www.komatsuforest.fi Komatsu Forest esittelee FinnMETKO 2014 -näyttelyssä uuden kuormatraktoreiden tuoteohjelmansa. Tekniikkaa ja nerokkaita teknisiä oivalluksia, niistä useimmin kysytään ja niistä mielellään kerrotaan. Komatsun pääteema on tällä kertaa kuitenkin toinen, suurempi ja arvokkaampi: koneella työtään tekevä ammattilainen, ihminen. Uuden kuormatraktorisarjan ohjaamo antaa siihen aihetta samoin ohjaamon vaimennusjärjestelmä Comfort Ride. Se on askel monien muiden parannusten lisäksi kohti turvallista ja rasittamatonta työympäristöä. Vain terve, virkeä ja motivoitunut ihminen koneen ohjaamossa tekee hyvää jälkeä. Komatsu koneen valmistajana vastaa työviihtyvyydestä ohjaamon osalta. Tavoitteemme on, että koneen ovella seisovasta kuljettajasta ei voi päätellä onko hän menossa töihin vai sieltä tulossa. Metko-vierailla on mahdollisuus omakohtaisesti tutustua Komatsu Comfort Ride -ohjaamon ominaisuuksiin varta vasten rakennetulla koeajoradalla. Menossa vai tulossa? Komatsu Forest Oy – osastolla 16 Nro 5-20 14
2 Volvo Construction Equipment Tule tapaamaan ja keskustelemaan kanssamme Volvo osastolle 308. Kerromme sinulle maansiirron uusista tuulista sekä entistä tuottavammista ja taloudellisemmista Volvo koneista. Tervetuloa! www.volvoce.fi
3
4 AJASSA 8 numeroa vuodessa • MAARAKENNUS • KONEURAKOINTI • YMPÄRISTÖNHOITO • TIE JA KIINTEISTÖ • KULJETUS • INFRA TOIMITUS Puh. 040 8233 222 ILMOITUKSET Puh. 040 8233 222 TILAUKSET Puh. 040 8233 222 JULKAISIJA Supermedia ADV Oy Osoite: Larin Kyöstin katu 16 13130 Hämeenlinna Puh. 040 8233 222 Sähköposti: info@konetyolehti.fi www.konetyolehti.fi Päätoimittaja: Jorma Yrjölä Puh. 040 8233 222 jorma.yrjola@konetyolehti.fi Painopaikka: Forssan Kirjapaino Oy TOIMITUSKUNTA Juhani Karvonen Jouko Viljanen Jari Nykänen TEKNISET TIEDOT Rasteritiheys: 60 linjaa/cm Painomenetelmä: offset Palstojen määrä: 4 palstaa Palstojen leveys: 44 mm Palstaväli: 4 mm Painopinta-ala: 210x297 mm Ilmoitusym. aineistot: lähetysosoite sähköpostitse info@konetyolehti.fi ISSN 2242-0371 MEDIATIEDOT www.konetyolehti.fi • PÄÄKIRJOITUS • Usko on palaamassa konekauppaan – onneksi. Vaikka suurimmassa osassa eri konealojen tuotannossa kustannusten nousu on ollut rajua viime vuosina, jopa 5-10 prosenttia vuosittain alasta riippuen, on siihen nyt sopeuduttu. Eniten tuotantokustannukset ovat nousseet energiapuun tuotannossa ja metsäkonealalla. Lähes vastaava nousu on nähty maarakennusalalla. Kuinka tämä nousu saadaan siirrettyä urakkahintoihin, sopii kysyä? Nyt polttoaineiden hinnannousu on suurin kustannuksia lisäävä tekijä. Osalla yrittäjistä on urakointisopimuksissaan polttoaineiden hintavaihteluita huomioon ottavat ehdot, mutta ei kaikilla. Osa konetöistä tehdään pitkien urakointisopimusten perusteella. Niissä hintatarkistuksia tehdään usein vain kerran vuodessa. Moottoripolttoöljyn valmisteveron korotus sekä polttoaineiden hinnankorotukset ovat olleet raskas lisälasku urakoitsijoiden yksin kannettavaksi. Nyt täytyy keskittää voimat siihen, että rakentamisen taso saadaan pidettyä. Kannattavuuden parantaminen olisi yrityksissä nyt erittäin tärkeää, sillä muuten ripeä kustannusnousu syö investointien ja kasvun eväät. Myös muut kustannustekijät ovat kasvussa. Palkat ovat nousseet, samoin pääomakulut ja koneiden kuljetuskulut sekä työntekijöiden matkakulut. Kova kustannusnousu konetyöaloilla on huono asia myöa kotimaisten polttoaineiden kilpailukyvyn kannalta. Useiden koneyritysten kannattavuutta kuvaavien tilastojen valossa maarakennus-, metsäja energiaalojen yrittäjien ainoa vaihtoehto on korottaa urakointihintoja. Nyt koettua ripeää kustannusnousua on mahdoton kuroa umpeen tuottavuutta parantamalla tai muilla keinoin. Koneurakoinnissa on nyt tarkan euron päivät. Hinnat eivät ole nousseet kustannusten nousun tahdissa, joten odotettavissa on edelleen kireää kilpailua urakointitöissä. n Syksyn messut näyttävät minne konekauppa kääntyy
5 5•2014 SISÄLTÖ UUTISET 6 Maarakennuskoneiden myynti 6 Metsäkoneiden kustannukset 6 Maarakennusalan kustannukset 7 Puukuljetukset: Suuremmilla kuormilla säästöjä 7 Suomen suurin huoltoleasing -yritys syntyi 7 Watermaster-liiketoiminta Lännen MCE-ryhmään 8 Tamtron menestyy myös Kiinassa 8 Traktorikuljetusten liikennelupakäytännöt 10 Lepaa 14 juhlanäyttely onnistui 12 InfraExpo on jo ovella 12 Maatauden näyttely KoneAgria lähestyy 14 Metsäkonepalvelu Oy:n toimitusjohtaja Timo Tolppa perää alan yrittäjiltä koulutustason nostamista AUTO&KULJETUS 34 Sisu Auton Jani Koskinen on huolissaan kuorma-autoalan puolesta 35 Uusi Mercedes-Benz Vito 36 Uudet MAN-moottorit 36 Uusi Hankook Winter i*Pike 37 Hiab esittelee uutuudet 38 Pakettiautojen kisa: Renault Master haastaa MB Sprinterin 42 Uusi Iveco Daily URAKOINTI 43 Novatron tehoa pyöräkuormaajatyöskentelyyn 44 Heikki Tommolan iso maatila – pieni kaivukone 45 Gles Oy piikkaa Bobcat T40180 teleskooppikurottajalla purkumiehen toivepeli 46 Automatisoitu Lokotrack Takanen MR:n käytössä 48 Ansiomäellä urakka Kuhmoisten satamassa TYÖKONEET 50 Valtralta Runko-ohjaus N-sarjan Direct-malleihin 52 Wacker-Neuson 803 Dualpower hybridi 53 Nokian Noktop 86 vetopinta 53 Cat 910K kompakti pyöräkuormaaja 54 Lokotrack LT330D murska-seula 55 Agco Power Genpowex -generaattorit 55 Indexator Rototilt Systems oma kauhamallisto 56 Indexator Rototilt Systems räätälöi rototiltit ja uusi pohjaratkaisu R 58 Uudet Doosan kaivukoneet DX85R-3, DX62R-3 60 Säässtöterat tarjoaa säästöjä kauhakuluihin VAKIOT 4 Pääkirjoitus: Minne menet konekauppa 32 Uutiskuva: Seo on bioenergiaa 62 Seuraavassa numerossa FINNMETKO UUTUUDET 17 Volvo EC250E kaivukone 17 Sandvik Mining and Construction 18 Norcar kallistussovitin ja sarjapikaliitin 18 Salhydro uutuudet 19 Kaha uutuudet 20 Vermeer uutuudet 21 Bosch Rexroth esittelee 22 STARK uutuus 22 Uusi Caterpillar 311F LRR 22 Y-Agro uutuudet 24 ALLU Finland 24 Hassinen Veljekset 24 Ideacip Machine 24 Ja-Tools Ja-Elektro 24 John Deere Forestry 24 Kiho 24 Konekesko 26 Koneosapalvelu 26 Kurikan Hyväkone 26 Metsätyö 26 Moisio Forest 26 NFleet 26 Ramtec 28 Parker Hannifin 28 Sisu Polar mallisto 28 Snowek uutinen 28 Steelwrist 30 Volkswagenja MAN 4-vetomallisto 30 Iveco uutuudet
6 UUTISET MAANRAKENNUSKONEIDEN MYYNTI 1.1.-30.6.2014 CONSTRUCTION MACHINES 1.1.-30.6.2014 Maarakennusalan konekustannukset nousivat heinäkuussa 0,5 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan konekustannukset nousivat 0,5 prosenttia vuoden 2013 heinäkuusta vuoden 2014 heinäkuuhun. Maarakennuskoneiden kustannukset nousivat 0,3 prosenttia ja hoitoja kunnossapitokoneiden kustannukset nousivat 0,9 prosenttia. Ajoneuvonostureiden kustannukset nousivat 0,2 prosenttia. Kustannuksia lisäsivät eniten työvoimakustannusten nousu ja rahoituskulujen kasvu vuoden aikana. Kustannusten nousua hillitsi erityisesti polttoaineiden halpeneminen. Lähde: Maarakennusalan konekustannusindeksi. Tilastokeskus Metsäkoneiden kustannukset nousivat 0,2 prosenttia heinäkuussa Tilastokeskuksen mukaan metsäkoneiden kustannukset nousivat 0,2 prosenttia vuoden 2013 heinäkuusta vuoden 2014 heinäkuuhun. Metsätraktoreiden kustannukset nousivat 0,3 prosenttia ja hakkuukoneiden kustannukset nousivat 0,1 prosenttia vuodessa. Puutavarayhdistelmän kustannukset nousivat 0,6 prosenttia ja hakkurien laskivat 0,4 prosenttia. Kustannusten nousuun vaikutti erityisesti työvoimaja kuljetuskustannusten kasvu vuoden aikana. Kustannusten nousua hillitsi etenkin polttoaineen halpeneminen. Ilman polttoainetta kustannukset nousivat 1,0 prosenttia. Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 0,8 prosenttia heinäkuussa Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 0,8 prosenttia vuoden 2013 heinäkuusta vuoden 2014 heinäkuuhun. Pakettiautojen ja kevyiden kuorma-autojen kustannukset nousivat 1,3 prosenttia. Keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen kustannukset nousivat 1,3 prosenttia ja perävaunuyhdistelmien kustannukset nousivat 0,6 prosenttia. Kokonaisindeksin nousuun vaikutti muun muassa vakuutusmaksujen ja työvoimakustannusten kallistuminen. Ilman polttoainekustannuksia kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 1,7 prosenttia. TIL ASTOT
7 UUTISET Kuorman koon kasvattaminen on tehokkain yksittäinen keino autokuljetusten kehittämistyössä. HELSINKI Metsähallitus Metsähallituksen kehittämisasiantuntija Ari Siekkinen palkittiin Metsähallituksen ympäristöpalkinnolla puutavaran autokuljetusten ympäristöystävällisyyden kehittämisestä. Ari Siekkinen on ollut pitkään edistämässä puutavaran ajoneuvoyhdistelmien hyötykuorman nostoa ja sitä kautta kuljetusten ympäristöystävällisyyttä. Suuren hyötykuorman yhdistelmät ovat kustannustehokkaampia, ne kuluttavat vähemmän polttoainetta kuljetettuun määrään suhteutettuna ja niitä tarvitaan vähemmän saman määrän kuljettamiseen. Metsähallituksen vuotuisilla kuljetusmäärillä laskettuna 76-tonnisella kalustolla polttoainesäästö on vähintään miljoona litraa vuodessa ja autoja tarvitaan noin 40 vähemmän kuin 60-tonnisella kuljetuskalustolla. Hyötykuorman nosto vaikuttaa myös tieverkon rasitukseen ja liikenneturvallisuuteen. Tieverkoston rasitus vähenee lisäakselien ja paripyörien ansiosta. Liikenneturvallisuus puolestaan paranee puutavara?autojen määrän vähentyessä. Ympäristöja kustannusvaikutusten lisäksi kustannustehokkailla kuljetuksilla on positiivisia alueellisia vaikutuksia: kuljetukset laajentavat kannattavan puunhankinnan toimintasädettä ja luovat siten työpaikkoja syrjäseuduille. Eurojen ja luonnon säästämiseen tähtäävä työ puutavaran kuljetuksissa jatkuu Metsähallituksessa. Lähiaikoina odotetaan Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta on lupaus viisivuotiselle 110 tonnin rekan käyttökokeilulle Lappiin. Käyttökokeilun suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Ari Siekkinen. n Metsähallituksen puukuljetukset: Suuremmilla hyötykuormilla miljoonan litran polttoainesäästö Myyjänä on Suomen valtion omistama erityistehtäväyhtiö Governia ja kaupassa 100 % Easy Km:n osakekannasta siirtyy ALD Automotiven omistukseen. Yrityskaupan myötä ALD Automotive jatkaa kansainvälistä kasvustrategiaansa ja nousee selkeästi Suomessa suurimmaksi huoltoleasingia harjoittavaksi yhtiöksi. Yritysjärjestely on erittäin merkittävä, koska se yhdistää ainutlaatuisella tavalla kahden omalla toimialallaan johtavan yrityksen huippuosaamisen työsuhdeja tuotantoautoissa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Easy Km:n hallinnassa on noin 8 000 ajoneuvoa, kun ALD Automotive ja sen tytäryhtiö NF Fleet hallinnoi noin 18 000 ajoneuvon kantaa. Yhteensä hallinnoitava autokanta nousee Suomessa noin 26 000 ajoneuvoon. ALD Automotiven kansainvälinen ajoneuvokanta ylitti vuoden alussa miljoonan auton rajan. Kauppa mahdollistaa synergioita molempien yritysten välillä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Kaupan myötä saamme ainutlaatuista asiantuntemusta räätälöityjen ratkaisujen tarjoamisesta julkisella sektorilla ja vahvistamme asemaamme hyötyajoneuvojen leasingja hallinnointipalveluissa, kertoo ALD Automotiven toimitusjohtaja Pekka Kivinen. Kaupasta hyötyvät erityisesti molempien yritysten asiakkaat, jotka saavat alan parasta osaamista ja palvelua entistä vahvemmalta toimijalta. Yhdessä meillä on kyky yhdistää leasingalan asiantuntemus räätälöityjen ratkaisujen tarjoamisesta työsuhdeja tuotantoajoneuvoissa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Etuinamme ovat tehokkuus ja kilpailukyky sekä alan paras asiakaspalvelu asiakkaiden ajoneuvotarpeiden innovatiivisissa ratkaisuissa ja palveluissa, luettelee ALD Automotiven toimitusjohtaja Pekka Kivinen. Kaupan myötä Easy KM tulee osaksi konsernia, joka on toiminut menestyksellisesti huoltoleasingalan asiantuntijana Suomessa jo 35 vuotta, sanoo Governia Oy:n toimitusjohtaja Timo Kankuri. Easy KM taasen tuntee valtion ja kuntien ajoneuvotarpeet ehkä paremmin kuin kukaan muu toimija Suomessa. Nyt toteutuva kauppaa saattaa päätökseen vaiheen, jossa yrityksen liiketoiminta ja kannattavuus on saatettu vakaalle pohjalle ja omistukselle asetetut tavoitteet on saavutettu. Valtiotaustaisena omistajana Governia voi luopua yhtiön omistuksesta hyvissä mielin ja keskittyä seuraaviin tehtäviin valtion erityistehtäväyhtiönä, toteaa Timo Kankuri. n ALD Automotive vahvistaa ykkösasemaansa Suomessa hankkimalla Easy Km Oy:n osakekannan Syntyi Suomen suurin huoltoleasing -yritys Watermasterliiketoiminta osaksi Lännen MCE-ryhmää Kansainvälisesti vesirakentamisen monitoimityökoneita Watermastertuotemerkillä toimittavan Aquamec Oy:n omistus on siirtynyt osakekaupalla Lännen MCE -ryhmälle, johon jo ennestään kuuluvat suomalainen Lännen Tractors Oy sekä ruotsalaiset Lännen Tractors AB ja Lundberg Hymas AB. Olemme viime vuodet menneet vastavirtaan ja investoineet omaan myyntiin, markkinointiin ja tuotantoomme sekä Suomessa että Ruotsissa, Lännen MCE:n toimitusjohtaja Timo Huttunen toteaa. Nyt kun tuli mahdollisuus liittää Watermaster osaksi Lännen MCE –ryhmää, emme epäröineet ottaa tätä kehitysaskelmaa. Uskon vahvasti, että sekä urakoitsija-asiakkaamme että töiden tilaajat arvostavat tänä päivänä panostuksiamme kehittää kotimaisia laadukkaita monitoimityökoneita, Timo Huttunen toteaa. n
8 UUTISET Tamperelainen vaakalaitevalmistaja Tamtron Group menestyy myös Kiinan erittäin kilpailuilla markkinoilla. DONGGUAN Tamtron Group Tamtron tarjoaa Kiinan markkinoille edistyksellistä pyöräkuormaajien vaakamallistoa Power 100-300i. Kiinassa Tamtronin asiakaskunta muodostuu kaivoksista, satamista ja rautateistä. Nuo asiakasryhmät arvostavat Tamtronin vaakojen kehittyneitä ominaisuuksia, kestävyyttä ja huollon toimivuutta. Tamtron onkin saavuttanut markkinajohtaja-aseman myös Kiinassa. Vaa'at integroidaan Kiinassakin ylemmän tason järjestelmiin. Vaakojen integrointi toiminnanohjaus ja taloushallinnon järjestelmiin yleistyy. Ensimmäiset kiinalaiset asiakkaat ovat ottaneet jo käyttöön Tamtronin Power 300i mallin ja siihen kuuluvan internetraportoinnin. Kiinnostus tehostaa toimintaa ja välttää tarpeetonta punnituskuittien käsittelyä on oivallettu ja kysyntä kasvaa nopeasti. Tamtronin kattava valikoima on yksi menestystekijä. Tamtronilta löytyy hyvin kattava valikoima vaakoja. Maailmanlaajuisesti tunnetut Tamtron pyöräkuormaaja-, puutavaranosturi-, materiaalikone-, dumpperi,autoja junavaa'at kattavat asiakkaiden tarpeet oli kyseessä urakoitsija, autoilija, kaivos, satama rautatiet tai prosessiteollisuuden teollisuuslaitos. Tamtronilla on tarjolla toimivat huoltoja ylläpitopalvelut aina 24/7/365 huoltopäivystykseen saakka. Tamtronin sitoutuminen huoltoon ja ylläpitoon on hyvin merkittävä tekijä monille asiakkaille. n Tamtron menestyy myös Kiinassa Tamtron osallistui keväällä maailman suurimmille vaakamessuille Dongguanin kaupungissa Kiinassa. Tamtronin Pentti Asikainen oli yhtenä muiden kunniavieraiden joukossa avaamassa Dongguanin messut. Heinäkuun alussa voimaan tullut liikennelupalain muutos vaikuttaa erityisesti traktoriliikennöintiin. HELSINKI Koneyrittäjät Aiemmin pelkästään liikennetraktoreilta edellytettiin liikennelupaa tavarankuljetuksessa muussa kuin maaja metsätalouden ajossa, jatkossa lupaa vaaditaan myös kun kuljetuksia tehdään tavallisella maataloustraktorilla, muistuttaa Koneyrittäjät. Heinäkuun 1. päivänä voimaan astunut lainmuutos vaikuttaa erityisesti traktorikuljetuksiin. Kaikki maataloustraktorilla tehtävät muut kuin maaja metsätalouden kuljetukset vaativat jatkossa liikenneluvan. Liikenneluvan tarpeesta on kuitenkin poikkeuksia, muun muassa omien tavaroiden kuljetukseen lupaa ei jatkossakaan tarvita. Samoin lupaa ei tarvita tietyissä urakointikuljetuksissa, mikäli kuljetuksen osuus on toissijainen kuljetuksen suorittajan koko elinkeinotoimintaan nähden. Myöskään koneurakoinnin yhteydessä työhön tarvittavien materiaalien, koneiden ja laitteiden kuljetus voidaan jatkossa tehdä ilman liikennelupaa, mikäli ajoneuvon kuljettaja on yksi työn tekijöistä. Traktorikuljetuksien osalta on lisäksi huomioitava, että liikenneluvan tarvetta tulee arvioida nimenomaisesti vain kuljetustehtävissä. Mikäli traktoria käytetään työkoneena, esimerkiksi lumen aurauksessa, liikennelupaa ei tarvita. Lainmuutos koskee erityisesti maaseudulla maataloustraktorilla tehtäviä pienimuotoisia kuljetuksia. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset tarvikkeiden ja materiaalien kuljetukset myyjältä omakotija mökkiasukkaille. Niitä ei voi enää heinäkuun alun jälkeen tehdä ilman liikennelupaa. n Traktorikuljetusten liikennelupakäytännöt kiristyivät Koneurakoinnin yhteydessä työhön tarvittavien materiaalien, koneiden ja laitteiden kuljetus voidaan jatkossakin tehdä ilman liikennelupaa.
9 InfraExpo on teknisen infrastruktuurin oma ammattinäyttely. Esillä ovat tieja rautatieverkot, energiahuollon verkostot, vesitekniikka, tietoliikenneverkot, sillat, tunnelit, satamat, lentokentät sekä nykyiset sähköiset ohjelmistot ja palvelut. OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN. Perusrakenteiden ytimessä 1.–3.10.2014 Messukeskus Helsinki infraexpo.? Yhteistyössä: Samaan aikaan neljä tapahtumaa Samanaikaisesti InfraExpon kanssa Messukeskuksessa järjestetään myös kansainväliset rakennusja talotekniikkaalan FinnBuild-messut, liikuntapaikkarakentamisen Arena-messut sekä ympäristötekniikan messukokonaisuus, EnviroExpo. Kokonaisuuden täydentää ympäristösuunnittelun, -rakentamisen ja -hoidon ViherTek-ammattitapahtuma. Ilmaiseksi sisään! Rekisteröidy kävijäksi ennakkoon ja vältä jonot sisäänkäynneillä: infraexpo.? Rekisteröitymällä yhteen tapahtumaan, pääset vierailemaan kaikissa tapahtumissa.
