Kyrkslätts Nyheter sidan 14
2 2 1 9 2 0 0
Perustettu 1967 43. vuosikerta Päätoimittaja Mikko I. Salo
Kirkkonummi Siuntio Inkoo
N:o 20.9.2009
SUNNUNTAI
72
Kirkkonummen Yrittäjät 30 vuotta
sivut 12 ja 13
Siuntion kirkon saneeraus valmistumassa sivu 3 Lapinkyläntien valaistusta parannetaan sivu 3 Inkoon Lotta Stenlund MM nelonen sivu 19
PAINOS 28 000
ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi · toimitus@kirkkonummensanomat.fi · www.kirkkonummensanomat.fi
2
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
Kädentaitoja kokeilemaan yhdessä lapsen kanssa
Kirkkonummen kansalaisopiston suositut perhekurssit käynnistyvät pian. Kädentaitoja vauvan vanhemmille alkaa perjantaina 25. syyskuuta klo 1113.15 Mäkitalossa. Kurssilla on mahdollisuus kuvioida vauvalle omat persoonalliset tekstiilit, tehdä mobile paperimassasta ja valmistaa oma pehmolelu huovuttamalla. Vauva on tervetullut kurssille mukaan. Luovasti lapsen kanssa kurssit Sepän koululla, Mäkitalossa ja Veikkolan koululla kokoontuvat neljä kertaa, joka kerta eri teeman mukaan. Syksyllä kuvioidaan kankaita vehnäjauhobatiikilla ja aurinkovärjäyksellä sekä muovataan paperimassaa. Keväällä tehdään oma nukke ja krakleerataan. Tule mukaan kokemaan yhdessä tekemisen riemu! Sopii hyvin myös kädentaitojen aloittelijoille. Kurssille ilmoittautumiset 010-191442 tai www. kirkkonummi.fi/kansalaisopi sto
Eikä se edes maksa mitään!
Taide-Raide -shopissa taidetyön kursseja
Taide-Raide Kirkkonummen rautatieasemalla ei ole pelkästään taiteeseen, taidekäsityöhön ja lahjatavaroihin keskittynyt shoppi. Uusin hanke, "Mahdollisuutesi" tarjoaa opastuksen, puitteet ja tuen kenelle tahansa toteuttaa ideoitaan liittyen taiteeseen, tekemisen taitoon yleensä ja taidekäsityöhön. Kirkkonummen kunta on myöntänyt hankkeelle apurahan ja se on osallistujille materiaalikuluja lukuunottamatta ilmainen. Ensimmäinen projekti, moottoripyöräkypärän maalaus, on jo käynnissä. Koko työurani ajan olen kuullut ihmisiltä kuinka heistä olisi mukavaa osata tehdä omin käsin jotain. Nyt siihen saa meillä konkreettista opastusta! Tarvitaan vain tahto ja idea mitä haluaisi tehdä, kertoo Helena Königsbäck, Taide-Raide -shopin perustaja, jonka aatteellisena lähtökohtana on ollut alusta lähtien tutustuttaa kävijät taiteen tekemiseen ja esitellä heille teoksia ja niiden taustoja sekä tekijöitä niin paikallisia kuin muualtakin Länsi-Uudeltamaalta. Pääpaino on esineissä, joilla on taiteellista arvoa, ainutlaatuisia ominaisuuksia, laatua ja jujua. Taide-Raide shoppi ottaa vastaa myös tilaustöitä ja on tehnytkin jo lasimaalauksia, lyhtyjä ja koruja, vaatteita... Tarvitaan vain mielikuva ja toive tuotteesta, verkostosta löytyy aina tekijä, joka sen voi toteuttaa, oli materiaali mikä tahansa, tähdentää Helena, jonka yrityksen jäsensivut ovat Facebookissa ja webbisivut www.daite.fi
MIINA JA MANU EKSYKSISSÄ Lastennäytelmä 3-8 vuotiaille
Kesto 45 min
S Su 7 .12. klo 14 12 kl
Äänekosken valtuustosalissa Liput: 7 euroa.
Varaukset: Lähetä tekstiviesti numeroon 040 565 4019 jossa : aa etu ja sukunimi ,kpl määrä 5.12 klo 18 mennessä. Viestiin ei vastata. Lunastus ovelta klo 13 alkaen. Paikkoja rajoitetusti.
"Kockisota" Siuntiossa
Siuntion Aleksis Kiven koulun opetuskeittiössä "kockataan ruotsiksi" perjantaina 2. lokakuuta klo 17.30 alkaen rkp:n paikallisyhdistyksen järjestämässä kokkisodassa. Rkp:n mielestä Siuntiossa on aika selvittää mikä puolue on paras... ruoanlaitossa... ruotsiksi. Illan anti on ruoka. Puhumme ruuasta, laitamme ruokaa sekä lopuksi syömme ruokaa. Suupalojen välissä vaihdamme ajatuksia kouluruoasta sekä muista lapsia ja nuoria koskevista kysymyksistä, kertoi illan kokkailussa mukana oleva Peppe Forsblom. Rkp:n paikallisyhdistys on kutsunut tilaisuuteen mukaan siuntiolaisia virkaja luottamusmiehiä.
KEVÄÄLLÄ aloitettiin jo pienryhmäillat, neagrammia selvittämässä Sirja Blixt.
en-
Lisätie toja. w w w.lastente at teri.com Ter ve tuloa !
MLL Kirppari Veikkolassa 4.10.
Pohjois-Kirkkonummen MLL:n paikallisyhdistys järjestää perinteisen lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirpputorin Veikkolan koululla (Kisapolku 7) sunnuntaina 4.10. klo 1013. Myytäviä tavaroita, erityisesti talvivaatteita, otetaan vastaan lauantaina 3.10. Tavarat merkitään myyjänumerolla, joka varataan osoitteesta mll.veikkola@gmail.com. Myös talkooapua otetaan mielellään vastaan.
HETA maalaamassa kypärää oman ideansa pohjalta. na, jolle voi esitellä toiveitaan puh. 044-2191717, kirjoittaa helena@daite.fi. tai piipahtaa shoppiin. Tilaisuus järjestetään heti, kun sopivan kokoinen ryhmä saadaan kasaan. Infotilaisuus kaikesta tarjonnasta pidetään ensi tiistaina, 22.9. kello 1820 TaideRaide shopissa, tervetuloa! kutsuu Helena. En tee tätä rahasta, mutta toivon, että Taide-Raide jonain päivänä pyörii vielä omillaan ja että se on paikka, jonne kuka tahansa voi spontaanisti piipahtaa saamaan iloa, luovaa intoa, ajatuksia ja energiaa arkeensa. Täällä käy monenlaisia ihmisiä. Joskus paikalliset "kulman kundit" tuovat kukkapuskan ja lausuvat itse keksimänsä runon. Eräs daami uppoutui keskustelemaan filosofisista ja uskonnollisista asioista työvuorossa olleen poikani kanssa ja laulaen lopuksi sanskriitinkielisen rukouksen. Tällaiset pienet spontaanit episodit kuuluvat paikan henkeen", kertoo Helena Königsbäck ja hymyilee kuin Mona-Lisa. TARJA AHLSTRAND
Infoilta tarjonnasta
Kevään aikana shopissa on jo pidetty erilaisia pienryhmäiltoja. Syksyllä on tarkoitus jatkaa niitä kysynnän mukaan. Aihepiireistä voi valita esimerkiksi unien merkitykset luovuudelle, reiki-hoidon salaisuudet, enneagrammit ja värien merkitys, kertoo Hele-
Teatteriretki Valkeakoskelle
SenioriHaukan syksyinen teatteriretki 31.10. suuntautuu Hämeeseen ja Valkeakosken kaupunginteatteriin. Retkipäivän aikana tutustutaan ensin Visavuoren museoalueeseen, jossa kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee sekä näyttely pilapiirtäjä Kari Suomalaisen tuotannosta. Toisena tutustumiskohteena on Päivölän kansanopiston Mannerheim-näyttely, johon
Röda Korset Blodtjänst
opastettu tutustuminen. Päivän kohokohtana on Valkeakosken kaupunginteatterissa "Yksinäinen nainen" esitys. Italialaisen näytelmäkirjailijan, Dario Fon, kirjoittama näytelmä on intiimi monologi, joka lopussa paisuu lähdes farssiksi. Dario Fon tavaramerkkinä onkin näytelmien roisi huumori. Monologin esittää Valkea-
kosken oma tyttö, lausuntataitelija Virpi Paasikoski-Savijärvi. Hän esittää kotiinsa linnoittautunutta keski-ikää lähestyvää kotirouvaa, joka on aina palveluksessa, olipa kyseessä oman perheen tai kenen tahansa tarpeet. Teatteriretki kestää koko päivän ja sen aikana nautitaan pullakahvit ja lounas hämäläisestä pitopöydästä Ellilän kievarissa.
5% pelastaa 100%. Oletko sinä yksi heistä?
5 % räddar 100 %. Är du en av dem?
Sunnuntairetki Inkoon Kopparnäsiin
Kirkkonummen kansalaisopiston luontoliikuntasarja Kirkkonummi tutuksi kuntoa kävellen ja pyöräillen jatkuu kahtena seuraavana sunnuntaina. Sunnuntaina 20.9.2009 klo 1014 on kohteena Inkoon Kopparnäs ja siellä virkistysalueen linnut, kasvit, ulkoilujärjestelyt, lintutorni. Kokoontuminen retkelle on klo 10 Kestikievarin pihassa. Ajo-ohje: Hangontieltä käännytään vasemmalle Degerbyssä (viitta Kopparnäs), seurataan viitoitusta Kievarille saakka. Maastovarustus, eväät, kävelyä alle 10 km. Nuotiokahvit keittokatoksessa. Oppaana on Pekka Borg. Sunnuntaina 27.9. 2009 klo 1115 tehdään Obbnäsin varuskuntaan polkupyöräretki. Siellä tutustutaan varuskuntaan, Obbnäsin tilaan, Kajanuksen kivisaunaan, Merikappeliin, historialliseen kivilouhimoon, Kabanovin atomiluolaan, varuskunnan harjoitusmaastoihin upeassa saaristossa. Pyörämatkaa on 20 km. Kokoontuminen on klo 11 puomilla. Paluu klo 15. Retki päättyy Sotilaskotiin. Eväät mukaan. Huom! Tämä retki vaatii ennakkoilmoittautuminen 23.9. mennessä kansalaisopiston kansliaan, p. 29672464. Retki järjestetään, mikäli ilmoittautumisia on riittävästi. Oppaana täälläkin on Pekka Borg. Retket ovat osallistujille ilmaiset. Tervetuloa!
VERENLUOVUTUS / BLODGIVNING
to 24.9. klo/kl 1419, seurakuntatalo, Seurakunnantie 1, Kirkkonummi / församlingshemmet, Församlingsvägen 1, Kyrkslätt
OJENNA KÄTESI. Joka arkipäivä potilaat tarvitsevat yli 1000 verenluovuttajan apua. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. STRÄCK UT DIN HAND. Varje varda ehöver patienterna hjälp av mer än 1000 lod ivare. a med di ett of iellt identites evis. Gratis infotelefon 0800 0 5801. .veripalvelu. . lodtjanst. .haaste.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 72 20.9.2009
3
Etusivun kuva:
Kirkkonummen rautatieasema sai kunniamaininnan VR:n Vuoden asema -kilpailussa. VR:n mukaan YTV-lippujen myynti on kasvanut asemalla merkittävästi, kun seutulippualue laajeni Kirkkonummelle. Asema toimii myös YTV-matkakortin palvelupisteenä. Palvelutasomittauksessa Kirkkonummi sai hyvät pisteet.
30 VUODEN ikään yltäneet Kirkkonummen Yrittäjät juhlistivat merkkipäiväänsä kongressihotelli Majvikissa 12.9. juhlafoorumin- ja gaalan merkeissä. Kuvassa Kirkkonummen Yrittäjien varapuheenjohtaja Minna Hentunen, puheenjohtaja Tiina Karlsson ja hallituksen jäsen Kati Johansson vastaanottavat onnitteluja Sampo Pankin konttorinjohtaja Markku Kotilaiselta ja Leena Siiralalta. Aiheesta sivuilla 12 ja 13. Kuva: JUHA KOSONEN
Kirkkonummen rautatieasemalle kunniamaininta
Voittajaksi Vuoden asema -kilpailussa valittiin Karjaa. Valintaperusteina olivat asiakaspalvelun laatu, tehokkuus ja myynnin kasvu sekä aseman siisteys ja viihtyisyys. Arviointi perustuu asemilla vuosittain tehtävään asiakastutkimukseen sekä myyntilukuihin. VR on valinnut vuoden aseman vuodesta 1986 lähtien.
Nuorisolääkäri Elina Hermansonilta saa tukea kaikenlaisiin pulmiin
Minua voi lähestyä netin kautta tai tulla suoraan vastaanotolleni. Käyn myös kouluissa luennoimassa nuoruusikään liittyvistä asioista, mm. seksistä ja seksuaalisuudesta sekä unesta, valotti työtään Kirkkonummen terveyskeskuksessa työnsä aloittanut nuorisolääkäri Elina Hermanson, joka on taustaltaan lastentautien erikoislääkäri ja nuorisolääkäri. Lienen ainoa nuorisolääkärinimikkeellä toimiva terveyskeskuslääkäri Suomessa, Elina arvelee. Kirkkonummen nuorisolääkärihankkeen takana on selvitys nuorten terveyspalveluista, jossa tutkittiin mm. minkälaista apua tarvitsevia nuorten ryhmiä täällä on, mitä palveluita on tarjolla sekä mitä hankaluuksia ammattilaiset/nuoret/nuorten vanhemmat ovat kohdanneet. Lisäksi kartoitettiin toiveita terveydenhuollon toiminnan kehittämiseksi eri ammattiryhmiltä ja nuorilta itsellään. Keskeinen osa työstä on tukea muita ammattilaisia, jotka tapaavat nuoria.
Palvelee myös Kirkkonummea:
Haartmanin sairaalan päivystys laajenee 1.10.
Helsingissä sijaitsevan Haartmanin sairaalan suun terveydenhuollon päivystys laajenee 1.10. lähtien koskemaan myös kirkkonummelaisia. Suun terveydenhuollon päivystys palvelee arkipäivisin helsinkiläisiä ja iltaisin, viikonloppuisin ja pyhinä helsinkiläisten lisäksi myös Kirkkonummen, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan asukkaita.
Ei pompotella
Kyselyissä selvisi, että nuori kokee eteenpäin lähettämisen usein hylkäämiseksi. He toivovat saavansa palvelun siltä henkilöltä, jonka puoleen ovat alun alkaenkin kääntyneet. Luottamus on tässä työssä
NUORISOLÄÄKÄRI Hermanson.
Elina
Jatkuu sivulla 15
Lapinkyläntien valaistusta parannetaan
Parempaa katuvalaistusta on luvassa Oitmäen ja Lapinkylän väliselle tieosuudelle, kun Kirkkonummen kunta rakennuttaa uutta tievalaistusta tänä vuonna Lapinkyläntielle (mt 1130). Työ sisältää valaistuksen rakentamisen Espoon kaupungin rajan ja Kirkkonummen Oitmäen välillä, sekä Oitmäen kohdalla vanhojen tehottomien valaisimien uusinnan. Työt on jo aloitettu ja ne valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Tien käyttäjiä pyydetään huomioimaan työn aikaiset muuttuvat liikennejärjestelyt. Kirkkonummen kunta pahoittelee rakennustöistä aiheutuvaa haittaa.
Metropoli tarvitsee yrityslähtöistä elinkeinopolitiikkaa
Helsingin Yrittäjät, Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ja Uudenmaan Yrittäjät vaativat yrityslähtöistä elinkeinopolitiikkaa metropolialueelle MetropoliAreena -tapahtumassa Helsingin Lasipalatsin aukiolla torstaina 17.9. Järjestöt ovat MetropoliAreenan perustajaosapuolia. Metropolikyselyssä, joka tehtiin Helsingin seudun 14 kunnan valtuutetuille ja yrittäjille, 19 prosenttia yrittäjistä nosti tärkeimmäksi elinkeinopoliittiseksi toimenpiteeksi alueelle keskittyneiden toimialojen vahvistamisen, kun valtuutetuista kyseistä toimenpidettä piti tärkeimpänä vain kuusi prosenttia. Elinkeinopolitiikan lähtökohtana on oltava yritysten tarpeet ja tuloksena toimiva ympäristö kaikenkokoisille yrityksille, painottaa Pääkaupunkiseudun Yrittäjien puheenjohtaja Kalevi Helppolainen. Perusasioiden kuten liikenne- ja tietoliikenneinfrastruktuurien on oltava kunnossa jotta yritykset voivat keskittyä ydintoimintaansa, sanoo Helppolainen. Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna korostaa metropolialueen yhteistyön merkitystä. Yrityksiä ja kuntalaisia hyödyttäviä ratkaisuja on voitava tehdä yhteistyössä. Asukkaat haluavat esimerkiksi päivähoitopalveluita yli kuntarajojen, se mahdollisuus on heille tarjottava. Tällä vaikutetaan myös osaavan työvoiman saatavuuteen, toteaa Simolinna. Pk-yritysten merkitys työllistäjänä on kasvanut 90-luvun jälkeen yhä merkittävämmäksi. Uusista yrityksiin syntyneistä työpaikoista noin 80 prosenttia on syntynyt pk-yrityksiin. Metropolialueella pk-yritysten merkitys korostuu myös palveluiden tuotannossa. Tutkimuksessamme metropolin parhaaksi puoleksi nousi selkeästi monipuolisten palveluiden läheisyys ja saatavuus. Metropoli tarvitseekin pk-yrityksiä, ei vain veronmaksajiksi ja työnantajiksi, vaan myös tekemään alueesta mielenkiintoisen, muuttuvan ja houkuttelevan asuinpaikan, matkailukohteen ja liiketoimintapaikan, kiteyttää Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Pentti Rantala pk-yritysten merkityksen metropolille. Metropolikyselyn laatimisesta vastannut Helsingin Yrittäjien kehittämispäällikkö Hanna Hietala kertoo, että kysely paljasti huomattavia eroja valtuutettujen ja yrittäjien näkemyksissä elinkeinopolitiikan hoidosta.
