Nro 10 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Juho Elevaara LKV 041-537 6065 Ulla Niinivaara, LKV, LVV 041-537 6061 Tarjous uusille Täydenpalvelun vuokranantajaasiakkaille. Palkkio 1,24 * kk vuokra ensimmäisen vuokrauksen yhteydessä. Ensimmäinen vuosilasku: 1,1 * kk vuokra heinäkuussa 2021. Uudelleenvuokraukset veloituksetta 19.3. 2020 Saari hiljenee – ajateltava myös tulevaa Koronavirus ja valmiuslaki on hiljentänyt Lauttasaaren monin paikoin. Kirjasto, koulut ja harrastustilat on suljettu, seurakunta sopeuttaa toimintaansa. Epidemia iskee erityisen lujaa vanhuksiin ja moniin pienyrityksiin. Jokaisella on vastuu siitä, että yksinäisiä tai yrittäjiä ei jätetä yksin. Se on valmistautumista myös koronan jälkeiseen aikaan. Sekin tulee. Kun haluat tehokasta ja asiantuntevaa palvelua. Onko kodinvaihto ajankohtaista? Saat minulta luotettavan hinta-arvion ripeästi ja veloituksetta. Betjänar dig även på svenska – kontakta mig redan i dag ! Viveka Tverin, 050 560 7093 Kiinteistömaailma Bulevardi 54,5 m2 Lauttasaarentie 52 Ylimmän kerroksen, uudenveroinen, läpitalon kaksio merinäkymillä. Esteetön kulku, oma sauna, vapautuu nopeasti. Oma tontti. Mahdollisuus ostaa autohalliosake. E C2013. MH 453.500€. Soita ja varaa oma yksityisnäyttösi! Kohdenumero 1269393. SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Syö Saarella -ravintolaviikot 12. – 25.3. TÄÄLLÄ TAAS HYVÄÄ KYMPILLÄ! Koruliike Pearly Parrot Lauttasaaren palveleva kelloja koruliike M E I LT Ä S A A T • paristonvaihdot ja kellohuollot • helmikorutyöt ja kultasepäntyöt • kellot, korut ja lahjat • liikkeen omat helmikorut Gyldenintie 6 050 414 3791 pearlyparrot.fi AVOINNA ma – pe 11 – 18 to 11 – 19 la sop. muk. OMA VÄLITTÄJÄSI LAUTTASAARESSA Oletko vaihtamassa asuntoa? Palvelen sinua asiantuntevasti ja suurella sydämellä kotikulmillani Lauttasaaressa, saaren talot ja ihmiset tuntien. Soita minulle vaikka jo tänään, niin sovitaan maksuton arviokäynti! SIRKKU RYHÄNEN, LKV 0500 476 095 | sirkku.ryhanen@bo.fi
TEKSTI Pete Suhonen Lauttasaarelaisten ravintoloiden ja Lauttasaari-lehden Syö Saarella! -ravintolaviikot jatkuvat suositusten ja määräysten niin salliessa 25.3 asti. Saaren ravintolat ovat reagoineet nopeasti koronatilanteeseen. Käsidesiä on tarjolla, ottimien, pintojen ja saniteettitilojen puhtauteen kiinnitetään erityistä huomiota. Kannattaa muistaa, että lähes kaikki kampanjaravintolat tarjoavat Syö Saarella! -annoksen myös mukaan eli take awayna. Monet ravintolat toimittavat ruokaa myös suoraan kotiin muutaman euron lisähinnalla. 1. Blue Peter Tarjoaa take awayna kampanja-annokset klo 14.30 jälkeen ke-pe ja la-su koko päivän. Myös ravintolan oma kuljetuspalvelu Lauttasaaren sisällä, asialla ravintoloitsijat. Kotiinkuljetusta myös mm. Woltin kautta. 010 4249801 Bluepeter.fi 2. Korat Café Syö Saarella! -annos take awayna klo 14.30 jälkeen ti-pe. 050 3135889 Koratcafe.fi 3. Long River Kampanja-tarjouksen saa take awayna. Foodora ja Woltti toimittavat kotiin ala carte -listan annoksia. 09-675819 Ravintolalongriver.com 4. Maggio Pizzeria Viinibaari Syö Saarella -annokset take awayna. Kotiinkuljetus normaalihintaisille ruuille Lauttasaareen ja Ruoholahteen. 040 1702010 Maggio.fi 5. RixiBaari Tarjoaa kampanja-annokset take awayna. Ravintolalla verkkosivut, joiden kautta voi tilata kotiinkuljetuksen. 09 677320. Rixibaari.fi 6. Kaunis Kampela Kampanja-annoksia ei saatavissa mukaan. Kuten muutkin ravintolat, Kaunis Kampela kiinnittää poikkeuksellista huomiota tilojen puhdistamiseen. 050 4002956 Kalaravintolat.fi 7. Rugosa Ravintola tarjoaa kampanjatarjouksen myös take awayna. Kotiinkuljetuspalvelua organisoidaan parhaillaan. Kampanjatarjous voimassa klo 16 alkaen. 050 512744 Rugosa.fi 8. Limone Syö Saarella! -kampanja-annokset saatavissa take awayna mukaan. Foodora toimittaa kotiin annoksia, ei kuitenkaan Syö Saarella! -tarjousta, joka voimassa arkisin klo 15 jälkeen ja viikonloppuisin. 050 5625010 Limone.fi 9. Casa Mare Syö Saarella! -kampanjatarjouksen saa mukaan. Tarjous arkisin klo 15 jälkeen, la-su 12 jälkeen. Ravintolan koko muu tarjonta saatavissa Woltin kautta myös kotiinkuljetettuna. 020 7424260. Ravintolacasamare.com 10. Lumbini Kampanja-annokset saa take awayna. 045 6025561. Ravintolalumbini.fi 11. Maharaja Tarjoaa kampanja-annokset take awayna. Syö Saarella! -tarjoukselle myös kotiinkuljetus ravintolan toimesta. 010 2926699 Maharaja.fi 12. Persilja Kampanja-annoksille take away. Ravintolan aloittaa kotiinkuljetuspalvelun 20.3. Syö Saarella! -tarjous arkisin alkaen klo 15 ja viikonloppuisin alkaen klo 16. 09 6216727 Ravintolapersilja.fi HUOM! Löydät ravintoloiden Syö Saarella! -tarjoukset sivulta 4. Kotiinkuljetuspalveluita foodora.fi, wolt.com Vattuniemen puistotie 1 Gyldenintie 6 Nahkahousuntie 1 Lauttasaarentie 10 Gyldenintie 9 Isokaari 44 Vattuniemenranta 2 Kiviaidankatu 9 Kiviaidankatu 9 Särkiniementie 5 Tallbergin puistotie 1 Isokaari 24 PÄÄKIRJOITUS 19.3.2020 Nro 10 2 19.3. 2 2 ?? Saaren Tähti siirtyy. Lauttasaaren kaikille avoin kykykilpailu Saaren Tähti siirtyy huhtikuun lopusta myöhempään ajankohtaan, todennäköisesti syksyyn, koronaviruksen takia. Kilpailun järjestäjä on erikseen yhtey dessä ilmoittautuneisiin, kun tapahtuman uusi ajankohta voidaan vahvistaa. PS LUKU LAUTTASAARESTA S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A 894 Ajassa Lauttasaari koronavirus -Facebook-keskusteluryhmään liittyneiden määrä ensimmäisen vuorokauden aikana. Lähde: Facebook.com 8 16.1.2020 Nro 2 ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? SINUSTAKO SAAREN TAHTI 2020? ?????????????????????????????????????????? ?????????????????????????????????????????? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Lauttasaaren kykykilpailun tuomaristossa istuvat viihdemaailman huippuammattilaiset. Voittajalle avautuu mahdollisuus päästä esiintymään Tallink Silja -laivalle. Lauttasaari-Seura yhteistyökumppaneineen etsii uutta lavakykyä Lauttasaaresta. Lajinasi voi olla stand-up-komiikka, laulu tai rap, taikatemput, tanssikin. Olit sitten nuori, seniori tai jotakin siltä väliltä, näytä kykysi estradilla. Kilpailun tuomaristossa istuu joukko lauttasaarelaisia viihdemaailman portinvartijoita, muiden muassa Universal Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen, koomikko André Wickström, teatteritoimittaja Kirsikka Moring, Solar Filmsin TV-tuottaja Marjukka Lihavainen sekä Tallink Siljan viihdepäällikkö Erkki Kartano. Saaren Tähti 2020 -voittajalle avautuu mahdollisuus päästä esiintymään Tallink Silja -laivalle, sekä tietysti Lauttasaari-päivien Katujuhlaan ensi syksynä. Voittajalle tie tunnettuuteen on lanattu auki. Saaren Tähti 2020 -kilpailu starttaa alkuerillä yleisön edessä Blue Peter -ravintolan tiloissa kevään aikana. Ilmoittaudu mukaan heti tai viimeistään 16.2. mennessä sähköpostitse: lauttasaari.tahti2020@gmail.com. