10 2014 Gallen-Kallelan tie Afrikasta Tarvaspäähän s. 4 Voita liput sirkukseen s. 6 www.leppavaara-lehti.net | www.facebook.com/leppavaaralehti Siirsimme kotimme Keilaniemeen Olet tuntenut meidät Kiinteistömaailma Sellona. Monet teistä leppävaaralaisista ovat kiittäneet meitä hyvästä palvelusta, niin asunnon ostajat kuin myyjät. Meissä on kytenyt jo jonkin aikaa halua nähdä pidemmälle, tarjota asiakkaillemme enemmän ja parempia vaihtoehtoja. Siksi siirsimme toimintamme Keilaniemeen. Täältä palvelemme myös leppävaaralaisia kuten ennenkin, nyt vain uudessa paikassa. Löydät meidät nyt Keilaniemen sydämestä, osoitteesta Keilaranta 1. Muutimme markkinointinimeä. Sijainti innosti meitä vaihtamaan yrityksen markkinointinimeä. Olemme nyt Kiinteistömaailma Espoo SeaSide. Nimi kertoo uuden kotimme sijainnista. Näemme nimessä myös puhtautta ja raikkautta, joiden haluamme olevan edelleen osana toimintatapojamme. Täällä me olemme. Osaava henkilökuntamme on sama kuin ennenkin. Sinua palvelevat edelleen Sirpa, Riku, Tiina ja muut vanhat tutut. Olemme valmiita auttamaan sinua matkallasi uuteen kotiin. Ota rohkeasti yhteyttä! Puh. +358 9231 01200. Tavoitat meidät 24/7. Miika Muroma Toimitusjohtaja Kiinteistömaailma | Confidence m2 Oy Kun olet vaihtamassa kotia, saat meiltä ammattittaitoisen palvelun. Kutsu meidät Kotikäynnille! Laadimme sinulle kilpailukykyisimmän Kodinvaihtosuunnitelman ja autamme ratkaisemaan kodinvaihtoosi liittyvät haasteet. DGHNACDFKJLYjkt Kiinteistömaailma | Espoo SeaSide, Keilaranta 1, 02150 Espoo, puh. +358 9231 01200, e-mail: seaside@kiinteistomaailma.fi, www.kiinteistomaailma.fi
2 Huoltovarmuutta Tämä pääkaupunkiseutumme tarjoaa ylivoimaisesti parhaat palvelut verrattuna esimerkiksi muihin suuriin kaupunkeihimme. Korkeitten kivitalojen seinissä on maailman tuotemerkkien logot ja valot niissä palavat yötä myöten. Se luo tunnelmaa ja turvallisuutta. Palvelut ja huolto ovat tavoittaneet jopa kansainvälisesti korkeat mittasuhteet. Kerron pienen esimerkin, joka antaa mieluisan kuvan huoltovarmuudesta. Vaihdoin tietokonetta, johon piti yhdistää entinen tulostin. Mämmikoura kun olen, en onnistunut. Soitin valmistajan edustajalle ja kerroin, että tulostin on kunnossa, mutta sen liittäminen uuteen laitteeseen ei minulta onnistu. Olin soittanut väärään paikkaan. Siellä hoidettiin vain myyntiä. Sain kaksikin numeroa kuuluisan valmistajan huoltopuolelle. Onni ei ollut myötä, sillä kerrottuani tulostimen tunnusmerkit, se olikin poistettu pari vuotta aikaisemmin valikoimasta. Kuudennella yrityksellä kuitenkin tärppäsi helsinkiläisen, espoolaisen, vantaalaisen ja keravalaisen firman käännettyä kylmän kyljen. Kerroin, että tulostin on ehjä. Reipas yläsavoa puhuvan nuorimies suostui välittömästi ehdotukseeni. Sovimme, että ammattimies tulee talon ala-aulaan ja suorittaa yhdistämisen. Miten siis piti menetellä? Mihin tulen? Vastaus tuli selkeästi. ”Hyppäät ilta- sella joko siihen viikinkilaivaan tai sitten Siljaan ja aamulla olet Tukholmassa. Sentraaliasemalta lähteepi pikajuna, mutta myös bussiloilla pääsee”. Kuuntelin mielenkiinnolla. ”Ookkos koskaan ollunna Norrkööpinkissä?” Kerroin olleeni. ”Sehän on kuin Tampere, kaunis entinen teollisuuskaupunki. Heti kun ylität sen keskustan virran, tule ensimmäisen vasemmanpuoleisen korkean talon alaaulaan. Rimpauta sieltä ala-numeroon 221, niin myöhän tavataan välittömästi ja minäpä yhdistän tulostimen tietokoneeseesi aivan käen käänteessä”. Muista kiireistäni johtuen tietokone on toistaiseksi palautettuna työpöydälleni, mutta tulostin odottaa edelleen yhteyden ottoa tietokoneeseen auton takapenkillä. MARTTI HUHTAMÄKI Sepeli on ässä. Kaikki kiviainekset rakentajalle. Letterbox Mediat Toimitus Ilmoitusmyynti Aineistojen toimitusaika Pekka Särkisilta 050 555 3252 Pentti Sirviö 045 261 0260 Olavi Suhonen 045 164 4314 Kari J. Mattila 050 563 5462 041 754 0305 Työstettävä aineisto viimeistään ilmestymistä edeltävänä maanantaina klo 12. Sovittu valmisaineisto viimeistään ilmestymistä edeltävänä tiistaina klo 12. Riippumaton paikallislehti. Jaetaan kotitalouksiin, liiketilohin ja konttoreihin. Jakelu Letterbox p. 050 408 2082 Vitsit vähissä Mies meni torille, otti 5 tomaattia ja antoi ne kauppiaalle. “50 euroa” sanoi myyjä “mitä?” sanoi asiakas “50 euroa” “50 euroa viidestä tomaatista?!” “Kyllä 50 euroa” sanoi myyjä Asiakas hermostui: “kuule työnnä noi tomaattis sinne minne aurinko ei paista” Myyjä vastasi: “en voi, siellä on jo 100 euron kurkku” *** Mitä lukee Gigantin työntekijän palkkakuitissa? Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. *** Miksi Batman lopetti skeittamisen? -kun Robin teki täydellisen frontside ollien. *** Mitä Cheek sanoo jos hän jää auton alle? Uuh! 010 3911 900 www.seepsula.fi *** Kaksi lehmää keskustelee. –Oletko kuullut siitä hullun lehmän taudista? kysyy toinen. –Olen, mutta eihän se meihin helikoptereihin tartu.
