3/2019 ARTOVA / ARABIANRANTA–TOUKOLA–VANHAKAUPUNKI -KULTTUURIJA KAUPUNGINOSAYHDISTYS RY TEEMANA Ympäristö Kekristä jouluun s. 8 -9 Sompasauna 5 / 5 s. 10 Arabianrannasta Arkadianmäelle Mai Kivelä s. 4 5 Leo Stranius Ekoistin muistelmat s. 11
3 2 Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin sitoutumaton, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä kulttuurija kaupunginosalehti. Lehti jaetaan kotitalousjakeluna ja sitä on saatavissa lisäksi useista jakelupisteistä. Kuohu on luettavissa myös verkkolehtenä sekä näköisversiona kaupunginosayhdistyksen sivuilta osoitteessa www.artova.fi. JULKAISIJA Artova ry. Intiankatu 1, 00560 Helsinki. p. 050 309 9501 Numeron 3/2019 tekijät Lauri Alhojärvi, päätoimittaja Krista Pulkkinen Keijo Lehikoinen, Milla Karkulahti, Christian Sannemann Taitto: Mirkka Pihlajamaa ja Lauri Alhojärvi Kannen kuva Milla Karkulahti SÄHKÖPOSTI JA ILMOITUSMYYNTI kuohu.toimitus@gmail.com artovakoordinaattori@gmail.com PAINO Botnia Print JAKELU Helsingin Jakelu-Expert JAKELUPISTEET Arabianrannan kirjasto, Kallion kirjasto, Kumpulan kylätila, Metropolia, K-market Arabia, Kääntöpaikka, Bokvillan, Olotila, K-market Hämeentie, Tekniikan museo, Prisma Viikki, Kalasataman Vapaakaupunki, Kauppakeskus Arabia. Kuohu ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Ilmestymisaikataulun löydät Kuohun Facebook-sivulta ja www.artova.fi. Kuohun artikkeleissa ilmaistut mielipiteet ja näkemykset ovat kirjoittajien omia eivätkä välttämättä edusta lehden kantaa. Pääkirjoitus Lauri Alhojärvi Artova (Arabian ranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuurija kaupunginosayhdistys ry) on Arabian alueen ihmisten – asukkaiden, työntekijöiden, yrittäjien, opiskelijoiden sekä muiden alueesta kiinnostuneiden – yhteisö. Artova on pääkaupunkiseudun aktiivisin kaupunginosayhdistys. Se järjestää taideja kulttuuritapahtumia, osallistuu monipuolisesti kaupungin kehittämiseen sekä pilotoi uudenlaisia toimintamalleja ja käytäntöjä. Artova kokoaa yhteen erilaisia toimijoita ja avaa samalla yllättäviä näkökulmia. Artova saa mahdottomaltakin vaikuttavat projektit toteutettua. Tärkeää on itseohjautuva ja omaehtoinen toiminta. Artova on myös tehnyt uraauurtavia avauksia vallan ja vastuun jakamisessa ja päätösvallan siirtämisessä suoraan alueen toimijoille. Monipuolisen ja vaikuttavan toiminnan mahdollistaa aktiivisten vapaaehtoisten suuri joukko. Artova on meidän kaikkien! Tule mukaan tekemään Artovan alueesta entistäkin parempi ja hauskempi! Lisätietoa: www.artova.fi. Artovan perustoiminta on riippuvainen jäsenmaksuista. Tue mahtavan monipuolista toimintaa maksamalla jäsenmaksu 12/8 euroa tilille 800012-70827323 (käytä viitettä 3696) ja täyttämällä liittymislomake sivulla www.artova.fi. Kiitos! Hei sinä, jolla kamera kulkee aina matkassa! Mikä on suosikkikuvauskohteesi Artovan kiehtovalla ja monimuotoisella alueella? Kenties Pornaistenniemen upeat ulkoilumaastot tai Vanhankaupungin alati kuohuva koski? Vai ikuistatko mieluummin tilanteita, urbaaneja tapahtumia ja alueen asukkaita? Haluaisitko jakaa parhaat otoksesi ja oman näkökulmasi myös Kuohun laajalle lukijakunnalle? Lähetä meille toimitukseen kuviasi, julkaisemme niitä sekä Kuohun sosiaalisessa mediassa, että itse lehdessä. Uniikeimmat otokset päätyvät aina kansikuviksi asti! Laita kuvat osoitteeseen kuohukuvat@gmail.com oman nimesi ja kuvauspäivämäärän kera. Kuvien resoluution olisi hyvä olla noin 300dpi, jotta laatu riittää myös painotuotteeseen. Hauskoja kuvaushetkiä! Kirjoittaja on Kuohun päätoimittaja, joka pitää teatterista, politiikasta ja osallistuvasta demokratiasta. Ympäristömme Kuohun teemana on tällä kertaa ympäristömme. Muotoilun tarkoituksena on korostaa yhteistä vastuuta, mutta myös laajentaa ideaa ympäristöstä luonnon ulkopuolelle. Ympäristöömme kuuluvat puiden ja eläinten lisäksi ihmiset, rakennukset, polut, museot, juhlat; kaikki ympärillämme sijaitseva. Yhteisöllisen lähestymistavan kannalta kiintoisaa on se, että lehteemme valikoitui peräti kolme henkilöhaastattelua. Krista Pulkkinen haastatteli kahta alueemme uutta vaikuttajaa, kansanedustaja Mai Kivelää ja kauppias Hermanni Natusta. Lehtemme kolumnistina meille jo tutuksi tulleen Leo Straniuksen tapaamme tällä kertaa hänen vasta julkaistun elämäkertansa tiimoilta. Ympäristö on terminä epätarkka: se kuvaa jotakin ulkopuolista, ympärillä sijaitsevaa. Todellisuudessa yksilöistä koostuvat yhteisömme ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja täten ympäristö sulautuu osaksi meitä. Haastateltavistamme jokainen käsitteleekin tätä vuorovaikutusta itselleen ominaisella tavalla. Itse tahdon pohtia yksityisen ja yhteisen vuorovaikutusta ruokahävikin kautta. Ruokahävikin vähentämistä pidetään yksilöiden kannalta tehokkaana keinona ympäristötuhojen ehkäisyyn. Ja mentaalisesti keino onkin tehokas, sillä onnistuneen syömisen ansiosta jätepussi tuntuu kevyemmältä ja lompakko painavammalta. Kuitenkin ruokahävikin typistäminen kotitalouksien murheeksi johtaa harhaan. YK:n elintarvikeja maatalousjärjestö FAO:n mukaan länsimaissa ruokahävikin osuus henkilöä kohden on 95–115 kg vuodessa. Suomalaista kohden hävikkiä syntyy Luonnonvarakeskuksen mukaan kuitenkin vain 20–25 kg. Mistä johtuu tämä ero? Nuolevatko suomalaiset lautasensa näin paljon muita säntillisemmin? Kaikesta Suomessa pois heitetystä ruoasta kotitalouksien osuus on 30 % ja alkutuotannon osuus vain 12 %. Globaali tilanne on kuitenkin toinen. FAO:n mukaan esimerkiksi syömäkelpoisista porkkanoista lähes kolmasosaa ei kelpuuteta edes kauppaan asti. Samoin on muidenkin juuresten, vihannesten ja hedelmien laita. Aikoinaan naureskeltiin käyrät kurkut kieltävälle direktiiville, joka osoittautui uutisankaksi. Kuitenkin suomalaiset toteuttavat tuota olematonta määräystä päivittäin ruokakaupassa asioidessaan. Porkkanat jäävät pellolle, koska suurten ketjujen laatustandardit edellyttävät virheetöntä ulkonäköä. Kuljetuksen aikana osa tuotteista naarmuuntuu tai tuhoutuu. Mitä pidempi kuljetusmatka, sitä enemmän syntyy hävikkiä. Hävikki täytyy kompensoida tuottamalla enemmän. Mitä enemmän tuotantoa, sitä suurempi osuus jää pellolle. Suomalaisten ruokahävikki on siis pieni lähinnä siksi, että Suomessa tuotetaan ruokaa niin vähän. Lautanen on hyvä syödä tyhjäksi, mutta hävikin osalta tehokkaampi keino on hankkia ruokansa suoraan lähituottajilta. Voi myös vaatia suuria kauppaketjuja muuttamaan standardejaan tuotteiden ulkonäön suhteen. Yksittäistä kauppiasta, kuten vaikkapa Hermanni Natusta, voi patistaa lahjoittamaan päivän päätteeksi hävikkiruoan sitä tarvitseville, tai edes jättämään roskakatoksen lukitsematta. Suuremmat poliittiset muutokset vaativat puolestaan jo kansanedustajan, esimerkiksi Mai Kivelän, toimia. Lisää vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen ja muihin ympäristöasioihin voi kysellä vaikka Leo Straniukselta. Lauri Alhojärvi Kuohun päätoimittaja Tule mukaan tuottamaan visuaalista sisältöä Kuohuuun!
