NAME IT -LIIKKEET: Espoo: Iso omEna / HElsInkI: Forum, kaarI (kannElmäkI) kamppI / HyvInkää: wIlla / JoEnsuu: Iso myy / Jyväskylä: Forum / kouvola: vEturI / kuopIo: matkus / laHtI: karIsma / lEmpäälä: IdEapark / porI: IsokarHu / raIsIo: mylly / turku: Hansa, skanssI / vaasa: rEwEll CEntEr / vantaa: Jumbo lIIty NAME iT clubiiN osoIttEEssa nameit.com taI tulE läHImpään namE It -lIIkkEEsEEn.
Anu ja ukki vuonna 1976 Mellunmäessä Helsingissä [Pääkirjoitus] Sanotaan, että isovanhemmuus on vanhempana olemisen kulta-aikaa. Silloin voi kuoria vanhemmuuden kakusta kermat päältä ja keskittyä lastenlasten kanssa olennaiseen - yhdessä olemisesta nautiskeluun ja heidän hellimiseensä. Kuvasimme tähän numeroon neljä upeaa isoäitiä lapsenlapsineen, sivut 14–23. He kertoivat suhteestaan lapsenlapsiinsa ja toisaalta suhteestaan omiin isoäiteihinsä. Kaikkien tarinoista kuulsi läpi se, miten tärkeitä lapsenlapset ja isovanhemmat ovat toisilleen. Näen tämän myös omien lasteni ja heidän isovanhempiensa suhteessa. Olen onnekas, sillä lasteni isovanhemmat asuvat lähellä. Lapseni saavat elää yhteistä arkea isovanhempiensa kanssa, mikä tekee minut hyvin onnelliseksi. Omassa lapsuudessani oli toisin. Olen tavannut vain äitini isän, ukkini, joka asui maalla, lähes 600 kilometrin päässä meistä. Hän oli minulle hyvin tärkeä ja rakas. Ukin kanssa oli aina kivaa ja muistan vieläkin puhelut, joissa hän lähetti minulle puhelimen välityksellä lakritsia. Tavatessamme sain aina pussillisen lakuja. Muistan viimeiset puhelumme ennen joulua, joissa ukki kiusoitteli hommaavansa minulle aivan vääränlaiset saappaat joululahjaksi. Olin toivonut tietynlaisia bootseja. Sitä joulua ei ukin kanssa enää tullut, mutta saappaat sain kummisedältäni. Aivan oikeanlaiset. Ukki oli kertonut. Mutta sitten on olemassa vielä tämä vanhemmuuden premiumtaso, nimittäin kummivanhemmuus. Sen hyvistä oltavista ja etuuksista voitte lukea Sami Sykön kolumnista sivulta 82. Kevät on jo käsillä ja kesä aivan nurkan takana. Samoin kesälomamatkat kauempana asuvien isovanhempien luokse. Nauttikaamme siis tulevasta kesäkaudesta monessa sukupolvessa. Ne ovat sekä lapsille että isovanhemmille tärkeitä ja ikuisia muistoja! Anu Levy-Korvenkontio Päätoimittaja
I n s p i r o i v aa m u o t i a y l i 6 0 s i v u a ! mm. Viisikko sivulta 56. AMOS: T-paita, 29,50 €, Marimekko. Huppari, 69,90 €, Tommy Hilfiger, Stockmann. Farkut, 19,90 €, Warp, Stadium. Converset, 64,90 €, Stockmann. Olkihattu, kuvausrekvisiittaa. Va l o k u v a a j a e l i n a s i m o n e n ALVAR: Raitaneule, 29 €, COS. Samettihousut, 79,90 €, Ralph Lauren, Stockmann. Kengät, 97,90 €, Kivat, Stockmann. Olkihattu, 6,95 €, H&M.
N:o 2.2014 KEVÄT/KESÄ Juomia sivulta 162 Aurinkoa sisustukseen sivulta 136 Vinkkejä sivulta 114 MUOTI JUHLAT KO LU M N I T 14 Tyylikkäät isoäidit apuna arjessa 178 Ellan juhlat 82 Sami Sykkö 24 Lahjavinkit äideille ja mummoille 188 Viritetty vappu ja tahmeat tikkunekut Vihan hedelmät 36 Piilosilla 46 Farkkufrendit MAAILMALLA 56 Viisikko 200 Sydney 66 Intiaanikesä 76 Pienet ovat yhdessä enemmän – Rantatunnelmaa ja metropolin sykettä 210 Minun elämäni Australiassa 212 Sydney – Katumuotia 214 Saariston lapset KAUNEUS JA TERVEYS 220 Malinin matkavinkit 148 Laura Puromies Ikiaikainen, rypyt ja räppänä 172 Juri Nummelin Ankkalinna ja proosan jalo taito 194 Mimmi Pentikäinen Ikuinen turvapaikanhakija 222 Ritva Liisa Snellman Bonjour kaikille! 88 Hyvä, paha aurinko 248 Tero Vainio 96 Teinit meikkaa 106 Suojaa lapsesi herkät silmät TALOUS JA TEKNIIKKA 114 Äiti, mistä vauvat tulevat? 228 Lapsi erossa – sovittelu huoltoriitojen ratkaisukeinona 236 Fillarihuumaa KOT I 128 Kahvilassa 136 Tervetuloa uudistettuun luokkaanne! Kummisetä kääntää kylkeä 122 Virpi Mikkonen 26 Olipa kerran… LOPUKSI 256 Lautapelien hurmaa 260 Isä kotona RUOKA 264 Kohti luovaa ja tasapainoista perhearkea 154 Ateljeeravintola Himassa 268 Tiedustelut 162 Bileet irti! 271 MOMOLU-hahmoteatteri Lapsiperheen aika venyy ja paukkuu
01/ Nimesi ja ammattisi? 02/ Mitä teit toiseen Kidd.O:n numeroon? 03/ Miksi innostuit Kidd.O:sta? 04/ Joku lapsiin/lapsuuteen liittyvä sitaatti. 01/ ELINA TEERIJOKI, vapaa toimittaja 02/ Kirjoitin tähän Kidd.Oon jutun suunnittelijaryhmä Kids Design Blockista. 03/ Kidd.O:ssa olen mukana, koska lapset yksinkertaisesti ovat niin mukava aihepiiri. 04/ Ainoa kasvatusohjenuorani on, että aikuisen ei pidä unohtaa, miltä tuntui olla lapsi. 01/ TOPI ASPOSALO, koululainen 02/ Peliarvostelun 03/ Halusin lehteen oman kuvan 04/ Muistan ne ihme synttärit, kun mulla oli Haisulipuku. Se puku oli niin hauska ja hassu. Valokuvaaja T i m k i u k a s 01/ OTTO TURUNEN, valokuvaaja ja kuvan käsittelijä 02/ Kuvasin useita kauneus- sekä ihonhoitotuotteita: Veikeitä pakkauksia, rikottuja huulipunia sekä karkinomaisia kynsilakkoja! 03/ Kidd.O selkeästi panostaa laatuun jokaisella osa-alueella, mistä lukijat (kuten minäkin) saavat nauttia. Lehteä tehdään suurella sydämellä ja sopivasti pilke silmäkulmassa, mikä sai minut koukutettua mukaansa. 04/ ”Lapsenmielisyys on elämän suola.” 01/ KARIM KRAOAUTI, jalkapalloilija (oikeasti koululainen) 02/ Pelasimme ja arvostelimme kaksi lautapeliä yhdessä äidin ja pikkusiskojeni kanssa. 03/ Mun äiti tykkää siitä. 04/ Muistan, kun olimme lomalla Marrakechissa. Ines oli vielä vauva eikä Dina ollut vielä syntynyt. Sillä reissulla opin lukemaan. Valokuvaaja M i k a e l P e t t e r s s o n 01/ HANNA SORMUNEN, stylisti ja muodin ammattilainen 02/ Kidd.O- lehden toiseen numeroon loin lapsille kesäiset rantatyylit kauneusjuttuun. 03/ Ihastuin Kidd.O-ideaan ja hyvään toteutukseen. Kidd.O on leikkisä, tyylikäs ja laadukas. Lehti on visuaalisesti herkullinen ja siinä on hyvää asiasisältöä. 04/ Yksi ihanimmista lapsuusmuistoistani on eräs vappu, jonka vietimme mummolassani ollessani 5-vuotias. Juhlinnan keskellä tätini päätti järjestää leikkisät Miss Vappu -kisat minulle ja siskolleni, ja saimme oikein Miss Vappu -nauhat yllemme. Lapsena pukeutumisleikit olivat suosikkejani. Ammatinvalinta ei siis loppujen lopuksi ole suuri yllätys! 01/ PERFECT WHITE OY, graafinen suuunnittelutoimisto 02/ Meidän työmme on pitää lehti visuaalisesti yhtenäisenä, vaikka tekijöitä on monta. 03/ Tekijöiden kirjavuus on yksi Kidd.O mielenkiintoisimmista aspekteista – harvoin saa yhdessä ja samassa lehdessä nauttia niin monen huipputekijän antimista! 04/ ”Det finns saker man måste göra, även om det är farligt. Annars är man ingen människa utan bara en liten lort” Bröderna Lejonhjärta, Astrid Lindgren 01/ PAULINE GAUTIER-BELLIN, muotisuunnittelija erityistaito: uudet seikkailut 02/ Osallituin luokkahuoneen tuunaukseen. Suunnittelin ja toteutin lapsille työpajoja: mm. toteutimme katon kuumailmapallokoristeet roiskemaalaustekniikalla. 03/ Ihastuin Kidd.O:n ensimmäiseen numeroon, ja ajattelin että lehdentekoon osallistuminen olisi mahtavaa. Lasten kanssa ja lasten tarpeisiin suunnittelu on minulle designerina erilainen tapa ilmaista itseäni. “Kidd.O je t’aime beaucoup” 04/ Luna, 2,5 v osallistui kanssani roiskemaalausprojektiin. Pari päivää myöhemmin Lunan äidiltä kaatui ketsuppia pöydälle. ”Jackson Pollock!” hihkaisi Luna.
Kuvatoimittaja Päätoimittaja w w w. k i d d o . f i : Merja Yeung Anu Levy-Korvenkontio We b e d i t o r Ma r s i d a R e la n d e r To i m i t u k s e n s i h t e e r i t E m i l i a L e h t i n e n , Ta i t e e l l i n e n s u u n n i t t e l u P e r f e c t W h i t e O y We b d e s i g n e r Ma r j a Ha u t ala , Anette Levy ja Mia Meinander A D El i n a J o h a n n a A h o n e n Muuks Creative Ty p o g r a f i a l e e n a o r ava i n i o G r a a f i s e t s u u n n i t t e l i j a t Ma r l e e n a H e i k k i l ä , We b d e s i g n e r Ha n n u Ha u t ala , N o r a K o r v e n k o n t i o , Ka t i N o h y n e k j a Muuks Creative Eija Storgård Va l o k u v a a j a t : M e r j a F o r s m a n , N i n a Ga r l o - M e l k a s , Ta n j a A ll k i n d s , A z z u r r o M o d e l s , B o o k U s , Bl o s s o m N i c o Ba c k s t r ö m , A m pa r o E s pa Ñ a , Kaap o Ka m u , Ha k ala , Ja r n o J ä n t t i , P i i a Kall i o m ä k i , Jaa n a Ma n a g e m e n t, Ha m b u r g Ca s t i n g , K u vaa m o , S t e f a n i e K e e n a n , A l e x a n d r a Kl e v e r , V e i k k o K e h o - K o s o n e n, E m i l i a L e h t i n e n, A n u L ev y- S o n n tag s k i n d e r , Wo n d e r ca s t L i e k k a , T i m Ma h e r , El i n a Ma n n i n e n , Ka n e r va Korvenkontio, Meri-Tuuli Lindström, Aleksi Ma n t i la , A n n a Ma t t s s o n , E v e l i i n a M u s t o n e n , L i t o vaa r a , Ma r i e M i k k o n e n , V i r p i M i k k o n e n , Peliarvostelijat: J u h a M u s t o n e n , Ma r k o Ra n t a n e n , M i k k o Ka i s a N i e m i n e n , Sa n n a P aa k k a n e n , P e r h e e t A s p o s al o , B e n g t s - HYNNINEN , Ra s i la , R i i n a Sal o k a n g a s , El i n a S i m o n e n , M i m m i P e n t i k ä i n e n , Ma r s i d a R e la n d e r , El o r a n t a , Hall i k a s - Va i n i o , K r a o u a t i , A n t o n S u c k s d o r f f, N i c k T u l i n e n , O t t o J o s h u a R e n s h aw , R i i n a Sal o k a n g a s , El i n a M o i la n e n , Saa r i k k o T u r u n e n, Sa r a Vall i o j a - H e r t e ll , M e r j a Y e u n g Ta n s k a n e n , El i n a T e e r i j o k i , Ma r j a Vä l i l ä Stailistit: Hiukset ja ihonhoito: Ul r i k e Ka c h e , Ka t a r i i n a Kaa t r a s al o , A n u Fa t m a A m e l B e n d r i s , Ra i l i H u l k k o n e n , + K A IKKI IH A N A T L A P SIM A L L IMME VA NHEM P INEEN ! L aap o t t i , Sa i j a L e h t o la , N o o r a Ma k k o n e n , P a u l i i n a Ka i t i la , T i m o Ka r v i n e n , Ma r i n a J o u n i M e r va s , El e n a M o r a , M i lla M u u r i m ä k i , L av e n i u s , A n u L e v y, Ka t a N i e m i , C h i h o T e r i N i i t t i , A n n i k a Ra n t ala , M i r k k a S c h wa r z e r , Ha r r i Ta s a n k o , T i i n a - Ma r i a S i u s l u o t o , Ha n n a S o r m u n e n Vala n t i , Cla u d i a W e g e n e r - B r a c h t Kuvittajat: Av u s t a j a t : Sähköposti: M i n n a A i n o a , A m pa r o E s pa Ñ a , L e e n a Ella A h o , Ca m i ll e B e s n a r d , C é s a r C h e val i e r , toimitus@kiddo.fi F r e d r i k s s o n , Ha n n a - R i i k k a H e i k k i l ä , L i s s e Sa r a h D e B e a u m o n t, P a u l i n e Ga u t i e r , Julkaisija ja kustantaja: Kiiski, Reija Kiiski, Meri-Tuuli Lindström, Xav i e r H i d al g o , Ha n n a Ka i k u la , Sa n t e r i ME A N P u b l i s h i n g O y A n n a s t i i n a M ä k i t al o , Ka t i N ä r h i , Il o n a Korvenkontio, Niilo Levy P a r t a n e n , J e n n i Vä r e A n n e l i Maa t r a i va / S u m m e r h i ll Y-tunnus: 2533099-7 Kol u m n i s t i t : J u r i S i lv e n n o i n e n / T o i m i s t o V i r p i M i k k o n e n, J u r i N u m m e l i n, M i m m i J o o n a Ra u t i a i n e n , S u l o Y e u n g V i ll e Ma t i n m ä k i , TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Osoite: Da g m a r i n k a t u 5 , 00100 Helsinki Painopaikka: www . p u n a m u s t a . c o m P e n t i k ä i n e n , L a u r a P u r o m i e s , R i t va L i i s a S n e ll m a n , Sa m i S y k k ö , T e r o Va i n i o To i m i t t a j a t : Ka t i A la - Il o m ä k i , K i r s i A s p o s al o , Ma r i 441 619 Painotuote A t k i n s , Mal i n B e n g t s , Ma i j a Fa s t, K I D D. O K A N N E T K a n s i m a l l i t MI L K A 6 v j a L EO 4 V Suunnittelija perfect white oy Va l o k u v a a j a m e r j a y e u n g Ty y l i A n n i k a Ra n t ala Hiukset ja ihonhoito Anu Levy S. 126 Va a t t e e t m i l k a : p u s e r o , 1 6 , 9 5 € , Na m e I t. Ra i - S. 198 Mallit jules ja arthur ta h am e , 2 9 , 9 0 € , D u Pa r e i l Au M ê m e . M a l l i t P h i l i p ja Pat r i c / B o o k U s Va l o k u v a a j a m e r j a y e u n g L e o : T - pa i t a , 7 , 9 5 € , H & M . Va l o k u v a a j a TIM M A HER Ty y l i a n n i k a r a n t ala Ka u l u k s e t , k u va u s r e k v i s i i t t aa . Ty y l i MI L L A MUURIMÄKI Hiukset ja ihonhoito Anu Levy Ta k a k a n n e n v a a t t e e t Hiukset ja ihonhoito Anu Levy Va a t t e e t Ka u l u s pa i d a t , 1 2 , 9 5 € , H & M . Fa r k u t, M i l k a : H e ll e m e k k o , 7 4 , 9 0 € , T o m m y H i l f i g e r . Va a t t e e t B o g i t - pa i d a t , 7 , 9 0 € , 29,95 €, H&M. Sinikuvioinen rusetti, 34,95 €, Sa n d aal i t, 7 4 € , E c c o . R u s e t t i pa n t a , 7 , 9 5 € , N i n i ’ s - h e n k s e l i t, 9 , 9 0 € , j a May o r al - T e d Ba k e r . P u n a k u k k a i n e n r u s e t t i , 2 4 , 9 5 € , Accessorize. s o r t s i t, 2 2 , 9 0 € , S t o c k m a n n . S e l ec t e d H o m m e . S i n i n e n h at t u, 2 9 , 9 5 € , L e o : T - pa i t a , 3 4 , 9 0 € , T o m m y H i l f i g e r . Selected Homme. Punainen hattu ja henkse- R u u t u s h o r t s i t, 6 9 , 9 0 € , T o m m y H i l f i g e r . l i t k u va u s r e k v i s i i t t aa . Ha t t u , 7 , 9 5 € , Kapp A h l
10?www.kiddo.fi
TYYLIKKÄÄT ISOÄIDIT APUNA ARJESSA 14 O L E T R A K A S J A PA R A S ! – L A H J AV I N K I T Ä I D E I L L E J A M U M M O I L L E 2 4 O L I PA K E R R A N … 2 6 PIILOSILLA 36 FA R K K U F R E N D I T 4 6 V I I S I K KO 5 6 INTIAANIKESÄ 66 PIENET OVAT YHDESSÄ ENEMMÄN 76 KO LU M N I S A M I S Y K K Ö 8 2 www.kiddo.fi?11
44 WE ATH DS E R O OF K P I R 9 SIN C E 1 12?www.kiddo.fi
Lapset harrastavat H I P H O P PA R I O L I V I A , 9 v Show-tanssilla ja baletilla tanssiharrastuksensa aloittanut Olivia halusi tanssia streetdancea, mutta pääsi tunneille vasta täytettyään yhdeksän vuotta – nuoremmille ei tunteja ollut tarjolla. Oliviaa viehättää hiphopissa hyvä ja mukaansatempaava r ytmi. Tanssi näyttää kivalta, ja se on aika helppoa, vaikka joskus onkin vaikeaa pysyä r ytmissä. Olivia haluaisi oppia voltin sekä etu- että takaperin. Teatteria, kuoroa, kitaransoittoa ja maalausta harrastava Olivia tanssii paljon kotona, ihan kaikenlaisen musiikin tahdissa. Tanssipelit ovat suuressa suosiossa, myös koko perheen keskuudessa. Olivian kaveripiirissä melkein jokainen tanssii harrastuksekseen. Porukalla syntyy hienoja tanssivideoita. Hiphop-opettajaansa ihaileva tyttö haluaisi tanssimisesta tai laulamisesta itselleen tulevaisuudessa ammatin. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a EDELLINEN AUKEAMA: Mustavalkoinen baseballtakki, 29,95 €, KappAhl. Keltainen T-paita, 12,95 €, Name It. Leopardikuvioiset farkkulegginsit, 22,95 €, KappAhl. Tennarit, 54,95 €, Crocs.
MUOTI TYYLIKKÄÄT ISOÄIDIT APUNA ARJESSA Kidd.O kysyi neljältä isoäidiltä miten he ovat mukana lastenlastensa elämässä. Läsnäolo arjessa nousi tärkeimmäksi asiaksi. To i m i t t a j a K a t i A l a - i l o m ä k i Va l o k u v a a j a J u h a M u s t o n e n Va l o k u v a a j a n a s s i s t e n t i t J a r i H ä m ä l ä i n e n j a A l e x a n d r a Ty y l i T e r i N i i t t i , a i k u i s e t j a r e k v i s i i t a t , A n u L a a p o t t i , l a p s e t M e i k i t S e n s a i - t u o t t e i n T i m o K a r v i n e n , R a i l i H u l kk o n e n j a A n u L e v y Hiukset Balmain-tuottein Harri Tasanko K u v a u s p ä i v ä n t u o t a n t o a s s i s t e n t t i J o h a n n a R i va Kaikki tämän jutun mallit ja tekijät ovat lahjoittaneet osallistumisellaan ja työllään sivun 152 mainostilan Lastensairaala 2017 –keräyksen hyväksi. 14?www.kiddo.fi
MUOTI www.kiddo.fi?15
MUOTI 16?www.kiddo.fi
MUOTI YHTEISELLÄ ATERIALLA A I R A 8 7 V, N I K O 3 7 V, K I T I 3 4 V, S U V I 3 0 V J A L A P S E N L A S T E N L A P S E T S I E N N A J A P I N J A 4 V Tanssitaitelija Aira Samulin on aina yrittänyt asua lähellä lapsenlapsiaan. Hänelle on ollut tärkeää, että nyt jo aikuiset lapsenlapset pystyivät kävelemään mummulaan ja että hän itse sai olla osa heidän arkeaan. Samaa läheisyyttä hän on halunnut luoda myös lapsenlastenlapsiinsa: Aira haluaa, että heille jää muisto siitä, millainen ylämummo on ihmisenä. Samulinin perhe viettää paljon aikaa yhdessä. He soittelevat päivittäin. Kaikki ovat tervetulleita Hyrsylän Mutkaan, ja usein Aira matkaa Helsinkiin syömään perheensä kanssa. Yhteiset ravintolaillat ovat heille jo pitkä perinne. Yhdessäolon lisäksi suvun pienimpien – siis Airan lapsenlastenlasten – äidit saavat hetken hengähdystauon arjesta valmiiksi katetun pöydän muodossa. Perheen yhteiset joulut ovat täynnä naurua, iloa ja tanssija lauluesityksiä. Airalla on äidinäidistään yksi muisto: hän oli lempeä nainen keinutuolissa. Aira oli kolmevuotias, kun äidinäiti kuoli. AIRAN MEIKKI, R A I L I H U L K KO N E N: Iholla Sensai Cellular Performance Cream Foundation anti-ageing meikkivoide, sävy CF22 Natural Beige, Triple Touch Compact -peitevoide, sävy TC-01 Light, ja Loose Powder Translucent -puuteri. Silmäluomen pohjustuksena Eyelid Base -silmämeikin pohjustustuote, luomilla Sensai luomiväripaletin 13 Mokuran sävyt ja Eyeliner Pencil -silmänrajauskynä, sävy EL02 Brown, ripsissä Mascara 38 C Silk Performance -ripsiväri, sävy M-1 Black. Kulmat Eyebrow Pencil -kulmakynä, sävy Grayish Brown. Poskilla Cheek Blush, sävy CH 02 Shirosakura. Huulilla Lipliner Pencil -huultenrajauskynä, sävy 103 Uraume, Sensai Rouge Vibrant Cream Colour -huulipuna, sävy VC 14 Kurenaikiku. AIRAN HIUKSET: Hiukset värjättiin Sim Sensido -hiusvärillä. Kampauksen pohjana Volume Mousse Strong -muotovaahto, latvoissa Moisturizing Elixir -seerumi ja viimeistely Session Spray Medium -hiuskiinne. Tuotetiedot (s. 14-15) AIRA: Pronssinvärinen trikoomekko syvällä halkiolla, 1 770 €, Balmain. Nahkatakki moottoripyörähenkisin tikkauksin ja kultaisin yksityiskohdin, 3 000 €, Versace, kummatkin Boutique Kaarina K. Sukkahousut ja kengät Airan omat. LAPSENLAPSET SUVI 30 V: Bleiseri nahkaisin yksityiskohdin, 225 €, kotelomekko valkoisin, mustin ja harmain Isänäidistä, Iines Suviosta, Airalla on enemmän muistikuvia. Iines asui Viipurissa, jossa Aira usein vieraili. Iines oli tyylikäs nainen, joka oli töissä Viipurin juna-asemalla puhelinvaihteen hoitajana. Aira muistaa hänet isoäitinä, jolla oli koko ajan pieni hymynkaarre suupielessä. Isoäitiys on Airasta ihana asia. Tärkeintä hänen mielestään on kuitenkin toimia niin, että toisilla on hyvä olla. Vaikka hän on aina tavoitettavissa ja paikalla tarvittaessa, hän ei halua olla isoäiti, jonka innokkuus muuttuu riesaksi. ”Tyyli tulee mukana jo sukuperintönä, meillä on ollut suvussa muun muassa räätäleitä”, Aira sanoo. ”Olen aina tykännyt stailata, laittaa itseäni ja pukeutua tilanteen mukaan. Tärkeintä on katsoa itseään kokovartalopeilistä ennen kuin astuu ulos. Myös takaapäin.” värialuein, 210 €, kummatkin Karen Millen, Galleria Esplanad. Korkokengät leveillä nilkkaremmeillä, 800 €, Balmain, Boutique Kaarina K. KITI 34 V: Pitsinen lyhyt jakku, 869 €, Moschino Cheap & Chic, kotelomekko kultaisin niittiyksityiskohdin, 579€, Versace Collection, kummatkin Stockmann Boutique. Käsinvärjätty silkkihuivi hiuksissa, 229 €, Destiny Store. Punotut opentoe -nilkkurit, 1 280 €, Giuseppe Zanotti, Boutique Kaarina K. N I KO 3 7 V: Himmeähohtoinen villapuku, 649 €, Sand. Kauluspaita niittisomistein, 229€, Just Cavalli. Mokkavyö, 79€, Tiger of Sweden. Suippokärkiset juhlakengät, 339 €, Sand. Sukat, 9,90€, Falke, kaikki Nikon vaatteet Stockmann. LAPSENLASTENLAPSET PINJA 4 V: Lyhythihainen musta mekko, 240 €, Armani Junior, Daisy & Don. Kullanvärinen panta kruunulla, 3,95 €, Hennes&Mauritz. Kissaballerinat niiteillä ja viiksillä, 145 €, Little Marc Jacobs, Stockmann. SIENNA 4 V: Rusettikuvioinen hihaton mekko, 12,95 €, Hennes&Mauritz. Eläinballerinat, 12,95 €, Hennes&Mauritz. Korvahattu stylistin oma. Musta nojatuoli, 780 €, jalallinen lintuhäkki, 206 €, lintuhäkissä oleva lasipullo, 25,90 €, kaikki sisustustarvikkeet Destiny Store. www.kiddo.fi?17
MUOTI 18?www.kiddo.fi
MUOTI IRTIOTTOJA ARJESTA R A I L I 6 8 V, J U U S O 1 3 V, L O T T A 9 V J A I N K A 4 V Meikkitaitelija Raili Hulkkonen asuu Espoossa vain parin kilometrin päässä lapsenlapsistaan Juusosta, Lotasta ja Inkasta. Kesäisin mummi usein lenkkeileekin lapsenlastensa luo kylään. Raili yrittää olla mukana heidän elämässään mahdollisimman paljon. Joskus hänestä kuitenkin tuntuu, että hänen paljon aikaa ja energiaa vaativa työnsä haukkaa paloja myös ajasta, jonka voisi viettää perheen kanssa. Kun aikaa on, Raili vie lapsenlapsiaan harrastuksiin. Lotta ratsastaa ja tanssii street dancea, Juuso pelaa sählyä. Inkan kanssa yhdessäolo on enemmän leikkimistä – vaikkapa sitä, että letittää leikkihevosten häntiä. Aina välillä mummi ja lapsenlapset ottavat yhteisen irtioton arjesta. Muutama vuosi sitten Raili ja Juuso juhlistivat Juuson 10-vuotissynttäreitä viikon verran Marbellassa. Viime vuonna Raili, Juuso ja Lotta lähtivät kolmistaan Mallorcalle. Perinteeksi Railin ja lastenlasten välillä on muodostunut myös yhteinen kampaajakäynti. He käyvät aina samassa kampaamossa ja lapset saavat valita kuka leikkaa heidän hiuksensa. Kun tukat ovat kunnossa, porukka käy yhdessä syömässä ravintolassa. RAILIN HIUKSET: Kiiltoa hiuksiin saatiin Silk Perfume -suihkeella ja hiustyyli viimeisteltiin Session Spray Medium -hiuskiinteellä. RAILIN MEIKKI: Iholla Sensai Foundations Fluid Finish Lasting Velvet FV205 -meikkivoide, sävy FV102 Soft Ivory, Triple Touch Compact -peitevoide, sävy TC-01 Light, ja Loose Powder Translucent -puuteri. Silmäluomen pohjustuksena Eyelid Base silmämeikin pohjustustuote, luomilla Sensai luomiväripaletin 11 Benefuji sävyt, ripsissä Mascara 38 C Silk Performance -ripsiväri, sävy M-1 Black. Kulmat Eyebrow Pencil -kulmakynä, sävy Grayish Brown. Poskilla Cheek Blush, sävy CH05 Sohi. Huulilla Lipliner Pencil -huultenrajauskynä, sävy 103 Uraume, Sensai The Lipstick -huulipuna, sävy 09 Tsuyabeni. RAILI: Nahkahihainen niittisomisteinen trenssi, 1 895 €, Burberry Brit, Moda Kamppi. Pitsinen kotelomekko lakkanahkaisin olkaimin, 1 800 €, Versace, Boutique Kaarina K. Mustat peittävät sukkahousut, 32 €, Wolford, Stockmann. Mustat lakkakorkokengät rusetilla, 750 €, Giuseppe Zanotti, Boutique Kaarina K. LAPSENLAPSET INKA 4 V: Tekonahkainen prätkärotsi, 45,95 €, Zara. Harmaa trikoopaita, 4,95 €, Hennes&Mauritz. Musta-harmaa frillahame, 12,95 €, Hennes&Mauritz. Bootsit, 19,95 €, Zara. Lapsena Raili vietti aikaa mummolassa, isänäidin maalaistalossa. Siitä on kuitenkin niin kauan aikaa ja hän oli niin pieni, että muistot isoäidistä lepäävät pitkälti valokuvien varassa. Raili kokee isoäitiyden tärkeäksi. Sen kautta voi antaa eteenpäin jotain todella merkityksellistä. Kaikenpäälle isoäitiys on hänestä rentouttavaa. Lasten kanssa touhutessa unohtuvat kaikki töihin liittyvät asiat ja elämä on tässä hetkessä. Raili kertoo tyylinsä kulmakiven olevan yksinkertaisuus. ”Mutta aina pitää olla jokin jännä juttu mukana”, hän lisää. ”Vältän korostamasta piirteitä, joista en pidä kuten kaksoisleukaa. Laitan illalla aina tehotipat kosteusvoiteen alle ja käytän hyviä aurinkovoiteita kasvoilla ja dekoltee alueella. Jos käytän koruja, niiden täytyy olla isoja.” Musta sifonkimekko, 57,90 €, Kinderit, Stockmann. Niittirannekkeet, 4,95 €/kpl, KappAhl. Sydänkuvioiset sukat, 7,95 €/viiden parin pakkaus, Hennes&Mauritz. Nilkkurit, 24,95 €, Hennes&Mauritz. JUUSO 13 V: Musta trikoopaita, 9,95 €, KappAhl. Mustat farkut, 19,95 €, KappAhl. Mustat tennarit, 39,99 €, Esprit, Sokos. Lintuhäkki, 130 €, pallomainen koriste kruunulla, 59 €, kaikki sisustustarvikkeet Destiny Store. LOTTA 9 V: Trikoinen takki, 29,90 €, BEL, Stockmann. www.kiddo.fi?19
MUOTI 20?www.kiddo.fi
MUOTI RAKKAUTTA JA HUOLTAKIN K A A R I N A 6 8 V, K R I S 1 0 V J A K E N T 5 , 5 V Muotikauppias Kaarina Kivilahdella on kaksi lapsenlasta, Kris ja Kent. Kaarinan ja lapsenlasten välit ovat erittäin läheiset sillä Krisin ja Kentin äiti, Kaarinan tytär Klara, työskentelee yhdessä Kaarinan kanssa Boutique Kaarina K:ssa. Kiireisestä ja matkustamista vaativasta työstään huolimatta Kaarina yrittää olla mukana lapsenlastensa arjessa niin paljon kuin se on mahdollista. Joskus hän hakee poikia päiväkodista tai koulusta ja pojat ovat myös tottuneet aina välillä yöpymään nannan ja ukin luona. Silloin yhdessäolo on useimmiten tavallista arkea: pelataan pelejä, luetaan ja katsotaan telkkaria. Pojat myös rakastavat leikkiä Kaarinan koiran Cleon kanssa, jonka Cara-sisar heillä itsellään on kotona. Joka vuosi Kaarina käy poikien joulujuhlissa. Ennen lapsenlapsien syntymää Kaarina ajatteli haluavansa olla lempeä isoäiti. Oman mumminsa hän muistaa ”vanhanajan” mummina, eri tavalla vanhana naisena kuin hän itse tai hänen äitinsä ovat olleet isoäiteinä. Kaarinan oma äiti oli nuorekas ja aktiivinen ”mumi”. Mumi vietti paljon aikaa omien lastenlastensa kanssa ja teki heidän kanssaan paljon asioita, olihan hän itse silloin jo eläkkeellä, toisin kuin Kaarina nyt. KAARINAN MEIKKI: TIMO KARVINEN Iholla Sensai Cellular Performance Cream Foundation anti-ageing meikkivoide, sävy CF22 Natural Beige, Triple Touch Compact -peitevoide, sävy TC-02 Medium, ja Loose Powder Translucent -puuteri. Silmäluomen pohjustuksena Eyelid Base silmämeikin pohjustustuote, luomilla Sensai luomiväripaletin 14 Shira Kasane sävyt ja rajauksena nestemäinen Liquid Eyeliner, sävy Black, ripsissä Mascara 38°C Volumising -ripsiväri, sävy Black. Kulmat Eyebrow Pencil -kulmakynä, sävy Grayish Brown. Poskilla Cheek Blush, sävy CH 03 Suskurenai. Huulilla Lipliner Pencil -huultenrajauskynä, sävy 104 Shirafuji, Sensai Rouge Vibrant Cream Colour -huulipuna, sävy VC 08 Fujubakama. KAARINAN HIUKSET: Kampauksen pohjalla Balmain Texturizing Salt Spray -suihke, latvoissa Moisturizing Elixir -seerumi, kampauksen viimeistely Session Spray Medium -hiuskiinteellä. It, Stockmann. Riipus isolla ristillä, 598 €, Thomas Sabo. Mustat pillifarkut, 19,95 €, Benetton, Stockmann. Maastokuvioiset tennarit, 64,90 €, Converse, Stockmann. KAARINA: Avoselkäinen jerseymekko kotka-aplikaatiolla, 2 580 €, Balmain. Käärmerannekoru, 870 €, Emilio Pucci. Sormus, 330 €, Versace Kristallikorkonilkkurit, n. 1 000 €, Giuseppe Zanotti, kaikki Boutique Kaarina K. KRIS 10 V: Pikkutakki, 380 €, Armani Junior, Daisy & Don. Harmaa trikoopaita, 9,90 €, Cube&Co, Stockmann. Farkut, 179 €, Armani Junior, Daisy & Don. Trikoopipo, 10,90 €, Cube&Co, Stockmann. Hopeatennarit, 14,95 €, Hennes&Mauritz. LAPSENLAPSET Nahka-arkku, 950 €, Destiny Stor Tunteiden tasolla isoäitiys on Kaarinalle tärkeä asia. Lapsenlapset ovat uskomattoman rakkaita. Kaarina on myös heistä aina huolissaan, kuten omista lapsistaan. Koko perheen hyvinvointi on Kaarinalle sydämen asia. Hän onkin iloinen siitä, että hän on lähellä lapsiaan ja lapsenlapsiaan ja pystyy näin seuraamaan heidän arkeaan. Muotikauppiaana huoliteltu tyyli on osa Kaarinan arkea. Hänen äidillään oli tapana sanoa, ”älä rankaise ympäristöäsi repsottamalla” ja sitä mottoa Kaarina itsekin on yrittänyt noudattaa. Sen tekee helpoksi vaatekaappi, jonka kaikki vaatteet sopivat yhteen. Silloin aamulla voi tempaista yllensä melkeinpä mitä vain ja näyttää hyvältä. KENT 5,5 V: Musta kultanappinen nahkainen pusakka, 85 €, Mini Rodini, Stockmann. Musta pitkähihainen trikoopaita, 9,95 €, Name www.kiddo.fi?21
MUOTI 22?www.kiddo.fi
MUOTI TURVAN JA VÄLITTÄMISEN JAKAJA HELENA, 56 V JA DAN, 6 V Laulaja Helena Lindgren ja hänen lapsenlapsena Dan ovat tekemisissä päivittäin. Jos he eivät tapaa, Helena-mummi ainakin soittaa ja kysyy Danin kuulumisia. Molemmat asuvat EteläHelsingissä, kävelymatkan päässä toisistaan, ja käyvät yhdessä ulkona leikkimässä, erilaisissa näyttelyissä ja teatterissa. Tanssia harrastava Dan on myös ollut Helena-mummin kanssa yhdessä Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla. Helena tapasi oman isänäitinsä vain kerran, äidinäitiä ei kertaakaan. Lapsena hän ei ajatellut isoäidittömyyttään. Hän vietti kesälomansa isän muiden sukulaisten – tätien ja serkkujen – luona ja he kompensoivat mummin puutteen. Nyt mummina Helena on välillä miettinyt millaisia ihmisiä hänen omat isoäitinsä mahtoivat olla. Ennen Danin syntymää Helena ei juurikaan ajatellut millainen isoäiti hän olisi. Nyt hän ajattelee olevansa huolehtiva ja välittävä. Helenan mielestä isoäitiyteen kuuluu arvokas välittämisen ja turvan antamisen perinne. Helena itse tuli äidiksi nuorena, vain parikymppisenä. Danin myötä hänessä on herännyt samoja tunteita kuin oman lapsen syntyessä, kenties vielä jopa hieman voimakkaampina. Pieni HELENA: Pitkä beige kirjailtu mekko mustalla tyllialushameella, 2 950 €, KV Couture. Kaksiväriset avokkaat rusettiyksityiskohdilla, 750 €, Giuseppe Zanotti, Boutique Kaarina K. Korvakorut Helenan omat. LAPSENLAPSI DAN 6 V: Kauluspaita kyynärpaikoin, 19,95 €, Zara. Henkselihousut, 29,95 €, Zara. Hirviötennarit, 12,95 €, Hennes&Mauritz. Musta arkku, 99 €, peltinen säilytyslaatikko, 94 €, kaikki sisustustarvikkeet Destiny Store. HELENAN MEIKKI: Iholla Sensai Foundations Fluid Finish Lasting Velvet FV205 -meikkivoide, sävy CF22 Natural Beige, Triple Touch Compact -peitevoide, sävy TC-01 Light, ja Loose Powder Translucent -puuteri. Silmäluomen pohjustuksena Eyelid Base silmämeikin pohjustustuote, luomilla Sensai luomiväripaletin 13 Mokuran sävyt ja rajauksena nestemäinen Liquid Eyeliner, sävy Black, ripsissä Mascara 38°C Volumising -ripsiväri, sävy Black. Kulmat Eyebrow Pencil -kulmakynä, sävy Soft Brown. Poskilla Cheek Blush, sävy CH05 Sohi. Huulilla Lipliner Pencil -huultenrajauskynä, sävy 103 Uraume, Sensai The Lipstick -huulipuna, sävy 09 Tsuyabeni. ihminen elämässä saa pohtimaan, kuinka tärkeä kasvuvaihe lapsuus on ja kuinka tuota vaihetta tulisi varjella. Lapsenlapsen myötä elämän asioiden priorisointi on mennyt uusiksi. Danin avulla Helena on myös oppinut uusia asioita itsessään, kuten täysin pyyteettömän rakkauden. Oman lapsenkin kanssa rakkaus oli toisenlaista, sillä silloin mukana oli paljon enemmän huolta. Helena tunnetaan julkisuudessa naisellisesta tyylistään. Hän itse kuvailee tyyliään ajattomaksi, klassiseksi ja glamouriksi. Tyylinsä hän löysi jo nuorena, ja siksi hänen ei tarvitse sitä paljoakaan enää ajatella – huoliteltu ja laitettu perusolemus tulee automaattisesti. HELENAN HIUKSET: Kampauksen pohjalla Balmain Volume Mousse Strong -muotovaahto, viimeistely Session Spray Strong -hiuskiinteellä ja Silk Perfume -suihkeella. www.kiddo.fi?23
MUOTI 1 2 10 3 4 OLET RAKAS JA PARAS! LAHJAVINKIT ÄIDEILLE JA MUMMEILLE To i m i t t a j a M A R S I D A R E L A N D E R 9 Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G 8 24?www.kiddo.fi 1 _ Aamiainen vuoteeseen toimii aina! Keittiöpyyhe, 25 €, Saana ja Olli. Leikkuulauta, 52 €, Shogo Tamura. Kahvikuppi, 15,90 €, Marimekko. Kulho, keraminen lautanen, lasinen kananmunan keitinkuppi ja juomalasit, kuvausrekvisiitta.? 2 _ Juoksutrikoot, 95 €, Adidas by Stella McCartney.? 3 _ Tablette Pöl -alusta, 35 €, Studio Caroline Gomez. Viivotin, 7 €, HAY, Pino. Klaus Haapaniemen Inspiration-paperisakset, 19,30 €, Fiskars, Iittala.? 4 _ DIY kauppakassi ja kangasvärit, Hobby Point.? 5 _ DIY nimilaput muovailtuna Cernitinmuovailuvahasta kovettamalla uunissa. Muodot tehty piparkakkumuoteilla ja kuviot painettu leimasimilla vahaan ennen uuniin laittamista.? 6 _ Scent Gift set -kynttilät, 124 €, Tom Dixon, Formverk.? 7 _ Viisaat ystäväni -kirja, 19 €, Saana Wilkström & Meri Mort, Akateeminen Kirjakauppa.? 8 _ Plissé-kansio, 29 €, HAY, Formverk.? 9 _ Ilta-tee, 5,25 €, Pukka, Ruohonjuuri.? 1 0 _ DIY Hama-helmet lasinalusta, ohje Craft and Creativity blogi. Vintage-kirja kuvausrekvisiitta. 7 5 6
MUOTI Ty y l i K a t a r i i n a K a a t r a s a l o Va l o k u v a a j a S a r a Va l l i o j a Kuvittaja Minna Ainoa / imagine and do Malli Oona 26?www.kiddo.fi
MUOTI (Kokoa itse) Legginsit, 27 €, Papu. Harmaa meleerattu neule, 16,95 €, Lindex. Neuletakki, 22,95 €, Kappahl. Pinkki mekko, 32,90 €, Polarn O. Pyret. T o i m i t t a j a M I R K K A S I U S L U O T O Va l o k u v a a j a A M PA R O E S PA Ñ A Harmaa kissa-aiheinen paita, 19,95 €, Kappahl. Hupullinen haalari, 49 €, Grey Label. Leopardikuosilliset legginsit, 8,95 €, Lindex. MATILDA Kuosipaita, 8,95 €, Lindex. Nahkatakki, 24,95 €, Lindex. Farkut, 16,95 €, Lindex. Aurinkolasit, 4,95 €, Kappahl. Kengät, 9,95 €, Kappahl. Pinkit farkut, 19,95 €, Name It. 34?www.kiddo.fi
MUOTI PIIL SILLA Va l o k u v a a j a A l e x a n d r a K l e v e r / S u m m e r h i l l Ty y l i U l r i k e K a c h e / B l o ss o m Ma n a g e m e n t I h o n h o i t o j a h i u k s e t C h i h o S c h wa r z e r / B l o ss o m Ma n a g e m e n t M a l l i t Ha n n a A l e y n a / A l l k i n d s , J o l i n a / Ha m b u r g Cas t i n g , J o n n a ja P i a Ma r i e / S o n n t a g sk i n d e r , N o a h , R u b y, Oska r ja K e k e Haalari, 75 €, Scotch R’Belle. 36?www.kiddo.fi
MUOTI (Kokoa itse) Lippis, 29 €, New Era. Aurinkolasit, 90 €, Tommy Hilfiger. Raidallinen sadetakki, myydään settinä housujen kanssa, 109,95 €, Didriksons. T-paita, 9,90 €, Polarn O. Pyret. Sukat, 9,90 €, Happy Socks. T o i m i t t a j a N O O R A M A K K O N E N Va l o k u v a a j a K A N E R V A M A N T I L A Ruutupaita, 19,95 €, KappAhl. Kello, 30 €, Regal. DANIEL Kumisaappaat, 29,90 €, Viking. Sadetakki, 29,90 €, Reima. Farkkushortsit, 16,95 €, Name It. Pusero, 14,95 €, KappAhl. Hattu, 9,95 €, Lindex. Nalle, 17,95 €, KappAhl. Kumisaappaat, 30 €, Nokian Jalkineet. Chinot, 34,95 €, Name It. 44?www.kiddo.fi
MUOTI (Kokoa itse) Huopahattu, 39,95 €, Supertrash. Sadetakki, 34,95 €, Lindex. Farkut, 19,95 €, Name It. Ballerinat, 129 €, Marc by Marc Jacobs. T-paita, 27 €, Marimekko. Neule, 49 €, Noa Noa Minature. NEA Vekkihame, 59,95 €, Supertrash. Sadetakki, 64 €, Marimekko. Neule, 29,95 €, Name It. Hame, 49 €, Noa Noa Minature. Sukkahousut, 17,50 €, Marimekko. Rusettipinni, 2,90 €, Cailap. Kumisaappaat, 120 €, Ilse Jacobsen. Sateenvarjo, 11,95 €, Benetton. Pupu, 15,90 €, Polarn O. Pyret. www.kiddo.fi?45
MUOTI Ty y l i M i l l a M u u r i m ä k i Va l o k u v a a j a K a a p o K a m u M a l l i t L o j a j a V i k t o r FARKKUFRENDIT T a i va a n s i n i s e k s i h a a l i s t u n u t t a i s y vä n m e r e n sininen, denim on kaikkien kaveri. 46?www.kiddo.fi
MUOTI Loja Paita, 19,95 €, KappAhl. Farkkuliivi, 29,95 €, Name It. Farkut, 26,95 €, Name It. Ballerinat, 12,95 €, H&M. Panta, 14,90 €, Glitter. Viktor Farkkutakki, 34,95 €, Lindex. Pikeepaita, 26,90 €, Polarn O Pyret. Farkut, 29,99 €, s.Oliver Junior. Tennarit, 12,95 €, H&M. www.kiddo.fi?47
MUOTI 48?www.kiddo.fi
MUOTI << Loja Kauluspaita, 69,90 €, ja hame, 79,90 €, Tommy Hilfiger. << Viktor Kauluspaita, 27,90 €, Polarn O Pyret. Farkut, 69,90 €, Tommy Hilfiger. Loja Aikuisten hapsupusero mekkona, 249 €, H&M Spring Collection 2014. Kaulakoru, 302 €, Bjorg. Nilkkurit, 109 €, Ten Points. www.kiddo.fi?49
MUOTI (Kokoa itse) Lippis, 20 € , Mini Rodini, Little Copenhagen. T-paita, 24 €, Mini Rodini, Punavuoren peikko. T o i m i t t a j a S A I J A L E H T O L A Va l o k u v a a j a E V E L I I N A M U S T O N E N I h o n h o i t o j a h i u k s e t F A T M A A M E L B E N D R I S Farkkutakki, 19,95 €, H&M. Sortsit, 35 €, Wheat, Little Copenhagen. Farkut, 54,95 €, Timberland, Le Bunuell. A LV A R Vaalea farkkupaita, 14.95 €, H&M. T-paita, 7,90 €, Bogi, Stockmann. Tumma farkkupaita, 69,90 €, Levi’s, Stockmann. Farkut, 69 € , Levi’s, Stockmann. Aurinkolasit, 8,90 €, Kids Vision, Stockmann. Tumma kauluspaita, 9,95 €, H&M. 54?www.kiddo.fi Raidallinen kangaskenkä, 9,95 €, Lindex.
VIISIKKO Va l o k u v a a j a E l i n a S i m o n e n Ty y l i J o u n i Me r va s Hiukset ja ihonhoito Kata Niemi Va l o k u v a a j a n a s s i s t e n t t i V i l l e M a t i n m ä k i Ty y l i a s s i s t e n t t i J o o n a R a u t i a i n e n M a l l i t Ve r n a , S a i m i , A m o s , A l va r j a K e r t t u - k o i r a Kuvauspaikka Luukin kartano
MUOTI ( K o k o a i t se ) T-paita, 27 €, Marimekko. Kartta, 13,90 €, Partioaitta. Suurennuslasi, 4,90 €, Punanaamio. Raitaneule, 9,95 €, H&M. T o i m i t t a j a S A I J A L E H T O L A Va l o k u v a a j a E V E L I I N A M U S T O N E N H i u k s e t j a i h o n h o i t o M A R I N A L A V E N I U S Farkkupaita, 25,95 €, Zara. Sortsit, 34,90 €, Mayoral, Stockmann. Turkoosit chinot, 27,90 €, Warp, Stadium. JOAKIM / BOOK US Takki, 119 €, Fjäll Räven, Partioaitta. Neule, 35 €, COS. Farkkupaita, 22,95 €, Zara. Sortsit, 22,90 €, Mayoral, Stockmann. Kengät, 49,90 €, Stockmann. Sukat, 7,90 €, Falke. Taskulamppu, 69 €, Led Lenser, Partioaitta. Kengät, 44,90 €, Vans, Stadium. 64?www.kiddo.fi Reppu, 69 €, Fjällräven, Partioaitta. Termospullo, 31 €, Thermos, Partioaitta.