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään "Saaren Tähti 2020". Kerro viestissäsi seuraavat tiedot itsestäsi Koko nimi ? Osoite ? Puhelinnumero ? Sähköpostisoite ? Ikä ? Ohjelmanumeron sisältö (esim. stand up). HUOM! Numeron maksimikesto on viisi minuuttia. Jos olet alle 18-vuotias, liitä mukaan huoltajasi yhteystieto. Olemme yhteydessä ilmoittautuneisiin maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. ?? OLIIVI ISOKAARI AVOINNA JOKA PÄIVÄ Lauttasaari-Seura – Drumsö-Sällskapet ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Lauttasaari-Seuran hallituksen päätöksellä Seuran kevätkokous 26.3.20 perutaan koronavirusepidemian takia. Kevätkokous tullaan järjestämään kun tilanne normalisoituu. Uusi kokouskutsu esitetään Lauttasaari-lehdessä kahta viikkoa ennen uutta kokouspäivää. Samalle päivälle suunniteltu Kiinteistöliitto Uusimaan infotilaisuus siirtyy syksyyn. Yksinäiset ja yrittäjät tarvitsevat apuasi Poikkeukselliset ajat ovat täällä. Saaremme on muun Suomen ja maailman tavoin koronan kourissa. Monia pelottaa ja ahdistaa. Miten minun käy? Menetänkö minäkin läheisiä taudille? Erityisesti yksin asuva sairas on haavoittuvassa asemassa. Tällöin esimerkiksi kaupassakäyntiapu voi olla todella tärkeää, mutta kaikilla ei ole läheistä, jonka puoleen kääntyä. Myös perheenjäsenet voivat olla sairaana samaan aikaan. Kun hätä on suurin, apu on onneksi lähellä. Lauttasaaren suomenkielinen evankelisluterilainen seurakunta on ryhtynyt koordinoimaan vapaaehtoisapua saarellamme sitä tarvitseville. Kaikki vapaaehtoista apuaan tarjoavat voivat nyt ilmoittautua seurakuntaan sähköpostitse: lauttasaari. srk@evl.fi. Seurakunta tarjoaa myös keskusteluapua kello 9–21. Lauttasaaren päivystävän papin saa kiinni numerosta 09 2340 4302 ja päivystävän diakonin 09 2340 4318. Moni tekee nyt etätöitä kotona. Etätöissä ei ole mitään uutta, mutta etätekemisen laajuus on nyt jotain ennennäkemätöntä. Pienyrittäjille aika on kova, mutta onneksi ei mahdoton. Esimerkiksi lauttasaarelaiset ravintolat voivat elvyttää liiketoimintaansa myymällä etätöissä oleville kotiin noudettavia tai toimitettavia lounaita ja päivällisiä. Myös muiden toimialojen yrittäjien kannattaa miettiä, miten vastata etätöitä tekevien, sairastuneiden tai muuten kotona paljon aikaa viettävien tarpeisiin. Voiko vaikkapa jumppaja joogatunteja pitää etänä? Entä voisivatko eri yhdistykset siirtää tapaamisensa videotai skype-yhteyksin pidettäviksi, jotta monien arkea piristävät yhdistystapaamiset eivät peruuntuisi kokonaan? Kriisitilanteissa kannattaa miettiä toimintamallit uusiksi. Lauttasaari-Seura vetoaa kaikkiin lauttasaarelaisiin saaremme yrittäjien palveluiden käyttämiseksi myös epidemian aikaan viranomaisten suositukset huomioiden. Muussa tapauksessa voimme epidemia-aallon jälkeen herätä todellisuuteen, jossa moni paikallinen yritys on joutunut lopettamaan ja palveluverkostomme on huomattavasti yksipuolistunut ja heikentynyt. Yrittäjien on saatava leipänsä myös tänä keväänä. Lauttasaari on tunnettu yhteisöllisyydestään. Hädässä ystävä tunnetaan. Auttamishalumme on nyt testissä. Se koskee jokaista ihmistä, jokaista yhteisöä. Ei jätetä ketään yksin. Onko sinulla läheisiä, jotka saattavat tarvita apusi nyt tai kriisin edetessä? Entä voisitko tarjota kotitalosi ilmoitustaulun kautta apuasi – seurakunnan tarjoamaa väylää unohtamatta. Sinun aikasi astua auttajaksi on koittanut. Juha Beurling-Pomoell Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja Kolmen päivän kotivara Poikkeusoloissa pieni varautuminen on paikallaan. Kotivaran erikoisasiantuntijat, Martat, suosittelevat seuraavia elintarvikkeita yhden aikuisen kolmen päivän kotivaraksi. Siitä riittää noin 2300 kcal jokaiseksi päiväksi. PS Vettä, juomia ..............................6 l Vihanneksia ja juureksia ...... 600 g Hedelmiä ja marjoja ............ 400 g Perunaa ................................ 200 g Pastaa tai viljalisäkettä ......... 200 g Leipää ja viljatuotteita ......... 550 g Maitoa, piimää, jogurttia ja viiliä tai vastaavia kasvivalmisteita ......1 l Juustoa .....................................60 g Kalaa, munaa, lihaa, kasviproteiinia ...................... 400 g Öljyä/rasvoja ........................ 150 g Kuivattuja hedelmiä ............. 100 g Pähkinöitä/siemeniä ...............90 g Makeisia/suklaata ................ 100 g Sokeria, hunajaa ................... 100 g Kaupunkipyörät käyttöön etuajassa Koronavirustilanteen tiukentuessa Helsingin kaupunki ja HKL ovat päättäneet aikaistaa kaupunkipyöräpalvelun käyttöönottoa, jotta koronaviruksen leviäminen hidastuisi ja ihmiset valitsisivat pyöräilyn joukkoliikenteen sijaan. Koko kauden osto avataan kaupunkipyöräsivustolla 19. maaliskuuta ja pyöriä pääsee käyttämään 23. maaliskuuta alkaen. Kaikki asemat eivät kuitenkaan ole vielä tuolloin käytössä, joten pyöräasemien asennustilannetta ja pyörien saatavuutta voi seurata kaupunkipyöräsivuston asemakartalla kaupunkipyorat.hsl.fi. Lauttasaaressa on kymmenen kaupunkipyöräasemaa. KP Syö Saarella! – muista take away ja kotiinkuljetus Y R I T T Ä J Ä Ä E I J Ä T E T Ä Syö Saarella! -ravintolat kartalla. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
3 19.3.2020 Nro 10 KYSYIMME KOKOSI ANNA KONTTINEN Miten varustaudutte koronaan? Janette Friis ja Mikko Kostamo "Huolehdimme käsihygieniasta ja desinfioimme ovenkahvoja satunnaisesti. Emme ole lähteneet hamstraamiseen mukaan, mitä nyt ostettiin vähän enemmän ruokaa. Ei pelota, mutta huolestuttaa." Tuukka Makkonen "En ole mitenkään varustautunut, elän ihan normaalisti. En ole edes käsidesiä ostanut. Ei pelota, koska en kuulu riskiryhmään, sukulaisten puolesta ehkä vähän." Risto Niinikoski "Olen käynyt ihan normaalisti ruokakaupassa ja ihmetellyt tyhjiä hyllyjä. Olen luottavaisin mielin. Vaippojakin on varastossa ihan riittävästi. Koirallakin riittää ruokaa siihen asti, kunnes lapsi oppii syömään." Jessica Karhu "Emme mitenkään, mutta vaikuttaahan se, että lasten harrastukset on peruttu ja lapsen yläaste on etäopetuksessa. Itsekin teen työni nyt etänä. Uskon, että virus saavuttaa meidät jotain kautta ja sitten se sairastetaan. Kampaajallakin kävin ja kahvilassa." RU UK IN L O 118 113 15 112 147 111 149 150 19 229 228 3 88 132 33 14 13 30 31 32 148 112 102 138 109 116 231 230 91 21 22 23 24 28 89 92 29 44 27 43 25 26 232 8 1 2 4 3 4 10 18 6 17 18 19 7 8 1 9 1 3 4 10 11 12 13 14 15 16 17 5 6 7 3 1 5 6 7 8 9 18 19 2 5 4 22 21 31K 31K 31K 31P5 7245 7246 7048 7173 7061 5048 7247 5 1 4 7 2 4 8 9 1 1 2 3 10 107 8 7 5 168 169 167 9 157 165 6 3 12 11 170 3 747 5 3 1 2 7 2 3 2 2 4 9 1 5 4 3 6 2 9 1 7 4 4 3 3 2 7 2 2 1 2 2 2 1 4 9 3 1 3 3 4 2 6 4 7 1 7 13 8 2 4 1 4 2 1 3 1 3 1 11 3 2 4 3 5 2 9 2 8 1 4 4 2 1 3 8 1 8 1 5 3 8 1 4 2 7 2 6 4 7 2 7 5 2 8 4 2 2 4 2 2 3 2 3 7 2 7 1 2 7 4,8 9 2 1 2 1 3 5 2 6 6 7 3 1 2 6 2 6 7 5 1 2 7 5 3 4 7 3 1 6 4 2 6 2 4 1 3 9 1 3 2 7 3 2 3 2 8 1 9 1 7 9 2 7 1 2 8 3 4 3 2 2 9 2 6 1 8 2 3 2 5 5 2 5 2 3 1 9 4 4 8 2 3 6 2 4 1 3 1 4 2 5 9 2 1 3 3 2 8 2 5 1 2 1 9 1 4 2 1 2 5 2 7 2 2 3 4 2 3 3 1 1 3 4 2 1 9 5 2 8 2 5 2 4 2 2 3 2 2 2 1 2 6 2 3 8 2 5 47 49 48a 44 46 48 52 1 3 50 7 4 6 7 9 43 45 42 rs kt kt kt kt kt kt kt kt kt kt kt kt kt rs rs kt kt kt kt rs 31044 31043 kt kt kt rs 103529892X 103529893Y koulu koulu 102686895F 1007241836 1007241781 100267963D 1007241770 100724176Y 100724175X 100724171T 100724172U 1007241792 100724174W 1007241803 IV IV V IV V V IV IV IV IV IV IV IV ar ar ar ar ar ar ar ar ar ar ar ar ar ar 100733965R 1007241847 IV IV liiker Liiker Paikoitus LAUTTASAARI 31 kt at ma 5 5 rakenteilla rakenteilla 1035560679 100268034P III Kerhor RU UK IN L A H D EN PU IS T O 0m 25m 50m 5 4 6 4 7 5 7 2 8 2 5 4 6 4 7 5 7 2 8 2 L a h n a la h d e n tie R u u ki n la h d e n ti e Ruukinlahden puisto Lauttasaar entie Ruukinlah dentie L e m is sa a re n ti e Lahnalahdenpuisto Län sivä ylä 414-1-356 414-1-680 414-1-316 414-1-356 414-1-356 414-1-618 414-1-618 414-1-223 414-1-618 414-1-618 414-1-315 Heikkiläntie 7 WSP Finland Oy 00210 Helsinki 0207 864 11 Puh: Kaupunkiympäristön toimiala www.hel.fi sähköposti: camilla.lindroth-vanhala@hel.fi TEKSTI Pete Suhonen Jalkapalloseura PPJ:n ja koulujen toiveista huolimatta kaupunki ei ole esittämässä Ruukinlahden puistoon talviaikaista kuplahallia. Sen sijaan puistoon tulisi lumen vastaanottopaikka, hiekkatekonurmipintainen pelikenttä ja koira-aitaus. Puistoon perustettaville kulkureiteille ja toiminta-alueille lisätään valaistus. Puistosuunnitelman toteuttaminen maksaisi noin 1 570 000 euroa ja ylläpitokustannukset olisivat 27 000 euroa vuodessa. Töiden arvioitu ajankohta olisi 2020-2021. Ruukinlahdenpuiston perusparannussuunnitelmaa käsitellään Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa vielä maaliskuun aikana. Kuplahallin saaminen Ruukinlahden puistoon edellyttäisi kaavamuutosta tai poikkeuslupaa, johon kaupunki ei toistaiseksi ole osoittanut halua. Keskustelussa kuplahallista myös muita sijainteja saarelta on väläytelty, mutta niiden soveltuvuus on epäselvä. Selvitimme saarelta valittujen päättäjien ja Lauttasaari-Seuran kannan kuplakysymykseen. Kysyimme 1. Kaupunki ei ole esittämässä kuplahallia jalkapalloilijoille Ruukinlahden puistoon. Olisiko puiston asemakaavaa kannattanut muuttaa siten, että sinne olisi saatu kuplahalli? 