Sisältö #3 • 2012 KOVAA VÄÄNTÖÄ s.20 ilmoitukset // FINNPROTEC 05 SECURITY ARSENAL 24 SUOMEN TURVAPROJEKTIT 55 FIREFIGHTER 60 KENTÄLLÄ VALOKUVAAMINEN s. 26 E Herrasmiespoliisi Englannista s. 6 03 PÄÄKIRJOITUS / Paniikkia nappulasta 2 04 UPDATE: LYTP 2.0 06 KENTÄLLÄ / Michael, erikoiskyttä Englannista 12 MODERNI LÄHESTYMISTAPA VOIMANKÄYTTÖÖN / Dynaaminen vastarinta / vastatoimimalli 16 KENTTÄKOULUTTAJA / Laajennettu itsepuolustus 20 KONTROLLI TREENAA / Voimankäyttömatriisi: ISR MATRIX AUSTRALIA 26 KENTÄLLÄ VALOKUVAAMINEN/ Kameratestit KON T R O LL I 3 • 2012 Jan Fredriksson kirjoitti kirjan henkivartijoista s. 58 39 KUNTOHARJOITTELU / Bas Rutten’s Mixed Martial Arts Workout 42 KIRJASTO / Itsepuolustusta 48 VÄKIVALTAKONEISTO / Itsepuolustuslajin valinta 52 Cyber Security & Conflict in Somalia and Finnish security -seminaari 54 AMERIIKAN ENO / Vuonna 1984 - NYT? 56 KENTTÄSIKA KOKKAA / Kanttarellikeitto neljälle 58 LUKUSALI / Miehet mustissa 59 LYHYESTI / Mielenkiintoisia uutisia maailmalta
PÄÄKIRJOITUS KONTROLLI Paniikkia nappulasta Kontrolli 3 / 2012 ISSN 1795 - 018X Painosmäärä 2000 Kustantaja Kontrolli-julkaisut Oy Päätoimittaja Antti Sirkkala I hmisillä on taipumusta sekä yli- että alireagointiin. Tyypillinen alireagointiympäristö on liikenne. Uhreja ja loukkaantumisia vaativat kolarit uutisoidaan lähinnä kuriositeettitasolla. Onko tosiaan niin luonnollista, että ihmisiä kuolee liikenteessä, kolmatta sataa vuositasolla? Toisaalta jotkin (yksittäis)tapaukset, varsinkin sellaiset, joissa uhripääoma jakautuu sopivasti, aiheuttavat vaivaannuttavia ylireagoimisia. Taitto & Editointi Juha Harju Toimittajat Petri Freundlich Seppo Vesala Sami Turunen Tuukka Jämsä Petteri Kantola Valokuvaaja Timi Tikkanen Paniikkinappulaa on taas tänäkin kesänä hinkattu niin, että punainen alkaa haalistua banaalin harmaaksi. En kuitenkaan tohdi suututtaa internetiä luettelemalla kaikkia niitä tapauksia, joissa järjenvastaisesti ajatellaan yhden ennenaikaisen kuoleman olevan jotenkin pahempi asia kuin toisen ennenaikaisen kuoleman, ja näin paniikkinappulaa painamalla aiheutetaan toimenpiteitä, joiden vaikutukset ovat vastenmielisiä ja tarpeettomia. Sanonnan mukaan oletus on kaikkien virheiden äiti. Tekisi mieli jatkaa ajatusta niin, että panikointi on kaikkien virheiden hedelmällisin jälkeläinen. Panikoinnista eivät hyödy muut kuin tragedioissa menehtyneiden haudoilla zumbaa tanssahtelevat poliitikot ja media, joka tekee tukoittain riihikuivaa ihmisten pelottelulla. Muutoin ylireagoinnista ei ole kuin murheellisia seurauksia aivan kaikille. Kiinnitetäänpä huomiota erääseen lähihistorian traagiseen esimerkkitapaukseen, joka lävisti yhteispohjoismaisesti meidät kaikki, mutta johon mitä ilmeisimmin ylireagoivat vain me fennot - meilläkin lähinnä progressiivinen mediaeliitti, poliitikkojen herkkävainuiset kuonot ahterissaan. Pohditaan siis, millainen paikka elää on tämän päivän Norja, vuosi 7/22-iskujen jälkeen. Ei aiheetonta, taloudellisesti ja sosiaalisesti uuvuttavaa pelon lietsontaa massiivisilla kameravalvontainvestoinneilla, ei yksilönvapauksien polkemista tai omien kansalaisten laajamittaista mutta täysin summittaista vakoilua, ei sisällöltään paskoja mutta juostenkustuna voimaan saatettuja lakeja. Suomessa kyllä panikoitiin norjalaistenkin puolesta. Pyrotekninen harrastuneisuus tukahdutettiin, hiuksiaan värjääviltä haluttaisiin vaatia vetyperoksidin hallussapitolupaa, ja apulantaa varastoivat jyväjemmarit sekä hortonomit saavat terroristin kohtelun. Norjassa tragediaa lähdettiin kuitenkin purkamaan rakentavilla ja hyödyllisillä menetelmillä. Surusta huolimatta tapaus analysoitiin kiihkottomasti, ja parannuksia ehdotettiin lähinnä poliisin toimintavalmiuksien kehittämiseksi kansalaisten poliittisten toimintavapauksien kieltämisen sijasta - Suomessa Jungner oli ristiinnaulitsemassa Halla-ahoa puolitankoon. Kauniisti ilmaistuna irrationaalista ja typerää, eli juuri sitä mitä sopi odottaa. Kaiken hyvän päälle Norja on yhä ja edelleen vahva, oman arvonsa tunteva itsenäinen valtio, jossa eivät Brysselin bobrikovit komenna kansalaisten valitsemia valtion päämiehiä. Pitäisiköhän hakea turvallisuuspoliittista turvapaikkaa yhdestä viimeisestä oikeasti vapaiden ihmisten kodosta ja ryhtyä norjalaiseksi sosiaalidemokraatiksi? Numerossa avustaneet Heikka Jämsä Juho Reivo Manu Varho Pablo Cardenas Kannen kuva Timi Tikkanen Yhteydenotot toimitus@kontrolli.fi sukunimi@kontrolli.fi Asiakaspalvelu & laskutus Tuukka Jämsä 040 029 4633 laskutus@kontrolli.fi Ilmoitukset Jussi Karhumäki karhumaki@kontrolli.fi Osoite Kontrolli-julkaisut Oy PL 124 00101 Helsinki Paino Printall, Tallinna Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen. Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla. twitter.com/vouti twitter.com/kessu w w w.facebook.com/kontrolli Antti Sirkkala päätoimittaja w w w.kontrolli.fi w w w.kontrolli.fi/keskustelu KON T ROLL I 3 • 2012 3
luvanvaraiseksi? Portsarien välittäminen Itsenäinen poisto-oikeus vartijalle? lle paikalle? se ei yl si uk av JLJV poliisin elinkeinolupa? Turvallisuusalalle yksi Vakiintunut media uutisoi syyskuussa järjestyksenvalvontaliiketoiminnan saattamisesta luvanvaraiseksi tulevassa lakiuudistuksessa. Kontrolli lähti selvittelemään tarkemmin, millaisia muita alan perusrakenteita vavisuttavia ideoita lainuudistushanke on tuonut mukanaan. teksti: Antti Sirkkala O nneksi olkoon, LYTP! Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista täytti vastikään täyden vuosikymmenen. Kyllä sellaisesta vanhuksesta paranee jo tuulettaa pölyjä, kuin Mannerheim-sadusta ikään. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista uudistuukin vääjäämättä, mutta rauhassa. Uudistushanke on saanut aikalisän; hallituksen esityksen pitäisi tulla eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokaudella 2013. Paperilla ei siis vielä ole virallista esitystä valmiina, mutta LYTP:n kymmenvuotisjuhlan kunniaksi ylitarkastaja Timo Kerttula sisäasiainministeriön poliisiosastolta lupasi valottaa, kuinka korskealta yksityisen turvallisuussektorin Graalin malja voi ensi vuonna näyttää! Ylitarkastaja aloittaa tapetilla olleesta luvanvaraistamisesta: - Järjestyksenvalvojien entistä laajemmasta luvanvaraistamisesta on keskusteltu myös ohjausryhmässämme paljon, eikä soraääniä ole hirveästi kuulunut. Tarkoituksena olisi esittää, että ansiotarkoituksessa tapahtuva, toimeksiantosopimukseen perustuva järjestyksenvalvojien välittäminen saatettaisiin luvanvaraiseksi. Hänen mukaansa joitakin osa-alueita toiminnasta olisi kuitenkin tarkoitus jättää tämän uudistuksen ulkopuolelle. - Esimerkkinä voidaan mainita vaikka omien järjestyksenvalvojien käyttö. Ei olisi oikein tarkoituksenmukaista eikä järkevää, että vaikka tivoli joutuisi hakemaan elinkeinolupaa kun sen omat huvilaitteita käyttävät työntekijät toimisivat myös järjestyksenvalvojina, Kerttula pohtii ja jatkaa, että valmistelussa on ollut esillä myös ajatus jättää yhdistykset luvanvaraisuuden ulkopuolelle silloin, kun kyse olisi yleisötilaisuudesta. - Jos yhdistys menisi harjoittamaan toimintaa kapakan ovelle, lupa tarvittaisiin, Kerttula täsmentää. 4 KON T R O LL I 3 • 2012 Mutta toisin kuin vakiintunut media vaivautui yleisölle kertomaan, lakiin on ohjausryhmässä pohdittu muitakin mielenkiintoisuuksia. Yksi herkullisimmista lienee kaavailtu muutos lopettaa kiinniotetun pakollinen luovuttaminen poliisille. - Eräin tietyin edellytyksin kiinniottaja voisi päästää kiinniotetun vapaaksi. Tämä koskisi sakkorikoksia ja edellyttäisi sekä poliisin että kiinniotetun suostumusta, jäsentelee Kerttula ehtopuolta, korostaen kuitenkin vielä samaan hengenvetoon, ettei tekijä tietenkään jäisi ilman rangaistusta, vaan saisi sakon myöhemmin, ja että luovuttaminen poliisille olisi edelleen pääsääntö vapaaksi päästämisen ollessa poikkeus. Mutta ei tässäkään kaikki! Vartijan poisto-oikeuteen kuuluu kaavaillun tervetulleita ja kauan odotettuja muutoksia. - Olemme kaavailleet, ettei vartijan poistamisoikeutta sidottaisi enää toimeksiantajan edustajan tuloksettomaan poistumiskehotukseen, Kerttula kertoo. Hänen mukaansa vartija voisi poistaa henkilön, jos tämä olisi todennäköisin perustein syyllistymässä vartioimisalueella omaisuuteen, henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen (pitää löytyä liityntä vartioitavaan omaisuuteen tai suojattavaan henkilöön) tai jos henkilön oleskelu alueella olisi ilmeisen oikeudeton toimeksiantajan ohjeiden perusteella. Tässä edellytettäisiin poistamisen tueksi aina asiakkaan ohjeistusta. - Näiden lisäksi on myös pohdittu, että milloin on oikeus poistaa, olisi myös oikeus estää pääsy, ylitarkastaja summaa. Esillä on ollut myös toive saada toistaiseksi vain vartijoille ja järjestyslain nojalla asetetuille järjestyksenvalvojille luvallinen teleskooppipatukka perinteisten järjestyksenvalvojienkin voimankäyttövälineeksi.
Telari järkkärille? n vapaaksi? Kiinni otetun päästämine - On ollut puhetta, sallittaisiinko se turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa työskenteleville järjestyksenvalvojille, Kerttula selittää ilmaisten samalla työnimen alussa keskustellulle toimintaluvalle. Uutta elinkeinolupaa ei kuitenkaan lanseerattaisi vartioimisliikeluvan rinnalle. - Ei olisi mielekästä luoda sellaisia kategorioita kuin vartioimisliikelupa ja järjestyksenvalvontalupa, mies kertoo ja jatkaa, että lupaanhan voitaisiin asettaa erilaisia ehtoja, joilla voidaan rajoittaa lupa koskemaan tiettyjä toimintoja. Kerttula pitääkin luultavana, että nykypäivän vartioimisliikkeet voisivat hoitaa myös jv-toimeksiantoja nykyisellä luvallaan, mutta toisaalta jv-yrityksen hakiessa lupaa lupa ei välttämättä oikeuttaisi kaikkeen vartioimisliiketoimintaan. - Olettaisin, että vartioimisliike voi suht helposti hoitaa vaikkapa kapakan oven, mutta ovifirman halutessa laajentaa vaikkapa hälytyskeskustoimintaan pitänee edellyttää lisäselvityksiä esimerkiksi varallisuuden riittävyydestä, hän arvioi esimerkinomaisesti. - Nämä ehtoihin liittyvät pohdiskelut ovat täysin omiani, mutta yhteisestä turvallisuusalan elinkeinoluvasta on valmistelussa joka tapauksessa lähdetty, Timo Kerttula selventää. Hän on toiveikas luonnoksen saamisesta valmiiksi hallituksen esitykseksi ja julkiseksi jo tämän syksyn aikana, mutta teroittaa kuitenkin loppuun vielä kaiken katoavaisuutta: - Täytyy muistaa, että kyse on vasta valmistelusta. Tällaisia ratkaisumalleja on noussut esille virkamiesvalmistelussa, mutta viime kädessähän poliitikot tekevät päätökset. Ehdollisinakin esille nousseet uudistukset kuulostavat kehitykseltä! Hienoa, että ministeriössä eletään jo 2000-lukua, kun kymmenen vuotta sitten almanakan sivu näytti jääneen valmistelijoilta kääntämättä ja osoitti vielä edelliselle vuosituhannelle. Kontrolli haluaakin kysyä retorisesti silloiselta sisäasiainministeriön lainsäädäntöneuvos Janne Kerkelältä, mitkä näistä asioista eivät olisi voineet olla jo alkuperäisessä Laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista vuonna 2002? Kerkelähän esiintyi tuolloin muun muassa Turvallisuuslehdessä yhtenä LYTP:n kirjaimen pääarkkitehtina. Mutta vielä on käymättä läpi se varsinainen ongelma, joka on monen turvallisuusalan ammattilaisen mielessä kauluspaitojen miehittämistä kulmahuoneista aina kenttäsikojen sosiaali- ja taukotiloihin. Laajennetaanko järjestyslakiperusteisen järjestyksenvalvojan asettamista jatkossa yleiselle paikalle poliisin avuksi? - Tästä on valmistelussa keskusteltu, ja asettamismahdollisuuden laajentaminen kuntien eräille yleisille alueille on ollut tarkasteltavana, Timo Kerttula aloittelee. Hänen mukaansa vastaus on näillä näkymin lopulta kuitenkin yhä kielteinen: - Asiaan liittyisi vaikeita perustuslaillisia ongelmia. Lähinnä tästä syystä asiasta on valmistelussa luovuttu. KON T ROLL I 3 • 2012 5
KENTÄLL Ä teksti ja kuvat: Juho Reivo S pecial-konstaapelien vapaaehtoistoiminta juontaa nykymuodossaan juurensa 1800-luvun alkupuolelle, mutta perustuu jo 1673 annettuun asetukseen, jossa kansalaisia voitiin käskeä tilapäiseen palvelukseen järjestyksenpitoon. Nykyään työ voi olla kihlakunnasta riippuen jalkapartiota, alueen eristämistä, liikenteenvalvontaa, ovelta ovelle -kyselyitä, järjestyksenvalvontaa tapahtumissa, todisteiden antamista tai vaikka luennointia ja yhteydenpitoa omassa yhteisössä. Koulutusta on ohuemmin, oikeudet ovat samat ja annetut tehtävät ovat yleensä mutkattomampia kuin tavallisilla poliiseilla. ja silti valita, milloin työtä tekee. Jousto on mahdollistanut uuden työuran turvallisuusalan kouluttajana ja konsulttina. Vapaaehtoistyön kautta ovat avautuneet ovet uusille urille. Michael on vapaaehtoisena myös ensivastepäivystyksessä sairaankuljetusorganisaatiossa. - Olin aikoinaan armeijassa. Palvelin kuninkaallisessa sotilaspoliisissa ja sitten laskuvarjojääkäreissä yhteensä seitsemän vuotta aktiivina ja seitsemän reservissä, Michael Taylor kertoo taustastaan. Ennen liittymistään armeijaan 1988 hän asui pienessä terästeollisuuskaupungista Englannin pohjoisosassa. Isä oli terästyöläinen ja Michael-poika oli samassa koulutuksessa, mutta oli halu tehdä jotain muuta - nähdä maailmaa. Isovanhemmat olivat nähneet maailmansodat ja kertoivat tarinoitaan. Muutama vuosi ennen Michaelin armeijaan liittymistä tullut televisiosarja laskuvarjojääkäreistä sekä Falklandin sota toimivat lopullisina innoittajina. - Kun menin värväystoimistoon, he sanoivat, että olen liian fiksu laskuvarjojääkäriksi, joten he laittavat sotilaspoliisiksi. ”Ennen oli puinen pamppu, kiiltävät napit ja pilli” Special Constable (SC) ei ole ainoa vapaaehtoispoliisi Englannissa. Erilaisissa tukitehtävissä toimii tuhansia vapaaehtoisia, ja kenttätyössä on erikseen toinen rajallisilla valtuuksilla toimiva ryhmänsä, Community Support Officer (CSO). Thames Valley on Lontoon metropolialueen länsipuolella sijaitseva hieman Etelä-Karjalaa isompi alue, jossa sadat vapaaehtoiset täydentävät paikallista poliisia. Lisää yksityiskohtia spesiaalin arjesta kertoo Special Constable Michael Taylor. Päälle nelikymppinen ja pikkuisen jo harmaita hiuksia keräävä Michael on ollut puolitoista vuotta vapaaehtoisena. Pikkukaupungista maailmalle Elämää oli mietittävä uusiksi, kun Michael katsottiin tarpeettomaksi IT-firmasta 2009. - Olin juuri täyttänyt 41 vuotta, ja jos haluaisin kokeilla vielä jotain uutta, silloin se tuntui viimeiseltä mahdollisuudelta. Olin ollut IT-hommissa melko monta vuotta, enkä ollut täysin tyytyväinen - halusin tehdä jotain aktiivisempaa ja enemmän omalta tuntuvaa. En ole koskaan ollut strategiatason ihminen. Harkitsin (varsinaiseksi) poliisiksi hakemista aikanaan, mutta syy, miksi liityin erikoiskonstaapeleihin, oli saada parhaat puolet ja yhdistää ne uuteen uraani, Taylor kertoo. Special Constable voi toimia poliisina miltei kaikissa tehtävissä 6 KON T R O LL I 3 • 2012 Melko pian hän kuitenkin huomasi, ettei se ollutkaan toivottava työ. Juuri täysi-ikäistynyt kloppi ei ollut kovin kiinnostunut selvittelemään perheriitoja ja -väkivaltaa. Saadakseen siirron laskuvarjojääkäreihin piti luopua ylemmästä sotilasarvosta, koska vaatimustaso oli kovempi. Sitten aika kuluikin erinäisillä lyhyehköillä ulkomaankomennuksilla kuningaskunnan ja YK:n asioilla eri puolilla Afrikkaa. Uran loppu tuli pudotessa kiipeilyharjoituksessa 30 metriä - molemmat jalat murtuivat. Armeijasta pihalle työnnettynä hänelle kuitenkin hankittiin opiskelupaikka yliopistosta, josta kouraan jäi kanditason paperit tietokoneista. Ja olet nyt sitten tavallaan palannut ympyrän alkuun poliisiksi? - Kyllä, mutta tämänkaltainen poliisityö on erilaista. Sotilaspoliisina vahditaan sotilasyhteisöä. Minulla oli takanani vuodelta 1955 armeijan ohjesääntö, jonka perusteella saatoin käyttää melko lailla juuri niin paljon voimaa ja voimakeinoja kuin halusin
Vapaaehtoisuus ja siviilien osallistuminen viranomaistoimintaan on Englannissa pitkällä, eikä suuntaus kohdistu vain kaupallisiin ratkaisuihin. Vapaaehtoinen poliisi, Special Constable, on englantilaista poliisiperinnettä. Nykyaikainen “erikoiskyttä” ei ole mikään kriisiajan täydennysmies, vaan päivittäispartiossa muiden mukana, kuten haastattelemamme konstaapeli Taylor. MICHAEL ERIKOISKYTTÄ ENGLANNISTA KON T ROLL I 3 • 2012 7
”Useimmissa tapauksissa on mukana Facebook” 8 KON T R O LL I 3 • 2012
joutumatta vastuuseen. Käytännössä sotilaiden kanssa toimiminen oli hyvin erilaista kuin siviilien, koska monet olivat huippuja kamppailulajeissa, kokeneita taistelijoita, hyväkuntoisia, hyvin aggressiivisia. Monet poliisitekniikoista eivät toimisi sotilaaseen. Tämä työ on jossain mielessä helpompaa, muttei kaikessa. Thames Valley blues Michaelin asemapaikka on Newburyssä, joka on kaksoiskaupunki Thatchamin kanssa, noin sadantuhannen ihmisen taajama. Siellä on kansainvälisiä pääkonttoreita, hevoslaukkarata, muttei (valitettavasti) kunnollista jalkapallojoukkuetta. Englanti (ja Wales sekä Skotlanti) on jaettu 39 erilliseen kihlakuntaan. Thames Valley, jonka alueella ollaan, on yksi suurimmista. - Se on hyvin monipuolinen. Siellä on ihmisiä hyvin rikkaista hyvin köyhiin. Arvostetut paikat, kuten Windsorin linna, ovat vain muutaman mailin päässä sellaisista paikoista, joissa on paljon ongelmia, esimerkiksi Slough’ssa. Sanoisin, että se tarjoaa kaikki parhaat ja haasteellisimmat osat yhteiskunnasta; kaikkea ihmiskeskuksista maaseutuun. Kun opiskelee poliisiksi, joutuu täyttämään henkilökohtaiseen kehityssuunnitelmaan monta kohtaa, jotka joutuu kohtaamaan. Thames Valleyssa on melko helppo käydä ne kaikki läpi. Viime vuosina kihlakunnat ovat joutuneet budjettisyistä jakamaan työtä ja resursseja toistensa kanssa, mikä ei ole ollut tavallista. Tästä suuri osa onkin ihan tervettä järkeä: liikkuvien poliisien kannattaa yhdistää voimansa kihlakuntien rajojen yli. Jos haluaa olla radioyhteydessä naapuriin, pitää kuitenkin ylempää pyytää lupa puheryhmiin pääsyyn. Ambulanssit ja palokunnat ovat kokonaan erillisessä radiojärjestelmässä. Tavallisille poliiseille on koulutuskeskuksia, joita eri kihlakunnat käyttävät yhteisesti. Kihlakunnan omissa koulutustiloissa koulutetaan lähinnä spesiaaleja ja annetaan paikalliseen toimintaan liittyvää koulutusta, mutta tässä on vaihtelua. Se, miten tehdään yhdessä kihlakunnassa, ei välttämättä päde toisessa. - On hieman eroja siinä, miten asioita hoidetaan. Esimerkiksi Special Constablen voidaan antaa ajaa poliisiautoa, mutta täällä me emme saa osallistua eikä meitä ole koulutettu takaa-ajoon. Joissain kihlakunnissa saa osallistua jollain tavalla. Varusteet ovat Michaelin mukaan erinomaiset. Vyöllä roik- kuvat saranattomat speedcuf-käsiraudat, teleskooppipamppu, hanskat sekä Captor-suihke [CS-sumutteen seuraaja, vaikuttava aine 0.3-prosenttinen PAVA eli Pelargonic Acid Vanillylamide; eräänläinen synteettinen kapsaisiini, muttei siis OC eli oleoresin capsicum]. Motorolan TETRA-radio ja vihot kulkevat näppärästi pakollisessa, päällimmäiseksi puetussa puukko-luotiliivissä. Vain jalkineet täytyy hankkia itse, ja nekin korvataan jälkikäteen. - Univormu on tämä. Se on muuttunut aika paljon. Metropolitanin poliisi [MET, Lontoo] ja moni muu käyttää vielä paljon perinteistä tunikaa ja kypärää. Ennen oli puinen pamppu vyöllä roikkumassa, kiiltävät napit ja pilli. Meillä ovat käytössä koppalakki ja jalassa reisitaskuhousut, lisäksi tarvittaessa pitkähihaisia fleecejä ja teknisiä t-paitoja. Kaikki on hyvin rentoa nykyään. Sitä arkea Riippuen viikonpäivästä, vuodenajasta, kuun asennosta ja alueen tapahtumista normaalissa iltavuorossa on noin 20-30 konstaapelia Newburyn lähistöllä, mikä tarkoittaa noin 10 kertaa 30 mailin kokoista ovaalia aluetta. Vuorossa on yleensä yhdestä viiteen spesiaalia. - Ei ole mitään minimimäärää SC:tä, joiden pitäisi olla vuorossa. Olemme vain tervetullut lisä. Jos on yhden hengen partio, toisen saaminen kaveriksi merkitsee paljon. On normaalia, että partiossa ollaan yksinään. Näin voi tehdä, mikäli on siihen koulutettu ja hyväksytty. Silloin toki pitää harjoittaa dynaamista riskiarviointia mennessään tilanteisiin. Joillakin spesiaaleillakin on tähän koulutus ja lupa, Michael kertoo. Hän itse pitää enemmän parin kanssa työskentelystä. Kun hän saapuu valitsemiensa vuorojen - usein viikonlopun yövuoron (kello 17–04) aloituspalaveriin, hän liittyy usein toiseksi tai kolmanneksi mieheksi järjestys- tai vastepartioon. - Pääasiassa menen vastepartioon tavallisten konstaapelien kanssa, koska he ovat koulutettuja ottamaan vastaan kiireellisiä tehtäviä ja voimme ajella siniset vilkut päällä. Järjestyspartio ei useinkaan saa niitä kutsuja, ellei se ole aivan vieressä. Normaalina päivänä SC saapuu suoraan vuoron alkupalaveriin, jossa käydään läpi paikallista tiedustelutietoa, etsittäviä ihmisiä ja ajoneuvoja sekä alueen tapahtumia. Kun partiot on jaettu, kersantti antaa radiokutsut kullekin. Poliisi, jonka parina toimii, kertoo, mitä (kiireettömiä) tehtäviä tällä on listallaan. Viikonloppuöinä ja jalkapallopelien yhteydessä painottuvat kaupungin KON T ROLL I 3 • 2012 9
”Myös askelmana kohti poliisin uraa” keskustat, jolloin ollaan paljon jalkapartiossa. Ihmiset ottavat yhteyttä poliisiin ihan kummallisissa asioissa. Joku on soittanut [Englannissa(kin)] hätänumeroon, koska lumiukko oli viety takapihalta. - Pitäisi ihan oikeasti ajatella, ennen kuin soittaa. Mutta nykyään poliisi halutaan paikalle, kun on pieninkään erimielisyys tai riita. Nämä ovat kuulemma lähes päivittäisiä asiakaskohtaamisia. Yleisimmistä tapahtumista udellessa vastaus on varsin moderni: - Voin taata, että useimmissa tapauksissa on tavalla tai toisella mukana Facebook. Joku on kirjoittanut jotakin jostakusta Facebookiin, ja se on kehittynyt tilanteeksi. Jos voisi poistaa sosiaalisen median yhtälöstä, se vähentäisi yhteydenottoja huomattavasti. Kun kirjoittaa jotain, kaikki voivat nähdä sen - toisin kuin huudeteltaessa kadulla muutamalle ihmiselle. Kun meidät kutsutaan paikalle, on kyseessä sitten käsirysy tai uhkaileminen, takaan, että jossain vaiheessa joku sanoo jonkun kirjoittaneen jotain Facebookissa. Viikonloppuisin suurin ongelmien aiheuttaja on alkoholi. Päihtyneitä ei kuitenkaan välttämättä viedä putkaan. Heille voidaan antaa ”pykälä 27:n mukainen ilmoitus poistua alueelta”, eli käytännössä porttikielto keskustaan. - Voimme pidättämisen sijaan käskeä, että päihtyneellä on vartti aikaa poistua keskustasta. Voimme antaa porttikiellon 48 tunniksi, mikäli tarpeen. Mieluummin annamme tämmöisen ja mahdollisuuden mennä kotiin kuin otamme kiinni. Toki mikäli on juopunut ja tekee muun rikoksen, toimimme sen mukaan, 10 KON T R OL LI 3 • 2012 Michael kertoo. Poliisi voi porttikieltoa ja poistumismääräystä antaessaan myös määritellä poistumistavan ja -reitin. Mikäli porttikiellon saanut vielä tavataan keskustassa, hänet pidätetään. On huomattava, että englantilaisissa kaupungeissa on varsin kattava kameravalvonta, joka omalta osaltaan helpottaa tällaisten määräysten valvontaa. Yhteisöpalvelusta Suuri yleisö ei edes huomaa spesiaaleja muiden poliisien joukosta. Ainoa ero on olkapoletissa kirjaimet ”SC”. Yleisö näkee vain poliisin univormun. Muut poliisit suhtautuvat spesiaaleihin positiivisesti, koska nämä ovat reservi, joka keventää poliisien kuormaa - usein tuleekin pyyntöjä osallistua erinäisiin operaatioihin. Tietysti on luultavasti niitäkin näkemyksiä, että SC:t ovat viikonloppusotureita ja muita puolivillaisia. Michaelin mielestä on kuitenkin kyse harvoista yksilöistä ja yksittäisistä asiakaskohtaamisista. Michael arvioi elämänkokemuksensa olevan se, mitä hän tuo pöytään, kun pyydämme häntä arvioimaan, mikä on olennaista Special-konstaapelina toimimisessa.
