Kuka perustaisi kahvilan? 1 Asukasfoorumi 3 Leikkipuiston uudet tilat 4 Kulttuuriostari 5 JuPeRa soitti senioreille 6 Ostarin kehittäminen 6 Kivikon metsä 7 Ailin juhlat 8 Damaskino 8 Kontulan oma lehti PERJANTAI 28.11.2024 11 • 2024 KONTULASSA TAPAHTUU Adventtimyyjäiset Lauantaina 30.11. klo 10-13 Mikaelinkirkko (Emännänpolku 1) Myynnissä mm. leivonnaisia, käsitöitä, kahviosta riisipuuroa ja joulutorttuja (varaathan mukaan käteistä!) Tuotto ohjataan Mikaelin seurakunnan auttamisja lähetystyön sekä alueen muiden yleishyödyllisten toimijoiden työn tukemiseen. Tilaisuuden päätteeksi Kauneimmat Joululaulut yhteislaulutilaisuus klo 13. Mellunkylän joulun avaus -tapahtuma Lauantaina 30.11. klo 11-14 Kontulan ostari Tarjolla on maksutta mm. joulupuuroa, makkaraa ja kahvia/teetä. Tapahtuman koordinoi Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -verkosto yhteistyössä useiden paikallistoimijoiden kanssa. Kontula-kollektiivin avoin ideointitapahtuma Sunnuntaina 1.12. klo 16-18 Nuorisotalo Luuppi Tule mukaan ideoimaan kulttuuritempauksia tai tapahtumia Kontulaan. Kontula-kollektiivi on vapaamuotoinen porukka alueen asukkaita, joita yhdistää halu kehittää kaupunkikulttuuria ja yhdessä tekemistä Kontulan alueella. Kollektiivi on kaikenikäisille, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ja syrjinnästä vapaa. Sunday Magic Live Sunnuntait 1.12., 8.12., 15.12., 22.12., 29.12. Kontulan kirjasto Tapahtumissa voi osallistua taikurin oppitunnille, tavata muita taikureita ja fiilistellä päivän päätteeksi taikaesityksessä. Lue lisää s. 5 Kulttuuriostari-jutusta ja ilmoittaudu mukaan. Nuorten aikuisten olohuone Maanantaisin klo 16-18 D-asema, Ostarin Länsikäytävä Olohuone on suunnattu erityisesti maahanmuuttajataustaisille, mutta kaikki muutkin ovat tervetulleita. Toiminta on päihteetöntä, maksutonta ja sitä suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa. Ethän vie Kon O’Star -lehteä heti paperinkeräykseen! Laita se kiertoon anna naapurille tai kaverille! Kuka perustaisi kahvilan? Kuka perustaisi kahvilan? Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani K ahviloita Kontulassa on ostarilla yksi: Randa. Stadin yhteisötalossa tarjoillaan arkipäivisin kahvia ja joku ahkera vielä leipookin sinne. Kahvilatarjontaa on myös Kontulankaari 24:ssa toimivassa Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:n kohtaamispaikassa Elokolossa. Se on avoinna maanantaista torstaihin klo 9-13. Riittävätkö nämä kontulalaisille? HELSINGIN KAHVILAKULTTUURIN NOUSU Laura Kolbe tarkastelee kirjassaan Koti, katu, kortteli – Kaupunki ja moderni mieli. (Kirjapaja, 2018) mm. sitä, miten Helsingin kahvilakulttuuri on viimeisten vuosikymmenien aikana vilkastunut, muuttunut eurooppalaisemmaksi. Palveluntarjonta on monipuolistunut ja kahvin valmistamisessa ja tarjoilussa käsityö on korostunut. Eurooppalainen kahvilakulttuuri on hienoa, mutta sopisiko Kontulaan paremmin monien etnisten ruokapaikkojen lomaan jokin kotimainen vaihtoehto? KYSYIMME FAZERILTA Yksi tunnetuimmista suomalaisista brändeistä on Fazer, toki senkin juuret ovat Euroopassa. Niinpä kysyimme Fazer Retail Finlandin toimitusjohtajalta Miika Kostilaiselta, voisiko Fazer harkita kahvilan perustamista Kontulaan. Hän vastasi: – Kontula ei ole tällä hetkellä liikepaikkasuunnitelmassamme. Olemme vielä keskittyneet tiheämmin asutuille asuinalueille lähempänä keskustaa. Hän kertoi myös, että tällä hetkellä ei ole julkaistu uusia kahvila-avauksia Helsingissä, mutta markkinan tahdissa halutaan kasvaa. Kostilaisen mukaan Fazerilla on oma kulkuvirtoihin, ympärillä olevaan kaupalliseen toimintaan ja asukasdataan perustuva arviointimalli uusille toimipaikoille. Kysyimme myös, kuinka kauan menee kahvilan perustamiseen. Kostilainen vastasi, että usein kuluu noin puoli vuotta siitä, kun avaamisesta on päätetty. Samoin meitä kiinnosti, minkälaiset tuotteet houkuttelevat asiakkaita meitä lähinnä olevassa Fazer-kahvilassa: – Itiksessä myymme paljon salaatteja sekä kahvilan klassikoita, kuten Fazerin Sininen -kakkupalaa ja katkarapuleipää. Nämä ovat omiakin herkkujani, mutta en sentään käy Itiksen Fazerilla niin usein, että se näkyisi heidän tilastoissaan. Kontulan kahvilassa kävisin useammin. KAHVILA-IDEOITA ON OLLUT ILMASSA OmaStadi-ehdotuksissa oli kaksi kahvilatoimintaan liittyvää ehdotusta. Kontulan kirjastoon ehdo tettiin yhteisöllistä kahvilaa, joka yhdistäisi eri-ikäiset ja -taustaiset alueen asukkaat. Ehdotuksen mukaan kahvila olisi auki 1-3 kertaa viikossa. Ihmettelin tätä ehdotusta, koska kirjastossa kahvilan pyörittäminen lienee aikamoinen haaste. Toisessa ehdotuksessa nähtiin, että Kontulaan tarvitaan nuorille myöhäisillan toimintaa. Ehdotus oli iltakahvila nuorille, jotta nuorilla olisi tarjolla mieluista tekemistä, kuten liikuntaa. Tätäkin ihmettelin, sillä näyttää menevän kaksi ajatusta sekaisin. Kahvilan ja liikunnan yhdistäminen ei kuulosta järkevältä. Reipas liikkuja potkaisee helposti kahvikupin kumoon. Aito kahvila, josta saisi hyvää kahvia, haudutettua teetä ja herkullisia leivonnaisia ei taida olla näiden ehdotusten tavoite. Innostuisiko joku yrittäjä kahvilan perustamisesta Kontulaan? Olisiko se kannattavaa? Tyhjillään olevia liiketiloja ainakin näyttää olevan. ?? Kontulalaisten toiveena on kulttuuritila, kohtaamispaikkoja. Baareja on monen mielestä liikaa. Mutta onko hyviä kahviloita tarpeeksi?
