.02.2016
06.19 FOX Kids 09.35
Kalle - Chef on the Beach
10.05 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat 11.00
Laumanjohtaja Cesar Millan
11.55 Maailmanlopun odottajat 12.50 Suomiehet 13.45
Tuppukylän turvaajat 14.15
Tuppukylän turvaajat 14.45
Miehen paikka 15.10 How I
Met Your Mother 15.35 How
I Met Your Mother 16.05 Kokeile tai kuole 16.35 Aivopelit
17.05 Family Guy 17.35 Family Guy 18.05 Hetki ennen
tuhoa 19.05 Villeimmät videot 19.35 Villeimmät videot
20.05 Bones 21.00 Criminal
Minds 21.55 Rush Hour
2 23.40 Evening 01.50
The X-Files - Salaiset kansiot
02.40 Ufojen jäljillä Euroopassa 03.30 Huijareiden kaupunki 04.20 Tabu USA
05.10 Sky News
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Ravintola Kong Hans - unelma tähdistä 10.00 Ginan maailma 10.30
Luontoretkellä: Isokauris näkyvissä
11.30 Luontoretkellä 12.00 Kukkaron herraksi 12.30 Kukkaron
herraksi 13.00 Kioski: Marjan vallassa 13.40 Narkomaaniäidit
14.10-15.29 Meille syntyy lapsi
15.30 Marja Hintikka Live
16.30 Eläimet lähellä sydäntä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Pikaluistelun MM
18.20 Ampumahiihdon MC:
Miesten takaa-ajokilpailu
19.20 Pikaluistelun MM
20.00 Ampumahiihdon MC:
Naisten takaa-ajokilpailu
21.00 Sohvaperunat
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Banshee (16)
22.50 Villi kortti
23.40 Mr. Robot (16)
00.25 Yle FOLK
03.10 Uutisikkuna
PERJANTAI 12.02.2016 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja
rohkeat 10.05 Emmerdale 10.35
Emmerdale 11.05 Lääkärit 13.30
David Attenborough - kasvien valtakunta 14.30 Enbuske, Veitola &
Salminen
15.30 Miehen puolikkaat (12)
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Klikkaa mua (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (12)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Kuutamolla (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Kuninkaan mies:
Maailman laidalla (12)
01.15 Eurojackpot ja Jokeri
01.20-02.20 Zoo (12)
06.00 Pound Puppies 06.25 Red
Caps 06.50 Bumba 06.55 Bumba
07.00 Pound Puppies 07.25 Tashi (7) 07.40 Tashi 07.55 Hauskat
eläinvideot 08.25 Merieläinten
pelastajat 08.50 Paul O?Grady ?
rakkaudesta koiriin 09.20 Hurja
painonpudotus UK 10.20 Neljän
tähden illallinen 13.45 Hauskat
eläinvideot 14.15 Suhdekoukerot
14.45 Suhdekoukerot 15.15 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 16.20
Rantavahdit (7) 16.50 Rantavahdit (7) 17.20 Rantavahdit 17.50
Hauskat kotivideot 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of
Finland 21.25 Keno
21.30 Management Tunteet haltuun (12)
23.30 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.35 Lainkuuliainen
kansalainen (16)
01.50 Poliisit - kotihälytys (7)
02.50-03.50 Poliisit - kotihälytys
(12)
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Kiinteistöjen kuningas
15.00 Top Chef Suomi:
Kaksintaistelu
16.00 Amazing Race
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Isän tyttö (S)
19.30 Miehen puolikkaat (7)
20.00 Simpsonit (7)
20.30 Simpsonit (S)
21.00 Pari kyttää (16)
23.05 Saturday Night Live
00.05 Isän tyttö (S)
00.35 Eurojackpot ja Jokeri
00.40 Anthony Bourdain kohti tuntematonta
01.40 The Late Show With
Stephen Colbert
02.30-03.30 Vampyyrien sukua
(16)
KAUPUNKISANOMAT
YLE TEEMA
17.00 Riemuruhtinaat (S)
17.50 Valitut sanat:
Mike Leigh 2/2
18.20 Elävä arkisto: Rahkamo ja
Kokko
18.22 Susanna Rahkamo & Petri
Kokko - jääshow
19.30 Prisma Studio
20.00 Volga 30 päivässä
20.45 Mittatilaustyönä
21.00 Kino: Amerikkalainen
ystävä (16)
23.00 Rockin klassikkolevyt:
The Who/Tommy
00.20 Kosketuksessa:
Jenni Vartiainen
01.20-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
16.55 Kolmikko ja Odinin kulta
(7)
17.19 Ruohonjuuritasolla
17.25 Yksineläjä Severin
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Tiikeriankan
poppoo
18.30 Tanskalaisia DDR:ssä
19.00 Rakas päiväkirja
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Belle Epoque
20.00 Vierge Moderne
20.30 Jahtikumppanukset
Lotta ja Leif
20.45 Oddasat
21.00-01.00 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 perjantai 12.02.2016
Kutonen perjantai 12.02.2016
FRII perjantai 12.02.2016
JIM perjantai 12.02.2016
Liv perjantai 12.02.2016
Hero perjantai 12.02.2016
AVA perjantai 12.02.2016
06.35 Nanny 07.05 Nanny
07.30 Houstonin eläinpoliisit
(12) 08.25 Monk (7) 12.20
Pulmuset (7) 12.50 70?s show
(7) 13.15 70?s show 13.45
Terapian tarpeessa 14.10 Fame 15.00 Monk (7)
15.55 Nanny (S)
16.25 Nanny (S)
16.55 Pulmuset (7)
17.20 70?s show (S)
17.50 70?s show (7)
18.20 Terapian tarpeessa (S)
18.50 White Chicks agentit minimekoissa (12)
21.00 Operaatio Donnie
Brasco (16)
23.25 Mertaranta ja legendat
00.20 Alastomat selviytyjät
(7)
01.15 Trokarit (7)
02.10 Trokarit (7)
03.00 Las Vegas (12)
03.50 Las Vegas (12)
04.35-05.25 Fame (S)
06.40 American Chopper
07.35 Selviytyjäkaksikko (7)
08.25 Miami Ink
12.20 Tavallista elämää
12.50 Tavallista elämää
13.20 Hengenvaarallinen
saalis
14.15 American Chopper
15.10 Miami Ink
16.05 Selviytyjäkaksikko (7)
17.00 Isojalan jäljillä
18.00 Hengenvaarallinen
saalis
19.00 Tuhoutunut
sekunneissa
19.30 Tuhoutunut
sekunneissa
20.00 Takaa-ajetut
21.00 Chicago P.D. (16)
22.00 Underworld:
Awakening (16)
23.35 Num3rot (12)
00.25 Las Vegas (12)
01.20 Chicago P.D. (16)
02.10-04.20 Tavallista elämää
08.15-12.59 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä
13.00 Siivousfanaatikot 13.55
Pomo keittiössä 14.20 Pomo
keittiössä 14.50 Kakkukuningas 15.15 Kakkukuningas
15.40 Tosielämän hätäpuhelut
16.10 Kenet ihmeessä nain?
(7) 16.40 Detroitin eläinpoliisit 17.30 Sarah Palinin
kiiltokuvaelämä 18.30 Tahdon
morsiuspuvun! 19.00 Tahdon
morsiuspuvun! 19.30 Suurenmoiset morsiamet 20.00 Upea
lihava elämäni 20.30 Roseanne ja monsterimutsit 21.00
Vaaralliset valheet 21.30
Kohtalokkaat kaunottaret (16)
22.10 Kohtalokkaat kaunottaret (16) 22.50 Mieheni,
murhaajani 00.40 Vaara
kaupungin yössä (12) 01.30
Seksileikeistä ensiapuun (12)
02.20 Tamron Hallin rikostutkimukset (7) 03.15 Painajainen naapurissa 04.05-04.56
Meedio murhatutkijana (12)
10.30 Koru-TV 12.00 Jyrki
Sukulan makujen maa 12.30
Jyrki Sukulan makujen maa
13.00 Gordon Ramsay - pannu kuumana 14.00 Guinness
World Records 15.00 Panttilainaamon autospesialistit
15.30 Panttilainaamon autospesialistit 16.00 Taste UK
17.00 Amerikan paras ravintola 18.00 Gordon Ramsay
maailmalla 19.00 Panttilainaamon autospesialistit 19.30
Panttilainaamon autospesialistit 20.00 Amerikan kovimmat
keräilijät
21.00 Panttilainaamo
21.30 Panttilainaamo
22.00 Firmat kuntoon
23.00 Leijonan luola Kanada
00.00 Leijonan luola Kanada
01.00 Kanadan rajalla
01.30 Kanadan rajalla
02.00-03.00 Muinaiset
avaruusoliot (7)
09.00 Suomen kaunein mökki 10.00 Ullan unelmakakku
10.30 Jaksa paremmin 11.00
Neljät häät Amerikassa 12.00
Candice sisustaa 12.30 Candice sisustaa 13.00 Sinkkuillallinen 14.00 Ruotsin
miljonääriäidit - Maria &
Mindy 15.00 Hurja remontti
16.00 Hurja remontti 17.00
Rikkaiden deittipalvelu 18.00
Supernanny Euroopassa (7)
19.00 Kaisa ja luksuskodit 20.00 Toisenlaiset äidit
20.58 Keno 21.00 Kumman kaa 21.30 Kumman kaa
22.05 Akin ja Ritan rakkausdieetit 23.05 Gigolot (12)
23.35 Gigolot (12) 00.10
Totuuden anatomia (12)
01.10-03.09 Sinkkulaiva
03.10 Polyamory: Married &
Dating (16)
03.50-04.25 Polyamory:
Married & Dating (16)
09.50 Dexpedition (7)
10.40 Huipputatuoija haussa
12.10 Gordon Ramsay pannu kuumana
13.00 Rantavahdit (12)
14.40 Ibiza Weekender (S)
16.20 Komediaputki:
The Neighbors (7)
18.00 Loop Looks: Evelina
18.10 Dexpedition (7)
20.05 Ibiza Weekender (S)
21.55 Californication (16)
23.05 Prison - Vankila
(18)
01.00 Zero Hour (12)
02.30 Californication (16)
03.35-04.25 Gordon Ramsay
- pannu kuumana
06.00 Aamun AVAus
09.30 Koirat hotellissa
10.00 Farm Kings
11.55 Lääkärit
12.50 Grand Designs
Australia
13.50 Voguen Fashion Fund
14.50 New Yorkin
luksuslukaalit
15.45 Makuja ja elämää
16.00 Jamie Oliverin
ruokavallankumous
17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Elixir Fitness & Sport
18.30 Elixir Life
19.00 Fitnesspäiväkirjat
20.00 Vaimot vaihtoon USA
21.00 Rakkauden
pilvitarha
22.55 Frendit (S)
23.25 Frendit (S)
23.55 Valtiatar (12)
00.50 Vaimot vaihtoon USA
01.50-06.00 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 perjantai 12.02.2016
13.20 - 14.40 Oi aika vanha kultainen! (S) (Suomi 1942, 78?)
Matti Hällin romaaniin perustuva
elokuva neljästä ylioppilaasta,
jotka tapaavat vappuna 30 vuotta opintojensa päättymisen jälkeen. O: Orvo Saarikivi. N: Urho
Somersalmi, Hugo Hytönen, Yrjö
Tuominen.
MTV3 perjantai 12.02.2016
19.30 - 22.00 Kuutamolla (12)
Katja Kallion romaaniin perustuva kotimainen elokuva naisesta, joka harhailee rakkauksiensa
labyrintissa. Ohjaaja: Aku Louhimies, Suomi, 2002. Pääosissa:
Minna Haapkylä, Anna-Leena
Härkönen, Laura Malmivaara, Peter Franzén, Matti Ristinen, Mikko
Kouki,Pirkko Saisio.
22.35 - 01.15 Kuninkaan mies:
Maailman laidalla (12) (Master
and Commander: The Far Side of
the World, Yhdysvallat) Peter Weirin ohjaama uhkea meriseikkailu
vie keskelle Napoleonin sotien aikaisia melskeitä. Rohkea brittikapteeni johdattaa aluksensa EteläAmerikan vesille paljon suuremman ranskalaisaluksen ja muiden
vaarojen uhan alle. Ohjaaja: Peter
Weir, USA 2003. (133?) Pääosissa: Russell Crowe, Paul Bettany,
James D?Arcy, Edward Woodall,
Chris Larkin, Max Pirkis, Jack Randall, Max Benitz, Lee Ingleby.
Nelonen perjantai 12.02.2016
21.30 - 23.30 Management Tunteet haltuun (12)
(Management/USA 2008).
Jennifer Aniston on romanttisen
draamakomedian pääosassa uraohjus Sue, jonka kohtaaminen
vanhempiensa motellia pyörittävän Miken (Steve Zahn) kanssa
suistaa molempien elämän vakailta raiteiltaan. Kun Sue lähtee koh-
tiWashingtonissa odottavia uusia
haasteita, Mikella ei ole muuta
vaihtoehtoa kuin seurata perässä.
Pääosissa: Jennifer Aniston, Steve Zahn, Woody Harrelson, Fred
Ward, Margi Martindale. Ohjaus:
Stephen Belber. (89?)
23.35 - 01.45 Lainkuuliainen
kansalainen (16) (Law Abiding
Citizen/USA 2009). Gerard Butler
on jännittävän toimintatrillerin
pääosassa Clyde Shelton, jonka
perhe kuolee väkivaltaisesti. Syylliset pääsevät kuin koirat veräjästä syyttäjä Ricen (Jamie Foxx) todisteiden puutteellisuuden vuoksi.
Sheltonodottaa kymmenen vuotta
ennen kuin ottaa oikeuden omiin
käsiinsä. Ennen pitkää juoni alkaa
paljastua myös Ricelle. Ohjaaaja
F. Gary Gray muistetaan mm. menestyksistä Be Cool ja Neuvottelija. Pääosissa: Gerard Butler, Jamie
Foxx, Colm Meaney, Bruce McGill,
Leslie Bibb. Ohjaus: F. Gary Gray.
(103?)
FOX perjantai 12.02.2016
21.55 Toimintakomedia: Rush
Hour 2 (Rush Hour 2) Rush Hour
2, USA, 2001. O: Brett Ratner. P:
Chris Tucker, Jackie Chan, Roselyn
Sanchez. Epäsuhtainen poliisipari
sotkeutuu rahanväärentäjien juoniin lomaillessaan Hongkongissa.
Toimintakomedia.
23.40 - 01.50 Evening (Evening)
USA/Saksa, 2007. O: Lajos Koltai.
P: Vanessa Redgrave, Toni Collette
ja Claire Danes. Ann Lord palaa
muistoissaan iltaan, joka muutti hänen elämänsä. Hän toistaa
tyttärilleen vierasta nimeä Harris.
Kuka on tämä Harris?
Sub perjantai 12.02.2016
21.00 - 23.05 Pari kyttää (16)
(Cop Out, Yhdysvallat) Hersyvä
toimintakomedia, jossa toheloiva
poliisiparivaljakko joutuu hyllylle ammuskeltuaan keskellä New
Yorkia. Rahahuolet alkavat pai-
naa välittömästi, sillä Jimmyn tytär on menossa naimisiin ja häät
pitäisi maksaa pian. Yrittäessään
hankkia rahoja kaksikko tulee
häirinneeksi nousevan huumekuninkaan urakiitoa ja saa meksikolaisgangsterit kintereilleen.
Elokuva panee halvalla 80-luvun
poliisijännäreitä ja tuottaa ruumiita tasaiseen tahtiin. American Pie
-elokuvissa Stifleriä esittäneellä
Seann William Scottilla on herkullinen sivuosarooli ärsyttävänä
parkour-varkaana, joka ilmestyy
aina väärään aikaan väärään
paikkaan. Ohjaaja: Kevin Smith,
USA 2010 (103?). Pääosissa: Bruce Willis, Tracy Morgan, Guillermo
Díaz, Rashida Jones.
TV5 perjantai 12.02.2016
18.50 White Chicks - agentit minimekoissa (12) (White Chicks,
komedia, USA, 2004) Mustat FBIagentit Kevin ja Marcus (Shawn
ja Marlon Wayans) naamioituvat
valkoihoisiksi seurapiiribimboiksi
suojellakseen perijätärsiskoksia
sieppaajilta. 110 min. Ohjaus:
Keenen Ivory Wayans. Pääosissa:
Shawn Wayans, Marlon Wayans,
Jaime King, Frankie Faison, Lochlyn Munro, John Heard, Busy Philipps, Brittany Daniel.
21.00 - 23.25 Operaatio Donnie
Brasco (16) (Donnie Brasco, trilleri, USA, 1997) Tositapahtumiin
perustuva jännityselokuva kertoo
mafiaan soluttautuneesta FBIagentti Pistonesta (Johnny Depp),
joka ystävystyy ensin karismaattisen pikkupomon (Al Pacino) kanssa ja joutuu pian yhä syvemmällemafiakuvioihin. 118 min. Ohjaus:
Mike Newell. Pääosissa: Al Pacino,
Bruno Kirby, James Russo, Johnny
Depp, Michael Madsen.
Kutonen perjantai 12.02.2016
22.00 - 23.35 Underworld:
Awakening (16) (Underworld:
Awakening, kauhu, USA, 2012)
Elokuvasarjan neljännessä osassa ihmiskunta on saattanut sekä
vampyyrit että ihmissudet tuhon
partaalle. Lajien kamppailun lopputulos riippuu vampyyrisoturi
Selenestä. 78 min. Ohjaus: Björn
Stein, Måns Mårlind. Pääosissa:
Kate Beckinsale, Scott Speedman.
Yhdysvallat) Draamaelokuva nuoresta sotaveteraanista, jonka kohtalo kietoutuu vierasta kulttuuria
edustavaan raskaana olevaan naiseen. Ohjaaja: Alfonso Arau, USA
1995. (99?). Pääosissa: Keanu
Reeves, Aitana Sanhes-Gijon, Anthony Quinn, Giancarlo Giannini.
FRII perjantai 12.02.2016
22.50 - 00.40 Mieheni, murhaajani (My Husband My Killer, rikos,
Australia, 2001) Tositapahtumiin
perustuvassa elokuvassa salasuhteeseen ajautunut loistohotellin
johtaja tappaa vaimonsa välttyäkseen avioeron häpeältä. Sinnikäs
rikosetsivä alkaa tonkia tapausta
varmana siitä, että mies on syyllinen. 93 min. Ohjaus: Peter Andrikidis. Pääosissa: Angelena Bonet,
Colin Friels, Martin Sacks.
Yle Teema perjantai 12.02.2016
21.00 - 23.00 Kino: Amerikkalainen ystävä (16) (Der amerikanische Freund, Saksa 1977) Patricia
Highsmithin romaaneihin perustuvassa rikosjännärissä Saksassa
taideväärennöksillä elävä Tom
Ripley etsii palkkatappajaa. O:
Wim Wenders. N: Dennis Hopper,
Bruno Ganz.
Hero perjantai 12.02.2016
23.05 - 01.00 Perjantaitrilleri:
Prison - Vankila (18) (Prison/
USA 1988). Renny Harlinin ensimmäinen amerikkalaiselokuva on kauhutrilleri, jossa Taru
sormusten herrasta -tähti Viggo
Mortensen esittää vankilassa
syyttömänä istuvaa ja murhasta
teloitettavaa Charles Forsythea.
Pääosissa: Viggo Mortensen, Lane Smith, Chelsea Field, Lincoln
Kilpatrick,Ivan Kane, Tom Lister Jr.
Ohjaus: Renny Harlin. (98?)
AVA perjantai 12.02.2016
21.00 - 22.55 Rakkauden pilvitarha (S) (Walk in the Clouds,
Viggo Mortensen
Renny Harlinin
Hollywood
-avauselokuvassa
l Hero klo. 23.05
Perjantaitrilleri: Prison -Vankila
Prison. Renny Harlinin ensimmäinen amerikkalaiselokuva on kauhutrilleri, jossa Taru sormusten herrasta
-tähti Viggo Mortensen esittää vankilassa syyttömänä istuvaa ja murhasta teloitettavaa Charles Forsythea.
Kun vankila avataan uudelleen 20 vuotta myöhemmin,
se johtajaksi nimitetään Forsythen syylliseksi lavastanut
entinen vartija Ethan Sharpe (Lane Smith) -ja Forsythen kostoa janoava henki palaa vaatimaan omaansa.
Pääosissa: Viggo Mortensen, Lane Smith, Chelsea
Field, Lincoln Kilpatrick, Ivan Kane, Tom Lister Jr.
Ohjaus: Renny Harlin.
9
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
YLE TV1
08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova
maailma 09.00 Yle Uutiset 09.05
Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 12.19
Oddasat 12.35 Dokumenttiprojekti: Netizen Mo 13.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 14.00 Prisma
15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Pisara 15.15 Luontohetki:
Eläintarinoita 15.40 Tanskan salaisuuksia 16.00 Naiskonstaapeli 56
(12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle
Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset 18.05 Urheiluruutu 18.10 Me metallinetsijät (7)
18.40 Avara luonto: Elämän tarina
19.30 Shetlandsaarten murhat
(12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Ylikomisario Banks (16)
23.30 Peaky Blinders gangsteriklaani (16)
00.30 Uutisikkuna
FOX lauantai 13.02.2016
06.21 FOX Kids
11.30 Kilpajuoksu
Taikavuorelle
13.15 Aivopelit
13.40 Aivopelit
14.10-17.04 Family Guy
17.05 Supertehtaat
18.05 Varastojen metsästäjät
18.30 Varastojen metsästäjät
19.00 Huutokaupan
metsästäjät
19.30 Huutokaupan
metsästäjät
20.00 Villeimmät videot
20.30 Villeimmät videot
21.00 Rosewood
21.55 Vicky Cristina
Barcelona
23.45-03.59 Bones
04.00 Lyödään ällikällä
04.25 Lyödään ällikällä
04.50 Lyödään ällikällä
05.15 Lyödään ällikällä
05.40-05.59 Sky News
YLE TV2
07.45 Pikku Kakkonen
10.00 Marja Hintikka Live
10.54 Extreme-urheilua
11.00 SM-viikko
16.15 Jääkiekon EHT:
SWE - FIN
19.05 Pikaluistelun MM
19.20 SM-viikko
20.00 Sohvaperunat
20.50 Käty - Kämppä tyhjänä (S)
21.00 Uuden Musiikin Kilpailu
22.30 Noin viikon uutiset
22.55 Ampumahiihdon MC:
Miesten viesti
00.25 Kova laki: Erikoisyksikkö
(16)
01.10 Yle FOLK
03.05-04.00 Uutisikkuna
LAUANTAI 13.02.2016 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
08.10 Elias ja pelastusryhmän
seikkailut (S)
08.25 Chuggington (S)
08.40 Littlest Pet Shop (S)
09.05 Tom & Jerry Kids Show (S)
09.30 Pokémon (7)
10.30 Salatut elämät (S)
11.00 Salatut elämät (S)
11.30 Salatut elämät (S)
12.00 Salatut elämät (7)
13.15 Karvinen 2 (7)
14.50 Myytinmurtajat
15.55 Top Gear Top 41
17.00 MTV Sport: Ravikunkku
18.00 Yökylässä Maria Veitola
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Uutisextra
19.20 MTV Sport Uutiset
19.30 Ketonen & Myllyrinne (12)
20.00 Saturday Night Live
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Wallander: Sellisti (16)