10 UUTISET LEPAA Jorma Yrjölä Tähän mennessä kävijöiltä ja näytteilleasettajilta on tullut mukavaa palautetta Lepaan 50-vuotisjuhlanäyttelystä ja järjestelyjä on kiitelty. Kaikkiaan näyttelyssä oli mukana 200 näytteilleasettajaa ja kävijöitä kolmen päivän aikana oli yhteensä vähän rapiat 11 000, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen tyytyväisenä. Saman verran näytteilleasettajia on ollut viimeksi 1993, ja samoissa kävijälukemissa oltiin viimeksi yli 10 vuotta sitten. Tämä ala ei anna vaikeiden aikojen näkyä! Toivottavasti myös näytteilleasettajille jäi hyvä tunnelma tapahtumasta ja saavutitte omat tavoitteenne. Kuulemme mielellämme kaikenlaista palautetta niin suurista linjoista kuin yksityiskohdistakin. Hyvät ja uskolliset palkittiin Vain yksi näytteilleasettaja on ollut mukana kaikissa 51 näyttelyssä – Konekesko Oy on tehnyt uskollisesti matkaa Lepaan kanssa vuodesta 1964. SG Nieminen ja Hankkija palkittiin siitä, että ne olivat mukana heti ensimmäisessä näyttelyssä ja monissa sen jälkeen. Näyttelyn huippuosastoksi valittiin Kekkilä Oy:n kirkkaan keltaiseen sävytetty osasto. Puutarha&kauppa-lehti palkitsi yrityksen mainiosta kaupallisesta vireestä. Kekkilän väki oli muutenkin auttavaista avasivat autoilevalle Konetyölehden päätoimittajalle rautaportteja kulun helpottamiseksi. Sää jatkuu komeana ja kaikki meni enemmän kuin hyvin Me järjestäjät olemme todella tyytyväisiä, sillä kaikki meni jopa yli odotusten. Iso kiitos siitä kuuluu myös teille, kyllä näin komeassa näyttelyssä kelpaa kulkea, huikkaavat Anu Pirhonen ja Elina Vuorio. Tällä kertaa juhlittiin pääosin työn merkeissä, mutta saatiin sentään siihen torstai-iltaan vähän tavallista juhlavammat puitteet. Kiitos kaikille mukana olleille, myhäilee Jyrki Jalkanen. Lepaa 15 näyttely ensi vuonna pidetään vastaavana viikonloppuna, 13.–15. elokuuta 2015. Katsotaan, mitä kivaa keksimme ensi vuodeksi. Ainakin ohjelmalava taitaa tulla myös ensi vuonna, vinkkaavat Elina ja Anu messutoimistolta. n Yli 200 näytteilleasettajaa ja yli 11 000 kävijää tyytyväisiä Lepaa 14 juhlanäyttely onnistui Näyttelyn huippuosastoksi valittiin Kekkilä Oy:n kirkkaan keltaiseen sävytetty henkilökunta ja osasto. kuva: Elina Vuori Konekesko Oy on ollut mukana kaikissa Lepaan 51 näyttelyssä vuodesta 1964. Kiitokset esitti Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen (vas.). kuva: Jorma Lindström Perinteinen koneparaati kiinnosti näyttelyvieraita. Hyväkoneen maahantuoma Giant-uutuus vauhdissa. kuva: Jorma Yrjölä Silmänruokaa toivat vartalomaalaaja Riina Laineen maalamat mallit – performanssia. kuva: Jorma Lindström Tuhannet eivät voi olla väärässä – kävijöitä kolmen päivän aikana yli 11 000 ja yli 200 näytteilleasettajaa. Paras näyttely 10 vuoteen, tuumasi Jyrki Jalkanen tyytyväisenä. kuva: Jorma Yrjölä
11 8. 11.10.2014 KoneAgria Syksyn odotetuin näyttely maatalouden ammattilaisille www.koneagria.fi KoneAgrian seminaarit ja tietoiskut Ke 8.10. • Osakeyhtiömuotoinen maatalous • Lämpöyrittäjän tekniikkavalinnat • Lanta tehokäyttöön • Pihvikarjaseminaari To 9.10. • Maaseudun kehittäminen uudella ohjelmakaudella, mukana maaja metsätalousministeri Petteri Orpo • Liha-alan foorumi • Osakeyhtiömuotoinen maatalous • Kasvinsuojelu uudella ohjelmakaudella • Vetvicen luento ruokinnasta Pe 10.10. • Tutkimukset käytäntöön – viisastu vartissa • tietoiskut aiheista: maitotilan omavaraisuus, tabletti traktorissa, ternimaidon laadun mittaaminen ja maatalousyrittäjien hyvinvointi • Uusia ideoita maatilojen toimintaan • Tuotosseurannasta tsemppiä johtamiseen • Klapien käsittely ja kuivuminen -tietoisku La 11.10. • Luomuseminaari Jyväskylän Paviljonki Uno Savolan katu 8 Avoinna: ke pe 9 17, la 9 16 Liput: 17,/ 12,
12 KoneAgria-näyttely pidetään Jyväskylän Paviljongissa 8. 11.10.2014. KoneAgria on maatalouskoneiden erikoisnäyttely ja ammattilaisten kohtauspaikka. Näyttely järjestetään tänä vuonna kymmenennen kerran. Näyttelyalue tulee olemaan täynnä, joten kävijöille on luvassa monipuolinen näyttely. Näyttelytila on käytännössä loppuunmyyty. Osastoja on yhteensä noin 200 ja mukana olevia yrityksiä ja valmistajia useita satoja. Näyttelyssä on ulkoaluetta noin 10 000 m2 ja lämmitettyjä telttahalleja 3000 m2, joten nähtävää on paljon niin sisällä kuin ulkonakin, kertoo näyttelypäällikkö Marko Toivakka. Tarjonta tulee olemaan monipuolinen. Esillä on traktoreita, puimureita, peltotyökoneita, puuntyöstölaitteita, karjataloustarvikkeita, maatilojen energiaratkaisuja sekä tietenkin erilaisia tuotantopanoksia, Toivakka jatkaa. Lisäksi tarjolla on myös kattava seminaariohjelma ajankohtaisista aiheista. Näyttelyvierailla on vapaa pääsy seminaareihin. Tule porukalla. KoneAgria sopii hyvin käyntikohteeksi, jos haluat tehdä sidosryhmätyötä asiakkaittesi tai muiden sidosryhmiesi kanssa. Kokoa ryhmä, tilaa ryhmäliput sekä tarjoilu ennakkoon ja lähde vieraittesi kanssa matkaan. Jo yhdeksän hengen ryhmä saa liput alennettuun hintaan. Ryhmälipuista vastaa Eeva-Liisa Kivimäki, 040 576 8740. Ravintolapalveluista vastaa Paviljonki Ravintolat. KoneAgrian järjestävät ProAgria Keski-Suomi ja ProAgria Länsi-Suomi. Lisätietoa näyttelystä: www.koneagria.fi n Syksyn odotetuin näyttely maatalouden ammattilaisille Jyväskylässä Teknisen infrastruktuurin ammattinäyttely InfraExpo järjestetään toista kertaa Messukeskuksessa Helsingissä 1.-3.10. HELSINKI Riikka Luomanpää Tapahtumassa on sisältöä niin yritysjohtajille, kuntapäättäjille ja muille vaikuttajille kuin infra-rakentamisen ammattilaisille ja suunnittelijoille. Tapahtumaan on maksuton sisäänpääsy. Koneet tutuiksi messuilla InfraExpossa ala on edustettuna laajasti kaivinkoneista koneohjausjärjestelmiin. Messuille osallistuva REMU tuo näytille erilaisia seulakauhoja mullan seulontaan, kompostin sekoittamiseen ja kaivantojen täyttämiseen. Videoiden avulla esitellään isompia seulonta-asemia ja Big Float kelluvia kaivinkoneita. Toivottavasti tapahtuma saa paljon väkeä liikkeelle tutustumaan infrarakentamisen uusiin työmenetelmiin, kuten putkija kaapelikaivantojen täyttämiseen seulakauhalla. Messuilla tapaa niitä henkilöitä, jotka tekevät ostopäätöksiä, mutta joille työmenetelmät eivät ole niin tuttuja. Lisäksi InfraExpossa on myös paljon töiden suunnittelijoita,, kertoo REMUn markkinointijohtaja Hanna Rissanen. ALLU Finland esittelee messuilla kevyisiin peruskoneisiin sopivia DL-sarjan seulakauhoja sekä järeämpiä D-sarjan kauhoja. Tämän kevään uutuus on isompiin kauhoihin tuotu yläseularumpurakenne. Kasvokkain kohtaaminen on todella tärkeää, ja meille messut on yksi tärkeimmistä markkinointikanavista. Messuilla tavataan asiakkaita, vaihdetaan kuulumisia ja kuullaan heidän mahdollisia ongelmiaan sekä keksitään niihin ratkaisuja. Toivon, että tapaamme messuilla vanhoja ja uusia asiakkaita – kerromme mielellämme hankinnoista päättäville sekä hankintoja tekeville kauhojemme mahdollisuuksista heidän työkohteissaan, kertoo ALLU Finlandin markkinointipäällikkö Sari Pekkala. Infra-ala uskoo messuihin Vaikka rakentaminen Suomessa on tällä hetkellä alavireistä, on infrayritysten kiinnostus messuihin säilynyt ennallaan. InfraExpon myynti on käynnistynyt vauhdikkaammin kuin viime kerralla ja mukana on monia merkittäviä alan yrityksiä. Myynnin kuumin vaihe on käynnissä juuri nyt, ja odotan runsaasti ilmoittautumisia vielä alkusyksyn aikana, kertoo InfraExpon myyntipäällikkö Risto Wuolle Messukeskuksesta. InfraExpon lisäksi Messukeskus täyttyy neljästä muusta rakentamisen tapahtumista. FinnBuild on Suomen suurin rakennusalan tapahtuma, ViherTek esittelee viherrakentamista, EnviroExpo kokoaa ympäristöja yhdyskunta-alan ja Arena keskittyy liikuntapaikkarakentamiseen. Viime kerralla 2012 messuille osallistui lähes 650 yritystä ja 32 000 kävijää. n Osana Suomen suurinta rakentamisen messukokonaisuutta UUTISET
13 Katso lisää www.finnmateria.fi Koko klusterin suurtapahtuma! Malmista metalliksi ekosysteemi. JO 5. KERTA! KONEET, LAITTEET, LAITOKSET, RAKENTAMINEN PALVELUT JA KUNNOSSAPITO KOULUTUS JA TUTKIMUS LAIT JA VIRANOMAISET KESTÄVÄ KEHITYS IMAGO MALMINETSINTÄ KAIVOSTOIMINTA RIKASTUSTOIMINTA METALLINVALMISTUS KIERRÄTYS Vuoden johtava kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen, kiviainesteollisuuden ja maarakentamisen erikoismessu. Tavoita uusin tieto, tekniikka ja innovaatiot myös POHTOn järjestämissä seminaareissa Kaivosvesien hallinnan kehittäminen (ke 19.11.) Kunnossapidon suunnittelu ja toteutus kaivostoiminnan eri vaiheissa (to 20.11.) Lisätietoa ja näyttelypaikkojen myynti: Myyntipäällikkö Tanja Hurttia Puh. (014) 334 0026 tanja.hurttia@jklmessut.fi Myyntijohtaja Jyri Siekkinen Puh. (014) 334 0029 jyri.siekkinen@jklmessut.fi Yhteistyössä:
14 Toimitusjohtaja Timo Tolppa perää alan yrittäjiltä koulutustason nostamista Moni luottaa enemmän uskontoon kuin laskentoon Metsäkonealan yrittäjät tarvitsevat johtamiskoulutusta sekä talouden tuntemusta. Toisaalta energiaveron muutokset ajavat turvealan yrittäjiä ahtaalle. Turvetuotannon alasajo ei voi vaikuttamatta myöskään energiapuukorjuuseen, mikä puolestaan tuntuu metsäkoneyrittäjien kukkaroissa. AJASSA
15 AJASSA HÄMEENLINNA Juhani Karvonen Metsäkonepalvelu Oy:n toimitusjohtaja ja Koneyrittäjien liiton varapuheenjohtaja Timo Tolppaa harmittaa turvealan alasajo. – Turvetta korvataan kivihiilentuotannolla Etelä-Afrikasta ja Kanadasta. Kun Suomen vaihtotase on mitä on, tuntuu kotimaisen polttoaineen alasajo ulkomaisen kivihiilen kustannuksella suorastaan typerältä. Turve on puun tukipolttoaine monissa laitoksissa. Kun energiaveron muutoksilla on rajoitettu turpeen käyttöä, näkyy se pienenevinä energiapuun korjuumäärinä. Noilla määrillä on taas vaikutusta metsäkonealan yrityksiin, sanoo Timo Tolppa. Metsäkonepalvelussa ilmiö on jo näkynyt. – Viime vuosi oli meillä ensimmäinen, jolloin energiapuun korjuumäärä ei enää kasvanut. Tänä vuonna suunta näyttää samalta. Monet alan yrittäjät toimivat pienillä maaseutupaikkakunnilla. Tolppa muistuttaa, että alan pienen yrittäjän jäämisellä työttömäksi on merkityksensä koko aluetaloudelle. – Aluetalousvaikutus voi olla pienellä paikkakunnalla merkittävä, koska näin poistuu paikkakunnalta yksi palvelualan työllistäjä, millä on oma vaikutuksensa muihin yrittäjiin aina kyläkauppiasta myöten. Taloustietämykseen tarvitaan vahvistusta Tolpan mukaan metsäkonealan yritysten yleinen kannattavuus on varsin heikolla tasolla – Moni yrittäjä tuntuu luottavan enemmän uskontoon kuin laskentoon. Taloudellinen ajattelu ja henkilöstöjohtaminen eivät ole yleisesti ottaen alan yrittäjien vahvimpia puolia. Moni mies haluaa istua koneensa kuskin pukilla ja korjata puuta, mutta työpöydän ääressä paperitöissä ei tunnu välttämättä tapahtuvan mitään. Moni mieltää itsensä enemmän urakoitsijaksi kuin yrittäjäksi. Liitossa on viime vuonna koottu koulutuspaketteja, joissa keskitytään talouteen ja henkilöstöjohtamiseen. Viime vuonna taloudenpidon koulutuksiin otti osaa kolmisensataa yrittäjää. – Tuloksentekoa ei tarvitse hävetä ja hyvä johtaminen antaa eväitä yrityksen menestykseen. Monet pienet yrittäjät ovat neuvottelukumppaneina huonossa asemassa suuriin yrityksiin nähden. Henkilöstöjohtamisen ja talouden tuntemuksen kautta yrittäjä parantaa asemaansa neuvottelukumppanina, koska hänen tietämyksensä taloudesta on parantunut. Kapasiteettia on paljon reservissä Tolpan mielestä alan yrittäjien on tänä päivänä syytä ymmärtää, miten paljon Suomessa on alan kapasiteettia reservissä. Äänekosken paperitehtaan, UPM:n ja Stora Enson viime aikojen investointien on arvioitu lisäävän hakkuita 8-10 miljoonalla kuutiolla lähivuosien aikana. – Tänä vuonna on puuta hakattu pitkästä aikaa huippumääriä. Silti yksikään yrittäjä ei ole pyörittänyt kalustoaan täydellä kapasiteetilla. Viime vuonna alan yritykset ylsivät normaaliin investointitahtiin, mitä ei ole tapahtunut vuosiin. – Alalla oli patoutunutta investointitarvetta. Yrittäjät ovat uusineet kalustoaan, mutta eivät lisänneet sitä. Investointi-intoa rajoittavat uudet päästövaatimukset täyttävät koneet. – Päästövaatimukset täyttävä metsäkone voi olla jopa 40 000 euroa kalliimpi kuin vanhan mallin kone. Uusi koneinvestointi laittaa yrittäjän miettimään varsinkin, kun hän voi edelleen tehdä töitä vanhallakin koneellaan. Palkkaratkaisu nosti palkkoja kesäkuussa. Polttoainekustannukset ovat sen sijaan pysyneet miltei ennallaan. – Kustannustaso on ollut kohtuullinen pari vuotta, mutta palkkaratkaisu toi yrittäjille lisää kuluja. Tolpan mukaan tänä vuonna on puuta hakattu pitkästä aikaa huippumääriä. Silti yksikään yrittäjä ei ole pyörittänyt kalustoaan täydellä kapasiteetilla.
16 Kaluston vajaakäyttöön ovat ratkaisut vähissä Alan ikuisia ongelmia ovat sesonkiluonteisuus ja kaluston vajaakäyttöisyys. Yrittäjän on kalustollaan hyvin vaikea löytää korvaavaa työtä, vaikka koneissa seisoo iso pääoma. – Yksi mahdollisuus pidentää sesonkia olisi saada pystyvarantoja nykyistä enemmän ja metsänomistajille rohkeutta teettää leimikoita myös kelirikkoaikana. Ongelmana on kuitenkin alemman luokan tiestön huono kunto. Kaikille teille ei raskaalla kalustolla ole tiettyinä vuodenaikoina asiaa. Sesonkiluonteisuus vaatii myös koneiden kuljettajilta joustavuutta. – Muilla aloilla tuskin on sääntönä, että työntekijä pitää kesälomansa huhtikuussa tai loka-marraskuussa. Tolppa ei usko, että esimerkiksi telaketjukaluston lisäys toisi merkittävästi lisätyötä metsäkoneyrittäjille. – Meillä on yksi teleketjukaivinkone, jolla muun muassa nostamme kantoja. Tuokin työ on sesonkiluonteista ja ajoittuu sulan maan aikaan. Esimerkiksi maanrakennukseen ei metsäkoneyrittäjillä ole mahdollisuuksia. Meillä bioenergiapuun korjuu on niin pientä, ettei sillä ole merkitystä yrityksen kokonaistulokseen. Uutta kalustoa ei sitä varten kannata hankkia. Tekniikka sallisi kaivinkoneeseen asennettavan harvesteripään käytön. Alan yrityksissä on Tolpan mukaan ollut kokeiluja monipuolistaa työmahdollisuuksia tätä kautta, mutta suosio on jäänyt vähäiseksi. – Kaivinkoneen alusta ei toimi metsänkorjuussa kovin hyvin ja tehokkuutta jää korjuusta uupumaan. Puukauppa käynyt paremmin kuin vuosiin Puukauppa on käynyt tänä vuonna paremmin kuin vuosiin. Sahat ovat työstäneet sahatavaraa ennätysmääriä. – Pystyvarannot ovat käyneet hyvin kaupaksi. Nykyinen tekniikka on lisännyt tehokkuutta, esimerkiksi avohakkuukalustolla tehokkuus on parantunut. Ammattitaitoisista kuljettajista on aina kysyntää etenkin Etelä-Suomessa. – Olen itse tyytyväinen tämän kesän tilanteeseen. Etelä-Suomessa hyvän työvoiman saatavuudesta joutuu tosin maksamaan melkoisesti. Suomessa on noin 1300 metsäkonealan yritystä, jotka työllistävät 6500-7000 ihmistä. – Alan yritysten keskikoko on suurenemaan päin, mutta kehitys on tässä suhteessa hidasta. Venäjälle eivät alan yritykset hakeudu. Venäjällä toimivat suomalaisyritykset ovat olleet siellä pitkään, mutta uusia toimijoita tuskin Suomesta Venäjälle hakeutuu. Toiminnan käynnistäminen Venäjällä on hidasta ja vaatisi vankkaa paikallisten olojen tuntemusta. n Toimitusjohtaja Timo Tolppa haluaa nostaa alan yrittäjien taloustietämyksen ja henkilöstöjohtamisen tasoa. AJASSA
17 Sandvik Mining and Construction Finland Yhtiö ensimmäistä kertaa mukana näytteilleasettajana FinnMETKO-messuilla, osastolla no. 138. Nähtävillä on odotettu uutuuslaite Dino DC400Ri, uusi Ranger DX800 TIER4 Final poravaunu sekä uusi Commando DC125R. Näiden lisäksi esittelemme uudet RH460 uppoporakoneet ja Sandvik porakalustoa. Malli on EC250E jonka paino on noin 26 tonnia. TAMPERE Teijo Lähdekorpi Uusi E-sarja tuo mukanaan huomattavia sisäisiä ja ulkoisia muutoksia. Kone on varustettu uudella Volvo moottorilla, joka täyttää Euro IV (Tier 4f) tason pakokaasuvaatimukset. Uudet moottorit ovat varustettu partikkelisuodattimin sekä SCR-katalysaattorein. Koneen ohjaamo on myös kokenut uudistuksia, mm. uusi näyttöruutu/käyttöliittymä ja katkaisijoiden uusi ergonomisempi sijoittelu tekevät Volvon ohjaamosta entistäkin miellyttävämmän käyttää. Esimerkkinä käyttäjäystävällisyydestä voidaan myös mainita mahdollisuus käyttää puhelinta hands-free’llä, Bluetooth’in kautta. Volvon hydrauliikka on varustettu ECO-ohjelmalla, jolloin hydrauliikan ohjauksessa painotetaan polttoainetaloutta. Ulkoisesti uusi E-sarja myös näyttää uudelta: Sen huomaa heti uuden muotoilun sivuprofiilissa, sekä vastapainossa. Ulkoiset muutokset eivät pelkästään kohdistu ulkonäköön, vaan myös käsikaiteiden muotoja on muutettu, sekä liukastumissuojia on lisätty varmistamaan turvallisen liikkumisen koneen päällä. n Volvo esittelee uuden kaivukoneen Volvo EC250E UUTUUDET UUTUUDET
18 TOP kauhaharja on ammattikäyttöön. Irroitettavan huulilevyn avulla irroitat ja keräät suurimmat roskat kuten laudanpalaset tai kivenpalaset kauhaan ja harjan avulla harjaat hienomman aineksen kauhaan tehden työjäljestä siistin. Kauhaharjan painopiste on keräävään harjalaitteeseen verrattuna huomattavasti lähempänä työkonetta, mikä mahdollistaa suuremman kauhaharjan käytön pienemmissäkin koneissa. Kauhaharjalla pääset harjaamaan aivan seinien läheisyydestä, mikä tekee työjäljestä tarkempaa. Kauhaharja soveltuu erinomaisesti esimerkiksi lehtien, ruokintapöytien, asfalttirouheen ja päällystettyjen piha-alueiden puhdistamiseen. Erillisellä hydraulimoottorilla pyörivä harja voidaan nostaa kahdella sylinterillä ylös, jolloin kauhaosaa voidaan käyttää harjatun materiaalin kuormaukseen. Lisävarusteena kauhaharjaan on saatavana sivuharja*, vesitys* ja sähköohjattu suuntaventtiili 6/2*. Lisätietoja: HK-Kone Oy. Norcar kallistussovitin asennetaan työlaitteen ja kuormaajan työlaitekiinnikkeen väliin. Sovitin on erittäin kompakti ja kätevä sen avulla työlaitetta voidaan kallistaa 15 astetta molempiin pyörimissuuntiin. NYKERLEBY Magnus Holm Kallistussovitin tuo runsaasti etua mm. tasoitustyössä, koska kauhaa tai tasoituslanaa voidaan säätää alustan muotoilemiseksi. Kallistussovitin antaa myös trukkihaarukoiden kanssa mahdollisuuden säätää kuormaa ajettaessa vinolla tai epätasaisella alustalla. Myös vinossa olevan kuormalavan poimiminen käy helposti. Käytettäessä kallistussovitinta hydraulisten työlaitteiden kanssa on kuormaajassa oltava ylimääräinen hydrauliliitäntä 4,5 edessä (vain a-sarja). Kallistussovitin on varustettu virtausventtiilillä, joten kallistusliikkeen nopeutta voidaan säätää portaattomasti. Kallistussovittimeen 8000342 ei sisälly hydrauliletkuja, koska ne täytyy sovittaa kuormaimen mallin ja liitäntöjen yhdistelmän mukaisesti. Siksi letkupaketti tilataan erikseen ja on hyvä pitää kaikkia malleja varastossa, että asiakkaalle voidaan aina toimittaa oikea yhdistelmä. Norcar kallistussovitin 8000342 Paino 51 kg Kallistuskulma +/15 Vääntömomentti 7 9,49 kNm Rakennekorkeus 105 mm Norcar kallistussovitin ja sarjapikaliitin Sarjapikaliitin on Norcarin työhydrauliikan ulosotossa vakiovaruste 1.9.2014 alkaen. Norcar kallistussovitin on erittäin kompakti ja kätevä. Sen avulla työlaitetta voidaan kallistaa 15 astetta molempiin pyörimissuuntiin. Uudet TOP kauhaharjat Salhydro Oy:n valikoimissa nyt runsaasti saksalaisia, pohjolan kylmiin olosuhteisiin erinomaisesti soveltuvia kalvoja rakkopaineakkuja. Varastossa runsaasti eri kiinnitysja kokovaihtoehtoja (0,07510L). Esitäytämme akut tarvittaessa asiakkaan toivomuksen mukaan. Kysy myös turvaventtiileitä, kiinnikkeitä, täyttölaitteita ja muita tarvikkeita. Soita ja tilaa meiltä paineakut kilpailukykyiseen hintaan! Lisätietoja puh. 020 1133 500 Salhydro
