Nro 18 11.5.2018 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Meren merkitys meille lauttasaarelaisille Kokosimme kahdenkymmenen hengen saariparlamentin Lauttasaaresta. Kysymys kuului, mitä meri merkitsee. Maciek Podkowonski on asunut saarella kahdeksan kuukautta. "Suunittelen surffauksen aloittamista", hän sanoo. s. 8–9 Saarielämää (vuodet 1890-1939) Huvilasaaresta kaupunginosaksi (vuodet 1940-1969) Lauttasaari kuvina Myynnissä Lauttiksen Info-kirjakaupassa. Upeat kuvateokset Lauttasaaren historiasta Lahjavinkki kevään valmistujille! Tarjolla tuoreista raaka-aineista itse valmistettua ruokaa ja rentoa fiilistä meren äärellä. 20.5. alkaen sunnuntaisin täysin uudistettu Saaristolaispöytä. Tervetuloa! BISTRO. LOUNAS. BRUNSSI. www.bluepeter.fi, 010 424 9801, Vattuniemen puistotie 1 Tutustu menuihin verkossa ja varaa pöytä www.bluepeter.fi Aurinkoinen kesäterassi auki jälleen! Perjantaina 11.5. klo 10-18 ja lauantaina 12.5. klo 10-15 KAUDEN AVAJAISET! Tervetuloa Boat Worldiin Helsingin Lauttasaareen! Vauhdikas viikonloppu: malliuutuuksia, koeajoja, erikoistarjouksia! & VESPA CENTER HELSINGIN AVAJAISET BOAT WORLD HELSINKI VENEENTEKIJÄNTIE 5 PUH: 0207 756 520 boatworld.fi Kiinteistötoimisto Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki 020 741 7888 Arif Hamidulla, YKV, LKV 041-537 6060, arif@takio.com Huvilakadun kauniissa jugendtalossa upea kaksio! Ullanlinna 46m2 2H, KK, KPH 3/4 krs. Huvilakatu 20-22 A VH 428 000 € E-lk: E 2007 Kysy toukokuun myyntitarjousta
Lauttasaaren kartanon ja Punaisen Huvilan remontit on saatu päätökseen. Molemmat ovat kokeneet täydellisen muodonmuutoksen. Perjantaina 8. kesäkuuta pidetään Kurkista kartanoon -kesätapahtuma kello 15-21, jolloin sekä kartanossa että huvilalla on avoimet ovet. Tapahtuma on täynnä ohjelmaa. Luvassa muun muassa taiteilijaryhmä Naapurihmaston performanssi, Launaun ja Kalle Salosen musiikkia, opastuksia kartanoon ja sen puutarhan taiteeseen, jota koristaa suihkulähde sekä Janne Nabbin ja Maria Teerin Lahopuutarha. Maskityöpajassa lapset saavat askarrella lintuaiheisia naamioita. Arkkitehti Minna Lukander, maisema-arkkitehti Pia Kuusiniemi ja projekti-insinööri Eetu Järvinen kertovat kartanon remontista, sisustuksesta ja puutarhasuunnitelmista. Kahvila huvilan alakerrassa palvelee koko tapahtuman ajan. Kahdellesadalle ensimmäiselle on tarjolla pullakahvit. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on kaikille avoin. PÄÄKIRJOITUS 11.5.2018 Nro 18 2 11.5. 2 1 8 ?? Tabermannille uusi elämä. Kasinonrannan jo rakastetuiksi ja hieman rapistuneiksi ehtineet soutuveneet Tommy Tabermann ja Merenneito korjataan ennen soutu kauden eli kesäkuun alkua. Näin lupaa Kahvila Kasinonrannan kerkeä isäntä Tommi Leppälä. Liivit ja airot saa kahvilasta. Ilmaisen huvituksen edellytys on tyyni keli ja 18 vuoden ikä. LUKU LAUTTASAARESTA Alin sisäänpääsykeskiarvo Lauttasaaren yhteiskoulun lukion yleislinjalle vuonna 2017. Lähde: Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. 8,5 Aloite hyvä, entä toimeenpano Valtuutettu Ulla-Marja Urho on tehnyt kaksi liikenneturvallisuutta lisäävää aloitetta. Toisessa hän ja kaksikymmentäkuusi muuta valtuutettua esittävät, että Lauttasaarentielle terveysaseman kohdalle palautettaisiin jalankulkuvalot. Toisessa aloitteessa Urho ja neljätoista muuta valtuutettua vaativat parempia valoja Lauttasaarentielle. Valtaosa saarelaisista on varmasti samaa mieltä ja olettaa, että selvät puutteet korjataan heti. Mutta kaupungilla aloitteet kulkevat läpi byrokratian. Silloin hyvätkin asiat saadaan helposti hautautumaan tai ainakin toteutumiseen kuluu aikaa ja rahaakin. Ensin aloitteet kirjataan kaupunginkansliassa, sitten asiaa koskevan toimialan virkamiehet valmistelevat kannanoton, joka käsitellään kyseisen alan lautakunnassa lausuntona kaupunginhallituksen tai jopa kaupunginvaltuuston päätökseksi. Vasta sitten – ja usein ei sittenkään – tulee toimeenpanon vuoro. Urhon tekemät aloitteet ovat kaupunkiympäristölautakunnassa 8.5. Esittelytekstin mukaan jalankulkuvalojen palauttamiselle ei nähdä perusteita. Syitä on useita: autojen määrä on vähentynyt, tien keskellä on koroke, liikennevirta rytmittyy aiempien valojen vuoksi, joten suojatiellä on luonnostaan hiljaisempia hetkiä. Mainitaan sekin, että bussin kääntyminen terminaaliin pysäyttää liikenteen hetkellisesti. Seurauksena olisi vain punaista päin kävely. Yllättävästi lausuntoluonnoksesta löytyy uutinen: metron vaikutusta autoliikenteen määrään Lauttasaarentiellä selvitetään tänä keväänä. Lauttasaarentien valaistusasiaa on katselmoitu paikan päällä. Silloin ryhdyttiin jo toimeen ja yksi kallistunut pylväs oikaistiin. Muita tarvittavia toimia on kirjattu lausuntoluonnokseen: ostoskeskuksen kohdalla tarvitaan mitattua parempi valotaso, valaisimiin tulee vaihtaa korkeatasoiset ledivalaisimet ja Lauttasaarentie 25 HKL:n linja-autojen kääntöpaikan valaistusta tulee himmentää pimeään aikaan. Ehkä ensi syksynä voidaan arvioida, paraniko valaistus vai ei. Aloitteet nostivat ongelmat esiin ja ainakin moni henkilö joutui pohtimaan asiaa. Silti on pakko kysyä, voisiko asioita saada hoidettua kuntoon yksinkertaisemminkin. Katri Penttinen Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja Lauttasaari-Seuran historiatyöryhmän järjestämä kävelykierros saaren sotahistoriaan kiinnosti. Yleisöä oli lähes kahden komppanian verran, noin kaksisataa. Reitillä esiteltiin muun muassa Krimin sodan aikaisia linnoituksia sekä toisen maailmansodan aikaista Helsingin ilmapuolustusta, jossa Lauttasaaren pattereilla oli keskeinen osa. Kierroksen oppaina toimivat Ville Elomaa, Kari Kemppinen ja Antti Matilainen Ryhmän seuraava hanke on jo työn alla. Myllykallion aluetta ja sen historiaa esittelevä kotikaupunkipolku valmistuu Lauttasaari-päiväksi, syyskuun alkuun. Lähes 200 käveli sotahistoriaan Starttipaikan tungos Purjeentekijäntien päässä. Ajassa Kurkista kartanoon ja huvilaan Keräysautot tulevat! Jo neljäntenä vuotena peräkkäin lauttasaarelainen Dicken on käsipallon naisten Suomen mestari. Dicken voitti HIFK:n finaalisarjan ratkaisevassa viidennessä ottelussa maalein 24-19. Ei vieläkään bussia Kamppiin HSL tiedotti perjantaina, että Espoosta alkaa kulkea neljä bussilinjaa Kamppiin. Saarelaisissa heräsi jo toive, että ne kulkisivat Lauttasaarentietä pitkin. HSL:n osastonjohtaja Tero Anttila kuitenkin kertoo, että bussit kulkevat Länsiväylää pitkin, nopeinta reittiä. Hän toteaa, että vielä ei ole suunnitelmissa järjestää suoraa linjaa saarelta Kamppiin. Dickenin naiset juhlivat! Perjantaina 8. kesäkuuta pidetään kartanossa ja huvilalla avoimet ovet. HSY:n keräysautot saapuvat taas saarelle. Keskiviikkona 23. toukokuuta kello 18-18.40 auto on Lauttasaaren yhteiskoulun pihalla osoitteessa Isokaari 19. Siitä se suuntaa kello 19.20-20 Heikkilänaukiolle. Seuraavana päivänä torstaina 24. toukokuuta auto on Vattuniemenranta 7:ssä Lohiapajanlahden venesataman rannassa kello 20.20-21. Autojen kyytiin voi tuoda sähkölaitteita ja metalliromua sekä kodin vaarallista jätettä, ei kuitenkaan painekyllästettyä puuta, räjähteitä tai asbestia. Jätteiden vastaanotto on ilmaista.
TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen Lauttasaaren kartano on valmis. Tällä viikolla Koneen Säätiön kymmenhenkinen porukka muuttaa sen uutuuttaan kiiltäviin sisuksiin. Kiiltävä ei terminä ole pelkkä vertauskuva, sillä sisätilat, niin seinät kuin katto ja lattia näyttävät hohtavan. Jokainen yksityiskohta on mietitty pienintäkin piirtoa myöten; kattolistat, kakluunat, kattomaalaukset, jalkalamput, kattokruunut, palaverituolit. Kaikissa niissä moderni ja entisaika kohtaavat hämmästyttävällä tavalla. Kartanonhoitaja Jan Laaksonen on kiertänyt kartanon tiluksilla jo tammikuusta lähtien pitämässä huolta työn etenemisestä. Kartanonhoitajan paikka aiheutti pienoisen julkisuusmylläkän ja siihen tuli 837 hakemusta. Jan ei ollut aluksi uskoa valintaansa. ”Olin juuri autossa kuskaamassa KRP:n päällikköä Robin Lardotia ympäri Helsinkiä, kun Man Powerin Rami Inkilä soitti. Hän aloitti keskustelun ensin varovasti ja veti sitten ihan coolina että ’sut on valittu’. En ollut varma kuulinko oikein”, hän nauraa. Ainakin rekrytointitilaisuudesta oli jäänyt hyvä fiilis. ”Minua haastateltiin kaksi kertaa Koneen Säätiön toimistossa Tehtaankadulla. Koko säätiön henkilökunta oli kerääntynyt ympärilleni. Juotiin kahvia ja juteltiin mukavia. Jokainen heistä sai esittää minulle jonkun kysymyksen. Vaikka jännitti se oli samalla mukava tilanne, sillä siinä pääsi näkemään koko työyhteisön kerralla ja aistimaan minkälaista porukkaa siellä on töissä.” Koneen Säätiön johtaja Anna Talasniemi on sanonut, että Laaksonen valittiin toki myös osaamisensa mutta myös sen perusteella, että tämä vaikutti hyvältä tyypiltä, joka sopisi työyhteisöön. Tunne oli molemminpuolinen. ”Itselleni työpaikassa on tärkeintä se, että työilmapiiri on hyvä, miten organisaatio on johdettu ja millaiset ovat lähimmät työkaverit ja esimies. Vaikka muutoin työ olisi kivaa ja vaikka kuinka hyvä ammatissaan olisi, jos töissä on paha olla ja paikka huonosti johdettu, ei työhön pysty antamaan parasta tulostaan.” Laaksonen vastaa kiinteistön ylläja kunnossapidosta, suunnittelee korjauksia, koordinoi siivouspalvelut ja jätehuollon, tekee itsekin huoltotöitä ja pitää tekniset laitteet, kuten itja kokouslaitteet toiminnassa. Siinä muutamia. Jos ei itse pysty jotain tekemään, hän hankkii tekijän. Laaksonen on työskennellyt muun muassa kiinteistönhoitajana presidentin linnassa sekä teknisenä isännöitsijänä ja työnjohtajana Suomenlinnassa. Hänen mukaansa vanhan kiinteistön hoidossa tärkeintä on tietää mitä ei saa tehdä. Kartanoon on jätetty alkuperäisiä rakenteita, mutta siellä on myös muutamia erikoisia ratkaisuja ja kaiken on toimittava yhteen. ”Tämä on ensimmäinen kohteeni, jossa on hybridilämmitys eli pääasiassa käytössä on maalämpö ja siinä ohessa kaukolämpö. Kaukolämpö on vain tukena, viime talvena maalämpö riitti koko kartanon lämmitykseen.” Siellä on myös jäähdytyskonvektoreita, sillä yläkerroksen huoneet lämpiävät muutoin kesäisin turhan kuumiksi. Toisessa kerroksessa on kolmessa huoneessa sähkömagneettinen suoja niin sisäistä kuin ulkopuolelta tulevaa säteilyä vastaan. Kiinteistöhoidon lisäksi Laaksonen tekee pihatyöt. ”Se on tämän työn mielenkiintoisin ja haastavin osa-alue”, hän hymyilee. ”Osaan tietty perusasiat, kuten ruohonleikkuun ja muun, mutta tänne tulee muotopuutarha, joka vaatii ammattilaiseltakin paljon. Minulla on hyviä konsultteja, mutta haluan oppia itse kasveista ja niiden hoidosta.” Kartanon alueelle tulee siis muotopuutarha, jota hoidetaan päivittäin. Sen lisäksi on luonnontilaista niittyä ja mahdollisesti myös hyötypuutarha. Kaiken tämän keskelle tulee Lahopuutarha, taiteilijapari Janne Nabbin ja Maria Teerin teos, johon kuulu muun muassa kartanon suihkulähde, pylväitä sekä lahopuuhäkki, jossa voi seurata erilaisten aineisten maatumista. Työ on viemässä Laaksosen mukanaan. Hän muuttaa pian perheineen Myllypurosta Lauttasaareen lähelle kartanoa. Hänellä on neljä poikaa, joista yksi asuu vielä kotona. ”Asuimme Lauttasaaressa 199193. On mukava palata yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen saarelaisten ystävien lähelle.” Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 3 11.5.2018 Nro 18 Portinvartija Laaksonen Lauttasaaren kartano on valmis ja Koneen Säätiön henkilökunta muuttaa sinne tällä viikolla. Kartanon pehtoori Jan Laaksonen on pyörinyt tiluksilla jo vuoden alusta. Kartanonhoitaja Jan Laaksonen on tehnyt kiinteistönhuoltotöitä Eiran ja Ullanlinnan alueella jo parikymppisenä. Hän nauttii vanhasta arkkitehtuurista ja sen koristeellisuudesta. Lauttasaaren kartano Lauttasaaren kartanon maat koostuivat aikoinaan Heikaksen ja Bertaksen tiloista, jotka lahjoitettiin 1624 ratsumestari Gert Skyttelle palkkioksi Preussin sodassa tehdystä palveluksesta. Vuosisadan lopulla alue päätyi yksityisomistukseen. 1700ja 1800-lukujen vaihteessa Lauttasaaren omisti Weurlanderin maanviljelijäja kauppiassuku, jonka jäsen Mårten Weurlander rakensi Punaisen Huvilan 1793. Hän myi Lauttasaaren tilan vuonna 1836 Claes Wilhelm Gyldénille. Seuraavana vuonna Gyldén aloitti kartanon rakentamisen. Se valmistui 1837. Kartanossa ovat sen jälkeen asuneet Nils Siljander, Ivan Wavulin ja Gunnar Tallberg Clara-puolisoineen Julius Tallbergin ostettua sen 1911. Tallbergit myivät kartanon Allergiatutkimussäätiöille 1946. Myöhemmin omistajana on ollut SPR, jolta sen osti Helsingin kaupunki. Se oli vuosia tyhjillään ja pääsi rapistumaan pahasti. Kaupunki myi sen Koneen Säätiölle 2015. "Haluan oppia itse kasveista ja niiden hoidosta.”
TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen Myllykallion koulun sisäilmaa koskevassa tilaisuudessa torstaina 3. toukokuuta Hedengrenin koulun saliin oli kerääntynyt runsaasti vanhempia esittämään kuumottavia kysymyksiä kaupunkiympäristön toimialan erityisasiantuntija Riitta Harjulle sekä tekniselle isännöitsijälle Pentti Vauhkoselle. Vanhemmat eivät olleet vakuuttuneita siitä, että tilat olisivat täysin turvalliset, kun vain muutama ikkuna on korjattu sädesienilöydösten vuoksi. Itiöitä on voinut levitä muuallekin. Kysytyimpiä kysymyksiä olikin se, miksei kaikkia tiloja ole tutkittu. Kaiken järjen mukaan sädesientä olisi myös tutkimattomissa ikkunoissa, sillä nämä ovat vaurioituneiden ikkunoiden vieressä. Kysytyin kysymys se oli siksi, etteivät vanhemmat kokeneet saavansa siihen tyhjentävää suoraa vastausta missään vaiheessa. Harju totesi, että on aivan normaali käytäntö kaikenlaisissa vastaavissa tutkimuksissa, että kaikkea ei tutkita vaan tehdään otantoja. Kaupunki on ollut tutkimusten toimeksiantaja, itse tutkimuksen on tehnyt WSP. Myös se huoletti, että lapset ja opettajat oireilevat edelleen ikkunoiden korjauksista huolimatta. Näin ollen olisi loogista laittaa kuntoon myös tutkimattomat ikkunat. Harju lupaa, että pian nekin tiivistetään ja näin toivottavasti mahdollinen sädesieni – jos sitä sattuisi tutkimattomissa ikkunoissa olemaan – jäisi tiivistämisessä satimeen eikä pääsisi saastuttamaan huoneilmaa. Muutama kommentti vanhempien joukosta tuli myös bänditilasta, josta on tehty löydöksiä jo 2015 eikä sitä ole vieläkään remontoitu. Harju ja Vauhkonen sanoivat, että kyseessä on ollut tietokatkos ja asiaa selvitetään. Paikalla ollut kouluterveydenhoitaja Solveig Korhonen kehottaa vanhempia raportoimaan hänelle, jos nämä epäilevät lapsensa oireilevan sisäilmasta. Oireet saattavat muistuttaa aivan tavallista flunssaa, joten kannattaa seurata oireiden pitkittymistä ja häviävätkö ne esimerkiksi lomien aikana. Tällä hetkellä lähes 900 on allekirjoittanut usean tahon, kuten koulun vanhempainyhdistyksen ja Lauttasaari-Seuran perustaman adressin turvallisten koulutilojen puolesta. Siinä vaaditaan, että kaupunki aloittaisi Myllykallion koulun peruskorjauksen 2019, kuten alun perin oli suunniteltukin. Siihen asti lapsille halutaan korvaavia tiloja, joita voisi löytyä esimerkiksi Lauttasaaren yhteiskoulusta ja tyhjillään olevista toimitiloista. Myös uusia paviljonkirakennuksia toivottiin. Väistötiloja haluttiin jo tulevaksi syksyksi. Torstain tilaisuuden oli kaavailtu kestävän iltakuudesta seitsemään, mutta kysymyksiä kuitenkin sateli ja keskustelua heräsi niin, että tilaisuus päättyi lopulta puoli yhdeksän aikoihin. Vanhempien hyvistä perusteluista ja vaatimuksista huolimatta tilaisuuden yhteenveto kuitenkin oli se, että peruskorjaus aloitetaan näillä näkymin silloin, kun Vattuniemen koulu valmistuu eli 2020 ja se toimii peruskorjauksen väistötilana. Kaupunki ei myöskään ole vielä myöntynyt korvaavien tilojen hankkimiseen tai uusiin paviljonkeihin, sillä Myllykallion koulu on kaupungin mukaan tämän hetken tutkimustietojen valossa turvallinen oppimisympäristö. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 4 11.5.2018 Nro 18 Ajassa TEKSTI Kaija Niemi-Turkama KUVA Vespan Oy Lauttasaaren säätiön jakoi jälleen tänä vuonna noin 40 000 eurolla toimintatukea. Sitä haettiin monenlaisiin kohteisiin, mikä kertoo siitä kuinka aktiivista ja hyödyllistä työtä saarella tehdään. Avustusta myönnettiin 35 lauttasaarelaiselle yhteisölle. Pääosassa olivat lapset ja nuoret. Tukea annettiin kasvatukseen ja koulutukseen (29 %), kulttuurija kotiseututyöhön (30 %), urheiluun ja liikuntaan (30 %) sekä muuhun harrastusja virkistystoimintaan (11 %). Hakijoitten joukossa oli pitkälti samoja yhteisöjä kuin aikaisempina vuosina. Rahaa toimintaansa saivat muun muassa ToPoLa, Lauttasaaren ala-asteen vanhempainyhdistys, NJK, MLL Lauttasaari, The Lauttasaari English Playschool, Lauttasaaren VPK:n nuoriso-osasto, Lauttasaaren ala-asteen 5K ja 5A luokat, Drumsö Pensiönärer ja Lauttapartio. Säätiön vuosikokous pidettiin 5. maaliskuuta. Siellä valittiin yksimielisesti uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi arkkitehti, ekonomi Juha Petäjä. Muut säätiön hallituksen jäsenet ovat Sirkku Holmström, Juha Hölttä, Niclas Köhler ja Kaija Niemi-Turkama. Vuosi 2017 oli säätiöllä normaali toimintavuosi. Taloudellisesti vuosi oli tyydyttävä, vaikka säätiön pääoman kasvattaminen nykytilanteessa on ollut haastavaa. Kaikesta huolimatta lauttasaarelaisille yhteisöille jaettiin toimintatukia aikaisempien vuosien tapaan. Vuosikokouksessa säätiön pronssinen Pro Lauttasaari –mitali ojennettiin pitkäaikaiselle hallituksen jäsenelle ja nykyiselle puheenjohtajalle Juha Petäjälle. Hän on tehnyt monipuolisesti työtä Lauttasaaren hyväksi muun muassa koulumaailmassa vanhempien edustajana ja ajanut aktiivisesti saaren veneilijöitten asioita. Petäjän asiantuntemusta arkkitehtinä on tarvittu, kun lausuntoja on pitänyt antaa monista kiperistä Lauttasaaren kaavaa koskevista asioista. Lauttasaaren säätiön toimintaa voi tukea luovuttamalla säätiön käyttöön varoja lahjakirjalla tai testamentilla. Saadut varat käytetään edistämään ja tukemaan lauttasaarelaisten paikallisia etuja, saarelaisia hyödyttävää harrastustoimintaa sekä saaren kotiseututoimintaa ja kehitystä. Lisätietoja lahjakirjojen ja testamenttilahjoitusten tekemisestä sekä säätiön toiminnasta ja säännöistä löytyy säätiön kotisivuilta. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 40 000 euroa lapsille, nuorille ja kotiseututyöhön Lauttasaaren säätiö myönsi jälleen tukia kulttuuriin, kotiseututyöhön, kasvatukseen, koulutukseen, harrastusja virkistystoimintaan sekä urheiluun ja liikuntaan. Muun muassa Helsingin Kiekko-Tiikerit sai tukea toimintaansa. Viime viikon Myllykallion koulua koskeva sisäilmatilaisuus kirvoitti keskustelua. Lisäksi Lauttasaaren säätiö jakoi vuosittaiset toimintatukensa. Kiivasta keskustelua sisäilmasta Erityisasiantuntija Riitta Harju vastaili huolestuneiden vanhempien kysymyksiin viime viikon torstaina. Lauttasaari-lehti videoi vanhempien tunnelmia ja kommentteja tilaisuuden päätteeksi. Käy katsomassa lehden Facebook-sivuilta. MYLLYKALLION MIKROBIT
5 11.5.2018 Nro 18 40 000 euroa lapsille, nuorille ja kotiseututyöhön Kiinteistötoimisto Erkkeri Oy Lauttasaarentie 28, 00200 Helsinki Kauppakeskus Lauttis Puhelin 09 682 4050 lkv@erkkeri.fi www.erkkeri.fi Veli-Pekka Närhi tj, alalla vuodesta 1994 0400 810 540 Markku Enström LKV, alalla vuodesta 1988 0400 416 114 ERKKERI LAUTTASAAREN KOKENEIN ASUNTOKAUPPIAS Laukkaniementie 1 A, yht. 189m2 (119m2 + 40m2 + AT 30m2). Ainutlaatuinen sijainti, Lauttasaaren halu tuimmalla paikalla! Rivitalomaista asumista pienkerrostalossa. Huoneisto on tyypiltään 6H, K, KPH, SAUNA OSASTO, WC + ISO HUONEISTON LEVYINEN PARVEKE LÄNTEEN (iltaaurinko) + 2 AUTON AUTOTALLI. Yhtiöllä oma tenniskenttä sekä venelaituri! Huoneiston pinta ala on 119 m2 sekä alakerran aputilat noin 40 m2 + 2 auton talli n. 30 m2. Aputiloissa on takkahuone, kodinhoitotila sekä saunaosasto. Alakerrasta on käynti vehreälle länsipihalle. Omalta pihalta kauniit näkymät merelle päin Keilaniemeen. Autotallit ovat eril lisillä osakkeilla (sisältyy kauppahintaan). Talossa on tehty perinteinen LVISsaneeraus vuonna 2010. Ainutlaatuinen sijainti, upean ja suojaisan niemen kärjessä! Hp. 1.120.000€ Soita ja kysy lisää. Tarjoa myyntiin, Erkkerillä edullinen välityspalkkio ja kokeneimmat myyjät. LAUTTASAARI-SEURAN JÄSENEDUT 2018 Datagurut p. 050 590 9990, www.datagurut.fi 12,66 %:n alennus tietokonepalvelujen tuntityöstä. EasyFit Lauttasaari Vattuniemenkatu 17, lauttasaari@easyfit.fi, easyfit.fi/fi/helsinki-lauttasaari. Viikon treenit veloituksetta (1krt/jäsen). Pääset veloituksetta tutustumaan keskukseemme ja palveluihimme omalla avaimella kello 4-24 viikon ajan. Erkkeri Oy LKV Lauttasaarentie 28 (Kauppakeskus Lauttis) www.erkkeri.fi. Puh. 09 682 4050, lkv@erkkeri.fi 20 %:n alennus normaalihintaisesta (3 %) välityspalkkiosta. Fancy Kauneuspalvelut Tallbergin puistotie 7, p. 050 5542054, www.fancy.fi 20 %:n alennus valitsemastasi normaalihintaisista kasvohoidoista. 1krt/jäsen. Firebody Vattuniemenkatu 5, p. 0400 511 844, www.firebody.fi, info@firebody.fi 50 %:n alennus alkeiskursseista. 1 krt/jäsen. FixU Hierontapalvelut Lauttasaarentie 11, www.fixuhieronta.fi Klassinen tai urheiluhieronta 30 min 27€. Tarjouksella ei voi ostaa lahjakortteja. INFO Kirjakauppa Lauttasaarentie 28, p. 010 387 0083, lauttasaari@kirjatukku.fi. 5 %:n alennus kaikista normaalihintaisista kirja-, leluja toimistotarviketuotteista. J&M lifestyle Heikkiläntie 8, p. 050-5882008. 10 %:n alennus suositushinnoista. Kiinteistömaailma Lauttasaari Lauttasaarentie 16, www.kiinteistomaailma.fi/ helsinki-lauttasaari 25 %:n alennus välityspalkkiosta. Kosmetiikkaja kauneuspalvelut Sannamaija Lauttasaarentie 34, p. 040 843 4818, www.sannamaija.com Ripsien ja kulmien kestovärjäys (sis. muotoilun) 24 €. Lauttasaaren Liikuntakeskus Heikkiläntie 4, 09-6829120, www.lauttasaarenliikuntakeskus. fi. Vuosikortti 12kk 699€ (norm.828€) Vuosikortilla kaikki liikuntapalvelut, kuntosali ja ohjattu liikunta vapaasti käytettävissä joka päivä 5.00-23.00. Lauttasaari-Seura Pohjoiskaari 9B /huhtikuusta Kauppaneuvoksentie 18, seura@lauttasaari.fi, p. 050 591 6466. Lauttasaari-aiheisia tuotteita 20 %:n alennuksella. Lauttiksen Apteekki Lauttasaarentie 28, p. 09 671 415, www.lauttasaarenapteekki.fi 10 %:n alennus normaalihintaisesta kosmetiikkaostosta. Makers Kahvila Heikkiläntie 10, p. 040 360 8808. 10 %:n alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Muistathan näyttää kortin ennen ostostasi. Ei koske alkoholituotteita. MBT Footwear Suomi Vattuniemenkatu 20, www.mbtkengät.fi 10 %:n alennus normaalihintaisista MBT ja BernieMev jalkineista. MOOD Up! Hyvinvointistudio Särkiniementie 5 B, puh. 040 351 9599 tai 050 529 2468, yhteys@moodup.fi, www.moodup.fi. Startti hyvinvointiin 65 €, 1 palvelu/jäsen, valitse seuraavista: 1. Ravinto: Omron kehonkoostumusja verenpainemittaus, ruokapäiväkirja ja sen analysointi, ohjeet parempaan ravitsemukseen. 2. Liikunta: Lihaskuntoja liikkuvuustestit, henkilökohtainen kunto-ohjelma. 3. Palautuminen: Verenpainemittaus ja koko vartalon aromahieronta (60 min). Moodi Sisustus Pohjoiskaari 4, p. 040 704 0298, tea.hairo@moodi.fi, www.moodi.fi Vanhat verhot pesulaan, muokkaukseen tai kokonaan uusiksi? Ilmainen kartoituskäynti ja verhosuunnittelu (max 2 huonetta), kun verhojen uudistustyö tilataan kauttamme. Lisäksi ehdotetusta verhokankaasta 10 %:n alennus. Olipa kerran konditoria Gyldenintie 2, www.olipakerrankonditoria.fi 15 %:n alennus täytekakusta. 1 krt/jäsen. Oral Hammaslääkärit Lauttasaari Lauttasaarentie 6. Ajanvaraus oral.fi tai p. 010 400 3400. 10 %:n alennus hammaslääkäritai suuhygienistikäynnistä. 1 kpl/jäsen. Ei koske erikoishammaslääkärin hoitoja. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Oy Am-Mek Ab / Data Group Lauttasaari Lauttasaarentie 47, p. 09 6820475 www.am-mek.fi Meiltä ostettujen tietokoneiden perusasennus 79 € sis. käyttöjärj. asennuksen, päivitykset ja mahdollisen Officen ja/tai virustorjuntaohjelman (hankittava erikseen) asennuksen. Tiedostojen kopiointi vanhalta koneelta ja muiden ohjelmien asennus tuntityönä erikseen. Paraslukko Security Heikkiläntie 5, ma-pe 7.30-15.30, p.010 8204310. 30 €:n alennus lukkotyön asennuksesta Lauttasaaressa. Ravintola Blue Peter Vattuniemen puistotie 1, p. 010 424 9801, ravintola@bluepeter.fi, www.bluepeter.fi Happy Hour klo 14-18: talon viinija kuohuviinipullo puoleen hintaan. Etu ei ole voimassa juhlapyhinä eikä erikoistilaisuuksissa. Ravintola Casa Mare Gyldenintie 6, p. 020 7424 260, casamare@ravintolakolmio.fi 20 %:n alennus a la carte -listan pääruoasta kahdelle henkilölle. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai tarjouksiin. Ravintola Happy Friends Vattuniemenkatu 13, myynti@happyfriends.fi, p. 050 5660566. Brunssi lauantaina tai sunnuntaina 15,-/hlö (normaalisti 22,50). 1 krt/jäsen+seuralainen. Silmäasema Lauttis Lauttasaarentie 28, p. 020 760 8888, helsinki.lauttis@silmaasema. fi. Silmälasit -50 %, aurinkolasit -30 % (myös voimakkuuksilla) ja optikon yksilöllinen näöntarkastus veloituksetta. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Jäsenkortti tulee esittää tilausvaiheessa. Suomen Fysiogeriatria Pohjoiskaari 9 a (Mereon talo), p. 09 682 0201, info@fysiogeriatria. fi 10 %:n alennus kaikista terveysja hyvinvointituotteista. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. fysiogeriatria.fi/kuntoutuspalvelut/ terveystuotteet/ Trattoria Limone Nahkahousuntie 1, p. 050 5625010, www.limone.fi. Kaksi Take away -pizzaa + 0,5L Coca Cola yht. 20 € ma-pe klo 14-20. Valokuvaamo.net Pajalahdentie 9, p. 050 590 9990, www.valokuvaamo.net 25 %:n alennus kaikista kehyksistä ja HP valokuvapapereista, 10 %:n alennus sähköisistä passikuvista. Lauttasaari-Seura kannustaa saarelaisia käyttämään saaren palveluja. Seuran jäsenkorttia näyttämällä saa mainioita etuja. Edut löytyvät osoitteesta lauttasaari.fi, jossa voi myös täyttää jäsenhakemuksen.
