Kirkkonummen Sanomat
Etusivun kuva:
N:o 13 ? 13.2.2014
3
INKOON kunnanvaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen tapaamiseensa maanantai iltana 10.
helmikuuta Kyrkfjärdens skolan ruokalassa. Entiset kokoustilat kunnantalossa muuttuvat pikku
hiljaa kirjastoksi. Lisää valtuustokokouksesta sivulla 3. Kuva: SATU HOLMLUND.
Siuntion vihreät
uudistuivat
Siuntion Vihreät kokoontuivat vuosikokoukseensa tammikuun lopulla. Yhdistys päätti vaihtaa nimensä Siuntion Vihreät ry:si Inkoon Vihreiden muodostettua oman itsenäisen paikallisyhdistyksensä.
Samalla yhdistyksen vuosikokous valitsi uuden hallituksen ja puheenjohtajan. Yhdistyksen pitkäaikaisen kantavan voiman ja puheenjohtajan Timo Raivion muutettua kunnasta yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eljas Rahikainen.
Vuosikokouksessa keskusteltiin myös Vihreiden luottamustehtävien uudelleen järjestämisestä. Timo Raivion tilalle Siuntion kunnanhallituksen varajäseneksi ja teknisen lautakunnan jäseneksi päätettiin esittää Eljas Rahikaista. Elinkeino- ja maapoliittiseen toimikuntaan tarjotaan Karin Gottberg-Ekiä. Kunnanhallitus ja valtuusto vahvistavat ehdotukset talven aikana.
Kunnanvaltuustoon Timo Raivion tilalle nousee Yrjö Kokkonen.
Suden jälkiä
Porkkalassa
Porkkalan merivartioaseman partio havaitsi 7.2. aamulla partioidessaan
jäällä isokokoiset tassunjäljet, jotka Kirkkonummen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö vahvisti suden jäljiksi.
Jäljet havaittiin merivartioaseman edustalla vain parin sadan metrin päässä aseman rannasta ja myöhemmin päivällä lisää jälkiä löytyi n. kilometrin
päästä mantereelle päin tien
vierestä.
JÄÄLTÄ löytyneet jäljet johtivat Porkkalanniemen kärjessä sijaitsevaan Kyrkogårdsön saareen mutta heikon jäätilanteen vuoksi niitä ei sen pidemmälle päästy
seuraamaan.
Vastaselitys Merituulen
kouluasian käsittelyyn
Helsingin Hallinto-oikeus on antanut mahdollisuuden vastaselityksen antamiseen koskien Inkoon Merituulen koulusta tehtyä kunnallisvalitusta.
Katarina Vehmaksen 7.2. laatimassa selityksessä todetaan, että
suomenkielisen sivistysjaoston puheenjohtaja ei ole saanut kutsua eikä häntä nimetty sisäilmatyöryhmään, moniammatillista sisäilmatyöryhmää ei ole kuultu riittävästi ja että koulun korjaushanke koskee hyvin vahvasti suomenkielistä sivistysjaosta huolimatta uudesta hallintosäännöstä, koska sisäilmaongelmat syntyivät jo ennen v.
2013. Eriävä mielipide valittajilla on myös Urheilutien koulurakennuksen korjaamistöiden kiireellisyydestä ja toiveena selvitykset koulukäyttöön kunnostamisesta.
Vahasen konsulttiyhtiö ei valittajien mielestä ole antanut riittävää tietoa rakennuksen terveyshaitoista ja korjaamismahdollisuuksista, valmistelu ei ole ollut riittävää eikä kv:n päätös 30.9.2013 ole
tehty huomioiden Kuntalain vaatimuksia.
Kaivinkone töhrittiin
Laajakalliossa
Kirkkonummella, Jättiläisenkaaren työmaalla, töhrittiin Caterpillarmerkkinen kaivinkone 7.?10.2. välisenä aikana.
Töhrimiseen oli käytetty vihreää spray-maalia.
Kalasataman laiturihankkeelle investointimäärärahaa Inkoossa
Inkoon kunnanvaltuusto kokoontui
maanantai iltana 10. helmikuuta
Kyrkfjärdens skolan ruokalassa tiivistunnelmaiseen kokoukseen, jossa päätettiin mm. perustaa Merituulen kouluun yksi luokanopettajan virka lisää 1.8.2014 alkaen, julistaa Inkoon kunta savuttomaksi
työpaikaksi ja antaa kunnanhallitukselle valtuudet myydä Ingakoti
ja siihen liittyvät rakennukset kokonaisuutena tai osissa.
Eniten keskustelua illan aikana käytiin Joddbölen kalasataman
laiturihankkeen tiimoilta. SDP:n
Harri Wikström ei omasta puolestaan ollut valmis päätöksentekoon ja hän esittikin asian palauttamista. Äänin 22?5 keskustelua
jatkettiin.
Kritiikkiä puheenvuoroissa annettiin asian valmistelun suhteen,
mm. Barbro Viljanen (kok), Paavo
Leppänen (SDP) ja Joni Ikonen (ps)
olisivat halunneet lisätietoa päätöksentekonsa tueksi aiheen aikaisemman käsittelyhistorian muodossa.
? Miksi tässä esityslistassa ei voi
näkyä asian käsittelyä lautakunnissa ja kunnanhallituksessa? Se
helpottaisi päätöksentekoa täällä
valtuustossa, ihmetteli Viljanen.
Valtuusto äänesti pykälää käsitellessään myös toisen kerran Harri
Wikströmin esittäessä, ettei hankkeelle myönnettäisi investointimäärärahaa. Tämäkin esitys kaatui äänin 22?5.
Kunnanvaltuusto päätti myöntää kalasataman laiturirakennushankkeelle 59 000 ? investointimäärärahaa. Ennen laiturihankkeen käynnistämistä yhdyskuntateknisen lautakunnan on sovittava
liikennelaitoksen kanssa vanhan
laiturin korjauksesta tai purkamisesta, neuvoteltava uuden laiturin naapurin kanssa ja annettava vuokranantajalle selvitys hankkeesta.
Lisäksi valtuusto päätti, Robert Lemströmin (RKP) esityksestä,
valtuuttaa kunnanhallitus aloittamaan työt kohteessa välittömästi.
Laiturihanke Joddböleen toteutetaan ELY-keskuksen ja Euroopan
Kalastusrahaston tuella. Hankkeen
kokonaiskustannukset ovat 802 344
?. ELY-keskus on alustavasti myöntänyt tuen, joka vastaa 90 % nousseista kustannuksista. Kustannukset ovat 589 500 ? vuonna 2014.
Kunnan osuus (10 %) kustannuksista on siten 58 950 ?.
SATU HOLMLUND
INKOON kunnantalon sisällä käy melkoinen myllerrys kun osa
siitä remontoidaan kirjastoksi. Mm. valtuuston ja lautakuntien
kokoustilat saneerataan kuntalaisten ?yhteiseksi olohuoneeksi?. Vuoden ensimmäinen valtuustokokous pidettiin Kyrkfjärdens skolan ruokasalissa.
Uusi sopimusmalli ja kalustoa luvassa
Pohjolan liikenne jatkaa
Kirkkonummella
HSL:n hallitus teki päätöksen Sipoon ja Kirkkonummen bussiliikenteen tarjouskilpailusta, joihin
saatiin yksi tarjous kustakin kohteesta. Molempien kuntien bussiliikennettä alkaa elokuussa hoitaa Pohjolan Liikenne lukuun ottamatta kahta Kirkkonummen bussilinjaa, joita ajaa Nurmijärven
linja Oy.
Bussiliikenne järjestetään elokuusta alkaen uudenlaisella sopimusmallilla, jossa liikennöitsijä suunnittelee aikataulut HSL:n
määrittelemien reittien ja palvelutaso-ohjeiden mukaan. Uusi sopimusmalli kannustaa liikennöitsijää hoitamaan liikenteen mahdollisimman laadukkaasti ja tehokkaasti, sillä HSL:n maksama
liikennöintikorvaus nousee ensimmäisen vuoden jälkeen, jos matkus-
tajamäärät kasvavat. HSL hankkii liikenteen yhteistyössä Uudenmaan ELY:n kanssa, joka vastaa
HSL-alueen ulkopuolelle jatkuvista reiteistä.
Kirkkonummella ajetaan elokuusta alkaen 15 bussilinjaa, joista 14 oli mukana kilpailutuksessa.
HSL on reittisuunnittelussaan yksinkertaistanut linjastoja ja vähentänyt reittivariaatioita, jotta linjasto olisi selkeä ja helposti hahmotettava. Kirkkonummen arkiliikenteen hoitoon tarvitaan 31 autoa ja
linjakilometrejä kertyy vuodessa
2,8 miljoonaa.
Bussikalusto uudistuu nyt kilpailutetuilla linjoilla vuoden 2015
alussa pääosin. Liikenteeseen tulee 24 uutta matalalattiabussia ja
lisäksi yksi uusi pikkubussi.
Uudet autot täyttävät Euro6-
päästönormin, joten niiden lähipäästöt ovat selkeästi vähäisempiä nykykalustoon verrattuna. Lisäksi busseissa on ilmastointi, alkolukko, ovien valvontakamera sekä
ajotavan seurantajärjestelmä. Kuljettajien työturvallisuutta parannetaan turvaohjaamolla ja kameravalvonnalla.
HSL Helsingin seudun liikenne
vastaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun
liikennejärjestelmäsuunnitelman
laatimisesta. Kuntayhtymässä on
360 työntekijää ja liikevaihto on
runsaat 550 milj. euroa vuodessa.
HSL:n järjestämässä liikenteessä
tehdään vuosittain noin 345 miljoonaa matkaa, mikä on noin 60 %
kaikista Suomen joukkoliikennematkoista
Kirkkonummen Sanomat
N:o 13 ? 13.2.2014
4
Ravintolat
Työsuoritukset
Lokakaivojen tyhjennykset
Karaoke
?
Perjantaisin ja
Lauantaisin klo 21
Tervetuloa!!
Palvelukseen halutaan
? Liikkumisen apuväline-
ratkaisut vanhuksille ja
liikuntarajoitteisille.
www.facebook.com/UrhoBaari
Toritie 1, Kirkkonummi
Elokuvat
Huvit
019-386133
LOHJA
Walter Mittyn ihmeellinen elämä
Kino Kirkkonummella
Hammaslääkärit
Toistuva
työsuoritusilmoitus
huomataan.
Kysy lisää
ilmoitusmyynnistä
ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi
09 221 9200
Kino Kirkkonummella nähdään 15.2. alkaen Walter
Mittyn ihmeellinen elämä
(The Secret Life of Walter
Kirkkonummen
Sanomat
Mitty). Ben Stillerin tähdittämä ja ohjaama hyvänmielen draamakomedia Walter
Mittystä - tavallisesta mie-
Koulutusta
Ammattitaitoa nuorille ja aikuisille Luksiasta
A M M AT T I TA I T O A
t BNNBUUJPQJTUPU (Lohja, Vihdin Nummela)
t BJLVJTPQJTUP (Lohja, Vihdin Nummela, Raasepori, Kirkkonummi, Espoo)
t PQQJTPQJNVTLFTLVT
www.luksia.fi
Voit suorittaa perus-, ammatti-, ja erikoisammattitutkintoja
mm. näiltä koulutusaloilta:
t LVMUUVVSJ
t MVPOOPOUJFUFFU
t NBULBJMV
SBWJUTFNJT KB UBMPVTBMB
t TPTJBBMJ KB UFSWFZTBMB
t UFLOJJLLB KB MJJLFOOF
t ZIUFJTLVOUBUJFUFFU
MJJLFUBMPVT KB LBVQQB
Lisäksi aikuisopistomme tarjoaa räätälöityjä työelämän kehittämispalveluita
yrityksille ja työyhteisöille. Vuosittain Luksiassa opiskelee yli 7000 henkilöä.
Sinä voit olla yksi heistä.