MUOTI ( K o k o a i t se ) Raitahousut, 25,95 €, Zara. T-paita, 39,90 €, Little Marc Jacobs, Stockmann. Mekko, 79,90 €, Tommy Hilfiger, Stockmann. Korilaukku, 69,90 €, Jotex. Kamera, vintage. Linkkuveitsi, 44 €, Victorinox, Partioaitta. Taskulamppu, 69 €, Led Lenser, Partioaitta. Kiikarit, 99 €, Brunton, Partioaitta. Taskukompassi, 69 €, Heureka Shop. Lila huivi, 49 €, COS. Takki, 139,95 €, Supertrash. Huivi, 119 €, Kenzo, Stockmann. ANABEL / BOOK US Hame, 31,90 €, Mayoral, Stockmann. Jakku, 129 €, Tommy Hilfiger. Mekko, 32,95 €, Zara. Kauluspaita, 59,90 €, Tommy Hilfiger. Neuletakki, 12,95 €, H&M. Lentäjänlakki, 74 €, Petit Nord, Fiilinki. Vyö, 18,90 €, Nini’s. Sukat, 7 €, COS. Rannekorut, 35 €, Odd Molly. Bootsit, 39,95 €, Zara. Kiikarit, 99 €, Brunton, Partioaitta. Kukkakuviolliset farkut, 12,95 €, H&M. www.kiddo.fi?65
MUOTI KAJSA Mekko, 79,90 €, Tommy Hilfiger. Sulkapannan sulat, Sinooperi. MEI Mekko, 109 €, Hilfiger Denim. Hattu, rekvisiittaa. 66?www.kiddo.fi
INTIAANIKESÄ Ty y l i N o o r a M a k k o n e n Va l o k u v a a j a M e r j a Y e u n g H i u k s e t j a i h o n h o i t o An u L e v y M a l l i t S a m u e l j a m e i / B o o k Us , K a j s a Kuvauspaikka Gardenia Kuuma kesä on pian täällä! Ohuet vaatteet helpottavat helteellä. Iloiset printit ja kirkkaat värit saattelevat viidakosta hiekkarannalle. SAMUEL Tanktop, 8,95 €, Outfitters Nation.
MUOTI (Kokoa itse) Hellehattu, 79 €, Marimekko. Korvakorut, 19,90 €, Marimekko. Huivi, 69,90 €, Tommy Hilfiger. Bikinit, 14,95 €, Seppälä. T o i m i t t a j a N O O R A M A K K O N E N Va l o k u v a a j a K A N E R V A M A N T I L A Toppi, 14,95 €, KappAhl. Sandaalit, 16,95 €, Lindex. Pusero, 21,95 €, Benetton. VENLA Mekko, 35,95 €, Benetton. Sandaalit, 15 €, Billie Blush, Little Copenhagen. Farkkusortsit, 22,95 €, Lindex. Kassi, 31,90 €, Ellos. 74?www.kiddo.fi
MUOTI (Kokoa itse) Henkarit 5 kpl setissä, 5 €, Tiger. Pyyhe, 79 €, Lexington. T-paita, 7,95 €, Lindex. T-paita, 12,95 €, Jack & Jones. Shortsit, 49,90 €, Tommy Hilfiger. Shortsit, 14,95 €, Seppälä. Tennarit, 64,90 €, Vans. ROBIN / BOOK US T-paita, 22,95 €, Tumble ’n Dry, Little Copenhagen. Shortsit, 34,95 €, Cube, Stockmann. Espadrillot, 18 €, Lifestyle. Hattu, 49 €, Stetson, Solo for Men. Flipflopit, 34,90 €, Havaianas. Reppu, 39,95 €, Jack & Jones. www.kiddo.fi?75
MUOTI PIENET OVAT YHDESSÄ ENEMMÄN T o i m i t t a j a E l i n a T ee r i j o k i Va l o k u v a a j a M e r j a Y e u n g 76?www.kiddo.fi
MUOTI Kahdeksan pienyritystä, kohder yhmänä lapsiperheet, taustana muotoilualan koulutus ja selkeät eettiset periaatteet. Siinä on Kids Design Blockin resepti. Kasapäin ihania kuoseja, toimivaa muotoilua ja hauskoja oivalluksia. Suomalaisella lastenvaate- ja lastentuotemuotoilulla on paljon annettavaa, ja se tiedetään suunnittelijayhteisö Kids Design Blockissa. Kids Design Blockin juuret ovat messuilla. Punainen Norsu -merkin ja Aarrekidin osastot olivat lapsimessuilla vastapäätä toisiaan. Kun Punaisen Norsun Helena Opas ja Aarrekidin toimitusjohtaja Sanna Myllys tutustuivat toisiinsa, he päättivät kustannusten säästämiseksi ottaa yhteisen osaston seuraavilla messuilla; tuotevalikoimatkin tuntuivat sopivasti täydentävän toisiaan. Elettiin vuotta 2010. Kids Design Block perustettiin virallisesti vuonna 2011. Yhteistyökumppanit ovat löytyneet luonnollisia reittejä: yhteyksiä on syntynyt esimerkiksi, kun jonkun myymälään on ostettu sisään toisen tekijän tuotteita. ”Piirit ovat pienet. Osa meistä on opiskelukavereita keskenään”, Sanna Myllys sanoo. Eettinen tuotanto on ryhmälle tärkeä yhteinen arvo. Lapsityövoimaa ei näissä tuotteissa käytetä – paitsi tuotekuvien malleina. Kids Design Blockin kaikkien yritysten tuotanto on joko Suomessa tai muissa EU-maissa, joissa esimerkiksi työaikalainsäädäntö vastaa suomalaista. Kaikki Kids Design Blockiin kuuluvat toimijat ovat tekstiili- tai muotoilualan koulutettuja ammattilaisia. Höö on lastenvaatemerkki, jota tekevät Sarianna Malmi, Riikka Flink ja Auli Kokkonen. Lastenvaateyritys Aarrekidin takana ovat Myllyksen lisäksi Johanna Parviainen ja Miia Kajaani. Muut designblockilaiset ovat yksinyrittäjiä. Merkeistä myös Henna Lindroosin Marakattimarssi, Anna Etulan Muru ja Helena Oppaan Punainen Norsu valmistavat vaatteita. Merja Lambergin Kakara keskittyy tekemistuotteisiin, Leena Junnilan Onni ja Ilona tekee katselukortteja pikkulapsil- le ja Anniina Isokankaan Paapii-pehmoleluja. Pienyrittäjille yhteisö tarjoaa käytännön hyötyjen lisäksi myös vertaistukea yrittäjän arkeen. Yritysten toimipisteet sijaitsevat ympäri Suomea: Turussa, Kokkolassa, Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla. Ryhmä tapaa silti jopa kuukausittain suunnitellakseen tulevia tapahtumia. Myös yhteisiä tapahtumia kuten pop up -myyntejä järjestetään eri puolilla Suomea. ”Meiltä saa pyytääkin pop up -myymälää sopivaan paikkaan”, designblockilaiset vinkkaavat. Keväällä Kids Design Blockin ohjelmaan kuuluu esimerkiksi messuosasto Helsingin Lapsimessuilla huhtikuussa ja pop up -kauppa Lasipalatsin Akkuna-liiketilassa toukokuussa. Voimia yhdistämällä näkyvyys kasvaa: ryhmä voi hankkia yhteisen suuren messuosaston tai paremman liiketilan. Yhdessä voi myös tarjota monipuolisemman tuotevalikoiman ja tavoitella skandinaavisen lastentuotemuotoilun yhteisiä vientihankkeita. Moni Kids Design Blockin yrityksistä vie jo ulkomaille. Äkkiseltään luulisi, että yritykset kilpailevat keskenään. Kaikkien kohderyhmää kun ovat ne tiedostavat vanhemmat, joille laatu ja tuotanto-olosuhteet painavat ostopäätöksessä enemmän kuin myyntihinta. Mutta hyödyt voittavat. Valikoiman kasvaessa ja monipuolistuessa yhä useampi asiakas kiinnostuu ryhmän tuotteista. Sitä paitsi merkeillä on eroja. Kaikilla on omat selkeät tyylit ja halu kunnioittaa naapurin tonttia. Halpatuotanto pitää suurta osaa vaatemarkkinoista näpeissään, mutta designblockilaiset ovat huomanneet, että suomalaista tuotetta luullaan joskus kalliimmaksi kuin se oikeasti onkaan. Kids Design Block uskoo, että kotimainen laatutuote löytää asiakkaansa. ”Viemme tätä juttua ilolla ja energialla eteenpäin!” www.kiddo.fi?77
MUOTI 78?www.kiddo.fi
MUOTI www.kiddo.fi?79
MUOTI KIDS DESIGN BLOCKIN MERKIT ESITTÄYTYVÄT 1 a = Mitä? b) Onnijailona.fi -verkkokaupastani. Lisäk- b = Mistä? jälleenmyyjällä eri puolella Suomea. Suosittu c = Oma lempituote? myös Punavuoren Peikossa kortteja on ollut jo d = Mitä tulossa? si tuotteita on myynnissä parillakymmenellä ostopaikka on esimerkiksi Helsingissä Bebes; monta vuotta. c) Onni ja Ilonan ensimmäinen tuote, vauvalle suunniteltu katselukuva, joka on samalla onnittelukortti. ”Kun vauvaperhettä onnitellaan, myös vauva saa kortista iloa!” 2 1) Sanna Myllys AARREKID perustettu 2009 a) ”Persoonallinen ja tarinallinen kuosimaail- d) Onni ja Ilona -kangas katselukuvilla. ”Tsi-tuote, josta voi itse ommella vauvalle pehmeää katseltavaa: katselukirjan, pehmeän katselukuution, pinnasängyn pehmikkeen, säilytystaskuja...” ma, ekologinen ja laadukas. Malleissa huomioitu pidempi käyttöikä ja yhdisteltävyys.” b) Oma verkkokauppa www.aarrekid.fi, ekotavaratalo Nudge Helsingissä, Kuopus Tampereella. Paljon myymälöitä ja verkkokauppoja jälleenmyyjinä, myyntipaikkoja on 16 eri maassa. c) Pitkähihainen paita Aarremetsä-kuosista. 3 ”Klassikkokuosi ja –malli. Paidassa käytännöllinen malli, joka kestää käytössä pitkään. Luomupuuvillaa.” d) ”Suunnataan maihin, joissa ei vielä myyntiä ole, ja jälleenmyyjien määrän kasvuun.” 3) Anniina Isokangas PAAPII DESIGN perustettu 2011 a) ”Iloisia ja värikkäitä pehmoleluja ja muita pientuotteita lapsille. Suunnittelun lähtökohdat ovat tur vallisuus, kestävyys ja helppohoitoisuus. Päätuoter yhmä on tällä hetkellä tee itse -tuotteet: ompelupaketit ja vaatetuskankaat.” b) Omasta verkkokaupasta, shop.paapiidesign.com, ja noin 80 jälleenmyyntipaikasta, esimerkiksi Design Forum Shopista sekä useista Taito Shopeista. 2) Leena Junnila ONNI JA ILONA perustettu 2007 a) Katselutuotteita vauvalle. ”Ideana on yhdistää vauvaa ihastuttavat muodot, värit ja kontrastit hauskaan designiin. Kivaa katselta4 80?www.kiddo.fi vaa siis sekä vauvoille että vanhemmille.” c) Pu-Puu pöllö, joka oli ensimmäisiä PaaPiin hahmoja. ”Pöllö eläimenä on minulle kaikkein henkilökohtaisin, ja se on kulkenut mukanani erilaisina variaatioina jo yli 10 vuotta. Se on myös yrityksen logossa.” d) ”Entistä enemmän omia vaatetuskankaita; voimme tarjota niitä jatkossa myös tukkumyyntiin.”
MUOTI 4) Henna Lindros 6) Merja Lamberg MARAKATTIMARSSI KAKARA perustettu 2009 perustettu 2006 a) Vaatteet tehdään Suomessa kudotuista a) Lapsen luovuutta inspiroivia tekemistuot- materiaaleista kotimaisissa ompelimoissa, teita, vaatteita, joilla voi leikkiä tai joita voi lähtökohtana käytännöllisyys, laatu ja ajatto- muuntaa oman näköisiksi. muus. ”Emme juokse sesonkien perässä, meidän vaatteet kestävät sesongista toiseen.” b) Tällä hetkellä DesignForumShop, Helsinki, sekä Kuopus, Tampere, ja DesignShopOutlet. b) Oma kivijalkamyymälä Puoti Lahdessa, muu- com tamat lastenvaatteiden erikoisliikkeet. c) ”Ehdottomasti väritettävä hame, sillä jokaic) Pussihousut. ”Järjettömän käytännölliset ja sesta tulee ainutlaatuinen, värittäjänsä luoma kudottu huikean laadukkaasta kotimaisesta taideteos!” 5 kampapuuvillasta.” d) Piiloppi-vaate, johon voi piiloutua. d) ”Uusi oma kangaskuosi ja mallisto kevääksi/ kesäksi 2014. Lisäksi panostamme toden teolla Puodin valikoimaan ja tapahtumiin.” 7) Helena Opas PUNAINEN NORSU 5) Auli Kokkonen, Sarianna Malmi, Riikka Flink perustettu 2004 HÖÖ a) Ekologinen, leikkimielinen lastenvaatemallisto. perustettu 2007 b) Www.punainennorsu.com, Turussa kaksi a) Höö on raikas ja reipas maailmaa innois- omaa myymälää (Forum, Puistokatu 18), esim. saan tutkiva, hyvästä olosta ja leikin riemusta Kuopus Tampereella. 6 kasvava lastenvaatemallisto. Persoonallinen ja iloinen, käytännöllinen ja kaunis, kotimainen c) ”Kuvauksellinen lätsä, joka istuu päähän ja kestävä. kuin päähän.” b) Oma, uusi nettikauppa www.5hop.fi. Asian- d) Hiotaan uutta nettikauppaa ja kehitellään tuntevat lastenvaateliikkeet kautta maan. aikuisten mallistoa c) Riikka: Olivia hameleggarit. ”Hauskan näköinen, tuo hymyn huulille niin ostajalle kuin myyjällekin.” 8) Anna Etula Auli: Liina-mekko. ”Yksinkertaisuudessaan MURU nerokas.” perustettu 2007 Sarianna: Liina-mekko. ”Olen saanut ihania kuvia asiakkailta siitä. Se saa tytöt pyörimään a) ”Luomupuuvillaisia lastenvaatteita ja muita ja tanssimaan.” ihanuuksia. Lasten sisävaatetuksen lisäksi Murua löytyy asusteina ja pientuotteina sekä d) Naistenvaatemallisto. 7 muutamina aikuisten vaatteina. Myymme myös neulosta metritavarana kotiompelijoille.” b) Muun muassa nettikaupasta www.weecos. com, Helsingissä Design Forum Shopista ja HUOM! Ekovintistä, Tampereella Kuopuksesta. Kids Design Blockin merkit voi käydä tarkastamassa c) Neppihuppari — kätevä käyttää ja näyt- keväällä esimerkiksi Lapsimessuilla tävä päällä. Toinen suosikkini on liivimekko. 11.— 13.4.2014. ”Se on todella pitkäikäinen. Ei haittaa vaikka alkuun se olisi pitkä, ja lopuksi se menee tuni- www.lapsimessut.fi kana housujen kanssa.” d) Uusi oma nettikauppa, joka keskittyy ainakin alussa kangasmyyntiin. Myös ulkomaan kauppa laajenee. 8 www.kiddo.fi?81
Kuvittaja ANNA STIINA MÄKITALO / KIINNOSTE Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G [Kolumni] 82?www.kiddo.fi
[Kolumni] SAMI SYKKÖ / KUMMISETÄ Toimittaja, kolumnisti ja tunnettu muoti kommentaattori, jolla on kolme kummilasta ja joka aloitti työuransa lapsim allina 1980-luvulla. KUMMISETÄ KÄÄNTÄÄ KYLKEÄ TIEDÄTTEHÄN ISOVANHEMMAT, jotka leuhkivat, kuinka paljon hauskempaa elämä on lastenlasten kanssa kuin silloin, kun omat mukulat olivat vielä pieniä. Ei tarvitse valvoa öitä eikä vaihtaa kakkavaippoja – ainakaan yhtenään. Ja lastenlapset voi ottaa kylään silloin, kun haluaa. Mutta meillä kummisedillä vasta oltavat onkin! Aivan äskettäin olimme kummipoikani kanssa juhlissa hänen isovanhempiensa luona. Bileet kestivät pari päivää, joten pääsimme pitkästä aikaa viettämään yhdessä viehättävää laatuaikaa. ENSIMMÄISENÄ AAMUNA kummipoika heräsi kello 5.30. Hän nukkui isovanhempien makuuhuoneessa, joten nämä pomppasivat sängyistään samaan aikaan pojan kanssa. Minä sen sijaan käänsin kylkeä vierashuoneessa. Kun kummipoika alkoi leikkiä ja pulista olohuoneessa, nousin sängystä, pistin kaksi väliovea kiinni ja menin takaisin peiton alle. Kummisedän velvoitteille on aikansa, eikä se aika ollut vielä koittanut. Herätessäni isovanhemmat olivat viihdyttäneet kummipoikaa jo puoli päivää. Kun liityin juhlaväen iloiseen joukkoon, pikku kaveri olikin jo valmis päiväunille. Vilkuttelin pojalle ja toivottelin hyvät tirsat. Isovanhemmat hoitivat hänet nukkumaan, kun minä söin aamiaista. Sitten kummisedällä oli taas ihanasti aikaa itselle. Katsoin televisiota, napostelin konvehteja ja soittelin kavereille. PÄIVÄUNIEN JÄLKEEN olimme molemmat keränneet voimia ja jaksoimme reippaina leikkiä tovin. Kummipoika tykkää järjestää teekutsuja, mistä olen hyvin mielissäni. Olenhan itsekin teemiehiä ja pystynyt nähdäkseni siirtämään tämän sivistyneen juoman ja perinteen seuraavalle sukupolvelle. Voi sitä kummisedän ylpeyttä, kun parivuotias kaateli pienellä kannullaan minikokoisiin keltaisiin ja pinkkeihin kuppeihin leikisti teetä eivätkä kupit edes kaatuneet. Pian sivistynyt teehetkemme oli ohi, ja seurueen muut jäsenet olivat ulkoilua varten pukeneet kummipojan käytännöl- liseen haalariin. Tälle kävelylenkille ei laitettu kummisedän New Yorkista löytämää nahkatakkia, joka yllään kummipoika oli edellisellä viikolla tiettävästi kerännyt aika tavalla katseita Itäkeskuksen kauppakeskuksessa. Paikallisasukkaat eivät kai olleet aiemmin nähneet kaksivuotiasta, joka pukeutuu kuin James Dean. MUTTA SITTEN ILMESTYIVÄT yllemme mustat pilvet. Ongelmat alkoivat jo ensimmäisessä tienristeyksessä. Kummipoika rupesi huutelemaan rattaissaan. Lepertelin hänelle ja lisäsin työntövauhtia, mutta huuto koveni. Poika on yleensä kovin selkeäsanainen esittäessään vaatimuksiaan, tarkoitan toiveitaan, mutta tällä kertaa en saanut sanoista selvää, joten jatkoin vauhdikasta työntämistä. Seuraavaksi hän vaati saada kävellä itse. Sitten piti päästä syliin. Pian ei käynyt enää kävely, syleily eikä rataskyyti. Me kummisedät olemme onneksi sellainen ihmisryhmä, ettei meillä mene pienestä sormi suuhun. Ratkaisin tämänkin ongelman niin kuin kummisedillä tapana on: siirsin sen muille. Kiikutettuani kiljuvan kaksivuotiaan express-kyydillä takaisin isovanhempien kotiin ja menin itse rauhoittumaan television ääreen. ENNEN NUKKUMAANMENOA kummipoika oli jälleen parhaimmillaan, melkein kuin enkeli. Voi, kun hän onkin noina hetkinä suloista seuraa – kummisetä niin pitää hänestä silloin. Poika halusi leikkiä piilosta. Mikäs siinä. On ilo etsiä hyväntuulista vekaraa 23 kertaa samasta paikasta naulakon alta. Sitten olikin jo iltapesun aika. Seurasin sitä turvallisen välimatkan päästä television äärestä. Sillä meidän kummisetien elämä ei tosiaankaan ole kuin se Forrest Gump -elokuvan kuuluisa konvehtirasia. Elokuvassahan opetetaan, että elämä on täynnä yllätyksiä eikä koskaan tiedä, minkä konvehdin saa. Tuo opetus ei kuitenkaan koske kummisetiä. Me nimenomaan valitsemme konvehtimme. www.kiddo.fi?83
H Y V Ä , PA H A A U R I N KO 8 8 TEINIT MEIKKAA 96 SUOJAA LAPSESI HERKÄT SILMÄT 106 ÄITI, MISTÄ VAUVAT TULEVAT? 114 KO LU M N I V I R P I M I K KO N E N 1 2 2
n Maailma n imma u t e t s a k ra un vauvalel oma osarja! t i o h n o ih BABY Ecocert-sertifioitu luonnon- ja luomukosmetiikkasarja vauvoille. Dermatologisesti testattu, sopii myös herkkäihoisille. Ei sisällä tuoksuallergeeneja. Sopii vegaaneille. Ylelliset koostumukset ja arvokkaat vaikuttavat aineet suojaavat ja hellivät lapsesi herkkää ihoa. valkoinen tee, jojobaöljy, pohjoinen mustikkaöljyuute luomua KAIKKI M AHTAVA A PA L AU TE T TA K A I K E NI K Ä I S I LTÄ HE R K K Ä I HO I SI LTA ! sophie la girafe baby sophie la girafe baby sophie la girafe baby Rich Moisturising Comforting Nourishing BODY LOTION BABY OIL LAIT CORPOREL HUILE POUR BÉBÉS Riche Hydratante sophie la girafe baby ORGANIC CERTIFIED PRODUCT FOR BABIES sophie la girafe baby Soulageante Nourrissante Soothing Strengthening PRODUIT CERTIFIÉ BIO POUR BÉBÉS PROTECTION CREAM CRÉME POUR LE VISAGE H AIR& BODY WA S H C R É M E L AVA N T E CORPS ET CHEVEUX Douce Délicate PRODUIT CERTIFIÉ BIO POUR BÉBÉS NATURAL CERTIFIED PRODUCT FOR BABIES PRODUIT CERTIFIÉ NATUREL POUR BÉBÉS Apaisante Raffermissante ORGANIC CERTIFIED PRODUCT FOR BABIES PRODUIT CERTIFIÉ BIO POUR BÉBÉS PRODUIT CERTIFIÉ BIO POUR BÉBÉS 5 0 m l / 1 . 7 fl o z 5 0 m l / 1 . 7 fl o z Sophien ihonhoitoa valmistaa yksinoikeudella suomalainen Alva Organics Oy. 1% sarjan myynnistä hyväntekeväisyyteen. w w w.sophielagirafecosmetic s .com 86?www.kiddo.fi BUBBLE BATH BAIN MOUSSANT Relaxant Nourrissant NATURAL CERTIFIED PRODUCT FOR BABIES PRODUIT CERTIFIÉ NATUREL POUR BÉBÉS 2 0 0 m l / 6 . 5 fl o z 2 0 0 m l / 6 . 5 fl o z ORGANIC CERTIFIED PRODUCT FOR BABIES Relaxing Nurturing ORGANIC CERTIFIED PRODUCT FOR BABIES CRÉME PROTECTRICE 1 5 0 m l / 5 . 1 fl o z Gentle Mild sophie la girafe baby 1 5 0 m l / 5 . 1 fl o z
KAUNEUS JA TERVEYS Lapset harrastavat Lapset harrastavat BALETTITANSSIJA NUUTTI, 12 v BALETTITANSSIJA ADA, 12 v Melkein kolme vuotta Suomen Kuusi kertaa viikossa Ada kipuaa Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa Kansallisoopperan balettioppilaitoksen tanssinut Nuutti tutustui balettiin alun perin portaita harjoitussaliin. Viikon baletiton tanssimix-tunnilla. Äiti taisi ehdottaa Nuutille päivä on sunnuntai, jonka Ada viettää balettitunneille menoa. Nyt Nuutti harjoittelee ystäviensä kanssa. viidesti viikossa. Ada aloitti kolmevuotiaana satubaletin. Nuutti ehtii baletin ohessa käydä tunneilla Viisivuotiaana hän näki Kansallisoopperassa opettelemassa kitaransoittoa. Varsinaista Pähkinänsärkijän ja innostui todella. toiveammattia hänellä ei ole. Luonnollisesti seuraavaksi balettitossut Nuutti muistelee, että nuorempana hänestä Kansallisoopperan balettioppilaitoksen veivät tyttöä balettiopistoon. Suomen välillä tuntui, ettei olisi huvittanut lähteä valintakokeisiin Ada tuli oikeastaan ystävänsä treeneihin, mutta aina tuli kuitenkin lähdettyä. tueksi, mutta pääsikin yllätyksekseen Onneksi sellaisia tunteita on enää todella itse sisään. har voin. Ada ei ehdi harrastaa mitään muuta, mutta Pähkinänsärkijän poikapääroolin tanssimisesta ratsastamassa hän käy satunnaisesti. unelmoivan Nuutin nykyisessä koulussa on sekä Joskus Adasta tuntuu siltä, ettei baletti tanssi- että musiikkiluokka, mutta harrastuksen huvita yhtään, ei vain jaksaisi. Mutta sitten aloittaessaan hän sai kuulla jonkin verran Ada ajattelee, että hän haluaa kuitenkin kommentteja pitkissä kalsareissaan heiluvista ammattitanssijaksi, ja niin hän taas painaa balettitanssijoista. koulun ulko-oven summeria, liihottaa portaat ylös ja sitoo kärkitossujensa nauhat. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a K u v a u s p a i k k a S u o m e n Ka n sa l l i s o o pp e r a n B a l e t t i o pp i l a i t o s
KAUNEUS JA TERVEYS 88?www.kiddo.fi
KAUNEUS JA TERVEYS HYVÄ, PAHA AURINKO Suojaamaton oleskelu auringossa altistaa ihon liialliselle UV-säteilylle ja vahingoittaa ihoa pahimmillaan pysyvästi: ihotyypistä riippuen iho punertuu ja palaa 10 – 45 minuutissa. Iho myös muistaa palamiset – siksi on erityisen tärkeää suojata eritoten pikkulasten iho liialliselta UV-säteilyltä aurinkovoitein tai vaikkapa UV-suojatekstiilein. T o i m i t t a j a N i n a G a r l o - M e l k a s Va l o k u v a a j a M e r j a Y e u ng K u v i t t a j a Am p a r o E s p a Ñ a Ty y l i H a nn a S o r m u n e n M a l l i t B e a t a , A s h l e y, A r s e n / B o o k U s , s e k ä Unn a , O i va , J a d e j a Emm a ASHLEY Mekko, 12,95 €, Name It. Huivi, 11,95 €, Benetton. www.kiddo.fi?89
KAUNEUS JA TERVEYS Kaikki auringon säteily ei ole iholle haitallista, vaikka UV-säteilyä paljon parjataankin. Esimerkiksi kroonisten ihosairauksien hoidossa ja D-vitamiinin tuotossa auringon UV-säteily on elimistölle välttämätöntä. Auringonvalo myös karaisee ja paksuntaa ihoa tuottamalla sitä vahvistavia, luontaisia rasva-aineita, joiden ansiosta ihosta ei haihdu kosteutta niin helposti. Suomen talvioloissa ei keramideja synny iholle luonnollisesti, joten monien kuivaihoisten täytyy korvata ne ihovoiteella. ”Auringon valon myönteisistä vaikutuksista johtuen monet atoopikotkin pärjäävät kesällä jopa kokonaan ilman ihon rasvausta. Toistuva ihon palaminen johtaa kuitenkin vähitellen syviin ja pysyviin ihon soluvaurioihin, jopa pahanlaatuiseen ihosyöpään eli melanoomaan” toteaa ihotautien ja patologian erikoislääkäri Susanna Virolainen. UNNA JA BEATA Mekot, 25,90 €, WHEAT, Little Copenhagen. Jakut, 119 €, Ralph Lauren, Stockmann. 90?www.kiddo.fi AU R I N KO LO M A A L A S T E N E H D O I L L A Lasten suojaaminen auringon säteilyltä on äärimmäisen tärkeää, sillä lapsuuden aikaiset palamiset ovat selvä riskitekijä jopa melanooman synnylle myöhemmällä iällä. Siksi lapsiperheiden yhteiset aurinkolomatkin tulisi toteuttaa lasten, ei vanhempien ehdoilla. ”Pohjoismaalaisen lapsen vaalea iho tulee aina suojata auringolta. Ihotyypiltään ei-suomalaiset, tummapigmenttiset voivat sen sijaan kärsiä jopa D-vitamiinin puutoksesta asuessaan Suomessa, jolloin ravintolisät ovat heille tarpeen.” Virolaisen mukaan kävelevien lasten kanssa voi hyvin olla rannalla siihen aikaan vuorokaudesta, kun UV-säteily ei ole voimakkaimmillaan – aamupäivällä ja kello kolmen jälkeen iltapäivällä. Alle vuoden ikäistä lasta ei tulisi sen sijaan altistaa lainkaan auringon UV-säteilylle, oli kellonaika mikä tahansa.
KAUNEUS JA TERVEYS BEATA Mekko, 29,90 €, Reima SunProof. OIVA Cargohousut, 29,95 €, Name it. Toppi, 23,95 €, MOLO kids. EMMA Shortsit, 14,95 €, Benetton. Toppi 49,90 €, Burberry. SUOJAVOIDE IHOTYYPIN MUKAAN Jos haluaa suojata lapsensa auringon haittavaikutuksilta tavanomaisella vaatetuksella, tulisi valita tummasta, tiiviistä kankaasta valmistetut vaatteet, joiden läpi aurinko ei juurikaan pääse. Vaalea, ohut kangas saattaa puolestaan päästää lävitseen jopa 40 % UV-säteilystä. Hellepäivinä vaatetusta useimmiten kuitenkin kevennetään, joten aurinkosuojavoiteet tulevat tarpeeseen. Mitä korkeammalla suojakertoimella lapsen iho suojataan, sitä paremman ja pitkäkestoisemman suojan se tarjoaa. ”Aurinkosuojavoiteet sisältävät yleensä sekä niin sanottuja fysikaalisia että kemiallisia suoja-aineita. Kemialliset suoja-aineet imeytyvät ihon pintaan ja suojaavat tällä tavoin ihoa. Fysikaaliset suoja-aineet puolestaan heijastavat ihon pinnalta UVsäteitä pois. Lapsille on olemassa omat suojavoiteensa, jotka sisältävät turvallisiksi todettuja suoja-aineita. ” 92?www.kiddo.fi Virolaisen mukaan herkkäihoisillekin suunnatut aurinkosuojakemikaalit saattavat toisinaan ärsyttää lapsen herkkää ihoa jopa niin, että he allergisoituvat jollekin tuotteen ainesosalle. Onneksi näin tapahtuu kuitenkin suhteellisen harvoin. ”Erityisesti lapsille tarkoitetuissa valonsuojavalmisteissa kemikaaleja on harvoin. Niissä on yleensä vain sinkkioksidia ja titaanidioksidia, jotka absorboivat sekä UVB- että UVA-säteitä. Mikäli lapsella epäillään allergisoitumista auringonsuojavoiteen ainesosalle, on syytä antaa lääkärin selvittää ärsytysreaktion aiheuttaja.” Nuukailu ei kuitenkaan kannata, vaikka aurinkonsuojavoidetta levitettäisiin herkkäihoisenkin lapsen iholle. Vain riittävä määrä voidetta antaa suojan UV-säteilyn haitallisia vaikutuksia vastaan. ”Aurinkovoidetta tulisi levittää noin puolesta tunnista tuntiin ennen aurinkoaltistusta. Lisäksi sitä tulisi lisätä parin tunnin välein, sillä kova touhuaminen ja uiminen heikentävät sen tehoa.”
KAUNEUS JA TERVEYS ARSEN Hattu, 39,90 €, Tommy Hilfiger. Paita, 69,90 €, Tommy Hilfiger. Uv- suojashortsit, 37 €, Eat Ants by Sanetta, Little Copenhagen. Sandaalit, 54,90 €, Clarks. Säkkituoli, 239 €, Fatboy, Formverk. www.kiddo.fi?93
KAUNEUS JA TERVEYS U V-S U O J AT E K S T I I L E I L L Ä L I S Ä S U O J A A UV-suojatekstiilit ovat hyvä lisä auringon säteitä vastaan, mutta ne eivät yksinomaan riitä. UV-säteilyltä suojaavat päähineet ja uima-asut kannattaa kuitenkin hankkia lapselle ainakin silloin, jos suunnitelmissa on ulkomaanmatka etelään. Markkinoilta löytyy muun muassa lapsille suunnattuja UVsuojavaatteitta, joiden teho perustuu kuidunsisäiseen titaanidioksidiin. Titaanidioksidi on aine, jota käytetään yleisesti esimerkiksi hammastahnoissa ja se heijastaa pois 98 % haitallisista auringonsäteistä. Koska suojaus on kuidun sisällä, sen teho ei heikkene pestessäkään. ”UV-suojatekstiileitä käytettäessäkin tulee muistaa suojata paljaat ihoalueet aurinkonsuojavoitein. Jos kyseessä on lapsi tai jos iho on pohjoismaalaisen vaalea ja ruskettumaton, tarvitaan loman alussa aurinkovoidetta, jossa on suojakerroin 50. Aurinkoloman alussa on ylipäätään hyvä aloittaa korkeasuojakertoimisella suojavoiteella ja pienentää sitä pikkuhiljaa loman kuluessa. Myöskään aurinkolaseja ei pidä unohtaa!” ARSEN Uimalasit päässä, 8,90 €, Adidas junior. Uimalasit silmillä, 9,90 €, Speedo Sea Squad Junior. Uimalasit kaulalla, 16,90 €, Arena junior. T-paita, 27 €, Eat Ants by Sanetta, Little Copenhagen. 94?www.kiddo.fi OIVA Uimapaita, 26,90 €, ja uimashortsit, 24,90 €, Reima SunProof. JADE Uimapuku, 18,50 €, Accessorize/Monsoon. Uimahousut, 26,90 €, Reima SunProof.
KAUNEUS JA TERVEYS Vedenkestävä ja korkean suojan antava ACO Small Kids Sensitive Sun Cream SPF 50 -aurinkovoide, 17,60 €, soveltuu erityisesti pienille lapsille, sillä se on hajusteeton, väriaineeton, alkoholiton ja parabeeniton voide. Babé Pediatric SPF 50 lasten auringonsuojasuihkeen, 27,90 €, sisältämät orgaaniset, fysikaaliset, kemialliset ja biologiset filtterit suojaavat tehokkaasti vauvojen ja lasten herkkää ihoa auringon haitallisilta vaikutuksilta. Tuotteella on lisäksi tulehdusta estäviä ja rauhoittavia vaikutuksia. Suihkeen vedenkestävä, mutta kevyt ja helposti levittyvä koostumus ei sisällä hajusteita, väriaineita, säilöntäaineita eikä alkoholia. AURINKO ARMAS! Jopa valoihottumalle alttiin lapsen ihon suojaamiseen sopivalle hajusteettomalle LA ROCHE-POSAY Anthelios -lasten aurinkosuojaemulsiolle SPF50+, 29,50 €, on myönnetty Allergia- ja astmaliiton Allergiatunnus®. Erittäin vedenkestävä voide on helppo levittää ja se imeytyy nopeasti ihoon. • Ennakoi! Levitä aurinkovoide mielellään tunti, viimeistään puoli tuntia ennen auringolla altistumista. • Älä nuukaile tuotteen käytössä, sillä se vaikuttaa aurinkovoiteen tehoon. • Aurinkovoidetta tulee lisätä säännöllisesti muutaman tunnin välein ja aina uimisen jälkeen. • Pidä vauvat ja pikkulapset pois suorasta auringonpaisteesta. • Älä unohda auringonsuojahattua ja aurinkolaseja! Shea Butter SPF30 For Kids, 39,90 €, tarjoaa Ecocert-luomusertifioidun aurinkosuojan lapsille. 100% luonnollista titaanidioksidia, karitevoita ja kookosöljyä sisältävä aurinkovoide antaa kattavan suojan auringolta. Lasten herkälle iholle suunniteltu Eucerin Sun Kids Lotion SK 50+ -aurinkovoide, 400 ml, 36,90 €, on hajusteeton, parabeeniton ja väriaineeton. Erittäin vedenkestävä voide sisältää korkean UVA/UVB-suojan lisäksi lakritsinjuuresta uutettua Licochalcone A -lakritsinjuuriuutetta, joka tehostaa ihon omaa kykyä suojautua auringolta. Apteekeissa toukokuusta 2014 lähtien. Hedelmäntuoksuinen Vichy Super Foam SK 50 lasten aurinkosuojavaahto, 29 €, on oivallinen valinta aurinkorasvoja inhoaville lapsille. Kevyt vaahto on nopea ja helppo levittää, eikä se jätä ihoa tahmeaksi. Auringonsuojavaahto antaa vedenkestävää suojaa paitsi UVB- ja UVA-säteitä, myös pitkäaaltoisia UVAsäteitä vastaan. Ikäsuositus 6-vuotiaasta ylöspäin. Muista myös aurinkolasit! Lue lisää s.106–113 Tu o t e k u v a t V A L M I S T A J A T Kevyt ja hyvin levittyvä Avène Very High Protection SPF 50 -auringonsuojasuihke lapsille, 24,90 €, on erittäin vedenkestävä ja hajustamaton aurinkospray, joka soveltuu erityisesti yli 3-vuotiaille lapsille. Se suojaa tehokkaasti sekä UVA- että UVB-säteiltä. www.kiddo.fi?95
JADEN MEIKKI: RIMMEL Kasvoilla Wake Me Up Instant Radiance Shimmer Touch -ihonsävyn heleyttäjä, sävy 001 Flush of Pearl ja BB-Cream 9 in 1 Skin Perfecting Super Make up -voide, sävy Light. Peiteväri Stay Matte Dual Action Concealer, sävy 010 Ivory. Poskilla Stay Flushed! voidemainen poskipuna, 004 Sunkissed Cherry ja huulilla Vinyl Gloss -huulikiilto, sävy 190 Pin Up. Silmissä Lash Accelerator Endless Marcara -ripsiväri, sävy 001 Black. Kynnet 60 Seconds -kynsilakka, sävy 825 Sky High.
KAUNEUS JA TERVEYS TEINIT MEIKKAA To i m i t t a j a A n u L e v y- K o r v e n k o n t i o Va l o k u v a a j a A n n a M a t t s s o n / e d i t S t o c k h o lm , mall i k u va t, j a O t t o T u r u n e n , t u o t e k u va t Ty y l i A n n i ka Ra n t ala M e i k k i j a h i u k s e t A n u L e v y - K o r v e n k o n t i o / Na t u r al C o d e & R i mm e l Va l o k u v a a j a n a s s i s t e n t t i Ha n n a K a i k u la ( A n n a M a t t s s o n ) M a l l i t Ja d e j a Ha n n a TEINI-IKÄISTEN MEIKKAAMINEN aiheuttaa usein päänvaivaa vanhemmille. Kun nuoren mielestä meikkiä on sopivasti, on sitä vanhemman mielestä yleensä liikaa. Teini haluaa usein näyttää ikäistään vanhemmalle, kun taas vanhempi toivoisi hillitympää olemusta. Nuoren kanssa on myös hyvä keskustella siitä, että meikki ei ole ”must”, vaikka muut jo meikkaisivatkin! Kun meikkaaminen kuitenkin tulee ajankohtaiseksi, on syytä sopia meikkaamisen pelisäännöistä ja kiinnittää erityistä huomiota nuorelle sopivien tuotteiden valintaan. www.kiddo.fi?97
JADE Farkkutoppi, 29,95 €, Only.
KAUNEUS JA TERVEYS IHONHOITO TEININ ALOITTAESSA SÄÄNNÖLLISEN MEIKKAAMISEN ON VANHEMPIEN SYYTÄ V A R M I S T A A , E T T Ä T E I N I N I H O N H O I T O T U O T T E E T O V A T T A R K O I T U K S E N M U K A I S E T . NUOREN IHO VAATII HELLÄVARAISTA HOITOA, JOTTA NUORI JA HELEÄ IHO S Ä I LY I S I S E L L A I S E N A M A H D O L L I S I M M A N P I T K Ä Ä N. Kun teini haluaa aloittaa meikkaamisen, on usein - suositeltava sykli kuorinnalle on kerran vanhemman vaihtokauppa vaatia kunnollista 10 päivässä tai kahden viikon välein. Riisipoh- iltapesua. Meikki on poistettava joka ilta, eikä jainen Dermalogica Daily Microfoliant -kuorin- se kasvoilla mennä koskaan nukkumaan. Ihon- tajauhe, 72 € (3), on mainio tuote nuoren ihon puhdistustuotteeksi valitaan meikinpoistoon kuorintaan. Sen hellävarainen koostumus on riittävän tehokas tuote, joka ei kuitenkaan kui- turvallinen myös kokemattoman ja innokkaan vata nuoren ihoa liikaa. Ihon sävyä kirkasta- kuorijan käsissä. va, kevyen meikin ja epäpuhtaudet tehokkaasti poistava Clarins Daily Energizer Cleansing Gel -puhdistusgeeli, 14,10 € (1), sopii erityisesti nuo- öljyjä poistavilla tuotteilla. Lisäksi kasvovoiteet relle iholle. ovat joko liian kevyitä tai niitä ei käytetä lain- Meikinpoiston jälkeen iho pyyhitään kasvo- kaan. Öljypitoiset ihonhoitotuotteet eivät kui- vedellä, joka viimeistelee puhdistuksen ja tasa- tenkaan sitkeästä uskomuksesta huolimatta tuki painottaa ihon pH:n. Mikäli kasvovesipumpu- ihoa tai lisää sen talintuotantoa, vaan pikem- liin jää vielä paljon meikkiä, on se merkki siitä, minkin päinvastoin. Dr. Hauschka kasvo-öljy, ettei käytössä oleva meikinpoistotuote ole riit- 29,70 € (4), saa epäpuhtaan ja rasvaisen ihon tävän tehokas. Iho puhdistetaan kasvovedellä vähentämään talintuotantoaan, kun taas liiaksi myös aamuisin. Ihon pH-arvoa tasapainottava kuivattavat tuotteet kiihdyttävät ihon talintuo- Madara Balancing Toner -kasvovesi, 15,50 € (2), tantoa entisestään. Normaalille iholle sopiva virkistää ja supistaa ihonhuokosia vähentäen Herbina suojaava päivävoide, 8,50 € (5), sisältää näin ihon rasvoittumista. ihoa rauhoittavaa ja sen sävyä kirkastavaa puna- Mikäli nuoren iholle ilmestyy kuivuutta, hil- 1 Nuorta ja rasvoittuvaa ihoa kuivatetaan usein liikaa vahvoilla, talia ja ihon luonnollisia herukansiemenöljyä. Voiteen aurinkosuojaker- seilyä tai epätasaisuutta, kannattaa harkita erit- roin 15 antaa tehokkaan suojan auringonsäteitä täin hellävaraisen kuorinnan aloittamista. Tei- vastaan ja sen herkullisen marjainen tuoksu saa ni-ikäisen ihoa ei tule kuitenkaan kuoria liian teinin kuin teinin ihastumaan! 2 3 4 5 www.kiddo.fi?99
KAUNEUS JA TERVEYS MEIKKIPOHJA HYVIEN IHONHOITOTUOTTEIDEN LISÄKSI TEINI-IKÄISEN MEIKKIPOHJAN V A L I N T A A N O N S Y Y T Ä K I I N N I T T Ä Ä E R I T Y I S T Ä H U O M I O T A . O H U E T, J O U S T A V A T J A K U U L A AT M E I K K I P O H J AT O VAT PA R A S VA L I N TA N U O R E L L E I H O L L E . O I K E A N V Ä R I S Ä V Y N VA L I N TA P U O L E S TA A N VA R M I S TA A S E N, E T T Ä K A S VO J E N I L M E S Ä I LY Y LUONNOLLISEN KAUNIINA JA RAIKKAANA. Helposti levittyvät, kevyesti peittävät ja ihon- sen saavuttamiseksi. Silkinohut Giorgio Arma- väriä tasoittavat, sävyttävät päivävoiteet taikka ni ”Maestro” Fusion Make-up -meikkivoide, BB-voiteet ovat yleensä paras valinta nuoren 69 € (4), tarjoaa yhdeksän täydellisesti levitty- ensimmäiseksi meikkipohjaksi. Talvisin, tai vää, luonnollisen lopputuloksen takaavaa sävy- muulloinkin mikäli iho on kuiva, meikkipoh- vaihtoehtoa. Mikäli iholla on vain vähän pieniä jan alle on syytä levittää erillinen kosteusvoide. virheitä, kuten näppyjä ja hieman tummuutta Öljytön Bobby Brown SPF 15 Tinted Moisturizer silmien alla, voi niitä peittää myös pelkällä pei- sävyttävä päivävoide, 35 € (1), sopii aloitteleval- tevärillä, jolloin meikkipohjaa ei tarvitse välttä- le meikkaajalle helpon levittyvyytensä ansiosta. mättä käyttää ollenkaan. Helposti iholle levitty- Helposti näppyyntyvälle ja rasvoittuvalle ihol- vä, biosertifioitu Couleur Caramel - peitevoide, le soveltuva Maybelline Dream Pure BB-voide, 16,50 € (5), sopii kokemattomankin meikkaajan 12,90 € (2), sisältää tulehdusta vähentävää sali- käytettäväksi joustavan koostumuksensa ansi- syylihappoa. Epäpuhtauksista kärsivälle iholle osta. on suositeltavaa käyttää hoitavaa ja antibaktee- Sävyttävät kosteusvoiteet ja BB-voiteet voi rista tuotetta myös meikin alla. Näppärä Jane levittää sormin, mutta meikkivoide on paras- Iredale Zap & Hide -näppypuikko, 42 € (3), tarjo- ta annostella ja häivyttää meikkivoidesivelti- aa kaksi tuotetta yhden hinnalla: tulehdusta eh- men avulla. We Care Icon -meikkivoidesivel- käisevän puikon ja itse näpyn peittoon sopivan lin, 9,90 € (6). Itse meikkipohjan levittämiseen peiteväripuikon. Puikon antibakteerisen pään meikkisienet antavat helposti liian paksun lop- käyttö aamuin ja illoin auttaa parantamaan ihon putuloksen, mutta kuivan sienen avulla meikki- epäpuhtaudet. pohja on helppo häivyttää mm. hiusrajassa tai Myös meikkivoiteista löytyy vaihtoehto- leuka- ja nenänpielissä, jonne värivoiteet helpos- ja teini-ikäisille. Meikkivoiteiden värisävyihin ti kertyvät. Suloiset sydämenmuotoiset Gina ja koostumukseen tulee kuitenkin kiinnittää Tricot Beauty -meikkisienet, 2,95 €/4 kpl (7). erityistä huomiota luonnollisen lopputulok- 1 3 100?www.kiddo.fi 2 4 5 6 7
KAUNEUS JA TERVEYS POSKIPUNA & HUULIKIILTO K A S V O J E N M E I K K I V Ä R E I K S I T E I N I - I K Ä I S I L L E S O P I VAT PA R H A I T E N H E L E Ä T J A R A I K K A A T S Ä V Y T. R Ä I K E I D E N S Ä V Y J E N L I S Ä K S I N U O R E N K A N N A T T A A V Ä LT T Ä Ä NUDE-SÄVYJÄ, JOTKA NÄYTTÄVÄT NUOREN IHOLLA YLLÄTTÄVÄN MEIKATUILTA. Teini-ikäiselle sopii parhaiten voidemainen ti kiiltoa ja väriä. Se sisältää huulia kosteuttavia poskipuna. Kevyen koostumuksen sekä helpon ja ravitsevia aprikoosi- ja auringonkukkaöljyjä. levittyvyyden ja häivytettävyyden ansiosta lop- Hoitava L’Oréal Paris Baume Caresse kiiltopu- putulos näyttää luonnolliselta. Puuterimaiset na, sävy 702 Tickle Me Pink, 10,60 € (5), sisältää tuotteet tekevät kasvoista meikatun näköiset ja myös aurinkosuojan. niiden käyttö on kokemattomalle haastavampaa. Vadelmaöljyä sisältävä Korres Raspberry Puikkomaisen muotonsa ansioista IsaDora Twist Lipstick -huulipunakynä, sävy Innocen- Twist-Up Blush & Go -poskipuna, 16,20 €, sävy ce, 21,90 € (6), on hoitava kiiltopuna. Kynä- 80 Spring in Paris (1), on helppo annostella oi- mäinen muoto tekee siitä helposti levitettävän. keaan kohtaan posken ”omenalle”. Kevyt ja kuu- Myös hempeät persikan sävyt sopivat nuorelle las Rimmel Stay Blushed voidemainen poskipu- iholle. Natural Code by Lumene Smile Booster na, 7,20 €, sävy 001 Pop of Pink (2), antaa heleän -huulikiilto, sävy 3 Creamy papaya, 6,90 € (7). lopputuloksen. Poskipuna annostellaan ensin Superkosteuttavat ja sävyttävät Deborah Hyd- sormella taputellen posken omenalle värin ai- racolor -huulivoiteet, 5,50 €/kpl, sävyt 46, 37 ja kaansaamiseksi ja lopuksi rajat häivytetään 23 (8), ovat ehdoton valinta helposti kuivuville pehmeiksi. Voidemaisen Oriflame Studio Artist huulille. Cream Blush -poskipunan, 11,90 € (3), läpikuultava koostumus antaa kasvoille erittäin luonnollisen lopputuloksen. Tuotetta voi käyttää myös huulilla. Teini-ikäisten huulet ovat luonnollisesti kauniin punaiset. Huulten väriä voi kevyesti korostaa hoitavilla ja sävyä antavilla huulivoiteilla sekä kevyillä huulikiilloilla. Burt’s Bees -huulivoide, sävy Wink, 9,95 € (4), antaa kevyes- 2 1 4 5 6 3 7 8 www.kiddo.fi?101
HANNAN MEIKKI: NATURAL CODE BY LUMENE Kasvoilla Natural Code tasapainottava BB-voide SK 25, poskilla Natural Code Skin Perfector -mineraaliaurinkopuuteri ja poskipuna, sävy 11 Peachy. Huulilla Smile Booster -huulikiilto, sävy 5 Creamy Melon ja kynsissä Nail Styler -minikynsilakka, sävy 12 Electric Orange. Kirjailtu mekko, 349 €, Odd Molly.