TEKSTI Hilkka Kotkamaa KUVA Anni Kotkamaa Taiteilija Cris af Enehielmillä on avara ateljee Särkiniementiellä. Siellä on töitä limittäin ja lomittain, uusia, vanhoja, keskeneräisiä ja hylättyjä. Työtila on lapsuudenkodin maisemissa. ”Joka puolelle antavien ikkunoiden valaisema ateljee on kuin taivaan lahja minulle. Täällä pystyn maalaamaan, mutta 120 neliössä on tilaa myös vapaan teatteriryhmäni ohjaamiseen ja tanssiteosten tekoon. Alakerrassa on hyvä intialainen ravintola, nenän edessä on lenkkipolku, jonka avulla pitää yllä fyysistä kuntoa ja virkeää mieltä, luovuuden kannalta tärkeitä asioita”, hän kertoo. Crisillä on mökki viiden minuutin kävelymatkan päässä Ryssänkärjessä. Mökin hän on saanut perintönä äidiltä, joka on saanut sen aikoinaan omalta äidiltään. ”Siihen aikaan rantoja ei oltu vielä rakennettu, vaan leikimme salapoliisileikkejä kalastajien koppien väleissä. Emme häirinneet kalastajia, emme edes silloin kun he ottivat rannalla pari ryyppyä. Olimme aamusta iltaan ulkona ja koko naapuruston kaiken ikäiset lapset yhdessä.” Lauttasaaren kirkolta löytyi tilaa myös lasten puuhille ja siellä Cris muistaa leikkineensä ensimmäistä kertaa kuvataiteilijaa ja piirustuksenopettajaa. Hän asui Pajalahdentiellä ja kävi vielä Lauttasaaren kansakoulun alaluokkia, kun tiesi että kuvataide ja teatteri ovat hänen juttunsa. ”Sain ensimmäiset virikkeet taiteeseen täti-Liisan leikkikoulussa vesitornin juurella. Minun luovuuteni juuret ovat tuossa Liisan vanhassa puutalossa. Talo oli ihana, vaikka vaatimaton ja siinä oli ulkovessa.” Niinpä hän lähti Helsingin vapaaseen taidekouluun ja sieltä Teatterikorkeakouluun. Crisin työhistorian on kirjava ja kiinnostava. Hän on kiertänyt ympäri maailmaa taidenäyttelyiden, omien teatterija performanssiesitysten kanssa sekä bändinsä laulajana. ”Tärkeimmät työpaikkani ovat olleet Svenska Teatern, Lilla Teatern, Teatteri Pieni Suomi ja Vasa Teatern. Ruotsissa kiersin Riksteaternin riveissä. Olen ollut myös lavastajana, puvustajana ja tanssiesityksissä. Nyt minulla on oma kokeileva monikielinen tanssiteatteriryhmä Chekhov Machine.” Muutama vuosi sitten elämässä meni lujaa. Työ Teatterikorkeakoulun opetustehtävissä imi voimat ja työstä katosi ilo. Hän menetti samaan syssyyn asunnon ja työtilan. ”Ajattelin, että urani on tässä, 40 vuotta paahtamista saa riittää. Masennuin. Mutta sitten soi puhelin. Minulta pyydettiin isoa taideteosta Arbiksen seinälle. Muutaman kuukauden hikisen pohdinnan jälkeen inspiraatio vei mennessään. Luokseni tulivat värit, luovuus ja innostus, jotka luulin kadottaneeni.” Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 6 11.5.2018 Nro 18 KASVOT Tekijöitä ja asukkaita Lauttasaaresta. PA R A S TA S a a r e l l a 1. Mökki Ryssänkärjessä Minulla on niemen parhaassa kohdassa suvulta perimäni mökki. Siitä maisemasta saan sielunravintoa itselleni ja töihini. 2. Lapsuuden muistot Käyn mielelläni katselemassa paikkoja, joissa olen leikkinyt lapsena. Niissä on edelleen sitä mystiikka, jota meillä oli salapoliisileikeissämme. 3. Lauttasaaren rannat Alueemme on siten meren rajaama, että tunnemme olevamme saarelaisia, kuulumme yhteen. Lähetä kirjoituksesi tai kuvasi lehti@lauttasaari.fi. LUKIJOILTA Tilanne ei yleensä ole niin hyvä tai huono kuin miltä se äkkiseltään saattaa vaikuttaa. Tuo näkemys syntyi nuorena miehenä purjehduskisoissa. Siitä on tullut elämälleni jonkinlainen motto, joka toimii näin vanhempanakin. Motto tuli mieleen viime viikon torstaina Lauttasaaren ala-asteen sisäilmatilaisuudessa. Vissistä jännitteisyydestä huolimatta tilaisuudessa pääosin vallitsi rakentava henki, jonka mukaisesti kaikki yrittävät nyt yhdessä hakea sisäilmaongelmiin ratkaisuja, joiden kanssa päästään eteenpäin – ja koulu pystyy elämään elämäänsä. Tuon oman mottoni lisäksi on sisäilmasotkun selvittämisen yhteydessä pälkähtänyt päähän kaksi vanhaa sanontaa: ”Paras on hyvän vihollinen” ja ”Piru asuu yksityiskohdissa”. Sanontoja pelkäämättä on tietysti pyrittävä parhaaseen mahdolliseen kokonaisuuteen, jossa yksityiskohdatkin ovat kunnossa. Sisäilmaongelmiin kytkeytyy osin myös koulun toinen iso haaste, jota vs. rehtori Satu Hakulinen joutuu nyt toukokuussa ratkomaan. Se on tietysti ensi lukuvuoden luokkajako ja luokkien sijoittelu koulun eri rakennuksiin. Tulevien ykkösluokkalaisten suuri määrä paisuttaa rehtorin edessä olevan palapelin valtavaksi, kun hän yrittää ottaa mahdollisimman hyvin huomioon toiveet pääsemisestä kaverin kanssa samalle luokalle ja saa vielä kaiken sovitetuksi uuteen malliin, jossa vieraan kielen opiskeleminen alkaa jo ekaluokalla. Kaiken tuon päälle on kullekin luokalle – uusille ja vanhoille löydettävä sopiva paikka jostakin koulumme rakennuksesta. Ei tarvitse olla häävi veikkaaja, kun sanoo, että väkisinkin kohta monessa lauttasaarelaisessa lapsiperheessä petytään, kun toiveet eivät toteudu ainakaan täydellisesti. Kiitän onneani, että johtokunta ei kuulu palapeliporukkaan. Siitä huolimatta minuakin saa käyttää pettymysten pissatolppana, mutta tehkää se sähköpostitse (timo.a.toropainen@gmail.com). Johtokunnan puheenjohtaja muuten pääsee mukaan haastatteluihin, joissa tentataan koulumme rehtorina 14 vuotta ansiokkaasti palvelleen Johanna Honkanen-Rihun paikalle pyrkiviä rehtorikandidaatteja. Tämä toukokuu kyllä testaa mottoani ja sanontoja perusteellisesti. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Timo Toropainen Kirjoittaja on Eläkesäätiöyhdistyksen toimitusjohtaja, Lauttasaaren ala-asteen johtokunnan puheenjohtaja ja kolmen lapsen isä Tämän kuun mottotesti Pääasioita Tällä palstalla Saaren vaikuttajat kertovat, kuinka homma hoidetaan. Saari valaisi taiteilijan ”Saan töihini ideoita pienistä kuulemistani, lukemistani ja näkemistäni asioista. Näitä asioita on Lauttasaaressa erityisen helppo löytää”, Cris af Enehielm sanoo. OIKAISU Edellisen lehden Paikka saarella -juttuun ilmestyi editointivaiheessa virhe. Kappale Käyn ahon laitaa on Junnu Vainion, ei Lasse Mårtensonin. Tässä yhden eteläkärjessä asuvan asukkaan huomioita metron saapumisesta saareen. Miksi linja 20 piti muuttaa? Kuinka moni saarelta asioi hotelli Sea Siden ympäristössä? Eikö se olisi voinut jatkua Erottajalle, minne se on mennyt jo vuosikymmeniä? Vastaus kuuluu: ei, meneehän sinne bussi 21! Aikaisemmin menin pysäkille, hyppäsin bussiin ja pääsin keskustaan joko asemalle tai Erottajalle. Tärkeintä kuitenkin oli se, että pääsin työpaikalleni Ruoholahteen kymmenessä minuutissa. Siinä ajassa, jossa aikaisemmin olisin ollut työpaikalla, bussi ei ole edes lähtenyt pääteasemalta. Kun välillä käytän metroa, matka-aika pitenee. Bussien 21 ja 21B pysäkkejä ei ole vieläkään merkitty pysäkkikyltteihin. 21B puuttuu kaikista. Voisiko tämän kenties tehdä? Entä miksi nämä bussit kulkevat Kiviaidankatua ja Vattuniemenkujaa? Liikenneruuhkia, paljon jalankulkuliikennettä. Saisimme parempaa palvelua, jos edes toinen linjoista menisi Melkonkatua pitkin. Miksi Picnicin edessä oleva pysäkki siirrettiin Wavulinille? Kuka lopetti katetun Piratin pysäkin ja siirsi sen sata metriä eteenpäin? Katettu pysäkki tarjoaisi suojaa kyytiin menijöille. Aamuisin kaikki ovat menossa poispäin Lauttasaaresta, joten voisiko aamuisin laittaa kaksi liukuporrasta kulkemaan alas ja yhden ylös, iltapäivällä sitten toisin päin? Lisäksi opastustaulut lähtöajoista voisivat olla synkroniassa, siis laiturin ja tuloaulan ajat. Kulkisipa metro niiden mukaan. Miksi linjat 20 ja 21 eivät voi olla samalla pysäkillä kuin linjat 8, 15 ja 17 Ruohiksessa, kun tullaan Lauttasaareen päin? Kaupungin suuntaan sama kyllä kelpaa, mutta ei Laruun päin. Mikael Seppälä Paljon kysymyksiä joukkoliikenteestä