2 Kontulan oma lehti 28.11.2024 Tapahtumia ja uusia suunnitelmia T uttuni sanoi, että tässä kaupungissa on niin paljon tapahtumia. Se on todellakin totta! Samaa voisi sanoa Kontulasta. Täälläkin tapahtuu paljon ja on paikkoja, mihin mennä. Tässä Kon O’Starissa kerromme 100-vuotisjuhlista, Kulttuuriostarin avajaisista, asukasfoorumista, seniorikeskuksen musiikkihetkestä, leikkipuiston uusista tiloista. Etusivun tapahtumissa on vinkkejä tulevista tapahtumista. Kon O’Star on siis yksi kanava, mistä saat ideoita, jos et halua juuttua neljän seinän sisälle. Haluamme myös olla kontulalaisille foorumi, jolla he voivat tutustua muihin kontulalaisiin. Joka lehdessä julkaisemme jutun Kontulan Kasvo ja haastattelemme kiinnostavia kontulalaisia. Jos haluat lähettää terveisesi, niin siihen on mahdollisuus joulukuun lopulla ilmestyvässä numerossa. Siinä julkaisemme tervehdyssivun, johon lukijamme voivat lähettää terveisiään tai toivottaa joulua tai uutta vuotta ystäville, asiakkaille, kaikille kontulalaisille. Löydät tarkemmat tiedot ja hinnat viereisestä ilmoituksesta. Tässä vaiheessa suunnittelemme tietysti myös jo ensi vuotta. Kon O’Star ilmestyy 12 kertaa. Sen voi edelleen hakea noutopisteistä tai lukea näköislehtenä netissä. Harkitsemme myös lehden postitusta tilaajille. Haluaisitko saada lehden postitse tai tunnetko jonkun, joka ilahtuisi saadessaan Kon O’Starin suoraan kotiin toimitettuna kerran kuukaudessa? Kerro meille. Valoisaa joulukuuta toivottaen – jos ei muuten, niin jouluvaloin ja kynttilöin Virve marraskuu 2024 Kontulan alueen sitoutumaton, kaikille avoin tiedotuslehti. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin 23.12.2023. Tänä vuonna lehti julkaistaan kuukausittain. Lehteä on saatavana Kontulan kirjastosta ja uimahallista. Sen voi lukea näköis painoksena Lehti luukussa: https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/ kon_ostar/ Juttuehdotuksia voi lähettää toimitukseen. JULKAISIJA Mimino Oy Kirjatyöntekijänkatu 10 B, 00170 Hki TOIMITUS Vastaava päätoimittaja Virve Obolgogiani p. 040 767 4212, vo@mimino.fi Katariina Kaarlela, Eija Kaurila, Markku Tanttu TAITTO Sivupainajainen Kirsi Pääskyvuori ILMOITUSMYYNTI Virve Obolgogiani PAINO Trinket, Helsinki 2024 PAINOS 250 kpl ISSN 2984-388X (painettu) ISSN 2984-3898 (verkkojulkaisu) Tavoita paikalliset asiakkaat – ilmoita seuraavassa Kon O’Star -lehdessä, joka ilmestyy perjantaina 20.12. Ilmoitusten tilavaraukset 5.12.2024. Netistä löydät kaikki aiemminkin julkaistut Kon O’Starit! Pääkirjoitus Teksti: Virve Obolgogiani Kuva: Tommi Torppa Onko lehden hakeminen hankalaa etkä halua lukea sitä vain netissä? Haluatko ensi vuonna saada Kon O’Starin suoraan kotiisi? Voit myös antaa lehden lahjaksi kontulalaiselle, jonka on vaikea hakea lehteä tai entiselle kontulalaiselle, joka asuu muualla Suomessa. Jos saamme riittävän määrän tilauksia, voimme ottaa käyttöömme lehden postituspalvelun. Vuositilauksen hinta: 104,50 EUR (sis. 10 % alv). Tilaukset toimitukseen sähköpostitse: vo@mimino.fi Tilaa kotiisi Voit tehdä sen kätevästi Kon O’Starin joulukuun numeron tervehdyssivulla. Lehti ilmestyy 20.12. Lähetä teksti toimitukseen viimeistään torstaina 4.12. sähköpostitse: vo@mimino.fi. Saat sen jälkeen laskun, jonka voit maksaa pankkiin tai mobile paylla. TERVEHDYSTEN HINNAT: 10 sanaa tai vähemmän: 25 € (31,38 € sis. alv 25,5 %) 20 sanaa + piirros (valitse: kynttilät / pallot / lumihiutaleet / ilotulitus): 35 € (43,93 €, sis. alv 25,5 %) VOIT LÄHETTÄÄ TERVEHDYKSEN MYÖS ILMOITUKSENA, HINNAT MEDIAKORTIN MUKAISET, ESIM. 1/32 vaaka, 50x34 mm 40 EUR + alv 25,5% 1/16 vaaka 103x34 mm 70 EUR + alv 25,5 % 1/16 pysty 50x70 mm 70 EUR + alv 25,5 % 1/8 vaaka 103x70 mm 110 EUR + alv 25,5 % Hintoihin sisältyy ilmoituksen suunnittelu tai voit lähettää valmiin ilmoituksen. Toivota hyvää joulua tai lähetä uuden vuoden tervehdys asiakkaille, ystäville tai muille tutuille Kontulassa! Apinasta ötökkään Lorut: Virve Kuutar Piirrokset: Tuire Pohjola Apinasta ötökkään -lorukirja innostaa oppimaan aakkoset. Tekstiä elävöittävät söpöt, käsin piirretyt kuvat. Kirjan tilaukset BoD: https://kirjakauppa.bod.fi