Siuntion kirkon saneeraus valmistuu marraskuuksi
Siuntion Pyhän Pietarin kirkon saneeraus ja uuden huoltorakennuksen rakentaminen ovat edistyneet aikataulun mukaisesti. Harjannostajaisia seurakuntakodissa vietetään tapauksen tiimoilta perjantaina 2. lokakuuta. Mukaan kutsutaan rakentajat, suunnittelijat, konservaattorit, telinemiehet, arkkitehdit, seurakunnan edustajat ja muut asianomaiset. Saneeratun kirkon käyttöönotto tapahtuu kuukautta myöhemmin eli sunnuntaina 1. marraskuuta klo 10 juhlallisessa messussa.
Kirkkonummelta 2008 145 asiaa:
Kesko ostaa tontin kaupalle Veikkolasta
Kirkkonummen kunnanhallitus käsittelee maanantaina 21.9. Liike- ja toimistorakennusten tontin myyntiä Ruokakesko Oy:lle Veikkolasta. Ruokakesko Oy:n on tehnyt kunnalle ostotarjouksen Veikkolan keskustassa korttelissa 39 sijaitsevan liike- ja toimistorakennusten (kaavamääräys K) rakennuspaikan myynnistä. Alueella on voimassa 27.6.1995 vahvistettu asemakaava. Kohteen pinta-ala on 3176 m2 ja rakennusoikeus on 1800 k-m2. Kohde on rakentamaton. Tarjottu hinta, 270.000,00 euroa (150 euroa/ k-m2) perustuu kunnan tilaamaan ulkopuolisen kiinteistöarvioijan arviokirjaan. Ruokakeskon tavoitteena on rakentaa tontille K-ruokakauppa. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa heti rakennusluvan myöntämisen jälkeen.
Sosiaaliasiamiehelle tehdyt muistutukset kasvussa
Kirkkonummen kunnanhallitus sai tiedokseen kokouksessaan 5.9. sosiaaliasiamies Birgitta Granin laatiman asiakaslain edellyttämän sosiaaliasiamiehen selvityksen vuoden 2008 toiminnasta. Länsi-Uusmaalaiset kunnat Hanko, Tammisaari, Pohja, Karjaa, Inkoo, Siuntio ja Kirkkonummi sopivat yhteisen päätoimisen sosiaaliasiamiehen palkkaamisesta vuoden 2002 alusta. Asiakaslain mukaan jokaisella kunnalla pitää olla käytettävissään sosiaaliasiamiehen palveluja. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita asiakaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa avustaa asiakasta muistutuksen tekemisessä, tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi sekä seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa ja antaa siitä selvitys vuosittain kunnanhallitukselle. Vuonna 2008 Kirkkonummelta tuli sosiaaliasiamiehen käsittelyyn 145 asiaa, vuonna 2007 vastaavasti 116 ja vuonna 2006 102 asiaa. Asioiden määrän kasvu liittyi lähinnä lastensuojeluun, josta asiamieheen oltiin yhteydessä viime vuonna peräti 35 kertaa. Kirkkonummella suurin osa asioista liittyy kuitenkin toimeentulotukeen ja velkoihin. Räikeimmässä tapauksessa ilmeni, että laina, jonka veloissa ollut perhe oli ottanut maksaakseen pois kalliita käyttöluottoja laskettiin heille tuloksi eikä heille myönnetty toimeentulotukea, todetaan raportissa. Myös elatustukiasioissa asioi-
Jatkuu sivulla 15
4
Take away ruokaa
N:o 72 20.9.2009
Hammaslääkärit
Kirkkonummen Sanomat
Siivousta
Ravintolat
Parturi-Kampaaja
Palveluja tarjotaan
LÄHETÄ ILMOITUKSESI SÄHKÖPOSTILLA ilmoitukset@ kirkkonummen sanomat.fi
Terveyspalvelut
Lakiasiat
Eläinlääkärit
Hautauspalveluja
Hammasteknikot
Kirjanpitopalveluja
ASUNTOMARKKINAT SIVUT 89 KOULUTUSTA SIVU 10
Kirkkonummen Sanomat
Työsuorituksia
N:o 72 20.9.2009
Hautakiviä Kuolleet
5
Kaipuu saa näkyä
sirpa.tiainen@loimaankivi.fi
KAIKKI KIVITYÖT Edustajamme Sirpa Tiainen Puh 050 584 1026
Kellonummentie 5, Espoo
Uudenmaan Porakaivo Oy
UUDISRAKENNUKSET JA SANEERAUSKOHTEET
Muutostyöt öljy- ja sähkölämmityksestä maalämmitykseen
www.loimaankivi.fi
· · · ·
Lämpökaivojen poraus Vesikaivojen poraus Lattialämmitysputket Tarvikemyynti
· · · ·
Maalämpöpumppujen asennukset Pumppuasennukset Vesikiertoiset seinäpatterit Kaikki alan asennus- ja huoltotyöt
Palvelukseen halutaan
Suomen Lämpöpumppuyhdistys ry:n sertifioima asentaja. Kaikki työt avaimet käteen tai sopimuksen mukaan.
Uudenmaan Porakaivo Oy
R.T. Broberg, Puh. 09 256 5289 ja 0400 440 852 Österbyntie 112, 02400 Kirkkonummi uudenmaan.porakaivo@kolumbus.fi www.uudenmaanporakaivo.fi
Kuulutus
Masalan kouluruoka
Ö ly-j K aasu j a
Viikko 39; 21.25.9.: M: Kalkkuna-ananaskastike, riisi, ratatouille Ti: Lihapyörykät, perunat, chili-kermaviilikastike, falafel-pyörykät Ke: Makkara-perunapannu, kasvisperunapannu To: Intialainen kookos-seitikeitto, ruisleipä, juusto, kookos-papukeitto Pe: Jauheliha-perunaviipalelaatikko, ruisriisikasvisvuoka
Inkoon ruokalista
Viikko 39; 21.27.9.: Ma: Jauhelihakastiketta, perunaa, salaattia Ti: Kalkkunakasvihöystöä, perunaa/riisiä, salaattia Ke: Kalapyöryköitä, perunasosetta, salaattia To: Hernekeittoa Pe: Lasagnettea, salaattia La: Silakkalaatikkoa, punajuuria Su: Uunipaistettua broileria, perunaa, salaattia
Vietämme sadonkorjuuviikkoa! Ma: Kasvismakaroonilaatikko, tomaattikastike, kolmenvärin juuresraaste raejuustoraidoituksella, kasvismakaroonilaatikko Ti: Salsa-lihapata, juuressose, sadonkorjuusalaatti arbuusilla höystettynä, salsa-kasvispata Ke: Pinaattiohukkaat, tonnikalakasvissalaatti, puolukkasurvos To: Broileri-kasvis-perunapaistos, kahden kaalin jäävuorisalaatti, punajuurisalaatti, soija-kasvis-perunapaistos Pe: Puutarhurin sosekeitto, sämpylä, juusto, sadonkorjaajan tuorepala Hyvää ruokahalua!
Palvelukeskuksen ruokalista
Viikko 39; 21.27.9.: Vietämme sadonkorjuuviikkoa! Ma: Kasvismakaronilaatikko, tomaattikastike, kolmenvärin juuresraaste raejuustoraidoituksella, marjakiisseli, kasvismakaronilaatikko Ti: Salsa-lihapata, juuressose, sadonkorjuusalaatti arbuusilla, marjapiristys, salsa-kasvispata Ke: Kaalikääryle, kastike, perunat, salaattipöytä, puolukkasurvos,kasviskääryle To: Broileri-kasvis-perunapaistos, kahdenkaalin jäävuorisalaatti, banaani-toffeerahka, soija-kasvisperunapaistos Pe: Puutarhurin sosekeitto, sämpylä, juusto, tuorepala, pannukakku + marjasurvos La: Silakkalaatikko, tuoresalaatti, jäätelö Su: Lindströmin pihvi, kastike, perunasose, tuoresalaatti, suklaavanukas Hyvää ruokahalua!
Ingås matlista
Vecka 39; 21.27.9.: Må: Maletköttsås, potatis, sallad
RAKENNUSALAN TYÖT SISÄLLÄ JA ULKONA
-Kylpyhuoneet, keittiöt, tapetoinnit, parkettityöt 40 vuoden kokemuksella ja ammattitaidolla
P Pakarinen Oy
02400 Kirkkonummi Jari Holm 0400-776 071
maalausliike.p-pakarinen@co.inet.fi
Ti: Kalkongrönsakssås, potatis, ris, sallad Ons: Fiskbullar, potatismos, sallad To: Ärtsoppa Fr: Lasagnette, sallad Lö: Strömmingslåda, rödbeta Sö: Ungsbroiler, potatis, sallad
Kirkkonummen ruokalista
www.kirkkonummensanomat.fi
Kirkkonummen kunnan koulujen, lukioiden ja päiväkotien perusruokalista viikolle 39; 21.25.9.:
6
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
PÄÄKIRJOITUS
Vanhemman päihdehuolet heijastuvat myös lapsiin
Kunta- ja järjestövastaajat ovat perinteisesti olleet aina huolissaan nuorten alkoholinkäytöstä ja sen seurauksista. Ensimmäistä kertaa on esille nostettu myös vanhempien liiallisen alkoholinkäytön aiheuttama kuormitus perheen lapseen ja nuoreen. Päihdehuollossa eniten resursoinnin puutteita on tällä hetkellä katkaisuhoidossa, kuntouttavassa laitoshoidossa ja asumispalveluissa. Toisaalta heikkoja myönteisiä kehitysvirtoja on nähty ehkäisevän päihdetyön lisääntymisessä sekä moniammatillisen yhteistyön rakentumisessa eri toimijoiden kesken. Alkoholiongelmaisten parissa työskentelevät haluavat hallitukselta edelleenkin alkoholin hinnan korotusta ja korvamerkittyä rahaa päihdetyöhön. Erityisen huolissaan vastaajat ovat nuorten päihteiden käytöstä ja sen seurauksista. Kuntatasolla tämä nähdään yhdeksi vakavimmista ongelmista. Vaikka nuorten päihteiden käytössä ja asenteissa päihteettömyyttä kohtaan nähdään tapahtuneen myös myönteistä kehitystä, osa nuorista käyttää päihteitä aiempaa enemmän. Huolestuttavaa on nuorten kasaantuva ryyppääminen ja jakautuminen alkoholia käyttämättömiin ja ongelmakäyttäjiin. Vanhempien päihteiden käytön kielteiset vaikutukset lapsiin ja perhe-elämään nähdään myös entistä suurempana ongelmana. Käytännön elämässä ongelmat näkyvät mm. perheväkivaltana ja huostaanottoina, joiden määrä on huolestuttavassa kasvussa Kirkkonummellakin. Lastensuojelutarpeiden herätessä ongelmat ovat usein kehittyneet jo pitkälle. Päihdeongelmaisten vanhempien lasten syrjäytymisriski kasvaa ja usein ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Perheissä, joissa vanhemmat itse käyttävät runsaasti alkoholia, myös lasten ohjaus ontuu. Vakavimmat päihteiden käytön seuraukset ovat terveysongelmat, tapaturmat ja kuolemantapaukset. Päihteiden käyttö myös lisää rikollisuutta, syrjäytymistä, väkivaltaa, rattijuoppoutta sekä yleensäkin aiheuttaa turvattomuutta. Nykyisessä taloustilanteessa päihdepalveluiden saantia on kiusaus heikentää ja heikentynyt taloustilanne vaikeuttanee hoitoon pääsyä. On toivottavaa, että kiristyneen taloustilanteen vuoksi kunnat eivät lyhytnäköisesti karsi päihdehoitopalveluja minimiin niin nuorilta kuin vanhemmiltakaan.
H y v ä ä a l k u v i i k ko a !
Aurinko nousee 7.00 ja laskee 19.26 La 19.9. Reija, Torborg *ORT Tuure, Feodor, Heikki, Taavetti, Taavi, Konsta, Kosti Su 20.9. Varpu, Vaula, Erna *ORT Mikael, Mikko, Olli, Helge Ma 21.9. Mervi, Gunborg, Gunlög *ORT Dimitri, Miska, Mitja Ti 22.9. Mauri, Mauritz, Moritz, Tuukka, Joona, Joonas Ke 23.9. Syyspäivän tasaus, Mielikki, Höstdagjämningen, Tekla *ORT Iira, Raita To 24.9. Alvar, Auno, Alvar *ORT Tekla, Silvo
Kirkkonummen Sanomat 40 vuotta sitten: Kansalaisopisto sai johtokunnan
KS N:o 17 10.9.1969 Kirkkonummen kansalaisopiston johtokuntaan valitsi valtuusto viime kokouksessaan Pentti Havukaisen, Gretel Hemnellin, Olavi Lampisen, Martti Löfbergin, Sven-Oskar Pihlströmin ja Gösta Rosenbergin. Samalla päätettiin hyväksyä opistolle ohjesääntö ja vahvistaa opiskelumaksuksi 3 mk lukuvuodessa. Valtuusto hyväksyi myös sivutoimisen rehtorinviran perustamisen ja sen julistamisen haettavaksi 22 päivään syyskuuta mennessä. Kansalaisopiston johtosäännön mukaan kunnan omistaman kansalaisopiston toiminta-alueena on Kirkkonummen kunta ja sen opetuskielenä suomi ja ruotsi. Opiston tehtävänä on edistää aikuiskasvatusta opettamalla varttuneille nuorille ja aikuisille heidän vapaa-aikanaan sellaisia tietoja ja taitoja, jotka ovat tarpeellisia kansalaiselämässä, antavat pohjan jatko-opiskelulle sekä kehittävät itseopiskelua ja henkistä kehittämistä, ynnä ohjata heitä vapaa-ajan oikeaan käyttöön.
Peruspuhtaus tukee terveyttä
Säännöllinen siivous edistää terveyttä, sillä likaisessa ympäristössä leijuva pöly heikentää ilmanlaatua ja bakteerit ja virukset levittävät tauteja. Silti edes sikainfluenssan takia ei kannata lietsoa siivoushysteriaa. Normaali puhtaustaso riittää jo pitkälle. Epidemioiden ehkäisyssä siivouksen keinot ovat rajalliset, koska virukset leviävät käsistä kosketuspintojen kautta yhä uusiin käsiin. Vain kahvojen ja hanojen jatkuva pyyhkiminen voisi lieventää mahdollista tartuntariskiä. Kodin ja työpaikan tehostettu siivous ei ole aukotonta eikä sillä voida täysin estää epidemioiden leviämistä. Ihmiset altistuvat viruksille ja bakteereille joka tapauksessa esimerkiksi harrastuksissaan tai julkisissa kulkuvälineissä. Julkisilla paikoilla varsinkin kahvat, hanat, hissin nappulat ja yhteiskäytössä olevat näppäimistöt ovat pahoja bakteeripesiä. Myös työpaikan kahvihuoneen hygienia on tärkeää, koska mikroaaltouunin tai jääkaapin ovenkahvaan ja hanaan jää usein ruuanjämiä, joissa mikrobit elävät. Keittiön puhtaudesta onkin hyvä pitää erityistä huolta paitsi siksi, että mikrobeja on keittiössä paljon, mutta myös siksi, että ne kulkeutuvat helposti käsistä ruokaan ja siitä elimistöön aiheuttaen muun muassa vatsavaivoja. Lika on esteettisesti ikävää, mutta terveyden kannalta kura lattialla tai kahviroiske seinällä eivät vielä ole vaaraksi. Sen sijaan kosketuspintojen puhtaudella on merkitystä, koska taudit tarttuvat pintojen kautta. Jos työkaveri sairastuu sikainfluenssaan, on todettu, että työhuoneen ovi voidaan sulkea ja odottaa seuraavaan päivään, jolloin virukset ovat kuolleet pinnoilta. Samalla siivoojan sairastumisen riski pienenee, kun siivous voi odottaa yön yli. Kahvojen ja muiden kosketuspintojen pyyhkiminen on kuitenkin paikallaan jo samana päivänä. Sikainfluenssa on herättänyt kiinnostuksen tehostettuun siivoukseen. Tehostettu siivous voi toimia täsmäaseena etenkin silloin, kun influenssaepidemia tai vaikkapa vatsatauti jyllää työpaikalla. Siivousasioissa kannatta kuitenkin käyttää arkijärkeä ja välttämään turhaa hysteriaa. Huomiota kannattaa kiinnittää myös käsienpesu- ja desinfiointimahdollisuuksien järjestämiseen. Riittävä käsihygienia ja peruspuhtaus ovatkin hyvä lähtökohta terveelliselle työ- ja elinympäristölle. Plussaa (+) siis peruspuhtaudelle ja arkijärjen käytölle siivouksessa.
MAIJA P.