5 4 Arabianrannasta Arkadianmäelle – Mai Kivelä Keväällä valittiin kansanedustajat vaalikaudelle 2019–2023. Kahdestasadasta valitusta kansanedustajasta naisia oli 92, mikä oli enemmän kuin koskaan. Yksi heistä oli Arabianrannassa perheineen asuva 36-vuotias Mai Kivelä. Vasemmistoliitto teki menestyksekkään kampanjan keräten yli 250 000 ääntä ja lisäsi edustajapaikkojaan neljällä. Kivelän ansiokas henkilökohtainen potti oli 6790 ääntä ja sillä Kivelälle avautui merkittävä poliittisen vaikuttamisen väylä. Krista Pulkkinen Kirjoittaja on Kristallin kirkkaasti -bloggari, josta Kuohuun kirjoittaminen on komea kunnia ja nauru elämän suola.. Eduskuntavaalit 2015 antoi vahvistuksen parlamentaarisen vaikuttamisen polulle Puoluepoliittinen ura ei ollut itsestäänselvyys. Pitkään järjestötoiminnassa ja kansalaisaktiivina toiminutta ei puoluepolitiikka juuri kiinnostanut. Opiskeluaikana Kivelä viettikin vuodesta enemmän kuukausia metsäasemilla ja Greenpeacen laivoilla, kuin kotona. Suora toiminta oli hänelle mielekäs tapa vaikuttaa, mutta vähitellen Kivelää rupesi tympimään se, että parlamentaarinen järjestelmä oli asioiden etenemisen suurin hidaste. ”Vahvistui ajatus, että se on kuitenkin se paikka, missä eniten tarvittaisiin toimia”, kertoo Kivelä. ”Ilmastonmuutos oli myös asiana konkreettinen. Tuli tunne, että ihmiset haluavat todella toimia ja tiedemaailmailmalla on tarjolla teknisiä, toimivia ratkaisuja, mutta sitten meillä on poliitikot, jotka puhuvat jostain ihan muusta. Ilmastonmuutos ei ollut politiikassa niin korkealla agendalla kuin itse ajattelin, että sen pitäisi olla”, valottaa Kivelä. Myös työ Vasemmistonuorten pääsihteerinä vahvisti ajatusta hakeutua Arkadianmäelle: ”Sitä päätöstä edelsi tietenkin se, että oli muiden tuki, ja että minua pyydettiin ja kannustettiin lähtemään ehdolle.” Kivelä oli ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa ehdokkaana vuonna 2015 ja sai ääniä yli 4600, mikä on ensikertalaiselle paljon. Henkilökohtainen äänimäärä olisi riittänyt edustajan paikkaan, mutta vaalitavan takia ei työpöytää vielä Kivelälle eduskunnasta tarjottu. Huikean kampanjan tehnyt Kivelä oli kuitenkin erittäin tyytyväinen äänimääräänsä: ”Ensimmäiset vaalit kertovat onko sisäänpääsy yhtään realistista. Hyvin menneet vaalit ovat suuri kannuste, ja myös muut toivovat, että lähtee seuraavankin kerran ehdolle puolueessa. Vaikka en ollut tunnettu poliitikko, minulla oli kuitenkin oman toiminnan kautta jo vuosien ajalta näyttöjä, osaamista ja kokemusta”. Kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen ”Minua vähän pelotti vaalien jälkeen, että olenko henkilökohtaisesti onnettomampi, jos työ on kovin raskasta. Kansalaisjärjestöissä voi olla henkisesti helpompaa, kun on enemmän omanmielisten kanssa tekemisissä. Mietitytti, että kuinka ison kompromissin tässä tekee oman hyvinvoinnin suhteen.” Pelko on kuitenkin osoittautunut turhaksi, ja työ Arkadianmäellä on alkanut vauhdikkaasti ja menestyksekkäästi: ”Oli oikeastaan hyvä, että oli niin varautunut fiilis, niin on voinut positiivisesti yllättyä astioista.” Mai Kivelä on erittäin tyytyväinen kevätkauteen: ”Kaikki ne tavoitteet, mitä asetettiin, myös saavutettiin. Me saimme vaalivoiton ja onnistuimme pääsemään hallitukseen. Saimme aikaan hallitusohjelman, jossa on kunnianhimoiset ilmastoja ympäristötavoitteet. Pääsin hallitusneuvotteluissa juuri siihen ykköspöytään, jossa minulle tärkeistä asioista neuvoteltiin. Hallitusneuvotteluihin osallistuminen oli puoluepoliittisen polkuni hienoin hetki. Kun koko neljän vuoden hallitusohjelmaa kirjattiin, olin mukana neuvottelemassa, mitä hallitus lähtee tekemään.” Myös Mai Kivelän oma henkilökohtainen ykköstoive tulla valituksi ympäristövaliokunnan jäseneksi kävi toteen. Kansanedustaja, kansalaisaktivisti, vegaani… Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, kansalaisaktivisti, feministi ja vegaani. Puuttuuko jotain, Mai Kivelä? Edessäni istuva lämminhenkinen, herkkä, mutta vahvatahtoinen Mai pohtii hetken ja sanoo hiukan empien: ÄITI. Äitiys on jotain, mistä Mai ei aluksi halunnut tehdä suurta numeroa. Kivelä koki, että hänen identiteeteistään vahvin on aktivisti-identiteetti. Se on määritellyt Kivelää osuvasti lähes hänen koko elämänsä, ala-asteikäisestä lähtien. Aktivisti-identiteetti on myös johtanut siihen, että elämän edetessä mukaan ovat tarttuneet nuo muutkin luetellut määritteet. Nyt Kivelä kuitenkin nostaa äitiyden esiin: ”Se on tosi iso osa omaa todellisuutta ja persoonaa”. Mai Kivelän perheessä on puoliso ja kaksi lasta, joista esikoinen on peruskoulun toisella luokalla ja kuopus kahden vuoden iässä. ”Äitiyteen kasvaa vuosien saatossa”, toteaa Kivelä ja jatkaa: ”Minulla oli nuorena äitinä aika pitkään ajatus, että minulla ei ole äiti-identiteettiä. Minä olen minä. Olen aktivisti ja minulla on lapsi, en halunnut yhtään korostaa äitiyttä. Mutta nyt huomaa, että äiti-identiteetti on kuitenkin muodostunut ajan kanssa. Eikä sitä voi edes kuvitella, mitä se on sitten, kun omat lapset ovat teini-iässä”. Mai Kivelä haluaisi antaa lapsilleen kaikkien vanhempien tavoin turvallisen ja onnellisen lapsuuden ja toivoo, että jollain tavalla pystyisi suojelemaan heitä maailman pahalta. ”On tärkeää, että lasten identiteetti muodostuisi sellaiseksi, että he tunnistavat olevansa moraalisia toimijoita ja tunnistaisivat, että heillä on vaikutusvaltaa ja että he voivat muuttaa maailmaa. Lapset eivät ole minun projektejani. He ovat omia itsejään ja kasvattavat myös minua paljon. Se on kahdensuuntainen suhde”, toteaa Kivelä. ”Minulla ei pitäisi olla mitään tavoitteita heidän suhteensa. Heidän tehtävänään on löytää heidän elämänsä merkitykset, eikä niin, että ne tulisivat minun saneleminani. Toivon, että heillä on rento ja rakastava lapsuus ja että me voimme yhdessä ihmetellä maailmaa ja löytää vastauksia.” Lauttasaaressa lapsuutensa itse viettänyt Kivelä on löytänyt perheelleen kodin Arabianrannasta. Kivelä pitää aluetta ihanteellisena lapsille yhteispihojen ja autottomien leikkialueiden takia. Lisäksi Arabianrannasta Kivelä pääsee helposti polkemaan pyörällä töihin ja kaikkialle muualle, missä arjessa liikkuu. Kivelälle on myös tärkeää meren ja metsän, Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen läheisyys: ”On hienoa, että on kaupunginosa mihin tulee sporakiskot, mutta missä on myös aarniometsää vieressä.” Meri onkin elementti, jolla on iso merkitys Kivelän elämässä, ja hän on erityisen iloinen siitä, että Helsingin saaria on avattu virkistyskäyttöön: ”Olin viime viikolla ensimmäistä kertaa Isosaaressa. Se oli niin upea, että kyyneleet alkoivat valua rannalla. Helsingin saaristo on yksi kauneimmista paikoista koko maailmassa.” Lukeminen tärkeä harrastus Mai Kivelä elää ruuhkavuosia eikä halua antaa ulospäin kuvaa, että kaikki olisi helppoa. ”Parisuhde kärsii siitä, että on paljon duunia. Jos johonkin asiaan ei ole aikaa, se luonnollisesti kärsii”, sanoo Kivelä ja toivoo, että hänellä olisi aikaa enemmän parisuhteelle ja lepoon. Kivelä kokee, että yksi yhteiskuntamme suurista ongelmista on jatkuva kiire ja riittämättömyyden tunne: ”Minua kauhistuttaa se, että nuoret kasvavat sellaisessa pakahduttavassa olotilassa, jossa koko ajan pitäisi olla ja tehdä jotain. Työelämässä ihmisestä revitään kaikki tehot ja mikään ei riitä.” Kivelä on kiinnostunut löytämään hyviä poliittisia toimenpiteitä, joilla voitaisiin luoda iisimpää yhKuva: Helena Knutas teiskuntaa, jossa ihmiset voisivat olla onnellisempia. Kivelä muistuttaa, että omaa hyvinvointia ei saa aliarvioida ja itselle pitää olla armollinen. Vaaleissa Kivelä on puhunut perustulon puolesta ja kannattaa työajan lyhentämistä. Ajanpuutteen vuoksi Kivelä on joutunut karsimaan harrastuksiaan, mutta kirjallisuudesta hän ei luovu. Koska hänen arjestaan ei tällä hetkellä löydy aikaa istuskella fyysinen kirja kädessä, Kivelä kuuntelee äänikirjoja ja podcasteja aina valmistautuessaan lähtöön tai siirtyessään paikasta toiseen. Nyt kuuntelussa on 16-vuotiaan ilmastoaktivistin Greta Thunbergin yhdessä Svante Thunbergin sekä Beata ja Malena Ernmanin kanssa kirjoittama kirja Sydämen asioita – perhe ja planeetta kriisissä. Lukukokemus on vasta aluillaan, mutta Thunbergin kirja on jo herkistänyt Kivelää kyyneliin saakka. 