9.3.22 Nro 9 *Ainoa kaupunginosalehti Uutismedian liiton Vuoden kaupunkilehti -kilpailun finaalissa 2018–2020. Väestönsuojelu puhuttaa Lauttasaaressa Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut huolen väestön suojaamisesta Suomessakin. Maanantainen väestönhälyttimien testi meni Hälytyskeskuksen mukaan teknisten syiden takia metsään useilla alueilla. Esimerkiksi Lauttasaaressa testiääntä ei kuultu. Vaarallisilta aineilta suojaavia yleisiä väestönsuojia ei Lauttasaaressa ole lainkaan. Lähimmät löytyvät Ruoholahdesta, Lehtisaaresta ja Jätkäsaaresta. Taloyhtiöiden vastuulla on talon asukkaiden suojaamisen järjestäminen. s. 2 ja 3 Lauttasaaren taloyhtiöt ansaitsevat parasta! Lue lisää ja tule mukaan lauttasaari.fi/taloyhtiojasenyys Onko taloyhtiösi jo Lauttasaari-Seuran jäsen? Lauttasaari-Seuran jäsenyys tuo taloyhtiölle etuja ja edunvalvontaa, sekä työkaluja taloyhtiön strategiseen kehittämiseen. Jäsenyhtiöille järjestetään verkottumisja infoseminaareja kahdesti vuodessa. Jäsenyys on jokaisen taloyhtiössä asuvan etu. Taloyhtiöjäsenyyden hinta vuodelle 2022 1–10 asuntoa 50 € 11–20 asuntoa 100 € Yli 20 asuntoa 150 € Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Toimitukset luotettavasti ja nopeasti Helsingistä Lauttiksen Apteekista. Voit valita itsellesi sopivimman toimitustavan. Toimitus apteekin pakettiautomaattiin on aina ilmainen. Tilatessasi yli 30 eurolla ei lääkkeellisiä -tuotteita, toimitus Postin toimipisteeseen veloituksetta. Positiivista virtaa päivääsi! Poretabletissa 11 tärkeää vitamiinia ja kivennäisainetta. Kauppakeskus Lauttis, Lauttasaarentie 28, Helsinki Avoinna MA-PE 8-21, LA 9-19, SU 11-19 Tai tilaa näppärästi netistä Toimitukset alk. 0,00 € * 14,54 17,10 30 kpl 24,82 29,20 60 kpl Berocca Energy Orange RE/MAX Casa Alto | Casa Alto Oy LKV www.remax-casaalto.fi Laivurinrinne 1, Viiskulma, 00120 Helsinki Lauri Pakkala, LKV, LVV, KiLAT Laillistettu Kiinteistönvälittäjä 0400 40 47 47, lauri.pakkala@remax.fi Välitän Lauttasaaresta Lauttasaaressa vuodesta 2007 Lauri Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki 020 741 7888 Lisätiedot ja esittelyt: 041 537 6065 / Juho Elevaara tai juho.elevaara@ takio.com. TARJOTAAN VUOKRALLE Vattuniemenkatu 10 D, 4h+k+s, 109,0m2 Vuokra 2300,00 € / kk ? 7. kerros ? 2 parveketta ? 2 kylpyhuonetta ? Mahdollisuus autohallipaikkaan
TEKSTI ja KUVA Pete Suhonen Lauttasaarelaisten perheiden keskuudessa on noussut kysymyksiä, kuinka sotaa pakeneville ukrainalaisille voisi tarjota hätämajoitusta. Jos Ukrainasta saapuu pakolaisia, kuinka seurakunta auttaa heitä, Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki? ”Lauttasaaren kirkko varautuu siihen, että Suomeen tulee avuntarvitsijoita Ukrainan sodan takia.Kirkko on yksi niistä paikoista, joissa lyhytaikaista majoitusta voidaan tarjota.” Mikä on lyhytaikaisen majoituksen kesto ja kuinka paljon ihmisiä voidaan majoittaa? ”Lyhytaikainen majoitus kestää 4–8 viikkoa ja sitä voidaan Lauttasaaren kirkolla tarjota 150 hengelle. Yhteensä Helsingin seurakunnat voivat majoittaa 500–1 000 ihmistä. Kirkkokiinteistömme siis vastaisi merkittävästä osasta Helsingin seurakunnan majoitusta. Kirkkorakennuksessamme on riittävä määrä tilaa per henki, riittävästi suihkuja ja WC-tiloja, ja mahdollisuus järjestää ruokailu. Lyhytaikaisen majoituksen aikana viranomaisille jää enemmän aikaa selvittää mahdollisuuksia pitempi aikaisempaan majoitukseen.” Kuinka lauttasaarelaiset voisivat olla mukana tarjoamassa apua tänne saapuville ukrainalaisille? ”Jos hätämajoitusjärjestelyihin mennään, toivoisin että saarelaisia olisi auttamassa. Silloin avaisimme myös vaateja esimerkiksi hygieniavälineistön keräykset. Myös valmius järjestää erilaista harrastustoimintaa on tärkeää. Jokainen voi silloin tarjota ja antaa osaamistaan.” Voiko seurakunta koordinoida asukkaiden halua majoittaa koteihinsa ukrainalaisia? ”Kirkon tiloissa oli remontin lopputarkastus viime viikolla. Meidän tilamme antavat mahdollisuuden yhteiseen toteutukseen, eli siihen, kuinka yhdessä lauttasaarelaisten perheiden kanssa asia voitaisiin hoitaa.” Ulkomaalainen pääoma peruuttaa nyt Suomestakin kriisin pelossa. Onko viitteitä siitä, että sotaa pakenevat ukrainalaiset eivät uskaltaisi tulla Suomeen? ”Minulla ei ole tiedossa tällaista viitettä. Valmistelussa tähdätään yhteisesti siihen, että on tarvetta pitempiaikaiseen vastaanottoon, joka mahdollistaa integraation suomalaiseen yhteiskuntaan sekä sitten tarvittaessa lyhytaikaiseen hätämajoitukseen, mikäli nämä järjestelyt eivät ole ihmisten tullessa sillä hetkellä kunnossa.” PÄÄKIRJOITUS 2 9 . 3 . 2 2 2 S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A Ajassa 9.3.2022 Nro 9 LUKU LAUTTASAARESTA ?? Uimalaiturilta ei uutta. Tiistai-aamun tilanne Särkiniemessä hieman ennen kello kymmentä: työt eivät ole käynnissä. Kaivinkone seisoo rannassa ja kohtalaisen etelätuulen nostama puolimetrinen aallokko syö laiturin rakentamista varten perustettua, jäätynyttä lumipenkkaa. PS Suomen kotiseutuliiton valinta Vuoden kaupunginosaksi 2020. L AU T TAS A A R I 88,5 88,5 %% Lukiolaisten osuus 16-18-vuotiaista vuonna 2018. Koko Helsingissä lukiolaisia ikäryhmässä oli 63,2 prosenttia. Lähde: Helsingin tilastollinen vuosikirja 2020. Lauttasaareen on avattu uusi päivähoitopaikka Ceci-Educare. Sen takana on Cecilia Quarshie, joka on työskennellyt 11 vuotta yksityisissä englanninkielisissä päiväkodeissa Suomessa, muun muassa päiväkodinjohtajana Touhula Starlightissa Lauttasaaressa. ”Kun Touhula Starlight lopetettiin heinäkuussa 2020, vanhemmat ehdottivat, että avaisin oman päiväkerhon. Nyt se on viimein todellisuutta”, hän kertoo. Päiväkerho toimii joka päivä kello 16 alkaen, myös viikonloppuisin ja se on tarkoitettu 1-8-vuotiaille. Kerhon kantavana voimana ovat erilaiset aktiviteetit, joissa lapset pääsevät kokeilemaan ja oppimaan uutta. On muun muassa Zumbaa, musiikkituokioita, jumppaa, lasten joogaa, tutustumista afrikkalaiseen kulttuuriin, tiedekokeiluja, metsäkoulua sekä vapaata leikkiä ja lasten omien kiinnostusten kohteiden tukemista. Kerho sijaitsee kolmannessa kerroksessa osoitteessa Heikkiläntie 7D. Lisätietoja löytyy Ceci-Educaren Facebook-sivuilta. Ceci-Educare tarjoaa päivähoitoa kello 16 jälkeen joka päivä. Uusi päiväkerho Heikkiläntielle TEKSTI Pete Suhonen Väestöhälytysjärjestelmän toimivuutta testattiin maanantaina kello 12. Lauttasaari-lehden saaman palautteen ja saaren sosiaalisen median viestien perusteella hälytysääni ei ole kuulunut tiettävästi lainkaan Lauttasaaren alueella. Missä ovat Lauttasaaren lähimmät hälytysjärjestelmän vahvistimet eli sireenit, Helsingin pelastuslaitoksen viestintäyksikön päällikkö, Anna Lehtiranta? ”Puistokaari 11:ssä on vahvistin. Seuraavaksi lähimmät ovat Porkkalantie 11:ssä (Salmisaari) ja Hiidenkiukaantie 3:ssa (Lehtisaari). Helsingissä on kaikkiaan 50 vahvistinta.” Kuinka usein sireenien toimintakunto tarkastetaan? ”En osaa vastata.” Kuinka varmistetaan, että lauttasaarelaiset kuulevat hälytysmerkin jatkossa? ”Meillä on alkanut ennen Ukrainan kriisiä projekti, jossa uusitaan hälytysjärjestelmän vahvistimet kattavan kuuluvuustarkastelun perusteella. Vahvistinten uusinta valmistuu parin vuoden sisällä.” Se on pitkä aika. Jos hälytysääni ei kuulu, miten vaarasta saa tiedon? ”Televisiossa, Teksti-TV:ssä, radiossa ja 112-mobiilisovelluksessa kerrotaan vaaratiedotteet.” Hätäkeskuslaitos viestitti haastattelun jälkeen, että “väestöhälyttimien testauksessa on ilmennyt teknisiä vikoja eri puolilla maata.” Hälytysääni ei kuulunut Lauttasaaressa Ukrainalaisten hätämajoitukselle voi tulla tarve saarellakin Kirkkokiinteistö voisi tarjota hätämajoituksen 150 hengelle. Asukkaat kaipaavat tietoa suojautumisesta Elämme poikkeuksellista ajanjaksoa. Sota Ukrainassa aiheuttaa monelle turvattomuuden ja epävarmuuden tunteita. Tällaisina hetkinä huomaa, kuinka tärkeää on tunne turvallisuudesta ja tieto siitä, että tarpeen tullen turvapaikka löytyisi. Lauttasaarta ja sen asukkaita yhdistää yhteisöllisyys ja toisista välittäminen. Hädän hetkellä on ollut hienoa huomata, kuinka nopeasti turvattomuuden keskipisteeseen joutuneille ukrainalaisille kerättiin lahjoituksia. Tieto taloudellisen tuen, tärkeiden elintarvikkeiden, hygieniatuotteiden kohdistamisesta suoraan hädän keskellä oleville luo turvallisuuden tunnetta – apua on tulossa. Viime viikon (Lauttasaari-lehti nro 8) lehdessä oli erinomainen artikkeli väestönsuojista. Lähin yleinen