29.3.23 Nro 12 Ennakkoäänestyksessä merkkejä vilkkaudesta Jos äänestäminen jakautuu samoin kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, vaali päivänä jaossa on vielä noin puolet lauttasaarelaisista äänistä, eli yli 8 000. Ennakkoäänestys sujui vaalityöntekijöiden mukaan vilkkaasti, vaikka ennakkoäänien määrä Lautta saaressa ei ole vielä selvillä. Viime sunnuntaina ennakkoäänestysvuoroaan kirjas tolla sai odottaa jopa 20 minuuttia. Viimeistään vaalipäivänä kansalais oikeuttaan kannattaa käyttää. Vaalihuoneistot ovat auki sunnuntaina kello 9–20. s. 2–3 A N N A KO N TT IN EN DANIEL SAZONOV Apulaispormestari • OTM HELSINGIN ÄÄNI ARKADIANMÄELLE 149 LAUTTASAARELAISET SUOSITTELEVAT "Daniel on empaattinen ja ?ksu. Hän perehtyy asioihin ja hoitaa sen, minkä lupaa aina positiivisella otteella ja yhteistyöllä. Todellinen tulevaisuuden tekijä!" "Daniel Sazonov on ottanut hyvin ja nopeasti haltuunsa Helsingin sote-toimialan asiat. Daniel on osaaja, jonka nuoren miehen tarmoa ja lakimiehen asiantuntemusta tarvitaan nyt eduskunnassa." Mia Nygård-Peltola, kaupunginvaltuutettu Juha Rintamäki, Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Anna Enbuske, partiojohtaja & seurakuntaneuvoston jäsen Sirpa Asko-Seljavaara, professori & kansanedustaja 2003-2011 "Usko huomiseen on koetuksella koronapandemian, ilmastoähkyn, Venäjän agression ja taloudellisen tilanteen keskellä. Toivo paremmasta vahvistuu teoilla. Teot vaativat tekijänsä. Siksi, larulaiset, Daniel!" "Olen oppinut tuntemaan Danielin partiossa ihmisenä, joka saa asiat tapahtumaan. Hän on moderni poliitikko, joka puolustaa minulle tärkeitä arvoja kuten tasa-arvoa ja sivistystä sekä tekee ylipäätään järkipäätöksiä toisia kuunnellen." m ak sa ja: Mu ut ok se nt ek ijä t ry . Tutustu tarkemmin Danieliin ja hänen ajatuksiinsa osoitteessa www.danielsazonov.? kansanedustaja terveydenhuollon maisteri kolmen nuoren äiti kaupunkilaisjärkeä ja osaamista laittaa asiat tärkeysjärjestykseen SARI SARKOMAA järki ja tunteet HELSINKI KOKOOMUS 147 • • • • Maksaja: Sarin tukiyhdistys Fiksumpaa politiikkaa Atte Harjanne DI, kansanedustaja 221 Tiia, Markus ja Mia ennakkoäänestivät viime torstaina.
PÄÄKIRJOITUS 2 29.3. 2 2 3 S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A 29.3.2023 Nro 12 LUKU LAUTTASAARESTA Suomen kotiseutuliiton valinta Vuoden kaupunginosaksi 2020. L A U T TAS A A R I Vaalipäivänä Lauttasaaressa kuusi äänestyspaikkaa Myllykallion alueella eniten hylättyjä ääniä 2019 On siis kevät: kaupunkifillarikausi alkaa Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta, jolloin vaalihuoneistot ovat auki kello 9–20. Vaalipäivänä voi äänestää vain omassa äänestyspaikassaan. Lauttasaaren äänestys alueetja paikat ovat: 31A Lauttasaaren ala-asteen koulu, Myllykalliontie 3. 31B Drumsö lågstadieskola, Tallbergin puistotie 12. 31C Lauttasaaren nuorisotalo, Pajalahdentie 10a B. 31D Lauttasaaren kirjasto, Pajalahdentie 10a. 31E Vattuniemen ala-asteen koulu, Vattuniemenkatu 23. 31F Vattuniemen ala-asteen koulu, Vattuniemenkatu 23 (kulku Köysi kujan puolelta). PS Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Lauttasaaressa annettiin 16 483 ääntä. Äänistä hylättiin 80, eli noin joka 200. ääni. Eniten hylättyjä ääniä suhteessa annettuihin kertyi Myllykalliossa (äänestysalueet 31A, B). Siellä äänistä hylättiin 0,52 prosenttia. Suhteellisesti vähiten ääniä hylättiin Vattuniemessä (äänestysalueet 31E, F): 0,43 prosenttia annetuista äänistä. Koko Helsingin alueen äänistä hylättiin 0,83 prosenttia. PS Helsingin kaupunkipyöräkausi alkaa 1. huhtikuuta. Runsasluminen talvi on HSL:n mukaan hankaloittanut asemien asennusta, joten kaikkia asemia ei ehditä asentaa 1.4. mennessä. Kaupunkipyöräverkostoon kuuluu Helsingissä ja Espoossa lähes 4 600 pyörää. Pyöräasemia on Helsingissä 347, joista Lauttasaaressa kymmenen. Saaren asemista neljä sijaitsee Myllykallion alueella, neljä Vattuniemessä ja kaksi Kotkavuorella kauppakeskus Lauttiksen tuntumassa. Kaupunkipyörien käyttö romahti koronavuosina 2020 ja 2021. Viime vuonnakin kausilipun ostaneita oli Helsingissä ja Espoossa 16 prosenttia vähemmän kuin koronaa edeltävänä vuonna 2019. Vuonna 2022 Helsingissä ja Espoossa ostettiin noin 50 000 kausilippua heinäkuun loppuun mennessä. Kaupunkipyörän seitsemän kuukauden käyttöoikeus maksaa 35 euroa. Päivän hinta on 5 euroa ja viikon 10 euroa. Kaupunkipyörän käyttäjäksi voi rekisteröityä osoitteessa Hsl.fi/kaupunkipyörät. PS Äänioikeutettujen määrä Lauttasaaren suurimmalla äänestysalueella C (Kotkavuori) vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Lähde: Vaalit.fi 3 727 3 727 Vattuniemeen penkkiä painamaan. Vattuniemen Veijari vuoren niemeen on asennettu uusia penkkejä. Penkit ovat olleet varsinkin iäkkäämpien asukkaiden toiveissa jo vuosia. Nyt kelpaa kiertää saarta ja huilata aina välillä etelässä pilkottavaa merta ihaillen. PS Ajassa JA RM O RU H A N EN Vaalipäivänä Vattuniemen ala-asteella äänestävät alueiden 31E ja 31F äänioikeutetut. Lauttasaaressa annetuista äänistä hylättiin vain 0,49 prosenttia viime vaaleissa. Se on merkittävästi vähemmän kuin koko Helsingissä. Kuvituskuva. Lauttasaari ei nuku vaaleissa Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Helsingin äänestysprosentti oli 77,7, noin viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin koko Suomessa. Lauttasaaressa äänestysprosentti nousi 86,2:een. Jos Lauttasaari olisi kunta, äänestysprosentti olisi ollut Suomen korkein. Luodossa, Pohjanlahden rannikolla, ääntään käytti 86,1 prosenttia äänioikeutetuista. Helsinki oli vaaleissa jaettu 167 äänestysalueeseen, Lautta saari kuuteen. Aktiivisimmin äänestettiin Myllykallion alueella B, Kotkavuoren alueella C ja Vattuniemen alueella F, joissa äänestysprosentti oli 87,1. Yhtenä suurena äänestysalueena Lauttasaari olisi ollut Helsingin yhdeksänneksi vilkkain. Kaupungin korkein äänestysprosentti oli Paloheinässä (89,7) ennen Pakilaa (89,2) ja Suomenlinnaa (88,4). Tämän kevään vaaleissa Lauttasaari voi kurkottaa yhä ylemmäs. Helsingin demokratiamestaruus edellyttäisi arviolta lähes neljän nukkuvan lauttasaarelaisen aktivoimista jokaista sataa saarelaista äänioikeutettua kohti. Tavoite on kova, ei täysin mahdoton. Ainakin Kruununhaka (87,2 %) ja Etu-Töölö (87 %) olisi mukava jättää selän taakse, sillä äänestysvilkkautta on ilmassa. Sunnuntaina ennakkoäänestysjono kasvoi Lauttasaaren kirjastossa yli 50 metrin pituiseksi. Viime vaaleissa hieman yli puolet Lauttasaaren noin 16 500 äänestä annettiin ennakkoon. Jos äänestäminen jakautuu tänä keväänä samoin, ääniä on vaalipäivänä saarella jaossa vielä yli 8 000. Vaalivankkureihin kannattaa pakata mukaan myös omat juniorit tai lapsenlapset. Äänestämisen esimerkki kannustaa ja opettaa käyttämään omaa ääntä, kun sen aika on. Homma hoituu oman äänestysalueen äänestyspaikassa sunnuntaina kello 9–20. Mukaan henkilöllisyystodistus, ajokorttikin kelpaa. Kun on käyttänyt kansalaisoikeuttaan, voi harjoittaa kansanperinnettä: vaalikahvit tuntuvat aina ansaituilta. Pete Suhonen, päätoimittaja Kotkavuoren alueen toinen kaupunkipyöräpysäkki sijaitsee Lauttasaarentiellä, Lauttiksesta kivenheitto itään. Ilmoitusaineistojen aikatauluissa poikkeuksia Pääsiäisen ja vapun pyhät muuttavat Lauttasaari-lehden painoaika tauluja, minkä vuoksi ilmoitusaineistot ja tapahtumatiedot tulee toimittaa lehdelle tavallista aikaisemmin. 12. huhtikuuta ilmestyvään lehteen ilmoitusaineistojen ja tapahtumatietojen deadline on jo tiistaina 4. huhtikuuta kello 13. Myös 3.5. ilmestyvään lehteen ilmoitusaineistot ja tapahtumatiedot tulee toimittaa ilmestymisviikkoa edeltävän viikon tiistaina (25.4.) kello 13 mennessä. PS
