LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 13 | 2019 Jutut kokonaisuudessaan Kontula-lehden verkkolehdessä: www.kontula-lehti.net Lue verkkolehdestä! Liito-oravia yhä enemmän Helsingissä Helsingin kaupunki on teettänyt neljännen selvityksen kaupungin liito-oravatilanteesta. Liitooravakanta on edelleen vahvistunut nopeasti Helsingissä. Helsingistä tunnetaan vuosilta 2014-2019 kaikkiaan 124 liito-oravan asuttamaa metsäkuviota. Vuoden 2018 jälkeen kanta on vahvistunut erityisesti Oulunkylän ja Käpylän ympäristössä. Puolukkamehu voi alentaa verenpainetta Kokeellisessa tutkimuksessa havaittiin, että pitkäaikainen puolukkamehun juonti alentaa kohonnutta verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa. Kohonnut verenpaine, verisuonten toimintahäiriöt ja niihin liittyvä matalaasteinen tulehdus koskettavat suurta osaa suomalaisista. Ravinnolla on lääkehoidon ohella keskeinen merkitys näiden sairauksien hallinnassa. Tarjoaa taloushallinnon palveluita yrityksille, yhteisöille ja taloyhtöille. Teemme teille kirjanpidon, tilinpäätöksen, tasekirjan, veroilmoituksen, palkanlaskennan ja palkkojen vuosi-ilmoitukset, laskujen maksut ja laskutukset ja myös muita tarvitsemianne palveluita. Ota yhteyttä puh 389 4613, mail ac@aclaurens.fi, käy katsomassa www.aclaurens.fi tai tule käymään Eskolantie 12-14, 00720 Hki • Autohuolto • Autokorjaamo • Määräaikaishuollot • Bosch diagnostiikka • Asennuspalvelut • Varaosat • Rengastyöt • Rengashotelli • Katsastuskäynnit • Vuosihuollot • Jarruhuollot • Päivystyskäynti • Ilmastointihuolto Vuosihuolto alk. 180 € Määräaikaishuolto alk. 200 € Renkaiden vaihto 25 € henkilöauto Rengashotelli 70 € /kausi 0,5 km kontulan metroasemasta: Sirrikuja 3A, 00940 Kontula, HELSINKI Puh. 044 972 5022 asiakaspalvelu@blis.? www.blis.? AUTON KUNTOTARKASTUS 35 € Uusi toimipiste on avoinna Tikkurilassa Osoite: Santaradantie 7b halli 55, Vantaa 01380 Blis autopesu ja huolto Roihikan Musarouvat levyttivät 80-vuotiaina Laulun on sanoittanut ryhmä kahdeksankymppisiä eläkeläisnaisia, jotka käyvät harrastuksissa Roihuvuoren palvelukeskuksessa. Biisin myötä naisista tuli ensilevyttäjiä kahdeksankymppisinä, ja he pääsivät tekemään yhteistyötä ammattimuusikoiden kanssa. Kappaleen on säveltänyt ja sen esittää yhdessä Roihikan MusaRouvien kanssa muusikko Tarja Merivirta. Ajatella, että ollaan päästy levyttämään ja tekemään musavideo! Ei tätä olisi uskonut etukäteen. Me aiomme viettää isot juhlat, Roihikan MusaRouvat hehkuttivat ennen biisin julkaisutilaisuutta. Roihikan MusaRouvien sanoittama Syleile mua kertoo siitä, että jokainen ihminen kaipaa seuraa, ystäviä ja läheisyyttä. Helsingin kaupungin pyörittämissä monipuolisissa palvelukeskuksissa ikääntyneet voivat harrastaa laajasti ja tavata toisiaan. Myös työttömät ovat tervetulleita toimintaan. Roihikan MusaRouvien musiikkivideo on nähtävissä Youtubessa ainakin Helsingin sosiaalija terveystoimen kanavalla, jossa se oli saanut yli 200 näyttökertaa joulukuun alkuun mennessä. ROIHUVUOREN palvelukeskuksessa julkistettiin Syleile mua -biisi ja musiikkivideo marraskuun lopussa. Roihikan MusaRouvat, sosiaaliohjaaja Katariina Muhli ja muusikko Tarja Merivirta. LAURA REUNANEN
4 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2019 Entisaikojen joulukattaus esillä Helsingissä Tänä vuonna barokkihuonekaluilla kalustettuun ruokasaliin on katettu 1800-luvun illallispöytä kahdeksalle hengelle. Kattauksen harmaa-valkokuvioitu astiasto on kuulunut Sinebrychoffeille. Myös kiiltäväksi mankeloitu pellavadamastinen pöytäliina ja punaisella langalla nimikoidut lautasliinat ovat kuuluneet perheelle. Näyttävät, suuret lautasliinat olivat olennainen osa juhlakattausta ja ne taitettiin ranskalaisiksi liljoiksi, kynttilöiksi, viuhkoiksi tai simpukankuoriksi. Perheen käyttöesineitä ei kotimuseon kokoelmissa ole, vaan joulukattausten esineet koostuvat suvulta lainatuista esineistä ja museon muista kokoelmista. ? Emme tiedä mitä Sinebrychoffeilla tarjottiin jouluruokina, mutta varmaankin osittain samoja jouluruokia, jotka edelleen kuuluvat suomalaiseen joulunviettoon. Sinebrychoffeilla vietettiin siis joulua yli sata vuotta sitten hyvin samanlaisessa miljöössä kuin tänäkin päivänä, museo tiedotti. Nostalgisen joulutunnelman, tyylihuonekalujen ja harvinaisen esineistön lisäksi kotimuseossa pääsee ihailemaan Fanny ja Paul Sinebrychoffin keräämää