KAUNEUS JA TERVEYS SILMÄT NUORIA, KAUNIISTI SÄIHKYVIÄ SILMIÄ EI PIDÄ PIILOTTAA MEIKILLÄ. LUONNOLLINEN RIPSIVÄRI JA KEVYT KULMIEN EHOSTUS RIITTÄÄ. NEUVO TEINIÄ POISTAMAAN SILMÄMEIKKI • Kostuta puoliksi taiteltu vanulappu kevyesti vedellä ja lisää siihen silmämeikinpoistoaine. • Paina vanu kiinni olevalle silmäluomelle ja laske hitaasti kymmeneen. Silmämeikin poistoaineen tulee ehtiä vaikuttaa hajottavasti meikkiin, jotta meikinpoisto on mahdollisimman hellävaraista. • Pyyhi silmä vaunulapulla hellävaraisesti alaspäin suuntautuvin liikkein. • Avaa silmä ja pyyhi alaluomelle tarttunut ripsiväri vanulapulla. Toista tar vittaessa. Huuhtele lopuksi silmät kevyesti vedellä. Teini-ikäisen ei tule käyttää pinsettejä kulma- Ripsiväri on usein teinin ensimmäinen karvojen nyppimiseen muutoin kuin vanhem- meikkihankinta. Nuoren meikkaajan kannat- man valvovan silmän alla, jotta peruuttamat- taa suosia kevyitä, ripsiä pidentäviä ripsiväre- tomilta virheiltä säästyttäisiin. Useimmiten jä isoharjaisten, volyymia antavien ripsivärien nuoren kulmia ei tarvitse nyppiä, elleivät ne asemesta. IsaDora All Day Long Lash -ripsivä- kasva keskeltä yhteen. Kulmien muotoilu on tai- rin, 17,90 € (5), ohut koostumus soveltuu nuo- tolaji, joten siihen kannattaa pyytää ammattilai- ren meikkiin. Sen kevyt massa syventää oman sen apua ja edetä harkiten. SupersiistienTwee- ripsen väriä ja antaa sille hieman pituutta, mut- zerman Harajuku -pinsettien, 46 € (2), kanssa ei ta ripsistä ei tule liian meikatun oloiset. Myös kannata innostua liikaa. ripsien kevyt taivuttaminen avaa katsetta. Ripset taivutetaan ennen ripsivärin lisäämistä, jotta Teini-ikäinen tarvitsee vain harvoin väriä kulmakarvoihin. Mikäli sitä kuitenkin halu- ne eivät vaurioituisi. Cailap by Mariela Sarkima taan käyttää, on hyvä valita kevyt ja luonnolli- -ripsentaivuttimet, 7,90 € (1). Kätevän kaksi- nen tuote sekä sävy. Opeta nuorta värjäämään puoleisen EcoTools ripsi- ja kulmakarvaharjan, kulmat pehmeästi lappeellaan olevalla kynällä 5,95 € (6), avulla on helppo kammata ripsistä ja häivyttämään kevyesti harjaamalla. Symmet- ylimääräinen ripsiväri pois ja sipaista samalla risen ja kauniin lopputuloksen saavuttamisek- kulmatkin kuntoon. Teinin alkaessa käyttää silmämeikkiä, vaik- si on hyvä ottaa etäisyyttä peiliin ja tarkastella kulmakarvojen muotoa hieman kauempaa. kakin vain ripsiväriä, on syytä ottaa käyttöön We Care Icon -kulmakynän sävy 3 True blond, myös kevyt silmämeikinpoistoaine. Meikin- 5,90 € (3), sopii aloittelevalle kulmien meik- poisto pelkällä vedellä rasittaa herkkää ja ohutta kaajalle. Kulmakarvavahat ja -geelit auttavat tal- silmänympärysihoa. Hellävarainen ja hajustee- tuttamaan villit kulmakarvat. Kirkas Lumene ton silmämeikin poistoaine, ACO, 6,30 € (7). 50 Blueberry -kulmienmuotoilugeeli (oik.) ja kevy- millilitran minikoko soveltuu mainiosti teinin esti sävyttävä kulmakarvavaha (vas.), molemmat käyttöön. 8,50 €/kpl (4). 1 2 3 4 5 6 7 www.kiddo.fi?103
KAUNEUS JA TERVEYS GLITTERIT & KYNSILAKAT LUONNOLLISUUDEN LISÄKSI NUOREN MEIKISSÄ ON SYYTÄ PITÄÄ MIELESSÄ LEIKKISYYS – ONHAN HÄN KUITENKIN VIELÄ LAPSI. LIIAN AIKUISMAINEN T Y Y L I E I KO R O S TA N U O R E N PA R H A I TA PUOLIA, KUTEN SÄIHKYVIÄ SILMIÄ TAI HELEÄÄ IHOA, JA LISÄKSI SE VOI ANTAA VÄÄRÄNLAISIA SIGNAALEJA YMPÄRISTÖLLE. TEINI-IKÄISEN BILEILMEEN TULEE OLLA HÄNEN IKÄÄNSÄ S O V E LT U V A . K I M A LT E E T, V Ä R I K K Ä Ä T KYNNET JA HAUSKAT KYNSITARRAT OVAT OMIAAN VÄRITTÄMÄÄN TEININ JUHLAFIILISTÄ. JADE Kukkahaalari, 22,95 €, Lindex. Farkkutakki, 34,95 €, Lindex. Lehtikorvikset, 49 €, Pernille Corydon. 1 104?www.kiddo.fi 2 3 4 5
KAUNEUS JA TERVEYS Kevyttä ja leikkisää sävyä silmiin saa Natural Code by Lumene Eye Dramatizer -luomivärikynillä, sävyt Pearl Pink (pinkki) ja Pearl Green (vihreä), 7,90 € (1). Myös säihkyvää Gina Tricot Beauty Eyes -glitter-rajausta, sävy 14 Gold, 3,95 € (2), voi levittää koko luomelle antamaan discohile-efektiä ja teini-ikäiselle sopivaa kimalletta saa lisäämällä silmäluomelle ohuesti kultaa kimaltavaa IsaDora Eye Glow -luomiväriä, sävy 05 Chrome, 14,70 € (3). Kun tuote sipaistaan luomelle ohuesti sormella, on lopputuloksena säihkysilmät, mutta ei liian meikattu ilme. Isot häivytyssiveltimet auttavat teini-ikäistä saamaan meikin lopputuloksesta kevyen. We Care Icon -luomivärisivellin, 7,50 € (4). Värikkäät kynnet ovat ne millä teini voi aloittaa meikki-ilottelun. Varsinkin kesällä raikkaat ja vahvat värit sormien ja varpaiden kynsissä ovat must! Yves Rocher Luminelle -minikynsilakka, sävy 12, Rose Sorbet, 2,90 € (5). Benecos -kynsilakka, sävy Spice me up, 6,99 € (6). Maybelline Colorama -kynsilakka, vihreä, 4,90 € (7). Natural Code by Lumene Nail Styler 3D Glitter -kynsilakkaa, 4,20 € (8), voi käyttää sellaisenaan tai lisäämällä sitä toisen kynsilakan päälle antamaan manikyyrille säkenöintiä ja hempeät kesäkynnet loihditaan Couleur Caramel -sarjan kevät/kesä ”Ilo Collection” -malliston kynsilakalla, sävy 62, 13,60 € (9). Helppokäyttöiset ja tyttömäiset Oriflame Purple Flower -kynsitarrat, 6,90 € arkki (10), ovat kätevä piriste teinien manikyyriin. HANNA California T-paita, 24,95 €, Only. Linturiipus, 4,95 €, Bik Bok. Sulkariipus, 5,95 €, Bik Bok. 6 7 8 9 10 www.kiddo.fi?105
KAUNEUS JA TERVEYS SUOJAA LAPSESI HERKÄT SILMÄT Aurinkoiset kevät- ja kesäpäivät houkuttelevat lapsiperheitä viettämään pitkiä aikoja ulkosalla. Valo ja auringon säteily hivelee mieltä ja ihoakin kohtuullisina kerta-annoksina otettuna, mutta pitkän ja pimeän talven jälkeen kaivataan auringonotossa malttia – erityisesti lasten kohdalla. To i m i t t a j a N i n a G a r l o - M e l k a s Va l o k u v a a j a M e r j a Y e u ng Ty y l i Ann i k a R a n t a l a I h o n h o i t o j a h i u k s e t An u L e v y - K o r v e n k o n t i o M a l l i t Ann a j a An t o n / B o o k U s sekä arthur, Chico ja Jules 106?www.kiddo.fi
KAUNEUS JA TERVEYS VINKKI #1 Tarkista linssien kunto säännöllisin väliajoin. Naarmuisia linssejä ei kukaan halua pitää. Valo hajoaa naarmuista ja tuntuu epämukavalta, eikä linssien läpi näe vaivattomasti. Pilottilasit, 39 €, HIS. Ruudullinen paita, 69,90 €, Tommy Hilfiger. Sininen pikkutakki, 34,95 €, Name It. Kukkarusetti, 24,95 €, Selected. www.kiddo.fi?107
KAUNEUS JA TERVEYS VINKKI #2 Esimerkin voimaa ei kannata väheksyä. Kannusta lasien käyttöön. Mustavalkoiset pantterilasit, 6,95 €, Pieces. Harmaa tiikerimekko, 19,95 €, Name It. Ihon lisäksi myös lasten silmät ovat aikuisten silmiä alttiimmat auringon haitalliselle UV-säteilylle. UVA- ja B-säteily suodattuvat silmän sarveiskalvoon ja mykiöön. Näkyvä valo puolestaan etenee silmän pohjaan verkkokalvolle saakka. ”Lapsen silmän pupilli eli mustuainen on iso ja mykiö eli linssi on kirkas. Siksi se läpäisee haitallista UV-säteilyä aikuisen silmää enemmän. Lapsen silmä suodattaa myös aikuista vähemmän UV-säteilyä, jolloin verkkokalvon keskeisille alueille pääsee runsaasti haitallista säteilyä”, toteaa Optikko Arvolan optikko Sari Soisalo-Lahti. NUORENA VITSA VÄÄNNETTÄVÄ Jopa 80 % kaikesta silmälle haitallisesta UV-säteilylle altistumisesta tapahtuu ennen 18 vuoden ikää. Puutteellinen suojaaminen voi aiheuttaa niin lapselle kuin aikuiselle monenlaista vaivaa – lievimmillään päänsärkyä ja silmien häikäistymistä ja pahimmillaan pysyvämpää vauriota esimerkiksi silmän verkkokalvoon. Pahimmillaan liiallinen UV-säteilyn kerta-annos voi aiheuttaa silmään akuutin tulehdustilan, jota kutsutaan lumisokeudeksi eli fotokeratiitiksi. Nimestään huolimatta lumisokeus ei ole pelkästään talvikauden riesa, vaan sen saa helpoimmin kirkkailla keväthangilla ja keskikesällä esimerkiksi merellä tai lapsen leikkiessä hiekkarannalla. Miksi erityisesti lapsen silmät tarvitsevat suojaa UV-säteilyä vastaan? Lapselle valon määrä ja kirkkaus ovat yhtä epämiellyttäviä kuin aikuiselle. Jos aikuinen hakee suojaa auringolta ja ottaa esille aurinkolasit, tulee muistaa myös lapsen silmien ja näön suojaaminen. Vaunuissa köllöttelevä lapsi on suojattu auringonvalolta hyvin. On kuomua ja harsoa suojaamassa lasta. Jos lapsi istuu 108?www.kiddo.fi rattaissa, hänen kasvonsa ovat kääntyneenä ylöspäin, kun hän seurustelee muiden kanssa. ”Tällöin ei lippalakistakaan ole mitään hyötyä. Lapsi voi suojautua liialta valolta sulkemalla silmänsä, jolloin silmäluomet joutuvat UV-säteilyn suodattajiksi. Kannattaa muistaa, että UVsäteilyä on myös pilvisenä päivänä. Harsopilvet eivät juuri suodata UV-säteilyä”, toteaa optometristi Taru Korja. Jos lapsen silmiä ei suojata, pitkäaikaiset säteilyn vaikutukset näkyvät aikuisiällä muun muassa verkkokalvon terveydessä. Kyse on koko eliniän UV-kuormituksesta. Pitkäaikainen altistuminen UV-säteilylle voi aiheuttaa pysyviä muutoksia silmän syvemmissä kerroksissa. Silmän mykiö kellastuu, mikä nykytietämyksen valossa nopeuttaa harmaakaihin kehittymistä. Silmän pohjan eli verkkokalvon näkösolut voivat vaurioitua pysyvästi tai ohimenevästi. Kyseessä on tällöin niin sanottu fotokemiallinen vaurio. PIDETÄÄN LASIT LAPSEN PÄÄSSÄ Auringonsäteiden haittavaikutusten ennaltaehkäisemiseksi on tärkeää ainakin pyrkiä pitämään lapsella aurinkolasit päässä aurinkoisina päivinä. Vanhemmat voivat omalla esimerkillään motivoida lapsia käyttämään aurinkolaseja; jos äidillä tai isällä on aurinkolasit, lapsikin käyttää niitä mielellään.Lapselle on syytä valita hyvin istuvat aurinkolasit. Vauhdikkaammille veijareille kannattaa valita nauhallinen malli. Vauvaikäisten silmät ovat erityisen arat auringonsäteille, joten aurinkolasien lisäksi heillä on hyvä käyttää myös hyvin suojaavaa ja riittävän leveälieristä hattua. Suomen leveysasteilla UV-säteilymäärät jäävät kuitenkin huomattavasti pienemmiksi kuin etelän maissa, joten suureen
KAUNEUS JA TERVEYS VINKKI #3 Oikean kokoiset lasit pysyvät päässä. Luota ammattilaisen ar vioon. Siniset lasit, joissa vihreät sangat, 55 €, Polaroid. Mintunvihreä T-paita, 49,90 €, Gant. Viidakkokuvioinen lippis, 9,95 €, Lindex. MONENLAISTA SÄTEILYÄ AURINGOSTA Auringon säteily sisältää näkyvän valon muiden silmäsairauksien kehittymiseen. FA K TA A U V-S Ä T E I LY S T Ä lisäksi muun muassa näkymättömiä infrapu- Esimerkiksi silmän pinnalle kehittyvän JA AU R I N KO L A S E I S TA na- eli lämpösäteitä sekä ultravioletti- eli pter ygiumin eli siipikalvokasvun sekä Aurinkolaseilta edellytetään suojaa UV-säteitä. Ultraviolettisäteily on näkyvän silmäluomelle kehittyvän basaliooman liialta valon määrältä ja UV-säteilyn valon ja röntgensäteilyn välissä olevaa uskotaan johtuvan suurelta osin liiallisesta suodattamista. sähkömagneettista säteilyä. UV-säteily UV-säteilystä. jaetaan kolmeen eri osaan: UV-A-, UV-B- Vaikka pilvinenkään sää ei suojaa sil- ja UV-C-säteilyyn. Auringonsäteilyn UV-C miä auringon haittavaikutuksilta, aurinkoi- suodattuu pois ilmakehän otsonikerrokses- sella säällä silmiin kohdistuu erityisen suuri sa, samoin osa UV-B:stä. määrä UV-säteilyä. UV-säteily vaikuttaa verkkokalvon ja ”Lumi, jää, vedenpinta ja osittain Valoa voi olla liikaa tai se tulee väärästä suunnasta. Liiallisen valon suodattamiseen tar vitaan riittävän tumma linssi. Aurinkolasilinssien kyky suojata silmiä UV-säteiltä riippuu ensisijaisesti linssimateriaalista. Muovilinssi suodattaa silmän linssin eli mykiön rakenteisiin hai- hiekka moninkertaistaa haitallisen säteilyn UV-säteilyn lasista linssiä paremmin. UV tallisesti: pidemmän aikavälin haitallisia määrän. Mitä aikaisemmin silmän suojaa- 100 % tai UV 400 -merkinnät kehyksessä seurauksia ovat muun muassa harmaa- minen haitalliselta säteilyltä aloitetaan, tarkoittavat, että UV-säteily suodattuu kaihin ja silmänpohjan ikärappeuman riskin sitä parempi se on silmän myöhemmän iän kokonaan. lisääntyminen iän karttuessa. UV-säteilyn ter veydentilan kannalta”, Soisalo-Lahti haittavaikutukset yhdistetään myös monien huomauttaa. Linssin värillä tai tummuudella ei ole merkitystä UV-säteilyn suodattumiseen. Yleiskäytössä ruskeaksi sävytetty lasi on kuitenkin todennäköisesti kaikkein mukavin käyttää, lastenkin mielestä. Muovilinssi suodattaa UV-säteilyn lasista linssiä paremmin. UV 100 % tai UV 400 -merkinnät kehyksessä tarkoittavat, että UV-säteily suodattuu kokonaan. Jos linssit eivät ole optisesti hiotut, linssien optiikka voi vääristää. Tällaisilla laseilla katsominen ei tunnu hyvältä. Halvoissa ”lelulaseissa” linssien materiaali on pehmeää ja linssit naarmuuntuvat helposti. Naarmuuntuneilla linsseillä katseleminen on epämiellyttävää ja voi aiheuttaa jopa päänsärkyä. www.kiddo.fi?109
KAUNEUS JA TERVEYS huoleen ei tarvitse vaipua, jos lapsen aurinkolasit kerta toisensa jälkeen lentävät kaaressa pois kasvoilta. ”Vielä 50?100 vuotta sitten, kun suomalaiset tekivät paljon ulkotyötä ja viettivät pidempiä yhtenäisiä jaksoja auringon paahteessa, tilanne oli toinen. Pitkäaikaisvaikutusten kohdalla puhutaan vuosikausien säteilyaltistuksesta ja lähinnä päiväntasaajaa lähempänä olevista maista, joissa UV-säteilyä on huomattavasti enemmän kuin Suomen leveysasteilla”, silmätautien erikoislääkäri Jukka Moilanen toppuuttelee. VINKKI #4 Jos laseja on tarkoitus käyttää pyöräilykypärän kanssa, ottakaa kypärä mukaan ostoksille. VINKKEJÄ AURINKOLASIEN VALINTAAN Lapsen aurinkolaseissa UV-säteiden KEVÄTAURINGOLTA SUOJAAN kun UV-indeksi ylittää ar von 3. Etelä- Miksi kevätaurinko on erityisen haitallista Suomessa UV-indeksi on yli 3 toukokuusta suodatuksen tulisi olla vähintään luokkaa lapsen silmille? elokuuhun ja aurinkoisena kesäpäivänä kolme, jolloin taataan mahdollisimman klo 10?17 välisenä aikana”, optikko Sari hyvä suoja silmille. Keväällä aurinko paistaa alempana kuin keskikesällä. Lumi ja jää moninkertaistavat Soisalo-Lahti neuvoo. on erittäin valoheijastavaa. Aurinkolasi- On myös syytä muistaa, että pieni lapsi tulee aina suojata päivänvarjolla, eikä haitallisen UV-säteilyn määrän. Lisäksi lumi TA R V I T S E VAT KO L A P S E T E T E L Ä Ä N häntä saa asettaa suoraan, paahtavaan MATKUSTAESSAAN ERILAISET auringonvaloon. Aurinkolasien lisäksi lap- suojaavat lapsen silmät kaikista suunnista LINSSIT KUIN MITÄ HE TARVITSEVAT sella on hyvä olla suojaava leveälierinen tulevilta auringonsäteiltä. Talven pimeän S U O M E N O LO I S S A, O P T I K KO hattu.” jakson jälkeen lapsen silmä häikäistyy myös SARI SOISALO-LAHTI? herkemmin keväällä auringon porottaessa ”Riippuu paljon mihin päin maapalloa AU R I N KO L A S I T K Ä Y T T Ö pitkästä aikaa. matka suuntautuu, mutta laadukkaat TA R KO I T U K S E N M U K A A N aurinkolasit suojaavat silmiä hyvin vaih- ”Aurinkolasien käyttötilanteita on erilai- nyt viime vuosina Suomen ja Skandinavian televissakin olosuhteissa. Hyvien aurin- sia, joten useammalle aurinkolasiparille on alueella, erityisesti kevättalvella. Otsonin kolasilinssien polarisaatio-ominaisuus helppo esittää perustelut. Esimerkiksi lapsi vähentyminen lisää puolestaan UV-säteilyä vähentää häikäistymistä ja UV-400-suoja tarvitsee valon suodattamiseen tummat maan pinnalla jonkin verran. Altistuksen estää osan haitallisesta säteilystä. Linssin linssit, mutta pilvisenä päivänä hänen au- lisääntyminen näkyy vasta vuosien kuluttua peiliominaisuus puolestaan tarjoaa silmille rinkolasiensa linssi voi olla vaaleampi. terveyshaittoina. lisäsuojaa heijastaen haitallisen säteilyn en tuleekin olla riittävän suuret, jotta ne Yläilmakehän otsonimäärä on vähenty- Kehyksen on mukauduttava pyöräilyky- silmistä poispäin. Näitä linssejä käyte- pärän kanssa pidettäväksi. Jos kehyksen tuu silmän linssiin eli mykiöön aiheuttaen tään yleensä hangilla, kelkkaillessa tai materiaali on kova, kehys painaa kypärän solumuutoksia eli ennenaikaista vanhene- lasketellessa. kanssa. Tällöin joko lasit jäävät käyttämät- ”Osa haitallisesta säteilystä absorboi- mista: harmaakaihia. Lisäksi verkkokalvolla Optikkoliikkeissä myytävät aurinkolasi- tä tai kypärä jätetään löysälle. Kehyksen UV-säteily aiheuttaa solumuutoksia, jotka linssit luokitellaan eri kategorioihin niiden tulee suojata myös tuulelta ja lentävil- voivat aikaistaa osaltaan silmänpohjan käyttötarkoituksen mukaan: Luokka 0: tä pikku partikkeleilta, kuten pölyltä tai rappeutumista. mukavuus ja esteettisyys, luokka 1: vähäi- hiekalta. Ja kolmannet lasit voivat olla nen auringonvalo, luokka 2: keskivoimakas vaikkapa ulkonäkölasit kuten aikuisilla,” UV-säteilyn voimakkuutta kuvaava UV- auringonvalo, luokka 3: voimakas aurin- Taru Korja, Fenno Opticalista toteaa. indeksi, jota voi halutessaan seurata. gonvalo ja luokka 4: erittäin voimakas Säätiedotuksissa ilmoitetaan nykyisin Auringonvalolta on syytä suojautua, auringonvalo. www.kiddo.fi?111
KAUNEUS JA TERVEYS 01 02 04 Aaah... 03 Aurinko! K E S Ä K U U M A L L A T Y Y L I N O N O LTAVA V I I L E E. AU R I N KO L A S I A M M AT T I L A I S E T NEUVOVAT VALITSEMAAN SILMILLE SUOJAA KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN, MUODIN AMMATTILAISET TAA S TYYLIN MUKAAN. 05 VINKKI #5 Tuttu sarjakuvahahmo kehyksen aisassa voi olla se juttu. Kehyksen voi itsekin tuunata mieluiseksi, vaikkapa liimaamalla tarran aisaan tai linssin reunaan. 112?www.kiddo.fi 06
KAUNEUS JA TERVEYS 07 10 08 09 1) S iniset aurinkolasit, 5,95 €, Lindex. Oranssi T-paita, 12,95 €, Name It. Lippis, 8,95 €, Name It. 2) S iniset aurinkolasit joissa punaiset sangat, 42 €, HIS. Mintunvihreä T-paita, 49,90 €, Gant. Viidakkokuvioinen lippis, 9,95 €, Lindex. 3) P unaiset Ray-Banit, 95 €, Trend Optik. Leobardikuvioinen mekko, 9,95 €, H&M. 4) P unaiset kissamaiset lasit, 480 €, Trend Optik. Tummansinikuvioinen juhlamekko, 109,95 €, Supertrash. 5) V ihreäsankaiset lasit, 355 €, Trend Optik. Vihreä paitis, 12,95 €, H&M. Vaaleansininen toppi, 6,95 €, Seppälä. Hattu, kuvausrekvisiittaa. 6) M usta-hopeiset glitterlasit, 350 €, Trend Optik. T-paita, 21,95 €, Name It. Lappuhaalaritoppi, 45 €, Weekday. 7) S iniset pilottilasit, 98 €, Tommy Hilfiger. Ruudullinen paita, 69,90 €, Tommy Hilfiger. Sininen pikkutakki, 34,95 €, Name It. Kukkarusetti, 24,95 €, Selected. 8) L eobardikuvioiset lasit, 4,95 €, Lindex. T-paita, 21,95 €, Name It. Lappuhaalaritoppi, 45 €, Weekday. 11 9) P unaiset pilottilasit, 5,95 €, Lindex. Ankkuritoppi, 9,95 €, KappAhl. Hattu, 50 €, Ted Baker. 10) T urkoosit pilottilasit, 6,95 €, Pieces. Uikkarit, 16,95 €, Name It. Shortsit, 11,95 €, Name It. VINKKI #6 Anna lapsen osallistua aurinkolasivalintaan. Niitä on mukavampi käyttää, kun on itse saanut sovitella ja peilailla. 12 11) M ustat pilottilasit joissa valkoinen raita lasien yläreunassa, 6,95 €, Pieces. Mustavalkoinen baseballtakki, 26,95 €, Seppälä. Raitapaita, 12,95 €, Seppälä. 12) V alkoiset aurinkolasit, 42 €, HIS. Oranssi T-paita, 12,95 €, Name It. Lippis, 8,95 €, Name It. VINKKI #7 Jos lasit kerta kaikkiaan eivät pysy silmien suojana, vaihtoehto ehdotto malle kieltäytyjälle on lippalakki. www.kiddo.fi?113
KAUNEUS JA TERVEYS ÄITI, MISTÄ VAUVAT TULEVAT? Lapsen seksuaalisuus mietityttää monia vanhempia, oli kysymyksessä sitten taapero tai teini. To i m i t t a j a E l i n a T a n s k a n e n K u v i t t a j a I l o n a Pa r ta n e n Ihminen on seksuaalinen olento kohdusta hautaan. Jo raskauden aikaisissa ultraäänitutkimuksissa on nähty, kuinka sikiöt tunnustelevat sukupuolielimiään. Seksuaalisuuden kehitys on yhtä luonnollinen osa lapsen kasvamista kuin se, että hänen motoriset ja kognitiiviset taitonsa paranevat vuosi vuodelta. Matkalle, jolla pieni lapsi kasvaa terveellä tavalla ylpeäksi omasta ainutlaatuisesta kehostaan ja sen toiminnoista nuoreksi aikuiseksi, mahtuu monenlaisia etappeja. Se, miten suhtaudut ja toimit, ohjaa lapsesi suhtautumista häneen itseensä ja vaikuttaa siten hänen seksuaalisuuteensakin, ei välttämättä kohtalokkaasti, mutta jollain tasolla kuitenkin. On tärkeää luoda omien arvojen mukainen linja, sillä harvoihin kysymyksiin on yksi oikea vastaus. Niin ikään auttaa, jos molemmat vanhemmat ajattelevat asiasta jotakuinkin samansuuntaisesti. Näitä monisyisiä teemoja voi alkaa pohtia jo raskauden aikana, tosin myöhäistä tai tarpeetonta se ei ole koskaan. Mikäli aihe herättää ristiriitaisia tunteita, etsi omat tapasi tulla sinuiksi sen seikan kanssa, että lapsellasi on seksuaalisuus – niin viattoman suloinen kuin hän saattaakin olla juuri nyt. Miten perheessänne kutsutaan sukupuolielimiä? Mitä mieltä olet tyttöjen ja poikien erilaisuudesta ja samanlaisuudesta? Miten huomioit tai olet huomioimatta lapsen sukupuolen hänen kasvatuksessaan? Miten suhtaudut pissoihin ja kakkoihin, olivat ne sitten vuotavasta vaipasta tai kuivaksi opettelevan vahinkoja? Mitä ajattelet, jos huomaat pienellä pojallasi pienen jöpötyksen tai pienen tyttösi tutkivan pientä pimppaansa? Sillä, miten asennoidut lapsen seksuaalisuuteen, on iso merkitys jo siitä lähtien, kun vauva syntyy. Siksi aihetta ei kannata yrittää lakaista maton alle. Mieti hyvissä ajoin asioita, jotka millään tavalla liittyvät lapsesi alapään toimintaan ja sen olemassaoloon. 114?www.kiddo.fi
KAUNEUS JA TERVEYS www.kiddo.fi?115
KAUNEUS JA TERVEYS 116?www.kiddo.fi
KAUNEUS JA TERVEYS On hyvä miettiä, mitä ajattelee lapsensa kehosta. Vauvan jos kenen keho on jatkuvan tarkkailun alaisena ensimmäiset kuukaudet – niin neuvola kuin läheisetkin valvovat, onko yksilöstä kehittymässä normaali vai ei. halusi selittää kolmevuotiaalleen, että myös naiset ja naiset sekä miehet ja miehet voivat saada lapsia, mutta silloin jotkut käyttävät lääkärin apua. Tenava selosti pitkään, kuinka vauvat syntyvät siten, että lääkäri laittaa siemenen massuun. Mitä ajattelet lapsen mahdollisesta ali- tai ylipainosta? Miten kommentoit hänen ulkonäköään ylipäätään? Miten puhut itse omasta kehostasi, entä muiden? Miten perheessänne suhtaudutaan alastomuuteen, syömiseen, treenaamiseen, kosketteluun ja muuhun kehoon liittyvään? Miten suhtaudut median luomaan kehonihanteeseen? Oma mahdollinen parisuhteesi ja se, miten toimit kumppanisi kanssa, antaa lapsellesi esimerkkiä pienestä pitäen. Miten puhut, miten kosketat, miten arvostat toista aikuista? Mieti hyvissä ajoin, miten vastaat lapsen klassikkokysymykseen siitä, miten vauvat tulevat. Aiheesta löytyy myös kivoja kirjoja, kuten Katerina Janouchin Mistä pienet vauvat on tehty. Kysyi lapsi mitä tahansa, on tärkeää vastata hänen kehitystasonsa mukaisesti – liian monipuolinen informaatio voi mennä ohi korvien tai pistää pasmat sekaisin. Eräs hyvää tarkoittava vanhempi Silitä, helli ja suukottele lasta usein. Lapsena kärsittyä halipulaa voi olla haastavaa lähteä aikuisena paikkaamaan. On täydellisen hyväksyttävää sanoa lapselle: ”Äiti/isä ei tiedä, otetaan selvää!” On eri asia olla hämmentynyt lapsen edessä kuin tuottaa hänelle häpeää sen takia, että hän uskaltaa kysyä tai tehdä jotain. Neutraali ”ahaa” tai ”öö”-reaktio on siis parempi kuin voimakas ”hyi!” tai kiusaantunut hiljaisuus. On eri asia olla hämmentynyt lapsen edessä kuin tuottaa hänelle häpeää sen takia, että hän uskaltaa kysyä tai tehdä jotain. www.kiddo.fi?117
KAUNEUS JA TERVEYS Lapselle luontainen uteliaisuus ajaa erilaisten kokeilujen tekemiseen, eikä käytökseen kannata suhtautua raivokkaan jyrkästi, vaikka se tuntuisikin kyseenalaiselta. Pieni lapsesi voi puuhata paljon sellaista, joka tuntuu sinusta hämmentävältä, ja se on silti täysin normaalia, jopa suotavaa. Esimerkiksi omien sukupuolielinten koskettelu ja siitä mielihyvän saaminen. Kehon tutkiskelu muiden samanikäisten lasten kanssa. Vessasanojen viljely. Lapselle luontainen uteliaisuus ajaa erilaisten kokeilujen tekemiseen, eikä käytökseen kannata suhtautua raivokkaan jyrkästi, vaikka se tuntuisikin kyseenalaiselta. Aikuisen kannattaa kärsivällisesti selittää, milloin puuhat ovat sopivia ja milloin eivät. Yksi rajaus on se, mitä voi hommailla omassa rauhassa, mutta ei julkisesti. Toinen tärkeä rajaus on se, että näihin leikkeihin pätee sama sääntö kuin kaikkeen muuhunkin: ei saa tehdä inhottavia juttuja, pakottaa toista tekemään vasten tahtoaan tai tuottaa kipua. Jos lapsen käytös jää kovasti pohdituttamaan, älä jää yksin miettimään, mikä on suotavaa ja mikä ei – kasvatuskysymyksiin saa asiantuntevaa ammattilaisapua. Pienikin lapsi saa pidettyä mielessään, että vain vanhemmat sekä lääkärit ja sairaanhoitajat saavat koskettaa heitä uikkarin peittävän alueen sisäpuolelle. On tärkeää käydä lapsen kanssa läpi, kuka heitä saa koskettaa ja miten. Samalla on hyvä selittää myös, miten he saavat koskettaa muita. Uikkarialueen kunnioittaminen pätee aikuisiin ja kaikenikäisiin toisiin lapsiin. Pienellekin lapselle kannattaa opettaa, että hänellä on omat rajat, niin kehon kuin mielen, joita ei saa ylittää. Rajojen tiedostaminen lähtee siitä kokemuksesta, että on arvokas itsessään ja että on oikeus yksityisyyteen. Samalla kun opettaa hyviä tapoja, kannattaa linjata sekin, että voi tulla uhkaavia tai pelottavia tilanteita, jolloin aikuiselle ei tarvitse olla kohtelias ja totella. Googlettamalla sanan ”turvataidot” löydät paljon lisätietoa siitä, miten auttaa itsenäistyvää lasta liikkumaan itsekseen. Kun lapsi alkaa käyttää itsekseen internetiä, ulota turvataitojen käsittely myös sinne: miten verkossa kannattaa toimia, jotta saa ehkäistyä ikäviin tilanteisiin joutumisen. 118?www.kiddo.fi
KAUNEUS JA TERVEYS www.kiddo.fi?119
KAUNEUS JA TERVEYS 120?www.kiddo.fi
KAUNEUS JA TERVEYS Et ole epäonnistunut vanhempi, mikäli seksiä, seksuaalisuutta ja omaa kehoa koskevat keskustelunaloitukset teinin kanssa tuntuvat menevän joka kerta penkin alle. Teini-iän alku on herkkää aikaa kehonmuutoksineen ja mielen murroksineen. Keskimäärin murrosikä alkaa tytöillä 10-vuotiaana ja pojilla 12-vuotiaana, ja yksilölliset vaihtelut ovat suuria. Muutokset voivat hämmentää nuorta pahasti, joten yritä kuulostella, minkä tyyppisestä tuesta juuri hän saattaisi hyötyä. Se, ettei ole kiire kasvaa aikuiseksi ja alkaa tehdä isojen juttuja, voi olla monelle hyvä viesti. Niin ikään varo ylihuolehtimista ja kohtuutonta stressaamista: on todennäköisempää, että lapsi kyllä oppii väistämään maailman vaaroja sen sijaan, että hän putoaisi jokaiseen eteensä tulevaan kuoppaan. Voi olla, ettei murrosikäinen vaikuta olevan mitenkään kiinnostunut seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Et ole epäonnistunut vanhempi, mikäli seksiä, seksuaalisuutta ja omaa kehoa koskevat keskustelunaloitukset teinin kanssa tuntuvat menevän joka kerta penkin alle. Jo yrittäminen on plussaa. Päihdekasvatus kulkee käsi kädessä seksuaalikasvatuksen kanssa, päihtyneenä kun tulee otettua helpommin riskejä. Voi myös olla helpompaa, että nuori saa tietoa muualtakin – opasta häntä myös hyvien lähteiden ääreen ja puhu myös lähdekritiikistä eli siitä, miksi kaikkea lukemaansa ja näkemäänsä ei kannata uskoa. Nuorille on saatavissa paljon seksimyönteistä, asianmukaista tietoa sekä ehkäisymenetelmistä että siitä, mitä ekalta kerralta on odotettavissa. Samaa rakentavan kriittistä lähestymistapaa voi soveltaa myös siihen, miten suhtautua kavereiden ja mahdollisten seurustelu- ja seksikumppaneiden juttuihin. Pyri pitämään keskusteluyhteys auki teinin kanssa, vaikka hänen tekemänsä valinnat kuinka rassaisivat sinua. On parempi, että ärsyttävä seurustelukumppani viettää aikaa teillä kuin et näkisi nuorta paria ollenkaan tai että tiedät, ketä netissä tapaamaansa hän on lähdössä tapaamaan ja minne. Pohdi, lähdetkö siitä, että kaikki ovat heteroita tai kokevat biologisen sukupuolensa omakseen. Avoin, seksuaalisen moninaisuuden huomioon ottava kulttuuri tekee maailmasta paremman paikan. Esimerkiksi Setan nettisivuilla on runsaasti materiaalia, mikäli koet, että tietämyksessäsi on aukkoja puhuessasi lapsesi kanssa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Ammenna kaikissa lapsesi kasvuvaiheissa omista lapsuus- ja nuoruusvuosistasi. Mitä sinulle opetettiin seksistä, seksuaalisuudesta ja kehostasi? Mitä ajattelit vanhempiesi ja muiden aikuisten omasta käytöksestä seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä? Millainen oli oma ensi-ihastumisesi ja rakastumisesi? Miltä tuntui, kun murrosikäsi alkoi? Millainen teini olit? Miten suhtauduit itsetyydytykseen? Millainen oli ensisuudelmasi ja -rakastelusi? Mikä sinulle oli haitallista, mikä hyödyllistä? Mitä haluat siirtää lapsellesi, mitä taas et? Millaisia muistoja haluat, että lapsellesi jää heidän seksuaalikasvatuksestaan? Millaista seksielämää toivot lapsellesi? www.kiddo.fi?121
K u v i t t a j a K A T I N Ä R H I Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G [Kolumni] 122?www.kiddo.fi
[Kolumni] VIRPI MIKKONEN / ÄITI Helsingin Kruununhaassa kolmi henkisen perheeni kanssa elelevä 2-vuotiaan tytön äiti, yrittäjä ja vapaa toimittaja. Pääasiallinen toimenkuvani on elämästä nauttimi nen, johon kuuluu muun muassa inspiroivaa työtä hyvinvoinnin parissa, kirjoittamista, valokuvaa mista ja hyvää tekevien herkkujen kehittelyä ja kokkaamista. VIHAN HEDELMÄT KIRJOITAPA GOOGLEEN sanat “vihan tunteet”. Saatat yllättyä, että hakukone ehdottaa ensimmäisenä: ”vihan tunteet lasta kohtaan”. Sitä kun saattaisi ihminen ajatella, etteivät lapset ole se vihatuin kohde tässä maailmassa. Niin, näin voisi ajatella erityisesti lapseton ihminen tai mikäli oma jälkikasvu ei ole ehtinyt uhmaikään. Useimmille meille yli kaksivuotiaan lapsen vanhemmille hakukoneen ehdotus aiheuttanee sen sijaan myötätuntoisen hymähdyksen ? ”tell me about it”. Kuten haun yleisyydestä voi päätellä, on moni vanhempi päätynyt hakemaan tietoa lapseen kohdistuvasta vihasta ? todennäköisesti hämmennyksen ja häpeän vallassa luimistellen. Yleisyydestään huolimatta omaan lapseen kohdistuneet vihan tunteet kun ovat tabu, lähes lastensuojelukysymys. Siinä vaiheessa, kun oma lapsi aiheuttaa sormissa asti kihelevää kiukkua ja ajatuksen ”ei helvetti mikä ärsyttävä pieni idiootti”, viiltää vanhemmalla syvä syyllisyys sydämessä. Eihän lapsestaan nyt niin saisi ajatella! Eihän se viaton pupunen pahuuttaan heittäydy katuun karjumaan juuri kovimmassa kiireessä, vaan siksi, että harjoittelee tarpeidensa ilmaisua. Ja tottahan se on. Mutta yhtä totta on se, ettäjoutuessaan hyökkäyksen kohteeksi ihmiselle on luontaista kiihtyä. Ja kiihkeässä hetkessä aivot eivät välitä, onko hyökkääjä villipeto, paskamainen pomo vai elämämme rubiini, tuo toppahaalarissaan puolituntia punaisena potkinut raivopötkylä. Ääliö mikä ääliö. ON ÄÄRIMMÄISEN TERVETTÄ tiedostaa, että jokaisen ihmisen päähän välähtelee päivän aikana monenlaisia ajatuksia, joista osa ei ole lainkaan salonkikelpoisia. Ihminen käy läpi tunteita laidasta laitaan, myös omaa lastaan kohtaan, ja ikäväkin ajatus ilman tekoa on ok. Kuten lastenpsykiatri Raisa Cacciatore toteaa Kiukkukirjassaan, ei aggressiossa itsessään ole mitään pahaa. Viha voi olla oikein kanavoituna hedelmällistä, kiukku voi voimauttaa ja aggressio mahdollistaa olosuhteiden parantamisen. Esineiden, toisten ihmisten tai itsensä vahingoittaminen on luonnollisesti väärin, mutta kiukku ja viha tunteina eivät. VIHAN PIILOTTELU aiheuttaa sen sijaan patoutumia ja välittää lapselle kieroutuneen kuvan ihmismielestä. Cacciatoren mukaan kiukku tulee näyttää ja käsitellä, jottei lapselle muodostu vääristynyttä kuvaa, jonka mukaan hänessä on jotain vikaa, kun pelkästään hän tuntee vihaa. Lapselle on tärkeää huomata, että aikuisenkin pään läpi puhaltelevat välillä vitutuksen ankarat viimat, mutta niitä voi oppia käsittelemään eikä niitä tarvitse piilottaa tai hävetä. Aikuisen on toki syytä kyetä hallitsemaan malttinsa, mutta on inhimillistä, että joskus sarvet puskevat päästä läpi. Silloin kannattaa selittää lapselle, miksi päreet paloivat. ”Äiti on nyt tosi vihainen siitä, että hinkkasit nuo pastabologneset pitkin uutta Beni Ouarain -mattoa. Haen puhdistusaineen siivouskaapista ja jään karjumaan sinne hetkeksi. Jutellaan sitten lisää.” Hedelmälliseksi purkauksen voi tehdä käymällä sen avoimesti läpi ja tekemällä selväksi, ettei suuttuminen vähennä rakkautta. HANKALIEN TUNTEIDEN KÄÄNTÄMINEN mustaksi huumoriksi auttaa itseäni. Vimmastus muuttuu virnistykseksi muistaessani esimerkiksi, miten lapsensa uhmaan väsähtänyt ystävä jakoi netissä meemin: “Joskus en ole varma, rakastanko lapsiani vai kärsinkö Tukholma-syndroomasta.” Lausahdus on kaikessa kauheudessaan jotenkin parantava. Uuvuttavina hetkinä on lohdullista tietää, että samaa show’ta sitä käydään muidenkin takapenkeillä ja eteisissä. ”Vihan villipeto kesyyntyy parhaiten, kun nostaa sen häpeäkomeron pimennosta päivänvaloon. Samanlainen se lopulta on kuin muutkin tunteet ja kaipaa vain hyväksyntää ja huomiota.” Melkein yhtä helposti se tottelee muuten myös suklaapatukkaa, joka auttaa iltapäivän hikisillä kauppareissuilla taikomaan lehmänhermot, sekä vanhemmalle että lapselle. www.kiddo.fi?123
KAUNEUS JA TERVEYS KAHVILASSA 128 TERVETULOA UUDISTETTUUN LUOKKAANNE! 136 KO LU M N I L AU R A P U R O M I E S 1 4 8
SEURAAVA KIDD.O ILMESTYY SYKSYLLÄ 2014! 126?www.kiddo.fi
Lapset harrastavat TAITEILIJA NUPPU, 9 v Nuppu on piirtänyt aina, ihan pienestä. Aluksi Nupun työt olivat monitulkintaisia, sitten niihin alkoi ilmestyä koiria ja kissoja. Nykyään Nuppu piirtää, kun hän haluaa rentoutua. Myös jazz- ja nykytanssin harrastaminen rentouttaa tyttöä. Enimmäkseen Nuppu piirtää yksin. Toisinaan isä piirtää hänen kanssaan. Isä on taitava piirtäjä, ja häneltä Nuppu on luultavasti taiteellisuutensa perinytkin. Keskiviikkoisin Nuppu käy kuvataidekoulussa, jossa hän mieluiten maalaisi öljyväreillä. Kotona Nuppu piirtää aina puuväreillä tai tusseilla. Nuppu toivoo kokoelmakirjaa suosikkinsa Aku Ankka -piirtäjä Don Rosan parhaista klassikoista – vaikka nimipäivälahjaksi. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a EDELLINEN AUKEAMA: Farkkutunika, 29,95 €, H&M. Raitapaita, 19,95 €, H&M.
KOT I T o i m i t t a j a P I I A K A L L I O M Ä K I Va l o k u v a a j a M I K K O R A S I L A Mallit ANNA, TARU JA EEMIL / BOOK US KAHVILASSA Tyttöjen kahvilassa on aina hyvä tunnelma, herkullisia hedelmiä, raikasta mehua ja suloisia leivoksia. Leikkiin kuuluu paljon maistelua ja kikattelua. Hattara-pöytä on vielä prototyyppi, Fanni Suvila. Tuolit, tarjotinpöydät, harlekiinikuvioiset ja pastelliväriset astiat Bråkig- mallistoa, säilytyspurkki, 11,98 €, mustavalkoiset astiat, à 3,50 €, musta tarjotin, 9,90 €, mustavalkoinen pallokuvioinen Ullgump- matto, 19,99 €, Ikea. Kahvisetti, 24,90 €, Brio. Puuleivokset, 29 € ja hedelmät, 29 €, Ombrellino. Mustavalkoiset Anno Nami -matot, 149,90 €, Kodin1. Moth- valaisimet, 69-149 €, Kolme ja puoli. Tyttöjen vaatteet, Stockmann. 128?www.kiddo.fi
KOT I Keinu valkoiseksi maalattua koivua, musta nahkainen istuinpehmuste, säädettävät mustat narut, 149 €, Lillagunga, Classic. Adean My-säkkituoli on verhoiltu Marimekon Juhlaraitakankaalla, kuvausrekvisiittaa. Mustavalkoinen viirinauha on ommeltu erilaisista puuvillakankaista kankaiseen nauhaan, Eurokangas. KEINUSSA Vauhdin hurma on parasta ikinä. Olo on kuin sirkustaiteilijalla konsanaan, kun voi keinua kattoon asti ja hypätä pehmeälle säkkituolille.
