Sisältö #2 • 2014 ilmoitukset // sivu . . NELJA SECURITY ARSENAL 11 FINSEC 21 poliisikoulun . .. . E pAAsykokeet ennen ja SUOJAN KÄYTTÄMINEN: nyt ampuma-asennot sivu 09 03 PÄÄKIRJOITUS / Minusta tulee isona 04 POLIISI AMMATTIKORKEAKOULUN PÄÄSYKOKEET todistajansuojelu Suomessa ja maailmalla s. 22 08 KYBERTURVAYRITYKSILLE avointa kasvua 09 SUOJAN KÄYTTÄMINEN / osa II - Ampuminen suojan takaa 18 ITSEPALVELUVANKILAT / Ainutlaatuinen kokeilu 22 TODISTAJANSUOJELU SUOMEN LAKIIN / Lopultakin! 26 TODISTAJANSUOJELU YHDYSVALLOISSA 30 ESITTELYSSÄ / C.P.E. Productions 32 KIRJASTO / Skenaarioharjoittelu 37 PELILUOLA / Warhammer 40 000 39 LYHYESTI / Uutisia 2 KON T R O LL I 2 • 2014 Ovatko vangit tulevaisuudessa ihan yksin? s. 18
PÄÄKIRJOITUS KONTROLLI Kontrolli 2 / 2014 ISSN 2341- 6947 MINUSTA TULEE ISONA Kustantaja Kontrolli-julkaisut Oy Päätoimittaja Seppo Vesala Taitto & Editointi Juha Harju Toimittajat Antti Sirkkala Timi Tikkanen Juha Rämänen …poliisi. Ajan piipaa-autoa siniset valot vilkkuen. Otan rosvot kiinni. Pistän tuhmat sedät ja tädit vankilaan miettimään, mitä tuli tehtyä. Minulla on oikea pyssy. Teen oikein, ja hyvät ihmiset tykkäävät minusta. Kyllä, otan rosvoja kiinni. Joskus saan palauttaa eksyksissä olleen pikkulapsen tai vanhuksen kotiinsa. Ehkä onnistun suostuttelemaan parvekkeen reunalla keikkuvan itsemurhakandidaatin takaisin olohuoneeseen. Hiljennän taloyhtiötä häiritsevän naapurin. Selvitän, kumpi nakkikioskin jonossa löi ensin. Minun ei tarvitse avata tv:tä katsoakseni jännittävää poliisisarjaa – olen osa sitä, ainakin hetkittäin. Valokuvaaja Timi Tikkanen Numerossa avustaneet Tom Lindblom Otto Lindblom Jarno Hartikainen Matti Virtanen Jenny Wesanko Kannen kuva Matti Virtanen Yhteydenotot toimitus@kontrolli.fi sukunimi@kontrolli.fi Vuorotyö vie mehut. Hiljainen yövuoro ei tunnu päättyvän koskaan. Keräilen toistakymmentä oksennuksessa, ulosteissa ja veressä makaavaa humalaista turvaan pahalta maailmalta. Soitan alaikäisen vanhemmille, josko tulisivat hakemaan päihtyneen kullannuppunsa kotiin. Vanhempia ei aina kiinnosta, tavoiteta tai he ovat jo sammuneet. Näen hakattuja vaimoja ja kuoliaaksi pahoinpidellyn lapsen. Kaksi kollegaani on ammuttu. mainosmyynti myynti@kontrolli.fi Osoite Kontrolli-julkaisut Oy PL 10 40321 Jyväskylä Olen jatkuvasti suurennuslasin alla. Teen niin tai näin, aina jonkun mielestä väärin päin. Resurssit pienenevät, kenttäväki vähenee ja vaatimukset kasvavat. Vaan teenpä kuitenkin työtä, jolla on tarkoitus! Kontrollin tässä numerossa on juttu Poliisiammattikorkeakouluun hakemisesta. Kouluun riittää hakijoita, vaikka töitä ei valmistuneille välttämättä olekaan tarjolla. Suomessa on maailman mittakaavassa huomattavan vähän poliisimiehiä asukaslukuun suhteutettuna. Ilmeisesti myös rikollisuus on huimassa laskussa? Seppo Vesala poliisikoulun kasvatti Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen. Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla. twitter.com/vouti twitter.com/kessu w w w.facebook.com/kontrolli w w w.kontrolli.fi KON T ROLL I 2 • 2014 3
Poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeet Paljon on niitä, jotka ovat hakeneet useammin kuin kerran pääsyä opiskelemaan poliisiksi. Yksi tällainen pääsykokei- den “moniottelija” valaisee kokemuksiaan pääsykokeen ensimmäisen vaiheen eroista uuden ja vanhan pääsykokeen välillä. teksti ja kuvat: Matti Virtanen Grafiikka ketteryysradasta: Polamk 4 KON T R O LL I 2 • 2014 P oliisiammattikorkeakoulun pääsykokeet kokivat muutoksen, kun poliisin perustutkinto vaihtui uuteen ammattikorkeakoulutasoiseen perustutkintoon. Tutkinto pitenee kahdesta ja puolesta vuodesta kolmeen vuoteen eli 180 opintopisteeseen. Tutkinto tulee antamaan valmiudet poliisimiehistön virkoihin, kuten esimerkiksi vanhemmaksi konstaapeliksi. Ensimmäinen AMK-haku alkoi 7.1.2014 ja päättyi 31.1.2014. Hakijoita kyseiselle hakujaksolle oli 915, joista pääsykokeisiin kutsun sai 855. Valintakokeiden ensimmäinen vaihe pidettiin maaliskuun alussa poliisiammattikorkeakoululla Tampereen Hervannassa.
Haku vuonna 2013 Hakeminen poliisin perustutkintoon alkoi netistä tulostettavan hakulomakkeen täyttämisellä. Lomakkeessa kysyttiin muun muassa koulutuksesta, asepalveluksesta, rangaistuksista ja työkokemuksesta. Ennen hakemista oli täytyttävä vuoden työkokemus. Lisäksi piti hakea optikolta todistus siitä, että täyttää poliisin näkövaatimukset. Tämän jälkeen varattiin aika paikalliselle poliisilaitokselle päällystöön kuuluvan poliisin haastatteluun. Ennen haastattelua tai haastattelun aikana hakija kirjoitti lyhyen omaelämäkerran ja arvioi omia heikkouksiaan ja vahvuuksiaan. Hakija täytti myös suostumuksen turvallisuusselvitykseen. Haastattelun tehnyt poliisi joko puolsi tai ei puoltanut hakijaa poliisiammattikorkeakoululle pääsykokeisiin. Poliisilaitosvierailun jälkeen jäätiin odottamaan pääsykoekutsua sisältävää kirjettä poliisiammattikorkeakoululta. Valintakokeiden ennakkomateriaali oli vuonna 2013 Poliisin vuosikertomus 2011, poliisilaki ja “Avoin mieli rikas kartta” - Rikosylikonstaapeli Juhani Huotarin näkökulmia kuulustelutaitoon. Ensimmäisen vaiheen pääsykokeissa suoritettiin kolme osaaluetta: psykologiset testit, kuntokoe sekä kirjallinen koe ja tutkintokielen koe. Psykologiset testit Testit sisälsivät: - muistitestin, jossa kuunneltiin tarina, ja sitten se piti kirjoittaa koneelle mahdollisimman tarkasti - logiikkaa ja avaruudellista hahmottamista sekä matemaattisia taitoja vaativia tehtäviä - persoonallisuustestejä, joissa kysyttiin armeijasta tuttuja kysymyksiä, kuten ”Saatko usein hallitsemattomia nauru- tai itkukohtauksia?” Testit tehtiin pääosin tietokoneella, mutta osa psykologisista testeistä tehtiin paperille. Kuntokoe Kuntokokeen sisältö oli: - kestävyystestinä 1500 metrin juoksu. Minimivaatimus miehillä aikaan 7:15 minuuttia ja naisilla aikaan 8 minuuttia - istumaannousu lisäpainolla; miehillä 5 kg:n ja naisilla 2,5 kg:n vastus niskan takana. Aikaa 30 sekuntia, minimi 15 suoritusta. - koordinaatiotesti. Kokeiden valvoja näytti koordinaatiota mittaavan liikkeen, joka piti toistaa ennen seinämän ylitystä. Mikäli testi ei mennyt läpi, vähennettiin seinämän ylityksestä pisteitä. Virallista hylättyä suoritusta epäonnistumisesta ei tullut. - seinämän ylitys, miehillä 230 cm ja naisilla 200 cm korkea seinämä - nukenkanto: 80 kg:n painoinen nukke, jota piti kantaa 20 metriä. Pisteytykseen vaikutti muun muassa oikeaoppinen nostotyyli. - penkkipunnerrus jalat irti maasta, eli niin kutsuttuna sotilaspenkkipunnerruksena. Miehillä paino oli 62,5 kg ja naisilla 37,5 kg. Minimivaatimus oli vähintään 2 suoritusta. - ylätalja/käsinkohonta: Naiset suorittivat ylätaljavedon 70 prosentilla oman kehon painosta. Miehillä liikkeenä oli leuanveto, tai vaihtoehtoisesti ylätalja 100 kg:n vastuksella. Liikkeet tehtiin vastaotteella. Minimi viisi suoritusta. - uimataitotestissä uitava matka oli 100 metriä, josta piti suoriutua alle kolmessa minuutissa. Arviointi hyväksy/hylätty Kuntokokeista sai tulla korkeintaan 2 hylättyä suoritusta. Kirjalliset kokeet Kirjallisissa testeissä oli useita vaiheita: - tiivistelmä: Koetilaisuudessa jaettiin teksti, joka saattoi olla esimerkiksi lehdestä poimittu, jotain tapahtumaa tai rikosta koskeva artikkeli. Hakijan tuli kirjoittaa siitä käsin 150-sanainen tiivistelmä ja antaa sille 10-15 sanan otsikko. - kirjatentti: Kirjatentissä kysyttiin lyhyitä kysymyksiä ja väittämiä ennakkomateriaalina olleesta poliisilaista ja Poliisin vuosikertomus 2011:sta. - kirjoitelma: Kirjoitelmassa tuli kirjoittaa annetun aiheen mukaan, käyttäen hyödyksi muistinvaraisesti ennakkomateriaalia “Avoin mieli rikas kartta”. KON T ROLL I 2 • 2014 5
Kokeiden jälkeen alkoi noin kuukauden kestävä Tampereen postileimalla varustetun kirjeen odotus. Kirjeessä ilmoitettiin, oliko hakijalla asiaa toiseen vaiheeseen. Jos kutsua toiseen vaiheeseen ei tullut, hakija sai tietää kuntokokeen ja kirjallisten kokeiden pistemäärät. Hakijalla oli myös mahdollisuus soittaa määrättynä päivänä poliisikoululle tiedustellakseen perusteluita pisteilleen. Tutkintoon pystyi hakemaan uudelleen, kun viralliset opiskelijavalinnat oli tehty, eli käytännössä puolen vuoden päästä valintakokeiden ensimmäisestä osasta. Nykyinen haku 2014 Hakeminen uuteen ammattikorkeakoulutasoiseen poliisin perustutkintoon tapahtuu netissä sähköisellä hakulomakkeella, aivan kuin muissakin AMK-hauissa. Hakemus täytetään Polamkin haku-sivuilla (https://haku.polamk.fi/). Hakemuksen pääsee tekemään henkilötietojen varmennuksen jälkeen. Hakemuksen täyttämiseen menee aikaa noin 30 minuuttia, ja siinä kysytään muun muassa hakijan aikaisempaa koulutustaustaa, henkilötietoja, terveydentilaa, ajokorttia ja rangaistuksia. Hakemusta voi muokata ennen viimeistä hakupäivää. Kaikki hakuun liittyvä tapahtuu nyt sähköisesti. Kutsu ja päätökset valintakokeiden eri vaiheista tulevat kaikki nettihakuun. Hakusivuille tulleista uusista ilmoituksista tulee viesti sähköpostiin. Uimataitotodistus Mikäli kutsu kokeisiin tulee, hakijan pitää suorittaa pohjoismainen uimataitotesti ennen pääsykokeita. Uimataitoa ei siis enää testata valintakokeissa, kuten ennen. Hakija tulostaa Polamkin sivuilta uimataitotodistuksen ja käy suorittamassa sen esimerkiksi paikallisessa uimalassa. Uimataitotestin valvojan pitää olla SHU:n uimavalvoja-, uimaopettaja- tai allasmestarikurssin suorittanut henkilö. Testissä pitää uida 200 metriä, josta vähintään 50 metriä selällään. Testissä ei ole aikarajaa, ja tarkemmat tie- 6 KON T R O LL I 2 • 2014 dot löytyvät Polamkin sivuilta. Todistus on erittäin tärkeä, koska ilman sitä hakija ei voi aloittaa pääsykoetta. Valintakokeiden ennakkomateriaalina on artikkelikokoelma “Kun isolla kengällä astuu, jää iso jälki – Kahdeksantoista näkökulmaa poliisin työhön”. Artikkelikokoelmassa on muun muassa poliisien, toimittajien ja opettajien kirjoittamia tekstejä. Artikkeleissa käsitellään poliisin ammattia ja siihen liittyviä aiheita. Psykologinen osio Psykologiset testit olivat mielestäni säilyneet ennallaan: taas testattiin muistia, loogista ajattelua, avaruudellista hahmottamista sekä persoonallisuutta. Psykologisen osion yhteydessä myös täytettiin suostumus turvallisuusselvitykseen, joka entisessä haussa tehtiin poliisilaitoksella haastattelun yhteydessä. Kuntokoe Kuntokokeeseen on tullut jonkin verran muutoksia. Tietyiltä osin on palattu vanhaan, ja kokeen vaatimuksia on osittain tiukennettu. - kestävyyskokeena toimii tuttuun tapaan 1500 metrin juoksu, mutta vaatimuksia on hieman kiristetty: minimiaika miehillä on tasan 7 minuuttia, ja naisilla 7.45. Erona aikaisempaan on myös se, että mikäli hakija keskeyttää tai ei suoriudu minimiajassa, hän karsiutuu koko valintakokeesta. - ketteryyskoe on rata, jossa on erilaisia suorituksia kuten ristiaskellus, kuperkeikka, keilan kierto, aidan alitus (50 cm), kahden keilan kierto ja kolmen juoksuaidan ylitys (miehillä aidan korkeus on 77 cm ja naisilla 69 cm). Ketteryysrata on ollut käytössä poliisikoulun testeissä joitakin vuosia aikaisemmin, mutta hieman eri muodossa.