7 11.5.2018 Nro 18 S-Market Itälahdenkatu To 17.5. klo 15-18.30 To 24.5. klo 15-18.30 Koko aikataulu: saaristolaakarit.fi ÄITIENPÄIVÄN BUFFET PERSILJA Runsas salaattipöytä Pääruoka laajalta juhlalistalta Jälkiruokana äitienpäiväkakku ja kahvi, lapsille jäätelöpuikko Kattaukset klo 12-14, 14-16, 16-18, 18-20. Hinta alk. 20 € Pöytävaraukset puh. 09-6216727 www.ravintolapersilja.fi Tallbergin Puistotie 1, 00200 Helsinki Puh. 09 621 6727 Ma-pe 11-22, la 12-22, su 12-21 VÄLIMERELLINEN RAVINTOLA Äitienpäivän juhla-ateria www.ravintolapersilja.fi Tallbergin Puistotie 1, 00200 Helsinki Puh. 09 621 6727 Ma-pe 11-22, la 12-22, su 12-20 su 13.5. Kattaukset klo 12, 14, 16, 18 Aikuiset 29€ VÄLIMERELLINEN RAVINTOLA Tervetuloa Hoivakoti Untuvan Avointen Ovien päivään 15.5. kello 15-16.30. Esittelemme kodin tiloja ja juomme yhdessä päiväkahvit. Untuva tarjoaa korkeatasoista asumispalvelua ja ympärivuorokautista hoivaa. Meillä käy palveluseteli. Lämpimästi tervetuloa! Kysy lisää: Anne Villman | 044 720 2486 Haahkapolku 3, Helsinki Tervetuloa tutustumaan! Villa Alba Paljon laadukkaita, kotimaisia vaatteita luonnonkuiduista. Tervetuloa! Lauttasaarentie 2 045 133 2327 Koruliike Pearly Parrot Helmikoruasiantuntija Kellot ja korut Korjaukset ja huollot Paristonvaihdot Tervetuloa! Gyldenintie 6, 050 414 3791 pearlyparrot.fi 11-12.5. *tarjous voimassa NAISTEN MALLISTOSTA -20% ARKISIN 11 19 LA 10 16 VENEENTEKIJÄNTIE 18 ÄITIENPÄIVÄN KUNNIAKSI Lauttasaari-lehti jaetaan kaikkiin saarelaisiin koteihin ja yrityksiin, joilla ei ole ovessaan mainoskieltoa. Uusimman lehden saat torstaisin myös Kauppakeskus Lauttiksesta, Lauttasaaren ruokakaupoista, Isokaaren R-kioskilta, kirjastosta, Mutterista, Mereosta ja Ruoholahden kauppakeskuksesta. Näköislehden voit lukea lehtiluukku.fi -palvelussa. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Kiinteistömaailma I Asuntovarma Oy LKV Lauttasaarentie 16, 00200 Helsinki Puh. (09) 622 4141 lauttasaari@kiinteistomaailma.fi Joku valitaan aina muita useammin. www.kiinteistomaailma.fi/helsinki-lauttasaari Asiakkaani ostavat omaksi kodikseen kolmion vanhasta Lauttasaaresta, kauniilla maisemilla ja hissitalon ylimmistä kerroksista. Myyjälle ei kuluja, välityspalkkion maksavat ostajat. Tiedustelut: Ursula Juvonen 044 278 5653 Ursula.juvonen@ kiinteistomaailma.fi PT, 105 m 2 , 3-4h, avok, s, khh, erill.wc, piha, käyttöullakko n. 50m 2 Tässä asunnossa saat nauttia isosta aidatusta ja vehreästä pihasta kauniissa ympäristössä. Avara olohuoneen ja avokeittiön yhdistelmä tekee arjesta helppoa. Mh. 475 000€. Kauppalanportti 1. Kohdenumero 1220460 KT, 50,5 m 2 , 2h, avok, kph Upea ja persoonallinen asunto, vuonna 2014 täysin saneeratussa vanhassa tehdasrakennuksessa aivan lähellä merta. Mh. 258 799,79€, Vh. 398 000€. Pohjoiskaari 15. Kohdenumero 1217978 KT, 63 m 2 , 3h, k, p Tehokaspohjainen ja valoisa neljännen kerroksen koti. Asunto on remontoitu v 2007, jolloin myös keittiö ja kylpyhuone uusittu. Mh. 334 984,60€, Vh. 338 000€. Lauttasaarentie 7. Kohdenumero 1221080 Suolaista murkinaa Virvokkeita paikan päällä tai mukaan! Kesä kahvila Avoinna pe, la ja su 12.00 18.00 (rankkasateella suljettu) Tervetuloa! HKL-Kesämajat Lounaisväylän päässä ohi Tiirasaaren laiturin Puhvetti myös Facebookissa KATUJUHLAT TALLBERGIN PUISTOTIELLÄ La 1.9. klo 12-17 L A U T T A S A A R I P Ä I V I E N
8 11.5.2018 Nro 18 SAARI-PARLAMENTTI Jukka Santala "Meri tarkoittaa minulle luontoa, vapautta ja vapaa-aikaa. Merellä saa upeita luontokokemuksia. Meillä on kaksi venettä: Vikla ja isompi First347 kölivene, jolla kilpailemme. Koko perheemme harrastaa veneilyä." Päivi Unenge "Meri on minulle riemua, kesää ja seikkailua. Olen käymässä vierailevana työntekijänä HSK:n bensiksellä. " Daniel Tuori "Koska purjehdin, meri on minulle todella tärkeä. Isoisäni oli aikoinaan HSK:n varakommodori, joka löysi tämän sataman paikan. Hän on siirtänyt minulle rakkauden mereen. Tulen veneelle pääsiäisen jälkeen ja vielä syysmyrskyissä vielä levitellään pressuja. Miikka Pennanen "Meri on meidän asuinympäristömme ja elinympäristömme. Tulin juuri vetämästä purjehdustreenejä. Suhteeni mereen on syvällinen ja tärkeä." Riikka Henttonen "Meren virkistysmerkitys on suuri. Siellä voi käydä uimassa. Sen kautta on myös hienoa seurata vuodenaikojen vaihtelua. Rannalla on kiva leikkiä lasten kanssa ja rakennella hiekkakakkuja. Meri on kaunis katsella. Harmillista on se, että metron myötä merinäköalat hävisivät liikenneyhteyksien varrelta." Niina Kährä "Meri on aivan ihana. Se on minulle vapautta ja yhteyttä maailmaan. Harrastan uintia ja meren lähellä asumista. Asuimme Norjassa meren lähellä ja kun asuu kerran meren lähellä siihen jää kiinni. Vaikka täällä on usein kylmempää kuin muualla, meri on aina meri. Hyvässä ja pahassa. " Mari Stycz ja Patrik Stycz "Tulimme Käpylästä asti katsomaan merta. Erityisesti lapset tykkäävät merestä. Ennen lapsia kävimme usein surffaamassa. Meren tuoksusta tulee mieleen paljon hienoja asioita. Asuimme aikoinaan Portugalissa, ja jo pelkästään tuoksu herättää hyviä muistoja." Daniel Mikaelson "Meri on aina hieno. Näen sen oman huoneeni ikkunasta ja on hienoa katsoa kuinka lapsiperheet leikkivät rannalla. Meri näkyy myös työpaikalleni ja sitä on aina hienoa seurata, koska se vaan on niin kaunis." Maciek Podkowonski "Olen asunut Lauttasaaressa kahdeksan kuukautta. Muutin tänne Varsovasta ja rakastan merta jo nyt. Minun on vieläkin vaikea ymmärtää, että asun niin lähellä merta. Suunnittelen surffauksen aloittamista. Vesi tuntui minusta jo nyt lämpimältä." Anni Patrikainen "Lauttasaari on täydellinen paikka. Ihan kuin kotiinsa olisi tullut, koska se on kuin kylä isossa kaupungissa. Meri on iso asia elämässäni, koska Itä-Suomessa, josta olen lähtöisin, ei ole merta. Reissuilla se on aina tuntunut voimaannuttavalta." Kun lauttasaarelaiselta kysyy, mitä meri merkitsee, saa usein samalla vastauksen siihen, miksi hän täällä asuu. Kokosimme saarelaisilta 20 tunnustusta meren merkityksestä. KOKOSI ja KUVASI Anna Konttinen Mitä meri merkitsee sinulle? Anna Haakana ja Eero Vilkkunen "Merellä on hienoa uida ja hiihtää. Murtsika onnistuu ainoastaan yhtenä vuodenaikana, mutta uiminen koskettaa kaikkia. Meri tuo viihtyisyyttä", sanoo Eero. "Meillä on vene Koivusaaressa, joten minulla on ollut pienestä asti hyvin läheinen suhde mereen", Anna kertoi.
Katri Penttinen "Se on rakas maisema. Meri on niin monimuotoinen, että yksi lause ei riitä sen kuvaamiseen. Vapauden tunne on mahtava heti, kun astuu rannalta veneeseen." Erno Savela "Meri on mahtava asia ja todella virkistävä elämys. Harrastan leijalautailua, koska se on helppo laji. Jos haluaa jotain merellä harrastaa, tätä on helppo harrastaa ilman valtavia tavaran roudauksia. Tässä on myös vauhdin tuntua." Daniel Peters-Graham "Meri tarkoittaa minulle vapautta ja meriväyliä. Muutin tänne Australiasta ja sanoin suomalaiselle vaimolleni, että Lauttasaari on ainoa paikka, jossa suostun asumaan varsinkin lasten kanssa." Jan Keränen "Meri välittää hyvää oloa ja se saa ihmiset hymyilemään, ainakin minun kokemukseni mukaan. Tulin juuri Turun saaristosta. Meren rannalla vietän aikaa ja mietin syntyjä syviä. Olen alun perin Oulusta Pohjanlahden rannalta." Seija Sirkiä "Olin juuri rannalla miettimässä, että mitä meri merkitsee. Olen alun perin Joensuusta. En tiedä vielä vastausta, mutta pidän siitä. Olen päättänyt, että tästä merenrannalta en lähde enää minnekään. Meri ei ole alun perin ollut se juttu." Katja Syväniemi ja Hermiina "Meri on rentoutumisjuttu. Pääsee kotoa ulos ja rauhoittumaan", sanoi Katja. "Meressä kahlaaminen ja uiminen on parasta ja se, että merestä voi saada kaloja. Siellä voi myös nähdä ankkoja", kertoi Hermiina. Heini Larros "Hankalaa kuvailla, mutta yhtä lailla vaikeaa kuvitella, että asuisin kaupunginosassa, joka ei ole meren äärellä. Kun siihen kerran tottuu, on vaikea kuvitella koskaan elävänsä ilman." Anssi Rintarahko "Meri on minulle vapaa-aikaa ja rentoutumista. Kalastan ja veneilen. Kalastan kaikkea mitä nyt sattuu saamaan virvelillä ja ongella." 9 11.5.2018 Nro 18 Kun lauttasaarelaiselta kysyy, mitä meri merkitsee, saa usein samalla vastauksen siihen, miksi hän täällä asuu. Kokosimme saarelaisilta 20 tunnustusta meren merkityksestä. KOKOSI ja KUVASI Anna Konttinen Mitä meri merkitsee sinulle? Meri ja terveys Merestä alle kilometrin päässä asuvat ihmiset sanoivat suuremmalla todennäköisyydellä olevansa hyvässä kunnossa kuin kauempana asuvat, kertoo laaja englantilainen tutkimus, joka valmistui vuonna 2012. Tutkimusta johtaneen tohtori Ben Wheelerin mukaan rannikko vaikuttaisi olevan sisämaata rennompi asumisympäristö. Se mahdollistaa myös monimuotoisen liikkumisen ja reippailut rannikkoa pitkin. Wheeler kuitenkin muistutti, että varallisuudella saattaa olla osansa tuloksessa. Terveillä ja varakkailla ihmisillä on tapana hakeutua meren läheisyyteen. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry
10 11.5.2018 Nro 18 ENNEN ToPoLa on tuonut korisriemua saarelle vuodesta 1978 alkaen. Ja lauantaina 12. toukokuuta tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun linnoitussaaret liitettiin osaksi Suomea ja Viaporista tulee Suomenlinna. TEKSTI Seppo Väisänen KUVA E.J. Kallio/Museovirasto Yksitoista viikkoa joutui pääkaupunki kokemaan kumouksellista hallintoa. Se päättyi saksalaisten saavuttua kaupunkiin vapauttajina huhtikuun 10. päivän jälkeen. Uusi Suometar kuvasi hauskasti saksalaisen sodankäynnin konemaisen tarkkuuden: ”Itsepintaisella sitkeydellä pysyi kaupunkilaisten keskuudessa kuitenkin vireillä huhu, että saksalaiset saapuvat heille ominaisella täsmällisyydellään Helsinkiin klo 12, mistä sitten saapunevatkin.” Itse asiassa saksalaisten tuloa oli odotettu lähes koko maailmansodan ajan, ja nyt viimeksi punaisen hallinnon aikana heitä olivat odottaneet kaikki osapuolet, vain eri motiivein. Drumsö kuului silloin Viaporin linnoitusalueeseen ja sen omisti suurelta osin Venäjän sotilashallinto. Viapori siirtyi mutkattomasti Suomen valtiolle piilopaikoistaan tulleiden senaattoreiden antamalla senaatin asetuksella 17. huhtikuuta 1918. Venäläiset joukot olivat vain muutamaa päivää aikaisemmin poistuneet linnoitussaarilta Brest-Litovskin Venäjän ja Saksan rauhansopimuksen mukaisesti. Samassa asetuksessa Suomi päätti ”ottaa huostaansa Venäjän valtion omistamat sekä sotilasettä siviilitarkoituksiin käytetyt kiinteistöt niissä löytyvine irtaimistoineen”. Viapori yhdistettiin Uudenmaan lääniin. Tämä koski myös siis Drumsöä. Suomen alueen kasvua piti tietenkin juhlia. Senaatti päätti järjestää 12. toukokuuta, kuvaavasti juuri Snellmanin päivänä, puheenjohtajansa P.E. Svinhufvudin johdolla tilaisuuden, jossa linnoitussaaret liitettäisiin juhlallisesti osaksi Suomea ja Viaporin nimi muutettaisiin Suomenlinnaksi. Vaasasta juuri saapunut Svinhufvud lausui juhlavasti: ”Suomi on vapaa. – – Älköön koskaan mikään vihollinen pääskö sitä (lippua) täältä alas riistämään. Viapori on koko Suomen kansan omaisuutta, sen vuoksi onkin senaatti päättänyt, että sen nimenä tästä lähtien on oleva Suomen linna.” Tuo lippu, Suomen keltapunainen leijonalippu hulmahti kello 1 iltapäivällä salkoon tykkien jyskyessä ja valkoisten joukkojen tehdessä kunniaa. Seuraavana päivänä senaatti antoi asetuksen nimen muuttamisesta, mikä närkästytti ruotsinkielisiä. Ruotsinkieliset saivat kokea toisenkin kulttuuritappion. Runsaan kuukauden kuluttua vajaalukuinen eduskunta sääti lähes ensi töikseen lain, että Suomen lippuna olisi sinivalkoinen ristilippu. Tämän niin sanotun tynkäeduskunnan enemmistö katsoi, että pääväriltään punainen leijonalippu on sopimaton lipuksi. Kansalaissota oli juuri päättynyt, ja linnoituksen nimen muuttaminen ja lipun vaihtaminen kuvaavat hyvin uuden Suomen alkua sekä sitä, että kansallisilla symboleilla on merkitystä. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Kevät 1918 toi vapauden Maan hallitus matkaa laivalla Suomenlinnaan 12. toukokuuta, päivänä jolloin Viaporista tuli Suomenlinna. Matkalla mukana valtiopäivämies P.E. Svinhufvud. KOONNUT Katja Pesonen 1978 Marja Hynninen toteaa miehelleen Tommille: ”Ettekö te voi perustaa tänne Lauttasaareen omaa koripalloseuraa?” Tommi sekä ystävänsä Kari Harjula ja Paavo Suhonen ottivat Marjan kehotuksesta kopin ja pistivät homman käyntiin. Koska miehet kävivät pelaamassa Munkkiniemessä Torpan Pojissa eli ToPossa, he halusivat pitää vastaavanlaisen nimen. Ensin mietittiin vaihtoehtoa Torpan Pojat – Lauttasaari, mutta Torpan Poikia ei saanut ottaa enää käyttöön. Sitten Tommi muisti sarjakuvan nimeltä Tommi Touhu ja henki. Siinäpä se! Touhun Pojat – Lauttasaari eli ToPoLa sai alkunsa tiistaina 11. huhtikuuta osoitteessa Puistokaari 2. 1980 Pikku ToPoLa viettää pikkujoulua keskiviikkona 17.12. elokuvateatteri AD-Kinossa Lauttasaarentie 10:ssä. Ohjelmana on amerikkalainen ammattilaiskoripalloilua kuvaava filmi vuodelta 1976, noin 25 minuuttia kestoltaan, sekä tunnin verran valikoituja jaksoja Tomista ja Jerrystä. 1981 Tammikuu ja turnaus mikroille ja mineille Pakilan NMKY:n salissa. ToPoLan mini I sijoittuu toiseksi. Hopea ei ole häviö: se on seuran lyhyen historian tähän mennessä paras saavutus. 1986 Hilkka Hakola Katajaharjusta napauttaa: ”Jos te ette aloita tyttöja naiskoripalloa saarella, niin sen aloittaa joku muu.” Hän tarkoitti itseään. Hakola oli aikoinaan naisten EM-kisojen paras korintekijä ja Koripalloliiton varapuheenjohtaja. ToPoLa:n Tyttöjen treenit alkavat syyskuussa. 1987 Kassarilla pelataan mittavia koripallon kesäsarjoja. Tänä vuonna mukana on kahdeksan joukkuetta, joissa noin kahdeksan pelaajaa. Maanantaisin ja keskiviikkoisin pelataan neljä peliä illassa. Ne alkavat kello 17.30 jälkeen ja jatkuvat aina puoli kymmeneen asti. 1988 Irvileuka Sami Hedberg aloittaa koripallon ToPoLassa seitsemänvuotiaana. Aikuisena hän kuvailee sitä elämänsä parhaimmaksi päätökseksi. 1989 ToPoLa nousee suomensarjaan. Seura on saanut myös vankkumattoman fanikerhon, johon kuuluvat muun muassa Tsyygi, Juha, Jusa ja Tiina. Porukka saa kiitosta eläimellisestä mylvinnästään sekä ämpäreiden, helistimien ja kapuloiden hakkaamisesta ratkaisevassa pelissä. 1991 C2-poikien vierailu Berliiniin junioriturnaukseen. Pisin matka siihen asti. Varoja reissuun hankitaan muun muassa jakamalla Lauttasaari-lehteä. Pelissä joukkueen puolustus on kuin Berliinin muuri sitä ei ole. Pojat yrittävät etsiä oikeaa muuria sitä kuitenkaan löytämättä. Muurin palojen sekä vanhojen itäsaksalaisten armeijahattujen myyjät kuitenkin ovat tyytyväisiä poikien vierailuun. 1998 ToPoLassa on jo 300 pelaajaa. Neljä tyttö-, yhdeksän poikaja viisi miesjoukkuetta. Seura avaa omat verkkosivut eturintamassa. 2002 ToPoLa:n miehet nousevat ykkösdivisioonaan! Vierailu on kuitenkin vain yhden kauden mittainen. 2010-luku Ikäluokan 1993 pelaajiin nojaava ToPoLa Top Gun perustetaan. Joukkue nousee nopeasti kolmosdivisioonaan. Yksi pidemmän tähtäimen tavoite on kehittää edes yksi toimiva hyökkäyskuvio. Naisten ja miesten edustusjoukkueet pelaavat kakkosdivisioonassa. ToPoLan Miehet tulevat tunnetuksi kovaotteisuudestaan – moni vastustajajoukkue saa vaikeroida. 2018 40 vuoden toiminnan huippuhetki: ToPoLassa on yli 400 pelaajaa ja 34 valmentajaa. Kaikkiaan ToPoLassa toimii 23 joukkuetta. Salitilanne on valoisa. Lykin urheilusali on remontoitu ja uuden liikuntahallin rahoitus on varmistunut. Rakentamista suunnitellaan. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 40 vuotta Touhun Poikia ToPoLa juhlii ToPoLa juhlii 40-vuotista taivaltaan illallistilaisuudella Lauttasaaren yhteiskoulussa 26.5. klo 18 alkaen. Lisätiedot juhlasta: topola.fi. Ilmoittautuminen juhlaan päättyy 13.5. TOPOLA
11 11.5.2018 Nro 18 Lauantaina 19.5. Siivotaan yhdessä Lauttasaaren rannat. Haasta perheesi, naapurisi ja ystäväsi mukaan. Siivousaika klo 10-13 Tulkaa jollekin talkoopisteistä, josta saatte ohjeet ja välineet. Jos mahdollista, ottakaa omat hanskat, haravat ja roskapihdit mukaan. 1. Talkoopiste BLUE PETER, Kasinonranta 2. Talkoopiste ERKKERI, Kajavarannantie 7 3. Talkoopiste KOKOOMUS, Nahkahousunkuja 4 4. Talkoopiste LIIKUNTAKESKUS, Särkiniementie 1 5. Talkoopiste RUGOSA, Purjeentekijänkuja 1 6. Talkoopiste LIONS CLUB LAUTTASAARI, Vattuniemenk./Veneentekijänt. risteys 7. Talkoopiste LAUTTASAAREN YRITTÄJÄT, Pohjoiskaari 2 8. Talkoopiste DESIREE, Lahnalahdentie 1 9. Talkoopiste RAVINTOLA FARO, Katajaharjuntie 23 10. Talkoopiste LAUTTASAARI-SEURA, Kaakkurikuja 6 Talkootarjoilut ja ohjelmaa lapsille Kasinonrannassa klo 13-15 Siivouksen jälkeen talkooväelle talkooeväät Kassarilla. (350 hengelle). Lisäksi mm. pomppulinna, temppurata ja VPK:n paloauto. Larun Rantatalkoiden järjestäjät: LARUN RANTATALKOOT 2018 L-saari_4v.Fi-Sve.pdf L-saari_4v.Fi.pdf L-saari_pms300.Fi-Sve.pdf L-saari_pms300.Fi.pdf L-Saari_teippi.valk-pms.Fi.pdf L-saari_valk-4v.Fi.pdf L-saari_valk.Fi-Sve.pdf L-Saari_valk.Fi.pdf L-saari_teippi.valk-4v.Fi-Sve.pdf L-saari_valk-4v.Fi-Sve.pdf Lauttasaaren tie Isokaari Sä rkin iem en tie M er ip ui st ot ie Va tt un ie m en ka tu He ikk ilä nt ie 51 6 3 7 5 4 2 Myllykallio Kotkavuori Vattuniemi Kasinonranta 1. Po hj oi sk aa ri Wavulinin tie 8 9 10 Yhteistyökumppanit: Kahvila Kasinonranta, Lauttasaaren VPK ja Taitoliikuntakeskus