2. Tulisiko osavuotiselle kuplahallille etsiä jokin toinen paikka Lauttasaaresta, ja jos minne kupla tulisi sijoittaa? 3. Jos Lauttasaari tarvitsee mielestänne kuplahallin, mitä aiotte tehdä asian edistämiseksi? Tätä mieltä päättäjät ja Lauttasaari-Seura Sirpa AskoSeljavaara, kaupunginvaltuutettu (kok.), kaupunkiympäristölautakunnan jäsen 1. ”Kaava ei salli kuplahallin pystyttämistä Ruukinlahden puistoon, mutta poikkeusluvan voi saada. Olisi hyvä selvittää saarelaisten kanta kuplahalliin, sillä Lauttasaaressa on sekä hallin kannattajia että vastustajia esitetylle paikalle.” 2. ”Toista paikkaa kuplahallille kannattaa vielä etsiä.” 3. ”Ruukinlahden puiston kaava on ensimmäisessä käsittelyssä kaupunkiympäristön lautakunnassa tällä viikolla jolloin pyydän sen pöydälle. Seuraava käsittely on aikaisintaan 31.3. Asia on aidosti auki.” Mia Nygård, kaupunginvaltuutettu (kok.) 1. ”Kyllä, eh dottomasti asemakaavaa tulisi muuttaa edelleen niin, että Ruukinlahden puistoon saadaan myös kuplahalli, kaavaan mahtuisi kyllä.” 2. ”Mielestäni Ruukinlahden puisto ison koulun vieressä ja urheilupuiston kupeessa on ideaali paikka kuplahallille Lauttasaaressa. Ennemmin lumen vastaanottopaikalle tulisi miettiä vaihtoehtoisia paikkoja, oikea paikka ei ole ison koulun vieressä.” 3. ”Lauttasaari tarvitsee kuplahallin. Olen tehnyt asiasta valtuustoaloitteen, joka on parhaillaan käsittelyssä. Edistän asiaa virkamiesten ja päättäjien suuntaan, ja teen yhteistyötä PPJ-aktiivien ja muiden aktiivisten saarelaisten kanssa.” Ulla-Marja Urho, kaupunginvaltuutettu (kok.) 1. ”Puistoon mahtuu kuplahalli. Tein asiasta vielä kerran valtuustossa aloitteen, nyt budjettialoitteen ensi vuoden toimintaan.” 2. ”Monta paikkaa on katselmoitu vuosien aikana ja Ruukinlahden puisto on sopivin paikka. Se on lähellä koulua ja Pyrkän urheilukenttää. Ei tämä yllätyksenä ole tullut.” 3. ”Tein aloitteen taas ensi vuodelle. Painostan ja puhun kaupunkiympäristön toimialan virkamiehille.” Nasima Razmyar, kaupunginvaltuutettu (sd.), kulttuurija vapaaajan apulaispormestari 1. ”Pitäisi ensiksi selvittää löytyykö kuplahallille jonkin muu sijoituspaikka Lauttasaaressa.” 2. ”Jos muuta paikkaa ei löydy, tulisi harkita kaavan muuttamista Ruukinlahden puiston osalta siten, että kuplahallin sijoittaminen sinne on mahdollista.” 3. Katri Penttinen, LauttasaariSeuran kaavoitus-, liikenneja ympäristötyöryhmän puheenjohtaja 1. ”Lauttasaari-Seuran kaavoitus-, liikenneja ympäristötyöryhmän selvä enemmistö ja Seuran päiväkotija koulutyöryhmä kannattivat, että asemakaavaa tulisi muuttaa kuplahallia varten.” 2. ”Lautakunnassa on puistosuunnitelman lisäksi lausunto Mia Nygårdin kuplahallia koskevasta aloitteesta. Ne tulee käsitellä yhdessä. Kantamme on, että Lauttasaareen tarvitaan kuplahalli. Ensisijainen paikka on Ruukinlahden puisto. Vaihtoehtoinen paikka voisi olla Pajalahden puistossa oleva hiekkakenttä, mutta tätäkin ryhmän vähemmistö vastustaa kentällä järjestettävien nykyisten toimintojen ja liikenteellisten seikkojen takia.” 3. ”Ensi vaiheessa kannanotto kaupunkiympäristölautakunnalle, jotta se päättäisi selvittää kuplan sijoittamismahdollisuudet uudestaan ja että puistosuunnitelma muutettaisiin siten, että sen kenttäratkaisu mahdollistaisi talvikuplahallin. Puistosuunnitelmaa ei tulisi lukita ennen kuin kuplahallille on löydetty paikka. Sitten neuvottelut virkamiesten kanssa ja tarvittaessa adressi kuplan puolesta.” Päättäjät saarelta ja Lauttasaari-Seura: Lauttasaari tarvitsee kuplahallin Ruukinlahden puiston perusparannussuunnitelma ei sisällä paikkaa kuplahallille. Suunnitelma on kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä maaliskuussa. Saarelta valitut päättäjät ja Lauttasaari-Seura haluaisivat kuplahallin saarelle, mutta sijainti puhuttaa. Puiston länsiosaan on varattu lumen varastointipaikka, jonka laajuus on 0,7 hehtaaria. Se käsittää sekä asfalttiettä hiekkatekonurmipintaisen kentän.
4 19.3.2020 Nro 10 Paistettuja rapeita muikkuja, perunavoita ja puolukkaa Herkkutattikeittoa, sherrymoussea, paahdettua levainleipää (vegaaninen) Vattuniemen puistotie 1, 010 424 9801, www.bluepeter.fi Avoinna ma-ti 11-15.30 ? ke-pe 11-21 ?? la 12-21 ?? su 12-17 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € tai Kampanja-annokset la-su koko päivän ja ke-pe 14.30 alkaen. Portobelloravioleja, tryffeliöljyä ja yrttisalaattia Tarjous voimassa ark. klo 15 jälkeen, la ja su klo 12 jälkeen. Ei koske mukaan otettavia annoksia. Gyldenintie 6, 020 7424 260, ravintolacasamare.com ma – to 11-22 ? pe 11-23 ?? la 12-23 ?? su 12-21 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Kampelan toast tai tapas ja juoma Lauttasaarentie 10, 050 400 2956, kalaravintolat.fi/kauniskampela ma – ti 15-24 ? ke – to 15-01 ?? pe – la 14-02 ?? su 14-24 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € toastit: Croque Monsieur (kinkku-juusto), Tomaatti-Vuohenjuusto, Salami-Jalapeno juomat: Mallaskosken Craft Pils 0,33l, talon punatai valkoviiniä 12cl, limu 0,25l tapas: metvurstia, aurinkokuivattua tomaattia, Myrttisen suolakurkkua ja goudajuustoa Gyldenintie 9, 00200 Helsinki. 050 3135889. Koratcafe.fi SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Punainen curry kookosmaidossa kana tai tofu ti-pe klo 14.30 jälkeen ?? la-su koko päivän ?? myös take away Kaikki pizzat kermainen lohipasta Tarjous voimassa arkisin klo 15 alkaen ja viikonloppuisin. Myös mukaan. Nahkahousuntie 1, puh. 050 5625010, limone.fi ma-to 11-21 ? pe-la 11-22 ?? su 12-21 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € tai Isokaari 44, 09 675819 ma-pe 11-22 ? la-su 12-22 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Satay kana Paistettu tofu ja vihanneksia tai Vattuniemenranta 2. 045 6025561. ravintolalumbini.fi SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Butter Chicken Yrtti-jogurttimarinoituja, tandoorissa paistettuja kanan rintapaloja tomaatti-voi-kookos-kermakastikkeessa. tai Vegetable Kofta Kasvispyöryköitä voi-tomaatti-kermakastikkeessa. tai Lamb Chilly (vahva) Lammasta tulisessa tuoreinkivääri-chili-soijakastikkeessa. ma-to 11-21 ?? pe 11-22 ?? la 12-22 ?? su 12-21 Kiviaidankatu 9, 040 170 2010 Maggiopizza Pepperonimakkara, palvikinkku, buffalomozzarella, kananmuna ja rucola Kaikki ruokaisat salaatit tai mato 10-22 ?? pe 10-23 ?? la 11-23 ?? su 11-22 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Särkiniementie 5 A 010 292 6699 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Butter Chicken Kanaa tomaattikastikkeessa kerman, voin ja mantelijauheen kera. Sisältää riisiä, salaattia, raita-kastiketta ja rapean papadum -leivän. tai Palak Paneer Pinaattimuhennosta ja kotijuustoa valkosipulin, korianterin ja inkiväärin kera. Sisältää riisiä, salaattia, raita-kastiketta ja rapean papadum -leivän. ma-pe 11-21 ?? la-su 12-21 facebook.com/ ravintolamaharajalauttasaari ma-pe 11-22 ?? la 12-22 ?? su 12-20 Tallbergin puistotie 1. 09 621 6727. ravintolapersija.fi SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Kreikkalainen salaatti tai Moussaka ark. 15-21.30 ?? la 16-21.30 ?? su 16-19.30 Lounasbuffet arkisin 11-15 Isokaari 24 puh. 09 677 320 SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Originale Italiana pizzat tai Kaikki salaatit listalta Keittiö avoinna joka päivä 10-21.30 Kiviaidankatu 9, sisäänkäynti Melkonkadulta. 050 512 7441, rugosa.fi SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € SYÖ SAARELLA! 12.-25.3. 10 € Lounas ark. klo 11-15 À la carte listalta burgerit ja päivän pizza ark. klo 16-20 ?? pe klo 16-21 ?? la klo 12-21 Syö Saarella! -ravintolaviikot 25.3. asti Ravintolaviikot jatkuvat saarella suositusten ja määräysten salliessa. Muista, että moni kampanjaravintola tarjoaa annoksensa myös mukaan, osa kotiin kuljetettunakin. Lisäksi ravintolat kiinnittävät äärimmäistä huomiota tilojen puhtauteen. Nyt, jos koskaan, on aika tukea yrityksiä saarella omien mahdollisuuksien mukaan. Lisää tietoa Syö Saarella! -viikoista sivulla 2.
TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen Klaus Berglund, 58, sai äskettäin tärkeän puhelinsoiton. Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja Juha Beurling-Pomoell kilautti kertoakseen, että Klaus on Seuran tuhannes jäsen. ”Tuntuu hienolta, tämähän on kuin lottovoitto!”, hän iloitsee. ”Päätin liittyä Lauttasaari-Seuraan sillä olen sellainen nurkkapatriootti, että kun olen kerta asunut ulkosaaristossa ja nyt edelleen saaressa niin ajattelin, että voisin tehdä jotain tämän alueen eteen. Luen myös Lauttasaari-lehden joka viikko kannesta kanteen. Erittäin hyvä lehti täynnä mielenkiintoisia juttuja. Olin yllättynyt siitä kuinka läheinen suhde lehdellä ja Seuralla on paikallisiin yrittäjiin ja ne tekevät hyvää yhteistyötä”, Klaus kiittelee. Hänellä on jo muutamia suunnitelmia. ”Tämä on saari, mutta kalastusja saaristolaiskulttuuri ei juurikaan näy. Täällä voisi olla vaikka kalansavustamo rannassa tai erilaisia kalastukseen liittyviä tapahtumia, kuten kalastuskerhoja tai -kilpailuja”, hän miettii. Klaus työskentelee villikalaspesialistina ja kalojen maahantuojana AK Seafoodissa. Hänen asiakkaisiinsa kuuluu niin isoja ruokaketjuja kuin ravintoloita ympäri Suomen, myös Lauttasaaressa. ”Haastavinta on saada tuorein mahdollinen kala Pohjois-Atlantilta ravintolaan 24 tunnissa.” Tänään hän toi laatikollisen tuoretta lohta Paseo Café & Grilliin. Simpukoita ja kampasimpukoita, punakampelaa, merikrottia, kallioanturaa, puna-ahventa, skrei-turskaa, joka vaeltaa 600 kilometrin matkan jäiseltä Barentsinmereltä Lofooteille kerran vuodessa. Näitä ja monia muita Klaus tuo sekä Suomen että maailman vesiltä lauttasaarelaisten lautasille. ”Lauttasaarelaisten ei tarvitse lähteä keskustaan nauttimaan ainutlaatuisista kaloista vaan huippuhyviä, laadukkaita kalaruokia löytyy aivan täältä kotisaaren ravintiloista – ja vieläpä edullisesti verrattuna keskustaan. Saarelaisten kannattaa iloita siitä ja ottaa siitä kaikki irti”, hän muistuttaa. Klaus asui aikoinaan Lauttasaaressa Kauppaneuvoksentiellä silloisen kihlattunsa, nykyisen vaimonsa kanssa, kunnes he muuttivat Inkoon saaristoon keskelle ei mitään pyörittämään kalastusalan yritystä. Klaus toimi ammattikalastajana 33 vuotta, ja he myös pyörittivät ravintolaa ja kalasafaria turisteille. ”Se oli ihan Myrskyluodon Maija -meininkiä”, hän nauraa. Paitsi että reen sijaan, kahdeksan lapsen isä on kuljettanut vaimoaan synnyttämään hydrokopterilla. He muuttivat Inkoosta Melkonkadulle 2017. Työssään hän suosii pieniä kalastusyrityksiä ja kalastajaperheitä. Jotkut ovat erikoistuneen vain tietyn lajin pyyntiin ja pieniin eriin. Monet kalastavat edelleen käsin. ”Maksan mielelläni hyvän hinnan siitä, että ostamallani kalalla tuen jotain kalastajaperhettä, joka kalastaa vastuullisesti ja eettisesti. Minua kiinnostaa myös tarina jokaisen kalan takana.” Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 5 19.3.2020 Nro 10 KASVOT Tekijöitä ja asukkaita Lauttasaaresta. PA R A S TA S a a r e l l a 1. Tunne että asuu saaressa ”Se vahvistuu kun tulee sillan yli.” 2. Täällä on kaikki ”Päiväkodit, koulut, työpaikkoja, palveluita. Kaikki mitä ihminen tarvitsee.” 3. Maaginen valo ”Kuutamo ja aurinko näkyvät joka suunnalta.” Klaus tuo saaristolaiskulttuuria saarelle LauttasaariSeuran tuhannes jäsen Klaus Berglund tuo Paseon keittiömestarille tuoretta lohta. Kiinteistötoimisto Erkkeri Oy Lauttasaarentie 28, 00200 Helsinki Kauppakeskus Lauttis Puhelin 09 682 4050 lkv@erkkeri.fi www.erkkeri.fi Veli-Pekka Närhi tj, alalla vuodesta 1994 0400 810 540 Markku Enström LKV, alalla vuodesta 1988 0400 416 114 ERKKERI LAUTTASAAREN KOKENEIN ASUNTOKAUPPIAS Soita ja kysy lisää. Tarjoa myyntiin, Erkkerillä edullinen välityspalkkio ja kokeneimmat myyjät. 61m2 Itälahdenkatu 10 B. Harvoin myynnissä, ylimmän 7/7 kerroksen päätyhuoneisto! Muuttovalmis 2H, K, KPH + LASITETTU ETELÄPARVEKE. Todella valoisa ja viihtyisä koti ilman remonttihuolia. Energialuokka E2013. Talossa on tehty laaja julkisivuremontti. Hp. 329.000€. 42,5m2 Kajavatie 10 B. Halutussa osoitteessa Hakolahdentien ja Kajavatien kulmassa! Tehokas 2H, KK, KPH + ETELÄPARVEKE. Talossa on tehty putkiremontti. Erinomainen sijainti arvos tetulla pientaloalueella. Energialuokka F2013. Hp. 277.452,61€ + vo 41.297,39€ 49,5 m2 Melkonkatu 4 A. Moderni 2H, AVOK, KPH, LASIT. ETELÄPARV. Yhtiössä putkiremontissa kunnostettu saunaosasto ja lisäksi siellä on uimaallas. Taloyhtiön kaikki korjaukset on nyt tehty. Energialuokka E2013. Tuleva vo noin 50.000€. Hp. 315.000€ 92,5m2 Vattuniemenkatu 8 B. Rakennettu 2005. 3H, K, Sauna, ERILL.WC + LASIT. PARVEKE. Huoneistossa on edustava, tilava olohuone. Huoletonta asumista, talossa ei ole remonttipaineita. Energialuokka D2013. Mahdollisuus ostaa autohallipaikka (20.000EUR). Hp. 612.000€ Asuntoesittelyissämme on mukana käsidesiä asiakkaita varten. Toistaiseksi emme pidä julkisia esittelyitä, sovi yksityisesittely.