3 Jukka Mäkelä tekee lujasti töitä espoolaisten puolesta. Jukka Mäkelä: ”Espoo on kuin Suomi pienoiskoossa!” Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä nauttii työkiireiden keskellä syksystä ja osallistui juuri Rantaraittimaratonin puolimaratoniin juosten sen ajassa 2:05. Mäkelälle mieleisten kirkkaiden ja kuulaiden aamujen ohella on aika päättää muun muassa Länsimetron jatkosta. –Espoo ei ole rakentamassa vain metroa, vaan sitä, mitä metro mahdollistaa – raiteisiin tukeutuvaa kaupunkirakennetta, monipuolista asumista, älykästä liikennejärjestelmää ja osaamisintensiivisten yritysten ja työpaikkojen kasvukäytävää, Mäkelä toteaa. –Rakentaminen pitäisi saada käyntiin lokakuussa. Kaupunginjohtajan työ sisältää 70-tuntiset työviikot, yli 1000 kokousta vuodessa ja noin 400 puhetilaisuutta. –Tärkein tehtävä on val- Meiltä tilauksesta ihania täytekakkuja Syyskuun suosituskakku Vadelmamousse (8-10 hlö) 29,- Marian Konditoria Sello mistella asiat kaupunginhallitukselle ja valtuustolle ja johtaa kaupungin operatiivista toimintaa. Työhöni kuuluu paljon hienoja ja haastavia tehtäviä. Se tosin vähän syö energiaa, että on käytettävä aikaa puhtaasti hallinnollisten ja perusteettomien pakkoliitosehdotusten setvimiseen, Mäkelä harmittelee. Vaikka jokainen työ pitää sisällään myös vähemmän mukavia tehtäviä, löytyy Espoosta myös mielenkiintoisia haasteita riittämiin. Länsimetro on näistä haasteista ehkä kuuluisin. Miten se tulee vaikuttamaan kaupunginjohtajaan omakohtaisesti? –Metro pitää liikkeessä. Minusta metrossa on tärkeintä se, että Suomi ja Espoo voittavat takaisin ne korkeaa osaamista vaativat työpaikat, jotka me olemme viime vuosina menettäneet. Metro tekee Espoo Innovation Gardenista kansainvälisesti kiinnostavan kasvukäytävän Aalto-yliopistoineen ja kasvu- ja start-upyrityksineen. Kaikkein parasta ja haastavinta Espoossa on Mäkelän mielestä se, että kyseessä on kasvukaupunki. Kasvun taloudellisessa, laadukkaassa ja ekologisessa hallitsemisessa on oma tehtävänsä, mutta asukkaiden tarpeet ovat Mäkelälle selvät. –Espoon tehtävänä on ollut rakentaa asuntoja etenkin suomalaisten lapsiperheiden tarpeisiin. Monilla kaupungeilla ja alueilla on oma, tyypillinen kansalaisidentiteettinsä. Kaupunginjohtajalla on oma näkemyksensä espoolaisista. –Minusta Espoo on kuin Tuntematon sotilas, Mäkelä toteaa. –Tuntemattomassa sotilaassa, sekä kirja- että elokuvaversiossa, on hienosti kuvattu kaikki Suomen heimot. On pohjalaiset, savolaiset ja tietysti karjalaiset ja kaikki muutkin. Sama pätee Espooseen. Kun käynnistät minkä tahansa kokouksen tai palaverin, pöydän ympäriltä löytyvät kaikki heimot. Voi sanoa, että Espoo on kuin Suomi pienoiskoossa. Lopuksi Mäkelä lähettää terveisiä espoolaisille: - Haluan toivottaa kaikille lukijoille hyvää syksyä! VEDEN LAATUA PARANTAVAT DESIGN LASITUOTTEET u t t e l l a h u Käsinp taidolla ammatti Palvelemme kirjaston vieressä ma-pe 9-19, la 10-15 TERVETULOA! KAKKUTILAUKSET Puh. 040 480 1771 DIAKUVIEN DIGITOINNIT SÄILYTÄ ARVOKKAAT MUISTOSI Kysy lisää liikkeestä! Kysy lisää liikkeestä! KAITAFILMIT sekä KOTIVIDEOT KARAHVIT, LASIT, PILLIT, KULHOT, POSLIINITUOTTEET Kaikki tuotteemme löydät: www.naturesdesign.fi -20% Hinnasto ja lisätietoa: KAITAFILMIT sekä KOTIVIDEOT -20% Hinnasto ja lisätietoa: www.kaitafilmi.net KAITAFILMIT sekä KOTIVIDEOT -20% Galleria, 2. krs, Konstaapelinkatu 4, Leppävaara www.fotogalleria.fi p. 09 541 9575 050 3744715 Tammikuussa avaamme myymälän: Aseveljentie 1, 02650 Espoo designed by
4 Akseli Gallen-Kallela (1865- 1931) oli rakentanut Ruovedelle taiteilijakodikseen Kalelan, joka alkoi olla kylmä ja remontin tarpeessa. Vuonna 1909 alkaneen Afrikan matkan jälkeen taitelija Mary puolisonsa kanssa tuli Albergan kartanoon vuonna 1911, missä taiteilija ei kuitenkaan oikein viihtynyt ja mielessä alkoi kiteytyä ajatus uudesta taiteilijakodista. Gallen-Kallela lunasti sitä varten anopiltaan Aina Slööriltä Linduddin niemen vuonna 1912 . Tarvaspäätä varten tehtiin luonnoksia ja toteutumatomia suunnitelmia. Ensimmäiset luonnokset tehtiin vuosina 1906-7. Yhtenä mallina oli Emil Wikströmmin Visavuori. Tarvaspää valmistui vuonna 1913. Taiteilija mietti nimeä taiteilijakodilleen ja sai professori E.N. Setälältä nimeksi Tarvaspää. Tarvaspää on Gallen-Kallelan taiteen kiteytymä. Rakennus sisälsi maalaisidylliä, mutta myös linnamaisia piirteitä. Taitei- Tarvaspää-taiteilijan koti Akseli Gallen Kallelan museorakennus lijakodin sijainti oli luonnollinen, joskin alkuperäistä suunnitelmaa vaatimattomampi. Tarvaspäässä elettiin aika yksinäistä elämää. Ville Vallgren oli kuitenkin uskottu ystävä. Linduddin niemellä oli entuudestaan huvila ”Lilla kojan” , jonka Albergan omistaja Feodor Kiseleff oli rakentanut huviretki- en kohteeksi. Alberga oli aikanaan Feodor Kiseleffin rakentama kartano, joka oli suurliikemies omistaen mm. sokeritehtaan Töölönlahden rannalla. GallenKallela oli naimisissa hänen sisarensa Emman tyttären tyttären Mary Slöörin kanssa. Tarvaspäästä paettiin ensimmäistä maailmansotaa ja venäläisten vallitus- töitä Kalelaan ja Tarvaspäähän palattiin vasta vuonna 1926 Amerikan matkan jälkeen vastahakoisesti. Gallen-Kallela kuoli yllättäen keuhkokuumeeseen 7.3.1931 jolloin Mary Slöör jäi yksin asumaan Tarvaspäätä aina vuoteen 1939 asti, jolloin muutti sodan jaloista keskelle Helsinkiä ja edelleen maaseudulle palaten rauhan tul- tua takaisin . Maryn kuoltua vuonna 1947 tilat olivat vuokrattuina ja lopulta autioina. Tarvaspää oli autiona pitkän aikaa ja kunto heikkeni, kunnes Tarvaspää haluttiin museoida ja sitä varten perustettiin museosäätiö vuonna 1958, joskin sitä oli esitetty jo vuonna 1934. Vuonna 1955 