19 Continental ASL360 Round-View-Camera Kamerajärjestelmän avulla työkoneen ympäristöön ei jää katvealueita. Kamerapohjainen valvontaja kuljettajan tukijärjestelmä lisää myös ajoneuvon toiminnan tehokkuutta tekemällä liikehtimisestä nopeampaa ja vähentämällä vahinkojen riskiä, seisokkiaikoja ja korjauskustannuksia. Se on uusi askel kohti entistä parempaa tiedonkulkua kuljettajan, ajoneuvon ja infrastruktuurin välillä. ProViu 360 -järjestelmän sydämen muodostavat 4 mikrokameraa, jotka on kiinnitetty ajoneuvon ulkopuolelle. Kalansilmäobjektiivien ja korkean resoluution ansiosta niiden näkökenttä kattaa kokonaan ajoneuvon sivu-, takaja etuosan alueet. Samalla tavoin kuin televisio-ohjaajan valvomossa, elektroninen ohjausyksikkö yhdistää nämä neljä digitaalista korkean resoluution kamerakuvaa ajoneuvon ohjaamon näytössä – automaattisesti kontrastin ja kirkkauden suhteen optimoituna. Calix lämmitysja latausvarusteet Ruotsalainen Calix Ab on merkittävä autolämpötuotteiden ensiasennusvalmistaja kuormaja linja-autoihin, maatalouskoneisiin sekä muihin erikoisajoneuvoihin. Turvalliset ja luotettavat mallikohtaiset lämmitysratkaisut kaikkiin hyötyajoneuvoihin. Uusia Calix akkulatureita, hydrauliöljyn lämmitysvastuksia, kammiolämmittimä sekä asennusvarusteita.. Täydellinen Calix järjestelmä lämmitykseen ja lataukseen 1. Sisätilanlämmitin 2. Sisäpistorasia 3. Säiliönlämmitin 4. Haaroituspistorasia 5. Moottorinlämmitin 6. Liitäntäjohto 7. Elementtikaapeli 8. Kesä/talvi-kytkin 9. Jatkokaapeli 10. Akkulaturi Webaston dieselkäyttöiset 24 V vesilämmittimet uudistuivat Webaston uudet dieselkäyttöiset 24 V vesilämmittimet tarjoavat entistäkin laajempaa käytettävyyttä, luotettavuutta ja taloudellisuutta vaativimmissakin käyttöolosuhteissa. Laaja polttoaineyhteensopivuus (vakio-, bioja sotilasluokiteltu dieselpolttoaine) sekä automaattinen lämmitystehonsäätö yhdessä alhaisen polttoainekulutuksen kanssa merkitsee taloudellisuutta kaikissa käyttökohteissa. Ilmanpaineen ja jäähdytysnesteen viskositeetin huomioon ottavien kompensointitoimintojen ansiosta lämmittimiä voi käyttää myös poikkeuksellisen korkealla ja kylmissä oloissa. Lisäksi laiteetteet osaavat hyödyntää moottoriin ja jäähdytysjärjestelmään sitoutuneen lämmön sisätilojen lämmitykseen taukojen aikana. Kevyt ja kompakti Thermo Pro 50 Eco on suunniteltu erityisesti pienten kuorma-autojen ja bussien sekä työkoneiden ja erikoisajoneuvojen lämmitykseen. Automaattisesti säätyvä lämmitysteho 2,5 – 5,0 kW. Mitat 96 x 75 x 80 mm, paino 2,1 kg. Raskaan kaluston lämmitin Thermo Pro 90 on suunniteltu erityisesti keskikokoisten ja raskaiden kuorma-autojen ja midi-bussien sekä työkoneiden ja erikoisajoneuvojen lämmitykseen. Automaattisesti säätyvä lämmitysteho 1,8 – 7,6 / 9,1 kW. Mitat 355 x 131 x 232 mm, paino 4,9 kg. Murphy monitoiminäytöt hdysvaltalainen Murphy tunnetaan vankoista CAN-väyläpohjaisista monitoimija diagnostiikkanäytöistään ja I/O-muunninyksiköistään. Kaikki komponentit on mahdollista sovittaa vaativimpiinkin kohteisiin helppokäyttöisellä PC-ohjelmistolla. Vaativaan ammattikäyttöön. Käytännössä se merkitsee mm. tuotteiden IP67-suojausluokkaa, näyttöjen hyvää iskunkestävyyttä sekä käyttönäppäinten jämäkkää rakennetta ja toimintaa. Monia käyttösovelluksia. Murphy-tuotteita käytetään ympäri maailmaa erilaisissa ajoneuvo-, vene ja teollisuussovelluksissa: Plug-and-Play-periaatteella asennettu erillinen komponentti tai vaativampaan kohteeseen PC-ohjelmistolla sovitettu järjestelmä. Valikoiman ytimen muodostavat ohjelmoitavat monitoiminäytöt ja I/O-muunninyksiköt sekä diagnostiikkanäytöt. Clarion langattomat peruutuskamerajärjestelmät Erilaisten ajoneuvonäyttöjen määrä hyötyajoneuvoissa lisääntyy jatkuvasti. Se tarjoaa myös mahdollisuuden hyödyntää monitoiminäyttöjä ajoneuvon ympärillä olevan alueen valvontaan. Liittämällä valvontakamera ajoneuvossa jo olevaan monitoiminäyttöön parannetaan koneen käyttöturvallisuutta merkittävästi. Edullisimpien kameroiden hinnat ovat n. 100 EUR ylöspäin, joten kustannukset ovat hyötyihin nähden kohtuulliset. Clarion EE2179E langaton peruutuskamerasarja sisältää: 7” monitorin, jossa sisäänrakennettu vastaanotin sekä peruutuskameran, jossa sis.rakennettu lähetin (2.4GHZ). Max. langaton etäisyys 10m. Käyttökohteet: hyötyautot, pakettiautot, matkailuautot ym. Uutta Kahalta
20 FinnMETKO-näyttelyssä nähdään monia mielenkiintoisia uutuuksia amerikkalaiselta konevalmistajalta Vermeerilta, joita maahantuo Several Oy. Erityistä kiinnostusta on herättänyt uusi HG4000 murskain/hakkuri, josta messuilla nähdään sekä sähköettä dieselversio käytössä. Murskaimet ja hakkurit Vermeer on jo monelle hakeja puuenergiayritykselle tuttu merkki; useita Vermeerin murskaimia on käytössä ympäri Suomea, lähinnä HG6000-mallisia. Dieselmallinen ”pikkuveli” HG4000 on pääsuunnittelija Brian Johnsonin taidonnäyte, ja sitä on myyty Suomessa jo kolme kappaletta tänä vuonna. Koneen tuotto pysyy melkein samalla tasolla kuin isommassa HG6000murskaimessa, mutta innovatiivisten ratkaisujen myötä polttoaineen kulutus on tuottoon nähden alhainen. HG4000-murskaimessa on muun muassa laajempi seula-alue sekä suurempi paine syöttörullissa, mikä mahdollistaa hyvän tuoton pienemmällä 445 hp (332 kW) Tier 4i (Stage IIIB) Iveco -dieselmoottorilla. Asiakkaat ovat olleet positiivisesti yllättyneitä koneen tuotosta ja alhaisesta polttoainekulutuksesta, kertoo Vermeerin maahantuontiyrityksen Several Oy:n myyntipäällikkö Christopher Wegelius. Sähkökäyttöinen murskain FinnMETKO-näyttelyssä nähdään ensi kertaa Euroopassa sähkökäyttöisen HG4000Emurskaimen työnäytös. Isoa 300 hevosvoiman rumpumoottoria ja 50 hevosvoiman hydrauliikkamoottoria syöttävät Cat 3412 PGS 900, 720 kilowatin tehoinen aggregaatti ja Schneider Electricin ohjausyksikkö. Sähkömoottoreilla varustetulla koneella on selkeät edut moottorihuollon puolella verrattuna dieselmoottorimalliin. Sähkömoottorin huoltotarve on melkein olematon, kertoo Vermeerin tekninen edustaja Jon Yoder. Uusi suuntaporamallisto Suuntaporissa uusi kolmas sukupolvi D9X13 S3 esittäytyy. Vermeer on modernisoimassa koko suuntaporamallistonsa ja D9X13 on ensimmäinen tehtaalta valmistunut uuden sukupolven suuntaporamalli. Tier 4 -päästövaatimukset täyttävän moottorin lisäksi uusissa suuntaporissa on panostettu elektroniikkaan, ohjaukseen ja nopeuteen. Kun suuntapora kytketään Vermeerin InSite -järjestelmään, voidaan omistajan ja halutessa myös maahantuojan puolelta seurata koneen sijaintia, käyttötunteja, huoltovälejä ja varaosatarpeita sekä diagnosoida mahdollisia teknisiä ongelmia. D9X13 on pieni ja kompakti suuntapora, joka soveltuu erityisen hyvin ahtaisiin paikkoihin ja porauksiin 100 metriin asti. Koneen saa nopeasti liikkeelle ja se mahtuu hyvin sekoitusyksikön kanssa kuorma-auton lavalle. Toinen suuntaporamalli on D36X50. Koneessa on paljon uuden sukupolven (S3) ominaisuuksia, esimerkiksi DCI:n uusi Aurora®paikannusjärjestelmän värillinen etänäyttö värillisellä kosketuspinnalla. Järjestelmään voidaan asentaa erilaisia ohjelmia, esimerkiksi yksinkertaisia porasuunnitelmia, ja sillä voidaan lähettää tietoja suoritetusta porauksesta työn tilaajalle. Koneessa on myös valmius Vermeerin uudelle InSite -järjestelmälle. D36X50-suuntapora kykenee poraamaan jopa 450 metrissä 750 millimetrin halkaisijan porareiällä maaolosuhteista riippuen. Kantojyrsimet ja ketjukaivuri FinnMETKO-näyttelyssä nähdään myös monia uutuuksia pienempien koneiden joukossa, muun muassa kolme uutta kantojyrsinmallia: telavetoinen SC30TX, suositun SC252-kantojyrsimen seuraaja SC292 sekä hieman isommalla 35 hevosvoiman Briggs & Stratton Vanguard -moottorilla varustettu tuore tulokas SC362. Kaikissa uusissa kantojyrsimissä on tehty runsaasti parannuksia edellisiin malleihin verrattuna. Muun muassa polttoainekulutus on saatu Kohlerin ruiskumoottorin ansiosta noin 25 prosenttia pienemmäksi. Pienempikokoinen, teloilla liikkuva SC30TX-kantojyrsin pyörittää jyrsinkiekkoa hydraulivoimalla, joten hihnojen vaihto jää historiaan. Jyrsintää voidaan suorittaa myös ainoastaan yhdellä kahvalla. Tehoonsa nähden edullinen SC362-kantojyrsin on juuri tullut tehtaan hihnalta. Se tarjoaa tiukan vastuksen ”isoveljelleen” SC372-kantojyrsimelle, mutta huomattavasti alhaisemmalla hankintahinnalla. Mielenkiintoa on herättänyt myös RTX150-ketjukaivuri, jolla voidaan vaivattomasti kaivaa siistejä ojia kaapeleita ja putkia varten. Jopa 90 senttimetrin syvyyteen ulottuva, oikealla puomilla varustettu ketjukaivuri kaivaa ojia nopeasti ja siististi sellaisissa kohteissa, joissa ei voida tai haluta käyttää kaivinkonetta. Puskulevyllä varustetulla ketjukaivurilla myös ojan täyttö on nopeaa ja vaivatonta. n Vermeerin uutuuksia Vermeer HG4000 dieselkäyttöinen murskain-hakkuriuutuus (kuva). Koneen tuotto pysyy melkein samana kuin isommassa HG6000-murskaimessa, mutta innovatiivisten ratkaisujen myötä polttoaineen kulutus on tuottoon nähden alhainen. Vermeer on modernisoimassa koko suuntaporamallistonsa. Kuvan D9X13 on pieni ja kompakti suuntapora, joka soveltuu erityisen hyvin ahtaisiin paikkoihin ja porauksiin 100 metriin asti. Koneen saa nopeasti liikkeelle ja se mahtuu hyvin sekoitusyksikön kanssa kuorma-auton lavalle. Toinen suuntaporauutuus D36X50 kykenee poraamaan jopa 450 metrissä 750 millimetrin halkaisijan porareiällä maaolosuhteista riippuen. Vermeerin uudet kantojyrsinmallit: telavetoinen SC30TX, suositun SC252-kantojyrsimen seuraaja SC292 sekä isommalla 35 hevosvoiman Briggs&Stratton Vanguard -moottorilla varustettu tuore tulokas SC362 (kuva).
21 Bosch Rexroth raskaan sarjan moottoriperhe metsäteollisuuteen Rexroth MCR-W: 60 % korkeampi radiaalikuorman kesto verrattuna standardeihin radiaalimäntämoottoreihin. Bosch Rexroth MCR radiaalimäntämoottorit on suunniteltu erilaisiin metsäkonesovelluksiin kuten syöttörullat, rotaattorit sekä ajoja kääntömoottorit. Tuoteperheen uusi MCR-W moottori on tehty erityisesti harvesteripään syöttörullien pyöritysmoottoriksi. MCR-W moottori on kehitetty kaikkein vaativimpiin sovelluksiin. Laakeroinnin ja akselin vahvistamisella on saavutettu 60 % korkeampi radiaalikuormankesto tavallisiin saman kokoluokan radiaalimäntämoottoreihin verrattuna. Tämän ansiosta moottorit soveltuvat erinomaisesti erittäin vaativiin käyttöihin, kuten eukalyptuspuun korjuuseen. Kokoluokissa 3, 5 ja 10 (painot 27 kg, 38 kg ja 64 kg) MCR-W moottori voidaan asentaa erikokoisiin hakkuupäihin alustakoneen koosta riippuen. Saatavilla ovat kierrostilavuudet 160cc… 1340cc välillä tarjoten laajan nopeusalueen, paine-eron ollessa maksimissaan 450bar. n Neliveto tarvittaessa High-efficiency traction control (HET) vaihtaa takavedosta nelivedoksi automaattisesti. • Neliveto vain tarvittaessa – kytkeytyy automaattisesti • Erinomainen hyötysuhteeltaan, uuden HET -venttiililohkon ansiosta. • Kompakti plug-and-play ratkaisu ja helppo integroida laitteeseen. Yksinkertainen, kompakti ja joustava: Nämä ovat Rexrothin uuden ajovoimansiirron ratkaisun pääominaisuuksia. Innovatiivinen HET (high-efficiency traction control) järjestelmä vaihtaa täysin automaattisesti takapyörävedosta nelipyörävetoon. Omalla ainutlaatuisella tavallaan tämä teknologia yhdistää erinomaisen hyötysuhteen ja huipputason ajomukavuuden. HET-järjestelmä mahdollistaa kompakteille liikkuville työkoneille esim. minidumppereille, kuormaajille ja kiinteistönhuoltokoneille normaaliin toimintaan hyvän hyötysuhteen ja kuitenkin optimaalisen pidon vaikeissa maasto-olosuhteissa. Suunnittelussa on huomioitu ajamisen helppous, koska neliveto kytkeytyy automaattisesti heti kun ajotilanne sitä vaatii. HET-järjestelmä on kompakti ja helppo asentaa, koska se ei vaadi mitään elektroniikkaa. Tämä tekee sen houkuttelevaksi ratkaisuksi koneenrakentajille. Perinteisessä sarjakytkennässä sama öljymäärä virtaa molempien moottoreiden läpi. Tällöin voiman jako on 50:50. Tämä toimintamalli ei ole hyvä hyötysuhteen kannalta. HET -lohkolla voidaan tilannetta merkittävästi parantaa. Normaaleissa ajo-olosuhteissa laitteen taka-askelin moottorit saavat öljyn ensin ja tuottavat tarvittavan ajovoiman. Tällöin etupyörien moottoreita ei tarvitse kuormittaa. Jos taka-akselin moottorin kuorma pienenee luiston seurauksena, niin HET -yksikkö jakaa voimaa automaattisesti etupyörille. Hydraulisella Start-Stop -toiminnolla polttoaineen säästöä työkoneisiin Bosch Rexroth esittelee hydraulisen Start-Stop -toiminnon työkoneisiin. Yhdessä uusien ajovoimansiirtojärjestelmien ja hybridiratkaisujen avulla on mahdollista tavoittaa Final Tier 4 päästönormit. Samaan aikaan käytön helppous ja työn tehokkuus lisääntyvät. Näin koneenvalmistajat voivat vastata asiakkaiden kysyntään polttoainetta vähemmän kuluttavista, mutta tehokkaista työkoneista, jotka samaan aikaan täyttävät yhä tiukemmat päästönormit. Bosch on kehittänyt useita innovaatiota parantaakseen polttomoottorien tehokkuutta. Yksi näistä on Start-Stop -toiminto, joka vähentää merkittävästi polttoaineen kulutusta. Tästä on tullut vakio-ominaisuus moniin uusiin henkilöautoihin. Kuitenkaan tätä laajalle levinnyttä autotekniikan käynnistysjärjestelmää ei ole saatavilla liikkuviin työkoneisiin. Bosch Rexroth on kehittänyt ajatusta eteenpäin StartStop -toiminnasta ja soveltaa sitä hydrauliikkaan. Tuotekehityksessä oli otettava huomioon se tosiseikka, että työkoneita ei aina vain ajeta, vaan niillä lähinnä tehdään kovasti töitä. Jos energiaa ei tarvita työkoneen ajoon tai työtoimintoihin, sammutetaan polttomoottori. Hydraulinen vauhtipyöräjärjestelmä (HFW), joka toimii aina rinnan avoimessa piirissä, tuottaa tarvittavan tehon reservin. HFW käsittää Rexroth komponentit; aksiaalimäntäpumpun, Start-Stop –toiminnan venttiilin, paineakut ja ohjauselektroniikan. Bosch Rexroth panostaa vahvasti tuotekehitysja tutkimustyötä entistä ympäristöystävällisempiin ja energiasäästäviin ratkaisuihin. FinnMETKO:ssa esillä merkittäviä kehitysaskeleita sekä ajankohtaisia keskustelun aiheita: • Rexroth MCR-W – 60 % korkeampi radiaalikuorman kesto verrattuna standardeihin radiaalimäntämoottoreihin • High-efficiency traction control (HET) – vaihtaa automaattisesti takavedosta nelivedoksi • Hydraulisella Start-Stop –toiminnolla polttoaineen säästöä työkoneisiin Bosch Rexroth The Drive & Control Company Vahvempi akseli ja laakerit tekevät uudesta Bosch Rexroth MCR-W moottorista ihanteellisen vaativiin olosuhteisiin, kuten eukalyptuspuun korjuuseen. Hydraulinen Start-Stop -toiminto vähentää tyhjäkäynnin aikaisen polttoaineen kulutuksen nollaan. Optimaalisen voimajaon ansiosta HET -järjestelmä parantaa perinteisen ajovoimansiirtopiirin hyötysuhdetta.
22 STARK-RF700 kääntölaiteen ansiosta harjalaitetta on ketterämpi käsitellä, työnteko tehostuu ja on ergonomisempaa. Kääntölaitteen avulla puhdas lopputulos saadaan myös eteenpäin ajettaessa eikä erillistä sivuharjaa välttämättä tarvitse. Kääntölaitetta voidaan käyttää niin traktoreissa, kiinteistöhoitokoneissa kuin pyöräkuormaajissakin. Harjaus tehostuu, monipuolistuu ja on kuljettajaystävällistä Voidaan asentaa jo olemassa oleviin STARK kauhaharjoihin ilman erikoistyökaluja Kellunta lisää työtehokkuutta, tarvittaessa se on helppo lukita Lisävarusteena saatavana etupyörä tai rullat STARK Lepaalla lumityölaitteita j harjalaitteita Relax alueaura AL3400R Alueaura AL3200 Relax nivelaura NL3600R Nivelaura NL3600 U-aura UA4200 STARK uutuus Kauhaharja kääntölaitteella KAH2000 + RF700 varustettuna Y-Agro FTGmetsäperävaunut ja kuormaimet Uudet mallit esillä FinnMetkonäyttelyssä. FTG on uudistanut vaunumallejaan tehokkaasti, kuunnellen koneiden käyttäjien toiveita. Kuormainmallia on uusittu, ja siinä on pidempi ulottuvuus sekä suurempi nostoteho. Myös vaunu on saanut uuden designin, jonka myötä etusermi on vankempi ja teli kiipeää kevyemmin. Lisävarusteita ja jarruvaihtoehtoja on entistä enemmän, ja sylinterit ja letkut ovat suojattu tehokkaasti. Uudistuneet metsäperävaunuyhdistelmät ovat myös työkäytössä testattuja, ja uudistukset toimiviksi todettuja. FTG:n uusien mallien suunnittelun lähtökohtana ovat olleet laitteiden luotettavuus ja kestävyys. FTG:n uudet metsäperävaunuja kuormainmallit ovat: FB70-metsäperävaunu ja FB51kuormain (vaunun kantavuus 7000 kg, kuormaimen ulottuvuus 5,1 m) FB90-metsäperävaunu ja FB63T-kuormain (vaunun kantavuus 9000 kg, kuormaimen ulottuvuus 6,3 m) FB100-metsäperävaunu ja FB69T-kuormain (vaunun kantavuus 10000 kg, kuormaimen ulottuvuus 6,9 m) Snowstar on erikoistunut lumensiirtokoneisiin ja tuotevalikoimaan kuuluu mm. alueaurat, nivelaurat, U-aurat, siipilumikauhat, hiekoituskauhat, lumikauhat, sekä kauhaharjat ja keräävät harjat. Cat 311F LRR kone on tämän vuoden uutuusmalli. Lyhytperäisyyden ansiosta pääset ahtaisiinkin kohteisiin. Se on tehokas ja kuluttaa vähän – kaksi ominaisuutta, joita tarvitset menestyksekkääseen liiketoimintaan. Olipa työnäsi sitten lastausta, materiaalin kasausta, ojien kaivua tai muita kaivutai tasoitustöitä, tehokas, luotettava ja polttoainetta säästävä Cat 311F LRR –kaivukone täyttää toiveesi. Tule koeajamaan Caterpillarin uutuus ALLUn osastolle 844. Uusi Caterpillar 311F LRR
23 Valtra-myyjät, AGCO Suomi Oy Lähimmän Valtra-myyjän yhteystiedot saat numerosta 020 45 501 tai www.valtra.fi Kysy lisää! TERVETULOA METKOON OSASTOLLEMME 38 & 48 ESITTELYSSÄ OSASTOLLAMME MM. VALTRA F metsäohjaamo RUNKO-OHJATTU Valtra N163D KRONOStuotteet Älykkäät ratkaisut vievät meitä eteenpäin Oikein Bosch Rexroth Oy www.boschrexroth.fi Tehokas järjestelmäsuunnittelu Tehokkaat tuotteet Energian talteenotto Energia tarpeeseen Bosch Rexroth – kohti energiatehokkaampaa tulevaisuutta Energiaystävällisellä ja älykkäällä järjestelmäsuunnittelulla yhdessä korkealaatuisten ja energiatehokkaiden tuotteiden avulla kohtaamme tulevaisuuden energiahaasteet. Oikea-aikainen energian tuottaminen, järkevä energian käyttö sekä tehokas energian talteenotto ja uudelleen käyttäminen luovat vahvan perustan energiatehokkaille ja taloudellisille järjestelmille. Näillä keinoin yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa luomme yhteisen energiaystävällisemmän tulevaisuuden. Rexroth 4EE.