laajaa, vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen keskittynyttä taidekokoelmaa. Kotimuseoon on vapaa pääsy ja se sijaitsee osoitteessa Bulevardi 40. PUNAVUORESSA Sinebrychoffin taidemuseon toisessa kerroksessa sijaitseva Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo on virittäytynyt joulutunnelmaan. WWW.CITYKATSASTUS.FI/NURMIJARVI Katsastusasema KEHÄ 1 Isonpellontie 7-9 p. 020 707 1260 Avoinna Ma Pe 8:00 20:00 Rekisteröinti Ma Pe 10:00 18:00 KATSASTUS NETTIAJANVARAUKSELLA 35 € + mahdolliset päästömittaukset UUDISTU I, TERVETU LOA! Tarjous voimassa ma-pe koko päivän! www.citykatsastus.fi Jouluradiota tehdään Helsingissä Jouluradion toimitus on muuttanut Kalliosta kauppakeskus Rediin Kalasatamaan. Redistä käsin lähetetään joululauluja, jotka kuuluvat 27:llä eri paikkakunnalla Suomessa. Jouluradiota voi kuunnella perinteisten FM-radiotaajuuksien lisäksi myös yhdeksän erilaisen nettiradiokanavan kautta. Jouluradiossa kuullaan musiikkia ympäri maailman. Luvassa on tuttuja joululauluja eri kielillä ja uusilla sovituksilla. Viikottain kuullaan joululauluja maailman eri kolkilta, vaihtuvilla teemoilla. Tänä vuonna Jouluradio lanseeraa täysin uuden Kuulostaa joululta -videosarjan. Suorissa lähetyksissä keskustellaan viikoittain suomalaisten vaikuttajien, muusikoiden ja muiden julkisuudesta tuttujen henkilöiden kanssa joulumusiikista. Jaksot striimataan suorina Jouluradion facebookiin 112 000 seuraajalle. Joulu on mielentila, johon ei tarvita muuta kuin joulumusaa. Jouluradiomedia tekee joulumusiikkisisältöjä innovatiivisella otteella ja yleisöä kuuntelemalla. Haluamme löytää jokaiselle sopivan tavan saada joulu sydämeensä, kertoi Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne. PÄÄKAUPUNKISEUDUN seurakuntien pyörittämä Jouluradio jatkaa toimintaansa aina loppiaiseen asti. Jouluradion tekijät. Ruokasali Fanny ja Paul Sinebrychoffin kotimuseossa. ANTTI RINTALA KANSALLISGALLERIA, HANNU AALTONEN
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 5 13 | 2019 Do you believe in santa? Pelipaidat arvotaan otteluyleisön kesken Jokereiden joulupeleissä! jokerit special edition original jersey lottery at the games! liput matseihin to 19.12. klo 18.30 Lokomotiv Jaroslavl LA 21.12. klo 16.00 Dinamo Riika jokerit.com/joulupaita Joulutontut lymyävät Suomenlinnan linnoituksessa Linnoituksen joulunajan avajaiset vietettiin 30.11.1.12, mutta nähtävää ja tekemistä riittää pitkään vielä avajaisten jälkeenkin. Linnoitustontun reittiä kulkiessa voi nähdä eri puolilla Suomenlinnan linnoitusta lymyäviä joulutonttuja. Samalla voi tutustua Suomenlinnan kahvilaja ravintolatarjontaan. Linnoitustontun reittiä on päässyt joulunaikaan seuraamaan vuodesta 2006 lähtien ja reitistä on tullut monille kävijöille ja Suomenlinnan asukkaille jokavuotinen perinne. Reitin tontut on tehty paikallisena käsityönä. Tonttuilun lomassa voi vierailla Suomenlinnan Lelumuseossa, joka on avoinna Linnoituksen joulun aikana. Joulun aikaan Suomenlinnassa pidetään myös monia konsertteja ja joululaulutilaisuuksia. Lisäksi linnoituksessa pääsee kurkkaamaan taiteilijoiden työhuoneisiin ja tekemään jouluostoksia. HELSINGIN Suomenlinnassa vietetään linnoituksen joulua 6. tammikuuta saakka. Talvinen tunnelma, ohjelmisto sekä kahvilat, ravintolat ja museot kutsuvat merimatkalle maailmanperintökohteeseen. Linnoitustontun reitti. AINO HEININEN, SUOMENLINNAN HOITOKUNTA Pullopostia Kurvista on esillä Aleksilla Kaupunginmuseossa Aleksanterinkadulla esillä oleva Pullopostia Kurvista perustuu helsinkiläisen Johan Knut Harjun (1910-1976) muistikirjojen teksteihin ja piirroksiin. ? Johan Knut Harju oli laitapuolen Lönnrot, sillan alusten tarkkailija ja katuelämän määrätietoinen tallentaja. Hän oli itseoppinut kirjoittaja ja perinteen kerääjä, mutta myös asunnoton alkoholisti, joka elämäntyönään tallensi kohtaamisiaan Helsingin kaduilla, tiedotti Helsingin kaupunginmuseo. Näyttelyn ytimen muodostavat poiminnat Harjun noin 20 000 muistikirjasivusta, jotka on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon. Näyttely jatkuu kaupunginmuseon neljännessä kerroksessa 29.3.2020 saakka ja sinne on vapaa pääsy. HELSINGIN kaupunginmuseon uusi Pullopostia Kurvista -näyttely sukeltaa yhteiskunnan laitamille. Se antaa äänen entisaikojen kodittomille ja alkoholisoituneille yömajojen ja hoitokotien miehille ja naisille, prostituoiduille, viinatrokareille, tuurijuopoille ja pikkurikollisille.