KOT I
PUMPULISSA Muhkean prinsessasängyn päälle kerätään mieluisimmat pehmot, peitteet ja tyynyt. Kun kaveri on yökylässä, voidaan etsiä hernettä patjojen alta ja lopulta leikkiä vähän tyynysotaa. Patjat, 59,95-99 €, sisätyynyt, 9,99 € ja peitteet, 24,95 €, Kodin1. Patjat päällystetty erilaisilla Eurokankaan puuvillakankailla, 8,90-35 €/m, Vaaleanpunaiset Harlekiini- ja harmaat Pilkkuvuodevaatteet, 79,90 € ja viirinauha, 24,90 €, 100 % luomupuuvillaa, Piccu. Pisaroilla brodeerattu harmaa Pilvi-tyyny, pellavaa, 39 €, vaaleanpunainen ja mustavalkoinen Pilvi-tyyny puuvillatrikoota, 36 € ja tyttöjen sylissä olevat Pöllö-pellavatyynyt, 49 €, kaikki Beanie on Helina. Persikanvärinen ja keltainen tyyny Bråkig-mallistoa, Ikea. www.kiddo.fi?133
KOT I PEHMEÄÄ JA ILOISTA 1 1 _ Leikkikotiin on mahdollista sisustaa pieni keittiö, maja tai koti pehmoille ja nukeille. Leikkikodin mitat: leveys 90 cm, korkeus 120 cm ja syvyys 42 cm, myydään osina ja puuvalmiina, jolloin kodin voi maalata tai koristella vaikkapa teipeillä mieleisekseen, 279 €, Luona in. Tarjottimet ja tarjotinpöytä Bråkigerikoismallistoa, Jonosfär-valaisin, 14,99 €, molemmat Ikea. Kahvisetti, 24,90 €, Brio. Mukit, 18 €, Littlephant. Lasten pinnatuoli, 59,90 € ja Anno Pilvi-matot, 12,99 €, Kodin1.? 2 _ Lastenhuoneen säilytystarpeet hoituvat erilaisilla laatikoilla. Mitä enemmän erilaisia, sen iloisempaa. Vaneriset Vakka-säilyttimet, 169 € ja 199 €, Iittala. Pahviset Pingla-laatikot, 5,99 €/2 kpl ja kangaspäällysteiset Pallra-laatikot, 16,99 €/4kpl, Ikea. Suloinen turkoosi-valkoinen harlekiiniruutuinen laatikko on lahja- ja säilytysrasia virkatulle vaunulelulle, 48 €, Littlephant. Nathalie Léte ?astiasto vaaleanpunaisessa kukkakuvioisessa salkussa, 39 €, Ombrellino. Metallirasiat, tiedustelut InnoDeco. Ripsiraita-puumatto toistaa hauskasti räsy-mattojen kuvioraitoja, prototyyppi, Hanna Anonen.? 3 _ Kavereiden yökyläilyjä varten tarvitaan paljon vuodevaatteita. Alimmaisena harmaa pussilakana Bråkig-erikoismallistoa, Ikea. Anno Raita-, Pallot-, Pilvija Tamburiini-vuodevaatteet, 24,95-29,90€, Kodin1. Circus-koristetyyny, 76 €, Littlephant. Taustalla oleva Wonderland-kangas, 12,90 €/m, Eurokangas. Anno Latu -villamatto, 149,90 €, Kodin1. Pupu-valaisin, 62 €, Ombrellino.? 4 _ Yökylän aamupalalle varataan parhaat herkut ja suloisimmat astiat. Isot tarjottimet ja astiat Bråkig-erikoismallistoa, Ikea, musta tarjotin ja osia lasten Duktig-leikkikeittiösetistä, 9,90 €, Ikea. Tumman-harmaa Pilvi-patalappu, puuvillaa, 30 €/2kpl, Beanie on Helina. Harmaat Kaipaus-patalaput, 12,90 €/kpl, Piccu. Puinen Pilvi-alusta, 22 €, Pikkulinnun kauppa. Puuleivokset ja hedelmät, Ombrellino. Taustalla Tåstrup-matto, 39,95 €, Ikea. 3 2 4 134?www.kiddo.fi
KOT I 1 4 2 1 _ Graafiset, modernit ja ekologiset paperiarkit ovat kivoja paketointiin ja askarteluun. Kolmen pienimmän paketin kuosit ovat tilaustuotteita, jotka myydään isommissa erissä, muut ovat varastotavaraa. Arkkikoko 50 x 70 cm, 2,50 € /arkki, Papres. Kankaiset lahjanauhat, 5,90 €/25 m rulla, Eurokangas. 2 _ Zzzoolight Siilija Norsu-pöytävalaisimet, 79 €, tuovat yöllä turvaa pimeyttä pelkääville. Ne ovat polypropeenista, joka ei lämpene eikä rikkoudu helpost. Laajasta mallistosta löytyy myös seinä- ja kattovalaisimia, Fuzzy Little Company. 3 _ Miedontuoksuisilla ja luonnonmukaisilla Acorelle-huonetuoksuilla voi tuoda rauhoittavaa ja lempeää tuoksua huoneisiin tai suihkuttaa niitä vuodevaatteisiin silityksen jälkeen. Koko 30 ml, 19,95 €, eri tuoksuja. Ekovista. 4 _ Julisteilla ja korteilla saa helposti uutta ilmettä lastenhuoneisiin. Keskellä oleva iso juliste, Leena Fredriksson, Momolu.fi. Oikealla Magicja Pirum Parum -julisteet, 38 €, Pikkulinnun kauppa. Sirkusaiheiset kortit, à 1,50 €, Littlephant. Paperimassainen kissanaamio on askartelukaupasta ja maalattu itse valkoiseksi 5 _ Suloiset käsinvirkatut eläinhahmot ja nuket ovat jokainen yksilöllisiä. Eläinpehmot kudotaan Kiinassa, jossa naiset voivat ottaa tarvikkeet kotiin ja kutoa tuotteet kotonaan perheidensä parissa, Kapua Shop. Pehmot, 30 €, nuket. 47,50 €, nukenvaatteet, 1519 €, Kapua Shop. Värikkäät pallot, joiden sisällä on helistin, 6 cm, 8 cm ja 10 cm, 41 € ja vaunulelu, 47 €, Littlephant. 1 5 3 www.kiddo.fi?135
KOT I 136?www.kiddo.fi
KOT I B i e n ve n u e l es e n f a n t s – TERVETULOA UUDISTETTUUN LUOKKAANNE! Lasten mielikuvituksella ei ole rajoja, mutta virikkeellisessä ympäristössä se puhkeaa kukkaan. Kidd.O uudisti leikkiikäisten vanhan ja kalsean luokkahuoneen yhdessä luokan lasten ja ohjaajien kanssa heidän toiveitaan vastaavaksi. Se, miten suuri vaikutus aiempaa viihtyisämmällä ja toimivammalla opetustilalla on ollut päivittäisiin rutiineihin, yllätti kaikki. T o i m i t t a j a E m i l i a Le h t i n e n Va l o k u v a a j a t S a r a Va l l i o j a j a Me r j a Y e u n g L u o k k a h u o n e e n s u u n n i t t e l u P a u l i n e G a u t i e r - B e l l i n , A n u Levy - K o r ve n k o n t i o j a Me r j a Y e u n g se k ä l u o k a n o pp i l a a t o pe t t a j a n s a C a m i l l e C o sse n j o h d o l l a . M u u t y ö r y h m ä C a m i l l e B es n a r d , C é s a r C h eva l i e r , X av i e r H i d a l g o , S a n t e r i K o r ve n k o n t i o , N i i l o Levy j a S a r a h De B e a u m o n t. www.kiddo.fi?137
KOT I RANSKALAINEN KOULU HELSINGIN SYDÄMESSÄ Ranskalainen Jules Verne -koulu toimii Ratakadulla Helsingin keskustassa. Toimitilat on vuokrattu Helsingin normaalilyseolta. Koulussa opiskelee satakunta lasta 2-vuotiaista leikkikoululaisista yläkouluikäisiin. Kouluun ovat tervetulleita muutkin kuin ranskalaiset lapset, sillä leikkikoulun ensimmäisillä luokilla ei aiempaa ranskan taitoa vielä vaadita. Vanhempainyhdistyksen hallinnoima koulu on osa Ranskan valtion ulkomailla toimivien koulujen verkostoa. Henkilökunta koostuu ranskaa äidinkielenään puhuvista kasvatusalan ammattilaisista. Opettajat ovat yleensä kolmen vuoden ulkomaankomennuksella ja lastenhoitajat puolestaan Suomessa asuvia ranskalaisia. Koulu noudattaa ranskalaista opetussuunnitelmaa, mutta paikallisiin oloihin sovellettuna: märälläkin kelillä ulkoillaan - vaikka kura-housuille ei löydykään sanaa ranskaksi – ja kaikilla luokka-asteilla opiskellaan suomea. Koulun henkilökunnan määrä noudattaa Helsingin kaupungin normeja. 138?www.kiddo.fi
KOT I UUSI ILME LUOKALLE Kaunis koulurakennus on kouluksi suunniteltu, mutta yli sata vuotta sitten ja isompien koululaisten tarpeisiin. Ranskassa leikkikoulu aloitetaan jo 2- tai 3-vuotiaana. Koulu nähdään lapsen oikeutena laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja oppimiseen, ja niinpä 4-vuotiaista koko ikä-luokka on jo koulussa. Se tarkoittaa, että luokkahuoneen täytyy taipua moneksi - siellä pitää olla tilaa leikkimiseen, nukkumiseen ja opiskeluun. Camille Cossen luotsaamassa 3-4-vuotiaiden luokassa on 21 lasta. Kun koulu syksyllä avasi ovensa, oli luokkahuoneessa periaatteessa kaikki tarvittava. Se ei kuitenkaan ollut erityisen viihtyisä, eikä tavaroiden järjestystä ollut mietitty. Kidd.O:n tiimi yhdisti voimansa koulun henkilökunnan kanssa, ja sponsoreiden tuella kalseasta luokkahuoneesta luotiin viihtyisä ja sadunomainen tila oppimiseen ja leikkimiseen. www.kiddo.fi?139
140?www.kiddo.fi
KOT I KOKO LUOKKA LATTIASTA KATTOON OPETUSKÄYTÖSSÄ Kun lapset astuvat luokkaan, kohtaavat he Luokan katossa leijuu koulun logostakin ensimmäisenä Cmykistävän lattiatarralla löytyviä kuumailmapalloja pienten pilvien lo- toteutetun hyppyruudukon. Luokassa on tar- massa. Lapset askartelivat pallot vaatesuunnit- koitus opiskella, mutta leikki-ikäisten opiskelua telijanakin toimivan Pauline Gautier-Bellinin rytmittää tietenkin leikki. Motoristen taitojen kanssa. Viime vuonna Pauline toteutti Jules Ver- harjoittelu on myös yksi opetussuunnitelman nen leikkikoululaisten kanssa vaatteisiin liit- viidestä osa-alueesta, ja mikäpä olisi siihen tyvän projektin osana koulun Artistes à l’école, paremmin omiaan kuin ruutuhyppely. Hyp- Taiteilijat koulussa -ohjelmaa ja tänä vuonna pyruudukon lisäksi lattiasta löytyy erivärisiä hän on työskennellyt Camillen luokan kans- ympyröitä, sillä 3–4-vuotiaiden opetussuunni- sa luokkahuoneen uudistusprojektissa. Upeat telmaan kuuluvat myös värit ja muodot. Luokan kuumailmapallot on ryhmitelty vuodenaikojen ovenpieleen on sijoitettu Lekmerin Littlephant- mukaan. Jokaisen pallon tai pilven kori edustaa kirahvimitta. Ympäröivän maailman tutkimi- yhtä kuukautta ja koreissa matkustavat kunkin nen on niin ikään osa opetussuunnitelmaa, ja kuukauden syntymäpäiväsankarit. Camillen luokassa tähän sisältyy mm. kaikkien lasten mittaaminen kouluvuoden alussa ja lopussa. Noin paljon olette kasvaneet! www.kiddo.fi?141
KOT I JÄLKEEN > < ENNEN Iso Varpunensäilytyssäkki on juuri omiaan roolivaatteiden säilytykseen, ja nyt lasten on helppo valita itse mieluinen rooliasu. OPEN PÖYTÄ YHDESSÄ OLOA Opettajalla on luokassa oma nurkkauksensa, joka on hänen valtakuntaan- Ensimmäisten kouluvuosien tärkein sisältö on kielen oppiminen, sa. Kaapeista löytyy mm. opetussuunnitelma ja opetusmateriaalit sekä sillä sille rakentuu kaikki muu opiskelu. Yhteisellä aamupiirillä, johon tärkeitä listoja mm. lasten allergioista ja iltapäivähoidosta. Kaappien vi- kokoonnutaan joka aamu, on suuri merkitys kielen oppimisen kannalta. rastomaista ilmettä haluttiin piristää, ja niihin löytyi kivoja monsteritar- Aamupiirissä kerrataan mikä viikonpäivä tänään on, tarkastetaan päivän roja Made of Sundays’in valikoimasta. Sisustustarrojen designin takaa löy- säätila ja käydään läpi päivän ohjelma. Myös laulut ja lorut ovat keskei- tyy espanjalais-suomalainen pariskunta Alba Bordes ja Thomas Leppä. nen osa pienimpien kielen oppimista leikkikoulussa, sillä niiden avulla Myrkyttömät Made of Sundays -tarrat valmistetaan samasta materiaalista vieraankin kielen äänteet ja rakenteet tulevat nopeasti tutuiksi. kuin biohajoavat muovikassit. Hauskoja tarroja löytyy nyt kaapin lisäksi Valkotaulun alapuolelle ja ympärille saatiin toivottua säilytystilaa, kun kaikilta luokan seiniltä. Tarrat voi myös irrottaa ja kiinnittää uudelleen seinään kiinnitettiin Luona In -vanerikehiä ja Ikean hyllyköitä, joihinpie- ilman, että niihin jää taitosjälkiä, joten tarvittaessa niiden paikkoja voi net Varpunen-säilytyspussit ja Luhta Homen Kallio-paperipunoskorit su- helposti vaihtaa. jahtavat helposti. Hyllykkö koottiin kahdesta osasta – toisen puolen korit Opettajanpöytää ei päivän aikana juuri tarvita, mutta kun opettajan työpäivä päättyy klo 15.30 lasten lähtiessä kotiin tai yläkertaan iltapäivähoitoon, istuu Camille usein pöydän ääreen suunnittelemaan seuraavien päivien ja viikkojen opetusta. Aiemmin opettajan työpöytä sijaitsi eri puolella luokkaa kuin aktiivinen opetustila, mikä aiheutti turhaa levottomuutta luokkaan. Uudistuksen yhteydessä opettajan työpöytä sijoitettiin luokan perältä valkotaulun viereen sille paremmin sopivaan paikkaan. 142?www.kiddo.fi ovat lasten käytössä heidän lelujaan varten ja toisella puolella on opettajan tavaroita.
KOT I < JÄLKEEN ENNEN > TAIDETTA JA TISKEJÄ Luokassa tapahtuu päivän mittaan monia asioita. Siellä opiskellaan, leikitään, taiteillaan, nukutaan – ja syödään. Lapset nauttivat luokassa pienen välipalan aamupäivisin. Uudistuksen yhteydessä eri toiminnoille haluttiin erottaa selkeämmin omat alueet luokasta ja lisäksi erityistä huomiota kiinnitettiin toimiviin ja hauskoihin säilytysratkaisuihin. Valkotaulun toiselle puolelle pystytettiin Luona Inin valmistama vanerinen väliseinä, jonka avulla erotettiin tila taide- ja tiskinurkaksi. Vaneriseinän jatkoksi ripustettiin Lekmerin Littlephant-aakkoskortit. Nyt mukeille, kupeille ja murkinalle on oma paikkansa Luona In -vanerikehissä. Samalla saatiin säilytystilaa taideprojekteissa tarvittaville materiaaleille. Järjestys pysyy yllä Luhta Homen koreilla ja Lekmerin Färg & Form Pilvi -pahvilaatikoilla. Lisäksi väliseinään kiinnitettiin Luhdan Linna-naulakko mm. pyyhkeiden ripustamista varten. Vanerikehien taustat maalattiin Tikkurilan Harmony-sisämaaleilla huoneen muuhun väritykseen sopiviksi. www.kiddo.fi?143
KOT I VIRASTONHARMAASTA SATUMAAILMAKSI Luokan takaseinää hallitsi ennen muutosta siinä varmasti. Lopuksi magneettimaalin päälle kaus sohvineen. Sohvien kehikkona toimivat parhaat päivänsä jo nähnyt ilmoitustaulu. vedettiin vielä liitutaulumaalikerrokset. Luona In -lautasängyt, joihin saatiin Lekme- Uudistuksen yhteydessä ilmoitustaulu päällys- Camille kertoo, että lapset ovat innoissaan riltä sopivat patjat. Patjoja on viisi kummassa- tettiin uudelleen ja sijoitettiin uuteen paikkaan omalla korkeudellaan olevasta piirustusseinäs- kin sängyssä, ja ne piilotetaan kätevien Beditin toiselle seinälle. Samalla uudet päällysteet tä. Myös magneettimuodot ovat suosittuja. Niis- vetoketjulla suljettavien Zipit-päiväpeittojen ylleen saaneen ilmoitustaulun tieltä poistettiin tä kootaan mm. taloja ja ukkeleita, ja Camille ai- sisään. Koska sohvat ovat paksummat kuin ta- lapsille liian korkealla tasolla ollut liitutaulu. kookin lisätä magneettien käyttöä opetuksessa. vallinen patja, saatiin päiväpeitot Beditiltä mit- Seinää elävöittämään saatiin animaatiotai- tatilaustyönä. Sohvatyynyiksi valittiin Luhta silmään ensimmäisenä luokkaan astuttaessa, teilija César Chevalierin suunnittelemat ja to- Homen uudesta lastensarjasta löytyvät Juna- haluttiin luoda paitsi kutsuva, myös lasten teuttamat satupuu ja satukaupunki. Puun oksil- tyynyt. leikkejä ja oppimista palveleva. Seinä päätettiin le kiinnitettiin Luona In -hyllyt, joilla on tilaa maalata kauttaaltaan Tikkurilan koulutau- kirjoille, kevään opetussuunnitelmaan kuuluvil- kaan muodostui jono. Kirjoitettuun tekstiin ja lumaalilla ja lisäksi sen keskiosaan lisättiin le kasveille ja lasten askartelemille taloille. Kau- kirjoihin tutustuminen on yksi opetussuunni- magneettimaali. Nyt seinään voidaan kiinnittää pungin yläpuolelta taas löytyy Made of Sunday- telman osa-alueista, ja luokassa luetaankin joka lasten töitä magneeteilla, ja Lekmerin magneet- sin aurinkokuntatarra. Lasten maalaustöiden päivä. Lapset saavat myös itse katsella kirjoja timuottien avulla on hauska tutkia erilaisia kuivaamiseen tarvittava teline maastoutuu nyt vapaasti, ja lisää luettavaa löytyy koulun omasta muotoja. Tikkurilan magneettimaalia vedettiin kaupungin osaksi. kirjastosta. Vapaaksi jääneestä takaseinästä, joka osuu seinään kolme kerrosta, jotta magneetit pysyvät 144?www.kiddo.fi Satupuun alle päätettiin rakentaa lukunurk- Lapset ihastuivat sohviin heti ja lukunurk-
KOT I ENNEN > < JÄLKEEN Ohjeet oman teltan tekemiseen löydät Kidd.O:n nettisivuilta.” UNTEN MAILLE Ranskalaislasten aloittaessa koulun 3-vuotiaana korostetaan sitä, että lapset ovat nyt isoja koululaisia. Kouluun mentäessä pitääkin jo osata käydä itse potalla tai vessassa. Itsenäistä pukemista harjoitellaan ensimmäisen vuoden aikana, ja lisäksi mm. syöminen ja käsipesut hoidetaan itse. Päiväunet kuuluvat kuitenkin päiväohjelmaan pienimpien luokissa, joten niitä varten täytyy olla sopiva paikka. Camillen luokka jakautuu kolmeen ryhmään päiväuniajaksi: 4-vuotiaat lähtevät toisen luokan kanssa puuhaamaan isojen hommia ja pitävät sen jälkeen pienen lepohetken, sikeimmin nukkuvat menevät päiväunille varsinaiseen päiväunisaliin ja vähemmän unta tarvitsevat jäävät luokkaan lepäämään. Kun päiväunien aika koittaa, lastenhoitajat Xavier ja Frédéric avaavat lukunurkkauksen sohvien Zipit-päiväpeittojen vetoketjut ja ottavat patjat esiin. Nukkujille haluttiin tarjota oma rauhallinen tila, joten Pauline ompeli pienet telttakatokset Eurokankaan lasten sisustus- ja lakanakankaista. Teltat on pingotettu Bauhausista saatujen sähköputkien varaan. Lapset rakastavat telttojaan, ja rauhalliset lepohetket ovat pidentyneet. Lapset eivät haluaisi tulla teltastaan pois, vaikka uni ei tulisikaan. Jokaisella nukkujalla on oma kotoa tuotu ”doudou”, tärkeä ja rakas unilelu. Jotta ne eivät päivän aikana joutuisi hukkaan, lapset askartelivat Paulinen kanssa niille omat pienet talot, joissa unilelut viettävät päivänsä. www.kiddo.fi?145
KOT I YHTEISTYÖSSÄ: Luona In Luhta Home Eurokangas Tikkurila Lekmer Bauhaus Bedit Made of Sundays Cmykistävä Varpunen Momolu ERITYISKIITOKSET: Arkkitehti Pirjo Ranta ja Rakennusinsinööri Timo Honkavaara Helsingin tila- ja kiinteistökeskuksesta. Talonmies Veikko Lind, Helsingin normaalilyseo sekä projektissa avustaneet työmiehet. Véronique Kauraniemi, École Jules Verne TILAA LEIKEILLE & LELUILLE Vaikka ranskalaisessa koulussa 3-vuotiaatkin luokan leikkihella, jonka luukusta näkyvät nyt ovat jo koululaisia, on leikillä tärkeä osa koulu- sisällä paistuvat kakut. Seinässä on keittiön vä- päivässä. Aiemmin luokassa ei ollut riittävästi litilaan sopiva mosaiikki, jonka toteutti Camille säilytystilaa leluille, eivätkä eri leikkien paikat Besnard, ja keittiön ikkunaverhon takaa avau- olleet vakiintuneet. tuu trooppinen näkymä. Hellan vieressä roikku- Luokan uudesta leikkinurkkauksesta löytyy nyt Ikean koottava torikoju, jossa myydään kaikenlaisia ruokatarpeita vihanneksista mu- kankaan kankaista. Jos kauppa- ja kotileikit eivät innosta, löy- roihin. Ostokset maksetaan luonnollisesti Lek- tyy leikkinurkkauksesta myös suuri säkillinen merin kassapäätteen kautta. Kun ostokset on roolivaatteita. Roolileikit ovat hauskoja ja ne ke- hoidettu, voikin siirtyä keittiöön kokkaa-maan hittävät paitsi mielikuvitusta, myös sosiaalisia ja tarjoilla sen jälkeen luomukset nälkäisenä taitoja ja lasten kykyä toimia ryhmässä. Samalla odottaville nukeille tai kavereille. Paulinen Luo- lapset oppivat uusia sanoja ja lauserakenteita na In -leikkikodista tuunaamasta pikkukeittiös- huomaamattaan. tä tuli heti lasten suosikki. Keittiöön sijoitettiin 146?www.kiddo.fi vat pikkukokkien essut, jotka ommeltiin Euro-
KOT I LUONA IN -LEIKKIPISTEET Leikkinurkkaukseen sijoitettiin kaksi hieman normaalia pienempää Luona In -työpistettä, jotka on kiinnitetty lapsille sopivalla korkeudella oleville pulpettijaloille. Ne toimivat kaksipuolisina leikkipisteinä ja tarvittaessa ne voidaan kääntää seinää vasten tilan säästämiseksi. Toisen leikkipisteen tilanjakajana toimii vanerilevy, jonka aukoista voi kurkkia toiselle puolelle. Vanerilevyn toinen puoli maalattiin sisäpuolelta liitutaulumaalilla ja toista puolta koristaa tapetti. Toinen leikkipisteistä toimii kauneussalonkina. Sisäpuolelle kiinnitettiin Ikean lastenpeilit tilanjakajiksi, ja purkeista ja purnukoista löytyvät kampaustarvikkeet. Tämän pisteen sisäpuoli maalattiin Tikkurilan Harmony-sisämaalilla hempeän vaaleanpunaiseksi. Lapset kaunistavat innokkaasti toisiaan, mutta ehdottomasti toivotuin asiakas on Camille. LUONA IN ”Lasten kalusteiden suunnittelu lähti omasta tarpeesta”, kertoo Eeva Takkunen Luona In kalusteita valmistavasta Puurauhala Oy:stä. Eeva ja Tapani Takkusen perheessä on viisi lasta, joten prototyyppejä pääsee testaamaan kotona Kempeleessä. ”Alun perin perustimme pihasaunayrityksen, joka valmistaa saunojen lisäksi myös pihatuotteet ja ulkokalusteet. Sen taustalla oli oma saunaharrastus ja yhdessä tekemisen ilo; ajatus, että tehdään samalla tutulla porukalla, jolla vietetään aikaa, saunotaan ja laitetaan hyvää ruokaa.” Luona In -kalusteissa ideana on, ettei niiden mään mielikuvitustaan”, Eeva sanoo. ”Kalusteita suunnitellessamme olemme halunneet ajatella lapsia uudesta näkö-kulmasta.” Suunnittelussa otetaan huomioon kuitenkin myös aikuiset. ”Vanerisilla Luona In -kalusteilla olemme halunneet viedä lastenhuoneen sisustuksen uusiin ulottuvuuksiin: ei enää perinteistä muovimaista ja kliinistä vaan jotain, mikä miellyttää myös aikuisen silmää. Materiaaliksi valikoitui havuvaneri, jota olimme käyttäneet jo aiemmin”, Eeva kertoo. ”Karheat ja rosoiset pinnat tuovat kivaa vastapainoa viime vuosikym- käyttötarkoitusta ole määritelty tiukasti etukä- menet sisustustrendeissä vallinneelle kliinisyy- teen, vaan ne antavat tilaa lasten luoville lei- delle ja vähäeleiselle muotokielelle. Kalusteilla keille ja mielikuvitukselle. ”Halusimme jotain on myös tarkoitus pitää yllä ’tee se itse’ -ajat- hauskaa, jotain kaunista ja omaperäistä, jonkin telua, eli asiakas saa halutessaan käsitellä puu- leikkitilan, johon voi tarpeen tullen piilottaa pinnan haluamallaan tavalla. Öljyvahalla (esim. lelut. Näin syntyi sisäleikkimökki. Käytännös- Osmo Color) saa hyvän ja kestävän sekä likaa sä on todettu, että siellä voi paitsi leikkiä myös hylkivän pinnan kalusteille. Esimerkiksi valko- nukkua parin kaverin kanssa.” vahaa käyttämällä säilyy myös puun vaalea pin- Pieni leikkikoti taas voi toimia myös naulakkona, lukunurkkana, vaatekaappina tai kirjahyl- taväri ennallaan.” Raaskiikohan näitä kalusteita antaakaan lastenhuoneeseen? lynä. ”Haluamme haastaa myös aikuisia käyttä- www.kiddo.fi?147
K u v i t t a j a J E N N I V Ä R E Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G [Kolumni] 148?www.kiddo.fi
[Kolumni] LAURA PUROMIES / ÄITI Porissa asuva tieteen ja taiteen välimaastossa temmeltävä kulttuurintutkija, äiti ja kirjoittaja, joka on elättänyt pesuettaan myös mainonnansuunnittelulla. Omaksi ilokseen, ja toivottavasti myös vähän muidenkin, hän ei myöskään ole hylännyt vanhoja taitojaan viulunsoitossa ja kuvataiteissa. IKIAIKAINEN, RYPYT JA RÄPPÄNÄ ”ÄITI SÄ OOT TOLLAINEN tosi ryppyinen… Oliko silloin jo autoja, kun sä olit pieni? Ei silloin varmaan sähköä ollut?” Äi din iäksi arvellaan: ”Sä olet tollainen ikiaikainen. Siis tosi van ha.” Täytynee viedä lapset museoon ja näyttää heille oikeasti historiaa ja ajankulua. Tunnetusti lapsillahan ei ole käsitystä ajasta. Vielä esikou lussakin saattavat esimerkiksi vuorokaudet mennä puheessa sekaisin. Uni erottaa ajatuksissa päivät toisistaan, ja lapset voi vat kertoa eilisestä päiväkotipäivästään, joka tapahtui ennen päiväunia, ja tästä päivästä, joka oli päiväunien ja päiväkodista hakemisen välissä. HALUAN RYPPYISEN ja ikiaikaisen leiman pois itsestäni ja vi en siis pesueeni museoon näyttääkseni, millaista elämä oikeasti kauan aikaa sitten oli ja miten samankaltaista minun lapsuute ni oli omien taimieni aikaan verrattuna. Onkohan museovierailu sittenkin tuhoon tuomittu ajatus? Äidin lapsuudessa esimerkiksi mehua juotiin ihan oudon mal lisista pakkauksista – pyramidin näköisistä ja pyramidithan on ikiaikaisia. Äidin lapsuudessa ei ollut tietokoneita tai ne olivat uutuus, jossa pienet neliöt ja kulmikkaat numerot vilkkuivat isoisältä talveksi lainatun kesämökkitelevision mustavalkoises sa ruudussa. Silloin oli siis televisio – kuitenkin. Päädymme esihistorialliselle osastolle. Vanhan hautaröyk kiön kuvaa katsellessaan toinen kysäisee: ”Ai oliks toi sun leik kipaikka pienenä?” ”No ei nyt ihan”, vastaan. ”No, joku juhlatai koulupaikka sitten”, yrittää toinen vielä sitkeästi. ”Ei, kyllä minä kävin koulua ihan samannäköisissä betonikuutioissa kuin tekin. Silloin ne eivät vain olleet vielä homeessa, tai aina kaan siitä ei kirjoitettu uutista”, jatkan. En ole varma, millaisena ihmemaana lapset museokäynnin jälkeen näkevät historian, kuinka ikiaikaiseksi he minut ku vittelevat, millaiseen kivikauteen sijoittavat minut leipomaan hiekkakakkuja. Ai niin muovi: Lapset, silloin, kun äiti oli pieni, oli muovikin keksitty. Oli muovilapiot ja muovikiulut… PÄÄTÄN TEHDÄ JOTAIN konkreettisen ”ikiaikaista” lasten kanssa. Lämmitämme yhdessä retrosaunan järvenrannalla. Kannamme vedet järvestä, etsimme halkokasasta hyvät tuohuk set, sytytämme tikulla, odottelemme, istumme laiturilla, teem me käpylehmät, viritämme saunakammariin makkaratulen. Käymme viereisellä niityllä tekemässä vihdat. Lapsoset ket terät kotihaassa, koivusta vihdat taittaa… Ja kohta on äiti vihto massa. Tämä alkaa jo tuntua oikealta kansakoulun kuvaelmalta tai postikortilta, mutta lapset nauttivat eivätkä ollenkaan huo maa olevansa äidin järjestämässä aikalaboratoriossa, jossa histo riaa syötetään heille tekemällä. Tämä on konkreettista ajankuvaa, siirtymä menneisyyteen, vaikka olemmekin omina itsenämme. Museossa hiljennytään katsomaan ja ihmettelemään jotakin, jota ei enää ole ja joka on väistynyt. Nyt hiljennymme ihmettelemään jotakin, joka on ol lut ja on yhä, jos houkuttelemme sen esille. Heitämme muovikiulusta vettä kiukaalle ja kuuntelemme löylyn sihinää. Välillä käymme järvessä. Tässä menneisyyselä myksessä ei ole valvontakameroita eikä kädenkuvaa rasti päällä. Tämä on entistä aikaa ja nykyaikaa meille. ”Saunoitko sinäkin näin pienenä?”minulta kysytään. ”Sau noin. Ja mummikin saunoi. Ja nyt me saunomme”, vastaan. Hahaa, he ovat itsekin ikiaikaisia, puhaltavat höyryt räppä nästä. Ja minä kaadan lämmintä järvestä kannettua vettä päälle ni. Enkä näytä omiin silmiini laisinkaan ryppyiseltä. www.kiddo.fi?149
ATELJEERAVINTOLA HIMA SSA – AUKIOLOAJAT: KYSY TAITEILIJALTA 154 BILEET IRTI! 162 KO LU M N I J U R I N U M M E L I N 1 7 2
152?www.kiddo.fi
Lapset harrastavat LAULAJA OONA, 13 v Seitsemäsluokkalainen Oona on laulanut pienestä pitäen. Kotona soi aina musiikki. Oonan laulutaito huomattiin koulussa, ja siitä lähtien häntä on pyydetty esiintymään koulun juhlissa. Menestyttyään KIDSing-laulukilpailussa Oona on päässyt keikkailemaan yhä enemmän. Koska koulussa Oonalla on vain tunti viikossa musiikkia eikä siinä ajassa ehdi tehdä juuri mitään, kuten vaikkapa harjoitella omia biisejä, Oona aloitti reilu vuosi sitten laulutunnit. Opettajan johdolla Oona harjoittelee ääni- ja hengitystekniikkaa. Oona laulaa ja kuuntelee enimmäkseen poppia, iloista musiikkia. Elokuu ja Frida Amundsen ovat suosikkien joukossa. Oona ihailee myös Erinin erikoista ääntä ja hyviä kappaleita. Kanadalainen Walk off the Earth saa Oonalta suitsutusta persoonallisesta, hienosta musiikistaan. Oonasta on hauska katsella television laulukilpailuja, sillä niistä oppii joitain pieniä niksejä. Tulevaisuudessa Oona haluaisi olla levyttävä artisti. Myös graafinen suunnittelu kiinnostaa partiota ja uintia harrastavaa tyttöä, eikä stylistin ammattikaan ole poissuljettu vaihtoehto. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a Kuvauspaikka Dubrovnik Lounge&lobby EDELLINEN AUKEAMA: Farkkutakki, 34,95 €, Lindex. T-paita ja hame, Oonan esiintymisasuja, Vimma. Maiharit kuvausrekvisiittaa.
RUOKA To i m i t t a j a j a k u v i t t a j a M e r i - T u u l i L i n d s t r ö m Va l o k u v a a j a N i c o B a c k s t r ö m Tässä seitsemän uutta ruokaa koko perheelle. Niiden valmistukseen menee reseptistä riippuen viidestä minuutista tuntiin. Rekr ytoi talon taiteellisimmat asukkaat piirtämään menutaulua ja pöytäkoristeita ja näppärimmät keittiöassistenteiksi – jokaisessa reseptissä löytyy tekemistä jopa aloittelijalle. Ota ruokien kanssa taiteilijanvapauksia, lisää potkua, vaihda aineksia tai tarjoa uudella tavalla. Ateljeeravintola on auki! 154?www.kiddo.fi
RUOKA Lautanen Iittala, 20,90€. BROILERCAPONATA POLENTALLA 1 rkl balsamiviinietikkaa broilerin palat. Tee pannun keskelle tilaa (valmistusaika 20 min) 2 dl oman maun mukaan oliiveja, broilerille työntämällä kasvikset reunoille ja aurinkokuivattuja tomaatteja ja/tai ruskista lihat. Lisää tar vittaessa oliiviöljyä. Polentapeti rakastaa tomaattisia makuja! kapriksia Kun broilerissa on kaunis ruskea pinta, Tässä ruoassa voi penkoa jääkaapin 1 tölkki kuorittuja tomaatteja + 1/2 tölkkiä valuta päälle balsamiviinietikka ja anna perukoita ja heittää padan joukkoon maun vettä nesteen kiehahtaa. Kaada sitten pannulle mukaan esimerkiksi kesäkurpitsaa, säilöttyä 2 tl kuivattuja yrttejä (esim. oregano, meirami, tölkkitomaatit, vesi, punasipuli, säilötyt artisokkaa tai vaikkapa papujakin! Suosittelen rosmariini, timjami) kasvikset, kuivat yrtit ja mustapippuri. Anna käyttämään broilerin paistileikettä, jossa on 3 tl fariinisokeria hautua kannen alla, kunnes broileri on kypsää kuivaa filettä enemmän makua ja rakennetta. suolaa, mustapippuria (noin 10 min). Valmista sillä välin polenta. osaan ennen paistamista. Ruoasta saa polenta: Kiehauta kanaliemi. Kaada polenta maidottoman jättämällä kerman pois. 7,5 dl kanalientä kiehuvaan nesteeseen koko ajan sekoittaen. 2 dl polentaa Laske lämpöä ja keitä polentaa koko ajan broilercaponata: 1 dl kermaa sekoittaen noin 5 minuuttia. Lisää lopussa 1 munakoiso 1,5x1,5 cm kuutioina 1 rkl voita kerma, yrtit ja voi. Tarkista maku ja lisää 4 valkosipulinkynttä, ohuina viipaleina 1 tl kuivattuja yrttejä (esim. rosmariini, salvia) tar vittaessa suola. Kaada kuuma polenta Jos kuitenkin käytät filettä, leikkaa ne kolmeen tarjoiluvadille. Tarkista broilercaponatan oliiviöljyä Kuumenna loraus oliiviöljyä korkeareunaisessa maku ja kaada polentan päälle. Viimeistele 500g (1 rasia) broilerin paistileikkeitä paistinpannussa. Lisää kuutioidut munakoisot rouhimalla päälle mustapippuria. Tarjoa heti. 2 punasipulia lohkoina ja valkosipulit ja paahda ruskeiksi. Suolaa www.kiddo.fi?155
Lautanen, Iittala Teema 20,80 €. JAUHELIHAKEBABIT JA RAPEITA VIHANNEKSIA 1 tl kanelijauhetta ohuina tikkuina tai raasteena kevätsipulia, (35 min) 2 tl juustokuminaa ohuina renkaina kirsikkat omaatteja, puolitettuna Näissä kebabpötköissä on mukavasti 1/2 tl kardemummaa muita lempivegejä mausteita, jotka täydentävät lampaan 2 tl suolaa jauhelihan makua. Tortillojen täytteitä 1 rkl kuivattua minttua voi varioida ruokailijoiden maun mukaan, 3 valkosipulinkynttä, raastettuna Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sekoita korppujauhot ja kuivat mausteet mutta parhaiten toimivat rapsakat, tuoreet vihannekset. Tortillat voi kääriä valmiiksi tai jogurttikastike: jogurttiin ja anna tur vota hetken. Kumoa sillä antaa ruokailijoiden koota omansa. 2 dl turkkilaista jogurttia välin jauheliha kulhoon ja raasta joukkoon 3 rkl ketsuppia valkosipuli. Sekoita jogurttiseos jauhelihaan jauhelihakebabit: 1 rkl paprikajauhetta ja muotoile uunipellille sopivia pötköjä. Laita 600 g lampaan jauhelihaa (tai puolet naudan (chilikastiketta) uunin keskiosaan ja paista noin 15 minuuttia jauhelihaa ja puolet lammasta) ripaus suolaa ja mustapippuria tai kunnes kypsiä. 1 kananmuna lisäksi: 1/2 dl korppujauhoja 8 kpl täysjyvätortilloita Sekoita sillä välin jogurttikastikkeen ainekset 1/2 dl turkkilaista jogurttia babypinaattia keskenään. Mausta suolalla, pippurilla ja 2 tl kurkumaa porkkanaa, ohuina tikkuina tai raasteena kurkkua, halutessasi chilillä. 156?www.kiddo.fi
Lautanen, Revol, Stockmann, 39,90 €. PUNAJUURIMAKARONILAATIKKO ripaus pippuria on hieman pehmennyt. Mausta yrteillä, (20 min + paistamiseen 40 min) 1 tl suolaa pippurilla ja suolalla. 400 g makaronia Makaronilaatikko ei ole pikaruokaa, mutta 8 dl täysmaitoa Vatkaa kananmunien rakenne rikki isossa yli puolet valmistusajasta ruoka on uunissa 4 munaa kulhossa ja kaada maito joukkoon. Lisää ja silloin on aikaa vaikka korttipelille. 1 tl suolaa makaronit ja sekoita. Lisää lopuksi kinkku- Tämä makaronilaatikko saa hurmaavan n. 1,5 dl juustoraastetta punajuuriseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada voideltuun uunivuokaan. värinsä punajuuresta. Jättämällä makaronit keitettäessä hieman raaoiksi saat laatikkoon Keitä iso kattilallinen vettä, mausta suolalla hyvän rakenteen. ja keitä makaronit melkein kypsiksi (vähennä Paista 180-asteisessa uunissa 20 minuuttia, minuutti ohjeen keittoajasta). Siivilöi ja ripottele päälle juustoraaste. Käännä 250 g savupalvikinkkua, suikaloituna huuhtele runsaalla kylmällä vedellä, jotta uuni grilliasetukselle ja nosta lämpöä 200 1 iso sipuli, kuutioituna makaronit eivät takerru kiinni toisiinsa. asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia tai kunnes juusto on kauniin ruskeaa. loraus öljyä 1 iso tai 2 pientä punajuurta kuorittuna ja Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota raastettuna sipulit ja kinkut. Lisää raastettu punajuuri ja 2 tl kuivattua basilikaa tai meiramia paistele muutama minuutti, kunnes juuresraaste www.kiddo.fi?157
Lautanen, Villeroy & Boch Artesano, Stockmann, 16,90 €. PAISTETTU CURRYRIISI n. 8 dl keitettyä riisiä tarjoiluun: (valmistusaika 5 min + riisin keittoaika) 10 kananmunaa limelohkoja 1/2 dl vettä Tuliko edellisenä päivänä keitettyä liikaa 1 rkl soijaa Sekoita kananmunien rakenne kulhossa rikki ja riisiä? Paistettu riisi on nopea ratkaisu, 1/2 tl valkopippuria lisää vesi, soija, valkopippuri, hunaja ja curr y. joka syntyy lähes kokonaan kuivakaapin 1 rkl hunajaa Kuumenna öljy wokissa ja lisää kananmunaseos tar vikkeista! Resepti on myös omiaan 2 rkl curr yjauhetta wokkiin. Paistele minuutin verran sekoittaen erilaisille kokeiluille eikä ole liian haastava 2 kevätsipulin vartta koko ajan ja lisää sitten riisi ja herneet. koululaisellekaan. 200 g pakasteherneitä, sulatettuna Jatka paistelua, kunnes curr yriisi on kokonaan 1 rkl r ypsiöljyä lämmennyt. Tarjoa heti limelohkojen kera. 158?www.kiddo.fi
Kulho, Arabia Arabia Koko, Koko 14,10 €. POTKUHERNEKEITTO 1 sipuli, hienonnettuna Lämmitä öljytilkka kasarissa ja pehmennä (valmistusaika 10 min) 2 prk keitettyjä kikherneitä + 1,5 purkillista siinä sipuleita hetki. Lisää kikherneet, perunat vettä ja vesi ja kiehauta. Anna porista rauhassa Tämän yksinkertaisemmaksi ei keitto voi enää 2 perunaa, kuorittuna ja leikattuna 1x1 cm:n kypsäksi. Soseuta summittaisesti ja mausta muuttua! Ja soseutuskin kannattaa tehdä kuutioiksi suolalla ja sitruunamehulla. Tarjoile tuoreiden vähän sinne päin, sillä pienet kikherne- ja 1 rkl oliiviöljyä yrttien ja maustamattoman jogurtin kanssa ja perunasattumat tuovat potkuhernekeittoon 1 rkl sitruunamenua rouhi päälle mustapippuria. juuri sopivaa rouheutta. tuoretta basilikaa tai minttua maustamatonta jogurttia suolaa ja mustapippuria www.kiddo.fi?159
Lautanen, Marimekko Oiva, Stockmann, 16,50 €. 1 dl kookosmaitoa maissitärkkelystä, kananmunaa ja kevätsipulia 2 tl suolaa lukuun ottamatta tehosekoittimeen ja Hauki on helppo kala vääntää pehmeiksi 1 rkl maissitärkkelystä jauha sileäksi massaksi. Kumoa kulhoon ja pulliksi ja hörppiä aasialaisviritteisen liemen 1 kananmuna käännä sekaan maissitärkkelys, kananmuna kera keittona. Perusresepti on mieto mutta 3 kevätsipulin vartta ja hienonnettu kevätsipuli. Kelmuta ja anna HAUKIPULLAKEITTO (valmistusaika 45 min) vetäytyä jääkaapissa. maukas tapa harjoitella uusia makuja, ja siihen voi lisätä oman maun mukaan potkua. keitto: Tässä reseptissä on hieman näpertämistä, 2 prk kookosmaitoa (josta 1 dl kalapulliin) Kaada kalaliemi ja kookosmaito kattilaan. mutta kalapullamassan voi tehdä jo 0,75 l kalalientä (kalan perkuujätteistä Lisää limemehu, sitruuna, inkivääri ja sokeri ja edellisenä päivänä jääkaappiin maustumaan keitettyä tai kuutiosta) kiehauta. Lisää porkkanat ja keitä 5 minuuttia. ja itse keiton kypsennykseen ei mene kuin 1 limen mehu Lisää sitten punasipuli, sokeriherneet ja kymmenen minuuttia. Jos nuudeleiden syöminen 1/2 sitruunaruoho, ohuina renkaina kesäkurpitsa ja keitä minuutin ajan. Laske onnistuu illallisseurueelta, voit lisätä niillä 2 cm pätkä inkivääriä, hienonnettuna lämpöä miedolle porinalle ja ota esiin ruokaisuutta keittoon. 1 rkl palmusokeria (tai fariinisokeria) kalamassa. Lusikoi kahdella lusikalla keiton 3 porkkanaa, kuorittuna ja paloiteltuna pintaan kalapalloja sinne tänne, pyöräytä kalapullat: 2 punasipulia, suikaloituna aina välissä kauhalla ja tee uudet pallot, 600 g tuoretta haukea, ahventa tai muuta 1 rasia (170g) sokeriherneitä, puolitettuna kunnes kaikki massa on käytetty. Nosta lopuksi vaaleaa kalaa fileinä, ruodot nypittyinä 1 pieni tai puolikas kesäkurpitsa, kuutioituna lämpöä taas kiehuvaksi ja anna porista 1/2 sitruunaruohon varsi, renkaiksi pilkottuna (suolaa, kalakastiketta) minuutin verran, tai kunnes kalapullat ovat kypsiä. Tarkista lopuksi liemen maku ja lisää 2 valkosipulinkynttä, pienittynä 2 cm pätkä inkivääriä, hienonnettuna viimeistelyyn: 1 dl silputtua tuoretta korianteria (varsineen!) tuoreen korianterin lehtiä Tarjoa tuoreen korianterin ja limelohkojen 1 rkl makeaa thaimaalaista chilikastiketta 1 rkl thaimaalaista kalakastiketta 160?www.kiddo.fi tar vittaessa kalakastiketta tai suolaa. Paloittele hauki. Lisää kaikki ainekset kanssa.
