3.12.20 Nro 42 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry *Ainoa kaupunginosalehti Uutismedian liiton Vuoden kaupunkilehti -kilpailun finaalissa 2018–2020. Kasveja kotiin ja etätyökavereille Suuret juhlat on ehkä peruttu, mutta koronakevään notkahduksen jälkeen kukkakaupat ovat huomanneet uuden ilmiön: kasveja ostetaan kotiin enemmän kuin ennen, niitä lähetetään etätyökavereille piristykseksi ja pomotkin muistavat etätöissä olevia alaisiaan kukkalähetyksin näiden syntymäpäivinä. Ei niin harmaata päivää olekaan ettei sitä vihreä piristäisi. Viime vuoden trendikasvi peikonlehti pitää edelleen pintansa sisustuskasvina. Kimppuihin halutaan nyt luonnonkukkia ja boheemia tunnelmaa. s. 6-7 Asuntopula Lauttasaaressa Shama Österman Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 586 6849 shama.osterman@kahdeksas.fi Lauttasaarelainen. Välittäjä. www.kahdeksas.fi/shama-österman Uudenlaista kiinteistönvälitystä. Valitse kodillesi lauttasaarelainen välittäjä. Kahdeksas päivä Oy l Cygnaeuksenkatu 4, 00100 Helsinki l y-tunnus 2044327-1 on fakta, ei fiktio. Tarjoa kotisi myyntiin nyt – ostajia on runsaasti liikkeellä. Otathan pikaisesti yhteyttä! Nyt 15.1.2021 mennessä tehtyihin premium-välityssopimuksiin muutto kaupan päälle! (Tarjous koskee vain tämän välittäjän tekemiä sopimuksia, ja muutto pk-seudulla). TARJOA SEURALAISILLE JÄSENETUJA Lauttasaari-Seura on Suomen suurin kaupunginosayhdistys yli 1 000 jäsenellään. Jos myös sinun yrityksesi haluaa tarjota saarelaisille jäsenetuja, ota pikaisesti yhteyttä osoitteeseen seura@lauttasaari.fi ja pyydä lisätietoja. Päättyvän vuoden jäsenetuihin voit tutustua osoitteessa lauttasaari.fi. Jäsenedut sovitaan aina kalenterivuodeksi kerrallaan. Kiinteistötoimisto Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki 020 741 7888 Arif Hamidulla, YKV, LKV 041-537 6060, arif@takio.com Vattuniemenkuja 6 C, 1h, avok, kph ja rp 26,5m² Ylimmän kerroksen valoa tulviva napakka yksiö huikein näkymin yli kattojen. Yhtiö on valmistunut syksyllä 2020 ja asunto on asumaton. Oma tontti. Asunnon yhteydessä on mahdollisuus ostaa autohallipaikka 25 000 €, Hp. 278 000 €, Mh. 111 484 € ja Vo. 166 516 €, E= C 2013 Hyvää itsenäisyyspäivää Lauttasaari God Självständighetsdag, Drumsö 6.12.2020 Koronatilanteesta johtuen sankarihaudoille suunniteltu itsenäisyys päivän yleisötilaisuus on jouduttu perumaan. Viranomaismääräysten mukaisesti yleisö ei voi osallistua tilaisuuteen, mutta tilaisuutta voi seurata Lauttasaaren seurakunnan fb-sivujen kautta klo 10.30 alkaen. På grund av koronaläget måste evenemanget vid hjältegravarna på självständighetsdagen arrangeras utan publik. Enligt myndighets bestämmelserna kan publiken inte delta i evenemanget som i alla fall kan följas genom Drumsö församlings Facebook-sidor från och med kl. 10.30. Lipunnosto Flagghissning Lauttapartio Seppeleen lasku Kransnedläggning Lauttasaari-Seura – Drumsö-sällskapet Lauttasaaren säätiö Drumsöstiftelsen Finlandia Ukko Heinonen, saksofoni/saxofon Kenttäjumalanpalvelus Fältgudstjänst Lauttasaaren seurakunta, Johannes församling liturgia/liturg Marko Heusala päivän virsi/ dagens psalm 584:1,3/ 549:2, Anne Viljamaa saarna/predikan Fred Lindström Maamme Vårt land
TEKSTI Katja Pesonen Kahvila Gluteeniton unelma avaa keskiviikkona 9. joulukuuta ovensa Kauppakeskus Lauttiksessa osoitteessa Lauttasaarentie 28. Kahvila sijaitsee entisen Wayne’s Coffeen tiloissa keskuksen toisessa kerroksessa. Gluteeniton kahvila on lohjalaisen Marianne Surakan pitkäaikainen unelma. ”Olen alun perin ollut aivan muulla alalla töissä, mutta seurannut vierestä ravintola-alaa 27 vuotta. Tämä on haaveeni ja ajattelin, että oli maailmassa korona tai ei, nyt tämän viimein toteutan”, hän nauraa heläyttää. Nimensä mukaisesti kaikki kahvilan tuotteet ovat gluteenittomia. Ne tulevat Ilonan gluteenittomasta leipomosta, joka valittiin 2018 vuoden gluteenittomaksi leipomoksi. Surakka toivoo laajan tuotevalikoiman kannustavan herkuttelemaan niidenkin, joiden ei tarvitse gluteenitonta terveydellisistä syistä syödä. Kahvilassa on myös popcornia ja pehmistä ympäri vuoden. Tuotteita saa mukaan tai nautiskella paikan päällä turvarajoituksin. Gluteenittomasta unelmasta voi lisäksi tilata täytekakkuja sekä muuta makeaa tai suolaista. Myös vegaanisia vaihtoehtoja löytyy. ”Ja koska kahvilani on koko perheelle, tarjolla on lisäksi hyvistä raaka-aineista tehtyjä koiranja kissan ruokia kotiin vietäväksi. Nekin ilman vehnää ja gluteenia”, Surakka lisää. PÄÄKIRJOITUS 2 3.12. 2 2 S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A Ajassa 3.12.2020 Nro 42 LUKU LAUTTASAARESTA 63 m 2 Lauttasaarelaisen asunnon keskikoko vuonna 2018. Lähde: Helsingin kaupunginkanslia Valoa pimeyteen Elämme vuoden pimeitä aikaa. Marraskuussa Helsingissä on ollut keskimäärin 23,5 aurinkoista tuntia 2000-luvulla, eivätkä joulukuun luvutkaan paljoa paremmat ole. Päivä lyhenee edelleen. Maa on musta märästä asfaltista ja maatuvien lehtien peittämästä nurmesta. Pieni ripaus sadetta ja paksu pilviverho, niin voimme heittää viimeisetkin toiveet auringon näkemisestä. Vuosi 2020 ei ole ollut vuosituhannen pimein. Marraskuussa on tehty lämpöennätyksiä, ja aurinko on näyttäytynyt lähes päivittäin. Siitäkin huolimatta syksy alkaa painamaan. Koronarajoituksia on jälleen kiristetty, ja toiminta suuntautuu taas entistä tiukemmin kodin ja ulkoilun ympärille. Normaalina vuosina useat ovat jo suunnanneet tässä vaiheessa vuotta etelään, tai lomamatka auringon syliin on varattuna lähikuukausille. Näin koronavuotena jo pelkkä haaveilu etelän lämmöstä tuntuu vieraalta. Toiveissa olisikin valkoinen maa. Valkoisen peitteen mukana pihoille ilmestyisi tanssimaan lumiukkoja, ja riemun kiljahdukset täyttäisivät pulkkamäet. Pieni pakkanen mahdollistaisi luistinratojen jäädyttämisen. Joskin tilastojen valossa pysyvä lumipeite saapuu Helsinkiin uuden vuoden aattona, ja näin lämpimän marraskuun jälkeen toiveet paksusta lumipeitteestä tuntuvat lähes yhtä kaukaisilta kuin haaveilu ulkomaan matkoista. Viimeisenä oljen kortena tulevat jouluvalot. Marraskuun loppua kohden useita ikkunoita, parvekkeen kaiteita ja ovenpieliä ovatkin ilmestyneet koristamaan valonauhat, joulutähdet, kyntteliköt ja muut kauniit koristeet. Lauttiksen kuusi sai jouluvalonsa, Kasinonrannan kahvilaa koristavat upeat tunnelmavalot. Kannustaisinkin kaikkia kaivamaan valonauhat kaapeista meitä kaikkia saarelaisia ilahduttamaan. Voimme luoda myös valoa pienillä teoilla. Musiikkiesitykset Lauttasaaren palvelutalolla, hyväntekeväisyyskeräyksiin osallistuminen, pehmolelut ikkunoissa, heijastinpuut, positiiviset kirjoitukset Facebookissa ja niin edelleen. Jokainen näistä teoista on luonut iloa ja valoa ympärilleen. Yhdessä jaksamme tsempata tämän vuoden pimeimmän ajan yli. Valoa Pimeään Leena Juntunen Päiväkotija koulutyöryhmän pj. P.S. Onnea kaikille syksyn ylioppilaille. Grattis till alla höstens studenter. Hieno suoritus! Lahnalahden puiston pelikentän etelälaidalla olevat kuusi vanhaa poppelia joudutaan poistamaan. Helsingin kaupungin puistojen ylläpidon mukaan puiden kuntoa on seurattu jo pitkään ja ne on todettu niin lahovikaiseksi, että ne ovat muuttuneet vaaraksi ympäristölle. Puut kaadetaan viikon 49 aikana eli joulukuun ensimmäisellä viikolla. Rungot ja oksat jätetään joksikin aikaa kentälle odottamaan paikan päällä