Nro 10 15.3.2018 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Saarielämää (vuodet 1890-1939) Huvilasaaresta kaupunginosaksi (vuodet 1940-1969) Lauttasaari kuvina Myynnissä Lauttiksen Info-kirjakaupassa ja Lauttasaari-Seuran toimistolla. Upeat kuvateokset Lauttasaaren historiasta Lintuja tiirailemaan! Pian se alkaa: lintujen kevätmuutto. Muuttolintuja on näkynyt saarella yleensä jo helmikuussa, mutta tänä vuonna kylmät ilmat ovat pitkittäneet niiden saapumista. Maaliskuu on kuitenkin toivoa täynnä. Nyt kannattaa nostaa katse taivaalle. s. 8-9 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika: 09 682 0201 tai fysiogeriatria.fi/verkkoajanvaraus info@fysiogeriatria.fi Pohjoiskaari 9 A www.fysiogeriatria.fi Lauttasaaren Mereo Meiltä saat myös lonkkahousut ja liukuesteet talven liukkaille! Fysioterapiaa, veteraanikuntoutusta, hierontaa ja lymfaterapiaa myös iltavastaanotolla ja kotona. Pääsiäismenu 35 € Maistelulautanen Grillattua Ahvenanmaan karitsankaretta Talon pashaa Avoinna myös pääsiäisenä. BISTRO. LOUNAS. BRUNSSI. www.bluepeter.fi, 010 424 9801, Vattuniemen puistotie 1 Myös muita herkkuja tarjolla. Tutustu menuun verkossa ja varaa pöytä. Tervetuloa! Kiinteistötoimisto Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. Kaikki kohteet: www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki Marjaleena 040-763 5415, Arif 041-537 6060 Ennakkomarkkinoinnissa Tämä huippukolmio isolla terassiparvekkeella ja muut uudet, ihanat kodit esittelyssä tontilla su 18.3. klo 12-13. AS OY Vaapukkapiha Vattuniemenkuja 6 VILLE WALLINMAA
PÄÄKIRJOITUS 15.3.2018 Nro 10 2 Ajassa 15.3. 2 1 8 ?? 5-vuotiaiden klubi. Vuonna 2011 Lauttasaareen uudestaan rantautunut jalkapalloseura HJK perustaa toukokuussa joukkueen vuosina 2012 ja 2013 syntyneille. Mukaan pikkumimmit siinä kuin kunditkin. Lisätiedot henri.lillqvist@hjk.fi LUKU LAUTTASAARESTA 913m on saarelle tuovien kolmen autosillan yhteenlaskettu pituus. Lapinlahden silta on 582 metriä, Lauttasaaren silta 317 metriä, pikkuruisen Koivusaaren sillan pituus on 14 metriä. Lauttasaari-Seura – Drumsö-Sällskapet ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään torstaina 22.3.2018 klo 19 Ravintola Kubossa, Pohjoiskaari 9a, käynti sisäpihalta. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9 §:ssä määrätyt asiat ja muina hallituksen esittäminä asioina kunniajäsenen kutsuminen ja sääntöjen 10 § 9 kohdan muuttaminen. Hallitus esittää sääntöjen 10 § 9 kohtaa muutettavan siten, että seuralle valitaan nykyisen toiminnan-/ tilintarkastaja -menettelyn sijaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö tarkastamaan seuraavan tilikauden kirjanpito, tilinpäätös ja hallinto. Kokousmateriaali on saatavissa Seuran toimistolta, Pohjoiskaari 9B. Kaikki jäsenet tervetuloa! Kahvitarjoilu. Hallitus KOKOUSKUTSU Tilapula väistyy hitaasti Kevät saarella, mutta useassa lauttasaarelaisperheessä on jo pohdittu tulevaa syksyä, kun koulu-, päiväkotija iltapäiväkerho-ilmoittautumiset ovat käynnissä. Lauttasaaren ala-asteelle on ilmoittautunut 188 lasta, joista 26 kielikylpyyn. Drumsö lågstadieskolaniin tulee noin 45 uutta ekaluokkalaista syksyllä 2018. Päiväkodin aloittajilla ja iltapäiväkerhoon menijöillä on vielä muutama viikko aikaa miettiä hakemusasioitaan. Helppoa ei ole koulujen rehtoreilla, eikä päiväkotien tai iltapäiväkerhojen johtajilla tänäkään vuonna. Ilmoittautumisia on enemmän kuin vapaita paikkoja. Päiväkotipaikkoja jaetaan lähikaupunginosista kunnes uudet päiväkodit valmistuvat. Onneksi työmailla tapahtuu – Vattuniemenkujalla puretaan vanhaa alta pois ja Isokaarella uuden päiväkodin seinät nousevat. Saarella on käynnistymässä varsinainen remonttiaalto. Peruskorjaussarja alkaa ensi syksynä kirkosta. Sen myötä iltapäiväkerholaisten tilat siirtyvät kouluihin. Kirkon remontin jälkeen molemmat koulut, ensin Myllykallion vanha koulurakennus, sitten Drumsö lågstadieskola, peruskorjataan. Nyt päiväkodin aloittavat lapset pääsevät aikanaan uusiin tai juuri remontoituihin koulutiloihin. Josko saarta riivannut tilapula vihdoinkin hellittäis? Vielä ei voi huokaista. Vattuniemen uudet suunnitteluperiaatteet, jotka ovat kommentoitavana 19. maaliskuuta asti, osoittavat yli 3 000 asukasta lisää saarelle. Jos uusia päiväkoteja ei kaavoiteta samalla, tilat loppuvat. Lauttasaari-Seuran päiväkotija koulutyöryhmä teki alkuvuonna kyselyn kouluja päiväkotitilanteesta suuri kiitos kaikille vastanneille! Vastausten perusteella lauttasaarelaiset perheet ovat varsin tyytyväisiä kouluihin. Suurista oppilasmääristä ja tilapulasta huolimatta olemassa olevat yksiköt ovat toimineet hyvin. Uudet koulutilat ja päiväkodit eivät silti valmistu päivääkään liian aikaisin. Yvonne Wilén Lauttasaari-Seuran päiväkotija koulutyöryhmän jäsen "Peruskorjaussarja alkaa ensi syksynä kirkosta." Helsingin kaupunki valmistelee nyt merellistä strategiaa. Helsingin kaupunkistrategian 2017-2021 mukaan Helsingin merellinen sijainti on osa kaupungin perusluonnetta ja -olemusta. Tähän asti sitä ei kuitenkaan ole hyödynnetty riittävästi vetovoimatekijänä eikä sen mahdollisuuksia ole kunnolla hyödynnetty. Kaupunki on avannut nettiin kyselyn, jolla se kerää kaupunkilaisten ideoita siitä, miten merellisten kohteiden saavutettavuutta, saariston palveluja sekä merellisiä tapahtumia voisi edistää. Kyselyyn voit vastata torstaihin 15.3. saakka osoitteessa fi.research. net/r/merihelsinki. Keräysautot tulevat HSY:n keräysautot saapuvat taas saarelle. Keskiviikkona 23. toukokuuta kello 18-18.40 auto on Lauttasaaren yhteiskoulun pihalla osoitteessa Isokaari 19. Siitä se suuntaa kello 19.20-20 Heikkilänaukiolle. Seuraavana päivänä torstaina 24. toukokuuta auto on Vattuniemenranta 7:ssä Lohiapajanlahden venesataman rannassa kello 20.20-21. Autojen kyytiin voi tuoda sähkölaitteita ja metalliromua sekä kodin vaarallista jätettä, ei kuitenkaan painekyllästettyä puuta, räjähteitä tai asbestia. Jätteiden vastaanotto on ilmaista. Merellisyydestä Helsingin valtti KATJA PESONEN Kaupunkiympäristölautakunta on käsitellyt Ikean Koivusaaren suunnitteluvarausta ja antoi sille hyväksyntänsä. Sille laitettiin kuitenkin muutamia ehtoja, kuten että sen tulee olla arkkitehtonisesti laadukas, ekologinen, energiatehokas ja sopia merelliseen ympäristöön. Tilojen on avauduttava katutilaan ja niihin on päästävä muullakin kuin autolla. Toimintojen on oltava monipuoliset, ja suunnittelussa on näyttävä kaupunkimaisuus ja myymäläkonseptin uudenlainen ajattelu. Lautakunnan esitys lähtee kaupunginhallituksen elinkeinojaoston käsiteltäväksi, ja se tekee asiasta lopullisen ratkaisun. Ikean Koivusaari-hankkeelle vihreää valoa IKEA
3 15.3.2018 Nro 10 HSL muuttaa bussin 21 linjan päätepysäkin Eiraan ensi syksystä lähtien eikä lupaa saarelle uutta suoraa bussilinjaa keskustaan, ilmeni Lauttasaari-Seuran ja HSL:n tapaamisessa. Seura esitteli tekemänsä liikennekyselyn tulokset ja ratkaisuehdotuksia yhteyksien parantamiseksi. Linjan 21 päätepysäkki poistetaan, koska Erottajan aukio muuttuu. HSL ei löytänyt Erottajan alueelta uutta paikkaa päätepysäkille. HSL pyrkii kuitenkin saamaan liityntäliikenteen vuorovälin pysymään Vattuniemen linjalla ruuhka-aikoina 6 minuuttina. HSL on jo tehnyt muutoksia ajoaikoihin, jotta aikatauluissa pysyttäisiin 20 ja 21-linjoilla. Linjan 21 reitin muuttamista Vattuniemessä voidaan selvittää. Helpotusta yhteyksiin voi tuoda uusi Haukilahdesta lähtevä linja, joka käynnistynee syksyllä 2018. Sen päätepysäkin sijaintia selvitetään parhaillaan. Tapaamisessa seuran edustajina olleet Katri Penttinen ja Hannu Luotonen esittivät, että päätepysäkki tulisi olla Vattuniemessä, jotta saaren sisäinen liikenne paranisi. Lauttasaari-Seura jatkaa vaikuttamista julkisen liikenteen parantamiseksi. Jatkossa asiassa lähestytään HSL:n virkamiesten ja hallituksen lisäksi myös Helsingin kaupungin päättäjiä. Lauttasaari-Seura tulee ottamaan kantaa myös Vattuniemen suunnitteluperiaatteisiin. Asiaa valmistellaan päiväkotija koulutyöryhmässä sekä kaavoitus-, liikenneja ympäristötyöryhmässä. Kaavoitus-, liikenneja ympäristötyöryhmä esitti kaupunkiympäristölautakunnalle IKEAn tonttivaraukseen liittyen, että Koivusaaren suunnittelussa tulisi ehdottomasti välttää kaikkea sellaista rakentamista, joka merkittävästi lisää alueen liikennekuormaa. Ikean