Lautanen, Iittala Teema, 20,90 €. PAPUPURILAISET, PIKATZATZIKI JA 1 tl kuivattuja yrttejä, esim. rosmariini tai Pese bataatti huolellisesti ja leikkaa pois BATAATTIRANET oregano kaikki ar vet ja juuriset kohdat (tai kuori bataatit kokonaan). Leikkaa 1x1 cm paksuiksi (valmistusaika 45 min) 3 dl kreikkalaista jogurttia tikuiksi ja yhdistä kulhossa öljyn ja yrttien Tässäpä helppo ja joka kerta toimiva 1 kurkku kanssa. Sekoita ja levitä uunipellin toiselle kasvipurilaisresepti! Pihvit voi mitoittaa 1 valkosipulinkynsi puolikkaalle. leivän mukaan tai pyöritellä palloiksi ja 1 tl juustokuminaa syödä pitaleivän välissä. Pienemmätkin kokit 1/2 dl hienonnettua tuoretta tilliä Lusikoi papumassasta pihvit leivinpaperin voivat osallistua tämän ruoan valmistukseen. ripaus suolaa toiselle puolelle ja paista uunin keskiosassa 750 g keitettyjä kidneypapuja (3 prk) lisäksi: pehmenneet ja ruskistuneet. Huom! Papumassa 1 valkosipulinkynsi ruisnappeja hampurilaissämpylöiksi ei leviä uunissa, joten muotoile se suoraan 2,5 dl korppujauhoja salaattia pellille haluamasi levyisiksi ja korkuisiksi noin 35 min, tai kunnes batattilankut ovat pihveiksi. 4 rkl tomaattipyrettä 1,5 tl paprikajauhetta Kuumenna uuni 200-asteiseksi. 1 rkl sinappia Lisää kulhoon pavut ja tomaattipyre Valmista sillä välin tzatziki. Raasta kurkku 2 tl suolaa valkosipulin sekä kuivien mausteiden kera hienoon siivilään ja purista kämmenellä 1 kananmuna ja nuiji perunasur vimella paksuksi tahnaksi. kurkusta ylimääräinen neste pois. Sekoita 4 rkl maissitärkkelystä Massaan saa jäädä sattumia. Sekoita jogurttiin ja raasta joukkoon valkosipulin 1 rkl oliiviöljyä seuraavaksi massaan maissitärkkelys ja kynsi. Lisää muut ainekset. lopuksi kananmuna ja öljy. Nosta jääkaappiin 1 iso bataatti vetäytymään siksi aikaa, kun käsittelet 1 rkl oliiviöljyä bataatin. www.kiddo.fi?161
RUOKA To i m i t t a j a V i r p i M i k k o n e n Va l o k u v a a j a M a r k o r a n t a n e n / w w w . m a r k o . f i Ty y l i M i l l a M u u r i m ä k i Reseptit ja juomat Kaisa Nieminen BILEET IRTI Näillä vinkeillä järjestät kesän räiskyvimmät kemut ja miksaat parhaat lastendrinkit. Kesä on parasta aikaa järjestää lastenjuhlat. Älä kuitenkaan menetä yöuniasi ja horjuta talouttasi juhlien takia. Ikimuistoiset bileet s y n t y vä t l o p u lt a p i e n e l l ä va i va l l a , m i e l i k u v i t u k s e n käytöllä ja hauskoilla tarjoiltavilla . www.kiddo.fi?163
RUOKA Lasipullot, 22,08?25,10 €/kpl, Lifefactor y. Teräspullo, 23,40 €, Pura. Brio-auto ja liikennemerkit kuvausrekvisiittaa. 164?www.kiddo.fi
RUOKA 1. Pohjatyö Pieni pohjatyö pelastaa isolta stressiltä. Ota hetki aikaa järjestääksesi prioriteetit eli miettiäksesi, kenelle ja miksi olet juhlat järjestämässä. MIETI IKÄRYHMÄÄ. Minkä ikäisille lapsille juhlat on tarkoitettu? Mieti, mistä asioista sen ikäiset nauttivat eniten ja mitä lapsesi arvostaa, ja satsaa siihen. Jos et tiedä, kysy lapsilta itseltään. Enemmän ja isommin ei aina tarkoita hauskempaa lapselle. Pienimuotoiset bileet voivat joskus olla ne mahtavimmat. VALITSE TEEMA. Teeman valitseminen auttaa juhlien suunnittelussa, koristeiden, ruokien sekä pelien ja leikkien valinnassa. Teema luo taikamaista tunnelmaa juhliin ja lisää lasten innostusta. Testaa esimerkiksi näitä ideoita: Pyjamabileet, Safariseikkailu, Kuninkaalliset kakkujuhlat, DJ & Disco; urheilu, kuten jalkapalloilu tai baletti, eksoottinen maa tai kaupunki, kuten Hawaiji, Japani tai New York, väriteema, esimerkiksi pinkit bileet tai sateenkaaribileet. VALITSE PAIKKA. Kesällä kannattaa ottaa hyöty irti ulkotiloista. Omalle takapihalle tai lähipuistoon saa rakennettua kätevästi pienen juhlakeitaan. Uimarannalle järjestetyt kemut pikniceväineen ovat varma hitti lämpimänä päivänä. Myös metsään puiden väliin pressusta ja havuista rakennettu laavu toimii hauskana ja seikkailullisena juhlapaikkana. Oma koti pienellä juhlasomistuksella on varma paikka säällä kun säällä. PÄÄTÄ KUTSUVIERASMÄÄRÄ. Voi olla järkevää pitää kutsuvieraslista lyhyenä, esimerkiksi 5?10 lasta on yleensä mukava määrä. Kun vierasmäärä on maltillinen, on ohjelma helpompi pitää kasassa ja koko sakki tyytyväisenä. PÄÄTÄ AIKA. Ennen yhtä tai kolmen jälkeen järjestettävät juhlat ovat useimpien lapsiperheiden mieleen, eivät kemut mene silloin päällekkäin päiväunien kanssa. Sovi myös selkeä päättymisaika, jotta et joudu hätistelemään ihmisiä. VALMISTAUDU. Jos tehtävää tuntuu olevan paljon, tee lista toteutettavista asioista ja aikajana, jonne merkkaat ylös tekemäsi asiat. Varaa aikaa hyvään valmisteluun, jotta voit itsekin rentoutua juhlissa ja nauttia bileistä. Bebet MANGOSHAKE 4 annosta 1 mango 1 banaani 1 papaya 1 prk (200 ml) kor vikemaitoa Kuori mango ja leikkaa pitkittäin kolmeen osaan kiven molemmin puolin. Kuori banaani ja paloittele. Halkaise papaya, koverra siemenet pois ja paloittele pienemmäksi. Laita kaikki hedelmät tehosekoittimeen ja lisää maitoa joukkoon. Älä lisää kaikkea maitoa kerrallaan, vaan tarkista ensin paksuus ja lisää sitten tar vittaessa. Anna sekoittua tasaiseksi juomaksi. www.kiddo.fi?165
RUOKA 2. Ruoka ja juoma Suunniteltuasi juhlien teeman, paikan ja vieraat mieti, millainen tarjoilu on tilanteeseen sopiva. Ilmoita kutsussa tarjoilun luonteesta, jotta vanhemmat osaavat varautua eivätkä esimerkiksi tuo nälkäisiä lapsia juhliin, joissa tarjoillaan vain makeisia. Tietyn linjan tai teeman pitäminen tarjoilussa helpottaa valmisteluissa. Kokeile näitä tarjoiluvaihtoehtoja! -- Hedelmävartaita ja jugurttidippiä sekä kasviksia esimerkiksi hauskoihin eläinmuotoihin aseteltuna ja erilaisia dippejä. -- Smoothiebileet, joissa tarjoillaan erilaisia smoothiejuomia ja pientä naposteltavaa. -- Hotdog-, hampurilais- tai tortillabileet, joissa tarjolla on muutamia eri täytteitä. Näistä lapset saavat itse kasata mieleisensä aterian. -- Itse koottavat pitsat. Varaa pitsapohjia ja erilaisia täytteitä, joista lapset voivat kasata haluamansa pitsat. Kasaaminen ja paistaminen on yksi ohjelmanumeroista. -- Räiskäleitä erilaisilla täytteillä, kuten erilaisilla marjoilla, suklaarakeilla, hedelmillä ja kermavaahdolla. -- Voileipiä leikeltynä piparkakkumuoteilla hauskoihin muotoihin. -- Nyyttikestit, jonne kaikki lapset tuovat mukanaan jonkin lempiruokansa. -- Valmiit juhlaruokarasiat. Anna jokaiselle lapselle oma pahvinen purkki, jonne laitat noin viisi eri ruokaa, kuten jugurttia ja lusikan, täyteleivän, voileipäkeksejä tai sipsejä, kasvistikkuja ja suklaapatukan sekä servetin. -- Ruoka- ja janojuomiksi vettä, mehua tai smoothieita. Suurella määrällä sokeria ja lisäaineita kyllästetyt limukat ja mehut kannattaa unohtaa, sillä ne voivat aiheuttaa toisissa ikäviä reaktioita tai sokeririehumista. Kokeile erilaisia makuvesiä marjoista ja hedelmäpaloista! Monsterimiehille KIIVIDELIGHT 4 annosta 4 kiiviä 1 banaani 1/2 ananas hedelmämehua Kuori kiivit, banaani ja ananas ja paloittele pienemmäksi. Laita kaikki tehosekoittimeen, soseuta tasaiseksi juomaksi. Ohenna hedelmämehulla sopivan paksuiseksi. 166?www.kiddo.fi
RUOKA 3. Koristeet Sen sijaan, että ostat kaiken valmiina, voit askarrella itse helposti kivoja koristeita juhliin. Jo pelkästään paperilla ja liimalla saa taiottua kylttejä, viirejä, palloja, päähineitä ja paperiketjuja koristeiksi sekä puettavaksi. Kokeile näitä koristeluideoita! -- Tee vanhasta lakanasta banneri, johon kirjoitat terveiset saapuville vieraille. -- Laita serpentiiniä tai värikästä paperisilppua läpinäkyvien tai -kuultavien pallojen sisään. -- Keppien ja tikkujen varteen kiinnitettyjä ilmapalloja on kätevä sujautella koristeiksi. Heliumsäiliöitä voi vuokrata monista askartelu- ja naamaiskaupoista, jolloin kaasuilmapallojen teko on helppoa. -- Tee herkkupusseja. Hanki jokaiselle vieraalle pieni lahjapussukka, joka sisältää jotain pientä kivaa. Pienet lelut, tarrat ja makeiset ilahduttavat aina ja tuovat mukavaa säpinää lasten availlessa pussukoitaan. -- Askartele lapsen kanssa persoonalliset kutsukortit juhliin tai säästä luontoa ja tee sähköinen kutsu tai videokutsu. -- Jos et jaksa väsätä kaikkea itse, tee vierailu askarteluliikkeeseen tai naamiaistavaroita myyvään liikkeeseen, joista löytyy varmasti hauskoja ideoita koristeluun. Tai osta netistä, esimerkiksi punanaamio.fi:stä. Katso lisää koristelu- ja muita lastenjuhlavinkkejä esimerkiksi täältä: www.hiphiphoorayblog.com -- Kirjoita tai piirrä palloihin tusseilla kuvia ja viestejä. -- Kiinnitä kartongista kaasupalloon kartionmuotoinen pahvitötterö, jolloin saat jättimäisiä jäätelötötterökoristeita. -- Rakenna teema- tai ruokakojuja lakanoista ripustamalla kevyitä kankaita köysillä puiden tai ovenpielien väliin tai katosta roikkumaan. Linnanneidoille PRINSESSA 4 annosta 1/2 l pakastemansikoita 200 g kotimaisia pakastevadelmia 1/2 l vanilja- ja mansikkajäätelöä mansikkamehua Suklaareunus 100 g valkosuklaata strösseleitä Sulata mansikoita ja vadelmia mikrossa. Ota jäätelö ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään tai sulata hiukan mikrossa. Laita vielä hiukan vielä kohmeiset mansikat ja vadelmat tehosekoittimeen. Lisää joukkoon paloiteltu jäätelö ja soseuta tasaiseksi juomaksi. Ohenna tar vittaessa mansikkamehulla. Laita juoma kylmään odottamaan. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kaada strösselit lautaselle. Kasta juomalasin reuna sulaan suklaaseen ja pidä lasia hetki ylösalaisin, ettei suklaa lähde valumaan. Kasta suklaareuna strösseliin. Laita lasit kylmään kovettumaan. Kaada juoma lasiin ja nauti! Vinkki! Juomaan sopivat kaikki marjat tuoreena tai pakasteena. Koristereunan voi tehdä myös tummasta suklaasta ja vaikka pähkinätai karkkirouheesta. www.kiddo.fi?169
RUOKA 4. Ohjelma Lapset keksivät usein itsekin mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä, mutta pientä ohjelmaa on hyvä varata, esimerkiksi siltä varalta, jos meno yltyy turhan villiksi. Kokeile näitä leikkejä! -- Tatuointiteltta. Tee tatuointipiste, jossa tatuoijaksi pukeutunut aikuinen laittaa lapsille poispestäviä tatuointeja. -- Piirustusseinä. Osta rautakaupasta leveä rulla paperia ja päällystä sillä yksi seinä. Anna lapsille kasa värikyniä, joilla he saavat luoda taidetta tai pelata piirrä ja arvaa -leikkiä. -- Musiikkituolit. Laita tuoleja rinkiin istuinpuoli ulospäin niin, että tuoleja on yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Musiikin soidessa kierretään rinkiä, ja sen loppuessa jokainen yrittää ehtiä istumaan lähimmälle tuolille. Se, joka jää ilman tuolia, siirtyy kannustusjoukkoihin. Yksi tuoli poistetaan ja leikki jatkuu, kunnes yksi jää jäljelle. -- Onginta. Viritä iso kangas ovenpielien väliin ja tee kepistä ja narusta onki, jolla lapset voivat onkia pieniä yllätyksiä kankaan takaa esimerkiksi onkeen laitettavan korin avulla. -- Herkku narussa. Laita jokin herkku, kuten donitsi, roikkumaan langasta kattoon. Herkkua yritetään syödä ilman käsiä. -- Levyraati -- Saippuakuplien puhaltelua ulkona -- Aarteenetsintää -- Tietovisa Katso lisää leikkivinkkejä esimerkiksi täältä: www.positiivarit.fi/ohjelmaa_lasten_synttareille www.mll.fi/vanhempainnetti/lasten_leikit/ Makeille mimmeille Cooleille kavereille TROPICAL MELONI-MINTTU 4 annosta 4 annosta 1 verigreippi 1 hunajameloni 1 mango 6 jääpalaa 1 papaya tai 1 tlk säilyke 2 oksaa tuoretta minttua papaya sitrusvir voitusjuomaa 1 tlk kookosmaitoa 6 jääpalaa Kuori hunajameloni, kaavi 1?2 dl verigreippivir voitus siemenet pois ja paloittele juomaa pienemmäksi. Laita tehosekoittimeen meloni, Purista verigreipistä mehu. Kuori jääpalat ja mintunoksat. Soseuta mango ja leikkaa pitkittäin tasaiseksi juomaksi. Ohenna kolmeen osaan kiven molemmilta juoma vir voitusjuomalla ja puolilta. Kuori papaya ja kaada laseihin. Koristele lasi koverra siemenet pois, paloittele hunajameloniviipaleella ja pienemmäksi. Laita hedelmät tuoreilla mintunoksilla. tehosekoittimeen. Lisää joukkoon verigreippimehu, kookosmaito Vinkki! Kaikkia juomia voi ja jääpalat. Anna sekoittua makeuttaa esimerkiksi hunajalla tai tasaiseksi juomaksi. Lisää lopuksi intiaanisokerilla. limonadi. Koristele lasinreuna verigreipillä tai papayalla. 170?www.kiddo.fi
K u v i t t a j a L E E N A F R E D R I K S S O N Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G [Kolumni] 172?www.kiddo.fi
[Kolumni] JURI NUMMELIN / ISÄ Porin ja Tampereen kautta Turkuun päätynyt kirjallinen soheltaja, jonka repertuaariin kuuluu niin tietokirjoja kuin proosaakin. Välttelee oikeaa työntekoa ja lomailisi mielellään koko elämänsä. Viimeaikaisena erikoisalana nuoremman lapsensa kanssa miekkailu. ANKKALINNA JA PROOSAN JALO TAITO PORMESTARINLUODON K-KAUPPA, 70-luvun loppu. Kinuan äidiltäni pikkuista kirjaa niin pitkään, että hän suostuu ostamaan sen. Neliönmallinen minikirja Aku Ankan telttaretki oli jonkin aikaa rakkain esineeni. Luin sen monta kertaa. Sitten kävi niin kuin näille aina käy: kirja hävisi tai todennäköisesti hävitettiin. Ostin sen vuosikymmeniä myöhemmin kirpputorilta. Ei voi edes sanoa, että kaikki taika oli hävinnyt; oli pikemminkin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Pienessä proosamuotoisessa tarinassa on kömpelösti piirretyt kuvat, jotka muistuttavat Disneyn Ankkalinna –hahmoja, jos katsoo kaukaa ilman silmälaseja ja siristää silmiä. Yksinkertaisessa jutussa Aku Ankka menee veljenpoikien kanssa telttaretkelle. ”Mikähän Roope Ankkaa vaivaa?” pohtii kertoja. ”Ajatelkaa nyt, hän on antanut lahjan vaikkei olekaan Akun syntymäpäivä.” Lahja on kokeiluvaiheessa oleva itsestään avautuva ja sulkeutuva teltta. Kun poppoo lopulta pääsee metsään, veljenpojat lähtevät melomaan kanootilla pitkin jokea, ja Aku jää nukkumaan. Arvaahan sen, miten siinä käy: teltta sulkeutuu Akun ympärille, kun tämä yrittää paeta paikalle tulevia karhuja. Lopulta karhut valuttavat Akun päälle hunajaa. Juttu saattaa kuulostaa kerrottuna paremmalta kuin mitä se todellisuudessa on. AKU ANKAN TELTTARETKI ei ole ainoa kömpelö proosaversio Ankkalinnan seikkailuista. Niitä on itse asiassa ilmestynyt yllättävän paljon. Ja ne ovat kaikki huonoja. Typerännimisessä Superkirjasto-sarjassa ilmestynyttä kirjaa Mummo Ankan hyvänyön tarinoita vuodelta 1985 voi sanoa jopa novellikokoelmaksi – jos välttämättä haluaa liata novellin käsitteen. Jotain perverssiä tyydytystä voi kuitenkin saada esimerkiksi tarinasta ”Hessu perustaa lemmikkieläinhoitolan”. Se on taitava muotokuva ADHD:sta kärsivästä leptosomista, joka ei pysy hetkeäkään aloillaan eikä oikein hallitse asioitaan. ”Voi Mikki”, Hessu sanoo, ”sun täytyy auttaa mua. Sillä aikaa, kun sä olit matkoilla, mä avasin hoitolan lemmikkieläimille. Mutta homma on paisunut niin mahtavasti, etten enää selviä yksin.” Vielä hölmömpi on ”Mikki myy kesämökkinsä”, jossa Mortti ja Vertti saavat tietää setänsä aikeista. Mökissä asustelee talvisin karhu, ja pojat tietysti toivovat, että karhu pelottaisi ostajan pois. Käy päinvastoin: ostaja onkin innoissaan, kun vielä on villejä eläimiä! Tarina päättyy sovintoon: ”Mutta kun asiasta oli sovittu, he kaikki kolme lähtivät ongelle!” Niin tekisi lukijakin, jos vain pystyisi aivohalvaukseltaan. Taidemuodon luonteeseen kuulunee, että tarinat tuntuvat nimenomaan proosamuodossa typerämmiltä kuin ne ehkä muuten olisivat – vaikka eivät nämä sarjakuvinakaan olisi mitään mestariteoksia. Lisäksi asiaan kuuluu, että tällaiset opukset on tehty mahdollisimman rumasti. En uskalla edes avata epämääräisen Oppenheimer Publishing -nimisen firman julkaisemia kirjaversioita Kivisestä ja Sorasesta, Väiski Vemmelsäärestä ja Jogi-karhusta. Kirjoissa on kaikki infantiilit tekstit painettu CAPS LOCKILLA. www.kiddo.fi?173
ELLAN JUHLAT 178 VIRITETTY VAPPU JA TAHMEAT TIKKUNEKUT 188 KO LU M N I M I M M I P E N T I K Ä I N E N 1 9 4
Jälleenmyyjät: STOCKMANN: Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku & stockmann.com Heinäkuusta 2014 alkaen myös: KEKÄLE: Joensuu, Tampere & kekale.fi | PUNAVUOREN PEIKKO, Helsinki | VELJEKSET KESKINEN, Tuuri | Tiedustelut puh. 020 747 4600
Lapset harrastavat S K E I T TA R I K A A R LO, 3 v Kokeilunhaluinen Kaarlo viiletti jo kaksivuotiaana potkulaudalla isoveljensä Eemelin, 5, perässä. Veljen kanssa Kaarlo harjoittelee myös skeittaamista. Eemelin vanha lauta kelpasi pojalle ensimmäiseksi omaksi laudaksi paremmin kuin hyvin. Sillä Kaarlo aloitti harjoittelun, asiaankuuluvasti kypärä päässä. Netin skeittivideoilta Kaarlo katselee 2-vuotiasta australialaistaituria ja vaikkapa skeittaavia koiria ja nauraa päälle. Eemeli ja Kaarlo viihtyvät yhdessä. Kun perhe ei kesällä reissaa, pojat leikkivät rannalla ja leikkipuistoissa. Kaarlo on veljensä tavoin huimapää, joka pitää erityisesti korkealta hyppimisestä. Kun Eemeli käski veljeään kiipeämään kerrossängyn yläpedille ja hyppäämään sieltä alas, Kaarlo kiipesi ja hyppäsi. Siitä vanhempien oli varoitettava poikaa, vaikka muuten lapsille tarjotaan mahdollisuus oppia virheistään. Kasvatusfilosofiassa on isän mielestä hyvät ja huonot puolensa: välillä voi sattua, mutta toisaalta pojat esimerkiksi sukeltavat taloyhtiön uima-altaaseen tottuneesti kuin oikeat vesipedot. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a Kuvauspaikka hupipuisto snadistadi
JUHLAT 178?www.kiddo.fi
JUHLAT ELLAN JUHLAT To i m i t t a j a K i r s i A s p o s a l o Va l o k u v a a j a E l i n a M a n n i n e n R e s e p t i t K i r s i A s p o s a l o j a E l l a A H O Ellan rippijuhlat lähestyivät, ja jo alusta asti oli selvää, että niitä haluttiin juhlistaa suvun ja hyvien ystävien kera. Koska ruoka on lähellä perheen sydäntä ja lisäksi sukulaisia tuli myös kauempaa, haluttiin juhlissa panostaa monipuoliseen ruokatarjoiluun. Ellan oma toive oli, että tarjottavilla ruuilla olisi tarina ? siten juhliin saataisiin persoonallisuutta ja tunnelmaa. Juhlien suunnittelussa auttaakin, jos jo etukäteen mietitään ns. punainen lanka. Se voi olla teema, väri tai tietty juhlapaikka tai se voi liittyä vallitsevaan vuodenaikaan, mutta tärkeintä on, että se kuvastaa juhlapäivän sankaria ja hänen toiveitaan ja ajatuksiaan. Ripille pääsyä pidetään perinteisesti askeleena aikuisempaan maailmaan. Rippijuhla onkin oiva tilaisuus ynnätä siihen mennessä tapahtuneita asioita ja kokemuksia. Nuoren kanssa voi muistella tilanteita ja tapahtumia, joista voi ammentaa ideoita juhlien toteutukseen. Suunnitteluvaiheessa kannattaa antaa ideoiden lentää vallattomasti ja miettiä tarjoilujen lisäksi myös juhlapaikan somistusta, ruokien esille laittoa ja juurikin sitä, millaisen tunnelman haluaa vieraille välittää. Jotta selviää mahdollisimman vähällä stressaamisella, on syytä tehdä tarkka suunnitelma siitä, mitä milloinkin tekee, ja tarjoilun osalta valita myös sellaisia ruokia, jotka voi valmistaa etukäteen. Rippijuhlat ja erilaiset valmistujaiset ovat siinä mielessä haastavia, että sankari perheineen saapuu yleensä juhliin samaan aikaan muiden vieraiden kanssa. Tämä tulisi huomioida juhlatarjoiluissa. Kannattaa myös harkita ulkopuolisen avun hankkimista juhlapäiväksi ? on mukavaa, kun joku on paikan päällä valmistelemassa juhlia, tarjoiluapuna Halusimme ja vieläpä hoitamassa tiskitkin, jolloin luoda juhliin koko perhe voi keskittyä vieraiden kanssa seurusteluun ja juhlatunneltunnelmaa masta nauttimiseen eikä kummitäruoan kautta.” dinkään tarvitse toimia tarjoiluapuna. Ellan perheessä hyvä ruoka ja sen valmistaminen yhdessä koko perheen voimin on siis tärkeässä roolissa. Olikin luontevaa, että rippijuhlien punainen lanka liittyi juuri ruokaan ja sitä kautta luontevasti myös matkustamiseen ja perheen yhteisillä matkoilla koettuihin makuelämyksiin. Myös isovanhempien herkut pääsivät itseoikeutettuna ruokalistalle; niihin kun liittyy myös lämpimiä makumuistoja. www.kiddo.fi?179
JUHLAT Juhlien ruokateema keskittyi kahteen Ellalle kulinaarisesti erityisen tärkeään alueeseen: Välimeren seudulle ja Aasiaan. Lisäksi haluttiin mukaan rakkaita sukureseptejä. Vaikka tarjoilu olisi buffet-tyyppinen, keskittyminen muutamaan selkeään makumaailmaan on hyvä idea, jottei tarjoilusta tule aivan ”sillisalaattia”. Vieraat voivat koota lautaselle eheän kokonaisuuden ja nauttia toisiaan täydentävistä mauista ? ja matkata hetken päästä toisaalle keräämällä aivan erilaisen makupaletin. ”Italiassa olemme päässeet syömään Olemme matkus- italialaisten perheiden omiin koteihin heidän itsensä tekemiä aitoja italialaisia telleet ympäri herkkuja ja kyselemään perinteisiä taEurooppaa ja poja kokata näitä ruokia,” Ella kertoo. Erilaiset bruschettat sopivat loistavasAasiaa. Näillä ti juhliin. Täytteet voi valmistaa jo hymatkoilla on vissä ajoin etukäteen, joten juhlapäivältullut maisteltua le jää ainoastaan leipien paahtaminen kaikenlaisia ruo- (uunissa tai pannulla) ja täyttäminen. Bruschettojen täytevaihtoehtoja on valkia, joista osasta tavasti, ja niitä on hauska kehitellä myös itse. Välimeren seudun mailla on kullaon tullut omia kin omat ”bruschettansa” ? Espanjassa lempiherkkuja.” tapakset, Lähi-idässä mezet ja Kreikassa erilaiset filotaikinaleivonnaiset. Pienistä suolapaloista saa koottua vaikkapa koko juhlatarjoilun. Ellan aasialainen suosikki ovat sushit. ”Susheja olen syönyt ensimmäisen kerran kaksivuotiaana, ja niiden tekeminen on meillä se perjantai-illan hauskin puuha.” Sushien tekeminen vaatii aikaa ja jonkin verran välineitä, mutta lopputulos palkitsee tekijänsä. Susheissa riisi on keskeisessä roolissa ja sen valmistuksessa kannattaa olla huolellinen. Kalojen ja äyriäisten tulee olla ehdottoman tuoreita. Susheja valmistettaessa olennaista on puhtaus ja nopeus. Kuten bruschettoissa myös susheissa on lukematon määrä erilaisia vaihtoehtoja, ja eri lajien nimet ovat syötävän hauskoja, kuten nigiri, maki, fotomaki ja uramaki. Mikäli sushien valmistus omin voimin kuulostaa turhan 180?www.kiddo.fi mutkikkaalta, niitä voi ostaa myös valmiina. Sushit kannattaa tilata etukäteen ja noutaa juhlia edeltävänä iltana tai juhla päivän aamuna, jotta ne ovat mahdollisimman tuoreita. Sushien kanssa tarjotaan suolaista soijakastiketta, kirpsakan voimakasta wasabitahnaa sekä raikasta garia eli säilöttyjä inkivääriviipaleita. Salaatti on suosittua juhlaruokaa eikä suotta, sillä se taipuu todella moneksi. Salaateista voi rakentaa jopa koko tarjoilun. Salaattibuffet kootaan valmistamalla muutama salaattipohja erilaisista vihersalaattilaaduista ja vaikkapa marinoidusta pastasta tai riisistä. Vihersalaattipohja kannattaa maustaa: ripaus sormisuolaa ja pieni loraus viinietikkaa korostaa salaatin makua. Salaattibuffetista kukin vieras voi rakentaa lautaselleen mieluisan kokonaisuuden salaattipohjasta sekä erilaisista komponenteista, joita valitessa vain mielikuvitus on rajana: erilaisia juustoja, grillattua broileria, savustettua lohta, ilmakuivattua kinkkua, oliiveja ja niin edelleen. Kastikevaihtoehdoiksi sopii oliiviöjy ja balsamico sekä erilaiset vinaigrettet, sinappidressinki, majoneesipohjaiset kastikkeet sekä kermaviili- ja jogurttikastikkeet. Valmiiksi sekoitetun salaatin etuna ovat harkitut makuelementit, jotka muhivat ja maustuvat toisiaan täydentäen ja korostaen. Eritoten itämaistyyppiset salaatit kannattaa sekoittaa valmiiksi ja antaa niiden maustua kaikessa rauhassa. Salaatit tarjotaan viileinä mutta ei liian kylminä; suoraan jääkaapista otettuna maut eivät välttämättä pääse täysin esille. Juhla ei ole juhla ilman makeaa päätöstä. Se voi olla pieni makea jälkiruoka, hurmaava kakku tai valtaisa herkkujen keidas ? tai kaikkea niitä! Makeiden herkkujen suunnittelu on kivaa ja mielikuvituksen voi todella päästää valloilleen. Korvapuustitikkareita? Vaahtokarkkien dippaamista suklaaputoukseen? Minikokoinen ”karkkikauppa” lasipurkkeineen? Ellan jälkiruokapöydästä huokui herkkyys: pastellinpehmeästä pöydästä löytyi suloista suklaata, mehukkaita marjoja ja kotoista kanelintuoksua. Suklaaputous oli erityisesti pienten juhlavieraiden suosikki. Saman tien kun se käynnistettiin, lapsilauma pelmahti paikalle ja alkoi innoissaan dippailla. Ja kameran poistuttua paikalle saapuivat myös aikuiset…
JUHLAT www.kiddo.fi?181
JUHLAT Herkulliset sushit ovat Kalatukku E. Erikssonin käsialaa. 182?www.kiddo.fi
JUHLAT AASIA-MENU Susheja Erikssonilta + soija, wasabi, inkivääri Jokirapuja Pappan grillattua lohta Ellan surimisalaatti Ellan thainuudelisalaatti Broilerivartaat ja lime-jogurttikastike ELLAN SURIMISALAATTI DUBAIN TYYLIIN THAINUUDELISALAATTI (4 HENGELLE) BROILERIVAR TAAT JA (4 HENGELLE) 100 g riisinuudelia L I M E -J O G U R T T I K A S T I K E ( 4 H E N G E L L E ) Puolikas kaali 150 g kirsikkatomaatteja 300 g broilerin sisäfileetä 200 g surimipuikkoja 100 g bambusuikaleita 4 rkl voita tai r ypsiöljyä 1 kurkku 100 g sokeriherneitä 1/2 dl tuoretta basilikaa 1/4 dl luomumajoneesia 80 g suolapähkinöitä 3 rkl soijaa 150 g minimaisseja Lime-jogurttikastike: n. 1 dl tuoretta korianteria 1 dl ranskankermaa 2 rkl kreikkalaista jogurttia Poista kurkusta kuori. Suikaloi kaali, kurkku ja surimipuikot hyvin ohuiksi suikaleiksi. Sekoita Marinadi: 1,5 rkl limemehua ainekset keskenään. Anna salaatin vetäytyä 1,2 dl sweetchili-kastiketta 2 tl korianteria (hienonnettuna) muutaman tunnin ajan kylmässä. 4 rkl seesamiöljyä 1/2 valkosipulin kynsi (hienonnettuna) 4 rkl aasialaista kalakastiketta Suolaa 0,5 dl limen mehua Mustapippuria Laita nuudelit kuumankestävään kulhoon ja Paista broilerin sisäfileet basilika-r ypsiöljy kaada päälle kiehuvaa vettä siten, että seoksessa (voi tehdä myös edellisenä päivä- nuudelit peittyvät. Anna nuudeleiden kypsyä nä). Sekoita lime-jogurttikastikkeen aineet. 5 minuuttia ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Asettele broilerin fileet puuvartaisiin (yksi/ Sekoita marinadin aineet keskenään ja kaada puutikku). Pursota lasin, kupin tai kauniin seos nuudeleiden joukkoon. Anna maustua. astian pohjalle dippikastiketta ja asettele Höyr ytä sokeriherneet, minimaissit ja bambun- broilerivarras lasin päälle. versot. Jäähdytä. Lisää nuudelien joukkoon puolitetut tomaatit, bambunversot, minimaissit, herneet, hienonnettu korianteri ja suolapähkinät. Sekoita varovasti. www.kiddo.fi?183
JUHLAT M U M M U N PA P R I K A - T A P E N A D E C R O S T I N I T VÄLIMERI-MENU Delian tomaattibruschettat 1 punainen paprika 1 keltainen paprika 2 valkosipulinkynttä 2 rkl tuoretta oreganoa Munakoiso-vuohenjuusto 1 dl oliiviöljyä bruschettat 2 rkl kapriksia Mummun paprikatapenadecrostinit Oliivi-tapenadebruschettat Parmankinkku- ja mozzarellapallotapakset 16 kpl sardellia maalaisleipää tai patonkia Jaa paprika neljään osaan pituussuunnassa. Grillaa paprikoita uunissa, kunnes kuori mustuu. Jäähdytä muovipussissa. Hienonna paprikat, lisää valkosipuli, suola, pippuri, oregano ja öljy. Lisää paprikaseos lämpimille leiville. Laita 2 sardellia leiväviipaleelle ja Muuta: koristele kapriksilla. M U N A KO I S O -V U O H E N J U U S TO H U M M U S MUMMUN LUOMULIHAPULLAT 125 g munakoisoa 500 g naudan luomujauhelihaa 175 g vuohenjuustoa 1 pss ranskalaista sipulikeittoa 1 rkl r ypsi- tai oliiviöljyä 1/2 dl korppujauhoja 125 g maustamatonta tuorejuustoa 1 dl kermaa 1/2 valkosipulinkynttä 2 munaa Sokeria Sekoita sipulikeitto, korppujauhot ja kerma. Anna Mustapippuria seoksen hautua n. 15 min. Sekoita joukkoon kananmunat ja jauheliha. Pyörittele massasta lihapyöry- Halkaise munakoisot ja sivele halkaisupinta kät. Paista 200 asteessa 15 min. öljyllä. Paahda munakoisoja 200 asteessa, BRUSCHETTA-LEIVÄT Maalaisleipää tai ciabattaa Oliiviöljyä Paahda leipäsiivut uunissa, grillissä tai leivänpaahtimessa. Sivele leivät öljyllä. Vinkki: Bruschettassa toimii parhaiten ”edellispäivän leipä”. Niihin voi käyttää myös jopa jo hieman kuivahtanutta leipää. Paras tulos saadaan maalaisleipätyyppisillä vaaleilla juuritaikinaleivillä. TOMAATTIBRUSCHETTA Kirsikka- tai pisaratomaatteja Tuoretta basilikaa Tuoretta valkosipulia Laadukasta oliiviöljyä Vastarouhittua mustapippuria, sormisuolaa (esim. Maldon) Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi ja pilko valkosipuli. Valuta pois tomaattien ylimääräinen neste. Mausta pippurilla, suolalla ja sekoita joukkoon revittyä basilikaa. Asettele leipien päälle. Tarjoile heti. 184?www.kiddo.fi kunnes ne ovat pehmeitä. Ota munakoisot uu- KYLMÄSAVUPOROTAHNAA RUISNAPEILLA nista ja kuori ne lämpiminä. Hienonna valkosi- 100 g kylmäsavuporoa pulit. Soseuta munakoison sisus, vuohenjuusto, 1 punasipuli tuorejuusto ja valkosipuli. Mausta sokerilla ja 1–2 tl piparjuuritahnaa mustapippurilla. Asettele hummus maalaislei- 100 g karpalotuorejuustoa pien tai bruschettojen päälle. Reseptin tarina 2–3 dl kuohukermaa on sekoitus Pohjois-Afrikan, Portugalin ja 2 rkl tuoretta rosmariinisilppua Italian makuja. mustapippuria 2 tl juoksevaa hunajaa OLIIVITAPENADE 1 rkl ruohosipulia 100 g kivettömiä kalamata-oliiveja Ruisnappeja 3 tl tuoretta persiljaa Irrota poroviipaleet toisistaan ja leikkaa 2 tl sitruunanmehua murumaisiksi paloiksi. Kuori ja hienonna sipuli. 2 tl oliiviöljyä Notkista tuorejuusto ja vaahdota kerma. 2 valkosipulin kynttä (hienonnettua) Sekoita kaikki aineet yhteen. Anna maustua 2 tl kapriksia muutama tunti jääkaapissa. Täytä ruisnapit Suolaa ja mustapippuria porotahnalla Valuta oliivit. Sekoita kaikki aineet yhteen ja jauha tasaiseksi tahnaksi. Tarjoa huoneenlämpöisenä rapean maalaisleivän kanssa. Tämä tapenade jäi pöytäämme Ranskasta. P R O S C I U T T O - M O Z Z A R E L L A - A L K U PA L A T Prosciuttoa Mozzarellapalloja Puutikkuja Kääri prosciutto-kinkut rullalle ja laita puutikkuihin. Lisää mozzarellapallot. Asettele hauskoille pikku astioille. Vinkki: voit maustaa mozzarellapallot esim. basilikaöljyllä.
JUHLAT JUHLAT www.kiddo.fi?185
JUHLAT JÄLKIRUOAT Kirsin juustokakku - lisäkkeena vaahterasiirappia, hunajaa ja lakkoja Korvapuustitikkarit Suklaaputous, johon dipataan: vaahtokarkkeja, ananasta, hunajamelonia ja mansikoita JUUSTOKAKKU Laita isoon kulhoon kananmunat, sokeri, tuore- 1 kg Philadelphia-tuorejuustoa juusto, ranskankerma, kuohukerma, sitruunamehu 6 suurta kananmunaa ja raastettu kuori, vaniljasokeri sekä jauhot. 3,5 dl sokeria Sekoita (yleiskoneessa tai sähkövatkaimella), 2 dl ranskankermaa kunnes seos on täysin sileää. Älä vatkaa liikaa, 3 dl kuohukermaa ettei täyte kuohu paistettaessa yli. 1 sitruunan kuori ja mehu 1 rkl vaniljasokeria Kaada täyte vuokaan varovasti, ettei mu- 2 kukkuraruokalusikallista vehnäjauhoja rupohja mene rikki. Anna levähtää viitisen Pohja: minuuttia ennen paistamista. 3,5 dl (n. 200 g) digestive-keksejä muruina 1 dl (100 g) sulatettua voita Paista kakkua 200 asteessa 15 minuuttia. 1 dl sokeria Pienennä lämpötila 110 asteeseen ja paista tunti. Sammuta uuni, mutta älä avaa uuninluuk- Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele irto- kua kahteen tuntiin. Kahden tunnin kuluttua pohjavuoka, jonka halkaisija on 24–26 cm. ota kakku uunista ja laita jääkaappiin. Anna Leikkaa halutessasi vuoan pohjalle leivin kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään kuusi paperi, se helpottaa kakun irrottamista. tuntia, mieluimmin yön yli. Valmista pohja sekoittamalla keksimurut, voi ja sokeri. Painele muruseos huolellisesti kak- Irrota kakku varoen vuoasta ja koristele kuvuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin tuoreilla marjoilla tai hedelmillä sekä yrteillä. siksi aikaa, kun teet täytteen. Vinkki: syötävillä kukilla saa kakkuun lisäväriä ja näyttävyyttä. Vinkki: keksit saa kätevästi muruksi laittamalla 186?www.kiddo.fi ne muovipussiin ja murskaamalla ne lihanuijalla, Tarjoa lisäkkeenä esim. vaahterasiirappia, kaulimella tmv. hunajaa tai marjakastiketta.
JUHLAT www.kiddo.fi?187
JUHLAT VIRITETTY VAPPU JA TAHMEAT TIKKUNEKUT Vappu on karkkia, kakkuja, kukkia ja kauhean kivaa yhdessäoloa. Ihanasti kirkuvia lapsia, tietenkin! 188?www.kiddo.fi
JUHLAT To i m i t t a j a T a n j a H a k a l a Va l o k u v a a j a M i k k o R a s i l a Ty y l i A n n i k a R a n t a l a Hiukset ja ihonhoito Tiina-Maria Va l a n t i / T o i m i s t o Mallit Milka ja Noel / Book Us ja Sandi Kuvauspaikka Kaisaniemen K a s v i t i e t e e l l i n e n p uut a rh a www.kiddo.fi?189
JUHLAT Kärryt on kuorrutettu herkuilla ja meillä on kaikkien aikojen karnevaalit. 190?www.kiddo.fi
JUHLAT KUN MIELIKUVITUKSEN JA LUOVUUDEN laskee valloilleen, syntyy ikimuistoisia leikkejä myyntikojuissa. Tiiviin naapuruston tai ystäväporukan kesken voi järjestää hulvattomat myyjäiset minkä tahansa juhlan kunniaksi. Tai miksei ihan muuten vain? Voi sitä riemun säkenöivää pilkettä lasten silmissä, kun kassaan kilahtaa ensimmäinen euro. Tarvitaan vain rohkeutta loikata teemaan mukaan, antaa lasten leikkiä ja nauttia ympärillä tapahtuvasta iloisuudesta. Lasten ensimmäinen kesätyö lähtee liikkeelle tuunatusta myyntipöydästä ja vanhempien kanssa tehdystä mehusta. Luonnonkukkia, limua ja irtokarkkeja ? niistä on parhaat myyntivaltit tehty. HERKKUKOJU Tahmeat sormet ovat vain palkinto kivasta leivontahetkestä. T I K K U N E K U T, 1 2 K P L 50 g voita 2 dl sokeria 2 dl kermaa 1 dl siirappia 1 dl mantelirouhetta Taittele leivinpaperista 12 kartionmallista muottia. Kiinnitä hyvin. Kaada juomalasien pohjalle muutama sentti sokeria ja laita muotit Vuokrattava Candy Cart -karkkikärry, 50 €/päivä ja 120 €/viikonloppu, Lumihopea. Kakku, keksit ja kuppikakut, Marjon Herkkukakku. Noel Värikäs ruutupaita, 19,95 €, Name it. Raidallinen toppi, 6,95 €, Lindex. Pinkit housut, 19,95 €, KappAhl. Milka Jäätelömekko, 34,90 €, Polarn O. Pyret. Raitahuivi rusettina hiuksissa, 8,90 €, Polarn O. Pyret. Mintunvihreät sandaalit, 54,95 €, Clarks. siihen pystyyn. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Mittaa joukkoon kaikki muut aineet paitsi mantelirouhe. Anna seoksen kiehua hiljalleen välillä sekoittaen, kunnes seos on saavuttanut 127 asteen lämpötilan. Tähän menee noin 30 minuuttia. Jos et omista lämpömittaria, voit tehdä hyytymiskokeen. Seos on valmista, kun pisara seosta jähmettyy heti kylmään veteen pudotessa. Jatka tar vittaessa keittämistä. Sekoita valmiiseen massaan mantelirouhe. Kaada massa muotteihin. Anna nekkujen jäähtyä hieman. Aseta nekkujen keskelle puutikku. Anna kovettua jääkaapissa. www.kiddo.fi?191
JUHLAT Saisiko olla pirskahtelevan sokerista sitruunalimonadia? 192?www.kiddo.fi
JUHLAT SITRUUNAKOJU Kuplivan raikas juoma valmistuu hetkessä. VA NH A NA JA N SIT R U UN ALIM ON ADI ( n oin 1 ,5 l ) 2,5 dl vettä 2 dl sokeria 1 sitruunan kuori 2 dl sitruunamehua 8 dl vichyä tai vettä Lisäksi: jääpaloja sitruunaviipaleita sitruunamelissaa tai minttua Pese sitruuna huolellisesti ja kuori kuoren keltainen osa talteen. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Lisää kuoriviipaleet. Anna seoksen kiehua hiljalleen noin 10–15 minuuttia, tai kunnes seos alkaa olla hieman siirappimaista. Ota kuoret pois. Lisää jäähtyneeseen siirappiin sitruunamehu. Laimenna siirappi vichyllä tai vedellä. Laita vichyä tai vettä sen mukaan, kuinka makeaa limonadista haluat. Koristele juoma jääpaloilla, sitruunaviipaleilla ja sitruunamelissalla. Nauti kylmänä! < Noel Siniruudullinen pellavapaita, 16,95 €, Lindex. Pellavahousut, 37 €, Accessorize. < Milka Pitsisomisteinen puuvillamekko toppina, 19,95 €, Lindex. Keltaiset farkut, 22,95 €, Name it. Huivi, 12,90 €, Bik Bok. Keltaiset sandaalit, 56 €, Richter. < Sitruspöytäliina, 180 €, Rantakoski Design. Muut kuvausrekvisiittaa. Sandi Keltavihreä mekko, jossa sifonkihelma, 349,95 €, Zalando. Fuksianväriset mokkaballerinat, 155 €, Högl. Käätymäinen helmikaulakoru, 119 €, SO-B, Glitter. Kukista tehty hiuspanta, Inbloom. Kastelukannu, 7,50 €, Clas Ohlson. KUKKAISTYTTÖ KUKKAKEHYS HIUSKUKKA puukehys silkkinauhaa liimapistooli koristerautalankaa muovikukkia Oasis-kylmäliimaa sinitarraa muratin lehtiä, eukalyptusta, tähdikkiä, vahakukkaa, oksaruusua, kerrottua kevätesikkoa. Laske kehyksen pituus, jotta voit ar vioida tar vittavan määrän kukkia. Irrota muoviku- Ota noin metrin pätkä rautalankaa ja taivuta kat niiden varresta. Voit kokeilla sommittelua siitä ovaalinmuotoinen kehikko. Pujottele rau- kehykselle sinitarralla ja tarkistaa, että ne talankaa kehikkoon niin, että pohjasta tulee riittävät. Liimaa kolme kukkaa yhdeksi r ykel- tasainen ristikkopohja. Leikkaa silkkinauhasta mäksi niiden juuresta. Liimaa r ykelmät kehyk- sopivan mittainen, jotta sen voi sitoa pään seen aloittaen kulmista yksi kerrallaan, siirr y ympäri. Pujota silkkinauha ovaalin pohjan läpi. keskiosiin ja lopuksi väleihin. Näin kukat tulee liimattua tasaisin välein. Aloita kukkien asettelu liimaamalla nauhaan ja rautalankapohjaan lehtiä. Tämän jälkeen voi pohjaan asetella haluamiaan Ohje: Outi Pyy kukkia omalla tyylillä. Hiuskukan suunnittelivat Lisää DIY-ohjeita löytyy Outin blogista Kukkakauppa Inbloomin Laura ja Tiina. www.outilespyy.com. www.kiddo.fi?193
K u v i t t a j a H A N N A - R I I K K A H E I K K I L Ä Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G [Kolumni] 194?www.kiddo.fi
[Kolumni] MIMMI PENTIKÄINEN / SUURPERHEEN ÄITI IKUINEN TURVAPAIKANHAKIJA AVAAN SILMÄNI. On kauhea hätä vessaan, mutta en uskalla liikuttaa edes varpaitani. Hetki on niin pyhä. Telttakankaan takaa kuulen tuulen. Kaislikossa suhisee. Lokit kirkuvat. Ja jossain kaukana kalastajat palaavat rantaan putput-veneillään. Taivas on ääretön ja meri. Unen tuhina ympäröi minut. Tiedän paikkani maailmassa. Ja olen onnellinen täällä. Kesäkotimme pinta-ala on noin 10 neliömetriä. Juuri sopiva kahdeksan hengen perheellemme. Sinne mahtuu kuusi telttasänkyä ja yksi matkasänky. Yhdessä sängyssä nukkuu kaksi tyyppiä: toisella pää toiseen suuntaan, poskella isoveljen varpaat. Telttasängyn ainoa miinus on se, ettei siinä pääse kainaloon. Teltan keskelle jää käytävä. Korkeutta on sen verran, että mieskin pystyy hyvin seisomaan. Päivisin kasaamme puolet telttasängyistä pois, ja näin olotila laajenee. Joka ilta auringonlasku on yhtä ihmeellinen. AIKA MONTA KESÄÄ MENI, ennen kuin ymmärsin, mikä on meidän tapamme lomailla. Emme ole koskaan viihtyneet toisten nurkissa. Emme ole koskaan suunnitelleet lomaamme etukäteen. Olemme antaneet auringon päättää. Olen myös liian väsynyt, laiska tai työteliäs matkaamaan ympäri ämpäri Suomea tavatakseni minulle tärkeitä ihmisiä. Ehkä juuri siksi kaipaan kesältä vain rauhaa ja olemista. Kellotonta arkea. Olen aika hyvä leikkimään lomalaista, vaikka oikeasti kesämme ei juuri poikkea normiarjestamme muutoin kuin koululaisten osalta. Mutta se on meidän perheemme kesää ja onneksi olen aika hyvä unohtumaan sinne, missä minun on hyvä olla. Median sekatyöläinen, joka asuu vanhaa kansakoulua. Kasvimaa täynnä rikkaruohoja. Aavistuksen nurin kurin, edellä ja perässä, uudesti ja erilaisesti. Rohkeasti päin kaikkea. olisikaan. Tästä syystä halusin paikan, jossa läheiseni ovat aivan lähellä. Olen usein uintireissuillamme katsellut kadehtien halki Suomen matkaavia turisteja, jotka ottavat kaiken kauneuden irti Suomestamme, nukkuvat taivasalla ja polkevat fillarilla halki koko pitkän maan. Tästä ihastuneena kokeilimme karavaanarinkin elämää. Sekin oli kivaa. Mahdollisempaa kuin koko perheen läpi Suomen fillarointi, mutta vaikka kuinka yritin, en tuntenut olevani kotonani siinä. SITTEN TULI HAITI ja kamala maanjäristys. Mieleeni piirtyi syvälle vahvat kuvat perheistä, jotka olivat menettäneet kotinsa. Tuhojen jälkeen heidän kotinsa oli telttakylissä. Kun katselin lapsia kuvissa, näin liian paljon kestäneet mutta silti onnelliset silmät. Ja sitten kerran kun mieheni kanssa loimme lantaa tallissa, mietin elämän ääripäitä. Olin jostakin murheissani, mutta ymmärsin, että turha on surra ja turha myös vertailla. Meillä on kaikki hyvin. Siinä hetkessä sanoin ääneen unelmani: Jos kerran perheet Haitissa asuvat kaiken puutteen keskellä teltoissa, niin miksi emme mekin. Edes kesällä. Siltä seisomalta aloin selvittää, mikä on tämä teltta, joka ottaa suojiinsa nämä ihmiset. VIIME KESÄLTÄ on monta ihanaa muistoa, kuinka mies hyppäsi aamun tunteina teltasta suoraan fillarin päälle ja polkaisi töihin. Tulipa meille kerran lapsille hoitajakin teltalle päiväksi, kun oli maman vuoro mennä keikalle. LOPULTA SEN LÖYSIN, ja samalla löytyi meidän perheemme tapa olla kesän lapsia. Liikkuva kesäkoti on yksinkertaisesti parasta, mitä tiedän. Se ei päästä aina ihmistä helpolla, mutta juuri siksi pidän siitä. Teltassa jotenkin palaa juurilleen. Syksyn tullessa oli vaikea hyväksyä, että se on loppu nyt. Kaikki auringonlaskut ja -nousut, sateet, raekuurot ja hellivät helteet. Kaikki ne aamut, joissa ikuinen turvapaikanhakija oli turvassa. Elokuussa aamuisin nousi usva, ilma oli jo kirpeä eikä aurinko lämmittänyt palelevia varpaita. Lopulta pystytimme teltan pirttiimme. Lapset muuttivat sinne asumaan. KOTIMME ON VANHA ja tilava kansakoulu, jossa tuntuu joskus siltä, että vaikka olemmekin kotona, ihan kuin ketään ei kotona VAPAUS JA AURINKO, minä kaipaan teitä. Kesäkodissani on kaikki, eikä minulta mitään puutu. www.kiddo.fi?195
SYDNEY – RANTATUNNELMAA JA METROPOLIN SYKETTÄ 200 MINUN ELÄMÄNI AUSTRALIASSA 210 SYDNEY – KATUMUOTIA 212 SAARISTON LAPSET 214 MALININ MATKAVINKIT 220 KO LU M N I R I T VA L I I S A S N E L L M A N 2 2 2
www.facebook.com/kiddolehti 198?www.kiddo.fi
Lapset harrastavat R U M PA L I O L I V E R , 7 v Oliver pääsi nelivuotiaana kokeilemaan rumpujen soittoa alakerran naapurin rummuilla. Oliver innostui rumpaloinnista niin paljon, että isä alkoi etsiä pojalle sopivaa opettajaa. Löytyi Tommi Rautiainen, joka tuli katsomaan, olisiko tällöin viisivuotias Oliver jo valmis opettelemaan soittamista ihan oikeasti. Ja olihan Oliver. Poika opettelee rumpujen soittamista Tommin johdolla viikoittain, lisäksi isän kanssa kerranpari viikossa. Harjoittelu aloitettiin kompeista. Sitten Oliver pääsi jo kokeilemaan soittamista musiikin kanssa ja biisien päällekin. Oliverilla on omat rummut kotitalon kellarissa. Siellä saa soittaa kovaa – kuulosuojaimet kor villa tietenkin. Joskus Oliver vetää niin täysillä, että isää sattuu kor viin. Myös breikkausta ja uimahyppyjä harrastavalla pojalla on selvät sävelet tulevaisuudestaan. Hän haaveilee soittavansa joskus breikkikisojen rumpalina. Oliver tietää, että hyvän rumpalin pitää ottaa tahti, osata tehdä siitä sopiva konsertissa, eikä hyvä rumpali saa olla äkkipikainen. Ensin on harjoiteltava rauhassa. Jos vetää heti täysillä, koko hommasta ei tule mitään. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a EDELLINEN AUKEAMA: Harmaat farkut, 29,95 €, KappAhl. Muut kuvausrekvisiittaa.