6 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2019 PÄTEVÖIDY #linja-autonkuljettajaksi Pääsyvaatimuksena • 21-vuoden ikä, riittävä suomen kielen taito • Btai BC-ajokortti (vähintään 1 vuosi aiemmin suoritettuna) sekä nuhteeton ajohistoria. Lisätietoja www.tts.? /henkiloliikenne • Pirjo Hyppönen, 050 3494 616 bussikoulutukset@tts.? Hakeudu TTS:lle koulutukseen Tiedustele meiltä ammattipätevyyjen jatkokoulutuksia, jos toimit jo kuljettajana! Nuolikuja 6, Vantaa Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi. Kysy lisää myynti@letterbox.fi Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Pelastusarmeijan Joulupata-keräys 13.–23.12.2019 Vaikka ajat muuttuvat, vähävaraisten avuntarve on säilynyt Vaikka Suomi ennennäkemättömällä tavalla on vaurastunut viimeisen vuosisadan aikana, kärsii yli 900 000 kansalaistamme köyhyydestä ja sen vaikutuksista, kuten eriarvoisuudesta ja syrjäytymisestä. Pelastusarmeija on yli 130 vuotta auttanut kotimaan vähävaraisia, ahdinkoon joutuneita ja syrjäytymisvaaran uhan alla eläviä avuntarvitsijoita, ja jo yli 110 vuonna olemme järjestäneet Joulupata-keräyksen. Tänä vuonna Joulupata-keräys näkyy katukuvassa 13.–23.12., ja verkossa voi lahjoittaa ympäri vuoden. Medioissa kampanja näkyy koko joulukuun. Uranuurtajana toiminut Joulupatakeräys on Suomen tunnetuin ja pitkäaikaisin joulun alla järjestettävä hyväntekeväisyyskampanja. Ainutlaatuinen tapa auttaa avuntarvitsijoita koko vuoden kokonaisvaltaisesti Joulupatoja tulee näkymään kaduilla ja ostoskeskuksissa 25 paikkakunnalla yhteensä 120 kpl. Keräys tarjoaa ainutlaatuisen tavan auttaa kotimaan vähävaraisia, koska keräyksen lahjoituksilla autetaan ihmisiä tarvittaessa ympäri vuoden ja juuri niillä paikkakunnilla, joilla keräys on toteutettu. Akuutin hädän lievittämisen lisäksi tavoitteenamme on osallistua myös arkea tukevaan toimintaan. Syrjäytymisvaaran torjunnassa varsinkinvähävaraisissa perheissä asuvia lapsia on autettava pitkäjänteisesti ja auttaa heitä siten luomaan itselleen parempi tulevaisuus. TAVARALAHJOITTAMINEN JOUSTAVAMMAKSI –> tänä vuonna tavarat toivotaan Pelastusarmeijan kirpputorien Joulupata-pisteisiin ja pääkaupunkiseudun kontteihin Tavaralahjoitusten vastaanotto on keskitetty Pelastusarmeijan kirpputorien Joulupata-pisteisiin. Näin apu saadaan nopeammin perille ja saamme myös tavaralahjoitukset välittömästi säältä suojaan. Pelastusarmeijan kirpputorit ja uudet iCare -hyväntekeväisyysmyymälät ovat näin Joulupadan ensisijaisia tavarakeräyspisteitä. Tavaralahjoituksia voi kirpputoripaikkakunnilla edelleen antaamyös katupadoille, mutta toiveena on, että tavaralahjoitukset vietäisiin suoraan kirpputorien Joulupata-pisteisiin. Pääkaupunkiseudulla uutuutena on myös Joulupata-kontteja, joihin vastaanotetaan tavaralahjoituksia. Niillä paikkakunnilla, joilla Pelastusarmeijalla ei ole kirpputoria, ei enää oteta vastaan tavaralahjoituksia, vaan ihmisten toivotaan lahjoittavan katupatoihin rahaa. Verkossa toimiviin ns. nettipatoihin on myös helppo tehdä hyvän tahdon lahjoitus. Ilman Joulupatakeräyksen vapaaehtoistoimintaa ja yritysyhteistyötä moni apua tarvitseva jäisi ilman tukea Suuri määrä vapaaehtoisia, yrityksiä ja yhteisöjä on taas ollut mukana varmistamassa, että Joulupata-keräys onnistuu ja että kotimaan vähävaraiset saavat tarvitsemansa avun. Tämän vuodenyritysyhteistyöstä on esimerkkinä Helsingin Villasukkatehtaan ja Pelastusarmeijan yhteistyö, jonka tuloksena on syntynyt Joulupata-keräykselle omat nimikkovillasukat. Joulupadan uusin yrityskumppani lahjoittaa jokaisen ostetun nimikkosukkaparin tuoton 6,99 € Joulupata-keräykseen. Tämän vuoden Joulupata-kampanjan teemaksi on otettu Pelastusarmeijan avustustyön 130-vuotinen historia. Ohjaaja Markus Virpiö ja säveltäjä Juri Seppä ovat omalta osaltaan halunneet tukea kotimaan vähävaraisia suunnittelemalla ja toteuttamalla mainosfilmin. Koskettavalla joulufilmillä haluamme muistuttaa ihmisiä siitä, että vaikka ajat ovat muuttuneet, avuntarve on säilynyt. Joulupata-kampajan radiomainokselle on antanut äänensä näyttelijä Seela Sella. Verkkolahjoitukset kasvattavat jatkuvasti suosiotaan; tänä vuonna keräyksen tavoite miljoona euroa Käteisen menettäessä merkitystään lahjoittajia kiinnostavat yhä enemmän uudet lahjoitustavat. Verkon kautta saatavat lahjoitukset kasvavat jatkuvasti, ja erilaisten ryhmien, kuten urheiluseurojen ja yritysten, verkossa perustamat nettipadat lisäävät vuosi vuodelta suosiotaan. LAHJOITTAA VOI MONELLA TAVALLA: ? Viemällä rahalahjoitus kadulla tai ostoskeskuksessa olevaan pataan. Padat ovat kaduilla 13.12. ja 23.12.2019 välisenä aikana. Pieniin miehittämättömiin patoihin, joita löytyy mm. Finnkinon teattereista, voi lahjoittaa jo joulukuun alusta alkaen. Tarkat patapaikat löydät osoitteesta www.joulupata.fi ? Lahjoittamalla verkossa 31.12.2019 asti ? Tekemällä lahjoituksen