suoritettavaa haketusta, sillä on logistisesti kevyempi vaihtoehto kuljettaa materiaali pois hakkeena. Puistojen ylläpito päättää korvaavien puiden lajin ja istutusajankohdan yhdessä maisemaja kaupunkisuunnitteluyksikön kanssa myöhemmin. KP Puita kaadetaan Lahnalahden puistossa Lauttasaari-Seuran syyskokous valitsi torstaina 26. marraskuuta uuden hallituksen vuodelle 2021. Hallitukseen valittiin kahdeksan varsinaista jäsentä. He ovat Jukka Tulkki, Henrika Zilliacus-Tikkanen, Leena von Hertzen, Ville Elomaa, Tuula Meres-Wuori, Leena Juntunen, Mikko Eräkangas ja Juha Beurling-Pomoell. Varajäseniksi valittiin Katariina Aaltonen, Niklas Koskimies ja Aino Antin. Syyskokous valitsi Lauttasaari-Seuran puheenjohtajaksi vuodelle 2021 Nina Lukkarin. Lukkari on hallituksen pitkäaikainen jäsen ja toiminut useita vuosia varapuheenjohtajana. Seuran varapuheenjohtajan valitsee hallitus vuoden ensimmäisessä kokouksessaan. KP KATJA PESONEN Lauttasaari-Seura sai uuden hallituksen Lauttasaari-Seuran hallituksessa pysyi monta samaa kasvoa. Keskustele Länsiulapanniemestä verkossa Länsiulapanniemen rantareitin puistosuunnitelmasta järjestetään kaikille avoin keskustelutilaisuus verkossa 10. joulukuuta kello 17. Tilaisuudessa voi kysyä ja kommentoida nykyisiä suunnitelmia. Mukana puhumassa ovat muun muassa WSP:n ja Helsingin kaupungin maisema-arkkitehdit. Tilaisuus kestää noin kaksi tuntia. Osallistuakseen ei tarvitse ladata uusia sovelluksia, sillä tilaisuuteen osallistutaan verkkoselaimen välityksellä Microsoft Teamsin kautta. Lisätietoja ja osallistumisohjeet löytyvät Lauttasaari-Seuran Facebook-sivuilta, jossa tapahtuma on kiinnitettynä sivun ylälaitaan. Tapahtuman nimi on Verkkotilaisuus Länsiulapanniemen rantareitin puistosuunnitelmasta. Tilaisuudesta tulee tallenne osoitteeseen hel.fi/asukastilaisuudet. Viikko tilaisuuden jälkeen siellä on nähtävillä myös koosteet esitetyistä kysymyksistä vastauksineen. KP Länsiulapanniemen varalle on luvassa suunnitelma poikineen. Gluteeniton kahvila avaa Lauttikseen Marianne Surakan Gluteeniton unelma avaa ovensa Lauttiksessa. Lauttasaaren yhteiskoulun syksyn 2020 uudet ylioppilaat Gvozdeva Tamila Ilvan Sera Kuosmanen Otto Tiilikainen Lucas Lauttasaari-lehti onnittelee! ?? Valoa kansalle! Perinteinen yrittäjien kuusi kohosi lauantaina 28. joulukuuta Lauttiksen torille valaisemaan pimeää vuodenaikaa ja kaappaamaan joulutunnelmaan. KP A N N A KO N TT IN EN
3 3.12.2020 Nro 42 KOKOSI ANNA KONTTINEN KYSYIMME TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen Lauttasaaren Emmaus muutti osoitteeseen Heikkiläntie 2 muutama kuukausi sitten. Emmauksen puheenjohtaja Ulla Hoyer kertoo toiminnan alkaneen verkkaisesti. ”Mukavaa, kun sekä vanhoja tuttuja että uusiakin asiakkaita on löytänyt tänne. Olemme kyllä hieman piilossa puiden takana. Näkyvyyttä ja iltavalaistusta on parannettava.” Tilat eivät ole kovinkaan paljon suuremmat kuin Emmauksen entisissä tiloissa Gyldénintie 2:ssa, jossa se oli vuodesta 1983 lähtien, mutta siltä se näyttää. ”Olemme katutasossa, meillä on näyteikkuna sekä selkeät ja ilmavat tilat, hyvä valaistus. Luonnonvaloa on myös työtiloissa ja työntekijöille aikaisempaa paremmat sosiaalitilat”, Hoyer listaa positiivisia muutoksia. ”Laajennamme vähitellen tuotevalikoimaa niin, että voimme palvella paremmin erilaisia asiakasryhmiä, muun muassa lapsiperheitä. Emmauksen pyrkimyksenä on näkyä aktiivisena toimijana lauttasaarelaisten arjessa.” Emmaus etsii nyt lisää vapaaehtoisia. Sen tulot saadaan lahjoitetun tavaran myynnistä ja kirpputoreja pyöritetään pääasiassa vapaaehtoisvoimin. ”Heitä tarvitaan vaatteiden, kodintekstiilien ja tavaroiden lajitteluun sekä hinnoitteluun, kassalle ja asiakaspalveluun, siivoukseen ja järjestelyyn. Olisi myös mainiota, jos joku haluaisi laittaa työyhteisölle lounasta”, sanoo Hoyer. Tärkeintä on halu olla mukana Emmauksen solidaarisuustyössä tukemassa heikommassa asemassa olevia ihmisiä niin kotimaassa kuin maailmalla. Kiinnostus kierrätykseenkin on tärkeää. Ikärajaa ei ole, joten niin koululaiset, opiskelijat kuin työikäiset ja eläkeläiset ovat tervetulleita porukkaan iloiseen. ”Jokaiselle pyritään löytämään hänelle sopivia ja mieluisia tehtäviä, joihin annetaan opastusta ja joita voi tehdä omien mahdollisuuksiensa ja voimiensa mukaan. Tästä on mahdollista saada työtodistus, josta on hyötyä työnhaussa”, Hoyer lisää. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Emmaus avasi uudet tilat ja etsii nyt vapaaehtoisia Solidaarisuusjärjestö Emmauksen puheenjohtaja Ulla Hoyer etsii kirpputorille vapaaehtoisia. Haluatko Emmaukseen vapariksi? Myymälänvastaava Reija Wihinen ottaa vastaan ilmoittautumisia emmaus.lauttasaari@gmail.com ja nettisivujen lomakkeella emmaushelsinki.fi/ota-yhteytta. Kerro viestissä lyhyesti itsestäsi. TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen Lauttasaarelaisia on koskettanut syvästi uutinen siitä kuinka Lauttasaaren senioritalossa todettiin koronavirustartunta 28 asukkaalla ja seitsemällä hoitohenkilöstöstä. Varotoimenpiteenä talon kaikki asukkaat ovat karanteenissa kotonaan eivätkä vierailut talossa ole mahdollisia. Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja Juha Beurling-Pomoell päätti tehdä jotain piristääkseen senioritalon asukkaita ja nostaakseen tunnelmaa. Niinpä hän otti yhteyttä Päivi K. Järviseen, joka kevään korona-aallon tuoksinnassa toi ihmisille iloa soittamalla säkkipillillä Gyldénintiellä. Järvinen lähti ilolla mukaan. ”Tämä on lahja senioreille, mutta se on myös lahja minulle, koska saan auttaa”, hän sanoo. Beurling-Pomoell, Lauttasaari-Seuran varapuheenjohtaja Nina Lukkari ja Järvinen toivat kello 14 torstai-iltapäivällä senioritalolle puolen tunnin konsertin. ”Turvallisuuden vuoksi emme kutsuneet paikalle muita, mutta oli silti hienoa kun ihmisiä kerääntyi aika paljonkin tähän lähelle konserttia kuuntelemaan ja tunnelmoimaan mukana”, Beurling-Pomoell sanoo iloisena. Ensin soitettiin etupihalla, sitten takapihalla. Asukkaat kokoontuivat ikkunoille kuuntelemaan, kun Järvinen kajautti merituulessa ilmoille muun muassa kappaleet Finlandia, Maa on niin kaunis, Enkeli taivaan, Porsaita äidin oomme kaikki, Scotland the Brave ja Amazing Grace. Asukkaat olivat silminnähden ilahtuneita ja lauloivat välillä mukana. Perjantaina 27. marraskuuta kello 18 Johanna Kare järjesti myös laulua senioritalon ikkunoiden alle, mukana oli Lauttasaaren seurakunta. Piristysmusiikkia Lauttasaaren senioritalolle Päivi K. Järvinen, Juha Beurling-Pomoell ja Nina Lukkari kävivät ilostuttamassa senioritalon asukkaita torstai-iltapäivällä. Onko sinulla kasviystäviä? Esko Vuori En lajeja tunne, mutta kotonani on ihan normaaleja huonekasveja. Jotkut kasvit pysyvät hyvin hengissä, toiset vähän huonommin. Muutaman tapan vuodessa, mutta kyllä niistä aika moni selviytyykin. Tia Saurén On meillä muutama kasvi. En muista niiden nimiä ja mieheni hoitaa ne. Mieheni tuo silloin tällöin myös muita kukkia. Peppiina Rinne ja Matti Salakka On meillä peikonlehti ja mikä se on se meidän uusi joulukuusi?, kysyy Salakka. Sypressin hankimme joulukuuseksi ja me ostimme juuri uuden palmunkin, kertoo Rinne. Eemeli Monni En ole ostanut viime aikoina uusia kasveja. Minulla on kotona yksi valtava peikonlehti, joka on ainakin puolitoista metriä korkea ja leveä. Muut kasvit tapan, mutta peikonlehti on helppohoitoinen.