väestönsuoja, joka suojaa myös vaarallisilta aineilta sijaitsee Ruoholahden metroasemalla – käytännössä aseman laiturialueella. Koivusaaren ja Lauttasaaren metroasemien väestönsuojat, jotka sijaitsevat erillisissä huoltotunneleissa, eivät antaisi suojaa kaasuilta tai säteilyltä. Vaikka välitöntä vaaraa ei Suomeen kohdistukaan, uutiskuvat Ukrainan metroasemille ja tunneleihin piiloutuneista asukkaista saavat pohtimaan, miten itse turvautuisin ulkopuoliselta uhalta, olinpa työpaikalla tai kotona. Entä lapset kouluissa ja päiväkodeissa? Pelastusviranomaisilla ja -yhdistyksillä on nyt näytön paikka lisätä asukkaiden ymmärrystä suojautumisesta. Kuulolla ollaan varmasti. Seura toteutti viime vuoden syksyllä mittavan kaupunkiympäristön turvallisuuteen liittyvän koulutussarjan yhteistyössä Helsingin pelastusliitto Helpen kanssa. Koulutusmateriaalia löytyy niin Seuran (lauttasaari.fi) kuin Helpenkin verkkosivuilta (helpe.fi). Koulutuksen sisällöistä osa on hyvinkin arkista; miten auttaa sairaskohtauksen saanutta henkilöä, miten turvata kodin vaaranpaikat tai miten huolehtia omasta henkisestä jaksamisesta. Teemoissa kiteytyy loistavasti se, että turvallinen arki rakentuu pienistä asioista, jotka yhdessä ovat oleellinen osa hyvinvointiamme. Nina Lukkari Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja Lauttasaari-Seura Drumsö-Sällskapet ry:n sääntömääräinen K E V ÄT K O K O U S pidetään torstaina 24.3. klo 19 Punaisella Huvilalla sekä Teams-etäkokouksena. Kokoukseen ilmoittaudutaan sähköpostitse maanantaihin 21.3. klo 15 mennessä osoitteeseen info@lauttasaari.fi. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Jäsenet tervetuloa! Hallitus KUTSU
3 9.3.2022 Nro 9 KOKOSI ANNA KONTTINEN VÄLIKYSYMYS LUKIJOILTA Lähetä kirjoituksesi tai kuvasi lehti@lauttasaari.fi. Jos käytät nimimerkkiä, muista kuitenkin kertoa oikea nimesi ja yhteystietosi toimitukselle. Isompia roskiksia, kiitos Kun Lauttasaareen toivottiin penkkejä, valoja ja laituri, unohtuivat tavalliset roskikset. Ohessa ottamani kuva Lykin läheltä olevasta roskiksesta. Näitä on muuallakin ympäri puistoja. Tämä näky on ollut tuossa toista viikkoa. Kyseessä on vilkas koiranulkoilutusreitti ja roskis on ainoa pitkällä matkalla. Tähän – ja niin monelle muullekin reitille Lauttasaaressa – tarvittaisiin iso tynnyrimäinen, kunnon luukulla ja lukolla varustettu pönttö pikkiriikkisten tilalle. Näitä isoja pönttöjä on jo esimerkiksi koirapuistossa, Tiirasaaren sekä Lounaisväylän rannassa. Perusasiat kuntoon Isoja roskapönttöjä kaivataan pikkiriikkisten tilalle. LUKIJAN KUVA ? Mitä odotat keväältä? Jarkko ”Nyt kun valo lisääntyy, elämä tuntuu hyvältä. On uusi työpaikka ja mennään vauhdilla kesää kohti. Maailman tilanne on vähän huono, mutta valo auttaa moneen asiaan.” Susanna ”Keväässä parasta on se, että kaikki on vielä vähän kesken. On likaista ja asiat epämääräisesti kömpii mullan alta. Silloin tuntuu, että ihmisetkin saa olla vähän kesken.” Martti ”Keväässä parasta on lintujen laulu ja lupaus kesästä. En odota keväältä kuin rauhaa. Mustarastaan laulua olen jo kuullut.” Heli ja Fidel ”Valo tuntuu hyvältä ja se, että pääsee paremmin liikkumaan. Toivon tältä keväältä, että ei tulisi enempää huonoja uutisia. Se riittäisi. Enempää en tarvitse.” Kari Jäntti ikuisti avoveneen murtamassa tietään kohti avovettä Vaskiniemessä viime viikolla Vesille venosen mieli TEKSTI Kirsikka Moring Maailma on käänteissään nopea. Vielä muutama viikko sitten vain harva olisi uskonut tutkailevansa väestönsuojakarttoja, katsovansa säätiedotuksista, mistä tuulee tai yrittävänsä kuulla kaupungin yleistä hälytystä. Jopa lumiaurojen meluinen ja kärttyisästi paukkuva jytinä tuo mieleen tankit. Ukrainan sotaa on käyty jo vuosia, mutta vasta nyt se tuli suoraan sydämelle: kaikki uupuneet äidit, itkevät lapset räntäsateessa kastuvine nalleineen. Pommisuojista – kuten ennen samottiin – tuli niin suuria kiinnostuksen kohteita, että Helsingin kaupungin pelastuslaitos heräsi hetkessä ruususen unestaan. Pitkämielisesti he vastaavat kiihtyvällä tempolla lisääntyviin soittoihin. Tavoitin ruuhkasta huolimatta kaksi avainhenkilöä. Toinen heistä on Jari Markkanen, väestönsuojelun suunnittelija. Hän kertoo, että Lauttasaaressa suojautuminen perustuu kiinteistöjen omiin väestönsuojiin. Meillä ei ole yleisiä väestönsuojia. Kiinteistöjen pelastussuunnitelmista selviää, onko suojia vai ei, sekä suojan sijaintipaikka.Koottua karttatietoa ei yksityisomistuksessa olevista väestönsuojista ole verkossa. Kaikkiaan Lauttasaaressa on noin 25 000 asukasta ja väestönsuojapaikkoja 27 000. Väestönsuojia on noin 240 ja ne ovat kiinteistöjen omia. Lykissä pian kolme suojaa Julkisten tilojen suojapaikat selviävät kiinteistöjen pelastussuunnitelmista. Esimerkiksi oppilaitoksiin ja kokoontumistiloihin pitää pelastuslain perusteella rakentaa väestönsuojat. Vattuniemen uudessa koulukompleksissa on väestönsuoja, Lauttasaaren Yhteiskoulussa väestönsuojia on kaksi ja kolmas tulossa. Kauppakeskus Lauttiksen alimmalla pysäköintitasolla on kaksi väestönsuojaa, joissa molemmissa on vajaa 200 paikkaa. Ne ovat aktiivihiilisuodattimella varustettuja suojia, ja siellä voi viipyä pidempään, kertoo kauppakeskuspäällikkö Heli Vainio Lauttiksesta. Rauhan aikana Lauttiksen suojat toimivat talon asukkaiden koppivarastoina. Pian remontin jälkeen avautuvalla Lauttasaaren kirkolla ei ole väestönsuojaa. Myöskään Länsimetron asemia ei ole rakennettu väestönsuojiksi. Ne ovat sirpalesuojia eli juuri niitä ”pommisuojia”, mutta niistä puuttuu tarvittava suodatinjärjestelmä suojaamaan mahdollisilta kemiallisilta kaasuilta ja muilta myrkyiltä. Niitä ei ole myöskään tehty suojaamaan radioaktiiviselta säteilyltä. Lauttasaarelaisille osoitetut kalliolouhokset, joissa on kaikki tarvittavat suodattimet ovat: Ruoholahden metroaseman yleinen väestösuoja (laiturialue), Jätkäsaaren Rokkiparkki, Välimerenkatu 12, Lehtisaaren väestönsuoja Tykistökapteenintie 2. Lehtisaaren suoja on taloyhtiöiden yhdessä rakennuttama osakeyhtiö, ”mutta kriisitilanteessa ketään tuskin poistetaan suojasta”, sanoo Helsingin Pelastuslaitoksen väestönsuojasuunnittelija Petri Parviainen. Sama koskee hänen mukaansa kaikkia suojatiloja. ”Ketään ei jätetä kadulle.” Taloyhtiöt vastuussa Taloyhtiöiden vastuulla on Parviaisen mukaan varustaa asianmukainen ja turvasäännöt täyttävä suoja, jonka voi 72 tunnissa muuntaa väestönsuojaksi. Se on nykyään rakennusluvan ehto. Väestönsuoja voidaan myös ulkoistaa ostamalla osuus samassa korttelissa olevaan taloon rakennettavasta väestönsuojasta. Taloyhtiössä tulisi olla valittu suojanhoitaja ja hänelle apulaisia. Suojassa tulee olla Pelastuslaitoksen ohjeiden mukainen varustelaatikko, joka sisältää esimerkiksi kypäriä, hakkuja, vasaran, kirveen, kumikengät ja suojakäsineet. Listaan kuuluu myös vesikanistereita ja ensiapuvarusteita, taskulamppuja, kynttilöitä ja tulitikut. Asukkaat tuovat itse mukanaan kolmen vuorokauden ruokatarvikkeet. Listan saa näppärästi Marttojen Kotivara -sivulta tai 72tuntia -sivuilta. Ja jokaisella taloyhtiöllä tulee lain mukaan olla pelastussuunnitelma. Se ei ole mikä tahansa paperi vaan kriisitilanteessa hengissä pysymisen ABC. Kannattaa pyytää isännöitsijältä. Jos taloyhtiöstä joku/jotkut haluavat osallistua pelastusliitto Helpen väestönsuojelukurssille, niitä järjestetään jatkuvasti, kertoo Helpen koulutusta organisoiva Jaana Kivistö ja kutsuu kaikki halukkaat tervetulleiksi mukaan. Jos olemme onnekkaita, emme tätä kaikkea tietoa nyt tarvitse. Tulevaisuus tuntuisi kuitenkin turvallisemmalta, jos kiinteistöyhtiöt laittaisivat asiat konkreettisesti kuntoon. Lauttasaari-lehti (12.1.2022) on jo kertonutkin Otavantien taloyhtiöitä esimerkkinä käyttäen miten se tehdään. ”Pommisuoja” saa jo sananakin monen muistamaan selkärankaan hiipivän pelon. Sodan lapset voisivat muistuttaa meitä rauhaan syntyneitä, että turva on parempi hankkia maissa kuin myrskyävällä merellä. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Jodipilleri ei riitä, väestönsuojat kuntoon! Taloyhtiöillä on vastuu asukkaittensa suojaamisesta. Tilan voi ostaa myös varaamalla osan samassa korttelissa olevaan taloon rakennettavasta väestönsuojasta. Lauttiksen pysäköintihallin alimmalla tasolla on kaksi vaarallisten aineiden suodattimilla varustettua väestönsuojaa, joissa on tilaa yhteensä 376 henkilölle. Käynti sinne on Espresso Housen viereisestä porraskäytävästä. Ulko-ovi kuvassa vasemmalla.