3 29.3.2023 Nro 12 Lauttasaari-Seuran ilmastohankkeelle 58 000 euroa EU on myöntänyt 58 000 euron rahoituksen Lauttasaari-Seuran hallinnoimalle Canemure Lauttasaari-Maunula-ilmastohankkeelle. Hankkeessa lasketaan Lauttasaaren ja verrokkikaupunginosa Maunulan kaikkien asuinrakennusten toteutunut hiilijalanjälki sekä alueiden liikkumisen hiilijalanjälki. Yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista on saada Lauttasaaren ja Maunulan alueen asunto-osakeyhtiöt tarkistamaan avoimeen dataan perustuvat energiatehokkuustietonsa. Vertailukelpoisilla tiedoilla ja muiden taloyhtiöiden vertaistuella taloyhtiö voi pyrkiä aiempaa parempaan energiatehokkuuteen. Hanke kestää 12 kuukautta. Lauttasaari-Seura palkkaa hankkeeseen puolipäiväisen koordinaattorin, joka aktivoi taloyhtiöt ilmoittamaan toteutuneet energiatiedot ja tehdyt energiaremontit. Lauttasaari-Seura on ensimmäinen kaupunginosayhdistys, jolla on Canemure-hanke. Canemure on partnereiden ja osarahoittajien konsortio, jonka koordinaattorina toimii Suomen ympäristökeskus SYKE. PS SYKE esittelee Canemure Lautta saari-Maunula -hanketta ilmastoseminaarissa Lauttasaaren yhteiskoulussa 18.4. klo 18.30 KOKOSI ANNA KONTTINEN VÄLIKYSYMYS Nora ”Miksei pienpuolueestakin voisi löytyä hyvä ehdokas. Ilmastokysymykset ja ihmisoikeu det ovat minulle tärkeitä. Pienpuolueista voi olla hankala saada ääntä kuuluviin, mutta hyvää keskustelua ne voivat herättää.” Anton ”Olen seurannut vain vähän pienpuolueita. Ne ovat nousseet näissä vaaleissa enemmän esiin, kuin aikaisemmin. Mahdollisesti vilkaisen, mitä asiaa niillä on. Yleensä äänestän kokoomusta.” Jari ”Ne eivät kiinnosta, enkä ole kauheasti seurannut mitä mielipiteitä heiltä löytyy. Äänestän henkilöä, puolueella ei ole väliä.” Hanna ”Pitää olla erilaisia näkökulmia. Suomi on demokratia. Katsoin pienpuoluetenttiä ja kiinnitin huomiota heidän yhteistyökykyynsä. Uusia näkökulmia, mutta mikään puolue ei puhutellut minua.” Kiinnostavatko pienpuolueet? Lauttasaaren verrokki kaupunginosa Canemure-hankkeessa on Maunula. PIIRIT Pyörähdimme jututtamassa ennakkoon äänestäneitä Lauttasaaren kirjastolla. KOKOSI Anna Konttinen Ennakkoäänestäjät joutuivat jonottamaan Tiia, Markus ja Mia saapuivat yhdessä äänestämään. ”Yleensä äänestys päätöksen tekeminen on ollut helppoa, nyt se oli vaikeaa, kertoi Markus. ”Piti miettiä, onko äänestämiseni perusteena talouskärki, Natokärki vai maa hanmuuttajien integraatio. Talouskärki voitti”, tiivisti Tiia (vas.). ”Valitseminen oli helppoa. Talousasioita mietin ehkä eniten äänestämisessä”, kertoi Mia (oik.). ”Olen Helsingin vaalikeräys vastaava, kuulun Diabetes yhdistykseen. Perinteiseen Pieni ele.fikeräykseen osallistuu 17 eri liittoa. Iäkkäämmät ihmiset ovat tottuneet lahjoittamaan rahaa äänestämisen yhteydessä. Kaipaamme nuoria ihmisiä mukaan keräyksiin. Lipas kerääjät alkavat jo ikääntyä”, muistutti äänestys paikalla Carina Nissi. ”Ei ollut vaikea löytää ehdokasta, mutta tein töitä sen eteen. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni vaalikoneessa. Koska kaikki lähtee perheestä ja kodista, äänestin niiden arvojen ja talouden puolesta. Äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Juuri katsoin, kun ääneni laitettiin kuoreen. Meillä ei tarvita ulkopuolisia vaalitarkkailijoita; kaikissa maissa asiat eivät ole niin hyvin”, sanoi Missu. ”Olen töissä Espoossa ja asun Kalliossa. Pysähdyin Lauttasaa reen äänestämään, koska tässä on parkkipaikka näppärästi. Päätös ei ollut kovin vaikea tällä kertaa. Tein vaalikoneen ja sain muutamia hyviä ehdokkaita. Äänestän aina henkilöä, en puoluetta. Saisivat nyt nämä velkahommat hoidettua”, kertoi Ari. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina. Saaren ennakkoäänestyspaikalle Lauttasaaren kirjastoon syntyi jopa muutaman minuutin jonoja. Torstai-iltana kello viiden jälkeen kopeilla käytiin lähes jatkuvana virtana.
4 29.3.2023 Nro 12 O ra n ge A dv er ti si n g O y Vaikea nimi – helppo valinta Vaalit 2.4.2023 Ennakkoäänestys 22.–28.3.2023 benkku.fi HELSINKI M ak sa ja : B en Zy sk ow ic zi n tu ki ry hm ä 154 UUSI OTE ASIOIHIN. Matti Niiranen KOKOOMUS Helsinki M ak sa ja M at ti N iir an en Stoppi Suomen velkaantumiselle. Kannustetaan ahkeruuteen ja yrittäjyyteen. Uusi ote seniorin palveluiden puolesta. Vahva Helsinki on koko Suomen etu. Maanpuolustuksesta ei tingitä. Lue Matin tavoitteet, blogi, elämäntarina ja CV netistä. www.mattiniiranen.fi 143 Valtiotieteiden maisteri, yrittäjä. Tule juttele maan Matin kanss a ma 1.4. klo 11-11.4 5 Lautti ksen tori Me ihmiset olemme lahjakkaita järjestämään ongelmia sekä itsellemme että muille. Suhtautumisemme omistamiseen vaihtelee laidasta laitaan. Kun ostaa polkupyörän ja maksaa sen, niin oikeus menopeliin siirtyy kaup piaa lta sinulle. Sitten joku varastaa pyörän eikä se enää olekaan sinun. Dalmatialaisneitini Maisa luulee omistavansa koko 28 huoneiston kiinteistön eikä suostu tulemaan toimeen talon muiden koirien kanssa. En edes osaa kuvitella, miten ajatus omistamisesta on syntynyt; ehkä muiden inhimillisten tunteiden kanssa samanaikaisesti. Naapurikateus on samaa sukua. Toisella tyypillä on isompi nuija, korkeampi talo ja kauniimpi kumppani. Ennen kateuden kohteet vaihtoivat omistajaansa väkivalloin. Nyt omistamista suojellaan lainsäädännöllä. Poliisi, turvamiehet ja juristit ovat suojelemassa omaisuutta, joka näin sivistyneenä aikana voi olla henkistä tai materiaalista. Luonnonrikkaudet, ilma, vesi, metsät, eläimet; niille kaikille on määritelty hinta ja niitä kaikkia halutaan omistaa. Niiden omistusoikeus on vaikeampi tapaus. Ylikansoitus ja itsekkyys saavat meidät valtaamaan luontoa. Omistaminen on myös väkivaltaista, koska elämme yhä niukkenevammassa maailmassa, joka on jakautumassa niihin, jotka välittävät sopimuksista ja niihin, jotka eivät. Omaa tyhmyyttämme saamme nyt näpeillemme, kun äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät, eläimet ja kasvit häviävät, ja puhdas vesi ja raaka-aineet loppuvat. Alkuperäiskansat osaavat elää sovussa ympäröivän luontonsa kanssa. Heidän avainsanoihinsa kuuluvat yhteinen, kunnioitus, huolenpito ja vastuu. Eero-J Ahonala, koordinaattori Hiilineutraali Lauttasaari 2030 Kohti hiilineutraaliutta Omistamisesta on tullut luonnon päänsärky Vandaalit ovat hiipineet onnellisten saarelle – liataan, sotketaan, spreijataan ja maalataan kallioita ja puita. Käymme vaimoni kanssa lenkkeilemässä usein Myllykallion maastoissa. Eräänä iltana viime syksynä tuli vaimoni lenkiltä ja