Faktalaatikko - Minusta tuntuu, että käytän kykyjäni ja kokemuksiani tuodakseni jotain positiivista tilanteisiin, joita kohtaan. Entä voisiko halu osallistua johtua addiktiosta vaaran tunteeseen ja vauhtiin? - Ei. Olen nähnyt kuolemaa ja väkivaltaa. Olen nähnyt kaikenlaista. Jos olisin kaksikymppinen, saattaisin sanoa kyllä, mutta olen yli nelikymppinen. Nauttiihan siitä, kun sininen valo räpsähtää päälle kiireelliselle tehtävälle, pulssi kiihtyy, valmistautuu toimintaan – se jännityksen tunne… Minulle tässä on kuitenkin kyse yhteiskunnan palvelemisesta. Työ vaikuttaa Michaelista mielekkäältä. Sotilaana 99 prosenttia ajasta oli tylsyyttä ja 1 prosenttia (mitta-asteikon ylittävää) jännitystä. Nyt jakauma on ennemminkin 80/20. Poliisilla on paljon yksitoikkoista työtä, mutta toisaalta vastaan tulee niitä ihmisiä, joihin voi oikeasti vaikuttaa positiivisesti. - En usko voivani muuttaa maailmaa, mutta luulen voivani tarjota sille jotain tässä matkan varrella. Työskentely SC:nä voi toimia myös askelmana kohti poliisin uraa. Michael ei itse enää siitä haaveile, vaan nauttii saadessaan harrastaa ja sovittaa sen yhteen työnsä kanssa. Nuoremmille vapaaehtoispalvelus voi ollakin uran alku. Jotkin kihlakunnat ovat alkaneet rekrytoida pelkästään vähintään vuoden palvelleiden vapaaehtoisten joukosta. Koulutus ei erikoispuolellakaan lopu kahdeksan viikonlopun peruskoulutukseen. Se on perustasoa; normaali poliisi opiskelee enemmän ja syvällisemmin lakia. Koulutusten lisäksi omalla ajalla on suoritettava sähköisiä etäkoulutuksia, joista on kokeet. Vuosittain on uusittava turvakoulutus ja raudoituslupa. Vapaaehtoisten kehitys ei lopu koskaan. - Kyse on ammattitaidon ylläpidosta, joten jos saisin valita, niin ottaisin ennemmin enemmän koulutusta kuin enemmän tekijöitä. Suhteutettuna asukaslukuun Englannissa on yli kaksinkertainen poliisitiheys Suomeen verrattuna. Syksyllä 2011 tavallisten poliisien määrä Englannin ja Walesin alueilla oli alle 136 000, ensi kertaa sitten vuoden 2001 jälkeisen rekrytointipiikin. Määrä oli noin 6000 vähemmän kuin vuonna 2010. Samaan aikaan erikoiskyttien määrä kasvoi yli 2500:lla reiluun 19 000 jalkapariin. Olympiakesän ajaksi määrää vielä vahvennettiin. Toisen maailmansodan tienoilla rekisterissä oli jopa 130 000 “spessua”. Miltei 15 prosentin lisä partiointivahvuudessa ei ole pieni määrä, vaikka se ei kokoaikaista työvoimaa olekaan. Erikoiskonstaapelin odotetaan työskentelevän kuukaudessa vähintään 16 tuntia, minkä monet ylittävät. Thames Valley on lähinnä Oxfordshiren, Berkshiren ja Buckinghamshiren läänien muodostama kihlakunta, jossa asuu 2,1 miljoonaa asukasta. Thames Valleyn poliisilla on noin 8000 työntekijää, joista 4200 poliisia, minkä lisäksi noin 700 SC:tä ja 500 muuta vapaaehtoista (muun muassa CSO:ita). Operointibudjettia Thames Valleylla on noin 350 miljoonaa puntaa, joilla ylläpidetään 48 erilaista asemaa 15 toimialueella, kahta helikopteria ja puolensataa koiraa - muun muassa. Englannissa vapaaehtoistyön arvoksi arvioidaan noin 23 miljardia puntaa (työtunnit kertaa keskiarvopalkka). Tällä kaavalla 19 000 SC:n pelkkä työn palkka-arvo ylittäisi helposti 40 miljoonaa puntaa. Vapaaehtoistyön rahallinen arvo kohoaa Suomessa yli 130 miljoonaan euroon vuodessa pelkästään Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen 4H-liiton, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Punaisen Ristin toimissa. Lähteet: BBC, Helsingin yliopisto, Thames Valley Police, Wikipedia Koulutukset ylöspitoineen ovat maksuttomia ja kuluja korvataan, mutta palkkaa vapaaehtoiset eivät saa. Kyse on ennemminkin kokemuksen saamisesta kuin mistään muusta. Vapaaehtoiskokemusten hyödyntäminen on sitten omissa näpeissä. Michael näkee SC:n suurena hyötynä CV:ssä. Tie johtaa kuitenkin Roomaan, kun perimmäisiä motiiveja tivataan: - Kannatan ehdottomasti vapaaehtoisia poliiseja. Aikanaan Roomassa kansalaiseksi tulemiseen liittyi kansalaisvelvollisuus. Kehotan kaikkia lähtemään liikkeelle ja antamaan jotain paikalliselle yhteisölle. Suurin lahja, minkä voi antaa, on oma aika. KON T ROLL I 3 • 2012 11
MODERNI LÄHESTYMISTAPA VOIMANKÄYTTÖÖN teksti: Charles Joyner ja Chad Basile | käännös: Seppo Vesala | kuvat: Tuukka Jämsä ja Sami Turunen | grafiikka: Juha Harju Kiireinen naisopiskelija kaahaa autolla koulun ohi, ja poliisipartio pysäyttää hänet. Nainen kieltäytyy allekirjoittamasta sakkolappua ja solvaa poliiseja. Kun useat yritykset allekirjoituksen saamiseksi epäonnistuvat, poliisit päättävät ottaa naisen kiinni, koska tämä ei ole totellut laillista määräystä allekirjoittaa sakkoa. Nainen kieltäytyy tulemasta ulos autosta, ja poliisit käyttävät fyysistä voimaa saadakseen hänet ulos. Nainen vastustaa toimenpidettä tarttumalla tiukasti ohjauspyörään. Poliisit varoittavat käyttävänsä etälamautinta, jos nainen ei lopeta vastustelua. Tämä kuitenkin jatkaa vastarintaa, jolloin poliisi käyttää etälamautinta. Poliisit saavat vihdoin naisen ulos autosta, mutta tilanteen aikana tämä lyö päänsä auton ovenpieleen. Jälkeenpäin nainen väittää kärsivänsä iskun aiheuttamasta päänsärystä ja huimauksesta. 12 KON T R OL LI 3 • 2012 Teksti on käännetty suoraan F.B. I. Law Enforcement Bulletin -lehden artikkelista ja julkaistaan Kontrollissa tekijöiden luvalla. Tekstiä ei ole muo kattu Suomen oloihin sopivaksi, joten jotki n tekstissä kuvatut asiat eivät sovi Suomeen ainakaan sellaisinaan. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska ame rikkalaisuuksistaan huolimatta tekstissä kuvataan voimankäyttömallin toim inta hyvin. Voimankäytössähän on lopp ujen lopuksi aina kyse myös siitä , että kenttäsika osaa soveltaa säädök siä tilanteen mukaisesti.
J os tapahtumia tarkastellaan nykyään hyväksyttyjen voimankäyttömallien avulla, esiin nousee todennäköisesti seuraavanlaisia kysymyksiä: käyttivätkö poliisit tilanteessa kohtuullisia voimakeinoja? Miksi he eivät käyttäneet muita, vähemmän vaarallisia voimakeinoja? vat tavalliset toimintatapojen muodostamiskäytännöt. Monet poliisilaitokset ovat joutuneet vastaajiksi vahingonkorvausoikeudenkäynneissä, joissa on kyse vähemmän vaarallisten voimankäyttövälineiden liian herkästä käytöstä – samaan tapaan kuin artikkelin alussa on kuvattu. Jotkin laitokset ovat päätyneet kieltämään joidenkin voimankäyttövälineiden käyttämisen kokonaan tiettyjen kohteen ikään ja terveydentilaan liittyvien olosuhteiden vallitessa. Tämä asettaa poliisimiehen kestämättömään tilanteeseen – jos hän arvioi väärin kohteen iän tai ei havaitse jotain terveydentilaan liittyvää seikkaa, hän on toiminut laitoksen voimankäyttöohjeistuksen vastaisesti. Tämä asettaa hänet ja koko laitoksen ankaran tarkastelun alaiseksi. Tällaisista hyvin rajoittavista voimankäyttöohjeistuksista johtuu usein se, että tietyn voimankäyttövälineen käyttöön suhtaudutaan hyvin varauksellisesti, siitäkin huolimatta, että välineiden on tarkoitus parantaa sekä poliisien että kansalaisten turvallisuutta. Ongelma Laatiessaan voimankäyttöohjeistusta poliisimiesten käyttöön poliisiorganisaatiot käyttävät tavallisesti tukenaan perinteisiä voimankäyttömalleja. Valitettavasti nykyään käytössä olevat mallit sisältävät hankalaa kieltä ja vääristävät tilannetta asettamalla tarkastelun painopisteen poliisimiehen toimenpiteisiin ja minimoimalla vastarinnan aloittaneen henkilön toimenpiteiden merkityksen. Tällainen painotus saattaa hämätä kansalaisia ja eri oikeusasteissa asiaa tarkastelevia henkilöitä analysoimaan, miksi tilanteessa ei ole käytetty kaikkia mahdollisia lievempiä voimakeinoja. Tämä saattaa aiheuttaa päänvaivaa tarkastelun kohteena olevalle poliisimiehelle, poliisilaitokselle, sekä suurelle yleisölle. Kansalaisten tulisi luonnollisesti kunnioittaa poliisia ja totella sen antamia laillisia määräyksiä, mutta valitettavasti jotkut päättävät kuitenkin vastustella, mikä johtaa turhaan tilanteiden eskaloitumisen fyysiseksi yhteenotoksi. Kauan ennen Tennessee vastaan Garner -tapauksen [jonka perusteella Yhdysvaltojen Korkein oikeus päätti vuonna 1985, että poliisi saa käyttää kuolettavaa voimaa pakenevan rikollisen pysäyttämiseksi vain, jos on syytä epäillä, että epäilty muodostaa huomattavan vaaran toisille ihmisille] luomia perustuslaillisia kehyksiä asianmukaiselle voimakeinojen käytölle, Yhdysvaltojen Korkein oikeus oli vakiinnuttanut kohtuullisuuden periaatteen, joka ohjasi poliisien käyttäytymistä ja tarjosi keinon ymmärtää poliisin ammattiin kuuluvien tilanteiden monimut- kaisuutta. Korkein oikeus oli sen mukaisesti tarjonnut lainvalvontaviranomaisille lavean tien kuljettavaksi tehtäviensä hoitamiseksi. Useimmat lainvalvontaviranomaiset asettavat viranhaltijoilleen enemmän rajoituksia voimankeinojen käytössä kuin mitä Korkeimman oikeuden asettamat perustuslailliset kehykset edellyttäisivät. Kuten jatkuvat liiallisesta voimankäytöstä tehdyt valitukset osoittavat, tämä politiikka ei ole kokonaan poistanut viranomaisten ja kansalaisten välisiin kohtaamisiin liittyvää polemiikkia. Usein voimankäyttöön liittyviä toimintatapoja luodaan tai muutetaan voimakkaan poliittisen ja kansalaispainostuksen alaisena; ne ohitta- Muutaman poliisimiehen väärin mitoitetun voimankäytön ei tulisi automaattisesti johtaa koko laitosta koskevaan ohjeistuksen muuttamiseen. Ennen entistä rajoittavamman ohjeistuksen käyttöönottoa laitosten tulisi miettiä muutoksen mahdollisesti aiheuttamia seurauksia. Tällaisia ovat muun muassa vaikutus työmoraaliin ja oikeudenkäynteihin tulevaisuudessa, lisääntynyt koulutustarve ja mahdollisesti poliisimiesten keskuudessa ilmenevä epävarmuus. Perinteiset mallit Porrasmalli esittää perinteisen voimankäyttöjatkumon, jossa poliisimiehellä on käytössään eskaloituva sarja voimakeinoja vastauksena kohdehenkilön käyttäytymiseen. Kun kohdehenkilö koventaa vastarintaansa, poliisimiehellä on oikeus kiivetä portaita ylöspäin ja valita vastapuolen käyttämää väkivallan tasoa ankarampi voimakeino. Tutustuttuaan porrasmallin tarjoamiin voimakeinojen käyttövaihtoehtoihin poliisityötä tuntemattomat kansalaiset odottavat usein poliisimiehen kiipeävän portaita yhden askelman kerrallaan, kunnes kohdehenkilö tottelee. Suurelle yleisölle on toisinaan hankalaa selittää tarvetta edetä suoraan kohdehenkilön toiminnan osoittamalle tasolle. Kaiken lisäksi ihmiset usein luulevat, että poliisimiehen tulee kokeilla kaikkia mahdollisia lievempiä voimakeinoja ennen ampumaaseeseen turvautumista. Korjatakseen näitä harhakäsityksiä viranomaistahot vaihtoivat porrasmallin ratasmalliksi. Siinä kuvataan poliisimies usein keskellä ympyrän – tai rattaan – muotoon asetettuja voimankäyttövaihtoehtoja. Ratasmalli antaa poliisimiehelle lisää liikkumavaraa, tarjoten mahdollisuuden valita tilanteeseen parhaiten sopiva vaihtoehto. Suuri osa poliiseista pitää ratasmallia kuitenkin sekavana ja palaa mielessään porrasmalliin päät- KON T ROLL I 3 • 2012 13
täessään tilanteeseen soveltuvaa voimakeinoa. Tämän lisäksi oikeudessa saatetaan kyseenalaistaa poliisimiehen voimakeinon valinta. Perinteiset voimankäyttömallit eivät pysty kunnolla mallintamaan poliisimiehen ja väkivaltaisen kohdehenkilön kohtaamisen dynaamista luonnetta. Niissä myös keskitytään voimakeinojen eskaloimiseen, eivätkä ne tunnista poliisin perimmäiseksi tavoitteeksi saada kohteen tottelemaan. Uusi lähestymistapa Ratkaisu ei vaadi voimankäyttövaihtoehtojen karsimista eikä uusien ohjeistuksien tai rajoitusten käyttöönottoa. Uusi, aikaisempia malleja paremmin lainsäätäjän tarkoituksen ja yhteiskunnan muuttuvat odotukset huomioon ottava lähestymistapa on ratkaisu ongelmaan. Kun poliisimiehet sisäistävät kunnolla järke- 14 KON T R OL LI 3 • 2012 vän voimankäyttömallin ja saavat riittävästi dynaamista harjoitusta, he ovat paremmin valmistautuneita tekemään oikeita ratkaisuja voimankäytön suhteen. Poliisit, jotka kohtaavat potentiaalisesti hengenvaarallisia tilanteita, tarvitsevat yksinkertaiset ja selkeät, yksiselitteiset ja johdonmukaiset ohjeet voimankäyttöön. Dynaaminen vastarinta / vastatoimimalli (Dynamic Resistance / Response Model; DRRM) yhdistää voimankäyttöjatkumon soveltamisen neljän kohdehenkilökategorian kanssa.
Dynaamisuus tarkoittaa sitä, että malli on joustava. Kohdehenkilöt voivat liikkua nopeasti vastarinnan tasolta toiselle. Kansalaisten on voitava ymmärtää, että tilanteet voivat muuttua nopeasti ja vaarallisesti yhdestä kategoriasta toiseen. Poliisin ei tulisi koskaan olettaa, että tällä hetkellä käskyjä totteleva kohdehenkilö jatkaa samalla linjalla. Poliisin tulisi myös olla jatkuvasti valppaana hyökkäyksen varalta, riippumatta siitä, kuinka myötämieliseltä kohdehenkilö kohtaamisen alussa vaikuttaa. Kohdehenkilön vastarinta osoittaa, että tämä kontrolloi tilannetta. Nykyisissä voimankäyttömalleissa on se vakava puute, että ne keskittyvät poliisimiehen toimintaan ja käytettyihin voimakeinoihin. Tämä asettaa poliisimiehen heikkoon asemaan syytettäessä ylimitoitettujen voimakeinojen käytöstä, sillä huomio kohdistuu poliisimiehen eikä kohdehenkilön toimintaan. DRRM-malli painottaa, että kohteen vastarinnan luonne määrittelee poliisimiehen voimankäytön tason, ja jakaa kohdehenkilöt neljään kategoriaan: ei vastusteleva (myötämielinen), passiivisesti vastusteleva, aggressiivisesti vastusteleva ja hengenvaarallisesti vastusteleva. Ei vastusteleva Kohdehenkilöt, jotka eivät vastustele ja noudattavat kaikkia käskyjä, ovat myötämielisiä. Pelkkä poliisimiehen läsnäolo ja suulliset käskyt riittävät tällaisten asiakkaiden kanssa toimittaessa; fyysisen voiman tai muiden voimakeinojen käyttö ei ole tarpeen. Passiivisesti vastusteleva Passiivista vastarintaa tekevä kohdehenkilö ei tottele käskyjä, ja hän saattaa käyttäytyä herjaavasti. Hän saattaa pyrkiä kauemmas poliisimiehestä, irrottautua tämän otteesta tai paeta. Kohdehenkilön toiminta on neutraalia tai puolustavaa, eikä poliisimies tunne oloaan uhatuksi. Sopivia voimakeinoja ovat tukeva ote kohdehenkilöstä ja hallintaotteiden tai hermopisteiden käyttäminen vastarinnan murtamiseksi. Aggressiivisesti vastusteleva Aggressiivisesti vastusteleva kohdehenkilö hyökkää yrittämällä työntää, heittää, lyödä, taklata tai muilla tavoilla vahingoittaa poliisimiestä tai toista henkilöä fyysisesti. Itseään puolustaakseen poliisimiehen on käytettävä tilanteeseen sopivaa voimakeinoa, jolla hyökkäys saadaan pysäytettyä. Poliisimies tuntee itsensä uhatuksi kohdehenkilön käyttäytymisen takia. Puolusteltavia voimakeinoja ovat fyysisen voiman käyttäminen lyömällä ja potkimalla, sekä patukan, OCsumuttimen ja etälamauttimen käyttäminen. Hengenvaarallisesti vastusteleva Hengenvaarallisesti vastusteleva henkilö yrittää vahingoittaa vakavasti tai tappaa poliisimiehen tai toisen henkilön, jos välit- tömiä toimia uhan torjumiseksi ei tehdä. Poliisimies voi käyttää kaikkia voimakeinoja – ampuma-ase mukaan lukien – jotka ovat perusteltuja ja tarpeellisia vastarinnan murtamiseksi ja henkilön kiinnioton suorittamiseksi. Jokaisen neljän kategorian osalta poliisimiehet voivat käyttää myös aikaisemmissa kategorioissa hyväksyttyjä voimakeinoja. Jokaisessa tapauksessa poliisimiesten tulee pyrkiä käskyttämään kohdetta, mikäli käskyttäminen ei vaaranna turvallisuutta. DRRM-malli on joustava, ja viranomaisorganisaatiot voivat soveltaa kohdehenkilöiden neljää kategoriaa vallitsevan voimankäyttöjatkumon mukaisesti ja sijoittaa kuhunkin kategoriaan ne voimankäyttövälineet, jotka kyseisessä organisaatiossa ovat käytössä. Soveltaminen DRRM-mallissa ei vastusteleva (myötämielinen) on sijoitettu kolmion keskelle, korostaen sitä, että voimankäytöllä pyritään pääsemään tähän tilanteeseen. Jos kohdehenkilön aggressiivinen käyttäytyminen asettaa hänet johonkin kolmion kulmaan, poliisimiehen voimankäytön tarkoituksena on saada hänet siirtymään kulmasta kolmion keskelle. Jos voimakeinoja joudutaan käyttämään vastauksena kohdehenkilön käyttäytymiseen, voimakeinojen yksinomaisena tarkoituksena on saada kohdehenkilö myötämieliseen tilaan. Artikkelin alussa esitetyssä skenaariossa poliisimiehet asettavat kohdehenkilön mielessään yhteen neljästä kategoriasta. Kuljettaja vastustelee passiivisesti kieltäytymällä allekirjoittamasta sakkoa, ja myöhemmin kieltäytymällä nousemasta autosta. Hänen käyttäytymisensä ei ole aggressiivista, koska hän ei hyökkää poliisimiesten kimppuun, eivätkä he tunne itseään uhatuiksi. Tässä tilanteessa kuljettaja luokitellaan passiivisesti vastustelevaksi. Näin ollen DRRM-mallin mukaisesti poliisimiehet voivat käyttää lujaa otetta, kuljetusotteita ja hermopisteitä kuljettajan saamiseksi ulos autosta ja kiinniottamiseksi. Tätä voimakkaampien keinojen käyttäminen ei ole kohtuullista. Kuvatun kaltaisessa tapauksessa asianmukaisesti koulutetut poliisimiehet saavat kuljettajan ulos autosta käyttämällä passiivisesti vastustelevan henkilön taltuttamiseen soveltuvia voimakeinoja. Päätelmät Lainvalvontaviranomaisille on annettu kova vastuu, ja he saattavat joutua tekemään elämän ja kuoleman ratkaisuja silmänräpäyksessä. Toisinaan voimakas julkinen, väitetyistä voimakeinojen väärinkäyttötapauksista johtuva paine saattaa johtaa siihen, että sopivien ja tehokkaiden voimakeinojen käytölle asetetaan tarpeettomia rajoituksia. Lainvalvontaviranomaisten tulisi rajoitusten asettamisen sijaan mieluummin siirtyä käyttämään yksinkertaisempia voimankäyttölinjauksia, jotka perustuvat suoraan kohdehenkilön käyttäytymiseen, ja jotka on helpompi ymmärtää ja toteuttaa käytännössä. Myös viranomaisorganisaatiot hyötyvät lainopillisesti helposti puolustettavasta voimankäyttömallista, joka suojelee kansalaisten oikeusturvaa, mutta ei kuitenkaan vähennä virkamiesten työturvallisuutta. Viranomaistahot, jotka ottavat käyttöön DRRM-mallin, voivat saada itselleen etua useilla tavoilla. Ensiksikin voimankäyttömallin rakenne saattaa jokaisen selkkauksen lopputulokseen, jossa kohdehenkilö saadaan tottelemaan. DRRM-malli perustuu siihen ilmeiseen olettamukseen, että jokaisessa kohtaa- mis e s s a tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa kohdehenkilö tottelee. Perinteiset voimankäyttömallit sen sijaan ohjaavat poliisimiehet voimakeinojen eskaloimiseen. Toiseksi kohdehenkilö sijoitetaan käyttäytymisensä perusteella yhteen neljästä helposti tunnistettavasta kategoriasta, mikä antaa poliisimiehille muita voimankäyttömalleja enemmän ohjeistusta oikeanlaisten voimakeinojen valintaan. Kolmanneksi DRRM-malli keskittää huomion alustavassa voimakeinojen käyttöanalyysissä kohdehenkilöön ja heijastaa perinteisiä malleja paremmin niitä olosuhteita, jotka johtivat konfrontaatioon. Suurin osa muista voimankäyttömalleista keskittää huomion aluksi poliisimiehen toimintaan ja tutkii vasta tämän jälkeen, mikä johti tilanteen kehittymiseen. Lisäksi DRRM-malli helpottaa voimankäyttöratkaisujen kouluttamista, koska poliisimiehet voivat esittää kaikki kohtaamiset vastarinta-vastatoimi-, tai toiminta-reaktio-yhtälönä. Asianmukaisen koulutuksen myötä poliisimiehet ymmärtävät paremmin voimankäyttövaihtoehtojaan, mikä parantaa heidän turvallisuuttaan ja poliisilaitoksen tehokkuutta. Käännöksen lähde: FBI Law Enforcement Bulletin -lehden syyskuun 2007 numerossa julkaistu Charles Joynerin ja Chad Basilen artikkeli The Dynamic Resistance Response Model – A Modern Approach to the Use of Force. KON T ROLL I 3 • 2012 15
K E N T TÄ KO U L U T TA J A teksti: Seppo Vesala | kuvitus: Heikka Jämsä Tällä kerralla Kessu käsittelee itsepuolustusta, eli lakitermein hätävarjelua. Itsepuolustus eroaa voimankäytöstä monin tavoin, ja pelkkää voimankäyttöä harjoittelemalla ei välttämättä paranna itsepuolustusvalmiuksiaan niin paljon kuin voisi luulla. Laajennettu itsepuolustus H ätävarjelutilanne saattaa yllättää kenttäsian niin työtehtävissä kuin vapaallakin ollessa. Siviilissä itsepuolustustilanteessa ensisijainen tavoite on päästä irti ja mahdollisesti pakenemaan (mikäli tilannetta ei ole onnistuttu välttämään ylipäätään), ja työtehtävissä tavoitteena on saada muutettua asetelma voimankäytöksi. Tilanne saattaa kuitenkin tulla eteen niin äkillisesti, että suoraan voimankäyttöön siirtymisen sijasta voi olla helpompaa ensin irrottautua ja hankkia aikaa orientoitua tilanteeseen; silloinkin mieluiten tilanteeseen sopivan voimankäyttövälineen avustuksella. Itsepuolustus eroaa oleellisilta osin voimankäytöstä ja kamppailu-urheilusta, vaikka niistä saakin hyviä eväitä hätävarjeluun: tavoitteet ovat erilaiset. Kamppailussa vastustaja pyritään voittamaan sääntöjen asettamissa rajoissa, voimankäytössä vastustaja pyritään saamaan hallintaan, ja itsepuolustuksessa tavoitteena on tilanteesta selviäminen mahdollisimman ehjin nahoin. Sallittu keinovalikoima on erilainen, sillä urheilussa sallitut ja kielletyt tekniikat on tarkasti määritelty, ja sääntöjen noudattamista valvotaan silmä kovana. Voimankäytössä taas voidaan hyökätä ylivoimalla ja käyttää kättä pidempää, mutta kuitenkin tiettyjen sääntöjen puitteissa. Itsepuolustuksessa on toki myös sääntönsä, joita kutsutaan laeiksi, mutta se, että vastapuoli on lähtenyt hyökkäämään oikeudettomasti, osoittaa, että tämä ei säännöistä piittaa. Puolustajakin voi toki lähteä samalle linjalle, mutta on mahdollista, että se kostautuu jälkeenpäin lakituvassa. Selkeimmin itsepuolustus eroaa kamppailu-urheilusta ja voimankäytöstä henkisen puolen näkökulmasta. Kamppailu-urheilussa on hakeuduttu ottelemaan ja valmistauduttu huolellisesti, ja voimankäytössä kenttäsika on tyypillisesti aloitteen tekevä osapuoli. Itsepuolustuksessa taas tilanne tulee useimmiten yllätyksenä tai korkeintaan lyhyellä varoitusajalla, eikä puolustautuja ole tilanteessa vapaaehtoisesti. Äkillinen ja odottamaton hyökkäys saattaa aiheuttaa voimakkaita stressireaktioita, jotka vaikeuttavat puolustajan toimintaa ja saattavat tehdä harjoitelluista kamppailutekniikoista toimimattomia. Pahimmillaan seuraa täydellinen jäätyminen, jonka kourissa puolustautuja ei osaa tehdä mitään muuta kuin ottaa iskuja vastaan. Itsepuolustus on pelkkää fyysistä puolustautumista huomattavasti laajempi kokonaisuus; fyysinen osuus muodostaa vain pienen osan itsepuolustuksesta. Kärjistetysti voidaankin sanoa, että jos tilanne menee fyysiseksi, puolustautuja on jo osittain epäonnistunut itsensä puolustamisessa. Laajennettu itsepuolustuksen käsite on niin laaja, että kaikkien siihen kuuluvien asioiden käsittelyyn vaadittaisiin kokonainen kirja – juuri niitä muuten esitellään tämän lehden Kirjastossa. Seuraavassa tuodaan kuitenkin esille joitakin huomionarvoisia seikkoja. Kuva 1 16 KON T R OL LI 3 • 2012
Kuva 1: Havainnointi on itsepuolustuksen kannalta oleellista; on vaikea toimia sellaista uhkaa vastaan, jota ei havaitse. Jos potentiaalinen uhka havaitaan hyvissä ajoin, sen välttäminen on usein helppoa. Havainnoinnista on toki hyötyä muutenkin kuin itsepuolustuksen kannalta, esimerkiksi liikenteessä. Havaintokykyä voidaan kehittää monenlaisilla harjoituksilla, joista yksi on yksityiskohtien etsiminen: Ennen ulos lähtöäsi päätät jonkin yksityiskohdan, jota etsit toisista ihmisistä. Voit esimerkiksi etsiä parrakkaita miehiä, punaisia takkeja, selkäreppuja, tai mitä mieleen juolahtaa. Ajatuksena on opettaa kiinnittämään huomio vastaantuleviin ihmisiin. Käytännön syistä etsittävää yksityiskohtaa tulee vaihtaa joka kerralla, jotta ei vahingossa ehdollista itseään etsimään vaikkapa hattupäisiä ihmisiä todellisten uhkien sijasta. Sopivaa valppauden tasoa on pyrittävä pitämään koko ajan yllä. Sopiva taso määräytyy ympäristön mukaan: kotona ei tarvita niin suurta valppautta kuin liikuttaessa turistina taskuvarkaiden suosimalla alueella. Valppauden ylläpitäminen saattaa kuulostaa hankalalta, mutta esimerkiksi liikenteessä ja erityisesti vieraassa ympäristössä autoiltaessa se on oletusarvo. Kyseessä ei ole sen kummempi asia Itsepuolustuksenkaan kannalta. Kuva 2: Jos tilannetta ei havaita niin aikaisin, että se voitaisiin välttää, hyökkääjää pitää pyrkiä rauhoittamaan. Ehkä tärkein muistettava asia on, että ihmisten välisestä viestinnästä vain pieni osa on puhetta ja sanojen sisältöä. Vaikka aggressiivista hyökkääjää rauhoitteleva kenttäsika puhuisi kuin Runeberg, korulauseista ei ole apua, jos kehon kieli viestii toista kuin sanat. Kuva 3: Aggressiivista henkilöä rauhoitettaessa on koko ajan oltava valppaana sen varalta, että rauhoitteluyritykset eivät onnistu. Kamppailuasennon käyttäminen tekisi rauhoittamisyritykset tyhjiksi, joten on valittava asento, joka toimii kuin kamppailuasento, mutta ei näytä siltä. Yksi tunnetuimmista tällaisista rennoista valmiusasennoista tunnetaan nimellä Jack Benny, joka on saanut nimensä takavuosien koomikon mukaan. Siinä toinen käsi suojaa päätä ja kaulaa, toisen suojatessa alimpia kylkiluita ja pallean seutua. Samalla asennosta on mahdollista hyökätä sekä vastustajan päätä että vartaloa kohti asentoa muuttamatta. Kuva 4: Toinen tunnettu piilotettu valmiusasento on realistisen itsepuolustuksen pioneerin Geoff Thompsonin lanseeraama Fence eli aita. Ideana on pitää etäisyyttä aggressiiviseen kohdehenkilöön; kädet ovat avoimina ja luovat rauhoittavaa vaikutelmaa, mutta samalla ne luovat fyysisen esteen, jolla estetään vastapuolta pääsemästä kiinni iholle. Thompson yhdisti Fenceen alun perin myös ennakoivan hyökkäyksen laukaisimen: kun vastapuoli koskettaa puolustajan ojennettuja käsiä kolmannen kerran, on syytä olettaa, että tämä on joka tapauksessa hyökkäämässä kohta kimppuun. Hyökkäys estetään omalla ennakoivalla hyökkäyksellä. Näin kategorista lähestymistapaa ei voi kuitenkaan suositella, sillä ennakoivan hyökkäyksen riskinä on joutua maksamaan siitä myöhemmin lakituvassa, mikäli omaa toimintaansa ei pysty perustelemaan riittävän hyvin. KON T ROLL I 3 • 2012 17
Kuva 5: Erityisesti suunnitelmallisesti toimiva hyökkääjä saattaa ennen hyökkäystä suorittaa haastatteluksi kutsutun rituaalin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvä uhri kohteeksi suunniteltu henkilö on. Aiottu uhri saattaa pystyä estämään hyökkäyksen ennakolta osoittamalla olevansa valppaana hyökkäyksen varalta ja toisaalta välttämällä provosoimasta hyökkääjää, sillä provosointi antaisi ikään kuin oikeutuksen hyökkääjälle. Kuva 7: Ihmisellä on luontainen refleksitason taipumus puolustautua äkillistä hyökkäystä vastaan. Tätä kutsutaan säpsähdysrefleksiksi, jonka voi nähdä esimerkiksi piilokameraohjelmassa, jossa säikäytellään pahaa aavistamattomia ihmisiä. Koska ky- 18 KON T R OL LI 3 • 2012 Kuva 6: Itsepuolustuksessa pitää pyrkiä käyttämään hyväkseen ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia. Omaa valmiuttaan torjua hyökkäys voi osoittaa esimerkiksi sijoittumalla siten, että haastattelua tekevän hyökkääjän ja puolustautujan väliin jää jokiin hyökkäystä hidastava este. Ympäristöstä luultavasti löytyy jotain aseeksi kelpaavaa, sillä sopivan esineen löytäminen on kiinni lähinnä mielikuvituksesta. Pakoreitit on myös hyvä kartoittaa siltä varalta, että tilannetta ei saa rauhoitettua. seessä on refleksi, sen pois oppiminen on erittäin vaikeaa, mutta se on liikkeenä erittäin nopea. Kannattaakin mieluummin opetella käyttämään säpsähdysrefleksiä hyödykseen kuin yrittää taistella sitä vastaan. Tony Blauerin S.P.E.A.R. system on uraauurtava ja samalla varmasti tunnetuin järjestelmä, jossa puolustautuminen on rakennettu säpsähdysrefleksin ympärille. S.P.E.A.R. systemistä voi lukea tarkemmin Kontrollin numerosta 4/2007.