- nukenkannossa kannetaan noin 80 kg:n painoista nukkea määrätyllä kantotavalla. Miehet kantavat 20 m ja naiset 15 m. Arvosteluna on hyväksytty/hylätty. - ylätaljaveto/leuanveto: Naiset suorittavat ylätaljatestin 70 prosentilla oman kehon painosta. Miehet suorittavat leuanvedot tai vaihtoehtoisesti ylätaljavedon 100 kg:n vastuksella. Minimivaatimus on viisi suoritusta. Erona aikaisempaan on, että leuat tehdään myötäotteella eli rystyset itseen päin. - penkkipunnerrus tehdään entiseen tapaan maksimitoistosuorituksena. Naisilla paino on 35 kg (erona entiseen -2,5 kg) ja miehillä 62,5 kg. Suoritustapa on niin sanottu sotilaspenkkipunnerrus, eli jalat ovat irti maasta tai penkin päällä. Takamus ei saa nousta penkistä suorituksen aikana. Minimivaatimus on kaksi toistoa. Kuntokoe on mielestäni kattava ja mittaa hyvin hakijan peruskuntoa ja valmiuksia poliisin ammattiin. Raskaan kokeesta tekee se, että suoritukset tehdään peräjälkeen eikä palautumiselle jää paljoa aikaa. Olin harjoitellut etukäteen kaikkia kuntokokeen osia, mutta pääsykokeissa jäin kaikista harjoituksissa tekemistäni maksimeista kahdella suorituksella juuri levon puutteen takia. Kuntokokeisiin tulee siis tosissaan harjoitella ja testatessaan koetta liikkeet kannattaa tehdä peräjälkeen, valmiiksi rasittuneena. Tällöin saa realistisemman kuvan siitä, miten kokeissa tulee menemään. Kaikissa kunto-osioissa minimit on mielestäni suhteellisen helppo saavuttaa, jos on tullut urheiltua edes joskus. Minimit harvoin kuitenkaan takaavat menestymistä pääsykokeissa. Ketteryysrataa sai kokeilla ennen suoritusta, mikä on mielestäni reilua, sillä harvalla on mahdollisuutta rakentaa omaa rataa harjoittelua varten. Ristiaskellus oli monelle haastava suoritus, ja sitä kannattaakin harjoitella ennen kokeeseen menoa. Hylätty suoritus kestävyyskokeessa tai kaksi hylättyä kuntokokeissa johtaa koko valintakokeen hylkäämiseen. Kaikista kuntokokeen osista on kattavat tiedot ja opasteet Polamkin sivuilla. Kirjoituskokeet Tiivistelmässä hakijoille jaetaan noin 500-1000 sanan mittainen jotakin rikosta tai tapahtumaa kuvaava artikkeli. Tällä hakukierroksella artikkeli oli Poliisikoira-lehdestä. Tekstin pohjalta hakijan tulee kirjoittaa 100-150 sanan mittainen tiivistelmä. Tiivistelmälle annetaan 10-15 sanan otsikko, joka kuvaa tiivistelmän olennaisen sisällön yhdellä virkkeellä mahdollisimman tarkasti. Aikaa kokeessa on 45 minuuttia. Tehtävä on muuten sama kuin aikaisemmin, mutta nyt koe tehdään tietokoneella, ja mikä parasta, tekstinkäsittelyohjelmassa saa käyttää oikolukutoimintoa. Esseekokeessa vertaillaan kolmea artikkelia annetusta näkökulmasta. Yksi artikkeleista jaetaan koetilaisuudessa ja kaksi artikkeleista on ennakkomateriaalista “Kun isolla kengällä astuu, jää iso jälki”. Ennakkomateriaalin artikkelit tulee hallita muistinvaraisesti. Hakijan tulee vertailla artikkelien yhtäläisyyksiä ja eroja, yhdistellä tietoja ja näkökulmia sekä perustella omia johtopäätöksiään. Hakijan tulee ymmärtää artikkelien ajatuskulut ja avainkäsitteet sekä osata hyödyntää niitä mielekkäästi. Aikaa tehtävään on 120 minuuttia. Todistetulla lukihäiriöllä on mahdollista saada lisäaikaa 30 minuuttia. Tällä kertaa esseessä piti pohtia artikkelien perusteella, millainen on hyvä poliisi. Koetilaisuudessa jaettu teksti oli blogikirjoitus, jossa arvosteltiin vahvasti osaa poliiseista, jotka kirjoittajan mukaan pitävät kaikkia motoristeja rikollisjärjestön jäseninä. Ennakkomateriaalista vertailuun oli valittu Saara Asmundelan ja Markku Nymanin artikkelit. Mielestäni essee oli monin verroin haastavampi kuin entinen kirjoitelma. Nykyiseen kokeeseen on mielestäni vaikeampi harjoitella kuin entiseen. Ennakkomateriaalin lukeminen vie myös enemmän aikaa, koska jokaisen 18 artikkelin avainsisältöjen opettelemiseen menee aikansa. Itse huomasin myös ennakkomateriaalia lukiessani, että saatoin helposti sekoittaa samankaltaisten tekstien sisältöjä. Ennakkomateriaali ei ole muutamassa illassa luettu teos, joten lukeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, jopa kuukausia aikaisemmin. Molemmissa kirjallisten kokeiden arvioinneissa on useita arvioitavia osa-alueita. Ne kerrotaan kokeen valintaperusteissa, jotka löytyvät Polamkin sivuilta. Jos kahdesta tai useammasta osaalueesta saa nolla pistettä, se tarkoittaa koko valintakokeen hylkäämistä. Kirjallisten kokeiden merkitys valintakokeissa on siis merkittävä. Myös suurin osa pisteistä koostuu kirjallisista tuotoksista. Ensimmäisessä vaiheessa pisteytetään kirjalliset tuotokset (tiivistelmä ja essee) ja kuntokokeesta puolet. Psykologisia testejä ei pisteytetä vielä ensimmäisessä vaiheessa. Lopuksi Toiseen vaiheeseen valitaan enintään kaksinkertainen määrä hakijoita aloituspaikkoihin verrattuna, eli kyseisessä haussa enintään 160. Valinnat tehdään paremmuusjärjestyksessä. Toisen vaiheen jälkeen pisteytetään ensimmäisen ja toisen vaiheen psykologiset kokeet, ja kuntokokeen lopulliset pisteet otetaan käyttöön. Toisessa vaiheessa on psykologinen osio, haastattelu ja yksilö- ja ryhmätehtävä. Toisen vaiheen jälkeen Polamk tekee opiskelijavalinnat. Valinnat ovat ehdollisia, kunnes terveystarkastus ja huumausainetestaus on tehty. Uskon, että uusi helpottunut nettihaku lisää hakijamääriä poliisin perustutkintoon. Toisaalta myös juuri hakemisen helppouden takia osa saattaa hakea ikään kuin varmuudeksi ja jättää tulematta kokeeseen. Laaja ennakkomateriaali saattaa myös säikäyttää osan hakijoista. Olen tyytyväinen uuteen pääsykokeeseen. En keksi siitä mitään vähennettävää tai lisättävää. Voin kokemuksesta sanoa, että koulutukseen pääseminen ei ole helppoa, mutta olen tyytyväinen, että Suomen poliisiin valitaan tarkan seulan läpäisseitä henkilöitä. Poliisin ammatti on haluttu, ja jokaiseen hakujaksoon on paljon pyrkijöitä. Joukossa on aina paljon sekä hyviä että huonoja hakijoita, mutta aina sieltä joku koulutukseen pääsee. Jos siis poliisin ammatti on haaveesi, pyri kouluun, äläkä anna epäonnistumisten lannistaa, on se sitten ensimmäinen, toinen tai kolmas kerta. Minä ainakaan en anna. KON T ROLL I 2 • 2014 7
Kyberturvayrityksille Kasvu Open 2014 avointa kasvua! teksti: Jarno Hartikainen kuva: Julkinen lähde K yberturvallisuus lienee päivän polttavana asiana kaikkien huulilla. Siihen panostetaan niin koulutus- kuin sparraus- ja yhteistyöresurssienkin saralla. Esimerkiksi Kasvu Open on valtakunnan laajuinen kasvuyrittäjyyskilpailu ja sparrausprosessi kaikille kasvusta kiinnostuneille yrityksille. Tänä vuonna kyberturvallisuus on linjattu hankkeessa varsin keskeiseksi toimialaksi. Tämän johdosta Jyväskylässä järjestettiin 11. maaliskuuta kyberturvallisuuden alalla toimiville yrityksille suunnattu teemakokoontuminen, tarkoituksena saada niin nuoria kuin innovatiivisiakin kyberturvayrityksiä mukaan kasvun tielle. Yrityksille avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi rahoitukseen ja asiantuntija-apuun. Kasvu Open -hankkeessa on ihan oma kilpailusarjansa kyberturvallisuudelle. Järjestetty kyberpäivä tähtäsikin yritysten palveluiden ja tuotteiden laajamittaisempaan esittelyyn kilpailun muodossa. Yrityksillä on mahdollisuus kehittää ja harjaannuttaa liikeideoitaan, tuotteitaan ja palveluitaan monialaisten ja asiantuntevien tuomareiden ja sparraajayritysten kanssa. Juuri tähän tähtäävät myös mukava olevat asiantuntijayritykset sekä oppilaitokset. Huippuyrityksistä voidaan mainita Airbus Defence and Space, joka on myös Suomessa ja Jyväskylässäkin toimiva kansainvälinen suuryritys. Oppilaitoksista mukana on esimerkiksi yksi Suomen kyberturvallisuuden edelläkävijöistä, Jyväskylän ammattikorkeakoulun it-instituutti. Näiden lisäksi pelkästään kyberturvallisuuden osalta mukana on lähes 20 sparraajaa ja asiantuntijayritystä. Kevään aikana nähdäänkin jännittäviä käänteitä, kun selviää ketkä 12 kyberturvallisuuden tekijää valitaan sparraukseen ja kehittämään Suomalaista osaamista maailmalle. Pronssisoturikiista ravisteli kyberturvallisuutta lahden takana viime vuosikymmenen loppupuolella. 8 KON T R O LL I 2 • 2014
.. .. suojan kayttaminen osa I1 Ampuminen suojan takaa Kun suojan taakse on päästy, sieltä käsin pitäisi myös pystyä toimimaan. Tässä kaksiosaisen jutun toisessa osassa keskitytään miehekkäästi suojan takaa ampumiseen – Perusmallissa ampuma-asento on sama kuin ilman suojaa pystystä ammuttaessa, mutta ampujan jalat koukistuvat ja vartalo taittuu vyötäröstä siten, että päästään kurkistamaan suojan reunan ohi juuri sen verran, että pystytään ampumaan. Tavoitteena on pysyä itse mahdollisimman hyvässä suojassa; suojan takaa tullaan esiin vähin mahdollinen määrä, jotta pystytään ampumaan osumatta edessä olevaan suojaan. Käytännön harjoittelussa on havaittu, että ampujat pitävät ylävartalonsa melko hyvin suojan takana, mutta toinen jalka saattaa olla lähes kokonaan näkyvissä yläreidestä alkaen. Toisinaan myös ulompi kyynärpää saattaa pilkottaa suojan takaa liikaa. eri asennoista. teksti ja kuvat: Seppo Vesala K ontrollin edellisessä numerossa käsiteltiin suojan käyttämistä yleisellä tasolla. Juttusarjan jälkimmäisessä osassa keskitytään suojan takaa ampumiseen ja ennen kaikkea erilaisiin ampuma-asentoihin. Suojan käytössä ajatuksena on luonnollisesti se, että kenttäsika on itse mahdollisimman hyvässä suojassa, mutta pystyy kuitenkin toimimaan. Toimiminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi havaintojen tekemistä kohdealueelta sekä tarpeen vaatiessa mahdollisuutta ampuma-aseen käyttämiseen. Perusmalli Suojan takaa ampumisen perusmalli on, että seistään suojan takana, mutta mahdollisimman lähellä suojan reunaa. Etäisyys suojaan riippuu tilanteesta; tätä asiaa käsiteltiin perinpohjaisesti juttusarjan ensimmäisessä osassa, mutta nyrkkisääntönä toimii se, että ampuja ei aivan ylety koskettamaan suojaa suoraksi ojennetulla kädellä. Tällä tavalla vähennetään riskiä saada osumia suojasta kimmonneista luodeista tai sirpaleista, ja suojan takaa pystytään tulemaan esiin melko pienellä liikkeellä. perusmalli pystystä KON T ROLL I 2 • 2014 9
Polvelta ammuttaessa toteutetaan samaa periaatetta, mutta koska polvella oltaessa liikkuminen on huomattavasti rajoitetumpaa kuin seisten, on tärkeämpää, että asema suojan takana saadaan kerralla kuntoon. Polvella oltaessa voidaan ampua molemmat polvet maassa eli matalasta polviasennosta, tai toinen polvi maassa eli armeijasta tutusta korkeasta polviasennosta. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Korkean polviasennon ehkä merkittävin etu on se, että siitä pääsee nopeasti liikkeelle. Matalan polviasennon suurin etu lienee se, että asento on matalampi kuin korkea polviasento, joten matalan suojan takana voidaan päästä paremmin suojaan kuin korkeassa polviasennossa. On hyvä muistaa, että korkeastakin polviasennosta pääsee siirtymään matalaan yksinkertaisesti istumalla oman jalkansa päälle, jolloin tuloksena on eräänlainen hybridi näistä kahdesta asennosta. Dynaaminen malli Kun suojan takaa ampuminen tuodaan pois laboratoriosta, on tyypillistä, että ampuma-asento muuttuu. Esimerkiksi jos ampujan on liikuttava suojaan ennen ampumista, tai maasto on jotain muuta kuin ampumaradan tasainen lattia, ampumaasento eroaa huomattavasti siitä, mitä radalla on harjoiteltu. Myös valaisimen kanssa ampuminen muuttaa ampuma-asentoa melkoisesti, puhumattakaan siitä, että maalitaulu ampuukin takaisin. Jos todellisessa tilanteessa ampuma-asento muuttuu oleellisesti radalla käytettävästä asennosta, on harjoittelua yksinkertaisesti muutettava vastaamaan todellisuutta. eräs versio dynaamisesta asennosta matala polviasento toinen polvi ylhäällä Makuulta ampumista ei kokemukseni mukaan yleensä käsitellä lainkaan, varsinkaan virka-aseella ammuttaessa. Pitkillä aseilla voidaan ampua jonkin verran myös makuulta, erityisesti pitkiltä matkoilta, mutta se on edelleen nähdäkseni melko harvinaista. Makuuammunnan harvinaisuus johtunee osittain harjoitteluvaatimuksista: erityisesti dynaamisessa harjoittelussa makuuammunta vaatii kouluttajilta tarkkuutta ja ampujilta varmuutta aseenkäsittelyssä, jotta aseiden piiput pysyvät koko ajan turvalliseen suuntaan. 10 KON T R OL LI 2 • 2014 Suojan takaa ammuttaessa muoto ei ole tärkeää; tyylipisteitä ei ole jaossa, vaan tärkeintä on, että kenttäsika pystyy toimimaan tehokkaasti pysyen samalla mahdollisimman hyvässä suojassa. Asennon on mukauduttava olosuhteiden mukaan, ja ampumaharjoittelun on oltava sellaista, että ampuja pystyy ampumaan tehokkaasti myös epätyypillisistä ampuma-asennoista. Jokaista mahdollista ampuma-asentoa ei ole mahdollista harjoitella, mutta riittää, että harjoittelussa pyritään irti siitä, että ampuma-asento hierotaan täydelliseksi ennen ampumista. Tätä aihetta on käsitelty laajemmin Kontrollin numeroissa 4 ja 5/2009 julkaistussa Poliisin ampumaharjoittelu -artikkelissa. Kuten tämän artikkelin ensimmäisessä osassa todettiin, ampuma-asento muuttuu, kun maalitaulu ampuu takaisin. Harjoituksissa tätä voidaan simuloida siten, että kaksi harjoittelijaa ampuu toisiaan FX-aseilla. Jos pelko simulaatioaseen projektiilin aiheuttamasta pienestä kivusta saa harjoittelijat hakeutumaan suojaan huomattavasti tarkemmin kuin pelkkiä pahvitauluja puhkottaessa, miten tilanne muuttuukaan, jos vastapuoli ampuu takaisin oikealla aseella?
KOTIMAINEN PARASTA TURVALLISUUTTA & MUKAVUUTTA VARTIJOILLE JA JÄRJESTYKSENVALVOJILLE! Viiltosuojakaulus Viiltosuojaetuosa Rintataskuissa ja selässä paikat merkeille Nopea tuuletus Viiltosuoja etuosassa Säädettävä helmaosa Peukalomansetit • Vettä ja tuulta pitävä materiaali: koostumus 72% polyesteri / 28% polyuretaani • Vuori laminoitua 100g vanua • Etukappaleessa ja kauluksessa viiltosuoja: materiaali Aramid 100% Kevlar* DuPont • Tarralla kiristettävät hihansuut • Hihansuiden vuorissa resorit • Edessä neppareilla suljettavat alataskut • Molemmissa hihoissa vetoketjulliset taskut • Selässä vetoketjullinen tasku, jossa läppä, johon mahdollista kiinnittää tarrakiinnitteinen merkki • Sisäpuolella kaksi tarralla suljettavaa povitaskua ja kaksi vetoketjullista alataskua • Selässä kädenteillä käsien liikkumiseen väljyyttä antavat palkeet • Sisäpuolella molemmilla puolilla puhelintaskut, joista toisessa on tarralla suljettava läppä • Sisäpuolella avainlenkki • Helmassa nepparein kiinnitettävä kiristyksen säätö • Pesu 40 asteessa • Edessä vetoketjulliset rintataskut sekä tarralla kiinnitettävät läppätaskut, toisessa rintataskussa mahdollisuus tarrakiinnitteiseen merkkiin • Koot S - XXXXL www.arsenal-shop.? Tel. +358 20 7991 430 KON T ROLL I www.securityarsenal.? 2 • 2014 11
Eräs perusmalliin liittyvistä epärealistisista piirteistä on se, että siinä ampuma-asento pyritään tyypillisesti rakentamaan suojan takana valmiiksi, ja suojan takaa kurkistetaan valmiissa ampuma-asennossa valmiina ampumaan etukäteen tunnetussa paikassa olevaa maalitaulua. Tämä ei ole tosielämää ajatellen kovin realistinen tapa harjoitella, joten – jälleen kerran – harjoittelutapaa pitää muuttaa. Ensimmäinen muutettava asia on se, että ampuma-asento rakennetaan vasta, kun on jotain ammuttavaa. Suojan reunan yli tähystetään valmiina vetämään ase kotelosta tai valmiina kohottamaan ase tähtäyslinjalle: valmiiksi ampuma-asennon ottaminen vaikeuttaa ja hidastaa kohdehenkilön paikallistamista ja altistaa vahingonlaukauksille, jos kenttäsika esimerkiksi säikähtää jotain yllättävää tilannetta. Koska todellisuudessa kohdehenkilön tarkka sijaintipaikka ei luultavasti olisi tiedossa, kannattaa ainakin osan aikaa harjoittelussa pakottaa ampuja etsimään oikea kohde ennen ampumista. Tämä voidaan toteuttaa helposti käyttämällä useita eri tavoilla merkittyjä maalitauluja, ja suorittajalle kerrotaan juuri ennen suoritusta, mihin tauluun on ammuttava. Harjoitus muuttuu realistisemmaksi, jos maalitaulut muistuttavat ihmisiä ja suorittajalle annetaan kohdehenkilön kuvaus. Kohteen kuvaus voi olla yhtä epätäydellinen kuin todellisessakin elämässä, jolloin harjoittelija joutuu käyttämään harkintaa sen sijaan, että ampuisi ensimmäistä näkemäänsä maalitaulua. Suojan väärältä puolelta ampuminen Ampujan kannalta epäedulliselta puolelta eli oikeakätisellä ampujalla vasemmalta ampuminen ei ole sen vaikeampaa kuin toiselta puoleltakaan ampuminen – paitsi jos ampuja pyrkii käyttämään suojaa mahdollisimman tarkasti hyväkseen. Jos väärältä puolelta ammutaan samalla tavalla kuin oikealta puolelta, ei ampujan tarvitse opetella mitään lisäkikkoja, ja osuminen on yhtä helppoa kuin oikealta puolelta ammuttaessa. Mikäli ampuja kuitenkin haluaa pysyä mahdollisimman paljon suojan takana, on ampumistekniikkaa muutettava jonkin verran. Käsiaseella ammuttaessa helpointa on yksinkertaisesti kallistaa ase kyljelleen siten, että aseen luistin yläpinta osoittaa sivulle. Tällöin asekäden ranne taipuu väkisinkin jonkin verran, mikä saattaa aiheuttaa aseeseen toimintahäiriöitä. Kun kädet vedetään hieman koukkuun ja tukikäden kyynärpää painetaan kiinni omaan vartaloon, otteesta saadaan tukevampi ja löysän ranteen aiheuttaman toimintahäiriön riski pienenee. Lisäksi tällä tavalla saadaan varmistettua, että kyynärpää ei lähde seikkailemaan suojan väärälle puolelle. Ongelmana tässä asennossa on se, että tähtäinkuvio on oudon näköinen, koska tähtäimet ovat kallellaan. Aseen piippu on kuitenkin sisäpuolelta symmetrinen, eikä luoti tiedä, missä asennossa asetta pidetään. Tällä tavalla ampuminen ei varsinkaan lyhyeltä matkalta siis vaikuta huonontavasti aseen tarkkuuteen, kunhan ampuja tottuu tähtäämään kyljellään olevilla tähtäimillä. Toinen mainitsemisen arvoinen seikka on tähtäinlinjan ja piippulinjan ero. Kun normaalisti tähtäinlinja on piippulinjan yläpuolella, kallistetulla aseella ammuttaessa tähtäinlinja kulkee piippulinjan sivussa. Käsiaseilla tämä ero tosin on yleensä vain muutamia senttimetrejä, mutta erityisesti optiikalla varustetuissa aseissa ero on niin suuri, että tätä ampumatapaa ei kannata käyttää, koska se pakottaisi ampujan kurkistamaan suojan takaa liian pitkälle. tähystetään suojan takaa ase kotelossa 12 KON T R OL LI 2 • 2014 ammutaan ase kallistettuna