SEURA HAASTAA TALOYHTIÖT Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Viirejä voi ostaa Lauttasaari-Seuran toimistolta jäsenhintaan 80 € (norm 100 €). JOKO TEIDÄN TALOSSA LIEHUU LAUTTASAAREN OMA VIIRI? Kauppaneuvoksentie 18 • seura@lauttasaari.fi • puh. 050 591 6466 Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Muistattehan tarvittaessa sopia viirin käytöstä taloyhtiönne huoltoyhtiön kanssa. Hinta LauttasaariSeuran jäsenille SEURA HAASTAA TALOYHTIÖT Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Viirejä voi ostaa Lauttasaari-Seuran toimistolta jäsenhintaan 80 € (norm 100 €). JOKO TEIDÄN TALOSSA LIEHUU LAUTTASAAREN OMA VIIRI? Kauppaneuvoksentie 18 • seura@lauttasaari.fi • puh. 050 591 6466 Viiri on myynnissä Lauttiksen pohjakerroksen Info Express -myymälässä ja LauttasaariSeuran toimistolla. Tiedustelut: seura@lauttasaari.fi tai puh. 050 591 6466. 4 3.12.2020 Nro 42 Uusi erä viirejä valmistuu jouluksi: 80 € Lauttasaaren Kauneuskeskuksesta lahjakortteja kosmetologille, kampaajalle ja kynsiteknikolle. Heikkiläntie 1B 00210 Hki Puh: 09-671818 www.lauttasaarenkauneuskeskus.com Koruliike Pearly Parrot Kauniit kelloja korulahjat läheltäsi! Naisten Festina Mademoiselle -kellon ostajalle rannekoru Erä kivoja pikkulaukkuja vain joulumyynnissä Myös muita kivoja lahjaideoita – korulippaita, kellokoteloita, pikkurahalla maskottikoruja Tervetuloa sykähdyttäville jouluostoksille! Avoinna jouluun asti ma 11-18, ti-pe 12-17, la 11-15. Ajanvarauksella ilta-aikoja. Gyldenintie 6 Puh. 050 4143791 pearlyparrot.fi Joulun www.hierontamesta.fi info@hierontamesta.fi lahJakortit hierontamestalta Lauttasaarijuliste kehystettynä A3koossa Tervetuloa lahjaostoksille! Lauttasaarentie 17, 09 612 9970, kakenkehys.fi 48 € ANNA JOULULAHJAKSI LAUTTASAARI-VIIRI Viirejä on kahta pituutta: 4m ja 5m. Viirin oikea mitta on noin puolet lipputangosta. Hinta 100 € Lauttasaari-Seuran jäsenkortilla Viirit myynnissä ma 14.12. alkaen. Tiedustelut ja myynti: seura@lauttasaari.fi, 050 591 6466. Taloyhtiöt huom! Sopikaa tarvittaessa viirin käytöstä huoltoyhtiönne kanssa. Joululahjat saarelta Hairspot Lauttasaarentie 12 (09) 6212 535 hairspot.fi Osta lahjat saarelta! Pukki suosittelee hemmottelevaa hoitoa kauneus-/hiuspalveluihimme, unohtamatta arkea helpottavia lukuisia tuotepakettejamme. Kaikki helposti lahjakortilla! Kosmetiikkaja kauneuspalvelut Sannamaija Lauttasaarentie 34 040 843 4818 sannamaija.com Ihanat, laadukkaat lahjat lämmöllä Sannamaijalta! Kosmetiikkaa, asusteita, F A L K E -sukat naisille ja miehille, lahjakortit ym. Paketointi kuuluu palveluun. Voit myös varata yksityisajan ostoksille. Läm pöä ja loistetta jouluun Moikolta! Meiltä val m iiksi paketoidut lah jat m yös yrityksille ja y hteisöille! MOIKO.FI Vattunie m enkatu 15 A kauppa @ m oiko.fi
5 3.12.2020 Nro 42 AJASSA TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen Koomikko, näyttelijä ja yrittäjä Sami Hedberg on puurtanut entisessä Nordean konttorissa osoitteessa Lauttasaarentie 40 viimeiset viisi vuotta saadakseen kuudensadan neliön tilan uuteen loistoon. Hän osti sen kun kulmassa oli putkiremontti käynnissä ja paikat olivat katosta lattiaan täysin auki. ”Näytössä muut kauhistelevat tilaa, mutta minä vain henkäilin ihastuksesta. Näin niin selvästi kaikki sen mahdollisuudet”, hän kertoo. Pari vuotta sitten siitä valmistuivat toimitilat viidelle yritykselle. Femmefysio, Arte Helsinki, Rauha Wellness, Aloha ja kauneushoitola Kati Lehtonen ovat nyt siinä vuokralla. Rakennuksen etupihakin on siistitty ja uudet istutukset laitettu. Omat toimistotilatkin yritykselleen Hedberg Entertaimentille hän on laittanut tipi tip top siistiksi, mutta vasta nyt on valmistunut hulppea kellarikerros. Sille hän on antanut nimen Bank55 Sauna & Lounge. ”Nimi tulee siitä, että taloa on alettu rakentaa 1955. Se valmistui 1956 ja alusta saakka tässä on toiminut pankki aina siihen asti, kun ostin tämän. Olen jättänyt tänne muistoksi pankkiholvit. Mulle on ollut tärkeää säilyttää rakennuksen historia näkyvänä”, Sami kertoo. Bank55 Sauna & Lounge on juhlatila, jossa on oma sisäänkäynti rakennuksen takapihalta. Siellä on nimensä mukaisesti sauna ja lounge-tilaa sekä upea keittiö. Tiloja voi vuokrata kuka tahansa mihin tahansa käyttöön, vaikka yksityistilaisuuksiin tai tyky-päiville. ”Tarjolla on myös valmiita paketteja, esimerkiksi italialaisia, ranskalaisia ja espanjalaisia teemailtoja, viinija viskikursseja sekä räätälöityjä illallisia stand up -show’lla”, hän kertoo silminnähden inspiroituneena. Sami paljastaa suunnitelleensa kaiken itse. Hänen lempivärinsä violetti näkyy siellä täällä, on mustaa kiveä ja kultaa. ”Sisustaminen on mulle intohimo. Olen perfektionisti ja viilannut yksityiskohtia pitkään, siksi tämä onkin vienyt sen viisi vuotta, mutta on se ollut sen arvoistakin. Nyt kun tämä on valmis, siirryn mökin laittoon”, hän heittää. Sami on syntynyt ja kasvanut Lauttasaaressa. Pari vuotta sitten hän muutti Lauttasaaresta Töölöön, mutta on nyt palannut takaisin kotiin. Hän asuu Melkonkadulla naisystävänsä Saija Tuupasen kanssa. Koronan myötä Samin 15-vuotisjuhlakiertue siirrettiin maalis-toukokuulle ja hän on ideoinut uusia tulovirtoja. ”Kesällä kuvasimme Luokkakokous 3:n. Se tulee ulos näillä näkymin helmikuussa. Olen avannut netkomedi.com sivuston, jossa voi katsoa stand up -komiikkaa kotisohvalta, ja tehnyt stand up -show’n leffateattereihin”, hän luettelee. Tapahtumatuotantoa tekevä Hedberg Entertaiment on tehnyt lisäksi uuden aluevaltauksen ja tekee nyt mainoksia ja kampanjoita muille yrityksille. Siihen hän on palkannut kaksi työntekijää lisää. Se on riski, joka alussa on otettava kun tähtäimessä on laajentaa. Sami kertoo kuitenkin ikävöivänsä keikoille. ”Positiivista on se, että 15-juhlakiertuetta ei tarvinnut peruuttaa, ainoastaan siirtää. Olemme tehneet ison selvitystyön konserttisalien ja teattereiden kanssa ja olemme yhdessä käyneet jokaisen salin erikseen läpi siten, että kiertue on mahdollista järjestää maakunnissa koronasäännösten mukaisesti, jos tilanne sen sallii vielä keväällä.” Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Sami remppasi Lauttasaarentien kulman LAUTTASAAREN KOKENEIN ASUNTOKAUPPIAS ERKKERI Kiinteistötoimisto Erkkeri Oy Lauttasaarentie 28 00200 Helsinki Kauppakeskus Lauttis Puhelin 09 682 4050 lkv@erkkeri.fi www.erkkeri.fi Miikka Oksanen LKV alalla 2018 alkaen 0400 371 185 Terhi Koponen vuokraneuvottelija 050 539 6480 KIINTEISTÖTOIMISTO Veli-Pekka Närhi tj, osakas alalla 1994 alkaen 0400 810 540 Markku Enström LKV, osakas alalla 1988 alkaen 0400 416 114 ASUNNOT • LIIKETILAT • MYYNTI • VUOKRAUS 47,5m² Gyldenintie 14 C Uusi kaunis koti! 2H, KK, KPH + TILAVA LASITETTU ETELÄPARVEKE. Huoneisto on kokonaisuudessaan uusittu meneillään olevan putkiremontin yhteydessä. Tähän kotiin on helppo ihastua! Taloyhtiö myy, ei varainsiirtoveroa ostajalle! Ostajalle ei siirry putkiremontista aiheutuva velkaosuus. Energialuokka F2013. Hp. 335.000€ Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Lauttasaarelaisille Sami Hedberg avasi Lauttasaarentien kulmaan juhlatilat.