joulupataan verkon kautta ? Perustamalla nettipadan ja haastamalla ystävät mukaan ? Ostamalla Joulupata-villasukat joulupata.helsinginvillasukkatehdas.fi -verkkosivulta ? Maksamalla mobiilisti haluttu summa MobilePayllä 45011tai Pivolla 050 4001869 ? Tekstaamalla PATA (10 €) tai PATA20 (20 €) numeroon 16499 ? Tilisiirrolla: FI57 2084 3800 0057 29, viite 8808 ? Lahjoittamalla tavaraa Joulupadan keräyspisteisiin (erityisesti lelut tulevat tarpeeseen) JOULUPATA-KERÄYSTÄ tarvitaan edelleen, vaikka 130-vuotiaan Pelastusarmeijan alkutaipaleelta ajat ovat muuttuneet. Köyhyysrajalla ja sen alapuolella elää suuri määrä ihmisiä, joita ympäri vuoden pystymme auttamaan keräyksestä saaduilla tuotoilla. Auttamisen halu näkyy sekä yksilöiden että varsinkin yritysten lahjoitusten kasvuna. Ajat muuttuvat. Avuntarve on säilynyt.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 7 13 | 2019 Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lapsille tuhansissa tilaisuuksissa ympäri Suomea Kauneimmat Joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Seurakunnat järjestävät ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä yhteensä tuhansia laulutilaisuuksia, joita varten Suomen Lähetysseura on painattanut 800 000 lauluvihkosta. Tilaisuuksissa kerätään jo tuttuun tapaan kolehti kehitysmaiden lapsille. Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimii tänä vuonna Katri Helena. – Kauneimmat Joululaulut on klassikko. Minusta joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa. Ihmisten on vaikea pysähtyä kaikenlaisten virikkeiden ja ajatusten myllerryksessä, mutta kirkossa se voi onnistua. Kun laulat jo lapsuudesta tuttua tekstiä – silloin olet juuri siinä hetkessä. Kynnys tulla kirkkoon on matala, eikä siellä tarvitse olla yksin, Katri Helena sanoo. Suomen Lähetysseura tukee keräysvaroilla heikoimmassa asemassa olevia lapsia yli 20 maassa. Niillä parannetaan muun muassa lasten ja äitien terveyttä, autetaan perheitä saamaan parempaa ravintoa ja puhdasta vettä sekä kehittämään toimeentulomahdollisuuksia. Lähetysseura tukee myös erityisesti vammaisten ja vähemmistöihin kuuluvien lasten koulutusta sekä oikeuksien toteutumista. Maailman lapset ovat lähellä myös kampanjan suojelijan, Katri Helenan, sydäntä. Hän on muun muassa ollut mukana YK:n lastenjärjestö Unicefin toiminnassa lähes 30 vuotta. – Maailman lasten hätä on suuri, mutta sen edessä ei saa hyytyä. Jos saamme edes pienelle osalle heistä apua, se on merkityksellistä. Meille pieni summa on iso apu kehitysmaan lapselle. Kauneimmat Joululaulut keräyksen tuotolla pystymme auttamaan jo suurta määrää lapsia! Viime vuonna Kauneimmat Joululaulut -kampanja keräsi historiansa toiseksi parhaan tuloksen, runsaat miljoona euroa. – JOULULAULUJEN laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa, sanoo vuoden 2019 kampanjan suojelija Katri Helena. Tämän vuoden uutuus on Kauneimmat Joululaulut -karaoke, jota voi käyttää niin ravintoloissa kuin vanhainkodeissakin. Tähtilaulajat tulkitsevat radiokuuntelijoiden tarinoista syntyneitä lauluja Konsertti pidetään Espoon kulttuurikeskuksessa lauantaina 14. joulukuuta kello 19 ja kuullaan suorana lähetyksenä Radio Suomessa. Televisiotallenne konsertista lähetetään TV1:ssä joulupäivän iltana, keskiviikkona 25.12.2019 kello 19. Laulujen tulkkeina on seitsemän Suomen eturivin viihdeartistia ja orkesterina huippumuusikoista koostuva Marzi & Lenni w/Espoo Gig Band. Lauluja tulkitsevat Paula Koivuniemi, Arja Saijonmaa, Antti Ketonen, Kyösti Mäkimattila, Aste, Irina ja Mira Luoti. Heistä jokainen on valinnut radiokuuntelijoiden lähettämistä tarinoista itselleen yhden, josta on tehty uusi joululaulu. Konsertin orkesteria johtavat Marzi Nyman ja Lenni-Kalle Taipale. Ja ääneen pääsee myös 24-henkinen lapsikuoro, Hakaniemen ala-asteen 4. luokka. Konsertin juontaa Radio Suomesta tuttu Tarja Närhi. Konsertin uusiin lauluihin päässeiden tarinoiden lähettäjät ovat eri puolilta Suomea: Kuopiosta, Tampereelta, Rääkkylästä, Kirkkonummelta ja Helsingistä sekä yksi Ruotsista, Skövdestä. ANNA laulu lahjaksi on joulukonsertti, jossa kuullaan seitsemän täysin uutta, Yle Radio Suomen kuuntelijoilta kerätyistä tarinoista ja muistoista syntynyttä joululaulua. Niiden lisäksi konsertin ohjelmassa on myös tuttuja ja rakkaita joululauluklassikoita. Kauneimmat Joululaulut -kampanjan suojelija on tänä vuonna Katri Helena. Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimiminen on hänelle mieluisa kunniatehtävä. Hän on jo vuosia ollut mukana myös kehitysmaiden lasten puolesta tehtävässä hyväntekeväisyystyössä. MARKUS SOMMERS ÖLJYNVAIHTO ILMAN AJANVARAUSTA TIKKURILA Tikkurikuja 1 0400 364 644 Ma-pe -18, La 9-13 HERTTONIEMI Sahaajank atu 5 2 0400 1 88 1 33 Ma-Pe -17 ? Arkihuolesi kaikki heitä, nro 2 ? En etsi valtaa, loistoa, nro 6 ? Enkellaulu kaikuu nyt, nro 13 ? Arkihuolesi kaikki heitä, nro 2 ? En etsi valtaa, loistoa, nro 6 ? Enkellaulu kaikuu nyt, nro 13 ? Heinillä härkien kaukalon, nro 16 ? Hyvän joulun toivotus ? We Wish You a Merry Christmas, nro 19 ? Ilouutinen, nro 9 ? Joulu joka päivä, nro 1 ? Joulukirkkoon, nro 7 ? Joulupuu on rakennettu, nro 17 ? Jouluyö, juhlayö, nro 20 ? Kilisee, kilisee kulkunen, nro 21 ? Kun joulu on, nro 12 ? Kuului laulu enkelten, nro 10 ? Maa on niin kaunis, nro 24 ? Marian poika, nro 11 ? Me käymme joulun viettohon, nro 4 ? Pieni liekki, nro 18 ? Riemuitse, maa!, nro 15 ? Sydämeeni joulun teen, nro 23 ? Sylvian joululaulu, nro 22 ? Taivas sylissäni, nro 5Tulkoon joulu, nro 3 ? Tähti tähdistä kirkkain, nro 8 ? Varpunen jouluaamuna, nro 14 Kauneimmat joululaulut -kappaleet 2019
8 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2019 AUTOJA LIIKENNEGAALA 2019 AUTOJA LIIKENNETOIMITTAJIEN VALINTA PALKITUT ŠKODA KAMIQ AUDI E-TRON 7. SIJA ON NIT TEL UT! MAZDA 3 3. SIJA PEUGEOT 208 4. SIJA RENAULT CLIO 6. SIJA ŠKODA SCALA 5. SIJA TOYOTA COROLLA 2. SIJA AUTOJA LIIKENNEKUVA 2019 ”Villihevoset” Lauri Ahtiainen TAUSTAVOIMA Tapio Ketonen HYVÄ SUOMI! KymiRing JOURNALISMI Mobilisti-lehti LIIKENNETEKO Espoon kaupunki liikenneturvallisin kaupunki VIENTIPALKINTO Marko Viitanen rallin MM-sarjan kv-televisiointi LIIKENNEVAIKUTTAJA Martti Korhonen KULTTUURIPALKINTO Mobilia Säätiö INNOVAATIOPALKINTO Neste MY uusiutuva diesel ELÄMÄNTYÖ Nils-Olof Nylund VUODEN AUTO SUOMESSA 2020 Škoda Kamiq AUTOJA LIIKENNEGAALA 2020 Perjantai 27.11.2020 – varaukset: autojaliikennegaala.fi. Illalliskortilla myös Auto 2020 -megatapahtumaan 27.-29.11.2020 Helsingin Messukeskuksessa Autoja Liikennegaala onnittelee palkittuja sekä kiittää esiintyjiä, yhteistyökumppaneita ja gaalan onnistumiseen osallistuneita vapaaehtoisia. Gaalan huippuhetket mtv-palvelussa, mukana myös ELLINOORA
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 9 13 | 2019 Helsingin seudulle kaavaillaan uusia lähijunia Junaliikenteen lisääminen edellyttää samalla myös uusien varikoiden rakentamista. Junaliikenteen kysyntä kasvaa, ja esimerkiksi Espoon kaupunkirata ja Järvenpään HSL-jäsenyys vaativat uutta kalustoa. Lisäksi nykyiset liikenteessä olevat Flirt-junat ovat 2020-luvulla tulossa peruskorjausikään. Nykyään HSL:n liikennettä ajetaan 81 Flirt-junayksiköllä, mutta ne eivät 2020-luvun puolessavälissä enää riitä nykytasoisen liikenteen järjestämiseen. Tästä syystä HSL alkaa valmistella yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n kanssa uusien junien hankintaa niin, että junat tulisivat liikenteeseen vuodesta 2025 lähtien. Jotta uusia junia voidaan hankkia, niille tarvitaan 2020-luvun puolenvälin jälkeen myös uusia varikoita. Junien säilyttämisen lisäksi varikoita tarvitaan junien huoltamiseen. Väylävirasto on selvityksessään tutkinut varikoille sijoituspaikkoja Keravalle, Espooseen, Kirkkonummelle ja kehäradan varteen Vantaalle. Selvitys valmistuu helmikuussa 2020. Myös HSL on selvittänyt kuntien alustavia kantoja uusiin varikoihin haastattelemalla kuntien ylimpiä viranhaltijoita. Keskustelut ovat koskeneet varikoiden sijoittamista Espoon Mankkiin, Kirkkonummen Luomaan tai Vuohimäkeen, Vantaalla kehäradan varteen ja Keravan Jäspilään. Uudet varikot kaupunkiratojen kannalta optimaalisissa paikoissa tehostaisivat junaliikennettä jo nykytilanteessa, kun esimerkiksi siirtoajoja tarvittaisiin vähemmän. Uusien junien hankkimiseksi tarvitaan 2020-luvulla yksi uusi varikko, mutta 2030-luvun puolivälissä varikoita tarvitaan vielä yksi tai kaksi lisää. Uudessa hankinnassa tavoitteena on löytää junia, jotka sopivat HSL:n kaupunkiliikenteeseen parhaalla mahdollisella tavalla. Uusiin juniin tarvitaan esimerkiksi nykyistä enemmän ovia sekä enemmän tilaa käytäville, seisoville matkustajille ja polkupyörille. Ennen varsinaisen hankinnan käynnistämistä HSL selvittää vielä tarkemmin muun muassa hankittavan kaluston ominaisuuksia ja hankintatapaa sekä neuvottelee kuntien kanssa tarvittavasta varikkoratkaisusta. HSL vie hankinnan käynnistämistä ja varikkoratkaisua koskevat hankepäätösesitykset HSL:n hallituksen päätettäviksi vuoden 2020 loppuun mennessä. HSL valmistautuu hankkimaan uusia junia Helsingin seudun joukkoliikenteeseen 2020-luvulla. HELSINGIN LÄHILEHDISTÄ Juvanoja Emilia Puh. 045 261 0260 Laitinen Birgitta Puh. 044 322 0444 Suhonen Olavi Puh. 045 164 4314 Särkisilta Pekka Puh. 050 555 3252 Väisänen Sirkka Puh. 045 601 3936 Ilmoitusmyynti www.letterbox.fi Vuodest 2007 lukijoitaa ilahduttae Lähiuutisia positiivisella sisällöllä kotiin kuljetettuna sekä lehtien omilla uutissivustoilla. Parhaat paikat lehdistä vuodelle 2020 varataan nyt. Kysy etuja takasivun paikoista. TOIMI NYT! VARAA OMA NÄKYVYYTESI