00.25-01.25 Saturday Night Live
08.30 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot
09.00 Hurja painonpudotus UK
10.00 Star Wars Rebels (7)
10.30 MasterChef Australia
12.00 MasterChef Australia
13.05 Leijonan luola USA
14.05 Suomen huutokauppakeisari
15.00 Neljän tähden illallinen
15.30 Neljän tähden illallinen
16.00 Neljän tähden illallinen
16.30 Neljän tähden illallinen
17.00 The Voice of Finland
18.30 HS-uutiset
18.33 HS-sää
18.35 The Voice of Finland
20.00 Haluatko miljonääriksi?
20.58 Keno
21.00 Narnian tarinat: Prinssi
Kaspian (12)
00.05 Daybreakers (18)
02.10-03.10 Poliisit - kotihälytys
(7)
11.00 Mike & Molly (S)
11.30 Tyhjätaskut (S)
12.00 Poikamiesboksi (S)
12.30 Lähiöunelmia (7)
13.00 Isän tyttö (S)
13.30 Millerit (S)
14.00 Valehtelevat viettelijät (7)
15.00 Valehtelevat viettelijät (12)
16.00 Glee (S)
17.00 Nettideittailun käsikirja
18.00 American Idol
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Suomen surkein kuski
20.00 Enbuske, Veitola &
Salminen
21.00 Painajainen
Elm Streetillä (16)
22.55 Rysän päällä
23.55 Supernatural (12)
00.55-01.55 Witches of East
End (12)
YLE TEEMA
10.00 Television uranuurtajat
10.51 Television uranuurtajat
11.42 Television uranuurtajat
12.33 Television uranuurtajat
13.25 Ensisuudelma (7)
14.05 Valitut sanat:
Mike Leigh 2/2
14.35 Historia: Oma koti kuolemanloukku
15.35 Jäitä hattuun (S)
16.05 Yle Live: Paperi T
16.55 Lenan matkassa
17.05 Volga 30 päivässä
18.00 Prinsessa Ruusunen
19.45 Musiikin muisti : Rekilaulu
20.00 Historia: Kauppakomppanian tarina
21.00 Teemalauantai:
Lars von Trier
21.00 Festivaalipuhetta
21.08 Melankolia (12)
23.18 Lars von Trierin vieraana
00.05 Uusi Kino: Santra ja
puhuvat puut (S)
00.35-04.00 Teematieto
YLE FEM
09.00 SVT
14.25 Vierge Moderne
14.55 Tienauraajat
15.35 Tätä on vanhemmuus
15.55 Efter Nio
16.52 Vårt gemensamma Yle
16.55 The Pohjoismaat: Perhe
17.25 Rakas päiväkirja
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Joy
18.30 Vinkkejä opiskelutekniikkaan
19.00 Tiettömän taipaleen takana
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Erikoisia koteja
20.00 Buzz Aldrin - taviksena
olemisen taito (12)
21.00-01.45 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 lauantai 13.02.2016
Kutonen lauantai 13.02.2016
FRII lauantai 13.02.2016
JIM lauantai 13.02.2016
Liv lauantai 13.02.2016
Hero lauantai 13.02.2016
07.05 Jenkkimetsurit
08.00 Alaskan taivaalla
08.50 Ihanat kamalat
lemmikit
12.40 Pomo keittiössä
13.15 Pomo keittiössä
13.45 Villi Pohjola (S)
14.40 Charlien enkelit (12)
15.30 Dawson?s Creek (S)
16.20 Murhasta tuli totta (7)
17.15 Maailman hauskimmat
kotivideot
18.05 Tuurin kyläkauppias
19.00 Myyntimies Jethro
20.00 Mertaranta ja legendat
21.00 Ted (16)
23.00 Yövuoro (12)
23.55 Dawson?s Creek (S)
00.45 30 Rock (7)
01.10 30 Rock (S)
01.40 30 Rock (S)
02.05 30 Rock (S)
02.35 30 Rock (S)
03.00-05.11 Operaatio
Donnie Brasco (16)
06.40 Selviytyjäkaksikko (7)
07.35 Selviytyjäkaksikko (7)
08.25 Perähikiän sankarit
08.55 Kaara
12.20 Isojalan jäljillä
13.20 Isojalan jäljillä
14.20 Hiuskarvan varassa (7)
15.15 Myrskynmetsästäjät
16.15 Bostonin palomiehet
17.15 Takaa-ajetut
18.10 Hei, kuka puhuu
nyt! (S)
20.00 Tuhoutunut
sekunneissa
20.30 Tuhoutunut
sekunneissa
21.00 Hengissä selvinneet
22.00 6D: Enkelit ja demonit
23.00 Resident Evil:
Afterlife (16)
00.50 Las Vegas (12)
01.40 Num3rot (12)
02.25 Koodeja ja salaliittoteorioita (7)
03.20-04.10 Isojalan jäljillä
08.15-12.59 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä
13.00 Sarah Palinin kiiltokuvaelämä 13.55 Prom-prinsessat 14.50 Tahdon morsiuspuvun! 15.15 Tahdon morsiuspuvun! 15.40 Suurenmoiset
morsiamet 16.10 Upea lihava
elämäni 16.40 Sing Date
17.05 Sing Date 17.35 Kaunotar ja hirviö 18.30 FriiD:
Huonot treffit, hyvä aviomies
19.30 Liian ruma rakkauteen?
20.30 Täydellinen murha
21.30 Verisukulaisia
22.25 Pahuuden ytimessä
23.25 Murha etelän idyllissä
00.20 Intohimon uhrit
01.10 Seksileikeistä
ensiapuun
02.05 Paula Zahn ja murhien
motiivit (7)
02.55 Painajainen naapurissa
03.50-04.38 Vaara
kaupungin yössä (12)
08.50 Taste
09.50 Taste
10.45-13.04 Pantti
lainaamon autospesialistit
13.05 Surkeiden kuskien
autokoulu (S)
13.35 Jaksa paremmin
14.05 Gordon Ramsay
maailmalla
15.05 MasterChef Kanada
16.00 Rikkaiden panttilainaamo
17.00 Amerikan kovimmat
keräilijät
18.00 Wahlburgers
18.30 Wahlburgers
19.00 Poliisit (S)
19.30 Poliisit (7)
20.00 Poliisit (S)
20.30 Poliisit (S)
21.00 Suomen Tulli
22.00-23.59 Kanadan rajalla
00.00 Leijonan luola Kanada
01.00 Leijonan luola Kanada
02.00-03.00 Muinaiset
avaruusoliot (7)
09.00 Hurja remontti 10.00
Jutta ja puolen vuoden superdieetit 11.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit
11.55 Me Naiset esittää:
#evek 12.00 Me Naiset esittää: #evek 12.10 Supernanny
Euroopassa (7) 13.05 Sinkkuillallinen 14.05 Sinkkuillallinen 15.05 Me Naiset esittää: #evek 15.10 Me Naiset
esittää: #evek 15.20 Hotellit
haltuun 16.20 Hotellit haltuun
17.20 Hurja painonpudotus
UK 18.25 Kieroilevat kaunottaret 19.30 Huippumalli
haussa 20.30 Sport Girl 2016
21.00 Ihon alla (12) 22.0023.59 Sinkkulaiva 00.00
Kumman kaa 00.30 Kumman
kaa 01.05 Gigolot (12) 01.35
Gigolot (12) 02.10 Totuuden
anatomia (12) 03.05 Polyamory: Married & Dating (16)
03.40-04.15 Polyamory:
Married & Dating (16)
07.40-10.39 Vanderpump
Rules 10.40 Rantavahdit (7)
11.05 Rantavahdit (7) 11.30
Rantavahdit (12) 11.55 Rantavahdit (12) 12.20 Dexpedition
(7) 12.45 Dexpedition 13.10
Ibiza Weekender 14.00 Ibiza
Weekender 14.50-16.29 The
Neighbors 16.30 Beauty and
the Beast (12) 17.15 Beauty
and the Beast (12)
18.00 Loop Looks: Sanni Syd
18.15 Olipa kerran (12)
19.10 Vanderpump Rules
20.05 Vanderpump Rules
21.00 Mad Dogs (16)
22.05 Mad Dogs (16)
22.55 Californication (16)
23.35 Californication (12)
00.10 Zero Hour (12)
01.00 Zero Hour (12)
01.45 Californication (16)
02.15 Californication (12)
02.50 Dexpedition (7)
03.15-03.40 Dexpedition (S)
Päivän TV-elokuvat
jkovic, Douglas Johansson, Sverrir
Gudnason.
13.15 - 14.50 Karvinen 2 (7)
(Garfield: A Tail of Two Kitties,
Yhdysvallat) Karvinen matkustaa
salaa isäntänsä Eskon mukana
Englantiin, jossa asuu hänen kaksoisolentonsa Prinssi XII. Sattumien kautta samannäköiset katit
vaihtavat paikkaa keskenään ja
Karvinen pääsee isännöimään
upeaa lontoolaista linnaa. Karvisella onkirjaimellisesti kissanpäivät, sillä lauma karjapihan eläimiä
palvoo häntä! Ohjaus: Tim Hill,
USA 2006 (78?). Dubattu. Äänirooleissa: Puntti Valtonen, Nina
Tapio, Jussi Humaljoki.
22.35 - 00.25 Wallander: Sellisti
(16) (Wallander: Cellisten, Ruotsi) Wallander pelastaa venäläisen
sellistin Irina Konchalevskan hengen, kun tämän autossa räjähtää
pommi. Selviää, että venäläinen
mafiagangsteri on tappanut Irinan
poikaystävän, ja Irina aikoo todistaa miestä vastaan, minkä vuoksi
mafia yrittää vaientaa hänet. Murhan motiivi näyttää liittyvän huumeiden salakuljetukseen, mutta
uhrin ja gangsterin väliltä löytyvä
yllättävä yhteys antaa aihetta
epäillä, että motiivi oli henkilökohtainen. Ohjaus: Stephen Apelgren, Ruotsi 2009, 88?. Pääosissa:
Krister Henriksson, Lena Endre,
Magnus Roosmann, Sandra Stojil-
21.00 Narnian tarinat: Prinssi
Kaspian (12) (The Chronicles
of Narnia: Prince Caspian/USAPuola-Slovenia-Tsekki 2008). Huikea seikkailuelokuva käynnistyy,
kun Pevensin sisarukset palaavat
Englannista Narnian maagiseen
maailmaan vuosi Velhon ja leijonan tapahtumien jälkeen. Narniassa aikaa onkulunut yli 1300
vuotta, ja maa on joutunut ilkeän
kuningas Mirazin hallitsemien ulkopuolisten valloittajien haltuun.
Pevensit tapaavat Narnian todellisen kruununperijän, piileskelevän
prinssi Kaspianin ja päättävät yrittää pelastaa valtakunnan Mirazin
tyrannialta. Pääosissa: William
Moseley, Anna Popplewell, Skandar Keynes, Georgie Henley, Ben
Barnes, Sergio Castellitto, Peter
Dinklage. Ohjaus: Andrew Adamson. (143?)
00.05 - 02.10 Daybreakers (18)
(Daybreakers/Australia-USA
2010). Eturivin näyttelijöillä roolitettu toiminnallinen kauhutrilleri
muokkaa vampyyriaihetta omaperäisesti ja tyylikkäästi uuteen
uskoon. Tarina sijoittuu vuoteen
2019, jolloin vampyyrit hallitsevat
maailmaa ja ihmiset ovatmuuttuneet luonnovaroista arvokkaimmaksi. Ethan Hawke esittää itse-
MTV3 lauantai 13.02.2016
Nelonen lauantai 13.02.2016
KAIKKI ANTENNIASENNUKSET
HD eli teräväpiirtoasennukset yms
Antenniasennus
Rajamäki Oy
P. 040-637 8899
www.antenniasennusrajamäki.fi
DigitaPRO
kin vampyyriksi muuttunutta tutkija Edward Daltonia, joka yrittää
kuumeisesti kehittää ihmisveren
korviketta turvaamaan kaltaistensa tulevaisuuden. Pääosissa:
Ethan Hawke, Willem Dafoe, Sam
Neill, Isabel Lucas. Ohjaus: Michael Spierig, Peter Spierig. (93?)
FOX lauantai 13.02.2016
11.30 - 13.15 Kilpajuoksu Taikavuorelle (Race to Witch Mountain) Race To Witch Mountain,
USA, 2009. O: Andy Fickman. P:
Dwayne Johnson, Carla Gugino.
Taksikuski ottaa Las Vegasissa
kyytiinsä kaksi teiniä. He paljastuvat avaruuden muukalaisiksi,
jotka tarvitsevat kuskin apua pelastaakseen ihmiskunnan ja kotiplaneettansa. Seikkailu.
21.55 - 23.45 Vicky Cristina Barcelona (Vicky Cristina Barcelona)
Espanja/USA, 2008. O: Woody
Allen. P: Penèlope Cruz, Scarlett Johansson, Javier Bardem.
Barcelonassa amerikkalaisnaisia
piirittää karismaattinen taiteilija
Juan. Kuvioissa on myös mukana
tulinen ex-vaimo.
Sub lauantai 13.02.2016
21.00 - 22.55 Painajainen Elm
Streetillä (16) (A Nightmare on
Elm Street, Yhdysvallat) Freddy
Krueger on palannut Elm Streetille
ja vaanii uutta sukupolvea kauhuelokuvassa, joka on uusi versio
Wes Cravenin klassikkoleffasta.
Viiden nuoren uniin tulee kummittelemaan kammottava mies, jolla
on paloarpia. Ohjaaja: Samuel Bayer, USA 2010. Pääosissa: Jackie
Earle Haley, Kyle Gallner, Rooney
Mara, Katie Cassidy, Thomas Dekker, Kellan Lutz, Clancy Brown,
Connie Britton.
TV5 lauantai 13.02.2016
21.00 - 23.00 Ted (16) (Ted,
komedia, USA, 2012) John Bennettin (Mark Wahlberg) toive saa
hänen pehmonallensa Tedin heräämään henkiin. Tedistä tulee
paitsi Johnin paras ystävä, myös
rääväsuinen poikamies. 106 min.
Ohjaus: Seth MacFarlane. Pääosissa: Aedin Mincks, Bill Smitrovich,
Giovanni Ribisi, Jessica Barth, Joel
McHale, Mark Wahlberg, Matt
Walsh, Mila Kunis, Patrick Warburton, Seth MacFarlane. 03.00 05.11 Operaatio Donnie Brasco
(16) (Donnie Brasco, trilleri, USA,
1997) Tositapahtumiin perustuva
jännityselokuva kertoo mafiaan
soluttautuneesta FBI-agentti
Pistonesta (Johnny Depp), joka
ystävystyy ensin karismaattisen
pikkupomon (Al Pacino) kanssa
ja joutuu pian yhä syvemmälle
mafiakuvioihin. 118 min. Ohjaus:
Mike Newell. Pääosissa: Al Pacino,
Bruno Kirby, James Russo, Johnny
Depp, Michael Madsen.
mat tiedot ihmisten turvapaikasta
saavat heidät suuntaamaan kulkunsa kohti Los Angelesia, mutta
todellisuudessa tuhannet zombit
ovat ottaneet kaupungin haltuunsa - ja Alice tovereineen on astumaisillaan suoraan kuolettavaan
ansaan. 87 min. Ohjaus: Paul W.
S. Anderson. Pääosissa: Ali Larter,
Boris Kodjoe, Kim Coates, Milla
Jovovich, Shawn Roberts, Sienna
AVA lauantai 13.02.2016
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Meidän safkaa
10.30 Koko Ruotsi leipoo
11.30 Haylien keittiössä
12.00 Upeat skandikodit
12.30 Upeat skandikodit
13.00 New Yorkin
luksuslukaalit
14.00 Prinssi
Harrylle morsian
15.00 Meidän häät
16.00 Vaimot vaihtoon USA
17.00 Dieetit vaihtoon!
18.00 Vuosia nuoremmaksi
19.00 Grand Designs
- unelma-asunnot
20.00 Cheshiren
täydelliset naiset
21.00-22.54
Sinkkuelämää (12)
22.55-23.54 Frendit (S)
23.55 The Affair (12)
01.00 Vaimot vaihtoon USA
02.00 Yön AVA
Guillory, Spencer Locke, Wentworth Miller.
Yle Teema lauantai 13.02.2016
21.08 - 23.18 Melankolia (12)
(Melancholia, Tanska 2011)
Lars von Trierin elokuva masennuksesta ja maailmanlopusta:
sininen planeetta nimeltä Melankolia lähestyy uhkaavasti maapalloa. N: Kirsten Dunst, Charlotte
Gainsbourg, Kiefer Sutherland. HD
Kutonen lauantai 13.02.2016
18.10 - 20.00 Hei, kuka puhuu
nyt! (S) (Look Who?s Talking Now,
komedia, USA, 1993) Kolmannessa Hei, kuka puhuu -komediassa
puhuvat Ubriaccon perheen uudet
lemmikkikoirat Rocks ja Daphne.
Koirat aiheuttavat Mollien (Kirstie
Alley) ja Jamesin (John Travolta)
suhteeseen kitkaa, ja yhteinen
tulevaisuus näyttää epävarmalta.
88 min. Ohjaus: Tom Ropelewski.
Pääosissa: Danny DeVito, David
Gallagher, Diane Keaton, John Travolta, Kirstie Alley, Tabitha Lupien.
23.00 - 00.50 Resident Evil: Afterlife (16) (Resident Evil: Afterlife, toiminta, USA, 2010) Huippusuosittuun videopelisarjaan perustuvassa elokuvassa Alice (Milla
Jovovich) jatkaa matkaansa maailmassa, joka on uhrinsa zombeiksi muuttavan virusinfektion runtelema. Hänen kalmankatkuinen
taistelunsa Umbrella Corporationia vastaan käy entistä kiivaammaksi, mutta hän saa yllättäen
apua vanhalta ystävältä. Uusim-
l Yle TV2 klo. 00.25
Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
Älä vahingoita potilasta. Poliisi tutkii Keskuspuistossa
puukotetun naisopettajan murhaa. Uhri oli työskennellyt aiemmin vapaaehtoisena Irakissa kidutettujen sotilaiden parissa. Löytyykö siltä suunnalta motiivi murhaan?
(U) HD Kuvassa Faith Sutton (Elizabeth McGovern).
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
10
Perjantaina 12.02.2016
YLE TV1
08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara
luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05
Aamusydämellä 09.45 KulttuuriCocktail 09.55 Yle Uutiset 10.00
Kiinalainen haaste 11.00 Yle
Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna 11.15 Pressiklubi viittomakielellä 11.45 Perjantai 12.40
Rikottu rakkauden nimessä 13.30
Elämä pelissä 14.05 Historia: Ku
Klux Klan ja USA 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Akuutti
15.40 Tanskan salaisuuksia 16.00
Naiskonstaapeli 56 (12) 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks 17.25 Uutisvuoto
17.55 Yhteisvastuukeräys 18.00
Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Erikoisia
ekosysteemejä 18.45 Arto Nyberg
19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05
Kotikatsomo: Harjunpää ja pahan pappi (16) 22.50 Nuuskija
(16) 23.45 Ykkösaamu
00.25 Uutisikkuna
FOX sunnuntai 14.02.2016
06.20 FOX Kids 11.05 Aivopelit 11.30 Aivopelit 12.00
Aivopelit 12.25 Lyödään
ällikällä 12.55 Bisneksen
oppitunti - Bimbo Oy 13.50
Family Guy 14.15 Family
Guy 14.45 Family Guy 15.15
Family Guy 15.45 Varastojen
metsästäjät 16.10 Varastojen
metsästäjät 16.40 Varastojen
metsästäjät 17.10 Kilpajuoksu Taikavuorelle
19.00 Dubain lentokenttä
20.00 Huutokaupan
metsästäjät
20.30 Huutokaupan
metsästäjät
21.00 Lentokone vs.
tulivuori
22.45 The X-Files - Salaiset
kansiot
23.40 The Walking Dead
00.35 The Walking Dead
01.30-05.24 Criminal Minds
05.25 Sky News
YLE TV2
07.45 Pikku Kakkonen
10.00 Jalkapallon Mestarien
liigan makasiini
10.25 SM-viikko
13.25 Pikaluistelun MM
14.00 SM-viikko
15.15 Pikaluistelun MM
15.50 SM-viikko
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Uuden Musiikin Kilpailu
20.40 Ampumahiihdon MC:
Naisten viesti
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Marja Hintikka Live
22.55 Sohvaperunat
23.45 Game of Thrones (16)
00.40-04.00 Uutisikkuna
SUNNUNTAI 14.02.2016 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
08.05 Elias ja pelastusryhmän
seikkailut 08.20 Chuggington
08.35 Littlest Pet Shop 09.00
Tom & Jerry Kids Show 09.25
Pokémon (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Elixir Fitness
& Sport 10.30 Elixir Life 11.00
Vuosia nuoremmaksi 12.00 Kädettömät kokit 13.00 Jamie Oliver Italiassa 13.30 Piilokamera
13.55 MTV.doc: Susien valtakunta
14.55 Selviytyjät 15.55 Rouva
Ministeri 16.55 Enbuske, Veitola
& Salminen 17.55 Saturday Night
Live 18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset 19.10
MTV Sport Uutiset 19.20 MTV
Sport Extra 19.30 Solsidan (7)
20.00 Amazing Race
21.00 Vares - Huhtikuun tytöt (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Mentalist (12)
23.35 Rikoksista pahin (12)
00.35-01.35 Legends (16)
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Hurja painonpudotus UK
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 MM-ralli LIVE: Studio,
Ruotsi
11.00 MasterChef Australia
12.05 MasterChef Australia
13.15 Leijonan luola USA
14.15 Leijonan luola USA
15.20 Leijonan luola USA
16.20 Rantavahdit (7)
16.50 Hauskat kotivideot
17.50 Äidin ja isän autokoulu (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Haluatko miljonääriksi?