Käsiaseen kallistaminen soveltuu lähinnä ampumiseen suojan väärältä puolelta, mutta useampaan tilanteeseen soveltuva tapa on vaihtaa ase tukikäteen. Käden vaihtamista kannattaa harjoitella aluksi tyhjällä aseella, mutta kyseessä ei ole mikään Amerikan temppu: asekäden peukalo irrottaa otteen aseesta, jolloin asetta kannatetaan asekäden muilla sormilla. Tukikäden peukalo löytää toisen peukalon jättämän tyhjän paikan, minkä jälkeen kädet liukuvat toistensa lomitse ja tukikäsi vaihtuu asekädeksi. Tämän jälkeen tukikädeksi muuttunut entinen asekäsi ottaa toisesta kädestä vastaavan otteen, jota ampuja on tottunut käyttämään. Kun itse harjoittelin kätisyyden vaihtamista, huomasin, että oikealla kädelläni oli tapana kiertää peukalo aseen luistin toiselle puolelle, koska olin tottunut pitämään oikean käden peukaloa tuolla puolella. Otteen tulee kuitenkin olla peilikuva normaalista aseotteesta, joten peukalot ovat samalla tavalla limittäin tai päällekkäin kuin normaalissa aseotteessa. sormet siirtyvät luistille Jos ampujan kädet ovat niin pienet, että käsien liu´uttaminen edellä kuvatulla tavalla lomittain ei onnistu siten, että aseesta saataisiin hyvä ampumaote, tulee käyttää jotain muuta tapaa. Eräs mahdollisuus on pitää peukalo paikallaan ja siirtää muut sormet aseen luistin ympärille, jolloin ase jää ikään kuin ampujan nyrkin sisään. Tapa on tuttu ainakin Glockilla ampuville, sillä samalla tavalla tartutaan aseesta ennen aseen kenttäpurkamista. Tästä otteesta käsin saadaan tukikädellä ote aseen kahvasta, ja ampuma-asento voidaan muodostaa loppuun. Otetta aseesta voi vielä korjata toista kättä apuna käyttäen. Tämän tavan etuna on se, että siinä käytetään ampujalle jo entuudestaan tuttua otetta, joten se on helpompi muistaa ja suorittaa paineen alla toimittaessa kuin että opeteltaisiin jälleen uusi tapa toimia. Lähtökohtaisesti onkin aina eduksi, jos samoja liikeratoja ja motorisia suorituksia voi käyttää useissa eri tilanteissa. KON T ROLL I 2 • 2014 13
Pitkällä aseella ammuttaessa kätisyyden vaihtaminen on hieman moniportaisempi prosessi. Eräs tapa on viedä ensin asekäsi aseen etutukille tai lippaalle tukikäden viereen, sen jälkeen tukikäsi vaihtuu asekäden paikalle pistoolikahvalle. Kun käsien paikka on vaihdettu, aseen tukkia nostetaan olalta sen verran, että se saadaan vietyä toiselle olalle kasvoja kolhimatta. Jos aseessa käytetään olkahihnaa, täytyy varmistaa, että hihnan pituus ja kantotapa antavat myöden aseen kätisyyden vaihtamiselle. Kun aseen kätisyyttä on vaihdettu, riippuu muun muassa silmien keskinäisestä dominanssista, kuinka helppoa aseella on ampua. Itselläni oikea silmä on niin vahvasti dominoiva, että minulla on suuria vaikeuksia ampua pitkällä aseella vasemmalta olkapäältä pelkkiä rautatähtäimiä käyttämällä. Tilanne helpottuu huomattavasti, jos aseessa on valopistetähtäin, joka ei ole kovin tarkka silmän ja tähtäimen välisestä etäisyydestä. Tällöinkin tähtäinkuvan saaminen kestää hieman pidempään kuin oikealta olalta ammuttaessa. Käsiaseella ammuttaessa tähtääminen on helpompaa: riittää, että käännän päätä sen verran, että pystyn tähtäämään kunnolla oikealla silmällä. Väärällä kädellä ampumista opeteltaessa toisen silmän sulkeminen voi helpottaa tähtäämistä huomattavastikin, mutta normaalisti molempien silmien auki pitäminen on suositeltavaa. Kun väärältä puolelta ampumisen perusteet alkavat olla hallinnassa, seuraavaksi kannattaakin keskittyä tähtäinkuvan saamiseen molemmat silmät auki. 14 KON T R OL LI 2 • 2014 tukiase oikealla ja vasemmalla puolella
huolimaton ampuja saattaa osoittaa aseella itseään reiteen korkealle suojan yläpuolelle. Jos ase kallistetaan kyljelleen, saadaan tähtäin- ja piippulinja samalle korkeudelle, jolloin ampuja pystyy käyttämään suojaa huomattavasti tehokkaammin hyväkseen. Polvelta ampuminen Suojan takaa ampumista harjoitellaan pääasiassa seisten, mutta joissakin tilanteissa voi olla järkevää ampua polviasennosta. Tällainen tilanne saattaa tulla eteen esimerkiksi ammuttaessa pitkälle matkalle, mutta ennen kaikkea mikäli käytettävä suoja on niin matala, että sen taakse ei voida suojautua seisten. Kuten artikkelin alussa todettiin, pääasiallisia polvelta-ampumistapoja on kaksi: korkea ja matala polviasento. Korkean polviasennon etuna on muun muassa se, että siitä on nopeampi lähteä liikkeelle, esimerkiksi mikäli halutaan siirtyä toisen suojan taakse, tai jos mennään ottamaan kiinni kohdehenkilöä, johon halutaan päästä käsiksi mahdollisimman nopeasti. Asennon huonona puolena on muun muassa se, että tähystettäessä suojan väärältä eli tukikäden puolelta saatetaan asetta kotelosta vetäessä osoittaa aseella omaan reiteen, mikäli ase vedetään kotelosta huolimattomasti. Tämä voidaan estää kääntämällä aseen piippu kohteen suuntaan heti kun ase nostetaan kotelosta. Vasta kun aseen piippu osoittaa kohdehenkilön suuntaan, ase viedään omalle keskilinjalle ja siitä ampuma-asentoon. Matala polviasento on korkeaa parempi silloin, kun suojana käytetään jotain matalaa estettä kuten henkilöauton keulaa – riippuu tietenkin ampujan koosta, kumpi ampuma-asento on parempi minkäkin suojan takaa ammuttaessa. Kumpikin polviasento tarjoaa jonkin verran säätövaraa asennon korkeuden suhteen, ja joissakin tilanteissa on puhtaasti makuasia, kumpi asento on parempi. Kun aseella ammutaan kallistettuna, ampujan on luonnollisesti huomioitava, että tähtäyspiste on sijoitettava hieman halutun osumakohdan ohi sille puolelle, jonne ase on kallistettu. Jos ampumamatka on pitkä, on tämän lisäksi huomattava, että etäisyyden muutos vaikuttaa osumapisteeseen eri tavalla kuin normaalisti ase pystyssä ammuttaessa: Tähtäimet on asennettu aseeseen niin, että etäisyyden kasvaessa luodin lentorata leikkaa tähtäyslinjan kahdesti. Luodin lentorata alkaa pudota heti luodin lentäessä ulos piipusta, mutta tähtäin on asetettu sellaiseen kulmaan, että se pakottaa ampujan ampumaan hieman yläviistoon. Luodin lentorata siis leikkaa tähtäyslinjan ensin ylös mennessään ja toisen kerran ohitettuaan lentoratansa lakipisteen ja vajotessaan alaspäin. Taitava ampuja osaa arvioida eron tähtäyspisteen ja osumapisteen välillä, mikäli osaa arvioida ampumamatkan oikein. Kun aseella ammutaan kallellaan, luodin lentoradan ja tähtäyslinjan leikkausta ei tapahdu kertaakaan, vaan osumapiste alkaa vajota saman tien, kun luoti lähtee piipusta. Ase kallellaan ampuminen ei siis selvästikään ole mikään tarkkuusammunta-asento. Polvelta ampumisen kanssa samaan ampuma-asentojen luokkaan voidaan lukea myös erilaiset kyykkyasennot. Ne eivät välttämättä ole kovin tukevia, mutta lähtökohtaisesti kyykkyasentoon on nopeampi mennä kuin polvelle, lisäksi myös liikkeelle lähteminen on nopeampaa. Kyykkyasentojen etuna on myös se, että ne soveltuvat hyvin eri korkuisten suojien takaa tai esimerkiksi seinässä olevasta reiästä ampumiseen. ase kallistettuna päätä ei tarvitse nostaa tarpeettoman ylös Matalan suojan – esimerkiksi henkilöauton keulan – yli pitkällä aseella ammuttaessa ase voidaan kallistaa kyljelleen samalla tavalla kuin suojan vasemmalta puolelta käsiaseella ammuttaessa. Erityisesti optiikalla varustetussa pitkässä aseessa tähtäinlinjan ja piippulinjan erotus voi olla kymmenen senttimetriä, enemmänkin. Esteen yli ammuttaessa tämä tarkoittaa, että ampuja joutuu nostamaan päätään epämiellyttävän KON T ROLL I 2 • 2014 15
korkea kyykkyasento soveltuu puolikorkean suojan yli ampumiseen Erityisesti pitkällä aseella kylkiasennosta ammuttaessa voi olla tarpeen vaihtaa kätisyyttä 16 KON T R OL LI 2 • 2014
Makuuasento Kaikkein vakain ampuma-asento saadaan maassa makaamalla, jolloin myös tarjotaan vastapuolelle mahdollisimman pieni osumapinta-ala. Tämän vuoksi lähes kaikki ammunnat armeijassa ammuttiin makuulta, ja samasta syystä kenttäsiankin saattaa olla järkevää asettua makuuasentoon. Makuuasennon huonoja puolia ovat hidas liikkeellelähtö ja se, että hyvän ampuma-asennon saavuttaminen maasta on kenttäolosuhteissa huomattavasti vaikeampaa kuin pystystä tai polvelta, sillä makuuasento on herkkä alustan pinnanmuodoille. Lisäksi makuuasento on yllättävän raskas, erityisesti raskaita suojaliivejä ja kypärää käytettäessä. Suojavarusteita valittaessa tuleekin punnita raskaiden suojavarusteiden tarjoaman lisäsuojan tuottamaa etua suhteessa siihen, kuinka paljon niiden käyttäminen vaikuttaa toimintakykyä alentavasti. Makuulta voidaan ampua useista eri asennoista, tavallisimpana varmasti armeijastakin tutusta makuuasennosta, jossa toinen polvi on hieman koukussa, jolloin pallea on irti maasta, eivätkä sisään- ja uloshengitys näin ollen vaikuta tähtäinkuvaan kovin paljoa. Muun muassa alustan muodosta riippuen makuulta voidaan ampua tuelta tai ilman tukea. Kenttäolosuhteissa lipastuelta ampuminen lienee kaikkein käyttökelpoisin tapa, joskaan se ei välttämättä sovellu tarkkaan työskentelyyn. Eräs mielenkiintoinen makuuammunta-asento kulkee nimellä urban prone, suoraan suomennettuna urbaani makuuasento. Uskoakseni asennon nimi tulee siitä, että tällä tavalla maaten on mahdollista ampua esimerkiksi auton alta. Kuvaavampi nimitys asennolle on kuitenkin kylkiasento. käyttää hyväkseen matalaa suojaa, jonka takaa ampuminen muuten voisi olla hankalaa. Lisäksi tässä asennossa voi toimia raskaat suojaliivit ja ennen kaikkea kypärä päässä. Asento on vieläpä mukava, joten kylkiasennossa voi maata pitkiä aikoja toimintakyvyn kärsimättä yhtä paljon kuin joissakin muissa asennoissa. Jotta kylkiasentoa voi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, on osattava ampua molempikätisesti. Kätisyyden vaihtaminen on erityisen tärkeää pitkillä aseilla ammuttaessa. Matalan esteen alta ammuttaessa ase tulee vaihtaa sille puolelle, joka on lähempänä maata. Suojan yli ammuttaessa taas aseen tulee olla sillä puolella, joka on korkeammalla. Kylkiasennossa voidaan paitsi ampua auton alta, myös suojautua auton renkaan taakse. Tällöin jalat asetetaan auton rengasta vasten ja ampuja kurottaa mahdollisimman lähelle jalkojaan, jolloin omaan jalkaan ampumisen riski pienenee. Jos ampuja on tarpeeksi notkea, aseen piippu saadaan vietyä omien jalkojen ohi, jolloin riski ampua omaan jalkaan on lähes olematon. Jos ase jää jalkaterien takapuolelle, on olemassa riski, että ampuja ampuu itseään. Jos asetta ei saada vietyä riittävän pitkälle, jalkoja voidaan koukistaa sen verran, että ase saadaan vietyä jalkojen etupuolelle. Toinen vaihtoehto on asettaa jalkaterien sijasta polvet auton rengasta vasten, jolloin jäykempikin ampuja saa vietyä aseen riittävän pitkälle eteen. Käytettäessä autoa tällä tavalla suojana on syytä huomata, että auton alitse on mahdollista ampua maan kautta kimmokelaukauksia. Vaikka kimmokkeiden liike-energia ei olekaan yhtä suuri kuin suoraan osuvalla luodilla, ne ovat kuitenkin edelleen potentiaalisesti hengenvaarallisia projektiileja. Kylkiasennon hyvä puoli on muun muassa se, että siitä voi ampua matalan esteen kuten auton alta, ja lisäksi ampuja voi Ampuja suojautuu auton renkaan taakse KON T ROLL I 2 • 2014 17
Liikenteessä poikkeustilanteen sattuessa toiminnan pitäisi olla rauhallista ja järjestelmällistä. Poikkeustilanteiden kannalta tulisi olla valmis toimintasuunnitelma, joka antaa toiminnalle varmuutta ja nopeutta. itsepalveluvankilat Suomi on astumassa vankeinhoidon saralla maailman kärkeen, kun Rikosseuraamusvirasto aloittaa vuoden lopulla maailman mitta- kaavassa ainutlaatuisen kokeilun. 18 KON T R OL LI 2 • 2014 V altionhallinnon pyrkimyksenä on säästää kaikissa toiminnoissa, jolloin katseet on helppo kääntää ei-tuottaviin aloihin. Yksi tällaisista aloista on vankeinhoito, joka onkin vastannut haasteeseen innovatiivisella idealla: itsepalveluvankilalla. Kontrolli haastatteli nimettömänä pysyttelevää Rikosseuraamusviraston virkamiestä aiheesta. Idea pähkinänkuoressa Itsepalveluvankilan idea on anastettu häikäilemättömästi kauppa- ja ravintola-aloilta, joilla itsepalvelutoiminta onkin osoittanut toimivuutensa: jo jonkin aikaa joissakin kaupoissa ja ravitsemusliikkeissä on ollut mahdollista maksaa tuotteet itsepalvelukassalla. Kukapa ei olisi valinnut Ikeassa tai ABC-asemalla nopeasti liikkuvaa itsepalvelukassajonoa vanhanaikaisen ja hitaamman, ihmisen hoitaman kassan sijasta? Myös kauppi-
teksti: Seppo Vesala kuvat: Julkiset lähteet aat hierovat tyytyväisinä käsiään, koska itsepalvelukassa tuo selvää säästöä henkilöstökuluissa. - Itsekin mieluummin asioin itsepalvelukassalla, jolloin ei myöskään tarvitse kohdata kiusallisia tilanteita kassan tervehtiessä tai toivottaessa hyvää päivänjatkoa, toteaa haastattelemamme virkamies. Vankeinhoitolaitoksen kustannuksista merkittävä osa aiheutuu tavalla tai toisella työntekijöistä: on suoria ja välillisiä palkkakuluja sekä työterveyshoidosta, työpaikkaruokailusta ja muusta vastaavasta henkilöstön ylläpitämisestä johtuvia kuluja. Näiden lisäksi henkilöstöstä aiheutuu myös kiinteistökuluja kuten se, että suuri henkilöstömäärä edellyttää suuria sosiaalitiloja, pysäköintialueita ja niin edelleen. Itsepalveluvankila toimii – kuten konseptin nimestäkin voi päätellä – tee se itse -periaatteella. Mahdollisimman suuri osa vankilan toiminnoista on pyritty automatisoimaan, joten vangit – tai asiakkaat, kuten itsepalveluvankilassa vankilan asukkaita kutsutaan – hoitavat vankilan rutiineja automaattien ja robottien avulla tietyn aikataulun mukaisesti. Pilottihanke käynnistyy varovaisesti karsimalla aluksi ruokala- ja vartiointihenkilökunnan määrää noin puoleen. Jäljelle jäävä vartiointihenkilökunta toimii palveluneuvojan tittelillä; tarkoituksena on, että he varmistavat automaattivankilan sujuvan toiminnan ja avustavat asiakkaita selvittämään mahdolliset pulmatilanteet itsenäisesti. Kun itsepalveluvankilan eli asumisyksikön toiminta lähtee kunnolla käyntiin, henkilökunnan määrää voidaan vähentää entisestään. Tarkoituksena on myös tutkia, mistä kaikista palveluista voidaan toimintoja automatisoimalla vähentää ihmistyövoimaa. Esimerkiksi lääkäripalvelut ovat haastattelemamme virkamiehen mukaan loogisesti automatisoitavien toimintojen kärjessä: - Etenkin vakioasiakkaat tuntevat erilaiset lääkeaineet ja niiden yhteisvaikutukset yleensä paremmin kuin keskiverto terveyskeskuslääkäri, joten miksi tätä asiantuntemusta ei hyödynnettäisi, toteaa mystinen RiSen virkamies. KON T ROLL I 2 • 2014 19