3 Kontulan oma lehti 28.11.2024 räjähtänyt käsiin ja jotain olisi tehtävä, esimerkiksi patruunoiden pitäisi olla pantillisia. Yleisön edustaja oli todistanut, kuinka isommat lapset opettivat pienemmille imppaamista. Tutkijat kommentoivat tähän, että vaikka luottamus kouluihin on korkea, nimenomaan lapsiperheillä on kuitenkin haluja muuttaa pois ja asukasvaihtuvuus on melko suurta. Yleisöltä tuli vielä tieto, että metron luona vähällä käytöllä olevien uusien pyörätelineiden luota on löytynyt monta rikottua vaijerilukkoa. Paikalla olisi syytä olla valvontakamerat. LISÄÄ OMISTUSASUMISTA HALUTAAN Johtava asiantuntija Tiia Ettalan esitys koski Mellunkylän kaupunkiuudistushanketta ja eritoten täy dennys rakentamista. Kaupunki uudistuu, kun rakennetaan uudenlaisia kouluja, asuntoja, kulttuuri keskuksia ja puistoja, esimerkkinä Kontulan ala-asteen peruskorjaus. Kaupunki antaa tiivistämiseen ilmaista neuvontaa kaupunkiuudistusalueille. Omistusasumisen lisääminen on yksi päämäärä, mutta suhdanne siihen on nyt huono. Yleisö oli huolissaan liian tiiviistä ja korkeasta rakentamisesta ja pysäköintialueiden häviämisestä. Apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan tämän valtuustokauden teema on “Kasvun paikka”, mikä juontuu kolmesta eri kasvamisesta: asukasmäärän kasvusta, keskittymisestä lapsiin ja nuoriin ja viheralueisiin. Hän rauhoitteli yleisöä sanomalla, että täydennysrakentaminen ei ole mikään pakko, tehdään, jos on tarvetta. Helsingin kaupunki on tyytymätön hallituksen päätökseen jäädyttää asumisoikeusrakentaminen, koska se on ollut hyvä tasapainotuskeino. Lakkautetun Hitaksen sijaan kaupunki saattaa rakentaa omana tuotantonaan omistusasuntoja. Yleisö ei ollut luottavainen siihen, että Kontulaan saataisiin uusia omistusasuntoja. Sinnemäki myönsi, että kun alueen vanhojen asuntojen neliöhinta on alhainen, eivät uudetkaan voi maksaa paljon. Ostarin uudistus luo toisaalta uskoa rakentajiin. OSTARI UUDISTUU, MUTTA MILLOIN Projektinjohtaja Ritva Tanner sanoi ymmärtävänsä, että kaikki odottavat tietoa ostari uudistuksesta, mutta tilanne on sumuinen ja moni mutkainen. Kaupunki omistaa maapohjan, mutta ostariyhtiöt ja kaupungin tytäryhtiöt omistavat rakennukset. Ideakilpailun voittajaksi valittiin Vaellus, koska siihen oli suunniteltu vähiten asuntoja. Jos asuntoja on valtava määrä, niitä ei saada kaupaksi ja rakentamisen aloittaminen viivästyy. Joka tapauksessa kaupunki ei juuri nyt voi tehdä mitään, koska neuvottelut kehityshankkeen suunnittelijaksi valitun NCC:n ja ostarin omistajayhtiöiden välillä ovat kesken. Ennen kuin mitään tapahtuu, tulevaa Kontula-taloa, johon kulttuuri-, nuoriso-, kirjastoja liikunta toiminnot sekä yhteisötalo keskitetään, voidaan simuloida Mini-Kontulatalolla eli Kontula-talolla pienoiskoossa. Siihen on tarkoitus löytää tilat vuoden 2025 aikana. Uimahalli tulee säilymään entisissä tiloissa. Kirjastonhoitaja Anu Satukangas kertoi kulttuuriostarin käynnistymisestä. Rahaa on jo käytetty muun muassa Sirkus Magentaan, Konturockiin ja esitystekniikkaan. Lopuksi apulaispormestari Paavo Arhinmäki nostatti tunnelmaa poimimalla esityksistä Kontulan positiivisia puolia: maine omissa silmissä hyvä, halvat neliöhinnat, paikalla rakennetut hyvät talot, hyvät yhteydet, hyvä Kontula-henki. Arhinmäki kertoi, että siivousta on lisätty ja Urheilu hallit on ostanut Aapelin baarin. “Harva kaupunginosa on niin tunnettu kuin Kontula” -heitto sai yleisön nauramaan iloisesti. ?? Teksti: Eija Kaurila Apulaispormestarit puhuivat asukasillassa Kontulan asukasilta keräsi täyden tuvan Luuppiin tavallisena maanantaiiltana 18.11.2024. Kahden tunnin aikana kuultiin kymmenen esitystä ja muutama yleisöpuheenvuoro. Täydennysrakentaminen herätti tunteita. E nsin toiminnanjohtaja Sari Gra nö esitteli nuorisotalo Luuppia ja piti voimakkaan puheen siitä, ettei niin sanotulla huolipuheella tule syyllistää nuorisoa vaan keskittyä siihen, mikä nuorissa on hyvää. Tilaisuudessa jaettiin kymmenennen kerran Kontula-palkinto. Risto Rautiainen ojensi sen Lions Club Kontulalle, joka on kunnostautunut sekä Ukraina-avullaan että jakamalla stipendejä ja tukemalla urheiluseuroja. SOTEA JA KASVATUSTA Johtava ylilääkäri Lars