• SU O M A L A I S E N No 3/2009 L U O N NONKUVAUKSEN ERIKOISLEHTI 24. vuosikerta Merihylkeiden parissa Seppo Keränen 20 vuotta Lakeuden lähettiläänä B Pöntisen Panssarivaunukoju · Heinäsirkkojen ja HePokattien maailma · mauri leivo ja kevätmuutto· Peltomäki Hornøyassa · varesvuon 800 millimetriä · kesäyön kiitäjät · Haastava susikirja · kauHua ilmassa enjam ERILLISPALAUTUS PAL.VKO 2009-30 09003 6 414884 624247 462424-0903
• 2 Luontokuva 3/2009
• Pääkirjoitus 03/2009 Piilokoju työpaikalla Suomen Luonnonvalokuvaajat ry Kustantaja: Kustannus Oy Luonnonkuvaaja Toimitusjohtaja Jouni Klinga Toimitus: päätoimittaja Jouni Klinga puh. 0400 191 348, jouni@klinga.fi Korpitie 36, 90650 Oulu toimitussihteeri Raisa Nevalainen raisa.nevalainen@gmail.com puh. 040 530 9391 Aineisto: toimitus@luontokuva.org Vakituiset avustajat: Esa Mälkönen, Vesa-Pekka Peräkylä, Tapani Räsänen, Jari Peltomäki Ulkoasu ja ilmoitusaineisto: Jussi Leppänen / Neogen Design Oy, Vänö puh. 0400 601 357 luontokuva@neogen.fi Kuva: Jouni Klinga Julkaisija: Tilausasiat ja osoitteenmuutokset: rekisteri@luontokuva.org puh. 040 5152 050/Rainer Kallio K Ilmoitusmyynti: Jouni Klinga Paino: Libris Oy, HKI Kannet: Multi Art Gloss 170 g/m2 Sisäsivut: Multi Art Silk 130 g/m2 Luontokuva ilmestyy kuudesti vuonna 2009: 30.1., 27.3., 15.5., 14.8., 11.10. ja 1.12. Tilaushinnat ja -ohjeet: Katso palvelukortti sivulla 83 Tili: Sampo Pankki 800015-1580956 Kansikuva: Seppo Keränen: Imettävä halli www.luontokuva.org/lehti ISSN 1456-3592 uluneen kevään aikana luonnon tapahtumien nettiseurannasta on tullut yhä suositumpaa ajanvietettä. Nettikameroiden avulla katsoja voi piilokojussa istumisen tavoin eläytyä seuraamaan eläinten käyttäytymistä luonnossa. Vilkkaimmat sivustot keräävät satoja tuhansia kävijöitä ja päivälehdet uutisoivat nettikameroiden tallentamista tapahtumista lukijoilleen. Vaikka kuvaaminen tapahtuu automaattisesti, ilmiö kertoo myös luontokuvauksen kiinnostavuudesta. Luonnonilmiöiden reaaliaikaisessa seuraamisessa on sopivasti jännitettä. Kipinän syttymisen jälkeen yhä useampi haluaa kokea vastaavia elämyksiä myös omakohtaisesti, luonnossa ja oman kameran ehdoin. Luontokuvaajilla nettikameroita on käytössään vasta niukalti. Kojuille mennään edelleen itse odottamaan. Tekniikan kehittyessä nettikamerat tulevat varmasti silti muuttamaan myös perinteistä kojutyöskentelyä. Automaattikameran voi asentaa tallentamaan kojulta avautuvaa näkymää ­ ja kuvaaja voi tutkia kotoa käsin mihin aikaan ja mitä kuvauspaikalla tapahtuu. Näin saatava taustatieto auttaisi valmistautumisessa, vaikka varsinainen kuvaustyö tapahtuukin paikanpäällä. Toisaalta nettikameroiden avulla kuvaaja voi herättää myös yleisön kiinnostusta ja tehdä toimintaansa tunnetuksi. Kansa pääsee seuraamaan kojun tapahtumia, ja kuvaaja voi sitten esitellä, minkälaista jälkeä näistä yleisölle jo ehkä tutuistakin tilanteista sitten lopulta syntyi. Toistaiseksi virran riittävyys ja langattomien nettiyhteyksien toiminta syrjäseuduilla asettavat kuitenkin vielä teknisiä rajoitteita paikasta toiseen siirrettäville seurantakameroille. Luontokuvauksen suurimpia nautintoja on tilanteiden omakohtainen eläminen ulkona, mutta automatisointi tulee lisäämään toimintamuotojen kirjoa. Kaukolaukaisu- ja kuvausansatekniikkojen kehittyminen on laajentanut kuvausmahdollisuuksia myös sellaisiin aiheisiin, joiden parissa inhimilliset rajat muutoin tulisivat vastaan. Tätä kesää varjostavat taloudelliset huolet ja, ken tietää, virusepidemiat. Molemmissa tapauksissa luontokuvaus on hyvää terapiaa sekä henkisesti että fyysisesti. Kuvien poimintakausi on parhaimmillaan juuri nyt! Oulussa 28.4.2009 JOuni Klinga päätOimittaJa Luontokuva 3/2009 3
• Vaihda näkökulmaa elämään. Uusi D5000. Valokuvat ja HD-videot aivan uudesta perspektiivistä. REC Nikon on kehittänyt kääntyvän 2,7" LCD-näytön, jotta kuvaaminen olisi helppoa mistä tahansa kuvakulmasta. 12,3 megapikseliä, EXPEEDkuvankäsittelyjärjestelmä sekä HD-videotoiminto siirtävät sinut teräväpiirtoaikaan. Onnistumisen takaavat myös reaaliaikanäkymä ja automaattinen tarkennus neljällä ohjelmalla. Vaihda näkökulmaa elämään D5000:llä. 4 www.nikon.fi Luontokuva 3/2009 Omakuva-kulma Valokuvat: Christian Chaise, Glowimages, Barry Austin.
• Sisältö Pääkirjoitus Päätoimittaja Jouni Klinga. Ajankohtaista Uutiset, tapahtumat ja näyttelyt. Ulkomaiset kilpailut Glanzlichter 2009. Tekniikka Uusia kameroita ja objektiiveja. tO u KO - H e i n ä K u u 2 0 0 9 3 6 10 12 Kirjantekijä Mauri Leivo Kevätmuutto-kirjan synty ja kuvat. TosiTV luonnossa Pönttökamera ja muut nettiajan kuvausvaihtoehdot esittelyssä. Lintulinssinä 800 mm Markus Varesvuon kokemukset pitkistä laseista lintukuvauksessa. Kiitäjät kesäyössä Reijo Lähteenmäen kuvausniksit yökiitäjien kuvaukseen. 46 52 56 60 Peltsin matkassa Hornøyan lintuvuorella. Sarja kertoo Jari Peltomäen kuvaustyyleistä. Uudet kirjat Seppo Keräsen hylkeet ja Juha Taskisen saimaannorpat uivat yhtä aikaa kirjakauppoihin. 66 68 Räsäsen matkassa Kauhua ilmassa. Sarja esittelee Tapani Räsäsen työskentelyä. Lukijan kuva Keskustelupalstan aarteita katselijoiden kommentoimana. SLV ry:n jäsenetuja Viimeinen kuva Palkittu Kitkajoen syksy. 72 74 78 80 83 Susikirjan haasteet Lassi Rautiainen kertoo, miten susikuvat syntyvät uudella kalustolla. Lakeuden kutsu Benjam "Benga" Pöntisen kuvakertomus pohjanmaan lakeuksilta. Koju kuin panssarivaunu Bengan piilokoju. 64 Suomen Luonnonvalokuvaajat ry Yhteystiedot ja jäsenhakemus. 26 38 Heinäsirkat ja hepokatit Sami Karjalaisen perusteellinen teos Suomen suorasiipisistä. 40 Merihylkeiden parissa Seppo Keräsen elämäntyötä kuvina. 14 Luontokuva 3/2009 5
• Ajankohtaista uutisista ja tapahtumista tarkemmin WWW.LUONTOKUVA.ORG Tapahtumia Pohjois-Suomen Erämessut 21.-24.5.2009 Vuoden suurin erätapahtuma järjestetään tänä vuonna Oulussa. Tapahtumassa ovat mukana myös Luontokuva-lehti ja Suomen Luonnonvalokuvaajat ry. Tule vierailemaan osastollamme E18. Lisätietoja: www.eramessut.net Luontokuvaajille voitto Euroopan parlamentissa EU:n uusi eläinsivutuoteasetusehdotus on aiheuttanut viimeisen vuoden aikana paljon päänvaivaa luontokuvaajille. Alkuperäisessä muodossaan se olisi lopettanut petoeläinten haaskakuvauksen ja karhunkatselusafarien järjestämisen, vaikka sivutuoteasetuksen perimmäisenä tarkoituksena on turvata hygienia sekä ihmisten terveys ja turvallisuus. Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry pääneuvottelija Lassi Rautiaisen johdolla on käynyt pitkällisiä neuvotteluita Suomen erikoisaseman huomioimiseksi uudessa sivutuoteasetusehdotuksessa. Tukensa neuvotteluihin on antanut myös Suomen Luonnonvalokuvaajat ry. Nyt vahvistettua lakia on luontokuvaajien avustuksella työstetty poliittisella tasolla, ministeriöissä ja muiden virkamiesten parissa kaikkiaan noin 20 henkilön voimin. Merkittävässä roolissa Suomen kansallisen ehdotuksen läpimenossa on ollut maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka on pohjustanut muutosten tärkeyttä eurooppalaisille kollegoilleen. Euroopan parlamentti hyväksyi 24.4.2009 EU:n uusitun eläinsivutuoteasetuksen. Suomen ja Satu Hassin aloitteesta komission esitystä muutettiin niin, että se sallii luonnossa tapahtuvan haaskaruokinnan. Luontokuvaajien lisäksi haaskaruokinta on tärkeä myös Espanjan petolintukannan säilyttämiselle. Komission ehdotus olisi vaikeuttanut haaskaruokintaa tavalla, joka olisi tehnyt sen käytännössä mahdottomaksi. "Olen iloinen neuvottelutuloksesta, joka turvaa esimerkiksi Itä-Suomen hyvin harvaan asutuilla alueilla karhunkatselusafareita järjestävän pienimuotoisen matkailuyrittäjyyden", sanoi Hassi. "Ratkaisu mahdollistaa myös sen, että luontokuvaajat voivat edelleen hakea tiloilta, esimerkiksi sikaloista, kuolleiden eläinten ruhoja suoraan villieläinten haaskaruokintapaikoille, tietyin ehdoin", Hassi selvitti. Haaskaruokinta pelasti aikoinaan myös Suomen merikotkat. Ne olisivat muutama vuosikymmen sitten kuolleet sukupuuttoon ympäristömyrkkyjen vuoksi, jos ne olisi jätetty pelkän luonnosta saatavan ravinnon varaan. Haaskaneuvottelujen vaiheista on kirjoitettu tarkemmin Luontokuvassa 2/2009. Kilpailuja GRT ­ European Wildlife Photographer of the Year 2009 Eurooppalaisille luontokuvaajille avoin kilpailu, jonka järjestää saksalainen eläinkuvaajajärjestö GDT. Pääpalkinto 2000 euroa. Lisäksi samassa yhteydessä voi toimittaa kuvat kaikille avoimeen Fritz Pölking 2009 -kilpailuun. Kilpailu sulkeutuu 1.6.2009. Lisätietoja: www.gdtfoto.de. Viepperhaudan eräkuvauskilpailu Viimeinen postituspäivä 15.6.2009. Lisätiedot www.viepperhauta.fi. Kuusamo Nature Photo -kilpailu Viimeinen postituspäivä 4.8.2009. Lisätiedot: ks. Luontokuva 2/2009, s. 77. Vastine Jurmon lintuaseman hoitaja Juha Kylänpää on halunnut tarkentaa Jurmon lintuaseman toimintaperiaatteita vastineessaan Luontokuvassa 2/2009 julkaistuun Tuomo Björkestenin artikkeliin "Kevät lintusaarilla". Vastine on luettavissa osoitteessa: www.luontokuva.org/vastine_022009. Nälkiintynyt lapinpöllö houkutteli kuvaajia maalis-huhtikuussa ulkomaita myöten Tornioon. Lintuharrastajien tarjoaman ruokinnan turvin pöllö kuntoutui ­ ja tuli luontokuvaajien myötä tunnetuksi sekä lehdistössä että televisiossa. Kuva: Jari Wilenius. VLK 2009 tuomaristo Vuoden Luontokuva 2009 -kilpailun tuomaristo on julkistettu. Kaksivaiheisen tuomaroinnin esiraadista vastaavat Tapio Heikkilä, Elina Nuortie ja Markku Saiha. Päätuomareiksi on valittu Pekka Helo, Mika Honkalinna, Eero Kemilä ja Stefano Unterthiner Italiasta. Kilpailun tulokset julkistetaan Finlandia-talon luontokuvafestivaalilla sunnuntaina 11.10.2009. KOOnnut: JOuni Klinga Merkitse kalenteriin: Vuoden Luontokuva 2009 -tapahtuma Finlandia-talo, sunnuntai 11.10.2009 6 Luontokuva 3/2009
• Luontokuva 3/2009 7
• Näyttelyt Koonnut: RAISA NEVALAINEN Vuoden Luontokuva Niko Pekonen: Kahlaajarannalla 16-vuotiaan luontokuvaajan ensinäyttely kiertää 2008 -näyttely Joensuussa Läpi Suomen kiertävässä näyttelyssä ovat esillä viime vuoden sarjavoittajat ja 21 kunniamaininnalla palkittua kuvaa. 8.5.­7.6.2009 Tammenterhon opastuskeskus, Rantapromenadi 22, Ruissalo, Turku Avoinna ma­su klo 10­18. 15.6.­13.7.2009 Skierri, Tunturi-Lapin luontokeskus, Peuratie 15, Enontekiö Avoinna ma­pe 9­20, la­su 9­17. 19.7.­19.8.2009 Hämeen Luontokeskus, Härkätie 818, Letku Avoinna 1.6.­16.8. ma­su klo 10­18 ja 17.8.­8.11. ti­su klo 10­16 1.8.­30.8.2009 Seitsemisen luontokeskus, Seitsemisentie 110, Länsi-Aure Avoinna ma­su klo 10­18. Muut näyttelyt Pirjo Onza: Luontokuvia. 11.­31.5.2009: Tammelan kunnantalo, Hakkapeliitantie 2, Tammela, p. (03) 41201. Avoinna: ma klo 10­17, ti­pe klo 9­14.30 ja su 31.5. klo 12­15. Tero Makkonen: Luonto on runo. 1.4­31.5.2009: Hämeen luontokeskus, Härkätie 818, Letku, p. 0205 644630. Avoinna: ti­su klo 10­16. Janne Kommonen: Perintömetsän taikaa. 3.­29.6.2009: Kulttuurivintti, Karjalohjan kirjasto, Keskustie 88, Karjalohja, p. (019) 355381. Avoinna: kirjaston aukioloaikoina, ti klo 10­17, ke klo 13.30­19.30, pe klo 13.30­19.30 ja la klo 10­15. Ryhmille tilauksesta avoinna myös muina aikoina kuvaajan henkilökohtaisella opastuksella. Ari Törmä: Maisemasta. 13.6­26.7.2009: Kivimakasiini, Toijantie 14, Kisko. Avoinna: ti­su klo 12­17. N iko Pekosen ensimmäinen valokuvanäyttely Kahlaajarannalla koostuu 25 valokuvasta. PohjoisKarjalassa otetuissa kuvissa esiintyy kahlaajia erilaisissa valoissa, taustoissa ja ympäristöissä. Suuressa osassa kuvista on yhdistävänä piirteenä vesi ja peilaus.16-vuotias joensuulainen on harrastanut luontovalokuvausta vuodesta 2005; sitä ennen lintujen havainnointia lähes koko ikänsä. ­ Kiinnostus lähti alussa lintuharrastuksen pohjalta, kun kiinnostuin tallentamaan retkilläni havaitsemiani lintuja. Lajeja on paljon, joka myös innosti kuvausharrastusta. Nykyisin lintuja tulee tarkkailtua kuvauksen ohessa. Nyttemmin olen myös kiinnostunut luovemmistakin lintukuvista kuin peruspotreteista. Ainakin lintujen lentokuvissa riittää haastetta, Pekonen kertoo. Kahlaajat valikoituivat ensinäyttelyn tähdiksi, koska niiden kirjo on eritoten kuvaajan mieleen. ­ Ne ovat "erikoisia", värikkäitäkin. Useimmat pesivät kaukana pohjoisessa, mutta muuttavat tätä kautta. Kuvausta ajatellen myös ympäristö, jossa ne ruokailevat, on kiehtova. Kahlaajien kuvaus ei myöskään ole yksi helpoimmista. Piilokojun käyttö on melko välttämätöntä, eikä soisille paikoille tahdo päästä kuivin jaloin, Pekonen kuvailee. Kaikki näyttelyn kuvat on otettu kahlaajien päämuuttoaikoina kevätmuutolla touko-kesäkuussa ja syysmuutolla heinä-syyskuussa. Kuvat on otettu linnun tasolta ja suurelta osin piilokojusta, joka mahdollistaa pääsyn seuraamaan ja kuvaamaan tilanteita lintuja häiritsemättä. Niko Pekonen: Kahlaajarannalla. Näyttely on esillä vielä ainakin: Suhmuran taidekesä, Joensuu, 29.6.­6.7.2009 ja Tuupovaara Ullakko, Joensuu, 7.7.­2.8.2009. Lisätietoja: Niko Pekonen, p. 050 4961276. Pekosen lintukuviin voi tutustua osoitteessa www.npekonen.com. 8 Luontokuva 3/2009
