16.8.23 Nro 27 LÄNSIVÄYLÄ silloin joskus Länsiväylän ympäristön osayleiskaavaa suunnitellaan parhaillaan. Keväällä kaupunki esitti kaavan suunnittelun pohjaksi jättikasvuun perustuvia suunnitteluperiaatteita, jotka olivat jyrkässä ristiriidassa lautta saarelaisten mielipiteeseen kaupunginosansa kehittämiseksi. Periaatteet hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnassa lukuisin, keskenään ristiriitaisin muutoksin. Julkaisemme kuvia Länsiväylältä muutaman vuosikymmenen takaa. s. 8 Välitän Lauttasaaresta Lauri Pakkala, LKV, LVV, KiLAT Laillistettu kiinteistönvälittäjä 0400 40 47 47, lauri.pakkala@remax.fi RE/MAX Casa Alto | Branvest Oy Y-tunnus 1647693-5 Laivurinrinne 1, Viiskulma, 00120 Helsinki Saarella vuodesta 2007 Lauri Melkonkatu 17, Lauttasaari KT 4h+kt+2kph/wc+s+khh+vh+2 parv. 105 m2, rv. 1972 vh./mh. 678 000 € Kohdenumero 80295907 Energialuokka E2018 Muuttovalmis, upeiden näkymien ylellinen kolmen makuuhuoneen koti 2.8.23 Nro 25 Futaajat saamassa kuplan Ruukinlah denpuisto on Ruukinlah denpuistoo n suunniteltu jalkapallok enttä ja talvi aikainen kuplahalli on toteutuma ssa. Helsingin hallinto-oi keus hylkäsi puiston länsiosan asemakaav amuutokse sta tehdyn valituksen kesäkuussa . Lauttasaar i-lehden tietojen mukaan valittajatah o ei ole hakenut päätökseen valituslupa a korkeimm asta hallinto-oi keudesta. Työt puistossa alkanevat pilaantune en maan poistolla syksyn aikana. s. 4 Välitän Lauttas aaresta Lauri Pakkal a, LKV, LVV, KiLAT Lailliste ttu kiinteis tönväli ttäjä 0400 40 47 47, lauri.pa kkala@ remax. fi RE/MA X Casa Alto | Branve st Oy Y-tunn us 164769 3-5 Laivuri nrinne 1, Viiskul ma, 00120 Helsink i Saarel la vuodes ta 2007 Lauri Harkits etko asuntos i myynti ä? USEAM PI ASIAK KAAN I ETSII KOTIA LAUTT ASAAR ESTA! Kerros t lot i rivit lo 4 – 7 huone tt Min. 100 m2 – n. 200 m2 Ost j m ks v litysp lkkion! T rjo sunto si rohke sti, yhteyd enotot luott mukse ll . #kotil utt s rest Shama Österm an Kiintei stönv litt j , LKV 040 586 6849 sh m @rivek odit.fi Lauttas aarelai nen. Välittäj ä. 3.5.23 Nro 17 Tukeeko kokoomus Lauttasaarta? Lauttasaari on ollut vuosikymmenet kokoomuksen eldorado. Viime eduskuntavaaleissa puolueen kanna tus oli 42 prosenttia, mutta kaupunkisuunnittelun suurissa kysymyksissä kokoomuksen ja lautta saarelaisten käsitykset ovat viime vuosina harvoin kohdanneet. Esimerkiksi Koivusaaren teko saarta kannatti lähes koko kokoomuksen valtuustoryhmä. Kaupunkiympäristölautakunta päättää 9. touko kuuta Länsiväylän ympäristön osayleiskaavan suunnitteluperiaatteista, jotka ovat tuomassa Lautta saareen jättikasvun ja Seurasaarenselälle laajat meritäytöt. Mitä kokoomus tällä kertaa tekee? s. 2 A N SS I RA U H A LA Välitän Lauttasaaresta Lauri Pakkala, LKV, LVV, KiLAT Laillistettu kiinteistönvälittäjä 0400 40 47 47, lauri.pakkala@remax.fi RE/MAX Casa Alto | Branvest Oy Y-tunnus 1647693-5 Laivurinrinne 1, Viiskulma, 00120 Helsinki Saarella vuodesta 2007 Lauri Lorem Ipsum 4h, k, s, lasitettu parveke 97 m2, rv 1982 Melkonkatu vh. 587 000 € mh. 581 413,24 € Kohdenumero 65221 Energialuokka F2013 Energialuokka F2013 Kysy lisää! Lauttasaarelainen välittäjä Shama Österman Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 586 6849 shama@rivekodit.fi Tilava ja valoisa läpitalon perheasunto! HTH KEITTIÖFORUM • KAMPPI (Ruoholahdenkatu 14) ESPOO (Suomalaistentie 5) • KOUVOLA (Kouvolankatu 30) LAHTI (Aleksanterinkatu 5) Markkinointi Pakkaset Kalustekauppaa jo 40 V. Varaa tapaaminen osoitteessa www.hth-keittio.fi VIHREÄ KEITTIÖ PALUU JUURILLE ¬ NORDIC ROOTS. Pohjoismainen maaperä kätkee sisäänsä rikkauksien maailman, joka sekä itää, kasvaa että kukoistaa. Ne kasvavat maasta, sydämen kautta HTH:n uutuudeksi Nordic Roots. DESIGN UUTUUS Toimitusaika 3 viikkoa Suunnitteluja asennuspalvelu Tehdaskoottuina DRUMSÖ-DAGEN OCH VENETIANSK AFTON LAUTTASAARI-DAY AND VENETIANS Kasinonranta täyttyy jälleen 26.8.2023! Kirpparilla tavarat vaihtavat omistajaa ja yritykset ja yhdistykset esittelevät toimintaansa. Päivällä kivaa ohjelmaa koko perheelle ja illalla nautitaan Venetsialaisten tunnelmasta musiikin tahdissa. Yritys-, yhdistysja kirpputoripaikkojen myynti on alkanut! LUE LISÄÄ JA VARAA OMA PAIKKASI NYT lauttasaari.fi KOKO SAARI JUHLII 15.3.23 Nro 10 Suuri taistelu edelsi Alkoa Alkon ensimmäinen myymälä avattiin Lauttasaareen vuonna 1958. Sitä edelsi suuri pelko ja poru. Osa lauttasaarelaisista vastusti myymälää jyrkästi, sillä väkijuomaliikkeen uskottiin aiheuttavan sosiaalisia ongelmia. Esimerkiksi kolme lauttasaarelaista valtuutettua ja kirkkoherra perustelivat kielteistä kantaansa yleisellä tavalla, jonka mukaan väkijuomamyymä lää ei saa perustaa lähelle kirkkoa, koulua tai lastentarhaa. s. 8 Välitän Lauttasaares ta Lauri Pakkala, LKV, LVV, KiLAT Laillistettu kiinteistönv älittäjä 0400 40 47 47, lauri.pakkal a@remax.fi RE/MAX Casa Alto | Branvest Oy Y-tunnus 1647693-5 Laivurinrinn e 1, Viiskulma, 00120 Helsinki Saarella vuodesta 2007 Lauri 146 Arjen järkeä, kansainvä listä osaamista aurasalla. fi E u ro o p p al ai n e n H e ls in ki ry Valtiotietei den tohtori, EU-asioide n johtaja ? ma 20.3. klo 17.00 ? Fazer Cafe Lauttasaari, Lauttasaarentie 29 ? Lisätietoja tapahtumasta elinavaltonen.fi/la uttasaari Lauttasaaressa MAKSAJA: POLITIIKKAPAJA RY * Ta lo us tu tk im us O y, 20 22 Mainosta Lauttasaari -lehdessä, kun haluat tavoittaa lauttasaare laiset Lauttasaarilehti jaetaan joka viikko lähes 10 000 saarelaiseen kotiin ja yritykseen. Lisäksi sillä on yli 3 000 lehden telinejakelu ja näköislehti lauttasaari.f i-verkkopalv elussa. Pyydä tarjous Ninalta: seura@laut tasaari.fi tai 050 591 6466. 78 % lautta saarelaisist a aikuisista lukee Lauttasaari -lehteä * TULE MOIKKAAMAAN JA KUULEMAAN TAPION VAALITEEMOJA : lauantaina 18.3. klo 13–14 Lauttasaaren Café Paseon edessä (Itälahdenkatu 1) lauantaina 18.3. klo 14.30–15.00 Lauttasaaren Heikkaantorilla sunnuntaina 19.3. klo 12–13 Lauttasaaren Kasinonrannalla (tarjolla kuumaa mehua) KOKENUT KIPPARI, VAIKKA VÄHÄN VIHREÄ. ÄÄNI TAPIOLLE ON HUUTO MEREN JA ILMASTON PUOLESTA. ÄÄNI TAPIOLLE ON ÄÄNI LAPSILLE JA NUORILLE. ÄÄNI TAPIOLLE ON KIITOS SUOMEN RAKENTAJILLE . purjehtija, dipl.ins, yrittäjä TAPIO 140 LEHTINEN KOKENUT KIPPARI, VAIKKA VÄHÄN VIHREÄ. PELASTUSLAUTALT A EDUSKUNTAAN: ÄÄNI TAPIOLLE ON HUUTO MEREN JA ILMASTON PUOLESTA. Olen henkilökoht aisesti ollut toteamassa lajikadon ja saastumisen purjehduksi llani maailman merillä. Ilmastonmu utos ja merten köyhtymine n on pysäytettävä lainsäädänn ön, teknologian ja käytännönlähei sen, tavoitteellise n toiminnan kautta. Suomi on insinööritaidon ihmemaa, me pystymme tuottamaan ratkaisuja, jolla maailma pelastuu. ÄÄNI TAPIOLLE ON ÄÄNI LAPSILLE JA NUORILLE. Isänä ja isoisänä haluan jättää planeetan paremmassa kunnossa jälkipolville . Suomalainen opintopolku teki minusta sen, joka olen. Opiskelun mukanaan tuoman sivistyksen turvin olemme kasvaneet maailman onnellisimm aksi kansaksi. Pidetään huolta opiskelun ja myös opettamisen motivaatiost a, niin pysymme sellaisena myös tulevaisuude ssa. ÄÄNI TAPIOLLE ON KIITOS SUOMEN RAKENTAJILLE. Raumalaisen sanonnan mukaan ”sun isäs ja äitis o meri” ja merten lisäksi on meidän pidettävä huolta isistämme ja äideistämme . Ei korkean iän saavuttaneit a voi kylliksi kiittää panoksestaa n suomalaisen yhteiskunna n muovaamise ksi, siksi meidän on taattava yhteisömme vanhoille ja viisaille arvoisensa kaunis auringonlas ku. TAPIO LEHTINEN, dipl.ins. Res.aliluutnantti tapio.a.lehtinen@ gmail.com 0400 495678 www.facebook.co m/tapio.lehtinen.7 TAPIO 140 LEHTINEN KOKENUT KIPPARI, VAIKKA VÄHÄN VIHREÄ. PELASTUSLAUTALT A EDUSKUNTAAN: ÄÄNI TAPIOLLE ON HUUTO MEREN JA ILMASTON PUOLESTA. Olen henkilökoht aisesti ollut toteamassa lajikadon ja saastumisen purjehduksi llani maailman merillä. Ilmastonmu utos ja merten köyhtymine n on pysäytettävä lainsäädänn ön, teknologian ja käytännönlähei sen, tavoitteellise n toiminnan kautta. Suomi on insinööritaidon ihmemaa, me pystymme tuottamaan ratkaisuja, jolla maailma pelastuu. ÄÄNI TAPIOLLE ON ÄÄNI LAPSILLE JA NUORILLE. Isänä ja isoisänä haluan jättää planeetan paremmassa kunnossa jälkipolville . Suomalainen opintopolku teki minusta sen, joka olen. Opiskelun mukanaan tuoman sivistyksen turvin olemme kasvaneet maailman onnellisimm