Käytäntö Asiakkaat majoittuvat asumisyksikössä omassa huoneessaan, johon jokainen kirjautuu illan tullen sisään omalla kulkutagillaan. Aamuherätyksen jälkeen ruoat käydään hakemassa osaston ruoka-automaatista, ja ruokailu hoidetaan kodinomaisesti osastojen omissa ruokailutiloissa. Tämän jälkeen asiakkaat hakeutuvat oma-aloitteisesti erilaisiin aktiviteetteihinsa, jotka on merkitty kunkin asiakkaan omaan viikkojärjestykseen. Lounas hoidetaan samaan tapaan kuin aamiainen, ja koko loppupäivä kuluu samalla kaavalla: viikko-ohjelmaan on merkitty, missä asumisyksikön tiloissa kullakin asiakkaalla on lupa oleskella mihinkin aikaan päivästä. Illan tullen asiakas kirjautuu sisään omaan huoneeseensa, minkä jälkeen ovet lukittuvat. - Mistään avovankilasta ei siis ole kysymys, vaan asumisyksikkö on suljettu laitos samalla tavalla kuin perinteiset vankilat, painottaa haastateltavamme. Säästöt tällaisessa asumisyksikössä muodostuvat luonnollisesti etupäässä siitä, että henkilökuntaa tarvitaan vähemmän. Uusia asumisyksiköitä suunniteltaessa tehottomassa käytössä olevia tiloja, kuten henkilökunnan sosiaalitiloja ja pukuhuoneita, tarvitaan vähemmän, jolloin suurempi osa tiloista voidaan varata rakennuksen funktiota vastaavaan käyttöön eli asiakkaiden majoittamiseen ja kuntouttamiseen. - Kuntouttamisesta puheen ollen uskomme, että uudenlainen asumisyksikkö on vanhanaikaista laitosta tehokkaampi asiakkaiden kuntouttamisessa, painottaa haastateltavamme. 20 KON T R OL LI 2 • 2014 Riskit Helposti voisi ajatella, että ilman ihmisen ohjausta toimiva vankila olisi herkkä kaikenlaisille vikatiloille ja häiriöille, mutta asia on todellisuudessa juuri päinvastoin, selittää haastattelemamme virkamies. - Koneet eivät tee virheitä, vaan ihmiset. Kun ihmisen osuuden karsii minimiin, myös virheiden määrä vähenee automaattisesti. Kun haastateltavallemme esitettiin uhka, että ilman vartijoita vangit saattavat karata vankilasta, tämä mahdollisuus kuitattiin epärealistisena: - Asiakkaat viihtyvät kodinomaisissa oloissa niin hyvin, että heillä ei ole mitään tarvetta poistua. Sitä paitsi he tietävät, että luvattomasti poissa oltaessa näiltä päiviltä ei makseta päivärahaa, joten kyseessä on oikeastaan win-win-tilanne. Jos asiakas poistuu luvatta, se tuottaa taas säästöä yhteiskunnalle. Muu maailma tarkkailee Vankeinhoitolaitos on ottanut ennakkoluulottoman askeleen aloittamalla rohkean pilottihankkeen, ja ensimmäisen itsepalveluvankilan on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden syksyllä. Tässä vaiheessa vankeinhoitolaitoksesta ei haluta paljastaa, mikä vankila saa kunnian olla hankkeen airuena, mutta Kontrollille todettiin, että kyseessä on perinteinen suljettu vankilalaitos. Joka tapauksessa kyseessä on tiettävästi pilottihanke myös koko maailman mittakaavassa, joten on selvää, että koko maailma seuraa kokeilun onnistumista silmä kovana. F
POLIISIHALLITUKSEN VISIOT AUTOMATISAATIOSTA Vaikka rikosseuraamusviraston pilottihanke on äärimmäisen rohkea, Kontrolli on saanut tietää, että myös muualla valtionhallinnossa suunnitellaan automatisointia täysin uusilla tavoilla. Saimme haastatteluun Poliisihallituksen neuvottelevan virkamiehen Toni Kalnaksen. Poliisihallitus on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut hanketta, jonka tarkoituksena on Kalnaksen mukaan saattaa kansalaiset tasa-arvoiseen asemaan lain edessä asuinpaikasta riippumatta. - Kyseessä ei todellakaan ole keino kartuttaa valtion kassaa, vaan pyrimme aidosti vain kansalaisten tasa-arvoiseen kohteluun, painottaa Kalnas. Kun päätös Liikkuvan poliisin sulauttamisesta paikallispoliisiin tehtiin, haluttiin varmistaa, että liikenteenvalvonnan taso ei pääse laskemaan edes syrjäseuduilla. Ei ole oikeudenmukaista, että osa kansalaisista voi halutessaan rötöstellä liikenteessä mielin määrin ilman pelkoa sanktiosta pelkästään sen takia, että sattuu asumaan syrjäseudulla, missä poliisi ei partioi yhtä taajaan kuin kaupunkialueilla. On fakta, että ihmiset tekevät liikenteessä jatkuvasti päätöksiä ja ratkaisevat ongelmatilanteita edes tiedostamatta asiaa, toteaa Kalnas. Suuri osa näistä tilanteista on vähäisiä, kuten päätös siitä, missä vaiheessa vaihtaa auton vaihdetta. Osalla tilanteista on kuitenkin suora vaikutus liikenneturvallisuuteen, kuten päätös edellä ajavan ohittamaan lähtemisestä. On myös tutkittu tosiasia, että oli kuljettaja kuinka kokenut tahansa, suuri osa tämän tekemistä ratkaisuista on vääriä. Onneksi nämä väärät ratkaisut eivät useimmiten aiheuta konkreettista vaaraa, mutta tieliikenteessä myös abstraktin vaaran aiheuttaminen on rangaistavaa. Poliisihallituksen tuleva kokeilu perustuu näihin kahteen tosiasiaan. Koska poliisi ei voi olla kaikkialla valvomassa tasapuolisesti, mutta toisaalta laki edellyttää, että kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, Poliisihallitus kaavailee ratkaisevansa ongelman virhemaksujärjestelmällä. Järjestelmässä jokaiselle ajoneuvorekisteriin merkitylle moottorikäyttöisen ajoneuvon haltijalle lähetettäisiin vuosittain virhemaksu, joka perustuu siihen tosiasiaan, että ihminen väistämättä tekee liikenteessä virheitä, selittää Kalnas. Alkuun järjestelmässä ei voitaisi erotella paljon ja vähän autoilevia henkilöitä, mutta tarkoitus on, että kokeilun myöhemmässä vaiheessa järjestelmä yhdistetään satelliittipaikannuksella toimivaan ajoneuvon käyttöverojärjestelmään, jolloin paljon autoileville voidaan määrätä suurempi vuosittainen virhemaksu – siis mikäli tähän verotusmuotoon päädytään, kiirehtii Kalnas lisäämään, tietäväisesti hymyillen. KON T ROLL I 2 • 2014 21
lopultakin! § To d i st a j a n su ojelu S uomen lakiin teksti: Antti Sirkkala kuvitus: Juha Harju 22 KON T R OL LI 2 • 2014 kuvat: Lauri Hämäläinen, Julkiset lähteet
Sisäasiainministeriössä kiillotellaan parhaillaan keväästä 2012 asti urakoitua lakiesitystä todistajansuojeluohjelmasta. Vielä tällä hetkellä meillä ei ole lainsäädäntöä aiheesta lainkaan. Laissa säädettäisiin todistajien ja muiden vakavassa hengen ja terveyden vaarassa olevien henkilöiden suojelemisesta. Lain odotetaan olevan merkittävä niin perusoikeuksien toteutumisen varmistamisen kuin rikosoikeudellisen vastuun toteutumisen sekä rikollisuuden torjunnankin kannalta. -L aki todistajansuojeluohjelmasta ei ole hallitusohjelmassa, mutta tämä hallituksen esitys on osa järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa, joka siellä kyllä on, kertoo ylitarkastaja Elina Immonen, kun kysyn, miksi todistajansuojeluohjelma tulee Suomeen. - On nähty, että tämä kuuluu niihin toimiin, hän täsmentää vetäen näiden pisteiden välille yhdistävän viivan. Muistini mukaan jo 1990-luvulla turvallisuusalan kenttämiehet olivat pahoillaan niin uhrin kuin todistajankin asemasta rikostutkinnassa ja -oikeudellisessa prosessissa. Aihe on varmasti kuitenkin puhuttanut vieläkin pitempään. Tämän takia kysymys ei niinkään kuulu, miksi sitä tarvitaan – sitä olisi tarvittu jo pitkään – vaan miksi se tulee juuri nyt? Tarkemmin sanottuna se tulee täsmälleen vajaan vuoden päästä, tammikuun 1. päivänä 2015. Jos eduskunta suo. Lakihankeen asettamispäätös annettiin 21. maaliskuuta 2012. Projekti kestää alkuperäisen suunnitelman mukaan kuluvan vuoden kesäkuun loppuun. Itse lakiesitysluonnos lähti lausuntokierrokselle lokakuussa 2013. Saatuja lausuntoja tarkastellaan parhaillaan, ja hallituksen esitys eduskunnalle laiksi todistajansuojeluohjelmasta on Immosen mukaan menossa Arkadianmäelle aikataulun mukaan jo nyt kevätistuntokaudella. Ylitarkastaja uskoo, että valmistelut eivät viivytä lakia: - Monet lait saattavat vaatia paljonkin valmistelevia toimia, kun ne tulevat voimaan, mutta uskon, että tämän kanssa ollaan ajoissa valmiina. Työryhmään on osallistunut edustajia yhdeksästä eri organisaatiosta ja virastosta. Lakihankkeen vastuuvalmistelija, sisäministeriön ylitarkastaja Elina Immonen lähti vastailemaan kysymyksiimme mielenkiintoisesta, mutta mediassa melko vaatimattomalle huomiolle jääneestä lakiesityksestä. Itse todistajansuojeluohjelman suunnitteluun saati toteuttamiseen työryhmä ei ole sotkeutunut. Sen hoitavat kasvottomat vastuuviranomaiset omalla tonteillaan Jokiniemessä. PALERMON SOPIMUS Suomi allekirjoitti kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseen tähtäävän YK:n yleissopimuksen eli niin kutsutun Palermon sopimuksen (United Nations Convention against Transnational Organized Crime, UNTOC) joulukuussa 2000. Sopimus astui voimaan syyskuussa 2003, ja Suomi ratifioi sen helmikuussa 2004. Varsin laajan muun sisältökokonaisuutensa ohella artikla 24 ottaa kantaa juuri todistajien suojelun tarpeellisuuteen edellyttäen allekirjoittajavaltioita ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin suojelun toteutumiseksi. Tuolloin oikeusministeriön näkemyksen mukaan viimeaikaiset lakimuutokset lainsäädännön koko kuva mukaan lukien olivat riittäviä vastaamaan sopimuksen allekirjoittajilleen asettamiin edellytyksiin todistajien suojelemisesta. Samalla oikeusministeriössä kiinnitettiin kuitenkin huomiota tarpeeseen tarkastella todistajien suojelemiseen liittyviä olosuhteita ja muutoksia uudelleen tulevaisuudessa, jotta muuttuviin haasteisiin voitaisiin vastata myös tarvittaessa uudella lainsäädännöllä. Se tulevaisuus on siis nyt. Oikeus elämään Tarkasteltaessa todistajainsuojelua laajemmin valtameren tältä puolelta, teoreettinen perusta rikosoikeudellisen prosessin osapuolten suojelemiseksi voidaan hakea niinkin kaukaa turvallisuusalan kenttämiehen horisontin takaa kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen toisesta artiklasta, joka suojaa jokaisen oikeutta elämään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut sopimuksen sisältöä siten, että se ei ainoastaan rajoita valtioiden toimivaltaa yksilöä kohtaan – esimerkiksi estä valtiota surmaamasta ihmisiä tuomitsemalla heitä kuolemaan – vaan velvoittaa ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaneet valtiot aktiivisiin suojelutoimiin ihmisten elämän varjelemiseksi. Velvollisuus suojeluun ei rajoitu henkeä uhkaavan tahon rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, vaan voi vaatia konkreettisia toimia vaaran ehkäisemiseksi ja vaikkapa henkirikoksen estämiseksi. Tästä lähtökohdasta valtioilla on siis pelkän reaktiivisen toimintavelvoitteen lisäksi aktiivinen velvoite toimia asioiden niin vaatiessa, jotta oikeus elämään myös tosiasiallisesti toteutuisi. Hallituksen esitys laiksi todistajansuojeluohjelmasta toteaa, että ihmisoikeussopimuksen artiklan 2 elämän suojelun velvoitteesta huolimatta valtioilla ei ole vielä velvollisuutta perustaa nimenomaan juuri todistajansuojeluohjelmaa. Aihealueen kansainvälinen sääntelykin, kuten Euroopan unionin säädökset tai YK:n yleissopimus järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi vuodelta 2000 (ks. Palermon sopimus), on sisällöltään tältä osin tulkinnanvaraisia tai suositusluontoisia ilman juridista sitovuutta. Esityksen mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen uunituore oikeuskäytäntö (ks. ECHR CASE) muuttaa kuitenkin tilannetta. Tämänsuuntaista kehitystä tukevat myös aiemmat, Euroopan neuvoston todistajansuojelua koskevat suositukset vuodelta 2005. Todistajainsuojeluun panostaminen onkin Elina Immosen mukaan yleiseurooppalainen trendi: - Lähes kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa on todistajansuojeluohjelma, tai se on työn alla, Elina Immonen avaa valtioliitossa vallitsevaa tilannetta. KON T ROLL I 2 • 2014 23
Kaikissa maissa ei kuitenkaan ole todistajansuojeluohjelmaa sääntelevää lakia. Joissakin maissa todistajien ja muiden hengenvaarassa olevien suojelemisesta säädetään jonkin muun lain yhteydessä. Lakiesityksen mukaan esimerkiksi Itävallassa suojelu perustuu rikoslain yleisluontoiseen säännökseen, eikä Irlannissa todistajansuojelutoimista huolimatta ei ole sitä sääntelevää lainsäädäntöä lainkaan. Vaikka todistajansuojelun perustana olisikin yksilön oikeus elämään, sen yhteiskunnallista merkitystä alleviivaa sen tarpeellisuus kamppailussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Todistajansuojelun nimittäin katsotaan kansainvälisesti olevan aivan keskeisimpiä keinoja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Lainsäädäntöhankkeen asettamispäätöksessä todettiin yhtäältä todistajien uhkailun ennen ja jälkeen oikeusprosessia lisääntyneen viime vuosina ja toisaalta näiden tapausten olevan entistä vakavammin otettavia. Tämän kehityksen myötä todistajien suojelemisesta on tullut pysyvä osa poliisin tehtäväkenttää myös Suomessa. Lakiesitys kertoo poliisiviranomaisten kansainvälisen yhteistyön kautta saamien kokemusten osoittavan todistajansuojeluohjelman voivan tulla tarpeeseen erityisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvissä tapauksissa. Vakavimman uhkailun listataan liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden huumausaine-, ihmiskauppa-, väkivalta- ja talousrikoksiin. Käytössä olevat keinot Vaikka Suomen laki ei vielä tunne säädeltyä todistajansuojeluohjelmaa, suojellaan hengenvaarassa olevia ihmisiä tarpeen niin vaatiessa. Tapoja suojelemiseksi on jo nyt runsaasti. Nykykeinot jaetaan lakiesityksessä kolmeen eri kategoriaan: prosessioikeudelliset, rikosoikeudelliset sekä muut menetelmät. Prosessioikeudelliset keinot liittyvät todisteluun ja oikeudenkäyntiin, sekä esimerkiksi henkilön tietojen julkisuuteen. Rikosoikeudellinen suojelu sisältää nimen mukaisesti sanktioituja määräyksiä, esimerkkinä lähestymiskielto, jonka rikkomisesta seuraa rikosoikeudellinen rangaistus. Viimeinen kategoria sisältää poliisilain säännösten mukaisia toimenpiteitä. Jopa poliisivartiointi on mahdollista, mutta resursseja kuluttavana toimenpiteenä se käy haastavaksi toteuttaa tarpeen pitkittyessä. Asianomistajaa, todistajaa tai muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä voidaan oikeusjutun pääkäsittelyssä kuulla asianosaisen tai muiden henkilöiden läsnä olematta, mikäli tuomioistuin näin katsoo parhaaksi ja se on perusteltua henkeen ja terveyteen kohdistuvan uhkan takia. Niin ikään pääkäsittelyssä voidaan edellä mainittuja kuulla myös teknistä tiedonvälitystapaa käyttäen. Todistajan suojelemiseksi rikosprosessin todistajan tai muun kuultavan yhteystiedot on myös mahdollista salata eri vaiheissa jo esitutkinnasta lähtien. Samoin asiakirjoja ja niiden osia on mahdollista määrätä salaisiksi. Toisaalta henkilöllisyyttä ei kuitenkaan voida täysin salata. Oikeudenkäytön lähtökohtana on asianosaisen oikeus saada tietää todistajan nimi. Anonyymi todistaminen ei siis ole Suomessa mahdollista vieläkään. Muun uhkailun lisäksi rikoslaissa on erikseen kriminalisoitu F 24 KON T R OL LI jatkuu sivulla 17 2 • 2014 ECHR CASE Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, kaverien kesken ECHR, otti ensimmäisen kerran kantaa todistajansuojeluvelvoitteen puolesta ratkaisussa jouluna 2012. Unkarissa väärän henkilöllisyyden turvin piilotellut serbi oli aiemmin toiminut serbimafian huumeiden salakuljetusorganisaatiossa. Jäätyään Unkarin viranomaisille kiinni vuonna 2007 muista rikoksista hän suostui luovuttamaan tietoja serbimafian toimista vastineeksi syytteitä koskeneesta sopimuksesta sekä siitä, että hänet perheineen otettiin todistajansuojeluohjelman piiriin. Se tarkoitti uusia henkilöllisyyksiä, uutta sijoittamista sekä määrärahaa, jonka turvin elämä saattoi jatkua. Tekijä itse oli tänä aikana kiinniotettuna, mutta kertoi äitinsä kimppuun hyökätyn hänen takiaan. Tämän lisäksi hän väitti serbimafian luvanneen hänestä 20 000 euron tapporahan – todistajansuojeluohjelman riskienarviointi epäili väitteen todenperäisyyttä vahvasti. Kaksi vuotta myöhemmin mies tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankilaan erilaisista vakavista rikoksista. Vankeusaikana todistajansuojeluohjelman viranomaiset alkoivat epäillä tämän olevan edelleen yhteydessä rikollisorganisaatioon. Epäily johti miehen ja hänen unkarilaisen avopuolisonsa ja heidän kolmen alaikäisen lapsensa todistajansuojeluohjelman keskeyttämiseen ja heidän alkuperäisen henkilöllisyytensä palauttamiseen. Todistajansuojeluohjelman virkailijoiden mukaan suojelun keskeyttäminen oli perusteltua toistuvien sääntörikkomusten takia ja myös koska henkilö, joka uhkasi miestä ja tämän perhettä, oli otettu lopultakin kiinni. Suojeltu itse oli sitä mieltä, että organisaatio oli yhä voimissaan ja uhkasi häntä sekä hänen perhettään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen yksimielisen päätöksen mukaan suojeluohjelman lopettaminen asetti nimenomaan perheenjäsenet hengenvaaraan. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi todistajansuojeluohjelmasta käyttää tätä oikeustapausta esimerkkinä valtioiden velvoitteelle todistajien suojelemisesta. Oikeuden päätöksen mukaan suojelu täytyy ulottaa nimenomaan myös perheenjäseniin ja viranomaisten on tehtävä se, mitä voidaan kohtuudella odottaa hengenvaaran torjumiseksi. Toisaalta tuomioistuin toisti ratkaisussa myös aiemmat linjaukset siitä, että valtiolle ei voi asettaa kohtuuttomia vaatimuksia yksilön hengen suojelemiseksi. Toimien tulee olla suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin ja prioriteetteihin.