5VMF PNBMMF PQJOUPQPMVMMFTJ -VLTJBBO
-JTÊUJFUPKB Q
:IUFJTIBLV BNNBUUJPQJTUPJIJO o
hestä, jonka arkisen elämän
vilkas mielikuvitus muuttaa uskomattomaksi seikkailuksi.
Walter Mitty (Ben Stiller) elävöittää tavallista yksinkertaista elämäänsä uskomattomilla ja koomisillakin päiväunelmilla, joissa
mikään haaste ei ole hänelle liian suuri: hän kiipeää
jättimäisen jäätikön päälle
tai pelastaa vanhuksen räjähdysvaarassa olevasta rakennuksesta.
Kun Walter ei unelmoi ja
haaveile, hän on sankarillisen alter egonsa vastakohta: ihan tavallinen työpaineiden alla elävä kaveri, joka on
liian ujo pyytääkseen nättiä
työkaveriaan (Kristen Wiig)
treffeille. Kun kohtalo puuttuu peliin, Walter joutuu sukeltamaan tosielämään ja
lähtee maailmanlaajuiselle
matkalle, josta tulee seikkailu, jollaisesta hän ei olisi
osannut edes villeimmissä
kuvitelmissaan uneksia.
SEURAKUNNASSA
TAPAHTUU
Messu su 16.2. klo 10
kirkossa, Ismo Turunen,
Anna Karlsen.
Siuntion
suomenkielinen
seurakunta
Elimförsamlingen
Gudstjänst på Karmel
sön 16.2. kl 15.00.
Tal och sång
Rolf Edberg.
Välkommen.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 13 ? 13.2.2014
5
Sydänkoru on
suosituin toivelahja
Kirkkonummelaisen RMV-Korut Oy:n Rami
Valkeinen on myynyt koruja tukku- ja vähittäispuolella vuodesta 1997 lähtien.Vuosien varrella hän on nähty monenlaisia muotikoruja ja
ilmiöitä, mutta yksi on pysynyt suosittuna tuotteena: sydänriipukset ja sydänkorvakorut. Valkeisen mukaan sydän koetaan hyväksi valinnaksi koruostoksilla ? jokainen nainen on luultavasti saanut sellaisen joskus lahjaksi.
? Sydänaiheisia koruja myydään kaikenikäisillä asiakkaille ja varsinkin miesasiakas
valitsee helposti naishenkilölle sydänaiheen
osoituksenaan tunteistaan. Ajaton sydänkoru on myös muodoltaan käytännöllinen, se ei
esimerkiksi tartu vaatteisiin pyöreiden kaariensa takia.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen hopeakorujen kysyntä on muuttanut sydänkoruja. Perinteiset sydämet ovat saaneet rinnalleen näyttäviä, erilaisia ja jopa villejä sydänmalleja. Hopean edullinen hinta mahdollistaa uudet mallit, vaikka klassinen sydän on edelleen kysytty
malli hopeassakin.
? Myös teräksen käyttö koruissa on lisääntynyt, sitä ei olisi voinut vielä kymmenen vuotta
sitten uskoa tapahtuvan, Valkeinen kertoo.
rulle kaivattua asennetta. Ennen parhaiten
myyneet värit olivat kirkas, pinkki ja vaaleansininen, niiden rinnalle ovat tulleet tummanpunainen, lila ja jopa musta. Suomalaiset eivät enää piilottele korujaan vaan ne saa näkyä ja kunnolla.
? Varsinkin jos kivi on sydämenmuotoinen
tai jonkin muun erikoisemman muotoinen on
viisasta valita mahdollisimman tumma väri,
jotta muoto erottuu hyvin, Valkeinen opastaa.
Sydänriipuksesta ja sydänkorvakoruista
koostuvat sydänsetit ovat varsin suosittuja
esimerkiksi ystäväpäivänä, naistenpäivänä
ja muiden lahjasesonkien yhteydessä. Seteissä on mahdollisuuksia rakentaa monenlaista eri versiota, riippuen siitä minkälaista ketjua ja korvakorua halutaan käyttää sydänriipuksen kanssa.
? Riipuskokonaisuutta pystyy myös muokkaamaan paljon ketjulla, valinnanvaraa löytyy ketjun pituuden ja paksuuden lisäksi myös
erilaisiin käärme- ja panssariketjuihin. Olemme liikkeessämme panostaneet entistä enemmän hopeaketjuvalikoimaamme, Valkeinen
kuvailee.
Vuosikymmenien
kokemus
Vain mielikuvitus
rajana
RMV-Korun sydänmallistosta löytyy oman malliston lisäksi myös muiden kotimaisten ja ulkomaisten valmistajien malleja.
? Meiltä löytyy sydänkoruja laidasta laitaan:
on pieniä ja todella isoja, perinteisiä ja trendikkäitä, kivellisiä ja kivettömiä, kiiltäviä ja mattapintaisia, litteitä ja pulleita. Monista erikoisista malleista asiakkaat ovat sanoneet etteivät
osanneet edes kuvitella, että tuollainenkin sydän olisi mahdollista tehdä, ilmeisesti vain mielikuvitus antaa rajat, Valkeinen kertoo.
Sydämissä käytetyissä kivien väreissä on
tummat sävyt tulleet entistä suositummiksi.
Hempeä sydän sysimustilla kivillä antaa ko-
Munkinmäentiellä 80-luvulta saakka toiminut
RMV-Koru aloitti korujen valmistuksen jo 1961
ja tukkukaupan Helsingissä 1974. Sydänkoru
eri malleissa on pysynyt yrityksen valikoimassa vuosikymmenien ajan ja niitä on myyty vuosien varrella kymmeniätuhansia.
Tänä päivänä RMV-Korujen asiakaskunta
tulee Kirkkonummelta ja lähikunnista. Tukkukauppaa yhtiö tekee kultasepänliikkeille maanlaajuisesti. Yrittäjiensä mukaan liikkeen vahvuudet ovat ystävällinen myymälähenkilökunta, laaja koru- ja palveluvalikoima
ja ammattitaitoinen kultaseppä, jonka kanssa asiakas voi henkilökohtaisesti suunnitella korunsa.
5
90
Suomalainen/Finsk
995
kg
Apetit
Savukirjolohi/
Rökt forell
259
Snellman
Sika-nauta
jauheliha/Gris-nöt
malet kött 23 %
400 g (6,48/kg)
Hinta voimassa//
Priset gäller 13.-16.2.
215
Espanja/Spanien
Mansikat
sydänrasiassa/
Jordgubbar i hjärtask
200 g (10,75/kg)
Viljaporsaan
pihvifilee/
Biffilé av gris
069
kg
Puola/Polen
Ida Red
Omenat/Äpplen
1. lk./kl.
099
Mummon
Ranskanperunat/
Pommes frites
450 g (2,20/kg)
1
39
Primula
Kaura- tai
moniviljaviipaleet/Havreeller flerkornsskivor,
300 g (8,97/kg)
www.s-kanava.fi
BONUS JOPA 5 %. MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
Ingman
Creamyjäätelöt/glassar
0,85 l (5,05/l)
Suomalainen/Finsk
2
Evästä retkelle!
99
Vägkost till utflykten!
Rainbow
Broilerin
fileesuikaleet/
Strimlade kycklingfiléer
300?350 g
(9,97?8,54/kg)
6
90
kg
Candy King
Irtomakeiset/
Godis i lösvikt
Hinnat voimassa helmikuun loppuun/ Priserna gäller till slutet av februari
S-market
ã Kirkkonummi/Kyrkslätt ã Inkoo/Ingå
ã Siuntio/Sjundeå ã Veikkola
4
29
marinoitu/marinerad, n./ca 800 g
Hinta voimassa/
Priset gäller
10.-25.2.
Hinta voimassa/
Priset gäller 13.-16.2.
kg
Atria
Arkisin 7?21 Vardagar
Lauantaisin 8?18 Lördagar
Sunnuntaisin 12?18 Söndagar
395
Rain
R
Rainb
Rainbow
i bow
bo
Kertakäyttögrilli/
Engångsgrill
kpl/st.
Rainbow
Grillimakkara/
Grillkorv
400 g
(4,98/kg)
199
Arla Ingman
Proteiinirahkat/
Proteinkvarg
maustetut/
smaksatta
200 g (7,25/kg)
145
Arla Ingman
Proteiinirahka/
Proteinkvarg
maustamaton/
naturell
200 g (5,25/kg)
105
facebook.com/
varubodenosla
www.varuboden-osla.fi
BONUS UPP TILL 5 %. BETALA MED S-FÖRMÅNSKORTET, DU FÅR BETALNINGSSÄTTSFÖRMÅN 0,5 %
N:o 13 ? 13.2.2014
6
PÄÄKIRJOITUS
Säriseekö kielikorvassasi?
Äidinkielen ylioppilaskoetta jännittävä lapsenlapsi
rallatteli riemu-uutisena, että saa alkaa tekemään
ja se on kirjakieltä!
Menneen ajan ankaran koulukunnan koukeroissa kasvanut kielikorvani alkoi säristä, ei todellakaan särisemään. Meille muinoin tyttölyseossa
toistettiin toistamasta päästyä, miten meidän täytyy alkaa tehdä tai ruveta tekemään, jos nyt ei aivan ryhtyä tekemiseen.
Mutta eihän meidän aikanamme enää ole edes
tyttökoulujakaan.
Äidinkielen oppii äidiltään ja ympäristöstään. Vokaalit soivat kuin musiikki ihmiseen jo ennen syntymää. Sana sanalta omaksumme, ahmimme, otamme
käyttöön ja kasvamme kuullun ymmärtämiseen. Tapa puhua tarttuu niiltä, joiden syliin saamme leikki-ikäisenä kiivetä.
Puhekieleen saa puikahdella huolettomia ilmaisuja. Kirjoitettuna kieli näkyy, kulkee silmien kautta toiseen ihmiseen. Kirjoitetun kielen täytyisi näyttää kauniilta ja ?oikealta?. Vai täytyisikö?
Kieli elää ajassa. Ja elämä. En kirjoita sulkakynällä, en pukeudu jugend-ajan muotiin enkä juo lypsylämmintä maitoa. En ihan tarkalleen tiedä, mitä
tarkoittaa ilmaisu ?mitä jäbä duunaa? eikä se ole ainoa syy miksi en suostu hiljentymään muun Suomen
kanssa lauantai-iltaisin Putouksen lumoon.
Kieli kehittyy käytössä. Kansalliskirjallisuus todistaa muuttumisen tärkeydestä. Nautin Aleksis Kiven ja Juhani Ahon tavasta asetella sanoja lauseisiin, mutta en voi ilmasta itseäni käyttämällä kieltä heidän tavallaan. Lihakset muuttuvat kuntosalilla. Funktio muuttaa struktuuria myös kielitieteessä:
tärkeintä on, että kieltä käytetään. Puhumalla ja kirjoittamalla. Kieli on ajatusten jatke, osa persoonallisuutta, identiteettiä. Pudotan suustani ulos sen,
mitä mielessäni liikkuu. Kielenhuolto alkaa siis jo
pään sisässä. Hitaana hämäläisenä yritän totutella ymmärtämään länsisuomalaisten lyhyttä kieltä, joka etäältä kuunnellen tykittää ja rätisee tärykalvollani kuin kiinanpommi. Sitä en vielä ole oppinut korjaamatta sietämään, että omat lapsenlapseni kysyvät ketä tuli, kun tarkoittavat kielentajuni
mukaan kysyä kuka.
Joet pyrkivät vuosituhanten vieriessä vähentämään mutkia juoksustaan, lyhenemään. Myös kieli
lyhenee. Tekstiviestien hymiöihin tukeutuva kapulakieli sopii viestittämiseen yhtälailla kuin morsettaminen hätäsanomaan. Kieli on perintökalleus, jota ei saa umpioida minkään ajan formaattiin. Kieli
pysyy ajassa tai kuolee. Suomen kaunis kieli säilyy
elävänä kun alamme käyttää sitä kauniisti.