Rosengren puhui sote-palveluista. Kontulan ja Kivikon terveysasemien toiminnot siirtyvät Myllypuroon alkuvuonna 2028, mutta Kontulaan jää lähipalvelu piste, joka keskittyy neuvontaan ja ohjaukseen. Viivi Snellman ja Heini ValppuVirenius kävivät nopeasti läpi koulujen ja päiväkotien perus parannuksia ja tulevia koulupiiriuudistuksia. On tarkoitus osallistamalla löytää oppilaaksi ottoalueille uudet rajat niin, että alueet ovat tasapainoisia ja sopivan kokoisia. MILTÄ TUNTUU ASUA KONTULASSA Tutkijat Oskar Rönnberg ja Niko Pelkonen esittelivät Kontulan lähiö tutkimuksen tuloksia. He ovat kirjoittaneet aiheesta KonO’Starin numerossa 10/2024. Olennaista oli, että luottamus ihmisiin, kouluihin ja poliisiin oli korkeampi kuin vertailu kaupunginosissa Ruotsissa ja Tanskassa. Tutkimuksessa haastatellut asukkaat toivoivat enemmän valvontaa varsinkin ostarille. Päihteiden julkinen käyttö loi enemmän turvattomuutta kuin verrokeilla. Yleisö alkoi lämmetä tässä vaiheessa: esitettiin, että ilokaasupatruunoiden määrä ympäristössä on Apulaispormestarit Anni Sinnemäki ja Paavo Arhinmäki. Kuva: Sakari Röyskö, Helsingin kaupunki Olennaista oli, että luottamus ihmisiin, kouluihin ja poliisiin oli korkeampi kuin vertailukaupunginosissa Ruotsissa ja Tanskassa. Yleisö oli huolissaan liian tiiviistä ja korkeasta rakentamisesta ja pysäköintialueiden häviämisestä.
4 Kontulan oma lehti 28.11.2024 AURINKOKI NOUSEE IDÄSTÄ, SIKS ROKKAAN AINA KONDEKAA! ILMOITUS K aikki leikkipuistokävijät eivät ole välttämättä tienneet, että leikkipuiston käytössä on ollut myös sisätila viereisen Lammikkopäiväkodin kanssa samassa rakennuksessa. Kysyimme Kontulasta vastaavalta johtavalta leikkipuistoohjaajalta Jyrki Rönköltä leikkipuiston toiminnasta. UUDET TILAT Sisätoimintaa varten leikkipuistolla on nyt Vesalan peruskoulun (Sakara 3) vieressä paviljonki, jossa päiväkotikin toimii. Asiakkaat eivät ole niin hyvin löytäneet paviljonkia kuin toivottiin. Jyrki Rönkkö lisää: – Etäisyys pihaan on kieltämättä pienoinen ongelma, jota pyrimme ratkaisemaan. Sisätiloista ei ole tietoa ainakaan vielä lehden teon hetkellä kaupungin leikkipuistosta kertovalla nettisivulla. Siellä todetaan Lammesta vain, että leikkipuistossa on mahdollisuus omien ruokien lämmittämiseen ja kahvin/teen keittoon. Mutta tarkemmin ei määritetä missä. Aiempi rakennus isoine aidattuine pihoineen seisoo nyt tyhjillään. Rönkkö ei tiedä tarkemmin suunni telmista, jotka ovat Kaupunki ympäristön vastuu aluetta. Hän kertoo, että on ollut keskusteluja rakennuksen kunnostamisesta ja purkamisesta. ULKOTILAT AVOINNA ARKISIN Leikkipuisto Lammen ulkotiloihin on helppo mennä leikkimään milloin vain. Arkisin klo 9-16 paikalla on ohjaajia ja leikkivälineet ovat käytössä. Lapset voivat ajaa polkupyörillä tai potkulaudoilla, työntää nukenrattaita tai pelata sählyä. Puiston rakennuksessa on kesäkaudella käytössä wc, mutta talviajan se on kiinni. Se on todella harmi puiston käyttäjien kannalta, koska onhan se kätevää, kun ei pienten lasten kanssa ulkoillessa tarvitse välillä lähteä kotiin. Paviljongissa on wc, mutta sinne on hankalampi mennä.. Rönkkö kertoo, että ohjaajia on talossa kolme, muutamana päiväLeikkipuisto Lampi sai uudet sisätilat Useissa Helsingin kaupungin leikkipuistoissa on monipuolista toimintaa myös sisätiloissa. Kontulan leikkipuisto Lampi siirtyi uusiin tiloihin syksyllä. Ulkotoiminta jatkuu ennallaan. nä viikossa neljä. He pyrkivät talokokouksia lukuun ottamatta pitämään aina yhden ohjaajan pihalla asiakkaita varten. Hänet tunnistaa huomioliivistä, jonka selässä lukee: ohjaaja. Ohjelmaa järjestetään myös sisätiloissa. Paviljongissa vietettiin avajaisia, joissa tarjottiin mehua, pullaa ja kahvia. RYHMÄT KÄYTTÄVÄT AHKERASTI Aamupäivisin puistoon tulevat pienet huomioliiviset päiväkotien lapset. Rönkkö vahvistaakin, että he tekevät yhteistyötä päiväkotien kanssa ja päivä kodit käyttävät ulkotiloja ahkerasti koko hänen vastuualueellaan Mellunkylä-Vuosaari. ?? Teksti ja kuvat: Virve Obolgogiani Leikkipuiston sisätilat ovat uudessa rakennuksessa koulun vieressä. Katso elokuvaohjelmisto ja osta liput www.kinokulttuurimylly.fi KIN KULTTUURIMYLLY 1 VUOTTA!