mainitsi, että Myltsin etelä–länsipuolen kallioilla usein kokoontuvat nuorten miesten ”bisseporukat” ovat töhrineet ja maalanneet kallioita. En oikein uskonut, sillä onhan täällä Larussa varsin siistiä väkeä niin nuorissa kuin vanhemmissakin. Seuraavana iltana havaitsin, että kallioihin oli tosiaankin ilmestynyt rumia tekstejä ja piirroksia, joista osa oli suunnattu seksuaalivähemmistöille ja osa Itä-Euroopan entisistä kommunistisista valtioista maahamme tulleille pakolaisille, jotka etsivät turvallista asuinpaikkaa maastamme. Lisäksi talven aikana on ilmestynyt suuriin kauniisiin puihinkin töherryksiä. Ellei luontoäiti ole jo töhryjä poistanut ja jos niiden tekijät sattuisivat tämän tekstin lukemaan, tekijät voisivat käydä yön pimeinä hetkinä siivoamassa töhrynsä pois. Mitä pikimmin sen parempi, ettei jokaista Myllykallion luonnossa liikkuvaa ja jonkinlaista reppua kantavaa nuorta miestä pidä epäillä luonnon turmelijaksi. Sitten toinen kummallisuus. Lauttasaaren mäkeen rakennetun ison asuinrakennuskompleksin länsipuolella oleva metsäsaareke on turvallinen ulkoilukohde, kun Myllykallion tiet ja polut ovat niin jäisiä ja liukkaita, että niillä liikkues sa on suuri vaara liukastua. Valitettavasti talven aikana on tälle pienelle alueelle ilmestynyt paljon koirankakkaläjiä. Siinä onkin aikamoinen työ, kun läjä sattuu jäämään lenkkarin alle ja sisätiloihin lenkkeilijän mukana. Ei liene suuri työ kaapata lemmikkinsä jätös muovipussiin ja jättää puhdas luonto jälkeensä muille ulkoilijoille. Kesäisin alueella poimitaan marjojakin. Meillä lauttasaarelaisilla on sellainenkin etu, että vattuja kuin mustikoitakin löytyy ihan mukavasti ja vieläpä niin puhtaita, että niitä voi popsia heti vaikka paikan päällä. Lähiluonnossa liikkuva pariskunta Vandaaleja ja jätöksiä onnellisten saarella Lähetä kirjoituksesi tai kuvasi lehti@lauttasaari.fi. Jos käytät nimimerkkiä, muista kuitenkin kertoa oikea nimesi ja yhteystietosi toimitukselle. Toimitus saattaa editoida ja lyhentää kirjoituksia. LUKIJOILTA Myllykallion lintutornikin on ottanut tagi-osumaa. Tämä töhry ei kuitenkaan liity Lukijan kirjeeseen.
5 29.3.2023 Nro 12 TURVALLINEN VALINTA JUHA HAKOLA Ilm oi tu ks en m ak sa ja Ju ha H ak ol an tu ki yh di st ys juhahakola.? Helsingin poliisin ylikomisario Hallintotieteiden maisteri Kaupunginvaltuutettu 134 MARKO HAMILO Lisää ydinvoimaa! 194 Toimittaja, tietokirjailija MARCUS RANTALA 98 PM MARCUS RANTALA är 45 år, medlem av Helsingfors stadsfullmäktige och stadsstyrelse sedan 2012. Tidigare statssekreterare vid Försvarsoch Undervisningsoch kulturministeriet. I vardagen verkar han i näringslivet, som delägare i ett växande europeiskt bolag. VTM MARCUS RANTALA on 45-vuotias Helsingin kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen vuodesta 2012. Hän on aikaisemmin toiminut valtiosihteerinä Puolustusministeriössä sekä Opetusja kulttuuriministeriössä. Päivätyössään hän toimii elinkeinoelämässä, kasvavan eurooppalaisen yrityksen osakkaana. EKONOMI. SÄKERHET. FRAMTID. TALOUS. TURVALLISUUS. TULEVAISUUS. Nu ger vi riktning åt framtiden. Helsingfors | Helsinki www.marcus.fi
6 29.3.2023 Nro 12 KOKOSI Pete Suhonen 1. Mikä seuraavista ei ollut Lauttasaari-lehden aprillipila? a) Vesitorni siirretään Myllykallion laelle b) Prinssi Daniel osti asunnon Katajaharjusta c) Metrorata linjataan uudelleen: koukkaa Vattuniemen kautta d) Vattuniemessä karhuhavainto 2. Venäläinen kapteeni Ivan Belov ammuttiin Lauttasaaressa 3.11.1944 aamuyöllä. Tekijää ei saatu kiinni. Missä välikohtaus tapahtui? a) Isokaaren ja Lauttasaarentien risteyksessä. b) Gyldenintien (Pohjoisniementien) ja Lauttasaarentien risteyksessä. c) Kotkavuoren laella. d) Lauttasaaren sillalla. 3. Lauttasaaressa asuu paljon kirjailijoita. Kuka seuraavista ei asu Lauttasaaressa? a) Rosa Liksom b) Outi Pakkanen c) Laura Lindstedt d) Iida Rauma 4. Viime kuntavaaleissa Helsingin 85-paikkaiseen kaupunginvaltuustoon valittiin ainoastaan kaksi lauttasaarelaista. Kuinka monta lauttasaarelaista varavaltuutettua on Helsingin valtuustossa? a) b) 2 c) 4 d) 6 5. Lauttasaaren paksuin puu sijaitsee Katajaharjussa Laukka niemen puistossa. Puun ympärys mitta on 3,8 metriä. Mitä lajia puu on? a) Kalifornian punapuu b) Kanadanpoppeli c) Saarni d) Marjakuusi 6. Lauttasaaren eteläisin piste on Särkiniemessä ”Kokkokallion” edustalla, noin 350 metriä kaakkoon Särkiniemen uimalaiturilta. Saaren pohjoisin piste on Kaskisaaren sillan länsipuolella sillan alla. Mikä on saaren pohjoisimman ja eteläisimmän pisteen välimatka? a) 3,04 km b) 3,54 km b) 4,04 km d) 4,54 km 7. Lauttasaareen avattiin ensimmäinen Alko vuonna 1958. Vuonna 1955 kaupunginvaltuusto oli torpedoinut hankkeen. Valtuutettu Martti Voipion mukaan… a) lauttasaarelaiset ovat saarella asuvina luontaisesti persompia väkijuomille kuin kantakaupunkilaiset. b) Lauttasaarella oli kieltolain ajoilta viinan suhteen huono maine eikä sitä ole syytä lisätä. c) lauttasaarelaiset osaavat kyllä käyttää väkijuomia, mutta eivät kovin hyvin. d) viina on piru, eikä kirkottomalle saarelle väkijuomamyymälää voi perustaa. 8. Lauttasaarelainen Johanna Nordblad teki vuonna 2021 jääsukelluksen maailmanennätyksen. Kuinka monta metriä Nordblad sukelsi jään alla ilman märkäpukua? a) 27 metriä b) 43 metriä c) 79 metriä d) 103 metriä 9. Myllykalliolla ja Länsiulapanniemessä havaittiin viime vuonna latvasta alaspäin kuivuneita kuusia. Syyksi kaupunki epäili tuholaista, mutta mitä? a) Latojasirkkaa b) Mustemönkijää c) Kaarnanlukijaa d) Kirjanpainajakuoriaista 10. Lauttasaari-Seura on Suomen suurin kaupunginosayhdistys yli 1 000 jäsenellään. Kuinka monta vuotta Lauttasaari-Seura täytti tänä vuonna? a) 40 vuotta b) 50 vuotta c) 60 vuotta d) 70 vuotta 11. Lauttasaaren lähin jääalueen mittauspiste on Suomenlinnan edusta. Kuinka monena päivänä paikalla on keskimäärin ollut jääkansi vuosina 2011–2020? a) 12 päivänä b) 52 päivänä c) 82 päivänä d) 102 päivänä 12. Lauttasaaressa asui ennakko tiedon mukaan 24 754 asukasta vuoden 2022 lopussa. Kuinka Lauttasaaren väkiluku muuttui vuoden 2022 aikana? a) Väheni 173 asukkaalla b) Väheni 73 asukkaalla c) Kasvoi 10 asukkaalla d) Kasvoi 100 asukkaalla 13. Kesällä 2022 Lauttasaaressa toimi 25 ravintolaa, jotka olivat auki päivällisaikaan. Kuinka monen ravintolan ruokalistalta löytyi pizza? a) 2 b) 8 c) 12 d) 20 14. Mikä oli Vattuniemen ala-asteen vuoden 2022 kyselyn mukaan paras kouluruoka? a) Tortillat b) Kalapuikot c) Hernekeitto d) Silakkapiilo 15. Mikä seuraavista urheiluväittämistä ei pidä paikkaansa? a) Kotkavuoren mäessä on järjestetty pujottelukilpailut ilotulituksineen b) Pyrkän hyppyrimäki opittiin tuntemaan nimellä ”Susi”. c) Jere Karalahti pelasi Pyrkällä pipolätkää ämpäri päässä d) Pyrkän tenniskenttä jämähti Rotterdamin satamaan vuonna 2021 16. Millä Lauttasaaren osaalueella on alhaisin keski-ikä? a) Vattuniemessä b) Kotkavuorella 20 HYVÄÄ KYSYMYSTÄ LAUTTASAARESTA Kuinka hyvin tunnet Lauttasaaren? Se – tai ainakin jotakin siitä – selviää vastaamalla Lauttasaarilehden kevätpähkinään. Muu perhe tai ystävät pitää tietenkin myös testata.