11.5.2018 Nro 18 12 RAVINTOLAT Ravintoloitsija Lauttasaaressa! Mitä ravintolassasi tapahtuu? Uusi kokki? Uusi ruoka lista? Uusi terassi? Uusi sisustus? Teemaviikot? Vai oletko avaamassa uuttaa ravintolaa, kahvilaa tai baaria saarelle? Vinkkaa Lauttasaari-lehdelle: lauttasaari. ravintolat@gmail.com TEKSTI ja KUVAT Jari Karri Yksi kevään uusista merkeistä on Min Krog, Kim Anderssonin, Petri Salon ja Alexandra Finckenbergin catering-palvelu, joka on toiminut reilun kuukauden NJK:n kansliarakennuksessa Koivusaaressa. Min Krog tarjoaa keskiviikosta lauantaihin lounasta, mutta puhetta saarella on riittänyt erityisesti sunnuntain brunssista. Silloin sinne siis. Toukokuinen päivä on lämmin Lauttasaaren keskustassa, mutta viileä Koivusaaren lounaissivulla, kun merituuli herää. Viisiasteinen meri on vielä aikamoinen kylmäkalle, joka keskipäivällä alkaa hönkiä kylmää ilmaa yltänsä kohti lämmennyttä mannerta. Silti osa brunssiasiakkaista on siirtynyt ulkopöytiin. Moni heistä on saattamassa venettään vesille asianmukaisissa vetimissä – työhaalareissa. Ruotsi raikaa iloisesti terassilla ja avarassa kansliarakennuksessa, jonka pohjoisseinän viereen, NJK:n tunnusten alle on katettu 23 euron hintainen brunssi. Pitkällä pöydällä on lämminsavulohta ja rucolapestoa, paahtopaistia, neljää salaattia (avokadokana, tomaattisipuli, parsaperuna, mustapapu-feta), leikkeleitä, vihanneksia, sekä ainoa lämmin: pekonit ja munakokkeli. Apupöydältä löytyvät leipäkori, kolmen juuston lautanen, mansikat, tummat rypäleet, vesimelonija ananaslohkot, sitruunamousse sekä mustikkainen juustokakku. Samoin kahvi, irtotee sekä tuorepuristetut appelsiinija ananasmehut. Seuralaiseni, 12-vuotias poika ja nuorekas rouva kehuvat ruokalajien tasalaatuisuutta. Pöytä ei koreile kattauksellaan, mutta lajitelmallaan. Brunssien perisynti on vältetty taiten. Pöytään ei ole päästetty niitä näitä runsauden ja jopa päällekkäisyyden nimissä. Jokainen ruokalaji, ehkä liian makeaa moussea lukuun ottamatta, maistuu. Tarjonnan tähdeksi äänestetään pöydässämme mustikkainen juustokakku. Se on taivaallinen. Myös avokadokanaja tomaattisipulisalaatti keräävät spontaaneja kehuja. Jos haluaa nauttia brunssinsa kuohuvalla, lasillinen talon cavaa maksaa viisi euroa. Muuten: Min Krogiin pääsevät omalla veneellä muutkin kuin NJK:n pursiseuran jäsenet. Nosturin kohdalla on neljä peräpoijupaikkaa. Rantautumisen jälkeen seurueen tulee ilmoittaa saapumisestaan kansliaan. Ja onhan meillä metro, jolla saaren sisäinen liikenne hoituu itään ja länteen. Koivusaaren asemalta NJK:lle on matkaa vain 350 metriä. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Sunnuntainen makumatka Koivusaareen ?? ? Vaskisalmenkuja 9 040-1720056 ?? ? Salissa 120 paikkaa. ?? ? BRUNSSI (su) Kattaukset klo 10.30 ja 12.30. Hinta: 23 e. Lapset (3–11 v) 1,5 e/ikävuosi. ?? ? LOUNAS (ke-la) Hinta: 10,50 e. Lasten lautanen (3–6 v) 3 e. Min Krog NJK Testipäivän kolmen lautasen taktiikka. Brunssi nousee sunnuntaisin NJK:n saliin, joka on vuokrattavissa myös yksityistilaisuuksiin. LYHYESTI MM-kisakatsomot ravintoloissa Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä. Saarella on muutamia kisakatsomoja, joissa saa laajempaakin vertaistukea, jos Suomen joukkue kompuroi. Päinvastaisessa tilanteessa ilokin on isompaa. Kaikki ottelut näkyvät Sidewalk Barissa (Lauttasaarentie 25), Iso Majakassa (Gyldenintie 2) ja Rixi-Baarissa (Isokaari 24). Bar-52 (Heikkiläntie 2) näyttää vain Suomen ottelut. Esimerkiksi Suomi–Kanada otellaan lauantaina 12. toukokuuta kello 21.15 alkaen. Ja kesäkuun 14. alkavatkin sitten jalkapallon MM-kisat. Puhvetti on taas auki Kesäkahvila Puhvetti Lounaisväylän päässä, HKL:n kesämajalla on taas auki torstaista sunnuntaihin kello 12–18. Tarjolla on laaja valikoima kotileivonnaisia, kahvia ja teetä. Emäntänä tuttu Riitta Kaijalahti. Kauniin Kampelan avajaiset Uudistunut olutravintola Kaunis Kampela (Lauttasaarentie 10) viettää avajaisiaan 16. toukokuuta. Kaunis Kampela on ensimmäinen uudistuneen Kalaravintola-konseptin mukainen ravintola. Muut Kalaravintolat ovat Vastarannan Kiiski, Janoinen Lohi, Hilpeä Hauki, Leijuva Lahna ja Punavuoren Ahven. Brunssikierros Osa 1
11.5.2018 Nro 18 13 Kaapelitehtaan tulevat tapahtumat Tallberginkatu 1, Helsinki Ilmoitus Arkkitehtuurija taideleirejä, sirkusta, tanssia, lyhytelokuvia, akrobatiaa, digikuvausta, majaleirejä, teatteria, improvisaatiota… Katso lisää: www.kaapelitehdas.fi/tapahtumia Merikaapelihalli Lasten Arkkitehtuurifestarit 19.-20.5. Aalto-yliopisto: Näytös18 25.5. Crossover 8.-10.6. Puristamo Vapaa Taidekoulu: Vapaa´18 -lopputyönäyttely 20.5. asti Alfa Artin näyttely touko-kesäkuun vaihteessa Valssaamo Pekka Halosen Akatemia: Väre 13.5. asti Helsingin taitelijaseuran näyttely touko-kesäkuun vaihteessa Turbiinisali Gruppen Fyra: Äiti! 10.-13.5. Aalto-yliopisto: Tekstiili18 21.-27.5. Pannuhalli Zodiak: Sonya Lindfors Cosmic Latte 11.-30.5. Suomen valokuvataiteen museo Heidi Piiroinen: Ohikuljetut – erään kerjäläisperheen tarina 20.5. asti Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta 20.5. asti Ian Waelder: Who Would Be Interested In An Empty Parking Lot? 3.6. asti Hotellija ravintolamuseo Rakkauden tiloja – Nautinnon nälkä 5.8.2018 asti Palveluksessanne! (jatkuva) Teatterimuseo Rakkauden tiloja – Näytelty rakkaus 2.9. asti MUU Kaapeli Liisa Hilasvuori & Sanna Pajunen: Näkemisen hetki 20.5. asti Käytävägalleria Timo Rytkönen: Käki on laskeutunut 31.5. asti Galleria Aapeli Vedic art -maalauskurssit 27.5. asti PoT uP LaB Tanja Nyo: Limbs 31.5. asti Kultti ry Kulttuurilehtigalleria (jatkuva) KaapeliWalks – Kaapelikierrokset Opastetut kiertokäynnit Kaapelitehtaalla joka la klo 14! Kaapelitehtaalla toimivassa Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkissa on odottavainen tunnelma. Sekä Arkin toimistolla että Arkin kymmenissä opetusryhmissä valmistaudutaan kaikille avoimiin Lasten Arkkitehtuurifestareihin, jotka järjestetään Merikaapelihallissa 19.-20.5.2018 klo 12-16 osana Open House Helsingin ohjelmaa. ”Festareilla on tarjolla rakentelutyöpajoja monenlaisilla materiaaleilla, eri mittakaavoissa kaikenikäisille lapsille”, Arkissa päiväkoti-ikäisiä oppilaita luotsaava arkkitehti ja Arkin hallituksen puheenjohtaja Mari Jaakonaho kertoo. Työpajojen lisäksi tapahtumassa voi tutustua Arkin kuudensadan oppilaan koostamaan Miljoonakaupunki-näyttelyyn. Tapahtuma antaa myös esimakua Arkin syksyllä alkavasta juhlalukuvuodesta, jolloin Arkki juhlii jo 25-vuotiasta toimintaansa. ”Tervetuloa! Viikonlopusta tulee takuulla antoisa”, Jaakonaho vielä huikkaa iloisten pienten arkkilaisten keskeltä. Lasten Arkkitehtuurifestarit 19.-20.5.! Lasten Arkkitehtuurifestarit ArkkitehtuuriMerikaapelihalli, Kaapelitehdas La–Su 19.–20.5.2018 Klo 12–16 Vapaa pääsy! Pop Up LEGO ® Strawbees ® Kuplamaalaus Jättirakentelu SketchUp -työpaja Miljoonakaupunki-näyttely Ja paljon muuta! Non-stop ohjelma Kaapelikierrokset ovat opastettuja maksullisia kiertokäyntejä Kaapelitehtaalla. Oppaat kuljettavat sinua Kaapelitehtaan käytävillä ja kulissien takana sekä kertovat tarinoita talon vaiherikkaasta historiasta. Kierroksen aikana pääset sukeltamaan suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin aina teollistumisen ajasta luovan luokan esiinmarssiin. Miten Kaapelitehtaalla siirryttiin kaapelin valmistamisesta tietokonejan kautta Suomen suurimmaksi kulttuurikeskuksesi? Pääset kurkistamaan taiteilijoiden työhuoneisiin, näkemään arkistohelmiä Kaapelitehtaalla kuvatuista elokuvista ja tes taamaan vaikkapa soittotaitojasi bändikämpäksi sisustetussa Poppikopissa! KaapeliWalks Kaapelikierros joka lauantai klo 14. Kierroksen kesto n. 1,5 h. Lähdöt C-aulasta. Liput 12,50 € / 22 € / 25 €, Kaapelin kauppa / Info, C-aula kaapelitehdas.fi/kaapeliwalks Kaapelikierrokset – hyppää elämysmatkalle!