aksi kansaksi. Pidetään huolta opiskelun ja myös opettamisen motivaatiost a, niin pysymme sellaisena myös tulevaisuude ssa. ÄÄNI TAPIOLLE ON KIITOS SUOMEN RAKENTAJILLE. Raumalaisen sanonnan mukaan ”sun isäs ja äitis o meri” ja merten lisäksi on meidän pidettävä huolta isistämme ja äideistämme . Ei korkean iän saavuttaneit a voi kylliksi kiittää panoksestaa n suomalaisen yhteiskunna n muovaamise ksi, siksi meidän on taattava yhteisömme vanhoille ja viisaille arvoisensa kaunis auringonlas ku. TAPIO LEHTINEN, dipl.ins. Res.aliluutnantti tapio.a.lehtinen@ gmail.com 0400 495678 www.facebook.co m/tapio.lehtinen.7 Photo: JL Lhomond (GGR 2022) 4.1.23 Nro 1 Tekoäly ei tunne Lauttasaarta Yksi viime aikojen puheenaiheista on ollut tekoälyrobotti ChatGPT, joka vastaa, kun kysytään. Vaikka tekoäly antaa hämmästyttävän hyviä vastauksia moniin kysymyksiin, esimerkiksi Lauttasaari stereo typioineen on tekoälyltä ainakin toistaiseksi hieman hakusessa. Se selvisi, kun pyysimme ChatGPT:tä kirjoittamaan sketsin Lauttasaaresta. s. 5 Välitän Lauttasaaresta Lauri Pakkala, LKV, LVV, KiLAT Laillistettu kiinteistönvälit täjä 0400 40 47 47, lauri.pakkala@ remax.fi RE/MAX Casa Alto | Branvest Oy Y-tunnus 1647693-5 Laivurinrinne 1, Viiskulma, 00120 Helsinki Lauri Saarella vuodesta 2007 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaar i-seura – Drumsö-Säl lskapet ry Hei, olemme Helppy, apurisi Lauttasaaressa ! Tilaa tutustumiskäyn ti € jo tänään soittamalla 010 299 8 299. Vi betjänar även på svenska. Psst. Autamme myös muualla Suomessa. Lue lisää Apua ja seuraa kaikkiin arjen askareisiin aina samalta henkilöltä Hinta kotitalousvähen nyksen jälkeen 15,60 €/h helppy.fi Lorem Ipsum Koillisväylä 8-10, Lauttasaari KT 4-5h+k+kph+ wc+las.parv. 101m2, rv. 1956 vh. 748 000e mh. 745 429,88e Kohdenumero 63161 Energialuokka F2007 Energialuokka F2007 Kysy lisää! Jesse Mervasto Myyntineuvo ttelija 044 230 4154 jesse@riveko dit.fi Shama Österman Kiinteistönvä littäjä, LKV 040 586 6849 shama@rivek odit.fi Valoa tulviva päätyasunto Kotkavuoren kyljessä. Mahdollisuus jopa neljään makuuhuonees een! 11.1.23 Nro 2 Hyviä löytöjä saaren somesta Facebookissa on suuri joukko tavaroiden ja palveluiden kauppaan, lahjoittamiseen kin keskittyviä lauttasaarelaisr yhmiä. Esimerkiksi Lauttasaari kierrättää -ryhmässä on yli 17 000 jäsentä. Erityisen vilkasta viestittely on lauttasaarelaisk odeille ja -työpaikoille omistetuissa ryhmissä. Kokosimme kahdeksan Facebook-ryhm ää, joista voi etsiä hyviä diilejä Lauttasaaresta . s. 3 Välitän Lauttasaar esta Lauri Pakkala, LKV, LVV, KiLAT Laillistett u kiinteistö nvälittäjä 0400 40 47 47, lauri.pakk ala@rema x.fi RE/MAX Casa Alto | Branvest Oy Y-tunnus 16476935 Laivurinri nne 1, Viiskulma , 00120 Helsinki Lauri Saarella vuodesta 2007 Peruste ttu 1968 • Julkaisi ja Lauttas aari-seu ra – Drumsö -Sällska pet ry Tunnemm e Lauttasa aren vetovoim atekijät läpikotai sin. Kun harkitset asuntosi myyntiä, olemme oiva kaksikko tehtävään . Kaksi supernai sta palveluks essasi – soita meille jo tänään! HEI, OLEMME ANNE JA SAARA ANNE SAARIK ANGAS 040 826 2138 SAARA LAMONT 040 635 1004 Gyldeninti e 6 | 020 7424 260 | www.ravin tolacasama re.com Odotettu blinikausi! Rapean kuohkeat blinit ruokalistal la 26.2. asti Sunnuntais in blinibrunss i klo 12–16 LAUT TASAARE N HISTORIA TUTUKSI Pekka Puupään piirtäjä Ola ”Fogeli” Fogelberg asui Lauttasaar essa suurimman osan elämästää n. Hän oli myös urheilija, pilapiirtäjä , kuvittaja, mainospää llikkö ja keksijä. FM Ville Elomaa kertoo sanoin ja kuvin Fogelin elämästä ja tuotannost a Lauttasaar en kirkon seurakunta salissa sunnuntain a 22. tammikuut a klo 15.00. Osoite: Myllykallio nrinne 1, vapaa pääsy Järjestäjä Lauttasaar i-Seuran historiatyö ryhmä Lauttasaari-lehden ilmaisjakelu koteihin päättyy elokuun lopussa. Lehden saa maksutta lukuisista noutopisteistä. Syyskuun alusta alkaen lehden saa myös tilauksena kotiinsa. TARJOUS! 1.9.–31.12.2023 (16 numeroa) 29 euroa, Lauttasaari-Seuran jäsenille 25 euroa. TILAA LAUTTASAARI-LEHTI HELPOSTI KOTIISI! Lehden laskutusjakso on vuosi. Tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Voit peruuttaa tilauksen milloin vain laskutuskauden loppuun. 2024 vuositilaus: 99 euroa (45 numeroa), Lauttasaari-Seuran jäsenille 95 euroa. Lehden osoitteellisesta jakelusta vastaa Posti. NÄIN HELPPOA! Tilaa sähköpostitse: seura@lauttasaari.fi Ilmoita tilaajan nimi ja postiosoite sekä laskutusosoite, mikäli se ei ole sama. Tilaa puhelimitse: 050 591 6466 SKY-FOTO MÖLLER. 1982. HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO
PÄÄKIRJOITUS 2 16.8. 2 2 3 S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A 16.8.2023 Nro 27 Suomen kotiseutuliiton valinta Vuoden kaupunginosaksi 2020. L A U T TAS A A R I Ajassa LUKU LAUTTASAARESTA Työpaikkojen määrä 2016–2020. Samaan aikaan Helsingissä työ paikkojen määrä on kasvanut 2,5 %. Lauttasaaressa oli vuoden 2020 lopussa enää 6 326 työpaikkaa. Lähde: Helsingin seudun avoimet tilastotietokannat 2016–2020. ––12,9 % 12,9 % Keittiöliike Lauttasaarentielle. Aina-keittiöt avaa liikkeen Lautta saaren tie 4:ään, Café Mutteria lähes vastapäätä. Tilassa on aiemmin sijainnut kahvila Raw’n More. Keittiöliikettä vetää Virpi Koskinen. Paitsi keittiöitä, Aina tarjoaa muun muassa eteisja vaatehuoneratkaisuja. Liikkeen avajaisia vietetään 19. elokuuta. PS Mittakaivon saneeraus valmistui Miksi roskis on Särkiniemen merimaiseman edessä? Uiva! viikonloppuna HSK:n satamassa HSY on saneerannut Lauttasaaren sillan pohjoispuolella sijaitsevaa mittakaivoaan läpi kesän. Saneerauksen aikana rantareitti on ollut puomein suljettu noin sadan metrin matkalta. Sulku on aiheuttanut närää, koska työmaa on vaikuttanut verraten hiljaiselta. Nyt työ on kuitenkin valmis. Kaivo mittaa käyttöveden määrää Lauttasaaressa. Mittauksilla varmistetaan, ettei vettä mene hukkaan esimerkiksi vuotojen takia. PS TEKSTI ja KUVA Pete Suhonen Särkiniemen uimalaiturin läheisyyteen ilmestyi kesällä tanakka ja suuri roska-astia. Sinänsä tarpeellisen roskiksen sijoituspaikka herkän avomerimaisen edessä on ihmetyttänyt ja huvittanutkin lauttasaarelaisia. Kuka roskiksen paikan on määritellyt, projektipäällikkö Jussi Mäkinen, Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta? ”Aivan tarkkaa tietoa ei nyt ole. Ilmeisesti kaupunkiympäristön toimialan kunnossapitopuoli. Selvittelen asiaa parhaillaan.” Kuinka onnistuneena pidät sijaintia? ”Olen nähnyt ainoastaan valokuvan sijainnista. Se vaikuttaa hassulta paikalta.” Siirretäänkö roskakori osuvampaan paikkaan? ”Kyllä se siirretään. Eikä uuden paikan määrittelyyn maisema-arkkitehtia tarvita. Jostakin pukuhuoneen läheltä löytynee parempi paikka. Roskakori ei ole kiinteä, vaan siinä on betonijalka. Se on raskas, mutta helposti siirrettävissä.” Kuinka OmaStadi-projektit etenevät Lauttasaaressa? ”Ulkokuntosali Kasinonrannalle, kuntoilulaitealue Vattuniemeen, Kasinonrannan koripallokentän aitaaminen ja uusi grillipaikka valmistuvat varmuudella ensi kesäksi.” Siinä se nyt on. Uusi mittakaivo. KYSYIMME Tägikin on löytänyt paikkansa huonosti sijoitetun roskiksen kyljestä. Koulutietä turvattiin – ministerikin paikalla Vattuniemessä Vattuniemen ala-asteella järjestettiin viime viikolla koulujen aloitukseen liittyvä Liikenneturvan tapahtuma. Paikalla turvallisesta koulutiestä puhumassa olivat liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne, Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen ja poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen. Koululaisille oli järjestetty taitoajorata, jossa oppilaat pääsivät kokeilemaan pyörillä ajotaitojaan. Liikenneturvan Anteroinen toi esille, että koulutien turvallisuus mittaa yhteiskunnassa liikenteen turvallisuutta ylipäätään. Liikenteen turvallisuus on sekä sitä, ettei onnettomuuksia tapahdu, myös sitä, miten turvalliseksi liikenne koetaan. Ministeri Ranne huomautti aikuisten esimerkistä. ”Pidetään itse kypärät päässä, ja kun ollaan ratissa, ei kosketa siihen kännykkään. Rallihommat ajetaan Jyväskylässä ja temput temppuradalla.” Mannerheimin Lastensuojelusäätiön Lauttasaaren paikallisyhdistyksen koordinoimat vapaaehtoiset suojatiepäivystäjät turvasivat koulutietä saaren ala-asteiden läheisyydessä torstaina ja perjantaina. PS Venenäyttely