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Rakkauskirjeitä
Julialle (S)
23.10 SM-liigan viikkomakasiini
23.40 MM-ralli: Power Stage,
Ruotsi
00.10 Quantico (12)
01.10 Holmes NYC (12)
02.10-05.00 Koston liekki (16)
KAUPUNKISANOMAT
11.00 Simpsonit (7)
11.30 Simpsonit (7)
12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7)
13.00 Simpsonit (7)
13.30 Friends with Better Lives
14.00 Top Chef
15.00 Top Chef
16.00 Top Gear
17.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta
18.00 American Idol
20.00 Myytinmurtajat
21.00 Rock Star (7)
23.05 Sons of Anarchy (16)
00.15 Pahan jäljillä (16)
01.15-02.15 Fringe - rajamailla
(12)
YLE TEEMA
10.00 Elävä arkisto: Rahkamo ja
Kokko 10.02 Susanna Rahkamo
& Petri Kokko - jääshow 11.05
Merkintöjä valkeasta kaupungista
12.00 Prinsessa Ruusunen 13.55
Hitler, Stalin ja pikku Anja 14.25
Prisma Studio 14.55 Tiededokumentti: Sairauksien alkuperä 15.45
Velvet - muotitalon tarina (7)
16.29 Velvet - muotitalon tarina
(7)
17.14 Velvet - muotitalon tarina
(7)
18.00 Kino Klassikko:
Yhteiskunnan vihollinen (12)
19.20 Oh Purity in Watching
Landscapes
20.00 Made in Africa
20.30 Uusi Afrikka
21.00 Rockin klassikkolevyt:
The River
22.00 Yle Live: Bruce Springsteen,
Tempe 1980
23.00 Ensisuudelma (7)
23.40 Uhrijuhla (16)
01.05 Teematieto
YLE FEM
08.30 BUU: Mietipä sitä
09.00 SVT
15.45 Elämä käännekohdassa
16.15 Jälkivääntö
16.55 Häähumua Kakanin
seurassa
17.25 Strömsö
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU: Mietipä sitä
18.30 Tienauraajat
19.10 Tätä on vanhemmuus
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Lain pitkä nenä
20.00 Ei ole hullumpaa olla vanha
21.00 Hairahtunut (12)
23.00 SVT: Min sanning:
Michael Treschow
00.00-00.30 SVT: Nysvenskar
ELOKUVA URHEILU
TV5 sunnuntai 14.02.2016
Kutonen sunnuntai 14.02.2016
FRII sunnuntai 14.02.2016
JIM sunnuntai 14.02.2016
Liv sunnuntai 14.02.2016
Hero sunnuntai 14.02.2016
AVA sunnuntai 14.02.2016
06.30 Dawson?s Creek (S)
07.25 Uskomattomat
puumajat
08.15 Breaking Magic
08.45 Breaking Magic
09.15 TV Shop Tvins
12.15 Mertaranta ja legendat
13.10 Paukkurauta-Kati (7)
15.00 Charlien enkelit (12)
15.50 Columbo (7)
17.35 House (12)
18.30 Karate Kid (12)
21.00 Bridget Jones elämäni sinkkuna (12)
22.50 House (12)
23.45 Magic Mike (12)
01.45 Liian ruma rakkauteen?
02.35 Yövuoro (12)
03.25-04.16 Jenkkimetsurit
06.40-13.19 Hengenvaarallinen saalis
13.20 Aarrejahti merellä
14.20 Ajan hidastajat
15.20 Tulevaisuuden
maailma
16.15 Koodeja ja salaliittoteorioita (12)
17.10 Historian mysteerit
18.00 Tuhoutunut
sekunneissa
18.30 Kaara
19.00 Aavikon autokunkut
20.00 Fast n? Loud
21.00 Wheeler Dealers
21.30 Wheeler Dealers
22.00 100 tunnin haaste
23.00 Underworld:
Awakening (16)
00.30 Num3rot (12)
01.25 Las Vegas (12)
02.15 Takaa-ajetut
03.10-04.00 Isojalan jäljillä
08.10 Lasten eläinmaailma:
Eläinten lentokenttä 08.35
Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä 12.00 Voittoa asuntokaupoilla 12.31
Spanglish - käännöskukkasia (7) 14.50 Sing Date
15.15 Sing Date 15.45
FriiD: Huonot treffit, hyvä
aviomies 16.40 Viestejä tuonpuoleisesta 17.05 Viestejä
tuonpuoleisesta 17.35 Liian
ruma rakkauteen? 18.30 Hengenvaarallisesti lihava 19.30
Upea lihava elämäni 20.00
Roseanne ja monsterimutsit
20.30 Murha etelän idyllissä
21.30 Hinnalla millä hyvänsä
22.25 Tappavat synnit 23.25
Täydellinen murha 00.20
Tappavat unelmat 01.10 Murha menneisyydestä 02.05
Pahuuden ytimessä 02.55
Kohtalokkaat kaunottaret (16)
03.30 Kohtalokkaat kaunottaret (16) 04.05-04.56 Vaara
kaupungin yössä (12)
08.50 Taste UK 09.45 Taste
UK 10.45 Panttilainaamon
autospesialistit 11.10 Panttilainaamon autospesialistit
11.40 Panttilainaamon autospesialistit 12.10-14.09 Kanadan rajalla 14.10 Rikkaiden
panttilainaamo 15.10 Wahlburgers 15.40 Wahlburgers
16.10 Amerikan paras ravintola 17.05 Amerikan paras
ravintola
18.00 Firmat kuntoon
19.00 MasterChef Kanada
20.00 Suomen Tulli
21.00 Ummikot ulkomailla
21.55 Tulossa: Grillit
huurussa
22.00-23.59 Poliisit (7)
00.00 Villit nettivideot (16)
00.30 Villit nettivideot (12)
01.05 Surkeiden kuskien
autokoulu (S)
01.35-02.35 Vuorien
sankarit (S)
09.00 Sisustusarkkitehti
Marko Paananen
10.00 Sisustusarkkitehti
Marko Paananen
11.00 Candice sisustaa
11.30 Candice sisustaa
12.00 Sinkkuillallinen
13.00 Sinkkuillallinen
14.00 Rikkaiden deittipalvelu
15.00 Neljät häät Amerikassa
16.00 Neljät häät Amerikassa
17.00 Supernanny
Euroopassa (7)
18.00 Fashion Star
19.00 Toisenlaiset äidit
20.00 Hottikset (S)
21.00 Akin ja Ritan
rakkausdieetit
22.00 Lainkuuliainen
kansalainen (16)
00.15 Täydelliset naiset (12)
01.15 Totuuden anatomia
(12)
02.15-03.15 Perception (12)
08.40 Huipputatuoija haussa
09.25 Huipputatuoija haussa
10.10-13.09 Vanderpump
Rules 13.10-14.49 Dexpedition 14.50 Ibiza Weekender 15.40 Ibiza Weekender
16.30 Beauty and the Beast
(12) 17.15 Beauty and the
Beast (12) 18.00 Loop Looks:
Minna Parikka 18.10 Vanderpump Rules 19.05 Vanderpump Rules 20.00 Olipa
kerran (12) 20.55 Quantico
(12) 21.50 P.S. Rakastan
sinua (S) 00.10 Loop Looks:
Antti Tuisku
00.25 Californication (16)
01.00 Californication (12)
01.30 Dexpedition (7)
02.00 Dexpedition
02.25 Californication (16)
02.55 Californication (12)
03.25 Huipputatuoija haussa
04.10-04.55 Huipputatuoija
haussa
06.00 Aamun AVAus
09.30 Upeat skandikodit
10.00 Pientä pintaremonttia
11.00 Grand Designs unelma-asunnot
12.00 Mahdoton taloprojekti
13.00-16.59 NYC:n
täydelliset naiset
17.00 Kardashianit
18.00 Muodin huipulle
Allstars
19.00 Grand Designs unelma-asunnot
20.00 Prinssi Harrylle
morsian
21.00 Tervetuloa Ruotsiin! (7)
21.30 Tervetuloa Ruotsiin!
22.00 Valtiatar (12)
23.00 Frendit (S)
23.30 Frendit (S)
00.00 Cheshiren täydelliset
naiset
01.00 Vaimot vaihtoon USA
02.00-06.00 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 sunnuntai 14.02.2016
21.05 - 22.50 Kotikatsomo: Harjunpää ja pahan pappi (16)
Helsinkiä piinaa mystinen sarjamurhaaja. Ylikonstaapeli Timo
Harjunpään pitää löytää tekijä,
mutta samalla hän hautoo kostoa.
N: Peter Franzén, Irina Björklund.
O: Olli Saarela. Perustuu Matti Yrjänä Joensuun romaaniin. (U) HD
Nelonen sunnuntai 14.02.2016
21.00 - 23.10 Rakkauskirjeitä Julialle (S) (Letters to Juliet/
USA 2010). Mamma Mia! -tähti
Amanda Seyfried valloittaa Italian upeisiin maisemiin sijoittuvan
romanttisen komedian naispääosassa Sophiena, jonka komean
kihlatun Victorin (Gael Garcia
Bernal) suurin intohimo on hänen
ravintolabisneksensä. Kun Victor
vie Sophien häitä pohjustavalle
matkalle Romeon ja Julian kotikaupunkiin Italian Veronaan ja
katoaa omille teilleen, Sopie tutustuu joukkoon mielenkiintoisia
naisia. Naisten työnä on vastata
kirjeisiin, joita rakastuneetjättävät
Veronassa sijaitsevan Romeon ja
Julian talon muurille.
Ohjaaja Gary Winick muistetaan
myös menestyksistä 13 ja risat
sekä Morsianten sota. Pääosissa:
Amanda Seyfried, Christopher
Egan, Gael Garcia Bernal, Vanessa Redgrave, Franco Nero. Ohjaus:
Gary Winick. (100?)
02.10 - 05.00 Koston liekki (16)
(Man on Fire/USA-BritanniaMeksiko 2004). Toimintatrillerin
on ohjannut lajityypin mestari
Tony Scott (mm. Top Gun, Valtion
vihollinen, Purppuravyöhyke).
Kaksinkertainen Oscar-voittaja
Denzel Washington esittää entistä CIA:n agenttia, joka palkataan
yhdeksänvuotiaan tytön (Dakota Fanning) henkivartijaksi. Kun
tyttö kidnapataan, menneisyytensä katkeroittama mies ryhtyy
janoamaan kostoa hinnalla millä
hyvänsä. Pääosissa: Denzel Washington, Dakota Fanning, Marc
Anthony, Radha Mitchell, Christopher Walken, Mickey Rourke,
Giancarlo Giannini. Ohjaus: Tony
Scott. (140?)
FOX sunnuntai 14.02.2016
17.10 - 19.00 Kilpajuoksu Taikavuorelle (Race to Witch Mountain) Race To Witch Mountain,
USA, 2009. O: Andy Fickman. P:
Dwayne Johnson, Carla Gugino.
Taksikuski ottaa Las Vegasissa
kyytiinsä kaksi teiniä. He paljastuvat avaruuden muukalaisiksi,
jotka tarvitsevat kuskin apua pelastaakseen ihmiskunnan ja kotiplaneettansa. Seikkailu.
21.00 - 22.45 Katastrofileffa:
Lentokone vs. tulivuori
(Airplane vs. Volcano) USA, 2014.
O: James & Jon Kondelik. P:
Dean Cain, Robin Givens, Tamara Goodwin. Matkustajakone jää
tulivuorten ympäröimäksi. Kun
laskeutuminen ei tule kysymykseen, matkustajien on kohdattava
sekä purkautuneet tulivuoret että
tunteet.
Sub sunnuntai 14.02.2016
21.00 - 23.05 Rock Star (7)
(Rock Star, Yhdysvallat) Draamaelokuva Chris ?Izzy? Colen
matkasta rock-maailman huipulle. Ohjaaja: Stephen Herek, USA
2001. 102?. Pääosissa: Mark
Wahlberg, Jennifer Aniston, Dominic West, Zakk Wylde.
TV5 sunnuntai 14.02.2016
13.10 - 15.00 Paukkurauta-Kati
(7) (Cat Ballou, western/komedia,
USA, 1965) Simpsakka opettajatar (Jane Fonda) palaa kotikyläänsä villiin länteen ja huomaa
isänsä olevan vaikeuksissa. Hän
palkkaa turvakseen nimekkään
mutta holtittoman pyssysankarin.
92 min. Ohjaus: Elliot Silverstein.
Pääosissa: Dwayne Hickman, Jane
Fonda, Lee Marvin, Michael Callan, Nat ?King? Cole, Stubby Kaye,
Tom Nardini.
18.30 Karate Kid (12) (The Karate Kid, toiminta, USA, 1984)
1980-luvun suosikkielokuvassa
talonmiehenä työskentelevä herra Miyagi (Morita) ryhtyy opettamaan ongelmissa olevalle Danielille (Macchio) karaten saloja
epätavallisilla metodeillaan. 118
min. Ohjaus: John G.Avildsen.
Pääosissa: Elisabeth Shue, Pat
Morita, Ralph Macchio.
21.00 - 22.50 Bridget Jones elämäni sinkkuna (12) (Bridget
Jones?s Diary, komedia, USA,
2001) Helen Fieldingin suursuosion saavuttaneeseen romaaniin
perustuva elokuva kertoo kolmikymppisestä Bridgetistä, jolla on
koukuttavia paheita, liikakiloja ja
liuta hyviä ystäviä, mutta poikaystävästä eitietoakaan. Mieskuvioihin syntyy kuitenkin vipinää, kun
firman häntäheikkinä tunnettu
pomo on oikea namupala ja äiti
puolestaan tyrkyttää siippaehdokkaaksi tappavan tylsää Mark
Darcya, johon Bridget törmää
kaikenmoisissa kissanristiäisissä.
89 min. Ohjaus: Sharon Maguire.
Pääosissa: Colin Firth, Gemma Jones, Hugh Grant, Jim Broadbent,
Renée Zellweger.
23.45 - 01.45 Magic Mike (12)
(Magic Mike, draama/komedia,
USA, 2012) Strippari Mike haaveilee omasta huonekalufirmasta ja
vakavasta naissuhteesta. Kuvioita
mutkistaa uusi tanssija Adam,
jolle makea elämä alkaa maistua
liiankin hyvin. 110 min. Ohjaus:
Steven Soderbergh. Pääosissa:
Adam Rodriguez, Alex Pettyfer,
Channing Tatum, Cody Horn,
Gabriel Iglesias, Joe Mangianello,
Kevin Nash, Matt Bomer, Matthew
McConaughey, Olivia Munn, Riley
Keough.
Kutonen sunnuntai 14.02.2016
23.00 - 00.30 Underworld:
Awakening (16) (Underworld:
Awakening, kauhu, USA, 2012)
Elokuvasarjan neljännessä osassa ihmiskunta on saattanut sekä
vampyyrit että ihmissudet tuhon
partaalle. Lajien kamppailun lopputulos riippuu vampyyrisoturi
Selenestä. 78 min. Ohjaus: Björn
Stein, Måns Mårlind. Pääosissa:
Kate Beckinsale, Scott Speedman.
FRII sunnuntai 14.02.2016
12.31 - 14.50 Spanglish - käännöskukkasia (7)
(Spanglish,
draamakomedia, USA, 2004)
Meksikosta tyttärensä kanssa Los
Angelesiin muuttanut Flor päätyy
kotiapulaiseksi julkkiskokin eripuraiseen perheeseen. Kielimuurista
tulee sekä rikkaus että rasite. 122
min. Ohjaus: James L. Brooks.
Pääosissa: Adam Sandler, Cloris
Leachman, Ian Hyland, Paz Vega,
Sarah Steele, Shelbie Bruce, Téa
Leoni.
Yle Teema sunnuntai 14.02.2016
18.00 - 19.20 Kino Klassikko:
Yhteiskunnan vihollinen (12)
(The Public Enemy, USA 1931)
Gangsterielokuvan klassikko kahdesta rikollisesta, jotka kieltolain
aikana hankkivat yhä suurempia
rikkauksia mutta myös vihollisia.
O: William A. Wellman. N: James
Cagney, Jean Harlow. HD 23.40 01.05 Uhrijuhla (16) (The Wicker
Man, Britannia 1973) Kulttijännäri
poliisista, joka etsii kadonnutta
lasta Hebrideillä sijaitsevan pakanallisen saarelaisyhteisön parista. O: Robin Hardy. N: Edward
Woodward, Christopher Lee, Britt
Ekland. HD
Yle Fem sunnuntai 14.02.2016
21.00 - 22.41 Hairahtunut (12)
(Afsporet, Danmark 1942).
Nuori Esther menettää psykologisista syistä muistinsa ja sotkeutuu
Kööpenhaminan alamaailmaan,
jossa saa kokea lyhyen onnenhetken. O: Lau Lauritzen & Bodil
Ipsen. (U)
Liv sunnuntai 14.02.2016
22.00 - 00.15 Lainkuuliainen
kansalainen (16) (Law Abiding
Citizen/USA 2009). Gerard Butler
on jännittävän toimintatrillerin
pääosassa Clyde Shelton, jonka perhe kuolee väkivaltaisesti.
Syylliset pääsevät kuin koirat
veräjästä syyttäjä Ricen (Jamie
Foxx) todisteiden puutteellisuuden
vuoksi. Shelton odottaa kymmenen vuotta ennen kuin ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Ennen pitkää
juoni alkaa paljastua myös Ricelle.
Ohjaaaja F. Gary Gray muistetaan
mm. menestyksistä Be Cool ja
Neuvottelija. Pääosissa: Gerard
Butler, Jamie Foxx, Colm Meaney,
NÖÖP
OY
ompelimo ja korjaustyöt
Avoinna: ma-pe 12-18,
Kirkonkyläntie 37 C.
P. 0400-879 386,
09-388 2996
www.noop.fi
Bruce McGill, Leslie Bibb. Ohjaus:
F. Gary Gray. (103?)
Hero sunnuntai 14.02.2016
21.50 - 00.10 Ystävänpäiväleffa:
P.S. Rakastan sinua (S)
(P.S. I Love You/USA 2007).
Huippumenestykseksi kohonnut
koskettava ja raikas romanttinen
draamakomedia onnellisesti naimisissa olevasta Hollysta (Oscarvoittaja Hilary Swank), joka menettää aviomiehensä yllättäen.
Menetyksen murtama nainen löytää uudentoivon ja elämän suunnan viesteistä, jotka edesmennyt
rakas on jättänyt hänelle ennen
kuolemaansa. Pääosissa: Hilary Swank, Gerard Butler, Jeffrey
Dean Morgan, Lisa Kudrow, Gina
Gershon, Kathy Bates. Ohjaus:
Richard LaGravenese. (120?)
KOIVUKLAPEJA
JA PUUBRIKETTEJÄ
VARASTOONNE
PINOTTUNA
www.ptj-palvelut.fi
p. 045 631 6930
P Ä I H D E K L I N I K K A
, Helsinki
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
11
KAUPUNKISANOMAT
YLE TV1
Perjantaina 12.02.2016
05.55 Kuningaskuluttaja 06.25
Ylen aamu-tv 09.30 Elämä pelissä
10.00 Hercule Poirot (12) 10.55
Yhteisvastuukeräys 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Kiinalainen haaste 12.10 Kuninkaallinen
henkivartija (7) 12.40 Murdochin
murhamysteerit (12) 13.25 Synnin puumerkki (7) 15.00 Yle
Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15
Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv
16.05 Arto Nyberg 16.50 Novosti
Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle
Uutiset alueeltasi 17.09 Hercule
Poirot (12) 18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30
Akuutti 19.00 Historia: Syväluotauksessa Omaha Beach 20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30
Dokumenttiprojekti: Kannaksen
kierros 22.50 Yle Uutiset 22.55
Newsroom (7) 23.50 Nuuskija
(16) 00.45 Uutisikkuna
FOX maanantai 15.02.2016
06.20 FOX Kids 09.10 Wipeout 10.05 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat 11.00
Laumanjohtaja Cesar Millan
11.55 Maailmanlopun odottajat 12.50 Suomiehet 13.45
Tuppukylän turvaajat 14.10
Tuppukylän turvaajat 14.40
Miehen paikka 15.10 How I
Met Your Mother 15.35 How
I Met Your Mother 16.05 Kokeile tai kuole 16.35 Aivopelit
17.05 Family Guy 17.35
Family Guy 18.05 Hetki ennen tuhoa 19.05 Varastojen
metsästäjät 19.35 Huutokaupan metsästäjät 20.05 Bones
21.00 The X-Files - Salaiset
kansiot 22.00 The Walking
Dead 22.55 Talking Dead
23.40 The Hills Have Eyes
01.40 Rosewood 02.25 Vankilassa ulkomailla 03.15 Lentoturmatutkinta 04.05 Natsien
jättimäiset rakennusurakat
04.55 Suomen vartijat
05.20 Sky News
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Naapurisotaa 10.00 Ihmiskokeita 10.30 Karaokea Klippanissa
11.00 Kultaa, kunniaa ja raakaa
työtä 11.30 Omin silmin maailmasta 12.05 Kukkaron herraksi
12.32 Kukkaron herraksi 13.00
Teemestarin opissa 13.30 Stacey
Dooley: Uusi huumesota 14.30
Poikien preppauskurssi 15.00
Noin viikon uutiset 15.30-16.59
Vihreät Valot - Väärät bileet (12)
17.00 Pikku Kakkonen 18.00
Holby Cityn sairaala (12) 19.00
About a Boy (7) 19.30 Kioski:
Aleks?in Wonderland 20.00 Vihreät
Valot - Väärät bileet (12)
20.30 Au pairit Los Angelesissa
21.00 Marja Hintikka Live
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00-02.34 Game of Thrones
(16)
02.35 Au pairit Los Angelesissa
03.05 Kioski: Aleks?in Wonderland
03.35-04.25 Banshee (16)
MAANANTAI 15.02.2016 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja rohkeat 10.05 Emmerdale (7) 10.35
Emmerdale (12) 11.05 Lääkärit
13.30 David Hasselhoff Show
14.30 Amazing Race
15.30 Fresh Off the Boat
15.55 Manitbois (S)
16.25 Britannian hovi lähikuvassa
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (S)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Vuosia nuoremmaksi
21.00 Bones (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Legends (16)
23.35 Scorpion (12)
00.35-01.35 Bones (16)
06.00 My Little Pony: Ystävyyden
taikaa (7) 06.25 Lazy Town 06.50
Bumba 06.55 Bumba 07.00
Pound Puppies 07.25 Tashi (7)
07.40 Tashi (7) 07.55 Hauskat
eläinvideot 08.25 Merieläinten
pelastajat 08.55 Paul O?Grady ?
rakkaudesta koiriin 09.25 Hotellit
haltuun 10.20 Hauskat eläinvideot
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Suhdekoukerot
14.50 Suhdekoukerot
15.20 Neljän tähden illallinen
15.55 Leijonan luola USA
16.55 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Mustat lesket (12)
20.58 Keno
21.00 Indiana Jones ja
tuomion temppeli (12)
23.25 Poliisit - kotihälytys (7)
00.25 Leijonan luola USA
01.25-02.25 Hurja painonpudotus UK
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 American Idol
15.00 Lily Cole taiteen parissa
16.00 Amazing Race
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Millerit (7)
19.30 Miehen puolikkaat (7)
20.00 Simpsonit (7)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 The Big Year
-posketonta bongausta (7)
23.00 Millerit (7)
23.30 Pukumiehet (12)
00.30-01.20 The Late Show With
Stephen Colbert
YLE TEEMA
YLE FEM
17.00 Television uranuurtajat
18.00 Historia: Yhdysvallat
vuonna 1964
19.00 Velvet - muotitalon tarina
(7)
19.45 Ruotsin salaiset huoneet
20.00 Valitut sanat:
Vanhusten hoivahelvetti
20.30 Jäitä hattuun (S)
21.00 Made in Africa
21.30 Uusi Afrikka
22.00 Kotiseutu (7)
23.00 Uusi Kino:
Kummitus juna (12)
23.16 Uusi Kino: Tyhjyys (S)
23.35 Kino: Taking Off
- Otetaan hatkat (16)
01.05 Teematieto
07.25 SVT
17.25 Tiettömän taipaleen takana
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Kiia ja kissa
18.30 Elämä käännekohdassa
19.00 Yksineläjä Severin
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Närbild
20.30 Taulun salaisuus (12)
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Tanskalaisia DDR:ssä
22.30 Mitä Kiinassa syödään?
23.00-00.54 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 maanantai 15.02.2016
Kutonen maanantai 15.02.2016
FRII maanantai 15.02.2016
JIM maanantai 15.02.2016
Liv maanantai 15.02.2016
Hero maanantai 15.02.2016
AVA maanantai 15.02.2016
06.40 Nanny 07.10 Nanny
07.35 Houstonin eläinpoliisit
(7) 08.30 Monk (12) 12.25
Pulmuset (7) 12.55 70?s
show 13.25 70?s show (7)
13.50 Terapian tarpeessa
14.20 Fame 15.10 Monk
(12) 16.00 Nanny
16.30 Nanny
17.00 Pulmuset
17.30 70?s show
18.00 70?s show
18.30 Terapian tarpeessa
19.00 Maailman hauskimmat
kotivideot
20.00 Myyntimies Jethro
21.00 Bridget Jones:
Elämä jatkuu (7)
23.05 5D: Puolisoni onkin
homo (S)
00.05 Karate Kid (12)
02.25 Fame (S)
03.15 Las Vegas (7)
04.00 Las Vegas (7)
04.45-05.36 Ylvis Show
06.30 American Chopper
07.25 Selviytyjäkaksikko (7)
08.20 Miami Ink
12.10 Ajan hidastajat
13.10 Hengenvaarallinen
saalis
14.10 American Chopper
15.05 Miami Ink
16.00 Selviytyjäkaksikko (7)
17.00 Isojalan jäljillä
18.00 Hengenvaarallinen
saalis
19.00 Aarrejahti merellä
20.00 Myrskynmetsästäjät
21.00 100 tunnin haaste
22.00 Hengissä selvinneet
23.00 6D: Enkelit ja demonit
00.00 Historian mysteerit
00.50 Las Vegas (7)
01.45 Wheeler Dealers
02.10 Kaara
02.40 Selviytyjäkaksikko (7)
03.30-05.02 Isojalan jäljillä
08.10 Jeff Corwin - uhanalaiset villieläimet 12.05 Detroitin eläinpoliisit 13.00 Viestejä
tuonpuoleisesta 13.25 Viestejä tuonpuoleisesta 13.55
Hengenvaarallisesti lihava
14.45 FriiD: Huonot treffit,
hyvä aviomies 15.40 Liian
ruma rakkauteen? 16.30 Suurenmoiset morsiamet 17.00
Upea lihava elämäni 17.30
Siivousfanaatikot 18.30 Voittoa asuntokaupoilla 19.00
Voittoa asuntokaupoilla 19.30
Tosielämän hätäpuhelut 20.00
Kenet ihmeessä nain? 20.30
Intohimon uhrit 21.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset
(12) 22.30 Hengenvaarallisesti lihava 23.30 Painajainen
naapurissa 00.30 Kohtalokkaat valinnat (12) 01.20
Hinnalla millä hyvänsä 02.15
Verisukulaisia 03.05 Tappavat
synnit 04.00-04.49 Pahuuden ytimessä
10.30 Koru-TV 12.00 Jyrki
Sukulan makujen maa 12.30
Jyrki Sukulan makujen maa
13.00 Huipputatuoija haussa
14.00 Huima konttihuutokauppa 14.30 Huima konttihuutokauppa 15.00 Amerikan
rumimmat tatuoinnit 15.30
Amerikan rumimmat tatuoinnit
16.00 Gordon Ramsay maailmalla 17.00 Hurja remontti
17.55 Tulossa: Grillit huurussa 18.00 Kanadan rajalla
18.30 Leijonan luola Kanada 19.30 Taste UK 20.30
Poliisit (7) 21.00 Rikkaiden
panttilainaamo 22.00 Poliisit
22.30 Suomen Tulli
23.25 Tulossa: Grillit
huurussa
23.30 Leijonan luola Kanada
00.30 Metsien miehet (7)
01.30 Muinaiset avaruusoliot
(7)
02.30-03.35 Taste UK
09.00 Sisustusarkkitehti
Marko Paananen
10.00 MasterChef Australia
All Stars
11.00 Pelasta perheemme,
Supermarjo!