24 ALLU Finland Ensiesittelyssä uudet ALLU TS kauhat sekä kaivosteollisuuteen suunniteltu jättiläinen. ALLU M sarjan kauhat on suunniteltu kaivosympäristöön soft rock – kivi ja mineraalimateriaalien murskaukseen ja seulontaan. ALLU M sarja soveltuu mm. talkin, hiilen, kaoliinin, kipsin, kalkkikiven, dolomiitin jne. murskaukseen ja seulontaan. Saatavilla on kolme mallia kaivukoneille (50 – 160 t) sekä kolme mallia pyöräkuormaajille (30 – 90 t). Lisäksi osastolla järjestettävässä seulontakilpailussa pääsee testaamaan taitojaan CAT 311F kaivukoneella, joka myös niin ikään ensiesittelyssä Suomessa. Hassinen Veljekset Kaivinkoneeseen kiinnitettävän 4-12 tn kantojyrsin-maanmuokkain kauhan. Jyrsin on tarkoitettu kantojen poistoon asuin ympäristöstä ja maan tasoituksen. Kauhalla voidaan jyrsiä kannot ja tehdä myös pienimuotoista kaivua ja maansiirtoa. Ideacip Machine Serruksen kävelevälattianen 5-akselinen MB Actros 5046 10x6 kuorma-auto. Maastokelpoisena se palvelee hyvin tienvarsihaketuksen kuormajuhtana lyhyehköillä matkoilla. Uusi kokoluokka autohakkureista Jenz HEM540 Chippertruck. Pieni, mutta pippurinen kuvaa hyvin tätä yllättävän tehokasta haketusyksikkö, kun huomioidaan sen pienet ulkoiset mitat ja suhteellisen vähäiset voimavarat. Ja-Tools Ja-Elektro Lazer Led-lisävalot kehitettiin aluksi ralliautojen valoiksi. Nyt maksimaalisen valotehon ja pienen virrankulutuksen omaavat valot ovat saatavissa myös tieliikennekäyttöön hyväksyttyinä EC (E11). Valaisimia, joissa moderni valo-optiikka luo pitkälle ja laajalle valaisevan valokuvion on saatavissa kahta eri mallisarjaa. ST-sarjassa valot ovat kaukovaloja ja RS-sarjassa kaukovalojen lisäksi valoissa on myös päiväja seisontavalo. John Deere Forestry Ensiesittelyssä ovat harvesterit 1070E ja 1170E IT4-moottoreilla, 8-pyöräinen 1270E IT4 -harvesteri, uudet harvesteripäät H413 ja H415 sekä isoimpaan 1470E IT4 -harvesteriin tarkoitettu uusi CH9-harvesteripuomi. Kuormakoneista esitellään uusimmat 1210E ja 1510E mallit IT4-moottoreilla sekä kiinteä ohjaamo vaihtoehtona pyörivälle ja vakaavalle ohjaamolle. Kuormakoneen puomin kärkiohjausta pääsee testaamaan messuosaston testiradalla. Kiho Helppokäyttöinen mobiilisovellus Kiho Tehtävät -käyttöliittymä on suunniteltu käytettäväksi kiireen ja työn keskellä. Se on suunniteltu kenttäolosuhteisiin, myös sinne missä ei ole puhelinverkkoyhteyttä. Töiden lisääminen, jakaminen ja vastaanottaminen tapahtuu nopeasti: Työntekijä voi ottaa vastaan tilauksen ja merkitä sen tehtäväksi muutamalla painalluksella. Mobiilisovelluksen saa ladattua PlayStoresta. Konekesko Sennebogen-materiaalinkäsittelykoneista 830M-trailer-malli puutavaran käsittelyyn ja liikutteluun nopeasti ja tehokkaasti. Koneen työpaino on n. 40 tonnia ja sitä liikuttaa Cumminsin 164 kW:n moottori sekä Bosch-Rexroth-hydrauliikka. Kuvassa syksyllä tuleva 735M pick & carry –malli. Ssuunniteltu erittäin vahvaksi ajoja kantokoneeksi: suuri nostokyky ilman tukijalkoja. Tavaraa voidaan kantaa ja kuormata tarvittaessa erittäin kapeissa ja ahtaissa tiloissa nelipyöräohjauksen ansiosta.
25 www.y-agro.net TERVETULOA FINNMETKO NÄYTTELYYN Y AGRON LÖYDÄT OSASTOLTA PUISTOMETSÄ 550 Esillä laatumerkkejä, kuten FTG, Bomford, Fransgård ja Snowstar FinnMetkorahoitustarjous: Korkovapaa ja lyhennysvapaa rahoitus 31.12.2014 saakka!
26 Koneosapalvelu Ensiesittelyssä Vahva-kahmareiden uudet Cmallit: nähtävillä C42 ja C50 sekä C-mallin runkoon perustuva kaivinkonesovitteinen K50. Vahva Forti 200 on täysin uusi kaivinkoneen lisävaruste, jossa on pikakiinnitin, kauhan kallistus ja mekaaninen pyöritys. Kopa-metsäkonetelat ovat uudistuneet: telakaari on pidempi, paksumpi ja profiililtaan paranneltu. Uusia edustuksia tuoteedustuksiin: Ofaliukuesteketjut ja Mesera-nosturit. Kurikan Hyväkone Giant D204SW Tele, Eli uutta on jatkopuomi koneessa ja sillä saadaan vakiokoneeseen nähden nosto korkeutta esim. trukkihaarukalla lisää 55cm eli 195cm – 250cm Ja jatkopuomilla saadaan ulottuvuutta eteenpäin 64cm lisää. Puunhalkaisukierukka hydraulipyöritteisenä. Sopii pienkuormaimiin, traktoreihin, pyöräkuormaimiin ja kaivinkoneisiin. Tällä halkaistaan jopa isoja tukkipuita. Metsätyö Erikoispitkillä telakengillä olevat Olofsfors Magnum-telat metsäkoneen kantavuusongelmiin pehmeiltä turvemailta puita korjattaessa. Uutuustelan telakengän pituus on 1060mm, leveys 145mm ja paksuus 20mm. Telakenkä näissä Magnumeissa on epäsymmetrinen, jolloin telakenkä ylittää koneen rungon puolella lenkkikoukun 65mm:llä ja ulkopuolella 200 mm:llä. Tela on asennettavissa epäsymmetrisyytensä johtuen useimpiin metsätraktoreihin renkaisiin 710-26,5. Moisio Forest Tehokkuutta ensiharvennuksille M300 harvesterikouran saa nyt myös sahalla. Katkaisuvaihtoehdot ovat perinteinen saksikatkaisu, sahakatkaisu tai dual-katkaisu joka sisältää sahan sekä giljotiinin. Näin M300 kouran käyttöaluetta on saatu kasvatettua, sillä nyt kouralla voidaan tehdä myös pikkutukit. Helppo ja edullinen ratkaisu lajitteluun ajokoneiden pankkoihin pultattava Moipu-lajittelupihti. Se estää puulajien sekoittumisen ja kuorman purku tehostuu huomattavasti. Lajittelupihdin asentoa (ylös – alas) on helppo vaihtaa ja se ei vie turhaan kuormatilaa, jos sitä ei tarvita. Moipu-lajittelupihti käy lähes kaikkiin ajokoneisiin. NFleet on nykyaikainen pilvipalveluna tarjottava ratkaisu kuljetustensuunnittelun tehostamiseksi. Se on kehitetty erityisesti pientenja keskisuurten kuljetusyritysten tarpeisiin. Palvelua on mahdollista käyttää suoraan web-sovelluksen kautta tai se on mahdollista integroida osaksi käytössä olevaa kuljetustensuunnitteluohjelmistoa tai toiminnanohjausjärjestelmää. Ramtec Uudistettu Hytera-kippikauhamallisto 9 m3 kauha HTB90-300 ja 4,5 m3 kauha HTB45275SC. 4-12 t koneisiin on sivusylinterit tehty vakioiksi 2-5 m3 kauhoille. Robi-mallistosta on esillä 5-11 t koneisiin sopiva suosittu DG8R, seulakauhamallistosta 10-16 t koneisiin suunniteltu MM062. Lisäksi esillä on 5 m3 kevytmateriaalikauha, Hytera LMB50-300 ja tukkipihti LG30. Ramtec Oy on hankkinut omistukseensa Xteho-yksiotekantoharvesterin tuoteoikeudet. Laitteessa yhdistyy kannon nosto, ravistelu ja halkaisu patentoidulla tekniikalla. (Kuva sivulla 28, vasen yläkulma).
27 8/2014 www.koneporssi.com 3 HK-KONE Oy Seponkatu 8, 53300 LAPPEENRANTA puh. 010 239 2550 Harri Karjalainen 010 239 2551 Keijo Jurvanen työlaitteet Alkuperäinen TOP-Sieppariaura yli 20 v. kokemuksella. 7 kokoa, 1300–2100 mm – 3150–5550 mm nopeaan toimitukseen TOP-Heittokauhat 5 kokoa, 1,5 m3–4,7 m3 TOP-Heittosiipikauhat 4 kokoa, 1,5 m3–4,7 m3 Sovitteet peruskoneen mukaan www.hk-kone.fi TOP-Kauhaharja, nyt myös sivuharjalla 5 eri kokoa, 1200–2600 mm Kaikki työt yhdellä koneella! Saatavana yli 50 työlaitetta! P I E N K U O R M A I M E T Pieni ja ketterä! Norcar-BSB, PL 22, Tehtaankatu 7-9, 66901 Uusikaarlepyy Puh: +358 (0)6 7812 800 Katso a70 video Lue lisää ja löydä jälleenmyyjäsi osoitteesta: www.norcar.? Olemme mukana näyttelyssä Tervetuloa! Olemme mukana näyttelyssä Tervetuloa!
28 Parker Hannifin Parkerin SensoNODE langattomat valvontasensorit ja SensoNODE mobile iOS -applikaatioperhe antaa tietoa käyttäjän kämmenelle auttaen ennakoimaan ongelmia ja estämään seisokkeja erillaisissa koneissa ja laitteissa säästäen aikaa ja rahaa kalliissa korjauksissa. Lisättyä tehoa sahamoottoreihin F11-19 & F12-30. Parkerin Power Boost innnovaatio pystyy luomaan enemmän tehoa sahan ketjulle vähentämällä nesteen kitkaa ja öljyn kokoonpuristumista. Kasvanut sahausnopeus ja hyötysuhde parantavat tuottavuutta ja pienentävät käyttökustannuksia. Uusi lujatekoinen ohjelmoitava kosketusnäyttö tarjoaa havainnollisen käyttöliittymän liikkuvan kaluston sovelluksiin Täysin integroidut, IQAN-MD4 kirkasnäytöt tarjoavat nopean ja helpon järjestelmän jakonfiguroinnin IQANdesign ohjelmointiympäristöllä niin hytillisiin kuin ulkoilma sovelluksiin. Snowek Snowek Oy, Konevel Oy ja Turun Konekeskus Oy ovat sopineet yhteistyön aloittamisesta Snowek-aurojen ja -harjalaitteiden kotimaan myynnin osalta. Jatkossa Turun Konekeskus Oy yhdessä Konevel Oy:n kanssa vastaavat Snowek-työlaitteiden myynnistä Suomessa. Steelwrist Markkinoiden vahvin rototilt Steelwrist X32 on tarkoitettu 25-33 tonnin koneisiin. Kokonaan teräsvalettu, saatavilla eri ohjausjärjestelmillä: nappiohjattuna (CS5), 4-letkuisena jolloin käytetään peruskoneen propoja (CS9), XControl G2-propojärjestelmällä jossa normaaliin Steelwrist-tapaan mukana XControl kahvat, kosketusnäyttö, klinometri, automaattisäätö, optioina pyöräja telaohjaus, keskusvoiteluputkisto. Pikakiinnike ja kauhatkin kuuluvat valikoimaan. S-tyypin työlaitekiinnikkeissä vakiona ISO 13031 kattavasti täyttävä Front Pin Lock turvalukitus. Esillä on uuden sukupolven Sisu Polar mallisto: esimerkkeinä Sisu Carrier 8x2 koneenkuljetusauto sekä 16 litran 625 hv moottorilla varustettu tehdasvarusteltu Sisu Timber 8x4 puutavara-auto. Sisu Polar mallisto on nyt päivitetty vastaamaan suomalaisen autoilijan tarpeita. Tuloksena on yksi nykyaikaisimmista kuorma-autoista, jossa ohjaamon, voimalinjan ja alustan kokonaisuus on suunniteltu tarkasti asiakkaan ajotehtävän vaatimuksiin, sanoo Sisu Auton myyntija markkinointijohtaja Jani Koskinen. Sisu Carrier koneenkuljetusauton suunnittelun lähtökohta on kuljetettavan koneen vaatimukset. Sen mukaisesti auton alustan komponenttisijoittelu ja akselivälien lähes rajaton sovitusmahdollisuus voidaan mitoittaa tehtaalla valmiiksi jo auton 3D suunnitteluvaiheessa. Näin voidaan optimoida rungon rakenne niin, että tuloksena on omamassaltaan mahdollisimman kevyt, mutta kantavuudeltaan maksimaalinen auto. Esimerkiksi Metkossa esittelyssä olevan Sisu Carrierin 39,5 tonnin tekninen kokonaismassa edustaa alan kärkeä, Koskinen sanoo. Sisu Timber 8x4 puutavara-autossa näkyy sama ajotehtäväkohtainen suunnittelu, jonka akselistojärjestely mahdollistaa oikean painojakauman sekä yhdessä telivedon katkaisun ja hydraulisen telinnoston kanssa optimaalisen etenemiskyvyn ja ketteryyden. Korotetuille massoille tarkkaan mitoitettu runkorakenne on kevyt, mutta samalla suunniteltu kestämään rankat työtehtävät. n Uusi Sisu Polar mallisto esilä
30 Iveco Trakker AT410T50, NTM kasettilavalla Iveco Daily 35S15 V 10,8m3 UUTUUS! Iveco Daily 35S17, Nek korilla UUTUUS! Iveco Eurocargo 120E25/P, alusta Iveco Stralis AS440S46 T/P, puoliperäveturi Iveco esittelee Volkswagen Areenalla on esillä koko Volkswagenin nelivetomallisto. Esillä on muun muassa kattava Amarok-mallisto, Amarok Polar -kampanjamalli, Amarok-kiinteistöhuoltoauto, tuttu ja laaja Transporter-mallisto sekä Crafter 4MOTION ja Crafter-retkeilyauto. Volkswagen-hyötyautot on FinnMETKO:n pääyhteistyökumppani. Myös MAN-kuormaautot ovat kattavasti mukana tapahtumassa, joka järjestetään nyt 15. kerran. Esillä ovat MANnelivetomallit. Ensiesittelyssä tapahtumassa on MAN TGS 26.440 6x4 BLS / 3300. Volkswagen-hyötyautojen osasto 200 n Nelivetomallisto Volkswagenja MAN yhdessä Tulevaisuuden pakettiauto on täällä – ja se täyttää kaikki kuljetustarpeesi Aivan uusi pakettiauto • Huippuluokan ajomukavuus • Luokkansa voimakkain moottori (205 hv) Iveco maahantuonti ja myynti: Iveco Finland Oy, Kiilaniityntie 10, 02920 Espoo
31 VASTAAMME PIENISTÄ OSISTA JOTKA PYÖRITTÄVÄT SUURIA KONEITA NURMIJÄRVI Puh. 020 1133 500 WWW.SALHYDRO.FI TAMPERE Puh. 020 1133 560 AKSIAALIMÄNTÄPUMPUT OHJAUSVENTTIILIT VARUSTEET PIKALIITTIMET APUVENTTIILIT MINIKONEIKOT SYLINTERIT MOOTTORIT Nurmijärven yli 20000 nimikkeen ja 3500m2 maahantuontivarastostamme yli 90% tilauksista liikkeelle samana päivänä tilauksesta. Meillä pääset aina puhumaan suoraan asiantuntijan kanssa! Soita ja testaa! FinnMetko-halli 386 & 388 FINNMETKO2014.indd 1 6/12/2014 12:24:06 PM
32 SE ON BIOENERGIAA Alkaako FinnMETKO:sta vihdoinkin bioja oikeammin metsäenergian voittokulku? Näin uskoo vahvasti Chris Wegelius Several Oy:stä.
33 SE ON BIOENERGIAA UUTISKUVA Jorma Yrjölä
34 AUTO&KULJETUS Suomalainen Sisu on vahvistanut asemaansa kuorma-autojen järeimmän luokan markkinoilla. KARJAA Sisu Auto Alkuvuoden 1-7/2014 rekisteröintitilastoissa Sisu Polar oli viisiakselisten maansiirtoautojen markkinajohtaja ja tiukasti mukana yli 25 tonnin maansiirtoautojen kärkikolmikossa, kertoo Sisu Auton tiedote. Muutaman vuoden taantuman jälkeen Sisu on palaamassa vahvasti mukaan kuorma-autojen vaativimpiin ajotehtäviin, joissa autolta vaaditaan vahvaa runkorakennetta, suurta kantavuutta, monipuolisia vetotapavaihtoehtoja ja pitkälle vietyä tehdasvarustelua, sanoo Sisu Auton myynti-ja markkinointijohtaja Jani Koskinen. Markkina pudonnut liki 18 prosenttia Alkuvuosi on ollut kuormaautokaupassa vähintäänkin haasteellinen monien muutosten ja talouden taantuman takia. Tämä näkyy Koskisen mukaan kaikilla autovalmistajilla, kun kokonaismarkkinat ovat tänä vuonna pudonneet liki 18 prosenttia. Tässä tilanteessa Koskinen toivoo koko kuljetuselinkeinon toimintaedellytyksiin nykyistä pitkäjänteisempää otetta niin valtiovallalta kuin elinkeinolta itseltään. Joustavasti toimiva kuorma-autoliikenne on koko yhteiskunnan kannalta elintärkeää eikä sen toimintaedellytyksiä pidä vaarantaa lyhytnäköisillä toimilla. Alan tulevaisuuden kannalta ei voi olla järkevää, jos toimintaa säätelevät epävarmuus tulevaisuudesta, äärimmilleen viety kilpailutus, alihintainen urakkahinnoittelu ja jatkuvasti lyhenevät sopimukset, Koskinen sanoo. Suomen kuljetuselinkeino turvattava Kotimaisen kuljetuselinkeinon toimintaedellytysten turvaaminen on nyt entistäkin tärkeämpää, kun maailmanpolitiikan nopeat muutokset ennakoivat talouden taantuman syvenevän. Erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina korostuu suomalaisten yhteisen yrittämisen merkitys. Sisu Auton osalta kysymys ei ole vain Karjaan tehtaasta vaan suomalaisen ajoneuvoteollisuuden koko ketjusta, joka ulottuu alihankintaverkostosta tulevaisuuteen tähtäävän yliopistolliseen tutkimukseen ja sitä kautta autohankintoja pohtivaan yksittäiseen kuljetusyrittäjään, Koskinen kiteyttää. Sisu Polar Euro VI mallistolle kuuluu hyvää Uuden Sisu Polar Euro VI malliston toimitukset alkoivat touko-kesäkuun vaihteessa ja tuotannossa on nyt koko mallisto täydessä laajuudessaan. Kiinnostus Sisua kohtaan on vahvassa nousussa, siitä kertoo Koskisen mukaan ennen kesää toteutettu koeajokiertue, jolla yli 300 asiakasta kävi ottamassa tuntumaa uuteen Sisuun. Palaute koeajokiertueella oli yksiselitteisen myönteinen. Vahvasti nousi esiin myös Sisun kotimaisuus ja mutkaton yhteys asiakkaan, myyjän ja tehtaan tuotesuunnittelun välillä. Tienhoitoautot monipuolistuvat Loppuvuoden osalta Koskinen uskoo Sisun vahvistavan asemaansa maansiirtoja metsäteollisuuden kuljetuksissa erityisesti ajotehtävissä, joissa voidaan hyödyntää nykymuotoisia kokonaismassoja, mutta missä polttoainetaloudellisuus on tärkeässä roolissa. Sisun pitkälle viedyt tehdasvalmiit ratkaisut ovat tarjouskannan perusteella myös herättäneet asiakaskunnan kiinnostuksen. Selvä suuntaus on entistä monitoimisempiin tienhoitoautoihin siirtyminen. Uuden Polar-malliston myötä Sisu pystyy tarjoamaan entistäkin monipuolisemmin tehtaalla valmiiksi varustetun monitoimiauton yhteen kuljetusalan vaativimmista ajotehtävistä, Koskinen sanoo. n Vaikka Sisu Polarin kysyntä kasvaa, Jani Koskinen on huolissaan kuorma-autoalan puolesta Toimintaedellytykset turvattava Sisu Auton myynti-ja markkinointijohtaja Jani Koskinen on tyytyväinen Sisu Polar -malliston kysyntään, mutta hän on huolissaan alan toimintaedellytyksistä.