Uiva! tuo 300 venettä Vattuniemeen, HSK:n rantaan. Veneet löytyvät laitureilta, ja yli hehtaarin kokoisella messualueella on kaupan laaja valikoima veneilyyn liittyviä varusteita sekä maukasta ruokaa. Alueella myös tapahtuu paljon. Vuosien myötä Uiva! on kasvanut koko perheen kesämessuksi. Esimerkiksi Suomen Purjehdus ja Veneilyn lastenmaailmassa perheen pienimmät voivat tutustua purjehdukseen ja veneilyyn liikunnallisten aktiviteettien kautta. Suomen suurin uiva venenäyttely on auki torstaina ja perjantaina kello 12–20, lauantaina ja sunnuntaina kello 10–18. PS Toisin kuin väitetään, poliisin housut eivät kolise. Uiva! ja unelmat kuuluvat Lauttasaaren loppukesään. Tuplamäärä lehtiä noutopisteisiin Lauttasaari-lehti panostaa noutopistejakeluun ja lehden digiversioon. Lehden ilmaisjakelu koteihin ja yrityksiin sen sijaan loppuu elokuun viimeiseen numeroon. Lauttasaarilehden voi senkin jälkeen tilata edullisesti, jolloin lehden saa kotiinsa tai yritykseensä muun osoitteellisen postinsa mukana. Syynä jakelumuutokseen on halumme panostaa uusiin jakelukanaviin, vähentää paperinkulutusta ja kohdentaa lehti aiempaa tarkemmin lukijoille. Noutopisteestä poimittu lehti on aina omasta halusta mukaan otettu. Digilehti puolestaan on hiilineutraalimpi vaihtoehto. Jakelumuutosta on vauhdittanut lehden ilmaisjakelusta vastanneen Postin heikko palvelu. Se on näkynyt vaatimattomana asiakastukena sekä lukijoiden turhautumisena, kun lehti ei saavu kotiin. Postin ilmaisjakelu on kattanut noin 60 prosenttia Lauttasaaren kotitalouksista. Yhtiön ilmaisjakelupeitto on vuosien varrella supistunut mainoskieltojen määrän kasvun myötä, koska Posti käsittelee ilmaisjakelulehtiä mainoksina alan toimijoiden toiveista huolimatta. Heikentyneestä palvelusta huolimatta Posti on nostanut ilmaisjakelunsa hintaa rajusti viime vuosina. Vuoden 2022 alusta hinta on noussut yli 20 prosenttia. Lukuisista neuvotteluista huolimatta Posti ei valitettavasti ole ollut valmis kohtuullistamaan ilmaisjakelunsa hintaa. Keskiviikkoisin ilmestyvä Lauttasaari-lehti on myös jatkossa maksuton ja sen saa lukuisista noutopisteistä Lauttasaaressa tai digilehtenä. Painetun lehden voi noutaa esimerkiksi Lauttiksesta, Lauttasaaren kirjastosta sekä kaikista saaren päivittäistavarakaupoista tai niiden auloista. Syyskuun alussa lehtien määrä noutopisteissä tuplaantuu, jotta lehteä riittää jokaiselle. Myös jakelupisteiden määrä kasvaa. Digilehtenä Lauttasaari-lehti ilmestyy maksuttomasti Lauttasaari.fi-sivulla. Kesäkuussa lanseerattu digilehti koostuu näköislehdestä ja linkeistä ilmoittajien sivuille. Lauttasaari-lehden näköisversiota julkaistaan edelleen myös Lehtiluukku.fi-palvelussa, joka toimii myös lehden sähköisenä arkistona. Mikäli lehden haluaa edelleen suoraan kotiinsa tai yritykseensä, sen tilaaminen onnistuu helposti soittamalla numeroon: 050 591 6466. Loppuvuoden Lauttasaari-lehdet (syys–joulukuu, 16 numeroa) saa 29 eurolla. Sähköpostitse lehti tilataan osoitteesta: seura@lauttasaari.fi. Muista liittää mukaan koko nimesi ja postitusosoite. Seikkailu jatkuu! Pete Suhonen, päätoimittaja
3 16.8.2023 Nro 27 KOKOSI ANNA KONTTINEN Mikko ”Ilman muuta ja otan vaimonkin mukaan. Kassari on hieno paikka, ja on mielenkiintoista nähdä myös mitä kirpputorilta löytyy. Kirpputori on paikallinen ja vain kerran vuodessa.” Saara ”Varmaankin piipahdan. Viime kesänä oli huippuilma – muistan sen. Mieleen jäi musiikkiopiston nuorten esitykset.” Abi ”Miksi en tiedä tästä mitään? Olen asunut täällä jo kolme vuotta. Kuulostaa kivalta tapahtumalta, varmasti menemme, kun nyt kuulin tästä.” Anniina ”Olen luisteluleirillä. Viime vuonnakin olin leirillä, mutta mies ja lapsi olivat olleet päivillä ja tykänneet kovasti. Joku hieno keikka oli jäänyt heille mieleen. ” Osallistutko Lauttasaaripäivään? VÄLIKYSYMYS Hanna Pakarinen & Ako Kiiski! Yhdysvalloissa kansallispäivänä esiintyy usein ikivihreä The Beach Boys, täällä saarella Lauttasaari-päivänä Hanna Pakarinen ja Ako Kiiski yhtyeineen. ”Venuena Kassari on aivan uniikki. Rakastan sitä”, Pakarinen sanoo. Hän ja Ako Kiiski ovat tunteneet toisensa jo 20 vuotta. Se näkyy ja kuuluu saumattomana yhteistyönä lavalla. Pakarinen ampaisi suosioon ensimmäisen Idols-kilpailun voiton myötä jo vuonna 2004. Suomea Euroviisuissakin edustanut solisti on totta kai versioinut Käärijän Cha cha cha:ta niin keikoilla kuin karaokessakin. Nyt sitten jännitetään, kuullaanko vuoden 2023 kansallislaulu myös Lauttasaari-päivänä. Ako Kiiski on valloittanut saarelaisten sydämet viime kesien keikoillaan Kasinonrannalla. Saaren tähdet nousevat lavalle Lauttasaari-päivän iltaohjelmassa. Street Food – parasta juhlaruokaa Lounasta ei sitten syödä kotona vaan rannalla. Eikä muuten syödä isän laittamaa päivällistäkään, sillä katuruokaa saa myös Lauttasaaripäivän iltana. Tarjolla ainakin Levanten maineikkaita kanaja falafelrullia sekä ravintola Hoangdain aasialaista vegaaniruokaa. Paikalle parkkeeraa myös Mutterin kahvilamopo. Ja saa rannalta artesaanijäätelöäkin. Venetsialaiset tulet Kun ilta pimenee, tulet syttyvät. Ensin tuliryhmä Roihu tekee temput, joita ei saa kokeilla kotona. Sen jälkeen tuhannet tuijottavat tulta vesirajassa, kuten viime vuonnakin. Ilotulitusta ei ole luvassa, mutta upean kokon loimua. Valkeapää & Ingman juontavat Lauttasaari-päivän ja -illan sere moniamestareina ovat Robert Ingman ja Taru Valkeapää. He juontavat ohjelman kahdella kotimaisella. Kukaan ei jää osattomaksi päivän juonista, sillä oleellisin tarjoillaan myös englanniksi. Jättikirppis Onko myytävää? Ainakin on ostettavaa. Noin tuhannen neliön ja yli puolensadan myyjän jättikirppis levittäytyy rannan tuntumaan keskipäivästä iltapäivään. Löytöjä ja aitoa ulkobasaarihenkeä lauttasaarelaiseen tapaan. Kymmenet yhteisöt & yritykset Lähes viisikymmentä yritystä ja yhteisöä Lauttasaaresta esittelee tekemisiään ja osaamistaan. Yksi on muuten pianonvirittäjä mukanaan työkappale. Tapahtumat saaren skideille VPK:n punainen paloauto on aina kova juttu. Mutta niin on myös pomppulinna, keppariaskartelu ja skeittikoulukin. On siellä graffitipajakin. Mimmit 16 vuotta täyttänyt musiikkiduo Mimmit on lasten ja lastenmielisten aikuistenkin suosikki. Bändi on tehnyt yli 800 keikkaa, kahdeksan levyä, neljä TV-sarjaa ja kuusi kirjaa. Mimmit laulattaa ja tanssittaa juhlayleisöä päivätilaisuudessa. Kaunein kerrostalopiha löytyi! Läpi kesän Lauttasaari-Seuran raati on tutkinut saaren kauniita kerrostalopihoja. Niitä on paljon, mutta vain yksi voi olla kaunein. Se julkistetaan iltapäivän aikana. 10. Saaren Tähti syttyy Mutta kuka se on? Uudessa viihdekykykilpailussa ohjelmalavalle nousee iltapäivällä seitsemän kilpailijaa Lauttasaaresta. Historian ensimmäinen Saaren Tähti esiintyy iltaohjelmassa. Uusi Lauttasaari-kirja julki! Tietokirja Lauttasaari – Helsingin helmi julkaistaan. Runsaasti kuvitettu teos kertoo Lauttasaaren kehittymisestä moderniksi kaupunginosaksi. Kirja keskittyy 1970–1980-lukujen Lauttasaareen. Teoksen on toimittanut Lauttasaari-Seuran historiatyöryhmä Ville Elomaan johdolla. Idea on, että Lauttasaaren virallinen kahvipöytäkirja myydään loppuun. Teoksen voi ostaa Lauttasaari-Seuran teltalta. 10+1 VINKKIÄ LAUTTASAARI-PÄIVÄÄN LAUTTASAARI-PÄIVÄÄ juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina. Poimimme 10 +1 ensimmäistä hyvää syytä suunnata Kasinonrannalle 26.8. Koko saaren tapahtuman järjestää Lauttasaari-Seura. ”Kasinonrannalla kuullaan”sekaisin kaikkea hyvää”, Hanna Pakarinen sanoo – myös Pakarisen tuore kesäbiisi ”Elämä on elämää”. VILLE PAASIMAA Lauttasaari-päivänä syödään Kassarilla. Mimmeillä on lähes tuhannen keikan kokemus. Saaren Tähti pääsee iltalavalle. 1. 1. 8. 2. 2. 10. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. +1 Entäs aikataulu? Lauttasaari-päivänä Kasinonrannan esiintymislavalla ja alueella tapahtuu kello 12–16.30. Venetsialaisten tunnelmaan ja iltaohjelmaan virittäydytään kello 18 alkaen. Kemut Kassarilla päättyvät kun päättyvät, mutta lavaohjelma loppuu kello 21.30. Päivän moniin muihin tapahtumiin ja ajoituksiin voi tutustua myös tämän lehden sivulla 7. Ensi viikolla ilmestyvässä Lauttasaari-lehdessä julkaistaan käyttäjäystävällinen kartta päivän rientohin. Ei sitten mitään sadetansseja tänäkään vuonna. Kahvipöytäkirja numero yksi.