MUSIIKKI Akateemisen Laulun kevätkonsertti 17.5. klo 19 Lauttasaaren kirkossa, Myllykallionrinne 1. Johtaa Dominik Vogt. Liput 15/10e. MUUT Espanjankielinen rupatteluhetki ti 15.5. klo 17-18.30 Lauttasaaren kirjastossa, Pajalahdentie 10a. Espanjan kielen treenausta rennossa seurassa. Espanjasi ei tarvitse olla sujuvaa. Kielikahvila ke 16.5. klo 17-18.30 kirjastossa. Keskustelua suomeksi kahvikupin äärellä. Satumainen seikkailu -nukketeatterileiri 1-3-luokkalaisille 4.-8.6. Myllykallion koululla. Opitaan teatterintekemisen perusteita, keksitään tarinoita ja tutustutaan teatterija draamaleikkeihin sekä valmistetaan nukkeja. Ilmoittautumiset 15.5. mennessä lauttasaarimll@gmail.com. Lisätietoja MLL:n Fbja verkkosivuilta. Luovan toiminnan Hip hurraa -leiri 1-3-luokkalaisille 11.-15.6. Myllykallion koululla. Leikitään, liikutaan, eläydytään ja taiteillaan yhdessä tehden erilaisista materiaaleista kaikenlaisia kädentöitä. Ilmoittautumiset 15.5. mennessä lauttasaarimll@gmail. com. Lisätietoja MLL:n Fbja verkkosivuilta. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN KIRKKO JA SEURAKUNTAKESKUS Myllykallionrinne 1 F Messu äitienpäivänä su 13.5. klo 11, Heusala ja Andersson. Mukana pianisti Mirva Helske. Messun aikana pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit. Viikkomessu ke 16.5. klo 19, Markkunen ja Valojärvi. Diakoniaruokailu ma 14.5 klo 12. Kaikille avoin mukava ja yhteisöllinen lounashetki St Jacobin kirkossa. Emäntänä Kaarina Autio. Lounaan hinta 3e. Käsityöpiiri ti 15.5. klo 13–14.30 kirkkokahvilassa. Avoin rukouspiiri ti 15.5. klo 18, B-porras, kokoushuone 15. Larun olohuone ke 16.5, klo 17.30–20. Kirkkokahvilassa. Olohuoneen yhteydessä klo 18 alkaen Matti Rekilän lintukuva-ilta ”Lauttasaaren linnut”. Tarjolla myös hyvää seuraa, ja vapaaehtoisten tekemää iltapalaa. Töppösryhmä to 17.5. klo 10.30–12 kirkkokahvilassa. Ryhmässä neulotaan sukkia ja töppösiä kasteperheille. Raamattupiiri to 17.5. klo 18.30–20, kokoushuone 10, B-rappu. Avoin perhekerho ma, ti, to, pe D-rappu klo 9–12. Tervetuloa kaikki lapset, vanhemmat ja hoitajat! Voimistelusali on kerhon käytössä ma-ti klo 10-11 ja to-pe 11-12. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Vattuniemenkatu 9 Alkupiiri ke 9.5. klo 19. Richard Garam. Sana ja Rukous pe 11.5. klo 19. Rauno Jaatinen. Herätyskokous su 13.5. klo 14. Tapani Vesalainen. JEHOVAN TODISTAJAT Lauttasaarentie 10 Raamatullinen esitelmä su 13.5. klo 14 aiheesta ”Miten voit säilyä elossa maailmanlopusta?” Puheen jälkeen tutkitaan Raamattua aiheesta ”Vanhemmat, autatteko lastanne edistymään kohti kastetta?” Kaikki tervetulleita. Ei kolehtia. JÄSENILLE Lauttasaaren kansalliset seniorit Lake, kuukausitapaaminen ma 14.5. klo 12 Lauttasaaren kirkon seurakuntasalissa. Lauttasaaren terveysaseman ylilääkäri Liisa Grönhagen kertoo terveysaseman kuulumisista. Lopuksi lapset laulavat meille keväisiä lauluja. Jäsenet ystävineen ovat tervetulleita. Lauttasaaren kielikylpy ry:n sääntömääräinen kevätkokous to 17.5. klo 18, Ravintola Blue Peter, Vattuniemen puistotie 1. Kokouksessa käsitellään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Muut esille tulevat asiat. 14 TAPAHTUU Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä perjantaina klo 14 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. 11.5.2018 Nro 18 Larutorin rivi-ilmoitukset maksavat 7 e/rivi. Riville mahtuu n. 25 merkkiä. Lähetä ilmoitustekstisi osoitteeseen seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. Torstaisin ilmestyvän lehden viimeinen aineistopäivä on saman viikon maanantai. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti VUOKRALLE TARJOTAAN Hyvää liike-/toimistotilaa 120m2 Otavantie 5. Puh 0400-402045 tai teijo. sormunen@suomenkonttoripalvelu.fi HALUTAAN VUOKRATA +20 m² asunto, 750€/kk, alk. 1.6. Lt-ope Larusta, p. 040 722 6872. AA-KOKOUKSIA Ma klo 18.00, to klo 18.30 ja la klo 17.30 Lauttasaaren kirkko, D-porras. Lauttasaaren Laulajat kevättuulella Lauttasaaren Laulajat Hattulassa keväällä 2016. KIRSTI PALONEN Lauttasaaren Laulajien kausi huipentuu kevätkonserttiin Lauttasaaren kirkossa la 19.5. klo 18. LaLa on kuudenkymmenen laulajan sekakuoro, joka täyttää lokakuussa 70 vuotta. Juhlakonserttiin valmistautuminen näkyy ohjelmistossa jo nyt. Kevätkonsertissa kuoro esittää kolme teosta, jotka ovat Ariel Ramírezin Misa Criolla eli kreolimessu sekä kaksi potpuria Broadwaylta: Jekyll & Hyde sekä Viulunsoittaja katolla. Konsertti toteutetaan yhteistyössä kamarikuoro Gallerien kanssa. Molempia kuoroja johtaa Victoria Meerson ja säestäjinä kuullaan Eduard Galper pianossa ja viulussa Sofia Kangas. Käsiohjelma 15 e. Larun petankistit joka to klo 17 ja su klo 11 Pajalahden kentällä. Samaisella kentällä pelejä pelataan koko kesän sään suosiessa. Kaikki ovat tervetulleita. Petankkia Pajalahden kentällä Rantatalkoot tulevat, tule sinäkin! Lauttasaaren rantatalkoot järjestetään 19.5. Talkoopisteitä on ympäri saarta kymmenen. Niiltä saa roskienkeruuvälineet ja niihin voi myös tuoda roskat. Katso paikat tämän lehden sivulta 5 olevasta kartasta. Tapahtuma alkaa klo 10 ja päättyy klo 13, jonka jälkeen 350:lle talkoolaiselle on tarjolla pientä talkooevästä Kassarilla. Lapsille on pomppulinna, temppurata ja VPK:n paloauto. KATJA PESONEN Veli-Pekka Närhi Erkkeristä, Ville Forsman Blue Peteristä, Mia Nygård kokoomuksesta, Timo Nuutinen Lauttasaaren liikuntakeskuksesta ja Markku Enström Erkkeristä haastavat saarelaiset pitämään huolta kotikonnustaan.
15 H Y V I Ä PA LV E L U J A S A A R E L A I S I L L E ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISTA HOITOA ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 682 0201 Pohjoiskaari 9a, Mereo www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa HIERONTAA SIIVOUSTA PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ KORJAUSOMPELUA VALOKUVAUSTA VARASTOINTIA KUKKAKAUPPOJA JALKAHOITOA Ilmestyy torstaisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8, kesäviikoilla 26-30 eikä viimeisellä viikolla 52. Painos 12 500 kpl. Jaetaan ilmaisjakeluna Lauttasaaren koteihin ja yrityksiin. Lisäksi toistakymmentä noutopistettä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Juha Korhonen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Botnia Print Oy Jakelu Posti Oy Sanomalehtien liiton jäsen. Leena Valtola ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Katja Pesonen toimittaja 050 346 1435 lehti@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja 040 522 7266 paatoimittaja@ lauttasaari.fi Facebook: Lauttaasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Twitter: @larutwiittaa KAMPAAMOJA, PARTUREITA, KAUNEUDENHOITOA Varaa paikkasi tälle palstalle numerosta 050 591 6466 tai osoitteesta seura@lauttasaari.fi. Hinta alkaen 108 € +alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään peräkkäiseen lehteen. 11.5.2018 Nro 18 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry www.lauttasaari.fi ?? Fysioterapia ?? Hieronta ?? Jumpparyhmät ?? Veteraanikuntoutus ?? Jalkahoidot ?? Kotikäynnit REMONTTIPALVELUJA KAMPAAMOJA, PARTUREITA, KAUNEUDENHOITOA VESIJOHTOLIIKKEITÄ Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 108 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti 25 vuotta lauttasaarelaista putkihuoltoa LVI TEKNIIKKA AULIN OY Kaikki vesijohtoalan asennusja korjaustyöt Lauttasaarentie 47 puh. 0400 417 357 Päivystys 24/7 lvitekniikkaaulin@elisanet. fi IKKUNANPESUA www.lauttasaari.fi Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 108 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti Pyöräilijän asialla vuodesta 1999! Myynti, huolto, korjaukset, vuokraus Specialized, Tunturi, Kona Meripuistotie 5 Ma-Pe 10-18, La 10-14 040 545 6859 ? SALES & SERVICE PYORAHUOLTO.COM 19 99 041 546 3090 Lauttasaarentie 11 2017-mallit ALESSA! C M Y CM MY CY CMY K lauttasaari_lehti_palvelu_tarjolla_kesä18.pdf 1 09/04/2018 11.08 LARUN HIERONTA Sotkatie 7 050 411 7900 larunhieronta.fi Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 108 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti www.lauttasaari.fi HIERONTAA -5% Arkisin klo 10-13 Klassinen hieronta
16 11.5.2018 Nro 18 RUOHOLAHDESSA K-CITYMARKET KAUPPAHALLIKUJA PALVELEE & SINA hyvä ruoka PYSÄKÖINTI PLUSSA-KORTILLA ILMAINEN1h Tarkemmat tiedot ja myymäläkohtaiset aukioloajat www.kauppakeskusruoholahti.fi Alko • Apteekki • Bieder Kukkakauppa • Burger King • CarWash • Ciao! Caffé • Dressmann Eerikin Pippuri • Ekorent • Fenno Optiikka • Hehku • Hiusfashion • HopLop Hua Du -Kiinalainen ravintola • Jysk • K-Citymarket • K-Rauta • Mayor's Gym • Motivus • Musti ja Mirri Peura muotia naisille • Posti pakettiautomaatti • Ruohis Tapahtumatila • Subway • Tokmanni • UFF HELSINKI RUOHOLAHTI % 010 538 2800. Puhelun hinta 8,35 snt/ puh.+12,09 snt/min. (sis. alv 24%). www.k-citymarket.fi Iisi juttu. Kaikki hoituu kerralla. Hain just mun uudet tyynyt! Treffataan täällä. Illaks juustoo, hedelmii ja herkkui!!!! Ens salille, sit lattelle ja jädelle? Keretäänkö? Tarjoukset voimassa TO-SU 10.-13.5.2018 tai niin kauan kun tuotteita riittää AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9-22 klo 16-20 KROMBACHERIN ALKOHOLITTOMAT OLUET klo 11-19 PELLINI PREMIUM KAHVIT 4 99 IRTOMAKEISET raj. 2 kg/talous kg 9 95 ERÄ Elonen VADELMAKAKKU 800 g ( 12,44 kg) kpl 1 49 HERKKUSIENI 250 g (5,96 kg) Hollanti rs 9 95 Lihamestarin PORSAAN FILEEPIHVIT Suomi kg TUOTE-ESITTELYT PERJANTAINA 11.5: 1 ,UUDEN SADON PERUNA Espanja kg MAYOR’S GYM 3 KK PÄIVÄKORTTi 90,Ei sitoutumista. Treenaamaan joka päivä klo 6-14. CIAO! CAFFÈ RAKKAUDESTA HYVÄÄN JÄÄTELÖÖN JA INTOHIMOSTA ITALIALAISIIN HUIPPUKAHVEIHIN. hyvinvoinnin kauppaketju. -19 % PLUSSA-KORTILLA Juhla Mokka suodatinja pannujauhatus KAHVIT 400 500 g, myös tummapaahto, tosi tumma ja luomu (6,33 7,92 kg) ilman Plussa-Korttia 3,95 pkt (7,90 9,88 kg) raj. 1 erä/talous 9 50 3 pkt 28 % PLUSSA-KORTILLA Fazer HERKUTTELUJÄÄTELÖT 480 ml (6,94 l) ilman Plussa-Korttia 4,69 kpl (9,77 l) 10 ,3 kpl 4 ,UUTUUS OATLY JÄÄTELÖT 500 ml 2 kpl PEURA ERÄ SILKKEJÄ -20% M A YOR ’S G Y M MUSTI JA MIRRI MyPet-KISSANVESSAT pinkki ja minttu 15,Tarjous voimassa 20.5.asti niin kauan kuin tavaraa riittää. Tarjoustuotteista ei muita alennuksia. Norm 22,90. Palvelutiskit auki myös sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 12-18 Leipomosta tuoreet leivät ja pullat aamusta iltaan joka päivä Juuri avatulta marjatoriltamme tuoreet marjat ja herneet! Hyvää äitienpäivää! 1 99 Atria Wilhelm GRILLIMAKKARAT 320 400 g ei makkarapihvit (4,98 6,22 kg) pkt 2 99 Luomu MANSIKKARASIA 300 g (9,97 kg) Italia rs 6 95 HK viljaporsaan SPARE RIBS n. 2 kg TAI FLATBONE n. 600 g Suomi kg 3 99 Atria Perhetilan KANAN OHUET FILEELEIKKEET 400 500 g naturel, merisuola tai mustapippuri (7,98 9,98 kg) rs