kaltaisten hankkeiden sijasta olisi hyvä pohtia Koivusaaren jatkosuunnittelussa, voitaisiinko alueelle sijoittaa esimerkiksi sosiaalija terveydenhuollon tai opetuksen yksiköitä. Samoin tulisi miettiä, onko Koivusaaren jatkosuunnittelulle ylipäänsä edellytyksiä niin kauan kuin ei tiedetä, säilyykö Länsiväylä moottoritienä vai muuttuuko se mahdollisesti joskus tulevaisuudessa ns. kaupunkibulevardiksi. Katri Penttinen, Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja. SEURA SANOO Julkisen liikenteen ongelmat ratkottava HOK-Elanto Asiakkaille on tarjolla myymälästä riippuen pieniä muovisia pusseja, biopusseja, kestohedelmäpusseja ja jonkin verran paperipusseja. Kassalla tarjotaan biohajoavia pusseja. Kassalla asiakkailta kysytään halutaanko pakasteet pieneen pussiin, ja asiakas saa itse tehdä valinnan. HOK-Elannon viestinnän mukaan pienten muovipussien kulutus on laskenut vuodessa merkittävästi ja muovipusseista kieltäydytään yhä kasvavissa määrin. Lidl Tällä hetkellä ei ole tarjolla biohajoavia muovipusseja hedelmäja vihannesosastolla käytettävien ohuiden muovipussien vaihtoehdoksi. Lidl on mukana kaupan alan yhteisessä muovikassisopimuksessa ja pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan muovikassien kulutuksen vähentymiseen tarjoamalla muovikasseille vaihtoehdoiksi FSC-sertifioituja paperikasseja sekä tilavia ja kestäviä kestokasseja. KESKO K-ryhmä on mukana Kaupan liiton ja ympäristöministeriön Green Deal -sopimuksessa, jolla pyritään vähentämään muovikassien ja -pussien käyttöä vapaaehtoisin toimin. K-ryhmä on sitoutunut EU:n tavoitteeseen, jonka mukaan vuoteen 2025 mennessä muovikasseja kulutetaan vuosittain 40 kassia/asiakas. Kesko tarjoaa valikoimissaan vaihtoehtoja muovikasseille: kestokasseja, puuvillakasseja ja juuttikasseja sekä paperikasseja ja kierrätysmuovikasseja. Vuoden 2017 keväällä valikoimiin lisättiin kiertotalouskassit. Biopussi ja rekisteriote, kiitos Vasemmalla bio, oikealla muovi. Lauttasaaressa S-marketeissa biopussit ovat hyvin tarjolla. K-marketeissa tilanne vaihtelee. Lidl ei tarjoa pienostoksille biopusseja. Vietämme muovitonta maaliskuuta. Lauttasaari-lehden muovipoliisi Ulla Kaila tarkasti saaren päivittäistavarakauppojen muovija biopussitilanteen. TEKSTI Ulla Kaila KUVA Katja Pesonen Näillä mennään Testi Kauppa Hevi-osaston Kassan pienpussit pienpussit K-market Isokaari 9 90%bio, 10% muovi muovi K-market Oliivi Isokaari 42 Vaihtelevasti, n. 30% bio muovi K-market Herkkulautta Lauttasaarentie 5 Biopusseja pyytämällä muovi Lidl Muovi ei pienpusseja S-market Lauttis 90% bio, 10%muovi bio S-market Itälahdenkatu 27 90%bio, 10%muovi bio K-market Lauttis 40% bio, 60% muovi yhdellä kassalla bio, muissa muovi K-supermarket Kiviaidankatu 2 50% bio, 50% muovi ei pienpusseja Ikean Koivusaari-hankkeelle vihreää valoa
4 15.3.2018 Nro 10 Ajassa KASVOT Tekijöitä ja asukkaita Lauttasaaresta. TEKSTI Katja Pesonen Jokainen on varmasti joskus selaillut kampaajantuolissa Pinni-lehteä ja ihaillut siinä olevia upeita kuontaloita. Pinni-lehti täytti viime vuonna kolmekymmentä vuotta ja sen toimitus on ollut alusta saakka Lauttasaaressa. Pinni perustettiin 1987, ja sen ensimmäinen numero ilmestyi toukokuussa 1988. Kannessa oli vuoden 1980 Miss Suomi Sirpa Viljamaa. ”Olemme olleet Lauttasaaressa neljässä eri osoitteessa. Ensin Itälahdenkadulla, sitten Klaarantiellä kahdessa osoitteessa. Neljäksi vuodeksi muutimme Espooseen, mutta se ei ollut meidän juttu, joten palasimme kaksi vuotta sitten Lauttasaarentielle”, kertoo päätoimittaja Rainer Nyman. Kolmekymmentä vuotta sitten hän työskenteli pääkaupunkiseudulla ilmestyneessä Alueuutiset kaupunkilehdessä. Hän teki juttuja kaikenlaisista aiheista, mutta muoti oli niistä rakkain. Kun lehden päätoimittaja lähti perustamaan uutta lehteä, hän pyysi Nymania ja toista toimittajaa mukaan. Kolmestaan he perustivat Pinnin rakkaudesta hiuksiin ja muotiin, mutta myöskin tarpeesta. Kampaajat ja parturit kaipaisivat juuri jotain sellaista, joten lehti tehtiin alun perinkin ammattilehdeksi. Sitä voi toki tilata kuka tahansa. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvä noin 124-sivuinen hiusmuotipaketti tavoittaa edelleen 90 prosenttia alan ammattilaisista. Siellä on kymmenen työntekijää joista neljä on avustajia. Digimaailmasta huolimatta Pinni porskuttaa hyvään malliin. Pientä notkahdusta tuli pariksi vuodeksi, kun kampaamoalan opiskelijat eivät nähneet tarpeelliseksi printtilehteä, mutta he ovat voittaneet nämä puolelleen levittäytymällä monikanavaisesti sosiaaliseen mediaan ja osoittamalla sitä kautta lehden hyödyllisyyden ammattilaisille. Nyman on saanut olla muodin aitiopaikalla näkemässä alan muutokset vuosikymmenten saatossa. ”Ekologisuus ja vegaanius ovat tämän päivän trendejä. Kampaamotuotteet ovat muuttuneet hellävaraisimmiksi ja nykyään jo puhutaan siitä kuinka kampaajat voivat myös itse suojautua työssään kemikaaleilta. Miesten lisääntynyt kiinnostus hiusmuotiin on todella hieno muutos. Aikoinaan oli vaikeaa saada miehiä edes hiusmuotinäytöksiin, mutta nyt miehet saavat värjätä tukkaansa, käyttää ponnareita ja koristella partaa”, Nyman iloitsee. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Tukka hyvin 30 vuotta 1988 1997 2018 2005 TEKSTI ja KUVA Anna Konttinen Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski on kulkenut Lapin Kemijärveltä opiskelupaikkakuntansa Turun kautta Vattuniemeen, jossa hän on asunut vuodesta 1994. Nummikoski on säilyttänyt yhteydet Kemijärvelle ja on vieläkin Kemijärven paikallislehden tilaaja. Hänestä on tärkeää, että juuret kotikuntaan säilyvät. Tärkeimmät paikat kotimaassa hänelle ovatkin Kemijärvi ja Lauttasaari. Nummikosken mielestä Lauttasaaren rakennuskantaa saa yhä tiivistää, eikä hän pelkää sitä, että hänen mielipiteensä kohtaavat vastarintaa. ”Minä vain sanon sen mitä ajattelen. Jos otetaan vaikka Vattuniemi, jossa itse asun. Se on muuttunut vuosi vuodelta parempaan suuntaan sen takia, että tänne on tullut lisää asukkaita. Nyt alueella tapahtuu paljon enemmän ja se on ihan erilainen paikka kuin 22 vuotta sitten. Vattuniemi on mielestäni hyvä esimerkki hyvästä tiivistämisestä”, sanoo Nummikoski. Hänen mielestään Koivusaareenkin voi hyvin rakentaa Ikean, jos siitä tehdään tyylikäs. Vesitornia hän ei jäänyt kaipaamaan. Nummikosken mielestä Helsingin keskustan vieressä ei voi olla aluetta, joka jätettäisiin väljästi rakennetuksi. Vapaat rannat ovat tärkeitä, mutta rannat voidaan säilyttää tiivistämällä keskeltä saarta. Rannat luovat Lauttasaarelle sen omaleimaisen luonteen. Velipekka Nummikoski on päässyt urallaan pitkälle. Veikkauksen varatoimitusjohtajaksi hän siirtyi Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajan paikalta kun peliyhtiöt yhdistettiin. ”Kaikki lähtee siitä, että saa tehdä sellaista työtä mistä pitää. Pelkkä kunnianhimo ei riitä. Asiantuntijatyössä on paljon kehittämistä ja se on kiinnostavaa.” Nummikoski käy aina kun lasten harrastuksilta ja omalta työltään ehtii Lauttasaaren Liikuntakeskuksessa. ”Se on työn ja jaksamisen kannalta täysin välttämätöntä. Olen kiistatta koukussa liikuntaan. Harrastan myös kaupunkipyöräilyä ja kävelyä, mutta kaikki hikiliikunta tapahtuu Liikkarilla.” Nummikoski saapui haastatteluun suoraan pilates-tunnilta ja aina kun syntyy tilaisuus mennä salille, hän menee sille ryhmäliikuntatunnille, joka juuri silloin järjestetään tai käy kuntosalilla. Nummikoski asuu perheensä kanssa Vattuniemessä ja hänellä on kuusi lasta. Osa lapsista on jo aikuisia. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Vattuniemen herra vauhdissa PA R A S TA S a a r e l l a 1. Lauttasaaren Liikuntakeskus ”Duracell-Keijo on rakentanut sellaisen liikuntakeskuksen, josta on muodostunut minulle henkireikä jaksamisen kannalta. Liikkari tarjoaa hienon palvelukonseptin.” 2. Kahvila Kasinonranta ”Haluan nostaa hattua yrittäjäpariskunta Tommille ja Pialle. He ovat luoneet hienon rantakahvilan ja elävöittäneet rantaa.” 3. Kasinonranta ”Ranta on minulle lähes pyhä paikka ja käyn siellä kesällä lähes päivittäin. Kun saarelle on tullut enemmän ihmisiä, rantaan on syntynyt hyvää pöhinää.” Velipekka Nummikoski on koukussa liikuntaan. Parturikampaajien hiusraamattu Pinni-lehti täytti juuri pyöreitä vuosia. Lehti on lauttasaarelainen etuheittoa myöten.