5 Kontulan oma lehti 28.11.2024 H ankkeen avajaisia juhlittiin lauantaina 26.10. Kontulan kirjastossa. Sirkus Magentan värikkäät sirkushahmot, Teatteri Tuomikon hassu Täti Hattara, Et May:n Anni Hapuojan vetämä kulttuuriostariideointipaja, kahvitarjoilu, saksofonimusiikki, ilmaiset ämpärit sekä naapurissa Luupissa vietetty monikulttuurinen perhe päivä vetivät kävijöitä kolmin kertaisesti kirjastolle normaali lauantaihin verrattuna. Kulttuuriostari on tukenut useiden tapahtumien järjestämistä viime kuukausien aikana. Lokakuussa Samha ry järjesti asunnottomien yön etkot Symppiksessä. Wanhat Mestarit -viihdeorkesteri esiintyi täydelle salille kirjastossa. Marraskuussa ensi kertaa järjestetty KontuRock veti Luuppiin pari sataa rockin ystävää. Paikallisen asukkaan Ailin kaikille avoimia 100-vuotissynttäreitä juhlittiin ostarin Randa Caféssa. TAIKURIKLUBI ALOITTAA Kulttuuriostarin tuella alkaa Kontulassa myös oma taikuriklubi, joka on suunnattu eri-ikäisille taikuudesta kiinnostuneille. Kuutena sunnuntaina ajalla 24.11.24 – 19.01.25 Sunday Magic Live -tapahtumissa voi osallistua taikurin oppitunnille, tavata muita taikureita ja fiilistellä päivän päätteeksi taikaesityksessä. Kirjaston tiloissa järjestettävän klubin vetäjänä toimii Markus Tervo, kuusin kertainen taikuuden Suomen mestari kumppaneineen. Osallistu minen on maksutonta, mutta ennakko ilmoittautuminen vaaditaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tästä linkistä: www.tickettailor.com/ events/sundaymagiclive . IDEOISTA KERROTAAN LISÄÄ MYÖHEMMIN Viikoittaisissa tuottajan tapaamisis sa kirjastolla on käyty läpi monia mainioita tapahtumaideoita ja -suunnitelmia ja tutustuttu ihmisiin niiden takana. Näistä tapahtumista kuulemme lisää myöhemmin. ?? Lisätietoja: Kulttuurituottaja Sinivuokko Koivula, kulttuuriostari@hel.fi, 040-186 2320 Kulttuuriostarin verkkosivut: hel.fi/kontulankulttuuriostari Sirkus Magenta viihdytti avajaisissa. Kulttuuriostarin ideointipaja. Kulttuuriostarin kuulumiset Teksti ja kuvat: Sinivuokko Koivula Kontulan ostaria elävöittävä kaksivuotinen kulttuuriostarihanke on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin syksyn aikana. Kontulan kulttuuriostari -ämpäri lainakirjoilla täytettynä
6 Kontulan oma lehti 28.11.2024 Pitää muistaa, että tämän päivän vanhukset ovat olleet nuoria 50–60-luvuilla ja työikäisiä vielä parikymmentä vuotta sitten. Seniorikeskuksessa kuultiin rytmimusiikkia työikäisiä vielä parikymmentä vuotta sitten. Juha Tupasela ja Per-Olof (Pekka) Ekström olivat aiemmin esiintyneet yhdessä eri bändeissä ja duona, mutta kun Juha törmäsi Myllypuron treenikämpällä lyömäsoittaja Rami Aholaan, hän pyysi Ramia mukaan porukkaan vuonna 2023. Rami keksi nimen Trio JuPeRa (Juha + Pekka + Rami). Juha soittaa akustista kita raa, Pekka harmonikkaa ja Rami helposti liikuteltavaa cajon-rumpua. Stemma laulu kolmestaan sujuu ja soitto on kaikin puolin saumatonta. VAPAAEHTOISTYÖTÄ ITÄ-HELSINGISSÄ He tekevät keikkoja lähinnä Helsingin itäisellä alueella vanhusten seniorija palvelukeskuksissa ja muissa vastaavissa yhteisöissä. Kontulan seniorikeskuksessa ja kirkon diakoniatilaisuuksissa he ovat esiintyneet monta kertaa. Vanhustyö on heillä omien läheisten ja ystävien kautta tullut tutuksi ja sydämen asiaksi. Palkaksi esiintymisistä trio JuPeRa saa hyvän mielen ja useimmiten myös kahvit sekä pientä purtavaa tilaisuuksien järjestäjiltä. Vaikka kyse on hyväntekeväisyydestä, musisointi on heille kaikille rakas harrastus myös oman itsen kannalta. Juha Tupasela on asunut pikkupojasta eli vuodesta 1965 asti Kontulassa, ja asuu edelleen, vain katuosoite on välillä muuttunut. Kontula oli Trio JuPeRa väliin villitsee, väliin luo kaihoisaa tunnelmaa Kontulan Seniorikeskuksessa. R epertuaariin kuuluu viitisenkymmentä laulua ja nyt kuultiin sävelmiä Kipparikvartetista Beatlesin ja Junnu Vainion kautta Pepe Willbergiin. Yleisö eli ja taputti innokkaasti mukana. Vieressäni istuvat tuntuivat pitävän eniten Pave Maijasen Lähtisitkö-biisistä ja Juha Tapion Kahdesta puusta. Pitää muistaa, että tämän päivän vanhukset ovat olleet nuoria 50–60-luvuilla ja aikoinaan Helsingin suurin lähiö ja siksi Juha alkoikin kutsua sitä ”Helsingin pääkaupungiksi”. Kontula on otsikoissa välillä ilman syytäkin: kun jotain ikävää tapahtuu Kivikossa, Kurkimäessä tai Vesalassa, niin kaikki menee Kontulan piikkiin. Onhan Kontula muuttunut paljon vuosien saatossa, mutta siellä hän viihtyy. ?? Teksti ja kuvat: Eija Kaurila Trio JuPeRa