35 AUTO&KULJETUS Vito tuo lisää muunneltavuutta, suorituskykyä ja turvallisuutta pakettiautoja tilaautomallistoihin ESPOO Veho Hyötyajoneuvot Uusi Vito lupaa ratkaisun jokaiseen kuljetustarpeeseen: vaativan ammattilaisen työkaluksi, kaupan luotettavaksi tavarantoimittajaksi, nopeiden shuttle-palveluiden hoitajaksi ja hyvin varustetuksi tilataksiksi. Yksi ajoneuvo kaikkiin tarpeisiin Vitosta on tarjolla kolme eri pituusvaihtoehtoa: 4895 mm, 5140 mm sekä 5370 mm. Kukin niistä on 140 mm pidempi kuin edeltävä versio. Akselivälit ovat ennallaan 3200 mm tai 3430 mm. Vito-mallistoon kuuluvat Suomessa Vito-pakettiauto ja Vito Tourer kahtena versiona: Vito Tourer Pro ja Vito Tourer Select. Painoluokat vaihtelevat Suomessa 3050–3200 kilon välillä. Suurin kuljetuskapasiteetti on takavetoisessa Vito-pakettiautossa, johon mahtuu hyötykuormaa jopa 1369 kiloa. Tavaratilan koko vaihtelee auton koosta riippuen 5,5–6,6 neliömetriin. Ulkonäkö uusiksi Ilmettä Vitolle luovat voimakkaasti muotoiltu keula näyttävine etusäleikköineen, V-kirjaimen muotoon taivutetut etuvalot sekä nuolimaisesti kaartuva konepelti. Dynaaminen ulkonäkö paitsi liittää Viton Mercedes-Benzin muuhun tavara-autoperheeseen, myös pienentää ilmanvastusta ja kulutusta. Ilmanvastusta kuvaava Cd-arvo on vain 0.32. Valmistuksen korkeasta laadusta kertovat korin kapeat ja täsmälliset liitokset ja saumat. Matkustamo tarjoaa aikaisemmin enemmän tilaa ja väljyyttä. Kokonaan uudelleen suunniteltu kojelauta on esimerkillisen käytännöllinen ja ergonominen. Lisäksi sen ulkonäkö ja materiaaliset ovat tässä autoluokassa poikkeuksellisen korkealaatuisia. Etu-, takaja nelivetoiset Uusi Vito on luokassaan ensimmäinen ajoneuvo, josta ovat saatavana sekä etu-, takaettä nelivetoiset malliversiot. Etuvetoratkaisu pienentää Viton omapainoa ja on erityisen sopiva, kun autolla kuljetetaan vain kevyitä kuormia. Takaveto sopii mainiosti, kun kuljetustarpeet kasvavat ja Vitolla esimerkiksi vedetään raskaita perävaunuja. Neliveto tarjoaa optimaalisen pidon vaikeissa olosuhteissa, kun Vitoa käytetään maastossa ja päällystämättömillä teillä. Nelivetoisenakin Viton korkeus säilyy kuitenkin samana kuin etuja takavetomalleissa. Kaksi turbodieseliä, viisi eri teholuokkaa Viton etuvetoversioissa käytetään poikittain sijoitettua, kompaktia nelisylinteristä ja iskutilavuudeltaan 1,6-litraista dieselmoottoria (OM 622) eritehovaihtoehdoilla. Viton toinen moottorivaihtoehto on nelisylinterinen, 2,15-litrainen dieselmoottori (OM 651) kolmessa teholuokassa. Vito 119 BlueTec on ensimmäinen Euro 6 –päästötason moottori tässä ajoneuvoluokassa. Polttoaineenkulutus on laskenut keskimäärin 20 prosenttia aikaisempaan Vito-sukupolveen verrattuna. Pienimmillään keskikulutus on ainoastaan 5,7 litraa /100 km Vito 116 CDI BlueEfficiency-mallissa. Käytön taloudellisuutta lisäävät entisestään malliston pitkät huoltovälit (40 000 km/2 vuotta). Vitossa on vakiona 6-vaihteinen käsivalintainen vaihteisto. Tarjolla on myös 7G-Tronic Plus –automaattivaihteisto momentinmuuntimella (valinnaisvaruste Vito 114 CDI ja Vito 116 CDI – malleihin, vakiovaruste Vito 119 CDI BlueTecja Vito 4x4-nelivetomalleissa). Automaatin yhteydessä on myös Eco start/stoppysäytystoiminto. Uutta Vitoa voi kysellä liiikkeistä syksyllä. n Uusi Mercedes-Benz Vito
36 AUTO&KULJETUS Hankookin uusi nastoitettu Premium luokan nastarengas koossa 205/55R16 on saanut pintaansa peräti 170 nastaa. Nastamäärän lisäyksellä renkaan lumija etenkin jääominaisuuksia on saatu lisättyä edelliseen versioon verrattuna. Renkaan rungon muutokset aikaisempaan malliin verrattuna ovat lisänneet renkaan tukevuutta ja rengas on edeltäjäänsä tasapainoisempi. Renkaan kehitystyössä on keskitytty erityisesti nastojen sijoitukseen renkaassa. Renkaassa käytetään juuri Winter i*Pike RS rengasta varten suunniteltua 5D-nastaa, joka lisää etenkin kiihdytysja jarrutusominaisuuksia. Lisätietoja: Koivunen Oy, puh. 010 65011. n Uusi Hankook Winter i*Pike Uudet moottoriteholuokat ovat 520, 560 ja 640 hp. Mielenkiintoisin on suuritehoinen kuusisylinteinen 15.2 litran MAN D3876. MAN Centerin tiedotteen pohjalta Jorma Yrjölä Suuritehoiset uudet MAN -moottorit on tehty raskaisiin kuljetuksiin ja niissä on taloudellisuutta parantavia varusteita. Uuden malliston lippulaiva on MAN TGX D38. Tämä kuusisylinteinen moottori tilavuudeltaan 15.2 l. Kolme teholuokkaa TGXmallisarjaan Uusi D38moottori tuo teholuokat 520, 560 ja 640 hp TGX mallisarjaan. D3876 on MANtuotekehityksen viimeisimpien innovaatioiden tulosta tarjoten luotettavuutta ja polttoainetaloutta. MAN TGX D38 ensiesitellään IAA hyötyautonäyttelyssä syyskuussa 2014 Hannoverissa Saksassa. Ensimmäiset asiakasautot toimitetaan tilaajilleen näyttelyn aikoihin. Suomessa ensimmäiset MAN TGX D38esittelyautot ovat koeajettavissa marras-joulukuussa 2014. Uusi moottori on tärkeä osa MAN:n kokonaistaloudellisuutta. (TCO). Moottori ei ainoastaan ole malliston suuritehoisin, vaan lisäksi se on poikkeuksellisen taloudellinen. Kaksivaiheinen turboahtaminen tuottaa täyden vääntömomentin jo 930 rpm kohdalla. D3876moottorin vääntöalue Uudet MAN-moottorit pärjäävät myös raskaissa kuljetuksissa tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää taloudellisia vetopyörästön välityssuhteita kaikkiin ajotehtäviin, oli sitten kyse raskaasta lavetinvetäjästä tai maantieautosta. Uusi moottori sopiikin erinomaisesti maantiekuljetuksiin laajan vääntöalueensa takia. Suurimmat vääntömomentit ovat 2,500 Nm (520 hp), 2,700 Nm (560 hp) ja 3,000 Nm (640 hp heavy-duty). Polttoainetta säästävä vaihteisto MAN TGX D38 moottorin yhteydessä on aina MAN TipMatic 2 vaihteisto. Vaihteistossa on kolme uutta toimintoa, jotka parantavat yhdistelmän taloudellisuutta: Nopeutettu vaihtotapahtuma: MAN TipMatic 2 vaihtaa kolmen suurimman vaihteen – 10, 11 and 12 – välillä nopeutetusti. Käytännössä tämä toiminto parantaa taloudellisuutta esimerkiksi alaspäin vaihdettaessa mäen alla kun nopean vaihteen vaihdon avulla moottorin vääntömomentti pysyy korkeana säästäen polttoainetta. EfficientRollvapaa rullaus: Uusi EfficientRoll –toiminto on sunniteltu maantieajoon, jossa on loivia alamäkiä. MAN TipMatic 2 vaihtaa alamäessä vapaalle ja antaa auton rullata ilman moottorijarrutusta. Myös lähes tasaisessa maastossa voidaan täten alentaa polttoaineen kulutusta kun vaihteisto reagoi pieniinkin alamäkiin. Jos vauhti pyrkii kiihtymään yli sallitun, kytkeytyy vaihde päälle ja moottorijarrutus hidastaa nopeutta. Hitaan ajon ohjelma: Hitaasti ajettaessa vaihteisto hyödyntää 15,2 litraisen moottorin vääntömomenttia jo alhaisilla kierrosluvuilla. Tämä parantaa polttoainetaloutta ja ajomukavuutta erityisesti pysähtelevässä ruuhkassa ajettaessa ja esimerkiksi lähestyttäessä kiertoliittymiä. Tällaisissa ajotilanteissa auto liikkuu tyhjäkäynnilläkin ellei kuljettaja paina jarrua. n
37 AUTO&KULJETUS Hiab esittelee uusinta ympäristöystävällistä kuormankäsittelyteknologiaansa Elmia Lastbil -messuilla Ruotsissa. ELMIA Hiab tiedotus Esiteltäviä laitteita ovat uusi ajoneuvokonsepti ympäristöystävälliseen kuormankäsittelyyn, uusi jätteiden kuormaukseen kehitetty HIAB S-HiPro 130 -nosturi sekä uusi Multilift XR21SL -koukkulaite. Ympäristöystävällistä kuormankäsittelyä Täysin uuden ajoneuvoratkaisun. Kyseessä on uusi Volvo FM (Euro 6), jossa on Hiabin energiatehokkain kuormausnosturi HIAB X-HiPro 192 sekä Pro FutureTM -teknologiaa hyödyntävä Multilift XR18SL -koukkulaite. Kuormausajoneuvossa käytetään sähköhydraulista ePTO-järjestelmää (electric power take-off), joka on asennettu perinteisen moottorikäyttöisen järjestelmän rinnalle. Näin nosturin käyttäjä voi työskennellä moottorin ollessa pysähdyksissä hiljaisesti ja ilman pakokaasuja. ePTO-järjestelmän ansiosta kuormausnosturia voidaan käyttää sähköisesti pistokejärjestelmän kautta ilman ajoneuvon moottoria. Sähköenergian käyttö perinteisen diesel-voimanlähteen sijaan tarjoaa huomattavia etuja, kuten paremman energiatehokkuuden ja alhaisemman melutason, ja sen ansiosta nosturia on mahdollista käyttää myös sisätiloissa ja yöllä kaupunkialueilla. Kuormausnosturi tarvitsee 6070% vähemmän energiaa kuin perinteinen nosturi. Uusi Multilift XR21SL luokkansa vahvin Kevyin ja vahvin 21 tonnin kapasiteettiluokassa saatavilla oleva matala koukkulaite. Kun kevyemmällä koukkulaitteella pystytään nostamaan enemmän, kuorma-auton hyötykuorma voidaan maksimoida. Perusmalliin on saatavissa lisävarusteena Pro FutureTM teknologiapaketti, jonka avulla kuorHiab ylpeänä esittelee Uusinta ympäristöystävällistä kuormankäsittelyteknologiaansa maus ja kuorman purku, kippaus ja lavan lasku tapahtuvat entistä nopeammin, sujuvammin, hiljaisemmin ja polttoainetalouden kannalta tehokkaammin. Pro FutureTM -teknologia säästää polttoainetta ja aikaa ja lisäksi vähentää saastepäästöjä ja melua. Kahdeksan vuoden aikana vähennys hiilidioksidipäästöissä voi olla jopa 30 prosenttia ja säästö polttoainekuluissa jopa 10 000 euroa. n
38 16 Renault Master haastaa Mercedes-Benz Sprinterin Pakettiautojen tiukka kisa Automerkkien peli uusien mallien esittelyissä ja vanhojen päivityksissä muistuttaa pokerihaiden nokittelua. Se yltää myös Suomeen, sillä heti ”Sprinter-luokan” tuoreen haastajan, L4-pituisen ja 17-kuutioisen Renault Masterin koeajon jälkeen tuli tieto Mercedes-Benz Sprinterin päivityksestä. Teksti: Esa Almgren Kuvat: Esa Almgren, valmistajat Renault Master ja sen kloonit Nissan NV400 ja Opel Movano ovat suosittuja Euroopassa, mutta Suomessa ne eivät ole saanet kovin suurta sijaa. Härmälandiassa jyllää M-B Sprinter. Voiko sen asemaa horjuttaa? Yrityksen puutteesta Renaultia ja kumppaneita ei voi moittia. Kolme vuotta sitten 3,5-tonnisten luokan valtias M-B Sprinter saa kovan haastajan useita tuhansia euroja edullisemmasta Renault Masterista. Kevään koeajossa olleiden retkeilyautoversioiden hintaero oli noin 22 000 euroa, josta merkittävimmät erot olivat M-B:n V6-turbodiesel, 7-nopeuksinen automaattivaihteisto sekä sivuoven avausmoottori. KOEAJO
39 17 Renault Master haastaa Mercedes-Benz Sprinterin Pakettiautojen tiukka kisa markkinoille tuotu kolmannen polven Master on nimetty ”Vuoden tavara-autoksi” useissa maissa. Niistä mairittelevin lienee viime vuonna Saksassa saavutettu alle 3,5-tonnisten luokan ”Vuoden hyötyajoneuvo” –titteli. Sikäläisen DEKRA-tarkastuslaitoksen laskelmien mukaan myös mallin kannattavuus on kunnossa. Suomessa Master ja kumppanit pärjäsivät hyvin myös talvisissa olosuhteissa tehdyissä koeajoissa. Sprinterin vuonna 2006 esitelty ja 2010 päivitetty nykyversio ei siis pärjännyt edes kotikentällään ”patonkimaan” tuotteelle. Vastaisku oli jo valmisteilla, sillä Mercedes-Benz esitteli Sprinterin uudistukset vapun tienoilla. Päivitettyä mallia aletaan myydä kesäkuussa ja ensimmäiset toimitukset luvataan syksyllä. Uudistusten yhteenveto myöhemmin, ensin käsitellään Renault Masterin ja M-B Sprinterin nykyversiot. Räätälöitävyys Sekä Renault Masterin että Mercedes-Benz Sprinterin voi tilata kolmella eri akselivälillä ja neljällä eripituisella korilla, joiden lisäksi tarjolla on alustat. Näistä muodostuu lukuisia pituudeltaan, korkeudeltaan ja kuormatilaltaan erilaisia yhdistelmiä, joten korivaihtoehtojen suhteen tulee tasapeli. Renault luottaa yhteen 2,3-litraiseen turbodieseliin, josta saa kolmea eri tehoversiota. Vaihteistoksi saa 6-pykäisen manuaalin tai robottivaihteiston. Veto tapahtuu joko edestä tai takaa. Sprinterin keulalle voi valita kolmea eri moottorityyppiä, joista kolmena tehoversiona saatavaa 2,143-litraista turbodieseliä voi pitää perusmoottorina. Sen lisäksi tarjolla on 3-litrainen V6-diesel ja 1,8-litrainen bensiini/maakaasumoottori. Vaihteistot voi valita manuaalista automaattiin ja takavedon ohella myös nelive3,5-tonnisten luokan valtias M-B Sprinter saa kovan haastajan useita tuhansia euroja edullisemmasta Renault Masterista. Kevään koeajossa olleiden retkeilyautoversioiden hintaero oli noin 22 000 euroa, josta merkittävimmät erot olivat M-B:n V6-turbodiesel, 7-nopeuksinen automaattivaihteisto sekä sivuoven avausmoottori. KOEAJO 16 Renault Master haastaa Mercedes-Benz Sprinterin Pakettiautojen tiukka kisa Automerkkien peli uusien mallien esittelyissä ja vanhojen päivityksissä muistuttaa pokerihaiden nokittelua. Se yltää myös Suomeen, sillä heti ”Sprinter-luokan” tuoreen haastajan, L4-pituisen ja 17-kuutioisen Renault Masterin koeajon jälkeen tuli tieto Mercedes-Benz Sprinterin päivityksestä. Teksti: Esa Almgren Kuvat: Esa Almgren, valmistajat Renault Master ja sen kloonit Nissan NV400 ja Opel Movano ovat suosittuja Euroopassa, mutta Suomessa ne eivät ole saanet kovin suurta sijaa. Härmälandiassa jyllää M-B Sprinter. Voiko sen asemaa horjuttaa? Yrityksen puutteesta Renaultia ja kumppaneita ei voi moittia. Kolme vuotta sitten 3,5-tonnisten luokan valtias M-B Sprinter saa kovan haastajan useita tuhansia euroja edullisemmasta Renault Masterista. Kevään koeajossa olleiden retkeilyautoversioiden hintaero oli noin 22 000 euroa, josta merkittävimmät erot olivat M-B:n V6-turbodiesel, 7-nopeuksinen automaattivaihteisto sekä sivuoven avausmoottori. KOEAJO
40 18 to on mahdollinen. Voimalinjojen valinnanvapauden suhteen Mersu vie voiton. Takuu ja huollot Renault vetää kaulaa kolmen vuoden takuulla, Mercedes-Benz tarjoaa vain kahden vuoden takuun. Mutta Renault asettaa 100 000 km:n rajan, Mersulla ei rajaa ole. Siksi ammattikäyttöä ajatellen tästä tulee tasapeli. Suomesta löytyy Vehon kotisivujen mukaan 61 Sprinterin huoltopistettä, joista osa on pitkää päivää tekeviä Veho Hyötyajoneuvohuoltoja. Masteria huolletaan Renault-organisaation puitteissa 56 eri paikassa, minkä lisäksi ammattiliikennettä palvelevia Renault Trucks –huoltopisteitä on tällä hetkellä 30, jotka tekevät Masterin perushuoltoja. Molemmilla merkeillä on takuuajan kattava, ympärivuorokautinen tiepalvelu, joten tasapeli tästäkin tulee. Tai ei ihan, sillä M-B tarjoaa uskollisesti merkkihuoltoa käyttäville asiakkaille 30 käyttövuoteen ulottuva Mobilo Van –palvelun. Lisäksi Vehon huolenpitosopimukseen saa sovittua myös maksujen palautuksen, jos sopimuskauden huoltokulut jäävät pienemmiksi. Ajettavuus Takavetoisen, pitkän Sprinterin ajamista leimaa taipumus jatkuvaan heijaamiseen. Kori reagoi herkästi sivutuuleen sekä jossain määrin uriin. Ohjaus ei välitä tuntumaa suunnan muutoksista ajajalle, jatkuva kaistalla pysymisestä huolehtiminen väsyttää pitemmällä matkalla. Etuvetoisen Renault Masterin selkeän ajotuntuma tekee pitkän matkan taittamisesta leppoisaa. Takavetoisen Masterin ohjaus ei ole yhtä tarkka ja sivutuuli huojuttaa pitkää L4-koria selvästi. Senkin ohjaus välittää kohtuullisesti tietoa korin suunnan muutoksista, joten korjausliikkeet voi tehdä ”selkärangasta”. Se helpottaa ajamista. Kuorma rauhoittaa Sprinteriä, mutta etuvetoisen Masterin tasolle ei Mersun kuormajuhta yllä. Takavetoisen Masterin lähes 15 senttiä etuvetoista korkeammalle asettuva kuormatila nostaa painopistettä kuormattuna sen verran, että huojahtelua alkaa ilmetä. Näiden hyötyajoneuvomallien valmistajat hallitsevat hyvin jousitusratkaisut, tyhjinä ei ohjaamoon välity ikäviä tärinöitä eikä täyden kantavuuden hyödyntäminen aiheuta turhia vellomisia. Koko mallivalikoima huomioiden Master on keskimäärin selkeästi Sprinteriä parempi ajettava. Masterin ja Sprinterin takavetoisten versioiden ajettavuuden paremmuutta on vaikea julistaa. Ajajan paikka Saksalainen järjestelmällisyys ja paneutuminen ajajan paikan toimivuuteen huokuu selkeästi Sprinteristä. Myös Renault on panostanut paljon kuljettajan paikkaan, minkä huomaa Sprinteriä etevämmin toteutetuista kyynärtuista ja tavaralokeroista. Pitkä ajopäivä kummankaan ratin takana ei rasita ainakaan 182-senttisen, 90-kiloisen koeajajan kehoa. Jo mainitut kyynärtuet antavat Masterissa rennomman ajoasennon. Näkyvyys ohjaamosta on molemmissa hyvä, mutta erojakin on. Sprinterin äärimitat hahmottuvat selkeämmin kuin Masterissa, jossa puolestaan tuulilasin pilarit peittävät näkymää vähemmän kuin Sprinterissä. Renault Masterin ajovalot ovat esimerkillisen hyvät, Sprinterin umpiot eivät luo yhtä leveää ja kantavaa valokeilaa. Ohjaamon monikäyttöisyydessä Master tarjoaa etevämmän toteutuksen. Molemmat Suurimman korin, takavedon ja paripyörien yhdistelmä tekee Renault Masterista varsin massiivisen työkalun, jonka rinnalla Hiace vaikuttaa – no, ei ainakaan tehokkaalta kuljetusvälineeltä. SPRINTERIN UUDISTUKSET Tulevassa Sprinterissä on panostettu taloudellisuuteen, turvallisuuteen ja työpaikan mukavuuteen. Tiedotetta lukiessa huomio kiinnittyy pariin seikkaan; kolme senttiä matalampaan koriin sekä ajovakautusjärjestelmää täydentävään sivutuulivakautukseen. Näillä Mercedes-Benz pyrkinee nostamaan Sprinterin ajovakauden tärkeimpien kilpailijoiden tasolle. Matalampi kori pienentää ilmanvastusta, mikä on herkistetyn voimalinjan ohella tärkeä polttoainetalouteen vaikuttava tekijä. Älykäs, lähinnä moottorijarrutusten aikana aktivoituva latausjärjestelmä on tuttu kikka kulutuksen pienentämiseen. V6-dieselmoottorin päästöjä hillitään pakoputkiston SCR-katalysaattorilla, mikä vaatii AdBluelisäaineen säännöllistää tankkausta. Sitä saa Suomesta 204 asemalta. SCR:n saa myös 4-sylinteriseen dieseliin. Uusi keula ilmentää nykyistä M-B-mallistoa. Sisustuksen modernisoinnilla tavoitellaan paitsi uutta ilmettä myös mukavuutta. Paksukehäisemmän ratin tuntee, parannetun äänierityksen saattaa myös huomata. Bluetooth on vakiovarusteena medialaitteistossa. Lisävarusteina saa tilata erilaisia mukavuusja turvallisuusvarusteita, kuten Beckerin navin, kaistavahdin, törmäysvaroittimen jne. Sopivasti ajaen huoltoväli on maksimissaan 50 000 km. KOEAJO