• Piilokoju HUB 360 Jokasään naamiosuoja C80 Piiloudu luontoon! Luontokuvan kaupasta nyt myös kojut ja naamiot. www.luontokuva.org/kauppa Piilokoju Dome Standard C30, väri: Advantage tilaus@luontokuva.org, p. 0400 191 348 Jokasään naamiosuoja C80, koko: 2.RA Reppukoju C33, väri: Hardwood Tuolikoju kahdelle Luontokuva 3/2009 9
• Kansainvälisiä luontokuvakilpailuja Saksan suurin GLANZLICHTER 2009 L uontokuvakilpailujen herruudesta kamppailee Saksassa kaksi toimijaa. Eläinkuvaajajärjestö GDT panostaa Euroopan luontokuvaaja -kilpailuun, kun taas eteläsaksalainen Glanzlichter on avoinna kaikille kuvaajille kansallisuudesta riippumatta. Nettilataukset nostivat Glanzlichter -kilpailun suosion uuteen ennätykseen. Kaikkiaan 1030 kuvaajaa latasi kilpailukuvansa ehdolle 36 eri maasta. Kahdeksaan sarjaan lähetettiin yhteensä 14 762 kuvaa, joka on jo lähes puolet Lontoon Wildlife Photographer of the Year -kilpailun lukemista. Kilpailun päävoittajalle luovutetaan 1500 euron shekki ja sarjavoittajat palkitaan 500 euron palkinnolla. Rahapalkintojen yhteisarvo on 10 000 euroa. Lisäksi kilpailussa jaetaan tuotepalkintoja 16 000 euron arvosta. Suomesta kisaan osallistui tänä vuonna 28 kuvaajaa, joista joka neljäs pääsi palkintosijoille: Seitsemän kuvaajaa toi Suomeen kahdeksan palkintoa. Tulokset julkistetaan virallisesti Furstenfelderin luontokuvafestivaaleilla Etelä-Saksassa 21.­24.5.2009. Kuviin voi kuitenkin tutustua jo ennakkoon osoitteessa www. glanzlichter.com. Ensi vuoden kilpailun säännöt julkistetaan elokuussa. Klaus Transier: Dance of pheasant. Artists on Wings -sarjan voittaja. Atte Hannula: Small Aliens. Imagination Red -sarja, Kunniamaininta. Päävoittaja: Cristobal Serrano, Espanja: Coast flight (Islanti). Suomalaiskuvaajien kunniamaininnalla palkitut kuvat: · Jesse Heikkinen, alle 13-vuotiaat: Meal in snow storm · Jarmo Manninen, Magnificent wilderness: Autumn at Kitka river · Ilkka Niskanen, The Beauty of Plants: Snow-birch · Heikki Nikki: Nature as Art: Unter the ice · Jarmo Manninen: The world of mammals: Flying squirrel · Antti Below, Imagination Red: Gluttony in red · Atte Hannula: Imagination Red: Kleine Aliens · Jari Peltomäki, Humorous Views of Nature: Forced landing 10 Luontokuva 3/2009
• Teksti: JOUNI KLINGA, Kuvat: KUVAT: GLANZLICHTER 2009, WWW.GLANZLICHTER.COM Heikki Nikki: Under the ice. Nature as Art ­sarja, Kunniamaininta. Tom Schandy, Norja: Silhuettenspiel. Imagination Red -sarja, Kunniamaininta. Luontokuva 3/2009 11
• Koonnut: VESA-PEKKA PERÄKYLÄ Objektiiviuutisia Nikon D5000 S aksalais-ukrainalaisen erikoisobjektiivien valmistajan Hartblein Superrotator ­objektiivisarja kantaa nyt myös linssien toimittajan Carl Zeissin nimeä. Superrotator-sarja koostuu siirroilla ja käännöillä varustetuista 40mm f4, 80mm f2.8 ja 120mm f4 Macro ­objektiiveista. Siirtojen ja kääntöjen suunnat on säädettävissä toisistaan riippumattomasti jopa 360 asteen verran. Parallaksi-virheetöntä panoraamakuvien yhdistelyä auttamaan objektiivit on varustettu jalustakierteellä. Superrotatorit ovat saatavana mm. Canon EF, Nikon F, Sony A and Pentax K ­kiinnityksillä. Pentax DA 15mm F4 ED AL Limited -objektiivi vastaa noin kinokoon 24mm objektiivia. Kiinteä laajakulma on nykyisin lukuisten zoomien joukossa pieni harvinaisuus. Objektiivi tarkentuu 18cm etäisyydelle. Suodinkierre on kukkaroystävällinen 49mm ja linssejä on vain kahdeksan. Painoa on 212g ja kokokin helposti mukaan pakattava 63*40mm. Sigmalta on tulossa kolme objektiivia. Laajakulmaisin näistä on 10-20mm F3.5 EX DC HSM, jossa nopeahko kiinteä maksimiaukko on yhdistetty kohtuulliseen 87*88mm kokoon. Lähin tarkennus on vakio 24cm ja suodinkierteen koko 82mm. Kaksi muuta objektiivia, 18-50mm f2.8-4.5 ja 50-200mm f4-5.6, molemmat sisältävät kuvanvakaimen ja HSMtarkennusmoottorin. Kuvanvakain toimii Sigman mukaan myös yhdessä Sonyn ja Pentaxin rungoissa olevan vakaimen kanssa. Tamron on ilmoittanut kehittävänsä APS-C ­kennoisille rungoille tarkoitetun valovoimaisen SP AF60mm f2.0 Di II Macro 1:1 -objektiivin. Kiinnitykset on luvassa Canoniin, Sonyyn ja Nikoniin. 1:1-kuvaussuhteella työskentelyetäisyys on 100mm ja lähin tarkennus 23cm. Suodinkierre on 55mm, paino 400g ja mitat (halk * pit) 73mm * 80mm. Olympus E-620 ja E-450 Olympuksen runkovalikoima E-3 ­huippumallin alapuolella on jo varsin lukuisa, erityisesti nyt kun uutena runkona E-30:n alapuolelle on tullut 12-megapikselin kennolla varustettu E-620. Se sisältää kuvanvakaimen ja 2,7-tuuman 230000 pisteisen kääntyvän näytön lisäksi monia, E-30:ssa tutuksi tulleita piirteitä, kuten taidesuotimet, monivalotustilan ja 4 valinnaista kuvamuotoa. Myös pystykuvauskahva tulee. E-620:ssa on uusi seitsenpisteinen tarkennus, jossa viisi tarkennuspistettä on ristikkäisherkkiä. Kuvausnopeus on 4 k/s ja täydellä vauhdilla puskuri täyttyy RAW-kuvista viiden kuvan jälkeen. Herkkyysalue on ISO100-3200. Painoa 130*94*60mm kokoisella rungolla on vain 521g, akun kanssa. Toinen uusi malli, E-450, on pieni päivitys E-420 ­runkoon nähden. Taidesuotimia on käytettävissä kolme kappaletta (Pop Art, Soft Focus and Pin Hole) ja LCD-näyttöä on parannettu. Myös puskurimuistin kokoa on kasvatettu sarjakuvauksessa 8 RAW-kuvaan ja rungon toimintoja ohjaava ja toteuttava mikroprosessori on uusittu. Näytön kirkkauden pitäisi myös olla E-420:a parempi. D5000 istuu Nikonin mallisarjassa monessa suhteessa D60- ja D90runkojen välissä, vaikka nimestä sitä ei voikaan päätellä. Harvinaisempi ominaisuus järjestelmäkameroissa on kääntyvä LCD-näyttö, joka tässä rungossa kääntyy 180 astetta alas päin ja pyörii. Kooltaan LCD on 2,7 tuumaa ja kuvapisteitä siinä on 230000. Itseään puhdistavassa CMOS-kennossa on tehollisia pikseleitä 12,3 miljoonaa ja se mahdollistaa LiveView-toiminnon. Kameralla saa kuvattua 720p (1280 x 720) videoita 24 kuvan sekuntinopeudella yksikanavaisen äänen kera. Automaattitarkennuksen moottoria ei ole rungossa, mikä rajoittaa objektiivivalikoimaa. AF-pisteitä on 11. Herkkyysarvojen alue alkaa ISO200:sta ja 3200:n päättyvän perusalueen lisäksi on käytettävissä ISO6400. Suurin kuvausnopeus on useimpiin tilanteisiin riittävä 4 kuvaa/s, jolloin RAW-kuvia sopii puskuriin 7 ja hyvälaatuisia JPEG:jä 25. Kuvia voi käsitellä jo kamerassa, vaikkapa RAW-kuvia kehittämällä tai oikomalla horisonttia. Kuvauspaikan koordinaatit saa talteen kytkemällä kameraan salamakenkään kiinnitettävän GPS-vastaanottimen. Kameran akku on uudentyyppinen ja se on kapasiteetiltaan aiempaa suurempi. Samalla uuden rungon kanssa Nikon julkisti uuden superlaajakulmaisen zoomin AF-S DX Nikkor 10-24mm F3.5-4.5G ED. Sen sisäänrakennettu SWM-moottori sallii tarkennuksen toiminnan moottorittomissakin rungoissa, kuten uudessa D5000:ssa. Suodinkierre on 77mm ja painoa objektiiville on kertynyt 460 grammaa. Luontokuva 3/2009 13
• MERIHYLKEIDEN PARISSA sePPo keränen näyttää ottamaansa vanHaa mustavalkoista kuvaa vuodelta 1970. onnellinen kalastaja taPuttaa Hyljettä. se oli sitä aikaa, jolloin rannikkokalastaja ilaHtui, kun sai silakkarysästä yllättäen saalikseen norPan tai Hallin. Hyljesaaliskuvan jälkeen kului yli Puoli vuosikymmentä ennen kuin sePPo otti ensimmäiset kuvansa elävistä Hylkeistä. 30 vuotta K olmekymmentä vuotta sitten hylkeet olivat harvalukuisia ja arkoja. Lähimmät ja kesyimmät oli tapettu tai kärsivät ympäristömyrkyistä. Koska Sepolla oli siihen aikaan tekeillä kirja saaristosta, ei sen uljasta nisäkästä, hyljettä, voinut unohtaa. Siitä alkoi kymmenien vuosien taivallus hylkeiden parissa. Taival on synnyttänyt maamme olosuhteissa ainutlaatuisen kuvakokoelman merihylkeistä, niin harmaahylkeestä eli hallista kuin itämerennorpasta. Periaatteen mies Täpötäydessä Eläinmuseon kokoustilassa kutsutut seuraavat Seppo Keräsen ja Markku Lappalaisen Hylkeet -kirjan julkistusta. Markku on äänessä. Aikansa puhuttuaan hän kääntyy Sepon puoleen: "Sano sinäkin jotain". "Ei, puhu sinä", Seppo virkkaa. Sellainen hän on, ei pidä ääntä itsestään ja tekemisistään; vastaa kyllä suoriin kysymyksiin, innostuessaan jopa useammallakin virkkeellä. Kuvauskohteiden parissa vietetty merielämä huokuu vastauksissa. Kaikista isoista projekteistaan Seppo on tehnyt kirjan, joskus myös elokuvan. Pääosin kirjat ovat syntyneet merellisestä maailmasta, kerran viisivuotisen projektin tuloksena Lapin suurtuntureista. Hänen kuvaajasielunsa elää täysillä karuimmissa maisemissa, niiden luonnossa ja luontaiselinkeinoissa. Seppo on periaatteen mies. Hylkeet-kirjan materiaali alkoi pääosin olla kasassa vuonna 2004. Hän oli karsinut vuosikymmenien kuvasaaliin 300 tarkoitukseen sopivaan kuvaan, joista valita. Kustantajakin löytyi. Mutta silloinen kustantajaehdokas halusi tehdä vain kauniin eläinkuvateoksen hylkeistä. Seppo oli tehnyt jo kaksikymmentä vuotta sitten sellaisen. Nyt hän halusi saada aikaan enemmän, hän halusi sisällyttää siihen hylkeiden ja ihmisen vuorovaikutuksen, myös rannikkokalastajien nykynäkemyksen. Seppo piti päänsä, kustannussopimusta ei syntynyt. Meni viisi vuotta kunnes löytyi kustantaja, joka ymmärsi. 14 Luontokuva 3/2009
• Teksti: ESA MÄLKÖNEN, Kuvat: SEPPO KERÄNEN Jäälle syntynyt kuutti on vaarassa, koska veriset synnytysjäljet houkuttelevat saalistajia paikalle. Luontokuva 3/2009 15
• MERIHYLKEIDEN PARISSA Nuori halli tervehtii kuvaajaa. 16 Luontokuva 3/2009
• Luontokuva 3/2009 17
• "Hylkeilläonhyvähajuaisti, arkojayksilöitäeikannatalähestyämyötätuuleen." 18 Luontokuva 3/2009
• Railosta kurkistava halli on yllättävä näky keskellä jäälakeutta. Uhanalaisesta uhkaajaksi Seppo osoittaa uuden kirjan sivulta kuvaa kalastaja-tuttavastaan. Samainen kalastaja esiintyi myös hänen parikymmentä vuotta sitten julkaistussa kirjassaan. Silloin silakan ja lohen pyynti kukoisti. Hallitkin olivat harvinaisia. Tänään on toisin, kalastaja menettää verkoistaan halleille tuhansien kilojen saaliit. Siinä eivät auta kaksipohjaiset verkotkaan. Ennen kalastaja saattoi tappaa hallin saaliikseen, tänään hallit saattavat tappaa rannikkokalastajan ammatin. Sepolle on tärkeää tämänkin kertominen kuvilla. Kuvatuotannossa on näyttävä totuus, ikäväkin totuus. Seppo lähti alusta alkaen täysillä mukaan WWF:n suojeluprojekteihin, vuonna 1973 perustettuun Merikotkatyöryhmään ja vuonna 1986 perustettuun Itämeren hyljetyöryhmään. Tavoitteena oli sekä itse tutkia että avustaa muita tutkijoita suojelutyössä, ja kuvata samalla vielä varsin vähän taltioituja kohteita. Seppo muistelee nyt, että jo silloin hyljetyöryhmä määritteli, että kalastajien on saatava korvaus hyljetuhoista. Tuskin kuitenkaan kukaan arvasi tulevien ongelmien mittasuhteita. Kaksikymmentä vuotta sitten hylkeiden kohtalo näytti kovin heikolta, niiden kuvaaminen eksoottiselta. Merihylkeiden kuvaamisesta Hylkeiden asuinseudut löytyvät parhaiten loppukevään karvanvaihtoaikaan. Silloin hylkeet lekottelevat mielellään luodoilla. Tutkimustietoa hylkeiden esiintymisestä kertyy muun muassa lentolaskennoilla, oleskeluluotojen ilmakuvauksilla. Venelaskennalla syvennetään tuloksia tarkkailemalla hylkeiden kuntoa ja ikäjakaumaa. Hylkeet ovat niin yksittäin kuin laumoina vaikeasti ennakoitavia, pakoetäisyys vaihtelee paljon. Nuoret ovat pelottomampia ja välillä jopa Norppa pystyy itse tekemään hengitysavantonsa ja pitämään ne auki koko talven. Luontokuva 3/2009 19
• uteliaita. Hallilauman voi hyvässä kelissä paikallistaa kuuntelemalla jo kilometrien päästä. Hallit ovat sosiaalisia eläimiä ja tyynellä ilmalla ison lauman "uuuu"-laulu kantaa puolen peninkulman päähän. Joskus ne ovat kuitenkin hyvin arkoja, katoavat meren syliin jo lähestyvän veneen ollessa vasta muutaman sadan metrin päässä. Halli on yleistynyt niin, että sitä saattaa päästä kuvaamaan jo sisäsaaristossa. Aitojen ulkosaariston hylkeiden kuvaaminen on totista hommaa luonnonolosuhteista johtuen. Halleista osa on hyvinkin luottavaisia, norpat taas yleensä arempia. Hylkeillä on hyvä hajuaisti, arkoja yksilöitä ei kannata lähestyä myötätuuleen. Varsinaisen hankaluuden kuvaamiseen tuo se, että monille luodoille on vaikea tai mahdoton rantautua. Lisävaikeuden tuovat nopeasti vaihtuvat ulkosaariston tuuliolosuhteet. Norpan aamupesu. Seppo Keräsen kuvista osa on otettu veneestä, mutta valtaosa luodoilla, jäätalvina myös jäillä. Luodoilla kuvaaminen on kärsivällistä odottamista, hiipimistä ja ryömimistä. Joskus yllätyksellistä. Syvää unta nukkuva kokematon nuori harmaahylje saattaa päästää varovaisesti liikkuvan vierelleen. Pääkuvauskohde on harmaahylje. Norpan kuvaamista Saaristomerellä ja Suomenlahdella hankaloittaa sen harvalukuisuus, norppa on yleinen Suomessa vain Perämerellä. Seppo arvioi, että pikku hiljaa yleistyvät hyljesafarit ovat ensikertalaiselle hyvä keino saada tuntumaa hylkeiden maailmaan ja myös niiden kuvaamiseen veneestä käsin. Omatoiminen ulkosaariston hylkeiden kuvaaminen vaatii kuitenkin kykyä ja halua liikkua meren ehdoilla. Kolme hyljesormea Aina kuvausreissut eivät suju hallitusti. Eräänä kevätyönä vuonna 2006 Seppo herää ulkosaaristossa. Käsi ja sormi turpoavat, kipu raastaa. Tulehdus osoittautuu hyljesormitaudiksi, traanimyrkytykseksi. Entisaikoina sen kouriin joutunut antoi amputoida sormen päästäkseen kivusta. Tänä päivänä selviää antibiootilla. Seuraavana vuonna tauti iskee kahteen sormeen. 20 Luontokuva 3/2009