Kuva 8: Varsinaiset kamppailutekniikat ovat vain pieni osa itsepuolustusta, mutta ne muodostavat hätävaran, johon joudutaan turvautumaan, kun kaikki muu on pettänyt. Kamppailutaitoja voi harjoitella itsepuolustusharjoitusten lisäksi myös kamppailulajien parissa. Kamppailulajeissa harjoitteluun suhtaudutaan usein tinkimättömämmin kuin pelkkää itsepuolustusta harjoittelevien parissa: kamppailija saattaa harjoitella viikossa enemmän kuin itsepuolustaja kuukaudessa. Kamppailulajeista oppia haettaessa tulee muistaa, että ne ovat urheilulajeja. Harjoittelijan on syytä hakea taktiikat ja toimintamallit muualta, vaikka tekniikoiden fyysinen harjoittelu tapahtuisikin kamppailulajin parissa. Itsepuolustuksessa toimivimpia tekniikoita ovat usein ne, jotka ovat urhei- lussa kiellettyjä; ne ovat kiellettyjä juuri tehokkuutensa ja vaarallisuutensa takia. Lisäksi kamppailulajeissa tilannekohtainen harjoittelu keskittyy urheilukilpailussa pärjäämiseen; itsepuolustukselle ei uhrata ajatustakaan esimerkiksi mielikuva- tai elävässä harjoittelussa. Myöskään aseiden ja tilapäisvälineiden käyttämistä ei kilpaurheilussa juurikaan harjoitella. Kuva 9: On valitettavan yleinen harhaluulo, että tehokas itsepuolustus ja lainmukainen toiminta ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa, mutta vaatii kyllä jonkin verran lakien ja oikeuskäytännön tuntemusta. Perusperiaatteet on helppo oppia – vaikeampaa on pystyä toteuttamaan niitä käytännössä tilanteen ollessa kuumimmillaan. Tätäkin asiaa voi tosin harjoitella mielikuvaharjoittelun avulla. Oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutuminen on riittävän ikävää ilmankin, että joutuu vielä oikeudessa vastaamaan käyttämistään ylimitoitetuista voimakeinoista. Tunnelmaa ei varmaankaan kohota, jos hyökkäyksessä saamiensa vammojen lisäksi saa oikeudessa rangaistuksen ja joutuu vielä maksamaan korvauksia hyökkääjälle. Lainopillista selviämistä edistää lakien tuntemisen lisäksi se, että osaa esitutkinnassa selittää äkillisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisen aiheuttamia muutoksia kehossa ja kertoa, miksi tosielämässä tilanne ei mene kuten elokuvissa. Stressin vaikutusten tunteminen vähentää myös tilanteen ahdistavuutta jälkikäteen: on helpottavaa tietää, että stressireaktiot eivät ole osoitus omasta kyvyttömyydestä, vaan kehon normaaleja reaktioita epänormaaliin tilanteeseen. KON T ROLL I 3 • 2012 19
KONTROLLI TREENAA Saatoin hädin tuskin nähdä varjojen nopean liikkeen pimeässä tilassa. Musiikin ärsyttävä möykkä vaikeutti keskittymistä ja mietinkin, miten varjot itse pystyivät keskittymään. Kun silmät tottuivat pimeään, varjot saivat sisältöä. Näin hahmon heittävän sarjan kovia iskuja toiseen hahmoon. Lyönnit olivat tarpeeksi voimakkaita saamaan minut säpsähtämään. Vaikka meillä oli nyrkkeilyhanskat, ei kukaan Australian poliisin kouluttaja sallisi sellaista voimaa harjoituksissa - pääasiassa siksi, etteivät oppilaat pystyisi puolustautumaan niin kovalta voimalta. Nykyisestä puolustautumistaktiikan (Defensive Tactics) harjoittelusta ei ole paljoakaan hyötyä aggressiivisen kohdehenkilön taltuttamisessa. Näkökenttää rajoittavan pimeyden ja todella voimakkaan musiikin lisäksi tutkamainen taskulampunvalo liikkui ympäri huonetta ja osui suoraan silmiin; tämä oli vakava harjoitussarja. Puolustautuja suojasi päätään välittömästi kypärätorjunnalla, jota oli harjoiteltu satoja kertoja viimeisten kahden päivän aikana. Sekunneissa puolustautuja liikkui eteenpäin ottaen hyökkääjän hallintaansa ja saaden tämän maahan raudoitettavaksi. Mutta ei ollut aikaa pysähtymiseen. Tilannetietoisuuden harjoittelu kuului ohjelmaan. Uusi hyökkääjä ilmaantui saman tien, ja puolustautuja käytti häntä torjuakseen kolmannen hyökkääjän. Hyökkääjät menivät takaisin viivalle vain tehdäkseen kaiken uudelleen. Hetken kuluttua yksi hyökkääjistä vaihtoi puolustautujan kanssa rooleja. 20 KON T R OL LI 3 • 2012
teksti: Dough Nicholson | suomennos: Manu Varho | editointi: Antti Sirkkala | kuvat: Pablo Cardenas ISR Matrix Australia E dellä kuvattua harjoittelua jatkui kolmekymmentä minuuttia 12-tuntisen harjoituspäivän päätteeksi. Opiskelijat olivat hikisiä ja hengästyneitä, mutta he vaikuttivat myös luottavaisilta ja rentoutuneilta. Käännyin ISR Matrix Australian kouluttajan Dave Paulin puoleen ja kysyin, kehittyvätkö oppilaat normaalisti tälle tasolle näin nopeasti. Lopettamatta tutkaamasta taskulampun valolla huonetta ja puolustautujan silmiä Dave vastasi heidän olevan yleensä nopeampia. Tämä ryhmä oli hiukan hitaampi kuin keskimäärin. En tiennyt, miten olisin kommentoinut. Olin vaikuttunut tekniikoista, joita voitiin opettaa näin nopeasti ja harjoitella realismin ja tehon kannalta satasella. Vain kahden päivän harjoittelun jälkeen oppilaat puolustivat itseään useita hyökkääjiä vastaan, vaikka heidän aistejaan tukahdutettiin ja he olivat uupuneet pitkistä harjoit- Ajoneuvosta poistaminen kuuluu viranomaisharjoitteluun telupäivistä. Sen jälkeenkään, kun on saanut Taitava-merkinnän Australian poliisin nykypäivän puolustautumistaktiikoiden harjoittelusta, ei olisi mahdollista, että minä tai virkaveljeni olisimme voineet toimia näiden standardien mukaan kärsimättä vammoja. Hell no! ISR tulee sanoista Intercept, Stabilise, Resolve eli vapaasti suomennettuna torju, vakauta, ratkaise. ISR Matrixin Australian edustajan (ISR Matrix Australia) omia verkkosivuja lainaten ISR Matrix on ”Kohdehenkilön hallinnan ja henkilökohtaisen puolustautumisen dynaamisesti ja kattavasti integroitu järjestelmä, jota pystyy hyödyntämään niin voimankäyttöjatkumossa kuin muissakin tehtävätarkoituksissa, ja sitä käyttävät niin viranomaiset kuin yksityisen sektorin ammattilaiset ympäri maailman.” Niille, jotka ovat harjoitelleet Australian poliisin kädentaitoja, ISR on kuin KON T ROLL I 3 • 2012 21
tuulahdus raitista ilmaa. ISR Matrix Australian johtaja, poliisi- ja sotilastaustainen Dave Pauli, on opettanut jo lukuisia ISR-kursseja Suomessakin. Allekirjoittanut osallistui hänen kurssilleen Brisbanessä elokuussa 2009. Osallistuin kurssille asennoituneesti: vain saadakseni varmuuden siitä, ettei ISR-järjestelmä toimi kaduilla, eli siellä missä poliisimiesten oma turvallisuus on etusijalla. että katsekontakti uhkaan säilyy. Edessä oleva käsi toimii myös nopeana jatkumona seuraavaan otteeseen. Sisäänmenossa on mahdollista käyttää myös pidempää etäisyyttä ”Dive”. Tässä kädet ovat suoraan eteenpäin ja suorittaja sukeltaa. Katsekontakti säilyy koko ajan uhkaan. Sisäänmenoon on vielä kolmaskin vaihtoehto. ”Käsivarsiotteessa” otetaan haltuun kohteen käsi. Se onkin tavanomainen voimankäytön kuljetusote. Olin iloisesti yllättynyt. Paini- ja jiu-jitsu-taustallani ISR:n yhdeksän ydinliikettä sopivat täysin yhteen: jokainen liikkeistä voidaan yhdistää toiseen liikkeeseen, ja liikkeistä voidaan siirtyä mihin tahansa muuhun liikkeeseen. Ei ole mitään erityistä liikejärjestystä, jota tarvitsee noudattaa. Liikkeet muuttuvat itse asiassa helpommiksi, mitä enemmän vastustaja liikkuu. Tämä tarkoittaa sitä, että katutapahtumien dynaaminen luonne sopii täydellisesti ISR-tekniikoihin. Realismihakuisuuden ollessa nykyajan suuntaus, ISR-tekniikat, joilla saavutetaan kohdehenkilön kontrollointi, miellettäneen vähemmän aggressiivisiksi kuin lyönnit, potkut ja kivun avulla hallinta, jota opetetaan. Erityisesti oikeudenkäyntiin johtavassa tapahtumassa tämä voi ratkaista jutun kenttämiehen hyväksi. Stabilise on tilanteen vakaannuttamista, jolloin tehdään tarvittavat toimenpiteet jatkon kannalta. ”Wrist Weave” on käden lukitsemista kuljetusotteeseen uhkan vartalon etupuolelle tai tarvittaessa tämän selän taakse. Liike näyttää harmittomalta, varsinkin jos joku kuvaa kännykällä. Tämä on kuitenkin hämäävää, sillä kyseisessä otteessa on erinomainen hallinta. ”Harness” kuvaa sitä, että laitetaan käsivarret valjaiksi uhkaajan selän takaa ja pidetään tämä tiukassa otteessa. On huomionarvoista, että ei tapahdu lainkaan kaulanalueen kuristusta. ”Underhook and Pike” -otteessa toinen käsi on underhookissa ja toisella kädellä pidetään uhkaajan pää kontrollissa. Näin pystytään tuntemaan tämän liikkeet ja kontrolloimaan niitä. ISR:n yhdeksän ydinkomponenttia jakautuvat kolmeen kategoriaan: Intercept (”Helmet”, ”Dive” ja ” Arm Drag”), Stabilise (”Wrist Weave”, ”Harness” ja ”Underhook and Pike”) ja Resolve (”S-position”, ”Back mount” ja ”Arm Wrap and Knee Ride”). Vakaannuttavat toimenpiteet antavat suorittajalle mahdollisuuden jatkoon, joko irtautumaan kontaktista tai siirtymään ratkaisuun (Resolve). ”S-asento” tarkoittaa vartalon asentoa, kun on otettu uhkaaja hallintaan. Voimankäyttäjän Intercept on vastustajan kiinniottamista alussa, eli sieppaamista tai sisäänmenoa. Tämä tapahtuu esimerkiksi käyttämällä ”Kypärää”, jossa toinen käsi on niskan takana tukemassa päätä, ettei se nytkähdä taaksepäin. Toinen käsi on otsan edessä, kuitenkin siten, 22 KON T R OL LI 3 • 2012
jalat ovat koukussa uhkaajan kyljen päällä. Kädestä on hallintaote. Suorittajan tasapaino säilyy hyvin, kuin myös mahdollisuus irtaantumiseen. ”Back mount” tapahtuu siirtymällä jostain aiemmasta kolmesta kontrolliotteesta uhkaajan selän taakse. Mikäli ollaan pystyssä, saatetaan uhka tästä maahan. Yhdeksäs perusote - ”Arm Wrap and Knee Ride” - tapahtuu maasta, selällään. Tarttumalla kiinni kädestä kohdehenkilö kierretään kyljeltä vatsalleen omaa polvea hyväksikäyttäen, ja kun uhka on vatsallaan, ollaan kyljen kupeessa siten, että oma polvi on uhan alaselän päällä ja toinen polvi on lähellä lapoja. Systeemissä on myös muita tekniikoita ja harjoitteita täydentämään edellä esiteltyjä ydintekniikoita. Harjoiteltaessa ISR:ää harjoittelijan tulisi osata puhuttamisasento tai ymmärtää, millaisessa asennossa kohdehenkilöä puhutetaan. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten ISR:ssä on huomioitu poliisin tarpeet tehtäessä viranomaisille soveltuvaa harjoitusmetodologiaa. Onko kädessä pamppu tai käsivalaisin? Ei haittaa, ensimmäiset liikkeet voidaan suorittaa vaikka kyseiset välineet kädessä. Toinen tärkeä ISR:n näkökulma, joka pitää huomioida, on tilanteen uudelleen arviointi, toisin sanottuna tilannetietoisuus. Australian poliiseille opetettu voimankäyttömalli vaatii heitä arvioimaan tilannetta uudelleen koko ajan, mutta ongelma on, että heitä ei opeteta tekemään tätä käytännössä. ISR opettaa. Kontrolloidessaan ja puolustautuessaan useita vastustajia vastaan jo neljä-viisi tuntia kolmipäiväisen kurssin alkamisesta, oppilailta vaaditaan samalla jatkuvaa tietoisuutta ympäristöstä ja tilanteen uudelleen arviointia siten kuin virallinen voimankäyttömalli vaatii. Mikäli konstaapelin täytyy irrottautua uhasta, myös se on otettu huomioon ISR:ssä. Jopa passiivista vastarintaa tekevät rikolliset voidaan käsitellä väkivallattomasti mutta tehokkaasti. Kun kohdehenkilö on kontrollissa, ei ole vaarana myöskään asentoperäinen tukehtuminen. ISR tunnistaa hälytystehtävissä työskentelevien viranomaisten vaatimukset; kun kohdehenkilö on esimerkiksi viety maahan yksinkertaisella ja kivuttomalla liikkeellä, tekniikka sallii kontrollin kohdehenkilöstä samalla kun toisella kädellä käytetään viestivälinettä tai vaikkapa käsirautoja. Eikä kohdehenkilö ei ole vaarassa, mikä on yleistä tämän maatessa kasvot alaspäin. Toinen yleinen ongelma Australian poliisien harjoittelussa on ollut se, että kiinniotetun ollessa maassa selällään hänen kääntämisekseen käytetyt tekniikat on helposti mielletty liialliseksi voimaksi. ISR ottaa tämän huomioon tarjoten menetelmiä, joilla kontrolloida kohdehenkilöä sijoittaen tämän samalla parempaan asentoon. Kaikki ISR:ssä käytetyt harjoitteet ovat luonnollisia perusliikkeitä, jotka hyödyntävät vastustajan luonnollista liikkumista. Kivun tuottamista saati nivellukkoja ei tarvita. ISR mahdollistaa koko ajan hallinnan tai irrottautumisen, jos se olosuhteista riippuen on tarpeen. Se on ”virtaavaa” ja dynaamista, mitä nykyisin opetettavat puolustautumis- ja voimankäyttötekniikat eivät ole. ISR:n harjoittelu pitää sisällään kolmea suuntautumisvaihtoehtoa. Kaikki aloittavat yhteisellä kolmen päivän alkeiskurssilla, joka opettaa oppilaille järjestelmän perusteet. Tämän jälkeen jatkokoulutus on mahdollista kolmen erilaisen suuntautumisen kautta, riippuen siitä, mitä varten harjoitellaan. Tarjolla ovat siviilien (Civilian Defensive Tactics), YJT-viranomaisten (Law Enforcement) sekä sotilaiden (Military) suuntautumisvaihtoehdot. Law Enforcement -kurssi kestää kaksi lisäpäivää sisältäen kiinniottamisen, aseistariisuminen, puolustautumisen teräasetta vastaan, ajoneuvosta poistamisen ja kohteen ryhmähallintataktiikat. Tämä lisäharjoittelu, kuten kaikki muukin lisämateriaali ISR:n moduuleissa, punoutuu yhteen ja samaan ydinasiaan, esimerkkinä oman palvelusaseen vetäminen kohdehenkilöä kontrolloitaessa estäen samalla vastustajaa ottamasta esiin tämän asetta. Nykyiset puolustautumis- ja voimankäytön koulutuspaketit painottavat nivellukkoja sekä kivulla hallintaa. Koska tällaiset tekniikat tuottavat kipua sekä vammoja, harjoittelu toteutetaan pääasiassa staattisesti säyseään kohdehenkilöön puolinopeudella tai hitaammin. Vastustelevia, liikkuvia ja useita kohdehenkilöitä vastaan ei yksinkertaisesti ole mahdollista tehdä täydellisiä suorituksia, koska lopputulos on vammautuminen. Nykyisessä harjoittelussa sattuu loukkaantumisia jopa puolella teholla harjoiteltaessa. On vaikea ymmärtää, miten poliisihallinto voi olla tyytyväinen kenttähenkilöstölle tarjottuun harjoitteluun, joka noudattaa valtakunnallisia poliisin voimankäytön suuntaviivoja, joiden mukaan jokaista voimankäyttötilannetta tarkastellaan lievimmän voimakeinon periaatteiden mukaisesti. On pelkästään tappio, että niin poliisi kuin kohdehenkilökin saattavat loukkaantua jopa vaatimattoman voimankäytön myötä. Epäonnistuminen varmistetaan käyttämällä keskinkertaisia harjoituksia ja tekniikoita, kuten kivun avulla hallintaa. Luonnollinen reaktiohan on vastustaa kipua. Näin poliisiorganisaatio opettaa etulinjan poliiseille tekniikoita, jotka saavat ihmiset vastustamaan kiinniottoa. ISR:n tekniikat voidaan harjoitella täydellä nopeudella, useita vastustajia vastaan. Treeneistä koituu pääasiassa mustelmia ja fyysistä rasitusta. Jo pelkästään se tekee ISR:stä suunnattomasti ylivoimaisemman verrattuna mihinkään poliisin koulutusjärjestelmään, jota käytettiin Australiassa vielä 2009. Mikäli loukkaantumisia ei satu, kun harjoitellaan täydellä nopeudella, ja mikäli kiinniotetun kontrollointi voidaan silti toteuttaa, seurauksena on vähemmän kritiikkiä poliisin toiminnasta, kuten liiallisesta voimankäytöstä, sekä vähemmän loukkaantuneista poliiseista aiheutuvia kuluja. Vielä lisäksi samalla ehkäistään poliisia turvautumasta entistä kovempiin voimakeinoihin niissä tilanteissa, joissa vanhat menetelmät osoittautuvat tehottomiksi. ISR-järjestelmä sen sijaan ei rohkaise eikä ohjaa kovempien voimakeinojen käyttämiseen. Toinen selvä vika virallisissa tekniikoissa, jota puolestaan ISR:ssä ei ole, on karkeamotoriikan ristiriita. Poliisin voimankäytön- ja puolustautumistaitojen kouluttajat opettavat, että on tärkeää käyttää vain muutamia perusliikkeitä ja että hienomotorisia taitoja ei KON T ROLL I 3 • 2012 23
voida käyttää väkivaltaisen yhteenoton aikana, ja tästä huolimatta harjoitellaan kymmenittäin monimutkaisia liikkeitä kontrastina alleviivatuille karkeamotorisille liikkeille. Koko ISR-harjoittelupaketti perustuu yhdeksään ydinliikkeeseen, mikä tekee menetelmän oppimisen ja soveltamisen paljon yksinkertaisemmaksi. Tällöin hälytystehtävissä työskentelevät konstaapelit ovat valmistautuneita, ja poliisiorganisaatio on suojautunut paremmin oikeudellisilta vastuilta - lisäkulut pienenevät ja kansalaisia suojellaan loukkaantumisilta. Lyhyesti: kaikki voittavat. Näin ISR rakentaa siltaa Australian poliisin kädentaitojen koulutuksessa esiintyvän kuilun yli. Nykyisiä oppeja voidaan käyttää vain staattiseen kohdehenkilöön, yksi kerrallaan, hitaasti harjoiteltuna. Konstaapelit eivät osaa käyttää tekniikoita hikisissä täyden nopeuden yhteenotoissa useita kohdehenkilöitä vastaan. ISR ei ainoastaan toimi kadulla, vaan sitä voidaan myös harjoitella täydellä nopeudella. Vaikka asiaa ei missään mainita, näen myös mahdollisuuden yhdistää kunto- ja voimankäytönharjoittelun samaan pakettiin. Ajatellaanpa Australian poliisin kuuden kuukauden mittaista peruskoulutusta. Konstaapelit kävisivät läpi viiden päivän ISR-kurssin ensimmäisen kahden viikon aikana. Sen jälkeen kuntoharjoittelu voitaisiin korvata täyden tehon ISR-harjoittelulla 2-3 kertaa viikossa. Oppilaat saavat mustelmia, totta kai, mutta tultaessa siihen, kuinka opitaan pärjäämään väkivaltaisessa kohtaamisessa kadulla, kouluttajien ja johtajien pitää erottaa mustelmat ja loukkaantumiset. Mustelma ei ole vamma. Jos opetamme poliisikokelaat pelkäämään mustelmia jo harjoituksissa, miten he reagoivat ollessaan hyökkäyksen kohteena kentällä? Edellinen tuo vielä yhteen asiaan ISR-harjoittelussa, jonka olen huomannut puuttuvan nykyaikaisesta puolustautumis- ja voimankäyttöharjoittelusta. ISR:ssä oppilaat opetetaan puolustamaan itseään silmät suljettuina, kun heitä huimaa ja kun he eivät pysty seisomaan suorassa (simuloi tilannetta, jossa on lyöty päähän), pimeässä, ja jopa tuskallisen kovan musiikin soidessa - ne tuottavat oppilaille suorituskykyisiä puolustautumisrefleksejä, vaikka he joutuisivat hyökkäyksen kohteeksi täysin yllättäen. Tällaiset tekniikat yhdistettynä taitoihin, jotka on rakennettu 20-30 tunnin lisätreenillä kuntoharjoittelun kuluessa, tuottaisivat konstaapeleja, jotka ovat luottavaisia ja pystyvät toimimaan niin, ettei heidän tarvitse turvautua kohdehenkilön hallintaan voimankäyttövälineillä tai edes kipua tuottavilla nivellukoilla, mikä saattaa johtaa kohdehenkilön loukkaantumiseen. Heidän ei tarvitsisi myöskään turvautua tekniikoihin, jotka eivät koskaan näytä hyviltä todistajien silmissä - esimerkkinä lyönnit ja potkut. Jo yksistään se voi vähentää valituksia ja oikeudenkäyntejä, sekä kuluja oikeudenkäynneistä. www.arsenal-shop.? 2016/GA CITY LOW SHOE 840/GA DUTY BOOT Alumiiniturvakärjellä ja naulaanastumissuojalla varustettu ammatti/turvajalkine luokkaan S3. Kylmän eristävyys 60% parempi kuin standardi vaatii, eli soveltuu hyvin myös kylmiin olosuhteisiin. Pehmennetty pohjamateriaali pitää myös epätasaisilla pinnoilla. Gore Tex kalvo ja 100% vettähylkivä nahka pitää kosteuden loitolla ja jalkineen silti hengittävänä. Nopea nauhoitus ja lisätty jousto kengän takaosassa. Nopeasti nauhoitettava malli, uusilla Jolly sulkeutuvilla nauhakoukuilla ja jalkapöydän nauhoituksen kiristimillä. Ulkomateriaali: 100 % vettähylkivä nahka, vahviste takaosassa. Sisävuori: GORE TEX. Läpäisemätön tekstiililaminaattivälipohja. Pohja: öljyn-, lämmön- ja kulutuksenkestävä antistaattinen “non-slip” nitriilikumipohja, suojaa myös hiilivedyiltä. Iskunvaimentava kantaosa ja rullaava pohja. Varustettu nilkkasuojalla. Vahvistettu kärkiosa. Hengittävyys 400% parempi kuin standardi vaatii. Takuu 2v Koot 38-47 Takuu 2v Koot 36-49 Takuu 2v Koot: 36-51 Nuorekas ja mukava ammatti jalkine. Täysin metallivapaa, joten soveltuu myös lentoasema käyttöön. Gore Tex vuoren ansiosta erinomainen myös vaihtelevissa olosuhteissa. Tehokas kantaosan vaimennus. Antistaattinen ja PU pohjassa liukkauden esto käsittely. Laadukas nahkamateriaali käsitelty 100% vedenpitäväksi. UUTUUS! Security Arsenal on kehittänyt yhdessä Arlen-vaatetehtaan kanssa uuden mallin työtakista, joka soveltuu erittäin hyvin järjestyksenvalvojan ja vartijan käyttöön. Haemme jälleenmyyjiä. Yhteydenotto hallinto@securityarsenal.? www.securityarsenal.? 24 KON T R OL LI 3 • 2 0 1 2 6011/GA EXPLODER II TAKKI Sopii erinomaisesti vartijoille ja järjestyksenvalvojille • Pitkä vetoketju edessä, takin sisäpuolella vetoketjua suojaa läppä • Kaksi rintataskua läpällä, joissa Velcro – tarrakiinnitys nappivarmistuksella • Rintataskujen läppien alapuolella läpät ID-henkilökortille • Rintataskujen läppien yläpuolella vetoketjutaskut • Kaksi sivutaskua, joissa vetoketjusulku nappivarmistuksella • Tyylin viimeistelee kaulus • Kaksinkertainen hihansuu – ulompi osa säädettävällä velcro-kiinnityksellä, sisäosa joustavalla rannesuojalla, joissa integroidut peukalonreiät estämässä hihojen vääntymistä ja rullautumista SEKÄ LÄMMITTÄVÄT. • Pienet hihataskut hihansuissa • Kainaloiden alla olevat 4 tuuletusreikää tehostavat ilmankiertoa • Selässä iso läppä vartija-/järjetyksenvalvojatunnusten kiinnittämiseksi • Takissa topattu lämmin vuori • Lukuisia taskuja takin sisäpuolella Nyt kauluksessa vetoketju ylös asti. Saatavana myös huomaamattomalla viiltosuojakauluksella (ommeltu kauluksen sisään). Koot S - XXXXL
Tuotekoodi: 1500 ArlenArsenal takki Tuotekoodi: 1501 ArlenArsenal takki viiltosuojakauluksella.