KASVOT 4 16.8.2023 Nro 27 TEKSTI ja KUVA Hilkka Kotkamaa Juha Rintamäki siirtyi Lauttasaaren kirkkoherran toimesta Helsingin seurakuntayhtymän johtajaksi vähän aikaa sitten. Mutta edelleen Lauttasaari on hänen asuinpaikkansa ja seurakuntana erityinen. Tie Lauttasaareen oli Rintamäen kohdalla pitkä ja mutkikas. Kaikki alkoi jo vuosia sitten, kun hän vastavalmistuneena teologian maisterina haki työpaikkaa ja sai sen Lauttasaaresta. Sitä ennen hän oli työskennellyt viitisen vuotta opetusministeriön kansainvälisellä osastolla. Työ vaati runsasta matkustelua, joten perheelle oli iloinen uutinen, kun virka löytyi kotikulmilta. Kansainväliset suhteet vetivät kuitenkin maailmalle, ja niinpä hän haki ja pääsi Lontooseen Merimieskirkon papiksi ja johtajaksi. Perheestäkin muutto suureen maailmaan tuntui houkuttavalta. Lontoo opetti ”Sain vinkin Lontoon virasta ja kerrottiin, että kansainvälinen kokemus on papin työssä eduksi. Kansainväliset yhteydet ovat kirkon piirissä vilkkaita ja ne kiinnostivat minua. Lontoossa työ oli vaihtelevaa ja viihtyvyyttä lisäsi se, että vaimokin sai työpaikan sieltä. Alun perin lyhyeksi suunniteltu aika venähti seitsemäksi vuodeksi.” Paluu Suomeen tuli mieleen, kun Rintamäki kuuli, että Lauttasaaren kirkkoherra Kaj Ekström jää eläkkeelle ja paikka tulee hakuun. Lauttasaarelaiset äänestivät virkaan Juha Rintamäen. ”Minulle Lauttasaari on ollut aina mieleinen paikka. Täällä on hyvä asua ja väki on aktiivista ja yhteisöllisyyttä arvostavaa. Lauttasaarelaiset ovat konservatiiveja ja liberaaleja yhtä aikaa. Kirkko koetaan luontevana osana saarelaisuutta ja kirkkoon kuulumisessa lauttasaarelaiset ovat Helsingin kärkeä.” ”Liberaalin ja avarakatseisen suhtautumisen olen kokenut saarella erityisesti, kun olemme avanneet seurakuntasalin Lähi-idän pakolaisille vuonna 2015 ja pakkastalvina kodittomille. Myös erilaiset tapahtumat esimerkiksi Eino Grönin ja Pepe Willbergin konsertit ja viimeksi Lauttasaaren musiikkijuhlat on otettu avosylin vastaan.” Jokaisella avaimet Lauttasaaressa on suuri kirkkorakennus, joka on avattu yleisölle mahdollisimman laajasti. Saaren kirkko on niitä harvoja rakennuksia, joihin kuka tahansa voi soittaa ja varata avaimen tilaan, jossa järjestää jotain toimintaa. ”Minusta on hienoa, että jokaisella saarelaisella on avaimet kotikirkkoon. Meillä on ollut mentaalisena vahvuutena se, että jokainen on saanut tuoda toimintaan omaa osaamistaan. Väitän, että seurakuntalaisten rooli on Lauttasaaressa vahvempi kuin monessa muussa paikassa. Toiminta koetaan yhteiseksi luontevalla tavalla, ei pelkästään työntekijöiden asiaksi.” ”Olen ylpeä, että Lauttasaaren kirkko oli ensimmäisiä kirkkoja vuonna 2015 turvapaikanhakijoille, kun vastaanottokeskuksen tilat täyttyivät. Tapa, jolla se tehtiin, oli hyvin poikkeuksellinen. Ympärillä asuvat ihmiset tulivat kirkolle ja järjestivät vapaaehtoistyönä ohjelmaa.” Saarelaiset järjestivät turvapaikanhakijoille kalastuskurssia, jalkapalloturnausta, kielikurssia, opettivat cv:n tekemistä, ja hakijat pääsivät jopa Kansallisteatterin lavalle. Eräät turvapaikanhakijat Juha lähtee, mutta ei saarelta JUHA RINTAMÄKI toimi Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherrana 12 vuotta. Lauttasaarelaiset ovat hänen mielestään yhtä aikaa liberaaleja ja konservatiiveja. 1. Lauttasaarelaiset ”Pidetään kiinni kylämäisestä yhteisöstä, jonka me teemme yhdessä.” 2. Lauttasaaren silta ”Fiilis jättää kaupungin vilinä taakse ja tulla kotiin, konkretisoituu sillalla.” 3. Kirkko ”Kirkonmäki keskellä saarta. Olla, tulla ja toimia.” PA R A S TA S a a r e l l a ”Toista on kunnioitettava taustasta ja ominaisuuksista riippumatta.” pitävät vieläkin yhteyttä saarelle. Siitä syntyi myös idea avata kirkon ovet suomalaisille kodittomille talvipakkasilla. Tämä oli vastaus ihmettelyyn, että miksi hyvinvoivassa Helsingissä on niin monta ihmistä vailla omaa kotia. Kun ovet aukesivat, kymmenittäin kodittomia majoittui seurakuntasalin lämpöön. ”Itsekin pohdin, miten tähän erilaiseen kirkkotoimintaan suhtauduttaisiin muualla, mutta vastaus tuli heti. Myös muut Helsingin seurakunnan avasivat ovensa kodittomille ja meidän ideoimaamme toimintaa pidettiin mallina muille. Ilmiöstä tuli lopulta niin iso, että meistä kerrottiin valtakunnan medioissa. Nyt kodittomien tilanne on Helsingissä onneksi paljon parempi.” Ukrainaa autetaan Taas on Lauttasaaren kirkon ovet avattu apua tarvitseville – tällä kertaa ukrainan pakolaisille, joita tuli Länsisatamaan. ”Laitoimme lauttasaarelaisille viestin, että voisimme yhdessä auttaa pakolaisia tuomalla heille hygieniatarvikkeita, liinavaatteita ja lasten leluja. Meni muutama tunti ja meidän oli kerrottava, että emme voi ottaa vastaan enempää, koska meillä on jo koossa kolminkertainen määrä tarvitsemiamme tavaroita. Se osoitti, miten saarelaiset puhaltavat yhteen hiileen.” Rintamäki sanoo, että hän on toteuttanut Lauttasaaressa monia Lontoon oppeja. Siellä elämä oli hyvin monikulttuurista ja rosoista kaupunkikulttuuria. ”Lontoossa on selvää, että toista on kunnioitettava taustasta ja ominaisuuksista riippumatta. Muuten yhteiselämä suurkaupungissa olisi mahdotonta. Samaa taitoa tarvitaan myös täällä Suomessa. Meidän on elettävä sopuisasti kaikkialla, sosiaalista mediaa myöten. Lontoon aikana myös omat lapset saivat maistaa värikästä kansainvälisyyttä.” Juha Rintamäki kiittää lauttasaarelaisia vuosistaan kirkkoherrana. Huippusuositut, maksuttomat IKÄIHMISTEN NYKYTANSSITUNNIT alkavat jälleen 29.8.23! Tiistaisin klo 13–14.30 Attitude Studio, Särkiniementie 5 B Tiedustelut ja ilmoittautuminen: info@susannaleinonen.com tai 050 512 9959 Järjestäjä: Susanna Leinonen Company
5 16.8.2023 Nro 27
6 16.8.2023 Nro 27 TEKSTI Janne Pirinen KUVAT Janne Pirinen ja Larun Pesis Monille saarelaisille pesäpallo on tuttu laji lähinnä koulun liikuntatunneilta. Lauri ”Tahko” Pihkalan Amerikan tuliaisista kehittämä laji on rakentanut pesänsä myös Lautta saareen. Facebookin Lauttasaari-ryhmään vuoden 2015 kyselystä alkunsa saanut pesäpallon höntsätoiminta on kasvanut ja kehittynyt viime vuosina varsin vireäksi. Siitä muodostui vuonna 2020 perustettu Larun Pesis ry, joka osallistuu Helsingin kuntopesissarjoihin ja pesäpalloliiton eteläiseen aluesarjaan. Larun Pesis pelaa ja harjoittelee läpi vuoden. Lisäksi Larun Pesiksellä on myös muuta oheistoimintaa. Larun Pesis kolmantena Larun Pesiksen miesten joukkueella pelit ovat kulkeneet varsin mukavasti. Joukkue on kolmantena miesten aluesarjan eteläisen alueen runkosarjassa, jossa pelaa kahdeksan joukkuetta. Larun Pesis pelaa kotiottelunsa Myllypuron pesäpallokentällä, joten kauhean kauas ei tarvitse matkustaa nähdäkseen paikallisen pesisseuramme kotiotteluita. Metrokin vie aika lähelle. Larun Pesiksen iskulause on Tuu pelaan!. ”Meillä on mahtava porukka ja henki”, seuran aktiivi ja varapuheenjohtaja Jussi Salmio sanoo. Lyöntimyllyä Pajalahdessa Viime viikon tiistaina Pajalahden kentälle kokoontui seitsemän myrskyvaroituksia pelkäämätöntä pelaajaa. Lyhyen lyöntiharjoituksen jälkeen aloitettiin lyöntimylly. Myllyssä ovat vastakkain kaksi 4–6 hengen joukkuetta. Toimittajallekin annettiin kättä pidempää. Jopa noviisi toimittaja sai lyöntiharjoituksessa pallon lentämään kaarissa, jotka lähes uhkasivat viereisen