6 3.12.2020 Nro 42 ILMIÖ Koteihin iski kasvibuumi Suurien juhlien peruuntuminen notkautti kukkamyyntiä ja Lauttasaaren kukkakaupat ovat kehitelleet uusia ideoita myynnin edistämiseksi. Yksi pelastus on ollut se, että kukkia ostetaan nyt kotiin enemmän kuin ennen ja kukkalähetysten määrät ovat kasvaneet. Itseä ja muita piristetään niin viherkasveilla kuin kukkakimpuilla. TEKSTI ja KUVAT Katja Pesonen Ihmiset tosiaan muistavat toisiaan kukilla nyt enemmän kuin yleensä, kertoo Kukkakauppa Desiréen floristi Sari Kunnas. ”Voidaan lähettää kukkia ystävälle tai tutulle ihan muuten vaan. Paljon tilataan myös itselle, niin viherkasveja kuin leikkokukkia. Ihmiset saavat positiivista buustia kasveista ja ne piristävät, kun nyt ollaan niin paljon kotona. Parvekekukkiakin haettiin keväällä ja kesällä paljon. Niiden nousun huomasi keväällä heti.” Koteihin on lähtenyt peikonlehtiä, anopinkieliä sekä boheemeja ja luonnonläheisiä kukka-asetelmia ja kimppuja. Ihmiset kiinnittävät nyt hänen mukaansa enemmän huomiota kimpun yksityiskohtiin ja pohtivat niitä. On myös niitä, jotka sanovat minkä tyyppistä kimppua havittelevat, mitä värejä, mikä teema, mikä tunnelma ja antavat floristille vapaat kädet. Pelargoniat ovat vuodesta toiseen suomalaisten suosikkikukka parvekkeella. ”Ne ovat käytännöllisiä, mikä on suomalaisille tärkeää. Ne kestävät kuivuuttakin hyvin. Väreillä saa niihin vaihtelua”, Kunnas toteaa. Heidän myyntiinsä korona on vaikuttanut Kunnaksen mukaan yllättävän vähän. Hän odotti pahempaa. ”Isojen juhlien peruuntuminen tietysti näkyy myynnissä, mutta kukkia on kuitenkin myyty paljon. Häitä ja muita juhlia on pidetty silti, vaikkakin pienemmällä porukalla ja niihin on edelleen tilattu kukkia. Meidän sijainnillammekin on varmasti osuutta asiaan. Olemme hyvällä paikalla ja tänne on helppo tulla”, hän toteaa. Trendinä nyt: ”Boheemit kukkakimput ja asetelmat. Niissä on luonnonkukkien tyyppisiä kukkia, kuten oksaneilikkaa, jaloleinikkiä, eukalyptuksen lehtiä, freesiaa, vahakukkaa, skimmiaa, eustomaa, anemonea ja rentoa sidontaa.” Suositus aloittelijalle: ”Peikonlehti. Sille riittää, kun kerran viikossa kastelee.” Kukkakauppa Desirée Lauttasaarentie 27 09 694 6394 Kukkakauppa Steniuksen yrittäjä Maria Silén on huomannut selkeän uuden käänteen: nyt ostetaan kukkia itselle. Ne voivat olla yhtä lailla viherkasveja tai kimppu leikkokukkia, mutta kotiin halutaan eloa ja väriä. Esimerkiksi oliivipuu oli keväällä todella suosittu. ”Nyt kannattaakin hankkia enemmän kukkia kotiin, sillä etätyöläinen pääsee nauttimaan niistä koko päivän ja koko rahan edestä”, Silén sanoo hymyillen. Silén kertoo myynnin loppuneen keväällä koronauutisten myötä kuin seinään. ”Minulla on kaksi vakituista työntekijää, joten minun on ajateltava myös heitä. Siksi tämä on ollut vaikeaa aikaa. Olemme kuitenkin olleet onnekkaita, kun olemme saaneet tulla töihin. Monet saarelaiset ovat halunneet tukea paikallisia yrityksiä ostamalla saarelta ja olemme saaneet paljon kannustusta”, hän sanoo Silénin mukaan siinä missä tilauksia on aikaisemmin tehty hyvissä ajoin ennen juhlia, nyt sekä juhlijat että juhlavieraat jättävät sen viime tippaan, sillä koskaan ei voi tietää, voiko juhlia sittenkään pitää vai siirretäänkö niitä jälleen kerran. Tilanne on vaatinut yrittäjältä uusia keinoja ja tsemppiasennetta. ”Aloitimme kampanjan, jossa tarjosimme ilmaisen kotiinkuljetuksen vähintään 35 euron ostoille ja se sai ihmiset liikkeelle. Teimme kuljetuksia koko perheen voimin. Aloin myös laittaa säännöllisesti Instagram-tarinoihin kuvia ja esittelyjä kasveista hintoineen. Näin ihmiset näkivät heti eri vaihtoehtoja, soittivat ja kertoivat kuvien perusteella mitä kukkia halusivat. Myös Facebook on ollut tärkeä väline.” Hän näki sosiaalisen median voiman. ”Ihmiset arvostavat suoraa kommunikointia. He voivat ottaa somesta kuvakaappauksia kukista, tulla niiden kanssa ja kertoa mitä haluaisivat vaikkapa kimppuun.” Trendinä nyt: ”Neilikat ovat aina tosi suosittuja, sitä ne ovat nytkin. Niissä on paljon eri sävyjä ja ne ovat siksi monipuolisia. Myös jaloleinikistä pidetään.” Suositus aloittelijalle: ”Palmuvehka. Se on helppohoitoinen ja kestää varjoa ja kuivuutta.” Kukkakauppa Stenius Lauttasaarentie 31 09 671025 Kukkia ihan muuten vaan Some toi kukkakaupan lähelle ”Nyt kannattaakin hankkia enemmän kukkia kotiin, sillä etätyöläinen pääsee nauttimaan niistä koko päivän ja koko rahan edestä.” Kukkakauppa Steniuksen Maria Silén on huomannut ihmisten pitävän siitä, että he voivat valita kukkia sosiaalisen median kautta. Kukkakauppa Desiréen floristi Sari Kunnas sanoo ihmisten hakevan nyt kotiin piristystä kukilla.
7 3.12.2020 Nro 42 HELSINGIN AIKUISOPISTO OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN KESKUS applying for a job in english henkilöstöjohtaminen (7 op) rock-klassikoita kitaralla Runeberginkatu 22–24 luovaa ompelua intensiiviset YKI-kurssit urban afro acrylic painting 1000+ kurssia helao.fi itsellesi ota aikaa Lauttasaarilehden voi myös tilata Vuonna 2021 lehden vuosikerta on 45 numeroa ja sen hinta on 75 euroa. Nykyisille tilaajille tilaus jatkuu automaattisesti. Ilmoitathan mahdollisimman pian, jos et halua jatkaa tilaustasi ensi vuonna. Tiedustelut, tilaukset ja tilausten lopetukset: seura@lauttasaari.fi tai 050 591 6466. Lauttapartion Joulupukkipalvelu hyvää joulumieltä jo vuodesta 1947 Tilaa perinteinen ja raitis partiopukki hintaan 50,(Huom! Koronaturvallisuus on otettu monin tavoin huomioon.) Tarkemmat tiedot ja ennakkotilaukset 20.12. asti osoitteesta: www.lauttapartio.fi Suosittu palvelu on jälleen avattu! Juho Elevaara LKV 041-537 6065 Ulla Niinivaara, LKV, LVV 041-537 6061 Tarjous uusille Täydenpalvelun vuokranantajaasiakkaille. Palkkio 1,24 * kk vuokra ensimmäisen vuokrauksen yhteydessä. Ensimmäinen vuosilasku: 1,1 * kk vuokra tammikuussa 2022. Uudelleenvuokraukset veloituksetta 26.11.20 Nro 41 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry *Ainoa kaupunginosalehti Uutismedian liiton Vuoden kaupunkilehti -kilpailun finaalissa 2018–2020. Lykissa riittää lukiolaisyrittäjiä Lauttasaaren yhteiskoulussa moni lukiolainen tekee töitä opiskelujensa ohessa. Osa on perustanut jopa oman yrityksen, useitakin. Motiivina pikku bisneksille on oman rahan lumo ja osaaminen valitulla toimialalla. Esittelemme kolme lukiolaisyrittäjää ja heidän ideansa. s. 6-7 Ilmoittamalla Lauttasaarilehdessä mainoksesi jaetaan lähes 10 000 saarelaiseen kotiin ja yritykseen. Lisäksi 3 000 lehden telinejakelu. Tutustu mediakorttiin osoitteessa lauttasaari.fi ja pyydä tarjous! Mediamyynti Leena Valtola, 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Ronja Rönnqvistillä on toiminimi. Lauttasaaren juhlallisuudet itsenäisyyspäivänä Festigheter under självständighets dagen på Drumsö 6.12.2020 klo/kl. 10.30 sankarihaudoilla/vid hjältegravarna Liput saapuvat Flaggorna anländer Lipunnosto Flagghissning Lauttapartio Seppeleen lasku Kransnedläggning Lauttasaari-Seura – Drumsö-Sällskapet Lauttasaaren säätiö Drumsöstiftelsen Sanajumalanpalvelus Gudtjänst liturgia/liturg Marko Heusala, saarna/predikan Fred Lindström HowManyMothers –lauluyhtye/sångensemble johtaa/dirigent Anne Viljamaa Partiolupaus Scoutlöftet Lauttapartio Huomionosoitukset Utmärkelser Lauttasaari-Seura – Drumsö-Sällskapet Lauttasaaren säätiö Drumsöstiftelsen Maamme yhteislaulu/allsång Tervetuloa! Välkommen! Mukana/med: Johannes församling Lauttasaaren seurakunta Lauttasaari-Seura – Drumsö-Sällskapet Lauttasaaren säätiö Drumsöstiftelsen Lauttasaaren VPK Lauttasaaren Lionsit Lauttapartio Lauttasaaren Luotsitytöt ”Monet työnantajat muistavat työntekijöitään syntymäpäivinä kukkalähetyksillä näiden ollessa etätöissä ja etätyöporukatkin lähettävät kukkia toisilleen kotiinkuljetuksella. Tällainen on uutta, en ole ennen nähnyt vastaavaa”, kertoo Kukkakaari Lauttiksen floristi Emmi Ourila. Ja kasveja ostetaan kotiin selkeästi aikaisempaa enemmän, sillä nyt niistä pääsee nauttimaan muulloinkin kuin niinä muutamana tuntina