esiintyi Kontulan Seniorikeskuksen juhlasalissa 22.10.2024.Charmikkaiden miesten musiikkiesitys virkisti asukkaita, työntekijöitä ja päivätoiminnassa kävijöitä. Juha Tupasela on kontulalainen muusikko ja vapaaehtoistyöntekijä. Kontulan ostarin kehittäminen edistyy, mutta aikaa se ottaa Helsingin kaupunki, kehitysyhtiö NCC Property Development Oy, ostarin kiinteistöjen omistajat sekä muut sidosryhmät käyvät Kontulan ostarin kehittämisen tiimoilta neuvotteluja ja dialogeja, Kontulan asukkaidenkin mielipiteet huomioidaan. Aikataulu näyttää viivästyvän alkuperäisestä. K uten Kon O’Starin huhtikuun numerossa kerroimme, Kontulan suunnitteluperiaatteet hyväksyttiin 2020, ja ostarin uutta suuntaa haettiin arkkitehtuurikilpailulla, jonka voitti ehdotus nimeltään Vaellus. NCC:n viestintäpäällikkö Nelly Haapalainen kertoo, että Vaellus tulee olemaan yhtenä tekijänä lopullista suunnitelmaa kehitettäessä, mutta sellaisenaan se ei tule toteutumaan. Nelly kertoo myös, että mitään konkreettista uutta ei tässä vaiheessa ole tiedotettavana koska monet selvittelyt ja neuvottelut ovat menossa. KAAVOITUS KESTÄÄ KOLME VUOTTA Helsingin kaupungin projektinjohtaja Ritva Tannerin viesti on saman suuntainen. Uutta kerrottavaa ei juuri nyt ole, neuvottelut ovat kesken. Ritva mainitsee, että alkuperäisestä aikataulusta ollaan jonkun verran viiveessä, esim. asemakaavoitusta ei päästä aloittamaan tämän vuoden puolella kuten alun perin oli kaavailtu, kaavoitustyön aloitus siirtyy ensi vuoteen. Lisäksi Ritva Tanner kertoo, että asemakaavoitusprosessi kestää vähintään kolme vuotta. Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristö-toimialan arkkitehti Laura Viljakainen valaisee asemakaavoitusprosessia mm. seuraavasti. Asemakaavoituksen ensimmäinen vaihe on osallistumisja arviointisuunnitelman laatiminen, joka asetetaan kaikkien nähtäville ja siitä on mahdollisuus antaa palautetta. Kaavoitusprosessin aikana tehdään selvityksiä mm. rakennushistoriaan, ilmastoviisaaseen suunnitteluun ja teknistaloudellisin reunaehtoihin liittyen. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kaavoitussuunnitelmia useassa eri vaiheessa. Helsingin kaupunki pyrkii monipuolisella tiedottamisellaan, johon sisältyvät mm. mediatiedotteet, verkko uutiset, kaupungin omat somekanavat ja paikallis lehdet, varmistamaan sen, että tieto hankkeesta löytää kaikki asiasta kiinnostuneet. Kaupunki haluaa myös kertoa, miten palautetta voi antaa. Laura Viljakainen vahvistaa, että tämän kokoisen kaavamuutoksen prosessi kestää yleensä vähintään kolme vuotta. KONTULALAISIA KIINNOSTAVAT MUUTOKSET Kontulalaisille tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita ovat mm. se mitkä osat nykyisestä ostarista puretaan ja mitä säilytetään, säilyykö vanha avo-ostari, samoin se mitä uutta ostarin uudisrakentaminen tuo tullessaan. Paljonko tulee uusia asuntoja? Säilyvätkö nykyiset palvelut ennallaan, vai jopa paranevatko? Tuleeko yhteisötiloja? Miten uusi ostari tukee Kontulaa koko Helsingin kulttuuriostarina? Tuleeko Kontula-talo? Tuleeko hotelli? Miten ihmisen arki sujuu muutostöiden keskellä? ?? Teksti: Markku Tanttu
7 Kontulan oma lehti 28.11.2024 Teksti ja kuva: Eija Kaurila Laura Niemi Oletko löytänyt Kontulasta jotain erityistä? Saitko jossakin tosi hyvää palvelua? Kirjoita vinkkisi ytimekkäästi: mihin kannattaa mennä ja miksi, ja lähetä se toimitukseen (katso yhteystiedot s. 2). Lukijoiden vinkit V iestintästrategi Laura Niemi, 38, on viime aikoina ollut esillä kirjastaan Työelämän tyhjänpuhujat – Jargonin kupla ja miten se puhkaistaan. Työpaikkoihin on salakavalasti uinut vaikeaselkoinen ja etäännyttävä puhe, josta vastaanottaja ei saa otetta. Kirjan esimerkit naurattavat ja itkettävät. Teos oli ehdolla Kanava-palkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään parhaalle kotimaiselle tietokirjalle. Laura on jo työstämässä miehensä Ville Elorannan kanssa uutta kirjaa englannin kielen vaikutuksesta suomen kieleen. PALUUMUUTTAJA Kun korona pakotti etätöihin, tuli tarve isommalle asunnolle. Laura kävi ystävänsä kanssa syömässä Kontulan ostarin Tikkessä ja havahtui, että tällaistakin on olemassa ja täällähän voisi asua. Hän muisti lapsuutensa ja nuoruutensa nostalgiset metsät, kalliot ja viljelypalstat Linnanherrantien lähellä. Hän löysikin tutuilta kulmilta Porttikujalta neljän huoneen ja keittiön asunnon 130 000 eurolla. Se on “Puisto-Kontulaa”, termi, jonka on lanseerannut vaikuttaja ja asunto-flippaaja Nata Salmela alueesta Kontulantien