päiväkodin ikkunoita. Pesäpalloa on kutsuttu entisaikaan myös pitkäpalloksi. Lajin harrastaminen vaatii tilaa ja tasaisen alustan. Pajalahden kenttä tarjoaa vain niukasti molempia, mutta kentän puska ottaa pallosta hyviä koppeja. Pienimuotoisemman lyöntimyllyn pelaamiseen kenttä soveltuu mainiosti. Höntsäämään pääsee Pajalahden kentälle tiistaisin kello 18. Paikalle ovat tervetulleita kaikki pesäpallosta kiinnostuneet iloisella ja uteliaalla mielellä varustetut täysi-ikäiset. Lisätietoja: Larunpesis.fi Pesis raivaa alaa Lauttasaaressa Lauttasaaressa jalkapallo, koris ja käsipallo ovat perinteisiä valtajoukkuelajeja, mutta saarella pelataan myös pesäpalloa. Larun Pesis pelaa aluesarjaansa Myllypurossa, mutta Pajalahden kentällä höntsäillään joka tiistai. Pesispiknikiä vietetään Pyrkällä lauantaina. Pajalahdessa höntsäillään. Jussi Salmio kolmas oikealta. Meilahdessa harjoitellaan. Larun Pesis pelaa miesten aluesarjassa, mukana on myös naisia. ”Pesis on hullun taktinen laji.” Pesispiknik lauantaina Larun Pesis pelaa kesätreeninsä Meilahden kentällä, mutta joka kesä vähintään yksi ottelu pyritään pelaamaan Pyrkällä. Ensi lauantaina 19.8. joukkue kohtaa miesten eteläisen aluesarjan ottelussa Lammin Lujan. Vapaan pääsyn tapahtuma kulkee nimellä ”Pesäpallo-piknik”. Kannattaa siis pakata evästä reppuun ja suunnata Pyrkälle herkuttelemaan paikallisesta pesiskattauksesta. Muutama vuosi sitten Larun Pesis otteli vastaavassa tapahtumassa hyväntekeväisyysjärjestö Ganesia vastaan. Miksi Larun Pesis ei ottele Pyrkällä, varapuheenjohtaja Jussi Salmio? ”Emme oikein mahdu pelaamaan, jalkapallon junnuvuoroja on niin paljon. Lisäksi pesis vaatisi koko kentän, pallo on niin kova. Olemme kieli pitkällä odottaneet PPJ:n kuplaa ja kenttää Ruukinlahdenpuistoon. Sen seurauksena Pyrkälle vapautuisi kenties lisää vuoroja.” Olisiko kupla herkullinen paikka pesiksen talviharjoitteluun? ”Olemme olleet PPJ:hen yhteydessä. Saa nähdä, löytyykö tilaa, ja toisaalta, onko meillä taloudellisia mahdollisuuksia talvivuorojen varaamiseen.” Kumpi on pesikseen parempi alusta, hiekka vai tekonurmi? ”Mehän treenaamme Meilahdessa ja Myllypurossa hiekkatekonurmen takia. Joukkueessamme ei ole monta, jotka syöksyy, vastustajajoukkueissa joitakin. Itse syöksyisin Pyrkän kumirouheella mieluummin kuin hiekalla, koska se on aika anteeksiantava, pehmeä pinta. Puhdas hiekkakenttä on paha, koska hiekan raekoko vaihtelee. Vekkejä tulisi paljon, joita toisaalta pelipaita toki hieman suojaisi.” Kuinka Pajalahden tiistain höntsävuoro vetää? ”Tämä kesä on ollut aika rauhallista. Optimi olisi, että paikalle saapuisi aina 18 pelaajaa, mutta pelit saadaan aikaan 14 pelaajallakin.” Millainen ikäjakauma on seurassanne? ”Parikymppisistä yli 50-vuotiaisiin. Esimerkiksi Espoon pesiksellä ja Helsingissä Roihulla on vireää junioritoimintaa. Olemme pohtineet junnukesäleiriäkin, mutta kädet eivät riitä, joten toistaiseksi toiminta perustuu aikuisjoukkueisiin.” Trendaako pesis Suomessa tai pääkaupunkiseudulla? ”Nyt näyttäisi siltä. Pesäpallo saa paljon media-aikaa. Super pesispelit näytetään Nelosella ja Ylekin näyttää rajallisen määrän pelejä. Lisäksi kaupungin osaseuroja on enemmän sekä kaveriporukoita.” Kuinka tasa-arvoinen pesäpallo on lajina sukupuolierojen näkökulmasta? ”On tietenkin perusteltua, että miehet ja naiset pelaavat eri sarjoissa. Pallo on miesten sarjoissa painavampi, kentät isompia. Toisaalta miesten aluesarjassa pelaa parhaita naisia. He eivät lyö palloa aivan takarajalle asti ja etenevät hieman hitaammin kuin miehet. Pesis on kuitenkin hullun taktinen laji. Vaikka häviäisi voimassa ja nopeudessa, pelisilmällä voi korvata paljon.” Mikä on perusvarustuksen hinta lajia aloittelevalle? ”Höntsäpeleihin voi tulla ihan vain urheilukamppeissa. Omat välineetkään eivät ole kalliita. Uusi räpylä maksaa satasen, uusi maila hieman päälle satasen. Käytettynä varusteita saa edullisesti. Kun harrastus etenee, kannattaa hankkia piikkarit, kypärä ja peliasu. Niitä tarvitaan, jos aluesarjaa yltää pelaamaan.” PS TRENDAAKO PESIS?
7 16.8.2023 Nro 27 DRUMSÖ-DAGEN OCH VENETIANSK AFTON LAUTTASAARI-DAY AND VENETIANS Ohjelmalavalla tapahtuu klo 12–16.30 Musiikkiopiston puhallinorkesteri Avaus: Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja Lauttasaari – Helsingin Helmi -kirjan julkistaminen Emmauksen muotishow Mimmit musiikkiyhtye Lauttasaaren kaunein piha -kilpailun voittaja palkitaan Attituden tanssiesitys Saaren Tähti -kilpailu Alueella tapahtuu klo 12–16.30 Street food alueelta herkkuja Yritykset ja yhdistykset myyntija esittelypaikoilla Suosittu kirppari Jännittävä Pomppulinna by Erkkeri VPK:n tulipunainen paloauto paikalla Keppihevosten askartelua, Graffitityöpaja ja Skeittikoulu By Lauttis Venetsialaisten lavaohjelma klo 18–21.30 Musiikkia Saaren Tähti -kilpailun voittaja esiintyy Ako Kiiski ja Kasinonrannan Kombo, solistina Hanna Pakarinen Tuliryhmä Roihun show ja illan kruunaa suuri kokko Street food alueelta herkkuja ja Lauttasaaren Paviljongissa DISCO klo 21–late night! DRUMSÖ DAGEN OCH VENETIANSK AFTON lördag 26.8.2023 – vi firar på Kasinostranden! Kl 12–16.30 Program på scenen för hela familjen, företag och föreningar presenterar sig, loppmarknad, street food Kl 18–21.30 Venetiansk stämning med musik, kända artister på scenen, street food och picknick, avslappnad samvaro i kvällsbelysning VI ÖNSKAR ALLA VÄLKOMNA! LAUTTASAARI-DAY AND VENETIANS Saturday 26.8.2023 in Kasinobeach Lauttasaari-Day is an event for the whole family. From 12:00 to 16:30: Program on stage, street food, local companies and associations are introducing themselves, famous flea market, program for children. From 18:00 to 21:30: Venetian atmosphere with music on stage, street food and picnic. EVERYONE IS WELCOME! LAUTTASAARI-SEURA JÄRJESTÄÄ KI RS I KK A VI S U A L S TAPAHTUMASSA MUKANA: Aviador Claire's Sweet Bowtique ja Phoenician Goods Drumsö Pensionärer Easyfit Emmaus Helsinki ry Erkkeri Halti Helsingin Jalkapalloklubi ry Helsingin Kiekko-Tiikerit Helsingin Sydän yhdistys ry Kielikylpypäiväkoti Sälenin vanhempainyhdistys Klaara Service Oy Koti-Medi Oy K-Supermarket Vattuniemi Lauttapartio r.y. Lauttasaaren Luotsitytöt r.y. Lauttasaaren ala-asteen Vanhempainyhdistys Lautta saaren kansalliset seniorit LAKE Lauttasaaren keskustaseura ry Lauttasaaren Kisasiskot Lauttasaaren Kokoomus r.y. Lauttasaaren leijalautailijat ry Lauttasaaren Marttayhdistys ry Lauttasaaren musiikkiopisto Lauttasaaren senioritalo Lauttasaaren seurakunta Lauttasaaren Sosiaali demokraatit ry Lauttasaaren vihreät Lauttis LiikeNyt Linguajoy Kielikerhot Oy Lions Club Helsinki Lauttasaari ry Lions Club Helsinki Maininki Pohjola Rakennus Popjoy Oy PPJ 0809 PPJ T2010 Puistotie 5 – Home&Living SFP i Helsingfors rf Sjöscoutkåren Seaboys r.f Suomen Pianomestarit Oy T:mi Karkki-Pate Tanya’s balloon Decor THEGYM.Lauttasaari Valokuvaamo.net & Datapaja.fi Vanhusten Turva Säätiö Vattuniemen ala-asteen koulun Vanhempainyhdistys ry Wario Physics Oy STREET FOODIA TARJOILEVAT: Ape Gelato Hoangdai Ravintola Lauttasaaren Paviljonki Levant Mutterin Kahvimopedi Sukhothai Thai Food Juhlapäivän juontajina ovat lauttasaarelainen TARU VALKEAPÄÄ ja lautta saarelaissyntyinen ROBERT INGMAN. Kolmella kielellä ja hyvällä meiningillä!