10 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2019 Uusi luonnonsuojelualue perusteilla Pohjois-Helsinkiin Helsingin Keskuspuiston pohjoisosassa sijaitseva Haltialanmetsän alue on monipuolinen lehtojen ja korpien muodostama kokonaisuus. Alueella on myös valtakunnallista merkitystä uhanalaisten ja vaateliaiden kääpien suojelulle, sillä alueelta on tavattu muun muassa uhanlaiset sitkaskääpä ja kalvaskääpä. Koska Haltiala on yksi Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun merkittävimpiä virkistysalueita, alueen käytön suunnittelun tärkeimpänä tavoitteena on ollut luontoja virkistysarvojen yhteensovittaminen. Suunnitteluvaiheessa oli mukana toistakymmentä asukas-, luontoja harrastusjärjestöä. Suojelualueen perustamisesityksestä saatiin 18 kannanottoa, joissa kaikissa kannatettiin sen perustamista. – Haltialanmetsä on Helsingin suurin metsäinen suojelualue, jossa luonnonsuojelu ja virkistyskäyttö yhdistyvät hienosti, kertoo yksikön päällikkö Päivi Kippo-Edlund kaupunkiympäristön toimialan ympäristönsuojeluyksiköstä. MAASTON KULUMINEN HALLINTAAN Virkistyskäyttö suojelualueella voi jatkua edelleen, tosin joitakin muutoksia on tulossa. Esimerkiksi pyöräily sallitaan vain merkityillä poluilla, ja suurten tapahtumien järjestäminen kielletään 10.5.–30.6. Haltialan alueen käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja siksi on tärkeää saada maaston kuluminen hallintaan. Tulevalle suojelualueelle laaditussa hoitoja käyttösuunnitelmassa esitetään muun muassa tiedottamisen lisäämistä ja reittien parantamista. Alueelle aiotaan teettää myös hydrologinen selvitys, jonka perusteella päätetään, millaisia vesitalouden ennallistamistoimia alueelle mahdollisesti tehdään jatkossa. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto päätti kokouksessaan 21.11.2019 esittää kaupunginhallitukselle Haltialanmetsän luonnonsuojelualueen perustamista. Lopullisen päätöksen asiasta tekee Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus. Haltialanmetsä sisältyy Helsingin luonnonsuojeluohjelmaan 2015–2024. POHJOIS-HELSINKIIN esitetään uuden laajan metsäisen luonnonsuojelualueen perustamista. Eläkeläisille pidettiin oma kykykilpailu Helsingissä Harmaana valuva marraskuun 14. päivän sade unohtui, kun astui Kanneltalon aulaan Kannelmäessä. Ihmiset tungeksivat pääsalin ovella, ja muutama fani joutui jäämään ulkopuolelle, kun paloturvallisuussäännökset estivät kaikkien halukkaiden sisäänpääsyn. Oven taakse jääneillä oli pettynyt ilme. Salissa oli nimittäin alkamassa Talenttia kaiken ikää -kykykilpailun loistelias finaali. Kahdeksan esitystä oli valikoitunut mukaan finaaliin aiemmin syksyllä pidetyissä karsinnoissa Riistavuoren, Roihuvuoren ja Kustaankartanon monipuolisissa palvelukeskuksissa. EIJA VILPAS TUOMARISTOSSA Lavalle pelmahti tilaisuuden juontaja Pola Ivanka kultapaljeteissaan ja halusi heti kunnon aplodit yleisöltä. Aplodeja sai myös finaalin tuomaristo, näyttelijät Minna Kivelä ja Eija Vilpas sekä laulajakonkari Matti Esko. Aplodit hiljenivät, kun lavalle saatettiin ensimmäinen esiintyjä. Sähköpyörätuolissa istuva Sisko Karjalainen, taiteilijanimeltään KUPLATON, räppäsi vakuuttavasti elämästä palvelukodissa. Yleisö eli mukana ja tuomaristo palkitsi koskettavan esityksen erityiskunniamaininnalla. Finaaliohjelmistossa vuorottelivat yhden ihmisen esitykset ja parinkymmenen henkilön lauluja tanssinumerot. Vaikuttavimman yksilöesityksen palkinnon sai itseoppinut pianisti Anne Papart. Vaikuttavimman ryhmän palkinto myönnettiin nelihenkiselle Kunnelit -ryhmälle, joka esitti kolminäytöksisen sanattoman näytelmän. Yleisö nauroi esitykselle hervottomasti. Kolmannen palkinnon, lippupaketin Suomalaisen Barokkiorkesteri FiBO:n konserttiin Ritarihuoneelle sai runonlausuja Tuula Kilpinen, joka onnistui luomaan runollaan lavalle aivan oman maailman. Tapanilan kukkamekkoiset ja punahuiviset seniorilaulajat lauloivat sävykkäästi Tiritombaa ja saivat toisen sijan ja palkinnoksi Pola Ivankan esiintymisvalmennuksen. LAULU PUU-PASILASTA VEI VOITON Talenttia kaiken ikää -finaalissa voiton vei Kannelmäkeläinen trubaduuri Kari Tontti, joka esitti kitaroineen laulun omalla tekstillään vanhasta Puu-Pasilasta. Lauluääni ja esitys valloittivat tuomariston, joka toivoi kuulevansa lisää voittajan musisointia. Palkinnoksi Kari seuralaisineen pääsee kunniavieraana katsomaan Helsingin kaupunginteatterin Vihainen Leski –näytelmää, jossa roolin tekee myös voittajaa valitsemassa ollut Eija Vilpas. Yleisö eli mukana kaikissa ohjelmanumeroissa. Eräs katsoja oli sitä mieltä, että kokonaisuus oli kuin iltamat ennen vanhaan! Osa esiintyjistä tietenkin pettyi, kun palkintoa ei tullut. Muun muassa TSAIKKA-tanssiryhmä, jota oli kuvattu jo karsinnoissa Puoli seitsemän -ohjelmaan, epäili tuomaripeliä. Helsingin kaupunki kuitenkin palkitsee kannustuksena TSAIKKA – ryhmän alueliikuntapasseilla. Mutta narikan luona osa palkinnotta jääneistä alkoi heti suunnitella revanssia. Ensi kerralla voitto tulee! Tai sitten sitä seuraavalla! Teksti: Liisa Rimpiläinen Kuvat: Katja Lauronen TALENTTIA kaiken ikää oli helsinkiläisille senioreille suunnattu kykykilpailu, joka huipentui finaaliin Kanneltalossa. TALENTTIA KAIKEN IKÄÄ -FINAALIN TULOKSET: ? 