eteläpuolella. Laura arvostaa 60-luvun tyyliä: avaruutta, valoa ja vihernäkymiä. Märkätilat oli uusittu, mutta muuten asunto oli alkuperäis kunnossa. Remonttiin meni 40 000 euroa, mutta lopullinen hinta oli edelleen edullinen. Alueelle on muuttanut lapsiperheitä ja siten uusia leikkikavereita perheen 2-vuotiaalle. Ostarin tarjonnasta Laura kehuu Pho Diem Heniä kansainvälisen tason vietnamilaiseksi ravintolaksi. Hinta-laatusuhteeltaan kaupungin parasta sushia hän tilaa kotiin “Jussin sushista” eli Yu-Zistä. Kirjastossa ja Randa Caféssa hän on istunut kirjoittamassa kirjaansa. Kirkon palvelut ovat myös erinomaisia – äiti-lapsiryhmästä jäi mukava porukka. VIESTINTÄ AMMATTINA Laura on suomen kielen maisteri. Aluksi hän oli Kotimaisten kielten keskuksessa kielenhuoltajana, sittemmin korkeakouluissa ja yrityksissä viestijänä ja viestintäkonsulttina. Jargonkirjan kirjoittaminen sai hänet kaipaamaan abstraktista konsulttityöstä takaisin konkreettiseen tekstityöhön. Nyt hän on Springvestillä auttamassa listaamattomia kasvuyrityksiä saamaan rahoitusta. Esimerkiksi Solar Foods tekee proteiinia ilmasta ja Volare muuntaa teollista ruokahävikkiä hyötykäyttöön. Laura kirjoittaa mediatiedotteita ja uutiskirjeitä ja tuntee tekevänsä hyvää. ?? Kaavoituksen tulisi joustaa luontoarvojen edessä eikä määrittää suojeltaviksi otettavia alueita, Kivikon metsän puolesta -verkosto ehdottaa. H elsingin kaupungin uudessa luonnonsuojeluohjelman luonnoksessa vuosille 20252040 esitetään suojeltavaksi yli 100 uutta kohdetta. Suojelulla halutaan turvata luontoarvoiltaan merkittäviä luontokohteita sekä asukkaiden virkistysja retkeilyalueiden säilyminen. Uusi luonnonsuojeluohjelma tulee kaksinkertaistamaan suojelualueiden maapinta-alan ja kymmenkertaistamaan meripinta-alan. Ohjelmassa on mukana ensimmäistä kertaa myös koko Helsingin merialue ja pienvedet sekä Östersundomin alue. Ohjelmaan ei ole sisällytetty kohteita, joissa on yleistai asemakaava ja joissa luonnon suojelualue estäisi kaavan toteutumisen. SUOJELTU ALUE KASVAISI Myös Kivikon metsän pohjoisja keskiosaan esitetään luonnonsuojelualuetta. Uudet alueet täydentäisivät luonnonsuojeluohjelmassa 20152024 suojeltua Kivikon metsän pohjois osaa. Kivikon metsä on pinta-alaltaan noin 54 hehtaarin kokoinen. Nykyinen luonnonsuojelualue kattaa 10,6 hehtaarin alueen metsän pohjoiskallioilla. Uusien luonnonsuojelualueiden myötä suojeltu alue Kivikon metsässä kasvaisi 25,7 hehtaarilla. VIHERSORMET PITÄISI OTTAA HUOMIOON Luonnonsuojeluohjelman luonnosta sai kommentoida 4.11. saakka. Kivikon metsän puolesta -verkosto jätti ohjelmasta mielipiteensä, jossa toivottiin myös metsän eteläisen osan suojelua. Näin turvattaisiin ViikkiKivikko-vihersormen yhtenäisyys. Verkoston mukaan luonnonsuojeluohjelmassa tulisi huomioida nykyistä vahvemmin viher sormet. Verkosto perään kuuluttaakin suunnitelmaa viher sormien heikenty neiden kohtien ennallistamiseksi ja vihersormia katkoville teille vihersiltoja ja -alikulkutunneleita. Verkosto on huolissaan, että luonnonsuojeluohjelma on alisteinen kaavoitukselle. Esimerkiksi Raidejokeri 2:n alustava linjaus Kivikkoon ja siihen liittyvä asunto rakentaminen ovat rajanneet Kivikon metsän eteläosan pois luonnonsuojeluohjelmasta. “Kaavoituksen tulisi joustaa luontoarvojen edessä eikä määrittää suojeltaviksi otettavia alueita”, mielipiteessä todetaan. Lisäksi verkosto kannustaa kaupunkia luonnonsuojelun kannalta vaikuttavampiin päätöksiin. Uudessa ohjelmassa luonnonsuojelualueita on määrällisesti paljon, mutta ne ovat pinta-alaltaan pieniä ja sirpaleisesti ympäri kaupunkia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta vaikuttavampaa olisi vaalia vielä jäljellä olevia isoja, yhtenäisiä metsäalueita. ?? Luonnonsuojelualue herättää tunteita. Kivikon metsään kaavaillaan uusia luonnonsuojelualueita Teksti ja kuva: Katariina Kaarlela