8 16.8.2023 Nro 27 ENNEN Länsiväylän ympäristön osayleiskaavaa suunnitellaan parhaillaan. Tällaiseltakin Länsiväylä on näyttänyt 1960ja 1980-luvuilla. LÄNSIVÄYLÄ silloin joskus Maamonlahden syksyä vuonna 1982. Liikennettä kohti Koivusaarta vuonna 1965. Vasemmalla Vaskilahti ja Koivusaari. Länsiväylä 1970. Näkymä Lauttasaarentieltä itään. Vasemmalla Lauttasaaren urheilupuisto, keskellä Lemissaarentie, oikealla Kotkavuorella Lauttasaaren vesitorni. Lapinlahden melkein uusi silta vuonna 1967. Ruukinlahdenpuistossa oli polut kokoava ympyrä vuonna 1977. Suomalaisen luonnon monimuotoisuus on arvokasta pääomaamme, jonka suojeleminen on meidän kaikkien vastuulla. Parhaiten se onnistuu, kun teemme kestäviä valintoja elämäntapojemme suhteen eli miten asumme, liikumme, syömme tai kulutamme. Pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus. Suomen luonnon päivää vietetään 26. elokuuta. Tee elämäntapatesti ja mieti, miten sinä voisit pienentää hiilijalanjälkeäsi. elamantapatesti.sitra.fi LEHDEN LOGO Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. Suomen luonnon upeat hiilisiepparit METSÄMÄNTY Pinus sylvestris AHDEKAUNOKKI Centaurea jacea KALLIOIMARRE Polypopdium vulgare AHOLEINIKKI Ranunculus polyanthemos RUSKORAHKASAMMAL Sphagnum fuscum KOKOSI Pete Suhonen KUVAT Helsingin kaupunginmuseo Mitä saari edellyttää Länsiväylän osayleis kaavalta? Länsiväylän ympäristön osayleiskaavaa suunnitellaan parhaillaan. Keväällä kaupunki esitti jättikasvun skenaarioon pohjautuvia osayleiskaavan suunnitteluperiaatteita. Moottoritie menisi tunneliin Maamonlahden paikkeilla. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitteluperiaatteet lukuisin, keskenään ristiriitaisin muutoksin. Niiden mukaan alueen vehreys ja omaleimaisuus tulee säilyttää, ja Länsiväylälle on haettava katumaista liikenneratkaisua. Luonnonrantoihin ei saisi koskea. 23 lauttasaarelaista yhteisöä on yhteisessä kannanotossaan edellyttänyt, että meritäytöistä pidättäydytään kokonaan Lauttasaaressa. Myös asukasluvun kasvun tulee olla maltillista. Alueen kehittämisen pohjana tulisi yhteisöjen mukaan olla kaupungin laatima 0+-skenaario, jolloin alueen asukasmäärä kasvaisi noin tuhannella asukkaalla. Länsiväylän liikenneratkaisussa pitäisi turvata sujuva, katkeamaton liikenne. Taloustutkimus Oy:n vuonna 2022 toteuttaman Lauttasaari-barometrin mukaan 88 prosenttia lauttasaarelaisista vastustaa merentäyttöjä asuinrakentamisen tarpeisiin. 84 prosenttia ei halua kantakaupunkimaistaa Lauttasaarta asuntorakentamisella. Länsiväylän kattamiseen Katajaharjun kohdalla suhtautuu myönteisesti tutkimuksen mukaan 35 prosenttia lauttasaarelaisista. SKY-FOTO MÖLLER CONSTANTIN GRÜNBERG VOLKER VON BONIN SIMO RISTA SKY-FOTO MÖLLER
9 16.8.2023 Nro 27 Nauti näistä Lauttasaaren hyvistä kahviloista ja ravintoloista! RAVINTOLAOPAS T = Takeaway KK = W = Kotiinkuljetus Wolt.fi Kotiinkuljetus ravintolalta Kotiinkuljetus Foodora.fi F = Lounasravintola Baari Kahvila Yksityistilaisuuksiin Päivällisravintola MAINOS Paikka Osoite Mikä Auki Tarjolla Bistro Telakka Vattuniemenranta 5 bistrotelakka.fi 050 3231 961 ma–pe 11–22 la 12–22 Pursiseura Sinbadin rakennuksessa sijaitseva valoisa bistro tarjoilee rehtiä ruokaa sopivalla twistillä ja satamanäkymin. Aurinkoinen terassi. Lounas tarjolla arkisin klo 11–14.30. Kestosuosikki: savulohi. T Blue Peter Vattuniemen puistotie 1 bluepeter.fi 010 4249 801 ma–pe 11–22, la 12–22, su 12–20 Blue Peter -merenrantaravintola tarjoaa persoonalliset puitteet nauttia herkullisesta ruoasta sekä järjestää juhlia ja tapahtumia ainutlaatuisessa pursiseuraympäristössä. Lounas arkisin klo 11–14. Salinäkymät sekä viihtyisä, suuri terassi kolmeen suuntaan merelle. Lounge. Kestosuosikki: lohikeitto, burgerit. T W Olutravintola Kaunis Kampela Lauttasaarentie 10 ma–ti 15–24, ke–to 15–01, pe–la 14–02, su 14–24 Viihtyisä seurusteluja olutravintola loistavalla paikalla Lauttasaaressa! Kaunis Kampela vastaa vaativienkin oluidenystävien odotuksiin, sillä erilaisia oluita ja siidereitä löytyy hanasta 14 erilaista vaihtoehtoa. Pullo-oluitakin on tarjolla useasta eri maasta. Tervetuloa Larun jalokalaan! Loru Itälahdenkatu 22 B-talo ravintolaloru.fi 044 3096 959 ma–pe 10.30–14 Suosittu lounasravintola aivan Heikkilänaukion tuntumassa. Buffetlounas, jossa useita vaihto ehtoja ja aina myös pizzaa, päivän keitto ja jälkiruoka. Toimii myös tilausravintolana, hyvät kabinettitilat. Kestosuosikki: runsas ja monipuolinen lounas-buffet. T Luca Lauttasaarentie 28 050 466 1499 pizzerialuca.fi ma–to 16–21 pe–la 13–21 su 14–20 Suomen parhaan pizzerian palkinnon voittanut napolilaistyylinen pizzeria. Rento ja lämminhenkinen seurustelupaikka, jossa viihtyy pidempäänkin. Kestosuosikki: Pizza Diavola. T F W Makers Kahvila Heikkiläntie 10 ma–pe 8.30–15 la 10–14 Lauttasaaren oma olohuone ja hävikkikukkakauppa! Meiltä saat saaren maistuvimmat aamiaiset, lounaat, kahvilatuotteet ja uutuutena myös jäätelöä! Kesän kestosuosikki on päivittäin vaihtuva salaattibuffa <3 Tule nauttimaan aurinkoisesta terassista kukkien keskelle! Koirat ovat lämpimästi tervetulleita. W Paseo Café & Grill Itälahdenkatu 1a paseo.fi 050 351 5449 ma–to 9.30–21 pe 9.30–22 la 10–22, su 10–20 Lounas klo 11–14.30. Veijarivuoren rannassa hiekkatien varrella. Puinen kahvilarakennus ja sitä ympäröivä luonto saaristonäkymin ihastuttavat kaikkina vuodenaikoina. Takka luo tunnelmaa katetulla terassilla. Kestosuosikki: kalaruoat, burgerit ja tuoreet munkit. T Ravintola PLATS Hanasaarenranta 5 02100 Espoo ma–la 17–22 Ruokatilaukset klo 21.00 mennessä Hanasaaren ravintola PLATS sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Lauttasaaresta. PLATSis sa pohjoismainen taide, design ja gastronomia kohtaavat. Nautit olostasi suurten ikkunoiden valaisemassa salissa tai kesäisin suurella ja aurinkoi sella terassilla. Maittavan ruokaelämyksen kruunaa upea saaristomerimaisema. Puhuri by Patisserie Teemu Aura Kauppaneuvoksentie 18 patisserieteemuaura.fi 050 554 8441 ma–pe 10–18 (keittiö 10–14) la 9–17 (keittiö 9–14) Kulttuurikahvila, jossa käsintehtyjen leipomoja konditoriatuotteiden lisäksi sesonkeihin sävytettyjä aamiaissekä lounasannoksia. Lounaalla lohikeittoa sekä kaksi vaihtuvaa annosta kera tuoreen leivän. Aamiaiset ja lounaat saa myös mukaan. Karvakaverit tervetulleita. W Rixi Baari Isokaari 24 rixibaari.fi 09 677 320 ma–to 10–23 pe–la 10–02 su 10–23 Isokaaren legenda, jossa näkyvät kaikki sportti tapahtumat isoilla näytöillä. Listalla mm. mehevät pizzat, kebabit, pihvit ja burgerit. Lounastarjous arkisin klo 10–14: pizzat ja kebabit 10,90 €, pihvit ja leikkeet 19 €. Suojaisa terassi, jossa tilaa nauttia auringosta. Myös leikkipaikka lapsille. T KK F W Wanha Herra Itälahdenkatu 7 09 6211 931 ma–to 14–24 pe–la 14–02 su 15–22 Itälahdenkadun instituutio. Viime vuosisadalla perustetussa ravintolassa asianmukaiset baarikujeet: biljardi, darts ja yksi saaren ainoista jukeboxeista. Terassi käytössä läpi vuoden. Meille myös koirat ovat tervetulleita. VIIKON SUOSIKKI RAVINTOLOITSIJA , MUKAAN RAVINTOLAOPPAASEEN? 35 € + alv/lehti Ota yhteys mediamyyntiin: Nina Wohlman 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi Ravintolassa terassi Nam! Nam! Blue Peter. Katkarapu Skagen; paahdettua saaristolaisleipää, skagenröraa ja sitruunaa, 14,5 € Nam! LAUTTASAARI-SEURAN TOIMISTO PALVELEE maanantaisin klo 15–18 ja keskiviikkoisin klo 12–14. Toimistolla voit käydä tervehtimässä meitä, ostamassa viirin, kirjan tai vaikkapa tarjottimen. TERVETULOA Punaiselle Huvilalle, Kauppaneuvoksentie 18 (sisäänkäynti talon Otavantien puoleisesta ovesta) YSTÄVÄMYYNTI 17.–20.8. VENEENTEKIJÄNTIE 18 TO 8 – 2 P E 8 – 2 L A 10– 18 SU 10 – 18 Nyt ennakkomyynnissä uusi kuvakirja Lauttasaari, Helsingin Helmi Kirja kertoo Lauttasaaresta ja lauttasaarelaisten elämästä 1970–1989. Lauttasaari-Seuran jäsenille 32 € (ei-jäsenet 40 €). Tilaa Lauttasaari-Seuran verkkokaupasta https://holvi.com/shop/ Lauttasaaripaivat/ Kirja lunastetaan elokuussa 2023 seuran toimistolta. Ville Elomaan toimittama teossarja sisältää kolme kirjaa: Saarielämää kertoo Lauttasaaresta vuosina 1890–1939 ja Huvilasaaresta kaupungin osaksi kuvaa saaren kehittymistä kaupunginosaksi 1940–1969. Kaikki kolme kirjaa Lauttasaari-Seuran jäsenille 65 € (ei-jäsenet 75 €). ILMOITTAUDU MUKAAN: my.raceresult.com/250201/ Vaihtoehtona myös kuntosarja Larun Vitonen – juosten tai kävellen! Perinteinen 43. • Juokse upeissa merimaisemissa Lauttasaaren ympäri. Järjestäjät: Lauttasaari-Seura | Lauttapartio | Lauttasaaren Luotsitytöt lauttasaari.fi | lauttapartio.fi | luotsitytot.fi | #LarunKymppi Hinnat: Larun Kymppi 30,– Larun Vitonen 20,– 2.9.2023 TULOSSA Syyskuun ensimmäisenä lauantaina • Matka tasan 10 kilometriä. (Vitosella n. 5 km) • Sähköinen ajanotto ja live-tulospalvelu (myös Vitosella). • Lähtö ja maali Pajalahden venesatamassa. • Parhaat palkitaan, runsaasti arvontapalkintoja.