12.00 Dancing On Ice UK
13.30 Dancing On Ice UK
14.00 Candice sisustaa
14.30 Candice sisustaa
15.00 Hurja remontti
16.00 Kieroilevat kaunottaret
17.00 Sinkkuillallinen
18.00 Neljät häät Amerikassa
19.00 Supernanny
Euroopassa (S)
20.00 Huippumalli haussa
21.00 Vain elämää
22.30 Ruotsin miljonääriäidit
- Maria & Mindy
23.30 Täydelliset naiset (12)
00.30 Huippumalli haussa
01.30 Hawthorne (7)
02.30-03.30 Sinkkuillallinen
10.25 Dexpedition (7) 10.50
Dexpedition (7) 11.15 Vanderpump Rules 12.00 Gordon
Ramsay - pannu kuumana
12.50 Rantavahdit (7) 13.15
Rantavahdit (7) 13.40 Dexpedition (7) 14.05 Dexpedition
(7) 14.30 Vanderpump Rules
15.15 Huipputatuoija haussa
16.00 Dexpedition (7) 16.25
Dexpedition (7) 16.50 Vanderpump Rules 17.35 The Neighbors 18.00 The Neighbors
18.25 Dexpedition (7) 18.50
Dexpedition (7) 19.15 Vanderpump Rules 20.05 Havaiji
5-0 (12) 21.00 Mad Dogs (12)
22.00 Mad Dogs (12) 23.05
Havaiji 5-0 (12) 00.00 Vanderpump Rules 00.50 Loop
Looks: Minna Parikka 01.00
Dexpedition (7) 01.25 Dexpedition (7) 01.50 Californication (16) 02.20 Huipputatuoija
haussa 03.05 Rantavahdit (7)
03.30 Rantavahdit (7) 03.5504.30 Californication (16)
06.00 Aamun AVAus 09.30
Upeat skandikodit 10.00
Farm Kings 11.55 Lääkärit
12.50 Grand Designs Australia 13.50 Ruotsin maajussille
morsian 14.50 Cheshiren täydelliset naiset
15.45 Terve aamu
16.00 Jamie Oliverin
ruokavallankumous
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Elixir Fitness & Sport
19.30 Elixir Life
20.00 Grand Designs unelma-asunnot
21.00 Kardashianit
22.00 Sinkkuelämää (7)
22.35 NYC:n täydelliset
naiset
23.35 Frendit (S)
00.05 Frendit (S)
00.35 Vaimot vaihtoon USA
01.35-06.00 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Nelonen maanantai 15.02.2016
21.00 - 23.25 Indiana Jones ja
tuomion temppeli (12) (Indiana
Jones and the Temple of Doom/
USA 1984). Legedaarisen seikkailuelokuvien sarjan toinen osa
palkittiin Oscarilla upeista erikoistehosteistaan. Tällä kertaa huimapäinen tutkimusretki kuljettaa
Indiana Jonesin (Harrison Ford)
Aasiaan. Pääosissa: Harrison Ford,
Yle TV1 maanantai 15.02.2016
13.25 - 15.00 Synnin puumerkki
(7)
(Suomi 1942, 95?) O: Jorma
Nortimo. N: Irma Seikkula, Rauli
Tuomi, Tauno Majuri, Anni Aitto,
Suvi Soila, Emma Väänänen. Melodraama löytölapsen varttumisesta laitakaupungin kovassa opissa.
MV.
Tietokoneen helmihuolto
Kate Capshaw, Ke Huy Quan, Amrish Puri, Dan Aykroyd. Ohjaus:
Steven Spielberg. (113?)
FOX maanantai 15.02.2016
23.40 - 01.40 The Hills Have Eyes (The Hills Have Eyes) The Hills
Have Eyes, USA/Ranska, 2006. O:
Alexandre Aja. P: Aaron Stanford,
Emilie De Ravin ja Dan Byrd. Perhe joutuu mutanttien hyökkäyksen kohteeksi, kun heidän autonsa hajoaa keskelle autiomaata.
Sub maanantai 15.02.2016
21.00 - 23.00 The Big Year - posketonta bongausta (7) (Big Year,
The, Yhdysvallat) Komedia kolmesta elämänsä taitekohdassa olevasta lintuharrastajasta, jotka päättävät sysätä velvollisuudet syrjään
ja osallistua vuoden kestävään
kilpailuun, jonka tarkoituksena on
bongata mahdollisimman monta
lintulajia Pohjois-Amerikassa.Kilpailuhenkisenä alkavan seikkailun edetessä kolmikko oppii, ettei
voittaminen ole elämässä aina
tärkeintä. Ohjaaja: David Frankel, USA 2011 (100?). Pääosissa:
Owen Wilson, Steve Martin, Jack
Black.
Ilmakanavien puhdistus, haittaohjelmien poistot
ja ohjelmistopäivitykset nyt 50e.
Myös virtaliitinten, näyttöjen ja kiintolevyjen
vaihdot nopeasti ja edullisesti.
Vaasankatu 15 p. 010 3878860
Päivän TV-elokuva:
Bridget Jones:
Elämä jatkuu
l Yle TV2 klo. 22.00
Game of Thrones (16)
Kausi 5, 8/10. Hardhome. Cersei kokee vuorostaan
kovia. Aryan koulutus edistyy. Onko Sansalla mitään
toivoa? Jonia odottaa epätoivoinen tehtävä. Selviääkö
hän siitä? T: HBO. HD. Kuvassa: White Walker ja Jon
Snow (Kit Harington).
Tietokoneen
helmihuolto
Ilmakanavien puhdistus,
haittaohjelmien poistot
ja ohjelmistopäivitykset nyt 50e.
Myös virtaliitinten, näyttöjen
ja kiintolevyjen vaihdot
nopeasti ja edullisesti.
Håt Data
Huolto Oy
Vaasankatu 15
00500 Helsinki
puh 010 387 8860
hotdata@saunalahti.fi
www.hotdata.pp.fi
TV5 maanantai 15.02.2016
21.00 - 23.05 Bridget Jones: Elämä jatkuu (7) (Bridget Jones: The
Edge of Reason, romanttinen komedia, USA, 2004) Hittikomedian
jatko-osassa Bridget seurustelee
unelmiensa miehen kanssa, mutta onnea varjostaa tämän kaunis
kollega. Kun epävarmuus ottaa
ylivallan, on suhdesoppa valmis.
97 min.Ohjaus: Beeban Kidron.
Pääosissa: Colin Firth, Gemma Jones, Hugh Grant, Jim Broadbent,
Renée Zellweger.
00.05 - 02.25 Karate Kid (12)
(The Karate Kid, toiminta, USA,
1984) 1980-luvun suosikkielokuvassa talonmiehenä työskentelevä herra Miyagi (Morita) ryhtyy
opettamaan ongelmissa olevalle
Danielille (Macchio) karaten saloja epätavallisilla metodeillaan.
118 min. Ohjaus: John G.Avildsen.
Pääosissa: Elisabeth Shue, Pat
Morita, Ralph Macchio.
Yle Teema maanantai 15.02.2016
23.00 - 23.16 Uusi Kino: Kummitusjuna (12) Kauhulyhytelokuva.
Tarina veljeksiä kalvavasta syyllisyydestä, jolla on hintansa. O: Lee
Cronin. N: Owen McDonnell, Steve Wall. T: Rank Outsider, Irlanti &
Made, Suomi, 2013. HD.
23.35 - 01.05 Kino: Taking Off Otetaan hatkat (16) (Taking Off,
USA 1971) Milos Formanin nokkela komedia ja herkullinen ajankuva. Kotoa karanneiden lasten
vanhemmat oppivat itse nauttimaan elämästä kun teinit eivät
ole nurkissa riesana. Musiikkia,
hippejä, pössyttelyä. HD
Huonekaluverhoomo ja myynti
O. PohjoisKoivisto
Mäkitorpantie 33 Oulunkylä.
Avoinna 16-18.
Varaston tyhjennysmyynti?entisöityjä huonekaluja, rokokoo
kalusto, tuoleja?monipuolinen kangasvalikoima, myös uusia
huonekaluja. Puh. työhuone 757 0598 ja
matkapuhelin. 040- 5087421 www.huonekaluverhoomo.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
12
Perjantaina 12.02.2016
YLE TV1
YLE TV2
TIISTAI 16.02.2016 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
FOX tiistai 16.02.2016
06.11 FOX Kids 09.25 Wipeout 11.00 Laumanjohtaja
Cesar Millan 11.55 Maailmanlopun odottajat 12.50
Suomiehet 13.45 Tuppukylän
turvaajat 14.10 Tuppukylän
turvaajat 14.40 Miehen paikka 15.10 How I Met Your
Mother 15.35 How I Met
Your Mother 16.05 Kokeile tai kuole 16.35 Aivopelit
17.05 Family Guy 17.35
Family Guy 18.05 Hetki ennen tuhoa 19.05 Varastojen
metsästäjät 19.35 Huutokaupan metsästäjät 20.05 Bones
21.00 Criminal Minds 21.55
The X-Files - Salaiset kansiot
22.55 Rush Hour 2 00.35
The Walking Dead 01.30 The
Bridge 02.15 Hetki ennen
tuhoa 03.05 Vankilassa ulkomailla 03.55 Natsien jättimäiset rakennusurakat
04.45 Suomen vartijat
05.10 Sky News
TV5 tiistai 16.02.2016
Kutonen tiistai 16.02.2016
FRII tiistai 16.02.2016
JIM tiistai 16.02.2016
Liv tiistai 16.02.2016
Hero tiistai 16.02.2016
AVA tiistai 16.02.2016
06.40 Nanny 07.10 Nanny
07.35 Houstonin eläinpoliisit
(12) 08.30 Monk (12) 12.25
Pulmuset 12.55 70?s show
13.25 70?s show (S)
13.50 Terapian tarpeessa (S)
14.20 Fame (S)
15.10 Monk (12)
16.00 Nanny (S)
16.30 Nanny (S)
17.00 Pulmuset (S)
17.30 70?s show (S)
18.00 70?s show (S)
18.30 Terapian tarpeessa (S)
19.00 Jutan ja Vertin
supersinkkudieetti
20.00 Mertaranta ja legendat
21.00 Vallan suhteet
21.55 Radalla (16)
23.35 Client List (7)
00.30 Las Vegas (12)
01.20 Las Vegas (12)
02.10 Fame (S)
03.05-05.13 Tavallista
elämää
06.20 American Chopper
07.15 Selviytyjäkaksikko (7)
08.10 Miami Ink
12.00 Aarrejahti merellä
13.00 Hengenvaarallinen
saalis
13.55 American Chopper
14.50 Miami Ink
15.45 Selviytyjäkaksikko (7)
16.40 Isojalan jäljillä
17.40 Hengenvaarallinen
saalis
19.30 Wheeler Dealers
20.00 Aavikon autokunkut
21.00 Fast n? Loud
22.00 The Immortal
Voyage of Captain Drake
(12)
23.55 Las Vegas (12)
00.50 Myrskynmetsästäjät
01.45 Tulevaisuuden
maailma
02.40 Selviytyjäkaksikko (7)
03.30-04.21 Isojalan jäljillä
08.10 Jeff Corwin - uhanalaiset villieläimet 12.05 Detroitin eläinpoliisit 13.00 Sarah
Palinin kiiltokuvaelämä 13.55
Siivousfanaatikot 14.45 Voittoa asuntokaupoilla 15.10
Voittoa asuntokaupoilla 15.40
Tosielämän hätäpuhelut 16.05
Kenet ihmeessä nain? 16.30
Detroitin eläinpoliisit 17.30
Sisarvaimot 18.30 Mafiavaimot 19.30 Tosielämän
hätäpuhelut (12) 20.00 Kenet
ihmeessä nain? (7) 20.30
Tappavat unelmat 21.30
Aphrodite Jones ja kuuluisat
rikokset (12) 22.30 Amerikan
hulluimmat hätätapaukset
23.30 Painajainen naapurissa
00.30 Kohtalokkaat valinnat
(12)
01.20 Paholaisen palapeli
02.15 Murha etelän idyllissä
03.05 Täydellinen murha
04.00-04.48 Intohimon uhrit
10.30 Koru-TV 12.00 Jyrki
Sukulan makujen maa 12.30
Jyrki Sukulan makujen maa
13.00 Gordon Ramsay - pannu kuumana 14.00 Guinness
World Records
15.00 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
16.00 Taste UK
17.00 Rikkaiden panttilainaamo
18.00 Kanadan rajalla
18.30 Leijonan luola Kanada
19.30 Taste UK
20.30 Poliisit (7)
21.00 Suomen Tulli
22.00 Poliisit (7)
22.30 Panttilainaamon
autospesialistit
23.00 Panttilainaamon
autospesialistit
23.30 Leijonan luola Kanada
00.30 Metsien miehet (7)
01.30 Vuorien sankarit (S)
02.30-03.35 Taste UK
09.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen 10.00 MasterChef Australia All Stars 11.00
Neljät häät Amerikassa 12.00
Kaksi julkkista ja yhdet häät
13.00 Sinkkuillallinen 14.00
Ruotsin miljonääriäiti Maria
Montazami 15.00 Neljät häät
Amerikassa 16.00 Candice
sisustaa 16.30 Candice sisustaa 17.00 Sinkkuillallinen
18.00 Neljät häät Amerikassa
19.00 Sisustusarkkitehti
Marko Paananen
20.00 Ruotsin miljonääriäidit
- Maria & Mindy
21.00 P.S. Rakastan sinua
(S)
23.30 Kumman kaa
00.00 Kumman kaa
00.35 Hawthorne (12)
01.30 Fashion Star
02.25 Sinkkuillallinen
03.20-04.20 Ruotsin miljonääriäidit - Maria & Mindy
10.25 Dexpedition (7) 10.50
Dexpedition (7) 11.15 Vanderpump Rules 12.00 Gordon
Ramsay - pannu kuumana
12.50 Rantavahdit (12) 13.15
Rantavahdit (12) 13.40 Dexpedition (7) 14.05 Dexpedition (7) 14.30 Vanderpump
Rules 15.15 Huipputatuoija
haussa 16.00 Dexpedition
(7) 16.25 Dexpedition (7)
16.50 Vanderpump Rules
17.35 The Neighbors 18.00
The Neighbors 18.25 Dexpedition (7) 18.50 Dexpedition
(7) 19.15 Vanderpump Rules
20.05 Havaiji 5-0 (12) 21.00
Kartelli (16) 22.45 Havaiji
5-0 (12) 23.40 Vanderpump
Rules 00.35 Villit nettivideot
(12) 01.00 Dexpedition (7)
01.25 Dexpedition (7) 01.50
Californication (12) 02.20
Huipputatuoija haussa 03.05
Rantavahdit (12) 03.30 Rantavahdit (12) 03.55-04.30
Californication (12)
06.00 Aamun AVAus 09.30
Upeat skandikodit 10.00
Farm Kings 11.55 Lääkärit
12.50 Grand Designs
Australia
13.50 Ruotsin maajussille
morsian
14.50 Prinssi Harrylle
morsian
15.45 Enbuske360
16.00 Jamie Oliverin
ruokavallankumous
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Suurin pudottaja
20.00 Suomen kaunein koti
21.00 Mallikoulu
22.00 Sinkkuelämää (S)
22.35 NYC:n täydelliset
naiset
23.35 Frendit (S)
00.05 Frendit (S)
00.35 Suurin pudottaja
01.35-06.00 Yön AVA
13.20 - 14.30 Kulkurin tyttö (S)
(Suomi 1952, 69?). O: Valentin
Vaala. N: Tea Ista, Heikki Heino,
Valtteri Virmajoki, Ansa Ikonen,
Tarmo Manni. Komedia maatakiertävistä opiskelijakaveruksista,
joista toinen rakastuu kartanonherran tyttäreen. Mv.
22.20 - 00.00 Kotikatsomo: Harjunpää ja pahan pappi (16)
Helsinkiä piinaa mystinen sarjamurhaaja. Ylikonstaapeli Timo
Harjunpään pitää löytää tekijä,
mutta samalla hän hautoo kostoa.
N: Peter Franzén, Irina Björklund.
O: Olli Saarela. Perustuu Matti Yrjänä Joensuun romaaniin. (U) HD
Nelonen tiistai 16.02.2016
FOX tiistai 16.02.2016
22.00 - 00.05 Joy Ride - Ajojahti (16) (Joy Ride/USA 2001).
Tiivistunnelmainen trilleri toiveita
täynnä olevasta kesälomamatkasta, joka muuttuu hurjaksi elämän
ja kuoleman kilpajuoksuksi. Paul
Walker (Hurjapäät, Pinnan alla)
esittää yliopistosta kesälomalle
lähtevää Lewisia, joka onpäättänyt valloittaa hehkeän ystävänsä
Vennan (Leelee Sobieski, mm.
Glass House - Painajainen sijaisperheessä) automatkalla Coloradosta New Jersey?iin. Mukaan
tuppautuu Lewisin pikkurikollisveli
Fuller (Steve Zahn), jonka tekemä
harmiton käytännön pila suistaa
kolmikon hengenvaaraan. Pääosissa: Paul Walker, Steve Zahn,
Leelee Sobieski, Jessica Bowman,
Stuart Stone, Brian Leckner. Ohjaus: John Dahl. (93?)
22.55 - 00.35 Toimintakomedia:
Rush Hour 2 (Rush Hour 2) Rush
Hour 2, USA, 2001. O: Brett Ratner. P: Chris Tucker, Jackie Chan,
Roselyn Sanchez. Epäsuhtainen
poliisipari sotkeutuu rahanväärentäjien juoniin lomaillessaan Hongkongissa. Toimintakomedia.
Kotikäynnillä asia ratkeaa!
?ammattitaitoinen apu kotonasi nopeasti
-Antennihuolto
-TV-huolto
-Tietokone huolto
-Käyttöjärjestelmien asennus
-Audio- ja videolaitehuolto
-Satelliittiantennien asennukset
-Pelikonsolien huoltaminen
-Satelliittivastaanotin huolto
-Antennitarvike myynti
-Satelliittitarvike myynti
-Antennimastot
-Antennimastojen kiinnikkeet
Antenni- ja TV- Apu Oy
puh. 328 1231, Vehkalahdentie 38,
Helsinki, Vartiokylä, ma-pe 9-17, la 11-14 www.tvapu.fi
ynnillä asia ratkeaa!
Yle Teema tiistai 16.02.2016
23.15 - 00.50 Keikka (7) Ryhmäteatterin ensemble-elokuva
lääkäristä, joka haluaa auttaa pakolaisryhmän Suomeen. N: Minna
Suuronen, Robin Svartström, Juha
Kukkonen, Minka Kuustonen. O:
Jarmo Lampela, 2013. (U) HD
Liv tiistai 16.02.2016
Hero tiistai 16.02.2016
Kutonen tiistai 16.02.2016
22.00 - 23.55 The Immortal Voyage of Captain Drake (12)
(The Immortal Voyage of Captain Drake, seikkailu/fantasia,
USA, 2009) Legendaarinen brittiseikkailija Sir Francis Drake lähtee etsimään Elämän puuta, kun
salaperäinen sulttaani vangitsee
hänen tyttärensä. Peräänsä Drake
saa arkkivihollisensa, espanjalaisen kapteenin Don Sandovaten.
84 min. Ohjaus: David Flores. Pääosissa: Adrian Paul, Temuera Morrison, Wes Ramsey, Sofia Pernas.
17.00 Television uranuurtajat
18.05 Pepi egyptiläinen: Elämän
henkäys
18.30 Made in Africa
19.00 Velvet - muotitalon tarina
(7)
19.45 Ruotsin salaiset huoneet
20.00 Rubensin XL-naiset
21.00 Historia: Meren yli
Amerikkaan
21.50 Elävä arkisto
21.52 Valtion jäänsärkijä Sisu
22.00 J/M Sisu - talvisen
Perämeren työjuhta
22.37 Jää murtuu
22.45 Päiväkirja jäänsärkijältä
23.15 Keikka (7)
00.50-04.00 Teematieto
07.25 SVT
16.25 Efter Nio
17.22 Vårt gemensamma Yle
17.25 Närbild
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Pahvipää
18.30 Westwijkin arvoitus (7)
18.52 Viidakkojytä (S)
18.57 Lonkeroiset (S)
19.00 The Pohjoismaat: Poliisi
19.25 Norjaa ristiin rastiin
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Spotlight
20.30 Marren julkkiskampaamo
20.45 Oddasat
21.00 Sportmagasinet
21.30 Strömsö
21.59 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Loukussa (12)
23.00-00.54 SVT
ELOKUVA URHEILU
21.00 - 23.30 P.S. Rakastan
sinua (S) (P.S. I Love You/USA
2007). Huippumenestykseksi kohonnut koskettava ja raikas romanttinen draamakomedia onnellisesti naimisissa olevasta Hollysta
(Oscar-voittaja Hilary Swank), joka
menettää aviomiehensä yllättäen. Menetyksen murtama nainen
löytää uudentoivon ja elämän
suunnan viesteistä, jotka edesmennyt rakas on jättänyt hänelle
ennen kuolemaansa. Elokuva perustuu Cecilia Ahernin bestsellerromaaniin. Käsikirjoittaja-ohjaaja
Richard LaGravenese on myös
kirjoittanut menestyselokuvat
Fisher King ja Hevoskuiskaaja.
Pääosissa: Hilary Swank, Gerard
Butler, Jeffrey Dean Morgan, Lisa
Kudrow, Gina Gershon, Kathy Bates. Ohjaus: Richard LaGravenese.
(120?)
TV5 tiistai 16.02.2016
21.55 - 23.35 Radalla (16)
(The Sweetest Thing, komedia,
USA, 2002) Miesten pyörittämiseen tottunut pelinainen Christina
(Cameron Diaz) menee hämilleen
tavattuaan baarissa unelmiensa
miehen. Kuka on tuo oivallinen
könsikäs ja mistä hänet löytää
uudelleen? 82 min. Ohjaus: Roger
Kumble. Pääosissa: Cameron Diaz,
Christina Applegate, Selma Blair,
Thomas Jane.