Konfirmaatiomuistoja
Omasta konfirmaatiojuhlastani tulee ensi kesänä kuluneeksi puoli vuosisataa. Silloin ajatus leiririppikoulusta oli uusi. Osallistuin mammuttileirille, meitä oli yli sata. Ihmeellistä siunauksen voimaa leirissämme on täytynyt olla, koska noin kolmasosa meitä osallistujia palvelee aktiivisti kirkkoa. Muistan Vivamon kukkivat omenapuut, teräksenharmaan vihaisena myrskyävän Lohjanjärven, ihanat opettajat, ihanat isoiset, ihanat rippikoulukaverit. Kaikki oli taivaallista, mutta loppui jo Lohjan linja-autoasemalla, missä ihmiset eivät hymyilleet armon valossa ja bussikuski rähisi autoon pyrkivälle humalaiselle. Kotiin tullessani sain mummolta rippilahjaksi nahkakantisen virsikirjan ja vanhemmiltani sinisen polkupyörän. Viime kesän huippuhetkiä vietimme Olarin kirkossa lapsenlapsi Kimin konfirmaatiomessussa. Kimillä oli jo ennen rippileiriä polkupyörä ja mopo. Virsikirjan ja Raamatunkin olivat vanhemmat hänelle jo hankkineet aikoja sitten. Katselin alboihin pukeutuneita nuoria kirkon kulmalla. Etsin joukosta pitkänhuiskeaa pitkätukkaista lapsenlasta. Komea siististi parturoitu nuorimies huusi, että etkö tunne? En tuntenut, mutta liikutuin kyyneliin pojan odottamattomasta muodonmuutoksesta. Nykyisin kummien kunniatehtävänä on siunata kummilapsi konfirmaation yhteydessä. Edessäni istuva kummitäti oli epävarma siitä, tunteeko hän valkopukuisten nuorten joukosta oman kummilapsensa. Kaikki tulivat joka tapauksessa siunatuiksi. Tilaisuus oli yhtä kaunis kuin aurinkoinen kesäpäivä kirkonmäellä. Kim on kesän mittaan usein kertonut leirimuistojaan. Leirillä käytiin läpi ihmisenä olemisen peruskysymyksiä. Valoisat kesäyöt ja rantamaisema herkistivät isojen asioiden äärelle. Yhtä asiaa Kim kummasteli: hän oli kolmenkymmenen leiriläisen joukossa ainoa, joka itse oli äänittänyt musiikkia aina mukana kulkevaan soittimeensa äänilevyiltä. Muut leiriläiset pitivät Kimiä bimbona: kun netistä voi poimia musiikkia soittimeensa ilmaiseksi, miksi suotta ostaa sitä levyinä musiikkikaupasta. Poikani Antti saa osan tuloistaan äänitemyynnistä. Minun mielestäni netistä musiikin imurointi on siis paitsi varastamista myös tappamista. Molemmathan kymmenessä käskyssä kielletään. Rippikoulua ei turhaan sanota kirkon kruununjalokiveksi. Tytöt ja pojat aikuisuuden kynnyksellä saavat leirin aikana tutustua perusteellisesti siihen oppiin, jonka lupauksiin heidät on lapsena kastettu. Raamatun ja virsikirjan käyttö elämän käsikirjana opetetaan leirin aikana. Lähimmäinen, perhe, vastuu itsestä ja koko luomakunnasta tulevat tutuiksi. Ainakin Kim on oppinut jotakin elämän kunnioittamisesta, Elämän. Konfirmaatiomessun jälkeen järjestin kaikki lapsenlapset jonoon ja marssitin läheiselle hautausmaalle. Kerroin lapsille Sepi-vaarin ja Ida-Marian haudan äärellä heidän elämästään ja arvoistaan. Mielestäni tein jotakin Hienoa. Siirsin suvun henkistä perintöä kaikkein pienimpiin. Kokoontuessamme Kimin kotiin jatkamaan juhlintaa lounaan ja kahvin ääressä päätin oikein briljeerata mieheni edessä sillä, miten opit menevät perille. Nappasin 4vuotiaan Iinun letistä kiinni ja pyysin kertomaan, mitä siellä hautausmaalla tapahtui. "Se perhosmato oli kiva, joka hiljalleen kömpi äätä kohti hautakivellä" tyttö innostuneena muisteli. Sepi-vaarin naapurihaudan muistokivessä lukee HÄMÄLÄINEN. MAIJA P.
Suomelle taas nuhteet EIT:stä
Suomi on saanut jälleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta langettavan tuomion. Kyse oli oikeudenkäynnin kestosta, joka oli valittajan mukaan venynyt liian pitkäksi. EIT katsoi antamassaan tuomiossa, ettei valittajan oikeudenkäynti tapahtunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämässä kohtuullisessa ajassa. Asian käsittelyyn meni kolmessa eri oikeusasteessa kuusi vuotta ja 7 kuukautta. Oikeudenkäynnissä oli kyse kahdesta rikossyytteestä samassa asiakokonaisuudessa. Käräjäoikeuden tuomiosta valitettiin ensin hovioikeuteen ja myöhemmin korkeimpaan oikeuteen, joka puolestaan palautti asian takaisin käräjäoikeuteen. Rikossyytteen osalta asiassa aloitettiin tämän jälkeen uusi esitutkinta. EIT totesi ratkaisunsa perusteluissa oikeudenkäynnin viivästyneen sen jälkeen, kun korkein oikeus päätti palauttaa asian käräjäoikeuteen. Asia oli vireillä käräjäoikeudessa yli kaksi vuotta. Miinusta () siis asioiden pitkille käsittelyajoille, ongelma ei koske tosin ainoastaan oikeuslaitosta vaan muitakin valtion viranomaisia.
Kirkkonummen Sanomat
Sunnuntaina Maanantaina
N:o 72 20.9.2009
Tiistaina Keskiviikkona
7
+17
Kirkkonummi Inkoo Inkoo
+18
Siuntio Inkoo
+18
Kirkkonummi
+18
Siuntio Inkoo
+17
Kirkkonummi
+17
Siuntio
+15
Siuntio
+15
Kirkkonummi
+17
7
+17 +17
Selkeää Puolipilvistä
+17
5
Pilvistä
+15
6
+16
Sadekuuroja Sadetta
+16
Ukkosta
13
Tuulen suunta ja -nopeus
+15
Sää -merkkien selityksiä
6
ILMATIETEEN LAITOS
Sydämen sivistystä ja siuntiolaista kulttuuria tarjolla uudessa kirjastossa
VIRKA- ja luottamusmiehistä kirjaston avajaisissa mukana olivat mm. kunnanhallituksen pj. Janne Laakkonen (oik.), kunnanjohtaja Juha-Pekka Isotupa, vt. sivistystoimenjohtaja Anu Vesiluoma, rakennusmestari Magnus Malmberg ja kunnanvaltuutettu Yrjö Kokkonen. Toivon, että siuntiolaiset löytävät tiensä uuteen kirjastoon, ja että se muodostuisi kaikenikäisten kuntalaisten yhteiseksi olohuoneeksi kohtaamispaikaksi, jossa ei vain nautita kulttuurista ja ammenneta sivistystä, vaan joka ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa vahvistuu siuntiolaisten sydämen sivistykseksi, ja jossa luodaan yhteistä, siuntiolaista kulttuuria, sanoi Siuntion vt. sivistystoimen johtaja Anu Vesiluoma tiistaina 15. syyskuuta kun Asematielle, vanhaan Sparin kiinteistöön muuttanut kirjasto juhlisti avajaisiaan. Uudet avaran valoisat tilat saivat kiitosta avajaisvierailta, joita olikin saapunut paikalle ilahduttava määrä. Ajatus vanhan kirjaston tilan muuttamisesta esi- ja alkuopetuksen yksiköksi nostettiin ilmoille viisi kuukautta sitten kunnaninsinööri Markku Kärkkäisen lausumana. Uusi innovatiivinen ajatus mahdollisti entisen Nymanin kaupan tilan saamisen uudeksi kirjastotilaksi. Lisäarvona kirjasto sai kaipaamansa lisätilaa, yhteensä lähes 300 neliötä. Edelleen samassa rakennuksessa on runsaasti käyttöön valjastamatonta tilaa, jossa voidaan toteuttaa monta unelmaa. Välimatka vanhalta kirjastolta uuteen on puolisen kilometriä. Muuttorupeama on ollut nopea ja raskas prosessi, johon osallistuneet saivat avajaisissa ansaittua kiitosta. Jos joku olisi huhtikuun lopussa sanonut, että kirjasto tullaan avaamaan vasta syyskuussa, olisin ollut murheen murtama ja mielessäni ajatellut, että kunpa ei tarvitsisi ryhtyä koko muuttoon. Onneksi me emme aina tiedä mitä kaikkea matkan varrella tulee tapahtumaan, naurahti kirjaston vs. johtaja Marja-Liisa Mutka. Nyt alkaa Siuntion kunnankirjaston kehittäminen kohti niitä visioita, joiden toteuttamista varten olemme vuosien mittaan toivoneet lisää tilaa. Kirjastoala on suurien muutosten edessä. Meidän on uudistuttava. Meidän on kyettävä vastaamaan niihin odotuksiin, joita asiakkaamme tu-
PEPPE Forsblom piti sivistyslautakunnan varapj:n ominaisuudessa puheen kirjaston avajaisissa ja myös lainasi tyttärensä kanssa kotiin lukemista. levat meille asettamaan. Me haluamme täyttää nuo odotukset, sanoi Mutka toivoen yhteistyökumppaneiden tukea tässä työssä. Vesiluoman ja Mutkan ohella oman sanansa avajaistilaisuudessa sanoivat sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Peppe Forsblom ja kunnanhallituksen pj. Janne Laakkonen. Musiikillisesta annista huolehti Aleksis Kiven koulun lauluryhmä ja kirjailijavieraaksi uusi kirjasto oli saanut paikkakunnan oman Maikki Harjanteen, joka tunnetaan Minttu-kirjojen äitinä. Tiistai-iltapäivänä avattiin myös kirjaston ensimmäinen taidenäyttely "Yhtäjuhlaa", jonka teosten takaa löytyvät kuvataiteilijat Maijaliisa Kauppinen Siuntiosta sekä nurmijärveläiset Taru Tomperi ja Artto Nyqvist. Kauppinen lahjoitti kirjastolle myös maalaamansa teoksen "Lukeva tyttö". Asematie 2:ssa sijaitseva Siuntion kirjasto on avoinna tiistaisin ja torstaisin 1219, keskiviikkoisin ja perjantaisin 916 sekä lauantaisin 1014. Kirjastossa asiakkaita palvelevat vs. kirjaston johtaja Marja-Liisa Mutka, kirjastovirkailijat Hannele Laitinen ja Tuula Tiiperi sekä kirjastoapulainen Reeta Arponen. Kulttuuriohjaaja Hilkka Toivonen käy kirjastossa pitämässä mm. satutunteja ja hän vastaa myös siellä esillä olevista näyttelyistä. SATU HOLMLUND
MINTTU-kirjojen "äiti", kirjailija Maikki Harjanne ja vs. kirjastonjohtaja Marja-Liisa Mutka.
ALEKSIS Kiven koulun 2-, 4-, 5- ja 6-luokkien tytöistä koostuva lauluryhmä esiintyi avajaisissa.
TAITEILIJA Taru Tomperi ja hänen akvarelliteoksensa olivat yhtenäisiä sävymaailmaltaan.
8
ASUNTOMARKKINAT
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
OIKEUS
OMAAN VÄLITTÄJÄÄN.
JOKAISELLA ON
SY YS JA TA LVI SY YS- JA TA LVIK AU D E N PA R HA AT TOIMITU SA JAT JA TA R JOU KSE T NY T ME NOSSA . S oita ja sovi tapaaminen!
Kuulet samalla kuinka hyödynnät tehtaan parhaat kausiedut muutoinkin edulliseen rakennusaikaan.
Turvallinen ja ekologinen valinta Finnlamellin hirsitalo on tutkitusti energiatehokas. Lamellihirsi on hengittävä ja uusiutuva luonnonmateriaali.
Ikkunat ja ovet asennettuina, Pihla-rahoituksella! Kari Koskinen 050 - 407 9296 www.pihla.fi
Varmasti hyvä.
Vuokrataan liiketilaa
Ostetaan kiinteistöjä
LÄHETÄ ILMOITUKSESI SÄHKÖPOSTILLA ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi
Vuokrataan
Valtion tukema asuntotuotanto voi jopa kolminkertaistua
Hallituksen elvytystoimet asuntorakentamisen lisäämiseksi ovat osoittautuneet hyvin tehokkaiksi. Valtion tukema asuntorakentaminen voi jopa kolminkertaistua viime vuoteen nähden ja nousta 12.000 asuntoon eli yli puoleen koko asuntotuotannosta. Lisääntyvän tuotannon työllisyysvaikutukset ovat lähes 20.000 henkilötyövuotta, tiedottaa ympäristöministeriö. "Asuntorakentamisen elvytys on erinomaista työllisyyspolitiikkaa ja parantaa samalla etenkin vuokraasuntomarkkinoiden tasapainoa. Asuntorakentamisen elvytys on myös valtiontalouden kannalta edullista, sillä 40 % rakennusinvestoinneista tulee tuloina julkiselle sektorille," painottaa asuntoministeri Jan Vapaavuori. Myös korjausrakentamisen elvyttävät tuet, kotitalousvähennyksen laajentaminen ja 10 % suhdanneluonteinen korjausavustus, ovat osoittautuneet toimiviksi, sillä asuntojen korjausrakentamisen arvioidaan lisääntyvän tänä vuonna heikosta yleisestä talouskehityksestä huolimatta. Korjausrakentaminen onkin ainoa rakentamisen sektori, joka kasvanee tänä vuonna. Hallitus päätti ensi vuoden talousarvioesityksessään jatkaa 10 % korjaustukea nykymuodossaan maaliskuun 2010 loppuun. Tämän jälkeen korjausavustuksia jatketaan vuoden 2010 loppuun tukemalla energiataloudellisia korjauksia. Ruotsin asuntoviranomaisen, Boverketin suorittaman kyselyn perusteella Suomi on ollut Norjan kanssa aktiivisin asuntorakentamisen elvyttäjä Pohjoismaisessa vertailussa. Suomessa elvytystoimia on myös suunnattu laajasti asuntorakentamisen kenttään toisin kuin monissa muissa Pohjoismaissa.
Kirkkonummen Sanomat
Omakotitalot
N:o 72 20.9.2009
ASUNTOMARKKINAT
68 m2 Kantvik ET 5h+k+s 120 m2 Evitskog OKT
9
Omakotitalot
VUOKRATAAN
Vuokrataan
Jorvas RT 3h+k+s
Veikkola okt 113/129 m2 Paasitie 15 A. 4h,k,khh,kph,sauna+ ullakko, erill.autokatos. Kaunis koti 1-tasossa palveluiden lähellä. Rv. -06. Upeat sisustusmateriaalit. Es. to 24.9 klo 17.30-18/Aarni 0500 442 729 Mh. 320.000 . 559039 Rivitalot
Jolkby rt 56,5 m2 Karhutie 6 B. 2h,k,sauna. Rauhallisella paikalla hyvä kaksio. Iso terassiparveke+iso terassi. Hyvä, avara pohja. Pinnat uusittu, laminaattilattiat! Ilmalämpöpumppu! Es. ma 17.30-18/ Beck 050 323 3110 Mh. 149.000 . 565376
44,5 m2 Pappilanmäki kt Grandalantie 2 A. 2h,kk,sauna,lasitettu parveke. Erinomaisella sijainnilla siistikuntoinen kaksio. Lasitettu parveke. Vaalea keittiö. Ensies. ma 17-17.30/Aarni 0500 442 729 Vuokra 750 . 565606 Tontit
Tontit
Valoisa ja hyväkuntoinen huoneisto, keittiö ja sauna remontoitu. Rauhallinen sijainti, aidattu suojaisa eteläpiha. Hyvät kulkuyhteydet junalla ja autolla. Kaukolämpö. Mh. 157000 , Jorvaksenpuisto 3 A. Ensiesittely: 12:00 12:45/Irma Janger 7061370 Viehättävä kytketty 120 m2 erillistalo hyvällä paikalla Kantvikissa. 23 mh, oh, suuri tupakeittiö, jossa myös puuliesi, takkahuone, saunaosasto ja lasitettu terassi. Lisäksi n. 16 m2 varasto sekä autokatospaikka jonka yhteydessä kylmä varasto. Ihastuttava aidattu viherpiha n. 500 m2. Mh. 259000 , Niittypolku 9 C. Esittely: 13:00 13:30/Irma Janger 7043527 Akr. oh, mh, rt, k, khh, kph, s, erill.wc. Ykr. 3mh, aula, kph. 152 m2/172 m2. Tunnelmallinen, vuonna 2006 rakennettu puutalo mäen päällä, josta on upeat ja vehreät näkymät. Kaunis, hoidettu ja vaihtelevamaastoinen puutarhatontti. Tontti 0,94 ha. Tämä koti sijoittuu Siuntion kunnan puolelle. Mh. 320000 , Edelsintie 18. Esittely: 16:3017:15/Anne Kurkinen, Kaisu Rajaniemi 7064471
Kantvik PT 5h+k+s 123 m2
Siuntio, Karskog okt-tontti 2 765 m2 Karskogintie 6. Aurinkoinen tontti lähellä Kirkkonummen rajaa. Tilalla alkuperäiskuntoinen -40-luvun talo n. 40 m²+sauna ja varastorakennukset. Mahd. rakentaa 276 k-m² okt. Asfalttitie perille. Aarni /0500 442 729 Mh. 79.000 . 563747 Kahden asunnon yhtiö, jossa asut kuin omakotitalossa. Oh, k, 4mh, khh uloskäynnillä ja viihtyisä saunaosasto. (Lisäksi alle 160 cm tilaa n. 10 m2). Upea aurinkoinen puistoon rajoittuva kallioinen piha, jossa suihkulähde ja iso terassi. Edulliset asumiskustannukset. Autokatos ja pistokepaikka. Rv. 1999. Mh. 299000 , Kantvikintie 21 A. Esittely: 13:4014:15/Irma Janger 7003038
Rivitalot
Siuntio As rt 56 m Krouvintie 2 C. 2h,k,kph. Palveluiden vieressä hyvä kaksio, jossa pinnat ja keittiö uusittu. Iso suojaisa piha etelään. Autopaikka rapun vieressä! Heti vapaa! Ensies. ma 18.30-19/Beck 050 323 3110 Mh. 112.000 . 565827
2
Degerby OKT/ iso navettarakennus
Lapinkylä ET 128,5/170 m2
Kerrostalot Masala rt 58,5 m2 Nissnikuntie 6 K. 2h,k,sauna. Masalan keskustan tuntumassa I-tasossa kaksio rivitalon päädyssä, jossa iso piha käytössä. Hyvät kulkuyhteydet. Ensies. ma 17-17.30/Vähätiitto-Holmberg 0500 440 887 Mh. 147.870 Vh. 149.000 . 565710
Kerrostalot
Ilmainen arviointi! Gratis värdering!