TEKSTI ja KUVAT Katja Pesonen Ostoskeskus Lauttiksen S-Marketissa aamupäivällä täytetään lähes tyhjiä wc-paperihyllyjä. Market-päällikkö Mika Koskinen kertoo huomanneensa jo pari viikkoa sitten hamstrauksen merkkejä. Väkiryntäystä ei ole näkynyt, mutta asiakkaat ostavat tiettyjä tuotteita tavallista enemmän. ”Menee sellaisiakin tuotteita poikkeuksellisen paljon, joita muutoin menee tasaiseen tahtiin. Tällaisia ovat vihannessäilykkeet, esimerkiksi tomaattimurskat, säilykepavut, linssit ja kikherneet. Pastoja ja nuudeleitakin on mennyt erityisen paljon. Myös tuoreleipä on jostain syystä ollut tosi suosittua. Ehkä sitä laitetaan pakkaseen”, hän miettii. ”Vessapaperi on välillä loppu, mutta se taas ei ole johtunut koronasta vaan aikaisemmin olleesta paperiteollisuuden lakosta joka näkyy nyt kun kysyntä on suurempaa.” Koronauutisten iskettyä Lauttasaareen 8. maaliskuuta he eivät olleet varautuneet hamstrausbuumiin. ”Nyt olemme kuitenkin tilanneet useita tuoteryhmiä tavallista enemmän. Käsidesiä ei tosin ole saatu pitkään aikaan.” S-Marketissa on tehty ylimääräisiä toimia hygienian lisäämiseksi. Salaattibaarissa on aina käsidesi, mutta nyt esimerkiksi irtokarkkilaarien kauhoja ja paistopisteen pihtejä vaihdetaan useita kertoa päivän aikana. K-Supermarket Lauttasaaren kauppias Ali Tikkala kertoo perjantaina 13. maaliskuuta, että keskiviikkona 12. päivä hamstraamista ei ollut, mutta jo seuraavana päivänä torstaina myynti 2,5 kertaistui kokonaisuudessaan. ”Mitään tuoteryhmää ei hyljeksitä, mutta joitain menee suhteessa hamstrattuihin tuoteryhmiin vähemmän. Wc-paperin, kananmunien, kaurahiutaleiden, joidenkin säilykkeiden, jauhelihojen ja pastojen myynti moninkertaistui. Olimme siihen varautuneet ja melkein kaikkia riitti. Saamme myös hyvin tavaraa lisää. Ainoa tuote, joka on ollut loppu jo pitkään on käsidesi. Sitä saa tosi huonosti”, hän sanoo. K-Market Oliivin kauppias Stina Olander on tehnyt samat huomiot. Hyllyistä kelpaavat nyt erityisesti erilaiset paperit talouspapereista vessapaperiin ja nenäliinoihin sekä näppärät valmisruuat, kuten purkkihernekeitot, kuivamuonat ja pussiateriat. Niiden lisäksi erilaisia pesuaineita on nakattu ostoskoriin keskivertoa enemmän. ”Tiskiaineet, käsisaippuat, pyykinpesuaineet”, hän listaa. ”Hernekeitto on ollut meiltä ihan loppu. Mutta käsidesiä lukuun ottamatta tavaraa tulee myös lisää. Pystymme kuitenkin säilyttämään tiloissamme vain rajallisesti tuotteita varmuuden vuoksi. Lisää siis tilataan sitä mukaa kun tavaraa loppuu. Tietysti olemme myös tehostaneet tilojen siivousta entisestään.” Kiirettä pitää Lauttiksen apteekissa. Apteekkari Risto Holma kertoo asiakasmäärän kasvaneen hetkessä. ”Tietysti tämä herättää huolta ihmisissä. Kuten muuallakin, käsidesiä ostetaan, mutta myös kasvomaskeja ja kertakäyttökäsineitä. Tulehduskipulääkkeitä, c-vitamiinia ja sinkkiä menee tavallista enemmän. Asiaan toki vaikuttaa sekin, että meneillään on kausi-influenssa-aika.” Holma harmittelee sitä, että käsidesin ja maskien hinnat ovat nousseet. Sille apteekit eivät voi mitään. Hän huomauttaa, että kasvomaskeista ei juurikaan ole hyötyä oireettomille ihmisille, enemmänkin jo sairastuneille sekä heitä hoitaville. ”Sekin on tutkittu, että käsidesiä tehokkaampaa on käsienpesu”, hän lisää. Myös tavalliset flunssakonstit voivat auttaa koronatapauksissakin, joten siksi on hyvä, että kodin lääkekaapissa on tehokas flunssa-arsenaali. ”Koronassa voi tulla kuumetta ja siihen voi käyttää tulehduskipulääkettä sekä sen ja parasetamolin yhdistelmää. Yhdessä ne laskevat kuumetta hieman. Annostelu tehdään pakkausohjeiden mukaan.” 6 19.3.2020 Nro 10 RAPORTTI Koronatilanne riepottelee Lauttasaarta ja se näkyy sekä yritysten toiminnassa että kauppojen hyllyillä. Kirkko joutuu pistämään joitakin toimintoja tauolle ja kaupat lisäävät tiettyjen tuoteryhmien tilauksia. Kirkkoherra Juha Rintamäki, diakoniatyöntekijä Taina Viherkari, seurakuntakoordinaattori Tomi Panigrahi ja seurakuntapastori Annette Markkunen jatkavat tehtäviään pääasiassa etänä. Lauttiksen yhteisötila on auki avuntarvitsijoille. "Risto Holma huomauttaa, että käsienpesu on käsidesiä tehokkaampaa." Perjantai 13. päivä
Lauttasaaren liikuntakeskuksessa ei tähän mennessä ole näkynyt merkittävää kuntoilijoiden vähenemistä, mutta markkinointipäällikkö Nella Rahkonen tietää, että tilanne elää. Se voi muuttua päivässäkin. ”Paljon on toki tullut kyselyitä asiakkailta ja pohdittu sitä laitammeko salin kiinni. Näillä näkymin Liikkari on kuitenkin avoinna normaalisti. Olemme lisänneet siivousta, ja meillä muutenkin on laitteiden luona puhdistuspulloja ja paperia, joita asiakkaita pyydetään käyttämään kun he ovat tehneet laitteella harjoituksensa. Toivomme ihmisten myös aina käyttävän hikipyyhkeitä ja nyt meillä on täällä hikipyyhekaappi avoinna kaikille. Meillä pesukone käykin tiuhaan tahtiin koko päivän”, hän kertoo. Jotkut kuntoja liikuntasalit ovat laittaneet jo ovensa kiinni. Liikkarissa seurataan sielläkin viranomaisten suosituksia ja mennään sen mukaan. Heillä treenit onnistuvat myös etänä. ”Meillä on Helt-niminen sovellus, joka tarjoaa virtuaalitunteja asiakkaillemme, myös livenä. Eli jos suljemme joksikin aikaa niin keskitymme siihen niin, että voimme tarjota enemmän tunteja siellä.” EasyFit Lauttasaaren ovet pysyvät myös auki toistaiseksi. Toimitusjohtaja Jyrki Hannula kertoo aiheesta tulleen paljon kyselyitä heiltäkin. Hygieniaan kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota ja käsidesiä on saatavilla. ”Seuraamme orjallisesti THL:n määräyksiä ja suosituksia koko ajan. Tällä hetkellä parasta olisi, että ihmiset pesevät käsiään huolellisesti ja käyttäisivät käsidesiä. Treenihanskojen käyttö on suotavaa, ja meiltä saa hikipyyhkeitä, jos itseltä unohtui kotiin. Meillä on muutenkin aina käytössä paperipyyhkeet laitteiden luona, se on aivan meidän toimintamme dna:ta”, hän kertoo. ”Sairaana ei tietysti koskaan pidä edes treenata ja tällä hetkellä kannustamme jäämään kotiin jos vähänkin yskittää.” Lauttasaaren seurakunnassa on otettu järeät keinot käyttöön. Kirkkoherra Juha Rintamäki kertoo seurakunnan tekevän kaikkensa vaikean tilanteen edessä. ”Kaikki yleisötapahtumat jäävät tauolle, lähiaikoina järjestettävät leirit perutaan kuten myös kaikki ryhmätoiminta. Lauttiksen yhteisötila on avuntarvitsijoille auki toistaiseksi”, hän linjaa. Kaikki kirkolliset toiminnot jatkuvat normaalisti. Se tarkoittaa Jumalanpalveluksia, häitä, hautajaisia ja kastetilaisuuksia. Toimituksen suorittavat papit eivät kuitenkaan osallistu kahvitilaisuuksiin toimituksen yhteydessä ja välttävät kättelyitä. Rintamäki suosittelee ihmisten siirtävän tilaisuuksia, jos se suinkin on mahdollista. ”Mietimme parhaillaan kuinka järjestämme näitä virtuaalisesti. Esimerkiksi niin, että jos joidenkin omaisten olisi matkattava hautajaisiin pidemmän matkan päästä, heidän ei tarvitsisi lähteä tekemään pitkää reissua vaan he voisivat seurata toimitusta etänä ja paikalla olisivat lähempänä asuvat lähimmäiset.” Myös Lauttasaaren senioritaloon suunnitellaan hartauksia screenin kautta. Kirkolta on lähetetty nyt ensimmäinen live-lähetys seurakunnan Facebook sivustolle ja niitä on tarkoitus jatkaa. Rintamäki sanoo tilanteen olevan kirkolle poikkeuksellisen haastava, sillä sen lisäksi että seurakunnan työntekijöiden on suojeltava itseään pysyäkseen toimintakuntoisina, heidän on myös oltava tukena ihmisille tänä vaikeana aikana, jolloin monia pelottaa ja huolestuttaa maailman ja Suomen tilanne. ”Meillä on nyt päivystävä pappi joka päivä kello 9-21 välillä numerossa 09 2340 4302 ja diakoneilla on oma päivystyksensä numerossa 09 2340 4318. Chatti löytyy nettisivuilta kirkonkeskusteluapua.fi”, hän kertoo. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 19.3.2020 Nro 10 7 RUOKIA HAMSTRATAAN, TILAISUUKSIA PERUTAAN Koronatilanne riepottelee Lauttasaarta ja se näkyy sekä yritysten toiminnassa että kauppojen hyllyillä. Kirkko joutuu pistämään joitakin toimintoja tauolle ja kaupat lisäävät tiettyjen tuoteryhmien tilauksia. Lauttiksen apteekkari Risto Holma huomauttaa, että käsienpesu on käsidesiä tehokkaampaa, joten ei kannata olla huolissaan, jos ei ole saanut mistään desipulloa. S-Market Lauttiksen myyjä Rudolf Lilja lupaa, että vessapaperia riittää. Tuorepuolelta kauppa käy edelleen, vaikka säilykkeillä on nyt suuri menekki. ”Sairaana ei tietysti koskaan pidä edes treenata ja tällä hetkellä kannustamme jäämään kotiin jos vähänkin yskittää.”