9-vuotiaana Greenpeaceen liittynyt Kivelä pystyy samaistumaan Thunbergin kokemuksiin ja ilmastoahdistukseen: ”Tuntui tutulta, miten jo pienenä on ollut ihan sietämätöntä käsitellä sitä, että meret ja sademetsät tuhoutuvat.” Ilmastoahdistus koskettaa jo joka neljättä suomalaista Noin neljännes suomalaisista arvioi potevansa ilmastoahdistusta, kertoo Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran teettämä kyselytutkimus. Ilmastoahdistuksen syy on Kivelän mukaan se, että meidän nykyinen järjestelmämme on niin valtavassa ristiriidassa sen kanssa, mitä ihmiset haluaisivat. ”Eihän kukaan halua asua sellaisessa yhteiskuntajärjestelmässä, josta tietää, että se tuhoaa metsät, valtameret ja ilmaston sekä tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet”, toteaa Kivelä ja jatkaa: ”Sellainen henkinen ristiriita aiheuttaa ihmisessä ahdistusta ja sen takia ainoa tapa lieventää ympäristöahdistusta ovat kunnianhimoiset toimet ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ihmisten pitää voida luottaa siihen, että poliittinen järjestelmä tekee oikeasti asioita tilanteen muuttumiseksi.” Kivelä painottaa, että on Suomen etu olla ilmastonmuutoksen torjunnassa edelläkävijä: ”Kaikki häviävät, myös suomalaiset, jos ajattelemme, ettei tehdä mitään. Meidän hyvinvointimme ja työllisyys eivät hyödy sellaisesta positiosta. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävät toimet ovat meille hyväksi myös muilla tavoin. Energiaratkaisut ja liikennejärjestelyt puhtaiksi sekä koulutus sellaiseksi, että se vastaa muuttuvaa tarvetta siihen suuntaan, missä tulevaisuuden työpaikat ovat.” Mai Kivelälle on itselleen päivänselvää ja moraalisesti oikein hillitä omilla teoillaan ilmastonmuutosta: ”Niille ihmisille, joille tämä argumentti ei toimi, voi sanoa, että se on myös kansantalouden ja teollisuuden etu, että me olemme niitä, jotka ovat etunenässä kehittämässä kyseessä olevia ratkaisuja.” Mai Kivelä ei saarnaa. Hän näyttää mallia ja tarttuu toimeen; tekee osuutensa ja aika paljon enemmänkin. Lue myös Kuohussa aiemmin julkaistu artikkeli Vapaaehtoistyöstä leipätyö, Mai Kivelä & Petteri Pykäläinen (Kuohu 3/2014, s. 4-5). KIVELÄN VINKIT ILMASTONMUUTOKSEN HILLITSEMISEKSI YKSILÖTASOLLA 1) Tärkein ja merkittävin teko on vaikuttaa poliittiseen järjestelmään. Helpoin tapa on äänestää niitä ihmisiä, joiden kokee ajavan sitä asiaa, mitä haluaa edistää. 2) Voi myös osallistua taloudellisesti. Antaa rahaa järjestöille, jotka tekevät työtä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja jotka luovat painetta poliitikkojen suuntaan, jotta he kantavat vastuunsa asioiden edistämiseksi. 3) Esimerkin voima omassa elinpiirissä on tosi tärkeää. Se, miten itse suhtautuu ympäristöasioihin, miten kasvattaa lapset tai minkälaista esimerkkiä näyttää muille. Onko se ihminen, joka sanoo, että onpas kylmää, pakko lentää Thaimaahan vai onko se ihminen, joka luo merkityksiä jostain sellaisista asioista, jotka eivät ole niin epäympäristöystävällisiä. 4) Kasvissyönti tai ainakin lihansyönnin vähentäminen. 5) Ekosähköön vaihtaminen. 6) Yksityisautoilun vähentäminen. Liikkuminen auton sijaan mahdollisuuksien mukaan joukkoliikenteellä tai pyörällä. ”On aina parempi tehdä vähän kuin ei yhtään. Ja kun on tehnyt vähän, on helpompi tehdä vähän enemmän. Tutkimustenkin mukaan ihmiset ovat onnellisempia silloin, kun he voivat toimia sillä tavalla, mikä heistä itsestään on oikein”, kertoo Kivelä. Elintapojen muuttaminen ekologisemmaksi ei ole luopumista, vaan se on sitä, että itse määrittelee oman elämän reunaehdot ja se voi tehdä hyvin onnelliseksi”, huomauttaa Kivelä.
7 6 Toukolanranta ei sovellu asumiseen ...sanoi akatemianprofessori Mirja Salkinoja-Salonen syksyllä 1995. Kuohun edellisessä numerossa kerroimme, miten Toukolan ja Vanhankaupungin asukkaat ottivat vastaan ajatuksen siitä, että Vanhankaupunginlahden rantaan syntyisi uusi asuinalue. Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kulttuurija kaupunginosayhdistys Artova ry on antanut Helsingin kaupungille seuraavan kommentin koskien keskustatunnelin suunnittelua: Artova toteaa, että keskustatunneliin aiottu panostus on sekä liikkumisen ja liikenteen kannalta turha että kaupunkilaisten kannalta ylimitoitettu raskas investointi. Alueellamme tunneliratkaisu lisäisi Hermannin Rantatien liikennettä ja vaikeuttaisi jo nyt hankalan Hämeentien-Kustaa Vaasantien risteyksen toimintaa. Käpyläntie1, 00610 Helsinki | www.koskelanhammas.fi HAMMASLÄÄKÄRI Hammaslääkärit Sanni Aho, Katariina Savijoki, Katja Kurhela Erikoishammaslääkäri Susanna Paju (iensairaudet) Suuhygienistit Maria Jaakkola Leila Leppänen Varaa aika soittamalla (09) 720 6800 tai netistä. Arabianranta Vuonna 1994 aluetta kutsutaan jo Arabianrannaksi ja kadunnimiä keksitään. Yhdistykset pitivät edelleen alueen suunnittelun pohjana olevaa vaihtoehtoa aivan liian raskaana ja halusivat laajentaa rantapuistoa ja keventää rakentamista, mutta lautakunta ei asemakaavaluonnosta muuttanut. Bokvillanin ympäristöön oli edelleen suunnitteilla kahdeksan korkeata tornitaloa, Hämeentien varresta Arabian tehtaan kohdalla katukuilu. Vuoden aikana yhdistykset vetosivat vielä kerran kaupunkiin suunnitelmien keventämiseksi. Kannanotossa todetaan myös että esitetyt liikenneratkaisut ja alueen peruspalvelut ovat mitoitukseen nähden täysin riittämättömät. Siihenastisia ympäristövaikutusten selvityksiä pidettiin myös riittämättöminä; niissä olisi tullut käsitellä koko Vanhankaupunginlahden ympäristö. Helmikuussa Kerstin Smeds, Jukka Gronow ja heidän kolme lastaan muuttivat Metralta vuokraamaansa Bokvillaniin. "Kyllähän täällä kartanonrouvan ylhäisessä yksinäisyydessä joskus kaipaa sitä läheisyyttä, johon Kumpulassa tottui", Kerstin Smeds hymähtää kysyjälle. Toukokuun 1995 lehdessä käydään läpi alueen kaavoituskalenteri. "Asukkaat eivät ole katselleet toimettomina kaavoituksen etenemistä. Tämä ei ilmeisesti ole ollut kaikille mieleen, sillä jotkut kunnallispoliitikot ovat vaatineet, että yhdistysten edustavuus tulisi selvittää." Joulukuussa 1994 keskusteltiin Metran kanssa Bokvillanista, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korhosen kanssa kaavoitustilanteesta; helmikuussa 1995 professori Erkki Aurejärvi jätti kantelun EUn komissiolle Viikin lintukosteikon ympärille suunnitellusta rakentamisesta; maaliskuussa jätettiin useita valituksia asemakaavasta; huhtikuussa ympäristökeskus piti vaikutusselvityksiä etenkin maaperämyrkkyjen suhteen puutteellisina; toukokuussa prinssi Philip kävi tutustumassa kosteikkoon, jossa yhteydessä osayleiskaavasta yhtäkkiä poistui Viikinrannan puoleisen Säynäslahden pohjukkaan kaavaillut kerrostalot. Asemakaavaluonnoksen käsittely siirtyi alkusyksyyn. Toukolan-Vanhankaupungin yhdistys lähti sillä välin työstämään omaa vaihtoehtokaavaa, jossa olisi rakentamista vain kiinteällä maalla ja täyttömaa olisi kokonaan puistona. Myrkyt, melu ja taideteollisuus Professori Salkinoja-Salonen varoitti syksyllä 1995 lausunnossaan Toukolanrannan maaperämyrkkyongelmasta. Alue on ollut yleisenä sekä laillisena että laittomana kaatopaikkana. Tämän vuoksi maaperässä on kivimurskeen alle haudattuna erilaisia ympäristömyrkkyjä , esimerkiksi haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, karsinogeenisia ja mutageenisia myrkkyjä, supermyrkkyjä. "Jätteen sekaan tai päälle sijoitetuista rakennuksista on läntisissä teollisuusmaissa kertynyt niin paljon katastrofiluokan kokemuksia, että siitä on näissä maissa luovuttu 1980-luvun alussa. Meidän ei täällä Suomessa ole syytä toistaa muualla koettuja onnettomuuksia." Toukoja heinäkuussa 1995 