5 15.3.2018 Nro 10 Villa Alba PALJON MERINOVILLAISIA TUOTTEITA -30 % Tervetuloa! Lauttasaarentie 2 045 133 2327 www.lauttasaari.fi Kiinteistötoimisto Erkkeri Oy Lauttasaarentie 28, 00200 Helsinki Kauppakeskus Lauttis Puhelin 09 682 4050 lkv@erkkeri.fi www.erkkeri.fi Veli-Pekka Närhi tj, alalla vuodesta 1994 0400 810 540 Markku Enström LKV, alalla vuodesta 1988 0400 416 114 ERKKERI LAUTTASAAREN KOKENEIN ASUNTOKAUPPIAS Soita ja kysy lisää. Tarjoa myyntiin, Erkkerillä edullinen välityspalkkio ja kokeneimmat myyjät. 47m² Lauttasaarentie 6 C. on 4/5 krs, hissitalossa. Taloyhtiö on hyvässä kunnossa, putkija sähköremontti on juuri valmistunut. Yhtiöllä on kaunis piha etelään, minne tämänkin asunnon näkymät ovat. Vhp. 290.000€ 45m² Katajaharjuntie 2-4 B. Erinomainen, tehokas 2H, KK, KPH + TILAVA PARVEKE. Huoneisto sijaitsee hissitalon 3/5 kerroksessa. Ilmansuunta on länteen, osittainen merinäkymä. Vhp. 238.000€ UUSI! Koruliike Pearly Parrot TAMMIALE! KELLOLAUANTAI 17.3. KLO 11-15 Kelloseppä paikalla, kysy huolloista ja kellohankinnoista! VAIN LAUANTAINA! ? Paristonvaihdot 15% normaalihinnoista ? Huoltoon jätetyt kellot – 10% ? Kaikki kellot tarjouksessa – 20 – 30% Gyldenintie 6 Puh 050 4143791 www.pearlyparrot.fi Avoinna: mati & pe 11-18, ke-to 11-19, la 11-15 Lauttasaarentie 12 Helsinki (09) 6212 535 • www.hairspot.fi “Raikastava ja saasteita neutraloiva, Phytomer Citadine kasvohoito. ” Minea VÄLIMERELLINEN BRUNSSI PERSILJA Runsas salaattipöytä Pääruoka laajalta juhlalistalta Jälkiruokana äitienpäiväkakku ja kahvi, lapsille jäätelöpuikko Kattaukset klo 12-14, 14-16, 16-18, 18-20. Hinta alk. 20 € Pöytävaraukset puh. 09-6216727 www.ravintolapersilja.fi Tallbergin Puistotie 1, 00200 Helsinki Puh. 09 621 6727 Ma-pe 11-22, la 12-22, su 12-21 VÄLIMERELLINEN RAVINTOLA Äitienpäivän juhla-ateria www.ravintolapersilja.fi Tallbergin Puistotie 1, 00200 Helsinki Puh. 09 621 6727 Ma-pe 11-22, la 12-22, su 12-20 LA JA SU KLO 12-17 16,50 MYÖS ÀLA CARTE -LISTA VÄLIMERELLINEN RAVINTOLA
6 15.3.2018 Nro 10 Kerro mielipiteesi päivän polttavista asioista. Lähetä kirjoituksesi tai kuvasi lehti@lauttasaari.fi. LUKIJOILTA Ei nuotioita Ryssänkärkeen Lauttasaari-lehden nro 7 eräässä artikkelissa haastateltava totesi, että Ryssänkärjen rantakivikoihin voi laittaa nuotion. Näin ei kuitenkaan voi toimia. Rannoilla tulisi käyttäytyä alueen historia-arvoja, luontoa ja sen rauhaa kunnioittaen. Aikoinaan Ryssänkärjessä oli muun muassa tuloreiteille pystytetty ohjetaulut, joissa kehotettiin käyttämään ensisijaisesti kävelypolkuja ja muutenkin käyttäytymään alueella siivosti ja luonnon rauhaa kunnioittaen. Tarve tällaiselle ohjeistukselle olisi nyt monin verroin suurempi kuin aikoinaan. Rantaluonnon puolesta Saaren sisäisestä bussiliikenteestä Lauttasaari ei tarvitse uutta siltaa HBLssä Aalto-yliopiston yhteiskuntasuunnittelun projektipäällikkö Mikko Särelä kaavaili uutta siltaa Jätkäsaaresta Vattuniemeen. Ehkä Jätkäsaaren kasvava rekkaliikenne on saanut hänet tälle kannalle. Kun laivalta purkautuu kaksikymmentä rekkaa kerrallaan Mechelinin kadun alkupäähän, on liikennetukos valmis. Silta Jätkäsaaresta Vattuniemeen lyhentäisi ja sujuvoittaisi rekkaliikennettä Länsiväylälle. Vastuuntuntoinen liikennesuunnittelupäällikkö ei suunnittelisi näin. Lauttasaaren koskemattomia rantoja ja viheralueita ei saa tuhota uudella siltaratkaisulla ja läpirullaavalla raskaalla rekkaliikenteellä. Jätkäsaaren liikenneongelmat on ratkaista muulla tavalla. Liisa Melin Mitä tapahtui Holgerille? Muutama viikko sitten ilmaantui Lohiapajanlahden sulaan veteen sorsien joukkoon nuori kanadanhanhi. Se sopeutui joukkoon ja rantatien ohikulkijat ihastelivat sitä joskin epäillen miten se tulee pärjäämään. Soitettiin eri tahoille, jos se kenties haettaisiin Korkeasaareen turvaan. Pyyntöihin ei kuitenkaan suostuttu, koska lintu ei ollut haavoittunut tai jäätynyt. Lähiasukkaat ja ohikulkijat eivät jääneet toimettomiksi. Meille tuli sanaton auttamisen tarve. Veimme nyyteissämme leipää, kaurajyviä ja salaattia, ja uskoimme, että meidän Holgerimme pärjäisi. Eräänä päivänä Holgeri oli poissa. Kyynelsilmin kysyimme toisiltamme, mitä oli tapahtunut. Oliko joku ihminen tai eläin ajanut sen pakoon? Lähiasukas Pidetään linnuista huolta Bussiliikenteen tulisi palvella lauttasaarelaisia mahdollisimman hyvin myös saarella. Kaikki eivät asu lähellä metroasemaa ja moni joutuu metron tulon jälkeen kävelemään pitempiä matkoja kuin ennen tai vaihtamaan saarella bussista metroon matkalla keskustaan. Bussiyhteydet Lauttasaaren ja Ruoholahden metroasemien välillä ovat heikentyneet, koska neljä pysäkkiä on poistettu. Esimerkiksi terveysaseman kohdalta pysäkkiä ei enää ole. Eihän tämä palvele saarelaisia, päinvastoin. Kun bussipysäkkejä on karsittu, miksi ei ole yhdistetty saaren ensimmäiset pysäkit sillan jälkeen busseille 20 ja 21? Pysäkit ovat kaukana toisistaan ja matkaajan on mahdoton arvioida, kummalle pysäkille seuraava bussi tulee. Molemmat bussit kulkevat samaa reittiä metroasemalle saakka. Bussi 21:n reitin muutos keskustaan Uudenmaankadulle on ruuhka-aikaan varsinainen pullonkaula, hitain reitti Lauttasaaresta keskustaan. Ulla Fogelholm Vuosittain Lanakujan päässä oleva pieni avoin vesialue on houkutellut sorsalintuja talvehtimaan alueelle. Näin on ollut vuosia ja tilanne on jälleen edellisten talvien kaltainen. Sorsien joukossa on myös valkoposkihanhi. Kaupungilla oli aikoinaan myös talviruokailupaikka, joka saattaa selittää lintujen paikan valinnan. Lintujen ruokinta olisi siksi jälleen suotavaa jäiden lähtöön saakka. Jukka Tulkki Antti Matilaisen matkassa Lauttasaaren merkillisten ja merkittävien nähtävyyksien äärelle. Paikka saarella *) Lauttasaaren lähin jääalueen mittauspiste on Suomenlinnan eteläpuoli. Se kuvaa hyvin myös Lauttasaaren eteläpuolen jäätilannetta. Mittausjaksolla 1971–2017 jääpäiviä on ollut keskimäärin 82 vuodessa. 80-luvulta alkaen jokainen uusi vuosikymmen on ollut edellistä vähäjäisempi. Ainoa jäätön talvi Suomenlinnassa ja Lauttasaarta ympäröivällä vesialueella koettiin vuonna 2008. Merijääpäiviä vuodessa*) (ka. Suomenlinnassa) 1971–80 94 1981–90 98 1990–00 78 2001–10 75 2011–17 60 Seurasaari Porsas Mustasaari Melkki Pohjoinen Käärmeluoto Läntinen Käärmeluoto Ulko-Hattu Sisä-Hattu Tiirasaari Niittysaari (n. 400 m) Käärmesaari (n. 600 m) Koivusaari Veijarivuoren ranta Erityiset vaaranpaikat Pilkkipaikkoja "Kulkemista Käärmesaarta ja Ulko-Hattua etelämmäs viranomaiset eivät suosittele." Lauttasaaren itäja eteläranta tarvitsevat laivaväylistä varoittavat merkit talveksi. Asia kuuluu Liikennevirastolle. Laiv avä ylä La iv av äy lä Satunnai nen huoltovä ylä Kaskisaari Lehtisaari 0,5 km Huoltov äylä LEIKKAA TALTEEN Edellinen Lauttasaari-lehti varoitti lähijäiden ominaisista vaaranpaikoista ja kehotti välttämään saaren itäpuolen merialuetta kokonaisuudessaan. Koska alueella näkyy aika ajoin jäällä liikkujia Lauttasaari-lehti haluaa kiinnittää lukijoiden huomion huoltoväylään, joka lähtee Vattuniemenrannasta Meritaidon laiturista. Väylä kulkee HSK:n venesataman pohjoispuolitse ja kaartaa kaakkoon. Väylä on merkitty oheiseen karttaan sinisellä katkoviivalla kuten muutkin tämän jäätalven väylät. Varo Vattuniemenrannan väylää ? Särkiniemen rakkaustarina Viime syksynä kävin vaimoni kanssa Särkiniemessä. Kokkokalliolla vaimoni katseli kallion pintaa ja äkkäsi kalliopiirroksen kauniine kiekuroineen ja sydämineen. Tarina menee näin. Kesällä 1854 oli muuan merimies August Wilhelm Fleege ollut niin rakastunut vaimoonsa Helena Sofia os. Winbergiin, että talttasi oman, vaimonsa ja muiden läheistensä nimiä Kokkokallion pintaan. Olivat menneet 1848 avioon. Samana vuonna 25. huhtikuuta oli syntynyt pieni tyttönen, Emelia Sofia. Ehkä Emelia nukkui rantakalliolle vedetyssä paatissa, kun isä naputteli tunteella kuvioita ja tekstiä. Olivat soudelleet hissukseen niemelle, kenties keitelleet kaffit. Nimenomaan soudelleet, sillä saaren eteläosa oli tsaarin armeijan miehittämä, eikä muuta reittiä saareen kansalaiselle ollut. Paronin sotatie saaren kärjestä Laukkaniemen kautta Munkkiniemeen oli juuri valmistunut, mutta se oli varattu varmaakin vain ja ainoastaan sotilaille. Oolannissa jo sodittiin, Pohjanlahden rantakaupunkeja kiusattiin. Elokuussa 1855 posauttivat englantilais-ranskalaiset sotilaat lounaasta tuhatkunta tulilaukausta Lauttasaaren tantereelle: Myllykallion optinen lennätin roihahti tuleen ja paloi poroksi kuten myös muutama rakennus. Samalla saaren puolustaja, krenatööri Back, sai osuman ja kuoli. Sota jatkui, mutta merimies Fleegen tykkääminen taisi loppua. Rippikirjasta selviää, että meriherra poistui maihin Rotterdamissa 1857, eikä palannut sen jälkeen. Vaimo ei jaksanut miehensä paluuta odottaa. 31.5.1860 hän julkaisi lehdessä ilmoituksen, että jos tämä merimies Fleege ei yhden yön ja vuoden sisällä tule takaisin ja ilmoittaudu allekirjoittaneelle vaimollensa, niin ero astuu voimaan. Tämä oli jo kolmas virallinen tiedotus. Vaan ei palannut merimies takaisin, joten erohan siitä tuli ja kohta aviottomia lapsiakin. Rippikirjaan Helena Sofialle merkittiin kaksi lasta, vuosilta 1861 ja 1864. Hän meni uudelleen naimisiin 1867, mutta mies, Olof Tuovinen, kuoli jo seuraavana vuonna. Merimies Fleegen rakkaudenosoitus löytyy sydämen rajaamalta alueelta Kokkokalliolla. Toim. huom.