7 29.3.2023 Nro 12 20 HYVÄÄ KYSYMYSTÄ LAUTTASAARESTA Kuinka hyvin tunnet Lauttasaaren? Se – tai ainakin jotakin siitä – selviää vastaamalla Lauttasaarilehden kevätpähkinään. Muu perhe tai ystävät pitää tietenkin myös testata. 1. a) Vuonna 2015 purettua vesitornia ei Lauttasaari-lehden mukaan suunniteltu siirrettäväksi. 2. b) Beloviin osui kolme pistoolinluotia lähellä Lauttasaarentien ja Gyldenintien risteystä. Ampujan kerrottiin paenneen Kotkavuoren suuntaan. 3. d) Finlandia-voittaja Iida Rauma on toiminut Lauttasaaressa talonmiehenä. Hän ei asu Lauttasaaressa. 4. d) Valtuustossa on peräti kuusi Lauttasaaressa valintahetkellä asunutta varavaltuutettua: Sirpa Asko-Seljavaara (kok.), Katri Penttinen (kok.), Saana Rossi (vihr.), Sanna-Leena Perunka (liik.), Aino Tuominen (vihr.), Eeva Kärkkäinen (kesk.). 5. b) Saaren paksuin puu on kanadanpoppeli. 6. a) Lauttasaaren eteläisimmän ja pohjoisimman pisteen välimatka linnuntietä on 3,04 kilometriä. 7. b) Valtuutettu Voipio edusti muuten sittemmin hiipunutta kansanpuoluetta. 8. d) Nordblad sukelsi 103 metriä. Ennätys oli unisex. 9. d) Tuholaiseksi epäiltiin kirjanpainajakuoriaista. 10. c) Lauttasaari-Seura täytti 60 vuotta helmikuussa. Kuluva vuosi on Seuran juhlavuosi. 11. b) Jääpäiviä Suomenlinnan edustalla on ollut keskimäärin 52. 12. c) Väkiluku kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 10 asukkaalla. 13. c) Lauttasaari-lehti testasi kesällä 2022 saaren pizzapaikat, joita oli 12. 14. d) Ala-asteen suosikki oli kalapuikot ennen hernekeittoa ja tortilloja. Silakkapiilo-nimistä ruokalajia ei tunneta. 15. c) Kiekkotähti Jere Karalahti ei tiettävästi ole pelannut pipolätkää Pyrkällä. Ainakaan ämpäri päässä. 16. c) Myllykalliossa keski-ikä on alhaisin 39,9 vuotta, Vattuniemessä korkein: 42,5 vuotta. Katajaharju ei ole virallisesti Lauttasaaren osa-alue. 17. c) Lauttasaaressa sijaitsee Vatakuja, ei Vatakatua. 18. d) Kaupungin massakoordinaattori Mikko Suomisen mukaan Koivusaaren esirakentamiseen tarvitaan noin 14 eduskuntatalollista materiaa eli 14 miljoonaa kuutiometriä. 19. c) Vesillä oli yhä 153 venettä. 20. b) Hybridejä tai täyssähköautoja oli 12,3 prosenttia autokannasta, eli noin joka kahdeksas auto. OIKEAT VASTAUKSET TULKINTA 15–20 oikein = Oikein hyvä 10–14 oikein = Aika hyvä 6–9 oikein = Ei niin hyvä 0–5 oikein = Huono c) Myllykalliossa d) Katajaharjussa 17. Mikä seuraavista kaduista tai kujista ei sijaitse Lauttasaaressa? a) Lentokapteeninkuja b) Haahkakuja c) Vatakatu d) Särkikuja 18. Koivusaaren asemakaava on tällä hetkellä korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Alueen rakentamisen vesilupaa käsitellään puolestaan Vaasan hallinto-oikeudessa. Kuinka paljon materiaa tarvittaisiin Koivusaaren meritäyttöihin? a) 0,1 miljoonaa kuutiometriä b) 0,5 miljoonaa kuutiometriä c) 1,4 miljoonaa kuutiometriä d) 14 miljoonaa kuutiometriä 19. Lauttasaaressa on kaikkiaan noin 1 500 venepaikkaa. Lauttasaari-lehti laski vesillä olevien veneiden määrän vuoden 2019 marraskuun puolivälissä. Kuinka monta venettä oli yhä vesillä? a) 3 b) 53 c) 153 d) 1053 20. Syyskuun alussa Lauttasaaressa oli 8 660 liikennekäytössä olevaa henkilöautoa. Mikä osuus autoista oli hybriditai sähköautoja? a) Joka kolmas a) Joka kahdeksas b) Joka viidestoista c) Joka kahdeskymmenes www.lauttasaari.fi @lauttasaarilehti @lauttasaariseura Lauttasaari-lehti Lauttasaari-Seura PETE SUHONEN
8 29.3.2023 Nro 12 ENNEN 1990-luvun alun lama näkyi Suomessa ja Lauttasaaressakin aseellisten ryöstöjen aaltona. Lamavuosien ryöstöistä ainakin viisi kohdistui pankkikonttoreihin Lauttasaaressa. TEKSTI Pete Suhonen Lauttasaaressa ei ole enää ainuttakaan pankkikonttoria. Käteisen rahan käsittelyn aikaan pankkikonttori oli rikollisille vielä lupaus nopeasta saaliista, joskin ani harva ryöstö jäi selvittämättä. 30 vuotta sitten, pahimman laman alhossa, pankkiryöstöjen määrä moninkertaistui Suomessa. Ryöstäjiksi ryhtyi myös talouskurimuksessa olevia kansalaisia, joilla ei ollut aiempaa rikostaustaa. Pahimpina lamavuosina 1991–1993 Suomessa tehtiin yli sata pankkiryöstöä vuodessa Fi nans si alan keskusliiton mukaan. Lauttasaarikin koki pankkiryöstöjen aallon, jossa ei vältytty välillisiltä kuolonuhreiltakaan. Lauttasaaressa vorot eivät saaneet kummoistakaan saalista, jos lainkaan. Kun lama 1990-luvun puolivälissä päättyi, päättyivät myös ryöstöt ja niiden yritykset. Vuonna 1995 koko Helsingin alueella tehtiin vain yhdeksän pankkiryöstöä, eivätkä Lauttasaaren pankitkaan enää nousseet ryöstökohteina lehtien sivuille. Osa-ansio kehitykseen oli myös pankeilla, joiden turvajärjestelmät kehittyivät. Pankkisaleihin asennettiin aikaviivelukot ja kameravalvonta. Väripanoksia aseteltiin setelinippuihin. Pankkitiskejä korotettiin, jotta niiden yli ei olisi helppo hypätä, ja käteisen määrää vähennettiin. 2000-luvun alun jälkeen pankkiryöstöjen määrä painui Suomessa pysyvästi alle kymmeneen. Lauttasaaren Nordea ryöstettiin vielä toukokuussa 2004 räjähderepulla uhaten. 2010-luvun puolivälissä käteisen rahan käsittely pankeissa loppui, ja 2020-luvulle tultaessa pankkikonttoritkin hävisivät. Suomen viimeinen pankkiryöstö tehtiin vuonna 2015 Klaukkalassa. Muovikassissa talous vatupassissa 12.1.1990: SYP Nousukausi oli yhä kansalaisten huu lilla, kun SYP:n konttori Lauttasaares sa ryöstettiin. Oli perjantaiiltapäivä. 25–30vuotias miestekijä pakeni os toskeskukseen, ja ilmeisesti autolleen parkkihallissa. Saalis jäi Helsingin Sa nomien mukaan ”pienehköksi”. Ryös täjä oli vetänyt kasvojensa suojaksi turkoosinsinisen pipon. Hän oli pu keutunut ulsteriin ja valkoisiin lenk kitossuihin. Aseenaan ryöstäjällä oli pieni käsiase. Mukanaan hän kantoi Valintatalon muovikassia. Mies jäi kiinni yleisövihjeen perusteella jo saman päivän iltana. Viiksekäs ryöstäjä 27.1.1992: SYP Viiksekkääksi ja huonoihoiseksi ku vailtu 175senttinen mies ryösti Suo men Yhdyspankin konttorin Lautta saarentie 7:ssä iltapäivällä. Mies oli pukeutunut sinivihreäruudullisiin housuihin, mustaan nahkapusakkaan ja aurinkolaseihin. Ryöstön hetkellä konttorissa ei ollut muita asiakkaita. Ryöstäjä sai saalikseen Suomen ja useiden muiden maiden rahaa. Hän pakeni sisäpihan aidan yli Pohjois kaaren suuntaan. Kovan onnen konstaapeli 5.2.1993: SHOP Vanhempi konstaapeli kuoli tultuaan yliajetuksi Tallbergin puistotien ja