Helsingin kaupunginhalli- tus antoi varoja kaksi miljoonaa markkaa museota varten ja vuonna 1961 museo avattiin, jota GallenKallela itsekin oli ajatellut. Kansallisaarre oli saatu pelastettua ja siinä elää nyt Gallen-Kallela henki museossa olevissa työvälineissä ja töissä. Hannu Huvinen Lähde Tarvaspää. SKS Asunnon remontti – kulu vai sijoitus? Suunniteltu putki- tai julkisivuremontti on vihdoin nuijittu taloyhtiökokouksessa alkavaksi. Moni asuntoa myyvä miettii, kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai saako kodistaan lainaosuuden tai enemmänkin remontin valmistuttua. Maksaako remontti siis myyntihetkellä itsensä takaisin? Taloyhtiön lähestyvä remontti asettaa koetukselle niin asujan kärsivällisyyden kuin osakkaiden kukkaronnyörit. Esimerkiksi LVIS -saneeraus perinteisellä menetelmällä kaikkine herkkuineen eli sähköineen, käyttövesineen ja kylpyhuoneremontteineen maksaa keskimäärin noin tuhat euroa neliöltä. Hyvällä tuurilla asukas selviää suuresta remontista raivaamalla osan asunnosta remonttimiesten vapaaksi temmellyskentäksi, käyttämällä taloyhtiön yhteissuihkuja tai elämällä huputetussa kodissa vailla tietoa siitä onko yö vai päivä. Pahimmissa tapauksis- sa asukas joutuu etsimään väistökodin useaksi kuukaudeksi. Aina remontin alta ei kuitenkaan kannata muuttaa pois. – Remontin kustannukset on syytä kuitenkin las- tysjärjestelmä vaikuttavat esimerkiksi putkiremontin hintaan. Remonteissa täytyy myös muistaa, että makuja on yhtä monta kuin asujia, ja perusteellisissa remonteissa on siksi aina ris- mämpi remontointikohde kuin keittiö. – Kuitenkin ennen myyntiä tehdystä kevyestäkin remontista saa lähes poikkeuksetta omansa pois, ellei sitten tee sitä liian kalliilla materiaalivalinnoilla malla jo tehtyjä remontteja saman ikäisten taloyhtiöiden remonttitilanteeseen. – Kyselyiden mukaan ostajat arvostavat remontoitua taloyhtiötä, jossa remontit on tehty ajallaan ja tulevat remontointitar- kea huolellisesti, toteaa SKV Kiinteistönvälityksen toimitusjohtaja Timo Kaisla. Jos taloyhtiön remontista selvitään pelkällä putkien pinnoituksella, kustannukset jäävät 600–800 euroon per neliö. Myös talon tai asunnon ikä, sijainti, koko ja runkomateriaalit, väliseinärakenteet sekä lämmi- kinsä. Kaislan mukaan esimerkiksi keittiön remontoiminen on tällainen herkkä kohde. Usein ei haluta tehdä tai teettää remonttia myytävään asuntoon. Jos remontti kuitenkin tehdään, se tulisi tehdä trendikkäästi ja hyvin. Kylpyhuone on mieltymysten suhteen riskittö- suhteessa asunnon muuhun arvoon, Kaisla sanoo. peet on kirjattu täsmällisesti taloyhtiön PTS:ään eli pitkän tähtäimen suunnitelmaan, toimitusjohtaja Kaisla sanoo. Ajantasaiseen, hyvään PTS:ään on kirjattu remonttien kustannukset, niihin liittyvät selvitykset ja se antaa parhaassa tapauksessa hyvän kuvan taloyhtiön kunnosta. Remontoitu on helpompi myydä Asunnon ostaja punnitsee ostopäätöstä tehdessään asunnon hintaa suhteessa tehtyihin tai suunniteltuihin taloyhtiön remontteihin ja arvioi talon kuntoa vertaa- – Hyvä PTS helpottaa ostajan päätöksentekoa ja nostaa asunnon hintaa, Kaisla toteaa. Putkiremontin lisäksi merkittävimpiä taloyhtiön remontteja ovat julkisivu-, katto- sekä ikkuna- ja parvekeremontit. Kustannusten lisäksi ostopäätökseen vaikuttaa mahdollinen remontista johtuva asuntohaitta, kun esimerkiksi perinteisellä tavalla toteutetuksi suunniteltu putkiremontti ajanee uuden asukkaan kuukausiksi evakkoon. Mikäli yhtiöllä on paljon omaisuutta ja vastike on alhainen, se auttaa suurien remonttien rahoituksessa. Tällöin omaisuutta voidaan myydä remonttien rahoittamiseksi, ja lainaosuus jää pienemmäksi. – Jos vaakakupissa ovat taloyhtiön hyvä tilanne ja yhtiön tehdyt remontit, ostajat arvostavat SKV Kiinteistönvälityksen kokemusten mukaan pääsääntöisesti enemmän remontoitua taloyhtiötä kuin sitä, että yhtiö on varakas, Kaisla kiteyttää.
5 Minna Parikan Roosa nauha askeltaa rohkeasti eteenpäin Syöpäsäätiön Roosa nauha on saanut tänä vuonna uuden ilmeen kenkäsuunnittelija Minna Parikan kynästä. ”Kampanjan teemana on Yhdessä eteenpäin. Lähdin suunnittelemaan nauhaa teeman pohjalta. Siihen päätyivät pitkät sääret ja korkeat korot, jotka symboloivat eteenpäin menemistä ja tulevaisuuteen katsomista”, Parikka kertoo. Rintasyöpä koskettaa suoraan tai välillisesti useimpia suomalaisia. Myös Minna Parikka on kohdannut rintasyövän läheltä. Parikan ollessa vielä lapsi hänen isoäidiltään poistettiin toinen rinta. Parikka on sitä mieltä, että naiseus ei ole kiinni ulkoisista asioista, vaan siitä miten nainen näkee itsensä. ”Kaikessa mitä suunnittelen, on tärkeää, että tuotteet huokuvat itsevarmuutta, leikkisyyttä ja naisellisuutta.” Minna Parikan suunnittelemat nauhat ovat juuri tulleet myyntiin. Nauhan hinta on kolme euroa ja sitä myyvät muun muassa Lindex, Valintatalo ja Tokmanniketjun toimipisteet. ville ja syövästä kiinnostuneille. ”Hanki itsellesi Roosa nauha ja kanna sitä ylpeästi rintapielessä lokakuun ajan. Siten osoitat tukevasi hyvää asiaa ja osallistut samalla keräykseen”, Syöpäsäätiön kampanjapäällikkö Tuuli Lahti kehottaa. ”Roosa nauhalla on valtavan suuri merkitys, se on suurin ja tunnetuin syöpäkeräys Suomessa. Syöpäsäätiö on merkittävin syöpätutkimuksen rahoittamisessa rahoittaja Suomessa”, Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Sakari Karjalainen sanoo. Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 10.10. Silloin pukeudutaan joukolla pinkkiin ja osallistutaan kampanjaan keräämällä varoja omilla tempauksilla kaupungilla, työpaikoilla ja kaveripiirissä. Roosa nauha -keräyksellä on merkitystä Korkeatasoinen rintasyöpätutkimus tarvitsee edelleen varoja. Syöpätutkimuksen avulla edistetään syövän ehkäisyä, varhaista toteamista ja hyviä hoitoja sekä parannetaan potilaiden elämänlaatua. Roosa nauha -keräys tukee kotimaista rintasyöpätutkimusta sekä valtakunnallista neuvontaa, joka on maksutonta kaikille sitä halua- Rintasyöpään sairastuu elämänsä aikana joka kahdeksas suomalainen nainen eli noin 4 700 naista vuodessa. Rintasyövän ennuste on hyvä, 90 prosenttia naisista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Roosa nauha -keräykseen voi osallistua monella tavalla: hankkimalla nauhan, tekstiviestillä, tilisiirrolla tai perustamalla oman keräyksen. Syys–lokakuun ajan lahjoitus käy kätevästi myös Ottoautomaateilla asioidessa. Tietoa keräyksestä ja erilaisista lahjoitusmahdollisuuksista löytyy verkkosivuilta osoitteesta www. roosanauha.fi ja www.facebook.com/roosanauha. VUOKRATAAN Leppävaarassa Gallerian lähellä vuokrattavana psykoterapiahuone to klo 8-15.30, pe koko pvä, myös la mahd. Minna Parikka (s. 1980, Helsinki) on suomalainen kenkäsuunnittelija. Hän muutti lukion jälkeen Iso-Britanniaan opiskelemaan kenkäsuunnittelua ja hän suoritti kenkäsuunnittelun Bachelor of Arts -tutkinnon vuonna 2002. Samana vuonna Parikka voitti arvostetun Young British Glove Designer of the Year -tittelin. Parikka palasi Suomeen vuonna 2005 ja perusti oman kenkäbrändinsä. Minna Parikka -tuotteita on ollut esillä useissa kansainvälisisssä muotilehdissä, kuten esimerkiksi Voguessa, Ellessä ja Glamourissa. Lisäksi Parikan tuotteita on nähty monilla sekä suomalaisilla että kansainvälisillä julkisuuden henkilöillä, kuten esimerkiksi Beth Dittolla, Paloma Faithillä sekä Fergiellä. Parikka myös suunnitteli platinakengät Lady Gagalle, jotka tämä sai palkintona The Fame Monster -albumin tuplaplatina myynnistä. Lähde: Wikipedia. Sopii osa-aikatyötä tekevälle/ opiskelijalle. Myös tuntivuokrausmahdollisuus. puh: 0505644223 LAMPPUJEN JA VALAISIMIEN ERIKOISLIIKE LEPPÄVAARAAN Suomen Lamppupalvelu muutti elokuussa Olarinluomasta Leppävaaraan osoitteeseen Lintuvaarantie 2. Yritys ehti toimia 22 vuotta Olarissa ja nyt muutti rakennustyömaan alta uusiin viihtyisiin tiloihin entiseen Lähiva- kuutuksen pääkonttoriin kauppakeskus Galleriaa vastapäätä. Yrityksen tuotevalikoimassa on lamput kaikkiin tarpeisiin, sen takaa Suomen monipuolisin lappuvalikoima. Lamppujen valitseminen on vaikeutunut vuosi- en mittaan kun eri värisävyjen ja lampputyyppien kirjo on kasvanut, erikoisliikkeen pätevä henkilökunta auttaa asiakkaita valitsemaan oikean lampun kuhunkin tarpeeseen. Useinmiten asiakas tuleekin liikkeeseen vanhan mallilampun kanssa mistä nähdään mm. mikä kanta valaisimessa on, ja sitten valitaan oikea värisävy myyjän kanssa yhdessä lampun käyttötarkoituksen mukaan. Tavoitteen aon löytää ratkaisu asiakkaan tarpeisiin myös erikoisempien asioiden ja tuotteiden kohdalla. Uuden tilan myötä valaisin valikoima saatiin laajenemaan merkittävästi. Julkisten tilojen valaisimien lisäksi nyt on esillä myös kodinvalaisimia ja desing-valaisimia. Suomen Lamppupalvelu on ainoa valasimien erikoisliike Espoossa. Paola Suhosen suunnittelemia IvanaHelsinki valaisimia Syyskuun ajan myymälässä vietetään avajaiskuu- kautta ja tehdään loistavia valaisintarjouksia. Valaisinvalikoimia kasvaa kokoajan, kun tehtailta tulee lomakauden päättymisen jälkeen lisää mallivalaisimia. Valaisimien lisäksi tuotevalikoimaa on laajennettu pienillä sähkötarvikkeilla. Tinurinkuja 4, 02650 Espoo puh 09-5404350 / toimisto@espoonisannointi.fi
6 Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 26.9.-2.11. Sirkus Finlandia viettää seitsemän kuukautta vuodessa kiertäen ympäri Suomea. Maamme kansallissirkukseksi tituleerattu karavaani on nyt saapunut näytäntökauden viimeiseen kohteeseen, Kansallisteatterin takana Yli 20 v olemme toimittaneet tuhansia Maalämpö-,Lattialämmitys- ja Porakaivo- kokonaisuuksia, aina paikallisella Palvelulla, Tyytyväisille asiakkaille. Liity sinäkin joukkoon ! Soita 010-2195458 Paikallinen edustaja Jouko.tidenberg@maxs.fi sijaitsevalle Kaisaniemen kentälle. Koko perheelle sopiva ohjelma sisältää tänäkin vuonna huikeita taikureita ja akrobaatteja, upeita eläimiä unohtamatta. Kiertue on koottu kansainvälisistä ja maailmalla palkituista artisteista, muutamaa kotimaista artistia unohtamatta. Tänäkin vuonna Sirkus Finlandia jaksaa viihdyttää ihmisiä yli 120 paikkakunnalla ja matkaa kertyy huikeat 10000 kilometriä. Mukana kiertämässä on noin yli 80 eri alan ammattilaista jotka pitävät huolen siitä, että näytökset sujuvat ongelmitta, eläimet voivat hyvin ja 50 ajoneuvoyhdistelmäämme liikkuvat muitta mutkitta. Voita pääsyliput haluamaasi Kaisaniemen kentän näytökseen. Osallistu netissä lukijakyselyymme 13.10. mennessä. Osoitetiedot löydät lehden etukannesta. Sinä voit pelastaa elämän. Tervetuloa verenluovutukseen Isoon Omenaan! Espoon veripalvelutoimisto, kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, (1-tason R-Kioskilta hissillä 2. krs) ma, ke 12–19, ti, to, pe 11–18 Ota virallinen henkilötodistus mukaan. 