• Näillä hampailla voi vaikka tappaa ihmisen. Luontokuva 3/2009 21
• Vuosia Seppo on ollut mukana ottamassa muun muassa verinäytteitä kuuteiltä, jolloin tauti olisi voinut iskeä. Mutta ei, tauti iskeekin nyt. Todennäköisesti hän on kuvaushommissa ryöminyt naarmu sormessa hylkeiden makuupaikoilla. Ja pienet soluseinättömät bakteerit ovat iskeneet vioittuneeseen ihoon. Näistä kuvausreissuista on muistona kolmen sormen jäykistyneet nivelet. Paljon vaarallisempi episodi syntyi jäällä kuutteja kuvatessa. Tutkijakaverit jo poistuivat, kun Seppo jäi vielä yksin kuvaamaan. Suuri kiimainen uroshalli äkkää Sepon kilpailijakseen ja lähtee häkellyttävällä vauhdilla vyörymään kohti. Vain kolme metriä ennen kuvaajaa jää pettää 300-kiloisen halliuroksen alta. Kiihkein vimma talttuu. Kökarin vanhat kirkonkirjat kertovat hallin puremiin kuolleista. Eläimet ensisijalla Seppo on luontokuvaaja, jonka kohteet kumpuavat usein suojeluprojekteista. Ensin ovat eläimet itse, niiden tutkimuksen avustaminen, seuranta ja laskemiset, ja vasta sitten kuvaus. Hän on projekteissa vapaaehtoistyövoimana, mikä merkitsee vuosittain kuukausien panosta ilman palkkaa. Palkintona on ollut nähdä ja kokea läheltä niin merikotkien kuin hylkeiden ainutlaatuinen runsastuminen. Suojeluprojektit ovat myös antaneet aina silloin tällöin mahdollisuuden saada poikkeuksellisia kuvia. Silti jossain Seppo Keräsen rauhallisen olemuksen syvissä sopukoissa täytyy roihuta voimakkaimpana luonnonsuojelijan ikituli. Roihu, joka antaa hänen kuvatuotannolleen sen syvimmän tarkoituksen ja oikeutuksen. Nuoret hallit ovat joskus pelottomia. Suomenlahdella ja Saaristomerellä on yhteensä vähemmän norppia kuin Saimaassa saimaannorppia. 22 Luontokuva 3/2009
• Harmaahylkeet lisäävät rannikon pienkalastajien tuskaa. Luontokuva 3/2009 23
• Kasvanut harmaahyljekanta houkuttelee merikotkia pesimään ulkoluodoillekin. "Luodoillakuvaaminenonkärsivällistäodottamista,hiipimistäjaryömimistä." 24 Luontokuva 3/2009
• Seppo Keränen · Syntynyt vuonna 1947, kotipaikka Pori. · Puhelinmestari, joka heittäytyi kokoaikaiseksi luontokuvaajaksi 1987. · Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n kunniajäsen. · Vuoden Luontokuva 1989. · Yhdeksän kuvateosta vuosina 1979­2009, niistä neljä ilmestynyt sekä suomeksi että ruotsiksi. · Uusin teos: Hylkeet (Maahenki, 2009), teksti Markku Lappalainen, ruotsinkielisenä Sälar (Söderströms Ab, 2009). Luontokuva 3/2009 Kuva: Pentti M. Valmunen Nykyisten leutojen talvien ilmiöitä: kurakuutit. 25
• Teksti: JOUNI KLINGA kuvat: BENGA PÖNTINEN Lakeuden 20 vuotta 26 Luontokuva 3/2009
• lähettiläänä Lapuan-Kauhavan lakeutta. Luontokuva 3/2009 27
• latomeren tunnelma Houkutteli Benjam Pöntisen lakeudelle. nyt ladot ovat kadonneet, mutta kuvaustyö lakeuden taivaan alla jatkuu. K ansakoulun ikkunoista avautuva eteläpohjalainen maisema on jo hämärtynyt, kun luontokuvaaja Benjam Pöntinen esittelee Willa Ukulin kamareita. Kankaalle tulostetut lakeuden maisemat somistavat vanhoja luokkahuoneita ja vierashuoneistoja. Yhä useammat maisemateokset ovat minimalistisia. Toisinaan horisonttia ja maiseman avaruutta rikkoo vain yksittäinen lato. Pöntisen vuonna 1988 ilmestyneen Hetkiä Alajoella -esikoisteoksen aikaan maisemaa väritti vielä latomeri. Viisi vuotta kestäneen kuvausprojektin aikana hänellä oli ollut aikaa seurata maiseman muutosta, sillä polkupyörä vaihtui autoon vasta esikoisteoksen julkistamisen jälkeen. Latomeri hupeni uhkaavaa vauhtia, mutta kuvaaja oli tuolloin vielä optimistinen. - Sitä ajatteli, että maailma muuttuu, kun tekee ensimmäisen kirjan. Hiukan koen piston sydämessäni, kun en ole ryhtynyt latojen suojelijaksi. Ladot ovat olleet näkyvästi esillä Pöntisen tuotannossa, mutta latoromantikoksi hän ei tunnustaudu. - Tuloo vielä sellainen sukupolvi, joka haikailoo muovipaalien perään. Kenellekä paalipinot tuo romanttisiakin muistoja lakeuden kesäyöstä. Maisema on luonnon ja kulttuurin jatkuvaa muutosta, mutta onneksi muutos on aika hidasta. Silmä tottuu uuteen näkymään. Työskentelytapoihin latojen häviäminen on kuitenkin vaikuttanut. Aiemmin kuvaaminen oli spontaanimpaa, nyt hyvien valojen kehittyessä hän hakeutuu yhä useammin samoille jalustansijoille, joissa ladon saa vielä mukaan maiseman somisteeksi. Pöntinen muistelee, miten 80-luvulla monesti meloi kanootilla tulvien 28 Luontokuva 3/2009
• Alahellan kylä Lapualla. ympäröimiin latoihin hanhia ja joutsenia kuvaamaan. Nyt lintukuvaajan on oltava kojujen suhteen omavarainen. Tänä kesänä Pöntinen pystyttää omaan galleriaansa juhlanäyttelyn 20-vuotisen ammattilaisuran kunniaksi. Liito-oravaa lukuun ottamatta hänen lähes koko tuotantonsa on syntynyt lakeuden taivaan alla. Kirjaprojektit Pohjanmaan jokien parissa ovat vieneet mennessään. Jopa niin tiiviisti, että esimerkiksi suosikkilajiaan suopöllöä hän ehti kuvaamaan perusteellisemmin vasta viime kesänä. Pari vuotta sitten Pöntiset päättivät itse muuttaa maisemaa, ja asettuivat vanhaan kansakouluun Lapuan peltolakeuksien keskelle. Willa Ukulin avajaisissa naapurin isäntä kysäisi, että haluaisitko pari latoa. Nyt ne töröttävät turvassa koulun urheilukentällä. Benjam Pöntinen · Syntynyt Lapualla vuonna 1953. · Julkaissut 15 valokuvateosta, joista 9 on omakustannetta sekä lepakoita ja liito-oravaa käsitelleet TV-dokumentit. · Suosittuna luennoitsijana pitää vuosittain kymmeniä kuvaesityksiä kotimaassa ja ulkomailla. Pöntisen perheyrityksessä Aulikki-vaimo toimii assistenttina. Luontokuva 3/2009 29
• Suokukot muuttavat Lapuanjoella toukokuussa. 30 Luontokuva 3/2009
• Suopöllö. Lato Kuortaneella. Luontokuva 3/2009 31
• Suopöllö. Kuovi. 32 Luontokuva 3/2009
• Suopöllö pesässään. Luontokuva 3/2009 33
• Kärppä, Pohjanmaan vaakunaeläin. 34 Luontokuva 3/2009
• Töyhtöhyyppä ruokailemassa. Kiuru. Luontokuva 3/2009 35
• Pilvirintama Lapuan Alahellan kylän päällä. 36 Luontokuva 3/2009
• Tuulihaukka. Luontokuva 3/2009 37
• Minunkojuni JuttusarJa KurKistaa eläinKuvaaJien piilOpaiKKOiHin Ja esittelee KOJuJen teKnisiä ratKaisuJa. Teksti ja kuvat: JOUNI KLINGA PANSSARIVAUNU etelä-PoHjanmaan rannoilla ja metsissä kulkija voi törmätä Hyökkäysvaunuun ja tiukkaan sarjatuleen. mutta ei syytä Huoleen; Panssarivaunua käytetään vain rauHanomaisiin tarkoituksiin! Verottajan lahja Panssarivaunun rakenne koostuu neljästä toisistaan irrotettavasta elementistä. Pohjaratkaisuna on lasikuituinen ruuhi, joka mahdollistaa kojun käyttämisen huolettomasti myös märillä rannoilla tai jopa matalassa vedessä. Kelluntaominaisuuksien ansiosta kojua on helppo liikutella rantavedessä uuteen paikkaan myös täydessä varustuksessa. Lasikuituisten rakenteiden valmistaminen edellyttää aina muotin rakentamista, jonka vuoksi yksittäiskappaleet olisivat todella kalliita. Verottaja kuitenkin tietämättään edesauttoi luontokuvaajalle sopivan ruuhen hankintaa. Lähes näihin päiviin saakka esimerkiksi maastoautoja saattoi rekisteröidä pakettiautoksi vain, jos niiden sisätilavuus oli riittävän suuri. Monet korottivat halvemman verotuksen kannustamana autonsa kattoa lasikuituisella korotusosalla. Yksi tällainen "korotuskatto" on sittemmin päätynyt myös Pöntisen panssarivaunun pohjaksi. Lasikuituisen ruuhen reunaa kiertää vanerivahvike, johon yläosa voidaan kiinnittää tukevasti. Keskiosa on tukevasta rimasta nikkaroitu kehikko, jonka sivut on vuorattu huovalla. Yläpinta on vaneria ja keskiosan kattona on irrotettava vanerilevy, johon on sahattu nousuaukko katselutorniin. Pöntisen B enjam Pöntinen sai aluksi idean kääntyvästä kuvaustornista ja rakenteli istuttavaan teerikojuun ensin lasikuidusta pyörivän yläosan. Kuten kojurakentamisen lainalaisuuksiin kuuluu, niin parhaat ratkaisut kehittyvät aina käytössä. Ensimmäisen kuvaustornin Pöntinen laakeroi liikkumaan neljällä pyörällä, mutta seuraavassa mallissa pyörien määrä putosi kolmeen. - Kolmijalka on hyvä esimerkki tukevuudesta. Neljällä pyörällä joku jää aina ilmaan. Tuulisilla rannoilla ja peltoaukeilla pyörien liikkumatila jätti kojun alaosan ja kuvaustornin väliin kuitenkin ikävän raon puhurille. Pöntinen testaili uusia ratkaisuja, ja huomasi kahden toisiaan vasten liikuteltavan filmivanerin toimivan yhtä hyvin liukupintana. Samalla yläosaan tuli vielä lisää tukevuutta. Vasta seuraavassa vaiheessa pyörintäominaisuus yhdistyi panssarivaunuksi. Hän sovitti kääntyvän yläosan matalaan makuuosastoon, jolloin yöpymisen mukavuus oli yhdistettävissä kääntyväpäisen kojun toimintatehokkuuteen. Ensimmäinen versio syntyi 12 vuotta sitten ja sama pohjarakenne on käytössä edelleen. Kojun yläosien eli pyörivien katselutornien määrästä kuvaaja ei sen sijaan ole pitänyt lukua. Joitakin kehitysversioita löytyy vanhan kansakoulun alakerrasta, jossa Pöntisellä on mainiot tilat uusien kojumallien nikkarointiin. Lisää pyöriviä torneja tulee vastaan ulkovarastossa. Kuvaustorni Varsinainen kuvaustorni on rakenteeltaan yksinkertainen. Laakerina toimii 12 millin vanerista sahattu pyöreä rengas, jolle on samankokoinen vastakappale kojun keskiosaan kuuluvassa alustassa. Koska levyjen pinnat ovat leveältä alueelta toisiaan vasten, renkaan sahausreunojen pyöreydellä ei ole ratkaisevaa 38 Luontokuva 3/2009
• vaikutusta kojun toiminnan kannalta. Pöntinen ei käytä liukupinnoissa voiteluaineista, koska ne sotkisivat liiaksi paikkoja. Vanerikehään on kiinnitetty rimoista kasattu kehikko, joka on vuorattu tukevalla huopamatolla ja katettu vanerilevyllä. - Aluksi tein kopan lasikuidusta, mutta se eristi liian tehokkaasti ulkopuolisesta äänimaailmasta. Huovan läpi lintujen lähestymisäänet kuulee helpommin ja voi paikallistaa mistä päin ne kantautuvat. Samasta syystä myös alaosan sivut ovat huopaa. Ulkopuolisten tapahtumien seurantaa varten huopaan on tehty peililasilla paikattuja katseluikkunoita. Pienet katseluikkunat löytyvät myös kojun keskikappaleen sivuseinistä, jotta kojusta näkee ulkoilmaan myös makuuasennossa katselutorniin nousematta. Kuvaustornin alaosassa vanerikiekon päälle on kiinnitetty kaksi 8 mm välein toisistaan olevaa lautaa, joka mahdollistaa jalustan pään kiinnityksen pultilla haluttuun kohtaan. Haastatteluhetkellä Pöntisen uusin koppa oli pienen tapaturman jäljiltä huollossa, mutta siinä hänellä oli lautojen tilalla tasainen vanerilevy, jonka päällä kuulapäätä voi liikutella metallilevyyn ja pehmustehuopaan kiinnitettynä vielä vapaammin. Panssarivaunu on rakennettu kuvaajan mittojen mukaan. Kääntyily pienen kojun sisällä vaatii silti hieman ketteryyttä ja kojun rakennemitat on suhteutettava jokaiselle henkilökohtaisesti. Sisäänkäynti kojuun käy keskiosan irrotettavan etupaneelin kautta. Kuljetuksen aikana kuvaustorni kiinnitetään pulteilla paikoilleen. Varsinaiselle kuvauskohteelle panssarivaunu yleensä kulkee kappaleina. Pöntinen on käyttänyt kojuaan monenlaisissa paikoissa metson soitimelta ruskosuohaukan ja kotipihan harakoiden kuvaamiseen. Syksyinen kurkijahti Vaasan saaristossa on jäänyt erityisesti hänen mieleensä. Ehkä siksi, että useista kuvauskerroista huolimatta se projekti odottaa vielä jatkoa. Kurkien yöpymisalue saaristossa on niin laaja, että oikean kojupaikan valinta on varsinaista salapoliisityötä, jossa paras apu on loputon kärsivällisyys. Panssarivaunun faktoja: · Kojun kokonaiskorkeus 125 cm · Lasikuituruuhi: 220 cm x 80 cm x 40 cm · Laakerina toimivat vanerirenkaat: 12 mm vaneri. · Reiän sisähalkaisija 60 cm · Keskikappaleen korkeus keskeltä 30 cm · Tornin korkeus 53 cm ja halkaisija 80 cm · Paino noin 80 kg · Ruuhen hankintahinta on noin 200 euroa. Muut materiaalikulut ovat joitakin kymmeniä euroja. Luontokuva 3/2009 39