F jatkuu sivulta 16 todistajien uhkailu. Tällaista on kaikki, missä väkivallalla tai sen uhalla pyritään estämään lausunnon antaminen tai vaikuttamaan sen sisältöön, ulottuen jo oikeudenkäyntiä edeltävään tutkintaan ja muuhun viranomaismenettelyyn. Käräjäoikeus voi hieman järeämpänä työkaluna määrätä perustellusta syystä myös lähestymiskiellon, josta on säädetty lähestymiskiellosta taannoin annetussa laissa. Kiireellisissä tapauksissa myös poliisi voi määrätä väliaikaisen lähestymiskiellon. Kiellon kohde ei saa tavata, ottaa yhteyttä eikä seurata ja tarkkailla kieltoa oikeudelta hakenutta henkilöä. Lakiesityksessä tehdään kuitenkin tärkeä huomio: lähestymiskielto on vakavimmissa tapauksissa täysin riittämätön ratkaisu. Toisin sanottuna se siis ei ole ratkaisu lainkaan. Operatiiviset turvaamistoimet Rikos- ja prosessioikeudellisten todistajansuojelutapojen lisäksi löytyy kourallinen muita menetelmiä sovellettavaksi konkreettisessa uhkatilanteessa. Maistraatilta voi hakea määräajaksi tietojen luovuttamisen teoriassa estävää turvakieltoa. Samoin nimitietojen täydellinen muuttaminen on uhkatilanteessa mahdollista. Henkilötunnuksen muuttaminen on myös mahdollista eräin ehdoin. Lakiesityksessä mainitaan juuri todistajain suojelu muuttamisperusteena. Väestörekisterikeskus pyytää tapauskohtaista arviota poliisilta, josko kyseessä on muuttamisen edellytyksissä mainittu pysyvä hengen ja terveyden vaara. Tällainen muutos ei kuitenkaan mahdollista uusien ja vanhojen tietojen yhteyden poistamista itse väestörekisteritiedoista, ja vanhat oheistiedot yhdistetään muutettuihin tietoihin. Lakiesityksen mukaan tämä mahdollistaa uusien tietojen paljastumisen juuri vanhojen tietojen kautta. Tietojen salaamiseksi on lisäksi vielä mahdollisuus saada viranomaiskäytössä olevat asiakirjat salaisiksi. Tästä säädetään laissa viranomaistoiminnan julkisuudesta. Allekirjoittanut joutui kerran keikalle, kun vankeinhoitolaitoksesta ilmoitettiin asiakasta uhanneen henkilön pääsevän vankilomalle. Tuolloin kenttäsikaa pohditutti kovasti, millä logiikalla vankilomalle on mahdollista päästä, jos uhka on yhä sen luonteinen, että uhattua pitää varoittaa etukäteen? Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi todistajansuojeluohjelmasta listaa vielä kolme käytännön turvaamistoimenpidettä, joilla voidaan oikeassa tilanteessa suojella uhattuja henkilöitä. Yksi näistä on ilmoittaa vapautensa menettäneen henkilön poistumisesta laitoksesta etukäteen, jos on perusteltua syytä epäillä poistuvan henkilön syyllistyvän henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen. Tästä säädellään kolmessa eri paikassa: vankeuslaissa, tutkintavankeuslaissa ja poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa. Täytyy myöntää kenttäsikaa pohdituttavan jatkossakin, että jos on perusteltua syytä epäillä rikosta, eikö silloin olisi perusteltua syytä estää poistuminen laitoksesta? Ilmoittamisen lisäksi lakiesityksessä käydään läpi kaksi operatiivista turvaamistoimenpidettä, eli paikan päältä poistaminen ja uhatun henkilön vartiointi. Näistä toimenpiteistä säädetään poliisilain toisessa luvussa. Kymmenennen pykälän mukaan poliisiviranomainen voi poistaa henkilön, jos hänen käyttäytymisestään – vuoden alussa voimaan tulleen soveltamisalan muutoksen mukaan myös aiemmasta – voidaan vetää johtopäätös hänen todennäköisesti syyllistyvän henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen. Mikäli paikalta poistaminen on riittämätön tai rikosta ei voida muuten estää, on myös kiinniottaminen mahdollista. Muutoksen yhteydessä samaan pykälään lisättiin henkilön suojelemista ja paikan vartioimista koskeva kolmas momentti. Suojelu ja vartiointi eivät koske vain hengen uhkaa, vaan poliisi voi vartioida paikkaa ja henkilöä myös terveyteen, vapauteen, kotirauhaan ja omaisuuteen kohdistuvan rikoksen torjumiseksi. TURVAKIELTOJEN MÄÄRÄ KASVAA Turvakieltojen määrä kasvaa pikkuhiljaa, vahvistaa Väestörekisterikeskuksen tietopalvelupäällikkö Päivi Pösö: - Joulukuussa 2013 turvakieltoja oli voimassa 12 751. Trendi on kasvava, nämä lisääntyvät vähitellen. Sen sijaan henkilötunnuksensa muuttaneista ei luovuteta tilastoa. - Tietoturvasyistä emme anna lukumäärätietoja henkilötunnusten muuttamisista kysymissäsi tapauksissa, vastaa yhteydenottoomme tietosisältöyksikön johtaja Tytti Ronkainen Väestörekisterikeskuksesta. Todistaminen yhä velvollisuus Todistaminen on Suomessa lakisääteinen velvollisuus, josta voi kieltäytyä vain tietyin, laissa rajatuin ehdoin. Väkivallan uhka ei kuulu näihin. Mikäli läpikäydyt suojausmenetelmät kuten rikosja prosessioikeudelliset vaihtoehdot katsotaan riittämättömiksi, voidaan lakiesityksen toteuduttua Suomessakin aloittaa virallinen todistajansuojeluohjelma. Satunnaistodistajat tai muut täysin ulkopuoliset joutuvat varsin harvoin kohtaamaan sen tasoista uhkaa, että heidät olisi tarve ottaa todistajansuojelun piiriin, arvioi Immonen: - Esimerkiksi elokuvat ja muu viihde muokkaavat ihmisten käsityksiä. Näin saattaa syntyä turhiakin pelkoja. Mutta mitä kokemuksia maailmalta on saatu, niin ulkopuoliset todistajat eivät yleensä joudu vakavimpien uhkausten kohteeksi. Hän kuitenkin alleviivaa, että poikkeuksiakin on. Pelko itsessään ei silti ole syy tulla otetuksi juuri suojeluohjelmaan: - On tärkeää, että vaara on realistinen ja konkreettinen. Yhteiskunnassa on jo erillisryhmille tarkoitettuja auttamisjärjestelmiä, jotka voivat olla tarkoituksenmukaisempia silloin, kun on pelosta lähtenyt tarve saada apua, muistuttaa ylitarkastaja. Tällaisia ryhmiä voivat hänen mukaansa olla vaikkapa lähisuhdeväkivallan tai ihmiskaupan uhrit. F jatkuu sivulla 19 KON T ROLL I 2 • 2014 25
Vaikka järjestäytynyt rikollisuus ei olekaan internet-ajan lapsia, todistajansuojeluohjelma on karkeasti arvioiden parahultaisesti yhtä nuori kehitelmä kuin internet, ja molemmat tulevat samalta seudulta. Mutta on niillä muutakin yhteistä. teksti: Antti Sirkkala Y hdysvaltain asevoimat kehitti internetin kantaisän, ARPANETin 1960-luvun lopulla. ARPANET oli yritys hajauttaa informaation välittämisen infrastruktuuria, jotta siitä tulisi toimintavarmempi. Kehittäjä oli puolustusministeriön vuonna1958 perustettu hullujen keksintöjen toimisto ARPA (nykyään aiemmista Kontrolli-lehdistäkin tuttu DARPA). Yhdysvaltain oikeusministeriö askarteli puolestaan samalla vuosikymmenellä erilaisen projektin kimpussa, josta syntyi 70-luvulla maailman ensimmäinen moderni todistajansuojeluohjelma. Pieni gansterisota Vielä 1960-luvulla Yhdysvalloissa ei ollut mafiaa. Toisin sanottuna mafian toiminnasta ei ollut minkäänlaista näyttöä, vaikka yhteiskunnalliset vaikutukset olivatkin varsin kouriintuntuvat. Kaikki keskusjohtoisuus ja järjestäytyminen kiistettiin kuulusteluissa säännönmukaisesti, ja oikeusministeriössä paiskittiin hihat käärittyinä hommia vaikenemisen murtamiseksi. Esimerkiksi Dallasissa ammutun presidentin velipoika Robert tuli 60-luvulla oikeusministerinä toimiessaan tunnetuksi aikaansaannoksistaan järjestäytyneen rikollisuuden torjumisessa. Nuoremman Kennedyn ministerikaudella järjestäytyneeseen rikollisuuteen osallistumisesta annettujen tuomioiden määrä nousi Yhdysvalloissa jopa 800 prosenttia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Robert Kennedy ahdisti uupumatta esimerkiksi Hoffan Jimmyä, korruptioon ja mafiaan sotkeutunutta ammattiyhdistyspamppua. Miesten välillä vallitsi julkinen vihamielisyys. Hoffa tuomittiin valamiesten manipuloinnista 1964, kymmenisen vuotta ennen kuin teki maailmankuulun katoamistemppunsa heinäkuun lopussa 1975. Mafian toimet alkoivat selvitä, kun Joseph Valachi ensimmäisenä ihmisenä rikkoi amerikanitalialaisen mafian hiljaisuuden koodin, omertan, vuonna 1963. Valachi pelkäsi henkensä puolesta jo valmiiksi, mikä edesauttoi todistajanlausunnon saamisessa. Hän kertoi oikeudelle mafian rakenteesta ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintatavoista. Tapahtuma ei ollut merkittävä vain järjestäytyneeseen rikollisuuteen kohdistuneiden vaikutustensa takia, vaan se oli todistajainsuojelun ennakkotapaus. Valachia suojeli oikeudenkäynnin aikana 200 liittovaltion seriffiä; hän oli ensimmäinen, jolle todistamista vastaan luvattiin liittovaltion suojelu. Vuoden 1970 laki järjestäytyneen rikollisuuden torjumisesta antoi USA:n oikeusministerille valtuudet suojella todistajia vakavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvissä oikeustapauksissa sekä mahdollisti Yhdysvaltain liittovaltion todistajansuojeluohjelman Witness Security Programin (WITSEC) perustamisen. Toiminta alkoi vuotta myöhemmin. Reilun kymmenen vuoden kuluttua, 1984, todistajansuojeluohjelmaa säätelevää lakia kehitettiin saatujen kokemusten perusteella. YK:n suositusten mukaan tuolloin päivitetty todistajansuojelun sääntely on modernien kansainvälisten todistajansuojelukäytänteiden perusta. 26 KON T R OL LI 2 • 2014
F Hiukan suurempi gansterisota Nykyään todistajien suojeleminen kuuluu liittovaltion seriffin toimiston vastuualueeseen, perustuen juurikin vuosina 1970 ja 1984 annettuihin lakeihin. Todistajansuojeluohjelman tarve painottuu vakavimpien rikosten yhteyteen, ja tällaisissa oikeustapauksissa on yleensä kyse liittovaltiotason intresseistä ja laeista. Näin ollen onkin johdonmukaista, että liittovaltio myös suorittaa ja organisoi oikeustapausten todistajiensa suojelun. Joillakin harvoilla osavaltioilla on oma todistajansuojelunsa sellaisten rikostapausten todistajien suojelemiseksi, joissa liittovaltiolla ei ole erillisiä intressejä. Liittovaltion todistajansuojeluohjelmaan otetaan Yhdysvalloissa uhatun henkilön itsensä lisäksi myös tämän perhe. Turvamiehet suojelevat henkilöitä korkean riskin ympäristössä, kuten todistelussa ja muissa oikeudenkäyntiin liittyvissä velvollisuuksissa, mutta luonnollisestikaan kova suojelu ei ole jatkuvaa. Suojelu tarkoittaa kuitenkin useimmiten uusien, virallisten henkilöllisyyksien luomista suojeltaville. Suojeltaville tarjotaan tarpeen mukaan toimeentulo, tai sen omatoimista järjestämistä tuetaan. Vuodesta 1971 lähtien ohjelmaan on otettu noin 8 500 todistajaa ja noin 10 000 perheenjäsentä. Vaikka kaikki USA:n viranomaistoiminta ei suinkaan ole kunniakasta (NSA ja CIA, tässä tuijotetaan teitä), liittovaltion todistajansuojelulta löytyy meriittejä. Esimerkiksi rikoksiin syyllistyneiden suojeltavien on todettu syyllistyvän uusiin rikoksiin merkittävästi vähemmän verrattuna muihin rikoksenuusijoihin. Todennäköisyys rikosten uusimiseen on puolet vähemmän kuin valvottuun vapauteen lasketuilla venkuloilla. Toimittaja Kevin Bonsorin mukaan näistä reilu 40 prosenttia uusii rikoksen, kun suojelluista rikollisista rikokseen syyllistyy hänen mukaansa uudelleen vain 17 prosenttia. Suojelu on myös erittäin tehokasta: yhtään liittovaltion todistajansuojeluohjelman suojelemaa ihmistä ei ole vahingoitettu, mikäli suojeltava ei itse ole rikkonut suojeluun liittyviä toimintaohjeita. This is not the end Todistajansuojelun aikalainen, internet, kytkeytyy myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Aivan erityisesti Web 2.0. Termi vihjaa internetin kuluttajakäytön kehittyneen ja painottuneen kohti tiedon avointa, rajoittamatonta jakamista sekä virtuaalista kanssakäymistä. Tämä nähdään sosiaalisen median sekä tällaisia palveluita ja ratkaisuja tarjoavien yritysten massiivisessa esiinmarssissa. Internet on halpana, toisinaan jopa ilmaisena kaikkien saatavilla olevana teknologiana helpottanut erilaisten rikollisorganisaatioiden toimintoja sellaiseen pisteeseen, että siitä on osaltaan tullut korvaamaton työkalu esimerkiksi yhteydenpidossa, rekrytoinnissa ja tiedustelussa. Tokihan uudet teknologiat ja niiden sovellukset ”voimauttavat” osaltaan myös järjestäytyneen rikollisuuden vastaisia toimia. Aihepiirin kehitystä seuraa tarkkaavaisesti muun muassa blogissa ja Twitterissä teknologiayrittäjä ja ex-erkkari John Robb (niin ikään tuttu aiemmista Kontrolli-lehdistä). Joseph Valachi eli vankilassa eristettynä muista vapautensa menettäneistä koko lopun elämänsä, vuoteen 1971 asti. Häntä tapasivat ainoastaan liittovaltion poliisi ja vankeinhoitoviranomaiset. Valachi pelkäsi mafian kostoa niin paljon, että vaati esimerkiksi saada valmistaa oman ruokansa itse. Hän eli kaksi vuotta kauemmin kuin mafiapomo Vito Genovese, jota vastaan oli todistanut ja jota kuollakseen pelkäsi. jatkuu sivulta 17 Vuosi 2014 toi mukanaan monenlaisia muutoksia pykäläviidakkoon. Esimerkiksi poliisi-, pakkokeino- ja esitutkintalakeja muutettiin. Lakiuudistusten myötä ohjatusta tietolähteen käytöstä on tästä lähtien pääsääntöisesti kerrottava rikoksesta epäillyille – menettely saattaa asettaa tietolähteet korostuneeseen vaaraan. Toisaalta tietolähteet ovat ryhmä, jonka turvallisuudesta poliisi on velvoitettu huolehtimaan aivan erityisesti. Tällaisissa tilanteissa nousee esiin juuri rikos- ja prosessioikeudellisten suojelumenetelmien riittämättömyys verrattuna todistajansuojeluun. Tietojen salaamisella ja muuttamisella, tai edes mahdollisesti käyttöön tulevalla anonyymillä todistamisella, ei saavuteta riittävää suojaa kaikkein vaikeimmissa tapauksissa. Todistajansuojeluohjelma olisikin keinovalikoiman viimeinen oljenkorsi, joka käytännössä tarkoittaisi jopa suojellun piilottamista uhkaajien ulottumattomiin peitehenkilöllisyyden avulla. Internationaali ilmapiiri Vaikka tyypillinen todistajansuojeluohjelmassa suojeltava on rikosprosessissa kuultava tai muulla tavoin poliisille tietoja välittänyt henkilö, ja vaikka todistajansuojelussa nimikin viittaa oikeusprosessiin, on tärkeä muistaa toisinaan vakavan hengenvaaran uhkaavan sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole mukana oikeusprosessissa. Suomessa todistajansuojeluohjelman tarkoitus onkin välttämättömän tarpeen niin vaatiessa suojella myös tällaiseen ahdinkoon joutuneita ihmisiä. Lakiesityksen mukaan sana todistajansuojeluohjelma on yleiskielessä helpoimmin ymmärrettävä termi. Suomeen säädettävänä oleva lainsäädäntö vertautuu sisältönsä puolesta lähimmin Ruotsin vastaavaan. Myös kansankodissa suojellaan muitakin konkreettisessa hengenvaarassa olevia saman ohjelman puitteissa kuin todistajia, mutta suojelu on nimetty henkilöturvallisuusohjelmaksi – termiä ei lakiesityksessä toivota suomen yleiskieleen. Esitys laiksi todistajansuojeluohjelmasta taustoittaa todistajansuojeluohjelman aloittamisen edellytysten olevan maittain ylipäätään melko lähellä toisiaan. Prosessin lähtökohta on todistuksen arvo oikeudenkäynnille sekä uhkan vakavuus. Tätä varten suoritetaan arvio riski- ja uhkatilanteesta. Keskeistä ohjelman piiriin ottamisessa on myös henkilön oma suostumus ja sitoutuminen ohjelmaan, sekä tämän henkilökohtainen sopivuus ohjelman toteuttamiseksi. Lähtökohtaisesti todistajansuojeluohjelmaan voidaan ottaa myös perheen jäsenet. Tarkkarajaisuuden sijasta esimerkiksi Europol korostaa suosituksissaan perheenjäsenten määrittelyn tapauskohtaisuutta. Laki mahdollistaa myös suojeluohjelman päättämisen, mikäli suojeltava osoittaa piittaamattomuutta omaa turvallisuuttaan kohtaan. Sääntely jättää tarkoituksella harkinnanvaraa viranomaiselle. Ohjelman lopettaminen on myös mahdollista, mikäli käy ilmi, ettei suojeltava ole ollut totuudenmukainen antaessaan olosuhteitaan koskevia tietoja. F jatkuu sivulla 21 KON T ROLL I 2 • 2014 27