Kantvik kt 57 m2 Harju 1 B. 2h,k. Rauhallisella luonnonläheisellä paikalla peruskuntoinen läpitalon kaksio. Ylin, 3. krs. Parveke etelään, avarat näkymät. Vapautuu 1.10! Beck / 050 323 3110 Mh. 78.000 . 565843
Siuntio, Sunnanvik okt-tontti 2586 m² Eteläinen Laversintie 41 A. Kaava-alueella Siuntion risteyksessä kulmatontti, tehokkuus e=0,15, saa rakentaa 1½ kerrokseen. Vähätiitto-Holmberg / 0500 440 887 Mh. 49.500 . 564351 Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV, Tallinmäki 4, 02400 Kirkkonummi, Puhelin 010 2545 380, Koskentie 3, 02880 Veikkola, Puhelin 010 2545 300
Neidonkallio RT 4h+k+s
109 m2
Keittiö, 3mh, arkioh, oh, th, viherhuone (talvieristetty)/työhuone.Ainutlaatuinen kokonaisuus idyllisessä maalaismiljöössä Inkoon Degerbyssä vain n. 45 min. Helsingistä. Kauniisti remontoitu päärakennus n. 280 m2, tunnelmallinen lasiveranta. Kauniilla puutarhatontilla suuri n. 700 m2 navetta ylisineen, talousrakennus jossa kesähuone ja suuri autokatos sekä kasvihuone.Tämä ihastuttava paikka on tutustumisen arvoinen! Mh. 452000 , Prålsinrinne 54. Esittely: 15:0015:45/ Anne Kurkinen 7046964
2 isoa makuuhuonetta, iso, korkea olohuone, sauna ja 2 erill. wc:tä. Uusittu keittiö, takka ja leivinuuni, hyvät saniteettitilat.Todella tilava ja avara talo. Energiataloudellinen lämmitysjärjestelmä lattialämmityksellä. Suuri autotalli ja varasto. Rv. 1983. V. 2008 tehty isot uudistukset. Yhtiön tontti 1,6 ha 2 talolle.Vsv. 1,6 %. Mh. 290000 , Evitskogintie 77 A. Ensiesittely: 16:3017:30/Tiina Rapola-Heinonen 7089133
Veikkola OKT-TONTTI
Merja Christian Beck Anna-Maija Marjut Petäjä Vähätiitto050 3233 110 Aarni 050 5994 189 Holmberg 0500 442 729 0500 440 887
Tilantuntua, iso olohuone, jossa kaunis takka, iso valoisa keittiö. Väljyyttä ja valoisuutta.Yläkerrassa 3 mh ja parveke avarin näkymin.Päätyasunto, aidattu piha. Autokatospaikka ja mahd. toinen pistokkeella. Mh. 265000 , Neidonpuistonkuja 1 B. Esittely: 18:0019:00/Tiina Rapola-Heinonen 7014114 Katso muut kohteemme osoitteesta www.huoneistokeskus.fi tai soita meille! Rakennuspaikka 2:lle rakennukselle hallinnanjaolla á 1017 m2, ro. 152 m2. Kallio/kangasmaastoa, erinomainen rakennuspaikka. Mh. á 72500 . Kalliotie. Soita ja pyydä lisätietoja! 7026082
Välityspalkkiomme alk. 2,93% velattomasta myyntihinnasta, minimipalkkio on 1.830 .
Esitelmä avaruuden pilvistä ja tähtien synnystä
Kirkkonummen Komeetan esitelmäsarjassa on vuorossa professori Kalevi Mattila, jonka aiheena on Avaruuden pilvet ja tähtien synty. Esitelmä pidetään tiistaina 22.9. klo 18.00 alkaen Kirkkonummen koulukeskuksen auditoriossa Asematien varrella lähellä Kirkkonummen rautatieasemaa. Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta rahoittaa esitelmän. Vapaa pääsy, tervetuloa! Taivaalla näkemämme tähdet ovat hyvin eri ikäisiä, vanhimmat ovat n. 13 miljardia vuotta vanhoja, nuorimmat vain parin miljoonan vuoden ikäisiä. Linnunradassa syntyy koko ajan uusia tähtiä, tällä hetkellä noin neljän tähden vuosivauhdilla. Tähdet syntyvät tiivistymällä avaruudessa olevista kaasu- ja pölypilvistä. Vaikka avaruuden pilvet ovat ulkomuodoltaan valokuvissa usein ilmakehän pilvien näköisiä, niiden ominaisuudet poikkeavat näistä hyvin paljon: tiheidenkin avaruuden pilvien tiheydet ovat paljon pienempiä kuin parhaassa maanpäällisessä tyhjiössä, lämpötilat ovat miinus 200250 celsiusastetta ja pilvet koostuvat pääasiassa molekyylimuodossa olevasta vedystä. Tähden syntyminen vaatii kaasun kokoonpuristumisen noin triljoonakertaisesti. Tämä tapahtuu määrätyissä olosuhteissa pilvitihentymän sisäisen painovoiman ansiosta. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ovat uudet mittaustekniikat, nimenomaan infrapuna- ja radioaallonpituusalueella, mahdollistaneet tähtien syntyä edeltävien tiheiden pilviytimien ja vastasyntyneiden hyvin nuorten tähtien havainnot. Esitelmässä kerrotaan myös suomalaisten tutkijoiden viime vuosien tuloksista etenkin Euroopan eteläisen observatorion ESOn kaukoputkia käyttäen. Suomi liittyi tämän maailman johtavan maanpäällisen observatorion jäseneksi vuonna 2004. Kalevi Mattila on ollut Helsingin yliopiston tähtitieteen professorina vuodesta 1980. Hän on tutkinut tähtienvälistä ainetta, tähtien syntyä sekä ekstragalaktista optisen ja infrapuna-alueen taustasäteilyä. Mattila on työskennellyt eri observatorioissa, optisilla, infrapunaja radioteleskoopeilla.
Kirkkotori 2
Irma Janger LKV 0207 80 3812 0500 506 955 Anne Kurkinen 0207 80 3818, 040 772 4511 Ari Riikonen LKV Tiina Rapola0207 80 3815 Heinonen, LKV 0500 704 085 0207 80 3813 0500 418 961 Tarja Alaoja LKV myyntisihteeri 0207803816
02400 Kirkkonummi Vaihde 020 780 3810 faksi 020 780 3811 Avoinna: mato 917, pe 916
Vähimmäispalkkio 2.000 + alv. 22 % = 2.440 .Välityspalkkio 4,88 % (4 % + alv. 22 %) velattomasta hinnasta. Puheluhinnat 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min (alv 22 %). Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min (alv 22 %).
Ymmärrämme kodin arvon.
huoneistokeskus.fi
Kysy yksilöllistä välityspalkkiotarjoustamme.
ORIONIN sumu on tunnetuimpia tähtienvälisen aineen pilviä.
10
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
Munkinmäen jäteasema vastaanottaa:
Painekyllästetty puu on ongelmajätettä
Painekyllästettyä puuta käytetään paljon rakentamisessa ja pihakalusteissa, koska se kestää kosteutta lahoamatta. Säänkestävyys saadaan aikaan suoja-aineilla, jotka ovat ympäristölle haitallisia. Tämän vuoksi käytöstä poistettu painekyllästetty puu on ongelmajätettä, joka täytyy hävittää asianmukaisesti. Sitä ei saa heittää sekajätteeseen. Kyllästettyä puuta ei saa myöskään polttaa kotiuunissa tai pihalla, koska poltossa syntyvät savukaasut ja jäljelle jäävä tuhka ovat terveydelle haitallisia. Pääkaupunkiseudulla kotitaloudet voivat toimittaa painekyllästettyä puuta YTV:n Sortti-asemille. Ne ovat auki arkipäivisin kello 721. Kirkkonummella kyllästettyä puutavaraa vastaanotetaan Munkinmäen jäteasemalla. Painekyllästettyä puuta voi viedä myös rakennustarvikeliikkeiden ja rautakauppojen keräyslavoille. Kotitalouksien, enimmillään kuution puuerät otetaan vastaan ilmaiseksi. Kotitalouksien yli kuution kuormat sekä kaikki yritysten kuormat ovat maksullisia, ja ne täytyy toimittaa Ämmässuon jätteenkäsittelykeskukseen Espooseen. Keräyspaikoilta kyllästetty puu toimitetaan haketettavaksi. Hake kuljetetaan edelleen ympäristöluvan saaneisiin polttolaitoksiin energiahyötykäyttöön. Polton savukaasut puhdistetaan ja tuhka sijoitetaan turvallisesti.
Täkterdagen
Natten till lördag var regnig men när morgonen grydde den 5.9 kunde man ana att inget regn skulle falla under dagen. Tur för det, Täkterdagen skulle ju för sjätte gången genomföras. Efter Henrik Strömbergs innehållsrika öppningstal hade besökarna möjlighet att bl.a.fynda från ett 30-tal försäljningsstånd, följa med vallhundsuppvisning och bekanta sig med äldre traktorer. De mindre kunde pröva ponnyritt. Intresset för svamputställningen var stort så och lantmäteriverkets utställning av äldre kartor över Täkter-Ingarskila byar. Stor beundran väckte
KRÅKSKRÄMMORNA. terfoton fick en bra början. Man planerar från byarådets sida att så småningom få materialet i tryck. Familjeunderhållningen stod Prof. Bluffo för, en sann upplevelse i sig medan Boris Westerlund underhöll på dragspel. Uppskattningsvis ca 550 personer besökte Täkterdagen.
Matti Saarinen v. 2010 talousarvion lähetekeskustelussa:
Koulutusta
Veroelvytyksen tulokset olemattomia
"Hallitus näyttää edelleen uskovan veroelvytykseen, vaikka tulokset ovat olleet työllisyyden kannalta ihan olemattomia. Miksi tämän lamakuilun yli ei mennä käyttämällä kertaluontoisia keinoja, esimerkiksi julkisia investointeja tai määräaikaisia verojen tai maksujen alennuksia? kysyi kansanedustaja Matti Saarinen vuopuhelut: 8,21 snt/puhelu + max 14,9 snt/min
HENRIK Strömberg som höll öppningstalet. även paradhanduksutställningen, ett samarbetetsprojekt mellan bysbor. Efter att ha stärkt sig med byarådets laxsoppa, marthornas våfflor och ungdomsföreningens kaffe med tilltugg kunde man gå naturstigen för att tenta sina naturkunskaper med många kluriga frågor! Maj-Britt Nyman klarade sig bäst i tävlingen. I kråkskrämstävlingen deltog 6 föreningar och företag. Kommungårdens skrämma blev publikens favorit tätt följd av pensionärsföreningen och biblioteket. Ett tack till alla som deltog. Insamlingen av äldre Täk-
den 2010 talousarvion lähetekeskustelussa. Sitten täällä on viitattu Lipposen-Niinistön hallituksiin yksi ja kaksi. Kun sitä arvioidaan, niin on syytä muistuttaa, että tuolloin pääomatuloja kiristettiin. Niitten verotusta kiristettiin Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana kolme prosenttiyksikköä ja kakkoshallituksen ai-
kana yhdellä prosenttiyksiköllä. Näin tasattiin työ- ja pääomatulojen verosuhdetta. Kysyn: Mitä tämä nykyinen hallitus aikoo tehdä tällä rintamalla, jotta pääoma- ja työtulojen veroeroa voitaisiin tasata? Toivottavasti ministeri Katainen kuuli tämän kysymyksen", jatkoi Saarinen.
OSTA UUNI.
Saat rahasi takaisin.
Sijoita lämpöön ja tunnelmaan.
Kermansavi-uunit varaavat hyvin lämpöä ja säästävät sähköä. Näin ne maksavat itsensä nopeasti takaisin. Tervetuloa tutustumaan Kermansaviuutuuksiin. www.tulikivi.com/rahattakaisin
Siuntion ruokalista
Viikko 39; 21.24.9.: Ma: Lihamureke, kastike, peruna, salaatti Ti: Kalapuikot, peruna, kermaviilikastike, salaatti Ke: Uunimakkara, peruna,salaatti To: Riisipuuro, kaneli, so-
keri, pehmeä leipä, leikkelemakkara Pe: Hernekeitto, juusto
Kallio
4.840
5.295
korkeus 1700 mm asennettuna + rahti
Tulikivi-studio, Lautamiehentie 1, Espoo, puh. 0207 636 840, 0207 636 837, Tulikivi-piste, BM Kotivision, Lohjanharjuntie 1147, Lohja, puh. 040 506 0136 Sakari Elomaa 0400 781 967
Lidl K-nummen asema Munkinmäentie
Munkkulla Munkinmäki
LÄHETÄ ILMOITUKSESI SÄHKÖPOSTILLA ilmoitukset@ kirkkonummen sanomat.fi
Kirkkonummen Sanomat
N:o 72 20.9.2009
11
www.kirkkonummensanomat.fi
Mitt i byn -hanke Kirkkonummen kylissä
Yhteistyötä ja palvelua kyliin -ilta Bygdebossa
Kirkkonummella on alkanut Eu-Leader -hanke kylissä toimivien yhdistysten yhteistyön kehittämiseksi ja nuorisoseuratalojen käytön lisäämiseksi. Kirkkonummi on tässä jaettu neljään eri lohkoon: Porkkala, LångvikHirsala, Evitskog-Vols ja Haapajärvi, joka tekee yhteistyötä Veikkolan kanssa. Tarkoitus on järjestää kyläkokouksia ja kannustaa kyläläisiä tekemään joko kylä- tai yhdistyssuunnitelma, selvitteli hankkeen projektivastaava Marica Fagerholm-Åsten kutsuen kaikkia kylissä asuvia kuntalaisia Bygdebohon kahvikupin ääreen keskustelemaan, miten kyliä voidaan yhdessä kehittää ja minkälaisia projekteja niihin voidaan ottaa. Tämä kaksikielinen tapaaminen, jossa pohditaan mm., mitä kunta voi tehdä puolestasi ja mitä sinä voit tehdä kunnan hyväksi, järjestetään keskiviikkona 30.9. klo 18.00 Bygdebossa,Volsintie 688. kenteen väylistä, Juha Lumme puhuu jätehuollosta, Erkki Selin jätevesikäsittelystä ja yleisiin uimarantoihin liittyviä seikkoja selvittelee kunnan puutarhuri Hans-Eric Sjöblom. Kunnanjohtaja Tarmo Aarnio kertoo puolestaan, miten kuntalaisena voi vaikuttaa. Pohjois-Kirkkonummen nuorisoseuralla on jo yhteistyötä Veikkolan alueen kanssa. Veikkola sekä Luoma ovat tehneet jo kyläsuunnitelman, mutta ei sen tekeminen ole mitenkään pakollista, Marica mainitsee. Monestihan samat ihmiset toimivat useissa eri yhdistyksessä. Tavoitteena on, että nämä olemassa olevat, kuten nuorisoseura-, koti-ja kouluyhdistykset, VPK ja Martat aloittavat yhteistyön ja miettivät kylien tarpeita eikä uusia yhdistyksiä perusteta. Meiltä saa tukea esim. kyläsuunnitelman tekemiseen, mutta varsinainen työ on tehtävä itse, sen täytyy olla kyläläisten näköinen, Marica selvittelee hanketta, jota tukee myös Kirkkonummen Säästöpankkisäätiö. L.K.
Kyläsuunnitelman aika?
Paikalla on Ylva Wahlström kertomassa kevyen lii-
MARICA Fagerholm-Åsten kutsuu Kirkkonummen eri kylissä asuvia yhteiseen kyläiltaan Bygdebohon keskiviikkona 30.9. klo 18.
Perämoottorivarkaita
Haukipäässä Kirkkonummella on kesän aikana tapahtunut useita perämoottorivarkauksia. Viimeisimmät tapahtuivat 11. ja 12.9., jolloin veneistä vietiin 15- ja 20-hv:n Yamaha-merkkiset perämoottorit. Varas liikkui näissä merkeissä myös Lillkanskogissa, josta katosi 15 hv Honda-merkkinen perämoottori. Tapaus huomattiin 11.9.
Hinnat voimassa syyskuun loppuun/ Priserna i kraft till slutet av september
Nöt stek malet kött 10 %, 400 g Suomalainen/Finsk (7,48/kg)
2
99
Atria
0
Hinta voimassa ma-la/Priset 21.26.9.
99
X-tra Uunilenkki/ 400 g (2,47/kg)
1
Hinta voimassa ma-la/Priset 21.26.9.
40
Serla 80 kpl/st. (0,02/kpl/st.)
1
099
Valio 1 kg
69
Apetit Pizza
tai/eller Capriccosa pakaste/djupfryst, 300 g (5,63/kg)
Asiakasomistajaksi voit liittyä myös osoitteessa/ Du kan ansluta dig som ägarkund också på
1
HK Porsaan lihasuikaleet/
159
Snellman Arkiwursti/
Hinta voimassa/
99
Suomalainen/Finsk
7
200 g (7,95/kg)
69
Hartwall Cool Grape tai/eller
0
59
1. lk./kl.
Suomi/Finland Jääsalaatti/
0
69
Suomi/Finland Baby-porkkanat/ Baby-morötter 250 g (2,76/kg)
029
Muksu Soseet/Puré, 125 g (2,32/kg)
209
Valio Gefilus 1l
4-pack, 1,76 l (4,03/l) (sis./inneh. 7,09 + pantti/pant 0,60)
0
75
Oululainen Reissumies 235 g (3,19/kg)
6
99
1395
Libero Comfort fit tai/eller Up&Go 5488 kpl/st. (0,260,16/kpl/st.)
Palvelemme/Vi betjänar: ma-pe/mån-fre 7-21, la/lör 8-18.