10 16.8.2023 Nro 27 TAPAHTUU Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä torstaina klo 12 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. LAUTTASAARI-PÄIVÄ LÄHESTYY LARUN KYMPPI JA VITONEN SYYSKUUN ALUSSA TAIDE Galleria Foggassa (Lauttasaarentie 6) Rami Kangas – Far / Close 31.8. asti. Avoinna ti, to 12–18, ke, pe 12–17, la 12–16, su 13–16. Torstaina 17.8. Taiteiden yönä näyttely on avoinna 12–20. Rami Kangas: Into the Great Blackopen. Taidesalonki Piirtossa (Salakkakuja 4 A) The Colours of Autumn: Tapani Piirton öljyvärimaalauksia ja Marja Uusiluoto-Raaskan veistotaidetta 15. lokakuuta asti. Avoinna ti–to, la-su 12–18. LIIKUNTA Lauttasaaren Kisasiskojen jumpat alkavat Vattuniemen koululla. Tiistaina 29.8. klo 20–21, torstaina klo 19–20, ja lauantaina klo 9–10. Puistojumppaa Pajalahden puistossa Perttulantien puolella kesäkuussa ja elokuussa torstaisin klo 13–14. Kaikki tervetulleita maksuttomaan ja ohjattuun jumppaan. Järjestäjänä Lauttasaaren kansalliset seniorit ry. Petankkia Pajalahden puiston kentällä torstaisin kello 17 ja sunnuntaisin kello 11. MUUT Uiva! -venenäyttely HSK:n satamassa 17.–20.8. Katso lisätiedot sivulta 2. Nuorisotalo Apaja (Pajalahdentie 10a). Ikäporrastetut aukioloajat: 3.–6. luokkalaiset: ma, ke, to ja pe klo 14–17. 7. luokkalaiset–18-vuotiaat: ma, ke, to klo 17.30–21, pe klo 17.30– 22.45 sekä lauantaisin parillisina viikkoina klo 17.30–22.45. Äiti & Vauva -jooga Lauttasaaren kulttuurikeskus Sähinässä 23.8. kello 11.30–12.15. JÄSENILLE Drumsö Pensionärer ordnar: Utfärd till Fiskars och museet Chappe i Ekenäs onsdagen den 16 augusti. Kl. 9.00 Bussen startar från hjältegravarna på Drumsö Kl. 11.00-12.00 En timmes guidad rundvandring i Fiskars. Kl. 12.30 Bussen startar mot Ekenäs Kl. 13.00 Lunch på GH Fyren Kl. 14.30-15.00 En halv timmes guidning i Chappe Kl. 16.00 Bussen startar mot Drumsö I priset för utfärden som är 50 euro ingår buss, guidningarna i Fiskars och Chappe samt lunch på GH Fyren. Anmälningar till Jan Holmberg. Anmäl dig gärna med e-post eller textmeddelande till: janholmberg8@gmail.com eller tfn 040-574 8964 SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Lauttasaaren kirkko: Myllykallionrinne 1b, p. 09 2340 4300. Avoinna ma–pe 10–18 (viikonloppuisin tilaisuuksien mukaan). Tilaja toimitusvaraukset: arkisin klo 9–16, p. 050 369 5640, lauttasaari.srk@evl.fi. Päivystävä pappi puhelimitse ma–pe klo 9–21. p. 09 2340 4302 ja kirkolla ma-pe klo 16–18. Diakoni tavoitettavissa puhelimitse numerosta 050 3803532. Virkatodistukset (09) 2340 5000. Kirkkokahvila avoinna ma–to klo 10–15 ja pe klo 10–14. Lounasta ma-pe klo 11–14. MESSUT Messu sunnuntaisin klo 11. Hiljaisuuden viikkomessu keskiviikkoisin klo 18. Pyhäkoulu 3.9. alkaen klo 11 messun yhteydessä. TAPAHTUMIA Perhekerho kaikille maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin klo 9–11 sekä torstaisin klo 14–16. Tiistaina muskari klo 10. Nuortenillat keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 19–21 Kryptassa. Bilistä, bingistä ja yhdessäoloa. Tervetuloa mukaan! Rukouspiiri 15.8. alkaen klo 18 Vattuniemi-tilassa. Piiri koolla joka tiistai. Käynti C-ovesta. Raamattupiiri 24.8. klo 18–19.30 Vattuniemi-tilassa. Lentopalloa liikuntasalissa keskiviikkoisin 16.8. alk. klo 19–20. Tervetuloa mukaan! Rukousaamiainen 1.9. klo 8–10 Kryptassa. Vapaa pääsy. Käsityöpiiri 4.9. alkaen B-rapun aulassa joka toinen maanantai kello 13.00–14.30. Kahvit. Alfa-kurssi 5.9. alkaen klo 18– 20.30. Kurssilla käydään läpi kristinuskon perusteita. Kurssi käy aikuisriparista. Ilmoittautumiset: markus.ek@evl.fi, p. 050 441 6266. Alakoululaisten krypta (5.9.– 20.12.) tiistaisin klo 16–18 kirkon Kryptassa. Ohjelmassa pingistä, biljardia, lautapelejä ja rentoa hengailua. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua tai varata paikkaa. Toiminta on avointa kaikille alakouluikäisille. Seniorijumppa keskiviikkoisin 6.9.–13.12. klo 12–12.45. Maksuton. Jumpassa tehdään monipuolisia lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Mukaan liukumattomat jalkineet ja vesipullo. Yhteyshenkilö: Katarina Öhberg, p. 050 5576274. Miesten lenkkiryhmä 7.9. alk. torstaisin klo 18–20. Lisätietoja: markus.ek@evl.fi. Töppösryhmä 12.9. klo 11. B-rapun aulassa. Ryhmässä neulotaan kastesukkia. Hiljaisuuden symposiumin työpajat 14.9. klo 15–17. Iltapäivän työpajoissa mm. kehollisia rukousasentoja, hiljaisuuden joogaa ja meditatiivista valokuvausta. Työpajat 2 kpl/10 €. Pajoihin ilmoittaudutaan seurakuntien sähköisellä lomakkeella. Lukumääräksi merkitään 1 työpaja. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: helsinginseurakunnat.fi/ lauttasaarenseurakunta. Huutava hiljaisuus – monitieteinen paneelikeskustelu 14.9. klo 18–19.30 kirkkosalissa. Puheenjohtajana professori, aivotutkija Minna Huotilainen. Panelistit: Okko Outinen (meribiologi, Syke), Annastiina Papinaho, (projektipäällikkö, Pyhiinvaellus Suomi, Turun Arkkihiippakunta), Heidi Fast (tutkija, Aalto-yliopisto) ja Mikko Summanen (arkkitehti, K2S-arkkitehtitoimisto). Paneelikeskusteluun on vapaa pääsy. Hengellisen musiikin toivekonsertti 16.9. klo 18. Hiski Wallenius ja Anna-Elina Norjanen. Lähetä musiikkitoiveesi hiski.wallenius@ evl.fi. Saaren myyjäiset & kirppis 7.10. klo 11–14 seurakuntasalissa. Pöydät yksityisille 20 € ja yrityksille ja yhdistyksille 30 €. Varaa paikkasi p. 050 380 3531. JOHANNES FÖRSAMLING Högmässa alla söndagar kl 10 i S:t Jacobs kyrka. Lauttasaari-päivää vietetään Kasinonrannalla 26. elokuuta. On jättikirppistä, katuruokaa ja kosolti kiinnostavia artisteja Saaren Tähti -kilpailusta puhumattakaan. Myös suuri joukko saaren yhdistyksiä ja yrityksiä esittäytyy antaen näytteitä osaamisestaan. Viime vuonna Kassarilla juhli päivän aikana arviolta 10 000 ihmistä. Päivä päättyy illan tummetessa venetsialaisiin kokkoineen. Lauttasaari-päivän juontavat edellisvuoden tapaan Taru Valkeapää ja Robert Ingman. Lue tärpit juhlapäivään sivulta 3. Syyskuun ensimmäisenä lauantaina juostaan Larun Kymppi Lauttasaaren ympäri. Jos kymmenen kilometriä tuntuu turhan pitkältä matkalta, vaihtoehtona on Larun Vitonen, jonka voi myös kävellä. Lähtö ja maali Pajalahden satamassa. Mukaan ilmoittaudutaan verkkosivun kautta: my.raceresult.com. Lauttasaari-päivän iltana saapuu hetki sininen. Larutorin rivi-ilmoitukset 10 € /rivi. Noin 25–35 merkkiä/rivi. Lähetä tekstisi seura@lauttasaari.fi tai soita Ninalle, 050 591 6466. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti Fritids måndagar, tisdagar och torsdagar kl 13–16 i S:t Jacobs kyrka, andra våningen. För elever i klasserna 3–6. Vi bjuder på mellanmål, kom med och ha roligt! Sommarcafé med andakt onsdag 23.8. kl 14 i S:t Jacobs kyrka. Familjecafé alla fredagar kl 9.30– 11.30, med musiklek kl 10 udda veckor, från och med fredag 25.8., i S:t Jacobs kyrka. Itämeri-päivän ilta Veijarivuoren rannalla On muuten merilokki, jonka tunnistaa mustista siivenselistä. Selkälokillakin ne ovat mustat, mutta lintu on merilokkia pienempi. Itämeripäivän iltaa vietetään torstaina 31.8. Veijarivuoren rannalla. Iltarasteilla pääsee tutustumaan rannan linnustoon, leviin, vesieliöihin ja veden kemiaan. Tutuksi tulee myös Suomen uimaopetusja hengenpelastusliiton toiminta, haitallisten vieraslajien torjunta sekä luonnon suojeleminen roskaamiselta. Kello 18 saa pulahtaa tai kahlata Itämeressä samaan aikaan kaikkien suomalaisten kanssa. Luontoliiton Uudenmaan piiri järjestää keppariretket perheen pienimmille (alle kouluikäiset) kello 17.30 ja 18.30. Oma ratsu tai pehmoeläin mukaan. Tapahtuman järjestää Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy). Tapahtuma on osa John Nurmisen Säätiön Itämeripäivää.