• Teksti: LISSE TARNANEN Kuvat: SAMI KARJALAINEN HEINÄSIRKAT JA HEPOKATIT Sprechen Sie Deutsch? Salapoliisityötä suorasiipisten parissa: suomen Heinäsirkat ja HePokatit on tekniikan toHtori sami karjalaisen toinen kirja. jo ennen kirjailijanuraa sami Puntaroi sudenkorentojen ja Heinäsirkkojen välillä. sudenkorennot vetivät Pidemmän korren, ja väHitellen kyPsyi Päätös kirjasta. sudenkorentokirjan valmistumisvaiHeessa sami tiesi myös jo tekevänsä seuraavan kirjan Heinäsirkoista ja HePokateista. Hepokateilla on pitkät tuntosarvet heinäsirkoista poiketen. Kaislahepokatti on yksi kahdeksasta hepokatistamme. Se on niistä pienikokoisin ja ainoa, jonka pää on teräväkulmainen. Tämä yksilö on kuvattu merenrannassa auringon laskiessa. Sinisiipisirkalla on täydellinen suojaväri hiekalla. Läheltä tarkasteluna hiekka ei ole yksiväristä, vaan samalla tavalla kirjavaa kuin sinisiipisirkan (kuvassa toukka) ruumiin pinta. T oinen kirja oli helpompi. Alusta alkaen oli selvää, että projektini lopullinen tavoite on kirja. Tiesin, miten prosessi etenee ja millaiset kuvat toimivat kirjassa. Sudenkorentokirjan saama tiedonjulkistamisen valtionpalkinto, graafisen alan vuoden huiput -palkinto ja kirjan hyvä menekki innostivat ja osoittivat, että tällaisia kirjoja tarvitaan, Sami Karjalainen kertoo. Molempien aiheiden valinnassa Samilla oli samat kriteerit. ­ Valitsen aiheen, josta ei ole nykyaikaista kirjaa olemassa. Teen mahdollisimman hyvän kirjan vaivoja säästämättä. Mieluummin yhden kirjan seitsemässä vuodessa kuin seitsemän kirjaa vuodessa. Keskityn aiheeseen, enkä innostu mistään muusta. Kirjaansa varten Sami kävi aiheen kirjallisuuden kattavasti läpi. Noin 20 000 sivua, yhteensä kahdeksalla kielellä; suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi, hollanniksi, saksaksi, englanniksi ja venäjäksi. Sanakirjojakin tarvittiin. ­ Viikin tiedekirjastosta löysin suuren osan tieteellisistä artikkeleista, varsinaiset kirjat jouduin ostamaan. Monia artikkeleita sain suorilla kontakteilla tutkijoilta. Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa aihetta on tutkittu eniten. Myös Venäjällä on ollut korkeatasoista tutkimusta, onneksi sitä on julkaistu englanniksi. ­ Kaikkia julkaisuja en tietenkään saanut heti. Aloitin kymmenestä tärkeimmästä julkaisusta, jotka alueellisesti sijoittuivat lähelle Suomea. Kokosin niistä ranskalaisin viivoin opuksen, jota kuljetin mukanani kenttätyön aikana ja jonne kirjasin omia havaintoja. Kuuluuko, kuuluuko? ­ Alusta alkaen oli selvää, että kirjaan tulee liittymään myös äänite. Ensimmäisenä kesänä opettelin tunnistamaan sirkkojen ääniä. Äänityslaitteet hankittuani harjoittelin tekniikkaa kotona äänittämällä lapsen ja perheen ääniä. Vaikeinta oli löytää hiljaisia paikkoja ilman maantien kohinaa tai muita taustaääniä. Mikrofoni oli saatava 10­20 sentin etäisyydelle 40 Luontokuva 3/2009
• Luontokuva 3/2009 41
• Sirkat ja katit Suorasiipisiä on Suomessa on 32 lajia: 8 hepokattia, 17 heinäsirkkaa, 5 okasirkkaa ja pari eiluonnonvaraista lajia. Lajien esiintymistiheydessä on valtavat erot. Yleiset lajit, kuten nurmi-, ketoja niittyheinäsirkka sekä hepokatteihin kuuluva heinätöpökatti löytyvät helposti vaatimattomistakin paikoista, kuten tienpientareilta. Harvinaisimpiin kuuluvasta ja taantuvasta palosirkasta on tällä vuosikymmenellä havaintoja yli 25 paikasta. Ruususiipisirkka elää vain Säkylänharjulla. Lapinsirkasta ja lapinokasirkasta ei 50 vuoteen ollut havaintoja ennen Samin kirjaprojektia. Niittyhepokatti on kookas ja vahvaleukainen. Sen kuuloelin näkyy tummana etusäären yläosassa (kuvan oikeassa reunassa). 60 vuotta piilossa Kangassirkkakoiras naaraan selässä. Se ei ääntele, vaikka raajat liikkuvatkin. sirittäjästä. Mikrofonin varjon osuminen sirkan päälle lopettaa sirityksen. Arimpia yksilöitä on turha jahdata kovin pitkään. Joskus löytyi rohkeampia yksilöitä. Oli vain jaksettava yrittää riittävän monta kertaa. Äänityslaitteisto mahtui erilliseen kameralaukkuun. Välineistöön kuului mikrofoni, esivahvistin ja häviöttömästi tallentava audiotallennin. Lisäksi tarvitsin editointiohjelman, joka näyttää äänet graafisena kuviona. Sonogrammi näyttää pystyakselilla taajuuden ja vaaka-akselilla ajan. ­ Kiinnitin mikrofonin makrokuvausjalustaan, jolloin vältyin käsittelyn ääniltä. Mikrofonin heiluminen aiheuttaisi myös äänen voimakkuuden vaihtelua. Häiriöitä tuli myös mikrofoniin törmäävästä kärpäsistä. Oli pyrittävä ottamaan mahdollisimman monta toistoa. Vasta koneella näki ja kuuli äänityksen laadun. Tuulen kohinaa ja muita matalataajuisia ääniä pystyi suodattamaan. Ääntä ja kuvaa ei saanut samasta yksilöstä. Piti valita, kumpaa yritti. Kirkas auringonpaiste, jolloin valo oli liian kova kuvaamiselle, oli parasta aikaa äänittämiseen. ­ Jos olisi ollut mahdollista käyttää assistenttia, olisin voinut jättää äänityspuuhat hänelle. Tekniikan oppimisen jälkeen äänittäminen on suoraviivaisempaa ja mekaanisempaa kuin kuvaaminen, jossa tehdään enemmän luovia valintoja. ­ Löysin lapinsirkan monen vuoden retkien ja salapoliisityön jälkeen. Laji oli havaittu Pallastunturilla 40- ja 50-luvulla. Etsin sitä monilta Pallastunturien aurinkoisilta rinteiltä, mutten löytänyt. Laji on tavattu myös niityllä Kuusamossa 30-luvulla. Niitty on yhä olemassa, sillä sitä hoidetaan nykyisin, mutta se oli saattanut välillä pusikoitua. Lapinsirkkaa siellä ei enää ollut. Palosirkka on vaikuttavan näköinen läheltä nähtynä. 42 Luontokuva 3/2009
• Luontokuva 3/2009 43
• Suosirkka on näyttävä ilmestys ja yksi kookkaimmista lajeistamme. Tämä yksilö ei heittäytynyt alas, vaan suostui poseeraamaan kuvaajan häärätessä ympärillä. 44 Luontokuva 3/2009
• ­ Kaavin Niinivaaran ultraemäksisillä serpentiinikallioilla laji oli tavattu 40-luvulla. Kävin sielläkin pari kertaa, turhaan. Usko oli jo loppumassa, mutta Luonnontieteellisen keskusmuseon vanhasta etiketistä löytyi tarkempi paikkatieto vanhasta Pallastunturin esiintymästä. Seuraavan kesänä suunnistin jälleen Pallastuntureille. Vaikka lämpöä oli vain 13 astetta, löysin useita yksilöitä. Tuntui epätodelliselta lopulta löytää lapinsirkka. Tunnin tai parin jälkeen aurinko vetäytyi pilveen, eikä yksilöitä enää löytynyt. Kuvausaika jäi siihen. ­ Tämä laji ei ääntele, joten äänityksiä ei tarvinnut yrittää. Vuosikymmenien aikana niityt ovat pusikoituneet ja metsittyneet, mutta tunturi oli ennallaan, ja heinäsirkka eli yhä samalla tunturinrinteellä kuin yli 60 vuotta aiemmin. Viimeisin havainto myös sentin mittaisesta ja äänettömästä lapinokasirkasta oli 50-luvulta. ­ Etsin sitä satunnaisesti sopivilta kosteilta paikoilta ja kävin järjestelmällisesti vanhoissa havaintopaikoissa. Vanhat paikat ovat yleensä tiedossa vain kunnan tarkkuudella, joskus kylän tai järven tarkkuudella. Viimeksi laji oli tavattu Pallasjärvellä ja tämä oli samalla parhaiten tiedossa oleva paikka. ­ Olin siellä oikeaan vuoden- ja kellonaikaan ihanteellisella säällä, ainoa mikä puuttui, oli lapinokasirkka. Yritin hankkia lajista valokuvia ulkomailta, mutta kenelläkään ei niitä ollut. Olin jo varautunut laittamaan kirjaan ikivanhan kokoelmayksilön valokuvan, mutta lopulta löysin lapinokasirkan Rovaniemeltä ja sain sen valokuvattua. Heinätöpökatti kuuluu hepokatteihin. Naaraalla on sirppimäinen munanasetin. Sami Karjalaisen sirkkakuvausvinkit: · Pidä välineistö suppeana, niin pystyt keskittymään kuvaamiseen laitteiden kanssa pelaamisen sijaan. · Älä tähtäile taivaalta, heittäydy maahan makaamaan. Kohde saa enemmän persoonallisuutta ja erottuu taustastaan paremmin sen omalta tasolta kuvattaessa. · Yritä keksiä uusia tapoja kuvata samaa aihetta. Luontokuva 3/2009 45
• Teksti: RAISA NEVALAINEN Kuvat: MAURI LEIVO Kevätmuutto 46 Luontokuva 3/2009
• Metsä- ja tundrahanhia iltalennolla. Luontokuva 3/2009 47
• Äkillinen sään huonontuminen saa hermot kireälle: kaksi hemppoa on äitynyt siiveniskujen vaihtoon. Kurkia ei takatalven sankkakaan lumisade hätkäytä. 48 Luontokuva 3/2009
• Kevätmuutto mauri leivon kevät alkaa maaliskuussa ensimmäisten muuttolintujen saaPumisen myötä. kevätmuutto on ollut Hänen lintuHarrastuksensa ja -kuvaamisensa koHokoHta 35 vuoden ajan. kokemukset ja kuvat nivoutuivat loPulta kirjaksi. Isokoskelot saapuvat muuttolintujen eturintamassa talvehtimisalueiltaan Etelä-Itämereltä. K L un ensimmäiset sanansaattajat saapuvat vielä talvisiin maisemiin, se on sykähdyttävä hetki. Tästä alkaa Mauri Leivon aika, kevät. Läpi kevään hän herää ja suuntaa kuvausretkille kilvan auringonnousujen kanssa. ­ Auringonnousun aikoihin valo on paras kuvaukselle, ja hyvää kuvausaikaa kestää pari kolme tuntia aamuisin ja iltaisin. Periaatteessa säällä kuin säällä voi kuvata, esimerkiksi sumu on mitä mainioin kuvauskeli, mutta laajoissa yleiskuvissa olen melko vaatelias sään suhteen, muuten maisema ei näytä kuvissa miltään, Leivo linjaa. Nykyisin hänelle tyypillistä kuvaustyyliä on, että kuvassa on lintujen mukana myös niiden ympäristöä. Vuosien myötä kuvaus ja tyylit kehittyvät. ­ Ensimmäiset 20 vuotta näppäilin, eikä sillä ollut mitään tekemistä kuvaamisen kanssa. Vasta nyt 2000-luvun kirjaprojektieni myötä olen alkanut oikeasti valokuvata, Leivo hymähtää. eivon Kevätmuutto on tarkkaan suunniteltu ja toteutettu teos. Se ei ole vain lintukirja, vaan kertoo samalla Leivon oman lintu- ja kuvausharrastuksensa kehittymisestä ­ ja kuten hän itse sanoo, hänen muuttumisestaan ihmisenä. Kirjan käsikirjoituksen vuosikymmenten kokemustensa pohjalta Leivo sai valmiiksi jo vuosi ennen teoksen ilmestymistä viilaten, täydentäen ja muokaten tekstiä sen jälkeen kaikessa rauhassa. Kirjassa esitetyt lintuhavainnot eivät ole hataria muistikuvia, vaan Leivo on uskollisesti pitänyt ja pitää yhä tarkkaa lintupäiväkirjaa. Kuvausreissuillaan hän kirjoittaa pitkiä pätkiä muistiin tilanteista, joten aika ei hänelle juuri pitkäksi käy edes piilokojussa odotellessaan. Toisekseen hän nauttii luonnossa olemisesta ja luontoelämyksistä kokonaisvaltaisesti ­ myös odottamisesta. ­ Olen tunneihminen, luontoromantikko. Minulle kokonaisvaltainen eläytyminen on tärkeää, ei vain kuvien saanti. Koen olevani etuoikeutettu saadessani oleskella keskellä luontoa, Leivo hymyilee. Hänelle on hyvin tärkeää, ettei hän häiritse toimillaan lintuja. Muuttajien kanssa tämä eritoten korostuu. Mitä enemmän lintuja on, sitä vaikeampi niitä on lähestyä, koska suuressa porukassa on aina kärkkäitä varoittajia tai arkajalkoja, jotka lehahtavat karkuun saaden kaikki linnut varovaisiksi. Tämä tarkoittaa usein käytännössä piilokojuun asettumista tuntia ennen kuvaamisen aloittamista, jotta tilanne ehtii rauhoittua. Teosta varten hän kuvasi suunnitellusti kolme viimeistä kevättä ennen ilmestymistä hakien juuri tietynlaisia kuvia tietyistä linnuista. Tämä tarkoitti tiukkaa aikatauluttamista ja sen noudattamista, unohtamatta väsymätöntä piiloissa pysymistä tilanteita odottaessa. Pitkä kokemus ja kuvausalueidensa tuntemus tekivät mahdolliseksi kuvausten tarkan ennalta suunnittelun. Hän tiesi, mitä hakea, mistä ja milloin. Hän myös valitsi ja käsitteli kaikki kuvansa teosta varten. Luontokuva 3/2009 49
• "Olentunneihminen,luontoromantikko. Minullekokonaisvaltaineneläytyminenontärkeää,eivainkuviensaanti." Etelärannikolle kotiutuneet harmaahaikarat matkaavat pesimäsijoilleen jo maaliskuun lopulla. 50 Luontokuva 3/2009
• Kevätmuutto T änä keväänä hän on tehnyt lähes kaikki kuvausretket jalkaisin, nauttien. ­ Kolme vuotta kuvaamista kirjaa varten oli aika väsyttävääkin, koska tavoitteet painoivat joka-aamuisissa varhaisissa liikkeelle lähdöissä varustereppuineen. Nyt olen nauttinut paineettomasta kuvaamisesta. Hän aikookin keskittyä lähialuekuvaamiseen entistä enemmän. Esimerkiksi pihapiirin tavalliset linnut ovat hänestä mielenkiintoisia kohteita. ­ Turha kiirehtiä ja mennä kaikkialle. Tuloksekas kuvaaminen edellyttää keskittymistä ja paljon aikaa; yhdessä aamussa ei saa juuri mitään, mutta viidessä aamussa kuvia alkaa jo kertyä. Kun tahkoaa saman aiheen parissa kauan, alkaa uusia kuvaideoita syntyä kuin liukuhihnalta ja kuvaukseen tulee syvyyttä. ­ Pihapiirin lintujen käytöstä on helppo seurata säännöllisesti ja haluamiaan, myös erilaisia tai erikoisia, kuvia on helpompi saada. Talitintistäkin voi ottaa tuhat hyvää kuvaa, jotka ovat kaikki erilaisia, Leivo tähdentää. Vaikka sankin muutto onkin jo toukokuun puolessa välissä ohi, ehtii vielä kesäkuun alkupuolelle saakka kuvaamaan muuttajia. ­ Toukokuun lopulla arktinen muutto on täydessä käynnissä, joten sitä ehtii vielä hyvin seuraamaan. Kannattaa siis suunnistaa merelle ja asettua kameroineen johonkin saareen tai niemennokkaan, josta on hyvä näköala lintujen käyttämille reiteille. Haahkat muuttavat yleensä lähellä vedenpintaa, jossa on viileämpää. Mauri Leivo · Syntynyt vuonna 1962 · Kotoisin Pohjois-Karjalasta, nykyinen kotipaikka Sipoo · Biologi, valokuvaaja, kirjailija, luontoalans sekatyömies · Kuvannut vuodesta 1975, runkona aina Nikon · Kirjat: Nuuksio ­ Miljoonan ihmisen erämaa (2003, Tammi), Lintujärvi (2006, Maahenki), Kevätmuutto (2009, Minerva). Seuraava kirja jo työn alla. Luontokuva 3/2009 51
• Teksti: MARKKU SAIHA Tosi-TV kuvat: JUSSI LEPPÄNEN luonnosta Tosi-TV internetin iHmeisiin on jo Pitkään liittyneet online-kamerat, joilla on seurattu niin tiesään keHitystä kuin julkkisten aamuPuuron laittoa. tämän Päivän suosikkeja ovat luontokoHteet, joiden seuraaminen on sekoittanut monen työPaikan rutiinit. N ettikamera on paikallisverkkoon ja internetiin kuvaa tuottava digitaalinen kamera. Nettikameroita on kymmeniä eri malleja ja niitä toimii jo tuhansia eri puolilla maailmaa. Netti tai webkamera on varsin yksikertainen ja halpakin keino välittää reaaliaikaista kuvaa, ja sovellutusten kirjo on lähinnä mielikuvituksesta kiinni. Luontoon sijoitettuja nettikameroita on käytetty tähän saakka lähinnä suurten lintujen kuten merikotkan, maakotkan ja kalasääsken pesien seurantaan. Tällaiset kohteet ovat aiemmin olleet vaikeita, koska arkoina lintuina pesintä on uhattuna ihmisen jatkuvan läsnäolon aikana, mutta pieni kiinteä kamera ei ole vaikuttanut lintujen rauhaan, merikotkaa ja ruskosuohaukkaa lukuun ottamatta. Ongelmia on siis syntynyt enemmän ihmisten keskuudessa. Ajanvietteen lisäksi nettikamerat ovat jo lyhyen historiansa aikana tuottaneet biologeille runsaasti uutta tietoa pesien tapahtumista. Oulun yliopistossa on seurattu, mitä petolinnut syövät ja kuinka usein ruokailevat. On tiedetty, että koiras tuo ruuan pesään ja emo jakaa sen poikasille. Viime vuonna Hailuodossa nettikameran seuraama kalasääsken poikasen joutuminen merikotkan hyökkäyksen kohteeksi sai aikaan valtavan julkisuuden. Kameraa ylläpitänyt Voitto Pulkkinen kertoi Ylen haastattelussa, että merikotka tappoi poikasen heti ottamalla sitä kurkusta kiinni. Todennäköisesti pesän muutkin asukkaat olivat hyökkäyshetkellä paikalla, vaikka niitä ei kuvissa näkynytkään. Monet luontoharrastajat olivat ottaneet yhteyttä Pulkkiseen nähtyään hyökkäyksen nettikameran sivustolta. Saaristomerellä oma hanke Saaristomerellä käynnistyi muutama vuosi sitten Turun ammattikorkeakoulun hanke NatureIT-projekti, jossa digitaalitekniikkaa hyväksi käyttäen tuotiin saaristoluonnon tapahtumat reaaliajassa internetin kotikäyttäjän ja saaristomatkailijan ulottuville. Hankkeen kotisivujen kautta voi seurata reaaliajassa elämää sääksen pesältä, merenalaisesta meriluonnosta ja merimetsokoloniasta. 52 Luontokuva 3/2009