Valio Oltermanni tai/eller Oltermanni 17 % 0,91,0 kg (7,776,99/kg)
asiakaspalaute.varuboden@sok.fi kundrespons.varuboden@sok.fi Puhelinpalvelunumero/Kundservicenummer: 010 4426 660
www.s-kanava.fi
12
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
Kirkkonummen Yrittäjäuutiset
Kirkkonummen Yrittäjäuutiset on Kirkkonummen Sanomien ja Kirkkonummen Yrittäjät ry:n yhteistyöprojekti. Sivu ilmestyy keskimäärin kerran kuussa. www.kirkkonummenyrittajat.fi
Onneksi meillä sentään on yrittäjiä, kiitteli professori Vesa Puttonen:
Kirkkonummen Yrittäjät juhli 30. toimintavuottaan Majvikissa
Kirkkonummen Yrittäjät juhlivat 30. toimintavuottaan viime lauantaina kongressihotelli Majvikissa Luomassa. Juhliminen aloitettiin juhlafoorumilla, jonka arvovaltaisimpana puhujana toimi Helsingin Kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen. Puttosen ehkä pessimistinenkin puhe sai monet yrittäjät mietteliääksi siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toisaalta juuri yrittäjät ovat olleet ja ovat jatkossakin se kansanosa, jotka ovat valmiita ottamaan ja kantamaan riskiä, myös tilanteessa, jossa talousnäkymät eivät ole niitä kaikkein parhaimpia. Muita puheenvuoroja foorumissa käyttivät Kirkkonummen Yrittäjien puheenjohtaja Tiina Karlsson, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simonlinna sekä kunnanjohtaja Tarmo Aarnio. Sampo Pankin palveluista yrittäjille kertoi liiketoimintajohtaja Jari Puumala. Puheiden ja esitysten lomassa foorumin osallistujia viihdytti tenori Jyrki Anttila. Velkaantumisesta erityisen huolestunut Puttonen kertoi johtavien teollisuusmaiden velkaantumisen kasvusta ja ikääntymisongelman kansantalouksia rassaavasta vaikutuksesta, sillä ikääntyvät ihmiset kuluttavat vähemmän ja aiheuttavat suuria terveydenhuoltokustannuksia. Esimerkkinä Puttonen puhui Japanista joka on ollut käytännössä lamassa jo kaksi vuosikymmentä. Yhdeksänkymmentälukua kutsutaan Japanissa menetetyksi vuosikymmeneksi. Maalla on velkaa 170 prosenttia bruttokansantuotteesta ja ennusteiden mukaan velka kasvaa 234 prosenttiin vuonna 2014. Väestön ikääntyminen aiheuttaa lisäpäänvaivaa. Puttosen mukaan vientimme kaipaisi devalvaatiota, mutta eurossa sitä ei saa. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi pitäisi tehdä sisäipaikat muihin maihin. Niillä ei ole muuta järkevää vaihtoehtoa. Yksilöt ja kansantalous voihkivat. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että Suomen valtion velka kasvaa vuoden 2009 aikana kymmenellä miljardilla eurolla. Nykyisillä ennusteilla neljän vuoden kuluttua ennakoidaan 100 miljardin euron määrän ylittyvän, mikä tarkoittaisi että velkaa olisi noin puolet bruttokansantuotteesta. Vuonna 2050 velan määrän on arvioitu kasvavan 80 prosenttiin. Jos siis nykyiset kohtuullisen optimistiset oletukset talouden kehityksestä toteutuvat.
KIRKKONUMMEN Yrittäjien puheenjohtaja Tiina Karlsson toivotti sekä alustajat että yrittäjät tervetulleeksi 30-vuotisjuhlafoorumiin. Puheessaan Karlsson luonnehti kuntaan valmistuvaa elinkeinostrategiaa yrittäjien syntymäpäivälahjaksi.
Verotusta kiristetään tulevaisuudessa
Suomen Pankin Erkki Liikanen arvioi kesäkuun 2009 alussa, että verotusta joudutaan maassamme nostamaan viidellä prosenttiyksiköllä. Eläkemaksut nousevat tulevaisuudessa useita prosentteja joka tapauksessa. Verotuksen kiristäminen voi olla tie lopulliseen talouden taantumaan. Japani esimerkiksi nosti vuonna 1997 veroja pyrkiessään tasapainottamaan maan taloutta, minkä tuloksena maa ajautui taantumaan, mistä se ei vieläkään ole päässyt irti. Ei vaikka koko 2000-luvun alku oli globaalin talouden riemumarssia kaikkialla muualla. Keskustelua käydään nyt siitä, pitäisikö valtion ottaa vieläkin enemmän velkaa ja elvyttää nykyistä enemmän. -Itse en haluaisi omille lapsilleni, että he joutuvat maksamaan minulta perinnöksi jääneitä velkoja, sanoo Puttonen. Moni näyttää olevan kuitenkin asiasta toista mieltä. Sanonnan mukaan poliitikko miettii seuraavia vaaleja ja valtiomies miettii seuraavaa sukupolvea. Nyt tehdäänkin parhaillaan jakoa
PETRI Graeffe toimii Uudenmaan Yrittäjien toimitusjohtajana.
KIRKKONUMMEN kunnan terveiset toi ajankohtaiskatsauksessaan kunnanjohtaja Tarmo Aarnio. nen devalvaatio, mutta kuka uskoo siihen, että Suomessa pystyttäisiin sopimaan palkkojen alentamisesta? Yritykset sopeutuvat tilanteeseen ja siirtävät loputkin tuotannolliset työ-
KIRKKONUMMEN kunnan poliittisen johdon tervehdyksen lausui kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi.
KAIKKI paikalla olleet vuoden yrittäjinä Kirkkonummella palkitut kutsuttiin lavalle kukitusta varten. Majvikiin oli ilahduttavasti saapunut monia veteraaniyrittäjiä, mm. heti Porkkalan palautuksen jälkeen yrittäjätoimintansa aloittanut Esa Mäkelä, jonka perustaman Kirkkonummen Sähkötyön yritystoiminta ulottui myöhemmin aina Libyaan ja Saudí-Arabiaan saakka.
Kirkkonummen Sanomat
kahteen, lisäsi Puttonen. Puttosen mukaan velkaantuminen voisi olla hyväksyttävää, jos näköpiirissä olisi kasvua, mutta tilanne ei ole sellainen. Suomen ikäpyramidi on muuttunut sipulin muotoiseksi, eurooppalaisittain poikkeuksellisen nopeasti ja epäedulliseen suuntaan. Vuonna 1947 maassamme syntyi lähes 108 000 lasta. Nykyään määrä on hieman reilut puolet tuosta. Suuret ikäluokat ovat nyt siirtymässä eläkkeelle kovaa vauhtia. Sanonnat "päästä eläkkeelle" ja "nauttia eläkettä" ilmentävät ja vahvistavat sitä mielikuvaa, että työelämästä kannattaa pyrkiä mahdollisimman pian pois eläkkeelle. Suomen huoltosuhde onkin muuttumassa Euroopan unionin heikoimmaksi vuoteen 2020 tultaessa.
N:o 72 20.9.2009
Juhlagaalassa palkittiin elämäntyöstä
Kirkkonummen Yrittäjäuutiset
13
Ostaisinko Suomi Oy:n osakkeita?
Puttonen on huolissaan myös tulevaisuuden tekijöistä ja niistä, jotka joutuvat tulevaisuudessa huolehtimaan talouden kasvusta, sillä varusmiespalveluksen keskeyttäneiden määrä kasvaa tasaisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksien tai mielenterveysongelmien vuoksi. Varusmiespalvelukseen saapuvien fyysinen on heikentynyt vuosi vuodelta. Suomen armeija varmasti pärjää pienemmälläkin varusmiesporukalla, mutta miten Suomi pärjää tulevaisuudessa, kun eläkkeiden, sosiaalimaksujen ja verojen maksujen hoitaminen on tämän rähjäisen porukan harteilla? Jos Oy Suomi Ab olisi listattu yhtiö, haluaisinko ostaa sen osakkeita? Tuskin. Tulevaisuuden kasvuodotukset ovat kohtuullisen vaatimattomat. Tuotannontekijätkin vanhenevat käsiin. Loput haluavat mieluummin nauttia hyvinvoinnista kuin luoda sitä. Jos Suomen nuoriso onkin korkeasti koulutettua ja sillä on hyvät valtion hoitamat hampaat, sen varaan en uskaltaisi ropojani laittaa, jatkoi Puttonen. Juhlapuheissa on tapana suhtautua positiivisesti tulevaisuuteen. Tapana on myös suhtautua myönteisesti yrittäjyyteen ja muistuttaa kansallisista innovaatiostrategioista. Puhe on kuitenkin halpaa. Valtiohallinnon mapitetuista innosvaatiostrategioista ei ole paljoakaan hyötyä, jos suo-
UUDENMAAN Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simonlinna kiitteli kirkkonummelaisia yrittäjiä siitä, että he ovat olleet aktiivisesti mukana sekä Uudenmaan Yrittäjien että myös Suomen Yrittäjien toiminnassa. Täältä on löytynyt yrittäjiä, joilla on ollut aikaa ja tarmoa yhteiseen edunvalvontaan aina valtakunnan tasolle asti, totesi Simonlinna.
PESSIMISTISEMMÄN ja normaalista juhlapuheenvuorosta poikkeavan näkemyksensä Suomen taloudesta ja sen tulevaisuudesta esitti Helsingin Kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen. Puttonen on juuri julkaissut "Finanssikriisi elämää taantuman keskellä" -kirjansa Lehman Brothersin konkurssin vuosipäivänä.
Juhlafoorumin jälkeen pidetyssä juhlagaalassa palkittiin paikkakunnalla pitkään toimineita yrittäjiä, 30-vuotisesta toiminnastaan yrittäjinä palkittiin Engblom & Co:n Tom H. Engblom ja Juha Ajalin Rakennusliike Mauri Ajalin Oy:stä. Poissaolleina palkittiin samoista ansioista myös Jari Peuranheimo HGF Oy:stä sekä Arto Åman Taloussähkö Oy:stä. Kirkkonummen Yrittäjien pitkäaikaista sihteeriä Merja Rautaa muistettiin 15 vuoden työrupeamasta Suomen Yrittäjien hopeisella järjestöansiomerkillä. Lisäksi tilaisuudessa kukitettiin kaikki paikalle saapuneet ja vuoden yrittäjinä Kirkkonummella palkitut yrittäjät tai heidän edustajansa. Vuosien saatossa on Kirkkonummella palkittu 28 vuoden yrittäjää, 11 heistä oli paikalla vastaanottamassa ruusun. Erityisen positiivisena yhdistyksessä nähtiin, että paikalle oli saapunut myös veteraaniyrittäjiä yhdistyksen alkuvuosien ajoilta. Paikalla olivat veteraaniyrittäjistä mm. Esa Mäkelä, Leif Saari, Teuvo Yletyinen, Alf Jadvall, Pirkko Erkkilä sekä moni muu. Puheenvuoroja illan gaalaosuudessa käyttivät kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi sekä kansanedustaja Raija Vahasalo. Suomen Yrittäjistä paikalla oli järjestöjohtaja Kari Hiltunen sekä Uudenmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Petri Graeffe. Kirkkonummen Yrittäjäyhdistys panostaa vahvasti tulevaisuuteen ja yhdistyksen jäsenmäärä onkin kasvanut huomattavasti, viimeisen viiden vuoden aikana jäsenmäärä on noussut 200 jäsenestä yli 450 jäseneen. Tänäkin vuonna talouden matalasuhdanteesta huolimatta yhdistykseen on liittynyt 35 uutta jäsentä. Yhdistys toivoo jatkossakin aktiivista kanssakäymistä yhdistyksen ja jäsenten välillä, sanoo puheenjohtaja Tiina Karlsson. JUSSI SALO Kuvat: JUHA KOSONEN
ARKADIANMÄELTÄ kuulumiset kertoi kansanedustaja Raija Vahasalo.
PAIKALLA olleita ex-puheenjohtajia Stephan Rantalaa ja Pekka Pölöstä muistettiin yhdistyksen viireillä.
malaiset eivät ole valmiit joustamaan saavutetuista eduista, poistumaan mukavuusalueeltaan, ottamaan riskejä ja luomaan lisäarvoa. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Tällä hetkellä en tunnista julkisesta keskustelusta tosiasioiden tunnusta-
mista. Toisin kuin poliitikoilla, toimittajilla ja virkamiehillä, yrittäjillä ei ole mahdollisuutta tuudittautua uskoon, että asiat hoituvat ilman hihojen käärimistä, riskinottoa ja pitkää päivää. Onneksi meillä sentään on yrittäjiä, Puttonen kiitteli puheensa päätteeksi Majvikissa.
OOPPERALAULAJA, baritoni Raimo Laukka viihdytti gaala-illan yleisöä.
JUHLAPÄIVÄN kunniaksi Majvikin pöydät oli laitettu koreiksi. Juhlagaalaan ja foorumiin osallistui kaikkiaan noin kaksisataa entistä ja nykyistä kirkkonummelaista yrittäjää.
JUHA Ajalin (3. vas.) ja Tom H. Engblom (2. oik.) palkittiin kultaisella yrittäjäristillä 30-vuotisesta yrittäjätoiminnastaan. Yhdistyksen sihteeri Merja Rauta palkittiin 15-vuotisesta toiminnastaan Suomen Yrittäjien hopeisella järjestöansiomerkillä. Yhdistyksen hallituksen Minna Hentunen, Tiina Karlsson ja Kimmo Koivikko jakoivat kunniakirjat.
14
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
FÖRENINGSNYTT
Kyrkslätts Natur och Miljö rf Trädtävlingen fortsätter. Känner du till ett jätteträd någonstans? Meddela Ulrica Cronström om det. Telefon 8137484. Eller per post Lappbölevägen 185, 02880 Veikkola, eller per e-post ulrica.cronstrom@kolumbus.fi. Röda Korsets Blodtjänst Blodgivning i församlingshemmet, Församlingsvägen 1, Kyrkslätt torsdagen den 24 september, kl. 1419. Sträck ut din hand. Varje vardag behöver patienterna hjälp av mer än 1000 blodgivare. Ta med dig ett officiellt identitetsbevis. Gratis infotelefon 0800 0 5801. www.blodtjanst.fi, www.sovinkoluovuttajaksi.fi Kyrkslätts pensionärer rf Föreningens 35 års jubileumsfest firas lördagen den 3 oktober kl. 15 i Majvik. Anmälningar och mera info: ring Raili tel. 2987036 eller 0400-605021. Norra Kyrkslätts pensionärsförening och Kyrkslätt pensionärer Marknadsresa till Ekenäs 24.09.09. Bussturlista: Jorvas kl. 9.30, Jolkby kl. 9.35, Ryska sportplan. kl. 9.40, Servicehuset kl.9.45, Kurk kl.9.50, Lappböle Velins snickeri c:a kl.10.00, Evitskog c:a 10.15. Förfrågningar tel. 0400-445647. Friggesby lekskola Traditionell höstmarknad lördag 24.10, kl. 1114 på Bergåsa, Porkalavägen 1074. Program för hela familjen, bl.a. buffé med viltsoppa, lotteri, mat- och hantverkstorg, korvgrillning, mete, tovning, barnprylsloppis mm. Fritt inträde. Hjärtligt välkommen. Kom med och sjung i kör! Kyrkslätts Damkör övar på tisdagar kl. 18.3021.30 i Svenska skolcentrum (Winellska skolan), musiksalen, Gesterbybågen 3 i Kyrkslätt och vår dirigent är dipl.kapellmästare TimoJuhani Kyllönen (www.timo-juhanikyllonen.com). Nya medlemmar välkomnas. Mer information ger dirigenten tfn 0400-953 426 eller Kerstin Simberg tfn 040-7403009. EUF Ta emot hösten! Skördefest på Övidsborg lö. 31.10.09, kl.19-01! Trerätters middag av höstens skörd. Vals, bugg mm. till tonerna av Äktas Porslin, www.aktasporslin. fi. Reservera biljetter för dig och dina vänner senast må 26.10! Pris 25 /pers. Anm. marianne.ehnstrom@ kauniainen.fi el. 040-5263077. JUF · Loppmarknad på Bergåsa lö 26.9 kl. 10-13. Kom med och sälj eller fynda på gården (inne om det regnar)! Gratis för JUF:s medlemmar, övriga 10 . Kontakta Melle 0505116311 eller Lotta 040-7220253 om du är intresserad av försäljningsplats. Anmäl senast må 21.9. Arrangör JUF. · Maskerad med temat bokstaven B lördagen den 7 november kl. 18.00 på Bergåsa. Supékort vuxna 30 , barn under 12 år 15 . Supékorten kan köpas av styrelsemedlemmarna. Mera info Crista 040-7625330. Susanne Sonntag´s spelar dansmusik. · Höstmöte söndagen den 4 oktober kl. 19.30. Stadgeenliga ärenden. Hjärtligt välkomna! KSUF · Barngymnastik på söndagar · Latinondans med Sirpa Skog-Niemikallio på måndagar · Teaterklubb på torsdagar · 24.10 Jazzkväll MKUF Folkdans för juniorer på måndagar: Barn 6 10 år kl. 18.00-19.00, 11-17 år kl. 18.0019.30. I Folkdansen sysslar vi med dans, sång, lek och trevlig samvaro. Välkommen med! Start 7.9. Samtliga dansar till kl. 19.00. Plats: Ljungheda,Gamla Hindersbyvägen 64. Förfrågningar: Ann-Christine Sved, 0407262796. MUF · Knattecafé ordnas ca. 1 gång per månad · Söndagsdans 27.9, 25.10 och 22.11 kl. 1720. Inträdet 7,50 ?/ pers. Henry´s one man band står för musiken. Kom och ta en sväng på dansgolvet! · Lillajulsfest 29.11 Luckan informerar · Öppet: må-fre 9-17, lö 10-13. · Till salu: boken Bron över Pickala å av Samuel Panelius · Biljetter till Nyländsk Afton 17 oktober i Ekenäs bollhall · Biljetter till Lux Musicae i Sjundeå · Avslappning för kropp och själ CD:n finns nu att avhämtas i Luckan för dig som frågade!
Finlands mest kända kaffeambassadör Paula besökte Liv i Luckan
Gustav Pauligs över 100 år gamla PR-figur åker land och rike runt och sprider information om olika kaffesorter. Det var den 16:e Paulan, Anni Tarhonen som besökte Kyrkslätt.
Det var både unga och gamla som kom för att träffa Paula. Det fanns intresse för olika kaffesorter och den mest vanliga frågan var enligt vilket mått man skall sätta pulvret i kaffekokaren? För er som inte var på plats kan jag informera att det är den större siffran som gäller. Till 1 1/2 dl vatten skall man tillsätta ett mått dvs. 7,5 g kaffepulver.