TEKSTI Katja Pesonen KUVA Martin Stewart Yhdysvaltalainen Elin Kelsey saapui Lauttasaareen Punaisessa Huvilassa sijaitsevaan Koneen Säätiön residenssiin tammikuussa. Maaliskuun aikana hän lähtee takaisin kotimaahansa, mutta haluaisi jäädä vielä pidemmäksikin aikaa. ”Täällä on niin rauhallista”, hän huokaa hymyillen. Hän on residenssissä Ilvies ry:n ja siinä mukana olevan Panu Pihkalan kutsumana. Ilvies ry:n tavoitteena on edistää näyttöön perustuvien menetelmien käyttöä ilmastoja ympäristöviestinnässä ja Elin on ilmastoasioihin erikoistunut tohtori, tutkija, kouluttaja ja puhuja. Hän on Suomessa paneutumassa erityisesti yhteen tärkeään, siihen liittyvään seikkaan: toivoon. ”Tapasimme Panun kanssa kansainvälisen verkoston kautta, jossa tutkimme kymmenen maan 16-25-vuotiaiden tunteita ilmastonmuutoksesta. Jopa 42 prosenttia maailman ihmisistä on 25-vuotiaita tai nuorempia, kyseessä on siis suuri ikäluokka, jonka kokemuksilla todella on merkitystä koko maailman kannalta”, hän sanoo. ”Heidän kokemansa tunteet ilmastonmuutoksesta ovat epätoivo, suru, viha ja masennus. On tärkeää saada ihmisten tietoon, ettei heissä ei ole mitään rikki, jos he kokevat näin, päinvastoin he ovat normaaleja, sillä kyseessä on vakava asia.” Suomessa ollessaan hänen työhönsä ovat kuuluneet keskustelut niin ilmastojournalistien, lastenkirjailijoiden kuin yliopistoväen kanssa. Merkittävä osa ilmastonmuutoksen herättämästä toivottomuudesta syntyy Elinin mukaan median kautta. ”Media kertoo ongelmista, mutta emme juuri kuule mitä ratkaisuja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on kehitelty, mitä tehty ja mitä toimista on seurannut. Näistä kertominen nimittäin on kaiken avain. Kun ihmiselle puhutaan vain negatiivisista asioista ja ongelmista, se ei saa häntä muuttamaan toimintaansa, päinvastoin. Se tekee hänet toivottomaksi. Hänelle tulee tunne, että vaikka mitä hän tekisi, siitä ei kuitenkaan ole hyötyä joten miksi kannattaisi tehdä mitään.” Siksi Elin puhuu toivosta. Hän peräänkuuluttaa ratkaisujournalismia. Eräässä hänen pitämässään työpajassa olleet ilmastoasioista kirjoittavat toimittajat eivät olleet aiemmin edes miettineet positiivisen uutisoinnin tärkeyttä. Toimittajat haluavat laittaa ilmastonmuutokseen vaikuttavat tahot vastuuseen, mikä sinänsä on hyvä. Virhe on se, että tämän luullaan auttavan. ”Tietysti on hyvä laittaa ihmiset vastuuseen, ongelmista pitää ehdottomasti uutisoida, mutta yhtä paljon on uutisoitava siitä, mitä parannuksia on tapahtunut ja mitä hyvää saatu aikaan. Ihmisiä ei saa toimimaan pelolla, syyllistämällä, arvostelemalla tai häpeällä, vaan myötätunnolla, kannustamalla ja herättämällä heissä ylpeyttä ja toivoa.” Elinin mukaan Suomi on juuri oikea paikka ilmastoasioiden tutkimiseen. ”Täällä tutkitaan ilmastonmuutosta monelta eri kannalta, sekä luonnon että terveyden. Sitä käsitellään yliopistoissa, siihen liittyvään työhön myönnetään apurahoja. Täällä on jopa ilmastoyliopisto. Olen oppinut täällä todella paljon, vaikka ilmastonmuutokseen liittyvien tunteiden tutkiminen on vielä nuori ala.” Hän on valtavan iloinen Hiilineutraali Lauttasaari 2030 -hankkeesta ja siitä, että koko Helsingin kaupungilla on sama tavoite samaan vuoteen mennessä. ”Olette yksi yli sadasta maasta, jotka ovat tehneet sopimuksen hiilineutraaliudesta. Se tarkoittaa sitä, että ette ole yksin ja moni tekee jo jotain asioiden eteen. Sekin on lohduttava tieto.” Vaikka joku asia vaikuttaisi isolta palalta purtavaksi, Elin ottaa esiin hope punk -käsitteen. ”Ilmastonmuutoksestahan puhutaan dystopiana. Hope punk kuitenkin elää niin, että vaikka mitään hyvää ei tapahtuisi, hän valitsee kuitenkin parhaimman tavan toimia. Juuri niin asiat menevät eteenpäin ja samalla annetaan esimerkkiä muille.” Elin luettelee muutamia toivoa tuovia asioita. ”Yksi suurimmista ellei suurin on siirtyminen fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energioihin. Se trendi on massiivinen todella monella sektorilla”, hän sanoo. ”Toinen tärkeä asia on se tieto, että olemme vain yksi 8,7 miljoonasta muusta lajista ja vaikka lajikato näyttäytyy valtavana, viime aikoina on tapahtunut suuria muutoksia. Esimerkiksi Australiassa poistettiin ryhävalas uhanalaisten sekä silmällä pidettävien lajien listalta, sillä sen määrä on lisääntynyt. Sama on käynyt monille muille valaslajeille. Me emme ole ainoa laji, jolla on sitkeyttä. Eikä se tarkoita sitä, etteikö auttamista ja hyvän tekemistä tulisi jatkaa vaan sitä, että meidän toimillamme on vaikutusta.” Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry KASVOT 4 9.3.2022 Nro 9 PA R A S TA S a a r e l l a 1. Hiljaisuus ”Se hämmästyttää, koska asun metroaseman lähellä. Rakastan luonnon ääniä ja pystyn kuulemaan lintujen laulun.” 2. Auttavaiset ihmiset ”Tutkin täällä paikkoja jatkuvasti ja jatkuvasti myös eksyn. Kysyn siis ihmisiltä usein apua ja he ovat hyvin auttavaisia.” 3. Mahtavaa kahvia ”Käyn erityisesti Puhuri By Patisserie Teemu Aura -kahvilassa.” SMARTHA TIPS 3. Lauttasaari-seuralla on käynnissä kaksi kyselyhanketta, joiden avulla kartoitetaan asukkaiden tietämisen tasoa, asenteita ja toiveita liittyen energian säästämiseen sekä hiilijalanjäljen pienentämiseen. Tutkimuslaitos Kantar TNS:n toteuttaman laajan kyselyn tulokset antoivat saarelaisista kuvan valveutuneina, aikaansa seuraavina ja omia ilmastotekoja jo suorittavina asukkaina. Syksystä lähtien kauppojen, kirjaston, yhteiskoulun ja liikuntakeskuksen tiloissa on seissyt kyselypäätteitä, joiden avulla on tiedusteltu ohikulkijoiden mielipiteitä ilmastoasioissa. Eri puolilla Lauttasaarta sijaitsevien kyselypäätteiden pikakyselyissä esitetään yksi kysymys kerrallaan. Kysymyksen lukemiseen ja vastaamiseen kuluu ohikulkijalta aikaa kolme sekuntia. Ei tarvitse välttämättä edes pysähtyä. Tarkoitus on kuitenkin, että asia pysäyttää. Vastauksia tarkasteltaessa syntyy mielenkiintoinen kuva liikkumisesta saarella. 50 prosenttia vastanneista saapui paikalle eli kauppaan tai kouluun kävellen. 15 prosenttia käytti polkupyörää. Enemmistö, eli 62 prosenttia vastanneista tuntee hiilijalanjälkensä ja kierrättäminen on valtaosalle vastaajista tärkeää (66 %). Vain 13 prosentille kierrättäminen olisi yhdentekevää. Yli 80 prosenttia kertoo kierrättävänsä muovin, lääkkeet ja biojätteen. HSY:n mukaan biojätteen osuus sekajätteessä on Helsingissä korkea, 40 prosenttia. Pikakyselyn valossa me saarelaiset olemme muita kaupungin asukkaita lajittelussa kovasti edellä. Nostan hattua kaikille kevyesti liikkuville lajittelijoille. Aloituskyselyn ja Pikakyselyn tuloksia sekä Hiilineutraali Lauttasaari -hankkeen yhteystiedot löydät osoitteesta Lauttasaari.fi/hiilineutraali-lauttasaari2030/ Eero-J Ahonala hankekoordinaattori Lauttasaari – Hiilineutraali kaupunginosa 2030 Kohti hiilineutraaliutta Pikakyselyyn vastaaminen vie vain kolme sekuntia ÄGGKOKNINGSVATTEN ÅT KRUKVÄXTERNA Gröna växter mår bra av vattnet från äggkokningen. Vattnet är fullt av mineraler. Spalten är ett samarbete mellan tidningen, Drumsö-Sällskapets svenska grupp och Marthaförbundet. Fler tips hittar du på www.martha.fi/smartha-tips "Vain 13 prosentille kierra?t ta?minen olisi yhden tekeva?a?." Toivoa ilmastonmuutoskeskusteluun Yhdysvaltalainen Elin Kelsey haluaa tuoda toivoa ilmastonmuutoskeskusteluun, sillä toivo ja usko parempaan saa ihmisen toimimaan, ei negatiivisuus. Elin Kelsey on nauttinut Lauttasaaren rauhasta Punaisella Huvilalla. "Ta?a?lla? on jopa ilmastoyliopisto. Olen oppinut ta?a?lla? todella paljon."
5 9.3.2022 Nro 9 MAINOSTA LAUTTASAARI-LEHDESSÄ KUN HALUAT TAVOITTAA LAUTTASAARELAISET Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry PIENIKIN ILMOITUS LAUTTASAARILEHDESSÄ HUOMATAAN! Katso mediatiedot osoitteesta lauttasaari.fi/lauttasaari-lehti/mediakortti Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Lauttasaaren Sosialidemokraatit www.lauttademarit.net TULE TAPAAMAAN PÄÄTTÄJIÄ Marika Koski Kasvatusja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Sirpa Paatero Kuntaministeri Kansanedustaja Nasima Razmyar Apulaispormestari Kasvatusja koulutus ??? ????? Torstaina 17.3. klo 17.00-18.00, ravintola Casa Maren kabinetti Vieraanamme Keskustan varapuheenjohtaja ja kaupunkiverkoston vetäjä Riikka Pakarinen. Tervetuloa! Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Keskustelutilaisuuden jälkeen Lauttasaaren Keskustaseuran vuosikokous samoissa tiloissa. Lisätiedot: sanna.rauhansalo@gmail.com Tule keskustelemaan politiikasta ja Lauttasaaren kehittämisestä Maksaja: Lauttasaaren Keskustaseura ry Järjestää: Lauttasaaren Keskustaseura ry LAUTTASAAREN KOKENEIN ASUNTOKAUPPIAS ERKKERI Kiinteistötoimisto Erkkeri Oy Lauttasaarentie 28 00200 Helsinki Kauppakeskus Lauttis Puhelin 09 682 4050 lkv@erkkeri.fi www.erkkeri.fi Miikka Oksanen LKV alalla 2018 alkaen 0400 371 185 Terhi Koponen vuokraneuvottelija 050 539 6480 KIINTEISTÖTOIMISTO Veli-Pekka Närhi tj, osakas alalla 1994 alkaen 0400 810 540 Markku Enström LKV, osakas alalla 1988 alkaen 0400 416 114 ASUNNOT • LIIKETILAT • MYYNTI • VUOKRAUS 65,5m² Lauttasaarentie 25 Lähes uudessa talossa Lauttasaaren keskustassa erittäin hyväkuntoinen 3H, TK, KPH + SUURI LASITETTU PARVEKE POHJOISEEN/LÄNTEEN. Loistava tilaisuus kahden makuuhuoneen kotia etsivälle! Avaraa ja valoisaa tunnelmaa tähän kotiin luo kauniit vaaleat pinnat sekä suuret ikkunat. Keittiö on varustettu laadukkailla kodinkoneilla sekä hyvillä säilytystiloilla. Asunnossa on muutenkin erinomaisesti säilytystilaa. Kylpyhuone on tyylikäs ja tilava. Myöskin huoletonta asumista olisi tässä kodissa edessä pitkään, sillä tämä YIT:n rakentama talo on vasta 5 vuotta vanha. Huoneisto sijaitsee hissitalon 3/5 kerroksessa, rauhalliselle ja kauniille pihalle päin. Energialuokka C2013. Hp. 335.951,56€ + vo. 279.048,44€ toimisto@erkkeri.fi OSTAMME KAMEROITA Monipuolisesti laitteita 1800-luvulta nykypäivään Kameratori.? | helsinki@kameratori.? | puh. 010 2311771 Mannerheimintie 94, Helsinki | Ma-Pe 12-18 Lauttasaaren lääkäriasema | Vattuniemen puistotie 1 A, 00210 Helsinki e-mail: info@saaristolaakarit. | www.saaristolaakarit. Pattipoliklinikka Tiistaisin klo 10-18 ajanvarauksella! Luomien ja pattien näyttöaika, ajanvarauksella. Lääkärin arvio on maksuton, pkl 20 eur. 0200 200 33 Ajanvaraus: Ma-Pe klo 9-17, La 9-13 Päivystämme terveyttäsi! Lääkärit & laboratorio lähelläsi. GABRIEL VON TROIL LL, yleislääkäri EERO KITINOJA LL, erikoislääkäri PIA SUONPÄÄ LT, erikoislääkäri JOONAS MALINEN LL, yleislääkäri • Lauttasaaren lääkäriasema • Lääkärit & laboratorio Ma-pe klo 9-17, la 10-14 Rokotukset klo 14-17 Ma & to ilman ajanvarausta!