Olisiko tällaisesta jotain haittaa? Jopa ISR:n kiinniottotekniikat voidaan helposti oikeuttaa oikeudessa esimerkiksi välttämällä kurkutus-otetta, jota ei koskaan opeteta, mutta jota käytetään usein. ISR:ssä käytetään tekniikoita, joita hengenpelastajat käyttävät pelastaessaan hukkuvia. Ne tahot, jotka ovat vakuuttuneet opettavansa Maailman Parasta Tekniikkaa, perustelevat näkökantansa yleensä vertaamalla järjestelmäänsä toisiin pysähtyneisiin ja tehottomiin harjoitusohjelmiin Australian poliisissa. Australian poliisiorganisaatiot ovat kirjaimellisesti tulleet sisäsiittoisiksi itsepuolustuksen ja voimankäytön harjoittelussa, ja on aika ottaa parempia harjoitteluohjelmia käyttöön. Poliisin itsepuolustuksen ja voimankäytön kouluttajat voisivat aloittaa siitä, että ainakin yksi organisaatio hahmottelisi päävaatimukset kouluttajilleen, jotka myös sitoutettaisiin parempien harjoitusten ja kehittyneiden tekniikoiden tutkimiseen ja suunnitteluun. Australian poliisi tekee karhunpalveluksen henkilökunnalleen ja yhteiskunnalle, jos ei ota käyttöön ISR Matrixia. ISR Matrix 2012 Sitten vuoden 2009 ISR Matrix -tuoteperhe on noussut Australian merkittävien voimankäytön (jv, vartijat, YJTviranomaiset sekä asevoimat) koulutusohjelmien joukkoon. Järjestelmä on merkittävässä osassa esimerkiksi toteutettaessa Tactical Week Australia -tapahtumaa Melbournessa. Kyseinen viikko on suunniteltu juuri viranomaispuolen voimankäyttöä silmällä pitäen (tacticalweekaustralia. com). TotalSecin kouluttaja Manu Varho osallistui Australiassa Dave Paulin ohjaajaseminaarille ainoana eurooppalaisena. Näin ISR Matrixia on mahdollista harjoitella erilaisilla seminaareilla ympäri Suomea. Alkuperäinen artikkeli julkaistiin aussilehdessä Response Australia, Issue #12, Oct. 2009. Tekstiä on editoitu alkuperäisestä. Uudelleenjulkaisulle on oikeuksienhaltijoiden suopeus. ISR:ää harjoitellaan oikeassa infrassa! okei okei... KON T ROLL I 3 • 2012 25
VARUSVARASTO Kentällä valokuvaaminen Kameratestit teksti ja kuvat: Timi Tikkanen Kontrolli testasi 14 kompaktikameraa selvittääkseen, millaisia kameroita markkinoilla on ja kuinka hyvin ne soveltuvat erilaisiin kenttätehtäviin. Kamerat jaettiin neljään ryhmään seuraavasti: kenttämiehen perinteiset kompaktit, tutkijakamerat, seurantakamerat ja paininkestävät kamerat. Jokaisen ryhmän voittajakameran arvostelu odottaa lukijoitaan alla – muiden arvostelut ovat luettavissa osoitteessa kontrolli.fi Kenttämiehen perinteinen kompakti Kenttämiehen perinteisen kompaktikameran halutaan yleensä olevan pieni, kevyt ja sen verran laadukas, että sillä saa teknisesti riittävän hyviä kuvia ja videoita. Valitsimmekin tähän ryhmään perinteisiä kompaktikameroita, jotka kulkevat vaivatta mukana taskussa tai varustevyöllä. Lähtökohtaisesti kamerassa oli lisäksi suotavaa olla valotuksen käsisäätöasetukset niille, jotka haluavat ja osaavat vaikuttaa kuvaan teknisesti, sekä mahdollisimman toimivat automaattivalotusasetukset eritasoisille käyttäjille. Testiin valikoituivat hinnan ja ominaisuuksien perusteella seuraavat kamerat: Canon PowerShot S100, Canon PowerShot SX230 HS, Canon PowerShot SX 150 IS ja Nikon CoolPix P310. Poikkeuksena testiin valikoitui myös ilman käsisäätöasetuksia Canon SX 150 IS hintansa ja virtalähteensä (AA-paristot) takia. 26 KON T R OL LI 3 • 2012
S100 Kamera Canon S100 on kompaktikameroiden ehdotonta huippua, ja se on kuin järjestelmäkameran Mini-Me. Kameran kuoret on valmistettu materiaalista, joka muistuttaa Canonin kalliimpien järjestelmäkameroiden runkomateriaalia. Kamera tuntuukin kestävältä ja sen pinnasta saa erinomaisen otteen. Näppäimet ovat jämerän tuntuiset, minkä takia niitä on miellyttävä käyttää ja vahinkopainalluksia ei synny. Kameran päällä on laukaisin, virtanappi ja pyörösäädin, josta voi valita haluamansa kuvaustilan. Kameran takana ovat seuraavat näppäimet: videon tallennus, kehäsäätimen toiminnan valitsin (RING FUNC), esikatselu ja valikko, ja niiden lisäksi monitoiminen yhdistetty pyörönelisuuntanäppäin. Kameran kolmen tuuman TFT-näyttö on erinomaisen tarkka, ja sen ansiosta on helppo tarkistaa, ovatko kuvat tarkkoja. Kameralla saa helposti säädettyä valotuksen käsisäätöjä nerokkaasti suunnitellun pyörö- ja kehäsäätimen ansiosta. Esimerkiksi objektiivin juuressa olevalla kehäsäätimellä voidaan käsisäätöasetuksilla muuttaa aukon arvoa ja takana olevalla pyörösäätimellä valotusaikaa. Kehäsäädin voidaan myös valita säätämään mitä tahansa haluttua arvoa kuten ISO:a, valkotasapainoa tai vaikkapa manuaalitarkennusta. Vaikka kamerassa on huiput valotuksen käsisäätöominaisuudet, siinä on myös erinomaiset automaattiasetukset. Kameran valintakiekosta löytyvät aukon esivalinta (AV), ajan esivalinta (TV), automaatti (P) ja täysautomaatti (AUTO). Kameran sisäisistä valikoista löytyvät kenttämiehelle hyödylliset yökuvaus käsivaralta ja HDR. Kamerassa on myös kenttämiehelle turhia ominaisuuksia kuten lelukamera-, miniatyyri- sun muut efektit. Kuvan ja videon laatu Canon S100:n kuvanlaatu on hämmästyttävän hyvä. Kamera tallentaa parhaimmillaan 12,1 mpx JPG:tä, RAWia tai vaikka molempia samaan aikaan. ISO-testissä kamera johti jokaisella ISO-luvulla kuvanlaadussa ja vähärakeisuudessa. Siinä missä Canon SX 230 HS:n ja Nikonin P310:n suurin ISO-luku jäi 3200:een, S100 ylsi 6400:aan saakka. S100 tuotti samantasoista kuvaa ISO 6400 kuin P310 ja SX 230 HS tuottaa ISO 3200. Canon S100 saa siis hämärässä käytettyä isompia ISO-lukuja kuvanlaadun siitä kärsimättä. kuvat: Canon Canon S100 ei petä myöskään sen täydellä 1920 x 1080p HD-videokuvanlaadullaan. Kamera voitti testissä muut kilpakumppaninsa videon tarkkuudessa, kohinan vähäisyydessä, automaattitarkennuksessa ja äänenlaadussa. Videokuva on todella hyvää, mutta zoomin telepäässä aukko 5.9 alkaa hämärässä tuottaa todella tummaa kuvaa. Video toimiikin parhaiten objektiivin laajimmalla asennolla. Salamatestissä kaikki tämän ryhmän kamerat olivat erittäin tasaisia, mutta kuvanlaadun ansiosta S100 voitti tämänkin testin. Lopuksi Canon S100 on tällä hetkellä varmasti lähimpänä kenttämiehen täydellistä perinteistä kompaktikameraa. Muutamia asioita jäimme kuitenkin kaipaamaan. Salaman sijoittelu tai rakenne olisi saanut olla sellainen, ettei se haittaisi luonnollista kuvausotetta. Zoomia saisi olla enemmän kuin 102 mm ja videon tallennusaikaa enemmän kuin 29 min. Lisäksi kamera olisi hyvä saada ladattua suoraan johdolla ilman, että akkua poistetaan. Jos arvostaa korkeaa laatua ja pientä kokoa ja haluaa kameran, joka sopii niin aloittelijalle kuin kokeneellekin kuvaajalle, niin S100 on hyvä valinta. Kamerassa on lähes kaikki ne ominaisuudet, joita vakavasti otettavassa kenttäkuvauksessa voi tarvita. KON T ROLL I 3 • 2012 27
Tykkäsimme: Hämäräominaisuudet Kuvanlaatu ISO-alue 80-6400 Rakenne Koko GPS Grippi Kehäsäädin Emme tykänneet: Salaman sijoittelu Suurin polttoväli vain 102 mm Ei voi ladata ilman, että akku irrotetaan Käytettävyys: 9 Automaatioasetukset/aloittelijaystävällisyys: 9 Rakenne: 10 Esteettisyys/Machopisteet: 10 Kuvanlaatu: 9 Video: 9 Salama: 8 Manuaalisuus: 9 Käyttötarkoitus: 9 Tiedot Kenno: 1/1,7 tuuman CMOS-kenno, 12,1mpx Isoin kuvakoko: 4000 x 3000, Objektiivi: 35 mm:n kinofilmivastaavuus: 24–102 mm Valovoima f/2,0–5,9 Optinen vakain: Kyllä Tarkennus: Automaatti/käsisäätöinen Suljinajat: 15-1/2000 s ISO-herkkyydet: 80-6400 Näyttö: 3” TFT-näyttö, PureColor II G, noin 461 000 pistettä Video: 1920 x 1080p (Full HD) Akku: Li-ion akku NB-5L noin 200 kuvaa Paino: 198 g Hinta: 450 € Tarkemmat tiedot canon.fi Kameran testiin luovutti Canon Finland Yleisarvosana: 9 Tutkijakamerat Tämän testiryhmän kehittyneet kompaktikamerat ovat niille, jotka tarvitsevat teknisesti hyvää, lähes järjestelmäkameran tasoista kuvaa, ja jotka käyttävät aikaa ja vaivaa kuviinsa. Tämän testiryhmän kameroilla on perinteisiin kompaktikameroihin verrattuna helpompi säätää käsisäätöisiä asetuksia. Tämän testiryhmän kameroihin on myös saatavilla paljon erilaisia lisävarusteita kuten salamoita, filttereitä, teleputkia ja sukelluskoteloita. Jos järjestelmäkamera ja sen lisävarusteet tuntuvat hankalilta kantaa mukana, nämä kamerat ovat hieman pienempiä ja helpompia kuljettaa mukana. Niin sanotuilla tutkijakameroilla ei päästä lähelle kaukana sijaitsevaa kohdetta eikä kameroiden sarjakuvanopeus päätä huimaa, joten seurantatyyppiset keikat voi näillä kameroilla unohtaa. Näillä kameroilla saa kuitenkin teknisesti parasta kuvanlaatua verrattuna muihin testin ryhmiin. Tutkijakamerat sopivat hyvin partio- ja piiriautoihin, tarkastajille, tutkijoille sekä rajanylityspaikoille. Ne eivät tietenkään korvaa täysin järjestelmäkameroita, mutta asettuvat hyvin 28200 mm:n polttovälille. Valitettavasti missään testin kameroista ei vielä ollut GPS-vastaanotinta, joten jos 28 KON T R OL LI 3 • 2012 kuvan haluaa paikantaa tarkasti, se tulee hoitaa joko muistiinpanoilla tai ulkoisella GPS-laitteella. Testiin valittiin Canon PowerShot G1 X, Canon PowerShot G12 ja Nikon CoolPix P7100. Canon G1X arvosteltiin osin erillään G12:sta ja P7100:sta, koska kamera kamppailee teknisesti, vuosimalliltaan ja hinnaltaan eri sarjassa. Kamera P7100 Nikon P7100 on retrotyylinen, kehittynyt kompaktikamera. Kamera on tehty kestävän tuntuisesta materiaalista, mikä tekee kamerasta erittäin ammattimaisen näköisen. Kamera istuu käteen erinomaisen hyvin ja kaikki hallintalaiteet ovat helposti sormilla löydettävissä. Erityisen käteväksi osoittautui salaman vieressä sijaitseva säätökiekko, josta pääsee käsiksi valkotasapainoon, kuvanlaatuun, ISO:on, valotuksen haarukointiin, kuvatyyleihin ja vapaasti muokattavaan valikkoon. Kaikkiaan säätökiekkoja kameran päällä on kolme, ja valotusarvoja voi parhaimmillaan säätää kolmella pyörösäätimellä. Kamerassa on kaksi Fnpainiketta, jotka ovat vapaasti muokattavia pikanäppäimiä eri asetuksille. Kamerassa on kaksi mahdollisuutta rajata kuvaa, joko
optisesta etsimestä tai 7,5 tuuman nestekidenäytöstä, joka kääntyy vaakatasossa ylös- ja alaspäin. Kameran etsin on kuin kameran läpi porattu ovisilmä. Etsimestä ei siis näe mitään kuvaan vaikuttavia tietoja kuten asetuksia tai syväterävyyttä, ainoastaan zoomauksen vaikutuksen. Etsimessä on myös parallaksivirhe, mikä tarkoittaa sitä, että kameran etsimen ja objektiivin ollessa eri kohdissa etsimestä näkyvä kuva on eri kuin objektiivissa oleva. Tämä haittaa esimerkiksi macrokuvausta, koska jos etsimestä näkyvä kuva on “oikein rajattu”, se näkyy objektiivissa kuitenkin liian alhaalla. Kameran salama on sijoitettu kätevästi rungon sisälle, ja tarvittaessa sen saa pongautettua esille. Vaikka salamasta löytyy paljon säätöjä, kuten hidastäsmennys ja portaittainen salaman tehokkuuden säätö, se hävisi erittäin niukasti salamatestissä G12:lle. Kameran käsisäätöinen tarkennus oli suuri pettymys. Suurennettu tarkennuskuva on pikselimäinen eikä siitä kykene erottamaan, onko tarkennuskohta oikeasti tarkka vai ei. Kameraan saa asetettua kolme käyttäjän omaa kuvaustilaa, jotka löytyvät kameran päältä sijaitsevista säätökiekosta. Näihin tiloihin on kätevä asettaa vaikkapa erilaisia valotus- tai zoomausasetuksia: jos halutaan kuvata kaikki 50 mm:n asetuksilla, voidaan säätää kuvaustilan asetus 50 mm:iin ja valotusasetuksia niin, että yksi on esimerkiksi ulkotiloihin matalalla ISO-luvulla ja yksi sisätiloihin, jossa korkeampi ISO-luku. sisääteisessä ISO-herkkyydessä pidemmälle aina 6400:aan, missä G12 jää 3200:aan. Kamera tallentaa kohtuuhyvää kuvanlaatua aina 1600 ISO:on asti, minkä jälkeen rakeisuus alkaa haitata yksityiskohtia. Kameran laajin kulma on 28 mm, joka olisi saanut olla hieman laajempikin. Pisin valotusaika on 60 s; pitkä aika kompaktikameralle. Tämä ominaisuus on tärkeä sen takia, että hämärässä pidemmillä valotusajoilla kuvatessa voidaan ISO-arvoa pudottaa huomattavasti, ja näin saadaan vähäkohinaisia ja tarkempia kuvia. P7100:lla panoraamakuvien ottaminen on tehty helpoksi toimivan avustajan ansiosta. Toisin kuin monella muulla kameralla, P7100:lla voi ottaa niin vaaka- kuin pystypanoraamakuviakin. Valitettavasti videon laatu ei ole niin hyvää kuin kameran valokuvalaadun jälkeen olisi voinut odottaa. Videon laatu on alempaa HD kuvaa resoluutiolla 1280 x 720, joka ei ole kovin hyvä nykystandardeilla. P7100 videon laatu on tarkempaa kuin G12:sta ja zoomatessa video pysyy kasassa eikä pikselöidy niin kuin G12:sta. Videon äänenlaatu on hyvä ja käsittely ääniä kuului vähemmän kuin G12:sta. Kameraan on mahdollisuus liittää ulkoinen stereomikrofoni sen 3,5mm mikrofoniliitännän ansiosta. Tämä lisää huomattavasti P7100:sta videon arvoa. Kameran automaattitarkennus on sen verta hidas, että nopeassa kuvauksessa tarkennus ei välttämättä pysy perässä, mutta eihän kameraa ole tarkoitettukaan urheilukuvaukseen. Lopuksi Kuvan ja videon laatu Kuvanlaadussa kilpakumppanit ovat lähes yhtä hyvät, mutta P7100 vie niukasti pidemmän korren. P7100 menee kä- Canon G12 ja Nikon P7100 ovat todella tasavertaisia kameroita, mutta P7100 vei testissä pidemmän korren parempien video-ominaisuuksien, helpompien kontrollien KON T ROLL I 3 • 2012 29
ja ulkoisen mikrofoniliitännän ansiosta. Tämä kamera on niille, jotka kuvaavat usein kiireettömissä tilanteissa. Käyttäjän tulee tietää jo mahdollisesti jotain valokuvauksesta sekä osata käyttää käsisäätöisiä valotusasetuksia. Koska kameran oma salama on mitä on ja kameralla on mahdollista saada hyvässä valossa erinomaista kuvanlaatua, kannattaa kyytipojaksi ostaa ehdottomasti lisäsalama. Tykkäsimme Säätönapit Mikkiliitäntä Näyttö (koko ja tarkkuus) Rakenne Muokattavat kuvaustilat 60:n valotusaika Portaittainen salaman tehokkuuden säätö Emme tykänneet Näyttö (kääntyy vain vertikaalisesti) Etsin Manuaalitarkennus (pikselimäinen) Käytettävyys: 9 Automaatioasetukset/aloittelijaystävällisyys: 8 Rakenne: 9 Esteettisyys/Machopisteet: 9 Kuvanlaatu: 8 Video: 7 Salama: 8 Manuaalisuus: 9 Käyttötarkoitus: 9 Yhteensä: 8 Tiedot: Kenno: 1/1,7 tuuman CCD-kenno, 10,1 miljoonaa pikseliä Isoin kuvakoko: 3648 x 2736 Objektiivi: 35 mm:n kinofilmivastaavuus: 28–200 mm Valovoima f/2,8-5,6 Optinen vakain: Kyllä Tarkennus: Automaatti/käsisäätöinen Suljinajat: 60-1/4000 s ISO-herkkyydet: 100-12800 Näyttö: kääntyvä 3” (TFT) -näyttö, noin 921 000 pistettä Video: 1280 x 720 p Akku: EN-EL14 (7,4 V, 1 030 mAh) Noin 350 kuvaa Paino: 395 g Hinta: noin 420 € Tarkemmat tiedot nikon.fi Kameran testiin luovutti: JKL Group Oy 30 KON T R OL LI 3 • 2012 kuvat: Nikon
Seurantakamerat Kansankielellä superzoom-kamerat ovat mitä parhaimpia monitoimityökaluja niin siviili- kuin toimiasussa työskenteleville kenttäsioille. Varsinkin seurantatehtävissä superzoom-kamerat ovat parhaimmillaan. Testiin valittiin seuraavat kamerat: Canon PowerShot SX 40 HS, Fujifilm FinePix HS 30 EXR, Fujifilm FinePix SL300 ja Nikon Coolpix P510. Nämä kamerat eivät ole niinkään kompakteja, mutta ne ovat kuvausteknisesti monessa mielessä monipuolisempia kuin esimerkiksi edelliset kaksi ryhmää. Superzoomien etu perinteisiin kompaktikameroihin on se, että useimmissa superzoomeissa on varustekenkä, johon voi liittää esimerkiksi ulkoisen salaman, ja zoomia löytyy moninkertaisesti enemmän. Testin parhaat kamerat tuottivat hyvää video- ja stillkuvaa jopa öisen kaupungin kaduilla. Superzoomien etu on myös se, että ne ovat huomattavasti pienempiä kuin järjestelmäkamerat. Testin “lyhin” superzoomi oli 720 mm, mikä tarkoitti kyseisessä kamerassa 30-kertaista suurennosta. Jos järjestelmäkameralla halutaan kuvata vastaavalla polttovälillä, objektiivin koko ja paino kasvavat niin, että kuvaaminen vaatii yksi- tai kolmijalan. Lisäksi tämäntasoiset objektiivit maksavat tuhansia euroja. PowerShot SX40 HS Kamera Canon SX40 HS on futuristisen tyylikäs superzoomkamera, joka tarjoaa kattavan polttovälialueen 24-840 mm. Muotoilun puolesta kamerasta saa hyvän otteen, mutta pintamateriaali on liukasta kuin saippua, joten kamera kaipaisi muutaman palan kitkateippiä sinne tänne. Kameran päällä on iso kuvausohjelma-valitsinkiekko, josta löytyy kasa automaatio-ohjelmia, kuten tilanneohjelmia (SCN), täysautomatiikka (AUTO) ja valotusautomaatio (P), sekä käsisäätöohjelmia kuten ajan esivalinta (TV), aukonesivalinta (AV) ja täydellinen valotuksen käsisäätö (M) sekä itse kustomoitavat kuvausasetukset (C1 ja C2). Kameran takana on pyörönelisuuntanäppäin, videon tallennus ja muutama muu näppäin. Kameran yksinkertainen näppäinsuunnittelu antaa viitteitä, että kamera on tarkoitettu enemmän automaatio- kuin käsisäätöasetuskuvaukselle. Esimerkiksi aukon ja valotusajan säätäminen M-tilassa tehdään vain kameran ainoaa rullasäädintä käyttäen. Valinnan välillä joudutaan painamaan erillistä näppäintä, jotta jompaakumpaa arvoa päästään muuttamaan. Kameran joka suuntaan kääntyvä 2,7”:n nestekidenäyttö on testisarjansa pienin. Kameran näyttö tuntui pieneltä runkoon ja muihin testikameroihin verrattuna. Pienuudesta huolimatta näytön arvoa lisäävät sen kääntyvyys ja erittäin tarkka kuva. Kamerassa on 2”:n elektroninen etsin, josta kuvaaminen on vähintäänkin epämukavaa. Näyttökuva on pieni ja katseluaukko ahdas. Etsimen käyttöä ei voi suositella kuin ainoastaan erittäin aurinkoisella säällä, jos nestekidenäytöstä ei näe valoisuuden takia mitään, tai pimeällä kuvattaessa, kun halutaan, ettei nestekidenäyttö paljasta kuvaajaa valollaan. Ensi silmäyksellä näyttää, että kamerassa ei ole ollenkaan varustekenkää, mutta se on ovelasti piilotettu runkoon sopivan muovisuojan alle. Canon SX40 HS:n arvoa lisää entisestään suuri valikoima lisäosia, kuten erilaiset salamat, filtterit ja vastavalosuojat. Käyttö Canon SX 40 HS on eliittiä seuranta- ja tarkkailutehtävillä. Kamera on järjestelmäkameraa pienempi, ja sen objektiivin koko on erittäin pieni verrattuna järjestel KON T ROLL I 3 • 2012 31
Käyttö Canon SX 40 HS on eliittiä seuranta- ja tarkkailutehtävillä. Kamera on järjestelmäkameraa pienempi, ja sen objektiivin koko on erittäin pieni verrattuna järjestelmäkameran objektiin. Kääntyvän näytön ansiosta kameralla voidaan kuvata huomaamattomasti, niin ettei kameraa edes tuoda lähelle kasvoja, mikä aina herättää huomiota. Kamera voi olla esimerkiksi laukussa, ja sieltä voi zoomailla kohdetta niin, että seurattavan näkövinkkelistä näyttää kun seuraaja vain katselisi kassiaan. Jos kameran haluaa tehdä lähes näkymättömäksi ja äänettömäksi, tulee kameran näyttö kääntää 32 KON T R OL LI 3 • 2012 kuvat: Canon Kamera Canon SX40 HS on futuristisen tyylikäs superzoomkamera, joka tarjoaa kattavan polttovälialueen 24-840 mm. Muotoilun puolesta kamerasta saa hyvän otteen, mutta pintamateriaali on liukasta kuin saippua, joten kamera kaipaisi muutaman palan kitkateippiä sinne tänne. Kameran päällä on iso kuvausohjelma-valitsinkiekko, josta löytyy kasa automaatio-ohjelmia, kuten tilanneohjelmia (SCN), täysautomatiikka (AUTO) ja valotusautomaatio (P), sekä käsisäätöohjelmia kuten ajan esivalinta (TV), aukonesivalinta (AV) ja täydellinen valotuksen käsisäätö (M) sekä itse kustomoitavat kuvausasetukset (C1 ja C2). Kameran takana on pyörönelisuuntanäppäin, videon tallennus ja muutama muu näppäin. Kameran yksinkertainen näppäinsuunnittelu antaa viitteitä, että kamera on tarkoitettu enemmän automaatio- kuin käsisäätöasetuskuvaukselle. Esimerkiksi aukon ja valotusajan säätäminen M-tilassa tehdään vain kameran ainoaa rullasäädintä käyttäen. Valinnan välillä joudutaan painamaan erillistä näppäintä, jotta jompaakumpaa arvoa päästään muuttamaan. Kameran joka suuntaan kääntyvä 2,7”:n nestekidenäyttö on testisarjansa pienin. Kameran näyttö tuntui pieneltä runkoon ja muihin testikameroihin verrattuna. Pienuudesta huolimatta näytön arvoa lisäävät sen kääntyvyys ja erittäin tarkka kuva. Kamerassa on 2”:n elektroninen etsin, josta kuvaaminen on vähintäänkin epämukavaa. Näyttökuva on pieni ja katseluaukko ahdas. Etsimen käyttöä ei voi suositella kuin ainoastaan erittäin aurinkoisella säällä, jos nestekidenäytöstä ei näe valoisuuden takia mitään, tai pimeällä kuvattaessa, kun halutaan, ettei nestekidenäyttö paljasta kuvaajaa valollaan. Ensi silmäyksellä näyttää, että kamerassa ei ole ollenkaan varustekenkää, mutta se on ovelasti piilotettu runkoon sopivan muovisuojan alle. Canon SX40 HS:n arvoa lisää entisestään suuri valikoima lisäosia, kuten erilaiset salamat, filtterit ja vastavalosuojat.