kuultiin paalujunttauksen pauketta, kun Arabianrannassa Bokvillanin lähellä tutkittiin rakentamismelun vaikutuksia Viikin linnustoon. Tämä oli yksi seuraus yllä mainitusta Aurejärven kantelusta, koska sen katsottiin kohdistuvan juuri meluun. Kaava oli tällä välin hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa, mutta pysähtyi kaupunginhallituksessa riittämättöminä pidettyjen maaperäselvitysten takia. Uusi tutkimus tuli tehtäväksi kesällä 1996. Vuoden 1997 alussa taasen aloitti Art and design city Helsinki toimintansa. Kaupunki, KTM, Hackman, TAIKn tukisäätiö ja pop-jazzkonservatorion tukiyhdistys olivat perustaneet tämän luomaan Arabianrantaan Itämeren johtavaa taideteollisuuskeskusta. Lokakuussa yhdistys järjesti asukaspäivän, jossa esitteli hankettaan ja mitä kaikkea alueelle oltiin suunnittelemassa. KHOsta toteutukseen Korkein hallinto-oikeus hylkäsi 28.10.1998 Arabianrannan asemakaavasta tehdyt valitukset. Kaupunki arvioi tällä välin saastuneen maan puhdistuskustannuksiksi 37-50 milj. mk ja esirakentamisen kustannuksiksi 145 milj. mk, "joten veromarkkoja uppoaa saasteisiin ja pehmeikköön melkoisesti". Uusi asemakaavan muutos koski Kotisaaren tonttia, jolle oli tarkoitus rakentaa Arabianrantaa ja ympäristöä palveleva liikekeskus päivittäisja erikoistavaramyymälöineen. Kun vuonna 1999 Myllypurossa paljastui ikäviä seurauksia entisen kaatopaikan päälle rakentamisesta, yhdistys esitti taas huolensa siitä, riittävätkö Arabianrannan puhdistustoimet vastaavan tapauksen välttämiseksi. Epäilyjä herätti edelleen raskaan rakentamisen onnistuminen, uutta ennen kokematonta rakennustekniikkaa käyttäen. Vuoden lopulla ensimmäisten talojen markkinointi käynnistyi. 2000-luvulle siirryttäessä Arabianranta puhutti edelleen, mutta kun kaavat oli jo hyväksytty ei siihen enää ollut vaikuttamista. Nyt seurattiin Taideteollisen korkeakoulun oppilastöitä alueesta, Helsingin yliopiston Jonna Kangasojan väitöskirjaa. Ensimmäiset talot valmistuivat vuonna 2001 ja yhdistys toivotti uudet asukkaat tervetulleiksi kulmakunnalle ja toimintaan."Uudet asukkaat innoissaan" toteaa TOVA-lehti 2/2001. Rakennustyöt askarruttivat uusia asukkaita, mutta "on mukava muuttaa uuteen asuntoon, joka on viihtyisässä paikassa, meren äärellä." Loppukiri Vuonna 2002 pohdittiin, tuoko Loppukiri turisteja Arabianrantaan. Aktiivisten Senioreiden rakennuttama yhteisöllinen senioritalo edusti maassamme uutta asumismallia. "Vaikka 6-kerroksisen talon jokaisessa 55 asunnossa on keittiö tai keittokomero, talossa järjestetään yhteisruokailu viitenä päivänä viikossa...lisäksi asukkaita yhdistävät monenlaiset harrastukset..." Elokuussa 2006 vietettiin talon tupaantuliaisia. Tällä välin olivat valmistuneet myös Arabianrannan uusi peruskoulu ja päiväkoti, kauppakeskus Arabia ja kirjastokeskus Aralia, sekä Bokvillanin kunnostus asukastalona oli käynnistynyt. "Ja onneksi uusi asettautuu vanhan viereen ja lomittuu siihen, kuten Arabian ranta Toukolan, Vanhan kaupungin ja Hermannin kainaloon. Jo olemassa olevat palvelut, verkostot, koko viihtymisen infrastruktuuri on helposti kytkettävissä yhteen." (Marianne Lehtimäki, Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunkilehti 1/06) Anders Jansson kirjoittaja on Artovan historiaryhmän jäsen
9 8 Kekristä, joulusta, kansanperinteistä ja uskomusolennoista ”Talossa oli jouluaattona syötävä illallinen aikaisin siinä päivähämärissä ja sitten järjestettiin ruoka pöytään yöksi, että tontut ja haltiat saivat tulla syömään. Näin ne tulivat lepytettyä. Niitä täytyi lahjoa, etteivät ne vain suuttuneet ja ruvenneet tekemään pahaa. Kuhmoinen 1935” SKS:n arkistot, finlit.fi Tervetuloa Artova ry:n syyskokoukseen 25.11.2019 klo 18-20 Arabianrannan kirjastoon! Kokouksen aluksi kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen kertoo Helsingin merellisen strategian ja toisen asteen koulutuksen tulevaisuudennäkymistä Arabianrannan aluetta koskien. Kahvitarjoilu! Kekristä jouluun – haltioista tonttuihin Suomalaisten vuosi vaihtui muutama sata vuotta sitten syksyn kekrinä. Sille ei ollut tarkkaa päivää, vaan kekriä juhlittiin kun sadonkorjuu oli valmis. Monet tavat ovat sittemmin tästä etenkin itäsuomalaisesta juhlasta siirtyneet jouluun ja uuteenvuoteen. Vuodenvaihteen juhlana kekrinä tietenkin tarkkailtiin sääenteitä mutta myös tulevan vuoden kohtaloita. Kekrinä poltettiin myös kokkoa, jonka äärelle kokoonnuttiin tapaamaan toisia leikkien ja tanssien. 1800-luvulla kekri liitettiin kalenterissa pyhäinmiesten päiväävn, nykyiseen pyhäinpäivään, jota vietettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä. Vasta 1900-luvun puolivälissä pyhäinmiestenpäivä siirtyi tehokkuuden nimissä marraskuun alkuun lauantaihin, pois työviikolta. Halloween on puolestaan alun perin Yhdysvaltoihin eurooppalaisten, ja nimenomaan irlantilaisten, siirtolaisten mukana kulkeutunut ”all hallows eve”, eli katolisen pyhäinmiestenpäivän aatto, jolloin henget kulkivat vapaana. Takana ajatellaan olevan muun muassa muinaisen kelttiläisen satokauden päätösjuhlan. Sikäli siis ollaan hyvin lähellä suomalaiseen perinteeseen kuuluvaa kekriä, eikä ajatus kulkevista hengistä ja kummituksista ole ollut täysin vieras kekrinkään yhteydessä… Kansanperinteeseen ovat aina kuuluneet kummitukset – yleensä rauhattomina kulkevat vainajat, jotka ovat näyttäytyneet saadakseen täytettyä jonkin tehtävän. Kekrin jälkeen alkoi niin sanottu jakoaika: kuuvuosi ja aurinkovuosi eivät ole yhtä pitkät, vaan niiden väliin jäi 12 vuorokauden mittainen väliaika. Se oli juuri otollisinta aikaa hengille. Vainajat olivat yleensä tuttuja esi-isiä, mutta pelottava ”kalman väki” oli hautausmaalta kotoisin olevaa epämääräistä joukkoa, joka sairastutti tai viesti kuolemaa sairaalle. Balttilaista alkuperää oleva piru korvasi vanhemman suomalaisen lempo-olennon. Suomessakin tunnetaan menninkäiset, jotka kuuluivat pahoihin uskomusolentoihin. Muita pahoja olentoja olivat louhi, hiisi, liekkiö, paara ja painaja. Nämä ja rauhattomien vainajien henget kertoivat usein yhteisölle talonväen normirikkomuksista, joita olivat esimerkiksi pyhätyö, kortinpeluu, ylvästely, ahneus, luomakunnan vahingoittaminen ja tietenkin myös juridiset rikkomukset. Tässä jo huomataan, että kristillisen pyhäpäivän, sunnuntain, työkiellosta poikkeaminen sai ikivanhaan perinteeseen kuuluvat henget tai uskomusolennot liikkeelle… Kansan arjessa ja juhlassa ovat aina menneet vanhat ja uudet asiat jossain määrin sekaisin. ”Joulu, juhlista jaloin” ”Talossa oli jouluaattona syötävä illallinen aikaisin siinä päivähämärissä ja sitten järjestettiin ruoka pöytään yöksi, että tontut ja haltiat saivat tulla syömään. Näin ne tulivat lepytettyä. Niitä täytyi lahjoa, etteivät ne vain suuttuneet ja ruvenneet tekemään pahaa.Kuhmoinen 1935” SKS:n arkistot, finlit.fi Joulu on sanana skandinaavista lainaa – kristillinen joulu ”jul” rantautui keskiajalla läntiseen Suomeen Ruotsista. Viimeisen sadan vuoden aikana joulun merkitys on vahvistunut huikeasti. Aiemmin joulu oli ajanjakso, joka kesti maalaisyhteisöissä keskiaikaisen joulurauhan mallin mukaan noin kaksikymmentä päivää. Nykyinen joulu taas saa esikuvansa ennemminkin Saksasta, 1800-luvun kaupunkiporvarien joulusta. Se käynnistyi ensimmäisenä adventtina pikkujoulusta. Monet nykyiset tavat ovat siirtyneet jouluun jostain muusta vuotuisjuhlasta, tai sitten ne ovat itse asiassa lainaa, noin satavuotiaita tai uudempia. Kuten alun lainauksesta käy ilmi, maaseudulla jouluna (aiemmin siis myös kekrinä) tuli ruokkia talon muitakin asukkaita – uskomusolentoja. Tontut ja haltiat tuli muistaa, jotta onni olisi jatkossakin myötä. Ne olivat osa maailmaa, ja varsinkin varhaisempina vuosisatoina myös esi-isien henget olivat läsnä jokapäiväisessä elämässä. Erilaisin tavoin ja muistamisin pyrittiin varmistamaan seuraavan satokauden kasvu sekä ravinnon saanti. Metsät, järvet ja pellot ovat kaikki olleet täynnä erilaisia haltioita tai henkiä. Tontut