työpäivän ja nukkumaanmenon välissä. ”Ihmiset tarvitsevat piristystä ja ovat panostaneet kotiin. Tuo erilaisen fiiliksen päivään kun saa katsella pöydällä vihreää. Se tekee hyvää myös näin pimeänä vuodenaikana. Itselleni koti ei ole koti ilman kasveja.” Ourila kertoo, ettei korona ole tuonut heidän myyntiinsä kovinkaan suurta laskua. Sen verran kuitenkin, että he ovat supistaneet aukioloaikoja. ”Isompien juhlien peruuntuminen on tietysti vaikuttanut, mutta toisaalta ihmiset ostavat paljon kukkia kotiin, sillä siellä vietetään enemmän aikaa. Kukkalähetykset ovat jonkin verran lisääntyneet ja meiltä on nyt mahdollista tilata kontaktiton lähetys, jossa kukat jätetään oven taakse”, hän kertoo. On kuitenkin muistamista vaativia tilanteita, vaikka suuria tilaisuuksia ei olisikaan, esimerkiksi ristiäiset, surunvalittelut ja äitienpäivät. Vanhempaa äitiä ei ehkä uskalleta mennä katsomaan, joten heille lähetetään nyt kukkia muistamisena muutenkin. Trendinä nyt: ”Peikonlehti oli trendikäs viime vuonna ja sitä on se myös tänä vuonna. Lisäksi eukalyptus on suosittu, samaten protea.” Suositus aloittelijalle: ”Palmuvehka. Sitä ei saa tapettua kovinkaan helposti.” Kukkakaari Lauttis Lauttasaarentie 28 040 1544965 Koteihin iski kasvibuumi Suurien juhlien peruuntuminen notkautti kukkamyyntiä ja Lauttasaaren kukkakaupat ovat kehitelleet uusia ideoita myynnin edistämiseksi. Yksi pelastus on ollut se, että kukkia ostetaan nyt kotiin enemmän kuin ennen ja kukkalähetysten määrät ovat kasvaneet. Itseä ja muita piristetään niin viherkasveilla kuin kukkakimpuilla. TEKSTI ja KUVAT Katja Pesonen Yrittäjä Natalja Kazmina Helsia Kukasta on pitänyt liikettään vähän yli vuoden. Myös hän on huomannut, että ihmiset ostavat kukkia itselle. Ne ovat monen etätyöläisen piristys. Helsia Kukan hittituotteeksi on noussut Kazminan kokoama mehikasvilajitelma, johon hän on laittanut koristelapun ja siihen tähän aikaan sopivan tekstin I will survive. Hän alkoi tehdä myös vihanneskimppuja. Eräs asiakas on tähän mennessä ostanut niitä jo viisi. Kazmina on ilmiselvän kätevä käsistään. Helsia Kukassa myydään kukkien lisäksi koriste-esineitä ja sisustustavaraa ja hän on tehnyt niitä myös itse käsityönä. Heti kassalla on myynnissä Kazminan tekemiä hauskoja hapsuheijastimia, joilla on ollut hyvä menekki. Kazmina esittelee kuvia vaippakakuista, neulotuista repuista, astioista, joihin on tehnyt keramiikkakoristeluja. Seuraava askel on laittaa ne nettiin, jotta hän voi alkaa tehdä niitä tilauksesta. Idea näihin kaikkiin tuli, kun myynti notkahti keväällä koronan myötä selkeästi. Välillä ei tiedä mitä tapahtuu huomenna. ”Mutta ahdistun, jos ajattelen liian negatiivisesti, joten olen halunnut pitää positiivisen mielen ja ajatellut, että vaikka nyt tilanne on niin erikoinen, kaikki on kuitenkin mahdollista”, hän sanoo. Kevään alussa hän laittoi 50 prosentin alennuksen kaikille kukille. ”Sydäntä lämmitti, kun eräs asiakas tuli ostoksille ja sanoi tietävänsä kuinka vaikeaa pienyrittäjillä tällä hetkellä on ja hän halusi ostaa kukkia nimenomaan normaaliin hintaan”, Kazmina kiittelee. ”Kun asiakas on iloinen, minäkin piristyn. Pidän tästä työstä paljon.” Kazminalla ei ole sopimusta kotiinkuljetusyritysten kanssa, mutta lupaa, että tarpeen tullen hän, aviomies tai vaikkapa vanhin poika, kun koulultaan ehtii, voi tuoda kukat kotiin. Trendinä nyt: ”Luonnolliset kimput. Niissä on erilaisia luonnonmateriaaleja, kuten heiniä, oksia, kaarnaa, käpyjä ja kuivakukkia.” Suositus aloittelijalle: ”Mehikasvi. Se on helppohoitoinen, sillä sitä ei tarvitse paljon kastella.” Helsia Kukka Melkonkatu 28 09 698 0775 Käsitöitä kukkien rinnalle Etätyöporukat lähettelevät kukkia Helsia Kukan Natalja Kazmina kannustaa ihmisiä kukkaostoksille talven pimeyttä piristämään. Emmi Ourila Kukkakaari Lauttiksesta kertoo etätyöporukoiden lähettelevän toisilleen kukkia piristykseksi.
8 3.12.2020 Nro 42 RAVINTOLAOPAS Paikka Osoite Mikä Auki Tarjolla Bar 52 Heikkiläntie 2 bar52.fi 09 626 940 Heikkiläntien maineikas ja nostalginen kotiruokapaikka. Päivittäin viisi reilua ruokalajia. Lisäksi keitto, kalaja salaattipöytä ja kahvi. Lounasaika arkisin 10.30–15. Happy hour -juomalista klo 9-20. Kestosuosikki: maksa, läskisoosi, lihapullat. T ma-to 9-24 pe-la 9-01 su 12-24 Muista nämä saaren mainiot ravintolat, lounasravintolat, kahvilat ja baarit. Päivällisravintola ILMOITUS Paseo Café & Grill Itälahdenkatu 1a paseo.fi 050 351 5449 ma-to 9.30-20 pe 9.30-21 la 10-21, su 10-19 Veijarivuoren rannassa hiekkatien varrella. Puinen kahvilarakennus ja sitä ympäröivä luonto saaristonäkymin ihastuttavat kaikkina vuodenaikoina. Takka luo tunnelmaa katetulla terassilla. Lounas klo 11 14.30. Kestosuosikki: kalaruoat, burgerit ja Paseon Gelato. T Blue Peter Vattuniemen puistotie 1 bluepeter.fi 010 424 9801 Saaren merellisin ravintola. Joululounas tarjoiltuna. Itsenäisyyspäivän esivalmisteltu take way-menu. Arkilounas tarjoiltuna, salaattipöytä ja kahvi sis., ma-pe 11-14.30. Bistromenu. Lounge. Kabinetteja. Kestosuosikki: lohikeitto, muikut, burgerit, saaristolaispöytä. T W ma-to 11-20.30 pe 11-21 la 12-21, su 12-17 Casa Mare Gyldenintie 6 ravintolacasamare.com 020 7424 260 Saaren ikivihreitä. Lounasaika arkisin klo 11–14. Kaupunkia kotoisampi. Riistaviikot vuoden loppuun saakka. Neljä erikokoista kabinettia taipuvat moneen juhlaan. Koirat tervetulleita. Kestosuosikki: Paholaisen broileri ja pizzat klassikkoja. T F W ma-ti 11-15.30 ke-to 11-20.30, pe 11-21, la 12-21, su 12-17 Korat Café Gyldenintie 9 koratcafe.fi 050 3135 889 Vain pari kivenheittoa Gyldenintien metroasemalta. Tarjoaa aitoa thaimaalaista kotija katuruokaa. Tulista ja miedompaa. Myös vegeä ja vegaanista. Kestosuosikki: curry-annokset. Lounasaika 11-14.30. T ma-pe 1121 la 12-21 Limone Nahkahousuntie 1 limone.fi 050 562 5010 Italialainen mutkaton ja hauska trattoria Nahkahousuntien kulmassa. Keittiössä aitosisilialaista osaamista. Herkullinen leipä. Lounas klo 11-15. Kestosuosikki: Di Parma -pizza ja Katkarapupasta. T F W ma-to 11-21 pe-la 11-22 su 12-21 Lumbini Vattuniemenranta 2 ravintolalumbini.fi 045 602 5561 Aito nepalilainen ravintola Vattuniemenrannan satamamiljöössä. Ilmava sali. Kestosuosikki: Butter Chicken ja Chicken Tikka Masala. Kokeile myös kasvispyöryköitä. T F W ma-to 11-20 pe 11-21 la-su 12-21 Osaka Sushi Vattuniemenkatu 13 osakasushi.fi 050 592 9990 Vattuniemen runsas sushibuffet salaatteineen ja lukuisine lämpimine ruokineen. Keittiössä testattua japanilaista osaamista. Susheja kappalehintaan. Terassipöytiäkin. Kestosuosikki: sushibuffet. T F W ma-pe 10.30-20.30 la-su 12.00-20.30 Puhuri Kauppaneuvoksentie 18 Facebookissa Kahvila Puhuri 050 516 43 65 ma-pe 10-15 Punaisen Huvilan kahvila ihastuttaa palvelullaan ja historiallisella miljööllään. Erikoiskahveja, leivonnaisia ja vohveleita. Tuotteet vegaanisia ja talossa tehtyjä. Esteetön tila. Koirat tervetulleita. Lounas klo 11 alkaen. Kestosuosikki: talon munkit. T Rixi-Baari Isokaari 24 rixibaari.fi 09 677 320 ma-pe 10-23 la-su 10-24 Isokaaren sporttinen legenda, monien olohuone iltaisin. Sisällä TV:n jättiruutu urheilutarjonnan seuraamiseen. Perheystävällinen ravintola, jonka terassilla oma leikkipaikka lapsille. Pizzat myös vegaanisena. Kestosuosikki: pizzat ja kebabit. T KK F Bistro Telakka Vattuniemenranta 5 bistrotelakka.fi 050 3231 961 ma-pe 11-14 Pursiseura Sinbadin rakennuksessa sijaitseva valoisa bistro tarjoilee rehtiä ruokaa sopivalla twistillä ja satamanäkymin. Syysja talvikauden Telakka toimii lounasja tilausravintolana. Kesäkautena aurinkoinen terassi. Lounas klo 11-14. Kestosuosikki: savulohi. T Maggio Kiviaidankatu 9 Maggio.fi 040 170 2010 Nopeasti vankkaan suosioon noussut pizzeria on täynnä Italiaa musiikista viinivalikoimaan ja keittiöstä lautaselle asti. Pizzoissa napolitana-pohja. Myös salaatteja. Iltaisin pöydissä syttyvät kynttilät. Kivenheitto Heikkaanaukiolta. Kestosuosikki: ruokaisa Maggio-pizza. T KK ma-pe 10-22 la-su 11-22 Maharaja Särkiniementie 5 