0800 0 5801. Kyllä mieleni niin ilahtui, kun sain päähäni haastatella kirjailija Tuomas Kyröä. Mielensä pahoittaja -sarjan lukija, Lallukan taiteilijatalossa asuva Antti Litja tiesi kertoa, että tämä uusi kansallishumoristi asuu nykyään Tervakoskella. Kyllä mieleni aikanaan ilahtui kun kuulin, että entinen pohjoishelsinkiläinen skinhead-tyyppi Tuomas Kyrö oli alkanut piirtää sarjakuvia ja luopunut samalla Tapulikaupungin nuorisorikollisten jengistä. Kyllä mieleni ilahtui myös siitä, että Tuomakselle ei tarvitse enää maksaa yhteiskunnan kassasta sosiaalitukea. Nyt häntä tukevat kirjojen lukijat ja television katsojat. Kyllä mieleni ilahtuu myös siitä, ettei hänestä television mainion Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman antaman kuvan mukaan skinheadia voi edes tulla. Sen sijaan parrankasvun vielä hiukan virkistyessä hänestä voi tulla Tervakosken Taata eli uusi Frans Emil Sillanpää ja sitä tietä Nobel-kirjailija. Kyllä mieleni niin ilahtui myös siitä, että Kyrön kynästä ja virkeästä aivotoiminnasta on tullut uutta tuotantoa harjoituskappaleeksi jääneen ”Kunkun” jälkeen. Tiedetään, mikä hänen mielensä nyt pahoittaa. Kyllä mieleni niin ilahtui kun huomasin, että Tuomas-herra on perillä myös maailman tyhjänpäiväisistä asioista kaikkein tärkeimmästä eli urheilusta. Hän kuuntelee muidenkin kuin itsensä tekemiä radio-ohjelmia ja hyvänä muistimiehenä häneltä saa oikeaa tietoa lajista kuin lajista. Sitä hän tosin ei tainnut tietää, että Tero Pitkämäki on äitini puolelta sukulaiseni. Kyllä mieleni niin ilahtui, että Kyrö ei ole alkuperältään Tuomas Isokyrö, sillä Ilahtunut mieli ei niin pieneltä paikkakunnalta voi tulla kahta suurta kirjailijaa. Ilmari Turja tuli jo. Ja muutama vuosi sitten menikin. Turja ei loppuvuosinaan katsonut edes televisiota, sillä ”kaikki oli nähty”. Radio jäi syrjään huonon kuulon takia. Kyllä mieleni niin ilahtuukin jo etukäteen siitä, että kun tapaan Tuomas Kyrön ja saan häneltä haastattelun esimerkiksi Janakkalan kauniin kirkon kiviaidan vieressä, uusia iloisia näkökulmia pilkahtaa esiin sekä asiasta että sen vierestä. *** Kyllä mieleni lopulta todella ilahtui siitä, ettei minun tarvitsekaan lähteä Tervakoskelle tai eksymään Pasi- lan televisioviidakkoon, josta lähetetään kaikenlaisia teemoja, livejä, subeja, ykkösestä neloseen, katsomoa ja areenaa. Kirjailija Kyrö ei vastaa puhelimeen, ei kerro etukäteen reiteistään ja mikä parasta, ei anna haastatteluja muille kuin valitsemalleen välineelle. Kyllä minun mieleni ilahtuikin siitä, että saatan olla haastattelematta Tuomas Kyröä ja toistaa vain sen, että hän kirjoittaa hyviä kirjoja, niin hyviä, että niiden pohjalta on syntynyt Dome Karukosken ohjaama ja Mari Perankosken ja Antti Liljan näyttelemä hyväntuulinen elokuva.. MARTTI HUHTAMÄKI
7 Juha Muje palasi esiintymislavoille! Juha Muje jäi näyttävästi eläkkeelle vuosi sitten, mutta kun näyttelijä sai jatkuvasti pyyntöjä eri produktioihin niin teatterin kuin elokuvien puolelta, huomasi hän taas olevansa mukana esittävien taiteiden maailmassa. –Kaipaan toisaalta sitä ei-aikataulutettua elämää, vaikka olenkin nauttinut niistä produktioista, joissa olen ollut osallisena. Olin juuri eilen Nuotin vierestä- elokuvan kuvauksissa ja valmistaudun parhaillaan Patriarkka-näytelmän ensiiltaan, Muje kertoo. Patriarkka-näytelmä kertoo paluumuuttajaperheestä, jotka etsivät sekä toisiaan että itseään valtavasti muuttuneesta kotimaasta ja kahden sukupolven isoksi kasvaneen kuilun välistä. Näyttelijöiden onkin osattava mukautua kaiken aikaa erilaisiin henkilöhahmoihin ja niiden tapoihin – Muje muun muassa opetteli pelaamaan shakkia! –En ymmärrä shakista käytännössä mitään, mut- ta opettelin 50 ensimmäistä siirtoa. Tämä on minulle eräänlainen dementiatesti, Muje naurahtaa. Palkan eteen on siis tehtävä töitä ja omaksuttava erilaisia asioita. Mujella on oma näkemyksensä siitäkin, mitä hyvältä näyttelijältä vaaditaan. –Niin kuin taiteen tekemisessä yleensäkin, on oltava nöyrä sekä vastanäyttelijöiden että ohjaajien näkemyksien suhteen: Jalat maassa, pää pilvissä, Muje kiteyttää. –Yleissivistyksen omaksuminen on myös äärimmäisen tärkeää. Muje on tulevaisuuden suhteen vielä avoimin mielin. –Koskaan ei pidä sanoa ”ei koskaan”. En mene vannomaan sitä, että jään uudelleen eläkkeelle enkä tee enää mitään produktioita, Muje naurahtaa. –Tarkoituksena on kuitenkin osallistua jatkossa enemmän pienimuotoisempiin projekteihin, kuten spiikkauksiin ja duppauksiin. Juha Muje palasi teatterilavoille ja liittyi Espoonlahden kirkkokuoroon. Muje on asunut 26 vuotta Laurinlahdessa, joten Espoonlahden alue on miehelle hyvinkin tuttu. Sieltä löytyy myös uusin aluevaltaus – Espoonlahden kirkkokuoro! –Suostuttelin vaimoni viime syksynä kolmen päivän Lapin-kierrokselle, jotta pääsisin näkemään ruskan parhaimmillaan. Vaimoni kuitenkin inhoaa autossa istumista ja 800 kilometrin päivittäiseen ajomatkaan hän suostui sillä ehdolla, että liittyisin Espoonlahden kirkkokuoroon, Muje paljastaa. –Niin sitten tein. Palattuamme kotiin kävin laulukokeessa ja vetäjä Timo Lonka hyväksyi minut tenoriksi. Kuoro on ollut todella hieno kokemus; olen tutustunut uusiin ihmisiin ja kirkkokuorojen rentoon meininkiin. Siellä ei tosiaankaan lauleta virsiä vakavalla naamalla, vaan hengellisiä lauluja positiivisessa ilmapiirissä! Espoonlahdesta löytyy muitakin positiivisia puolia, kuten meri ja rantaraitti, mutta kehitettävääkin on. –Tänne tulee koko ajan valtavasti lisää väkeä ja esimerkiksi Lippulaivan ostoskeskus uhkaa jäädä muiden palveluiden ohella turhan pieneksi tälle väkimäärälle. Miten palvelut saadaan riittämään siellä? Muje pohtii. –Paljon puhutun Länsimetron taas näen yksinomaan positiivisena asiana. Metro on mielestäni aivan fantas- tinen kapine! Sillä saadaan muun muassa yksityisautoilua vähenemään ja liikenne sujumaan muutenkin huomattavasti nykyistä paremmin. Lopuksi Muje lähettää terveisensä lukijoille: - Kesä oli niin hieno, että nyt on varmasti kaikilla akut ladattu. Voimaa kaikille pimeitä ja loskaisia päiviä varten! Ei nyykähdetä vielä ensimmäisiin räntäsateisiin! Tarvitsetko avustajaa tai seuraa lääkäriin, kaupankäynneille, ulkoiluun tai sinulle muuten tärkeään paikkaan? Autan eri asioissa: siivouksessa, pyykinpesussa, vaatehuollossa. Kotiapu Maria Silva Puh: 046 636 0112 / +358 45 1744 724 KE 1.10. KLO 19 LA 11.10. KLO 19 Liput alkaen 14,50 €, Lippupiste Liput alkaen 17,50 €, Lippupiste LA 4.10. KLO 19 KE 15.10. KLO 19 MIREL WAGNER JANNA JONNE AARON CLUB FOR FIVE: MIELITEKOJA Liput alkaen 27,50 €, Lippupiste Liput alkaen 29,50 €, Lippupiste PELLE MILJOONA UNITED TO 9.10. KLO 19 NINNI POIJÄRVI – JUHLAKONSERTTI Liput alkaen 22,50/18,50 €, Lippupiste LEPPÄVAARAN URHEILUPUISTOSSA REEBOK ARENAN JÄÄHALLISSA KE 22.10. KLO 19 JUHLATUOTTEET TILAUKSESTA KOTIIN Liput alkaen 14,50 €, Lippupiste LA 25.10. KLO 19 PALEFACE & RÄJÄHTÄVÄ NYRKKI Liput alkaen 22,50 €, Lippupiste WWW.SELLOSALI.FI Soittoniekanaukio 1 A 02600 Espoo www.milisfood.fi Löydymme myös täältä Mili´s Food & Café info@milisfood.fi +358 40 5065051