TEKSTI Timo Härmälä, Matti Seppänen, Timo Vormala Ruoholahden kanava, siihen liittyvine rantamuureineen, siltoineen, viherrakenteineen, puurivistöineen ja ravintolaterasseineen on alueen ehdoton toiminnallinen ja kaupunkikuvallinen vetovoimatekijä. Kanava esiintyi lähes nykymuodossaan jo 1988 pidetyn arkkituurikilpailun voittaneessa ehdotuksessa (Kronlöf-Vihinen) ja siihen perustuvassa asemakaavassa. Kanava avasi veneilykelpoisen reitin Hietalahdesta Lauttasaarenselälle. Kanavan rannoilla vuorottelivat puolisuljettu korttelirakenne ja avarat puistotilat. Kaupunki panosti kanavan suunnitteluun (Juhani Pallasmaa) ja toteutukseen. Syntyi kansainvälistäkin huomiota saavuttanut ympäristöelementti, jota kesäisin elävöittää kanootti – ja pienveneliikenne, Hietalahden satamasta operoiva saunalautta ja kuriositeettina jopa havainto monisoutuisista kirkkoveneistä. Kanavan länsipäässä vesialue avautuu viuhkamaisesti. Sitäkin rajaavat puurivistöt, rantamuurit ja venesatamat sekä hallitun korkuiset, riittävän yhtenäiset rakennusrintamat. Tammasaaren laiturin alueelle syntyi olemassa olevaan korttelirakenteeseen sitoutuva HTC Center säilyttäen kaavan mukaiset vapaat näkymät kohti Lauttasaarta. Sen arkkitehtuuri (Kai Wartiainen) lainasi komeasti aiheistonsa satamatoiminnoista. Mahtavan Crusellin sillan dynaamiset rakenteet viittaavat myös merelliseen aihepiiriin. Yhdessä HTC Center ja Crusellin silta muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Tammasaarenlaiturin luonnonkivinen satamamuuri laivankiinnityspollareineen jatkuu kohti Lauttasaaren siltaa. Alue on jo vuosikausia toiminut merentutkimusalus Arandan kotisatamana. Sillan kupeessa sijaitseva Itämerentalo (Einari Teräsvirta), Kaapelitehdas ja HTC Center muodostavat vankan kaupunkikuvallisen kokonaisuuden Lauttasaaren suuntaan. Ruoholahden kanavaympäristö on nyt valmis ja poikkeuksellisen laadukas. Päivittäin voi havaita jalankulkijoiden pysähtyvän valokuvaamaan sen näkymiä. Hiililaiturille 7-kerroksisia taloja Tämä ainutkertainen kokonaisuus on nyt uhattuna. Hanketta varten perustettu Floating Flats Oy on hakenut kehittämisvarausta Tammasaarenlaiturin alueelle: 30 000 kerrosneliömetriä 7-kerroksisia asuintaloja hiililaiturin päälle ja Tammasaaren läntisen satamamuurin eteen 60 000 kerrosneliömetriä 5-kerroksisia asuintaloja, joista noin puolet kelluvia. Hakemuksen kovin viitteelliset havainnekuvat osoittavat, miten kanavaympäristön kaupunkikuvalliset alkuperäiset tavoitteet olisivat tuhoutumassa. Hiililaiturin päälle sijoittuvat 7kerroksiset rakennukset sulkisivat kanavaympäristön vapaan avautumisen kohti Lauttasaaren selkää ja peittäisivät HTC:n ainutkertaisen arkkitehtuurin. Kaupungin verkkosivuilla kerroslukumäärät ovat kehittämishakemuksesta poiketen vieläpä osittain nousseet, hiililaiturilla 9ja länsilaiturilla 8-kerroksisiksi. Tammasaaren laivalaiturin ja alueen historiasta kertovan läntisen rakennusrintaman eteen hahmoteltu 5-, osin peräti 8-kerroksinen korttelikokonaisuus tuhoaisi valmiin kaupunkikuvan. Laituri on osa kaupunkia kiertävää kevyen liikenteen kokonaisuutta, jota esitetyt asuinkorttelit muuttaisivat oleellisesti. Kehittämisvarauksen mukaan kortteli olisi osittain kelluva ja se toteutettaisiin modulaarisena teollisena puurakentamisena. Nämä määritelmät eivät oikeuta hankkeen kaupunkikuvallisiin, valmista satamaympäristöä ja edustan meriluontoa tuhoaviin piirteisiin. Molemmilla korttelialueilla ihmetyttää vaadittavien huolto-, pelastusja muun mittavaa uudisrakentamista palvelevan liikenteen ja pysäköintijärjestelyjen vaikutukset laiturialueen suositun kevyen liikenteen väylän ominaisuuksiin ja koko olemassa olevan työpaikka-alueen liikennejärjestelyihin. Sataman käyttö estyisi Salmisaaren voimalassa on tarkoitus lopettaa kivihiilen käyttö viimeistään 1.4.2024. Hiilen käyttöä korvaavien lämmöntuotannon tekniikoiden sekä voimala-alueen maankäytön ja rakennuskannan tulevaisuus on tällä hetkellä pohdittavana, joskin käyttö jatkuu muiden polttoaineiden turvin vielä monta vuotta. Maan alla on neljä 40 m leveää ja 70 m korkeaa siiloa, joista on maanalaiset yhteydet hiililaiturille. Laiturialueen päälle rakentaminen estäisi sataman käytön ja sulkisi nykyiset kuljetinyhteydet rajoittaen järjestelmän tulevaisuuden käyttömahdollisuuksia. Tammasaarenlaiturin aluetta tulisi kehittää ilman ympäristöä radikaalisti muuttavia asuinrakennushankkeita. Länsireunan laiturialueella merentutkimusalus Aranda antaa viitteitä sen mahdollisesta tulevasta käytöstä historiallisten laivojen (esim. majakkalaiva s/s Hyöky) satamana niihin sijoittuvine ravintoloineen. Hiililaiturin alueella tulisi mahdollisen lisärakentamisen olla matalaa, merellisiin vapaa-aikatoimintoihin liittyvää. Niiden luonne voisi löytyä ravintola Faron lasipaviljongista ja ehkä osin säilytettävistä voimalaitoshistoriasta kertovista rakenteista. Kellosaarenrannan kaavamuutos Kellosaaren rantaan kaavailtu asuinrakentaminen on edennyt jo asemakaavaluonnoksen tasolle. Siinä asuinrakennukset ovat ahtautuneet vesialueen ja varavoimalan väliin tavalla, joka muuttaa kanavaympäristön alkuperäistä tavoitetta rantakortteleiden yhtenäisestä julkisivulinjasta. HTC:n osalta tavoite toteutui arkkitehtonisesti oivaltavalla tavalla vain ylempien kerrosten työntyessä teräsrakenteiden avulla yli julkisivulinjan kohti merta. Kaavaratkaisua on säädellyt alueella oleva varavoimala, joka alueen kaavoituksen aikana 30 vuotta sitten oli tarkoitus siirtää muualle. Energiahuollon uudessa tilanteessa voisikin kuvitella, että toimintaansa muuttavan ja mahdollisesti lopettavan Salmisaaren voimalan alueelta löytyisi uusia mahdollisuuksia varavoiman synnyttämiseen. Nykyinen varavoimala keskellä asuinympäristöä tuottaa huomattavia haittoja asumiselle ja kehittyvälle maankäytölle. Olisi viisasta jäädyttää huomattavaa vastustusta saanut hanke odottamaan lopullisia vaihtoehtoja varavoiman tuottamiseen. Poistamalla voimalakäyttö vapautuisi korttelialue luonnollisemmille ratkaisuille, joissa asuinrakennuksille muodosMIELIPIDE 6 9.3.2022 Nro 9 ”Ruoholahden kanavaympäristö uhattuna” Kehittämisvaraus uhkaa Ruoholahden kanavaympäristöä Lauttasaaren vastarannalla, ruoholahtelaiset Timo Härmälä, Matti Seppänen ja Timo Vormala kirjoittavat mielipiteessään. Havainnekuva Tammasaarenlaiturin alueen suunnitelmasta. HELSINGIN KAUPUNKI. Hiililaiva Haaga purki lastiaan 5. maaliskuuta. Taustalla Crusellin silta. HTC Centerin rakennukset ovat alueen tärkeimpiä maamerkkejä.