1. sija: Kari Tontti, laulu & kitara ? 2. sija: Tapanilan Seniorikuoro ? 3. sija: Tuula Kilpinen, runonlausunta ? Vaikuttavin ryhmä: Kunnelit, sanaton näytelmä ? Vaikuttavin yksilöesitys: Anne Papart, piano ? Tuomariston kunniamaininta: KUPLATON (Sisko Karjalainen) ? Helsingin kaupungin palkinto: TSAIKKA, tanssiryhmä ? Tuomaristossa: Näyttelijä Minna Kivelä, laulaja Matti Esko sekä näyttelijä Eija Vilpas. Kari Tontti esiintymässä. Tuomarit, juontaja ja kykykilpailun idean äiti. Haltialanmetsän alue on monipuolinen lehtojen ja korpien muodostama kokonaisuus. SUSANNA PIMENOFF
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 11 13 | 2019 Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MODULARBOX OY M Ö N K I J Ä C E N T E R MEILLÄ TAKUU, VARAOSAT JA HUOLTO PELAA VARMASTI! SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 NOPEAT TOIMITUKSET RAHDILLA KOKO MAAHAN, KOTIIN ASTI! Avoinna: Ark.10-17, la 10-13 TILAA HETI OMASI! MARKKINOIDEN HALVIMMAT (EI KIINALAISET) LAATUTRAKTORIT 7990 ? +tk 550 EFI SH. 10490? +tk Ohjaustehostimella MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! EDUN ARVO YHT. 2990? EDUN ARVO YHT. 2990? 5990 ? +tk Rahoituksella alk. 139?/kk. JÄRKEVÄT JOULULAHJAT ITSELLE TAI SUKULAISELLE! VINSSI JA PERÄVAUNUPISTOKE kaupanpäälle! JÄRKEVÄT JOULULAHJAT ITSELLE TAI SUKULAISELLE! 6790 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. Finman V-aura 800 ? SH. 8490? +tk 4x4 www.tgb.fi EFI+EPS OHJAUSTEHOSTIMELLA LED malli 600 EI TARVISE AJOKORTTIA! Markkinoiden makein kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! Takuu 2 v. (Norm. 6990?) (ennen 1985 syntyneet!) EDUN ARVO YHT. 2500? RALLY USA 2000 JOULUERÄ NOPEILLE! 5490? (6990?) 5490 ? +tk Rahoituksella alk.149?/kk. Nopeus 45 km/h, 1 latauksella 70 km, Lämmityslaite, Pakki. Otamme Autoja vaihdossa! Nopeille ISO TAKA-BOXI KAUPANPÄÄLLE! (arvo 490?) +tk 4990 ? Rahoituksella alk. 149?/kk. Lämmityslaite, Keskuslukitus. Peruutuskamera. Tehokkaat 2x100 Ah akut. Ajomatka 60 km. (8790?) Hytillinen SÄHKÖSKOOTTERI KATSO ESITTELYVIDEOT www.rally.fi Rahoituksella alk. 75?/kk. +tk 2190 ? PYRKIJÄ E470 UUTUUS! Moottori 250 W. Ajomatka n. 60 km, max nop. 25 km/h. Ei ajokorttia, Tehokas 60 V 1000 W moottori. Ajomatka 50-60 km. Pakki. Takuu 2 v. Lisäakuilla jopa 120 km! NOPEILLE Takaboxi, takateline ja suojapeite kaupanpäälle (arvo 340?) 1890 ? SÄHKÖPYÖRÄ/ SÄHKÖMOPO ETUSI NYT 500? 1990 ? (2490?) PYRKIJÄ E500 Suomen suosituin sähköskootteri! Ei ajokorttia, Automaattijarrut, Pakki. Rahoituksella alk. 75?/kk. Rahoituksella alk. 75?/kk. SÄHKÖSKOOTTERI PYRKIJÄ E400 3-pyörä Takuu 2 v. HETI TOIMITUS! Nopeille Sähköikkunat, Peruutuskamera, Keskuslukko ja Suojapeite KAUPANPÄÄLLE! (arvo yht. 1000?) UUTUUS! HETI TOIMITUS! HETI TOIMITUS! HETI TOIMITUS! HETI TOIMITUS! Helsinki sitoutuu rakennusten nollahiilisyyteen Helsingin tavoitteena on olla kokonaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Yli puolet Helsingin hiilidioksidipäästöistä tulee rakennusten lämmityksestä. Noin 45 prosenttia Helsingin päästövähennyspotentiaalista puolestaan liittyy rakennuksiin. Nollahiilirakennuksella tarkoitetaan erittäin energiatehokasta rakennusta, jonka kaikki tarvitsema energia on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. ? Ilmastonmuutos on aikamme kriittisin haaste, ja Helsinki on etujoukoissa sen torjumiseksi. Tarvittavaa lämmitysenergian määrää on vähennettävä järjestelmällisesti. Siksi rakennukset ovat ilmastonmuutoksen torjunnan ytimessä. Helsinki on sitoutunut toteuttamaan omaan rakennuskantaansa hyvin kunnianhimoisia toimenpiteitä lämmönkulutuksen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi. Omalla toiminnallamme johdamme myös muita ryhtymään toimiin, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. TIUKAT TAVOITTEET KAUPUNGIN OMILLE RAKENNUKSILLE Helsinki on asettanut Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmassaan selkeät energiatehokkuustavoitteet rakennuksille, jotka ovat suoraan kaupungin hallinnassa. Uusien toimitilojen osalta rakennuksen energiatehokkuutta kuvaavan E-luvun on oltava 20 prosenttia alhaisempi kuin kansallisessa lainsäädännössä vaaditaan. Vastaavasti E-luvun tulisi tilojen peruskunnostuksen jälkeen olla enintään 80 prosenttia kansallisen lainsäädännön vaatimuksista. Kaikki kaupungin rakennuttamat uudet asuinrakennukset tulevat kuulumaan energialuokkaan A. Kaupunki investoi omassa rakennuskannassaan voimakkaasti paikallisesti tuotettuun uusiutuvaan energiaan, kuten geotermiseen ja aurinkoenergiaan. ENERGIARENESSANSSIOHJELMA VALMISTELUSSA Helsingin kaupungilla on parhaillaan valmisteilla Energiarenessanssi-ohjelma, jonka tarkoituksena on jouduttaa