MAIJA PAAVILAINEN
Kirkkonummen Sanomat
Hyvää loppuviikkoa
Aurinko nousee 8.05 ja 17.05 laskee
Ke 12.2. Elma, Elmi *ORT Mitjo, Aleksi, Aleksis
To 13.2. Sulo, Sulho, Algot *ORT Martti
Pe 14.2. Ystävänpäivä, Alla hjärtans dag, Voitto, Valentin, Tino *ORT
Soini, Kiril
La 15.2. Sipi. Sippo, Sigfrid *ORT Anssi, Anto
Kirkkonummen Sanomat 40 vuotta sitten:
Vyöhyketariffi junamatkoihin
(KS N:o 3-20.2.1974) VALTIONRAUTATIET siirtyy Helsingin lähiliikenteen hoidossa vyöhyketariffijärjestelmään ensi huhtikuun alusta
lähtien. Asiaa koskevan asetuksen antoi valtioneuvosto viime torstaina. Vyöhyketariffijärjestelmä käsittää Helsingistä Keravalle ja Kirkkonummelle ulottuvat rataosuudet. Myös Martinlaakson rata kuuluu kokonaisuudessaan uuden järjestelyn piiriin.
Vyöhyketariffilla korvataan nykyisin voimassaoleva kilometritariffijärjestelmä.
Tariffivyöhykkeitä tulee Helsingin lähiliikennealueelle kolme. Ensimmäisen ns. A-vyöhykkeen muodostavat rataosat Helsinki?Malmi
sekä Helsinki?Leppävaara. Martinlaakson radan valmistuttua A-vyöhykkeeseen kuuluu osuus Helsinki?Malminkartano.
Netissäkin muistettava
käytöstavat
?Netti olisi parempi paikka, jos ihmiset laskisivat kymmeneen ennen
kuin kommentoisivat mitään?
11.2. vietettiin maailmanlaajuista Safer Internet Dayta. Teemapäivää vietetään yli 100 maassa. Suomessa Safer Internet Day kytkeytyy osaksi Mediataitoviikkoa.
Safer Internet Dayn teema tänä vuonna on Yhdessä parempi Internet. Teemapäivä muistuttaa siitä, että paremman Internetin luominen on niin palveluntarjoajien, lainsäätäjien, järjestöjen, kasvattajien kuin yksittäisten netinkäyttäjienkin vastuulla.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin koordinoima Mediataitoviikko keräsi tammikuussa 10?18-vuotiaiden nuorten näkemyksiä siitä, millainen olisi parempi Internet. Nettikyselyyn vastasi yhteensä 373 nuorta.
Vastaajista noin 22 prosenttia oli sitä mieltä, että Internet muuttuisi paremmaksi, jos netissä muistettaisiin käytöstavat. Vastaajat
toivoivat nettikiusaamisen lakkaamista, netiketin noudattamista
sekä sitä, että netinkäyttäjät huomioisivat, että nimimerkin takana on oikea ihminen.
Toiseksi eniten parannettavaa olisi vastaajien mukaan netin valvonnassa. Tähän liittyviä kommentteja tuli yhteensä noin 14 prosentilta vastaajista. Vastauksissa toivottiin esimerkiksi tiukempaa
ikärajojen valvontaa, ylläpidon puuttumista tai kommentoinnin estämistä.
Pk-yritysten suhdannenäkymät
nousivat Uudellamaalla
Suomen pk-yritysten suhdannenäkymät ovat selvästi myönteisemmät verrattuna syksyyn 2013.
Koko maan pk-yrityksistä 33 %
arvioi suhdanteiden paranevan
ja 17 % huononevan (saldoluku
16 %). Edellisellä mittauskierroksella saldoluku oli 4 %. Uudenmaan alueella suhdannenäkymät
ovat samankaltaiset kuin koko
maassa, ja myös myönteisemmät kuin syksyllä 2013. Saldoluku Uudenmaan alueella on syksyn 2013 tasoa selvästi parempi
(4 %=>14 %).
Uudenmaan alueen suhdannenäkymät henkilökunnan määrän
suhteen ovat saldoluvun perusteella hieman heikommat kuin koko maassa, mutta kuitenkin hieman myönteisemmät verrattuna
edelliseen kierrokseen. 16 % alueen pk-yritysten edustajista arvioi henkilökunnan määrän olevan
vuoden kuluttua tämän hetkistä
suurempi ja 10 % arvioi henkilökunnan määrän olevan pienempi. Saldoluvuksi muodostuu näin
ollen 6 %, joka on kaksi prosenttiyksikköä parempi kuin syksyllä
2013. Saldoluku on hieman heikompi kuin koko maassa (8 %).
Kysynnän riittämättömyys tai
epävakaisuus on Uudenmaan alueen kuten koko maan pk-yrityksissä suurin työllistämisen este.
Koko maan ja Uudenmaan pkyrityksistä noin kolmannes on
ryhtynyt sopeuttamistoimenpiteisiin ja noin joka kymmenes suunnittelee sopeuttamistoimenpiteitä
nykyisen suhdannetilanteen vuoksi. Työaikajärjestelyt, lomautukset
sekä liiketoiminnan karsiminen ja
laajentaminen ovat Uudenmaan
alueella kuten myös koko maan
pk-yrityksissä yleisimmät toteutetut tai harkinnassa olevat sopeutustoimet.
Koko maan pk-yrityksistä 39 %
on mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä. Asemansa säilyttämään pyrkiviä pk-yrityksiä
on 32 % ja yritystoiminnan loppumista ennakoivia 3 %. Uudenmaan
alueella yleisin ryhmä muodostuu
asemansa säilyttämään pyrkivistä pk-yrityksistä (32 %), mahdollisuuksien mukaan kasvavien yritysten määrä on lähes yhtä suuri kuin koko maassa (38 %). Uudenmaan alueella voimakkaasti ja
mahdollisuuksien mukaan kasvavien pk-yritysten yhteenlaskettu
osuus on laskenut syksystä 2013.
Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj
sekä työ- ja elinkeinoministeriö
tekevät yhteistyössä pienten ja
keskisuurten yritysten toimintaa
ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin
kaksi kertaa vuodessa. Barometri
julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina.
Kevään 2014 valtakunnallinen Pk-yritysbarometri perustuu
4436 pk-yrityksen edustajan vastauksiin. Se kuvaa siten kattavasti suomalaisten pk-yritysten
käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista sekä
yritysten liiketoimintaan ja kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä.
Syrjäseudulla yhä useampi
vanhus jää yksin
Punainen Risti haluaa, että jokainen yksinäinen saisi ystävän. Yksi
ystävä voi muuttaa ihmisen koko elämän. Punainen Risti on huolissaan vanhusten yksinäisyyden lisääntymisestä. Vanhusten yksinäisyys lisääntyy lähitulevaisuudessa väestörakenteen muuttuessa. Vuoteen 2030 mennessä yli 65-vuotiaiden määrän on arvioitu kasvavan
yli puolella miljoonalla. Väestöennusteen mukaan määrä on vuonna
2030 noin 1 525 000. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa 1 018 000 yli
65-vuotiasta henkilöä.
? Vanhusten yksinäisyyden lisääntyminen etenkin syrjäisillä seuduilla näkyy Punaisen Ristin osastoihin tulevissa pyynnöissä. Vaikka vanhuksella olisi perhe, hän on saattanut jäädä yksin lasten muutettua kaupunkeihin työn perässä, sanoo Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin sosiaalipalvelupäällikkö Tero Hintsa.
Punainen Risti välittää vapaaehtoisia ystäviä muun muassa vanhuksille, nuorille, maahan muuttaneille ja vammaisille. Punaisella
Ristillä on noin 8000 vapaaehtoista ystävää.
Yksinäisten vanhusten määrä nousee nopeammin kuin vapaaehtoisten määrä. Tämän tyyppiselle toiminnalle ja sen saamalle tuelle
on valtava tarve, joka kasvaa edelleen, Hintsa sanoo.
Punaisen Ristin ystävätoiminta voi olla kahdenkeskistä, vapaamuotoista seurustelua tai harrastamista ryhmässä. Ystävätoiminnan tavoitteena on tukea sekä yksinäistä ihmistä että koko hänen
perhettään.
? Yksi vapaaehtoinen voi auttaa toiminnallaan monia. Kaukana asuvalle omaiselle tuo helpotusta tieto siitä, että hänen iäkkäällä sukulaisellaan käy Punaisen Ristin ystävä. Myös yksinäisen nuoren vanhempi voi kokea nuorensa tilanteesta huolta, jota vapaaehtoinen ystävä lievittää, Hintsa sanoo.
Etenkin ikäihmisiä auttaa usein kotipalvelu tai muut ammattilaiset. Se, että vapaaehtoinen tulee omasta halustaan heitä tapaamaan, on erityisen merkityksellistä.
Kirkkonummen Sanomat
Torstaina
N:o 13 ? 13.2.2014
Perjantaina
+1
+1
Lauantaina
-1
-1
+1
Inkoo
+0
Siuntio
+0
-1
Inkoo
Kirkkonummi
+0
Sunnuntaina
+0
+1
+1
7
7
-1
Siuntio
-1
+2
-1
+1
Inkoo
Kirkkonummi
-1
5
+2
+1
Siuntio
+0
+0
+2
Inkoo
Kirkkonummi
+0
7
Siuntio
+2
+2
Kirkkonummi
+2
+2
12
Jorvaksen ja Inkilän osayleiskaavoitus hyväksyttiin
Kunnan työpaikkaomavaraisuus kasvaa
merkittävästi Kirkkonummella
Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi Jorvaksen
ja Inkilän osayleiskaavoituksen 3.2. Osayleiskaavan
eri hankkeiden saaminen
käyntiin on Kirkkonummen kunnalle ja elinkeinoelämälle erityisen tärkeä,
koska niiden toteuttamisen myötä kunnan seudullinen asema nousee uudelle tasolle, kaupan palvelut
monipuolistuvat ja uusia
työpaikkoja syntyy merkittävästi. Kaikkea ei rakenneta ihan lähitulevaisuudessa, sillä yleiskaavan tavoitevuosi on 2030. Mutta
keskeisen alueen, Inkilänportin asemakaavan laatiminen on jo vireillä.
Kaava on pantu vireille
jo vuonna 2006. Hankkeen
ensimmäisessä vaiheessa
laadittiin Jorvaksen ja Inkilän työpaikka-alueen kehityskuva, joka sisälsi maankäyttövisiot vuosille 2020 ja
2040 sekä kehityskuvatyötä
palvelleen kaupallisen selvityksen. Asiakirjat hyväksyttiin kunnanvaltuustossa vuonna 2007. Osayleiskaavaluonnoksen nähtävillä olon jälkeen vuonna
2008 suunnittelu keskeytettiin yli kolmeksi vuodeksi ja pantiin uudelleen
käyntiin vuoden 2011 lopulla. Tänä aikana uudistettiin
mm. maankäyttöön liittyvä
kaupan lainsäädäntö, jonka
pohjalta Uudenmaan liitto
teki seutua koskeneet kaupalliset selvitykset osana 2.
vaihemaakuntakaavan laatimista. Myös kunnassa oli
tehtävä uusi kaupallinen
selvitys, jossa lainmuutokset otettiin huomioon ja selvitettiin mm. kunnan ostovoimakehitystä lähivuosikymmenille.
Rinnan osayleiskaavatyön kanssa laadittiin kantatien 51 ja Kehä III:n risteysalueelle tiesuunnitelman muutos.
Rakennusoikeus
väheni
Keväällä 2013 maakuntavaltuusto hyväksyi 2. vaihemaakuntakaavan ja siinä Inkilän tilaa vaativan
vähittäiskaupan rakennusoikeutta vähennettiin
100 000 k-m2:stä 75 000 km2:iin. Osayleiskaavassa
huoltoasema-alueelle on
tosin sallittu toteuttaa pieni päivittäistavarakauppa.
Osan rakennusoikeudesta
voi käyttää myös työ- ja toimistotilojen toteuttamiseen.