• Nauvon Seilin vesillä sijaitsevan kalasääsken pesäpaikan kuvansiirto perustuu WLAN-tekniikkaan. Kamerana toimii ulkokäyttöön rakennettu yksikkö, jossa on kaksi linssiä: laajakulma ja 4x zoom -objektiivit. Molempien linssien kuvaa voi seurata natureit.net -sivujen kautta. Kameralta kuva ja tieto siirretään ethernet-johtoa pitkin kameran tuntumassa olevaan sääsuojattuun WLANtukiasemaan. Kuva välitetään Seilin saarella sijaitsevalle Saaristomeren tutkimuslaitokselle langattomasti ja edelleen Turun ammattikorkeakoulun NatureIT-projektin omalle palvelimelle. Langattomaan tiedonvälitykseen käytetään sääksenpesän tapauksessa suuntaavaa WLAN-antennia Saaristomeren tutkimusaseman etäisen sijainnin vuoksi. Kamera ja sen WLAN-laitteisto saavat sähkönsä linjatauluun (sääksenpesä linjataulun huipulla) tulevasta sähköverkosta. Sähkön toiminnalle tarjoaa merenkulkulaitos. Oma nettikamera Porilainen it-asiantuntija, luontoharrastaja Antti J. Lind ylläpitää omaa nettikameraa, joka on Porin Reposaaressa ja palvelee Antin lisäksi mainiosti seudun veneilijöitä sekä luontoharrastajia. Antti kertoo, että nykyisin laitteiden hinta ja laatu seuraavat varsin hyvin toisiaan. Käyttötarkoitus ja kukkaron vahvuus määrittävät tarvittavan laitteiston laadun. Halvin ratkaisu on pelkkä ulkokäyttöön soveltuva nettikamera, joka liitetään tietokoneeseen. Tämä ratkaisu toimii parhaiten omassa käytössä, mutta vaatii ohjelman, joka lähettää kuvan ulkoiselle palvelimelle. Ohjelman täytyy pyöriä paikallisella tietokoneella. Monipuolisemmat mahdollisuudet tarjoaa kamerayksikkö, joka on itsessään jo pieni tietokone ja siirtää kuvan ulkoiselle www-palvelimelle. Tämä ei siten rasita itse kameraa. Sähköä ja joko langallisen tai langattoman tiedonsiirron laite joka tapauksessa vaatii. Lindin oma laite on ollut nyt käytössä muutaman vuoden ja se on toiminut moitteettomasti paria sähkökatkosta lukuun ottamatta. Markkinoilla on myös valmiita vaihtoehtoja, joista varsin suosittu on malli, joka on asennettu valmiiksi pikkulinnun pönttöön. Asennusvalmiita kamerapönttöjä on valmistettu nyt kahdeksan vuoden ajan. Kamerapönttö on suunnattu luonnosta kiinnostuneille, lintuharrastajalle, tai vaikka luontokuvaajalle, joka haluaa seurata pihalintujen pesintää aiheuttamatta häiriötä. Myyjä väittää, että kamerapöntöstä tulee yleensä parempaa ohjelmaa kuin televisiosta. Kamerapöntön varustuksiin, pöntön lisäksi, kuuluu mustavalkoinen, mikrofonilla varustettu CCD-videokamera pöntön katossa. Valaistus on toteutettu infrapunavalolla, jonka kamera näkee mutta lintu ei. Mukana on myös verkkolaite, pitkä kaapeli ja erikoisjärjestelyin voidaan toteuttaa jopa 500 metrin kaapelointi. Pönttö voidaan kytkeä suoraan televisioon, tai tietokoneen videokorttiin. Kamera on helppo irrottaa ja siirtää toiseen pönttöön ja vaihto sujuu alle minuutissa, ilman työkaluja, joten sen voi varovasti tehdä jopa pesinnän ollessa jo käynnissä. Tosi-TV:tä ruutukaappauksina Turku AMK:n sääksikamerasta Saaristomereltä 28.04.2009. Aikaisemmin keväällä laivaväylän linjataulussa olevaan pesään suunnitteli nuori merikotkapari pesintää, mutta joutui myöhemmin väistymään kun risulinnan alkuperäiset omistajat palasivat muuttomatkaltaan. www.natureit.net/site/saaksikamera.php Luontokuva 3/2009 53
• Eri vaihtoehtojen kustannukset riippuvat valitusta tekniikasta. Halvimman kamerayksikön saa jo muutamalla kympillä ja valmiin pönttökamerapaketin reilulla sadalla eurolla (esim. www.ponttokamera.net). Halvimpien laatu riittää korkeintaan ruudulla pienikokoisena katsottaviin, 300 pikselin luokkaa oleviin mustavalkoisiin kuviin. Kun kameraan lisätään sääsuojaus, lähetystekniikkaa tai korkeamman resoluution kenno, hinta nousee useisiin satoihin tai tuhansiin euroihin. Kuvaajan vastuu Kiinteän kameran asettaminen luontoon ei sisälly jokamiehenoikeuksiin. Omalla pihalla voi pönttökameraa viritellä talitiaisten ja kirjosieppojen parissa, kun muistaa, että pesintää ei häiritä millään tavalla. Linnut kyllä huomauttavat liian tunkeilevasta kameran asentajasta. Kokonaan toinen juttu on arkojen tai uhanalaisten eläinten lähestyminen. Vaikka nettikameran saa piilotettua, aiheuttaa sen asennus ja itse laitekin muutoksia eläimen ympäristössä. Tästä syystä nykyisiä suurpetojen ja petolintujen seurantaan tarkoitettuja kameroita ylläpitävät tahot ovat yhteistyössä viranomaisten kanssa. Kysymyksiä aiheesta voi esittää oman alueen ympäristökeskukselle, joka ottaa kantaa siihen, onko kyseisten lajien pesäkuvaaminen pönttökameralla luvanvaraista. Kuvauslupahakemusten käsittely maksaa noin 80 euroa ja se kestää ajankohdasta riippuen muutamia viikkoja. Nettikameran asettelussa, vaikka se olisi kotipihalla, on syytä huomioida intimiteettisuojan vaatimukset. Perusperiaate on, että henkilöä ei saisi kuvata ilman suostumusta. Jos on vaara, että kamera kuvaa ohikulkijaa, autoa tai muuta seikkaa, joka johtaa yksilöityyn tunnistukseen, on tällaisesta kameran asettelusta syytä pidättäytyä. Linkkejä: · www.saaristomeri.info · ajl.fi/webcam/reposaari · www.natureit.net/site/saaksikamera.php · www.ponttokamera.net · www.harvestservice.com/suomenwebkamerat.html · www.panoraama.com/live/maakotka · www.earthcam.com · www.looduskalender.ee 54 Luontokuva 3/2009
• Me Tarjoamme Sen Pro Koulutuksella Full HD videokuvaus EOS 5D Mark II megapikseliä 25600 ISO-herkkyys 21,1 täysikokoinen CMOS-kenno 24x36mm luotettavaa palvelua jo vuodesta 1919 proshop@rajalacamera.fi Helsinki: Sanomatalo, Helsinki: Itäkeskus Tampere: Hallituskatu 8, Pori: Yrjönkatu 22, Turku: Yliopistonkatu 13, 020 7530 281 020 7530 287 020 7530 271 020 7530 241 020 7530 201 PROwebSTORE ! Nopeat toimitukset myös verkkotilauksissa Luontokuva 3/2009 55
• Lintulinssiksi KASISATANEN? hieman huonompaa valovoimaa kompensoida nostamalla ISO-lukemaa. Kiinnostukseni heräsi kasisataseen nimenomaan siitä syystä, että se oli pitkästä aikaa uusi supertele Canonilta. Ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä olivat viissataseen verrattuna muun muassa oleellisesti parempi neljän aukon vakaaja ja varsin pieni painon lisäys, noin 600g. Linssi on vajaan kilon kevyempi kuin 600mm 4.0 tai 400mm 2.8. Lisäksi linssissä on uuden polven tarkennusmoottori. Ja kun vielä linssin tekniset arvot kuvan laadun suhteen ovat erittäin hyvät, oli helppo antaa omalle mutu-fiilikselle ylivalta: päätin ostaa linssin uskoen, että 10 vuoden kuluttua tarkasteltaessa päätös on yhtä hyvä kuin aikanaan 500mm hankinta. Käytössä koettua Kasisatanen on ollut käytössäni reilun puoli vuotta ja olen kuvannut sillä monenlaisissa olosuhteissa muutaman kymmenen tuhatta ruutua. Takaraivossa alkaa olla kirkas käsitys siitä, miten lasi toimii ja minkälaisiin tilanteisiin se on sopiva. Erilaiset objektiivin säätönappulat on sijoiteltu kuten 500-millisessä ja ulkoisesti ainoa merkittävä toimivuutta parantava tekijä on erittäin tukeva ja jouhevasti toimiva panta, jolla kameraa saa jalustalla liikuteltua esimerkiksi pystyruutujen ottamista varten. Tiedän usean tapauksen, jossa 500-millisen liian heppoinen panta on jouduttu vaihtamaan. Vakaaja toimii erittäin hyvin ja on merkittävästi parempi kuin 500-millisen. Tämän ansiosta 800-millisellä voi huoletta kuvata 1.4X -telejatkeen, ja tietyin edellytyksin 2X -jatkeen kanssa kuvanlaadun pysyessä erinomaisena. Kuvattaessa esimerkiksi Canon EOS 1D mkIII -rungolla ja 1.4X -telejatkeella teholliset millit rungon rajauskerroin huomioiden ovat 800x1.4x1.3 eli noin 1400 mm. Vakaaja toimii niin hyvin, että tällä yhdistelmällä pystyy kunnolliselta jalustalta tai auton ikkunasta hernepussin tuella kuvaamaan paikallaan olevaa kohdetta luokkaa 1/60­1/80s valotusajoilla niin, että terävien ruutujen määrä on varsin suuri. Kun tämän lisäksi tarkennus toimii, tosin vain yhdellä pisteellä 1.4X -jatkeen kanssa, varsin hyvin (etenkin uusimpaan mkIII-runkoon tehdyn tarkennuskorjauksen jälkeen), tällä yhdistelmällä on syntynyt paljon hyviä kuvia aremmista linnuista, jotka olisivat jääneet viissatasella linssillä jatkeineen ottamatta. Hyvä vakaaja helpottaa myös lentokuvaamista. Pidän vakaajaa koko ajan asennossa 1, kuten olen pitänyt myös 500-millisellä kuvatessani, enkä ole vielä keksinyt tilannetta, jossa asento 2 olisi ykköstä parempi. Isohaarahaukka lennossa. Canon EOS 1D mkIII ja 800mm F5.6, 1/1600s, F6.3, ISO 1600, käsivara, vakaaja asennossa 1. Käsivarakuvaaminen toimii varsin hyvin oivan vakaajan ja ripeän tarkennusmoottorin avulla. O bjektiiviksi 500mm F4.0 tuntui 11 vuotta sitten varsin kalliilta hankinnalta, mutta oli kuitenkin oleellinen edistysaskel lintukuvaukseen. Ulottuvuus parani merkittävästi, ja erittäin iso osa kuvista, joita on näiden kymmenen vuoden aikana käytetty, onkin otettu viissatasella. Tuo investointi on maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti verraten siihen, että runkoja on joutunut vaihtamaan digikaudella melkein parin vuoden välein ­ viissatanen on ollut ja pysynyt. Viissataseni kestävyyttä kuvastaa sekin, että tämän runsaan 10 vuoden aikana sille on tehty vain yksi isompi huoltotoimenpide, kun siihen viisi vuotta sitten vaihdettiin vakaaja. Lisäksi linssi on säilyttänyt arvonsa todella hyvin. Tältä pohjalta lähdin miettimään 800-millisen objektiivin hankintaa. Mittava osa kuvistani päätyy kuvatoimistoihin useisiin maihin, ja niissä minimivaatimus on pisin sivu 30 cm /300 ppi (3543 pikseliä). Lisämillit olisivat olleet moneen kertaan tarpeen ajatellen sellaisia kuvia, joissa kohde on riittävän suurena ruudussa, nimenomaan kuvatoimistokäyttöä ajatellen. Lisämillit antavat myös helpommin mahdollisuuksia mielenkiintoisiin osarajauksiin. Linssin suurin aukko 5.6 olisi ollut dia-aikakaudella hankinnan este, mutta nykyisillä digirungoilla kuvattaessa voi Huomioita tarkennuksesta Olen kuvannut paljon etenkin hieman suurempia lintuja, kuten haukkoja, 800-millisellä käsivaralta ja tulokset ovat mielestäni varsin hyviä. Tarkennusmoottori on nopeampi kuin 500-millisessä. Etenkin, jos 500mm 56 Luontokuva 3/2009
• Teksti ja kuvat: MARKUS VARESVUO Huutava hanhikorppikotka. Canon EOS 1Ds mkIII ja 800mm F5.6, 1/320s, F14, 2X telejatkeella, ISO 500, jalusta, vakaaja asennossa 1, ei vitkalaukaisinta tai peilin lukitusta. Alle 1/100s ajoilla peilin lukitus ja vitka parantavat merkittävästi kuvien terävyyttä. Tarkennuksen joutuu 2x jatkeella säätämään käsin. Toimivaa jälkeä näinkin suurilla milleillä (1600 mm). Luontokuva 3/2009 57
• Hiirihaukka. Canon EOS 1D mkIII ja 800mm F5.6, 1/125s, F18 +1.4X, ISO 800, jalusta ja vakaaja asennossa 1. Teholliset millit tässä kuvassa kameran rajauskerroin huomioiden ovat 1456 mm. Kuvan laatu on hyvissä olosuhteissa 1.4 jatkeella erinomainen, enkä itse huomaa käytännössä mitään eroa kuvan laadussa verrattuna pelkällä 800-millisellä otettuun kuvaan. linssiä käyttää 1.4X -telejatkeen kanssa, on ero kohtuullisen selvä 800-millisen hyväksi. Toki 800mm on raskaampi kuin 500mm, mutta ero on niin pieni, että käsivarakuvaamiseen sillä ei ole juuri vaikutusta. Kohdetta on tietenkin vaikeampi löytää ja pitää ruudussa, mutta etenkin hieman isompiin lintuihin käsivaralta kuvaaminen onnistuu mainiosti. 1.4X -telejatketta voi hyvin tuloksin käyttää lentävien lintujen kuvaamiseen, mutta silloin on pakko käyttää jalustaa ja huomioida, että vain keskimmäinen tarkennuspiste toimii. Olen yrittänyt kuvata lentäviä pikkulintuja 800-millisellä, mutta tähän tarkoitukseen 500mm on selvästi parempi. Heittelehtien lentäviä pikkulintuja on äärimmäisen vaikea pitää etsimessä ja läheltä lentäviä lintuja ajatellen linssin tarkennusalueet on määritetty mielestäni huonosti. Lentäviä lintuja kuvattaessa on käytettävä valintaa 20 metristä äärettömään ja jo tämä haittaa läheltä lentävien pikkulintujen kuvaamista melkoisesti. Valinnalla 6 metristä äärettömään tarkennus taasen hakee kohdetta aivan liian pitkään. 58 Luontokuva 3/2009