MAAILMALLA [Trendikäs ja rento] SYDNEY RANTATUNNELMAA JA METROPOLIN SYKETTÄ AUSTRALIAN SUURIN JA VANHIN KAUPUNKI ON AINUTLAATUINEN YHDISTELMÄ HUOLETONTA RANTAELÄMÄÄ JA SUURKAUPUNGIN VILSKETTÄ. SYDNEY ON TURVALLINEN JA MONIPUOLINEN LAPSIPERHEKOHDE, JOSSA IHMISET OVAT YSTÄVÄLLISIÄ JA TUNNELMA VAIVATON. T o i m i t t a j a M e r j a F o r s m a n Va l o k u v a a j a E l i n a M a n n i n e n SYDNEY ON AUSTRALIAN SUURIN KAUPUNKI, jossa on noin 4,4 miljoonaa asukasta. Suuresta väkiluvustaan ja moderneista talojättiläisistään huolimatta se on tunnelmaltaan kotoisa, turvallinen ja vihreä. Kaupunki on rakennettu Port Jacksonin luonnonsataman ympärille, ja merellisyys antaakin Sydneylle rennon ja raikkaan tuulahduksen. Sydney on ollut asuttuna ainakin 50 000 vuotta. 1700-luvulla Englanti perusti Sydneyyn siirtokuntansa ja alkoi kasvattaa sen väkilukua rangaistusvangeilla. Napoleonin sotien jälkeen maahanmuuttajien virta alkoi kasvaa, ja kun 1850-luvulla Australiasta löydettiin kultaa, Sydneyyn alkoi virrata yhä enemmän eurooppalaisia. Viime vuosina kaupunki on houkutellut uusia asukkaita etenkin Aasian maista. Monikulttuurisuus ja monipuolisuus näkyvät matkailijoille ja tuovat oman leppoisan henkensä kaupunkikulttuuriin. SYDNEYYN ON HELPPO SAAPUA. Lentokentältä pääsee keskustaan esimerkiksi AirportLink-junalla, joka kulkee 10–15 minuutin välein. Samalla kannattaa ostaa joko yhden tai kolmen päivän lippu, jolla pääsee rajattomasti liikkumaan ympäri 200?www.kiddo.fi Sydneyä. Lippu käy missä tahansa julkisessa liikennevälineessä: junassa, bussissa tai lautassa. Nähtävää on paljon, mutta onneksi suurin osa tärkeistä nähtävyyksistä keskittyy keskikaupungille, sopivien etäisyyksien päähän toisistaan. Silti kohteiden koluamiseen kannattaa varata useampi päivä. AAMU ALKAA MAKEIMMIN australialaisilla pannukakuilla. Rocksin alueen Pancakes on the Rocks on yksi Australian parhaista letturavintoloista. Australialainen mieheni oli nuoruudessaan siellä pancake-kokkina ja tietää, että täältä saa aidot aussipannarit. Paikka onkin paikallisten suosiossa ja sen oven edessä seisoo herkkusuita jonoksi asti. Lettuja tarjotaan yötä päivää, ravintola on auki 24/7. Itse Rocksin alue on sopiva sekoitus kapeita mukulakivikatuja, varjoisia sisäpihoja, pieniä putiikkeja ja vanhoja rakennuksia. Viikonloppuisin siellä järjestetään katumarkkinoita, joissa yli 200 myyntikojua tarjoaa kaikkea mahdollista käsintehdyistä koruista kodintavaroihin, vanhoihin valokuviin ja gourmet-ruokaan.
www.kiddo.fi?201
MAAILMALLA 202?www.kiddo.fi
Rocksin alueen vieressä, pienen kävelymatkan päässä, on Circular Quay. Jos aikaa on vain yhteen nähtävyyteen, tämä on se paikka. Circular Quayssä sijaitsee yksi maailman omaperäisimmistä ja kuuluisimmista rakennuksista, Sydneyn Oopperatalo. Tanskalaisen arkkitehti Jorn Utzonin suunnittelemaa maamerkkiä koristaa 1 056 000 lasitettua valkoista marmorilaattaa. Kun tyttäreni näkee rakennuksen, hän huudahtaa: ”Wau, mä olen nyt täällä.” Vastaan kävelee toinen toistaan kauniimmin puettuja lapsia. Tänään oopperatalolla on lastennäytös. Rakennuksen kupeessa komeilee maailman söpöin jäätelövaunu, Liana Raine Popsicles. Vaunusta voi ostaa itse tehtyä herkullista mehujäätä ja jatkaa se kourassa kohti Royal Botanic gardens -puutarhakeidasta. Edessä aukeavat Sydneyn rantamaisemat. Kaiteella istuu lokkeja, päällä huristaa helikoptereita, meri kimmeltää. Kun on kävellyt vähän matkaa, kannattaa kääntyä ja kurkata kohti oopperataloa. Sitä ei näe kunnolla läheltä. Kaukaa katsottuna saa paremman käsityksen sen mahtavuudesta ja erikoisesta muodosta. Perillä vanhassa, vuonna 1816 rakennetussa Royal Botanic gardens -puutarhassa istumme varjoon, nautimme meren tuulahduksesta ja lepuutamme jalkojamme: paljon on vielä näkemättä. Circular Quaystä voi jatkaa matkaa mihin vain. Juna-asemalta lähtevät muun muassa keskustaa kiertävät junat, joilla pääsee kaikkiin merkittävimpiin kohteisiin keskustan alueella hetkessä. Vieri vieressä olevilta numeroiduilta laitureilta seilaa lauttoja Sydneyn merikohteisiin. Yhdellä laiturilla joukko lapsia juoksee lippu kourassa. He ovat matkalla lähisaarella olevaan Taronga zoo -eläinpuistoon. Puistossa on yli 4000 eläintä. Turisteja sinne vetävät koalat ja kengurut. Toiselta laiturilta irtautuu lautta, joka suuntaa keulansa Darling Harbouriin. Rannalta löytyy tunnelmallisia ravintoloita, katuesiintyjiä, kummallisia suihkulähteitä ja useita leikkipuistoja. Iltaisin se pääsee parhaimpaan loistoonsa, kun sen korkeat rakennukset ja suihkulähteet valaistaan. Saarelta löytyy myös Sea Life, jossa asuu yli 13 000 vedenelävää. Me ostamme lipun Manlyn saarelle. Puolen tunnin matkan päässä odottavat muun muassa Australian suosituimpiin kuuluva ranta parhaimpine surffausopettajineen ja Manly Sealife Sanctuary. Merieläinten suojelukeskuksessa opitaan merten suojelusta ja sukelletaan akvaarioiden alle katsomaan, kuinka hait, rauskut ja värikkäät kalat uivat pään päällä ja pingviinit tewww.kiddo.fi?203
MAAILMALLA kevät sukellusretkiä veden pinnan alle. Lippu on voimassa koko päivän, joten kävijät voivat välillä pistäytyä ravintoloissa tai rannalla ja palata akvaarioon katsomaan esimerkiksi kuinka sukeltajat ruokkivat haita tai vaikka hankkimaan kasvomaalauksen. MANTEREELLA, HARBOUR BRIDGEN ALLA, pilkistää Luna Park -huvipuisto. Ihanasti vanhanaikainen ja pieni tivoli rakennettiin vuonna 1930 ja kunnostettiin viime vuonna entiseen hohtoonsa. Suuret hampaat haukkaavat huvittelijat puistoon ja kaksimetrisen hassut tyypit tervehtivät korkeuksistaan. Laitteita ei ole paljon, mutta vintage-tunnelma ja näköalat tekevät paikasta kokemisen arvoisen. Puisto avautuu joka päivä kello 11.00 ja on kahtena iltana viikossa auki myöhään iltaan asti. Haluaisimme tulla tänne uudestaan hämärän aikaan. Luna Park on varmasti huikean upea illan pimetessä, valojen vilkkuessa ja hattaran tuoksuessa viilenevässä ilmassa. Vaikka Sydney on uimarantoja täynnä, uimarit eivät niillä viihdy. Merivirrat ovat voimakkaita ja aallot korkeat. Yleensä rannoilla otetaankin aurinkoa, surffataan ja seistään vedessä aaltojen iskiessä vartaloa vasten. Uimarit suuntaavat Luna Parkin vieressä olevaan näyttävään Sydney Olympic Pool -uimalaan. Uida ehtii kuitenkin myöhemminkin, nyt lähdetään keskustaan. JOS HALUAA NÄHDÄ SYDNEYN KAUPUNGIN vilinää, shoppailla ja tutustua kaupungin pörinään, kannattaa suunnata Pitt Streetille. Pitt Street halkaisee koko keskustan aina Central Station -keskusasemalta Circular Quaylle asti. Sen puolessa välissä 204?www.kiddo.fi on Pitt Street Mall, Sydneyn suurin ja suosituin ostospaikka. Pitt Streetin tyylikkäin ostoskeskus on kuitenkin Queen Victoria Building. QVB:tä väitetään jopa maailman kauneimmaksi ostoskeskukseksi. Se valmistui vuonna 1898. Rakennuksessa on yli 200 liikettä, joissa myydään muun muassa muotia, kenkiä, kosmetiikkaa ja koruja. Putiikit ovat tyylikkäitä ja hinnat sen mukaiset. Rohkea turisti kiipeää silti rullaraput ylös, ihastelee hohdokasta arkkitehtuuria, fiilistelee tunnelmaa ja laskeutuu kerros kerrokselta alas. Queen Victoria Buildingin nähtyämme matka jatkuu. Pitt Streetin varrelta löytyy muun muassa maailman ihanin kirjakauppa, Kinokuniya. Siellä voi viettää tuntikausia ihastelemassa opuksia, joita riittääkin. Valikoimissa on yli 300 000 kirjaa. Retkikassi kirjoilla täytettynä voi hidastaa vauhtia, mutta samalla voi ihmetellä ihmisvilinää, kuunnella katusoittajia ja nostaa katseensa ylös kohti Sydney Tower Eye -jättiläistornia. Torni nousee kaupungin ylle, ja niin mekin – kunhan olemme löytäneet sisäänkäynnin. Mainittakoon, ettei se ole helppoa, mutta löytyy Westfield Sydney -ostoskeskuksen viidennestä kerroksesta. Sydney Tower Eye on Sydneyn korkein nähtävyys ja kohoaa 268 metrin korkeuteen, kaksi kertaa korkeammalle kuin Harbour Bridge. Pelottomat voivat ostaa lipun reunakaiteelle, mutta katselutasanteeltakin näkymät ovat huikeat. Toisella puolella kaupunki jatkuu loputtomasti horisonttiin asti, toisella meri kimaltelee ja oopperatalo näyttää pieneltä valkoiselta koppakuoriaiselta.
www.kiddo.fi?205
MAAILMALLA 206?www.kiddo.fi
KUN MAISEMIA ON AHMITTU TARPEEKSI, on aika ahmia hiukopalaa. Unohda hodarit ja hampparit, ja nappaa katukojusta australialaisten pikaruokaherkku, sausage roll. Hotdogin ja pasteijan välimuoto löytyy jokaisesta leipomosta ja katukioskista ja on ainakin meidän tytön suuri herkku. Lämpimät kääröt kädessä kannattaa istua vaikka Hyde Parkiin, jonne paikallisten on tapana tulla rentoutumaan, lukemaan kirjaa ja syömään lounasta. Jotain Sydneystä jää kokematta, jos ei käy Bondi Beachilla. Nappaamme bussin numero 380 Hyde Parkin kulmalta ja huristamme Oxford Streetin läpi kohti rantaa. Oxford Street on minulle tuttu katu. Olin siellä aiemmin töissä äitiysputiikissa. Katu on täynnä hienoja huippusuunnittelijoiden myymälöitä, trendikkäitä ihmisiä ja viimeisintä muotia. Asiakkainani kävi äitejä korkokengissään ja tiukoissa farkuissaan. Toisella käsivarrella keikkui merkkilaukku, toisella lapsi. Bussin ikkunoista näkyy tuttu näky: paljon silmänruokaa ja houkutuksia. Jos lomabudjetti paukkuu, on paras pysytellä kulkuneuvon kyydissä. Onneksi matka on pian ohi ja pysähdymme rannalle. Bondi Beach on Sydneyn kuuluisin ranta-alue. Se on aina täynnä turisteja, paikallisia nuoria ja julkimoita. Bondi Beachia pidetään näyttäytymispaikkana, jossa jokaisen silmäätekevän tulee käydä piipahtamassa. Juorulehdissä vilahtelee kuuluisuuksia, joista on napattu kuvia juuri tällä rannalla. Tällä kertaa emme bongaa julkkiksia. Sen sijaan katsomme, kuinka ohitsemme juoksee useita surffaajia auringon vaalentamine hiuksineen. Rannalla rantavahdit tekevät tärkeää työtä: merivirrat ovat kovat ja aallot suuret. Ei ole harvinaista, että joku on hukkumaisillaan tai voimat loppuvat virtaa vasten uidessa. Otamme kuvia Lifeguard towerista, sillä sen olemme nähneet myös telkkarissa kotona Suomessa. Rannan takana kulkee rantabulevardi, jonka varrella on lukemattomia trendiravintoloita ja -baareja, joissa nuoret australialaiset käyvät juhlimassa. Jos vielä jaksaisimme, jatkaisimme kävelypolkuja kallioiden ohi seuraavalle rannalle, ja sitä seuraavalle. Nähtävää olisi loputtomasti. Rentoa tunnelmaa, trendiputiikkeja ja -kahviloita, iloisia ihmisiä ja aurinkoa. Sydney on ihana kaupunki. Meille tulee ikävä takaisin. VALOKUVAAJA ELINA MANNINEN: ”Olen asunut Australiassa useamman vuoden australialaisen mieheni kanssa. Myös tyttäremme syntyi kenguruiden maassa. Viime talvena livahdimme toiselle puolelle maailmaa kesken Suomen pimeimmän talven. Sain katsoa tuttuja paikkoja turistin silmin ja näyttää Sydneyä tyttärelleni niin, että tällä kertaa hän tulee muistamaankin näkemästään jotain. Koska Australia on lähes toisella puolella maapalloa, emme pääse sinne usein lomailemaan. Siksi paikoista piti ottaa kaikki paras irti.” www.kiddo.fi?207
MAAILMALLA 208?www.kiddo.fi
SYDNEYN KOHTEET 1 _ Pancakes on the Rocks 4 Hickson Rd, The Rocks, Sydney www.pancakesontherocks.com.au Auki 24 h. 2 _ Sydney Opera House Bennelong Point, Circular Quay www.sydneyoperahouse.com Juna Circular Quay 3 _ Liana Raine Myyntivaunu Circular Quay www.lianaraine.com Juna-asema Circular Quay 4_ Royal Botanic Gardens Mrs Macquaries Road Sydney, NSW 2000 www.rbgsyd.nsw.gov.au 5 _Taronga Zoo Bradleys Head Rd, Mosman www.taronga.org.au 12 minuutin lauttamatka Circular Quaylta 6_ Darling Harbour www.darlingquarter.com Lautta Darling Harbour Circular Quaylta 7_ Manly Sealife Sanctuary West Esplanade, Manly www.manlysealifesanctuary.com.au Lautta Circular Quaylta 8_ Harbour Bridge 3 Cumberland Street, The Rocks www.bridgeclimb.com Kiipeilyretki ylös pitkin Harbour Bridgeä. 9_ Pylon Lookout www.pylonlookout.com.au Sillan itäpuolella on Pylon Lookout, jonne pääsee kävellen. 10_ Luna Park 1 Olympic Pard Drive, Milsons Point www.lunaparksydney.com Darling Harbouriin menevä lautta kulkee Luna Parkin kautta. 11_ North Sydney Olympic Pool 4 Alfred Street South Milsons Point 2061 www.northsydney.nsw.gov.au Darling Harbourin lautta, Luna Parkin pysäkki. 14_ Sydney Tower Eye Level 5, Westfield Centre, Pitt Streetin ja Market Streetin kulmassa. www.sydneytowereye.com.au 14_ Hyde Park Elizabeth Street, Sydney www.cityofsydney. nsw.gov.au Lähellä Pitt Streetiä, juna-asemat Museum ja St James. 15_ Bondi Beach www.bondibeach.com Bussi 380 Circular Quay menee suoraan Bondi Beachille, tai juna ensin Bondi Junctioniin ja sieltä bussilla Bondi Beachille. 16_ Paddington ja Woollahra Oxford Street ja Queen Street Bussi 380 Circular Quaylta tai Hyde Parkin kohdalta. 12_ Queen Victoria Building 455 George Street, Sydney www.qvb.com.au Juna Town Hall 13_ Kinokuniya Level 2/The Galeries, 500 George Street, Sydney www.kinokuniya.com.au Juna Town Hall www.kiddo.fi?209
MAAILMALLA Minun elämäni Australiassa J o s h u a R e n s h aw Va l o k u v a a j a E l i n a M a n n i n e n Hei, olen 11-vuotias Joshua ja asun Australiassa. Äitini Päivi on suomalainen, kun taas isäni Ben, siskoni Jasmine ja minä olemme syntyneet Englannissa. Nuorin siskoni Maya on syntynyt täällä Australiassa. Siskoni Jasmine on 6-vuotias ja Maya 2-vuotias. Molemmat vanhempiani ovat 38-vuotiaita. Lisäksi perheeseemme kuuluu Molly-koira, mutta hänen ikäänsä en tiedä. Molly on tyttökoira. Perheemme asuu Melbournessa, East Brightonissa. Kotona puhun englantia enemmän kuin suomea mutta osaan molempia. Minun isällä on työpaikka, mutta äiti on kotona. Täällä on paljon kaikkea hauskaa, kuten aina lähellä oleva ranta ja puistot, joissa on paljon leikkipaikkoja. Mielestäni parasta Australiassa on koulu - siellä on paljon kavereita ja hauskoja kiipeilytelineitä. Aamuisin herään jo viideltä ja pukeudun. Sitten pelaan pelejä tietokoneellani seitsemään asti. Lopetettuani pelaamisen syön pannaria ja valmistaudun kouluun. Menen kouluun yhdeksäksi ja tulen kotiin puoli neljä iltapäivällä. Sitten pelaan tietokoneella viiteen saakka ja syön päivällistä. Syötyäni pelaan vielä vähän ja nukkumaan menen kello kahdeksalta. Koulumatkani on suunnilleen 2 kilometriä ja menemme yleensä autolla, mutta joskus minä kävelen, silloin äiti saattaa minut kouluun. Ensimmäinen oppituntini on 9.00-9.50. Toinen oppituntini kestää kello 10.40 asti. Oppiaine vaihtuu, mutta välissä ei ole vielä välituntia. Vaikka aine vaihtuu, ei opettaja tai luokka yleensä vaihdu, paitsi jos on liikuntaa, italiaa, musiikkia tai kuvaamataitoa. Tämän jälkeen on ensimmäinen välitunti ja saamme puoli tuntia leikkiaikaa. Leikkiajan jälkeen on kolmas oppituntini, joka päättyy kello 12.00, ja heti perään on oppitunti kello 12.50 asti. Tämän jälkeen meillä on luokassa 10 minuutin ruokatauko. Koulussani on kanttiini, josta voi ostaa ruokaa, mutta mukaan voi pakata myös omat eväät kotoa. Minulla on aina eväät kotoa. Lounaaksi syön croissantia, porkkanaa, kurkkua, suolakeksejä ja hedelmiä. Kavereillani on usein 210?www.kiddo.fi voileipiä. Kanttiinista saa esimerkiksi nuudeleita, pizzaa ja hotdogeja. Ruokailun päätteeksi saamme ulkoilla kokonaisen tunnin. Ulkoilun jälkeen on taas oppitunti, joka päättyy kello 15.20. Viimeisen oppitunnin jälkeen meillä menee noin kymmenen minuuttia paikkojen siistimiseen, ja sitten pääsemme kotiin. Läksyjeni tekeminen kestää puoli tuntia, tai joskus vähän kauemmin. Lempiaineeni on teknologia. Koulussani on koulupuku, jota minun tulee käyttää päivittäin. Kesällä pukuun kuuluu myös hattu ja, jos sen unohtaa kotiin, täytyy välitunnit istua kirjaston portailla, eikä pääse ulos aurinkoon leikkimään. Oppilaiden on myös käytettävä aurinkovoidetta päivittäin. Vapaa-ajallani tykkään pelata krikettiä ja jalkapalloa, ja tietokoneella Minecraftia. Pidän myös lukemisesta. Minulla on iPad, ja sillä pelaan Need for speed most wanted ja Simpsons tapped out -pelejä. Joskus käyn shakkikerhossa ja pelaan isäni kanssa shakkia. Lempiruokani on pasta ja ketsuppi, ei muuta. Minä pidän myös australialaisista hedelmistä, kuten mangoista ja nektariineista. Lempieläimeni on koirani Molly, koska hän on niin söpö, ja mieluisin leluni on tietokoneeni, koska pelaan sillä paljon pelejä. Minulla ei ole lempivaatteita, vaikka valitsen aina vaatteeni itse. Koulusta on lomaa neljä kertaa vuodessa. Lempilomani on kesäloma, koska se on samalla joululoma ja pisin loma vuodessa. Kesäloma on jopa 5–7 viikkoa. Muut lomat kestävät noin kaksi viikkoa. Välillä vietän lomani telttaillen perheeni tai isän kanssa, ja joskus minä olen ihan vain kotona. Kun menen telttailemaan, pakkaan aina mukaani iPodin, iPadin, jalkapallon, krikettivälineet ja shakkilaudan ja -nappulat. Kotilomat vietän pelaamalla kavereideni kanssa. Minä en tiedä vielä, mikä haluan olla aikuisena, mutta varmaankin videopelisuunnittelija. Olen hyvä lukemaan, uimaan sekä pelaamaan krikettiä, jalkapalloa ja shakkia.
MAAILMALLA www.kiddo.fi?211
MAAILMALLA 1 Kesämuotia Sydneyn tyyliin: SYDNEY KATUMUOTIA Australian kesä on kuumimmillaan joulu- ja tammikuussa. Koulupuvut on ripustettu kaappiin loman ajaksi ja päälle on puettu vaaleita 5 sävyjä ja kevyitä kankaita. Rantamuodissa suosiossa ovat trendikkäät surffausvaatteet, bikinit, shortsit ja varvastossut. Kaupunkireissulla päälle heitetään viileä mekko, jalkoihin sujautetaan värikkäät sandaalit ja pää koristellaan pinnein. Kun ilma viilenee, harteille vedetään lämmittävät neuletakit. Sydneyssä perheen pienimmilläkin näkee designer-asuja. Muoti on leikittelevää, mutta samalla se suojaa polttavalta auringolta. 2 3 212?www.kiddo.fi 4
MAAILMALLA 6 8 7 11 9 T o i m i t t a j a M E R J A F O R S M A N Va l o k u v a a j a E L I N A M A N N I N E N 10 1 _ Alani, 3 v 2 _ Lily, 6 v, ja Mia, 9 v 3 _ Bebe, 11 kk 4 _ Sophie, 2 v 5 kk 5 _ Charlie, 9 kk 6 _ Johny, 4 v 7 _ Lara, 7 v 8 _ Ruby, 7 v 9 _ Mia, 6 v 10 _ Sammy, 3 v, ja Anna, 5 v 11 _ Thomas, 5 v www.kiddo.fi?213
SAARISTON LAPSET To i m i t t a j a j a v a l o k u v a a j a R i i n a S a l o k a n g a s 214?www.kiddo.fi
www.kiddo.fi?215
MAAILMALLA ON KESÄ ja vene pakattu. Kun köysi irtoaa kotisataman laiturista, vapaus valtaa mielen. Suuntaamme nelihenkisen perheemme kanssa merelle, Suomen kauniiseen ulkosaaristoon. En osaisi sanoa parempaa kesälomanviettotapaa, veneilyssä kun yhdistyvät niin monet mieluisat asiat: perheen kanssa yhdessäolo, hienot paikat, vapaudentunne, seikkailu, vaihtelevuus, ystävät, ulkoilu ja luonto. Jo muutama päivä lähdön jälkeen merituuli on karistanut työasiat mielestäni ja lapset muuttuvat ”kesälapsiksi”. Lasten kanssa veneilyyn liittyy haasteita, mutta kun matkaan lähdetään lähtökohtaisesti pikkuväen vaatimukset hyväksyen ja huomioon ottaen, tämä kesäloman viettotapa on mitä antoisin. Pala kauneinta Suomea sijaitsee saariston kätköissä. VINKIT PIDÄ PÄIVÄMATKAT, legit, tarpeeksi lyhyinä. Etsi seuraava satamakohde teille sopivan etäisyyden päästä. Lapset jaksavat paremmin venematkat, kun pääsevät purkamaan energiaa maihin jossain vaiheessa päivää. Lasten päiväuniaika on hyvää matkantekoaikaa. Muista myös pitää välipäiviä paikasta toiseen siirtymiseltä, se rauhoittaa menoa kummasti. VARAA RIITTÄVÄSTI aikaa kaikkeen. Hyväksy, että normaalit asiat, kuten ruoanlaitto, tiskaus, hampaidenpesu ja nukkumaanmeno, vievät enemmän aikaa kuin kotona. Kaupassakäynnit ja pyykinpesut vierasvenesatamissa pitää suunnitella etukäteen matkareitin mukaan. HILJAISUUS SATAMISSA alkaa klo 22?23, jolloin pikkulasten kanssa kannattaa olla viimeistään iltasadun lukemisvaiheessa. Tällöin huomaa säästyvänsä turhilta ”sshhhh, nyt hiljaa, muissa veneissä nukutaan jo” sihinöiltä. Jos lapset nukahtavat aikaisin, ehdit nautiskelemaan vaikka viinilasillisen auringonlaskua katsellen. PIDÄ VENE koko ajan riittävän siistinä ja tavarat järjestyksessä ? säästyt suurelta kaaokselta ja hermojen menetykseltä. Vie mennessäsi, tuo tullessasi sanonta ei ole ihan turha juttu. 216?www.kiddo.fi KANNA AINA jotain välipalaa mukanasi maissa ollessasi – äidin kassista kannattaa löytyä rusinoiden lisäksi ainakin vesipullo, laastari, päänsärkylääke, aurinkorasva, uikkarit ja pyyhe. Todettu on myös se, että kaikkea on turha purkaa illalla, koska samat tavarat kulkevat mukana päivästä toiseen. KOSKA VENEILLESSÄ ollaan tiiviisti yhdessä yötä päivää, muista pitää huolta myös itsestäsi ja omasta kunnostasi. Juoksu on helppo tapa pitää kuntoa yllä saaristossa. Se selkeyttää merituulen turruttamia ajatuksia. Aamu- tai iltalenkillä ehtii usein näkemään saarta monipuolisemmin ja laajemmalti. Isommissa satamissa voi myös vuokrata polkupyöriä ja joissakin satamissa on tenniskentät. LOMALLA MEILLÄ on salaisena tavoitteena hetket, jolloin lapset kitisevät, että ei ole mitään tekemistä. IPadiä ei saa kaivaa esille, kun muu tekeminen loppuu. Tämän seurauksena on syntynyt hulvaton ”dokumenttielokuva”, jossa seikkailee lemmikkipehmokarhu. Viime kesänä mökille päästyään poikani alkoi nikkaroida laudoista omaa lauttavenettä, jonka oli suunnitellut ”ei ole mitään tekemistä” -hetken seurauksena.
On kesä ja vene pakattu. Kun köysi irtoaa kotisataman laiturista, vapaus valtaa mielen. ”
LASTEN SUOSIKKIKOHTEITA 1 . Å N G B Å T S B R Y G G A N S Ä V E N T Y R S G O L F, M A A RIANHAMINAN ITÄSATAMA, N 60°06’ E 19°57’ Maarianhaminasta, aivan itäsataman eteläpuolelta, löytyy kouluikäisten lasten suosikkipaikka: koko perheen 18-reikäinen seikkailuminigolfrata. http://www.bryggan.ax/ 2. MARIEBAD-KYLPYLÄ, MAARIANHAMINAN ITÄSATAMA, N 60°06’ E 19°57’ Noin 1 km itäsatamasta pohjoiseen päin sijaitsee monipuolinen kylpylä vesiliukumäkineen ja pitkine uimaratoineen. Hyvä kohde myös sateisena päivänä. http://www.mariehamn. ax/mariebad/ 3. HANGON ITÄSATAMA N 59°49,2’ E 22°58,3’ JA TAMMISAARI N 59°58,7’ E 23°25,7’ Hangon ja Tammisaaren isot leikkipuistot ja uimarannat ovat jokakesäisiä kohteita. Tammisaaren Leijonapuiston kiipeily teline on rakennettu jättiläismuurahaisen muotoon. Hangon uimarannalla on vesikaruselli ja ranta on pitkälle matalaa. 4. GULLKRONA N 60°05,3’ E 22°05’ Gullkronan vieraslaituri on avoinna päivävierailijoille. Hyvin pidetyssä saaressa sijaitsee hauska peikkopolku. Peikkoja bongailemalla näkee samalla saaren luontoa ja voi käydä uimassa saaren toisella puolella. Sataman puolella on köysilossi lapsille, leikkipaikka, kesäkahvila, pieni museo ja kirppis. 5. LUONNONSATAMAT JA LUONTOPOLUT Suuri osa veneiden yöpymispaikoista on karttaan merkittyjä luonnonsatamia, joissa ei ole palveluita. Vene kiinnitetään joko rantakallioon tai ankkuriin. Kivaa lastenpuuhaa on onkia haavilla pikkukaloja, paistaa tikkupullaa grillipaikalla, seikkailla rantakallioilla ja uida. Kierrämme usein luontopolkuja, joita saariin, kuten Borstö, Pensar Syd, Elisaari, Jungfruskär, Stenskär, Pähkinäinen, Gullkrona, Helsingholm (joitakin mainitakseni), on merkitty. Luontopoluilla näkee koko saaren luontoa monipuolisesti, voi törmätä vapaana kulkeviin lampaisiin tai vaikkapa polulla luikertelevaan kyykäärmeeseen.
MAAILMALLA MALININ MATKAAARTEET Malin Bengts on suunnittelutoimisto Perfect Whiten inspiraation etsijä . Hän kiertelee maailmalla keräten k i i n n o s t av i a k o n s e p t e j a . Malinin matkaan tarttuu ideoita , vä r e j ä , t u o k s u j a j a k u v i a . M a l i n i n m a t k a s s a o va t k a m e r a n l i s ä k s i u s e i n s i s k o n l a p s o s e t, j o t k a r a k a s t ava t s e i k k a i lua ! BIARRITZ CALLING! H O N G KO N G I S TA L Ö Y S I N T U L I A S E K S I TÄMÄN HIENON KRUUNUN. Luoteis-Ranskassa sijaitseva Biarritz on Euroopan surffiparatiisi ja täydellinen paikka sille, joka haluaa oppia lainelautailua. Viihtyisä ranskalaiskaupunki tarjoaa myös ihania ruokaelämyksiä ja ihania ihmisiä. Olen itse vieraillut Biarritzissa kahtena aiempana kesänä kokeillen lainelautailua. Tänä kesänä ajattelin ottaa mukaani kymmenvuotiaan siskontyttäreni Kaj san. On hauska opetella jotain uutta yhdessä! Lainelautailu on paitsi superhauskaa, myös jännittävää. Voin lämpimästi suositella JO Moraizin surffauskoulua: www.jomoraiz.com. Hyvä uintitaito on ehdoton edellytys kurssille osallistumiselle. Finnair lentää juhannuksesta alkaen kaksi kertaa viikossa Biarritziin. DUBAI Dubai on shoppailun ja kreisien kokemusten mekka. Miltä tuntuisi lasketella keskellä kesää Emirates Mall -kauppakeskuksessa? Tai sukeltaa akvaarioon? Dubain akvaariosta löytyy satoja eri kalalajeja ja yli 400 haikalaa. Akvaariota vastapäätä sijaitsee valtava karkkikauppa Candylicious. Tätä ja kaikkea muuta tapahtuu maailman suurimmassa kauppakeskuksessa nimeltä Dubai Mall. 220?www.kiddo.fi
MAAILMALLA VINKKEJÄ LASTEN KANSSA LENTÄMISEEN VILTTI Hyviä vaihtoehtoja ovat esim. valmiiksi kuori- Lentokoneessa voi olla kylmä, eikä kaikissa tut hedelmät tai maissinaksut. koneissa ole vilttejä saatavilla. Lennolle kannattaakin varustautua ottamalla lapsen oma PUUHAILUA MATKALLE lempiviltti tai peitto mukaan. Mukaan kannattaa pakata myös lapsen lempilelu sekä väritys- tai palapelikirja. Joskus iPad on paras tilanteen pelastus. SANDAALIT Älä anna lapsesi kävellä paljain jaloin tai sukkasillaan lentokoneessa. Pienet jalat DON’T WORRY, BE HAPPY! loukkaantuu helposti. Sandaalit ovat mainiot Vanhemmat, älkää turhaan stressatko! Näin jalkineet lennolle. lapsetkin pysyvät rauhallisempina. Kannattaa myös muistaa, ettei itkevä lapsi ole maail- FA S N HIO OR I I GAM NYK ISTÄ NAPOSTELTAVAA manloppu. Useimmat kanssamatkustajat kyllä Etenkin pitkille lennoille kannattaa ottaa ymmärtävät. Kaikkihan olemme joskus olleet pientä naposteltavaa mukaan. pieniä. BA N G KO K Jos sinulla on vapaa ilta Bangkokissa, kannattaa poiketa IMAX 3D ”See more, Hear more, Feel more” -leffateatteriin. Hauskin elokuvakokemus ikinä! Leffateatterin erikoisuus on sen tarjoa mat lukemattomat erikoisefektit. Siellä voit todella käyttää kaikkia aistejasi: salista löytyy tuhat erilaista tuoksua ja voit tuntea tuulen viiman hiuksissasi tai sadepisaroiden tippuvan olkapäillesi. Tuolikin liikkuu kuin oikeassa merenkäynnissä. Fantastinen kokemus, jossa todella tunnet olevasi mukana elokuvassa. TARINA TYTÖSTÄ, JOKA LENSI ATLANTIN YLI IHAN YKSIN. ISÄ N K A NSS A K Ä VE LY L LÄ NY KIS NEW YORK Voisin viettää tuntikausia Barnes & Noblesissa, joka on maailman suurin kirjakauppa. Sieltä löytyy ihan ihania lastenkirjoja, taide- ja valokuvauskirjoja, sekä valtava valikoima lehtiä. Viimeksi siellä käydessäni sain käsiini ihastuttava Fashion origamin. Löysin myös pari suloista kirjaa. ”A walk in New York”, kertoo pienestä pojasta, joka tutustuu kaupunkiin kävellen yhdessä isänsä kanssa. ”I am Amelia Earhart” puolestaan kertoo tarinan hurjasta pienestä tytöstä, josta myöhemmin tuli ensimmäinen Atlantin yli yksin lentänyt nainen. SÄ www.kiddo.fi?221
K u v i t t a j a R E I J A J A L I S S E ( 7 V U OT TA ) K I I S K I Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G [Kolumni] 222?www.kiddo.fi
[Kolumni] RITVA LIISA SNELLMAN / MUMMO BONJOUR KAIKILLE! SYKSY TOI MUKANAAN MUUTOKSEN. Lapsenlapsi muutti Amerikasta Eurooppaan. Nyt me asumme käytännöllisesti katsoen naapureina, sillä mummolaan on matkaa enää 2 400 kilometriä. Helsingistä lentää Pariisiin kolmessa tunnissa, sitten hetki junassa ja bussissa ja voilà ? kaikki jatkuu kuten ennenkin. Liikkuvassa mummolassa tehdään samaa kuin niissä perinteisissäkin: leikitään, luetaan, syödään, askarrellaan, hassutellaan ja hoidetaan arjen asioita. On pakko tunnustaa, että uuden arjen opettelu kävi työstä. Onneksi saimme harjoitella sitä yhdessä viikon ennen kuin koulu alkoi. Vanhemmat tekivät töitä, ja me teimme retkiä ranskalaiseen kulttuuriin. Kotona olivat tutut tavat ja tavarat, mutta kun astuimme portista ulos, kaikki oli toisin kuin kotona Bostonissa tai mummolassa Helsingissä. YLLÄTTÄEN MUUTOS RASITTI ENEMMÄN mummoa kuin lasta, ja minusta tuli muutamaksi päiväksi supernalkuttaja: älä juokse, varo autoja. Älä astu koirankakkaan, täällä on järkyttävästi koirankakkaa. Mistä minä tiedän, mitä ne sanovat, ne puhuvat ranskaa. Täytyyhän täällä asua lapsia. Älä nyt pompota sitä palloa, etsitään kartasta jokin leikkipuisto, älä pompota sitä palloa. Hei, tuolla on vaaleatukkainen poika, kysy, puhuuko se englantia. Rieskaa? Mistä täältä nyt rieskaa saisi. Välillä olimme aivan uuvuksissa. Miksi minä en voisi jäädä teidän luo asumaan ja käydä Helsingissä koulua, lapsi tuskitteli. Hänellä oli yhtä aikaa ikävä kaikkialle, entisiin koteihin, entiseen kouluun ja entisten kavereiden luo. Synkimpinä hetkinä lähdimme ulos, kävimme ostamassa boulangeriesta leivoksen ja menimme puistoon syömään sen puoliksi. Jostakinhan kielen opiskelu pitää aloittaa. Me aloitimme sen leivonnaisten nimistä. Tartalette à framboise maistui jumalaiselta, mutta Fontainebleaun linnan puiston komeus ei lasta kiinnostanut. Hän mietti haikeana, mitähän Brahen kentällä juuri nyt tapahtuu. Ja onkohan Linjan puistossa paljon lapsia? Tai Grove Streetin puistossa? Eihän siellä ketään tietenkään ole, Kun lapsenlapseni syntyi seitsemän vuotta sitten, minusta tuli ammattimainen Atlantin ylittäjä. Onneksi matka lyhenee pian, sillä lapsi muuttaa Ranskaan. Bostonissa on vielä yö. Ensimmäisenä uuteen ympäristöön sopeutui koira. Se löysi kaupungista loputtomasti uusia hajuja ja uusia koiria, joita haistella. Me hymyilimme typerän oloisina uusien ystävien omistajille, kun emme oikein tienneet, mitä sanoa pakollisen bonjourin jälkeen. Sitten alkoivat koulu ja urheilutreenit ja seitsenvuotias alkoi elää ikäistensä elämää. Siunattu koulu, se antaa ryhtiä elämään. Ja siunattu jalkapallo, se on nykyajan pikkupoikien lingua franca, yhteinen maailmankieli, jota kielitaidotonkin osaa. Jalkapallo on myös nopea tapa solahtaa uuden maan tapoihin. Bostonissa fudistreenit olivat sosiaalinen tapahtuma, joka keräsi koko kulmakunnan kentän reunalle seurustelemaan. Kaikki tapahtui äitiparven valvovien silmien alla, äidit kommentoivat peliä ja syöksähtivät laastareineen ja vesipulloineen apuun. Soccer mum on omenapiirakkaakin amerikkalaisempi ilmiö. Helsingissä olimme ehtineet oppia viileän eurooppalaistyylin. Vanhemmat kyllä tuovat lapset harjoituksiin mutta eivät jää hillumaan kentälle, vaan vetäytyvät tietokoneineen lähikahvilaan tekemään töitä tai puistoon paimentamaan nuorempia sisaruksia. Ranskassa jalkapallo on sen sijaan miesten juttu. Valmentaja on kuningas, joka käskee ja komentaa ja opettaa samalla yhteiskunnan tavat: tullessa kätellään, lähtiessä kätellään eikä välissä itketä. Eikä välipaloja tai paapomisia. KUN SEURAAVAN KERRAN TAPASIMME, syksy oli vaihtunut jo talveksi. Koira kulki kaupungilla yhä suuremman ystäväpiirin keskellä, mutta lapsikin oli jo hyvää vauhtia kotoutumassa. Kättelyt, juustot, jälkiruoat ja yksinkertaiset lauseet sujuivat jo. Suurin yllätys oli tapahtunut pukeutumisessa. Lököttävät verkkarit ja nuhjuiset t-paidat oli hylätty, sillä ekaluokkalaisten ranskalaispoikien tyylikirjaan kuuluvat pikeepaidat ja silitetyt farkut. Kun vanhemmat eivät tajunneet asian tärkeyttä, lapsi oli alkanut silittää itse farkkunsa. Samalla vaivalla hän silittää silloin tällöin myös paitapuseron äidilleen. www.kiddo.fi?223
LAPSI EROSSA – SOVITTELU HUOLTORIITOJEN RATKAISUKEINONA 228 FILLARIHUUMAA 236 KO LU M N I T E R O VA I N I O 2 4 8
lmtd Limited By name it Limited on eksklusiivinen name it -mallisto 5-12 vuotiaille tytöille ja pojille, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. mallistossa korostuvat laadukkaat materiaalit, tyylikkäät yksityiskohdat sekä viimeisimmät trendit - unohtamatta kohtuullista hintaa. Limited-mallisto saatavilla kaikista name it -liikkeistä. NAME IT -LIIKKEET: espoo: iso omena / HeLsinki: Forum, kaari (kanneLmäki) kamppi / Hyvinkää: wiLLa / Joensuu: iso myy / JyväskyLä: Forum / kouvoLa: veturi / kuopio: matkus / LaHti: karisma / LempääLä: ideapark / pori: isokarHu / raisio: myLLy / turku: Hansa, skanssi / vaasa: reweLL Center / vantaa: Jumbo
Lapset harrastavat LUONTOHARRA STAJA PIETARI, 9 v Pietarille luonto ja tiede ovat kaikki kaikessa. Hän oppi lukemaan hieman alle nelivuotiaana dinosauruskirjasta – dinosaurusten latinankieliset nimet ensimmäisenä tietenkin. Siitä lähtien Pietari on lukenut kaiken luontoon liittyvän, mitä on käsiinsä saanut. Perheen matkustaessa ja vieraillessa eläintarhoissa Pietari on kor vaamaton eläinopas: eläinten latinankieliset nimet, suvut ja muu tieto pulpahtavat pojan suusta, ennen kuin muut ehtivät opastusta edes pyytää. Opettajakin käyttää tietyillä tunneilla pojan tuntemusta hyväksi. Lintutieteellisen yhdistyksen jäsenenä Pietari käy lintukerhossa, joka kerhoiltojen lisäksi järjestää pöllöretkiä, pitää yllä talviruokintapaikkaa ja järjestää keväisin pönttöpajan. Pietari opettelee lintujen ääniä paitsi kerhossa myös kotona netistä. Merkittävin Pietarin näkemä Suomessa pesivä lintu on merikotka. Pietari muistuttaa, että termiä bongaus käytetään usein virheellisesti spontaanista havainnosta. Bongauksesta on kyse, kun harrastaja menee katsomaan havaintoa etukäteistiedon perusteella. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a Kuvauspaikka Luonnontieteellinen museo EDELLINEN AUKEAMA: Valkoinen T-paita, 9,95 €, KappAhl. Muut kuvausrekvisiittaa.