8 19.3.2020 Nro 10 ENNEN TEKSTI Antti Matilainen KUVAT Heidi Rönnebergin kotialbumi Rouva Heidi Rönneberg (os. Sjöberg) on aito lauttasaarelainen, tosin lautantuoma. Drumsö-lautta näet toi Heidin vuoden 1932 kesäkuun 13. päivän jälkeen takaisin kotisaarelle, kun äiti ensin oli masussaan Bulevardin ja Fredrikinkadun kulmatalon Boijen sairaalaan hänet vienyt. Hevoshaan, nykyisen Ruukinlahdentien alueella sijainneen rakennusmestari Mäkelän omistaman vuokratalon asukkaat saivat siitä eteenpäin kuulla reipasta pienen tytön ääntä monta vuotta. 1930-luvun Hevoshaka oli pikku-Heidin ”koko maailma”, johon kuuluivat myös ihanat kesät perheen omistamalla mökillä Pikku-Porsaassa. Kävipä kerran niin, että isä Nissen vieraana saarella oli kummisetä Gunnar. Tytöt, 7-vuotias sisko Berith ja 3-vuotias Heidi tekivät kahdestaan lähtöä venekauppareissulleen Forne-kauppaan, joka oli nykyisen Lauttasaarentie 39:n kohdalla. Kummisetä lienee iskenyt silmää Nisse-isälle ja pyytänyt tyttöjä ostamaa myös ”en flaska brännvin”. Perillä kaupassa tehtiin topakasti työtä käskettyä. ”Och så skall vi ha en flaska brännvin”. ”Kärä barn, vi har inget brännvin här”, vastasi myyjätär. Takaisin tohinalla soudettiin ja perillä kerrottiin karmeat uutiset: ”Tyvärr hade de inget brännvin!” Pihaleikkejä leikittiin, fölkkistä ja neljää maalia vuonna 1937 rakennetun Lauttasaarentie 47 talon itäpäädyssä ja pihalla. Mukana saattoi olla siskon ikäinen Waprinskyn poika (Rafael Wardi, s. 1928). Rafael oli kuvien ystävä ja liikemies, joka järjesti seudun lapsille Waprinskyn perheen rannan lähellä sijainneessa liiterissä rainakuvien katselua. Rafael myi pääsylippuja, sitten istuttiin penkeillä topakasti ja hiirenhiljaa ihmeellisiä kuvia katsellen. Alkoi talvisota. Mäkelän talon pihalta talon ukot huomasivat, kun kaakosta vyöryi lentokoneita. Äkkiä talon saunatiloihin pommisuojaan. Näin useasti. Useasti juostiin myös surullisen musiikin herättäminä läheisille sankarihaudoille. Niissä haudoissa lepää myös Heidin kaksi sukulaispoikaa, tai miehiä he jo silloin olivat. Sankarivainajia. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Rouva Rönnebergin kuva-aarteet 87-vuotias Heidi Rönneberg on asunut koko elämänsä Lauttasaaressa. Hänen valokuva-albuminsa on vertaansa vailla. Katsotaanpa. Kalastaja Gustaf Adolf Brunström (1832-1905). Kuva otettu Lauttasaaressa. Kalastaja itse ei asunut saarella, mutta kävi usein täällä poikansa Albinuksen luona. Ajatelkaapa: kun Gustaf oli 23-vuotias, krenatööri Joseph Johan Back sai surmansa Särkiniemessä, Krimin sodan kahinoissa. Oikealla Heidin isä, Nils Sjöberg, Katajaharjun länsirannalla kotitalon lähellä vuonna 1900 tai 1901. Heidin isoisä ja -äiti Katajaharjun rantavesissä 1900-luvun alussa. Kuva väritetty ajan tavan mukaisesti. Lauttasaaren Nuorisoseuran, Drumsö Ungdomsförening talo nykyisen Meripuistotien ja Lauttasaarentien kulman tuntumassa. Menossa talon vihkiäistilaisuus 24.8.1913. Nuorisoseuran perustamisen aikoihin 1909 saarella asui 91 henkilöä. Berith-sisko soutaa, perässä Heidi. Kuva Seurasaarenselältä 1935. Olivatko tytöt matkalla Forne-kauppaan? Heidin serkkutytöt 1930-luvulla. Takana Bertil Tallbergin huvilan uimahuone nykyisen Koivusaarentien varrella. Kalastaja Axel Sjöbergin talo aivan vieressä. Kalastaja Gustaf Albin (Albinus) Brunström (1877 – 1949) saaliineen Kajavarannantiellä 40-luvulla. Taustalla Takaniemi. Kesäinen hetki Seurasaarenselän Pikku-Porsaassa. Olympiakesänä 1952 Sjöbergit saivat saarelleen yllätysvieraita, kun kolme saksalaista kisaturistia tupsahti kanooteillaan rantaan. Vieraille tarjottiin uusia perunoita. Kiitokseksi vieraat antoivat kisalippuja Sjöbergin tytöille. Heidi ja 1950-luvun kesä. Taustalla Lemissaari, Ruukinlahti ja Lauttasaarentie 47:n kivitalo. "Kärä barn, vi har inget brännvin här.” Heidi Rönneberg
"Olin ollut lyhyen aikaa Suomessa, kun ensimmäinen oikea suomalainen ystäväni P. kysyi, olisinko kiinnostunut tapaamaan erään hänen ystävänsä Ylioppilas-talon yläkerran baarissa. Jeesus, mikä paikka! Meluinen, paksu savu ja vahva viinan haju. Sumun seasta löysimme hänen ystävänsä, jonka nimi oli myös P. Aloin kutsua häntä nimellä P2. Hän oli ylpeännäköinen mies, supisuomalainen, melkein elokuvatähtityyppi, joka kätteli minua hyvällä englannilla: ”Nice to meet you!” Juotiin vodkaa Spritellä ja juteltiin maailman asiat. Sen jälkeen meistä tuli hyviä saunakavereita, mutta hän ei koskaan puhunut enempää englantia. Kesällä P2 kutsui meidät mökilleen, jonne oli noin parin tunnin ajomatka Helsingistä, vaatimaton paikka järven rannalla. Panimme saunan lämpiämään ja lähdimme testaamaan kalaonneamme. Minä soudin, P2 veti verkot sisään ja P1 teki, mitä hän aina tekee, neuvoo muita tekemään yhtä ja toista, vaikka itse ei koskaan tekee mitään. No. Muutamia pieniä kaloja saatiin sopivasti illan ruoaksi. Oli hauskaa, nyt meistä tuli jo hyviä ystäviä. Muutama viikko kalareissun jälkeen P1 soitti minulle ja kysyi olisinko kiinnostunut pienestä yöseikkailusta. Miksi ei, elämä oli silloin aika tylsää. Tavattiin keskellä Helsinkiä ja ajettiin Lauttasaareen. Auto jätettiin piiloon jonnekin saaren eteläpuolelle ja kävelimme merenrantaan. Oli jo aamuyö, meri oli tyyni ja kuu melkein näkymätön. P2 ilmestyi yht'äkkiä pensaiden keskeltä ja kuiskasi: ”Nice to meet you. Nyt ei puhuta mitään, täytyy olla ihan hiljaa." Nousimme pieneen soutuveneeseen ja lähdimme merelle. Veneessä oli kalastusvehkeitä ja ajattelin, että meneekö nyt yökalasteluksi. Mutta ei. Minä soudin hyvin hiljaa ja P2 näytti suuntaa. P1 malttoi kerrankin olla hiljaa ja neuvomatta. Hän katsoi koko ajan ympärilleen varmistaen että olimme yksin. Pitkän soutumatkan jälkeen tulimme avomerelle ja näimme P2:n kalaverkkomerkit. P2 käski lopettaa soutamasta, vilkaisi ympärilleen, ja kun mitään eikä ketään näkynyt, hän alkoi vetää narusta, joka oli sidottu verkkomerkkiin. Vähän ajan kuluttua esiin tuli puulaatikko, jonka P1 ja P2 nostivat veneeseen ja piilottivat kalaverkkojen alle. Sitten soudimme takaisin rantaan, vedimme veneen piiloon rannan pusikkoon ja kannoimme laatikon P1:n pakettiautoon. Siellä avasimme laatikon – se oli täynnä hienoa ranskalaista konjakkia. Ajoimme ystäväni kotiin, joka sijaitsi Lauttasaaressa. Loppuyö juotiin ja naurettiin. Niiden konjakkien takana oli P1:n firman pomo, rikas mies, joka ei koskaan halunnut maksaa Alkon korkeita hintoja. Hän oli järjestynyt vastaavia keikkoja puolalaisten rahtilaivojen kanssa monta kertaa aiemminkin. Se jäi kuitenkin minun ensimmäiseksi ja viimeiseksi smugglauskeikakseni. Viehtymykseni konjakkiin on kuitenkin jäänyt. Tulen muistamaan aina sen 60-luvun yön, kun soudin venettä Lauttasaaren edustalla tyynellä avomerellä." Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 19.3.2020 Nro 10 9 Lauttasaari-lehti etsii reipasta Lauttasaari-lehti jaetaan lauttasaarelaisiin koteihin ja yrityksiin kerran viikossa. Lehdellä on saarella myös lukuisia noutopisteitä. Lauttasaari-lehden painos on 12 500 kappaletta, näköislehti ilmestyy Lehtiluukku.fi-palvelussa. Lauttasaari-lehteä lukee yli 80 prosenttia alueen aikuisväestöstä (Taloustutkimus Oy). Kustantaja on Suomen suurin kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura. Luettu ja pidetty, kasvavan Lauttasaaren äänenkannattaja Lauttasaari-lehti vahvistaa mediamyyntiään. Nyt etsimme tehokkaaseen tiimiimme myyjää kertomaan alueen ykkösmedian vahvuuksista ilmoitusasiakkaille. Voit olla tuore tai kokenut myynnin tekijä, kunhan uskallat tarttua puhelimeen ja nautit tulosten tekemisestä. Tehtävä on provisiopalkkainen, myyjän tukena ovat kokeneet kollegat. Työaika on joustavasti sovittavissa. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV 31.3. mennessä osoitteeseen: seura@lauttasaari.fi. Tiedustelut seura@lauttasaari.fi tai 050 591 6466/ Leena Valtola. MEDIAMYYJÄÄ SEURA HAASTAA TALOYHTIÖT Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Viirejä voi ostaa Lauttasaari-Seuran toimistolta jäsenhintaan 80 € (norm 100 €). JOKO TEIDÄN TALOSSA LIEHUU LAUTTASAAREN OMA VIIRI? Kauppaneuvoksentie 18 • seura@lauttasaari.fi • puh. 050 591 6466 Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Muistattehan tarvittaessa sopia viirin käytöstä taloyhtiönne huoltoyhtiön kanssa. Hinta LauttasaariSeuran jäsenille SEURA HAASTAA TALOYHTIÖT Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Viirejä voi ostaa Lauttasaari-Seuran toimistolta jäsenhintaan 80 € (norm 100 €). JOKO TEIDÄN TALOSSA LIEHUU LAUTTASAAREN OMA VIIRI? Kauppaneuvoksentie 18 • seura@lauttasaari.fi • puh. 050 591 6466 Viiri on myynnissä Lauttiksen pohjakerroksen Info Express -myymälässä ja LauttasaariSeuran toimistolla. Tiedustelut: seura@lauttasaari.fi tai puh. 050 591 6466. ENNEN Englantilainen herra M on asunut Helsingissä jo vuosikymmeniä. Hän ei koskaan unohda erästä 1960-luvun soutuveneseikkailua Lauttasaaren edustalla. Kuvan konjakkilasi ei liity tapaukseen. Kun merestä nousi konjakkia "Rikas mies, joka ei koskaan halunnut maksaa Alkon korkeita hintoja." Verkkokauppamme on auki 24/7 osoitteessa www.hicca.f i Uutta tavaraa päivittäin! Bobo Company Oy, Melkonkatu 16 A, Lauttasaari, Helsinki / www.bobo.?