kuuluivat näiden olentojen joukkoon. Ne asuivat taloissakin ja näyttäytyivät silloin tällöin talon väelle. Eriskummallisten sattumusten uskottiin olevan vihastuneen tontun tai muun hengen aikaansaannoksia (esimerkiksi rikkoutuneet tai kadonneet tavarat taikka eläinten sairastuminen). Jouluun liittyviä punanuttuisia ja punaposkisia pikkumiehiä tontuista on tullut ruotsalaisen esikuvan mukaan: Jenny Nyström oli ruotsalainen taiteilija, joka kuvitti 1800-luvun lopulla kuvakirjoja yhdistellen kansanperinnettä taiteeseensa. ”Todellisuudesta mielikuvitusolentoihin – järkevistä jutuista huuhaahan” Maailmankuvan muuttumista voi hahmottaa ajatusleikin avulla. Kuvitellaan, että olisin itse 1800-luvun puolivälissä elänyt pienen talon tytär nykyisestä läntisestä Suomesta. Olisi aika luontevaa, että pihallani kasvaisi pyhä puu ja saunassa asuisi tonttu. Yhtälailla kävisin sunnuntaisin kirkossa ja kuulisin siellä maakuntani ja valtakuntani tärkeät asiat. Uskoisin Jumalaan ja opettelisin Raamatun säkeitä ulkoa. Maailmaani mahtuisivat myös esi-isät ja laskiaisena huutelisin pitkiä pellavia, jotta kasvukausi olisi hyvä ja saisin uudet langat mekkokankaaseen seuraavaksi syksyksi. Osaisin ehkä lukea ja jossakin saattaisin nähdä sanomalehdenkin. Tietäisin että maailma on iso paikka ja ehkä olisin kuullut myös raiteilla itsestään kulkevista vaunuista. Silti kävisin jouluna asettamassa pöydälle tontun puuroannoksen. Maailmani koostuisi monista kerroksista. Nykyään tonttujen näkemistä ei pidetä normaalina. Se on jotain rajalla olevaa, korkeintaan lasten maailmaan kuuluvaa. ”Kummaa”, rajakokemusta tai aiemmin yleisesti käytettyä yliluonnollista luonnehtii dosentti Marja-Liisa Honkasalo nettiartikkelissaan Mistä puhumme, kun puhumme kummasta?. Modernin (länsimaisen tieteellisen) ihmiskäsityksen mukaan kummat kokemukset ovat arkikokemuksesta irti olevia erityiskokemuksia. Etenkin psykoanalyysin isä Sigmund Freud rajasi nämä kokemukset terveen ihmisen (mielen) ulkopuolelle. Kuitenkin suomalaisessa kansanperinteessä memoraateilla, henkilökohtaiseksi tarinaksi muotoilluilla yliluonnollista koskevilla kertomuksilla, on vankka sija. Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkistossa on noin 100 000 uskomustarinaa ja memoraattia. Näitä tarinoita on kerätty aktiivisesti vielä 1960-luvulle asti. Tuonpuoleinen on aiemmin ollut voimakkaasti läsnä suomalaisten elämässä, mutta modernissa maailmassa terveen ihmisen ei odoteta kuulevan tai näkevän mitään, mikä ei tieteellisesti todistetusti ole totta. Honkasalokin kirjoittaa nettiartikkelissaan, että nyt vasta on jälleen ruvettu tutkimaan outoja kokemuksia, mutta ehkä väärästä – lääketieteellisestä – näkökulmasta. Hän viittaa siihen, että esimerkiksi taiteen maailmaan mahtuu (onneksi) edelleen outojakin kokemuksia, rajapinnalla oloa. Puristetaanko (länsimaista) ihmisyyttä yhä ahtaampaan lokeroon ja mitä se sitten taas tuottaa? Tästä näkökulmasta on kiintoisaa tietää, että suomalaiset elivät vielä melko hiljattain yhdessä erilaisten (uskomus)olentojen kanssa. Mitä se kertoo meistä ja taustoistamme? Ainakin punanuttuinen joulutonttu elää yhä sitkeästi joukossamme – ehkä ”alentuneena” aikojen saatossa lasten perinteeksi, mutta kuitenkin maagisena olentona, joka voi hallita tulevia kohtaloita: ”tonttu kurkistelee, ja kertoo joulupukille oletko ollut kiltisti, ja sitten …” Lienee osa ihmisluontoa antautua välillä mielikuvituksen maailmaan, kurkistella mahdollisiin toisiin maailmoihin ja pohtia todellisuuden rajoja! Lisää kansanperinteestä ja uskomuksista voi lukea vaikkapa Kustaa Vilkunan klassikkokirjasta ”Vuotuinen ajantieto”. Uusinta tietoa kotiin liittyvistä taioista tarjoaa Sonja Hukantaipaleen väitöskirja “For a witch cannot cross such a threshold!” Building concealment traditions in Finland c. 1200–1950.” (Turun Yliopisto) Iltalehden verkkosivuilta löytyy asumisosiosta tästä juttu ” Uhrilahjoja ja kätkettyjä esineitä entisaikaan koteja suojeltiin taikuudella” (P.Parkkinen 3.11.2016) Kekriin ja jouluun liittyvistä tavoista voi lukea lisää Kirkko ja Kaupunki – lehden artikkelista ”Kekri ja halloween perustuvat vanhaan kansanperinteeseen.” (Marjo Kytöharju) Myös käynti Kansallismuseossa voi olla iloksi. Lähteet: Taivaannaula ry:n FB –sivut: Suomenusko History.com Suomalaisuuden kirjallisuuden seuran verkkosivut: finlit.fi AntroBlogi.fi/ Marja-Liisa Honkasalo, 21.10.2016 ”Mistä puhumme, kun puhumme kummasta?” Sirpa Karjalainen 1998: Juhlan aika. Suomalaisia vuotuisperinteitä. WSOY. Pasi Klemettinen 1997: Mellastavat pirut. Tutkimus kansanomaisista paholaisja noituuskäsityksistä Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä. SKS. Milla Niini Tekstit
11 10 Ekoistin muistelmat Sompasauna 5/5 ”Leo Straniuksen tuore omaelämäkerta (Into Kustannus) on tarina hyvinvointivaltiosta, ekologisten kysymysten murtautumisesta valtavirtaan ja vapaaehtoisesta luopumisesta. Kirja kertoo, miten päästää irti saavutetuista eduista, jotta voisimme pitää sen kaikkein tärkeimmän elämän, joka on harvinaista tässä suuressa universumissa.” Kuohu haastatteli Straniusta hänen tuoreen kirjansa teemoista. Keijo Lehikoinen Kirjoittaja on Artova ry:n aktiivi ja viihtyy Sompasaunalla ympäri vuoden. Sompasaunan ympäristössä sijaitsee kolme saunaa. Ensimmäinen, pidemmän historian omaava hirsisauna, tunnetaan nimellä Temppeli ja se on valmistunut kesällä 2018. Heti Temppelin perään rakennettiin kapinakopiksikin kutsuttu mahtavista löylyistään tunnettu Kappeli, joka houkuttelee kuumuudessaan talvellakin monen tutustumaan avantouinnin saloihin. Sompasaunasta on tullut viime aikoina avantouimareidenkin suosima talviuimapaikka. Kolmannella, heinäkuussa 2019 valmistuneella saunalla ei ole vielä virallista nimeä, mutta saunaan on kutsuttu ainakin Kakkoskappeliksi. Sompasaunan saunat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri, minkä vuoksi kiukaat ja saunat luonnollisesti kuluvat pari kertaa viikossa lämmitettävää pihasaunaa nopeammin. Kappeli peruskorjattiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2019 ja heti perään on suunnitteilla Temppelin korjaus. Saunan kiukaan käyttöikä voi jäädä jopa pariin kuukauteen, sen verran kovassa käytössä saunat ovat. Alun perin Sompasaunan tarina alkoi Sompasaaresta löydetystä hylätystä puukiukaasta, mutta aikojen saatossa hylätyt puukiukaat ovat vaihtuneet huomattavasti parempiin, usein lahjaksi saatuihin kiukaisiin. Sompasaunan ympäristössä löytyy myös vaja ja päivä päivältä siistimpi pino halkoja sekä muutamia viljelylaatikoita. Sompasaunaan saapujaa tervehtivät elokuussa Helsingin Luonnontieteellisestä museosta ympäristöön muuttaneet puiset kirahvit, jotka saivat saunan ympäristöstä Sompasauna-aktiivien toimesta uuden kodin. Kirahvit olivat aikojen saatossa vaurioituneita ja saivat lisää kolhuja kuljetuksessa, minkä johdosta tällä hetkellä rakennustelineissä olevat kirahvit kunnostetaan ensin huolella. Kuinka Sompasaunalla toimitaan? Ensinnäkin minkäänlaisia pukukoppeja alueella ei ole, vaan pukukoppien virkaa hoitavat kesät ja talvet ulkona olevat naulakot. Erillisiä suihkutiloja ei myöskään löydy, vaan peseytymisen voi hoitaa meressä ympäri vuoden. Sompasaunalla saunominen on ilmaista, mutta kuka tahansa voi tulla mukaan talkoisiin, joita riittää joka päivälle. Puita voi aina pilkkoa, vettä kantaa saunalle ja alueen siisteyttä kannattaa vaalia viemällä roskat oikeaan roskikseen. Alueen kantikset ovat saunalla usein paikalla ja he tietävät, miten voisit parhaiten auttaa, mikäli haluat tehdä jotain saunan hyväksi. Kenenkään ei ole pakko osallistua, on yhtä hyväksyttyä käydä vaan saunoKalasataman Redistä kertyy Sompasaaren eteläisimmälle kärjelle Sompasaunaan matkaa noin 1,7 kilometriä. Matkan varrella vierailijoita tervehtii kesäaikaan Ihana Kahvila, josta saunalle on enää lyhyt matka. Matka Redistä Sompasaunalle voi lyhentyä ja pidentyä riippuen Kalasataman rakennustyömaan etenemisestä