15.3.2018 Nro 10 8 Kevät on ollut kylmä, mikä on pitkittänyt muuttolintujen saapumista Lauttasaareen. Maaliskuussa kuitenkin ensimmäisten pitäisi ilmaantua. Huhtikuu on yleensä muuttokuukausista lajeiltaan monipuolisin. Nyt siis kiikarit käteen ja luontoon! OPAS TEKSTI Katja Pesonen KUVAT Ville Wallinmaa Rantakallioita, kaislikkoa, tiheää pensaikkoa ja metsää. Lauttasaari on oiva paikka lintujen tarkkailuun. Maaliskuussa alkaa lintujen kevätmuutto, joten nyt on oikea aika ostaa hyvät kiikarit, kelata lintukirjaa ja sännätä maastoon. Lauttasaarelainen Ville Wallinmaa johdattaa lintujen jäljille. Ensin on hyvä tehdä ero lintubongauksen ja lintuharrastuksen välillä. ”Lintubongauksessa etsit lintuja, jotka joku muu on jo löytänyt ja keräät havainnoilla pinnoja. Voit saada ilmoituksen, että nyt on tehty havainto tietystä lajista ja välillä voi tulla äkkilähtökin ihan toiseen kaupunkiin. Lintuharrastaja taas menee omaan tahtiinsa luontoon tutkimaan mitä lintuja sillä kertaa näkisi”, hän selventää. Wallinmaan mukaan Lauttasaaressa näkee noin kaksisataa lintulajia vuosittain. Se on hyvä määrä tämän kokoiselle paikalle. Suurin osa niistä ei kuitenkaan pesi saarella, vaan Lauttasaari on niille vain ohituspaikka. Pääosa lintulajeista siis löytyy kiikaroimalla taivaalle, kun ne viuhahtavat pään yli. Se vaatii valppautta. Sitten on paikkoja, joihin linnut jäävät hetkeksi lepäämään ja niitä voi tiirailla niillä sijoilla. ”Keväällä kannattaa mennä Ryssänkärjen kallioille, Veijarivuorenrantaan, Nackapuistoon ja Ruukinlahden puistoon”, hän vinkkaa. Nackapuiston ruovikossa voi yöaikaan kuulla jopa rantakanoja kuten ruisrääkän, luhtahuitin tai luhtakanan. ”Ruukinlahden puistoon kuuluu pieni ruderaatti eli joutomaa-alue, jossa kasvaa heinikkoa, ohdaketta ja monia muita linnuille sopivia ravintokasveja, joista ne löytävät muuttomatkallaan tuiki tärkeätä apetta.” Syksyllä näkee etelään lähtijöitä muun muassa Myllykalliolta ja Kotkavuorelta, kun pikkulinnut suuntaavat Suomenlahden rannikkoa pitkin lämpimämpiin maisemiin. Syysmuutto alkaa kahlaajista. Ensimmäiset niistä lähtevät jo juhannuksen jälkeen. Wallinmaa sanoo lintutilanteen huonontuneen Lauttasaaressa vuosi vuodelta. Syynä ovat rakentaminen ja luonnon siistiminen. ”Siistityillä luontoalueilla ei ole enää monipuolista biodiversiteettiä. Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana on niitetty pensaikkoja ja pusikoita sekä kaadettu metsää ja siinä on kadonnut monen pikkulinnun levähdysja tankkauspaikka”, hän sanoo. Biologinen monimuotoisuus kukoistaa, kun alueella on monipuolisesti kasveja, risukkoa ja pari kaatunutta puuta. Mitä monipuolisempi luonto, sitä enemmän eläinlajeja, matoja, sieniä ja pieneliöitä alueella on. ”Melkki on Lauttasaarta paljon pienempi, mutta sen eliöstö on saaren luonnontilaisuudesta johtuen selvästi rikkaampi. Siellä pesii ja levähtää enemmän lintulajejakin kuin täällä.” Hänellä ja muilla lintuharrastajilla on yksi suuri huolenaihe: viherkäytävät. Niitä pitkin eläimet liikkuvat kaupungissa. Lauttasaaressa yksi sellainen kulkee Kotkavuorelta Myllykallion kautta Länsiulapanniemeen. Uuden päiväkodin rakennustyömaa on napannut siitä pienen palasen, mutta sitä on vielä jäljellä. ”Monet pikkulinnut muuttavat puita pitkin. Esimerkiksi tiaiset haluavat aina nähdä seuraavan puisen paikan, johon mennä. Vaarana on, että kun viherkäytävät hävitetään, lähtevät linnutkin.”, Wallinmaa sanoo. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry SIIVEKKÄÄT SAAPUVAT SAARELLE Maaliskuu Huhtikuu KIURU Toiselta nimeltään leivonen. Lauleskelee lentäessään heleästi livertäen. Koiraskiuru voi nousta sadan metrin korkeuteen ja laulaa luikauttaa minkä sielu sietää. Sen sijaan ollessaan hermostunut se voi nostaa päälaelleen pienen töyhdön. Musiikillisesta lahjakkuudestaan huolimatta pikkukaveri on ulkonäöltään vaatimaton ruskeankirjava eikä sitä maassa välttämättä edes huomaa. Uhanalaisuus: elinvoimainen, rauhoitettu. PULMUNEN Tunnistaa yleensä puhtaan valkoisesta pyylevästä olemuksestaan, mutta voi välillä olla myös kirjavampi. Asuvat kesän erityisesti Suomi-neidon kämmenen kohdalla, ja matkallaan pohjoiseen levähtävät Lauttasaaressa. Muuttomatkallaan viihtyvät peltoaukeilla, tienvarsilla ja avosoilla. Ääni on kuin heleä kilinä: ”kililililili!” Uhanalaisuus: Erittäin uhanalainen, rauhoitettu. UUTTUKYYHKY Pesii Lauttasaaressa. Tekee pesän puunkoloon tai pönttöön. Munii usein uudelleen samaan pesään ja vielä silloin, kun edelliset poikaset ovat vielä siellä. Molemmat vanhemmat hautovat. Ruokailevat pelloilla ja niityillä nautiskellen rikkaja heinäkasvien siemenistä, jyvistä, marjoista ja herneistä. Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. TÖYHTÖHYYPPÄ Heittelehtivästi lentelevä, kuuluu kurmitsoihin. Metsien oma punkkari ääntelehtii kissamaisesti naukuen. Erikoisen äänensä se kuitenkin kantaa suurella ylpeydellä eikä yleensä kavahda edes ihmisen läheisyyttä. Voi olla vaikea erottaa lennosta, sillä se näyttää mustavalkoiselta, mutta maalla näkee sen omintakeisen töyhdön sekä selän metallisen vihreän värin. Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. Mekin tulemme: muuttohaukka, punarinta, kottarainen, keltasirkku, pikkutikka Mekin tulemme: kurki, järripeippo, metsäviklo, lapasorsa, piekana
15.3.2018 Nro 10 9 Kevät on ollut kylmä, mikä on pitkittänyt muuttolintujen saapumista Lauttasaareen. Maaliskuussa kuitenkin ensimmäisten pitäisi ilmaantua. Huhtikuu on yleensä muuttokuukausista lajeiltaan monipuolisin. Nyt siis kiikarit käteen ja luontoon! SIIVEKKÄÄT SAAPUVAT SAARELLE Huhtikuu Toukokuu SILKKIUIKKU Vahvistavat parisuhteitaan keinutellen päitään samassa tahdissa ja ääntelemällä vastakkain. Yksin oleva, paria etsivä yksilö voi tupata häiritsemään toisen parin parisuhteen vahvistamisrituaalia. Silkkiuikun arkipäivät kuluvat sukellellen pesäntekoaineita vedenpohjasta, kalastelusta ja uiskentelusta rantoja pitkin. Pesii Lauttasaaressa. Sanotaan, että ääni voi muistuttaa porsaan röhkintää. Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä, rauhoitettu. MERIHARAKKA Rohkea lintu tekee mielellään itsestään metelin komealla ja kantavalla äänellään. Siitä ovat päässeet nyt kaupunkilaisetkin nauttimaan. Levittäytynyt alkuperäisiltä sijoiltaan merenrannoilta ja saaristoista kaupunkeihinkin, ja siksi on todennäköisempää nähdä sitä puistossa Helsingissä kuin sisämaassa. Pesii jopa talojen katoilla. Pesiipä myös Lauttasaaressa. Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. KIVITASKU Virkeä ja iloluontoinen lintu näyttää välillä tanssahtelevan. Niiailee ja pyörähtelee sekä tekee ilmaan pieniä lentoretkiä. Myöhään iltasella sen voi nähdä rauhoittuvan. Istuu usein erikokoisilla kivillä. Pitää siitä, että saa istua paikoissa, joista näkee laajasti ympäristönsä oli se sitten muovitolppa tai kuusenlatva. Pesii saarella. Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä, rauhoitettu. KIRJOSIEPPO Iloinen ja terhakka, mutta valtavan epäluuloinen. Kavahtaa jokaista liikettä ja pelottelee piipittäen ja pyrstöään kiivaasti kohotellen. Pesän lähelle eivät saa mennä edes oman lajin yksilöt saati muut linnut, muuten hyökkäilee kipakasti tunkeilijan päälle, kunnes toinen siirtyy suosiolla muualle. Pesii saarella pöntöissä tai puunkoloissa. Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. SATAKIELI Satujen ja tarujen ylistetty laulajatähti, joka kuitenkin puvustuksensa puolesta hukkuu tapettiin. Ruskea selkä, vaalea rinta, hienoinen täplikkyys, pituutta 16,5 cm. Ääni on kova ja kirkas, seassa huiluääniä, lopussa rätinää. Pesii saarella ja viihtyy vesistöjen lähellä tiheissä pensaikoissa sekä puistometsiköissä. Tekee pesänsä maahan. Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. LEHTOKERTTU Koiras rakentaa useita soidinpesiä, joista naaras valitsee yhden pesäksi. Pesii saarella matalalla pensaassa tai ruohovartisten kasvien varassa vajaan metrin korkeudella. Se rakentaa ison pesänsä boheemin huolimattomasti kuivista kasvien varsista. Jäntevä lintu, jolla ei ole selviä räikeitä tuntomerkkejä. Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. PAJULINTU Viihtyy kaikenlaisissa metsissä ja pensaikkoalueilla ja myös pesii saarella. Pesä on hauskan uunimainen, rakennettu sammalista ja heinistä maahan suojaan kasvillisuuden keskelle. Suomen yleisin lintulaji, arviolta niitä on jopa 11 miljoonaa paria. Laulaa hennon pehmeästi: ”Hyyi.” Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. KALATIIRA Pariskuntien nähty ennen pesinnän aloittamista sivelevät nokillaan toistensa kauloja. Aikuiset voivat kosketella kevyesti nokillaan sekä puolisoiden että poikasten nokkia. Siipien kärkiväli voi olla jopa 80 cm. Rengastettu kalatiira on tehnyt muuttolintujen pisimmän mitatun muuttomatkan Suomen ennätyksen lentäen Savosta Australiaan. Matkaa kertyi 26 000 km. Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu. Mekin tulemme: kurki, järripeippo, metsäviklo, lapasorsa, piekana Mekin tulemme: tundrakurmitsa, harjalintu, kehrääjä, ruokki, isosirri ”Siistityillä luontoalueilla ei ole enää monipuolista biodiversiteettiä."