• Lähimmällä tarkennusetäisyydellä 6 metrissä suurennuskerroin on hieman suurempi kuin 500mm lähimmällä tarkennusetäisyydellä (4.5m), mutta itse olisin kaivannut objektiivin tarkentuvan esimerkiksi 5 metriin. Käytettäessä 2X -telejatketta tarkennuksen joutuu säätämään käsin. Vakaaja toimii vielä näilläkin milleillä hyvin. Tosin vähänkään hämärissä olosuhteissa olen käyttänyt kahden sekunnin vitkaa ja peilin lukitsemista ylös; lisäksi olen pyrkinyt vielä jonkin verran himmentämään, jotta kohde olisi varmasti tarkennusalueella. 800- millisellä ja erityisesti telejatkeiden kanssa kuvatessa perusedellytys terävien kuvien synnylle on, että ilmassa ei ole epäpuhtauksia, kuten pölyä tai hiekkaa, tai lämpöväreilyä. Erityisesti lämpöväreily estää usein pitkien millien käytön muutamaa aamu- ja iltatuntia lukuunottamatta, etenkin lämpimissä maissa. Suomessa lämpöväreily on onneksi harvoin esteenä pitkien millien käytölle. Ilmeisesti heikommasta valovoimasta johtuen 800mm ja vastaavasti 800mm 1.4X -telejatkeella tarkentaa huonommin vähäkontrastisiin, paikallaan olevin lintuihin, verrattuna 500-milliseen 1.4X -telejatkeineen. Välillä on esimerkiksi todella vaikea saada optiikka tarkentumaan paikallaan kököttävään korppiin. mutta hieman ylimääräistä vaivaa se teettää. Vinjetointi korostuu 1.4X jatketta käytettäessä, ja toisaalta sitä ei käytännössä juuri edes huomaa 1.3 rajauskertoimen Canon EOS 1D mkIII rungolla kuvattaessa. 500mm vai 800mm? Olen edelleen sitä mieltä, että 500mm on tällä hetkellä paras ja monipuolisin linssi lintujen kuvaamiseen. Se olisi valintani ainoaksi pitkäksi linssiksi, vaikka hinnalla ei olisi vaikutusta valintaan. Hankittuani 800mm linssin olen kuvannut sillä paljon, ehkä 60 prosenttia kaikesta materiaalistani; mutta minulla ei ainakaan tällä hetkellä ole aikomusta myydä 500-millistäni, koska on kuitenkin tilanteita, joihin 800mm ei ole oikea linssi. Hyvänä esimerkkinä viiden päivän kuvaussessio lintusaarella Pohjois-Norjassa, jolloin en käyttänyt 800mm juuri lainkaan, vaan 500mm ja lyhyempiä linssejä. Reilun puolen vuoden aikana on kuitenkin syntynyt paljon hyvää kuvamateriaalia, joka olisi jäänyt 500-millisellä syntymättä. Ammattikuvaajan näkökulmasta uskon, että investointi on kovasta hinnastaan huolimatta ollut järkevä ja tulee maksamaan itsensä monin verroin takaisin pitkän käyttöikänsä aikana. Peukaloinen. Canon EOS 1DmkIII ja 800 mm F5.6, 1/320s, F5.6, ISO 1600. Hieman hämärämmissä olosuhteissa ISO-lukeman nostolla päästään nopeuksiin, joilla saa teräviä ruutuja vilkkaasta peukaloisesta. Jalusta ja vakaaja asennossa 1. Kuvan laadusta Terävyys ja kontrasti ovat mielestäni erinomaiset ja sama pätee vielä 1.4X telejatketta käytettäessä. 2X jatkeella kuva hieman pehmenee, mutta vitkalla ja peilin lukitsemisella päästään vielä varsin kelvolliseen kuvanlaatuun. Kuvattaessa täyden kennokoon kameroilla (omat kokemukset Canon EOS 1Ds rungolla) linssi vinjetoi eli tummentaa kuvan nurkkia 500-millistä enemmän. Useimmiten vinjetoinnista pääsee helposti eroon kuvankäsittelyohjelmilla, Linssi 500mm 600mm 800mm Paino 3870g 5360g 4500g Pituus 387mm 456mm 461mm Lähin tarkennusetäisyys 4.5m 5.5m 6m Vakaaja 2 aukkoa 2 aukkoa 4 aukkoa Tarkennusmoottori 10v vanhaa tekniikkaa 10v vanhaa tekniikkaa Uusi nopeampi tarkennusmoottori Hinta sis. alv 22% 6 .768 eur 8 .846 eur 12 .472 eur Tämän hintaluokan tuotteiden hinta on yleensä aina neuvottelukysymys. Nämä suuntaa antavat hinnat ovat Rajala Pro Shopin nettihinnastosta 25.4.2009. Luontokuva 3/2009 59
• Teksti ja kuvat: REIJO LÄHTEENMÄKI KIITÄJIÄ KESÄYÖSSÄ kiitäjäPerHoset ovat yöaktiivisia, joskin esimerkiksi matarakiitäjä saattaa lennellä myös Pilvisenä Päivänä. niiden lentoaika alkaa lajista riiPPuen HuHti-toukokuussa ja jatkuu Heinä-elokuulle, jotkut lentävät joPa lokakuulle saakka. Parasta kuvausaikaa on kuitenkin keskikesän valoisat yöt. P Mäntykiitäjä jalopähkämön kukalla. Perhosella on pitkä imukärsä, jotta se pystyy paremmin imemään mettä kukan uumenista. Nikon D200, 2,8/105 mm, f3,2, 1/60s, ISO 500, salama. erhosia kannattaa etsiä kaikenlaisilta kukilta niin luonnosta kuin puutarhasta. Rauhallisesti kulkien tai paikallaan kukkia silmäillen huomaa ruokailevan perhosen ajoissa. Kun perhonen sitten löytyy sopivalta kukalta, saa tarkennuksen ja sommittelun kanssa usein pitää kiirettä. Ei siksi, että perhoset olisivat kovin arkoja, mutta ne eivät viihdy kovin kauaa samalla kukalla. Vaikka kiitäjäperhonen ruokailee kukalla kolibrin tavoin lähes paikallaan pörräten, on sommitteluun ja kuvan ottamiseen yleensä aikaa vain muutama sekunti; masentavan usein kiitäjä on laukaisuhetkellä ehtinyt kuvasta pois. Salamavalolaite aiheutti alussa yllättäviä ongelmia: kun kameran laukaisin painetaan hieman alas eli otetaan "löysät pois", niin tällöin salamalaite käynnistyy virransäästötilasta valmiustilaan ja alkaa vinkua korkealla äänellä. Tästä perhoset ottivat nokkiinsa ja lensivät maisemista! Ihmeteltyäni asiaa päädyin siihen selitykseen, että kenties tuo ääni jollain tasolla tai taajuudella muistuttaa lepakon kaikuluotainääntä. Tämän ongelman kierrän nykyisin siten, että laukaisen kameran niin sanotusti väärien oppien mukaisesti, jolloin salama ei ehdi "varoittaa" perhosta. Myös salamavalon välähdys karkottaa perhoset tehokkaasti: kokemukseni mukaan viimeistään neljännellä tai viidennellä välähdyksellä kiitäjä häipyy. Kuvaus kannattaa suorittaa "sarjatulella", jolloin etsimessä ehtii nähdä salaman välähdellessä perhosen kuin vanhan ajan elokuvassa ja samalla pystyy kuvaa hieman myös sommittelemaan ­ jopa tarkentamaan kameraa liikuttamalla. Tällöin on myös oiva mahdollisuus siihen, 60 Luontokuva 3/2009
• Horsmakiitäjä ruokailee kurjenmiekan kukalla. Nikon D200, 2,8/105 mm, f11, 1/60s, ISO 500, salama. Luontokuva 3/2009 61
• Matarakiitäjä ja kirjavapillikkeen kukkia. Nikon D200, 2,8/105 mm, f11, 1/60s, ISO 500, salama. että salamavalo pysäyttää perhosen todella nopeasti liikkuvat siivet kuvassa juuri oikeaan asentoon. Hukkakuvien osuus on väkisinkin suuri: milloin on tarkennus poskellaan, milloin sommittelu tai perhosen asento pielessä. Myös aikaa saa kuvaustouhuissa helposti kulumaan paljon suhteessa tulokseen. Valoisa kesäyö on lyhyt, eikä kiitäjien aktiivisin lentoaika ole välttämättä kuin muutaman tunnin yössä. Jos kiitäjiä on kukilla vain yksi kerrallaan tai sopivia kukkia on hajallaan laajalla alueella, niin saattaa olla, että perhosen saamiseen hyvälle kuvausetäisyydelle menee pitkä tovi. Sen vuoksi yhdessä yössä ei välttämättä kovin montaa kuvasarjaa saa kuvattua. Kuvauskalustona minulla on Nikon D200 (joskus Nikon D2Xs), kuvanvakaajalla varustettu 2.8/105mm makro-objektiivi sekä SB-800 -salamalaite. Vaikka objektiivissa on automaattitarkennus, niin yön hämärässä siitä ei ole apua: valon ja tätä kautta kontrastin vähyydestä johtuen tarkennus vain "sahaa" päämäärättömästi ääripäästä toiseen. Juuri auringon laskettua valoa on hetken aikaa kuitenkin sen verran, että automaattitarkennusta voi käyttää. Yön hämärimpänä hetkenä kameran esitarkennus tapahtuu käsipelillä ja sen hienosäätö "jalkazoomilla" etsimessä salamavalon välähdyksissä näkyvän perhosen mukaan. Objektiivia kannattaa myös himmentää jonkin verran syvyysterävyyden lisäämiseksi; omassa työskentelyssäni himmenninarvot ovat tavallisesti f10­f14, jolloin syväterävyyttä on sen verran, että pienestä tarkennusvirheestä huolimatta perhonen näkyy usein kuvassa terävänä. Lavastettu kuva. Ulkovarastosta päivälevolta tavattu horsmakiitäjä siirrettiin illalla ulos syreenin kukalle ennen varaston ovien sulkemista. Perhonen lähti sittemmin herättyään onnellisesti lentoon. Nikon D200, 2,8/105 mm, f14, 1/60s, ISO 500, salama. 62 Luontokuva 3/2009
• Canon-kamerat 3-vuoden takuulla!* Canon EOS 5D Mark II Canon EOS 500D U U T U US Canon LEGRIA HFS-100 ! K rkkäis ä an 3v on taku Olemme mukana Pohjois-Suomen erämessuilla Oulussa osastolla K12 *Tarkemmat tiedot ja lisäturvaan kuuluvat laitteet www.karkkainen.fi/foto J.Kärkkäinen Oy · Ylivieska · Lahti · Oulu Puh(keskus) 010 430 3000 Tuotteita saatavilla myös verkosta : www.karkkainen.com Lahden myymälä avattu! u 63 en C Luontokuva 3/2009
• Ammattikuvaajanprojekti Teksti ja kuvat: LASSI RAUTIAINEN Haasteena SUSIKIRJA piilokojujen ja haaskojen sekaan lienee se, että perhe on syntynyt lähistöllä ja tottunut toimintaamme. Lähelle kojuja sudet eivät tule. Esimerkiksi kuluneena talvena osa haaskoista oli noin 50 metrin päässä kojusta, mutta koskaan en havainnut suden jälkiä tällä haaskalla, vaikka ihmisiä rajavyöhykkeellä sijaitsevan kuvauspaikan läheisyydessä ei liikkunut moneen päivään. Toimiva haaskan etäisyys kojusta on 100­150 metriä. Kesällä, kun myös karhuja on lähes joka yö kilpailemassa pizzoista, sudet voivat kisailun tuoksinassa silti juosta jopa 50 metrin päässä kojuissa istuvista kuvaajista. Putket pitenevät P itkäaikainen haaveeni susien kuvaamisesta sai vauhtia viisi vuotta sitten, kun eräänä iltana susilaumaa johtava alfapari saapui haaskalle Venäjältä. Nyt tämän venäläisen lauman jälkeläisiä asustaa haaskan läheisyydessä kahdeksan yksilöä: neljä viime toukokuun pentua, sisarukset vuodelta 2006, joista tumma uros on uusi alfa, uusi vaalea äiti vuodelta 2005 ja yksi uros vuoden 2007 pentueesta. Ennen haaveen toteumista Kuhmossa omassa studiossani kävin tutkailemassa susien kuvaamista Venäjällä, Virossa, Italiassa, Kanadan Kalliovuorilla ja Alaskassa. Kuvaan susikirjaani varten aineistoa ympäri vuoden. Suurin pelko liittyy tietysti ihmisiin: salametsästys on todellinen vaara fotomalleilleni. Vanha vaalea alfauros hävisi elokuussa 2006 karhun metsästyksen aikana ja äiti eli seuraavan talven yksin kahden lapsensa kanssa. Tähän saakka lauma on pelastunut lähinnä siksi, että se asuu pääosin Venäjällä. Sielläkin on viime vuonna tehty lailliseksi susien ampuminen jopa helikopterista! Aamuyö paras Susilauma liikkuu harvoin kokonaisena. Vielä talvella nähtiin vilaukselta koko pesue lapsenvahteineen, mutta keväämmällä susien määrä on vaihdellut yhdestä kuuteen. Sudet vierailevat studiossa kolmesta viiteen yönä viikossa. Useinkaan ne eivät syö juuri mitään, vaan käyvät uteliaisuuttaan yön kuluessa haaskoilla ­ ja monesti vain ohittavat alueen päivälevolle mennessään. Paras susien tarkkailuaika on aamulla klo 04­06. Joskus yksittäinen susi liikkuu aamupäivälläkin, mutta yleensä päivälevon aikaan klo 9-18 susista ei ole tietoakaan. Ja perin harvoin sudet tulevat illalla. Ympärivuotisen possuruokinnan lisäksi suurin syy susien "kotiutumiseen" Pitkän etäisyyden vuoksi olen joutunut pidentämään putkia. Enää 300 mm ei riitä edes jatkeineen susikuvaukseen. Ennen viime vuotta kuvasin miltei pelkästään Nikonin 400 mm/2.8 linssillä mutta viime vuodesta alkaen suosikkina on ollut Nikonin 500 mm/4.0 ja jatkeet 1,7x ja 1,4x. 2x vie valotehoa kaksi pykälää ja heikentää laatua, joten sen käyttö on vähentynyt. Odotan innolla tilaamaani 600 mm/4.0 lasia, joka on tulevaisuudessa susikuvausten ykköstykki. Parhaimmillaan kolmeen suuntaan kuvattavasta kojusta sojottaa sitten ulos 300 mm, 400 mm, 500 mm, 600 mm ja maisemakuvien vuoksi vakiona 70-200 mm/2.8. Väsymyksen ja laiskuuden vuoksi tosin useimmiten nykyisin on mukana 500 mm, 300 mm ja 70-200 mm. Ja tietysti peruslasina aina on 17-35 mm, jolla tallennan ihmisten touhuja, maisemia ja muita ajoreitin kiinnostavia kohteita kuten petojen jälkiä. Karhusta olen tehnyt kolme kirjaa. Karhu on suteen verrattuna helppo kohde. Se nousee seisomaan, kiipeää puuhun, ui, tekee temppuja, kulkee muutaman metrin päässä ja on ihmismäinen. Mutta otapa susikirjaa varten 200 erilaista kuvaa! Susi juoksee, kävelee, istuu, makaa, tuijottaa lähes aina kameran suuntaan. Mutta suurin ongelma on lähikuvien puute. Lähden siitä, että tulevassa susikirjassani ei ole yhtään eläintarhakuvaa. Aiemmin kukaan Euroopassa ei ole voinut saada luonnossa kirjan verran susikuvia. Milloin saa nukkua? Viime vuoteen asti keskiyön seutu oli tärkeää pikaisen lepäämisen aikaa, koska valoa ei ollut Kuhmon korkeudella tarpeeksi kuvaamiseen. Katselua en jaksa harrastaa, koska pahin viholliseni on väsymys. Mutta viime vuonna jouduin harmittelemaan Nikonin D3:n myötä sitä, että nukkumisaikaa ei enää ole. Rungon perusasetus ISO 6400 antaa painokelpoista laatua susikirjaani, ja jos tinkii hieman teknisestä laadusta, vielä löytyy puhtia kaksi aukkoa ISO 25600 saakka. Kohinan poistoa pidän vakiona isoilla herkkyyksillä. 64 Luontokuva 3/2009
• Alfanaaras makoilee ympäristöä tarkkaillen ja yksi studion nalleista lähtee jo päivämakuulle. D3, 500 mm + 1,7x, suljin 1/25, F/6,7, ISO 1600. Luontokuva 3/2009 65