ja sen vaiheista. Sompasaunalle kävellään, skuuttaillaan, pyöräillään, juostaan ja autoillaan säällä kuin säällä. Onpa sinne talvella hiihdettykin ja jouluna Sompasaunalla on nähty saunomassa itse joulupukki. Talvella tie on aurattu Sompasaunalle saakka, kiitos alueelle myötämielisten kumppanien. Miten henkilökohtainen ympäristöheräämisesi tapahtui? Olin 17-vuotiaana ammattikoulussa lukemassa tietotekniikkaa. Saksan kielen opettajalla oli hyllyssään Maailman tila 1992 -kirja. Luin kirjan ja havahduin ensimmäistä kertaa siihen, että ihmiskunta on toiminnallaan uhkaamassa koko maapallon elämää. Kirja toi esiin järisyttävän suuria haasteita, mutta myös jo tuolloin paljon toivoa herättäviä ratkaisuja. Järkeilin, että elämä maailmankaikkeudessa on aika harvinaista eikä sitä ole tavattu missään muualla kuin maapallolla. Muuttuvissa olosuhteissa kaikkein tärkeintä elämän jatkumisen kannalta olisi turvata luonnon monimuotoisuus. Samaan aikaan Rio de Janeirossa pidettiin YK:n ympäristökokous, jossa tehtiin ensimmäinen kansainvälinen ilmastosopimus. Tämä näkyi julkisessa keskustelussa ja vaikutti myös minuun. Mitkä ovat aikamme suurimmat ympäristöongelmat? Tämän sukupolven kaikkein suurin ongelma on ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen sekä näiden taustalla oleva luonnonvarojen ylikulutus ja väestönkasvu. Ympäristöongelmat haastavat myös demokratian toimivuuden. Näiden seurauksena meillä on paljon valtavia konkreettisia haasteita, kuten merten muoviongelma, Amazonin metsäpalot ja äärimmäiset sääilmiöt, usein nykyään myös sodat. Entä sosiaaliset ongelmat? Ympäristökysymykset ja sosiaaliset ongelmat kietoutuvat yhteen. Kuolleella planeetalla ei ole työpaikkoja. Meidän pitäisi turvata ihmisten hyvinvointi ekologissa rajoissa. Esimerkiksi naisten oikeudet, eriarvoisuuden vähentäminen ja koulutus ovat tässä avaimia. Monet valtiot ovat pystyneet luomaan sosiaalista hyvinvointia, mutta epäonnistuneet siinä, että luonnonvarojen kulutus olisi pysynyt planeetan rajoissa. Mitä ratkaisuja ympäristöongelmiin (ja muihinkin) voidaan kehittää erityisesti paikallisella (kaupunginosien) tasolla? Lähiluonnon säilyttäminen, energiatehokkaat rakennukset ja kestävän elämäntavan mahdollistaminen esimerkiksi joukkoliikenne-, pyöräilyja kävelyolosuhteita parantamalla. Ihmisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen ja aktiivisen asukastoiminnan edistäminen esimerkiksi asukastalojen ja vastaavien tilojen kautta. Millaisena näet yksilövalintojen ja rakennemuutosten suhteen? Oma hiilijalanjälkeni on noin 2-3 tonnia kun se suomalaisilla on keskimäärin noin 10 tonnia. Yksilövalinnat voivat toimia inspiroivina esimerkkeinä ja auttaa hahmottamaan erilaisten kokeilujen kautta mikä on mahdollista ja mikä ei. Ilmastoahdistuksen keskellä toiminta luo toivoa. Emme voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että tiedostavat ja muutokseen kykenevät yksilöt ratkaisevat ilmastokriisin. Tarvitaan yhteiskunnallisia rakenteita tukemaan sitä, että energiantuotantojärjestelmä on hiilineutraali, joukkoliikenne on kunnossa ja julkisessa ruokailussa tarjotaan lähtökohtaisesti vegaaniruokaa. Onko meillä tulevaisuutta? Aikaisemmin itseäni ahdisti se, että niin harvat toimivat ilmastokriisin ehkäisemiseksi. Nyt tilanne on muuttunut. Pariisin ilmastosopimuksen, IPCC:n raporttien, Greta Thunbergin, hallitusohjelman hiilineutraaliustavoitteen sekä ylipäätään lisääntyneen yhteiskunnallisen keskustelun myötä ilmastokysymyksestä puhutaan ennennäkemättömän paljon. Nyt ahdistaa pikemminkin se, että aika loppuu kesken. Toivottomuus on kuitenkin moraalitonta. Tekeminen luo toivoa. Itse aion keskittyä seuraavaksi siihen, että kaikki mahdolliset toimijat saadaan liikkeelle kohti 1,5 asteen maailmaa. Jokainen teko lasketaan. Ekoistin muistelmat on julkaistu ilmastolakkopäivänä perjantaina 27.9.2019. Kirjaa voi ostaa Into Kustannuksen verkkokaupasta ja kaikista kirjakaupoista. Kirja löytyy myös lähikirjastosta sekä myöhemmin eja äänikirjana. Leo Stranius on 45-vuotias johtaja, ympäristöasiantuntija, kaupunginvaltuutettu ja kahden lapsen isä, jonka hiilijalanjälki on noin kolme tonnia. LEO STRANIUS EKOISTIN MUISTELMAT Asunnottomasta ekologiseksi esikuvaksi Lapsena asuntolassa Leningradissa, nuorena asunnottomien vieraskodissa, peruskoulun keskiarvo 6,6… Mutta mitä sitten tapahtui? LEO STRANIUS on ekologisesti elävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja perheenisä. Millaisten oivallusten myötä hänestä tuli inspiraation lähde ympäristökysymyksistä kiinnostuneille? EKOISTIN MUISTELMAT on myös tarina hyvinvointivaltiosta, ekologisten kysymysten murtautumisesta valtavirtaan ja vapaaehtoisesta luopumisesta. Kirja kertoo, miten päästää irti saavutetuista eduista, jotta voisimme pitää sen kaikkein tärkeimmän – elämän, joka on harvinaista tässä suuressa universumissa. LE O ST RA NIU S EK OIS TIN M UIS TE LM AT LEO STRANIUS on 45-vuotias ympäristöasiantuntija, kaupunginvaltuutettu ja kahden lapsen isä, jonka hiilijalanjälki on noin kolme tonnia. intokustannus.fi ISBN 978-952-351-119-4 KL 99.1 massa. Sompasaunaseuran jäseneksi voi liittyä 20 tai 30 euron vuosimaksulla ja yhteystiedot löytyvät saunan nettisivuilta. Sompasauna löytyy Facebookista ja keskustelee Sompasaunan omassa Telegram-ryhmässä. Usein sanotaan, että parhaat saunakelit ovat talvella, jolloin ulkona on pakkanen ja avanto käytettävissä. Moni ulkomaan vieras onkin saanut talvisessa Sompasaunassa ensikosketuksen suomalaiseen saunaan ja uskaltautunut ensimmäistä kertaa niin kuumiin löylyihin kuin kylmään avantoon. Matkailijan mukana kulkee tarina Suomesta, Helsingistä, saunomisesta, avannosta tai merestä ja hyvästä yhteisöllisestä meiningistä. Ensimmäinen sauna 2011, jolloin aktiivit löysivät alueelta kiukaan Kiukaasta rakennettiin hökkelisauna Saunoja rakennettiin ja viralliset tahot purkivat niitä Sompasaunaseura ry perustettiin 2013 ja alueesta solmittiin vuokrasopimus kaupungin kanssa Guardian hehkutti Sompasaunaan vuonna 2016 Finnairin Blue Wings -lehden artikkeli vuonna 2017 toi vieraita ympäri maailmaa Kauppakeskus Redi käytti 2018 Sompasaunaa mainonnassaan TripAdvisor: arvostelu 5,0
13 12 Tiikerin työkokemuksella K-kauppiaaksi ”Kauppiashommat alkoivat vähän kuin vitsinä”, lohkaisee K-Supermarket Arabian uunituore kauppias Hermanni Natunen. Natunen oli aloittamassa kauppatieteiden maisteriopintoja Kuopiossa vuonna 2011. Asunnon vuokra oli 700 euroa, mutta opintotukea myönnettiin 400 euroa kuukaudessa. Nopean päässälaskun jälkeen Natunen totesi olevansa miinuksella 300 euron verran. Tuutori koululta ehdotti ratkaisua: K-kaupassa oli iltaja viikonlopputyöntekijä haussa. Ilman kaupan alan työkokemusta Natunen laittoi rohkeasti aidon ja rehellisen työhakemuksen matkaan. ”Kirjoitin hakemukseeni olleeni edellisessä työssäni tiikeri”, kertoo Natunen, ja selventää erikoisen työkokemuksen karttuneen edellisten kesien leirinohjaajan työstä, jossa Natunen esitti aika ajoin lasten iloksi tiikeriä. Poikkeuksellinen hakemus herätti hilpeyttä ja kauppiaan mielenkiinnon, ja Natunen sai kutsun työhaastatteluun. Natunen sai työpaikan myyjänä ja teki monen vuoden ajan töitä muun muassa K-Supermarket Vuoksenniskalla Imatralla. Kun Hermannin viikot täyttyivät työnteosta ja itse opiskelusta, ei opiskelijarientoihin jäänyt juurikaan aikaa. Opiskelijakaveritkin rupesivat kutsumaan Natusta enteellisesti kauppiaaksi. Natunen vietti välissä puoli vuotta Saksassa saattaen valmiiksi sivuopinnot. Valmistumisen jälkeen kauppiaan työ esittäytyi varteenotettavana vaihtoehtona, ja Natunen aloitti kauppiasosaamisen näyttöjen kartuttamisen K-ruokakauppiasvalmennuksen kautta. Vuoden mittaisen kauppiasvalmennuksen Natunen suoritti Kuopiossa Jarkko ja Maarit Ikosen K-kauppa Kalakukossa. Kauppiasvalmentajilleen Natunen tuntee olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa: ”Olen tehnyt tätä aika pitkälle heidän opeillansa ja