ravintolamaharaja.fi 010 292 6699 Särkiniementien sympaattinen intialainen ravintola, joka tarjoaa niin tandooriruokia kuin naan-pizzojakin, kebabeja ja rullia unohtamatta. A-oikeudet. Maista Maharaja-pizza. Kestosuosikki: butter chicken. T KK F W ma-pe 11-20.30 la-su 12-20.30 Wanha Herra Itälahdenkatu 7 09 6211 931 ma-pe 14-23 la-su 12-23 Itälahdenkadun instituutio. Viime vuosisadalla perustetussa ravintolassa asianmukaiset baarikujeet: biljardi, darts ja yksi saaren ainoista jukeboxeista. Terassi käytössä läpi vuoden. Kestosuosikki: iso tuoppi ja talon lihapiirakka. AFG Restaurant Itälahdenkatu 27 A 1 fb AFG Restaurant 046 948 6360 Tilavassa, valoisassa salissa tarjotaan monipuolista valikoimaa eurooppalaisia ja aasialaisia ruokalajeja. Laaja lounasbuffet vaihtuu päivittäin. Ala cartelta myös pizzaa, kebabeja ja afganistanilaisia annoksia. Kestosuosikki: grillissä paistettu lampaanliha. T KK F ma-su 10.30-21 Persilja Tallbergin puistotie 1 ravintolapersilja.fi 09 621 6727 ma-pe 10.30 -22 la 12-22 su 12-20 Tunnelmallinen perheravintola välimerellisellä keittiöllä. Arkisin runsas noutopöytälounas klo 15 asti ja viikonloppuisin monipuolinen brunssi klo 12-16. Päivällisellä ala carte -listan herkut, myös pizzoja. Kestosuosikki: naudan sisäfilevarras. T Hanko Sushi Lauttasaarentie 28 050 5228208 hankosushi.fi Tyylikäs ketjuravintola, jossa annokset valmistetaan tilauksesta ja niissä käytetään vain vastuullisesti pyydettyjä mereneläviä. Lounas arkisin klo 15 asti. Koti-iltoihin tarjolla jaettavia lajitelmia. Kestosuosikki: 12 palan Medium-lajitelma. T F W ma-pe 11-21 la 12-20 su 12-19 Luca Lauttasaarentie 28 050 466 1499 pizzerialuca.fi Suomen parhaan pizzerian palkinnon voittanut napolilaistyylinen pizzeria. Rento ja lämminhenkinen seurustelupaikka, jossa viihtyy pidempäänkin. Uutuutena perjantailounas. Kestosuosikki: Pizza Diavola. T F W ma-to 16-21 pe 11-22 la 13-22, su 14-20 Lounasravintola Baari Kahvila T =Takeaway KK =Kotiinkuljetus ravintolalta W = Kotiinkuljetus Wolt.fi F = Kotiinkuljetus Foodora.fi RAVINTOLOITSIJA, MUKAAN RAVINTOLAOPPAASEEN? 35€ + alv / lehti. Ota yhteys mediamyyntiin: Leena Valtola 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi. Saaren oma verkkopalvelu Lauttasaari-Seuran ja Lauttasaari-lehden verkkosivu Lauttasaari.fi kokoaa uutiset ja ajankohtaiset kannanotot saarelta. Se kertoo myös alueen historiasta ja tapahtumista. Seuraamalla sivustoa tiedät mitä Lauttasaaressa tapahtuu. SEURA JA LEHTI SOMESSA LAUTTASAARI-SEURA Saaren edunvalvoja ja vaikuttaja. Lue kannanotot. Liity jäseneksi ja tule mukaan toimintaan. UUTISET Napakasti ja oleelliseen pureutuen. TAPAHTUMAT Mitä saarella tapahtuu todella? Voit liittää myös oman tapahtumasi osaksi tapahtumakalenteria. Suomen suurin kaupunginosayhdistys LUE NÄKÖISLEHTI Etusivulla aina linkki Lauttasaarilehden näköislehteen. SAARIOPAS Jokaisen uuden ja kokeneemmankin saarelaisen pikaopas Lauttasaareen. Nro 31 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 17.9. 2020 Lauttasaareen hän jää Huhut 73 vuotta Lauttasaaressa asuneen kirjailija Outi Pakkasen muutosta Töölöön ovat vahvasti liioiteltuja: hän aikoo muuttaa saaren sisällä. Pakkasen uusi teos Naistenkutsut ilmestyy ensi viikolla. Hänen mukaansa Lauttasaaresta irtoaa vaivatta kirjallista materiaalia, ja onhan täällä Suomen kaunein katukin. S. 5 Lauttasaari on yksi Helsingin ostovoimaisimmista kaupunginosista 24 000 asukkaallaan. Saaren pidetty, hyperpaikallinen media on Lauttasaari-lehti, jota yli 80% saaren aikuisväestöstä lukee. (Taloustutkimus Oy) Lauttasaari-lehdessä mainostamalla on mahdollisuus tavoittaa myös se osa saaren asukkaista, joka ei seuraa sosiaalista mediaa. TÄSSÄ VOISI OLLA SINUN ILMOITUKSESI Soita 050 591 6466 tai meilaa seura@lauttasaari.fi ja pyydä tarjous! Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry ST-Kattomaalaus Oy on Lauttasaaressa toimiva kattomaalauksen ja kattohuoltojen asiantuntija. Voit tutustua palveluihimme sivustolla www.st-kattomaalaus.com ONKO RÄNNIT TÄYNNÄ LEHTIÄ TAI KATOSSA REIKIÄ? TILAA NYT SYKSYN KATTOHUOLTO LAUTTASAARELAISELTA YRITTÄJÄLTÄ. SASU TERVO PUH. 0500 901 766 Saari & Kallio Oy LKV Lauttasaarentie 16, 00200 Helsinki Puh. (09) 622 4141 lauttasaari@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi/helsinki-lauttasaari Harkitsetko kotisi myymistä Lauttasaaressa? TO I M E KS I A N TO Meillä on parhaillaan 11 ostotoimeksiantoa 1-5 h kerrosja rivitalo asuntoihin Lautta saaressa. Sinunkin kodillesi saattaa siis olla jo ostaja valmiina, soita ja kysy lisää. MARKUS PENTIKÄINEN, OTAVAMEDIA Kiinteistötoimisto Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki 020 741 7888 Arif Hamidulla, YKV, LKV 041-537 6060, arif@takio.com Arabianranta 3h, k, kph, p, 76,5 m². Hämeentie 149, 4 h, k, 2 kph, s ja iso terassiparveke 100 m² Loistavapohjainen ylimmän 8. kerroksen kattohuoneisto 2007 valmistuneesta talosta trendikkäässä Arabianrannassa. Huikeat näkymät kattojen yli vanhankaupungin lahdelle. Mahdollisuus ostaa 2 autohallipaikkaa. Hp 720 0000 €, E =e2013
9 3.12.2020 Nro 42 MISSÄ NYKYTANSSI DREIJAA VALOKUVAAJAA Lue lisää: www.kaapelitehdas.fi/tapahtumia ————— TALLBERGINKATU 1, HELSINKI KAAPELITEHDAS.FI TAPAHTUMIA: ZODIAK – UUDEN TANSSIN KESKUS > Kemppainen, Nieminen, Peura: And then they left 4.-17.12. PERFORMANCESIRKUS > Särkyneiden sydänten satama 11.-12.12. TEATTERIMUSEO > Tarpeisto pääroolissa 30.5.2021 asti SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEO > Katja Eydel: Koulutus 6.1.2021 asti > Jari Silomäki: Tunteiden maantie 6.1.2021 asti HOTELLIJA RAVINTOLAMUSEO > Oispa kaljaa 30.5.2021 asti > Palveluksessanne! Jatkuva VAPAA TAIDEKOULU > Joulumyyjäiset 12.-13.12. KAMERASEURA GALLERIA WEST > Yhteyksiä – Conexões 3.-30.12. DRAWING GALLERY D5 > Satu Nikku ja Antje Sariola: Puu näkyy lävitse 12.1.2021 asti STOA MARIAPASSIO > Marja Paasio: Perhosia ja kukkasia IV 26.2.2021 asti Huom. Koronarajoitusten takia tapahtumiin saattaa tulla muutoksia tai ne voidaan perua kokonaan. Tarkista aikataulut tapahtumanjärjestäjän omilta verkkosivuilta tai sosiaalisen median kanavista. KAMERASEURA GALLERIA WESTIN NÄYTTELYITÄ YHTEYKSIÄ – CONEXÕES -NÄYTTELY 3.-30.12.2020 Näyttely oli syyskuussa esillä Portugalissa Avintesin kansainvälisillä valokuvafestivaaleilla. Ajatus yhteistyöprojektista syntyi Suomen kameraseurojen liiton valokuvaustyöpajassa Portugalissa. Työpajaan osallistuneet suomalaiset kamerakerholaiset tapasivat Nazaréssa paikallisia kuvaajia. Maiden väliset yhteisnäyttelyt ovat muotoutumassa vuosittain toistuvaksi traditioksi: parhaillaan työstetään kevään 2021 näyttelyä. VUODEN LUONTOKUVAT 2020 -NÄYTTELY 4.31.1.2021 Esillä ovat kaikki Vuoden Luontokuva 2020 -kilpailussa palkitut 36 kuvaa: jokaisen kilpailusarjan kolme parasta sekä kunniamaininnan saaneet kuvat. Mukana myös Vuoden Luontokuvaksi valittu Petri Pieti läisen ”Rakentaja”. Kilpailun ja näyttelyn tavoitteena on kertoa sekä suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, että kuvaajien luonnossa kokemista tapahtumista. Vuoden luontokuva 2020 ”Rakentaja” Kameraseura Galleria West Tallberginkatu 1 B, Kaapelitehdas, 2. krs. 00180 Helsinki Avoinna ma-su klo 9-21. Vapaa pääsy! Petri Pietiläinen TERO SAARINEN COMPANY KÄYNNISTÄÄ RESIDENSSITOIMINNAN Suomalaisen nykytanssin lippulaiva Tero Saarinen Company avaa Kaapelitehtaalla sijaitsevan TSC Studionsa taiteellisille residensseille. Ohjelman tavoitteena on tukea erityisesti vapaan kentän tanssitoimijoiden työskentelyolosuhteita ja toimialan kehittymistä sekä toimia alustana monitaiteellisille kokeiluille. TSC:n tarjoamat residenssit on tarkoitettu näyttämöteoksen luomiseen ja harjoittamiseen tai oman taiteellisen ajattelun kehittämiseen. Tero Saarinen Companyn toiminnan keskiön olles sa kokonaisvaltaisissa tanssiteoksissa, TSC-residenssien haku on auki monialaisesti esittävien taiteiden rajapinnoilla työskenteleville, kehollisesta ilmaisusta kiinnostuneille taiteilijoille. Residenssiin voivat hakea esittävien