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 American Idol
16.00 Amazing Race
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Tyhjätaskut (S)
19.30 Miehen puolikkaat (7)
20.00 Simpsonit (7)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Sub.doc: Painajainen
Seymour Avenuella
22.00 Kohde (12)
23.00 Tyhjätaskut (S)
23.30 Empire (12)
00.30-01.20 The Late Show With
Stephen Colbert
YLE FEM
06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Holby Cityn sairaala (12) 10.00
Omin silmin maailmasta 10.35
Stacey Dooley: Uusi huumesota
11.30 Ihmiskokeita 12.00 Kukkaron herraksi 12.30 Kukkaron herraksi 13.00 Kioski: Aleks?in Wonderland 13.30 Veljesten keittiössä
14.00 Teinipomo 15.00 Vihreät
Valot - Väärät bileet (12)
15.30 Sohvaperunat
16.30 Häähumua Kakanin
seurassa
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 About a Boy (7)
19.30 Kioski: Rakelin kuplassa
20.00 Vihreät Valot - Väärät bileet
(12)
20.30 Kätevän emännän juhlat (S)
21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot
21.15 Jalkapallon Mestarien
liiga: PSG - Chelsea
23.50 Kioski: Rakelin kuplassa
00.20 Jalkapallon Mestarien liiga
00.50-04.00 Uutisikkuna
Yle TV1 tiistai 16.02.2016
06.00 My Little Pony: Ystävyyden
taikaa (7) 06.25 Lazy Town 06.50
Bumba 06.55 Bumba 07.00
Pound Puppies 07.25 Tashi (7)
07.40 Tashi (7) 07.55 Hauskat
eläinvideot 08.25 Merieläinten
pelastajat 08.55 Paul O?Grady ?
rakkaudesta koiriin 09.25 Hotellit
kuntoon, Gordon Ramsay 10.20
Neljän tähden illallinen 13.45
Hauskat eläinvideot 14.15 Vino
Show 15.45 Neljän tähden illallinen 16.20 Leijonan luola USA
17.25 MasterChef Australia 18.55
HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00
Hauskat kotivideot 20.00 Ummikot ulkomailla 20.58 Keno 21.00
Suomen huutokauppakeisari
22.00 Joy Ride - Ajojahti (16)
00.05 SM-Liiga: Illan Parhaat
00.10 Leijonan luola USA
01.10 Suomen huutokauppakeisari
02.10 Paratiisihotelli (7)
03.10-04.10 Hurja painonpudotus UK
YLE TEEMA
05.45 Aamusydämellä 06.25
Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12)
11.00 Yle Uutiset 12.19 Oddasat
12.35 Murdochin murhamysteerit
(12) 13.20 Kulkurin tyttö 14.30
Kolme Tuhkimo-sisarta 15.00 Yle
Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15
Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv
15.50 A-studio 16.20 Kuningaskuluttaja 16.50 Novosti Yle 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä 17.00
Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset
alueeltasi 17.09 Hercule Poirot
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma:
Matka Mekong-joella 20.00 Elämä
pelissä 20.30 Yle Uutiset 20.55
Urheiluruutu 21.00 A-studio
21.30 Deutschland 83 (16) 22.20
Kotikatsomo: Harjunpää ja
pahan pappi (16) 00.00 Prisma:
Ihmisen universumi 01.00 Puoli
seitsemän 01.30 Uutisikkuna
Päivän TV-elokuvat
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja
rohkeat 10.05 Emmerdale 10.35
Emmerdale 11.05 Lääkärit 13.30
Grand Designs Australia 14.55
Elixir Fitness & Sport 15.25 Isän
tyttö (7) 15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Vuosia nuoremmaksi
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Saturday Night Live
21.00 Miehitetty (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Mentalist (12)
23.35 Ensimmäisen asteen
murha (12)
00.35-01.35 Tyrant (12)
KAUPUNKISANOMAT
21.00 - 22.45 Kartelli (16)
(The Line a.k.a. La linea/USAMeksiko 2008). Andy Garcia on
toimintatrillerissä eläkkeelle pyrkivä huumekartellin johtaja Javier
Salazar, joka luovuttaa paikkansa
oikealle kädelleen Pelonille (Esai
Morales). Pelon ryhtyy kauppoihin afganistanilaisten terroristien
kanssa, ja Yhdysvallat lähettää
palkkamurhaaja Mark Shieldsin
(Ray Liotta) puuttumaan tilanteeseen. Pääosissa: Andy Garcia, Ray
Liotta, Esai Morales, Jordi Vilasuso, Valerie Cruz. Ohjaus: James
Cotten. (90?)
KYLMENEVIIN
SÄÄTILOIHIN AKUT
MEILTÄ!
Älä anna auton hyytyä!
MEILTÄ LÖYDÄT AKUT JOKA LÄHTÖÖN!
AKKUKELLARISTA saat parhaat akkumerkit kaikkiin
tarpeisiisi. Tarvittaessa toimitus paikanpäälle.
AKKUJA EDULLISEEN NETTOHINTAAN!
AKKUKELLARI
% (09) 877 7732
Päivystys 040 5400 987
Kraputie 2 (Siwan takapihalla) 00890 Helsinki
Hautakivi ja Kaiverrus
Korelin Oy
Kaiverrukset
? Kultaukset ? Hopeoinnit
? Hautakivet
Pesut ja kunnostukset
(kaikki työt myös paikanpäällä)
Kuovirinne 13 a, 01450 VANTAA
? aleksander.korelin@kolumbus.fi
Puh. 0500 939 408
www.korelin.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
13
KAUPUNKISANOMAT
YLE TV1
Perjantaina 12.02.2016
05.55 Akuutti 06.25 Ylen aamutv 09.30 Puoli seitsemän 10.00
Hercule Poirot (12) 10.55 Yhteisvastuukeräys 11.00 Yle Uutiset
12.19 Oddasat 12.35 Murdochin
murhamysteerit (12) 13.20 Miriam (7) 14.45 Arkistokuvia
15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen
aamu-tv 15.50 A-studio 16.20
MOT 16.50 Novosti Yle 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä 17.00
Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset
alueeltasi 17.09 Hercule Poirot
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22
Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli
seitsemän 19.00 Prisma: Ihmisen
universumi 20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.50 KulttuuriCocktail 22.00 Inhimillinen
tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55
Ulkolinja: Vapaakauppasopimuksen
vaarat 23.45 Kiehtova maailma:
Matka Mekong-joella 00.40 Puoli
seitsemän 01.10 Uutisikkuna
FOX keskiviikko 17.02.2016
06.19 FOX Kids 09.10
Wipeout 10.05 FOX Wild:
Eläinkunnan oudoimmat tabut
11.00 Laumanjohtaja Cesar
Millan 11.55 Maailmanlopun
odottajat 12.50 Suomiehet
13.45 Tuppukylän turvaajat
14.10 Tuppukylän turvaajat
14.40 Miehen paikka 15.05
How I Met Your Mother 15.35
How I Met Your Mother 16.05
Kokeile tai kuole 16.35 Aivopelit 17.05 Family Guy 17.35
Family Guy 18.05 Hetki ennen
tuhoa 19.05 Varastojen metsästäjät 19.35 Huutokaupan
metsästäjät 20.05 Bones
21.00 Criminal Minds 21.55
Rosewood 22.50 Vicky Cristina Barcelona 00.40 Intelligence - Agentti 2.0 01.35
Hetki ennen tuhoa 02.25 Vankilassa ulkomailla 03.15 Natsien jättimäiset rakennusurakat
04.05 Lyödään ällikällä 04.30
Lyödään ällikällä 04.55 Suomen vartijat 05.20 Sky News
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Holby Cityn sairaala (12) 10.00
Eläimet lähellä sydäntä 10.30 Puk
ja Herman Tanskan saaristossa
11.30 Tulevaisuuden tekniikkaa
12.00 Kukkaron herraksi 12.30
Kukkaron herraksi 13.00 Kioski:
Rakelin kuplassa 13.30 Unelmamatka 14.30 YK-miehet moottoripyörillä 15.00 Vihreät Valot - Väärät bileet (12) 15.30 Villi kortti:
Jalkapalloetkot 15.45 Viikinkiaarteen jäljillä 16.20 Ahmed ja Team
Physix 16.30 Yksineläjä Severin
17.00 Pikku Kakkonen 18.00
Syke (12) 19.00 About a Boy (7)
19.30 Kioski: Kaarlen maailma
20.00 Vihreät Valot - Väärät bileet (12) 20.30 Väärät miehet (12)
21.00 Mr. Robot (16) 21.50 Yle
Uutiset 21.55 Urheiluruutu
22.00 Tyger tutkii: Homo vai
hetero? (12)
23.00 Kioski: Kaarlen maailma
23.30 Seksiministeriö
00.10-04.00 Uutisikkuna
KESKIVIKKO 17.02.2016 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja rohkeat 10.05 Emmerdale (7) 10.35
Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit
13.30 Jamie Oliverin säästöateriat 14.30 Elixir Life 15.00 Upeat
skandikodit 15.30 Ensisilmäyksellä 15.55 Salatut elämät (7) 16.25
Saturday Night Live 17.25 Kauniit
ja rohkeat 17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (S)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Klikkaa mua (S)
21.00 Rouva Ministeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Myytinmurtajat
23.45 Miehitetty (12)
00.45-01.45 Bosch (12)
06.00 My Little Pony: Ystävyyden
taikaa (7) 06.25 Lazy Town 06.50
Bumba 06.55 Bumba 07.00
Pound Puppies 07.25 Tashi (7)
07.40 Tashi (7) 07.55 Hauskat
eläinvideot 08.25 Merieläinten
pelastajat 08.55 Paul O?Grady ?
rakkaudesta koiriin 09.25 Hotellit
kuntoon, Gordon Ramsay 10.20
Neljän tähden illallinen 13.45
Hauskat eläinvideot 14.15 Hurja
painonpudotus UK 15.15 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 16.15
Neljän tähden illallinen 16.45
Leijonan luola USA 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää 19.00 Suomen
huutokauppakeisari 20.00 Äidin ja
isän autokoulu 20.58 Keno 21.00
Quantico (12) 22.00 Holmes NYC
(12) 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Hyvät ja huonot uutiset
00.05 Haluatko miljonääriksi?
01.05 Paratiisihotelli (S)
02.05 Leijonan luola USA
03.05-04.05 Mustat lesket (12)
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Muodin huipulle
15.00 Top Chef
16.00 Amazing Race
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Friends with Better Lives
19.30 Miehen puolikkaat (7)
20.00 Simpsonit (7)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Myytinmurtajat
22.00 Empire (12)
23.00 Friends with Better Lives
23.30 American Horror Story (16)
00.30 The Late Show With
Stephen Colbert
01.20-02.20 Vampyyripäiväkirjat
(16)
YLE TEEMA
17.00 Television uranuurtajat
18.00 Rokokoon aika
19.00 Velvet - muotitalon tarina
(7)
19.45 Ruotsin salaiset huoneet
20.00 Simon Reeve kahvin jäljillä
21.00 Volga 30 päivässä
21.45 Kino: Kamarineidon
päiväkirja (12)
23.20 Kino: Yö ilman armoa
(16)
00.50 Jäitä hattuun (S)
01.20-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT 16.25 Westwijkin
arvoitus (7) 16.47 Viidakkojytä
16.52 Lonkeroiset 16.55 Spotlight 17.25 Sportmagasinet
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Yakari
18.30 Limbo 3 (7)
18.49 Avaruusapinat (7)
18.52 Knietzsche - maailman
pienin filosofi (7)
18.55 Knietzsche - maailman
pienin filosofi (7)
19.00 Tanskalainen maajussi
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Lasso
20.30 Sex & Sånt
20.45 Oddasat
21.00 Helteinen helmikuu
21.52 Vårt gemensamma Yle
22.00 Yle Nyheter TV-nytt
22.01 Häähumua Kakanin
seurassa
22.30 Vinkkejä opiskelutekniikkaan
23.00-00.54 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 keskiviikko 17.02.2016
Kutonen keskiviikko 17.02.2016
FRII keskiviikko 17.02.2016
JIM keskiviikko 17.02.2016
Liv keskiviikko 17.02.2016
Hero keskiviikko 17.02.2016
06.40 Nanny 07.10 Nanny
07.35 Houstonin eläinpoliisit
(12) 08.30 Kadonneet (7)
12.25 Pulmuset 12.55
70?s show 13.25 70?s show
13.50 Terapian tarpeessa
14.20 Fame (7) 15.10 Kadonneet (7) 16.00 Nanny
16.30 Nanny
17.00 Pulmuset
17.30 70?s show
18.00 70?s show
18.30 Terapian tarpeessa
19.00 Myyntimies Jethro
20.00 Maailman hauskimmat
kotivideot
21.00 Mertaranta ja legendat
22.00 Zohan - lupa saksia
(12)
00.10 Blacklist (12)
01.05 5D: Puolisoni onkin
homo
02.00 Client List (7)
02.45 Blacklist (12)
03.35-04.29 Fame (7)
06.30 American Chopper
07.25 Selviytyjäkaksikko (7)
08.20 Miami Ink
12.10 Tulevaisuuden
maailma
13.10 Myrskynmetsästäjät
14.10 American Chopper
15.05 Miami Ink
16.00 Selviytyjäkaksikko (7)
17.00 Isojalan jäljillä
18.00 Hengenvaarallinen
saalis
19.00 Tavallista elämää
19.30 Tavallista elämää
20.00 Tavallista elämää
20.30 Kaara
21.00 Erakkoperhe
erämaassa
22.00 Takers (16)
00.05 Las Vegas
01.00 Aarrejahti merellä
02.00 Ajan hidastajat
02.50 Selviytyjäkaksikko (7)
03.45-04.32 Isojalan jäljillä
08.10 Jeff Corwin - uhanalaiset villieläimet 12.05
Detroitin eläinpoliisit 13.00
Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä 13.25 Lasten
eläinmaailma: Eläinten lentokenttä 13.55 Sisarvaimot
14.45 Mafiavaimot 15.40
Tosielämän hätäpuhelut (12)
16.05 Kenet ihmeessä nain?
(7) 16.35 Detroitin eläinpoliisit 17.30 Cheerleaderit 18.30
Prom-prinsessat 19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12)
20.00 Kenet ihmeessä nain?
(7) 20.30 Murha menneisyydestä 21.30 Tamron Hallin
rikostutkimukset (7) 22.30
Seksileikeistä ensiapuun
23.30 Painajainen naapurissa
00.30 Meedio murhatutkijana
(12) 01.20 Hengenvaarallisesti lihava 02.15 Aphrodite
Jones ja kuuluisat rikokset
(12) 03.05 Painajainen naapurissa 04.00-04.49 Kohtalokkaat valinnat (12)
10.30 Koru-TV 12.00 Jyrki
Sukulan makujen maa 12.30
Jyrki Sukulan makujen maa
13.00 Gordon Ramsay - pannu kuumana 14.00 Guinness
World Records
15.00 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
16.00 Taste UK
17.00 Hurja remontti
18.00 Kanadan rajalla
18.30 Leijonan luola Kanada
19.30 Taste UK
20.30 Poliisit (7)
21.00 Grillit huurussa
22.00 Poliisit (7)
22.30 Ummikot ulkomailla
23.30 Leijonan luola Kanada
00.30 Rikkaiden panttilainaamo
01.30 Gordon Ramsay
maailmalla
02.30 Muinaiset avaruusoliot
(7)
03.30-04.35 Taste UK
09.00 Suomen kaunein mökki
10.00 MasterChef Australia
All Stars 11.00 Fashion Star
12.00 Kaksi julkkista ja yhdet
häät 13.00 Sinkkuillallinen
14.00 Ruotsin miljonääriäiti
Maria Montazami 15.00 Neljät häät Amerikassa 16.00
Jutta ja puolen vuoden superdieetit 17.00 Sinkkuillallinen
18.00 Neljät häät Amerikassa
19.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen 20.00 Rikkaiden
deittipalvelu 21.00 Akin ja
Ritan rakkausdieetit
22.00 Toisenlaiset äidit
23.00 Hawthorne (7)
00.00 Sinkkuillallinen
01.00 Polyamory: Married &
Dating (16)
01.40 Polyamory: Married &
Dating (16)
02.15 Hottikset
03.15-04.15 Neljät häät
Amerikassa
10.25 Dexpedition (7) 10.50
Dexpedition (7) 11.15 Vanderpump Rules 12.00 Gordon
Ramsay - pannu kuumana
12.50 Rantavahdit (7) 13.15
Rantavahdit (7) 13.40 Dexpedition (7) 14.05 Dexpedition (7) 14.30 Vanderpump
Rules 15.15 Huipputatuoija
haussa 16.00 Dexpedition (7)
16.25 Dexpedition (7) 16.50
Vanderpump Rules 17.35
The Neighbors 18.00 The
Neighbors 18.25 Dexpedition (7) 18.50 Dexpedition
(7) 19.15 Vanderpump Rules
20.05 Havaiji 5-0 (12) 21.00
Sin City (16) 23.15 Havaiji
5-0 (12) 00.05 Vanderpump
Rules 01.00 Dexpedition (7)
01.25 Dexpedition (7) 01.50
Californication (16) 02.20
Huipputatuoija haussa 03.05
Dexpedition (7) 03.30 Dexpedition 03.55-04.30 Californication (16)
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 keskiviikko 17.02.2016
13.20 - 14.45 Miriam (7)
(Suomi 1957, 84?). O: William
Markus. N: Anneli Sauli, Irma Seikkula, Pentti Siimes, Leo Riuttu. Kotimainen elokuva opettajaperheen
opiskelijapojan ja piikatyttö Miriamin välisestä rakkaussuhteesta.
Mv.
FOX keskiviikko 17.02.2016
l Yle TV2 klo. 18.00 Syke (12)
Syke-sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta lähetetään uusintana, jonka jälkeen sarja jatkaa uusilla jaksoilla maaliskuussa. Kausi 1. osa 1/10. Sydäntä kylmää.
Osastolle tuodaan potilas, joka tarvitsee välittömän sydämensiirron.
22.50 - 00.40 Vicky Cristina Barcelona (Vicky Cristina Barcelona)
Vicky Cristina Barcelona, Espanja/
USA, 2008. O: Woody Allen. P:
Penèlope Cruz, Scarlett Johansson, Javier Bardem. Barcelonassa
amerikkalaisnaisia piirittää karismaattinen taiteilija Juan. Kuvioissa on myös mukana tulinen
ex-vaimo.
TV5 keskiviikko 17.02.2016
22.00 - 00.10 Zohan - lupa saksia (12) (You Don?t Mess With
the Zohan, komedia, USA, 2008)
Israelin erikoisjoukkojen sotilas
Zohan haluaa jättää vaarallisen
elämän taakseen ja lavastaa
kuolemansa. Miehen tie vie New
Yorkiin, jossa hän päätyy työskentelemään kampaajana, mutta
vaara eisuinkaan ole ohi. 101 min.
Ohjaus: Dennis Dugan. Pääosissa:
Emmanuelle Chriqui, Lainie Kazan, Adam Sandler, Nick Swardson, John Turturro.
Kutonen keskiviikko 17.02.2016
22.00 - 00.05 Takers (16)
(Takers, toiminta, USA, 2010)
Epäonnistuneen ryöstön jäljiltä
vankilassa istunut Ghost vapautuu. Hän liittyy mukaan vanhaan
AVA keskiviikko 17.02.2016
06.00 Aamun AVAus
09.30 Haylien keittiössä
10.00 Farm Kings
11.55 Lääkärit
12.50 Grand Designs
Australia
13.45 Koko Britannia leipoo
14.50 Mallikoulu
15.45 Enbuske360
16.00 Jamie Oliverin
ruokavallankumous
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Mira ja miljoonakodit
19.00 Suurin pudottaja
20.00 Muodin huipulle
Allstars
-tapetti on
21.00 Amerikan unelmavävy
22.00 Sinkkuelämää (12)
22.35 NYC:n täydelliset
naiset
23.35 Frendit (S)
00.05 Frendit (S)
00.35 Suurin pudottaja
01.36 Amerikan unelmavävy
02.35-07.00 Yön AVA
Tule katsomaan!
Nyt on tarjoustapetteja hyvä
valikoima!
rikollisporukkaansa ja kertoo heille suunnitelmansa miljoonaryöstöstä. Lukuisia ryöstöjä tehtaillut
pahamaineinen kopla on helppo
houkutella mukaan keikkaan. Tilanne muuttuu sinnikkään poliisin päästessä koplan jäljille, eikä
hän luovuta, kunnes ryöstäjät on
saatu kiinni. 107 min. Ohjaus:
John Luessenhop. Pääosissa: Matt
Dillon, Paul Walker, Idris Elba, Jay
Hernandez, Michael Ealy, Tip ?T.I.?
Harris, Chris Brown, Hayden Christensen.
Hero keskiviikko 17.02.2016
21.00 - 23.15 Sin City (16)
(Sin City/USA 2005). Hollywood-supertähdillä roolitettu
tummanpuhuva trilleri sijoittuu
Sin Cityn kaupunkiin, jonka syrjäkujilla ja kuppiloissa rikolliset,
poliisit, palkkamurhaajat ja prostituoidut ottavat yhteen. Mestari
Robert Rodriguez (Desperado,
Spy Kids, Machete) on ohjannut
elokuvan yhdessä Frank Millerin
kanssa, ja tarina perustuu jälkimmäisen
Entisöinti,
tyylihuippumenestykseksi
ja uusia tapetteja
Yle Teema keskiviikko 17.02.2016
kohonneisiin sarjakuvaromaaneihin. Vierailevana ohjaajana toimii
Quentin Tarantino. Pääosissa:
Mickey Rourke, Bruce Willis, Jessica Alba, Elijah
Wood, Benicio
Fleminginkatu
4, 00530
Helsinki
Del Toro, Rosario Dawson, Clive
puh. 09-76
76 58
arkisin
10-17,
Owen,
Brittany
Murphy.
Ohjaus:la 9.30
Robert Rodriguez, Frank Miller.
palvelu@tapettitalo.fi
www. tapettitalo
(119?)
Tapettitalo
-tapetti on tyyliä
l AVA klo. 21.00 Amerikan
l Nelonen klo. 19.00
Sarjassa kolme amerikansuomalaista poikamiestä saapuu Suomeen etsimään elämänsä rakkautta. Matka huipentuu finaaliin, jossa miehet valitsevat naisista on Sen
Oikean. Ohjelman juontaa Anne Kukkohovi (kuvassa).
Eppu Normaali tekee hyvää tiliä, mutta Akilla on hermo pinnassa uuden teknologian kanssa. Markku jää
nosturiin jumiin. Miten onnistuu paluumatka maankamaralle?
unelmavävy
Suomen huutokauppakeisari
21.45 Kino: Kamarineidon päiväkirja (12) (Le journal d?une
femme de chambre, Ranska
1964) Luis Buñuelin elokuva kamarineidosta, joka ottaa pestin
maalaiskartanosta ja saa tutustua
isäntäväen mitä oudoimpiin kummallisuuksiin. N: Jeanne Moreau,
Michel Piccoli. HD
23.20 - 00.50 Kino: Yö ilman armoa (16)
(The Night of the Following Day,
USA 1969) Kulttijännärissä joukko rikollisia sieppaa nuoren perijättären lunnasrahojen toivossa,
mutta ryhmä alkaa hajota sisäisiin
erimielisyyksiin. N: Marlon Brando.
O: Hubert Cornfield. HD
Tule
katsomaan!
Nyt on tarjoustapetteja hyvä
valikoima!