11 16.8.2023 Nro 27 70 mm korkea ilmoitus 61 € + alv/lehti Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Tule mukaan legendaariseen palveluhakemistoon! Pirauta Ninalle, 050 591 6466 tai laita viesti seura@lauttasaari.fi Ilmestyy keskiviikkoisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8 eikä kesäviikoilla 26–30. Painos 12 500 kpl. Vuosikerta 45 lehteä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Taru Tarvainen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Suomalainen Lehtipaino Oy Jakelu Posti Oy Uutismedian liiton jäsen. Nina Wohlman ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja 040 522 7266 paatoimittaja@ lauttasaari.fi Facebook: Lauttasaari-lehti Instagram: @lauttasaarilehti Facebook: Lauttasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Lauttasaari.fi Juttuvinkit ja tapahtumatiedot: lehti@lauttasaari.fi Varaa paikkasi palstalle Ninalta: 050 591 6466, seura@lauttasaari.fi. Hinta alk. 120 € + alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään lehteen. PARHAAT PALVELUT & LIIKKEET Löydät ne saarelta! www.kuntokasino.fi info@kuntokasino.fi Lauttasaarentie 54 D 09 671 165 Fysioterapia Hieronta Urheiluhieronta Kotikäynnit Fasciakäsittely ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 030 633 5333 Pohjoiskaari 1–3 www.kotikuntoutus.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa FYSIKAALISTA HOITOA APTEEKKEJA Lauttasaaren Kirkkoapteekki palvelee teitä Vattuniemessä Ma–pe / Må–fre 8.30–20 La / Lö 9–16 Su ja pyhät suljettu Sö och helgdagar stängt Heikkiläntie 2 / Heikasvägen 2 09 542 141 00 Drumsö Kyrkoapotek betjänar er på Hallonnäset LAUTTASAAREN KIRKKOAPTEEKKI DRUMSÖ KYRKOAPOTEK www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi 30 mm korkea ilmoitus 30 € + alv/lehti. Neljän ilmoituksen paketti alkaen 120 € + alv. 50 mm korkea ilmoitus 45 € + alv/lehti Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Pirauta Ninalle, 050 591 6466 tai laita viesti seura@lauttasaari.fi 40 mm korkea ilmoitus 37 € + alv/lehti* *Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. VARASTOINTIA 0207 007 755 www.pelicanselfstorage.fi Vuokraa 1– 30 m 2 säilytystilaa Tapiolasta SIIVOUSTA Kiviaidankatu 2 C, 00210 Helsinki Puh. 09 679 438, 050 440 8404 info@koti-medi.fi • www.koti-medi.fi Anna aikaa itsellesi – jätä siivous meille! • Kotisiivoukset • Yritysja toimistosiivoukset • Taloyhtiöt ÄÄNILEVYJÄ ROCK H BLUES H HEAVY PROGE H COUNTRY H JAZZ JÄTTIVALIKOIMA LP & CD levyjä! Ostamme LP-levyjä. Vi vill köpa dina LP-skivor. WWW.VINYLMUSIC.FI ITÄLAHDENKATU 22B AUKI: KE 12-18 ja LA 11-16 Puh. 0400 303 300 VALOKUVAUSTA ATK-PALVELUA Lauttasaari-Seuran toimisto avoinna ma klo 15–18 ja ke klo 12–14. Punainen Huvila: Kauppaneuvoksentie 18 VAATTEITA Koko perheen vaate kauppa Lautta saaressa. Veneentekijäntie 18 Aukioloajat: • ark 10–18 • la 10–16 • su 12–16 JALKAHOITOA JALKATERAPEUTTI MALLA SYRJÄNEN PUH. 040 506 5400 Lauttasaarentie 27 Terveydenhoitoa jaloille 040 166 0907 Itälahdenkatu 14 jalkahoitolatakatassut.fi JALKAHOITOLA TAKATASSUT TAKATASSUT KEITTIÖITÄ KUKKIA Kukkamyynti Piilola Oy Lauttasaarentie 3 laru@piilola.fi +358 50 313 3637 Ti–la 10–18, su–ma suljettu C M Y CM MY CY CMY K piilola-fi-logo-Final.pdf 13.10.2011 23:22:43 Kukat kaikkiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin! KORJAUSOMPELUA Lauttasaaren lääkäriasema Vattuniemen puistotie 1 A, 00210 Helsinki | info@saaristolaakarit.fi www.saaristolaakarit.fi | Ilmainen pysäköinti 0200 200 33 Ajanvaraus elokuussa ma–to 8.30–17, pe 8.30–15 saaristolaakarit.fi/nettiajanvaraus (24/7) PIA SUONPÄÄ LT, Onkol. erikoislääkäri & yleislääkäri LÄÄKÄRIPALVELUT JANNE CASTRÉN LL, yleislääkäri Pattipoliklinikka Luomien ja pattien näyttöaika ti klo 10–17 ajanvarauksella. Lääkärin arvio on maksuton, pkl 25 €. Rokotukset Punkkirokotukset (TBE) ja muut yleisimmät rokotukset edullisesti ja ilman ajan varausta: MA & TO 14–17. Kotikäynnit Yleisja erikoislääkärin ja sairaanhoitajan kotikäynnit. Myös rokotukset ja laboratorionäyteenotto kotikäynneillä. Laboratoriopalvelut Kaikki laboratoriotutkimukset edullisesti ja kätevästi. Myös EKG & pikalab. tutkimukset. • Lääkäriasema • HEIKKI PENTTILÄ LT, plastiikkakirurgi Muista TBErokotus! PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA Lauttasaarentie 2 Puh. 0400 854 625 ma–pe klo 9–17 la sopimuksen mukaan KOTKAVUORI Cafe Mutteri, Lauttasaarentie 2 Kauppakeskus Lauttis (Market-taso, Lauttasaaren tien sisäänkäynti ja Otavantien yläsisäänkäynti) Kirjasto, Pajalahdentie 10 Palvelutalo Mereon aula, Pohjoiskaari 9 Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6 MYLLYKALLIO K-Market Isokaari, Isokaari 9 K-Market Oliivi, Isokaari 42 Lykin liikuntasalien aula, Isokaari 19 R-Kioski Isokaari, Isokaari 1 VATTUNIEMI Kuntokeskus EasyFit, Vattuniemenkatu 17 K-Supermarket, Kiviaidankatu 2 Lidl, Heikkiläntie 4 Ravintola Lorun aula, Itälahdenkatu 22B S-Market, Itälahdenkatu 27 (Teline aulan molemmissa päissä) RUOHOLAHTI Ruoholahden kauppa keskuksen aula, Itämerenkatu 21 Uuden Lauttasaari-lehden saat lukuisista noutopisteistä. Lehti on jaossa viimeistään keskiviikkona alkuillasta. NOUDA LAUTTASAARILEHTESI TÄÄLTÄ! TILAA LAUTTASAARI-LEHDEN JAKELU! Lauttasaaren ja lähialueen yritykset voivat tilata Lauttasaarilehden jakelun asiakkaiden iloksi ja hyödyksi. Kun haluat antaa asiakkaillesi lahjaksi saaren oman lehden, ota yhteys Nina Wohlmaniin: seura@lauttasaari.fi tai 050 591 6466. PALVELEVA KEITTIÖLIIKE Lauttasaarentie 4 045 278 3374 www.ainakeittiot.fi
12 16.8.2023 Nro 27 Lauttasaareen avataan uusi AINA-keittiöt -myymälä. Avajaiset la 19.8. klo 10–14. Tervetuloa tutustumaan! Varaamalla ajan suunnittelutapaamiseen osallistut upeiden palkintojen arvontaan. Hyödynnä samalla AINA-keittiöiden huikeat syyskampanjaedut! AINA-keittiöt tarjoaa Suomen laajimman valikoiman, josta löydät juuri sinulle sopivat kotimaiset kalusteet keittiöön, kylpyhuoneeseen ja muuhun kodin säilytykseen. Lauttasaarentie 4 | p. 045 278 3374 | www.ainakeittiot.fi @ainakeittiot M ei ll ä p y sä k öi t a i n a 1 tu nn in i l m aise k si Kaikkea marjastukseen. Ja vähän enemmänkin. Nyt napataan ämpärit ja vasut kainaloon ja haetaan lähiruokaa metsästä! Kaikki välineet loppukesän marjojen poimintaan ja säilytykseen löydät Ruohiksesta. Lämpimästi tervetuloa ostoksille. Ostoksille: ruohis.fi Sekä paljon muuta!