kameran takaosaa vasten, kuvata etsimen kautta, peittää virran led-valo, kytkeä tarkennuksen apuvalo pois käytöstä ja laittaa kamera äänettömälle. Tykkäsimme: Automaattizoomi hämärässä (muihin verrattuna) Monikäyttöisyys Canon ei jostain syystä ole panostanut kameroissaan automaattiseen panoraamakuvausohjelmaan. Tässäkin kamerassa on vain panoraamakuvauksen avustin, ei valmista panoraamaohjelmaa. Eräs kummallinen huomio on myös, että kun kameralla kuvataan alle sekunnin valotusajoilla, kamera pudottaa ISO-luvun 80:een. Tämä voi muodostua ongelmaksi, jos halutaan kuvata pitkällä valotusajalla erittäin pimeässä. Kuvan ja videon laatu Kuvanlaadussa Canon SX40 HS:n 12,1 mpx:n kuva hävisi hiuksenhienolla erolla Nikonin P510:lle. Canon SX40 HS toimi kuitenkin hämärässä testin parhaiten. Se erotti hämärällä parhaiten yksityiskohdat, kuten autojen rekisterikilvet. Kamera tuotti vähemmän kohinahäiriöisiä kuvia kuin Fujin mallit. Päivänvalossa ja lisäsalamalla kamera tuotti erinomaisia kuvia. Automaattisalamatestissä tämän testiryhmän kamerat olivat niin tasaisia, ettei voittajaa voinut nimetä. Kuvanvakaus on tehty niin hyväksi, että kameralla saattoi ottaa öisessä kaupungissa suhteellisen tarkkoja kuvia jopa 840 mm:n polttovälillä ja alle 1/100:n valotusajalla. Parhaimmillaan kamera kuvaa täyttä HD-videota resoluutiolla 1980 x 1080, ja videoinnin aloittaminen onnistuu helposti yhden napin painalluksella. Video on tarkkaa ja hyvälaatuista. Videon tarkennus toimi mainiosti päivänvalolla, mutta hämärässä tarkennus alkoi eksyä. Tämä on normaalia, koska automaattitarkennus hämärässä on haastavaa kaikille kameroille. Videon äänenlaatu ei ole kirkkain mahdollinen, mutta tarpeeksi hyvä esimerkiksi selostuksen tallentamiseen. Lopuksi Canon SX40 HS antaa hintaansa nähden todella paljon! Vaikka kamerassa on yksittäisiä huonoja puolia, se on kuitenkin kokonaisuudessaan testiryhmänsä paras. Tätä kameraa voi suositella lämpimästi kaikille kontrollialalla toimiville, varsinkin dekkareille. Kamera on eliittiä seurantatehtävillä superzoominsa ja hämäräkuvausominaisuuksiensa ansiosta. Sillä saa myös hyviä rikos- ja onnettomuuspaikkakuvia varsinkin, jos jaksaa panostaa lisäsalaman hankintaan. Vaikka kamera on kookkaampi kuin peruspokkarit, se sopii myös mainiosti kojelaudalle kuvaamaan takaaajoa tai hälytyspaikalle saapumista. Jos hyväksyy sen, että kameraa joutuu kantamaan pienessä Jack Bauer -olkalaukussa, tämä kamera on oikea valinta. Emme tykänneet: Etsin Liukas pinta Näytön koko Ei RAW:ia Käytettävyys: 8 Automaatioasetukset/aloittelijaystävällisyys: 8 Rakenne: 8 Esteettisyys/Machopisteet: 8 Kuvanlaatu: 9 Video: 8 Salama: 8 Manuaalisuus: 7 Käyttötarkoitus: 9 Yhteensä: 8 Tiedot: Kenno: 1/2,3 tuuman taustavalaistu CMOS-kuvakenno; yhteensä noin 12,1 miljoonaa pikseliä Isoin kuvakoko: 4000 x 3000 Objektiivi: 35 mm:n kinofilmivastaavuus: 24–840 mm Valovoima f/2,7-5,8 Optinen vakain: Kyllä Tarkennus: Automaatti/käsisäätöinen Suljinajat: 15-1/3200 s ISO-herkkyydet: 100-3200 Näyttö: 6,8 cm:n (2,7 tuuman) kääntyvä PureColor II VA (TFT) -näyttö, noin 230 000 pistettä Etsin: Elektroninen etsin (0,20 tuumaa), 4:3 kuvasuhde, noin 202 000 pistettä Sarjakuvaus: Noin 2,4-10,3 kuvaa/s riippuen kuvaustilasta Video: 1920 x 1080, 24 kuvaa/s, Full HD Akku: Li-ion NB-10L Noin 380 kuvaa Paino: noin 600 g Hinta: noin 440 € Tarkemmat tiedot canon.fi Kameran testiin luovutti: Canon Oy Finland KON T ROLL I 3 • 2012 33
CANON S100 24MM 102MM Salamatesti 200MM Salamatesti 840MM Salamatesti 100MM Salamatesti NIKON P7100 28MM CANON POWERSHOT SX40 HS 24MM OLYMPUS TG-1 iHS 25MM 34 KON T R OL LI 3 • 2012
ISO 80 minimi ISO 400 ISO 6400 maksimi ISO 80 minimi ISO 400 ISO 6400 maksimi ISO 100 minimi ISO 400 ISO 3200 maksimi ISO 100 minimi ISO 400 ISO 6400 maksimi KON T ROLL I 3 • 2012 35
Paininkestävät kamerat Kestävyys on yksi niistä ominaisuuksista, joita monet varmasti miettivät tehdessään varustehankintoja, ja niin myös kameroiden kohdalla. Muutamia vuosia sitten muotiin tulleet iskulta, vedeltä ja pölyltä suojatut kamerat ovat olleetkin kontrollialalla varsin suosittuja. Kamerat ovat pieniä, kevyitä ja helppokäyttöisiä, mikä kuulostaa hyvältä kenttämiehen kannalta. Jotta kameroista on saatu kestäviä, on jouduttu tekemään muutamia teknisiä kompromisseja niin, ettei ole voitu välttyä vaikutuksista kuvanlaatuun. Kaikista testin kameroista puuttuivat valotuksen käsisäätöominaisuudet, ja kuvanlaatu oli huonompaa kuin kenttämiesten perinteisissä kompakteissa. Testasimme seuraavat kolme paininkestävää kameraa: Fujifilm FinePix XP 150, Olympus Tough TG 620 ja Olympus Tough TG-1iHS. 36 KON T R OL LI 3 • 2012
testit TG-1 iHS ( edellinen sivu ) Salamatesti Automaattisalamatestissä jokaisella kameralla kuvattiin yöllä kolme kuvaa automaattisalama- ja automaattivalotusasetuksilla. Jokaisen kameran kuvista valittiin parhaiten onnistunut kuva vertailuun. Testi tehtiin niin, että kamerat olivat jalustalla, jokainen samalla etäisyydellä erivärisistä ja -muotoisista esineistä. Kamerajalan juuresta lähti mittanauha, jolla pystyttiin mittaamaan salaman voimakkuutta eri etäisyyksillä. Testissä myös kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka kameran automatiikka osasi lukea kyseistä tilannetta. ISO-testi ISO-testissä vertailtiin, kuinka ISO:n nostaminen vaikutti kuvanlaatuun tarkkuudessa, kohinassa ja värien toistossa. Testi suoritettiin niin, että kamerat asetettiin jalustalle samalle etäisyydelle kuvaamaan huippulaboratorioolosuhteissa kehitettyä testitaulua jokaisella ISO-arvolla. Kameroissa, joissa oli valotuksen käsisäätö, asetukset asetettiin aukkoluku 8:aan ja valotusajat vaihtelivat ISO-luvun mukaan. Kuvat valotettiin kameran oman valotusmittarin mukaan valotusasteikon keskiarvoon. kuvat: Olympus Millimetritesti Millimetritesti havainnollistaa, kuinka laajaa ja suppeaa kuvaa kameralla saa. Testi tehtiin niin, että jokainen kamera asetettiin samaan paikkaan jalustalle ja otettiin kuva kameran laajimmalla ja suppeimmalla polttovälillä. Kamera Olympus TG-1 iHS edustaa markkinoiden kalleinta vedenja iskunkestävää kompaktikameraa. Kamera on hieman isompi kuin muut sarjansa kompaktikamerat. Se istuu käteen hyvin, ja ensisilmäyksellä voi havaita, että kamera on todella tehty kestämään. Kameran takana on pienet mutta jämäkät zoomaus-, kuvantoisto-, videontallennus-, MENUja nelisuuntanäppäimet sekä kuvausohjelman valintakiekko. Kameran sivuilla on kaksi vesitiivistä luukkua, joista toinen kätkee sisäänsä USB- ja HDMI- liitännät, toinen akku- sekä muistikorttipaikan. Vesitiiviiden luukkujen lukitukset toimivat kahdella eri suuntiin lukittuvalla salvalla. Kameran kolmen tuuman OLED-näyttö on miellyttävän terävä ja iso. Näytön kuvasuhde on 3:2, vaikka kamera ottaa 4:3-kuvia. Tämän ansiosta näytön mustalle alueelle mahtuu osa kameran kuvaushetkellä käytettävistä asetuksista. Olympuksen valikot saavatkin erityisen kiitoksen selkeytensä ja helppokäyttöisyytensä ansiosta. Kamera on tarkoitettu automaattiasetuksilla ja aiheohjelmilla kuvattavaksi, eikä siitä löydy käsisäätöominaisuuksia kuten AV:ta,TV:tä tai M:ää. Aiheohjelmista mainittakoon käytännöllisimmät: supermacro, jossa kameran objektiivin vieressä oleva LED-apuvalo syttyy ja valaisee lähikuvattavan objektin; vähäisen valon kuvausohjelma, panoraama ja HDR. Olympus TG-1 hyödyntää erinomaisesti navigointiominaisuuksia. Kamera näyttää esimerkiksi MENU-näppäintä pohjaan painettaessa muun muassa elektronisen kompassin, lähimmät maamerkit, täydet GPS-koordinaatit, korkeuden merenpinnasta, ilmanpaineen, ajan ja päivämäärän. Olympus TG-1 iHS:ssä on objektiivin ympärillä varustekiinnike, johon voi liittää filttereitä, telekonvertterin tai laajakulmalinssin. Kameran mukana testiin toimitettiin laajakulmalinssi, joka lisäsi huomattavasti kameran laajakulmaa sillä seurauksella, että kuva vääristyi reunoilta huomattavasti. KON T ROLL I 3 • 2012 37
Kuvan ja videon laatu ISO-testi tämän ryhmän kameroille oli erittäin hankala järjestää, koska käsisäätöisten asetusten puututtua eivät valotusarvot olleet hallittavissa eri ISO-asetuksilla. TG-1 iHS voitti kuvanlaadussa muut testiryhmänsä kamerat, mutta vain niukasti. Kamera toimi arvaamattomasti hämärätesteissä, vaikka kameran suurin aukko on valovoimainen F2.0; se ei paljoa auttanut, koska sen valitsemiseen ei voi itse vaikuttaa. Hämäräominaisuuksia heikentää myös se, että kameran automaattisalamalla saatiin koko testin huonoin tulos. Kameran kuvanlaatu ei ole sitä mitä tämän hintaluokan kameralta odottaisi. Tämä on tosin osin ymmärrettävää, koska kamera on suunniteltu kestämään kuritusta ja on jouduttu tekemään teknisiä kompromisseja, mikä valitettavasti heikentää kuvanlaatua. Kameran videonlaatu on keskinkertaista kompaktikameratasoa resoluutiolla 1980 x 1080. Kameran stereomikrofoni on sijoitettu kameran päälle vasemmalle puolelle siten, että jos kamerasta ottaa luonnollisen kuvausotteen, sormet Tykkäsimme: Ulkonäkö Kestävyys (ei yritetty hajottaa!) Näyttö Maksimiaukko 2,0 Emme tykänneet: Kuvanlaatu (hintaansa nähden) Valkotasapaino Ei valotuksen käsisäätömahdollisuutta Näppäimet Salama Käytettävyys: 7 Automaatioasetukset / aloittelijaystävällisyys: 8 Rakenne: 9 Esteettisyys/Machopisteet: 9 Kuvanlaatu: 6 Video: 6 Salama: 4 Manuaalisuus: 2 Käyttötarkoitus: 6 Yhteensä: 6 helposti peittävät mikrofoniaukon. Videota kuvatessa kameran zoomista tallentui pieni ininä videon ääniraidalla, ja äänenlaatu kaiken kaikkiaan oli aika heikko. Ei epäilystäkään, etteikö Olympus TG-1 iHS sopisi rajuun menoon, ja kameran voisikin kuvitella ottavansa mukaan maastopyöräretkelle, kanoottivaellukselle tai Pattayanmatkalle. Kenttätyöhön kannattaa kuitenkin ehdottomasti valita kuvanlaadultaan parempi ja käsisäätöjä tarjoava kamera. Kestävyydessä TG-1 iHS varmasti voittaa kaikki kompaktikamerat mennen tullen, mutta kuinka usein kentällä oikeasti joudutaan tetsaamaan kamera taskussa? Eikö kameran tärkein ominaisuus ole tuottaa mahdollisimman hyvälaatuista valo- tai videokuvaa? Jos ei työssään ole jatkuvan pieksennän, ilmankosteuden, vesi- tai räntäsäteen runtelema, suosittelen kääntymään muiden kuin paininkestävien kameroiden puoleen. Tiedot: Kenno: 1/ 2.3” CMOS-päävärisuotimella 12,7 miljoonaa pikseliä Objektiivi: 35 mm:n kinofilmivastaavuus: 25-100 mm Valovoima f/2,0-4,9 Kuvanvakain: Kyllä Tarkennus: Automaattitarkennus ISO-herkkyydet: 100-6400 Suljinajat: 4s - 1/2000 Näyttö: 3,0 ‘’ (3:2) ODED-näyttö 620 000 pistettä Isoin kuvakoko: 3968 x 2976 Sarjakuvaus: 60 kuvaa sekunnissa / 100 kuvaa (3MP), 5 kuvaa sekunnissa / 25 kuvaa (täysi kuvakoko) Video: 1080 x 720 pikseliä Akku: LI-90B Lithium-Ion-akku 350 kuvaa Paino: noin 230 g Kestävyys: vedenkestävä 12 m:n syvyyteen, puristukselta suojattu 100 kg:aan asti, iskun kestävä 2 m:n korkeudelta, suojattu pölyltä ja toimii jopa -10 asteessa. Hinta: noin 400 € Tarkemmat tiedot olympus.fi Kameran testiin luovutti Olympus Finland 38 KON T R OL LI 3 • 2012
Teksti ja kuvat: Seppo Vesala Bas Rutten´s Mixed Martial Arts Workout Nyt treenataan Miesten Miehen opastuksella! Samalla kun hiki irtoaa ja läppä lentää, kehittyvät omat kamppailutaidot ikään kuin vahingossa. Bas Rutten kertoo kehittäneensä MMA Workoutin esiasteen alun perin omaan tarpeeseensa: Rutten oli kyllästynyt vanhoihin lämmittelyrutiineihinsa, ja hän halusi korvata naruhyppelyn sellaisella lämmittelyllä, josta olisi hyötyä myös kamppailullisesti. Hän sai ajatuksen nauhoittaa kasetille lyöntisarjojen komentoja ja lämmitellä niiden mukaan ennen varsinaista harjoitusta. Rutten innostui keksinnöstään niin paljon, että äänitti useita erilaisia nauhoja, ja esitteli harjoituksen myös ohjauksessaan harjoitteleville huippuluokan vapaaottelijoille. Kilpakehistä vetäydyttyään Rutten päätti tarjota harjoitukset kaiken kansan saataville, ja samalla treenipaketti sai nykyisen muotonsa. Treenit muokattiin sellaisiksi, että ne tarjoavat kunnon aerobisen harjoituksen pelkän alkulämmittelyn sijaan. Alkuperäisillä kaseteilla harjoittelu muistutti vapaaottelua, mutta kaupalliseen tuotteeseen tehtiin enemmän erityyppisiä harjoituksia ja vaihtelua. Bas Ruttenin ja paketin esittely Sebastian “Bas” Rutten on hollantilainen, Yhdysvaltoihin muuttanut ja uransa jo lopettanut vapaaottelija. Rutten voitti uransa aikana useita mestaruuksia kahdessa vapaaotteluorganisaatiossa, ja hänen uransa ottelusaldo on 28 voittoa, neljä tappiota ja yksi ratkaisematon ottelu. Urheilu-uransa jälkeen Rutten on ollut suosittu vapaaottelukommentaattori ja -valmentaja. Rutten on myös esiintynyt useissa TV-sarjoissa, elokuvissa ja videopeleissä, ja häneltä on julkaistu useita kamppailulajiopetusfilmejä ja -kirjoja. Bas Rutten´s Mixed Martial Arts Workout on neljästä audio-CD:stä, yhdestä DVD:stä sekä ohjekirjasesta koostuva paketti, jonka avulla on helppo parantaa aerobista kuntoa ilman mitään treenivälineitä tai suurta tilan tarvetta. Paketin tarjoama treeni muistuttaa kamppailulajiharjoituksia, sillä harjoitukset ovat pääasiassa varjonyrkkeilyä tai nyrkkeilysäkin tai pistehanskojen lyömistä. DVD-levyllä Rutten opastaa harjoituksissa käytettäviä liikkeitä sopivan äijähuumorin säestämänä. Pakettiin kuuluva vihkonen ajaa samaa asiaa, mutta paljon suppeammin, ja sen tarkoituksena on ilmeisesti toimia lähinnä muistin virkistäjänä. Jokainen audio-CD sisältää kaksi puolen tunnin mittaista treeniä. Treeni Treenit edustavat neljää eri tyyppiä: nyrkkeily, thainyrkkeily, vapaaottelu ja kuntopiiri. Harjoitus etenee siten, että Rutten antaa CD:llä komentoja, joiden mukaan harjoittelija treenaa. Kuntopiiriä lukuun ottamatta komennot ovat erilaisia iskusarjoja; kuntopiirissä ne ovat erilaisia kuntopiiriliikkeitä. KON T ROLL I 3 • 2012 39
Jokaisesta lajista on kaksi erilaista treeniä, joissa on kahden tai kolmen minuutin pituiset erät ja minuutin erätauko. Molemmissa vaihtoehdoissa treenin ajallinen kesto on noin puoli tuntia; kahden minuutin eriä on kymmenen ja kolmen minuutin eriä seitsemän. Treeni koostuu Ruttenin komentamista iskusarjoista, joista yleisimmin käytetyt on nimetty numeroin. Harjoitus kuulostaa siis tällaiselta: ”Yksi! Kolme! Yksi ja neljä!” ja niin edelleen. Lyöntisarjoissa yksi tarkoittaa etukäden suoraa eli jabia, kaksi on jab sekä takakäden suora, kolme on jab, takakäden suora ja etukäden koukku, ja neljä on jab, takakäden suora, etukäden koukku ja takakäden suora. Pääsääntöisesti komentojen välit ovat sellaisia, että iskusarjat ehtii tehdä annetussa ajassa, mutta ylimääräistä lepoaikaa ei juurikaan ole. Nyrkkeilytreeneissä käytetään pelkästään lyöntisarjoja, mutta thainyrkkeilytreenissä jokaisen lyöntisarjan loppuun liitetään potku tai polvipotku, eli ”yksi” tarkoittaa etukäden suoraa ja vastakkaisella jalalla tehtyä potkua tai polvipotkua, ”kaksi” 40 KON T R OL LI 3 • 2012 on jab, takakäden suora ja etujalalla tehty potku, ja niin edelleen. Tämän lisäksi komennoissa on lyöntien lisäksi mukana erikseen myös potkuja, esimerkiksi ”viisi polvipotkua”. Vapaaottelutreenissä on käytössä edellisten lisäksi myös komennosta tehtävä puolustus maahanvientiä vastaan, mikä tarkoittaa käytännössä, että harjoittelija laskeutuu nopeasti etunojapunnerruksen yläasentoon ja nousee räjähtävästi takaisin ylös. Kuntopiirissä tehdään yksinkertaisesti lähinnä erilaisia kuntopiiriliikkeitä komentojen mukaan. Harjoituksen rasittavuutta voi säätää useilla eri tavoilla: ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto on harjoituksen lyhentäminen vetämällä läpi vain osan eristä, mutta tapoja on muitakin. Toinen tapa liittyy siihen, kuinka tosissaan tekee lyönnit ja muut liikkeet: tosissaan lyöminen on huomattavasti raskaampaa kuin ilman sohiminen kevyesti – vaikka liikkeet tekisikin varjonyrkkeilynä. Treenin rasittavuus kasvaa huomattavasti, jos lyönnit tekee nyrkkeilysäkkiin tai kaverin pitelemiin pistehanskoihin. Myös joidenkin liikkeiden suoritustavoissa on variaatioita, esimerkiksi potkut voi tehdä polvipotkuna tai rasittavampana jalkateräpotkuna tai näiden yhdistelmänä. Treenin aikana voi tarpeen vaatiessa keventää jättämällä osan lyönti- tai muista liikeyhdistelmistä tekemättä, jolloin saadaan muutama sekunti ylimääräistä lepoa. Jos treeni taas tuntuu liian kevyeltä, voi erätauoilla suorittaa kevyttä liikuntaa kuten tehdä vatsalihasliikkeitä tai haaraperushyppyjä. Myös treenit itsessään ovat rasittavuudeltaan erilaisia: nyrkkeily on kevyin, seuraavaksi tulee thainyrkkeily, ja vapaaottelu on näistä kolmesta raskain. Kuntopiirin laittaminen samalle janalle ei ole aivan yksinkertaista, koska treeni on eri tyyppistä, mutta luultavasti kyseessä on paketin raskain treeni. Loppusanat Ruttenin kanssa treenaaminen on kivaa, mutta onko siitä mihinkään urheiluna? Paljon tietenkin riippuu siitä, miten harjoittelee, sillä laiskasti varjonyrkkeilynä treenatessa ei välttämättä tule edes kun-
nolla hiki, vaan se soveltuu parhaiten alkulämmittelyksi. Sen sijaan nyrkkeilysäkkiä reilusti paukutettaessa huonokuntoinen ei välttämättä jaksa edes kokonaista erää, ja kovakuntoisellekin puolen tunnin säkkitreeni lienee kunnollinen harjoitus. Kunnon kohentumisen lisäksi treeni parantaa keskittymiskykyä, sillä harjoittelijan on pystyttävä keskittymään kuuntelemaan ohjeita ja reagoitava niihin nopeasti väsyneenäkin. Sen sijaan minään tekniikkaharjoitteluna tätä treeniä ei kannata pitää, sillä vaikka mukana tulevalla DVD:llä opetetaankin lyöntitekniikkaa, opetus voisi olla perusteellisempaa. Harjoittelijan olisikin syytä osata lyönnit jo valmiiksi, sillä kylmiltään nopeatempoisten lyöntisarjojen tekeminen ei ole paras tapa opetella tekniikkaa. Treenit ovat tekniseltä toteutukseltaan peruskauraa; jokainen treeni on CD-levyllä omana ääniraitanaan, eikä mitään teknisiä hienouksia ole – eikä välttämättä edes tarvitsisi olla. Treenit toistuvat kerta toisensa jälkeen samanlaisina, joten jos yhtä ja samaa treeniä tekee paljon, lyöntisarjat voi jopa oppia ulkoa. Jos jokainen erä olisi oma ääniraitansa, levyä voisi soittaa satunnaissoittona, jolloin treeniin tulisi jonkin verran enemmän variaatiota. Ruttenin tahdissa treenaaminen ei vaadi paljoa tilaa eikä mitään välineitä CDsoittimen lisäksi, mikäli liikkeet tekee varjonyrkkeilynä. Näin ollen treeni on helppo toteuttaa esimerkiksi kotona, jos ei jaksa lähteä treenisalille. Jos CD:t kopioi MP3-soittimelle tai puhelimeen, ne kulkevat mukana, ja treenaamisen aloittamiseen on vieläkin alhaisempi kynnys. Pieni parannus olisi, jos Rutten kertoisi jokaisen erän alussa, monesko erä on kyseessä. Tällöin harjoittelija tietäisi, missä vaiheessa harjoitusta kulloinkin mennään. Myös harjoituksen loppuun olisi voinut laittaa muutaman kannustavan sanan, sillä nyt treeni loppuu kuin seinään, ilman mitään selkään taputtelua tai fanfaaria. Kokonaisuutena paketti tarjoaa kuitenkin hyviä ja tavallisuudesta poikkeavia aerobisia harjoituksia. Boksissa tulee läpyskä ja viisi DVD:tä KON T ROLL I 3 • 2012 41
KIRJASTO teksti ja kuvat: Seppo Vesala Kirjastossa räjähtää: mukaan on ahdettu materiaalia eräiltä planeetan kovimmilta itsepuolustusguruilta. Mukana on myös suomalaista materiaalia, joka ei joudu häpeämään edes näin kovassa seurassa. Itsepuolustusta AKTIIVINEN ITSEPUOLUSTUS kirjoittaja: Jari Peuhkurinen T ällä kerralla Kirjasto on ahdettu täyteen itsepuolustusskenen kovimpia nimiä, kuten Rory Miller, Tony Blauer, Kelly McCann, Loren Christensen, Sammy Franco, Richard Dimitri, John Pellegrini, Richard Ryan ja Michael Janich. Mukana on myös kaksi suomalaista tuotetta: Ville Kaivosen toukokuussa ilmestynyt Puolustaudu-sarjan uusin DVD, joka jatkaa sarjan taattua laatua, sekä vuodenvaihteen tuntumassa ilmestynyt Jari Peuhkurisen kirja, joka pääsee itsepuolustuskirjojen kaikkien aikojen top ten -listalleni. 42 KON T R OL LI 3 • 2012 kustantaja: Jari Peuhkurinen 2011 sivumäärä: noin 150 sivukoko noin 30 x 21 cm (A4) Taustatietoja kouluttajasta Jari Peuhkurinen on toiminut turvallisuusalalla sekä yksityisellä että julkisella sektorilla vuodesta 1996. Hän on harjoitellut useita kamppailulajeja vuodesta 1987 ja saavuttanut korkeita vyöarvoja ja opettajan pätevyyksiä useissa lajeissa. Hän on myös saavuttanut useita SM-tason mitaleita ja nuorten MM-joukkuekullan taekwondossa. Peuhkurinen on toiminut kamppailulajiopettajana 15 vuoden ajan niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja harjoit-
telu sekä opettaminen jatkuvat edelleen Peuhkurisen kehittämän Impact-järjestelmän parissa. Kirjan esittely Aktiivinen itsepuolustus alkaa itsepuolustuksen psykologialla. Peuhkurinen toteaa heti alussa, että itsepuolustuksen psykologinen puoli on erittäin merkityksellinen, mutta sitä kuitenkin käsitellään yleensä aivan liian vähän. Luvussa esitellään erilaisia psykologisia malleja, puhutaan itseluottamuksen ja tunnetilan vaikutuksesta ja käsitellään harjoittelun psykologiaa. Peuhkurinen käsittelee asiat selväkielisesti, vaikka varsinkin teoreettisemmat osuudet voisivat olla melko vaikeaselkoisia. Toinen luku käsittelee pelon anatomiaa. Alussa selitetään aivojen toimintaa ja sitä, miten aivot käsittelevät pelkoa. Lukijaa neuvotaan suhtautumaan uhkaaviin tilanteisiin haasteina sen sijaan että keskityttäisiin tilanteen pelottavuuteen. Luvun lopussa todetaan, että päättäväisyyden harjoittelu erilaisten harjoitteiden avulla on tärkeää, mutta valitettavasti kirjassa ei esitetä harjoitteita, joiden avulla tätä ominaisuutta voisi kehittää. Seuraavaksi puhutaan taistelu-pakovasteesta ja stressireaktioista. Taistelu-pakovaste sisältää ihmiselle aikojen saatossa kehittyneitä käyttäytymismalleja, joiden tarkoituksena on mahdollistaa nopea toiminta petoeläimen hyökkäyksen varalta. Uhkat ovat nykyään erilaisia, mutta geeneihin ohjelmoidut mallit eivät ole ehtineet muuttua, eivätkä kaikki toimintamallit välttämättä ole järkeviä nykyajan petojen hyökätessä. Seuraavaksi käsitellään lyhyesti hermoston toimintaa, ja sen jälkeen siirrytään stressireaktioihin. Lukijalle selitetään, mitä erilaisia stressireaktioita voi kokea ja miten ne vaikuttavat toimintaan stressitilanteessa. Sen lisäksi luvun lopussa kerrotaan, miten stressin vaikutuksia voi vähentää. Seuraavassa luvussa profiloidaan uhkaa, eli pyritään tietämään hyökkääjän motiiveja ja hänen luultavia toimintatapojaan. Tätä aihetta käsitellään monissa itsepuolustusoppaissa, mutta Peuhkurisen kirjassa käsittely on poikkeuksellisen kattavaa. Usein puhutaan esimerkiksi vain ryöstäjistä ja muista suunnitelmallisesti toimivista väkivaltarikollisista, ja tunteiden vallassa toimivat amatööripahoinpitelijät jätetään käsittelyn ulkopuolelle. Peuhkurinen käsittelee molempia tyyppejä, ja mainitsee vielä kasvottoman hyökkäyksen, jossa väkivalta kohdistetaan ensimmäiseen kohdalle sattuneeseen henkilöön: tyttöystävän kanssa käydyn riidan aiheuttaman raivon vallassa hyökätään tuntemattoman, ohi kulkeneen ihmisen kimppuun. Seuraavaksi puhutaan hyökkäystä ennakoivasta kehon kielestä. Jos puolustautuja tunnistaa nämä merkit, hän voi varautua hyökkäykseen ja on heti paremmassa asemassa tilanteesta selviämisen kannalta. Peuhkurinen esittelee ranskalaisilla viivoilla eleitä ja muita merkkejä, joista voi päätellä hyökkäyksen olevan käsillä. Luvussa esitellään myös merkkejä, joista voi päätellä vastapuolen rauhoittuneen niin paljon, että tämä ei luultavasti enää aio hyökätä. Seuraavissa luvuissa Peuhkurinen esittelee oman VTT-mallinsa (valmiustila, toiminnan käynnistäjä, toiminnan portaat), joka yhdistää Jeff Cooperin tunnetuksi tekemän valppaustilaa kuvaavan värikoodiston sekä ihmisen reaktioviivettä kuvaavan John Boydin kehittämän OODA-silmukkamallin Peuhkurisen lanseeraamiin toiminnan portaisiin. Lopputuloksena on looginen ja kattava järjestelmä, joka kuvaa ihmisen reagointia ja toimintaa äkillisessä uhkatilanteessa. VTT-mallia esitellään useiden lukujen ajan jaoteltuna tilanteen kehittymisen ja sen edellyttämän valppaustilan mukaan. toiminnan porras on tilanteiden ennakointi ja välttäminen. Seuraava taso on oranssi mielentila, jolloin on havaittu mahdollinen uhkatekijä, ja huomio keskitetään siihen. Tätä vastaava toiminnan porras on tilanteen havaitseminen ja väistäminen. Punainen mielentila kuvaa tilannetta, jossa on jouduttu hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys voi olla joko verbaalinen tai fyysinen, ja toiminnan portaat muuttuvat tilanteen mukaan. Verbaalisessa vaiheessa pyritään rauhoittamaan tilanne puhumalla, mutta samalla valmistaudutaan alkavaan hyökkäykseen. Jos tilanne on edennyt fyysiseksi, puolustaudutaan hyökkäämällä joko ennakoivasti tai reagoimalla vastapuolen hyökkäykseen. Tilanteen jälkeen on vielä tarpeen pysyä oranssissa mielentilassa riippumatta siitä, miten tilanne saatiin päättymään. Tilanteen jälkihoitoon liittyvistä asioista kirjassa keskitytään lakiteknisiin seikkoihin. Kirjan lopussa on vielä ranskalaisilla viivoilla koostettuna toimintaohjeita erilaisten väkivaltarikosten uhriksi joutumisen varalle, sekä erilliset ohjeet pahoinpitelyn silminnäkijöille. Kirjan loppuun on vielä koottu kuvaukset noin 50 todellisesta väkivaltatilanteesta uhrien itsensä kertomana. Kokonaisarvostelu Aktiivinen itsepuolustus on A4-kokoinen kierrekantinen kirja, jonka omakustanteisuus näkyy lähinnä puutteellisena oikolukuna. Sisältönsä puolesta kirjan ei tarvitse hävetä parhaimpienkaan itsepuolustusoppaiden rinnalla. Kirja käsittelee itsepuolustusta keskittyen niihin asioihin, jotka tapahtuvat ennen kuin tilanteen fyysinen osuus alkaa. Tämä on erittäin hyvä lähestymistapa, sillä ennen tappelua sattuvat asiat vaikuttavat tilanteen lopputulokseen erittäin paljon. Kaiken lisäksi pre-fight-valmiuksia on fyysisiä taistelutaitoja huomattavasti helpompi kehittää. Peuhkurisen VTT-malli on looginen ja vaikuttaa tarkkaan mietityltä kokonaisuudelta. On hyvä, että sen selittämiseen käytetään riittävästi sivuja, sillä se sitoo paljon itsepuolustukseen liittyviä perustavanlaatuisia asioita loogisella tavalla yhteen. Jostain syystä Peuhkurinen puhuu kirjasta kokoelmana artikkeleita, jolloin mieleen tulee helposti erillisistä ja toisiinsa liittymättömistä teksteistä koostettu kirja; myöhempänä tässä Kirjastossa esiteltävän kokoomateoksen tapaan. Aktiivinen itsepuolustus on kuitenkin ehjä ja loogisesti etenevä kokonaisuus, jossa onnistutaan esittämään paikoitellen monimutkaisia ja paljon taustatietoja vaativia asioita helppotajuisella tavalla. Vaikka Aktiivinen itsepuolustus on erittäin hyvä kirja, siitä löytyy silti jonkin verran parannettavaa. Tekstin kieliasuun olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota, vaikka kielivirheet eivät varsinaisesti tekstin ymmärrettävyyttä huononnakaan. Koska kyseessä kuitenkin on omakustanne, on anteeksiannettavaa, että oikoluvusta on jouduttu tinkimään. Lisäksi olisin kaivannut kirjaan enemmän harjoitteita. Paikoitellen tekstissä todetaan, että kulloinkin käsiteltävää asiaa voi kehittää erilaisilla harjoitteilla, mutta pääsääntöisesti lukijalle ei opeteta näitä harjoitteita. Toivottavasti asia korjaantuu kirjalle mahdollisesti ilmestyvän jatko-osan muodossa. Loput puutteet liittyvät kirjan viimeiseen lukuun: olisin kaivannut tilanteiden jälkiselvittelyä käsittelevään osuuteen myös muita kuin pelkkiä lakiin liittyviä aiheita, esimerkiksi ensiapuun ja henkiseen selviytymiseen liittyviä ohjeita. Kirja on pienistä puutteistaan huolimatta erittäin kattava paketti, jossa käsitellään itsepuolustustilanteista lähes kaikki muu paitsi fyysinen puolustautuminen. Kirja on itsestään selvä hankinta kaikille itsepuolustuksesta kiinnostuneille ja ottaa paikkansa muiden aiheesta julkaistujen kärkiteosten joukosta. Koska lukijan ei pidä olla valkoisessa mielentilassa – eli epätietoinen ympäristöstään – kotinsa seinien ulkopuolella, ei VTT-mallissakaan ole sijaa tälle valppauden tasolle. Keltainen mielentila kuvaa yleistä valppautta ja ympäristön tarkkailua, ja sitä vastaava KON T ROLL I 3 • 2012 43