Vaihekaavan hyväksymisen
jälkeen kunnassa päästiin
valmistelemaan palautetta
vuonna 2012 nähtävillä olleesta kaavaehdotuksesta.
Jorvaksenkolmion
maankäyttöä on tarkistettu osayleiskaavassa siten, että alueelle sallitaan
toteutettavan keskustahakuista kauppaa (enint.
10 000 k-m2) sekä päivittäistavarakauppaa (enint.
2000 k-m2). Tämän lisäksi
alueelle saa toteuttaa virkistys- ja vapaa-ajanpalveluja (enint. 10 000 k-m2)
sekä huoltoaseman (enint.
1000 k-m2).
Mikäli Inkilän alue reservialueineen toteutuu,
syntyy noin 450 uutta työpaikkaa. Ja mikäli Jorvaksenkolmion maankäyttö toteutuu, syntyy uusia
työpaikkoja noin 325. Kokonaisrakennusoikeutta
kaupalle, toimisto- ja muulle työtilalle sekä palveluille on varattu osayleiskaavassa yhteensä 300 000?
320 000 k-m2.
Yli 3000 työpaikkaa
ryppäiden välisen rakentamattoman vyöhykkeen vähäinen laajentaminen.
Uusia asukkaita
Osayleiskaava mahdollistaa noin 2000?2300 uuden
asukkaan sijoittumisen alueelle eli nykyiset mukaan
lukien lukumäärä nousee
noin 2500 asukkaaseen.
Vireillä oleva Länsi-Jorvaksen asemakaava mahdollistanee lisäksi noin 400
uuden asukkaan sijoittumisen nykyisten noin 600
asukkaan lisäksi asemanseudun tuntumaan. Jorvaksen asemanseudun asuinrakennusoikeudeksi on arvioitu liki 70 000 k-m2 ja suurin
osa siitä sijoittuu seisakkeen ja Sundetin väliselle
vyöhykkeelle, joka tällä hetkellä on kaavoitettu yritystoiminnalle. Koska se ei ole
toteutunut odotetusti, uusi
maankäyttö on perusteltua.
SUUNNITTELUALUEEN osa-alueiden nimet.
Mikäli
osayleiskaavan
maankäyttö toteutetaan,
voi alueelle syntyä 1900?
2200 uutta työpaikkaa (n.
1100 työpaikkaa v. 2012).
Kokonaisuudessaan, nykyiset työpaikat mukaan lukien osayleiskaava mahdollistaa 3000?3300 työpaikan
sijoittumisen alueelle.
Alueen nykyisten toimintojen lisäksi uutta rakennusoikeutta on osoitettu
yli 20 000 k-m2 JorvasHighTechCenterille. Se mahdollistaa noin 375 työpaikan
syntymisen. Kiilakallion
asemakaava ei ole toteutunut, mikä mahdollistaisi
toteutuessaan samoin noin
375 uutta työpaikkaa. Näin
ollen alueen työpaikkojen
määrä voi kasvaa lähes
1800:een (v. 2012 n. 900).
Viheryhteydet
huomioitu
Osayleiskaavaehdotuksessa on huomioitu viheryhteydet mm. rajaamalla kaupan suuryksiköiden alueita
siten, että eläinten liikkumista varten varatut ?viherkäytävät? Inkilän kaupan alueen ja Inkilänrannan välillä sekä kantatien
51 ja Kehä III:n välisellä
alueella sekä edelleen Kehä III:n länsipuolella ovat
riittävät.
Inkilänrannan asuntoryppään osalta kaavaehdotusta on muutettu niin,
että Finnträsk-järven rantarakennuspaikat on ulotettu rantaviivaan saakka. Samalla rantavyöhykkeen kaavamerkintä rajoittaa rannan käyttöä eläinten
liikkumisen turvaamiseksi alueella. Samaan tähtää
rannan ja sisämaan asumis-
JORVAKSEN ja Inkilän osayleiskaavoitus on vihdoinkin pyörähtänyt käyntiin.
Ratkaisu vauhdittaa myös
Jorvaksen seisakkeen parantamishankkeen toteuttamisedellytyksiä.
Uusia asukkaita Jorvaksen asemanseudulle on arvioitu tulevan noin 1350 ja
työpaikkoja syntynee noin
150. Näin ollen suunnittelualueen lähivaikutuspiirissä tulisi olemaan noin
3500 asukasta. Luvassa on
uusia päiväkoteja, mutta
kouluikäiset ohjataan pääsääntöisesti Masalan kouluihin.
Osayleiskaavan toteuttamisen myötä paineet virkistykseen ja ulkoiluun kasvavat merkittävästi ja se on
huomioitu maankäytössä.
Virkistysalueet, jotka käsittävät suunnittelualueesta
noin neljänneksen, rajoittuvat lähes poikkeuksetta
asemakaavoitettaviin asuntoalueisiin.
Liikennejärjestelyjä
Kaupallisen vetovoiman
varmistamiseksi alueen
asemakaavat pyritään laatimaan niin, että ne ovat
laadullisesti kilpailukykyisiä seudun muille kaupan
keskittymille. Etuina tässä
on myös se, että nämä alueet ovat verraten edullisesti
liitettävissä kunnallisteknisiin verkostoihin. Alueella
on valmiina siirtoviemäri,
INKILÄNPORTIN liike- ja toimistorakennusten alueet (oranssi K) ja toimitilarakennusten alueet (oranssi KTY).
kaukolämpö- ja maakaasujohdot, joskin Inkilän alueella siirtoviemäri on paineviemäri, johon ei voi liittyä.
Suunnittelualueen eri alueiden jätevedet tullaan siis
johtamaan asemanseudulle, jossa ne kytketään siirtoviemäriin. Suurimmat investoinnit kohdistuvat kunnan osalta liikenteen järjestämiseen, koska kauppa
keskittymän vetovoima perustuu helppoon liikennöintiin ja riittävään pysäköintiin.
Toimiva
joukkoliikenne
Jorvaksen asemanseudun
joukkoliikenteen palvelutaso on jo tällä hetkellä hyvä. Kuntakeskuksen ja pääkaupunkiseudun suuntaan
on vuorokaudessa noin 75
juna- ja bussivuoroa. Inkilän tilaa vaativan kaupan alueelle tullaan suurimmaksi osaksi henkilöautolla, mutta alue on
kytkettävissä myös joukkoliikenteeseen ohjaamalla bussivuoroja alueen läpi.
Sekä Inkilänportin että Jorvaksen asemanseutuun toteutetaan liityntäpysäköintialueet osayleiskaavan mukaisesti.
LIISA KOSONEN
8
ASU, RAKENNA JA REMONTOI
Kaikki asuntopalvelut
URSIN
P. 050 328 6950
Huom! Länsi-Uudenmaan Huoneistomarkkinat Oy
Kirkkotallintie 1 , 02400 Kirkkonummi
N:o 13 ? 13.2.2014
Kirkkonummen Sanomat
Ajatuksia ensiasunnon ostosta
Valtionvarainministeriön
ehdottama lainakatto ensiasunnon ostajille heinäkuusta 2016 olisi 95 % vakuuden
arvosta. Ajatus on herättänyt vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Suosiiko tai
syrjiikö se joitain ja aiheuttaako se omarahoitusosuuden hankinnan kiertämistä
etenkin nuorilla, joilla säästämisen mahdollisuutta ei
ehkä olekaan, esimerkiksi
pikavipeillä. Ehdotuksessa
on varmasti hyviä ja huonoja puolia.
Tosiasia kuitenkin on, että mitä vähemmän velkaa,
sitä helpompaa on menovirran kohdistaminen muihin intresseihin. Oma osuus
asunnon rahoitukseen ja
säästöt tuovat liikkumavapautta ja kilpailuttamisen
etuutta. Rahan hinta ja saatavuus ovat suorassa suhteessa luottoluokitukseen,
joita pankit tekevät kaikista asiakkaistaan. Luottoluokitukseen vaikuttavat,
ikä, aviosääty, tulot, menot,
yleensä kaikki, joilla pankki mittaa asiakkaan mahdollisuutta selviytyä veloistaan. Luottoluokitus perustuu aina tilastollisiin malleihin. Vakuudet eivät siis
turvaa lainan saantia, vaan
rahoitus perustuu tulovirtaan ja kokonaisvaltaiseen
asiakkuuteen.
Vuokrat ovat kalliita ja
ovat ainakin pääkaupunkiseudulla nousseet joissain
kohdin jopa suhteettomiksi. Miksi ei siis omaan omistusasuntoon. Velallisena olet
omassakin aluksi ?vuokral-
LENIITA Ståhlhammar.
la?, mutta kartutat silti omaa
omistustasi jokaisella ?vuokranmaksun? kerralla.
Ensiasunnon ostaja tekee
usein perusvirheitä, unohtaa tai on jopa tietämätön,
mitä kaikkea tulisi huomioida ostohuumassa. Nyt en
lähde määrittämään välittäjän tiedotevelvoitteita enkä lakimääräisiä asioita, en
pankin kuluja tai korkoja,
vain muutama perusvinkki, joita kannattaisi miettiä
etukäteen.
1. Listaa muutamia tärkeitä asioita, jotka kodissasi tai sen ympäristössä tulee
olla. Listaa sellaisia asioita,
jotka ovat elämisen kannalta järkeviä ja tärkeitä, ei pelkästään tunnevaraisia toiveita. Tunnetoiveet ovat extraa toteutuessaan, mutta
järki- ja käytännön asiat tuovat asumiseen ja elämiseen
toimivuutta.
2. Laske nykyiset menosi, joista jatkossakin olet vastuussa. Näin saat itsellesi arvion siitä, miten paljon kuukaudessa voit käyttää kokonaisasumiseen. Jos tarvitset
rahoitusta, käy lainaneuvottelut ennen kuin lähdet hankintareissulle. Pankilta saat
myös asiantuntevaa apua
siitä, mitä kaikkea tulo/menovirroissa kannattaisi huomioida. Pyydä pankiltasi lainasitoumus, jotta voit tehdä mahdollisen tarjouksen
ostokohteestasi turvallisin
mielin.
3. Tutki eri ympäristöjä,
alueita ja rajaa budjetti tarkasti. Asumisen kultaisena
sääntönä voisi pitää, että
asumisen kustannukset eivät saisi ylittää 40 % nettotulovirrastasi. Asuntohuumassa etsitään hyvin usein ja
innoissaan, maksimaalisella
summalla saatavaa unelma-
kohdetta ja unohdetaan, että
elämässä täytyy jäädä liikkumavaraa myös itse elämiseen, tulevaisuuteen ja elämän muutoksiin.
4. Asunnon etsiminen on
joskus kuin hakisit elämän
kumppania ensi treffeiltä.
Älä siis ryntää ensiasunnon
ostoon harkitsematta. Katsele vaihtoehtoja eri puolilta, Suomi on nettiasuntosurffareiden luvattu maa. Meillä on valtavat valikoimat ja
erittäin tasokkaat asuntosivut netissä, joita selailemalla löytyy mitä moninaisimpia vaihtoehtoja. Oma faktani on, että tutustu ainakin 10 asuntoon usean viikon
ajan ja sitten vasta vakavasti liikkeelle. Jos ryntäät ensimmäisen näkemäsi jälkeen
kaupoille, mihin vertaat ostostasi? Saattaisit löytää samankaltaisia vaihtoehtoja
useampiakin. Kadun toisella puolella ei välttämättä ole
parempaa asuntoa, mutta
tiedät sen vain vertailemalla
useampia vaihtoehtoja.
5. Kierrä valitsemiasi asuntoympäristöjä. Opit
tuntemaan alueita paremmin. Onko ensiasuntosi viimeinen kotisi? Kannattaisiko myös miettiä, miten saat
sen mahdollisesti myytyä, jos
ja kun asuntotarpeesi muuttuvat ja haluat toisenlaisen
kodin? Kysy välittäjiltä ja
myyjiltä asioista, jotka sinua
kiinnostavat.
Onnea uuteen kotiin ! Tai
ehkä vielä muutama vinkki
jatkoa ajatellen...