LAPSI EROSSA SOVITTELU HUOLTORIITOJEN RATKAISUKEINONA
TALOUS JA TEKNIIKKA Va l o k u v a a j a A l e x a n d r a K l e v e r / S u m m e r h i l l Ty y l i j a l a v a s t u s E l e n a M o r a I h o n h o i t o j a h i u k s e t C l a u d i a W e g e n e r - B r ac h t M a l l i E l l e n / W o n d e r cas t www . k i d d o . f i ? 2 2 9
TALOUS JA TEKNIIKKA Kirjoittaja Marja Välilä on oikeustieteen maisteri ja Legal Loungen perustajaosakas. LAPSET RIITOJEN NOIDANKEHÄSSÄ on muistettava, että kyse on lapsen oikeuksista, jotka tarvittaessa voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä, ei siis kummankaan vanhemman oikeuksista. Näistä asioista keskusteltaessa on myös erittäin tärkeä muistaa, että lasten elatusasiat eivät saa sekaantua lapsen tapaamisoikeuksiin, koska silloin helposti syntyy ei-haluttuja ja oikeusoppineidenkin näkökulmasta tuomittavia kiristystilanteita: toinen vanhempi ei anna toisen nähdä lapsia, ellei tämä maksa tietynsuuruista elatusmaksua, tai toisin päin niin, ettei toinen suostu maksamaan elatusmaksuja, ellei saa nähdä lapsia oman ehdotuksensa mukaisesti. Joskus ero on paras ratkaisu tulehtuneessa parisuhteessa. Se helpottaa vanhempia, mutta lapsen asema erossa on aina vaikea. Vanhemmilla on luonnollisesti huoli lapsen hyvinvoinnista ja arjen jatkumisesta myös eron jälkeen, mutta siitä huolimatta monet käytännön asiat voi olla vaikea järjestää tai niistä ei päästä yhteisymmärrykseen. Toiset onnistuvat sopimaan asioista niin, ettei niistä tarvitse vääntää tai riidellä, toiset taas ajautuvat nopeastikin umpikujaan. Miten ratkaista riita lapsista niin, ettei koko perhe hajoa lopullisesti? Riidankin Asiamiehet näkevät riitojen varjopuolen, S O V I T T E L U A L A S T E N PA R H A A K S I joka pahimmillaan ilmenee vanhempien keskellä vanhemman Lapsen kannalta ratkaisu, johon päädytään sovälisen luottamuksen ja yhteistyökyvyn täytulisi kuitenkin muistaa vittelun, yhteisten neuvottelujen ja molempidellisenä puutteena. Mistään lapsia koskeroolinsa nimenomaan en kuulemisen kautta on yleensä hyvä ja kesvasta asiasta ei päästä sopimukseen tai voitävä. Kompromissiratkaisuun saatetaan päätyä da edes keskustella ilman lakimiehillä tai vanhempana eikä enää useammankin mutkan kautta, mutta oikeuslastensuojelutoimenpiteillä uhkailua. Riitoisen puolisona tai käytännön kokemuksen mukaan vanhempien taisuudet ja niiden seuraukset tulevat esille sovinto lasten asioissa ratkaisee usein myös erityisesti pitkittyneissä ja katkerissa huolkumppanina.” vanhempien keskinäisen riidan ja rauhoittaa toriidoissa, joissa usein joudutaan petolliperheen tilannetta. Sovinto on myös kestävä seen noidankehään. Ensin riidellään siitä, ratkaisu, koska siihen ollaan päädytty yhdeshaluaako lapsi tavata toista vanhempaa, sä, vaikkakin hampaita kiristelllen. Myös oikeuskäytännössä joka johtaa siihen, että lapsen tapaamisia rajoitetaan, joka johlapsen asiat pyritään hyvin pitkälle ratkaisemaan sovinnolla, ja taa siihen, että lapselle on aidosti haasteellista tavata toista, joka vielä oikeudenkäynnin valmisteluistunnossakin tuomarin tehtaas johtaa siihen, että vedotaan siihen, että lapsi nyt ihan tottävänä on tiedustella sovinnon mahdollisuutta. Oikeudenkäynti ta ei halua tavata! Liian usein, ja jo ennen katkerinta tilannetta, on siis huoltoriitojen viimeinen ratkaisukeino. Yleisen käsityklapsi joutuu tähän hankalaan välikäteen. Eron haitalliset seurasen vastaisesti, riitaisan asian laittaminen vireille tuomioistuiukset korostuvat erityisesti tilanteissa, joissa vanhemmat – tahmeen ei vielä sulje pois asian ratkaisua sovinnolla. Joskus asia tomattaan tai tarkoituksella – käyttävät lapsiaan omien riitaion lapsen oikeusturvan kannalta laitettava vireille tuomioistuisuuksiensa selvittämiseen tai riidan ylläpitämiseen. Riidankin meen, vaikka myöhemmin vanhemmat sitten muuttaisivatkin keskellä vanhemman tulisi kuitenkin muistaa roolinsa nimenmieltään ja myöntyisivät sovintoon. Tuomioistuin vahvistaa tälomaan vanhempana eikä enää toisen puolisona tai kumppanina. Nyt on kyse lapsesta ja lapsen hyvinvoinnista, ei minusta tai löin sovinnon käsiteltävänä olleen riidan ratkaisuksi. tuosta toisesta. Omat pettymykset, haaveet, toiveet, loukkaukset ja vihan tunteet entistä puolisoaan kohtaan tulisi lapsen asioista keskusteltaessa jättää toissijaisiksi. VAIKEITA RATKAISUJA Eron kohdatessa lasten osalta on juridisesti ratkaistava neljä asiaa: lasten huolto, lasten asuminen ja lasten tapaamisoikeudet sen vanhemman kanssa, jonka kanssa lapset eivät asu, sekä lasten elatus ja elatuskulujen maksaminen. Tapaamisasioissa 2 3 0 ? www . k i d d o . f i ERON EDESSÄ Eron mahdollisuuden ilmetessä on suositeltavaa miettiä ja työstää ajoissa sen vaikutuksia lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Kunnan perheoikeudellisiin palveluihin kuuluu perheoikeudellinen sovittelu, jossa vanhemmat voivat jo ennen eroa käydä perheen, parisuhteen ja lasten tilannetta läpi ulkopuolisen sovittelijan kanssa. Mikäli lasten asia on riitainen, mutta vanhempien välillä mahdollisesti sovittavissa, kannattaa kääntyä kun-
TALOUS JA TEKNIIKKA nan lastenvalvojan puoleen, joka on ensisijainen paikka ratkais- S O V I T T E L U N T O T E U T U S K Ä Y T Ä N N Ö S S Ä ta lasta koskevat oikeudelliset asiat. Lastenvalvojan tehtävä on Uudistuksen pääasiallisena tarkoituksena on vahvistaa lapsen nimenomaan auttaa vanhempia lapsen asioissa silloin, kun ero asemaa huoltoriidoissa ja mahdollistaa vanhempien välinen soon todennäköinen ja lasten arjen ja käytännön asiat pitää saada vinto vielä oikeusprosessissa. Tuomioistuinsovittelu voi tarjojärjestettyä. Jos asia kuitenkin äityy niin riitaisaksi, ettei riitaa ta sovinnollisen ratkaisun tilanteessa, joka muutoin olisi liian saada edes lastenvalvojalla ratkottua, voivat vanhemmat kääntyä vaikea vanhemmille yksin ratkaista. Asiantuntija tarjoaa sovitasiamiesten – asianajajan tai lakimiehen – puoleen. Asiamiehen telussa ulkopuolisen, lasten ja erityisesti eroperheitä tuntevan avustuksella kannattaa vielä kartoittaa soasiantuntijanäkemyksensä, sekä todellista ja vintoehdotusta toiselle vanhemmalle, joltarvittavaa keskustelunohjausta. Sekä sovitloin huonosti keskenään kommunikoivat telua johtava tuomari (nk. puheenjohtaja) etvanhemmat voivat käyttää asiamiehiä äänitä sosiaalitoimen asiantuntija-avustaja ovat Asiantuntijan torvinaan. Mikäli asiaa ei edelleenkään saamolemmat saaneet erityiskoulutusta nimenda ratkaistua sovinnollisesti, asia voidaan omaan huoltoriitojen sovitteluun. Heillä on tehtävänä on myös antaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. mahdollisuus ja tietotaito tunnistaa ja käsiteltuoda esille lapsen lä tiettyjä huoltoriidoille ominaisia ongelmia, SOVITTELU UUDISTUKSEN KESKIÖSSÄ näkökulma ja tarpeet kuten vanhempien vanhemmuuskokemuksia ja keskinäisen yhteistyön ongelmia, vanhemOsassa käräjäoikeuksia on vuodesta 2011 tilanteessa, jossa pien luottamuspulaa tai erokatkeruutta, laskokeiltu asiantuntija-avustajan käyttämistä vanhemmat ovat omalta ten kiintymyssuhteita, tilanteen vieraannuttahuoltoriitojen tuomioistuinsovittelussa. Somisvaaroja sekä monia muita huoltoriidoille vittelijana riidassa toimii tuomari ja asianriidaltaan ehkä jo tyypillisiä ongelmia. Asiantuntijat tunnistatuntija-avustajana kunnan oma sosiaalitoisokaistuneet.” vat myös osapuolten todellisen sovintohalukmen psykologi tai sosiaalityöntekijä, jotka kuuden. Sovittelijan tehtäviin kuuluu myös molemmat ovat saaneet erityisen koululopettaa sovittelu, mikäli ilmenee, ettei aitoa tuksen huoltoriitojen tuomioistuinsovitteluun. Sovittelun tarkoituksena on tarjota vanhemmille mahdol- ja todellista sovintohalukkuutta ole. Tällöin asia siirtyy takaisin oikeudenkäyntiin. lisuus vielä ennen asian oikeudenkäyntiä ratkaista asia sovinSovittelu kestää yleensä yhden istuntopäivän. Sovitteluistunnollisesti perheasioiden asiantuntijoiden ja oikeusoppineiden to alkaa sillä, että vanhemmat itse saavat kertoa tuomarille ja avustuksella. Menettelyn tavoitteena on olla joutuisa (nopeamasiantuntijalle oman näkemyksensä riidasta ja riitaisista seimin järjestettävissä kuin varsinainen oikeudenkäynti), joustava koista. Puheenjohtaja johtaa keskustelua niin, ettei kumpikaan ja tämän erityisalan asiantunteva. Oikeusministeriö on esittävanhempi pääse yksin kontrolloimaan keskustelua eivätkä lanyt, että tämänlainen asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsokimiehet pääse liiaksi puuttumaan vanhempien omaan kertovittelu laajennettaisiin ja vakinaistettaisiin valtakunnalliseksi mukseen. Asiantuntija saattaa tarttua tiettyyn havaitsemaansa kaikkiin käräjäoikeuksiin. Asiantuntija-avustajan käyttäminen ongelmaan ja ohjata keskustelua sovinnon suuntaan. Asiantunsovittelussa olisi vanhemmille maksutonta ja asiantuntijan pätijan tehtävänä on myös tuoda esille lapsen näkökulma ja tartevyydestä säädettäisiin laissa. Oikeusministeriön ehdotuksen peet tilanteessa, jossa vanhemmat ovat omalta riidaltaan ehkä mukaan sosiaalihuoltolaki tulisi jatkossa sisältämään kunnille jo sokaistuneet asialle ja jääneet vääntämään kättä siitä, mikä suunnatun velvoitteen järjestää asiantuntijapalvelut tuomioisolisi heille itselleen paras ratkaisu. Istuntopäivän tavoitteena on tuinsovitteluun. Uudistuksen on tarkoitus muuttaa huollosta ja saada aikaiseksi sovinto, joka kirjataan ja vahvistetaan tuomiotapaamisoikeudesta sekä riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon istuimessa. vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annettuja lakeja sekä sosiaalihuoltolakia siten, että sovittelumenettely vakinaistettaisiin koko maassa. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan toukokuussa 2014. www . k i d d o . f i ? 2 3 1
TALOUS JA TEKNIIKKA KO K E M U K S I A F O L LO -S OV I T T E LU S TA • Sovittelija ja asiantuntija tukevat ja ohjaavat vanhempien välistä keskustelua LAPSIYSTÄVÄLLINEN OIKEUS ELI NS. FOLLO-SOVITTELU ilman perinteiselle oikeudenkäynnille ominaista vastakkainasettelua. • Vanhemmat eivät ole riidassa yksin – paikalla on sovittelija (tuomari), psykologi tai sosiaalityöntekijä sekä vanhempien niin halutessa lakimiehet. Sovitteluun voi lähteä myös ilman asiamiesapua. • Asiantuntija ja sovittelija tunnistavat erokriisin ja sen vaikutuksen osapuoliin ja toisaalta erillisinä vanhempien omat kriisit ja vanhempien väliset epätasapainoiset suhteet (kontrolli, alistus, väkivalta, persoonallisuushäiriöt, mielenter veysongelmat). • Perhesuhteet erotetaan lapsen asioista ja parisuhteet sekä uudet kumppanit vanhempien yhteisestä vanhemmuudesta. • Nopea käsittely – sovitteluistuntoon on päästy keskimäärin noin kuukaudessa ja istunto kestänyt yhden päivän (vrt. oikeudenkäynnin keskiar vokesto 1,5 vuotta). • Sopimus on mahdollista saada aikaan samana istuntopäivänä. Mikäli sopimukseen ei päästä, asia siirtyy oikeudenkäyntiin. Lapsiystävällinen oikeus on oikeusministeriön Follo-sovittelu on oikeudenkäynnistä eril- vuonna 2010 käynnistämä oikeushanke. Se mu- linen prosessi, jossa lapsen asiat pyritään rat- kailee Norjan oikeusjärjestelmän ns. Follo-oi- kaisemaan sovinnolla vanhempien kesken. So- keudenkäyntiä, jossa käytetään perhe- vittelijana toimii tuomari, jota avustaa lasten ja ja lapsiasioiden asiantuntijoita lapsen huoltoa, eroperheiden asioihin erikoistunut psykologi tapaamisoikeutta ja elatusta koskevassa oikeu- tai sosiaalityöntekijä asiantuntijana. Follo-sovit- denkäynnissä. Hankkeen tavoitteena on ollut telu edellyttää molemmilta vanhemmilta aitoa luoda lapsen edun toteuttava, nopea ja teho- sovintohalukkuutta, jota ilman sovitteluun ei kas menettely lapsen asioiden käsittelemisek- kannata lähteä. Aito sovintohalukkuus tarkoit- si tuomioistuimessa. Tavoitteena on vähentää taa vanhemman vilpitöntä halua ratkaista asiat huoltoriitaoikeudenkäyntejä ja niissä käytettä- sovinnolla, vaikka sovinto tarkoittaisikin komp- vää sosiaalitoimen olosuhdeselvitystyötä, joka romissiratkaisua ja vaikka asia olisikin riitainen osaltaan saattaa myös pitkittää oikeusprosessia. ja keskusteluyhteys entisen kumppanin kanssa Tarkoituksena on tarjota nopea ja kestävä rat- vaikea. kaisu, joka vähentäisi vanhempien välistä riite- Follo-sovittelu on ollut kokeilussa yhdessä- lyä vastaisuudessa ja sitä kautta keventäisi myös toista tuomioistuimessa ympäri Suomea vuo- sosiaalitoimen työtaakkaa. Lasten asioiden so- desta 2011 alkaen. Eduskunnalle 14.11.2013 vittelun ja vanhempien välisten ongelmien rat- annetussa hallituksen esityksessä esitetään kaisun ensisijainen paikka on kunnallinen las- asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen tuomiois- tenvalvoja, mutta follo-sovittelun tarkoituksena tuinsovittelun valtakunnallistamista lakimuu- on tarjota erityisosaamista ja sovintoratkaisuja toksilla. Esityksen tavoitteena on saada follo-so- myös asian tuomioistuinkäsittelyssä. vittelun mahdollistavat lakimuutokset voimaan toukokuussa 2014. 2 3 2 ? www . k i d d o . f i
TALOUS JA TEKNIIKKA 10 VINKKIÄ LAPSEN EDUN MUKAISEEN SOVINTOON EROTILANTEESSA 1 _ Vaikka asiat sujuisivatkin hyvin, sopikaa vaatteet, harrastuskustannukset, lääke- ja vakuu- 9 _ Vanhempien olosuhdemuutokset, kuten tu- lasten asumisesta ja tapaamisista kirjallisesti ja tuskustannukset, päiväkoti- tai iltapäiväkerho- lojen nousu tai romahtaminen, muutto, uusi vahvistakaa sopimuksenne lastenvalvojalla. kustannukset, sekä tavalliset hankinnat. avo- tai avioliitto taikka uudet lapset voivat antaa 2 _ Tapaamiset ovat lailla turvattuja lapsen oi- 6 _ Sopikaa tarpeeksi reilusta elatusmaksusta, päätöksen muuttamiselle – jos asia on sovittavis- keuksia, ei vanhemman oikeuksia. jossa on joustoa isommillekin hankinnoille ja sa, tämän voi tehdä myös lastenvalvojalla. pienille muutoksille, kuten lapsen matkoille tai HUOM. Väliaikainen muutos, kuten lyhytaikai- 3 _ Vanhemmalla on lain mukainen velvolli- leireille, tuleville harrastuksille tai harrastus- nen työttömyys, työpaikan muutos tai vanhem- suus edistää lapsen hyvää suhdetta siihen van- kokeiluille. Näin vältytte kädenväännöstä kun painvapaa ei yleensä anna aihetta muutoksille. hempaan, jonka kanssa lapsi ei asu. edessä on isompi hankinta. 4 _ Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä 7 _ Elatusmaksuja tarkistetaan sitä mukaan kun ansaintamahdollisuuteen ja elatuskykyyn – pal- kyseenalaisempi on lapsen ”oma” mielipide – lapsi kasvaa – vanhemmalla lapsella on suurem- kansaaja ei saa alentaa tulotasoaan ryhtymällä pieni lapsi myötäilee läsnä olevaa kysyvää van- mat elatuksen tarpeet ja yleinen kustannustaso esim. osa-aikaiseksi, jos osa-aikaisuudelle ei ole hempaa ja pyrkii tällä tavalla itse estämään rii- nousee jatkuvasti. perusteita eikä ammattiin koulutettu työssäkäy- perusteen jo vahvistetun sovinnon tai annetun 10 _ Elatusmaksut perustuvat elatusvelvollisen vä saa ryhtyä uudestaan opiskelemaan alem- taisuudet. 8 _ Vaikka elatusmaksut maksetaankin entisen pipalkkaiseen työhön, ellei ammatinvaihto ole 5 _ Elatusmaksun suuruutta päätettäessä ote- puolison tilille, rahat eivät ole hänelle, vaan yh- perusteltua (esim. työkyvyttömyys, työllistymis- taan huomiooon lapsen yleiset menot. Näihin teisen lapsenne elatukseen. mahdollisuus). kuuluvat lapsen asumiskustannukset, ruuat, www . k i d d o . f i ? 2 3 3
TALOUS JA TEKNIIKKA TULEHTUNEIDEN ”Lapsi ei halua nähdä sinua” HUOLTORIITOJEN NOIDANKEHÄ Estetään tai hankaloitetaan Asiamiehet näkevät usein erityisesti pitkit- lapseen paranee vain lisäämällä tapaamisia ja tyneissä huoltoriidoissa, jotka ovat jatkuneet tukemalla lapsen ja tapaavan vanhemman tii- vuosia ja joissa vanhempien välit ovat hyvin tu- vistä yhteydenpitoa ja sitä kautta syntyvää suh- lehtuneet, ikävän noidankehän. Tässä noidanke- detta. hässä kärsijä on lapsi, joka jää täysin vanhempi- Täysin eri asia ovat tilanteet, joissa vanhem- tapaamisia Tapaamisia ei järjestetä pitkään aikaan tai niitä on ensa riidan väliin. Tätä noidankehää käytetään pien välillä on väkivaltaa, päihteiden käyt- myös lapsen vieraannuttamisessa etävanhem- töä taikka mielenterveysongelmia, jotka ovat masta – vedotaan perusteetta siihen, ettei lap- vaaraksi lapsen terveydelle ja hyvinvoinnil- si halua nähdä toista tai suhde vanhemman ja le. Tällöin tapaamisia voidaan määräaikaisesti lapsen välillä on huono. Tosiasiallisesti suhde järjestää valvottuina tai tuettuina kunnan sosi- Lapsi vierastaa riitaisaa ei voi ollakaan kovin hyvä, jos tapaamisia on jo aaliviranomaisten avulla, jolloin lapsi saa säi- tilannetta, välttelee sitä tai osoittaa, pitkään estetty. Jos suhteelle ei ole annettu to- lyttää suhteensa vanhempaan ja vanhempi saa ettei halua olla osa riitaa. Lasta voi olla dellista mahdollisuutta, sen ”huonouteen” on mahdollisuuden myös tuetusti parantaa suhdet- helppo vedota myös viranomaisissa. Vieraan- taan lapseensa. Valvottujen ja tuettujen tapaa- nuttamista koskevien tutkimusten mukaan vä- misten järjestämisen on kuitenkin oltava perus- hän lasta tapaavan vanhemman heikko suhde teltua ja väliaikaista. käytännössä vaikea järjestää vaikea saada tapaamisiin ja lapsen suhde tapaavaan vanhempaan väistämättä etääntyy. To i m i t t a j a M I A M E I N A N D E R ELÄMÄN MAKUISIA LAKIPALVELUITA Legal Lounge tuo raikkaan tuulahduksen lakiasiantoimistojen kenttään. Vuodesta 2012 toimineen toimiston perusti rohkea naiskaksikko Marja Välilä ja Sonya Walkila. Heidän visionaan oli luoda uudenlainen toimija, joka keskittyisi riitelyn sijaan sovitteluun, olisi helpommin lähestyttävä ja asiakaslähtöinen, ja josta olisi helppo ja nopea löytää apua oikeudellisiin ongelmiin. Toimisto keskittyy siviilioikeudellisiin riita-asioihin ja niihin liittyviin oikeudenkäynteihin, perhe- ja perintöoikeuskysymyksiin sekä toisaalta yrityksille suunnattuihin konsultointipalveluihin. Lisäksi toimisto tarjoaa riita-asioiden sovittelupalveluja sekä avustaa seksuaali- ja väkivaltarikosten uhreja niin oikeudenkäynneissä kuin esitutkinnassakin. 2 3 4 ? www . k i d d o . f i Legal Lounge pyrkii madaltamaan kynnystä tulla lakimiehen puheille. Helsingin sydämessä Kapteeninkadulla sijaitseva toimisto on avoinna arkisin klo 10 ja 17 välillä ja sinne voi poiketa ilman ajanvarausta. Toimistolla voi tutustua oikeuskirjallisuuteen ja keskustella paikalla olevien lakimiesten kanssa. Mikäli tarvetta ilmenee, samalla voi tehdä ajanvarauksen lakimiehelle pidempää tapaamista tai varsinaista toimeksiantoa varten. Konseptin taustalla on usko asiakaspalvelun voimaan ja halu tuoda usein vaikeiksi koetut oikeudelliset asiat lähemmäs tavallista kuluttajaa. ”Lakimies on kuitenkin ensisijaisesti asiakaspalvelija”, kiteyttää Välilä. Legal Loungessa uskotaan myös sovittelun voimaan. Perinteisten juristipalve- lujen lisäksi toimiston lakimiehet toimivatkin neuvonantajina ja sovittelijoina esim. työsuhteita tai avioeroa ja lapsen huoltoa koskevissa riitatilanteissa. Sovittelun tavoitteena on saada aikaan molempia osapuolia tyydyttävä, kestävä ratkaisu ilman tuomioistuinkäsittelyä. Marja Välilän mukaan toimiston kaikessa toiminnassa tähdätään siltojen rakentamiseen ja suhteiden tervehdyttämiseen, sillä kestävät suhteet niin yksityis- kuin liikeelämässäkin rakentuvat kriisinhallinnan ja riitojen rauhanomaisen ratkaisemisen luomalle perustalle. Legal Lounge Helsinki www.legallounge.fi www.facebook.com/legalloungehelsinki
TALOUS JA TEKNIIKKA www . k i d d o . f i ? 2 3 5
TEKNIIKKA JA TALOUS Kesät talvet pyöräilevän Tuomas Karjulan motto on: ”Matkalla olet jo perillä.” Hänen WorkCycles Fr8 on tukeva tavarankuljetuspyörä, jonka kantavuus on 250kg, yleisemmän 120 kg:n sijaan. Fr8 on hyvin muuntautumiskykyinen laatikkopyörä erilaisiin kuljetustarpeisiin ja sitä myy Liikkuva Laatikko. 236?www.kiddo.fi
TUOMA S: T A LV E L L A : ONNELLINEN ELÄMÄ: Perheeseeni kuuluu vaimoni Mimmi ja kuusi lasta sekä kissa, lauma lampaita ja hevosia. Minä ja fillarini olemme uskollisia toisillemme. Pyöräni on palvellut sotaväkeä ennen minua. Kymmenen vuotta olen fillaroinut kaikki työmatkat ympäri vuoden, olipa autoa tai ei. Mimmi pyöräilee yleensä 7-vaihteisella laatikkopyörällään, joka on Christiania Biken Classic light (7-vaihdetta, ei sähköä). Kotiseutumme on sen verran tasaista, että mäkiä enemmän haasteita ovat aiheuttaneet tuulet ja talvisin teiden huono kunnossapito. Kolme vanhinta lastamme fillaroivat kouluun päivittäin. Laatikkopyörän kyydissä kulkevat niin omat kuin naapurinkin lapset sekä viisi kauppakassia. Ja onhan sillä kuskattu myös hevosen kuivikkeita, polttopuita, kaasupulloja, laskuvälineitä, aurinkotuoleja, telttoja, makuupusseja yms. Autoa meillä ei ole ollut puoleentoista vuoteen. Talvella pyöräillessä on syytä pukea riittävästi vaatetta. Työmatkalla pukeutuminen on helppoa, koska määritän itse pyöräilyvauhtini. Mimmin kyydissä taas etenemme hänen fiiliksiensä, voimiensa ja sen mukaan, keitä kyydissä kulloinkin on. Silloin minun on parempi olla pukeutunut hyvin, jos en aio palella. Kyydissä kulkevat lapset istuvat kylmät vuodenajat lampaantaljoilla, armeijan vanhoihin huopiin käärittyinä. Ihan Siperia meininkiä! Karvahatut on käytössä plussakeleilläkin. Joskus pyörän kyydissä on pukeuduttu myös Musucbageihin. Onnellinen elämä voi olla niin monenlaista. Toiselle se on huippuunsa kiihtyvä katumaasturi, toiselle viimeisimmän muodin mukainen mittatilauspuku. Meidän valintamme ovat hämmentäneet monia, mutta mitä sitten. Kylähullun leima otsassa voi saada paljon anteeksi. Tällainen valinta ei olisi mahdollista, jos työmatkani olisivat kohtuuttoman pitkiä tai jos vaimollani ei olisi mahdollisuutta tehdä etänä isoa osaa töistään. Fillariperhe-elämä ei ole ollut meille mikään itsestäänselvyys, vaan tietoinen valinta. Me taidamme vain olla sellaisia, että kaikkea on kiva kokeilla. Vaimoni taitaa olla se hullumpi ja rohkeampi osapuoli. Mutta on se vähän niinkin, että ei se ota, jos ei anna. KESÄLLÄ: Kesäaamut pyörän päällä ovat ihan mielettömiä. Työmatkalla voi bongata lintuja ja kuulla heinäsirkan sirityksen. Matkalla mieli lepää. ARKIRAKKAUS: Sen voimin tässä. Ihailen isiä, jotka pystyvät kasvattamaan lapsistaan selviäviä aikuisia. Kuuden perheen kuusi erilaista tarinaa pyöräilystä ja elämästä. FILLARIHUUMAA MATKALLA OLET JO PERILLÄ. To i m i t t a j a M i mm i P e n t i k ä i n e n Va l o k u v a a j a V e i k k o L i e k k a www.kiddo.fi?237
TA EK LO N IUI KS K JAA J TAE K TA N LI IO KK UA S KAROLIINA: ARKIRAKKAUS: EN Perheeseeni kuuluu mieheni, neljä lasta sekä kolme kissaa. Arkirakkaus on toisen huomioon ottamista ja välittämistä, arjen askareissa auttamista. En koskaan hankkisi yltiömäisen kalliita vaatteita lapsille – enkä kyllä itsellenikään. Näin juuri Stockalla yli 300 euroa maksavan lasten takin. Siitä kai kumpusi tämä ajatus. MINÄ JA FILLARINI Minä ja fillarini, tai kaarani, kuten me Baggoe BigE -laatikkopyöräämme kutsumme, tutustuimme toisiimme viime kesänä. Olin ihaillut laatikkopyöriä jo useamman vuoden ajan ja viimein sellainen muutti meillekin. Pyörä saapui vasta loppukesästä ja jäi siksi harmittavan vähälle käytölle. Syksy ja liukkaat kelit tulivat äkkiä, emmekä niiden myötä enää uskaltautuneet kaaralla liikenteeseen. Yksi kaatuminen riitti. LAPSENA: Lapsena pyöräilin pienellä, punaisella Ponilla. Satula oli aluksi niin korkealla, että pyöräilemään piti aina lähteä jonkin korokkeen päältä. Lapuuden kotini on Porissa, jossa maasto on tasaista. Siellä pyöräillään ympärivuotisesti. Pyörien nastarenkaista ei kuitenkaan koskaan ollut puhetta. Muistankin kaatuneeni lapsena kilometrin pituisella matkalla 12 kertaa. Sitkeästi kuitenkin jatkoin pyöräilyä, kunnes pääsin perille, kirjastoon. 238?www.kiddo.fi SUNNUNTAISIN: Sunnuntaisin vietämme rauhallista lepopäivää, joskus pyöräillen. KESÄLLÄ: Kesällä, kun kaara saapui meille, teimme pyöräretkiä lähiympäristöön. Kotimme ympäristön maasto on sen verran mäkistä, että sähkömoottori on neljää lasta kuljettaessa ihan välttämätön. Kotimatkalla on yksi niin paha mäki, että sitä ei pääse ylös kuin ”perämoottorin” avulla. Vanhimmat lapsista joutuvat siis välillä työntämään. Pyörän päällä minä olen yleensä kuskina ja kyydissä on vaihteleva määrä lapsia. Joskus mukana on kaikki omat, joskus taas sekalainen seurakunta omia ja hoitolapsia. KYPÄRÄ: Kypärä on meidän perheessä aina kaikkien pyöräilevien päässä. KO S K A A N HANKKISI MINUSTA PITI ISONA TULLA Minusta piti isona tulla eläinlääkäri – ja tulikin. IHAILEN Ihailen perheitä, jotka osaavat yhdistää työn ja perhe-elämän tasapainoisesti. TOIVON: Toivon pieniä, tavallisia asioita, ei mitään suurta ja mahtavaa. 10 VUODEN PÄÄSTÄ 10 vuoden päästä olemme toivottavasti kaikki terveitä, iloisia ja hyvinvoivia. Vanhimmat lapset saattavat asua jo omillaan – hui.
Karoliinan perheen pyörä on WorkCyclesin CargoTrike, jonka vakiovarusteisiin kuuluu penkit ja vyöt neljälle lapselle. Lisäksi pyörässä on vauvan istuin. Laatikon kuorman kantokyky on max 100kg. Ilen pyörä on Pashleyn Parabike ja Vantun puinen potkupyörä Kokuan, molemmat Classic Bikesta. www.kiddo.fi?239
TEKNIIKKA JA TALOUS MAIJA JA KA SPER: Perheeseemme kuuluu äiti Maija, isä Kasper, lapset Stella, 5, ja Kosmo, 3. MINÄ JA FILLARI: Maija: Tarvitsemme toisiamme. Kasper: Me ymmärrämme toisiamme. Emme vaadi mahdottomia toisiltamme. Olemme niin kuin pariskunta, paitsi että meillä niitä fillareita on kyllä monta, joten ehkä me olemme enemmän vähän niin kuin haaremi. LAPSENA PYÖRÄILIN: Maija: äidin takana istuimessa kauppaan, ja sitten kun en enää mahtunut äidin kyytiin, poljin itse, aina ja kaikkialle. Lapsuusmaisemissa on hyvät pyörätiet ja aika vähän mäkiä. Oulussa pyöräiltiin talvellakin. Kasper: koko ajan, aina, ympäri vuoden. Erityisesti luistinradalla pystyssä pysymistä oli aina harjoiteltava. Olen siksi nykyisin aivan liian itsevarma fillaristi 240?www.kiddo.fi
rospuuttokelillä ja tulen vielä katkaisemaan jonkin raajan. Osaan myös pyöräillä kilometritolkulla ilman käsiä. Ainoastaan keuliminen ei enää suju vanhaan malliin. Ja taitaisi se näyttää myös vähän tyhmältä, jos on lapsia kyydissä. PYÖRÄN PÄÄLLÄ: Maija: olen onnellinen, ajatukset lentävät. Kasper: eka, pyörän päällä vika. En itse asiassa ole millään tavalla polkupyöräfanaatikko, mutta pidän fillaria hyvin kätevänä kulkuvälineenä, ja nimenomaan kulku- eikä urheiluvälineenä. KYPÄRÄ: Maija: En käyttänyt ennen kuin minulla oli lapsia. Kuormapyörän kanssa se jää vieläkin usein pois. Pitäisi muistaa käyttää! Kasper: Kypärä on dorkan näköinen, epäkäytännöllinen ja hiostava. Kyllä, olen tietoinen siitä, että tämä mielipide varmaan kostautuu sitten, kun päähäni tulee iso pipi, mutta siitäkin huolimatta käytän sitä hyvin harvoin. Olen kyllä pitkään etsinyt kivan näköistä kypärää, mutta koska sellaista ei ole löytynyt, tyydyin viime kesänä ostamaan käytetyn polkupyörä-posteljoonin kypärän, jota käytän toisinaan. Sen eeppinen rumuus on jo itsessään niin överi, että se on melkein esteettisesti hyväksyttävä. KESÄLLÄ: Maija: ja talvellakin pyöräilen niin paljon kuin on mahdollista. Meillä ei ole autoa. Jos lapset saavat päättää, he valitsevat kaikista kulkuvälineistä mieluiten kuormapyörän. Tämä talvi on ollut ihan paras pyöräilyn kannalta! Lisää näitä. Kasper: on fantastista, mutta siihen saattaa myöskin ladata liikaa odotuksia. Kesäisin ollaan saatettu mennä kuormapyörällä uimaan Lauttasaareen. Paluumatkalla on silloin joskus harkittu sähköavusteista pyörää. JOS SAISIN PÄÄTTÄÄ: Maija: pyöräilyyn panostettaisiin Helsingissä vieläkin paremmin. Lisää baanoja! Kasper: puuttuisin talvisin ns. ”äijäaurakseen”, jolloin tiet putsataan lumesta niin, että kaikki lumi kasataan pyöräteille. Koska eihän kukaan pyöräile talvella? IHAILEN PERHEITÄ/ÄITEJÄ, ISIÄ: Maija: jotka eivät nipota turhasta ja jaksavat nauraa arjen kommelluksille aidosti. Kasper: En oikeastaan tiedä. Luulen, että niissä rennon näköisissä perheissä saattaa myös olla omat ongelmansa, joita ei nyt vain näe. Louekari-Strömmanin perheen kulkuneuvo on Christiania Biken Classic Light, joka on ollut esikuva lasten ja tavaroiden kuljettamiseen jo 1976 vuodesta lähtien. Kuvassa Kasper kruisailee taittopyörällä, joka on kätevä ottaa mukaan niin metroon, ratikkaan kuin vaikkapa kuormapyörän kyytiin. Molemmat pyörät Classic Bike. MINUSTA PITI ISONA TULLA: Kasper: Ei oikeastaan pitänyt. Sitä kyllä saattoi sanoa jotain, kun sukulaiset ja aikalaiset vaativat tietää. Mutta mistä sitä voi tietää? Annan saman neuvon omille lapsilleni: mahdotonta on tietää, mitä töitä tulevaisuudessa on (niin kuin vaikka nykyään kaikki internetiin liittyvät työt), joten en vaadi, että pitäisi tietää. TOIVEITA: Maija: Kuormapyörällemme parempi talvisäilytyspaikka sydäntalven ajaksi. Kasper: on hyvä ajatella sekä globaalisti että paikallisesti. Maailmanrauha ja pretzel. www.kiddo.fi?241
TA EK LO N IUI KS K JAA J TAE K TA N LI IO KK UA S Lumi Accessoriesin Brunon ja Sannan perheen kulkuneuvon ainoa oikea väri on valkoinen. Bruno: ”Tämä laatikkopyörä on merkiltään Nihola. Tilasin sen syntymäpäivälahjaksi itselleni Tanskasta, kun täytin 40 vuotta.” Pikkukuvassa Sanna huristelee laadukkaalla Pelagolla. Kotimaisen yrityksen jokainen pyörä viimeistellään Suomessa. 242?www.kiddo.fi
SANNA JA BRUNO: LAPSEMME K A I PA A N . . . Meidän perheeseen kuuluu suomalainen äiti Sanna, ranskalainen isä Bruno, lapset Jasper, 4, ja Kiara, 2, sekä isovanhemmat Espoossa ja Ranskassa. Lapsemme ovat luovia ja ihanan mielikuvituksellisia tyyppejä, joilta löytyy myös voimakas tahto. He ovat tarkkoja pukeutumisestaan sekä innostuvat intensiivisesti asioista. Ja tietysti he ovat myös maailman suloisimpia! Sanna: Kiireettömiä aamuja, enemmän aikaa pukeutumiseen ja syitä pitää korkokenkiä. M E I D Ä N KOT I: Kotimme on 100-vuotias kaupunkikoti Helsingin sykkeessä, Krunikassa. Se on valkoinen ja pastellinen sekoitus uutta designia sekä vanhoja antiikki- ja kierrätysaarteita. ARKIRAKKAUS: Arkirakkaus on sujuvaa arkea, joka on ihan parasta! Jokainen päivä on seikkailu, uusi ja yllättävä. Huumorilla ja oikealla asenteella voi selättää vastukset. MINÄ JA FILLARI: Sannan fillari on simppeli, vaihteeton klassikko, jolla pääsee näppärästi liikkumaan paikasta toiseen. Brunon fillari on tietenkin lumen värinen: valkoinen. Se on perheen ainoa kulkuneuvo, joka kuljettaa niin lapset kuin ruokaostoksetkin sekä Lumin tavaran toimitukset, aina ja kaikkialle. Jasperin fillarissa on vielä apupyörät. Ehkä ensi kesänä ne jäävät pois. MUOTIVINKKI: Fillaristin muotivinkki on reppu selkään ja menoksi. Kerrospukeutuminen, sekä vedenpitävä ja hengittävä takki on kaiken a ja o. KYPÄRÄ: Lapsemme käyttävät kypärää, kun he ajavat omilla pyörillään. JUURI NYT TYÖN ALLA Juuri nyt työn alla on yrityksemme Lumin uudet proggikset. Uudet laukkumallit sekä keväällä lanseerattavat Lumin uudet tuoksutuotteet työllistävät. Olemme niistä todella innoissamme TOIVEITA... Oma pieni vihernurkkaus kaupungin keskellä. Matkustamisen helpottuminen lasten kanssa eksottisempiinkin kohteisiin. Talo meren rannalla. KESÄ: Kesä on ihan parasta. Silloin teemme paljon piknik-retkiä saaristoon ja lähipuistoihin, syömme tuoretta kausiruokaa ja pelamme petankia. Loppukesästä usein matkaamme Ranskaan mummolaan kesäkautta jatkamaan tai matkustamme johonkin ennalta tuntemattomaan maahan. 10 VUODEN PÄÄSTÄ: E N KO S K A A N H A N K K I S I … Bruno: Autoa. Sanna ja Bruno: Kopioituja design-tuotteita, tekonahkaisia tai muovisia esineitä, huonekaluja tai vaatteita. Toivomme, että olemme säilyttäneet saman elämänilon ja rentouden perheenä, sekä kokeneet monia uusia seikkailuja yhdessä! JOS SAISIMME PÄÄTTÄÄ Jos saisimme päättää, muuttaisimme aamupainotteisen elämänrytmin iltapainotteisemmaksi. Niin saisimme arkipäiviin ja elämäntapoihin enemmän joustoa ja hauskuutta. www.kiddo.fi?243
TEKNIIKKA JA TALOUS TUIJA JA JANNE: MEISTÄ PITI ISONA TULLA: Meidän perheeseen kuuluu äiti Tuija, isä Janne sekä lapset Tilda, 2, ja Saimi, 5. Fillari on meille tärkeä kapistus. Autottomana perheenä meiltä löytyy sekä tavarafillari että laatikkopyörä, joilla kauppiasperheen arki roudauksineen sujuu mutkattomasti. Fillarin päällä on kuin joogassa, mieli meditoi ja lepää. Lapset viihtyvät ja maisevat vaihtuvat. Vuodenajoista tulee erityisiä. Elämä kuljettaa sinne, minne on tarkoitus. Moni unelma on jo käynyt toteen. Emme koskaan hankkisi kahta autoa. Se tilanne tuli meilläkin eteen, mutta valitsimme toisin, muutimme maalta kaupunkiin. Emmekä ole valintaamme koskaan katuneet. Ennemmin ilman kuin kaksi. M E I D Ä N KOT I Meidän koti on 70-luvun rivarissa 2,5 kilometrin päässä Wanhasta Raumasta, jossa pyöritämme Busstop-kauppaa. Kauppa on meille kuin toinen koti, jossa lapsetkin saavat elää ja olla mukana. KUN OLIN PIENI: Tuija: Fillari oli minulle yhtä kuin vapaus. Janne: Pyöräilin aina, kun en hyppinyt, kiivennyt tai nukkunut. Toisinaan fillarini pöllittiin. Silloin olin pulassa. JOS SAISIN PÄÄTTÄÄ: Janne: Alle 5 km:n matkat pitäisi kaikkien kulkea fillarilla tai kävellen, vain sitä pidemmät matkat saisi kulkea autolla. Tuija: Raumalta kulkisi rantajuna Helsinki-Turku-Rauma-Vaasa välillä. Fillaritalli=autotalli, joka on pyörän kanssa kätevä. Rivarissa meillä on sellainen. Talli mahdollistaa sen, että talvella ei tarvitse etsiä fillaria lumen alta eikä istua kylmälle satulalle. Syksyisin ei tarvitse häiriintyä kaatosateesta. Arjen luksusta parhaimmillaan. PÄIVÄUNILLA: Tilda nukkuu päiväunensa pyöräkärryssä, niin kesällä kuin talvellakin. 244?www.kiddo.fi
KYPÄRÄ: Kieltämättä olisi hyvä käyttää kypärää, mutta vain lapsemme käyttävät sitä. MUOTIVINKKI: Pyöräily on muotia. Etutarakka on superkätevä! K A I PA A N : Tuija: Maaseudun rauhaa, merta ja sitä, että voisi olla katsomatta kelloon. Janne: Kiireetöntä aikaa katsoa koko Tour de Francen rauhassa. Tai edes aikaa katsoa sitä. ARKIRAKKAUS: Arkirakkaus on kiireettömyyttä, onnea ihan tavallisena päivänä. Rauhallinen aamu. Isovanhemmat lähellä ja apuna. Sekä työ, josta tykkäämme. KESÄLLÄ: Kesällä työn tekeminenkin tuntuu lomalta. Aurinko ja valo tekee ihmeitä. Päivät ovat pitkiä, ja ehtii tehdä vaikka mitä. Pyöräily on talven jälkeen liiankin helppoa, eivätkä välimatkat tunnu missään. TOIVEITA... Saada toinen laatikkopyörä perheeseen. 10 vuoden päästä elämme onnellista arkea, ehkä meillä on silloin sähköpyörä. Kauppiaspariskunnan pyörä on Classic Bikesta ostettu TrioBike. TrioBike on laadukas ja turvallinen pyörä, mutta valinta tehtiin ennen muuta ulkonäön perusteella. Samaa pyörää pystyy polkemaan myös Janne, jolla on pituutta peräti kaksi metriä. www.kiddo.fi?245
TA EK LO N IUI KS K JAA J TAE K TA N LI IO KK UA S ANNI: SUNNUNTAISIN: JOS SAISIN PÄÄTTÄÄ... Perheeseeni kuuluu pieni lapsi Rufus, aikuinen lapsi Siiri, mies Anton, sisarukset, heidän lapsensa ja vanhempani. Sunnuntaisin syön aamiaisen ja luen lehden hitaasti nautiskellen. Saan päättää joka päivä! Päättäessä on tärkeää kuunnella eri näkökulmia ja tehdä ratkaisut omien arvojen ja ihanteiden pohjalta. M E I D Ä N KOT I O N: KUN OLIN PIENI… Lapsena pyöräilin sinisellä kolmivaihteisella Tunturilla ympyrää asfalttipihalla. Meidän koti on valoisa. TOIVEITA... ARKIRAKKAUS: Tasaarvoinen avioliittolaki. Arkirakkaus on sitä, että on kiinnostunut toisesta kaikkein väsyttävimpinäkin päivinä. K A I PA A N . . . MINUSTA PITI ISONA TULLA: IHAILEN: Kypärä latistaa hiukset. Minusta piti isona tulla kirjailija. Olen julkaissut kaksi runokirjaa. Ensimmäisen romaanini kirjoittaisin varmaan naisista, äideistä ja tyttäristä. Ehkä vielä joskus kirjoitankin. Ihailen perheitä, jotka ovat tavallisen helliä ja sopivan omistautuneita lapsilleen. Isiä, jotka uskaltavat toimia valtavirtaa vastaan. Perheitä, jotka jaksavat olla vieraanvaraisia kaiken keskellä. MUOTIVINKKI: PA R H A I L L A A N : KESÄLLÄ… Hanskat, silloin kun muuten ei hanskoja vielä tarvitse. Olen Vihreiden eurovaaliehdokkaana. Kiertelen Suomea Hakaniemestä Lapualle puhumassa ihmisten kanssa politiikasta ja Euroopasta. Odotan uusia perunoita ja haluan saareen, jonne saan unohtua. MINÄ JA FILLARI: Mun fillari on tyylikkäämpi kuin itse oon! Pyörän päällä tuntuu siltä, että melkein lentää. Millään muulla kulkuneuvolla ei kaupungissa pääse paikasta toiseen nopeammin. KYPÄRÄ: VIIME VUONNA: Tein töitä eduskunnassa, suunnittelin eurovaalikampanjaa ja kasvatin lapsia. LAPSENI ON... Rufus: Valoisa kuin aurinko. Siiri: Viisas, hauska ja hyvä leipomaan. Äitiydessä ihmeellisintä on oppimisen ilon ja kasvun seuraaminen. Raskainta taas jatkuva huoli lapsesta, ehkä syyllisyyskin. Päiväunilla lapsi näyttää suloiselta ja riehumattomalta. 246?www.kiddo.fi BRYSSELISSÄ: Menisin fillarilla torilta toiselle, ja tietenkin töihin. Parlamentissa olisi ilo suunnistaa monimutkaisessa ja monikielisessä ympäristössä kohti parempaa ilmastopolitiikkaa ja inhimillisempää talouspolitiikkaa. Kesää, Välimerta ja Marcel Proustia. 10 VUODEN PÄÄSTÄ... En tiedä yhtään, en osaa tehdä suunnitelmia kovin pitkälle.
TALOUS JA TEKNIIKKA Anni Sinnemäki: Äitiydessä suurinta on rakkaus. Raskainta taas jatkuva huoli lapsesta, ehkä syyllisyyskin. Annin laatikkopyörä on Christiania Biken 2Wheeler Classic Bikesta. Se sopii parhaiten 1-2 lapsen perheille. Kolmerenkaista nopeammassa mallissa on hyvä hallittavuus sen painopisteen ansiosta. Va l o k u v a a j a M e r j a Y e u n g www.kiddo.fi?247
~ K u v i t t a j a A M PA R O E S PA N A Va l o k u v a a j a M E R J A Y E U N G [Kolumni] 248?www.kiddo.fi
[Kolumni] TERO VAINIO / ISÄ Freelancer-kirjoittaja ja perheenisä, joka harrastaa työtään ja leipoo mielellään. Liittyy sukupolvien ketjuun katsomalla lapsuutensa suosikkie lokuvaa Pilvikallion vauhtikisat yhdessä 3– ja 6– vuotiaiden poikiensa kanssa. LAPSIPERHEEN AIKA VENYY JA PAUKKUU ALBERT EINSTEININ ajatelman mukaan aika on luonnon tapa estää kaikkea tapahtumasta samalla kertaa. Tämä universumin järjestämä hyvinkin kätevä apuväline ei kuitenkaan tunnu saavan kovin suurta kannatusta lasten keskuudessa. Kokemusteni perusteella lasten mielestä kaiken nimenomaisesti pitäisi tapahtua samalla kertaa, nimittäin nyt, heti ja tällä siunaaman sekunnilla. Ääriesimerkkeinä joulu ja syntymäpäivä pitäisi saada pystyyn jo kuukausia etukäteen. Tai jos erehtyy mainitsemaan junamatkasta mummolaan paria päivää ennen H-hetkeä, piltti kiskoo repun selkäänsä ja seisoo eteisessä parkumassa, että miksei me jo mennä. TOISAALTA TUO ETEINEN tuntuu olevan jonkinlainen aikaavaruusjatkumon vääristymä, jossa aika saattaa myös venyä loputtoman pitkäksi. Näin etenkin jos samaista pilttiä kehottaa pukemaan ulkovaatteet ylleen ja siirtymään johonkin edellä mainittua mummolaa vähemmän houkuttelevaan paikkaan. Tällöin muutamaan vaatekappaleeseen sonnustautumisen syrjäyttävät kaikenlaiset sijaistoiminnot, kuten tarinointi, mieleenjuolahdukset kysymyksineen sekä yleinen haahuilu. LAPSEN MAAILMASSA aika muodostuu siis ääripäistä, joista yksi on tulenpalavan ehdoton nyt-hetki, toinen puolestaan äärettömyyksiin venyvää purukumia, oikeastaan jonkinlaista ajattomuutta. Näiden tapahtumahorisonttien väliselle janalle (pahoitteluni kaikille fyysikoille termien väärinkäytöstä) aikuisen pitäisi rytmittää jokseenkin järjellinen aikataulu. Aikuinen siis siirtää omaa, työelämän ja muiden yhteiskunnan vaatimusten kirittämää rytmiään vähä vähältä lapsen maailmaan. Välillä se on varsin karua äksiisiä, kun puoliksi herännyttä kiukkupussia yritetään saada ovesta ulos ja tarhaan. MUTTA KYLLÄPÄ AIKA käyttäytyy varsin epätasaisesti myös suhteessa aikuisiin. Alussa siteeraamani aforismin vastaisesti tietyssä elämänvaiheessa kaikki asiat tosiaankin tuntuvat tapahtuvan samalla kertaa. Tämä kasautumisvaihe tunnetaan ruuhkavuosina, jolloin aika on niin sanotusti kortilla, siitä on koko ajan ikään kuin pulaa, se ei tunnu riittävän. Niskalihakset kireinä istutaan matelevassa bussissa (se ruuhka!) ja vilkuillaan kellosta, ehtiikö ajoissa perille viemään lapsen muskariin, ja yksi sähköpostikin unohtui lähettää ja mitä päivälliseksi. NYKYAIKA TUNNETUSTI on vauhdittanut ajan rytmiä, logistiikkakeskukset kuhisevat yöt läpeensä ja tieto suhahtaa silmänräpäyksessä valokaapelissa toiselle puolelle maailmaa. Nopeutuminen koskee paitsi velvollisuuksien pakkoa, myös nautintoa. Kaikki on koettava nyt, heti ja tällä siunaaman sekunnilla. Mutta jos tarpeen tyydytyksen lykkääminen eli odottamaan oppiminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita lapsen on kasvaessaan sisäistettävä, tällainen eetos ei ole kovinkaan omiaan sitä tukemaan. Siinä missä lapsen aivojen hermoratojen (joissa aikakin koetaan) pitää kypsyä ja kehittyä kaikessa rauhassa, yhteiskunnan hermoradat kehittyvät yhä lyhytjännitteisempään ja nopeampaan suuntaan. YHTEISKUNNAN AIKATAULUJEN ja lasten vaatimusten välissä aikuisen aika tuntuu siis välillä valuvan käsistä kuin Salvador Dalín kellot. Onneksi emme ole täysin ajan armoilla, vaan voimme manipuloida sitä ihan ilman tieteiselokuvien härveleitä. Joskus nimittäin täytyy huoahtaa peiton alla ilman mitään aikatauluja ja päämääriä. Ainakin siihen saakka, kunnes lapsen suusta kuuluu, aikuisen mielestä tietysti turhan aikaisin, ”mitä nyt tehtäisiin, mulla on tylsää”. Ajan nuoli ei pysähdy, aika on tapahtumista. www.kiddo.fi?249
LAUTAPELIEN HURMAA 254 I S Ä KOTO N A 2 6 0 KO H T I L U O VA A J A TA S A PA I N O I S TA P E R H E A R K E A 2 6 4 TIEDUSTELUT 268 MOMOLU-HAHMOTEATTERI 271
Lapset harrastavat Lapset harrastavat H E P PA T Y T T Ö H E I N I , 5 v H E P PA T Y T T Ö E R I N , 4 v Heini istui hevosen selässä ensimmäisen kerran Heinin pikkusisko Erin on omien sanojen kaksivuotiaana siten, että äiti istui satulassa mukaan ratsastanut aina. Tytöt hoitavat tytön takana. Islanninhevosella oli helppo yhdessä Nemoa, jolla Erinkin on saanut aloittaa ratsastusharrastus. Kolmevuotiaana ratsastaa jo kaksi vuotta. Parasta on Heini ratsasti jo itse. metsässä ratsastaminen ja tallipuuhat. Erityisesti tallikoirat ja kaikki tallin tädit ovat Erinin mielestä mukavia. Heinin hevostelua ei haittaa se, että hän on vielä liian nuori osallistumaan ratsastuskoululla varsinaiseen opetukseen. Erin pitää hevosista, koska ne ovat söpöjä ja Heini ratsastaa musta-ruskealla welsh cob tykkäävät hänestä niin paljon. Nemokin, joka -poni Nemolla kahdesta kolmeen kertaan tosin kerran puraisi Eriniä sormesta, kun hän viikossa, hoitaa Nemoa ja lähtee kesällä antoi sille porkkanan. Se vähän sattui. heppaleirille äitinsä ja siskonsa kanssa – jos sisko on kiltti ja tottelee äitiä. Kuten Heinikin, Erin haluaisi olla isona ratsastaja. Siihen mennessä hän on varmasti Hevoset ovat Heinistä ihanan lämpimiä ja oppinut hallitsemaan toisinaan kovaa niiden selässä on kiva istua. Heini pitää myös menevän Nemonkin. Ja ehkä isikin on vihdoin hevosten laittamisesta: kun niiden harjaa ymmärtänyt, mikä niissä hevosissa ja häntää harjataan tai kavioita lakataan. oikein kiehtoo. Kesällä parasta ovat kilpailut. Niihin Heini saa pukeutua prinsessamekkoon ja auttaa äitiä laittamaan poneille rusetteja sekä lettejä. Laukkaamista Heini vasta harjoittelee. Äidin opastuksella sekin tuntuu kerta kerralta kivemmalta. Eikä sekään haittaa, jos ponin selästä sattuu tipahtamaan. Heini tippui kerran. Silloin leivottiin tippumiskakku, jota kaikki saivat syödä tallissa. Isotkin tytöt tippuvat, ja Heini on saanut maistaa heidän kakkujaan. Va l o k u v a a j a A n t o n S u c k s d o r f f Ty y l i A n n i k a Ra n t a l a To i m i t t a j a S a n n a P aa k k a n e n H i u k s e t j a i h o n h o i t o P a u l i i n a Ka i t i l a K u v a u s p a i k k a P e u r a m aa H o r s e EDELLINEN AUKEAMA: Farkkupaidat, 19,95 €/kpl, KappAhl.