teksti ja kuva: Antti Sirkkala Sanooko kolmas kerta toden? Kun kyse on todistajien suojelemisesta, anonyymin todistamisen voisi äkkiseltään luulla olevan aivan keskeinen tekijä onnistuneen lopputuloksen saavuttamisessa. Asia ei suinkaan ole näin yksinkertainen! Jos uhatun henkilöllisyys ei ole syytettyjen tiedossa, anonymiteetti tarjoaa suojaa. Todellisuudessa suojelun tarve kohdistuu varsin usein kuitenkin henkilöihin, jotka ovat vastaajille niin tuttuja, ettei anonymiteetti todistamistilanteessa suojaa käytännössä millään tavoin. Toisenlaisessa tilanteessa todistaja saatetaan voida haarukoida tämän antamien tietojen perusteella esiin. Tämän lisäksi anonyymi todistaminen ei ole Suomessa tällä hetkellä mahdollista. Syytetyllä on yksiselitteinen oikeus saada tietää todistajain nimet – eikä hallituksen esitys eduskunnalle laiksi todistajansuojeluohjelmasta ole muuttamassa asiaa. Avuksi saattaa tulla oikeusministeriön todistelua tuomioistuimissa uudistamaan pyrkivä lakihanke ”Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistaminen”. Lakihankkeen kimpussa pakertaneen toimikunnan valmistelu perustuu marraskuussa 2012 annettuun oikeusministeriön mietintöön, joka muiden lakimuutosten ja kehitysehdotusten ohella suosittaisi anonyymin todistelun käyttöön ottamista. Nimettömänä todistaminen nimittäin puhuttaa. Tälläkin vuosituhannella jo kahdesti on oikeusministeriön työryhmä ollut aiheen kimpussa. Ensin vuonna 2002 – jolloin nimettömänä todistamisesta ei suositettu säätämään – ja heti perään 2005. Aivan kuten edeltäjänsä, myös oikeusministeriön uusin mietintö taipuu suosittamaan anonyymin todistelun mahdollistamista alleviivaten korkeaa kynnystä ja tapauskohtaista, tarveharkintaista arviota siitä, millaisissa tilanteissa tuomioistuin voisi anonymiteetin sallia. Työryhmän mietinnön perusteella nimettömyys todistamisessa voisi tulla kyseeseen kolmenlaisten todistajien kohdalla. Tällaisia olisivat vakavan järjestäytyneen rikollisryhmän sisätai lähipiiriläinen, satunnaistodistaja tai peitepoliisitoiminnassa mukana ollut viranomainen. Mietinnöstä lausunnon antanut eduskunnan oikeusasiamies Pasi Jääskeläinen kiittelee työryhmää pyrkimyksestä tasapainoon oikeudenmukaisuuden ja intressien toteutumisen välillä, mutta toisaalta kritisoi mietintöä anonyymiin todistamiseen liittyvän tutkimustiedon puutteesta. Tuoreimman mietinnön pohjalta rakennetun lakiesityksen piti mennä eduskuntaan vuoden 2013 lopulla. Esitys on kuitenkin vielä valmistelijoilla, kertoo lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio oikeusministeriöstä: - Meille tuli viivästymistä käännösvaiheessa. Pyrimme saamaan esityksen eteenpäin mahdollisimman pian. Vaiheita on kuitenkin vielä edessä. Esimerkiksi käännöstyön valmistuttua esitys käy oikeusministerillä allekirjoitettavana. Kaiken lisäksi esityksen sisältö on tässä vaiheessa yhä salainen. Hallintoalamaisille ei siis vielä kerrota, esitetäänkö eduskuntaa säätämään anonyymistä todistelusta, ja jos, niin millaisin reunaehdoin! - Tätä asiaa ei voi vielä kommentoida. Sitten kun esitys menee eduskuntaan, siitä tulee lopulta julkinen, Rautio pahoittelee. Nimettömänä todistaminen 28 KON T R OL LI 2 • 2014
F jatkuu sivulta 27 Viron todistajansuojeluun tutustuessa nousi esiin kolmen vuoden intervalli, jonka kuluessa kaunat ovat tilastollisesti lauhtuneet niin, että ohjelma voidaan paketoida. Suomalaisessa lakiesityksessä aikamääreitä ei kuitenkaan sivuta, eikä ylitarkastaja Elina Immonenkaan tunnista aikasidonnaisuuksia: - En muista, että tällaisia raja-arvoja olisi lainvalmistelussa tullut esiin. Hänen mukaansa tehtävien haastavuus saattaa vaihdella paljonkin tapauksesta toiseen: - Jotkut saattavat tarvita esimerkiksi paljon psyykkistä tukea, tai sopeutuminen ohjelmaan saattaa muuten olla hankalaa, hän arvioi jatkaen tarkoituksen olevan kuitenkin, että ihminen palaisi mahdollisimman nopeasti normaaliin elämään. - Ei kenellekään ole mielekästä asua vaikkapa poliisin vartioimana tilapäisasunnossa. Kokemusten mukaan todistajansuojelua ei pitäisikään säännellä liian tarkasti juuri tapauskohtaisuuden takia. Lakiesitys käyttää esimerkkinä Saksaa, jossa liian tiukka lainsäädäntö ei pystynyt joustamaan ja lainsäädäntöä piti kehittää yleisluontoisemmaksi. Lakiin ei ole olekaan tulossa esimerkiksi tyhjentävää listaa suojelumenetelmistä. Laki kuitenkin erikseen mahdollistaa suojeltavan kodin valvonnan teknisillä laitteilla kuten kameravalvonnalla niin, ettei siitä tarvitsisi ilmoittaa muutoin kameravalvonnan edellytyksenä olevin kyltein. Ilmoittamisesta luopumisen edellytyksenä on, että se lisäisi paljastumisriskiä. Valvonnan aikana kertyy esimerkiksi videotallennetta. Suojeluohjelman myötä kertyneisiin tietoihin, kuten rekisterimerkintöihin ja videotallenteisiin, suhtaudutaan laissa varsin tiukasti. Suojeluohjelmaa varten hankittuja tietoja – mukaan lukien valvonnasta syntyneitä tallenteita – ei saa käyttää mihinkään muuhun kuin itse suojeluohjelman toteuttamiseen, ei edes rikostutkintaan! Toimivalta Jokiniemeen Valvonnan lisäksi laissa säädellään tilapäisen peitehenkilöllisyyden luomisesta suojeltaville. Poliisille tulee oikeus luoda vääriä asiakirjoja sekä tehdä vääriä rekisterimerkintöjä todistajansuojeluohjelman pyörittämiseksi. Tarkoituksena on, ettei tilapäinen peitehenkilöllisyys ole jäljitettävissä suojeltavan oikeaan henkilöllisyyteen, joka olisi vain poliisin tiedossa. Suojelussa olevan oikea henkilöllisyys ei peitehenkilöllisyyden luomisen myötä kuitenkaan vaihtuisi, vaan suojeluohjelman päätyttyä henkilö voisi ottaa taas oikean henkilöllisyytensä käyttöönsä. Asiakirjat on kerättävä pois ja tekaistut merkinnät oikaistava ohjelman päättyessä. Suojeltavalle on mahdollista maksaa myös avustusta, mikäli tämä ei pysty itseään vaarantamatta tai muista syistä johtuen hankkimaan elantoa itsenäisesti tai elämään sosiaalitukijärjestelmään tukeutuen. Avustus lakkaa, kun jompikumpi edellisistä toteutuu. Muualta saatujen kokemusten perusteella viranomaisyhteistyö on keskeisessä roolissa todistajansuojelun onnistumiseksi, eikä sen merkitystä voi Elina Immosen mukaan korostaa liikaa. Suomessa todistajansuojeluohjelmaa toteuttaa Keskusrikospoliisi. - KRP on varsin aktiivinen kansainvälisessä yhteistyössä sekä pitämään yhteyttä Europoliin, joka kehittää Euroopassa todistajansuojelun parhaimpia käytäntöjä ja jakaa aihepiirin uusinta tietoa viranomaisille, jäsentelee Immonen KRP:n merkitystä. Lakiesitys arvioikin organisaatiossa olevan jo valmiiksi Liittovaltion todistajansuojelua alettiin käyttää Robert Kennedyn ollessa Yhdysvaltojen oikeusministeri. muiden tehtävien kautta hankittua aihepiirin asiantuntemusta ja kokemusta. Lakiin sisältyy myös pykälä, joka velvoittaa maksuttoman virka-avun antamiseen suomalaisten viranomaisten kesken. Vaikka virka-apu olisi ilmaista, poliisi tarvitsee luonnollisesti lisää rahaa suojeluohjelman toteuttamiseksi. Kustannuksia aiheuttavat henkilöresurssit, toiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen sekä itse suojelu. Esityksessä huomioidaan realistisesti, että todistajansuojelun toteuttamiseen liittyy nyansseja, joita ei voida hallita lainsäädännön keinoin, vaan vasta kokemusten kautta ohjelmaa kehittämällä. Poliisihallinnon lakihanketta varten antaman arvion mukaan yksi suojeltava aiheuttaisi kustannuksia 15 000–25 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi kiinteitä henkilökustannuksia aiheutuisi 240 000 euroa vuodessa. Tällä summalla perustetaan keskusrikospoliisiin neljä uutta virkaa, jotka ovat kolme vanhempaa rikoskonstaapelia tai rikosylikonstaapelia sekä yksi analyytikko. Edellä lueteltujen kustannusten lisäksi valtiolle lankeaa vielä 330 000 euron vuosittainen pieti niin itse operatiivisesta toiminnasta kuin ohjelman kehittämisestäkin. Vakavimpien uhkausten lukumäärästä Suomessa ei ole tutkittua tai tilastoitua tietoa. Syyt voivat olla moninaiset. Ensinnäkään kaikki uhkailu ei tule viranomaisten tietoon, ja toisaalta joskus suojelun tarpeessa oleva ei riittämättömien suojelutoimien puutteessa pysty aloittamaan irtaantumista rikollisorganisaatiosta. Vertailukelpoisen tiedon puuttuessa lakiesitys antaa poliisin arvioksi muutaman, korkeimmillaan kymmenen tapausta vuodessa, joissa todistajansuojeluohjelman soveltaminen voisi tulla kysymykseen. Ja se vastaus? Kysymykseen, miksi todistajansuojeluohjelma tulee Suomeen juuri nyt, ei liene vain yhtä vastausta. Ehkä sitä voikin hakea kolmesta eri tekijästä: järjestäytyneestä rikollisuudesta, ihmisoikeusajattelusta sekä ylikansallisesta sääntelystä ja kansainvälisistä sopimuksista. Kaikissa näissä on tapahtunut muutoksia muodostaen ehkä todistajansuojeluohjelmasta vääjäämättömän kulminoitumispisteen. Kansainvälistä kehitystä pohdittaessa pitää muistaa sisäministeriön asettaneen lakihankkeen jo kevättalvella 2012. Tällöin esimerkiksi ohessa käsitelty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös ei ollut edennyt vielä kantelunkaan asteelle, ja tuomioistuimen päätös tuli yhdeksän kuukautta myöhemmin. Vaikka meillä ollaankin viimeisiä maita toteuttamaan todistajansuojeluohjelmaa, Suomen lainsäädännön aikataulu vaikuttaa tältä osin poikkeuksellisen ajantasaiselta. - Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on ollut maininta, että tällaista tarvittaisiin. Ehkä aika on nyt sitten kypsä, ylitarkastaja Elina Immonen pohtii. KON T ROLL I 2 • 2014 29
E S I T T E LY S S Ä teksti: Jarno Hartikainen | C.P.E. kuvat: C.P.:E. Productions Productions Monet turva-alalla toimivat ovat kuulleet huhuja C.P.E:n uudesta tuoteperheestä, ja osa on päässyt jo tutustumaankin siihen. Tuotevalikoimaan on tänä vuonna lisätty monia tunnettuja tuotemerkkejä, ja myös yrityksen ehkä tunnetuin tuote on uudistunut. C .P.E. Productions on suomalainen turvatuoteyritys, jonka suunnittelemia ja valmistamia tuotteita viedään myös ulkomaille. Yhtiö tunnetaan parhaiten kansainvälisestikin hyvässä maineessa olevasta iskusuojapuvustaan. Uutta ja vanhaa C.P.E. on uudistunut paitsi tuotteiden osalta, myös yhtiön sisällä on tehty muutoksia. Yhtiö on jaettu kahteen toimintasuuntaan. Vanha ja tuttu C.P.E. Productions valmistaa ja testaa kaikki yrityksen tuotteet, kuten suojaliivit ja iskusuojapuvut. Tämän tuotantoyhtiön rinnalle, kokonaisuutta täydentämään, on tullut C.P.E. Marketing, jonka pääasiallinen tehtävä on tuottaa kokonaisvaltaisia tuoteperheitä Suomen ja miksei myös maailman markkinoille. Uusimmat tulokkaat C.P.E.:n tuotteissa ovat alan ammattilaisten hyvin tuntemat HAIX:n jalkineet. Vuodenvaihteessa C.P.E. Marketingille siirtynyt myynti toi yhtiön toimintaan myös näiden jalkineiden maahantuonnin ja välittämisen. HAIX:n jalkineiden lisäksi yhtiö tuo nykyään maahan myös koko Magnum-tuoteperhettä, joka laajentaa yhtiön tuotevalikoimaa huomattavasti. Magnumin mallistoon kuuluu jalkineiden lisäksi takkeja ja housuja. Iskusuojapuvut CPE:n ehkä tunnetuimmat tuotteet, iskusuojapuvut ja luotiliivit, ovat myös uudistuneet. Iskusuojapuvun uusi ominaisuus ovat irrotettavat säärisuojat, ja puvusta on myös kehitetty kevyempi semi-versio. Tämä 30 KON T R OL LI 2 • 2014
kevytpuku ei suojaa täyttä kontaktia vastaan, vaan se on tarkoitettu kevyempään harjoitteluun kuin vastaanottamaan teleskooppipatukan iskuja. Se on siis suunniteltu kestämään pehmopatukan iskut, mutta mikäli harjoituksissa on tarpeellista käyttää oikeaa teleskooppipatukkaa, C.P.E. Full Training Suit -suojapuku on parempi valinta. Tämä maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen Full Training Suit -suojapuku kestää myös kovan patukan iskut. Pehmopatukalla lyötävä C.P.E. Basic Training Suit -suojapuku on malliston kevyin, ja se sopii turva-alan voimankäyttöharjoittelun lisäksi esimerkiksi filippiiniläisten itsepuolustuslajien harrastajille, joiden harjoittelussa on hyvä välillä päästä kokeilemaan kepillä lyömistä oikeaan ihmiseen. Harjoittelijan täytyy tosin muistaa vaihtaa kova keppi pehmopatukkaan. Mikäli puvulla suojattua harjoitusvastustajaa on kuitenkin tarve lyödä nimenomaan kovalla kepillä, tällöin oikea vaihtoehto on edellä mainittu Full Training Suit. Suojapukukategoriaan kuuluvat myös jo maailmanlaajuisestikin tunnetut JOUHA-suojat, jotka ovat helppokäyttöisiä ja hyvin suojaavia varusteita tosielämän kriisitilanteisiin. Viranomaiset kotimaassa ja maailmalla ovat testanneet näitä suojia joukkojenhallintatilanteissa ja todenneet ne toimiviksi. taamaan ja kehittämään Royal DSM N.V. -partneriohjelmassa dyneemasta tehtyjä liivejä. Luotiliivejä saa yleisimmän NIJ II -luokan lisäksi myös suojaluokassa NIJ IIIA, joka mahdollistaa jopa korkeaenergisten pistoolin luotien pysähtymisen aina konepistooliin asti. Suojaliivien kevyempi paino ja edes hieman parempi kuumuuden ja kosteuden poisto liivin sisältä parantaa liivien käyttömukavuutta ja käytettävyyttä lämpimässä kelissä. Liivejä saa myös mittatilaustyönä omille mitoille tehtyinä, mikäli vakiokokoisista liiveistä on vaikeaa löytää itselle hyvin istuvaa mallia. C.P.E.:n liivejä saa myös naisten vartaloon paremmin sopivaksi muotoiltuna. Erityisesti voimankäyttökouluttajia kiinnostanee, että C.P.E. toi viime vuonna markkinoille harjoituskäyttöön sopivat ja Poliisihallituksen ohjeistuksen mukaan liikkumista rajoittavat harjoitusliivit. Ne ovat suojaluokan omaavia suojaliivejä kustannustehokkaampi harjoitusvälinevaihtoehto, mutta mahdollistavat kuitenkin todentuntuisen harjoittelun. Vuosi 2014 on vasta alussa, ja jäämme odottamaan, mitä uutta C.P.E. Marketing tuo vielä tänä vuonna markkinoille. Siitä kuulemme varmasti lisää vuoden 2014 turvamessuilla Jyväskylässä. Suojaliivit Turvallisuusalan kenttätyössä toimivia kiinnostanee, että luotiliivit ovat keventyneet ja niiden käyttömukavuus on parantunut. C.P.E. on mukana Bulletproof Vest Partnership -ohjelmassa, ja firma on sertifioitu maailmanlaajuisesti toisena toimijana tes- KON T ROLL I 2 • 2014 31
KIRJASTO teksti ja kuvat: Seppo Vesala Tällä kertaa Kirjastossa tutustutaan skenaarioharjoittelua käsittelevään koulutusmateriaaliin. Mukana on turvallisuusalan ammattilaisille suunnattua voimankäyttöopasta sekä siviilien itsepuolustuskoulutusta. Erikoisuutena mukaan on poimittu myös liike-elämän skenaarioharjoittelua käsittelevä kirja. S kenaarioharjoittelu on yleisesti tunnustettu erittäin tehokkaaksi koulutusmenetelmäksi, joka sopii erityisesti erittäin stressaavien tilanteiden harjoitteluun. Harjoitusmetodia ei ole siis tarkoitettu perusharjoitteluun, vaan se toimii yhdistävänä siltana harjoittelun ja tositilanteen välillä. Skenaarioharjoitteluaiheisia kirjoja ja filmejä on käsitelty aiemmin Kontrollin 1/2006 Kirjastossa. Skenaarioharjoittelusta käytetään monta eri nimeä, ja myös tässä Kirjastossa esitellyissä materiaaleissa käytetään erilaisia termejä. Käytän kuitenkin selvyyden vuoksi kaikissa arvosteluissa termiä ”skenaarioharjoittelu” riippumatta siitä, mitä termiä kirjan kirjoittaja on käyttänyt. 32 KON T R OL LI 2 • 2014 DURAN ADVANCED ROLE-PLAY TRAINING SYSTEM (DART) Kirjoittaja: Phil L. Duran Kustantaja: Looseleaf Law Publications Inc, 2008 Sivumäärä noin 90, sivukoko noin 15 x 23 cm Kirjoittajan esittely Phil Duran on toiminut poliisina vuodesta 1988, ja hänellä on voimankäyttökouluttajan pätevyys New Mexicon osavaltiossa, missä hän on toiminut oman poliisilaitoksensa sekä poliisikoulun voimankäyttökouluttajana. Duran on kirjoittanut useita voimankäyttöön liittyviä kirjoja ja lehtiartikkeleita.