7 9.3.2022 Nro 9 BISTRO TELAKKA: 10 % alennus ruokailun yhteydessä loppulaskusta. (Ei koske yksityistilaisuuksia). Vattuniemenranta 5, p. 050 323 1961, bistrotelakka.fi CAFE & GRILL PASEO: Maanantaisin kaksi burgeria yhteishintaan 30 €. Itälahdenkatu 1a, kävelytien varrella. p. 050 351 5449, paseo.fi DATAPAJA.FI: 30 % alennus kaikista tuotteista. Pajalahdentie 9, p. 050 590 9990, datapaja.fi DOLIFE JOOGASTUDIO: 20 % alennus ensimmäisestä joogakurssista tai -kortista DoLife Joogastudiolla. Vattuniemenkatu 9, sisäänkäynti sivuovesta, 3 krs, p. 050 401 7988, info@dolife.fi, dolife.fi EASYFIT LAUTTASAARI: Uuden asiakkuuden aloitusmaksu €, edun voi lunastaa verkkokaupassa kampanjakoodilla LARU22P. Vattuniemenkatu 17, lauttasaari@easyfit.fi, easyfit.fi ELÄMÄSI KUNTOON HIERONTA & VALMENNUS: 10 % alennus normaalihintaisesta hieronnasta, 1 krt/jäsen. Vattuniemenkatu 9, p. 040 470 2570, elamasikuntoon.com FISHING XPERIENCE: 10 % alennus normaalihintaisesta opastetusta kalastusreissusta. kari.koivisto@fishingxperience.fi, p. 050 448 1033, fishingxperience.fi FYSIOGERIATRIA: Hoitojakson ensimmäinen kotikäynti 25 % alennuksella. 1 krt/ jäsen, myös ilman lääkärin lähetettä. Ajanvaraukset p. 09 3922 302, fysiogeriatria.fi. HALTI OUTLET LAUTTASAARI: 20 % alennus normaalihintaisista tuotteista ja 10 % alennus alennetuista tuotteista. Veneentekijäntie 8, p. 043 824 1385, halti.fi HYVINPITELY: Tunnista tilanteesi -paketti kotiväkivallan uhreille (3 x 1 h) 179 € (Norm. 199 €). hyvinpitely.fi, p. 010 2120 710, Heikkiläntie 7. iTAPSA: Kaikki puhelinja tablettihuollot 10 % alennuksella. Alennus voimassa vain Lauttasaaren myymälässä. Alennus ei koske yhteistyökumppaneidemme kautta tehtyjä huoltoja tai tarjoushintoja. Kiviaidankatu 2, myynti@itapsa.com, p. 029 0300 161 KAARNA LIVING: 10 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Lauttasaarentie 3, kaarnaliving.fi KAHDEKSAS PÄIVÄ / KODIT.IO LKV: Kaikkiin välityspalvelupaketteihin kaupan päälle muutto pääkaupunkiseudulla hinnastossa mainituin rajauksin. Tarjous koskee ainoastaan mainittujen välittäjien kanssa tehtyjä sopimuksia. Shama Österman p. 040 586 6849 ja Jesse Mervasto p. 044 230 4154. KAUNEUSKESKUS HAIRSPOT: Kasvohoidon yhteydessä Phytomer tai Vie puhdistustuote ja kasvovesi 50 % alennuksella. Väri+leikkaus -palvelun yhteydessä kaksi hiusmuotoilijan sinulle valitsemaa hiustuotetta veloituksetta. Leikkauksen yhteydessä hiusmuotoilijan sinulle valitsema hiustuote veloituksetta. 1 krt/jäsen. Mainitse jäsenedusta ajanvarauksen yhteydessä. Lauttasaarentie 12, p. 09 621 2535, hairspot.fi KIINTEISTÖMAAILMA LAUTTASAARI: Välityspalkkio 2 % (sis. alv & kaikki kulut). Lauttasaarentie 16, p. 050 309 9362, kiinteistomaailma.fi KIINTEISTÖTOIMISTO ERKKERI OY LKV: Välityspalkkio 2 % (sis. alv & kaikki kulut). Lauttasaarentie 28, p. 09 682 4050, erkkeri.fi KOIRATRIMMAAMO FASHION DOG: 10 % alennus kaikille uusille asiakkaille. Tarjous koskee kaikkia palveluja ja pitää käyttää yhden käynnin yhteydessä. Otavantie 3, p. 040 965 0538, koiratrimmaamo-fashiondog.com KOSMETIIKKA JA KAUNEUSPALVELUT SANNAMAIJA: Ripsien ja kulmien kestovärjäys, sis. muotoilun 25 € (norm. 30 €). Lauttasaarentie 34, p. 040 843 4818, sannamaija.com KUKKAKAARI LAUTTIS: 10 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Lauttasaarentie 28, p. 040 1544 965, kukkakaari.fi KUONOLA: Uusille päivähoitoasiakkaille Kuonola Club -sopimuksen ensimmäinen kuukausi puoleen hintaan 164,50 euroa (norm. 329 € /kk). Lauttasaarentie 50, kuonola.fi/kuonola-club, p. 029 170 0810. LAUTTASAAREN SUUTARI: 20 % alennus perinteisestä Abloy Classic -avainkopiosta 1 krt/jäsen, max. 5 kopiota. Lauttasaarentie 36, p. 040 8244 191, lauttasaarensuutari.com LAUTTASAARI-SEURA: Lauttasaari-aiheisia tuotteita 20 % alennuksella, osallistumismahdollisuus jäsentapahtumiin. Punainen Huvila, Kauppaneuvoksentie 18, p. 050 591 6466, seura@lauttasaari.fi LAUTTIKSEN APTEEKKI: 10 % alennus normaalihintaisesta kosmetiikkaostosta. Lauttasaarentie 28, p. 09 671 415, lauttasaarenapteekki.fi LINGUAJOY KIELIKURSSIT: 10 % alennus normaalihintaisesta lasten tai aikuisten kielikurssista ml. online-kurssit. Heikkiläntie 2 A, linguajoy.fi, p. 041 319 6675, info@linguajoy.fi LKV KOTIKETJU IKE RAUTIO: Asunnon myyjälle välityspalkkio 1,48 % + alv ja vuokravälityspalkkiosta 24 % alennus. P. 041 3193 904 ike@kotiketju.fi, kotiketju.fi MBT FOOTWEAR SUOMI: 10 % alennus normaali hintaisista MBT-jalkineista. Melkonkatu 15, p. 010 525 1740, mbtkengät.fi. MIELENLENTO: Ensimmäinen käynti 50 % alennuksella ja jatkuva alennus 10 % kaikista normaalihintaisista palveluista. Otavantie 5, p. 0413193038, anu@mielenlento.fi, mielenlento.fi MOODI SISUSTUS: Yksilöllisesti toteutettu kodin tai toimiston verhouudistus suunnittelusta valmiiden verhojen asennukseen. 15 % alennus materiaaleista. Pohjoiskaari 4, p. 040 704 0298, tea.hairo@moodi.fi OMPELIMO SORMUSTIN EILA HEINÄNEN: 20 % alennus kaikista lyhennystöistä. Vuorin vaihdossa vuorikangas 20 €. Lauttasaarentie 16, p. 0500 603 745, ompelimosormustin.fi PARASLUKKO SECURITY: 40 € alennus lukkotyön asennuksesta Lauttasaaressa. Heikkiläntie 5, p. 010 820 4310 PIENI HUILI: 10 % alennus normaalihintaisista hieronnoista, ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Otavantie 5, p. 040 830 6042/Pia, pienihuili.fi/ajanvaraus PIZZERIA LUCA: 20 % alennus pizzoista. Etu kortinhaltijan lisäksi yhdelle henkilölle, kortti tulee esittää tilauksen yhteydessä, ei voi liittää muihin etuihin/tarjouksiin, etu voimassa ma-pe, etu ei ole käytettävissä lounasaikaan klo 11-15. Lauttasaarentie 28, pizzerialuca.fi PUISTOTIE 5 HOME & LIVING: 10 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Kauppakeskus Lauttis P1-taso, Lauttasaarentie 28, p. 050 3366 914, info@puistotie5.com, puistotie5.com RAVINTOLA CASA MARE: 20 % alennus a la carte -listan pääruoasta, max 2 hlöä. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai tarjouksiin. Gyldenintie 6, p. 020 7424 260, ravintolacasamare.com ROLTRADE: 20 % alennus verkkokaupan tuotteista koodilla LAUTTASAARI22, roltradekauppa.com, Itälahdenkatu 18 A, p. 010 322 0500, roltrade.com, roltrade@roltrade.com ROOTS LIVING: 15 % alennus normaalihintaisista Roots Living -tuotteista Roots Living -näyttelytilassa. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kampanjoihin. Kiviaidankatu 2 B, 3 krs. p. 050 588 2104, info@rootsliving.fi, rootsliving.fi SILTA JOOGA PILATES: Kahden kerran kokeilukortti 30 €. 1 kortti/asiakas, vain uusille asiakkaille. Kortti voimassa 1 kk ostopäivästä. Tallbergin puistotie 7, joogakoulusilta@gmail.com, p. 045 7871 8656 SUVITANSSI & YOGA: Viiden kerran sarjakortti -15 % (Norm. 75 €) 1krt/jäsen. Sarjakortti on voimassa kaikilla normaaleilla viikkotunneilla. Lauttasaarentie 13, suvitanssi.fi, p. 040 3617200, info@suvitanssi.fi STUDIO SHANGRI-LA: 10 % alennus studion tunneista ja kursseista, myös onlinekurssit. Edun saa käyttöön verkkokaupassa koodilla LARULA10, studiolta ostaessa näytettävä jäsenkorttia. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin eikä koske erikoiskursseja, 1 krt/jäsen. Vattuniemenkatu 15 B, info@studioshangrila.fi, studioshangrila.fi TAKIO LKV: Virallinen asunnon arviolausunto 40 % alennuksella esim. verottajaa, pankkia, perunkirjoitusta, perheen sisäistä kauppaa tai yritysjärjestelyä varten. Täydenpalvelun vuokravälityssopimus heinäkuuhun 2023 normaalin välityssopimuksen hinnalla. Gyldenintie 9, p. 020 741 7878, toimisto@takio.com, takio.com URHEILUHIEROJA TMI SIRPA RANTANEN: 10 % alennus kaikista täysihintaisista lahjakorteista (1/jäsen) Ei voi vaihtaa muihin tarjouksiin. Koillisväylä 2, sisäpiha. p. 040 5438 204, sirparantanenz@gmail.com VALOKUVAAMO.NET: 10 % alennus passikuvauksesta. Pajalahdentie 9, p. 050 590 9990, valokuvaamo.net XLAB LIIKKARI: InBody kehonkoostumusmittaus kaksi kertaa vuodessa hintaan 15 € (norm. 25 €) ja 60 min. hieronta hintaan 50 € (norm. 60 €) Heikkiläntie 4, info@x-lab.fi, p. 050 543 6760, lauttasaarenliikuntakeskus.fi Lauttasaari-Seuran henkilöjäsenten edut 2022 Lauttasaari-Seura kannustaa saarelaisia käyttämään saaren palveluja. Seuran jäsenkortilla saa mainioita etuja 43:sta paikallisesta yrityksestä. ”Ruoholahden kanavaympäristö uhattuna” Kehittämisvaraus uhkaa Ruoholahden kanavaympäristöä Lauttasaaren vastarannalla, ruoholahtelaiset Timo Härmälä, Matti Seppänen ja Timo Vormala kirjoittavat mielipiteessään. tuisi asianmukaiset pihaympäristöt ja kaavan tavoitteiden mukainen julkisivulinja säilyisi. Voimalarakennus komeine piippuineen olisi säilytettävissä alueen historiallisena kerrostumana. Tulisi selvittää sen käyttöä esimerkiksi kulttuurin tarpeisiin, osana Kaapelitehtaan ja Tanssin talon toimintakokonaisuutta. Kanavan itäpään järjestelyt Kanava liittyy itäpäässä Hietalahden altaaseen vanhan katuja rautatiesillan veneilykelpoisten, riittävän veden virtaaman tuottavien silta-aukkojen kautta. Sillan uusiminen on suunnitteilla uusien liikennejärjestelyiden vuoksi. Nykyiset silta-aukot korvautuisivat suunnitelmassa kahdella putkitunnelilla. Meriveden korkeuden huomattavatkin vaihtelut aiheuttaisivat, tunnelin muodosta johtuen ratkaisevia muutoksia kanavayhteyden kulkukelpoisuuteen ja veden virtaamaan. Siltasuunnitelman ehdottomiksi lähtökohdiksi tulee ottaa ainakin nykyistä vastaava venekelpoinen yhteys kanavasta Hietalahteen sekä riittävä virtaama turvamaan kanavan veden laatu. Kanavaympäristö viherelementteineen on vuosien mittaan kasvanut suunnittelukuvastonsa esittämään tasoon. Alueen ympäristötavoitteet ovat toteutuneet. Uusien massiivisten elementtien tuominen tähän laadukkaaseen, valmiiksi rakennettuun ympäristöön tuhoaisi kanavaympäristön. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Lauttasaari-Seuran kaupunkiympäristötyöryhmän puheenjohtaja Katri Penttinen piti kehittämisvarausta monin tavoin epäonnistuneen hankkeena Lauttasaari-lehdessä julkaistussa kommentissaan tammikuussa. Penttisen mukaan liian massiivinen rakentaminen pilaa avoimet merinäkymät sillalta ja Lauttasaaren itärannalta. Kaapelitehtaan peittäminen merelle ja etelään päin olisi Penttisen mukaan kulttuurinen virhe. Rakentaminen myös kaventaisi merialuetta entisestään, vaikeuttaisi veneilyä ja heikentäisi veden virtaavuutta. Myöskään rakentamistavan ympäristövaikutuksia ei ole Penttisen mielestä tutkittu riittävästi. Hän toivoo, että kaupunki tunnistaisi vapaan meriluonnon arvon, eikä pitäisi merta tonttimaareservinä. Myös Jätkäsaari-seura vastustaa hanketta. Pete Suhonen Kirjoittajista Timo Härmälä jäi pari vuotta sitten eläkkeelle Helsingin kaupungin kaupunginsihteerin virasta. Matti Seppänen on työskennellyt omassa arkkitehtitoimistossaan, Pekkala-Seppänen, ja toiminut rakennussuunnittelun professorina. Timo Vormala on jäänyt eläkkeelle arkkitehtitoimistosta Gullichsen-Kairamo-Vormala. "Hiililaiturin pa?a?lle sijoittuvat 7 kerroksiset rakennukset sulkisivat kanavaympa?ristön vapaan avautumisen kohti Lautta saaren selka?a? ja peitta?isiva?t HTC:n." ”Merta ei saa pitää tonttimaareservinä” Kanavaympäristön näkymä Lauttasaaren itärannalta: Kaapelitehdas, HTC Center, Crusellin silta.