Kafferep med Paula
Denna vackra höstdag varvades med kaffe, historier och Emil Halmes goda bullar. Anni berättade för mig om Paulas historia. Dräkten hon bär är en folkdräkt från Sääksmäki. Anledningen till att det är just denna folkdräkt är en romantisk historia. Det var nämligen så att när Gustav Paulig i tiderna kom till Finland från Liv i Luckan hade besök av Paulafröken. Tyskland så tillbringade han tid i Sääksmäki. Där förälskade han sig i en ung flicka som bar en folkdräkt. Det gjorde ett så starkt intryck på honom att man senare beslöt då Paula tillkom att hon skall bära en folkdräkt från den regionen till minne av detta. Anni berättade även om urvalsprocessen för att bli vald till Paula. Här vill jag påstå att mången TV-serie i Idols-anda blir lätt tvåa. När Anni valdes var de flera hundra unga damer som ville bli Paula. De följde många olika typers urvalsprov och psykologiska tester innan man kunde konstatera att hon var den rätta för uppdraget. Jag måste säga att det var ett lyckat val. Efter en stunds diskussion över en kopp kaffe med Anni så är man pigg och på gott humör. Marica Fagerholm-Åsten
JAG toppar X3M-listan
I början av augusti släppte hiphopartisten JAG en promosingel som har aktivt spelats på Radio x3m. Förra veckan valdes den nya låten som går under namnet JAG feat. Sergeantman - Sunshine vibes till en av de fem låtar som utmanar X3M:s officiella lista. Låten toppade x3m-listan direkt från utmanarposition och lämnade bakom sig artister som Sturm und Drang och Shakira. Man kan fortsättningsvis lyssna och rösta på låten på adressen http://www.yle.fi/ extrem/musik/x3mlistan.php eller alternativt skriva www.x3m.fi välja musik och sedan x3m-listan. JAG (Jeppe Anton Grönholm) bodde sin barndom i Sjundeå och flyttade senare till Helsingfors. JAG började skriva texter som 16åring, men först några år senare, hösten 2004 började han göra låtar på allvar. Samarbetet med
Efterlysning
Fallåker Teater efterlyser en yngre, danskunnig man till sin kommande produktion. Vänligen kontakta Jalle Åkerlund, telefon: 0400 404 119.
Jeppe"JAG" Grönholm i ishallen i Helsingfors. Till vänster Patrick "Bluf" Gripenwald som till vardags jobbar som ungdomsledare i Kyrkslätt. Till höger Anders "DJ Johnny Hustle" Lindström. Patrick "Bluf" Gripenwaldt började i samma tider. Bluf var intresserad av den tekniska delen inom musiken och koncentrerade sig mest på producerandet av beatsen, mixandet och inspelningarna i hemmastudion, medan JAG fick stå för rappandet som från första början skedde på engelska. JAG och Bluf har jobbat aktivt tillsammans under åren och man har haft regelbundet spelningar i huvudstadsregionen på bl.a. Tavastia, Club Liberté, Korjaamo, Virgin Oil, Töölön kisahalli, Kontufestarit, Kuudes linja, Henrys pub mm. Sommaren 2008 hade JAG äran att värma upp för den legendariska Ice Cube i ishallen och på hösten kunde man se JAG som host för hiphop-tävlingen Beats & Sounds. JAG släppte sin första platta Average Jay EP på vintern 2009. Runt tiderna av skivrelease giggen på Henrys pub fick Bluf sitt ett år långa studioprojekt färdigt, vilket han kämpat med tillsammans med gitarrvirtuosen Mici Ehnqvist från Ingå som numera också påverkar på killarnas produktioner. Singeln Sunshine Vibes feat. Sergeantman är första produktionen killarna gjort i sin nya studio.
Samarbete & service i Kyrkslätt
Kom med och diskutera om hur vi med gemensamma krafter kan utveckla servicen i byarna i Kyrkslätt. Till tillställningen har bjudits in kommunala tjänstemän och andra som deltar i diskussionen. Följande ämnen skall diskuteras; avfallshantering, lätta trafikleder, de allmänna simstränderna, rätt hantering av avloppsvatten och hur man kan påverka som invånare. Från kommunen är följande gäster på plats; Ylva Wahlström, Erkki Selin, Hans-Eric Sjöblom, Tarmo Aarnio och Gustaf Åberg. SAD representeras av Juha Lumme. Tillställningen är tvåspråkig och vi bjuder på kaffe med dopp. Vi träffas onsdagen den 30 september på Bygdebo, Vohlsv. 688 kl. 18.00. Välkommen. Arrangör är KNUF inom ramen för projektet Mitt i byn.
Kyrkslätts Nyheter
Nästa Kyrkslätts Nyheter utkommer söndagen den 27 september, OBS!!! material inne senast tisdagen den 22 september. Skicka in ditt material till KNUF/Luckan, Kyrktorget 2, 02400 Kyrkslätt eller ring, tfn 09-296 3830, fax 09-295 75540. Du kan också skicka e-post till Kyrkslätts Nyheter, adressen är: luckan@luckankyrkslatt.net. Kyrkslätts Nyheter är ett samarbetsprojekt mellan KNUF och Kirkkonummen Sanomat.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 72 20.9.2009
15
Kestävää kehitystä koulunpenkille ja liikenteeseen! SARI JOUHKI Suomen Rautatiematkustajat ry:n hallituksen jäsen Lähiliikenne-alaryhmän jäsen oppivamieli@gmail.com hittäminen on eettisesti kestävää. Jos VR olisi aito liikeyritys, uskoisin sen jopa proaktiivisesti houkuttelevan kansalaisia raiteille esimerkiksi lisäämällä Siuntioon pysähdyksiä, jotka nykyiset löysät aikataulut mahdollistavat. Rahdit, varsinkin puu- & paperiteollisuuden, ovat vähentyneet merkittävästi ja yksityisautoilua hellivä kt 51:n muuttuminen moottoritieksi haukannee myös osan VR:n asiakkaista. Haluaisin tähän vastineeksi VR:ltä / liikenne- ja viestintäministeriöltä joustavampaa raideliikennepolitiikkaa. Toivottavasti onnistutte hankkeessanne. Kun pidätte Siuntion näkökulmaa tapetilla, herättää se muitakin Rantaradan käyttäjiä vaatimaan verorahoja ekologisiin ja eettisesti oikeudenmukaisiin hankkeisiin.
Rantarata kirjoituttaa
Luin innolla siuntiolaisnuorten kannanotot Rantaradasta (KS 2.9.09). Mielihyvällä panin merkille halun vaikuttaa positiivisin kirjoituksin. Kannan taustalla oli pieni tutkimus nuorten toiveista ja niiden priorisoinnista. Ideoin ja järjestin reilu vuosi sitten Raija Vahasalon kanssa Kirkkonummen näkökulmasta eriteemaisia Tie- ja liikenneiltoja. Niissä asiantuntijat alustivat kirkkonummelaisille keskusteltavaksi ja kysyttäväksi liikenteen tulevaisuutta, yksityisteitä, joukkoliikennettä ja liikennemelua käsitteleviä asioita. Osa illoista oli niin suosittuja, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet Porkkalasaliin. Illoissa tietoni liikenteestä karttuivat ja minusta tuli joukkoliikenteen kannattaja ja liityin Suomen Rautatiematkustajat ry:n jäseneksi. Yhdistyksen esittelysivulla kerrotaan "Olemme valmiit edistämään ja tukemaan suomalaista rautatiematkustamista. Samalla pyrimme toimimaan hyvien junayhteyksien puolesta rusSuomalaiset vastustamme kestämätöntä lainanottoa kuntamme käyttömenojen kattamiseksi. Haluamme kaikkien poliittisten ryhmien osallistuvan laman hoitamiseen niin, että palvelut säilyvät ja kunnan lainamäärä saadaan pidetyksi kurissa. maassamme. Ota yhteyttä, kehitetään toimintaamme yhdessä!" Eli olemme mielellämme haasteessanne mukana yhteisen hyvän tulevaisuuden kehittämisessä, joten laittakaa sähköpostia joko puheenjohtajallemme tai allekirjoittaneelle. Kuten kirjoitatte, junaliikenne on ekologista. Se on tasapuolinen mahdollisuus useimmille: vähävaraisille, ajokortittomille ja autottomille sekä autoilijoillekin mahdollistaen hyvät kulkuyhteydet työhön, opinahjoihin ja harrastuksiin. Kirkkonummen liityntäpysäköintipaikat ovat maksuttomat ja avarat. Viihtyvyyttä ja turvallisuutta voitaisiin paikoin parantaa. Toivottavasti pyörien säilytys, laiturikatokset ja sekä alikulut suunnitellaan Kirkkonummen keskustan kehityksen yhteydessä joukkoliikennettä suosivaksi. Mielestäni tällaiset investoinnit antavat tänne matkaaville ensivaikutelman, jolla on merkitystä. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran! Julkisen liikenteen keKirkkonummen PerusSuomalaiset (KirPeät) ry OSKAR "OSKU" SALAKARI, puheenjohtaja VILJO "VILLE" SAVOLAINEN, sihteeri PEKKA M. SINISALO valtuustoryhmän puheenjohtaja
PerusSuomalaiset veroprosentin noston kannalla
Kirkkonummen valtuuston talousseminaarissa Siuntiossa 5.9.2009 PerusSuomalaiset (KirPeät) esittivät ensi vuoden kunnallisveroprosentiksi 19,75 nykyisen 18,25:n sijaan. RKP:n kanta veroprosentiksi seuraaviksi kahdeksi vuodeksi on 19,25. KS:n 13.9. keräämien tietojen mukaan Kokoomuslaisten kanta vaihtelee 18,7519,25 prosenttiyksiköiden välillä ja Keskustan 18,7519,00, loput puolueet esiintyivät sammutetuin lyhdyin. Lautakuntien vuodelle 2010 ehdottamat talousarviot merkitsevät kauhistuttavaa 14 miljoonan euron alijäämää kunnan talouteen. Alijäämän kattaminen verorahoilla vaatisi kahden prosenttiyksikön noston jolloin prosentiksi tulisi 20,25. Alkuperäinen tavoite vuodelle 2010 on, että palvelutason tulee säilyä vuoden 2008 tasolla. Kaikkihan me tiedämme, ettei edes tänä vuonna palvelut ole vuoden 2008 tasolla. Palvelutasoa tullaan huonontamaan vuodelle 2010 lopullisen veroprosentin mukaisesti. Toritapahtumassamme kuntalaiset olivat sitä mieltä, että veroprosenttia voidaan korottaa, mikäli palvelutason pitäminen sitä vaatii, ehdottipa eräs kuntalainen jopa 2:n prosenttiyksikön korotusta. Kaikesta päätellen kuntalaiset ovat tietoisia kunnan talousongelmista. Kuntalaiset olivat myönteisesti yllättyneitä veronkorotuksen henkilökohtaisesta pienuudesta. Kunnallisverotettavaa tuloa 12.000 euroa ansaitseva maksaisi 19,75 veroprosentilla 15 euroa enemmän kuukaudessa ja 180 euroa vuodessa, 24.000 euron tuloluokassa maksua tulisi lisää 30 euroa kuukaudessa ja 360 euroa vuodessa. Kunnallisverotettavaa tuloa alle 24.000 euroa ansaitsevia kuntalaisia on noin 60 prosenttia kaikista tulonsaajista. Me Kirkkonummen Pe-
Nuorisolääkäri Elina Hermansonilta...
Jatkoa sivulta 3
keskeistä, Elina kertoo. Koska vastaanottoaikoja hänellä on puolipäiväisenä kuitenkin niukasti tarjolla, toivottavaa on, että nuoret edelleen kääntyisivät ensi sijassa vaikkapa kouluterveydenhoitajan tai omalääkärin puoleen, jotka saavat vuorostaan tukea Elinalta. Meidän ammattilaisten täytyy oppia tukemaan toinen toisiamme niin, että vaihdamme ajatuksia, emme potilaita, Elina huomauttaa. tella tilannetta ehkä vähän eri lähtökohdista kuin muut ammattilaiset, Elina huomauttaa ja sanoo tarttuvansa kiinni kaikenlaiseen: pitkäaikaissairaiden pulmiin, syömishäiriöepäilyihin, seksuaalisesti kaltoin kohdellun suruihin, ja ihan tavallisiin huoliin omasta kropasta, kelpaavuudesta ja normaaliudesta. Nuoren pelko siitä, että on erilainen kuin muut voi olla sietämättömän kovaa, Elina tietää. En pelkää jutella mistään nuoren vaikeaksi kokemasta asiasta. Enkä milloinkaan toimi nuoren selän takana, vaan haluan kytkeä hänet mukaan itseä koskevaan päätöksentekoon! kaikissa Kirkkonummen kouluissa puhumassa seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Ensimmäisellä kerralla tytöt ja pojat ovat luennolla yhdessä ja myöhemmin kummallekin ryhmälle on oma tapaamiskertansa. Tytöt ovat kiinnostuneita esimerkiksi kuukautisiin liittyvistä asioista, kun taas pojille voi olla merkityksellistä kuulla, että heillä ei ole sananvaltaa raskauteen liittyvissä asioissa. Tärkeäksi hän on kokenut painottaa nuorille myös unen merkitystä. Tosi moni alakulo on ohi hyvällä yöunella, uni on niin tärkeä! tähdensi Elina Hermanson. Jos nuorella on hyvä päivärytmi ja hän nukkuu riittävästi, se on jo vahva etulyöntiasema elämässä! tyä myös sähköpostitse, Nuorisolaakari@kirkkonummi.fi jos on mitä tahansa huolia tai omaan kehoon, kehitykseen tai seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Palvelu on avoin myös nuorten vanhemmille, jos nämä toivovat kannanottoa nuortensa asioihin ja sitä saa myös anonyymisti. Palvelu on kuitenkin tarkoitettu koskemaan vain 1322 -vuotiaita kirkkonummelaisia nuoria, Elina tähdentää. Hän tai joku tiimin jäsen lukee lähetetyt viestit joka arkipäivä, ja niihin pyritään vastaamaan viikon kuluessa. Sähköpostilaatikko toimii jouluun asti kokeiluluontoisesti. Monet pulmat voivat ratketa jo näin viestien vaihdolla. En ole psykiatri, psykologi enkä ehkä edes kasvatusosaaja, mutta osaan ehkä arvioida, onko kyse lääketieteellisesti huolestuttavasta asiasta, Elina tuumaa. LIISA KOSONEN
ESPOON
Syiden selvittelyä
Jokainen ihminen käyttäytyy mielekkäästi omalta kannalta katsoen, myös nuori, joka lintsaa koulusta tai käyttää päihteitä. Minä koen tehtäväkseni selvitellä riskikäyttäytymisen syitä. Vaikeita psykiatrisia sairauksia en kuitenkaan yksin hoida, mutta voin tarkas-
Puhdasta kotiin
ot · Itsepalvelu M at spatjat · palvelu tau e p · noutopalvelu eitteet p www.espoonmattopesu.fi
Varputie 1, Suomenoja, 9-20, 9-15, p. 881 3881
Kouluvierailuja
Elina Hermanson on kokenut kouluvierailut hyväksi keinoksi luoda yhteyksiä nuoriin. Hän onkin vieraillut jo lähes
Myös netissä
Nuorisolääkäriä voi lähes-
Sosiaaliasiamiehelle tehdyt...
Jatkoa sivulta 3
den hoitoa Kirkkonummella arvostellaan raportissa. Eräässä tapauksessa asiakas oli jäänyt työttömäksi ja haki vapautusta elatustukivelasta; Hän sai ohjeen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt ottaa yhteyttä asianajajaan sen sijaan, että häntä olisi neuvottu hakemaan elatustukea. Myös asiakas, joka olisi ollut vuosia oikeutettu saamaan omaishoidon tukea, ei ollut hakenut sitä, koska hän oli saanut väärää tietoa. Kaikkiin asiakkaan kysymyksiin tuleekin vastata huolella, evästää sosiaaliasiamies Kirkkonummen kuntaa selvityksessä. Siuntiossa sosiaaliasiamieheen otettiin vuonna 2008 yhteyttä kaikkiaan 11 kertaa. Suurin osa yhteydenotoista koski huolto-, tapaamis- ja elatusasioita. Inkoossa asioita oli 2008 myös 11 kappaletta, kun vuotta aikaisemmin niitä oli 14. Suurin osa yhteydenotoista koski sosiaalityötä sekä toimeentulotukea. Yhteyttä ottaneet olivat lähinnä lisätiedon tarpeessa. JUSSI SALO
16
N:o 72 20.9.2009
HALUTAAN ostaa omalla tontilla oleva hyväkuntoinen 2000-luvulla valmistunut omakotitalo max 5 km Kirkkonummen keskustasta. Min. 4 mh. Soita 0405356520. MYYDÄÄN autokatososake, Brontie 11 Kirkkonummi. P. 044-5177273. MYYDÄÄN Ford Focus Ghia vm. -99, 1.8 tci diesel 275 tkm Sedan. 2 hyvät renkaat, ilmastointi, huoltokirja. Moot. lisälämmitin, lohkolämmitin + sisäpistoke. 5500 /tarjous. 0405228434. MYYDÄÄN Kirkkonummi uusi kartanomainen ok-talo 208 m2 + autotalli 68 m2, tontti 7070 m2 hyvä sijainti. H. 680.000e. Nyk. asunto mahdollisesti vaihdossa. Puh. 0400-111113. VUOKRALLE tarjotaan yksiö Kantvikissa, Harjussa, 37 m2. Heti vapaa. Soita puh. 040-5588858 tai 0400872569. Mustaterrierin pennut (1 tyttö ja 2 poikaa) etsivät rakastavaa kotia. Vanhemmat näyttelyssä palkittuja, terveystutkittuja, avoimia ja hyväluonteisia koiria. Pennut kasvavat lapsiperheessä. Ovat tottuneet toisiin koiriin, lasten käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin. Pennut on kolmesti madotettu, rekisteröity ja eläinlääkärin tarkastamat. Lisät. www.hausalo.net/lemmikit. html, 050-3877340. Tervetuloa tutustumaan!
Kirkkonummen Sanomat
kl. 15 i Majvik. Anmälningar Raili 2987036, 0400-605021. 19.00 Virkkalan Työväenyhdistys Missä meitä hoidetaan terveyspalvelujemme tulevaisuudesta keskustellaan Tietolassa Virkkalassa. Altavastaajina ovat johtava lääkäri Tapani Hämäläinen ja sosiaali- ja terveyslautakunnasta (LOST-lautakunta) Monica Grönmark, pj. ja Tuula Jämsen. 20.00 Kirkkonummen kehitysvammaisten tuki ry:n salibandy maanantaisin Masalassa Aktia Arenalla. Kuljetukset ja ilm. Pamelalle 0405895449.