Kirjan esittely Kirjan esipuheessa painotetaan realistisen harjoittelun tärkeyttä ja tehokkuutta uusien taitojen opettamisen ja vanhojen taitojen hiomisen työkaluna. Duran kertoo, että skenaarioharjoittelua voidaan hyödyntää monenlaisten taitojen harjoittelemisessa, mutta tässä teoksessa keskitytään voimankäyttö- ja hätävarjelutilanteiden harjoitteluun, mikä lieneekin ainakin poliisipuolella yleisin skenaarioharjoittelun aihepiiri. Duran kertoo, että koulutuksessa tarvitaan pääkouluttaja, joka johtaa koko harjoitusta, ja rastinvetäjiä, jotka ovat vastuussa kunkin yksittäisen harjoituksen kouluttamisesta ja johtamisesta, ja lisäksi tarvitaan turvallisuudesta vastaava kouluttaja. Varsinkin pienimuotoisemmissa harjoituksissa, joissa on käynnissä vain yksi rasti kerrallaan, pääkouluttaja ja rastin vetäjä voivat olla sama henkilö, mutta koulutuksen turvallisuusvastaavan pitäisi keskittyä yksinomaan turvallisuuteen liittyviin seikkoihin. Näiden kouluttajien lisäksi tarvitaan lisäksi maalimiehiä, joiden ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla kouluttajia. Jokaista näistä tehtävistä käsitellään tarkemmin omissa luvuissaan. Kirjan toinen luku käsittelee harjoitusturvallisuutta. Duran korostaa, että turvallisuuden tulee olla tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, koska harjoittelun tarkoituksena on tehdä työnteosta turvallisempaa. Jos turvallisuus vaarannetaan jo harjoittelussa, harjoittelu kääntyy itseään vastaan. Harjoitusturvallisuus on toki tärkeää erityisesti ampuma-aseilla harjoiteltaessa, mutta amerikkalaisen oikeuskäytännön muodostama vahingonkorvausten pelko paistaa tekstistä selkeästi läpi. Duran ohjeistaa, että harjoittelussa ei tulisi koskaan käyttää oikeita ampuma-aseita, vaan yksinomaan harjoitusaseita, joilla ei voi ampua kovia patruunoita. Duranin mukaan on parempi käyttää ”sormipyssyjä” kuin harjoitella oikeilla aseilla. Vaikka on helppo ymmärtää, mistä Duranin varovaisuus kumpuaa – Suomessakin on sattunut useita kuolemaan johtaneita harjoitusonnettomuuksia, joissa maalimiestä on vahingossa ammuttu kovilla partuunoilla – tekstin jyrkkyys tuntuu oudolta, sillä latauksenestopuikkoja on saatavilla myös Yhdysvalloissa. Kaikilta osallistujilta otetaan kaikki voimankäyttövälineet pois, ja harjoitusalue eristetään ulkopuolisilta. Kirjassa perehdytään näihin asioihin usean sivun ajan. Kouluttajat tulee merkitä esimerkiksi tunnisteliiveillä siten, että he ovat selvästi havaittavissa ja tunnistettavissa sekä kouluttajiksi että poliiseiksi. Ennen koulutuksen alkamista tulee sopia turvasanasta, jota käytetään todellisen vaaratilanteen uhatessa. Kirjassa korostetaan, että turvasana on varattu ainoastaan todellisiin vaaratilanteisiin; esimerkiksi skenaarion päättyminen tulee ilmoittaa jollakin toisella komennolla. Ennen harjoituksen alkamista hätäkeskukseen tulee väärinkäsitysten välttämiseksi ilmoittaa harjoituksesta. Luvun lopussa puhutaan vielä voimankäytöstä ja erilaisista harjoitusaseista. Voimankäytössä tulee tasapainoilla realismin ja harjoitusturvallisuuden välillä; mitä realistisemmin voimankäyttö toteutetaan, sitä enemmän harjoittelijat hyötyvät harjoituksesta, mutta toisaalta todellisuutta lähenevä voimankäytön taso lisää loukkaantumisriskiä. Duran kehottaa toteuttamaan harjoituksissa käsirautojen käytön ja fyysisen voimankäytön mahdollisimman realistisesti, mutta kovempia otteita vaativat tilanteet tulisi simuloida jollakin tavalla. Käsirautoja lukuun ottamatta kaikkien voimankäyttövälineiden osalta tulisi käyttää harjoitusvälineitä. Kirjassa kerrotaan useita tapoja välttää hankalasti simuloitavia voimankäyttötilanteita. Kolmas luku koostuu hieman sekalaisista aiheista. Luvun alussa todetaan, että harjoittelijalla ei ole lupaa kuolla harjoituksessa. Jos harjoittelija saa esimerkiksi ”osuman” ampumaaseesta, hänen tulee jatkaa toimintaansa, ja skenaarion lopussa pidettävässä purkutilaisuudessa käydään läpi osumaan johtaneet syyt. Kuolemista ei harjoitella, vaan päinvastoin sitä, että toiminta jatkuu loukkaantumisesta huolimatta. Seuraavaksi puhutaan skenaarioiden luomisesta. Jokaiselle skenaariolle tulisi määritellä jokin taito, jota se testaa tai kehittää. Skenaarion pitää olla realistinen ja liittyä aiheeltaan harjoittelijoiden työtehtäviin. Skenaarion luomisessa kannattaa välttää toivottomia tilanteita, ja harjoittelijoiden tulisi voida selvittää tilanne kunnialla, mikäli he käyttävät opetettuja tekniikoita ja taktiikoita. Skenaariot tulisi rakentaa helpoimmasta vaikeimpaan -periaatteella, ja kokemattomia harjoittelijoita voi jopa ohjata kädestä pitäen läpi joidenkin tilanteiden. Jos harjoittelijat ovat kokeneita, heidän ei tarvitse edes tietää, mitä aihetta skenaariossa on tarkoitus harjoitella, vaan he ainoastaan saavat hätäkeskuksesta tehtävän, jota lähtevät suorittamaan. Ja kuten todellisessakin elämässä, alkutiedot voivat olla hyvinkin puutteelliset tai jopa virheelliset. Luvun lopussa puhutaan vielä uudelleen erilaisista harjoitusaseista sekä harjoituksissa käytettävästä rekvisiitasta. Seuraava luku käsittelee rastinvetäjän roolia ja tehtäviä. Hän vastaa maalimiesten ohjeistamisesta ennen harjoitusta, rastipaikan valmistelusta ja rekvisiitan valinnasta, suoritusten arvioinnista ja ylipäätään oman rastinsa kulun valvonnasta. DART painottaa harjoittelijoiden arviointeja ja vaatimusta läpäistä koulutus hyväksytysti, ja arviointi on rastin vetäjän tehtävä. Tällainen hyväksytty-hylätty-arviointi skenaarioharjoittelun yhteydessä tuntuu minusta hieman vieraalta ajatukselta, sillä kyseessähän tulisi olla nimenomaan harjoittelu. Suoritusten arviointi johtuu luultavasti Yhdysvaltojen oikeuskäytännöstä, minkä johdosta poliisilaitosten on kyettävä osoittamaan, että mahdollisen voimankäyttötilanteeseen liittyvän rikostutkinnan kohteena oleva poliisimies on saanut riittävästi koulutusta ja suorittanut sen hyväksytysti. Muussa tapauksessa oikeus voisi todeta, että poliisilaitos on laiminlyönyt koulutusvelvollisuutensa, ja se saatettaisiin tuomita maksamaan jopa miljoonien dollarien vahingonkorvaukset vääryyttä kärsineelle. Skenaarion jälkipurku on tärkeä rastin osa-alue, sillä sen avulla kaikki harjoittelijat saavat käsityksen tilanteiden kehittymisestä. Duran neuvoo pitämään jälkikäsittelyn mahdollisimman tiiviinä ja antaa ainoastaan rastinvetäjälle puheenvuoron suorituksen läpikäymisessä ja analysoimisessa. Tämä ohje poikkeaa huomattavasti suomalaisesta mallista, jossa jälkikäsittelylle varataan riittävästi aikaa, ja kaikkien näkökulma otetaan huomioon. Luvun viimeisenä asiana puhutaan maalimiesten ohjeistamisesta ennen harjoitusta. Kirjan viides luku käsittelee maalimiesten toimintaa ja maalimiehille asetettavia vaatimuksia. Duran käyttää useita sivuja sen pohdiskelemiseen, tulisiko maalimiehinä käyttää kouluttajia, muita poliisimiehiä, siviilejä vai ammatti- tai harrastelijanäyttelijöitä. Jokaisessa vaihtoehdossa on puolensa, joskaan KON T ROLL I 2 • 2014 33
en ole kuullut, että Suomessa suuronnettomuusharjoituksia lukuun ottamatta käytettäisiin maalimiehinä siviilihenkilöitä. Esitellyistä vaihtoehdoista parhaana Duran pitää ammattimaisia maalimiehiä; Yhdysvalloissa on eri viranomaisille skenaariokoulutusta tarjoavia yrityksiä, joiden palkkalistoilla on tällaisia ammattimaalihenkilöitä. Jos tämä paras optio on poissa pelistä, Duranilla ei tunnu olevan selkeää suosikkia jäljelle jäävistä vaihtoehdoista. SCENARIO REPLICATIONS Kouluttaja: Richard Dimitri Tuottaja: Senshido Inc, 2005 Seuraavassa luvussa käsitellään suorittajien toimintaa. Kaikkien harjoittelijoiden tulee ehdottomasti noudattaa harjoituksen turvasääntöjä. Sen lisäksi on tärkeää, että harjoittelijat eivät harjoittele kuolemista, vaan osuman saatuaankin jatkavat toimintaansa. Harjoittelu pitää ottaa vakavasti eikä sortua pelleilyyn. Luvussa käsitellään myös harjoituksen järjestämiseen liittyviä ongelmia kuten tukipartioiden saatavuutta harjoituksissa sekä radioliikenteen toteuttamista. Kirjan kaksi viimeistä lukua käsittelevät skenaarioiden luomista. Kirjassa on kolme valmista esimerkkiskenaariota, jotka ovat muunnelmia samasta lähtötilanteesta. Mukavana bonuksena kirjan mukana tulee CD-romppu, joka sisältää skenaarioiden rakentamislomakkeen sekä lomakkeen suoritusten arviointia varten. Duran esittää myös näppärän tavan valmiiden skenaarioiden nimeämiseksi ja hallinnoimiseksi. Luvussa annetaan myös ohjeita suoritusten arviointiin. DART-systeemissä on eritelty 20 erillistä tarkkailtavaa aihetta, kuten kohteen lähestyminen, suojan käyttäminen tai käsirautojen käyttäminen. Näistä aihepiireistä vain osa on kussakin skenaariossa arvioinnin kohteena, ja jos suorittaja saa hylätyn jostakin arvioitavasta osa-alueesta, koko suoritus hylätään. Tällainen skenaarioiden arviointi tuntuu jäykältä ja haittaa kunnollista tilanteen jälkipuintia, mutta liittynee Yhdysvaltojen oikeuskytäntöön, kuten edellä on esitetty. Kokonaisarvio Päällimmäiseksi jäänyt asia kirjassa liittyy skenaarioiden jälkipuintiin ja arviointiin. Skenaarioissa on tietyt kriteerit, jotka on läpäistävä, muuten suoritus hylätään. Harjoitus muistuttaa siis kilpailua tai näyttökoetta. Myös Durantin tiukka asenne jälkipurkutilanteisiin tuntuu erikoiselta: kirjassa neuvotaan, että jälkipurkuun saa osallistua ainoastaan rastinvetäjä, joka ei juurikaan kysele suorittajilta tai maalimiehiltä, miten homma meni. Itse olen tottunut ajattelemaan, että jälkipurku on oleellinen osa skenaariota, ja jälkipurkutilaisuuksissa pyritään kuuntelemaan kaikkia osapuolia. Kirja on lyhyt, mutta onnistuu kuitenkin käsittelemään aihetta monelta kantilta; kattavuus suhteessa sivumäärään tosin näkyy käsittelyn yleisluonteisuudessa. DART sisältää hyviä ajatuksia ja pieniä ideoita, vaikka en ainakaan itse haluaisi toteuttaa skenaarioharjoittelua suoraan tämän sapluunan mukaisesti. DART ei sovellukaan kovin hyvin ensimmäiseksi opaskirjaksi skenaarioharjoitusten järjestäjälle, mutta jos aiheeseen on valmiiksi jonkinlaista kosketuspintaa, kirjasta saa ideoita ja mahdollisesti toisenlaisen näkökulman harjoittelun järjestämisestä. DVD:n pituus 2:14, kirjan sivumäärä noin 30, sivukoko noin 21 x 28 cm Kouluttajan esittely Richard Dimitri tunnetaan Senshidoitsepuolustusjärjestelmän luojana, jolta on ilmestynyt kymmeniä koulutusfilmejä ja kirjoja. Hän on toiminut pitkään ammattimaisena itsepuolustuskouluttajana, joka on kouluttanut siviilejä ja eri viranomaistahojen edustajia ympäri maailmaa. Hän on käynyt useita kertoja myös Suomessa; Dimitrin eräästä Suomen seminaarista oli reportaasi Kontrollin numerossa 3/2006. Dimitri on nykyään luopunut opettamisesta ja siirtynyt syrjään julkisuudesta. Paketin esittely Scenario Replications koostuu ohuesta, kierreselkäisestä kirjasesta sekä DVD:stä. Kirja antaa perustiedot Senshidosta lajina sekä skenaarioharjoittelusta harjoitusmuotona, joten se kannattaa lukea ennen DVD:n katsomista. Kirja alkaa katutappelun tai itsepuolustustilanteen ja kamppailu-urheilun erojen selittämisellä. Tärkeimmät erot ovat, että itsepuolustustilanteesta puuttuu uhrin etukäteinen tietoisuus tilanteen alkamisesta sekä uhrin suostumus ja valmistautuminen tilanteeseen ennakolta. Lisäksi kamppailu-urheilussa hyökkäys on ensisijassa fyysinen; itsepuolustuksessa myös hyökätään fyysisesti, mutta ensisijainen hyökkäys tapahtuu psykologisella tasolla. Vaikka erot ovat suuret, Dimitrin mielestä itsepuolustusharjoittelussa ei voida jättää sparriharjoittelua pois, vaan harjoittelun tulee olla vapaata ja sen tulee tapahtua kovalla kontaktilla. Seuraavaksi käydään nopeasti läpi skenaarioharjoittelua yleisellä tasolla. Harjoituksissa realismi on tärkeää paitsi ulkoisten puitteiden osalta, myös harjoittelijoiden mielentilan ja muiden henkisten muuttujien osalta. Näitä henkisiä muuttujia pyritään simuloimaan muun muassa määrittelemällä skenaarion alkutilanteet siten, että harjoittelijat osaisivat eläytyä tilanteisiin oikein ja reagoida realistisilla tavoilla. Kouluttaja myös seuraa, että harjoittelijat reagoivat realistisesti erityisesti ennen fyysistä hyökkäystä tapahtuvaan tilanteen alkuosaan. Lukijalle annetaan kahdeksankohtainen lista skenaarioiden toteuttamisesta. Harjoittelijoiden henkisen tilan luominen saa 34 KON T R OL LI 2 • 2014
huomattavasti enemmän painoarvoa kuin käsitykseni mukaan skenaarioharjoittelussa yleensä. Tämä on perusteltua, sillä paketti keskittyy siviilimaailman itsepuolustustilanteisiin eikä esimerkiksi ammattilaisten voimankäyttöön, mikä on lähtökohdiltaan täysin erilainen tilanne. Kirjan noin kymmenen viimeistä sivua keskittyy antamaan lukijalle eväitä realististen tilanteiden ja ennen kaikkea mielentilojen luomiseen. Osiossa käydään läpi muun muassa erilaisten väkivallan lajien ja niihin syyllistyneiden henkilöiden tyypillisiä piirteitä. DVD koostuu kahdesta osasta: ensimmäinen reilu tunti on kuvattu Senshidon salilla erikseen tätä filmiä varten, ja loput on otettu Dimitrin seminaareissa kuvatusta materiaalista. Filmi sisältää pelkkiä skenaarioita ja niiden jälkipurkua, kaikki teoriatieto on koottu edellä käsiteltyyn kirjaseen. Valitettavasti kaikki skenaariot on toteutettu oikeastaan ilman mitään rekvisiittaa tai erityisiä lavastuksia, mikä vähentää tilanteiden todentuntua. Siitä huolimatta on selvää, että harjoittelijat uppoutuvat tilanteisiin niin voimakkaasti, että stressireaktiot vaikeuttavat toisten henkilöiden havainnointia, käytetään pelkkiä karkeamotorisia taitoja ja niin edelleen. Vaikka kaikki filmillä nähtävät skenaariot on toteutettu pelkistetyissä puitteissa, Dimitri kehottaa luomaan tilanteista mahdollisimman autenttisia ja harjoittelemaan vaihtelevissa ympäristöissä, esimerkiksi kujilla tai jopa autossa. Filmin tärkeintä antia on skenaarioiden jälkipurku: itse skenaariot kestävät vain joitakin kymmeniä sekunteja, mutta jälkipurkuun saatetaan käyttää jopa kymmenen minuuttia. Kaikilta osallistujilta sekä sillä kertaa skenaarioon osallistumattomilta katsojilta kysytään vaikutelmia ja mielipiteitä tapahtumien kulusta, Dimitri käsittelee mahdollisia muita toimintatapoja ja esittää, miten pienet muutokset suorittajille tai maalimiehille annetuissa alkubriiffauksissa saattavat vaikuttaa huomattavasti tapahtumien kulkuun. Katsojalle tulee myös selväksi, että tilanteissa ei ole yhtä oikeaa suoritustapaa, vaan tilanteet kehittyvät vapaasti. Joissakin skenaarioissa suorittaja reagoi niin ennalta-arvaamattomasti, että skenaarion kulku poikkeaa selvästi aiotusta, ja esimerkiksi paikalle vahingossa osumaan tarkoitettu sivullinen ei pääse sotkemaan tilannetta suunnitellulla tavalla. Filmin alkuosassa on kymmenisen skenaariota, joiden alkutilanteet on lainattu tositilanteista, ja ne käydään läpi hyvinkin tarkasti. Filmin loppupuolen seminaariosuuksissa jälkipuinti on huomattavasti ylimalkaisempaa, ja tämän osion hyöty katsojalle on lähinnä siinä, että suorittajat käyttävät kasvosuojuksia, kun alkupään skenaarioissa ei ole käytössä mitään suojia. Katsoja siis näkee, muuttaako suojien mahdollistama täyden kontaktin käyttäminen suorittajien toimintaa. Kokonaisarvio Paketti on hyvin kiinnostava erityisesti itsepuolustusharrastajan näkökulmasta. Paketissa esitettyjä asioita voi hyödyntää suoraan myös voimankäyttökoulutuksessa, mutta tällöin tilanteiden emotionaalinen lataus ei luultavasti ole niin merkittävässä roolissa kuin filmillä. Paketin arvokkain sisältö liittyy skenaarioiden jälkipurkuun, sillä katsoja näkee havainnollisesti, kuinka paljon asioita jälkipuinnissa voidaan ottaa huomioon, ja kuinka pienetkin muuttujat voivat vaikuttaa tilanteisiin merkittävästi. Tällainen tarkka jälkipurku on päinvastainen kuin edellä käsitellyssä Duranin kirjassa, mutta tällä tavalla tilanteista saa mielestäni paljon enemmän irti. Huonointa filmillä on sen tekninen toteutus, joka on samankaltainen kuin muillakin näkemilläni Senshido-filmeillä: vaikka kuvaus ja äänitys toimivat ihan hyvin, filmin ositus on todella ärsyttävä, sillä filmiä ei ole jaettu kappaleisiin filmin sisällön mukaan kohtauksittain, vaan filmin noin 135 minuutin kestoaika on jaettu kahdeksaan yhtä pitkään pätkään, jolloin kappale saattaa vaihtua jopa kesken lauseen. Tämä tosin häiritsee lähinnä silloin, kun koko filmiä ei katsota kerralla loppuun. Koska filmillä ilmeisesti on jonkinlainen kopiointisuojaus, joka häiritsee tietokoneen soitto-ohjelmien toimintaa, ohjelma saattaa kaatua hyvinkin usein katsomisen aikana. Tällöin katsominen täytyy aloittaa uudelleen aloitusvalikosta ja etsiä filmiltä oikea kohta ennen katsomisen jatkamista. Kun soitto-ohjelman kaatumisen yhdistää huonoon kappalejakoon ja aloitusvalikkoihin, lopputuloksena on tuskastuttava katsomiskokemus. Onneksi filmin informaatioarvo on niin hyvä, että katsomista kannattaa jatkaa. THE SIX PILLARS OF REALITYBASED TRAINING Kirjoittaja: Edward Shaw Kustantaja: HRD Press, 1997 Sivumäärä noin 210, sivukoko noin 18 x 23 cm Kirjoittajan esittely Edward Shaw on toiminut ammattikouluttajana liike-elämän palveluksessa yli 40 vuotta, ja hän on järjestänyt koulutuksia hyvin eri tyyppisille asiakkaille. Shaw on toiminut suuren korporaation koulutusosaston päällikkönä ja on uransa aikana suunnitellut yli 150 kokonaista koulutusohjelmaa. Termi ”RealityBased Training” on Shaw’n rekisteröity tavaramerkki. Kirjan esittely Alkuun Shaw perustelee, miksi skenaarioharjoittelu on lopputuloksen kannalta ylivoimainen ja loppujen lopuksi kustannustehokkain tapa toteuttaa työpaikkakoulutusta. Tutkimusten mukaan aikuiset oppivat parhaiten, kun opittavat asiat annostellaan sopivan pieninä annoksina: aikuiset muistavat vain noin 20-25 prosenttia yhtenä päivänä opetetuista asioista, ja päivän aikana uutta asiaa saa tulla vain muutaman tunnin verran. Näiden syiden vuoksi aikuisille suunnattu opetus on jaettava pienin osiin ja käytävä läpi lyhyinä annoksina. Koska aikuiset oppivat parhaiten tekemällä itse, opetuksen pitää olla interaktiivista. Ja koska ryhmissä opiskelu on tehokkaampaa kuin yksin puurtaminen, koulutus rakennetaan ryhmätyön varaan. Ensimmäisen luvun lopussa kerrotaan, mitkä ovat ne kuusi peruspilaria, joiden varassa Shaw’n tarkoittama skenaarioharjoittelu pyörii: koulutuksella on selkeät tavoitteet, se on interak- KON T ROLL I 2 • 2014 35