Entisöinti, tyyli ja
uusia tapetteja
Tapettitalo
Fleminginkatu 4,
00530 Helsinki
puh. 09-76 76 58
arkisin 10-17, la 9.30-13
palvelu@tapettitalo.fi
www. tapettitalo.fi
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
14
tyyl
Perjantaina 12.02.2016
YLE TV1
05.55 MOT 06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän 10.00
Hercule Poirot (12) 11.00 Yle Uutiset 12.19 Oddasat 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20
Hopeakihlajaiset (S) 14.50
KulttuuriCocktail 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset
selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti
Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06
Yle Uutiset alueeltasi 17.09 Hercule Poirot (12)18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30
Puoli seitsemän 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00
Ulkolinja: Kirkon ja mafian liitto
22.55 Yle Uutiset
23.00 Outlander Matkantekijä (16)
23.50 Puoli seitsemän
00.20 Uutisikkuna
FOX torstai 18.02.2016
06.18 FOX Kids 09.10
Wipeout 10.05 FOX Wild:
Eläinkunnan oudoimmat tabut
11.00 Laumanjohtaja Cesar
Millan 11.55 Maailmanlopun
odottajat 12.50 Suomiehet
13.45 Tuppukylän turvaajat
14.10 Tuppukylän turvaajat
14.40 Miehen paikka 15.10
How I Met Your Mother 15.35
How I Met Your Mother 16.05
Kokeile tai kuole 16.35 Aivopelit 17.05 Family Guy 17.35
Family Guy 18.05 Hetki ennen
tuhoa 19.05 Varastojen metsästäjät 19.35 Huutokaupan
metsästäjät 20.05 Bones
21.00 Criminal Minds 21.55
Bisneksen oppitunti - Bimbo Oy
22.55 Lentokone vs. tulivuori 00.40 Rosewood 01.35
S.H.I.E.L.D. Agentit 02.20
S.H.I.E.L.D. Agentit 03.10 Hetki
ennen tuhoa 04.00 Vankilassa
ulkomailla 04.50 Villeimmät
videot 05.15 Suomen vartijat
05.40 Sky News
YLE TV2
06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Syke (12) 10.00 Luontoretkellä
10.30 Unelmamatka 11.30 Veljesten keittiössä 12.00 Kukkaron
herraksi 12.26 Kukkaron herraksi
13.00 Kioski: Kaarlen maailma
13.30 Ginan maailma 14.00
Yksineläjä Severin 14.30 Kuntoiluriippuvainen 15.00 Vihreät
Valot - Väärät bileet (12) 15.30
Tyger tutkii: Homo vai hetero? (12)
16.30 Tulevaisuuden tekniikkaa
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Syke (12)
19.00 About a Boy (7)
19.30 Kioski: Marjan vallassa
20.00 Au pairit Los Angelesissa
20.30 Salpausselän kisat
21.00 Noin viikon uutiset
21.25 Kätevän emännän juhlat (S)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Yle Live: Grammy Awards
2016
00.30 Kioski: Marjan vallassa
01.05-04.00 Uutisikkuna
TORSTAI 18.02.2016 TV-OHJELMAT
NELONEN
SUB
MTV
05.30 Aamusää 06.00 Studio55.
fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Viking Loton ja
Jokerin tulokset 09.40 Kauniit ja
rohkeat 10.05 Emmerdale 10.35
Emmerdale 11.05 Lääkärit 13.30
Grand Designs - unelma-asunnot
14.30 Luojan kiitos! 15.30 Peter uutisvirrassa 15.55 Salatut
elämät 16.25 Klikkaa mua 17.25
Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55
Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20
Päivän sää 19.30 Salatut elämät
(7) 20.05 Klikkaa mua 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 X-Men: Viimeinen
kohtaaminen (12)
00.40-01.40 Rikoksista
pahin (12)
06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 06.25 Lazy Town
06.50 Bumba 06.55 Bumba
07.00 Pound Puppies 07.25 Tashi 07.40 Tashi (7) 07.55 Hauskat
eläinvideot 08.25 Merieläinten
pelastajat 08.55 Paul O?Grady ?
rakkaudesta koiriin 09.25 Hurja
painonpudotus UK 10.20 Neljän
tähden illallinen 13.45 Hauskat
eläinvideot 14.15 Hurja painonpudotus UK 15.15 Hotellit kuntoon,
Jyrki Sukula! 16.15 Neljän tähden
illallinen 16.45 Leijonan luola
USA 17.45 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää
19.00 Ummikot ulkomailla 20.00
The Voice of Finland 20.58 Keno
21.00 Ihon alla (12)
22.00 Starship Troopers Universumin sotilaat (16)
00.35 SM-Liiga: Illan Parhaat
00.40 Leijonan luola USA
01.40 Rantavahdit (7)
02.10 Rantavahdit (7)
02.40-03.10 Rantavahdit (S)
KAUPUNKISANOMAT
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Unelmien koti
15.00 Top Chef
16.00 Amazing Race
17.00 Walker, Teksasista (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Lähiöunelmia (7)
19.30 Miehen puolikkaat (7)
20.00 Simpsonit (7)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 112 (7)
22.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta
23.00 Lähiöunelmia (7)
23.30 Backstrom (12)
00.30-01.20 The Late Show With
Stephen Colbert
YLE TEEMA
17.00 Television uranuurtajat
18.00 Rubensin XL-naiset
19.00 Tiededokumentti: Valoa ja
pimeää
20.00 Kiehtovat keksinnöt 2015
20.30 Prisma Studio
21.00 Tiededokumentti:
Sairauksien alkuperä
21.50 Kino Suomi: Klaani (12)
23.45 Mama Africa
01.15-04.00 Teematieto
YLE FEM
07.25 SVT
16.25 Vinkkejä opiskelutekniikkaan
16.55 Tanskalainen maajussi
17.25 Lasso
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Bärtil,
Palomies Sam
18.30 Kolmikko ja Odinin kulta
(7)
18.54 Ruohonjuuritasolla (S)
19.00 Mitä Kiinassa syödään?
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt
20.30 Matematiikan taikaa
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Dok: Facebookistan
23.00-00.54 SVT
ELOKUVA URHEILU
TV5 torstai 18.02.2016
Kutonen torstai 18.02.2016
FRII torstai 18.02.2016
JIM torstai 18.02.2016
Liv torstai 18.02.2016
Hero torstai 18.02.2016
AVA torstai 18.02.2016
06.40 Nanny 07.10 Nanny
07.35 Houstonin eläinpoliisit (7) 08.30 Kadonneet
(7) 12.25 Pulmuset 12.55
70?s show 13.25 70?s show
13.50 Terapian tarpeessa
14.20 Fame 15.10 Kadonneet (7) 16.00 Nanny 16.30
Nanny 17.00 Pulmuset (7)
17.30 70?s show (7) 18.00
70?s show 18.30 Terapian
tarpeessa (12) 19.00 Brooklyn 99 19.30 Bad Judge
20.00 Tuurin kyläkauppias
21.00 Bean - äärimmäinen katastrofielokuva (S)
22.35 Seinfeld 23.05 Seinfeld 23.35 Ryhmäterapian
tarpeessa 00.05 Me Fisherit
00.30 Brooklyn 99
00.55 Bad Judge
01.25 Ryhmäterapian
tarpeessa
01.50 Columbo (7)
03.35-04.28 Fame
06.40 American Chopper
07.35 Selviytyjäkaksikko (7)
08.25 Miami Ink
12.20 Tavallista elämää
12.50 Tavallista elämää
13.20 Hengenvaarallinen
saalis
14.15 American Chopper
15.10 Miami Ink
16.05 Selviytyjäkaksikko (7)
17.00 Isojalan jäljillä
18.00 Hengenvaarallinen
saalis
19.00 Lentokoneiden pakkolunastajat
20.00 Bostonin palomiehet
21.00 Chicago Fire (12)
22.00 Tuntematon
vihollinen III: Kosto
23.45 Las Vegas (12)
00.35 Num3rot (12)
01.30 Chicago Fire (12)
02.20 Selviytyjäkaksikko (7)
03.10-04.01 Isojalan jäljillä
08.15 Lasten eläinmaailma:
Eläinten lentokenttä 08.40 Lasten
eläinmaailma: Eläinten lentokenttä 12.05 Detroitin eläinpoliisit
13.00 Lasten eläinmaailma:
Eläinten lentokenttä 13.25 Lasten
eläinmaailma: Eläinten lentokenttä 13.55 Cheerleaderit 14.45
Prom-prinsessat 15.40 Tosielämän hätäpuhelut (12) 16.05
Kenet ihmeessä nain? (7) 16.35
Detroitin eläinpoliisit 17.30 Pomo
keittiössä 18.00 Pomo keittiössä
18.30 Kakkukuningas 19.00
Kakkukuningas 19.30 Tosielämän
hätäpuhelut (12) 20.00 Kenet
ihmeessä nain? (7) 20.30 Paholaisen palapeli 21.30 Paula Zahn
ja murhien motiivit (12) 22.30
Seksileikeistä ensiapuun 23.25
Painajainen naapurissa 00.20
Vaara kaupungin yössä (12)
01.10 Amerikan hulluimmat hätätapaukset 02.05 Aphrodite Jones
ja kuuluisat rikokset (12) 02.55
Painajainen naapurissa 03.5004.39 Kohtalokkaat valinnat (12)
10.30 Koru-TV 12.00 Jyrki
Sukulan makujen maa 12.30
Jyrki Sukulan makujen maa
13.00 Gordon Ramsay pannu kuumana
14.00 Guinness World
Records
15.00 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay!
16.00 Taste UK
17.00 Amerikan paras
ravintola
18.00 Kanadan rajalla
18.30 Leijonan luola Kanada
19.30 Taste UK
20.30 Poliisit (S)
21.00 Äidin ja isän autokoulu
22.00 Poliisit (7)
22.30 Firmat kuntoon
23.30 Leijonan luola Kanada
00.30 Kanadan rajalla
01.00 Kanadan rajalla
01.30 Villit nettivideot (12)
02.00 Villit nettivideot (12)
02.30-03.35 Taste UK
09.00 Suomen kaunein
mökki 10.00 MasterChef
Australia All Stars 11.00
Neljät häät Amerikassa 12.00
Kaksi julkkista ja yhdet häät
13.00 Sinkkuillallinen 14.00
Ruotsin miljonääriäiti Maria
Montazami 15.00 Neljät häät
Amerikassa 16.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit
17.00 Sinkkuillallinen 18.00
Ruotsin miljonääriäidit - Maria
& Mindy 19.00 Hottikset
20.00 Kumman kaa
20.30 Kumman kaa
21.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
22.00 Roller Girl (12)
00.15 Hawthorne (12)
01.10 Sinkkuillallinen
02.10 Perception (12)
03.05 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit
04.05-05.00 Rikkaiden
deittipalvelu
10.00 Dexpedition (7) 10.25
Dexpedition (7) 10.50 Vanderpump Rules 11.35 Gordon
Ramsay - pannu kuumana
12.25 Rantavahdit (7) 12.50
Rantavahdit 13.15 Rantavahdit 13.40 Dexpedition (7)
14.05 Dexpedition (7) 14.30
Vanderpump Rules 15.15
Huipputatuoija haussa 16.00
Dexpedition (7) 16.25 Dexpedition (7) 16.50 Vanderpump
Rules 17.35 The Neighbors
18.00 The Neighbors 18.25
Dexpedition (7) 18.50 Dexpedition (7) 19.15 Vanderpump
Rules 20.05 Havaiji 5-0 (12)
21.00 Minä olen Sam
23.20 Havaiji 5-0 (12) 00.10
Vanderpump Rules 01.00
Dexpedition (7) 01.25 Dexpedition (7) 01.50 Californication (16) 02.20 Huipputatuoija
haussa 03.05 Dexpedition (7)
03.30 Dexpedition 03.5504.30 Californication (16)
06.00 Aamun AVAus
09.30 Koiralle koti
10.00 Farm Kings
11.55 Lääkärit
12.50 Grand Designs
Australia
13.50 Siivoushullut
14.50 Muodin huipulle
Allstars
15.45 Enbuske360
16.00 Jamie Oliverin
ruokavallankumous
17.00 Lemmen viemää
18.00 Grand Designs unelma-asunnot
19.00 Suurin pudottaja
20.00 Amerikan unelmavävy
21.00 Miehet jotka
vihaavat naisia (16)
22.50 NYC:n täydelliset
naiset
23.50 Frendit
00.20 Frendit
00.50 Suurin pudottaja
01.45-06.00 Yön AVA
Päivän TV-elokuvat
Yle TV1 torstai 18.02.2016
13.20 - 14.50 Hopeakihlajaiset
(S) (Suomi 1942, 86?) O: Wilho
Ilmari. N: Lea Joutseno, Paavo
Jännes, Liisa Tuomi, Tapio Nurkka,
Pentti Saares, Eine Laine. Komedia
viehättävästä opiskelijasta, joka
pistää miesten päät sekaisin. Mv.
MTV3 torstai 18.02.2016
22.35 - 00.40 X-Men: Viimeinen
kohtaaminen (12) (X-Men: The
Last Stand, Yhdysvallat) Marvelin maineikkaaseen sarjakuvaan
perustuva X-Men-saagan kolmas
elokuva. Mullistava, mutanttigeenin kumoava parannuskeino kuohuttaa mutanttiyhteisöä. Magneto
ryhtyy värväämään armeijaa julistaakseen sodan ja pelastaakseen
rotunsa uhkaavaltasukupuutolta.
Mutanttiasiainministeri Henry
McCoy eli Peto joutuu valinnan
eteen, kun lääkkeen uusi sovellus
paljastuu. Kaiken lisäksi professori Xavier ja Ryhmä-X kohtaavat
Magnetoakin pahemman uhkan
menneisyydestä. Ohjaus: Brett
Ratner. USA, 2006,100?. Pääosissa: Patrick Stewart, Hugh Jackman, Halle Berry, Famke Janssen,
Ian McKellen, Rebecca RomijnStamos, Kelsey Grammer, Shawn
Ashmore, Aaron Stanford, Ellen
Page, Vinnie Jones, Ben Foster,
Anna Paquin.
Nelonen torstai 18.02.2016
l Nelonen klo. 20.00
The Voice Of Finland
Viidennellä tuotantokaudella nähdään tuttu tähtivalmentajakaarti: Tarja Turunen, Redrama, Olli Lindholm
ja Michael Monroe. Juontajana häärii Axl Smith ja kapellimestarin puikoissa Lenni-Kalle Taipale bändeineen.
22.00 - 00.35 Starship Troopers Universumin sotilaat (16)
(Starship Troopers/USA 1997).
Vauhdikas tieteistoimintaseikkailu
sijoittuu kylmään tulevaisuuteen,
jossa koko ihmiskunnan kohtalo
lepää maailman parhaista sotilaista kootun erikoisjoukon harteilla. Scifi-mestari Robert A. Heinleinin romaaniin perustuvan, terävällä satiirilla maustetun elokuvan
ohjaaja Paul Verhoeven muiste-
taan mm. lajityypin valioista RoboCop ja Total Recall. Pääosissa:
Casper Van Dien, Dina Meyer, Denise Richards, Jake Busey. Ohjaus:
Paul Verhoeven. (124?)
FOX torstai 18.02.2016
koitten suvusta nyt pitkänä alkuperäisversiona. Rikosten poluilla
kulkevia Sammakoita esittävät
Markku Halme, Juhani Niemelä,
Antti Litja ja Kari Väänänen. Ohjaus Mika Kaurismäki. HD
22.55 - 00.40 Katastrofileffa:
Lentokone vs. tulivuori
(Airplane vs. Volcano) Airplane
vs. Volcano, USA, 2014. O: James
& Jon Kondelik. P: Dean Cain,
Robin Givens, Tamara Goodwin.
Matkustajakone jää tulivuorten
ympäröimäksi. Kun laskeutuminen
ei tule kysymykseen, matkustajien
on kohdattava sekä purkautuneet
tulivuoret että tunteet.
AVA torstai 18.02.2016
TV5 torstai 18.02.2016
21.00 - 22.35 Bean - äärimmäinen katastrofielokuva (S)
(Bean, komedia, Iso-Britannia,
1997) Mr. Bean (Rowan Atkinson)
matkustaa taidemuseon edustajana Iso-Britanniasta Yhdysvaltoihin
ja onnistuttuaan tuhoamaan niin
kalliin taideteoksen kuin paikallisen Davidin (Peter MacNicol)
perhesuhteetkin hän joutuu pian korjailemaan aiheuttamiaan
vahinkoja. 82 min. Ohjaus Mel
Smith. Pääosissa Rowan Atkinson,
Peter MacNicol, Burt Reynolds.
Liv torstai 18.02.2016
Yle Teema torstai 18.02.2016
22.00 - 00.15 Roller Girl (12)
(Whip It/USA 2009). Hollywood-supertähdillä roolitettu
vauhdikas ja energinen draamakomedia Blissistä (Juno-elokuvan
tähti Ellen Page), teksasilaisen
pikkukaupungin kasvatista, joka
löytää elämäänsä aivan uuden
sykkeen päästessään mukaan
naisten sähäkkään ja vaaraa tihkuvaan roller derby -rullaluistelutiimiin. Uusi harrastus tihkuu tyttöenergiaa, vaaraa ja seksikkyyttä.
Bliss saa pian perehtyä villin ja
vapaan elämän saloihin oppainaan uudet, kokeneet ystävänsä.
Pääosissa: Ellen Page, Marcia Gay
Harden, Kristen Wiig, Drew Barrymore, Juliette Lewis, Landon Pigg,
Daniel Stern. Ohjaus: Drew Barrymore. (106?)
21.50 - 23.45 Kino Suomi: Klaani (12) (1984) Tarina Samma-
21.00 - 23.20 Minä olen Sam (S)
Kutonen torstai 18.02.2016
22.00 - 23.45 Tuntematon vihollinen III: Kosto (The Art Of War
III: The Retribution, toiminta, USA,
2009) YK:n salainen agentti yrittää estää ydinasetta päätymästä
pohjoiskorealaisten käsiin. Kun
tehtävä menee pieleen, hänen
pitää selviytyä vieraassa maassa,
eikä hän pysty luottamaan keneenkään. 82min. Ohjaus: Gerry
Lively. Pääosissa: Warren Derosa,
Anthony Criss, Sung Hi Lee.
(I Am Sam/USA 2001). Koskettava draama toi pääosanesittäjälleen Sean Pennille Oscar-ehdokkuuden. Penn esittää tyttärensä
(Dakota Fanning, mm. Maailmojen sota, Twilight-elokuvat) huoltajuudesta taistelevaa miestä,
joka saa myös kuvankauniin asianajajansa näkemään elämänsä
uusin silmin.
Pääosissa: Sean Penn, Michelle
Pfeiffer, Dakota Fanning, Dianne
Wiest, Laura Dern. Ohjaus: Jessie
Nelson. (127?)
21.00 - 22.50 Miehet jotka vihaavat naisia (16) (Män som
hatar kvinnor, Ruotsi) Osa 1/2.
Millennium-lehden toimittaja
Michael Blomkvist saa kunnianloukkauksesta vankilatuomion.
Rangaistuksen täytäntöönpanoa
odottaessaan Michael ottaa tehtäväkseen tutkia teollisuusmagnaatti Henrik Vangerin veljentyttären vuosikymmeniä aiemmintapahtunutta katoamista. Avukseen
Michael saa sosiaalisesti sopeutumattoman hakkerin Lisbeth Salanderin.
Ohjaaja Niels Arden Oplev. Ruotsi/Tanska/Saksa 2009 (89?) Pääosissa: Michael Nyqvist, Noomi
Rapace, Sven-Bertil Taube, Peter
Andersson, Peter Haber, Lene Endre.
Hero torstai 18.02.2016
KaupunkiSanomat ei vastaa televisio-ohjelmien oikeellisuudesta ja ohjelmatietoihin mahdollisesti tulleista muutoksista.
15
KAUPUNKISANOMAT
Elokuvat
Perjantaina 12.02.2016
Viikonlopun mielenkiintoisimmat ensi-illat esittelyssä
Loistava
Erinomainen
Hyvä
Kohtuuullinen
Kehno
ENSI-ILTA
ENSI-ILTA
Zoolander 2
Ohjaus: Ben Stiller
Näyttelijät: Ben Stiller, Owen
Wilson, Will Ferrell, Pénelope
Cruz, Kristen Wiig, Fred
Armisen
Nyt tulee Deadpool
Deadpool
Ohjaus: Tim Miller
Näyttelijät: Ryan Reynolds,
Morena Baccarin, Ed Skrein, T.
J. Miller, Gina Carano, Brianna
Hildebrand, Andre Tricoteux,
Leslie Uggams
ELOKUVAT Marvel Comicsin epätavallisimpaan
antisankariin perustuen,
Deadpool -elokuva näyttää kuinka entinen erikoisjoukkojen jäsen ja nykyinen palkkasotilas Wade
Wilson, saa luvattoman
kokeen jälkeen kiihtyneet
parantumisvoimat ja kehit-
HUOLLAMME MÖNKIJÄT - MOPOAUTOT - MOPOT
Sekä peräkärryt/trailerit.
Kausisäilytämme, asennamme ja myymme renkaat ja vanteet.
Palvelemme Kivenlahden teollisuusalueella.
Monipyörä Oy,
Tiilenvalajantie 6, 02330 Espoo.
www.monipyora.fi puh. 040 175 1124
AUTOJA
-MYYDÄÄN
MYY
AUTOSI
MEILLE!
HUUTAVA pula 1.000-20.000?
autoista, myös pakut ja mp:t.
Olarinluoma 13, 02200 Espoo
Soita Petri Harinen, puh. 0400 474 674
autoplaneetta.fi/autoplaneetta@gmail.com
MATKAILUAUTOPALVELUT
Olemme muuttaneet!
Uusi osoitteemme on
Vanhanlinnantie 15, 00900
Helsinki TERVETULOA!
KIPPARI-CARAVAN OY
Vanhanlinnantie 15 p. 09 512 22 50
www.kippari-caravan.fi
16
tää alter egokseen Deadpool -hahmon.
Uudet kyvyt ja musta
kieroutunut huumorintaju
apunaan Deadpool etsii
käsiinsä miehen, joka melkein tuhosi hänen elämänsä.
AUTOJEN ITSEPALVELUPESU
Kokeile ilmaiseksi
voimassa 31.3. saakka
ENSI-ILTA
ELOKUVAT
Zoolander
(2001) saa jatkoa. Edellisen elokuvan lopussa
Zoolander ja mallikollega
Hansel (Owen Wilson)
jäivät nauttimaan työnsä
hedelmistä ?Derek Zoolanderin keskukseen lapsille, ketä ei osaa lukee hyvästi ja tahtoo oppii muutakin hyvästi?, ja Mugatu
(Will Ferrel) joutui telkien
taakse. 15 vuotta myöhemmin Derek ja Hansel ovat
kuitenkin joutuneet painumaan maan alle, koska
keskukseen iski katastrofi.
Käy www.jetwash.fi
ja lataa itsellesi
7?
arvoinen alennuskoodi.
Wash & Drive Kyläsaari
-ITSEPALVELUPESU
Jet Wash Oy, Kyläsaarenkatu 21, 00580 Helsinki
How To Be Single
Ohjaus: Christian Ditter
Näyttelijät: Dakota Johnson,
Rebel Wilson, Alison Brie, Leslie
Mann, Damon Wayans, Jr.,
Anders Holm, Nicholas Braun,
Jake Lacy, Jason Mantzoukas
ELOKUVAT On olemassa oikea tapa olla sinkku,
väärä tapa olla sinkku, ja
sitten... on Alice. Ja Robin. Lucy. Meg. Tom. David. New York on täynnä
yksinäisiä sieluja etsimässä sitä oikeaa, olkoon se
rakkautta, hetken huumaa tai jotain siltä väliltä.
Ja jossain pikkutuhmien
tekstareiden ja yhden illan juttujen välissä näiden
naimattomien täytyy oppia
elämään sinkkuna maailmassa, jossa rakkauden
määritelmä muuttuu jatkuvasti.
ENSI-ILTA
Deathgasm
Ohjaus: Jason Lei Howden
Näyttelijät: Milo Cawthorne,
James Blake, Kimberley
Crossman, Sam Berkley
ELOKUVAT Lukiota käyvä Brodie muuttaa vasten
tahtoaan sukulaistensa hoteisiin kurjaan pikkukaupunkiin. Arjen ankeus saa
piristysruiskeen, kun hän
tutustuu paikkakunnan
metallimusiikkieksperttiin
Zakkiin. Kohta perustetaan bändi, ja koko koulun
suosituin tyttö Medinakin
alkaa jo kiinnostua.
Sitten Brodie ja Zakk
erehtyvät leikkimään tulella ja ryhtyvät soittamaan
kepulikonstein käsiinsä
saamia biisiaihioita.
AUTOKATSASTUS
YKSITYINEN
KATSASTUSASEMA
Määräaikaiskatsastus aikavarauksella alk.
Päästömittaukset veloitetaan erikseen
Kahvi- ja
keksitarjoilu
29?
Sulan Katsastus Oy
Avoinna
Palkkikuja 8
ma-pe
8-19
Tarjous voimassa
04300 Tuusula
la 9-16
toistaiseksi
050 409 06 46
www.sulankatsastus.fi
AJOOPETUSTA
LUOTETTAVA AUTOKOULU
SEURAAVAT KURSSIT:
B -kurssi alkaa
Ma 22.02.2016 klo 17.00 itis
Ma 29.02.2016 klo 17.00 itis
Kontulankaari 1 a 34, 00940 Helsinki, p. 09-428 92 922, 050-66711
Tallinnanaukio 1 B, Itäkeskus, p. 09-323 32 26
Perusvaiheen (B-kurssit) alkavat parittoman viikon maanantaisin klo 17.30.
Ilmoittaudu autokoululle etukäteen tai tule suoraan koululle kurssin alkaessa.
Tiedustele myös autokoulurahoitusta tai katso nettisivuiltamme!
a!
o
l
u
t
Autokoulu Huhtala Oy
Terve
Vuosaarentie 10, puh. 09 321 3218
www.autokouluhuhtala.fi, toimisto avoinna ma-to 10-17, pe 10-15
MEILAHDEN
AUTOKOULU
HENKILÖAUTOKURSSI B
vain 1.377?