Gyldenintien risteyksessä. Poliisi oli ollut pysäyttämässä epäi lyttävästi liikkunutta autoa. Kons taapeli lensi törmäyksen voimasta useita kymmeniä metrejä. Vain tuntia aikaisemmin oli SuurHelsin gin Osuuspankin konttori ryöstetty osoitteessa Lauttasaarentie 28–30. Kauppaneuvoksentien suuntaan paennut ryöstäjä oli saanut saalik seen pienen summan rahaa. Poliisi oli pitänyt mahdollisena, että pank kiryöstäjä oli autossa. Myöhemmin selvisi, ettei tapauksilla ollut yhteyttä. Poliisin yliajajan, 21vuotiaan mie hen, uskottiin toimineen lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Sisu sujahti housuun 26.2.1993: SYP Pistoolilla aseistautunut mies yritti ryöstää SYP:n konttorin Lauttasaa rentiellä. Ryöstäjä pääsi konttoriin pankkiin ensiksi tulleen naisvirkailijan kanssa Lauttasaarentien 7Aportaan kautta. Mustalla kommandopipolla naamioitunut mies uhkasi virkailijaa aseella ja kiskoi tämän konttoriin. Naisen huuto ja ovea avattaessa kuulunut summeriääni pelästyttivät kuitenkin ryöstäjän pakosalle. Sini silmäinen ryöstäjä oli noin 30vuo tias, hoikka, 175–180 senttiä pitkä. Saman päivän iltana Lauttasaaren tien toisella puolella ryöstettiin Va lintatalon kassalipas. Vihreä lipas vietiin 26.2.1993: VALINTATALO Keskiikäinen mies ryösti Valintata lon kassalippaan perjantaiiltana, kun myymälän miestyöntekijä oli viemässä vihreää lipasta vastapäisen pankin (SYP, Lauttasaarentie 7) yösäi löön. Ryöstäjä oli 35–40vuotias, noin 180 senttiä pitkä. Hän oli pukeutunut lantionpituiseen nahkaiseen takkiin. Sama Valintatalo oli ryöstetty aiem minkin. Vuonna 1988 kaksi, Helsingin Sanomien mukaan ”päivettynyttä”, farkkuihin ja vaaleisiin Tpaitoihin pu keutunutta parikymppistä miestä oli pistoolilla myyjää päähän osoittaen ryöstänyt pienen summan rahaa, ja paennut Meripuistotietä pitkin Vat tuniemen suuntaan. Moottoripyöräkypärä mies iski 1.10.1994: R-KIOSKI Vattuniemenkatu 14:ssä sijaitseva RKioski ryöstettiin lauantaina iltayh deksältä. Kioskiin oli tullut mootto ripyöräkypärällä kasvonsa peittänyt, kirkkaansiniseen haalariin pukeutu nut mies, joka sai pistoolimallisella käsiaseella uhaten haltuunsa pienen määrän rahaa. Pakeni tuuletusikkunasta 16.2.1995: SÄÄSTÖPANKKI AKTIA Pistoolilla aseistautunut mies yritti ryöstää Lauttasaarentie 39:n Säästö pankki Aktian aikaisin aamulla. Mies oli määrännyt virkailijan avaamaan kassaholvin, mutta kun paikalle tuli muita työntekijöitä, ryöstö keskeytyi. Reeboklenkkareita käyttänyt pipo mies pakeni Gyldenintien puolella olevasta tuuletusikkunasta. Artikkeli perustuu pankkiryöstöistä kertoviin Helsingin Sanomien uutisiin vuosina 1988–1995. Kuva kaappaukset Helsingin Sanomien otsikoista. Kun aseelliset ryöstöt olivat arkipäivää Kamala lama. Lauttasaarentie 7:ssä sijaitsi SYP:n konttori, joka ryöstettiin useamman kerran lamavuosina. Vasemmalla A-portaan sisäänkäynti, jota yksi ryöstäjistä hyödynsi. Valintatalo, joka sijaitsi 90-luvulla Lauttasaarentie 10:ssä, oli myös ryöstöjen kohteena. Talossa toimii nykyään muun muassa olutravintola Kaunis Kampela.
9 29.3.2023 Nro 12 Nauti näistä Lauttasaaren hyvistä kahviloista ja ravintoloista. RAVINTOLAOPAS T = Takeaway KK = W = Kotiinkuljetus Wolt.fi Kotiinkuljetus ravintolalta Kotiinkuljetus Foodora.fi F = Lounas ravintola Baari Kahvila Yksityis tilaisuuksiin Päivällis ravintola MAINOS Paikka Osoite Mikä Auki Tarjolla Ariana Itälahdenkatu 27 040 9610333 ma–pe 10–14.30 (klo 14.30–15 mukaan nouto) Monipuolinen lounasravintola Itälahdenkadulla. Tuoreet raakaaineet, kansainvälinen keittiö, lounaalla päivittäin vaihtuvat maateemat. Lounas 10,90, eläkeläiset 8,90 €. Klo 14.30–15 voit hakea lounaspöydässä jäljellä olevia ruokia mukaan 6 euron annoshintaan. T Bistro Telakka Vattuniemenranta 5 bistrotelakka.fi 050 3231 961 ma–pe 11–14 Pursiseura Sinbadin rakennuksessa sijaitseva valoisa bistro tarjoilee rehtiä ruokaa sopivalla twistillä ja satamanäkymin. Aurinkoinen terassi. Lounas tarjolla arkisin klo 11–14.30. Kestosuosikki: savulohi. T Blue Peter Vattuniemen puistotie 1 bluepeter.fi 010 4249 801 ma–ke klo 11–14.30 (14) to–pe klo 11–21 (20) la klo 12–21 (20) Modernia, maukasta bistroruokaa meren äärellä. Lasten lista. Päivän lounas sis. raikkaita salaatteja, leipää, jälkiruoan ja kahvin, pääruoat tarjoiltuna; ma–pe 12,70 €, eläk. 11 €. Vappulounas 1.5.; varaa pöytä ajoissa. Lounge. Kabinetti ja Juhlatilat 20–200 henk. Terassi. Kestosuosikki: lohikeitto, burgerit. T W Kirkkokahvila Myllykallionrinne 1, kirkon Brappu ma–to klo 10–17.30, pe klo 10–14. SULJETTU 3.–10.4. Perinteistä kotiruokaa tuoreista raakaaineista sekä paikan päällä leivottuja suolaisia ja makeita leivonnaisia. Myös kasvisvaihtoehtoja. Lounas ma–pe klo 11–14 hintaan 10 €, 3–12vuotiaat 5 € ja alle 3vuotiaat ilmaiseksi. Kestosuosikki: kaalilaatikko ja lohipasta. Le Jardin Lauttasaarentie 5 041 311 0561 ke–pe 8–17 la 8–15 su 8–12 Ranskalainen kahvila, jossa käsintehtyjä leivonnaisia (croissantteja, patonkeja, voileipiä, kakkuja), lisäksi juomia (kahvia, teetä, mehua). Myös kakkutilaukset. Tervetuloa, bienvenue ! Kestosuosikki: Helsingin himotuin croissant. T Loru Itälahdenkatu 22 Btalo ravintolaloru.fi 044 3096 959 ma–pe 10.30–14 Suosittu lounasravintola aivan Heikkilänaukion tuntumassa. Buffetlounas, jossa useita vaihto ehtoja ja aina myös pizzaa, päivän keitto ja jälkiruoka. Toimii myös tilausravintolana, hyvät kabinettitilat. Kestosuosikki: runsas ja monipuolinen lounasbuffet. T Luca Lauttasaarentie 28 050 466 1499 pizzerialuca.fi ma–to 16–21 pe–la 13–21 su 14–20 Suomen parhaan pizzerian palkinnon voittanut napolilaistyylinen pizzeria. Rento ja lämminhenkinen seurustelupaikka, jossa viihtyy pidempäänkin. Kestosuosikki: Pizza Diavola. T F W Mutteri Kahvila Lauttasaarentie 2 kahvilamutteri.com ig @kahvilamutteri ma–pe 8–17 la 10–18 su 10–17 Perinteinen kahvila, koko päivän aamiainen, uutuutena lounassalaatit, yksityis tilaisuudet, anniskeluoikeudet. Tarjolla makeita ja suolaisia leipomotuotteita, täytetyt leivät ja toastit, gluteenittomat tuotteet laidasta laitaan, erikoiskahvit ja kattava haudutetun teen valikoima. T Paseo Café & Grill Itälahdenkatu 1a paseo.fi 050 351 5449 ma–to 9.30–20 pe 9.30–22 la 10–22, su 10–19 Lounas klo 11–14.30. Veijarivuoren rannassa hiekkatien varrella. Puinen kahvilarakennus ja sitä ympäröivä luonto saaristonäkymin ihastuttavat