yksityisomistuksessa olevissa rakennuksissa tehtäviä energiakorjauksia. Tavoitteena on vähentää lämmitysenergian määrää kymmenillä prosenteilla koko Helsingin rakennuskannassa vuoteen 2035 mennessä. Tarkoituksena on kasvattaa muun muassa neuvontaa energiaremonttien toteuttamiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi, suunnitella kaupunginosia yhä enemmän hiilineutraalisuuden mukaisesti sekä ohjata rakennusvalvonnassa asiakkaita energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja uusiutuvaan energiaan. World Green Building Council on verkosto, jonka tavoitteena on terveellinen ja kestävä rakennettu ympäristö. Verkosto koostuu 70 kansallisesta Green Building Councilista, jotka sijaitsevat ympäri maailmaa. HELSINKI on 4. joulukuuta liittynyt World Green Building Council -yhteistyöverkoston nollahiilirakennussitoumukseen, jossa kaupungit ja yritykset sitoutuvat saavuttamaan hiilineutraaliuden omassa rakennuskannassaan kiinteistöjen energiankäyttöä koskevien hiilidioksidipäästöjen osalta vuoteen 2030 mennessä. LAURI ROTKO
12 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 13 | 2019 Kivikonlaitaa jatketaan ja ulkoilupuistoon uusia reittejä Kivikon teollisuusalueella varaudutaan Lahdenväylän uuden eritasoliittymän ja Tattarisillan tuloon. Kaupunki on laatinut katusuunnitelman Kivikonlaita -nimisen kadun pohjoisosaan. Suunnitelmalla mahdollistetaan paitsi Kivikon ja Malmin välisten liikenneyhteyksien parantaminen eli Tattarisillan rakentaminen, sillä on myös muita tavoitteita. Katusuunnitelmalla mahdollistetaan myös asemakaavan mukainen rakentaminen Kivikon teollisuusalueella, kävelyn ja pyöräilyn olosuhteinen parantaminen sekä pyöräbaanaverkoston laajentaminen. Kivikonlaitaa on tarkoitus jatkaa pohjoisen suuntaan. Jalkakäytävän ja ajoradan väliin saneerataan uusi baanaverkon osuus. Pohjoisessa kadulle tehdään kääntöpaikka, joka rajautuu mahdollisesti rakennettavaan Kivikon sisäampumaurheilukeskukseen. Lisäksi kaupunki on tehnyt Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosan puistosuunnitelman. Ulkoilupuistoon on tarkoitus toteuttaa muun muassa kaksi uutta poikittaista puistoraittia täydentämään nykyistä reitistöä. Uusi puistoraitti on suunniteltu myös Kivikonlaidan kääntöpaikan ja nykyisen puistoraitin välille. Rikkinäiset vaatteet ja lakanat Kivikon Sortti-asemalle Keräykseen kelpaavat rikkinäiset ja loppuun kuluneet vaatteet ja kodintekstiilit, kuten takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat. Esilajittelu tehdään käsin, joten hygieniasyistä keräyksessä ei oteta vastaan alusvaatteita ja sukkia, tiedotti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Poistotekstiilien vastaanotto on kokeilun aikana maksutonta. Kokeilun jälkeen keräys saattaa jatkua maksullisena. HSY osallistuu Telaketju TEM -hankkeeseen, jossa kehitetään poistotekstiilien keräystä, lajittelua, materiaalien tunnistusta, uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Osana hanketta Lounais-Suomen Jätehuolto valmistelee tekstiilien kiertotaloutta vauhditKIVIKON Sorttiasemalla kuten myös muilla pääkaupunkiseudun Sortti-asemilla kokeillaan käyttöön kelpaamattomien tekstiilien keräystä 31. tammikuuta 2020 saakka. Hoitaa huolellisesti ja ammattitaidolla Erilaiset asiakirjat: testamentit, edunvalvontavaltakirjat, avioehdot, kauppakirjat ym. Avioero-ositukset, perunkirjoitukset ja perinnönjaot Lasten huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvät asiat Kaikki rikosasiat, myös maksuttomat oikeudenkäynnit Kiviportintie 6, 00950 Helsinki Puh. 040 5520 818 kirsi@ukkonen.com K IRSI UKKONEN A S I A N A J O T O I M I S T O § Kiviportintie 6, 00950 Helsinki Puh. 040 5520 818 kirsi@ukkonen.com K IRSI UKKONEN A S I A N A J O T O I M I S T O w w w . u k k o n e n . c o m Maksuton tarkastus ja hoitosuunnitelma Katso www.hammasteos.? Soita ja varaa aika Retkeilijänkatu 7 B, 00980 Helsinki Esteetön kulku Retkeilijänkadulta ja Rastilan metroasemalta EHT Sirkka Müller Hammasproteesit kuntoon! Erikoishammasteknikko valmistaa ja huoltaa hammasproteesit ERIKOISHAMMASTEKNIKOT RASTILAN Teemme myös kotikäyntejä EHT Juha-Pekka Marjoranta P. 044 5566010 EHT Jarno Niskanen P. 040 6644904 EHT Sirkka Müller P. 040 1574560 EHT Juha-Pekka Marjoranta Kontulan Kello Ky Kontulan uimahallin vieressä. P. 09-304764 ? Kello ja kulta-alan ammattilainen ? Kelloseppä aina paikalla (1,69) Raj. 2 kpl/ asiakas ALENNUS NORM. HINNASTA. VAIN TÄLLÄ KUPONGILLA -40 % 89 Kontula ostoskeskus ARK. 9-19, LA 9-16, su 12-16 Tarjousaika 14.-18.12. kauppa Nord Clean PYYKINPESU NESTE 1l Naisten ja miesten KOTITOSSUT 50 Lomailemme ajalla 21.12.19 6.1.20 Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! AJANVARAUS p. 342 4330 ma 15-20, ti-to 09-18, pe 09-16 tavaa jalostuslaitosta, jossa kotitalouksilta kerätty poistotekstiili jalostetaan mekaanisesti kierrätyskuiduksi.