Aloitukset
maanantaisin
klo 17.00
Ilmoittaudu kurssille:
www.meilahdenautokoulu.fi
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
Autoilu&Liikenne
Vinkkejä
turvalliseen
pulkkamäkeen
ja rinteeseen
Puskurissa roikkuminen ärsyttää
Ei unohdeta etäisyyksiä
Pulkkamäkikausi on nyt hiihtolomalaisilla edessä, ja vauhdin
hurmassa turvallisuus saattaa
jäädä taka-alalle.
1. Muista kypärä Yleisimpiä mäessä tapahtuvia
vahinkoja ovat hammas- ja
päävammat. Kalloon kohdistuva tärähdys tai isku
voi aiheuttaa vakavat vammat, jos kypärä ei ole antamassa suojaa tälliltä.
2. Paina väistämissäännöt mieleen Mäessä ja
rinteessä ylhäältä eli takaa
tulevalla on velvollisuus
väistää. Koska edellä laskevilla ei ole silmiä selässä,
vastuu on sillä, joka näkee
mitä pitää väistää.
3. Suosi tasaista ja tuttua Varmista ennen laskemista, että pulkkamäki on
tasainen. Lumen alla voi
piillä yllättäviä töyssyjä
ja kivenlohkareita, jotka
voivat aiheuttaa pahaa aavistamattomalle laskijalle
ikävän murtuman esimerkiksi häntäluuhun. Tuttu
mäki tai laskettelurinne on
usein kaikista turvallisin
laskea, koska sen notkot ja
mutkat ovat entuudestaan
tiedossa ja niihin osaa siksi
varautua.
4. Pysy kaukana puista
ja liikenneväylistä Kävely-, pyöräily- tai autotie ja
pulkkamäki eivät ole hyvä
yhdistelmä. Kävelijälle tai
pyöräilijälle voi käydä hullusti, jos pulkka tömähtää
yllättäen päälle.
Autotielle laskiessa puolestaan pulkkailija on itse
vaarassa, koska harva henkilö voittaa auton voiman
törmäyksessä.
n
Liian tuttavallinen läheisyys edellä kulkevan
takapuskuriin tekee omasta ajosta tempoilevaa, epätaloudellista ja rasittavaa.
pelkoa aikaansaavista kestoaiheista.
?Liian tuttavallinen läheisyys edellä kulkevan
takapuskuriin tekee omasta ajosta tempoilevaa, epätaloudellista ja rasittavaa
sekä itselle että edessä
kulkevalle. Äkkijarrutusten tapaisten yllättävien
tilanteiden edessä omaa
Autoilu& Liikenneturvan ajoneuvoa on myös hyvin
tuoreen kyselytutkimuk- vaikea saada pysähtymään
sen mukaan kuusi kym- ajoissa ilman riittävää turmenestä kokee, että liian vaväliä. Liian lyhyt välilähellä perässä ajaminen matka voi johtaa peräänon lisääntynyt liikentees- ajoon ja pahimmillaan ketsä. Läheisyys KONALAN
perään myös RENGAS
jukolariin,OY
Liikenneturvan
KESÄRENKAILLE
KYYTIÄ! Continental,
Gislaved,Toni
Nokia,Vuoärsyttää.
Puskurin karvaakoulutusohjaaja
Semperit
ja toteaa.
Barum.
minen kismittää Michelin,
kuljettajia
risto
LEVYPYÖRÄT,
NOPEASTI.
enemmän
kuin ASENNUKSET,
huonot P.
tiet548TASAPAINOTUKSET
Vaikka perässä roikku6562
tai ylinopeutta
ajavat. 4. Avoinna
minen
sapettaa,
Hankasuontie
ark. 8-18,
la 9-14 vain hieLiikenneturva kerää vuo- man yli kuusi kymmenestä
sittain tietoa ihmisten ko- suomalaisesta pitää peräskemuksista ja koetusta tur- sä roikkumista vakavana
vallisuudesta liikenteessä. liikennerikkomuksena.
TakapuskuriaKONALAN
hiillostavat RENGAS
Vakavammaksi
OY rikkomukkuljettajat
ovat POIS
liikenteesseksi liikenteessä
koetaan
KESÄRENKAAT
TALVIRENKAIDEN
TIELTÄ! Continental,
sä yksi vaaraa,
ärsytystä
ja muun
muassa
ajaminen
Gislaved,
Nokia, Michelin,
Semperit
ja Barum.
Välillä on väliä -ja nopeudella. Nyrkkisääntö on, että
jarrutusmatka nelinkertaistuu
kun nopeus kaksinkertaistuu.
Vastaavasti nopeuden alentaminen neljänneksellä lyhentää
jarrutusmatkan puoleen.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET, TASAPAINOTUKSET NOPEASTI.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
RENGAS ja
VANNEPALVELUT
KONALAN RENGAS OY
TALVIRENKAAT JA KESÄRENKAAT POISTOHINNOIN!
Continental, Gislaved, Nokia, Michelin, Semperit ja Barum.
LEVYPYÖRÄT, ASENNUKSET, TASAPAINOTUKSET NOPEASTI.
P. 548 6562
Hankasuontie 4. Avoinna ark. 8-18, la 9-14
väsyneenä ja punaista päin
ajo polkupyörällä.
Noin neljäkymmentä
prosenttia autoilevista
myöntää syyllistyneensä
lähellä perässä roikkumiseen edes joskus.
Liukkaus pidentää
jarrutusmatkaa
Jos huomaa edessä ajavien kulkevan lähellä toisiaan, kannattaa itse jättäytyä kauemmaksi letkasta.
Etenkin liukkailla ja huonolla kelillä on turvavälistä huolehtiminen tärkeää.
Liukkaat kelit pidentävät
jarrutusmatkoja ja heikon
näkyvyyden kuten pimeyden tai lumi- ja räntäsateen aikana havainnointiin
tarvitaan enemmän aikaa.
?Usein liian lyhyen välin
syyksi manataan toinen
autoilija, joka on kiilannut
eteen ja syönyt turvavälin
toiminnallaan. Jos ohittavan menopelin kuljettaja
palaa kaistalle liian lähelle
eteen, kannattaa ottaa jalka pois kaasupolkimelta ja
omaa vauhtia höllentämällä palauttaa turvaväli ennalleen, Vuoristo neuvoo.
Jos taas huomaa edessä
ajavien kulkevan lähellä
toisiaan, kannattaa jättäytyä kauemmaksi. Näin yllättävän tilanteen edessä
itsellä on enemmän aikaa
toimia.
?Kunnon välillä näkee
mitä edessä tapahtuu ja on
aikaa ennakoida tilanteita.
Ajaminen on myös rauhallisempaa, tasaisempaa ja
taloudellisempaa, Vuoristo
kannustaa.
Luotettava autokoulu Vantaan Länsimäessä
Kilpakuja 1, 01280 Vantaa/Länsimäki
p. 09- 392 0206, 0400-130 877
www.autokoulumasa.fi
Nopeasti
uuteen ammattiin!
www.bilika.fi
-Renkaiden vaihdot, -Il-huollot,
-Öljynvaihdot.
Vuosihuolto: kysy tarjousta!
Kaikki työt Takuutyönä.
PowerStage
Me koulutamme
Ormuspellontie 10. Malmi.
P. 045 8968 996, bilika.info@gmail.com
sinusta
HUOM!
taksinkuljettajan.
PAKOPUTKI
Seuraava B -kurssi alkaa
Ma 15.2.2016 klo.17.00
-CENTER
Tehdasvalmiiden pako-
putkien ja katalysaattoHelsingin Taksiopisto
reiden todella edullinen
myynti- ja asennuspiste!
puh. 09 587www.pakoputkicenter.fi
9088
Herttoniemi,
Sahaajankatu 26
www.taksihelsinki.fi
Neilikkatie 4, 01300 Vantaa/Tikkurila
09-873 3133, p. 041- 535 3594, www.autokoulusiltala.fi
Nopeasti uuteen ammattiin!
Me koulutamme sinusta
taksinkuljettajan.
Helsingin Taksiopisto
puh. 09 587 9088
www.taksihelsinki.fi
(09) 759 2802
Lukija löytää
palvelut
Kaupunki
Sanomista!
Meiltä
tuulilasien
yksittäinen
TUKKUMYYNTI!
Tuulilasien vaihto
ja korjaus
ammattitaidolla,
kysy tarjousta
jo tänään!
Ilmainen sijaisauto!
Myös lasien
tummennukset!
123 Tuulilasi
Sähkötie 8, Vantaa
(Tammisto)
P. 0400 258 161
www.123tuulilasi.fi
17
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
www.kaupunkisanomat.fi OSTA JA MYY!
Lähetä sähköpostilla ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi tai postita oheinen kuponki.
Osoitteessa www.kaupunkisanomat.fi voit lähettää
postia helposti myös valmiilla lomakkeella!
KS-Markkinat
KS-Markkinat on yksityisille kotitalouksille maksuton osto- ja myyntipalsta. Postittamalla oheisen kupongin julkaisemme 2 viikkona
peräjälkeen ilmoituksenne maksutta. Toimituksella on oikeus lyhentää, olla julkaisematta tai muokata ilmoitustekstejä parhaaksi katsomallaan tavalla.
MYYDÄÄN
AJONEUVOT JA VARUSTEET
RAHAA?
MYY tarpeeton ILMAISEKSI
KaupunkiSanomien
KS-Markkinoilla!
Niin pieni vaiva
ja niin iso hyöty!
-YKSITYISILLELähetä esim.
sähköpostia nopeasti
ja helposti!
www -sivuillamme on lomake,
helppo ja nopea täyttää!!
www.kaupunkisanomat.fi
Amazon v. 69-70
sekalaisia tarvikkeita, imusarja
tuplakaasarille +römppäsen kaasari,
jouset, jarrupalat, korjaamokäsikirja
englanniksi ja suomeksi ym.150eur.
040-722 1175. Pohjois-Haaga.
Mazda F-mallin
alkuperäiset kapselit 13? vm. 89-94
hp. 90e, Volvo 440 kapselit alkuperäiset vm. 89-96 hp. 90e . Talvirengas
205/70 R 15 uusi Nokia1 Hp. 40e
Puh. 040-373 1441
ASUNNOT/LOMA-ASUNNOT
Laskettelusukset
ja sauvat Spalding Vipelite pituus
195cm hp. 50e p. 0500-427927
Kuntopyörä Kettler
valk. hinta 30e ei kuljeutusta puh klo
10.00 alkaen 046-6243727 kuntop.
on myllypurossa.
hp. 50e p. 046-6618191
Matkasänky
50e jossa kantokassi puh. 0466243727 klo 15.00 alkaen
Arabian 70-luvun
Taika Mustikkakermakko sokerikko,
kannu, tarjoilulautanen yhteensä 230
eur. puh. 050-5896013
Suomen käyttörahat kullattuina
-kokoelma 24 karaatin kultauksella
31kpl. 30 euroa kappale. Myydään
koko setti. puh.050-4664689
VAATTEET
Ostetaan Cross Trainer,
toimiva, tarjoa edullisesti yst. vast.
textarina p. 046-8912993 Eija
Hupullinen
naisten lammasturkki koko 40 vaaleanruskea h. 50e p. 045-2678166
Minkkiturkki,
pitkä, koko 40-42, vähän käytetty,
tumma, 600e p. 040-5366656
Trimmauskone
Oster Mark ll vähän käytetty hyväkuntoinen ovh 160e nyt 80e p. 0503008123
KAUNEUS/TERVEYS
Infrapuna hieromakone,
taipuva varsi selän hierontaan 5 erilaista hierontapäätä. hinta 15 euroa.
puh. 045 2711 658
Kapseli kahvinkeitin
Paulig Cupsolo vähän käytetty v.
2015 malli 30e p. 040-5245866
Puh. 0400-850283
Tunturi soutulaite
30e p. 040-5723616
ELÄIMET/TARVIKKEET
Arabian Ruija
ja Ruska isot 33cm pyöreät tarjoilu
vadit Yht 50e myös erikseen. 6 hengen kaunis kahvi astiasto, pullavati
ja sokerikko ja kermakko 15e. Puh
0407752643 Itä-keskus
Myy kaupunkiasuntosi
vaihtokaupalla, ja muuta asumaan
maaseudun rauhaan Artjärvelle!
Vaihdossa tarjotaan uudehkoa heti
vapaata omakotitaloa rakennusvuosi
2009. Rakennusala 121/98 m2 Käsittäen 3h, K, khh, kph, sauna, lämminvarasto autokatos ym. Talo on omalla
1620 m2 tontilla. Näyttö järjestetään
sopimuksen mukaan. Paavo Ovaskainen puh. 050 5456961
160 cm pitkät. Marker Italia, TUA
Sirius sport. Hintapyyntö 20,-. Espoossa puh. 040-7770401
Myydään
valkoinen 3-ovinen vaatekomero
(Sotka), keskimmäisessä ovessa peili. Hp 150 euroa. puh 041 4661775
Ostetaan
Volvo kuorma-autojen pienoismalleja 1:48 ja 1:50 kaavoissa, kaiken
kuntoiset kiinnostaa p. 050-5945408
Markku
VESIKULKUNEUVOT
Onko sinulla LP-levyjä varastossa,
myy ne keräilijälle! Haluan ostaa kotimaiset/ulkomaiset LP-levyt ja singlet
1960-2010-luvuilta. Rock, Pop, Jazz,
Proge, Psych, Punk, Heavy, Iskelmä
jne. P. 050-4901774.
Purjevene Avance
36 dl vm.-86 Soita, kerron lisää.
42000,00 eur. puh. 0400-475898
RAKENNUSTARVIKKEET
Lastenvaunut
Brio ilmakumirenk. siistit hp. 60e.
Lasten VHS -elokuvia alkup. 46 kpl
OHJE SÄHKÖPOSTILLA LÄHETTÄMISEEN:
Lähetä viestisi osoitteeseen
ksmarkkinat@kaupunkisanomat.fi
Aihekenttään otsikko OSTETAAN
KS-Markkinat
Ostan View-Master
kuvakiekkoja ja kaikkia niihin liittyvää.
Myös muut vanhat lelut, lautapelit,
pikkuautot jne. 050-338 7932/Vesa
Lumilauta
Black Snow Super Ogu by SLM 140
cm pitkä, kaksilla siteillä. Pohjaväri
tumma liila mustilla ja valkoisilla
kuvioilla. Hintapyyntö 30,-. Espoossa
puh. 040-7770401
Harmaat laskettelusukset.
tai MYYDÄÄN. Numeroi tuotteesi 1., 2.,
3. jne. Myyntihinta on pakollinen. Max.
160 kirjainmerkkiä per tuote. ÄLKÄÄ
KIRJOITTAKO TEKSTIÄ KOKONAAN ISOILLA
KÄYTÄ TIKKUKIRJAIMIA
ja kirjoita selkeästi!
Yksi ilmoitusteksti/kuponki. Maksimi 160 merkkiä, aloita tavaran nimellä
Keräilijä ostaa
kunnia- ja sotilasmerkit. Suojeluskunta ja Lotta-aiheiset esineet ja merkit.
Hyvistä hyvä hinta. P. 0500 899443
Manuaalinen taximittari,
noin vm. -55, taysin toimiva, 120e p.
044-9204095
Aku Ankan vuosikerrat
2001-2007. Hinta yht. 50,00 eur.
KIRJAIMILLA, ÄLKÄÄ käyttäkö koneen antamaa euromerkkiä, e tai eur riittää!
Liitteitä emme avaa lainkaan joten kirjoita tuotteesi suoraan sähköpostimuotoon!
MYYDÄÄN
#
OSTETAAN
Valitse osasto:
Ajoneuvot ja varusteet
kirje-
Vesikulkuneuvot
Lastentarvikkeet
Viihde-elektroniikka
Harrastukset ja vapaa-aika
Eläinten tarvikkeet
Työkalut- ja laitteet
MYYNTIHINTA (pakollinen)
Rakennustarvikkeet
KS-Markkinat
PL 28
Mannerheimintie 94
00250
HELSINKI
FI-00421
Helsinki
Kauneus ja terveys
Vaatteet
Kirpputorimyyjälle
hyvää kirppistavaraa, mm. olohuoneenmatto, käytävämatto, väritulostin
Canon Pixma 540, musteita mukana,
expresso-keitin, 2 kpl pyörällisiä
kotisäilytyskärryjä, kukkaruukkuja,
pöytätabletteja, yöpöytä, kaunis
valkoinen seinähylly, koristetyynyjä,
jonkin verran hyvää vaatetavaraa ym
kivaa kirppistavaraa. Hinta 30,00 yht.
Gsm-0400-850283
OSTETAAN
ASUNNOT/LOMA-ASUNNOT
Ostetaan.
RT-3h Paloh. Pakila. Torpparinm.
Myös remontti kuntoinen. p. 0400
545893
HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA
!
Sekalaiset
#
SEKALAISET
KAUPUNKISANOMAT
Puhelimet
!
LEHDELLÄ ON OIKEUS KÄYTTÄÄ TIETOJA SUORAMARKKINOINTIIN. ILMOITUKSET JULKAISTAAN SISÄÄNJÄTTÖPÄIVÄMÄÄRIEN MUKAAN LEHDEN 2:SSA SEURAAVASSA NUMEROSSA (HUOM. EMME VÄLITÄ NIMIMERKILLÄ VARUSTETTUJA TIEDONANTOJA, EMMEKÄ JULKAISE PUUTTEELLISESTI TÄYTETTYJÄ KUPONKEJA HUOM.)
18
Kaakeleita 18kpl.
20x30cm mosaiikki väri puuteri 20e.
13 kpl 20x30cm väri viirukas puuteri
15e, kauniita p. 09-666224
Viivakoodilukija
käyttämätön 25e sekä valkoinen pyöreä pöytä halk. 1m + jatkopala 50e p.
050-5693646
Urheiluvälineet
Kodintarvikkeet ja laitteet
Saunanovi,
kiuas, kosteantilan muovimattoa,
Finnfoam eristelevyä 70mm, 5 levyn pakkauksissa edullisesti. puh:
0445253615
Kyntöaura
kaksi siipinen, 14 tuumainen, hintapyyntö 220e. Trukkipiikit, taotut
etukuormaajaan, hinta 350e p. 0500461815
postimerkki
Asunnot
allekirjoitus ja nimenselvennös, osoite postinumero puhelinnumero ja ikä:
Ostetaan vanhat
vinyyli LP levyt ja sinkut.1950-1980
luvuilta Rock, Pop ym. Koti/ulkomainen 040-7176755
Ostetaan Eestin ja
Venäjän postikortteja ja kirjekuoria
ennen v. 1941 p. 040-5187922
HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA
URHEILUVÄLINEET/LIIKUNTA
LASTENTARVIKKEET
Wanhoja kolikoita
ja seteleitä käteisellä. Lähetä tarvittaessa tekstari rahoistasi rahamääräisinä, vuosilukuisina ja kuntoisina,
kiitos. 044 5678266
Miesten kengät
mustat koko 8 1/2 (41-42) 60-luvulta
is-ko siistit (antiik.) 50e p. 0504601115
KODINTARVIKKEET JA LAITTEET
Penkki puutarhaan,
kolmen istuttava 30,- , Kaappi lasiovilla, levysoitinkaapiksi tarkoitettu
30,-. Piianpeili, puunvärinen, pieni
laatikosto 50,- puh: 040 934 1198
Ostan hyväkuntoinen
sähkökirjoituskone sopuhintaan pääkaupunkiseudulta p. 0400-305665
Ostetaan
Veikko Marttisen tauluja. 0505923287.
Ostan/noudan huokean
polkupyörän, aikuisten + lasten,
myös viallisen huomioin. Soita ja
tarjoa, p 0509174930
Ostetaan viikkolomaosakkeita
kotimaan kohteista, soita heti!
p. 040 5867152
ILMAINEN!
Lähetä
myytäväsi
NOPEASTI
käytä
sähköpostia!
Perjantaina 12.02.2016
Käteismaksu.
KAUPUNKISANOMAT
ANTIIKKIA, KIRPPUTOREJA,
RETROAtmimolina.fi
JA VINTAGEA:
Tältä aukemalta löydät
parhaat ja laadukkaimmat
myyntipaikat!
P. 040-7641348
RAHAA KEVÄÄKSI!!
Olemme muuttaneet!
Uusi osoitteemme on
Vanhanlinnantie 15, 00900
Helsinki TERVETULOA!
MYY tarpeeton ILMAISEKSI KaupunkiSanomien
KS-Markkinoilla! Lähetä sähköpostia nopeasti ja helposti!
www -sivuillamme on myös lomake, helppo täyttää!!
MUUTTO JA
KUOLINPESÄT,
TYÖKALUJA ym.
KIPPARI-CARAVAN OY
Vanhanlinnantie 15 p. 09 512 22 50
www.kippari-caravan.fi
Viirin Kirppis, Yrittäjäntie 9,
Järvihaka, 01800 Klaukkala
Suosittu, siisti
Käteismaksu.
tmimolina.fi P. 040-764 1348
Kaupunki
Sanomat
seuranasi
joka viikko!
Avoinna ark. 10-19, La 10-16, Su 11-16
09-290 3830 www. viirinkirppis.fi
Ostetaan ja myydään
Tervetuloa
tekemään
löytöjä!
käytetyt astiat, huonekalut,
kirjat ja valaisimet.
avoinna: ma-ke 10-18, to sulj, pe 10-18, la 10-14, su sulj.
Santaniitynkatu 7 c Kerava
P. 040-728 8209 P. 09 2584 2575
!
tuloa
e
v
r
e
T
www.keravanloyto.com
HUUTOKAUPPAHALLI OSTAA
Tule tekemään edullisia löytöjä tai myymään tarpeettomat
tavarasi. Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu, ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
huonekalut,
kodin irtaimistot,
kuolinpesät
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
Pakilantie 95, Alepan talo. www.kirpputoripaloheinä.fi
TÄLLÄ KUPONGILLA
PÖYTÄVUOKRA 45e/2 vko 30.01.2016 asti.
www.saranpuoti.com ma-pe 11-19, la-su 10-16
p. 0400-492 026
P. 050-464 4370
Lautamiehentie 1 C, 02770 ESPOO, p. 045-613 6136
VERTAISTUKIRYHMÄ
ABORTIN LÄPIKÄYNEILLE
alk. Helsingissä
ke 9.3.
Tule tekemään edullisia löytöjä
klo 17-19.30 (9x)
tai myymään tarpeettomat tavarasi.
Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
Aukioloajat: ma suljettu,
ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
W E S T FA L I A
ITSEPALVELUKIRPPUTORI
SARANPUOTI
"
?
BRINK
?
BOSAL
?
ARAGON
ESIMERKKIHINTOJA:
Audi A4 2008?2016
kiinteä/
irrotettava koukku
620 ? / 770 ?
VW Golf 2005?2016
kiinteä/
irrotettava koukku
520 ? / 670 ?
Ilmoittautumiset Helsingin ryhmään:
Tervetuloa!Toyota Avensis 2008?2016
puh. 050 364 4767, ma-pe klo 16-20
470 ? / 620 ?
240 ?
Paloheinän
Itsepalvelu
Kirppis
Ilmoittautumiset Espoon
ryhmään:
Pakilantie 95, Alepan talo. P. 050-464 4370
Koukkupajan asennuspisteissä asennamme laadukkaat
puh. 040 518 8783, ma-pe
klo 16-20
www.kirpputoripaloheinä.fi
vetokoukut autoosi satumaisen edullisesti!
kiinteä/
irrotettava koukku
Valeon peruutustutka
kaikkiin merkkeihin 280 ? ja
koukkuasennuksen yhteydessä
TÄYSIN KÄYTTÖVALMIIKSI ASENNETTUNA TAKUUTYÖNÄ!
Hinta sisältää 7-napaisen sähkösarjan. 13-napainen +70 ?
Lisää infoa www.ituprojekti.net
Keski-Uudenmaan NNKY
Asennamme ainoastaan eurooppalaisia E-tyyppihyväksyttyjä vetokoukkuja.
Vetokoukkuasennukset myös asuntoautoihin ja erikoisajoneuvoihin. Olemme Suomen suurin alallamme.