kaikkina vuodenaikoina. Takka luo tunnelmaa katetulla terassilla. Kestosuosikki: kalaruoat, burgerit ja tuoreet munkit. T Puhuri by Patisserie Teemu Aura Kauppaneuvoksentie 18 patisserieteemuaura.fi 050 554 8441 ma–pe 10–18 (keittiö 10–14) la 9–17 (keittiö 9–14) Kulttuurikahvila, jossa käsintehtyjen leipomo ja konditoriatuotteiden lisäksi sesonkeihin sävytettyjä aamiais sekä lounasannoksia. Lounaalla lohikeittoa sekä kaksi vaihtuvaa annosta kera tuoreen leivän. Aamiaiset ja lounaat saa myös mukaan. Karvakaverit tervetulleita. W Rixi Baari Isokaari 24 rixibaari.fi 09 677 320 ma–to 10–23 pe–la 10–02 su 10–23 Isokaaren legenda, jossa näkyvät kaikki sportti tapahtumat isoilla näytöillä. Listalla mm. mehevät pizzat, kebabit, pihvit ja burgerit. Lounastarjous arkisin klo 10–14: pizzat ja kebabit 10,90 €, pihvit ja leikkeet 19 €. Suojaisa terassi, jossa tilaa nauttia auringosta. Myös leikkipaikka lapsille. T KK F W Wanha Herra Itälahdenkatu 7 09 6211 931 ma–to 14–24 pe–la 14–02 su 15–22 Itälahdenkadun instituutio. Viime vuosisadalla perustetussa ravintolassa asianmukaiset baari kujeet: biljardi, darts ja yksi saaren ainoista jukeboxeista. Terassi käytössä läpi vuoden. Meille myös koirat ovat tervetulleita. Huhtikuussa karaoke lauantaisin klo 19–23. Nam! RAVINTOLOITSIJA , MUKAAN RAVINTOLAOPPAASEEN? 35 € + alv/lehti. Ota yhteys mediamyyntiin: Nina Wohlman 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi LAUTTASAARI-LEHDEN NOUTOPISTEET: Kauppakeskus Lauttis Lauttasaarentie 28, Lidl Heikkiläntie 4, KSupermarket Kiviaidankatu 2, SMarket Itälahden katu 27, Ravintola Lorun aula Itälahdenkatu 22 B, RKioski Isokaari Isokaari 1, KMarket Kasinonranta Isokaari 9, KMarket Oliivi Isokaari 42, Palvelutalo Mereon aula Pohjoiskaari 9, Kirjasto Pajalahdentie 10, Ravintola Casa Mare Gyldenintie 6, Lykin liikuntasalien aula Isokaari 19, Puhuri by Patisserie Teemu Aura Kauppaneuvoksentie 18, Ruoholahden kauppakeskuksen aula Itämerenkatu 21 Puhuri by Patisserie Teemu Auran kermainen lohikeitto 14 € VIIKON SUOSIKKI Nam! Nam! KULTTUURIRETKILLE LAUTTASAARESTA JA KIASMALTA! Uutta: Tuplasti nähtävää joka retkellä! To 13.4. klo 10–16 | 98 €* E n ä ä m u u t a m a p a i k ka j ä l j e l l ä ! Gumbostrand Konst & Form ja Nikkilän entisen mielisairaalan alue To 27.4. klo 10–16 | 118 €* Suitian kartano ja Porkkalan historiasta kertova Igor-museo To 11.5. klo 10–16 | 108 €* Edelfeltin ateljeemuseo ja erilainen vanhan Porvoon kävelykierros To 25.5. klo 10–15.30 | alk. 106 €* Klassikot Hvitträsk ja Gallen-Kallelan Tarvaspää To 1.6. klo 10–16 | alk. 92 €* Ahola ja Suviranta Tuusulanjärvellä To 8.6. klo 10–16.30 | 118 €* Fagervikin ruukki ja Inkoo *Sisältää kuljetukset, opastukset, pääsymaksut, lounaan ja retkenjohtajan palvelut. Edullisin hinta Museokortilla. Mukaan mahtuu 19 ensimmäistä. Tiedustelut: 040 512 0754/Marjo Tiirikka Lue lisää: marilo.fi LIITY LAUTTASAARI-SEURAAN! LAUTTASAARI-SEURA ON SUOMEN SUURIN KAUPUNGIN OSA YHDISTYS yli tuhannella jäsenellään. LIITY NYT SINÄKIN MUKAAN TOIMINTAAN Lauttasaaren parhaaksi. LAUTTASAARI-SEURA TEKEE TÄRKEÄÄ VAIKUTTAMISTYÖTÄ saarelaisten viihtyisän asuinympäristön turvaamiseksi. Tarvitsemme kaikkia lauttasaarelaisia! Voit tulla mukaan aktiiviseen porukkaamme, osallistua työ ryhmien toimintaan, tapahtumien järjestämiseen ja muihin aktiviteetteihin tai voit olla kannattamassa seuran toimintaa maksamalla jäsenmaksun. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 31 € vuonna 2023. Seuran jäsenenä olet tervetullut jäsentapahtumiin, saat sähköisen jäsenkirjeen, saat käyttöösi sähköisen jäsenkortin sekä sitä esittämällä monet jäsenedut. LIITY LAUTTASAARI-SEURAN JÄSENEKSI OSOITTEESSA WWW.LAUTTASAARI.FI Liittymällä jäseneksi seuraan, olet mukana tukemassa toimintaamme! Saarella toimivat yritykset antavat Lauttasaari-Seuran henkilöjäsenille 45 hienoa jäsenetua: lauttasaari.fi/lauttasaari-seura/jasenedut/
10 29.3.2023 Nro 12 TAPAHTUU Lauttasaarelaiset toimijat! 12. huhtikuuta ilmestyvään lehteen tarkoitetut tapahtumatiedot tulee toimittaa jo tiistaina 4. huhtikuuta kello 13 osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. Larutorin riviilmoitukset 10 €/rivi. Noin 25 merkkiä/rivi. Lähetä tekstisi seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti TAIDE Taidesalonki Piirtossa Kohti valoa -näyttely maaliskuun loppuun asti. Taiteilijat: Tapani Piirto, Marja Uusiluoto-Raaska. Ti–to, la–su klo 12–18. Salakkakuja 4 A. Kaken Kehyksen ikkunassa (Lauttasaarentie 17) Riitta Jeskasen töitä maaliskuun ajan. Lauttasaaren kirjastossa on vitriininäyttely ”Ulla Fogelholmin keramiikkaa ja suomalaista keramiikkakirjallisuutta” maaliskuun ajan. LIIKUNTA Saaren uimahalli on avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 16.30–21, perjantaisin 18–21 ja lauantaisin 7.30–16.30. Maanantaina ja sunnuntaina halli on suljettu. Isokaari 19. Asahi-tunnit jatkuvat Lauttasaaren kirkossa tiistaisin kello 16–17. Tiedustelut keijo.mikkonen@asahi.fi. Asahia kevääseen. Yrjö Mähösen asahi-tunnit Kasinonrannalla (merirosvolaivan lähellä) keskiviikkoisin kello 17. MUUT Lauttasaaren kirjaston digitalkkari opastaa tietokoneen, läppärin, tabletin tai älypuhelimen käytössä. Tuo oma laite. Varaa opastusaika: 09-3108 5020 tai kirjaston asiakaspalvelusta. Öppna daghemmet Tallen. För 0–6 åringar med vårdare. Öppet tisdagar 9.30–12.30 och fredagar kl 9.30–12. Musiklek kl 10.30. Kaffeservering gratis för medlemmar (övriga 3 €/familj). Bibliotekshuset på Drumsö, Smedjeviksvägen 10 a D. JÄSENILLE Kielikylpy-yhdistyksen kevätkokous järjestetään torstaina 30.3. klo 18.30 Ravintola Blue Peterissä. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Lauttasaaren kirkko: Myllykallionrinne 1b, p. 09 2340 4300. Avoinna ma–pe 10–18 (viikonloppuisin tilaisuuksien mukaan). Tilaja toimitusvaraukset: p. 09 2340 4324, lauttasaari.srk@evl.fi. Päivystävä pappi on tavoitettavissa puhelimitse ma–pe klo 9–21 p. 09 2340 4302. Diakoni tavoitettavissa puhelimitse numerosta 050 380 3532. Virkatodistukset (09) 2340 5000. Kirkkokahvila avoinna ma–to klo 10–17.30 ja pe klo 10–14. Lounasta on tarjolla klo 11–14. SULJETTU 3.–10.4. Hiljaisuuden viikkomessu keskiviikkoisin klo 18. Messu sunnuntaisin klo 11. Pyhäkoulu sunnuntaina messun yhteydessä klo 11. Seurat 5.4. klo 19, kahvit klo 18.30. PÄÄSIÄINEN Kiirastorstain ehtoollishartaus 6.4. klo 14. Kiirastorstain ehtoollishartaus 6.4. klo 19. Musiikki: Riikka Westerlund, Julie Sva?inová ja Lauri Rantamoijanen. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus 7.4. klo 11. Lentopalloa kirkon liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 19–21. Lisätietoja: Arto, p. 045 633 6188 ja Risto, p. 0400 204 844. Tervetuloa mukaan! Maksutonta lyhytterapiaa työikäisille kevätkaudella. Tule purkamaan arjen solmukohtia asiantuntijan avulla. Tiedustelut Kirsi Kankaanpää: kirsi@energiaaarkeen. fi. p. 040 507 1170. Asahi-terveysliikuntaa kirkon liikuntasalissa torstaisin klo 16–17. Toiminta on suunnattu liikehäiriösairauksista kärsiville (parkinson, dystonia ja essentiaalinen vapina). Viimeinen kevään tunti to 30.3. Ei ennakkoilmoittautumista. Seniorilautta-ryhmä +65-vuotiaille seurakuntasalissa keskiviikkoisin kello 10.30–12. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ei kokoontumista 12.4. Lisätietoja: Minna Kuusela 050 572 28 29. Liikunnallinen iltaperhekerho Liikkis perjantaisin klo 18–19 kirkon jumppasalissa oman huoltajan kanssa. Ikäsuositus: 1–7-vuotiaat. Kevään viimeinen kerta 31.3. Maksutonta iltalastenhoitoa keskiviikkoisin klo 17.30–19.30 kirkon D-rapussa. Ilmoittautumiset viimeistään edellisenä päivänä numeroon 050 380 3514. JOHANNES FÖRSAMLING Fritids måndag–torsdag kl. 13– 16.30 för åk 3–6 i S:t Jacobs kyrka. Mellanmål 1 euro. Familjecafé torsdag 30.3 kl 9.30– 12.30 med musiklek kl 10 i S:t Jacobs kyrka. Diakoniträff torsdag 30.3 kl 12– 13.30 i S:t Jacobs kyrka. Högmässa söndagar kl 10 i S:t Jacobs kyrka. 2.4 medverkar barnkören. Obs! Skärtorsdagens mässa 6.4 kl 19 i S:t Jacobs kyrka. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Alkupiiri ke 29.3. klo 19, Richard Garam Rukouspiiri to 30.3. klo 18, Aila Markkanen ja Susanne Kevätlaakso Sana ja rukous pe 31.3. klo 19, Kimmo Kojo Herätyskokous su 2.4. klo 14, Richard Garam TULOSSA Siivouspäivä. Lauantaina 6. toukokuuta vietetään siivouspäivää ja kierrätysriehaa. Tataarihyökkäys jään yli. Historian dosentti Mikko Huhtamies kertoo Lauttasaaren merialueen varhaisesta historiasta seurakuntasalissa 16.5. klo 18. Sami Hedberg Stagella. Koko illan stand up -show 26.5. Sami kotikentällä toukokuussa. Lauttasaaren musiikkijuhlat. 15.–18.6. Lipunmyynti alkaa keväällä. PÄÄSIÄISKORISTEET KOTIIN RUOTSIN KIELI KUNTOON Pääsiäiseen kuuluvat asianmukaiset koristeet. Niitä askarrellaan Kauppakeskus Lauttiksen pääsiäiskoristeiden askartelupajassa kauppakeskuksessa 31.3.– 1.4. Menossa mukana Kier rätys kes kus. Lauttasaari-Seuran Svenska grupp järjestää ruotsin kielen kieliryhmän torstaina 13.4. kello 16-17 Lauttasaaren kirjastossa. Kom och öva din svenska med Birgit och Henrik Pomoell! Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Se tulee joka kevät. Haikuja meiltä ja muualta Foggassa yhteisnäyttely Haikuja meiltä ja muualta 20. huhtikuuta asti. Mukana taiteilijat: Hannu Anttila, Tarja Bruun-Järvenpää, Minna Heiskanen, Elina Jounela, Maria Kalakivi, Miia Kettunen, Pia Kianne, Tuulikki Korhonen, Nina Kuujärvi, Päivi Mansikka-aho, Lotta Sahrqvist, Jonna Perkola, TuaTee, Pirre Toikkanen, Eeva Valkeisenmäki, Kaisa Vanhala, Marjo Yli-Antola. Avoinna ti, to 12–18, ke, pe 12–17, la 12–16, su 13–16. Lauttasaarentie 6. Foggassa Eeva Valkeisenmäen keramiikkaveistos Midori, 2022, Rakupoltto, 20 x 30 x 10 cm. Pääsiäispäivän messu 9.4. klo 11. Mukana Barcarola-kuoro. 2. pääsiäispäivän messu 10.4. klo 11. Pääsiäislounas 9.4. messun jälkeen seurakuntasalissa n. klo 12–14.30. Hinta 20 €, 3–12 v 10 € ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi lounastavan aikuisen seurassa. Varaa paikkasi numerosta 09 2340 4300. Seuraajat-pääsiäisnäytelmä seurakuntasalissa. Kulku kirkon pääovista. Esitykset su 2.4. klo 13, 14, 15 ja 16, ti 4.4. klo 17 ja 18, ke 5.4. klo 17 ja 18 ja to 6.4. klo 16, 17 ja 18. Vapaa pääsy. Koko perheen näytelmä. Ei suositella herkimmille alle 10-vuotiaille. Musiikkia hiljaiseen viikkoon: 3.4. klo 12 Ville Elomaa, urut. 3.4. klo 18 Taru Myöhänen-Mäkelän piano-oppilaat, LMO. 4.4. klo 12 pianisti Hanna-Mari Zinovjev. 5.4. klo 12 Lacrimosa – Hiski Wallenius ja Anna-Elina Norjanen. TAPAHTUMIA Yhteiskonsertti 31.3. klo 18: Musicals’ Choir – L’Escola de Músics i JPC ja Lauttasaaren musiikkiopiston orkesteri & kuoro. Vapaa pääsy. Aamujooga ja kahvit 5.4. klo 8 liikuntasalissa. Ohjaajana Kirsi Kankaanpää. Kulku C-ovesta. Maksu 5 € MobilePaylla. Rukousaamiainen Kryptassa 7.4. klo 8–9.30. Kevätrieha 23.4. klo 12–15 kirkolla. Poniratsastusta, pomppulinna, makkaranpaistoa, kirppis ja muuta mukavaa puuhaa koko perheelle. Perhekerho kaikille maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin klo 9–11 sekä keskiviikkoisin seurakuntasalissa klo 13–15. Perhekerhon yhteydessä Aino-kanttorin muskari tiistaisin kello 10. Ei perhekerhoa 7.4. ja 10.4. Nuortenillat kirkon Kryptassa joka keskiviikko ja perjantai klo 18–21. Pelailua ja yhdessäoloa. Ei kokoontumisia 5.4. ja 7.4. Raamattupiiri parillisten viikkojen torstaina klo 18–19.30 Vattuniemitilassa. Rukouspiiri. Kaikille avoin rukouspiiri tiistaisin klo 18–19 Vattuniemi-tilassa. Kuoro kaikille -harjoitukset torstaisin klo 17–17.50. Kaikki ovat tervetulleita laulamaan. Ei kokoontumista 6.4. Isien lenkkija saunaryhmä joka torstai klo 18–20. Lähtö kirkon C-portaan edestä klo 18. Tunnin lenkki, jonka jälkeen on mahdollisuus saunoa. Illan päättää lyhyt iltahartaus. Ei kokoontumista 6.4. ja 18.5. Töppösryhmä kokoontuu kirkon B-rapun vastaanotossa joka kuun 2. tiistai klo 11. Kahvitarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. Äänestämättä ei jätetä Lauttasaari vaalii taas sunnuntaina 2.4. mainettaan yhtenä Helsingin äänestysaktiivisimmista kaupunginosista. Viime eduskuntavaaleissa edellä oli selvästi vain Etu-Töölö. Nyt pannaan paremmaksi. Äänestyspaikat löytyvät sivulta 2. Vaalihuoneistot ovat auki kello 9–20. Nuorisotalo on usein auki Jos lapsella tai nuorella ei ole tekemistä, kannattaa muistaa Lauttasaaren kirjaston kyljessä sijaitseva nuorisotalo Apaja (Pajalahdentie 10a). Fiksut ikäporrastetut aukioloajat ovat: • 3.–6. luokkalaiset: ma, ke, to ja pe klo 14–17. • 7. luokkalaiset–18-vuotiaat: ma, ke, to klo 17.30–21, pe klo 17.30–22.45 sekä lauantaisin parillisina viikkoina klo 17.30–22.45. Melkein viikonloppu.