taiteiden alalla toimivat yksittäiset tekijät, työryhmät sekä vakiintuneemmat ryhmät tai kollektiivit, jotka ovat kiinnostuneita kehollisesta ilmaisusta ja sen edelleen kehittymisestä. TSC-RESIDENSSIT ON TARKOITETTU TAITEELLISEEN TYÖSKENTELYYN Työskentely voi olla esimerkiksi näyttämöteoksen luomista ja harjoittamista, tai oman taiteellisen ajattelun kehittämistä muun muassa liikekielen tai koreografisen materiaalin työstämisen kautta. Tero Ahonen TSC TARJOAA KAKSI RESIDENSSIJAKSOA TSC tarjoaa kaksi residenssijaksoa välillä maaliskuu – kesäkuu 2021. Työskentelyjaksot ovat pituudeltaan kaksi viikkoa. Residenssin aikana taiteilijat saavat käyttää työskentelyynsä TSC Studiota ilmaiseksi. TSC:n henkilökunta ohjeistaa työryhmät residenssin käytäntöihin jakson alussa, minkä lisäksi residenssitaiteilijoilla on mahdollisuus saada mentorointia TSC:n taiteelliselta ja tuotannolliselta henkilöstöltä erikseen sovittavan aikataulun mukaisesti. Residenssiin kuuluu vähintään yksi yleisökohtaaminen, joka voi residenssistä riippuen olla esimerkiksi avoin harjoitus, demo, keskustelutilaisuus tai muu vastaava. Haku on nyt käynnissä kahdelle työskentelyjaksolle keväällä 2021: viikoille 12–13 ja 22–23. Haku on auki 10.12.2020 saakka. Tarkemmat ohjeet ja hakemuslomake: terosaarinen.com/fi/residenssit 200-neliöinen TSC Studio sijaitsee Kaapelitehtaan E-rapussa. Ilmoitus
TAIDE Touching the sky 3.12. asti, Galleria Fogga, Lauttasaarentie 6. Taivaaseen kurkottelevia maalauksia, valokuvia ja veistoksia. Taiteilijoina ovat Riitta Hellén Vuoti, Katri-Maria Huhtakallio, Anne Järvinen, Leena Keränen, Henna Pajulammi, Maria Ruoti, Sophie Schubakoff ja Oscar Wollsten. Soihdut syttyvät -joulunäyttely 8.12.-30.12., Galleria Fogga, Lauttasaarentie 6. Taiteilijoina Susanna Eskola, Katy Hertell, Merja Hujo, Inga Ikipyy, Tuula Kallas, Kaj-Erik Kallio, Elina Melgin, Päivyt Niemeläinen, Aulikki Nukala, Ulla Vesander. MUSIIKKI Teknomusapaja 5.-9.-luokkalaisille ti 8.12. klo 17.30-19 Apajan kerhohuone, Pajalahdentie 10 a. a 8.12. Opetellaan dj-työskentelyä. Ilmoittautumislomake bit.ly/tekno. Järjestäjänä Lauttasaaren musiikkiopisto. Lisätietoja rehtori Matti Jordman, matti.jordman@ lmo.fi tai 040 5067324. LIIKUNTA KÄSIPALLO Pirkkolan palloiluhalli Dicken HIFK su 13.12. klo 15.45, naisten SM-sarja. Dicken SIF su 13.12. klo 18.15, miesten SM-liiga. Petankkia pelataan sään salliessa torstaisin klo 17 ja sunnuntaisin klo 11 Pajalahden puiston kentällä. Ilmoittautumista ei tarvita. MUUT Itsenäisyyspäivän juhla 6.12. klo 10.30, sankarihaudat, Lauttasaaren kirkko. Kaksikielinen jumalanpalvelus, partiolupaus, vuoden lauttasaarelaisen ja pro Lauttasaari -mitalien saajien julkistaminen. Tilaisuus päättyy yhteislauluna laulettavaan Maamme-lauluun. Öppna daghemmet Tallen. För 0-6 åringar med vårdare. Öppet ti 9.30-12.30 och fre kl 9.30-12. Musiklek med Alex kl 10.30. Kaffeservering gratis för medlemmar (övriga 3 e/familj). Bibliotekshuset på Drumsö, Smedjeviksvägen 10 a D. OBS! 20 besökare ryms med, egen ansiktsmask med. Förhandsanmälan via FB-gruppen Öppna daghemmet Tallen. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Virasto: Heikkiläntie 7, 4. kerros ma-pe klo 9-12, puhelimitse tai sähköpostilla p. 09 2340 4300, lauttasaari.srk@evl.fi. Seurakunnan päämessu lähetetään sunnuntaisin klo 11 seurakunnan Facebookissa suoratoistona. Viikkomessu keskiviikkoisin järjestetään klo 19, enimmäisosallistujamäärä 10 henkilöä, mukaan lukien messun toimittajat. Tarkista tiedot verkkosivuiltamme helsinginseurakunnat.fi/lauttasaarenseurakunta Seurakunnan kokoava toiminta on tauolla 20.12. saakka. Heikkiläntie 7:n väistötilaan voi tulla hiljentymään arkisin klo 10-18 välisenä aikana, pidämme huolta turvajärjestelyistä. Käytäthän väistötilassa kasvomaskia, ellei sen käyttöön ole terveydellistä estettä. Ovet eivät ole kiinni myöskään sosiaalisessa mediassa, jossa olemme kirkkona vahvasti läsnä. Meidät tavoittaa myös keskusteluapuun puhelimitse. Diakoniatoimiston päivystyspuhelin palvelee tiistaisin ja torstaisin klo 10-11 numerossa 09 2340 4318. Päivystävä pappi on tavoitettavissa arkisin klo 9-21 p. 09 2340 4302. JOHANNES FÖRSAMLING Heikasvägen 7 Högmässa på självständighetsdagen sön 6.12. kl 12 i Johanneskyrkan. Lindström, Busck-Nielsen, Almqvist. Vi följer begränsningarna och tar endast emot 20 personer i kyrkan. Gudstjänst sön 13.12. kl 12 i Johanneskyrkan. Medverkande: Gudstjänsten strömmas på Facebook och kan ses i efterhand på vår Youtubekanal. För uppdaterad information, läs vår hemsida helsingforsforsamlingar.fi/johannes. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Vattuniemenkatu 9 Seuraamme korona rajoitusten määräyksiä tilaisuuksien suhteen. Tarkemmat tiedot nettisivuillamme. JÄSENILLE Drumsö Pensionärer rf inhiberar julfesten 7.12. på grund av de nya restriktionerna angående covid-19 pandemin. Sköt om er väl och en trygg fortsättning på hösten och adventstiden. Lauttasaaren kansalliset seniorit ry – Lake:n tapaaminen 14.12. on peruttu koronatilanteen vuoksi. Seuraava kokous mahdollisesti 11.1.2021. Lauttasaaren sosiaalidemokraatit ry. Yleiskokous pe 11.12. klo 18 Persiljan takahuoneessa. Aiheina ovat johtokunnan täydentäminen ja muut ajankohtaiset asiat. Johtokunta järjestäytyy klo 18.30 samassa paikassa. Esillä ovat myös kotisivujen uudistaminen ja kevään kuntavaalit. Lisätietoja: Kimmo Sarje, 040 757 6131. Klo 19.30 Axa Fahler puhuu jäsenille ja ystäville avoimessa pikkujoulussa sukuhistoriastaan ”Jussi Fahler: Keskitysleiriltä kansanedustajaksi”. Vapaaehtoinen omakustanteinen ruokailu. Ilmoittautuminen Risto Kolanen 0400 204 844 tai Kimmo Sarje 040 757 6131. 10 3.12.2020 Nro 42 Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä perjantaina klo 12 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. TAPAHTUU Larutorin rivi-ilmoitukset 8 €/rivi. Noin 25 merkkiä/rivi. Lähetä tekstisi seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. Hyvää ruokaa ja virtuaalimatka lämpimään Koronan vuoksi ulkomaanmatkat on peruttu, ja perinteinen mummolan joulukin on vaarassa. Eipä hätää: virtuaaliselle matkalle Kolumbiaan, eri puolille Afrikkaa ja makujen maailman pääsee ilmaiseksi ke 9.12. klo 18 tunnin mittaisessa tietokirjallisuusiltamassa. Matkaoppaina toimivat lauttasaarelaiset tietokirjailijat Anni Valtonen, Sanna Autere ja Pasi Nokelainen. Verkossa järjestettävässä tilaisuudessa yleisö viedään eri puolille Afrikkaa, Kolumbiaa ja kasvisruokien herkulliseen maailmaa kirjojen teemojen mukaisesti. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus kysyä kirjoista ja niiden taustoista. Nokelaisen kirja Afrikan valloittajat kertoo suomalaisten yrittäjien kokemuksista, Valtosen teos Elämäni Kolumbia on omaelämäkerrallinen sukellus Kolumbiaan ja Autereen Vegesato!-kirja todistaa, että ihanista kasviksista riittää kokattavaa vuoden ympäri. Tilaisuudessa kirjoja voi ostaa tavanomaista halvemmalla ja tekijöiden omistuskirjoituksen kera. Tilaisuus järjestetään verkossa Zoom-alustalla zoom.us/j/99989219554. Anna lahja vähävaraiselle Pääkaupunkiseudun seurakuntien jo perinteeksi muodostunut Rakenna joulupuu -keräys on käynnistynyt. Voit tuoda jouluiloa vähävaraiselle 20-50 euron arvoisella lahjakortilla. Tuo lahjakortti Lauttasaaren seurakunnan väistötilaan osoitteeseen Heikkiläntie 7 arkisin klo 10-18, ajalla 30.11.11.12. tai messun yhteydessä 29.11., 6.12. ja 13.12. Lahjakortin voi lahjoittaa niin lapselle, nuorelle, vanhukselle kuin yksinäiselle aikuiselle. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti VUOKRALLE TARJOTAAN Varasto-/työtilaa 80-220 m2, wc ja vesipiste, 1. krs, lastauslaituri. Särkiniementie 5. P. 0400 706 333. VUOKRALLE TARJOTAAN Työhuone 14 m2, Lauttasaarentie 29. Vuokra 330 €/kk. Isännöitsijätoimisto Talon Isäntä Oy, 050 55 44 898 VUOKRALLE TARJOTAAN Autotalli ( lämmin ) 20,5 m2 Melkonkatu 5. Sähköinen nosto-ovi. Vuokra 250 €/kk. Yht. 040 843 7816 Koruliike Pearly Parrot Kelloja kultaseppä Paristonvaihdot Korut, kellot, lahjat Av. ma 11-18, ti-pe 12-17 Jouluun asti myös la 11-15 Gyldenintie 6, 050 4143791 pearlyparrot.fi