254?www.kiddo.fi
To i m i t t a j a M a r i A t k i n s Va l o k u v a a j a E l i n a M a n n i n e n j a va l m i s t a j a t LAUTAPELIEN HURMAA Mikä onkaan suloisempaa kuin sisarukset kaikessa sovussa pelaamassa lautapeliä auringonpaisteessa! Turvallisen lautapelin hurmassa vanhempien ei tarvitse miettiä ruutuaikaa, peliaikaa tai sopimattomia asiasisältöjä. Lautapelit kiinnostavat nykyajan lapsia ihan yhtä paljon kuin omassa lapsuudessammekin. Siksi olisi hyvä tarjota lapselle tekniikkaviihteen lisäksi myös ihan tavallisia pelilautoja pelattaviksi. Lautapeleillä on tuhansien vuosien taakse ulottuva historia. Ensimmäisiä tunnettuja lautapelejä ovat tammi, backgammon ja myöhemmin shakki ja domino. Pelit olivat aikuisten pelejä, joita myös arvosteltiin ajanhukkana. Tästä on menty kuitenkin paljon eteenpäin: 1900-luvulla suosioon nousseet Monopoly, Scrabble ja kestosuosikki Afrikan tähti innostavat miljoonia pelaajia yhä tänä päivänä.* Mikä saa lapset innostumaan lautapeleistä vielä nykyäänkin? Lautapeleissä lapset ja miksei aikuisetkin kokevat onnistumisen iloa, jännitystä ja pettymyksiä. Monet pelit haastavat pelaajiaan älyllisesti ja taidollisesti. On mukava ottaa lautapeli mukaan vaikka mökille tai kaverille eikä tarvitse edes huolehtia akusta tai laturista. Lautapeli on aina valmis käyttöön! Alakoulujen pelipäivät innostavat oppilaita tuomaan omia lautapelejään toistenkin pelattaviksi. On kiva kokeilla uusia pelejä, ja melko suuresta tarjonnasta jokainen löytää oman suosikkinsa. Millainen vaikutus lautapelien pelaamisella on koko perheeseen? Itsekin paljon omien lasteni kanssa pelanneena tiedän, että hauskimmat naurut olen saanut juuri yhdessä koko perheenä pelatessamme. Esimerkiksi lasten Alias on äärettömän hauska ja samalla lasten sanavarastoa kehittävä peli. Kannattaa kuitenkin tiedostaa lasten kyvyt ja varsinkin nuorimman lapsen asema pelissä. Pelaamisen tulee antaa onnistumisen iloa jokaiselle pelaajalle. Lautapeleissä vanhemmat ovat myös vahvasti läsnä lastensa elämässä. Se, että onnen ja epäonnen hetkiä voi jakaa välittömästi turvallisessa ilmapiirissä, on lapsen kehitystä edistävää. Aikuisille kehitetään myös jatkuvasti uusia pelejä. Eräs uusimmista on Väestöliiton tutkimuksiin perustuva I ? Samarakas peli. Pelissä parit oppivat toisistaan enemmän korttien avulla ja näin voidaan samalla lähentyä puolison kanssa. I ? Samarakas pelin lisäksi esittelyssä ovat lapsille suunnatut uudet lautapelit Carcassonne Junior, Roskis ja Kellotornin kummitukset. Ilahduttavaa on se, että kaikkien edellä mainittujen lautapelien hintataso on suhteellisen edullinen (20?30 €). Mukavia pelihetkiä koko perheelle! Mari Atkins äiti, lehtori *www.peliakatemia.fi www.kiddo.fi?255
[Peliarvostelut] 1 on ansiokasta. Iivarille (3 v) peliksi riitti eläin- 4 ten tunnistaminen. Reko (6 v) taas kehitti oman leikin, jossa erikokoiset pelinappulat ja niiden JÄÄ SULAA 2-4 pelaajaa kankainen säilytyspussi esittivät keskeistä 2–4 pelaajaa Ikäsuositus: 4+ roolia. Ikäsuositus: 6+ CARCA SSONNE JUNIOR Tähän asti kaikki meni siis hienosti. Peliaika: n. 15-20 min Peliaika: n. 45 min Suunnittelija: Marco Teubner Valitettavasti ongelmaksi muodostui itse Pelisuunnittelija: Jarno Siekkinen Pelin julkaisija ja jälleenmyyjä: Lautapelit.fi Oy pelin pelaaminen. Taas kerran kirkastui, että Pelin valmistaja ja jälleenmyyjä: Rolld6 yksinkertaiset säännöt ovat kultaa etenkin Peli on eteläranskalaisen linnoituskaupungin lasten peleissä. Peli on tarkoitettu 5-vuotiaille ja Talvisin ainakin aiheeltaan ajankohtainen Jää Carcassonen mukaan nimetty. Peli muistuttaa siitä ylöspäin, mutta Rekon keskittymiskyky ei sulaa -peli sulatti ainakin yhden eskarilaisen ja paljon aikuisille suunnattua Caracassonea. riittänyt ohjeiden kuuntelemiseen. En kyllä it- parin lähes neljäkymppisen pelaajan sydä- Carcassonen lapset viettävät kesäjuhlia ja sekään oikein ymmärtänyt pelin sääntöjä. Olisi men. Lautapelin idea on simppeli, ja se imaisi keräävät aitauksista karanneet vuohet, kanat ja vaadittu epävarmuuden sietoa ja kokeiluja, että mukaansa nopeasti: pyritään saamaan pingvii- lehmät takaisin aitauksiinsa ennen auringon olisi saatu selville, mikä pelin idea on. Siihen ei nipesue kasaan samaan aikaan, kun jää sulaa, laskua. meillä hermot riitäneet. poikaset oppivat uimaan ja veden syvyyksissä Peliä pelataan rakentamalla pelilaatoista karttoja. Teiden varrella on lasten kuvia, joiden miekkavalas hätyyttelee poikasia. Outi Hallikas, äiti, Reko, 6 v, ja Iivari, 3 v vaatetus vastaa pelaajien pelinappuloiden väre- 3 jä. Pelinappuloita eli meeplejä on 32 kappaletta eli kahdeksan yhtä väriä kohden. Teillä kulkee Pelin ohjeet ovat selkeät, ja vaikka kyseessä on strategiapeli, yllätystekijät saattavat muuttaa pelin kulun hetkessä aivan toiseksi. Tämän vuoksi eri-ikäiset saavat ihan hauskan pelin Carcassonnen lapsia. Kun tie on valmis, pelaajat KELLOTORNIN KUMMITUKSET aikaiseksi ja toisaalta Jää sulaa -peliä voisi pelata saavat merkitä oman väriset lapset omilla 1–6 pelaajalle vaikka aikuisporukassakin. meepleillään. Ikäsuositus 5+ Peli päättyy, kun voittaja on asettanut kaikki Suunnittelija: Heinz Meister pelinappulansa kartalle. Kivointa pelissä on, kun pääsee rakentamaan Pelin ainoana miinuksena voisi pitää pelin alkuvalmisteluja, jotka vievät oman aikansa: pelilaudalle aseteltavat jääpalat ja erikoispalat piti Perheeseemme tuli kaksi uutuuspeliä testatta- laskea erikseen pelaajaluvun mukaan. Plussaa valtavaa karttaa. 36 pelilaattaa tuntui olevan vaksi yhtä aikaa. Hieman yllättäen aluksi tyl- tuli taas hauskoista, puisista pingviininappu- liian vähän. Toivottavasti peliin voi tulevaisuu- semmältä ja vaikeammalta vaikuttanut Kellotor- loista, jotka tosin meinasivat mieleisinä hävitä dessa ostaa lisälaattoja. nin kummitukset osoittautuikin hauskemmaksi samantien lasten muihin leikkeihin. Suuri osa pelaamistamme peleistä on yleensä sisältänyt nopan. Nopan puuttuminen ja säännöiltään selkeämmäksi. Pelissä on hauska yhteispeli-idea, joka askarrutti aluksi, mutta sääntöjen mukaan pelin erottaa sen monesta muusta lautapelistä – sen eteneminen myötäpäivään vuoroissa ilman sijaan, että kisailtaisiin toisia vastaan, kisataan nopan heittoa onnistui hienosti. yhdessä yhteistä vastustajaa, aikaa, vastaan. Muutaman pelikierroksen jälkeen pelkkä kartan rakentelu tuntui hauskalta. Esko, 11 v, ja Noora, 7 v Pelin tavoitteena on saada kummituslap- Ainakin aluksi peli tarvitsee aikuisen mukaan opettamaan nappuloiden eri liikkumisvaihtoehdot. Eskarilaisen mielestä parasta pelissä oli voittaminen, ja aikuisillakin säilyi hyvin mielenkiinto peliin, kun pystyi hieman taktikoi- set sänkyihinsä puoleen yöhön mennessä. maan. Lisäksi pingviineistä ja miekkavalaista Periaatteessa pelin aloitusaika on klo 22, mutta sekä niiden oikeista elinolosuhteista riitti juttua halutessaan vaikeustasoa voi nostaa säätämällä jälkeenkin päin. aloitusajan myöhäisemmäksi. Hyvällä muistilla 2 ja yhteistyöllä kummituslapset saa pelastettua Reetta ja Jani sekä Pihla, 6 v sänkyihinsä, kun taas virheistä sakotetaan niin, TAIGA että kelloa tulee kääntää eteenpäin. 2-6 pelaajaa Peli soveltuu parhaiten kouluikäisille pe- Ikäsuositus: 5+ laajille, mutta sääntöjä soveltaen sitä voi pelata Peliaika: n. 15 minuuttia, mainiosti myös pienempien pelaajien kanssa. Pelin julkaisija ja jälleenmyyjä: Leikkien Oy Peli on ehdottomasti tervetullut uutuus – niin lapset kuin aikuisetkin tarvitsevat vaihtoehtoja Testasimme peliä nimelta Taiga. Pelin on suunnitellut luxemburgilainen pelisuunnittelija pädeille, kännyköille ja läppäreille. 10-vuotias testipelaaja totesi pelin olevan Jacques Zeimat. Sama heppu on ideoinut muun hauska, vaikkakin vähän vaikea. ”Peli muistut- muassa vuoden 2012 perhepelivoittajan eli taa muistipeliä, mutta on kivempi. Suosittelen.” Blitz-pelin, jota meillä on pelattu innokkaasti. Testin alku lähti lupaavasti käyntiin. Lapset tutkivat innostuneina pelinappuloita ja -kortteja, joissa on eläinten kuvia. Puiset pelinappulat ovat miellyttäviä käsissä ja kuvallinen toteutus 256?www.kiddo.fi Karim, 10 v, Inès, 5 v, Dina, 3 v, äiti ja sekalainen liuta 10-vuotiaita kavereita 5 ROSKIS 2-5 pelaajaa Ikäsuositus: 6+ Peliaika: n. 20-30 min Suunnittelija: Carlo A. Rossi Pelin julkaisija ja jälleenmyyjä: Lautapelit.fi Oy Pelin idea vaikutti helpolta ja hauskalta, ja lisäksi värikäs ulkoasu houkutteli pelaamaan. Pelin idea lyhykäisyydessään on se, että jokainen laittaa vuorollaan roskia roskikseen ja yrittää välttää roskien tippumisen roskiksesta.
[Peliarvostelut] Mikäli pelaaja onnistuu saamaan kaikki roskan- 7 sa roskikseen, saa plussapisteitä, mutta mikäli päästä pitkälle. Pelissä kivaa oli se, että sen aikana ei aina- roskis tulvii yli, kertyy pelaajalle miinuspisteitä. VILLIT KUVIOT kaan helposti pystynyt päättelemään, kuka oli Lopulta vähiten miinuksia kerännyt voittaa. 2-6 pelaajaa voitolla. Pisteiden laskeminen vaati hiukan Ikäsuositus: 8+ ruutupaperia ja matikkapäätä, mutta se juuri onnistuttu tukahduttamaan turhan monimut- Peliaika: n. 20-30 min teki pelistä mielenkiintoisen. kaisten sääntöjen alle. Aikuisenkin oli vaikea Pelisuunnittelija: Jarno Siekkinen Pelin hauska ja mutkaton idea on kuitenkin ymmärtää niitä, saati sitten lapsen. Säännöt Pelin valmistaja ja jälleenmyyjä: Rolld6 Kaiken kaikkiaan peli on mielenkiintoinen ja sitä jaksaa pelata useammankin kerran. Mukavaa on se, että pelit eivät venähdä liian tuntuivat myös hivenen keinotekoisilta – ikään kuin pelistä olisi väkisin yritetty tehdä jotain Peli sisältää pelilaudan, puulaattoja, lukkonap- pitkiksi. Ainoa miinus tulee grafiikasta: kortit muuta kuin se on. pulan ja 63 pelikorttia. muistuttivat niin väreiltään kuin kuviltaankin hyvin paljon toisiaan. Selkeämmin erottuvat Edes perheen 10-vuotias peliekspertti ei Pelilauta on 25 ruudusta muodostuva ruu- täysin vakuuttunut pelistä tai siitä, ymmärsikö dukko. Pelikortit sisältävät samanlaisia kuvioita, ryhmät ja kuvat olisivat tehneet siitä visuaali- joita voi tehdä myös pelilaudalla. Pelaajat sesti mielenkiintoisemman ja sujuvamman. Voi säännöt oikein: ”Hieman vaikea ymmärtää sääntöjä, mutta yrittävät liikuttaa laudalla olevia puulaattoja, tietysti olla niinkin, että korttien samankaltai- varmaan ymmärsin. Mukava peli. Suosittelen, jotta he saisivat samanlaiset kuviot kuin heidän suus on tarkoituksellista ? tällöin kun täytyy jos olet hyvä ymmärtämään sääntöjä.” pelikorteissaan. erityisen tarkasti keskittyä katsomaan, minkä Kun säännöistä ei turhia nipotettu, jaksoi perheen pieninkin pelata useamman kierroksen. Ei siis ihan täyttä roskaa kuitenkaan! Voittaja on se, joka saa eniten valmiiksi kort- omaisuuskortin kaverilta nappaakaan. Vasaran alla on kiva peli, jonka parissa viih- tien mukaisia kuvioita. Villit kuviot -peli soveltuu parhaiten koulu- tyi koko perhe. ikäisille lapsille. Peliohjeissa on myös helpompi Karim, 10 v, Inès, 5 v, Dina, 3 v, äiti ja sekalainen versio pelistä, jos pelaajissa on nuorempia lap- liuta 10-vuotiaita kavereita sia. Pelissä on mukana myös vaikeita kortteja, 6 Topi 10 v, äiti, isä ja isoveli 9 jos halutaan lisää haasteita. Pelin pituutta voi myös lyhentää vähentämällä kortteja. Hyvää pelissä on erilaiset vaikeusasteet. Mei- I ? SAMARAKAS SUKLAATI dän pelissä ei ollut mukana vaikeita kortteja, Parisuhdepeli, 2 pelaajaa 2-4 pelaajaa koska niissä tarvitaan jo enemmän ongelman- Pelin valmistaja ja jälleenmyyjä: Väestöliitto Ikäsuositus 8+ ratkaisutaitoja ja aikaa. Samarakas on Väestöliiton parisuhdepeli, jonka Peliaika: n. 15 min Pelin julkaisija ja jälleenmyyjä: Leikkien Oy Noora, 7 v, ja Esko, 11 v tarkoituksena on tukea ja vahvistaa parisuhdet8 Suklaati on näppärä, pientä taktikointia vaativa ta. Peli sisältää 220 kysymystä ja tehtävää. Peli on saatavana myös englanninkielisenä: I Love My Partner. peli, jonka hauskuutena on vastapelaajien Testipeli-iltana teimme hyvää ruokaa ja suklaa-alueen sabotointi. Peli ei vaadi suurta VA SARAN ALLA tilaa ja keskimääräinen peliaika on 15 minuut- 2-6 pelaajaa avasimme pullon viiniä, kun lapset olivat tia. Peliä voi pelata kahdesta neljään henkilöä, ja Ikäsuositus: 10+ nukkumassa. Hieman jännitti tämäntapaisen ehkä parhaimmillaan se on kolmistaan. Pelaaja Peliaika: n. 30 min pelin pelaaminen, mutta siitä syntyikin oikein voi valita tumman-, valkoisen- tai maitosuklaan Pelisuunnittelijat: Jani ja Tero Moliis mukava ilta! Yllättävät kysymykset saivat meidät keräilyn kohteeksi. Jokainen pelaaja pyrkii Pelin valmistaja ja jälleenmyyjä: Rolld6 puhumaan asioista, joita ei aikaisemmin ole tullut mieleen, ja tehtäväkortit pistivät meidät saamaan mahdollisimman ison yhtenäisen suklaa-alueen. Pelin nimi kuulosti hauskalta. Kävimme mm. tanssimaan ja sopimaan lounastreffit. Kolmihenkinen perheemme valmistautui säännöt tarkasti läpi ennen pelaamista, mutta Peli perustuu Väestöliiton psykologien vank- testaamaan Suklaati-peliä kiinnostuksen vallas- parhaiten saimme tuntumaa pelaamalla ja pa- kaan kokemukseen pariterapiasta ja parisuhde- sa. Ensimmäisen pelikierroksen aikana alkoivat laamalla sääntöihin tarvittaessa pelin aikana. tutkimuksesta, ja sen huomaa, sillä kysymykset pelin mahdollisuudet hahmottua. Ekaluokkalai- Kuten nimikin kertoo, pelin ideana on huu- on muotoiltu positiiviseen tapaan ja ne auttavat nen poikamme vei kierroksen voiton äidin huo- taa itselleen mahdollisimman paljon vasaran keskustelemaan monesta tärkeästä asiasta ra- matessa, kuinka vaikeaa oli aluksi kiusanteko alla olevaa omaisuutta. Jännittäväksi pelin tekee kentavasti. Näin ollen oppii tuntemaan itseään omaa lasta kohtaan. Peli päättyi yleensä hyvin se, että omaisuus on jaettu eri lajeihin ja niiden ja toista syvemmin. tasaväkiseen tilanteeseen, ja ratkaisut syntyivät arvossa on eroja. vasta aivan pelin viimeisillä siirroilla. En tiedä, Oman omaisuuden suojaaminen (jos oli Yhden kortin parissa aikaa vierähtää usein pitkään, ja koska kortteja on paljon, on vaikeaa kuinka kauan pelin herättämä innostus kestää, kolikoita!) ja toisaalta suojaamattoman omai- päättää, milloin lopettaa pelaaminen. Toisaalta mutta on ihanaa, kun nuori konsolipelaaja suuden nappaaminen toisen pelaajan nenän kortteja riittää moneksikin illaksi. valitsee koko perheen yhteisen pöytäpelin edestä aiheuttivat välillä pientä nokkapokkaa, Nintendon sijaan. mutta liian totiseksi ei pelaaminen käynyt Peli sopii hyvin lahjaksi itselle tai tuttavapariskunnalle. missään vaiheessa. Ja joskus kävi niinkin, että Tanja Eloranta ja pelitestaajakavereina aviomies hän, jota muka harmitti muiden toimet, lopulta Arttu sekä Toivo, 7 v voitti koko pelin ? oveluudellakin nimittäin voi Sara ja Petri, avioparina 10 v
[Peliarvostelut] www.kiddo.fi?259
Petri Sipilä, 36, it-projektipäällikkö, kotona 5/2012 – 7/2013. Puoliso Paula, pojat Veikka 3,5 v ja Valtti 4 kk. Sami Siitonen, 38, sähköasentaja, kotona 12/2013 – 1/2015. Puoliso Susanna, tytär Sanni 13 kk. 260?www.kiddo.fi
To i m i t t a j a M a i j a Fa s t Va l o k u v a a j a M e r j a Y e u n g K u v a u s p a i k k a H u p i p u i s t o S n a d i S t a d i ISÄ KOTONA – INTOA JA ITSEHILLINTÄÄ Kolme erilaista miestä. Kolme tarinaa isyydestä. Sami, Petri ja Tuomas kertoivat kokemuksistaan perhevapaalla. Päällimmäisenä oli ilo ajasta lapsen kanssa, lapsen kehityksen seuraamisesta ja omasta kasvusta isänä. Mukana oli myös ripaus epävarmuutta siitä, minkälainen isä haluaa olla, miten pinna kestää ja miten pitää kiinni omasta tavastaan tehdä asioita. Haastattelin nuoria naisia ja miehiä perheen ja työn yhteensovittamisesta vuonna 2003. Venla sanoi: ”Mä koen, että äitiys on hirveen totaalinen asia. Joskus vaan ahdisti kauheesti, et mä en haluis olla äiti, vaan mä haluisin olla isä! Se olis paljon kivempaa.” Onko isyys hauskempaa? Äitiydelle asetetaan monenlaisia odotuksia ja ihanteita, mutta miten isänä luovitaan 2010-luvun Suomessa? Jos Samilta kysytään, isyys on hauskaa. Samin aurinkoinen olemus suorastaan hehkuu onnea, kun hän kertoo päivistään Sannin kanssa. ”Meillä on Sannin kanssa niin hauskaa! Me ulkoillaan, käydään museoissa ja leikitään. Oikeastaan alkaa tulla pieni stressi, miten me ehditään vuodessa tekemään kaikki, mitä olen suunnitellut”, Sami intoilee. ISYYDEN MUUTOS Isän rooli on monipuolistunut. Ilana Aalto tutki 30-luvulla ja 60-luvulla syntyneitä miehiä ja heidän kertomuksiaan isyydestä. 1930-luvulla syntyneet isät hahmottivat isyyttään pääosin ydinperheihanteesta tutun elättäjyyden näkökulmasta. Kertomuksissa isyys on itsestään selvää, sanatonta ja kyseenalaistamatonta. Jotkut 1960-luvulla syntyneiden miesten kertomukset rakentuvat radikaalisti uudenlaisille teemoille, mutta tämä ei ole koko kuva. Nuorempien isien kertomuksissa on suurta vaihtelua ja jopa koti-isyyttään kuvaavien tarinoissa on sisäistä vaihtelua. Yhden tarinan sisällä voi olla ikään kuin useanlaisen isän äänet, jotka puhuvat keskenään ristiin. Tämän päivän kuvastosta löytyvät myös sateenkaariperheen isyys ja yksinhuoltajaisyys. Sen verran perinteinen asennemaailma edelleen on, että sateenkaariperheiden isät eivät mielellään halua julkisuutta sen pelättyjen seurausten vuoksi, kertoo Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä. VA STUUN JAKAUTUMINEN Koti-isien vastuun jakautuminen ei ole yksiselitteistä. Miehet puhuvat, että he kotona ollessaan haluavat tehdä asiat omalla tavallaan. Silti äidin vaikutuspiiri yltää myös siihen aikaan, kun isä on lasten kanssa kahdestaan. Tuomas pohtii, että vaimo määrittelee tiettyjä asioita: ”Toisaalta se liittyy luonteeseen. Tytille tietyt yksityiskohdat ovat tärkeämpiä kuin minulle. Toisaalta siihen saattavat vaikuttaa myös kulttuuriset äitiyden rooliodotukset. Sitä ei ehkä katsottaisi hyvällä, että äiti on vähän suurpiirteinen. Isälle sellainen suurpiirteisyys on sallitumpaa.” Sami ei juuri siivoa lapsen kanssa ollessaan, hän tekee kyllä www.kiddo.fi?261
ruokaa. ”Ei me ehditä siivota Sannin kanssa, kun me ollaan koko ajan menossa. Maksimissa yhden päivän voi olla kotona ja sitten Sannista tulee levoton.” Petri puolestaan siivoaa ja silittää, mutta ei tee ruokaa. Omien sanojensa mukaan hän auttaa kotitöissä. Kysyn miten vastuu kotitöistä jakaantui, kun Petri oli päivät kotona: auttoiko hän silloinkin vai oliko hänellä päävastuu? ”Kyllä minä yritin auttaa. Kokkaamisessa en mikään velho ole. Pari kertaa väänsin jotakin pöperöä, kun vaimo tuli kotiin ja välillä yritin pestä pyykkiä.” Kotityöt jakautuvat vaihtelevasti puolisoiden välillä, mutta kaikki ovat sitä mieltä, että lasten äiti on vaikuttanut lasten- ja kodinhoitoon myös silloin, kun isät ovat olleet kotona. ”Välillä voisi puuttua vähän vähemmänkin. Kyllä mä olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että mä saisin toimia omalla tavallani.” Sami tokaisee. M I K S I KOT I I N JA M I T E N KOTO N A ? Kaikilla haastattelemillani isillä on jo paljon työvuosia takana. He halusivat taukoa työelämään ja toisaalta äiti halusi palata töihin. Samille päätös oli luonteva, samoin Tuomakselle. Petri oli pohtinut päätöstä hieman enemmän. Petrin mielestä varsinkin ensimmäiset kuukaudet kotona olivat todella rankkoja. Toisaalta hän pitää aikaa erittäin kasvattavana. Petri analysoi rohkeasti omia tunteitaan isänä. ”Minulla on ollut opettelemista itsehillinnässä. Hoitovapaa oli hyvä koulu isänä ja ihmisenä. Olen oppinut kärsivällisemmäksi, mutta välillä puoliso joutuu edelleen muistuttamaan, ettei tarvitse heti huutaa.” Se auttoi, että pääsi ”vaimon kautta valmiiseen äitirinkiin, jossa oli muita äitejä” Petri vitsailee. Kotona olemisessa oli parasta se, että sai nähdä lapsen kasvun ja kehityksen ja oppi ymmärtämään puolisoa paremmin. Miehet ovat yhtä mieltä siitä, etteivät ikinä pystyisi ymmärtämään, minkälaista on olla päivät lapsen kanssa kotona, elleivät olisi sitä itse kokeneet. Petri ei ollut varma, että pärjäisi kahden lapsen kanssa yksin kotona. Samin mielestä pärjääminen oli itsestään selvää: ”Onhan sitä asuttu luolissakin ja pärjätty lasten kanssa. Eihän sitä voi ajatella, että olisi huonompi kuin muut! Jos muut on pärjännyt, niin miksen minäkin?” MITEN IRROTTAUTUA TÖISTÄ? Sami unohti heti työasiat, kun pääsi perhevapaalle. Hän on 262?www.kiddo.fi nauttinut ajasta täysin siemauksin: ”Se on kyllä rankempaa kuin töissä, mutta paljon hauskempaa. Pahemmin ei jaksa muuta tehdä, kun touhuaa päivät pitkät. Ennen juoksin paljon, mutta sitäkään en jaksa enää.” Tuomaksen on työnsä vuoksi helppo jäädä hoitovapaalle, koska hän saa määritellä työn sisällön itse. Tutkijan työtä on kuitenkin vaikea jättää toimistolle. ”Koko ajan kulkee mukana deadlineja, joihin on pakko kirjoittaa jotakin. Ja intialaisille työkavereille on ollut selittämistä, että minun osuus artikkelista ei nyt sitten oikeasti etene tämän syksyn aikana”, Tuomas kertoo. S U H TAU T U M I N E N KOT I - I S Y Y T E E N S U O M E S S A JA U L KO M A I L L A Yleisesti ottaen lapsiaan hoivaavaan isään suhtaudutaan erittäin myönteisesti. Aika moni on kuitenkin ihmetellyt sitä, kuinka pitkään Sami ja Petri ovat olleet kotona. ”Nykyään ilmeisesti on aika yleistä, että isä on kuukausia kotona, mutta kun on yli vuoden, sitä ihmetellään” Sami pohtii. Tuomas on 13 kk isyytensä aikana viettänyt 3 kk Firenzessä ja viikon Intiassa omien töidensä viemänä, 1,5 kk Sri Lankan maaseudulla vaimon työn takia ja lisäksi lomaillut ulkomailla viikkoja. Tuomaksen italialaiset ja saksalaiset sosiologituttavat päivittelivät hänen isyysloma-aikeitaan ja totesivat, että teillähän on Suomessa hyvinvointivaltio, joka mahdollistaa sen. He pitivät isyysvapaata etuoikeutena, joka ei heille olisi mahdollinen. Erityisesti Sri Lankan maaseudulla herätti ihmetystä, kun Tuomas pyöri päivät pitkät Teon kanssa. Häneltä kyseltiin, missä lapsen äiti on. Ja kulmat kohoilivat, kun he kuulivat, että äiti on töissä. Toki suhtautuminen oli ystävällistä. Matkustaminen eksoottisissa olosuhteissa lapsen kanssa on Tuomaksen mukaan ”lapsenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa”. Teo oli reilu puolivuotias Sri Lankassa, eikä häntä voinut laskea ollenkaan maahan, kun mahdollinen tulehduksen saaminen olisi ollut vaarallista. Kaikki Teon ruoka lämmitettiin ja astiat, tutit ja pullot höyrytettiin Suomesta mukana kulkeneessa desinfiointilaitteessa. Onneksi Sri Lankassa löytyi myös ystävällisiä varamummoja, kuten hotellin siivooja, joka välillä leikitti Teoa, että isä sai pienen hengähdystauon. Yhtä mieltä Tuomas, Petri ja Sami ovat siitä, että aika lapsen kanssa on erittäin antoisaa. Sami haluaa yhteisestä ajasta tyttärelleenkin muiston, ja kirjoittaa joka päivän kohokohdat muistiin.
Tuomas Ylä-Anttila, 39, sosiologi, tutkijatohtori ja projektijohtaja, kotona syksyn 2013 ja osa-aikaisella hoito vapaalla kevään 2014. Puoliso Tytti, poika Teo 13 kk. www.kiddo.fi?263
264?www.kiddo.fi
Va l o k u v a a j a N i c k T u l i n e n / w w w . l u o nn o n l a p s i . c o m M a l l i T o p i a s Henkilökuvat Vuokko salo (Aleksi) ja Laura iisalo (Jaana , Marie) KOHTI LUOVAA JA TASAPAINOISTA PERHEARKEA Kidd.O pyysi kolmea hyvinvoinnin asiantuntijaa antamaan neuvoja, millaisin keinon nykypäivän hektisestä perhearjesta on mahdollista selviytyä. Saimme vinkkejä mindfulness-kasvatuksesta, perheen arjen yksinkertaistamisesta sekä luovasta lapsuudesta. www.kiddo.fi?265
MINDFULNESS KASVATTAA LASTA JA VANHEMPIA Mindfulness on tietoista läsnäoloa tässä hetkes- hetkestä ja omista tunteista parantaa henkistä lapsen kanssa aina tarvitse miettiä juuri sitä oi- sä. Tunteiden, aistien ja ympäristön hyväksyvä hyvinvointia ja auttaa jaksamaan arjessa. keaa harjoittelutapaa. Tärkeää on, että lapsi kokee tunteidensa käsittelyn mielekkääksi. tiedostaminen lieventää stressiä ja parantaa elä- Litovaaran mukaan pienet lapset osaavat mänlaatua. Tämä auttaa sekä aikuisia että lapsia elää tässä hetkessä. He eivät murehdi menneitä, kohtaamaan ja käsittelemään tunteitaan. eivätkä kanna huolta huomisesta. Tätä luontais- sen luonnetta, vaan se opettaa lasta tuntemaan ta mindfulnessia voi ruokkia lapsen kasvaessa. itsensä nyt ja kasvaessaan. Mindfulness on Massachussetsin yliopistollisessa sairaalassa 1970-luvulla kehitetty budd- ”Iän myötä stressaavien asioiden määrä kasvaa”, histisista perinteistä ammentava menetelmä Litovaara sanoo. stressin ja kiputilojen hoitoon. ”Mindfulness Tärkeintä lapsen opastamisessa hyväksyvään on luonnollinen asia ja olotila”, sanoo mindful- tietoiseen läsnäoloon on vanhemman läsnäolo ness-ohjaaja Aleksi Litovaara. ”Ihminen saattaa hetkessä. Läsnäolo onkin mindfulnessin ydin- olla mindfulness-tilassa päivittäin ajattelematta tä. Vanhemman esimerkki kannustaa lasta ole- asiaa.” Tässä tilassa ihminen on tietoinen tietoi- maan läsnä. Lapsen opastaminen lähtee hauskasta teke- suudestaan. Mindfulness-harjoitus voi olla aikuisel- misestä. Hyvä harjoitus voi olla ympäristön ha- la muutaman minuutin rauhoittuminen työ- vainnointi ulkoillessa. Lapselta voi kysellä, mitä päivän aikana tai lapsella pieni hetki ennen värejä, muotoja ja ääniä hän aistii luonnossa tai nukkumaan menoa. Harjoitteessa tekijä vie mitä hän tuntee kauniissa auringonpaisteessa. huomionsa kehoonsa ja siihen, mitä tuntee: Keskittyessään aisteihinsa ja tunteisiinsa lapsi miten tuntee hengityksensä, vaatteet päällänsä, myös oppii huomioimaan ja kohtaamaan niitä. lämpötilan ja ympäröivän tilan. Tietoisuus tästä Lasta ei voi pakottaa mindfulnessiin, eikä Mindfulnessin tarkoitus ei ole muokata lap- MINDFULNESS-HARJOITUS LAPSEN KANSSA, H A U S K A KO L I K KO K Ä V E LY: • Laita kolikot lapsen jalkaterien päälle. • Pyydä lasta kävelemään siten, että kolikot pysyvät jalkojen päällä. • Samalla lapselta voi kysellä hänen tuntemuksiaan: mihin hän keskittyy ja mitä hän tuntee kävellessään kolikoiden kanssa? • Harjoitus opettaa lapselle keskittymistä ja rauhoittumista. Haastateltava Aleksi Litovaara on Kokonan mindfulness-ohjaaja. Toimittaja Jarno Jäntti YHDESSÄ MAALAMINEN ON LUOVAA JA HAUSKAA Maalatessa lapsi voi jakaa sisäistä maailmaan- Maalaustilasta voidaan myös suojata polku kyl- sa voi tanssia ja jotkut perheenjäsenet voivatkin sa ja muokata sitä mielin määrin. Oma tapa il- pyhuoneeseen, jota pitkin pienet maalarit voi- osallistua vain tanssimalla. maista kehittyy sivellinveto kerrallaan. Paperille vat kulkea pesulle. kasvaa tarina, joka hetkeä ennen oli näkymättö- Sopivia maaleja ovat vesiliukoiset sormivärit Lapsi käyttää luontaisesti koko vartaloaan maalaamiseen. Jokainen maalattu muoto tun- missä. Maalaaminen, varsinkin rakkaan aikui- tai purkkivärit. Pienten lasten kanssa voi käyt- tuu kehollisesti ja värien tuoksu hivelee nenää. sen kanssa, on lapselle jännittävä seikkailu. tää myös värikkäitä ruoka-aineita. Maalauspoh- Jos lapsi maalaa jaloillaan, häntä voi kannustaa jaksi käy vaikkapa kierrätyspahvi. siihen. Vesiliukoiset maalit on helppo puhdistaa Lasten kanssa maalatessa saattaa pelottaa, maalauksen jälkeen. että sohva ja parketti sotkeentuvat, ja pinna ki- Usein lapsesta on kivaa, jos hän saa päättää ristyy sekä lapsella että vanhemmalla. Alla esi- mitä maalataan ja mitä värejä käytetään. Lapsen tellään maalaustapa, joka antaa lapsen luoda valitsemat värit pursotetaan omille paperilau- la vapaasti. Maalatessa lapsen mielikuvitus saa vapaasti ja säästää vanhemman hermoja. Turval- tasilleen. Jos vanhempi osallistuu maalaukseen, liikkua vapaasti ja luova ajattelu kehittyy. Lo- lisessa ilmapiirissä kaikki voivat nauttia yhdes- lapselta voi kysyä haluaako hän vanhemman puksi valmiista kuvasta voi vielä keksiä satuja ja sä luomisesta. maalavan samalle pohjalle lapsen kanssa. muita yhteisiä luomuksia. Paras paikka maalata lasten kanssa on lattia. Maalaus on hauskaa ja samalla voi hassutel- Musiikki tekee maalaamisesta vielä koko- Ennen maalausta vedetään syrjään huonekalut, naisvaltaisemman taidekokemuksen. Lastenmu- Kirjoittaja Marie Mikkonen on Kokonan luovuus- niin että maalausalustan ympärille jää tilaa. Lat- siikki laitetaan soimaan ja aloitetaan mukava valmentaja tia on hyvä suojata esimerkiksi sanomalehdellä. yhdessäolo luomisen parissa. Maalauksen ohes- 266?www.kiddo.fi
ELÄMÄNTAITOVALMENNUKSESSA YKSINKERTAISTETAAN ARKEA Lapsiperheen arjessa kannattaa välillä pysähtyä miettimään, mitä perheelle kuuluu ja miltä pauttavat energiaa. Arjen yksinkertaistamisessa pyritään koh- ARJEN YKSINKER TAISTAMISTA P E R H E PA L A V E R I S S A : perheen arki näyttää. Perheiden elämäntaitoval- ti perheen ajatusten mukaista elämää. Yksilöi- • Perhepalaverin aluksi jokainen perheenjäsen mennuksessa kiinnitetään huomiota perheen den arvoista kootaan perheen yhteiset arvot ja kertoo tai kirjoittaa, mihin kaipaa muutosta. arkeen ja ajankäyttöön. tavoitteet. Jokaisella perheenjäsenellä on oikeus • Käykää asioita yhdessä läpi ja miettikää mil- Väestöliiton perhebarometrin mukaan suo- ja mahdollisuus tulla kuulluksi. Kun jokainen laiset muutokset ovat mahdollisia. malaisten kiire on vähentynyt viimeisen kym- kokee voivansa vaikuttaa asioihin, kaikki ovat • Seuraavaksi kirjatkaa tavoitteet: millaisia asi- menen vuoden aikana. Samalla kuitenkin ai- tyytyväisempiä. Perhepalaverista voi tehdä vuo- oita jokainen haluaa. Tavoitteet voivat koskea kapula on lisääntynyt. Vapaa-aikaa on aiempaa sittain toistuvan, mukavan koko perheen yhtei- yksittäistä perheenjäsentä tai koko perhettä. Jo- enemmän, mutta mahdollisuuksia on rajatto- sen hetken. kaiselta kirjataan kahdesta kolmeen tavoitetta masti ja koetaan, että aika ei riitä kaikkeen. Perhevalmennuksen tavoitteena on per- yhdelle yhteiselle paperille. he, jossa jokaista yksilöä kunnioitetaan, ja jossa • Tämän jälkeen miettikää, mitä jokaisen tulee koko perhe on toimiva tiimi. Toimiva perhe-elä- tehdä, että yhteiset tavoitteet toteutuvat ja arjes- tamaan yksilön ja perheen toimintatavat. Mitä mä on sujuvaa, yksinkertaista ja toisia kunnioit- ta tulee sujuvampaa. paremmin ymmärretään miksi ja miten asioita tavaa. Valmentajan läsnäolo auttaa usein kirkas- • Tärkeää on, että jokaista perheenjäsentä tehdään, sen paremmin pystytään tekemään tie- tamaan perheelle tärkeät asiat. kuunnellaan ja perheen yhteisiä toiveita kunni- Elämäntaitovalmennus vastaa ajankäytön haasteisiin. Valmennuksessa pyritään tiedos- toisia päätöksiä yksilön ja perheen elämästä. Mikäli nykyinen arki tuntuu stressaavalta Elämäntaitovalmennus ei ole opettamista tai oitetaan. neuvomista eikä myöskään terapiaa. Perheval- ja kaoottiselta, voidaan pohtia, mitä voisi tehdä mennuksissa keskitytään siihen, mitä halutaan. Kirjoittaja Jaana Keho-Kosonen on Kokonan toisin. Voiko jotain tehdä vähemmän tai kenties Ei siis siihen, mikä on huonosti. Valmennus on apuna tilanteisiin, jossa halutaan tehdä hyvästä elämäntaitovalmentaja jostain luopua kokonaan? Arjen yksinkertaistaminen ja epätäydellisyyden hyväksyminen va- arjesta vielä parempaa. KO KO N A I S TA H Y V I N VO I N T I A Helsingissä toimiva Kokona keskittyy yksilöiden ja organisaatioiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja menestyksen lisäämiseen. Yrityksen tarjoamat valmennukset on suunnattu ensisijaisesti työyhteisöille, mutta niissä opittavat taidot pätevät myös työelämän ulkopuolella. Valmennusten osa-alueita ovat mm. vuorovaikutustaidot, fyysinen hyvinvointi ja sen ylläpitäminen ter veellisten elämäntapojen avulla, positiivinen ajattelu sekä kiireen ja ajankäytön hallinta. Lisäksi Kokonan tarjoamiin valmennuksiin sisältyy myös erilaisia taide- ja luovuusharjoituksia. Merkittävä osa Kokonaa ovat mindfullness-valmennukset, joissa kehitetään tietoisen läsnäolon taitoja. Nämä puolestaan vahvistavat tunneälyä, keskittymiskykyä, luovuutta, stressinhallintaa ja rentoutta. To i m i t t a j a E M I L I A L E H T I N E N Ajankäytön hallinta, hyvät vuorovaikutustaidot tai tietoisempi läsnäolo ovat hyödyllisiä taitoja etenkin työ- ja perhe-elämän vaatimusten yhteensovittamisessa. Kokona tarjoaakin myös henkilökohtaista elämäntaitovalmennusta, jossa valmentajan avulla pysähdytään elämän risteyskohdassa hahmottamaan omia tavoitteita työn, elämän ja ihmissuhteiden eri osa-alueilla. www.kokona.fi www.kiddo.fi?267
L New Era, Griffin & Co, 09 750 023 Stockmann, 09 1211 La Roche-Posay, 075 758 000, Noa Noa, 020 779 0650, www.noa-noa.dk Studio Caroline Gomez, neuvonta@loreal.com 020 779 0650 Le bunuell, 045 801 4140 Lee, 050 543 0750 www.carolinegomez.bigcartel.com Noa Noa Minature, Noa Noa Finland, Superstrash, Griffin & Co Oy, 09 750 023 Nokian Jalkineet, Berner, 020 791 4783 Suvila Fanni, 044 268 4646, O Syster P, Selected Brands Finland, Legal Lounge Helsinki, 010 505 2650, info@legallounge.fi fanni.suvila@gmail.com Lekmer, lekmer.fi Odd Molly, 040 552 6580 Lennol, 020 775 6137 Ombrellino, 045 139 8052, ombrellino@ombrellino.fi LEVI’S KID, +33 (0) 32 123 9874, www.levi.com 040 558 6584, www.systerp.com T Lexington, 09 678 815 Only, 020 7474 600 Lifefactor y, Big Small Company, 040 178 9277 Oriflame, oriflame.fi Lifestyle, 09 622 70170 Outfitters Nation, Bestseller, 020 747 4600 Ten Points, 045 865 3989 Limbo, 09 644 060 Outi Martikainen, Lokal, 09 684 9818, Terhi Pölkki, 040 740 2036 www.lokalhelsinki.fi Lindex, 0800 130 730 Little Copenhagen, 040 520 0924, www.littlecopenhagen.fi Little Marc Jacobs, Stockmann, 09 1211 info@innodeco.fi Thomas Sabo, Stockmann, 09 121 3521 P Tiger of Sweden, Stockmann, 09 1211 Papres, 040 128 9228, info@papres.fi Tikkurila, 020 191 2000, www.tikkurila.fi Papu, www.pikkulinnun.fi Timberland, Le Bunuell, 045 801 4140, www.lebunuell.fi Paul Smith Junior, +33 (0) 14 801 9977, Littlephant/InnoDeco, 045 202 5398, L’Oréal Paris, 075 758 000, carolinegomez.bigcartel.com. Tiger, www.tiger-stores.fi Lillagunga, 040 579 3474, info@lillagunga.com Tablette Pöl, Studio Caroline Gomez, www.paulsmith.co.uk Tom Dixon, 09 612 9550, www.formverk.com Pernille Cor ydon, 040 551 9017 Tommy Hilfiger, 09 774 50700 Petit Bateau, + 49 692 7227 60, Tommy Hilfiger (aurinkolasit), Safilo, neuvonta@loreal.com 080 00850 www.petit-bateau.de Lumene, 020 487 7100 Piccu, 050 351 0496, info@piccu.fi Toms, Stockmann, 09 121 3527 Loru Design, 044 356 4595, www.loru.fi Pikkulinnun kauppa, tsirp@pikkulinnun.fi, Tumble ‘ n Dr y, Little Copenhagen, www.pikkulinnun.fi Luhta Home, 044 755 6642, www.luhta.com/fi/home Lumi, www.lumiaccesoires.com Tweezerman, 06 346 4474 Pikkuväki Pompii, www.pikkuvaki.fi Polarn O. Pyret, 09 323 3023, www.polarnopyret.fi Lumihopea, www.lumihopea.com U Uhana Design, Super Mukava, 044 063 3656, www.supermukava.com Pukka, Ruohonjuuri, www.kauppa.ruohonjuuri.fi Luona In, 050 306 5514, www.luonashop.fi Punavuoren peikko, 045 128 6281, M Pura, Big Small Company, 040 178 9277 www.punavuorenpeikko.fi V Vans, Stockmann, 09 121 3527 Vallila Interior, www.vallilainterior.fi Madara, 09 454 4990 R Varpunen, 050 323 9919, www.varpunen.com hello@madeofsundays.com Ralph Lauren, Stockmann, 09 1211 Versace, Boutique Kaarina K, 09 633 901 Marc by Marc Jacobs, Stockmann, Rantakoski Design, 050 441 3393 Versace Collection, Stockmann Boutique, Made of Sundays, www.madeofsundays.com, 09 121 3527 Marc O´Polo, +49 (0) 803 6900, 09 1211 Ray-Ban, Luxottica Nordic, 09 439 1050 Regal, Ur & Penn, +46 850 666 411 Vichy, 075 758 000, neuvonta@loreal.com Reima, 020 759 5800 Viking, Stockmann, 09 121 3527 Marimekko, 09 758 7260, www.marimekko.fi Richter, 09 560 75212 Vimma, info@vimmacompany.com, Marjon HerkkuKakku, Rimmel, 020 791 00 www.marc-o-polo.com www.vimmacompany.com www.herkkukakku.wix.com/herkkukakku Marsaana, 09 252 26200 S W Maybelline, 075 758 000, Sand, Stockmann, 09 1211 Wallpaper, Akateeminen Kirjakauppa, neuvonta@loreal.com Metsola, 010 279 2570 www.scotch-soda.com Mini Rodini, Tarhalapset Oy, 045 130 3980 Selected Femme, Bestseller, 020 747 4600 Minna Parikka, 09 667 554 Sensai, Berner, 020 791 00 Montini, Ur & Penn, +46 850 666 411 Seppälä, 09 121 7200 MOLO kids, 040 352 7989 Shepherd of Sweden, Trendeal PR, Momulu, 050 5839616, www.momolu.fi Moschino Cheap & Chic, Stockmann Boutique, 09 1211 Muurla, 020 711 8899 www.akateeminen.com Scotch R’Belle, +31 (0)23 5677 663, 09 135 2525 We Care Icon, Sokos, 010 765 8300 Wean Green, Big Small Company, 040 178 9277 Wheat, Little Copenhagen, 040 520 0924, www.littlecopenhagen.fi Wolford, Stockmann, 09 1211 Shogo Tamura, www.nama.fi. Sinooperi, www.sinooperi.fi Y Snadistadi, 029 701 01800, www.snadistadi.fi Yves Rocher, 09 615 16 Sokos, 010 766 5250 N s.Oliver Finland, 010 320 2700, www.soliver.eu Z Name It, Bestseller Wholesale Finland Oy, SO-B, Glitter, 09 726 80780 Zalando, www.zalando.fi Speedo, Oy Sultrade Ltd, 09 859 59500 Zara, www.zara.fi 020 747 4600 Natural Code, 020 487 7100 Stadium, 020 790 0390 New Balance, Stockmann, 09 1211 Stetson, Solo for Men, 09 611 616 www.kiddo.fi?269
ILMOITUSTAULU I L M O I T U S S E U R A AVA A N K I D D. O L E H T E E N ? Tiedustelut osoitteeseen toimitus@kiddo.fi Black Label ® coming soon Suomalaiset Zipit-päiväpeitot helppoon arkeen www.bedit.? WWW.1KERTAA2.FI LASTEN SYNTTÄRIT GARDENIASSA kidd.o_ilmo.indd 1 17/03/14 09:13 Kesäiset synttärijuhlat tropiikissa ympäri vuoden! Soita puh. (09) 3478 4050 tai tutustu internetissä www.gardenia-helsinki.fi Gardenia-Helsinki Koetilantie 1, Viikki 270?www.kiddo.fi Yrjönkatu 34 Georgsgatan 34 www.tingeling.fi p. 044 031 1336
MOMOLUHAHMOTEATTERI Tarvitset ohuita pitkiä tikkuja, lakanan ja narua. 1?_?Leikkaa hahmot valkoisia reunoja pitkin niin, että valkoista reunaa jää hahmojen ympärille. 2?_?Laita tikku hahmojen väliin ja liimaa samanlaiset hahmopalat nurjalta puolelta vastakkain. 3?_?Rakenna hahmoteatteri lakanasta ja narusta kiinnittämällä naru ovenkahvoihin ja laita lakana roikkumaan kuin pyykkinarulle. Esitys voi alkaa! www.kiddo.fi?1