Yritä aina hieman saada rahaa säästöön, pienikin
oma summa säästössä, on
positiivinen asia yllätyksien
varalle ja pidä huolta asunnostasi. Pienetkin viat kannattaa korjata heti. Asuntosi
arvo määräytyy aina myyntihetkellä.
Kirkkonummi
LENIITA
STÅHLHAMMAR
Inkoon Omakotiyhdistyksen
uusi hallitus aloittanut työnsä
Inkoon Omakotiyhdistys ry:n
uusi hallitus vuodelle 2014
on aloittanut työnsä. Camilla Gorbatow valittiin uudelleen puheenjohtajaksi, Jukka
Aalto varapuheenjohtajaksi
ja Raili Häkkinen sihteeriksi. Aktiivinen hallitus on jo
lyönyt kiinni talven?kevään
ja kesän ohjelman.
Kevään ohjelma alkaa 6.
maaliskuuta klo 18 Hembygdsgårdenilla, jolloin teemana on puutarhasuunnitte-
lu, lähemmin vesi- ja valoaiheet. Luennoitsijana on Maija Lehtinen Pohjasta, Tapani
Häkkinen Sähkö-Häkkinen
Oy:sta jne.
Huhtikuun 24. päivänä
pidetään ok-yhdistyksen kevätkokous, jonka yhteydessä
myös luennoidaan komposteista ja kompostoreista.
Kesäkuun puolivälissä
yhdistys tekee kahden päivän matkan Itä-Suomeen tutustuen paikallisiin puutar-
hanähtävyyksiin.
Inkoon Päivälle osallistuminen on itsestäänselvyys
ja luvassa on tietenkin hyvin suosittu ilmainen perennanvaihto.
Yhdistys tarjoaa jäsenilleen vuonna 2014 myös edullista talonmiespalvelua, pihakoneiden vuokrausta, matkoja, luentotilaisuuksia ja paljon
muuta. Yhdistys on avannut
uudet www-sivut: www.inkoonomakotiyhdistys.fi
?
Muista
45%
HOIDAMMEKO
ONGELMAPUUSI
VAI
ANNATKO
MYRSKYN
HOITAA?
?
usKotitalonys
n
e
väh
www.VIKSARIT.fi / 0500 421 590
INKOON Omakotiyhdistyksen hallitus vuodelle 2014: eturivissä vas. Göran Nyman, Anja Ollikainen, Camilla Gorbatow, Raili Häkkinen ja Ulla Päivärinta.
Takarivissä vas. Tapio Vielmaa, Jukka Aalto, Vuokko Keinänen, Christian Lupander ja Kerstin Jansén. Kuvasta puuttuu Sonja Eklund.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 13 ? 13.2.2014
ASU, RAKENNA JA REMONTOI
Kuluvan vuoden tavoitteena kymmenen kauppaa
ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi
Siuntio hakee kunnan markkinoinnilla
potkua tonttimyyntiin
Siuntio herätteli uinuvaa
tonttikauppaa viime vuoden lopulla alkaneella tonttien alennusmyynnillä, jossa kunnan omakotitalotontteja myytiin 20 prosentin
alennuksella. Kunnan maankäyttöinsinööri Taneli Kiljunen on tyytyväinen tammikuun lopussa päättyneen
alennusmyynnin tulokseen.
? Saimme kolme tonttia
myytyä, joten täytyy tunnustaa, että alennusmyynnin tulos oli pieni positiivinen yllätys, hän toteaa. Alennusprosentin suuruus aiheutti
marraskuussa keskustelua
kunnanvaltuustossa, ja asiasta päädyttiin lopulta äänestämäänkin. Kiljunen pitää reilua alennusprosenttia oikeana valintana.
? Tarkoituksenamme oli,
että jos alennusmyynteihin
lähdetään, niin se tehdään
sitten kunnolla. Tarkoituksena oli kuitenkin saada tempauksella myös näkyvyyttä
tonteille, ja siinä onnistuimmekin. Ehkä Siuntio nousee
jatkossa useammin vaihtoehdoksi rakennuspaikkaa valittaessa, Kiljunen summaa.
Hän ei usko, että alennusmyynnin vaikutukset jäävät
kolmeen myytyyn tonttiin.
? Kun Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla asuvat
haluavat tilaa ympärilleen,
Koneita
rakentamiseen
ja puutarhanhoitoon
PALONUMMEN asuinalue on houkutellut erityisesti lapsiperheitä.
ovat ensimmäisinä vaihtoehtoina Sipoo, Kerava, Tuusula,
Kirkkonummi ja Nurmijärvi.
Haluaisimme Siuntion mukaan tähän listaan. Varsinkin nyt, kun uusi moottoritie
on tuonut kunnan entistä lähemmäksi Helsinkiä.
Reilun kokoisia
tontteja maaseudun
rauhassa
Siuntion kunnalla on tällä
hetkellä kaiken kaikkiaan 20
omakotitalotonttia myynnissä, joista 17 sijaitsee reilun
kilometrin päässä kunnan
keskustasta, Palonummen
asuinalueella. Loput tontit
sijaitsevat kantatie 51:n läheisyydessä, Sunnanvikissä. Kaikille tonteille on jo valmiiksi rakennettuna kunnallistekniikka ja tiet.
Kiljunen kuvailee Palonummen aluetta väljäksi omakotitaloalueeksi, jossa luonto on lähellä, mutta myös keskustan palvelut
ovat kävelymatkan etäisyydellä. Alue on Kiljusen mukaan varsinkin lapsiperheiden suosiossa.
? Arvioisin, että asukkaista jopa 95 prosenttia on lapsiperheitä. Hyvä ja rauhallinen sijainti houkuttelee nuoria perheitä alueelle, Kiljunen tuumaa.
Tonttien koot ovat alueella noin 1400 neliötä. Nyt
myytävänä olevien tonttien
lisäksi alueella on valmiudet
vielä pariinkymmeneen lisätonttiin tulevaisuudessa.
Kantatie 51:n tuntumassa sijaitsevassa Sunnanvikissa tontit ovat reilunkokoisia, noin 2000 neliötä. Kiljunen kuvailee alueen miljöötä
maaseutumaiseksi. Sunnanvikin vahvuutena ovat Kiljusen mukaan sen hyvät liikenneyhteydet ? kantatie
vie nopeasti pääkaupunkiseudulle. Alueella on myös
pienteollisuustontteja, jotka
saattavat houkutella tonttikaupoille myös yrittäjiä.
9
Älä maksa ylihintaa,
rakenna järkevästi
Toimipisteet avoinna:
ma-pe 7.30 ? 16.30
Taantuma rauhoittaa
rakentamista
Vielä vuonna 2011 Siuntion kunta myi yli kymmenen
tonttia vuodessa, mutta talouden taantuma on hidastanut hyvin alkanutta tonttikauppaa.
? Kun yleiset talousnäkymät ovat mitä ovat niin
silloin on normaalia, että rakentaminen hiljenee.
Pankeilla on myös varmasti osuutensa asiaan, lainaa
tuntuu olevan vaikeampi
saada rakentamiseen kuin
jo valmiin asunnon ostoon,
Kiljunen toteaa.
Siuntion kunta näkee kuitenkin heikkoa valoa tunnelin päässä ja Kiljunen nimeääkin kuluvan vuoden
myyntitavoitteeksi kymmenen tonttia. Tonttikauppaa
ryhdytään edistämään tänä
vuonna markkinoimalla itse
tonttien rinnalla myös Siuntion kuntaa.
Hirsikoti hengittää
samaa ilmaa kanssasi
>)7?*?65/5 16?36 ?5@?? +).6**/36 >=/?@ >*+)63/@$ @>?9?**63/@ =>6@@//@
& 8? 8S@@SS 9?=??@ +S./@ >5/*76**/% 76**/ =/?1//36 5S+T636**/ ??@+?63>6**/%
sto
Uusi talokuva t!
on ilmestyny
Finnlamelli-palvelu
VSS536& >367??:
?6 )*7, (J( BHB JI(B
+?6%1)*7N0655*?7/**6%06
/F/?,<5 ?*)+/3+>3 <
S1@/*S5@6/ JC
](H](
HANNI NYQVIST
Tutustu ja tilaa ?nnlamelli.?
MimA Kevättä
kotiin
Sisustus
Grandalantie 2 D 52
(Papinniityn varrella)
Kirkkonummi
? 050-448 3302 ja
050-357 3728
Palvelemme
ark. 10.00?16.00
ja sopimuksen mukaan.
uusilla
verhoilla
www.sisustusmima.fi
MAANKÄYTTÖINSINÖÖRI Taneli Kiljunen esittelee
Palonummenmäen vapaita tontteja.
Nämä kauniit
kodit ovat
myynnissä!
Tervetuloa Kastellin talonäytöksiin su 16.2. klo 11?15
Näytöksissä voit tutustua Kastellin tarjoamiin laadukkaisiin
sisustusmateriaalien vaihtoehtoihin!
ESITTELEMME OSMUSSAARENTIE 16:SSA 3 VIIHTYISÄÄ KOTIA:
Havainnekuva
Valmis ja sisustettu Moderni 152 -malli. Talonäytöksessä paikalla
Kastelli-kauppias Aki Ketonen, p. 050 567 2613.
Valmis ja sisustettu Moderni 137 -malli
sekä sen peilikuvana rakennettu valmis Moderni 137 -malli.
Nämä kaksi taloa esittelevät Kastelli-kauppiaat
Sinikka Rainio, p. 050 382 5278, ja Teija Lahdelma, p. 050 384 5219.
Opastus talonäytöksiin Upinniementieltä.
Havainnekuva
MUISTA MYÖS TARJOUSLASKENTAPÄIVÄ KIRKKONUMMEN
KASTELLILLA (Luostarinportti 2) to 13.2. klo 14?18:30
Tule tutustumaan toimistollemme uusiin Muuttovalmistalomalleihin ja joustaviin tilaratkaisuihin!
UPEITA RAKENTAMISEN ETUJA
KASTELLI-KODIN OSTAJALLE!
Osallistu kilpailuun ja
voita sisustussuunnitelma!
Kirkkonummen Sanomat
N:o 13 ? 13.2.2014
10
OSTA POIS
KÖP NU
KE/ON. 12.2. ?
SU/SÖ. 16.2.
12.2. KESKIVIIKON HUIPPUTARJOUKSET / ONSDAGENS TOPPERBJUDANDEN
Tefal
Paistinpannu/Stekpanna
26 cm tai/eller 28 cm
Skila
Naisten ulkoilutakki/
Friluftsjacka för damer
Koot/storlekar 36?44.
29
95
(59,95)
Induktioliedelle/För induktionsspis
20,?
(34,95)
LEGO® City 60023
Aloituspakkaus/
Startförpackning
14
95
(29,95)
Keskiviikon päivätarjoukset voimassa kampanjan ajan niin kauan kuin tuotteita riittää.
Onsdagens erbjudanden gäller under kampanjtiden så länge varorna räcker till.
RATKAISEVAN EDULLINEN
AVGÖRANDE FÖRMÅNLIG
prisma.fi
13.2.
TORSTAIN HUIPPUTARJOUKSET/
TORSDAGENS TOPPERBJUDANDEN
Viking
Gore-Tex®
lasten jalkineet/
skor för barn
Koot/Storlekar 22?35.
James
Miesten pusakka/
Jacka för herrar
Koot/Storlekar S?3XL.
29
49
95
95
(59,95)
(55,95)
Arabia
Muki/Mugg 3 dl
David L1615
Naisten jumppacaprit/
Caprybyxor för damer
Koot/Storlear XS?XL.
14
14.2.
PERJANTAIN HUIPPUTARJOUKSET/
FREDAGENS TOPPERBJUDANDEN
Rakkaus, Muumipeikko
tai Niiskuneiti./Kärlek,
Mumintroll eller Snorkfröken
10,?