TAIDE Näkyjä Ami Ihatsun akryylimaalauksia la 28.3. asti, Hiusmuotoilu Naxet, Tallbergin puistotie 1. 14 värikästä työtä, jotka esitystavaltaan liikkuvat abstraktin ja esittävän rajamaastossa. Näissä maalauksissa taiteilija pohdiskelee yksinolemisen ikävyyttä, mutta myös sen ihanuutta. Koska kuvat eivät suoraan esitä mitään tuttua, niihin jää myös tilaa katsojan omille kokemuksille ja vapaalle tulkinnalle. Feminine Touch su 29.3., Galleria Fogga, Lauttasaarentie 6. 11 naistaiteilijan näyttely, jossa monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja tyylejä. Exercising Consumption Victoria Keddien valokuvanäyttely kesään asti, kahvila Puhuri, Kauppaneuvoksentie 18. Näyttely esittelee erilaisia hengitystä helpottavia tekniikoita, joita neuvottiin tuberkuloosipotilaille Paimion parantolassa 1900-luvun alussa. MUSIIKKI LiveMusaVisa ke 18.3. klo 1921, Kaunis Kampela, Lauttasaarentie 10. Muusikko Esa soittaa ja laulaa sekä esittää kiperiä kysymyksiä musiikin saloista. Visa on maksuton ja palkinnot huikeita. Visa on kaksi kertaa kuussa. Vapaa pääsy. Seuraava visa 6.5. Karaokea perjantaisin ja lauantaisin alkaen klo 22 ja sunnuntaisin aamukaraokea klo 9-12, Bar Iso Majakka, Gyldénintie 2. Biljardia maanantaista torstaihin ilmaiseksi koko päivän ja perjantaisin klo 12-21, Bar Iso Majakka, Gyldénintie 2. Sunnuntaipäivisin puoleen hintaan 4,5 e per tunti. Biljardin viikkokisat lauantaisin klo 12. Osallistumismaksu 10 e. LIIKUNTA Petankkia pelataan sään salliessa torstaisin klo 16 ja sunnuntaisin klo 11 Pajalahden puiston kentällä. Ilmoittautumista ei tarvita. MUUT Tänään leikitään! – ohjattu pihapuuhatuokio to 19.3. klo 10.30-11 Lahnalahden leikkipuisto, Lauttasaarentie 40a. Väriympyräetsintää kaiken ikäisille leikkipuiston pihalla. Perheaamu klo 10-12 ja ohjattu laulutuokio 11.-11.20 pe 20.3. Lahnalahden leikkipuisto, Lauttasaarentie 40a. Grilli kuumana omille eväille. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Virasto: 5.4. saakka asiointi puhelimitse tai sähköpostilla p. 09 2340 4300, lauttasaari.srk@evl.fi. Lauttasaaren kirkko, Myllykallionrinne 1 Jumalanpalvelukset Messu 22.3. klo 11. Heusala, Viljamaa. Ei pyhäkoulua. Viikkomessu 25.3. klo 19. Heusala, Valojärvi. Messu 29.3. klo 11. Heusala, Viljamaa. Ei pyhäkoulua. Seurakunnan ryhmätoiminta perutaan 5.4. asti koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi. Koronavirus aiheuttaa pandemiauhan, johon kirkko varautuu. Lauttasaaren seurakunta pyrkii ennaltaehkäisevillä toimilla vähentämään tartuntariskin mahdollisuutta. Jumalanpalvelukset toteutuvat normaalisti ja kirkkoherranvirasto palvelee tavalliseen tapaan puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Meidät tavoittaa puhelimitse ja olemme tukena ja apuna. Diakoniatoimiston päivystyspuhelin palvelee arkisin klo 9-21 numerossa 09 2340 4318. Päivystävä pappi on myös tavoitettavissa arkisin klo 9-21 p. 09 2340 4302. Kirkon keskusteluapua saat myös Palvelevasta puhelimesta 0400 22 11 80 (Avoinna joka ilta klo 1824). Lauttasaaren seurakunta seuraa tilanteen kehittymistä ja päivitämme käytäntöjämme THL:n ja Kirkkohallituksen ohjeiden mukaisesti. JOHANNES FÖRSAMLINGEN Kvarnbergsbrinken 1 Högmässa sön 29.3. kl 10 i S:t Jacobs kyrka. Terho, Henricson. Inget kyrkkaffe. Håll utkik på hemsidan för uppdateringar om verksamheten, helsingforsforsamlingar.fi/johannes. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Vattuniemenkatu 9 Rukouskokous to 19.3. klo 18. Sana ja rukous pe 20.3. klo 19. Kimmo Kojo . Herätyskokous su 22.3. klo 14 Sampo Santasalo. Alkupiiri ke 25.3. klo 19. Richard Garam. JÄSENILLE Lauttasaaren kansalliset seniorit ry. Kuukausitapaaminen 6.4. on peruutettu koronavirusepidemiasta johtuen. Myös muut ohjelmassa olleet tilaisuudet peruutetaan 30.4. saakka. Tiedusteluihin maksupalautusten osalta vastaa Tuula Sivenius, p. 040 531 3868. 10 TAPAHTUU Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä perjantaina klo 14 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. 19.3.2020 Nro 10 Larutorin rivi-ilmoitukset maksavat 8 e/rivi. Riville mahtuu n. 25 merkkiä. Lähetä ilmoitustekstisi osoitteeseen seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. Torstaisin ilmestyvän lehden viimeinen aineistopäivä on saman viikon maanantai. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti VUOKRALLE TARJOTAAN Hyvää liike/toimistotilaa 120m2 Otavantie 5. Puh 0400-402045 tai teijo.sormunen@suomenkonttoripalvelu.fi . Oikotie kohde numero 15568535 KOTISIIVOUSTA Suomalainen siivooja tekee kotisiivoukset / ikkunanpesut kotitalousvähennyksellä. 040 768 9393/ Siivous-Vanari Tmi AA-KOKOUKSIA Tapaamiset peruttu koronavirusepidemian takia toistaiseksi. Lauttasaari-Seuran Svenska gruppenin järjestämät kielikahvilat joudutaan valitettavasti perumaan tältä keväältä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kiinteistöliitto Uusimaan maaliskuun asukastilaisuus Lauttasaaressa on peruttu. Saari hiljenee kirjasto ja liikuntatilat kiinni Tiedot koottu ti 17.3. tilanteen mukaan. TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen Varotoimena koronaviruksen leviämisen estämiseksi moni tapahtuma Lauttasaaressa siirtyy tai menee tauolle. Kirjasto suljetaan toistaiseksi. Kirjastonhoitaja Maija-Liisa Michael kertoo kirjastossa olleen viime päivät tavallinen määrä kävijöitä, mutta maanantai-iltana 16. maaliskuuta väkeä alkoi virrata sisään. ”Nyt kun tuli tieto kirjastojen kiinnimenosta, ihmiset haluavat lainata kirjoja ja hoitaa palautukset pois alta”, hän sanoo. Heillä on tähän asti ollut asiakkaille käsidesiä ja ilmoitus tiskillä, että henkilökuntaan pidetään tarpeeksi pitkä asiointiväli. Lauttasaaren yhteiskoulu sulkee uimahallin sekä uuden että vanhan liikuntahallin. ToPoLa on keskeyttänyt harjoitustoiminnan 22. maaliskuuta saakka eikä pelejä pelata. Myös Dicken menee harjoitustauolle, samaten PPJ maaliskuun loppuun asti. PPJ ei järjestä myöskään PPJ Riehaa toukokuussa eikä tyttöjen Eerikkilän leiriä. Hernesaaren halli ja Erkkeri-halli suljetaan toistaiseksi. Pyrkkä kaikkine kenttineen, skeittiparkkeineen ja laitteineen on vapaassa käytössä, mutta wc ja pukuhuone ovat kiinni. MLL Lauttasaari keskeyttää perhekahvilatoiminnan ja keväälle suunnitellun kirpputorin. Lauttasaaren seurakunta hoitaa kirkolliset toimet, mutta viikkotapahtumat on peruttu 5. huhtikuuta asti ja yhteisötila kauppakeskus Lauttiksen toisessa kerroksessa osoitteessa Lauttasaarentie 28 on suljettu. ”Lauttasaaressa on käynnistymässä myös riskiryhmiin kuuluvien auttamistoiminta. Viime viikonloppuna asiasta käytiin jo vilkasta keskustelua somessa. Lauttasaaren seurakunta koordinoi avuntarvitsijoita ja auttajiksi ilmoittautuneita. Tarvitaan nyt vaan toimintamalli, joka ei aseta autettavaa ja auttajaa hankalaan tilanteeseen. Lauttasaaressa on ilahduttavasti lähtenyt ihmiset liikkeelle auttamaan toisiaan”, kirkkoherra Juha Rintamäki kommentoi. Lykin uusi liikuntahalli ja vastavahattu lattia marraskuussa. Nyt Lykki sulkee uimahallin sekä uuden ja vanhan liikuntahallin toistaiseksi. Koko aikataulu: saaristolaakarit.fi S-Market Itälahdenkatu Torstai 26.3. klo 15-18.30 Torstai 2.4. klo 15-18.30 TBE-rokotukset turvallisesti ja edullisesti Myös Pneumokokkirokote!