11 29.3.2023 Nro 12 60 mm korkea ilmoitus 53 € + alv/lehti Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Tule mukaan legendaariseen palveluhakemistoon! Pirauta Ninalle, 050 591 6466. Ilmestyy keskiviikkoisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8 eikä kesäviikoilla 26–30. Painos 12 500 kpl. Vuosikerta 45 lehteä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys LauttasaariSeura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Taru Tarvainen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Suomalainen Lehtipaino Oy Jakelu Posti Oy Uutismedian liiton jäsen. Nina Wohlman ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja 040 522 7266 paatoimittaja@ lauttasaari.fi Facebook: Lauttasaarilehti Instagram: @lauttasaarilehti Facebook: LauttasaariSeura Instagram: @lauttasaariseura Lauttasaari.fi Juttuvinkit ja tapahtumatiedot: lehti@lauttasaari.fi Varaa paikkasi palstalle Ninalta: 050 591 6466, seura@lauttasaari.fi. Hinta alk. 120 € + alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään lehteen. PARHAAT PALVELUT & LIIKKEET Löydät ne saarelta! www.kuntokasino.fi info@kuntokasino.fi Lauttasaarentie 54 D 09 671 165 Fysioterapia Hieronta Urheiluhieronta Kotikäynnit Fasciakäsittely ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 Pohjoiskaari 1-3 www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa Pohjoiskaari 1-3 www.fysiogeriatria.fi Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 FYSIKAALISTA HOITOA AUTO PESULOITA AUTON KÄSINPESU + KOVAVAHAUS www.premiumautopesu.fi VARAA AIKA! SEURAA MEITÄ SOMESSA @premiumautopesu Lauttasaarentie 28 (P1) 00200 Helsinki 99€ Kauppakeskus Lauttis Varaa aika 044 243 8872 lauttis@premiumautopesu.fi www.premiumautopesu.fi 2 h ilmaista pysäköintiä • Auton pesu • Sisäpuhdistukset • Vahaukset • Lasin korjaus/vaihto • Rengastyöt • Ilmastoinnin täyttö APTEEKKEJA Lauttasaaren Kirkkoapteekki palvelee teitä Vattuniemessä Ma–pe / Må–fre 8.30–20 La / Lö 9–16 Su ja pyhät suljettu Sö och helgdagar stängt Heikkiläntie 2 / Heikasvägen 2 09 542 141 00 Drumsö Kyrkoapotek betjänar er på Hallonnäset LAUTTASAAREN KIRKKOAPTEEKKI DRUMSÖ KYRKOAPOTEK www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi 50 mm korkea ilmoitus 45 € + alv/lehti Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Pirauta Ninalle, 050 591 6466 tai laita viesti seura@lauttasaari.fi 40 mm korkea ilmoitus 37 € + alv/lehti* *Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. VARASTOINTIA 0207 007 755 www.pelicanselfstorage.fi Vuokraa 1– 30 m 2 säilytystilaa Tapiolasta SIIVOUSTA Kiviaidankatu 2 C, 00210 Helsinki Puh. 09 679 438, 050 440 8404 info@koti-medi.fi • www.koti-medi.fi Anna aikaa itsellesi – jätä siivous meille! • Kotisiivoukset • Yritysja toimistosiivoukset • Taloyhtiöt ÄÄNILEVYJÄ ROCK H BLUES H HEAVY PROGE H COUNTRY H JAZZ JÄTTIVALIKOIMA LP & CD levyjä! Ostamme LP-levyjä. Vi vill köpa dina LP-skivor. WWW.VINYLMUSIC.FI ITÄLAHDENKATU 22B AUKI: KE 12-18 ja LA 11-16 Puh. 0400 303 300 VALOKUVAUSTA ATKPALVELUA RAKENNUSPALVELUA JA REMONTTEJA Rakennuspalvelut taloyhtiöille ja kaikki kodin remontit, saaren paikalliselta tekijältä. 040 5055883, www.jowell.fi Lauttasaari-Seuran toimisto avoinna ma klo 15–18 ja ke klo 12–14. Punainen Huvila: Kauppaneuvoksentie 18 VAATTEITA Koko perheen vaatekauppa Lauttasaaressa. Veneentekijäntie 18 Talviaukioloajat: torstai–perjantai klo 11–17 lauantai klo 10–15 Yrittäjä, tule mukaan legendaariseen palveluhakemistoon! 30 mm korkea ilmoitus 30 € + alv/lehti. Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Pirauta Ninalle, 050 591 6466. 70 mm korkea ilmoitus 61 € + alv/lehti Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti Pirauta Ninalle, 050 591 6466 tai laita viesti seura@lauttasaari.fi JALKAHOITOA JALKATERAPEUTTI MALLA SYRJÄNEN PUH. 040 506 5400 Lauttasaarentie 27 Terveydenhoitoa jaloille 040 166 0907 Itälahdenkatu 14 jalkahoitolatakatassut.fi JALKAHOITOLA TAKATASSUT TAKATASSUT KUKKIA Kukkamyynti Piilola Oy Lauttasaarentie 3 laru@piilola.fi +358 50 313 3637 Ti–la 10–18, su–ma suljettu C M Y CM MY CY CMY K piilola-fi-logo-Final.pdf 13.10.2011 23:22:43 Kukat kaikkiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin! ark. 9-17, la 10-14 Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA Salon PM Lauttasaarentie 5 PALVELUKSESSASI: Jalkahoitaja Sari Sundström p. 050-566 2019 Parturi-kampaaja Pamela Pihlström p. 09-672 672 Olet tervetullut! KORJAUSOMPELUA Lauttasaaren lääkäriasema Vattuniemen puistotie 1 A, 00210 Helsinki | info@saaristolaakarit.fi www.saaristolaakarit.fi | Ilmainen pysäköinti 0200 200 33 Ajanvaraus ma–to 8.30–17, pe 8.30–15, la 10–14 saaristolaakarit.fi/nettiajanvaraus (24/7) PIA SUONPÄÄ LT, Onkol. erikoislääkäri & yleislääkäri LÄÄKÄRIPALVELUT JANNE CASTRÉN LL, yleislääkäri Pattipoliklinikka Luomien ja pattien näyttöaika ti klo 10–17 ajanvarauksella. Lääkärin arvio on maksuton, pkl 35 €. Rokotukset Punkki-, pneumokokkija vyöruusurokotus sekä muut yleisimmät rokotukset ilman ajanvarausta: ma & to 14–17 ja la 11–13. Kotikäynnit Yleisja erikoislääkärin ja sairaanhoitajan kotikäynnit. Myös rokotukset ja laboratorionäyteenotto kotikäynneillä. Laboratoriopalvelut Kaikki laboratoriotutkimukset edullisesti ja kätevästi. • Lääkäriasema • HEIKKI PENTTILÄ LT, plastiikkakirurgi Luotettavia siivousja pesupalveluja Tillförlitliga städ& tvättjänster ? 044 535 9597 cleankalle.fi PYÖRÄHUOLTOA JA MYYNTIÄ
12 29.3.2023 Nro 12 M ei ll ä p y sä k öi t a i n a 1 tu nn in i l m aise k si Kaikkea kevääseen. Ja vähän enemmänkin. Tee kevään kunniaksi arjesta hieman parempaa ja yllätä rakkaasi kauniilla kukkakimpulla tai herkullisella illallisella. Meiltä löydät kaiken tarvitsemasi. Ja vähän enemmänkin. Itämerenkatu 21, Ruoholahti Sekä paljon muuta! Tule kahville ja juttelemaan maaja metsätalousministeri, kansanedustaja Antti Kurvisen ja Keskustan kansanedustajaehdokkaiden kanssa. Suomen ja EU:n metsäpolitiikka Keskiviikkona 29.3. klo 17.30 Lauttis kauppakeskuksen edustalla oleva toriaukio, Keskustan teltta M ak sa ja: Su om en Ke sk us ta r.p . Keskustan eduskuntavaaliehdokkaat sivistyspoliittinen asiantuntija, humanististen tieteiden kandidaatti, 27 tradenomi, yrittäjä, 42 erityisasiantuntija, 40 Sonja Lautamatti Virva Lehto Tuomas Meriniemi Sami Helle muusikko, 49 272 Juha Hyrkäs väitöskirjatutkija, 52 273 Mikko Kärnä kansanedustaja, kapteeni evp, 42 271 274 275 276 Päivi Mononen-Mikkilä viestintäyrittäjä, 66 Terhi Peltokorpi kätilö (AMK), kasvatustieteen maisteri, kaupunginvaltuutettu, 47 Taneli Suomala strategiapäällikkö, kauppatieteiden maisteri, 35 277 278 279 Eemeli Valli opiskelija, 23 281 Riikka Vaaja tietoasiantuntija, valtiotieteiden maisteri, 33 280 Äänestä eduskuntavaaleissa 2.4.2023 Rösta i riksdagsvalet. Ennakkoäänestys/Förhandsröstning 22.–28.3.2023 | Ulkomailla/utomlands 22.–25.3.2023