(12,95)
95
(44,95)
Remington HC5750
Hiustenleikkuri/
Hårklippare
29
95
(59,95)
Torstain päivätarjoukset voimassa kampanjan ajan niin kauan kuin tuotteita riittää.
Torsdagens erbjudanden gäller under kampanjtiden så länge varorna räcker till.
Braun K3000
Yleiskonepaketti/
Universalmaskinspaket
199,?
(399,?)
k voimassa kkampanjan ajan niin kkauan kuin
k
Perjantain päivätarjoukset
tuotteita riittää.
Fredagens erbjudanden gäller under kampanjtiden så länge varorna räcker till.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 13 ? 13.2.2014
11
KE/ON. 12.2. ? SU/SÖ. 16.2.
Prisman Osta Pois -päivät
hulluttelevat hinnoilla joka päivä!
Joka päivä uusia huipputarjouksia!
Kurkkaa huikeat päiväkohtaiset tarjoukset
jo etukäteen: prisma.fi. /
Prismas Köp Nu-dagar leker
med priser varje dag!
Varje dag nya topperbjudanden!
Kolla de dagligt bytande otroliga
erbjudandena redan i förväg: prisma.fi.
ÄL ÄSSÄ/
JOUKSIA MYYM
IKEN!
LISÄÄ HUIPPUTAR
UT
I B
ANDEN
MER TOPPERBJUD
15.2. LAUANTAIN HUIPPUTARJOUKSET /
LÖRDAGENS TOPPERBJUDANDEN
Leader Lo-Carp
Patukka/Stång
3 eri makua/
olika smaker
0
95
presso.?
Mu is t a y
s tävä
K om ihåg ä!
din vän !
Kaaaksi
Kaksi
K
ksi kkah
kahvia/teetä
ahvia
iia/
a//teeetä &
sydänmunkkia yhden hinnalla
Electrolux Ultra
One Mini
Pölynimuri/
Dammsugare
149,
?
5
SodaStream
Tiiviste/
Koncentrat
3 eri makua/olika smaker
Två ka?en/te & hjärtmunkar
till priset av en
(349,?)
Hinta voimassa 14.2.2014/
Priset gäller 14.2.2014
95
Asiakasomistaja- ja S-Pankki
neuvontapäivä/
/kpl/st.
ingen
På Sport avdeln
lla/
Sport-osastolla/
ika
pa
lija
itte
tuote-es
Leader lisäravinne
plats
på
at
näringsprepar
konsulent för tilläggs
6
Ägarkunds- och S-Banken rådgivningsdag
la/lö. 15.2. klo/kl. 9-17
12-1
la/lö 15.2. klo/kl.
RATKAISEVAN EDULLINEN
AVGÖRANDE FÖRMÅNLIG
prisma.fi
Suomalainen/
Finsk
HK
Viljaporsaan
sisäfilee/
Gris inrefilé
Marinoitu/Marinerad,
n./ca 650 g
Lindahls
ndahls
Turkkilainen
jogurtti/Turkisk
yoghurt 3,5%
tai/eller
/eller 10%
1 kg
g
Egypti/Egypten
Navel
appelsiini/
apelsin
1. lk./kl.
MEILTÄ
SAAT
BONUSTA:
HOS OSS
FÅR DU
BONUS:
Rainbow
Broilerin
ohutleikkeet/
Tunna
kycklingfiléer
430?480 g
(9,74?8,73/kg)
9
69
kg
2
49
9
Vaasan
Pikkupuustit/
Gifflar
(5,68/kg)
220 g (5,68/k
0
RAVINTOLAMAAILMA / RESTAURANGVÄRLDEN
Suomalainen/
Finsk
4
19
1
25
Suomalainen/
Finsk
Atria
Jauheliha/
lih /
Malet kött 9,5 %
Kevyt, nauta-sika/
Lätt, nöt-gris,
400 g (7,13/kg)
Rainbow
Kahvit/Kaffe
500 g (3,98/kg)
2
85
1
99
Vaasan
Puolikkaat
Isopaahtoleivät/
toast halvor
320 g (2,97/kg)
Pepsi
epsi
Pepsi Max
4 × 2,0 l, 8 l (0,67/l)
(sis./inneh. 5,35 +
pantit/pant 1,60)
Suomalainen/
Finsk
69
kg
Rainbow
Porkkanapussi/
si/
/
Morotspåse
1. lk./kl., 1 kg
0
75
0
95
S
Serla Toilet
WC-paperi/
W
Toalettpapper
Valkoinen/Vit,
24 rl (0,33/rl)
6
95
7
99
Hinnat voimassa to-su 13.-16.2.2014/Priserna gäller to.-su. 13-16.2.2014
Prismassa
palvelevat
myös:
I Prisma
betjänar
även:
APTEEKKI
APOTEK
PRISMA KIRKKONUMMI/KYRKSLÄTT
Ma-pe/Må.-fr. 8-21,
la/lö. 8-18, su/sö. 12-18
Puh./tfn 010 762 6662
(0,0835 ?/puhelu/samtal + 0,1209 ?/min)
12
ASU, RAKENNA JA REMONTOI
Kirkkonummen Sanomat
N:o 13 ? 13.2.2014
Lähiympäristösi parhaaksi
Konsultin ja urakoitsijan käyttö
MUNKINMÄENTIE 19
02400 KIRKKONUMMI
Puh. 0400 703 703
toimisto@lvipeltonen.com
LVI-SUUNNITTELUA
Energiaselvitykset
Kuntokartoitukset
Hankeselvitykset
Talotekniikan rakennuttamispalvelut
TULEEKO VETTÄ KELLARIIN?
? jos tulee, on aika kunnostaa perustukset ?
SKÄYNTI.
TON TARKASTU
VARAA MAKSUKUSTANNUSARVION.
TEEMME
Isodränillä kosteus
poistuu ulospäin!
Kaivuumassat takaisin
kaivantoon ? ei kalliita
massojen vaihtoja.
?
?
?
?
kosteuseristys
lämmöneristys
pystysalaoja
kapillaarikatko
VTT-sertifikaatti Nro 156/01
RT-kortti 37708
Tuotevideo: www.isodran.fi
? Leikkaa talteen
Kellari kuivaksi
Vihdin Rakennustekniikka VRT OY
Juurakkotie 8, Nummela
puh. 0400-488 284
www.vihdinrakennustekniikka.fi
Pihasuunnitelma on pihaurakan onnistumisen perusedellytyksiä. Kunnostitpa sitten vanhaa tai rakennat uutta pihaa, kaikki alkaa
suunnittelusta. Kun suunnittelu on hoidettu, on aika
paneutua töiden toteuttamiseen. Tällä kertaa pureudun ulkopuolisen konsultin
ja urakoitsijan käytössä huomioitaviin asioihin.
Pihasuunnitteluun löytyy paljon osaavia ammattilaisia. Hyviä pihakonsultteja ovat maisemasuunnittelijat ja maisema-arkkitehdit.
Maisemasuunnittelijoiden
jäsenluettelon löytää osoitteesta www.maisemasuunnittelijat.fi ja maisema-arkkitehtitoimistojen yhteystietoihin pääsee sivustolta
www.m-ark.fi.
Suunnittelutyön laajuus
on aina hyvin tapauskohtainen. Mikäli pihaan tarvitaan
vain ammattilaisen neuvoja ja itse rakentamistyö tehdään omin voimin, voi riittää
hyvin pienikin toimeksianto. Mutta aina kun pihatöissä tullaan käyttämään ulkopuolista urakoitsijaa, on syytä panostaa ammattilaisen
tekemään suunnitelmaan
ja tarvittaviin detaljikuviin.
Tällöin epäselvyydet ja mahdolliset riidat jäävät mahdollisimman pieniksi. Niin
työn teettäjä kuin toteuttajakin ymmärtävät asiat samalla tavalla. Itse suunnittelutyön kustannukset riippuvat
luonnollisesti työn laajuudesta. Tuntikustannus vaihtelee 40?100 euroon ja kunnollisiin urakkapyyntöihin
vaadittavan suunnitelmakokonaisuuden hinta kustannusarvioineen, työselostuksineen, määräluetteloineen
ja tarvittavine rakennekuvineen maksaa jo useampia
tuhansia euroja. Lopulliseen
hintaan vaikuttaa luonnollisesti kohteen koko ja vaativuus.
Piha-/vihersuunnittelijan
työtehtäviä ovat mm. pihojen
ja viheralueiden suunnittelu, hoitosuunnitelmat, pihan
kuntoarvioinnit, viherraken-
tamisen ja ylläpidon valvonta, rakennuttamispalvelut
sekä pihaneuvonta.
Pihan rakentaminen
Omien hartioiden riittävyyttä on tarkkaan mietittävä,
kun suunnittelee pihatöiden
toteuttamista. Piharakenteet
ja elävän materiaalin kanssa työskentely ovat vaativia
työsuorituksia. Pihan olisi
kestettävä aktiivista käyttöä seuraavat 20?30 vuotta. Itse tekevälle löytyy toki paljon apua niin netistä
kuin kirjallisuudestakin. Yksi hyvä piharakentajan tietolähde on Opetushallituksen
vuonna 2012 julkaisema Viherproggis ? viherrakentamis- ja ylläpitotöiden perusteet -kirja.
Pihaurakoissa on hyvä
käyttää ammattitaitoisia vi-
PIHA metsäisellä tontilla.
herurakoitsijoita. Heidän yhteystietoja löytyy helposti
sivustolta www.viheraluerakentajat.fi. Pihaurakoitsijoiden kilpailuttaminen
kannattaa. Mutta kilpailuttamisen onnistumisen edellytyksenä ovat hyvät tarjouspyyntöasiakirjat selkei-
Maanrakennustyöt ? sadevesi- ja salaojajärjestelmät
? saneeraukset sisällä ja ulkona ? myös kiinteistönhuollot
Saneeraus ja rakennusalan
sisä/ulkotyöt,
KAIKKI PIHALLE!
Meiltä saat talon rakentamisen ja pihan kunnostuksen
maa-ainekset sepelistä kuorikkeisiin.
PEKKA Leskinen.
peltityöt, kattojen pesut,
kattoturvatuotteiden asennus.
Mahdollisuus toimia myös saaristossa
Puh. 040 748 48 22
KARTSAN KIINTEISTÖHUOLTO K. TAMPIO TMI
02400 KIRKKONUMMI
kari.tampio@gmail.com
ne pihasuunnitelmineen.
Myös työn valvonta on tärkeää hoitaa viherasiantuntijan avulla. Urakka voidaan
hoitaa monella eri tavalla.
Selkeä urakointimalli on kokonaishintaurakka. Se edellyttää kuitenkin erittäin hyvät asiapaperit, jotta vältyttäisiin monilta urakan aikana helposti esiin tulevalta ja
kustannuksia nostavalta lisä- ja muutostyöltä.
Mikäli haluaa ensi kesäksi pihalleen suunnitelman ja
vielä urakoitsijan työtä toteuttamaan, on melkoinen
kiire toimia. Mitä myöhemmäksi jättää tarjouskilpailun, sitä korkeammiksi tarjousten hinnat nousevat.
Muista hoitotyöt
Pihan kunnollinen rakentaminen ei riitä pitämään pi-
Puutarhaneuvos
PEKKA LESKINEN
Siuntio
pekka.leskinen@kolumbus.fi
www.pekkaleskinen.fi
Tiesitkö sähköverosta, että...