KIRJASTO PUOLUSTAUDU, OSA 6 ALIVOIMAPELI Kouluttaja: Ville Kaivonen Tuottaja: Ville Kaivonen, 2012 Pituus: 1:19 Taustatietoja kouluttajasta Ville Kaivonen on harrastanut muun muassa potkunyrkkeilyä ja vapaaottelua. Hän on toiminut Tampereella krav maga -ohjaajana vuodesta 1998, hakenut lisäkoulutusta muun muassa Israelista ja käynyt ulkomailla kouluttamassa esimerkiksi eri viranomaistahoja. Kaivonen on Senshido Professional Alliancen edustaja Suomessa. Puolustaudu -sarjan aikaisemmat osat on arvosteltu Kontrollin numeroissa 1/2006, 2/2007, 3/2007, 1/2009 ja 2/2010. Filmin esittely Kuten nimestä voi päätellä, Alivoimapeli käsittelee itsepuolustusta joukkohyökkäyksen kohteeksi jouduttaessa. Filmi edustaa Senshidon ajattelutapaa, mutta siitä voivat hyötyä myös muiden lajien harrastajat. Filmillä ei itse asiassa edes opeteta Senshidon hyökkäystyökaluja, vaan niistä kiinnostunutta katsojaa kehotetaan hankkimaan Puolustaudu 2 -DVD ja -kirja, jotka paneutuvat aiheeseen. Kaivonen toteaa filmin alussa, että joukkohyökkäystä vastaan puolustautumista ei useinkaan käsitellä itsepuolustuskirjallisuudessa. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että tilannetta pidetään niin epätoivoisena, että ”siinä ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia”. Kaivonen osoittaa tämän väitteen vääräksi näyttämällä kaksi netistä poimittua filmipätkää, joissa yksinäinen puolustaja kamppailee menestyksekkäästi kolmea tai neljää vastustajaa vastaan. Filmin alussa annetaan jonkin verran taktisia neuvoja. Filmin lopulla Kaivonen vielä palaa lyhyesti aiheeseen ja toteaa, että joukkohyökkäystilanteita varten ei ole mitään erikoisia tekniikoita eikä oikeastaan taktiikoitakaan, vaan samat asiat, jotka pätevät myös yhtä vastaan puolustauduttaessa, toimivat. Joitakin taktiikoita kuitenkin käsitellään laajastikin, esimerkiksi kilpi-konsepti eli yhden hyökkääjän pitäminen kilpenä toisia vastaan saa filmillä paljon huomiota. Kaikesta huolimatta jäin kaipaamaan taktisten kuvioiden hieman laajempaa käsittelyä. Kaivonen muun muassa mainitsee vastustajan psykologisen manipuloinnin yhtenä avaintekijänä; esimerkiksi tätä aihetta olisi voitu käsitellä tarkemmin. Kuten muissakin Puolustaudu-sarjan filmeissä, myös Alivoimapelissä erilaiset harjoitteet ovat avainasemassa asioiden opettamisessa. Filmin ensimmäinen harjoite opettaa jo edellä mainittua kilpi-konseptia, vastustajan käyttämistä kilpenä. Siinä vastustaja pyritään sitomaan pystypainietäisyydelle, jolloin Senshidon työkalut pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Kaivonen toteaa, että vaikka on tärkeää osata kaikenlaista kamppailua, nimenomaan joukkohyökkäystilanteissa pystypainin edut tulevat selvimmin esiin. Pystypaini muun muassa helpottaa muiden hyökkääjien tarkkailua, sillä painiotteessa olevan vastustajan havainnointiin voidaan käyttää tuntoaistia, jolloin katse voidaan kohdistaa muualle. Filmin loppuosa koostuu oikeastaan pelkästään harjoitteista, sillä filmillä ei alkuosuuden lisäksi juurikaan käsitellä taktiikkaa, eikä mitään erityisesti joukkotilanteita varten suunniteltuja tekniikoita – tai Senshidon termein työkaluja – ole edes olemassa. Filmillä on yhteensä seitsemän erilaista harjoitetta, joista osasta on useita variaatioita. Osa harjoitteista on sarjan aikaisemmista osista tuttuja, mutta niitä on muokattu filmin aihetta paremmin vastaaviksi. Harjoitteet keskittyvät etupäässä havainnoinnin ja liikkumisen kehittä44 KON T R OL LI 3 • 2012 miseen; varsinaisia kamppailutekniikoihin keskittyviä harjoitteita ei filmillä ole lainkaan. Kokonaisarvostelu Kuten sarjan aikaisemmatkin osat, myös Alivoimapeli on taatun varmaa työtä. Filmi on jälleen ottanut askeleen eteenpäin teknisen toteutuksen osalta; esimerkiksi harjoitteet on sijoitettu erilliseen harjoitevalikkoon, mistä katsojan on helppo löytää kaipaamansa harjoite. Filmi poikkeaa sarjan aikaisemmista osista sen suhteen, että se on kuvattu kokonaisuudessaan ulkona. Filmin puolivälin paikkeilla paikalle ilmestyy poliisiauto, joka tosin ei tullut tarkistamaan joukkotappelua puistossa, vaan etsimään sinne sammunutta miestä. Kaivonen muistuttaakin, että ulkoharjoittelusta on syytä ilmoittaa etukäteen hätäkeskukseen. Ulkona kuvaamisesta huolimatta esimerkiksi valaisu ja äänitys toimivat hyvin, tuuli tosin aiheuttaa paikoin suhinaa mikrofoniin puhaltaessaan. Ainoa asia, jota jäin filmillä kaipaamaan, on näkyvämpi taktiikan käsittely. Kaivonen on varmasti oikeassa siinä, että samat periaatteet pätevät yhtä ja useampaa vastustajaa vastaan. Tilanteissa on kuitenkin joitakin eroavaisuuksia, joita olisi mielestäni voinut käsitellä enemmän. Kokonaisuutena Alivoimapeli on hyvä koulutuspaketti tästä liian harvoin käsitellystä aiheesta. Kun numeron 1/2012 Kirjastossa totesin, että aiheesta on vaikeaa löytää kunnollista materiaalia, joudun Alivoimapelin myötä vetämään sanani takaisin. FACING VIOLENCE Kirjoittaja: Rory Miller Kustantaja: YMAA Publication Center Inc. 2011 Sivumäärä: noin 220 sivukoko noin 23 x 15 cm Taustatietoja kirjoittajasta Rory Miller on harjoitellut useita eri kamppailulajeja vuodesta 1981 ja toiminut vartijana pääasiassa korkean turvaluokituksen vankiloissa vuodesta 1991. Hän on toiminut rangaistuslaitoksen taktisen ryhmän johtajana ja sekä suunnitellut että toteuttanut muun muassa voimankäyttökoulutusta vankiloissa ja poliisilaitoksissa. Miller on myös toiminut Irakissa neuvonantajana vankilalaitoksen kehittämisprojektissa. Miller on julkaissut useita väkivaltaa ja itsepuolustusta käsitteleviä kirjoja. Kirjan esittely Facing Violence koostuu seitsemästä luvusta, joista jokainen käsittelee yhtä Millerin mielestä oleellista väkivaltatilanteisiin liittyvää elementtiä. Jotkin näistä elementeistä kattavat ajallisesti pitkän ajan, toiset vain ohikiitävän hetken. Kaikki osa-alueet ovat kuitenkin oleellisen tärkeitä väkivaltatilanteesta selviämisen kannalta. Ensimmäinen elementti on lainopillisten ja eettisten seurauksien tunteminen. Jos itsepuolustusta harjoitteleva henkilö ei tunne lain asettamia rajoituksia, hän saattaa harjoitella itsensä vankilaan. Itsepuolustusharjoittelun tulee sisältää tiedon siitä, mitä keinoja saa missäkin olosuhteissa käyttää, ja harjoittelijan on myös osattava perustella oma toimintansa oikeudellisesti kestävällä tavalla jälkikäteen. Omien eettisten rajojensa tunteminen on myös tärkeää, sillä jos vasta totuuden hetkellä huomaa, että ei pystykään teke-
mään jotakin salilla harjoittelemaansa tekniikkaa – tai ylipäätään vahingoittamaan toista ihmistä – tilanne saattaa luisua alamäkeen huimaa vauhtia. Vaikka kaikki kirjassa esitetyt lakiasiat eivät päde ainakaan sellaisinaan Suomessa, on luvussa paljon kullan arvoista tietoa, joissakin tapauksissa myös kirjaimellisesti. Seuraavaksi puhutaan väkivallan dynamiikasta. Miller on mielestäni tämän aiheen käsittelyssä maailman huippua, ainakin itsepuolustuskontekstissa puhuttaessa. Miller osaa purkaa monimutkaisen aiheen helposti pureskeltaviin osiin ja selittää asiat maallikolle ymmärrettävällä tavalla. Miller jakaa väkivallan sosiaaliseen ja epäsosiaaliseen väkivaltaan: sosiaaliseen väkivaltaan kuuluvat esimerkiksi egon tai sosiaalisen aseman pönkittämiseen liittyvä väkivalta, ja epäsosiaalisessa väkivallassa uhri toimii pelkkänä resurssina, jolta saadaan esimerkiksi rahaa. Sosiaaliseen väkivaltaan kuuluu paljon rituaalinomaista käyttäytymistä, jonka Miller rinnastaa eläinten soidinkäyttäytymiseen. Kolmas luku käsittelee väkivaltatilanteiden välttämistä: on helpointa ja tehokkainta välttää väistämällä todennäköiset väkivaltatilanteet kokonaan. Suurin osa tilanteista tapahtuu ennalta arvattavissa paikoissa ja olosuhteissa, ja muutkin tilanteet voidaan useimmiten välttää valppauden avulla. Jos tilannetta ei pystytä välttämään, seuraavaksi paras vaihtoehto on tilanteesta pakeneminen. Pakeneminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista, jolloin vaihtoehdoksi jää tilanteen ja vastustajan rauhoittaminen. Tämä vaatii kuitenkin väkivallan dynamiikan tuntemista, sillä erilaiset tilanteet vaativat erilaiset lähestymistavat. Alistuva käytös voi toimia jonkinlaisessa tilanteessa hyvin, mutta toisessa se on huonoin mahdollinen vaihtoehto, ja niin edelleen. Jos edellisen luvun keinot eivät ole auttaneet, puolustautuja joutuu toteamaan olevansa kohtapäätä alkavan hyökkäyksen kohteena. Vaihtoehtoina on tehdä ennakoiva hyökkäys tai jäädä odottamaan vastustajan pelinavausta, jolloin ollaan automaattisesti altavastaajan asemassa. Neljäs luku keskittyy tähän juuri ennen vastustajan hyökkäystä sijoittuvaan hetkeen, joka Millerin mukaan kestää noin neljännessekunnin. Lyhytkestoisuudestaan huolimatta hetki on erittäin tärkeä käännekohta väkivaltatilanteessa. Puolustajan on harjoiteltava valmiita toimintamalleja äkillisiin tilanteisiin, ja toiminta on harjoiteltava refleksinomaiseksi. Miller kertoo, että ennakoivassa hyökkäyksessä käytettävän tekniikan on oltava toimiva ainakin yleisimpiä hyökkäystyyppejä vastaan, ja niin nopea, että puolustaja ehtii toimia ennen hyökkääjää. Tekniikan on oltava yksinkertainen ja helposti harjoiteltavissa, jotta sen voi harjoitella refleksitasolle saakka, ja hyökkäämistä on voitava jatkaa suoraan toisilla tekniikoilla. Miller esittelee muutamia kriteerit täyttäviä esimerkinomaisia vaihtoehtoja; tämä luku on kirjan ainoa, jossa käsitellään yksittäisiä kamppailutekniikoita. Viidennessä luvussa puhutaan äkillisen tilanteen aiheuttamasta jäätymisestä. Miller kertoo, että paikoilleen jähmettyminen on alun perin toiminut selviytymisstrategiana petoeläimiä vastaan, koska ne havaitsevat liikkeen helpommin kuin paikallaan olevan kohteen. Jäätymistä on kuitenkin montaa eri tyyppiä, ja lukijalle kerrotaan keinoja vähentää jäätymisen todennäköisyyttä erilaisten harjoitteiden ja valmistautumisen avulla. Vasta kirjan kuudes luku käsittelee varsinaista taistelutilannetta. Miller toteaa, että taistelussa on läsnä neljä elementtiä: puolustautuja, hyökkääjä(t), ympäristö ja onni. Jokaista elementtiä käsitellään erikseen. Puolustautujaa käsittelevässä osiossa keskitytään stressireaktioihin ja siihen, miten niiden oireita voi lievittää. Hyökkääjät-osiossa Miller erittelee, miten todellisessa väkivaltatilanteessa vastustajan hyökkäys ja koko tilanne ylipäätään eroavat siitä, mitä salilla harjoitellaan. Ympäristö-osiossa puhutaan improvisoiduista aseista ja ympäristön hyödyntämisestä. Tämä osio on valitettavan lyhyt, sillä aihe on kiinnostava, mutta sitä kuitenkin käsitellään harvoin kunnolla itsepuolustuskirjallisuudessa. Onnea käsittelevässä osiossa Millerillä ei ole kovinkaan paljoa sanottavaa, eikä osio olekaan pituudeltaan muutamaa sivua enempää. Lu- vun lopussa Miller kertoo vielä joitakin yksittäisiä kikkoja, joiden avulla tilanteessa voi päästä niskan päälle. Kirjan viimeinen luku puhuu hätävarjelutilanteen jälkiseurauksista. Miller jakaa jälkiseuraukset lääketieteellisiin, lainopillisiin ja psykologisiin seurauksiin, ja jokainen kategoria jaetaan vielä alakategorioihin. Aiheiden käsittely on tutun perinpohjaista, tosin suomalaisen lukijan kannattaa huomata, että kaikki lain kiemuroihin liittyvät asiat eivät päde Suomessa sellaisinaan. Luvun lopussa keskustellaan vielä koston mahdollisuudesta. Millerin asenteen fyysiseen itsepuolustukseen määrittelee mielestäni aika hyvin lause: ”Vaikka jonkin määritelmän mukaan olisitkin voittanut, voit silti kuolla.” Väkivalta on karua ja arvaamatonta, ja tilanne on harvoin ohi silloin kun se on ohi. Kokonaisarvostelu Kuten Millerin maineen tuntien odottaa saattaa, Facing Violence on erittäin hyvä kirja, jonka jokaisen itseään kunnioittavan itsepuolustuksen harrastajan tai voimankäytön ammattilaisen tulisi lukea. Kirja käsittelee erityisesti väkivaltaa edeltäviä hetkiä erittäin hyvin, ja Milleriä pidetäänkin yhtenä parhaista tämän aiheen tuntijoista. Vaikka suurinta osaa kirjan käsittelemistä aiheista on käsitelty itsepuolustuskirjallisuudessa aikaisemminkin – esimerkiksi Millerin aikaisemmassa kirjassa the Little Black Book of Violence – tämä kirja käsittelee asioita tarkasti ja antaa varmasti uutta tietoa myös aiheeseen perehtyneille lukijoille. Kirja ei kuitenkaan ole liian vaikea myöskään ensimmäiseksi väkivallan psykologiaa valottavaksi kirjaksi, sillä Miller osaa kertoa monimutkaisia asioita helposti ymmärrettävällä tavalla. PERSONAL DEFENSE READINESS Kouluttajat: Tony Blauer & Rob Pincus Kustantaja: I.C.E. Publishing 2008 Pituus: 0:56 + ekstra noin 4 minuuttia Taustatietoja kouluttajista Tony Blauer on harjoitellut ja opettanut itsepuolustusta useita vuosikymmeniä, ja hänet tunnetaan ensimmäisenä itsepuolustuskouluttajana, joka kiinnitti huomionsa ihmisen toimintaan stressitilanteessa ja perusti opettamansa siihen. Blauer on eräs arvostetuimmista realistisen itsepuolustuksen kouluttajista maailmassa, ja hän on kouluttanut niin siviilejä kuin viranomaistahojen edustajia ympäri maapalloa. Blauerin tunnetuinta konseptia, S.P.E.A.R. Systemiä, käsiteltiin Kontrollin numerossa 4/2007. Rob Pincus on I.C.E. Training Companyn perustaja ja Combat Focus Shooting -konseptin kehittäjä. Hän on toiminut päätoimisena ampuma-asekouluttajana yli kymmenen vuotta. Hän on opettanut siviilejä, lainvalvontaviranomaisia ja sotilaita eri puolilla maapalloa. Combat Focus Shooting esiteltiin Kontrollin numerossa 3/2009. Filmin esittely Filmi alkaa Rob Pincusin esitellessä Tony Blauerin katsojille, ja Blauer puolestaan kertoo Personal Defense Readiness (PDR) -sysKON T ROLL I 3 • 2012 45
KIRJASTO teemin ja sen tunnetuimman konseptin S.P.E.A.R. Systemin taustoista. Systeemin kehittäminen alkoi 1970- ja -80-lukujen taitteessa, ja kehittäminen jatkuu edelleen. PDR:n tärkeitä periaatteita ovat säpsähdysrefleksin ja muiden luonnollisten reaktioiden hyödyntäminen puolustautumisessa sekä tilanteen tarjoamien vastustajan kohteiden kimppuun hyökkääminen. Säpsähdysrefleksi on ihmisen luontainen puolustusrefleksi, jonka voi havaita toiminnassa esimerkiksi katsomalla piilokameraohjelmia, joissa pahaa-aavistamattomia ihmisiä säikytellään. Säpsähdysrefleksi on paitsi automaattinen ja siten erittäin nopea, se on myös tehokas torjunta. Blauerin mukaan onkin järkevämpää rakentaa oma toiminta siten, että se perustuu tällaiseen luontaiseen reaktioon, kuin että opeteltaisiin jokin täysin erilainen toimintatapa, joka sotii ihmisen normaalia reaktiota vastaan. Torjunnan lisäksi myös vastahyökkäyksissä käytettävät tekniikat eli työkalut perustuvat ihmisen normaaleihin reflekseihin. Näin ollen tekniikoita ei tarvitse erikseen opetella, vaan ainoastaan hioa tehokkaammiksi, sekä harjoitella näiden luontaisten reaktioiden sitomista yhteen. Tavoitteena on, että yksittäisestä refleksinomaisesta toiminnasta osataan jatkaa toimintaa ilman turhia katkoja. Myös vastustajasta valittavat hyökkäyskohteet ovat tilanteen sanelemia, samalla tavalla kuin hyökkäyksessä käytettävät työkalut. Ei ole tarkoituksenmukaista lähteä jahtaamaan vastustajan kehossa jotain tiettyä maalia kuten leuankärkeä, vaan on järkevämpää hyökätä niiden kohteiden kimppuun, joita tilanne tarjoaa. PDR-systeemin esittelyn ohessa Blauer havainnollistaa erilaisilla harjoitteilla joitakin systeemin ydinkohtia, jotta katsoja ymmärtää asioiden tärkeyden. Samalla katsoja voi kokeilla asioita itse, eikä hänen tarvitse luottaa vain Blauerin sanaan. Filmin lopussa näytetään vielä, miten puolustautumista harjoitellaan. Ensin harjoitellaan jotain etukäteen päätettyä tilannetta hidastetusti ilman paria. Tässä vaiheessa on tärkeää kuvitella tilanne mielessään, jotta harjoittelu ei jää pelkäksi liikkeiden läpi käymiseksi. Seuraavaksi harjoitetta jatketaan parin kanssa edelleen hidastetusti, ja loppuvaiheessa täydellä nopeudella. Täydellä vauhdilla tehtävässä harjoittelussa käytetään iskusuojapukua. Ennen harjoittelua haetaan iskuihin sopiva voima, jolloin ei vielä vahingoiteta harjoituskaveria, mutta saadaan kuitenkin aikaan mahdollisimman aidon tuntuisia reaktioita. Harjoittelun viimeinen vaihe on skenaarioharjoittelu, jossa ainoastaan alkuasetelma on määritelty, ja tilanne kehittyy ennalta määrittelemättömällä tavalla, harjoittelijan toiminnan mukaisesti. Blauer korostaa, että on tärkeää harjoitella myös hyökkääjän roolissa. Puolustautumisesta saa paremman kokonaiskuvan, kun tilanteen näkee molemmista näkökulmista. Filmin ekstraosiona on Blauerin kehittämän High Gear -iskusuojapuvun esittely. Kokonaisarvostelu Filmi on tekniseltä toteutukseltaan hyvää tasoa: kuvaus ja äänitys toimivat kuten pitääkin, kamera seuraa ja zoomaa oikeita kohteita ja niin edelleen. Kuten Pincusin filmeissä yleensäkin, jokaisen kappaleen lopussa on ranskalaisilla viivoilla tehty kooste kappaleen keskeisimmistä asioista, jotta katsojan on helppo vielä kerrata ydinkohdat tai etsiä ne myöhemmin joutumatta katsomaan koko filmiä uudelleen. Filmi on asiasisällöltään yllättävän kevyt; se toimii Blauerin PDRsysteemin ja ennen kaikkea S.P.E.A.R. Systemin esittelynä, mutta sitäkään se ei tee kovin perusteellisesti. Minulle jäi edelleen hieman epäselväksi S.P.E.A.R. Systemin ja PDR:n ero; PDR on kokonainen itsepuolustusjärjestelmä ja S.P.E.A.R. on siihen sisältyvä konsepti, mutta mitä muuta PDR:ään kuuluu? Jos katsoja haluaa oppia Blauerin syteemiä, tieto on hankittava muualta. Tämä ei toisaalta yllätä, sillä pelkkä S.P.E.A.R. Systemin perusopetuspaketti on pituudeltaan nelisen tuntia, joten alle tunnin mittaiselta filmiltä ei koko systeemiä voi toivoa oppivansakaan. 46 KON T R OL LI 3 • 2012 Pincusin osuus filmillä rajoittuu lähinnä aloituskappaleessa olevaan Blauerin esittelyyn ja eri kappaleiden alussa oleviin alustuksiin. Pincus toimiikin filmillä ikään kuin isäntänä; kyseinen filmi kuuluu Pincusin opetusfilmien sarjaan. TOTAL DEFENSE Kirjoitaja: Loren Christensen & Mark Mireles Kustantaja: Turtle Press 2010 Sivumäärä: noin 160 sivukoko noin 26 x 18 cm Taustatietoja kirjoittajista Loren Christensen on harjoitellut eri taistelulajeja yli 40 vuotta, ja hänellä on yhteensä kymmenen mustan vyön tasoa kolmessa eri lajissa. Hän on toiminut poliisina lähes 30 vuotta sekä kouluttanut kamppailutaitoja sekä poliiseille että siviileille. Christensen on tehnyt nelisenkymmentä kamppailulajeja ja itsepuolustusta käsittelevää kirjaa ja opetusfilmiä. Chistensenin kirjoja on arvosteltu Kontrollin numeroissa 4/2005, 2/2008, 2/2009 ja 1/2011. Mireles on harjoitellut kamppailulajeja vuodesta 1977, ja hän on saavuttanut mustan vyön kahdessa lajissa. Hän on työskennellyt Los Angelesin poliisilaitoksessa partiopoliisina kaksi vuosikymmentä, ja hänet on palkittu useita kertoja urhoollisuudesta. Mireles on Los Angelesin poliisilaitoksen voimankäytön kouluttaja, ja lisäksi hän johtaa perustamaansa yksityistä itsepuolustusoppilaitosta. Mireles on kirjoittanut useita lehtiartikkeleita ja osallistunut useiden kirjojen tekoon; Total Defense on kolmas Mirelesin ja Christensenin yhdessä kirjoittama kirja. Kirjan esittely Total Defensen lähtöajatus on vertailla, miten kaksi kamppailua ja itsepuolustusta eri lähtökohdista lähestyvää, paljon kenttäkokemusta omaavaa henkilöä ratkaisee samat itsepuolustustilanteet. Kirja alkaa paini- ja lyöntilajien piirteiden ja näiden lajityyppien kannalta tärkeiden asioiden selvittämisellä, Mirelesin edustaessa paini- ja Christensenin lyöntilajeja. Kyseessä on toki myös kokeneiden kamppailija-kenttäsikojen käytännön kokemusten kautta muokkaantunut henkilökohtainen näkemys, joten lajien peruskursseilla opetettavat tekniikat voivat olla hyvinkin erilaisia kuin kirjassa esitetyt ratkaisumallit. Alustuksen jälkeen esitellään hieman toistakymmentä katutilannetta, joihin molemmat kirjoittajat antavat omat näkemyksensä ja yhden esimerkinomaisen ratkaisumallin. Kirjassa esitetyt ratkaisut on esitetty kuvasarjoilla ja niitä höystävillä kuvateksteillä. Kummankin kirjoittajan osiossa käsitellään tilannetta ensin yleisellä tasolla ennen puolustustekniikan esittelyä. Sain sen vaikutelman, että Mireles ja Christensen ovat kirjoittaneet omat osuutensa toisen osiota näkemättä, joten kirjassa ei esiinny varsinaista toisen komppaamista. Sen sijaan on mielenkiintoista huomata, että vaikka kirjoittajat lähestyvät tilanteita toisinaan eri näkökulmista, he kuitenkin kiinnittävät huomiota samoihin asioihin. Esitetyt tekniikat ovat esimerkinomaisia, niitä ei suinkaan tarjota ainoina tai edes parhaina mahdollisina vaihtoehtoina. Tekniikat on esitetty pääsääntöisesti hyvin, ja erityisen hyvää kirjassa on, että tilanteen ei oleteta päättyvän puolustajan ensimmäiseen vasta-
hyökkäykseen, vaan toimintaa jatketaan, kunnes uhka on saatu torjuttua. Joissakin tilanteissa lukijalle annetaan myös vaihtoehtoisia tekniikoita, siltä olosuhteet määrittelevät, mitkä tekniikat toimivat tai ovat ylipäätään mahdollisia. Tekniikat myös ovat poikkeuksetta karkeamotorisia ja luultavasti toimivia myös stressin alaisena toimittaessa. Kirjassa esitettävät tilanteet on mielestäni valittu hyvin, ja Suomen olosuhteissa epätodennäköisetkin tilanteet lienevät Yhdysvalloissa realistisia. Tilanteet vaihtelevat yksittäisen hyökkäyksen, kuten nakkikioskiheijarin tai katumaahanviennin torjumisesta kokonaisvaltaisempaan uhkaan kuten teräasehyökkäyksen tai ampumaaseella tehtävän autokaappauksen torjuntaan. Kokonaisarvostelu Total Defensen idea on mielenkiintoinen: otetaan paini- ja lyöntilajien edustajat, ja annetaan tehtäväksi ratkaista kadulla mahdollisesti vastaan tulevia itsepuolustustilanteita. Näin lukija saa mahdollisuuden vertailla lajityyppien tarjoamien ratkaisumallien eroja. Tilanne ei tietenkään ole näin yksioikoinen, sillä ratkaisut ovat yksittäisten henkilöiden valitsemia eivätkä välttämättä vastaa minkään lajin suosimaa ratkaisua. Kirjaa lukiessa tulee myös huomata, että molemmat kirjoittajat ovat harjoitelleet useita lajeja, ja molemmilla on musta vyö vähintään kahdesta. Tämänkaltaiset paljon kuvasarjoja sisältävät kirjat asettavat kuvien laadulle melko korkeat vaatimukset. Total Defense täyttää ne, sillä kuvat ovat selkeitä mustavalkokuvia, ja usein tilanne on näytetty useasta eri suunnasta, jotta lukija saisi riittävän selkeän kuvan käytetyistä tekniikoista. Koska kirjassa käytetyt tekniikat ovat karkeamotorisia, kaikkein pienimpien yksityiskohtien näkyminen ei edes ole niin tärkeää kuin joissakin hienomotorisissa taidoissa. Hienona yksityiskohtana on, että monissa kuvasarjoissa puolustajan ja hyökkääjän vaatteet ovat eri väriset, jolloin lukijan on helpompi hahmottaa, kenen jalka tai käsi johonkin yksityiskohtaan zoomaavassa kuvassa tekee mitäkin. Total Defenseä lukiessa ehkä hauskinta on huomata, että lyönti- ja painilajeissa ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa eroa, kun asioita tarkastellaan itsepuolustuksen eikä lajitreenin tai urheilukilpailun näkökulmasta. THE ULTIMATE GUIDE TO REALITYBASED SELFDEFENSE Kirjoittaja: useita kirjoittajia (kokoomateos) Taustatietoja kirjoittajista Kirja on koottu lähes 20 kirjoittajan teksteistä. Suuri osa kirjoittajista tunnetaan itsepuolustusskenessä joko guruina tai elävinä legendoina, tai molempina. Kirjan esittely The Ultimate Guide to Reality-Based Self-Defense on kokoelma vuosina 2000–2010 Black Belt -lehdessä julkaistuja artikkeleita. Artikkelit on ryhmitelty aihepiireittäin siten, että suurin piirtein samaa asiaa käsittelevät tekstit on sijoitettu peräkkäin. Samoin tekstien järjestys on sellainen, että kirja alkaa perusteiden, kuten havainnointikyvyn kehittämisen tai itsepuolustus- ja kamppailulajien erojen käsittelyllä. Loppua kohden asiat muuttuvat ikään kuin edistyneemmiksi tai ainakin enemmän harjoittelua vaativiksi, kuten veitsihyökkäyksestä tai aseellauhkaamistilantesta selviytymisen opastuksella. Tekstit on otettu kirjaan ilmeisesti suoraan lehdestä, joten ne ovat lehtiartikkelin muodossa. Tämä tuo mukanaan useita ongelmia, joista pahimpana on pituusrajoitus: kirjoittajat eivät voi mennä aiheisiin kovin syvälle, koska tekstien pituus on rajoitettu. Kirjassa on tosin muutama kaksiosainen artikkeli, mutta valtaosaltaan tekstit ovat muutaman sivun mittaisia. Kirjassa on joitakin mielenkiintoisia aiheita, mutta suurin osa teksteistä kulkee melko tuttuja latuja. Tällainen varman päälle ottaminen johtunee siitä, että tekstit on kirjoitettu lehtijulkaisua varten, jolloin tekstien pitää kiinnostaa mahdollisimman montaa lukijaa. Mielestäni kirjan kiinnostavimmat tekstit ovat Tony Blauerin ja Kelly McCannin haastattelut; molemmat on julkaistu lehdessä kaksiosaisina juttuina. Joukossa oli muutama muukin kiinnostava kirjoitus, mutta ne lähinnä toimivat ruokahalun herättäjinä eivätkä juurikaan pystyneet tyydyttämään tiedonnälkää. Kokonaisarvostelu Kirjaa hankkiessani luulin, että sen ovat ovat kirjoittaneet kirjan kannessakin mainitut Mike Lee Kanarek, John Pellegrini, Jim Wagner, Richard Ryan, Michael Janich ja Kelly McCann yksissä tuumin, ja että jokainen olisi kirjottanut nimenomaan tätä kirjaa varten muutaman kymmenen sivun mittaisen tekstin. Todellisuudessa kirjoittajia on kolminkertainen määrä, ja tekstit ovat vastaavasti lyhyempiä. Markkinointi on siinäkin mielessä harhaanjohtavaa, että kirjoittajana mainostettu Pellegrini ei ole kirjoitanut yhtäkään teksteistä, vaan hänen oppilaansa on kirjoittanut tekstinsä Pellegrinin ajatusten mukaan. Kirjassa on pari muutakin tekstiä, joissa puhutaan jonkin lajin perustajan äänellä ja tämä jopa esiintyy kuvasarjoissa, mutta tekstin kirjoittaja on joku muu. Kirjan suurin miinus on, että kirjan luvut ovat alun perin lehteen tarkoitettuja yleisluonteisia kirjoituksia, joten ne on tehty ajatellen satunnaista lukijaa, jolla ei voida olettaa olevan kovin syvällistä perehtyneisyyttä aiheeseen. Alun perin kirjaksi kirjoitetulla tekstillä on se etu puolellaan, että kirjoittaja voi kirjan alussa kertoa perusteet, ja kirjan loppuosa voi sukeltaa aiheeseen syvemmälle, tai kirjaa voidaan alun perinkin markkinoida syventävänä teoksena. Nykyisellään on hieman vaikeaa keksiä, kenelle tämä kirja on suunnattu, tai ketä se palvelisi parhaiten. On tietenkin kiinnostavaa lukea näin monen itsepuolustusgurun ajatuksia, mutta uutta asiaa kirjaa lukemalla ei välttämättä kovin paljoa opi. Kustantaja: Black Belt Books 2010 Sivumäärä: noin 120 sivukoko noin 28 x 21 cm KON T ROLL I 3 • 2012 47
Vä ki va lt ak on ei st o Itsepuolustuslajin valinta teksti ja kuvat: Seppo Vesala Mikä laji olisi paras itsepuolustukseen? Yksiselitteistä vastausta ei ole, koska muuttujia on niin paljon. Mitä kaikkea harrastusta aloittavan kuitenkin kannattaisi ottaa huomioon lajia valitessaan? T aistelulajiharrastajien kesken käydään toisinaan kiivaitakin väittelyitä siitä, mikä laji on paras itsepuolustuskäyttöön. Toisinaan nämä keskustelut ovat mielenkiintoisia, mutta useimmiten keskustelu kuitenkin taantuu ”Gracie sitä ja Fedor tätä” -tyyppiseksi inttämiseksi, jolla ei ole mitään tekemistä itse aiheen kanssa. Laitan itsekin lusikkani tähän soppaan ja valotan näkemyksiäni sopivan itsepuolustuslajin valinnasta. Itsevarjelu Ennen kuin aloitetaan parhaan lajin etsintä, on tärkeää huomata, että mikään taistelulaji ei ole paras valinta satunnaista katuväkivaltaa ajatellen. Tilanteesta selviämisen tärkeys tulee eteen vasta sitten, kun tilanteen välttäminen on epäonnistunut. Jos siis tarkoituksena on välttää hakatuksi tuleminen, paras vaihtoehto on välttää väkivaltatilanteet kokonaan: ennakointi ja välttäminen, väkivaltatilanteista pakeneminen, tilanteiden verbaalinen ja nonverbaalinen rauhoittaminen ja itsensä esimerkiksi ryöstäjän silmissä epäkiinnostavaksi kohteeksi tekeminen ovat tehokkaampia tapoja selvitä tilanteista kuin varsinainen kamppaileminen. Väkivallan välttäminen alkaa omista elintottumuksista: liikutko sellaisilla paikoilla, sellaisiin aikoihin, sellaisessa porukassa ja niin edelleen, jotka altistavat sinut väkivaltatilanteille? Elämistä ei kannata lopettaa kokonaan, mutta tarpeettomat riskit kannattaa kartoittaa ja miettiä, miten niitä voisi välttää. Tilanteista pakenemista edesauttavat hyvä kunto ja pakenemiseen soveltuvat vaatteet ja jalkineet, mutta ennen kaikkea tilanteiden havaitseminen ennakolta. Myös etukäteissuunnitelmien tekeminen, kuten pakoreittien miettiminen, edesauttavat uhkaavasta tilanteesta poistumista. 48 KON T R OL LI 3 • 2012 Tilanteiden rauhoittaminen on hyvin tärkeä taito paitsi itsepuolustuksen, myös muun elämän kannalta. Aiheesta on kirjoitettu paljon hyvää kirjallisuutta, johon kannattaa tutustua. Tärkein muistettava asia on, että ihmisen viestintä on valtaosaltaan muuta kuin sanallista viestintää. Mikään määrä rauhoittavia sanoja ei riitä, jos henkilön kehonkieli ja äänensävy kertovat siitä, että rauhoittelija on valmiina hyökkäämään keskustelukumppaninsa kimppuun hetkenä minä hyvänsä. Itsensä epäkiinnostavaksi kohteeksi tekeminen on monitahoinen temppu. Päällepäin itsevarma – ei kuitenkaan uhmakas tai riidanhaluinen – käytös viestittää, että et ole peloissasi; saattaa siis olla, että osaat puolustaa itseäsi. Ryöstäjät havittelevat ennen kaikkea saalista, ja rahojen tai kalliiden korujen esittely saattaa herättää epätoivottua huomiota, joten tällaisen käyttäytymisen välttäminen vähentää ryöstön kohteeksi joutumisen riskiä, ja niin edelleen. Toisaalta omaa alfauroksen asemaansa pönkittävä humalainen riidanhaastaja saattaa kokea liian itsevarman henkilön uhaksi omalle asemalleen. Hän saattaa hyökätä selustaan, mikäli kokee itsevarman henkilön liian suureksi uhaksi kohdattavaksi reilusti edestäpäin. Itsevarmuuden osoittaminen onkin varsin hienovaraista puuhaa. Kannattaa huomata, että väkivalta ei ole ainoa loukkaantumisia aiheuttava asia. Itse asiassa onnettomuudet aiheuttanevat huomattavasti enemmän vakavia loukkaantumisia ja kuolemantapauksia kuin väkivalta – vaikka parisuhdeväkivaltakin laskettaisiin mukaan. Näin ollen kannattaa miettiä omia elintapojaan muutenkin turvallisuuslähtöisesti – itse käytän tästä ajattelutavasta termiä itsevarjelu. Kokonaisturvallisuuttaan pystyy parantamaan helpommin ja pienemmällä panostuksella kiinnittämällä huomionsa väkivaltaan liittymättömiin asioihin ennemmin kuin lisäämällä varsinaisia itsepuolustustaitojaan. Palohälytin maksaa kymmenisen euroa, mutta sen käyttäminen saattaa pelastaa koko omaisuutesi – hengestäsi puhumattakaan. Itsepuolustuslajin peruskurssin hinnalla saat ostettua kymmenittäin heijastimia, eikä sinun tarvitse hikoilla pisaraakaan niiden hankkimiseksi – sitä paitsi niiden tuoma kokonaisturvallisuuden lisäys on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin itsepuolustuslajin peruskurssilla saavutetaan. Oikeanlaisten liikenneasenteiden omaksuminen lisää turvallisuuttasi liikenteessä ja säästää sinut myös turhilta sakoilta. Säästyneet sakkorahat voitkin sitten sijoittaa uusiin talvirenkaisiin. Ja niin edelleen.