8 Kirja kertoo mestarin tarinan: Korkeapaineen kestävä Selänne Suomalaisten on helppo arvata, kenestä kertoo Ari Mennanderin kirjoittama ja Otavan kustantama kirja, jonka pelkistetty nimi on Teemu. Tämän lehden tämä numero kertoo autoilun maailmasta. Siihenkin sopii maininta Teemu Selänteestä. Hänellähän on kotitilallaan Coto de Casassa Kaliforniassa Disneylandin tuntumassa autotallissaan kymmenkunta huippuhienoa menopeliä, joista on muodostunut mestarijääkiekkoilijan keskeinen harrastus. Jääkiekkoiluhan on ollut hänen työnsä aina 44 ikävuoteen asti. Eikä olisi ihme, vaikka hän vielä muutaman kerran sitoisi luistimennauhansa esimerkiksi Jokereiden muutamaan KHL -kotiotteluun. Toinen autoihin viittaava seikka on hänen aiheuttamansa kolari rallikilpailujen yhteydessä Teemun ajettua Pirkanmaalla reittiä harkitsemattomasti väärään suuntaan ja kuinka ollakaan, törmäyksen kohteeksi osui Suomen Jää- kiekkoliiton silloinen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola, hyvä ystävä ja Teemun uran alkuvaiheen vahva tukija, joka joutui sairaalaan paikattavaksi. Kirja on sävyltään mallinsa mukainen, mielenkiintoinen ja ihailua huokuva. Julkisuuteen on tietenkin nostettu muutama poikkipuolinen ilmaisu, kuten kaksosveljen Paavon luonnehdinta ”despootti”. Jälkikäteen näyttää selvinneen, ettei Teemu mutta ei myöskään Paavo tiennyt, mitä tuo sana tarkoittaa. Ne yli 20 vuodessa ansaitut kymmenet miljoonat taalat, jotka ovat edelleen suurelta osaltaan tukevasti tallessa, eivät kuitenkaan kaikki ole itsekkäästi käytettyjä. Teemu on esimerkiksi Lastenklinikan kummien suuri tukija, monella tavalla. Teemusta on vaikea sanoa pahaa sanaa. Hän on kiltti mies, joka ennen urheilijaksi ryhtymistään aloitteli työuraa sosiaalisektorilla pikkulasten parissa. *** Menestys on vaatinut ankaraa itsekuria, johon ei ole sopinut kuin hyvin vähäinen määrä tyhjennettyjä olutkolpakoita. Valion maitomannekiinina hän viettääkin 20-vuotisjuhlia. Muistan joitakin vuosia sitten varhaisen lauantaiaamun Katinkullan korkeatasoisessa lomakeskuksessa, jonka läheisyydessä Vuokatin urheiluopistossa pyöri Teemun vuotuinen lasten ja heidän vanhempiensa suosima kiekkokoulu. Seurueemme oli istunut iltaa pitkässä pöydässä puoleen yöhönasti, jolloin Teemu, seminaarin vetonaula, poistui nukkumaan. Satuin heräämään puoli kuuden maissa. Upea, kevyen usvan kaunistama kesäaamu houkutteli poikkeuksellisen varhaiselle aamulenkille. Olin edennyt muutaman reikävälin viereisellä golf-kentällä kun vastaan tuli hyvää vauhtia Teemu Selänne. Edes loma ei ole huippu-urheilijalle lomaa. Kaksista MM-kisoista Selänne jätettiin rannalle kyseenalaisin perustein. Frank Moberg oli tarjonnut nousevalle tähdelle pilk- kahintaista sopimusta ja kun Teemu ei allekirjoittanut ehdotusta, Moberg vaikutti maajoukkueen johtajana päävalmentajaan sen verran, että matka vuoden 1989 kisoihin jäi. Seuravana vuonna edes Kummolan väliintulo ei kääntänyt päävalmentaja Pentti Matikaisen päätä ja jollei muuta niin sisu Teemu sisällä kasvoi. Sen jälkeistä mitalien helinää ja Stanley Cupin voittoon huipentunutta uraa ei kannata tässä kerrata. Kirja kyllä kertoo. Tämän vuoden eteneminen NHL:n finaaleihin simahti yllättäen Dallas Starsin tulemiseen takaa ja ohi. Se jäi Teemulle hampaankoloon ja niinpä joukkueen kapteeni Getlaf ja päävalmentaja Boudreau saavat hiukan suihkuvettä kylmempää vettä niskaansa. Selänne odotti kapteenilta tukea valmennusjohdon suuntaan ja valmentajalta selitystä siihen, miksi hänen peliaikansa lyheni ilman selityksiä. Myös ylivoimatilanteiden pelaaminen kiinnosti Teemua, mutta valmentajaa ei. Tosiasiassa Teemu Selänne oli muutamia loukkaantumisia ja niistä toipumisia lukuun ottamatta aina huippuvireinen; älykäs, nopea ja iloisella olemuksellaan suuri yleisön suosikki. Ensi tammikuun 11. päivän iltana Anaheimin ja Winnipegin välisen ottelun yhteydessä Teemu Selänteen pelipaita numero 8 kohotetaan Anaheimin jäähallin kattoon. Kahta päivää myöhemmin Helsingissä valitaan vuoden 2014 paras suomalaisurheilija. Vaikka Se- länne on ollut näissä valinnoissa parhaimmillaan vasta viides, toivottavasti edes jonkinlainen erikoistunnustus on hänelle tuolloin luvassa. Kun Teemun ja Sirpan neljästä lapsesta vanhin Eemil siirtyy syksyllä Yhdysvalloissa collegeen ja muut lapset käyvät paikallista koulua, toistaiseksi perheestä ei taida olla paluumuuttajaksi Suomeen. Kesäisin kuitenkin edelleen odottelee komea koti Kirkkonummella ja silloin taas koetaan Suomessakin korkeapaineen kestävä Selänne. MARTTI HUHTAMÄKI SUPER WEEK SINULLE 2 MATSIA TAI KHL-KOKEMUS NELJÄLLE 35€ Osta liput heti: Lippu.fi HELSINGISSÄ 24.-29.9. ADMIRAL VLADIVOSTOK ATLANT MYTISHTSHI DINAMO RIIKA JOKERIT.COM To 25.9. klo 18.30 La 27.9. klo 17.00 Ma 29.9. klo 18.30