tiivista ja realistista sekä kouluttajavetoista. Edelleen koulutus rakentuu tiimityöskentelynä ja painottaa tiimien välistä kilpailua, koulutuksen osallistujamäärä on rajattu, ja koulutus on lyhytkestoista ja modulaarista. Näiden perusperiaatteiden lisäksi Shaw mainitsee seitsemänneksi pilariksi sen, että koulutus on teatteria, eli se vaatii osallistujilta eläytymiskykyä. Kirjan toisessa luvussa käydään läpi organisaation ongelmia, jotka eivät ole ratkaistavissa koulutuksella. Kirja on kirjoitettu yritysmaailman koulutustarpeita silmällä pitäen, eivätkä kaikki asiat välttämättä sovellu kovin hyvin turvallisuusalan käytännön työtehtävien kouluttamiseen, ja toinen luku onkin mielestäni ainakin poliisin voimankäyttökouluttajan näkökulmasta katsottuna sellaisenaan huonosti sovellettavissa oleva. Seuraavissa luvuissa käydään läpi skenaarioharjoittelun perusperiaatteet yksi kerrallaan. Ensimmäisenä vuorossa on selkeiden tavoitteiden määrittely. Vaikka koulutustavoitteiden määritteleminen onkin tärkeää, kirjassa ei tarjota kunnon työkaluja tehtävän toteuttamiseksi. Voi toisaalta olla, että Shaw pitää tätä asiaa kouluttajalle niin peruskaurana, että asiaan ei tarvitse antaa ohjeistusta. Oleellista on kuitenkin se, että koulutettavat ymmärtävät koulutuksen tavoitteet ja sen, miksi asiat tehdään koulutuksessa esitettävällä tavalla. Jos asioita ei saa myytyä koulutettaville, nämä eivät opi asioita yhtä hyvin eivätkä ota opetettuja toimintamalleja käyttöönsä. Seuraava pilari on koulutuksen interaktiivisuus ja realismi. Kuten kirjan alussa todettiin, aikuiset oppivat parhaiten tekemällä ja keksimällä asiat itse, mikä pitää ottaa huomioon koulutusta suunniteltaessa. Myös asioiden todistelu on tärkeää, erityisesti tuotaessa uusia toimintamalleja vanhojen tilalle: koulutettavien on nähtävä itse, miksi uusi tapa on parempi sen sijaan, että kouluttaja pelkästään kertoisi, että näin on. Shaw esittelee myös Sokrateen vuoropuhelu -nimellä kulkevan opetustavan, jossa kouluttaja esittää kysymyksiä ja oppilaat ikään kuin keksivät asian itse sen sijaan, että oppeja tarjoiltaisiin kuulijoille sellaisenaan. Tämä tehostaa oppimista ja samalla vahvistaa koulutettaville, miksi uusi tapa on hyvä. Tämä luku on kirjan ainoa, jossa puhutaan skenaarioharjoittelusta sellaisena, kuin ainakin itse asian ymmärrän, eli harjoitellaan taitoja ja simuloidaan toimintoja mahdollisimman realistisessa ympäristössä ja mahdollisimman realistisesti, esimerkiksi käyttämällä erilaisia harjoitusaseita. Shaw toteaa, että mitä realistisempi simulaatio on, sitä parempi se on oppimisen kannalta. Skenaarioharjoittelun suurena etuna on myös se, että ihmiset oppivat enemmän epäonnistumisista kuin onnistumisista, ja skenaarioharjoittelun avulla voidaan epäonnistua turvallisesti. Shaw käyttää esimerkkinä lentosimulaattoreissa harjoittelevia lentäjiä, joiden osalta simulaatio on lähes täydellinen verrattuna tosielämään, ja toisaalta epäonnistumisen kokemusten hankkiminen todellisissa tilanteissa vaarantaisi jopa satojen ihmisten hengen. Shaw korostaa, että skenaarioiden jälkipurku on oppimisen kannalta oleellisen tärkeää, ja päinvastoin kuin Duran, Shaw kannustaa kaikkia – myös harjoituksen ulkopuolista seurantaryhmää – osallistumaan palautteen antamiseen. Seuraavaksi puhutaan koulutuksen kouluttajavetoisuuden vaatimuksesta. Kirjassa todetaan, että opetusvideoita voidaan käyttää koulutuksen osana, jos se tehdään suunnitellusti ja niiden osuus koulutuksesta on tarpeeksi pieni. Sen sijaan diakuvat ja ilmeisesti myös PowerPoint-esitykset ovat kokonaan pannassa, koska niiden katsominen häiritsee kouluttajan ja oppilaiden vuorovaikutusta, ja samat asiat voidaan esittää myös 36 KON T R OL LI 2 • 2014 vähemmän häiritsevillä tavoilla. Joka tapauksessa aikuisopiskelussa tärkeimmät opetusmuodot ovat skenaarioharjoittelu ja Sokrateen vuoropuhelu, jotka luonteensa vuoksi vaativat kouluttajan aktiivista osallistumista. Tiimityöhön keskittyvässä luvussa todetaan, että ryhmätyö parantaa opiskelun tehoa muun muassa lisäämällä opiskelun interaktiivisuutta sekä tarjoamalla hyvän pohjan ryhmän sisäiselle kilpailulle. Shaw’n kokemuksen mukaan optimaalinen ryhmän koko on kolme henkilöä. Myös ryhmien välinen kilpailu tehostaa koulutusta muun muassa siksi, että se pakottaa opiskelijat työskentelemään paremmin. Skenaarioharjoittelu asettaa rajat koulutettavien määrälle; Shaw määrittelee ylärajan 20 opiskelijaan. Suuremmalla määrällä skenaarioharjoittelun toteuttaminen on hankalaa ja huonontaa kouluttajan ja koulutettavien välistä vuorovaikutusta. Koulutuksen tulee olla usein toistuvaa, lyhytkestoista ja modulaarista, jolloin yksittäiset koulutustapahtumat muodostavat suurempia kokonaisuuksia. Koska aikuisen kerralla omaksuman tiedon määrä on rajallinen, on tehokkaampaa jakaa materiaali pieniin annoksiin, joita kerrataan usein, kuin tarjota koko aineisto kerralla. Kirjan viimeinen luku esittelee joitakin käytännön seikkoja koulutuksen järjestämisestä, kuten ryhmätyöpöytien järjestelemisestä opetustilaan. Mukana on myös esimerkki koulutusmateriaalin järjestämisestä tavalla, joka helpottaa kouluttajan työtä erityisesti tilanteissa, joissa hän ei ole itse laatinut koulutusmateriaalia. Kokonaisarvio Olin jo teosta hankkiessani tietoinen siitä, että se käsittelee skenaarioharjoittelua eri näkökulmasta kuin olen tottunut. Ajattelin kuitenkin, että kirjassa käsiteltäisiin ensiapu- tai suuronnettomuusskenaarioiden tapaisia konkreettisia tilanteita, jotka muistuttaisivat toteuttamistavaltaan esimerkiksi poliisissa käytettävää voimankäyttötilanteiden skenaarioharjoittelua. Olikin yllätys ja pettymys, että suurin osa kirjasta käsittelee käytännössä luokkahuoneessa toteutettavaa ryhmätyöskentelyä. On vaikeaa nähdä, miten kirjan esittämä koulutusmuoto olisi erityisen reality-based. Vaikka teoksessa käsitelty koulutusmuoto ei olekaan realismia erityisesti tavoitteleva, siitä voi kuitenkin poimia joitakin hyviä ideoita. Esimerkiksi skenaarioiden purkutapaa käsittelevä osio on hyödynnettävissä suoraan sellaisenaan voimankäyttöskenaarioiden purkamiseen. Kuitenkin suurin osa kirjan sisällöstä oli valitettavan huonosti sovellettavissa perinteiseen voimankäyttökoulutukseen. Reality based ryhmätyötila
PELILUOLA teksti: Tom Lindblom, Otto Lindblom kuvat: Otto Lindblom Jos shakki tuntuu turhan kliiniseltä strategiapeliltä ja tietokonepelit eivät iske, Warhammer 40 000 tarjoaa tosimiesten avaruussotaa vuonna 40 000. W arhammer 40 000 on pienoismalleilla pelattava scifi-teemainen sotasimulaatio. Taistelut käydään yleensä ihmisrodun ja muiden rotujen välillä. Rauhanomaista rinnakkaiseloa ei siis ole luvassa 40 tuhannen vuodenkaan päästä. Taustatarina Peliä voi pelata pelkkänä taktiikkaharjoituksena, mutta taustatarina saa sen erottumaan muista strategiapeleistä. Pelin taustamaailma on todella monipuolinen: fanien iloksi ja kukkaroiden kevennykseksi pelin kustantaja Games Workshop on julkaissut useita pelimaailmaan sijoittuvia kirjoja, ja myös yksi elokuva on tehty. Kuten nokkelimmat voivat arvata, peli sijoittuu vuoteen 40 000, jolloin ihmiskunta joutuu sotimaan useita sitä uhkaavia muukalaisrotuja vastaan. KON T ROLL I 2 • 2014 37
Pelaaminen Warhammer 40 000 eli 40k on miniatyyrilautapeli, jota pelataan itse rakennetuilla ja maalatuilla, erilaisia sotilaita ja sota-ajoneuvoja esittävillä pienoismalleilla. Peliä pelataan yleensä pelikentällä, joka koostuu pöydästä ja sen päälle rakennetusta maastosta. Pelaajat siirtelevät ja ohjailevat armeijoitaan pelikentällä vuorotellen. Tilanteet, joissa eri pelaajien joukot ammuskelevat toisiaan, ratkaistaan nopilla. Ihmisten joukot koostuvat tavanomaisesta jalkaväestä nimeltään Imperial Guard (IG) ja oman aikansa erikoisjoukoista Space Marinesista. Molemmilla soturiyhteisöillä on käytössään laaja kirjo aseistusta: on hyökkäys-, rynnäkkö- ja miehistökuljetusvaunuja, tarkkuuskivääreitä, KRH:ta, tykistöä, miinoja, liekinheittimiä sekä paljon muuta. Pelissä on myös lentokoneita ja helikoptereita. Vastapuoli on vähintään yhtä tehokkaasti aseistautunut. Myös esimerkiksi yksittäisten taistelijoiden koulutuksella ja johtajien johtamiskyvyllä on merkitystä taistelun/pelin lopputuloksen kannalta, samoin maastolla ja sen käytöllä. Pelaajia tarvitaan vähintään kaksi, ja voittaja on se, joka strategiansa ja arpaonnensa avulla onnistuu päihittämään vastustajan pienoismalliarmeijan. Erä 40k:ta kestää yleensä tunnista kolmeen, mutta suurimat ottelut saattavat kestää jopa kymmenisen tuntia. Tarvikkeet Warhammerin harrastaminen vaatii tietyt tarvikkeet, kuten esimerkiksi parisataasivuisen sääntökirjan, armeijan rakennettuja ja maalattuja pienoismalleja, noppia pelitilanteiden ratkaisemista varten, pöydän tai muun pinnan, jonka päällä peliä voi pelata, sekä mittanauhan, jolla mitataan, kuinka pitkälle mikäkin hahmo ja ajoneuvo saa liikkua. Näiden lisäksi tarvitaan Codexeja, kirjoja, joista hahmojen yksilölliset säännöt ja ominaisuudet tarkistetaan. Kaikki sääntökirjat, pienoismallit ja jopa nopat voi ostaa pelin kehittäneen englantilaisen yhtiön Games Workshopin myymälöistä tai verkkokaupasta. Pienoismallit eli miniatyyrit Pelin viralliset pienoismallit ovat muutaman sentin korkuisia, muovisia tai metallisia taideteoksia. Ne esittävät ihmisiä tai muita peliin kuuluvia rotuja sekä erilaisia sota-ajoneuvoja. Miniatyyrit myydään maalaamattomina ja kasaamattomina, joten ennen pelipöydälle nostamista ne liimataan kasaan ja maalataan. Rakentaminen ja maalaaminen ovat todella tärkeä osa harrastusta, sillä paitsi että se tuo esiin pelaajaan luovuuden ja taiteelliset lahjat, se myös antaa mahdollisuuden tehdä keräämästään Warhammer-armeijasta juuri sellaisen kun itse haluaa. Pelissä käytettävät Games Workshopin valmistamat viralliset miniatyyrit ovat todella laadukkaita, mutta myös kalliita. Toki pelissä voi käyttää myös muita pienoismalleja, mutta oikea 40kpelaaja käyttää vain virallisia tuotteita. Warhammer 40 000 harrastuksena Harrastuksena 40k on monipuolinen. Siihen sisältyy sekä strategiaa ja taktiikkaa vaativaa pelaamista että tarkkuutta ja sorminäppäryyttä vaativaa miniatyyrien maalaamista ja rakentamista. Harrastaessa oppi myös kieliä, sillä kaikki materiaali on englanniksi. Koska peli rakentuu virallisten, kalliiden miniatyyrien käyttämisen varaan, se ei ole kovin halpaa huvia – etenkään, jos pelaaja haluaa täydentää joukkojaan harrastuksen jatkuessa. Pelistä on tehty myös useita tietokone- ja pelikonsoliversioita, mutta koska 40k rakentuu vahvasti miniatyyrien varaan, ei kyseessä ole Sama Juttu. 38 KON T R OL LI 2 • 2014
LY H Y E S T I # 2 / 1 4 Troijalaisia rahdissa Europol julkaisi helmikuussa ennakkov aroituksen uudenlaisesta rikoksentoteutustaktiikasta. Espa njasta on raportoitu tapauksia, joissa varkaita kätkeytyy tarko itusta varten valmistettujen puisten laatikkojen sisään, ja joista he maantiekuljetuksen aikana poistuvat putsaamaan muuta rahti a. Saaliiksi kelpaa tyypillinen arvotavara, kuten elektroniikka . Kun keikka on suoritettu, kuorma pysäytetään yleensä haja-asu tusauleella tekosyyn kuten lavastetun onnettomuuden verukkee lla, ja rikoskumppanit poimivat tekijät kyytiin. Eurpolin tiedo tteen mukaan lavastetut onnettomuudet ovat varsin yleisiä, mutt a troijalaisuutta heille ei ole aiemmin ilmoitettu. .. EnnAtys paukkui ’Stanissa Afganistan teki viime vuonna oopiuminviljelyn ennätyksen. YK:n raportin mukaan viljelypinta-ala ylitti kaikki aiemmat tilastot. Oopiumiunikon viljelyyn käytetty peltopinta-ala kasvoi huimaan 209 000 hehtaariin rikkoen edellisen, vuoden 2007 ennätyksen 16 000 hehtaarilla. Korjattu satokin nousi pitkästä aikaa kukoistukseen. Vuoden 2012 sääolosuhteiden heikentämään satoon nähden lisäystä oli jopa 49 prosenttia satotason yltäessä aina 5 500 tonniin. Kaikkien aikojen satoennätys, 7 500 tonnia, on sekin vuodelta 2007. Peltojen tuhoaminen puolestaan kyykkäsi. Vuoteen 2012 verrattuna viime vuonna tuhottiin unikkopeltoja viidesosa vähemmän. YK:n selonteossa käytiin läpi myös syitä viljellä tai jättää viljelemättä oopiumiunikkoa. Kyselytutkimuksen mukaan kasvin rahallinen tuotto on ylhäisessä yksinäisyydessään kaikkein merkittävin tekijä tuotantosuunnan valinnalle. Esimerkiksi vuonna 2013 hehtaarilta saattoi saada 4 500 Yhdysvaltain dollaria – eikä satotason paraneminen edes laskenut hintaa merkittävästi edelliseltä kasvukaudelta. Uskonnollinen vakaumus oli toisaalta sitten se päällimmäisin syy jättää viljelemättä huumekasvia; islam kieltää oopiumiunikon tuottamisen. GPS PIIRIVARTIJAN KESKI-IÄSSÄ? koonnut: Antti Sirkkala Modernit haussa ominaisuudet Poliisihallitus pohjustaa tämän vuos ikymmenen viimeiselle puoliskolle suunnattua passi- ja henkilökorttihanki ntasopimusta kartoittamalla markkinatilannetta nyt asiakirjojen uusimpie n turvaominaisuuksien osalta. Julkisten hankintojen tietokantaan HILMAan helmikuun lopulla jätetyssä kutsussa toivotetaan kiinnostuneet yritykset terve tulleiksi huhtikuun alussa esittelemään näkemyksiään modernista asiakirjat urvallisuudesta, esimerkiksi väärenny ksenesto-ominaisuuksista. Koska kaik enlainen väärentäminen on koko ajan entistä helpompaa, on myös koko ajan entistä helpompaa veikata aina uude n sopimuskauden esittelevän jälleen tuor eita innovaatioita vaikeuttamaan henkilöllisyysdokumentteihin liittyvää vilpp iä. Rikosseuraamuslaitos tilitti viime vuotta Rikosseuraamuslaitos julkaisi maaliskuussa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2013. Katsauksen mukaan rangaistusten painopistettä siirretään tulevaisuudessakin laitosseuraamuksista yhdyskuntaseuraamuksiin ja vankeusrangaistusten täytäntöönpanossa suljetuista laitoksista avolaitoksiin ja valvottuun koevapauteen. Muuta mainitsemisen arvoista lienee määrärahakehyksessä pysyminen, keskivankiluvun hienoinen laskeminen, sekä yhdyskuntaseuraamuksia suorittaneiden väheneminen. Toisaalta myös henkilötyövuosien määrä laskee. Vuodesta 2005 lähtien vankeinhoito on nimittäin vähentänyt 436 henkilötyövuotta, joista kahden viimeisen vuoden aikana 127. Kuinka paljon näistä vähennyksistä käytetään johdon palkkojen nostamiseen – kuten poliisissa – ei mainittu. Tarkempaa syynäämistä varten pumaska on vapaasti ladattavissa osoitteessa rikosseuraamus.fi. Onneksi olkoon, Global Positioning System! Satelliittipaikannusjärjestelmä täytti tänä vuonna parahultaiset 25 vuotta. Tarkka syntymäpäivä meni Wired-lehden mukaan jo helmikuun 14. Tuolloin paikannusjärjestelmä tuupattiin Yhdysvalloissa avaruuteen Cape Canaveralin laukaisu saadaan ksesta paikannu että an, keskuksesta. Wiredin artikkelissa arvioida kiittää kylmää sotaa. Ellei USA:n olisi tarvinnut pystyä laukaisemaan ydinohjuksia ihan mistä tahansa ihan minne tahansa, päätähuimaavan kallista järjestelmää tuskin olisi koskaan rakennettu. Presidentti Bill Clinton paransi toimikaudellaan paikannuksen hyödyllisyyttä. Vapaassa käytössä olleen paikannuksen tarkkuus oli kansallisen turvallisuuden takia yhä varsin ylimalkainen. Clinton kuitenkin määräsi rajoitukset kytkettäväksi pois, to ja nyt myös siviilijärjestelmien tarkkuus on muutamia metrejä. Vaihtoeh Euroopmyös mutta SS, GLONA en venäläin on GPS:lle amerikkalaiselle pa ja Kiina kehittävät omia vastaavia järjestelmiään. Älkööt piiri- ja hälytysväijymme siis enää kuunaan eksykö! KON T ROLL I 2 • 2014 39