Budolajit, kamppailulajit, itsepuolustuslajit ja voimankäyttö Kamppailutaitoja opettavat taistelulajit ovat keskenään erilaisia, ja niiden tavoitteet saattavat olla toisistaan poikkeavia. Olen havainnut nelijakoisen luokittelun budo-, kamppailu- ja itsepuolustuslajeihin sekä voimankäyttöön toimivaksi eri lajeja määriteltäessä. Monet lajit tosin sopivat useamman kuin yhden määritelmän alle. Budolajit painottavat lajin historiallisia juuria ilman pyrkimystä soveltaa lajin opetuksia nykyaikaiseen itsepuolustukseen tai urheiluun. Lajeissa saatetaan keskittyä käsittelemään historiallisia aseita tai harjoittelemaan tekniikoita, jotka toimivat haarniskoitua vastustajaa vastaan. Lajissa saatetaan painottaa myös lajin historiaa tai kulttuurillisia juuria. Esimerkkejä tällaisista lajeista ovat aikido, iaido ja kobudo. Kamppailulajit keskittyvät nimensä mukaisesti kamppailuun eli kilpaurheiluun. Lajilla saattaa olla historiallista taustaa itsepuolustus- tai sotataitona, mutta se on muuntunut kilpaurheiluun sopivaan muotoon. Esimerkkeinä vapaaottelu, nyrkkeily ja BJJ. Itsepuolustuslajien tarkoituksena on valmistaa harrastajaa tosielämän itsepuolustustilanteisiin. Varsinaisten itsepuolustustekniikoiden lisäksi lajissa saatetaan opettaa itsepuolustukseen liittyviä lakiasioita, kehon toimintaa stressitilanteessa ja muita vastaavia asioita. Itsepuolustuslajit sisältävät tyypillisesti vain pienen määrän yksinkertaisia tekniikoita. Esimerkkejä itsepuolustuslajeista: krav maga, defendo, senshido. Voimankäyttö on turvallisuusalalle sovellettua itsepuo- lustusta. Monet asiat tehdään samalla tavalla kuin itsepuolustuksessa, mutta myös eroja on. Voimankäyttö tähtää kohdehenkilön hallintaan saamiseen ja kiinniottoon, kun itsepuolustuksessa tavoitteena on tilanteesta selviytyminen. Eroa on myös käytössä olevien resurssien suhteen: itsepuolustuksessa joudutaan olettamaan, että toimitaan yksin ja ilman mitään kättä pidempää, kun taas voimankäytössä taktiikat perustuvat usein siihen, että voidaan turvautua toisten apuun ja/tai voimankäyttövälineisiin. Lisäksi voimankäytössä voidaan toimia ilman omaan turvallisuuteen kohdistuvaa uhkaa, kun itsepuolustuksessa lähtötilanne on tyypillisesti se, että ollaan hyökkäyksen kohteena tai ainakin itseen kohdistuvan hyökkäyksen uhka on suuri. Itsepuolustuksen harjoittelusta kiinnostuneen kannattaa keskittää huomionsa nimenomaan itsepuolustuslajeihin, sillä niiden tavoitteet ovat samat kuin harjoittelijalla itsellään. Lisäksi näiden lajien etu on niiden yksinkertaisuus: jos harjoittelee itsensä puolustamista, on tarkoituksenmukaisinta oppia puolustamaan itseään mahdollisimman nopeasti. Jos laji sisältää paljon muuta kuin pelkkää itsepuolustukseen soveltuvaa asiaa, tämä hidastaa itsepuolustustaitojen hankkimista. Harjoittelijalle ei ole hyötyä taidoista, jotka hän saavuttaa vaikkapa kahden vuoden kuluttua, jos niiden tarve olisi nyt. Toki muidenkin kategorioiden lajeilla on annettavaa itsepuolustustarkoituksessa treenaavalle, mutta tällöin ongelmana on erottaa esimerkiksi urheilukäytössä hyvät, mutta itsepuolustukseen soveltumattomat tekniikat muista. Varsinkin kamppailulajien harjoitusmetodit ja -ilmapiiri edesauttavat itsepuolustuskyvyn kehittymistä, mutta harjoittelijan ei pidä luulla, että menestys kehässä tai häkissä olisi tae lajin soveltuvuudesta itsepuolustukseen. Opettajan merkitys Usein kuulee sanottavan, että oikean lajin valinta ei ole niin tärkeää kuin oikeanlaisen opettajan löytäminen. Väitteessä on perää, mutta en menisi aivan noin pitkälle. Lajeja voidaan opettaa monella tavalla ja painottaa eri asioita. Jos opettaja painottaa harjoittelussa itsepuolustusaspekteja, oppilaan itsepuolustusvalmiudet voivat kehittyä huomattavasti, vaikka lajia ei olisi tarkoitettu itsepuolustuskäyttöön. Toisaalta opettaja, joka haluaa opettaa itsepuolustusta, on luultavasti itsekin harrastanut itsepuolustuslajia, ja toimii opettajana itsepuolustuslajin piirissä. Koska keskivertoharrastaja ei lajia valitessaan luultavasti tunne opettajia ja näiden painotuksia, oikeanlainen opettaja löytyy varmimmin itsepuolustuslajin harjoituksia vetämästä. Opettajan merkitys korostuu, jos harjoituksissa ei tunne oloaan kotoiseksi tai luota opettajaan. Vaikka itsepuolustusta harjoiteltaisiin tavoitteellisesti pelkän harrastuksen sijaan, on selvää, että jos harjoituksissa ei viihdy, niistä on helppo jäädä pois. Tämä pätee etenkin silloin, kun itsepuolustusta harjoitellaan puhtaasti harrastuksena: miksi harrastaa jotain sellaista, mistä ei nauti? Tarvitseeko opettajalla olla omakohtaista kokemusta väkivaltatilanteista, jotta hän voisi toimia uskottavasti KON T ROLL I 3 • 2012 49
Vä ki va lt ak on ei st o itsepuolustusopettajana? Mielestäni omakohtaisesta kokemuksesta on hyötyä, mikäli siitä ei ole haittaa. Haittaa siitä voi olla esimerkiksi silloin, jos opettajalla ei ole kunnollista teoriatietoa aiheesta ja hän perustaa opettamansa asiat lähinnä omiin ja mahdollisesti tuttaviltaan kuulemiinsa kokemuksiin. Tällöin on vaarana, että opettaja luulee kaikkien kokevan väkivaltatilanteet samalla tavalla ja että ne ratkaisumallit, jotka toimivat hänellä, toimivat kaikilla. Laajakin omakohtainen kokemus muodostaa paljon suppeamman otannan väkivaltatilanteista kuin kirjoista opiskelemalla on ammennettavissa. Omia kokemuksia voi olla vaikeaa tulkita objektiivisesti, jolloin näiden kokemusten merkitys opetuksen pohjana vähenee entisestään. Lisäksi laaja kokemus itsepuolustustilanteista viittaisi siihen, että henkilö ei osaa kunnolla välttää väkivaltatilanteita, mikä on itsepuolustuksessa paljon tärkeämpää kuin fyysisen puolustautumisen osaaminen. Voimankäyttötilanteet taas eroavat itsepuolustuksesta joiltakin oleellisilta osin, eikä voimankäytöstä saatuja kokemuksia voi hyödyntää itsepuolustuksen opettamisessa ainakaan suoraan. Opettajan tehtävä on ennen kaikkea opettaa harjoittelijaa, joten ei ole niinkään tärkeää, paljonko opettaja itse osaa, vaan paljonko harjoittelija oppii. Oppilaalle ei ole juurikaan hyötyä siitä, että hänen opettajansa on maailman paras kamppailija, jos hän on samalla maailman huonoin opettaja. Valitettavasti opettajan pedagogiset taidot käyvät yleensä ilmi vasta ajan myötä, joten lajia tai seuraa valittaessa valinta joudutaan yleensä tekemään tämän asian osalta sokkona. Tekniikkakategoriat Olen jakanut taistelutekniikat eri kategorioihin, joiden tarkoituksena on helpottaa lajien analysointia. Lista ei välttämättä ole tyhjentävä, mutta se kattanee kuitenkin valtaosan mahdollisista tekniikkatyypeistä. Jokainen kategoria kattaa yhdentyyppisiä hyökkäyksiä sekä niiden torjumiseen soveltuvia vastatekniikoita. Melko harva taistelulaji keskittyy opettamaan vain tietyn tyyppisiä tekniikoita – esimerkiksi lyöntejä tai potkuja – vaan suurimmassa osassa opetetaan monenlaisia tekniikoita. Luultavasti suurin osa yhden kategorian lajeista ovat joko kamppailu- tai budolajeja, esimerkiksi nyrkkeilyssä keskitytään yksinomaan lyönteihin ja niiden vastatekniikoihin. Lähes kaikissa lajeissa lienee jonkinlaisia painotuksia sen suhteen, paljonko keskitytään kunkin osa-alueen harjoitteluun. Lyönnit ovat usein suhteellisen helposti opittavia tekniikoita. Ne koetaan aggressiivisiksi, joten ulkopuolisten todistajien silmissä lyöntejä käyttävä henkilö saatetaan tulkita tilanteessa aggressiiviseksi osapuoleksi, vaikka tämä vain puolustaisi itseään vastapuolen hyökkäykseltä. Itsepuolustusharjoittelijan kannattaakin ottaa työkalupakkiinsa myös huomaamattomia lyöntejä, jotka eivät näytä yhtä pahoilta kuin perinteinen nakkikioskiheijari. On hyvä opetella myös muita 50 KON T R OL LI 3 • 2012 kuin rystysillä tehtäviä lyöntejä, jotta vähennetään oman käden loukkaamisen riskiä. Lisäksi esimerkiksi avokämmenlyöntiä ei koeta yhtä vakavana hyökkäyksenä kuin vaikkapa nyrkillä tehtävää lyöntiä, millä voi olla merkitystä sen suhteen, miten todistajat tulkitsevat tilanteen. Kaikissa tekniikkakategorioissa onkin syytä olla myös lievempiä voimakeinoja sen varalta, että täydellä teholla tehty hyökkäys ei ole puolusteltavissa. Potkut ovat lyöntien tapaan aggressiivinen tekniikkalaji. Potkut voidaan jakaa mataliin ja korkeisiin potkuihin: matalat potkut suunnataan korkeintaan potkaisijan oman vyötärön korkeudelle, korkeat tätä korkeammalle. Matalat potkut soveltuvat itsepuolustukseen korkeita huomattavasti paremmin. Ensinnäkin niiden oppiminen on helpompaa, toiseksi potkaisija ei menetä tasapainoaan yhtä helposti kuin korkeissa potkuissa, kolmanneksi ne ovat huomaamattomampia eivätkä näin ollen näytä niin pahoilta todistajien silmissä, ja neljänneksi vastapuolen on vaikeampi torjua niitä. Matalat potkut eivät myöskään vaadi suorittajalta niin paljoa notkeutta kuin korkeat potkut, eivätkä ne altista potkaisijaa loukkaantumisille, vaikka tämä ei ole ehtinyt lämmitellä ja venytellä lihaksiaan ennen potkaisemista. Pystypaini on tärkeä osa itsepuolustustaitoja. Vastustaja voidaan sitoa ja näin estää häntä jatkamasta hyökkäämistä, jolloin puolustautuja voi osoittaa mahdollisille todistajille, että ei halua tapella. Joskus hyökkääjä saattaa olla esimerkiksi humalainen ystävä, jota ei haluta vahingoittaa, mutta halutaan estää hyökkäysten jatkuminen. Pystypaini mahdollistaa myös siirtymisen joidenkin toisten kategorioiden tekniikoiden käyttöön. Heitot ja horjutukset voivat olla petollisen tehokkaita tekniikoita, jotka eivät kuitenkaan välttämättä näytä todistajien silmissä juuri miltään. Lisäksi niissä voidaan useimmiten käyttää hyökkääjän voimaa ja massaa tätä itseään vastaan, jolloin pienempi ja heikompi puolustautuja ei ole niin heikoilla kuin joidenkin muiden tekniikkatyyppien kanssa. Mikäli itsepuolustustilanteen jälkiselvittely tapahtuu lakituvassa, on puolustautujan varmasti helpompi perustella, miksi käytti tilanteessa horjuttamista tai matalaa heittoa, kuin jos olisi päätynyt lyömään tai potkaisemaan vastustajaa. Puolustautujan tulee kuitenkin huomata, että varsinkin kovalle alustalle tehtävässä heitossa on suuri vaara, että heitettävä henkilö
loukkaantuu vakavammin kuin oli tarkoitus. Riski korostuu, mikäli heittäjä ei pysty kontrolloimaan vastapuolen lentoa. Maassakamppailua tunnutaan joissakin piireissä pidettävän kaikkein tärkeimpänä kamppailun osa-alueena, sillä väittämä, jonka mukaan 90 prosenttia väkivaltatilanteista päätyy maahan, elää voimakkaana. En ole selvillä yhdestäkään puolueettomasta tutkimuksesta, joka väitettä tukisi, mutta olen kuullut useammastakin alhaisempia prosenttilukuja osoittavasta – etenkin, jos maahan joutumiseksi ei lasketa vastapuolen hallittua maahanvientiä, jonka seurauksena maahan viejä jää polvilleen vastustajansa päälle. Maahan joutuminen sinänsä on vaarallista, ja erään tutkimuksen mukaan tappelussa ensimmäisenä maahan joutunut onnistui kääntämään tappelun voitokseen vain muutamassa prosentissa tutkituista tapauksista. Maassakamppailuharjoittelusta saa toki hyviä valmiuksia myös tositilanteita silmällä pitäen, mutta harjoittelijan tulee pitää koko ajan mielessään kamppailu-urheilun ja hätävarjelun erot. Lukot eivät ole omimmillaan itsepuolustuksessa, sillä lähtökohtaisesti puolustautujan tavoitteena ei ole ottaa hyökkääjää hallintaansa, vaan päästä irti tilanteesta. Lukkoja voidaan kuitenkin käyttää lievempänä vaihtoehtona tilanteissa, joissa hyökkääjää ei haluta vahingoittaa tai kovempien keinojen käyttäminen ei olisi oikeutettua lain silmissä. Aseiden käyttäminen voi muuttaa voimasuhteita dramaattisestikin. Aseilla tarkoitetaan tässä kaikkea kättä pidempää, oli kyseessä sitten historiallinen tai nykyaikainen ase, aseeksi tarkoitettu tai improvisoitu väline, lähitaistelu- tai pitkän matkan ase. Aseiden käyttöä vastaan puhuvat eniten niiden aiheuttamat ongelmat lain edessä: nyrkkisääntö on, että aseiden kantaminen itsepuolustustarkoituksessa on Suomessa rangaistavaa. Lisäksi riskinä on, että tosipaikan tullen henkinen kantti ei kestä välineen käyttämistä, mistä saattaa aiheutua jopa aseen menettäminen vastapuolelle. Näin ollen jos päättää kantaa jonkinlaista kättä pidempää, se tulee tehdä kaikki riskit huomioiden. Lain asettamien rajoitusten kannalta improvisoitujen aseiden käyttäminen lienee turvallisempi vaihtoehto kuin varta vasten varustautuminen. Fyysinen kunto ei ole taistelutekniikka, mutta sillä saattaa olla suurta merkitystä lopputuloksen kannalta. Hyvä kunto lisää itseluottamusta, mikä vähentää taistelustressiä, ja hyväkuntoisen henkilön keho sietää muutenkin enemmän stressiä ja fyysistä kuritusta, ennen kuin suorituskyky alkaa laskea. Enemmän voimaa tarkoittaa vahvempia tekniikoita, ja fyysisesti hyväkuntoisen näköinen henkilö ei välttämättä edes joudu itsepuolustustilanteisiin niin usein kuin ulkoisesti heikomman näköinen. Hyvän kunnon merkitys on kuitenkin tärkeämpi itsevarjelun kuin itsepuolustuksen kannalta: hyvä kunto suojelee erilaisilta elintasosairauksilta ja kausiflunssilta, osin myös loukkaantumisilta onnettomuuksissa. Asenne ja henkinen kantti eivät myöskään ole taistelutekniikoita, mutta niiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Usein kuultu väittämä onkin, että itsepuolustuksessa lopputulos riippuu 10 prosenttia taidosta ja 90 prosenttia asenteesta. Väittämä on varmasti jonkin verran kärjistetty, mutta henkinen kantti on kuitenkin merkittävin yksittäinen tekijä itsepuolustuksessa. Asennetta ja henkistä lujuutta voidaan kehittää oikeanlaisella harjoittelulla. Menestys ottelukehissä ei kerro lajin soveltuvuudesta itsepuolustuskäyttöön. Urheilulajeissa on erilaisia sääntöjen ja olosuhteiden asettamia rajoituksia, joita itsepuolustustilanteissa ei ole. Itsepuolustusta ajatellen urheilulajin harrastamisessa on muun muassa se riski, että harjoittelija rajaa itseltään pois urheilussa kiellettyjen tekniikoiden käytön myös itsepuolustustilanteessa. Urheilussa ei myöskään huomioida useampaa tai aseistautunutta vastustajaa vastaan toimimisen mahdollisuutta. Miten harjoittelet, siten toimit myös tositilanteessa. Lajin valinnassa tulee huomioida sekä lajin luonne – onko kyseessä kamppailu-, budo-, itsepuolustus- vai voimankäyttölaji – että siinä käytettävien tekniikkatyyppien soveltuvuus itsepuolustuksen tavoitteisiin. Fyysisten taitojen lisäksi on erittäin tärkeää, että lajit harjoittavat harrastajansa henkistä puolta sekä antavat pelimerkkejä itsepuolustustilanteiden lakituvassa tapahtuvassa jälkiselvittelyssä pärjäämiseen. Koska itsepuolustuslajin tulee valmistaa harjoittelijaa tosielämän itsepuolustustilanteita varten, harjoittelussa on otettava huomioon lain asettamat rajoitukset. Harjoittelijalle olisi kerrottava jo peruskurssin aikana, mitä saa ja ei saa tehdä itseään puolustaakseen. Vaikka tilanteesta ehjänä selviäminen onkin pääasiallinen tavoite, täytyy harjoittelussa kuitenkin ottaa huomioon myös jälkiseuraamusten välttäminen. Harjoittelijan olisi myös opittava, miten keho reagoi stressitilanteissa, jotta tilanne ei tulisi yllätyksenä tosipaikan tullen. Itsepuolustusharjoittelun tulisi lisäksi tähdätä nimenomaan todennäköisten itsepuolustustilanteiden selvittämiseen. Kaikesta yllä kirjoitetusta huolimatta lajin valinnassa ehkä tärkein kriteeri on kuitenkin lajin soveltuvuus harjoittelijalle käytännön harjoittelun kannalta. Jos harjoittelija ei ole yksinkertaisesti kiinnostunut jonkin sinänsä tehokkaan lajin harjoittelusta, harjoituksissa ei tule käytyä säännöllisesti ja harrastamisesta ei saada juurikaan hyötyä. Onkin parempi valita itseä kiinnostava laji, joka kuitenkin soveltuu mahdollisimman hyvin aiottuun käyttötarkoitukseen. Myös harjoituspaikka vaikuttaa lajin valintaan: jos harjoittelijan on matkustettava treeneihin sadan kilometrin päähän, ei lajia kannata aloittaa, vaikka se muuten olisikin hyvä. Sama pätee harjoitusaikoihin: mikäli harjoitusajat eivät sovi harjoittelijan aikatauluihin, ei treeneissä pääse käymään. Jotkin lajit saattavat asettaa rajoituksia fyysisen kunnon suhteen: jos laji vaatii paljon lihasvoimaa ja hyvää fyysistä kuntoa, se ei todennäköisesti ole paras laji keski-ikäiselle, ali- tai ylipainoiselle liikuntaa harrastamattomalle henkilölle. Lisäksi kannattaa myös huomioida, kuinka nopeasti lajin harrastaminen parantaa kykyä puolustaa itseään: mikäli voittamaton taistelukone kehittyy 20 vuoden harjoittelun jälkeen, laji voi olla hyvä valinta pitkäaikaista harrastusta etsivälle, mutta nopeaa itsepuolustustaitoa etsivän kannattaa suunnata muualle. Tämä silläkin uhalla, että pitkää harrastamista vaativa laji olisi loppujen lopuksi tehokkaampi kuin nopeammin päämäärään vievä laji: jos itsepuolustustaidon kehittyminen vaatii vuosia, ei siitä ole juuri iloa, jos itsepuolustustilanne tulee vastaan ensi viikolla. Lajin valinta KON T ROLL I 3 • 2012 51
Plunge teksti: Antti Sirkkala | kuva: Timi Tikkanen “ into the Darkness” Cyber Security & Conflict in Somalia and Finnish security -seminaari Amiedussa 6. kesäkuuta. Juuri kesälomien kynnyksellä Suomen Turvaprojektit järjesti jälleen laatuseminaarin. Nordic Intelin turvallisuuskonsultti Daniel Graham puhui kyberturvallisuuden synkkenevistä taivaanrannoista ja perehdytti kuulijat Somalian kirkastuvaan tilanteeseen. 52 KON T R OL LI 3 • 2012
S eminaarin ajoitus ei olisi voinut olla ajankohtaisuudessaan parempi. Kyberturvallisuus on sittemin puhuttanut niin turvallisuusasiantuntijoita kuin kadunmiehiäkin yhä enenevissä määrin, ja kyberturvallisuuteen liittyvistä uhkakuvista on saanut lukea päivä- ja iltapäivälehtien isoimmista tabloideista. Niin ikään myös Somalian turvallisuustilannetta on tarkasteltu mediassa useammastakin eri perspektiivistä. Kytkös näiden kahden teeman välillä ei kuitenkaan välttämättä ole aivan päivänselvä. Internet Verkkorikollisuuden kehittymistä pelkästä teoreettisesta riskistä koko yhteiskunnan läpi tunkevaksi uhkaksi siivittää internetin käyttäjien räjähdysmäinen kasvu. Turvallisuuskonsultti Daniel Graham arvioi että netin käyttäjiä oli vuonna 1995 vain 16 miljoonaa. Jo vuoteen 2000 mennessä luku ylitti kolme ja puoli sataa miljoonaa käyttäjää. Vuoteen 2020 mennessä käyttäjiä arvellaan olevan 5 miljardia. Kasvu tulee maista joita voinee luonnehtia parhaiten “kehittyviksi talouksiksi”. Luennoija profiloi suomalaiset netissä skeptisiksi, varovaisiksi ja rehellisiksi. Hän vertasi kotimaan tilannetta esimerkiksi joihinkin Itä-Euroopan valtioihin opastamalla, että toisin kuin Suomessa, muualla saatetaan hankkia tietokone ilman käyttöjärjestelmää joka sitten ladataan vertaisverkosta. Tämä muodostaa ongelman, sillä vapaaseen levitykseen ladattu käyttöjärjestelmä on erittäin todennäköisesti jo valmiiksi saastunut, tarkemmin sanottuna ehkäpä saastutettu. Saastuneella mies ei tarkoittanut yksinkertaista virusta joka haittaa vain omaa käyttöä, vaan että koneesta tulee osa bottiverkostoa jota pystytään käyttämään rikollisiin tarkoitusperiin muualta käsin. Ilmaiseksi ladattujen käyttöjärjestelmien avulla pyörivät myllyt saattavat muodostaa jättimäisen verkoston jonka jokainen kone toimii käyttäjänsä tietämättä osana järjestäytyneen rikollisuuden luomaa kyberverkostoa. Kyberrikoksissa venkuloita vetää puoleensa juuri keskeisimmät tekijät, eli vähäiset kustannukset, vaiva ja riskit suhteessa suurien voittojen mahdollisuuteen. Ammattimaiset rikollisorganisaatiot ottavat toimintaan osaa enenevissä määrin, syrjäyttäen harrastajat ja näpertelijät. Grahamin kertoi kehityksen johtaneen myös siihen, että roskaposti alkaa olla viime vuosikymmentä. Isoja asioita tänään ovat salasanojen urkinta, valesivustot, sosiaalisen median välityksellä tapahtuva huijaaminen, sekä eritoten niin kutsuttu “scareware” eli humpuukituotteiden tuputtaminen pelottelemalla kuluttajia - usein juuri kyberturvallisuudella. Kyberturvallisuuden muutosta ja -riskien merkitystä kuvastaa eritoten se, että puhtaasti kuluttajiin kohdistuvien rikosten ja yrityksiin kohdistuvan vakoilun lisäksi myös sodankäynti valtioiden ja organisaatioiden välillä erilaisten, verkon yli tapahtuvien hyökkäysten kautta on arkipäiväistynyt. Graham luetteli tällaista tapahtuneen esimerkiksi 2007 Virossa, 2008 Georgiassa ja 2009 Iranissa. Merkillepantavaa kehityksessä on erityisesti keskustelu siitä voiko Naton kuuluisaa viidettä artiklaa soveltaa verkkohyökkäyksessä eli katsotaanko verkkohyökkäys Nato-maata kohtaan hyökkäykseksi kaikkia jäseniä kohtaan. Reagointia kyberturvallisuuden haasteisiin haittaa byrokratian jähmeä luonne. Poliitikkojen johtama virkamieskoneisto toimii yhtäältä lain sekä päätöksentekomenettelyn ja toisaalta budjetin raskaissa raameissa, jolloin mukautuminen hyvinkin nopeaan kehitykseen on auttamattoman hidasta. Daniel Grahamin mukaan nopea reagointi on mahdollista vain riippumattomien asiantuntijoiden taholla, mutta toimintamahdollisuudet ovat sitten erittäin rajalliset. Somalia Lounaan jälkeen seminaarissa tarkasteltiin Afrikan sarvea. Somaliassa vuosikymmenien sisällissodan kurjuutta alleviivaavat vallitsevat olosuhteet. Maa on luonnonvaroiltaan köyhä, ja puuhiilen tuotanto harventaa metsiä entisestään. Sota on raunioittanut valtion sosio-tekniset järjestelmät. Esimerkiksi pankkilaitos on raunioina, ja palveluautomaattien ja -pisteiden puuttuminen hidastaa jälleenrakentamista. Daniel Graham huomautti, että pankkiasioiden hoitaminen mobiililaitteilla voisi olla osa ratkaisua. Sisällissodan keskeinen toimija on viime vuosina ollut kapinallinen Al-Shabaab -järjestö. Kesällä Daniel Graham arvioi järjestön vahvuudeksi noin 6 tuhatta, joista tuhat on ulkomailta tulleita somaleja. Euroopasta järjestössä noin 150, Yhdysvalloista noin 60 ja Kenialaisia muslimeja järjestössä palvelee kuutisen sataa. AlShabaab liittyi Al-Qaidaan 2010, ja Eritrea on tukenut sen taistelutoimia. Järjestö käyttää niin konventionaalisia taistelumuotoja kuin terrorismiakin. Se hyökkäilee erityisesti kansalaisjärjestöjä vastaan vaikeuttaen avustustoimia. Eräs osa toimintaa on ollut kahakointi Ugandan ja Kenian rajoilla, lisäten valtioiden rajat ylittävää epävakautta. Kyberturvallisuuteen liittyen Graham korosti Al-Shabaabin turvautuvan varsin laajasti erilaisiin informaatiosodankäynnin muotoihin. Ulkomaalaisia onkin merkittävästi mediarooleissa. Mutta maailmaan mahtuu hyviäkin uutisia, eivät kaikki uutiset ole kuin Kreikasta. Daniel Graham kertoi jo kesäkuussa että vuonna 2011 voimakkaimmillaan ollut Al-Shabaab on viime aikoina kärsinyt merkittäviä tappioita tullen ajetuksi varsin ahtaalle. Hän arvioikin järjestön romahtamista vuoden loppuun tultaessa - arvio joka viimeaikaisten uutisten mukaan on pitänyt kutinsa. Seminaarin lopuksi pohdittiin Somalian tilanteen heijastuksia. Graham painotti että tapahtumien alueellinen luonne pakottaa paikallisen tarkastelun sijasta katsomaan tilannetta alueellisesti. Eritoten merirosvous on heijastunut kirjaimellisesti ympäri maailmaa, koska suuri osa maailman kauppamerenkulusta liikkuu Somalian rannikon editse. Tilaanteen vakautuminen mantereella heijastuu turvallisempana kauppamerenkulkuna. Toisaalta taas Al-Shabaabin riveissä kokemusta keränneet operaattorit siirtyvät järjestön tuhouduttua toimimaan muualle. Suomeen Somalian tilanne ei heijastu aivan yhtä vaarallisena kuin joihinkin muihin maihin. Yhtään syytä uhata Suomea tai Suomen intressejä ei ole tunnistettu, mutta toisaalta suhteellisen laaja somalivähemmistö lisää mahdollisuutta yllätyksiin. Daniel Graham korosti yllätysten lisäksi islamistiterroristien mahdollisuutta toimia Suomessa jotakin kolmatta osapuolta vastaan. Kyberturvallisuuden ja Somalian tilanteen yhdisti päivänpolttavan ajankohtaisuuden lisäksi yksityiskohtaiset skenaariot siitä kuinka internetin voimistama globalisaatio ajaa terrorismin ja epäjärjestyksen vankkureita. Vaikka taistelu tapahtuukin jossain muualla, rahat varastetaan, nuorukaisia rekrytoidaan ja sympatiat kerätään tietojärjestelmiä hyödyntäen teollistuneilta alueilta, kuten Euroopasta. Tyhjentävänä yhteenvetona voidaan todeta, että näin laadukkaista seminaareista ei vaan voi olla tykkäämättä! KON T ROLL I 3 • 2012 53