9 Tuhatkunta lasta LePyn mikroturnauksessa Turnauksen järjestäminen oli isäntäseuralle suuri urakka. Mukana olivat lähes kaikki 05- ja 06-tyttöjen ja -poikien kotijoukot, kuka buffetissa, makkaranpaistossa, kuka toimitsijana tai tuomarina otteluissa taikka kannustamassa ja kuskaamassa pelaajia. Kaikki vapaaehtoiset olivat mukana iloisella asenteella, ja vierailijat antoivat tapahtumasta positiivista palautetta: tunnelma otteluissa oli kannustava, ja kaikki järjestelyt sujuivat hienosti. Viime viikonloppuna pelattiin Leppävaarassa jo viides LePyn Mikroturnaus, joka oli tänä vuonna tarkoitettu vuosina 2005 – 2006 syntyneiden tyttöjen ja poikien joukkueille. Tämänvuotinen turnaus oli LePyn historian suurin: mukana oli 32 joukkuetta LePyn lisäksi Espoosta Hongasta ja EBT:stä, Vantaalta PuHu Junioreista, Helsingistä HNMKY:stä, Lauttasaaren ToPoLasta, ItäHelsingin Wartti Basketista ja Malmin KaPosta sekä Klaukkalasta KlaNMKY ja Hyvinkäältä HyPo. Turnaus pelattiin Leppävaaran liikuntahallilla, jonne mahtuu kolme mikrokoripallokenttää. Hallilla olikin melkoinen vilske, kun kolmen yhtaikaa pelattavan ottelun pelaajat ja kannustavat saapuivat paikalle, edelliset poistuivat, ja osa nautti buffetin antimista. Kaikkiaan otteluita pelattiin kahden päivän aikana 62 kappaletta. LePyn tavoitteena oli tarjota jälleen kerran loistava tapahtuma lapsille. Ennen joka ottelua pelaajat kuulutettiin suuren maailman tyyliin kentälle raikuvien aplodien saattelemina. Jokaisessa ottelussa jaettiin myös tsemppareille palkinnot. Joukkueita ei asetettu paremmuusjärjestykseen, koska pääasia oli pelituntuman hakeminen mikrokoripalloilijoille. Viimeisen ottelun jälkeen jokainen sai kaulaansa turnausmitalin, muutamat joukkueet Suomen naisten koripallomaajoukkueen Heta Korpivaaralta ja Vilma Kesäseltä. Tero Mäkelä LePyn P05joukkueesta kertoo: ”Ehkä paras oli ToPoLan 06-pojalta saatu kommentti. Kaveri pysäytti mut käytävällä ja sanoi: ’aika hienon turnauksen te olette saaneet laitettua pystyyn’. Saimme myös kehuja turnauksen erinomaisesta tunnelmasta sekä pelien positiivisesta ilmapiiristä.” Seuraava LePyn turnaus järjestetään huhtikuussa 2015, jolloin vuonna 2007 ja 2008 syntyneet tytöt ja pojat pelaavat Supermikroturnauksessa. Ilmanvaihdon puhdistustyöt tekee teille PRO ILMA - tie kohti parempaa sisäilmaa - Tarjouspaketti sisältää: lämmöntalteenottokoneen täydellisen purkamisen ja puhdistamisen koneeseen liittyvien kanavien ja pääte-elinten puhdistuksen desifioinnin ilmavirtojen säädön ja mittauksen suodattimet TARJOUSPAKETTI 550 € tai 99€ / 6 kk (korko 0%) Meiltä myös edulliset suodattimet verkkokaupasta proilma.? Katso myös muiden ilmanvaihtojärjestelmien pakettihinnat sekä lisätietoja sivuiltamme tai pyydä tarjous osoitteesta proilma.fi 050 448 5360
10 NÄYTÖKSET 2014: HYVINKÄÄ, JÄÄHALLIN P-ALUE, VAIVERONKATU 40 10.09. Klo 18.30 JÄRVENPÄÄ, SIRKUSKENTTÄ, KASINOKUJA 11.09. Klo 15.30 11.09. Klo 18.30 MÄNTSÄLÄ, RIIHENMÄEN KENTTÄ, OLLINPOLKU 12.09. Klo 18.30 PORVOO, SUISTON KENTTÄ, MERITULLINKATU 13.09. Klo 17.00 14.09. Klo 13.00 14.09. Klo 17.00 SIPOO, KOULUKESKUS, ISO KYLÄTIE 15.09. Klo 18.30 KERAVA, KESKUSKOULU, SIBELIUKSENKATU 4 16.09. Klo 18.30 TUUSULA, URHEILUKESKUS, KILPAILUKUJA 17.09. Klo 18.30 KLAUKKALA, ALA-ASTEEN KENTTÄ, KUNTOTIE 18.09. Klo 15.30 18.09. Klo 18.30 KAUNIAINEN, SAHARA, ASEMATIE 19 19.09. Klo 15.30 19.09. Klo 18.30 LOHJA, RANTAKENTTÄ, RANTAPUISTO 21.09. Klo 13.00 21.09. Klo 17.00 NUMMELA, VÄINÄMÖISENTIEN KENTTÄ, VÄINÄMÖISENTIE 23.09. Klo 15.30 23.09. Klo 18.30 KIRKKONUMMI, GESTERBYN KENTTÄ, VILHONKUMMUNTIE 4 24.09. Klo 15.30 24.09. Klo 18.30 HELSINKI, KAISANIEMI, KAISANIEMENTIE 3 26.09. Klo 18.30 02.10. Klo 18.30 08.10. Klo 18.30 12.10. Klo 17.00 17.10. Klo 18.30 22.10. Klo 18.30 26.10. Klo 13.00 31.10. Klo 18.30 27.09. Klo 13.00 03.10. Klo 18.30 09.10. Klo 18.30 14.10. Klo 18.30 18.10. Klo 13.00 23.10. Klo 18.30 26.10. Klo 17.00 01.11. Klo 13.00 28.09. Klo 13.00 04.10. Klo 13.00 10.10. Klo 18.30 15.10. Klo 18.30 18.10. Klo 17.00 24.10. Klo 15.00 28.10. Klo 18.30 01.11. Klo 17.00 28.09. Klo 17.00 04.10. Klo 17.00 11.10. Klo 13.00 16.10. Klo 15.00 19.10. Klo 13.00 24.10. Klo 18.30 29.10. Klo 18.30 02.11. Klo 13.00 30.09. Klo 18.30 05.10. Klo 13.00 11.10. Klo 17.00 16.10. Klo 18.30 19.10. Klo 17.00 25.10. Klo 13.00 30.10. Klo 18.30 02.11. Klo 17.00 01.10. Klo 18.30 05.10. Klo 17.00 12.10. Klo 13.00 17.10. Klo 15.00 21.10. Klo 18.30 25.10. Klo 17.00 31.10. Klo 15.30 Osallistu Esport Eaglesin seuratoimintaan! Esport Eagles on uusi espoolainen monilajinen urheiluseura, joka keskittyy liikunnan iloon ilman turhia ylimääräisestä kilpailuista seuraavia voittamispaineita. Mukavalla yhteispelillä ja reilulla pelillä Eaglesissa lapset oppivat sosiaalisia taitoja sekä tiimityöskentelyä. Päälajeina meillä on alkuvaiheessa salibandy sekä jalkapallo. Lisäksi tutustumme lukuvuoden aikana muutamiin muihinkin mielenkiintoisiin lajeihin. Mukaan voit liittyä joustavasti milloin vain! Ilmainen kokeilukerta! Tällä lipukkeella pääset tutustumaan ilmaiseksi Esport Eaglesin toimintaan! Meillä toimintaan voi liittyä mukaan joustavasti milloin vain! Kysy lisää ja varaa ilmainen tutustumiskertasi: Ben Pallas puh. 044 770 3208 tai Elina Pehrsson puh. 050 3060 066. Treenit pidetään: Ma ja ke klo 17.30-18.30 F7/F8/F9/E10 pojat (synt. 2005-2008) Ma ja ke klo 18.30-19.30 E10/E11/D-pojat (synt. 2002-2004) Voimassa 17.10.2014 asti. Esport ratiopharm Arena - Koivu-Mankkaan tie 5 - 02200 Espoo Esport Eaglesin toiminta o tarkoitettu kaikille 6-14 -vuotiaille! Seuran treenit pidetään seuraavasti: Maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 17.30-18.30 F7/F8/F9/E10 pojat (synt. 2005-2008) Maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 18.30-19.30 E10/E11/D-pojat (synt. 2002-2004) Paikkana Esport ratiopharm Arena. Katso muita alkavia ryhmiä netistä: www.esport.fi/esporteagles Oheisella lipukkeella pääset tutustumaan ilmaiseksi toimintaan! Kysy lisää: Ben Pallas: puh. 044 770 3208, ben.pallas@esport.fi Elina Pehrsson: puh. 050 3060 066, elina.pehrsson@esport.fi Esport ratiopharm Arena - Koivu-Mankkaan tie 5 - 02200 Espoo