sitten lisännyt siihen lisäksi vähän omia mausteita. Jarkko ja Maarit ovat loistavia kauppiaskasvattajia. Pääsin harjoittelemaan kaikkia kaupan tehtäviä ja näin työn hyvät ja huonot puolet. Sieltä sain hyvät eväät omalle uralle!” Kauppiaskoulutuksen jälkeen ei kauppiaan töitä ollut heti tarjolla ja vuoden verran Natunen työskenteli muun muassa K-Supermarket Imatrakosken kauppiaan Tom Färdin palveluksessa sekä Kuopiossa Ikosten apuna. Sitten tuli kutsu Taavettiin, Luumäelle. Kauppiaskokemus karttui luumäellä Natunen työskenteli K-Market Taavetissa kahden ja puolen vuoden ajan. Hän kiittelee vuolaasti kaikkia luumäkeläisiä ja vanhan kaupan henkilökuntaa antoisista ja opettavaisista vuosista. Natunen viihtyi K-kauppiaana erinomaisesti elinvoimaisessa ja velattomassa Taavetin kunnassa, mutta kauppiaana on kuitenkin osattava myös lähteä, jos on halu edetä. ”Tämä oli looginen siirto uralla tässä vaiheessa. Perustyö on samaa, mutta mittakaava on isompi. Oma rooli on muuttunut paljon”, avaa Natunen. Pienessä kaupassa hän esimerkiksi työskenteli kaikki sunnuntait yksinään, mutta isossa kaupassa pitää keskittyä siihen, että työntekijöillä on kaikki hyvin. ”Pitää osata laskea irti ja jakaa vastuuta. Katsoa, että työntekijöillä on hyvä olla ja oikeat ihmiset ovat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan”, sanoo Natunen. Omasta työpäivästä Natunen kertoo: ”Lähden sitten kun sen päivän työt on tehty. Kauppiaana tätä voi tehdä monella tyylillä. Mutta vaikka minulla on osaava henkilökunta ja luotan heihin täysin, en nyt vain vielä malta millään olla poissa täältä.” Miten pohjoisen poika osaa vastata etelän vaativaan makuun? Hermanni Natunen aloitti K-Supermarket Arabian kauppiaana 12.8.2019 pidetyn kauppiaan Sasu Haminan jalanjäljissä. Kauppiaan vaihtuminen aiheutti keskustelua ja sosiaalisessa mediassakin pohdittiin miten pohjoisen poika osaisi vastata etelän vaativaan makuun. Uusi kauppias vakuuttaa, ettei huolissaan tarvitse olla: ”Minulla on osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta, jolla on kaupan eri osaalueet vastuullaan. He toimivat seremoniamestareina. Minä koetan sparrata, heitellä ideoita ja varmistella, että heillä on kaikki eväät selviytyä niistä haasteista mitä heille asetetaan. Isommat linjaukset käydään yhdessä läpi ja mietitään asiakkaan näköisiä ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin”. Ostohistoria kertoo mitä ihmiset ovat tähän asti ostaneet, mutta se ei kerro mitä ihmiset nyt tai tulevaisuudessa haluavat. ”Pitää olla tosi kiinnostunut alasta”, teroittaa Natunen ja jatkaa: ”Täällä töissä olevat ihmiset ovat ruoka-alan ammattilaisia ja me seuraamme tarkkaan trendejä ja käymme jatkuvaa keskustelua ruokateollisuuden kanssa. Elintarvikealan ammattilaiset tietävät mitä on saatavilla ja hakevat sitä, mikä olisi se seuraava iso juttu. Pitää olla nopea reagoimaan, kun asiakkaat haluavat jotain”. Uusi kauppias ottaa mielellään asiakkailta vastaan toiveita ja kehitysideoita: ”Toiveita toteutetaan niin paljon kuin pystytään.” Kaupan sosiaalisen median kanavaan on jo nyt tullut paljon toiveita ja se on ilahduttanut Natusta kovasti: ”On hienoa, että ihmiset rohkeasti toivovat. Meillä on mahdollisuus tilata melkeinpä mitä vaan. Meillä on paljon sellaisia toimittajia, jotka itse kasvattavat tuotteet ja tuovat jalostetun tuotteen kaupalle. Me teemme heidän kanssaan suoraa kauppaa ilman välikäsiä. Ruoka tulee silloin aidosti suoraa pellolta pöytään. ”Näin me pystymme vastaamaan paikalliseen kysyntään paikallisella tarjonnalla”, kertoo kauppias ylpeänä. K-Supermarket Arabia on erittäin tuorepainotteinen kauppa: asiakkaat arvostavat erityisesti vihanneksia, hedelmiä ja palvelutiskin kalapuolta. KSupermarket Arabia on myös leipuriliiton valitsema Vuoden paras leipäkauppa 2018. ”Meillä on tosi laaja leipävalikoima paikallisten leipomoiden tuotteita ja esimerkiksi perjantaisin Nurmileipä käy leipomassa leipää ihan jauhoista alkaen”. Leipää tulee kauempaakin. Hauskana sattumana edellinen kauppias oli tuonut viime vuonna valikoimaan leipiä imatralaiselta Natusen leipomolta, jonka perustaja on uuden kauppiaan täti. Arabianrannan uusi asukas haluaa myös kaupan olevan osa yhteisöä Vapaa-aikaa Hermanni Natusella ei juurikaan tällä hetkellä ole, mutta salilla hän pyrkii käymään säännöllisesti: ”Se on hetki itselle”. Taavetissa työskennellessä omana hetkenä toimi pitkä työmatka. 45 minuutin ajomatkalla ehti kerätä aamulla ajatukset ja kotiin palatessa vaihtaa kotimoodiin. Nyt työmatka on lyhyt. Kolmen ensimmäisen viikon ajan Natunen sohvasurffaili ystävien luona, mutta nyt hänelle ja avopuoliso Millalle on löytynyt koti Arabianrannasta. Natunen haluaa olla osa yhteisöä, mutta hänelle on tärkeää, että myös itse kauppa on aktiivinen osa ihmisen arkea. Näin Natunen uskoo vastaavansa parhaiten asiakkaiden kysyntään ja vaativaan makuun. 8487 Myytyä piirakkaa Hermanni Natunen keksii mielellään pientä hulinaa kaupan ympärille. Taavetissa ei aiemmin juurikaan järjestetty mitään tempauksia, joten Natunen korjasi tilanteen. Valmennuksen kautta tutuksi tulleen, hyvän ystävän ja nykyään Riihimäen K-Citymarketissa kauppiaana toimivan Juuso Östermanin kanssa tuli leikkimielisesti kilpailtua useaankin otteeseen. Juuso vastaan Hermanni -kilpailut olivat odotettuja. Kerran haluttiin muun muassa selvittää, kuinka monta karjalanpiirakkaa voi päivässä myydä. Natusen vei voittoon hurja voitontahto ja 8487 paistetun ja myydyn piirakan saldo. Voittaja sai hävinneen kauppaansa päiväksi töihin ja lisäksi oli sovittu pieni rahapanos, joka meni voittajan valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Tulevaisuudennäkymät Pieni kisailu on aina paikallaan. Töitä tehdään tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Rohkeutta löytyy uuden kokeilemiseen ja muutoksiin, mutta varsinkin nyt alkuun Natunen keskittyy rauhassa uuteen kauppaansa tutustumiseen. Kauppias on ottanut uudet haasteet nöyryydellä vastaan: ”Olen töissä organisaatiossa, jossa on todella ammattitaitoisia ihmisiä. Osa on tehnyt töitä pidempään kuin minä olen edes elänyt. Minulla on itselläkin tosi paljon opittavaa näiltä”. Natunen ei halua ryhtyä muuttamaan mitään ennen kuin on rauhassa katsottu, miten tähän mennessä on tehty ja miten homma toimii nyt. ”Sitten mietitään, jos voidaan tehdä jotain paremmin tai tehokkaammin. Muuten tulee helposti jotain hyvääkin heitettyä pois”, uskoo Natunen. Tulevaisuudenkuvia Natunen ei lähde maalailemaan. Natunen kertoo, että kaiken mihin hän ryhtyy, hän tekee täysillä. Silloin ei lähdetä haihattelemaan tulevaa, muuten fokus karkaa: ”Taavettikin me vedettiin ihan loppuun asti täysillä ja sitten vasta ruvettiin miettimään, että miten Arabiassa lähdetään liikkeelle”. Natunen siteeraa kollegaansa, Kupittaan Citymarketin kauppias Hannu Aaltosta, joka on sanonut osuvasti, että kaupassa pärjää, kun on ryhti, tahti ja puhti kunnossa. Mihin Natunen ryhtyy, siinä hän haluaa olla hyvä. Ahkeralla työnteolla ja kilpailuhenkisyydellä hän on saanut jo paljon aikaan. Itseään Natunen ei osaa kehua, vaan hän kampeaa kaiken kunnian työntekijöilleen, asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen. Toimiston kirjahyllyssä olevat diplomit kertokoot Natusen saavutuksista. Vuonna 2017 Hermanni Natunen voitti Vuoden paras asiakastyytyväisyys omalla alueella -kilpailun. Samaisena vuonna Natunen pokkasi myös oman alueen Vuoden kauppias -tittelin. Viime vuonna hän oli yksi Vuoden työnantaja -kisan finalisteista K-duuni-kilpailussa ja Vuoden paras K-Market 2017 -äänestyksestä irtosi hopeasija Suomen kaikkien K-Marketien joukosta. Vaikuttaa vahvasti siltä, että KSupermarket Arabia on saanut Hermanni Natusesta paitsi helposti lähestyttävän ja huumorintajuisen, myös ammattitaitoisen, yritteliään ja innokkaan kauppiaan. Krista Pulkkinen Kirjoittaja on Kristallin kirkkaasti -bloggari, josta Kuohuun kirjoittaminen on komea kunnia ja nauru elämän suola..