HELSINKI ? ESPOO ? TURKU ? TAMPERE ? JYVÄSKYLÄ ? OULU ? SEINÄJOKI ? VAASA ? LAPPEENRANTA ? KUOPIO
Tarjouspyynnöt ja tilaukset:
010 420 1700
info@koukkupaja.fi
19
KORJAUSLASIKAUPUNKISANOMAT
PÄIVYSTYS
KotiPlus
PUH. 0208 418 056
Å
h
4
2
Perjantaina 12.02.2016
Kaikkea kodista ja ympäristöstä
maan ja taivaan väliltä
Orapihlajatie 5, 00320 HelsinkiAsumisoikeusasuntoja tulossa ennätysmäärä
www.lasipalvelureijonen.fi
Yli 20 -vuoden
kokemus
erilaisista maalaustöistä
Suomi tarvitsee asuntoja
ERIKOISALUEENA
OVAT
LASIPELTIKATOT
PALVELUTJA IKKUNAT
Peltikatoissa käytämme
LASIPALVELU
REIJONEN
RK
Peltikattomaaleja
-LASIT -PEILIT maalauspalvelua
-NÄYTEIKKUNAT -PEILILIUKUOVET
Monipuolista
-ERISTYSLASIT -TURVALASIT
Pienet remontit
TapetoinnitKORJAUSLASILamelliparkettien
asennukset
PÄIVYSTYS
Porraskäytävien
maalaukset
PUH. 0208 418 056
Orapihlajatie
5, 00320
Helsinki
Muuttoremontit
huomioidaan
myös
Å
h
4
2
Yhteystiedot:
Erkki Hynönen
www.lasipalvelureijonen.fi
GSM 050-518 2557
Sähköposti: erkki.hynonen@
Pyydä tarjous!
pensselimiehet.com
Käytämme
HÄLYTIN-Eskaron maalejaMAALAUS-
PALVELUT
PALVELUT
1 kpl
takakansi
MAALAUSLIIKE
O. Vartiainen
Murto- ja palohälytinjärjestelmät
koteihin ja yrityksiin.
Myynti, asennus ja huolto. Puh:
0400-77 33 63 www.ovartiainen.fi
HERKKUKAUPPA
BEREZKA
Erilaiset suolaiset ja makeat
herkut Virosta ja Saksasta.
Tuorekakut, suolakurkut,
makeiset.
Kauppakaari 1, Kerava
p. 040 - 176 5255
ma-pe 11-19,
la 11-16, su 12-16
Pensselimiehet Oy
Peltikatot ja
muut
maalaustyöt
käytössä 21 m.
nostolaite.
www.
pensselimiehet.com
REMONTTIPALVELUT
ÖLJYSÄILIÖT
-puhdistukset
-tarkastukset
-korjaukset
-käytöstä poisto
-tyhjennys
0400-686 368
SUOMEN SÄILIÖPUHDISTUS
ja TARKASTUS KERAVA
sailiopuhdistus.fi
ÖLJYSÄILIÖN
TYHJENNYKSET
Sakari Häkkinen
p. 0400 451 572
ainesrauta.teras@
gmail.com
20
Asumisoikeusasumisessa yhdistyvät vuokra-asumisen
joustavuus ja taloudellinen riskittömyys sekä omistusasumisen turvallisuus.
Puh. 050 518 2557
Huoneistoremontit.
Sisä- ja
ulkomaalaukset.
Tapettija laattatyöt.
0400 704 929
www.javmaalausjasaneeraus.fi
RAKENNUS- JA
LVI-PIIRUSTUKSET
PERUSTAMISSELVITYKSET
Länsi-Insinöörit
p. 0400 847262
tekstissä
Asumisoikeusasuntoja rakenkoko
tavien yleishyödyllisten yhti39x90mm
öiden arvion mukaan vuoden
2016 aikana rakennetaan 1930
asumisoikeusasuntoa eri puolille Suomea, mikä on selvästi
enemmän aikaisempiin vuosiin
verrattuna. Viime vuonna
rakennettiin 1686 asumisoikeusasuntoa ja vuonna 2014
noin 1500 asumisoikeusasuntoa ympäri Suomea. Sitä edeltävinä vuosina rakennettiin
vuosittain noin 1300 asumisoikeusasuntoa.
KotiPlus - Vuoden 2016
aikana valmistuvien asumisoikeusasuntojen osalta
rakentamispäätökset on
tehty vuoden 2015 aikana. Nyt vuoden alusta
voimaan astunut lakimuutos rajoittaa korjauksiin
varautumista, lisää merkittävästi byrokratiaa ja
tiukentaa lainsäädäntöä
monin tavoin. On mah-
LÄMPÖÄKOTIIN
Takkasydän
mittatilaustyönä
Teemme myös:
- Savupiippujen kunnostukset
- Hormikuvaukset ja kartoitukset
- Piipunhatut - Tikkaat ja kourut
- Terässavupiiput
Ammattitaidolla vuodesta 1989
HORMIC.fi
0400-885055
www.
Puh.
Email. hormic@hormic.fi
Valtuutettu Kastor ja Nvi liike
dollista, että asumisoikeusasuntojen rakentaminen
vähenee tulevaisuudessa
selvästi. Uuden lain vaikutukset tulevat näkymään
aikaisintaan 2017, sanoo
Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n puheenjohtaja
Marko Pyykkönen.
Kuluvan vuoden aikana
uusia asumisoikeusasuntoja rakennetaan eniten pääkaupunkisedulle eli Helsinkiin (407), Vantaalle
(289) ja Espooseen (234).
Lisäksi uusia asumisoikeusasuntoja on tulossa
Lahteen (224), Jyväskylään (109), Järvenpäähän
(68), Raisioon (67), Keravalle (56), Joensuuhun
(55), Sipooseen (53), Tuusulaan (47), Tampereelle
(44), Siilinjärvelle (46),
Lempäälään (44), Nokialle (38), Lietoon (35), Porvooseen (35), Kangasalalle (33), Hyvinkäälle (23)
ja Kaarinaan (23). Uusia
asuntoja rakentavat SAY:n
yleishyödylliset jäsenyhteisöt, joista useimmat toimivat valtakunnallisesti.
Pääkaupunki vetää
Vuoden 2015 alussa
Suomessa oli yli 42 000
asumisoikeusasuntoa 47
kunnassa. Kaikista asumisoikeusasunnoista pääkaupunkiseudulla on 43
prosenttia, Tampereen
seudulla 12 prosenttia ja
Turun seudulla yhdeksän
prosenttia.
Asumisen rahoitus- ja
kehittämiskeskuksen
(ARA) kesäkuussa julkaiseman selvityksen mukaan
asumisoikeusa suminen
on edullista sekä vapaarahoitteisten asuntojen että
ARA-asuntojen vuokriin
verrattuna. ARAn tilaston
mukaan asumisoikeus
asunnon käyttövastike on
pääkaupunkiseudulla jopa
38 prosenttia markkinavuokria edullisempi.
Asumisoikeusasumisessa yhdistyvät vuokraasumisen joustavuus ja
taloudellinen riskittömyys
sekä omistusasumisen turvallisuus. Asumisoikeus
on elinikäinen. Asunnon
saa maksamalla noin 15
prosenttia asunnon hinnasta, jonka jälkeen maksetaan kuukausittaista
käyttövastiketta. Asumisen päätyttyä asumisoikeusmaksu palautetaan
rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
REMONTTEJA,
GRILLIKOTA VAIN 1998!
Uusi, tehtaan säältä suojatussa
paketissa. 10 m2. Täydellinen
toimitus, mm. iso grilli + huuva
+ piippu, musta palahuopa,
3 ikkunaa, levennetyt penkit
ym. Kuljetus h-auton kärry,
p-auto tai rahtina.
VALMISTETTU SUOMESSA
SANEERAUSTA,
MAALAUSTA JA
KYSY LISÄÄ 040 7760547
MUUTA KODINHOITOA:
Soita ilmainen KAIKKI
mittaus!
Mitä etsit, sen
Pystylamellit
Sälekaihtimet
MAANRAKENNUSPALVELUT
Huopakatot ASENNETTUNA
Rullaverhot
Huopakattourakointia. Oma tuontimme takaa
löydät täältä!
laadukkaimmat ja edullisimmat ratkaisut asiakkaillemme. Huopakatto on yksi pitkäikäisimmistä
kateratkaisuista Suomen vaativissa olosuhteissa.
Valikoimassamme ovat myös:
-polyuteraani -eristeet -aurinkosähkö järjestelmät
-MgO -rakennuslevy -Isodrän kosteuseristeet
-pellavaeristeet -palamaton jätekatos -viherkatot,
jne.
P. 050 534 8141
SIIVOUSPALVELUT
Kotisiivousta
Tarvitsetko apua
kotisiivoukseen tai
muihin kotiaskareisiin?
Luotettavat
siivoojat. Muistathan
kotitalousvähennyksen.
Jaana Hynynen
044-210 1228
Putkiliike Pihlajamäessä
Puh. 044 351 5030
www.lvi-tukiainen.fi
lassi.tukiainen@
lvi-tukiainen.fi
MUUTTOPALVELUT
Miltei kaikki mitä tarvitsee
siirtää paikasta toiseen!
Tied. 044 920 4976
kuljetusexpress@gmail.com
Beliza Oy
Sähkötyöt
AMMATTITAIDOLLA
Kiinnostaako teitä
talonne viemärien
kunto ja nykytila?
Ottakaa yhteyttä
meihin SanForsilla, niin tulemme
kuvaamaan ne nopeasti ja
edullisesti. Video-kuvaus auttaa Uusi
selvittämään viemärien kunnon
ja puuttumaan mahdollisiin
ongelmiin jo ennen suurempien
vahinkojen syntymistä.
www.maanrakentajat.fi info@maanrakentajat.fi
WARROCK OY
KATTOPALVELUT
Soita
ilmainen mittaus!
Huopakatot ASENNETTUNA
Huopakattourakointia. Oma
tuontimme takaa laadukkaimmat
ja edullisimmat ratkaisut asiakkaillemme. Huopakatto on yksi
pitkäikäisimmistä kateratkaisuis-ta Suomen vaativissa
olosuhteissa.
Valikoimassamme ovat myös:
-polyuteraani -eristeet -aurinkosähkö
järjestelmät -MgO -rakennuslevy
-Isodrän kosteuseristeet
-pellavaeristeet -palamaton jätekatos
-viherkatot, jne.
P. 050 534 8141
Sälekaihtimet Pystylamellit
Markiisit
Rullaverhot
25v.
SIIVOUSPALVELUT
SUOMALAINEN
SIIVOOJA
-kotisiivoukset
-ikkunanpesut
Kotitalousvähennyksellä
P. 040 768 9393
kotimainen.
siivouspalvelu@
gmail.com
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki
Puh. (09) 385 2393
www.torikaihdin.fi
Fax. (09) 351 1693
info@torikaihdin.fi
RAKENNUS
PALVELUT
Viemärin
kuntokartoitus
295
?
sis. ilmainen videotaltiointi
Soita ilmainen mittaus!
Pystylamellit
Sälekaihtimet
KIVIHIONNAN
AMMATTILAINEN
Rullaverhot
25v. Markiisit
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki
viemäriverkosto omakoti- tai pientaloon!
Jos viemäriverkostonne tarvitsee suurempaa
saneerausta, annamme mielellämme teille
erilaisia vaihtoehtoja viemärisaneerauksista,
jotka suoritamme RAKENTEITA RIKKOMATTA!
Nämä toimintamenetelmät ovat yleisesti noin
Kuvaamme ja paikannamme mahdolliset ongelmat.
40% edullisempia verrattuna menetelmiin,
Tallennamme kuvauksen muistitikulle, josta näette
joissa vanhat putket vaihdetaan.
putkistonne toimintakunnon. Kuvausmateriaali jää teille.
Toimialueemme ovat: Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo, Loviisa,
Järvenpää, Kerava. Tulemme sovittaessa myös kauemmaksikin!
Soita: 010 322 1090
25v.
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki
Asutuskeskus-, avo-, kanaali-,
tarkkuuslouhinnat.
351 1693
Puh. (09) 385 2393 Fax. (09)
Lasse Kinnunen puh. 0400-891 653
www.torikaihdin.fi info@torikaihdin.fi
www.warrock.fi
Mapex Sähkö Oy
050-382 5571
e-mail: mapex@live.fi
ERIKOISTARJOUS!
P. 0400 853 259
Markiisit
Täyden palvelun louhintaliike
Muutot ja kuljetukset
-huonekalut
-sorttiasema
-kierrätys
-muutot
maanrakennusalan
työt ammattitaidolla
ja luotettavasti!
www.sanfors.fi
Puh. (09) 385 2393
www.torikaihdin.fi
Fax. (09) 351 1693
info@torikaihdin.fi
Hiomme porraskohteet
ja kivilattiat kuntoon
tehokkaasti
ja ammattitaidolla
www.jannevilen.com Puh. 044 9916 171
21
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
Kaupunki & Terveys
Uusi ripsienpidennys 50?
Huolto 40?
Tervetuloa!
Työterveyslaitos haastaa istumatyötä tekevät seisomaan välillä
Pidä taukoja ja liiku välillä
Zephra
KaupunkiSanomat
Kaupunki & Terveys -palsta
yli 20 vuotta
hyvän terveyden puolesta!
eUudet volyymi- Uudet rakenn
40
kynnet alk. ?
ripset 70?
Huolto alk. 25?
Huolto 60?
Jalkahoito + geelilakka varpaille 45?
H&C Nails
(Myllypuron ostarilla)
Puh: 050 439 3430 www.hcnails.fi
Tietokoneapua
Senioreille!
Luotettava ja ammattitaitoinen avustus, opetus,
asennus ja huolto omaan
kotiin. Palvelemme
suomeksi ja ruotsiksi.
24e ½ h. Ei piilokuluja.
Seniorien
tietokoneapu
-Seniorihelppi
P. 045 1651 747
Palvelemme
ma-la 08-20
www.
seniorihelppi.com
Kaupunki
Sanomat
mukanasi
joka
viikko!
Onko alkoholi ongelmasi?
AA-AUTTAVA PUHELIN
joka päivä 9-21
p. (09) 750 200
Myös läheisille!
www.aa.fi, al-anon.fi
Uusi ripsienpidennys 50?
Huolto 40?
Tervetuloa!
eUudet volyymi- Uudet rakenn
?
40
k.
kynnet al
ripset 70?
?
25
k.
Huolto al
Huolto 60?
Jalkahoito + geelilakka varpaille 45?
(Hakaniemen Sokoksen lähellä)
Puh: 045 343 2700 www.californianails.fi
040 - 743 0861 /
Anne
Liikunta ja
Personal
Trainingpalvelut
ryhmille
ja yksityishenkilöille.
www.
treenilo.fi
22
Istuma-asennossa paine lisääntyy reiden takaosissa
ja lantion alueella. Sitä kautta lantion alueen sekä alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu.
Työterveyslaitos kampanjoi
kevään aikana nostaakseen
istumatyöläiset ylös penkistä.
Helmikuussa elokuvateattereissa pyörii aiheeseen
liittyvä tietoisku. Kampanja
näkyy ja kuuluu myös sosiaalisessa mediassa hashtagilla
#SeisoVälillä. Istumisella on
lukuisia haitallisia terveysvaikutuksia.
Terveys Runsaalla ja pitkäkestoisella, yhtäjaksoisella istumisella on todettu
olevan itsenäisiä, muista
elintavoista riippumattomia, haitallisia yhteyksiä
terveyteen. Haitalliset
vaikutukset kohdistuvat
kehossamme erityisesti
tuki- ja liikuntaelimistöön
ja sydän- ja verenkiertoelimistöön.
Työterveyslaitos kampanjoi kevään aikana näyttävästi haastaakseen erityisesti istumatyötä tekeviä
kansalaisia vähentämään
istumistaan. #SeisoVälillä -kampanjaan liittyvä
tietoisku pyörii kaikissa
Suomen Finnkinon ja Bio
Rexin elokuvateattereissa
valtakunnallisesti 5.-23.2.
aikuisten kohderyhmän
elokuvissa. Sosiaalisessa
mediassa Facebookissa,
Twitterissä ja Instagramissa tempaus jatkuu maaliskuun loppuun saakka.
Istuminen
altistaa sairauksille
Tutkimustiedon valossa päivittäinen runsas ja
yhtäjaksoinen istuminen
ja muu paikallaanolo ovat
yhteydessä kohonneeseen
kuolemanriskiin, sydän- ja
verenkiertoelimistön sairauksiin, aineenvaihduntasairauksiin kuten tyypin 2
diabetekseen, depressioon,
syöpäsairauksiin, hengityselimistön sairauksiin sekä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin.
Istuessa suuret lihasryhmät ovat passiivisena
ja kuluttavat vain vähän
energiaa, mikä haittaa kehon aineenvaihduntaa.
Istuminen vaikuttaa myös
tuki- ja liikuntaelimistön
rakenteisiin, kuten selän
välilevyjen aineenvaihduntaan ja kehon kuorman
jakautumiseen selän lihasten ja välilevyjen välille.
Lisäksi istuma-asennossa
paine lisääntyy reiden takaosissa ja lantion alueella.
Sitä kautta lantion alueen
sekä alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu entisestään.
Työasentoon
vaihtelulla
Arjen aktiivisuus ja vapaa-ajan liikunta ehkäisevät päivittäisen istumisen
haittoja. Työterveyslaitoksen kampanja muistuttaa,
että istumista voi vähentää paitsi jokaisen omassa
arjessa myös organisaatiotasolla. Työpaikkojen
kannattaa tarjota käyttöön
sähköinen työpöytä, rohkaista taukoliikuntaan ja
kannustaa aktiivisiin palaverikäytäntöihin kuten
kävelykokouksiin. Kokouksissa voi myös seistä
välillä.
Yhtäkkinen muutos istujasta seisojaksi voi johtaa
väliaikaiseen selän kipuiluun. Pitkäaikainen seisominen voi aiheuttaa myös
jalkojen turvotusta, koska
paikallaan seistessä verenkierron laskimopaluu
huonontuu. Parhaat terveysvaikutukset istumatyöläiselle syntyvät, kun
istumisen vähentyminen
yhdistyy työasennon säännölliseen vaihteluun. Säädettävän pöydän lisäksi
työntekijällä olisikin hyvä
olla käytössään puolittaisen istuma-asennon mahdollistava tuoli ja normaali
tuoli.
Osallistu monin tavoin
Nyt käynnistyneessä
tempauksessa Työterveyslaitos haastaa työpaikkoja
ja kansalaisia jakamaan sosiaalisen median sisältöjä
#SeisoVälillä -asiasanalla.
Omat #SeisoVälillä-vinkit
ovat erityisen tervetulleita.
Osallistua voi myös kirjoittamalla aiheesta blogitekstejä, joita Työterveyslaitos linkittää kampanjasivulle, haastamalla yhteistyökumppaneita mukaan
sosiaalisessa mediassa tai
osallistumalla videokilpailuun omalla #SeisoVälillä -videolla. Osoitteessa
www.ttl.fi/seisovalilla on
kampanjan oma video ja
leffatietoisku, jumppavideoita, blogikirjoituksia,
artikkeleita, kilpailuja ja
vinkkejä pepun ylös nostamiseen. Kampanjaa tukee
Työsuojelurahasto.
Syöpä koskettaa kaikkia.
Tee lahjoitus ja auta.
Espoolainen Elina Pulli sai keväällä 2011 tietää
sairastavansa rintasyöpää. Kolmen teini-ikäisen
lapsen äidille tämä oli suuri järkytys. Odottaminen
ja epävarmuus saivat monenlaisia tunteita pintaan,
syöpä muutti "sitten kun" -elämän "nyt kun" -elämäksi.
Kaiken keskellä Elina kuitenkin tunsi olevansa
läheistensä ympäröimänä turvassa.
Sairastuminen on aina kova isku sairastuneelle,
mutta myös hänen läheisilleen - sukulaisille,
ystäville ja tuttaville. Syöpä koskettaa meitä
kaikkia.
Syöpäsäätiö on tehnyt pitkäjänteistä ja
tuloksellista työtä syöpää vastaan jo
vuodesta 1948. Lahjoittamalla
vaikutat siihen, että tulevaisuudessa
yhä useampi voittaa vaikean
sairauden.
Rahankeräyslupa nro. POL-2014-7438 / Syöpäsäätiö, luvan
myöntänyt Poliisihallitus 5.9.2014, voimassa 1.1.2015-31.12.2016
koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Katso Elinan tarina ja
tee lahjoitus osoitteessa
syopasaatio.fi/tue.
Lahjoittajapalvelu, puh. 09 1353 3286, lahjoitukset@cancer.fi
KAUPUNKISANOMAT
Perjantaina 12.02.2016
Parhaat renkaat
meiltä: Continental,
Michelin, Nokian ym.
Todella sopivasti!
GT-Rengas Tikkurila
Tervetuloa
tekemään
löytöjä!
uloa!
t
Terve
Tule tekemään edullisia
löytöjä tai myymään
tarpeettomat
Kotikäynnillä
asia ratkeaa!
tavarasi. Pöytävuokrat:
37e/vko, 66e/2
vkoa. nopeasti
?ammattitaitoinen
apu kotonasi
-Antennihuolto
-Pelikonsolien
Aukioloajat: ma suljettu,
ti-pe 10-18, la
10-15,huoltaminen
su 11-15.
-TV-huolto
-Satelliittivastaanotin huolto
SOITA 020 718 1611
Tikkurikuja 1, 00750 Helsinki
Ark. 9-17, La 9-14, Su 10-14 www.gtrengas.fi
Viirin Kirppis, Yrittäjäntie 9,
Parhaat
renkaat
Järvihaka, 01800
Klaukkala meiltä:
Continental, Michelin,
Nokian ym. Todella sopivasti!
Suosittu, siisti
SOITA 020 718 1611
Tikkurikuja 1, 00750 Helsinki
Ark. 9-17, La 9-14, Su 10-14 www.gtrengas.fi
-Tietokone huolto
-Käyttöjärjestelmien asennus
-Audio- ja videolaitehuolto
-Satelliittiantennien asennukset
-Antennitarvike myynti
-Satelliittitarvike myynti
-Antennimastot
-Antennimastojen kiinnikkeet
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
Pakilantie 95, Alepan
talo. www.kirpputoripaloheinä.fi
Antennija TV- Apu Oy
puh. 328 1231, Vehkalahdentie 38,
P. 050-464
4370
Helsinki,
Vartiokylä,
ma-pe 9-17, la 11-14 www.tvapu.fi
Kotikäynnillä asia ratkeaa!
?ammattitaitoinen apu kotonasi nopeasti
-Antennihuolto
-Pelikonsolien huoltaminen
-TV-huolto
-Satelliittivastaanotin
huolto
Tule tekemään edullisia
löytöjä
tai myymään tarpeettomat
tavarasi. myynti
-Tietokone huolto
-Antennitarvike
Pöytävuokrat: 37e/vko, 66e/2 vkoa.
-Käyttöjärjestelmien
asennus
-Satelliittitarvike myynti
Aukioloajat:
ma suljettu,
Tervetuloa!
ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15.
-Audio- ja videolaitehuolto
-Antennimastot
Paloheinän Itsepalvelu Kirppis
-SatelliittiantennienPakilantie
asennukset
-Antennimastojen kiinnikkeet
95, Alepan talo. P. 050-464 4370
www.kirpputoripaloheinä.fi
Avoinna ark. 10-19, La 10-16, Su 11-16
09-290 3830 www. viirinkirppis.fi
Antenni- ja TV- Apu Oy
puh. 328 1231, Vehkalahdentie 38,
Helsinki, Vartiokylä, ma-pe 9-17, la 11-14 www.tvapu.fi
AKKUJA ERILAISIIN KÄYTTÖKOHTEISIIN JO VUODESTA 1961
TULE
AAN
TESTAAM KU
K
A
AUTOSI
SI!
K
E
IS
A
ILM
Henkilöautoakut
Moottoripyöräakut
Vapaa-ajan akut
Raskaan kaluston akut
Työkaluakut
TYÖKALUAKUT
Mekaanikonkatu 21 - 00880 HELSINKI - Avoinna arkisin klo 8.00-17.00
Puh. 09 765 733 - akkupojat@akkupojat.fi - www.akkupojat.fi
24