11 - Laihdutuskuurien vaikutukset ovat vain väliaikaisia TOP3: Sami Sundvikin vinkit painonhallintaan Ravintoasiantuntija: Älä lankea laihdutuskuureihin Kun kiloja kertyy ja maha pyöristyy, paljon lupaava dieettiohje alkaa tuntua houkuttelevalta. Solakan vartalon voi saavuttaa nopeastikin noudattamalla tiukkaa ruokakuria, mutta miten säilyttää timmi vartalo myös laihdutuskuurin päätyttyä? Syksy tuo tullessaan myös laihdutuskuurit. Kesälomalla kertyneet kilot on saatava pois joulukilojen ja uudenvuoden lupausten tieltä, tai ainakin ennen seuraavaa kesäkuntoprojektia. Ravintovalmentaja Sami Sundvik tunnistaa dieettien houkutukset. - Dieetistä toivotaan usein oikotietä ylimääräisten kilojen pudottamiseen. Yhtä moni etsii dieeteistä apua myös erilaisiin vatsa- ja suolisto-ongelmiin, Sundvik kertoo. Laihdutuskuurien vaikutukset ovat kuitenkin vain väliaikaisia, ja laihduttami- sen pääpaino tulisikin olla kokonaisvaltaisessa elämänmuutoksessa. Ruokavalion pitäisi olla sellainen, jota ihminen pystyy noudattamaan loppuelämänsä. - Usein dieetit ovat hyvin rajoittavia ja ehdottomia, jolloin ihmisen on vaikea sitoutua niiden noudattamiseen. Ruoan pitäisi kuitenkin aina tuottaa nautintoa, Sundvik huomauttaa. Sundvikin mukaan monien laihdutuskuurien perussääntö, ”kuluta enemmän energiaa kuin syöt”, kannattaa pitää mielessä, kun aloittaa painonhallinnan. Nälkää ei siitä huolimatta tarvitse nähdä, kun vain valitsee puhtaita ruoka-aineita. - Oikean ruokavalion avulla ihmisen keho oppii tunnistamaan, minkä verran se tarvitsee energiaa. Tämä muuttuu hankalaksi, jos ruokavalio koostuu lisäainemoskasta. Puhdas ruoka on kaiken a ja o. Miksi muutos on niin vaikea? Nopea laihdutuskuuri tai herkkujen totaalikieltäminen kuulostaa huomattavasti helpommalta tempulta kuin kokonaisen elämänmuutoksen tekeminen. Monet aloittavat painonhallinnan laihdutuskuurilla, johon kuuluu liikunnan raju lisäys. Ravintoasiantuntija Sami Sundvik opastaa painoaan pudottavia kokeilemaan pehmeämpää aloitusta, jossa liikunta voi tulla muutokseen mukaan myöhemmässäkin vaiheessa. 1. Opettele sellaisia uusia tapoja syödä, joita pystyt noudattamaan loppuelämäsi. 2. Suosi aitoa, puhdasta, lisäaineetonta ruokaa. 3. Älä stressaa liikunnasta, vaan etsi rauhassa sellainen urheilulaji, josta pidät. Liikunta ei ole ratkaisu painonhallintaan. kara dieetti voi auttaa välttämään houkutuksia, mutta kunnollinen ratkaisu löytyy vasta, kun syy syömiseen löytyy. - Dieetin ja elämänmuutoksen erona on se, että elämänmuutoksella saadaan aikaan pysyviä muutoksia, Sundvik kiteyttää. - Ruokavalion muutos ja liikunnan aloittaminen yhtä aikaa on aika hurjaa. Liikunnalla on toki monia terveyshyötyjä, mutta se ei ole välttämätöntä, kun puhutaan painonhallinnasta. Lihomisen taustalla voi olla myös tunnesyömistä, ja varsinkin naisten on helppo tarrautua pitkän työpäivän jälkeen suklaalevyyn. An- Opiskele kehonhallinnan ammattilaiseksi! Koulutus-sijoitus, joka muuttaa kehosi – ja kantaa läpi elämän! INSTITUUTTI HAKU - Ohjaajakoulutus 2014-2015 METHOD PUTKISTO & MP PILATES Tie koulutukseen alkaa ohjaajasi luona! Varaa tunti, joka korvataan koulutusmaksusta. www.methodputkisto.com e-mail: koulutus@methodputkisto.com Tiedustelut ja haku: Hanna Paananen 050 4945 696 Oletko haaveillut asunnonvaihdosta? Palkkio 3,69 % huoneistot ja 4,92 % kiinteistöt. Sis. alv. Onnistu asunnonmyynnissä! Oletko myymässä asuntoasi? Onko sinulla tontti myytävänä? Asiantunteva myyntitiimimme on palveluksessasi! Ostamme KAIKKEA KODINTAVARAA mm. taide- ja käyttölasia, keramiikkaa, posliinia, astioita, tauluja, kirjoja, kokoelmia, soittimia, musiikki-instrumentteja, harrastevälineitä, levyjä, huonekaluja, valaisimia, työkaluja, koruja, ym. ym. KUOLINPESÄT, MUUTTOJÄÄMÄT Nopea nouto, maksu heti käteisellä. Seppo ja Sari 0400 218 225 Teresia Poola Alue-edustaja 0400 771 208 Matleena Lamminaho Kiinteistönvälittäjä 0400 507 738 Leena Hyry Kiinteistönvälittäjä 040 152 9268 Riitta Peurakoski Alue-edustaja 040 730 4966 Soita ja tilaa ilmainen hinta-arvio asunnosta tai tontista 020 198 6888 Uudiskohteet ovat erikoisalaamme! 24housing.com Espoo | Helsinki | Kokkola | Oulu | Porvoo | Tampere | Vantaa 24Housing Oy Lkv Läkkisepänkuja 4 A 2, ja Kuunkierros 1, Espoo
12 TYYLISI MU KAISTA HIUSMUO TOILUA Tarjoamme hiuksillesi yksilöllistä muotoilua, taidolla ja tunteella. Salon Klipsi on koko perheen parturi-kampaamo, joka tarjoaa ajankohtaisimmat trendit hiusmuotoilussa ja hiustenhoidossa. Espoon liikkeet: Salon Klipsi Entresse (Emotion) Valakuja 10 Puh. 050 596 9019 Salon Klipsi Tapiola Itätuulenkuja 10 (Vesiputoustalo) Puh. 050 597 0575 Salon Klipsi Sello (Emotion) Leppävaarankatu 3-9 Puh. 010 766 7036 L Helsinki, Espoo, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Lohja, Nummela, Vantaa www.salonklipsi.fi eppävaara L I N T U VA A R A K I LO VERMO MÄKKYLÄ Suosi paikallista! Löydät lähipalvelukartan myös netistä: www.leppävaara-lehti.net www.hellas-lehti.fi Hanko Sushi Sello, Leppävaarankatu 3-9 Avoinna ma-pe 11-21, la 11-18, su 12-18 Tavoitat meidät numerosta 040 678 7070 41&$4"7&34 015*,,0 &4100 4&--0 ,BVQQBLFTLVT 4FMMP
-FQQÊWBBSBOLBUV
&TQPP QVI TFMMP!TU GJ TQFDTBWFST DPN
XXX TQFDTBWFST DPN "WPJOOB NB QF
MB
TV L Yrittäjä, tässä on näkyvä karttapaikka eppävaara sinunkin yrityksellesi Kysy: myynti@leppavaara-lehti.net L I N T U VA A R A K I LO VERMO MÄKKYLÄ