TOIMITAMME LUOTETTAVASTI JA AMMATTITAIDOLLA:
TOIMITAMME LUOTETTAVASTI JA AMMATTITAIDOLLA:
t LJWJBJOFLTFU KB CFUPOJQVNQQBVLTFU UBMPO SBLFOUBNJTFFO
t LJWJBJOFLTFU KB CFUPOJQVNQQBVLTFU UBMPO SBLFOUBNJTFFO
t LBJLLJ NBB BJOFLTFU QJIPKFO LVOOPTUBNJTFFO
t LBJLLJ NBB BJOFLTFU QJIPKFO LVOOPTUBNJTFFO
NVMMBU
LJWJBJOFLTFU
LVPSJLLFFU KB QJIBLJWFU
NVMMBU
LJWJBJOFLTFU
LVPSJLLFFU KB QJIBLJWFU
t IJFLLBMBBUJLPJEFO UZIKFOOZT KB UÊZUUÚQBMWFMVU TFLÊ
t IJFLLBMBBUJLPJEFO UZIKFOOZT KB UÊZUUÚQBMWFMVU TFLÊ
UVSWBIJFLBU MBTUFO MFJLLJQBJLPJMMF
UVSWBIJFLBU MBTUFO MFJLLJQBJLPJMMF
t IJFLPJUVTTFQFMJU IJIOBMMB TVPSBBO TJJMPPO UBJ BTUJBBO
t IJFLPJUVTTFQFMJU IJIOBMMB TVPSBBO TJJMPPO UBJ BTUJBBO
t WBJIUPMBWBU KB OPTUVSJUZÚU
t WBJIUPMBWBU KB OPTUVSJUZÚU
(9?85
9?85 tm
tm)
puh. (09) 388 1544
haa elinvoimaisena ja viihtyisänä. Tarvitaan jatkuvaa
ja säännöllistä hoitoa. Hoitotöille on hyvä pyytää jo suunnittelijalta yksityiskohtaiset
hoitotyöselostukset, joiden
avulla pihaan laitetut hikipisarat ja eurot saadaan tuottamaan mahdollisimman hyvää korkoa parhaan mahdollisen käyttömukavuuden
ja kestävän viihtyisyyden
kautta.
Hyödyllisiä asiakirjoja ulkopuolisen avun käyttäjille:
Konsulttitoiminnan yleiset
sopimusehdot KSE13, Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE98 ja InfraRYL2010.
? Kotitalouksien sähkövero
nousi eduskunnan päätöksellä vuoden 2014 alussa 0,2 sentillä kilowattitunnilta. Korotuksen suuruus oli noin 12
prosenttia. Sähkövero koostuu energiaverosta ja huoltovarmuusmaksusta.
Veronkorotuksen vaikutuksesta kerrostalohuoneiston, jonka sähkön kulutus on
2 000 kilowattituntia vuodessa, sähkökustannukset nousevat noin viisi euroa vuodessa. Sähkölämmitteisen omakotitalon, jonka sähkön kulu-
tus on 20 000 kilowattituntia
vuodessa, vuosittaiset sähkökustannukset nousevat 50 euroa vuodessa.
Kotitalouksien sähkölasku muodostuu sähkön energian ja siirron hinnasta sekä
veroista (sähkövero ja arvonlisävero). Sähköveron osuus
sähkön hinnasta on noin 12
prosenttia. Vertailtaessa energiaverotusta muihin EU-maihin Suomi asettuu keskiarvojen yläpuolelle, mutta ei aivan
kärkitasolle, todetaan Veronmaksajien verovinkissä.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 13 ? 13.2.2014
Hiljainen asuntokauppavuosi ei
romahduttanut asuntojen hintoja
Asuntokauppa hyytyi viime
vuonna merkittävästi, kun
taloudellinen epävarmuus ja
tiukentuneet pankkien lainaehdot jarruttivat ostointoa. Poikkeuksellisen huonosta vuodesta huolimatta vanhojen asuntojen hinnat ovat pysyneet vakaina
ja myyntiajat maltillisina.
Myymättä jääneiden asuntojen suman odotetaan purkautuvan kevään aikana.
Viime vuonna asuntoja
myytiin reilut 13 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Siitä huolimatta vanhojen asuntojen
hinnat pitivät pintansa. Rivitalojen myyntihinnat pysyttelivät tasaisina pitkin
vuotta, ja kerrostalohuoneistojen hinnat jopa nousivat
keskimäärin kolme prosenttia, kertoo SKV Kiinteistönvälitys Oy:n toimitusjohtaja
Mikko Parikka.
Asuntokaupan hidastumisesta huolimatta, myyntiajat
eivät ole venyneet pitkiksi. Kerrostaloissa pysyteltiin
edellisen vuoden lukemissa ja rivitaloissa myyntiaika piteni vain kahdeksalla
vuorokaudella. Omakotitaloja myytiin yhdeksän vuorokautta edellisvuotta kauemmin.
Viimeiset kolme vuotta
asuntokauppaa on tehty hyvin tasaisesti 70 000 kappaletta vuosivauhdilla. Viime
vuonna välittäjien tekemä
kauppamäärä oli noin 62 000
kappaletta. Kaupan hiljentyminen alkoi maaliskuussa varainsiirtoveron muutoksen astuessa voimaan ja
TOIMITUSJOHTAJA Mikko Parikka.
kaupankäynti jatkui maltillisena koko loppuvuoden.
Asunnonostoinnokkuuden laimentumiseen vaikuttivat ensisijaisesti taloudellinen epävarmuus ja useiden yritysten yt-neuvottelut.
Myös pankkien tiukentuneet
lainanantoehdot hyydyttivät
kauppaa.
Finanssialan keskusliiton
(FK) suunnittelema lainakatto, jonka mukaan asunnonostajalla tulisi olla omarahoitusosuus 5?10 prosenttia asunnon hinnasta, tulee
nyt väärään aikaan.
? Lainakaton on tarkoitus
estää asuntomarkkinoiden
ylikuumenemista ja asun-
nonostajien ylivelkaantumista, sitä vaaraa ei tässä markkinassa ole. Ajoitus
on erittäin huono eikä tue jo
valmiiksi hiljaista asuntomarkkinaa.
Alkuvuosi on lähtenyt selkeästi vilkkaammin liikkeelle viime syksyyn verrattuna.
Näytöillä käy nyt hyvin
katsojia, ja monet asiakkaat, jotka empivät syksyllä, ovat laittaneet asuntonsa myyntiin.
Kauppoja on saatu aikaan kaiken kokoisista
asunnoista ja kalliimmistakin omakotitaloista on ollut kysyntää.
Saimme kaupat tehtyä
mm. yhdestä yli 550.000
euron hintaisesta omakotitalosta.
Vilkastumiseen vaikuttaa osaltaan pankkien hienoinen lainansaannin helpottuminen ja se, että korkotason odotetaan pysyvän
matalana pitkään. Lainaa
saa, jos on työpaikat ja riittävästi vakuuksia ja mak-
sukykyä. Danske Bankin
Kirkkonummen konttorista nostettiin tammikuussa
20 asuntolainaa.
Myös patoutunutta asunnonvaihtoarvetta on ja odotuksena onkin, että se lähtee nyt tasaisesti purkautumaan. Moni ensi asuntoon tähtäävä aloitti viime
vuonna asuntolainan omarahoitusosuuden säästämisen ja he ovat ostamassa
ensiasuntoa joko tänä tai
ensi vuonna.
Viime vuonna kerrostaloasuntoja myytiin 35 %
edellisvuotta enemmän ja
tämä johtui uudiskerrostalojen rakentamisesta kuntakeskustaan. Myydyistä
asunnoista noin 40 % olikin uudisasuntoja. Vastaavasti rivitaloja myytiin viime vuonna 25 % ja omakotitaloja noin 15 % vähemmän
ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi
Suunnitteletko asunnon
ostoa tai myyntiä?
määrä tulee laskemaan, arvioi Parikka.
Kiinteistönvälitystoimistot ovat myös alkaneet kiinnittää enemmän huomiota
siihen, miten ja millaisia palveluita he myyvät. ? Palveluita tuotteistetaan enemmän, jolloin juuri omaan
tarpeeseen olevien palveluiden ostaminen tulee kuluttajalle helpommaksi, Parikka kertoo.
Vuosi on lähtenyt pirteämmin liikkeelle kuin viime vuonna. Alkuvuosi eletään asuntokaupassa vielä
odottavissa tunnelmissa, toteaa Parikka. Keväällä odotetaan asuntokaupan kuitenkin vilkastuvan.
? Kun
potentiaalista
kauppaa jää paljon tekemättä, suman on jossain vaiheessa purkauduttava. Tämä
vaatii kuitenkin positiivisia
uutisia yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja luottamuksen palautumista niin
omaan kuin Suomenkin talouteen.
TIINA
RAPOLA-HEINONEN
Yrittäjä, LKV
Kiinteistömaailma/
Kirkkonummi
Kirkkonummen Kodit Oy
MERJA KUREJOKI
Osakas, Julkinen kaupanvahvistaja
P. 040 507 9959
PHUMD NXUHMRNL#KXRP ²
Suomen Asuntopalvelut Oy
Kun tarvitset peltiseppää
25 v. kokemuksella
Piipun pellitykset, korjaustyöt, katot,
kattoturva, vesikourut.
Puh. 040 514 3461
Juha Laine
peltisan@gmail.com
KIINTEISTÖPALVELU
VarmA
o
l
a
T
Avaamme Kirkkonummelle maaliskuun alussa
UUDEN TOIMISTON
osoitteeseen Munkinmäentie 19,
02400 Kirkkonummi
Asuntokaupan laskusuhdanne näkyy myös alalla sisäisesti. Välittäjien henkilökohtaisten myyntimäärien pienentyessä osa välittäjistä lopettaa tai vaihtaa alaa.
? Viime vuonna välittäjiä
oli keskimäärin noin 4600
henkilöä. Uskon, että tämän
vuoden aikana välittäjien
kun edellisvuonna.
Soita ja kysy
kuinka voisin olla avuksi!
Kattavat asukasläheiset
isännöintipalvelut
Kiinteistönvälittäjiä
karsiutuu alalta
Asuntokauppa
Kirkkonummella vilkastunut
Muut toimipisteemme:
Siuntio: Sundsintie 4, 02580 Siuntio
Puh. 09-256 2024
Espoo: Alaportti 1, 02210 Espoo
09-256 2024, fax 09-256 2014
www.talovarma.fi e.mail: posti@talovarma.fi
d ?? ? ^hD/^K/< h^?? shK<Z ? ? KD/^dh^ ^hEEKd
Asumisoikeusasuntoja | Kirkkonummi, Kolsari
Kirkkonummen Kolsarissa sijaitsevassa rivitalokohteessa on yhteensä 26 asuntoa. Rauhallinen
???????????? ??????? ????? ??????? ?????????? >???? ???????? ?? ?????????? ????????? <??????????? ????????? ??????? ???????? ???? ???? ?????? ?????????? ??????????? <?????????? ???????? ???
??????????? ?????????????????????? ?? ???????????? ,????????? ?????? ??????? ???????? ????????
???? :???????????? ???? ?????????????? ?????????? Kohteisiin on jatkuva haku.
Osmussaarenkaari 10
D?????? ?
Rivitalohuoneistot
TIINA
nen.
13
ASU, RAKENNA JA REMONTOI
Rapola-Heino-
Pinta-ala Asomaksu s?????
m²
alk.
alk./kk
3h+k+s
79,0
36.830 ?
812 ?
4h+k+s
85,0
39.215 ?
865 ?
Valmistunut 11/2013
Kurppa Kalusteet
,??? ????? ????????????????
www.kurppakalusteet.fi
Laajat
t ovia,
valikoima eloja.
tasoja ja h
.
Vaihda tyylikkäät
liukuovet
komeroihin!
Rivitalohuoneistot
Pinta-ala Asomaksu
m²
alk.
s?????
alk./kk
3h+kt+s
79,0
37.375 ?
812 ?
3h+kt+s +
10 m² sisävar.
83,5
42.234 ?
918 ?
4h+k+s
91,0
42.561 ?
925 ?
Valmistunut 12/2013
? Omistusasumista vastaava asumisturva ilman
?????? ?????? ?? ???????????????????
? Asunnon hankintahinnasta maksetaan
15 % asumisoikeusmaksuna.
? ?????????????????? ??? ?????? ???????????
? <?????????? ?????? ??????????? ???????????
? Asumisoikeusmaksu palautetaan 3 kk:n
???????????? ????????
? Järjestysnumero haetaan siitä kunnasta, missä
??????? ?????? ??????????