teksti: AMERIIKAN ENO Antti Sirkkala kuvitus: Juha Harju Vuonna 1984 – NYT? Vanhaan hyvään aikaan obressiivinen kyttäysyhteiskunta oli idässä. Siis silloin kun leipä vielä maistui hiilareilta, ja kauppias rahasti sen markoissa. Syyskuun yhdennentoista jälkeen Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto NSA otti kuitenkin kirin, joka saattaa jopa BB-talon häpeään. Foliolakki, päähän! E lektronisen tiedustelun virasto National Security Agency, eli NSA perustettiin toisen maailmansodan jälkeen huolehtimaan kotimaan ulkoisesta turvallisuudesta. Toisin sanottuna, ettei Pearl Harbor koskaan toistuisi. Alkuun Yhdysvaltain puolustusministeriön alaisuudessa toiminut elin koki poikkeuksellisen noloja nöyryytyksiä pitkin koko Kylmää sotaa. WTC:n iskut lienevätkin olleet Suomen puolustuvoimien Viestikoelaitokseen verrattavissa olevan tiedusteluorganisaation alakuolokohta – tilanne jonka jälkeen on enää vaikeampi vajota alemmassa. Vaikka vanhan sanonnan mukaan pohjalta pääsee ainoastaan ylös päin, on NSA tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkä maailmanhistoriallisestikin poikkeukselliset nousut yksityisyyden viholliseksi numero yksi. NSA alkuperäinen tarkoitus – ja toimilupa – on ollut vakoilla ulkomaista viestiliikennettä, sekä korkeintaan ulkomailta kotimaahan suuntautuvaa yhteydenpitoa. Sopii kuvaan, jos tarkoitus on ollut varautua ulkovaltojen yllätyshyökkäyksiin. Tämä kaikki kuitenkin näyttää muuttuneen miltei kuin yhdessä yössä. Kun 9/11 iski Marylandissa pääkonttorin virkaa toimittavan lasipalatsin tuulettimeen, käytännöt muuttuivat tyystin ja peruuttamattomasti. Kohtapäätä (väitettyjen?) terrori-iskujen jälkeen Bush Jr. hyväksyi NSA:n operaatio Stellar Wind:n, tiedusteluprosessin joka kohdistui Yhdysvaltain omien kansalaisten puheluihin, sähköposteihin, internetkäyttäytymiseen, rahaliikennetietojen tarkkailuun sekä muuhun keskinäiseen yhteydenpitoon. Tiedonkeruun, suomeksi vakoilun, laillisuus nousi kuitenkin kiistan kohteeksi muunmuassa Oikeusministeriössä. Laillisuusristiriidan muodosti luonnollisesti se yksityiskohta että Stellar Wind:in kohteena ei ollut ainoastaan lain määrittelemät tahot vaan yksityiset kansalaiset joiden yksityisyyttä operaatio räikeimmän kautta saattoi loukata, suomeksi: loukkasi. Vuonna 2004 oikeusministeri John Ashcroft julisti vakoiluohjelman laittomaksi ja siten lopetettavaksi. Ashcroft joutui seuraavana päivänä äkillisten sisäelinvaivojen takia sairaalaan, jonne presidentti lähetti delegaation vaatimaan tämän allekirjoitusta päätöksen kumoamiseksi. Tajuttomuuden rajamailla ollut oikeusministeri ei pystynyt allekirjoittamaan asiakirjaa, minkä seurauksena presidentti itse kumosi oikeusministeriön virallisen päätöksen. Hallinnon peli oli sen verran raakaa, ja yksityisyys aiheena sen verran herkkä että esimerkiksi Liittovaltion poliisin FBI:n johtaja Robert Mueller ja virkaatehnyt 54 KON T R OL LI 3 • 2012 oikeusministeri James Comey – useiden muiden ylimpien virkamiesten muassa – olivat valmiit eroamaan kiistan takia. Presidentti Bush veti kuitenkin takaisin määräyksensä kumota oikeusministeriön päätös, ja näin Stellar Wind ainakin virallisesti lopetettiin. Uskoo ken tahtoo. Utahin Bluffdaleen nousee kovaa kyytiä jättimäinen, mutta niin huippusalainen kuin vain kokoluokkansa puolesta mahdollista, NSA:n palvelinkeskus. Rakennuskompleksin yksinomainen tarkoitus on luoda NSA:lle nykystandardien mukaan ehtymätön tallennustila, pilvi. Vuodot viraston sisältä esittävät että valtavan lisätallennustilan tarve juontuu juuri viestiliikenteen ja muun kerättävän tietomäärän käsittämättömästä laajudesta sekä odotetusta, huimasta kasvusta tulevien vuosien varrella. Kaikki mahdollinen tieto halutaan tallentaa turvallisuusviraston holveihin sitä päivää varten jolloin sille on tarvetta. Tietoliikenne joka on niin vahvasti salattua, ettei siihen päästä selkokielisenä käsiksi tallennetaan, jotta jonain päivänä supertietokoneet pystyisivät sen aukaisemaan. Maaliskuussa ilmestynyt Wired-lehti esitteli keskuksen laajasti vapaasti saatavilla olevan tiedon perusteella, sekä nimesi entisen NSA-virkailijan, William Binneyn, joka antaa ymmärtää että operaatio Stellar Wind on virallisista lausunnoista huolimatta erittäin elossa. Miksi muuten NSA tarvitsisikaan sellaista määrää pilveä jota ei löydy edes Itä-Pasilasta? NSA:n kaksi tulevaisuuden haastetta onkin kerätä kaikki tieto, ja onnistua myös lukemaan se. Ajankohta on sikäli merkittävä että palvelinkeskuksen on tarkoitus nousta operatiiviseen harjakorkeusvalmiuteensa jo vuonna 2013, mutta vasta nyt lokakuussa Yhdysvaltain korkein oikeus kuuli asiantuntija- ja todistajanlausuntoja lainsäädännön tiimoilta jolla on perusteltu Bluffdaleen rakenteilla oleva laitos ja sen edustama infrastruktuuri. Vuoden 2008 lainsäädäntötarkennuksen jälkeen NSA nimenomaan ei saa vakoilla Yhdysvaltain kansalaista – kotona tahi maailmalla – ilman vuonna 1978 perustetun Liittovaltion tiedustelutuomioistuimen FISC:n tapauskohtaisesti myöntämää lupaa. Lähteet (ja syventävää tietoa aiheesta): Wired.com: Threatlevel/2012/03/ff_nsadatacenter/ Youtube.com: Op-Doc: The Program Wikipedia: Stellar Wind
2 000 000 000 = laitoksen rakentamiskustannukset dollareina 40 000 000 = laitoksen vuotuiset käyttökustannukset dollareina Laitos numeroina (karkeita arvioita) 2013 = laitos valmis 2 000 000 000 = internetin käyttäjiä vuonna 2011 < 3 000 000 000 = internetin käyttäjiä vuonna 2015 1 000 000 000 000 000 000 000 000 = 1 YB eli yottabyte, suurin tämän hetkinen laskennallinen tallennustila tavuina, Utahin palvelinkeskuksen tallennustila lasketaan yottatavuissa. KON T ROLL I 3 • 2012 55
KENTTÄSIKA KOKKAA Kantarellirisotto (neljälle) Jos luulit että risotto on helppo, me korjaamme käsityksesi. teksti ja kuvat: Kontrollin sienestäjät S Sallitut aineet: 3 litraa kantarelleja 100 g voita 3-4 salotti- ja/tai kevätsipulia 3 valkosipulin kynttä 3 dl risottoriisiä 1 dl valkoviiniä (esim. Rieslingiä) 1 kasvisliemikuutio tai -fondi 1 ruukku basilikaa 1 ruukku timjamia 1 tl suolaa 2 tl pippuria 100 g Parmesan-juustoa palana (riittää varmasti, kaikkea ei kuitenkaan tarvitse käyttää) Työkalut: paistinpannu paistolasta kattila keittiöveitsi raastinrauta tai juustohöylä yksyn tullen luonto tarjoaa parhaita antimiaan, joten amsterdamilaisesta nettikaupasta tilattujen yrttien sijaan kannattaa turvautua kotimaisiin sieniin. Vastoin yleisiä luuloja kantarellirisotto on varsin yksinkertainen ja nopea valmistaa. Koska tätä artikkelia lukevat vain kenttäsiat, voit Hans Välimäkenä esiintyen tarjota risottoa kynttiläillallisella tyttöystävällesi tai jopa parempaa yhteiskuntaluokkaa edustavalle tuttavapariskunnalle. Alkuun pieni varoituksen sana, eli jos ymmärrät sienistä yhtä paljon kuin kenttäsika satelliitista, kannattaa suosiolla hankkia sienet kaupallisista lähteistä. Pahimmillaan väärien sienien mutustelu on hengenvaarallista hommaa, joten jos lähdet sienimetsälle ensimmäistä kertaa, ota mukaasi kokenut sienestäjä ja noudata hänen neuvojaan ja ohjeitaan. Toissijaisesti voit etsiä tietoa myös sienikirjoista, mutta ennen toimeen ryhtymistä kannattaa silti konsultoida henkilöä, joka oikeasti tuntee sienet. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jättää poimimatta kaikki sienet, joita ei kykene 100 prosentin varmuudella tunnistamaan. Sitten kokkaamisen pariin. Siivoa aluksi sienet, eli puhdista niistä mullat, hämähäkit ja muut epäpuhtaudet, ja leikkaa sienen jalan alaosasta sentin pätkä pois. Tämä voi sienien määrästä ja koosta riippuen olla hyvinkin aikaa vievää hommaa, joten sen voi tehdä vaikka hieman etukäteen. Mikäli ostit sienesi torilta tai marketista, kauppias on luultavasti siivonnut sienet puolestasi. Laita paistinpannu levylle lämpenemään. Revi isommat sienet pienemmiksi palasiksi ja jätä pienemmät sienet kokonaisiksi. Laita pannulle pieni nokare voita ja pistä sienet paistumaan. Tuoreista sienistä lähtee paistettaessa melkoisesti nestettä, ja sienet pienenevätkin silmissä. Paista sieniä noin ¾-teholla, kunnes neste on haihtunut. Muista sekoittaa sieniä, etteivät ne pala. Sienien kuivumista odotellessasi voit kuoria ja pilkkoa sipulit. Voit käyttää haluamiasi sipulilaatuja haluamassasi suhteessa, kunhan sipulit ovat pienehköjä ja niiden yhteismäärä on noin neljä kappaletta. Kuori myös valkosipuli ja murskaa ja pilko se silpuksi. Kun pannulla paistuvat sienet näyttävät nesteestä vapailta, ota noin neljäsosa sienistä erilliseen astiaan ja laita ne odottamaan myöhempää käyttöä. Sen jälkeen lisää pannulle vauvan nyrkin kokoinen pala voita ja edellä mainitut sipulit. Kuullota sipuleita; selkokielellä ilmaistuna pyörittele niitä pannulla, kunnes ne ovat läpikuultavia, mutta eivät ruskeita. Laita puoli litraa vettä kiehumaan kattilassa ja sekoita veteen kasvisliemikuutio tai -fondi. 56 KON T R OL LI 3 • 2012 Kun sipulit on kuullotettu, lisää sienien ja sipulien sekaan riisit, käännä levyn tehoasetus noin puolelle teholle ja paista kunnes riisit ovat läpikuultavia. Sen jälkeen kaada sekaan valkoviini. Nyt olisi ehkä hyvä hetki kaataa kokillekin lasillinen valkkaria, sillä kokin sopiva marinointi on tärkeä osa risoton valmistusta. Sekoita seosta, kunnes valkoviini on lähes kokonaan imeytynyt riisiin. Lisää pannulle edellä valmistamaasi kasvislientä vähän kerrallaan. Sekoita ja lisää kasvislientä aina, kun liemi on lähes kokonaan imeytynyt riisiin. Toista toimenpidettä, kunnes riisi on kypsää. Riisin kypsymisaika kannattaa tarkastaa paketista, mutta se on yleensä noin 20 minuutin luokkaa. Mikäli neste loppuu, ennen kuin riisi kypsyy, voit (ja pitääkin) laittaa pannulle tilkan vettä ja valkoviiniä. Kun riisi on kypsää, täytyy pannulla olla vielä hieman nestettä. Ei kuitenkaan niin paljon, että safka näyttää keitolta, mutta silti sen verran, että lautasella olevasta risotosta valuu hieman nestettä lautaselle. Valmis risotto jää siis hieman kosteaksi, joten mallia ei ole syytä ottaa siitä ala-asteella ”risottona” tarjotusta kuivasta riisin ja hernemaissipaprikan sekoituksesta. Riisin kypsymistä on syytä tarkkailla maistamalla riisiä muutaman minuutin välein paistamisen loppupuolella. Tavoitteena on, että riisi on lähes pehmeää, mutta ei puuroa. Kun riisi alkaa olla kypsää, raasta sekaan noin 10 grammaa parmesaania. Revi muutama basilikan lehti pieniksi ja lisää ne pannulle. Tee sama temppu muutamalle timjaminoksalle, mutta ole tarkkana, että pannulle päätyy vain lehtiä ja oksan pehmeää osaa, sillä timjamin oksan alemmat osat ovat sitkeydeltään hammastikun luokkaa. Sekoita ainekset ja tarkasta maku. Lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan. Kasaa annokset lautasille. Muistithan sieniä paistellessasi laittaa jemmaan osan sienistä? Toivottavasti, sillä nyt niille on käyttöä. Jos sienet ovat jäähtyneet, lämmitä niitä pikaisesti pannulla, mausta suolalla ja asettele ne kauniisti annosten päälle. Koristele annokset vielä muutamalla lastulla parmesaania sekä basilikan ja timjamin lehdillä. Pue ruokailun ajaksi päällesi vähän parempaa Seppälää, peitä ruokapöytä valkoisella liinalla ja nauti ateria itseäsi paremman seuran kera kynttilänvalossa valkoviiniä sivistyneesti siemaillen.
1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. KON T ROLL I 3 • 2012 57
LUKUSALI Teksti: Jani Virtanen MIEHET MUSTISSA henkivartioinnin salainen maailma ”Miehet mustissa” on monille kontrollialan työntekijöille jo tutuksi tulleen toimittajan Jan Fredrikssonin kirja henkivartioinnin salaisesta maailmasta. Kirjassa käydään läpi henkivartioinnin historiaa, tekniikoita, taktiikoita ja välineitä – lainsäädäntöä unohtamatta. Kirjaa vauhdittavat alan yksityisen ja julkisen puolen toimijoiden mielipiteet ja tarinat uransa varrelta; sanaisen arkkunsa avaavat Kari Harju, Jarkko Hynninen, Totti Karpela, Teemu Isoaho, Arto Manninen, Samuli Välimaa, Tommi Nyström, Vesa Valasuo, Auvo Niiniketo, Tommi Vuorenmaa, Jussi Visanka sekä anonyyminä esiintyvä ”Turvamies Timo”. T eos alkaa lyhyellä johdannolla, jossa käsitellään henkivartioinnin historiaa antiikin Roomasta nykypäivään. Johdannon jälkiosan alaotsikko ”Moderni henkilönsuojaus” sai tässä vaiheessa pienen hymynkareen kasvoille, sillä ajattelin sen olevan humoristinen viittaus samannimiseen surullisen kuuluisaan kulttiteokseen, mutta päästyäni kirjassa pidemmälle totesin, että tästä ei tainnutkaan olla kyse. Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen on nimeltään ”Turvamiehen toimessa”. Siinä käydään läpi yksityisen ja valtiollisen henkivartijatoiminnan historiaa Suomessa ja vertaillaan sitä muun maailman käytäntöihin. Mielestäni tässä osiossa käytetään paljon tilaa esimerkiksi virastojen vahtimestareiden toiminnan käsittelyyn ja unohdetaan kokonaan muut, ihan henkilönsuojaustakin tekevät viranomaistahot. Puolustusvoimat on sentään huomioitu kahdella lauseella. Tämän lyhyen yleiskatsauksen jälkeen kerrotaan turvamiehen tiestä, miten päästä näihin himoittuihin hommiin sisälle, sekä alan erilaisista tehtäväkuvista. Tämä osa on mielestäni kirjan kiinnostavin, sillä se perustuu lähes yksinomaan kirjaan haastateltujen alan toimijoiden kertomuksiin. Näistä kertomuksista ilmenee, miten moninaisia alan tehtäväkuvat ja tilanteet oikeastaan ovat, olkoonkin, että kaikkiin tarinoihin ei voi suhtautua ihan yhtäläisellä vakavuudella. Pääsääntöisesti tarinat kuitenkin ovat järkeviä ja antavat alasta ihan hyvän kuvan. Kirjan toisessa osassa käydään otsikolla ”Henkivartioinnin teoriaa ja käytäntöä” läpi muun muassa uhka-arviointeja, suojaustaktiikoita, voimankäyttöä ja lainsäädäntöä. Siinä missä kirjan ensimmäinen luku meni hujauksessa mielenkiintoisten tarinoiden siivittämänä, tämä luku osoittautui työläämmäksi. Alun uhka-analyysi ja suojaustaktiikkaosiot olivat hyvää ja mielenkiintoista luettavaa, mutta kun päästiin välineisiin, mielenkiinto alkoi herpaantua. Pitkät sepustukset suojaliiveistä tai radioista eivät ehkä ole sitä mielenkiintoisinta luettavaa henkilölle, jolla on jonkinlaista alan kokemusta; toisaalta muille niissä on varmasti uutta asiaa. Voimankäyttöä käsittelevään lukuun päästäessä kirja sen 58 KON T R OL LI 3 • 2012 sijaan muuttuu jopa vaivaannuttavaksi luettavaksi. Täytyykin ihmetellä, miten taustatyö on tehty, sillä voimankäyttöosiossa puhutaan muun muassa voimakeinojen porrastuksen periaatteesta, vaikka siitä ei ole virallisissa voimankäyttökoulutuksissa puhuttu enää lähes kymmeneen vuoteen. Lisäksi kirjassa on muutenkin vedetty mutkia suoriksi lakiasioiden osalta, ja ihan suoria pikkuvirheitäkin joukkoon mahtuu useita. Lisäksi luvun kamppailulajiosio on mielestäni melko turha: erilaisia kamppailulajeja esitellään pintapuolisesti sivutolkulla. Yleinen käsittely kädentaitojen harjoittelusta olisi riittänyt ilman että olisi tarvinnut erikseen arvioida jokaisen mahdollisen kamppailulajin soveltuvuutta henkivartijalle. Aseita käsittelevässä osiossa puolestaan haastateltavat ovat päässeet sanomaan mielipiteensä aseista, ja luonnollisesti mielipiteitä on laidasta laitaan. Kirjan viimeisessä osassa kuullaan tarinoita muilta mailta vierahilta. Oman lukunsa ovat saaneet niin itänaapuri, Etelä-Afrikka kuin Etelä-Amerikkakin. Tämä osio muistuttaa kirjan ensimmäistä lukua, jossa pääpaino on haastateltavien tarinoilla ja kokemuksilla. Tämä teoksen osa on selkeästi lyhyempi kuin kaksi muuta, ja tarinoita muilta mailta olisi kyllä lukenut mielellään enemmänkin. Kokonaisuutena kirja on varsin mielenkiintoinen. Itseäni ihmetytti kirjan luettuani eniten haastateltujen valinta, nimenomaan yksityisen puolen toimijoiden osalta: millä perusteilla valinnat on tehty? Suomesta kun olisi kuitenkin löytynyt useampiakin ihan päätoimekseen henkilösuojausta tekeviä ihmisiä, joskaan näiltä ei välttämättä olisi irronnut yhtä lennokkaita tarinoita. Voihan tietysti olla, että nämä tuntemattomammat ammattimiehet eivät halunneet tarinoitaan kertomaan. Mutta täytyy silti muistaa, että kirjaan mahtuu useita todellisia ja arvostettujakin ammattimiehiä, ja siitä on saatavissa paljon hyvää ja mielenkiintoista tietoa alasta. Teos vaatii lukijalta hieman jonkinnäköistä suodattamista, ja liian tosissaan ihan kaikkiin juttuihin ei kannata suhtautua. Yleisesti ottaen Miehet mustissa on ihan viihdyttävä ja helppolukuinen paketti, josta varmasti löytyy mielenkiintoisia ja uusiakin näkökantoja – ammattilaisillekin.
koonnut: Antti Sirkkala | kuva: Julk inen lähde LY H Y E S T I # 3 / 1 2 JV 10 Netin syövereistä löytyy toisinaan sella istakin, jota kehtaa varauksetta suositella. Kun siis valv omotyöskentelyltäsi tai jäykiltä keikoiltasi ehdit, surffaa blog iin jarjestyksenvalvojax.com. Kaikkein nokkelimmat keksivätk in jo, mistä aiheesta sivulla kirjoitetaan. Alun perusteella laadukkaita kirjoituksia on luvassa jatkossakin. Kotiteollisuut ta suljettiin Samaan aikaan kun Euroop pa kärsii likviditeettikape ikosta ja Euroopan keskuspankki laitta a omat painokoneensa käyntiin, Europol sulkee Eu roopan rahaa tuotta vaa kotiteollisuutt a. Yhteistyössä mu iden viranomaisten kanssa Europol onnistui sulkema an kesällä niin setelikuin kolikkopajan kin Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, kerrotaan organis aation tiedotteiss a. Kreikan poliisi isk i 26. kesäkuuta lai ttomaan kolikkopa jaan Thessaloniki n maaseudulla. Kolum bian viranomaiset taas pölläyttivät elokuun kahdeksa s hieman suuremma n tuotanto-organisaation Bogotas sa ja Popayanissa . Kolumbialaiset vä ärentäjät valmistivat niin euroja, do llareita, puntia ku in Kolumbian omaakin rahaa. Tarkoitus oli kuljettaa valuu tta rajan yli postitse ja muulien avulla. Eikä tässä tarkoite ta eläimiä, vaan aaseja. Tiedotteid en mukaan Europol osallistui operaati oihin tarjoamalla teknistä, tutkintaja asiantuntija-apua, sekä rahoittamall a Kolumbian operaati ota. Miltei rikollisenkallis turva-alan seminaari tituleerattu Turvallisuusalan rokkitähdeksikin kolmatessa Suom Bruce Schneier nähdään lauteilla ilmiösäärin a-ala turv tieto sä ta kertaa järjestettäväs puja kehuip iä välis sain Kan lla. lopu un sä marrasku stetään 27.-28. räävä seminaari Tietoturva 2013 järje Helsingissä. assa Plaz ne marraskuuta Royal at Crow on oiva eier Schn e Bruc ana uhuj Tapahtuman pääp Esiille. inim jatko edellisille turvallisuusalan kärk ick Mitn in Kev yjä siint merkiksi vuoden 2010 pääe viiistui Hän eri. hakk uisin kuul lienee maailman josta kahdeksan den vuoden kakun koiruuksistaan en takainen vuod n kuukautta eristyksessä. Niin ikää esikuva uvan -elok saat jos i “keynote”, Ota kiinn huijaja jä entä väär n liito an vanh on e Frank Abagnal siinpääe inen ri. Bruce Schneier lieneekin ensimmä htapa on ta Mut an. talla taus tyjä, jolla ei ole rikoksia saa” “put u Lipp s. kalli n llise riko ei tuma itsekin milt 595 eurosta 995 vierasta - asianhaaroista riippuen vät kaikki turettei sta, euroon. On kuitenkin positiivi ole ilmaista kaan essa Suom at htum vallisuusalan tapa tään selvän itses en kolm en Näid . maa nnel basaaritu pohtimalän itseä supertähden jälkeen voi viihdyttää siintyjä pääe a olev beria kalii aa la, mistä löytyy sam satuneen miel at tulev essa ituks Toim ensi vuodelle. tikko maa mate ut naisuuksien tutkijana mainetta saan n iinki troll Kon tai b, Tale im ja filosofi Nicholas Nass b. Rob John ttäjä iayri olog tekn ri, rkka haastateltu ex-e VäHEMMä N rikoksia Rikokset vähe nivät merkittä västi vuoden kertoo Tilastoke ensimmäisellä skuksen heinäk puoliskolla, uussa julkaisem to. Poliisin, Tu a Suomen vira llin ja Rajan tie llinen tilastoon tuli 2012 202 286 rikosta tammi-kesäkuu , joka on kuusi ssa yhteensä prosenttia ja 11 vuonna 2011 sa 874 rikosta vähe malla aikajaksol mmän kuin la. Rikoksista vä ja pahoinpitely henivät esimer rikokset, kun kiksi murrot taas petokset ov Kokonaisluvut at täysin räjäht eivät sisällä lii äneet käsiin. kenneturvallisu pakoja tieliike uden vaarantam nteessä, liikenn isia, liikenneerikkomuksia, dännön rikkom tieliikenteen so isia tai ajoneuvo siaalilainsäärikkomuksia. Murtoja kirjatti in 16 168, kun niitä edellisellä 130, mikä oli m tilikaudella teht iltei merkilleen ailtiin 18 2000 murtoa en erilaisia asunto emmän! Kaiki murtoja oli 2 84 sta murroista 6. Niin ikään pa paalla tuhannel hoinpitelyt vähe la. Tänä vuonna nivät reiptammi-kesäkuu pitelyä. Luvuss ssa kirjattiin 18 a on pudotusta 221 pahoinvi ime vuoden sa den 2012 luvusta malta aikavälil 960 on törkeitä tä 1166. Vuotekoja, mikä ta viittä törkeää pi rkoittaa keskim telyä päivässä. äärin reilua Sen sijaan peto 69 prosenttia sten on todettu 12 vuodessa. lisääntyneen Kuluvan vuod tapahtui 9 786. en tammi-kesäk 2000-luvulla aj uussa petoksia anjakson kesk vuoden aika-aks imäärä on 6 90 elilla petoksia 0. Edellisen kirjattiin 8 430. Merirosvous muutoksessa (kuten Kontro llissa 5/11 jo pohdit tiin) Moderni merirosvous näyttää saavuttaneen lakipisteensä vuonna 2010. Tämän jälkeen hyökkäykset ja niiden yritykset maailman merillä ovat kääntyneet laskuun. Vuonna 2010 maapallolla merirosvoiltiin siä tai yhteensä 445 kertaa. Vuonna 2011 trendi oli jo laskussa. Hyökkäyk niiden yrityksiä toteutettiin maailmanlaajuisesti 439, ja 45 alusta onnistuttiin kaappaamaan. Somalimerirosvot iskivät silti vielä 2011 useammin kuiten(237 hyökkäystä) kuin 2010 (219 hyökkäystä). Vuosi 2012 tuonee älisen kin tilanteeseen merkittävän parannuksen, ainakin mikäli Kansainv kauppakamarin alaisen IMB:n tilastoista voi asiaa päätellä. Syyskuun tai puoliväliin tultaessa koko maailmassa oli lähdetty merirosvoukseen sen yritykseen enää “vain” 225 kertaa. Tilikausi jäänee reilusti alle ennätyksen, koska tilastoveturit Somaa; liasta saattavat olla aktiivisimpia vuoden ensimmäisellä puoliskoll jälkimmäisellä puoliskolla sääilmiöt kuten monsuuni vaikeuttavat merisa rosvojen toimintaa. Vuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla maailmas tehtiin 266 hyökkäystä, kun ennätysvuonna 2010 ensimmäisen kuuden 2010 kuukauden aikana lähdettiin merirosvoukseen 199 kertaa. Vuonna isesta, somalitaustainen merirosvous oli vastuussa 49 aluksen kaappaam tultakun määrä vuonna 2011 putosi 28:aan. Vuoden 2012 syyskuuhun essa somalian koukkukädet olivat vallanneet vasta 13 alusta. Kontrolli reiluun veikkaa IMB:n merirosvoustilastojen putoavan jopa niin alas kuin 300:aan vuoden loppuun tultaessa, eikä tämä ole ilmastonmuutoksen vaan aktiivisten vastatoimien ja valmistautumisen ansiota. IMB:n raportti vuoden 2012 alusta myöntää kehityksen olevan kolmen tekijän, sota-aluksien, laajasti käyttöönotetun merirosvouksen ei kovin varalle laaditun Best Management Practises-ohjeistuksen sekä tekiyllättävästi - aseistettujen turvamiesten ansiota. Kaikista kolmesta eniten. aikoina viime t lisääntyny lienee käyttö n mainittuje jästä viimeksi varsin Vielä hetki sitten meriturvallisuuden viralliset näkemykset katsoivat karvaasti aseistettujen turvamiesten ryhmiä, eli tältä osin ääni on muuttunut nautofonissa hyvin lyhyessä ajassa. Vastareaktiona somalimerirosvot laajentavat toimintaansa yhä etelämmäs ja kauemmas kohti Intiaa. Niin ikään panttivankien keskimääräinen vankeusaika on pidentynyt puolella. KON T ROLL I 3 • 2012 59