ENNEN 8 9.3.2022 Nro 9 TEKSTI Kari Kemppinen KUVAT Kristian Stockmannin yksityisarkisto Vuonna 1876 Lauttasaaren omisti kauppias, liikemies ja likööritehtailija Ivan Wavulin, joka oli viisi vuotta aiemmin 1871 ostanut Lauttasaaren maaja sitä ympäröivät vesialueet. Wavulin ymmärsi, että hankalan ja tiettömän matkan päässä, saaren luoteisreunalla olevat pienet saaret eivät soveltuneet viljelyyn eikä laidunalueeksi. Toisin kuin kartanon ympärillä olleet maa-alueet, joita hän oli poikiensa kanssa ryhtynyt kehittämään ja viljelemään. 1876 oluenpanija Herman Brummer vuokrasi Koivusaaren Wavulinilta 30 vuodeksi. Sopimus oikeutti rakentamaan huviloita ja viljelemään maata pohjoisemmassa Koivusaaressa (Björkholmen) ja eteläpuolisessa Leppäsaaressa (Alholmen) sekä kalastamaan alueen vesillä. Emme tiedä kumpi oli aloitteellinen vuokrasopimuksen syntyyn, mutta Brummer ja Wavulin varmasti tunsivat toisensa. Heitä yhdisti muun muassa Helsingin liike-elämä ja liiketoiminta samoihin aikoihin Bulevardin panimokorttelissa sekä 1868 molempien saama liköörinvalmistusja viinanpoltto-oikeus. Vuokrasopimuksen oikeuksien ehdoissa todettiin, että kasvavia puita ei saanut kaataa muista syistä kuin rakennustontteja varten. Vuotuinen vuokra oli sata markkaa (430 euroa). Brummer haki seuraavana vuonna itselleen, vakuudeksi vuokrasopimukselle, kiinnitystä Bertas ja Heikas -perintötiloihin. Kiinnitys myönnettiin, sillä Koivusaari kuului Lauttasaareen ja Heikas-tilaan. Isojaon aikana 1883 Brummerin toimesta laadittiin Koivusaaren aluesuunnitelma, johon sisältyi pari ”puistoa”, neljä rakennustonttia: yksi iso talo, kaksi pienempää ja niille puutarhat sekä yksi ulkorakennus. Lisäksi suunnitelmaan merkittiin kalliot ja kivikkoinen metsämaasto sekä kaksi laituria; iso ja pieni. Seuraavana vuonna 1884 vuokrasopimusta pidennettiin kahdellakymmenellä vuodella, vuodesta 1907 vuoteen 1927. Saarissa ei tuohon aikaan vielä asuttu vakinaisesti, sillä Brummerin rakennuttamat huvilat oli tehty vain kesäkäyttöä varten pohjoisemmalle Koivusaarelle. Brummer asui tuohon aikaan Kampissa, Lapinlahdenkadulla, lähellä Hietalahden rantaa, josta hän höyrylaivalla kulki Koivusaareen. Kesähuviloita Koivusaaressa Brummer julkaisi vuosina 1885– 1888 Hufvudstadsbladet ja Nya Pressen -lehdissä Ilmoituksia. Ne kiinnostivat kaupungin porvareita. Monet olivat jo vuokranneet tai ostaneet Wavulinilta Lauttasaaresta huvilatontin. Muun muassa Helsingin tunnetuin liikemies Julius Tallberg oli aluksi vuokrannut tontinLauttasaaren pohjoisrannalta (nyk. Pohjoiskaari 35), jonne hän oli rakennuttanut 1885 perheelleen Hjördishem-huvilan uimalaitureineen. Vuonna 1905 Tallberg lunasti vuokraamansa tontin itselleen. Lauttasaaressa asui tuolloin kartanon omistajien ja palvelusväen sekä kartanon työntekijöiden lisäksi muutamia kalastajaperheitä, mutta kesäaikaan asukkaita oli yli neljäsataa. Karl Stockmann ostoksilla Myynti-ilmoituksen innoittamina varakonsuli Karl Stockmann ja senaatin kanslisti Nikolai Adolf Forrström ostivat helmikuussa 1891 Herman Brummerilta kaikki Koivusaaren rakennukset, jotka he saivat toukokuun alussa käyttöönsä ja samalla heille siirrettiin saaren vuokraoikeus. Saaressa oli kaksi huvilaa: punainen huvila saaren lounaispuolella ja sen läheisyydessä vihreä huvila. Karl Stockmann kirjoitti päiväkirjaansa: ”Kesäkuun 3. päivänä muutettiin ensi kertaa Koivusaareen, joka ostettiin Tonien ja Nickusen kanssa. Siellä asuttiin pienessä punaisessa tuvassa, jossa oli kaksi huonetta ja keittiö.” Muutto oli tapahtunut höyrylaivalla. Karlin sisar Antoinette ”Tonie” oli Nikolai ”Nickus” Forrströmin puoliso. Stockmannin huvila Karl Stockmann päätti rakentaa itselleen suuremman huvilan Koivusaareen. Piirustukset tilattiin arkkitehti Frithiof Mieritziltä ja sopimus rakentamisesta allekirjoitettiin rakennusmestari J. Ahon kanssa helmikuun viimeisenä päivänä 1892. Päiväkirjaansa Stockmann kirjoitti, että he muuttivat Koivusaareen 4. kesäkuuta. Kesäksi hankittiin myös lehmiä ja kanootti. Stockmann ja Forrström saivat syksyllä 1893 vuokrasopimustensa turvaksi uusittua kiinnityksen Heikas ja Bertas -tiloihin. Saman vuoden lopussa Stockmann lunasti lankonsa Forrströmin osuuden Koivusaaren rakennuksista ja vuokrasopimus siirrettiin yksin hänelle. Karl Stockmann oli ostanut 1901 Simolan ratsutilan Vihdistä, jonne hän perheineen muutti viettämään kesiä. Hän myi saman vuoden syyskuussa Koivusaaren vuokraoikeuden ja saarella olevat rakennukset veljelleen Wilhelm Stockmannille. Wilhelm Stockmann ostaa saaren Wilhelm Stockmann osti Koivusaaren ja sen ympärillä olevat pikkusaaret syyskuussa 1902 agronomi Wilhelm Wavulinilta, joka oli ostanut 1895 isältään Lauttasaaren kartanon ja ryhtynyt tilanhoitajaksi. Koivusaari erotettiin Stockmannin pyynnöstä muutaman päivän kuluttua Heikas-tilasta ja samalla sovittiin, ettei pieni Borstan-saari sisältynyt kauppaan. Koivusaaressa alkoi Stockmannien aika. Tie Jorvakseen jakoi saaren, ja tontit saivat uusia omistajia, jopa teollisuusrakennuksia. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Punainen huvila 1894. Kun oluenpanija Brummer Koivusaaren vuokrasi 1800-luvun lopussa Herman Brummer vuokrasi Koivusaaren Lauttasaaren omistajalta, Ivan Wavulinilta. Kuka Brummer? Johan Herman Brummer syntyi Turussa 1829, värimestari Carl Johan Brummerin ja tämän vaimon Anna Sofia Landströmin perheeseen. Nuorena J.H. Brummer palveli krenatööritarkk’ampujapataljoonassa Turussa. Hän opiskeli oluen panemista ulkomailla ja kotimaahan palattuaan sai työpaikan Paul Sinebrychoffin omistamasta Hietalahden panimosta. Vuonna 1855 Brummer perusti veljensä hovioikeuden asessori Carl Wilhelm Brummerin kanssa J.H. Brummer & Co olutja porterpanimon, jonka toiminnassa yhtiökumppanina oli alusta alkaen mukana kauppias Albert Sundgren. Panimo sijaitsi Kampissa, aikalaiset tunsivat sen Kampbryggeriet ja Brummer & Sundgren nimistä. Vuonna 1861 Sundgren erosi, toiminta jatkui nimellä H. Brummer & Komp. Myös toinen perustaja, veli, vetäytyi toiminnasta 1868, samana vuonna kun J.H. Brummer sai oikeuden viinanpolttoon. Vuonna 1883 yritys muuttui Nya Aktie-Bryggeri osakeyhtiöksi ja se palkkasi Sinebrychoffilta panimomestarin. Panimo laajensi tilojaan 1888 yhdistäen tonttinsa ja Eerikinkadulta kolme viereistä tonttia yhteen, osoitteeksi tuli, Albertinkatu 34-36 (nyk. 40-42). 1891 Brummer lopetti oluenpanijana, mutta jäi yhtiön hallitukseen. Yhtiö siirtyi Ab P. Sinebrychoffin haltuun 1894 ja sen toiminta päättyi 1910. Johan Brummer kuoli 77-vuotiaana 1906. Lähde: Kristian Stockmann, Sommarliv på Björkholmen Herman Brummer (1829–1906) Olutetiketti vuodelta 1883 Koivusaari 1883. Ote kartasta, jonka oli laatinut Felix Edelman. Nya Pressen -lehdessä 31.3.1886 julkaistu ilmoitus. Karl Stockmann hankki kesäksi 1892 saarelle lehmiä.