41 19 ovat nykyisellään miellyttävän hiljaisia, karkean asvaltin aiheuttama hurina nousee vahvimmaksi äänilähteeksi. Moottorin ominaisuudet Sprinteriin saa useampia voimalinjoja kuin Masteriin. Koeajoon luovutetun Renaultin 2,3-litrainen, 150-hevosvoimainen diesel edustaa ranskalaistehtaan moottoriosaamista parhaimmillaan, se on kaikin puolin miellyttävä tuttavuus. Vahva veto alkaa aivan alhaalta, kone ei hyydy yläkierroksilla ja iso kori liikkuu varsin vaivattomasti myös lastattuna. Eri versioiden polttoaineen kulutus on vaihdellut koeajoissa 8,5 – 11,1 l / 100 km välillä. Suurin lukema syntyi alle 2000 km ajetulla, paripyöräisellä, suurimmalla korilla varustetulla Masterilla kaupunkija moottoritieajossa 78 km/h keskinopeudella. Vuosien varrella kokeiltujen Sprinterien eri moottorit ovat jättäneet asiallisen kuvan. Pienitehoisimmat, alle 100-kilowattiset moottorit ovat tuntuneet isossa korissa hiukan alimitoitetuilta. Vastaavasti 6-sylinteriset siivittävät Sprinterin keveään kulkuun. Aiemmin keskinkertainen, 10 – 12 l / 100 km tasolle asettunut polttoainetalous koheni selkeästi kolme vuotta sitten tehdyssä malliuudistuksessa. Nykymalliston neloskoneilla pääsee alle 10 l satasella kulutukseen, V6 vie 1112,5 l. Siksi tulevan Sprinterien ilmoitetut kulutukset (alkaen 6,3 l / 100 km) vaikuttavat aika haamulukemilta. Eri mallien vaihteiston ja kytkimen toiminnan arviointi koskee vain muutamaa kokeiltua mallia, autoyksilöiden väliset erot voivat olla huomattavia. Kylminä sekä Renaultin robottivaihteisto että Mercedesien automaattivaihteistot toimivat välillä terävästi, mutta muuten ne toimivat oikein hyvin. Sprinterin kytkinpolkimen turhan pitkältä tuntunut liikerata on jäänyt mieleen, kuten myös takavetoisen Masterin ykkösja kakkosvaihteiden välisen vaihteensiirron lievä karkeus. Kytkin on Masterissa mainio, helposti hallittava ja hyvän tuntuman antava. Muut seikat Ammattikäyttöön tulevan auton tuottavuus ei ratkaise kaikkea, laskelmien rinnalle tärkeiksi tekijöiksi nousevat asiakassuhde sekä merkkiuskollisuus. Uusi merkki on iso hyppy tuntemattomaan ja vaatii melkoista rohkeutta. Kaluston huoltoon ja korjauksiin käytettävä aika laskee aina ansioita, ja tähän Mercedes-Benzin maahantuoja on panostanut paljon. Merkin kotisivujen mukaan Sprintereitä huoltavia pisteitä on Suomessa 61, joista Veho Hyötyajoneuvo –pisteet tekevät pitkää päivää. Ammattipiireissä arvostetaan Mercedes-Benzin keskimäärin ripeää varaosapalvelua. Tuoreina etuisuuksina on valittavissa 30 käyttövuoteen ulottuva Mobilo Van –palvelu sekä Veho huolenpitosopimus, josta voi valita myös ylimääräisen maksun palauttavan vaihtoehdon. Renaultilla on 46 huoltopistettä ja 30 liikenteen ammattilaisia palvelevaa Renault Trucks –huoltoa, joista saa Masterin perushuollot. Sprinterin takuu on 2 vuotta ilman kilometrirajaa, Renault Masterin kolme vuotta tai 100 000 km. Autoon liittyvien pääomakulujen laskeminen ei ole kovin helppoa, sillä Renaultin edullisempi hankintahinta kostautuu myöhemmin hyvityshinnassa. Kumman ottaisi? Jos raha ratkaisee ja on tarkoitus ajaa ”pitkää siivua”, Renault Master on vahvoilla. Se tuntuu miellyttävämmältä kumppanilta, mutta Vehon ja Mercedes-Benzin palvelujen kattavuus voisivat kallistaa vaa’an Sprinterin puolelle. Etenkin jos asuisi hiukan syrjemmässä. n Miellyttävällä kuljettajan paikalla huomio kiinnittyy lukuisiin lokeroihin ja hyvään näkyvyyteen, jota hieman heikentää ohjaamon sivuikkunan peilistä siivusta peittävä karmi. Leveät pariovet ja helppo lastaus. Takavetoisen ja paripyöräisen version kohtuullisen iso lastauskorkeus sekä pyöräholvien alle vaihtolavan leveys heikentävät käytettävyyttä jonkun verran. KOEAJO
42 Täysin uusi ajoneuvomallisto, joka tarjoaa luokkansa parhaita kuormatehokkuusratkaisuja. Dailyissa on sekä luokkansa parhaat kuormatilavuudet, että henkilöautomainen sisätilan mukavuus ja ajettavuus. Tämän lisäksi entistäkin parempi polttoainetalous. TORINO Iveco Iveco Dailyn kolmas sukupolvi tuo Euroopan markkinoille täydellisen yhdistelmän perinnettä ja innovaatiota: tämä täysimittainen hyppäys sukupolvien välillä on Ivecolle tärkeä virstanpylväs. Uusi Daily tekee vaikutuksen tarjoamalla ammattimaisen ratkaisun kaikkein vaativimpienkin asiakkaiden tarpeisiin: Uusi Daily on kaksi ajoneuvoa samassa paketissa ja edustaa uusien innovaatioiden ja Dailyn vahvan perinnön kehittämistä tasapuolisesti. Uusi ajoneuvo on kuljetusalan ammattilaisten mieluisin työkumppani, ja se tuodaan esille kätevänä ja käytännöllisenä kevyenä pakettiautona, unohtamatta kuitenkaan Dailyn tunnusomaista luotettavuutta, tehokkuutta ja monipuolisuutta. Vaikka 80 % Uuden Dailyn osista on suunniteltu uudelleen, mallissa on säilytetty sen klassinen tikapuurunko-alustarakenne, joka on pitkään ollut avainasemassa Dailyn olemuksessa ja joka takaa ajoneuvon tukevuuden, monipuolisuuden ja pitkäaikaisen kestävyyden yhdistettynä korin maksimaalisiin muokkausmahdollisuuksiin alustamalleissa. Yhtiö keskittyi suunnittelemaan molempia ajoneuvoversioita, alustamallia ja pakettiautoa, ja päämäärä oli kunnianhimoinen: johtoaseman vahvistaminen molemmilla sektoreilla ja samalla ergonomian, ajomukavuuden, ajettavuuden ja käsiteltävyyden parantaminen entisestään. Näin konseptiin luotiin kaksi uutta ajoneuvoa: uudelleen muotoiltu Daily alustamalli ja aivan uusi Daily pakettiauto. Näistä tarkemman huomion alla oli pakettiauto, jonka käsiteltävyys ja kuormauskyky ovat parantuneet kaikin optimoitujen tavaratilaominaisuuksien ja matalamman tavaratilan lattian ansiosta. Pakettiauton tilavuutta on parannettu huomattavasti muuttamalla akselivälin, kokonaispituuden ja tavaratilan pituuden suhdetta: tämä johti uusiin 18 ja 20 m3 malleihin (joissa on kategoriansa suurin tavaratila) sekä 10,8 m3 versioon (jossa on kategoriansa paras kuormaustehokkuus, mikä tarkoittaa tavaratilan pituuden ja ajoneuvon kokonaispituuden suhdetta). Pidemmän akselivälin ja lyhyemmän takaylityksen ansiosta Uusi Daily takaa erinomaisen ajettavuuden ilman, että joudutaan uhraamaan sen tunnettua ketteryyttä ahtaissa paikoissa. Uusi etujousitus QUAD-LEAF, joka on vakiovarusteena kaikissa malleissa 3,5 tonniin asti, on erinomainen yhdistelmä kahdesta edellisestä yksikköja paripyöräisistä versioista. QUADLEAF takaa paremman kuormankantokapasiteetin yksikköpyöräisissä ajoneuvoissa ja mahdollisimman suuren sallitun akselien hyötykuorman paripyöräisissä malleissa. Yksikköpyörämalleissa takajousitus on myös uusittu, mikä johtaa kahteen tärkeään parannukseen: tavaratilan lattian korkeus madaltuu noin 55 millimetriä, jolloin kuormaaminen ja kuorman purkaminen on helpompaa. Uudet etuja takajousitusjärjestelmät ja pakettiauton uudet pidemmät akselivälit muodostavat yhdessä dynaamisen, luokkansa johtavan toimintakyvyn mitä tulee turvallisuuteen ja vakauteen. Dailyn kolmas sukupolvi keskittyy myös liiketoiminnallisiin vaatimuksiin ja tarjoaa huomattavan vähennyksen polttoainekulutuksessa edelliseen malliin verrattuna, suuren parannuksen ajoneuvon käyttökustannuksissa sekä kategoriansa parhaan suorituskyvyn tarjoamalla laajan valikoiman moottoreita, vaihteistoja ja vetopyörästön välityssuhteita. Mutta ei siinä kaikki: ajoneuvon mukavuutta on myös parannettu suuresti. Uuden Dailyn kuljettaja hyötyy mukavammasta ja hiljaisemmasta ohjaamosta, jossa on henkilöautomainen ajoasento ja -tuntuma, sekä monia suljettuja ja avoimia säilytyslokeroita. Säätimien ergonominen suunnittelu on luokkansa huippua, äänieristystä on parannettu, ilmastointijärjestelmä on tehokkaampi ja ajomukavuus on erinomainen kaikilla kuormilla. Daily on ”globaali” ajoneuvo: tähän mennessä yli 2,6 miljoonaa Daily-ajoneuvoa on myyty maailmanlaajuisesti yli 110 eri maahan. Daily-ajoneuvot valmistetaan Ivecon Suzzaran tehtaalla Mantovan lähellä Italiassa ja Ivecon Valladolidin tehtaalla Espanjassa. Yhtiö on viime aikoina tehnyt suuria sijoituksia näihin tehtaisiin niiden tuotantolinjastojen uudistamiseksi. Molemmat näistä laitoksista ovat ansainneet hopeamitalit arvostetusta World Class Manufacturing (WCM) -ohjelmasta, joka on yksi maailman johtavista tuotantoalan mittapuista vieläpä huippupistein. WCM:n integroitu malli keskittyy tehtaan yleiseen järjestäytymiseen ja sitä sovelletaan kaikkiin tuotantoalueisiin, jotta tulokset voidaan optimoida jatkuvan prosessin ja tuotteen laadun parantamisen avulla. Erityishuomiota saa ympäristöasioiden huomiointi ja tuotantojätteen vähentäminen. n Uusi Iveco Daily Kaksi ajoneuvoa yhdessä paketissa AUTO&KULJETUS
43 Kiveliöntien työmaalla Rovaniemellä on meneillään uuden tien rakennus. Mittaa tielle kertyy yhteensä 1,5 kilometriä. ROVANIEMI Teemu Tervahauta Rakennettavaa infraa on paljon, sillä osa Kiveliöntiestä saa viemäri -ja vesijohtoverkostot. Rovaniemen kaupungilla työskentelevän koneenkuljettajan Jouni Puolamaan pyöräkuormaajasta löytyy kuitenkin jotain mikä helpottaa työskentelyä, Novatronin Xsite® PRO 3Dkoneohjausjärjestelmä. Koneohjausjärjestelmien käyttö pyöräkuormaajissa suuremmilla työmailla on yleistymässä, eikä syyttä. – Järjestelmän näytöltä näkee tien reunat ja rakennekerrokset sekä koneen ja kauhan sijainnin reaaliajassa. Kyllähän se helpottaa työtä huomattavasti. 3D-mallikuvasta näkee myös esimerkiksi rakennekerrosten alle jääneet kaivot ja sulkuventtiilit, jotka täytyy paikantaa murskeen alta ennen asfaltointia, Jouni Puolamaa kertoo. Puolamaan mielestä koneohjausjärjestelmän hyödyt tulevat esiin työmaakohtaisesti. – Isoilla työmailla järjestelmästä on suurempi hyöty, koska korkomerkkejä ei tarvita. Yhdestä on moneksi Pyöräkuormaajaan asennettava Xsite® PRO 3D-koneohjausjärjestelmä ei juurikaan eroa kaivinkoneeseen asennettavasta järjestelmästä. Lukuun ottamatta paikannusantennien mastoja, kaikki komponentit, kuten esimerkiksi kulma-anturit, ovat samoja. Pyöräkuormaajassa anturit asennetaan kauhan pikakiinnittimeen, puomiin ja runkoon. Anturit yhdessä paikannusantennien kanssa mahdollistavat kauhan mittauspisteen (huulilevyn kärjen) paikantamisen senttimetrien tarkkuudella. Mittatiedosta on suuri hyöty esimerkiksi silloin, kun eri rakennekerroksia saatetaan oikeaan tasoon. Käyttöönotto ja tuki Xsite PRO:n käyttöönotto ei ole ollu Puolamaalle vaikeaa. – Perusasiat oppii helposti. Sain laitteeseen käyttökoulutuksen, joka kesti kolmisen tuntia, ja olen pärjännyt niillä opeilla hyvin. Ihan kaikkia ominaisuuksia ei tule käytettyä, mutta jos tarvitsen neuvoja, tekninen tuki on aina helposti tavoitettavissa. Sieltä löytyy aina apua, Puolamaa toteaa. Puolamaan 26-vuotisen maarakennusuran aikana kokemuksia on kertynyt muidenkin valmistajien kuin Novatronin koneohjausjärjestelmistä. Xsite PRO:n näyttö kerää käyttäjältään kiitosta. – Järjestelmän näyttö on todella selkeä ja riittävän iso, Puolamaa toteaa. n Tehoa pyöräkuormaajalla työskentelyyn Koneohjausjärjestelmällä Pyöräkuormaajan yleinen rooli työmaalla on hiekan ja murskeen vastaanotto, rakennekerrosten tekeminen vaadittuun korkoon, sekä esimerkiksi kaivojen ja putkien kuljettaminen sijoituspaikkaan. Ohjaamon etukulmissa olevista paikannusantenneista voi päätellä, että kuvan koneeseen on asennettu 3D-koneohjausjärjestelmä. Jouni Puolamaa muokkaamassa tieosuuden kantavaa rakennekerrosta. Tämän työvaiheen jälkeen vuoron saa tiehöylä, jolla tien pintaan tehdään kaadot ja saatetaan pinta lopulliseen korkoon ennen asfaltointia. Koneenkuljettaja näkee järjestelmän näytöltä koneen sijainnin työmaalla mallinnuskuvan päällä. Kiveliöntien kohteessa 3D-mallinnuskuvat ovat tulleet Rovaniemen kaupungin omalta suunnittelijalta. URAKOINTI
44 URAKOINTI Viime kesän Hyvinkään Maxpo -näyttelyssä tapahtunut konevalinta päätyi uuteen Wacker Neusoniin ja Engconiin. PÄIJÄT-HÄME Juhani Viitanen Tilan seitsemän järeää traktoria on saanut rinnalleen pienen, viisitonnisen kaivukoneen ja siihen toiseksi pienimmän engconin rototiltin. Wacker Neusoniin ja Engconiin Tilan isäntä, Heikki Tommola halusi teknisesti parhaan ja ketterän koneen, jolla voi viimeistellä mansikkamaiden penkit, päisteet ja tehdä tilan muut työt ja jota perheen kohta 10 – vuotias poika voi kesät ajaa tilan töissä. Itse en halua mitään koneremontteja tehdä, vaan mennä eteenpäin uusilla koneilla, jota tämä yhdistelmä näyttää edustavan. Tilan työt pitää edetä aikataulussa eikä siihen haluta turhia remontteja väliin. Laatu on konevalinnoissa se joka ratkaisee, kuittaa Tommola. Tommola itse on ajanut kaivukonetta nyt ensimmäistä kertaa elämässään kaivamalla mm. pari kaapelia pihaan, terassin pohjan ja rummun tien alle. Se on kyllä erinomaisen helppo oppia ajamaan ja propo – ohjauksella kauha alkaa nopeasti totella tottumattomampaakin kuskia, naurahtaa Tommola. Koneen hyvä ulottuvuus ja tasapaino luiskakauhallakin sekä kokonaisuuden loppuun saakka viety viimeistely ja huollon helppous saavat kiitosta. Tilan töissä ja metsien hoidossa on paljon mukana naapurissa asuva kolmannen polven maanrakennusyrittäjä Teemu Jääskeläinen. Teemu oli myös mukana uutta konetta valitsemassa. Valinnassa painoivat mm. kunnolliset ohjaamotilat, proportionaalinen ohjaus ja koko paketin äänettömyys. Engconin toiseksi pienin Koneen viiden tonnin painoluokkaan erinomaisesti sopiva engcon –rototiltti näyttää puomin päähän kuuluvalta komponentilta – niin pienikokoinen se on. Pieni rototiltin omapaino ja mahdollisuus pyörittää maksimissaan 1200 mm:stä luiskakauhaa ja tarvittaessa vaikkapa tarttujaa, tekee siitä välttämättömyyden, jota ilman koneen suorituskyvystä saisi irti vain osan. Tämä Tommolan tilan koneessa oleva engcon -malli on engconin mallistossa korvautumassa tulevana syksynä uudella EC206 –mallilla, jossa on mm. integroitu keskusvoitelu, 6-kanavainen pyörivä liitin, 45 asteen kallistus ja entistä parempi huollettavuus muiden etujen lisäksi. Konetta jo jonkin verran käyttäneen kuljettajan Teemu Jääskeläisen kokemus Engconeista ulottuu jo kauemmas. Kokemusta on kolmesta erilaisesta engconista. Tämä uusin pienikokoinen on ensituttavuus. Se toimii yhtä juoheasti ja tehokkaasti kuin isoveljensäkin. Suurin engcon -malli josta itsellä on kokemustaon ollut ec30. Eikä minulla ole tästä pienestä mallista kuin hyvää sanottavaa. Täyttä vauhtia tilan töissä Tilan moniulotteinen toiminta ulottuu paitsi peltoviljelyyn, myös metsään. Uuteen kaivukoneeseen on suunniteltu hankittavaksi vesakkoleikkuri peltojen pientareita siistimään. Perheen pojan kesäloma on jo osittain ”myyty” kun lähiympäristössä on useampiakin projekteja tarjolla. Kun tilan omat työt vievät liki kaiken ajan, remontoitavaa kalustoa tilalla ei tarvita. Kun itse en ole huoltoihin ja korjauksiin sen kummemmin perehtynyt, tilan konehankinnoissa tärkeällä paikalla on hankittavan koneen laatu, se kuinka hyvin se on kaikilta osin tehty ja kuinka helppoa kaikki päivittäiset tarkastukset ja rutiinit on tehdä. Tämä uusin kone näyttää siltä, että siinä on kyllä tehty koko paketti alusta loppuun saakka hyvin. Ja kone toimii juuri niin kuin pitää, painottaa Tommola. Uusia mansikantaimia ja istuttajia odotetaan pian saapuviksi kun uutta alaa perustetaan ja vanhoja istutuksia uudistetaan. Uusi kone otetaan mukaan. Mansikkasadon sitten myöhemmin kesällä kypsyessä, pelloilla työskentelee toistasataa poimijaa ja Tommolan tilan Polka –lajiketta saa sitten lähialueen markettien pihoilta. n Heikki Tommolan Päijät –Hämäläinen perheviljelmä Iso maatila – pieni kaivukone Toiseksi pienin engconin rototiltti istuu puomin päähän leveän luiskakauhan päälle ikään kuin se olisi aina kuulunutkin siihen. Tällä paketilla varustetun koneen työskentelynopeus yllättää ulkopuolisen katsojan. Koneen ohjaimissa kuljettaja Teemu Jääskeläinen.
45 URAKOINTI Piikkausrobottia ja Bobcat-kurottajaa ohjataan kauko-ohjaimella julkisivujen purkutöissä. ESPOO Jorma Yrjölä Bobcat toi 2013 markkinoille täysin uuden 18 metrisen ja 4 tonnisen kurottajan T40180 IIIB mallin kiinteäalustaisten sarjaan. Tämä on suurin kiinteäalustainen kurottaja Bobcatin mallisarjassa. Koneen oma paino on noin 10000 kg ja nostokyky maksimissaan 4000 kg, kertoo aluemyyntipäällikkö Petri Höst. Uudenkarhea vasta 100 tuntia ajettu kone purki betonisia kerrostalojen julkisivuja Espoon Olarissa. 70-luvulla rakennettujen elementtitalojen betoniverhoukset ovat tulleet tiensä päähän. Saneeraustarve on räjähtänyt käsiin ja purkutyötä riittää ympäri vuoden 2-3 miehelle. Päätimme hankkia koneen omaksi vuokrauksen sijaan, kertoo Gles Oy:n toimitusjohtaja Janne Kuulasvuo. Tämä uusi Bobcat-kurottaja on paras ajamistani koneista, vakuuttaa kuljettaja Petri Narkiniemi. Purkurobotti Bobcatin kaverina Aikaisemmin Glas Oy vuokrasi kurottajia, Bobcat T40180 kurottaja ostettiin omaksi. Meillä on näitä purkuhommia paljon ympäri vuoden ja työmäärä kasvaa. Bobcat-kurottaja on muihin verrattuna vakaampi. Kone on aina yhden kuskin käytössä ja sillä se pysyy hyvässä kunnossa, tuumaa Kuulasvuo. Hinta-laatu suhde on tässä Bobcatissa kohdallaan. Lastentaudeista emme vielä tiedä, kun sillä on vasta 100 tuntia mittarissa. Meillä on myös telaBobbareita ja pyöräkoneita käytössä, merkki on meille tuttu. Viime aikoina olemme ostaneet Bobcateja, kun homma on toiminut. Samaa ei voi sanoa muista merkeistä, mitä olemme käyttäneet. Myynti ja jälkimarkkinointi on toiminut hyvin, kiittelee Kuulasvuo. Huollot on tehty heti ja viat on korjattu. Purkutöissä Bobcat-kurottajaa sekä Brock 90 piikkausrobottia ohjataan kaukosäätimillä. Robotti painaa 960 kiloa ja siinä on saman verran tehoa kuin 15 tonnisessa kaivukoneessa. Meillä on tätä Brockin robottia kolmea eri mallia. Vanhimmat ovat parhaita, niillä on piikattu yli 3000 tuntia ilman vikoja, sanoo Kuulasvuo. Näissä uusissa malleissa on koko ajan vikoja ja varaosien hinnat on pilvissä. Lastentaudit, ne on se suurin ongelma tässä uudessa mallissa. Sivusiirto ratkaisee Bobcat-kurottajan nostoteho ja ulottuvuus ovat tällä hetkellä markkinoiden parhaat. Koneen sivusiirtojärjestelmä on uniikki, sellaista ei tietääkseni millään muulla merkeillä ole tarjota. Tämä erottaa Bobcat T40180:n muista tarjolla olevista kurottajista, sanoo Höst. Kun kone nostetaan tassuille, sen runkoa voidaan siirtää sivuttain. Maksimi sivusiirto on 70 cm täydellä ulottuvuudella tässä ei tarvita aselloitavia haarukoita. Pakokaasujärjestelmä perustuu DOC-järjestelmään, eli siellä ei ole ureaa eikä häkäpönttöä tai DPF-filtteriä. Koneen parhaat puolet ovat kompakti koko ja sen maksimi nostoteho 4000 kg. Nostoteho maksimi korkeudella tukijaloilla ollessa 2500 kg, summa Höst. Uudessa mallissa koneen rakennetta on muutettu niin, että näkyvyys on parantunut paljon sivusuuntaan ulottuvuuden kuitenkin pysyessä hyvänä. Bobcat on varmatoiminen Huollon ja korjausten näkökulmasta Bobcatit toimivat hyvin, jopa liian hyvin, naurahtaa korjaamopäällikkö Petteri Kokkoniemi. Tässä Bobcatin T40180 kurottajassa on parannusta siinä, että vikakoodit näkyvät suoraan ohjaamon näytöltä. Tämä nopeuttaa ja helpottaa huollon toimintaa sillä, että pystymme jo ennen kohteelle menoa haarukoimaan ongelmat ja varautua mahdollisesti tarvittavilla työkaluilla ja varaosilla. Normaali perusvarustuksen lisäksi Suomessa Bobcatiin laitetaan lohkolämmitin. Tässä koneessa on lisäksi katolla suurteholedit. Purkutyö vaatii lisää valotehoa kurottajan normityöhön verrattuna. Peruskoneen lähtöhinta on 109400 euroa sisältäen lohkolämmittimen. n Gles Oy piikkaa Bobcat T40180 teleskooppikurottajalla Purkumiehen toivepeli Bobcat T40180 IIIB teleskooppikurottajan myyjä Dae-Tek Oy:stä Petri Höst (vas.) ja korjaamopäällikkö Petri Kokkoniemi. Koneeseen ovat tyytyväisiö Gles Oy:n toimitusjohtaja Janne Kuulasvuo ja koneen kuljettaja Petri Narkiniemi (oik.)
46 URAKOINTI Kattava automatisointi on tulossa keskeiseksi osaksi murskausja seulontaurakointia tela-alustaisilla laitteilla. SIEVI Eero Hämäläinen Sieviläisen maarakennuksen ja murskauksen ammattilainen Takanen MR Oy:n kolmen Lokotrackin murskausketjua ohjataan ensimmäisenä maailmassa Metso DNAautomaatiojärjestelmällä. Kokemukset ovat myönteisiä. On tietysti helppo arvata, onko mukavampaa kuljeskella pölyisten laitteiden melussa vai istua valvomossa ja säätää prosessia hiirtä klikkailemalla. Saamme Metson automaatiolla varmistetuksi parhaat prosessitehot ja parannamme samalla työmukavuutta ja -turvallisuutta, arvioi Takanen MR Oy:n toimitusjohtaja Juha Takanen. Tiedostimme toki, että pioneerina toimiminen toi omat haasteensa ja järjestelmän asennus vei enemmän aikaa kuin olimme suunnitelleet. Nyt, täyteen tuotantokäyttöön päästyämme, olemme vakuuttuneita siitä, että Metso DNA on toimiva järjestelmä ja edustaa tulevaisuuden ratkaisua myös murskausurakoinnissa, Takanen lisää. Murskeita Pohjanmaan radalle Kesäkuun alussa Takasen Lokotrackit murskasivat ja seuloivat 0-56 mm:n eristeja välikerroksen murskeita Pohjanmaan Maailman ensimmäinen automatisoitu Lokotrack-laitos Takanen MR:n käytössä Ratahankkeen eristeja välikerroksen murskeet tehdään kolmen Lokotrackin ketjulla, jossa LT300GPS ja LT300GPB työskentelevät poikkeuksellisesti osittain rinnakkain. Murskauspäällikkö Toni Hirvelä ohjaa koko Lokotrack-laitosta Metso DNA:n avulla sisätiloissa työskennellen ja hiirtä klikkaamalla. Prosessia seurataan neljän kameranäytön välityksellä.