Uusi Volvo C30 ennätysalhaisiin CO2-päästöihin: 99 g/km
Volvo alittaa nyt ensimmäisen kerran maagisen 100gramman rajan CO2-päästöissä. Uusi Volvo C30, joka esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä tiistaina, kuluttaa DRIVe-versiossaan start/stop -toiminnollaan ainoastaan 3,8 litraa dieseliä satasella. Näin ollen CO2-päästöt jäävät 99 grammaan/km. Tällä sijoitumme ehdottomaan valioluokkaan kun kyseessä on CO2-päästöt, sanoo Peter Ewerstrand, Volvo Carsin CO2-vastaava. Keväästä lähtien Volvo C30 1.6D DRIVe -malli on ollut saatavilla start/stop -toiminnalla, joka pysäyttää moottorin kun auto on pysähdyksissä liikennevaloissa tai ruuhkassa. Tämä, yhdistettynä parannuksiin moottoriohjauksessa ja polttotekniikassa, alensi CO2-lukeman 104 grammaan/km. Mutta jo nyt on seuraavan askeleen vuoro. Ensimmäinen kerta Volvon historiassa meillä on auto näin alhaisilla CO2-päästöillä kuin 99 grammaa. Olemme kääntäneet jokaisen kiven tavoitteen saavuttamiseksi ja onnistuminen tuntuu fantastiselta, sanoo Ewerstrand. Volvo C30 DRIVe start/stop -toiminnolla voidaan ajaa peräti 1380 kilometriä yhdellä tankkauksella, 52 litralla. Suomeen auto saapuu vuoden vaihteen jälkeen. Alhainen kulutus ei ole läheskään ainoa uutinen koskien Frankfurtissa esiteltyä Volvo C30 -mallia. Volvo C30 on kokenut perusteellisemman uudistuksen kuin Volvo-mallit yleensä. Koko etuosa, mukaan lukien koripaneelit ja etulokasuojat, on muotoiltu uudelleen. Tämä antaa autolle radikaalin uuden ulkoasun edestä päin katsottuna ja synnyttää ainutlaatuisen persoonallisuuden, joka erottaa uuden C30:n selkeästi Volvon S40- ja V50-malleista. Keulan keskellä on uusi suurempi rautamerkki muiden Volvo-mallien tapaan. Myös ilmanottoaukko on kasvanut ja muistuttaa nyt XC60:n vastaavaa ratkaisua. Etusäleiköllä on uusi C30mallille ainutkertainen kuvio. C30 on parantanut visuaalisuuttaan ja itsevarmuuttaan, mikä on täydellisesti linjassa Volvon muotoilustrategian kanssa. C30-mallilla on aivan ainutlaatuinen ilme. Esimerkiksi uusi hunajakennosäleikkö takaa sen, että taustapeilissä vilahtavan auton tunnistaa välittömästi uudeksi Volvo C30:ksi, sanoo Fedde Talsma, Volvocarsin ulkoasun pääsuunnittelija.
Suoralinja on yksityisten rivi-ilmoituspalsta. Ilmoitukset julkaistaan maksun saavuttua. Tekstin voit jättää joko faxilla 221 92020, sähköpostilla suoralinja@ kirkkonummensanomat.fi tai puhelimitse 2219200. Maksun voit suorittaa joko ilmoituskonttorissamme tai tilille AKTIA 405520-263337. Maksaessasi pankkiin merkitse viesti-kohtaan ilmoittajan nimi. Liitä lähettämääsi aineistoon maksukuitti tai tieto maksusta, näin takaat mahdollisimman nopean julkaisemisen. Pienin ilmoitus 10 euroa /4 riviä (sis. alv 22 %). Lisärivit 1 euro. Riville mahtuu noin 25 merkkiä. Mobiltelefon upphittad 16 sept i Norra Kyrkslätt i närheten av Lemetti. Överlåts mot beskrivning. Matkapuhelin löydetty 16. syysk. Lemettijärven lähettyvillä Pohj.-Kirkkonummella. Luovutetaan tunnusmerkkejä vastaan. P. 0505250213. MYYDÄÄN 2 kpl venetraileria traktorivet. 7 m/1200 kg veneelle, uusi hp. 1000e sekä 4,5 m/500 kg ei rekist. hp. 400e. Puh. 0400-478447 Raseborg. Kotiinkuljetus.
Tapahtumapäivyri on erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien muistilista seuroille ja yhdistyksille. Päivyriin ei oteta vuosikokous- eikä muitakaan julkaisun määräaikaan sidottuja tiedotuksia. Toimitus pidättää oikeuden muuttaa, valikoida ja jättää julkaisematta tekstejä. Päivyri-palstalle tietoja otetaan vastaan vain kirjallisesti. Materiaalin oltava toimituksessa maanantaisin/torstaisin klo 16.00 mennessä. Materiaalin voit toimittaa sähköpostitse osoitteeseen paivyri@ kirkkonummensanomat.fi tai faxilla numeroon 2219 2020.
Tiistai 22.9.
12.00 Porkkalan Martat retki Koiramäen Pajutilalle. Tavataan Prisman yläparkkipaikalla. Kimppakyydit. Ilm. Marjalle 0400830486. 18.00 Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys Ry Kirkkonummen alueosaston tiistaisin verkkainen sauvakävely, kesto 1 tunti. Lähtö uimahallin parkkipaikalta. 18.00 Kirkkonummen Komeetan esitelmäsarjassa on vuorossa professori Kalevi Mattila, aiheena on Avaruuden pilvet ja tähtien synty. Kirkkonummen koulukeskuksen auditorio Asematien varrella lähellä Kirkkonummen rautatieasemaa. Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta rahoittaa esitelmän. 18.30 Kirkkonummen filatelistit kokoontuvat Kirkkonummen pääkirjastossa: huutokauppa.
Sunnuntai 20.9.
Kirkkonummen Kansalliset Seniorit ry. Luonnontieteellinen museo, Hki ke 23.9. Lounas Ravintola Martta. Lähtö S-junalla klo 10.30. Ilm. 20.9. mennessä Marjatta 040-5548053. Kirkkonummi-Siuntion Eläkeläiset ry:n syysjuhla Borgvikissa keskiviikkona 23.9. klo 11.00. Ilm. Ainolle 0504645932 tai Tuulalle 0503576438. Sjundbyn juoksu Siuntion urheilukentältä klo 11.00. Matkat ja sarjat: 14km M, M40, M50 ja N; 7km M17, N17, kuntosarja ja sauvakävely. Jälki-ilm. 12e (JK 10e) paikan päällä klo 9.00 10.30. Sjundby-loppet Sjundeå sportplan kl. 11.00. Sträckor och klasser: 14km M, M40, M50 ja N; 7km M17, N17, konditionsklass och stavgång. Efteranmäln. 12e (med JK 10e) på plats kl. 9.00 10.30.
Keskiviikko 23.9.
14.00 KirkkonummenSiuntion Sydänyhdistys ry. Sydänkerho Veikkolan srk-talolla, omaa ohjelmaa. Boccia Veikkolan koululla klo 16.
Torstai 24.9.
14.30 Kirkkonummen Kansalliset Seniorit ry. Kuntokerho Palvelukeskuksen seniori-kuntosalissa. 18.00 Aivoverenkiertohäiriöpotilaiden ja omaisten kerho terveyskeskuksen ruokasalissa. Vieraan Kirkkonummen Martat.
Maanantai 21.9.
Kyrkslätts pensionärer rf Föreningens 35 års jubileumsfest firas lördag 3.10.
Nasta lasissa ja lasi rikki?
Kiveniskemät ja muut pikku vauriot voidaan korjata.
Ilmainen tarkastus, nopea korjaus!
Kirkkonummen Puh. 221 9200, Munkinkuja 4, Kirkkonummi mape 8.3016.00 Postiosoite: PL 28, 02401 Kirkkonummi. Avoinna Sanomat PANKIT: OP-555409-23000, AKTIA-405520-263337, NORDEA-225518-61711, SAMPO 800019-70730355, HANDELSBANKEN 313110-100325
ISSN 0782-6044 www.kirkkonummensanomat.fi
toimitus@kirkkonummensanomat.fi ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi
Telefaxit: 221 92 020
221 92 026, 221 92 024
KIRKKONUMMEN SANOMAT: Kotiseutu-, kunnallis- ja talouselämän puolueista riippumaton uutis- ja ilmoituslehti. Julkaisija: Kirkkonummen Sanomat Oy. Ilmoituspäällikkö Ilkka Jouhki. Myyntiassistentti Elisabeth Rönnberg. SUORA LINJA puh. 221 9200. Päätoimittaja Mikko I. Salo. Toimitusjohtaja Jussi Salo. Tietohallinto: Kalle Salo. Toimitus: Satu Holmlund, Vappu Salo, Liisa Kosonen. Kuvankäsittely: Anne Puro. Konttori: Merja Rauta, Riitta Salmirinne. Ilmoitushinta 1.75 /mm (+alv 22%). Etu- ja takasivulla 2.35 /mm (+alv 22%) vain sopimuksen mukaan. Postitushinta jakelualueen ulkopuolelle
50 /vsk. Puh. latomoon 6150 0690. -- VASTUU VIRHEISTÄ. Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määräpäivänä. Lehden vastuu virheellisestä ilmoituksesta rajoittuu korkeintaan maksettuun ilmoitushintaan. Sivuvalmistus: TR-Latomo Oy. Kirkkonummen Sanomat on sitoutunut Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin.
PAINOPAIKKA Salon Lehtitehdas Salo 2009
18
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
Kirkkonummen huiput, osa 7
Neidonkallio ja keskustan pohjoispuolen huiput
Kuinka moni onkaan kulkenut Neidonkallion ohi? Mutta kuinka moni on käynyt sen huipulla? Aivan Kirkkonummen keskustan tuntumassa kohoaa monta hienoa kalliomäkeä. Tämä artikkeli esittelee pohjois- ja koillispuolen huippuja sekä lenkkimaastoja. mainio näköala lounaasta luoteeseen. Metsäiset harjanteet ja keskellä aukeavat pellot hallitsevat maisemaa. Paikka on oiva auringonlaskujen tarkkailuun. Polut tuovat paikalle Neidonkalliontien päästä ja Neidonkaaren mutkasta, suojatien kohdalta. Kallio ei tarjoa huimia näköaloja, koska puusto on runsasta, mutta miellyttävää ulkoilumaastoa kylläkin. Lodängenin kohdalta kulkee yhteyspolku Ingelsintielle. Mainio lenkkeilyvaihtoehto onkin tehdä Dalkullantien tai äsken mainitun metsäautotien kautta lenkki Ingelsiin. Jos ei halua kulkea Ingelsintietä Volsintien asvaltille asti, voi kääntyä linkkimastolle vievälle uralle. Siltä länteen erkaneva polku vie Samkullantielle. Maston ohi kaakkoon kulkeva polku tuo vuorostaan pienen pellon pientareelle ja sieltä Isontammentielle. Pihapiirien häiritsemistä pitää tietenkin varoa näitä kuljettaessa.
Kaunis Neidonkallio
Neidonkalliolle on viime vuosina rakennettu kokonainen asuinalue. Kallion lakiosa on kuitenkin yhä luonnontilainen. Harmaan kiven moninaiset muodot tarjoavat iloa silmälle. Koukeroisten mäntyjen keskeltä aukeaa
Keskustan pohjoispuolen maastot
Neidonkallion itäpuolelta lähtee metsäautotie, joka on ahkerassa lenkkeilykäytössä. Tie vie mukavan kallioalueen juurelle: tien päättävästä lenkistä lähtevät polut sekä kallion päälle että itään Dalkullantielle.
HEMSTRÄSKETIN kallion kauniit maisemat. keaa hieno maalaismaisema. Kallion pohjoispuolella virtaa puro, joka putoaa nopeasti jyrkänteiden välistä. Vesirikkaina aikoina solina kaikuu kapeassa laaksossa komeasti. Hemträsketin muiltakin kallioilta on mainioita näkymiä, mutta ne ovat tiheän puuston vuoksi vähän vaikeapääsyisiä. Alueella on myös tarkattava monenlaista hienoa lajistoa. PANU PIHKALA Kartat ulkoilukartta 1:25 000 Espoo L4131 peruskartat 2032 08 Kirkkonummi, 2032 09 Vitträsk Lynxin suunnistuskartat n:o 17 Kirkkonummi (nopeasti vanhentuva) ja 45 Killinmäki Karttalinkit ja internet Kirjoitussarja julkaistaan myös Kirkkonummen kunnan sivuilla: kirkkonummi.fi -> palvelut > ympäristö ja luonto -> kirkkonummen huiput Karttalinkit ja keskustelumahdollisuus: http://kirkkonummenhuiput. blogspot.com
Gesterbyn itäpuolen kalliot
Gesterbyn ja Jolkbyn lähellä kulkee komea kallioharjanne, jota voi ihailla Gesterbyntietä kuljettaessa. Kätevin tapa päästä kallioille on metsäautotie, joka lähtee Jolkbystä Ahmatien päästä. Gesterbystä kulkee polku tälle tielle, esimerkiksi pienen näköalakallion kautta (katso linkit). Tie nousee korkealle kalliolle, josta näkee metsämaisemaan uppoavat kerrostalot. Parhaat näköalapaikat ovat kuitenkin vielä edempänä, hivenen vaikeampien polkujen päässä. Metsäautotieltä kulkee polku, joka muodostaa renkaan eli mainion lenkin Kvisinpolulle kulkevan metsätien kanssa. Ilman karttaa en ehkä kuitenkaan lähtisi sitä ensi kertaa kulkemaan. Tältä polulta voi tehdä koukkauksen hienoille näköalapaikoille. Erityisen komea on Hemträsketin luonnonsuojelualueen kupeessa oleva kallio. Sen länsijyrkänne on jylhä ja korkea, ja päältä au-
SYYSLOISTOA Hemträsketin lähellä.
NEIDONKALLION näkymiä kohti keskustaa.
Kiinnostaisiko LC:n nuorisovaihto tai leoklubitoiminta?
Luvassa uusia tuttavuuksia ja virtaa elämään!
Kaipaatko tekemistä, jossa saat ihmiset hymyilemään, haastat itsesi oppimaan jotain uutta ja päätät itse mitä teet? Suomen Leot etsivät sinua ja kavereitasi perustamaan leoklubin Kirkkonummelle, kutsuu Itäväylä-klubin presidentti Hanna Leskinen ja selvittää, että tämä kansainvälinen järjestö on tarkoitettu 1230 -vuotiaille nuorille, joskin käytännössä esim. nuorisovaihtoon otetaan vasta 16-vuotta täyttäneitä. Suomessa on 17 leoklubia ja yhteensä lähes 200 leoa, mutta B-piiristä sellainen vielä puuttuu, lähimmät ovat helsinkiläiset Itäväylä ja Northsiders -klubit. Vaikka Suomessa toiminta on vielä suhteellisen pientä, Lions Internationalin tuella toimivia leoklubeja on 140 eri maassa ja niissä yhteensä 139 000 jäsentä. Nappaa kaverisi mukaan ja tule infotilaisuuksiin Kirkkonummen kirjastoon pe 25.9. ja pe 2.10. klo 17.30 19.30, siellä kuulet lisää, Hanna kutsuu. 1957 lionsjärjestön nuorisotoimintaa varten. Suomen ensimmäinen leoklubi perustettiin Helsinkiin vuonna -68, aluksi vain pojille. Leoklubin taustalla on siis aina nuoria tukeva paikallinen Lionsklubi, joka valitsee keskuudestaan leoneuvojan opastajaksi nuorille. Se maksaa myös pientä tukimaksua käytettäväksi esim. leotapahtumien matkoihin. Meitä voi pyytää avuksi myös taustaklubin omiin aktiviteetteihin sopivaa maksua vastaan, jolla sitten rahoitamme omia hyväntekeväisyystempauksiamme, Hanna huomauttaa. Leoklubien kehykset ovat samantyyppiset kuin lionstoiminta, mutta sisällöltään nuorten itsensä näköistä. Hauskaa on uusiin ihmisiin tutustuminen ja hyvän mielen levittäminen. Olemme mukana esimerkiksi Lämpöä Karjalan Lapsille kansallisessa projektissa, missä keräämme mm. kenkiä, lasten vaatteita ja lämpöpattereita Venäjän Karjalan lastenkoteihin. Klubit voivat myös järjestää esim. piirustustempauksen jollekin koululuokalle, vesidiscon nuorille kuten Oulussa - teemapäivän vanhainkodissa, askartelua lapsille yms. Klubeilla on vapaat kädet päättää itse tekemisistään, Hanna sanoo ja toteaa, että koska leot ovat yleensä opiskelijoita, rahan sijasta he lahjoittavat sitäkin arvokkaampaa eli aikaa ja yhdessäolo maa tulleiden nuorten kanssa. Vieläkin lähettelemme viestejä netissä, kertoilee Hanna, jolle matka oli niin "huumaava" kokemus, että hän ryhtyi puuhaamaan kotikuntaansa Sotkamoon leotoimintaa ja heti seuraavana kesänä oli itse töissä Rautavaaran nuorisovaihtoleirillä. Leotoiminnan yksi pääidea onkin juuri kansainvälisyys. Kansainvälisistä kokoontumisista suurin on Leo Europa Forum elokuussa, jossa osallistujia on 200400. Yhteistä kaikilla leoilla on avoimuus ja into tutustua erilaisiin ihmisiin. Myös kotimaisista viikonlopputapaamisista, joihin sisältyy koulutusta ja rentoa menoa iltabileineen, saan aina uusia tuttavuuksia ja hirveästi virtaa! kiittää Hanna, joka BN -piiriedustajana istuu myös Leoneuvoston hallituksessa.
TERVETULOA kirjastoon 25.9. ja 2.10. kuulemaan LC:n leotoiminnasta ja nuorisovaihdosta! kutsuvat Hanna Leskinen ja Jaana Majanen. suoraan LC-klubien kansainväliseen nuorisovaihto-ohjelmaan jossakin maassa. Hän toimii samalla oman maansa lähettiläänä, levittää Suomi-tietoutta sekä luo ja ylläpitää osaltaan yhteisymmärryksen henkeä, selvitteli B-piirissä nuorisovaihdosta vastaava Jaana Majanen Nuorisovaihto juontaa juurensa 60-luvulle ja jo tuhannet nuoret ympäri maailman ovat saaneet tämän mahdollisuuden. Ohjelmassa on 24 viikon aikana perheessä ja usein lisänä on vielä viikon mittainen kansainvälinen nuorisoleiri. Nuorisovaihtotoimintaa n sekä kohdemaihin voi tutustua webbisivujen kautta. Asiasta kiinnostunut nuori pyytää itse paikallista Lions klubia sponsorikseen. Hakijat haastatellaan ja sen kautta valitaan sopivat lähtijät. Nuori on matkassa lähettäjäklubin vastuulla, joka maksaa yleensä ainakin osan lentolipusta, perillä olo on ilmaista, selvitteli Jaana Majanen, joka toivoo vastaavasti löytävänsä myös uusia isäntäperheitä Suomeen tuleville nuorille ja runsasta kiinnostusta näihin kahteen perjantain infoiltaan kirjastossa. LIISA KOSONEN
Kansainvälisyyskasvatusta
Tässä oppii hyvin mm. yhteiskuntavastuuta ja kokoustekniikkaa. Klubivirkojen kautta tulevat tutuksi niin sihteerin kuin rahastonhoitajankin taidot, pöytäkirjojen tekemiset ja päätöksenteon prosessit, mikä kaikki on tukenut mm. omaa opiskeluani tradenomiksi, kiittää Hanna, jonka innostus leotoimintaan syttyi osallistumisesta Italian kansainväliseen nuorisovaihtoon kesällä 2005. Se oli tosi kasvattava kokemus, kun sai olla siellä omaikäisten, ympäri maail-
Kiinnostaako nuorisovaihto?