TEKSTI Kari Kemppinen 1944 Jatkosota päättyy 4. syyskuuta. Suomen ja Saksan välinen Lapin sota alkaa 15.9. Lauttasaaren perustetaan oma Marttayhdistys helpottamaan elämää: vähästä paljon, huonosta hyvää, vanhasta vaatteesta uutta. Gyldénintien ja Lauttasaarentien risteyksessä ammutaan marraskuun alussa neuvostoupseeri, kapteeni Ivan Belov, joka on osastonsa mukana matkalla Porkkalan vuokra-alueelle. Neuvostoliiton mukaan upseerin tappoi suomalainen sala-ampuja. Suomalaisten mukaan välikohtaus on osaston sisäinen välienselvittely tai provokaatio. 1945 Lapin sota päättyy 27.4. Lauttasaaren yhteiskoulu aloittaa kunnallisena oppikouluna. Lauttasaaren säätiö perustetaan edistämään ja tukemaan saarelaisten paikallisia etuja ja harrastustoimintaa. Yrjö Sirolan Säätiö perustaa äärivasemmistolaisen Sirola-opiston kommunistien kouluttamiseen. 1946 Lauttasaari liitetään Helsingin kaupunkiin. Tallbergin perikunta luovuttaa korvauksetta asemakaavan mukaiset maa-alueet kaupungille, perillisille jää joitakin tontteja. Clara Tallberg myy Lauttasaaren kartanon Allergiatutkimussäätiölle, joka muuttaa kartanon sairaalakäyttöön. Suurin osan Lykin luokkaopetuksesta tapahtuu Isokaari 10:n kellaritilan kokoushuoneissa, veistoja voimistelutunnit Lauttasaaren kansakoulussa. Yrjö Sirola Säätiö rakentaa jatkosodan jälkeen vankiloista vapautuneille vasemmistolaisille parakkioppilaitoksen Myllykalliolle. Pari vuotta toimittuaan opisto siirtyy ulkopuolisilta suljettuun Vanajanlinnan kartanoon Hämeenlinnaan. Myllykalliolta vapautuviin tiloihin perustetaan SKP:n puoluekoulu, asuntola-oppilaskoti, kurssikeskus ja kirjeopisto. Kesäkuussa saadaan oikeaa Rio-kahvia. Helsingin NMKY:n perustaa poikapartio Lauttasaaren Siniset, joka vaihtaa nimensä Lauttapartioksi. Lauttasaaren Luotsityttöjen toiminta alkaa. Rakennustarvikkeet ja -koneet ovat säännöstelyn alaisia. Saarelle valmistuu seitsemän uutta asuntoa. 1947 L.A. Löfströmin konepaja (myöh. Konela) toimii Heikkiläntie 4:ssa. Vuoden 1918 punainvalidit ry:lle valmistuu kerhorakennus Länsiulapanniemeen. Yhdistyksen toiminta päättyy 1980-luvun puolivälissä. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry perustetaan. Lauttasaaren säätiölle valmistuu Haahkatien ja Tallbergin puistotien kulmaan talo, jota se vuokraa saaren järjestöille sekä Lykille. Saarelle valmistuu vain viisi uutta asuntoa. 1948 Valtio laskee markkinoille ”verokahvin”, jota verotaan rajusti. Else Aropaltion 400-neliöinen ateljeekoti kattoterasseineen ja suurine ikkunoineen valmistuu Koivukuja kuuteen, Isokaaren viereen. Heikkiläntielle nousee Lauttasaaren Metalli. Talossa toimii myös Sähkömerkki Oy (ESMI), kutomo ja poliisiautovarikko. Radiator rakentaa toimitalonsa Lauttasaarentielle, näköetäisyydellä on Vulcanin kumitehdas. Lauttasaaren Pyrinnön kentän keskeltä kaadetaan vihdoin kaksi komeaa puuta, salaojien upottamine kenttään alkaa. Tallbergin perikunta myy 28 rintamamiestonttia. Lauttasaaren Laulajat -sekakuoro perustetaan. 1949 30. toukokuuta Urhontalon pihalla (Lauttasaarentie 16) bensatynnyrit räjähtävät poikien tulitukkuleikeissä. Kolme poikaa menehtyy, kaksi selviää palovammoin ja ihosiirroin. Länsiulapanniemen puistoalueelle valmistuu Helsingin sotainvalidien kesäkoti ja sen ympäristöön mökkikylä. Huvilatonteille rakennetaan vuokrakerrostaloja, maisemalle tunnusomaisia metsiä raivataan uudisrakentamiseen, yhdyskuntarakenteesta tulee entistä kaupunkimaisempi. LM Ericssonin tehdas valmistuu. Lauttasaari on muuttumassa työväen alueeksi. 1950 Saaren uusi asemakaava valmistuu Väinö Tuukkasen johdolla. Asuinrakentaminen käynnistyy. Vattuniemen teollisuusalueen kaava vahvistetaan: alueella sijaitsevat Oy Korkkieristys, Mahoganyn suuri teollisuusalue, Hellbergin Radiotehdas. 1951 Katujen nimiä ja talojen numerointia muutetaan. Heinäkuussa järjestetään Pyrkän vihkiäiskilpailut. Lauttasaaren yhteiskoululle valmistuu Haahkakuja viiteen Else Aropaltion suunnittelema rakennus. Ahtauden vuoksi rakennusta laajennetaan pian. Sirolan parakkioppilaitos Myllykalliolla puretaan, oppilaskoti ja kurssikeskus lopettavat toimintansa. Saarelle valmistuu vuoden aikana 391 uutta asuntoa. 1952 Lauttasaarentiellä toimivan valimon portailta löytyy tammikuussa irtileikattu miehen pää. Ruumiin torso löytyy 350 metrin päästä. Uhri tunnistetaan veturinkuljettajaksi, joka oli poistettu juopuneena muutama päivä aiemmin Gyldénintien varrella sijaitsevasta työmaaruokalasta. Henkirikoksen tekijä todetaan mielenvikaiseksi. Helsingin olympialaisiin saapuville vieraille pystytetään suuri telttakylä Tallbergin puistotien, Heikkiläntien ja Haahkakujan väliselle 15 hehtaarin peltoaukealle. Aropaltioiden perhe vuokraa ateljeekotinsa olympialaisten ajaksi Englannin lähetystölle. Englannin prinssi Philip asuu viikon kesäolympialaisten aikaan Lauttasaaressa ja käy lähes päivittäin Kasinonrannalla uimassa. Ekonomitalot valmistuvat Gyldénintien päähän. Viipurin nyrkkeilijöiden kesäkahvila avataan Veijarinvuoren puistossa. 1953 Lauttasaaressa ei ole kunnallistekniikkaa. Lammikot haisevat, avo-ojat ovat täynnä kiinteistöjen jätteitä. Salme Katajavuori valitaan Lauttasaaren ”viemäritytöksi” ajamaan saaren puutteellista kunnallistekniikkaa kuntoon. Kartanon päärakennus siirtyy SPR:n käyttöön sairaalaksi, jossa korjataan muun muassa huulija kitalakihalkioita. 1954 Sokerin säännöstely loppuu ja kahvin ostaminen ilman ostokorttia vapautuu. Helsingin poliisilaitoksen yhdistys rakentaa Mökkikylän kerhotalon (Poliisien Maja) Länsiulapanniemen puistoalueelle. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 15.3.2018 Nro 10 10 ENNEN Asukasmäärä tuplaantuu ’45 5682 ’46 5921 ’47 6258 ’48 6491 ’49 6552 ’50 6656 ’51 7830 ’52 8823 ’53 11254 ’54 10752 Lauttasaaren väkiluku kaksinkertaistuu sodanjälkeisenä kymmenenä vuotena. Vuosin 1945–1954 aikana saarella rakennetaan vajaa 2000 uutta asuntoa. ”Melkein kaikki mitä sinun tulee tietää Lauttasaaren historiasta” -sarja etenee kahdeksanteen osaansa. Nopean kasvun vuodet saarella alkavat. Herrat virvoittelemassa. Suomen Saunaseuran rakennus valmistui vuonna 1952 Vaskiniemeen. AIKAKONE Korttiaikaa ja kovaa kasvua
15.3.2018 Nro 10 11 Lidl Lauttasaari, Heikkiläntie 4, Helsinki | Avoinna ma–la 8–21, su 11–21 Ruokatarjoukset voimassa vain Lauttasaaren myymälässä. Kortti kuin kortti -kampanja on valtakunnallinen. LA 17.3. – SU 18.3. VIIKONLOPPUTARJOUKSET VAIN LAUTTASAAREN MYYMÄLÄSSÄ kg POHJOLAN JUUSTOLA Tunturijuusto 15 % • maasdam-/emmentaltyyppinen juusto • keskivahva juusto sopii erinomaisesti sekä leivälle että herkutteluun • 300 g • 8,30 €/kg • max. 2 kpl/talous HK Sininen lenkki • kansallismakkaraksi kutsuttu suomalaisten suursuosikki • 580 g • 2,40 €/kg • max. 2 kpl/talous KALANEUVOS Savusiika • n. 900 g • hinta/kg • max. 2 kpl/ talous -29 % 1.97 1 . 39 MEIRA Kulta Katriina • suodatinjauhatus, tumma paahto suodatinjauhatus tai pannujauhatus • 500 g • 4,98 €/kg • max. 4 kpl/talous -35 % 3.89 2 . 49 -36 % 9.49 5 . 99 kg -27 % 3.45 2 . 49 NÄYTÄ KASSALLA KORTTI KUIN KORTTI VÄHINTÄÄN 25 €:N OSTOKSISTASI. TARJOUS ON VOIMASSA SUNNUNTAIHIN 18.3.2018 ASTI. EI KOSKE ALKOHOLIA SISÄLTÄVIÄ JUOMIA, TUPAKKAJA NIKOTIINITUOTTEITA, ÄIDINMAIDONKORVIKKEITA, LEHTIÄ EIKÄ AKU ANKAN TASKUKIRJOJA. 10 % NIIN SAAT
TEKSTI ja KUVAT Jari Karri Lauttasaaressa on kaksi ravintolakeskittymää. Kauppakeskus Lauttiksessa ja sen ympäristössä on kymmenkunta ravintolaa, Heikkaantorin ympäristössä miltei yhtä monta. Lauttiksen alue Sidewalkeineen, Pikku Katteineen, Iso Majakkoineen, kahviloineen on enemmän kallellaan seurusteluun, Heikkaantori ruokaan. Itälahdenkadulla on malesialainen Borneo, sekä lounasravintolat Stonebase ja Loru. Torin laidoilla kilpailevat kotiruokaan keskittyvä Bar-52, moderni Rugosa, pastaja keittolounaita tarjoava Café Picnic sekä sujuvasti koko Kauko-idän keittiöt hoiteleva Thai & China. Kilpailussa on tullut ruumiskin: Kiinalainen ravintola Meng Loong lopetti Itälahdenkadulla. Thai & Chinan U-muotoiseen ravintolasaliin on sisäänkäynnit Melkonkadulta ja sisäpihan paikoitusalueelta. Kymmenisen vuotta toiminut ravintola ei sisustuksella koreile. Lisälämmitin seisoo kodikkaasti kassan vieressä kavereinaan vaatenaulakko ja pölynimuri. Buffet on katettu Melkonkadun siipeen. Nyt on tarjontaa, mutta hajoaako se? Sushia (13 eri laatua), peritavallinen salaattipöytä raasteineen, raejuustoineen ja viinilehtikääryleineen. Lämpimänä on kahden sortin kiinalaista (friteerattua kanaa hapanimeläkastikkeessa sekä china-lihapullat soijakastikkeessa) ja kolmea thaimaalaista (kanaa currytahnassa ja kookosmaidossa, nautaa mustapippurikastikkeessa ynnä tom yum -keitto). Sushit yllättävät. Kierto buffassa on niin nopeaa, että runsaasta sortimentista huolimatta jokainen nigiri maistuu freesiltä. Sushitarjottimen vieressä on valmis kastike soijasta wasabista. Toimii. Kala tulee suoraan tukusta. Lounasasiakkaita riittää virraksi asti, useampikin ruokailija turvautuu vain sushiin. Valinta ei ole huono, sillä lämpimillä ruuilla Thai & China ei juuri erotu. Kassaa mestaroiva kiinalainen nuorukainen, Jinze, kertoo, että sushit nousivat Thai & Chinan noutopöytään vasta kolme kuukautta sitten. Nyt Thai & China myy satakunta lounasta päivässä. Lounaan hinta 10,40 € on lauttasaarelaista keskitasoa, ja sushi nostaa hinta-laatusuhteen kiistattomasti kohdalleen. Kahvinsa kylkeen saa jäätelöpuikon tai tuutin. Lopuksi vielä Lätkäliiga huuleen kassalta ja ulos maaliskuun plusmiinusnollaan. Jää vain yksi kysymys: pitäisikö näin täydellä kuvulla tehdä vielä töitäkin? Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 15.3.2018 Nro 10 12 RAVINTOLAT Ravintoloitsija Lauttasaaressa! Mitä ravintolassasi tapahtuu? Uusi kokki? Uusi ruoka lista? Uusi terassi? Uusi sisustus? Teemaviikot? Vai oletko avaamassa uuttaa ravintolaa, kahvilaa tai baaria saarelle? Vinkkaa Lauttasaari-lehdelle: lauttasaari. ravintolat@gmail.com / Huoneistokeskus www.huoneistokeskus.fi Huoneistokeskus Oy LKV, Valimotie 9, 00380 Helsinki. Y-tunnus 1831315-2. Puheluhinnat 020-alkuisiin numeroihin lankaja matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 24 %). LAUTTASAARI | Vattuniemenkuja 8, 00210 Helsinki, puh. 020 780 3250 KIINTEISTÖNVÄLITYKSEN PARHAAT PALVELUKSESSASI. Pyydä meidät arviokäynnille jo tänään! PIPSA SARIN Myyntijohtaja, LKV puh. 020 780 2572 gsm 0500 785 160 ULLA PÖYHÖNEN Kiinteistönvälittäjä LKV puh. 020 780 3366 gsm 040 670 8500 VIVEKA TVERIN Myyntipäällikkö LKV, KTM puh. 020 780 3253 gsm 040 653 2133 KURT GRÖNHOLM Kiinteistönvälittäjä LKV puh. 020 780 3208 gsm 040 668 3405 LAUTTASAARI, KT, 3 h, k, kph, s, erill. wc, 2 p 144 m 2 Avara ja valoa tulviva ylimmän kerroksen huoneisto v. 2007 saneeratussa talossa. Suojelukohde. Keskeinen sijainti Vattuniemessä. Oma sauna sekä kaksi parveketta, isompi etelään. Ei lain ed. e-tod. Mh. 798.000 e . Vattuniemenkatu 25. 7194946 LAUTTASAARI, KT, 1 h, avok, kph, kalustes, matala parvi, p 46 m 2 Kaunis ylimmän krs:n loft -huoneisto. Helposti muunteltavissa kaksioksi, kattoikk. 10,5 m 2 :n parvi antaa hyvin lisätilaa. Kylpyhuoneen kalustesauna tuo luksusta arkeen. Vuokratonttiosuus maksettu, yv. vain 156,40 € kuukaudessa.E=C. Mh. 410.000 e . Vattuniemenranta 4. 7171692 LAUTTASAARI, KT 3 h, avok, vh, kph, s, p 81 m 2 Valoisa, erinomaisessa kunnossa oleva kolmio, jonka läpitalon ulottuvalta parvekkeelta mahtava merimaisema itään. Esteetön kulku. Mahdollisuus ostaa autohallipaikka. E=C 2007. Mh. 733.000 e . Purjeentekijänkuja 9. 7157254 LAUTTASAARI, KT 2 h, kph, s, k, rt, las. terassi 67,5 m 2 Uutta vastaava huoneisto huvivenesataman vieressä. Esteetön kulku. Palvelut lähellä. E=B. Mh. 358.000 e . Vattuniemen Puistotie 3. 7178377 LAUTTASAARI, KT, 1 h, kph, kk 19 m 2 Muuttovalmis yksiö loistopaikalla. Huoneisto täysin remontoitu v. 2013. Huoneisto sijaitsee ensimmäisessa kerroksessa mutta ei maantasalla, ikkunat sisäpihalle. Alhainen hoitovastike. Metroasemalle ja Lauttikseen n. 350 m. Vapaa. E=F. Mh. 158.000 e . Otavantie 3. 7177664 Luota Lauttasaaren asunnonvälityksen asiantuntijaan ELÄMÄSI TÄRKEIMMÄSSÄ KAUPASSA! Pizzeria Luca avaa Lauttiksessa Lankkupizzaa tarjonnut Pizzarium nosti kytkintä Lauttiksen katutasolla. Näinä päivinä tilassa avaa Pizzeria Luca, joka lupaa napolilaistyylisiä pizzoja. Luca kuuluu Royal Ravintolat -ketjuun kuten sen naapuri Hanko Sushi sekä edeltäjä Pizzarium.. Kauniimpi Kampela Kauniin Kampelan (Lauttasaarentie 10) remontti on loppusuoralla. Kun ovet uudistettuun olutravintolaan aukeavat, paljastuu minkä nimen saa kampela ravintolan katossa. LYHYESTI ?? Melkonkatu 28 ?? 045–6396618 ?? Asiakaspaikkoja: noin 60. ?? LOUNAS Ma-pe klo 10.30–15. Hinta: 10,40 e. ?? AUKI Ma-pe 10.30–21 La-su 12–21 Thai & China Parasta buffasta. Thai & China on auki kello 21:een asti. À la carte -listalla on susheja, thaimaalaista ja kiinalaista. Lounasväylä Esittelemme lounaan arvoisia ravintoloita Lauttasaaressa. Kauko-idän valloitus Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistys ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään Lauttasaaren yhteiskoulussa, Isokaari 19, 00200 Helsinki, torstaina 12.4.2018 klo 18.30. Kokouksessa käsitellään säännön 12 § mainitut asiat. Helsinki 8.3.2018 Hallitus ? sis. runsas salaattipöytä ja kahvi ELÄVÄÄ MUSIIKKIA: 24.3. Mäkki 7.4. Frederik 21.4. Vesa Snygg 28.4. Blues Night TÄLLÄ KUPONGILLA 22.3. ASTI LOUNASAIKANA Wienerleike 9 ,90 Jos kotiisi ei jaeta Lauttasaari-lehteä ja ovessasi ei ole mainoskieltoa, otathan yhteyttä seura@lauttasaari.fi tai 050 591 6466. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry
15.3.2018 Nro 10 13 Kaapelitehtaan tulevat tapahtumat Tallberginkatu 1, Helsinki Ilmoitus KaapeliWalks Kaapelikierrokset Opastetut kiertokäynnit Kaapelitehtaalla joka la klo 14! Merikaapelihalli Taidemaalariliiton Teosvälitys 18.3. asti Retro & Vintage + Design Expo 31.3.-1.4. Helsinki Ink 6.-8.4. Helsinki Beer Festival 13.-14.4. Puristamo Ornamon Teosmyynti 18.3. asti Saimaa Yamkin näyttely 20.3.-5.4. Suomen Akvarellitaiteen yhdistys: Totta ja tarua 9.-27.4. Valssaamo Korutaideyhdistyksen teosmyyntinäyttely 18.3. asti Haagan taideseuran vuosinäyttely 20.3.-5.4. Espoo Artin näyttely 9.-27.4. Pannuhalli Helsingin Lääkiksen speksi: Elät vielä 15.-24.3. Turbiinisali Stella Polaris: Stella is bäk! 22.3.-28.4. Tanssiteatteri Hurjaruuth Pinokkio 7.4. asti Flora & Fauna 11.-14.4. Zodiak Uuden tanssin keskus Kati Raatikainen: Cheap & Anna Kupari, Outi Markkula: Tanssiesitys klo 14 14.-20.3. Ima Iduozee: The Body of Work 27.-28.3. Mikko Hyvönen, Off Balance: Crystal Pieces Human Beings & Anna-Maria Väisänen, Eevi Tolvanen: Paljauden diskurssi 4.-5.4. Suomen valokuvataiteen museo Karl Henrik Edlund: Valoisat tunnit 18.3. asti Heidi Piiroinen: Ohikuljetut – erään kerjäläisperheen tarina 20.5. asti Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta 20.5. asti Hotellija ravintolamuseo Rakkauden tiloja – Nautinnon nälkä 5.8.2018 asti Palveluksessanne! (jatkuva) Teatterimuseo Rakkauden tiloja – Näytelty rakkaus syksyyn 2018 asti MUU Kaapeli Tuomo Kangasmaa: Kätketyt yksityiskohdat 8.4. asti Käytävägalleria Sinikka Kurki, Sirkka Peisa ja Silja Salokas – Maalauksia 29.3. asti Kultti ry Kulttuurilehtigalleria (jatkuva) Arkkitehtuurija taideleirejä, sirkusta, tanssia, lyhytelokuvia, akrobatiaa, digikuvausta, majaleirejä, teatteria, improvisaatiota… Katso lisää: www.kaapelitehdas.fi/tapahtumia Kaapelitehtaalla toimivassa Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa nähdään maaliskuussa kolme eri nykytanssiesitystä. Maaliskuun 14. päivä saa ensi-iltansa kaksi teosta, joiden lähtökohtana on ollut kysymys tanssitaiteesta työnä. Kati Raatikaisen sooloteos Cheap laajenee tästä alkupisteestään globaaleihin riippuvuussuhteisiin. Anna Kuparin ja Outi Markkulan yhteis teos Tanssiesitys klo 14 puolestaan kaivautuu teemaan syvyyssuunnassa. Cheap-teoksen lähtösysäyksenä toi mi omakohtainen kokemus taiteen tekemi sen problemaattisuudesta palkkatyönä, asiana, josta saa elannon. Raatikainen ja vi deoja valokuvaaja Salla Keskinen onnistuvat muutamilla elementeillä ja teoilla sy säämään liikkeelle useaan suuntaan ulottuvia asso siaatioketjuja, jotka sivuavat muun muassa romanikerjäläisten asemaa, eläinten oikeuksia, ravintoketjua ja ihmisen arvoa. Anna Kuparin ja Outi Markkulan Tanssiesitys klo 14 on myös linkki pidemmässä ketjussa. Esitys on dokumentaatiota vuonna 2015 alkaneesta yhteistyöstä ja sen eri vaiheista. Kupari ja Markkula ovat työskentelyssään ha keneet vastauksia kysymyksiin ”miten, mis sä ja millaisin ehdoin haluamme tehdä tanssitaiteilijan työtä, jos saisimme itse valita”. Ima Iduozeen menestyssoolo uusintana Maaliskuun lopussa nähdään uusintaesityksenä Ima Iduozeen soolo The Body Of Work. Esitys sai ensi-iltansa Zodiakissa marraskuussa 2016. Silloin sen kaikki seitsemän esitystä olivat loppuunmyytyjä. Nyt teos nähdään kaksi kertaa, 27. ja 28. maaliskuuta Soolotyö on saanut innoituksensa Oliver Sacksin kirjasta The Man Who Mistook His Wife for a Hat poimituista tapauskertomuksista. Esityksen päähenkilö luo omaa historiaansa nykyhetkestä käsin. Pysyvästä identiteetistä vapaa ja toisaalta historiattomuutensa vangiksi jäänyt William Thompson maalaa muotokuvaansa tekstin, liikkeen ja teatterin keinoin. Kati Raatikainen: Cheap & Anna Kupari – Outi Markkula: Tanssiesitys klo 14. Esitykset 14.