9 9.3.2022 Nro 9 MAINOS T =Takeaway KK =Kotiinkuljetus ravintolalta RAVINTOLOITSIJA, MUKAAN RAVINTOLAOPPAASEEN? 35€ + alv / lehti. Ota yhteys mediamyyntiin: Leena Valtola 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi. RAVINTOLAOPAS Maggion Paholaisen kana -pizza 13,50 € VIIKON SUOSIKKI W = Kotiinkuljetus Wolt.fi F = Kotiinkuljetus Foodora.fi Päivällisravintola Lounasravintola Baari Kahvila Yksityistilaisuuksiin Nauti näistä Lauttasaaren hyvistä kahviloista ja ravintoloista. Paikka Osoite Mikä Auki Tarjolla Limone Nahkahousuntie 1 limone.fi 050 562 5010 Italialainen mutkaton ja hauska trattoria Nahkahousuntien ja Vattuniemenkadun kulmassa. Keittiössä aitosisilialaista osaamista. Lounas arkisin klo 11-15. Kestosuosikki: Di Parma -pizza ja Katkarapupasta. T F W ma-to 11-21 pe-la 11-22 su 12-21 Maharaja Särkiniementie 5 ravintolamaharaja.fi 010 292 6699 Särkiniementien sympaattinen intialainen ravintola, joka tarjoaa meheviä tandooriruokia, naan-pizzoja, kebabeja ja rullia. Maista Maharaja-pizza. Kestosuosikki: butter chicken. Nouda tai tilaa Woltin tai Foodoran kautta. T F W ma-pe 11-19 la-su 12-20 Persilja Tallbergin puistotie 1 ravintolapersilja.fi 09 621 6727 ma-pe 10.30-22 la 12-22 su 12-20 Tunnelmallinen perheravintola välimerellisellä keittiöllä. Arkisin runsas noutopöytälounas klo 15 asti ja viikonloppuisin monipuolinen brunssi klo 12-16. Päivällisellä ala carte-listan herkut, myös pizzoja. Kestosuosikki: naudan sisäfilevarras. T W Luca Lauttasaarentie 28 050 466 1499 pizzerialuca.fi Suomen parhaan pizzerian palkinnon voittanut napolilaistyylinen pizzeria. Rento ja lämminhenkinen seurustelupaikka, jossa viihtyy pidempäänkin. Kestosuosikki: Pizza Diavola. T F W ma-to 16-21 pe-la 13-21 su 14-20 Louis Kiviaidankatu 9 044 9857 663 ravintolalouis.fi Vattuniemen välimerellinen ruokaravintola, jonka herkut valmistetaan puuhiiligrillissä. Listalta löytyy pihvejä, burgereita, pizzaa ja döneriä eli varmasti jokaiselle jotakin. Annoksiin kuuluu monipuolinen salaattibuffet. Lounastarjoukset klo 10.30-14. Kestosuosikki: chevre-kanasalaatti T F W ma-to 10.30-21 pe 10.30-22 la 11-22, su 11-21 Loru Itälahdenkatu 22 B-talo ravintolaloru.fi 044 3096 959 Suosittu lounasravintola aivan Heikkilänaukion tuntumassa. Buffetlounas, jossa useita vaihtoehtoja ja aina myös pizzaa, päivän keitto ja jälkiruoka. Toimii myös tilausravintolana, hyvät kabinettitilat. Kestosuosikki: runsas ja monipuolinen lounas-buffet. T ma-pe 10.30-14 Itälahdenkatu 1a paseo.fi 050 351 5449 ma-to 9.30 20 pe 9.30 21 la 10 21, su 10 19 Lounas klo 11 14.30. Veijarivuoren rannassa hiekkatien varrella. Puinen kahvilarakennus ja sitä ympäröivä luonto saaristonäkymin ihastuttavat kaikkina vuodenaikoina. Takka luo tunnelmaa katetulla terassilla. Kestosuosikki: kalaruoat, burgerit ja Paseon Gelato. T Bistro Telakka Vattuniemenranta 5 bistrotelakka.fi 050 3231 961 ma-pe 11-14.30 Pursiseura Sinbadin rakennuksessa sijaitseva valoisa bistro tarjoilee rehtiä ruokaa sopivalla twistillä ja satamanäkymin. Aurinkoinen terassi. Lounas tarjolla arkisin klo 11-14.30. Kestosuosikki: savulohi. T Paseo Café & Grill Blue Peter Vattuniemen puistotie 1 bluepeter.fi 010 4249 801 ma-ti 11-14.30 ke-pe 11-21 la 12-21, su 13-18 Merta ja tunnelmaa. Lämpimästi tervetuloa herkuttelemaan uuden keittiömestarimme kevätmenulla. Lounas ark. klo 11-14. Loistava paikka myös kevään ja kesän juhlille. Muuntuvia juhlatiloja. Aurinkoinen terassi. Näköala merelle kolmeen suuntaan. Lounge. T W Korat Café Gyldenintie 9 koratcafe.fi 050 3135 889 Aitoa thaimaalaista kotija katuruokaa. Tulista ja miedompaa, myös vegeä ja vegaanista. Lounas noutopöydästä klo 11-14.30. Ala carten takeaway-hinnat -10%. Keittiö sulkee 20.30. Kestosuosikki: curry-annokset. T ma-pe 11-21 la 12-21 su suljettu Makers Kahvila Heikkiläntie 10 www.makerskahvila.com 040 360 8808 Lauttasaaren oma olohuone, jossa tarjolla bageleita, raakakakkuja, laskiaispullia ja muita kahvilatuotteita. Lounaalla keittoa, vohveleita, salaatteja ja VESTO-pastaa. Panostaa vegaaniseen ja gluteenittomaan tarjontaan. Kestosuosikki: Fetasalaatti Makersin Vestolla ja kauraleivällä. T F W ma-pe klo 9-15 LIITY NYT HYVÄÄN SEURAAN! Lauttasaari-Seuran henkilöjäsenten 43 jäsenetua osoitteessa lauttasaari.fi Nam! Nam! Nam! Maggio Kiviaidankatu 9 Maggio.fi 040 170 2010 Kotoisa pizzeria, jossa lounas tarjoillaan arkisin 10-14: lounaspizza (viisi vaihtoehtoa), pieni juoma ja kahvi 10,90. Napolitana-pizzojen lisäksi listalla myös ruokaisia salaatteja ja antipastoja. Kestosuosikki: ruokaisa Maggio-pizza. T KK ma-pe 10-22 la-su 11-22 Edun arvo 180x200 cm petarissa 280 € TEMPUR POP UP avattu Lauttasaarentie 28 Koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija auttaa tyynyn ja sängyn valinnassa, varaa aika www.tempurbrandstore.fi Tempur Pop Up Lauttis Lauttasaarentie 28, 00200 Helsinki • Puh. 09 5868 360 ja 040 215 7560 • AVOINNA 25.2.–28.4. Ark 10–19, La 10–18 ja Su 12–16 • OSTA NETISTÄ tempur.fi Outlet-vuoteita jopa -35% Box Spring Adjustable -säätövuode 180x200cm 6637 € (norm. 9526 €) Vaihda petauspatja aitoon TEMPURIIN! TEMPUR-SIJAUSPATJA 7 cm –15 %
TAIDE Art ha -näyttely 31.3. asti, Makers, Heikkiläntie 10. Tree of life – Art by hj -nimisen muusikon ja taiteilijan näyttely, jossa on värikkäitä, intuitiivisia maalauksia. LIIKUNTA KÄSIPALLO Pirkkolan palloiluhalli Dicken BK-46 la 12.3. klo 16.15, miesten SM-liiga. Dicken GrIFK ke 16.3. klo 19.15, naisten SM-sarja. Dicken Cocks to 24.3. klo 19.15, miesten SM-liiga. MUUT Päättäjätapaaminen Lauttiksessa la 12.3. klo 13-14., Lauttasaarentie 28. Kuntaministeri Sirpa Paatero, apulaispormestari Nasima Razmyar ja kasvatusja koulutuslautakunnan suomenkielisen koulutusjaoston jäsen Marika Koski ovat lauttasaarelaisten tavattavissa Lauttiksen Otavantien pään terassilla. Mahdollisuus tehdä kysymyksiä ja tutustua päättäjiin. Järjestäjänä Lauttasaaren sosialidemokraatit. Lisätietoja: Risto Kolanen, 0400 204 844 Senioreiden naapuruuspiiri kokoontuu 3.3. alkaen torstaisin klo 13-15 Lauttasaaren kirjastolla osoitteessa Pajalahdentie 10a. Järjestäjänä Helsingin kaupungin palvelukeskukset. Vauvalorutuokioita torstaisin 24.3., 21.4. ja 19.5. kello 10–10.30., Lauttasaaren kirjasto, Pajalahdentie 10a. Lauttasaaren kirjaston järjestää loruja leikkituokioita vauvoille ja vauvojen vanhemmille. Tuokioissa nautitaan yhdessäolosta, sanojen taiasta ja muiden vanhempien tapaamisesta. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Enterin tietotekniikan opastukset torstaisin klo 11-13, Lauttasaaren kirjaston monitoimisali, Pajalahdentie 10a. Enter ry:n vapaaehtoiset seniorit antavat henkilökohtaista ja maksutonta vertaisopastusta älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen käytössä. Ota mukaan omat laitteesi sekä tarvittavat tunnukset ja salasanat. Ajanvaraus (tunti/asiakas) kirjastosta puh. 09 3108 5020. Opastuksissa käytetään kasvosuojaimia. Tulethan paikalle vain terveenä. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Heikkiläntie 7A, 4. kerros. Seurakunnan päämessu sunnuntaisin klo 11. Messu striimataan seurakunnan Facebook-sivuille. Viikkomessu keskiviikkoisin klo 19. Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko järjestetään viikkomessun tilalla seurat. Ma 7.3. lähtien Heikkiläntiellä ei ole muuta toimintaa kuin messut. Teemme muuttoa peruskorjatulle kirkolle, jossa ovi on auki 1.4. lähtien. Diakoniatoimiston päivystyspuhelin tiistaisin ja torstaisin klo 10–11 puh. 09 2340 4318. Päivystävä pappi arkisin klo 9–21 puh. 09 2340 4302. JOHANNES FÖRSAMLING Heikasvägen 7 C, 4 vån Familjecafé på torsdagar kl. 10–12, Heikasvägen 7 C. Servering, fri samvaro och lek. Obs! Ingen mässa på Heikasvägen på söndag. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Vattuniemenkatu 9 Rukouspiiri to 10.3. klo 18, Aila ja Susanne. Sana ja rukous pe 11.3. klo 19, Kimmo Kojo. Herätyskokous su 13.3. klo 14, Aulis Tynjälä. Alkupiiri ke 16.3. klo 19, Richard Garam. 