Kirkkonummelaisilla 1621 -vuotiailla nuorilla on mahdollisuus hakea myös
Taustaklubi tukee
Leotoiminta alkoi USA:ssa
Kirkkonummen Sanomat
N:o 72 20.9.2009
19
Inkoon Lotta Stenlund disco freestylen MM-kisoissa neljäs
Inkoolainen Lotta Stenlund sijoittui disco freestylen MM-kisoissa aikuisten sarjassa upeasti neljännelle sijalle. Disco lajien aikuisten MM ja juniorien EM kisat käytiin 10.12. syyskuuta Bratislavassa Slovakiassa. Inkoon Disco & Show Dancers ry:n 12 tanssijaa muodostivat 1/3 koko Suomen maajoukkueesta. Lotta Stenlund voitti jo kesäkuussa Ostravassa EM kultaa disco freestyle aikuisten sarjassa, johon hän vasta nousi ikänsä puolesta tänä vuonna. Nyt hän nappasi itselleen arvostetun neljännen sijan MM kisoissa samassa lajissa. Hän oli paras suomalainen kaikissa lajeissa joihin hän otti osaa. Uskomaton tyttö tuo meidän Lotta, totesi Inkoon Disco & Show Dancersin tyttöjen valmentaja Mary-Ann "Tassi" Sirviö ääni täynnä ylpeyttä suojatistaan puhuessaan. Taso oli todella kova, kovempi kuin koskaan aikaisemmin. Tytöt tekivät huikean urakan ja antoivat kovan vastuksen muulle maailmalle. Rankkaa oli, mutta samalla todella antoisaa, sanoi Tassi ollen näistä omista tytöistään sanomattoman ylpeä. Marika Westerberg raivasi myös tiensä EM junior sarjan semifinaaliin, sijoittuen lopulta hienosti 12 sijalle. Marika teki ison urakan, sillä hän oli kuumeessa ja kovassa flunssassa. Mutta ei näitä tyttöjä pidättele mikään kun kerran lavalle on mahdollista päästä. He todella rakastavat tätä touhua, kertoi Tassi.
Salamat-99 jälleen turnausvoittoon
Kirkkonummen Salamat99 juniorijääkiekkojoukkue aloitti syyskautensa yhtä reippaasti kuin kuluvan vuoden. Joukkue otti jälleen turnausvoiton, tällä kertaa Helsingissä. Pitäjänmäen Tarmo oli lauantaina 12.9. järjestänyt turnauksen 8 jääkiekkojoukkueelle, joista kaukaisin tuli Virosta. Aamu yhdeksältä putosi kiekko jäähän, mutta silloin 14 pelaajan voimin paikalle saapunut Salamat-99 ei vielä ollut täysin hereillä. Itä-Helsingistä tuleva IHK voitti selvästi 4-0. Ennen lounastaukoa Salamat kuitenkin sisuuntui ja voitti ensimmäisen ottelunsa voittaneen naapurimaan seuran Purikadin 5-3, johdettuaan ottelua jo 40. Lounaan jälkeen vastaan asettui isäntäjoukkue PiTa. Vierailijat olivat päässeet vauhtiin ja PiTa kaatui selvästi 6-2. Kahden voiton jälkeen olivat vuorossa välieräottelut. Kun suurella joukkueella naapurikaupunkiin tullut Etelä-Vantaan Urheilijat huomasi Salamoiden voittaneen 4-1, oli edessä finaaliottelu. Finaaliin vastustajaksi tuli aamulla kohdattu IHK. Yhden tytön ja 12 pojan joukkueesta henki jo pukukopissa revanssihenki. Varsinaisella peliajalla Salamat hankkiutui jo 2-1 johtoon, mutta pari minuuttia ennen loppua IHK tasoitti pelin 2-2:een. Läheltä piti, että Salamat eivät olisi voittaneet vielä parin viime hetken tilanteen ansiosta varsinaisella peliajalla Seurasi kuitenkin voittomaali-kilpailu. Kummankin joukkueen valmentajat valitsivat 3 pelaajaa. Salamoiden Tomi Pajumäki asettui ampumaan ensimmäisenä. Hän harhautti tuloksekkaasti vastustajan maalivahdin, 10. IHK:n ensimmäinen laukoja kuittasi kuitenkin välittömästi, 1-1. Seuraavien laukojien kohdalla maalivahdit vetivät pidemmän korren ja tilanne oli edelleen tasan. Kolmantena pelaajana Salamoista aloitti keskiympyrästä Wilhelm Juvonen. Hyvä harhautus ja tarkka laukaus vasempaan alanurkkaan, Salamat siirtyi 2-1 johtoon. IHK:n kolmannen pelaajan hyvä yritys kilpistyi voittomaalikilpaan maalivahdiksi vaihdetun Salamoiden Santeri Uomalan suojukseen ja niin Salamoiden riemukas juhla saattoi alkaa. "Vaikka väsymys jo painoi päivän viidennessä ottelussa, joukkueemme taisteli sisukkaasti ja ansaitsi voittonsa", totesi tyytyväinen joukkueenjohtaja Markku Parkkonen. Näin Salamat-99 sai jo toisen turnausvoittonsa tänä vuonna. Tammikuun alussa tuli sekä kultaa että hopeaa Järvenpään Haukkojen 30vuotisjuhlaturnauksessa. Salamat-99 kiittää lämpimästi tukijoitaan ja suuntaa katseensa tuleviin otteluihin. Samalla joukkue toivottaa uudetkin vuonna 1999 syntyneet jääkiekkoilijat tervetulleiksi harjoituksiinsa Varuboden Areenalle. Pelaajia on tällä hetkellä Kirkkonummelta, Siuntiosta ja Tammisaaresta.
LOTTA Stenlund sijoittui neljänneksi disco freestylen MM-kisoissa aikuisten sarjassa. Kuva: Eva Stigzelius-Stenlund. Sijoitukset: Junior disco soolo Nea Blom 38, Marika Westerberg 44, Laura Mononen 44, Jasmine Karlsson 44 ja Jannica Westerberg 79. Sarjaan osallistui 91 tanssijaa. Aikuisten disco soolo: Lotta Stenlund 15, Sandra Sirviö 45, Rosa Blom 45, Marianna Iivonen 45 ja Anna Tuominen 68. Tähän sarjaan osallistui 93 tanssijaa. Junior disco freestyle: Marika Westerberg 12, Laura Mononen 21 ja Jasmine Karlsson 24. Sarjaan osallistui 32 tanssijaa. Aikuisten disco freestyle: Lotta Stenlund 4, Maria Kilpinen 20 ja Jenna Noppee 23. Sarjaan osallistui 32 tanssijaa. Junior duo disco: Marika Westerberg ja Nea Blom 32 sekä Jasmine Karlsson ja Laura Mononen 32. Sarjaan osallistui 67 paria. Aikuisten duo disco: Lotta Stenlund ja Rosa Blom 21 sekä Sandra Sirviö ja Maria Kilpinen 46. Tässä sarjassa oli mukana 68 paria.
KUVASSA väsyneet, mutta onnelliset voittajat ylärivissä vasemmalta Arttu Hinno, Eero Aarnio, Erno Parkkonen, Tomi Pajumäki, ja mv Janika Järvikari, alarivissä vasemmalta Santeri Puttonen, Santeri Laine, Wilhelm Juvonen, Ville Puistosalo, Samuli Salonen, mv Santeri Uomala ja joukkueen kapteeni Elias Minkkinen. Kuva Seija Ilmasti.
Salamat -02 kaipaa lisää pelureita
Salamat -02 on viime keväänä perustettu 67 -vuotiaiden oma jääkiekkojoukkue. Kesätauon jälkeen treenit ovat taas alkaneet Kirkkonummen jäähallissa. Harjoituksia on yleensä kaksi kertaa viikossa noin tunnin kerrallaan. Joukkue kaipaa lisävahvistuksia innokkaista ekaluokkalaisista niin tytöistä kuin pojistakin. Kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan lajia seuraaviin joukkuetreeneihimme. Lisätietoja ja harjoitusten aikataulut voi kysellä valmentajaltamme Tom Walander; p. 040-7591588, tom.walander@sgf.fi
Kirkkonummen Bridgekerho ry 16.9.2009
Sija Pari Nimet 1 2 3= 3= 5 6 7 8= 8= 10 13 10 3 8 15 11 7 1 12 16 Jarl-Eric NYLUND & Jorma JÄRVINEN Jorma ENGELBERG & Tarja ENGELBERG Kim FABRITIUS & Jerry SJÖGREN Harri SABELSTRÖM & Kaija PELTOLA Viktor ISSUPOV & Johan LINDSTEDT Martti KORKEASALO & Eija KORKEASALO Jim DUNCKER & Aija DUNCKER Thomas BROWN & Jari KEMPPAINEN Gabriel LINDSTRÖM & Bengt LINDSTRÖM Jarl ENGBERG & Bengt BJÖRKBOM MP 230 212 201 201 198 195 193 186 186 183 % 63.19 58.24 55.22 55.22 54.40 53.57 53.02 51.10 51.10 50.27
Muut parit alle keskiarvon. 8 pöydän Howell parikilpailu.
Kuntaliitosselvitykset peräjälkeen Inkoossa?
SALAMAT -02 joukkue kaipaa lisää ekaluokkalaisia pelaajia riveihinsä. SM-Cupottelu KyIF HC Fenix väestönsuojassa torstai 24.9. klo 18.30. Friidrott/Yleisurheilu Är du intresserad av att delta i KyIF:ens friidrottsverksamhet? Som ledare, funktionär eller annars bara vara med och ibland hjälpa till på ett hörn? Onsdagen den 23.9 kl. 19 håller vi ett möte i Luckan. Vi diskuterar vår verksamhet och försöker om möjligt få ihop en ledningsgrupp för vår sektion. Du som varit med tidigare kan gärna komma och berätta hur verksamheten fungerade då. Det skulle också vara viktigt att föräldrarna till de knattar som nu är aktiva deltar i mötet! Kuntaliitosselvitykset ovat ajankohtaisia lehtemme ilmestymisalueella ja meneillään on Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon mahdollista kuntaliitosta koskevan esiselvityksen valmistelu. Inkoon kunnanhallitus ottaa omalta osaltaan kantaa mahdollisen kuntaliitosselvityksen tekemisestä Siuntion ja Lohjan kanssa. Asiasta on jätetty mm. sdp:n Soile Gustafssonin ym. jättämä valtuustoaloite. Kunnanhallituksen esittelijän päätösehdotuksessa todetaan, että jos kunnanvaltuusto päättää tehdä Lohjan, Siuntion ja Inkoon mahdollista kuntaliitosta koskevan esiselvityksen, työohjelma on laadittava käytettävissä oleviin resursseihin viitaten siten, että työ aloitetaan Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon mahdollista kuntaliitosta koskevan esiselvityksen valmistuttua.
KyIF info
Handboll/Käsipallo FM-Cupmatch KyIF HC Fenix i befolkningsskyddet torsdag 24.9. kl. 18.30.
20
N:o 72 20.9.2009
Kirkkonummen Sanomat
Näytökset/Föreställningar: Kirkkonummi Keskustan urheilupuisto Kyrkslätt Centrums idrottspark ma/mån 28.9. klo/kl. 16 & 19 Ennakkomyynti/Förhandsförsäljning: Lippupalvelu
Lapset: 15-25 , aikuiset: 19-29 , S-Etukortilla 3,50 alennus. Sirkuksen oma lippukassa avoinna näytöspäivänä klo 12 - 13 ja 2 tuntia ennen näytöstä. Barn: 15-25 , vuxna: 19-29 , med S-Förmånskort 3,50 rabatt. Sirkus Finlandias biljettkassa har öppet föreställningsdagar kl. 12 - 13 och 2 timmar före föreställningen börjar.
RATKAISEVAN EDULLISESTI
AVGÖRANDE FÖRMÅNLIGT
Sony KDL-40W5500K LCD-TV 40" Uusi kuvanparannusteknologia/Ny bildförbättrningsteknologi (Bravia engine 3), Motionflow 100 Hz. Full HD 1920 x 1080. Playstation 3 PELIKONSOLI/ SPELKONSOL 120 GB
Palauta tämä kuponki täytettynä 23.9. mennessä Kirkkonummen Prismaan, niin olet mukana kilpailussa, jossa arvotaan 50 lippua Sirkus Finlandian näytöksiin. Voittajien nimet ovat esillä ja liput noudettavissa edellä mainitussa Prismassa 24.9. alkaen. Onnea arvontaan. Returnera denna kupong ifylld till Prisma Kyrkslätt före den 23.9, så är du med i utlottningen av 50 biljetter till Sirkus Finlandias föreställningar. Fr.om. den 24.9 finns namnen på vinnarna till påseende och vinstbiljetterna i ovannämnda Prisma. Lycka till!
Nimi/Namn: Osoite/Adress: Puh./Tfn.
1049,
359, 199,
Electrolux EWT12420W PESUKONE/TVÄTTMASKIN Energialuokka/Energiklass: A. Täyttömäärä/Fyllningsmängd 6 kg. Mitat/Mått: K/H 850, L/B 600 x S/D 590 mm. Electrolux EWF12240W PESUKONE/TVÄTTMASKIN Energialuokka/Energiklass: A+. Täyttömäärä/Fyllningsmängd: 5 kg. Mitat/Mått: K/H 850 x L/B 600 x S/D 590 mm. Electrolux EDC46130W KUIVAUSRUMPU/ TORKTUMLARE Täyttömäärä/Fyllningsmängd: 6 kg. Mitat/Mått: K/H 850 x L/B 600 x S/D 580 mm. OBH Nordica 6071 Shiatsu HIEROMAINSTUIN/ MASSAGESÄTE
S-Etukortilla kaikki kalastustarvikkeet Med S Fö S-Förmånskortet alla fiskeredskap Voimassa / I kraft 21.-26.9.2009
-15%
549,
439,
479,
129,
Sony DSC-W180 DIGIKAMERA/ DIGITALKAMERA
LE 2 GB KAUPAN PÄÄL I/ MUISTIKORTT RT 2 GB MINNESKO PÅ KÖPET!
2,89
Mestarin SIKA-NAUTA JAUHELIHA/GRIS-NÖT MALET KÖTT 22% 600 g (4,82/kg)
5,90
Atria PORSAAN ULKOFILEPALA/GRIS YTTREFILÉBIT n./ca 1,5 kg
Atria BROILERIN OHUT LEIKKEET/ TUNN BROILERFILÉ marinoitu/marinerad, 560 g (8,84/kg)
/kg
4,95
TUORE SILAKKAFILEE/ FÄRSK STRÖMMINGSFILÉ säävaraus/ väderreservation
MA-KE/MÅN-ONS 21.-23.9.
Suomi/Finland KERÄKAALI/VITKÅL 1. lk./kl.
PRISMA.FI
ENEMMÄN PERHEMARKET MYCKET MER FÖR FAMILJEN
4,90
/kg
0,35
/kg
Ranska/Frankrike PRIMROUGE OMENA/ÄPPLE 1. lk./kl.
0,99
/kg
1,50
Suomi/Finland PORKKANA-, LANTTUTAI PUNAJUURIPUSSI/ MOROTS-, KÅLROTSELLER RÖDBETSPÅSE 3 kg (0,50/kg)
1,49
Atria PUNAINEN LENKKI/ RÖD LÄNKKORV myös kevyt/även lätt 500 g (2,98/kg)
1,75
Vaasan RUISPALAT/ RÅGBITAR 660 g (2,65/kg)
5,49
Valio Hyvä suomalainen arkijuusto EDAMJUUSTO/ EDAMOST n./ca 1,2 kg (4,39/kg)
2,49
ARK./VARD 10-21 LA/LÖR 10-18
Grandiosa KIVIUUNI PIZZA/ STENUGNS PIZZA pakaste/djupfryst, 300-315 g (8,30-7,90/kg)
1,95
ARK./VARD 10-21 LA/LÖR 10-18 ARK./VARD 9-19 LA/LÖR 10-16
Oolannin PYTTIPANNU/ PYTTIPANNA pakaste/djupfryst, 500 g (3,90/kg)
2,69
ARK./VARD 10-18 LA/LÖR 10-16 PUH./TFN (09) 250 1520
Atria SAUNAPALVI/ BASTURÖKT SKINKA 350 g (7,69/kg)
Arla-Ingman MAUSTETUT JOGURTIT/ SMAKSATT YOGHURT 200 g (1,45/kg)
0,29
ARK./VARD 9-20 LA/LÖR 9-18
5,50
Xtra VIRVOITUSJUOMAT/ LÄSKEDRYCKER 6 x 1,5 l, 9 l (0,34/l) (sis./inneh. 3,10 + pantti/pant 2,40)
asiakaspalvelu.varuboden@sok.fi kundrespons.varuboden@sok.fi
MEILTÄ SAAT BONUSTA/HOS OSS FÅR DU BONUS:
ARK./VARD 8-21 LA/LÖR 8-18 PUH./TFN (09) 250 5705 TANKKAA BONUSTA TANKA BONUS PUH./TFN (09) 547 2498 MA/MÅN-TO/TOR 9-18 PE/FRE 9-17
Prisma Kirkkonummi/ Kyrkslätt
APTEEKKI APOTEK
puh./tfn. 010 4426 662 Ma/Mån-Pe/Fre 8-21, La/Lör 8-18.