11 HIERONTAA 19.3.2020 Nro 10 sirparantanenz@gmail.com FB Valtuutettu hieroja H Y V I Ä PA LV E L U J A S A A R E L A I S I L L E ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 Pohjoiskaari 9a, Mereo www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén PARTURI P. 09 676 985 Tallbergin puistotie 1 00200 Helsinki PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ VALOKUVAUSTA VARASTOINTIA JALKAHOITOA Ilmestyy torstaisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8 eikä kesäviikoilla 27-31. Painos 12 500 kpl. Vuosikerta 45 lehteä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Juha Korhonen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Botnia Print Oy Jakelu Posti Oy Sanomalehtien liiton jäsen. Leena Valtola ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Katja Pesonen toimittaja 050 346 1435 lehti@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja 040 522 7266 paatoimittaja@ lauttasaari.fi Facebook: Lauttaasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Twitter: @larutwiittaa Lauttasaari.fi Varaa paikkasi tälle palstalle numerosta 050 591 6466 tai osoitteesta seura@lauttasaari.fi. Hinta alkaen 112 € +alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään peräkkäiseen lehteen. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry www.kuntokasino.fi info@kuntokasino.fi Itälahdenkatu 18 A 09 671 165 Fysioterapia Hieronta Urheiluhieronta Jumpparyhmät Jalkahoidot Kotikäynnit Veteraanikuntoutus Fasciakäsittely REMONTTIPALVELUJA KAMPAAMOJA JA PARTUREITA KAITAFILMIEN JA VHSNAUHOJEN DIGITOINTI 050 590 9990 Pajalahdentie 9 Ma-Pe 11-18, La 11-14 Lauttasaarentie 11 & 14 P Y Ö R Ä H U O L T O & PA PA’ S B I K E Pelago, Frog, Nutcase, Specialized, Kona, Fox TALVI ALE 2019-MALLIT -10% 30% 040 592 4664 / 040 545 6859 / 041 546 3090 Huolla pyöräsi nyt! Luistimien teroitus ja suksihuolto! C M Y CM MY CY CMY K lauttasaari_lehti_palvelu_tarjolla_talvi19.pdf 1 20/12/2019 11.08 SIIVOUSTA ÄÄNILEVYJÄ JÄTTIVALIKOIMA LP&CD BLUES H ROCK H HEAVY PROGE H JAZZ H CLASSIC Ostamme hyviä LP-levyjä. Vi köper dina LP-skivor. WWW.VINYLMUSIC.FI Auki KE 12-18 ja LA 11-16 UUSI OSOITE Melkonkatu 18 Puh. 0400 303 300 SISUSTUSTUOTTEITA FYSIKAALISTA HOITOA KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA Kauppakeskus Lauttis, kolme telinettä. Lidl, Heikkiläntie 4 K-Supermarket, Kiviaidankatu 2 S-Market, Itälahdenkatu 27, teline aulan molemmissa päissä. Ravintola Lorun aula, Itälahdenkatu 22B Kirjasto, Pajalahdentie 10 Kahvila Puhuri, Kauppaneuvoksentie 18 Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6 R-Kioski Isokaari, Isokaari 1 K-Market Isokaari, Isokaari 9 K-Market Oliivi, Isokaari 42 Cafe Mutteri, Lauttasaarentie 2 Palvelutalo Mereon aula, Pohjoiskaari 9 Ruoholahden kauppakeskuksen aula, Itämerenkatu 21 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Nappaa uusin Lauttasaari-lehti torstaisin noutopisteestä: www.lauttasaari.fi Liian nopeasti tyhjenevistä telineistä ja muista mahdollisista jakeluongelmista voit laittaa viestiä osoitteeseen seura@lauttasaari.fi. Lauttasaari-Seura tarjoaa Lauttasaari-lehden luukkujakelun kaikille saarelaisille kotitalouksille ja yrityksille, joilla ei ole mainoskieltoa. Lauttasaari-lehti ilmestyy lehtiluukku.fi-palvelussa torstaisin aamuyöllä. Sieltä löytyy myös lehtiarkisto vuodesta 2014 alkaen. KORJAUSOMPELUA Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 112 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti KOKOUSTILAA www.lauttasaari.fi Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 112 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti Iso, laadukas tila vuokrattavissa 15-40 hlölle muutamaksi tunniksi päivisin ja iltaisin esim. taloyhtiöja perhetapahtumiin. Hyvät keittiöja WC-tilat. Melkonkatu 28. Tied. Is.tsto Larutalo 0400 818 241 Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 112 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti
12 19.3.2020 Nro 10 Sinä & hyvä ruoka AIKASI ARVOINEN KAUPPA K-CITYMARKET RUOHOLAHTI RUOH IS – lähelle on helppo tulla RUOH IS – lähelle on helppo tulla + monta muuta 1 h ILMAINEN PYSÄKÖINTI Plussa-kortilla Alko • Apteekki • Bieder -kukkakauppa • Burger King® • CarWash • Ciao! Caffe Dressmann • Eerikin Pippuri • Fenno Optiikka • Hiusfashion • HopLop • Hua Du Asian Fusion Cuisine Jysk • K-Citymarket 24 h • K-Rauta • Kierrätyspiste • Mayor’s Gym 24 h • Motivus • Musti ja Mirri Peura muotia naisille • Posti pakettiautomaatti • Subway® • TalletusOtto-automaatti • Tokmanni • Uff Voimassa to-su 19.-22.3.2020 niin kauan kuin tuotteita riittää. ...ja kaikki hoituu kerralla. Tarkemmat tiedot ja myymäläkohtaiset aukioloajat: ruohis.fi Itämerenkatu 21, 00180 Helsinki % 010 538 2800. k-citymarket.fi Sähköautojen latauspisteet pysäköintihalli krs -4 /Parkkisähkö 49 95 kg Talon tapaan GRAAVILOHIVIIPALE 49 95 kg Myrskylän Savustamo KYLMÄSAVUSTETTU LOHIVIIPALE MAYOR’S GYM 24 H 1 kk TREENIKORTTI 9, 90 (norm. 65,-) Vain uusille treenaajille. Ei sitoutumista. Treenaamaan 24h. ( * * ) Uusille asiakkaille PALVELUTISKIT AUKI MYÖS SUNNUNTAISIN JA PYHÄPÄIVISIN KLO 10-18 Tuomaan Kalatukku SAVUSTETTU KIRJOLOHIFILEE 18 95 kg K-RAUTA Terassilaatta Goodiy harmaa muovi 30 x 30 x 1,9 cm uritettu pinta. 4 laattaa/pkt. 9, 95 /pkt Tallatut HINNAT 19.-22.3. PEURA MUOTIA NAISILLE Silkkipuuvillahuivi LAHJAKSI yli 100,ostajalle MUSTI JA MIRRI Iloisesti palveleva lemmikkitarvikkeiden erikoisliike Helppohoitoista ja viimeisteltyä tyyliä terassille ja parvekkeelle Tuomaan Kalatukku Suomalainen KUHAFILEE 29 95 kg SUSHIT PALVELUSTA 22 95 kg 24 95 kg Talon tapaan SKAGEN KATKARAPUSALAATTI ERÄ! Familia Vaalean VASIKAN PICANHA n. 1 kg 12 95 kg Familia NAUDAN SISÄFILEE Kokonainen, Brasilia 24 95 kg MINILUUMUTOMAATTI 1 kg laatikko (4,00/kg), Marokko 4 ,laatikko 1 ,kpl Järvikylä YRTTIRUUKUT: Tilli, persilja, ruohosipuli, basilika, korianteri, timjami, minttu, lehtipersilja, sitruunamelissa, ja viinisuolaheinä, Suomi 4 ,laatikko Upea UUTUUS SAN PELLEGRINO GRAPEFRUIT 330 ml (6,06/l) yksittäin 2,49/tlk 4 ,2 tlk -20% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 4,19 pkt (8,38-10,48/kg) Juhla Mokka jauhetut KAHVIT 400-500 g (6,67-8,33/kg) RAJ. 1erä/talous 10 ,3 pkt Pink Lady OMENA 2 kg laatikko (2,00/kg) Italia Kestokassi KAUPAN PÄÄLLE!