47 Ham-Re Oy Mäkelänkankaantie 2 49490 Neuvoton p. 05 343 5666 (24 h) www.hamre.fi Maahantuonti Solideal Extra Deep Plus ilmakumirengas Solideal Xtreme joustokumirengas Solideal SRGP vyörengas ManseHydro Oy Asentajankatu 3 33840 TAMPERE 03 3143 2900 www.mansehydro.fi letkut, komponentit, koneikot, tarvikkeet The Power to Success! €, ower to Su MRKrent Yrittäjänkatu 10, 15170 Lahti, puh. Tuomo Virtanen 0440 301 487, Vesa Terhivaara 040 900 6639 www.mrkrent.? HUOLTO: Lahti Seinäjoki Tampere Turku Kuopio Oulu Vantaa McCONNEL viheralueiden hoitokoneet Puomimurskain Kaikenkokoiset puomimurskaimet kaikille koneille Saatavana myös järeä kaiteenalusleikkuri omalla hydrauliikalla Valikoimassa myös koneita golfkentille, soita: Tom Kauko-ohjattava Robocut BT-Agro Oy Ab www.bt-agro.fi Hannu 050 410 3603 • Tom 0400 806 165 ratatyömaalle Riipan louhoksella Kannuksessa. Takasen murskausketjussa käytetään esimurskauksessa Lokotrack LT120-leukayksikköä ja sen jälkeen rinnakkain LT300GPSja LT300GPBkarayksiköitä. Omaperäinen kaksivaiheprosessi on Takasen murskauspäällikkö Toni Hirvelän ideoima. Esimurska syöttää tavallisen tapaan LT300GPS:ää, josta hienoaines erotellaan välpän läpi LT300GPB-hienokoneelle. Tästä 0-16 mm:n lajikkeet palautetaan välikoneen kuljettimelle. Tuloksena saadaan 0-56 mm:n mursketta, jossa hienoaineksen osuus on vähemmän kuin kaksi prosenttia. Hieman jouduimme Lokotrackeja virittelemään, jotta hienomurskan sivukuljetin yltää purkamaan välikoneen pääkuljettimelle. Tätäkin erikoisprosessia ohjaamme Metso DNA:lla vaivattomasti. Ongelmatilanteissa prosessia ei tarvitse pysäyttää kokonaan, sillä voimme vaihtaa ohjauksen kätevästi Lokotrackien IC-puolen säädettäväksi, Toni Hirvonen kommentoi. Rinnakkaisradan alle, 0,5 metrin karkean sorakerroksen päälle syntyy 1,5 metrin paksuista murskepatjaa keskimäärin 250 tonnia tunnissa. Murske viedään dumppereilla radalle kätevästi louhoksen vieressä sijaitsevaa, väliaikaista tasoristeystä pitkin. Kaikkiaan Takanen toimittaa noin 1,4 miljoonaa tonnia kiviaineksia vuodessa. Omalla laitoksella murskataan vajaat 900 000 tonnia, lopuista huolehtivat aliurakoitsijat. Soran Takanen urakoi läheisen nevan alta löytyneestä soraesiintymästä Liebherrin massiivisella laahauskaivinkoneella. Kattava Metso DNA-paketti Takasen Metso DNA-paketti on varsin kattava. Se sisältää laitosta ohjaavan prosessiautomaation lisäksi neljä langatonta kameranäyttöä, raportointityökalun sekä etäyhteyden. Louhetta syöttävästä kaivinkoneesta löytyy kameranäytöt sekä kosketusnäytöllä toimiva prosessinsäätö. Metso DNA.n käytön opettelu vei vain viikon, sillä samaa sisältöä oli jo aiemmin käyttämässämme PA-järjestelmässä. Kaikki louhosmiehemme opettelevat myös automaation käytön. Teen nyt lähes kaikki säädöt kätevästi valvomossa PC:llä, koneiden luona ei enää tarvitse hyppiä, Toni Hirvelä kertoo. Myös etänäyttö on kätevä. Näemme toimistolla reaaliajassa kaikki louhoksen tapahtumat: aktiivisen murskausajan, kapasiteetit ja polttoaineen kulutuksen, hän lisää. Uudella yhtiönimellä eteenpäin Martti Takanen aloitti kuljetusliikkeensä yli 40 vuotta sitten yhden Sisu-kuorma-auton yrityksenä, josta yhtiö on vuosien mittaan laajentunut noin 40 henkilöä työllistäväksi, monipuoliseksi maarakennuksen ja murskauksen ammattiosaajaksi. Toukokuun alussa yhtiössä tehtiin sukupolvenvaihdos, kun yritysvastuu siirtyi perustajalta toisen sukupolven sisaruksille, Juha ja Johanna Takaselle. Samalla Kuljetusliike M. Takanen Ky -yritysnimi muutettiin Takanen MR Oy:ksi. n Toimitusjohtaja Juha Takanen voi seurata Metso DNA-etänäytön avulla yhtiön toimistolla reaaliaikaisesti, miten murskaus sujuu Riipan louhoksella 60 kilometrin päässä.
48 URAKOINTI Kuhmoinen on idyllinen kirkonkylä puolivälissä Päijännettä, Tehinselän kupeessa. Vilkas satama on huviveneilijöiden suosiossa. Laitureissa pyörähtää tasaisesti isompiakin aluksia. KUHMOINEN Juhani Viitanen Sataman laidalla, vanhan höyrysahan alueella rakennetaan uusia venepaikkoja vanhojen täyttyessä. Ansiomäen Konepalvelu Oy ja Juha Hinskalan vetämä Päijän Marine Oy ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo vuosia. Yhteistyö liittyy yhtäältä Päijän Marine Oy:n järvikuljetuksiin, jolloin Ansiomäen kaivukoneet, työlaitteet ja tarvikkeet saadaan Päijänteen saariin hinaaja-työlautta -yhdistelmällä. Joskus käydään tekemässä purkujakin ja parhaimmillaan purkujäte tulee pois samassa kuormassa kaivukoneen kanssa. Suurin kone lautalla on ollut 22 –tonninen. Ansiomäen 9-tonninen Takeuchi on kuitenkin juuri sopivan kokoinen saaritöihin. Päijän Marine ylläpitää koko sataman venepaikkoja sekä palveluja ja siinä ohessa rakennetaan uutta alueelle. Ansiomäen koneet ovat mukana näissä sataman projekteissa. Päijän Marine huoltaa lisäksi Yamaha – moottoreita sekä talvisäilyttää noin 180 venettä, kertoo Juha Hinskala. Heikki Ansiomäellä on 39 vuoden kokemus kaivinkonetöistä. Antti ja Heikki pyörivät monipuolisilla työmailla. Antti tuli muSatama ja saaret kesän työllistäjiä Ansiomäellä urakka Kuhmoisten satamassa
49 URAKOINTI kaan koulujen lomassa seitsemän vuotta sitten. Jo toinen pieni Engcon Meillä engconin EC10 palvelee työmailla laidasta laitaan. Me ei olla mitenkään merkkiuskollisia mutta hyvin toimiva ja ongelmaton rototiltti on meidän mieleen. Eikä tässä ole mitään vikaa ole ollut kuten ei edellisessäkään kympissä. Molemmat tuli uutena. engconin alla on muutama kerta jopa vasaraa käytetty. Pienelle koneelle tämä antaa monipuolisuutta kun tehdään vaikkapa pylväshommia tai kierretään talon perustuksia. Hankintahintaa vähän katseltiin aikanaan että mahtaako tuo kannattaa, mutta nyt siitä ei luovuttaisi millään. Tänä kesänäkin on tehty melkein pelkästään pihatöitä, niin mullan vetoon tämä tuo paljon lisää vauhtia. Tavaraa kun tällä voi tarjota paikkoihin, jossa vain mielikuvitus on rajana, kertoo Antti Ansiomäki. Maaseutukylä tarjoaa koko skaalan Kuhmoisten tapainen paikkakunta tarjoaa Ansiomäen koneille täyskattauksen mitä erilaisimpia töitä. Siksi myös kompakti kaivukone ja rototiltti ovat hyvä lähtökohta. Rototiltin lisäksi myös lisähydrauliikka on propo –ohjattu. Kaivuvarteen meneekin letku poikineen. Usein Juhan lautalta tehdään laituripaalutuksia ja siinä tarvitaan kourallekin hydrauliikka. Vasaralle on omat liittimet. Näitä liittimiä kyllä meillä riittää. Lisäksi kauhan vaihto tapahtuu hydraulilukolla, sanoo Antti. Ansiomäen Konepalvelu Oy on nykyään isän ja pojan pyörittämä yritys, jossa neljän koneen avulla tehdään kaikkea mihin pystytään. Aikanaan Heikki Ansiomäki yllytti Päijän Marinen Hinskalaa hankkimaan lautan konekuljetuksiin ja Ansiomäen koneet ovatkin sitten vetten päällä kulkeneet useasti. Engcon pinnan alla Viime talvena putsattiin täällä rantapengertä vanhoista puurakenteista. Siinä engcon kastettiin veteen vähän väliä vaikka oli 20 astetta pakkasta. Eihän sitä ohjekirjakaan suosittele, mutta päivän päätteeksi työnnettiin rasva läpi ja niin se vain toimi ja toimii vieläkin moitteetta. Neljä päivää molskattiin kovissa pakkasissa. Kouralla revittiin silppuja ylös niin syvältä kuin sai ja lajiteltiin sitten samantein. Eikä mitään ongelmaa. Mutta kait tämä on sellainen ”älä tee tätä kotona” -temppu, heittää Antti. Joskus engcon sai vettä myös sähköliittimeen ja sen irrotus ja kiinnitys uudelleen ratkaisi sen pulman helposti, kertoo Antti. Yksi letku on tökätty rikki. Koneessa ei ole ollut muita murheita. Ansiomäen työmaat Päijänteellä kertovat, että välillä on märkää ja kovin kivikkoista. Oma käyttötapa tässä ratkaisee koneiden ja työlaitteiden kestävyyden. Järki pitää olla mukana niin kaikki pelittää koneen iän. Kuhmoisten alue on täynnä kiveä, mutta ei me olla pelätty töihin lähteä kun on pyydetty. Vähän kun konetta kuulostelee niin ei väännöissä mene paikat rikki. Engconin kanssa jatketaan eikä ilman sitä voi edes ajatella tekevänsä näin monenlaisia työmaita, päättää Antti. n Satama ja saaret kesän työllistäjiä Ansiomäen Konepalvelu Oy:n Takeuchi TB 285 tyvitaittokone on vajaa pari vuotta vanha kuten rototilttikin. Puomin päässä engconin EC10. Tunteja koneen mittarissa 1300. Varusteina rasvari, Webasto, ilmastointi ja ledivalot. Rasvaus engconiin tehdään käsin. Rasvauksen yhteydessä voi katsella että paikat on kunnossa. Omiin ja muiden metsäurakoihin löytyy metsäValtra. Toinen Valtra on maatalouskäyttöön ja konelavetin vetoon. Lisäksi on JCB 4CN kaivurikuormaaja. JCB ja Takeuchi hyödyntävät samaa kauhavalikoimaa. Juha Hinskala (vas) Päijän Marinesta ja Antti Ansiomäki sataman laajennustyömaalla. Vanhan höyrysahan tukkilajittelijan paikalle rakennetaan lisää venepaikkoja. Kuhmoisten sahan alue on ainutlaatuinen Pohjoismaissa, koska siellä on ainoana jäljellä täydellinen höyrysahan konekalusto höyrypannua myöten. Höyryjä oli muutenkin kuvausta edellisenä viikonloppuna satamassa kun yhdeksän höyrylaivan regatta saapui satamaan. Ja sitä Hulabaloota riitti pitkin päivää.
50 Valtralla on ollut historian aikana useita runko-ohjattuja malleja kuten Terra, X-sarja, F-line ja XM-sarja. Nyt tämä optio on saatavissa Valtra Unlimited -varustelun kautta. SUOLAHTI Tommi Pitenius Runko-ohjauslisävaruste on kehitetty yhdessä Valtran yhteistyökumppaneiden kanssa. Mukana kehityksessä ovat olleet Afcon Oy ja LH Lift Oy. Rubjo-ohjaus ja kääntyvät etupyörät Traktorissa on runko-ohjauksen lisäksi myös kääntyvät etupyörät, mikä tekee siitä erityisen ketterän. Kääntyvät etupyörät ja runko-ohjaus yhdessä mahdollistavat traktorin ajamisen osaksi sivuttain, jonka avulla voidaan esimerkiksi vähentää maan tiivistymistä ja aurata tai harjata katujen reunat turvallisesti. Runkoohjaus ja kääntyvä etuakseli on automatisoitu niin, että vauhtia kiihdytettäessä runko-ohjauksen osuus vähenee asteittain ja tienopeuksilla traktoria ohjataan normaalisti etupyörillä. Kuljettaja voi myös säätää runko-ohjauksen ja etuakseliohjauksen suhteen mieleisekseen tilanteen mukaan. Monipuolinen lisävarustus Runko-ohjaus on saatavissa lisävarusteena N123-, N143ja N163 Direct -malleihin. N163 Direct -traktorissa on portaaton voimansiirto, 160 litraa minuutissa tuottava hydrauliikka, jäykistettävä etuakseli, 171 hevosvoimaa lisäteholla ja 50 km/h maksiminopeus. Traktori voidaan varustaa normaalilla Valtra-etukuormaimella tai tehokkaammalla levyaisakuormaimella. N163 Direct on runko-ohjattuna 60 senttimetriä pidempi ja 300 kiloa painavampi kuin N163 Direct. Painosta 45 prosenttia on etuakselilla ja 55 taka-akselilla. Traktori voidaan varustaa samoilla lisävarusteilla kuin muutkin Valtra-traktorit, kuten metallisella polttoainetankilla metsätöitä varten tai hyvän sivunäkyvyyden tarjoavalla SVC-ohjaamolla kunnallisteknisiä töitä varten. Ketteryys lisää nopeutta Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että runko-ohjattu traktori on etukuormaintyössä noin 35-40 prosenttia nopeampi kuin vastaava jäykkärunkoinen. Ketteryys lisää nopeutta, mutta vielä enemmän apua on siitä, että traktorin keulaa ja perää pystyy liikuttamaan sivusuunnassa ilman että traktoria tarvitsee ajaa eteenja taaksepäin. Taittuvarunkoisella N163 Directillä ajettiin testejä talvella ja keväällä 2014. Sen sarjatuotanto aloitetaan vaiheittain Valtra Unlimited -studiossa loppuvuodesta 2014. n Valtralta uusi lisävaruste Unlimited-varusteluun Runko-ohjaus N-sarjan Direct-malleihin TYÖKONEET
51 LEPAA 14 Konemyynti Humppila Viljo Takala .............. 050 379 9290 Pauli Seppälä.......... 0400 355 110 Ari Hyytiäinen ......... 0400 867 730 Matti Rautionmaa ... 0500 474 339 Vesa Hänninen ....... 0400 325 312 Pääkaupunkiseutu, Lahti Esa Puustinen ........ 040 142 2291 Seulat ja murskat Reijo lahti 0400 822 880 Markku Rautionmaa 0400 221 680 Turku Jarmo Urpo ............. 0400 525 434 Tampere Pekka Niemi............ 0500 232 840 Antero Niemelä ....... 045 264 2026 Oulu Timo Peltola ............ 050 486 2383 Juho-Pekka Peltola . 040 711 5939 Seinäjoki Markku Salomäki .... 0400 415 333 Leadership by Choice Olemme valinneet puolemme. Sinun puolesi. Vieraile tuote-esittelysivustollamme rototilt.se
52 TYÖKONE&TEKNIIKKA Purkutöihin sisätiloissa tai 0-tason päästöjä vaativiin töihin sopii uusi Wacker-Neuson 803 dualpower minikaivuri. VANTAA Jorma Yrjölä Minikaivureiden 1-tonnisten luokkaan tuo uusi Wacker-Neuson 803 dualpower uusia käyttömahdollisuuksia. Kaksi käyttövoimaa lisää käyttökohteita Wacker-Neuson 803 DP dualpower käyttää voimanlähteenään kaivurin omaa dieselmoottoria tai erillistä HPUB-generaattoria. Dieselmoottorikäytön lisäksi dualpower-kaivuria voidaan käyttää päästövapaasti erillisellä HPUB-generaattorilla. Dualpower-ominaisuus on 803-kaivurissa optio, tosin hyvin edullinen. Voimayksikkö käyttää sähköä ja siksi kaivutyötä voidaan 803:lla tekemään sisätiloissa, ilman päästöjä, kertoo maahantuoja Edeco Tools Oy:n myyntipäällikkö Tuoman Järvinen. Vastaavaa laitetta ei ole millään muulla merkillä. Yleensä hybridikoneet toimivat akuilla ja/ tai omalla dieselmoottorilla. Generaattori toimii hydraulisesti Päästötön kaivutyö vaatii erillisen sähkö-hydraulisen HPUBgeneraattorin. Käyttöä rajoittaa vain kaapelin pituus 12 metriä. Kaivuri on mahdollista sijoittaa joustavasti työpaikalla. HBUB-voimayksikkö toimii 16V virralla. Se voi olla talon sisällä ja 803-kaivuri ulkona. HBUB kytketään kaivuriin yksinkertaisella plug&play -liitännällä. Kun se kytketään pois päältä, 803:n toimii silloin tavallisena dieselkäyttöisenä kaivukoneena., kertoo Järvinen. Järjestelmä ”haistaa” automaattisesti mistä öljy tulee: ulkopuoliselta yksiköltä vai oman dieselmoottorin avulla. Voimayksikkö käyttää sähköä ja se työntää hydraulijärjestelmään öljyä noin yli 20 litraa minuutissa. Tämä riittää jopa iskuvasarointiin. Monipuoliset käyttökohteet Wacker-Neuson 803 dualpower -kaivuria HPUB-voimayksiköllä varustettuna voidaan käyttää päästöttömästi sisätiloissa. Purkumiehille ja konevuokraamoille tämä on huippulaite esim. sairaalaremontteihin, sanoo Järvinen. Normaali pieni hybridikaivukone on kallis myös vuokraajalle. Tällä 803:lla käyttäjä saa enemmän käyttötunteja. Perusmallin tai dualpower-mallin hintaeroon pieni, kannattaa ostaa suoraan DP-kone. HPUB-voimayksikkö maksaa erikseen, n. 6000e . Voimayksikköä on helppo siirtää erikseen, siinä on pyörät alla. Lisäksi sen voi nostaa puskulevyn päälle ja kuljettaa sillä. Lopuksi Järvinen vielä summaa 803-kaivurin edut dualpower -ominaisuuksilla. Kaksi käyttövoimaa diesel ja sähkö-hydraulinen, jatkuva korkea tehontuotto molemmilla käyttötavoilla, monipuoliset käyttömahdollisuudet. Erillinen HPUB-generaattori helppo siirtää, yksinkertainen plug&play kytkentä, 360 asteen kääntö molemmilla käyttötavoilla. n Wacker-Neuson 803 Dualpower hybridi kaivukone tekee Kaivutyötä ilman päästöjä Uutuus Wacker-Neuson RD27 2-valssijyrä 2,5 tn. esiteltiin Lepaa 14 -näyttelyssä. Kaivutyötä päästöttömästi. Wacker-Neuson 803 DP dualpower ja HPUB-voimayksikkö. Lepaa-näyttelyssä osasto U59.
53 TYÖKONE&TEKNIIKKA Cat 910K kompakti pyöräkuormaaja 910K on täysin uusi malli Caterpillarin valikoimassa, sekä uusi 914K korvaavat legendaarisen IT14G mallin. CAT IT14G on vakuuttanut käyttäjänsä ympäri maailmaa luotettavuudellaan ja suorituskyvyllään sen noin kahdenkymmenenvuoden aikana, minkä se ennätti oli tuotannossa. Uutuusmallit 910K ja 914K tulevat jatkamaan tätä perintöä ja nostamaan koneet vielä uudelle tasolle. Molemmissa malleissa on 92 hevosvoimainen EU Vaihe IIIB moottori, hydrostaattinen voimansiirto sekä uudelleen suunniteltu ohjaamo. Ergonomia, tuottavuus ja huollettavuus ovat parantuneet merkittävästi. Cat 910K ja 914K ovat monikäyttöisiä koneita ja soveltuvat loistavasti mm. talvikunnossapitoon, ympäristönhoitoon, maatalouteen ja teollisuuden moniin eri tehtäviin. n Tekniset Tiedot Malli 910K 914K Moottorin merkki ja malli Cat C3.8B Cat C3.8B Nettoteho, hv (kW) 92 (69) 92 (69) Työpaino, kg 7130 8130 Kauhan tapin korkeus mm 3658 3683 Kauhakoko, m3 1.2 – 2.5 1.2 – 2.5 Nokian Raskaat Renkaat Oy Nokian Noktop 86 -vetopinta tarjoaa vakaata käyttövarmuutta vaativaan maansiirtokäyttöön. Nokian Raskaat Renkaat tuo nyt markkinoille uudet leveydet tähän vaikeissakin olosuhteissa luotettavasti toimivaan tuotteeseen. Tämän jälkeen Nokian Noktop 86:n kokovalikoima kattaa hyvin kokoluokkien 315/80R22.5 ja 13R22.5 rungot. Hyvä pistonja viillonkestävyys Nokian Raskaiden Renkaiden kehittämän erikoiskumiseoksen ansiosta Nokian Noktop 86 -vetopinnan pistonja viillonkestävyys ovat erinomaisia ankarissa olosuhteissa erityisesti kaivoksissa ja maansiirtotyömailla, joissa työskentelyalustana on aina haasteellinen louhittu kivi. Esimerkiksi viiltävän kova kaivosmaailma vaatii renkailta erityisen paljon, sillä kulkuväylät ovat hankalia. Ahtaissa tunneleissa esteitä ei aina ole mahdollista väistää. Nokian Noktop 86 -vetopinta onkin suunniteltu erityisesti haastaviin urakointikohteisiin., kertoo Nokian kuormaautonrenkaiden tuotepäällikkö Teppo Siltanen. Off-road käyttöön Nokian Raskaat Renkaat on yksi maailman johtavia erikoisrenkaiden valmistajia, ja tätä kautta löytyy osaamista ja ymmärrystä kaivosolosuhteiden vaatimuksista. Tätä osaamista on nyt hyödynnetty Nokian Noktop 86 -vetopinnan suunnittelussa. Pinta on suunniteltu lyhyille siirtomatkoille ja erityisesti off-road käyttöön erikoisajoneuvoihin. Pinnan isopalainen pintakuvio ja leveät urat varmistavat hyvän puhdistuvuuden ja pidon. Nokian Raskaat Renkaat on Pohjoismaiden suurin pinnoitevalmistaja. Nokian Noktop -pinnoitevalikoima suunnitellaan vaativiin oloihin ja sen tuotekehitystä ohjaavat maailman pohjoisimman rengastehtaan ainutlaatuinen talviosaaminen sekä kestävän turvallisuuden periaate. Nokian Noktop -tuotteet tutkitaan ja testataan huolellisesti. Tuloksena ovat erinomaisesti pitävät pinnoitteet, jotka rullaavat kevyesti, säästävät polttoainetta ja kestävät kovaa kulutusta. n Vakaata käyttövarmuutta vaativiin off-road olosuhteisiin Nokian Noktop 86 vetopinta
54 TYÖKONE&TEKNIIKKA Metson uusi mullistava jälkimurskausyksikkö Lokotrack LT330D sai maailmanensi-iltansa Mansen Mörinät -konenäyttelyssä huhtikuun alussa. TAMPEREEero Hämäläinen Lokotrack-uutuus keräsi ympärilleen tapahtumassa paljon kiinnostuneita murskausalan ammattilaisia. Lyhyessä ajassa LT330D:sta on kätelty useita kauppoja Suomeen. Lokotrack LT330D kuten Las Vegasissa esitelty pikkuveli LT220D, perustuu tehokkaan murskan ja seulan asennukseen samalle rungolle, kompaktisti kuljetettavaksi kokonaisuudeksi. Kaksi laitetta yhdessä -konseptissa kaikki on uutta: murskaimena käytetään upouutta GP330-karamurskaa ja seulana uutta, 2000 x 5500 mm:n kokoista DS 20-55 -kolmitasoseulaa. Kompaktit kuljetusmitat on saavutettu patentoidulla, materiaalivirran 180 astetta ylöspäin kääntävällä keskipakokuljettimella. 20 prosenttia lisää tehoa Uuden murskaimen ja tehoseulan ansiosta LT330D.ssa on käytettävissä 20% enemmän murskausja seulontatehoa kuin Metson vanhoissa, 300-sarjan laitteissa, arvioi laiteuutuutta projektipäällikkö Jarmo Vuorenpää Metsosta. LT330D sopii uuden karamurskan ansiosta monipuoliseen murskausurakointiin, sillä GP330:sta löytyy poikkeuksellisen laaja, 18-40 mm:n iskuvalikoima. Myös DS-kolmitasoseula on mitoitettu siten, että seulasta ei muodostu urakoissa pullonkaulaa. Kokonaispainoa Lokotrack LT330D:lla on alle 70 tonnia. Kuljetusta varten on irrotettava vain sivukuljettimet, muuten laite säädetään kuljetusasentoon täysin hydraulisesti. Sen ansiosta myös asetus työkuntoon sujuu nopeasti. Käyttö dieselillä tai sähköllä LT330D.ssa on vakiona Tier 4-vatimukset täyttävä Cat-dieselmoottori sekä sähkökäytön mahdollistava generaattori-sähkömoottori -varustus. Laitetta voidaan käyttää dies e l s ä h k ö yhdistelmällä tai täysin sähkökäytöllä, kun ulkopuolinen sähköliitäntä on saatavilla. Käyttö ja huolto sujuvat helposti ja turvallisesti hyvin esillä olevien huoltokohteiden ja turvallisten kulkutasojen ansiosta. Ensim mäinen Lok otrack LT330D on pyörähtänyt käyntiin Veljekset Mäkitalo Oy:n työmaalla. Seuraavan LT330D:n kaupasta on jo sovittu suomalaisen murskausalan urakoitsijan kanssa. n Metson uusi jälkimurskausyksikkö valloittaa markkinoita Lokotrack LT330D murska-seula Lokotrack LT330D:n keskeinen osa on uusi, tehokas GP330-karamurskain, jossa on laaja iskualue. Metson Lokotrack LT330D jälkimurskausyksikkö kuului Mansen Mörinöiden kiinnostavimpiin tuoteuutuuksiin.