• Peltsinmatkassa tällä palstalla lintuKuvaaJa Teksti ja kuvat: JARI PELTOMÄKI Jari peltOmäKi esittelee KuvatuOtantOaan Ja KuvaustyyleJään Hornøyan LINTUVUORELLA norjan yHdyskuntia. rannikolla sijaitsee useita lintuvuoria, suuria merilintujen nämä lintujen suurkauPungit eivät jätä kokenuttakaan lintukuvaajaa kylmäksi ja kolonian kevättalviset olosuHteet tuovat oman eksoottisen lisänsä kuvausretkeen. O len vieraillut Norjassa Varanginvuonolla Hornøyan lintuvuorella jo 1980-luvulta lähtien lähes vuosittain. Aikaisemmin olen ajoittanut vierailuni saarelle touko-elokuun välille. Keväällä 2008 kävin saarella ensimmäistä kertaa huhtikuun alussa ja menetin heti sydämeni tälle lumen valtaamalle arktiselle saarelle, jonne suurin osa pesimälinnuista palaa jo maaliskuussa. Tuolloin päätin, että tänne pitää päästä takaisin alkukeväästä ja mielellään hieman pidemmäksi aikaa. Niinpä tämän vuoden huhtikuun alussa pakkasimme Markus Varesvuon Landcruiserin kattoa myöten täyteen varusteita ja lähdimme viikon kuvausretkelle unelmieni kevättalviselle saarelle. Vuoreijan eli Vardøn kaupungista olimme varanneet venekuljetuksen Hornøyan lintusaarelle. Satamakapteenin kommentit veneilykelistä eivät olleet rohkaisevia, mutta päätimme kuitenkin yrittää rantautumista saarelle. Tähän aikaan vuodesta kelluva laituri, josta turistit normaalisti lasketaan saarelle, ei ollut vielä paikallaan. Aikamme saarta kumiveneellä korkeassa aallokossa kierreltyämme valitsimme rantautumispaikaksi majakan betonisen huoltolaiturin. Onneksi oli nousuveden aika, sillä muuten varusteemme olisivat suurissa mainingeissa jääneet nostamatta useita metrejä korkealle laiturille. Suurimmat erot lintuvuoren kesäisiin olosuhteisiin verraten olivat lumi, valo, sää ja lintujen käyttäytyminen. Nämä kaikki yhdessä tekivät tästä kuvauskeikasta erittäin mielenkiintoisen ja antoisan. Maassa oleva lumi valaisi lintuja hienosti alapuolelta, myös aamu- ja ilta-auringon säteet valaisivat upeasti. Barentsinmereltä vyöryvät lumimyräkät toivat oman lisänsä saaren eksotiikkaan. Eräitä vierailullemme kohokohtia olivat nuoren tunturihaukan näyttäytyminen päivittäin sekä kiislojen ja pikkukajavien massiiviset parvilennot, joita kesäisellä vierailulla ei yleensä pääse kokemaan. Tuolloin taivas oli sananmukaisesti lintuja täynnä! Viisi päivää kului tässä paratiisissa kuin siivillä. Päivät olivat jo melkein liian pitkiä, mutta kuvauskelit sopivan vaihtelevia; tuulta, aurinkoa ja kunnon lumimyräkkää. Kuvattavaa riitti: kymmeniä tuhansia merilintuja, kaikki lyhyen kävelymatkan etäisyydellä. Onneksi välillä pystyi tyhjentämään muistikortit kovalevyille majakanvartijan vanhassa talossa ja samalla saattoi nauttia kupillisen kuumaa tuulelta ja tuiskulta suojassa. 66 Luontokuva 3/2009
• Lintukuvaajan kannalta kevättalvisen Hornøyan yksi parhaista puolista on niin kutsutut alavalot, eli maassa oleva lumi heijastaa valoa hienosti merilintujen alapuolelle. Kuvassa ruokki laskeutuu hallitusti lintuvuorelle jaloillaan ja pyrstöllään suuntaa ohjaillen, samalla vauhtia jarruttaen. 8.4.2009 Hornøya, Norja. Canon 1D Mark III, 500 mm f4, 3200 sec, f/7.1, ISO 800, käsivaralta, vakaaja asennossa 1. Luontokuva 3/2009 67
• Teksti: PERTTI KOSKIMIES Viimeinen dinosauri Nyt 500. ihmispolven aikana, parin ohikiitäneen vuosikymmenen perästä, Itämeren hylkeille heristetään taas nyrkkiä. Suojelu onnistui liian hyvin, hylkeitä tuli liikaa niin kuin harmaalokkeja, valkoposkihanhia, valkoselkätikkoja, karhuja, susia, ahmoja, liito-oravia... Kun lukee rantasuomalaisia lehtiä, syntyy käsitys, että hylkeet ja merimetsot ovat koko suomenruotsalaisen kulttuurin pahin uhka. Hylkeet tarvitsevat puolustusasianajajia, jotka vaativat niille oikeutta elää merellä, hylkeiden merellä, jossa kalastajat ahnehtivat lohet niin ehtymättömiin, että niitä ei piisaa kotijokiin kutemaan. Tai järvellä, jossa hupiveneilijät nousevat juhannuksena luodolle ja tuhoavat kaiken, minkä vuoksi tiirat lensivät tänne melkein etelänavalta saakka. Kuva:Seppo Keränen Asiatekstiä Itämereltä Hylkeet on upea jatko Seppo Keräsen elämäntyölle Itämeren kuvaajana. Keränen on kuvannut hylkeitä kaikenlaisissa säissä ja elämäntiloissa. Kuutti jäälakeudella on menneen maailman muistokirjoitus. Ymmärtävä ja kuunteleva suhde ihmiseen on leimannut hänen kuviaan ennenkin, ovat ihmiset sitten poromiehiä, kalastajia tai hylkeenpyytäjiä. Hylkeiden eläinnaapuritkin ovat mukana: huhtikuun tunnelmaa täydellisesti tihkuva haahkajono, allijoukko säntäämässä siivilleen, ahdinparran peittämät rantalohkareet... Hylje ei ole syntynyt eikä elä tyhjiössä, luonto on suhteiden ja vuorovaikutusten seitti, mikä ei käy ilmi aina edes ammattitaitoisten luontokuvaajien teoksista, joissa kohteena on joku eläinlaji. Markku Lappalainen on tietokirjailija, jolla on toimittajan tausta ­ siitä arvostuksen osoituksena on hänen valitsemisensa Journalisti-lehden päätoimittajaksi. Luontoteemoihin vuosikymmeniä erikoistunut Lappalainen Kuva: Juha Taskinen P eurat ja hirvet tulevat monelle mieleen, kun kysyy mielikuvaa ensimmäisten esisuomalaisten elämänlähteistä 500 sukupolvea sitten. Kyllähän metsänjätit olivat erätalouden perusriistaa vuosituhansia mutta eivät silloin, kun Suomenniemi vasta kohoili merestä hyisenä tundrana ja elätti tuskin tunturisopuleita. Vedenvilja elätti maankolkkamme alkuasukkaat, ja siitä pitäen kalat, hylkeet ja vesilinnut ovat ruokkineet suomalaisen, joka on nimenomaan rantaihminen. Hylkeet nähtiin noin 498 sukupolven ajan ruokana. Viimeistä edellinen polvi puhui hylkeiden suojelusta vasta, kun ne olivat kuolla sukupuuttoon koko Itämerestä vainon ja ympäristömyrkkyjen vuoksi. Sama kohtalo uhkasi norpan Saimaaseen eristynyttä jäännösjoukkoa, josta oli 8000 vuodessa muovautunut oma alalajinsa, maailman harvinaisin hylje ja ainoa suomalainen eläin, joka ei elä missään muualla maailmassa. 68 Luontokuva 3/2009
• Kuva: Juha Taskinen osaa kirjoittaa sujuvaa tietotekstiä hylkeistä siinä kuin lepakoista, kansallispuistoista, saaristosta. Lappalaisen aloituksille on tyypillistä luontokokemuksen maalailu, joka jatkuvasti käytettynä tosin menettää tehonsa herättää lukijan mielenkiintoa. Kokonaisuutena kirjan rakenne ja toteutustapa ovat konstailematonta perustyyliä, joka edustaa luontokirjojen hieman hajutonta ja mautonta nykymuotia. Upeita ja informatiivisia kuvia katsoo uudelleenkin, mutta ­ itsekin tällaisia kirjoittaneena ­ olen alkanut pohtia, mitä lukijan mieleen lopulta jää sulavaksi pullamössöksi jauhetusta kertakäyttötekstistä. Tiedonjakoa palvelisi kestävämmin, mikäli faktat löytyisivät selkeästi omilta sivuiltaan tai tietolaatikoistaan. Lisätiedon lähteitäkin soisi olevan toisin kuin tässä teoksessa. Toinen perusvaihtoehto olisi luoda kaunokirjallisempi tyyli, jossa Rolf Palmgren, Reino Kalliola, Samuli Paulaharju ja jotkut muut vanhat mestarit olivat meitä niin paljon parempia. Markku Lappalainen on toki takuuvarma ammattimies asiatyylissä, mutta kantaako ja innostaako se tarpeeksi tekstejä tursuvassa maailmassa? Saimaan shamaani Työpöydälläni huojuvan kirjapinon seuraava nide antaa yllättäen yhden vastauksen pohdiskeluuni. Juha Taskisen Paluu Saimaalle puhuttelee ja viekoittaa mukaansa väkevämmin kuin mikään muu luontokuvakirja vuosikausiin. Viime ajoista muistan vain muutaman kirjan, jotka ovat innostaneet omintakeisuudellaan ja luovuudellaan. Niistä kolme muistan hyvin: Heikki Willamon Hirven klaani, Willamon ja Leo Vuorisen Huuhkajavuorella sekä Lasse Kylänpään Tie vie. Mutta Taskinen vasta iskeekin tajuntaani. Mikä hengen palo, mikä ajatuksen lento, mikä sydänverellä sielun sopukoista syöksyvä tunnemyrsky Saimaan, saimaannorpan, Saimaan ihmisen puolesta, ennen kaikkea sanoissa, mutta myös kuvissa! Taskinen uskaltaa ja osaa tuoda julki sellaisen ihmisen tunnot, jolle luonto, eläimet, kasvit, luonnonmaisemat ja niissä elävät nöyrät, mutta itsenäiset alkuihmiset ovat syvintä elämänsisältöä, niitä on vedettävä keuhkot täyteen joka hengenvedolla kuin Saimaan alkuvoimaisia tuulia. Laatokan evakkovuosien jälkeen Taskinen on onneksi palannut synnyin- ja koti-Saimaalleen. Hänen rakkaudentunnustuksensa järvien järvelle on luovan ja vilpittömän luonnonystävän ja humanistin jäljittelemätön testamentti, joka kannattaa lukea, mutta josta kaikki eivät varmasti pidä tai arvostelevat vaikeatajuiseksi, ylilyöväksi. Sitähän herkkyytensä menettäneellä huoneilmasuomalaiselle, jollaisia kansastamme on yli 99 prosenttia, varmasti onkin eläminen niin sitoutuneena ja riippuvaisena luonnosta kuin Taskinen on Savon ja Karjalan ulapoilla elänyt. Luontokuva 3/2009 69
• "Koskaheidänsuhteensaluontoononsurkastunuthengettömäksi, heeivättajua,mitäluonnonrakastajapuhuu." Seppo Keränen ja Markku Lappalainen, Hylkeet, Maahenki 2009, 150 s. Juha Taskinen, Paluu Saimaalle, WSOY 2009, 204 s. luonnonsuojeluviranomaisia, joiden konttoreihin ei minunkaan kokemuksellani järjen valo aina ulkoilmasta paista. Järvet, saaret, metsärannat eläjineen ja asujineen, ne ovat Reino Kalliolan sanoin Suomen luonnon perussolukkoa. Siellä on kehittynyt se suomalaisen prototyyppi, joka kalojen, hylkeiden, veden- ja metsänlintujen, sitten hirvien ja peurojenkin turvin kantoi elämän meidän päiviimme; ja jätti jälkeensä Astuvansalmen ja muut maalauspaikat, ehkä nuotionsijan, mutta ei mitään, minkä takia meidän pitäisi muistaa heitä pahalla! Myös tunteisiin vedoten "Järvet ovat Karjalan ja Savon sydän. Itä-Suomen asuttaminen ei olisi onnistunut ilman kaikkialle ulottuvia vesireittejä." Tämän kirjoitin 15 vuotta sitten Kauniissa kotimaassa. Ja Saimaan rannoilla lapsuuteni ja nuoruuteni asuneena, Saimaan sääksipetäjissä vieläkin tähystävänä, Saimaan kylkeen laatokankarjalaisen Simpeleen rannoille asentopaikkani rakentaneena olen iloinen, että voin tässä ylistää Saimaan sekä koko järvimaan suurta kuvaajaa. Taskinen antoi myös oivalluksen ongelmaani, millainen luontokuvakirja voisi olla. Ainakin hän osasi tehdä persoonallisen, väkevän, julistavan ja ennen kaikkea tunteisiin vetoavan teoksen. Tietoyhteiskuntaansa ähkyyntyvä tietoihminenhän ei piittaa tiedosta ­ koski se tupakkaa ja viinaa tai susia ja sikaflunssia ­ mutta hän antaa vaikka vaatteet päältään kuunnellakseen Matti Nykästä tai itkiessään kauniiden ja rohkeiden lemmensuruja maailman suurimpina epäkohtina. Kun tunne, eikä tieto, saa ihmisen tekemään järjettömiä, eikö kannattaisi luonnon puolustamisessakin vedota tunteisiin? Ongelma on, että tunteikkaasti luonnon puolesta ei Taskisen tavoin monikaan osaa kirjoittaa. "Saimaan ympäristöllä asuu Suomen kansan ydinaines, jonka perustyyppi on siellä säilynyt puhtaimpana. Sen vuoksi Suomen runoilijat ja kirjailijat tavallisesti nimittävätkin tuota järveä Suomen sydämeksi, Suomen tummansiniseksi silmäksi", kirjoitti runoilija, sittemmin fysiikan professori J. J. Nervander toista sataa vuotta sitten. Saimaa on tehnyt Juha Taskisesta elämän runoilijan ja kirjailijan parasta laatua. Hän on kunniaksi myös Saimaan tutkijalle, Saimaan eli Satasen rannoilla hauen laulunsa, haukkansa, salomaansa, kuikkansa, satakielensä, sadat ylittämättömät luontorunonsa luoneelle Aaro Hellaakoskelle. Kauniimmin en osaa häntä kiittää. "Suku imettäväin, suku nälkäinen, teit tyhjäksi tarun dinosaurien, mut et ole koskaan nouseva maasta kuin me; olet multa ja saasta..." (ote Aaro Hellaakosken runosta Viimeinen dinosauri, teoksessa Huojuvat keulat, 1946.) Väsymätön huutaja Vaikka en Taskista ihmisenä tunne, hänen sydämensä ja sielunsa mielenliikkeet tuntuvat yhtä tutuilta kuin omani. Liekö syynä samanlainen elämäntapa luonnosta, luonnolle ja luonnon puolesta? Taskinen kuuluu Pentti Linkolan ohella niihin viimeisiin dinosaureihin, jotka omalla äänellään, viimeisiä oikeita järviä ja rantoja rakastaen väsymättä huutavat korvesta. Valitettavasti tuhoavan teknomaailman ihmiset eivät tätä sanomaa enää ymmärrä, koska heidän suhteensa luontoon on surkastunut hengettömäksi, he eivät tajua, mitä luonnonrakastaja puhuu. Toki kaupunki-ihminenkin mökkeilee ja retkeilee rannoilla, mutta ei hän hengitä rantaa, sielläkin hän myllää ja suorittaa. Taskinen kuvaa kirjansa lyhyehköissä kappaleissa kohtaamisiaan vanhojen ja uusien norppa- ja ihmistuttujensa kanssa, hiiviskelyään hylkeiden perässä, onneaan ja surujaan. Hän kuvaa luontoa ymmärtämättömiä 70 Luontokuva 3/2009
• Edelläkävijä Luontokuva 3/2009 71