10 9.3.2022 Nro 9 Larutorin rivi-ilmoitukset 9 €/rivi. Noin 25 merkkiä/rivi. Lähetä tekstisi seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. TAPAHTUU Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä torstaina klo 12 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. Lauttasaaren kansalliset seniorit ry – LAKE KOKOUSKUTSU Sääntömääräinen kevätkokous Kokous pidetään maanantaina 14.3.2022 klo 12 Heikkiläntie 7:n auditoriossa, 3. krs. Esillä on yhdistyksen sääntöjen 10. pykälän asiat. Tervetuloa Laken hallitus Lakeseniorit.fi Foggan uusi näyttely kertoo muutoksesta Todellisuus muutoksessa -näyttely 24.3. asti, Galleria Fogga, Lauttasaarentie 6. Esillä on maalauksia, valokuvia ja veistoksia. Näyttelyn taiteilijat ovat Linda Ajo, Annette Evokari, Ulla Haga, Saara Haukipuro, Ville Heimala, Jenni Jussila, Aino Keinänen, Liina Länsiluoto, Roosa Norja, Reetta Paloheimo, Tiina Pietiläinen, Leena Pohjanvirta, Sisko Sinilintu ja Sinikka Strömmer. Sisäänkäynti näyttelyyn Tila I:n kautta. Sinikka Strömmer: Kaikki mitä siitä tiedetään, 2021, pigmenttivedos. Kirjaston lukupiiri ja dekkarilukupiiri kokoontuvat Lauttasaaren kirjaston lukupiiri kokoontuu to 10.3. klo 18-19.30. Tällä kertaa keskustellaan Kristina Carlsonin kirjasta Eunukki. Seuraava lukupiiri to 7.4. ja kirjana Laura Lindstedtin Sakset. Myös dekkarilukupiirin kokoontuminen lähestyy. To 17.3. keskustellaan Anne Holtin kirjasta Jäinen painajainen. Seuraava kokoontuminen on to 21.4. ja kirjana Cara Hunterin Jäljettömiin. Lukupiirit ovat kaikille avoimia eikä ilmoittautumista tarvita. Ne kokoontuvat kirjaston monitoimitilassa. Tarjolla on kahvia, teetä ja vilkasta keskustelua. Kirjasto sijaitsee osoitteessa Pajalahdentie 10a. Kolmen kuvataiteilijan Showroom aloitti sillan kupeessa TEKSTI ja KUVA Risto Kolanen Showroom Six syntyi Galleria Foggan, Lauttasaarentie 6, yläkertaan, entiseen kampaamotilaan. Se on ainutlaatuinen kolmen taiteilijan yhteisponnistus. Maaria Märkälä ei tiedä toista Suomessa, ja hän oli sentään yhdeksän vuotta Taidemaalariliiton puheenjohtajakin ja Suomen taiteilijaseuran hallituksen jäsen. Kaksi muuta perustajaa ovat Katharina Schmidt ja Eliya Zweigberg. ”Showroom on pysyvä tila, jossa on vaihtuvia näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia, joihin teemme aina uuden inspiroivan ripustuksen. Se on avoinna Foggan aukioloaikoina, mutta sinne voi myös varata ajan joltakulta meistä taiteilijoista. Hieronta Office on yksi yläkerran näyttelyhuoneista ja hierontaan pääsee oppilashinnoilla aina ajanvarauksella. Office saattaa olla aika ajoin suljettu hieronnan vuoksi, mutta silti suurempi Showroom on aina avoinna”, Märkälä kertoo. Showroomin seuraavan näyttelyn avajaiset ovat lauantaina 26. maaliskuuta kello 16-19. Samana päivänä kello 16-18 on myös Foggan Yhdessä uuteen alkuun -näyttelyn avajaiset. Eliya Zweigberg, Maaria Märkälä ja Katharina Schmidt iloisissa avajaistunnelmissa. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti HENK.KOHT. Chris, 22.2. Lauttasaari, could you contact me? anna_elina@luukku.com Keksi nimi kortteli kaupalle Isokaaren K-Market hakee maaliskuun lopulla alkavan remonttinsa alla uutta nimeä. Sellaista voi ehdottaa kaupan Instagram-tilillä tai myymälässä Isokaarella 20. maaliskuuta asti.
Ilmestyy keskiviikkoisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8 eikä kesäviikoilla 26-30. Painos 12 500 kpl. Vuosikerta 45 lehteä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Juha Korhonen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Suomalainen Lehtipaino Oy Jakelu Posti Oy Uutismedian liiton jäsen. Leena Valtola ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Katja Pesonen toimittaja 050 346 1435 lehti@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja 040 522 7266 paatoimittaja@ lauttasaari.fi Facebook: Lauttasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Twitter: @larutwiittaa Lauttasaari.fi Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 11 9.3.2022 Nro 9 ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ VALOKUVAUSTA VARASTOINTIA JALKAHOITOA ÄÄNILEVYJÄ KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA KORJAUSOMPELUA www.kuntokasino.fi info@kuntokasino.fi Lauttasaarentie 54 D 09 671 165 Fysioterapia Hieronta Urheiluhieronta Kotikäynnit Fasciakäsittely ark. 9-17, la 10-14 JALKATERAPEUTTI MALLA SYRJÄNEN PUH. 040 506 5400 Lauttasaarentie 27 PESULAPALVELUJA Pesula Lauttasaari Pesulapalvelut ammattitaidolla! Arkija juhlavaatteiden pesu Kodintekstiilien pesu Korjausompelu Tekstiilin kierrätyspiste SOL Pesula Lauttasaari Lauttasaarentie 18 p. 040 779 7208 Tietokone-, digitointija tulostuspalvelut Pajalahdentie 9 050 590 9990 ITGURU.FI ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 Pohjoiskaari 1-3 www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa Pohjoiskaari 1-3 www.fysiogeriatria.fi Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 www.lauttasaari.fi ISÄNNÖINTIPALVELUJA Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 116 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti Mikäli haluat, että teidän asioita hoitaa ammattilaiset, niin ota yhteyttä! Juha Karjula, 040 661 7994 juha.karjula@ hbsisannointi.? www.hbsisannointi.? HBS ISÄNNÖINTI OY ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTO LAUTTASAARESTA REMONTTIPALVELUJA MUUTIMME ISOMPAAN TILAAN: 200m 2 ja yli 40.000 levyä! ITÄLAHDENKATU 22bC Ostamme LP-levyjä. Vi köper LP-skivor. WWW.VINYLMUSIC.FI AUKI: KE 12-18 ja LA 11-16 Puh. 0400 303 300 SIIVOUSTA FYSIKAALISTA HOITOA IKKUNAN TIIVISTYKSET, pienemmät korjaustyöt tai suuremmatkin kodin remontit luotettavasti 25v. ammattitaidolla. A. Junno Oy 050 593 2525 Arto Junno DIGITOINTIPALVELUJA KAITAFILMIEN DIGITOINTI Ky Cinemedia Kb 040-5872171 Super 8, N8. Myös videot ja diat. Ilmainen haku ja toimitus Lauttasaaressa Varaa paikkasi palstalle: 050 591 6466 seura@lauttasaari.fi. Hinta alk. 116 € +alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään lehteen. PARHAAT PALVELUT & LIIKKEET Löydät ne saarelta! HYVINVOINTIPALVELUJA sirparantanenz@gmail.com FB Valtuutettu hieroja HIERONTAA FYSIKAALISTA HOITOA www.lauttasaari.fi PERHEVALMENNUS JA TERAPIA YKSILÖT. PARIT. PERHEET. HYVINVOINNIN & JAKSAMISEN RISKIKARTOITUS JA -ANALYYSI 90 min / 2-3 perheenjäsentä = KEVÄTHUOLTO 180 € www.whynot.fi HEIKKILÄNTIE 7A LASTENHOITOA www.myntcare.fi Luotettavaa kotisairaanhoitoa ja terapiaa Lauttasaaressa SEURA JA LEHTI SOMESSA LAUTTASAARI-SEURA Saaren edunvalvoja ja vaikuttaja. Lue kannanotot. Liity jäseneksi ja tule mukaan toimintaan. UUTISET Napakasti ja oleelliseen pureutuen. TAPAHTUMAT Mitä saarella tapahtuu todella? Voit liittää myös oman tapahtumasi osaksi tapahtumakalenteria. SAARIOPAS Jokaisen uuden ja kokeneemmankin saarelaisen pikaopas Lauttasaareen. Suomen suurin kaupunginosayhdistys LUE NÄKÖISLEHTI Etusivulla aina linkki Lauttasaari-lehden näköislehteen. Lauttasaari-Seuran ja Lauttasaari-lehden verkkosivu Lauttasaari.fi kokoaa uutiset ja ajankohtaiset kannanotot saarelta. Seuraamalla sivustoa tiedät mitä Lauttasaaressa tapahtuu. SAAREN OMA VERKKOPALVELU COZY HOBBY CLUB Children (1-13 yrs) Every day 9-23 Heikkiläntie 7D cosyclub@ceci-educare.fi 040 32 44 169 Fb Ceci-Educare
12 9.3.2022 Nro 9 Kaikkea arkeen. Ja vähän enemmänkin. Sekä paljon muuta helpompaan arkeen! K-CITYMARKET RUOHOLAHTI AIKASI ARVOINEN KAUPPA Sinä & hyvä ruoka PALVELUTISKIT AUKI MYÖS SUNNUNTAISIN JA PYHÄPÄIVISIN KLO 10-18. *Tutustu tuotteisiin www.konditoriaph7.fi ja osta ennakkoon nouda myymälästämme Ph7-pisteeltä! Teethän tilauksesi vähintään 3 arkipäivää ennen toivottua noutoajankohtaa. Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. alv 24%) k-citymarket.fi 010 538 2800 VOIM. TO-SU 10.-13.3.2022 (ellei toisin mainita), niin kauan kuin tuotteita riittää. TILAA TÄNÄÄN VERKKOKAUPASTA k-ruoka.fi/kauppa HELSINKI RUOHOLAHTI pH7 LAKUPALLOT 130g (45,38/kg) LEIPOMO KONDITORIA Osta ennakkoon* www.konditoriaph7.fi kakut ja muut leivonnaiset nouda K-Citymarketin Ph7-pisteeltä! 55 90 90 RS RS Rummo GLUTEENITON PASTAT 400 g (7,23/kg) Torino KAURASPAGETTI 400 g (3,75/kg) Ilman Plussa-korttia 1,65/ps (4,13/kg) Zanetti GRANA PADANO JUUSTO 200 g (33,25/kg) Atria KANAN MINUUTTIFILEET 600–760 g (10,51–13,32/kg) Ilman Plussa-korttia 8,79/rs (11,57–14,65/kg) Atria Murea & nopea KYPSÄT SUIKALEET tai KEBABIT 200–250 g (11,96–14,95/kg) Valio Mifu SUIKALEET TAI JAUHIKSET 250 g (14,36/kg) Mutti TOMAATTIMURSKAT basilika ja valkosipuli 400 g sekä Datterini TOMAATTIMURSKA 300 g (2,75–3,67/kg) Ilman Plussa-korttia 1,19/prk (2,98–3,97/kg) Mutti PASTAKASTIKKEET 400 g (5,63/kg) Ilman Plussa-korttia 2,59/prk (6,48/kg) Calinda MANSIKKA 900 g (6,66/kg) Espanja JÄÄVUORISALAATTI Espanja KESÄKURPITSA Espanja Ingman CREAMY JÄÄTELÖT Myös uutuus Solero 850–900 ml (3,33–3,53/l) Ilman Plussa-korttia 3,89–5,25/kpl (4,32–6,18/l) Aidolla leppäpurulla kylmäsavustettu Meillä tehty LOHI 2 PS 3 .-22-42% 3 KPL 9 .2 89 PS 6 65 KPL -9% 7 99 RS 5 99 LTK 2 PRK 2 20 2 PRK 4 50 1 99 KG 1 69 KG 2 99 PKT 3 59 RS PALANA SIIVUNA 39 95 KG 49 95 KG