55 Energiateollisuus ry:n vuoden 2013 tilastojen mukaan Suomessa sähkönjakeluhäiriöt kestivät keskimäärin neljä tuntia sähkökäyttäjää kohden. TAMPERE Hannu Lautamäki Yrittäjälle sähkönjakeluhäiriö ja katkos tarkoittaa aina kustannuksia. Keskeytyneet prosessit, vaaratilanteet tai vaikka seisovat työmiehet aiheuttavat aina tarpeettomia kuluja. Onnistunut Genpowex varavoimainvestointi on pitkäikäinen ja mahdollisiin vahinkoihin nähden edullinen vakuutus. Onnistuneen varavoimahankkeen salaisuus taas on hyvä kumppani. Varavoimahankkeen valmisteluvaiheessa on ensiarvoisen tärkeää valita toimittaja, jolla on pitkä kokemus vastaavista toimituksista ja kykyä selviytyä yllättävistäkin tilanteista. Laadukkaalla Agco-moottorilla saadaan hillittyä äkillisistä kuorman muutoksista aiheutuvia ailahteluja ja varmistettua toimiva sähköntuotanto. Erittäin tärkeä on hankintavaiheessa generaattorin mitoitus oikein, kuorman tyyppi määrittää tarvittavan generaattorin koon. On tiedettävä onko kuorma vastustyyppistä tai esim. sähkömoottoreita jolloin käynnistysvirta saattaa jopa kolminkertaistaa tarvittavan tehon. Generaattorin saa tarvittaessa käsikäyttöisena, automaattikäynnistyksellä tai tahdistuvana verkon kanssa. Perusgeneraattorin voi asentaa rakennukseen sisään. Suoraan ulkokäyttöön sopii sääsuojakotelo tai murtovarmaan konttiin asennettu laite. Varavoimageneraattori voi olla myös asennetu peräkärryyn. Genpowex generaattoreita löytyy tehoalueella 22-600 kVA. Genpowex generaattoreita myyvät Valtran varaosatoimipisteet ympäri Suomen. n Varavoimaa tarvitaan Sitä varten on Agco Power Genpowex -generaattorit Uusi kauhamallisto sisältää kaapelioja, luiskaja kuokkakauhoja, jotka on suunniteltu alemman kokoluokan eli 1,5–9 tonnin kaivukoneita ja kaivurikuormaajia varten. VINDELN Indexator Rototilt Systems Ab Ensimmäiset kauhat toimitetaan asiakkaille kesäkuun loppupuolella. Suuren asiakaskysynnän vuoksi olemme luoneet oman kauhamalliston: kauhat myydään paketteina, jotka sisältävät kolme erityyppistä kauhaa, kertoo Per Väppling, Indexator Rototilt Systemsin myyntija markkinointijohtaja. Kaikki kauhat on suunniteltu erityisellä huolella, jotta ne voivat täyttää käyttötarkoituksensa sujuvasti ja tehokkaasti. Kuokkakauhat on varustettu CAT:n hammasjärjestelmällä. Lanseerasimme uuden kauhamallistomme MaskinExpossa 22.–24. toukokuuta, Väppling jatkaa. Sen avulla voimme laajentaa työlaitevalikoimaa entisestään ja helpottaa asiakkaiden valintaa, sillä he voivat valita Rototilt-järjestelmää varten optimoidut kauhat. Näissä vankkatekoisissa kauhoissa yhdistyvät parhaalla tavalla paino, muotoilu ja kestävyys sekä erittäin kilpailukykyinen hinta. Kauhat myydään paketteina, jotka sisältävät kaikki kolme kauhatyyppiä, minkä ansiosta valikoima on erittäin kilpailukykyinen, Väppling sanoo. n Indexator Rototilt Systems toi markkinoille Oman kauhamalliston TYÖKONE&TEKNIIKKA
56 TYÖKONE&TEKNIIKKA Ensimmäiset uuteen alustaan perustuva Rototilt-mallit ovat R4 10–16 tonnin kaivukoneisiin, R6 15–24 tonnin kaivukoneisiin ja R8 23–30 tonnin kaivukoneisiin. VINDELN Indexator Rototilt Systems Ab Rototilt -sukupolven tuotteet korvaavat Classic ja Advance Line –sarjojen tuotteet (RT40B, RT60B ,RT80, A40,A60, A80) erikseen määritellyn aikataulun mukaan toukokuusta alkaen, kertoo maajohtaja Jukka Hautala. – Uudessa Rototilt-ratkaisussa yhdistyy kaikki se tehokkuus ja luotettavuus, mikä on tehnyt perinteisistä rototilteistämme maailman johtavia alallaan. Niiden uusi ja uraauurtava tekniikka saa työlaitteet toimimaan entistäkin turvallisemmin ja monipuolisemmin, kertoo Indexator Rototilt Systems AB:n myyntija markkinointipäällikkö Per Väppling. Moduulipohjaisten ratkaisujen ansiosta voit maksimoida tuottavuuden ja minimoida käyttökustannukset. Sen myötä otamme suuren ja tärkeän askeleen kohti toimintatapaa, jossa asiakas on keskiössä: Indexator tarjoaa markkinoiden ainoana rototilttien valmistajana yrittäjille mahdollisuuden räätälöidä laitteiden toiminnot ja varusteet täysin omien tarpeidensa ja työtehtäviensä mukaan. Tuotelinjan täydellinen valinnanvapaus Uusi tekninen alusta tarkoittaa, että vanha jako eri tuotelinjoihin poistuu. Asiakas valitsee sen sijaan Rototilt®-paketin koneensa koon, toimintojen ja lisävarusteiden mukaan. – Rototilt R:n perustana on edistyksellisin rototilttisarjamme nimeltä Advance Line, jonka rakenne on modulaarinen. Perusmalli vastaa tunnettua Classic Line -sarjaa, johon asiakas voi lisätä tekniikkaa tarkalleen omien tarpeidensa mukaisesti ja maksaa näin ollen vain siitä mitä todella tarvitsee, sanoo Väppling. Uusi Rototilt tarjoaa myös useita teknisiä uutuuksia, kuten uudistettu, telakoitu läpivienti, joka on kevyempi ja jossa on uusi hydrauliikkarakenne. – Indexatorin kannalta modulaarinen alusta tarkoittaa, että voimme tarjota valinnanvapautta helpolla ja yksinkertaisella tavalla. Tämä on hyvä uutinen kaikille osapuolille, sanoo Indexator Rototilt Systems AB:n tekninen johtaja Niklas Bjuhr. Maailman turvallisin rototiltti Uusi Rototilt perustuu edelleen Indexatorin hyväksi havaittuun turvallisuusratkaisuun nimeltä SecureLock. Se poistaa työlaitteen putoamisja heilumisriskin, minkä ansiosta Rototilt® on maailman turvallisin rototiltti. Tarjolla on myös hydrauliikka, joka pystyy käsittelemään voimakasta virtausta edellyttäviä työlaitteita ja mahdollistaa kahden lisätoiminnon käyttämisen. Indexator Rototilt Systems on priorisoinut toiminnassaan erityisesti kehitystyön ja turvallisuuden. – Ei ole pelkkää sattumaa, että ohjausjärjestelmämme täyttävät uuden ISO 13031 -turvallisuusstandardin vaatimukset ja että SecureLock jopa ylittää nämä vaatimukset, kertoo Per Väppling. Markkinajohtajana haluamme kantaa vastuumme ja korottaa rimaa sen suhteen, mitä rototiltiltä voi odottaa. Kaksi avainsanaa tässä yhteydessä ovat turvallisuus ja valinnanvapaus, päättää Väppling. n Indexator Rototilt Systemsiltä rototiltit räätälöitynä Uusi pohjaratkaisu R
57 Kivenkovat laitteet ja asiantunteva palvelu Sandvik Mining and Construction Finland Oy Puh. 020 544 4600 www.mc.sandvik.com/fi Tervetuloa tutustumaan uutuuksiin osastollemme no.138! Poravaunut Hydrauliset porakoneet Kiilakoneet Huolto ja varaosapalvelut kaikille merkeille Rockrobot Oy Pihtisulunkatu 1C 33330 TAMPERE jorma.kakko@rockrobot.fi +358 40 555 8816 Marktec Oy Vuorikatu 23 A16 15110 LAHTI markku.saikkonen@marktec.fi +358 400 469 627 FinnMETKO 2014 Osasto nro 873 • Hydraulisetvasarat,leikkurimurskaimet, pulveroijatjarikotuspuomit • Rikotukseen,louhintaanjapurkutöihin • Kestävät,suorituskykyisetjatehokkaat • Asiantuntevahuolto-javaraosapalvelut24h Tehoa rikotusja purkutöihin MARAKON OY Puh. 03 872 800 www.marakon.fi HUOLTO: Lahti Seinäjoki Tampere Turku Kuopio Oulu Vantaa
58 Doosan DX62R-3 tela-alustainen kaivukone Doosan on uudistanut 6-tonnin kokoluokan kompaktilinjan kaivukoneen. Suosittu DX60R on saanut seuraajakseen lyhytperäisen DX62R-3 mallin. KERAVA Seppo Kankaanpää Moottorina koneissa on kulutukseltaan ja äänitasoltaan säästeliäs Yanmar 4TNV94L, joka kehittää tehoa 36,2 kW täyttäen pakokaasuvaatimukset Stage IIIA. Hydrauliikka mallissa on saanut kuorman tuntevan Rexroth valmistajan järjestelmän, joka antaa kaivutyölle pehmeyttä ja tarkkuutta sekä erinomaiset ominaisuudet polttoainetalouteen. Kone ovat varustettu kahdella proportionaalisella lisähydrauliikalla sekä niiden tuottoa on lisätty aiemmasta parantaen lisälaitteiden käytettävyyttä. Ajonopeuden lisääminen yhdessä vetotehon noston myötä tekee työmaalla liikkumisesta entistäkin vaivattomampaa. Lisäksi ajojärjestelmä vaihtaa kahden ajonopeusvalinnan välillä automaattisesti nopeudelta toiselle kuormituksen mukaan. Kovilla pinnoilla ajettaessa värinän vähentämiseksi on kumitelojen harjakuviointia muutettu. Puskulevykäytössä käytettävyyttä erilaisissa töissä lisää puskulevyn kelluntatoiminto tehden tasausja täyttötöistä helpompaa. Puomistoissa on vahvistettu peruspuomin ylä ja alalevyjä vastaamaan suurempien kaivuvoimien aiheuttamaa rasitusta. Kaivuvarsi vaihtoehtoja on kaksi: 1,6 m ja 1,9 m. Puomija kaivusylinteissä olevat letkunrikkoventtiilit varmistavat turvallisen työskentelyn myös nostotöissä. ROPS vaatimukset täyttävän ohjaamon viihtyisyyteen on lisätty huomiota alentamalla ohjaamon äänitasoa aiempaan sen ollen nyt 73 dB(A). Tasaisen lattiapinnan ansiosta ovat sekä kuljettajan jalkatilat riittävät että puhtaanapito vaivatonta. Selkeälukuinen monitori täydentää ergonomisesti sijoitettujen hallintakatkaisijoiden ohella ohjaamon viimeisteltyä vaikutelmaa. Koneen huolto onnistuu koneen sivulta Doosan kompaktikaivukoneiden uutuusmalli DX85R-3 työpaino nafti 9 tonnia ja Doosan DX62R-3 työpaino reilu 6 tonnia. Myös 6-tonnin kompaktilinjan kaivukone on uudistunut. KERAVA Seppo Kankaanpää Doosan kompaktikaivukoneiden uutuusmalli DX85R-3 on pieneen ulkomittoihin suunniteltu kone, jonka ominaisuudet yllättävät sekä voimiensa, käytön mukavuuden sekä pienten käyttökustannusten muodossa. Doosan DX85-3 tela-alustainen kaivukone Aiempaan, saman kokoluokan malliin DX80R verrattuna, on uutuuden ajovoimansiirtoon lisätty maksimi ajonopeutta sekä vetotehoa (6,2 t -> 6,6 t), joka välittyy entistäkin tärinättömien, uudella pintakuvioinnilla varustettujen kumitelojen avulla ja automaattisen ajonopeusvalinnan myötä lyhentää siirtoaikoja työmaalla. Tarkka ja taloudellinen kuormantunteva hydraulijärjestelmä tuottaa öljyä vain sen määrän mitä kuljettaja hallintavivuilla ohjaa. Järjestelmä on tunteeton liikkeen aikana tapahtuvaan kuorman muutokseen säilyttäen sen liikenopeuden sylintereillä minkä kuljettaja on hallintavivuilla määrännyt. Näin ollen kuljettajan hallintavivuilla tehtävä ”raskaamman liikkeen kompensointi” jää minimiin. Hydrauliikan suorituskykyä on lisäksi kasvatettu niin, että kauhan murtovoima on noussut 12 % ja kaivuvoima 6 % koneessa. Ohjaamon muuttuminen 3 dB(A) äänitasoltaan hiljaisemmaksi entisestä mallista tekee kuljettajan työstä miellyttävää. Koneen tiedot päivittyvät helppolukuiseen monitoUudet Doosan tela-alustaiset kaivukoneet DX85R-3 ja DX62R-3 TYÖKONE&TEKNIIKKA
59 Oy engcon Finland AB | Puh (06) 322 2815 | Fax (06) 322 2905 Web www.engcon.fi | E-mail finland@engcon.com Jan Lång | Puh 050 411 2441 | E-mail jan.lang@engcon.fi Sami Keturi | Puh 050 367 0780 | E-mail sami.keturi@engcon.fi Varaosamyynti Torbjörn Blomfeldt | Puh 050 572 3008 K. Kekäläinen Oy | Puh 0400 641 786 Vantaan Kone ja Laite Ky | Puh 010 836 8700 | 0400 768 202 Kone Jare Oy, Oulun seutu | Puh 040 8292527 Jakobstads Mekano | Sören Vigård 040-1767642 EC02B 1,5-3,5t EC05B 3-7t EC10B 6-14t EC206 4-6t EC30 22-32t Tartuntakourat Pyörittäjät Lajittelukourat Tärylevyt Pikakiinnikkeet Harjalaite EC226 18-26t EC219 12-19t Maksimoi kaivinkoneesi tehokkuus ja joustavuus! EC209 6-9t Kauhat Haarukkarunko FinnMETKO osasto 798. Tervetuloa! riin, jonka avulla on valvontakohteiden seurannan lisäksi myös määrättävissä kahden proportionaalisesti ohjattavan lisähydrauliikan maksimituotto mahdollistaen vaivattomasti kytkettävän neliletkuisen, kallistuksella varustetun, kauhan pyörittäjän asennuksen. Voimanlähteenä koneessa on taloudellinen Yanmar 4TNV98 dieselmoottori, joka täyttää Stage IIIB päästövaatimukset varustettuna pakokaasuja regeneroivalla DPF-järjestelmällä. Suuren konepeiton ansiosta kaikki päivittäiset huoltokohteet sekä moottorin suodattimet ovat helposti tarkistettavissa ja huollettavissa. Koneen automaattinen kierrosten laskutoiminto pitää odotusaikojen ulkomelun pienenä sekä pienentää polttoaineen kulutusta entisestään. Vankkarakenteinen puskulevy on varustettu kelluntatoiminnolla, joka helpottaa puskuja täyttötöitä sekä vakavoittaa konetta vaativissa kaivutöissä. n Doosan DX85-3 kaivukone Työpaino 8.6 t Moottori Yanmar 4TNV98 Syl.lkm/tilavuus 4 / 3.3 Teho (kW) 44.3 Kaivuvarsi (m) 1.70/2.25 Suositeltava kauhan koko (m3) 0.20 0.28 Doosan DX62R-3 kaivukone Työpaino 6250 kg (kumitela) Moottorin teho 36.2 kW Hydrauliikan tuotto 132 L/min Irroitusvoima 43.2 kN Max. kaivusyvyys 3815 mm (1.6m kaivuvarsi) avattavan konepeiton johdosta helposti ja ohjaamo on tarvittaessa mekaanisesti kipattavissa. n
60 TYÖKONE&TARVIKE Säästöterien luja pulttikiinnitys mahdollistaa nopean kulutusterän vaihdon ja käännön. Säästöä tulee myös korjauskustannuksissa. HÄMEENLINNA Jorma Yrjölä Kauhan säästöterät ovat kauhan rei’itettyyn huulilevyyn pulteilla kiinnitettäviä ja vaihdettavia sekä käännettäviä kulutusteriä. Muualla maailmassa säästöterien käyttö on erittäin yleistä, mutta meillä käytetään vielä paljon poishitsattavia huulilevyjä, sanoo tieja kulutusterätuotteiden myyntipäällikkö Hannu Aalto Metsätyö Oy:stä. Säästöterä on kätevä vaihtaa Tavallisen kauhaan hitsattavan huulilevyn tilalle tulee perusterä, joka on rei’itetty. Siihen laitetaan säästöterä pulteilla kiinni. Etuna on se, että terän vaihtotyö on käy nopeasti verrattuna hitsattuun huulilevyyn, joka tarvitse polttaa irti. Säästöterä on viistetty molemmin puolin terän voi kääntää kun toinen puoli on kulunut. Tässä säästyy merkittävästi työaikaa ja kustannuksia. Huulilevyjen vaihto poishitsaamalla on aika iso homma. Kauha pitää ajaa vaihtoa varten halliin, vaihto ei käy työmaalla. Vanha huulilevy pitää polttaa pois ja hitsata uusi tilalle. Kun huulilevy kuluu, sama työ on tehtävä taas uudestaan, summaa Aalto. Huulilevyt kuluvat epätasaisesti – päistä yleensä enemmän. Vaikka terä keskeltä olisi vielä käyttökelpoinen, ovat sen päät niin kuluneet, että huulilevy on vaihdettava. Terän vaihdon voi tehdä työmaalla ja se kestää noin 15 minuuttia, kun terä käännetään tai vaihdetaan uuteen. Koneen vienti työmaalta pois halliin, vanhan huulilevyn poispoltto ja uuden huulilevyn hitsaaminen tilalle – siinä saattaa hukkaantua koko päivä, laskeskelee Aalto. Tosin jotkut tykkäävät viikonloppua näinkin viettää huulilevyä kauhaan poltellen pois vaimon silmistä. Vaihdettavat teräpalat, tasainen teräkulutus Säästöterä on pultein vaihdettava terä, jossa kussakin palassa on kulutuspinta molemmissa kanteissa. Teriä voidaan kääntää tai vaihtaa yksi pala kerrallaan tasaisen kulumisen aikaansaamiseksi. Terää kääntämällä sille saadaan kaksinkertainen käyttöikä tavalliseen huulilevyyn verrattuna, lupaa Aalto. Ykköstyypin terässä on samanmittaiset teräpalat: Niiden paikkaa voi vaihtaa tai niitä voi kääntää, jolloin terän saa kulutettua loppuun tasaisesti. Terää voi myös uusia yksi pala kerrallaan. Kakkostyypin terässä on päissä lyhyemmät teräpalat. Ne on halvempi vaihtaa, kun pitkä keskiterä on vielä käyttökelpoinen. Kolmostyypin terässä lyhyet päät on rei’itetty kahdella reikärivillä. Kun ne kuluvat, niitä voi siirtää tasaamaan keskiterän ja päitten eroja. Kauhoille on saatavissa perusteriä ja säästöteriä eri vahvuuksilla. Säätöterä löytyy kaiken kokoisiin kauhoihin. Säästöteriä on ruvettu käyttämään V-kärkisissä kauhoissa. Niissä on muotonsa vuoksi vielä enemmän terästä ja vaihtotyö tulee vielä kalliimmaksi. Pultattavilla terillä V-kauhallekin saadaan pidempi kestoikä ja edulliset teränvaihdot. Kustannussäästöt selvät Säästöteriä käyttävät ensiasennuksessa mm. Volvo, Komatsu ja Caterpillar. Suomeen työkoneet tulevat useimmiten kuitenkin ilman kauhaa. Suomessa valmistetut kauhat ovat halvempia, kun ne tehdään hitsattavalla huulilevyllä. Huulilevy kauhassa on sen kuluvin osa. Säästöterässä ensiasennuskulu on vähän isompi, mutta se tulee käyttäjälle pitkässä juoksussa halvemmaksi, muistuttaa Aalto. Kun Suomessa ei valmisteta pyöräkuormaajia, tätä kauhan teräasiaa ei ole tarvinnut miettiä loppuun asti. Otetaan esimerkiksi Volvon pyöräkuormaaja, siinä valmistaja on ajatellut ostajaa. Säästöterä on kätevä vaihtaa ja asiakkaalle pitkässä juoksussa halvempi. Säästöterä on alimmaisena kauhassa, joten se suojaa myös kauhan pohjaa kulumiselta ja ylimääräisiltä korjauksilta. Loppujen lopuksi koneen kokonaishinnassa kauha vaihdettavalla säästöterällä ei näyttele suurtakaan osaa verrattuna hitsattavaan huulilevykauhaan. Metsätyön myymät Bruxitekauhateräkset valmistetaan booriseosteisesta hiilimangaaniteräksestä ja ne karkaistaan 500 HB:n kovuuteen aina viimeisenä työvaiheena, jolloin kulutuskestävyys on hyvä koko käyttöiän. n Nopeat teränvaihdot pala kerrallaan ja tasainen teräkulutus Säästöjä kauhakuluihin Säästöterän käyttäjälle ei enää poispolttamista ja uudelleen hitsaamista. Teräkustannuksien lisäksi säästöä myös korjauskustannuksissa.
61
62 SEURAAVA nro 6/2014 Työkoneet • Tekniikka • Kuljetus • Ympäristö&Kiinteistönhoito • Infra ilmestyy 29.9 . aineistot 25.9. • metsäkoneet • maarakennuskoneet • moottorit&tekniikka • autot ja kuljetus TIE JA INFRA URAKOINTI Ainoa kotimainen. Yli 23 000 vaakatoimitusta 50 maahan vuodesta 1972 alkaen. Vaihtoehdot: 100 edullinen ja kestävä perusvaaka 200 vakiovaaka 300i internetvaaka, punnitustiedot internetin kautta PL 15 (Vestonkatu 11) 33561 Tampere • Puh. 03 3143 5000 • email: weighing@tamtron.fi www.tamtrongroup.com Power-Pc vaaka UUTUUS! tamtronilta kulmakompensoidut pyöräkuormaajavaa’at pyöräkuormaajiin. Uutuutena Power-Pc vaaka Power
64 Koneet on osista tehty! Parhaat merkit Kahasta Osasto 736-742 www.autoluettelo.fi Lisävalot, työvalot ja hälytysvalot Lisävalot, työvalot ja hälytysvalot Lukot ja saranat Pesulaitteet Laitetelineet Lukot ja saranat Pesulaitteet Laitetelineet Ajoneuvoelektroniikka, mittarivarusteet, audioja kamerajärjestelmät Ajoneuvoelektroniikka, mittarivarusteet, audioja kamerajärjestelmät Lämmitysja ilmastointilaitteet