• Räsäsenmatkassa t ä l l ä p a l s t a l l a l u O n t O K u v a a J a ta p a n i räsänen KertOO Kuviensa taustOista Kauhua ilmassa outo otus oli teHnyt vaHvan vaikutuksen löytäjiinsä. He kuvailivat sitä valtavan kokoiseksi ja kuului lentävänkin kuin HelikoPteri. asian laitaa Piti läHteä tarkistamaan ja kummajaista kuvaamaan. M etsän keskellä leiriään pitävä kenttäsaha avautuu eteemme. Monenkirjavaa puutavaraa on osin järjestyksessä, osin sikin sokin. Vanhimmat ovat harmaantuneet säiden armoilla ilman suojaa. Sahajauhoa on tasaisesta matosta komeisiin kasoihin. Omaleimainen puuperäinen tuoksu leijuu sahalla. Erilaiset kukat maitohorsmasta pietaryrttiin kukkivat kauniisti puutavaroiden ja koneiden joukossa. Alueen reunamilla on runsaasti kangasmaitikoita, kanervia ja herkullisiksi kypsyneitä mustikoita. Totean paikan tarjoavan kuvattavaa, kerättävää ja syötävää vaikka koko päiväksi. Ensin on kuitenkin urakoitava kuvat talteen pääkohteesta. Monenlaista pörrääjää on ilmassa. Mikään niistä ei osoittaudu hyönteisten kauhuksi. Etsimme petoa, joka saalistaa hyönteisiä lennosta ja pystyy lävistämään imukärsällään kovakuoriaisen ihopanssarinkin. Reunimmaisesta puukasasta surahtaa ilmaan lupaavan kookas pärisijä. Se katoaa näköpiiristä, mutta laskeutuu pian takaisin harmaantuneille rimoille. Kyrmypalokärpänen on löytynyt! Varmistuskuvat on otettava kaukaa. Makron läpi pääsen ihailemaan sen rumaa kauneutta, mutta yritykseni lähestyä sitä epäonnistuvat. Kärpäsen suuret ja tarkkanäköiset silmät käskevät pakenemaan. Menetän tilanteen. Juoksen otuksen perään onnistuen jäljittämään sen laskeutumispaikan. Tällä kertaa osaan olla varovaisempi. "Kyrmy" kasvaakin etsimessä jo tuplasti suuremmaksi. Silti ollaan vielä kaukana pelottavasta koosta. Välillä malli katoaa pitkiksi ajoiksi jonnekin. Kolmesenttisen lentelijän pitäminen näkösällä on työlästä. Välillä kuvailen sisiliskoja ja perhosia. Aurinko käväisee pilvien takana helpottaen kuvaajan hikistä oloa ja tasaten valoja. Siirtyessäni perhosten perässä kukalta toiselle "kyrmy" pyrähtää jalkojeni juuresta. Se laskeutuu muutaman metrin päähän hiekalle. Muutan tekniikkaa ja heittäydyn mahalleni. Matala jalusta/rintatuki edelläni ryömin kohti kärpästä. Menetelmä toimii, ja pian kohde valtaa yli puolet kuva-alasta. Yrittäessäni ahnehtia tiukkaa naamakuvaa poseeraaja katoaa. "Se on täällä", kuuluu kuiskaus takaani. Nousen polvilleni kysyen, "Missä?". "Istuu shortseillani". Lisää sanoja ei tarvittu. Siskoni tiesi, että kuvat ovat kaikki kaikessa ja panikointiin ei ollut lupaa. Kauhistelun aika oli vasta kuvauksen jälkeen. Kyrmypalokärpänen, Untamo, Rautjärvi 31.7.2008. Nikon D2x, Sigma 150mm F/2.8, 1/320s, F 11, ISO 320, 0EV, rintatuki, käsitarkennus. 72 Luontokuva 3/2009
• Teksti ja kuvat: TAPANI RÄSÄNEN Luontokuva 3/2009 73
• Lukijankuva Koonnut: ESA MÄLKÖNEN Ari Nordström, Lohja, Töyhtötiainen Valot, spotit, sommittelu... kaikki natsaa... Pasi Hieno töyhtis-ruutu, noista näkee vaan itse unia. Antti. Lauri Koivulehto, Siuntio, Orvokki ja kärpänen Varma kevään merkki kuvaajalta, ja heti tuttua tyyliä ja näyttävyyttä, upeat värit ja sommitelma. Eero Jussi Sihvo, Taipalsaari, Viirupöllö Noniin... kuvaaja täräytti taas sellaisen otoksen ruutuun, että höyhenet pois. Vesa Juu tuli haettua tuota tunnelmaa asennolla ja terävyysalueella. Kuvaaja 74 Luontokuva 3/2009
• Keskustele luontokuvista ja kuvauksesta osoitteessa www.luontokuva.org/foorumi. Kiinnostavimmat kuvat ja tarinat julkaistaan Luontokuvassa! Julkaistuista kuvista lähetetään palkkioksi Vuoden Luontokuvat 2008 -kirja (sh. 52 eur). Pekka Tarvainen, Klaukkala, Kettu Kettu-kuva vei sydämeni. Juuri se, että se kurkkii uteliaana, eikä ole syöksymässä pakoon. Ja tuo VALO ja kotimetsä taustana. Leena Luontokuva 3/2009 75
• 76 Luontokuva 3/2009
• Jäsenetuyritykset Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n jäseneduista tarkemmin: www.luontokuva.org/jasenedut Boreal Wildlife Centre Oy Viiksimo, Kuhmo Ahma, karhu, susi, metso, teeri, hanhi, joutsen... Kuvauskausi 1.3. - 30.9. Useita erilaisia kojuja ja taustoja. Lisätietoja kotisivuilta ja puhelimella: Kari Kemppainen, 0400 284 069 Jani Määttä, 0400 187 286 Suomen Luonnonvalokuvaajat jäsenhintaan. www.borealwildlifecentre.fi EUROOPAN AINUT SUSISTUDIO Kuhmo 2008 tammikuu: 8 susi, 2 ahma, 3 kotka, 1 tunturihaukka, 1 kanahaukka, helmikuu: 8 susi, 2 ahma, 3 kotka, 1 tunturihaukka, 1 kanahaukka - maaliskuu: 7 susi, 2 ahma, 1 karhu, 5 kotka - huhtikuu: 7 susi, 5 ahma, 5 karhu, 25 kotka, 2 kanahaukka - toukokuu: 7 susi, 7 ahma, 11 karhu, 12 kotka, 3 haarahaukka, 2 kanahaukka - kesäkuu: 7 susi, 7 ahma, 12 karhu, 5 kotka, 1 haarahaukka - heinä-elokuu: 7 susi, 7 ahma, 16 karhu, 6 kotka, 2 haarahaukka - syyskuu: 8 susi, 4 ahma, 10 karhu, 6 kotka, 2 kanahaukka - lokakuu: 8 susi, 2 ahma, 4 karhu, 10 kotka - marraskuu: 8 susi, 2 ahma, 12 kotka - joulukuu: 8 susi, 2 ahma, 5 kotka Kuhmossa tukikohtana Kuikan kämppä. 12 kojua 2-4 hengelle. Majava, teeri, metso, kurki, metsähanhi, laulujoutsen sekä yli 40 muuta lintulajia. Kuusamossa kotkakojut 3 kpl sekä 1 muu lintu- ja saukkokoju. Jäsenhinta 225,- / hlö / yö (minimi 2 yötä) sis. majoitus, ruoat, kojupaikan, saunan. Ryhmät jäsenhinta 8-20 hlöä á 215,-, kun minimi 2 yötä. Hannun jäljet Hannu Hautala luontokuvakeskus Ainutlaatuinen vierailukohde kaikille luontovalokuvan ystäville. Näyttelyt ja palvelut (ma-pe klo 9-17 ja la 10-14, 22.6.-30.9 myös su klo 12-16) - Hannu Hautalan työt: klassikot, teemanäyttely, digitaaliset sovellukset - Heikki Kokkonen, Luontoaarteita Pohjois-Karjalasta. 11.9. saakka - Lauri Kettusen luontovideoteoksia, mm. Sävy sävyyn erämaan hengessä - Lapsille ja lapsenmielisille oma leikkipaikka Puuhapiilo - Opastus ennakkotilauksesta - Keskuksen uudessa Luontokuvakahvilassa voit nauttia maittavan kahvin tai teen Hannun tapaan sekä ostaa mm. luontokuvakirjoja. Hannun jäljet Hannu Hautala luontokuvakeskus Torangintaival 2, 93600 KUUSAMO (040) 860 8364, (040) 8608365 www.hannuhautala.fi, info@hannuhautala.fi Luontovalokuvauskurssit 2009 · Lintuvalokuvaus Gamvikissa Norjassa 10.-14.6., op. Jorma Luhta · Kasvi- ja maisemavalokuvaus 1.-4.7, op. Paavo Hamunen · Maisemavalokuvaus Kuusamon ruskassa 17.-20.9., op. Paavo Hamunen. Kursseilla pääset huippupaikoille kuvaamaan ammattilaisten opastuksella. Edulliset kurssimaksut ja majoitus. Tarkemmat kurssitiedot kesäyliopiston kotisivulta: www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/luontovalokuvaus Tiedustelut ja ilmoittautumiset Hannu Hautala -säätiön ja Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston luontovalokuvauskursseille: Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, Oulangantie 1, 93600 KUUSAMO puh. (040) 860 8715, kesayo@kuusamo.fi Vuoden Luontokuva 2007 -voittaja Lassi Rautiainen on kuvannut karhuja yli 30 vuotta. 0400-380878 lassi.rautiainen@nettilinja.fi www.articmedia.fi 78 Luontokuva 3/2009
• Luontokuvaajien erikoismatkat jatkuvat edullisin jäsenhinnoin. INTIAN TIIKERIT & LINNUT Marraskuu 2009. Luontokuvaajalle räätälöity tiikerisafari & Bharatpur, lintukuvaajan paratiisi. GALAPAGOS & ANDIT Elokuu 2010. Täysmittainen Galapagos-risteily luontokuvaajien ehdoin, nyt kohteena myös albatrossit ja lentokyvyttömät merimetsot. Lisätiedot: Jouni Klinga, jouni@klinga.fi, puh. 0400 191 348 Vastuullinen matkanjärjestäjä Galapagos-matkat. Kuva: Esa Mälkönen WILD BROWN BEAR OY KUHMO, Vartius Ahmakausi 1.2-30.3, Karhukausi 30.3.-2.10, 8 erilaista kojua; metsässä, suolla, lammen rannalla. Kuvat kojuista, taustoista ja karhuista eri kuukausina näet uusituilta sivuiltamme www.wildbrownbear.fi Kävelymatkaa pitkospuita pitkin autolta ainoastaan 100-400 metriä, kojusta riippuen. Halutessasi kojuun voit jäädä myös päiväksi. Uutuus! Anna lahjaksi karhun kuvaus- tai katselulahjakortti! Eri kokoisia katselukojuja, jotka sopivat perheille, ryhmille tai yrityksille. Pyydä tarjous! Suomen luonnonvalokuvaajat jäsenhintaan. Tiedustelut ja varaukset: Ari Sääski 040-5469008, ari.saaski@wildbrownbear.fi Luontokuva 3/2009 79
• Viimeinenkuva Poimintoja suomalaisista luontokuvista Kuva: JARMO MANNINEN, Teksti: RAISA NEVALAINEN. Palkittu Kitkajoen syksy S yksyinen maisema on otettu Kuusamossa Kitkajoen varrelta, Pähkänäkallion päältä viime syyskuussa. ­ Olin tullut Oulangan Kansallispuistoon pari päivää aiemmin. Kuvasin paikalla edellisenäkin aamuna, mutta silloin olosuhteet eivät olleet kovin hyvät. Nytkin sumua oli niukasti, vaikka yöllä oli ollut tyyntä ja kylmää. Oli viimeisiä hetkiä kuvata ruskan värjäämää maisemaa, päivällä viriävä tuuli riipi kovaa vauhtia lehtiä alas puista, Jarmo Manninen kertoo. Vaikka Manninen on liikkunut ja kuvannut Kuusamossa jonkin verran viimeisen kymmenen vuoden aikana, Pähkänäkallion hän "löysi" vasta viime kesänä. ­ Turhaan paikasta ei ole tullut "klassikkoa", näkymä kalliolta jokilaaksoon on mahtava. En myöskään turhaan karsasta Pähkänäkallion kaltaisia vanhoja, hyväksi tiedettyjä kuvauspaikkoja. Onneksi otollisissa olosuhteissa aivan tavanomaisestakin maisemasta voi saada näyttäviä otoksia. Mutta tietysti mukavintahan on retkeillä uusissa, tuntemattomissa maisemissa ja etsiä mielenkiintoista kuvattavaa. Maisemakuvissa usein valo tekee kuvan. ­ Vaikka sateiset ja pilviset päivät tarjoavat tietynlaisia kuvausmahdollisuuksia, itse sytyn toden teolla aamuja iltavalojen pyyhkiessä maisemaan muotoja ja tunnelmaa. Myös siksi pohjoinen Suomi on noussut yhdeksi lempialueistani, koska erityisesti avarassa maisemassa valojen kehittymistä on kiehtovaa seurata. Parhaimmillaan Mannisen tulee ulkoilutettua kameraa päivittäin, vain talven pimeimpinä hetkinä on hieman pidempiä kuvaustaukoja. Kuvia kertyy muutamia kymmeniätuhansia vuodessa. Valokuvakilpailuihin hän ei ole kovin usein osallistunut, säännöllisesti vain Vuoden Luontokuvakilpailuun, jossa hänelle on karttunut kolme sarjavoittoa ja kolme kunniakirjaa. Saksan Glanzlichter -luontokuvakilpailuun hän osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa. 80 Luontokuva 3/2009
• Kitkajoki 25.9.2008. Magnificent wildernes -sarjassa Saksan Glanzlichter -luontokuvakilpailussa kunniamaininnalla palkittu Kitkajoen syksy. Luontokuva 3/2009 81
• Tilaa Luontokuva! Kestotilaus 2009 vain 45 82 Luontokuva 3/2009
• Ryhdy luontokuvaajaksi! tilaa luontokuva kotiisi tai liity jäseneksi, niin saat leHden jäsenetuna. Suomen Luonnonvalokuvaajat ry on perustettu vuonna 1977. Euroopan suurimpaan luontokuvajärjestöön kuuluu yli 2400 jäsentä. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista luontokuvausta ja toimia kuvaajien välisenä yhdyssiteenä. Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki luontokuvauksesta kiinnostuneet! Seuraavassa numerossa Salattu luonto KESKELLÄ HELSINKIÄ Jäsenetuja Luontokuva-lehti, Sähköiset jäsentiedotteet, Syysja Talvipäivät, Jäsenhinnat Luontokuvan verkkokaupassa... Jäsenyytesi myötä annat myös tukesi suomalaiselle luontokuvaukselle. Lue lisää: www. luontokuva.org/jasen Liity jäseneksi Liittymismaksu 25 . Jäsenmaksut 2009: Varsinainen jäsen 50 , Nuorisojäsen (alle 18 v., sisältää lehden) 25 , Perhejäsen (ei lehteä) 25 . Täytä jäsenhakemus netissä tai oheisella lomakkeella. Seuraava Luontokuva ilmestyy 14.8.2009 Suomen Luonnonvalokuvaajat ry Kaija Keskinen, puheenjohtaja Knappavägen 43, 10160 Degerby Puh. 050 512 4699, avoinna klo 9-16. info@luontokuva.org. Tili: Sampo Pankki 800010-1764662 Kustannus Oy Luonnonkuvaaja Viestintä & kauppa, yhteistyökumppanit, Vuoden Luontokuva -tapahtumat Jouni Klinga, toimitusjohtaja Korpitie 36, 90650 Oulu Puh. 0400 191 348. Avoinna klo 9-16. info@luontokuva.org. Tili: Sampo Pankki 800015-1580956 Hallitus 2009 Kaija Keskinen, Inkoo, puheenjohtaja. kaija.keskinen@kolumbus.fi. Jyrki Kallio-Koski, Oulu, varapuheenjohtaja Kari Loimu, Espoo, talous Kari Niemeläinen, Mäntsälä, sihteeri Kimmo Kivirinta, Vantaa, jäsentapahtumat Jutta Kuure, Siuntio, ammattikuvaajat Janne Nurminen, Turku, varajäsen Pääyhteistyökumppanit Canon Oy, Color-Kolmio Oy, Kamera-lehti, Nelonen, Nikon Nordic AB, Rajala Pro Shop, Epson Finland Oy Luontokuva 3/2009 Jäsenhakemus/Tilauskuponki Nimi Syntymäaika Puhelin Lähiosoite Postitoimipaikka Sähköposti Liityn jäseneksi, liittymismaksu 25, ja valitsen jäsenluokan: Varsinainen jäsen 50 Nuorisojäsen (alle 18 v.) 25 Perhejäsen 25 (ei lehteä) Tilaan vain lehden ja valitsen Kestotilaus 45 Ruotsi, Tanska ja Baltia 68 Muut maanosat 84 paikka aika Vastaanottaja maksaa postimaksun Suomen Luonnonvalokuvaajat ry Tunnus 5007722 33003 Vastauslähetys Vuositilaus (6 numeroa) 49 Muu Eurooppa 74 allekirjoitus 83
• Kuvaa Kuvaa Kuvaa turvallisessa ympäristössä ympäristössä ympäristössä turvallisessa turvallisessa © Lowepro © Lowepro © Lowepro Vertex AW Vertex AW Vertex AW Vertexillä kannat helposti ja kevyesti mukanasi valtavan kameravarustuksen, tietokoneen ja jalustan Glide-LockTM kiinnityksellä ja siirrettävällä jalustapitimellä kiinnität helposti jalustan ja muut lisävälineet. Vertex-sarjassa on saatavana kolme kokoa, kaikki mallit on varustettu sadesuojalla, joka antaa suojan sadetta, hiekkaa ja likaa vastaan. Vertexillä kannat helposti ja kevyesti mukanasi valtavan kameravarustuksen, tietokoneen ja jalustan Glide-LockTM kiinnityksellä ja siirrettävällä jalustapitimellä kiinnität helposti jalustan ja muut lisävälineet. Vertex-sarjassa on saatavana kolme kokoa, kaikki mallit on varustettu sadesuojalla, joka antaa suojan sadetta, hiekkaa ja likaa vastaan. Heikoilla jäillä ­ Kasvihuoneilmiö uhkaa jääkarhun tulevaisuutta kun jäät sen elinalueilla sulavat. 84 Luontokuva 3/2009 Glide-LockTM kiinnityksellä ja Vertex-sarjassa on saatavana Vertexillä kannat helposti siirrettävällä jalustapitimellä kolme kokoa, kaikki mallit on ja kevyesti mukanasi kiinnität helposti jalustan ja varustettu sadesuojalla, joka valtavan kameravarustuksen, Lowepro on mukana tukemassa Polar Bear järjestöä heidän taisteluismuut lisävälineet. antaa suojan sadetta, hiekkaa tietokoneen ja jalustan saan jääkarhujen puolesta. ja likaa vastaan. www.focusnordic.fi Lue lisää: www.lowepro.com.