15 14 Stadin kuninkaat Jean Philippe Payette Kirjoittaja on Québecistä tuleva ranskan kielen ope joka ei asu enää Arabianrannassa mutta kuuluu sinne yhä. Vanhankaupunginlahden rannalla, vanhan vesilaitoksen tiloissa koko ikänsä toiminut Tekniikan museo juhlii tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiviään. Tekniikan museon nykyisissä rakennuksissa toimi Suomen ensimmäinen vesilaitos vuodesta 1876 aina 1960-luvun lopulle. Vesilaitos teki aloitteen rakennusten varaamisesta museotarkoituksiin Vanhankaupungin vesilaitoksen peruskorjausten yhteydessä 1966. Samana vuonna asetettiin toimikunta selvittämään museon perustamista. Tekniikan museon säätiön perustamispäätös tehtiin lokakuussa 1969 ja vesilaitoksen tilat saneerattiin museotiloiksi 1970-luvulta alkaen. Perustavia taustayhteisöjä olivat mm. teollisuusja insinöörijärjestöt, jotka ovat edelleen keskeisiä Tekniikan museon sidosryhmiä. Museon ensimmäiset näyttelyt avautuivat yleisölle vuonna 1972. Nykyinen pyöreä päärakennus otettiin näyttelykäyttöön 1985. Alussa museon toiminta perustui pitkälti vapaaehtoisuuteen ja talkootoimintaan. Vasta vuonna 1983 museossa alkoi työskennellä museoammattilaisia. Etenkin toiminnan alkuvaiheessa museon toiminnassa korostui insinöörien näkökulma sekä sen myötä teknologisen kehityksen kaari. Alkuvuosina museossa oli kävijöitä vuosittain muutamia tuhansia. Vuonna 2018 Tekniikan museon kävijämäärä ylitti ensi kertaa 40 000 kävijää. Marraskuussa aukeaa uusi näyttely: Kummituksen keksintökoje Kummituksen keksintökoje on 5-9 -vuotiaille lapsille suunnattu elämyksellinen ja toiminnallinen näyttely, joka innostaa lapset pohtimaan tekniikan olemusta, ilmiöitä ja muutosta. Näyttely kutsuu lapset museon kummituksen avuksi tutkimaan teknisiä laitteita, tutustumaan keksintöihin ja lopuksi käynnistämään kummituksen kummallisen koneen. Näyttely vahvistaa lasten omaa luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja kannustaa tutkimaan ja kokeilemaan. Näyttely kertoo keksimisestä teknologian lähtökohdista ja tekniikan muutoksen kautta. Keskiössä on lapsen uteliaisuus ja mielikuvitus sekä oman keksijyyden kehittyminen ja tutkimisen ilo. Näyttelyssä lapset myös pääsevät jättämään jäljen itsestään rakentamalla oman keksintönsä ja asettamalla sen esille. Näyttely kannustaa luovaan ajatteluun ja luo valmiuksia käsitteelliselle ja tieteelliselle ajattelulle. Samalla näyttely tekee tunnetuksi suomalaisia tekniikan alan keksintöjä ja pyrkii tuomaan näkyväksi lasten oman, potentiaalisen keksijyyden. Kummituksen keksintökoje -näyttely perustuu Tekniikan tarinamatolla -toimintamalliin, joka syntyi Tekniikan museossa osana Opetusja kulttuuriministeriön rahoittamaa Pienten paja -kehityshanketta vuosina 2012–2015. Hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen esija alkuopetuksen tutkimusryhmän kanssa ikäryhmälle suunnattuja teknologiakasvatuksen menetelmiä museoympäristössä. Arabia135 Coworking-yhteisö ja toimistotilat www.innovationhouse.fi arabia@innovationhouse.fi 0400877885 Näitä rivejä kirjoittaessani kuuntelen Jazz kiinnostaa -radio-ohjelmaa. Myllypurossa sijaitsevalta parvekkeeltani kuulen, että joku jalkapallojoukkue teki juuri maalin. Katsomossa huutoja. Minusta tuntuu kuin olisin Sim City -kaupunginrakennuspelissä. Jos käännän päätäni, näen uuden Metropolia-rakennuksen puiden takana. Ja jos lähden kotoani ja juoksen Alakivenpuiston mäenhuipulle, voin nähdä etäisyydessä Itäkeskusken maamerkin ja Kalasataman Majakan. Mäenhuipulta jazzmusiikkia en kuule enää, mutta olen yhä Sim City -pelissä. Ylhäältä näen itäisen Helsingin. Stadi muuttuu nopeasti ja pilvenpiirtäjät nousevat. Kun ollaan uutta kieltä opiskelemassa, on aina kiva löytää kauniita sanoja sillä kielellä jota opimme. Minulle pilvenpiirtäjä on yksi niistä. Rakennuksia jotka, kuin Turner, Friedrich, Delacroix tai Stenius, piirtäisivät pilviä. Pidän tästä hieman liian runollisesta ideasta. Ovatko Hong Kong, New York, Tokio, Chicago ja Shanghai maailman pilvisimmät kaupungit? Ainakin suomeksi! Singaporelaisen novellikokoelman Balik Kampung esipuheessaan Verena Tay kertoo ensimmäisistä askelistaan uuden kaupunkivaltion keskustassa. Alueen tärkein ranta on täynnä rohkeita, korkeita rakennuksia. Onko tässä koko Singaporen tulevaisuus? Onko tämä myös minun tulevaisuuteni? hän kysyy hermostuneesti. Voin kuvitella samat kysymykset (sekä saman mielentilan) suomalaisen mielessä, kun hän katselee mietteliäästi Triplan nousua, eksyy Redin käytävillä (Franz Kafka olisi voinut kirjoittaa siitä jotain), analysoi uuden Lastensairaalan julkisivua (ehkä kuunnellen Tetristeemalaulua?). Pilvenpiirtäjiä rakennetaan usein näyttämisen halusta, voiman osoituksena. Mutta luulen, että Oodi tekee sen erittäin hyvin. Eikä tämä puurakennus ole erityisen korkea. En tiedä Stadia missä ei ollut Kiasmaa – tai Kamppia, kuten eräs ystäväni Mathias kertoi minulle: Kamppiin tultaessa astuit harmaalle, tylsälle asfalttikentälle joka toimi bussiasemana. Aseman vieressä oli pieni nurmikko joka kallistui ylöspäin Urho Kekkosen kadulle, jossa Tavastia odotti, kukkulan kuninkaana. Vanhankaupungin Kellomäki on sekä luontokohde, että maamme tärkeimpiä nähtävyyksiä. Sinne pääsee neljää reittiä, mutta yksikään niistä ei ole viitoitettu. Hämeentien portaat kahden uuden talon välistä on ensisijainen reitti ja helpoin löytää. Toinen selkeä reitti on vanhan hautausmaan kohdalta. Siinä onkin ollut viitta, mutta se hävisi, kun historialliselle paikalle ilmaantui rivitalo. Se on pyörätuolia käyttävälle ainoa polku. Kaksi muuta reittiä ovat samat loppupäästä, toinen menee kaupungin perustamismuistomerkin kautta ja toinen sankan kasvuston läpi. Olen valittanut asiasta kaupungille kahdesti, mutta ei ole vastattu. Varsinkin portaat Hämeentieltä on vaikea tunnistaa ja etenkin uskoa, että kulku siitä on sallittu (karttatie). Matti Kosola Mamupala Kellomäelle ei opastusta Tekniikan museo täyttää 50 vuotta Nyt kun minulla on aitoja suomalaisia muistoja, miltä muistoni näyttävät tulevaisuudessa? Mitä minä sanon uusille maahanmuuttajille, uusille opiskelijoilleni jotka opiskelevat ranskaa toisena kielenä? Vastaus on varmasti kukkuloiden päällä… kuninkaana! Näyttävät ja kestävät kangaskassit verkko kaupastamme 12 €/kassi tai kaksi kassia yhteensä 20 €. Tarjouskoodit kassalla: KASSI ja KAKSIKASSIA Ta r jo u s vo im a ss a 23 .1 2. a st i maishop.fi Syystarjous