11 HIERONTAA 3.12.2020 Nro 42 sirparantanenz@gmail.com FB Valtuutettu hieroja H Y V I Ä PA LV E L U J A S A A R E L A I S I L L E ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 Pohjoiskaari 9a, Mereo www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ VALOKUVAUSTA VARASTOINTIA JALKAHOITOA Varaa paikkasi palstalle: 050 591 6466 seura@lauttasaari.fi. Hinta alk. 112 € +alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään lehteen. KAMPAAMOJA JA PARTUREITA P A P A ’ S B I K E . C O M P Y Ö R Ä H U O L T O . C O M Pelago, Frog, Fox, Specialized, Whyte, Rocky Mountain, Kona OLEMME AUKI 040 592 4664 / 040 545 6859 040 550 6834 / 041 546 3090 Ma-Pe 10-18, La 10-15 Lauttasaarentie 11 & 14 C M Y CM MY CY CMY K lauttasaari_lehti_palvelu_tarjolla_v5.pdf 1 31.8.2020 8.29 SIIVOUSTA ÄÄNILEVYJÄ KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA KORJAUSOMPELUA SIIVOUSTA www.lauttasaari.fi TIETOKONEPALVELUT ETÄNÄ 050 590 9990 www.datatuki.fi IKKUNANPESUA www.kuntokasino.fi info@kuntokasino.fi Lauttasaarentie 54 D 09 671 165 Fysioterapia Hieronta Urheiluhieronta Kotikäynnit Fasciakäsittely ark. 9-17, la 10-14 JALKATERAPEUTTI MALLA SYRJÄNEN PUH. 040 506 5400 Lauttasaarentie 27 AUTOPESULOITA Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Kauneuskeskus Kysy yksityisaikoja! Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 112 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti FYSIKAALISTA HOITOA 040 704 0097 Itälahdenkatu 27 A, car-clean.fi ulkokäsinpesu sisäpuhdistus vahaukset renkaiden vaihto puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu 33 33 33 33 €/tunti €/tunti €/tunti €/tunti www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! alk. alk. alk. alk. Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu 33 33 33 33 €/tunti €/tunti €/tunti €/tunti www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! alk. alk. alk. alk. Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu 33 33 33 33 €/tunti €/tunti €/tunti €/tunti www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! alk. alk. alk. alk. Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu 33 33 33 33 €/tunti €/tunti €/tunti €/tunti www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! alk. alk. alk. alk. Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu 33 33 33 33 €/tunti €/tunti €/tunti €/tunti www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! alk. alk. alk. alk. Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa puhtautta ja huolenpitoa Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Kotisiivous Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu Ikkunanpesu 33 33 33 33 €/tunti €/tunti €/tunti €/tunti www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi www.cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Menchel Pullinen puh. 044 252 7180 menchel@cleancare.fi Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! alk. alk. alk. alk. Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% Hinta sis. alv 24% JÄTTIVALIKOIMA LP&CD BLUES H ROCK H HEAVY PROGE H JAZZ H CLASSIC Ostamme hyviä LP-levyjä. Vi köper dina LP-skivor. WWW.VINYLMUSIC.FI Auki KE 12-18 ja LA 11-16 UUSI OSOITE Itälahdenk. 20B Puh. 0400 303 300 M I K Ä L A U T TA S A A R I S E U R A ? Lauttasaari-Seura on Suomen suurin kaupunginosayhdistys. Sen toiminta perustuu aktiivisten saarelaisten vapaaehtoisuuteen ja haluun vaikuttaa asuinalueensa asioihin. Tule mukaan tekemään vielä parempaa Lauttasaarta! Voit olla kannatusjäsen tai osallistua toimintaan. Jäsenmaksu 23 €/ kalenterivuosi. Seuran jäsenyydellä saat myös rahanarvoisia jäsenetuja paikallisilta toimijoilta. Liity osoitteessa lauttasaari.fi PESULAPALVELUJA LASTENHOITOJA OPETUSPALVELUJA FYSIKAALISTA HOITOA www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi Pesula Lauttasaari Pesulapalvelut ammattitaidolla! Arkija juhlavaatteiden pesu Kodintekstiilien pesu Korjausompelu Tekstiilin kierrätyspiste SOL Pesula Lauttasaari Lauttasaarentie 18 p. 040 779 7208 Ilmestyy torstaisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8 eikä kesäviikoilla 27-31. Painos 12 500 kpl. Vuosikerta 45 lehteä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Juha Korhonen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Botnia Print Oy Jakelu Posti Oy Sanomalehtien liiton jäsen. Leena Valtola ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Katja Pesonen toimittaja 050 346 1435 lehti@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja (sairauslomalla) Facebook: Lauttaasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Twitter: @larutwiittaa Lauttasaari.fi Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Juha BeurlingPomoell va. päätoimittaja juha.lauttasaari seura@gmail.com Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 112 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti Kosmetiikkaja kauneuspalvelut Sannamaija myös Falke-sukkatuotteet Lauttasaarentie 34 040 843 4818 sannamaija.com
12 3.12.2020 Nro 42 ...ja kaikki hoituu kerralla. Tarkemmat tiedot ja myymäläkohtaiset aukioloajat: ruohis.fi Itämerenkatu 21, 00180 Helsinki RUOH IS – lähelle on helppo tulla RUOH IS – lähelle on helppo tulla PALVELUTISKIT AUKI MYÖS SUNNUNTAISIN JA PYHÄPÄIVISIN KLO 12-18 K-RAUTA ERÄ Makita tarvikesarja 70-os. Sis. ruuvauskärjet, poranterät puulle, metallille sekä betonille. 502081495 49, 95 (norm. 69,90) % 0105 382 800 k-citymarket.fi Sinä & hyvä ruoka AIKASI ARVOINEN KAUPPA K-CITYMARKET RUOHOLAHTI SUSHIT PALVELUSTA 22 95 kg PALVELUAJOISSA SAATTAA OLLA POIKKEUKSIA! KATSO www.ruohis.fi 1 h ILMAINEN PYSÄKÖINTI Plussa-kortilla Sinua palvelevat: Alko • Apteekki • Bieder -kukkakauppa • Burger King® • CarWash Ciao! Caffe • Dressmann • Eerikin Pippuri • Fenno Optiikka • Hiusfashion Hua Du Asian Fusion Cuisine • Jysk • K-Citymarket 24 h • K-Rauta • Kierrätyspiste Mayor’s Gym 24 h • Musti ja Mirri • Peura Outlet • Posti pakettiautomaatti • Subway® TalletusOtto-automaatti • Tokmanni • Uff APTEEKKI Paljon ihania lahjapakkauksia jouluksi! Tyylikäs, musta alumiinisalkku MAYOR´S GYM 24h 3 kk treenikortti 99,Vuoden loppuun, uusille asiakkaille. 1 tarjous/asiakas. Ei sitoutumista. DRESSMANN Flanellipaitoja 19, 95 kpl (norm. 29,95) Tarjou s Voimassa to-su 3.-6.12.2020 niin kauan kuin tuotteita riittää. PALVELUTISKIT AUKI MYÖS SUNNUNTAISIN JA PYHÄPÄIVISIN KLO 12-18 HELPOSTI HEVISTÄ VITAMIINIT JUHLITAAN ITSENÄISTÄ SUOMEA ERÄ Tuore kokonainen SIIKA Kasvatettu, Suomi. 14 95 kg Lapin Liha PORONKÄRISTYS 400 g pakaste, Suomi. (24,88 kg) 9 95 ps ERÄ! Trube VOILEIPÄKAKUT 400-500 g (19,90-24,87 kg) Voimassa TO-LA 3.-5.12. 9 95 kpl KURKKU Suomi 1 99 kg Pirkka PENSASMUSTIKKA 500 g, Peru (11,98 kg) 6 99 rs HK Takuumurea PAAHTOtai SISÄPAISTI Palana, Suomi 9 95 kg HK Takuumurea NAUDAN ULKOFILEE Palana, Suomi 15 90 kg Kulta Katriina JAUHETUT KAHVIT Ei erikoissekoitukset eikä Plus-kahvit (5,00-5,56 kg) Rajoitus 1 erä/talous. 10 ,-35-40% PLUSSA-KORTILLA 4 pkt ERÄ Kalamesta Tuore ruodoton KIRJOLOHIFILEE Vakuumipakattu, C-leikattu. Kasvatettu, Suomi. 9 95 kg Kariniemen Gourmet KANAN SYDÄNPAISTI Sitruuna-valkosipuli n. 700 g, Suomi 8 49 kg PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 9,90 kg Ilman Plussa-korttia 3,89-4,19 pkt (8,38-8,64 kg) Valio AURA SINIHOMEJUUSTOPALA 170 g, Suomi (14,71 kg) 5 ,PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,79 kpl (16,41 kg) 2 kpl Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300 g, Suomi 5 49 kpl Ilman Plussa-korttia 5,99 kpl (19,97-24,45 kg) PLUSSA-KORTILLA HK AMERIKAN PEKONI Original 170 g (10,29 kg) 3 50 kg 2 pkt Yksittäin 2,09 pkt (12,29 kg) -18% PLUSSA-KORTILLA Kariniemen Kananpojan MINUUTTIPIHVIT 600-760 g, Suomi (10,51-13,32 kg) 7 99 rs Ilman Plussa-korttia 9,75 rs (12,83-16,25 kg) HK Ohuen ohuet LEIKKELEET 300 g (8,33 kg) 5 ,2 pkt Yksittäin 2,99 pkt (9,97 kg) Voimassa TO-LA 3.-5.12. Raj 2 fileetä/tal. Voimassa TO-LA 3.-5.12.