–20.3.2018 Ima Iduozee: The Body Of Work. Esitykset 27.–28.3.2018 Esitykset Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla (sisäpiha, V-ovi). Lisätiedot: www.zodiak.fi Liput: 16,50-27,50 €, www.tiketti.fi Maaliskuussa nähtävässä kahden tanssiteoksen yhteisillassa pohditaan mm. työn tekemistä ja asioiden arvoa maailmantaloudessa. Kuvat: Salla Keskinen, Sanna Kaesmae Zodiakissa ollaan tanssityön äärellä Ilmoittaudu mukaan hauskaan kesätoimintaan! Kaapelitehtaalla toimivan Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin kevätlukukausi on täy dessä vauhdissa. Arkin tiloissa Kaapelitehtaan kulttuurikeskuksessa syntyy hurjia määriä pienoismalleja, torneja, linnoja ja tulevaisuuden kaupunkeja, kun sadat 4-19 -vuotiaat lapset ja nuoret ahkeroivat viikoittain kokoontuvissa ryhmissä Arkin arkkitehtiopettajien johdolla. Nuorimmat, alle kouluikäiset arkkilaiset tutkivat viikoittaisissa ryhmissä arkkitehtuuria työparina oman aikuisen kanssa. Kouluikäiset oppivat arkkitehtuuria kahdentoista oppilaan pienryhmissä. Ope tus Arkissa on tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää ja noudattaa opetushallituksen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteita. Opetusryhmiä on eri ikäryhmille Kaapelitehtaalla kaikkina arki-iltoina sekä lauantaisin. Opetusta annetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Arkin kevätlukukauden päättyessä Kaapelitehtaan valtaavat Arkin kesäleirit. Tänä vuonna Arkin kesäinen leirikuhina levittäytyy Kaapelitehtaan lisäksi myös Ruoholahden metroaseman läheisyydessä toimivan International School of Helsingin tiloihin. Arkin leirikesä lähestyy Kesän aikana Arkki järjestää lapsille ja nuorille esimerkiksi pienoismalli-, muotoiluja kuvataideleirejä. Suositulla unelmien talo -tietokoneleirillä suunnitellaan unelmien talo SketchUp -ohjelman avulla. Lopputuloksena syntyy kolmiulotteinen virtuaalimalli rakennuksesta, jonka sisällä voi kulkea huoneesta toiseen kuin oikeassa talossa. Vaatteiden suunnittelusta kiinnos tuneil le on tarjolla kolmepäiväinen Fashion De sign -leiri. Elokuun alussa Kaapelitehtaalla järjestettävällä leirillä pääsee monipuolisesti tutustumaan muotipiirustukseen, vaatesuunnit teluun ja -valmistukseen sekä piirtämään, muotoilemaan ja ompelemaan. Leirin ohjaa vaatesuunnittelija Emiisa Knuutinen. Muun toiminnan ohella Arkki tarjoaa myös syntymäpäivätyöpajoja lapsille. Pajojen teemaksi voi valita Karkkitehtuurin, jossa rakennetaan torneja karkeista ja tikuista, Syötävän kaupungin, LEGO® -palapelikaupungin tai Fashion designin. Aikuisiakaan ei jätetä osattomiksi Arkin aktiviteeteista. Yritykset voivat tilata Arkista kaupunkisuunnitteluja majanrakennusaiheisia virkistyspäiviä. Arkin toimintaan voi tutustua lähemmin ja leireille ilmoittautua osoitteessa www.arkki.net.
TAIDE Rosa Liksom puhuu kuvataiteestaan to 22.3. klo 18-20 Lauttasaaren kirjastossa, Pajalahdentie 10a. Tapahtuma kuuluu sarjaan ”Puheenvuoroja kuvataiteesta Lauttasaaren kirjastossa”, jossa paikalliset kuvataiteilijat Rafael Wardi, Rosa Liksom ja Kimmo Sarje kertovat taiteestaan osana ”Suomi 100 – Lauttasaari juhlii” -tapahtumia. MUSIIKKI Kamarijazzia to 15.3. klo 19, Lauttasaaren kirkossa, Myllykallionrinne 1. Transatlanttiset-yhtyeen kokoonpanossa mm. trumpetti, rummut, kontrabasso ja laulusolistina Josefina Vannesluoma. Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 e. LIIKUNTA Dicken-Cocksto 15.3. klo 18.45, Pirkkolan palloiluhalli, miesten SM-liiga. Dicken-Atlas Vantaa su 18.3. klo 18.45, Pirkkola, miesten SM-liiga. MUUT Lauttasaaren Marttojen pääsiäismyyjäiset su 25.3. klo 12-14 Lauttasaaren kirkolla, Myllykallionrinne 1. MLL muskarit pyörivät tiistaisin ja torstaisin 0-2-vuotiaille. Satunnaisia paikkoja on vielä ryhmissä. Mukaan voi tulla kesken lukukauden. Vapaita paikkoja voi kysellä lauttasaarimll@ gmail.com. Espanjankielinen rupatteluhetki ti 20.3. klo 17-18.30 Lauttasaaren kirjastossa, Pajalahdentie 10a. Espanjan kielen treenausta rennossa seurassa. Espanjasi ei tarvitse olla sujuvaa. Satutunti ke 21.3. klo 10-10.30 kirjastossa. Satutunnit on tarkoitettu 3-6-vuotiaille ja ne kestävät noin puoli tuntia. Satutunneille mahtuu 40 lasta. Suomen kielen kielikahvila ke 21.3. klo 17-18.30 kirjastossa. Keskustelua suomeksi kahvikupin äärellä. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN KIRKKO JA SEURAKUNTAKESKUS Myllykallionrinne 1 F Messu su 18.3. Heusala ja Valojärvi. Pyhäkoulu lapsille messun aikana ja kirkkokahvilla Mika Savolainen kertoo matkastaan Etiopiaan. Savenvalajat-keramiikkaryhmä ma 19.3. klo 17–20.30. Avoin rukouspiiri ti 20.3. klo 18, B-porras, kokoushuone 15. Viikkomessu ke 21.3. klo 19 Heusala ja Valojärvi. Torstaipiiri to 15.3. klo 11–12.30 kerhohuone 10. Kylli Tikkanen kertoo ajan mittaamisesta. Diakonialounas ma 19.3 klo 12, St Jakobs kyrka, hinta 3 e. Käsityöpiiri ti 20.3. klo 13–14.30 Kirkkokahvilassa. Kristityt Lähi-idästä ja käännynnäisten asema -teemailta kirkolla ke 21.3 klo 17.30. JOHANNES FÖRSAMLING Kvarnbergsbrinken 1 Högmässa sö 18.3. kl 10 i S:t Jacobs kyrka. Lindström, Böckerman. Furahakören. Kyrkkaffe. Diakonilunch á 3 e må 19.3. kl 1213 i S:t Jacobs kyrkas församlingssal. Andakt ti 20.3. kl 17.30 i Drumsö Seniorhem, Norrsvängen 1-3. Terho. Family Fun on 21.3. kl 16-18.30 i S:t Jacob. Kvarnbergsbrinken 1. Lappalainen. Musiklek to 22.3. kl 10-11.30 i S:t Jacob deltar i daghemmens påskkyrka, Kvarnbergsbrinken 2. Hollmérus. Välkommen på Smaka på retreat ”Livsglädje i tystnaden” lördagen 7.4 kl. 10-18 i S:t Jacob. Smaka på retreat är en dagsretreat för dig som aldrig smakat på tystnadsretreat och för dig som redan fått smak på den tidigare. Ledare: Monica Heikel-Nyberg och Maria Repo-Rostedt. Retreatdagen är kostnadsfri. Anmälningar senast 26.3 samt mer information: maria.repo-rostedt@evl.fi eller 050 577 3995. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Vattuniemenkatu 9 Alkupiiri ke 14.3. klo 19, Rikhard Garam. Sana ja rukous pe 15.3. klo 19, Terho Hyttinen. Herätyskokous su 18.3. klo 14. Kalle Tuomola. JÄSENILLE SFP i Sydvästra Helsingfors (Drumsö, Gräsviken, Busholmen) håller årsmöte må 19.3. kl 18 i Utropskontorets bottenvåning, på Huutokonttori-kanttiini, Stillhavsgatan 1 (mittemot Clarion). Efter mötet, ca 18.30, talar fmge-gruppens ordförande och styrelsemedlemmen i HNS Björn Månsson om svenskan i socialoch hälsovårdsreformen. Lauttasaari-Seura – Drumsö-Sällskapet ry:n sääntömääräinen kevätkokous seuran jäsenille pidetään to 22.3. klo 19 Ravintola Kubossa, Pohjoiskaari 9a, käynti sisäpihalta. Kokousmateriaali on saatavissa Seuran toimistolta, Pohjoiskaari 9B. Kahvitarjoilu. Lauttasaaren Marttojen marttailta ti 20.3. klo 18. Teemana myyjäisten valmistelu. Myyjäiset pidetään su 25.3. klo 12-14 kirkolla. Lisätietoja Heidi 050 4381146. 14 TAPAHTUU Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä perjantaina klo 14 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. 15.3.2018 Nro 10 Dokumentti Amista ja Pyrkästä Lauttasaarelainen ohjaaja Markus Viljanen on seurannut Lauttasaaren urheilukentän elämää aina 1950-luvulta asti. Vuonna 2013 sattui mukaan elokuvakamera ja tuloksena on Ami – kenttämestari Mellerin viisi vuodenaikaa. Viljanen on kuvannut, ohjannut ja tuottanut elokuvan. Lyhytelokuva kertoo lauttasaarelaisille rakkaan Pyrkän kentän tarinaa vuosilta 2013-2017. Alussa nähdään Pyrkkä sellaisena kuin se oli kymmenet vuodet: hiekkakenttä, tiilimurskaa ja kituliaasti kasvavaa ruohoa. Lopussa kenttä on remontoitu ja kenttämestari Aimo ”Ami” Melleri työtovereineen valmistaa urheilijoille hyvät olosuhteet – kerta kerran jälkeen säiden vaihdellessa. Aimo Melleri on kotoisin Lappajärveltä Etelä-Pohjanmaalta, ja on pelannut ammattiurheilijana useissa pesäpalloseuroissa. Helsinkiin hän muutti 1978. Ami päätti urheilu-uransa Puna-Mustien joukkueessa 90-luvulla, mutta on nyt parikymmentä vuotta selostanut sen otteluita Meilahden pesäpallokentällä. Hänet valittiin vuoden lauttasaarelaiseksi 2013 kiitokseksi kovasta työstä kentän eteen. Ami on pitänyt kentän kunnossa vuodesta 2006 lähtien kaikilla keleillä, myös silloin kun kaupunki ei sitä ole edes halunnut. 39 minuuttia kestävän dokumentin ensiesitys on Lauttasaaren kirjastossa 19.3. klo 18, Pajalahdentie 10a. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Markus Viljasen blogista Pyrkkä forever! (pyrkka.blogspot.fi) voi seurata lisää Pyrkän arkea. Kesäleirejä lapsille Ilmoittautuminen MLL Lauttasaaren kesän leireille on alkanut. 13 -luokkalaisille on kesäkuussa luovan toiminnan leiri Hip hurraa!, nukketeatterileirin Satumainen seikkailu sekä metsäliikuntaleiri. Hip hurraa! -leirillä 11.-15.6. saa luovuus kukoistaa. Tutkitaan ja kokeillaan erilaisia materiaaleja luoden omia kädentöitä. Lopuksi järjestetään päätösjuhla aikaansaannoksista. Satumainen seikkailu -leirillä 4.-8.6. lumoudutaan nukketeatterin maailmasta. Opitaan teatterin tekemisen perusteita, tarinoidaan ja tutustutaan teatterija draamaleikkeihin. Rakennetaan omat nuket, jotka pääsevät esiintymään. Lisätietoja leireistä lauttasaari.mll.fi. Metsäliikuntaleiri järjestetään 4.6.-8.6. Opitaan uutta luonnosta leikkien ja pelien kautta. Päiväleirin aikana voi saada uusia kavereita ja pääsee seikkailemaan ihanassa Lauttasaaressa. Ilmoittautuminen 15.5. mennessä lauttasaarimll@gmail.com. Leirit toteutetaan mikäli riittävä määrä osallistujia saadaan mukaan. Pääsiäisenä pääsiäisvaellukselle Lauttasaaren seurakunnan nuorten ja nuorten aikuisten toteuttama Pääsiäisvaellus-näytelmä esitetään tänä vuonna 12. kerran. Näytelmä on muodostunut monen saarelaisen pääsiäisperinteeksi: sitä käy vuosittain katsomassa 400-500 ihmistä. Näytelmä toteutetaan kulkueena, joka kertoo Jeesuksen matkasta Jerusalemista Golgatalle. Tänä vuonna on 29 esitystä 25.-29.3. välisenä aikana. Su 25.3. klo 12.30, 13.15, 14, 15.15, 16, 17 ja 17.45, ma ja ti 26.-27.3. klo 15.30, 16.15, 17.30, 18.15, 19.15 ja 20, ke ja to 28.-29.3. klo 14.45, 15.30, 16.30, 17.15 ja 18. Kierros lähtee Lauttasaaren kirkon kryptasta, Myllykallionrinne 1. Kierroksen kesto n. 40 min. Vapaa pääsy. Ensi vuonna näytelmää ei voida toteuttaa kirkon peruskorjauksen vuoksi. Larutorin rivi-ilmoitukset maksavat 7 e/rivi. Riville mahtuu n. 25 merkkiä. Lähetä ilmoitustekstisi osoitteeseen seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. Torstaisin ilmestyvän lehden viimeinen aineistopäivä on saman viikon maanantai. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti OSTETAAN Ostetaan 3-4 h koti, 00200 -alueelta 2018-19 aikana Soittele! 050 359 2581 VUOKRALLE TARJOTAAN Liiketila n. 23m2 Otavantie 5 katutasossa. p. 0400-402045 tai teijo. sormunen@suomenkonttoripalvelu.fi LAHJOITETAAN Kaksi isoa Lundia-kirjahyllyä l. 203 cm, k. 208 cm, s. 30 cm. Sopivat hyvin esim. tilanjakajiksi. Tiedustelut Lauttasaari-Seura, p. 050 591 6466. AA-KOKOUKSIA Ma klo 18.00, to klo 18.30 ja la klo 17.30 Lauttasaaren kirkko, D-porras. MARKUS VILJANEN
15 H Y V I Ä PA LV E L U J A S A A R E L A I S I L L E ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA FYSIKAALISTA HOITOA ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 682 0201 Pohjoiskaari 9a, Mereo www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa HIERONTAA SIIVOUSTA PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ KORJAUSOMPELUA Pyöräilijän asialla vuodesta 1999! Myynti, huolto, korjaukset, vuokraus Meripuistotie 5 Ma-Pe 11-18, La 11-14 040 545 6859 041 546 3090 Lauttasaarentie 11 Nyt suksija lautahuolto! Specialized, Tunturi, Kona SALES & SERVICE PYORAHUOLTO.COM 19 99 VALOKUVAUSTA VARASTOINTIA KUKKAKAUPPOJA JALKAHOITOA Ilmestyy torstaisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8, kesäviikoilla 26-30 eikä viimeisellä viikolla 52. Painos 12 500 kpl. Jaetaan ilmaisjakeluna Lauttasaaren koteihin ja yrityksiin. Lisäksi toistakymmentä noutopistettä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Pohjoiskaari 9B, 00200 Helsinki Taitto Juha Korhonen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Botnia Print Oy Jakelu Posti Oy Sanomalehtien liiton jäsen. Leena Valtola ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Katja Pesonen toimittaja 050 346 1435 lehti@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja 040 522 7266 paatoimittaja@ lauttasaari.fi Facebook: Lauttaasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Twitter: @larutwiittaa KAMPAAMOJA, PARTUREITA, KAUNEUDENHOITOA Varaa paikkasi tälle palstalle numerosta 050 591 6466 tai osoitteesta seura@lauttasaari.fi. Hinta alkaen 108 € +alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään peräkkäiseen lehteen. 15.3.2018 Nro 10 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry www.lauttasaari.fi Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 108 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti ?? Fysioterapia ?? Hieronta ?? Jumpparyhmät ?? Veteraanikuntoutus ?? Jalkahoidot ?? Kotikäynnit REMONTTIPALVELUJA KAMPAAMOJA, PARTUREITA, KAUNEUDENHOITOA Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 108 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti VESIJOHTOLIIKKEITÄ Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 108 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti 25 vuotta lauttasaarelaista putkihuoltoa LVI TEKNIIKKA AULIN OY Kaikki vesijohtoalan asennusja korjaustyöt Lauttasaarentie 47 puh. 0400 417 357 Päivystys 24/7 lvitekniikkaaulin@elisanet. fi IKKUNANPESUA HEI OSAKKEENOMISTAJA, SUUNNITTELETKO REMONTTIA? Toteutamme toiveesi suunnittelijan kanssa yksilöllisesti -tuotteilla. Ave Teck Marin/ Ave Teck asennuspalvelu Puh. 0400 812 699 / Salo aveteckmarin@gmail.com Lauttasaari-lehti jaetaan kaikkiin saarelaisiin koteihin ja yrityksiin, joilla ei ole ovessaan mainoskieltoa. Uusimman lehden saat torstaisin myös Kauppakeskus Lauttiksesta, Lauttasaaren ruokakaupoista, Isokaaren R-kioskilta, kirjastosta, Mutterista, Mereosta ja Ruoholahden kauppakeskuksesta. Näköislehden voit lukea lehtiluukku.fi -palvelussa.
16 15.3.2018 Nro 10 RUOHOLAHDESSA K-CITYMARKET KAUPPAHALLIKUJA PALVELEE & SINA hyvä ruoka PYSÄKÖINTI PLUSSA-KORTILLA ILMAINEN1h Tarkemmat tiedot ja myymäläkohtaiset aukioloajat www.kauppakeskusruoholahti.fi Alko • Apteekki • Bieder Kukkakauppa • Burger King • CarWash • Ciao! Caffé • Dressmann Eerikin Pippuri • Ekorent • Fenno Optiikka • Hehku • Hiusfashion • HopLop Hua Du -Kiinalainen ravintola • Jysk • K-Citymarket • K-Rauta • Mayor's Gym • Motivus • Musti ja Mirri Peura muotia naisille • Posti pakettiautomaatti • Ruohis tapahtumatila Needseeker • Subway • Tokmanni HELSINKI RUOHOLAHTI % 010 538 2800. Puhelun hinta 8,35 snt/ puh.+12,09 snt/min. (sis. alv 24%). www.k-citymarket.fi Iisi juttu. Kaikki hoituu kerralla. Hain just mun uudet tyynyt! Treffataan täällä. Illaks juustoo, hedelmii ja herkkui!!!! Ens salille, sit lattelle ja jädelle? Keretäänkö? Tarjoukset voimassa TO-SU 15.-18.3.2018 Palvelutiskit auki myös sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 12-18 Leipomosta tuoreet leivät ja pullat aamusta iltaan joka päivä AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9-22 BIEDER VISIITTIKIMPPU -20% ALENNUKSELLA Nyt 13,50 alennukset normaalihinnoista! BURGER KING® RUOHOLAHTI NAPPAA MUKAAN TUTTU – TAI TUNTEMATON – JA TARTU KINGIIN KIMPPADIILIIN: KAKSI WHOPPER®-ATERIAA 10,Voimassa klo 6-22. Yksittäin ostettuna 7,25/ateria. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. 11 95 Polarica PORONKÄRISTYS 500 g, pakaste (23,90 kg) ps 19 90 KEITETTY VALKORAVUNPYRSTÖ 1 kg/ 800 g (24,88 kg) Kiina ps 13 95 Atria takuumurea naudan SISÄTAI PAAHTOPAISTI palana, Suomi kg 24 95 Palvelusta erä TUOREET TAIMENFILEET kasvatettu, Suomi kg 1 ,Pirkka APPELSIINI Espanja kg -24 % PLUSSA-KORTILLA Juhla Mokka suodatinja pannujauhatus KAHVIT 400 500 g, myös tummapaahto, tosi tumma ja luomu (6,00 7,50 kg) ilman Plussa-Korttia 3,95 pkt (7,90 9,88 kg) raj. 1 erä/talous 9 ,2X UUTTA HEHKU Laaja valikoima kauneuden, terveyden ja hyvinvoinnin tuotteita. TUTUSTU HEHKUUN! hyvinvoinnin kauppaketju. CIAO! CAFFÉ VALINNAINEN SALAATTI & ALOE JUOMA 9,90 -20% ilman Plussa-Korttia 9,95/15-pack (1,56 l) sis. pantit 2,25 raj. 2 erää/talous -38 % PLUSSA-KORTILLA Coca-Cola tai Coca-Cola Zero VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 15-pack (0,95 l) sis. pantit 2,25 6 95 pack TO 15.3. klo 11-17 TUOTEESITTELY 1 99 K-Menu OMENA 2 kg (1,kg) Puola ps 5 99 Pirkka Parhaat MANSIKKA Calinda 900 g Espanja (6,66 kg) rs 3 pkt 12 95 Hätälä SAVULOHI n. 1,25 kg kg 5 ,Vain torstaina 15.3. ERÄ! Vaasan leipäkaupan LEIPÄKASSI sis. Shulstad chiansiemenleipä 360 g, Vaasan Rengin Rukiinen 310 g ja Joutsenolainen piirakkapussi 5 kpl/285 g kassi Filos JUUSTOT TUOTE-ESITTELY PE 16.3. klo 11-18 Valio UUTUUSJÄÄTELÖITÄ TUOTE-ESITTELY PE 16.3. klo 11-18 Oumph! SOIJAPROTEIINITUOTTEET TUOTE-ESITTELY LA 17.3. klo 11-18