? Jos asuntoon ei ole hakijajonoa, voi asunnon
????? ???????????????? ??????? ???????
z??????????? :?????? K????? ???? ??? ???? ????? ??????????????????
Tunnetut tuotemerkit takaavat kalusteiden toimivuuden ja korkean laadun.
Kurppa Kalusteet Oy
Avoinna: ti-pe 10-17 ja la 10-15
Luostarinportti 2, 02400 Kirkkonummi
Puh: 050 432 9339 S-posti: kirkkonummi@kurppakalusteet.fi
Asiakaspalvelu
Puh. 045 7734 3777
?????????
>???????? ????????? ?????????? ????????
14
N:o 13 ? 13.2.2014
Kirkkonummen Sanomat
Lukkarin laulukoulu houkuttelee laulun esiin
Kevään valon lisääntyessä linnut heräävät laulamaan,
jokainen omalla äänellään. Kevään äänimaisema rohkaisee ihmistäkin avaamaan oman äänensä. Kirkkonummen keskustan seurakuntatalolla starttaa avoin ja
maksuton kolmen kerran Lukkarin laulukoulu.
Musikaalisuus ilmenee ihmisissä monin eri tavoin. Se on ihmistä hoitava elementti, joka kulkee aina mukana. Elämän rytmi sykkii meissä koko ajan ja värähtelyt sekä erilaiset soinnit
ympäröivät meitä. Laulu on jokaisessa ihmisessä olemassa, kuten itku ja nauru.
Kenelle laulukoulu on suunnattu?
? Niille, joiden oma laulu piileskelee jossakin sisimmässä, muttei syystä tai toisesta uskalla tulla sieltä ulos ilmoille.
? Niille, jotka kaipaavat yhdessä laulamista, mutta eivät uskaltaudu kuoroihin.
? Niille, jotka kaipaavat vinkkejä oman äänen hallintaan ja huoltamiseen.
Musiikki on kokonaisuus, jossa kaikki osa-alueet houkuttelevat toisiaan esiin. Tapaamisissa haemme laulamiseen tukea rytmistä, kevyestä musiikkiliikunnasta sekä leppoisista ilmaisuharjoituksista. Tutustumme laulamisen teknisiin perusasioihin ja mikä
tärkeintä, rohkaisemme toinen toisiamme laulamaan yhdessä.
Laulamme tuttuja suomalaisia kansanlauluja ja teemme pienen musiikkimatkan eri maanosien kansanmusiikkiin. Tule mukaan musiikin tielle, se voi viedä mennessään vaikka minne.
Eläkeliiton ja lähetystyön kirkkopyhä
Kirkkonummen kirkko ja seurakuntatalo
Su 23.2. klo 10
? klo 10 Messu. Saarna Hans Rönnlund, Kylväjä.
Laulumammat ja -papat.
? klo 11.30 Lohikeitto seurakuntatalolla, hinta 5 ?.
? klo 12.15 Lähetystilaisuus. Nimikkolähettiperhe Sihvosten kuulumiset Kaukasiasta. Laulumammat ja -papat.
? Mukana Kirkkonummen eläkeliitto.
Eka vauva -ryhmä Laajakalliossa
Laajakallion kerhotila, Tarutie 1 c 34
Ma 24.2. klo 17?18.30
Ryhmä on tarkoitettu vanhemmille, joilla on ensimmäinen lapsi (0?8
kk). Keskustelemme kahvikupposen äärellä vauvaperheen arkeen liittyvistä asioista. Kokoonnumme kuutena maanantaina klo 17?18.30.
? 24.2. Lapsi on elämän ihme
? 3.3. Meidän perheemme hyvä arki
? 10.3. Lapsi on maailman ihanin taakka
? 17.3. Parisuhde ja arjen rakkaus
? 24.3. Oman lapsuuden perintö
? 31.3. Vanhemmuus kannattaa
Lisätietoja: Milla Seire-Salminen, puh.040 8410340 tai
milla.seire-salminen@evl.?
Ensi kertaa äidiksi -ryhmä Veikkolassa
Veikkolan seurakuntakoti
To 27.2. klo 13.15?14.45
Kevään ryhmä aloittaa torstaina 27.2. klo 13.15?14.45 Veikkolan seurakuntakodilla sylipesässä. Ryhmään voi tulla mukaan, vaikkei olisi
ehtinyt osallistua ensimmäisillä kerroilla. Ei ole ennakkoilmoittautumista. Tapaamisia on kuusi ja kahvikupin äärellä keskustellaan seuraavista teemoista:
? 27.2. Lapsi on elämän ihme
? 6.3. Meidän perheemme hyvä arki
? 13.3. Lapsi on maailman ihanin taakka
? 20.3. Parisuhde ja arjen rakkaus
? 27.3. Oman lapsuuden perintö
? 3.4. Vanhemmuus kannattaa
Tiedustelut: Jaana Solala, jaana.solala@evl.? tai puhelin 0400 229 925.
Raamattupiiri pariskunnille
Su 16.2. klo 10 Messu. Ansaitsematon armo.
Sydänväen kirkkopyhä. Toimittaa Nina
Stjernvall-Kiviniemi; kanttorina Mari Sirén.
Kirkkokahvit seurakuntatalolla.
Ma 17.2. klo 7.30 Aamurukoushetki.
To 13.2.
To 13.2.
Pe 14.2.
Ti 18.2.
Laulu on olemassa jokaisessa ihmisessä, kuten itku ja nauru. Kuva: Terho Haataja.
Kokoontumiset keskustan seurakuntatalolla:
? Ti 25.2 klo 19?20
? Ti 11.3 klo 19?20
? Ti 25.3 klo 19?20
Tiedustelut: kanttori Ilona Nyman 050 346 3699 tai
ilona.nyman@evl.?
Kirpputori Yhteisvastuun hyväksi. Jauhelihakeittoa klo 15.30?16.45, hinta aikuiset 3 ?, lapset 1,5 ?. Perhemessu kirkossa klo 17.
Nyt on mahdollisuus osallistua keräykseen
myös lahjoittamalla hyväkuntoisia lastenvaatteita, aikuisten vaatteita, lastentarvikkeita, kirjoja, pelejä, astioita, urheiluvälineitä jne.
Lahjoitustavaroita voi tuoda Masalan kirkolle
viikolla 7 (10.?14.2) klo 8?16 tai sovitusti muina aikoina. Lisätietoja:
puh. 040 841 6808 tai anu.kangas@evl.?
Järjestäjinä Masalan lapsityö ja diakoniatyö.
Naisten iltapäivä Veikkolassa
Veikkolan seurakuntakoti
Su 9.3. klo 12?16
Naisten iltapäivän aiheena on anteeksianto Isä meidän -rukouksen sanoin ...niin kuin mekin anteeksi annamme...
Aiheesta alustaa Eliina Heinonen Kansan Raamattuseurasta. Tule kuulemaan savolaisevankelistaksi itseään kutsuvaa Eliinaa, jonka puheessa ovat sisäkkäin nauru ja vakavuus, lämpö ja syvyys.
? klo 12 Messu. Saarna Tuula Peura, avustaa Johanna Siltala
? klo 13 Soppalounas ja kakkukahvit, hinta 5 ?
? klo 14 Eliina Heinosen alustus ja keskustelu
? klo 16 Iltapäivä päättyy
Perhetapahtuma Masalassa
Masalan Pyhän Matteuksen kirkko
La 15.3. klo 15 alkaen
Hauskoja ulkoleikkejä ja kivaa toimintaa sisällä! Kasvomaalausta, makkaranmyyntiä, arpajaiset, ongintaa, kahvia ja pullaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
? Klo 16 alkaa upea konsertti Nooan Arkki, jossa esiintyy lapsikuoro
Tähti, Markus Bäckman ja Maria Laakso. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 ? / perhe.
? Klo 16.30?17.30 ruokaa tarjolla. Aikuiset 5 ? ja lapset 2,5 ?, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi.
? Klo 17.30 alkaa Majataloilta, jonne koko perhe on tervetullut. Illassa
kuulemme perheneuvoja Yvonne Terlinderiä. Lapsille oma kerho.
To 13.2. klo 10 Rukouspiiri.
Pe 14.2. klo 10?11 Laskujen maksupalvelu perheneuvonnan tiloissa. Lisätietoja:
Kaarina Tynkkynen, puh. 050 541 8333,
kaarina.tynkkynen@evl.?
Su 16.2. klo 12 Messu. Ansaitsematon armo.
Toimittaa Timo Posti; kanttorina Tarja
Viitanen.
Ti 18.2. klo 12.30?14.15 Virkistyskerho eläkeläisille. Aiheena koulukinkerit.
Ti 18.2. klo 19 Raamattu- ja rukouspiiri.
Pe 14.2. klo 9?10 Hyvä aamupala. Hinta
0,50 ?. K-marketin lahjoitusleipää.
Su 16.2. klo 17 Messu. Ansaitsematon armo.
Toimittaa Riittaleena Tuomi; kanttorina
Johanna Salmela; Taru Jäntti, laulu.
Ti 18.2. klo 9?10 Diakoniatyön palveluaika. Voit myös soittaa ja varata ajan,
puh. 0400 815 483.
Ti 18.2. klo 12.30?14.15 Varttuneet. Kerho
eläkeläisille.
Ke 19.2. klo 19 Raamattupiiri.
Gesterbyn kerhotila
Hopeahaka 5, S-rapun vieressä
Ke 19.2. klo 18 Naistenpiiri.
Gesterbyn kirpputori
Hopeahaka 6
Ke 19.2. klo 15?17 Kirpputori.
Kantvikin kerhotila
Ristikalliontie 7
Ma 17.2. klo 18.30 Raamattu- ja rukouspiiri.
Ti 18.2. klo 9?11 Diakoniatyön päivystys,
puh. 050 325 0627.
Ti 18.2. klo 12.30?14 Pohdiskelijat. Kerho
eläkeläisille.
Pe 14.2. klo 16.30?22 Study ja Pelijantai.
Lyan, Pappilanmäki 5.
Hiljaisuuden retriitti
Keskustan seurakuntatalo, Sali 7
To 27.2. klo 18.30?20
Uusi raamattupiiri käynnistyy seurakuntalaisten parista tulleesta toivomuksesta saada kokoontua lukemaan Raamattua ja keskustelemaan
esiin nousevista teemoista pariskunnittain.
Piiriä vetävät Arja ja Seppo Vehko ja se kokoontuu kevään ajan joka
toinen torstai. Ei ennakkoilmoittautumista.
Nuottakoto, Tervalampi Vihti
21.?23.3.
Lähde kiireesi keskeltä hiljentymään ja rauhoittumaan.
Aikataulu: Lähtö pe 21.3. klo 17 keskustan seurakuntatalolta ja paluu su 23.3. klo 16 mennessä seurakuntakodille.
Hinta: 110 ?.
Ilmoittautuminen: 27.2. mennessä ritva.karikoivu@evl.? tai tekstiviestillä, puh. 050 306 2727. Muista ilmoittaa erityisruokavaliosi.
Kirpputori Yhteisvastuun hyväksi
Perhe- ja päiväkerhot lomailevat
Masalan Pyhän Matteuksen kirkko
Su 2.3. klo 14
klo 13 Lähetyspiiri.
klo 19 Miesten raamattupiiri.
klo 12.30?15 Päiväpiiri.
klo 12.30 Iltarusko. Kerho ikäihmisille. Aiheena lempiruno.
KASTETUT
Mea Mikaela Kanerva
Säde Aurora Soininen
Erin Mariel Vesa
KUOLLEET
Pentti Lusminki 72 v.
Visa Elmer Lyytikäinen 25 v.
Jorma Olavi Pitkänen 64 v.
Perhe- ja päiväkerhot ovat hiihtolomalla viikon 8. Kerhot jatkavat toimintaansa jälleen maanantaina 24.2.
KIRKKONUMMEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA vaihde (09) 8050 8200, internet: www.kirkkonummenseurakunta.fi, sähköposti: timo.hormio@evl.fi