8 Kontulan oma lehti 28.11.2024 Kannatti elää 100 vuotta, että sai tällaiset juhlat. Kulttuuriostarilla juhlittiin 100-vuotiasta Ailia Teksti ja kuva: Katariina Kaarlela Café Randassa vietettiin lauantaina 16.11. Aili Mäkisen syntymäpäivää. Kovin tavanomaisista juhlista ei ollut kyse, sillä juhlien sankari täytti 100 vuotta. V oisitko viedä ruusun päivänsankarille? Café Randan omistaja Rand Nourachi kysyy, ja ojentaa punaisen ruusun ohikulkijalle. Päivänsankari istuu pöydän päässä, hän ohjeistaa. Ohikulkija näyttää hieman hämmentyneeltä, mutta ottaa ruusun ja menee sen kanssa sisälle kahvilaan. Miksi suomalaiset ovat niin ujoja? Nourachi ihmettelee ja leikkaa valtavasta vadelmakermakakusta palasia. Kakkupalan ja kahvin saa, kun on ensin käynyt onnittelemassa sankaria. Kakku näyttää houkuttavan monia, mutta siihen liittyvä tehtävä epäilyttää. Nourachin kaverina ruusuja jakavalla Pertti Ylikojolalla on suorempi menetelmä: – Kakkupala ruususta, hän sanoo ja ojentaa ruusun. Yksi ohikulkija miettii, viitsiikö humalassa mennä onnittelemaan. Jos 100-vuotiaan synttärit eivät ole aivan jokapäiväinen juttu, niin ei taida olla tuntemattoman syntymäpäiväsankarin juhliin osallistuminenkaan. RUUSUJA JA LEMPIKAPPALEITA Sisällä kahvilassa haitaristi Reijo Wallenius soittaa Juha Vainion Kotkanpoikii ilman siipii. Kontulalainen Tuula Sarivaara on ryhtynyt solistiksi. “Taakse jäivät nuoruuspäivät, takaisin en niitä saa”. Aili istuu keskellä kahvilaa ja ottaa vastaan onnittelijoita. Haastattelin päivänsankaria vuosi sitten ensimmäiseen Kon O´Stariin. Aili oli täyttänyt juuri 99 vuotta ja kehui, miten Café Randan henkilökunta oli järjestänyt hänelle juhlat. Henkilökunta olisi järjestänyt juhlat Ailille tänäkin vuonna, ellei Pertti Ylikojola olisi ehdottanut Ailin juhlia Kontulan kulttuuriostarin ohjelmistoon. Juhlia varten Ylikojola konsultoi Mäkisen naapureita ja sai tietää, että jos jotain juhlissa pitäisi olla, niin haitaristi. Ja soittolistalla Ailin lempikappaleita, kuten Ruusuja hopeamaljassa. Ruusuja Aili nyt saa; yhteensä 145 kappaletta. Onnittelen päivänsankari ja kysyn, miltä 100 vuotta tuntuu. – Siinä on liikaa vuosia, Aili vastaa. Myöhemmin tosin kuulen, miten Aili oli todennut: – Kannatti elää 100 vuotta, että sai tällaiset juhlat. ?? Päivänsankari sai 145 ruusua. Damaskinoa palaveripaikkana testaamassa Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani Kon O’Starin toimituksen kanssa etsimme sopivaa tapaamispaikkaa. Olisiko se Stadin yhteisötalo: saisiko siellä keskustella rauhassa? Entä ostarin ainoa kahvila Randa: olemmeko siellä käyneet itse kukin jo liiankin tiuhaan? Vai mennäänkö syömään johonkin ravintolaan? Löysimme listalta juusto piirakoita ja alkupaloista munakoisotahnan sekä persiljatomaattisalaatin. Juustopiirakat olivat valitettavasti loppuneet, mutta tilalle löytyi pinaattija juustochilipiirakoita. Kolmannen piirakan täytteen nimeä ei henkilökunnalta löytynyt suomeksi, jotain kasvista. PIENTÄ SYÖTÄVÄÄ SAA KOHTUUHINNALLA Saimme siis herkulliset piirakat, kasviksia, kahvia ja teetä, riittävästi myös joukon parille nälkäisemmälle. Markku oli lounaansa syönyt, mutta maistoi sentään, mitä olimme tilanneet ja kehui: – Se juustochili oli tosi hyvä, samoin se Virven ehdotuksesta kokeilemani dippi ohuen leivän kanssa. Damaskino osoittautui hyväksi palaveri paikaksi, saimme pitää pala verimme rauhassa. Hinnat olivat myös kohtuullisia. Ravintolan näyttivät ruokapaikkana löytäneet miehet, jotka tulevat nauttimaan kotiseutujensa ruokia yksin tai yhdessä. Heillä pöydät notkuivat lihavartaita, salaatteja, tahnoja, leipää. Damaskino kannattaa pitää mielessä myös, jos on pikku nälkä. Asiakaspalveluun olisin toivonut hieman enemmän huomaavaisuutta. Kukaan ei kertonut, että haarukat, kahvit, teet voi hakea itse. Ei myöskään sanottu, että tilaukset pitää mennä tekemään tiskille, kun ruokalistat tuotiin pöytään. Kahvimaito piti pyytää erikseen, mistä Eija totesi, että hyvähän se onkin pitää kylmässä. Ehkä ravintolassa ei ole totuttu tällaisiin satunnaisiin vierailijoihin ja vakinaiset asiakkaat tietysti osaavat paikassa toimia. Toimituksemme historioitsija Mark ku muisti, että samalla paikalla toimi monet vuodet ravintola Wanha Rouva ja paikalla on ollut ainakin kaksi muutakin nimeä. ?? E ija toivoi vain kahvia, koska tapaaminen oli lounasajan jälkeen. Mietin itse ruokapaikkoja, joissa olen vähemmän käynyt. Kiinnostuin Damaskinosta ja löysin sen Facebook-sivun. Siitä tosin ei ollut paljon iloa, kun en osaa lukea arabiaa. Kävin sitten ennen tapaamista tarkistamassa, että sieltä saa Eijan toivomaa kahvia. ’Syyrialainen ravintola’ lukee Damaskinon terassin reunassa. Kontulan ostarilla eri LähiIdän kulttuureja tuntuu löytyvän, pitäisikin perehtyä tarkemmin, mistä kaikkialta tarjontaa on. LAMMASTA JA KANAA ON TARJOLLA Damaskinon pääruokien lista ei tarjonnut Katariinalle kasvissyöjänä juurikaan vaihtoehtoja: lammasta ja kanaa eri muodoissa. Lihan syöjälle oli herkullisen tuntuisia vaihto ehtoja. Eija muisteli myös aiempaa käyntiään suvun nuorison kanssa, että annokset olivat isoja ja ruoka maukasta.